Kopsu Kognitiivisen psykoterapian yhdistys Tässä numerossa 1/2013 Puheenjohtajan palsta��1 Haluatko vaikuttaa yhdistyksessämme?��2 Ruotsin SFKBT-yhdistyksen vuosikokous 2012 ��3 Toimitus haastatteli: Ritva Laaksonen7 Kopsyn vuosikokous ja vuosikokousesitelmä��9 Naurua ja innostusta Fennellin itsetuntoworkshopissa 6-7.6.2013��10 Lähikuvassa kollega ��12 Kirja-arvioita��13 Hallituksen puuhia��14 Toimitus Teija Niemelä: [email protected] Marjatta Järvi: marjatta.jarvi@luukku. com www.kognitiivinenpsykoterapia.fi ISSN: 2323-6558 Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajalta 9.6.2013 Tänä helteisenä sunnuntaina muistelin jokusen vuoden taakse kun aloitin puheenjohtajana. Eli kesällä 2009 kirjoitin, että yhdistyksen toimintoja on tarpeen monipuolistaa palvelemaan aiempaa laajemmin jo valmistuneita psykoterapeutteja, joita jäsenkunnastamme on suurin osa. Tähän suuntaan on hiljakseen mentykin, vaikka psykoterapeuttikoulutuksien uusi organisoituminen asetuksenmuutoksen myötä onkin vienyt hyvin paljon yhdistyksen toimijoiden aikaa ja energiaa. Vuonna 2009 perustimme oman yhtiön Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy:n. Sen myötä olemme pystyneet lisäämään koulutustarjontaa huomattavasti. Erilaisia täydennys- ja menetelmäkoulutuksia on vuosittain jo varsin paljon ja ulkomaisiakin kouluttajia on vierainamme ollut useita tänä vuonna. Ensi vuonna Luote Oy:n toiminta on laajenemassa uudelle alueelle, Luote valmistelee KL-instituutin ostamista, jonka myötä Luote saa oman ’pääpaikan’ ja pystymme edistämään kognitiivisen psykoterapian harjoittamista paitsi tarjoamalla koulutusta myös vuokraamalla työtiloja psykoterapeuteille. Katsotaan mitä muita toimintoja tähän yhteyteen pystymme rakentamaan. Muilta osin toimintaa ollaan myös pyritty kehittämään. Alueellisia jäseniltoja on pidetty jo Oulussa ja Kuopiossa, tulevana syksynä sellaiset ovat Helsingissä ja Turussa. Ehdotuksia jäseniltojen pitopaikoiksi ja toiveita illan teemaksi otetaan mielellään vastaan. Niitä voi lähettää esim. jäsen-ja aluetoiminta työryhmän yhteyshenkilölle Irena Miettiselle ([email protected]). Yhdistys on juuri hyväksynyt tarjouksen kotisivujen terapeuttiluettelon täydelliseksi uusimiseksi paremmin niin asiakkaita kuin terapeuttejakin palvelemaan. Toivotaan, että 1 uusi formaatti saadaan toimintaan tämän vuoden aikana. Terapeuttiluettelo on osoittautunut hyvin merkittäväksi väyläksi terapeutteja etsittäessä. Vihdoin ja viimein tänä vuonna saatiin myös kotisivujen jäsenosioon auki materiaalipankki, jossa nyt alkuvaiheessa on ainakin skeematerapiaan liittyviä useita lomakkeita saatavilla. Jatkossa toivomme tarjonnan lisääntyvän. KOPSU on myös ilahduttavasti lähtenyt jälleen sisällöltään elämään ja kehittymään. Niinpä siis yhdistyksen toimintojen monipuolistaminen etenee mitä ilmeisimmin vanhan sanonnan mukaan ’hitaasti, mutta varmasti’… Toisaalla tässä lehdessä sekä myös yhdistyksen kotisivuilla on nähtävillä yhdistyksen hallituksen sekä Luote Oy:n työryhmät tehtävän kuvauksineen ja työryhmien yhteyshenkilöt. Työryhmissä on myös hallituksen ulkopuolisia jäseniä, siispä mikäli olet kiinnostunut tulemaan johonkin työryhmään vaikuttamaan toimintaan niin ota ihmeessä yhteyttä työryhmän yhteyshenkilöön. Psykoterapeuttikoulutuksien uudelleen järjestäytyminekin etenee osaltaan. Ensi syksynä alkavat yhdistyksen ensimmäiset uuden asetuksen mukaiset koulutukset Helsingissä ja Jyväskylässä, hakuun on syksyllä tulossa koulutukset Ouluun ja Seinäjoelle. Niin nämäkin asiat alkavat hiljalleen jäsentyä ja konkretisoitua… Olen viettänyt viikonlopun mökillä puuliiteriä rakentaen ja luonnon kukkaloistoa ihaillen, kaikkien näiden menossa olevien ja kehkeytyvien niin terapia kuin muidenkin prosessien keskellä on aivan ihanaa saada jotain ihan oikeaa konkreettista aikaiseksi. Näissä aurinkoisissa tunnelmissa toivotan kaikille rennon lupsakkaa kesää, Anna-Maija Kokko pj. Kopsu 1/2013 Haluatko vaikuttaa yhdistyksessämme? Kognitiivisen psykoterapian yhdistyksen jäsenetuihin kuuluu mahdollisuus vaikuttaa yhdistyksessä ja yhdistyksen asioihin sekä saada äänensä kuuluville yhdistyksen foorumeilla kuten KOPSUssa ja kotisivujen keskustelupalstalla. Jos haluat vaikuttaa yhdistyksen asioihin ja sen järjestämiin koulutuksiin sinulla on mahdollisuus osallistua johonkin seuraavista työryhmistä. Työryhmien tehtävät ja yhteyshenkilöt on lueteltu alla. Yhdyshenkilöltä voit kysyä tarkemmin työryhmän sisällöstä ja kokoontumistiheydestä. Työryhmän aktiivisena jäsenenä sinulla on mahdollisuus osallistua ilmaiseksi yhteen Luote Oy:n järjestämään kaksipäiväiseen seminaariin vuodessa. Työryhmät ja yhteyshenkilöt 2013-2014: Hallinto- ja talousasioiden työryhmä: Huolehtii talouden seurannasta, Luote Oy:n talouden seurannasta, talousarvion laatimisesta, ostopalveluista, työsopimuksista, apurahoista, pöytäkirjoista, toimintasuunnitelmista ja –kertomuksista, toiminnantarkastuksen valmistelusta, asiakirjojen arkistoinnista, kansainvälisestä toiminnasta (EABCT:n edustus). Yhteyshenkilö: varapj. Kirsti Pirttijärvi kirsti. [email protected] Muut jäsenet: hallituksen sihteeri Jorma Fredriksson, puheenjohtaja (EABCT international representative) Anna-Maija Kokko Jäsenasioiden ja alueellisen toiminnan työryhmä: Suunnittelee jäsenistölle tarjottavia alueellisia tapahtumia. Suunnittelee jäsenistön juhlia ja huolehtii tarpeellisten jäsenasioiden hoidosta. Yhteyshenkilö: Irena Miettinen [email protected] Tiedotus-, kotisivu- ja mediatyöryhmä: Suunnittelee kotisivujen ulkoasua, päivityksiä ja informaatiosisältöjä yhdessä palvelun tuottajan (Sovibox Oy) kanssa. Pitää yhteyttä Verkkolehden toimitukseen, toimittaa jäsenlehti KOPSU:n kaksi kertaa vuodessa, suunnittelee laajemminkin mediayhteistyötä, Yhteyshenkilö: Jorma Fredriksson, [email protected] KOPSUn toimittajat: Teija Niemelä [email protected] ja Marjatta Järvi [email protected] Kouluttajafoorumista ja kouluttajaverkostosta huolehtiva työryhmä: Tehtävänä on kouluttajafoorumin suunnittelu, kouluttajien välinen kommunikaatio sekä koulutuksenjohtajien tuki (yhteistyössä psykoterapeuttikoulutus työryhmän kanssa). Yhteyshenkilöt: Minna Koskinen, [email protected] Klaus Ranta [email protected] 2 Psykoterapeuttikoulutustyöryhmä: Suunnittelee psykoterapeuttikoulutusten sisältöjä ja rakenteellisia ratkaisuja, tarjouspyyntöjä ja niihinvastaamisen koordinointia mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä Luote Oy;n kanssa, seuraa koulutusten etenemistä sekä toteuttaa yhteydenpitoa eettiseen toimikuntaan. Yhteyshenkilö: Jyri Tamminen [email protected] Lisäksi kolme Luote Oy:n perustamaa ja sen toimintoihin kuuluvaa ryhmää, jotka raportoivat myös yhdistyksen hallitukselle: Ulkomaalaisten kouluttajien –työryhmä: Suunnittelee ulkomaisten kouluttajien kutsumista Suomeen, huolehtii yhteydenpidosta heihin sekä järjestää koulutustilaisuuksia yhdessä Luote oy:n kanssa). Yhteyshenkilö: Kristiina Fromholtz-Mäki [email protected]. Päivitä tietosi -koulutusten työryhmä :Suunnittelee Päivitä tietosi-koulutuksia yhdessä Luote Oy:n kanssa. Yhteyshenkilö: Marjatta Järvi marjatta.jarvi@ luukku.com Prosessikoulutustyöryhmä: Suunnittelee pidempiä koulutuksia jatko- ja täydennyskoulutuksiksi sekä ammatillisen osaamisen vahvistamiseksi yhdessä Luote oy:n kanssa. Yhteyshenkilö: Teija Niemelä teija.niemela@ elisanet.fi Kopsu 1/2013 Ruotsin SFKBT-yhdistyksen vuosikokous 2012 Nils Holmberg Mitä tulee mieleen kaupungista nimeltään Göteborg? No, tietysti Volvon tehtaat ja suomalainen siirtolaisuus. Ja se, että kaupungissa on pohjoismaiden suurin raitioverkosto. Kaupunkiin oli 30-luvulla tarkoitus rakentaa metro, mutta sota tuli väliin ja ihmiset ovat tottuneet raitiovaunuihin. Ruotsin kirjallisuuden uusi tähti on Eija Hetekivi-Olsson, sukujuuriltaan suomalainen, joka varttui pahamaineisessa Gårdstenin lähiössä. Esikoisteos on ilmestynyt suomeksi huhtikuussa tänä vuonna (2013) ja on nimeltään ”Tämä ei ole lasten maa” (alkuper. ”Ingenbarnsland”). Ruotsin yhdistyksen nimi päivitetty Ruotsissa ei enää puhuta ”kognitiivisesta psykoterapiasta” vaan kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta (KBT – kognitiv beteendeterapi). Aiemmin v. 1986 perustetun yhdistyksen nimi oli ”Svenska Föreningen för kognitiv psykoterapi och forskning”, mutta v. 2006 nimi muutettiin ja on nykyään ”Svenska föreningen för kognitiva och beteendeinriktade terapier” eli SFKBT. Yhdistys pitää vuosikokouksiaan vaihdellen eri kaupunkien välillä. Viime vuonna vuorossa oli Göteborg, missä kokous pidettiin 18-19.10., Radisson Blu –hotellissa. Paikalla oli runsaasti jäseniä, vaikka kuukautta aiemmin oli pidetty CBT-päivät samanlaisin teemoin. Ohjelma koostui luennoista, joita pitivät mm. Åsa Nilsonne, Predrag Petrovic, Kristoffer Månsson, Jonas Engman ja Andreas Frick. Åsa Nilsonne Åsa Nilsonne on psykiatri ja hän työskentelee Tukholman Karolinska institutetissa. Hän kirjoittaa myös dekkareita aina kun opetustyöltään ehtii. Nilsonnen esikoiskirja ”Tunnare än blod” (suom. Pisara punaista verta, 2002) ilmestyi 1991. Hän on käynyt tää uusien taitojen oppimista ja muutenkin elävöittää psykoedukaatiota. Dissosioivan ja epävakaan potilaan kanssa työskentely Kuvassa näkymä ensimmäiseltä päivältä myös Suomessa luennoimassa teemana mindfulness ja DKT. Ohessa välitän otteita Åsa Nilsonnen luennosta jossa hän kertoi miten hyödyntää käytännön terapiatyössä neurotieteiden löydöksiä (päivien teemana oli neurotieteet ja psykoterapia). Aluksi hän kehotti kuulijoita hankkimaan appin jossa on kolmiulotteinen kuva aivoista ja näyttämään miten ahdistus näkyy aivoissa. Samalla hän näytti youtube- pätkän missä on kuuluisa Simons ja Chabrisin koetta vuodelta 1999, ns. valikoivan havainnoinnin testi, missä näytetään miten kaksi joukkuetta pompottelevat palloa keskenään ja ohjeistetaan laskemaan miten monta kertaa valkoisiin t-paitoihin pukeutunut joukkue suoriutuu tehtävästä. Samalla kulkee gorillaksi naamioitunut mies suoraan läpi palloa pompottelevien pelaajien. Useimmiten katsojat eivät tätä näe johtuen valikoivan havainnoinnin kallistumasta. (pätkä löytyy youtubesta klikkaamalla ”Simons and Chabris gorilla”) . Nilsonne näyttää pätkän potilaille havainnollistaakseen miten odotukset ja uskomukset vaikuttavat siihen mitä me havaitsemme ympärillämme ja miten suljemme pois tärkeää informaatiota. Kuten sosiaalisesta fobiasta kärsivä potilas joka esiintymistilanteessa vain näkee ne kuulijat jotka haukottelevat tai puhuvat keskenään ja siksi eivät näe ne kuulijat jotka kuuntelevat kiinnostuneina. Nilsonne painotti myös huumorin käyttöä koska se ajoittain käytettynä edis3 Luennon aikana Nilsonne myös kertoi miten hän toimii, kun potilas dissosioi istunnon aikana. Hän totesi että iso ongelma dissosioivan potilaan kohdalla on, että he ovat saattaneet tehdä näin jo lapsuudesta lähtien kun kasvuympäristö on ollut liian kuormittava tai pelottava, eivätkä sen vuoksi näe siinä mitään kummallista tai poikkeavaa. Hän vertaili tilannetta reumapotilaaseen, joka kysyttäessä onko hänellä kipua, vastaa ettei ole, koska kipu ei ole tavallista voimakkaampi. Dissosioivan potilaan on usein vaikea huomata miten he ikään kuin katoavat istunnosta pois ja että se arkielämässä saattaa olla vaarallista ja toimia heidän tavoitteitaan vastaisesti. Siksi on hyvä välillä kysyä potilaalta onko niin että joskus aika kuluu ilman että hän on ollut tietoinen siitä mitä on tapahtunut. Tai onko potilas usein tilanteessa missä katsoo kelloa ja havahtuu että ”oi, se on jo neljä, äsken se oli kolme”, eikä tiedä mitä on tapahtunut viimeisen tunnin aikana. Voi myös kysyä onko potilas huomannut että hän istunnon aikana välillä feidaa itsensä muualle tai kun hän istuu puhumassa jonkun toisen kanssa. Epävakaiden potilaiden kanssa työskentelevät tietävät miten potilailla on vaikeaa raportoida viikon tapahtumista ja miten on hoidon alussa vaikeaa tehdä ketjuanalyysia, kun eivät muista mitä on tapahtunut ja miten tapahtumasarjat ovat edenneet (ilman että ovat muistihäiriöisiä). Monesti epävakaat potilaat ovat oppineet puhumaan yleisillä termeillä tapahtumista. Kun koulussa on kysytty miten kotona menee, vastaus annetaan automaattisesti ”ihan tavallisesti” koska on liian ahdistavaa kertoa mitä todella tapahtuu. Ja miksi kertoa, kun oletus on, ettei kukaan vä Kopsu 1/2013 Åsa Nilsonne näyttää, miten vahvistaa tässä ja nyt-kokemusta litä siitä mitä minulle tapahtuu. Samalla tavalla edellisen istunnon aikana käsitellyt teemat voivat unohtua saman tien kun potilas poistuu vastaanotolta ja terapeutti voi edistää muistamista kysymällä lyhyttä yhteenvetoa siitä mistä on tänään puhuttu. Samalla tulee myös tutuksi minkälaista valikoivan havainnoinnin kallistumaa potilas käyttää suodattaessaan sisäistä tai ulkoista materiaalia. Esimerkki Anna Nilsonne kertoi Anna -nimisestä potilaasta, joka oli käynyt pitkässä toisen suunnan terapiassa, mutta ei muistanut mitään siitä mitä oli käsitelty. Välillä terapeutti oli nukahtanut, jolloin potilas oli ollut enemmän läsnä. Kun taas terapeutti oli keskittyneesti hereillä, Anna oli usein muualla kuin istunnossa. Kun tämä otettiin puheeksi Anna oli todennut, että hän oli ajatellut, ettei kukaan ole oikeasti kiinnostunut eikä hänkään ollut tullut ajatelleeksi, että tässä on jotakin kummallista. Samalla tavalla kotonakin oli ollut: kun muut nukkui Anna teki hiljaa asioita, luki, tekstaili ja ahdistuksen noustessa turvautui viiltelyyn ja itsemurhafantasioihin. Toisinaan hän myös kuvitteli miten perhe oli kuollut ja vain hän oli jäänyt henkiin. Aamulla kun muut heräsi hän taas ikään kuin katosi ja suoriutui päivästä ulkoisesti moitteettomasti. Vähitellen Annan dissosiaation funktio tuli selvemmäksi ja hänelle tuli turvallisemmaksi puhua spesifin termein elämänsä koordinaateista (mikä on erinomaisen tärkeä silloin kun vertaisrasitetta on enemmän kuin vertaistukea). Oli helpottavaa Annelle kuulla, että ilmiöllä on nimi ja että hän ei ole ainoa, jolla se esiintyy. Näin oli mahdollista kartoittaa tilanteita missä se esiintyi ja analysoida ”hajottamisen” tehtävä ja mitkä ovat ensimmäiset vihjeet sen esiintymisestä. Nilsonnen mielestä on hyvä painottaa potilaalle että terapeutti toivoo että terapiasta ei tule niin ahdistava että potilas joutuu dissosioimaan. Jos niin käy, se on yleensä merkki siitä että