Kala joka halusi siivet.pdf

Kala joka halusi siivet
- beniniläislasten tarinoita sanoista kuviksi
Ateneumin taidekasvatusprojekti Beninissä
Beninissä Länsi-Afrikassa, Grand Popon kylässä sijaitsee suomalais-afrikkalainen
kulttuurikeskus Villa Karo. Siellä järjestettiin tammikuussa 2011 lasten kuvataidetyöpaja,
jonka tavoitteena oli houkutella esiin lasten tulkintoja afrikkalaisista tarinoista.
Mikään ei ole Afrikassa ennakoitavissa, ei myöskään työpajan kulku, mutta sekä lapsille
että ohjaajille yhteistyö oli ikimuistoinen elämys.
Aluksi oli näyttely
Taidekasvatusprojekti Kala joka halusi siivet on osa Ateneumin pyrkimystä löytää
monikulttuurisia lähestymistapoja museon kokoelmien sisältöihin. Kalevala-taide ja itse
Kalevala on aikaisemminkin ollut hedelmällinen lähtökohta, kun on etsitty tapaa jakaa ja
verrata eri kulttuureiden tulkintoja kulttuurin perustarinoista.
Villa Karo, Grand Popo,
Benin [vas]
Le Kalevala -näyttelyn
avajaiset Villa Karossa. [oik]
Ateneum oli yhteistyökumppanina mukana Villa Karossa vuodenvaihteessa 2010–2011
esillä olleessa Kalevala-aiheisessa näyttelyssä Le Kalevala. Siinä nähtiin viiden beniniläisen ja viiden togolaistaiteilijan teoksia, yhteisenä aiheena maailman syntytarina. Teokset
oli tilannut Kalevalaseura. Näyttelyssä oli myös kopioina esillä suomalaista Kalevala-aiheista taidetta mm. Ateneumin ja Gallen-Kallelan museon kokoelmista. Lisäksi esiteltiin
koululaisille järjestetyn piirustuskilpailun satoa. Myös lasten piirustuskilpailun aiheeksi
annettiin kuvata maailman syntyä.
Ateneumin taidekasvattajat toivoivat mahdollisuutta jatkaa työskentelyä afrikkalaisten
lasten kanssa taidekasvatuksen merkeissä. Työn tuloksia haluttiin esitellä Ateneumissa,
jolloin kosketus afrikkalaiseen kulttuuriin antaisi virikkeitä monikulttuuriselle taidekasvatustyölle Suomessa.
Yhteistyössä Villa Karon Ystävät ry:n ja Villa Karon henkilökunnan kanssa tarjoutui
tilaisuus järjestää Villa Karon tiloissa työpaja vielä Le Kalevala -näyttelyn ollessa esillä. Koordinaattoriksi Beniniin saatiin Hämeenlinnan lasten ja nuorten kuvataidekoulun
rehtori Pekka Lehtimäki, työpajan opettajaksi beniniläistaiteilija Victor Amoussou, ja
opettajan assistentiksi tekstiilitaiteilija Leea Pienimäki-Amoussou.
Työpajaan osallistui kahdeksan 7-16 -vuotiasta lasta, viisi poikaa ja kolme tyttöä. Heidät
oli valittu etukäteen piirustuskilpailuun osallistuneiden joukosta. Lapset tulivat eri kouluista eivätkä tunteneet toisiaan ennestään. Maalaaminen kuvan tekemisen tekniikkana
Le Kalevala -näyttelyn
yhteistyötahot: Villa Karon
Ystävät ry, Kalevalaseura,
Gallen-Kallelan Museo,
Ateneumin taide­museo.
Näyttely oli auki kulttuurikeskus Villa Karossa
11.11.2010–31.1.2011
Työpajaan osallistuivat
seuraavat lapset (vasemmalta
ylhäältä): Faissolath Balley,
Ephesienne Kouvide, Victorin
Akossou, Nestor Noutchet,
Ghislain Alowa-Kinnou,
Modeste Djossou, Genevieve
Abokini ja Bernardin Akakpo.
Piirustuskilpailu [vas]
Palkintojen jako.
Palkinnot jakoi Gallen-Kallelan
Museon museonjohtaja
Tuija Wahlroos.[oik]
oli heille kaikille aivan uutta. Kolme päivää kestäneen työpajan tuloksia voi ihailla tässä
raportissa.
Kulttuurikeskus Villa Karo tarjosi Kala joka halusi siivet -projektille tilan monitoimitalo
Lissa Gbassassa. Johtaja Kwassi Akpladokou vastasi paikallisista kontakteista. Työskentelytila sopi mainiosti tarkoitukseen: heleänturkoosi, bambulla katettu avopiha, josta
on esteetön merinäkymä kauas maailman ääriin, herkisti aistit ja avasi mielet.
Ensimmäinen aamu
Lapset olivat työpajan takia pois koulusta kolme päivää, joten työpajaan osallistumiseen
tuli saada lupa sekä vanhemmilta että kouluista. Päivittäiseksi työajaksi sovimme klo
10–16. Afrikassa lapset heräävät varhain ja syövät ennen kouluun lähtöä kotona kevyesti, joten työpajan vetäjän Victor Amoussoun vinkistä aloittaisimme päivät aamiaisella ja
alkuiltapäivästä olisi lounas.
Ensimmäisen päivän aamuna kuvittelimme lähteneemme hyvissä ajoin Villa Karoon
viemään materiaaleja ja järjestelemään työskentelytilaa. Yllättäen kaikki lapset olivat
paikalla jo saapuessamme. Esittäydyimme lapsille, sekä esittelimme kameran ja nauhurin, joilla dokumentoisimme työskentelyä. Lapset esittäytyivät hiukan ujostellen. Kävi
selväksi, että useimpien lasten suullinen ranskankielentaito oli vähäinen, joten kukin
sai puhua omalla kielellään. Arkaa Nestoria puhuminen ylipäätään hämmensi niin, että
hento käsi meni tämän tästä ohimolle katseen suojaksi. Victor otti tilanteen haltuunsa
saman tien. Aina kun hän avasi suunsa, lapset kuuntelivat keskittyneesti.
