Ajatuksia Saimaan lohikalojen suojelusta Sivu 1 / 8 Saimaan lohikalayhdistys ry Ari Manninen 2013 Ajatuksia Saimaan lohikalojen suojelusta Saimaan uhanalaiset lohikalat ovat niin arvokkaita, että niitä kannattaa olla usein pyytämättä vaikka niitä saisikin. Vuoksen vesistön järvilohen, taimenen, isonieriän ja järvikutuisen harjuksen pelastaminen on yhä mahdollista, jos toimitaan ajoissa ja oikein. Huomasin muutama vuosi sitten eräästä IGFA:n (International Game Fish Assosisation) julkaisusta koko sivun mainoksen, jossa hehkutettiin kuinka suuri kalojen suojelija charterkippari Ron Hamlin onkaan. Tuo suuren maailman kalastusopas oli vapauttanut vuoden 2006 mittaan peräti 2809 purjekalaa tai muuta merenelävää, joilla on keihäsmäiseksi pidentynyt yläleuka ja komea selkäevä. Savolaisen änkyrän karvat nousivat pystyyn moista lukiessa. Todennäköisesti ainakin muutama purjekala 2809:stä vaurioitui, ehkä kohtalokkaastikin, ja joutui verta haistaneiden haiden repimäksi. Uhosin mielessäni, että jopa minä olen Ron Hamlinia suurempi purjekalan suojelija, kun en ole koskaan koukuttanut ensimmäistäkään kyseisen lajin edustajaa? Sitten ajattelin asiaa charterkipparin näkövinkkelistä. Ehkä hän oli aikaisemminkin koukuttanut yhtä paljon kaloja, mutta vapauttanut niitä vähemmän. Siinä tapauksessa hän oli muuttanut toimintaansa hitusen suojelun suuntaan. Mutta että Ron Hamlin olisi purjekalan suojelija, sitä en vielä suostunut myöntämään. Jatkoin pohtimistani. Entä jos Hamlin vaikutti esimerkillään muihin kalastajiin ja sai heidät muuttamaan asenteitaan pyydystä ja päästä -kalastusta suosivaksi? Säästyivätkö jopa kymmenet tuhannet purjekalat vuosittain joutumasta satamalaiturille nosturin nokkaan pyrstöstään roikkumaan? Kokonaisuutta tarkastellen Ron Hamlin saattoi sittenkin olla ainakin jossain määrin purjekalan suojelija! Ajatuksia Saimaan lohikalojen suojelusta Sivu 2 / 8 Saimaan lohikalayhdistys ry Ari Manninen 2013 Mutta eikö se, joka ei itse kalasta ja joka lisäksi tekee vielä jotakin konkreettista vähentääkseen purjekalojen kalastusta, olisi vielä parempi suojelija kuin charterkippari Hamlin? Entä kampanja, mikä johtaisi purjekalalajien vetämisen pois kaupoista ja ravintoloista? Tai kansainvälinen sopimus, joka kieltäisi purjekalojen kaupallisen kalastuksen kokonaan? Voiko edellä kuvattuja ajatuksia yleistää Suomen olosuhteisiin ja Saimaan järviloheen? Tottahan toki, mutta Saimaan vaeltaja vaatii ja ansaitsee vielä monitahoisempaa tilannearviointia ja toimintaa. Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, ei arvokkaan järvilohemme suojelussa voi jättää tarkastelun ulkopuolelle juuri mitään Vuoksen vesistön ja sen valuma-alueella tapahtuvaa toimintaa. Eikä sekään vielä välttämättä riitä. Jos saimaanlohella olisi yhtä voimakas julkisuusarvo kuin norpalla, olisi sen elinvoimaisen kannan palauttamiseksi jo aikapäiviä sitten tehty enemmän kuin nyt. Sanon tämän senkin uhalla, että monet järvilohen kalastuksen ystävät eivät varmaan halua lisää kalastuskieltoja ja rajoituksia. Järvilohen kaikki elinvaiheet on turvattava Järvilohen elinvaiheet tunnetaan hyvin: mätimunien hedelmöityminen syksyllä kosken kutukuopassa, poikasten