VALOVUOSI 2014

VALOVUOSI 2014
VALO
Suomalaisen yhteiskunnan
ja liikuntakulttuurin
keskeiset muutokset
Perustettu 18.6.2012
Visio
Fyysinen aktiivisuus, liikunta ja urheilu ovat keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa.
Liikunta on lasten ja nuorten suosituin harrastus, fyysinen aktiivisuus on läsnä useimpien aikuisten ja ikääntyvien arjessa, urheilu on seuratuimpia viihteen muotoja.
Toisaalta liikunnan harrastaminen ja ylipäätään terveyskäyttäytyminen polarisoituvat,
arkiliikunnan määrä vähenee, lasten ja nuorten liikuntataidot rapistuvat. Huippuurheilu ammattimaistuu edelleen ja kansainvälinen kilpailu kiristyy.
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa ja Pohjoismaiden menestynein 2020
Maalit
•
•
•
Liikkuva lapsuus luo perustan sekä liikkujan että urheilijan poluille
Liikkujan polku mahdollistaa liikunnallisen elämäntavan
Seuratoiminta mahdollistaa liikkuvan lapsuuden sekä urheilijan ja liikkujan polut
Pelitapa
•
•
•
01
Innostaa
Yhdistää
Uudistaa
Kansalaistoiminta ei ole muuttunut määrällisesti paljoakaan viime vuosikymmeninä,
vapaaehtoisten seuratoimijoiden määrä on jopa hieman lisääntynyt. Henkilökohtaisesti
mielekkäälle toiminnalle on edelleen kysyntää. Samaan aikaan vapaaehtoisten pitkäjänteinen sitoutuminen on vähentynyt, projektimaisuus sekä kertaluontoisuus ovat
lisääntyneet, vapaamuotoinen toiminta houkuttelee. Osallistujat odottavat organisoidulta toiminnalta laatua, mikä nostaa paineita seuratoiminnan ammattimaistamiseen.
Menestystekijät
•
•
•
•
Ennakointi, vaikuttaminen ja vastuullisuus
Viestintä, kampanjat ja tapahtumat
Palvelut
Varainhankinta
Joukkueemme
Toimijat, joiden kanssa tavoittelemme maaleja. Esimerkiksi jäsenjärjestöt, urheiluseurat, kunnat,
opetus- ja kulttuuriministeriö sekä erilaiset verkostot.
Henkilöstö
Valossa on 37 työntekijää (31.12.2014).
Jäsenet
Valolla on 108 jäsenjärjestöä: 71 valtakunnallista, 15 alueellista ja 22 kumppanuusjäsenjärjestöä.
Toimintaamme ohjaa reilu peli.
Erityisesti nuorten sukupolvien toimintatavat muuttuvat radikaalisti. Uusissa toimintatavoissa korostuvat yksilöllisyys ja räätälöinti, henkilökohtaisuus ja itseohjautuvuus,
osallistaminen ja joukkoistaminen sekä kokeileminen ja tutkiva oppiminen. Sosiaalinen
media vauhdittaa tätä kehitystä. Yhteisöllisyys ei sinällään katoa mihinkään, mutta se
eriytyy elämäntyylien mukaisiksi heimoiksi ja siirtyy yhä enemmän verkkoon.
Liikunnallinen
elämäntapa
100 v
Valovuosi 2014
04
Liikkujan
polku
Liikkuva lapsuus
2
Taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevat kunnat ulkoistavat toimintojaan ja muuttuvat palvelujen toteuttajista niiden järjestäjiksi ja koordinaattoreiksi. Yksityisten yritysten, järjestöjen ja yhdistysten sekä yksittäisten kansalaisten suuntaan syntyy paineita
hyvinvoinnin tuottamisessa. Väestö ikääntyy, mikä nostaa julkisen talouden paineita.
Samaan aikaan väestö keskittyy kasvukeskuksiin, erityisesti Etelä-Suomen kaupunkeihin. Yhteiskunta muuttuu vertikaalisesta, ylhäältä alas ohjatusta yhteiskunnasta
kohti horisontaalista verkostojen yhteiskuntaa.
03
Maailman liikkuvin urheilukansa ja
Pohjoismaiden menestynein 2020
Urheilijan
polku
02
0v
Valovuosi 2014
3
Tunnuslukuja
vision valossa
Suomalaiset
viettävät
valveillaoloajastaan
76 %
Liikunnan harrastaminen urheiluseuroissa
paikallaan
60%
50%
40%
-
(maaten, istuen
tai seisten).
Miehet
30%
Fyysinen
aktiivisuusjaja
istuminen:
Aikuiset
Fyysinen aktiivisuus
istuminen:
Aikuiset
Naiset
20%
10%
0%
<7 v.
7-14 v.
15-16 v.
19-64 v.
>64 v.
Vapaaehtoistyö
Vapaaehtoistyötä liikunnan ja urheilun parissa
tekee 7-17 % suomalaisista.
Vapaa-ajan liikuntaa vähintään
kolme kertaa viikossa:
Työmatkaliikuntaa vähintään 15 minuuttia
päivässä kävellen tai pyöräillen:
naiset 56 %
miehet 53 %
naiset 42 %
miehet 28 %
Fyysinen3/4aktiivisuus
ja istuminen:
Lapset
valveillaoloajasta vietetään
paikallaan
eli istuen, maaten tai seisten.
Liikuntasuositusten
mukaisesti vähintään tunti
reipasta liikuntaa päivässä:
11v.
Naiset
9-12 %
Miehet
14-22 %
4
Valovuosi 2014
15v.
40%
30%
20%
Lehtonen K & Hakonen H. 2013. Liikunnan kansalaistoiminnan tietopohja. Liikunnan harrastaminen ja vapaaehtoistyö urheiluseuroissa. Liikunnan ja kansanterveyden
julkaisuja 274. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES. Jyväskylä.
Helldán A, Helakorpi S, Virtanen S, Uutela A. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2013. Raportti 21/2013. Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos.
Husu P, Suni J, Vähä-Ypyä H, Sievänen H, Tokola K, Valkeinen H, Mäki-Opas T, Vasankari T. Suomalaisten aikuisten kiihtyvyysmittarilla mitattu fyysinen aktiivisuus ja
liikkumattomuus. Suomen lääkärilehti 2014;69(25-32):1871-1877
Gråsten A, Liukkonen J, Jaakkola T & Tammelin T. Finnish report card 2014 on physical activity for children and youth. University of Jyväskylä & LIKES – Research
Center for Sport and Health Sciences. Jyväskylä, Finland, 2014. https://www.jyu.fi/sport/ReportCard/
13v.
10%
0%
Pojat
Tytöt
Liik
väh unta-a
en
k
on g emine tiivisuu
nm
loba
den
ur
alis
ti tu rosiäss
n
ä
tosi
asia nistett
u
.
Valovuosi 2014
5
SISÄLLYS
Tunnuslukuja vision valossa
04
Oppimisen vuosi
07
1. Lisää liikettä
Liikkuva lapsuus
Liikkujan polku
Toimiva seura
09
2. Viestintä ja tapahtumat
21
3. Ennakointi
23
4. Vaikuttaminen
25
5. Vastuullisuus
29
6. Palvelut
31
7. Aluekeskusprosessi
33
8. Yritysyhteistyö
35
6
Valovuosi 2014
Liitteet
Talous
Valon hallitus
Henkilöstö
Työryhmät
Osakeyhtiöiden hallitukset
Kansalliset ja kansainväliset edustukset
Järjestetyt seminaarit ja tapahtumat
Valon osallistuminen kansainvälisiin tilaisuuksiin
Valon jäsenyydet kansainvälisissä järjestöissä
Lausunnot ja kannanotot
Palkitsemiset
Raportit, julkaisut, tutkimukset
Valon jäsenjärjestöt
36
Oppimisen vuosi
Vuosi 2014 oli meille Valon tekijöille uuden oppimisen vuosi. Haluamme olla omalta osaltamme
viemässä suomalaista liikuntakulttuuria kohti uusia tekemisen tapoja. Mielestäni Suomi on
osittain juuttunut vanhoihin rakenteisiin ja toimintatapoihin, jotka eivät enää toimi. Meidän on
keksittävä uusi lähestymiskulma asioiden ratkaisemiseen ja erityisesti siihen, miten opimme
tekemään oikeita asioita riittävän nopeasti ja rohkenemme tarvittaessa luopua myös tutusta
ja turvallisesta. Tämä vaatii joskus myös sitä, että lähdemme tekemään oikeita asioita pienesti
tai jopa väärin ja tätä kautta lopulta saamme aikaiseksi isompaa tulosta.
Yhtenä toimintatapoihin liittyvänä asiana liikuntayhteisössä vuonna 2014 oli kokeilukulttuurin opettelu. Minä uskon, että hankkeiden ja projektien määrä jatkossa vähenee ja keskitymme
kokeilemiseen, nopeampaan tekemiseen ja erehdysten ja ongelmanratkaisun kautta isomman
tuloksen tekemiseen. Hyvä esimerkki kokeilemisen voimasta oli Mikkelin täydellinen liikuntakuukausi. Kun ihmiset saivat itse ideoida ja tätä kautta päästä vaikuttamaan arkiseen tekemiseen niin tulos ja innostus olivat huikeita. Lopputuloksena ilman pitkää suunnittelujaksoa oli
satoja erilaisia liikkeen määrää lisääviä kokeiluja muutaman viikon sisällä. Urheilugaalassa
asian palkitseminen oli myös upea tunnustus tästä työstä.
Osa isoista lajiliitoista jäi Valon ulkopuolelle toiminnan käynnistyessä vuonna 2013. Näiden
lajiliittojen kanssa toteutettiin vuoden 2014 aikana hyvä keskustelujen sarja, missä käytiin läpi
eri osapuolten näkemykset. Keskustelujen lopputuloksena käynnistettiin alueellisen toiminnan
kehittämisprosessi ja kyseiset lajiliitot päättivät liittyä Valon jäseniksi. Valon ja mielestäni
koko suomalaisen liikuntakulttuurin kannalta on tärkeää, että kaikki keskeiset toimijat ovat
mukana Valossa. Vuonna 2014 tässä asiassa päästiin paljon eteenpäin. Toivottavasti loputkin
ulkopuolella olevat tulevat mukaan vuoden 2015 aikana.
Vuoden 2014 keväällä Valon ja Olympiakomitean operatiivinen tekeminen päätettiin yhdistää.
Päätös oli mielestäni oikea ja tulee hyödyttämään jatkossa meidän kaikkien tekemistä. Kiteytimme yhdessä koko suomalaista liikuntakulttuuria ja lopputuloksena oli hyvin yksinkertainen,
mutta samalla toimiva ja puhutteleva nuolikuva (sivulla 2). Yhteisellä organisaatiolla on kaksi
tavoitetta: liikkeen lisääminen ja huippu-urheilumenestyksen aikaansaaminen Suomessa.
Tätä me haluamme tehdä yhdessä eri verkostojen kanssa. Tavoitteet ja tekeminen tukevat
toisiaan ja suomalainen liikuntakulttuuri vahvistuu sitä kautta, kun saamme tuloksia aikaan
molempien tavoitteidemme kautta!
Teemu Japisson
pääsihteeri
Valo
Valovuosi 2014
7
1. Lisää liikettä
Lisää liikettä rakentuu kolmesta toisiaan tukevasta tulosalueesta:
Liikkuva lapsuus, jonka tavoitteena on
luoda perusta sekä liikkujan että urheilijan poluille. Keskeistä on ilo ja innostus
sekä liikkeen määrä.
Liikkujan polku, jonka tavoitteena on
mahdollistaa nuorille, aikuisille sekä
ikääntyville aktiivinen ja liikunnallinen
arki. Keskeistä on löytää käytännön
ratkaisuja ja vaikuttaa liikkumisen
edellytyksiin, jotta mahdollisimman
moni liikkuisi itselleen sopivilla tavoilla
ja voisi hyvin.
Toimiva seura, jonka tavoitteena on
tukea seuroissa toimivien osaamista
ja innostusta. Keskeistä on rakentaa
jokaiselle seuralle omien tarpeiden
mukainen kehityspolku, jossa osaaminen ja innostus lisääntyvät yhdessä
- myös muiden seurojen ja paikallisten
toimijoiden kanssa.
Liikkuva lapsuus
Liikkuva lapsuus rakentuu kolmesta kokonaisuudesta, jotka ovat varhaiskasvatus, koulu ja urheilijaksi kasvaminen.
Toiminnan keskiössä on liikkuva ja urheileva lapsi.
Miten mahdollistamme
jokaiselle lapselle 2-3
tuntia liikettä päivässä?
14.00
Koulu
Omaehtoinen
Koulu ja seurat
yhdessä
Päiväkoti
Perhe ja
kaverit
08.00
17.00
Seura
8
Valovuosi 2014
Valovuosi 2014
9
Varhaiskasvatus
Strategisena tavoitteena on luoda
yhdessä varhaiskasvatuksen kanssa
päivähoitoon uutta toimintakulttuuria,
joka luo perustaa liikunnalliselle elämäntavalle. Tavoitteena on, että lapsi
innostuu liikkumaan ja saa mahdollisuuden päivittäiseen liikunnalliseen
leikkiin vähintään kaksi tuntia päivässä.
Lapsi oppii monipuolisia liikuntataitoja
ja tottuu liikunnalliseen elämäntapaan
yhdessä perheen kanssa.
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Uuden liikkumis- ja hyvinvointiohjelman rakentaminen laajan
asiantuntijaverkoston kanssa
2. Ohjelman pilotointi 71 päivähoitoyksikössä ja 15 kunnassa
3. Varhaiskasvatuslakiin vaikuttaminen
1. Uuden liikkumis- ja hyvinvointiohjelman valmistaminen
Laaja asiantuntijaverkosto valmisteli
Valon koordinoimana uutta valtakunnallista liikkumis- ja hyvinvointiohjelmaa varhaiskasvatukseen kuudessa
eri teemaryhmässä. Teemaryhmillä on
omat puheenjohtajansa, ja ryhmät ovat:
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, varhaiskasvattajien osaaminen, johtajuus,
varhaiskasvattaja sekä kasvattajayhteisö ja lapsuus. Lisäksi käynnistettiin ohjelma-asiakirjan kirjoittaminen,
jonka taustoiksi koottiin artikkeleita
sekä kirjoittajaryhmä verkoston jäsenistä.
•
•
•
•
Sisäinen motivaatio verkostoitumiseen
kumpuaa vapaudesta sekä mahdollisuudesta jakaa itselle merkityksellisiä
asioita ja omaa osaamista. Tämä kaikki
on näkynyt konkreettisesti verkoston
ohjelmatyössä. Verkoston kohtaamisissa oli laaja osallistujajoukko, ja
kokousten välissä pidettiin tiiviisti
yhteyttä. Vuoden aikana järjestettiin
kolme työseminaaria pääsuunnitteluryhmälle, viisi teemaryhmäkohtaista
tapaamista, kuusi erilaista startti- ja
esittelyseminaaria pilottitahoille,
ohjelma-asiakirjan kirjoittajaryhmä
kokoontui kahdeksan kertaa ja lisäksi
järjestettiin pilotoinnin esittelytilaisuus
kaikille toimijoille. Työseminaareissa on
ollut kaikkiaan noin 700 osallistujaa.
Ohjelmalle työstettiin viestintäsuunnitelma ja tunnus. Tunnuksen suunnitteluun järjestettiin päiväkoteihin
piirustuskilpailu, johon osallistui yli 600
lasten työtä. Ilo kasvaa liikkuen!
-tunnus julkistettiin maaliskuussa.
Kuntiin ja päiväkoteihin sekä yhteistyötahoille viestittiin esitteen ja sähköisen
viestinnän kautta.
Ohjelma esiteltiin Valon Lasten liikuttajat -laivaseminaarissa, johon osallistui
300 henkilöä, ja lisäksi osallistuttiin
varhaiskasvatusmessuille.
2. Ohjelman pilotointi 71 päivähoitoyksikössä ja 15 kunnassa
Ohjelman pilotointia laajennettiin sekä
kunta- että yksikkötasolla. Pilotointiin
osallistui 15 kuntatasoista toimijaa
(mm. kuusi Suomen suurinta kuntaa)
sekä 71 päivähoitoyksikköä. Vuoden
Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmaa valmisteltiin yli 80 henkilön
asiantuntijaverkoston kanssa ja työseminaareja oli 14
71 päivähoitoyksikössä ja 15 kunnassa pilotoitiin varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelmaa
127 000 lasta perheineen osallistui Pihaseikkailuun
130 000 lasta osallistui Varpaat Vauhtiin! -kampanjaan
Käpälämäen päiväkoti, Ilmajoki: ”Meillä saa”
Lähtökohtana Ilo kasvaa liikkuen -ohjelman pilottiin oli kasvattajayhteisön
asenteen muuttaminen kohti sallivampaa ja kannustavampaa liikkumisympäristöä otsikolla ”Meillä saa!” Kaiken kaikkiaan liikunta on näkynyt,
tuntunut ja kuulunut arjessamme aivan toisella tavalla kuin vielä vuosi sitten. Naurua, onnistumisia, itsensä ylittämistä, iloisia punaposkisia lapsia ja
tyytyväisiä aikuisia. Lapset liikkuvat nyt enemmän ja se tuntuu mukavalta.
Emme ole lähteneet hakemaan kuuta taivaalta, vaan asettaneet tavoitteemme hyvin lähelle maata. Pääasia, että tuntuu hyvältä ja kaikilla on kivaa.
loppuun mennessä ohjelman eri osaalueita oli pilotoitu eri näkökulmista
puolitoista vuotta. Tulevan ohjelman
prosessia kirkastettiin, ja sen toteuttaminen lähtee liikkeelle pienillä askelilla
toimintatapojen ja rutiinien muuttamisesta. Pitkän aikavälin tavoitteena on
liikuntamyönteinen toimintakulttuuri.
Kyse on liikkumisesta ja hyvinvoinnista
osana arjen pedagogiikkaa.
Pilotoinnin tukimuotoja kehitettiin ja
ohjelman tueksi valmisteltiin hyvistä
käytännöistä koostuvia työkirjoja varhaiskasvattajalle ja johtajalle. Työkirjoja
pilotoitiin laajasti ja niiden jalkauttamiseksi suunniteltiin perehdytysmateriaalit. Lisäksi kuntapilottien kanssa
valmistettiin työkirja kuntatoimijoille.
3. Varhaiskasvatuslakiin
vaikuttaminen
Valmisteilla olevaan uuteen Varhaiskasvatuslakiin vaikutettiin Valon ja verkoston yhteisellä lausunnolla varhaiskasvatusta käsitelleen työryhmän
raporttiin, jossa liikkumista ei ollut
huomioitu. Lausunnossa korostettiin
riittävän fyysisen aktiivisuuden ja liikkumisen lisäämistä varhaiskasvatuksen
tavoitteisiin. Otettiin kantaa siihen, että
liikkumisesta tulisi olla oma lukunsa ja
johtavana ajatuksena olisi liikkuminen
osana jokaisen lapsen päivähoitopäivää. Valtakunnallisen terveyttä ja
hyvinvointia edistävän liikunnan 2020
-toimeenpanosuunnitelmassa varhaiskasvatuksen liikunnallistaminen sekä
verkoston työ on huomioitu hyvin.
Keskeiset päättäjä- ja toimijatahot
pidettiin vuoden aikana tietoisina
ohjelman rakentamisesta.
Koulu
2. Lisää osaamista ja innostusta
kentälle
Strategisena tavoitteena on innostaa
lapsia ja nuoria liikkeelle sekä mahdollistaa tunti liikettä kaikille jokaisena
koulupäivänä. Koulu on paikka, jossa
luodaan pohjaa terveellisille elämäntavoille ja opitaan monipuolisia liikuntataitoja. Arjen aktivoimisen ohella
passiivisuuden purkua sekä liikkumisen
mahdollistavaa toimintaympäristöä on
nostettu esille. Koulukokonaisuuteen
kuuluu myös harrastamisen mahdollisuuksien lisääminen muun muassa
iltapäivien aikana.
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Liikkuva koulu -ohjelman
edistäminen
2. Lisää osaamista ja innostusta
kentälle
3. Yhtenäisen kokonaisuuden luominen liikuntajärjestöjen kouluille
suuntaamista toiminnoista
1. Liikkuva koulu -ohjelman edistäminen
Koulujen liikunnallistamista tehtiin
yhdessä laajan Liikkuva koulu -toimijaverkoston kanssa. Koulupäivän
liikunnallisuutta edistävien hankkeiden
määrä lisääntyi vuoden aikana merkittävästi. Liikkuvien koulujen määrä
kasvoi 500:sta 800:aan. Hankkeita
tuettiin sekä suunnittelussa että operatiivisesti kunta- ja koulutasolla. Valon
lähestymiskulmana koulujen liikunnallistamiseen oli erityisesti sellaisten toimenpiteiden edistäminen, jotka tukivat
jokaisen koululaisen mahdollisuutta
liikkua tunti koulupäivän aikana.
Kunta- ja koulukohtainen kehittämistyö
hankekunnissa on Valon ja liikunnan
aluejärjestöjen tärkein tehtävä koulupäivän liikunnallistamisessa. Hankkeiden lisääntymisen myötä mentoriverkostoon rekrytoitiin lisää toimijoita.