Näyttelytilassa jokainen lapsi esitteli oman kilpailutyönsä. Victorin kysymysten innos­
tamina lapset kertoivat kuvistaan pitkään. Piirustuksissa kuvattiin muun muassa ihmisiä, työtä ja leikkiä, rakennuksia, veneitä, eläimiä,
lintuja, käärmeitä, kasveja, puita, hedelmiä. Useissa
piirustuksissa oli myös sekä aurinko että kuu. Kuvaelementit osoittautuivat pääosin tarkoin harkituiksi ja ne olivat lapsille merkityksellisiä. Kaikki ilahtuivat silmin nähden teoksensa saamasta huomiosta.
Onnistuneen avauksen jälkeen Victor esitteli uuden
teeman: halusimme lasten tekevän kuvia maailman
synnystä – joko oman käsityksensä siitä, tai jonkin
tuntemansa tarinan pohjalta. Keskustelimme Victorin tulkkaamana teemasta. Lapset eivät suoralta
kädeltä muistaneet maailman syntyyn liittyviä
tarinoita. Faissolath kertoi tarinan jäniksestä, joka
halusi juosta kilpaa maan kanssa. Ehdotimme, että
jokainen kyselisi kotona vanhoja tarinoita, ja kertoisi
omansa kaikille seuraavana päivänä. Aihe saisi olla
muutakin kuin antamamme teema, jos siihen liittyviä
tarinoita ei ole tiedossa.
Projektin koordinaattori
Pekka Lehtimäki. [oik]
Pitkien puheiden jälkeen viivästynyt aamiainen tuotiin paikalle. Tauko tuli tarpeeseen
sekä opettajille että oppilaille. Lasten syötyä siirryimme työskentelytilaan. Olimme
varanneet kaislamattoja lattialle, mutta lapset halusivatkin työskennellä pöydillä, vaikka
ne olivat liian korkeita nuorimmille. Esittelimme lyijykynällä ja puuväreillä piirtämään
tottuneille lapsille erilaisia värejä ja siveltimiä, värien sekoittamista ja maalaamisen
tekniikkaa kädestä pitäen. Kukaan ei ollut maalannut aiemmin. Uuden oppimisen ilo oli
käsin kosketeltavaa, mutta harva rohkeni tarttua suoraan siveltimeen. Suuret paperit
täyttyivät lyijykynäpiirroksista, jotka väritettiin. Tytöt kyselivät viivoitinta, joita ei
ollut, eikä haluttu käytettävänkään. Ensimmäisenä päivänä työtilassa vallitsi hieno
tunnelma: täydellisen keskittymisen synnyttämä hiljaisuus, kun jokainen ahersi
oman työnsä parissa.
Ruokailun aikana lapset alkoivat tutustua toisiinsa. Puheensorina vilkastui perinteisen afrikkalaisaterian äärellä. Aamiaisen tapaan lounastarjoilukin oli venähtänyt
oletettua myöhäisempään, joten ruokailun jälkeen työaikaa ei ollut paljoa jäljellä.
Päätimme katsoa yhdessä päivän aikaansaannoksia ja keskustella niistä. Jokainen esitteli jälleen oman työnsä. Victorin johdattelemina lapset lähtivät hienosti
mukaan palautekeskusteluun. Victor käytti hyväkseen kaikki
tilaisuudet puhua maalauksiin liittyen muun muassa
ympäristönsuojelusta, sekä kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista.
Tarinoita ja tanssia
Toisen päivän aamuna jännitimme saapuisivatko kaikki
lapset paikalle, vai oliko kotona pidetty normaalia koulupäivää tärkeämpänä. Oli riemastuttavaa nähdä vapautuneesti hymyilevien lasten tulevan juosten tervehtimään
ja uusien haasteiden pariin. Kaikilla oli tarina kerrottavanaan, eikä kukaan enää ujostellut ohjaajia, toisiaan tai
nauhuria.
Oli sovittu, että toinen päivä todella alkaisi aamiaisella,
mutta toimitus tuli jälleen afrikkalaisessa ajassa. Aloitimme siis tarinoilla, jotka nauhoitettiin. Lasten suullinen
ilmaisu oli tavattoman sujuvaa. Välttääksemme lasten
pitkästymisen, sovimme, että Victor tulkkaisi tarinat
jälkikäteen. Intensiivistä tarinankerrontaa oli kiinnostavaa
seurata, vaikka kieltä ei ymmärtänytkään. Monet puhuivat
pitkään, mutta jokaisen tarina kuunneltiin antaumuksella.
Victorille tarinat olivat tuttuja, ja hän avasi huolellisesti
merkityksiä jokaisen tarinan jälkeen. Hän puuttui välillä
myös tarinaan kesken kerronnan, jos lapsilta jäi jotain
tärkeää mainitsematta.
Tarinoinnin jälkeen puhuimme uudestaan maalaamisesta,
ja sovimme, että tänään käytettäisiin vain siveltimiä, eikä
lyijykynää lainkaan. Victor esitteli lapsille perinteisten
savi- ja kaoliinipitoisten pohjustusseosten valmistamisen ja kertoi mistä tarvittavia aineita saa. Lapset saivat
kokeilla kaoliinipallojen murskaamista tyhjällä pullolla
Työpajan
opettaja
Victor
Amoussou.
kauliten. He sivelivät molempia seoksia papereilleen, jotka saivat kuivua auringossa
aamiaisen ajan.
Toisena päivänä paikalle oli kutsuttu initioitu vodoun-pappi Alpha Omega djemberumpuineen. Tarkoituksena oli saada lapset rentoutumaan, ja suunnitelma toimi mainiosti. Alfan maaniset rytmit ja sielukas laulu houkuttivat sekä lapset että Victorin
tämän tästä villiin tanssiin maalaamisen lomassa. Osa lapsista ei malttanut jättää
työtään kesken, mutta he keinahtelivat ja taputtivat rytmiä maalatessaan. Modeste
pyörähti välillä keskilattialla, toisinaan maalasi hauskasti paikallaan tanssien. Ruokailun jälkeen Alfa viihdytti lapsia marionettinukeillaan. Letkeästi liikkuvat hahmot
olivat erityisesti Nestorin ja Ghislainin mieleen. Pojat tarttuivat nukkeihin kuin vanhat
konkarit ja improvisoivat marionettiteatteria, mutta Victor palautti heidät takaisin
maalausten ääreen.