kuoriutuminen keväällä, vaelluspoikasten laskeutuminen aikanaan syönnösalueille, kasvaminen kookkaaksi sukukypsäksi kalaksi ja vaellus takaisin synnyinjokeen kutemaan, parhaimmillaan montakin kertaa. Kaikki nämä ja paljon muuta on otettava huomioon, jotta uljas hopeasukkula säilyisi myös jälkipolviemme ihailtavaksi - ja parhaimmillaan kalastettavaksikin. Koska saimaanlohen mahdollisuudet lisääntyä luontaisesti ovat lähes täysin tuhottu koskien valjastamisen myötä, on tehtävä kaikki mahdollinen tilanteen korjaamiseksi. Jos ainakin toistaiseksi sivuutamme parhaan mahdollisen ratkaisun, eli vesivoimaloiden ja patojen purkamisen ja koskien entisöinnin, kiinnittyy huomio väistämättä kalateiden puuttumiseen. Kuinka ihmeessä on mahdollista, että Pielisjoen voimalaitosten rakentajia ei aikanaan velvoitettu tekemään kalateitä patojen ohi, että kaloilla olisi edes teoreettinen mahdollisuus nousta latvavesillä vielä jäljellä oleville kutualueilleen? Tähän kysymykseeni vastasi Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen kalatalouspäällikkö VeliMatti Kaijomaa tammikuussa 2013 seuraavasti: "Kun Pamilo ja Kaltimo rakennettiin 1950-luvulla ja Kuurna 1970-luvulla, eivät 'kalatahot' edes vaatineet kalaportaita vaan keskittyivät mahdollisimman suuriin kalatalousmaksuihin ja istutuksiin. Jotkut sentään ehdottivat Ala-Koitajokeen suurempaa virtaamaa, mutta sekin hupeni toisella lupakierroksella kahteen kuutioon sekunnissa." Syynä kalateiden puuttumiseen Pielisen voimaloista lienee ollut silkka tiedonpuute paremmista ratkaisumalleista. Oulu- ja Kemijokien rakentamista valvoneille viranomaisille riittivät silmälumeeksi tehdyt halparatkaisut, käytännössä toimimattomat kalahissit. Tammikuun lopulla 2013 kuultiin mukava uutinen siitä, että Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen jo vuonna 2002 vireille panema ehdotus Pielisjoen voimalaitosten kalatalousmaksujen korottamisesta ja Ala-Koitajoen virtaaman lisäämisestä päättyi "ekovoimaloiden" viivytystaistelun ja valituskierteen jälkeen vaelluskalojen voitoksi. Tämän tärkeän, mutta asian laajuuteen nähden sittenkin vielä pienen, kehitysaskeleen jälkeenkään ei pidä tuudittautua liiaksi hyvänolontunteeseen. Työsarkaa on vähintäänkin riittävästi. Koska yhteiskunta ei aikanaan vaatinut energiayhtiöiltä kalateiden rankentamista, on kansakunnan korjattava virhe jälkeenpäin ja osallistuttava kalateiden rakentamiseen. Oikeus ja kohtuus voisi olla mattimainen "fifty-sixty" -periaate: energiayhtiöt kustantavat kalateistä puolet ja valtio toisen puolen ja lisäksi kunnostaa vielä jäljellä olevia luonnonkoskia. Ajatuksia Saimaan lohikalojen suojelusta Sivu 3 / 8 Saimaan lohikalayhdistys ry Ari Manninen 2013 Pohjois-Karjalan meren, Pielisjärven, lohiakaan ei pidä unohtaa. Niille on turvattava mahdollisimman vapaa nousu Lieksanjokeen. Tulppana on kaksi alajuoksulla olevaa voimalaa, Lieksankoski ja Pankakoski, joiden ohi päässeillä/päästetyillä lohilla olisi mahdollisuus hakeutua Ruunaankoskien lähes luonnontilaisille lisääntymisalueille. Se tietäsi rajoituksia ja muita suuria muutoksia Ruunaan virkistyskalastusalueelle, mutta tuskin monikaan jäisi kaipaamaan "kirjolohiparatiisin" menetystä. Lieksanjoen Ruunaankoskilla olisi mainiot kutualueet Pielisjärvestä nouseville järvilohille - jos vain kalat pääsisivät sinne vapaasti nousemaan. Viime vuosina on ollut melkoisesti puhetta myös Heinäveden Palokinkoskien palauttamisesta luonnontilaan. Se vaatisi vuonna 1961 rakennetun pienehkön voimalaitoksen purkamista. Ennallistaminen toisi jopa 26 hehtaaria lisää lisääntymisalueita lohikaloille. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi Kermankoskella kutualuetta on vain hehtaarin verran. Toteutuessaan hanke olisi rohkaiseva esimerkki monen muunkin vaelluskalojen kulkuesteen poistamiselle Suomessa. Edellä mainittujen kohteiden lisäksi tulisi tutkia ja hyödyntää kaikki mahdollinen potentiaali, mitä löytyy muista Vuoksen vesistön järvialtaisiin vetensä laskevista joista ja puroista. Karvionkoski ja muut Heinäveden kosket, Parta- ja Kärnäkoski Savitaipaleella ja monet muuta kohteet voisivat oikein hoidettuna tuottaa nykyistä enemmän luonnossa syntyviä lohikalojen vaelluspoikasia. Järvilohen tarpeisiin kaikista paikoista e liene, mutta erilaisiin olosuhteisiin paremmin sopeutunut taimen viihtyy yllättävänkin vähäpätöiseltä näyttävissä puroissa. Pienenä koukkauksena historiaan kerrottakoon, että kun tuomari Martin Stenius ja henkikirjuri Leonhard Aschan vuonna 1775 ryhtyivät perustamaan vesisahaa Kuurnankoskeen, pelkäsivät luhtapohjalaiset talonpojat, että sahan pato nostaa veden heidän rantapelloilleen ja estää kalan nousun Pielisjoessa. Saha rakennettiinkin myöhemmin Utrankoskeen. Ajatuksia Saimaan lohikalojen suojelusta Sivu 4 / 8 Saimaan lohikalayhdistys ry Ari Manninen 2013 Kun teollisuusmies Nils Ludvig Arppe rakennutti Kuurnaan vuonna 1833 ajan parhaan tietämyksen mukaisen sahalaitoksen, vastustettiin senkin toimintaa muun muassa vesiliikenteelle ja vaelluskalakannoille aiheutuvien haittojen vuoksi. Kapasalmen haaraan rakennettu laitos voimisti näet virtausta Kuurnan haarassa ja vaikeutti siten vesiliikennettä. Koska rakennusehdoissa oli pykälä, jonka mukaan saha on purettava, jos se aiheuttaa ongelmia, saha määrättiinkin hävitettäväksi 11.3.1850. Vaikka toisin voisi luulla, näyttää paikallisilla asukkailla olleen ennen edes jonkinlaiset mahdollisuudet vaikuttaa alueensa toimijoihin. Vaellusreitti vapaaksi Kutualueiden kunnostaminenkaan ei riitä, jos niille ei vaella riittävästi kutukypsiä kaloja. Sama koskee tietysti jo nyt Kuurnan ja Pankakosken voimalaitosten alapuolelle nousevia emokaloja, joiden sukutuotteita tarvitaan kalanviljelyn tarkoituksiin. Saimaanlohelle on turvatta riittävän vapaa vaellusreitti myös järvialueilla. Avainasemassa ovat silloin järvialtaiden väliset kapeikot, joita etenkin Etelä-Saimaalla syönnöstävillä lohilla on matkallaan enemmän kuin riittävästi. Mitä kauempana kotijoestaan lohi syönnöstää, sitä suurempi mahdollisuus sillä on vaelluksellaan hirttyä havakseen tai hairahtua haukkaamaan viehettä. Toivottavasti muutama vuosi sitten alkanut kokeilu, jossa uistelijat merkitsevät vapauttamiaan lohia ja taimenia, valaisee aikanaan sitä, ovatko pidemmälle valtavat kalat aliedustettuna Kuurnaan asti selvinneiden joukossa. Toivottavasti eivät ole, sillä vaellusvietin säilyminen