TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN LEHTI 1•2012 Seurakunta ja minä Sivu 6 Hiippakunnan uusi lakimiesasessori ja viestintäsihteeri esittäytyvät Sivu 14 Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuusto- vaalit 2012 Sivu 18 TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN LEHTI 1•2012 ISSN 1799-8638 Sisällys Julkaisija Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli Toimituksen osoite Kumppani-lehti Eteläpuisto 2 C, 33200 Tampere Puh. (03) 238 1100 Faksi (03) 238 1150 PIISPAN PALSTA 8 PÄÄKIRJOITUS Avoimuus on demokratian ydin – kirkossakin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4 AJANKOHTAISTA . . . . . . . . . . . . . . . 5 Päätoimittaja Tuulia Matilainen s-posti: [email protected] Puh. 0400-904 014 Kannen kuva Hannu Jukola Tampereen piispa Matti Repo vihki loppiaisena Tampereen tuomiokirkossa uusia pappeja. Messun jälkeen hiippakunnan tuoreet papit kokoontuivat omaisineen juhlakahvitilaisuuteen piispantaloon. Kuvassa Matti ja Päivi Repoa tervehtii Tuomas Luoma. Seurakunta kartalla. . . . . . . . . . . . . . . 3 OSALLISUUS JA KOHTAAMINEN Näinä aikoina – seurakunta ja minä . . . 6 Papin metsästystä ja keski-iän herkkyyskausia. . . . . . . . . . . . . . . . . . 8 Kalvolan seurakuntamestari Antti Heino: Enemmän valoa kuin pimeää . . . . . . . 12 14 HIIPPAKUNNAN UUDET TYÖNTEKIJÄT Jorma Juutilainen haluaa jatkaa Ulkoasu Mainostoimisto Precis Oy matalan kynnyksen perinnettä . . . . . . 14 Taitto Oriveden Kirjapaino uudelle tiedottajalle . . . . . . . . . . . . . . 16 Paino Oriveden Kirjapaino KUNTAVALTUUSTOVAALIT 2012 Painosmäärä 6000 kpl Ikkuna kirkon kokonaisuuteen . . . . . . 24 Hiippakunnan työntekijöiden yhteystiedot sekä ajankohtaiset tapahtumat ja asiat löydät hiippakunnan nettisivuilta: Kuusi kysymystä kapitulin KIRKOLLISKOKOUS- JA HIIPPAEhdolla kirkon avainpaikoille . . . . . . . . 18 18 YSTÄVÄKASSEILLA YHTEISVASTUUTA. . . . . . . . . . . . . 26 TUOMIOKAPITULIN HENKILÖKUNTA JA YHTEYSTIEDOT . . . . . . 27 P.S. www.tampereenhiippakunta.fi Jumalan huone, seurakunnan koti Jukka Järvenpää. . . . . . . . . . . . . . . . 28 26 2 Kumppani 1•2012 Seurakunta kartalla Uudistuva kuntakartta herättää kysymyksiä seurakunnissa. Pakotetaanko ensin kunnat yhteen ja sen jälkeen seurakunnat? Syntyykö liian suuria kokonaisuuksia? Moni on huolissaan, että seurakunta muuttuu kasvottomaksi. Miten paljon kirkossa onkaan puhuttu jalkautumisesta ihmisten pariin, suurten yksiköiden luominen tuntuu johtavan päinvastaiseen. Voiko seurakuntalainen oppia tuntemaan pappiaan, diakoniaan tai kanttoriaan, jos nämä vuorolistan mukaan kiertävät suurella alueella kirkonkylästä toiseen? Kirkkoon on jo vuosikymmenten ajan visioitu suurempia hallinnollisia yksiköitä ja pienempiä toiminnallisia yksiköitä. Mikäli tulevaisuudessa kehitetään rovastikunnan tai peräti hiippakunnan kokoisia taloudellis-hallinnollisia yksiköitä, tulee erityistä huomiota kiinnittää ihmisten kohtaamiseen heidän luonnollisissa yhteyksissään. Seurakunta on olemukseltaan hengellinen yhteisö eikä hallintoyksikkö. Kuntakartan muuttuessa on seurakuntien etsittävä omasta olemuksestaan nouseva järjestysmuoto eikä seurattava vain talouden ja hallinnon pakottamaa tietä. Seurakuntaa tulee tarkastella jumalanpalveluksesta, kirkollisista toimituksista, diakoniasta ja kasvatuksesta sekä ylipäätään hengellisestä toiminnasta käsin. Jos seurakunta on tässä asiassa kartalla, se on parhaimmillaan seura kuntakartalla – se tarjoaa ihmisyhteisön, keskinäisen seuran, jossa kohdataan toisia kasvoista kasvoihin ja nähdään niissä Kristus. Matti Repo Tampereen hiippakunnan piispa Kumppani 1•2012 3 Pääkirjoitus Avoimuus on demokratian ydin – kirkossakin Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit ovat aivan ovella. Kokosimme Kumppaniin valitsijayhdistysten esittelyt itsestään ja tärkeimmistä tavoitteistaan. Lehdestä löytyvät myös ehdokaslistat numeroineen. Viime seurakuntavaalien alla joissakin seurakunnissa järjestettiin jo vaalipaneeleita. Vaalikampanjaa käytiin aiempaa aktiivisemmin myös verkossa, erityisesti sosiaalisen median rooli vaalityössä vahvistui. Ehkä myös vaalien näkyvyydestä ja avoimesta keskustelusta johtuen kirkon vaalit kiinnostivat laajasti kirkon ulkopuolellakin. Seurakuntavaalien aikaan tuotiin voimakkaasti esille sitä, että äänestäessään luottamushenkilöitä seurakuntalaiset antavat välillisesti äänensä myös kirkolliskokousvaalissa. Nykyisten seurakuntien luottamushenkilöitten soisikin nyt muistavan vastuunsa äänestäjilleen ja kaikille seurakuntalaisille. Välillisissä vaaleissa velvollisuus käyttää saatua äänioikeutta korostuu. Pappien voi odottaa äänestävän jo viran velvoittamina – syytä äänestämättä jättämiseen on ilman perusteltua estettä vaikea keksiä. Luottamushenkilöitä taas velvoittaa seurakuntavaaleissa saatu vastuu. Vaaliuurnille käydään vähintään koko sen äänestäjäjoukon puolesta, jolta oma mandaatti luottamustehtävään on saatu. Toivonkin tulevien vaalien äänestysprosenttien kohoavan hiippakunnassamme ennätyksellisen korkeiksi. Äänestysaktiivisuutta tulee kohottaa myös sisällöllisesti. Aktiivinen vaikuttaminen vaaleissa vaatii tietoista valintaa – ei ole ollenkaan sama ketä äänestää. Hiippakunnassamme on onneksi tarjolla edustava kirjo ehdokkaita. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirkolliskokousvaalit käydään d’Hondtin suhteellisen vaalitavan mallilla, ehdokaslistojen pohjalta. Va- 4 Kumppani 1•2012 lituiksi tulevat listalla suhteessa eniten ääniä saaneet. Meidänkin hiippakunnassamme on tarjolla useita valitsijayhdistyksiä – kaikki liikkeellä erilaisilla painotuksilla. Nyt tarjolla on mahdollisuus vertailla ehdokkaita ja listoja vaalipaneeleissa – ja olla samalla mukana tekemässä kirkkohistoriaa. Hiippakunnassamme järjestetään kaikkien aikojen ensimmäiset kirkolliskokousvaalien paneelikeskustelutilaisuudet. Allekirjoittaneen johtamissa paneeleissa keskustelijoina ovat valitsijayhdistysten lähettämät edustajat. Paikan päälle ovat lämpimästi tervetulleita kaikki kirkon tulevaisuudesta kiinnostuneet. Ajankohdat ja paikat löytyvät seuraavalta sivulta 5. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli on seurakuntien kumppani. Kumppanuutta kanssanne oli ilo tulla elämään todeksi, kun aloitin marraskuussa tuomiokapitulin viestintäsihteerinä. Kuulen mielelläni ajatuksianne viestintään liittyvissä asioissa. Otan myös mielelläni vastaan juttuideoita Kumppani-lehteä varten. Mistä haluaisitte lukea? Entä millaista palautetta haluaisitte meille kapituliin välittää? Päätoimittaja Viestintä- ja toimistosihteeri Tuulia Matilainen Ajankohtaista Hiippakuntaan kaksi seurakuntatyön kunniamerkkiä Tampereen piispa Matti Repo luovutti 30. marraskuuta tuomiokapitulin istunnon yhteydessä vuoden 2011 seurakuntatyön kunniamerkit dosentti Juha Kauppiselle ja hallintojohtaja Matti Ilveskoskelle. Kirkkohallitus myöntää seurakuntatyön kunniamerkin kirkon työssä erityisen ansioituneelle henkilölle. auppinen as.) ja Juha K rakunta(v i k s o k s e v Matti Il an seu istä ansioista rsaivat erityis rkit tuomiokapitulilla ma e i m tt ia u n v n o u lu k it työn iamerk n n u K . a s s u raskuun lop po. Re piispa Matti Kirkolliskokousvaalit 2012 – hiippakunnan vaalipaneelikiertue starttaa Hämeenlinnasta Vaalipaneelikiertueen aikataulu: Hämeenlinna 23.1.2012 klo 18-20 Poltinahon seurakuntatalo Tampere 31.1.2012 klo 17-19.30 Näsin sali, Seurakuntien talo Lahti 1.2.2012 klo 18-20 Ristin kirkko Jämsä 2.2.2012 klo 18-20 Jämsän seurakuntakeskus Tampereen hiippakunnan avoin seminaari uskontojen välisestä sovinnosta, suvaitsevaisuudesta ja vuoropuhelusta USKONRAUHASTA Tampereen Vanha kirjastotalo, Keskustori 4, musiikkisali torstaina 26.1.2012 klo 14–18 Seminaari on maksuton – tervetuloa! Pätkäpappien rytmiryhmä Tampereen piispa on Facebookissa Tampereen hiippakunta on aktiivisesti mukana sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaisista asioista löytyy tietoa Tampereen