EDK-2015-AK-5915

Lausunto
ID-1556374797
09.06.2015
POL-2015-7565
1 (7)
E 16/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: OSA; Euroopan turvallisuusagenda
Poliisihallituksen kirjallinen asiantuntijalausunto Hallintovaliokunnalle; Euroopan
turvallisuusagenda
Yleisiä huomioita. Poliisihallitus on kansallisesti osallistunut tiivisti asiakirjan valmisteluun. Poliisin näkökulmasta on positiivista, että asiakirjassa korostetaan operatiivisen yhteistyön tiivistämistä ja lisäämistä. Suomen poliisi
on varmasti kansainvälisessä vertailussa ollut aktiivinen toimija rajat ylittävässä yhteistyössä ja toiminnassa.
Turvallisuusagendasta on jätetty ulkopuolelle joitakin asiaryhmiä, joita aikaisemmassa vastaavassa asiakirjassa käsiteltiin (rajaturvallisuus, pelastuspalveluasiat) mutta uskomme, että kokonaisturvallisuuden käsite ei silti
vaarannu, samanaikaisesti valmisteilla oleva maahanmuuttoagenda kykenee varmasti täsmällisemmin pureutumaan tuohon ongelmakenttään.
Kokonaisuutena asiakirjassa ei tuoda tai ehdoteta juurikaan uusia aloitteita,
se paremminkin tiivistää ja jäsentää jo vireillä olevien toimien loppuunsaattamista ja edistää niiden käyttöön ottamista. Osa ehdotetuista toimista on
valmistelussa, osa jo hyvin pitkällä. Asiakirja on tavoitteiltaan paremminkin
realistinen kuin kunnianhimoinen. Käsityksemme mukaan asiakirjasta ollaan antamassa tarkennettu suunnitelma, jossa konkretisoidaan esitettyjen
toimien vastuita, aikataulua ja seurantaa.
Perusperiaatteet. Asiakirjassa esitettyjen viiden perusperiaatteen osalta
Poliisihallitus toteaa, että erityisesti virastojen välisessä yhteistyössä sekä
monialaisessa lähestymisessä on vielä EU-tasolla tehtävää. Suomi on
myös jo pitkään ajanut toimintalinjaa, jossa kannatetaan jo olemassa olevien säädösten tehokasta soveltamista sen sijaan, että luotaisiin uusia tai
päällekkäisiä mekanismeja. Tämä tavoite on kirjattu Turvallisuusagendaan
yhdeksi perusperiaatteeksi ja kannatamme sitä vahvasti.
POLIISIHALLITUS
Asemapäällikönkatu14, PL 22, 00521 HELSINKI
[email protected]
Puh. +358 295 480 181, Faksi +358 295 411 780
poliisi.fi
Lausunto
ID-1556374797
2 (7)
LÄHTÖKOHTIEN LUJITTAMINEN
Toiminnan lähtökohdiksi kirjatut tietojenvaihdon parantaminen sekä operatiivisen yhteistyön lisääminen on kirjattu asiakirjaan kattavasti ja pääosin toteamalla jo olemassa tai vireillä tai valmistelussa olevia kehitysehdotuksia.
Tietojenvaihdon parantaminen
Schengen -järjestelmän arvioiminen liittynee toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin ja esimerkiksi vierastaistelijoita koskevaan keskusteluun. Työskentelyssä on tietenkin huomioitava oikeudelliset, tekniset ja taloudelliset vaikutukset ja reunaehdot.
Matkustusasiakirjoja koskevan kirjauksen (SLTD) kanssa rinnakkain myös
Interpolilla on käynnissä omia toimia tietokannassa olevien tietojen käytön
tehostamiseksi. Tässä työssä olemme tiivisti mukana myös Interpolin toiminnan kautta.
Asiakirjassa on kritisoitu Prümin osalta jäsenmaiden käyttöönottoa, ja korostettu komission aikomusta toimia asiassa. Suomessa tilanne on Prümin
osalta tyydyttävällä tasolla, DNA osalta Suomi tekee tietojen ristiinvertailua
8 maan kanssa, sormenjälkitietojen osalta 9 maan kanssa ja ajoneuvotietojen (EUCARIS) osalta Suomi on operatiivinen ja tietoja voidaan vaihtaa 18
maan kanssa. Käyttöönottoja hidastaa se, että se edellyttää aina kahdenvälisiä teknisiä järjestelyjä ja jäsenmaittain viivettä voivat aiheuttaa budjettointiongelmat ja vaihdellen erityyppiset tekniset ongelmat.