Työntäyteisen päivän aikana syntyi komeita maalauksia. Opettajat lumoutuivat Ghislainin ja Nestorin paneutumisesta työhön ja omaperäisistä taiteellisista ratkaisuista.
Faissolathin minimalistinen maalaustyyli ja herkkä värimaailma yllättivät epäafrikkalaisuudellaan. Kaikkien työt tarkasteltiin yhdessä seinällä, aina yhden lapsen molempien päivien työt rinnakkain. Lapsetkin olivat vaikuttuneita tuloksista, ja sanoivat
sivellintyöskentelyn olevan mieluisampaa kuin lyijykynällä piirtämisen. Jokainen sai
esittelynsä päätteeksi koko ryhmältä raikuvat aplodit.
Elävät hahmot
Kolmantena päivänä oli kunnianhimoinen ajatus tehdä tarinoista pienimuotoisia
valokuva-animaatioita, osin yhteistyönä. Lapset jaettiin kahteen ryhmään ja tehtävänä oli aluksi maalata kaksi suurta taustaa, joita vasten animaatiot kuvattaisiin. Lisäksi annettiin muovailuvahaa ja savea, joista jokainen saisi muovailla oman tarinansa
keskeiset hahmot. Ne sai myös piirtää paperille ja leikata ääriviivoja pitkin. Ryhmätyö osoittautui vaikeaksi afrikkalaislapsille ja taustoja maalatessa lasten välillä alkoi
syntyä valtataistelua ja kinaa. Tunnelma lässähti hetkeksi, mutta tilanne rauhoittui
nopeasti, kun jokainen pääsi taas oman tarinansa hahmojen pariin.
Tarinoiden kuvaaminen olisi vaatinut moninkertaisesti enemmän aikaa kuin
oli käytettävissä. Vaikka varsinaisia animaatioita ei syntynytkään, kuvaustilanteesta tuli ratkiriemukas. Monet hahmot olivat liikuttavan suurpiirteisiä
ja huvittivat sellaisenaan. Jotkut olivat muodoltaan niin viitteellisiä, että
hahmoja oli äkkiseltään hankala tunnistaa tai erottaa toisistaan. Rotta ja
elefantti saattoivat olla samankokoiset. Mutta Victorin ja lasten kyky eläytyä tarinaan oli kerrassaan valloittavaa. Milloin kuvassa näkyi useita käsiä,
milloin hahmoja liikuttavat tikut sotkeutuivat toisiinsa. Taustaan ”ilmaan”
läntätyt hahmot saivat ylimääräisiä muotoja sormen painalluksista ja putoilivat irti omia aikojaan. Hennot puut kaatuivat kiipeilevien savikaksosten
painosta. Kalaa, joka halusi siivet, kuvattiin hassujen kahvamallisten siipien
kanssa pitkään, ennen kuin tarinassa tuli hetki, jolloin sen piti ne oikeasti
saada. Siivet nyhtäistiin irti ja kerronta alkoi alusta. Erityisen lystikäs oli
maan kanssa kilpaa juokseva jänis, joka ei lukuisista yrityksistä huolimatta
Muusikko Alpha Omega.
Victor Amoussou ja
Villa Karon johtaja
Kwassi Akpladokou. [oik]
milloinkaan päässyt pystyasennossa kuvauspaikalle, vaan kiepsahti
aina tikun nokassa kyljelleen h-hetkellä. Keskeytyksistä huolimatta
kerronta jatkui kiihkeänä kuin intensiivinen leikki. Samalla kun jonkun
tarinaa kuvattiin, osa lapsista seurasi kuvausta ja muut tekivät uusia
maalauksia.
Kun jokaisen tarina oli kuvattu, työpaja läheni loppuaan. Lapset
kokoontuivat yhteiseen valokuvaan. Kuvaussessio oli karata käsistä,
kun kaikki halusivat tulla kuvatuiksi myös maalaustensa kanssa, yksin
ja kaverin kanssa – ja sitten tämän kanssa ja sitten tämän kanssa...
Myös Nestor, jonka itsetunto kasvoi kohisten työpajan aikana, pyysi
henkilökohtaista kuvaa. Kavereiden nauratusyrityksistä huolimatta
poika otti tietoisen vakavan ilmeen, mutta onnellinen hymy levisi kasvoille, kun hän katsoi omaa kuvaansa digikameran ruudulta. Nestor ja
Ghislain intoutuivat esittämään painia ja nyrkkeilyä valokuvaa varten.
Kameran patteri alkoi vilkuttaa tyhjentymistä, joten lasten harmiksi
kuvaaminen oli pakko lopettaa.
Työpajan päätteeksi jokaiselle lapselle annettiin lahja, jonka merkitystä Victor painotti erityisesti: lasten vanhemmat eivät olisi tyytyväisiä,
ellei työpajasta jäisi käteen jotain normaalia koulutyötä palvelevaa.
Victorin esityksestä lapsille hankittiin vuoden aikana tarvittavat
kouluvihkot, sekä ”Le vrai dessinateur”-laatikko, penaalinkaltainen
metalliboksi, jossa oli lyijykynät, teroitin ja erilaisia viivaimia. Jokaisen tämänikäisen lapsen tulee hankkia sellainen kouluun, ja perheelle on iso
apu, jos sen saa lahjana. Luovutushetkestä muodostui juhlallinen kaikessa
epämuodollisuudessaan. Kiitosten ja halausten aikana oppilaat olivat yhtä
hymyä ja ohjaajat liikuttuneita lasten onnesta ja elämyksellisestä yhteistyöstä.
Lasten lähdettyä hiljaisuus valtasi talon. Ghislainin tarinan paperista leikattu kameleontti
ja jumala, Mawu, olivat unohtuneet seinälle. Mawun ylöspäin kurottavat kädet heiluivat tuulessa kuin hyvästiksi vilkuttaen. Jäimme miettimään mitä tällaisen lapsiryhmän
kanssa saisikaan aikaan pitkäjänteisessä taidekasvatuksessa. Beninissä sellaista ei
tunneta.