hiippakunta-sivulta Facebookissa. Myös piispa kertoo kuulumisiaan ja ajankohtaista piispan työkentältä omalla sivullaan, joka löytyy nimellä Tampereen piispa Matti Repo. Lämmin kiitos yhteisistä vuosista ja muistamisista eläkkeelle jäädessäni työtovereille, seurakunnille ja kaikille yhteistyökumppaneille. Liisi Haavisto Oletko määräaikaisessa työsuhteessa pappina? Pätkäpappien rytmiryhmä voi olla tässä tapauksessa juuri sinua varten. Ota yhteyttä: [email protected] Lisätietoja kaikista tapahtumista www.tampereenhiippakunta.fi VIELÄ EHTII: MISSIOSTA MESSUUN – MESSUSTA MISSIOON 4.2.2012 Valkeakosken seurakuntatalo Lähetysseminaari kanttoreille, lähetysteologeille, lähetyssihteereille, lähetyksen vapaaehtoisille ja muille kiinnostuneille. Seminaarissa käsitellään kontekstuaalisuuden periaatteita, kuullaan lähetysjärjestöjen puheenvuoroja, pohditaan, millainen messu puhuttelee ja kokoonnutaan lopuksi yhteiseen messuun ja kirkkokahveille. Mukana seminaarissa ovat muusikko Sakari Löytty, hiippakuntakanttori AijaLeena Ranta, pastori Juha Valkama, pastori Karoliina Löytty ja hiippakunnan lähetyssihteeri Riitta Sandberg. Seminaarin osallistumismaksu on 25 € (sis. lounaan ja kahvit). Ilmoittaudu 27.1.2012 [email protected] tai 03222 6709. Kumppani 1•2012 5 Minua pyydettiin kirjoittamaan siitä, miten seurakunnan toiminta onnistuu tavoittamaan 30+ -vuotiaan kahden pienen lapsen äidin. Olen haastavassa kohderyhmässä – perheen, opiskelun, työnteon ja harrastusten keskelle pitäisi mahtua vielä seurakun- takin. En kuitenkaan ole täysin menetetty tapaus, kuten seuraavista muistoistani saatte lukea. Näinä aikoina – seurakunta ja minä 6 Kumppani 1•2012 TEKSTI ja KUVA: Nina Linnovaara Häistä ristiäisiin Elämä muuttuu perheen perustamisen myötä. Kirkon pysyvät traditiot ovat minulle viesti siitä, että elämä kantaa – niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Niinpä minut on vihitty kirkossa ja vieläpä mahdollisimman tylsin menoin. Pappi kysyi meiltä toiveita seremonian suhteen. Yllätyin itsekin, kun toiveeni olivat kaikista tavallisimpia. Perinteiset virret, marssit ja kaavat – ne joiden myötä lukuisat muutkin on vihitty ennen meitä. Vielä löytyy paikka, jossa ei ole pakko olla yksilöllinen ja persoonallinen! Häissäni tahdoin olla osa vanhaa mutta aina ajankohtaista traditiota, jota kirkko edustaa. Vihkipappimme on myös kastanut kaksi lastamme. Ja jälleen perinteisten kaavojen mukaan. Kirjojen kautta Näinä aikoina jopa papeilta vaaditaan kanttia pimpottaa vieraiden ihmisten ovikelloa Raamattu kourassa. Kirjojen ystävänä nostan hattua sille, että neljä vuotta täyttävät seurakuntalaiset saavat ensimmäisen Raamattunsa kotiinkuljetuksella. Kirjahyllyssämme on myös lahjoituksina saadut vihkiraamattu, Katekismus ja Kotien rukouskirja, josta valitsimme iltarukouksen. Painetun Sanan voimasta muistuttaa se, että joissakin maissa näitä kirjoja jaettaisiin salaa, rangaistuksen uhalla. Ehtoollisen pakko Minulla ei ole koskaan niin nälkä, että uskaltaisin jättää vauvan nukkumaan vaunuihin sillä välin, kun käyn ostamassa kaupasta leipää. Ehtoollisleivän vuoksi olen kuitenkin jättänyt vaunut kirkon edustalle, kytännyt ovella ehtoollisen alkamista, rynnännyt alttarille ja takaisin ja rukoillut samalla, että mitään pahaa ei tapahdu. Joskus olen viihdyttänyt kaksivuotiasta kirkkosa- lin lelunurkassa (älkää vain poistako sitä!) ja hermoillut mahdollista paheksuntaa lapsen kolistelujen tähden vain päästäkseni ehtoollispöytään. Siitäkään sunnuntaista ei ole kauan, kun minun oli pakko valita tenttiin lukeminen ehtoollisen sijaan. Seuraavana päivänä huomasin sattumalta, että opiskelupaikkani, Tampereen yliopiston kappelissa tarjotaan ehtoollinen viikottain. Sain kuin sainkin ehtoolliseni. Ja totesin, että näinä aikoina – kun monissa kouluissa ei saa edes veisata Suvivirttä – yliopistolla vietetty ehtoollinen tuntui varsinaiselta opiskelijaradikalismilta. Lasten suusta Tarina kertoo, että seurakuntamme lapsikuoroa vetävältä kanttorilta tivattiin, että täytyykö näitä hengellisia lauluja laulaa niin paljon. Kanttori oli todennut tyynesti, että tämä on seurakunnan kuoro ja täällä lauletaan hengellisiä lauluja. Piste. Seurakunnan työmuotoja ei voi arvottaa, mutta sattuneesta syystä lapset ovat lähellä sydäntäni. Kanttori, joka viikosta toiseen laulattaa piskuista laumaansa, toivottavasti ymmärtää työnsä arvon. Hänen työnsä on seurakunnan rehellisessä ytimessä. Lastenlauluissa ei kierrellä ja kaarrella yleispätevin ilmauksin, vaan sanoma ilmaistaan lujaa yhdessä hihkuen. Väärässä paikassa Mistä tietää olevansa väärää kohdeyleisöä? Kuunnelkaapa tätä: Naisella on kerrankin mahdollisuus lähteä kirkkoon. Elviksen juontama, glamour-henkinen Parkkis-messu on pakko kokea. Tällaisten tilaisuuksien puutteestahan kirkkoa on aina arvosteltu. Nainen istuu uteliaana penkkiin alkumaljansa kera. Messun loputtua nainen toteaa, että laulaisi Abbaa mielummin karaokessa kuin kirkossa. Myös can-can -tanssi saisi jäädä teattereihin. Nainen pääsee kirkkoon sen verran harvoin, että niinä kertoina hän tahtoisi kuulla vain evankeliumia ” Vähemmän puhutaan siitä, mitä me seurakuntalaiset voisimme tehdä toisin. ja palavia parannussaarnoja (kyllä, oikeasti!). Hän on siis väärässä paikassa, mutta antaa ison plussan seurakunnan nuorisotyölle uusien työmuotojen kehittämisestä. Nainen ei ehkä itse tule toiste, mutta toivottavasti hänen lapsensa rippikouluikäisinä tulevat. Mitä minä tekisin? Meillä on tallessa kuparipannu, jolla isoisoäiti tarjoili kahvia seurakunnan tilaisuuksissa. Isoisoisä puolestaan toimi aikoinaan suntiona. Vieläköhän kahvipannulle löytyisi käyttöä? En ole varma, mikä olisi juuri minulle sopiva palvelumuoto. Aina seurakuntalaisen tarpeet ja seurakunnan tarjonta eivät kohtaa, eikä se ole varsinaisesti minkään tai kenenkään vika. Meillä kaikilla on paikkamme ja aikamme. Itse toimin yhdistyksessä, joka on perustanut kaupunkiimme kristillisen päiväkodin. Mikään yhdistys ei voi korvata – eikä sen kuulu korvata – seurakuntaa, mutta se voi omalla panoksellaan rakentaa kristittyjen yhteyttä. Jos näinä aikoina kristityiltä löytyy hitusenkaan yhteishenkeä yli seurakuntarajojen, se on aina kiitoksen paikka. Seurakunnalla on siis ollut keinonsa soluttautua elämääni myös ruuhkavuosina. Jopa paljon parjattu tapakristillisyys on kääntynyt omalla kohdallani siunaukseksi. Nykyään puhutaan paljon siitä, mitä kirkko voisi tehdä toisin. Vähemmän puhutaan siitä, mitä me seurakuntalaiset voisimme tehdä toisin. Tämän asian miettiminen olkoon uuden vuoden lupaukseni vuodelle 2012. Nina Linnovaara on valkeakoskelainen kirjoittaja, opiskelija ja Juuriverso ry:n puheenjohtaja. Kumppani 1•2012 7 Papin metsästystä ja keski-iän herkkyyskausia TEKSTI: Pirjo Silveri ”Kirkko on olemassa siksi, että täällä kuollaan”, kiteytti professori Osmo Tiililä aikanaan. Ylivoimainen enemmistö suomalaisista tekee viimeisen matkansa kristillisin menoin. Hautaan siunaaminen on pitkä prosessi, joka alkaa jo ennen kuin ollaan arkun äärellä. Miten seurakunta kulkee surevan ihmisen rinnalla? Kuinka palveluketju toivon yhteisössä pelaa, alkaen läheisensä menettäneen ensimmäisestä yhteydenotosta kirkkoherranvirastoon ja kaikessa, mitä tapahtuu sen jälkeen? Neljä omaista kertoo kokemuksistaan. 