Europolin osalta on todettava, että Suomi on korostanut rikostorjuntatyössä Europolin roolia sekä hyödyntänyt tarkoituksenmukaisesti Europolin tarjoamien analyysitoimintoja ja operatiivisen yhteistyön tukea. SIENA laajennus on otettu Suomessa erittäin tehokkaasti käyttöön. EU-tasolla verrattuna erittäin poikkeuksellista on se, että Suomessa jokaisella poliisilaitoksella
on tällä hetkellä SIENA yhteys käytössään. Tämä on tehostanut Europolin
hyödyntämistä rikostorjuntatyössä ja lisännyt tiedonvaihdon määrää selkeästi. Myös Europolissa se on tarkoittanut aikaisempaa tehokkaampaa tietojen viemistä Europolin rakenteisiin ja järjestelmiin. Asiakirjassa on ehdotettu Europolia ensisijaiseksi tiedonvaihdon kanavaksi. Sama periaate on aiemmin ilmaistu asiakirjassa Lainvalvontayhteistyön vahvistaminen EU:ssa:
eurooppalainen tiedonvaihtomalli (EIXM). Toimintamallin omaksuminen ei
ole vain kansallinen kysymys vaan riippuu EU-laajuisesti siitä, millaisen
toimintatavan eri jäsenmaat ja sen eri lainvalvontaviranomaiset omaksuvat.
Asiakirjassa kiirehditään PNR-direktiivin hyväksymistä. Kansallisesti Poliisilla on vireillä PNR -hanke, jonka tehtävänä on määritellä kansallisille toimivaltaisille
viranomaisille
kokonaisvaltainen
järjestelmä
EUdirektiiviehdotuksen (ns. EU-PNR) mukaisten lentomatkustajarekisteritietojen hyödyntämiseksi lainvalvonnassa, erityisesti vakavan rikollisuuden ja
terrorismin torjunnassa. Hanke edesauttaa suuntaamaan lainvalvonnan resursseja tarkoituksenmukaisesti ja kohdennetusti esimerkiksi jo tunnistettujen terrorismin ja vakavan rikollisuuden piirissä toimivien henkilöiden liikkeiden ennakoinnissa ja seurannassa sekä lainmukaisten edellytysten täyttyessä liikkumisen estämisessä.
Lausunto
ID-1556374797
3 (7)
Viestintätietojen osalta ehdotettu kirjaus vaikuttaa asian merkitykseen rikostorjunnan näkökulmasta vaatimattomalta. Kysymys on siitä, millaisia aikoja esimerkiksi teleoperaattorit ovat velvoitettuja ja oikeutettuja säilyttämään teletunnistetietoja. Näillä tiedoilla on edelleen keskeinen merkitys rikostutkinnan näyttönä törkeissä rikoksissa. Kansallisesti laki velvoittaa historiatietojen säilyttämiseen säädetyn ajanjakson mutta rajat ylittävässä rikostorjunnassa aiheutuu ongelmia siitä, ettei toisista EU-maista vastaavia
tietoja ole enää välttämättä saatavilla. Komissio aikoo vain jatkaa kansallisen lainsäädännön kehityksen seuraamista, mitä ei voida pitää tyydyttävänä tilanteena, koska kansalliset sääntelyt eri EU-maissa vaihtelevat. Asia
vaatisi konkreettista ja yhtenäistä sääntelyä Unionin tuomioistuimen tuomiosta huolimatta ja yhtenäisiä säilytysaikoja kaikkiin EU-maihin. Meillä säilytysajat ovat säännelty tietoyhteiskuntakaaren 157 §:ssä. Tältä osin kirjaus
olisi voinut olla kunnianhimoisempi tai tavoitteellisempi.
