ja arviointisuunnitelma, 20.8.2015

Mistelinsiemen,
asemakaavan muutos nro 002047
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 20.8.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro 002047, 20.8.2015
Arvoisa vastaanottaja,
Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja
arviointisuunnitelma. (MRL 62 §, MRL 63 §)
Suunnittelualue
Suunniteltava alue sijaitsee Ruskeasannan kaupunginosassa. Alue on osa
Tulppaanipuisto-nimistä lähivirkistysaluetta sisältäen asemakaavaan merkityn vielä
rakentamattoman Mistelinsiemen- nimisen jalankululle ja polkupyöräilylle varatun
katualueen. Alue rajoittuu lännessä Tuusulantiehen, pohjoisessa Mistelikujaan ja idässä
Mistelipolkuun.
Mitä alueelle suunnitellaan?
Maanomistaja on hakenut kaavamuutosta omistamansa lähivirkistysalueen
muuttamiseksi asuinrakentamiseen. Alueeseen liitetään nykyisin rakentamaton, mutta
asemakaavassa jalankululle ja pyöräilylle varattu katualue (Mistelinsiemen).
Alue jaetaan pinta-alaltaan 988 m2:n ja 1289 m2:n suuruisiksi tonteiksi, joiden
rakennusoikeus, käyttötarkoitus ja rakennusten kerrosten lukumäärä ovat samat kuin
muillakin Mistelikujan itäpuolella olevan korttelin tonteilla. Pienemmälle tontille
rakennetaan 247 k-m2:n suuruinen kaksikerroksinen asuinrakennus varastoineen.
Suuremmalle tontille rakennetaan 322 k-m2:n suuruinen kaksikerroksinen
asuinrakennus varastoineen. Tontille saa rakentaa kaksiasuntoisen asuinrakennuksen.
Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy on laatinut luonnoksen alueen
rakentamisesta. (kts. sivu 7)
Miten asemakaava muuttuu?
Käyttötarkoitus muuttuu 1833 m2:n suuruisesta lähivirkistysalueen osasta (VL) ja
jalankululle ja pyöräilylle varatusta katualueesta erillispientalojen korttelialueeksi (AO).
Kerrosluvuksi tulee kaksi ja rakennusoikeudeksi e=0.25.
Teille on osallisena varattu tilaisuus osallistua kaavatyön valmisteluun
kertomalla mielipiteenne alueen suunnittelusta. Isännöitsijää pyydetään
toimittamaan tieto kaavoituksesta yhtiönsä asukkaille ja osakkaille.
Mielipiteenne voitte kertoa 18.9.2015 mennessä puhelimitse, kirjeitse tai
sähköpostitse. Ilmoittakaa mielipiteessänne kaavatyön numero 002047, nimenne,
osoitteenne tai sähköpostiosoitteenne. Kirjeet lähetetään osoitteeseen Vantaan
kaupungin kirjaamo, Asematie 7, 01300 Vantaa, tai sähköpostitse osoitteeseen
[email protected].
Vantaan kaupunki
Maankäytön ja ympäristön toimiala
Kaupunkisuunnittelu
Kielotie 28
01300 VANTAA
[email protected]
http\\www.vantaa.fi/fi/kaavoitus ja maankaytto
Puhelin 09 83911
2/8
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro 002047, 20.8.2015
Asiaa hoitaa:
kaavoitusteknikko Anna-Liisa Vanhala
Keski-Vantaan asemakaavayksikkö
Hänet tavoittaa puhelimitse varmimmin 2.9.2015 klo 9 - 11, p. 8392 2035
Asta Tirkkonen
aluearkkitehti
Vantaan kaupunki
Maankäytön ja ympäristön toimiala
Kaupunkisuunnittelu
Kielotie 28
01300 VANTAA
[email protected]
http\\www.vantaa.fi/fi/kaavoitus ja maankaytto
Puhelin 09 83911
3/8
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro 002047, 20.8.2015
Lähtötiedot
Kaavoitettava alue on yksityisten ja Vantaan kaupungin omistuksessa.
Maakuntakaavassa (YM 8.11.2006) alue on taajamatoimintojen aluetta. Ympäristöministeriö
on 30.10.2014 vahvistanut Uudenmaan toisen vaihemaakuntakaavan, jossa suunnittelualue on
tiivistettäväksi alueeksi osoitetun alueen tuntumassa ja Tuusulan moottoriväylän vieressä.
Kaavahanke on maakuntakaavan mukainen.
Yleiskaava (Kv 17.12.2007)
Alue on yleiskaavassa pientaloaluetta
(A3). Alueelle saa rakentaa ensisijaisesti
pientaloja. Alueella voidaan sallia myös
asuinympäristöön soveltuvia työtiloja.
Alue sijoittuu lentomeluvyöhykkeelle 3
(Lden 50-55 dB).
Kaavahanke on yleiskaavan mukainen.
Asemakaavatilanne
Alueella on voimassa alueen ensimmäinen
asemakaava Ruskeasanta 2B (670500), joka
on vahvistunut ympäristöministeriön
päätöksellä 7.2.1985.
Alue on lähivirkistysaluetta (VL) ja jalankululle
ja pyöräilylle varattua katua.