terapeutti on ollut liian päällekäyvä ja liian ristiriitainen, ja että on hyvä jos potilas kertoo kun hänen mielensä alkaa häipymään muualle. Monesti potilas sanoo, että kaikki se tapahtuu niin nopeast,i ja että hän vasta jälkeenpäin voi todeta näin tapahtuneen. Nilsonnen mielestä voi sanoa potilaalle, että tämä on hyvä todeta ja että he voivat yhdessä yrittää löytää varhaisia merkkejä siitä että ”katoamistemppu” on alkanut, jolloin siihen voi vaikuttaa. Asiasta yritetään tehdä kiinnostava, ikään kuin aarteen etsinnästä, ja ketjuanalyysin välityksellä voi pyrkiä näkemään tapahtumasarjan eri vaiheet. Tämä on Nilsonnen mielestä aikaa vievää, mutta samalla hyödyllistä ajankäyttöä koska se mahdollistaa dissosiaatioreaktioiden poisoppimisen. On Nilsonnen mielestä hyvä painottaa potilaalle, että dissosiaatio sinänsä ei ole hyvä tai huono, vaan 4 ongelma tulee siitä, että se estää tehokasta ja tilanteeseen tarvittavaa käyttäytymistä. Vaaratilanteissa se ei ole mielekästä, koska primaaritunteiden kokeminen (kuten suuttumus, pelko, surullisuus, ilo, hämmentyneisyys ja inho) ja niistä seuraavat toimintapyrkimykset kuten esim. pako- tai taistele -reaktiot sulkeutuvat. Vuorovaikutustilanteissa, jotka ovat kallistumassa kohti seksuaalista kanssakäymistä, on tärkeä olla läsnä, koska dissosiatiivinen mykkyys voidaan tulkita myöntymisen merkiksi. Konfliktitilanteissa potilaalle saattaa mennä kyky pitää puoliaan jolloin hän alistuu passiiviseksi uhriksi, eikä edes osaa poistua tilanteesta. Nilsonnella on tapana sanoa epävakaille potilailleen, että kun olit pieni, sinulla ehkä ei ollut muuta vaihtoehtoa hallita mielen tasapainoa kuin itsesi häivyttämistä, kun kohtasit mielesi tasapainoa järkyttäviä voimakkaita tunnetiloja, kuten kauhua, häpeää tai pelkoa. Tällä hetkellä, aikuisena, sinulla on kuitenkin monta muuta keinoa käytettävissä jos joudut tilanteisiin, jotka herättävät ylivoimaista kauhua ja pelkoa. Terapiatilanteessa dissosiaatiota voi vähentää esim. heittämällä palloa edestakaisin jotta potilas olisi läsnä tilanteessa. On vaikeampi dissosioida, jos pitää keskittää huomionsa tapahtumaan tässä ja nyt. Terapeutti voi myös kevyesti lyödä käsiä yhteen ja ääntään korottaen ystävällisesti sanoa ”halloo siellä, hei”. Tietoisuustaidot Luennon toisessa osassa Nilsonne siirtyi käsittelemään tietoisuustaitoja. Nilsonne kertoi haluavansa tehdä mindfulness´in merkityksen ymmärrettäväksi potilaalle alusta alkaen. Tulemalla tietoiseksi siitä mitä itsessä ja elämässä tapahtuu, tulee mahdolliseksi tehdä tietoisia valintoja ilman, että ne pohjautuisivat automaattiohjaukseen. Terapeutti joka ei tiedä näyttävänsä happamalta ja kyllästyneeltä aina kun avaa oven potilaalle, on vaikeaa ymmärtää potilas- Kopsu 1/2013 ta jonka mieliala laskee heti tämän tultuaan terapiahuoneeseen. Tietoisuus omasta kallistumastaan tai satunnaisesta uupumuksestaan auttaa terapeuttia kotiuttamaan omia sävyjään vuorovaikutuksessa potilaan kanssa ja muokkaamaan niitä kohti empaattista käyttäytymistä. Joskus on myös hyvä siirtää ”rankimmat” potilaat vastaanoton alkuun, jolloin on itse hyvässä hapessa. ”Mindfulness” on sitä paitsi esitieteellinen käsite, jolle ei ole yhtä, pätevää ja yksiselitteistä määritelmää. Tietoisen läsnäolon harjoittelu alkaa aina tarkkaavaisuudesta. Mindfulness on tapa pitää tarkkaavaisuus kuluvassa hetkessä ja ottaa vastuu siitä, että kiinnittää huomiota juuri siihen mikä on hetkessä tärkeintä. Kaikki ongelmamme syntyvät tässä hetkessä ja tässä hetkessä ne myös täytyy ratkaista. Potilaan tulee kokea, että jos hän suuntaa huomionsa erilaisiin asioihin, hänen olonsa muuttuu. Hän yrittää myös lähteä liikkeelle sieltä missä potilas on. Sen sijaan että hän tekisi valmiin harjoituksen, kuten esim. rusinaharjoitus tai ”kuvittele että mieli on kuin lehtiä virrassa”, hän pyytää potilasta kertomaan jostakin arkipäivän tapahtumasta, joka on askarruttanut häntä. Tietoisuustaitoja ei ole alun perin tarkoitettu käsittelemään psykologisia ongelmia vaan avuksi jokapäiväiseen elämään. Naispotilas kertoi miten hän ryntäsi itkien ulos työvoimatoimistosta: ”siellä istui uusi ihminen siinä huoneessa, missä oli ollut se mukava neuvoja!”. Tilannetta analysoidaan mindfulness-näkökulmasta, miten tilanteessa olisi tarvittu hetkessä olemista. Sitten Nilsonne jatkaa tästä tilanteisiin, joissa impulssit ovat hallinneet tilannetta. Tarkkaavaisuudessa on kaksi erilaista lähestymistapaa koettuun todellisuuteen: ärsykkeiden ohjaama ja kontrolloitu tarkkaavaisuus. Näitä kutsutaan usein myös bottom-up vs. top-down, automaattinen vs. tahdonalainen tai vapaasti ajelehtiva vs. suunnattu tarkkaavaisuus. Ympäristö ohjaa todellisuuden havain- nointiamme silloin kun ärsykkeet ovat tarkkaavaisuuden ohjaustapa. Aina uuden tai yllättävän asian tapahtuessa – sinne menee tarkkaavaisuutemme. Vaikuttaa siltä että ympäröivät tapahtumat ovat tärkeimpiä tässä hetkessä. Sitä vastoin taas kontrolloitu tarkkaavaisuus on suunnattua jo ennen kuin tulee uusi ärsyke ja se pysyy suunnattuna huolimatta äkillisestä tilanteesta tai uuden, tapaamamme henkilön habituksesta. Esim. kirurgi, joka tutkii potilasta juuri ennen leikkausta, ei mieti potilaan hiusväriä vaan tietää täsmälleen mihin kiinnittää huomiota, jotta leikkaus sujuisi suunnitellusti. Samoin psykoterapeutti, jonka vastaanotolle tulee epävakaa potilas, on hyvä tietää mihin fokusoida aluksi huomio ja mitkä hoitostrategiat ovat aluksi tärkeitä. Åsa Nilsonne kouluttaa 5 Terapeutin oma esimerkki Kun Nilsonne huomaa, että potilaan on vaikeaa lähteä mukaan, hän löysää ja joustaa. Muuten on helppo päätyä tilanteeseen, missä terapeutti on innostunut ja läsnä mutta potilas on vain puolittain mukana (jos edes sitäkään). Joskus terapeutin on hyvä kysyä ”miten saan sinut kiinnostumaan tietoisesta läsnäolosta? Se on työkalu jonka avulla voimme ohjelmoida uudelleen mitä sinussa tapahtuu. Eihän voi olla niin että sinä vaan jatkat alakuloisena ja epätoivoisena, kun minulla on tällaisia työkaluja, joilla voisimme muuttaa mielesi sisältöjä”. Sitten Nilsonne monesti nojaa taaksepäin: ”tiedätkö, kyllä minä osaan olla myöskin vaiti”. Näissä tilanteissa on hyvä heittää palloa potilaalle ja ehkä käsitellä aiheita tilanteen ulkopuolelta. Potilaille Nilsonne saattaa kertoa miten hän rauhoittaa omia kilpailuhermojaan kun hän on koiratapahtumassa. Kun astuu kilpailukentälle, joutuu heti arvioinnin kohteeksi tuomareiden taholta. Helposti ajattelee että ”nyt kaikki näkevät missä en ole hyvä”. Ja sitten tulee vielä enemmän stressaantuneeksi. Silloin hän kääntää tilanteen ja ajattelee tuomareita: ”voi naisparkoja jotka istuvat tässä ja yrittävät tehdä parhaansa ja kuitenkin kaikki ovat tyytymättömiä heidän päätöksiinsä, koska heillä on niin epäselviä ohjeita siitä, miten arviointi tulee tehdä”. Kun hän katsoo tuomareita myötätuntoisesti, hänen oma stressitasonsa laskee. Eli hän tekee perspektiivin vaihtoa ja suuntaa myötätuntoa kohti sekä itseään että tuomareita. Samalla hän muuttaa tapaansa ajatella siitä mitä tilanteessa tapahtuu. Ja kun hän ei ole hermostunut, koiratkin rauhoittuvat ja tilanne etenee hyvin. Hän saattaa seuraavaksi kysyä