Askola.fi Dynasty5 Kokous

ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
21.01.2015
AIKA
17:00 - 19:45
PAIKKA
Askolan kunnanvirasto
1/2015
1
KÄSITELLYT ASIAT
§
1
Otsikko
TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
2
LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ
METROPOLIHALLINTOA KOSKEVAKSI
LAINSÄÄDÄNNÖKSI
3
KUNNANVALTUUSTON 17.12.2014 PÄÄTÖSTEN
TÄYTÄNTÖÖNPANO
10
4
LASKUJEN (TOSITTEIDEN) HYVÄKSYJIEN
NIMEÄMINEN / YLEISHALLINTO-OSASTO
12
5
LÖYTÖELÄINTEN TALTEENOTTAMINEN JA
SÄILYTTÄMINEN
14
6
PERUSTURVALAUTAKUNNAN ALAISTEN
VUOKRA-ASUNTOJEN VUOKRANKOROTUS 1.3.2015
ALKAEN
16
7
KIRKONKYLÄN KUNNANVIRASTON ALUE/
ASEMAKAAVAN MUUTOS
18
8
LAUSUNTO SUUNNITTELUTARVERATKAISUSTA /
KETTU OIVA
20
9
KUNNANHALLITUKSEN KOKOUKSET VUONNA 2015
22
10
KUNNANHALLITUKSEN KOOLLEKUTSUMISTAPA
TOIMIKAUDELLA 2015-2016
23
11
KUNNANHALLITUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS
JA NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN KUNNANHALLITUKSEN
TOIMIKAUDELLA 2015-2016
25
12
KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS LAUTAKUNNISSA
VUOSINA 2015-2016
26
13
HENKILÖSTÖJAOSTON VALITSEMINEN VUOSIKSI
2015-2016
28
14
KUNNIAMERKKITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA
JÄSENTEN VALITSEMINEN TOIMIKAUDEKSI 2015 2016
30
15
KUNNAN EDUSTAJIEN VALITSEMINEN ASKOLAN
PUHTI OY:N YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI 2015-2016
31
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
Sivu
5
6
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
1/2015
2
16
KAAVOITUS - JA MAANHANKINTATOIMIKUNNAN
NIMEÄMINEN VUOSIKSI 2015-2016
32
17
ELINKEINOTOIMIKUNNAN JÄSENTEN VALITSEMINEN
TOIMIKUNTAAN VUOSIKSI 2015-2016
33
18
KUNNAN EDUSTAJAN JA VARAEDUSTAJAN
NIMEÄMINEN LINNANKOSKEN ASUNNOT OY JA
KIRNUJEN ASUNNOT OY YHTIÖKOKOUKSIIN
VUOSIKSI 2015 -2016
34
19
KUNNAN EDUSTAJAN NIMEÄMINEN KIINTEISTÖ OY
ASKOLAN SÄÄSTÖRINNE YHTIÖKOKOUKSIIN
VUOSIKSI 2015 - 2016
35
20
YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAN JA TÄMÄN
VARAEDUSTAJAN VALITSEMINEN KIINTEISTÖ OY
JOUKAHAISENTIE 5 -NIMISEEN YHTIÖÖN VUOSILLE
2015 - 2016
36
21
KUTSUNTALAUTAKUNNAN JÄSENEN JA HÄNEN
VARAMIEHENSÄ NIMEÄMINEN VUOSIKSI 2015-2016
37
22
UUDENMAAN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN
YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJAN NIMEÄMINEN
VUOSIKSI 2015-2016
38
23
JÄSENKUNNAN EDUSTAJAN VALITSEMINEN ETEVA
KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSIIN VUOSILLE
2015 - 2016
39
24
EDUSTAJAN VALINTA POSINTRA OY:N
YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI 2015-2016
40
25
HALLITUKSEN JÄSENEN VALINTA LOVIISA PORVOON UUSYRITYSKESKUKSEEN VUOSIKSI
2015-2016
41
26
EDUSTAJAN VALINTA OY PORVOO INTERNATIONAL
COLLEGE AB:N YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI
2015-2016
42
27
EDUSTAJAN VALINTA ITÄ-UUDENMAAN JA
PORVOONJOEN VESIEN- JA ILMANSUOJELUYHDISTYS
R.Y:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISIIN YHDISTYSKOKOUKSIIN
VUOSIKSI 2015-2016
43
28
KUNNAN EDUSTAJIEN VALITSEMINEN ASKOLAN
KAUKOLÄMPÖ OY:N YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI
2015-2016
44
29
EDUSTAJAN VALITSEMINEN KYMENLAAKSON
SÄHKÖ OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
VUOSILLE 2015 - 2016
46
30
KUNNAN ERI VIRANOMAISTEN ASIAKIRJOJA
47
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
1/2015
3
31
KUNTAYHTYMIEN ASIAKIRJOJA
48
32
SAAPUNEET KIRJELMÄT, ILMOITUKSET JA
PÄÄTÖKSET
49
33
PÄÄTÖS ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMISESTÄ
52
34
AJANKOHTAISIA ASIOITA TIEDOKSI
54
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
1/2015
OSALLISTUJAT
LÄSNÄ
MUU
Nimi
Merihaara Olavi
Vettenranta Jari
Hämäläinen Seija
Franzen Erik
Hämäläinen Heli
Kurki Sanna
Stenbäck Reija-Riikka
Honkasalo Riku
Ollila Antti
Vihreäluoto Hannu
Klo
17:00 - 19:45
17:00 - 19:45
17:00 - 19:45
17:00 - 19:45
17:00 - 19:45
17:00 - 19:45
17:00 - 19:45
17:08 - 19:45
17:00 - 19:45
17:00 - 19:45
Rautiainen Esko
Saloranta Tuija
17:00 - 19:45 kunnanjohtaja
17:00 - 19:45 pöytäkirjanpitäjä
Laillisuus ja
päätösvaltaisuus
Asiat
Pöytäkirjan
tarkastustapa
Pöytäkirjan
allekirjoitus
ja varmennus
Pöytäkirjan
tarkastus
Tehtävä
puheenjohtaja
I-varapj
II-varapj
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
Kvalt pj
Kvalt I-varapj
Kvalt II-varapj
Lisätiedot
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
1 - 34 §
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Erik Franzen ja Reija-Riikka Stenbäck
Pöytäkirja tarkastetaan 26.1.2015
Olavi Merihaara
Jari Vettenranta
Tuija Saloranta
puheenjohtaja
puheenjohtaja § 3
pöytäkirjanpitäjä
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen mukaiseksi.
Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme
Askolassa 26. päivänä tammikuuta 2015
Pöytäkirjan tarkastajien allekirjoitukset
Erik Franzen
Pöytäkirja on ollut
yleisesti nähtävänä
Reija-Riikka Stenbäck
Askolan kunnanvirastolla27. päivänä tammikuuta 2015
pöytäkirjanpitäjä
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
4
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§1
1/2015
5
21.01.2015
TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
KHALL § 1
Hallintojohtaja:
Lisäesityslistalla ja sen oheismateriaalina seuraavat lisäselvitykset:
ASIA 5
KUNNANVALTUUSTON 19.12.2014 PÄÄTÖSTEN
TÄYTÄNTÖÖNPANO
* päivämääräkorjaus 17.12.2014
ASIA 7
LÖYTÖELÄINTEN TALTEENOTTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN
* päätösehdotus
ASIA 33
EDUSTAJAN VALINTA MAANPUOLUSTUSKOULUTUS
RY/MÄNTSÄLÄNSEUDUN PAIKALLISOSASTON
JOHTORYHMÄÄN VUOSIKSI 2015-2016
* poistetaan listalta, (ei toimintaa)
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus hyväksyy esityslistan ja lisäesityslistalla olevat tarkennukset
kunnanhallituksen kokouksen työjärjestykseksi
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§2
1/2015
6
21.01.2015
LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ METROPOLIHALLINTOA KOSKEVAKSI
LAINSÄÄDÄNNÖKSI
KHALL § 2
Valmistelija: kunnanjohtaja
Hallitus linjasi 29.8.2013 rakennepoliittisessa ohjelmassaan, että metropolialueen kilpailukyky varmistetaan, estetään segregaatiota sekä tehostetaan
maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelua ja toteutusta edistämällä
alueen kuntaliitoksia ja kokoamalla sen tueksi metropolihallinto, jonka ylin
päättävä toimielin on vaaleilla valittu valtuusto.
Metropolihallinnon tehtäväksi tulee metropolikaavan laatiminen ja sen toimeenpanon varmistaminen sekä seuraavat julkishallinnon tehtävät: joukkoliikenteen suunnittelu ja hoitaminen (HSL), HSY:n ympäristöasiat sekä Uudenmaan liitolta siirtyviä tehtäviä. Toimivan asuntopolitiikan toteutumisesta ja metropolihallinnon muista tehtävistä sovitaan lainvalmistelun jatkotyössä. Metropolihallinnolle turvataan kunnista riippumaton rahoitusratkaisu nykyisten kuntayhtymien tuloilla, valtionosuuksilla ja valmistelussa tarkentuvalla rahoitusratkaisulla. Metropolihallinnolle ei tule omaa verotusoikeutta. Metropolihallinnolle tulee vaaleilla valittava valtuusto, jonka vaalitavassa huomioidaan alueellinen ja puoluepoliittinen edustavuus.
Metropolihallintoa koskevaa lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän toimikauden päättymisen 15.9.2014 jälkeen luonnos hallituksen esitykseksi on
valmisteltu ministeriöiden virkamiesten yhteistyönä. Vaalijärjestelmävaihtoehtoa ovat työstäneet puolueiden puoluesihteerit. Hallituksen esitystä ei
ole vielä poliittisella tasolla lopullisesti linjattu. Luonnos hallituksen esitykseksi on esityksen vaikutusten arvioinnin osalta vielä puutteellinen, ja esitystä tullaan täydentämään lausuntojen perusteella.
Valtiovarainministeriö pyytää jakelussa mainituilta tahoilta lausuntoa metropolihallintoa koskevasta hallituksen esityksen luonnoksesta sekä siihen
liittyvästä valtioneuvoston asetuksesta koskien metropolihallinnon valtionavustuksia. Hallituksen esitysluonnos on vielä tässä vaiheessa virkamiesesitys.
Lausunnonantajia pyydetään lausumaan erityisesti alla olevista kysymyksistä. Lausuntoa antavia tahoja pyydetään arvioimaan hallituksen esityksen
luonnosta oman kunnan/organisaation näkökulman ohella metropolialueen
kokonaisuuden näkökulmasta käsin.
