”Kahdenlainen kylvö”, vihreä, kaksi alttarikynttilää Alkuvirsi 174 Vielä, Herra, kutsut meitä Kiitosvirsi 134: 1,4, Pyhä, pyhä, pyhä! Päivän virsi 428: 1-3,6 Kiitos suuren Kuninkaan Lukukappaleiden välissä 125 Kosketa minua Henki Ennen saarnaa 202: 1,3,4 Jeesus sana elämän Uskontunnustuksen jälkeen Musiikki Uhrivirsi 178: 1,2,4 Myös isämme uskoivat ennen Eht: 228a Vaiti kaikki palvokaamme, 225 Jeesus luona armopöydän Päätösvirsi 525: 3,6 Suurempi kuin sydämeni Ensimmäinen lukukappale, 4. Moos. 11: 24–30 Mooses meni ulos ja kertoi kansalle, mitä Herra oli sanonut. Sitten hän kokosi seitsemänkymmentä miestä kansan vanhimpien joukosta ja vei heidät pyhäkköteltan luo. Herra laskeutui pilveen verhoutuneena ja puhui Moosekselle. Sitten hän siirsi Mooseksen saamaa henkeä näihin seitsemäänkymmeneen vanhimpaan, ja kun henki laskeutui heihin, he joutuivat profeetalliseen hurmokseen. Myöhemmin tätä ei heille enää tapahtunut. Leiriin oli jäänyt kaksi miestä; toinen oli nimeltään Eldad ja toinen Medad. Heidätkin oli merkitty seitsemänkymmenen valitun joukkoon. Henki laskeutui myös heihin, vaikka he eivät olleet menneet teltalle, ja he joutuivat hurmoksiin leirissä. Muuan poika juoksi kertomaan Moosekselle: ”Eldad ja Medad ovat joutuneet hurmoksiin leirissä.” Joosua, Nunin poika, joka oli nuoruudestaan saakka ollut Mooseksen palvelija, kiirehti sanomaan: ”Mooses, herrani, tee siitä loppu!” Silloin Mooses sanoi hänelle: ”Mitä syytä sinulla on kiivailla minun puolestani? Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja saisi Herran hengen!” Sen jälkeen Mooses ja Israelin vanhimmat palasivat leiriin. Toinen lukukappale, Fil. 1: 12–18 Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut eduksi evankeliumille. Koko henkivartiostolle ja kaikille muillekin on käynyt selväksi, että olen vangittuna Kristuksen tähden. Useimmat täkäläiset veljet ovat Herraan luottaen saaneet minun kahleistani lisää rohkeutta ja julistavat Herran sanaa entistä pelottomammin. Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani. Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei. Evankeliumi, Mark. 9: 38–41 (Mk -Matka Jerusalemiin) Johannes sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.” Mutta Jeesus vastasi: ”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.” Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. Vrt Mt 12:30 (myös Lk) ”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa” - Jeesuksen/Kristuksen puolella; kuinka haastavaa se tänään onkaan; pikkuhiljaa myös täällä Suomessa havahdumme uuteen tilanteeseeen; ei ole vain kyse siitä, uskooko tuo toinen samoin kuin minä; samojen tutuksi ja turvalliseksi tulleiden sanojen ja tapojen mukaan, samassa herätysliikkeessä, oikeata traditiota noudattaen? Meillä on Suomessa viimeisen kahdensadan vuoden ajan ollut aikaa ja voimia myös riidellä keskenämme –ensin ns vanhoissa herätysliikkeissämme- sitten viime sotien jälkeen uusimman ajan myötä ns viidesläisten herätysliikkeiden kautta ja parissa. Mutta sen aika alkaa olla ohi! Meidän olisi aika nähdä ja ottaa todesta, että kristinuskosta on yhä enemmän tulossa syrjään työnnettävä, turhana pidetty, maailmalla jopa vainon kohteena oleva uskonto! (nuoret) Niinpä meillekin ne, ”jotka ovat Jeesusta vastaan”, todelliset vastustajamme- ovat muualla; toisten maailmanuskontojen kannattajissa tai vielä eri tavoin –ehkä jopa vakavammin- siellä, missä ei uskota yhtään mihinkään (tai korkeintaan omaan itseen) Tästä tilanteesta johtuen tämänpäiväiset, osin ikivanhat Raamatun tekstit, ovatkin taas äärimmäisen ajankohtaisia. Aikajärjestyksessä 1. Mooses: ”Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja saisi Herran hengen!” 2. Jeesus vastasi: ”Älkää estäkö häntä...Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. 