• Työpajan opettaja, beniniläinen toisen polven itseoppinut kuvataiteilija Victor
Amoussou on vihkiytynyt taiteelle. Oman taiteellisen työnsä ohella Amoussou
kokee lasten kanssa työskentelyn elämäntehtäväkseen, vaikka ei taidekasvatuksen käsitettä ole tuntenutkaan. Hän on työskennellyt vuosia kutsumuksesta ja
omalla kustannuksellaan valitsemiensa lapsiryhmien kanssa erilaisten teemojen
parissa päivän tai pari, joskus pidempäänkin. Keskeistä Amoussoun toiminnassa
lasten kanssa on afrikkalaiseen kulttuuriperintöön keskittyvä sisältö, koska hänen
mukaansa se jää tavallisessa koulussa nykyisin täysin taka-alalle. Työpajojen
tuloksena syntyy usein kuvataidetta, mutta toisinaan myös teatteria tai tanssillisia
performansseja. Victor Amoussoun omaan tuotantoon voi tutustua osoitteessa
www.amoussou-art.com.
LASTEN KERTOMAT TARINAT
Genevieve Abokini
Kameleontti viljeli maata. Työtaakkaa helpottaakseen se ehdotti kyyhkylle, että he ryhtyisivät yhteistyöhön, ja molemmat
saisivat syödäkseen. Kyyhkyä ei työ kiinnostanut, se halusi
vain pyrähtää valmiiseen peltoon syömään kun nälkä yllätti.
Syötyään kyyhky meni aina joelle juomaan. Eräänä päivänä
se tapasi siellä Tilapia-kalan. Kateellisena kyyhkyn helposta
elämästä kala sanoi: ”Sinä vain syöt valmiissa pöydässä ja tulet rantaan juomaan. Haluan olla kaltaisesi. Tekisitkö minulle
siivet, että pääsisin kanssasi syömään?” Kyyhky lupasi, että
voisi helposti tehdä lehdistä kalalle siivet. Niinpä lintu ja kala
Leea Pienimäki-Amoussou [oik]
lähtivät matkaan kameleontin maatilalle. Perille saavuttuaan he söivät itsensä kylläisiksi,
mutta lähdön hetkellä kameleontti tavoitti heidät. Kyyhky pyrähti kepeästi pakoon, mutta kun kala yritti nousta lentoon, sen siivet putosivat maahan. Kameleontti kysyi: ”Kuka
sinut tänne toi? Kala vastasi (laulu nauhalla): ”En tiennyt että tämä oli sinun maatilasi,
kameleontti, kyyhky minut tänne toi.” Nälkäinen kameleontti tappoi kalan ja söi sen.
Tarinan opetus työpajaopettajan, Victor Amoussoun mukaan: Älä yritä olla muuta kuin
miksi sinut on luotu, niin on paras itsellesi. Älä varasta toiselta, vaan osallistu yhteistyöhön, niin kaikki saavat osansa. Afrikkalaisen sananlaskun mukaan lintu ei kylvä eikä
korjaa satoa ennen ruokailuaan. Se on laiskuuden vertauskuva.
Genevieve esitti töissään paljon puhtauteen ja siisteyteen liittyviä asioita, joista hän kertoi myös suullisesti. Hänen maalauksensa yhteydessä Victor puhui muun muassa meren
ja merenelävien, kuten merikilpikonnien ja delfiinien suojelusta. Genevieven maalauksissa maailman synty oli tavallaan nykypäivän toivekuva siitä millainen maailman tulisi olla.
Tarinansa kuvituksessa hän ei osannut ajatella millainen olisi kameleontin koti, joten hän
kuvasi sen veteen ylösalaisin. Kameleontin muuttuvaa väriä hän kuvasi pilkuttamalla eri
värein maalauksensa taustan.
Bernardin Akakpo
Metsästäjillä oli huono aika. Joka päivä he lähtivät
metsälle, mutta saalista ei löytynyt. Eräänä päivänä yksi
metsästäjistä erkani muista. Hän huomasi metsärotan
(aqouti) ja lähti sen perään. Samassa hän näki maassa
ihmisen pään, joka alkoi puhua: ”Haluatko tosiaan hukata
aikaasi pahaisen pikkueläimen takia? Jos haluat, voin
kertoa sinulle mistä löydät isoja saaliita, mutta sinun
tulee säilyttää salaisuus, tai muuten sinusta tulee kaltaiseni olio viereeni.” Metsästäjä toimi neuvojen mukaan ja
sai saaliikseen elefantin. Riemuissaan hän palasi kotiin,
leikkasi palan lihaa ja vei sen kuninkaalle, kuten tapana
oli. Epäuskoisille tovereilleen metsästäjä kerskaili, että voi
kertoa kaikille mistä löysi saaliin ja sai hyvät neuvonsa.
Hän johdatti joukon puhuvan pään luokse, mutta tällä
kertaa pää ei pukahtanutkaan. Muut suuttuivat ja katkaisivat valehtelijan pään. Se putosi maahan toisen viereen, ja
näin ennustus toteutui.
Tarinan opetus Victorin mukaan: säilytä salaisuus joka
sinulle uskotaan. Afrikassa esi-isät ovat jumalankaltaisia
henkiä. Ne antavat pyhiä henkilökohtaisia neuvoja, joita ei
saa kertoa eteenpäin.
Ensimmäisessä maalauksessaan Bernardin esitti valtaisan kukan, kanan ja käärmeen. Toisessa on kuninkaan
valtaistuin. Tarinansa hahmoja hän muovaili innolla.
Bernardinin myöhemmissä maalauksissa oli azizahahmoja (1). Bernardin on Agbanaken kylästä, joka on
koko hula-heimon keskus, animismin kehto. Bernardinin
tarinan puhuva pää toimi myös hienona siltana Kalevalaan ja Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti -maalaukseen,
joka oli isona julisteena näyttelytilassa. Afrikkalaislapsille
pääkallo maalauksessa on arkinen ja tuttu elementti.