8 Kumppani 1•2012 ”Sori, nyt ei ole pappia” Isä kuoli aivan yllättäen 2000-luvun alussa. Meillä on sukuhauta hänen synnyinpitäjässään, kesämökkikunnassamme. Sekä vanhempani että oma perheeni olimme vuosikymmeniä asuneet toisaalla. Otin pieneen seurakuntaan yhteyttä ja sovin sinne siunauksen parin viikon päähän. Kirkkoherranviraston virkailija pahoitteli, että kesälomien takia tilanne on hankala ja seurakunnan ainoaa pappia on mahdoton saada. Ensin käännyin tutun perhepapin puoleen, mutta hänellä oli jo päivälle niin monta toimitusta, ettei väliin mahtunut yhtä lisää. Seuraavaksi soitin kirkkoherranvirastoon. Kuulin, ettei yhdellekään papeista käy. Soitin vielä kirkkoherralle, joka vastasi että sori, meillä ei ole antaa ketään. En ollut uskoa korviani. Pahimmalta tuntui asenne: kukaan ei yrittänyt ymmärtää ja ratkaista juuri läheisensä menettäneen ongelmaa. Jo se olisi lohduttanut, jos joku olisi sanonut, että mietitäänpä mitä asialle on tehtävissä. Koko aikuisikänsä isä oli ollut seurakunnan jäsen, maksanut kirkollisveronsa, ja kun hän tarvitsi viimeistä palvelusta, sitä ei saanut. Halusimme pitää kiinni sovitusta ajankohdasta, koska hautajaisten siirtyminen olisi aiheuttanut monenlaisia hankaluuksia. Tilanne oli kauhea ja paniikki lähellä. Kaikki muut järjestelyt olivat kunnossa, pappi vain puuttui. Hermostuksissani soitin uudestaan maalaisseurakuntaan, minne siunaus oli sovittu, ja tinkasin, eivätkö tuntisi maakunnasta edes ketään keikkapappia. Yhtäkkiä joku meistä keksi ulkonäöltä tutun uskonnonopettajan, joka on myös pappi. Toiveikkaana soitin hänelle. Mies lupautui, jos seurakunta maksaa korvauksen. Siispä soittamaan taas kirkkoherralle ja kysymään, maksatteko toimituspalkkion. ”Kyllä”, saatoin ilmoittaa eteenpäin. Sen jälkeen kaikki menikin hyvin. Hautajaispäivän alla pappi kävi meillä kotona ja juttelimme pitkään. Hän piti tosi kauniin siunauspuheen ja oli mukana muistotilaisuudessa. Olimme tosi tyytyväisiä. Palveluasennetta ja asiakaslähtöisyyttä Kirkolle en voi antaa surevan rinnalla kulkemisesta korkeaa arvosanaa, ehkä kutosen. En oikeastaan saanut kotiseurakunnalta mitään – tai no, maksoihan se papin toimituspalkkion. Jälkeenpäin olen ajatellut, mitä jos saman olisi kokenut sellainen, joka ei yksinkertaisesti tiedä, mitä tehdä. Minulle jäi tunne, ettei seurakunta pitänyt kuolleen jäsenensä siunaamista millään lailla sille kuuluvana ongelmana, koska vainaja haudattiin muualle. Parin viikon päästä isän hautajaisista aloitin teologian opiskelun ja nyt olen muutaman vuoden työskennellyt pappina. Jos joku kääntyy puoleeni vastaavassa tilanteessa, mihin itse jouduin, aika iso este täytyy olla, etten lupaa toimitusta hoitaa. Läheisensä menettäneellä on oikeus kokea, että seurakunnassa hänet otetaan vakavasti, tuetaan ja autetaan. Kaipaan kirkkoon sellaista asiakaslähtöisyyttä ja palveluhenkisyyttä, mikä yritysmaailman puolella nykypäivänä osataan. Molemmilla tavoitteena on kuitenkin ”asiakassuhteen” jatkuminen. Tietysti paljon on kiinni yksittäisen henkilön asenteesta ja taidoista, yksi on luonteeltaan empaattisempi kuin toinen, yhdeltä ihmisten kohtaaminen sujuu paremmin ja jouhevammin kuin toiselta. Isäni kuolema sai minut miettimään, että ellei seurakunta tiedä, mistä saa papin siunaustilaisuuteen, miten ihmeessä tavallinen seurakuntalainen sen tietäisi ja osaisi hankkia? Riitta, 50 Hoitava uurnanlasku Hautaustoimisto hoiti puolestamme kaikki käytännön asiat, myös yhteydet seurakuntaan, kun iäkäs isäni kuoli. Valitsimme siunauspäivän, saimme listan vaihtoehtoisista kellonajoista ja vuorossa olevista papeista. Silmätysten emme tavanneet ennen kuin kappelissa, mutta puhuimme etukäteen puhelimessa. Siunauspuhe oli kaunis ja isäni oloinen. Muistotilaisuuden järjestimme vasta myöhemmin uurnanlaskun yhteydessä. Isä haudattiin naapurikuntaan. Arastellen soitin kirkkoherranviras- toon, koska halusin papin mukaan. Tiesin, ettei se ole läheskään aina tapana. Olisi tuntunut kolkolta, jos olisimme vain keskenämme vieneet uurnan. Esitin asiani ja virkailija yhdisti puhelun kirkkoherralle. Yllätyin kun tämä sanoi voivansa itse tulla. Hän myös ehdotti, että ennen sitä tapaisi meitä mielellään. Pappi tuli kotiimme, eikä hänellä ollut yhtään kiire. Juttelimme kaikessa rauhassa ja paljon muustakin kuin isän asiasta. Suuressa ikävässäni koin tuon käynnin todella tarpeelliseksi. Haudalla kirkkoherra piti lyhyen puheen, ja hän ehti mukaan kahvitilaisuuteenkin. Väkeä oli aika lailla, isällä oli paljon ystäviä. Pappi puhui sielläkin niin mukavasti isästä ja kannusti muita saattajia käyttämään puheenvuoron. Moni vieras innostui muistelemaan isää. Tuon seurakunnan inhimillisestä ja huomaavaisesta tavasta hoitaa sekä meitä omaisia että isä hautaan jäi lämmin, ihana muisto. Seija, 71 ”Äidin kuolema oli elämäni suuria juttuja” Ensimmäinen edellytys on, että pappi ottaa huolellisesti selville vainajan ammatin ja nimen, myös puhuttelunimen. Kumppani 1•2012 9 ” On kiusallista, jos surevalle syntyy mielikuva kiireisestä kirkon edustajasta, jota asiakas häiritsee. Isäni haudattiin väärällä ammatilla. Suuresta saattojoukosta vain harva tiesi, että eläkkeelle jäätyään hän ehti tehdä hetken keikkaa teollisuusvartijana vaikka hän oli tehnyt elämäntyönsä muulla alalla. Viime kesänä olin ristiäisissä, missä kastetodistukseen lipsahti väärä nimi. Onneksi nuori isä ennätti korjauttaa asian, kun pappi oli vielä paikalla. Usein ihmettelen, miksei kirkko enempää hyödynnä ristiäisissä tarjoutuvaa loistavaa pr-tilaisuutta. Kastejuhlassa koko lähisuku on yleensä ihastuksesta ja onnesta ymmyrkäisenä. Pieni vauva saa paatuneenkin sydämen heltymään, hänelle kaikki yhdessä toivovat parasta elämässä. Tuntuu karmealta kun pappi keskittyy lause toisensa jälkeen puhumaan perisynnistä. Hautajaisissakin ollaan herkällä mielellä, mutta toisella tavalla. Siunaustilaisuuden jälkeen omaiset eivät välttämättä tarkkaan muista, mitä pappi puhui.Kun äitini muutama vuosi sitten kuoli, hänet siunasi pappi, jota 10 Kumppani 1•2012 en henkilökohtaisesti tuntenut. Olin kuullut naisen reipasta ja fiksua puhetta jossain tilaisuudessa ja painoin nimen mieleen. Kyseinen henkilö ei ollut toimitusvuorossa, vaan halusin juuri hänet, sillä oman äitini kuolema ja hautajaiset olivat minun elämäni suuria juttuja. Juttelin papin kanssa etukäteen ja annoin ajatuksiani myös kirjoitettuna. Kiitettävästi hän käyttikin saamaansa materiaalia ja puheessa faktat olivat kohdallaan. Siunaustilaisuus oli niin kaunis, että myöhemmin anoppini pyysi saman papin luokseen käymään, ja oli hyvin tyytyväinen tämän kanssa kahdestaan käymäänsä keskusteluun. Kirkko saisi nykyistä aktiivisemmin lähestyä jäseniään, jotka läheisen kuoleman myötä joutuvat perimmäisten kysymysten äärelle. Pappi voisi esimerkiksi kysyä, voiko hän tai joku muu seurakunnasta tulla jonkin ajan kuluttua käymään. Tai sitten voisi kutsua omaisensa menettäneen tiettyyn tilaisuuteen, jonka päivämäärä on an- nettu. Varsinainen sururyhmä ei kaikkia houkuta. Kaavamaista ryhmää on seurakunnissa helppo perustella ja lähettää pyhäinpäivän alla kutsu yhtä aikaa isolle joukolle, mutta silloin myönnetään kyvyttömyys ja osaamattomuus kohdata ja puhutella ihmistä näissä herkissä tilanteissa. ”Asiakkaan” kynnys lähteä mukaan voi molemmissa tapauksissa olla korkea, mutta työntekijä voi madaltaa sitä. On kiusallista, jos surevalle syntyy mielikuva kiireisestä kirkon edustajasta, jota asiakas häiritsee. Tällainen tunne minulle tuli ristiäisissä, kun olisin halunnut hetken jutella papin kanssa. Tämä kertoi, miten paljon hänellä vielä on sille päivälle tehtäviä ja miten suuri hänen päivystysalueensa on. Kaipaan kirkolta myyvää otetta sen omimmassa asiassa – hyvän sanoman hyvää tekevä voima pitää tuoda paremmin ihmisten tietoon. Vuorovaikutustaitoiset papit eturiviin hoitamaan kasteet, hautaamiset ja vihkimiset, ja ” Miksei kukaan kotiseura- kunnasta soita ja kysy, mitä kuuluu? heille aikataulu, joka antaa aikaa seurustella tilaisuuksissa ihmisten kanssa. Marja, 64 Herkkiä hetkiä Kun oma äiti, fyysisesti kovin hauras, mutta mieleltään kirkas, nukkui pois yhtenä ensilumen yönä, ainoan tyttären ensimmäinen tunne oli jonkinlainen helpotus, josta kumpusi kiitollinen rukous. Kymmenen vuoden päivittäinen huoli rakkaan ihmisen voinnista, pelko kaatumisista, sairaalakäynnit, lääkärinvastaanotot, päivystykseen viennit, huono omatunto omissa työkiireissä ja oman perheen asioiden hoidossa, kummilasten unohtuminen, matkoille lähdön äitipäivystysjärjestelyt, lopulta roolien muuttuminen tyttärestä äitinsä äidiksi oli iso keski-iän rupeama, jollaista ei osannut aavistaa kokevansa. Kuoleman jälkeisinä päivinä käytännön järjestelyt