Vuonna 2013 mentoreita oli 60, vuoden
2014 päätteeksi 80. Mentorit toteuttivat
vuoden aikana 384 mentorointitilaisuutta, joista 274 oli koulukohtaisia ja
110 ryhmämentorointeja. Mentoroinnin
piirissä oli yhteensä 405 koulua. Mentoreille järjestettiin vuoden aikana kaksi
yhteistä koulutustilaisuutta.
Liikkuva koulu -ohjelman kanssa työstettiin Matkalla Liikkuvaksi kouluksi
-käsikirjaa ja -palvelua sekä koulujen
itsearviointityökalua. Eri kulmista
Liikkuvaa koulua lähestyvien toimijoiden roolien selkiyttämiseksi tehtiin
aktiivista työtä.
•
10
Valovuosi 2014
Kouluille ja kunnille vietiin viestiä koulupäivän liikunnallistamisesta koulutuksien, toimintamallien, esitteiden ja
sähköisen viestinnän kautta.
Valon, alueiden ja lajiliittojen koulutekeminen koottiin yhteen esitteeseen. Esite
jaettiin Opettaja-lehden välissä (40 000
kpl) perusopetuksen opettajille. Lisäksi
alueiden kautta jakoon meni noin 6 000
esitettä, ja Valon eri seminaareissa ja
tapahtumissa muutama tuhat.
Koulutuksia ja materiaaleja suunnattiin
vahvemmin koulun kaikille opettajille, ei
vain liikuntaa opettaville tai jo liikuntakoulutuksissa käyville. Toiminnallisen
oppimisen sekä liikunta kouluyhteisön
tukena -koulutukset aktivoivat koko
työyhteisöä ja pohjustivat muutosta
koulujen liikkumisen mahdollistavaan
toimintakulttuuriin.
Uutena näkökulmana koulujen liikunnallistamiseen nostettiin henkilökunnan
oma liikkuminen ja hyvinvointi. Työ-
yhteisön positiiviset liikkumiskokemukset motivoivat liikuttamaan myös
oppilaita. Sport.fi -sivuille tuotettiin
Valon ja alueiden koulu- ja työyhteisöliikuttajien kanssa vuosikello koulujen
työyhteisöjen käyttöön. KKI:n ja KLL:n
kanssa työyhteisöjen hyvinvoinnista
tehtiin yhteinen esite.
3. Yhtenäisen kokonaisuuden luominen
liikuntajärjestöjen kouluille
suuntaamista toiminnoista
Tavoitteena oli yhdessä liikunnan
alueverkoston, lajiliittojen ja muiden
kumppaneiden kanssa tukea koulujen
liikunnallistamista osana Liikkuva
koulu -ohjelmaa. Yhteisiä kokoontumisia koko liikuntajärjestöryhmällä oli
kolme. Teemaryhmät (liikuntakerhotoiminta, nuorten harrasteliikunta, opettajien täydennyskoulutus, kampanjat
ja tapahtumat sekä materiaalit ohjaamisen tukena) jatkoivat syksyllä 2013
aloittamaansa työtä yhteisen kuvan
luomiseksi. Tuloksena liikuntajärjestöjen yhteistyö kouluvaikuttamisessa
tiivistyi ja ne ovat paremmin yhdessä
edistämässä liikkuvaa koulupäivää.
Koululaisilla liikunnan ja urheilun täydellinen
viikko Jyväskylässä
Viikko oli osa Valon Kasva Urheilijaksi Jyväskylässä kokeilu- ja oppimisprosessia, jolla edistetään lasten liikunnallista elämäntapaa sekä urheilun
määrä- ja laatutekijöitä käytännössä. Tavoitteena on löytää uusia tapoja
ajatella ja toimia koulujen omista tarpeista. Hyväksi todetut käytänteet
otetaan heti osaksi arkea ja myös muille jaettavaksi. Jyväskylän kaupunki
on sitoutunut aiheeseen vahvasti. Kokeiluun osallistuu 12 000 koululaista ja
47 koulua opettajineen.
Kilpisen koulun rehtori Johnny Kotro purkaa koulunsa kokemusta näin.
- Hyvinvoinnin kehittäjäopettaja otti homman haltuun oppilaiden kanssa,
koska toteutus haluttiin pitää oppilaslähtöisenä. Aluksi oppilailla oli vaikeuksia kehitellä poikkeavia ideoita. Syyn uskon löytyvän koulujärjestelmän
kaavamaisuudesta. Vain totuttuja käytäntöjä rikkomalla oppilaat saavat
uudenlaisia kokemuksia, joiden pohjalta syntyy puolestaan uusia ideoita.
Pohdiskelulle täytyy löytyä riittävästi aikaa. Meillä kokoontumisia oli
useampia ennen kuin alkoi oikeasti tapahtumaan, kertoo Kotro.
Tahtoa ja rastipisteitä
- Tavoite oli, että jokainen luokka liikkuu vähintään tunnin koulupäivän
aikana liikuntatuntien lisäksi. Kun tahtoa on, tällainen onnistuu hyvin. 500
oppilaan yläkoulussa vain yhdelle luokalle tuntia ei onnistuttu yhtenä päivänä
järjestämään, mutta onneksi luokalla sattui olemaan kyseisenä päivänä kaksi
liikuntatuntia, toteaa rehtori.
Viikko rakentuu rastipisteajatteluun. Joka päivälle on kaksi maksimissaan
puolen tunnin toimintarastia.
- Ajatus tuli oppilailta. Näin hyödynnetään kouluympäristön mahdollisuudet;
palloilukentät, ulkopingispöydät, portaat, autonrenkaat sekä koulua kiertävät puru- ja frisbeegolfrata. Lisäksi on joka aamu liikunnalliset aamunavaukset, tuolittomia ja toiminnallisempia oppitunteja sekä seurojen
järjestämiä aktiviteetteja perjantaina.
Liikkuvien koulujen määrä kasvoi 500:sta 800:aan
Valovuosi 2014
11
Kampanjat
Kasva urheilijaksi
Taisto
1.11.2013–31.5.2014
#MunLiike
5.–23.5.2014
Liikuntaseikkailu
Strategisena tavoitteena on, että
mahdollisimman moni lapsi innostuu
urheilusta ja saa edellytykset hyväksi
urheilijaksi kasvamiseen. Laatutavoitteina ovat innostus urheiluun,
monipuoliset liikuntataidot, fyysinen
harjoitettavuus ja urheilulliset elämäntavat. Määrätavoitteena on yhteensä 20
tuntia viikossa omaehtoista ja ohjattua
monilajista ja monipuolista toimintaa.
Mahdollistajina ovat kodit, koulut ja
seurat yhteistyössä yli lajirajojen.
Yläkoulu
Alakoulu
1.3.–31.5.2014
Kolme nostoa vuodelta 2014:
Tammikuu
Joulukuu
Varhaiskasvatus
Liikuntaseikkailussa kierrettiin
maapallo 655 kertaa
Alakoululaisia liikkeelle innostavaan
Liikuntaseikkailu-kampanjaan osallistui 168 350 oppilasta ja 7 601 luokkaa.
Kouluja oli mukana yhteensä 1 904,
mikä on 80 prosenttia kaikista Suomen
alakouluista. Opettajapalautteiden
mukaan Liikuntaseikkailun tavoitteet
toteutuivat hyvin: liikunta lisääntyi,
istuminen vähentyi, luokan yhteishenki
parani ja myös vähän liikkuvat lapset
innostuivat liikkumaan enemmän.
Lähes 80 000 nuorta ryhtyi Taistoon
paremman lihaskunnon puolesta
Yläkoulujen Taisto-kampanjaan osallistui 78 429 oppilasta, 334 koulua ja 844
opettajaa. Keväällä YLE TV2-kanavalla
esitetty seitsenosainen ohjelmasarja
”Taisto - Nuoret mestarit” keräsi 700
000 katselukertaa. Opettajapalautteiden mukaan Taisto on koulun yhteisöllisyyttä tukeva kampanja, joka antaa
uusia ja hauskoja ideoita lihaskunnon
kehittämiseen sekä sopii hyvin kaikille
oppilaille kuntotasosta riippumatta.
Kampanja huipentui Taisto School
Power -kilpailuihin, joissa Suomen
kovakuntoisimman yläkoulun tittelistä
•
•
•
12
Valovuosi 2014
Pihaseikkailu
26.4.2014
kamppaili 288 yläkoululaista. Katsomon puolella kaikkiaan 2 000 nuorta
kannusti äänekkäästi omaa kouluaan.
Kilpailuissa rikottiin kaikki aiemmat
ennätykset kirkkaasti, ja lajien keskiarvotulokset kohenivat. Tiukan taiston
jälkeen voittajaksi selviytyi Pyhäselän
koulu Joensuun Hammaslahdelta.
#MunLiike – tunti liikettä jokaiseen
koulupäivään
#MunLiike on Valon ja Suomen CocaColan monivuotinen ohjelma, jonka
tavoitteena on lisätä nuorten omaehtoista liikettä erityisesti välitunneilla,
sekä aktivoida vapaa-ajan liikkumista.
Kampanja käynnistyi vuonna 2014
pilottivaiheella. Kampanjaan valittiin
kaikkiaan 62 koulua ja 18 959 oppilasta. Osallistujien määrää (koulut ja
oppilaat) on tarkoitus kasvattaa
vuosittain. Olennainen osa kampanjaa
oli oppilaiden kouluttaminen vertaisohjaajiksi. 1 178 yläkoulun oppilasta
osallistui #MunLiike -välkkärikoulutukseen. Kouluille lahjoitettiin yhteensä
10 000 jalkapalloa (noin 150/koulu)
innostamaan, mahdollistamaan sekä
lisäämään liikettä.
Varpaat vauhtiin
28.9.–10.10.2014
#MunLiike pyrki osallistamaan koko
kouluyhteisöä oppilaista opettajiin.
Siinä missä Taisto-kampanja tavoitti
liikunnanopettajia, #MunLiike herätteli
koulun muita opettajia. Toiminnallisesti
kampanjat tukivat toisiaan. Taisto
aktivoi lihaskunnon kohottamiseen
erityisesti liikuntatunneilla ja #MunLiike
omaehtoiseen liikkumiseen välitunneilla
sekä vapaa-aikana.
Pihaseikkailu ja Varpaat vauhtiin
Päivähoidon kampanjoiden Pihaseikkailu ja Varpaat vauhtiin! -sisältöjä
kehitettiin liikunnallisen elämäntavan
lisäämiseksi. Kampanjoiden avulla
jalkautettiin lisäksi uuden liikkumis- ja
hyvinvointiohjelman sisältöjä. Perheiden yhteiseen liikuntatapahtumaan eli
Pihaseikkailuun osallistui 127 000 lasta
perheineen ja kahden viikon mittaiseen
Varpaat Vauhtiin! –kampanjaan osallistui 2300 tahoa ja 130 000 lasta. Osallistujien palautteet ovat olleet erittäin
hyviä.
80 prosenttia kaikista Suomen alakouluista ja lähes
170 000 oppilasta osallistui Liikuntaseikkailuun
Lähes 80 000 yläkoululaista ryhtyi Taistoon paremman
lihaskunnon puolesta
Lähes 19 000 oppilasta innostui liikkumaan koulupäivän
aikana #MunLiike -ohjelmassa
1. Kokeilemalla kehittäen laatua
lasten urheiluun
2. Kasva Urheilijaksi -verkkopalvelu
innosti ja ohjasi kilpaurheilijoita
3. Sinettiseurat - yhteinen valinta
lajiliittojen ja alueiden kanssa
sinetöitiin
1. Kokeilemalla kehittäen laatua lasten
urheiluun
Syksyllä 2013 aloitettu Kasva
urheilijaksi Jyväskylässä -kokeilu- ja
oppimisprosessi jatkui vuonna 2014.
Tavoitteena oli löytää ja kokeilla uusia
toimintamalleja ja ratkaisuja, jotka
edistävät laadukasta lasten ja nuorten
urheilua ja liikuntaa koulussa, seurassa
ja omaehtoisesti. Kohdejoukkona on
peruskouluikäiset, 7-15-vuotiaat lapset
ja nuoret. Kynnys verkostossa tuotettujen uusien ideoiden kokeiluihin oli
matalalla, ja toimintaa toteutettiin
kevyen suunnittelun kautta.
Käytännön urheilutoiminnassa käynnistettiin paikallisten toimijoiden kanssa
erilaisia 1) kokeiluja sekä 2) tuettiin
jo olemassa olevia hyviä käytänteitä.
Lisäksi aloitettiin erilaisia 3) paikallisia
ja 4) valtakunnallisia kehitysprosesseja,
joissa kehitetään kokeiluja pitkäjänteisemmin valittuja lasten ja nuorten
urheilun teemoja. Vuoden aikana jatkettiin ja ideoitiin uusia kokeiluja ja käytänteitä yhteensä 14. Kasva urheilijaksi
Jyväskylässä -prosessin kokeiluista
muun muassa Täydellisestä kouluviikosta käytiin kertomassa laajasti
ympäri Suomen. Myös muihin kuntiin
syntyi vastaavia kokeiluja ja ideoita.
Prosessissa olivat mukana muun muassa jyväskyläläiset urheiluseurat, Kilpaja huippu-urheilun tutkimuskeskus
(KIHU), Keski-Suomen liikunta, KeskiSuomen Urheiluakatemia, Jyväskylän
kaupunki, Valo ja Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö.
•
•
Kasva urheilijaksi -verkkopalveluun oli kirjautunut noin
11 000 urheilijaa yli 50 lajista
Sinettiseuroja oli 620 edustaen 44 eri lajia
2. Kasva Urheilijaksi -verkkopalvelu
innosti ja ohjasi kilpaurheilijoita
Kasva Urheilijaksi -verkkopalvelu on
tarkoitettu kilpaurheileville lapsille ja
nuorille sekä heidän valmentajilleen ja
vanhemmilleen urheilussa kehittymisen
laatutyökaluksi.
Kasva Urheilijaksi -palvelukokonaisuuden vahvuuksia ja kehityshaasteita
mittaavat ominaisuus-, elämänrytmi- ja
motivaatiotestit ovat saaneet laajan
käyttäjäkunnan niin urheilevista nuorista kuin heidän valmentajistaan ja vanhemmistaankin. Uusi taitovalmiustesti
on pilotoitu yhdessä useiden lajiliittojen,
Kisakallion urheiluopiston ja Kilpa- ja
huippu-urheilun tutkimuskeskuksen
(KIHU) kanssa.
Yksilölliset, kannustavat ja harjoittelua
ohjaavat testipalautteet sekä oman
kehityksen seurantamahdollisuus tukevat kilpaurheilusta innostuneen nuoren
fyysistä ja henkistä kasvua hyväksi
urheilijaksi. Maksuttomaan palveluun
vuonna 2014 oli kirjautunut noin 11 000
urheilijaa yli 50 lajista. Lisäksi järjestelmään kirjautui useita tuhansia valmentajia ja vanhempia.
Urheilijaksi kasvamisen teemalla järjestettiin useita koulutus- ja testitilaisuuksia lajiliitoille, alueille, oppilaitoksille ja
urheiluopistoille. Useat lajiliitot hyödyntävät palvelua omissa koulutus- ja valmennusjärjestelmissään sekä urheilijan
polun laatutyökaluna.
Syksyllä 2014 Kasva urheilijaksi
-kokonaisuus oli Vammat Veks! -kiertueella yhdessä Suomen Valmentajien,
Tampereen Urheilulääkäriaseman sekä
Suomen Olympiakomitean kanssa.
Kiertueella käsiteltiin terveyttä edistävän urheilun elementtejä ja urheiluvammojen ennaltaehkäisyä. Tilaisuuksiin
osallistui 11 paikkakunnalla yhteensä
lähes 500 valmentajaa.
3. Sinettiseurat
Likesin toimesta tehtiin selvitys, jossa
kartoitettiin lajiliittojen ja liikunnan
aluejärjestöjen näkemyksiä ja toiveita
liittyen Sinettiseuratoimintaan. Tulosten
perusteella päätettiin jatkossa panostaa
Sinettiseuratoiminnan kehittämiseen.
Kehitystyö käynnistyi Sinettikriteerien
päivittämisestä, jonka pohjana olivat
aiemmin tehdyt asiantuntijatyöt lasten
ja nuorten urheilusta. Sinettitoimintaa
rakennetaan näin osaksi Kasva urheilijaksi -kokonaisuutta sekä seuratoiminnan kehittämistä.
Sinettiseurojen aluetapaaminen järjestettiin 12 alueella yhteistyössä liikunnan
aluejärjestöjen kanssa. Tilaisuuksissa
oli 400 osallistujaa. Teemoina olivat
yhteisöllisyys sekä Sinettiseuratoiminnan kehittäminen.
Sinettiseurojen valtakunnallinen seminaari keräsi 332 osallistujaa Helsinkiin
15.-16.11.2014. Teemana oli tulevaisuuden urheiluseura sekä kokeilukulttuuri
seuratoiminnan kehittämisen välineenä.
Lisäksi aiheina olivat varainhankinta,
yhteistyö vanhempien kanssa, Urheiluakatemiat seurojen tukena sekä vammojen ennaltaehkäiseminen. Yleisten
aiheiden lisäksi seurat kokoontuivat
lajikohtaisiin palavereihin.
Sinettiseuraseminaarin illanvietossa
palkittiin Vuoden Sinettiseura 2014,
Jyväskylän Kenttäurheilijat (10 000
€) ja Lehmo Balls -96 (4 000 €) sekä
Salon Viesti / lentopallo (4 000 €). Stipendirahat myönsi Nuori Suomi Säätiö.
Alkon myöntämän Kasvata urheilijaksi
-stipendin urheilullisten elämäntapojen
edistämisestä sai Tapanilan Erän
Salibandy. Veikkaus palkitsi Vuoden
Juniorivalmentajana Tapanilan Erän
nyrkkeilyvalmentaja Michael Saukkosen.
Vuoden lopussa Sinettiseuroja oli
yhteensä 620 edustaen 44 eri lajia.
Jyväskylän Kenttäurheilijat Vuoden Sinettiseura
Totta kai tuntuu hirmu hyvältä. Pelkästään Sinetti on jo laadun merkki ja
tulla huomioiduksi siinä joukossa on iso asia. Olemme saaneet tänä
vuonna paljon kilpailumenestystä, mutta tämä huomiointi ei tule nyt siitä,
vaan laadukkaasta toiminnasta, JKU:n valmennuspäällikkö Jarkko Finni
kuvailee tunnelmiaan heti Vuoden Sinettiseuraksi valinnan jälkeen.
Valovuosi 2014
13
Liikkujan polku
Liikkujan polulla on kolme kokonaisuutta, jotka ovat Liikkujan polun verkostotyö, työyhteisöliikunta ja harrastaminen
seuroissa. Lisäksi mukana ovat uudet tavat liikkua ja liikuttaa kokeilevan kehittämisen keinoin.
Miten mahdollistamme
nuorille ja aikuisille vähintään
tunti liikettä päivässä?
Liikunnallinen
elämäntapa
arjessa
Omaehtoinen
Työyhteisö
Perhe ja
kaverit
08.00
17.00
Seura
Liikkujan polun
verkostotyö
Strategisena tavoitteena on mahdollistaa nuorille, aikuisille sekä ikääntyville
aktiivinen ja liikunnallinen arki.
Keskeistä on löytää käytännön ratkaisuja ja vaikuttaa liikkumisen edellytyksiin, jotta mahdollisimman moni liikkuisi
itselleen sopivilla tavoilla ja voisi hyvin.
Liikkujan polku -verkosto on avoin kohtaamispaikka kaikille toimijatahoille.
Kantavana ajatuksena on yhdistää eri
toimijoiden osaamista, ideoita, kanavia, hankkeita, materiaaleja ja muita
resursseja liikettä lisäävien toimenpiteiden tehokkaaksi aikaansaamiseksi.
Jo aiemmin useasta kunto- ja terveysliikuntaa edistäneestä järjestöstä
koostuva niin sanottu Liikuntaverkosto
14
Valovuosi 2014
oli tunnistanut konkreettisia yhteisiä
tavoitteita ja kehittämiskohteita.
Syksyn 2014 aikana laajempaa Liikkujan polku -verkoston toimintaa valmisteltiin yhteistyössä Valon, Liikuntaverkoston ja muiden jo mukaan liittyneiden liikunta- ja tutkimustahojen
kanssa. Verkoston koordinaatiovastuu
sovittiin Valon tehtäväksi.
Verkoston työskentely tapahtuu teemaryhmissä, joissa vastuu käytännön
toiminnasta jakautuu mukana oleville
toimijatahoille. Verkoston aloittaessa
toimintansa sen teemoja ovat olosuhteet, vaikuttaminen, uudet tavat liikkua
ja liikuttaa, harrastaminen seuroissa,
työyhteisöt, viestintä ja tutkimustiedon
soveltaminen.
Jatkossa Liikkujan polku on kaikkien
nykyisten ja uusien jäsentensä yhteinen
verkosto, joka määrittelee tavoitteensa
ja toteuttaa yhdessä valitsemiaan tekoja liikkeen lisäämiseksi koko elämänkulussa.
Työyhteisöliikunta
Strategisena tavoitteena on, että työyhteisö liikuttaa - ennen työpäivää, sen
aikana ja työpäivän jälkeen.