voimakkaana on yksi saimaanlohikannan säilymisen edellytyksistä. Vaellusreitin esteiden (lue: lähinnä verkkojen) vähentämisen ohella myös lisääntymiseen tarkoitettujen järvilohien kalastuksesta johtuva hävikki on saatava nykyistä pienemmäksi. Minitavoite on, että Kuurnan alapuolella tapahtuvassa emokalapyynnissä saataisiin vuosittain edes 50 naarasta ja yhtä monta koirasta. Etenkin koiraslohia kaivataan selvästi nykyistä enemmän. Eräs pahimmista ongelmista on kalavesien pirstoutuneisuus, mikä vaikeuttaa oleellisesti järkevää kalastuksen järjestelyä. Miten kapeikkoalueilla toimivat osakaskunnat saadaan vähentämään kalastustaan, jos niille ei voida osoittaa korvaavia vesiä muualta? Toivottavasti uusi kalastuslaki tuo ratkaisun tähänkin ongelmaan. Arvokkaat lohikalamme kaipaavat myös riittävän laajoja rauhoitusalueita parhailla syönnösalueillaan. Tällaiset kaikelta kalastukselta suojatut kalojen paratiisit toimivat usein "kalalähteinä", joilta siirtyy kalaa myös kalastettaville alueille. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Kuolimo, jonka rauhoitusalue on toiminut erittäin uhanalaisen nieriän pyhäkkönä. Toivoa sopii, että rauhoitusalue siellä säilyy, eikä kaadu valituksiin ja muotoseikkoihin. Rasvaeväleikkausmenetelmä Hiljattain aloitettu rasvaeväleikkausmenetelmä voi olla merkittävä askel Saimaan ja Pielisen lohikantojen säilyttämisessä. Kalakantojen ylläpitoon tarkoitetut leikkaamattomat vaelluspoikaset istutetaan jokisuille, mutta kalastettaviksi tarkoitettuja leikattuja poikasia voidaan istuttaa myös järvialueille. Periaate on se, että rasvaevälliset kalat vapautetaan mahdollisimman hyväkuntoisina jatkamaan vaellustaan, mutta eväleikattuja voi ottaa saaliiksi kalastuslain ja paikallisten määräysten rajoissa. Toistaiseksi rasvaevällisten kalojen vapauttaminen on ollut vain suositus, mutta se on tarkoitus tehdä palkolliseksi. Ajatuksia Saimaan lohikalojen suojelusta Sivu 5 / 8 Saimaan lohikalayhdistys ry Ari Manninen 2013 Rasvaeväleikkaus tuo loistavalla tavalla kalastukseen lisää moraalia, mutta vähentää samalla moralisointia. Ottaessaan joskus laillisesti pyydystetyn eväleikatun lohen tai taimenen syötäväksi ei kalastajan tarvitse tuntea syyllisyyttä uhanalaisen kalan lahtaamisesta. Samoin onnistuessaan eväleikkaamattoman kalan vapauttamisessa voi kalastaja hyvillä mielin jatkaa kalastuspäiväänsä, jos se tuliaiskala, joka voi hyvin olla muukin kuin punalihainen, on vielä saamatta. Rasvaeväleikatun lohen koukkaamiRasvaevälliset saimaanlohet on syytä vapauttaa jatkamaan vaelnen uisteluveneen sumppuun on lustaan. Kuva vuodelta 2005, jolloin tämä lohi joutui vielä saaliiksi. oikeutettua siitäkin syytä, että eväleikatut kalanpoikaset istutetaan pitkälti luvanmyynnistä saatavilla varoilla. Siitä sijoituksesta nostavat korkoja myös alueen pyydyskalastajat, jotka ovat useimmiten paikallisten osakaskuntien jäseniä, joten kenelläkään ei pitäisi olla valittamista. Ilman vapakalastajia myös pyydyskalastajien saaliit vähenevät. Yksi erittäin hankalasti ratkaistava seikka rasvaeväleikkausmenetelmässä kuitenkin on: verkot eivät valikoi niihin jääviä lohia rasvaevän perusteella. Yön yli verkossa riutuneesta lohesta