Puheenjohtajan palsta - Kognitiivisen psykoterapian yhdistys

Kopsu
Kognitiivisen psykoterapian yhdistys
Tässä numerossa
1/2013
Puheenjohtajan palsta������������������������1
Haluatko vaikuttaa yhdistyksessämme?����������������������������������������������������2
Ruotsin SFKBT-yhdistyksen vuosikokous 2012 ������������������������������������������3
Toimitus haastatteli: Ritva Laaksonen7
Kopsyn vuosikokous ja vuosikokousesitelm�������������������������������������������9
Naurua ja innostusta Fennellin itsetuntoworkshopissa 6-7.6.2013��������������10
Lähikuvassa kollega ������������������������12
Kirja-arvioita�������������������������������������13
Hallituksen puuhia����������������������������14
Toimitus
Teija Niemelä: [email protected]
Marjatta Järvi: marjatta.jarvi@luukku.
com
www.kognitiivinenpsykoterapia.fi
ISSN: 2323-6558
Puheenjohtajan palsta
Puheenjohtajalta 9.6.2013
Tänä helteisenä sunnuntaina muistelin jokusen vuoden taakse kun aloitin
puheenjohtajana. Eli kesällä 2009 kirjoitin, että yhdistyksen toimintoja on
tarpeen monipuolistaa palvelemaan
aiempaa laajemmin jo valmistuneita psykoterapeutteja, joita jäsenkunnastamme on suurin osa. Tähän
suuntaan on hiljakseen mentykin, vaikka psykoterapeuttikoulutuksien uusi organisoituminen asetuksenmuutoksen myötä onkin vienyt hyvin paljon yhdistyksen toimijoiden aikaa ja energiaa.
Vuonna 2009 perustimme oman yhtiön Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy:n. Sen myötä
olemme pystyneet lisäämään koulutustarjontaa huomattavasti. Erilaisia täydennys- ja menetelmäkoulutuksia on vuosittain jo varsin paljon ja ulkomaisiakin
kouluttajia on vierainamme ollut useita tänä vuonna.
Ensi vuonna Luote Oy:n toiminta on laajenemassa
uudelle alueelle, Luote valmistelee KL-instituutin
ostamista, jonka myötä Luote saa oman ’pääpaikan’
ja pystymme edistämään kognitiivisen psykoterapian harjoittamista paitsi tarjoamalla koulutusta myös
vuokraamalla työtiloja psykoterapeuteille. Katsotaan mitä muita toimintoja tähän yhteyteen pystymme rakentamaan.
Muilta osin toimintaa ollaan myös pyritty kehittämään. Alueellisia jäseniltoja on pidetty jo Oulussa
ja Kuopiossa, tulevana syksynä sellaiset ovat Helsingissä ja Turussa. Ehdotuksia jäseniltojen pitopaikoiksi ja toiveita illan teemaksi otetaan mielellään
vastaan. Niitä voi lähettää esim. jäsen-ja aluetoiminta työryhmän yhteyshenkilölle Irena Miettiselle ([email protected]). Yhdistys on juuri hyväksynyt tarjouksen kotisivujen terapeuttiluettelon
täydelliseksi uusimiseksi paremmin niin asiakkaita
kuin terapeuttejakin palvelemaan. Toivotaan, että
1
uusi formaatti saadaan toimintaan tämän vuoden aikana. Terapeuttiluettelo on osoittautunut hyvin merkittäväksi väyläksi terapeutteja etsittäessä. Vihdoin
ja viimein tänä vuonna saatiin myös kotisivujen jäsenosioon auki materiaalipankki, jossa nyt alkuvaiheessa on ainakin skeematerapiaan liittyviä useita
lomakkeita saatavilla. Jatkossa toivomme tarjonnan
lisääntyvän. KOPSU on myös ilahduttavasti lähtenyt
jälleen sisällöltään elämään ja kehittymään. Niinpä
siis yhdistyksen toimintojen monipuolistaminen etenee mitä ilmeisimmin vanhan sanonnan mukaan ’hitaasti, mutta varmasti’…
Toisaalla tässä lehdessä sekä myös yhdistyksen
kotisivuilla on nähtävillä yhdistyksen hallituksen
sekä Luote Oy:n työryhmät tehtävän kuvauksineen
ja työryhmien yhteyshenkilöt. Työryhmissä on myös
hallituksen ulkopuolisia jäseniä, siispä mikäli olet
kiinnostunut tulemaan johonkin työryhmään vaikuttamaan toimintaan niin ota ihmeessä yhteyttä työryhmän yhteyshenkilöön.
Psykoterapeuttikoulutuksien uudelleen järjestäytyminekin etenee osaltaan. Ensi syksynä alkavat
yhdistyksen ensimmäiset uuden asetuksen mukaiset
koulutukset Helsingissä ja Jyväskylässä, hakuun on
syksyllä tulossa koulutukset Ouluun ja Seinäjoelle. Niin nämäkin asiat alkavat hiljalleen jäsentyä ja
konkretisoitua…
Olen viettänyt viikonlopun mökillä puuliiteriä
rakentaen ja luonnon kukkaloistoa ihaillen, kaikkien
näiden menossa olevien ja kehkeytyvien niin terapia
kuin muidenkin prosessien keskellä on aivan ihanaa
saada jotain ihan oikeaa konkreettista aikaiseksi.
Näissä aurinkoisissa tunnelmissa toivotan kaikille
rennon lupsakkaa kesää,
Anna-Maija Kokko pj.
Kopsu 1/2013
Haluatko vaikuttaa yhdistyksessämme?
Kognitiivisen psykoterapian yhdistyksen
jäsenetuihin kuuluu mahdollisuus vaikuttaa yhdistyksessä ja yhdistyksen asioihin
sekä saada äänensä kuuluville yhdistyksen
foorumeilla kuten KOPSUssa ja kotisivujen
keskustelupalstalla. Jos haluat vaikuttaa
yhdistyksen asioihin ja sen järjestämiin
koulutuksiin sinulla on mahdollisuus osallistua johonkin seuraavista työryhmistä.
Työryhmien tehtävät ja yhteyshenkilöt on
lueteltu alla. Yhdyshenkilöltä voit kysyä
tarkemmin työryhmän sisällöstä ja kokoontumistiheydestä. Työryhmän aktiivisena
jäsenenä sinulla on mahdollisuus osallistua
ilmaiseksi yhteen Luote Oy:n järjestämään
kaksipäiväiseen seminaariin vuodessa.
Työryhmät ja yhteyshenkilöt 2013-2014:
Hallinto- ja talousasioiden työryhmä:
Huolehtii talouden seurannasta, Luote Oy:n talouden
seurannasta, talousarvion laatimisesta, ostopalveluista, työsopimuksista, apurahoista, pöytäkirjoista,
toimintasuunnitelmista ja –kertomuksista, toiminnantarkastuksen valmistelusta, asiakirjojen arkistoinnista, kansainvälisestä toiminnasta (EABCT:n
edustus).
Yhteyshenkilö: varapj. Kirsti Pirttijärvi kirsti.
[email protected]
Muut jäsenet: hallituksen sihteeri Jorma Fredriksson, puheenjohtaja (EABCT international
representative) Anna-Maija Kokko
Jäsenasioiden ja alueellisen toiminnan
työryhmä:
Suunnittelee jäsenistölle tarjottavia alueellisia tapahtumia. Suunnittelee jäsenistön juhlia ja huolehtii tarpeellisten jäsenasioiden hoidosta.
Yhteyshenkilö: Irena Miettinen [email protected]
Tiedotus-, kotisivu- ja mediatyöryhmä:
Suunnittelee kotisivujen ulkoasua, päivityksiä ja informaatiosisältöjä yhdessä palvelun tuottajan (Sovibox Oy) kanssa. Pitää yhteyttä Verkkolehden toimitukseen, toimittaa jäsenlehti KOPSU:n kaksi kertaa
vuodessa, suunnittelee laajemminkin mediayhteistyötä,
Yhteyshenkilö: Jorma Fredriksson, [email protected]
KOPSUn toimittajat: Teija Niemelä [email protected] ja
Marjatta Järvi [email protected]
Kouluttajafoorumista ja
kouluttajaverkostosta huolehtiva työryhmä:
Tehtävänä on kouluttajafoorumin suunnittelu, kouluttajien välinen kommunikaatio sekä koulutuksenjohtajien tuki (yhteistyössä psykoterapeuttikoulutus
työryhmän kanssa).
Yhteyshenkilöt: Minna Koskinen, [email protected] Klaus Ranta [email protected]
2
Psykoterapeuttikoulutustyöryhmä:
Suunnittelee psykoterapeuttikoulutusten sisältöjä ja
rakenteellisia ratkaisuja, tarjouspyyntöjä ja niihinvastaamisen koordinointia mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä Luote Oy;n kanssa, seuraa koulutusten etenemistä sekä toteuttaa yhteydenpitoa eettiseen toimikuntaan.
Yhteyshenkilö: Jyri Tamminen [email protected]
Lisäksi kolme Luote Oy:n perustamaa ja
sen toimintoihin kuuluvaa ryhmää, jotka
raportoivat myös yhdistyksen hallitukselle:
Ulkomaalaisten kouluttajien –työryhmä: Suunnittelee ulkomaisten kouluttajien kutsumista
Suomeen, huolehtii yhteydenpidosta heihin
sekä järjestää koulutustilaisuuksia yhdessä Luote oy:n kanssa).
Yhteyshenkilö: Kristiina Fromholtz-Mäki [email protected].