EPRIS-järjestelmän osalta Suomi on ollut aktiivisesti mukana projektissa
(ADEP), jonka tavoitteena ensi vaiheessa on prototyyppi järjestelmästä, joka mahdollistaa rajat ylittävien automaattisten hakujen tekemistä suoraan
eri maiden poliisirekistereihin osuma/ei osuma periaatteella. Juuri parhaillaan työstetään hakujärjestelmään liittyviä lainsäädäntökysymyksiä, ml. oikeusperusta ja tietosuoja. Toteutuessaan järjestelmä parantaisi ja nopeuttasi tietojen saatavuutta yli rajojen. Hakutoiminnon kautta olisi mahdollista
haistella mahdollisia osumia toisen maan poliisirekisteriin ilman, että tietoja
tarvitsisi syöttää jäsenmaista yhteiseen tietokantaan; Tietosisällöt säilyisivät kansallisissa järjestelmissä ja hakuomaisuuden kautta tunnistettaisiin
onko sama tietoelementti toisen maan järjestelmässä tunnettu. Käsittely
olisi sikäli automaattista, että olisi mahdollista tehtyjen rajauksien puitteissa
vertailla hakua koko kohderekisterin sisältöön eikä niin, että kohderekisterin
rekisteripitäjä olisi syöttänyt valikoidusti ja nimenomaisesti tiedot johonkin
erilliseen järjestelmään, johon hakuja tehtäisiin.
Operatiivisen yhteistyön lisääminen
Poliisihallituksen
käsityksen
mukaan
Toimintapoliittinen
sykli
on muodostumassa vakiintuneeksi toimintamalliksi, mutta sen täytäntöönpanossa on vielä kehittämistä. Syklin rikospainopisteiden toteutukseen
osallistuminen perustuu kansallisiin painopisteisiin ja niiden toteutusta
koordinoi Poliisihallitus. Kansallinen toteutus perustuu vakiintuneeseen
PTR- toimintamalliin. Painopisteiden valinta on tehty poliittisella tasolla
(COSI), mutta vuoropuhelu poliittisen ja operatiivisen tason välillä on jatkuvaa. Painopisteiden toteutuksen operatiivisen tason suunnittelu ja toteutus
on koordinoitua huomioiden myös kansalliset mahdollisuudet ja uhkat. Sykliin osallistuminen on entisestään lisännyt kansallista viranomaisyhteistyötä, lisännyt tiedonvaihtoa Europolin kanssa sekä parantanut kansallista
operaatiosuunnittelua. Kansalliset rakenteet ovat kunnossa, mutta parantamisen varaa on Syklin toiminnan yhteiseurooppalaisessa arvioinnissa ja
toteutuksessa, joka johtuu erilaisista kansallisista rakenteista ja toimintamalleista
Asiakirja kannustaa yhteisten tutkintaryhmien käyttöön. Kansallisesti on
pyritty käyttämään tätä yhteistoiminnan muotoa monipuolisesti erityyppisten rikosten esitutkinnassa. Vuositasolla Suomi on osallistunut noin 5-10
yhteiseen tutkintaryhmään sekä ollut mukana hankkeissa ja aktiivisesti työ-
Lausunto
ID-1556374797
4 (7)
ryhmissä yhteistyömuodon käytännön kehittämisessä EU-tasolla. Kannatamme edelleen tämän yhteistyömuodon tehokasta hyödyntämistä.
Eri maiden eri lainvalvontaviranomaisten keskuksen yhteydessä
(PCCC) voitaneen mainita kansallisesta hankkeesta, joka koskee Ruotsin
ja Suomen poliisin suunniteltua yhteispartiointia. Vireillä on molempien
maiden poliisien koulutus ja tavoitteena on alkaa yhteispartiointi. Yhteistyömme on tältä osin pidemmälle menevää kuin pelkkä tietojen vaihto käsittäen myös konkreettista operatiivista yhteistoimintaa. PTR yhteistyömme
on hyvällä tasolla ja sen toimintamalleja ja yhteistyötä on jatkuvasti kyetty
arvioimaan, syventämään ja kehittämään.