työnsivät kaipausta ja surua taka-alalle. Päällimmäiseksi nousi äidin elämän kunnioitus. Mielessä pyöri, miten hautajaiset ilmentäisivät tätä 80-vuotista arvokasta elämänaikaa ja työelämän panosta? Kun järjestin siunaustilaisuutta, yllätyin tajutessani, ettei minulle ainutlaatuinen äiti olekaan ainutlaatuinen eikä meidän siunaus- ja muistotilaisuutemme poikkea mitenkään väsyneestä rutiinista. Pappia ei ollut tarjolla, ei myöskään neuvoa, mistä voisin löytää jonkun. Yhden papin aikatauluun kyseinen perjantai ehkä sopisi, sain puhelinnumeron ja siihen soitinkin. Lyhyt keskustelu oli vailla lämpöä tai kiinnostusta vainajaa kohtaan; nuorisopapilla oli omat kiireensä rippikoulujen ja muiden parissa. Kiitin kohteliaasti. Yritin tuttavieni kautta löytää jonkun toisen, kävin läpi kaikki vaihtoehdot. Lopulta eräs tuntemani, jo eläkkeellä oleva pappi suostui. Siunaustoimituksesta ja muistotilaisuudesta tuli kaunis ja vainajan näköinen. Suru alkoi kömpiä etualalle, samoin kysymykset, olinko äidille tarpeeksi läsnä, teinkö riittävästi. Huono omatunto jyskytti samaan tahtiin kaipauksen kanssa. Vieraalta kirkkoherralta äidin viimeisestä seurakunnasta tuli kutsu omaisensa menettäneiden sururyhmään. Haluaisin puhella kaksin jonkun kanssa, en missään ryhmässä. Aviomies on työkiireissä, aikuistuvat opiskelevat lapset elävät tulevaisuuttaan, hyviäkään ystäviä ei viitsisi aina rasittaa omilla murheillaan. Miksei kukaan kotiseurakunnasta soita ja kysy, mitä kuuluu? Me keski-ikäiset elämme omien vanhempiemme kuoleman jälkeen herkkyyskautta, johon kirkon kannattaisi tarttua. Meitä kun lähestyisi, siinä moni pato murtuisi. Miksei meitä kohti kukaan ojenna kättä? Raija, 56 Kumppani 1•2012 11 Kalvolan seurakuntamestari Antti Heino näkee työssään Enemmän valoa kuin pimeää Tulevaisuudessa monikulttuuriset hautajaiset ja muut toimitukset tulevat lisääntymään. – Seurakuntien henkilöstö tarvitsee enemmän koulutusta ja ohjausta asiassa, Antti Heino sanoo. TEKSTI ja KUVAT: Tuulia Matilainen Kalvolan seurakuntamestari Antti Heinon puheen katkaisee tämän tästä iloinen nauru. Huumorin voimaan hän luottaa usein myös työssään, vaikkapa valmistellessaan vihkiparia toimitukseen. – Huumori rauhoittaa paria ja laukaisee jännitystä, mutta sen avulla on myös helpompi saada ohjeet ja neuvot perille, Antti Heino kertoo huomanneensa. Aina ei ole naurun aika, ja siksi seurakuntamestarin työssä tarvitaan herkkyyttä, sanavalinnoista alkaen. Puheille tulevien ihmisten asiaa ei 12 Kumppani 1•2012 voi etukäteen tietää. He voivat olla liikkeellä aivan tavallisissa arkisissa asioissa kuten kukkaistutusten tai hoitosopimusasioiden takia. Mutta yhtä hyvin puheille tuleva on voinut juuri saada suruviestin. – Valtaosa puheilleni tulevista seurakuntalaisista tulee yllättäen. Kyllä se ensimmäisistä katseista on aistittava, millä asialla ollaan, Heino kuvaa. Ihmisten kohtaamiseen erilaisissa tilanteissa ei ole olemassa mitään valmista kaavaa tai ohjeita. On tehtävä tilannearvio ja edettävä harkinnan mukaan. – Kyllä se lähtee ylhäältä, johdatuksesta. Ja on palveltava ihmisiä, kuten toivoisi itse tulevansa palvelluksi, Antti Heino sanoo. Kymmenen plus yksi linkkiä Hämeenlinnalaisesta Antti Heinosta tuli Kalvolan seurakuntamestari vuonna 2007. Sitä ennen hän työskenteli Vuorentaan kappelissa ja Hämeenlinnan kirkossa suntiona. Kirkon palvelukseen Heino siirtyi teollisuuden palveluksesta. Seurakuntamestarin arkinen työ on vaihtelevaa, kahta ihan samanlais- Hymy, nauru ja huumori ovat Kalvolan seurakunnan seurakuntamestari Antti Heinolle tärkeitä avuja ihmisiä kohdatessa. ta päivää ei Heinollekaan ole vastaan tullut. Seurakuntamestari tekee paljon työtä taustalla: auraa ja hiekoittaa polkuja ja teitä, pitää kirkon ja muut kiinteistöt kunnossa, koristelee tiloja tai hoitaa niiden siivousta ja hoitaa hautausmaata tai opastaa ja ohjaa kesätyöntekijöitä. Seurakuntamestari on myös kirkollisten toimitusten seremoniamestari. Hänellä on toimituksen kulun langat käsissään, ja hän selostaa tarvittaessa esimerkiksi saattoväelle tilaisuuden ohjelman. Tarvittaessa suntio ottaa tilanteen haltuun ja vetää rajoja. Hän voi myös joutua vaikeissa tilanteissa ottamaan sovun rakentajan roolin. Erilaisissa tilanteissa, erilaisten ihmisten kanssa on kyettävä muuntautumaan tilanteen mukaan. – Kymmenen linkkiä pitää olla käy- tössä. Ja yksi varalinkki, Heino kuvaa. Monikulttuurisuus on tullut jäädäkseen Seurakuntamestari kohtaa nykyään työssään enenevässä määrin myös muista kulttuureista tulevia ja eri uskontokuntiin kuuluvia. Hautajaisissa on saattoväen uskonnollisesta taustasta tai mahdollisista ristiriidoista huolimatta varmistettava vainajan kunnioittaminen ja tuettava omaisten surutyötä. Kulttuurista ja uskonnosta riippumatta kaikkia on kohdeltava hyvin. Omaisille on myös tarjottava mahdollisuus arvokkaaseen ja heidän uskontonsa ja tapojensa mukaiseen tilaisuuteen. Seurakuntamestari kohtaa työssään monia tunteita suuresta ilosta suureen suruun. Työtehtävissä on muistettava, ettei mene tunteisiin liikaa mukaan, niitä ei voi ottaa sielulleen. – Äärirajojen välissä on hyvä kulkea, Antti Heino muistuttaa. – Kuten kuski auratessaan tietä menee välillä vasemmalla, välillä oikealla, mutta pysyttelee kuitenkin tiellä, niin se on tässäkin työssä. Päivän päätteeksi työt täytyy osata pudottaa harteiltaan. – Työtä ei voi eikä jaksa tehdä, jos ottaa itseensä tai antaa työssä eteen tulleiden asioiden vaivata. Antti Heino kehottaa katsomaan aina valoa kohti. – Ei tämäkään niin synkkää ole, tämä seurakuntamestarin työ. Enemmän on valoa kuin pimeää. Kumppani 1•2012 13 TEKSTI: Tuulia Matilainen KUVAT: Hannu Jukola Uuden lakimiesasessorin on helppo jakaa kirkon arvomaailma. – Vaikka olen hallinnon ihminen, kytkentä arvoihin on kuitenkin välillisesti olemassa. Minusta on mielekästä tuntea edistävänsä tärkeitä päämääriä, Jorma Juutilainen sanoo. Lakimiesasessorin poikkeuksellinen tehtävä kiinnosti Jorma Juutilainen haluaa jatkaa matalan kynnyksen perinnettä 14 Kumppani 1•2012 Jorma Juutilainen aloitti Tampereen hiippakunnan uutena lakimiesasessorina marraskuun alussa. Puolentoista kuukauden aikana suurimpaan osaan laajan hiippakunnan kymmenistä seurakunnista on syntynyt jonkinlainen yhteys. – Olen tavannut monia kirkkoherroja ja yhteydenottoja on tullut lukuisista seurakunnista jonkin tahon kautta. Voisi päätellä, että lakimiesasessoriin on ollut matala kynnys ottaa yhteyttä. Haluan mielelläni jatkaa luontevalta tuntuvaa käytäntöä, Jorma Juutilainen sanoo. Uusi lakimiesasessori tuntee tulleensa lämpimästi vastaanotetuksi. Siirtyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän hallintojohtajan työstä Tampereelle on muutenkin sujunut kivuttomasti, sillä Juutilaisen ja perheen koti oli jo valmiiksi Tampereella. Syntyjään savolainen Juutilainen muutti Tampereelle 1994, ja on siitä saakka asunut kaupungissa lähes koko ajan. Kiintoisa kirkollinen organisaatio Jorma Juutilainen valmistui lakimieheksi kymmenen vuotta sitten. Käräjäoikeusauskultoinnin jälkeen tuore varatuomari siirtyi töihin Tampereen kaupungille, Tilakeskus Liikelaitokseen palvelussuhdepäälliköksi ja myöhemmin hallintopäälliköksi. Sieltä hän siirtyi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän hallintojohtajaksi. Mutta mikä sai miehen vaihtamaan pääkaupunkiseudun ison kuntayhtymän hallintojohtajan tehtävän kirkolliseen lakimiesasessorin virkaan? – Asuimme vaimoni Henna Ruuskan kanssa jo valmiiksi täällä, joten muutos oli sikäli helppo. Olin kulkenut päivittäin Helsinkiin töihin, ja pidemmän päälle se voi olla kuluttavaa. Kun tyttäremme Inka sitten noin vuosi sitten syntyi, työpaikka lähempää kotia oli luonteva ajatus, Juutilainen kertoo. Toisaalta Juutilaisen huomion kiinnitti lakimiesasessorin tehtävän poik- keuksellisuus. – Tampereen hiippakunta on laaja, mutta tuomiokapituli on suppea organisaatio. Kapitulista annetaan pienellä henkilökunnalla opastusta, tukea ja neuvontaa maantieteellisesti laajalle