Päivitä tietosi -koulutusten työryhmä :Suunnittelee Päivitä tietosi-koulutuksia yhdessä Luote
Oy:n kanssa.
Yhteyshenkilö: Marjatta Järvi marjatta.jarvi@
luukku.com
Prosessikoulutustyöryhmä: Suunnittelee pidempiä koulutuksia jatko- ja täydennyskoulutuksiksi sekä ammatillisen osaamisen vahvistamiseksi
yhdessä Luote oy:n kanssa.
Yhteyshenkilö: Teija Niemelä teija.niemela@
elisanet.fi
Kopsu 1/2013
Ruotsin SFKBT-yhdistyksen vuosikokous 2012
Nils Holmberg
Mitä tulee mieleen kaupungista nimeltään Göteborg?
No, tietysti Volvon tehtaat ja suomalainen siirtolaisuus. Ja se, että kaupungissa on pohjoismaiden suurin
raitioverkosto. Kaupunkiin oli 30-luvulla tarkoitus
rakentaa metro, mutta sota tuli väliin ja ihmiset ovat
tottuneet raitiovaunuihin. Ruotsin kirjallisuuden uusi
tähti on Eija Hetekivi-Olsson, sukujuuriltaan suomalainen, joka varttui pahamaineisessa Gårdstenin lähiössä. Esikoisteos on ilmestynyt suomeksi huhtikuussa tänä vuonna (2013) ja on nimeltään ”Tämä ei ole
lasten maa” (alkuper. ”Ingenbarnsland”).
Ruotsin yhdistyksen nimi päivitetty
Ruotsissa ei enää puhuta ”kognitiivisesta psykoterapiasta” vaan kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta
(KBT – kognitiv beteendeterapi). Aiemmin v. 1986
perustetun yhdistyksen nimi oli ”Svenska Föreningen för kognitiv psykoterapi och forskning”, mutta v.
2006 nimi muutettiin ja on nykyään ”Svenska föreningen för kognitiva och beteendeinriktade terapier”
eli SFKBT. Yhdistys pitää vuosikokouksiaan vaihdellen eri kaupunkien välillä. Viime vuonna vuorossa
oli Göteborg, missä kokous pidettiin 18-19.10., Radisson Blu –hotellissa. Paikalla oli runsaasti jäseniä,
vaikka kuukautta aiemmin oli pidetty CBT-päivät samanlaisin teemoin. Ohjelma koostui luennoista, joita
pitivät mm. Åsa Nilsonne, Predrag Petrovic, Kristoffer Månsson, Jonas Engman ja Andreas Frick.
Åsa Nilsonne
Åsa Nilsonne on psykiatri ja hän työskentelee Tukholman Karolinska institutetissa. Hän kirjoittaa
myös dekkareita aina kun opetustyöltään ehtii. Nilsonnen esikoiskirja ”Tunnare än blod” (suom. Pisara
punaista verta, 2002) ilmestyi 1991. Hän on käynyt
tää uusien taitojen oppimista ja muutenkin elävöittää
psykoedukaatiota.
Dissosioivan ja epävakaan potilaan
kanssa työskentely
Kuvassa näkymä ensimmäiseltä päivältä
myös Suomessa luennoimassa teemana mindfulness
ja DKT.
Ohessa välitän otteita Åsa Nilsonnen luennosta
jossa hän kertoi miten hyödyntää käytännön terapiatyössä neurotieteiden löydöksiä (päivien teemana oli
neurotieteet ja psykoterapia). Aluksi hän kehotti kuulijoita hankkimaan appin jossa on kolmiulotteinen
kuva aivoista ja näyttämään miten ahdistus näkyy aivoissa. Samalla hän näytti youtube- pätkän missä on
kuuluisa Simons ja Chabrisin koetta vuodelta 1999,
ns. valikoivan havainnoinnin testi, missä näytetään
miten kaksi joukkuetta pompottelevat palloa keskenään ja ohjeistetaan laskemaan miten monta kertaa
valkoisiin t-paitoihin pukeutunut joukkue suoriutuu
tehtävästä. Samalla kulkee gorillaksi naamioitunut
mies suoraan läpi palloa pompottelevien pelaajien.
Useimmiten katsojat eivät tätä näe johtuen valikoivan havainnoinnin kallistumasta. (pätkä löytyy youtubesta klikkaamalla ”Simons and Chabris gorilla”) .
Nilsonne näyttää pätkän potilaille havainnollistaakseen miten odotukset ja uskomukset vaikuttavat
siihen mitä me havaitsemme ympärillämme ja miten
suljemme pois tärkeää informaatiota. Kuten sosiaalisesta fobiasta kärsivä potilas joka esiintymistilanteessa vain näkee ne kuulijat jotka haukottelevat tai
puhuvat keskenään ja siksi eivät näe ne kuulijat jotka
kuuntelevat kiinnostuneina. Nilsonne painotti myös
huumorin käyttöä koska se ajoittain käytettynä edis3
Luennon aikana Nilsonne myös kertoi miten hän toimii, kun potilas dissosioi istunnon aikana. Hän totesi että iso ongelma dissosioivan potilaan kohdalla
on, että he ovat saattaneet tehdä näin jo lapsuudesta
lähtien kun kasvuympäristö on ollut liian kuormittava tai pelottava, eivätkä sen vuoksi näe siinä mitään
kummallista tai poikkeavaa. Hän vertaili tilannetta reumapotilaaseen, joka kysyttäessä onko hänellä
kipua, vastaa ettei ole, koska kipu ei ole tavallista
voimakkaampi. Dissosioivan potilaan on usein vaikea huomata miten he ikään kuin katoavat istunnosta
pois ja että se arkielämässä saattaa olla vaarallista ja
toimia heidän tavoitteitaan vastaisesti. Siksi on hyvä
välillä kysyä potilaalta onko niin että joskus aika
kuluu ilman että hän on ollut tietoinen siitä mitä on
tapahtunut. Tai onko potilas usein tilanteessa missä katsoo kelloa ja havahtuu että ”oi, se on jo neljä,
äsken se oli kolme”, eikä tiedä mitä on tapahtunut
viimeisen tunnin aikana. Voi myös kysyä onko potilas huomannut että hän istunnon aikana välillä feidaa
itsensä muualle tai kun hän istuu puhumassa jonkun
toisen kanssa.
Epävakaiden potilaiden kanssa työskentelevät
tietävät miten potilailla on vaikeaa raportoida viikon
tapahtumista ja miten on hoidon alussa vaikeaa tehdä
ketjuanalyysia, kun eivät muista mitä on tapahtunut
ja miten tapahtumasarjat ovat edenneet (ilman että
ovat muistihäiriöisiä). Monesti epävakaat potilaat
ovat oppineet puhumaan yleisillä termeillä tapahtumista. Kun koulussa on kysytty miten kotona menee,
vastaus annetaan automaattisesti ”ihan tavallisesti”
koska on liian ahdistavaa kertoa mitä todella tapahtuu. Ja miksi kertoa, kun oletus on, ettei kukaan vä
Kopsu 1/2013
Åsa Nilsonne näyttää, miten vahvistaa tässä ja
nyt-kokemusta
litä siitä mitä minulle tapahtuu. Samalla tavalla edellisen istunnon aikana käsitellyt teemat voivat unohtua saman tien kun potilas poistuu vastaanotolta ja
terapeutti voi edistää muistamista kysymällä lyhyttä
yhteenvetoa siitä mistä on tänään puhuttu. Samalla
tulee myös tutuksi minkälaista valikoivan havainnoinnin kallistumaa potilas käyttää suodattaessaan
sisäistä tai ulkoista materiaalia.
Esimerkki Anna
Nilsonne kertoi Anna -nimisestä potilaasta, joka oli
käynyt pitkässä toisen suunnan terapiassa, mutta ei
muistanut mitään siitä mitä oli käsitelty. Välillä terapeutti oli nukahtanut, jolloin potilas oli ollut enemmän läsnä. Kun taas terapeutti oli keskittyneesti hereillä, Anna oli usein muualla kuin istunnossa. Kun
tämä otettiin puheeksi Anna oli todennut, että hän oli
ajatellut, ettei kukaan ole oikeasti kiinnostunut eikä
hänkään ollut tullut ajatelleeksi, että tässä on jotakin
kummallista. Samalla tavalla kotonakin oli ollut: kun
muut nukkui Anna teki hiljaa asioita, luki, tekstaili
ja ahdistuksen noustessa turvautui viiltelyyn ja itsemurhafantasioihin. Toisinaan hän myös kuvitteli miten perhe oli kuollut ja vain hän oli jäänyt henkiin.
Aamulla kun muut heräsi hän taas ikään kuin katosi
ja suoriutui päivästä ulkoisesti moitteettomasti. Vähitellen Annan dissosiaation funktio tuli selvemmäksi ja hänelle tuli turvallisemmaksi puhua spesifin termein elämänsä koordinaateista (mikä on erinomaisen
tärkeä silloin kun vertaisrasitetta on enemmän kuin
vertaistukea). Oli helpottavaa Annelle kuulla, että ilmiöllä on nimi ja että hän ei ole ainoa, jolla se esiintyy. Näin oli mahdollista kartoittaa tilanteita missä
se esiintyi ja analysoida ”hajottamisen” tehtävä ja
mitkä ovat ensimmäiset vihjeet sen esiintymisestä.