potilaalta onko tällä tilanteita, missä olisi hyötyä vastaavasta näkökulman vaihdosta. Eräs potilas sanoi ”juuri noin koen aina kun menen ryhmään, olen alussa hyvin jännittynyt ja pelkään että muut näkevät sen”. Mindfulness saattaa auttaa siinäkin, huomion kääntäminen Kopsu 1/2013 muualle, myötätunnon harjoittelu laskee jännitystä. Itse asiassa suurimmat ongelmat Nilsonne kokee potilaiden kanssa, jotka haluat liian paljon liian nopeasti, aivan kuin mindfulness – taitojen omaksuminen pitäisi tapahtua ”instant karma”-tyyliin. Itse Nilsonne kokee että hänelle on tietoisuustaidoista apua siinä, että ennakkokäsitykset ja rajoittavat ajatukset eivät pääse hallitsemaan häntä. Hän kertoo, että kun juoksulenkillä alkaa tulla ajatuksia, ettei enää jaksa, hän tunnustelee mitä keho oikeasti sanoo ja jaksaa, ja sitten vähät välittää ajatuksist,a jotka yrittävät häntä saada luovuttamaan. Toisaalta on välillä tilanteita, jossa keho ei lähetä signaaleja levon tarpeesta ja hänen on pysähdyttävä vastaanottamaan niitä. Tai kun keho ylikuormituksen seurauksena saattaa luulla mielihalua näläksi ja sortuu ah, niin ihanaan pirtelöön ja suklaaleivokseen. Tietoisuustaitojen harjoittelu on monelle oman kallistuman tunnistamista, kuin uuden kielen oppimista ja aivojen plastisuuden hyödyntämistä uudelleen ohjelmoinnin avulla. Aivosolujen plastisuudella tarkoitetaan niiden mahdollisuutta muokkautua, muuttua, muuttaa muotoaan ja tehtäviään. Kaikki mitä teemme vaikuttaa ja muuttaa aivojamme joka sekunti. Eniten tätä muuttumista tapahtuu ollessamme nuoria, jolloin kaikki perustavaa laatua olevat soluverkostot muotoutuvat. Kognitiivisessa psykoterapiassa harjoitellaan kriittistä ajattelua ajattelustamme – mikä toi meidät tähän lopputulokseen? Miten henkilökohtainen suodatin sai meidät näkemään ja fokusoimaan juuri siihen asiaan. Samoin tietoisuustraditiossa korostetaan, että ajatukset ovat psyykemme tuotoksia, eivätkä täydellisiä raportteja siitä mitä tapahtuu. Jokaisella meistä on ikään kuin kallistuma johonkin suuntaan. Tämä taas hyvin sopii siihen käsitykseen mikä meillä on aivojen toiminnasta. Aivosoluverkoston kalibrointivirheet ja mielen kuntosali Ottaen huomioon aivojen monimutkaiset ja monimuotoiset tehtävät, Nilsonnen mielestä ei ole ihme että virheitä sattuu. Toisinaan virheet ovat systemaattisia, tulkitsemme kaiken vaarallisemmaksi kuin mikään oikeasti on. Voidaan sanoa että aivosoluverkostoissa on tapahtunut kalibrointivirhe, jonka seurauksena ammumme hieman ohi maalin joka kerta. Se mikä on todella mielenkiintoista, ovat empiiriset mindfulness- tradition tutkimukset, joiden tuloksena on huomattu näiden ohilyöntien vähenevän tietoisuustaitojen harjoittelun myötä. Jo 50-luvulla pystyttiin todistamaan, että paljon meditoivilla henkilöillä aivojen aktiviteetti oli erilaista kuin henkilöillä, jotka eivät meditoineet. Myöhemmin on pystytty todistamaan, että meditointi paksuntaa aivokuorta etenkin aivojen etulohkojen etuosissa sekä lisää tilavuutta niissä aivojen osissa, jotka ohjaavat tunteita ja toimintaa. Näin ollen ja myös myöhempien tutkimusten valossa säännöllinen tietoisuustaitojen harjoittelu, kuten mikä tahansa muukin aktiviteetti, jota teemme säännöllisesti, muokkaa aivojamme. Nilsonne puhuukin tietoisuustaidoista mielen kuntosalina. Kuntosaliin kannattaa hankkia vuosikortti, koska aivot ovat aivan yhtä muuttumiskelpoisia kuin muutkin kehomme osat ja tietoisuustaitojen käyttö vaikuttaa muutoksen laatuun. Kaikki toistuva kokemus ja jatkuva harjoitus muokkaavat aivoja. Tästä puhutaan, kun sanotaan, että tietoisuustaidot ovat taito, joka on opittava kokemuksellisesti ja jota pitää säännöllisesti harjoittaa. Yhteenvetona hän totesi:” Aivot ovat muovautumiskykyiset ja alati muuttuvaiset. Oppiminen muovaa aivojen rakenteita ja toimintaa niin nuorilla kuin iäkkäillä. Laiskuus ei kannata – harjoittelulla saavutettu etu ei välttämättä ole pysyvä”. Hyvä puheenvuoro tietoisuustaitojen puolesta. 6 Muitakin kiinnostavia aiheita oli, kuten ”Mitä psykoterapeutin on hyvä tietää aivojen toiminnasta”. Siitä toisaalta minun ei tarvitse laajemmin raportoida, koska meidän kaikkien Ritva Laaksonen pitää aiheesta luentopäivät Helsingissä 14.-15.11 tänä vuonna. Vuosikokous oli onnistunut ja lopuksi heijastettiin kankaalle seuraava kysymys: If neuroimaging is the answer, what is the question? Tämähän on Harvardin tutkijan ja psykologin Stephen Kosslyn´in heitto niille, jotka odottavat vastauksia perimmäisiin kysymyksiin aivotutkimuksesta ja –kuvantamismenetelmistä. It is unclear that we will come to a better understanding of mental processes simply by observing which neural loci are activated while subjects perform a task. Ensi syksynä vuosikokouksen pitopaikkana on sitten Lund. Kaksi Göteborgilaista kollegaa, joista toisella on suomalaiset sukujuuret Kopsu 1/2013 Toimitus haastatteli: Ritva Laaksonen haastattelu: Teija Niemelä ja Marjatta Järvi koonti: Teija Niemelä Toimitus aloittaa vakiopalstan ”Toimitus haastatteli”, jossa haastatellaan Kognitiiviseen psykoterapiaan liittyviä henkilöitä, joko jonkin ajankohtaisteeman pohjalta, tai kenet halutaan muuten tavata ja kysellä kuulumisia. Voitte ehdottaa meille henkilöitä haastateltavaksemme. Ensimmäisenä haastateltavanamme oli Ritva Laaksonen, joka on monelle tuttu pitkältä uraltaan kognitiivisen psykoterapian ja neurotieteiden kentillä. Tänä keväänä on ilmestynyt kirja ”Introduction to Neuropsychotherapy – Guidelines for Rehabilitation of Neurological and Neuropsychiatric Patients Througout the Lifespan”, jonka Ritva on koonnut yhdessä Mervi Rannan kanssa. Lähdimme kyselemään Ritvalta kirjan syntyvaiheita ja muutoinkin hänen kuulumisiaan. Ensimmäinen helle on tullut Suomeen, kun toukokuisena perjantai-iltapäivänä puuskutamme kaupungin halki haastattelemaan Ritvaa Hotelli Arthuriin. Siellä on meneillään Suomen Neuropsykoterapiayhdistyksen ja Vandark Oy/Suomen Neuropsykoterapia-Instituutin yhteinen seminaari ”Mielen peilaaminen – neurotieteen ja tutkimuksen integraatio”. Huolimatta siitä, että Ritva on ollut järjestämässä seminaaria ja koko päivän siinä mukana, hän ottaa meidät vastaan iloisena, energisenä ja niin säteilevänä. Onneksi, sillä hikoilevat ja kuntonsa helteeseen menettäneet toimittajat tulivat tapaamisesta pois kuin uudesti syntyneinä. Tämä onkin jo koulutusajoilta tuttua Ritvaa: hän jaksaa aina keskittyä, kuunnella ja jakaa tietotaitoaan kuin olisit ainoa maailmassa, jolle hän sitä tekee. Ritvan ja Mervin toimittama kirja on syntynyt ensimmäisen Suomessa järjestetyn neuropsykoterapian erikoistumiskoulutuksen tuotoksena. Koulutuksen tavoitteena on neuropsykologisen kuntoutuksen subspesialiteetti. Kimmokkeina kirjan toteuttamiselle ovat olleet kansainväliset yhteydet, kokemukset ja konferenssit, joista yhdessä Dr. Barbara Uzzel tuli kysymään Ritvalta, onko sinulla mitään kirjaa työn alla ja vuoden kuluttua Ritva hänelle seuraavassa kongressissa vastasi, että nyt minulla on aihe – kirja neuropsykoterapiasta. Kirjaa lähdettiin toteuttamaan neuropsykoterapian koulutusryhmän vuotuisten Toscanan internaattien innoittamana, suunnittelu aloitettiin 2007 ja kirja ilmestyi Psykology Pressin kustantamana ystävänpäivänä 14.2. 