Hiippakuntauutiset          /   1 Timo Ågren on tyytyväinen peruspappi Piispantarkastus riisuu pönötystä Viikkomessu vetää Hakunilassa Käsikirjoitus etenee sunnuntai sunnuntailta. Adventti avaa odotukset jouluun. iRJan Mutta myös täyttä vastakohtaa ilmassa, enenevästi. Jumala, ihmisten Jumala, olethan siellä, missä joulukauhu kalvaa. Jumala, ihmisten Jumala, rukoile Sinä kaduilla ja kodeissamme, jotta joulu ei ylittäsi kenenkään kestokykyä. Jotta kaikesta huolimatta aavistaisi armon. Häpeän ja hälyn takaa kuulisi lupauksen Vapahtajasta. Olethan, Jumala, mukana kaikenlaisten ihmisten joulussa. Silloinko sallimme itsellemme keskeneräisyyden, joulunakin. Kestämme kaipuun, joka ei täyty ja ristiriidan, mikä rikkoo rauhan. Irja Askola Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli Bulevardi 16 B, 5. kerros, 00120 Helsinki Puh. 09 2340 3000 (keskus), faksi 09 2340 3050 Puhelinvaihde ja pääsisäänkäynti ovat auki klo 9–15 Työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected] Kotisivu: www.helsinginhiippakunta.evl.fi 2340 3010 Palveluosoitteet: Piispan sihteeri Maritta Maununen 2340 3010 Yleinen asiointi, nimikirjaotetilaukset, viranhaut: [email protected] Koulutustiedustelut, peruutukset: [email protected] 2340 3011, 040 551 5851 Tuomiorovasti Matti Poutiainen (Tuomiokirkkosrk) virkavapaalla 2340 6110 Pappisasessori Anja Nurminen (Roihuvuoren srk) 2340 5736 Pappisasessori Marja Heltelä (Tuomiokirkkosrk) 2340 6160 Lakimiesasessori Ritva Saario 2340 3020 Notaari Heikki Hämäläinen 2340 3021 Julkaisija: Toimistosihteeri/talous Anniina Himberg 2340 3022 Toimistosihteeri Ulla Aaltio (50 %) 2340 3023 Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli, Bulevardi 16 B , 00120 Helsinki Hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen 2340 3030 Ei mikään leipäpappi 4 Toimitussihteeri: Hiippakuntasihteeri (nuoriso-, rippikoulu- ja koulutyö, ympäristötyö, 2340 3032 Hiippakuntasihteeri (lapsi- ja perhetyö, työnohjaus, työyhteisöt) Laura Pörsti, gsm 044 530 0441, [email protected] Osoitteenmuutokset: Ulla Aaltio, p. 09 2340 3023, [email protected] Jaana Räntilä 2340 3033 Toimistosihteeri Birgitta Falenius (50 %) 2340 3034 Taitto- ja painopaikka: Kuurojenpappi Elina Jokipaltio 2340 3035 Etelä-Savon Kirjapaino Oy, Mikkeli, [email protected] 040 451 4133 2340 3038 10 ”Tällä porukalla menisi vaikka autiolle saarelle” 12 Kapitulin väkeä 14 Salassapidettävä 15 Tapahtuu Helsingin hiippakunnassa 16 Suomalainen kasvatustyö kiinnostaa anglikaaneja 19 Voiko piispantarkastuksen toimittaa pönöttämättä? 20 Messu tuli mukaan arkeen 22 Kansankirkon piispa muuttuvan ajan keskellä 24 Seurakuntavaalit tulevat – tuleeko kirkosta rohkeampi? 26 Kirja vie jouluun 27 Diakonia ja yhteiskuntatyö 28 Kasvatus 30 Kirkkomusiikki 32 Lähetys ja evankeliointi 34 Työyhteisöt Päätoimittaja: Raine Haikarainen, p. 09 2340 3032, gsm 040 553 9464, [email protected] 2340 3031 ”Pieni seurakunta antaa vapautta” Ihmisiä hiippakunnasta Kirsti Poutiainen Hiippakuntakanttori Hanna Remes 3 Hengellinen ohjaus ja spiritualiteetti 35 Hiippakuntauutiset on Helsingin hiippakunnan tiedotuslehti. Se ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja jaetaan seurakuntien työntekijöille, luottamushenkilöille ja tiedottajille. Hiippakuntasihteeri (diakonia ja yhteiskunta, kansainvälinen diakonia) Kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Hannu Lätti Piispan joulukirje Ajankohtaista Piispa Irja Askola Hiippakuntauutiset) Raine Haikarainen 2 ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” 8 Olethan, Jumala, ihmisten Jumala, siellä, missä joulunpyhät pelottavat. Kun juuri tänä vuonna ei jaksaisi, kestäisi, tahtoisi… Piispan erityisavustaja Kaisa Kariranta Irjan ikkunasta JOuluKiRJe Kiihtyvää tempoa. Suloisia salaisuuksia. Perinteiden tuoksua ja kehräävää virittäytymistä iloon. Sielläkin, missä tavaratalojen joululaulut ärsyttävät ja mainosten joulukattaukset tympäisevät. 2 Irja Askola Sisällys 2/13 Painos: 3 300 kpl ISSN 1456-8144 Kannen kuva: Raine Haikarainen Seuraava Hiippakuntauutiset ilmestyy 26.5.2014. Aineiston viimeinen sisäänjättöpäivä on 28.4.2014. 36 37 p i i S pa n i K K u n a S ta Raine Haikarainen Ensimmäinen jo syttynyt. Kohta seuraa toinen, kolmas ja neljäskin. Joulutervehdys 2013 ”Ja tapahtui niinä päivinä… ” Joulukertomus ylittää meret ja mantereet, kielet ja kulttuurit. Jokaiselle ja kaikenlaisille se lupaa jotakin hyvää. ”Tapahtui niinä päivinä.” Ja yhä tapahtuu: paineiden ja pelkojen keskellä aavistaa myös jotakin toisenlaista. Joulukertomus lupaa vapautusta syyllisyydestä ja kohtuuttomista vaatimuksista. Lupaa, ei vaadi. Joulukertomus on hellyyttävän armon kertomus. Elämän julmien tosiasioiden keskelle saapuu Jumala. Hän ei pelästy arkemme likaisuutta. Hän ei häpeä meitä. ”Tapahtui niinä päivinä.” Ja tapahtuu yhä. armo armottomuutta voimallisempaa. irvistyksen keskelle ujo hymy. Kateuden sijasta ojennettu käsi ja vuorosana, jonka vuosiksi oli unohtanut. Joulukammon keskelle lupaus juhlasta, joka ei tarvitse toteutuakseen ylimitoitettuja valmisteluja. Jouluja on monenlaisia; joulun lupaus kuitenkin yksi. Uupuneille paimenille, hämmentyneille puolisoille, uteliaille tietäjille… ja kaikille rivien väleihin unohtuneille ihmisille. Joulukertomus on lupaus. Se ei ole muistettavien asioiden lista eikä joulukuntoisuutemme arviointi. Joulukertomus saa meidät kestämään keskeneräisyyttämme, omaa ja toisten. Se saa meidät tunnistamaan hyvää pahan vierellä. Se saa meidät arvostamaan itseämme ja toisiamme. ”Tapahtui niinä päivinä.” Ja tapahtuu yhä. irtisanomisten julmuudessa ja ihmissuhteiden kivuissa joulukertomus tarjoaa turvallisuutta: Jumala ei käy yt-neuvotteluja eikä lähetä ketään hylättyjen ankaraan yksinäisyyteen. Yhä ja aina hän on isä meidän. Hän ei pakene eikä piipahda vain joulukoristeeksi. Hän on tullut jäädäkseen. Tulostavoitteista, säästöpaineista ja ihmissuhdeilmastosta piittaamatta. Tullut, jotta me aavistaisimme armon ja kasvaisimme armollisiksi. Meille on syntynyt Vapahtaja. Tämä viesti antaa luvan jouluun, jonka saa ja voi viettää oman jaksamisensa mukaan. Joulukertomus on lupaus, niistä päivistä yhä tähän päivään. 3 Teksti: Janne Villa Kuvat: Raine Haikarainen Ei mikään leipäpappi ”Olen ollut erittäin tyytyväinen tavallisena pappina. En ole muualle kaivannut tai pyrkinyt. Tämä on mahtava duuni!”, tunnustaa Timo ”Tilly” Ågren liikuttuneena. Missä luuraa takavuosien muusikko-pappi Tilly, joka muistetaan erityisesti mainiosta, elämänmakuisen rouheasta levystään Epätäydellistä elämää? Siellä missä ennenkin, vuodesta 1980 lähtien. Porvoon suomalaisen seurakunnan leivissä, vaan ei leipäpappina. Miehen urakehitys on ollut tasaista. Hän on pysynyt siinä peruspapin hommassa, jossa aikanaan aloittikin. Entä musiikillinen ura? ”Edelleen tuntuu kivalta tehdä pientä keikkaa yksin tai bändin kanssa. Olen laulanut myös klassisen musiikin kuoroissa. Musiikki on yksityiselämäni antoisin asia. Olen saanut sen kautta paljon hyviä kokemuksia ja ystäviä.” ”Laulujen kautta käsittelen asioita, joita en voisi käydä läpi keskustelemalla tai millään muulla tavalla. Musiikki on oma lähestymistapani tähän elämään”, Timo Ågren vastaa. Kunnianhimoton pitää hauskaa 4 Tilly ei haaveile musiikin kautta tulevasta kunniasta ja maineesta. ”Musiikillinen kunnianhimoni ei kohdistu itseni esillä pitämiseen vaan hyvin biisien tekoon”, hän kuittaa. Mies vaikuttaa olevan sujut sen osan kanssa, jonka on saanut. Hän kokee olevansa oikeassa, itselleen sopivassa paikassa, jossa on kaiken lisäksi usein hauskaa. Moni rajattomien mahdollisuuksien sokaisema aikalainen haaveilee alituiseen olevansa jossain paremmassa paikassa kuin nyt. Tässä hetkessä olemisen taidosta puhutaan, koska siitä on puute. Tilly taas näyttää harvinaisen tyytyväiseltä uraansa ja musiikkiharrastukseensa. Miten tähän tilaan on tultu? Hengellinen herääminen Vivamossa Timo Ågrenin lukio ”meni miten meni”, ilman kummoistakaan motivaatiota. Nuori mies lopetti lukion ja meni töihin Nesteen jalostamolle. Ratkaiseva elämänkäänne tapahtui, kun nuorukainen meni muutaman kaverinsa kanssa Kansan Raamattuseuran leirikeskuksen Vivamon pääsiäisleirille. ”Vivamossa oli hyvä meininki ja kivoja tyttöjä. Siellä minussa tapahtui suuri hengellinen muutos, vaikken tehnyt 5 sen eteen mitään tietoisesti. Aloin pitää luonnollisena sitä, että käyn seurakunnan tilaisuuksissa ja säestän siellä lauluja.” ”Korostin todistuspuheenvuoroissa, että kaikki muutos minussa tapahtui ikään kuin itsestään, ilman mitään omia ratkaisujani”, Tilly kertoo. Hän palasi lukioon pari vuotta nuorempien joukkoon uuden vision innoittamana: ensin ylioppilaaksi, seuraavaksi teologiseen tiedekuntaan – sitten papiksi! Ja näin tapahtui. Tie omaksi rennoksi itseksi 6 Jo opiskelujen loppuvaiheessa Timo Ågrenilla oli sovittuna papin virka Porvooseen. ”Ja tässä sitä ollaan.” Opiskeluaikoina Tilly lähestyi teologialtaan klassista luterilaista seurakuntanäkemystä. ”Nykyään olen ulkona kaikista kirkollisista ryhmittymistä, mutta tunnustan oman lähtökohtani Kansan Raamattuseurassa.” ”En pysty vaahtoamaan rajusti ja jyrkästi minkään asian puolesta. Olen löytänyt oman näkyni perinteisestä seurakuntatyöstä.” Nuorelta papilta meni muutaman vuotta ennen kuin hän oppi, että voisi olla oma rento itsensä. Mihinkään valmiiksi annettuun muottiin ei tarvitsisi mukautua. Timo Ågren kokee kulkevansa pappina eteenpäin hengellistä tietä, joka vain jatkuu ja vie häntä tiettyyn suuntaan. ”Teologiani ei ole suuresti muuttunut, mutten voisi enää tänä päivänä sanoittaa joitakin asioita samalla tavalla kuin nuorempana. Papin tehtävä ei ole osoittaa seurakuntalaisille omaa osaamistaan, vaan ilmaista asiat ymmärrettävästi”, Tilly painottaa. Hän asettaa tätä nykyä sanansa yksinkertaisemmin kuin 30 vuotta sitten. ”Joskus nuorena olin toisaalta nöyristelevämpi ja anteeksipyytelevämpi papin roolissani. Nykyään en kaihda sanoa, mitä ajattelen ja mikä on minusta oikein. Olen ylpeä siitä, että saan olla pappi. Koen tämän työn suureksi lahjaksi.” ”Lukemattomat tarinat ja ihmiskohtalot, joihin olen työssä tutustunut, ovat opettaneet erilaisten ihmisten ymmärtämistä. Mutta kukaan ei ymmärrä ihmisiä niin kuin Jumala”, uskoo Timo Ågren. Porvoossa on liturginen diakonaatti. Diakoni tai nuorisotyöntekijä on näkyvässä roolissa messussa, ei vain ehtoollisavustajana. Usein mukana on myös kaksi kanttoria. ”Silläkin on varmaan oma merkityksensä, että meistä messun toimittajista näkyy innostus – seisomme tosissaan asiamme takana.” ”Varon kuitenkin sanomasta, että meillä menee messun osalta todella hyvin. Messu on asia, jonka edestä pitää tehdä työtä ja rukoilla koko ajan, korvat herkkinä ja silmät auki.” Tilly uskoo kirkollisen iskulauseen mukaisesti, että messu on seurakunnan elämän keskus, josta kaikki muu toiminta lähtee. Seurakunta on olemukseltaan jumalanpalvelusyhteisö. ”Siteeraan Anna-Mari Kaskisen kirjoittamia Afrikkalaisen messun sanoja ehtoollislaulusta: ’Kaikki saavat tulla.’ Messu kerää Jumalan perheen yhteen tällä alueella. Kyllä se on Herran pöytä, ehtoollinen, joka on kaiken ytimessä.” Suuria tunteita elämän rajatilanteissa Timo Ågren ”pitää äärettömästi” myös kirkollisista toimituksista. ”En voi mitään sille, että suurenmoisimpia hetkiä ovat ne, kun saan sanoa, että ’minä kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen’ tai että ’meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun edestäsi annettu’.” ”Ne ovat minulle arvokkaampia töitä kuin yksikään saarna, koska silloin tiedän, että saan varmasti annettua jotain todella arvokasta ihmisille. – Olipas hengellisesti sanottu, mutta näin minä ajattelen.” Ehtoollisen jakaminen kuolevan vanhuksen luona ja viimeiselle matkalle lähettäminen. Rukoushetki nuoren perheen kanssa, jonka puolivuotias lapsi makaa kuolleena äitinsä sylissä. Kaste ja uuden elämän ihme. ”Tunnetila on melkoinen ääritilanteissa, jotka liittyvät elämään ja kuolemaan. Olen kiitollinen siitä, että saan olla niissä hetkissä mukana ja välittää jotain sellaista, mihin oikeasti uskon.” Messun toimittajista näkyy innostus Motivaation lähteet eivät ehdy Nuorisopappina aloittaneen Timo Ågrenin työalueeksi vaihtui vuonna 1998 jumalanpalveluselämästä vastaaminen. Porvoossa oli jo tuolloin otettu käyttöön Jumalan kansan juhla -kokeilumateriaali. Messun eteen on tehty seurakunnassa paljon työtä, ja palaute on positiivista. ”Paneudumme jokaiseen messuun paljon perusteellisemmin kuin entisinä aikoina. Harva se sunnuntai kirkossa on yli sata henkeä, ja jos on vähänkin erikoisempi kirkkovuoden juhla, niin moninkertainen määrä.” Messun toimittajat pitävät palaverin puolitoista viikkoa ennen h-hetkeä. Saarnan teemoista keskustellaan, mikäli saarnaaja haluaa kysyä muiden mielipiteitä. Tillyn työmotivaation lähteet ovat monet. Hän kokee yhä olevansa onnellinen unelmatyössään. ”Työyhteisössä on hienoja työkavereita. Seurakuntalaisilta tulee hyvää palautetta. Koen olevani tervetullut ihmisten koteihin. Tärkein motivaation lähde on kuitenkin se, että saan jakaa ihmisille armoa vedessä, leivässä ja viinissä. Sen ympärille kiertyy kaikki.” ”Vuosikymmenten varrella olen oivaltanut paljon selvemmin ja kirkkaammin kuin nuorena sen, mikä on tehtäväni pappina. Se on yksinkertaisesti sanottuna armon välittäminen sanan ja sakramenttien kautta”, pappi kiteyttää työnäkynsä. Myös huumori on yksi ehtymätön jaksamisen lähde. ”Vitsiä voi vääntää melkein missä tilanteessa tahansa!” Tilly kokee olevansa etuoikeutettu saadessaan välittää ihmisille niin upeita asioita kuin seurakunnan työssä vain voi. ”Tähän liittyen minua surettaa, harmittaa ja hämmästyttää se, miten ihan arvostetussakin mediassa uutisoidaan kirkosta, keskittyen vain kohujuttuihin.” ”En tunnista median antamaa kuvaa siksi samaksi kirkoksi, jossa olen töissä. Ne aiheet, jotka nousevat julkisuudessa esiin, ovat vieraita seurakuntaelämän arjelle. Meillä ei esimerkiksi käydä jatkuvaa homokeskustelua.” Ihmisten tullessa pappi ei pidä vapaata Silloin kun ihmiset tulevat kirkkoon suurin joukoin, paikalla haluaa olla aina myös Timo Ågren. Vain yhden kerran suuri joulun ystävä muistelee olleensa töistä vapaalla jouluna. Juuri sinä vuonna sattui kuitenkin käymään niin, että Porvoon tuomiokirkon katto paloi tuhopolton seurauksena. Jouluyön messu ehtoollisineen vietettiin pikkukirkossa. Ne, jotka eivät mahtuneet sisään, olivat ulkona teltassa. Tilly osallistui talkootyöläisenä äänentoistolaitteiden virittämiseen pihalle. Sinne rakennettiin myös seimiasetelma. ”En ole koskaan ollut niin vahvasti mukana joulumessun toteuttamisessa kuin sinä vuonna vapaaehtoisena kirkonmäellä. Silloin päätin, etten enää koskaan pidä jouluna vapaapäivää.” ”Ehdin aina osallistua myös meidän suvun omaan joulujuhlaan. Sieltä hipsin hyvissä ajoin kirkonmäelle joulumessuun.” Joulun paradoksit kiehtovat loputtomasti Saarnamiehen on mietittävä joka vuosi joulun sanomaa. Evankeliumista ja joulun profetioista löytyy aina jokin sana, sanapari tai yksityiskohta, joka puhuttelee ja antaa aineksia uudenlaiseen tulokulmaan joulun tapahtumien tulkitsemisessa. Viime vuosina Timo Ågrenia on puhutellut se, että antiikin ajan Palestiinassa eläinten seimi oli yleensä talon seinässä tai luolassa. Se saattoi olla jopa taivasalla. ”Jumala tulee ihmiseksi lähes taivasalla! Huomaamattomalla ja hiljaisella tavalla, kunnes jossain kedolla kajahtaa enkelien ääni väsyneille paimenille. Joulun sanoma tulee keskelle arkista työtä ja jokapäiväistä elämää.” ”Jumala on täysin ihmisten armoilla oleva vauva. Suuri taivaallinen sotajoukko liittyy ihmisen heikkouteen, pienuuteen, herkkyyteen ja haavoittuvuuteen… Nämä ristiriidat kiehtovat ja vetävät minua puoleensa.” Jouluevankeliumissa on niin vahvat ainekset, että ne saavat joka kerta kylmät väreet kulkemaan kokeneen papin selässä. Tillystä on ihmeellistä, miten Jumala tulee ihmisten keskelle salatulla, ei erityisen näkyvällä eikä kuuluvalla tavalla. Kuitenkin vastustamattomasti. Joulu vaikuttaa vähän kuin entisen pojan uskoontulolta? ”Juuri niin – se vain tapahtuu.” Jumala on läsnä tänäkin jouluna ja tässä hetkessä, eikä Tillynkään tarvitse olla mielessään missään muualla. Aidot asiat ja tärkeät perustehtävät riittävät papille. 