alumiinirunkoisten Yamarin Crossien esiinmarssi pulpetti

KOEAJO Yamarin Cross 60 Cabin
Teksti Jan Sjölund | Kuvat Markku Kuronen, Jan Sjölund
VENEET
Viittä vaille
Alumiinirunkoisten Yamarin C
­ rossien
esiinmarssi pulpetti­veneluokkiin on
ollut vakuuttava. Uudella 60 Cabinilla
on kaikki edellytykset tuoda alumiini­
buumi myös ohjaushyttiveneiden
luokkaan.
74 Venemestari 3 • 2013
K
ajuutallisen
venemallin ilmaantumista Yamarin
Cross -mallistoon
on osattu odottaa. Jo ensimmäisten Yamarin Crossien
lanseerauksen yhteydessä
syksyllä 2010 kerrottiin suunnitteilla olevan kokonainen,
noin 10 mallin laivue alumiiniYamarineja.
Cross 60 Cabin voidaan
nähdä lujitemuovirunkoisen
Yamarin 59 Cabinin seuraajana. 59 C on ollut monena
vuotena keskihyttiveneiden
markkinajohtaja Suomessa,
joten on luontevaa että se
ainakin toistaiseksi jatkaa
Yamarin-mallistossa entiseen
tapaan. Täysin uuteen runkoon perustuva Cross 60 C on
napakymppi
Yamarin Cross 60 C on pieneksi
ohjaushyttiveneeksi sopusuhtaisen
näköinen. Harmaan ulkokuoren alla
on ominaisuuksiltaan etevä vene.
kuitenkin 59 C:hen verrattuna
monin tavoin kehittyneempi,
joten saapa nähdä kuinka pitkälle 59 C:n elinkaari kantaa.
Yhtä helppoa on ennustaa
Crossille menestystä. Ominaisuuksista se ei jää kiinni, oikeastaan ainoaksi hidasteeksi
saattaa muodostua lähes pykälää suurempien koppiveneiden tasolle nouseva hinta.
Toimivuus tärkeintä
Yamarin Cross 60 C todistaa
onnistuneesti sen, kuinka
sinänsä simppeleistä asioista
muodostuu toimiva kokonaisuus.
Cross 60 C kuuluu niin sanottujen keskihyttiveneiden
luokkaan, eli kajuutan molemmilla puolilla on syvät avotilat.
Molemmat ovat kooltaan
riittävän suuret, mahdollistaen
kohtuullisen kokoisen kuorman kuljettamisen tai erilaiset
aktiviteetit.
Veneeseen kulkeminen on
sujuvaa niin keulasta, perästä
kuin sivuiltakin, sillä molemmissa avotiloissa on tarkoituksenmukaiset askelmat.
Keulakaiteet tosin voisivat olla
käytettävyyden kannalta korkeammatkin, mutta ilmeisen
ulkonäöllisistä syistä ne on
jätetty melko mataliksi.
Pääperiaatteeltaan Crossi
on läpikuljettava, eli kulkeminen keulasta perään tapahtuu
kajuutan läpi. Siitä huolimatta
Crossissa on myös melko
kapeat mutta täysin käyttökelpoiset sivukannet. Kattokai-
Venemestari
3 • 2013
75
KOEAJO Yamarin Cross 60 Cabin
Ulkotilat
1 Perän avotila on toimiva ja
yllättävän tilava. Kulkeminen
sekä leveän varalaidan että uimatasojen kautta on helppoa.
> Moottorikaivon kulmissa
on telineet lepuuttimille.
2 Myös keulassa on käyttö­
kelpoisen kokoinen ja syvä
avotila, jonka kulkureitit on
hyvin järjestetty.
VENEET
3 Avotila ja uimatasot ovat
oi­keastaan yhtä ja samaa tilaa,
joka on erotettu toisistaan
porteilla.
1
4 Kaapparimallinen kattoluukku helpottaa huomattavasti etuovesta kulkemista.
> Kattokaiteet on asennettu sivukansilla kulkemista
ajatellen luontevasti lähelle
katon keskilinjaa, mutta kattoluukun ollessa auki sormet
ovat vaarassa jäädä kaiteen ja
luukun väliin.
2
5 Sivukannet ovat suhteellisen kapeat, mutta tarvittaessa
käyttökelpoiset.
3
6 Yksityiskohtiin ja niiden
toteutukseen on panostettu
paljon ja hyvällä menestyksellä. Tässä esimerkkeinä tyylikkäästi toteutetut liimalasi-ikkunat, laadukkaat pyyhkimet,
avotilan kansivalaistus, toinen
etuavotilan reilusti mitoitetuista itsetyhjennysheloista
sekä kajuutan etureunan
tuloilmaventtiileistä. Huomaa
myös sisäpuolen suulake kojelaudan päällä.