(1) Fonin kielen sana aziza (olio, oleva, henki; ransk. être) tarkoittaa ihmiskunnan edustajaa, jolla
voi ruumiista irtoamisen jälkeen olla monta muotoa. Aziza ilmoittaa jossain olomuodossaan
ihmisille tärkeän, esim. syntymään, elämään tai kuolemaan liittyvän viestin.
Victorin Akossou
Metsän eläimet halusivat kuunnella musiikkia. He päättivät yhdessä, että jokainen
luovuttaisi toisen korvansa ja niistä rakennetaan rumpu. Kaikki paitsi rotta osallistuvat. Rummun valmistuttua kaikki koettivat sitä soittaa, mutta jokainen sai kuuluviin
vain merkillisiä ääniä, kuin sammakon töräyksiä. Öisin kun eläimet nukkuivat, kuului
kuitenkin suloista musiikkia. Soittaja oli yhteistyöstä livennyt rotta, joka lauloi: ”Kaikki
antoivat korvansa tähän rumpuun, mutta jos olisin antanut omani, mitä minulle olisi
jäänyt?” Eläimet lumoutuivat öisistä sulosävelistä. Jokainen vuorollaan soitti rumpua
osoittaakseen olevansa mystinen soittaja, mutta rummusta lähti toinen toistaan surkeampia ääniä. Saadakseen selville kuka on öinen soittaja, eläimet päättivät tehdä taian:
kun soittaja seuraavan kerran koskettaisi rumpua, sen raajat yksi kerrallaan ja lopulta
vatsakin tarttuisivat siihen kiinni. Näin tapahtui ja rotan salaisuus paljastui. Eläimet halusivat tappaa rotan ja kysyivät miten haluat kuolla. Rotta sanoi: ”Jos laitatte minut tuleen,
jään eloon, mutta jos heitätte minut ilmaan, kuolen.” Eläimet heittivät rotan rumpuineen
ilmaan ja rotta pääsi karkuun. Näin viekkaasta rotasta tuli yksineläjä jota kaikki vihaavat.
Tarinan opetus Victorin mukaan: kun halutaan tehdä yhdessä jotain, kaikkien on osallistuttava. Kukaan ei voi toimia yksin. Afrikkalainen sananlasku: jos et osallistu pimapippurin hankintaan, älä kuvittele saavasi maistaa herkullista kastiketta.
Victorin asuu Hêvessä, joka on Gran-Popon keskeisiä animismikeskuksia. Se
on yksi harvoista kylistä, joka taisteli orjakauppaa vastaan kahden tätä tarkoitusta varten rakennetun legban (2) voimin. Victorin kuvasi maalauksissaan
paljon animismiin liittyviä asioita, kuten käärmeen, joka kantaa päässään tulimaljaa. Nämä omaan kulttuuriin liittyvät symbolit ilahduttivat Victoria kovasti,
ja erityisesti se, että poika osasi myös kertoa kuvaelementeistään asiantuntevasti. Niiden avaaminen kulttuuria tuntemattomille vaatisi Victorin mukaan
oman artikkelin. Victorin teki kaikki maalauksensa väkevästi tunnepohjalta,
eikä kovin paljoa seurannut tarinaansa.
(2) Vodou on länsiafrikkalainen Beninissä ja Togossa harjoitettu animistinen uskonto.
Legba on vodoun portinvartijajumala ja jumalten sanansaattaja.
Nestor Noutchet
Metsän eläimet olivat janoisia, koska lähde oli kuivunut. He kävivät kysymässä bokonolta neuvoa. Tämä vastasi: ”Teidän on jokaisen annettava jotain
arvokasta, niin saatte rakennettua kaivon, ja siitä saatte kaikille vettä”. Yhdessä he ryhtyivät toimeen. Kaivon tekijä halusi korvaukseksi jokaiselta toisen
korvan. Kaikki paitsi rotta suostuivat. Kaivo valmistui ja eläimet kielsivät
rottaa käyttämästä sitä, koska se ei osallistunut yhteiseen hankkeeseen. Öisin
se kuitenkin kävi juomassa kun muut nukkuivat. Joka yö kaivolle saapuessaan
rotta luki loitsun, jotta jokainen, joka sen kuulee, kuolisi.
Muut näkivät rotan jäljet kaivolla, ja päättivät ottaa sen
kiinni. Jokainen vuorollaan jäi kaivolle yöksi vahtiin; kuka
viekkaudellaan, kuka voimallaan tai nopeudellaan halusi
voittaa rotan. Yksikään ei toimessa onnistunut, sillä kaikki
pelästyivät rotan loitsua ja juoksivat karkuun. Eläimet
päättivät turvautua jälleen bokonon apuun. Tämä teki taian, joka saisi rotan juuttumaan kiinni kaivoon kun se sitä
kosketti. Kun eläimet löysivät rotan kaivoon juuttuneena,
he kysyivät: ”Miksi olet täällä?” Rotta vastasi: ”Kani putosi kaivoon ja halusin pelastaa sen”. Kaikki tiesivät rotan
valehtelevan ja yhteistuumin ne tappoivat sen.
Tarinan opetus Victorin mukaan: sama kuin Victorinin tarinassa. Lisäksi: jos luet loitsuja (juju), tiedä, että aina on
olemassa voimakkaampi loitsu joka kumoaa omasi. Tee
yhteistyötä hyväntahtoisesti. Tässä yhteydessä Victor tähdensi vielä, että vaikka molemmissa tarinoissa puhutaan korvista, se on vain vertauskuva jollekin, joka on itselle
todella arvokasta.
Victorin mielestä Nestor osasi joukosta ainoana ilmaista itseään paremmin kuvin kuin
sanoin. Kertoessaan maalauksistaan hän toisti lähinnä tarinansa kulkua. Nestorin
maalaamassa taivaassa oli paljon värejä, koska se kuvasi elämän monimuotoisuutta.
Nestorin työskentelyssä keskeistä oli täydellinen keskittyminen, kirkas havainnointi,
yksityiskohtainen kuvaus ja harkitut värit.