7 Herttoniemen rippikoulutiimi: ”HYViN SUUNNiTELTU ON PUOLiKSi TEHTY” Vanhemmat ja isoset vahvasti mukana Nuorisotyöntekijä Juha Perilä korostaa vanhempien merkitystä rippikoulussa. ”Rippikoulun kaupunkijaksolla on tyypillisesti kaksi vanhempainiltaa. Toisessa isoset ja vanhemmat saavat esittää toisilleen kysymyksiä. Nuoret vastaavat tosi rehellisesti ja haastavat myös vanhempia perustelemaan omia kasvatusnäkemyksiään. illat ovat yleensä aivan huikeita”, hän kertoo. ”Toisessa vanhempainillassa on polku, jossa yhtenä rastina on nuoren kasteen muistelu. Vanhempi saa kertoa nuorelleen tuosta päivästä. Toisella rastilla käydään läpi rippikoulumuistoja ja kolmannella lauletaan vanhempien rippikouluajan lauluja. Moni nuori ei ole aiemmin kuullut vanhempiensa rippikoulusta mitään.” Herttoniemessä isostoiminnasta on tullut näkyvä osa nuorisotyötä. Rippikoulujen leirijaksoilla isosia on melkoinen joukko – yleensä yhdeksästä kahteentoista – ja heille on uskottu paljon vastuuta. ”isoset ja ohjaajat ovat yhdessä tekemässä rippikoulua. He eivät siis ole kaksi erillistä joukkuetta. Seurakunnassamme on myös jo vuosien ajan annettu enemmän vastuuta vanhoille nuorille”, toteaa nuorisotyöntekijä Samuli Perkiö. ”Täysi-ikäisillä on mahdollisuus olla rippikoulussa mukana niin sanottuina handyina eli apuohjaajina. Muutamat jatkavat vielä ohjaajina ja opettajina yli 20-vuotiainakin. Vastuu kasvattaa: huippupelaajaksi ei kehity vaihtopenkillä”, hän jatkaa. Leirilehti kantaa muistoja 8 Herttoniemen rippikoulutiimissä puhalletaan yhteen hiileen. Vas. Samuli Perkiö, Jari Mäki-Arvela, Hannele Nuojua, Juha Perilä ja Jouko Olkkola. Rippikoulu on seurakunnan asia, ei yksittäisen työntekijän soolojuttu. Herttoniemen rippikoulupappi Jouko Olkkolan ajatus kuvastaa hyvin hänen ja koko seurakunnan rippikoulutyön lähtökohtaa. Herttoniemen rippikoulutyö on muotoutunut nykyasuunsa monien vuosien aikana. Yhteisesti suunniteltua rippikouluinstrumenttia viritetään jatkuvasti. Työntekijätiimin apuna on suuri joukko vapaaehtoisia vastuunkantajia. Hyvät käytännöt on huolellisesti kirjattu ylös, ja niistä pidetään yhteisellä sopimuksella kiinni. Määrätietoinen ote alkaa jo ilmoittautumisesta. ”Kaikille rippikouluikäisille lähetetään esite rippikouluista, samoin niille, jotka edellisenä vuonna eivät ole käyneet rippikoulua. Muutamaa päivää ennen sähköisen ilmoittautumisen päättymistä esitteen muistutuskirjeineen saavat ne, jotka eivät vielä ole ilmoittautuneet”, valottaa rippikoulupappi Jouko Olkkola. Nuorisotiimi toteuttaa kaikilla alueen ylä-asteilla rippikouluinfon, koulusta riippuen joko tuntivierailuna tai yhteisenä infona. ”Koska osassa alueemme kouluista on paljon oppilaita eri puolilta Helsinkiä, korostamme aina ilmoittautumista nimenomaan omaan kotiseurakuntaan.” Jouko Olkkola toivoo, että Helsingin alueella päästäisiin yhtenäiseen rippikoulujen ilmoittautumisaikaan. Silloin tarpeen olisi myös Kirkko ja kaupunki -lehden teemanumero aiheesta. ”Vaikka nuoret eivät niinkään paljon lue lehteä, informaatio on tärkeä vanhemmille ja isovanhemmille. Tuskin itsekään aikoinaan olisin lähtenyt riparille, jos vanhempani eivät olisi huolehtineet asiasta”, toteaa rippikouluveteraani Olkkola. Yksi näkyvä osa Herttoniemen rippikoulutyötä ovat sekä leirien vetäjille että leiriläisille toimitetut kirjalliset oppaat ja lehdet. Nuorisotyönohjaaja Hannele Nuojua pitää niitä merkittävinä medioina myös nettiaikana. ”Meillä on vuosien ajan tehty ohjaajille ja isosille isoapu, joka sisältää kaiken rippikoulussa tarvittavan. Siinä on rippikoulun päiväohjelmat sekä yksityiskohtaiset toteutusohjeet niin raamattutyöskentelyihin, ryhmäkeskusteluihin kuin iltaohjelmiin. Lisäksi isoavusta löytyvät raamatunkohdat nuorille muistolauseiksi, ohjeistus riparin jälkeiseen toimintaan sekä tietoa, mitä tapahtuu konﬁrmaatiossa ja sen harjoituksissa.” ”Toimitamme myös isosten kanssa jokaiselle rippikoululle oman lehden. Siihen pyrimme ripottelemaan pieniä palasia opetuksesta ja ryhmäkeskustelujen teemoista. Lukijoina ovat myös nuorten vanhemmat ja sisarukset.” isoset on koulutettu lehdentekoon: isoskurssilla käytetään noin kolme tuntia toimittajataitojen opiskeluun ja kuvaamisen alkeisiin ja tehdään harjoituslehti. ”Lehti tehdään periaatteessa leirijaksolla, käytännössä kahden päivän aikana. Välillä on tehnyt tiukkaa, mutta aina lehti on jaossa konﬁrmaatiossa. Riparilehti valmistuu niillä taidoilla kuin meillä on. Olemme ylpeitä jokaisen riparin julkaisusta. Monissa lehdissä myös vanhempien kädenjälki on mukana”, kertoo Hannele Nuojua. Paikallissuunnitelma on tärkeä työkalu Tuomiokapituli edellyttää, että jokaisessa seurakunnassa on työntekijöiden yhdessä laatima rippikoulun paikallissuunnitelma. Herttoniemessä suunnitelma ei ole vain välttämätön paha, vaan jatkuvasti päivitettävä käytännön työkalu. Sen tekemiseen on selvästi paneuduttu. ”Kun paikallissuunnitelma on kerran laadittu, se antaa raamit rippikoulun toteutukselle. Erityisesti suuressa seurakunnassa, jossa saattaa olla 15–25 rippikoulua, suunnitelma takaa riittävän yhtenäisyyden käytännöissä. isosten sijoittaminenkin eri rippikouluihin olisi vaikeaa, mikäli käytännöt eroaisivat kovasti toisistaan”, Jouko Olkkola pohtii. Suunnitelma auttaa myös uusia työntekijöitä perehtymään siihen, miten rippikoulut Herttoniemessä toteutetaan. ”Kahdesti vuodessa pidettävissä rippikoulunopettajain kokouksissa saattaa nousta esille asioita, jotka antavat päivitysaihetta suunnitelmaan”, Olkkola kertoo. Herttoniemessä nuorisotiimin merkitys on rippikoulutyössä ratkaisevan tärkeä. ”Nuorisotiimin kokouksessa rippikoulua suunniteltaessa jokaisen rippikoulun edustus on paikalla. Näin saadaan suunnittelu ja päätökset heti kaikkien ripareiden tietoon, ja asioihin myös sitoudutaan.” Maailman palkitsevin duuni Nuorisotyönohjaaja Jari ”Bobby” Mäki-arvelalla on takana jo viitisenkymmentä rippikoulua, mutta silti työ jaksaa yhä edelleen inspiroida. Se edellyttää kuitenkin kokosydämistä heittäytymistä mukaan. ”Riparit ovat koko työn suola. Vaikka leirit saattavat olla fyysisesti rankkoja, niiden jälkeen on henkisesti paljon pirteämpi. Nuoret ovat vuosi vuodelta paljon avoimempia ja osaavat keskustella ja kyseenalaistaa. avoimessa ilmapiirissä viihtyvät niin nuoret kuin työntekijätkin”, hän sanoo. ”Rippikoulu on ainutlaatuinen mahdollisuus antaa nuorille kokemus rakkauden ilmapiiristä. Se antaa jokaiselle mahdollisuuden kokea itsensä tärkeäksi niin toisten ihmisten kuin Jumalankin silmissä.” Mäki-arvela kokee, että riparilla antaessaan todella saa, sillä jokainen leiri on aina erilainen ja joka kerta on läsnä joukko uusia, hienoja nuoria. ”Te kaikki, jotka vedätte rippikoululeirejä: olkaa onnellisia, sillä teillä on maailman paras ja palkitsevin duuni – vaikkei se aina olekaan ruusuilla tanssimista”, toteaa Jari Mäki-arvela. 9 Teksti ja kuva: Raine Haikarainen Vesa Erkkilä: ”PiENi SEURaKUNTa aNTaa VaPaUTTa” 10 ”Meillä on tosi hyvä henki, ja vaimo on hyvä pomo. Olen myös tehnyt työn ohella muutakin: talon remontoinnin lisäksi vedän keppijumppia kansalaisopistossa ja heitän välillä omia keikkoja. Se on tärkeää sekä mielelle että ruumiille”, Erkkilä kertoo. Hän on monipuolinen musiikkimies, mutta on hänellä toinenkin ammatti, harrastuksena: linja-autonkuljettaja. Linja-autokortin hän suoritti työskennellessään 1990-luvulla Kiteellä kanttorina. Pienessä seurakunnassa työntekijät pääsevät käyttämään kaikkia lahjojaan. ”Joskus olen hyötynyt linja-autokortista täälläkin, kun lähdimme kuoron kanssa keikalle. auton vuokrasin Porvoosta”, Erkkilä kertoo. Koska hänellä on hyvät tekniset taidot, hän toimii myös seurakunnan atk-tukihenkilönä. ”Jos seurakunnassa on osaamista monessa asiassa, miksi sitä ei hyödynnettäisi? Pienessä seurakunnassa se on luontevaa, kun byrokratiaa on vähän.” Ensi vuoden alussa on kuitenkin luvassa jotakin aivan muuta: molemmat Erkkilät jäävät neljän kuukauden vuorotteluvapaalle ja suunnittelevat suuntaavansa hetkeksi ulkomaille. Siihen on nyt mahdollisuus, kun kolmesta lapsesta viimeinenkin on lentänyt pesästä. Tavallaan ympyrä sulkeutuu, sillä pariskunta tuli askolaan Teneriffalta. ”Päivi oli siellä turistipappina kaksi ja puoli vuotta, ja minä olin koti-isänä. Viihdyimme sielläkin hyvin. Varmaan sinne on nytkin lähdettävä”, Erkkilä maalailee. Suunnitelmia ei vielä ole, sillä tarkoitus on tehdä ﬁiliksen mukaan. Muuttajat mukaan toimintaan Askolassa työntekijät tekevät tiiviisti yhteistyötä. Vesa Erkkilä (kesk.) suunnittelee tulevaa messua yhdessä kirkkoherra Päivi Erkkilän ja seurakuntapastori Antti Kupiaisen kanssa. Askolan seurakunnan kanttori Vesa Erkkilän voi tavata paitsi urkujen äärestä ilman nuotteja myös vasaran varresta seurakunnan tiluksilta. Vesa Erkkilä tulee vastaan seurakuntatalon pihamaalla. Hän on huomannut hitaasti ajavan auton askolan kylänraitilla ja arvaa, että sieltähän se vieras saapuu. Kanttori on ulkovaatteissa, sillä hän on juuri käynyt toteamassa siunauskappeliin asennetun uuden ilmalämpöpumpun toimivaksi. ”Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta, se kulkee suvussa”, myöntää Erkkilä. Vapaa-ajallaan hän remontoi puolisonsa, askolan kirkkoherra Päivi Erkkilän, kanssa jakamaansa kotia samalla kirkonkylällä. Jos vieras ei pääse alle 5000 asukkaan askolassa piiloon, niin ei varmasti pääse kanttori–kirkkoherra-pariskuntakaan. Mutta se ei haittaa. ”Viihdyn maalla ja pienissä paikoissa. Täällä on rauhaa ja vapautta toimia”, sanoo Vesa Erkkilä. Monipuolisuus auttaa jaksamaan askolan seurakunnan pieni työyhteisö on vireä ja iloinen. Kanttori ihmettelee kuitenkin itsekin, miten nopeasti 16 vuotta samassa seurakunnassa on kulunut. askola on maaseutupitäjä alle 70 kilometrin päässä Helsingistä. Se on muuttovoittokunta, ja muuttointo näkyy runsaana lapsimääränä. Heitä on torstai-aamupäivänäkin seurakuntasali täynnä. Kirkkoherra saapuu juuri kastekeskustelusta. Vesa Erkkilä on pitänyt lapsille kirkkomuskaria, jossa esiteltiin joka kerta yksi soitin. Lapsia se innosti, mutta aikuisia muuttajia on seurakunnan paljon vaikeampi houkutella toimintaan mukaan. ”Seurakunnan musiikkitoiminnan perusta on innokas ja aktiivinen kirkkokuoro, joka harjoittelee kerran viikossa. Siinä on toki mukana myös työikäisiä, mutta paremmin heille toimivat vähemmän sitoutumista vaativat projektit”, Erkkilä kertoo. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi kirkkokuoron 80-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetty Bach-juhlamessu ja monet konsertit, joihin askolan perinteikäs kirkonmäki tarjoaa hyvät puitteet. Lähivuosien jännityksen aihe askolassa on mahdollinen kuntaliitos, josta nyt neuvotellaan Porvoon kanssa. Seurakunnilla on jo valmiiksi paljon yhteistyötä, mutta yhdistymiseen Vesa Erkkilä suhtautuu varauksella. ”Tämä on maalaismainen kunta, jolla on vahva oma identiteetti. Jos seurakunnasta tulee osa Porvoota, toiminnasta tulee helposti kasvottomampaa ja se saattaa vähitellen hiipua olemattomiin”, hän huolehtii. Jumalanpalveluksen merkitys mietityttää Vesa Erkkilälle pienen seurakunnan ihanaa vapautta edustaa se, että hän saa työssä hoitaa jumalanpalvelusten musiikin parhaaksi katsomallaan tavalla. Hän ei käytä nuotteja, ja askolan kirkossa saattaa sunnuntaisin kuulostaa muutenkin vähän erilaiselta kuin monella muulla paikkakunnalla. Kanttorilla on jazz-tausta eikä hän ole erityinen urkufani. ”Soinnutan virret itse ja käytän urkujen lisäksi paljon kitaraa ja pianoa myös messujen toteuttamisessa. Kitaransoitto uppoaa niin nuoriin kuin mummoihin. Vanhemmiten olen uskaltanut antaa itselleni yhä enemmän vapauksia”, hän sanoo. Hänestä jumalanpalveluksissa on varaa kokeilla monenlaista, sillä väkeä on muutenkin vähän: askolan kirkossa voi perussunnuntaina istua 10–15 ihmistä. Kerran messussa oli vain yksi kuulija, mutta siitä on jo aikaa. ”Mitään menetettävää ei ole”, Erkkilä toteaa. Hän kuuluu hiippakunnan jumalanpalveluselämän neuvottelukuntaan, jonka tehtävänä on edistää seurakuntien jumalanpalveluselämää ja kirkkomusiikkia. Silti – tai juuri siksi – hänen tekee mieli herättää kysymys siitä, mikä lopulta on messun merkitys. ”ajatellaan, että se on seurakunnan ydintä. Mutta entä jos ytimen pitäisikin olla jossakin muualla? Uskaltaako tämän sanoa ääneen?” Erkkilä ei usko, että kyse on väärästä ajankohdasta tai jostakin muusta pikkuasiasta. Jos messua kaivattaisiin, sinne riittäisi tulijoita. Ja askolassa messu valmistellaan ja tehdään hyvin, hän kehaisee. Silti seurakuntalaiset puuttuvat. Erkkilä kuitenkin kohtaa paljon kanssakristittyjä – nimittäin kylänraitilla tai paikallisessa Salessa. Pienellä paikkakunnalla ihmiset tuntevat toisensa ja pitävät yhtä kuin paraskin seurakunta. ”Nämä seurakuntalaiset saattavat elää enemmän kristityn tavoin kuin joku kirkossakävijä. Mutta miten sen pitäisi seurakunnan toiminnassa näkyä”, Erkkilä pohtii. Joskus hän on miettinyt sitäkin, ovatko papit jumalanpalveluksista seurakuntalaisiaan paljonkaan kiinnostuneempia. ”Osallistuin taannoin jumalanpalveluskoulutukseen, joka oli tarkoitettu papeille, kanttoreille ja suntioille. Kanttoreita ja suntioita oli molempia kymmenen, pappeja kolme. Jäin miettimään, mitä se kertoo.” Teksti ja kuva: Laura Pörsti 11 Korson lapsi- ja perhetyön ydintiimi: ”TäLLä PORUKaLLa MENiSi VaiKKa aUTiOLLE SaaRELLE” Korson varhaiskasvatuksen ydintiimi ehti ryhmäkuvaan kesken työpäivän. Vas. Satu Kurvinen, Lea Heikkilä, Erja Lindholm ja Sanna Heikurinen. 