Kunnat voivat toimittaa oman lausuntonsa ohella myös haluamiensa kuntien kanssa yhteisen lausunnon.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus antaa metropolihallintoa koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta seuraavan lausunnon:
Metropolihallintolakiehdotukseen 1) liittyvät kysymykset
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§2
1/2015
7
21.01.2015
1a. Metropolihallinnon tarkoitus ja tavoitteet
"Metropolihallinnon perustamisen tarve ja tavoitteet tuotaisiin esiin lain
tarkoitusta koskevassa säännöksessä. Lain tarkoituksena olisi koota ja
järjestää metropolialueen maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevien
tehtävien hoitaminen. Tätä tarkoitusta varten perustettaisiin
metropolihallinto. Lain tavoitteina olisi metropolihallinnon perustamisella
ja tehtävien kokoamisella luoda edellytyksiä metropolialueen kuntien
yhteistyön tiivistämiselle sekä kuntarajat ylittävälle päätöksenteolle ja
edistää metropolialueen sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti
kestävää kehitystä, alueen kansainvälistä kilpailukykyä ja elinvoimaa. Myös
päätöksenteon kansanvaltaisuus olisi metropolihallinnon perustamisen ja
lain keskeinen tavoite".
Lain tarkoitus ja sen tavoitteet ovat kannatettava asia. Kuitenkin voidaan
kriittisesti kysyä sitä, että ovatko keinot tavoitteeseen pääsemiseksi loppuun
saakka harkittuja ja oikeita, koska metropolihallinto päinvastoin lisää paitsi
hallinnon tasoja, niin myös rikkoo aiempia toimivia yhteistyörakenteita.
Etenkin asumisen, liikenteen, työpaikkojen ja ympäristönäkökohtien
yhteensovittaminen vaativat vahvan maankäytön suunnittelun kehityskuvan
sekä seudun rakennetta ohjaavan kuntien yhteisen maakunta- ja
yleiskaavoituksen. Näiden tehtävien hoitamiseksi on jo olemassa riittävä
lainsäädäntö ja riittävät hallintoelimet ilman uutta erillistä
metropolihallintoa.
1b) Metropolihallinto ja jäsenkunnat.
Askolan kunta ei hyväksy sitä, että pääkaupunkiseutu olisi oma
hallinnollinen metropolialue ja että sekä itäinen että läntinen Uusimaan
muodostaisivat jäljelle jääneen Uudenmaan liiton tai että itäisen ja läntisen
Uudenmaan alueen kunnat liitettäisiin muihin maakuntien liittoihin.
Uusimaa tulee säilyä yhtenä kokonaisuutena tai koko maakuntahallinto ja
sen tehtävät koko maan osalta on asetettava uuteen tarkasteluun.
1c) Metropolihallinnon toimiala ja metropolihallinnolle siirrettävät tehtävät
(4 § sekä esitykseen liittyvät lakiehdotukset 2 – 20)
Kunnanhallitus katsoo, että asiat, jotka erillisellä lainsäädännöllä
siirrettäisiin pois kuntien toimivallasta, tulee rajata erittäin tarkasti ja
yksiselitteisesti tehtävien laajuuden ja viranomaisen toimivallan osalta.
Metropolihallinnolle ei voida antaa samanlaista yleistä toimialaa, kuin mitä
kunnilla on. Jos metropolihallinto luodaan, niin sen tehtäviin voi kunnan
näkemyksen mukaan kuulua ainoastaan metropolikaava (kuntien yhteinen
yleiskaava), yleinen liikennejärjestelmä ja asuntotuotannon linjaukset.
Uudelle metropolihallinnolle voidaan antaa lainsäädäntöteitse tehtäviä vain,
mikäli voidaan kiistatta osoittaa se, että tehtävien hoitaminen tehostuu ja
tuottaa paremman yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, kuin nykyinen kuntien
oma toiminta tai nykyinen kuntien yhteistoiminta (vapaaehtoinen
yhteistoiminta ja/ tai maakuntaliiton toiminta). Keskeisissä
MAL-kysymyksissä voidaan valtion ohjausvaltaa kuntiin ja kuntien
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§2
1/2015
8
21.01.2015
nykyiseen yhteistoimintaan lisätä tarvittavien tulosten aikaansaamiseksi.
Hallituksen esitysluonnoksessa on teksti: ”Metropolihallinto voisi hoitaa
myös sille erikseen säädettyjä tehtäviä. Metropolihallinnon jäsenkunnat
voisivat perussopimuksessa sopia, että metropolihallinto voisi ottaa
hoitaakseen jäsenkunniltaan muitakin kuin edellä mainittuja tehtäviä”.
Kunnanhallitus katsoo, että edellä oleva teksti ei sovi kunnallisen
itsehallinnon periaatteisiin, ja jos tällaisesta päätettäisiin tai jos
perussopimuksessa niin sovittaisiin, niin asiassa tulisi myös kuulla niitä
metropolihallinnon ulkopuolelle jääviä kuntia, jotka kuuluvat nykyisin
Uudenmaan liittoon.
1 d) Metropolivaltuusto 5 §)
Kunnanhallitus katsoo, että erillinen vaaleilla valittava metropolivaltuusto
on tarpeeton, kun otetaan huomioon metropolihallinnon suppea tehtäväala
sekä itseverotusoikeuden puuttuminen
1e) Kunnanhallitus viittaa edellä olevaan. kohtaan 1d).
1f. Asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet (14 – 16 §:t)
Askolan kunta katsoo, että asukkaiden osallistumisoikeudet tulee turvata
osana kuntalain kokonaisuudistusta.
1 g. Metropolisopimus
Kunta katsoo, että metropolihallintoa koskeva valtion rahoitus ei saa
heikentää lainkaan metropolihallinnon ulkopuolelle jäävien kuntien
valtionosuusuuksia, vaan kunnille myönnettäviä valtionosuuksia tulee
kasvattaa metropolihallinnon verran. Tämä valtionosuus ei saa jäädä
sopimuksen varaan, vaan siitä on annettava oma lainsäädännöntasoinen
määräys.
1h) Kuntien maksuosuuksien määräytyminen ja valtion rahoitus
metropolihallinnolle (18 – 19 §:t) sekä luonnos valtioneuvoston asetukseksi
metropolihallinnon valtionosuuksista
Kunta toistaa edellä lausumansa kohdan 1 g.
1i – 1 o. Kunnalla ei ole huomauttamista
1 p. Lain vaikutukset
Kunta kiinnittää vakavan huomionsa siihen, että metropolihallinnon
kustannusten arvioidaan olevan hieman yli 790.000.000 euroa, josta uusia
kustannuksia on hieman yli 30.000.000 euroa.
Samoin kunta vaatii turvattavaksi sen, että metropolialueen ulkopuolelle
jäävien Uudenmaan maakunnan kuntien vaikutusmahdollisuudet säilyvät
riittävinä oman maakunnan kokonaisvaltaisen kehittämisen osalta.
2. Maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen (lakiehdotukseen 16 liittyen)
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§2
1/2015
9
21.01.2015
lausunnonantajaa pyydetään erityisesti arvioimaan
2a. Metropolikaavan ohjaus- ja oikeusvaikutuksia osana kaavajärjestelmää
Kunta kiinnittää huomionsa siihen, että yhden maantieteellisesti suppean
alueen ja noin viidesosan väestöstä kattavalle alueelle ollaan laatimassa
oma erillinen kaavajärjestelmä, joka olisi lisäys nykyiseen
kaavajärjestelmään ja –hierarkiaan.
2b – 2c. Kunnalla ei ole huomauttamista
3. Muihin lakiehdotuksiin (lakiehdotukset 2 -15 ja 17 – 20) liittyvät asiat
Kunta katsoo, että mikäli esitetyillä lakimuutoksilla on vaikutusta
metropolialueen ulkopuolelle jäävien Uudenmaan maakuntaan kuuluvien
kuntien ja/ tai niiden asukkaiden asemaan, on asianomaisilta kunnilta
pyydettävä erilliset lausunnot ennen asianomaisen lakiehdotuksen
hyväksymistä.
4. Muut lausunnonantajan esille ottamat muut kysymykset ja asiat
Askolan kunta katsoo, että kunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon
rakenneuudistusta on valmisteltu jo yli kolmen vuoden ajan vailla
mainittavampia tuloksia. Uudistustyö on ollut paitsi taloudellisesti kallista,
niin se myös on luonut kuntien välille tarpeettomia jännitteitä ja on ollut
pois muusta kehitystyöstä. Muun muassa metropolihallinnon ohella
pääkaupunkiseudun kunnilla on valtion määräämä kuntajakoselvitys, ja
sekä Keski- että Itä-Uudenmaan kunnat selvittelevät kuntarakenteensa
uudistamista.
Samaan aikaan on meneillään sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnon
järjestämiseksi ja palvelujärjestelmän uudistamiseksi tähtäävän
lakiesityksen käsittely. Kunta katsoo, että kaikkiin uudistamisiin olisi syytä
ottaa aikalisä ja mainitut asiat on syytä valmistella siten, että
tärkeysjärjestyksessä ensimmäiselle sijalle asetetaan sosiaali- ja
terveydenhuollon monikanavarahoituksen purkaminen ja sen muuttaminen
yksikanavaiseksi. Mahdolliset kuntarakenteen uudistamiset ja kuntien
yhteistoiminta tulee hoitaa ensisijaisesti kuntien välisin järjestelyin, kuntien
vapaaehtoisuuteen perustuen.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: VM
Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§3
1/2015
10
21.01.2015
KUNNANVALTUUSTON 17.12.2014 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO
KHALL § 3
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Kuntalain 23 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston
päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Edelleen kuntalain 56 §:n 1 momentin mukaan, jos kunnanhallitus katsoo,
että kunnanvaltuuston päätös on tehty virheellisessä järjestyksessä taikka
valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muutoin lainvastainen,
kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on
viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus toteaa valtuuston kokouksessaan 17.12.2014 tekemät
päätökset laillisiksi ja hyväksyy päätökset täytäntöönpantavaksi seuraavasti:
55
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA
PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
-56
TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
-57
ESITYS KUNNANVALTUUSTON
KOOLLEKUTSUMISESTA KUNTALAIN 54 §:n
MUKAISESTI
- kirjanpito
- tekninen lautakunta
58
SIMO SORSALTA JÄÄNEIDEN LUOTTAMUSTOIMIEN
TÄYTTÄMINEN
- valitut, lautakunnat, palkkasihteeri
59
VALTUUSTON KOKOUKSET VUONNA 2015
- valtuutetut
60
POISTOSUUNNITELMAN MUUTTAMINEN
- kirjanpito
61
VESI- JA JÄTEVESITAKSOJEN TARKISTAMINEN
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§3
1/2015
11
21.01.2015
1.4.2015 ALKAEN
- asiakkaat, laskutus
62
KUNNANHALLITUKSEN VALITSEMINEN
- valitut
63
KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA
VARAPUHEENJOHTAJIEN VAALI
- valitut
64
VALTUUTETTUJEN ALOITTEET
- Sanna Kurki ja 10 muuta valtuutettua jättivät valtuustoaloitteen "Aloite
koskien valtuuston toimintatapoja". Aloite yleishallinto-osastolle
valmisteluun
- Keskustan valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen "Ryhmäaloite
kunnanhallitukselle valmistelua varten". Aloite yleishallinto-osastolle
valmisteluun
65
SAATAVIEN POISTAMINEN
- kirjanpito
66
ILMOITUSASIAT JA MUUT MAHDOLLISET ASIAT
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Olavi
Merihaara poistui esteellisenä kokouksesta klo 17.18-17.23 väliseksi ajaksi.
