MP-Maailma 8/2011 lataa (pdf

KOEAJOSSA
Victory 2012
UUSIA
KL ASSIKKOMAL
Polaris-konserni otti varaslähdön ensi vuoteen ja esitteli
2012 Victory-malliston jo elokuun alussa Yhdysvalloissa.
Esillä olivat sekä Cruiser- että Touring-mallit ja pääsimme
myös koeajamaan kaikkia malleja. Perusmallisto pysyy
ennallaan ja uusina malleina esitellään Cross Roads Classic
sekä Bobber-tyylinen High Ball.
TEKSTI JA KUVAT JANNE HUHTALA
J
oskus teot puhuvat enemmän kuin sanat. Tähän uskoo
vakaasti myös Victory-pomo
Mark Blackwell, joka hotellin aamiaispöydässä katsoi suoraan silmiin ja totesi seuraavien ajopäivien
tuovan hienoja kokemuksia, sekä
uusien Victory-mallien että maisemien ansiosta. Sen enempää hän
ei uusista malleista ennen koeajoa
kertonutkaan.
Entisenä motocross-kilpailijana
ja AMA-mestarina hän sen sijaan
16
muisteli kilpailuaikojaan mm. Heikki Mikkolan kanssa. Blackwell kertoi
maailmalla kiertäessään tavanneensa paljon suomalaisia ja oppineensa suomalaisesta luonteenlaadusta
sen, että kilpailemiseen keskitytään
aina 100-prosenttisesti, ja juomiseen
110-prosenttisesti. Hyvä Suomi!
VIIDEN OSAVALTION L ÄPI
Koeajoreitti starttasi Utahin osavaltion Park Citystä, joka muistetaan Salt
Lake Cityn vuoden 2002 talviolympialaisten alppihiihtokeskuksena.
Utahista reitti kulki Coloradon, Wyomingin ja Nebraskan kautta EteläDakotaan, päättyen Sturgisin pikkukaupunkiin. Edessä olisi mm. Rocky
Mountain, jolla käytäisiin yli 3500
metrin korkeudessa ja vastaavasti
Nebraskan loputtoman pitkiä ja tasaisia suoria, joten pyörät pääsisivät
osoittamaan ominaisuutensa varsin
monipuolisissa olosuhteissa.
Kun ajaa Nebraskan tasaisilla
preerioilla ja ainoa ”piiitkän” suoran päässä näkyvä liikennemerkki
on ”No fuel next 57 miles”-varoitus, niin alkaa ymmärtää paremmin
amerikkalaisen moottoripyöräsuunnittelun perusteita.
Suuri moottoriteho ei ole pääasia,
vaan mukavan letkeä ajoasento yhdistettynä ajamisen helppouteen.
Vakionopeudensäädin päälle ja radioon soimaan paikallinen countrymusiikki. Ainoa huolen aihe onkin,
polttaako aurinko paljaat käsivarret ja avokypärän näkyviin jättämät
kasvot.
Victory on osannut taikoa
106-kuutiotuumaiseen Freedommoottoriinsa sellaiset ominaisuudet,
että sama V2-moottori käy voimanlähteeksi koko Victory-mallistoon.
www.mpmaailma.fi
A
EJ
JA
LL
LE
Victory High Ball-mallin tunnistaa
Apehanger-ohjaustangosta,
valkosivurenkaista ja musta-valkovärityksestä. Huomio kahvilan
parkkipaikalla on taattu.
Vi c t or y Cr u i se r
-m a ll it
Vääntöä on miehekkäät 153 newtonmetriä ja huipputehoa 97
hevosvoimaa.
Vaikka teholukema ei välttämättä sporttipyörien omistajia erityisesti säväytä, niin Victoryn tyylisiin
pyöriin sitä on juuri sopivasti. Tärkeämpää on tasaisen vahva vääntö
läpi koko kierrosalueen, ja lopulta
kaikkein tärkeintä moottorissa ovat
fiilis ja äänet.
HY VÄ Ä EI MUUTETA
Koska kulkupuoli on kunnossa, ei tehdas ole katsonut tarpeelliseksi
tehdä
muutoksia
www.mpmaailma.fi
moottoriin vuodelle 2012. Jarruihin muutoksia on tehty sen verran, että tänä vuonna vain lippulaiva Visionissa olleet ABS-jarrut ovat
ensi vuonna vakiovarusteena koko
touring-mallistossa.