3. Paavali: Minä iloitsen, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan! Alkuvirressä lauloimme: 1.Vielä, Herra, kutsut meitä, vielä sanaa saarnataan, vielä vyötät väsyneitä, vielä muistat heikot maan... 2. Armotyösi näillä mailla, Herra, aina säilytä, ettei synti myrkyn lailla koko kansaa näännytä. Sido nuoret sanaasi, sulje armohelmaasi, nosta turhan riennon alta, riistä turvaan maailmalta. (Väinö Malmivaara 1933. Virsikirjan lisävihkoon 1963.) Tämä körttiperinteen parissa syntynyt virsi kuvaa tilannetta 1930-l Suomessa; ”Vielä, Herra, kutsut meitä...” Väinö Malmivaara runoili 80-v sitten; vielä... (nuoret) Vaikka virsi jatkuu rukouksena nuorten puolesta, koskee se kaikenikäisiä; niin myös meitä, nyt 80-vuoden jälkeen: Vielä... iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan... Evankeliumimme kertomus on ensikuulemalta oikeastaan aika harmiton; opetuslapset närkästyvät siitä, että joku opetuslapsijoukkoon kuulumaton tekee hyvää Jeesuksen nimessä. Oudolta tuntuu opetuslasten oma kertomus siitä, että he yrittivät estää tällaisen toiminnan; siis estää hyvän tekemisen, ihmisen auttamisen. Miksi ihmeessä? ”Hän ei kuulu meihin!” Jopas alkoi kuulostamaan tutulta, ihan tämän päivän puheelta. Hän ei kuulu meihin; on eri porukkaa, ajattelee eri tavoin, toimii väärin (koska ei toimi niin kuin me!) Kovin helposti löydämme itsemme vastaavantyyppisestä valittajien joukosta, joka luulee itseään ainoaksi oikeassaolijaksi. Mitä sanoikaan Raamattu teksteissämme: Mooses: ”Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja saisi Herran hengen!” Jeesus: Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme! Paavali; Mutta...minä iloitsen, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan! Paavali liittyy puheensa ideassa siihen, mitä Jeesus mukaan sanoi! Mutta Paavali korostaa sitten erityisesti sitä, millaisesta julistuksesta on kyse; että julistetaan Kristusta! Kun ei olla Jeesusta vastaan, ollaan Hänen puolellaan! Mutta on myös kysyttävä, onko kaikki julistus oikeaa? Voiko Jeesusta julistaa väärin? Paavali kyllä iloitsee tässä kohden kaikista Kristuksen julistajista; vaikka he... ”julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta...ja juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, uskoen näin tuottavansa Paavalille murhetta...” Paavalille riittää, että Kristusta julistetaan! Mieleeni on usein palannut kokemus armeija-ajoilta (siis kun olin varusmies, en nyt tarkoita aikaa jonka toimin sotilaspappina); kokemus RauK:sta Lahdesta Seurakunnan, kirkon ja yksityisen kristityn tulisi tuoda esiin Jeesusta Kristusta. Siinä on srk:n keskeinen tehtävä, siinä on kirkon haaste nykypäivän loputtomien muiden kysymysten viidakossa, siinä on ”todistajan tehtävä” meille jokaiselle! "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. 33 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa. Mt 10:32 En tietenkään tarkoita sitä, että jokaisen kristityn olisi pakosta ryhdyttävä saarnamieheksi tai- naiseksi. Julistuksemme on ja sen tulee olla monimuotoista; me julistamme sanoin, sävelin, kätten töin, srk-yhteyden korostamisella; ja aivan erityisesti omalla elämällamme ja asenteellamme –jopa nykypäivän muoti-ilmiö, sosiaalinen media –itselläni fb- kysyy käyttäjän perustiedoissa uskonnollista vakaumusta! (nuoret) Kristityksi tunnustautuminen, kysyttäessä tai vaikka ristiä kaulassa kantaen, on Jeesuksen puolella olemista! Puhuttelevinta ja mukaansa tempaavinta julistusta on, kun ihminen kokee srk:n todelliseksi armon yhteisöksi; paikaksi, jossa saa kokea rakkautta itseään kohtaan, vaikkei sitä aina kokisi ansaitsevansa; näin voi tapahtua täällä kirkossa, srk:n pienpiirissä, kahdenvälisissä keskusteluissa, arjen kohtaamisissa. Armo on kristinuskon ainutlaatuisuutta; sitä eivät tarjoa muut maailmanuskonnot, eikä sitä tarjoa ateismi, uskon turhaksi julistava elämäntapa. Kristus on meitä kohtaavan armon lähde; siksi Paavalinkin oli helppo iloita jokaisesta, joka oli Kristusta julistamassa; olihan armo ja rakkaus silloin esillä! Virsi 202:1. Jeesus, sana elämän, tule meidän keskellemme. Soisit tules syttyvän,sytytä siis sydämemme. Anna voimaa sanastasi, siunaa läsnäolollasi. 4. Yksinkertaisesti myös auta sanaas kuulemahan, tunnustamaan suuret työs, sinuun, Herra, uskomahan. Ken ei tunne haavojasi, ei hän ole seuraajasi.