TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS (2 ov) TYÖPAIKALLA

1
KOONTA 2008–2012 (S11462)
KUVAUS
26.11.2010/TF
Liite 2 Työssäoppimisen alueellisen yhteistyösopimukseen
TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUKSEN KUVAUS
TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS (2 ov) TYÖPAIKALLA
1. Koulutuksen toteutustapa ja kohderyhmä
Koulutukset toteutetaan tällä hetkellä yhteistyössä Laakeri-hankkeen sekä yhteistyössä
muiden varsinais-suomen yhteistyökoulujen kanssa saman perusmallin mukaisesti.
Koulutusta toteutetaan neljänä tapaamiskertana koulutukseen osallistuvan omalla
työpaikalla. Koulutukseen kuuluu tämän lisäksi itsenäistä opiskelua 12 tuntia.
Tapaamiskertojen välinen aika on noin 2-3 viikkoa. Väliaikana opiskelija tekee etätehtäviä
seuraavaan tapaamiskertaan.
Koulutuksen kohderyhmänä ovat alueen työpaikkaohjaajat jotka oman työnsä ohella
ohjaavat ammatillisessa koulutuksessa olevia nuoria. Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen
erityisenä kohderyhmänä ovat pienyrittäjät sekä muut työntekijäryhmät joiden on vaikea
irrottautua ryhmämuotoiseen opiskeluun.
Työpaikalla tapahtuva oppiminen on osa työyhteisön arkipäivää. Tavoitteellinen
oppiminen työpaikoilla edellyttää rakentavaa keskustelua ja kumppanuutta työpaikan ja
koulutuksen järjestäjän välillä Keskustelu tavoitteista, mahdollisuuksista, vaatimuksista ja
edellytyksistä edistää oppimisen suunnittelua ja hyvien oppimistulosten saavuttamista.
Näitä kaikki seikkoja edistetään koulutuksen avulla yhteistyössä työelämän edustajien ja
kouluttajien kesken. Työpaikalla tapahtuvalla koulutusmallilla päästään pureutumaan
tehokkaasti ko. työpaikan työssäoppimisen toiminnan kehittämiseen.
2. Koulutuksen sisällöt ja teemat
Koulutus toteutetaan työpaikkaohjaajien koulutusohjelman 2 ov:n laajuisena. Koulutus on
jaettu neljään tapaamiseen oheisen suunnitelman mukaisesti.
1.TAPAAMISKERTA 1 t
Osaamisen tunnistaminen ja työpaikan mahdollisuudet
- Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet
- Tunnistetaan aiempi osaaminen
- Työpaikan mahdollisuudet toimia työssäoppimispaikkana
- Sovitaan jatkosta
Educa-Instituutti Oy
Vuorikatu 8 A 19 • 00100 Helsinki
Puhelin (09) 626 926 • www.educa-instituutti.fi
Y-tunnus 0521923-9
2
KOONTA 2008–2012 (S11462)
KUVAUS
26.11.2010/TF
2.TAPAAMISKERTA 2 t
Koulutusjärjestelmä ja työssäoppiminen
- Koulutusjärjestelmä ja tutkinnot
- Oman alan tutkintorakenne
- Oppisopimuskoulutus
- Työssäoppiminen: Tavoitteet, osapuolten tehtävät ja sopimus
- Perehdyttäminen: Työpaikkaan, työtehtäviin ja työturvallisuuteen
3.TAPAAMISKERTA 2 t
Oppiminen ja ohjaaminen
- Oppiminen: Tavat ja tyylit
- Ohjaaminen: Erilaiset ohjaustavat
- Kehittävä palaute
- Vuorovaikutustaidot
4.TAPAAMISKERTA 2 t
Arviointi
- Arviointiprosessi: Tehtävät, tavoitteet ja periaatteet
- Arvioinnin kohteet, kriteerit ja asteikot
- Mukautettu arviointi
- Ammattiosaamisen näyttö
- Tutkintotilaisuus näyttötutkinnossa
3. Koulutusohjelman rakenne ja koulutusmuodot
Koulutusta toteutetaan neljänä tapaamiskertana. Koulutukseen kuuluu tämän lisäksi
itsenäistä opiskelua 14 tuntia.