Nilsonnen mielestä on hyvä painottaa potilaalle
että terapeutti toivoo että terapiasta ei tule niin ahdistava että potilas joutuu dissosioimaan. Jos niin
käy, se on yleensä merkki siitä että terapeutti on ollut
liian päällekäyvä ja liian ristiriitainen, ja että on hyvä
jos potilas kertoo kun hänen mielensä alkaa häipymään muualle. Monesti potilas sanoo, että kaikki se
tapahtuu niin nopeast,i ja että hän vasta jälkeenpäin
voi todeta näin tapahtuneen. Nilsonnen mielestä voi
sanoa potilaalle, että tämä on hyvä todeta ja että he
voivat yhdessä yrittää löytää varhaisia merkkejä siitä
että ”katoamistemppu” on alkanut, jolloin siihen voi
vaikuttaa. Asiasta yritetään tehdä kiinnostava, ikään
kuin aarteen etsinnästä, ja ketjuanalyysin välityksellä voi pyrkiä näkemään tapahtumasarjan eri vaiheet.
Tämä on Nilsonnen mielestä aikaa vievää, mutta samalla hyödyllistä ajankäyttöä koska se mahdollistaa
dissosiaatioreaktioiden poisoppimisen.
On Nilsonnen mielestä hyvä painottaa potilaalle,
että dissosiaatio sinänsä ei ole hyvä tai huono, vaan
4
ongelma tulee siitä, että se estää tehokasta ja tilanteeseen tarvittavaa käyttäytymistä. Vaaratilanteissa se ei
ole mielekästä, koska primaaritunteiden kokeminen
(kuten suuttumus, pelko, surullisuus, ilo, hämmentyneisyys ja inho) ja niistä seuraavat toimintapyrkimykset kuten esim. pako- tai taistele -reaktiot sulkeutuvat. Vuorovaikutustilanteissa, jotka ovat kallistumassa kohti seksuaalista kanssakäymistä, on tärkeä
olla läsnä, koska dissosiatiivinen mykkyys voidaan
tulkita myöntymisen merkiksi. Konfliktitilanteissa
potilaalle saattaa mennä kyky pitää puoliaan jolloin
hän alistuu passiiviseksi uhriksi, eikä edes osaa poistua tilanteesta. Nilsonnella on tapana sanoa epävakaille potilailleen, että kun olit pieni, sinulla ehkä
ei ollut muuta vaihtoehtoa hallita mielen tasapainoa
kuin itsesi häivyttämistä, kun kohtasit mielesi tasapainoa järkyttäviä voimakkaita tunnetiloja, kuten
kauhua, häpeää tai pelkoa. Tällä hetkellä, aikuisena,
sinulla on kuitenkin monta muuta keinoa käytettävissä jos joudut tilanteisiin, jotka herättävät ylivoimaista kauhua ja pelkoa. Terapiatilanteessa dissosiaatiota
voi vähentää esim. heittämällä palloa edestakaisin
jotta potilas olisi läsnä tilanteessa. On vaikeampi dissosioida, jos pitää keskittää huomionsa tapahtumaan
tässä ja nyt. Terapeutti voi myös kevyesti lyödä käsiä
yhteen ja ääntään korottaen ystävällisesti sanoa ”halloo siellä, hei”.
Tietoisuustaidot
Luennon toisessa osassa Nilsonne siirtyi käsittelemään tietoisuustaitoja. Nilsonne kertoi haluavansa
tehdä mindfulness´in merkityksen ymmärrettäväksi
potilaalle alusta alkaen. Tulemalla tietoiseksi siitä
mitä itsessä ja elämässä tapahtuu, tulee mahdolliseksi tehdä tietoisia valintoja ilman, että ne pohjautuisivat automaattiohjaukseen. Terapeutti joka ei tiedä
näyttävänsä happamalta ja kyllästyneeltä aina kun
avaa oven potilaalle, on vaikeaa ymmärtää potilas-
Kopsu 1/2013
ta jonka mieliala laskee heti tämän tultuaan terapiahuoneeseen. Tietoisuus omasta kallistumastaan tai
satunnaisesta uupumuksestaan auttaa terapeuttia kotiuttamaan omia sävyjään vuorovaikutuksessa potilaan kanssa ja muokkaamaan niitä kohti empaattista
käyttäytymistä. Joskus on myös hyvä siirtää ”rankimmat” potilaat vastaanoton alkuun, jolloin on itse
hyvässä hapessa.
”Mindfulness” on sitä paitsi esitieteellinen käsite, jolle ei ole yhtä, pätevää ja yksiselitteistä määritelmää. Tietoisen läsnäolon harjoittelu alkaa aina
tarkkaavaisuudesta. Mindfulness on tapa pitää tarkkaavaisuus kuluvassa hetkessä ja ottaa vastuu siitä,
että kiinnittää huomiota juuri siihen mikä on hetkessä tärkeintä. Kaikki ongelmamme syntyvät tässä
hetkessä ja tässä hetkessä ne myös täytyy ratkaista.
Potilaan tulee kokea, että jos hän suuntaa huomionsa
erilaisiin asioihin, hänen olonsa muuttuu. Hän yrittää
myös lähteä liikkeelle sieltä missä potilas on. Sen sijaan että hän tekisi valmiin harjoituksen, kuten esim.
rusinaharjoitus tai ”kuvittele että mieli on kuin lehtiä
virrassa”, hän pyytää potilasta kertomaan jostakin arkipäivän tapahtumasta, joka on askarruttanut häntä.
Tietoisuustaitoja ei ole alun perin tarkoitettu käsittelemään psykologisia ongelmia vaan avuksi jokapäiväiseen elämään. Naispotilas kertoi miten hän ryntäsi itkien ulos työvoimatoimistosta: ”siellä istui uusi
ihminen siinä huoneessa, missä oli ollut se mukava
neuvoja!”. Tilannetta analysoidaan mindfulness-näkökulmasta, miten tilanteessa olisi tarvittu hetkessä
olemista. Sitten Nilsonne jatkaa tästä tilanteisiin,
joissa impulssit ovat hallinneet tilannetta.
Tarkkaavaisuudessa on kaksi erilaista lähestymistapaa koettuun todellisuuteen: ärsykkeiden ohjaama
ja kontrolloitu tarkkaavaisuus. Näitä kutsutaan usein
myös bottom-up vs. top-down, automaattinen vs. tahdonalainen tai vapaasti ajelehtiva vs. suunnattu tarkkaavaisuus. Ympäristö ohjaa todellisuuden havain-
nointiamme silloin kun ärsykkeet ovat tarkkaavaisuuden ohjaustapa. Aina uuden tai yllättävän asian
tapahtuessa – sinne menee tarkkaavaisuutemme. Vaikuttaa siltä että ympäröivät tapahtumat ovat tärkeimpiä tässä hetkessä. Sitä vastoin taas kontrolloitu tarkkaavaisuus on suunnattua jo ennen kuin tulee uusi
ärsyke ja se pysyy suunnattuna huolimatta äkillisestä
tilanteesta tai uuden, tapaamamme henkilön habituksesta. Esim. kirurgi, joka tutkii potilasta juuri ennen
leikkausta, ei mieti potilaan hiusväriä vaan tietää
täsmälleen mihin kiinnittää huomiota, jotta leikkaus
sujuisi suunnitellusti. Samoin psykoterapeutti, jonka
vastaanotolle tulee epävakaa potilas, on hyvä tietää
mihin fokusoida aluksi huomio ja mitkä hoitostrategiat ovat aluksi tärkeitä.
Åsa Nilsonne kouluttaa
5
Terapeutin oma esimerkki
Kun Nilsonne huomaa, että potilaan on vaikeaa lähteä mukaan, hän löysää ja joustaa. Muuten on helppo
päätyä tilanteeseen, missä terapeutti on innostunut
ja läsnä mutta potilas on vain puolittain mukana (jos
edes sitäkään). Joskus terapeutin on hyvä kysyä ”miten saan sinut kiinnostumaan tietoisesta läsnäolosta?
Se on työkalu jonka avulla voimme ohjelmoida uudelleen mitä sinussa tapahtuu. Eihän voi olla niin että
sinä vaan jatkat alakuloisena ja epätoivoisena, kun
minulla on tällaisia työkaluja, joilla voisimme muuttaa mielesi sisältöjä”. Sitten Nilsonne monesti nojaa
taaksepäin: ”tiedätkö, kyllä minä osaan olla myöskin
vaiti”. Näissä tilanteissa on hyvä heittää palloa potilaalle ja ehkä käsitellä aiheita tilanteen ulkopuolelta. Potilaille Nilsonne saattaa kertoa miten hän rauhoittaa omia kilpailuhermojaan kun hän on koiratapahtumassa. Kun astuu kilpailukentälle, joutuu heti
arvioinnin kohteeksi tuomareiden taholta. Helposti
ajattelee että ”nyt kaikki näkevät missä en ole hyvä”.
Ja sitten tulee vielä enemmän stressaantuneeksi. Silloin hän kääntää tilanteen ja ajattelee tuomareita:
”voi naisparkoja jotka istuvat tässä ja yrittävät tehdä parhaansa ja kuitenkin kaikki ovat tyytymättömiä
heidän päätöksiinsä, koska heillä on niin epäselviä
ohjeita siitä, miten arviointi tulee tehdä”. Kun hän
katsoo tuomareita myötätuntoisesti, hänen oma stressitasonsa laskee. Eli hän tekee perspektiivin vaihtoa
ja suuntaa myötätuntoa kohti sekä itseään että tuomareita. Samalla hän muuttaa tapaansa ajatella siitä
mitä tilanteessa tapahtuu. Ja kun hän ei ole hermostunut, koiratkin rauhoittuvat ja tilanne etenee hyvin.