12 Vierailu Korson seurakunnan lapsi- ja perhetyön ydintiimissä on mukava kokemus. Eläväiset leidit vaihtavat innokkaasti ajatuksia, kertovat hauskoja juttuja ja ovat koko ajan kiirehtimässä työtehtävien ääreen. Vauvamuskarin kiireettömyys koskettaa Lapsityönohjaaja Lea Heikkilä kuvaa työalansa rakennetta Korson seurakunnassa toimivaksi. Lapsityötä tekee kaikkiaan 12 henkeä. ”Kokoonnumme säännöllisesti yhteen isolla tiimillä, mutta työtä ohjaa ja koordinoi neljän hengen ydintiimi. Se suunnittelee yhteisten tehtävien järkevän jaon. Lähtökohtana on, että tehtäviä kierrätetään, jolloin jokaisella säilyy tuore innostus omaan työhönsä. Tiiminä työskentely onkin seurakunnassamme luonteva tapa tehdä työtä innostuneesti ja tehokkaasti.” Heikkilä on palvellut seurakuntaa jo vuodesta 1990. Hyvään työmotivaatioon on auttanut paljon kirkon tarjoama täydennyskoulutus. Lastentarhanopettajan pätevyyden päälle on kertynyt kasvatuksen pitkää koulutusta sekä työnohjaajakoulutus. Lastenohjaaja Erja Lindholm on lähdössä innoissaan päivän työtehtäviin. Vaikka työuraa on Korsossa kertynyt jo 20 vuotta, motivaatiota tuntuu riittävän edelleen. Erityisesti uutena työmuotona aloittanut vauvamuskari on ollut vetäjälleen palkitseva. ”On koskettavaa nähdä, miten äidit tulevat nyyttiensä kanssa yhteen ja haluavat antaa vauvoilleen parasta. Monille vauvamuskari on ensimmäinen yhteys seurakuntaan kasteen jälkeen”, Lindholm kertoo. Vauvamuskarissa keskitytään kiireettömään yhdessäoloon ja varhaiseen vuorovaikutukseen. ”Olemme tarkkaan miettineet yksinkertaisia lauluja, joita voi myös kotona laulaa. Rohkaisemme vanhempia yksinkertaiseen yhdessäoloon, köröttelemään, laulamaan ja loruilemaan. Nämä asiat eivät välttämättä ole itsestään- ”Kirkon kouluttamisen perinne on vahva ja tasokas. Sillä on ollut käyttöä, kun olen toiminut tiimien ja yksilöiden työnohjaajana seurakunnan lisäksi myös kunnan puolella”, Heikkilä sanoo. selvyyksiä tämän päivän vanhemmille. On ihana tunne, kun äidit ja vauvat hymyilevät piirissä toisilleen ja ottavat kontaktia.” Muskari on samalla äideille tärkeä kohtaamispaikka. ”Siksi yhteiset kahvihetket ovat tärkeitä. Moni toivoo, että kokoontumiskertoja voisi olla enemmän”, kertoo Erja Lindholm. Nuoret aikuiset tavoitetaan hyvin Korson ydintiimiläiset ihmettelevät yhteen ääneen usein toistettua näkemystä, ettei kirkko tavoita nuoria aikuisia. Lea Heikkilän mukaan ainakaan perhetyössä tätä ongelmaa ei ole, sillä toimintaan tulee väkeä ”ovista, ikkunoista ja liesituulettimista”. Lapsi- ja perhetyön pappi Sanna Heikurisen mukaan heidän työalallaan onkin saavutettu juuri se, mihin monet kirkon strategiaohjelmat tähtäävät: perustasolla tapahtuva seurakuntalaisten kohtaaminen. ”Perhekerhoissa käy suuret määrät nuoria aikuisia, jotka osallistuvat viikoittain hartauksiin. Kerran kaudessa vietämme myös yhteistä ehtoollista. Ehkä meidän tulisi pelkän jumalanpalveluksiin osallistumisen sijasta arvostaa yhä enemmän arjen hartausyhteyttä”, Heikurinen miettii. ”Lapsityöntekijöiden merkitys koko kristillisessä kasvatuksessa on suuri. Juuri heidän kauttaan monet lapset kuulevat ensimmäistä kertaa elämässään vanhat Raamatun kertomukset.” Ennen virkauraansa Korsossa Sanna Heikurinen oli monissa seurakunnan luottamustehtävissä. Niiden kokemusten myötä häntä kiinnostaa, miten strategiat toteutuvat käytännön työssä. ”Kaikissa strategioissa korostetaan tänä päivänä ihmisten kohtaamisen tärkeyttä. Lapsi- ja perhetyössä sitä tapahtuu jatkuvasti. Koen, että teologina voin näissä arjen hetkissä olla välittämässä viestiä Jumalasta ja pyhästä. Ne ovat puhtaita arjen ilon hetkiä.” Perhekerholaisesta lastenohjaajaksi Lastenohjaaja Satu Kurvinen löysi aikoinaan tiensä perhekerhoon naapurinsa rohkaisemana. Perheen kasvaessa kerho tuli entistä tutummaksi, ja oli luontevaa auttaa ohjaajia käytännön järjestelyissä ja askarteluissa. Samalla Kurvinen huomasi pohtivansa omaa työuraansa. Haluaisiko hän palata takaisin kiireiseen liikemaailmaan myymälänhoitajaksi? ”Yhtenä päivänä lapsityönohjaaja Lea tuli kysymään, mitä olen ajatellut kotivuosien jälkeen ja kiinnostaisiko seurakunnan lapsityö. En ollut edes kuvitellut, että tätä työtä voisi tehdä päätoimisesti, ja hainkin innostuneesti koulutukseen. Jännitin hakuprosessia ja laitoin hakupapereihin itsestäni kuvan saparokampauksella. ajattelin, että se ehkä sopisi seurakunnan lapsityöntekijälle!” Opiskelu innosti Satu Kurvista kovasti, ja hän aloitti työt Korson seurakunnassa vuonna 2009. Työtoveri Lea Heikkilä toteaa hänen olevan varoittava esimerkki kaikille äideille: perhekerhosta voi joutua yllättäen seurakunnan työntekijäksi. ”Työstä saa välitöntä palautetta, ja se on usein koskettavaa. äidit voivat arasti sanoa, miten tärkeitä kerhot ovat heille ja miten heitä aluksi jännitti tulla mukaan. Luottamus syntyy vähitellen, mutta se kantaa pitkälle”, Kurvinen toteaa. Esimies arvostaa perustyötä Korson lapsityön koko tiimi edustaa laaja-alaista ammattitaitoa. Lähiesimiehenä Lea Heikkilä joutuu usein miettimään, miten saada kunkin työntekijän vahvuudet mahdollisimman hyvin esiin. ”Tiimi on aina jäsentensä näköinen. Vauhti on mukautettava niin, että jokainen pysyy matkassa. Esimiehen on tunnistettava joukkonsa ainutlaatuisuus. Kukaan ei saa jäädä varjoon. Jokainen onnistuminen on samalla tiimin yhteinen onnistuminen.” Heikkilä tietää, että lähiesimiehen tehtävä on usein melko yksinäinen. Hän on kuitenkin tietoisesti pyrkinyt pitämään yllä tuntumaa perustyöhön. ”Pyrin vierailemaan kerran viikossa kerhoissa. Haluan nähdä lapset elävinä enkä vain kuvina netissä”, naurahtaa Lea Heikkilä. Samalla hänellä on suuri luottamus omaan tiimiinsä. ”Näiden naisten kanssa uskaltaisin lähteä autiolle saarellekin. Heidän kanssaan on ensinnäkin aina hauskaa. Tekeminen ja ruoka eivät loppuisi, kun he ovat oppineet nyhtämään tyhjästä. aivan varmasti he myös keksisivät, miten pääsisimme takaisin kotiin!” 13 Mikä ydintiimi? Lapsi- ja perhetyön ydintiimin tehtävänä on vastata työalan toiminnan suunnittelusta, koordinoinnista ja seurannasta yhdessä koko lapsi- ja perhetyön tiimin kanssa. Lisäksi se suunnittelee lastenohjaajien kokouksiin tulevat asiat. Ydintiimi tekee ehdotuksen toimintasuunnitelman ja talousarvion keskeisistä tavoitteista. Se päivittää toimintakauden alussa perustoimenkuvan ja laatii yhdessä koko tiimin kanssa toimintakertomuksen sekä kokoaa tilastot omalta osaltaan. Ydintiimi on lastenohjaajien työtä palveleva foorumi, jonka avulla työhön sitoutunut joukko voi palvella alueen asukkaita kansankirkkonäkemyksen pohjalta rohkeasti, nykyaikaisesti ja uudistuen. Teksti ja kuvat: Raine Haikarainen Kapitulin Väkeä Raine Haikarainen Kaisa Kariranta Televisiotyöstä tuomiokapituliin 14 Teologian maisteri Kaisa Kariranta aloitti piispan erityisavustajana elokuussa. Hän siirtyi tehtävään Kirkon tiedotuskeskuksen toimittajan työstä. Kerro hieman taustasi. Missä olet syntynyt ja kasvanut ja miten päädyit aikanaan teologiseen tiedekuntaan? Olen syntynyt ja kasvanut Tuusulassa, Riihikalliossa. Yksi teologiseen päätymiseni syistä oli uskonnon opettajani Seppo Nyyssönen Sibelius-lukiossa. Hän sai näkemään uskonnon monet ulottuvuudet: kuinka uskonto on osa yhteiskuntaa, kulttuuria ja ajattelua, osa ihmisyyttä. Opettajana hänestä välittyi oma kiinnostus asiaan. Samana vuonna teologisessa aloitti kaksi muutakin saman opettajan vaikutuspiirissä opiskellutta. Tämä saa uskomaan oman innostuksen merkitykseen. Millaista työkokemusta sinulla on? Ensimmäinen työpaikkani oli Riihikallion kukka. Mummini avustuksella keräsin sinne myytäväksi pajunkissoja pääsiäissesonkia varten. Opiskeluaikaan asti työpaikkojen kirjo oli laaja huilunsoitonopettajasta aamiaistarjoilijaan. Kun aloitin soveltavien opintojen televisiotyön luennot, päätin päästä töihin television kiehtovaan maailmaan. Olen työskennellyt Kirkon tiedotuskeskuksessa tv-toimituksessa, av-toimituksessa ja radiotoimituksessa. Hartaudet ovat olleet isossa merkityksessä työtehtävissäni. Kun olin lasten kanssa kotona, tein myös freelancerjuttuja kirkollisiin ja ei-kirkollisiin lehtiin. Mitä kuuluu nykyisiin tehtäviisi? Työtehtäviini kuuluu kaikenlainen piispan avustaminen, tuomiokapitulin koulutustoimintaan osallistuminen ja viestinnälliset tehtävät. Mielenkiintoista, monipuolista ja monimuotoista työtä, jonka kokonaisuudesta alan pikkuhiljaa saada kiinni. Millaista kirkkoa haluaisit olla rakentamassa? Elävää ja hengittävää. Tärkeä vaikka melko itsestään selvä oivallus viime kesältä oli, että kirkko olemme me ihmiset kirkossa. Eivät vain aktiivit, eivät pelkät työntekijät, vaan kaikki me, jotka olemme päättäneet kuulua kirkkoon. Se tarkoittaa melkomoista monimuotoisuutta – siis rikkautta. Koska ihmiset ovat erilaisia, pidän tärkeänä, että kirkon työ hengittää. Tarvitaan erilaisia kieliä ja tapoja sanoittaa Jumalan todellisuuden ulottuvuutta maailmassa. Irja-piispalta lainaamani määritelmä kirkosta on uusi oivallus. Vielä useammin kuin puhumme kirkosta meidän pitäisi puhua meistä Jeesuksen seuraajista. Sitähän kirkko yksinkertaisesti on. Mistä saat voimaa ja iloa elämääsi? Hyvä kysymys melkoisesta murehtimisen synnistä kärsivälle. Lapsista, kavereista ja kirjoittamisesta. Kesällä kasvimaasta ja pyöräilystä ja kaikkina vuodenaikoina kävelystä ja joogasta. (RH) Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat hyvän päätöksenteon perusta. Näin on myös seurakunnan hallinnossa ja toiminnassa. Lähtökohtana on, että seurakuntalaiset saavat tietoa seurakunnan ajankohtaisista kysymyksistä ja voivat myös vaikuttaa kotiseurakuntansa asioihin. Avoimuuden periaatteesta on säädetty myös lailla. Kirkkolain 7 luvun 9 pykälän 2 momentin mukaan seurakunnan jäsenille on sopivin tavoin annettava riittävät tiedot yleistä mielenkiintoa herättävistä vireillä olevista seurakunnan ja seurakuntayhtymän asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä ja tehdyistä ratkaisuista. Tätä tiedotusvelvollisuutta toteutetaan eri tavoin. Viestintäkanavina voivat olla esimerkiksi seurakuntien ja yhtymien lehdet ja verkkosivut sekä paikallislehdet. Salaisia kansioita on Avoimuuden rinnalla yhtä tärkeänä kulkee yksityisyyden suojan periaate. Seurakunnan hallinnossa ja virkatehtävissä käsitellään paljon sellaista tietoa, joka esimerkiksi julkisuuslain, henkilötietolain tai kirkkolain nojalla on salassa pidettävää. Salassa pidettäviä ovat yksityiseen henkilöön kohdistuvaa sielunhoitoa tai diakoniatyötä koskevat asiakirjat. Samoin salassa pidettäviä ovat muun muassa tiedot varallisuudesta, etuuksista, tukitoimista, terveydentilasta, vammaisuudesta, psykologisesta testistä, poliittisesta vakaumuksesta, elintavoista sekä yksityiselämän piirissä esitetyistä mielipiteistä. Rekrytointitilanteissa viran hakijat ovat saattaneet hakemuksissaan kertoa perhetilanteestaan, harrastuksistaan, osallistumisestaan yhdistystoimintaan tai muista näihin verrattavista henkilökohtaisista oloistaan. Myös tällaiset tiedot ovat salassa pidettäviä. Kokousten julkisuus vaihtelee Kirkkolain 7 luvun 6 pykälän mukaan kirkkovaltuuston (ja yhteisen kirkkovaltuuston) kokoukset ovat julkisia, jollei valtuusto jonkin asian osalta toisin päätä. Muiden toimielinten kokoukset eivät ole julkisia. Näin ollen esimerkiksi seurakuntaneuvoston tai kirkkoneuvoston kokouksiin ei ulkopuolisilla ole asiaa muuten kuin neuvoston luvalla. Neuvosto voi luonnollisesti kutsua kuultavaksi vaikkapa seurakunnan työntekijöitä, järjestöjen edustajia tai asiantuntijoita. Luottamushenkilöt ovat julkisuuslain 23 pykälän nojalla vaitiolovelvollisia kokouksessa käsitellyistä salassa pidettävistä asioista. Salassapitovelvollisuus jatkuu myös luottamustehtävän päättymisen jälkeen. Muiden asioiden osalta luottamushenkilöillä ei ole varsinaista vaitiolovelvollisuutta. Hyvän päätöksenteon pohjana oleva avoin keskustelu kuitenkin edellyttää luottamuksellista ilmapiiriä. Se rikkoutuu, jos kokouksessa käytyjä keskusteluja selostetaan kokouksen ulkopuolella. Pöytäkirjat ovat yleensä julkisia Kokousten pöytäkirjat ovat pääsääntöisesti julkisia riippumatta siitä, onko kokous ollut avoin vai suljettu. Poikkeuksena ovat lain nojalla salassa pidettävät asiat. Myös luottamushenkilöiden äänestyskäyttäytyminen on julkista. Kirkkohallituksen antaman ohjeen mukaan pöytäkirjasta tai sen liitteestä tulisi käydä ilmi, miten kukin toimielimen jäsen on äänestänyt. Tilanne on toinen, kun valitaan luottamushenkilöä tai viranhaltijaa. Silloin kysymys on henkilövaalista. Suhteellinen vaali ja vaadittaessa myös enemmistövaali on toimitettava suljetuin lipuin. Ritva Saario lakimiesasessori 15 H i i p pa K u n n a S S a t a pa H t u u H e l S i n G i n 16 Raine Haikarainen Raine Haikarainen Yhteiset Yhteistyösopimus EteläSuomen sotilasläänin esikunnan kanssa Koulutusta uusille työntekijöille Hei esimies! Onko seurakuntaasi tai tiimiisi tullut tänä vuonna työntekijä ensimmäiseen tehtäväänsä seurakunnassa? Tehtäväsi on ohjata hänet hiippakunnan orientoitumiskoulutukseen ”Osallisena kirkon uskosta ja tehtävästä”. Koulutukseen kutsutaan ensimmäisessä kirkon työpaikassa tai pidemmässä sijaisuudessa vuoden aikana aloittaneet työntekijät. Koulutus on kasvunpolku kaikille kirkon tehtävissä aloittaville. Velvoittavaa se on piispainkokouksen päätöksellä ensimmäisessä seurakuntavirassa toimiville kanttoreille, diakoniatyöntekijöille sekä kasvatuksen työntekijöille. Koulutus toteutetaan pienryhmissä, jotka toimivat kokeneiden työntekijöiden johdolla. Ryhmien yhteinen aloitus on 21.1.2014 klo 10–16 tuomiokapitulissa.Yhteinen päätös on 23.9.2014 klo 10–15 tuomiokapitulissa. Ryhmä A, Malmin seurakuntatalo, Pekanraitti 16 pe 28.2. klo 12–15.30 pe 4.4. klo 12–15.30 pe 16.5. klo 12–15.30 pe 5.9. klo 12–15.30 Ryhmä B, Snellu, Toinen linja 8 to 6.2. klo 13–16.30 to 6.3. klo 13–16.30 ti 6.5. klo 13–16.30 ti 9.9. klo 13–16.30 Lisätietoja orientaatiokoulutuksesta antaa hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen. Raine Haikarainen Piispa Irja Askola ja sotilasläänin komentaja, prikaatikenraali Pertti Laatikainen allekirjoittivat 4.10. tuomiokapitulissa sopimuksen, jossa sovitaan yhteistoiminnasta Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnan (ESSLE) ja Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin välillä kaikissa turvallisuustilanteissa. Varautuminen toteutetaan yhteiskunnan turvallisuusstrategian periaatteiden ja valtioneuvoston huoltovarmuuspäätöksen sekä varautumista koskevien säädösten (mm. valmiuslaki) mukaisesti. Ramez Ansara sai suomalaiset pappisoikeudet Palestiinalainen Ramez Ansara on syntynyt Jerusalemissa, kasvanut Ramallahissa Länsirannalla ja opiskellut teologiaa Makumiran yliopistossa Tansaniassa. Hän on toiminut valmistuttuaan luterilaisena pappina Ramallahissa. Tuomiokapitulin istunnossa 14.8.Ansaralle myönnettiin oikeudet toimia pappisvirassa myös Suomen luterilaisessa kirkossa. Samalla hän sai virkamääräyksen Helsingin seurakuntayhtymän arabiankielisen työn papin virkaan. Pääkaupungissa asuu noin 5000 arabiankielistä. Seurakunnan toimintaan osallistuu noin 160 vakiokävijää. ”Toiminta on avointa kaikille alueen arabiankielisille kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta, vaikka sitä järjestää luterilainen seurakunta”, kertoo Ramez Ansara. 