Alueellisen yhteistyön osalta asiakirjassa pohditaan mahdollisuutta säätää
toisen viranomaisen toimimisesta toisen jäsenvaltion alueella. Jo nyt
on voimassa instrumentteja, jotka mahdollistavat tämän tyyppisen toiminnan tietyissä erityistilanteissa (yhteisvastuulauseke, Prüm, Atlas, yhteiset
tutkintaryhmät), joten pitäisimme ensisijaisena vaihtoehtona näiden instrumenttien käyttöön ottamista. Ne antavat käsityksemme mukaan tällä hetkellä riittävät toimintamahdollisuudet. Kun yhteistyö tältä osin kehittyy ja
menee eteenpäin voitaneen tarvita pidemmälle meneviä yhteistyön muotoja.
Oikeudellisen yhteistyön osalta koemme, että vastavuoroisen tunnustamisen instrumentit voivat helpottaa työtä, mutta niiden vaarana on toimintamallien jäykistäminen eurooppalaisen mallin mukaiseksi. Pidämme tärkeänä, että instrumenttien valmistelussa säilytetään joustavuus hyväksyen
kansalliset rakenteet. Suomessa erityisesti tutkinnanjohtajuus on yksi tällainen elementti ja meille tärkeä kysymys. Käsityksemme mukaan oikeusja lainvalvontaviranomaisten saumaton yhteistyö on rikosvastuun toteuttamisen kulmakiviä, mutta toivomme myös, että eri EU virastoilla säilyy selkeät roolit tehtävänjaossa tällä saralla. Euroopan syyttäjäviraston osalta
näemme muutamia keskeisiä kysymyksiä, joista on päästävä nykyistä ehdotusta selkeämpään ratkaisuun (toimivallan laajuus, tutkintakeinot, tutkinnanjohtaminen).
Tukitoimet; koulutus, rahoitus, tutkimus ja innovointi
Erillinen luku koulutukseen ja taloudelliseen tukeen liittyvistä tukitoimista
kuvaa hyvin lainvalvontaviranomaisten tarpeita ja tavoitteita osaamisen kehittämisen alalla. Toisaalta on myös tärkeä huomata, että koulutukseen sekä parhaiden käytäntöjen levittämiseen liittyviä huomioita esiintyy myös
muualla asiakirjassa muodostaen mielekkään kokonaisuuden. Tutkimuksen
ja innovoinnin osalta on todettava, että erityisesti kyberrikollisuuden torjunta vaatii uudenlaista erityisosaamista, jonka saatavuus on varmistettava.
Erityisesti tältä osin olisi pohdittava mahdollisuuksia yksityisten toimijoiden
tutkimuksen ja kehitystyön aikaisempaa parempaan hyödyntämiseen.
Poliisihallitus pitää EU:n sisäasioiden rahastoja tärkeänä kansallisen budjettirahoituksen täydentäjänä ja on pyrkinyt aktiivisesti hakemaan niistä rahoitusta koko poliisia sekä usein myös muita esitutkintaviranomaisia hyödyttäviin kehittämis- ja tehostamishankkeisiin. Valtioneuvoston olisi sisäasioiden rahastojen toimeenpanon kansallisessa valmistelussa syytä jatkossa kiinnittää huomiota valmisteluprosessin kehittämiseen ja yksinkertaistamiseen. Lisäksi kaikkien kansallisten viranomaisten olisi hyvä omassa
Lausunto
ID-1556374797
5 (7)
valmistelussaan huomioida kaikki saatavilla olevat EU-rahoituslähteet ja
niiden erilaiset käyttötarkoitukset.
KOLME PAINOPISTETTÄ
Terrorismin torjunta ja radikalisoitumisen ehkäiseminen
Poliisihallitus pitää tärkeänä, että Eurooppalaisen turvallisuusagendan yhtenä painopisteenä on terrorismi. Terrorismin uhka EU:ssa ja myös Suomessa on kohonnut ja toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Uhkaan vastaaminen edellyttää laajapohjaista kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä.
Poliisihallitus pitää hyvänä, että huomiota kiinnitetään erityisesti väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyyn, joka on tehokkainta estettäessä terroristista toimintaa. Poliisi on osallistunut aktiivisesti kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön sekä toiminnan kehittämiseen tällä sektorilla. Poliisihallitus pitää tärkeänä kehittää johdonmukaisesti keinoja löytää syrjäytymisriskissä ja radikalisoitumisen riskissä elävät nuoret sekä vahvistaa opetussektorin ja nuorisosektorin osaamista tähän työhön liittyen. Poliisi tarjoaa tässä yhteydessä oman asiantuntemuksensa muiden sektoreiden käyttöön.
