16.1.2011 Anne-Mari Manninen, "Taivaallinen voima."

1
Anne-Mari Manninen
16.1.2011
Taivaallinen voima
Jumalan lohdutus
Minua ei kiinnosta puhua vaan jotain, vaan minä haluan puhua sitä mitä Herra haluaa sanoa. Jos te
olette koskaan ottaneet peukalopaikkoja, niin tämä oli peukalopaikka. Nimittäin, minulla oli
Raamattu kiinni ja sitten minä vaan yhtäkkiä avasin 2.Kor. 1. luvun, sellaisen paikan, jota minä en
ole koskaan niin hirveästi noteerannut. Ihan yhtäkkiä Jumala alkoi puhua minulle tuosta paikasta ja
se tuli hetkessä, mitä Hän halusi sanoa tästä asiasta.
2. Kor. 1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä
ja kaiken lohdutuksen Jumala. Hän lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme, että me voisimme
lohduttaa kaikissa ahdistuksissa olevia sillä lohdutuksella, jolla Jumala lohduttaa meitä itseämme.
Minä luin tämän ja sitten Henki alkoi puhua sanasta ”lohdutus.” Minä rupesin katsomaan mitä se
tarkoittaa. Sanakirja sanoo mitä tarkoittaa lohdutus.
Lohdutus tarkoittaa rohkaisua, vahvistusta. Juutalaiset rabbit kutsuivat Messiasta lohduttajaksi.
Tuoda vakuutteluillaan rauhallinen tila takaisin, sitä tarkoittaa lohdutus. Tai tyynnyttelevää
keskustelua, tai lohtua joka tuo virkistymistä, tai että joku vetää lähelleen. Tai lohtua joka tuo
toivon muutoksesta.
Minä koin, että Herra haluaa minun lohduttavan teitä sillä lohdutuksella, jolla Herra on minua
lohduttanut ja Hän haluaa, että minä jaan sitä teille.
Hengelinen taistelu
Tiedän, että jos jollain on hengellinen taistelu menossa, niin silloin sellainen inhimillinen lohdutus
ei riitä. Se, että joku tulee silittelemään sinua selkään, niin se ei aina silloin riitä. Minä olen kokenut
sitä, että silloin täytyy saada lohdutusta, joka tulee suoraan Jumalalta siihen sinun tilanteeseen. Se
on se mitä minä haluan tänään olla välittämässä ja minä haluan nimenomaan käyttää tätä sanaa
”lohdutus,” koska se on varmaan se, mitä teidän sielut ja sydämet kaipaavat, sellaista lohdutusta.
Mitä tämä Sanan paikka alkoi minulle puhua on se, että vaikka on menossa ehkä luonnollinen
sairaus tai taloudellinen tilanne tai jokin muu luonnollinen asia, pelko tai joku ajattelu, niin silti me
tiedämme, ettei se luonnollinen ole se taistelun ydin. Me tiedämme, että siellä takana on se
hengellinen taistelu. Jos sinulla on sairaus, niin sinä tiedät ettei se ole vaan se juttu, vaan siellä on
takana se hengellinen läpimurto, joka on sen sairauden takana. Meillä ei ole taistelu verta eikä lihaa
vastaan, vaan vihollisen valtoja vastaan. Ja me tiedetään ettei pelkkä fyysinen läpimurto ole se
päätavoite, vaan hengellinen läpimurto on meillä päätavoite. Se tarkoittaa sitä, että me nousemme
uudelle tasolle.
Minä en halua väheksyä yhtään sellaista luonnollista lohdutusta, kun ihminen tulee ja sinä itket
itkevien kanssa ja sinä lohdutat toista luonnollisesti. Minä en halua yhtään väheksyä sitä, se on
tärkeää. Mutta se lohdutus mitä minä haluan nyt jakaa teille, niin siinä on sisällä tämä, mutta se
menee vielä pidemmälle, tai sanotaanko korkeammalle, se menee vielä enemmän. Se on se
lohdutus, joka on pitänyt minua pystyssä ja minä haluan puhua teille siitä. Minä haluan nyt
2
vapauttaa sitä lohdutusta tähän ilmapiiriin. Minä tiedän, että ihmiset sanat voivat tehdä jotakin,
mutta minä haluan ennen kaikkea antaa Jumalan Pyhälle Hengelle voiman tulla.