17 Kirkkoherramatkalaiset vierailivat Fisksätran kirkossa Tukholmassa. Hannu Lätti kansainvälisen työn hiippakuntasihteeriksi Ensi vuoden alusta hiippakunnissa tapahtuu merkittävä muutos, kun Suomen Lähetysseuran lähetyssihteerien tilalle tulevat Kirkon keskusrahaston palkkaamat kansainvälisen työn hiippakuntasihteerit. Uudet toimet perustuvat kirkon lähetysjärjestöjen, kirkkohallituksen ja Kirkon Ulkomaanavun yhdessä solmimaan sopimukseen. Uuden hiippakuntasihteerin laaja-alaiseen työhön kuuluu niin monikulttuurisuutta, uskontodialogia kuin lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa. Kapitulin kokouksessa 23.10. tehtävään valittiin 44:stä pastori, opinto-ohjaaja Hannu Lätti. Hän on toiminut hiippakunnan lähetyssihteerinä ja SLS Helsinki-Espoo -alueyksikön päällikkönä vuodesta 2008. Sitä ennen hän on työskennellyt mm. lähetystyöntekijänä Hong Kongissa 20 vuotta. Kirkkoherrat Jumalan talossa Helsingin hiippakunnan kirkkoherrat vierailivat kokousmatkallaan 20.11. Tukholman Nackan seurakunnan Fisksätran kirkossa. Kirkko palvelee monipuolisena ekumeenisena ja uskontodialogisena kohtaamispaikkana. Rakennuksen yhteyteen valmistuu lähivuosina myös moskeija. Tällöin luterilainen seurakunta, katolinen Pyhän Konradin seurakunta ja paikallinen muslimiyhteisö voivat kokoontua samassa rakennuskompleksissa. Tämä Guds hus -hanke on varsin historiallinen. Paikalliset seurakunnan työntekijät sekä muslimiyhteisön edustajat puhuivatkin siitä innostuneen lämpimään sävyyn. Lisätietoa löytyy Ruotsin kirkon kotisivuilta: www.svenskakyrkan.se. Raine Haikarainen Kapitulin väki toivottaa hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta 2014! Raine Haikarainen SUOMaLaiNEN KaSVaTUSTYö KiiNNOSTaa aNGLiKaaNEJa Kasvatussihteerit Susan Mapledoram Manchesterin hiippakunnasta ja Ben Mizen Portsmouthin hiippakunnasta ottavat mieluusti vaikutteita suomalaisseurakunnista. Helsingin, Espoon ja Porvoon hiippakuntien kasvatuksen työntekijät kokoontuivat syyskuussa yhteiseen seminaariin. Tukholman-matkaan osallistuivat myös kasvatussihteerit Susan Mapledoram Manchesterin hiiippakunnasta ja Ben Mizen Portsmouthin hiippakunnasta. Kokousmatka tarjosi briteille hyvän näkökulman seurakuntiemme kasvatustyöhön. Selvästi oli aistittavissa, että suomalaisella nuoriso- ja rippikoulutyöllä on paljon annettavaa anglikaaniselle kirkolle. 18 Yhteistyöllä on jo perinteitä Vas. hiippakuntasihteeri Jaana Räntilä, hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen, kuurojenpappi Elina Jokipaltio, lähetyssihteeri Hannu Lätti, dekaani Reijo Liimatainen, lakimiesasessori Ritva Saario, hiippakuntakanttori Hanna Remes, piispa Irja Askola, piispan sihteeri Marita Maununen, vs. notaari Anniina Himberg, toimistosihteeri Ulla Aaltio, toimistosihteeri Birgitta Falenius, vs. toimistosihteeri Päivi Tapola ja hiippakuntasihteeri Kirsi Poutiainen. Kuvasta puutuu piispan erityisavustaja Kaisa Kariranta. Susan Mapledoram on viime vuosina käynyt usein Suomessa ja osallistunut brittiläisten nuorten kanssa muun muassa Tampereen seurakuntien rippikoululeireille. Kontakteja on helpottanut Tampereen ja Manchesterin hiippakuntien välinen yhteistyösopimus. Vuosittain yhteisiä leirejä on pari kappaletta, ja kysyntä on selvästi kasvussa. Suomalainen käsite ”isonen” tunnetaankin jo hyvin Manchesterissa. ”Porvoon sopimuksen mahdollistama yhteistyö on ollut hienoa, ja haluamme kehittää sitä edelleen. Omassa kirkossamme olemme miettineet, millä tavoin voisimme syventää isosten käyttöä nuorisotyössä myös leirijaksojen jälkeen.” Myös Ben Mizenillä on aikaisempia kontakteja Suomeen. Porstmouthin hiippakunnan työntekijät ovat tavanneet muutaman kerran suomalaisia työtovereitaan. ”Vuonna 2006 kävin ensimmäistä kertaa Suomessa. Silloin sain kokea sekä saunan ihmeitä että nauttia hiippakuntien vieraanvaraisuudesta. Suomalaisten kanssa keskustelu on ollut mielenkiintoista, ja olen ollut yllättynyt osanottajien innostuksesta analyyseihin, kysymyksiin ja vuorovaikutukseen”, kertoo Mizen. Susan Mapledoram ja Ben Mizen vierailivat Suomessa. Suomalaisten aktiivisuus innosti Susan Mapledoram ja Ben Mizen toteuttivat teemaseminaarissa kaksi työpajaa, jotka liittyivät sukupolvien välisten kuilujen ylittämiseen. ”Seminaari oli hyvin järjestetty ja antoi hienon mahdollisuuden keskinäisen vuorovaikutukseen. Erityisen arvokkaana koin, että kolme piispaa oli alussa avaamassa seminaarin ja rohkaisemassa työntekijöitä. Oli etuoikeus tavata myös Helsingin piispa. Pidin myös siitä, että matkan aikana nauroimme paljon, kuulimme teräviä alustuksia ja kävimme tärkeitä keskusteluja”, kertoo Mapledoram. ”Suomalaisten osallistujien läsnäolo työpajoissa ja huomiot olivat erittäin tarkkoja. Oli hienoa saada olla tällaisessa työskentelyssä mukana”, totesi puolestaan Ben Mizen. Kumpikin vieras arvosti selvästi sitä, että suomalaiset työntekijät eivät olleet kaikissa asioissa heidän kanssaan samaa mieltä, ja keskustelu oli siksi dynaamista. Britannian ja Suomen väliset historialliset ja kulttuuriset erot vaikuttivat selvästi siihen, miten sukupolvien välinen vuorovaikutus ymmärretään. Rippikoulutyössä on mahdollisuuksia Kumpikin brittivieras näki suuret mahdollisuudet kehittää yhteistä nuoriso- ja rippikoulutyötä kirkkojen välillä. Tähän Porvoon sopimus antaa hyvät mahdollisuudet. Samalla kirkkojen käytännön rippikoulutyössä on merkittäviä eroja. anglikaaniseen konﬁrmaatioon osallistutaan yleensä noin 12 vuoden iässä, ja perinteeseen kuuluu, että piispa toimittaa konﬁrmaation. Suomalainen rippikoulukäytäntö ja erityisesti isostoiminta kiinnostavat kuitenkin brittejä suuresti. ”ihmisten välinen elävä vuorovaikutus on olennainen osa työtämme kirkon virassa. Siksi haluan edelleen vahvistaa kontaktejani Suomeen ja jatkaa myös aloittamiani suomen kielen opintoja”, totesi Susan Mapledoram. (RH) 19 Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki Voiko piispantarkastuksen toimittaa pönöttämättä? Piispantarkastus on vanha instituutio, joka voi palvella hyvin myös tämän ajan seurakuntaelämää. 20 Sana piispantarkastus nostaa helposti mieleen pilakuvamaisia mielikuvia. Jono pingviinejä muistuttavia kaftaanipukuisia herroja rientämässä piispan perässä paikasta toiseen. Muodollisen ystävällistä puhetta, pokkurointia, pönötystä ihan viimeisen päälle! Antaako pilakuva edes mahdollisuutta onnistumiselle? Irja Askola toimitti ensimmäisen varsinaisen piispantarkastuksensa Malmin seurakunnassa syyskuussa. Kaksi ensimmäistä virkavuotta meni siinä, että kaikissa hiippakunnan 33 seurakunnassa pidettiin piispan päivä. Piispan päivät antoivat hyvän yleiskuvan seurakunnista. Varsinainen tarkastus antaa mahdollisuuden perehtyä syvällisemmin yhden seurakunnan elämään. Piispantarkastus on vanha instituutio, jonka on mahdollista löytää tämän ajan seurakuntaelämää palvelevat muodot. Arviointi on yhtä tärkeää nykyään kuin ennenkin. Tuskin paikkojen siivoamisestakaan haittaa on. Jos arkistossa on päivitettävää, päivitys on varmaan syytä tehdä. Näiden asioiden ei kuitenkaan pidä nousta keskeisimmiksi. Itsearvioinnin väline Oleellista on, että seurakunnassa tehdään rehellinen itsearviointi. Kirkkoherra tekee oman arviointinsa. Hänen tulee sitä tehdessään kuulla työyhteisöään, mutta muodoltaan arvio saa olla myös henkilökohtainen. Seurakuntaneuvostolta pyydetään arvio erikseen. Kirkkoherra ei toimi puheenjohtajana eikä esittelijänä tämän lausunnon tekemisessä. Näkökulma on laajempi kuin vuosittaisissa toimintakertomuksissa. Lausunnoilla etsitään pitkäkestoisempia suuntia ja ilmiöitä: mitä on viime vuosina tapahtunut, mistä ollaan tulossa ja mihin suuntaan menossa? Meneillään olevat ja aiempina vuosina tehdyt strategiaprosessit ovat hyödyllisiä välineitä suurempien linjojen hahmottamiseen. Tuomiokapitulin henkilökunta viettää yhden päivän tarkastettavan seurakunnan työntekijöiden kanssa. Tavoitteena on, että jokainen työntekijä tulisi kuulluksi. Toimitaan sekä koko joukkueena että pienempiin ryhmiin jakautuen. Työyhteisön koolla on merkitystä siinä, millaisia työskentelyjä on mahdollista tehdä. Päivien ohjelmoimisessa ja ohjaamisessa meillä kapitulin henkilöstöllä on paljon opittavaa. Emme ole kouluttamassa emmekä kertomassa, miten seurakuntatyötä olisi tehtävä. Olemme kuuntelemassa ja oppimassa. Konsultoiva työote on suunta, johon olemme kapitulin työtä viemässä. Hallinnon tarkastuksessa katsastetaan seurakuntaelämän perusrakenteet: toimitilat, henkilöstömäärä ja jakautuminen, päätöksentekojärjestelmät ja työnjakomenetelmät aina laskujen hyväksymiskäytäntöihin saakka. Tämä tehdään tätä nykyä lakimiesasessorin valvonnassa. Syynä on se, että lakimies ja notaari hoitavat päivittäin seurakuntien hallinnon ohjausta: vastaavat kysymyksiin ja auttavat kirkkoherroja ja hallinnon esittelijöitä aivan yksityiskohtaisissa asioissa. Moneen seurakuntaan on siten tuntumaa ja yhteyksiä jo ennestään. Helsingin seurakuntayhtymän kanssa on lisäksi sovittu, että piispantarkastusta edeltää sisäinen tarkastus. Tämä onnistuu, kun piispantarkastukseen tulevat seurakunnat valitaan ajoissa. Helsinkiläisiä seurakuntia saattelee siis itsearvioinnin lisäksi perusteellinen ja huolellinen talouden ja hallinnon arviointi. Juhlasta juhlaan Varsinaisina tarkastuspäivinä piispalle ja seurueelle esitellään parasta osaamista – ja sitähän ammattitaitoisesta joukosta, sitoutuneista luottamushenkilöistä ja vapaaehtoisista löytyy. Kaikkien laskevien käyrien keskellä on tärkeää huomata jokapäiväisen seurakuntaelämän arvo. Jos tämäkin tältä paikkakunnalta vielä puuttuisi, kuinka ihmiset täällä silloin voisivat? Tehtävämme on nähdä se työ, joka ei koskaan nouse otsikoihin ja joka kaiken lisäksi on usein vaitiolovelvollisuuden alaista. Matkalla Malmin piispantarkastukseen. Vas. piispantarkastuksen notaari, pastori Nina Rajamäki, piispa Askola ja lakimiesasessori Ritva Saario. Nykyaikana myös vanhat ja isot instituutiot kysyvät perustehtäväänsä: miksi olemme olemassa? Tämä kysymys sopii hyvin myös piispantarkastuksen ytimeksi. Mikä on Jeesuksen ystävien ja seuraajien viesti tämän ajan ihmiselle? Se ei ole se, että meillä on toimintaa, vaan se, mitä toiminnalla haluamme edistää ja mihin vaikuttaa. Malmin seurakunnalle on ominaista, että työ alueellistuu. Pukinmäessä, Puistolassa, Viikissä ja Jakomäessä (vain muutamat mainitakseni) on omat ilmeensä ja ominaispiirteensä. Väkeä löytyy joka lähtöön: on valkoista, ruskeaa, punaista ja vihreää (jälleen vain muutaman mainitakseni). Yksille oma kaupunginosa merkitsee identiteetin perustaa, toisille se on paikka, jossa käydään nukkumassa. Lähiössä elävä pikkukirkko voi parhaimmillaan muodostaa aidon jumalanpalvelusyhteisön. Pahimmillaan se muodostaa sivupisteen, jossa pappi ja kanttori pistäytyvät. Yhteisöt – toisin kuin organisaatiot – ovat määritelmällisesti pieniä, korkeintaan 500 henkeä. Nyt on jo havaittavissa, että ainoastaan yhteisöidentiteetin varaan rakentavat jumalanpalvelukset kasvavat. Organisaatiorakenteeseen perustuva jumalanpalveluselämä kuihtuu. Tämä ei varsinaisesti liity piispantarkastukseen, mutta Malmillakin näistä elementeistä oli havaintoja: nuorten jumalanpalvelukset, Valon messu, asukkaiden varaan rakennetut kirkkokahvit. Onnistumisen kokemuksia syntyy, kun seurakuntalaiset tunnistavat työntekijänsä. Syntyy luontevaa vuorovaikutusta ja ajatusten vaihtoa. Alueneuvostoakaan ei koeta hallintona vaan työtä rakentavana, palvelevana ja ideoivana ihmisten joukkona. Vaikka se rakentuu organisaatiosta käsin, sillä on yhteisöllinen ilme! Selvyyden vuoksi sanottakoon, että nämä ajatukset eivät perustu Malmin tarkastuksen havaintoihin, vaan lundilaisen papin Fredrik Modeuksen ajatteluun: ”Vähemmistöstrategia kunnioittaa sitä, että enemmistö ei halua olla mukana. Se ottaa paikalla olijat vakavasti ja tekee kristillisestä yhteiselämästä todellisen vaihtoehdon niille, jotka etsivät. Kun yhteisöllisyys sallitaan, korostuu anonymiteetin ongelman ratkaisemisen tärkeys. Emme muodosta ulossulkevaa, vaan tervetulleeksi toivottavan yhteisön. Organisoinnin perusperiaatteena on: monet tekevät jotakin sen sijaan, että tyytyisimme siihen, että harvat tekevät kaiken.” Kosketus ympäröivään todellisuuteen Seurakuntaelämän ydinjoukon lisäksi on tärkeää olla kosketuksissa ympäröivään todellisuuteen: verkostoihin, työpaikkoihin ja toimijoihin. Piispaa voidaan tarvittaessa käyttää avaamaan sellaisiakin ovia, joita ei muuten seurakunnasta käsin saataisi auki. Useimmiten kuitenkin vahvistetaan jo muutenkin toimivia yhteyksiä. Mukava huomata, miten toivottu – jopa kaivattu – yhteistyökumppani paikallisseurakunta on alueensa ihmisille ja toimijoille. Se on hyvää palautetta, joka toivottavasti antaa voimia arkisen työn tekemiseen. Reijo Liimatainen 21 Teksti ja kuva: Kaisa Kariranta jumalanpalveluksia, jotka rakennetaan rippileirillä nuorten kanssa eikä niin, että nuorille annetaan pari tehtävää.” Ehtoollinen keskiöön MESSU TULI MUKAAN ARKEEN 22 Jumalanpalvelusten kehittämishanke Tiellä – På väg loppuu. Hakunilan seurakunnassa löydettiin sen ansiosta lukuisia hyviä käytäntöjä. alussa oli idea uudesta modernista luterilaisesta messukäytännöstä. Sitten tuli kirkolliskokouksen päätös jumalanpalveluselämän kehittämisestä. Syntyi Tiellä – På väg -hanke. Kolmen vuoden ajan nelisenkymmentä seurakuntaa eri puolilla maata on katsonut vanhoja hyviä käytäntöjä uudesta näkökulmasta. Hanke on tarjonnut mahdollisuuden keskinäiseen jakamiseen ja oppimiseen. Hakunilan seurakunnassa päätös osallistua hankkeeseen oli helppo. Tiellä – på väg -hanke syntyi kirkkoherra Hans Tuomisen silmien alla. ”Olin käsikirjavaliokunnassa, joka ehdotti jumalanpalvelusten kehittämistä kirkolliskokoukselle. Oli aika luonnollista, että Hakunila lähtee mukaan, koska täällä jumalanpalveluselämässä on vuosia ollut tärkeää uudistuminen ja kokeileminen. Muun muassa Mukulamessu syntyi Hakunilan seurakunnassa.” Seurakuntalaiset suunnittelemaan Tiellä – På väg -hankkeen rooli on ollut koordinoida, tarjota tukea ja järjestää mahdollisuuksia jakamiseen. Seurakunnat valitsivat omat tavoitteensa ja tapansa toteuttaa ne. ”Hakunilassa punainen lanka on ollut koko jumalanpalveluselämän ja rukouselämän kehittäminen. Halusimme erityisesti miettiä, miten jumalanpalveluselämä toteutuu viikon aikana seurakunnassamme.” Eri puolelta Suomea tulevat seurakunnat ovat löytäneet joitakin yhteisiä teemoja. Seurakuntalaisten ja eri työalojen välinen yhteinen tekeminen on niistä yksi. Hakunilalaisen pastori Salla