2013. Kirjaa ei olla kääntämässä suomeksi, mutta neuropsykoterapiasta ilmestyy myöhemmin toinen vähän erilainen kirja suomeksi, seuraavan koulutusryhmän työstämänä. Kirjan punainen lanka on esitellä neuropsykoterapiaa neurologisten ja neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksessa. Ja kuten kirjan alaotsikko kertoo, kirjassa on huomioitu ihmisen elämänkaaren eri osat ja kuntoutuksen ominaispiirteet niissä. Kirjassa nivotaan yhteen teoreettinen tieto neurotieteiden, neuropsykoterapian ja psykoterapeuttisten käytäntöjen integraatiosta. Koska kaikki kirjoittajat ovat kliinistä työtä tekeviä, ovat lukuisat tapausesimerkit tuomassa ymmärrystä, miten neuropsykologinen tietotaito tuodaan käytäntöön. Kuten Ritva haastattelussamme kertoi, jokainen psykoterapeutti voi tutustua neurologisten häiriöiden oirekuviin ja tyyppipiirteisiin, että voi tunnistaa ne, jos potilasta ei ole tutkittu. Samoin on tärkeää ymmärtää oirekuvien kirjoa ja hyväksyä, että tällaisen henkilön psykoterapiassa terapeutilta saatetaan vaatia enemmän joustavuutta ja kärsiväl 7 lisyyttä. Kuntoutuksen tarve eri elämänkaaren osissa voi myös olla erilainen. Esimerkiksi lievä ADD tai Asperger voivat olla vaikeita tunnistaa ja diagnoosit voivat vaihdella neurologian ja psykiatrian välillä eri elämän vaiheissa. Vaikka toinen ryhmä neuropsykoterapeutteja on valmistumassa, ei heidän työpanoksensa riitä kaikkeen neuropsykologiseen kuntoutustarpeeseen, vaan näitä potilaita ohjautuu varmasti kenen tahansa psykoterapeutin vastaanotolle. Ritvan ja Mervin toimittama kirja on hyvä apu jo- Kopsu 1/2013 kaiselle psykoterapeutille, joka kohtaa työssään psykoterapiaa tarvitsevan ihmisen, jolla on lisäksi jokin neurologinen sairaus tai vamma. Kirjassa on paljon tuttuja teemoja, kuten tunnetyöskentely, terapiasuhteen vaikutus terapian onnistumiseen, skeemat, metakognitiivinen työskentely, lapsilla kehitykseen liittyvät häiriöt, neurologisen sairauden tai vamman vaikutus perheeseen ja lähipiiriin jne. Kirjan yksi tärkeä viesti on, että hyvinkin vaikeasti vammaisia henkilöitä pystyy kuntouttamaan, kunhan pystyy tuottamaan hyvän terapeuttisen allianssin. Ritva haluaakin rohkaista kaikkia psykoterapeutteja tutustumaan neuropsykoterapiaan. Kognitiivinen psykoterapia ja neuropsykologia sopivat hyvin yhteen. Hän pitää syksyllä aivojen toiminnasta Päivitä tietosi -koulutuksen, joka varmasti tuo tarpeellista lisätietoa kaikille psykoterapeuteille. Ritva on meille tuttu neuropsykologina ja kognitiivisena psykoterapeuttina sekä molempien ahkerana kouluttajana. Kognitiivisen psykoterapian kouluttajana Ritva aloitti 1979, neuropsykoterapia tuli mukaan vähitellen kun sillä alalla tutkimus ja tieto lisääntyivät. Vuonna 2005 hän aloitti Suomessa 3-vuotisen neuropsykoterapian erikoispsykologikoulutuksen, joka on jatkunut siitä lähtien. Ritva on ollut perustamassa Suomeen kognitiivisen psykoterapian, neuropsykologian ja neuropsykoterapian yhdistyksiä sekä toiminut kansainvälisen neuropsykologisen yhdistyksen hallituksessa. Työ kouluttajana ja työnohjaajana jatkuu edelleen, kohtuullisella määrällä ja omaa itseä kuunnellen. Seuraava neuropsykoterapian koulutus on suunnitteilla alkavaksi 2014. Vapaa-aika kuluu perheestä ja lapsenlapsista nauttien. Ritva antoi kesäksi hyvän ohjeen meille kaikille: Älä kuormita itseäsi liikaa vaan vaihda välillä kanavaa. Aivoille tekee hyvää tehdä välillä jotain ihan muuta kuin työtä ja siihen liittyvää. Luetaan siis Ritvan kirjaa ahkerasti, mutta mieluiten työmoodis- sa, työpaikalla, ja kotona tai vapaa-ajalla vaihdetaan kanava toiseen ja haetaan aivoille toisenlaisia endorfiinien lähteitä. Mieleen jäi kotimatkalle Ritvan motto: ”Jos olet perjantaina täysin samaa mieltä asioista kuin keskiviikkona, et ole torstaista mitään oppinut”. 8 Kopsu 1/2013 Kopsyn vuosikokous ja vuosikokousesitelmä Kognitiivisen psykoterapiayhdistyksen vuosikokous pidettiin 13.4.2013, tällä kertaa kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä. Vuosikokous alkoi vuosikokousesitelmällä, jonka piti LT, kognitiivinen psykoterapeutti Tom Saariaho aiheesta ”Krooninen kipu, tunteet ja skeemat”. Hän on tehnyt aiheesta väitöskirjan, joka sai Tampereen yliopiston parhaan väitöskirjan kunniamaininnan 2012. Vuosikokousesitelmässä käsiteltiin nimenomaan pitkäaikaisen kroonisen kivun tutkimusta ja työtä kivunhoidon kanssa. VuosikokousesitelmänTom Saariaho diat voit lukea tämän lehden mukana tulevana oheislukemistona. Varsinaisessa vuosikokouksessa Esa Chydenius toimi puheenjohtajana ja Anna-Maija Kokko esitteli vuoden 2012 toimintakertomuksen ja Kirsti Pirttijärvi esitteli tuloslaskelman. Jorma Fredrikkson toimi sihteerinä. Yhdistyksen talouden todettiin olevan hyvissä kantimissa ja toiminnankin vireää, vaikka toiminta tapahtuu toimijoilla oman työn ohella. Suurin muutos on ollut hallituksen toiminnan muuttaminen työryhmäperusteiseksi, jonka tarkoitus on vähentää puheenjohtajan ja hallituksen taakkaa laajentamalla työskentelypohjaa. Työryhmiin ovat tervetulleita kaikki halukkaat. Lopuksi Luote Oy:n asioista kertoi Pia Charpentier ja Luote Oy:n toiminta on ollut ja tulee olemaan vilkasta myös tulevaisuuden suunnitelmien mukaan. Luote oy etsii omaa toimitilaa, jotta työ voisi vielä laajentua. Vuosikokouksen jälkeen oli coctail-tilaisuus hotelli Arthurissa, jonka yhdistys tarjosi jäsenilleen. Vuosikokouksen suuri anti on aina myös ennestään tuttujen ja tuntemattomien yhdistyksen jäsenten tapaaminen. Teija Niemelä Psykoterapian tutkimuspäivät Jyväskylässä 14-15-2.2013 Yhdeksännet psykoterapian tutkimuspäivät järjestettiin Jyväskylässä ystävänpäivänä 106 osallistujan, 35 esityksen 13 eri sessiossa, sekä etukäteisworkshopin voimin. Aloitus- ja lopetuspuheenvuoroissa käsiteltiin tällä kertaa itsen havainnointia psykoterapiassa sekä tietokonepohjaisen psykoterapian mahdollisuuksia. Psykoterapian vuotuiset tutkimuspäivät ovat katsaus meneillään olevista tutkimuksista sekä uusista oivalluksista psykoterapiassa. Tällä kertaa esittelyssä olivat mm. voimaantuminen, agenttisuus, tietokonepohjaiset hoidot sekä vaikuttavuustutkimukset. Näin ensikertalaisena mukana olleelle päivät olivat kyllä antoisa kokemus erilaista psykoterapeuttista tutkimusta. Useassa esityksessä tuli esiin, kuinka monimutkaista ja vaativaa on saada aikaan reliaabeleita mittareita psykoterapian tutkimukseen. Näin puhtaalle kliinikolle kokemukseksi jäi, että aineistoja on helppo saada, mutta runsaiden muuttujien takia niistä on jokseenkin haastavaa saada tieteellisesti pätevää tutkimusta kasattua. Laadullisessa tutkimuksessa on aina hankaluutena saada poissuljettua arvioitsijoiden merkitys tuloksiin. Toisaalta jos lähdetään kovin tarkasti hakemaan oikeita mittareita, kärsii tutkimuksesta saatava kliininen hyöty. Näistä vaikeuksista huolimatta tutkimuspäivillä esiteltiin paljon kiinnostavia tutkimushankkeita graduista aina laajoihinkin tutkimushankkeisiin. Psykoterapian tutkimuspäivät ovat yksi tilaisuus verkostoitua, kuulla uusista tutkimushankkeista, pysyä ajassa mukana sekä löytää parhaimmillaan omia ehkä uusiakin mielenkiinnon kohteita. Tutkimuspäiville