Koulutus tapahtuu yksilöopetuksena työpaikalla. Kontaktijaksojen välinen aika on noin 2-3
viikkoa. Väliaikana opiskelijat tekevät etätehtäviä seuraavaan jaksoon.
1. Ennakkotehtävä
Annetaan ennen ensimmäistä tapaamista
Mitä työtehtäviä työhönne kuuluu? Millaista ammattitaitoa työnne edellyttää?
Mitkä työturvallisuusasia pitää huomioida työssänne?
2. 2 Etätehtävä
Annetaan ennen kolmatta tapaamiskertaa
Educa-Instituutti Oy
Vuorikatu 8 A 19 • 00100 Helsinki
Puhelin (09) 626 926 • www.educa-instituutti.fi
Y-tunnus 0521923-9
3
KOONTA 2008–2012 (S11462)
KUVAUS
26.11.2010/TF
Oppimistyylitesti, Pohdi työpaikkasi perehdytystä sekä miten työssäoppijan
perehdyttäminen eroaa uuden työntekijän perehdytyksestä.
Mitkä työturvallisuusasia pitää huomioida työssänne?
3. 3. Etätehtävä
Annetaan ennen neljättä tapaamiskertaa
Mitä arvioit? Miten arvioit? Miksi arvioit? Mihin arviointisi perustuu ?
Tapaamiskerroista on kouluttajan käyttöön tehty manuaali, jota noudattamalla uuden
kouluttajan on helpompi saada käsitys koulutuksesta kokonaisuutena.
Kouluttajia perehdytetään tähän koulutusmuotoon yhden päivän koulutuksella.
Työpaikkaohjaajan osaamisen kertyminen - vihkoseen kerätään suoritukset kustakin
tapaamiskerrasta.
4. Koulutusmateriaali
Koulutuksessa käytetään materiaalina Laakeri-työelämäyhteistyö sujuvaksi VarsinaisSuomessa hankkeen tuottamaa koulutusmappia TYÖPAIKKAOHJAAJALLE. Tämän
lisäksi koulutuksen aikana jaetaan alakohtaista materiaalia esim. tutkinnosta ja
arvioinnista. Mappia täydennetään alakohtaisesti. Tämä mappi on käytössä
perusmateriaalina kaikissa koulutuksissa.
5. Koulutuksessa käytetyt teknologiset ratkaisut
Sähköistä oppimisalustaa ei ole käytössä.
Koulutusten perus markkinointi tapahtuu pääosin netissä.
Koulutusmappi on ladattavissa netistä. Kouluttajilla on oma moodle- sivusto jossa on
perusmateriaalia kouluttajille.
6. Koulutuksen suunnittelu
Kukin koulutuskokonaisuus suunnitellaan ja aikataulutetaan yksilöllisesti huomioiden
työpaikkaohjaajan ja työpaikan tarpeet.
Kukin koulutus toteutetaan yhteisen perusmallin mukaisesti. Kouluttaja voi kuitenkin
kohdentaa koulutusta niin työpaikan kuin myös työpaikkaohjaajan toivomusten
mukaisesti.
Yhteisesti sovitut asiat tulee kuitenkin suorittaa jokaisen opiskelijan ennen kuin hänelle
voidaan antaa todistus suoritetusta työpaikkaohjaajakoulutuksesta.
Educa-Instituutti Oy
Vuorikatu 8 A 19 • 00100 Helsinki
Puhelin (09) 626 926 • www.educa-instituutti.fi
Y-tunnus 0521923-9
4
KOONTA 2008–2012 (S11462)
KUVAUS
26.11.2010/TF
Todistuksen antaa Työpaikkaohjaajan osaamisen kertyminen - vihkosen mukaan se
oppilaitos, jonka toimesta suurin osa koulutuksista/ tapaamisista on järjestetty.
Osa neljästä jaksosta voidaan tunnistaa myös muista koulutuksista.
7. Resursointi
Peruskoulutuksen (2ov) resurssointi tällä mallilla on opettajan työtä yhteensä 7 tuntia.