ei ole yleensä enää eläjäksi, vaikka sen kuinka taitavasti verkonrihmojakin repien pyydyksestään vapauttaisi. Lohikalojen verkkokalastuksesta tulee väkisinkin kalastusmuoto, jonka oikeutus on helppo kyseenalaistaa. Mitä kalastaja voi tehdä? Aivan aluksi haluan sanoa, että kalastuksenharrastajan ei tarvitse eikä pidä tuntea syyllisyyttä siitä, että hänen pyydyksiinsä nappaa tai jää joskus myös uhanalaisia kaloja kuten saimaanlohta, taimenta, nieriää ja harjusta. Kalastus on laillinen harrastus Suomessa, muutamille myös ammatti. Kyse on pitkälti siitä, millä tavoin ja kuinka paljon kalastamme kyseisiä lajeja. Jokainen oikea vapakalastaja noudattaa tinkimättä kalastuslakia ja kaikkia paikallisia määräyksiä. Lisäksi vastuullisesti toimiva vapaa-ajan kalastaja ei kalasta koskaan yli oman tarpeen, huomioi muuta kalastajat ja vesilläliikkujat sekä noudattaa muutenkin ns. hyvää kalamiestapaa. Vapautettavia kaloja mahdollisimman vähän vaurioittavat välineet ja menetelmät ovat vastuulliselle vapakalastajalle itsestäänselvyyksiä. Vapakalastaja, jonka intohimona on koukuttaa mahdollisimman paljon mahdollisimman suuria järvilohia, voisi kuitenkin tärppien välissä syventyä joskus miettimään harrastuksensa vaikutuksia. Vaatiiko itsetuntoni pönkittäminen sitä, että pönötän joka viikko uudessa kuvassa suuren lohen kanssa? Olisiko parempi tyytyä silloin tällöin ensimmäiseen mittakalaan ja lähteä kotiin kuin koukuttaa vielä monta muuta kalaa vapautettavaksi maitohapot lihaksissaan? Minkä verran kalastusta tarvitsen tunteakseni oloni virkistyneeksi reissun jälkeen? Yksi vähäpätöiseltä vaikuttava yksityiskohta, mutta joskus merkitykseltään arvaamattoman suuri, on tiedon levittäminen niin hyvässä kuin pahassakin. Yksi vaatimaton kilautus järveltä vaikka vain yhdelle kaverille heti komean kokoisen järvilohen kellahdettua haaviin voi poikia samalle selälle melkoisen vetoveneiden Ajatuksia Saimaan lohikalojen suojelusta Sivu 6 / 8 Saimaan lohikalayhdistys ry Ari Manninen 2013 armadan jo seuraavaksi viikonlopuksi. Viidakkorumpu ohjaa kalastajat liiankin tehokkaasti alueille, joilla liikkuu syönnöskalaa, ja saalistamisen kiihko voi johtaa ylilyönteihin. "Kel' onni on, se onnen kätkeköön". Mutta jos ei malta olla saalistaan julkistamatta, niin kannattaa ehkä jättää ainakin tarkimmat koordinaatit paljastamatta. Henkeen ja vereen lohta ja taimenta kalastavakin voi löytää uusia ulottuvuuksia ja mielenkiintoa myös muiden lajien kalastuksesta. Ahvenen jigaaminen tai täkyonginta ovat mitä mukavinta puuhaa ja saalisvarmuuskin on yleensä toista luokkaa kuin vetopuuhissa selkävesillä. Ja kalastuksen voi aina lopettaa, kun saalista on sopivasti. Mainituilla menetelmillä voi tavoitella monia muitakin runsaina esiintyviä kalalajeja, kuten haukea ja kuhaa. Kuhan kalastuksessa kannattaa kuitenkin pidättäytyä häiritsemästä alkukesällä mätiä vartioivia uroskuhia. Saimaa tarjoaa uistelijalle muitakin hienoja elämyksiä kuin lohikalatärppejä. Hauet ovat parhaimmillaan yli 10-kiloisia. Lähes kaikkialla runsaslukuisina esiintyvien suurten särkikalojemme, lahnan ja säyneen, onkiminen on maassamme yllättävän harvinaista. Jos tuhannet järvemme olisivat muualla