Ghislain Alowa-Kinnou
Apina kerskui muille metsän eläimille olevansa kuin
metsästäjä, joka heitä saalistaa. Eläimet näkivät yhdenvertaisuutta, mutta pilkkasivat, että apina ei ole ihmisen
kaltainen koska se on karvainen ja sillä on häntä, eikä se
edes kävele kuin ihminen. Apina itki katkerasti muiden
pilkkaa. Jumala kuuli sen itkun ja kysyi mikä hätänä.
Apina kertoi syyn ja pyysi Jumalalta, että saisi ostaa ihmisen jalat. Jumala vastasi: ”En myy, mutta annan sinulle
jalat, jos tulet huomenna kello yhdeksän hakemaan, etkä
kerro kenellekään.” Apina riemastui ja unohti lupauksensa
saman tien. Se riensi kertomaan muille eläimille mitä oli
tapahtunut. Se kerskui kerskumistaan ja unohti mennä
hakemaan jalkojaan sovittuna aikana. Kun apina paljon
myöhemmin palasi tapaamaan Jumalaa, tämä ei enää
näyttäytynyt. Niinpä apina luikki häpeissään metsään.
Tarinan opetus Victorin mukaan: jos sinulle kerrotaan salaisuus, ole kärsivällinen ja pidä
asiat omana tietonasi kunnes ne toteutuvat. Pidä sopimuksista kiinni.
Ghislainin työskentelyä oli mahtavaa seurata, tekipä hän mitä tahansa. Syvä keskittyneisyys, varmat otteet ja maalaukselliset ratkaisut olivat omaa luokkaansa. Poika myös
ilmiselvästi nautti nimenomaan maalaamisesta ja värien sekoittamisesta. Victor riemuitsi myös siitä, miten perusteellisesti poika kertoi ratkaisuistaan. Kaikki oli tarkoituksellista ja harkittua. Ghislainille toivoisi erityisesti mahdollisuutta jatkaa maalaamisen ja
taideopetuksen parissa.
Faissolath Balley
Faissolathin ensimmäisen päivän tarinassa jänis halusi juosta kilpaa maan kanssa,
mutta ei koskaan päässyt sen edelle.
Victorin tulkinnan mukaan tarina kertoo
siitä, että afrikkalaisessa kulttuurissa
kaikkia itseä iäkkäämpiä tulee kunnioittaa.
Jänis elää maan päällä ja maa on ollut olemassa kauemmin kuin mikään luomakunnan olio.
Olemme maasta syntyneet ja muutumme jälleen maaksi. Maa on meitä vanhempi, joten
tarinan opetus on, että vanhemman ja viisaamman kanssa ei saa kilpailla. Jälkeenpäin Victor mainitsi, että tämä tarina ei ollut Beninistä lähtöisin, eikä myöskään suullisesti kulkeva
tarina. Se oli koulukirjasta ulkoa opeteltu luku ”ja tyttö esitti sen täydellisellä ranskankielellä unohtamatta sanaakaan”.
Piirustuskilpailun työssään Faissolath kuvasi maailman syntyä Raamatun mukaan: Aatamia
ja Eevaa ja jumalan lakien rikkomista. Samassa työssä hän kuvasi Nooan arkin, jonka ansiosta luomakunta pelastui, vaikka ihmiset sortuivat kiusaukseen. Toisessa työpajatyössään
hän maalasi tarinansa jäniksestä joka juoksi kilpaa maan kanssa. Koska hän ei mielestään
osannut maalata jänistä, hän maalasi sen sijaan käärmeen, joka oli helpompi tehdä. Kaikissa töissään selkeästi kristillisen kasvatuksen saanut tyttö kuvasi Jumalan luomakuntaa ja
anteeksiantavaa rakkautta.
Yhteen maalaukseen tuli erikoinen maata syleilevä valkoinen aurinko, jonka ympärillä on
eläimiä. Ne ovat auringosta syntyneet lapset. Victor innostui tästä ajatuksesta, koska se
oli niin hieno teemaamme nähden. ”Ketkä ovat auringon lapsia? Me kaikki, jotka asumme
maan päällä. Jotkut palvovat aurinkoa ja aurinko on heille jumala. Ilman aurinkoa, valoa, ei
ole elämää.”
Myös Faissolath toimi varsin tietoisesti. Hän on nago-heimon jäsen, ja puhuu jorubaa.
Victorin mukaan juuri tämän taustan vuoksi hänelle oli myös tärkeää saada käyttää Victorin valmistamia luonnon värejä. Hän kävi monesti sanomassa, että tarvitsee nyt sellaista
ja sellaista väriä, ja kysyi miten se tehdään. Animaatiota varten Faissolath muovaili legban.
Luonnonvärisestä savesta. Selityksissään tyttö puhui hitaasti ja harkitusti, pohti ajatuksen
loppuun ennen kuin vastasi.
Modeste Djossou
Rapu ja tilapia-kala olivat hyviä ystäviä. Kala lähti torille ja sanoi: ”Jätän poikaseni hoitoosi,
ja haen ne palattuani.” Mutta rapu otti kalanpojat, paistoi ja söi ne. Kun kala palasi ja pyysi
poikasiaan, rapu sanoi että ne nukkuvat. Koska he olivat ystäviä, kala meni rauhallisin
mielin kotiin. Seuraavana päivänä kala palasi hakemaan poikasiaan, mutta rapu vastasi
jälleen että ne nukkuvat. Kala ihmetteli ystävänsä käytöstä ja meni kysymään bokonolta
(3) neuvoa. Tämä kertoi mitä oli tapahtunut ja luki loitsun. Kun kala meni ravun luo, vesi
vetäytyi ravun alta. Siitä lähtien maarapu on elänyt maakuopissa, vaikka oli aiemmin elänyt
vedessä kuten kala.
Tarinan opetus Victorin
mukaan: alussa elimme
kaikki sulassa sovussa,
mutta toiselta varastaminen aiheutti riitaa ja siten
koko maailma pikkuhiljaa
eriytyi.