Isä lohdutti Jeesusta
Ja nyt, kun avaan miten itse olen kokenut, niin minä uskon että te ymmärrätte sen mitä minä yritän
tässä selittää, jos ajatellaan, että me uskovat olemme taistelussa.
2. Kor 1:5 Niin kuin Kristuksen kärsimykset tulevat runsaina osaksemme, samoin tulee Kristuksen
kautta runsaina osaksemme myös lohdutus.
Nyt me ajattelemme sitä, että Kristuksen kärsimykset, jokainen varmaan ensimmäisenä menee
Getsemaneen ja ristille, heti tulee tämä mieleen ihan ekana. Niin kuvitellaanpa sitä tilannetta, että
Jeesus on äärimmäisessä taistelussa pahuuden ja valkeuden välillä siellä maassa rukoilemassa.
Minkälaista lohdutusta Hän siinä sotatilanteessa tarvitsi? Mikä olisi se lohdutus, joka saisi Hänet
menemään eteenpäin? Voitko sinä kuvitella sitä, että Isä olisi sanonut, tässä äärimmäisessä, kun
Jeesus tietää mitä Hänellä on edessä – risti ja mitä kaikkea siihen liittyy. Jos olette katsoneet sen
Passion elokuvan joskus, missä oli siitä Jeesuksen kärsimyksestä, niin tiedätte vähän mitä siellä
edessä oli. Jos Isä olisi sanonut Hänelle vaikka tällaisia sanoja: ”Ok. Kaikki hyvin. Sinä olet ollut
kiltti poika tähän asti. Sinä olet hienosti kulkenut, käy nukkumaan niin kuin nuo muutkin. Sinä voit
nukkua ihan rauhassa, ei mitään hätää.” Minä en usko että Jeesus olisi saanut yhtään mitään voimaa,
Hän ei olisi kestänyt. Mutta minä uskon, että se lohdutus, jolla Isä halusi lohduttaa Häntä tässä
tilanteessa oli, minä uskon mitä Isä sanoi Jeesukselle:
”Kuule, Jeesus!,” Luen Efesolaiskirjeen alusta. ”Sinun täytyy mennä tämän jutun läpi, Sinun on
mentävä tämän läpi. Mutta tiedätkö, kun Sinä menet tämän jutun läpi, niin minä asetan Sinut
ylemmäksi kaikkea hallitusta ja valtaa, kaikkea voimaa ja kaikkea herrautta ja jokaista nimeä, joka
mainitaan, ei vaan tässä maailman ajassa vaan myös tulevassa. Ja minä tulen vielä antamaan
Sinulle seurakunnan, joka tulee vaeltamaan tässä voitossa ja minä tulen antamaan Sinulle ruumiin,
joka tulee menemään tässä voitossa ja Sinä tulet olemaan sen pää, jos Sinä menet tämän läpi. Ja
muista, Jeesus, että kaikki profetiat ovat käymässä nyt toteen Sinun elämäsi kautta, muista se!”
Ja yhtäkkiä se lohdutus ja rohkaisu, mikä sieltä tuli oli uskonlohdutus. Profetaalinen Henki tuli
Jeesuksen ylle ja alkoi lohduttaa siinä, että ”Sinun täytyy mennä tämän läpi, mutta muista mitä tulee
olemaan siellä verhon toisella puolella, mitä me olemme suunnitelleet. Mitä Sinä olet kerran nähnyt,
mitä Sinä olet kokenut. Muista ne asiat.”