Touring-mallistoon sopivat hillityt
äänet vakioputkilla, kun taas lähes
kaikkiin koeajo-cruisereihin tehdas
itsekin oli vaihtanut suorat putket
antamaan tunnelmaa - ja ääntä.
Tämä vaikuttikin sopivalta ja perustellulta jaolta. Matkamalleissa kuunnellaan radiota tai iPodia ja koska
cruisereissa ei soittimia ole, niin niissä kuunnellaan rähinäputken laulua.
C
ruiser -mallisto on jakautunut
Hammer- ja Vegas -malleihin,
joista Hammer on urheilullisempi,
leveällä 250 mm takarenkaalla, ketterällä 17-tuumaisella eturenkaalla,
tuplalevyjarruilla ja USD-keulalla.
Kaikkiin Cruiser-malleihin tulee
uusi mittaristo, jossa yhteen mittariin on yhdistetty nopeus-, kierrosluku-, matka-, 2 osamatka- ja volttimittarit sekä kello. Hammereissa
on lisäksi erillinen pyöreä kierroslukumittari. Muut uudistukset näissä
malleissa koskevat lähinnä väritystä.
Ollakseen yli 300-kiloinen pyörä, Hammer on yllättävän kevyt
käsiteltävä. Matala istuinkorkeus ja
matala painopiste tekevät hidasajosta suhteellisen helppoa. Katteiden
puuttuminen saa pyörän näyttämään selvästi kokoistaan pienemmältä. Hammer onkin omimmillaan
lyhyillä matkoilla ja kaupunkiajossa.
Mitä pidemmälle koeajo Hammerilla eteni, sitä enemmän alkoi
ihmetyttää jalkatappien sijoitus todella eteen. Keskimittaisella kuljettajalla jalat olivat lähes suorana ja
koko paino oli siten istumalihasten
varassa kovaa penkkiä vasten. Tosin koeajon aikana ajetut 300 mailin päivämatkat eivät ole Hammerin
ominta aluetta.
17
Kokonaan uusi Cruiser -malli on
High Ball, jossa retroon ulkonäköön
on yhdistetty korkea Apehangerohjaustanko. Valkosivurenkaiden lisäksi myös pyörän muu väritys on
musta-valkoinen. Koeajoon saatu
High Ball oli varustettu suorilla tarvikeäänenvaimentimilla, joiden aiheuttama melu kaikesta herättämästään pahennuksesta huolimatta
sopii täydellisesti tähän pyörään.
Sivusta arvioiden High Ball näyttää erikoiselta. Kun on tottunut ajamaan urheilullisemmilla pyörillä
enemmänkin pää edellä, niin korostetun korkea ohjaustanko ja pysty
ajoasento vaikuttavat lähinnä kummallisilta. Tunnelma muuttuu tasan
samalla hetkellä kun painaa starttinappia. Terävä ja repivä pakoääni
kerää katseet sadan metrin säteellä
ja kuljettaja taistelee hymyyn pyrkivien suupielien kanssa yrittäessään
säilyttää coolin ilmeen.
Vaihde päälle, kytkin ylös ja aivan
kuten tennisottelussa katsojien päät
kääntyvät pallon liikkeiden mukaan,
kaikkien katseet ja päät kääntyvät
High Ballinkin perässä. Moottoritiellä ei tullut ajettua metriäkään, mutta
rauhallisessa cruisailussa tämä tuntui olevan omimmillaan.
Sopii vaikka hiljaiseen lipumiseen
Porvoon Jokikadulla tai Turun Itäisellä Rantakadulla. Ja huomio on
taattu. Varoituksen sanana pitää kuitenkin todeta, että ujoille ja hiljaisille
High Ball ei sovi, uteliaita kyselijöitä riittää varmasti joka pysähdyksellä.
s
d
a
o
R
s
s
o
r
C
y
r
o
t
Vi c
-m a ll it
C
ross Roads-mallistossa on
nyt siis lukkiutumattomat jarrut. Muuten pehmeillä sivulaukuilla
varustettu perus-Cross Roads sekä
tuulilasilla ja kovilla sivulaukuilla varustettu Cross Roads DeLuxe ovat
teknisesti ennallaan. Värivaihtoehtoina molemmissa ovat punainen,
sininen ja musta.
Uutuutena tähän mallistoon tulee Cross Roads Classic LE. Sen
tunnistaa helpoiten pinnavanteista
ja retro-värityksestä. Custom-istuin
ja nahkaiset sivulaukut istuvat täydellisesti pyörän tyyliin. Varustelu
noudattelee pääosin Cross Roads
DeLuxen tasoa.