Modesten tarinassa ei ollut
meren jumala Mami Wataa
(merenneitoa), mutta hän
maalasi kuvaansa sellaisen,
koska se tuo siunausta ja
se on erityisesti GrandPopon kalastajaperheille
tärkein jumala. Esittelyssään poika puhui tästä. Mami Watalla on pitkät hiukset, mutta Victorin riemuksi Mami
sai Modesten kuvassa myös rastahiukset. Modesten valoisa ja vapautunut persoona
loi hyvää henkeä koko ryhmään. Modesten maalauksessa oli myös monivärinen taivas,
millä hän halusi kuvata alati muuttuvaa ilmettä.
(3) Bokono (ranskaksi bokonon) – Vodou uskonnossa Fa-oraakkelin pappi.
Ephesienne Kouvide
Olipa kerran kaksostytöt ja kaksosten jälkeen syntynyt lapsi, jota kutsutaan Beninissä
nimellä dossou. Lapsia vaani ilkeä noita-akka, joka söi ihmisen lihaa. Joka yö kaksostyttöjen nukkuessa dossou valvoi. Eräänä yönä akka saapui kaataakseen kuumaa vettä
kaksosten päälle ennen kuin tappaisi heidät. Hän huomasi dossoun valvovan ja kysyi:
”Miksi sinä et nuku?” Dossou vastasi: ”Jos haluat minun nukkuvan, tapa kana pihaltasi
ja anna se minulle syötäväksi. Se saa minut varmasti nukkumaan.” Akka lähti tekemään
työtä käskettyä. Tällä välin dossou herätti kaksoset ja lapset kiipesivät korkeaan puuhun piiloon. Akka palasi tappaakseen lapset, mutta kaatoi vahingossa kuuman veden
itsensä päälle. Pahasti palaneena hän kysyi neuvoa bokonolta, miten saisi lapset kiinni.
Bokonolla oli taikarumpu: kaikki, jotka kuulivat sen soittoa, kuolisivat. Bokono tuli lasten
luo ja alkoi soittaa rumpua. Kaksostytöt putosivat kuolleina maahan, mutta dossou
sinnitteli puussa. Bokono yritti kiivetä puuhun pudottaakseen dossoun, mutta dossou
hyppäsi alas. Samassa dossou tarttui rumpuun ja alkoi soittaa sitä,
jolloin bokono vuorostaan putosi kuolleena maahan. Ilkeä noita kuoli
tuskiinsa. Dossou etsi taikalehtiä ja pani niitä siskojensa suuhun.
Siskot heräsivät henkiin, mutta vahingossa yksi lehti lensi myös
noidan suuhun ja hän heräsi. Lapset juoksivat karkuun, mutta noita
seurasi perässä. He saapuivat meren rantaan. Dossou puhui merelle
ja meri aukeni. Lapset menivät veden sisään ja meri sulkeutui. Tämän
nähtyään akka pyysi, että kalastajat veisivät hänet keskelle merta,
ja jättäisivät siihen. Kalastajat pudottivat noidan veneestä ja hän
hukkui.
Tarinan opetus Victorin mukaan: Jos sinulle tehdään pahaa, älä kosta. Tämä on erityisen tyypillinen beniniläinen tarina. Kaksoset ovat
beniniläisessä kulttuurissa pyhiä ja dossouilla uskotaan olevan mystisiä voimia. Jos perheeseen syntyy kaksoset ja sen jälkeen dossou,
he ovat suuri siunaus perheelle. Beniniläisen uskomuksen mukaan
kaksoset eivät koskaan kuole, vaan lähtevät metsään. Jos toinen
kaksosista menehtyy, toinen kantaa lopun ikäänsä sisarustaan nukkena rinnallaan. Myös nämä nuket ovat pyhiä. Victor tähdensi: ”Jos
jostain syystä saat käsiisi tällaiset kaksosnuket, tai vain toisen niistä,
niitä ei saa myydä, vaan niitä tulee säilyttää ja suojella.”
Victor oli erityisen ihastunut sekä Ephesiennen tarinaan että siihen
miten hän maalasi sen, ja muovaili hahmot animaatiota varten. Kilpailupiirustuksessa oli kiinnostavasti myös karvainen alkuihminen.
Siihen kiinnitettiin huomiota palautekeskustelussa, minkä jälkeen
niitä ilmestyi myös muiden töihin.
Tekijät
Työpajan opettaja
Victor Amoussou
avustajina Pekka Lehtimäki ja Leea Pienimäki-Amoussou
Projektin suunnittelu, koordinointi ja tekstit
Pekka Lehtimäki ja Leea Pienimäki-Amoussou
Projektin tuottaja
museolehtori Erica Othman, Ateneumin taidemuseo
Kuvat
Markus Wahlroos (Le Kalevala -näyttelyn avajaiset ja lasten piirustuskilpailu)
Helka Ketonen (Villa Karo)
Muut kuvat: Leea Pienimäki-Amoussou ja Victor Amoussou
Käännöstyö
Lasten kertomat tarinat kerrottiin monella eri kielellä mm. minan kielellä ja ranskaksi.
Ne taltioitiin nauhalle jonka kesto oli yhteensä 5 tuntia. Minan kielestä käännös ranskaksi
ja englanniksi: Victor Amoussou, jonka jälkeen suomeksi: Leea Pienimäki-Amoussou.
Kiitokset Leealle ja Victorille suuresta työ­urakasta.
PDF-dokumentti on olemassa myös ranskan kielisenä.
Graafinen suunnittelu
Taina Rauhamäki
Kala joka halusi siivet -taidekasvatusprojekti toteutettiin yhteistyössä Villa Karon
Ystävät ry:n kanssa, Matti-Juhani Karila toimi yhteyshenkilönä
Kiitokset
Villa Karon Le Kalevala -näyttelyn yhteistyötahot: Villa Karon Ystävät ry, Kalevalaseura
ja Gallen-Kallelan museo
Villa Karon johtaja Kwassi Akpladokou ja henkilökunta
Työpajan vetäjät, Pekka Lehtimäki, Victor Amoussou ja Leea Pienimäki-Amoussou sekä
muusikko Alpha Omega
Markku Wahlroos, Helka Ketonen ja Georg Wallgren
Aimo koulu – Hämeenlinnan lasten ja nuorten kuvataide ja käsityökoulu
Haluamme myös kiittää kaikkia lapsia ja heidän perheitään sekä koulujen opettajia,
jotka antoivat lapsille luvan osallistua tähän taidekasvatusprojektiin.