Valtioneuvoston periaatepäätös kansalliseksi terrorismintorjunnan strategiaksi 2014 - 2017 vahvistettiin maaliskuussa 2014. Strategian täytäntöönpanon seurantaa ja tilannekuvan jakamista toteutetaan Poliisihallituksen
johdolla kokoontuvan terrorismintorjunnan yhteistyöryhmän puitteissa.
Kansallisen strategian täytäntöönpano on käynnistynyt hyvin. Johtuen toimintaympäristön nopeasta kehityksestä myös Poliisihallitus olisi pitänyt hyvänä, että agendassa olisi nostettu esiin tarve päivittää EU:n terrorismin
torjunnan strategia vuodelta 2005 heijastamaan terrorismin uhan muutoksia. Tällöin olisi vahvistettu jäsenvaltioihin edellytettävät vähimmäisvaatimuksen terrorismintorjunnan yhteistyössä.
Poliisihallitus kannattaa vahvaa Europolia, joka toimisi lainvalvontaviranomaisten todellisena tiedonvaihtokeskuksena. Europolin roolia terrorismin
torjunnassa on viime aikoina vahvistettu. Agendan mukaan Europoliin perustetaan terrorismintorjuntakeskus, mitä pidetään hyvänä. Tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että terrorismintorjunnan päävastuu on jäsenvaltioilla ja työtä sekä tiedonvaihtoa tehdään tehokkaasti tiedustelu- ja
turvallisuuspalvelujen välillä. Poliisihallitus pitää tärkeänä, että keskuksen
mandaatti sidotaan Europolille säädettyihin tehtäviin, ja että keskus ei vaikuta jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan kansallisen turvallisuuden
takaajina tai EU:n tiedusteluanalyysikeskuksen (IntCen) ainutlaatuiseen
rooliin terrorismiuhkan arvioijana.
Järjestäytyneen rikollisuuden toiminnan vaikeuttaminen
Toimintapoliittisen syklin osalta havaintomme on esitetty edellä. Järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa on asiakirjasta ilmenevin tavoin entistä
voimakkaammin pyrittävä vaikuttamaan rikollisuuden rahoitukseen ja rikoshöydyn takaisin saamiseen. Kansallisestikin on tärkeää, että tämä tavoite viedään täytäntöön täysimääräisesti. Rajat ylittävissä tilanteissa on
Lausunto
ID-1556374797
6 (7)
koettu haasteita maiden erilaisten lainsäädäntöjen (myös EU säädösten
tulkinnan) vuoksi ja nämä esteet on pyrittävä voittamaan soveltamalla täysimääräisesti annettuja säädöksiä. Luoduilla verkostoilla (FIU ja ARO) on
saatu hyviä tuloksia operatiivisen toiminnan tehostamisessa. Ampumaaseita koskevan lainsäädännön osalta olemme aktiivisesti kannattaneet
deaktivointia koskevan sääntelyn yhdenmukaistamisesta.
JR-torjunnan etupainotteiset toimet jäävät hieman taustalle. Laittoman voiton tavoitteluun kytkeytyy usein myös kiristys, väkivallan käyttö ja sillä uhkailu. Tärkeää olisi laaja-alaisin eri viranomaisten käytettävissä olevin hallinnollisin toimin torjua järjestäytynyttä rikollisuutta jo ennalta sekä edistää
toimia, jotka ovat omiaan vähentämään rikollisryhmiin rekrytoitumista. Toisaalta tulisi voida edistää myös toimia, jotka mahdollistavat nykyistä paremmin järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuuluvan jäsenen pääsyä irti rikollisryhmästä.