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Liike elämään -hanke tuotti
työkaluja ja kehittämisosaamista
työpaikoille
2. Aktiivisempi Arki -työpaja tarjoaa
konkreettisen menetelmän arjen
aktivointiin
3. Suomen aktiivisin työpaikka löytyi
Vantaalta
Valovuosi 2014
15
1. Liike elämään -hanke tuotti työkaluja ja kehittämisosaamista työpaikoille
Hankkeen tavoitteena on kehittää ja
levittää henkilöstöliikunnan hyviä
käytäntöjä erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Vuonna 2014 kehitettiin 12 pilottiyrityksen kanssa henkilöstöliikuntaohjelmia ja levitettiin hyviä
toimintamalleja yhteistyössä liikunnan
aluejärjestöjen kanssa. Syntyneitä
työkaluja ja toimintamalleja käytettiin
hyväksi useissa muissakin hankkeissa
ja hyvin erilaisilla työpaikoilla, muun
muassa varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Liikunta-aktiivisuuden ja muiden
työhyvinvoinnin osa-alueiden muutoksiin kohdistunut seuranta- ja arviointitutkimus jatkui osana pilottiprojektia
yhteistyössä Työterveyslaitoksen ja
UKK-Instituutin kanssa.
Hankkeessa kehitetyt hyvät käytännöt
sekä toimijoiden asiantuntijalausunnot
henkilöstöliikunnasta saivat näkyvyyttä
kymmenissä valtakunnallisissa ja
alueellisissa medioissa sekä tapahtumissa. Hankkeessa syntynyt osaaminen ja työkalut kootaan vuonna 2015
sähköiseksi työkirjaksi, joka levitetään
laajasti pk-yritysten käyttöön kaikki 15
aluetta kattavalla koulutuskiertueella.
2. Aktiivisempi Arki -työpaja tarjoaa
konkreettisen menetelmän arjen
aktivointiin
Vuoden aikana varsinkin istumisen
vähentäminen ja liikkeen lisääminen
arkeen olivat paljon esillä olleita teemoja. Liike elämään -hanke vastasi
ajankohtaiseen teemaan julkaisemalla
Aktiivisempi Arki -työpajan materiaaleineen.
Työpaja soveltuu kaikille työpaikoille,
joissa istutaan paljon. Tavoitteena on
lisätä aktiivisuutta osallistujien omassa
ja työyhteisön yhteisessä päivittäisessä
toiminnassa tiedon lisäämisen, toimintatapojen tarkastelun ja yhteisten päätösten kautta. Työpajaa markkinoitiin
ja toteutettiin vuoden aikana monenlaisilla foorumeilla ja eri organisaatioissa.
Työpohjien ja videomateriaalin lisäksi
Aktiivisempi Arki -konseptiin valmistui
myös Aktiivisen Arjen seurantakortti,
jota voidaan käyttää joko yksilötasolla
tai koko työyhteisön kampanjatyökaluna.
Ihan täydellinen liikuntakuukausi kokeilu, joka kiinnostaa koko Suomea!
Muuttuuko yksintekemisen kulttuuri yhteisöllisemmäksi, kun keskeisiä
tekemisen teemoja ovat ilo ja yhdessäolo? Elokuusta syyskuuhun ajoittunut
Mikkelin täydellinen liikuntakuukausi on ollut Valon, Etelä-Savon Liikunnan
ja Mikkelin kaupungin yhteinen kokeiluprosessi, jolla on rohkaistu asukkaita
ideoiden tuottamiseen ja liikettä lisääviin kokeiluihin. Täydellisen liikuntakuukauden kokeilut ovat ulottuneet myös työyhteisöjen arkeen.
Onko kokeilevammalle kulttuurille tilaa työpaikoilla?
Täydellisen liikuntakuukauden yhteyshenkilönä työyhteisöjen suuntaan
toiminut Mari Kurtti painottaa, että täydellisen liikuntakuukauden viestiä
on työyhteisöihin pyritty viemään nimenomaan verkostoitumista ja arjen
aktivointia arvottaen.
- Jälleen kerran on osoittautunut todeksi se, että kun työpaikalla on yksikin
innokas, muut seuraavat mielellään vanavedessä, toteaa Kurtti.
Yhteistyölle uusia avoimia ovia
Taukoliikunnan aktivointia, tuolittomia kahvihuoneita, kävelykokouksia,
tasapainotyynyjen käyttöä työpisteillä, kuntopalloja ja leuanvetotankoja,
listaa Kurtti listaa toimenpiteitä, joilla on saatu aikaan muutoksia erityisesti
istumista vähentävään työarkeen, mutta on työpaikoilta jalkauduttu muuallekin.
- Muun muassa yritysten ja urheiluseurojen välinen yhteistyö on lisääntynyt.
Liikunta-alan toimijat ovat todella napanneet asiasta kiinni ja järjestäneet
avointen ovien lajikokeiluja. Myös aivan ihania uusia tapahtumia on syntynyt. Seurakunta isona työyhteisönä kunnostautui piispa Seppo Häkkisen
johdolla järjestämään Apostolin kyyti -kävelytapahtuman, josta oletettavasti syntyy perinne. Ilahduttava yksittäinen idea on ollut esimerkiksi
kutsu oman lajin kokeiluun. Aktiivinen työntekijä on kutsunut työkaverinsa
kokeilemaan omaa lajiaan. Näin kokeilemisen kynnys madaltuu, yhdessä on
helpompi kokeilla uutta lajia kuin yksin.
- Nyt kun kokeilulla liikkumisen kynnystä on madallutettu, on samalla saatu
ymmärrystä siitä, että hyvin monenlaisia asioita voidaan kokeilla ilman
kustannusvaikutuksia. Kyse on enemmänkin työyhteisöjen ennakkoluulottoman ja luovan ideoinnin ruokkimisesta.
Erityismaininnan sai Lahden Sibeliustalo. Molemmissa huomionarvoista oli
liikkeen lisääminen paitsi oman henkilö-
•
•
3. Suomen aktiivisin työpaikka löytyi
Vantaalta
Vuoden 2014 Suomen Aktiivisin Työpaikka -tunnustus annettiin vantaalaiselle Siimapuiston päiväkodille.
16
Valovuosi 2014
•
kunnan myös lasten ja asiakkaiden
arkeen.
Liikkujan polku -verkosto syntyi 15 tahon yhteisestä
innostuksesta
Liike elämään -hankkeessa 12 pilottiyritystä kehitti
henkilöstöliikuntaohjelmaansa uusia menetelmiä
kokeillen; seminaareissa, luennoilla ja erilaisissa
tapahtumissa tavoitettiin 2 200 osallistujaa eri
työpaikoista; valtakunnallisessa sekä paikallismediassa
työyhteisöliikunnan asiat olivat esillä 19 kertaa
Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi valittiin Vantaan
Siimapuiston päiväkoti
Harrastaminen seuroissa
Strategisena tavoitteena on, että urheiluseura tarjoaa harrastamisen mahdollisuuksia koko elämänkulun ajan.
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Urheillen terveyttä -ohjelma
osaksi käytännön seuratoimintaa
2. Uudistuva ohjaajakoulutus tukee
harrasteliikunnan toteuttamista
3. Sports Club for Health -hanke tuo
seuratoimintaan kansainvälistä
ulottuvuutta
1. Urheillen terveyttä -ohjelma osaksi
käytännön seuratoimintaa
Vuoden aikana nuorten ja aikuisten
harrasteliikunnan kehittäminen lähti
jälleen vahvasti käyntiin. Valo valmisteli
yhteistyössä yhdeksän lajiliiton ja yhden
aluejärjestön kanssa uutta vaihetta
aikuisten ja nuorten harrasteliikunnan
kehittämiseksi osana seuratoimintaa.
Urheillen terveyttä seurassa -toiminnan
seuraava vaihe käynnistyy alkuvuodesta
2015 valmistelutyötä tehneiden lajien ja
niiden seurojen kanssa. Hyviä käytäntöjä ja osaamista jaetaan kaikkien lajien
kesken harrasteliikunnan kehittäjien
muodostamassa aikuisliikuntaverkostossa osana Liikkujan polku -verkoston
toimintaa.
2. Uudistuva ohjaajakoulutus tukee
harrasteliikunnan toteuttamista
Aikuisten ja nuorten harrasteliikuntaan
tarvitaan lisää innostuneita ja osaavia
ohjaajia ja vertaisliikuttajia. Tämä on
tunnistettu yhdeksi yli lajirajojen ulottuvaksi tarpeeksi ja kehittämiskohteeksi.
Asian yhteiseksi edistämiseksi tehtiin
loppuvuoden 2014 aikana Liikuttajakoulutuksen uudistamistyöhön liittyvä
selvitys, johon osaamista ja näkemystä
saatiin niin eri lajien, soveltavan liikunnan, monikulttuurisuuden kuin aluejärjestöjen ja kouluttajien näkökulmista.
Tulosten pohjalta koulutusta voidaan
kehittää vuoden 2015 aikana aiempaa
paremmin lajien ohjaajakoulutuksiin
kohdentuvaksi, valmentaja- ja ohjaajakoulutusjärjestelmän (VOK) kanssa
yhteensopivaksi sekä hyödyntää
toteutuksessa verkko-oppimisen
monia mahdollisuuksia.
3. Sports Club for Health -hanke tuo
seuratoimintaan kansainvälistä
ulottuvuutta
Valon hallinnoimaa, kaikkiaan yhdek-
sän EU-maan yhteistä Sports Club
for Health Erasmus+ -hanketta valmisteltiin tiiviisti vuoden 2014 aikana.
Hanke sai loppuvuodesta myönteisen
päätöksen ja käynnistyy vuoden 2015
alussa jatkuen kesäkuun 2017 loppuun.
Hankkeen keskiössä ovat urheiluseurat
läpi elämän jatkuvan terveysliikunnan
kehittäjinä ja toteuttajina.
Sports Club for Health (SCforH) niveltyy aiempaan Suomen Kuntoliikuntaliiton silloisten partnerien kanssa
käynnistämään Urheillen terveyttä
-projektiin vuosilta 2010–2011. Siinä
luotiin suuntaviivat aikuisten harrasteliikunnan kehittämiseksi urheiluseurassa. Nyt alkavassa kehitystyössä
mukana olevat toimijat saavat mahdollisuuden vaihtaa hyviä käytänteitä
ja ajatuksia sekä oppia asioita yhdessä
kansainvälisillä foorumeilla ja kehittää
niiden pohjalta kansallista toimintaa.
Hankkeen myötä saadaan ajantasaista
tietoa Urheillen terveyttä -toiminnan
toteutumisesta EU-maissa sekä laajennetut suuntaviivat koko elämänkulun
kattavan toiminnan toteuttamiseksi
käytännön seuratason työssä.
Suomalaisina partnereina ovat Suomen
Nyrkkeilyliitto, Suomen Ratsastajainliitto, Suomen Uimaliitto, Suomen
Voimisteluliitto, Jyväskylän Yliopisto,
Turun Yliopisto, Etelä-Suomen Liikunta
ja Urheilu sekä Pohjanmaan Liikunta ja
Urheilu. Kansainvälisessä konsortiossa
edustajia on Suomen lisäksi Belgiasta,
Irlannista, Kroatiasta, Ranskasta, Ruotsista, Saksasta, Tanskasta ja Tšekistä.
Uudet tavat liikkua ja
liikuttaa – Täydellinen
liikuntakuukausi
Strategisena tavoitteena on lisätä
liikettä koko elämänkulun ajan
kokeilevan kehittämisen menetelmin.
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Kokeilukulttuuri toimintatapana
2. Täydellinen liikuntakuukausi –
case Mikkeli
3. Kohti vuotta 2017 – Suomi 100
1. Kokeilukulttuuri toimintatapana
Kokeileva kehittäminen nousi vuoden
aikana kiinnostuksen kohteeksi monella
taholla. Liikkeen lisäämisen näkökulmasta se antaa oivan mahdollisuuden
päästä kehittämään toimintaa paikallistasolle ja käytännön tekemisen
kautta. Se luo perustan myös perustoiminnan edelleen kehittämiselle.
Ote Valon kokeilukulttuurin työkirjasta
”Kokeillaan 1.0” (Toukokuu 2014):
Suomessa on totuttu suunnittelemaan,
kokoustelemaan, perustamaan työryhmiä ja tekemään selvityksiä. Päätökset
syntyvät kokoushuoneissa ja pahimmillaan päättämässä eivät ole ne, joita
päätökset koskevat. Tilalle ja rinnalle
tarvitaan nopeita kokeiluja.
Kokeilukulttuuri on oppimisprosessi,
ideoimista ja idean testaamista käytännössä niiden kanssa, joita asia eniten
koskee. Tarvitaan yhteinen idea ja
tavoite, mikä esimerkiksi “täydellisen
liikuntakuukauden” kohdalla on liikkeen
lisääminen ja yhteistyö yli hallinnon-ja
toimialarajojen. Oleellista on tiedostaa,
että kokeilut synnyttävät uudenlaisen
toimintamallin ja mallia voidaan kaiken
aikaa korjata parempaan suuntaan.
Epäonnistuminen on kokeilukulttuurissa tulos. Kokeilukulttuurissa kehitetään
käytännön kautta, jolloin epäonnistuminen on itse asiassa oppimista ja olennainen osa kokonaisuutta. Ideointiprosessissa on monta eri tasoa
• Keksitään aivan uusi idea
• Viedään vanhaa ideaa vähän eteenpäin
• Uudistetaan vanha idea täysin
Kokeilukulttuuri sopii erinomaisesti liikuntaa lisääviin prosesseihin. Mikäli
todella halutaan osallistaa ihmisiä toimintaan, heidät tulee ottaa heti alusta
lähtien mukaan ideoimaan ja lisäämään
itselleen, läheisilleen ja ympäristölleen
liikettä. Kokeiluista seuraa oppimista ja
kehittymistä. Ne voivat olla pieniä tai
suuria ja lyhyt- tai pitkäkestoisia. Kokeilut tehdään olemassa olevilla resursseilla
tai pienellä budjetilla.
Kokeilevan kehittämisen menetelmään
käynnistettiin syksyllä myös työpajat,
joihin osallistuu 25 liikuntajärjestöjen
työntekijää. Työpajat jatkuvat kesään
2015 asti.
2. Täydellinen liikuntakuukausi – case
Mikkeli
Täydellinen liikuntakuukausi järjestettiin
Mikkelissä 22.8.–22.9.2014. Kuukausi oli
Valon, Etelä-Savon liikunnan ja Mikkelin
kaupungin yhteinen kokeilu- ja oppimisprosessi, jonka keskeisenä tavoitteena
oli nykyisillä resursseilla liikkumisen
määrän ja yhteistyön lisääminen.
Kokeilu liittyi Valon ja koko liikuntayhteisön yhteiseen visioon, jossa yksi
keskeinen tavoite on liikkeen lisääminen
Valovuosi 2014
17
ja liikunnallisen elämäntavan mahdollistaminen kaikille suomalaisille.
Kaupungit ja kunnat ovat keskeisiä
mahdollistajia liikkeen lisäämisessä.
Oleellisinta on innostaa ihmiset ideoimaan ja tuottamaan ratkaisuja omaa
arkeaan koskevissa asioissa.
Kuukausi ajanjaksona oli hyvä, koska
viikko olisi ollut liian lyhyt ihmisten
tavoittamiseen ja osallistamiseen. Vuosi
olisi ollut liian pitkä näin intensiiviseen
innostamiseen ja siihen olisi vaadittu
toisenlaista toimintatapaa.
Täydellisen liikuntakuukauden tavoitteena oli:
•
Lisätä liikettä ja saada kaikki 55
000 mikkeliläistä liikkumaan tai
•
•
ajattelemaan liikkumista kuukauden aikana. Kaupungin strategian
mukaan asukkaita osallistetaan
hyvinvoinnin tuottamiseen.
Lisätä yhteistyötä yli hallinnon- ja
toimialarajojen sekä luoda yhteisöllisyyttä. Liikunta tuo iloa, innostusta ja hyvinvointia elämään
helpoiten yhdessä tekemällä.
Lisätä kokeilukulttuuria. Liikuntakuukausi toteutettiin ideoiden,
nopeasti kokeillen ja tarvittaessa
kokeiluja korjaten.
Täydellisen liikuntakuukauden aikana
kaupungissa näkyi iloa, innostusta ja
uutta yhteistyötä, mikä kumuloitui kuukauden edetessä. Kuukauden aikana
Mikkelissä oli yhteisenä puheenaiheena
liikkuminen. Kokeiluja kertyi arviolta
700 kappaletta. Hankkeessa arvioitiin,
että vajaa puolet mikkeliläisistä eli 25
000 ihmistä osallistui kokeilemalla
kehittämiseen ja liikkeen lisäämiseen.
3. Kohti vuotta 2017 – Suomi 100
Vuoden 2014 aikana kehitetty ja Mikkelissä nousukiitoon lähtenyt ”Täydellinen
liikuntakuukausi” -konseptikokeilu oli
menestys. Tavoitteena on kasvattaa
toiminta kattamaan koko Suomi ja tehdä Täydellisestä liikuntakuukaudesta
”Liikunnan unelmavuosi”, kun Suomi
täyttää 100 vuotta (2017). Juhlavuoden valmistelu aloitettiin ja innostavia
keskusteluita ja suunnitelmia on tehty
yhteistyössä uusien kokeilupaikkakuntien kanssa.
Mikkelin täydellinen liikuntakuukausi 700 kokeilua, jotka
liikuttivat 25 000 kaupunkilaista
Toimiva seura
Seuratoimintaa tarkastellaan kolmen kehän kautta, jossa ydinkehän muodostaa varsinainen liikunta- ja urheilutoiminta.
Kakkos- ja kolmoskehät ovat seuran toimivuus ja toimintaedellytykset. Toimivuutta lähestytään seuratoimijoiden osaamisen
ja innostuksen näkökulmasta. Toimintaedellytyksiä vahvistetaan vaikuttamistyön kautta sekä paikallisella että
valtakunnallisella tasolla.
Toimivat seurat ovat urheilu- ja
liikuntatoiminnan edellytys:
kehittäminen, koulutus (VOK, Seurajohto)
Seuran toimintaedellytykset
vastaavat tarpeita;
vaikuttaminen eri tasoilla
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Seuranjohdon ja hallinnon
koulutukset uudistettiin
2. Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen
(VOK) taso I yhtenäisti
toimintamallia
3. Seurakehittäjien verkosto rakentui
1. Seuranjohdon ja hallinnon
koulutukset uudistettiin
Vuoden aikana uudistettiin seurajohdon
ja seuratoimijoiden koulutukset. Koulutussisällöt ovat: Hyvän seuran hallinto,
Hyvän seuran verotus, Hyvän seuran
viestintä, Ihmisten johtaminen hyvässä
seurassa ja Urheilun johtaminen
hyvässä seurassa. Koulutuskokonaisuuteen kuuluvat slidet, kouluttajan oheismateriaalia sekä videoita. Kouluttajia
on koulutettu avoimissa Valon koulutuksissa. Kaikkiaan seurajohdon ja
seuratoimijoiden koulutuksiin osallistui
vuoden 2014 aikana 2 873 henkilöä.
Oman seuran analyysi vakiinnutti
asemansa osana seurakehittämistyötä.
Vuoden aikana 100 seuraa käytti oman
seuran analyysiä.
Seuratoiminnan esite julkaistiin keväällä yhdessä aluejärjestöjen kanssa.
Se helpotti koulutusten markkinointia
lajiliitoille ja seuroille.
Sport.fi -sivuilla julkistettiin seuratoiminnan Help desk alkutalvesta.
Palvelun avulla seuroilla oli mahdollisuus kysyä seuratoimintaan liittyviä
kysymyksiä. Pääasiassa kysymykset
ovat koskeneet seuran hallintoa.
Seuratoiminnan kehittämistukea saaneille seuroille järjestettiin viisi saman
sisältöistä työnohjauspäivää eri puolilla
Suomea (Oulu, Jyväskylä, Joensuu,
Turku ja Helsinki) yhdessä opetus- ja
kulttuuriministeriön kanssa. Keskeinen
teema oli seuran toiminta työnantajana.
2. Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen
(VOK) taso I
Liikunnan aluejärjestöjen kanssa
yhteistyössä organisoitiin valmentajaja ohjaajakoulutuksen teemakoulutuksia. Koulutuksissa oli 12 eri teemaa eri
lajien valmentajille. Ensimmäistä kertaa
toteutettiin VOK Superviikonloppu 11
eri paikkakunnalla samaan aikaan,
samoilla sisällöillä ja samoilla hinnoilla.
Ensimmäinen osa VOK Superviikonlopusta järjestettiin 4.-6.4. ja osallistujia oli 197. Toinen osa oli syksyllä
31.10.-2.11., tällöin osallistujia oli 165.
Kaiken kaikkiaan liikunnan aluejärjestöjen järjestämiin VOK I tason koulutuksien teemoihin osallistui vuoden aikana
yhteensä 3 971 osallistujaa.
Alueiden VOK-kouluttajille järjestettiin
kaksi VOK-kouluttajakoulutusta tammija syyskuussa, jolloin koulutettiin 22
uutta VOK-kouluttajaa aluejärjestöille.
Alueiden VOK-vastaavat kokoontuivat
kaksi kertaa vuoden aikana sopimaan
yhteisistä asioista. VOK sisältöjä
kehittivät Tuomas Karjalainen ja Kustaa
Ylitalo aluejärjestöjen saamalla opetusja kulttuuriministeriön hanketuella ja
hanketoimintaa koordinoi Timo Hämäläinen.