Euroopassa, olisi kyseisten lajien onkiminen niillä taatusti paljon yleisempää. On paradoksaalista, että vaikka onginta on Suomen yleisin kalastusmuoto harrastajien lukumäärällä laskettuna, emme osaa onkia kookkaita kalojamme. Hauki, kuha ja ahven tarjoavat loistavat harrastusmahdollisuudet myös vetouistelijoille. Lohenkalastajan status ei kärsi tippaakaan siitä, että hän uistelee vaikkapa helteisen kesäloman ajat vaalealihaisia kaloja. Halveksivat puheet "limatuubeista" eivät kirkasta ainoankaan kalastajan sädekehää. Eikä hauenkalastus ole niin lapsellisen helppoa kuin usein väitetään. Varsinkaan suuri hauki ei iske mihin tahansa "villakintaaseen", vaan sen saaminen vaatii hyvää paikallistuntemusta ja oikeita menetelmiä. Yli 10kiloinen siiman päässä jytkähtelevä hauki tarjoaa vähintään saman elämyksen kuin yleensä paljon pienempi lohikala, toki kalastajan asennoitumisesta riippuen. Entä pyydyskalastaja, mitä hän voi tehdä järvilohen hyväksi? Jos unohdamme kimiä-ääniset vaatimukset verkkokalastuksen täydellisestä lopettamisesta, niin jäljelle jää kalastuksen kohtuullistaminen ja sen kohdentaminen muihin lajeihin. Kalastuspaikan ja syvyyden valinnalla voi vaikuttaa merkittävästi myös verkkokalastussaaliisiin. Siirtämällä verkot selkävesiltä vähän syrjemmälle saattavat kokonaissaaliit jopa parantua, vaikka verkosta ei tarvitsekaan yhtä usein irrotella karvas pala kurkussa eväleikkaamattomia lohikaloja. Käyttämänsä verkot ja muut pyydykset vastuullinen kalastaja valitsee niin, että ne ovat, paitsi määräysten mukaisia, myös sellaisia, että alamittaiset arvokalat eivät niin takerru. Vastuullinen pyydyskalastaja huomioi myös alueella mahdollisesti liikkuvat saimaannorpat ja huolehtii siitä, että ne eivät kuole ainakaan hänen pyydyksiinsä. Jokaiselle ammattikalastajalle pitäisi olla selvää, että hänen kunnia-asiansa on olla pyytämättä uhanalaisia lajeja. Sen pitäisi kuulua jo lupaehtoihin. Vastuullisesti kalastava ammattilainen vapauttaakin välittömästi Ajatuksia Saimaan lohikalojen suojelusta Sivu 7 / 8 Saimaan lohikalayhdistys ry Ari Manninen 2013 kaikki sulku- ja saartopyydyksiinsä joutuneet lohet, taimenet, nieriät ja harjukset. Hän myös käyttää pyydyksiään (esim. troolia) siten, että siihen joutuva vapautettava sivusaalis ei vaurioidu. Ammattilainen välttää myös kalastamista paikoilla, joissa sillä hetkellä on runsaasti kutuvaelluksellaan olevia lohia. Ammattikalastaja käyttää pyyntitapaa, joka tarjoaa parhaan mahdollisen koron hänen sijoituksilleen. Muikunpyynnin tuottavimpana pyydyksenä pidetään yleisesti troolia, joka on hyvin kallis pyydys ja jonka käyttäminen vaatii runsaasti aina vain kallistuvaa polttoainetta. Voi olla, että ilman muikun mädin jalostusta ja mätimuikkujen syksyistä pyyntisesonkia ei troolikalastus olisikaan enää kovin kannattavaa. Jos troolin käyttäminen tulee kannattamattomaksi tai sitä rajoitetaan nykyistä enemmän, on ammattikalastajalla muitakin mahdollisuuksia päästä käsiksi merkittäviin muikkusaaliisiin. Ainakin "mätikauden" ulkopuolella saataisiin varmasti riittävästi muikkuja kauppaan myös nuottaamalla, jonka tehokkaampi versio on troolausta muistuttava konenuottaus. Nuotan arvioidaan olevan myös