Kokouksen puheenjohtajana toimi tämän ajan Jari Vettenranta.
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
§ 285
§4
1/2015
12
08.12.2014
21.01.2015
LASKUJEN (TOSITTEIDEN) HYVÄKSYJIEN NIMEÄMINEN / YLEISHALLINTO-OSASTO
KHALL 08.12.2014 § 285
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Hallintosäännön 29 §:n mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat toimialallaan
nimeävät kalenterivuodeksi kerrallaan ne henkilöt, jotka tekevät kunnalle
tulevien laskujen hyväksymismerkinnät.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus päättää yleishallinto-osaston laskujen (tositteiden)
hyväksyjät ja heidän varahenkilönsä seuraavasti:
Ruokapalvelut: emäntä Kaija Jäppinen, varalla hallintojohtaja
Siivouspalvelut: siivoustyönohjaaja, varalla hallintojohtaja
Yleishallinnon käyttötalouden ja investointisuunnitelman laskut:
Kunnanjohtaja tai hallintojohtaja
Kustannuspaikka 1116 (Yhteiset atk-, tietoliikenne ja vuokrat) laskujen
hyväksyjänä hallintojohtaja.
Kunnanjohtajaa henkilökohtaisesti koskevat laskut:
kunnanhallituksen puheenjohtaja ja hänen varahenkilönään toimii
kunnanhallituksen I varapuheenjohtaja
Rahoitusosan tilit (tuloslaskelman toimintakatteen jälkeiset erät eli mm.
verotulot, valtionosuudet sekä rahoitustuotot ja -kulut):
Kunnanjohtaja tai hallintojohtaja
Tasetilit:
Kunnanjohtaja tai lukion rehtori
1341-1353, 1362, 2112-2113, 2128
Sivistyslautakunta määrittelee hyväksyjän
1477, 1483
Perusturvalautakunta määrittelee hyväksyjän
1100, 1363-1367, 1370-1379, 1478-1482, 1484, 1720, 1722 - 1727, 1860,
2110-2111, 2120 - 2127, 2422 - 2423
Tekninen lautakunta määrittelee hyväksyjän
1498, 1952
Rakennus- ja ympäristönsuojelulautakunta määrittelee hyväksyjän
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
§ 285
§4
1/2015
13
08.12.2014
21.01.2015
1739
Muut tasetilit kuin erikseen yllä mainitut:
Kunnanjohtaja tai hallintojohtaja
Kunnan puhelimia (kiinteät, matkapuhelimet ym.) koskevat laskuerittelyt:
osastonjohtaja oman toimialueensa osalta.
Kunnanjohtajalla on yleisvastuu ja mahdollisuus hyväksyä kaikki laskut.
Päätös:
Tasetilien osalta valmistellaan uudelleen muilta osin hyväksyttiin
päätösehdotuksen mukaisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että controller Kari Jahnsson oli kokouksessa
asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn aikana.
Täytäntöönpano: kirjanpito
Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai
[email protected]
KHALL § 4
Valmistelija: controller Kari Jahnsson
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus päättää hyväksyä tasetilien osalta seuraavat hyväksyjät:
Toimeksiantojen varat -tiliryhmä
-Pohjanpellon toimeksiantojen varat:
-muiden toimeksiantojen varat:
kunnanjohtaja, lukion rehtori
perusturvajohtaja,
vanhustyönjohtaja
Lyhytaikainen vieras pääoma -tiliryhmä
-sosiaalitoimen hallinnoimat varat:
perusturvalautakunnan
määrittelemät henkilöt
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: kirjanpito, valitut
Lisätietoja: controller Kari Jahnsson, puh. 040-7109 106 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
§ 290
§5
1/2015
14
08.12.2014
21.01.2015
LÖYTÖELÄINTEN TALTEENOTTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN
KHALL 08.12.2014 § 290
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Askolan kunnalla on ollut sopimus löytöeläinten talteenottamisesta ja
säilyttämisestä T:mi Rinis/Riitta Nikulan kanssa. Yritys on irtisanonut
sopimuksen 24.9.2014 saapuneella kirjeellä päättymään 31.12.2014
toiminnan kannattamattomuuden vuoksi.
Eläinsuojelulain 15 § velvoittaa kuntia huolehtimaan alueellaan irrallaan
tavattujen ja talteenotettujen korien ja kissojen sekä muiden vastaavien
pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon ja talteenoton
järjestämisestä.
Hallinto-osasto on pyytänyt tarjoukset löytöeläinten talteenottamisesta ja
säilyttämisestä seuraavilta:
- Riitta Nikula/Rinis Oy, Pornainen
- Koirahoitola Koirarinne / Jarkko Jalonen, Askola
- Eläinten auttajat ry/Eläinsuojelukeskus Onnentassu, Riihimäki
Tarjoukset esitellään kokouksessa.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus hyväksyy Eläinten Auttajat ry/Eläinsuojelukeskus
Onnentassun tarjouksen. Sopimus alkaa 1.1.2015 ja on voimassa
31.12.2017 saakka, minkä jälkeen sopimus jatkuu, ellei sitä ole irtisanottu 3
kk ennen määräajan päättymistä toistaiseksi voimassa olevana.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti laittaa asian uudelleen valmisteluun.
Täytäntöönpano: tarjoajat, vt. hallintojohtaja
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
KHALL § 5
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Pyydetty ja saatu tarjoukset myös Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistys
ry:ltä (PSEY) ja Kungsbackan kotieläinpihalta.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus hyväksyy Eläinten Auttajat ry/Eläinsuojelukeskus
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
§ 290
§5
1/2015
15
08.12.2014
21.01.2015
Onnentassun tarjouksen. Sopimus alkaa 1.2.2015 ja on voimassa
31.12.2017 saakka, minkä jälkeen sopimus jatkuu, ellei sitä ole irtisanottu 3
kk ennen määräajan päättymistä toistaiseksi voimassa olevana.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: tarjouksen jättäneet
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Perusturvalautakunta
Kunnanhallitus
§ 110
§6
1/2015
16
09.12.2014
21.01.2015
PERUSTURVALAUTAKUNNAN ALAISTEN VUOKRA-ASUNTOJEN VUOKRANKOROTUS
1.3.2015 ALKAEN
PTLTK § 110
Valmistelija: vanhustyönjohtaja Hannu Leino
Kunnan vuokra-asunnoista on perusturvalautakunnan alaisena
kirkonkylässä sijaitseva Kirkonkylän vanhustentalo ja Mäntyrinteen
palveluasunnot, Monninkylässä sijaitseva Lea-koti sekä kirkonkylässä oleva
Ukkola.
Näiden asuntojen nykyiset vuokrat ovat olleet voimassa 1.4.2014 lukien.
Kiinteistöjen ylläpitokustannukset ovat nousseet vuodessa 2 %. Kunnan
talousarviossa vuoden 2015 vuokriin on esitetty 2 % korotusta.
Hallintosäännön perusteella kunnan vuokra-asuntojen vuokrista päättää
kunnanhallitus.
Oheismateriaalina on lista asunnoista ja niiden nykyisistä vuokrista sekä
ehdotus uudeksi vuokraksi 1.3.2014 alkaen.
Mäntyrinteen palveluasuntojen vuokrat tullaan määrittämään vielä
uudelleen vuoden 2015 aikana, kun tiloissa tehdyt muutostyöt ovat
valmistuneet ja asunnoissa siirrytään tehostettuun palveluasumiseen.
Päätösehdotus (vanhustyönjohtaja):
Perusturvalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että
perusturvalautakunnan alaisten vuokra-asuntojen vuokria korotetaan 2 %
liitteen mukaisesti.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Lisätietoja: vanhustyönjohtaja Hannu Leino, puh 0400-841 150 tai email:
[email protected]
KHALL § 6
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus korottaa 1.3.2015 alkaen perusturvalautakunnan alaisten
vuokra-asuntojen vuokria 2 % .
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Perusturvalautakunta
Kunnanhallitus
LIITE 1
§ 110
§6
1/2015
09.12.2014
21.01.2015
korotukset
Täytäntöönpano: vuokralaiset, laskutus
Lisätietoja: vanhustyönjohtaja Hannu Leino, puh 0400-841 150 tai email:
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
17
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
§ 267
§7
1/2015
18
26.11.2014
21.01.2015
KIRKONKYLÄN KUNNANVIRASTON ALUE/ ASEMAKAAVAN MUUTOS
KHALL 26.11.2014 § 267
Valmistelija: kunnanjohtaja
Voimassa olevan asemakaavan määräysten mukaan kunnantalon
alapuolinen alue on on vanhentunut. Kaavassa alue on osoitettu pääosin
yleisten rakennusten alueeksi (Y, YH), sekä osin rivitaloalueeksi (AR),
puistoksi (P) ja katualueeksi. Virastotie-niminen katualue on pääosin
rakentamatta. Ylimitoitettu varaus perustuu silloiseen paloaseman
tarpeisiin.
Alue sijaitsee näkyvällä paikalla maakunnallisesti merkittävässä
kulttuurihistoriallisessa ympäristössä ja asettaa erityisiä vaatimuksia
rakentamistavalle. Kunnantalon alue osoitetaan olemassa olevan tilanteen
mukaiseen käyttöön.
Suunnittelussa otetaan huomioon, että paloasema on siirtynyt muualle. Muu
osa alueesta suunnitellaan pääosin asumiskäyttöön. Alueen keskeinen
sijainti ja ympäristön rakennuskanta puoltavat verrattain tehokasta
rakentamista. Keskeisestä sijainnista ja perinteisen kirkonkylämiljöön
kunnioittamisesta puolestaan seuraa se, että uuteen asemakaavaan ja sen
toteuttamiseen kohdistuu erityisiä vaateita. Lopullisena tavoitteena on
muodostaa Tiilääntien ja Askolantien risteysalueesta sekä sen
lähiympäristöstä kirkonkylän keskusta.
Karttaako Oy on kunnan toimeksiannosta suunnitellut kaksi erilaista
vaihtoehtoa alueen asemakaavan uudistamiseksi (esityslistan
oheismateriaali). Kaavoittaja Pertti Hartikainen on kokouksessa kuultavana.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus valitsee esitetyistä luonnosvaihtoehdoista
toteuttamiskelpoisimman vaihtoehdon.
Kunnanhallitus päättää asettaa valitun kaavaluonnoksen ja sen
valmisteluaineiston MRA 30 §:n mukaan nähtäville 30 päivän ajaksi sekä
varaa tilaisuuden osallisille esittää mielipiteensä määräajassa joko
kirjallisesti tai suullisesti taikka erityisessä kaavaa koskevassa tilaisuudessa
taikka muulla sopivaksi katsottavalla tavalla. Tässä yhteydessä voivat
mielipiteensä esittää myös muut kunnan jäsenet.
Päätös:
Kunnanhallitus valitsi luonnosvaihtoehdoista numero 1 pienillä muutoksilla
korjattuna jatkovalmistelun pohjaksi.
