Document

8 - Keskiviikkona 8.7.2015
Luurankotyöt saivat inspiraation kipinän jenkkiläisen David Lozeaun töistä, joita Pasi Tuominen on
ihastellut.
Pasi Tuomisen rakentelema moottoripyörä Royal Enfield on saanut kylkiinsä Tuomisen straippaamat kuviot.
Olut maalarin
työkaluna
Olutta maalaukseen, ei tule
ensimmäisenä mieleen. Mutta pylkönmäkeläinen Pasi
Tuominen loihtii upeita kuvioita perusaineista. Ilme ei
värähdäkään, vaikka olutta lirautetaan taiteilijan paletille.
Onko kukaan pitänyt tärähtäneenä, kun tuhlaa olutta maalaamiseen?
– Ei kun on jäljen nähnyt.
Eihän tästä mene kuin tilkka hukkaan, virnistää Tuominen.
Ootrauksessa väripigmenttijauhetta ja olutta sekoitetaan keskenään. Olut
toimii sidosaineena. Mallityössä pohjamaalatulle alumiini levylle tehtiin puumukaelma perinteisin menetelmin. Taiteilijanpalettiin laitettiin yhteen osaan tilkka
olutta, kolmeen osaan kolmea erisävyistä Uulan väripigmenttijauhetta.
– Näitä väripigmenttejä on
käytetty iät ja ajat, kuten olutta ootraamisen sidosaineena.
Väripigmentit ovat peräisin
luonnosta kuten tämä okra ja
terra, jotka saadaan savesta,
kertoo Tuominen.
Pensselillä
viimeistelty jälki
Tuumanlevyinen maalipensseli kastetaan oluessa ja vä-
ripigmentissä, jonka jälkeen
pensseliä vedellään pellillä
pystysuuntaisin vedoin. Syntyvä jälki muistuttaa puunsyitä ja koloja. Kun tehdään
muutama oksan kohta, pyöräytetään sivellintä paikallaan. Kuivunut ootraus viimeistellään lakkakerroksella,
jotta pinnasta tulee kestävä.
Tuominen on käyttänyt
ootraamista viimeisimmässä projektissaan. Plymouth
vm.-38 on saanut astinlautaansa puukuvioisen ootrauksen, joka jäljittelee arvopuuta. Tuominen on rakennellut Plymouthiaan nyt neljän ja puolen vuoden ajan, ja
sai sen juuri rekisteröityä.
Kustom-kulttuurin
viemää
Kustomkulttuuri pitää sisällään kustomointia, hot rodia, rock’n rollia, naisellisen
näköisiä naisia, kauneutta,
pinstripingiä ja tatuointeja.
Kaikessa haetaan hyvää tunnelmaa. Kustomkulttuuri näkyy Tuomisen elämässä monin tavoin.
–Nykypäivä pitää sisällään
tylsyyttä, angstisuutta ja harmautta. Kustomkulttuuri kapinoi kaikkea sitä vastaan.
Kalustonkin pitää olla sellaista suupieliä ylöspäin nostattavaa. Minun kohdallani se
tarkoittaa Hot Rod-Plymouthia ja rakenneltua moottoripyörää Royal Enfieldiä vuosimallia viisikymmentäkolme, kartoittaa Tuominen.
Pinstriping maalaukseen
Tuominen on hurahtanut
täysin. Hänen työnsä koristavat Suomen maalla useammankin kohteen kupeita
autosta kenkiin ja kyltteihin.
Vain mielikuvitus on rajana
mihin pinstriping-tekniikkaa
voi käyttää.
Tuominen esittelee vekkuleita luurankotaulujaan, joissa lasin takaosa on huurutettu kimallehileellä ja etupuolelle on maalattu hauskat luurangot eri teemojen ympärille. On herraskaista pariskuntaa, atsteekkiteemaa ja merenneitoa.
Kustomkulttuurissa haetaan hyvää mieltä ja se näkyy – ei elämä ole niin vakavaa.
Pinstriping eli straippaus on osa kustomkulttuuria.
Kati Tuomi-Ahonen
Olutta käytetään ootraamisessa eli puumukaelman maalaamisessa sidosaineena.