3. Seurakehittäjien verkosto
Lajien ja liikunnan aluejärjestöjen
seurakehittäjien verkosto kokoontui
kaksi kertaa suunnittelemaan seurakehittämisen yhdessä tekemistä sekä
lisäämään omaa osaamista. Tämän
lisäksi aluejärjestöjen seurakehittäjät
kokoontuivat kaksi kertaa sopimaan
aluejärjestöjen yhteisistä seurakehittämisen linjauksista. Lisäksi sekä lajien
että alueiden seurakehittäjillä oli mahdollisuus osallistua urheilun verkostotapaamisiin, joita järjestettiin Valo-talolla
11 tilaisuutta vaihtelevin teemoin.
Seuran toimintaedellytyksiin vaikuttaminen on kuvattu vaikuttamistyön
kokonaisuudessa.
VOK Superviikonloppu tuotti positiivista pöhinää
Eri puolella Suomea yhtä aikaa samat VOK I tason koulutukset samaan
hintaan = VOK Superviikonloppu, joka toteutettiin ensimmäistä kertaa.
Tämä oli hyvä startti. Superviikonlopun tavoite oli valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen ohella tarjota mahdollisuuksia lajirajat ylittäviin kontakteihin,
kertoo seurakehittäjä Kustaa Ylitalo Päijät-Hämeen Liikunnasta ja
Urheilusta. Välittömien palautteiden mukaan juuri lajien väliset
kohtaamiset koettiinkin erittäin antoisiksi.
18
Valovuosi 2014
Valovuosi 2014
19
2. Viestintä ja
tapahtumat
Valon kommunikaatiostrategian perusajatus on toimia suomalaisen liikunnan
ja urheilun viestinnän uudistajana,
yhdistäjänä ja innostajana. Viestinnän
rooli on tehdä työtä strategisten tavoitteiden toteutumiseksi ja auttaa asioiden
eteenpäin viemisessä suhteessa eri
kohderyhmiin. Viestien sisällöt ja valitut
kanavat vaihtelevat eri kohderyhmien
osalta.
Yksi keskeinen toimintatapa Valon
viestinnässä on ollut yhteinen työ ja
yhteisten viestien rakentaminen eri
kumppaneiden kanssa. Yhtenä osoituksena tästä on muun muassa syksyllä
2014 järjestetyn Kansallisen liikuntafoorumin vaikuttamisviestintä, joka
tehtiin koko osallistujajoukon eli lähes
200 osallistujan ja kymmenien eri
organisaatioiden kanssa.
Sport.fi -toimituskunta
ja suomalaisen urheilun
uutishuone
Valon viestinnän kotipesä on sport.fi
-toimituskunta, johon osallistuvat
Valon, Olympiakomitean, Paralympiakomitean ja Kihun viestintäihmiset.
Sport.fi -sivustoa on rakennettu
yhteiseksi media-alustaksi koko
suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle.
Sivut keräsivät vuonna 2014 yli 600
000 kävijää.
Sport.fi -toimituskunnan ympärille
käynnistyi syksyllä suomalaisen
urheilun uutishuoneen rakentaminen.
Suuntaviivat yhteiselle toiminnolle on
löydetty ja vuoden lopussa solmimme
ensimmäiset sopimukset eri liittojen
kanssa. Uutishuoneen toiminta alkaa
helmikuussa 2015.
Varhaiskasvatus
Valon viestintä tavoitti vuonna 2014
varhaiskasvatuksen verkoston ja
päiväkotien kautta noin 5 000 varhaiskasvattajaa. Viestintää on rakennettu
yhdessä laajan verkoston kanssa ja
keskeinen kohderyhmä ovat olleet
päiväkotien henkilökunta sekä muut
20
Valovuosi 2014
asiantuntijat. Viestinnän keskeisenä
tavoitteena on ollut innostaminen liikkeen lisäämiseen pienten lasten osalta.
Koulu
Vuonna 2014 koulun osalta tavoitimme
lähes 15 000 opettajaa. Valon viestinnän kautta kerroimme eri lajien
kouluoperaatioista ja muista toimivista liikettä lisäävistä käytännöistä
Suomessa. Kouluviestinnän laajuus on
hyvin kattava ja viestimme tavoittivat
40 prosenttia suomalaisista opettajista.
Nuoret
Valon toteuttama suora viestintä yksittäisille henkilöille nuorten kohderyhmässä tehtiin pääsääntöisesti Taisto- ja
MunLiike -kampanjoiden kautta. Nuoret
pystyivät itse luomaan sisältöjä sosiaalisen median kanavissa Valon rakentamien alustojen kautta. Kampanjoihin
osallistui lähes 100 000 yläkoululaista,
ja heidän tarinoitaan, kuvia ja kokemuksia jaettiin muun muassa MunLiike
-instagramin sekä Taisto TV-ohjelmasarjan kautta. Taiston seitsenosainen
TV-ohjelmasarja keräsi yhteensä 700
000 katsojaa haastavassa nuorten
kohderyhmässä. Vuonna 2014 sosiaalisen median kanavien hyödyntäminen
aloitettiin systemaattisesti yhteisen
oppimisprosessin kautta.
Urheiluseurat ja lasten
urheilu
Suomalaisista urheiluseuroista tavoitamme Sinettiseuraverkoston kautta
lähes 600 joka kuukausi. Teimme
seuroille vuonna 2014 erilaisia sisältöjä
suoraan viestimällä ja YLE Urheilun
ohjelmasarjan kautta käsittelimme
muun muassa kodin, koulun ja seuran
yhteistyötä, olosuhteita sekä harrastuskustannuksia. YLE Urheilun kustannuksia käsittelevän juttusarjan yksittäinen
juttu oli viikon luetuin uutinen Ylellä.
Vuoden urheiluseuran palkitseminen
huipentui Urheilugaalassa yli miljoonalle ihmiselle TV-lähetyksen välityksellä.
Työyhteisöt
Valo viestii uutiskirjeen muodossa lähes
4 000 työyhteisöliikunnan parissa
työskentelevälle. Viestimme säännöllisesti omien kanavien kautta toimivista
ja hyvistä käytännöistä, joilla ihmisiä
on saatu eri työyhteisöissä liikkeelle.
Yhtenä onnistuneena esimerkkinä asian
ajankohtaisuudesta ja kiinnostavuudesta oli Kauppalehti Option pitkä artikkeli.
Jutussa käsiteltiin suomalaisten
huippujohtajien suulla työelämässä
uudenlaisen virran löytymistä ja sen
keskeisen merkityksen tunnustamista
osana yritysten ja työntekijöiden arkea.
Media on vuoden 2014 aikana osoittanut suurta kiinnostusta työelämään ja
työyhteisöihin liittyviin aiheisiin.
Vaikuttajaviestintä
Osana Valon vaikuttamistyötä viestimme säännöllisesti suoraan ajankohtaisista liikuntapoliittisista asioista
poliittisille päättäjille ja liikuntayhteisön
sisällä. Osana vaikuttamisviestintää
onnistuimme vuonna 2014 Reilu Peili
-konseptin avulla muuttamaan käsitystä siitä, etteikö liikuntayhteisö voi
itsekin olla aloitteellinen meille
perinteisesti hankalien aiheiden osalta.
Media kiinnostui uudesta konseptista ja
julkaisi kaikki Reilu Peili -raadilta
kysytyt aiheet, joita olivat muun
muassa urheilutapahtumien ja politiikan yhteys, alkoholin kuuluminen
urheilutapahtumiin, yhdenvertaisuuskysymykset sekä ulkomaalaisten
rahapeliyhtiöiden toiminta Suomessa.
Median kautta eri aiheisiin tutustui
satoja tuhansia ihmisiä suuresta
yleisöstä.
Liikkumattomuuden merkitys Suomelle
nousi isoksi aiheeksi syksyllä Kansallisen liikuntafoorumin aikana. Tunti
päivässä lisää liikettä tuo yhteiskunnalle 1-2 miljardin säästöt oli yhteinen
viesti. Asia on ollut esillä jatkuvasti ja
noussut eri puolueiden vaaliohjelmissa
yhdeksi aihealueeksi. Liikkeen merkitys
Suomen elinvoimaisuudelle ja kilpailukyvylle on jatkuvasti esillä eri tahojen
omassa kommunikaatiossa.
Valovuosi 2014
21
Tapahtumat 2014
Valo oli vuonna 2014 järjestämässä
useita merkittäviä tapahtumia liikuntayhteisössä.
Suomen Urheilugaala on lunastanut
paikkansa Suomessa vuoden merkittävimpänä urheiluväen, yhteiskunnan
vaikuttajien sekä yrityselämän kohtauspaikkana. Television välityksellä
tapahtumaa seurasi yli miljoona
suomalaista. Urheilugaalan kautta
palkitseminen ja suomalaisen urheilukulttuurin respect-ajattelu näyttäytyy
upeasti.
Liikuntapolitiikan päätapahtumia olivat
Järjestöpäivä ja Kansallinen liikuntafoorumi. Järjestöpäivä kokoaa liikuntayhteisön sekä OKM:n virkamiehet
vuosittain yhteiseen tilaisuuteen. Yli 160
osallistujaa koonneen toukokuisen Järjestöpäivän teemoina olivat liikunnan ja
urheilun alueellisen toiminnan ratkaisut
sekä kokeilukulttuurin hyödyntäminen
liikkeen määrän lisäämisessä.
Yli 200 osallistujaa koonnut Kansallinen liikuntafoorumi pureutui liikkumattomuuden kustannuksiin Suomessa.
Osallistujat tekivät yhteisen julkilausuman liikkeen lisäämisestä tulevan
hallitusohjelman kärkitavoitteeksi. Tunti
lisää liikettä jokaisena päivänä tuo
1-2 miljardin euron säästöt vuodessa.
Liikuntafoorumissa kurkistettiin myös
kansallisten ja kansainvälisten huippuluennoitsijoiden kautta tulevaisuuden
megatrendeihin. Liikuntafoorumin
järjestivät yhteistyössä Valo, Olympiakomitea, opetus- ja kulttuuriministeriö,
Valtion liikuntaneuvosto ja YLE.
3. Ennakointi
Valo oli ensi kertaa rakentamassa sisältöä SuomiAreenan tapahtumakokonaisuuteen yhteistyössä Olympiakomitean ja Paralympiakomitean
kanssa. Näihin kuuluivat muun muassa
Lasten Olympiapäivä, Sporttipaattisidosryhmätilaisuus sekä ”Hyvä paha
urheilu” -paneelikeskustelu.
Yritysmaratonviesti kokosi ennätysmäärän osallistujia Töölönlahdelle
toukokuussa. Lähes 2 000 juoksijaa
noin 200 yrityksestä osallistui hyvähenkiseen ja rentoon tilaisuuteen. Valon
kumppanina Yritysmaratonin järjestämisessä oli Viipurin urheilijat.
Tavoitteena on vahvistaa yhteisön strategista johtamista ennakoinnin, tietämyksen hallinnan ja vaikuttavuuden mittareiden
avulla.
Ennakoinnin asiantuntijaverkostot
Ennakointityöpajat,
tulevaisuusillat,
strategiaprosessit
Jäsenjärjestön
luottamus- ja
operatiivinen johto
Järjestön valintojen
toimeenpano
1. Mikä toimintaympäristössämme
muuttuu?
2. Mitä muutokset
tarkoittavat liikunnan, urheilun ja
kansalaistoiminnan
kannalta?
3. Mitä strategisia
valintoja teemme?
4. Miten toteutamme
valintamme?
Tunnistetaan
toimintaympäristön
avainmuutokset
Luodaan
vaihtoehtoisia
tulevaisuuskuvia
Tehdään kestäviä,
pitkän aikavälin
valintoja
Toteutetaan toimenpiteet ja arvioidaan
niiden vaikuttavuutta
Valon tuki jäsenjärjestöjen strategiselle johtamiselle
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Tulevaisuuden trendejä, muutoksia
ja ilmiöitä kuvaava Tulevaisuusnavigaattori 1.0 valmistui
2. 12 jäsenjärjestöjen toiminnanjohtajaa työsti asiantuntijoiden
tuella tulevaisuuskuvia viiden
ennakointityöpajan sarjassa
3. Yhteensä 33 jäsenjärjestöä ja
muuta yhteisöä konsultointiin
strategisessa ennakoinnissa ja
johtamisessa
22
Valovuosi 2014
Ennakointi tukee Valon, OK:n ja liikuntajärjestöjen strategista johtamista.
Yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa on
luotu tulevaisuuskuvia liikunnan ja
urheilun, kansalaistoiminnan ja
yhteiskunnan keskeisistä trendeistä,
muutoksista ja ilmiöistä. Ennakointiin
sisältyvää tuloksellisuuden seurantaa
ja arviointia on integroitu osaksi Valon
toiminnan suunnittelua. Seurannan ja
arvioinnin toteuttamista kehitettiin
yhdessä Valon asiantuntijoiden ja
tiimien kanssa.
Valovuosi 2014
23
4. Vaikuttaminen
Tavoitteena on vaikuttaa liikkeen lisäämisen ja menestyvän huippu-urheilun arvostukseen ja resursseihin kuntayhteistyössä,
kansallisessa ja EU-politiikassa sekä kansainvälisessä yhteistyössä.
Kuntayhteistyö ja
olosuhdetyö
Liikunta kuntien strategioihin
Liikuntatoimeen strategista
ajattelua
Kuntiin selkeämpi käsitys
liikunnan nykytilasta
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Yhdessä aluejärjestöjen kanssa
tehtiin kaikki Suomen kunnat
käsittävä kartoitus liikunnan
asemasta kuntien strategioissa ja
kuntien liikuntastrategioista
2. Yhdessä Kunto&Virkistys Oy:n
kanssa konseptoitiin ja toteutettiin
palveluja kunnille olosuhteiden ja
seuratoiminnan kartoituksiin sekä
strategiseen suunnitteluun
3. Kuntien edustajia kohdattiin
lukuisissa eri tilaisuuksissa
teemoina liikunta strategioissa,
yhdessä tekeminen osana
alueellisia palvelukeskuksia sekä
olosuhteiden kehittäminen
Liikunnan edistäminen kuntien strategiaviitekehyksessä on yksi Valon
strategisia valintoja. Keskeinen taho
kuntien kanssa toimittaessa ovat liikunnan aluejärjestöt, joiden kanssa tehtiin
laaja, kaikkia Manner-Suomen kuntia
käsittävä kartoitus. Se osoitti, että
puolet Suomen kunnista on seuraavan
kahden vuoden aikana tekemässä tai
päivittämässä jotakin liikuntaan
liittyvää strategiaa tai suunnitelmaa.
Monet kunnista toivovat apua tietopohjan kartuttamiseen tai strategiaprosessiin ja siinä tehtäviin valintoihin.
Näihin tarpeisiin rakennettiin erilaisia
työkaluja yhdessä Kunto&Virkistys Oy:n
kanssa. Näitä työkaluja käyttäen tehtiin
kartoituksia ja erilaisia suunnitelmia
useiden kuntien kanssa. Operaatiot
kohdistuivat tässä vaiheessa joko
olosuhteiden kehittämiseen tai seuratoiminnan kartoituksiin.
24
Valovuosi 2014
Käsitys nykytilasta suuntaa
strategista ajattelua
Strategia suuntaa ratkaisuja ja
toimenpiteitä
Yhteistyössä muiden liikuntajärjestöjen
kanssa koottiin julkaisu käyttövuoroja avus­tuspolitiikan kehittämiseksi
kun­nissa. Aineisto tuo esiin teemaan
liittyviä näkökulmia ja niiden paikallisia ratkaisuja noin 40 case-esimerkin
kautta.
Olosuhdetyössä saatettiin lähes
valmiiksi laajahko lähiliikuntapaikkarakentamisen seurantaselvitys. Tämä
opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella tehtävä selvitys valmistuu
alkuvuodesta 2015 ja se tarkastelee
viidestä eri tulokulmasta tähänastista,
reilut kymmenen vuotta kestänyttä
lähiliikuntapaikkarakentamista
Suomessa.
Valo oli mukana useissa eri olosuhdetyön työryhmissä tai vastaavissa, tuotti
alustuksia lukuisiin seminaareihin ja
järjesti jäsenjärjestöille tarkoitetun olosuhdekysymysten ajankohtaisfoorumin.
Valtakunnallinen
vaikuttaminen
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Vaikuttamisen toimenpiteet
kohdentuivat yhä laajemmin
yhteiskunnan eri alueille strategisten valintojemme suunnassa
2. Ymmärrys liikunnan ja urheilun
poikkihallinnollisesta luonteesta
kasvoi sekä liikuntayhteisössä että
yhteiskunnassa laajemmin
3. Olympiastadionin perusparannuksen valtionrahoitus varmistui
yhdessä laajan kumppaniverkoston kanssa
Liikunta mukana kunnan eri
toimialoilla
Liikunnan olosuhteet paranevat
Yhä useampi toimija edistää
liikuntaa
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen
tehostuminen ja laaja-alaistuminen
Valon vaikuttamistyön kirjo laajeni
toimintavuonna. Työssä keskityttiin
monitoroimaan yhteiskunnallisen päätöksenteon eri lohkoja suhteessa liikkeen lisäämisen ja menestyvän huippuurheilun arvostukseen ja resursseihin.
Valo ei siten pidättäytynyt yksinomaan
vaikuttamaan liikunnan ja urheilun
sektorilla tapahtuvaan päätöksentekoon. Esimerkkeinä ovat muun muassa lausuntomme sote-uudistukseen,
lakiin ehkäisevästä päihdehuollosta,
varhaiskasvatuslakiin ja kuntalakiin.
Vaikuttamistyötä tehostettiin myös
tiivistämällä vaikuttamistyön ja muiden
asiantuntijatiimien yhteistyötä. Asiantuntijoiden substanssiosaaminen
yhdistettiin vaikuttamistiimin osaamiseen vaikuttamisen keinoista. Edellä
mainitussa varhaiskasvatuslaissa
kytkettiin myös varhaiskasvatusverkosto mukaan Valon kannan luomiseen. Lisäksi useita lausuntoja annettiin
yhdessä Olympiakomitean kanssa,
esimerkkeinä liikuntalaki, lukiolaki,
laki ylimääräisistä urheilijaeläkkeistä.
Yhteisen kannan muodostamista on
helpottanut se, että molemmilla
järjestöillä on sama pääsihteeri.
Valo-yhteisöä on aktivoitu muodostamaan yhteisön yhteistä kantaa muun
muassa hallitusohjelmatavoitteiden
kirjaamisessa, Euroopan parlamentin
vaaleissa sekä liikuntalain valmistelussa.
Lisäksi muiden kansalaisjärjestöjen
kanssa käydään jatkuvaa dialogia
kansalaisjärjestötoiminnan toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi ja
Valovuosi 2014
25
parantamiseksi. Yhteistyössä Allianssin
ja SOSTEn kanssa valmisteltiin osana
vuoden 2014 Järjestöbarometria
selvitys koskien järjestöjen vapaaehtoistoimintaa ja byrokratiaongelmia.
Valo, Allianssi ja SOSTE tekivät myös
järjestöjen byrokratiaongelmien ratkaisemisesta esityksen ministeri Sanni
Grahn-Laasosen vetämälle paremman
sääntelyn työryhmälle.
Valo edusti liikunnan kenttää Veikkauksen edunvälittäjäverkostossa hoitaen
sihteerin tehtäviä. Edunvälittäjäverkosto kokoontui vuoden aikana
yhdeksän kertaa. Alkuvuonna toiminnan painopiste oli EU-vaalivaikuttamisessa ja loppuvuonna uuden parlamentin ”haltuunotossa” sekä tulevan
edunvalvontahankkeen valmistelussa.
Verkosto osallistui aktiivisesti myös
rahapelipoliittiseen ajankohtaiskeskusteluun.
Valo hallinnoi Veikkauksen edunvälittäjäverkoston EU-edunvalvontahanketta.
Hanke toimi tuloksellisesti seuraten
eurooppalaista rahapelipolitiikkaa ja
valvoen liikunnan, tieteen, taiteen ja
nuorisotyön toimijoiden etuja muuttuvassa toimintaympäristössä. Hankejohtajana työskenteli Petri Lahesmaa.
Valon edustajat osallistuivat lokakuussa
hankkeen Strasbourgin matkaan, jossa
tavattiin 12 suomalaista Euroopan
parlamentin jäsentä. Matkalla vahvistettiin keskusteluyhteyttä suomalaiseen
rahapelipolitiikkaan liittyen ja nostettiin
esiin Suomen kannalta merkityksellisiä
ajankohtaisia rahapelipoliittisia aiheita.
Valmistauduimme kevään 2015 eduskuntavaaleihin ja hallitusohjelmaneuvotteluihin pitämällä liikunnan,
urheilun ja kansalaistoiminnan asioita
esillä puoluetapaamisissa ja muissa
vaikuttajakohtaamisissa. Hallitusohjelmatavoitteiden muotoilua tehtiin Valon
toimiston, hallituksen ja jäsenjärjestöjen
sekä Olympiakomitean ja Paralympiakomitean kanssa suhteessa yhteiskunnan muutokseen. Puoluetapaamisia
toteutettiin uudella toimintatavalla:
Puoluesihteeritapaaminen järjestettiin
Kaapelitehtaalla (Talvisirkus Uni), tanssija Minna Tervamäki inspiroi keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmiä
ja mindfulness-valmentaja Aleksi Litovaara puhui SDP:n eduskuntaryhmälle.
Stadion
Pitkäjänteisessä vaikuttamistyössä
Olympiastadionin perusparannuksen
rahoituksen varmistamiseksi tapahtui
läpimurto maaliskuussa, kun valtioneuvoston kehysriihessä päätettiin myön-
26
Valovuosi 2014
tää perusparannukseen 80 miljoonaa
euroa budjettivaroja.
jonka valmistelun alkuvaiheissa
liikuntaa ei mainittu sanallakaan.