4
76 Venemestari 3 • 2013
5
6
teiden asentaminen totuttua
keskemmälle kattoa on hyvä
idea, niistä saa luontevalla
tavalla otteen sivukansilla liikkuessa.
Molemmat avotilat on
suunniteltu ja toteutettu huolella pienimpiä yksityiskohtia
myöten. Keulassa huomio
kiinnittyy esimerkiksi helppokulkuisuuden takaaviin askelmiin, lattiavalaistukseen ja
kahteen reilusti mitoitettuun
itsetyhjennysreikään.
Perässä sentit on käytetty
todella hyvin hyödyksi ja avotila onnistuu vaikuttamaan
veneen kokoluokka huomioiden poikkeuksellisen tilavalta
ja toimivalta.
Moottorikaivon molemmilla puolilla olevat uimatasot
ovat samassa tasossa avotilan
turkin kanssa, ja toimivat siten
luontevasti avotilan jatkeena
ja kulkuväylinä. Molemmilla
laidoilla on helppokäyttöiset
portit, jotka koostuvat moottorikaivon seinämän tavoin
tukevasta kaideputkesta ja
tummasta pleksistä.
Varalaita on perässä poik­
keuk­sellisen leveä ja karhennettu, joten sen päälle on
hyvä astua sivulta avotilaan
kuljet­taes­sa. Jatkeena on
molemmin puolin hyvät askelmat, johon on asennettu
keulatilan askelmien tavoin
ulkovalaisimet.
Perinteinen paras
Ehkä hieman yllättäen Crossin
suunnittelutiimi on päätynyt
kajuutan oviratkaisuissa perinteisiin, avotiloihin avautuviin
saranaoviin. Perusteena on
helppokäyttöisyys ja toimintavarmuus, eikä koeajon jälkeen
perusteisiin voi oikeastaan
muuta kuin yhtyä.
Molemmat ovet sulkeutuvat tiiviisti ja herättävät
100-hevosvoimainen testimoottori riittää Crossiiin hyvin. Tehosuositusalue on poikkeuksellisen laaja,
peräti 70–150-hevosvoimaa.
käytössä luottamusta. Sekä
taka- että etuovi on varustettu
ulkopuolella kaasujousilla ja
todella kookkailla kahvoilla
sekä sisäpuolella hyvin käteen
istuvilla vetonupeilla, joilla
oven saa suljettua vaivatta
myös sisäpuolelta varsinaiseen
salpaan koskematta.
Oviaukot ovat kooltaan
tämän veneluokan kärkeä ja
niistä kulkeminen on ovien
kapeudesta huolimatta varsin
luontevaa. Etuoveen liittyy
takareunastaan saranoitu,
ylösnouseva kattoluukku, joka
mahdollistaa 190 senttisen
henkilön sisään astumisen
selkä suorana. Itse kajuutan
käytävällä on seisomakorkeutta 172 senttiä, mikä sekin on
keskihyttiveneiden luokassa
kilpailukykyinen lukema.
Hytti on tilajärjestelyltään
hyvin selkeä. Selkeydellä on
saatu kaikki olemassa olevat
sentit hyötykäyttöön ja sinänsä kompakti tila mahdollisimman toimivaksi.
Kajuuttaa halkova keskikäytävä ja kulkuväylät oville
toimivat hyvin, vaikka istumapaikat olisivat miehitettyinä.
Istumapaikkoja on väljästi
neljälle, tiivistäen kuudelle
aikuiselle.
Kipparille ja apukuskille
on omat erillisistuimensa,
niiden takana on molemmin
puolin pitkittäiset sohvat.
Taittamalla ohjaamon penkit
eteen, irrottamalla sohvien
selkänojapehmusteet paikaltaan ja laittamalla ne toiseen
tarkoitukseensa täytepaloiksi
keskikäytävälle sohvien väliin,
on hyttiin muodostettavissa
poikittainen parivuode.
Patjojen osalta vuoteen
mitoiksi muodostuu 117 x
167 senttiä, mutta seiniin asti
mitattuna tilaa on 120 x 195
senttiä, joten yöpymismukavuutta ajatellen parin irtotyy-
Venemestari
3 • 2013
77
KOEAJO Yamarin Cross 60 Cabin
2
1
VENEET
3
4
6
78 Venemestari 3 • 2013
5
nyn mukaan pakkaaminen
kannattaa.