alueelle ja kymmeniin seurakuntiin. Kirkkoa työpaikkana ei ole syytä mystifioida Jorma Juutilaista kiehtoo myös se, että erilaisten tapojen, käytäntöjen ja toimintakulttuurien seurakuntia pitäisi pystyä ohjaamaan tasa-arvoisesti. – Pitäisi välttää tasapäistämistä, mutta tasalaatu pitäisi turvata, hän kuvaa. Jorma Juutilainen kokee lakimiesasessorin tehtävän mielenkiintoiseksi mahdollisuudeksi. – Tehtävässäni yhdellä ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa omalla työllään ja työpanoksellaan laajasti, ja jättää myönteisellä tavalla jälki kirkollishallintoon. – En tiedä toista julkishallinnollista yksikköä, jossa yhdelle henkilölle olisi organisaatiossa annettu vastaava rooli ja asiantuntijavalta, mutta toisaalta myös iso vastuu. Tehtävä on poikkeuksellinen, kiinnostava ja monipuolinen. Uusi työ on kirkollishallinnon ulko- puolelta tulleelle ollut tietysti myös uuden opettelua, mutta Jorma Juutilainen kokee päässeensä hyvin kiinni asioihin ja oppinut, miten kirkollisessa organisaatiossa toimitaan. – Kirkolliseen hallintoon kuuluu tietty seremoniallisuus. Perinteet tuovat oman painolastinsa, mutta toisaalta ne ovat hyvä asia. Kirkko eroaa ehkä muista organisaatioista omine erityispiirteineen, mutta Jorma Juutilaisen mielestä kirkkoa ei pitäisi mystifioida työpaikkana. – Ei kirkkoa ole syytä nähdä ratkaisevasti erilaisena. Kirkko on monessa suhteessa työpaikka siinä missä muutkin. – Edeltäjäni aikana seurakunnissa on totuttu ajattelemaan, että jos jokin mietityttää, ollaan yhteydessä. Jatkan mielelläni tätä käytäntöä, rohkaisee lakimiesasessori Jorma Juutilainen. Kumppani 1•2012 15 TEKSTI: Mikko Sulander KUVAT: Hannu Jukola Kapitulissa aloitti marraskuun alusta hiippakunnan historian ensimmäinen tiedottaja. Tehtävään valittiin akaalainen tiedottamisen ammattilainen Tuulia Matilainen. Väistyvä Kumppanin päätoimittaja kysyi uudelta kahdeksan kysymystä. Mistä? Olen akaalaistunut pohojalainen. Tulin aikanaan opiskelemaan Tampereelle ja tänne Pirkanmaalle palasin perheineni Lounais-Hämeen ja Keski-Suomen vuosien jälkeen. Juureni ovat kuitenkin syvällä Keski-Pohjanmaan köyhässä mullassa. Olen taustaltani toimittaja, mutta olen työskennellyt myös esimerkiksi viestintäkouluttajana. Missä? Tuulia Matilainen Kuusi kysymystä uudelle kapitulin tiedottajalle 16 Kumppani 1•2012 Asun perheineni Akaassa. Miehelläni ja minulla on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Perheeseemme kuuluu myös Jannukoira. Arki on tavallista perhe-elämää harrastuksineen. Omasta vapaa-ajastani vie siivun seurakunnalliset luottamustehtävät. Olen Akaan seurakunnan kirkkovaltuutettu, kirkkoneuvoston ja tiedotustyöryhmän jäsen. Mitä? Uudessa tehtävässäni yhdistyy kaksi kokonaisuutta: toimistosihteerinä hoidan kapitulin hallinnollisia asioita, maksuliikennettä, asiakirjahallintaa ja muuta. Viestintäsihteerinä tehtäviini kuuluu tuomiokapitulin sisäinen ja ulkoinen viestintä. Hoidan tuomiokapitulin tiedotusta ja verkkoviestintää sekä toimitan Kumppani-lehteä. Viestintä on laaja toiminta-alue, viestintä kun lävistää kaiken toiminnan. Kapitulissa ei ole aiemmin ollut viestintäsihteeriä tai tiedottajaa, joten siltä osin aloitin tehtävässäni aika lailla puhtaalta pöydältä. Miten? Hiippakunnassa haluamme vahvistaa kumppanuutta seurakuntiin myös viestinnän osalta. Minuun kannattaa olla yhteydessä, jos seurakunnassa esimerkiksi kaivataan tukea tiedotuksen kehittämiseen. Voin olla apuna, kun mietitään vaikkapa seurakunnan julkaisujen kehittämistä. Myös sisäisen viestinnän kehittäminen voi joskus ratkaista monta asiaa. Järjestän hiippakunnallista viestintään liittyvää koulutusta, tapaamisia ja kohtaamispaikkoja. Esimerkiksi helmikuussa kokoonnutaan piispantaloon tiedottajien ja toimittajien tapaamiseen. Tiedottajatapaamisia jatketaan uusin aihein. Viestinnän ja sen kehittämisen yksi haaste on kirkossakin avoimuuden lisääminen ja ihmisten osallistaminen kaikkeen toimintaan ja päätöksentekoon. Vaalien alla se on erityisen tärkeää, sillä avoimuus on kirkollisenkin demokratian ydintä. Viestintäsihteerinä olen esimerkiksi yhteistyössä seurakuntien kanssa järjestänyt kirkolliskokousvaalien vaalipaneelikiertueen. miseen. Isommissa seurakunnissa on palkattua henkilökuntaa, pienissä seurakunnissa viestintää hoitaa esimerkiksi virasto tai kirkkoherra. Hyvä viestintä on jokaisen seurakunnan tavoite. Meillä on hiippakunnassa paljon kokemusta, osaamista ja hyviä käytäntöjä. Ne pitäisi saada jakoon. Millainen? Tulin kirkkoon töihin erittäin hyvillä mielin. Kapitulin työyhteisö on mukava ja innostava, ja työpaikka kirkossa on ollut haaveissa pitkään. Kirkko on minulle rakas. Kenelle? Seurakunnilla on erilaiset voimavarat viestinnän suunnitteluun ja toteutta- Kumppani 1•2012 17 Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit 2012 Kirkon vaalipäivä lähestyy. Maanantaina 13.2.2012 vaalikokouksissa valitaan kustakin hiippakunnasta edustajat niin kirkolliskokoukseen kuin hiippakuntavaltuustoonkin. Hiippakunnassamme ehdokkaita on asettanut seitsemän valitsijayhdistystä. Ne esittäytyvät ehdokkaineen seuraavilla sivuilla. Miten vaalit toimitetaan? Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustojen edustajat valitaan suhteellisissa ja salaisissa vaaleissa maanantaina 13.2.2012. Äänestäminen tapahtuu pappisedustajien vaalissa kunkin rovastikunnan pappien kokouksessa. Maallikkoedustajien vaali toimitetaan seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksessa tai seurakuntaneuvoston jäsen- ten ja seurakunnasta valittujen yhteisen kirkkovaltuuston jäsenten yhteisessä kokouksessa. Piispa äänestää tuomiorovastikunnassa. Vaali toimitetaan erivärisin äänestyslipuin - maallikkovaalissa lippu on valkoinen ja pappisvaalissa sininen - jotka toimitetaan hiippakuntiin Kirkkohallituksesta. Äänestyksen päätyttyä vaaliliput lasketaan niitä avaamatta, suljetaan sinetöityyn päällykseen ja toimitetaan viivytyksettä vaalilautakunnalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lippuja lähdetään viemään paikan päälle tuomiokapituliin. Tuomiokapitulin asettama vaalilautakunta suorittaa äänten laskennan, vahvistaa vaalin tuloksen ja antaa valituille valtakirjan. Yhdessä kirkkomme parhaaksi Olemme mukana muistuttamassa, että kirkon kallein aarre on armon evankeliumi ja että uskon yhteisönä saamme tulevaisuuden edessä luottaa Jumalaan. Painotamme seuraavaa: Raamattu ja tunnustus kirkon luovuttamaton perusta Kirkkomme tarvitsee päättäjiä, jotka aidosti ja nöyrästi sitoutuvat Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen. Kirkossa tulee olla rohkeutta kuunnella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Pitäytyminen Raamattuun johtaa todistamaan ja palvelemaan lähimmäisiämme lähellä ja kaukana – ketään syrjimättä. Kirkon rakenteet palvelemaan kirkon perustehtävää Rakenteiden tulee palvella seurakunnan 18 Kumppani 1•2012 KUVA: Kirkon tiedotuskeskus/Henna Aaltonen perustehtävää – hoitaa uskonyhteisöä ja toteuttaa Kristuksen lähetyskäskyä. Kirkossa tulee olla avoimuutta ja rohkeutta kaikkien rakenteiden uudistamiseen. Kirkon suhde valtioon ja muuhun yhteiskuntaan ei saa heikentää sen omaa hengellistä ja itsenäistä identiteettiä. Luovia ratkaisuja kirkon hallintoon ja talouteen Kirkkomme tarvitsee hallinnon ja talouden osaajia muuttuvassa maailmassa. Resurssien vähetessä on osattava hyödyntää kirkon jäsenten vapaaehtoisuutta, joka ilmenee muun muassa herätysliikkeissä. Kirkon sisäisiä jännitteitä tulee ratkoa neuvotellen ja yhdessä rukoillen. Ehdolla kirkon avainpaikoille Kirkolliskokousvaalit 2012 valitsijayhdistykset ja ehdokkaat PAPIT Lista I Yhdessä kirkkomme parhaaksi Lista II Ihmisen ja kirkon puolustajat Lista III Kansankirkon rakentajat 2 Aalto Mikko, Hausjärvi 3 Eskelinen Pekka, Lahti 4 Hukari Arni, Tampere 5 Koivisto Jyrki, Jokioinen 6 Kuusi Jari, Tampere 7 Laakso Tarvo, Tampere 8 Partanen Ensio, Tampere 9 Pitkänen Jorma, Tampere 10 Rahkila Pekka, Hämeenlinna 11 Riuttala Johannes, Ylöjärvi 12 