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
§ 267
§7
1/2015
19
26.11.2014
21.01.2015
Täytäntöönpano: kuulutus, Karttaako Oy sekä tekninen osasto ja
rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluosasto
Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai
[email protected]
KHALL § 7
Kunnan kaavoituskatsauksen ja -kaavoitusohjelman, Keskustaajamien
osayleiskaavan sekä kunnanhallituksen aiemman päätöksen mukaisesti on
laitettu vireille kaavoitustyö kunnantalon ja Tiilääntien välisen alueen
vanhentuneen asemakaavan muuttamiseksi.
Asemakaavan muutosluonnos, kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma
sekä luonnos kaavaselostukseksi ovat nyt esiteltävissä kunnanhallitukselle.
Kaava-aineistosta käyvät tarkemmin ilmi alueen sijainti ja liittyminen
lähiympäristöönsä sekä luonnoksen yksityiskohtaisempi sisältö.
Kaavaluonnoksen asemakaavakartta, asemakaavamerkinnät ja -määräykset,
osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaselostus ovat liitteenä sekä
esillä kunnanhallituksen kokouksessa.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus päättää, että Kunnantalon alueen asemakaavan
muutosluonnos laitetaan nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain sekä
-asetuksen mukaisesti, ja että siitä pyydetään lausunnot kaavan osallistumisja arviointisuunnitelman mukaisesti.
Lisäksi kunnanhallitus oikeuttaa kaavoittajan tarvittaessa tekemään pieniä
teknisiä muutoksia kaavaluonnokseen ennen sen nähtäville asettamista.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: kuulutus
Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§8
1/2015
20
21.01.2015
LAUSUNTO SUUNNITTELUTARVERATKAISUSTA / KETTU OIVA
KHALL § 8
Valmistelija: kunnanjohtaja
HAKIJA:
Oiva Kettu, Särkijärventie 181b, 075190 Huuvari
Oiva Kettu on jättänyt suunnittelutarveratkaisuhakemuksen, joka koskee
kiinteistöä Kettula RN:o 6:179 Askolan kunnan Huuvarin kylässä.
Kiinteistö on kooltaan 0,8850 ha ja se on rakentamaton. Kiinteistö on
rekisteröity vuonna 1996 ja kiinteistötunnus on 18-409-6-179.
RAKENNUSPAIKKA:
Suunniteltu rakennuspaikka sijaitsee kunnan koillisosassa, Huuvarissa,
Aholantien lähellä. Naapurissa on useita rakennettuja kiinteistöjä.
Rakennuspaikka on maastoltaan tasaista ja avoimehkoa.
HAETAAN: Hakemuksen mukaan rakennustoimenpiteenä on I-kerroksinen
ja yksi-asuntoinen omakotitalo kooltaan 300 k-m2 sekä varastorakennus
100 k-m2.
KAAVOITUSTILANNE:
Uudenmaan vahvistettujen maakuntakaavojen yhdistelmässä alue sijaitsee
Kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeällä alueella,
valtakunnallisesti merkittävä (ma/v). Edelleen alue on pohjavesialuetta (pv).
Alueella ei ole voimassa yleis- tai asemakaavaa. Alue on maankäyttö- ja
rakennuslain 16 §:n mukaista suunnittelutarvealuetta.
NAAPUREIDEN KUULEMINEN:
Naapurit on kuultu, kaksi naapureista vastustaa rakennushanketta hankalien
tieyhteyksien vuoksi. He pitävät myös suunniteltuja rakennuksia kooltaan
liian isoina pienimittakaavaiselle alueelle. Naapureiden kuulemiset /
huomautukset ovat mukana hakemusasiakirjoissa.
ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO (30.9.2014 / 15.1.2015):
Rakennuspaikka on kunnan rakennusjärjestyksen mukainen sekä
sijainniltaan, muodoltaan ja mittasuhteiltaan rakentamiseen sovelias.
Rakentaminen täydentää olemassa olevaa rakennuskantaa ja kyläkuvaa.
Uudisrakentaminen ja pihajärjestelyt tulee sovittaa mahdollisimman hyvin
sekä rakennettuun lähiympäristöön että lähimaisemaan. Maakuntakaavan
aluevaraukset kaavamääräyksineen on otettava huomioon.
Kulkuyhteyttä rakennuspaikalle tulee tarvittaessa selvittää ja asia ratkaista
ennen rakennusluvan myöntämistä, hakijan tulee tarvittaessa olla
yhteydessä maanmittaustoimistoon.
Suunnitellut rakennukset vaikuttavat suurikokoisilta alueen nykyiseen
rakennuskantaan verrattuina. Aluearkkitehti suosittelee
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§8
1/2015
21
21.01.2015
pienimittakaavaisempaa rakentamista.
Kiinteistöllä on useita omistajia. Ennen kuin hakemusta voidaan käsitellä
kunnanhallituksessa, tulee hakemuksessa olla mukana kaikkien omistajien
allekirjoitukset/valtakirjat.
Hakija on nyt 4.12.2014 toimittanut hakemuksensa liitteeksi kaikkien
kiinteistön omistajien allekirjoittaman valtakirjan, jossa hänet valtuutetaan
hakemaan suunnittelutarveratkaisua ko. kiinteistölle.
Kun edellä mainitut seikat on otettu huomioon ja selvitetty, hakemuksen
mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön
muulle järjestämiselle; ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä; ja on
sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai
kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden
turvaamista. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei myöskään johda
vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuta merkittäviä
haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Aluearkkitehti puoltaa suunnittelutarveratkaisua edellä mainituin ehdoin.
Esityslistan oheismateriaalina on alueen sijaintia osoittava kartta.
Muu asiaan liittyvä materiaali on nähtävissä kunnanhallituksen
kokousasiakirjoissa.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus ilmoittaa lausuntonaan, että se puoltaa
suunnittelutarveratkaisua kiinteistölle Kettula RN:o 6:179 Askolan kunnan
Huuvarin kylässä; kiinteistötunnus on 18-409-6-179; 23.6.2014 päivätyn
hakemuksen mukaisesti, edellyttäen että aluearkkitehdin lausunnossaan
esittämät seikat otetaan huomioon.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: rakennus- ja ympäristöyksikkö
Lisätietoja: Vt. toimialajohtaja Antti Ikonen, puh. 0400 841 151
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§9
1/2015
22
21.01.2015
KUNNANHALLITUKSEN KOKOUKSET VUONNA 2015
KHALL § 9
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Kunnanhallitus on aikaisemman käytännön mukaisesti pitänyt sääntömääräiset kokouksensa joka kolmannen viikon keskiviikkona klo 17.00 alkaen.
Sääntömääräiset kokousajankohdat on tarkoituksenmukaista päättää etukäteen.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen kokoukset kevätkaudella
vuonna 2015 pidetään pääsääntöisesti keskiviikkona klo 17.00 alkaen Askolan kunnantalolla, ellei erikseen toisin sovita, seuraavasti:
4.2.2015
24.2.2015
18.3.2015
31.3.2015
8.4.2015
29.4.2015
20.5.2015
10.6.2015
30.6.2015
12.8.2015
2.9.2015
30.9.2015
21.10.2015
3.11.2015
18.11.2015
9.12.2015
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: hallituksen jäsenet, kvalt pj:t
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai [email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 10
1/2015
23
21.01.2015
KUNNANHALLITUKSEN KOOLLEKUTSUMISTAPA TOIMIKAUDELLA 2015-2016
KHALL § 10
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Askolan kunnan hallintosäännön 5 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa
päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös,
milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö
toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
Hallintosäännön 5 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen
estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava
kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista
lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai
-velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Askolan kunnassa on noudatettu menettelytapaa, jonka mukaisesti
kunnanhallituksen kokous on kutsuttu koolle kirjallisella kokouskutsulla,
jonka liitteenä on ollut esityslista. Vuoden 2014 alussa on siirrytty
sähköisen kokousohjelmaan. Kokouskutsu on toimitettu kunnanhallituksen
jäsenille ja valtuuston puheenjohtajille yleensä vähintään kolme päivää
ennen kokousta ja lisäksi esityslista on toimitettu myös kunnanvaltuutetuille
ja lehdistölle. Niin ikään kunnanhallituksen julkinen esityslista on ollut
nähtävissä kunnan kotisivuilla (internet).
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen kokous kutsutaan koolle
kunnan hallintosäännön asianomaisia määräyksiä noudattaen. Kokouskutsut
lähetetään kunnanhallituksen jäsenille ja varajäsenille sekä valtuuston
puheenjohtajistolle sähköisesti tai kirjallisesti vähintään kolme päivää
ennen kokousta. Kiireellisissä asioissa kutsumisaika voi olla tätä lyhyempi.
Esityslista toimitetaan myös kunnanvaltuutetuille ja tiedotusvälineiden
käyttöön pääsääntöisesti sähköisessä muodossa ellei muuta ole sovittu.
Niin ikään kunnanhallituksen julkinen esityslista julkaistaan myös kunnan
internet-kotisivuilla, milloin tämä on mahdollista (teknisten ongelmien
takia internet-kotisivuilla julkaisematta jättäminen ei ole este kokouksen
laillisuudelle ja päätösvaltaisuudelle).
Sääntömääräisistä kokouksista ilmoitetaan kunnan ilmoitustaululla, kunnan
kotisivuilla internetissä ja kerran vuodessa Uusimaa -nimisessä
sanomalehdessä, joka on kunnan virallinen ilmoituslehti valtuustokaudella
2013 - 2016.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 10
1/2015
21.01.2015
Merkitään pöytäkirjaan, että Riku Honkasalo poistui kokouksesta klo
17.57-18.20 väliseksi ajaksi.
Täytäntöönpano: kunnanhallitus
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
24
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 11
1/2015
25
21.01.2015
KUNNANHALLITUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS JA NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN
KUNNANHALLITUKSEN TOIMIKAUDELLA 2015-2016
KHALL § 11
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Askolan kunnan hallintosäännön 18 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan
toimielimen päättämällä tavalla.
Aikaisempi käytäntö on ollut se, että pöytäkirjantarkastajiksi on
kunnanhallitus valinnut kokouksissaan vuoron perään kaksi
kunnanhallituksen jäsentä, jotka ovat tarkastaneet pöytäkirjan. Kiireellisissä
ja joissain erityistapauksissa on joitakin päätöksiä voitu tarkastaa
välittömästi kokouksessa.
Hallintosäännön 18 §:n mukaan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä
toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä
päivää aiemmin on ilmoitettu. Aikaisempi käytäntö on ollut se, että
tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävillä kunnantalolla
tarkastuspäivää seuraavana arkipäivänä klo 9.00-12.00.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus päättää, että pöytäkirjan tarkastuksessa ja nähtävillä
pitämisessä noudatetaan edellä selostettua käytäntöä tarkennettuna siten,
että ilmoitus on nähtävissä myös kunnan kotisivuilla internetissä
kunnanhallituksen toimikaudella 2015 - 2016.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 12
1/2015
26
21.01.2015
KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS LAUTAKUNNISSA VUOSINA 2015-2016
KHALL § 12
Valmistelija:
Askolan kunnan hallintosäännön 13 §:n mukaan kunnanhallitus voi määrätä
muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus
toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös
kunnanhallituksen varajäsen tai kunnanjohtaja.