Poropudaksen kehittämässä Vekarakirkossa yhdessä tekeminen koskee kaiken ikäisiä. Järjestelyvastuun kantaa muutama perhe, mutta muuten kaikki tehtävät jaetaan ennen messun alkua. ”Kun olin ensimmäistä kertaa Vekarakirkon toteuttamisessa mukana, kysyin mitä jos tehtävät loppuvat kesken. Sallan vastaus oli, että kysyt mitä lapsi haluaa tehdä, ja jos hän ei tiedä, niin keksit tehtävän. Samaa ajattelua toteutamme konﬁrmaatioissa. Ne ovat nuorten kanssa yhdessä tehtyjä Hakunilassa kehittämishanke on nostanut uudella tavalla keskiöön ehtoollisen. ”Pohdimme Hakunilassakin, miten nuoret saisi sunnuntain jumalanpalveluksiin mukaan. Päätimme lopettaa itkemisen ja hyväksyä tosiasian. Nuorten elämänrytmi on toisenlainen, ja meidän on mahdoton muuttaa heitä”, kertoo Hans Tuominen. Siitä seurasi päätös viedä sakramentti nuorten luo. ”Rakensimme isoskoulutuksen viikkomessun ympärille. Syksyllä viikkomessuista vastaavat isosryhmät ja keväällä rippikouluryhmät. Kaava on lyhennetty viikkomessun kaava ja toteutus simppeli. Messu kestää 35 minuuttia. Viikoittain noin sata nuorta käy säännöllisesti ehtoollisella. Ehtoollisen merkitys löytyy kokemuksen kautta, ei opiskelemalla sen merkitystä.” Samaa ehtoollisen liittämistä muun toiminnan yhteyteen on tehty Hakunilassa myös diakonian ja lapsityön puolella. ”Monen perheen elämänrytmi on toinen kuin kirkon. Perhekerhon keskellä on nyt jumalanpalvelus ja ehtoollisen vietto. Diakoniaväki kokoontuu syömään kirkolle maanantaisin. Hartaus on kuulunut siihen ennenkin, mutta nyt joka kuukausi ennen ruokailua on viikkomessu.” Kirkkokahvien merkitys yhteisön rakentajana on löydetty Tiellä-hankkeen aikana monissa seurakunnissa. Kirkkokahveilla ajatusten jakamisen mahdollisuus, keskusteluseura ja yhdessä syöminen tekevät jumalanpalveluksessa kävijöistä yhteisön. ”iso juttu tässä uudessa tavassa nähdä jumalanpalveluselämä on se, että mikään ei ole ollut pois sunnuntaijumalanpalveluksesta. Niitä on kehitetty Hakunilassa samalla lailla. Messuavustajavuorot laitetaan kauden alussa jakoon, ja ne täyttyvät heti”, Tuominen kertoo. ”Kun kerran innokkaita vapaaehtoisia oli, keksimme tarjota vastuun kirkkokahvien hoitamisesta vapaaehtoisille. Vapaaehtoiset hoitavat kaiken järjestelyn. Puhutteleva näky oli, kun tulin kirkkoon ja kaksi miestä essut päällä leipoi pullaa kahveja varten.” Maahanmuuttajat tekemään Varsinkin Helsingissä Tiellä – På väg -hanke nosti esiin viestinnän ja kielen haasteen. Tavallisen kielen kaipaus kuului palauteseminaareissa. Viestinnässä paras kutsu on suora yhteys. ihmiset kutsuvat toinen toisiaan. Hakunilan kirkkoherra Hans Tuomisen kokemukset liittyvät maahanmuuttajatyöhön. Hakunilassa tavoitteena oli saada maahanmuuttajakristittyjä mukaan seurakunnan toimintaan. ”Ensimmäisenä kehittämisvuonna naapuriimme muutti intialainen, katolinen mies. Helsinkiin katoliseen kirkkoon oli matkaa, ja hän kertoi, että kävisi mielellään kirkossa Hakunilassa. Välillä tulkkasimme ja käänsimme messua hänelle. Mies vastasi meille, että ymmärryksen taso ei ole tässä se juttu. Kerran hän tuli kysymään, saako kantaa kolehtia. Siitä tuli viikon tärkein juttu hänelle.” ”Syksyllä valmistimme maailmojen messun, jossa kävi 260 ihmistä. Jo alkuvaiheessa pyysimme eri kansallisuuksien edustajia mukaan. Yksi ryhmä muun muassa suunnitteli ruokatarjoilun: etnistä gourmetruokaa. Jokainen toteuttamisessa mukana oleva jakoi tietoa omiin verkostoihinsa ja lisäksi lähetimme kutsuja neljällä kielellä. Oli aika hieno tunne toivottaa ihmisiä tervetulleeksi kirkkoon, kun eteisessä sorisi toisessa kohtaa arabia, jossain venäjä ja muut kielet”, Tuominen kuvailee. Vanhoja käytäntöjä uusissa vaatteissa Hankekoordinaattori Marjaana Härkönen kertoo, että Tiellä – På väg -hanke ei ole tuonut kokonaan uusia konsepteja seurakuntien toimintaan. Sen sijaan se on nostanut esiin hyviä vanhoja käytäntöjä. Näin myös Hakunilan seurakunnassa. ”Meillä ei ollut tarvetta muuttaa radikaalisti mitään. Olimme tyytyväisiä siihen monimuotoisuuteen, mitä meillä oli. Hankkeessa mukana oleminen ei ollut raskasta, koska toimintakulttuuriimme ei kuulu satojen tuntien kokoustaminen ennen toimintaa. Päätimme peruslinjan yhdessä ja sitten teimme”, Hans Tuominen toteaa. Hän uskoo siihen, että into ja yhdessä tekeminen tarttuvat. ”Kirkko tarjoaa jotain, mitä mikään muu instanssi ei tarjoa. Jos oikeasti uskomme, että ehtoollisessa on kuolemattomuuden lääke ja uskonnon salaisuus, sinne ei voi vain kutsua ihmisiä – meidän on tehtävä kaikkemme, että ihmiset pääsevät ehtoolliselle.” 23 Juttua varten on haastateltu myös hankekoordinaattori Marjaana Härköstä. Tiellä-hankkeen verkkosivut: sakasti.evl.fi/jpkhanke Hans Tuominen Vekarakirkossa saa kantaa vastuuta pienestä pitäen. Kirkkohistorian emeritusprofessori Juha Seppo pitää juuri valmistunutta arkkipiispa Martti Simojoen elämäkerran ensimmäistä osaa tieteellisenä pääteoksenaan. Syystä pitääkin. Kirkonmies ja muuttuva maailma on huikea voimannäyttö ja runsaudensarvi, josta voi ammentaa eri tarpeisiin. Se on taitavasti tehty kuvaus maailmansotien ja kylmän sodan värittämän Suomen kirkkohistoriasta, mutta ennustelen, että lähiaikoina monet saarnojaan valmistelevat etsivät sanottavaa Simojoen teologisen ajattelun pohjalta. Kirkkohistorioitsijalle Juha Sepon teos on ilonaihe harvinaisen kirkkaan metodinsa takia. Tutkimus on kronologinen mutta etenee teemojen mukaan. Seppo taustoittaa kuvauksensa vankkumattoman asiantuntevasti mutta näkökulma pysyy päähenkilössä. 24 Näkökulma avartuu vähitellen Yli 600-sivuinen järkäle perustuu valtaisaan lähdeaineistoon, jota tekijä hyödyntää tarkasti. Osan kiitoksista ansaitsevat tutkimuksen monet avustajat. He ovat auttaneet kokoamaan lähteitä, joista tekijä on laatinut Suomen kirkon kehityslinjojen läpivalaisun 1930-luvun alusta 1960-luvun puoliväliin. Arvokkaimman aineiston muodostavat Simojoen päiväkirjat ja muut omat muistiinmerkinnät. Kirjan alkupuoli on kehityskertomus, jossa herännäishenkisen ja nationalistisen Martti Simojoen katsantokannat avartuvat kohta kohdalta. Juoni on niin selkeä, että välillä kirjaa lukee kuin romaania. Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton 23-vuotias yleissihteeri Martti Simojoki katsoi liikkeensä ammentavan voimansa kolmesta tavoitteesta: lähemmäksi kansaa, lähemmäksi kirkkoa ja lähemmäksi evankeliumia. Tuon ohjelman mukaan kulki Martti Simojoen elämäntyö. Sota ja toimiminen sotilaspappina toivat Simojoen lähemmäksi kansaa. Hänestä tuli kirkkoon uudenlaista sosiaalista ajattelua tuoneiden asevelipappien nokkamies, jonka läheiset yhteydet tuohon herätyskristittyjen soimaamaan joukkoon säilyivät läpi piispavuosien. Samoin hän toteutti kirkkoa työväestöön ja työväenliikkeeseen integroivaa Raine Haikarainen Kansankirkon piispa muuttuvan ajan keskellä Professori Juha Sepon paini Martti Simojoen kanssa on tuottanut 600-sivuisen muistelmajärkäleen ensimmäisen osan. yhteiskunnallista linjaansa niin, että monet pitivät häntä sosiaalidemokraattina. Suunta kohti yhteiskuntaa Yhteiskunnallinen avartuminen oli Simojoelle heräämistä kansankirkolliseen työnäkyyn, jota toteuttamaan tarvittiin papiston lisäksi koko kirkkokansa. Simojoki näki edessään kirkollisen ja kansallisen herätyksen, koska kirkko oli vastuussa kansasta. Kansankirkon oli otettava ”kansan asiat omikseen” sekä avarrettava sosiaalista näkökenttäänsä ja toimintasektoriaan niin, että sen työ ulottui etsivänä kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Simojoen pitkällinen pohdinta koski herätysliikehurskaudelle luovuttamattoman yksilön pelastususkon liittämistä yhteisöeettisiin ihanteisiin ja kirkon vastuuseen koko kansasta. Tulokseksi hän sai, että henkilökohtainen Kristus-usko oli kaiken perusta, mutta sitä ei pitänyt tulkita vain yksilökeskeisesti. Siitä kasvoi sosiaalinen, lähimmäisestä huolta pitävä ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan suuntaava toiminta. Ajallinen ja iäinen eivät olleet toistensa vastakohtia. Simojoki ei hylännyt pietistissävytteistä kristinuskontulkintaansa, vaan nivelsi sosiaalieettiset näkemyksensä siihen. Hän oli vakaa luterilainen, jonka juuret olivat körttiläisyydessä. Kansainvälisiä virtauksia Toinen avartumisen suunta oli kirkko. Simojoki julkaisi jo vuonna 1946 pienen kirjan Kirkko, jota voidaan pitää ensimmäisenä modernina kirkko-opin esittelynä Suomessa. Kun toisen maailmansodan jälkeisen teologian keskeisin suuntaus on ollut ekklesiologia, sen kansainväliset virtaukset tulivat Simojoen ajatusten mukana Suomeen jo varhain. Kirkon hän määritteli ruotsalaisen Einar Billingin mukaan syntien anteeksiantamukseksi. Heikkouksistaan huolimatta kansankirkko oli Suomessa soveliain kirkkomuoto. Kirkon jäsenyys ei perustunut uskoon vaan kasteeseen. Kirjassaan Simojoki otti etäisyyttä pietistis-individualistiseen taustaansa, koska hän ei korostanut uskovien seurakuntaa ja alleviivasi jopa kirkon ekumeenista lähtökohtaa. Korkeakirkollista virkanäkemystä kirjoittaja varoi ja korosti viran sijaan sanan arvovaltaa. Avartumisen suunta oli myös kansainvälisyys. Sodanaikainen opintomatka natsi-Saksaan sekä matkat Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin sodan jälkeen avarsivat Simojoen näkemyksiä. Vähitellen hän kasvoi kirkkonsa edustajaksi Luterilaisessa maailmanliitossa ja sen varapresidentiksi vuonna 1963. Erityisen kiinnostavia nykypäivän lukijalle ovat Simojoen tarkat muistiinmerkinnät pohjoismaisten piispojen tapaamisista 1950- ja 1960-luvulla. Monet kysymyksenasettelut kuulostavat edelleen tuoreilta tai vähintäänkin kestäviltä. Hyvin merkittäviä Suomen kirkolle ja luterilaiselle maailmalle, mutta ennen muuta sosialistisessa maailmassa toimiville kirkoille olivat ne yhteydet, joita Simojoki rakensi Neuvostoliitossa, Unkarissa ja Itä-Saksassa toimineisiin luterilaisiin kirkkoihin. Jotkut Simojoen teemat ovat myös vanhentuneet. Perheetiikasta konservatiivisimmatkaan eivät opeta enää hänen tavallaan. Kylmän sodan problematiikkaa ei enää ole, eikä sosialistisen työväenliikkeen ideologinen voima ole samalla tavoin merkittävä. Ja vaikka Simojoen asenne ekumeniaan oli aikanaan avara, kirkossa muutos suhteessa roomalaiskatoliseen kirkkoon on ollut huomattava. Vaikutusvaltaa monella rintamalla Simojoen teologisen ajattelun kehitystä Juha Seppo valottaa päähenkilönsä tärkeimpien kirjojen esittelyllä. Esillä ovat vuoden 1952 paimenkirje Kristus on ensimmäinen, vuoden 1958 Kirkko ja maailma, vuonna 1960 ilmestynyt Kirkko ja nykyaika ja arkkipiispana kirjoitettu Uskonto vai Jumala vuodelta 1964. Mikkeliin Simojoki tuli piispaksi 43-vuotiaana. Siellä hän kiinnitti huomiota yhteiskunnan nopeaan murrokseen, maaseudun tyhjenemiseen ja teollisuuden vahvistumiseen sekä pohti kirkon tehtäviä muutosten keskellä. Simojoella oli myös runsaasti kokonaiskirkollisia tehtäviä. Asema kirkkolain uudistustyön keskeisimpänä valmistelijana sekä kirkon toiminnallisen keskusyksikön ja uusien työmuotojen käynnistäjän, Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliiton (SKSK) puheenjohtajana yhdessä kansainvälisten tehtävien kanssa olivat tehneet hänestä arkkipiispan jälkeen kirkon vaikutusvaltaisimman johtajan jo ennen Helsinkiin palaamista. Helsingin piispaksi Simojoki valittiin vuonna 1959. Siihen mennessä asevelihenki oli hiipunut ja teologis-uskonnollinen rintamanmuodostus polarisoitunut herätysliikehenkisten ja kirkollisten kahtiajakoon. Simojoki joutui Helsinkiin saapumisensa aikoihin selvittelemään Mannerheimin Lastensuojeluliiton sisäisiä sotkuja. Tällä kansalaiskuntoisuudella oli vaikutusta siihen, että kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien johtaman rintaman edustajat pyysivät Simojokea presidentinvaaliin Kekkosen vastaehdokkaaksi. Kieltäytymisen perusteluissa Simojoelle keskeinen oli taas kansankirkko, joka ei voinut vahingoittaa suhdettaan joihinkin yhteiskuntaryhmiin. Juha Seppo luo Simojokeen kaksoisvalotuksen. Hänen kirjansa päähenkilö oli niin uskonnollinen, että täysin yhteiskunnallinen katsantokanta oli hänelle mahdollinen. Simojoen mukaan kirkon ja kristittyjen tuli heijastaa uskoa kaikkialla yhteiskunnassa ja ihmisiä tuli auttaa heidän todellisissa kysymyksissään. Mitä vakavammin ihminen ottaa hengellisen ulottuvuuden, sitä vastuullisemmin hän paneutuu tämän maailman ongelmiin, Simojoki ajatteli. Simojoen oman perheen vaikutusta hänen työhönsä kuvataan niin vähän, että valinta lienee tarkoituksellinen. Mikko Malkavaara Kirkonmies ja muuttuva maailma. WSOY 2013. 25 Seurakuntavaalit tulevat Tuleeko kirkosta rohkeampi? Seurakuntavaaleissa syksyllä 2014 valitaan päättäjät, jotka luotsaavat kirkkomme tulevaisuuteen. Vaalit ovat seurakunnissa iso ponnistus. Samalla ne ovat paljon enemmän kuin vain vaalit, sillä ne antavat mahdollisuuden nostaa esille kirkon toimintaa. Kampanjan kautta voimme kertoa kaikesta siitä, mitä kirkossa teemme ja mitä haluaisimme tulevaisuudessa tehdä. Voimme nostaa keskusteluun asioita, joista haluamme ihmisten tietävän enemmän. Vaalit viestivät hyvästä työstä 26 Tulevissa vaaleissa pyöritään hyvän ympärillä. Vaalien slogan on ”Usko hyvän tekemiseen”. Valtakunnallinen kampanja nostaa esille kirkon tekemää hyvää työtä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kampanjaviestinnässä kerrotaan, mitä kaikkea hyvää kirkko ihmisten kautta tekee, mistä hyvän tekeminen kumpuaa ja mihin kaikkeen äänestämällä tai ehdolle asettumalla pääsee vaikuttamaan. Hyviä asioita nostetaan esille oikeiden ihmisten ja tarinoiden kautta. Luottamushenkilöillä on edessään monia haasteita. Jotta kirkko olisi tulevaisuudessakin osa suomalaisten elämää, tarvitsemme hyviä päättäjiä: nuoria ja uusia ihmisiä, joilla on unelmia ja näkyjä siitä, mitä kirkko tulevaisuudessa saisi olla. Mediakeskustelu haastaa jatkuvasti kirkkoa. Myös kirkon institutionaalinen rooli on murroksessa. Uskonnon rooli Suomessa muuttuu koko ajan. Miten kirkko asemoituu yhteiskunnassa, kun jäsenkäyrät laskevat ja taloudellinen tilanne heikkenee? Odotukset kirkkoa kohtaan ovat varsin erilaisia kuin joitakin kymmeniä vuosia sitten. Viestintä on avainasemassa Moni jäsen ei löydä paikkaansa kirkollisesta keskustelusta, saati kirkon toiminnasta. On paljon heitä, joiden ääni ei kirkossa kuulu. Seurakuntapäättäjät ovat perinteisesti olleet kirkon uskollisia vastuunkantajia, aktiiveja, joilla on vahva hengellinen tausta. Se on tärkeä osa suomalaista uskonnollisuutta mutta ei kokokuva. kirja Luottamustehtävissä tarvitaan myös niitä, joiden suhde kirkkoon on vähän etäisempi. Sellainen suhde on monelle suomalaiselle tyypillinen. Emme saa hyviä luottamushenkilöitä ellei meillä ole hyviä ehdokkaita. Hyvät ja monipuoliset ehdokkaat houkuttelevat äänestämään. Työntekijöiden pitää uskaltaa rohkeasti puhua vaaleista, niiden merkityksestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa. Vaaleissa olennaista on avoimuus: äänestäjän täytyy tietää, ketä hän äänestää. Ehdokaslistojen laatijat saavat työkalupakin ehdokasesittelyn tueksi. Vaalikone on erittäin tärkeä, jotta ihmiset voivat tutustua ehdokkaisiin. Jokaisessa seurakunnassa on velvollisuus tehdä tämä peruspalvelu hyvin. Rohkaisemme läpinäkyvyyteen ehdokkaiden ja listojen kohdalla: millaisia asioita tämä ehdokas ja tämä lista todella ajaa. On myös tärkeää saada äänestyspaikkoja sinne, missä ihmiset luonnostaan liikkuvat. Kun viime vaalien jälkeen ihmisiltä kysyttiin, mitä he kirkolta odottavat, viesti oli kirkas: meidän pitää auttaa heikompiosaisia, kuunnella enemmän jäseniä, uudistua rohkeammin, olla suvaitsevaisempia, iloisempia ja reippaampia sekä puhua rohkeasti Jumalasta. Haluammeko, uskallammeko? Mari Leppänen Kirjoittaja on seurakuntavaalien projektipäällikkö. Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy 15.9.2014. Ennakkoäänestys on 27.–31.10. ja vaalipäivä 9.11. Lisätietoja vaaleista: sakasti.evl. fi/sakasti.nsf/sp?Open&cid=Content459079 Raine Haikarainen VIE JOULUUN Nanna Helaakoski ja Malmin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Antti Nieminen paljastavat talvikirjasuosikkinsa. Kampin kappelin pastori Joulua kohti mennessä asiat muuttuvat Mari Leppänen on ensi syksyn seurakuntavaalien projektipäällikkö. Raine Haikarainen Kerron suhteestani tähän kirjaan, vaikka menettäisinkin miehisen uskottavuuteni. Kirja on nimittäin romanttisista romaaneistaan tunnetun englantilaisen Rosamunde Pilcherin Winter Solstice (suom. Talvipäivänseisaus). Löysin kirjan lomaillessamme muutamia vuosia sitten Espanjassa. Olimme vuokranneet asunnon, jossa oli edellisen talven aikana asunut opiskelijoita. Harmittelin kotiin jäänyttä kirjaa. Yritin löytää paikallisista puodeista englanninkielisiä kirjoja, mutta en löytänyt. Tämä kirja oli jäänyt ilmeisesti joltakin opiskelijalta asunnon hyllyyn. Kannessa oli vaaleanpunaista ja hopeaa ja tartuin siihen hiukan aralla mielellä. Tunteja myöhemmin huomasin uppoutuneeni hienoon tarinankerrontaan. Kirjassa on useita päähenkilöitä, mutta ensimmäisenä tutustutaan naiseen nimeltä Elfrida Phipps. Elfrida muuttaa Lontoosta pieneen kylään, jossa elämä tuntuu mukavalta. Traagisten tapahtumien jälkeen Elfrida muuttaa kauas Skotlantiin isoon taloon, jonne alkaa kerääntyä erilaisia ihmisiä, joista jokainen pakenee omalla tavalla menneisyyttään. Yhteiselo näyttää mahdottomalta, mutta pikkuhiljaa, erityisesti talvipäivänseisauksen jälkeen, joulua kohti mennessä, asiat muuttuvat. Kirja on oivallinen kertomus rakkauden ja välittämisen vaikutuksesta ja siitä, kuinka toisten ihmisten läheisyys ja apu voivat auttaa meitä näkemään omia ongelmiamme uudenlaisesta perspektiivistä. Joku kirjoittikin, että kirja kertoo rakkaudesta, uskollisuudesta ja uudelleensyntymisestä. Luin kirjaa loma-asunnollamme, rantabulevardin penkillä, kahvilassa, paluulennolla. Kummalla tavalla kesän kuumuudessa aloin kaivata joulua. Rosamunde Pilcher: Winter Solstice (2000, suom. Talvipäivänseisaus, WSOY 2012) Antti Nieminen Kaikki ne talviyöt jolloin Jumala syntyy Muumien on tapana nukkua talviunta. Näihin aikoihin he käyvät nukkumaan ja heräävät vasta huhtikuussa. Tämä tietysti kertoo siitä, että muumit eivät vietä joulua. Se tuntuu sangen eriskummalliselta. Ovathan muumit väkeä, jotka rakastavat juhlia. Eräänä taikatalvena Muumipeikko kuitenkin heräsi kesken talviunen. Mietin joskus, miten kesämökki voi talvella. Miten kuura ja kylmä ovat hiipineet tuttuun pirttiin, jossa vietetään aikaa vain kesällä. Miten iltapäivän sininen hetki käy lumisella verannalla yksin. Miten hanki on peittänyt laiturin ja vain metsänväki liikkuu nurkissa. Jäinen järvenselkä on pitkä ja vakava. Sellainenko oli Muumilaakso sinä talvena, kun Muumipeikko heräsi? Yksinäiset sanovat, että eivät halua koko joulua. Olisi parempi, että joulu menisi äkkiä ohi. Olisi parempi, jos voisi mennä nukkumaan ja herätä vasta keväällä. Myös muumipeikko oli surullinen herättyään talvisessa muumitalossa, kun mamma ja pappa nukkuivat palloiksi käpertyneinä. Huonekalujen päällä oli valkeat vaatteet ja kattokruunun yllä tylliä. Elämä oli laitettu talviteloille. Koko maailma tuntuu varmasti nukkuvan ympärillä, kun kotien ovet suljetaan yksinäisten edestä jouluksi. Mitä suurempi on kristittyjen juhla, sitä varmemmin vietämme sitä omalla väellä. Jos rohkenen ajattelemaan yksinäisten joulua, tulen surulliseksi. Kenties eniten siksi, että on myönnettävä kuuluvansa ihmisiin, jotka eivät päästä juhlapöytäänsä kuin lähimmät. Yksinäisen talven maailma oli Muumipeikolle aluksi Mörön maailma. Mutta sitten hän löysi talven keskeltä muitakin, jotka valvoivat. Kesällä muumitaloa ei lukita öisinkään. Ehkä yksinäisyys opettaa avaamaan ovia. Usein todellisen rakkauden tunnistavat parhaiten ne, jotka tietävät miltä tuntuu, kun majatalossa ei ole sinulle tilaa. Ne jotka ovat sysipimeinä talviöinä tuijottaneet tähteä yksin. Tove Jansson: Taikatalvi (WSOY 1958) Nanna Helaakoski 27 ajankohtaista... D i a k o n i a j a y h t e i s k u n t at y ö Yhteisvastuukeräyskoulutus Koonnut Kirsti Poutiainen La 22.11. klo 9.30–15. Tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin. Yhteisvastuukeräyksen tuotto jaettiin Yhteisvastuukeräyksen tuotonjakotilaisuus pidettiin lokakuun viimeisenä päivänä Astorian juhlasalissa. Keräysluvan mukaan 60 prosenttia tuotosta menee kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun Kirkon Ulkomaanavun kautta. Erityisenä kehityshankkeena on köyhien maaseutualueiden tukeminen Kambodžassa. 30 prosenttia tuotosta kohdistuu kotimaiseen diakoniaan, viidesosa Kirkkopalveluiden Kehittämiskeskus Tyynelän käynnistämään etsivän vanhustyön projektiin, kymmenesosa kirkon diakoniarahaston ja hiippakuntien avustustyöhön ja kymmenesosa keräävän seurakunnan toimintaan. Nuoret keräsivät ison potin Ravintolapäivänä 28 Käpylän kirkolla nuorten keräysidea Ravintolapäivänä tuotti 2479,75 euroa. Sara Sippola oli mukana toteuttamassa kambodžalaista rauhan ravintolaa Oulunkylän seurakunnan nuorten, rippikoululaisten ja isosten kanssa. Ruokaa laittoi espoolainen kambodžalaisten ryhmä. Lähiseudun ruokakaupat olivat mukana tempauksessa. Kun ruoka alkoi loppua, lähikaupat auttoivat. Kävijöitä oli kaikkiaan 400. Sara Sippola kertoi, että kävijöiden joukossa oli vanhempi pariskunta, joka oli aikoinaan mennyt naimisiin Käpylän kirkossa. Nyt he tulivat hääpäivänään kirkkoon lounaalle. Heille järjestettiin erityinen paikka merkkipäivän johdosta. Action Angels kannustaa mukaan Osallistumisellaan Oulunkylän nuoret voittivat Action Angels -toimintakisan.Action Angels on nuorten oma Yhteisvastuuliike, jonka tarkoitus on ryhtyä sanoista tekoihin ja auttamaan yhdessä Yhteisvastuukeräyksen kanssa. Miten nuoria saataisiin mukaan Yhteisvastuukeräyksen vapaaehtoisiksi, kysyi keräysjohtaja Tapio Pajunen tuotonjakotilaisuudessa Sara Sippolalta. – Paras tapa on, kun nuoret saavat oman yhteisön, johon tulla ja jossa heitä kuunnellaan ja arvostetaan. Kun saa kokea, että saa vaikuttaa asioihin, pysyy mukana ja jää ryhmään toteuttamaan kaikenlaisia juttuja, Sara vastasi. Tutustu Action Angels -toimintaan netissä: www.yhteisvastuu.ﬁ/actionangels. Matti Karppinen / Kotimaa Piispa Irja Askola luovutti presidentille Yhteisvastuukeräyksen tuoton 31.10. Tilaisuudessa olivat läsnä keräysjohtaja Tapio Pajunen, Kirkkopalveluiden hallituksen puheenjohtaja Jukka Alho, johtaja Ilkka Mattila ja Oulunkylän seurakunnasta Sara Sippola. Matti Karppinen / Kotimaa Sara Sippola ja Irja Askola Hiippakunnan diakoniaavustusten käsittelyajankohdat Liikkuvan väestön kysymykset Vuosi 2013: Vuosi 2014: Kirkon ja diakonian rooli sekä viranomais- ja järjestöyhteistyö, to 30.1.14, Helsingin seurakuntayhtymä, Engel-sali Liikkuvaan väestöön kuuluvat EU-kansalaiset, eri kansalaisryhmistä tulevat kerjäläiset, turvapaikanhakijat ja pakolaiset. Tavoitteet: Tukea ja evästää seurakuntien työntekijöitä liikkuvan väestön kohtaamiseen, selkeyttää diakonian roolia, tehtäväjakoa sekä yhteistyötä suhteessa viranomaisiin ja järjestöihin. Osatavoitteena on luoda keskinäinen yhteistyöverkosto. Ilmoittautuminen: 17.1.2014 mennessä Kirkon koulutuskalenterin kautta, www.helsinginhiippakunta.evl.ﬁ. Klikkaa oikealta Henkilöstökoulutus 2014 > Hiippakunnalliset koulutukset > Helsingin hiippakunta > Liikkuvan väestön kysymykset. Helsingin seurakuntayhtymän työntekijät voivat ilmoittautua myös Primen kautta. 9.12. kevät: 10.1., 7.2., 7.3., 7.4., 9.5 ja 6.6. syksy: 15.8., 12.9., 10.10., 7.11., 10.12. Anomuksen tulee olla perillä viikkoa ennen käsittelyä hiippakunnassa, os. Kirsti Poutiainen, Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli, Bulevardi 16 B,V kerros, 00120 Helsinki. Hiippakunnan avustuslomake löytyy netistä: www.helsinginhiippakunta.evl.ﬁ/hiippakunta/aineistot/lomakkeet ja sieltä diakonia-avustuslomake. Anomuksessa tulee olla mukana sosiaalitoimen lausunto ja asiakkaan allekirjoittama suostumuslomake mahdollista yhteydenottoa varten. Sosiaaliturvan päivitys Ajankohtaiskoulutus diakoniatyöntekijöille to 11.9.2014 klo 9.00–14.00, Engel-sali, Helsinki Tavoitteet: Päivittää Helsingin ja Vantaan kaupunkien lähipalvelutarjonta ja saada opastusta ajankohtaisten tietojen löytämiseksi. Selkeyttää ja ohjeistaa diakoniatyöntekijöitä talous- ja velkaneuvonnan ajankohtaisiin teemoihin diakonisen avustustoiminnan tueksi. Kouluttajat: Lähipalvelut uudistuneessa sosiaali- ja terveysvirastossa, lähipalveluiden koordinaattori Pirkko Excell, Helsingin kaupunki Neuvoa ja tukea talous- ja velkaneuvonnasta, talous- ja velkaneuvoja Ilkka Passi, Helsingin kaupunki Kustannukset: Matkakulut, omakustanteinen lounas Lisätietoja: Helsingin seurakuntayhtymä / Liisa Merivuori, liisa. merivuori@evl.ﬁ, p. (09) 2340 2535 Vantaan seurakuntayhtymä / Eija Miettinen, eija.miettinen@evl.ﬁ, p. 050 3818 768, Porvoon suom. seurakunta / Pasi Nieminen, pasi.j.nieminen@evl.ﬁ, p. 0400599414, Helsingin hiippakunta / Kirsti Poutiainen, kirsti. poutiainen@evl.ﬁ, p. 040 583 4670 Ilmoittautuminen: 29.8.14 mennessä Kirkon koulutuskalenterin kautta: www.helsinginhiippakunta.evl.ﬁ. Klikkaa oikealta Henkilöstökoulutus 2014 > Hiippakunnalliset koulutukset > Helsingin hiippakunta > Sosiaaliturvan päivitys. Helsingin seurakuntayhtymän työntekijät voivat ilmoittautua myös Primen kautta. Ohjelma: 8.30–9.00 9.00–9.10 9.10–10.10 Aamukahvit aulassa Päivänavaus Liikkuvan väestön luvat ja palvelut, Sosiaalija kriisipäivystyksen päällikkö Olli Salin, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, Terveys- ja päihdepalvelut 10.10–10.50 Kommenttipuheenvuoro ja keskustelua aiheesta, Helsingin maahanmuuttajapalveluiden päällikkö Sari Karisto 10.50–11.00 Tauko 11.00–11.15 Hirundon toiminta 11.20-11.45 Keskustelua ryhmissä – miltä tilanne näyttää läsnäolijoiden työn näkökulmasta, miten tästä eteenpäin? 11.45 Yhteenveto 12.00 Omakustanteinen lounas Amicassa Lisätietoja ja järjestäjät: Helsingin hiippakunta: Kirsti Poutiainen, p. 040 583 4670, kirsti.poutiainen@evl.ﬁ, Helsingin seurakuntayhtymä: kansainvälisen työn vs. sihteeri Heidi Rautionmaa p. (09) 2340 2531, heidi.rautionmaa@ evl.ﬁ, Vantaan seurakuntayhtymä: kansainvälisen työn sihteeri Sari Koistinen, sari.koistinen@evl.ﬁ p. 050 556 4756, Espoon hiippakunta:Tiina-Liisa Söderqvist, p. 050 431 4049 tai 09 8050 8835, tiina-liisa.soderqvist@evl.ﬁ 29 ajankohtaista... Kirkko iholla – lastenohjaajat kirkon kasvoina K a s vat u s Helsingin hiippakunta on mukana järjestämässä valtakunnallisia varhaiskasvatuksen neuvottelupäiviä 18.–20.9.2014. Päivät alkavat messulla Tuomiokirkossa ja jatkuvat kokousristeilynä Tukholmaan. Ohjelmassa mukana mm. ministeri Paula Risikko, kirjailija Kaisa Raittila, kirkkoherra Teemu Laajasalo, seksuaaliterapeutti Tiina Vilpola, pastori Terhi Paananen ja ohjaaja Antti Sevanto. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: 11.7.2014 mennessä www. evl-slk.ﬁ/koulutus Koonneet Raine Haikarainen ja Jaana Räntilä Erityisen tavallista! Helsingin ja Espoon hiippakuntien lapsi ja perhetyöntekijöiden koulutus- ja neuvottelupäivä lauantaina 18.1.2014 Seurakuntaopistolla Järvenpäässä perehtyy tukea tarvitsevan lapsen kohtaamiseen yksilönä ja ryhmän jäsenenä. 30 Ohjelma: 8.30 Ilmoittautuminen ja kahvit Amerikanhallissa 9.30 Messu, kirkkoherra Nalle Öhman 10.45 Tukea tarvitsevan lapsen kohtaaminen, erityispedagogiikan professori emerita Paula Määttä 12.00 Lounas 13.15 Kanavat • Työntekijän tunteet nousevat pintaan, pastori, psykoterapeutti Jaana Räntilä • Lapsen tunteet – miten työskentelen lapsen kanssa, kouluttaja Tiina Haapsalo ja kuvittajakirjailija Katri Kirkkopelto • Olemuskieli – kosketus rauhoittaa, kirkkoherra Nalle Öhman • Pedagogiikkapaja – miten voin vaikuttaa lapsen toimintaan ryhmässä, erityiskasvatuksen lehtori Tutta Tamminen • Bibliodraamapaja, pastori Helena Lindfors • Musiikkiterapia-aihe, musiikkiterapeutti, MuM Maria Laakso, SLS 14.45 Kahvi 15.15 Musiikkihetki 15.45 Lähtösiunaus Tarkempi ohjelma: www.evl-slk.ﬁ/koulutus. Osallistumismaksu: 80 euroa, sisältää aamukahvin, lounaan ja päiväkahvin llmoittautuminen: www.seurakuntaopisto.ﬁ Tiedustelut: Heli Mäkinen, heli.makinen@seurakuntaopisto.ﬁ Järjestäjät: Espoon hiippakunta, Helsingin hiippakunta, Seurakuntien Lapsityön Keskus ja Seurakuntaopisto Vapaaehtoiset varhaiskasvatuksessa Lapsi- ja perhetyöstä vastaavien hiippakunnallinen areena 13.2. 2014 klo 9–11, Seurakuntien talo, Kolmas linja 22 B, sali Silvennoinen Mukana vapaaehtoistoiminnan asiantuntijoita Helsingistä ja Vantaalta, mm. Hanna Lipasti-Raulus Helsingin seurakuntayhtymästä. Lisätiedot: jaana.rantila@evl.ﬁ, p. 040 823 78 08 ja arto.helle@ evl.ﬁ, p. (09) 2340 2511 Ilmoittautuminen: 31.1. 2014 mennessä, ysk.kasvatus@evl.ﬁ Järjestäjät: Helsingin hiippakunta ja Helsingin seurakuntayhtymä Lastenkirkon joulukalenteri älypuhelimiin Lastenkirkon valtakunnallinen joulukalenteri uudistuu tänä vuonna sekä hahmoiltaan että tekniikaltaan.Viime jouluna yli 180 000 käyntiä kerännyt Rouskis-joulukalenteri muuttui tänä jouluna Tähtipojan jouluseikkailuksi ja aukesi 1.12. ilmaisena mobiilisovelluksena älypuhelimissa ja tabletlaitteissa. Kalenterissa voi seikkailla myös lastenkirkko.ﬁ-sivustolla, jos ei omista älypuhelinta tai tablettia. Joulukalenterin tuottavat yhdessä Lastenkirkon kanssa Rauhan Asema Oulusta, Lasten Pyhäkoulu -lehti, Toivontuottajat ja Zoan Oy. Lastenkirkko.