Hän saattaa seuraavaksi kysyä potilaalta onko tällä tilanteita, missä olisi hyötyä vastaavasta näkökulman vaihdosta. Eräs potilas sanoi ”juuri noin koen
aina kun menen ryhmään, olen alussa hyvin jännittynyt ja pelkään että muut näkevät sen”. Mindfulness saattaa auttaa siinäkin, huomion kääntäminen
Kopsu 1/2013
muualle, myötätunnon harjoittelu laskee jännitystä.
Itse asiassa suurimmat ongelmat Nilsonne kokee
potilaiden kanssa, jotka haluat liian paljon liian nopeasti, aivan kuin mindfulness – taitojen omaksuminen pitäisi tapahtua ”instant karma”-tyyliin. Itse Nilsonne kokee että hänelle on tietoisuustaidoista apua
siinä, että ennakkokäsitykset ja rajoittavat ajatukset
eivät pääse hallitsemaan häntä. Hän kertoo, että kun
juoksulenkillä alkaa tulla ajatuksia, ettei enää jaksa,
hän tunnustelee mitä keho oikeasti sanoo ja jaksaa,
ja sitten vähät välittää ajatuksist,a jotka yrittävät
häntä saada luovuttamaan. Toisaalta on välillä tilanteita, jossa keho ei lähetä signaaleja levon tarpeesta
ja hänen on pysähdyttävä vastaanottamaan niitä. Tai
kun keho ylikuormituksen seurauksena saattaa luulla
mielihalua näläksi ja sortuu ah, niin ihanaan pirtelöön ja suklaaleivokseen.
Tietoisuustaitojen harjoittelu on monelle oman
kallistuman tunnistamista, kuin uuden kielen oppimista ja aivojen plastisuuden hyödyntämistä uudelleen ohjelmoinnin avulla. Aivosolujen plastisuudella tarkoitetaan niiden mahdollisuutta muokkautua,
muuttua, muuttaa muotoaan ja tehtäviään. Kaikki
mitä teemme vaikuttaa ja muuttaa aivojamme joka
sekunti. Eniten tätä muuttumista tapahtuu ollessamme nuoria, jolloin kaikki perustavaa laatua olevat soluverkostot muotoutuvat.
Kognitiivisessa psykoterapiassa harjoitellaan
kriittistä ajattelua ajattelustamme – mikä toi meidät
tähän lopputulokseen? Miten henkilökohtainen suodatin sai meidät näkemään ja fokusoimaan juuri siihen asiaan. Samoin tietoisuustraditiossa korostetaan,
että ajatukset ovat psyykemme tuotoksia, eivätkä
täydellisiä raportteja siitä mitä tapahtuu. Jokaisella
meistä on ikään kuin kallistuma johonkin suuntaan.
Tämä taas hyvin sopii siihen käsitykseen mikä meillä
on aivojen toiminnasta.
Aivosoluverkoston kalibrointivirheet ja
mielen kuntosali
Ottaen huomioon aivojen monimutkaiset ja monimuotoiset tehtävät, Nilsonnen mielestä ei ole ihme
että virheitä sattuu. Toisinaan virheet ovat systemaattisia, tulkitsemme kaiken vaarallisemmaksi kuin
mikään oikeasti on. Voidaan sanoa että aivosoluverkostoissa on tapahtunut kalibrointivirhe, jonka seurauksena ammumme hieman ohi maalin joka kerta.
Se mikä on todella mielenkiintoista, ovat empiiriset
mindfulness- tradition tutkimukset, joiden tuloksena
on huomattu näiden ohilyöntien vähenevän tietoisuustaitojen harjoittelun myötä. Jo 50-luvulla pystyttiin todistamaan, että paljon meditoivilla henkilöillä
aivojen aktiviteetti oli erilaista kuin henkilöillä, jotka
eivät meditoineet. Myöhemmin on pystytty todistamaan, että meditointi paksuntaa aivokuorta etenkin
aivojen etulohkojen etuosissa sekä lisää tilavuutta
niissä aivojen osissa, jotka ohjaavat tunteita ja toimintaa. Näin ollen ja myös myöhempien tutkimusten
valossa säännöllinen tietoisuustaitojen harjoittelu,
kuten mikä tahansa muukin aktiviteetti, jota teemme
säännöllisesti, muokkaa aivojamme.
Nilsonne puhuukin tietoisuustaidoista mielen
kuntosalina. Kuntosaliin kannattaa hankkia vuosikortti, koska aivot ovat aivan yhtä muuttumiskelpoisia kuin muutkin kehomme osat ja tietoisuustaitojen käyttö vaikuttaa muutoksen laatuun. Kaikki
toistuva kokemus ja jatkuva harjoitus muokkaavat
aivoja. Tästä puhutaan, kun sanotaan, että tietoisuustaidot ovat taito, joka on opittava kokemuksellisesti
ja jota pitää säännöllisesti harjoittaa. Yhteenvetona
hän totesi:” Aivot ovat muovautumiskykyiset ja alati
muuttuvaiset. Oppiminen muovaa aivojen rakenteita
ja toimintaa niin nuorilla kuin iäkkäillä. Laiskuus ei
kannata – harjoittelulla saavutettu etu ei välttämättä
ole pysyvä”. Hyvä puheenvuoro tietoisuustaitojen
puolesta.
6
Muitakin kiinnostavia aiheita oli, kuten ”Mitä
psykoterapeutin on hyvä tietää aivojen toiminnasta”.
Siitä toisaalta minun ei tarvitse laajemmin raportoida, koska meidän kaikkien Ritva Laaksonen pitää aiheesta luentopäivät Helsingissä 14.-15.11 tänä vuonna.
Vuosikokous oli onnistunut ja lopuksi heijastettiin kankaalle seuraava kysymys:
If neuroimaging is the answer, what is the question?
Tämähän on Harvardin tutkijan ja psykologin Stephen Kosslyn´in heitto niille, jotka odottavat vastauksia perimmäisiin kysymyksiin aivotutkimuksesta ja –kuvantamismenetelmistä.
It is unclear that we will come to a better understanding of mental processes simply by observing
which neural loci are activated while subjects perform a task.
Ensi syksynä vuosikokouksen pitopaikkana on
sitten Lund.
Kaksi Göteborgilaista kollegaa, joista toisella on
suomalaiset sukujuuret
Kopsu 1/2013
Toimitus haastatteli: Ritva Laaksonen
haastattelu: Teija Niemelä ja
Marjatta Järvi
koonti: Teija Niemelä
Toimitus aloittaa vakiopalstan ”Toimitus
haastatteli”, jossa haastatellaan Kognitiiviseen psykoterapiaan liittyviä henkilöitä,
joko jonkin ajankohtaisteeman pohjalta,
tai kenet halutaan muuten tavata ja kysellä
kuulumisia. Voitte ehdottaa meille henkilöitä haastateltavaksemme. Ensimmäisenä
haastateltavanamme oli Ritva Laaksonen,
joka on monelle tuttu pitkältä uraltaan
kognitiivisen psykoterapian ja neurotieteiden kentillä. Tänä keväänä on ilmestynyt
kirja ”Introduction to Neuropsychotherapy
– Guidelines for Rehabilitation of Neurological and Neuropsychiatric Patients Througout the Lifespan”, jonka Ritva on koonnut
yhdessä Mervi Rannan kanssa. Lähdimme
kyselemään Ritvalta kirjan syntyvaiheita ja
muutoinkin hänen kuulumisiaan.
Ensimmäinen helle on tullut Suomeen, kun toukokuisena perjantai-iltapäivänä puuskutamme kaupungin
halki haastattelemaan Ritvaa Hotelli Arthuriin. Siellä
on meneillään Suomen Neuropsykoterapiayhdistyksen ja Vandark Oy/Suomen Neuropsykoterapia-Instituutin yhteinen seminaari ”Mielen peilaaminen –
neurotieteen ja tutkimuksen integraatio”. Huolimatta
siitä, että Ritva on ollut järjestämässä seminaaria ja
koko päivän siinä mukana, hän ottaa meidät vastaan
iloisena, energisenä ja niin säteilevänä. Onneksi, sillä
hikoilevat ja kuntonsa helteeseen menettäneet toimittajat tulivat tapaamisesta pois kuin uudesti syntyneinä. Tämä onkin jo koulutusajoilta tuttua Ritvaa: hän
jaksaa aina keskittyä, kuunnella ja jakaa tietotaitoaan
kuin olisit ainoa maailmassa, jolle hän sitä tekee.
Ritvan ja Mervin toimittama kirja on syntynyt
ensimmäisen Suomessa järjestetyn neuropsykoterapian erikoistumiskoulutuksen tuotoksena. Koulutuksen tavoitteena on neuropsykologisen kuntoutuksen
subspesialiteetti. Kimmokkeina kirjan toteuttamiselle ovat olleet kansainväliset yhteydet, kokemukset ja
konferenssit, joista yhdessä Dr. Barbara Uzzel tuli
kysymään Ritvalta, onko sinulla mitään kirjaa työn
alla ja vuoden kuluttua Ritva hänelle seuraavassa
kongressissa vastasi, että nyt minulla on aihe – kirja
neuropsykoterapiasta. Kirjaa lähdettiin toteuttamaan
neuropsykoterapian koulutusryhmän vuotuisten Toscanan internaattien innoittamana, suunnittelu aloitettiin 2007 ja kirja ilmestyi Psykology Pressin kustantamana ystävänpäivänä 14.2. 2013. Kirjaa ei olla
kääntämässä suomeksi, mutta neuropsykoterapiasta
ilmestyy myöhemmin toinen vähän erilainen kirja
suomeksi, seuraavan koulutusryhmän työstämänä.