Kunnanhallituksen on nimettävä edustajansa seuraaviin lautakuntiin ja
toimielimiin:
Perusturvalautakunta
Sivistyslautakunta
Tekninen lautakunta
Rakennus- ja ympäristönsuojelulautakunta
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus nimeää edustajansa em. lautakuntiin kunnanhallituksen
toimikaudelle 2015 - 2016.
Päätös:
Jari Vettenranta teki seuraavan esityksen:
"Kunnanhallitus nimeää perusturvalautakuntaan Seija Hämäläisen,
sivistyslautakuntaan Jari Vettenrannan ja tekniseen lautakuntaan
Reija-Riikka Stenbäckin".
Sanna Kurki teki seuraavan esityksen:
"Kunnanhallitus nimeää tekniseen lautakuntaan Erik Franzenin ja rakennusja ympäristölautakuntaan Sanna Kurjen".
Erik Franzen teki seuraavan esityksen:
"Kunnanhallitus nimeää sivistyslautakuntaan Sanna Kurjen".
Puheenjohtaja ehdotti vaalitavaksi enemmistövaalia teknisen lautakunnan
edustajan kohdalla.
Vaalissa saatiin ääniä seuraavasti:
- Reija-Riikka Stenbäck 4 ääntä (Jari Vettenranta, Seija Hämäläinen, Heli
Hämäläinen ja Reija-Riikka Stenbäck)
- Erik Franzen 3 ääntä (Erik Franzen, Sanna Kurki ja Olavi Merihaara)
Puheenjohtaja ehdotti vaalitavaksi enemmistövaalia sivistyslautakunnan
edustajan kohdalla.
Vaalissa saatiin ääniä seuraavasti:
- Jari Vettenranta 4 ääntä (Jari Vettenranta, Seija Hämäläinen, Heli
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 12
1/2015
21.01.2015
Hämäläinen ja Reija-Riikka Stenbäck)
- Sanna Kurki 3 ääntä (Erik Franzen, Sanna Kurki ja Olavi Merihaara)
Näin ollen puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus nimesi edustajat
seuraavasti vuosiksi 2015-2016:
- perusturvalautakunta, edustaja Seija Hämäläinen
- rakennus- ja ympäristölautakunta, edustaja Sanna Kurki
- tekninen lautakunta, edustaja Reija-Riikka Stenbäck
- sivistyslautakunta, edustaja Jari Vettenranta
Täytäntöönpano: valitut, lautakunnat
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
27
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 13
1/2015
28
21.01.2015
HENKILÖSTÖJAOSTON VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016
KHALL § 13
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Hallintosäännön 6 luvun 47 §:n mukaan kunnanhallitus valitsee
keskuudestaan kolme (3) jäsenisen henkilöstöjaoston. Jäsenistä vähintään
yksi on joku kunnanhallituksen puheenjohtajista. Heille valitaan myös
henkilökohtaiset varajäsenet. Jaoston päätettävät asiat valmistelee ja
esittelee hallintojohtaja.
Hallintosäännön 49 § :n mukaan henkilöstöjaosto päättää muualla
säädettyjen tai määrättyjen asioiden lisäksi seuraavista asioista:
1. henkilöstöhallinnon ja henkilöstövoimavarojen koko kunnan henkilöstöä
koskevien tai muuten laajakantoisten periaatelinjausten, ohjeiden,
sopimusten ja muiden sen kaltaisten asioiden valmistelusta ja
täytäntöönpanosta kunnanhallituksen tekemien päätösten mukaisesti.
2. kunnan henkilöstön ensikertaisesta palkkauksesta ja harkinnanvaraisista
palkantarkistuksista lukuun ottamatta kunnanjohtajaa, jonka osalta
ratkaisuvalta on kunnanhallituksella.
3. virka- ja työehtosopimuksen soveltamisesta, viranhaltijan tai työntekijän
palkasta tai muusta palvelussuhteen ehdosta siltä osin kuin ne virka- ja
työehtosopimuksessa on jätetty kunnan harkintaan, ja mikäli asiaa ei ole
siirretty muulle viranomaiselle, pääsopimuksen ja työehtosopimuksen
mukaisesti paikallisneuvottelusta sekä kunnan viranhaltijain
neuvotteluoikeudesta annetun lain mukaisista neuvotteluista.
Mikäli henkilöstöjaosto ei ole päätöksessään yksimielinen, asian käsittely
siirtyy kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus valitsee keskuudestaan kolme (3) jäsenisen henkilöjaoston
ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Jäsenistä vähintään yksi on joku
kunnanhallituksen puheenjohtajista.
Jaosto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan keskuudestaan.
Esittelijänä toimivan hallintojohtajan ollessa estynyt tai esteellinen, toimii
sijaisena kunnanjohtaja.
Päätös:
Kunnanhallitus valitsi henkilöjaostoon seuraavat henkilöt vuosiksi
2015-2016:
varsinainen jäsen
Seija Hämäläinen
Heli Hämäläinen
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
varajäsen
Ari Eloranta
Saga Simelius.Nieminen
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 13
Erik Franzen
1/2015
29
21.01.2015
Sanna Kurki
Merkitään pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko klo 18.12-18.30.
Täytäntöönpano: valitut
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 14
1/2015
30
21.01.2015
KUNNIAMERKKITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA JÄSENTEN VALITSEMINEN
TOIMIKAUDEKSI 2015 - 2016
KHALL § 14
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Kuntalain 17 §:n 5 momentin mukaan kunnanhallitus ja valtuuston
päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikuntia määrätyn
tehtävän hoitamista varten. Toimikunnan toimikausi voi olla enintään sen
asettaneen toimielimen toimikauden pituinen.
Tasa-arvolain 4 §:n 2 momentin mukaan kunnallisessa toimielimessä tulee
valtuustoa lukuun ottamatta olla sekä naisia että miehiä kumpiakin
vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johde.
Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia ja varajäseniä.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus päättää valita kunniamerkkitoimikuntaan kolme jäsentä
toimikaudeksi 2015-2016 ja nimetä jäseniksi valituista puheenjohtajan ja
varapuheenjohtajan.
Kunniamerkkitoimikunnalla on oikeus kunnan puolesta esittää ja myöntää
kunnia- ja ansiomerkkejä, arvonimiä tai muita merkittäviä
huomionosoituksia kunnan toiminnassa ansioituneille luottamushenkilöille
ja kunnan palveluksessa oleville viranhaltijoille ja työntekijöille.
Toimikunnan sihteerinä toimii hallintojohtaja.
Päätös:
Kunnanhallitus valitsi kunniamerkkitoimikuntaan Hannu Vihreäluodon
(puheenjohtaja), Sanna Kurjen (varapuheenjohtaja) ja Saga
Simelius-Niemisen (jäsen) toimikaudeksi 2015-2016.
Täytäntöönpano: valitut
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 15
1/2015
31
21.01.2015
KUNNAN EDUSTAJIEN VALITSEMINEN ASKOLAN PUHTI OY:N YHTIÖKOKOUKSIIN
VUOSIKSI 2015-2016
KHALL § 15
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Kuntaan on perustettu sosiaalinen yritys, jonka nimeksi on annettu Askolan
Puhti Oy. Sen ensisijaisena tehtävänä on tuottaa pesulapalvelut Askolan
kunnalle ja toinen myös yhtä merkittävä tavoite on vajaakuntoisten
työllistäminen.
Askolan Puhti Oy on osakeyhtiölain alainen ja kunnan kirjanpidosta
erillinen yksikkö, mutta se kuuluu kunnan konserniin. Kunnan
omistusosuus yrityksestä on 100 %.
Askolan kunnan hallintosäännön 48 § mukaan kunnanhallitus valitsee
luottamushenkilöt kuntayhtymien yhtymäkokouksiin, osakeyhtiöiden ja
kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin sekä muiden
yhteisöjen ja yhdistysten toimielimiin tai kokouksiin eräitä nimeltä
mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus nimeää Askolan kunnan edustajan ja hänelle varaedustajan
Askolan Puhti Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2015 -2016.
Päätös:
Kunnanhallitus nimesi Saga Simelius-Niemisen ja hänen varalleen Sanna
Kurjen Askolan Puhti Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2015 -2016.
Täytäntöönpano: valitut, Askolan Puhti Oy
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 16
1/2015
32
21.01.2015
KAAVOITUS - JA MAANHANKINTATOIMIKUNNAN NIMEÄMINEN VUOSIKSI 2015-2016
KHALL § 16
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Kuntalain 17.1 §:n mukaan kunnan toimielimiä ovat valtuuston lisäksi
kunnanhallitus, lautakunnat ja johtokunnat, niiden jaostot sekä toimikunnat.
Edelleen saman lain 4. momentin mukaan kunnanhallitus ja valtuuston
päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikuntia määrätyn
tehtävän hoitamista varten.
Kunnanhallitus on aiemmin nimennyt kaavoitus- ja
maanhankintatoimikunnan hoitamaan maankäytön suunnittelun ja
maanhankinnan valmisteluun liittyviä asioita. On perusteltua, että
maanhankintaan, kaavoitukseen, elinkeinotoimeen ja kehittämiseen liittyvät
valmistelua koskevat asiat käsitellään yhdessä työryhmässä, joka voi
kokoontua joustavasti käsittelemään edellä mainittuja asioita.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus nimeää kaavoitus- ja maanhankintatoimikunnan, joka
käsittelee maanhankintaan ja kaavoitukseen muuhun tärkeään yleiseen
kehittämiseen kuuluvia valmisteluasioita.
Lisäksi kunnanhallitus nimeää yhden valituista puheenjohtajaksi ja yhden
varapuheenjohtajaksi.
Kunnanjohtaja ja aluearkkitehti valmistelevat toimikunnassa käsiteltävät
asiat sekä huolehtivat niiden täytäntöönpanosta.
Päätös:
Kunnanhallitus nimesi Olavi Merihaaran (puheenjohtaja), Riku Honkasalon
(varapuheenjohtaja), Jari Vettenrannan, Seija Hämäläisen, Antti Ollilan ja
Hannu Vihreäluodon kaavoitus- ja maanhankintatoimikuntaan vuosiksi
2015-2016.
Täytäntöönpano: valitut
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 17
1/2015
33
21.01.2015
ELINKEINOTOIMIKUNNAN JÄSENTEN VALITSEMINEN TOIMIKUNTAAN VUOSIKSI
2015-2016
KHALL § 17
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Askolan kuntaan on perustettu elinkeinotoimikunta, jonka tavoitteena on
edistää uusien yritystoimintojen ja työpaikkojen toteutumista kuntaan, sekä
kehittää yhteistyötä jo toimivien yritysten kanssa. Toimikunta kehittää myös
yritysvaikutusten huomioimista kunnan päätöksenteossa.
Toimikuntaan tulee kunnasta 3 jäsentä (puheenjohtaja ja 2 jäsentä). Lisäksi
on sovittu, että toimikuntaan tulee yrittäjien edustus sekä maanomistajien
edustus.
Kunnanjohtaja toimii elinkeinotoimikunnan esittelijänä ja sihteerinä.
