E 13/2015 - Eduskunta

LAUSUNTO
Lainvalmisteluosasto
10.6.2015
Leena Rantalankila
E 13/2015
Hallintovaliokunnalle 11.6.2015
Komission suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta neuvottelujen aloittamiseen sopimuksen tekemiseksi EU:n ja Meksikon välillä PNR-tietojen siirtämisestä ja käytöstä terrorismin ja
muun vakavan kansainvälisen rikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi (EU/Meksiko PNRsopimus)
Käsittelytilanne
Komissio antoi 18.5.2015 suosituksen neuvoston päätökseksi valtuuttaa komissio neuvottelemaan unionin puolesta sopimuksen Euroopan unionin ja Meksikon välillä matkustajarekisteritietojen (PNR) siirtämisestä ja käytöstä terrorismin ja muun vakavan
kansainvälisen rikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Päätösehdotus sisältää
neuvotteluohjeet komissiolle.
Puheenjohtaja teki joitakin muutoksia komission alkuperäiseen ehdotukseen oikeus- ja
sisäasiainneuvosten kokouksissa 22.5. ja 1.6. käytyjen keskustelujen ja jäsenvaltioiden
kommenttien perusteella. Suomen neuvotteluohjeisiin esittämät täydennykset on otettu huomioon puheenjohtajan muutetussa ehdotuksessa.
Muutettu ehdotus hyväksyttiin Coreperissa 9.6. I-asiana, jolloin asiasta ei enää käyty
keskustelua. Suomi jätti Coreperissa ehdotukseen odotusvarauman kansallisen kannanmuodostuksen ollessa kesken. Ehdotus on tarkoitus hyväksyä lopullisesti yleisten
asioiden neuvostossa 23.6.2015.
Suosituksen tausta
Usean kolmannen maan lainsäädäntö edellyttää, että kyseiseen maahan tai maasta lentävien lentoyhtiöiden on annettava sähköinen pääsy lentomatkustajan PNR-tietoihin
ennen kuin matkustaja saapuu tai lähtee maasta. PNR-tiedot (Passenger Name Record)
ovat lentomatkustajia koskevia henkilötietoja, joita lentoliikenteen harjoittajat tarvitsevat varausten käsittelyä varten.
V:\HaV_tietopankki\Asiantuntijalausunnot\E_13_2015vp\HaV 11062015 E
13-2015.docx
Käyntiosoite
Kasarmikatu 25
HELSINKI
Postiosoite
PL 25
00023 VALTIONEUVOSTO
Puhelin
02951 6001
Faksi
09 1606 7730
Sähköpostiosoite
[email protected]
2(3)
PNR-tietojen antamatta jättäminen voi johtaa lentoyhtiöiden sakottamiseen tai lentoliikenteen pysäyttämiseen. PNR-tietoja käytetään terrorismin ja muun vakavan kansainvälisen rikollisuuden ehkäisemiseen ja torjumiseen. Tietojen saamisen sähköisesti ennen lennon saapumista katsotaan parantavan valmiuksia tehdä matkustajista etukäteen tehokas riskinarviointi, joka parantaa maan turvallisuutta.
Meksikon lainsäädännön mukaan Meksikoon saapuvaa ja Meksikosta lähtevää lentoliikennettä harjoittavien lentoyhtiöiden on siirrettävä lentomatkustajien PNR-tiedot sähköisesti veroviranomaiselle (Servicio de Administracion Tributaria, SAT).
EU:n tietosuojalainsäädännön mukaan henkilötietoja voi siirtää vain sellaiseen kolmanteen maahan, joka takaa riittävän tietosuojan tason. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä,
että EU:sta ei voi siirtää PNR-tietoja kolmanteen maahan, ellei kyseisen kolmannen
maan kanssa ole tehty sopimusta, jossa varmistetaan riittävä tietosuojan taso siirrettäville PNR-tiedoille.
Useat jäsenvaltiot, EU:n tietosuojan valvontaviranomaisten 29 artiklan mukainen työryhmä sekä lentoliikenteen harjoittajat ja niitä edustavat järjestöt ovat pyytäneet komissiota ryhtymään toimenpiteisiin Meksikon PNR-vaatimusten vuoksi.
EU:lla on tällä hetkellä kaksi PNR-tietojen luovuttamista koskevaa sopimusta, Amerikan
yhdysvaltojen (2012) ja Australian (2012) kanssa. Sopimus Kanadan kanssa on allekirjoitettu kesäkuussa 2014, mutta Euroopan parlamentti ei ole vielä antanut hyväksyntäänsä sopimuksen tekemiselle. Kanadan kanssa allekirjoitettu sopimus vastaa pitkälti
USA:n ja Australian kanssa tehtyjä sopimuksia.
Euroopan parlamentti päätti 25.11.2014 pyytää EU-tuomioistuimen lausunnon siitä,
onko suunniteltu EU-Kanada PNR-sopimus sopusoinnussa EU:n perussopimusten kanssa. Jos unionin tuomioistuimen lausunto on kielteinen, suunniteltu sopimus ei voi tulla
voimaan, ellei sitä ole muutettu tai perussopimuksia tarkistettu. Lausunnon pyytämistä
parlamentti on perustellut mm. sillä, että EU-tuomioistuin kumosi 8. huhtikuuta 2014
teletunnistetietojen tallettamista koskevan direktiivin perusoikeusargumentein. Tuomioistuin piti ongelmallisena erityisesti ns. massatietojen keräämistä.
Valtioneuvoston kanta
Valtioneuvosto hyväksyy komission suosituksen valtuuttaa komissio neuvottelemaan
unionin puolesta EU:n ja Meksikon välisen PNR-sopimuksen. Valtioneuvosto katsoo, että sopimusneuvottelut tulisi aloittaa mahdollisimman pian, jotta lentoliikenteen häiriötön jatkuminen EU:sta Meksikoon voidaan turvata.
Vaikka neuvottelut tulisi aloittaa pikaisesti, sopimusta ei kuitenkaan tule tehdä ennen
kuin Euroopan unionin tuomioistuin on antanut lausunnon EU:n Kanadan kanssa kesällä
2014 allekirjoittamasta PNR-sopimuksesta.
Meksikon kanssa tehtävässä sopimuksessa olisi otettava kaikilta osin huomioon tuo-
3(3)
mioistuimelta tulossa oleva lausunto suunnitellusta PNR-sopimuksesta Kanadan kanssa
ja teletunnistetietojen säilyttämistä koskevan direktiivin kumoamista koskevaan unionin tuomioistuimen tuomioon (yhdistetyt asiat C-293/12 ja C-594/12) sisältyvät periaatteet.
Suomi pitää komission ehdottamia neuvotteluohjeita hyvänä pohjana sopimusneuvotteluille ja voi hyväksyä ne. Neuvotteluohjeilla pyritään varmistamaan, että PNR-tietojen
käsittelyssä lentomatkustajien perusoikeuksia ja erityisesti oikeutta yksityisyyteen kunnioitetaan.
Valtioneuvoston kannat neuvotteluohjeisiin käyvät tarkemmin ilmi E-kirjeestä E
13/2015, jonka osalta on pyydetty vaiteliaisuutta.