Vaikka Classic-mallin ostopäätös tehdään todennäköisesti ulkonäön perusteella, niin samalla saa
varsin monipuolisesti varustetun
pyörän hyvillä ajo-ominaisuuksilla.
Jopa hieman yllättäen se vaikuttaa
perusmallin Cross Roadsia tasapainoisemmalta ajettavalta varsinkin kaupunkiajossa ja parkkipaikkapyörittelyssä. Syynä ilmeisesti on
eri rengaskoko, sillä muuten pyörien pitäisi olla identtiset.
Kuutosvaihde silmään, vakionopeudensäädin
päälle ja radio soimaan. Sen jälkeen Cross
Country Tour kulkee vaikka itsestään.
18
www.mpmaailma.fi
tr y
n
u
o
C
s
s
o
r
C
y
r
o
t
c
Vi
-m a ll it
O
Cross Roads Classicin
tunnistaa pinnavanteista ja
erikoismaalauksesta.
www.mpmaailma.fi
hjaustangon mukana kääntyvä isokokoinen kate yhdessä
kookkaan tuulilasin kanssa suojaa
kuljettajan ylävartalon ajoviimalta ja
laadukkaat äänentoistolaitteet saavat
matkanteon tuntumaan muutenkin
mukavalta.
Kun tähän lisätään vielä vakiovarusteena olevat kahvan- ja istuimenlämmittimet, kolme virtapistoketta,
valmis iPod-liitäntä ja vakionopeudensäädin, niin luxustourer-nimitys on ansaittu. Lukittavat sivulaukut
näyttävät kapeilta, mutta valmistajan
mukaan niiden yhteistilavuus on 85
litraa.
Cross Country vaikuttaa ajokokemuksien perusteella onnistuneelta kokonaisuudelta, eikä se valmistajankaan mielestä tarvitse suuria
muutoksia. Matkustajan astinlaudoissa on nyt kolme eri säätövaihtoehtoa. Viidenkymmenen millimetrin korkeussäätöä käytettäessä myös
astinlautojen kallistuskulma muuttuu samalla. Lukkiutumattomat jarrut kuuluvat nyt Cross Countrynkin
vakiovarusteisiin.
Ilmeisesti tämäkään ei kaikille riitä, sillä Victory esitteli kauden 2012
uutuutena vieläkin paremmin varustellun Cross Country Tour -mallin. Siihen on sivulaukkujen lisäksi
asennettu peräti 67 litran vetoinen
takalaukku. Kun huomioidaan vielä
kahden ”hansikaslokeron” tilavuudet, niin yhteensä kuljetuskapasiteettia on peräti 155 litraa! Victoryn
mukaan se onkin luokkansa suurin
laukkutilavuus.
Lisäksi Tour-mallissa on ”Victory
Comfort Control System”, joka pitää sisällään kuljettajan astinlautojen
etupuolelle asennetut jalkasuojat ja
niiden sekä yläkatteen väliin asennetut ilmanohjaimet. Näillä kuljettaja
voi sateella ja kylmällä säällä sulkea
ilmavirran ja pyörä vastaa täyskatettua matkapyörää. Helteellä puolestaan voi sekä kääntää ilmanohjaimet
Cross Country Tourin valttina ovat ajamisen
mukavuus ja peräti 155 litran vetoiset
laukut. Matkapyörien aatelia.
pois että avata jalkojen edessä olevista suojista luukut, jolloin ilmavirta
viilentää mukavasti kuljettajaa.
Cross Country Tour on koeajon
perusteella koko malliston tasapainoisin kokonaisuus. Ajo-ominaisuudet, ajoasento ja kuljetuskapasiteetti
ovat kaikki kiitettävällä tasolla. Kiinteään tuulilasiinkaan ei osannut kaivata
säätöä. Ainoastaan kovimmilla helteillä se voisi olla alaspäin säädettävissä viileämmän ajoviiman toivossa.
Koeajopyörissä kulkivat laukkuihin pakattuna kaikki matkatavarat
koko ajan mukana, joten kokonaispainoa pyörillä oli paljon. Täyteen
lastattu 67 litran takalaukku nostaa painopisteen korkealle, minkä
huomaa selvästi kaupunkiajossa ja
parkkipaikkapyörittelyssä.