Kunnanhallituksella on kokonaisvastuu elinkeinoasioiden edistämisestä
kunnassa, joten toimivalta ryhmän jäsenten nimeämisestä kunnan osalta
kuuluu kunnanhallitukselle. Todetaan, että yhteistyöryhmän jäsenten
toimikausi on kunnanhallituksen toimikauden mittainen.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus nimeää kunnan kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset
varajäsenet ja valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikuntaan
vuosiksi 2015-2016.
Kunnanhallitus valtuuttaa toimikunnan kutsumaan Askolan Yrittäjien ja
Askolan Maataloustuottajien edustajat toimikuntaan.
Päätös:
Kunnanhallitus nimesi Tero Suomisen (puheenjohtaja) varalla Jari
Vettenranta, Antti Ollilan (varapuheenjohtaja) varalla Erik Franzen ja
Hannu Vihreäluodon (jäsen) varalla Seija Hämäläinen
elinkeinotoimikuntaan vuosiksi 2015-2016.
Täytäntöönpano: valitut, Askolan Yrittäjät ja Askolan Maataloustuottajat
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 18
1/2015
34
21.01.2015
KUNNAN EDUSTAJAN JA VARAEDUSTAJAN NIMEÄMINEN LINNANKOSKEN ASUNNOT
OY JA KIRNUJEN ASUNNOT OY YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI 2015 -2016
KHALL § 18
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Askolan kunta on yhtiöittänyt asuntotoimensa valtuuston päätöksen
7.12.2010 § 67 mukaisesti ja perustanut Linnankosken Asunnot Oy ja
Kirnujen Asunnot Oy.
Askolan kunnan hallintosäännön 48 § mukaan kunnanhallitus valitsee
luottamushenkilöt kuntayhtymien yhtymäkokouksiin, osakeyhtiöiden ja
kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin sekä muiden
yhteisöjen ja yhdistysten toimielimiin tai kokouksiin eräitä nimeltä
mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus päättää nimetä Linnankosken Asunnot Oy:n ja Kirnujen
Asunnot Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2015 - 2016 kunnan edustajat ja
heille varaedustajat.
Päätös:
Kunnanhallitus nimesi Tero Suomisen ja varalle Saga Simelius-Niemisen
Linnankosken Asunnot Oy:n ja Kirnujen Asunnot Oy:n yhtiökokouksiin
vuosiksi 2015 - 2016.
Täytäntöönpano: valitut, asunto-osakeyhtiöt
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 19
1/2015
35
21.01.2015
KUNNAN EDUSTAJAN NIMEÄMINEN KIINTEISTÖ OY ASKOLAN SÄÄSTÖRINNE
YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI 2015 - 2016
KHALL § 19
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Kunnanhallitus on aiemmin nimennyt edustajansa seuraavien asuntoosakeyhtiöiden yhtiökokouksiin:
Pokenmäentie 11
Kiinteistö Oy Askolan Säästörinne
Kyttäläntie 9
Askolan Monninmäki.
Askolan kunnan hallintosäännön 48 § mukaan kunnanhallitus valitsee
luottamushenkilöt kuntayhtymien yhtymäkokouksiin, osakeyhtiöiden ja
kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin sekä muiden
yhteisöjen ja yhdistysten toimielimiin tai kokouksiin eräitä nimeltä
mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Todetaan, että Pokenmäentie 11, Kyttäläntie 9 ja Askolan Monninmäen
osakkeet on siirretty apporttisiirtona Kirnujen Asunnot Oy -nimiseen
osakeyhtiöön, jolloin asianomainen osakeyhtiö päättää niiden
yhtiökokouksiin osallistumisesta.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus päättää nimetä Kiinteistö Oy Askolan Säästörinteen
yhtiökokouksiin vuosiksi 2015 - 2016 kunnan edustajan ja hänelle
varaedustajan.
Päätös:
Kunnanhallitus nimesi Saga Simelius-Niemisen ja varalle Sanna Kurjen
Kiinteistö Oy Askolan Säästörinteen yhtiökokouksiin vuosiksi 2015 - 2016.
Täytäntöönpano: valitut, Koy
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 20
1/2015
36
21.01.2015
YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAN JA TÄMÄN VARAEDUSTAJAN VALITSEMINEN KIINTEISTÖ
OY JOUKAHAISENTIE 5 -NIMISEEN YHTIÖÖN VUOSILLE 2015 - 2016
KHALL § 20
Valmistelija: vt.hallintojohtaja
Askolan kunta on osakkaana Kiinteistö Oy Joukahaisentie 5 -nimisessä
yhtiössä. Askolan kunnan hallintosäännön 48 § mukaan kunnanhallitus
valitsee luottamushenkilöt kuntayhtymien yhtymäkokouksiin,
osakeyhtiöiden ja kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin sekä
muiden yhteisöjen ja yhdistysten toimielimiin tai kokouksiin eräitä nimeltä
mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Askolan kunnalla ei ole ollut edustusta yhtiön hallituksessa.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus nimeää Askolan kunnan edustajan ja hänelle varaedustajan
Kiinteistö Oy Joukahaisentie 5 -nimisen yhtiön yhtiökokouksiin vuosiksi
2015 -2016.
Päätös:
Kunnanhallitus nimesi Erkki Pusulan ja varalle Antti Mantereen Kiinteistö
Oy Joukahaisentie 5 -nimisen yhtiön yhtiökokouksiin vuosiksi 2015 -2016.
Täytäntöönpano: valitut, Koy
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 21
1/2015
37
21.01.2015
KUTSUNTALAUTAKUNNAN JÄSENEN JA HÄNEN VARAMIEHENSÄ NIMEÄMINEN
VUOSIKSI 2015-2016
KHALL § 21
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Viitaten Asevelvollisuuslain soveltamisesta tammikuun 26. päivänä 1951
annetun asetuksen 7 §:ään on Uudenmaan Sotilasläänin esikunta pyytänyt
vuosittain kuntaa valitsemaan edustajan ja hänen varamiehensä
kutsuntalautakuntaan kunakin vuonna suoritettavaa kutsuntatilaisuutta
varten.
Valittujen henkilöiden tulee olla nuoriso- tai sosiaalitoimikunnan piiristä tai
henkilöitä, jotka muutoin tuntevat kutsunnanikäisiä nuoria ja heidän
olosuhteitaan.
Valittujen henkilöiden nimet ja ammatit sekä heidän osoitteet
yhteystietoineen pyydetään ilmoittamaan Uudenmaan Sotilasläänille.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus nimeää Askolan kunnan edustajan ja hänen varamiehensä
kutsuntalautakuntaan vuosina 2015 - 2016 suoritettavia kutsuntatoimituksia
varten.
Päätös:
Kunnanhallitus nimesi Hannu Vihreäluodon ja varalle Jouni Vilkin
kutsuntalautakuntaan vuosina 2015 - 2016 suoritettavia kutsuntatoimituksia
varten.
Täytäntöönpano: valitut, Sotilaslääni
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 22
1/2015
38
21.01.2015
UUDENMAAN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJAN
NIMEÄMINEN VUOSIKSI 2015-2016
KHALL § 22
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän yhtymäkokouksen työjärjestyksen
mukaan kutsu yhtymäkokoukseen on viimeistään neljätoista päivää ennen
kokousta lähetettävä jäsenkuntien kunnanhallituksille ja jäsenkuntien
valitsemille yhtymäkokousedustajille.
Askolan kunta nimeää yhtymäkokousedustajan ja varaedustajan. Edustajan
tai varaedustajan tulee yhtymäkokouksen työjärjestyksen mukaan
tarvittaessa esittää pöytäkirjanote, valtakirja tai muu luotettava selvitys
oikeudestaan edustaa jäsenkuntaa yhtymäkokouksessa.
Askolan kunnan hallintosäännön 48 § mukaan kunnanhallitus valitsee
luottamushenkilöt kuntayhtymien yhtymäkokouksiin, osakeyhtiöiden ja
kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin sekä muiden
yhteisöjen ja yhdistysten toimielimiin tai kokouksiin eräitä nimeltä
mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus nimeää Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän
yhtymäkokouksiin yhtymäkokousedustajan ja varaedustajan vuosiksi
2015-2016.
Päätös:
Kunnanhallitus nimesi perusturvajohtaja Ulla Bromsin ja varalle
kunnanjohtaja Esko Rautiaisen Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän
yhtymäkokouksiin yhtymäkokousedustajan ja varaedustajan vuosiksi
2015-2016.
Täytäntöönpano: valitut, yhtymä
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 23
1/2015
39
21.01.2015
JÄSENKUNNAN EDUSTAJAN VALITSEMINEN ETEVA KUNTAYHTYMÄN
YHTYMÄKOKOUKSIIN VUOSILLE 2015 - 2016
KHALL § 23
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Kuntayhtymän perussopimuksen mukaan jäsenkunnat käyttävät
kuntayhtymässä päätösvaltaansa yhtymäkokouksessa, johon kukin
jäsenkunta nimeää yhden (1) edustajan. Kullekin edustajalle voidaan valita
henkilökohtainen varaedustaja. Edustaja voidaan nimetä kuhunkin
yhtymäkokoukseen erikseen tai esimerkiksi valtuustokaudeksi.
Edustajavalinnoista on ilmoitettava kirjallisesti kuntayhtymän
yhtymähallitukselle viimeistään kaksikymmentä (20) päivää ennen
yhtymäkokousta. Ellei ilmoitus ole tehty, on edustajan esitettävä
kokouksessa kunnan antama valtuutus kunnan äänioikeuden käyttämisestä.
Kokouskutsu lähetään vähintään kaksikymmentäyksi (21) päivää ennen
kokousta jäsenkuntien kunnanhallituksille ja jäsenkuntien ilmoittamille
edustajille. Jolle kunnan edustajaa ole kuntayhtymän tiedossa, lähetetään
kutsut joka tapauksessa kunnanhallitukselle.
Yhtymäkokouksen jäsen edustaa kokouksessa kuntaa ja edustajan kulut
esim. mahdollisen kokouspalkkion, matkakustannusta korvauksen ja
ansiomenetyksen korvaa asianmukainen kunta.
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää nimetä varsinaisen edustajan ja varaedustajan Eteva
kuntayhtymän yhtymäkokouksiin vuosina 2015-2016. Lisäksi
kunnanhallitus päättää korvata edustajan ja varaedustajan kokouspalkkion,
matkakustannusten korvauksen ja mahdollisen ansiomenetyksen.
Päätös:
Kunnanhallitus nimesi Seija Hämäläisen ja varalle Rauna Kiiskisen Eteva
kuntayhtymän yhtymäkokouksiin vuosina 2015-2016.
Täytäntöönpano: valitut, Eteva
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 24
1/2015
40
21.01.2015
EDUSTAJAN VALINTA POSINTRA OY:N YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI 2015-2016
KHALL § 24
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Askolan kunta on osakkaana Posintra Oy:ssä.
Askolan kunnan hallintosäännön 48 § mukaan kunnanhallitus valitsee
luottamushenkilöt kuntayhtymien yhtymäkokouksiin, osakeyhtiöiden ja
kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin sekä muiden
yhteisöjen ja yhdistysten toimielimiin tai kokouksiin eräitä nimeltä
mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus valitsee edustajansa ja hänelle varajäsenen Posintra Oy:n
yhtiökokouksiin vuosiksi 2015-2016.