Voima taisteluun
Jos sinä janoat Jumalaa, niin sinulla on menossa taistelu Jumalan hallintavallan ja ihmisen
hallintavallan välillä ruumiissasi ja mielessäsi. Sinun elämässäsi on menossa sellainen
taistelutilanne. Ja minä sanoisin, että tähän taistelutilanteeseen ei auta, vaikka kuinka Isä taputtaisi
meitä, jos me ei nähdä sen verhon toiselle puolelle, että jotakin mahtavaa on tulossa! Muuten me
emme mene sen tulen läpi.
Minä en voi nyt sanoa, että kaikki tulee ylämäkikiitoa, minä en rupea Herra komentelemaan. Herra
tulee miten Hän tulee ja Hän tekee miten Hän tekee juuri oikealla ajalla, juuri oikealla tavalla eikä
Hän koskaan myöhästy. Mutta Hän haluaa antaa meille sellaisen voiman, jolla me kyetään
menemään kaiken läpi. Ja me kyetään todella seisomaan ja menemään ja sen läpi. Hän haluaa antaa
3
sen meille profetallisen Hengen kautta, sellaisen lohdutuksen ja rohkaisun kautta, joka nostaa
meidät ylöspäin. Ehkä siinä on sisällä se, että Hän aloittaa sen sanomalla kuinka valtavasti Hän
rakastaa meitä.
Mutta annetaan Hänen mennä syvemmälle, annetaan Hänen näyttää meille se mitä Hän aikoo tehdä
meistä. Mitä Hän aikoo tehdä meidän elämällämme, miten Hän aikoo tehdä voiton kaikista niistä
meidän taisteluistamme, miten Hän aikoo tehdä sen. Se on se Henki, joka on minua rohkaissut,
olen saanut rohkaisua Jumalalta, Hän on puhunut minun henkeeni.
Hän on aivan kuin vanhempi, joka opettaa lastaan pyöräilemään. Meidän pojalta otettiin viime
kesänä apupyörät pois. Minun piti selittää, että kun otetaan nyt nämä apupyörät pois, kun minä näin
että hänen oli hirveän raskasta polkea sitä mäkeä ylös. Minä selitin, että kun otetaan apupyörät pois,
niin se voi olla aluksi vähän vaikeaa, mutta sinä pääset ihan uudelle tasolle tässä pyöräilyssä, kun ne
painavat apupyörät otetaan pois. Sitten sinä pääset paljon nopeampaa polkemaan sitä mäkeä, sinä
pysyt äidin perässä eikä se mene sellaista mateluvauhtia. Minä en yritä tuoda sinulle hirveää
kaatumiskärsimystä, vaan että sinä pääset nopeampaa ja olet onnellisempi siitä, pysyt pystyssä ja
pääset aikuisen tasolle pyöräilyssä. Se oli se ajattelu.
Tulen läpi
Sillä tavalla meidän Isä Jumala ajattelee. Tiedättekö, meidän on mentävä joistakin asioista läpi,
aivan niin kuin Sadrak, Meesak ja Abednego joutuivat menemään sinne pätsiin, he joutuivat
menemään joistakin asioista läpi. Mutta se, mitä Jumala haluaa tehdä, niin Hän haluaa näyttää
sinulle, että siellä toisella puolella on enemmän vapautta kuin koskaan, enemmän iloa kuin koskaan,
enemmän Henkeä kuin koskaan, enemmän jotain kun koskaan. Sinun on mentävä tästä läpi, mutta
sieltä tulee jotain – jotain – ja se on se mitä Herra haluaa sanoa meille tänä päivänä ja rohkaista
meitä sillä, että Hän on hyvä vanhempi. Hän on sellainen Jumala joka vie välillä hengellisiin
kriiseihin, sitä ei voi ottaa Jumalan luonteesta pois. Hän vie meidät hengellisiin kriiseihin
tarkoituksella, jotta me voisimme mennä sen kriisin läpi ja tulla sieltä ulos sellaisena uutena
luomuksena. Me emme voi sen jälkeen ottaa enää mitään kunniaa siitä itsellemme.