VL
Vantaan kaupunki
Maankäytön ja ympäristön toimiala
Kaupunkisuunnittelu
Kielotie 28
01300 VANTAA
[email protected]
http\\www.vantaa.fi/fi/kaavoitus ja maankaytto
Puhelin 09 83911
4/8
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro 002047, 20.8.2015
Sopimukset: Kaavan toteuttamiseen liittyy maankäyttösopimus.
Miten kaavamuutoksen vaikutuksia arvioidaan?
Asemakaavan selostuksessa esitetään suunnitelman kannalta oleelliset selvitykset ja arvioidaan
keskeisiä vaikutuksia, esimerkiksi:
- ihmisen elinoloihin ja ympäristöön
- alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen ja
liikenteeseen sekä kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja
rakennettuun ympäristöön.
- valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin
- suhde lentomeluun, tieliikennemeluun
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti Tuusulantieltä kantautuvan tieliikennemelun
vaikutukseen.
Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestäminen
Osalliset
- Kaavamuutoksen hakijat
- Alueen maanomistajat ja maanvuokraajat
- Viereisten ja vastapäisten alueiden omistajat ja vuokralaiset (naapurit)
- Kaupunginosan tai lähialueen asukkaat, yritykset ja työntekijät, asukas- ym.
yhdistykset
- Kaupungin asiantuntijaviranomaiset
- Valtion viranomaiset: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
Liikennevirasto (rautatie- ja vesialueet), Museovirasto jne.
- rajoittuvat naapurikunnat
- Muut viranomaiset ja yhteisöt: Uudenmaan liitto, HSY, HSL, TUKES, Finavia,
tietoliikenneverkkoja ylläpitävät yhtiöt Vantaan Energia Oy, Fingrid Oy, Gasum
Oy, Elisa Oyj jne.
- Kunnan jäsenet ja ne, jotka katsovat olevansa osallisia
Kaavamuutostyön alkamisesta ilmoitetaan Vantaan Sanomissa tai jokaiseen
kotiin jaettavassa Vantaan kaupungin asukaslehdessä.
Maanomistajille, naapureille ja viranomaisille asiasta ilmoitetaan tavallisella kirjeellä
tai sähköpostilla.
Yleisötilaisuuksista tiedotetaan Vantaan Sanomissa ja Vantaan kaupungin internetsivuilla.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voidaan tehdä työn kuluessa
tarvittaessa muutoksia ja täydennyksiä. Viimeisin osallistumis- ja arviointisuunnitelma
on esillä maankäyttötoimen asiakaspalvelussa (Kielotie 28, puh. 8392 2242, avoinna
ma - to 8.15 - 16.00 ja pe 8.15 - 15.00) sekä internetissä
Vantaan kaupunki
Maankäytön ja ympäristön toimiala
Kaupunkisuunnittelu
Kielotie 28
01300 VANTAA
[email protected]
http\\www.vantaa.fi/fi/kaavoitus ja maankaytto
Puhelin 09 83911
5/8
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro 002047, 20.8.2015
(http://www.vantaa.fi/fi/kaavoitus ja maankaytto). Niistä löytyy myös tietoa
asemakaavaprosessin etenemisestä yleensä.
Kaavoitustyön vaiheesta kerrotaan internetissä sekä vantaalaisiin talouksiin
jaettavassa kaavoituskatsauksessa, joka julkaistaan Vantaan kaupungin
asukaslehdessä.
Miten voitte vaikuttaa kaavatyön eri vaiheissa?
Vireille tulon vaihe
Mikäli Teillä on huomautettavaa tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman
sisällöstä, pyydämme ilmoittamaan mielipiteenne sivulla 2 ilmoitetulla tavalla.
Kaavamuutoksen vaihe
Tavoiteaikataulun mukaan asemakaavan muutosehdotus käsitellään
kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja kaupunginhallituksessa syksyn 2015
aikana. Kaavamuutosehdotus on tämän jälkeen julkisesti nähtävillä 30 päivän
ajan, jolloin siitä on mahdollisuus jättää muistutus. Samaan aikaan
kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot.
Muistutuksen kaavamuutoksesta voivat tehdä nähtävillä olon aikana kunnan
jäsenet sekä osalliset. Muistutuksen esittäneille annetaan vastineet, jotka postitetaan
kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen niille, jotka ovat jättäneet osoitteensa
muistutuksen yhteydessä.
Asemakaavamuutoksen julkisesta nähtävillä olosta kuulutetaan Vantaan Sanomissa,
Hufvudstadsbladetissa, internetissä ja kaupungin ilmoitustaululla. Muussa kunnassa
asuville maanomistajille ilmoitetaan tavallisella kirjeellä.
Lakiviitteet
Vantaan kaupunki
Maankäytön ja ympäristön toimiala
Kaupunkisuunnittelu
Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 63§
Maankäyttö- ja rakennusasetus MRA
Kielotie 28
01300 VANTAA
[email protected]
http\\www.vantaa.fi/fi/kaavoitus ja maankaytto
Puhelin 09 83911
6/8
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro 002047, 20.8.2015
Asemakaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ilmakuvassa.
Alustava luonnos tontin käytöstä:
Vantaan kaupunki
Maankäytön ja ympäristön toimiala
Kaupunkisuunnittelu
Kielotie 28
01300 VANTAA
[email protected]
http\\www.vantaa.fi/fi/kaavoitus ja maankaytto
Puhelin 09 83911
7/8