Päätös:
Kunnanhallitus valitsi Jari Vettenrannan ja varalle Tero Suomisen Posintra
Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2015-2016.
Täytäntöönpano: valitut, Posintra Oy
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 25
1/2015
41
21.01.2015
HALLITUKSEN JÄSENEN VALINTA LOVIISA - PORVOON UUSYRITYSKESKUKSEEN
VUOSIKSI 2015-2016
KHALL § 25
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Kunta on eronnut Porvoonseudun Uusyrityskeskus ry:stä ja liittynyt
Uusyrityskeskus Loviisa - Porvoo ry:n jäseneksi.
Uusyrityskeskuksen hallitukseen esitetään yksi jäsen kuntaparista
Lapinjärvi-Myrskylä ja yksi jäsen kuntaparista Askola-Pukkila.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus tekee ehdotuksensa Uusyrityskeskus Loviisa -Porvoo ry:n
hallituksen jäseneksi.
Päätös:
Kunnanhallitus ehdottaa Uusyrityskeskus Loviisa -Porvoo ry:n hallituksen
jäseneksi Reija-Riikka Stenbäckiä vuosiksi 2015-2016.
Täytäntöönpano: valitut, yhdistys
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 26
1/2015
21.01.2015
EDUSTAJAN VALINTA OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB:N
YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI 2015-2016
KHALL § 26
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Porvoon kauppaoppilaitos ja Porvoon terveydenhuolto-oppilaitos
yhdistyivät 1.1.2012 ja toimivat Point Collegen nimellä. Oppilaitoksen
ylläpitäjä on Oy Porvoo International College Ab.
Askolan kunta nimittää jäsenen ja hänelle varajäsenen Oy Porvoo
International College Ab:n yhtiökokouksiin.
Askolan kunnan hallintosäännön 48 § mukaan kunnanhallitus valitsee
luottamushenkilöt osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus valitsee edustajansa ja hänelle varajäsenen Oy Porvoo
International College Ab:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2015-2016.
Päätös:
Kunnanhallitus valitsee Jari Vettenrannan ja varalle Erik Franzenin Oy
Porvoo International College Ab:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2015-2016.
Täytäntöönpano: valitut, Oy Porvoo International College Ab
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
42
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 27
1/2015
43
21.01.2015
EDUSTAJAN VALINTA ITÄ-UUDENMAAN JA PORVOONJOEN VESIEN- JA
ILMANSUOJELUYHDISTYS R.Y:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISIIN YHDISTYSKOKOUKSIIN
VUOSIKSI 2015-2016
KHALL § 27
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Askolan kunta on jäsenenä Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja
ilmansuojeluyhdistys r.y:ssä. Edellisessä kokouksessa toimi Askolan
kunnan edustajana ympäristönsuojelusihteeri.
Askolan kunnan hallintosäännön 48 § mukaan kunnanhallitus valitsee
luottamushenkilöt kuntayhtymien yhtymäkokouksiin, osakeyhtiöiden ja
kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin sekä muiden
yhteisöjen ja yhdistysten toimielimiin tai kokouksiin eräitä nimeltä
mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus nimeää Askolan kunnan edustajan ja hänelle varaedustajan
Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y:n
yhdistyskokouksiin vuosiksi 2015-2016.
Päätös:
Kunnanhallitus nimesi Reija-Riikka Stenbäckin ja varalle Tero Aaltosen
Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y:n
yhdistyskokouksiin vuosiksi 2015-2016.
Täytäntöönpano: valitut, yhdistys
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 28
1/2015
44
21.01.2015
KUNNAN EDUSTAJIEN VALITSEMINEN ASKOLAN KAUKOLÄMPÖ OY:N
YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI 2015-2016
KHALL § 28
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Askolan kunta on osakkaana 18.4.2000 perustetussa Askolan Kaukolämpö
Oy:ssä. Yhtiön toimiala on lämpölaitosten ja lämpöverkoston omistaminen
ja lämmöntuotanto-, hankinta-, myynti-, välitys-, maahantuonti- ja siirtotoiminta ja polttoaineiden ja tarvikkeiden hankinta, välitys ja myynti sekä
edellisiin verrattavat liiketoiminnot. Lisäksi yhtiö harjoittaa muuta toimialaansa ja osaamiseensa liittyvää ulkoista liiketoimintaa, kuten sisäasennustoimintaa sekä tutkimus- ja palvelutoimintaa. Yhtiö voi omistaa, hallita ja
vuokrata kiinteistöjä, maa-alueita, osakkeita ja arvopapereita sekä energiansiirto- ja tuotantolaitteistoja.
Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä
päivänä kolmen (3) kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.
Yhtiön tilit päätetään kalenterivuosittain.
Askolan kunnan hallintosäännön 48 § mukaan kunnanhallitus valitsee luottamushenkilöt osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varaedustajan Askolan Kaukolämpö Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2015-2016.
Päätös:
Sanna Kurki teki seuraavan esityksen:
"Kunnanhallitus nimeää Antti Ollilan".
Jari Vettenranta teki seuraavan esityksen:
"Kunnanhallitus nimeää Tero Suomisen".
Puheenjohtaja ehdotti vaalitavaksi enemmistövaalia.
Vaalissa saatiin ääniä seuraavasti:
- Tero Suominen 4 ääntä (Jari Vettenranta, Seija Hämäläinen, Heli Hämäläinen ja Reija-Riikka Stenbäck)
- Antti Ollila 3 ääntä (Erik Franzen, Sanna Kurki ja Olavi Merihaara)
Näin ollen puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus nimesi Tero Suomisen
Askolan Kaukolämpö Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2015-2016.
Kunnanhallitus nimesi yksimielisesti varalle Antti Ollilan.
Täytäntöönpano: valitut, Oy
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 28
1/2015
45
21.01.2015
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai [email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 29
1/2015
46
21.01.2015
EDUSTAJAN VALITSEMINEN KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N VARSINAISEEN
YHTIÖKOKOUKSEEN VUOSILLE 2015 - 2016
KHALL § 29
Valmistelija: vt. hallintojohtaja
Askolan kunnan hallintosäännön 48 § mukaan kunnanhallitus valitsee
luottamushenkilöt kuntayhtymien yhtymäkokouksiin, osakeyhtiöiden ja
kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin sekä muiden
yhteisöjen ja yhdistysten toimielimiin tai kokouksiin eräitä nimeltä
mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus valitsee Askolan kunnan edustajan Kymenlaakson Sähkö
Oy:n yhtiökokouksiin vuosille 2015 - 2016.
Päätös:
Sanna Kurki teki seuraavan esityksen:
"Kunnanhallitus nimeää Olavi Merihaaran".
Seija Hämäläinen teki seuraavan esityksen:
"Kunnanhallitus nimeää Jari Vettenrannan".
Puheenjohtaja ehdotti vaalitavaksi enemmistövaalia.
Vaalissa saatiin ääniä seuraavasti:
- Jari Vettenranta 5 ääntä (Jari Vettenranta, Seija Hämäläinen, Heli
Hämäläinen, Reija-Riikka Stenbäck ja Olavi Merihaara)
- Olavi Merihaara 2 ääntä (Erik Franzen ja Sanna Kurki)
Näin ollen puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus nimesi Jari
Vettenrannan Kymenlaakson Sähkö Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2015 2016.
Kunnanhallitus nimesi yksimielisesti varalle Olavi Merihaaran.
Täytäntöönpano: valitut, KSOY
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai
[email protected]
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 30
1/2015
47
21.01.2015
KUNNAN ERI VIRANOMAISTEN ASIAKIRJOJA
KHALL § 30
Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat kunnan eri viranomaisten asiakirjat:
1. Viranhaltijapäätökset
- kunnanjohtajan päätökset 9.12.2014-21.1.2015
- vt. hallintojohtajan päätökset 9.12.2014-21.1.2015
2. Rakennus- ja ympäristölautakunta
- pöytäkirja 10.12.2014
3. Perusturvalautakunta
- pöytäkirja 18.11.2014
- pöytäkirja 9.12.2014
4. Tekninen lautakunta
- pöytäkirja 9.12.2014
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee asiakirjat tietoonsa saatetuksi sekä toteaa, ettei
kunnanhallitus käytä kyseisissä asioissa Kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 31
1/2015
21.01.2015
KUNTAYHTYMIEN ASIAKIRJOJA
KHALL § 31
Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat kuntayhtymien asiakirjat:
1. HUS
- valtuuston pöytäkirja 11.12.2104
- hallituksen pöytäkirja 11.12.2014
2. Uudenmaan Liitto
- 2. vaihemaakuntakaava
- maakuntahallituksen pöytäkirja 8.12.2014
- maakuntavaltuuston pöytäkirja 3.12.2014
- maakuntahallituksen esityslista 12.1.2015
3. ETEVA
- yhtymäkokouksen pöytäkirja 18.12.2014
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee kuntayhtymien asiakirjat tiedoksi.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
48
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 32
1/2015
49
21.01.2015
SAAPUNEET KIRJELMÄT, ILMOITUKSET JA PÄÄTÖKSET
KHALL § 32
Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat kirjelmät, ilmoitukset ja päätökset:
1. Valtiovarainministeriö
- päätös kunnan peruspalveluiden valtionosuuden muutoksista vuosille 2014
2. Opetus- ja kulttuuriministeriö
- opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistamat 29 §:n mukaiset
perusopetuksen yksikköhinnat vuonna 2015
- perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinta ja
ohjaustuntien laskennalliset määrät vuonna 2015
3. Avi
- perustoimeentulotuen valtionosuusennakot 2015
4. Ympäristöministeriö
- valtionavustuksen maksaminen aluearkkitehtitoimintaan
5. Helsingin hallinto-oikeus
- päätös: verovalitus Fresend Oy
6. Öljysuojarahaston hallitus
- päätös korvauksesta
7. KEVA
- valtuustukunnan ja hallituksen päätösten tiedoksianto
8. Porvoon kaupunki
- Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta, pöytäkirja 10.12.2014
- talousarvio 2015
9. Kiinteistönluovutusilmoitukset
- Askola, Rno 6:111, pa 1239 m2
myyjä: Sari Luukkonen ja Esa Nyström
ostaja: Anna-Liisa ja Antti Jääskeläinen
kauppahinta: 210.000 €
- Huuvari, Kotirinne Rno 3:73, pa 19,77 ha
myyjä: Veikko Nikula
ostaja: Tuija Toivanen
kauppahinta: 48.000 € , sukulaisluovutus
- Vahijärvi, Pikku-Rajala Rno 1:78, 0,5920 ha ja Rajala II Rno 1.12, pa
14,7790 ha
myyjä: Esko Ollila
ostaja: Johan Ollila
kauppahinta: 170.000 €, sukulaisluovutus
- Vahijärvi; Takalinna Rno 3:12, Uuslilnna Rno 10;41, Suopelto RNo 2:96,
pa 64270 m2,
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 32
1/2015
50
21.01.2015
myyjä: Veikko Linna
ostaja: Antti Linna
kauppahinta: 270.000 €, sukulaisluovutus