Räsänen Niilo, Riihimäki 13 Räty Lasse, Nokia 14 Satama Mikko, Pori 15 Suhonen Erkki, Lahti 16 Uusmies Hannu, Kangasala 17 Alander Satu, Hollola 18 Halivaara Merja, Tampere 19 Himanen Kaiju, Hämeenlinna 20 Löytty Karoliina, Ylöjärvi 21 Malkavaara Mikko, Helsinki 22 Piispanen Matti, Nastola 23 Rantala Annakaisa, Orimattila 24 Salminen Teemu, Hämeenlinna 25 Silfverhuth Olli-Pekka, Pirkkala 26 Sipola Antti, Tampere 27 Sorsa Leena, Akaa 28 Soukka Kari, Tampere 29 Sulander Mikko, Hämeenlinna 30 Suonperä Satu, Hämeenlinna 31 Tynkkynen Markku, Lahti 32 Eskelinen Kari, Lahti 33 Hynynen Tuomas, Loppi 34 Jurva Saara-Maria, Helsinki 35 Kaipia Auni, Kangasala 36 Kemppainen Jari, Pälkäne 37 Kettunen Antti, Lahti 38 Kuusisto Maarit, Tampere 39 Orsila Maija, Lahti 40 Pelkonen Heikki, Lahti 41 Rantanen Anne-Maarit, Tampere 42 Räsänen Juhani, Tampere 43 Särkiö Pekka, Lahti 44 Toivio Heikki, Forssa 45 Tuomi Marita, Nokia 46 Vanhanen Tapani, Hämeenlinna Keskitien papit verkostoituivat Kansankirkon rakentajiksi Kansankirkon rakentajilla on ehdokaslistat viidessä hiippakunnassa: Tampereella, Lapualla, Oulussa, Mikkelissä ja Kuopiossa. Ehdokkailla on yhteinen tavoite rakentaa kirkkoa, jossa on tilaa erilaisille kristityille. Kansankirkon rakentajat on ”sitoutuneen kansankirkollisuuden” ehdokaslista. Ehdokkaat haluavat edistää Kristuksen seuraamista, monipuolista ja kutsuvaa jumalanpalveluselämää, yhteiskunnan aktiivista rakentamista sekä kirkon rakenteiden kehittämistä entistä enemmän toimintaa palvelevaan suuntaan. Me ehdolla olevat edustamme iän, sukupuolen, maantieteen ja virkaaseman puolesta monipuolista pappisjoukkoa. Kirkon on mielestämme elettävä rohkeasti tässä ajassa, uskollisena Kolmiyhteiselle Jumalalle ja hänen evankeliumilleen. Kirkon tulee toimia apua tarvitsevien ihmisten, positiivisen uskonnonvapauden ja kestävän elämäntavan puolesta. Meille kansankirkollisuus merkitsee edelleen laajaa kosketuspintaa ihmisiin suomalaisessa yhteiskunnassa. Arvostamme kaikkien kirkon jäsenten uskoa ja rohkaisemme heitä elämään kristittyinä. Katso lisää www.kansankirkonrakentajat.fi Kumppani 1•2012 19 Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit 2012 MAALLIKOT Lista I Yhdistynyt seurakuntaväki Lista III Ihmisen ja kirkon puolustajat Lista V Kirkko keskellä arkea ja juhlaa 2 Alaja Riitta, Tampere 3 Alajoki Asko, Tampere 4 Ali-Löytty Heikki, Akaa 5 Ansaharju Aulis, Hämeenlinna 6 Immonen Anna-Kaisa, Hämeenkyrö 7 Konstari Tarmo, Jämsä 8 Koskelo Aimo, Hollola 9 Laaksonen Pertti, Orimattila 10 Nummela Leif, Janakkala 11 Pietilä Leena, Hämeenlinna 12 Pohjolainen Terttu, Lahti 13 Rinne Riku, Nokia 14 Rämö Pauli, Forssa 15 Simojoki Pekka, Kangasala 16 Sumi Maija, Riihimäki 17 Vuolanto Ville, Tampere 22 Iivonen Anniina, Hämeenlinna 23 Kuusela Anne, Lahti 24 Roivainen Irene, Tampere 25 Löytty Jaakko, Ylöjärvi 26 Pispa Kaija, Ylöjärvi 27 Ojansuu-Kaunisto Kirsi, Hämeenlinna 28 Laitinen Matti, Lahti 29 Hiilamo Simo, Lahti 30 Järventie Teemu, Nokia 31 Simola Jaana, Lahti 32 Koivisto Risto, Pirkkala 55 Aaltonen Tarmo, Tampere 56 Juntunen Mervi, Tampere 57 Ketonen Saila, Loppi 58 Koskinen Tarja-Riitta, Juupajoki 59 Naapuri Timo, Kärkölä 60 Rissanen Jari, Lahti 61 Taponen Auvo, Janakkala 62 Ukonmäki Virpi, Ylöjärvi 63 Uotila Kalle, Orivesi 64 Viitala Ritva, Hattula Lista II Kirkkodemarit 18 Aarnio Antero, Tampere 19 Kauranen Aarne, Hämeenlinna 20 Niemenmaa Marjo, Tampere 21 Paulamäki Risto, Lahti Kuunteleeko kirkko Kokoomuksen linjaukset kiteytyvät teemassamme “Kuunteleeko kirkko”. Kokoomuksen tavoitteena on herättää keskustelua kirkon tärkeästä asemasta nyky-yhteiskunnassa. Seurakuntien roolia yksilön ja koko yhteiskunnan hyvän ja täysipainoisen elämän turvaajina tulee vahvistaa. Kirkko on tavalliselle ihmiselle tärkeä erityisesti kun se on lähellä ihmisten elämää – esimerkiksi kasteessa, iltarukouksessa, päivä- ja perhekerhoissa, rippikoulussa, vihkimisessä ja hautaan siunaamisessa. Lapsena iltarukouksen oppineet turvaavat aikuisena rukoukseen. Oman uskonnon opetus antaa arvopohjan elämälle. Arkipäivän luterilaisuus on sitä, että me 20 Kumppani 1•2012 Lista IV Kokoomus 33 Asunta Kirsti, Tampere 34 Civill Marja, Tampere 35 Elo Veijo, Janakkala 36 Gullstén Usko, Lempäälä 37 Haveri Juhani, Ikaalinen 38 Heikkilä Jorma, Riihimäki 39 Huomo Matti, Pälkäne 40 Karvo Marja, Tampere 41 Ilveskoski Matti, Tampere 42 Kauppila Eero, Ikaalinen 43 Koivula Timo, Tampere 44 Korpela Marja-Leena, Forssa 45 Koski Kirsi, Tampere 46 Laaksonen Raimo, Tampere 47 Lipponen Varpu, Tampere 48 Manninen Teuvo, Lahti 49 Ruippo Lauri, Tampere 50 Saarenoja Terhi, Tampere 51 Saressalo Lassi, Tampere 52 Skogberg Juhani, Tampere 53 Tomi Miika, Tampere 54 Vahtokari Juhani, Ylöjärvi kasvamme ja kasvatamme näihin kosketuskohtiin. Meidän tehtävämme on välittää toinen toisistamme ja tukea toisiamme elämän eri vaiheissa. Seurakunta on välittämisen ja lähimmäisenrakkauden yhteisö. Seurakunnan työntekijät tarvitsevat hyvän kontaktipinnan ihmisten arkeen. Kirkko on siellä missä seurakuntalaiset ovat. Yhteiskunnassa ja ihmisen arjessa tapahtuneet muutokset vaativat suvaitsevaisuutta meiltä kaikilta ja luovat kirkolle uusia odotuksia. Ketään ei saa syrjiä. Kirkko on meitä jokaista varten! Ehdolla kirkon avainpaikoille Hiippakuntavaltuustovaalit 2012 valitsijayhdistykset ja ehdokkaat PAPIT Lista I Ihmisen ja kirkon puolustajat Lista II Kansankirkon rakentajat Lista III Yhdessä hiippakuntamme parhaaksi 47 Kopo Anna-Mari, Lahti 48 Sipola Antti, Tampere 49 Wiio Ilkka, Tammela 50 Jyrkkä Kaija, Lahti 51 Karvala Kaija, Tampere 52 Silfverhuth Olli-Pekka, Pirkkala 53 Huttunen Timo, Hollola 54 Reinikainen Kimmo, Nokia 55 Eskelinen Kari, Lahti 56 Jurva Saara-Maria, Helsinki 57 Kemppainen Jari, Pälkäne 58 Koskela Tanja, Hyvinkää 59 Kuusisto Maarit, Tampere 60 Lehtola Henri, Pälkäne 61 Pelkonen Heikki, Lahti 62 Tuomi Marita, Nokia 63 Vanhanen Tapani, Hauho 64 Aalto Mikko, Hausjärvi 65 Eskelinen Pekka, Lahti 66 Hukari Arni, Tampere 67 Koivisto Jyrki, Jokioinen 68 Kuusi Jari, Tampere 69 Partanen Ensio, Tampere 70 Pitkänen Jorma, Tampere 71 Rahkila Pekka, Hämeenlinna 72 Riuttala Johannes, Ylöjärvi 73 Räsänen Niilo, Riihimäki 74 Räty Lasse, Nokia 75 Satama Mikko, Pori 76 Suhonen Erkki, Lahti 77 Uusimies Hannu, Kangasala Yhdistynyt seurakuntaväki sitoutuu seurakuntaelämän kehittämiseen Kirkko toimii muutoksessa olevan yhteiskunnan keskellä. Tämä asettaa kirkolle haasteita ottaa kantaa ja vaikuttaa asioihin kristillisen uskon näkökulmasta. Kirkon hallinnon ja toiminnan tulee uudistua vastaamaan ajan tarpeita. Yhdistyneen seurakuntaväen ehdokkaat (kuvassa osa valitsijayhdistyksen ehdokkaista, vas. Riitta Alaja, Ville Vuolanto, Kalle Mäki, Asko Alajoki ja Laura Pöyhönen) ovat sitoutuneet seurakuntaelämään ja sen kehittämiseen. Meillä on monipuolinen kokemus yhteiskunnasta ja kirkollisesta elämästä. Näkynämme on kirkko, joka kutsuu kaikkia yhteyteensä. Suhteessa yhteiskuntaan on velvollisuutemme pitää esillä ajatusta kristillisestä ihmisarvosta ja lähimmäisyydestä. Perheissä rakennetaan tulevaisuutta, siksi tuemme kristillistä avioliittoa perheelämän mallina ja edistämme kristillistä kasvatusta lasten ja nuorten parissa. Kirkkomme elämässä herätysliikkeillä on suuri merkitys ja näillä on annettavaa yhteiseen työskentelyyn. Luot- tamustehtävissä toinen toistamme kunnioittaen voimme tehdä päätöksiä kirkkomme parhaaksi. Tähän työhön sitoutuminen on meillä riippumatonta kunkin poliittisesta kannasta. Pidämme tärkeänä, että kirkollisessa päätöksenteossa etsitään Jumalan tahtoa. Raamattuun ja kirkkomme tunnustukseen pitäytyen haluamme antaa työskentelyyn asiantuntemuksemme. Kumppani 1•2012 21 Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit 2012 MAALLIKOT Lista I Ihmisen ja kirkon puolustajat Lista III Kirkko keskellä arkea ja juhlaa Lista IV Yhdistynyt seurakuntaväki 65 Iivonen Anniina, Hämeenlinna 66 Hiilamo Simo, Lahti 67 Lähde Leo, Nokia 68 Skyttä Juha-Pekka, Tampere 69 Pispa