Minä en aio nyt sanoa teille, että ei sinun tarvitse etsiä Jumalaa. En sano: unohda tuo kriisi, sinä olet
ihan hyvä pelkästään vaan siinä missä olet. Ei sinun tarvitse etsiä uutta tasoa.Minä en tule sanomaan
sitä sinulle. Minä sanon sinulle, että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että Hän haluaa että sinä
menet sen läpi ja nouset aivan uudelle tasolle, ettet sinä pety, kun seisot valtaistuimen edessä –
kerran - kun sinä et mennyt sen läpi täällä ja joudut kokemaan sen tulen siellä ja menet tyhjin käsin.
Sen takia minä haluan kertoa, että Hän rakastaa meitä niin paljon, että Hän sen takia sallii tulen
puhdistaa. Mutta Hän rakastaa meitä niin paljon ja haluaa mahdollisimman monen pääsevän käsiksi
siihen apostoliseen voimaan, oikeesti. Oikeasti, ei mitään leikisti, vaan oikeesti pääsee siihen
käsiksi. Aivan kuin Pietarinkin oli se hetki jolloin hän kolme kertaa kielsi Jeesuksen. Hän oli
mentävä sen syvän kautta ennen kuin hän saattoi nousta siellä keulahahmoksi.
Mutta minä kerron, että tässä on myös voima luvattu niille, jotka suostuu menemään tulen läpi.
Minä olen kokenut sen voiman, minä tiedän, että on olemassa voima niille, jotka valitsee mennä
pätsiin, niin sinne on olemassa Jeesus keskelle. Ja Hän tulee joka kerta. Hän ei petä, jos sinä valitset
mennä sinne.
4
Henki tekee meidät uudeksi
Me odotamme sitä, että Henki tulee ja tekee meidät kykeneviksi seisomaan yhä vahvempina. Henki
tulee tekemään meistä uusia luomuksia, jotain uutta, jotain aivan erilaista. Sitä me odotetaan ja
minä odotan ainakin omaan elämääni, koska minä en ole tyytyväinen siihen tasoon missä olen, minä
en ole tyytyväinen, en ole alkuunkaan tyytyväinen siihen. Minulla on loppumaton jano Elävän
Jumalan puoleen, jonka Hän on minun sisälleni laittanut. Minä en voi ottaa siitä mitään kunniaa
itselleni. Minä en tehnyt sitä, minä en edes tiedä miten se tuli, mutta Hän laittoi sen. Sen takia minä
voin kertoa, että kuka tahansa vaan janoaa, sydämeen voi tulla loppumaton elävän Jumalan jano. Se
on se jano, joka viimekädessä laittaa Jumalan kurkistamaan alas ja puuttumaan sinun elämääsi
strategisella hetkellä. Hän näkee sen janon, joka sinulla on Hänen puoleensa.
Me ei tässä ollenkaan yritetä saada sellaista omaa voimaa, pumpata meitä täyteen omaa yritystä ja
voimaa. Se ei ole tavoite tai tarkoitus eikä me sitä haluta kenenkään elämään, vaan me halutaan,
että olemme täynnä Pyhän Hengen voimaa, koska ilman tätä voimaa ei tapahdu mitään.
Minä haluan kertoa lohdutukseksi ja rohkaisuksi, että se mitä Jumala on tekemässä, mitä me
etsitään, olen sanonut tämän joskus aikaisemminkin, että Hän on rakentamassa arkkia, turvapaikkaa
seurakunnalle ja se turvapaikka on herätys. Kun tulee nämä ajat joita on tulossa meidän eteemme,
jos tulee sellaisia pelon ja uhkailun hyökkäyksiä, että meillä on turvapaikka jossa olla ja jossa voi
olla 100% varmoja, että Jumala kuulee, Jumala vastaa ja antaa yliluonnollisen Henkensä meidän
yllemme. Sitä me olemme rakentamassa meille ja meidän lapsille ja kaikille niille, jotka sen
sateensuojan alle haluaa tulla.