Kirjan punainen lanka on esitellä neuropsykoterapiaa neurologisten ja neuropsykiatristen potilaiden
kuntoutuksessa. Ja kuten kirjan alaotsikko kertoo,
kirjassa on huomioitu ihmisen elämänkaaren eri osat
ja kuntoutuksen ominaispiirteet niissä. Kirjassa nivotaan yhteen teoreettinen tieto neurotieteiden, neuropsykoterapian ja psykoterapeuttisten käytäntöjen
integraatiosta. Koska kaikki kirjoittajat ovat kliinistä
työtä tekeviä, ovat lukuisat tapausesimerkit tuomassa ymmärrystä, miten neuropsykologinen tietotaito
tuodaan käytäntöön. Kuten Ritva haastattelussamme
kertoi, jokainen psykoterapeutti voi tutustua neurologisten häiriöiden oirekuviin ja tyyppipiirteisiin, että
voi tunnistaa ne, jos potilasta ei ole tutkittu. Samoin
on tärkeää ymmärtää oirekuvien kirjoa ja hyväksyä,
että tällaisen henkilön psykoterapiassa terapeutilta
saatetaan vaatia enemmän joustavuutta ja kärsiväl
7
lisyyttä. Kuntoutuksen tarve eri elämänkaaren
osissa voi myös olla erilainen. Esimerkiksi lievä
ADD tai Asperger voivat olla vaikeita tunnistaa ja
diagnoosit voivat vaihdella neurologian ja psykiatrian välillä eri elämän vaiheissa. Vaikka toinen ryhmä
neuropsykoterapeutteja on valmistumassa, ei heidän
työpanoksensa riitä kaikkeen neuropsykologiseen
kuntoutustarpeeseen, vaan näitä potilaita ohjautuu
varmasti kenen tahansa psykoterapeutin vastaanotolle.
Ritvan ja Mervin toimittama kirja on hyvä apu jo-
Kopsu 1/2013
kaiselle psykoterapeutille, joka kohtaa työssään psykoterapiaa tarvitsevan ihmisen, jolla on lisäksi jokin
neurologinen sairaus tai vamma. Kirjassa on paljon
tuttuja teemoja, kuten tunnetyöskentely, terapiasuhteen vaikutus terapian onnistumiseen, skeemat,
metakognitiivinen työskentely, lapsilla kehitykseen
liittyvät häiriöt, neurologisen sairauden tai vamman
vaikutus perheeseen ja lähipiiriin jne. Kirjan yksi
tärkeä viesti on, että hyvinkin vaikeasti vammaisia
henkilöitä pystyy kuntouttamaan, kunhan pystyy
tuottamaan hyvän terapeuttisen allianssin. Ritva
haluaakin rohkaista kaikkia psykoterapeutteja tutustumaan neuropsykoterapiaan. Kognitiivinen psykoterapia ja neuropsykologia sopivat hyvin yhteen.
Hän pitää syksyllä aivojen toiminnasta Päivitä tietosi
-koulutuksen, joka varmasti tuo tarpeellista lisätietoa
kaikille psykoterapeuteille.
Ritva on meille tuttu neuropsykologina ja kognitiivisena psykoterapeuttina sekä molempien ahkerana kouluttajana. Kognitiivisen psykoterapian
kouluttajana Ritva aloitti 1979, neuropsykoterapia
tuli mukaan vähitellen kun sillä alalla tutkimus ja
tieto lisääntyivät. Vuonna 2005 hän aloitti Suomessa
3-vuotisen neuropsykoterapian erikoispsykologikoulutuksen, joka on jatkunut siitä lähtien. Ritva on ollut
perustamassa Suomeen kognitiivisen psykoterapian,
neuropsykologian ja neuropsykoterapian yhdistyksiä sekä toiminut kansainvälisen neuropsykologisen
yhdistyksen hallituksessa. Työ kouluttajana ja työnohjaajana jatkuu edelleen, kohtuullisella määrällä ja
omaa itseä kuunnellen. Seuraava neuropsykoterapian
koulutus on suunnitteilla alkavaksi 2014. Vapaa-aika
kuluu perheestä ja lapsenlapsista nauttien.
Ritva antoi kesäksi hyvän ohjeen meille kaikille: Älä kuormita itseäsi liikaa vaan vaihda välillä
kanavaa. Aivoille tekee hyvää tehdä välillä jotain
ihan muuta kuin työtä ja siihen liittyvää. Luetaan siis
Ritvan kirjaa ahkerasti, mutta mieluiten työmoodis-
sa, työpaikalla, ja kotona tai vapaa-ajalla vaihdetaan
kanava toiseen ja haetaan aivoille toisenlaisia endorfiinien lähteitä. Mieleen jäi kotimatkalle Ritvan motto: ”Jos olet perjantaina täysin samaa mieltä asioista
kuin keskiviikkona, et ole torstaista mitään oppinut”.
8
Kopsu 1/2013
Kopsyn vuosikokous ja vuosikokousesitelmä
Kognitiivisen psykoterapiayhdistyksen vuosikokous pidettiin 13.4.2013, tällä kertaa kulttuurikeskus
Caisassa Helsingissä. Vuosikokous alkoi vuosikokousesitelmällä, jonka piti LT, kognitiivinen psykoterapeutti Tom Saariaho aiheesta ”Krooninen kipu, tunteet ja skeemat”. Hän on tehnyt
aiheesta väitöskirjan, joka sai
Tampereen yliopiston parhaan
väitöskirjan kunniamaininnan
2012. Vuosikokousesitelmässä
käsiteltiin nimenomaan pitkäaikaisen kroonisen kivun tutkimusta ja työtä kivunhoidon
kanssa. VuosikokousesitelmänTom Saariaho
diat voit lukea tämän lehden
mukana tulevana oheislukemistona.
Varsinaisessa vuosikokouksessa Esa Chydenius
toimi puheenjohtajana ja Anna-Maija Kokko esitteli
vuoden 2012 toimintakertomuksen ja Kirsti Pirttijärvi esitteli tuloslaskelman. Jorma Fredrikkson toimi
sihteerinä. Yhdistyksen talouden todettiin olevan hyvissä kantimissa ja toiminnankin vireää, vaikka toiminta tapahtuu toimijoilla oman työn ohella. Suurin
muutos on ollut hallituksen toiminnan muuttaminen
työryhmäperusteiseksi, jonka tarkoitus on vähentää
puheenjohtajan ja hallituksen taakkaa laajentamalla työskentelypohjaa. Työryhmiin ovat tervetulleita
kaikki halukkaat. Lopuksi Luote Oy:n asioista kertoi Pia Charpentier ja Luote Oy:n toiminta on ollut ja
tulee olemaan vilkasta myös tulevaisuuden suunnitelmien mukaan. Luote oy etsii omaa toimitilaa, jotta
työ voisi vielä laajentua.
Vuosikokouksen jälkeen oli coctail-tilaisuus hotelli Arthurissa, jonka yhdistys tarjosi jäsenilleen.
Vuosikokouksen suuri anti on aina myös ennestään
tuttujen ja tuntemattomien yhdistyksen jäsenten tapaaminen. Teija Niemelä
Psykoterapian tutkimuspäivät
Jyväskylässä 14-15-2.2013
Yhdeksännet psykoterapian tutkimuspäivät järjestettiin Jyväskylässä ystävänpäivänä 106 osallistujan, 35
esityksen 13 eri sessiossa, sekä etukäteisworkshopin
voimin. Aloitus- ja lopetuspuheenvuoroissa käsiteltiin tällä kertaa itsen havainnointia psykoterapiassa
sekä tietokonepohjaisen psykoterapian mahdollisuuksia. Psykoterapian vuotuiset tutkimuspäivät
ovat katsaus meneillään olevista tutkimuksista sekä
uusista oivalluksista psykoterapiassa. Tällä kertaa
esittelyssä olivat mm. voimaantuminen, agenttisuus,
tietokonepohjaiset hoidot sekä vaikuttavuustutkimukset.
Näin ensikertalaisena mukana olleelle päivät
olivat kyllä antoisa kokemus erilaista psykoterapeuttista tutkimusta. Useassa esityksessä tuli esiin,
kuinka monimutkaista ja vaativaa on saada aikaan
reliaabeleita mittareita psykoterapian tutkimukseen.
Näin puhtaalle kliinikolle kokemukseksi jäi, että aineistoja on helppo saada, mutta runsaiden muuttujien
takia niistä on jokseenkin haastavaa saada tieteellisesti pätevää tutkimusta kasattua. Laadullisessa tutkimuksessa on aina hankaluutena saada poissuljettua
arvioitsijoiden merkitys tuloksiin. Toisaalta jos lähdetään kovin tarkasti hakemaan oikeita mittareita,
kärsii tutkimuksesta saatava kliininen hyöty. Näistä
vaikeuksista huolimatta tutkimuspäivillä esiteltiin
paljon kiinnostavia tutkimushankkeita graduista aina
laajoihinkin tutkimushankkeisiin.