Ateneumin taidemuseo, maaliskuussa 2011
Projektin esittely Ateneumissa
Kuva: Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto / Hannu Aaltonen
Ateneumin taidemuseo on Suomen kansallisgalleria. Ateneumin kokoelmat kattavat
Suomen taiteessa ajan 1700-luvun puolivälistä aina 1900-luvun lopulle asti.
Ateneumilla on myös tasokas kansainvälisen taiteen kokoelma, jonka helmiä
ovat Vincent van Goghin ja Paul Gauguinin maalaukset.
Maailman synty – ja muita tarinoita
Robert Wilhelm Ekman (1808-1873): Ilmatar, 1860, öljymaalaus
Robert Wilhelm Ekmanin teoksessa on kuvattuna Ilmatar eli ilman impi luomassa maailmaa. Aihe on maailman syntymyytistä, joka on kerrottu Kalevalan alussa. Kalevalan tarinassa nuori neito, Ilmatar, laskeutuu yläilmoista alkumereen. Siellä hän tulee raskaaksi
meren tuulesta. Meren yllä liitelevä sotka pesii Ilmattaren polvelle ja munista kuoriutuvat
maa, taivas, aurinko, kuu ja tähdet. Ilmatar luo rannat ja kala-apajat ja lopulta, kolmenkymmenen vuoden jälkeen, hän synnyttää suuren tietäjän, Väinämöisen.
Kalevala-aiheet tulivat ajankohtaisiksi Suomen taiteessa 1800-luvun puolivälissä, samoihin aikoihin, kun kansalliseepos Kalevala valmistui. Kalevalan muokkasi Elias Lönnrot, joka teki pitkiä runonkeruumatkoja ja kirjoitti muistiin vanhoja suomalaisia tarinoita.
Taidemaalari Robert Wilhelm Ekman oli Elias Lönnrotin aikalainen. Hän halusi maalata
kaikki Kalevalan tärkeimmät aiheet. Hän haaveili myös Kalevala-galleriasta, jossa suuret
teokset olisivat olleet esillä. Suunnitelmista toteutui vain pieni osa.
Taiteilijoiden kiinnostus Kalevala-aiheita kohtaan on jatkunut nykypäivään asti. Eepoksen myyttitarinat, ihmiskohtalot sekä sen käsittelemä ihmisen ja luonnon suhde tarjoavat lähtökohtia monenlaisille taiteellisille tulkinnoille.
Maailman synty – ja muita tarinoita
-näyttely on esillä Ateneumin
taide­museossa, Suomen kansallis­
galleriassa maaliskuusta kesäkuuhun
vuonna 2011.
Ateneumin taidemuseo keskellä Helsinkiä.
Museolehtori Erica Othman kertoo suomalaisen taiteilijan,
Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) Afrikka-maalauksista.
Ympyrä sulkeutuu
Kala joka halusi siivet -projektin dokumentaatio otettiin ihastuneena vastaan Ateneumin
taidemuseossa. Museolehtori Erica Othmanin aloitteesta projektia jatkettiin Suomessa,
ja tämän näyttelyn myötä se palautetaan juurilleen Beniniin. Helsinkiläisen Katajanokan
ala-asteen 4. luokka osallistui Ateneumissa Erican järjestämään työpajaan, jossa suomalaislapset maalasivat kuvatervehdyksen beniniläislapsille. Pajaan osallistui 20 tyttöä ja
10 poikaa, iältään 10–11 vuotta.
Katajanokan ala-aste Helsingissä.
Luokkahuoneessa.
Erica Othman ja tekstiilitaiteilija Leea Pienimäki-Amoussou vierailivat Katajanokan koululla 2.5.2011. Leea esitteli Kala joka halusi siivet -projektin, sekä kertoi Villa Karosta ja
elämästä Grand-Popossa sanoin ja kuvin. Erica kertoi Ateneumin taidemuseon kokoelmista ja taidekasvatustyöstä, sekä esitteli tulevan työpajan lapsille.
Ateneumin portaikossa.
Tekstiilitaiteilija Leea Pienimäki-Amoussou kertoo Beninin-projektista, näyttely oli esillä museon kokoelmanäyttelyssä (21.3.–5.6.2011). Näyttelyn aikana Ateneumissa
kävi yhteensä 53 919 kävijää
Suomalaislapsia kiinnostivat erityisesti kuvat beniniläislasten arjesta. He miettivät
yhdessä mitä voisivat kertoa omasta elämästään kaukaisille ystävilleen. Selkeimpänä
erona maiden välillä lapset kokivat ilmaston erilaisuuden. Ajatus kuvatervehdyksestä,
jossa esiteltäisiin Suomen luontoa ja lasten harrastuksia eri vuodenaikoina, syntyi lasten
keskuudessa. Se sopi mainiosti puolitoistatuntisen työpajan teemaksi.
Lapset saapuivat Ateneumiin opettajansa Soili Hyvärisen johdolla kahdessa ryhmässä
18.5.2011. Molemmat ryhmät vierailivat Erican ja Leean opastuksella aluksi Kala joka
halusi siivet -näyttelyssä ja sen jälkeen museon kokoelmissa inspiroitumassa erilaisista
maisemamaalauksista.
Sitten siirryttiin työpajahuoneeseen maalaamaan.
Lapset valitsivat aiheensa
vapaasti omien mieltymyksiensä mukaan. Lopuksi
he kirjoittivat oheen lyhyen
kuvatekstin.
Erica Othman ja lapset työpajassa.
Aikaa kuvien tekemiseen oli noin tunti.
Lapset maalaavat guassiväreillä.
Kiitokset
– Opettaja Soili Hyvärinen ja Katajanokan ala-asteen 4. luokka
– Villa Karon harjoittelija Emilia Rüf
”Kala joka halusi siivet” ja ”Ympyrä sulkeutuu” -projekti
on sillä Villa Karossa, maaliskuussa 2012.
Kuvat: Erica Othman ja Leea Pienimäki-Amoussou