Kun tulee pelkoa tai kun tulee jotain sellaista, niin me olemme rakentamassa arkkia, että kuka
haluaa tulla sen yliluonnollisen suojan alle kaiken tämän keskellä, jossa virtaa parantuminen ja
vapautuminen, Jumalan Henki ja Jumalan elämä meidän perheisiin ja meidän lapsille, meidän
lastenlapsille, meidän hengellisille lapsille ja niille kaikille, jotka ovat tulossa. Niille, jotka
tarvitsevat ja tulevina päivinä tulevat tämän sateenvarjon alle, niin me olemme valmistamassa
paikkaa sillä, että valitsemme mennä sinne tuleen.
Itsekkyys murtuu
Minä olen itse kokenut tätä tulta monella tavalla elämässäni, kuinka Jumala on sitä tehnyt. Yksi
sellainen alue jossa Jumala on että, Hän on tehnyt minusta vähemmän itsekkään. Jumala on vienyt
minulta itsekkyyttä pois, että minä en enää elä itselleni. Se on sitä mitä Hän on jatkuvasti
kuorimassa minusta pois. Ei täydellisesti vielä todellakaan, mutta minä tiedän että se juttu on
menossa. Sanotaan, että jos minä katson kaksi vuotta taaksepäin, niin minä en ole enää niin itsekäs
kuin olin silloin. Minä ajattelen enemmän muita, minä ajattelen enemmän Jumalan valtakuntaa.
Minä ajattelen enemmän muiden onnea, toivoa ja tulevaisuutta kuin pelkästään omaani. Sitä ei voi
tehdä muut kuin Jumalan Henki ja tottakai minulla on hetkiä, jolloin tarvitsen Jumalalta oikein ison
annoksen rakkautta.
Tiedätkö, että joka ikinen kerta jälkeen, kun minä valitsin mennä tähän tuleen, astua oikein
kunnolla, niin joka ikinen kerta, kun olen tarvinnut Häneltä jotain, niin Hän on antanut aina antanut
sen minulle, joka ikinen kerta, kun olen valinnut mennä siihen tuleen. Kun olen valinnut laittaa
muut ekaks ja itseni tokaks, niin joka ikinen kerta. Minulle ei ole kertaakaan käynyt, että voisin
sanoa: ”Jumala, Sinä et ilmestynyt!” Joskus Hän tulee sillä tavalla, että yhtäkkiä huoneeseen tulee
sellainen ilmapiiri, että koen niin rakastetuksi itseni, että minä vaan itken siinä. Minä vaan makaan
enkä tee mitään muuta. Joskus se tulee sellaisena energiana, voimana, että minä julistan ja huudan
5
ja rukoilen. Joskus se tulee ihan vaan siinä, kun menen kauppaan, ja löydän sieltä just sen mitä olen
etsinyt ja -70%. Tiedättekö, sellaista että minä just halusin tuon ihanan, punaisen korun, olen
unelmoinut siitä, sitten menen - ja miinus 70%, haaaa! Tällaisia tai sitten, minulle on käynyt monta
kertaa, kun olen ajatellut jotakin vaatetta ja muutaman päivän sisällä joku tulee ja antaa minulle just
sen vaatteen. Minä en ehdi koskaan edes oikein pyytää niitä.
Mutta minä tiedän, että tämä on se taso, jonka Jumala haluaa kaikille meille antaa, kun me valitaan
mennä sen tulen läpi. Minä olen niin paljon onnellisempi, mistään hinnasta en menisi elämään vaan
itselleni. Se olisi pahin painajainen mikä minulle voisi tapahtua. Sanon Jumalalle: ”Älä ikinä, älä
koskaan, tee mitä tahansa, mutta älä vie minua siihen itsekkääseen elämään enää koskaan, jolloin
vaan minä olen elämäni valtaistuimella!” Se oli niin kamala kahle, ihan hirveä kahle. Oikeesti, kun
on päässyt maistamaan minkälaista on elää karitsan kunniaksi, niin se on valtava kahle ja sinä
tunnet sen oikein, että ” hui, hui, nuo hautavaatteet pois, minä en halua olla missään tekemisissä
tuon kanssa.” Sillä tavalla, että sinä oikein juokset pakoon. Mutta se on vaan totta.