Maija, Ylöjärvi 77 Aaltonen Tarmo, Tampere 78 Juntunen Mervi, Tampere 79 Ketonen Saila, Loppi 80 Koskinen Tarja-Riitta, Juupajoki 81 Kuparinen Marja-Leena, Loppi 82 Lähdekorpi Ulla, Jokioinen 83 Naapuri Timo, Kärkölä 84 Pura Liisa, Tammela 85 Rissanen Jari, Lahti 86 Ukonmäki Virpi, Ylöjärvi 87 Uotila Kalle, Orivesi 88 Viitala Ritva, Hattula 89 Ylitalo Hannu, Forssa 90 91 92 93 Lista II Kirkkodemarit 70 Hellsten Eeva-Liisa, Riihimäki 71 Jaakkola Jouko, Nokia 72 Niemenmaa Marjo, Tampere 73 Nord Pirkko, Akaa 74 Paarlahti Pilvi, Tampere 75 Paulamäki Risto, Lahti 76 Tuhkanen-Mattila Marja-Sinikka, Tampere Alajoki Asko, Tampere Ali-Löytty Heikki, Akaa Huusari Hannu, Lahti Immonen Anna-Kaisa, Hämeenkyrö 94 Konstari Tarmo, Jämsä 95 Kulmala Jarmo, Hämeenlinna 96 Laaksonen Pertti, Orimattila 97 Leppänen Regina, Lahti 98 Mäki Kalle, Tampere 99 Nieminen Asko, Kangasala 100 Nieminen Tapio, Lahti 101 Pöyhönen Laura, Tampere 102 Rämö Pauli, Forssa 103 Schukoff Jorma, Pirkkala 104 Suonurmi Riitta, Loppi Ihmisen ja kirkon puolustajat Ihmisen ja kirkon puolustajat on hiippakunnan maallikoiden ja pappien yhteinen lista. Olemme valmiina tekemään töitä ja päätöksiä kirkon tulevaisuuden turvaamiseksi. Olemme ajamassa yhteisiä teemoja: oikeudenmukaista ja ihmisen kokoista kirkkoa sekä kirkon rakennemuutosta. Talouden supistuminen haastaa hyvän perustehtävän toteuttamisen. Hallinto peittää julistuksen, emme ehdi 22 Kumppani 1•2012 ihmisten pariin ja puheemme suunta kääntyy sisäänpäin. Kosketuspinta kirkon ja ihmisen välillä ohenee ja kirkko etääntyy seurakuntalaisen elämäntodellisuudesta. Jopa ihmisen luovuttamaton arvo jää huomioimatta ja sen puolustamiseen ei tartuta aktiivisesti ja välittömästi. Oletko sinä huolestunut kirkosta? Tämä lista on syntynyt toteuttamaan uudistumista palaamalla aitoon Kansan Kirkkoon. Liity mukaan muutokseen, jos... Sydämesi sykkii meidän syvän ja juurevan peruskirkkomme työn kanssa samaan tahtiin. Haluat palauttaa elämän jumalanpalvelusalueiden ympärille ja toimittaa hallinnon siellä missä sen paikka on. Haluat, että kirkko on aina ja kaikkialla ihmisen puolella eriarvoisuutta ja syrjintää vastaan. Ehdolla kirkon avainpaikoille Lista V Kokoomus 105 Asunta Kirsti, Tampere 106 Civill Marja, Tampere 107 Elo Veijo, Turenki 108 Gullstén Usko, Lempäälä 109 Hallamaa Outi, Forssa 110 Haveri Juhani, Ikaalinen 111 Heikkinen Hannu, Tampere 112 Huomo Matti, Pälkäne 113 Ilveskoski Matti, Tampere 114 Järvinen Heljä, Kuhmoinen 115 Koivula Timo, Tampere 116 Kotiaho Pekka, Hollola 117 Laaksonen Raimo, Tampere 118 Lipponen Varpu, Tampere 119 Manninen Teuvo, Lahti 120 Ruippo Lauri, Tampere 121 Saarenoja Terhi, Tampere 122 Saressalo Lassi, Tampere 123 Simelius Maija, Tampere 124 Skogberg Juhani, Tampere 125 Tulenheimo Torsti, Kangasala 126 Vierumäki Matti, Lahti Kirkko keskellä arkea ja juhlaa Kirkon tulee olla kansaa yhdistävä ja hoitava, avara kansankirkko, jonka perustana on jumalanpalvelus. Kirkko elää yhdessä seurakuntalaistensa kanssa ihmiselämän eri vaiheita. Kirkon tulee kantaa vakavaa huolta niistä jäsenistä, joiden yhteys seurakuntaan on katkennut tai katkeamassa. Kirkon tulee tukea työntekijöitään kunkin omassa työtehtävässään. Jokaisella ihmisellä on oikeus työhön ja työniloon ja kirkonkin tulee tu- kea oikeutta työhön ja huolehtia myös jaksamisesta, rohkaista ja kannustaa. Kirkon odotetaan toimivan yhteiskunnan omantunnon äänenä. Kirkon olemukseen kuuluu kantaa vastuuta lähimmäisistä, niin lähellä kuin kaukana. Lapsi on seurakunnan tulevaisuuden toivo. Aina. Kirkolta elämän eväät. Armosta riittää kaikille. Kirkkodemarit tukee lähimmäisvastuuta ja siihen perustuvia tekoja Sosialidemokraattiset luottamushenkilöt toimivat kirkossa sen puolesta, että kynnys on matala erilaisten ihmisten tulla mukaan, seurakunnissa tehdään työtä lähellä ja kaukana olevien heikompien puolesta, tasa-arvo toteutuu ja ihmisten erilaisia elämänratkaisuja kunnioitetaan ja että oman uskonnon tuntemusta käytetään suvaitsevaisuuden lisäämiseen Kirkon keskeinen tehtävä on hengellinen tehtävä. Kirkko on armon ja sovituksen sekä keskinäisen solidaarisuuden, suvaitsevaisuuden ja kunnioituksen edistäjä. Suomen evankelisluterilainen kirkko on kansankirkko kaikkien ihmisten auttamiseksi ja tuke- miseksi niissä elämänpiireissä, joissa he luonnostaan ovat. Kirkon oma keskeinen arvo, jonka se tuo yhä kovenevan kilpailun maailmaan, on armo. Sen vastaanottamisesta nousee sekä toisten että myös itsensä armahtaminen. Kirkon on oltava entistäkin herkempi havaitsemaan yhteiskunnallisia epäkohtia ja toimimaan niiden poistamisen puolesta. Kirkko ja seurakunnat eivät saisi olla vain reagoijia, vaan niiden tulisi avata kriittistä keskustelua ihmisiä ahdistavista asioista. Sosialidemokraatteina pyrimme oman arvopohjamme perustalta herättämään ja tukemaan lähimmäisvastuuta ja siihen perustuvia tekoja. Kumppani 1•2012 23 – Kirkolliskokous auttaa maan eri puolilta ja eri kirkollisista taustoista tulevia näkemään asioita omaa kokemuspiiriä laajemmin, ja sitouttaa tavoittelemaan kokonaiskirkon parasta. Siksi kirkolliskokous on antoisa, vaikka se on myös raskas ja vie aikaa, Tampereen piispa Matti sanoo. Raskas ja aikaa vievä, mutta antoisa Ikkuna kirkon kokonaisuuteen 24 Kumppani 1•2012 – Kirkolliskokous kokoaa yhteen etsimään ja kulkemaan samaa tietä, piispa Matti Repo kuvaa kirkon ylintä toimielintä. Kirkolliskokoukseen valitaan helmikuussa uudet pappis- ja maallikkoedustajat. Piispa Repo haluaisi painottaa uusille edustajille kirkollisen päätöksenteon erityislaatua: se perustuu yhteiseen uskoon ja on luonteeltaan konsensushakuista, ei täpärään enemmistöön perustuvaa. – Kirkolliskokouksen päätökset mahdollistavat, että kirkko voi toteuttaa Kristukselta saamaansa hengellistä kutsumusta. Siksi on tärkeää, että päätökset ovat mahdollisimman yksimielisiä. Sellaisilla on varmimmin myös seurakuntien tuki. Vaikka kirkolliskokousta voi työskentelytapojensa puolesta verrata eduskuntaan, se poikkeaa eduskunnasta olemukseltaan, kokoonpanoltaan ja tarkoitukseltaan. – Kirkolliskokous ei ole parlamentti, jonne edustajat valitaan puolueittain ja jossa he edustavat ryhmiensä näkemyksiä ja äänestävät sen mukaan, Repo sanoo. Valiokunnissa tehdään syvällinen perustyö Näkyvimmän osan kirkolliskokouksen työskentelystä muodostaa täysistunto, jossa asiat esitellään ja jossa niistä päätetään. Mutta sitä tärkeämpi työskentely tapahtuu valiokunnissa, joihin kaikki kokousedustajat sijoitetaan ja joissa päätökset valmistellaan. Valiokunnissa asioihin paneudutaan syvällisesti ja otetaan huomioon eri näkökannat. – Täysistunnon keskustelu on parhaimmillaan asiantuntevaa ja retorisesti taidokasta, pahimmillaan pinnallisia mielipiteitä toistelevaa ja uuvuttavaa, piispa kuvaa. – Jos keskustelussa otetaan jo esitetyt näkökannat huomioon eikä vain linnoittauduta puolustamaan omaa asiaa, se voi olla myös viihdyttävää ja viedä asioita eteenpäin. Meillä puheenvuoroja kirkolliskokouksessa ei ole rajoitettu. Niinpä jotkut Hiippakuntien piispat ovat kirkolliskokousedustajia virkansa puolesta. Tam- pereen piispa Matti Repo aloittaa toukokuussa uuden kirkolliskokouskau- den toista kertaa piispana. Pappisedustajana hän oli mukana jo kaudella 2000– 2004. Piispa Revon mielestä kirkolliskokous avaa ikkunan kirkon kokonaisuuteen. puhuvat useammin ja pidempään kuin toiset. Perjantaiaamun ihme Usein kirkolliskokousviikon ensimmäisinä päivinä pidetään paljon puheita ja asioita pyöritellään pitkään lähetekeskustelussa. Kun viikko on lopuillaan, on jo kiire saada päätöksiä aikaiseksi. Perjantaiaamuna jäljellä on paljon käsiteltäviä asioita, mutta kuin ihmeen kaupalla ne tulevat lounaaseen mennessä valmiiksi. – Ihme selittynee sillä, että pöydälle tulleet mietinnöt on valiokunnissa hyvin valmisteltu eivätkä ne enää kirvoita halua käyttää puheenvuoroja. Kotiinkin taitaa olla jo kiire, piispa Repo arvelee. Piispa Repo on osallistunut kirkolliskokouksiin myös Saksassa ja Englannissa, joissa