voi ilmoittautua mukaan esittelemään 9 lopputyötään tai muuta tutkimushankettaan. Nytkin esittelyssä oli case-tutkimuksia, erilaisia psykoterapian mittareihin liittyviä tutkimuksia sekä teoreettista tutkimusta. Itselle tällainen uusi löytö oli tietotekniikkapohjaiset hoito-ohjelmat, joita ollaan mm. YTHS:llä ja HUS:ssa kehitetty ja HUS:ssa pilottikokeilu oli juuri lähtenyt käyntiin. Netin käyttö on tänä päivänä nuorilla todella mittavaa haittoineen kaikkineen, mutta hyviä kokemuksia oli myös netin kautta kokeilluilla hoito-ohjelmilla, joihin kognitiivinen ja käyttäytymisterapeuttinen viitekehys ovat erityisen sopivia. Teija Niemelä Kopsu 1/2013 Naurua ja innostusta Fennellin itsetuntoworkshopissa 6-7.6.2013 Arja Ahoniemi, psykologi, Turun YET-koulutus 2010-2014 Aurinkoinen Helsinki toivotti tervetulleeksi 160 osallistujaa Melanie Fennellin workshopiin Overcoming low self-esteem with cognitive psychotherapy. Fennell kiitteli hienoa säätä, jonka järjestäjät olivat onnistuneet tilaamaan – Englannin säästä oli kuulemma mukava tulla kesään! Tämä kommentti kirvoitti workshopin ensimmäiset naurut – ja naurua riitti tasaisin välein kahden seminaaripäivän ajan luennoinnin, keskustelun, yksin- ja parityöskentelyn lomassa. Vaikka huono itsetunto ei aiheena naurata, niin Fennell osoittautui hauskaksi luennoitsijaksi, joka teki teoriasta elävää ja kiinnostavaa potilastapauksin ja myös itseään esimerkkinä käyttäen – lämmintä huumoria viljellen. Omasta mielestäni ”huono itsetunto” kuulostaa vähän kuluneelta ja heikosti ilmaisuvoimaiselta sanaparilta, mutta Fennell käsittelikin aihetta laajemmin. Oikeastaan tutkittiin itseä koskevia ajatuksia ja varsinkin itsetuntoa koskevia uskomuksia ja niihin vaikuttamista. Alhaisen itsetunnon kognitiivinen malli tarjosi toisaalta kertausta ja toisaalta viritti uusia kytköksiä tuttujen käsitteiden välille. Niin haastattelemani psykoterapiaopiskelijat kuin kokeneetkin psykoterapeutit tuntuivat pitävän Fennellin kertausta hyvänä. Fennell pani taitavasti meidät myös eläytymään: jos ihmisellä on huono itsetunto, mitä hän ajattelee? Miten toimii? Mitä tuntee? Mitä kehossa tuntuu? Miltä tuntuu kuunnella negatiivisia, arvostelevia adjektiiveja itsestä? Fennell korosti ajatusten, mielialan ja kehon välisiä keskinäisiä vaikutuksia. Hän korosti myös sitä, miten terapiassa voidaan kyllä sujuvasti keskustella siitä, miten itseä koskevat ydinuskomukset, olettamukset ja elämää koskevat säännöt ovat muodostuneet ja saada niihin ymmärrystä, mutta muutoksen kannalta tärkeää tai jopa olennaista on saada niihin kokemuksellista tuntumaa, kokeilla vanhojen uskomusten paikkansapitävyyttä. syvyyttä siihen, mitä hän kertoi vaikkapa eräästä potilaastaan, joka varhaisten kokemusten seurauksena uskoi olevansa lähes hirviön kaltainen. Ensimmäisen päivän lopuksi Fennell puhui kokemuksellisesta oppimisesta ja esitteli Kolbin oppimiskehän : koe, havainnoi, reflektoi ja suunnittele. Hänen käyttämänsä termi ”behavioural experiment” herätti keskustelua siitä, mikä olisi hyvä suomenkielinen termi. Arveltiin, että ”käyttäytymiskoe” herättää mielikuvia koulumaailmasta, eivätkä ne mielikuvat ole kaikille rohkaisevia. Potilaan kanssa ei kuitenkaan tarvitse tällaisia termejä käyttää, vaan rohkaista häntä uteliaaseen kokeiluun. Jälleen Fennellin lämmin huumorintajuinen tyyli kirvoitti naurua, kun hän kuvaili ja näytteli tilanteita, joissa hän oli alkuun tehnyt asioita asiakkaan puolesta, esimerkiksi kysynyt tietä yliopistolle – asiakkaan seuratessa tilannetta sivusta. Iltatehtäviä Melanie Fennell kuva:Teija Niemelä Kokemuksellisuus opetuksellisena keinona Kokemuksellisuutta hän hyödynsi myös opetuksessaan: päivien aikana sovelsimme malleja omiin potilaisiimme ja itseemme välillä yksin pohtien, sitten parityöskentelynä esimerkiksi niin, että toinen oli terapeutti ja toinen työnohjaaja/konsultantti. Seminaarin kirjallinen materiaali sisälsi teorian lisäksi mm. lomakkeita ja itseä koskevien ajatusten tutkimiseen ja muuttamiseen liittyviä käytännöllisiä menetelmiä, jotka ovat sovelluksia aiemmin tutuista kognitiivisista menetelmistä. Kaikkea teoriaa ja menetelmiä Fennell elävöitti esimerkein. Hän ei käyttänyt kovin monia kuvia, mutta ne joita hän käytti, toivat todella 10 Illaksi saimme sitten miettiä itseämme varten käyttäytymiskokeen, jossa haastaisimme itseämme. Tehtävät kirvoittivat keskustelua – ja jälleen kerran naurua illan kuluessa. Iltaa vietettiin Salutorgetissa ja Kappelissa. Molemmissa paikoissa ilta oli riemukas, seura hyvää ja ruoka maittavaa. Huhu kertoo joidenkin reippaimpien jatkaneen Helsingin lämpimässä yössä vähän pidempäänkin. Toisena päivänä kokemuksellisen oppimisen teema jatkui. Saimme lisäksi tuntumaa käytännöllisiin menetelmiin, joilla voidaan kehittää itsensä hyväksyntää. Tutustuimme Padeskyn menetelmään uuden itsen luomiseksi (creating a new self). Päivän odotettu huipennus taisi olla välähdyksellinin maistiainen Gilbertin hyväksymisterapiasta – jälleen myös omakohtaisen kokemuksen kautta, kun Fennell ohjasi meitä luomaan itsellemme hoivaavan hahmon. Transdiagnostisen näkökulman syventämistä Kopsu 1/2013 jäivät jotkut kaipaamaan, mutta siitä huolimatta seminaarin antiin oltiin yleisesti tyytyväisiä. Seminaarin päätteeksi osallistujat aplodeerasivat vilpittömän innostuneesti ja Fennel sanoi päätössanat: ”It´s been great fun working with you!” Uskon sen, koska siltä se tuntui. Seminaarin jälkeen virisi käytävällä vilkasta keskustelua jatkosta: Fennelliä pitää saada lisää! Ehkäpä mindfulness-seminaari hänen ohjaamanaan… Suomessa… vai Oxfordissa??? Melanie vauhdissa harjoituksessa kuva:Teija Niemelä Osallistujien kokemuksia Fennellin workshopista: ”Innostava, hyvä esiintyjä. Erittäin taitava pedagogi! Esimerkit ja ryhmätyöt elävöittävät” ”Fennell oli selkeä ja innostava. Monet teemat jäivät mietityttämään, esim. miten käsitellä itsetuntokysymyksiä itselleen vaativan ja uraorientoituneiden ihmisten kanssa. Oman jännityksen seminaariin toi se, että saimme tehtävän illaksi” ”Uusi herätys kokemuksellisuuden tärkeydestä, käypä käsitteellistämiskaavio, konkretia joka nivoutuu hyvin nuorten kanssa työskentelyyn. Itsetunnon vaihtelevuuden avaaminen luo toivoa. Puhe selkeä, hyvä esiintyjä, selkeät keissit”. ”Teoreettisesti erittäin antoisa, laittoi miettimään, että on moniulotteisempi asia kuin on ajatellutkaan” ”Otan käytöskokeet käyttöön – ohjaa suoraan muutokseen. Kaikki mikä suuntaa pois turvakäyttäytymisestä, johtaa psyykkisen elintilan lisääntymiseen” ”Ahdistus + depression yhdistäminen samaan käsitteellistämiskaavioon itsetunnon kanssa käyttökelpoinen” ”Harjoitusten tekeminen lisäsi empatiaa omia 11 potilaita kohtaan, kun tehtävää tehdessä oma pää olikin yhtäkkiä aivan tyhjä” ”Workshopista sai eväitä sekä oman itsen hyväksymiseen että potilastyöhön. Fennell laittoi itsensäkin likoon esimerkeissään” Opettavainen tarina Fennellin tapaan (se mikä kerran toimi, ei ehkä enää ole tarpeen): Vaimo valmisti kalkkunaa. Ennen kalkkunan uuniin laittamista hän leikkasi palan pois molemmista päistä. Mies ihmetteli, miksi hän niin tekee. ”Hmm… Miksi teen niin? Varmaankin siksi, että äitinikin teki niin. Pitää kysyä äidiltä, miksi hän tekee niin!” Tuumasta toimeen, kysyttiin äidiltä. Äiti: ”Hmm… Miksi tosiaan leikkaan palan kalkkunan molemmista päistä? Varmaankin siksi, että isoäitisi teki aina niin. Sinun pitää kysyä häneltä!”