Poikkihallinnollisen ajattelun
vahvistaminen
Tapahtumia
Vaikuttamistyössä korostui liikunnan
edistäminen poikkihallinnollisesti.
Liikkeen lisääminen ja menestyvä
huippu-urheilu eivät ole ainoastaan
liikunnasta vastaavien tahojen
velvollisuus ja mahdollisuus.
Liikuntalain valmistelussa Valo esitti
lakiin kirjattavaksi valtioneuvoston
päätöksellä nimitettävän poikkihallinnollisen toimielimen, jonka velvollisuutena olisi koordinoida liikuntaan liittyvää päätöksentekoa ja toimenpiteitä
valtakunnallisella tasolla. Aika ei ollut
vielä kypsä ehdotukselle, mutta poikkihallinnollisuuden merkitys liikkeen
lisäämiseksi on iskostumassa vähitellen
kaikilla tasoilla.
Poikkihallinnollinen ajattelu ja liikunnan
läpäisyperiaate saatiin kirjattua muun
muassa paraikaa eduskunnan käsittelyssä olevaan varhaiskasvatuslakiin,
Valon järjestämään urheilujuridiikan
seminaariin osallistui lähes sata henkilöä. Päivän teemana oli tietosuoja sekä
urheilun kurinpitokysymykset. Juridista
neuvontaa annettiin yli 50 jäsenjärjestölle ja sadoille seuratoimijoille.
Toimintavuonna valmistuivat lajiliittojen kurinpidon mallisäännöt, jotka
on luotu palvelemaan lajiliittoja niiden
uudistaessa omia määräyksiään.
Valo hallinnoi ja rahoitti urheilun
oikeusturvalautakunnan toimintaa
myös kuluneena vuonna.
Vuonna 2014 käynnistyi Valon vaikuttajaohjelma VIRTA – Energianpuolustuskurssi. Yhteistyössä 925 Designin
kanssa toteutetun ensimmäisen kurssin
osallistujiksi kutsuttiin suomalaisia
huippujohtajia eri aloilta. (Ks. infolaatikko)
Tunnuslukuja vaikuttamistyöstä
• 26 lausuntoa lainvalmisteluun
• 6 valiokuntakuulemista eduskunnassa
• 100 henkilökohtaista vaikuttajatapaamista
• 50 järjestölle ja sadoille seuratoimijoille juridista neuvontaa
Vaalivaikuttaminen
Miten saadaan aikaan hallitusohjelmakirjaus? Miten saadaan Teppo Koululainen
liikkumaan enemmän koulupäivän aikana?
LÄHTÖTILANNE:
Teppo, 10, ei harrasta
liikuntaa, istuu
koulussa oppitunneilla ja kotona kirjan
ja ruudun äärellä.
Aikuisetkaan eivät
kannusta
liikkumiseen.
”Hyvä annospaketti tietoa, asennetta ja iloa oman itsen ja organisaation
uudistamiseen – välttämätöntä tässä ajassa ja tulevaisuuden elinvoimaiselle
Suomelle.”
MTV3 Uutisten päätoimittaja Merja Ylä-Anttila
”Holistinen kuva hyvinvoinnista alkoi hahmottua. Teemme huonoja
päätöksiä, joiden hintaa ei edes tiedetä, koska fyysinen suorituskykymme
ja sitä kautta myös kognitiivinen suorituskykymme on surkea.”
EVA:n johtaja Matti Apunen
Rahoitukseen
Asiantuntijat
tunnistavat
ratkaisumahdollisuuksia.
Ajattelutapaan
Puoluekokouspäätös
“Koulujen aamu- ja
iltapäivätoimintaa
monipuolistetaan, ja
harrastaminen nivelletään koulupäivään.”
Kutsumme kerran vuodessa 12 suomalaista huippujohtajaa valaistumaan
energianhallinnan perusteista maailmantason valmentajien käsittelyssä.
Vietämme kaksi päivää luonnon helmassa Rakinkotkan saaressa itäisellä
Suomenlahdella. Näkökulminamme ovat ravinto, liikkuminen, palautuminen, ajattelun laatu, läsnäolo, merkityksellisyys ja myötätunto. Saamme
eväitä oman ja organisaatiomme energiatason kohottamiseen.
”VIRTA antaa loistavasti jäsennetyn ajatusmallin ja konkreettiset työkalut
energiajohtamisen soveltamiseen käytännössä.”
Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen
Lainsäädäntöön
Suuri yleisö,
julkinen paine,
mielipidevaikuttaminen
Virta lyhyesti
Osallistujakokemuksia
Muutostarve,
joka kohdistuu
Vaikuttamisen
kohderyhmät:
Puoluekokousedustajat,
puoluesihteerit,
puheenjohtajistot
Vaaliohjelma
“Puolue haluaa
turvata lasten ja
nuorten monipuoliset
liikuntamahdollisuudet. Puolue kannustaa
koulupäivän aikaiseen
liikkumiseen.”
Ehdokkaat, pj:sto,
puoluesihteerit,
eduskuntaryhmien johto,
ministerit & esikunta.
Media ja suuri yleisö
JOS KIRJAUS TULEE
ja muuttuu hallituskauden kuluessa laiksi:
Tepon, 11, koulussa on päivittäistä kerhotoimintaa, liikunnallisia välitunteja, seisten
pidettyjä oppitunteja sekä liikunnan
integrointia muiden aineiden opetukseen.
Teppo viihtyy koulussa, sairastaa vähemmän,
mieli pysyy virkeänä, oppimistulokset
paranevat. Yhteisöllisyys koulussa vahvistuu.
Hallitusohjelma
“Luodaan ja resursoidaan opetus- ja
liikuntatoimen yhteinen
toimintamalli
takaamaan jokaiselle
lapselle ja nuorelle tunti
liikettä koulupäivään.”
Pj:sto, puoluesihteerit, eduskuntaryhmien johto, hallitusohjelmaneuvottelijat ja -kirjoittajat
JOS KIRJAUSTA EI TULE:
Tepon liikkumaton elämäntapa jatkuu. Haetaan kuitenkin vaihtoehtoisia vaikuttamistapoja kansanedustajien, ministeriöiden ja
suuren yleisön avulla.
”Inspiroiva ryhmä osallistujia, painava sisällöllinen anti, aikaa keskittyä
omaan itseen, todellisia työkaluja, jotka voi ottaa heti käyttöön.”
Ateneumin johtaja Susanna Pettersson
Valovuosi 2014
27
5. Vastuullisuus
Kansainvälinen
vaikuttaminen
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnin
vastainen yleissopimus valmistui
2. Ensimmäiset Erasmus+ -ohjelman
hankkeet käynnistyivät, Valon
ja ENGSO:n hankkeet valittujen
joukossa
3. ENGSO:n vaikuttajarooli vahvistui
keskeisillä eurooppalaisilla
liikuntapoliittisilla foorumeilla
ENGSO on aktiivinen liikunnan ja
urheilun kattojärjestöjen järjestö
Euroopassa.
Kansainvälinen vaikuttaminen keskittyi
EU:n liikuntapolitiikkaan. Tärkeimpien
kumppaneiden – opetus- ja kulttuuriministeriön, ENGSO:n ja EOC:n – kanssa
vaikutettiin muun muassa neuvoston
toisen urheilun työohjelman sisältöön,
Erasmus+ -rahoitusohjelman sisältöön
sekä Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnin vastaisen yleissopimuksen sisältöön. Urheilun työohjelma
hyväksyttiin, Erasmus+ -ohjelman
ensimmäiset hankkeet saivat rahoituksen ja yleissopimus valmistui allekirjoitettavaksi.
Valo toimi laajalla rintamalla neuvoston asiantuntijaryhmien kansallisessa
ENGSO on pitkäaikainen kumppani EU:lle, Euroopan parlamentille, Euroopan komissiolle ja
Euroopan neuvostolle.
valmistelussa ja käytännön työskentelyssä. Lisäksi Valo oli mukana Euroopan
urheilutyönantajien EASE:n hallituksessa ja osallistui aktiivisesti Europan
komission järjestämään liikunnan ja
urheilun työelämää koskevaan sosiaaliseen dialogiin sekä EU 32 -jaoston
työskentelyyn opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Tavoitteena on vahvistaa liikunnan ja urheilun arvopohjaa ja hyvän hallinnon käytäntöjä periaatteella altavastaajasta
aloitteentekijäksi.
Pohjoismaisessa yhteistyössä vaihdettiin säännöllisesti tietoa keskeisistä
liikuntapoliittisista kysymyksistä.
Uutena avauksena oli yhteistyö urheilukilpailujen manipuloinnin vastaisten
toimien tehostamiseksi.
ENGSO turvaa ruohonjuuritason
urheiluliikettä. ENGSO päätöksenteon ytimessä.
Valo mukana
Päihteetön
pelikenttä
–verkostossa
Reilu Peili kysyy
nuuskasta. Raatiin
haastetaan mukaan
lajiliittojen nuorisovastaavia
Verkosto järjestää urheilujärjestöille seminaarin
päihteettömän urheilukulttuurin rakentamisesta.
Tilaisuudessa
julkaistaan Reilu
Peili –raadin kanta
nuuska-aiheiseen
kysymykseen.
Jäsenjärjestöillä mahdollisuus vaikuttaa lobattaviin asioihin
Aktiivinen vaikuttamistyö Euroopassa
ENGSO oli vahvasti vaikuttamassa
eurooppalaisessa liikuntapolitiikassa
puheenjohtaja Birgitta Kervisen johdolla.
Kervinen osallistui noin viiteentoista
urheilupolitiikkaa käsittelevään
kokoukseen, seminaariin tai tapahtumaan. Lisäksi hän oli kutsuttuna
yli kahteenkymmeneen tapahtumaan
Euroopassa.
Puheenjohtajan lisäksi näkyvästi
ENGSO:n ääntä eurooppalaisessa
päätöksenteossa toivat esille pääsihteeri Helena Carlsson (Riksidrottsförbund) ja liikuntapoliittinen johtaja Heidi
Pekkola. Pekkolalla on tiiviit yhteydet
Euroopan parlamentin jäseniin, keskeisiin EU-toimielimiin ja niiden edustajiin
sekä Euroopan neuvostoon. Hän tapaa
säännöllisesti muun muassa Euroopan
komission urheiluyksikön edustajia ja
muiden kansainvälisten liikunta- ja
urheilujärjestöjen edustajia. Joulukuussa
Kokemusten ja ajatusten vaihto hyödyttää myös liikkujaa ruohonjuuritasolla
Carlsson ja Pekkola keskustelivat urheilun kansalaistoiminnan turvaamisesta
uuden urheilusta vastaavan komissaarin
Tibor Navracsicsin kanssa.
ENGSO toimi EU-neuvoston urheilun
ensimmäisen työohjelman asiantuntijayöryhmissä 2011–2014. Vuosina 2014–
2017 ENGSO:lla on tarkkailijajäsenen
rooli viidessä asiantuntijatyöryhmässä.
ENGSO oli kutsuttuna Euroopan neuvoston urheilun osittaissopimuksen
(EPAS) konsultatiivisen komitean
kokouksiin. Tapaamisten, kokousten,
seminaarien ja esiintymisten avulla
nostettiin esille ja vahvistettiin
yleishyödyllisen kansalaistoiminnan
asemaa Euroopassa sekä edistettiin
laaja-alaista tasa-arvoa, hyvää
hallintoa sekä urheilun integriteettiä.
ENGSO:n SCORE (“Strengthening
Coaching with the Objective to Raise
Equality) -hanke sai Erasmus+ -rahoituksen urheilun alaohjelmasta. Vuonna
2015 käynnistyvän SCORE-hankkeen
tavoitteena on lisätä sukupuolten
välistä tasa-arvoa valmennuksessa.
ENGSO toimi aktiivisena kokemusten
ja ajatusten vaihtamisen alustana jäseniensä välillä. ENGSO Forum
käsitteli liikuntatuntien merkitystä sekä
liikunnallisia aktiviteettejä koulussa.
Tilaisuus tarjosi käytännön esimerkkejä
koulumaailmasta, uusimpia tutkimustuloksia aiheesta sekä mahdollisti vierailun pääkaupunkiseudun
urheiluakatemiaan, Urheaan. Lisäksi
ENGSO:n uutiskirjeen, internet-sivujen
ja Facebookin kautta välitettiin aktiivisesti tietoa eurooppalaisesta liikuntapolitiikasta.
Yle uutisoi laajasti netissä
seminaarin sisällöistä, Reilu
Peili -raadin nuuskakannoista
sekä seurojen erilaisista
päihdelinjauksista
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Kuudes IWG-maailmankonferenssi
12.-15.6.2014 keräsi yli 800
osallistujaa ympäri maailmaa
2. Reilu Peili nosti 8 ajankohtaista
teemaa liikunnan ja urheilun
eettisistä kysymyksistä avoimeen
keskusteluun
3. Toimintaohje lasten turvallisuutta
lisäävistä toimintatavoista ja
vapaaehtoisten rikostaustan
selvittämisestä syntyi järjestöjen
yhteistyöllä
Yhteistyössä keskeisten järjestötahojen
(Allianssi, SOSTE, Taike) kanssa laadittiin toimintaohje Lasten turvallisuutta
lisäävistä toimintatavoista ja vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä.
Toimintaohje liittyy 1.5.2014 voimaan
tulleeseen lakiin, joka mahdollistaa
28
Valovuosi 2014
Seminaarissa kuultu seuraesimerkki uutisoidaan seurakentälle ja palkitaan Kasva
Urheilijaksi -stipendillä
Juuso, 12, oppii seurassa,
että nuuska, alkoholi tai
muut päihteet eivät
kuulu urheilijan
elämäntapaan.
lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten
rikostaustan selvittämisen tietyissä
tilanteissa. Ohjeen laatineet tahot
järjestivät asiasta myös koulutuksen ja
aihetta tuotiin esiin viestimällä muun
muassa Sinettiseuraseminaarissa.
Reilu Peili -formaatti käynnistyi osallistavan arvokeskustelun avaajana.
Artikkelisarjassa nostettiin esiin
kahdeksan ajankohtaisista teemaa
urheilun eettisistä kysymyksistä. Noin
sadan vaikuttajan raati otti kantaa
politiikkaa, päihteitä, yhdenvertaisuutta, taloutta ja urheilun kannattamista
koskeviin kysymyksiin. Artikkelien
pohjalta aiheet nousivat esiin
valtakunnallisessa mediassa.
Valo järjesti yhteistyössä Päihteetön
Pelikenttä -verkoston kanssa seminaarin ”Päihteetöntä urheilukulttuuria
rakentamassa”, joka kokosi yhteen
urheilun ja liikunnan parissa toimivia
sekä ehkäisevää päihdetyötä tekeviä
tahoja.
Valo osallistui Syöpäyhdistyksen
koordinoimaan nuorten tupakoinninehkäisyhankkeeseen toteuttamalla
interaktiivisen Nuuska syö miestä
-videon, joka kertoo havainnollisella
tavalla nuuskan vaikutuksista suorituskykyyn.
Valo osallistui sisäministeriön ja
opetus- ja kulttuuriministeriön Yhdenvertaisuus Etusijalle 7 (YES 7)
-hankkeeseen, jossa työstettiin malleja
liikunta- ja urheilujärjestöjen yhdenvertaisuussuunnitteluun. Tällä valmistauduttiin yhdenvertaisuuslain ja liikuntalain vuonna 2015 tuomiin muutoksiin.
Valo osallistui opetus- ja kulttuuriministeriön urheilun eettisten kysymys-
Valovuosi 2014
29
ten hallinnoinnin organisointia sekä
antidopingtoiminnan viranomaismenettelyjä kehittämistä koskevaan työhön.
Valo vaikutti urheilukilpailujen manipuloinnin vastaisen yleissopimuksen
sisältöön sekä järjesti yhdessä
Veikkauksen ja OKM:n kanssa
kansainvälisen integriteettiseminaarin.
Kansainvälinen naisliikuntaverkosto –
IWG (International Working Group on
Women and Sport)
Valo vastasi kansainvälisen naisliikuntaverkoston IWG:n sihteeristöstä ja
puheenjohtajuudesta vuosina 20102014. Kausi huipentui kuudenteen IWGmaailmankonferenssiin Finlandia-talolla 12.-15.6.2014. Konferenssi oli vuoden
painopiste ja kohokohta, joka keräsi yli
800 osallistujaa ympäri maailmaa. Ylen
live-lähetyksiä konferenssista seurasi
yhteensä 4 200 katsojaa.
IWG-sihteeristö neuvotteli sopimuksia
kumppanuudesta kansainvälisen urheiluliikkeen kanssa. Verkoston kumppanuuksien lisäksi IWG-sihteeristö hankki
maailmankonferenssille taloudellisia
tukijoita, jotka osaltaan mahdollistivat
onnistuneen tapahtuman.
IWG-sihteeristö toimi aktiivisesti
globaalin ja eurooppalaisen liikunta-
politiikan, vaikuttamisen ja viestinnän
(Catalyst-uutiskirje, Newsflash,
Facebook ja Twitter) alueilla, markkinoi
tulevaa maailmankonferenssia ja tiivisti
kansallista vaikuttamistyötä liikunnan
ja urheilun tasa-arvon edistämiseksi.
Sihteeristö organisoi myös puheenjohtajan hakuprosessin vuosille 20142018.
IWG:n koordinoiman kansainvälisen
tutkimushankkeen raportti IWG
Progress Report ”From Brighton to
Helsinki 1994–2014” valmistui konferenssiin.
Sihteeristö valmisteli yhdessä
IWG-johtoryhmän ja kumppaniorganisaatioiden kanssa konferenssin perintöasiakirjan Helsinki calls the world of
sport to “Lead the Change, Be the
Change”, joka sisältää päivitetyn
Brighton Plus Helsinki -tasa-arvojulistuksen ja toimenpidesuositukset
konferenssiteemoihin liittyen.
IWG keräsi Brightonin tasa-arvojulistuksen allekirjoituksia ja sihteeristön
siirtyessä 1.9.2014 Botswanaan
(Botswana National Sports Council) julistuksen allekirjoittajia oli yhteensä 419.
Sihteeristö järjesti yhdessä kumppaneiden ja Suomen Urheilumuseon kanssa
6. Palvelut
kansallisen tyttöjen ja naisten liikunnan
ja urheilun historian näyttelyn, joka
avattiin toukokuussa 2014.
IWG valmisteli Euroopan komission
asiantuntijaryhmässä strategiaa
sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi liikunnassa ja urheilussa
EU-jäsenvaltioissa ja kansainvälisissä
urheilujärjestöissä vuoteen 2020.
Ehdotus toimenpidesuosituksiksi luovutettiin komissaari Androulla Vassilioulle
helmikuussa 2014.
IWG-johtoryhmän vuosikokous
järjestettiin kesäkuussa Vierumäen
Urheiluopistolla. Lisäksi valmisteltiin
IWG-käsikirja tulevan sihteeristön
perehdyttämiseen sisältäen tärkeimmät
asiakirjat ja tietoa verkoston ja
sihteeristön toiminnasta.
IWG osallistui Euroopan neuvoston
EPAS:in valmisteluun ministerikonferenssille sukupuolten välisen tasaarvon valtavirtaistamisesta urheilussa
ja liikunnassa.
Syksyllä 2014 opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi liikunnan tasaarvotyön Piikkarit-palkinnon IWG:lle.
Vuoden lopulla Valo rakensi näkemystä
tulevista toimista tasa-arvon edistämiseksi ja IWG-puheenjohtajuuden
perinnön siirtämiseksi.
Palvelut-kokonaisuus rakentuu kahdesta toisiaan tukevasta tulosalueesta:
• Palvelut yhteisön ja jäsenjärjestöjen tarpeisiin
• Sisäiset palvelut
Palvelut yhteisön ja
jäsenjärjestöjen tarpeisiin
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Asiakaspalvelu ja palveluvaste
paranivat prosessien uudistamisen
myötä
2. Uusien palvelukumppanuuksien
myötä löydettiin uusia tekemisen
malleja
3. Päivittäispalveluiden
tuotantomalli uudistettiin
Strateginen tavoite: Laadukkaat palvelukokonaisuudet vastaavat yhteisön
tarpeisiin
Valo tarjosi jäsenjärjestöille, ja osin
laajemmallekin yhteisölle, lukuisia
erilaisia palveluita. Tärkeimpänä tavoitteena palveluissa on ollut toimintaedellytysten luominen sujuvan ja innostavan
arjen ja tuloksellisen tekemisen perustaksi koko yhteisössä.
Luottamussuhdetta jäsenjärjestöihin
rakennettiin asiakaspalvelua ja palveluvastetta kehittämällä sekä palveluprosesseja selkiyttämällä. Valolle
tärkeätä on, että palvelut vastaavat järjestöjen tarpeita ja tukevat niiden arkea
sekä edistävät järjestöjen keskinäistä
yhteistyötä.
Palveluvalikkoon kuuluivat erilaiset
sopimuspalvelut, Valo-talon palvelut
sisältäen toimitilojen ja kokoustilojen
vuokrauksen, materiaali- ja myyntipalveluketjun tarjoaminen, Sporttirekisteri,
mediapalvelu sekä pienlajiliittopalvelut.