Yleisilmeeltään hytti on
siisti ja tarkoituksenmukainen.
Irrotettava mattosarja on hyvä
lisä, joka yhdessä kajuutan seinärakenteiden pehmytmuovi-
Sisätilat
1 Kajuutan tilajärjestely
on yksinkertainen, mutta
selkeydessään hyvin toimiva ja matkustuspaikat
maksimoiva. > Taittamalla
ohjaamon istuimet eteen
ja asettamalla selkänojapehmusteet täytepaloiksi,
saadaan hyttiin poikittainen
parivuode.
2 Kaiteissa ja kahvoissa ei
ole pihistelty, vaan jo pelkästään sisätiloissa niitä on yhdeksän. Lisäksi molemmissa
ovissa on sekä ulko- että
sisäpuolella varsinaisten lukkosalpojen lisäksi kookkaat
vetimet.
3 Istuimien alla on siististi
viimeistellyt säilytystilat,
mutta niiden käytettävyyttä
voisi vielä kehittää.
4 Sekä kipparilla että apukuskilla on hyvät oltavat.
Ohjaamossa on hyvä ergonomia, kaikki useimmin
tarvittavat apulaitteiden
kytkimet ovat vaivatta käytettävissä oikealla kädellä,
joten vasemmalla kädellä voi
keskittyä vain ohjaamiseen.
5 Keulaoven portaan alla
on avotilan alle jatkuva säilytystila.
6 Lisää harkittuja yksityiskohtia: Yleisvalaisimessa on
punavalotoiminto pimeällä
liikkumista ajatellen.
> Suunnattavat ledivalaisimet ja poistoilmaventtiilit
kajuutan takanurkissa.
> Taka-avotilan voi kattaa
lisävarusteena kaupattavalla kuomulla ja varustaa
testiveneen tavoin lämmin­
ilmasuuttimella (alinna).
Kajuutassa lämmittimen
suulakkeita on kaksi: yleis- ja
tuulilasisuulakkeet.
verhoilun kanssa pehmentää
laitojen lujitemuovipintojen ja
katon kovamuovipaneloinnin
kolkkoutta.
Hytin ilmanvaihtoon on
kiinnitetty normaalia enemmän huomiota. Tavallaan
siihen on hyvä syykin, sillä
ajon aikana auki pidettäväksi
soveltuvia ikkunoita, luukkuja
tai ovia Yamarinissa ei ole.
Pienet kattoluukut on tarjolla
lisävarusteena.
Toimivien tilojen
mahduttaminen pieniin mittoihin
on taikatemppu, johon moni ei
pysty. Yamarinilta se on
onnistunut.
Pätevä ohjaamo
Yamarinin ohjaamoon kotiutuu nopeasti. Näkyvyys on
varsin hyvä ja hallintalaitteiden
sijoitus onnistunutta.
Istuin on tavanomainen,
mutta mallikas ajoasento ja
hyvä jalkatuki takaavat sen,
että kippari pysyy paikallaan ja
pystyy keskittymään ohjaamiseen kovemmassakin kelissä.
Vasemman käden tehtävät
rajoittuvat Yamarinin tapauksessa ohjaamiseen, sillä muut
hallintalaitteet on koottu
oikealla kädellä käytettäväksi.
Trimmilevyjen, tuulilasinpyyhkimien ja monitoimimittarien
painikkeet ovat luontevasti
kaukohallintalaitteen läheisyydessä.
Ainoaksi kauneusvirheeksi
jää Yamarinin suosiman kosketusnäytöllisen Garmin-karttaplotterin usein käytettävät
zoomauspainikkeet, jotka ruudun alareunassa sijaitsevina
jäävät hieman hankalasti ratin
kehän alle.
Apukuskilla on allaan kipparinpenkkiä vastaava istuin ja
edessä kiinnipitokaiteella varustettu pulpetti. Jalkatilaa on
reilusti, joten pitkäkoipinenkin
matkustaa mukavasti.
Kajuutan yleisvalaisimessa
on pimeässä liikkumista ajatellen myös punavalotoiminto.
Lisäksi hytin takakulmissa on
suunnattavat, ledeillä toteutetut kohdevalot.
Säilytystiloja on saatu
mahtumaan mukaan hyvin.
Kartturin pulpetin lisäksi ohjaamon molempiin laitoihin
on upotettu suuret avolokerot, joissa molemmissa on 12
voltin virtapistokkeet. Istumapaikkojen alle jäävät tilat
ovat kauttaaltaan hyödynnetty
säilytystiloina, samoin etu- ja
takaoven porrasaskelmien alle
jäävät tilat.