Huumausainerikokset, ihmissalakuljetus, ihmiskauppa, ympäristörikokset
sekä korruption torjunnan osalta asiakirjassa on nostettu esille kehittämistoimia. Korruptioon kiinnitetään tiedonannossa huomiota, mutta sen osalta
ei ole yksilöity muita EU:n toimenpiteitä kuin kokonaisvaltaisen lähestymistavan luominen. Korruptio on EU:ssa ja sen jäsenvaltioissa merkittävä ongelma ja aiheuttaa yhteisten varojen vääristyneen käytön seurauksena valtavia taloudellisia menetyksiä, joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi julkisissa hankinnoissa EU-alueella useita miljardeja euroja vuosittain (OLAF tutkimus 2013). Korruption torjunnassa EU-tasolla aitoa lisäarvoa voitaisiin
saavuttaa sillä, että EU-komissio neuvottelisi EU:n jäseneksi Euroopan
Neuvoston korruptionvastaisen komitean GRECO:n jäseneksi, ja EU:n toiminta tulisi näin asiantuntijoiden arvioitavaksi. EU:n GRECO-jäsenyyttä
koskeva selvitys- ja edistystyö ei ole edennyt vuoden 2012 jälkeen.
Kokonaisuutena ehdotetut toimet ovat kannatettavia, niistä ilmenee myös
tarve ja tavoite tehdä rikostorjuntayhteistyötä naapurimaiden ja kolmansien maiden kanssa vaikuttamalla lähtömaassa.
Kyberrikollisuuden torjunta
Verkossa tehdään varsinaisten tietoverkkorikosten lisäksi hyvin erityyppisiä
rikoksista sekä laadultaan että vakavuusasteeltaan. Lisäksi kybertoimintaympäristöä hyödynnetään laajasti myös niin sanotuissa perinteisissä rikoksissa. Kyberrikoksissa keskeinen elementti on rajat ylittävyys, valtionrajojen hämärtyminen toimintakentässä, joka on erittäin haastava. Tarvitaan
uudenlaista ajattelua ja uusia toimintatapoja. EU:ssa jo tehtyjen direktiivien
voimaansaattaminen on yksi askel tässä työssä. Kansallisesti olemme jo
tehneet toimia, jotta voisimme pureutua aikaisempaa paremmin verkossa
tapahtuvaan rikollisuuteen ja jotta siihen liittyvä tarvittava erityisosaaminen
olisi turvattu. KRP:n kyberrikosten torjuntakeskus osallistuu muun muassa
verkkorikosten torjuntaan, tekee internettiedustelua ja laatii uhka-arvioita
sekä tekee tiivistä yhteistyötä erityisesti Viestintäviraston kyberturvallisuuskeskuksen ja Europolin kyberrikostorjuntakeskuksen kanssa mutta myös
monien muiden tahojen kanssa. Myös toimivaltuuspuolella käydään vilkasta pohdintaa siitä, vastaavatko nykyiset toimivaltuudet riittävällä tavalla toimintaympäristön muutoksiin. Aivan keskeinen kysymys on asiakirjassa esitettävällä tavalla turvata todistusaineiston saatavuus ja siirtäminen valtioi-
Lausunto
ID-1556374797
7 (7)
den välillä. Vahvasti kannatamme asiakirjan kirjausta yhteistyöstä yksityisen sektorin kanssa. Europolin yhteydessä olevan Euroopan tietoverkkorikoskeskuksen toimintaan olemme osaltamme panostaneet lähettämällä
sinne suomalaisen asiantuntijan. Ehdotetut toimet ovat kokonaisuutena
kannatettavia. Niistä ilmenee myös yksi kannaltamme keskeinen tavoite eli
tarkastella kyberrikoksia koskevan rikostutkinnan esteitä, jotka liittyvät lainkäyttövaltaan sekä todisteiden ja tietojen saatavuuteen.
Lopuksi. Käsityksemme mukaan asiakirjassa on hyvin huomioitu Suomen
kannat ja ehdotukset. Kansallisesti arvioituna olemme ryhtyneet jo toimiin
monissa asiaryhmissä ja kirjaukset ovat sopusoinnussa kansallisesti valittujen toimintalinjojen kanssa.
Poliisijohtaja
Tomi Vuori
Poliisiylitarkastaja
Anu Jaakkola
Asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu Aspo-asianhallintajärjestelmässä. Poliisihallitus 09.06.2015 klo 12.33. Allekirjoituksen oikeellisuuden voi todentaa kirjaamosta.