. Tuumasta toimeen, kysyttiin isoäidiltä: ”Ai miksi? No, kun olimme isoisän kanssa nuoripari, asuimme hyvin pienessä asunnossa, jossa oli hyvin pieni uuni eikä kalkkuna mahtunut sinne kokonaisena. Niinpä leikkasin palan pois molemmista päistä!” Kopsu 1/2013 Lähikuvassa kollega Nimesi ja ikäsi: Olen riemuylioppilas Kaarina Haarala. Kyseisen arvonimen sain äskettäin Oulussa Merikosken yhteiskoulusta. Psykologiksi valmistuin Jyväskylässä 1968. Työympäristösi tällä hetkellä: Nykyisin teen psykoterapiaa pienimuotoisesti, annan konsultaatioluonteista työnohjausta terapiakouluttajille. Lähimmät työkaverit löytyvät perheyrityksestämme. Käyn välillä kouluttajafoorumeissa ja kongresseissa. Miten pitkään olet toiminut kognitiivisena psykoterapeuttina? Mikä sai sinut aikoinaan hakeutumaan kognitiiviseen psykoterapiakoulutukseen? Oppimisterapiasuuntauksen valinta oli tavallaan jatkoa opinnoilleni. Jyväskylän yliopistossa tutustuimme silloin uusiin, oppimisteorioiden pohjalta tuleviin ajatuksiin psykoterapiasta ja hoidoista yleensä. Jyväskylässä psykodynaaminen suuntaus ei ollut silloin vielä tasavertaisesti esillä luentosarjoissa. Opintoihin liittyvän ensimmäisen harjoittelun suoritin Kangasvuoren sairaalassa. Siellä tein mm. Antero Toskalan kanssa jännittäjien hoitoon liittyvää nauhoitetta, minä potilaan roolissa. Psykologin ammatissa aloitin työurani juuri perustetun Kemin kasvatusneuvolan neuvolan johtajana ja psykologina. Sen kautta tuli tilaisuus osallistua vuosina 1970-1971 Oulun ja Lapin läänien psykologeille järjestettyyn oppimisterapiakoulutukseen, jonka pääkouluttajana toimi Antero Toskala. Mitä sinulle on jäänyt päällimmäisenä mieleen koulutuksesta? ilmapiiri ja tapaustyöskentely. Sain koulutuksesta paljon tukea ammatti-identiteetin muodostumiseen ja se myös tuki johtajana kehittymistä. Perheneuvolassa työskennellessäni lasten ja perheiden kanssa hoitosuunnitelmat ja tutkimukset tehtiin kehityspsykologian pohjalta. Lapsiterapiakoulutusta ei ollut erillisenä. Leikkiterapiaa voitiin 70-luvulla suuren asiakasmäärän takia antaa vain harvoille lapsille. Kasvatusneuvolatyö oli uutta myös vanhemmille ainakin Kemissä, joten terapiaa ei myöskään osattu toivoa. Vuosina 1987-1988 suoritin VETin, Antero Toskalan ohjaamana tietenkin. Tämän terapiakoulutuksen aikana siirryin psykoterapeutiksi Hämeenlinnan perheneuvolaan ja sieltä ammatinharjoittajaksi työskentelemään aikuisten asiakkaiden kanssa. Eli voisin sanoa oppineeni psykoterapiaa työtä tehden ja opiskellen. Tiivistä psykoterapiaa minulla oli mahdollisuus tehdä vasta psykoterapeuttina toimiessani. Kuka / mikä on vaikuttanut sinuun eniten psykoterapeuttina? Tuula Pirskanen, työnohjaajani ja matkaseurani on ollut tärkeä etsiessäni omaa tapaa tehdä psykoterapiaa. Hänen positiivinen ja innovatiivinen asenteensa työhön motivoi ja antoi minulle suuntaa oman työskentelytavan löytämisessä. Suru hänen äkillisestä kuolemastaan elää mielessäni edelleen. Tapasimme viimeisen kerran kouluttajafoorumissa Turussa. Antero Toskala ja itseoppinut ryhmätyöntekijä Olavi Tähtelä ovat vaikuttaneet myös psykoterapeutiksi kehittymiseeni. Heiltä molemmilta olen saanut tukea ja ymmärrystä. Olavin ryhmiin osallistumalla ja yksityisillä keskusteluilla sain sekä itseymmärrystä että käytännön viisautta. Esimerkiksi lauseen - niin orjaksi orja ei voi tulla, että herra on tyytyväinen- olen oppinut Olavilta. Se on joskus ollut osuva lause myös terapiassa. Ensimmäisistä koulutuksista jäi mieleen innostunut 12 Miten olet nyt erilainen psykoterapeutti kuin psykoterapiakoulutuksen jälkeen? Menin heti työuran alussa koulutukseen. Ala on mennyt huimasti eteenpäin ja koko ajan on tullut uutta opittavaa. Koskaan en ole tuntenut, ettei enää uudelle tiedolle olisi tarvetta. Mikä on ollut sinulle vaikeinta psykoterapeutin työssä?Entä antoisinta? Olen kokenut sekä onnistumisen että riittämättömyyden hetkiä asiakkaideni kanssa. Psykoterapiatyö ja terapiakoulutusryhmät ovat olleet minulle tärkeitä. Olen nauttinut työstäni, mutta suuret työmäärät ovat ajoittain olleet raskaita. Mikä auttaa sinua jaksamaan psykoterapiatyössä? Kiinnostus ihmisiin ja halu auttaa asiakkaita vaikeissa asioissa ja edistymisen kokemukset motivoivat. Työ on palkitsevaa. Lisäksi tapaan kaksi kertaa vuodessa neljä terapeuttikollegaa työnohjauksen ja muiden ajankohtaisten aiheiden äärellä. Edustamme mukavasti eri suuntauksia. Nämä tapaamisemme ovat jatkuneet jo 15 vuotta. Mitä vielä haluaisit sanoa kollegoille: Ala on todella mennyt eteenpäin, on ilo seurata esityksiä kouluttajafoorumissa. Muutos on ollut suuri työurani aikana. Nykyiset opinnot vaikuttavat jo niin vaativilta, että toivoisin ettei opiskelukuormaa enää lisättäisi! Kyllin hyvä terapeutti on riittävä. Kenet haastat seuraavaan lähikuvaan? Psykoterapeutti Kalle Björnfotin Torniosta. Kopsu 1/2013 Kirja-arvioita Kognitiivisen Psykoterapian Yhdistys 35 vuotta, koonneet Irma Karila, Soili Kajaste ja Esa Chydenius (Luote Oy 2012) Kognitiivisen Psykoterapian Yhdistyksen historiikki ilmestyi viime vuonna yhdistyksen 35-vuotispäivien kynnyksellä. Kirjan toimittanut työryhmä on tehnyt tärkeän ja vaivaa vaativan työn kootessaan yhdistyksen historiasta ja sekä sen ”työurasta” kertovaa että kokemuksellista tietoa. Lukiessani kirjaa alkoi mielessäni elää Erikssonin kehitysteoria, jossa hän määrittelee 35-vuotiaana alkavan keski-iän keskeiseksi kehitystehtäväksi luovuuden ja tuottavuuden (tai lamaantumisen). Tuottavuus tarkoittaa suuntautumista uusiin tehtäviin, harrastuksiin ja vastuuseen sekä huolehtimista siitä, mitä on tähän mennessä saanut aikaan. Yhdistyksestä on tullut 35 vuoden aikana tuottava keski-ikäinen, joka on kasvanut alun käyttäytymisterapian koulutusryhmästä usean sadan jäsenen Kognitiivisen psykoterapian yhdistykseksi. Kasvaminen on tapahtunut monien elämänvaiheiden kautta iloineen ja suruineen. Yhdistyksen alkutaipaleella oli suuri merkitys kontakteilla ulkomaailmaan, josta tulivat ensimmäisten suomalaisten käyttäytymisterapeuttien kouluttajat. Kaikki oli niin henkilökohtaisella tasolla tapahtuvaa. Viime vuosikymmenenä on toiminnan luonne virallistunut ja muuttunut paljonkin yhdistyksen jäsenmäärän kasvun, psykoterapiakoulutusten vaatimusten ja yliopistoiden vastuulle siirtymisen myötä. Henkilösuhteet ovat silti edelleen yhdistyksen kokoontumisten ja yhteistyön suola, siitä kertovat kirjan lomassa kulkevat muistelut ja henkilökuvat. Ne tekevät kirjasta hauskan, elävän ja ajoittain hyvinkin koskettavan; muistoja liittyy hauskoihin illanviettoihin ja myös poismenneisiin yhdistyksen jäseniin, joita kollegat muistelevat läm- pimästi. Yhdistyksen pitkäaikaisemmat jäsenet löytävät varmasti kirjasta tuttuja tilanteita ja henkilöitä ja tuoreemmille jäsenille se antaa perspektiiviä yhdistyksen eteen tehtyyn työhön, elettyihin kokemuksiin ja kouluttajien persooniin. Minulle jäi kirjasta myös kiitollisuudentunne niille yhdistyksen