Jumalan valtakunta on aarre
Kaikki, jotka taistelevat Herätyksen puolesta joutuvat maksamaan siitä hintaa. Kaikilla herättäjillä
vuosistojen aikana on ollut kova taistelu, kukaan ei ole päässyt helpolla. Jos joku pääsee helpolla,
niin hän ei ole päässyt käsiksi kulta-aarteeseen, koska Raamatussa sanotaan, että Jumalan
valtakunta on kuin aarre, joka on kätketty peltoon ja kun joku sen näki, niin hän möi kaiken
saadakseen sen aarteen – kaiken! Ja se on se tie. Hän möi aivan kaiken saadakseen sen aarteen, hän
osti sen pellon ja sai aarteen! Mutta ne, jotka eivät mene sitä tietä, he eivät löydä sitä aarretta.
Minusta tämä on niin hyvä kuva ja olen sitä monta kertaa ajatellut.
Mutta jos mennään vielä pidemmälle, kun näihin herättäjiin Afrikassa, Aasiassa ja Amerikassa,
Jeesuksen tulon jälkeen 2000 vuoden aikana, jos mennään tänne
Aabrahamiin asti. Täytyy käväistä aina vähän Aabrahamissa! Meillä on menossa sama tie kuin
hänellä oli.
Aabraham, hän tiesi, että siinä ei ollut kyse vain yhdestä pojasta, yhdestä Iisakista, vaan oli kyse
juutalaisesta kansasta. Samoin Jeesus tiesi, ettei hänen ristin työllään ollut kyse vain Hänen
ruumiistaan, Hänen kärsimyksestään tai edes muutamasta apostolista, vaan oli kysymys niistä
sadoista miljardeista ihmisistä, jotka sen jälkeen pelastuisivat Hänen takiaan.
Minkä puolesta taiselet?
Koska me olemme etsimässä sitä Jumalan kirkkautta, niin silloin me olemme myös osallisia tähän
lohdutukseen, jota Jeesus sai Getsemanessa Isältä, sitä profetaalista Henkeä, sitä lohdutusta. Jos me
taistellaan Jumalan valtakunnan asioiden puolesta, niin me olemme oikeutettuja siihen, että me
nähdään uskon kautta tulevia, me nähdään sato! Me nähdään kuvia, me nähdään näkyjä, me
kuullaan sanoja, me nähdään jotain sellaista, mikä vie meidät aivan uudelle tasolle odottamisessa.
Me olemme oikeutettuja näkemään verhon taakse, jos me taistellaan Jumalan valtakunnan asioiden
puolesta. Jokainen meistä voi sydämessään katsoa, minkä puolesta minä itse taistelen. Kannatta
taistella Jumalan valtakunnan puolesta, koska sitten sinä olet oikeutettu siihen voimaan, joka vie
sinut läpi!
Mutta jos ajatellaan Aabrahamia, niin hänellä oli ihan sama taistelu kuin meilläkin, mutta silti hän
oli kykenevä seisomaan sen keskellä. Roomalaiskirjeen luvussa 4 kerrotaan, miten hän oli
6
kykenevä seisomaan sen keskellä. Minä sanon ettei kukaan ihminen ole kykenevä siihen tasoon
itsessään mihin Aabraham oli kykenevä, seisomaan uskossa, vaan hänet nostettiin.
Rm 4:20-21 sanotaan tällaisia sanoja: Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui
uskossa antaen kunnian Jumalalle. Hän oli täysin varma, että Jumala voi tehdä sen mitä Hän on
luvannut.