Psykoterapian tutkimuspäivät ovat yksi tilaisuus
verkostoitua, kuulla uusista tutkimushankkeista,
pysyä ajassa mukana sekä löytää parhaimmillaan
omia ehkä uusiakin mielenkiinnon kohteita. Tutkimuspäiville voi ilmoittautua mukaan esittelemään
9
lopputyötään tai muuta tutkimushankettaan. Nytkin
esittelyssä oli case-tutkimuksia, erilaisia psykoterapian mittareihin liittyviä tutkimuksia sekä teoreettista tutkimusta. Itselle tällainen uusi löytö oli tietotekniikkapohjaiset hoito-ohjelmat, joita ollaan mm.
YTHS:llä ja HUS:ssa kehitetty ja HUS:ssa pilottikokeilu oli juuri lähtenyt käyntiin. Netin käyttö on tänä
päivänä nuorilla todella mittavaa haittoineen kaikkineen, mutta hyviä kokemuksia oli myös netin kautta
kokeilluilla hoito-ohjelmilla, joihin kognitiivinen ja
käyttäytymisterapeuttinen viitekehys ovat erityisen
sopivia.
Teija Niemelä
Kopsu 1/2013
Naurua ja innostusta Fennellin itsetuntoworkshopissa 6-7.6.2013
Arja Ahoniemi, psykologi, Turun
YET-koulutus 2010-2014
Aurinkoinen Helsinki toivotti tervetulleeksi
160 osallistujaa Melanie Fennellin workshopiin Overcoming low self-esteem with
cognitive psychotherapy. Fennell kiitteli
hienoa säätä, jonka järjestäjät olivat onnistuneet tilaamaan – Englannin säästä
oli kuulemma mukava tulla kesään! Tämä
kommentti kirvoitti workshopin ensimmäiset naurut – ja naurua riitti tasaisin välein
kahden seminaaripäivän ajan luennoinnin,
keskustelun, yksin- ja parityöskentelyn
lomassa.
Vaikka huono itsetunto ei aiheena naurata, niin Fennell osoittautui hauskaksi luennoitsijaksi, joka teki
teoriasta elävää ja kiinnostavaa potilastapauksin ja
myös itseään esimerkkinä käyttäen – lämmintä huumoria viljellen. Omasta mielestäni ”huono itsetunto” kuulostaa vähän kuluneelta ja heikosti ilmaisuvoimaiselta sanaparilta, mutta Fennell käsittelikin
aihetta laajemmin. Oikeastaan tutkittiin itseä koskevia ajatuksia ja varsinkin itsetuntoa koskevia uskomuksia ja niihin vaikuttamista.
Alhaisen itsetunnon kognitiivinen malli tarjosi
toisaalta kertausta ja toisaalta viritti uusia kytköksiä tuttujen käsitteiden välille. Niin haastattelemani
psykoterapiaopiskelijat kuin kokeneetkin psykoterapeutit tuntuivat pitävän Fennellin kertausta hyvänä.
Fennell pani taitavasti meidät myös eläytymään:
jos ihmisellä on huono itsetunto, mitä hän ajattelee?
Miten toimii? Mitä tuntee? Mitä kehossa tuntuu?
Miltä tuntuu kuunnella negatiivisia, arvostelevia adjektiiveja itsestä? Fennell korosti ajatusten, mielialan
ja kehon välisiä keskinäisiä vaikutuksia. Hän korosti
myös sitä, miten terapiassa voidaan kyllä sujuvasti
keskustella siitä, miten itseä koskevat ydinuskomukset, olettamukset ja elämää koskevat säännöt ovat
muodostuneet ja saada niihin ymmärrystä, mutta
muutoksen kannalta tärkeää tai jopa olennaista on
saada niihin kokemuksellista tuntumaa, kokeilla vanhojen uskomusten paikkansapitävyyttä.
syvyyttä siihen, mitä hän kertoi vaikkapa eräästä potilaastaan, joka varhaisten kokemusten seurauksena
uskoi olevansa lähes hirviön kaltainen.
Ensimmäisen päivän lopuksi Fennell puhui kokemuksellisesta oppimisesta ja esitteli Kolbin oppimiskehän : koe, havainnoi, reflektoi ja suunnittele.
Hänen käyttämänsä termi ”behavioural experiment”
herätti keskustelua siitä, mikä olisi hyvä suomenkielinen termi. Arveltiin, että ”käyttäytymiskoe” herättää mielikuvia koulumaailmasta, eivätkä ne mielikuvat ole kaikille rohkaisevia. Potilaan kanssa ei kuitenkaan tarvitse tällaisia termejä käyttää, vaan rohkaista häntä uteliaaseen kokeiluun. Jälleen Fennellin
lämmin huumorintajuinen tyyli kirvoitti naurua, kun
hän kuvaili ja näytteli tilanteita, joissa hän oli alkuun
tehnyt asioita asiakkaan puolesta, esimerkiksi kysynyt tietä yliopistolle – asiakkaan seuratessa tilannetta
sivusta.
Iltatehtäviä
Melanie Fennell
kuva:Teija Niemelä
Kokemuksellisuus opetuksellisena
keinona
Kokemuksellisuutta hän hyödynsi myös opetuksessaan: päivien aikana sovelsimme malleja omiin potilaisiimme ja itseemme välillä yksin pohtien, sitten
parityöskentelynä esimerkiksi niin, että toinen oli terapeutti ja toinen työnohjaaja/konsultantti. Seminaarin kirjallinen materiaali sisälsi teorian lisäksi mm.
lomakkeita ja itseä koskevien ajatusten tutkimiseen
ja muuttamiseen liittyviä käytännöllisiä menetelmiä,
jotka ovat sovelluksia aiemmin tutuista kognitiivisista menetelmistä. Kaikkea teoriaa ja menetelmiä
Fennell elävöitti esimerkein. Hän ei käyttänyt kovin
monia kuvia, mutta ne joita hän käytti, toivat todella
10
Illaksi saimme sitten miettiä itseämme varten käyttäytymiskokeen, jossa haastaisimme itseämme. Tehtävät kirvoittivat keskustelua – ja jälleen kerran naurua illan kuluessa. Iltaa vietettiin Salutorgetissa ja
Kappelissa. Molemmissa paikoissa ilta oli riemukas,
seura hyvää ja ruoka maittavaa. Huhu kertoo joidenkin reippaimpien jatkaneen Helsingin lämpimässä
yössä vähän pidempäänkin.
Toisena päivänä kokemuksellisen oppimisen teema jatkui. Saimme lisäksi tuntumaa käytännöllisiin
menetelmiin, joilla voidaan kehittää itsensä hyväksyntää. Tutustuimme Padeskyn menetelmään uuden
itsen luomiseksi (creating a new self). Päivän odotettu huipennus taisi olla välähdyksellinin maistiainen Gilbertin hyväksymisterapiasta – jälleen myös
omakohtaisen kokemuksen kautta, kun Fennell ohjasi meitä luomaan itsellemme hoivaavan hahmon.
Transdiagnostisen näkökulman syventämistä
Kopsu 1/2013
jäivät jotkut kaipaamaan, mutta siitä huolimatta
seminaarin antiin oltiin yleisesti tyytyväisiä. Seminaarin päätteeksi osallistujat aplodeerasivat vilpittömän innostuneesti ja Fennel sanoi päätössanat: ”It´s
been great fun working with you!” Uskon sen, koska
siltä se tuntui.
Seminaarin jälkeen virisi käytävällä vilkasta keskustelua jatkosta: Fennelliä pitää saada lisää! Ehkäpä
mindfulness-seminaari hänen ohjaamanaan… Suomessa… vai Oxfordissa???
Melanie vauhdissa harjoituksessa
kuva:Teija Niemelä
Osallistujien kokemuksia Fennellin
workshopista:
”Innostava, hyvä esiintyjä. Erittäin taitava pedagogi! Esimerkit ja ryhmätyöt elävöittävät”
”Fennell oli selkeä ja innostava. Monet teemat
jäivät mietityttämään, esim. miten käsitellä itsetuntokysymyksiä itselleen vaativan ja uraorientoituneiden ihmisten kanssa. Oman jännityksen
seminaariin toi se, että saimme tehtävän illaksi”
”Uusi herätys kokemuksellisuuden tärkeydestä, käypä käsitteellistämiskaavio, konkretia
joka nivoutuu hyvin nuorten kanssa työskentelyyn. Itsetunnon vaihtelevuuden avaaminen
luo toivoa. Puhe selkeä, hyvä esiintyjä, selkeät
keissit”.
”Teoreettisesti erittäin antoisa, laittoi miettimään, että on moniulotteisempi asia kuin on
ajatellutkaan”
”Otan käytöskokeet käyttöön – ohjaa suoraan
muutokseen. Kaikki mikä suuntaa pois turvakäyttäytymisestä, johtaa psyykkisen elintilan
lisääntymiseen”
”Ahdistus + depression yhdistäminen samaan
käsitteellistämiskaavioon itsetunnon kanssa
käyttökelpoinen”
”Harjoitusten tekeminen lisäsi empatiaa omia
11
potilaita kohtaan, kun tehtävää tehdessä oma
pää olikin yhtäkkiä aivan tyhjä”
”Workshopista sai eväitä sekä oman itsen hyväksymiseen että potilastyöhön. Fennell laittoi
itsensäkin likoon esimerkeissään”
Opettavainen tarina Fennellin tapaan
(se mikä kerran toimi, ei ehkä enää ole
tarpeen):
Vaimo valmisti kalkkunaa. Ennen kalkkunan
uuniin laittamista hän leikkasi palan pois
molemmista päistä. Mies ihmetteli, miksi
hän niin tekee. ”Hmm… Miksi teen niin?