ﬁ on 4–12-vuotiaille suunnattu virtuaalinen maailma, jossa lapsi voi luoda oman hahmonsa ja seikkailla kirkossa ja sen ympäristössä. Rippikoulukoulutusta lokakuussa Helsingin ja Espoon hiippakuntien rippikoulutyöntekijät kutsutaan yhteiseen koulutuspäivään torstaina 2.10.2014 Myyrmäen kirkolle. Teemana on rippikoulun tähänastiseen menestystarinaan viittaava Never repeat success – Älä koskaan toista menestystä. Osallistuminen päivään on maksutonta. Ohjelmatiedot päivittyvät hiippakunnan kotisivuille. Tekstaritupu 10 vuotta Tyttöjen ja poikien tekstiviestipalvelu Tekstaritupu toimii tällä hetkellä kaikkiaan 45 seurakunnan tai seurakuntayhtymän alueella. Tekstaritupun juhlavuoden kunniaksi Helsingistä lähtee helmikuussa liikkeelle Tupu-koulukiertue. Auttamista ja reilua kaveruutta tukevalla kiertueella on mukana moniosaaja Petteri Hakanen, ja seurakunnat voivat tilata kokonaisuuden alueensa kouluihin. Tekstaritupun perustaja Mare Kinanen kertoo tekstiviesti- ja nettiauttamisesta Jyväskylän neuvottelupäivien aikana keskiviikkona 15.1.2014 klo 14.00–15.15 (Alvar 80/120). Tupu-koulukiertueen voi tilata Petteri Hakaselta, p. 040 702 6350 tai [email protected].ﬁ Nuorisoteologien tapaaminen Hiippakunnan nuorisotyössä toimivat teologit kutsutaan yhteisen tapaamiseen teologisen tiedekunnan uusiin tiloihin Vuorikadulle tiistaina 25.3.2014 klo 10–13. Lisätietoja hiippakunnan kotisivuilta (kasvatus/nuorisotyö) ja hiippakuntasihteeri Raine Haikaraiselta, p. 040 553 9464. Varhaisnuori, luonto ja Jumala Varhaisnuorisotyön teemaseminaari 20.–21.3.2014 Siuntiossa Mukaan kutsutaan Turun arkkihiippakunnan sekä Espoon, Helsingin ja Tampereen hiippakuntien alueella varhaisnuorisotyön parissa työskentelevät työntekijät. Ohjelma: To 20.3. 11.00 Messu Siuntion kirkossa 12.30 Lounas Rantasipi Siuntion kylpylässä 13.30 Seminaarin avaus: Mika Nurmi ja Jukka Jylhä 14.00 Varhaisnuori, luonto ja Jumala, pastori Panu Pihkala ja Essi Aarnio-Linnanvuori (WWF) 15.00 Kokouskahvit 15.30 Työskentely ja harjoitteet jatkuvat 17.00 Majoittuminen 19.30 Teemaillallinen Pe 21.3. 9.00 Aamurukous, Raine Haikarainen 9.30 Kanava 1:Virsivisa, Mari Torri-Tuominen SLK 10.45 Kanava 2: Compasito, Laura Kajala PTK 12.00 Kanava 3: Lastenkirkko.ﬁ, Juha Niemelä SLK 13.15 Päätös ja infot 14.00 Omakustanteinen lounas Osallistumismaksu: 170 e / hlö / 2 hh, sis. koulutuksen, majoituksen ja ruokailut Ilmoittautuminen: 26.2.2014 mennessä, jukka.jylha@ ptk.ﬁ Lisätietoja: Kouluttaja Jukka Jylhä, jukka.jylha@ptk.ﬁ tai 0400 508 241. Järjestäjät: PTK:n Uudenmaan-Helsingin piiri, VarsinaisSuomen ja Satakunnan piiri sekä Hämeen piiri, Espoon, Helsingin ja Tampereen hiippakunnat, Turun arkkihiippakunta ja Agricola-opintokeskus. Linnanmäki Perheiden kevätretki Linnanmäelle 24.5. klo 11.30 PTK:n järjestämästä lapsille ja perheille tarkoitetusta kevätjuhlasta saa lisätietoja Jukka Jylhältä, p. 0400 508 241. Ilmoittautuminen: Ryhmittäin 18.4. mennessä, jukka. jylha@ptk.ﬁ Hinta: Ennakkovaraajan etu (sitova ilm. 2.3. mennessä) 28 euroa/hlö, muuten 31 euroa/hlö Järjestäjä: PTK:n Uudenmaan-Helsingin piiri Toukokuussa on luvassa PTK:n järjestämä retki Lintsille. 31 aj ankohtaista... Kirkkomusiikki Koonnut Hanna Remes Maailmojen messu -koulutusilta Aikuisten virsikisa 32 Suomen Kirkkomusiikkiliitto järjestää yhdessä 17 alueellisen kirkkomusiikkipiirin kanssa aikuisille suunnatun virsikisan. Kisalla halutaan innostaa aikuisia ja rippikoulun käyneitä nuoria laulamaan virsiä sekä tutustumaan suomalaiseen virsiperinteeseen. Kisa perehdyttää osallistujaa kirkkovuoden sisältöihin ja uskon perusteisiin ja tukee hengellisen identiteetin vahvistumista. Virsikisan tehtävät liittyvät mukaan valittuihin virsiin. Seurakunta- ja piirikisassa virsiä on 40. Finaaliin tulee 20 virttä lisää eli yhteensä 60 virttä. Laulamisen lisäksi kisassa tarvitaan virsien monipuolista tuntemista ja virsikirjan käytön osaamista. Virsikisan ilmoittautuminen alkoi lokakuun alussa. Kisaan voivat osallistua kaikki rippikoulun käyneet nuoret ja aikuiset. Ilmoittautuminen tapahtuu joukkueittain. Joukkueessa voi olla joko kolme tai neljä jäsentä. Ilmoittautumisohjeet löytyvät SKML ry:n internetsivuilta www.skml.ﬁ ja liiton Facebook-sivuilta. Kisa etenee vaiheittain. Helmikuussa joukkueet kisailevat seurakunnissa järjestettävissä seurakuntakisoissa. 29.3.2014 kisaillaan jokaisen kirkkomusiikkipiirin alueella. Helsingin kirkkomusiikkipiirin piirikisa järjestetään klo 13 Kallion seurakuntakodissa (Siltasaarenkatu 28, Helsinki). Häme-Uudenmaan kirkkomusiikkipiirin piirikisa käydään klo 12 Tervakosken seurakuntakeskuksessa (Kirkkotie 1, Tervakoski). Finaali järjestetään 17.5.2014 Turun tuomiokirkossa. Aikuisten virsikisan suunnittelusta vastaavat Pekka Kivekäs, Marianna Pellinen, Hannu Väisänen ja Hanna Remes (työryhmän pj./siht.). Kanttori ja rippikoulu -koulutuspäivä 8.4.2014 klo 9.30–15.30, paikka vielä avoin Päivän tavoitteena on täydentää ja päivittää kanttorin ja seurakunnan kirkkomuusikon osaamista rippikoulun musiikkityössä. Osallistumismaksu: 50 euroa / hlö. Lisäksi mahdolliset matka-, majoitus- ja lounaskulut. Ilmoittautuminen: Sähköisen koulutuskalenterin kautta 29.1.2014 klo 17–20.30 Myyrmäen kirkossa Ohjelma: 17.00 Kahvi ja suolainen pala (srk-sali) 18.00 Tervetuloa! (kirkkosali) 18.15 Kokemuksia maailmojen messusta 19.15 Maailmojen messu pääkaupunkiseudun kartalle Monikulttuurisuus mukana kaikissa messuissa Monikulttuurisuus maanantaista lauantaihin Etsi, kutsu, kohtaa! 20.30 Iltahartaus Koulutusillasta ei peritä osallistumismaksua. Kahvista ja suolaisesta palasta vapaaehtoinen maksu 5–10 euroa/henkilö. Ilmoittautuminen: 7.1.2014 mennessä Vantaan seurakuntayhtymään: Tiina Gröhn, tiina.grohn@evl.ﬁ, p. 050 5538 486 Järjestäjät: Suomen Lähetysseura,Vantaan, Helsingin ja Espoon seurakuntayhtymät sekä Helsingin hiippakunta Virikkeitä uuteen kirkkomusiikkiin 24.–25.3.2014 Koulutuspäivissä tutustutaan uusimpaan suomalaiseen kirkkomusiikkiohjelmistoon ja työskennellään sen parissa. 24.3. 11.00–13.00 Uuden kirkkomusiikin ohjelmistoseminaari 14.30–17.00 Uuden kirkkomusiikin workshop Illalla koulutukseen liittyvään konserttiin osallistuminen.Tämän päivän kouluttajina toimivat Timo Kiiskinen, Reijo Kekkonen ja Hanna Remes. 25.3. 11.00–13.00 Säveltäjä Sven David Sandström kertoo Ruotsin kirkon mittavasta koko kirkkovuoden kattavasta sävellystilauksesta ja sen toteutumisesta. Paneelikeskustelussa muusikot ja kirkon vaikuttajat keskustelevat teemalla Jumalanpalveluksen ja sen musiikin paikka nyky-yhteiskunnassa. Iltapäivällä osallistuminen uutta musiikkia sisältävään tohtorikonserttiin. Hakunilan seurakunnassa toteutetaan viikkomessua, josta kevätkaudella vastaavat rippikouluryhmät. Musiikilla on iso osa 35-minuuttisessa messussa. Järjestäjät: Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin ja Espoon hiippakunnat, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin säveltäjät ry yhteistyössä mm. Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry:n ja Sulasolin kanssa Nuorisokuorot kohtaavat Kirkon nuorisopäivillä Kirkon Nuorisopäivät ”Yhden Hinnalla” järjestetään 2.–4.5.2014 Tampereella. Tapahtuman osana järjestetään myös nuorisokuorojen työpaja ja konsertti. Ohjelmisto: Kuorojen yhteiseen ohjelmistoon on tulossa neljä laulua: 1) Jaakko Mäntyjärvi: Kiittäkää Jumalaa (Yhteiskustannus nro 135, 2 euroa/kpl) - tilaukset p. (09) 4366 540 tai pirkko.paakkanen@ skml.ﬁ - diskanttikuorolle (todennäköisesti saamme tästä laulusta version myös nuorisosekakuorolle) 2) Jay Althouse: Exsultate Cantamos Festivo - tilaukset: www.sheetmusicplus.com - SATB ja piano 3) Gwyn Arch: 5 spirituals (variable arrangements for choir and piano) / Helbling: Go down Moses - tilaukset: Sulasolin kautta - SATB ja säestys Neljäs laulu on vielä avoinna. Ilmoittautuminen: Ilmoittautumislinkki avautuu osoitteessa www.yhdenhinnalla.ﬁ helmikuussa 2014. Huom! Ilmoittautuminen tapahtuu ryhmittäin ja se on sitova. Nuorisokuorojen osallistumista tapahtumaan tiedustellaan jo nyt syksyn aikana, vaikka varsinainen ilmoittautuminen tapahtuu keskitetysti yllä olevan nettiosoitteen kautta. Lisätietoja: www.yhdenhinnalla.ﬁ ja Yhden Hinnalla -sivu Facebookissa. Lisäksi: Hanna Remes tai Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen (nuorisokuorotapahtuman asiat), hanna.remes@evl.ﬁ tai kaisa-leena.harjunmaahannikainen@evl.ﬁ ja Nuorten Keskuksen nuorisosihteeri Tarja Liljendahl (koko tapahtuman käytännön asiat kuten ilmoittautuminen ja majoitukset jne.), tarja.liljendahl@ nuortenkeskus.ﬁ Järjestäjät: Nuorisokuorotapahtuman organisoinnista vastaavat Nuorten Keskus, kirkkohallitus ja Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry. Nuorisokuorojen ohjelmaa suunnittelevat Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen, Minna Wesslund, Ismo Savimäki, Aija-Leena Ranta ja Hanna Remes. 33 ajankohtaista... ajankohtaista... L ä h e t y s j a e va n k e l i o i n t i Hengellinen ohjaus ja spiritualiteetti Koonnut Hannu Lätti Koonnut Jaana Räntilä Lähetysseuran kotimaantyö uudistuu Toiminta integroidaan hiippakuntien kansainvälisen työn sihteerien tehtäviin siten, että hiippakunnalliset palvelut täydentävät SLS:n seurakuntakohtaista palvelua. Kirkon kansainvälisen työn hiippakuntasihteerit aloittavat työnsä vuoden alusta. Niiden rahoitukseen osallistuvat SLS:n lisäksi muut kirkon lähetysjärjestöt sekä Kirkon Ulkomaanapu. Seurakuntien lähetystyö vahvistuu Asiakkuuksiin pohjautuva toimintatapa kasvattaa suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä seurakuntien ja jäsenjärjestöjen kanssa. Lähetysseuran palvelutoiminnan keskeinen tavoite on kehittää ja vahvistaa seurakunnan omaa lähetystyötä. Se tuo seurakuntien ja jäsenjärjestöjen käyttöön asiantuntemuksensa, joka liittyy kirkkojen lähetystyön sisältökysymyksiin. Näin pyritään tukemaan myös seurakuntien jäsenyyden vahvistamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Toimintatavan muutoksella Lähetysseura vastaa uudistustarpeisiin, joihin kirkkomme lähetystyön strategia ja hiippakunnallisen työn järjestäminen kutsuvat. 34 Lähde liikkeelle -koulutus Kolmen viikonlopun koulutus tämän päivän lähetystyöstä kiinnostuneille Lähetystalolla 9.–10.2., 15.–16.3. ja 26.–27.4.2014 Lisätiedot ja ilmoittautuminen: kasvatussihteeri Kirsti Kosonen, p. (09) 040 759 1170, kirsti.kosonen@ mission.ﬁ. Kurssimaksu: 200 euroa tai 70 euroa per lähijakso, sis. ruokailut Järjestäjä: SLS ja Seurakuntaopisto Palvelupäällikkö jokaiselle seurakunnalle Lähetystyön perusteet & seurakuntatyö Uudistuksen seurauksena jokainen seurakunta ja jäsenjärjestö saa kumppanuuden vahvistamista ja yhteydenpitoa varten oman palvelupäällikön. Neuvotteluissa seurakuntien ja jäsenjärjestöjen kanssa pyritään palvelupäälliköiden johdolla vuosisuunnitelmaan pohjautuvaan tavoitteenasetteluun ja toimintaan. Palvelupäälliköt osallistuvat kotimaantyön tavoitteiden asettamiseen, resurssien jakamisen suunnitteluun sekä toiminnan seurantaan, raportointiin ja arviointiin. Näitä toimia johtaa SLS:n kotimaantyön johtaja. Kotimaantyön henkilöstö tuottaa seurakuntien ja jäsenjärjestöjen vuosisuunnitelmiin pohjautuvat palvelut. Tätä varten uudessa organisaatiossa on erilliset seurakuntapalvelun yksikkö ja varainhankinnan yksikkö. 3.–4.2., 3.–4.3. ja 7.–8.4.2014 Käytännönläheinen koulutus mahdollistaa haun vapaaehtoistyöhön tai harjoitteluun Lähetysseuran työalueelle. Osallistuminen on maksutonta. Ruokailut omakustanteiset. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: 1.12.2013 mennessä, Elina Ruoko, elina. ruoko@suomenlahetysseura.ﬁ, p. 040 451 4110 Alueellinen läsnäolo jatkuu Lähetysseuran palvelutoimintaa johdetaan ja toteutetaan ensi vuoden alusta alkaen Helsingistä Lähetystalolta. Alueellisten toimistojen palvelut Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella päättyvät vuoden lopussa. Lähetystyöntekijät toimivat jatkossakin kotipaikkakunnaltaan käsin ja jatkavat seurakuntavierailuja eri puolilla maata. Ruotsinkielinen yksikkö palvelee ruotsinkielisiä seurakuntia vakiintuneeseen tapaan. Etäisyyksistä johtuen Pohjois- ja Itä-Suomen alueille on kummallekin varattu kouluttaja. Uuden kotimaantyön organisaation tehtäviä aletaan täyttää välittömästi sisäisellä rekrytoinnilla. Palvelupäällikköjen valinnasta ja muun organisaation muodostumisesta tiedotetaan myöhemmin. Uusi organisaatio aloittaa toimintansa 1.1.2014. Lisätietoja: Kotimaantyön johtaja Satu Kantola, p. 040 727 7410 ja toiminnanjohtaja Seppo Rissanen, p. 020 7127 333 Lähetystyön esikoulutus Helsingin kurssi 7.–9.2., 28.2.–2.3., 21.–23.3., 11.–13.4. ja 2.–4.5. SLS:n esikoulutus on suunnattu 20–35 -vuotiaille. Sen käyminen mahdollistaa haun harjoitteluun Lähetysseuran työalueelle. Hinta: 200 euroa Hakuaika: 15.1.2014 saakka, www.suomenlahetysseura.ﬁ/ls_ﬁ/sivut/tule_mukaan/kouluttaudu/lahetystyon_esikoulutus/tulevat_esikoulutuskurssit/ Mindfulness tulee (tuli jo) – tiedostaako kirkko? 7.2.2014 klo 9–15, Satamakatu 11 A, Helsinki, kirkon toimitalon juhlasali, 7. krs Tietoisen läsnäolon harjoitusten, mindfulnessin, juuret ovat buddhalaisessa mietiskelyssä.Tekniikat on kuitenkin useimmiten ja pääsääntöisesti riisuttu taustansa uskonnollisesta ytimestä. Miten mindfulness sopii kirkkoon? Henri Järvinen, Raimo Kuismanen ja Pekka Y. Hiltunen juontavat tilaisuuden. Ohjelmarunko: 9.00 Kahvia ja vihreää teetä tarjolla 9.30 Mindfulness-harjoitus, Leena Pennanen, Center for Mindfulness Oy 9.45 Mitä tämä on, miten näen? Ryhmäporina 9.55 Mitä tämä on ja mitä se hyödyttää? Leena Pennanen, Center for Mindfulness Oy 10.25 Mistä tämä on? Mikko Koponen ja Ari Vuokko, Suomen buddhalainen unioni 10.55 Mihin tätä käytetään ja miten 1, Miia Leinonen, Sielunhoidon soveltavien opintojen yliopistoopettaja, Helsingin yliopisto 11.25 Mihin tätä käytetään ja miten 2,Tiina Niemelä, työterveyspsykologi, työnohjaaja 12.00 Ruokailu 13.00 Mistä tämä tulee? Kirkkoisät ja ihmismieli, Ari Ojell, TT 13.30 Jyri Komulainen, TT ja Kimmo Ketola, FT, kommentoivat kuulemaansa 14.10 Miten tätä kirkossa käytetään? Keskustelu Tietoinen kotiinlähtö (viimeistään klo 15) Tilaisuus on maksuton. Ilmoittautuminen: Viimeistään 17.1.2013, pekka. hiltunen@evl.ﬁ Arkiretriitin ohjaajakoulutus 2014 Koulutus on tarkoitettu seurakuntien työntekijöille ja vastuunkantajille. Arkiretriitti on hengellisen ohjauksen muoto, joka perustuu ignatiaaniselle spiritualiteetille. Arkiretriitti on väline tarjota hengellistä ohjausta sitä kaipaaville seurakuntalaisille. Koulutuksen osat: Orientaatiopäivä 25.2.2014 klo 10–15, kapituli Jäsenkokemusryhmä viikoilla 9–15 sekä 18–19. Yhteensä 8 viikkoa ja 8 ryhmäkokoontumista. Koulutuspäivä 15.5.2014 klo 10–15, kapituli Syksyllä 2014 ohjattuna oman arkiretriittiryhmän vetäminen seurakunnassa. Ohjaajille 2–4 ohjauspalaveria. Arkiretriittiin osallistuja saa kullekin päivälle raamatunlukukappaleen, jota hän mietiskellen rukoilee päivittäin kotonaan. Lukukappaleet noudattavat ingnatiaanisten hengellisten harjoitusten järjestystä. Kerran viikossa on oman pienryhmän kokoontuminen, jossa jaetaan rukousmietiskelyssä esiin nousseita ajatuksia tarkoituksena rikastua yhteisestä kokemuksesta, tukea yhteistä pyhiinvaellusta ja rukoilla toisten vaeltajien puolesta. Ryhmässä harjoitellaan kommentoimatonta kuuntelemista. Jäsenkokemusryhmässä on mukana ingnatiaaninen retriitinohjaaja, joka ohjaa ryhmää kontemplatiiviseen, ”katselevaan”, kuunteluun. Arkiretriitti on avoin kaikille, eikä se vaadi erityistä teologista tietämystä. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan elämän ja uskon vuoropuheluun rukouksen hengessä. Arkiretriitin aloitus on orientaatiopäivänä ti 25.2.2014 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin koulutustilassa, Bulevardi 16 B, 5. krs. Tällöin on lyhyt johdatus ingnatiaaniseen spiritualiteettiin ja hengellisiin harjoituksiin, arkiretriitin käytännön ohjeistus sekä tiedotus ryhmistä ja niiden kokoontumispaikoista, jos osallistujamäärä edellyttää useampia ryhmiä. Yhden ryhmän koko on max. 6 hlöä. Ilmoittautuminen: 31.12. 2013 mennessä sähköisen koulutuskalenterin kautta, jonne on linkki kapitulin kotisivulta www. helsinginhiippakunta.evl.ﬁ. Koulutus on maksuton. Lisätietoja: Jaana Räntilä, jaana.rantila@evl.ﬁ, p. 040 823 78 08 Järjestäjät: Helsingin hiippakunta, Helsingin seurakuntayhtymä, Vantaan seurakuntayhtymä 35 y mpäristÖtyÖ vailla Ty ö y h t e i s ö t Koonnut Jaana Räntilä Veteen piirretty viiva? Espoon ja Helsingin hiippakuntien työnohjaajien neuvottelupäivä ma 28.4.2014 Keravan seurakuntatalolla Millaista työnohjausta kirkossa on tarjolla? Millaisiin työn tarpeisiin tarvitaan työnohjausta? 36 Ohjelma: 8.45 Kahvia tarjolla 9.00 Aamurukous 9.15 Keitä olemme? Esittäytyminen 9.30 Puheenvuorot ja yhteinen työskentely: Kirkon työnohjauksen kehityskaari – mistä tähän on tultu? Heikki Lindfors, rovasti, työnohjaaja, työyhteisö konsultti Kirkon työnohjauksen nykytila ja tulevaisuuden suuntaviivat – Markku Tynkkynen, Kirkon koulutuskeskuksen kouluttaja, pastori, työnohjaaja Millaista on työnohjaus kirkon ulkopuolella? Anneli Romana, psykologian lisensiaatti, työ- ja organisaatio psykologi, työnohjaaja 11.30 Lounas 12.30 Paneelikeskustelu: Mitä on kirkon työnohjaus? Millaisiin työn tarpeisiin tarvitaan työnohjausta? 14.30–15.00 Ajankohtaista työnohjauksesta: Mika Nurmi ja Jaana Räntilä Työnohjauksen kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen. Millainen järjestelmä mahdollistaisi yksinkertaisella tavalla ja joustavasti ohjaussuhteen syntymisen olematta työnohjaajaa etsivälle liian raskas? 15.00 Päätösrukous ja kahvi Ilmoittautuminen: 14.4.2014 mennessä, ilmo.espoo@evl.ﬁ. Kerro myös ruokavaliotoiveesi. Kustannukset: Osallistuja vastaa matkakustannuksista. Lisätietoja: Hiippakuntasihteeri Mika Nurmi, p. 050 3510171 tai mika.nurmi@evl.ﬁ On tOteutusta TOP 10 -ohjaajakoulutus Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti niille ohjaajille, joiden seurakunnissa on kirkollisten alojen opiskelijoita työssäoppimisjaksolla (TOP 10 -seurakunnat). Koulutukseen voivat kuitenkin hakeutua kaikki ohjaamistoiminnasta kiinnostuneet tai sitä jo tekevät kirkollisten alojen työssäoppijoiden ohjaajat, myös työhön perehdyttäjät. Koulutus kehittää omia ohjaamistaitoja ja auttaa sisäistämään ohjaavan työotteen. Se sekä esittelee että antaa valmiuksia niveltää hengellinen ohjaus osaksi ohjaamistoimintaa. Koulutus toimii parhaiten, jos kaikki saman seurakunnan ohjaajat osallistuvat siihen ja kehittävät tiiminä moniammatillista ohjaamisosaamista sekä luovat yhteisiä ohjaamisen tavoitteita ja käytänteitä. Koulutus järjestetään 14.–15.3.2013 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin koulutustilassa (Bulevardi 16 B, 5. krs.) tai vaihtoehtoisesti Helsingin seurakuntayhtymän tiloissa (Kolmas linja 22 B) riippuen koulutusryhmän koosta. Kouluttajina mm. Hannu Pöntinen ja Mika Nurmi. Lisätiedot: jaana.rantila@evl.ﬁ, p. 040 823 78 08. Ilmoittautuminen: Kirkon koulutuskalenterin kautta Järjestäjät: Helsingin ja Espoon hiippakunnat Helsingin seurakuntien työntekijät suhtautuvat ympäristöystävällisyyteen äärimmäisen positiivisesti, mutta käytäntöön asti ympäristöystävällisyys ulottuu huonosti. Haagan seurakunnan nuorisotyön vastaava viranhaltija anni Becker tutki asiaa Diakonia-ammattikorkeakoulun yamk-sosionomin opinnäytetyössään, joka valmistui tänä syksynä. Vastaajia oli 122, kaikki töissä Helsingin seurakunnissa tai seurakuntayhtymässä. ”Olin iloinen siitä, että suhtautuminen oli niin positiivista. Kuitenkin kuilu asenteen ja käytännön välillä oli syvä, vaikka kirkolla on hieno ympäristödiplomijärjestelmä”, Becker sanoo. Tutkimuksessa hän kyseli työntekijöiden asennoitumista hyvin konkreettisiin asioihin, kuten jätteiden lajitteluun, luomuruokaan ja työtilojen lämpötilaan. Lisäksi hän kysyi, miten ne näkyvät heidän työpaikoillaan. ”Ongelmaksi koettiin se, että tietoa puuttui eikä oman seurakunnan ympäristöasioihin voinut vaikuttaa. Jossakin bioroskista ei ole, toisaalla taas ei ole rahaa tehdä ympäristöystävällisiä valintoja.” ei vain eettinen kysymys anni Becker aloitti Haagassa viransijaisena syksyllä. Takana on vuosia ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelua, vähän teologian opintoja ja aikaa kotona nyt 4- ja 6-vuotiaiden tytärten kanssa. aiemmin hän toimi nuorisotyönohjaajana Malmin seurakunnassa. Nyt Haaga on hyvä paikka olla töissä. ”Minua kiinnostaa, mitä täällä tapahtuu. Olen itse kasvanut Haagassa ja asunut täällä vielä aikuisenakin.” Beckerille opinnäytetyön aihe valikoitui luonnostaan. Ympäristökysymykset ovat olleet hänelle tärkeitä nuoresta saakka. ”Olen rationaalinen ihminen ja pidän epäloogisena sitä, että sahataan omaa oksaa”, hän perustelee. Ympäristöasioita käsitellään hänestä liian usein kirkossa vain eettisenä kysymyksenä, kun niihin voisi täysin perustein suhtautua myös dogmaattisesti. ”Raamatun mukaan Jumalan tahto on, että ihminen varjelee luomakuntaa. Se on kristittyjen velvollisuus”, Becker muistuttaa. s anat J a teOt linJ aan Miten kirkon sähkö tuotetaan? Mistä ruokalan ruoka tulee? Onko seurakunnan kahvi reilua kauppaa? anni Beckerin tutkimuksesta selviää, että moni seurakunnan työntekijä ei tiedä vastauksia tällaisiin kysymyksiin. Mutta pitäisikö tietää? Becker uskoo, että ei siitä haittaakaan olisi. ”ainakin se toisi kirkolle uskottavuutta. On hullua, että jumalanpalveluksessa voidaan kerätä rahaa lähetyskentälle ja sitten kirkkokahveilla juoda kahvia, jonka tuotanto riistää lähetyskentällä asuvia ihmisiä”, Becker toteaa. Tässä asiassa Haagassa ollaan oltu edelläkävijöitä. Kun anni Becker oli nuori, reilun kaupan kahvia ei saanut vielä juuri mistään – paitsi Huopalahden kirkolta. Hän ja moni muu kävivät kirkolla ostoksilla. Nyt perinne jatkuu siten, että reilun kaupan viikolla Becker kollegoineen järjesti nuorille kahvimaistajaiset. Mukana oli tietysti vain reiluja luomutuotteita. ”Siellä nuuhkittiin ja maisteltiin kahveja kylmänä ja kuumana. Samalla puhuttiin siitä, mikä on meidän vastuumme maailmassa. Nuoret olivat innoissaan.” intoa ei tosin puutu vanhemmiltakaan. Beckerin tutkimukseen vastanneilla oli hyviä ideoita siihen, miten kuilua asenteen ja käytännön välillä voisi ympäristöasioissa kuroa umpeen. He toivoivat esimerkiksi selkeitä sääntöjä, joita kaikilla olisi velvollisuus noudattaa. ”Jos on sääntö, että roskat on lajiteltava, silloin tarvittavat roskikset varmaankin myös löytyvät”, Becker toteaa. Lisäksi työntekijät ideoivat seurakuntien välisiä kilpailuja, joissa olisi hyvät palkinnot ja joista pidettäisiin ääntä. Miksipä seurakunnat eivät voisi kisata vaikkapa hiilijalanjäljestä? i H M i S i ä H i i p pa K u n n a S ta ajankohtaista... Anni Beckerin opinnäytetyö kertoo, että Helsingin seurakuntien työntekijät olisivat valmiita tekemään ympäristöasioiden eteen enemmänkin. Teksti ja kuva: Laura Pörsti 37 O vet auki monikulttuurisuudelle ”Palkitsevinta työssä on se, kun menen käymään sählykerhossa ja lapset kehuvat, kuinka kivaa siellä taas tänään on ollut”, sanoo Vartiokylän seurakunnan varhaisnuorisotyöntekijä Johannes Joenpelto. Hän on työskennellyt Vartiokylässä kaksi ja puoli vuotta. Siinä ajassa hän on ehtinyt nähdä, että nuorisotyö on lähtenyt uuteen nousuun. ”Kun tulin, täällä ei ollut kovin paljon kerhoja. Nyt varhaisnuorille on 13 kerhoryhmää ja lisäksi kolme ryhmää vanhempi–lapsisählyä”, Joenpelto kertoo. Kerhot vetävät. Kokkikerhoa on jo neljä ryhmää, mutta tulijoita olisi enemmänkin. ”Kohta tulevat jo tilaresurssit vastaan”, Joenpelto toteaa. Vartiokylässä riittää myös kerhonohjaajia – Johannes Joenpelto vetää itse vain kahta kitarakerhoa. Hän uskoo, että yksi syy isoon kerhonohjaajareserviin on se, että varhaisnuorisotyö ja nuorisotyö on seurakunnassa kiedottu tiukasti yhteen. Varhaisnuorisotyöstä vastaava Joenpelto on mukana myös monilla ripareilla ja muussa nuortentoiminnassa. ”Nuoret tuntevat minut valmiiksi, joten on ehkä helpompi tulla ohjaamaan kerhoa. Lisäksi koulutamme kerhonohjaajia säännöllisesti viikonlopun mittaisilla intensiivijaksoilla. Se tuntuu olevan monelle harrastusten takia helpompaa kuin viikoittainen koulutus.” K aikki 38 mukaan kerhoihin Vartiokylän seurakunta on Helsingin mittakaavassa pieni, mutta se sijaitsee vilkkaalla paikalla. Seurakunnan pääkirkkoa, Matteuksenkirkkoa, rajaa toisella puolella monikulttuurinen Itis-kauppakeskus ja toisella rakennustyömaa, johon nousee Moskovan patriarkaatin alainen Pyhän Nikolauksen kirkko. Aamupäivästä Matteuksenkirkolla käy tasaisena virtana senioreja kahvittelemassa. ”Täällä on Itiksen halvin kahvi ja pulla”, Johannes Joenpelto tietää. Seurakunnan nuorisotoiminta keskittyy Vartiokylän kirkolle parin kilometrin päähän. Siellä pidetään myös kaikki kerhot. ”Seurakuntamme alueella asuu paljon kirkkoon kuulumattomia ja muihin uskontokuntiin kuuluvia. Tänä vuonna asia on näkynyt kerhotoiminnassakin, kun sählykerhoihin on tullut muutamia muslimeita”, Johannes Joenpelto kertoo. Hänen mielestään se on hyvä asia: kirkon ovien pitääkin olla auki kaikille. ”Joskus vanhemmat soittavat ja kysyvät, pääseekö lapsi mukaan kerhoon, kun ei kuulu kirkkoon. Sanon kyllä mutta kerron, että toimintamme on tunnustuksellista emmekä anna kenellekään erivapauksia esimerkiksi hartauksien aikana”, Joenpelto kertoo. MONIPUOLISESTI JA LUOVASTI OSAAMISEN KEHITTÄMISEN PALVELUJA SEURAKUNTAOPISTOLLA Johannes Joenpelto ei halua jämähtää kirkonmäelle. ”Ihmisillä on oltava olo, että kirkko on heitä varten”, hän sanoo. Se ei ole ollut ongelma. Jokaisessa kerhossa pidetään aina alku- tai loppuhartaus. K iperiä kysymyksiä koulunpihalla Erityisen hyvin koko alueen lapsikirjo näkyy kuitenkin kouluissa, joissa Joenpelto kollegoineen vierailee viikoittain. ”Alueen neljästä koulusta päivystämme kolmessa. Alaasteilla olemme mukana välitunneilla, vastailemme kysymyksiin ja voimme vaikka pyörittää hyppynarua. Yläasteilla juttelemme oppilaiden kanssa sisällä”, Joenpelto kertoo. Kouluissa nuorisotyöntekijät käyvät työtakit päällä, ja eteen tulevat kysymykset ovat moninaisia: pääsevätkö koirat taivaaseen, oletko lukenut koko Raamatun, missä asut ja mikä on elämän tarkoitus. ”Haasteena on vastata ytimekkäästi, sillä lapset eivät jaksa kuunnella pitkiä selostuksia”, Joenpelto naurahtaa. Hän pitää koulutyötä tärkeänä myös siksi, että sen kautta pääsee juttusille opettajien kanssa. ”He ovat meille tärkeitä yhteistyökumppaneita. Korostamme, että tarkoituksemme ei ole tulla käännyttämään ketään väkisin.” Joenpelto on työpaikkaansa tyytyväinen. Pienehkö seurakunta miellyttää. ”Tietysti haaveilen siitä, että voisimme yhä vahvemmin olla läsnä ihmisten arjessa. Kun kerhot pyörivät nyt hyvin, tulee halu kehittää: mitä kaikkea tämä työ voisi vielä olla?” Teksti ja kuva: Laura Pörsti Seurakuntaopisto ja Koulutuskeskus Agricola ovat yhdistyneet. Yhdistymisen myötä syntyi Agricola, joka tarjoaa monipuolista koulutusta seurakuntien työntekijöille ja luottamushenkilöille. Agricolassa me haluamme olla mukana seurakuntien ja työyhteisöjen ja toiminnan kehittämisessä yli työalarajojen - yhdessä tekemällä ja yhdessä kouluttautumalla vastaamme vahvasti ajan haasteisiin. Tarjoamme seurakuntien työntekijöille ja luottamushenkilöille ammatillista ja täydentävää koulutusta mm. talouden, hallinnon, johtamisen, viestinnän, vapaaehtoistoiminnan, hengellisen kasvun, lapsi-, perhe-, keittiö- ja kiinteistötyön, luottamustehtävien hoitamisen sekä uskonnonpedagogiikan saralla. Avointen koulutustemme lisäksi räätälöimme juuri sinun työyhteisösi tarpeisiin vastaavan koulutuksen. Meiltä saat työyhteisöllesi myös monipuoliset kehittämis-, konsultointi- ja valmennuspalvelut. Toivomme, että Agricola mahdollistaa yhä paremman ja monipuolisemman sekä helpommin löydettävän palvelukokonaisuuden, josta on sinulle ja työyhteisöllesi hyötyä. Tervetuloa koulutuksiin! Tai ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä juuri teidän tarpeisiinne sopiva koulutus tai konsultaatio! Tutustu Agricolaan: seurakuntaopisto.fi/agricola 39 B531 Laajan valikoiman ja hyvän palvelun kristillinen kirjakauppa, josta löydät kaikkien kustantajien kristilliset kirjat, hengelliset äänitteet ja lahjatavaraa. Tervetuloa ostoksille myymälään ja verkkokauppaan! 2400 Kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kirkon Ulkomaanapu Joulukortit Keniasta Nuoren kenialaisen taiteilija Pauline Wanjiku Malackin maalaamat seimiaiheiset kortit. Kaksiosainen, taitettava kortti + kuori 24,00 (10 kpl paketti) Yksiosainen kortti 12,00 (10 kpl paketti) 28 80 40 50 Pauli M.K. Niemelä Pauliina Rauhala Siunauksen sade Taivaslaulu 40Evankeliumikirjan Vanhan testamentin lukukappaleiden kommentaari, 2. vsk. Kirja on oiva työväline saarnaajalle, mutta sopii myös raamatturyhmien ja Raamatusta kiinnostuneiden lukijoiden käyttöön. 40,50 (45,00) Nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin rakkaustarina. Koskettavassa teoksessa on vahva eettinen sanoma. Se on viimeiseen asti elämän puolella. GUMMERUS 28,80 (32,00) 25 40 11 Juhani Rekola Alister McGrath Ilo pimeydessä C.S. Lewis – Elämä – Betlehem on kaikkialla ja Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun Kaksi pitkään loppuunmyytynä ollutta klassikkoa yksissä kansissa. Jouluun ja pääsiäiseen nivoutuvat, sisällöltään laajat esseet sopivat luettaviksi milloin vain. 25,11 (27,90), yli 20 kpl 21,90 12 00 Toilettipussi ja Kukkaro Reilun kaupan puuvillakankaasta valmistetut iloiset Yhteisvastuutuotteet. Toilettipussi 16,00 Kukkaro 12,00 Jaakko Löytty – 50 Kiehtova ja hätkähdyttävän tuore muotokuva C.S. Lewisin elämästä, ajattelusta ja vaikutuksesta länsimaiseen kulttuuriin. Kirjassa valotetaan Lewisin painia ateismin ja kristinuskon käsityksiin liittyen. 40,50 (45,00) PERUSSANOMA MYYMÄLÄ: HIETALAHDENRANTA 13, HELSINKI 16 00 AVOINNA: ma–pe 9–17 1990 Jaakko Löytty Toiviotie cd Lauluja myötä- ja vastoinkäymisissä. ”Avioliiton arjessa tarvitaan erityisesti rohkaisun sanoja”, sanoo lauluntekijä. Taattuun löyttymäiseen tyyliin levyltä löytyy myös yhteiskunnallista vastuunottoa ja perinteisempiä hengellisiä lauluja. 19,90 (21,90) ILMOITUKSEN HINNAT OVAT SEURAKUNTAHINTOJA. puh. 020 754 2350 www.sacrum.fi