Lisäksi vuoden aikana kehitysvaiheessa
olivat HR- ja taloushallinnon palvelut
sekä juridiset palvelut.
Palvelukumppanuuksien solmimisen
kautta jäsenjärjestöille, ja osin myös
seuroille ja seuratoimijoille, tarjottiin
pääosin tapahtumajärjestämisen tueksi
erilaisia etuja ja kumppanien tuottamia
palveluita.
30
Valovuosi 2014
Sopimuspalvelut
Materiaali- ja myyntipalveluketju
- Valo-talon vuokrasopimus IVG
Polarin kanssa, vakuutussopimukset OP
Pohjolan kanssa, sopimukset musiikin
julkisesta esittämisestä Teoston ja
Gramexin kanssa.
- Sporttipaino Oy on urheiluun erikoistunut suunnittelu- ja tuotantotoimisto.
Sporttipaino tarjoaa erilaisia kampanja- ja materiaalipalveluita sekä hoitaa
painotyöt ja materiaaleihin liittyvän
logistiikan. Tärkeä osa materiaaliketjupalvelua.
- Sporttikauppa.fi on suomalaisen
Sportin yhteinen verkkokauppa, josta
löytyy monen lajin tuotteet ja koulutusmateriaalit. Sporttikauppa tarjoaa
kauppapaikan urheilujärjestöjen omille
tuotteille. Verkkokaupan lisäksi Valotalossa toimii noutopiste ja pieni
kivijalkakauppa.
- Valo-talon postipalvelut mahdollistavat Sporttipainon ja Sporttikaupan
tuotteiden logistiikan.
Valo neuvottelee ja hallinnoi yhteisiä
sopimuksia
Jäsenjärjestöt tekevät sopimukseen
Valon kanssa
Jäsenjärjestö ja osassa sopimuksia
myös seurat saavat sopimushyödyt
käyttöönsä
Neuvonta ja tuki sopimuksiin liittyvissä
asioissa.
Jäsenjärjestöt, ja urheiluyhteisö laajemmin, hyötyvät yhteisistä sopimuksista:
velvoitteet yhteiskunnan muita toimijoita kohtaan, vastuullisuus suhteessa
seuratoimijoihin, kustannustehokkuus
ja apuja lajiliiton ja seurojen arkeen.
Valo-talon palvelut
Materiaalien suunnittelu
Sporttipainossa
Materiaalien tuottaminen Sporttipainossa tai sen kumppaneilla
Valmiiden materiaalien myynti ja
toimittaminen asiakkaille.
- aulapalvelu, puhelinvaihde, postitoimipaikka ja -palvelut
- kokoustilojen vuokraus ja kokoustarjoilut
- toimitilojen ja varastotilojen vuokraus
- huolto, siivous ja muu ylläpito
Sporttipainon ja Sporttikaupan asiakkaana urheilujärjestöt löytävät heille
sopivan ratkaisun materiaalien tuottamiseen, myymiseen ja toimittamiseen.
Valo koordinoi ja hallinnoi Valo-talon
tiloja ja palveluita yhdessä kiinteistöyhtiön ja kumppanien kanssa
- Palvelu on suunnattu ensisijaisesti
liitoille, joilla ei ole omaa toimistoa tai
työntekijää. Palvelukokonaisuudet on
muokattu liiton tarpeisiin. Palvelusopimus on kolmen lajiliiton kanssa.
Talossa toimiville järjestöille ja
yrityksille sekä vieraille tarjotaan
tarvittavat toimintaedellytykset
Työntekeminen ja asioiden
hoitaminen on helppoa
Pienlajipalvelut
Valon palvelutiimin hoitaessa hallinnollisia asioita, lajiliiton luottamushenkilöiden työpanos voidaan suunnata
lajitoiminnan kehittämiseen. Luottamushenkilöiden vaihtuessa toiminnot
jatkuvat katkeamatta.
Valovuosi 2014
31
Sporttirekisteri
Sporttirekisteri on urheilujärjestöille
tarjottava yhteinen henkilö- ja organisaatiorekisteri, joka sisältää lukuisia
järjestöjen hallinnointia helpottavia
toimintoja. Mukana on 66 urheilujärjestöä. Tällä hetkellä rekisterissä on
yli 800 000 henkilön tiedot. Yleisimmin
käytettyjä toimintoja ovat lisenssien
myynti lisenssikortteineen ja jäsenrekisterin ylläpito.
Valo ylläpitää sporttirekisteriä ja vastaa
toiminnasta kumppaneiden suuntaan
Lajiliitot saadat käyttöönsä rekisterin
ominaisuudet mahdollisuuksien
mukaan räätälöitynä liiton tarpeisiin
Valo toimii lajiliittojen pääkäyttäjien
tukena
Liiton pääkäyttäjät suunnittelevat ja
ylläpitävät liiton toimintoja
Seurat ja urheilijat ostavat lisenssejä,
saavat lisenssikortit ja voivat myös
ylläpitää omia tietojaan rekisterissä.
Valo neuvottelee kaikkia ja urheilun
tapahtumanjärjestäjiä hyödyttäviä
palvelukumppanuuksia
Valon resurssimuutos ja operatiivisten
toimintojen yhdistäminen Suomen
Olympiakomitean kanssa
Valo yhdistää tapahtumanjärjestäjiä
yhteisen tekemisen kautta ja neuvoo
palvelukumppanuuksien
hyödyntämisessä
Valon valtionavustukset olivat vuonna
2014 noin 900 000 euroa pienemmät
kuin vuonna 2013. Lisäksi päätettiin
yhdistää Valon ja Olympiakomitean
operatiiviset toiminnot. Yhdessä tekeminen nähtiin järkevänä järjestön strategisten tavoitteiden saavuttamisen ja
koko suomalaisen liikunnan ja urheilun
kannalta.
Neuvonta ja tuki sopimuksiin
liittyvissä asioissa
Sisäiset palvelut
Tavoitteena oli toimintaedellytysten
luominen sujuvan ja innostavan arjen
ja tuloksellisen tekemisen perustaksi.
Toiminnassa on pyritty varmistamaan,
että sisäisten tukitoimintojen kehitys
ja valinnat tukevat sisältötavoitteiden
saavuttamista.
Toimintatapana on ollut sisäisten
tukitoimintojen laadukas ylläpito ja
kehittäminen sekä yhteisen tekemisen
mahdollistaminen.
Tietohallinto
Palvelukumppanuudet / tapahtumapalvelut
•
•
•
•
32
Valon ja Ramirentin tapahtumien
palvelukumppanuus sisältää
rakentamisen ja tekniikan palvelut
jäsenjärjestöille ja seuroille. Palvelu
sisältää Valon tuen ja neuvonnan.
Kaikkiin Valon kautta tehtäviin
toimeksiantoihin on sovittu merkittävä 65 prosentin alennus kaikkiin
liikunta- ja urheilutapahtumiin.
Valon ja Lippuagentin lipunmyynnin palvelukumppanuus auttaa
seuroja, lajiliittoja ja tapahtumajärjestäjiä tarjoamalla vaihtoehtoja
ja uusia mahdollisuuksia lipunmyynnin toimien helpottamiseksi.
Palvelukumppanuus mahdollistaa
täysin provisiottomaan (0 €/lippu)
tapahtumalippujen myynnin.
Ebookersin kattavat matkatoimistopalvelut lyhentävät varauksiin
ja muutoksiin käytettävää aikaa.
Valon ja matkatoimisto ebookersin
yhteistyösopimus pienentää koko
suomalaisen urheiluväen matkakuluja vuositasolla merkittävästi.
Lyytin palvelukumppanuus tarjoaa
jäsenjärjestöille tapahtumanhallintapalvelun käyttöön yli 80 prosentin alennuksella.
Valovuosi 2014
Keskeisimpinä toimenpiteinä ovat olleet
Valon IT-strategian rakentaminen ja
tietoturvaprosessien suunnittelu.
Moninainen ICT-toimittajien hallinnointi, kokonaisarkkitehtuuri ja tietoliikennepalveluiden tuki. Sisäinen tietohallinto toimi useiden sisältöalueiden
projekteissa tietohallinnon konsultoivassa roolissa. Keskeisimpänä vuoden
tekemisenä on ollut sport.fi -intranetin
rakentaminen Valon ja Olympiakomitean yhteiseksi työskentelyalustaksi. Tässä työssä on huomioitu myös
sidosryhmäyhteistyön tarvitsemat
ulkopuoliset projektityötilat.
Henkilöstöhallinto
Henkilöstöhallinnon rooli on ollut
merkittävä isojen henkilöstöön kohdistuvien muutosten myötä. Henkilöstöhallinto vastasi kaikista Valon
työsuhdeasioista, työterveydestä ja
työympäristöön liittyvistä asioista.
Osaamisen kehittäminen ja johdon tuki
suorituksen johtamisessa ja johtamisen
kehittämisessä ovat myös olleet henkilöstöhallinnon alla.
Helmikuussa henkilöstö kutsuttiin
yhteistoimintaneuvotteluihin. Kuusi
viikkoa kestävissä neuvotteluissa, joihin
sisältyi palavereita myös Olympiakomitean kanssa, etsittiin tapoja
toteuttaa Valon strategiaa aiempaa
niukemmilla resursseilla sekä mietittiin
tarkoituksenmukaista organisoitumista
Olympiakomitean kanssa.
Neuvotteluiden päätyttyä Valon hallitus
teki 23.4.2014 päätöksen organisoitumisesta ja henkilöstömitoituksesta.
Organisoitumisessa päädyttiin Lisää
liikettä - ja Huippu-urheiluyksikön
muodostamaan ytimeen, joiden
tavoitteiden toteutumista vauhdittavat
tukipalvelut: vaikuttaminen, viestintä
ja kampanjat sekä palvelut. Resurssien
pienentymisen vuoksi Valossa jouduttiin
päättämään kuusi työsuhdetta.
Taloushallinto
Valon ja Olympiakomitean taloushallinnot yhdistettiin. Taloushallinnossa
valmisteltiin talouden linjaukset, tilinpäätökset ja raportoinnit. Taloushallinto
vastasi myös viranomaisyhteyksistä,
erilaisista hakemuksiin liittyvistä
talousyhteenvedoista, tiliselvityksistä ja
budjetoinnin tuesta. Erityisesti käynnistettiin Valon, Olympiakomitean ja
osakeyhtiön taloushallinnon ohjelmistojen yhdenmukaistaminen toiminnan
tehostamiseksi.
7. Aluekeskusprosessi
Kolme nostoa vuodelta 2014:
1. Muutosprosessin vaiheet ja
aikataulu valmistuivat
2. Kaikki keskeiset toimijat tulivat
tietoiseksi muutosprosessista ja
suuri osa on siitä kiinnostunut
3. Ensimmäinen versio ehdotukseksi
yhteisistä valinnoista ja uusista
toimintatavoista valmistui
Valon muodostamisen yhteydessä
päätettiin, että seuraavana on syytä
tarkastella liikunta- ja urheilujärjestöjen
muita rakenteita, erityisesti aluetasolla.
Samaan aikaan urheiluakatemiat
valittiin huippu-urheilun kehittämisen
Tehdään yhteiset,
valtakunnalliset
aluetoiminnan
valinnat
keskeiseksi osa-alueeksi. Kevään
aikana Valon hallituksesta, lajiliitoista
ja aluejärjestöistä muodostettu pieni
työryhmä valmisteli alueellisen toiminnan kehittämiseen ryhtymistä.
Työryhmä jätti tiiviin esityksensä Valon
hallitukselle toukokuun alussa. Hallitus
päätti toukokuussa käynnistää alueellisten osaamis- ja palvelukeskusten
rakentamisprosessin ja valitsi laajaalaisen ohjausryhmän viemään asiaa
eteenpäin.
Ohjausryhmässä on edustus lajiliitoista,
aluejärjestöistä, urheiluopistoista,
urheiluakatemioista, kunnista ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Kesäkuussa ohjausryhmä valitsi kuusi-
Selkiytetään
roolitukset ja
työnjaot
aluetasolla
Poistetaan
päällekkäisyydet,
uudistetaan
toimintatavat
henkisen projektiryhmän vastaamaan
prosessin johtamisesta ja käytännöistä.
Valo ja Olympiakomitea tekevät kehittämistyötä tiiviisti yhdessä.
Syksyn aikana on laajasti eri tilaisuuksissa kerrottu alueellisten osaamis- ja
palvelukeskusten rakentamisen prosessista ja työstetty yhteisiä valintoja.
Joulukuussa ohjausryhmä hyväksyi
version 1.0 ehdotukseksi yhteisistä
toimenpiteistä/palveluista sekä uudesta
toimintatavasta.
Enemmän ja
parempia palveluja
liikkujalle
ja urheilijalle
Valovuosi 2014
33
8. Yritysyhteistyö
Yritysyhteistyö 2014:
”kohtalo tottelee tekemistä”
Yritysyhteistyön strategisena perustana on tehdä kannattavaa ja eettistä
liiketoimintaa. Yritysyhteistyön kolme
päätehtävää vuonna 2014 olivat:
1. Tuottaa resursseja Valon
perustoimintaan
2. Kaupallistaa sisältöjä, asiantuntemusta, kampanjoita ja tapahtumia
3. Luoda yrityksistä elinvoimainen
verkosto Valon ympärille
Yhteistyöyritys
Myynnin portfolio jaettiin vuonna 2014
kahteen selkeään kokonaisuuteen:
yhteistyökumppanuuksiin ja palvelukumppanuuksiin. Palvelukumppanuuksien lähtökohtana ja tarkoituksena
oli löytää koko suomalaista urheilua
palvelevia kumppanuuksia. Tästä hyviä
esimerkkejä ovat olleet yhteistyöt muun
muassa Ramirentin, SporttiApteekin,
ebookersin ja Lippuagentin kanssa.
Valon yritysyhteistyökumppanit
Veikkaus, OP, Pohjola, Coca-Cola
Finland, Nissan Arita Airport, Zalando,
Raisio/Elovena, Alko, Viking Line, Ramirent, Sporttiapteekki, Sonera,
Telefinland, ebookers, Lippuagentti,
P&G, Kerko Sport, Lappset, Martinex,
Coinline ja Papron.
Tulokset saavutettiin aktiivisella ja
tavoitteellisella myyntityöllä, laadukkaalla asiakkuuksien hoitamisella sekä
jatkuvan parantamisen -teemalla.
Valo
Kohderyhmä:
lajiliitto, seura,
koulu, päiväkoti,
kuluttaja, liikkuja...
Yritysyhteistyön kolme keskeisintä tulosta vuodelta 2014:
1. Myynti +47 % vs. 2013
2. Asiakastyytyväisyys erinomaisella tasolla:
asiakastyytyväisyyskyselyn ka. 4,1/5
3. Asiakkaiden suosittelualttius erinomaisella tasolla:
83 % suosittelisi Valoa yhteistyökumppanina
34
Valovuosi 2014
Valovuosi 2014
35
Tasekirja 31.12.2014
TULOSLASKELMA
1.1. - 31.12.2014
1.1. - 31.12.2013
VARSINAINEN TOIMINTA
Tuotot
Osanottomaksut
419 068,20
148 004,50
Muut tuotot
Myyntituotot
1 297 152,64
1 519 922,41
Muut tuotot
270 098,63
196 449,70
Muut tuotot
1 567 251,27
1 716 372,11
Tuotot
1 986 319,47
1 864 376,61
Kulut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
-2 673 456,50
-3 368 996,12
Henkilösivukulut
Eläkekulut
-462 556,16
-593 019,09
Muut henkilösivukulut -89 086,37
-128 968,09
Henkilöstökulujen jako 85 076,00
341 496,78
Henkilösivukulut
-466 566,53
-380 490,40
Henkilöstökulut
-3 140 023,03
-3 749 486,52
Poistot
-55 551,78
-80 741,05
Muut kulut
Vuokra- ja vastikekulut
-377 923,49
-512 752,24
Ulkopuoliset palvelut
-3 216 356,61
-2 395 675,33
Matka- ja majoituskulut
-535 225,95
-407 366,32
Materiaalikulut
-310 525,17
-337 330,01
Muut toimintakulut
Henkilöstöetuudet
-74 754,14
-79 977,72
Muut kulut
-1 141 986,16
-1 407 970,42
Muut toimintakulut yhteensä-1 216 740,30
-1 487 948,14
Muut kulut yhteensä
-5 656 771,52
-5 141 072,04
Kulut yhteensä
-8 852 346,33
-8 971 299,61
Kulujäämä
-6 866 026,86
-7 106 923,00
VARAINHANKINTA
Tuotot
Jäsenmaksutuotot
31 550,00
Arpajaistuotot
1 066 875,55
362 514,05
Sopimustuotot
623 744,90
682 956,84
Muut varainhankinnan tuotot 177 280,94
10 336,75
Tuotot yhteensä
1 899 451,39
1 055 807,64
Kulut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
-292 869,22
-213 037,57
Muut kulut
Ulkopuoliset palvelut
-204 346,14
-59 193,39
Arpajaiskulut
-1 140 162,76
-287 356,28
Muut kulut
-27 433,48
-22 049,37
Kulut-1 664 811,60-581 636,61
Varainhankinta yhteensä
234 639,79
474 171,03
Kulujäämä
-6 631 387,07
-6 632 751,97
SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA
Tuotot
Korkotuotot
2 960,92
702,21
Tuotot2 960,92702,21
Kulut
Korkokulut
-850,51
-1 665,31
Kulut-850,51-1 665,31
36
Valovuosi 2014
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
yhteensä2 110,41-963,10
Kulujäämä
-6 629 276,66
-6 633 715,07
YLEISAVUSTUKSET
Valtion toiminta-avustus
3 360 000,00
3 757 000,00
Valtion erityisavustukset
2 960 545,34
2 993 159,00
Valtion erityisavustukset
-109 938,89
siirto seuraavalle vuodelle
0,00
-463 030,64
Muut yleisavustukset
127 300,00
Yleisavustukset yhteensä
6 337 906,45
6 287 128,36
Toiminnan kulujäämä
-291 370,21
-346 586,71
SATUNNAISET ERÄT Tuotot
Suomen Kuntoliikuntaliitto ry:n, Nuori Suomi ry:n
ja Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n omaisuussiirrot 0,00
1 747 553,66
Tuotot yhteensä0,001 747 553,66
Tilikauden ylijäämä
-291 370,21
1 400 966,95
TASE31.12.201431.12.2013
V a s t a a v a a
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Muut pitkävaikutteiset menot 3 844,80
5 126,40
Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
162 810,41
173 437,29
Sijoitukset
Muut osakkeet ja osuudet
680 105,13
684 371,77
Muut saamiset
100 000,00
100 000,00
Pysyvät vastaavat yhteensä
946 760,34
962 935,46
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Saamiset, lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
344 080,18
724 225,26
Muut saamiset
10,00
290,79
Siirtosaamiset
245 197,39
1 130 837,00
Saamiset yhteensä
589 287,57
1 855 353,05
Rahat ja pankkisaamiset
682 487,05
1 393 778,24
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
1 271 774,62
3 249 131,29
VASTAAVAA
2 218 534,96
4 212 066,75
V a s t a t t a v a a
OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 1 160 151,04
-240 815,91
Tilikauden ali-/ylijäämä
-291 370,21
1 400 966,95
Oma pääoma yhteensä
868 780,83
1 160 151,04
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraukset3 152,008 855,00
VIERAS PÄÄOMA
Lyhytaikainen vieras pääoma
Saadut ennakot
89 334,10
75 598,19
Ostovelat
595 750,24
1 196 551,87
Muut velat
75 357,88
238 743,11
Siirtovelat
586 159,91
1 532 167,54
Lyhytaikainen vieras pääoma
1 346 602,13
3 043 060,71
VASTATTAVAA
2 218 534,96
4 212 066,75
Valovuosi 2014
37
LIITETIEDOT
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
Arvostus- ja jaksotusperiaatteet
Eläkemenot
Yhdistyksen henkilökunnan eläketurva on hoidettu ulkopuolisissa vakuutusyhtiöissä. Eläkekulut on kirjattu suoriteperusteisesti tilinpäätökseen. Kattamatonta eläkevastuuta ei ole.
Pysyvät vastaavat ja poistot
Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on arvostettu välittömään hankintamenoon
vähennettynä sumupoistoilla.
Poistosuunnitelma
Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden hankintameno on poistettu seuraavan
suunnitelman mukaan
Aineettomat oikeudet
tasapoisto 3 vuodessa
Muut pitkävaikutteiset menot
tasapoisto 3-7 vuodessa
Koneet ja kalusto
25 % menojäännöspoisto
Muut pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen välittömään hankintamenoon vähennettynä
sumu poistoilla.
Aktivoidut investoinnit on poistettu suunnitelman mukaan.
TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT
20142013
Kokonaistuotot ja -kulut
Kokonaistuotot
10 226 638,23
10 955 568,48
Kokonaiskulut
-10 518 008,44
-9 554 601,53
Yli-/alijäämä-291 370,211 400 966,95
Satunnaiset erät
Vertailukaudella 2013 Nuori Suomi ry:n, Suomen Kuntoliikuntaliitto ry:n ja Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:n toiminnot ja henkilöstöt siirtyivät Valoon 1.1.2013. Nuori Suomi , Kunto ja SLU pitivät purkautumiskokoukset 12.11.2013 ja 27.11.2013. Kokousten päätöksien mukaisesti järjestöjen varat yhteismäärältään 1 747 553,66 euroa siirtyivät niiden sääntöjen määräämään tarkoitukseen Valolle. Varojen
siirtyminen on kirjattu Valon tilinpäätökseen satunnaisina tuottoina.