Mukavaa menoa
Yamarineilta on totuttu odottamaan hyvää ajettavuutta,
eikä Cross 60 Cabin petä.
Ajettavuus on kaikin puolin
tasapainoista ja kokonaisuus
ajettavuudeltaan erinomainen.
Vene reagoi nöyrästi kaikkiin kuskin komentoihin. Ohjaustuntuma on tarkka ja välitön, samoin reagointi moottoritrimmin ja trimmilevyjen
säätämiseen. Täyskäännökset
ja erilaiset vaistöliikkeet tapahtuvat huippunopeudellakin eleettömän vakuuttavasti.
Siltikin parasta antia on kulkumukavuus, joka säilyy hyvänä myös kovemmassa kelissä
vauhtia pidettäessä. Runko
halkoo aaltoja mukavasti ja
yllättävän hiljaisesti, ja Crossi
vaikuttaisi olevan kuin kotonaan sekä terävämmässä että
loivemmassa aallokossa.
Ajettavuuden ja käsiteltävyyden kannalta ainoa
miinusmerkintä tulee perän
kantavuudesta peruutettaessa.
Voimakkaasti pakitettaessa
perä kaivautuu sen verran
syvälle, että vesi nousee melko
helposti peräpeilin yli avotilaan.
Testiveneeseen kiinnitetty
100-hevosvoimainen Yamaha
riittää teholtaan 60 Cabinille hyvin. Huippunopeutta
saavutettiin reilut 32 solmua.
Taloudellisin matkanopeusalue löytyy 16–22 solmun
haarukasta, jolloin kulutus jää
noin 0,8 litraan meripeninkulmalla. Litran raja rikkoutuu
liukunopeusalueen alapäässä
12 solmun ja yläpäässä 28
solmun kohdalla, joten käyttökelpoinen nopeusalue on
varsin laaja.
Laaja on myös Crossin tehosuositusalue, peräti 70–150
hevosvoimaa. Koeajon persuteella eväät laajalle teho­
skaalalle ovat olemassa, mutta
pienimmän 70-hevosvoimaisen vaihtoehdon mielekkyyttä
voi silti pohtia. 150-hevosvoimaisella yllettänee sitten jo
reilusti yli 40 solmun huippunopeuksiin.
Venemestari
3 • 2013
79
KOEAJO Yamarin Cross 60 Cabin
Yamarin Cross 60 Cabin
Tekniset tiedot
Vakio- ja lisävarusteet (Lisävarusteet ilman
asennusta, pl. lämmityslaite ja ulko-ohjaus)
Pituus
Leveys
Syväys
Paino
Pohjan v-kulma
Polttoainesäiliö
CE-luokitus
Kantavuus
Makuupaikkoja
Tehosuositus
Moottorityyppi
Valmistusmateriaali
Valmistusmaa
Valmistaja
6,05 m
2,32 m
0,42 m
960 kg
19°
104 l
C/Rannikko
6 henkilöä
2 kpl
70–150 hv
Perämoottori, erikoispitkä riki (XL)
Alumiini (runko) ja lujitemuovi (kansi)
Suomi
Campnou Oy, Ähtäri (runko) ja
Fenix Marin Oy, Valkeakoski (kansi ja kokoonpano)
Valmistuttaja Konekesko Oy Marine, Vantaa, Puh. 01053 034
www.konekesko-marine.fi | www.yamarin.com
Ajotietokone
Hydrauliohjaus
Trimmitasot
Tuulilasinpyyhin
Huurteenpoistojärjetelmä
Pilssipumppu
Virtapistoke, 12 V
Kaksiakkujärjestelmä
Kompassi
Karttaplotteri
Kaikuluotain
Kattoluukku
Varustekaari
Radio/cd-soitin
Kemiallinen wc
Vesi-wc ja septitankki
Kylmäboksi
Jääkaappi
Pesuallas
Liesi
Makeavesijärjestelmä
Pöytä
Lämmityslaite
Sisävalaistus
Sisämattosarja
Verhosarja
Kansivalaistus
Hakuvalo
Työvalo
Runkoväri
Tiikkiturkki
Uimaportaat ja -tasot
Moottorin esiasennuspaketti
Eliönestomaalaus
Kiinnittymisvarusteet
Kannenhuuhtelupumppu
Ulko-ohjauspiste
Taka-avotilan kuomu
Taka-avotilan klaffipenkki
34 170 €
44 530 €
46 570 €
48 570 €
47 270 €
50 870 €
Suorituskyky, kulutus ja melutaso
Yamarin Cross 60 Cabin + Yamaha F100D
Nopeus
Kulutus
Kulutus
Melu
kn
l/h
l/mpk
dB(A)
32,4
37,9
1,17
87
28,8
29,0
1,01
85
25,5
23,5
0,92
82
22,5
18,7
0,83
80
19,0
13,8
0,73
81
12,8
12,3
0,96
80
7,7
10,4
1,35
77
6,8
7,3
1,07
72
5,8
4,4
0,76
66
4,6
2,8
0,61
62
3,3
1,8
0,55
66
2,3
1,1
0,48
57
Testikuorma noin 250 kg, alumiinipotkuri 19”
135
Käyntinopeus
r/min
6 000 (maks.)