Varmaankin siksi, että äitinikin teki niin. Pitää
kysyä äidiltä, miksi hän tekee niin!” Tuumasta
toimeen, kysyttiin äidiltä. Äiti: ”Hmm… Miksi
tosiaan leikkaan palan kalkkunan molemmista
päistä? Varmaankin siksi, että isoäitisi teki aina
niin. Sinun pitää kysyä häneltä!”. Tuumasta
toimeen, kysyttiin isoäidiltä: ”Ai miksi? No,
kun olimme isoisän kanssa nuoripari, asuimme
hyvin pienessä asunnossa, jossa oli hyvin
pieni uuni eikä kalkkuna mahtunut sinne
kokonaisena. Niinpä leikkasin palan pois
molemmista päistä!”
Kopsu 1/2013
Lähikuvassa kollega
Nimesi ja ikäsi:
Olen riemuylioppilas Kaarina Haarala. Kyseisen
arvonimen sain äskettäin Oulussa Merikosken
yhteiskoulusta. Psykologiksi valmistuin
Jyväskylässä 1968.
Työympäristösi tällä hetkellä:
Nykyisin teen psykoterapiaa pienimuotoisesti, annan
konsultaatioluonteista työnohjausta terapiakouluttajille. Lähimmät työkaverit löytyvät perheyrityksestämme. Käyn välillä kouluttajafoorumeissa ja
kongresseissa.
Miten pitkään olet toiminut
kognitiivisena psykoterapeuttina?
Mikä sai sinut aikoinaan
hakeutumaan kognitiiviseen
psykoterapiakoulutukseen?
Oppimisterapiasuuntauksen valinta oli tavallaan jatkoa opinnoilleni. Jyväskylän
yliopistossa tutustuimme silloin uusiin, oppimisteorioiden pohjalta tuleviin ajatuksiin psykoterapiasta
ja hoidoista yleensä. Jyväskylässä psykodynaaminen
suuntaus ei ollut silloin vielä tasavertaisesti esillä
luentosarjoissa. Opintoihin liittyvän ensimmäisen
harjoittelun suoritin Kangasvuoren sairaalassa. Siellä tein mm. Antero Toskalan kanssa jännittäjien hoitoon liittyvää nauhoitetta, minä potilaan roolissa.
Psykologin ammatissa aloitin työurani juuri perustetun Kemin kasvatusneuvolan neuvolan johtajana ja
psykologina. Sen kautta tuli tilaisuus osallistua vuosina 1970-1971 Oulun ja Lapin läänien psykologeille
järjestettyyn oppimisterapiakoulutukseen, jonka pääkouluttajana toimi Antero Toskala.
Mitä sinulle on jäänyt päällimmäisenä
mieleen koulutuksesta?
ilmapiiri ja tapaustyöskentely. Sain koulutuksesta
paljon tukea ammatti-identiteetin muodostumiseen
ja se myös tuki johtajana kehittymistä. Perheneuvolassa työskennellessäni lasten ja perheiden kanssa
hoitosuunnitelmat ja tutkimukset tehtiin kehityspsykologian pohjalta. Lapsiterapiakoulutusta ei ollut
erillisenä. Leikkiterapiaa voitiin 70-luvulla suuren
asiakasmäärän takia antaa vain harvoille lapsille.
Kasvatusneuvolatyö oli uutta myös vanhemmille
ainakin Kemissä, joten terapiaa ei myöskään osattu
toivoa. Vuosina 1987-1988 suoritin VETin, Antero
Toskalan ohjaamana tietenkin. Tämän terapiakoulutuksen aikana siirryin psykoterapeutiksi Hämeenlinnan perheneuvolaan ja sieltä ammatinharjoittajaksi työskentelemään aikuisten asiakkaiden kanssa. Eli
voisin sanoa oppineeni psykoterapiaa työtä tehden ja
opiskellen. Tiivistä psykoterapiaa minulla oli mahdollisuus tehdä vasta psykoterapeuttina toimiessani.
Kuka / mikä on vaikuttanut sinuun
eniten psykoterapeuttina?
Tuula Pirskanen, työnohjaajani ja matkaseurani on
ollut tärkeä etsiessäni omaa tapaa tehdä psykoterapiaa. Hänen positiivinen ja innovatiivinen asenteensa
työhön motivoi ja antoi minulle suuntaa oman työskentelytavan löytämisessä. Suru hänen äkillisestä
kuolemastaan elää mielessäni edelleen. Tapasimme
viimeisen kerran kouluttajafoorumissa Turussa. Antero Toskala ja itseoppinut ryhmätyöntekijä Olavi
Tähtelä ovat vaikuttaneet myös psykoterapeutiksi
kehittymiseeni. Heiltä molemmilta olen saanut tukea
ja ymmärrystä. Olavin ryhmiin osallistumalla ja yksityisillä keskusteluilla sain sekä itseymmärrystä että
käytännön viisautta. Esimerkiksi lauseen - niin orjaksi orja ei voi tulla, että herra on tyytyväinen- olen
oppinut Olavilta. Se on joskus ollut osuva lause myös
terapiassa.
Ensimmäisistä koulutuksista jäi mieleen innostunut
12
Miten olet nyt erilainen psykoterapeutti
kuin psykoterapiakoulutuksen jälkeen?
Menin heti työuran alussa koulutukseen. Ala on mennyt huimasti eteenpäin ja koko ajan on tullut uutta
opittavaa. Koskaan en ole tuntenut, ettei enää uudelle
tiedolle olisi tarvetta.
Mikä on ollut sinulle vaikeinta
psykoterapeutin työssä?Entä
antoisinta?
Olen kokenut sekä onnistumisen että riittämättömyyden hetkiä asiakkaideni kanssa. Psykoterapiatyö
ja terapiakoulutusryhmät ovat olleet minulle tärkeitä. Olen nauttinut työstäni, mutta suuret työmäärät
ovat ajoittain olleet raskaita. Mikä auttaa sinua jaksamaan
psykoterapiatyössä?
Kiinnostus ihmisiin ja halu auttaa asiakkaita vaikeissa asioissa ja edistymisen kokemukset motivoivat.
Työ on palkitsevaa. Lisäksi tapaan kaksi kertaa vuodessa neljä terapeuttikollegaa työnohjauksen ja muiden ajankohtaisten aiheiden äärellä. Edustamme mukavasti eri suuntauksia. Nämä tapaamisemme ovat
jatkuneet jo 15 vuotta.
Mitä vielä haluaisit sanoa kollegoille:
Ala on todella mennyt eteenpäin, on ilo seurata
esityksiä kouluttajafoorumissa. Muutos on
ollut suuri työurani aikana. Nykyiset opinnot
vaikuttavat jo niin vaativilta, että toivoisin ettei
opiskelukuormaa enää lisättäisi! Kyllin hyvä
terapeutti on riittävä.
Kenet haastat seuraavaan lähikuvaan?
Psykoterapeutti Kalle Björnfotin Torniosta.
Kopsu 1/2013
Kirja-arvioita
Kognitiivisen Psykoterapian
Yhdistys 35 vuotta, koonneet
Irma Karila, Soili Kajaste ja Esa
Chydenius (Luote Oy 2012)
Kognitiivisen Psykoterapian Yhdistyksen historiikki
ilmestyi viime vuonna yhdistyksen 35-vuotispäivien
kynnyksellä. Kirjan toimittanut työryhmä on tehnyt
tärkeän ja vaivaa vaativan työn kootessaan yhdistyksen historiasta ja sekä sen ”työurasta” kertovaa että
kokemuksellista tietoa. Lukiessani kirjaa alkoi mielessäni elää Erikssonin kehitysteoria, jossa hän määrittelee 35-vuotiaana alkavan keski-iän keskeiseksi
kehitystehtäväksi luovuuden ja tuottavuuden (tai lamaantumisen). Tuottavuus tarkoittaa suuntautumista uusiin tehtäviin, harrastuksiin ja vastuuseen sekä
huolehtimista siitä, mitä on tähän mennessä saanut
aikaan.
Yhdistyksestä on tullut 35 vuoden aikana tuottava keski-ikäinen, joka on kasvanut alun käyttäytymisterapian koulutusryhmästä usean sadan jäsenen
Kognitiivisen psykoterapian yhdistykseksi. Kasvaminen on tapahtunut monien elämänvaiheiden kautta
iloineen ja suruineen. Yhdistyksen alkutaipaleella
oli suuri merkitys kontakteilla ulkomaailmaan, josta
tulivat ensimmäisten suomalaisten käyttäytymisterapeuttien kouluttajat. Kaikki oli niin henkilökohtaisella tasolla tapahtuvaa. Viime vuosikymmenenä on
toiminnan luonne virallistunut ja muuttunut paljonkin yhdistyksen jäsenmäärän kasvun, psykoterapiakoulutusten vaatimusten ja yliopistoiden vastuulle
siirtymisen myötä. Henkilösuhteet ovat silti edelleen yhdistyksen kokoontumisten ja yhteistyön suola, siitä kertovat kirjan lomassa kulkevat muistelut ja
henkilökuvat. Ne tekevät kirjasta hauskan, elävän
ja ajoittain hyvinkin koskettavan; muistoja liittyy
hauskoihin illanviettoihin ja myös poismenneisiin
yhdistyksen jäseniin, joita kollegat muistelevat läm-
pimästi.