puheita pidetään vähemmän ja ne ovat tiiviimpiä. – Englannin kirkossa puheenvuorot tulee anoa etukäteen ilmoittaen, kuka on ja mistä hiippakunnasta tai taustasta tulee, mistä aiheesta aikoo puhua ja mitä pääkohtia aikoo nostaa esiin. Anomuksista valitaan edustava otos, ja itse puheenvuorolle annetaan vain rajoitetusti minuutteja, Repo kertoo. Kirkolliskokous ei ole seurakuntatyön ideariihi Kirkolliskokous on kirkon korkein päättävä ja lakia säätävä elin, joka hyväksyy kirkkoa kokonaisuutena sitovat asiat. – Sen sijaan sen tehtävät eivät kohdistu paikallisen seurakunnan moninaiseen toimintaan, Repo muistuttaa. – Usein kokoukselle silti tehdään toiminnallisia aloitteita ja asioista keskustellaan kuin kirkolliskokousta pidettäisiin seurakuntatyön ideariihenä. Siltä voidaan toivoa nuorisotyön tehostamista tai perheneuvonnan kehittämistä, piispa kuvaa. – Useimmat haluavat yhtyä sinänsä hyvien aloitteiden tarkoitusperiin. Lukuisia puheenvuoroja pidetään, mutta kun pitäisi saada päätös, ei voidakaan tehdä muuta kuin lähettää asia tiedoksi kirkkohallitukselle. Kirkkohallitus puolestaan voi antaa asian jollekin yksikölleen, jossa saattaa olla jo paljonkin tekeillä juuri samojen seurakunnallisten toimintojen kehittämiseksi. Kun jokin hanke sitten kirkkohallituksessa ideoidaan ja valmistellaan, seurakunnissa suhtaudutaan siihen torjuvasti: ”Taas ne lähettävät jotain meidän toteutettavaksemme, ihan kuin emme itse tietäisi, mitä täällä pitää tehdä”, piispa kuvaa. Piispan vinkit uudelle edustajalle: Kirkolliskokouksen asioiden paljous ja paperien määrä on valtava. Kannattaa keskittyä oman asiantuntemuksensa mukaisesti vain joihinkin asioihin. Laadi perusteltuja puheenvuoroja ja ota huomioon jo esitetyt kannanotot. Näkemyksiään ei kannata lukita etukäteen, vaan olla avoin toisten viisaudelle. Mitä syvemmin pyrkii ymmärtämään toista kantaa edustavien perusteluja ja antaa niiden vaikuttaa, sitä paremman palveluksen tekee kokonaiskirkolle. Kumppani 1•2012 25 Ystäväkasseilla Yhteisvastuuta TEKSTI: Riikka Hämäläinen ja Mikko Sulander KUVAT: Riikka Hämäläinen Tampereen hiippakunta julisti keväällä 2011 kilpailun Yhteisvastuukeräyksen järjestämisestä. Kilpailun tavoitteena oli järjestää mukaansatempaava, omaperäinen, näkyvä ja usean työalan yhteinen yhteisvastuuponnistus. Kilpailuun osallistui kaikkiaan neljä seurakuntaa, joista voittajaksi nousi Ikaalisten seurakunnan ystäväkassikampanja. Muita osallistujia olivat Tuomiokirkko seurakunta, Hollolan seurakunta ja Hattulan seurakunta. Voittajaseurakunnan kampanjaa luonnehdittiin omaperäiseksi sekä eri työaloja ja yksityisiä toimijoita yhdistäväksi tempaukseksi. Toteutuksessa näkyi selkeästi ajatus siitä, että Yhteisvastuukeräyksen voi viedä sinne missä ihmiset jo ovat. Idea rakentui yhdessä Ystäväkassi-kampanja sai alkunsa kahvipöytäkeskustelusta. Diakonissa Terhi Hakala oli lukenut hiippakuntalehdestä ilmoituksen Yhteisvastuukampanjakilpailusta. Hän pohti kahvipöydässä ääneen: ”Minkähänlainen kampanja me voitaisiin keksiä kevääksi…?” He alkoivat pallotella ajatusta rippikoulupappi Riikka Hämäläisen kanssa. Mukana suunnittelemassa oli lopulta koko työyhteisö ideoineen ja lopulta pienestä heitosta kahvipöydässä 26 Kumppani 1•2012 sai alkunsa idea tehdä ystäväkasseja jaettavaksi seurakuntalaisille. Nuorisotyönohjaaja Hannu Järvensivu ehdotuksesta päätimme jakaa kassit seurakuntalaisille, jotka saisivat lisätä halutessaan itse kassiin jotakin ja antaa sitten jollekin ystävälle. Kasseihin painettiin diakonissa Kaisa Komosen ehdotuksesta sananlaskuja ystävyydestä, jotka koko työyhteisö valitsi. Tuumasta toimeen Ikaalisten S-market ja K-supermarket Keskustori sitoutuvat molemmat lahjoittamaan sata kaurahiutalepakettia kasseihin sekä alennuskuponkeja. Diakoniatyö osti kasseihin lakupötköt. Painoimme iltapäivien aikana yhteensä 200 kassia – mustia, vihreitä, keltaisia ja vaaleansinisiä kasseja. Sunnuntaina toukokuun 22.5. pidimme ’Kassipyhän’, jossa kassit jaettiin ihmisille seuraavien jumalanpalvelusten päätteeksi sekä diakoniatyön kautta. Tuomiokapitulin henkilökunta Yhteystiedot Piispa Matti Repo (03) 238 1130 [email protected] Lakimiesasessori Jorma Juutilainen (03) 238 1160 040 526 1620 [email protected] Hiippakuntadekaani Ari Hukari (03) 238 1140 0400 910 772 [email protected] Diakonian hiippakuntasihteeri Maria Pitkäranta (03) 238 1142 0400 910 773 [email protected] Piispan sihteeri Sanna Ora-Tuominen (03) 238 1130 [email protected] Notaari Hannu Laukkonen (03) 238 1161 0400 926 730 [email protected] Pastoraalitoimen hiippakuntasihteeri (30.4.2012 asti) Juha Mattila (03) 238 1143 0400 910 755 [email protected] Hiippakuntakanttori Aija-Leena Ranta (03) 238 1144 0400 891 151 [email protected] Vastaanottosihteeri Pirjo Hoffrén (03) 238 1163 [email protected] Viestintä- ja toimistosihteeri Tuulia Matilainen (03) 238 1162 0400 904 014 [email protected] Kasvatuksen hiippakuntasihteeri Mikko Sulander (03) 238 1141 0400 910 774 [email protected] Lähetyksen hiippakuntasihteeri Riitta Sandberg 040 902 2796 [email protected] Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli Eteläpuisto 2 C, 33200 TAMPERE Puh. (03) 238 1100 Fax (03 238 1130 [email protected] Avoinna arkisin 9.00–15.00 Kumppani 1•2012 27 P.S. kolumni Jukka Järvenpää Jumalan huone seurakunnan koti Oletko koskaan istunut kirkossa aivan yksin? Kaikki ovat menneet pois. On aivan hiljaista. Paikalla olet vain sinä – ja Jumala. Minä olen, eräänä lauantai-iltana, monta kuukautta sitten, kun kesä vasta oli tuloillaan. Suurista kirkonikkunoista näkyi lehdettömiä puita, joiden oksistoja tuuli keinutti. Tuulen näki, mutta ei kuullut. Alttarin kynttilät oli sammutettu aikaa sitten, kukat odottivat aamua. Urkujen edessä kanttorin penkki oli soittajaa vailla. Ei liturgia, ei liturgiaa. Ei mitään lohdutusta, paitsi läsnä oleva Jumala ja hiljaisuus. Hyvin hitaasti alkoi hämärtyä, ulkona ja kirkkosalissa. Minulla ei ollut kiire minnekään, kukaan ei odottanut missään. Syvällä sisimmässäni tunsin, että ainakin nyt olen oikeaan aikaan juuri oikeassa paikassa. Kirkko on rakennuksena ja tilana pyhä, koska se on pyhitetty eli erotettu Jumalalle ja Jumalan palvelemiseen. Kirkko on Jumalan huone, asuinsija ihmisten keskuudessa. Kuitenkaan Jumala, jolle eivät asuinsijaksi riitä taivaitten taivaatkaan, asu missään erityisessä paikassa tai tilassa. Hän on läsnä kaikkialla, erityisesti ja erityisellä tavalla tietysti itselleen pyhitetyssä tilassa, kirkossa. Seurakunnan koti kirkko on siksi, että seurakunta kokoontuu tähän pyhitettyyn tilaan yhdessä kiittämään, rukoilemaan ja ylistämään Jumalaa, ja myös 28 Kumppani 1•2012 teol.kand. Kirjoittaja oli toukokuussa teologiharjoittelijana Keski-Lahden seurakunnassa. kokemaan pyhää yhteisyyttä. Thomas Merton ja Carl Henrik Martling kirjoittavat pyhästä hiljaisuudesta. Heidän mukaansa Jumala kohtaa sielun hiljaisuudessa. Jumalan hiljaisuus on päättymätöntä, mutta se ei ole tyhjyyttä. Se on päinvastoin täynnä merkitystä ja sisältöä. Se on sanatonta hiljaisuutta, mutta samanaikaisesti luovaa ja puhuvaa hiljaisuutta. Kirkon liturginen symboliikka toimii juuri tällä tasolla. Tärkeää on myös se, että kirkkotila sinänsä, ilman messuun kokoontunutta seurakuntaa tai liturgia, on symboli, joka puhuu, kaikessa hiljaisuudessaan ja tilallisessa yksinäisyydessään. Kun minä silloin keväisenä lauantai-iltana suljin kirkon oven, astuin kadulle ja kuljin torin reunalle, kirkko ei jäänyt tyhjäksi. Jumala oli siellä edelleen. Sielläkin. Torilla ei enää ollut paljon kulkijoita. Sama hämärä, mikä oli ollut kirkossa, aukeni nyt torilla joka suuntaan. Tuuli tuntui kasvoilla. Ubikviteetti. Niin totta, mutta niin vaikea ymmärtää ja selittää. Jumalan ominaisuus ja Jeesuksen kaikkiallisuus; se, että Hän on läsnä kaikkialla. Kun tästä nyt kuljen torin poikki ja katua ylös ja vasemmalle, niin Hän on jo siellä, ollut aina. Hänelle ei ole uusia aikoja eikä paikkoja, vaikka minulle on. Jukka Järvenpää