vapautettavalle sivusaaliille ystävällisempi pyydys kuin trooli. Myös kurenuotan käyttöä sisävesillämme kannattaisi kokeilla. Tutkimukset troolipyynnin haitallisuudesta sivusaaliina saataville järvilohille ovat vähäisiä ja ristiriitaisia. Varmuutta ei ole lohisaaliiden määristä sen enempää kuin vapautettujen lohien kohtalostakaan. Eräässä seurantatutkimuksessa kaikki trooliin jääneet kuusi järvilohenpoikasta kuolivat. Taimenet näyttävät kestävän troolausta paremmin kuin lohet. Kriittisiä seikkoja ovat veden lämpötilan ohella troolin vetoaika ja nopeus sekä troolin nostotapa ja kalojen käsittely sen jälkeen. Vapautettavat kalat selviävät paremmin, jos ne lasketaan vapaaksi jo ennen kuin troolipussi kiskotaan nosturilla aluksen kannelle ja kalat pudotetaan jääveteen. Imagostaan huolehtiva ammattikalastaja ei koskaan toimita uhanalaisia lajeja myyntiin, ei ainakaan rasvaeväleikkaamattomia yksilöitä. Hän ei ota suojeltavia kaloja myöskään itselleen eikä tuttavilleen. Mitä jokainen voi tehdä uhanalaisten kalojen suojelemiseksi? Uhanalaisten kalalajien suojelu ei ole vain kalastajien, muiden kalastusalueiden toimijoiden ja viranomaisten asia. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja toimia arvokalojen puolesta. Tärkeimmät asiat suorastaan huutavat taakseen laajempaa kansalaismielipidettä, että muutos parempaan voisi olla mahdollinen. Me kaikki voimme vaatia toimijoilta, viranomaisilta ja päättäjiltä jämäkämpiä ja oikeansuuntaisia toimenpiteitä. Poliitikkoja on rohkaistava tekemään kauas tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä sen sijaan, että tavoiteltaisiin vain lyhytaikaisia voittoja ja irtopinnoja sieltä täältä. Kalastuksen säätelyn lisäksi kaikki vesistöjen tilaan vaikuttavat seikat, kuten jätevesien puhdistus, maa- ja metsätalous, liikenne ja rakentaminen, on otettava huomioon. Pelkkien sanojen sijasta voi ryhtyä myös itse tekoihin. Yksi toimintamuoto on avustaa rahallisesti tai omalla työpanoksella tahoja, jotka toimivat vaelluskalojen parhaaksi. Järjestöt ottavat mielellään myös uusia jäseniä. Jos et ehdi, et voi tai et halua itse toimia, niin pelkkä jäsenmaksukin tai muu lahjoittamasi summa menee hyvään tarkoitukseen. Eräs merkittävä toimija tällä saralla on Saimaan lohikalayhdistys ry, jonka sivuilla olet parasta aikaa. Tervetuloa joukkoon! Kun katselet kaupan kalatiskillä tarjolla olevia tuotteita, olet avainasemassa myös uhanalaisten kalojen suojelussa. Saimaan lohikalojen tulevaisuudesta huolehtiva asiakas ei osta alueen luonnonvesistä pyydystettyä järvilohta, taimenta, nieriää tai harjusta, ei ainakaan rasvaeväleikkaamatonta. Vastuullinen kauppias ei ota puolestaan niitä koskaan myytäväksi. Ajatuksia Saimaan lohikalojen suojelusta Sivu 8 / 8 Saimaan lohikalayhdistys ry Ari Manninen 2013 Koska maailmassa on paljon muitakin suojelua kaipaavia kalalajeja, kannattaa jokaisen kalanostajan tutustua maailman luonnonsäätiön (WWF) kalaoppaaseen, mistä löytyy sekä kännykkäsovellus että pdf-versio sivulta http://wwf.fi/kalaopas/. Kaupoissa on onneksi tarjolla ei-uhanalaistakin hyvää ja terveellistä kotimaista kalaa, ja kalastajat toimittavat sitä myyntiin kysynnän mukaan lisää. Ari Manninen