- Monninkylä, Monsalanaarre Rno 42:25, pa 2360 m2
myyjä. Kaivuutyö Teemu Masalin
ostaja: Airi Höglund
kauppahinta: 149.000 €
- Monninkylä, ma Koski Rno 20:54, pa 6,32 ha
myyjä: Veikko Koivisto
ostaja: Askolan kunta
kauppahinta: 246.000 €
- Monninkylä, mo Monsalanaarre Rno 42:25 pa 2630 m2
myyjä: Kaivuutyö Teemu Masalin
ostaja: Veikko Koivisto
kauppahinta: 148.000 €
- Monninkylä, K88Rp2 Rno 18:91, pa 1221 m2
myyjä: Saku ja Katja Väätänen
ostaja: Joni Riihisaari ja Hanna-Mari Hakola-Riihisaari
kauppahinta: 265.000 €
- Monninkylä, K80Rp2, Rno 6:100, pa 1006 m2
myyjä: Marko ja Anna-Merikki Peltonen
ostaja: Aki Heikkinen ja Anni Haatanen
kauppahinta: 192.000 €
- Nalkkila, Haiti Rno 8:13, Puuratanniemi Rno 1:35 ja Vahijärvi Vieremä
Rno 1:96, pa 37870m2
myyjä: Jukka Leiramo
ostaja: Ilkka Leiramo
kauppahinta: 380.000 €, sukulaisluovutus
- Nalkkila, Lammashaka Rno 8:14, pa 0,5147 ha
myyjä: Ilkka Leiramo
ostaja: Jukka Leiramo
kauppahinta: 250.000 €
- Nalkkila, Kärmeoja Rno 10:1, pa 5,1 ha
myyjä: Tapani ja Seija Koskela
ostaja: Tarmo Koskela
kauppahinta: 235.000 €, sukulaisluovutus
- Nalkkila, K85Rp2 Rno 6:62, pa 1068 m2
myyjä: Askolan kunta
ostaja: Nina ja Harri Kangasniemi
kauppahinta: 8351,76 €
- Särkijärvi, Rno 1:74
myyjä: Seppinen Matti kp
ostaja: Aune, Pertti, Kirsti, Vesa ja Seppo Seppinen
kauppahinta: perintö
- Vakkola, ma Rno 6:77, pa 696 m2
myyjä: Rakennusuarkointi T.Partanen Oy
ostaja: Leena Aitto-Oja
kauppahinta: 195.000 €
- Juornaankylä, mo Kuusela Rno 15:15, pa 0,3230 ha
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 32
1/2015
51
21.01.2015
myyjä: Tiina Kiljander
ostaja: Petri Raitaluoma
kauppahinta: 85.000 €
- Vakkola, ma Mäkelä Rno 3:70, pa 2700
myyjä: Laaturakenne Hopia & Järvinen Oy
ostaja: Paavo Lassila
kauppahinta: 240.000 €
- Vakkola, Sainio Rno 1:12, pa 800 m2
myyjä: Lomaväylä Oy
ostaja: Jani Wiik ja Karolina Blomqvist
kauppahinta: 180.000 €
- Puharnonkimaa, Hautapelto Rno 1:61, pa 4400 m2
myyjä: Terttu Suvanto
ostaja: Ari ja Katri Saarinen
kauppahinta: 40.000 €
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee kirjelmät, ilmoitukset ja päätökset tietoonsa saatetuksi ja tyytyy annettuihin päätöksiin.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 33
1/2015
52
21.01.2015
PÄÄTÖS ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMISESTÄ
KHALL § 33
Hallintojohtaja:
Etuostolain (608/77 sekä 1.8.2005 voimaan astuva muutos 23.6.2005) mukaan kunnalla on etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa.
Etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten.
Etuosto-oikeutta ei ole, milloin
1) kiinteistö käsittää tai, jos samalla luovutuskirjalla tai muutoin luovutuksin, jotka on katsottava samaksi kaupaksi, myydään eri kiinteistöjä, nämä
yhdessä käsittävät 5.000 m2 tai sitä vähemmän;
2) ostaja on myyjän puoliso tai henkilö, joka perintökaaren (40/65) 2 ja 4
luvun säännösten mukaan voisi periä myyjän, taikka tällaisen henkilön puoliso;
3) ostajana on valtio tai sen laitos;
4) myynti tapahtuu pakkohuutokaupalla; tai
5) valtio, valtion liikelaitos tai muu valtion laitos myy kiinteistön eduskunnan kaupalle antamassa suostumuksessa nimeämälle luovutuksensaajalle tai
sellaiselle yhtiölle, jossa valtiolla on määräysvalta, valtion rahastolle tai julkisoikeudellista tehtävää hoitavalle säätiölle niiden omaa käyttöä varten.
Etuosto-oikeutta ei ole, milloin sen käyttämistä, huomioon ottaen ostajan ja
myyjän välinen suhde, luovutuksen ehdot tai muut olosuhteet, on pidettävä
ilmeisen kohtuuttomana.
Jos kunta päättää käyttää etuosto-oikeuttaan myytyyn kiinteistöön sen tulee
kirjallisesti ilmoittaa tästä ostajalle, myyjälle ja sille käräjäoikeudelle, jonka
tuomiopiirissä kiinteistö on. Päätös on tehtävä ja siitä ilmoitettava käräjäoikeudelle kolmen kuukauden kuluessa luovutuskirjan oikeaksi todistamisesta. Päätös on annettava viivytyksettä todisteellisena tiedoksiantona tiedoksi
ostajalle ja myyjälle siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Kunta voi antaa todistuksen, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan. Viranhaltijan
päätökseen ei sovelleta, mitä kuntalain (365/1995) 51 §:ssä (asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi) säädetään. Päätökseen, jolla kunta
on päättänyt, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan, ei sovelleta, mitä kuntalain
92 §:ssä (oikaisuvaatimus- ja valitusoikeus) säädetään. Kunnan etuosto-oikeuden käyttämispäätökseen saavat ostaja ja myyjä hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Etuostolain mukaan kunnalle kuuluvat tehtävät hoitaa kunnanhallitus, ellei
kunnanhallitus ole siirtänyt määräämänsä viranhaltijan tehtäväksi sen rat-
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 33
1/2015
53
21.01.2015
kaisemisen, ettei kunta käytä etuosto-oikeuttaan.
Askolan kunnanhallitus on 26.5.2003 § 126 päättänyt, että kunnanjohtajalle
annetaan oikeus ratkaista, että kunta ei käytä etuostolain tarkoittamaa etuosto-oikeuttaan.
Alla on luettelo Askolan kunnassa sijaitsevista kiinteistön kaupoista:
- Korttia, Peltola Rno 3:15, pa 7110 m2
myyjä: Jorma ja Riitta Collanus
ostaja: Pirjo Paasikallio ja Jukka Pöllänen
kauppahinta: 185.000 €
- Huuvari, Einola Rno 3:26, pa 5180 m2
myyjä: Tuomainen Jouni kp
ostaja: Seppo Koivisto, Erja Peltonen ja Tarja Koivisto
kauppahinta: 125.000 €
- Huuvari, Katajala Rno 13:17, pa 10500 m2
myyjä: Anne Ahonen
ostaja: Miia Selenius ja Jali-Petteri Kantonen
kauppahinta: 95.000 €
- Juornaankylä, Ahomäki II Rno 4:16, pa 2,4350 ha
myyjä: Eija Luukkonen
ostaja: Jari-Pekka Kirjavainen
kauppahinta: 15.000 €
Päätösehdotus (kunnanjohtaja):
Kunnanhallitus päättää, että se ei tule käyttämään etuosto-oikeuttaan edellä
mainituissa kiinteistökaupoissa.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 34
1/2015
54
21.01.2015
AJANKOHTAISIA ASIOITA TIEDOKSI
KHALL § 34
Kunnanjohtaja selvittää kokouksessa tällä hetkellä ajankohtaisia aiheita.
1. Lyhyt selvitys 2. asteen Campus-hankkeesta sekä merkittiin tiedoksi
keskustelutilaisuus 9.2.2015, Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
2. Selvitys Koiviston maanhankinnasta sekä Monninkylän tulevia
liikennejärjestelyitä koskevista neuvotteluista 29.1.2015
3. Aluearkkitehtitilanne
4. Kymenlaakson Sähkön energiaselvitys
5. Maaseutuhallinnon palvelupäivät Askolassa
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksen tiedoksi ja
keskustelee muista läsnäolijoiden esiin tuomista asioista.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Lisäksi kunnanhallitus keskusteli seuraavista asioista:
- Kuntarakenneselvityksen kuntalaistilaisuus
- Sähköinen ostolaskukierrätys
- Tulevaisuuden kouluverkkoselvityksen kuntalaisten kuntalaisten
infotilaisuus 3.3.2015
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
1/2015
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS/MUUTOKSENHAKUKIELLOT
Kieltojen
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnalperusteet
lisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa
Pykälät
1-3, 7-8, 30-32, 34
Seuraavista päätöksistä voidaan tehdä kuntalain 89 §:n 1 mom mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, joten päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla
Pykälät
4-6, 9-29
HLL 5.2 § / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
Pykälät ja valituskieltojen perusteet
33
EtuostoL (608/77) 22 §
Seuraavista päätöksistä, jotka julkisista hankinnoista annetun lain 9-9b §:n nojalla voidaan
saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi, ei saa valittaa kunnallisvalituksin.
Pykälät
OIKAISUVAATIMUSOHJEET
Oikaisuvaatimusviranomainen ja
-aika
Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Pykälät
4-6, 9-29
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:
Askolan kunnanhallitus
07500 Askola
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista
Oikaisuvaa- timuksen
Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.
sisältö
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
55
ASKOLAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
1/2015
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS/VALITUSOSOITUS
Valitusviranomainen ja
valitusaika
Annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain oikaisuvaatimuksen tekijä, jos päätös ei ole muuttunut oikaisuvaatimuksen johdosta. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.
Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella.
Kunnallisvalitus valitusaika 30 päivää
Pykälät:
Hallintovalitus valitusaika 14 päivää
Pykälät:
Valitusviranomanen, osoite ja postiosoite:
Helsingin hallinto-oikeus, Radanrakentajantie 5, 00520 HELSINKI
Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite
Uudenmaan ympäristökeskus, (Asemapäällikkönkatu 14) PL 36, 00521 Helsinki
Pykälät
Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista
päivää
KTM/Markkinaoikeus, (Erottajankatu 1-3), PL 118, 00131 Helsinki
Pykälät
Hakemusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista ja tiedon päätöksestä ja sen perusteluista sekä
ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi.
14 päivää
Valituskirja
Valituskirjassa on ilmoitettava
- valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet.
Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan
laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennnöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luetteva.
Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla
valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin
ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.
Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite ja postiosoite
Valitusasiakirjat on toimitettava 1): nimi, osoite ja postiosoite
Pykälät
Pykälät
Oikeudenkäyn- Oikeudenkäyntimaksun suorittamisesta hallinto-oikeudelle säädetään laissa tuomioistuinten ja eräiden oikeushaltimaksu
lintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista.
Lisätietoja
Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.
1) Jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle
Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät
56