tienraivaajille ja kehittäjille, jotka ovat luoneet pohjan nykyisille kattaville koulutuksille ja tällaisen yhdistävän foorumin kehittämiselle meille suomalaisille kognitiivisille psykoterapeuteille. Ja nykyisille toimijoille, jotka jatkavat suuntautumista uusiin tehtäviin, harrastuksiin ja vastuuseen sekä huolehtivat siitä, mitä on tähän mennessä saatu aikaan. Historiikkia voi tilata 20 euron hintaan osoitteesta luote at luote.fi Marjatta Järvi Avioeron perintö – eron lapset aikuisina, kirj. Judith Wallerstein, Julia Lewis ja Sandra Blakeslee (Gummerus 2007) Tässä yksi vaihtoehto, jos kaipaa vaihteeksi suomenkielistä luettavaa, joka pistää ajattelemaan. Kyseessä on mielenkiintoinen pitkittäistutkimus avioeroperheen lapsista. Judith S.Wallerstein alkoi vuonna 1971 tutkia avioeron vaikutuksia lapsiin. Hän haastatteli tutkimusryhmänsä kanssa 60 kalifornialaisen eroperheen jäseniä. Lasten matkaa aikuisiksi seurattiin 25 vuoden ajan. Kirjassa tutustutaan seitsemään eri lapseen, heidän kohtaloihinsa ja kokemuksiinsa eroperheessä kasvaneena lapsena, viimeisen kerran kun he ovat 30-40 vuotiaita. Kirjassa asetutuaan mahdollisimman lähelle lapsen näkökulmaa eikä se näkökulma ole kovinkaan ruusuinen. Lapset kokevat jäävän- 13 sä avioerossa yksin. Aikuisten voimavarat menevät omasta tilanteesta selviämiseen eikä lapselta muisteta kysyä, miten hän voi. Pahimmillaan lapset alkavat panttaamaan tunteiden näyttämistä, koska ei ole enää ketään, joka pystyisi vastaanottamaan heidän vaikeita tunteitaan. Elämä kahden kodin välillä on vaikeaa, koska kaveripiiriä ei kunnolla synny kumpaankaan, harrastuksia on vaikea pitää yllä ja lapset kokevat syvää turvattomuutta, jopa kauhua matkustaessaan yksin pitkiä matkoja. Usein aikuiset eivät tiedä näistä mitään. Vaikuttavaa oli lukea myös lasten kokemuksista, että heillä on usein tunne, ettei kukaan enää välitä heistä, koska molemmat vanhemmat keskittyvät niin rakentamaan omaa elämäänsä uudelleen. Lapset kun haluaisivat mahdollisimman paljon vanhasta ja turvallisesta säilyvän. Joidenkin lasten vanhemmille tuli suuria ongelmia selviytyä taloudellisesti tai he masentuivat. Vaikka vanhempien suhteeseen olisi sisältynyt väkivaltaa tai runsasta riitelyä, ei pieni lapsi välttämättä ymmärrä, että se on eron takana, ellei sitä erikseen hänelle kerrota. Lapsi ei ymmärrä eroa tai kantaa suurta syyllisyyttä, ettei pystynyt poistamaan väkivaltaa tai riitelyä vanhempien väliltä. Seurauksena lapsille oli usein jonkinlaista syrjäytymistä ja alisuoriutumista siihen nähden, mitkä lapsen edellytykset ehjän perheen tuella olisivat olleet. Päihdeongelmat, varhaiset seksikokemukset, koulujen jääminen kesken olivat vaikeimpia seurauksia. Samoin vaikeudet oman parisuhteen luomisessa: uskomusta parisuhteen kestämiseen ei vain enää ollut. Rakastuminen oli vaikeaa, koska tunteiden patoaminen oli tavallinen selviytymiskeino ja rakastuminen olisi ollut liian riskaabelia. Joissakin tarinoissa näkyy selvästi se, että lapsi tulee ainakin toisen vanhemman osalta hylätyksi, kun tämä muuttaa toiselle paikkakunnalle ja perustaa ehkä uuden perheen. Joillakin suhteet vanhempiin palautuivat myöhemmin, mutta- Kopsu 1/2013 Hallituksen puuhia Kirja-arvio jatkuu: lapsuuden hylkäämisen katkeruutta se ei poistanut. Valtava tunnevaje seurasi koko elämän. Kirjan lopussa on esitelty tutkimusaineisto ja tutkimusmenetelmät, niiden validitettia en lähde tässä arvioimaan. Jonkin verran vertailua Suomeen vaikeuttaa amerikkalainen aineisto, jossa esim. opiskelumahdollisuudet ovat enemmän kiinni vanhempien tuesta. Eniten minua kosketti näiden seitsemän haastatellun tarinat, niissä oli todella paljon tuttuja piirteitä omista psykoterapia-asiakkaista. Kun olen kysynyt vanhempien eron tuomaa suurinta ongelmaa, monet ovat itkien sanoneet, että tunsivat jäävänsä aivan yksin, sivuun, ei pystynyt puhumaan kenellekään. Monilla omillakin asiakkaillani vanhempien erosta seurasi ongelmia koulussa, ystävyyssuhteissa ja myöhemmin parisuhteissa. Monet olivat hakeutuneet terapiaan siinä vaiheessa, kun olivat itse tulossa äideiksi tai isiksi tai olivat jo pikkulapsiperheen vanhempia ja kammottavat muistot ja pelot omasta lapsuudesta valtasivat mielen. Kuinka paljon meilläkin tapahtuu eroja äkillisesti, ilman minkäänlaista sovittelua, keskusteluja, tilanteen pohtimista lapsen kannalta? Miksi lapset aina matkustavat ja vanhemmat saavat olla omissa kodeissaan odotellen lapsia ”kylään”? Ja erityisesti, miksei lasten kanssa puhuta? Judith ottaa aika lujasti kantaa avioliitossa pysymisen puolesta, jos asiaa katsotaan lasten kannalta, mutta antaa myös hyviä neuvoja, miten ero pitää tehdä, jos se on välttämätön. Itse ajattelen erojen olevan tätä päivää, mutta olen yhtä mieltä Judithin kanssa siitä, että parisuhteen ongelmiin vanhemmat puuttuvat luvattoman huonosti ja erot hoidetaan myös huonosti sekä lasten että aikuisten kannalta. Hämmästyttävää on myös ongelmien toistuminen sukupolvelta toiselle, joka toistui teemana kirjassa ja joka on terapiatyössä kaikille varmasti tuttu ilmiö. Hallituksen puuhia/Kesäkuu 2013 Yhdistyksen hallitus on kevään aikana uusiutunut, koska vuosikokous pidettiin huhtikuussa. Hallituksesta jäi pois Maaria Koivisto – kukkien kera. Hallituksen uudeksi varajäseneksi tuli Arja Ahoniemi ja aiempi varajäsen Irena Miettinen siirtyi varsinaiseksi jäseneksi vastuualueenaan jäsenasiat. Hallituksen työnjako ja kokoonpano on nähtävillä yhdistyksen www-sivuilla. Www – sivujen kehittämiseen on paneuduttu kevään aikana kovasti, asiaa on hoitanut etenkin nyt hallituksesta pois jäänyt Maaria Koivisto, joka jatkaa edelleen työtä etenkin www-sivujen terapeuttiluettelon kehittämisessä, siellä on hienoja suunnitelmia, jotka alkavan realisoitua syksyn kuluessa. Yhdistyksen yritys Luote oy piti vuotuisen yhtiökokouksensa kesäkuun alussa. Luotteen tilanne näyttää hyvältä - yrityksen henkilöresursseja ollaan vahvistamassa ja yritykselle ollaan hankkimassa toimitiloja. Luotteen koulutustoiminta on nykyisellään jo varsin monipuolista ja tarkoitus on kehittää myös Tässä vielä Marrakeshiin lähtijöille Jorman ottama tunnelmakuva paikan päältä muita toiminnan puolia ”Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote oy” -nimen mukaisesti. Tähän liittyvä viehättävä yksityiskohta on Luotteelle tehtävä uusi logo, jos katsoo tarkemmin niin huomaa, että nykyinen on hieman kiireessä tehty ja nyt on tarkoitus paneutua myös tähän graafiseen puoleen. Lisäksi hallitusta ovat edelleen työllistäneet psykoterapeuttikoulutusten asiat. 2012 asetusmuutoksen ja koulutusten yliopistolle siirtymisen suurimmat mylläkät ovat kuitenkin takana ja nyt aletaan totutella uusiin kuvioihin ja asetelmiin. Yhdistyksen yliopistotahon kanssa järjestämät koulutukset ovat alkamassa ensi syksynä Helsingissä ja Jyväskylässä ja hieman myöhemmin muissa kaupungeissa. Ensi syksylle on luvassa alueellinen jäsenilta Turussa ja myös toinen avoin jäsenilta Helsingissä, näistä on tullut tietoa jäsentiedotteissa ja tulee myös lisää syksyn mittaan. Sitä ennen kuitenkin on edessä pitkä lämmin kesä, joten … Fennelliä odotellessa 6.6.2013 Jorma Fredriksson Teija Niemelä 14 Kopsu 1/2013