Yhdistyksen pitkäaikaisemmat jäsenet löytävät
varmasti kirjasta tuttuja tilanteita ja henkilöitä ja
tuoreemmille jäsenille se antaa perspektiiviä yhdistyksen eteen tehtyyn työhön, elettyihin kokemuksiin
ja kouluttajien persooniin. Minulle jäi kirjasta myös
kiitollisuudentunne niille yhdistyksen tienraivaajille
ja kehittäjille, jotka ovat luoneet pohjan nykyisille
kattaville koulutuksille ja tällaisen yhdistävän foorumin kehittämiselle meille suomalaisille kognitiivisille psykoterapeuteille. Ja nykyisille toimijoille, jotka
jatkavat suuntautumista uusiin tehtäviin, harrastuksiin ja vastuuseen sekä huolehtivat siitä, mitä on tähän mennessä saatu aikaan.
Historiikkia voi tilata 20 euron hintaan osoitteesta
luote at luote.fi
Marjatta Järvi
Avioeron perintö – eron lapset
aikuisina, kirj. Judith Wallerstein,
Julia Lewis ja Sandra Blakeslee
(Gummerus 2007)
Tässä yksi vaihtoehto, jos kaipaa vaihteeksi suomenkielistä luettavaa, joka pistää ajattelemaan. Kyseessä
on mielenkiintoinen pitkittäistutkimus avioeroperheen lapsista. Judith S.Wallerstein alkoi vuonna 1971
tutkia avioeron vaikutuksia lapsiin. Hän haastatteli
tutkimusryhmänsä kanssa 60 kalifornialaisen eroperheen jäseniä. Lasten matkaa aikuisiksi seurattiin 25
vuoden ajan. Kirjassa tutustutaan seitsemään eri lapseen, heidän kohtaloihinsa ja kokemuksiinsa eroperheessä kasvaneena lapsena, viimeisen kerran kun he
ovat 30-40 vuotiaita. Kirjassa asetutuaan mahdollisimman lähelle lapsen näkökulmaa eikä se näkökulma ole kovinkaan ruusuinen. Lapset kokevat jäävän-
13
sä avioerossa yksin. Aikuisten voimavarat menevät
omasta tilanteesta selviämiseen eikä lapselta muisteta kysyä, miten hän voi. Pahimmillaan lapset alkavat
panttaamaan tunteiden näyttämistä, koska ei ole enää
ketään, joka pystyisi vastaanottamaan heidän vaikeita tunteitaan. Elämä kahden kodin välillä on vaikeaa,
koska kaveripiiriä ei kunnolla synny kumpaankaan,
harrastuksia on vaikea pitää yllä ja lapset kokevat syvää turvattomuutta, jopa kauhua matkustaessaan yksin pitkiä matkoja. Usein aikuiset eivät tiedä näistä
mitään. Vaikuttavaa oli lukea myös lasten kokemuksista, että heillä on usein tunne, ettei kukaan enää välitä heistä, koska molemmat vanhemmat keskittyvät
niin rakentamaan omaa elämäänsä uudelleen. Lapset
kun haluaisivat mahdollisimman paljon vanhasta ja
turvallisesta säilyvän. Joidenkin lasten vanhemmille
tuli suuria ongelmia selviytyä taloudellisesti tai he
masentuivat. Vaikka vanhempien suhteeseen olisi sisältynyt väkivaltaa tai runsasta riitelyä, ei pieni lapsi
välttämättä ymmärrä, että se on eron takana, ellei sitä
erikseen hänelle kerrota. Lapsi ei ymmärrä eroa tai
kantaa suurta syyllisyyttä, ettei pystynyt poistamaan
väkivaltaa tai riitelyä vanhempien väliltä.
Seurauksena lapsille oli usein jonkinlaista syrjäytymistä ja alisuoriutumista siihen nähden, mitkä lapsen edellytykset ehjän perheen tuella olisivat olleet.
Päihdeongelmat, varhaiset seksikokemukset, koulujen jääminen kesken olivat vaikeimpia seurauksia.
Samoin vaikeudet oman parisuhteen luomisessa: uskomusta parisuhteen kestämiseen ei vain enää ollut.
Rakastuminen oli vaikeaa, koska tunteiden patoaminen oli tavallinen selviytymiskeino ja rakastuminen
olisi ollut liian riskaabelia. Joissakin tarinoissa näkyy
selvästi se, että lapsi tulee ainakin toisen vanhemman
osalta hylätyksi, kun tämä muuttaa toiselle paikkakunnalle ja perustaa ehkä uuden perheen. Joillakin
suhteet vanhempiin palautuivat myöhemmin, mutta-
Kopsu 1/2013
Hallituksen puuhia
Kirja-arvio jatkuu:
lapsuuden hylkäämisen katkeruutta se ei poistanut.
Valtava tunnevaje seurasi koko elämän.
Kirjan lopussa on esitelty tutkimusaineisto ja tutkimusmenetelmät, niiden validitettia en lähde tässä
arvioimaan. Jonkin verran vertailua Suomeen vaikeuttaa amerikkalainen aineisto, jossa esim. opiskelumahdollisuudet ovat enemmän kiinni vanhempien
tuesta. Eniten minua kosketti näiden seitsemän haastatellun tarinat, niissä oli todella paljon tuttuja piirteitä omista psykoterapia-asiakkaista. Kun olen kysynyt vanhempien eron tuomaa suurinta ongelmaa,
monet ovat itkien sanoneet, että tunsivat jäävänsä
aivan yksin, sivuun, ei pystynyt puhumaan kenellekään. Monilla omillakin asiakkaillani vanhempien
erosta seurasi ongelmia koulussa, ystävyyssuhteissa
ja myöhemmin parisuhteissa. Monet olivat hakeutuneet terapiaan siinä vaiheessa, kun olivat itse tulossa
äideiksi tai isiksi tai olivat jo pikkulapsiperheen vanhempia ja kammottavat muistot ja pelot omasta lapsuudesta valtasivat mielen. Kuinka paljon meilläkin
tapahtuu eroja äkillisesti, ilman minkäänlaista sovittelua, keskusteluja, tilanteen pohtimista lapsen kannalta? Miksi lapset aina matkustavat ja vanhemmat
saavat olla omissa kodeissaan odotellen lapsia ”kylään”? Ja erityisesti, miksei lasten kanssa puhuta? Judith ottaa aika lujasti kantaa avioliitossa pysymisen
puolesta, jos asiaa katsotaan lasten kannalta, mutta
antaa myös hyviä neuvoja, miten ero pitää tehdä, jos
se on välttämätön. Itse ajattelen erojen olevan tätä
päivää, mutta olen yhtä mieltä Judithin kanssa siitä,
että parisuhteen ongelmiin vanhemmat puuttuvat luvattoman huonosti ja erot hoidetaan myös huonosti
sekä lasten että aikuisten kannalta. Hämmästyttävää
on myös ongelmien toistuminen sukupolvelta toiselle, joka toistui teemana kirjassa ja joka on terapiatyössä kaikille varmasti tuttu ilmiö.
Hallituksen puuhia/Kesäkuu 2013
Yhdistyksen hallitus on kevään aikana uusiutunut,
koska vuosikokous pidettiin huhtikuussa. Hallituksesta jäi pois Maaria Koivisto – kukkien kera. Hallituksen uudeksi varajäseneksi tuli Arja Ahoniemi ja
aiempi varajäsen Irena Miettinen siirtyi varsinaiseksi jäseneksi vastuualueenaan jäsenasiat. Hallituksen
työnjako ja kokoonpano on nähtävillä yhdistyksen
www-sivuilla.
Www – sivujen kehittämiseen on paneuduttu kevään aikana kovasti, asiaa on hoitanut etenkin nyt
hallituksesta pois jäänyt Maaria Koivisto, joka jatkaa
edelleen työtä etenkin www-sivujen terapeuttiluettelon kehittämisessä, siellä on hienoja suunnitelmia,
jotka alkavan realisoitua syksyn kuluessa.
Yhdistyksen yritys Luote oy piti vuotuisen yhtiökokouksensa kesäkuun alussa. Luotteen tilanne
näyttää hyvältä - yrityksen henkilöresursseja ollaan
vahvistamassa ja yritykselle ollaan hankkimassa toimitiloja. Luotteen koulutustoiminta on nykyisellään
jo varsin monipuolista ja tarkoitus on kehittää myös
Tässä vielä Marrakeshiin lähtijöille Jorman
ottama tunnelmakuva paikan päältä
muita toiminnan puolia ”Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote oy” -nimen mukaisesti. Tähän liittyvä viehättävä yksityiskohta on Luotteelle tehtävä
uusi logo, jos katsoo tarkemmin niin huomaa, että
nykyinen on hieman kiireessä tehty ja nyt on tarkoitus paneutua myös tähän graafiseen puoleen.
Lisäksi hallitusta ovat edelleen työllistäneet psykoterapeuttikoulutusten asiat. 2012 asetusmuutoksen
ja koulutusten yliopistolle siirtymisen suurimmat
mylläkät ovat kuitenkin takana ja nyt aletaan totutella uusiin kuvioihin ja asetelmiin. Yhdistyksen yliopistotahon kanssa järjestämät koulutukset ovat alkamassa ensi syksynä Helsingissä ja Jyväskylässä ja
hieman myöhemmin muissa kaupungeissa.
Ensi syksylle on luvassa alueellinen jäsenilta
Turussa ja myös toinen avoin jäsenilta Helsingissä,
näistä on tullut tietoa jäsentiedotteissa ja tulee myös
lisää syksyn mittaan. Sitä ennen kuitenkin on edessä
pitkä lämmin kesä, joten …
Fennelliä odotellessa 6.6.2013
Jorma Fredriksson
Teija Niemelä
14
Kopsu 1/2013