Ensimmäiseen tapaamiseen on varattu yksi tunti. Seuraaviin tapaamisiin on varattu
kuhunkin kaksi tuntia.
Tämän lisäksi koulutusvastuussa oleva opettaja saa koulutuksen suunnitteluun ja
käytännön järjestelyihin noin 5 tunnin resurssin.
Tämän lisäksi kouluttaja voi saada resurssia myös markkinointiin, jos se katsotaan
koulutuksen onnistumisen kannalta tarpeelliseksi. Muut kustannukset on arvioitu yhteensä
noin 11 € ja koulutuksen kokonaiskustannukseksi noin 490 €.
8. Koulutuksen markkinointi
Turun ammatti-instituutissa on eri tutkinnoille yhteensä noin 15 työssäoppimisen
koordinaattoria joiden tehtävänä on markkinoida oman alansa koulutuksia.
Tämän koulutusmallin markkinointiin osallistuvat myös kouluttajakouluttajiksi koulutetut
oman alansa opettajat.
9. Palautteen kerääminen ja hyödyntäminen
Kunkin koulutuksen (2 ov) jälkeen kerätään palaute. Palautteista tehdään puolivuosittain
kooste. Koostetta käsitellään kouluttajatiimissä. Saadun palautteen pohjalta muutetaan
toimintatapoja havaittujen kehittämistarpeiden mukaisesti.
Palautteeseen voidaan toki reagoida myös heti seuraavassa koulutuksessa.
Palautteen yhteydessä kysellään osallistuneilta myös lisäkoulutustarpeista.
Haluamme olla aktiivisesti mukana kehittämässä koulutusta yhteistyössä alueen muiden
koulutuksenjärjestäjien kanssa.
10. Suositukset ja vinkkejä työpaikkaohjaajien koulutuksen suunnittelijoille ja
toteuttajille kokemustenne pohjalta
Yhteinen koulutusmateriaali alueen kaikkien työpaikkaohjaajien kouluttajien käyttöön
selkeyttää alueen työssäoppimisen kuvaa.
Täytyy varmentaa aina että noudatetaan 2 ov:n sisältöä.
TPO koulutuksista ei saa tehdä missään nimessä liian koulumaista. Tapaamiset tulee
toteuttaa keskustelevina ja ohjaajien omasta kokemuspiiristä lähtevä keskustelu tuo
parhaan lopputuloksen.
Koulutuksen järjestäjien tulee varmistaa ja kannustaa halukkaita opettajia työpaikoilla
Educa-Instituutti Oy
Vuorikatu 8 A 19 • 00100 Helsinki
Puhelin (09) 626 926 • www.educa-instituutti.fi
Y-tunnus 0521923-9
5
KOONTA 2008–2012 (S11462)
KUVAUS
26.11.2010/TF
tapahtuvan koulutuksen toteuttajiksi.
Tällä mallilla saadaan yrittäjät ja pienten työpaikkojen edustajat koulutettua
työpaikkaohjaajiksi.
Haluamme antaa osaamisemme ja kokemuksemme kaikkien koulutuksenjärjestäjien
käyttöön. Vastavuoroisesti haluamme olla imemässä kaiken olemassa olevan
kokemuksen ja tiedon muilta koulutuksenjärjestäjiltä oman osaamisemme kehittämiseksi.
11. Kehittäjäorganisaation nimi ja yhteystiedot
Laakeri-hanke
Turun ammatti-instituutti
Kellonsoittajankatu 9-11
PL 955
20101 Turku
12. www-osoite verkkosivuille, joilta löytyy lisätietoa kuvatusta työpaikkaohjaajien
koulutuksesta
www.laakeri.info
13. Kuvauksen laatijan nimi ja yhteystiedot
Jarmo Linkosaari
Turun ammatti-instituutti
[email protected]
050-5185811
14. Liitteet
Perusrunko
Resurssikaavio
Mappi sähköisessä muodossa
Palautelomake
Työpaikkaohjaajan osaamisen kertyminen - vihkonen
Educa-Instituutti Oy
Vuorikatu 8 A 19 • 00100 Helsinki
Puhelin (09) 626 926 • www.educa-instituutti.fi
Y-tunnus 0521923-9