Kun minä ajattelin ettei ole kenellekään ihmiselle mahdollista olla jatkuvasti täysin varma jostain
luonnollisessa kyvyssä, minä en ainakaan ole kykenevä siihen, mutta tässä ei olekaan kysymys
omasta yrittämisestä. Kuvitelkaa, kun me näemme Aabrahamin sitten joskus, niin hän ei
ensimmäisenä esittele itseänsä: ”MINÄ olen Aabraham. MINÄ olen SE mahtava Uskon Isä!” Hän
ei esittele itseään, että ”MINÄ olen SE, jonka jälkeläisiä te kaikki olette!” Ei hän tule esittelemään
itseään tällä tavalla, vaan hän sanoo: ”Älä katso minuun, minä olen vaan sen Hengen tuotos, joka
sai vaikuttaa minussa. Joka kerta, kun epäuskon ajatus tuli mieleeni, niin joku kulki minun
vierelläni ja veti minut ylös kuopasta eikä sallinut minun joutua epäuskoon eikä sallinut tämän
suunnitelman tuhoutua. Minä vaan menin siihen mukaan, älä minuun katso!”
Todistus Jumalan voimasta
Minä uskon, että kaikkein väkevin todistus on se, että joku tulee tänne eteen sanomaan: ”Jumala
teki minusta jotain, Hän teki minun elämästä jotain, Hän teki minun kasvoista, minun elämän
tavasta, minun puheestani jotain uutta.” Kukaan ei voi sanoa, että hän olisi itse tehnyt sen, vaan että
Jumala on tehnyt sen. Silloin kaikki kunnia menee Jumalalle. Minä ainakin haluan, että se on
todistus, joka meidän seurakunnassa saisi tulla, kun ihmiset tulevat sanomaan, että ”Jumala teki
jotain!” Jumalan tekoja me halutaan esiin, Jumalan sanoja me haluamme esiin täällä. Ja se on paras
todistus.
Minä uskon, että ne jotka ovat valinneet tämän tien, mennä läpi, mitä ikinä Jumala sinun eteesi
laittaakaan, mennä läpi sen, niin silloin Jumalan Henki on jatkuvasti meidän rinnalla valmiina
nostamaan meidät ylös. Valmiina rohkaisemaan ja lohduttamaan profetaalisella Hengellä ja
vuodattamaan sellaista uskonhenkeä meidän sisälle, että voidaan nousta mihin ikinä me olemme
vajoamassa, mihin ikinä sellaiseen juoksuhiekkaan meinaammekaan vajota, niin Jumalan Henki
nostaa meidät sieltä ylös. Tässä ei ole kysymys siitä, että tahdonvoimalla vaelletaan hengessä. Ei
ole alkuunkaan kyse siitä, vaan tässä vaelletaan Jumalan Hengen voimalla hengessä. Jumalan
Hengellä vaelletaan hengessä!
Minä olen saanut kokea sitä ihan pikkuisen ja minä haluaisin kertoa, että olen huomannut sen tässä
viimeisen parin vuoden aikana, kun olen enemmän ja enemmän antanut tilaa Jumalalle sydämessäni
ja ajattelussani. Minulle tulee ihan samat mitä teillekin, kaikki nämä, kun tekee mieli sanoa
yhtäkkiä kovasti tai tekee mieli tehdä tällaista, kun tiedän että jälkikäteen sitä ajattelee, että tuo ei
ollut Jumalan tahdon mukaista. Tai mitä tulee epäuskoon, epäuskon ajatteluihin, niin ennen, jos
ajatellaan viisi vuotta sitten, niin minä olisin mennyt ihan kauheisiin epäuskon syövereihin: ”Ei
Jumala rakasta, ei Jumala!” Minä vyöryin monta päivää siellä mudassa. Mutta nyt, sen jälkeen kun
minä annoin tilaa Hengelle elämässäni, ja kun Jumala on tehnyt jotain sisälläni, niin minä en ole
kertaakaan joutunut sinne syövereihin. Joka kerta kun minä meinaan mennä sinne, niin aina Henki
tulee ja nostaa.
7
Henki vaeltaa kanssamme
Raamatussa sanotaan Jesajan tai Jeremian kirjassa, että Herra, Herra lähetti minut ynnä henkensä!