Poistot Aineettomat oikeudet0,000,00
Muut pitkävaikutteiset menot
-1 281,60
-22 928,63
Koneet ja kalusto
-54 270,18
-57 812,42
-55 551,78-80 741,05
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
2 673 456,50
3 368 996,12
Eläkekulut462 556,16593 019,09
Muut henkilösivukulut
89 086,37
128 968,09
3 225 099,034 090 983,30
- jaetut henkilöstökustannukset
-85 076,00
-341 496,78
3 140 023,033 749 486,52
LIITETIEDOT HENKILÖSTÖSTÄ
Henkilöstön lukumäärä 31.12.2014
3750
38
Valovuosi 2014
Pysyvien vastaavien muutokset
Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden muutokset
Aineettomat Muut pitkä-
Koneet ja kalusto
Yhteensä
oikeudetvaikutteiset menot
Menojäännös 1.1.
0,00
5 126,40
173 437,29
178 563,69
Lisäykset0,000,0043 643,3043 643,30
Vähennykset0,000,000,000,00
OPM:n avustus0,000,000,000,00
Menojäännös ennen poistoja
0,00
5 126,40
217 080,59
222 206,99
Poistot0,00-1 281,60-54 270,18-55 551,78
Menojäännös 31.12.
0,00
3 844,80
162 810,41
166 655,21
Omistukset yrityksissä: Yhtiön nimi ja kotipaikka
Osakkeet
Omistusosuus Oma pääoma Tilikauden voitto / Kirjanpitokpl%31.12.2014
tappio 2014arvo
SLU-Palvelut Oy, Helsinki *
300
100,0
58 121,41
-3 038,04
61 159,45
SLUnet Oy, Helsinki *
5000
100,0
12 697,57
-180,95
12 878,52
Suomen Kunto ja Virkistys Oy
1500
100,0
230 857,76
-193 657,33
353 696,11
Sporttipaino Oy, Helsinki
350
35,0
122 751,99
6 816,99
40 577,25
Helsinki Halli Oy310 091,28
Nuori Suomi Palvelut Oy
10
100,0
122 243,20
-3 349,22
125 592,42
Suomen Urheiluopiston Kannatusyhtiö640,37
Kiinteistö Oy Karjalaisten
Heimotalo2336,37
Liikuntajärjestöjen arpayhtiö Oy 8
26,6
265 040,82
-3,66
75 733,36
680 105,13
* Sulautunut 31.12.2014 Suomen Kunto ja Virkistys Oy:öön
TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2014 LIITETIEDOT
Vastuut ja vakuudet
Leasingvastuut31.12.2014
31.12.2013
Tukirahoitus
Seuraavana tilikautena erääntyvät
0,00
36 563,28
Myöhemmin erääntyvät0,000,00
0,0036 563,28
Nordea Rahoitus, Yrityskortit
Vastuun määrä16 159,728 826,87
Myöhemmin erääntyvät0,000,00
16 159,728 826,87
Vuokravastuut
IVG Polar Oy
Seuraavana tilikautena erääntyvät
1 278 391,44
1 270 240,68
Myöhemmin erääntyvät
2 556 782,88 3 810 722,04
3 835 174,32
5 080 962,72
Vakuudet ja vastuusitoumukset yhteensä
3 851 334,04
5 126 352,87
Muut vastuut Eläkesitoumuksista aiheutuva vastuu 31.12.2014 on 3.152,00 €
Valovuosi 2014
39
HALLITUKSEN JA PÄÄSIHTEERIN ALLEKIRJOITUS
Helsingissä, 25. päivänä maaliskuuta 2015
Risto Nieminen Tuija Brax puheenjohtaja1. varapuheenjohtaja
Petteri Kilpinen Ahti Arokallio
2. varapuheenjohtaja
Anne-Mari JussilaTobias Karlsson
Jari ParkkonenSari Rautio
Aki RiihilahtiTeemu Japisson
pääsihteeri
TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Helsingissä, 13. päivänä huhtikuuta 2015
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT Yhteisö
Jan Holmberg
KHT
40
Valovuosi 2014
Valovuosi 2014
41
Valon hallitus
Risto Nieminen, puheenjohtaja
Tuija Brax, 1. varapuheenjohtaja
Petteri Kilpinen, 2. varapuheenjohtaja
Ahti Arokallio, jäsen
Anne-Mari Jussila, jäsen
Tobias Karlsson, jäsen
Jari Parkkonen, jäsen
Sari Rautio, jäsen
Aki Riihilahti, jäsen
Laura Lares, varajäsen
Jani Rusi, varajäsen
Henkilöstö
SukunimiKutsumanimiTehtävänimikeLisätietoja
Airaksinen
Tarja
IWG event manager
Määräaikainen 24.4.-30.6.2014
Alaja
Eija Asiantuntija, koulutus, 24.4.2014 alkaen
asiantuntija, seuratoiminta
Andersson
Laura
Erityisasiantuntija, yhteiskuntasuhteet
80 % työaika 31.5.2014 saakka
AnttilaRainerSeuratoiminnan asiantuntija
Anttolainen Laura
Tietohallintopäällikkö
AroSari Palveluassistentti
Heikkala
Juha
Ennakointijohtaja, 24.4.2014 alkaen
asiantuntija, ennakointi Heikkinen
Petri Erityisasiantuntija, lainsäädäntö OTK
Heinilä
Terhi
IWG Secretary General
Työsuhde päättyi 31.10.2014
Heinonen
Kristiina
Erityisasiantuntija, yhteiskuntavastuu
Työsuhde päättyi 31.5.2014
HietalaLeilaKirjanpitäjä1.3.2014 alkaen
Himberg
Satu
Johdon assistentti
HäikiöPäiviMarkkinointikoordinaattori
Hätinen
Jari
Vastaava tuottaja, Äitiyslomasijainen 31.5.2015 saakka, tapahtumat ja kampanjat
60 % työaika 1.8.2014 alkaen
IlvestieMonikaAssistenttiMääräaikainen 21.10.2013-30.9.2014
Japisson
Teemu
Pääsihteeri
Kahakorpi
HeikkiTalouspäällikköSiirtyi eläkkeelle 31.3.2014
Karvinen
Jukka
Asiantuntija, koulun liikunnallistaminen Toimivapaalla 1.9.2013-31.8.2015
Kemppainen Jyrki
Viestintäjohtaja
Ketola
Karoliina
Erityisasiantuntija, yhteiskuntavastuu
Hoitovapaalla 10.8.2014 saakka,
11.8.2014 80 % työaika
KetolaHeliVarhaiskasvatuksen asiantuntijaMääräaikainen 18.8.2014-31.12.2015
Korhonen
Nina
Asiantuntija, varhaiskasvatuksen
liikunnallistaminen
Korkatti
Sirpa
Johtaja, järjestöyhteistyö, Työsuhde päättyi 31.12.2014
24.4.2014 alkaen asiantuntija,
seuratoiminta ja yhteisöllisyys Kormu
Ismo
Asiantuntija, Valo-talon palvelut
Työsuhde päättyi 31.3.2014
Kouvalainen
Jukka Palveluassistentti
Työsuhde päättyi 31.3.2014
KukilaJarnoKaupallinen johtaja
KuokkaNelliJohtaja, yhteiskuntasuhteet
42
Valovuosi 2014
Kuosmanen
Sari
Assistentti määräaikainen 3.3.-30.9.2014 Määräaikainen
IWG-konferenssi, määräaikainen 3.3.2014-30.6.2015
1.10.-30.6.2015 lisää liikettä -yksikkö Lahesmaa
Petri Hankejohtaja, Veikkauksen
edunvälittäjien EU-edunvalvontahanke
LahtiRiikkaAsiantuntija, järjestöpalvelut
Laine
Elina
Vastaava tuottaja, Äitiyslomalla 20.3.2014 alkaen
tapahtumat ja kampanjat
Larjomaa
Kaisa
IWG Communication manager
Määräaikainen 28.10.2013-31.12.2014
LeistolaSeijaAsiantuntija, talousSiirtyi eläkkeelle 30.11.2014
LesonenSannaKoordinaattori, viestintäOpintovapaasijainen 8.8.2013-30.6.2014
Livson
Matleena
Asiantuntija, työyhteisöliikunta,
7.10.2014 alkaen asiantuntija,
liikunnallinen elämäntapa
Mansikka
Maarit
Koordinaattori, tapahtumat ja kampanjat
Mansikka
TaruAssistentti Määräaikainen 1.11.2013-30.4.2014
Martinoja
Riia
Palveluista vastaava päällikkö,
1.3.2014 alkaen johtaja, palvelut Miettinen
Petri
Hallinnon suunnittelija,
1.10.2014 alkaen asiantuntija, talous
MikkolaSemi PalveluassistenttiTyösuhde päättyi 31.3.2014
Mäenpää
Pasi
Asiantuntija,
seuratoiminta ja yhteisöllisyys Työsuhde päättyi 31.5.2015
Nikulainen
Pekka
Johtaja, lisää liikettä
NorraJanKehityspäällikkö Toimivapaalla 1.8.2013-1.8.2015
Nykänen
Kimmo Asiantuntija, koulun liikunnallistaminen
Toimivapaasijainen 5.8.2013-31.7.2015
PaatajaTuulaVastaava tuottaja, viestintä
Palosaari
Tanja Asiantuntija, varhaiskasvatuksen Määräaikainen 17.6.2013-31.7.2014
liikunnallistaminen
Pasanen
Sirpa
Asiantuntija, talous,
1.4.2014 alkaen talouspäällikkö
Raudasoja
AiraIWG-konferenssipäällikköMääräaikainen 1.1.2013-31.10.2014
Ruokonen
Reijo Erikoisasiantuntija, liikuntaolosuhteet
ja kuntayhteistyö
Salokangas
Anu
Vastaava tuottaja, tapahtumat Hoitovapaalla, työsuhde päättyi 31.5.2014
ja kampanjat
Sarkeala Helka
Aulapalveluiden hoitaja
Määräaikainen 24.9.2013-31.3.2014
SurakkaPauliinaKoordinaattori, viestintäOpintovapaalla 1.1.-23.6.2014,
työsuhde päättyi 30.6.2014
Syysnummi-
Mia
Koordinaattori, järjestöyhteistyö
Työsuhde päättyi 25.4.2014
Kukkonen
Tast
Laura
Asiantuntija, lasten ja nuorten urheilu
Tiilikainen
Taneli Erityisasiantuntija, EU-resurssit
Työsuhde päättyi 31.7.2014
ja kuntayhteistyö
Toivonen
Karita Asiantuntija, koulun liikunnallistaminen Toimivapaasijainen 1.9.2013-31.7.2015
Usva-Vänttinen Annemi
Asiakkuuspäällikkö
Valjakka
Riikka
Henkilöstöpäällikkö
Vaskisalmi
Tuomas
Projektityöntekijä Kamppailuliittojen Määräaikainen 16.9.2014-15.3.2015
Kamppailija ei Kiusaa -hankkeessa Voutilainen
Suvi
Assistentti, 14.11.2014 alkaen
koordinaattori, lisää liikettä -yksikkö
VuorioHeidi PalveluassistenttiTyösuhde päättyi 31.3.2014
Ålgars
Satu Asiantuntija, työyhteisöliikunta
18.8.2014 alkaen 50 % työaika
Valovuosi 2014
43
Työryhmät
Osaamis- ja palvelukeskusten Hallituksen
rakentaminen alueille
vaikuttamisryhmä
Ohjausryhmä
• Jari Parkkonen, puheenjohtaja
(Valon hallitus)
• Vesa Harmaakorpi, Suomen
Urheiluliitto
• Timo Heinonen, Joensuun kaupunki
• Hanna Iiskola-Kesonen, Suomen
Lentopalloliitto
• Tapio Korjus, Kuortaneen urheiluopisto
• Pasi Koski, Lounais-Suomen
Liikunta ja Urheilu
• Heino Lipsanen, Etelä-Savon
Liikunta
• Anne Martikainen, Suomen
Voimisteluliitto
• Matti Nurminen, Suomen
Jääkiekkoliitto
• Leena Paavolainen, Olympiakomitean
• Sirpa Paatero, Työväen Urheiluliitto
• Kimmo Sirainen, Varalan
urheiluopisto
• Simo Tarvonen, Urhea
• Hannu Tolonen, opetus- ja
kulttuuriministeriö, asiantuntija
• Teemu Japisson, Valo-Olympiakomitea, sihteeri
Projektiryhmä
• Timo Huttunen, Suomen Palloliitto
• Teemu Japisson, Valo-Olympiakomitea
• Markus Kalmari, Olympiakomitea
• Leena Paavolainen, Olympiakomitea
• Reijo Ruokonen, Valo
• Aino-Maija Siren, Pohjanmaan
Liikunta ja Urheilu
Hallituksen talousryhmä
•
•
•
•
•
•
•
•
44
Ahti Arokallio, puheenjohtaja
Laura Lares
Risto Nieminen
Jani Rusi
Riia Martinoja
Jarno Kukila
Nelli Kuokka
Valon vastuuhenkilö Teemu
Japisson
Valovuosi 2014
•
•
•
•
•
Sari Rautio, puheenjohtaja
Tuija Brax
Anne-Mari Jussila
Jari Parkkonen
Valon vastuuhenkilö Nelli Kuokka
Hallituksen
toimintataparyhmä
•
•
•
•
•
•
•
Anne-Mari Jussila
Ahti Arokallio
Jani Rusi
Jari Parkkonen
Laura Lares
Risto Nieminen
Valon vastuuhenkilö Pekka
Nikulainen
Oikeusturvalautakunta
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Jukka Sippo, puheenjohtaja
Jarmo Hirvonen, varapuheenjohtaja
Risto Jalanko, varapuheenjohtaja
Antti Aine
Pia Ek
Heikki Halila
Elias Kajander
Johannes Koskinen
Johanna Lahti
Pekka Lindroos
Harri Lintumäki
Ida-Sofia Mäki
Timo Ojala, sihteeri
Tuomas Ojanen
Mika Palmgren
Timo Pennanen
Marja Ramm-Schmidt
Samuli Sillanpää, sihteeri
Hannu Rautiainen
Kristiina Rintala
Hilkka Salmenkylä
Tomas Stenius
Pekka Timonen
Jukka Virtanen
Varhaiskasvatuksen verkosto:
pääsuunnitteluryhmä
•
•
•
•
Mikael Kokljuschkin, Vantaan
kaupunki
Annika Tavasti, Aurinkoinen
tulevaisuus
Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto
Arja Sääkslahti, Jyväskylän
yliopisto
Osakeyhtiöiden
hallitukset
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Eila Seppälä-Vessari, Suomen
Lastenhoitoalan Liitto
Elina Pulli, Espoon kaupunki
Hanna Koivuranta, Helsingin
kaupunki
Harri Myllynen, Lastentarhanopettajaliitto LTOL ry
Jarkko Lahtinen, Kuntaliitto
Johanna Silvius, Turun kaupunki
Jyrki Reunamo, Helsingin yliopisto
Kalervo Valli, Turun kaupunki
Kirsi Huotari, Säterinmentsän
päiväkoti
Leena Lahtinen, Vantaan kaupunki
Marja-Liisa Akselin, Hämeenlinnan
kaupunki
Pauliina Albrecht, Lounais-Suomen
Liikunta ja Urheilu
Sanna Heino, Koulutuskeskus
Tavastia
Tarja Vaahtera, Järvenpään
kaupunki
Tiina Kemppainen, Forssan
kaupunki
Katja Viberg, Pääkaupunkiseudun
Kierrätyskeskus
Ulla Soukainen, Turun kaupunki
Kirsi Räty, Opetushallitus
Jukka Karvinen, Likes
Nina Korhonen, Valo
Heli Ketola, Valo
Päivi Virtanen, Kouvola kaupunki
Saila Nevanen, Socca, Pääkaupunkiseudun osaamiskeskus
Elina Fonsén, Ediva oy
Anu Kullberg, Kirkkonummen
kaupunki
Minna Paajanen, Valtion
liikuntaneuvosto
Päivi Aalto-Nevalainen, opetus- ja
kulttuuriministeriö
SLU-palvelut Oy
•
•
•
Teemu Japisson, puheenjohtaja
Riia Martinoja
Mika Sulin
Slunet Oy
•
•
•
•
Teemu Japisson, puheenjohtaja
Riia Martinoja
Risto Nieminen
Mika Sulin
Liikuntajärjestöjen arpayhtiö Oy
•
•
•
•
Risto Nieminen, puheenjohtaja
Riikka Juntunen
Arto Kuusisto
Leena Nieminen
Nuori Suomi Palvelut Oy
•
•
•
Suomen Kunto ja Virkistys Oy
•
•
•
•
•
Risto Nieminen, puheenjohtaja
Teemu Japisson
Matleena Livson
Riia Martinoja
Mika Sulin
Risto Nieminen, puheenjohtaja
Teemu Japisson
Riia Martinoja
Kansalliset ja
kansainväliset edustukset
Laura Andersson
•
Valtion liikuntaneuvoston liikuntapolitiikan jaoston jäsen
Rainer Anttila
•
•
•
•
•
Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana ESR-kehittämisohjelman ohjausryhmä, opetus- ja
kulttuuriministeriö
Yleishyödyllisten yhteisöjen verovapauslautakunta, valtiovarainministeriö
Yhdistys- ja säätiöasioiden neuvottelukunta, Patentti- ja rekisterihallitus
UEFA-lisenssivalituslautakunta,
Suomen Palloliitto
EU Expert Group on Human
Resources Development in Sport
Juha Heikkala
•
•
•
Sitran Kansallinen ennakointiverkosto
Kansalaisyhteiskunnan neuvottelukunnan (KANE) Kansalaistoiminnan toimintaedellytykset -jaoston
jäsen
Liikunnan ja Kansanterveyden
edistämissäätiön LIKES:n
hallituksen jäsen
Petri Heikkinen
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Suomen Antidopingtoimikunnan
hallituksen jäsen
Urheilulääketieteen säätiön hallituksen varapuheenjohtaja
EASE: hallituksen jäsen (European
Association of Sport Employers)
EU jaosto 32, opetus- ja kulttuuriministeriö
Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamien opetus- ja kulttuuriministeriönhallinnonalan rakennerahasto-ohjelman 2014–2020
kulttuurin, nuorison ja liikunnan
ohjausryhmä 2014-2020, opetusja kulttuuriministeriö
Antidopingtoiminnan viranomaisyhteistyön kehittäminen
-työryhmä, opetus- ja kulttuuriministeriö
Kansalaisten Eurooppa -ohjausryhmä, opetus- ja kulttuuriministeriö
Kansainvälisen Jääpalloliiton FIB:n
välityskomitean jäsen
ENGSO EU-työryhmän jäsen
Liikuntalakityöryhmän asiantuntijajäsen, opetus- ja kulttuuriministeriö
EU neuvoston asiantutijatyöryhmä
Match Fixing
EU neuvoston asiantuntijatyötyhmä
Good Governance
Terhi Heinilä
•
•
International Working Group on
Women and Sport, IWG, pääsihteeri
Euroopan komission tasa-arvoasiantuntijaryhmän jäsen
Teemu Japisson
•
•
•
•
Valtion liikuntaneuvoston liikuntapolitiikan jaoston jäsen
UKK-Instituutin hallituksen jäsen
KANE, työvaliokunnan jäsen
Liikunnan pyöreä pöytä ja sen
alatyöryhmä, opetus- ja kulttuuriministeriö
Birgitta Kervinen
•
European Non-Governmental Sport
Organisation, ENGSO, puheenjohtaja
Karoliina Ketola
•
•
•
EU neuvoston asiantuntijatyötyhmä
Good Governance
Kansallisen kestävän kehityksen
toimikunnan jäsen
Suomen Syöpäyhdistyksen koordinoiman Nuorten tupakoinnin vähentämishankkeen ohjausryhmän
jäsen
Valovuosi 2014
45
Varhaiskasvatuksen verkoston vuosi 2014
Varhaiskasvatuksen verkoston vuosi:
Yhteiset työseminaarit
7.2.14
verkoston
työseminaari
Nelli Kuokka
•
•
•
•
•
Kelan neuvottelukunta
Valtion liikuntaneuvoston
rakentamisjaoston jäsen
Suomi 100 vuotta -valtuuskunta
Innostava Suomi 2017 -hankkeen
ohjausryhmä
Kansallinen kestävän kehityksen
toimikunta
•
Raija Mattila
•
Matleena Livson
•
•
•
•
Terveyttä edistävän liikunnan
ohjausryhmän jäsen, OKM ja STM
STM:n asettama Istumisen
vähentämisen työryhmän jäsen
KKI neuvottelukunta, jäsen
EU neuvoston asiantuntijatyö-
ryhmän ”Health-enhancing
physical activity” (XG HEPA) jäsen
HEPA Europe työryhmät: Working
group on Sport Clubs for Health
ja Working group on workplace
HEPA promotion jäsen
International Working Group on
Women and Sport, IWG, puheenjohtaja
Pekka Nikulainen
•
•
Suomen Urheiluopisto, Vierumäki,
hallituksen jäsen
Liikkuva seurakunta, Ohjausryhmän jäsen
Reijo Ruokonen
•
•
•
•
•
Terveyttä edistävän liikunnan olosuhderyhmä, opetus- ja kulttuuriministeriö
Sportec-näyttelytoimikunta,
opetus- ja kulttuuriministeriö
Sisäliikuntatilat RT kortti -työryhmä, opetus- ja kulttuuriministeriö
– Rakennustieto Oy)
TEA -viisari ja liikunta kunnan toiminnassa valmisteluryhmä (THL)
Suomen Syöpäyhdistyksen koordinoiman Nuorten tupakoinnin
vähentämishankkeen ohjausryhmän jäsen (elokuuhun 2014 asti)
Teemaryhmät
Starttiseminaari
uudet tahot
16.1.14
5.2.2014 Työyhteisöliikunnan ajankohtaisseminaari, Olympiastadion,
Helsinki, 97 osallistujaa
4.-6-10.2014 Lasten Liikuttajat-Laivaseminaari Viking Line, Helsinki-Tukholma-Helsinki, 280 osallistujaa
Tammi-Joulukuu 2014: Lasten ja nuorten urheilun verkostotapaamiset, lajiliitot ja aluejärjestöt 8 kpl, 50 osallistujaa
27.3.2014 Hallitusohjelmavaikuttaminen -keskustelutilaisuus, Helsinki, 20
osallistujaa
16.10.2014 Päihteetöntä pelikenttää
rakentamassa -seminaari, Valo-talo,
40 osallistujaa
Tammi-Joulukuu 2014: Aikuisliikunnan
verkostotapaamiset, lajiliitot 3 kpl, 20
osallistujaa
10.4.2014 Suomen Urheilun Integriteettipäivä, Valo-talo, Helsinki, 90 osallistujaa