5 500
5 000
4 500
4 000
3 500
3 000
2 500
2 000
1 500
1 000
700 (tyhjäk.)
80
88
208
102
172
60
47
10
80 Venemestari 3 • 2013
182
60
167
VENEET
Moottorivaihtoehdot ja pakettihinnat
YC 60 Cabin ilman moottoria
+ 70 hv Yamaha F70 AETX
+ 80 hv Yamaha F80 BETX
+ 100 hv Yamaha F100 DETX
+ 115 hv Yamaha F115 AETX
+ 150 hv Yamaha F150 AETX
vakio (Yamaha)
vakio
628 €
vakio, 2 kpl
vakio (kylmäilmapuhallin)
vakio, käsik.
vakio, 2 kpl
– (paikka vakiona)
–
– (paikka vakiona)
­
–
580 €
vakio
– (paikka vakiona)
120 €
–
– (paikka vakiona)
–
–
–
–
–
1 690 € (Wallas 1800)
vakio
vakio
590 €
vakio
–
–
–
–
vakio
vakio
–
–
–
2 890 €
990 €
185 €
42
29
1+ 3
Testivene +
kolme
kilpailijaa
Yamarin Cross 60 Cabin
Pituus
Leveys
Paino
CE/Henkilöluku
Moottori
Hinta ilman moott.
6,05 m
2,32 m
960 kg
C/6
70–150 hv
34 170 €
TG 5.9
Pituus
Leveys
Paino
CE/Henkilöluku
Moottori
Hinta ilman moott.
6,01 m
2,12 m
640 kg
C/5
50–70 hv
22 975 €
Sea Boy 630 MC
Pituus
Leveys
Paino
CE/Henkilöluku
Moottori
Hinta ilman moott.
6,30 m
2,32 m
950 kg
C/6
90–150 hv
38 700 €
Silver Eagle Cabin 650
Hyvällä on hintansa
Periaatteessa Yamarin Cross
60 Cabin kilpailee keskihyttiveneiden pienimmässä kokoluokassa. Alumiinirunkoinen
Cross on kuitenkin jopa noin
10 000 euroa kalliimpi kuin
esimerkiksi Bella 580 C, TG
5.9 tai Yamarin 59 C. Käytännössä Crossin kanssa samassa
hintaluokassa on joukko pykälää kookkaampia lujitemuovirakenteisia keskihyttiveneitä,
kuten esimerkiksi Finnmaster
61 CA, Sea Star 24 Cabin ja
TG 6500.
Crossin hintakilpailukyky
paranee oleellisesti, jos verrokeiksi otetaan Crossin kanssa
vastaavan alumiinirungon ja
lujitemuovikannen yhdistelmärakenteen omaavat Buster
Cabin, Silver Eagle Cabin ja
Sea Boy 630 MC tai täys­
alumiininen Arronet 20,5 CS.
Ne kaikki ovat mitoiltaan
enemmän tai vähemmän
Crossia suurempia, mutta
myös 5 000–10 000 euroa
kalliimpia. Yhtäkkiä kohtuullisen kattavasti varusteltu,
hyvin suunniteltu ja toteutettu
sekä vakuuttavat ajo-ominaisuudet omaava Cross 60 C
vaikuttaakin varsin houkuttelevalta paketilta. ◽
PARASTA
•
•
•
•
•
Ajo-ominaisuudet
Laaja tehosuositusalue
Harkitut yksityiskohdat
Toimivat avo- ja sisätilat
Kulkemisen helppous
PARANNETTAVAA
Pituus
Leveys
Paino
CE/Henkilöluku
Moottori
Hinta ilman moott.
6,50 m
2,40 m
1 000 kg
C/7
115–150 hv
37 800 €
• Avatun kattoluukun ja
kattokaiteen ahdas väli
• Veden nouseminen takaavotilaan voimakkaasti
peruutettaessa
• Tehdasasenteisten lisä­
varusteiden saatavuus