Niin on vähän sellainen kuva, että sinulla on käsikynkässä minä ynnä Henki. ”Kappas vaan, Minttu
sekä Ville...” Minä ja Pyhä Henki tässä mennään. Vähän sellainen olo minulla on ollut, että ikään
kuin joku kulkisi vierelläni koko ajan, jatkuvasti. Ja kun minä meinaan kompastua, niin Hän sanoo:
”Hups, älä kaadu, nyt mennään suoraan, älä mene tuonne vaan suoraan. Hiljaa, älä sano!” Oikeesti.
Minä kuulen monta kertaa, muutama sekunti ennen kun minä meinaan sanoa, niin yhtäkkiä koen:
”Nielaise se, nielaise se!”
Minä olen kokenut että tämä on ollut aivan eri tason hengessä vaeltamista. Ei sitä, että minä yritän
vaeltaa hengessä, vaan joku kulkee vierelläni. Minä olen täysin riippuvainen siitä miten Hän auttaa
minua kulkemaan. En mitenkään pysty ottamaan itselleni kunniaa. Minä koen että tämä on sitä
hengessä vaeltamista mitä Aabrahamkin koki, että joka kerta kun hän meinasi tuhoutua, niin Jumala
tuli ja nosti hänet sieltä uudelle tasolle.
Täällä Korinttolaiskirjeessä sanotaan, 2. Kor. 1:7 Meillä on teistä varma toivo, sillä tiedämme että
niin kuin te olette osallisia kärsimyksistä, samoin olette osallisia myös lohdutuksesta.
Rukous
Haluan rukoilla meidän kaikkien puolesta.
Puhalla Henki neljästä tuulesta, puhalla! Vapauta näyt ja ilmestykset. Vapauta Henki kaikkien
kuolleiden näkyjen ylle, Herra, nosta sieltä ylös. Anna nyt kuvia, anna näkyjä, anna sanoja, anna
profetaallista laulua. Herra, anna kaikkea mahdollista, vapauta taivaasta vahvistavaa voimaa. Me
emme halua ihmisen voimaa, me haluamme Sinun voimaasi, Herra, me tarvitsemme Sinun
voimaasi. Herra, lohduta meitä taivaallisella lohdutuksella, Pyhän Hengen tulella, läsnäolollasi,
Kirkkauden Hengellä, profetaalisella hengellä.
Vuodata meihin uskonhenki, että me näemme pätsin toiselle puolelle, että me näemme ne ihmiset,
jotka ovat tämän takana, että me nähdään meidän perhekunta, että näemme meidän läheiset, että
näemme sairauden otteen murtuneena ja kuoleman ote murtuneena, epäuskon kahle murrettuna,
pelko karkotettuna. Näemme sen mitä on tulossa, mihin Sinä olet tähtäämässä, että me näemme sen
suojamuurin, Herra, jonka Sinä olet rakentamassa seurakunnan ylle. Me pyydämme, Herra! Ja
Herra, me haluamme astua aikaan, jolloin profetiat alkavat täyttyä meidän elämässämme, kaikki ne
profetiat, jotka ovat ehkä kymmeniäkin vuosia olleet siellä kuopassa.
Minä rukoilen, Herra, että Totuuden Henki, tee se, että jokainen sellainen profetia, joka on lihasta
eikä Hengestä, kuoleta ne nyt. Anna meille niitä Hengen sanoja ja profetioita, jotka kantavat meitä.
Herra, joissa on voima viedä meidät läpi, Herra, minkä tahansa läpi. Anna ne sanat, Herra!
Minä kutsun Henkeä puhaltamaan jokaiseen unelmaan, jonka Jumala on laittanut meidän sisälle,
jokaiseen unelmaan.
Lohduta Herra! Anna Herra kotkan siivet profetaalisella hengellä meidän ylle, niin että jokainen voi
alkaa nousta, nousta Herra, ja anna meidän nähdä toiselle puolelle.
Ja me profetoidaan läpimurtoa. Me ei julisteta mitään muuta, me emme julista epäuskoa, vaan me
julistamme, että epäusko väistyy. Minä julistan suosiota. Minä julistan auki ovia, auki portteja.
Aamen.
8