Pitkä akseliväli rauhoittaa menoa,
eikä matkustajan mukaan tulo muuta ajo-ominaisuuksia maantienopeuksissa mitenkään. Sen sijaan pysähdyttäessä ja jalkoja maahan laskiessa
kuljettajan pohkeet osuivat matkustajan kenkiin, eikä tukevaa otetta asfaltin pinnasta heti saanut. Kun matkustajaa ohjeistettiin siirtämään jalat
Tour-mallin ”Victory Comfort
Control System” tarkoittaa
astinlautojen etupuolelle
asennettuja jalkasuojia, joissa
on avattavat tuuletusluukut.
Niiden yläpuolella on läpinäkyvät
ilmanohjaimet, joita voi niinikään
säätää suojaamaan ajoviimalta
tai tuomaan helteellä vilvoitusta
kuljettajalle.
mahdollisimman taakse omilla astinlaudoillaan, niin ongelma hävisi.
Cross Countryn ominta aluetta on
ehdottomasti kiireetön eteneminen
suoralla tiellä. Kaikki nopeudet välillä 50-140 kilometriä tunnissa ovat
mukavia. Ajo-ominaisuudet ja kallistusvarat riittävät mutkaisillekin teille,
mutta pyörän tyyliin sopii parhaiten rauhallinen ajotyyli vailla turhaa
hosumista.
19
Vi c t or y Vi si on
V
ictoryn visio tulevaisuuden
matkapyörästä ei ole muuttunut, joten Vision jatkaa lähes ennallaan vuodelle 2012. Ainoa tekninen muutos on peruutusvaihteen
muuttuminen Eurooppaan tuotavissa malleissa vakiovarusteeksi, kun
se aikaisemmin oli lisävaruste. Visionin uudet värit ovat puna-musta, sini-harmaa ja pronssi-hiekanruskea.
Täyskatettu ”Love Boat” on teknisesti sama pyörä kuin Cross Country, mutta suojaavampi kate saa sen
näyttämään ja tuntumaan suuremmalta. Ajossa koko ja paino tuntuvat
häviävän nopeasti, ja päällimmäisenä
jää mieleen ajamisen vaivattomuus ja
mukavuus.
V
Visionin muotoilu on rohkean omaperäinen.
Ajoasento on leppoisa ja jalat voi vaikka
suoristaa pitkillä astinlaudoilla.
Valinnanvaraa matkamotoristille.
Vasemmalta Vision, Cross Country Tour
ja Cross Country Cory Ness. Taustalla
cruiser-malliston Hammer S.
20
Ne ss-v e r si ot
ictoryn yhteistyö Nessin perheen kanssa jatkuu
tiiviisti. Tarjolla ovat Arlen Ness Vision Tour, Cory
Ness Cross Country sekä Zach Ness Vegas. Yhteistä näille
ovat erikoismaalaukset, runsas billet-osien ja kromin käyttö sekä lähes loputon pienten, mutta tarkkaan harkittujen
yksityiskohtien ero vakiomalleihin. Näin on varmistettu, ettei erikoismalli jää keneltäkään huomaamatta.
Perustekniikkaan ei ole koskettu, vaan muutokset ovat
periaatteessa kosmeettisia. Tosin esimerkiksi alumiinisten
billet-vanteiden painoero alkuperäisvanteisiin verrattuna
saattaa muuttaa ajotuntumaa jonkin verran.
Koeajossa olleista malleista Cross Country oli Ness-versio, jossa mm. kahvat olivat metalliset, peilit muotoiltu tyylikkäämmin, tuulilasi ja penkki erilaisia kuin perusmallissa. Kaikki tyylikkäitä yksityiskohtia, mutta itse asiassa perusmallissa
kaikki mainitut varusteet tuntuivat paremmin käteen sopivammilta tai toimivammilta. Vai oliko kyseessä vain perisuomalainen kateus? Itsellä kun ei kuitenkaan ole varaa näihin
erikoismalleihin.
Kokonaisuutena Victory 2012 -mallistoa on täydennetty
sopivasti. Toimivaan mallistoon ei ole tehty suuria muutoksia
mutta uudet High Ball ja Cross Roads Classic LE täydentävät
sopivasti mallistoa persoonallisilla ilmeillään.
Jokaisessa Nesserikoismallissa on
yksilöllinen numerolaatta.
Koeajopyörämme
oli tuotantosarjan
alkupäästä, numero 007.
Cory Ness-mallin tunnistaa mm.
metallisista kahvoista ja tyylikkäästi
muotoilluista peileistä.
www.mpmaailma.fi