28.-.29.9.2014 Kansallinen Liikuntafoorumi, YLE-studiotalo, Helsinki, 272
osallistujaa
Tammi-Joulukuu 2014: Seurakehittäjien
verkostotapaamiset, lajiliitot ja aluejärjestöt 3 kpl, 30 osallistujaa
12.6.2014 Valon kevätkokous,
Finlandia-talo, Helsinki, 36 osallistujaa
valtakirjalla
26.5.2014, Järjestöpäivä, Viking XPRS,
noin 170 osallistujaa
20.-22.10.2014 Veikkauksen edunvälittäjäverkoston MEP-tapaamiset,
Strasbourg
9.-12.6.2014 TAFISA:n vuosikokous,
Helsinki (IWG osallistui järjestelyihin)
15.-16.11.2014 Sinettiseuraseminaari,
Helsinki, Marina Congress Center,
Helsinki, 330 osallistujaa
Tammi – Joulukuu 2014: Liikuntajärjestöjen kouluyhteistyö (”Lupa liikkua”),
lajiliitot 3 kpl, 50 osallistujaa
Tammi –Joulukuu 2014: Olosuhdefoorumi, lajiliitot ja aluejärjestöt 2 kpl,
Helsinki, 20 osallistujaa
Maalis-toukokuu 2014: Sinettiseurojen
aluetilaisuudet 12 alueella, 400 osallistujaa
46
Valovuosi 2014
12.-15.6.2014 World Conference on
Women and Sport, Finlandia-talo,
Helsinki, runsas 800 osallistujaa
Elo-syyskuu 2014: Seurojen päätoimisten työnohjauspäivät, Oulu, Jyväskylä,
Turku, Joensuu ja Helsinki, 170 osallistujaa
22.10.2014 Urheilujuridiikan päivä,
Valo-talo, Helsinki, 80 osallistujaa
29.11.2014 Valon syyskokous, Kisakallion Urheiluopisto, Lohja, 35 osallistujaa valtakirjalla
Lapsuus-,
Varhaiskasvatus- ja
Johtajuustyöryhmät
22.5.14
Osaamistyöryhmä
2.6.14
Työseminaari
jatkavat pilotit
4.2.14
Esittelyseminaari & messut
+ rinnakkaisseminaari
kuntatasoisille toimijoille
13.5.14
4.12.2014
Verkoston yhteinen
työseminaari ja
pilotoinnin
Esittelyseminaari
Valo-talo
Yhteiskunnallinen
vaikuttaminen
6.10.14
Starttiseminaari
uudet tahot
28.8.14
Työseminaari
Työseminaari
kunnat
16.9.14
jatkavat pilotit
4.9.14
Ohjelma-asiakirjan kirjoittamisryhmä
5.10
Muut
Helmi-kesäkuu 2014: Viiden ennakointityöpajan sarja järjestöjohdolle,
Helsinki, 15 osallistujaa
Yhteiskunnallinen
vaikuttaminen
5.5.14
Pilotointi
7.2
Järjestetyt seminaarit
ja tapahtumat
4.-6.10.14
Laivaseminaari &
pääsuunnitteluryhmä
3.6.14
pääsuunnitteluryhmä
21.3
Lausunto raporttiin
Varhaiskasvatuslakia
valmistelevalle ryhmälle
15.5.14
16.5
17.10
5.9
Seminaari
OKM & AVI
20.8.14
Kuntakäynnit
Rovaniemi & Oulu
9.-10.9.14
TELI-ohjausryhmä
STM&OKM
30.10.14
AVI +
Alueet
19.11.14
14.11
4.12
Lastensuojelun KL
Leikin talo-materiaali
20.11.14
Valon osallistuminen
kansainvälisiin tilaisuuksiin
18.2.2014 Euroopan komission urheilun
tasa-arvotyöryhmän kokous, Bryssel,
Terhi Heinilä,
15.-17.6.2014 IWG-vuosikokous, Vierumäki, Terhi Heinilä, Raija Mattila, Nelli
Kuokka
29.9.2014 EU neuvoston asiantuntijatyöryhmä Match fixing, Milano, Petri
Heikkinen
3.-14.3. 2014 Nina Korhonen, Leonardovaihto Brysselissä (ENGSO)
25.6.2014 EASE/Uni Europa workshop,
Düsseldorf, Petri Heikkinen
30.9.2014 EU komission Match fixing
seminaari, Milano, Petri Heikkinen
6.-7.3.2014 CIGEPS-kokous, Pariisi,
Raija Mattila
27.-29.8.2014 10th annual meeting and
5th conference of HEPA Europe, Zurich,
Matleena Livson
16.10.2014 EU neuvoston asiantuntijatyöryhmä Good Governance, Bryssel,
Petri Heikkinen
5.-7.9.2014 Nordisk møde 2014 - Nordic
meeting 2014, työpaikkaliikunnan pohjoismainen kokous, Aalborg, Matleena
Livson
28.-30.10.2014 ENGSO Forum+ Engson
EU työryhmä, Viking Line, Petri Heikkinen
24.-28.3.2014 Leonardo Da Vinci -vaihto, tutustuminen liikunta-alan järjestöihin, Lontoo, Juha Heikkala.
24.-30.3. Leonardo Da Vinci -vaihto,
tutustuminen liikunta-alan järjestöihin,
Lontoo Laura Tast, Kimmo Nykänen,
huhtikuu 2014 IWG-neuvottelut
KOK:ssa, Lausanne, Raija Mattila, Peter
Tallberg, Terhi Heinilä
19.-20.5.2014, 26.9.2014 ja 18.11.2014
EU:n urheilun social dialogue, Bryssel,
Petri Heikkinen
13.6.2014 Euroopan komission urheilun
tasa-arvo-työryhmän kokous, Helsinki,
Terhi Heinilä
24.-25.9.2014 Social dialogue seminar
Sustainable Employment, Bryssel, Petri
Heikkinen
12.-19.9.2014 IWG Handover meeting,
Botswana, Raija Mattila, Terhi Heinilä
17.-19.9.2014 Euroopan neuvoston
ministerikokous, Magglingen, Petri
Heikkinen
19.-21.9.2014, Felles-kokous, Bergen,
Petri Heikkinen, Teemu Japisson
11.11.2014 Pohjoismainen kokous ottelumanipulaatiosta, Kööpenhamina, Petri
Heikkinen
12.-13.11.2014 EOC Special Competence
seminar, Bryssel, Petri Heikkinen, Timo
Hämäläinen
1.-2.12.2014 EU Sport Forum, Milano,
Petri Heikkinen, Nelli Kuokka
10.-11.12.2014 NEST Foundation –järjestön neuvottelut, Helsinki, Terhi Heinilä, Aira Raudasoja, Essi Puistonen
Valovuosi 2014
47
Valon jäsenyydet
kansainvälisissä järjestöissä
European Federation for Company Sports, EFCS
European Health and Fitness Association , EHFA
European Non-Governmental Sport Organisation, ENGSO
Federation of International Sports, Aerobics and Fitness, FISAF
HEPA Europe
International Council of Sport Science and Physical Education,ICSSPE
The Association For International Sport for All, TAFISA
Lausunnot ja kannanotot
Valon lausunnot
Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden sekä tuntijaon
uudistamista valmistelleen työryhmän
ehdotuksista (OKM työryhmämuistio
2013:14), helmikuu 2014
Lausunto sisäministeriölle urheilutilaisuuksien porttikieltoa pohtineen työryhmän loppuraporttiin, helmikuu 2014
Valon ehdotukset kehysriiheen 2014,
maaliskuu 2014
Liikettä, EU! Valon viestit EU-parlamenttivaaleihin 25.5.2014, maaliskuu
2014
Valo tyytyväinen Olympiastadionin
rahoituspäätökseen, maaliskuu 2014
Lausunto verohallinnolle verotusohjeeksi yleishyödyllisille yhteisöille
(A47/200/2014), huhtikuu 2014
Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle koskien varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän raporttia (2014:11), toukokuu 2014
Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle koskien hallituksen esitystä
sosiaalihuoltolaiksi, kesäkuu 2014
Sote-uudistus suuri mahdollisuus
liikunnalle, kesäkuu 2014
Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle koskien luonnosta ehkäisevän
päihdetyön laiksi, lokakuu 2014
48
Valovuosi 2014
Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle luonnoksesta hallituksen
esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi sekä eräiksi
siihen liittyviksi laeiksi, lokakuu 2014
Lausunto koskien selvitystä urheilun
eettisten kysymysten hallinnoinnista
Suomessa (Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistio ja selvitys
2014:8), elokuu 2014
Lausunto eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle
hallituksen esityksestä HE 131/2014 vp
valtion talousarvioksi vuodelle 2015,
lokakuu 2014
Lausunto valtiovarainministeriölle koskien hallituksen esitystä eduskunnalle
kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi
laeiksi, elokuu 2014
Lausunto eduskunnan työelämä- ja
tasa-arvovaliokunnalle koskien hallituksen esitystä eduskunnalle liikuntalaiksi (HE 190/2014 vp), marraskuu
2014
Kannanotto Tahdon-kampanjasivustolle sukupuolineutraalin avioliittolain
puolesta, marraskuu 2014
Valon ja Olympiakomitean
yhteiset lausunnot
Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle koskien ammattiurheilijoiden sosiaaliturvatyöryhmän raporttia (2013:41),
huhtikuu 2014
Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle koskien esitystä uudesta liikuntalaista (2014:14), toukokuu 2014
Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle koskien esitystä laiksi ylimääräisistä urheilijaeläkkeistä, elokuu 2014
Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle koskien Euroopan neuvoston
yleissopimusta urheilukilpailujen
manipuloinnista, elokuu 2014
Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle koskien ylimääräisiä urheilijaeläkkeitä, syyskuu 2014
Lausunto selvitysmiehelle liittyen
selvitykseen suomalaisten liikunta- ja
urheilujärjestöjen mahdollisista yhteyksistä ulkomaisiin peliyhtiöihin, lokakuu
2014
Lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle koskien ylimääräisiä
urheilijaeläkkeitä, lokakuu 2014
Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle koskien hallituksen esitystä
uudeksi liikuntalaiksi (HE 190/2014 vp),
marraskuu 2014
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi lukiolain,
ammatillisesta peruskoulutuksesta
annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta
sivistystyöstä annetun lain 4 §:n muuttamisesta, marraskuu 2014
Lausunto eduskunnan hallintovaliokunnalle koskien hallituksen esitystä liikuntalaiksi (HE 190/2014 vp), marraskuu
2014
Lausunto eduskunnan sosiaali- ja
terveysvaliokunnalle: koskien hallituksen esitystä liikuntalaiksi (HE 190/2014
vp), joulukuu 2014
Veikkauksen edunvälittäjien kehysriihikannanotto ”Veikkausvoittovaroilla
luodaan hyvän elämän edellytyksiä”,
maaliskuu 2014
Valiokuntakuulemiset
eduskunnassa
Lausunto sisäasiainministeriölle
hallituksen esitysluonnokseen uudeksi
rahankeräyslaiksi, joulukuu 2014
Veikkauksen edunvälittäjien lausunto
eduskunnan tarkastusvaliokunnalle
valtionhallinnon toimitilojen vuokrauksesta Senaatti-kiinteistöltä (TRO
2/2013), maaliskuu 2014
Veikkauksen edunvälittäjien kannanotto ”Oman edun tavoittelu heikentää
yhteistä tulosta”, heinäkuu 2014
Sivistysvaliokunta: Urheilijoiden lisäeläke, syyskuu 2014 (Rainer Anttila)
Tunti päivässä – liikutaan kestävyysvaje kumoon!, Valon, Olympiakomitean
ja Paralympiakomitean hallitusohjelmatavoitteet eduskuntavaaleihin 2015,
joulukuu 2014
Muut lausunnot
Veikkauksen edunvälittäjien EU-vaalikannanotto ”Säilytetään kansallinen
päätäntävalta rahapelipolitiikassa”,
helmikuu 2014
Valon, SOSTE:n ja Allianssin lausunto
Parempaa sääntelyä järjestöille ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle,
marraskuu 2014
Veikkauksen edunvälittäjien kannanotto ”Uuden mallin turvattava edunsaajien rahoitus vähintään nykytasolla”,
joulukuu 2014
Sosiaali- ja terveysvaliokunta: Urheilijoiden lisäeläke, lokakuu 2014 (Petri
Heikkinen)
Valtiovarainvaliokunta, Sivistys- ja
tiedejaosto: Liikuntabudjetti, lokakuu
2014 (Teemu Japisson)
Sivistysvaliokunta: Liikuntalaki,
marraskuu 2014 (Teemu Japisson)
Sosiaali- ja terveysvaliokunta: Liikuntalaki, joulukuu 2014 (Teemu Japisson)
Työ- ja tasa-arvovaliokunta: Liikuntalaki, marraskuu 2014 (Karoliina Ketola)
Palkitsemiset
Vuoden Sinettiseura: Jyväskylän Kenttäurheilijat
Kasvata urheilijaksi -stipendi: Tapanilan Erä/ salibandyjaosto
Vuoden Juniorivalmentaja: Michel Saukkonen, Tapanilan Erä nyrkkeilyjaosto
Piikkarit-palkinto: Kansainvälinen naisliikuntaverkosto (IWG)
Suomen Aktiivisin Työpaikka 2014: Siimapuiston päiväkoti, Vantaa
Raportit, julkaisut, tutkimukset
Anttila, R. 2014. Päätä oikein -aineiston
päivitys 2014. Seurajohtajan käsikirja.
Heikkala, J. 2014. Tulevaisuusnavigaattori 1.0. Valo. (www.sport.fi/kirjasto).
Kooste liikuntakulttuurin, suomalaisen
yhteiskunnan ja globaalin toimintaympäristön keskeisistä trendeistä,
ilmiöistä ja muutoksista.
Heikkala, J., Krook, P. & Pekkarinen,
H. 2014. Näe, Koe, Tee –yhdistysten
strategiaopas. Diges ry. (www.sport.fi/
kirjasto). Yhdistyksille tarkoitettu tiivis
esitys strategian laatimiseen ja toteuttamiseen.
Heikkinen, P. 2014. Kurinpidon mallisäännöt lajiliitoille.
Toimintaohje: Lasten turvallisuutta
lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen 2014.
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry,
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry,
Taiteen edistämiskeskus ja Valo
Livson, M., Lusa, S. & Aittasalo, M.
Moving To Business - physical activity
promotion in small and middle-sized
organizations. Abstract / poster
presentation. 10th annual meeting and
5th conference of HEPA Europe, Zurich.
Livson, M. & Ålgars, S. ACTIVE DAY
workshop method for enhancing
physical activity at work and leisure
time. Abstract / poster presentation. 6th
IWG World Conference on Women and
Sport, Helsinki.
Nuuska syö miestä -video Valo ja
Suomen Syöpäyhdistys. (www.fressis.fi/
nuuska-syo-miesta)
Reilu Peili -artikkelit (8 urheilun arvokeskustelua heijastavaa artikkelia)
(www.sport.fi/arvot-ja-vastuullisuus/
reilu-peili)
Kokeillaan 1.0 (www.sport.fi/kirjasto).
Materiaalin tarkoituksena on jäsentää
liikunnan ja urheilun kokeilukulttuuri
teemoilla innosta, yhdistä ja uudista.
Tiilikainen, T. 2014. Käyttövuoro- ja
avustuspolitiikalla lisää liikettä kuntiin.
Täydellinen liikuntakuukausi, ideakirja
(www.sport.fi/kirjasto). Ideoita ja käytännön ohjeita kokeillen kehittämisen
toimintatavasta liikkeen lisäämisestä
koko elämänkulun ajalla. Keskiössä
ihmisten osallistaminen ideoiden tuottamisen ja kokeilemiseen sekä hallinnonalat ylittävä yhteistyö.
Älä istu, ole hyvä -video. Valo. (www.
sport.fi/tyoyhteisot/hyvat-kaytannot/
tyokalut-ja-menetelmat/aktiivisempiarki-tyopaja)
Valovuosi 2014
49
Valon jäsenjärjestöt
Varsinaiset jäsenet (86)
Valtakunnalliset jäsenet (71):
AKK-Motorsport ry
IFBB Finland ry
Opiskelijoiden liikuntaliitto
Soveltava Liikunta SoveLi ry
Sukeltajaliitto ry
Suomen Aikidoliitto ry
Suomen Aikuisurheiluliitto ry
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon
Liitto ry
Suomen Ampumahiihtoliitto ry
Suomen Ampumaurheiluliitto ry
Suomen Biljardiliitto ry
Suomen Bridgeliitto ry.
Suomen Cheerleadingliitto ry
Suomen Curlingliitto ry
Suomen Dartsliitto ry
Suomen Frisbeegolfliitto ry
Suomen Golfliitto ry
Suomen Hiihtoliitto ry
Suomen Ilmailuliitto ry
Suomen Jousiampujain Liitto ry
Suomen Judoliitto ry
Suomen Jääkiekkoliitto ry
Suomen Jääpalloliitto ry
Suomen Karateliitto ry
Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry
Suomen Keilailuliitto ry
Suomen Kiipeilyliitto ry
Suomen Koripalloliitto ry
Suomen Kyykkäliitto ry
Suomen Käsipalloliitto ry
Suomen Lentopalloliitto ry
Suomen Luisteluliitto ry
Suomen Lumilautaliitto ry
Suomen Liitokiekkoliitto ry
Suomen Melonta- ja soutuliitto ry
Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto ry
Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto
FIMU ry
Suomen Moottoriliitto ry
Suomen NMKY:n Urheiluliitto ry
Suomen Nyrkkeilyliitto ry
Suomen Olympiakomitea ry
Suomen Painiliitto ry
Suomen Painonnostoliitto ry
Suomen Palloliitto ry
Suomen Paralympiakomitea ry
Suomen Pesäpalloliitto ry
Suomen Petanque-liitto ry
Suomen Potkunyrkkeilyliitto ry
Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Suomen Pyöräilyunioni ry
Suomen Pöytätennisliitto ry
50
Valovuosi 2014
Suomen Ratsastajainliitto ry
Suomen Salibandyliitto ry
Suomen Shakkiliitto ry
Suomen Sotilasurheiluliitto ry
Suomen Squashliitto ry
Suomen Sulkapalloliitto ry
Suomen Suunnistusliitto ry
Suomen Taekwondoliitto ry
Suomen Taitoluisteluliitto ry
Suomen Tanssiurheiluliitto ry
Suomen Tennisliitto ry
Suomen Tikkaurheiluliitto ry
Suomen Uimaliitto ry
Suomen Urheiluliitto ry
Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ry
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta
VAU ry
Suomen Voimanostoliitto ry
Suomen Voimisteluliitto ry
Svenska Finlands Idrottsförbund rf
Svenska Finlands Skolidrottsförbund rf
Alueelliset jäsenet (15):
Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
Etelä-Savon Liikunta ry
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Hämeen Liikunta ja Urheilu ry
Kainuun Liikunta ry
Keski-Pohjanmaan Liikunta ry
Keski-Suomen Liikunta ry
Kymenlaakson Liikunta ry
Lapin Liikunta ry
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry
Pohjois-Karjalan Liikunta ry
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry
Pohjois-Savon Liikunta ry
Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry
Kumppanuusjäsenet (22)
Aviastar Helsinki Oy
Berner Oy
Itä-Uudenmaan Poliisilaitos
Medieval Combat Sport Finland ry
Mielenterveyden Keskusliitto ry
Smartum Oy
Suomen Agilityliitto ry
Suomen Brasialaisen Jujutsun Liitto ry
Suomen Elektronisen Urheilun Liitto ry
Suomen ITF-Taekwon-Do ry
Suomen Kendoseurojen Keskusliitto ry
Suomen Krikettiliitto ry
Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry
Suomen Kädenvääntöliitto ry
Suomen Moottorikelkkailijoiden Yhdistys ry
Suomen Muay Thai -liitto ry
Suomen Ratagolfliitto ry
Suomen Rugbyliitto ry
Suomen Saappaanheittoliitto ry
Suomen Urheiluopistojen Yhdistys ry
Unisport
Väestörekisterikeskus