HÄLLÄPYÖRÄ - Hämeen Mobilistit ry
2|2012 HÄLLÄPYÖRÄ H Ä M E E N M O B I L I S T I T R Y K E R H O L E H T I N:O 3 0 ISSN 1459-9120 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 14.11.2012 Hämeen Mobilistit ry:n kerholehti N:o 30 Tulevia tapahtumia Kerhoilta, Antti Karttusen esitelmä Jarno Saarinen/Monza. Cafe Soppa, Visamäentie 33, Hml klo 18. 13.2.2013 Vierailu klo 18 Kantolan Autokatsastuksessa (katso takakannen ilmoitus) Luukkaankatu 5 13.3.2013 Kevätkokous klo 18 Fagerlundin halilla Parolassa. Käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten tilinpäätös ja toimintakertomus. Kokouksessa jaetaan osallistujille taas tuore kerholehti Hälläpyörä 1/2013 HÄMEEN MOBILISTIEN PIKKUJOULU 13.12.2012 Koulutuskeskus Tavastian Makuasia Ravintolassa Hattelmalantie 8, klo 18 alkaen. Voi tulla yksin tai puolison kanssa. Jouluisen illallisen hinta on 22-26 euroa hengeltä, ja ruokajuomat ynnä muut virvokkeet erikseen. Ravintola laskuttaa kutakin. A-oikeudet. Mukaan mahtuu 60 ensiksi ilmoittautunutta. Sitovat ilmoittautumiset 29.11.2012 mennessä [email protected] tai 050 3577 600 Kansikuvan esittely Kansikuvasarjassa, kerholaistemme kanttiautoja, esiintyy edesmenneen Alpo Ojaniemen itse 70-luvun lopulla entisöimä REO Wolverine Brougham 1929 . Aihio oli ostettu 1978 Naantalista Matti Uroselta, ja rekisteri oli silloin TK-781. Wolverine oli REO:n halvempi malli, jota valmistettiin aluksi vain 2-ovisena Brougham mallina vuosina 1927-28 Continentalin 6-sylinterisellä 3261cc moottorilla. Wolverine tarkoittaa ahmaa, ja sitä on pidetty myös itsenäisenä merkkinä, kun se koottiin alihankkijoilta kerätyistä osista. REO Fying Cloud maksoi 500 dollaria enemmän. Suomessa on kolme muutakin entisöityä Wolverinea. Alpon auto on viimeisiä valmistunaita, kun on rekisteröity 1929-mallina, vaikka tuotanto loppui jo 1928 lopulla. Sivulla 25 on kuvasarja Alpon REO projektin vaiheista aihiosta valmiiksi asti. Kansikuvassa auto on Aulangon puistometsässä, ja tätä kuvaa Alpo lähetti muistuttaakseen hampaidenkin entisöinnin tarpeellisuudesta. Sisällysluettelo Kansikuvan esittely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 Pääkirjoitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 Puheenjohtajan tervehdys. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4 Museomarkkinat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 Martti Koskinen, autoalan todellinen veteraani . . . . . . . . . . . 6 Veikko (Veksi) Aaltonen 80 v. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8 Kaivoparkin avajaiset 21.4.2012 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10 Kevätsawutus 1.5.2012 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11 Kalle Jokinen – vuoden 2012 kerholainen . . . . . . . . . . . . . . . . .12 Helatorstai ajelu 17.5.2012 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14 In memoriam Jarkko Koski . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16 Tarina Volkswagenista . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .18 SAHK:n Retkeilyajo 4.8. ja Forssan Pik-Nik 5.8. . . . . . . . . . . 20 Corvette tarinaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22 Fiat-kerhon mobilismipäivät 6.10.2012 . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24 Alpo Ojaniemen REO projektin vaiheita. . . . . . . . . . . . . . . . . 25 Triumph TR6-auton hankinta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26 HÄLLÄPYÖRÄ 3 2|2012 Pääkirjoitus Automobiiliharrastus alkoi Suomessa 50-luvun lopulla, joten silloin kaksikymppisinä aloittaneet harrastajat alkavat olla jo ikämiehiä, ja jonakin päivänä tulevat väistämättä lentotunnit täyteen eli elämä päättyy. Jos seuraavassa sukupolvessa on harrastuksen jatkajia on asia järjestyksessä. Aina eivät asiat kuitenkaan ole näin hyvin, vaan perikunnalle jää ongelma. Mitä tehdä kaikille aihioille ja keskeneräisille projekteille, ja niiden varaosille, joista ei aina tiedetä mihin ne kuuluvatkaan. Jos kalusto on vielä vuokratuissa tiloissa pitäisi ne saada nopeasti tyhjäksi. Silloin tulee yleensä helpoimpana keinona mieleen soitto romumiehelle, joka tulee noutamaan tavarat, eikä haluaisi niistä juuri mitään maksaakaan, vedoten korkeisiin rahtikustannuksiinsa ja romuraudan alhaiseen kilohintaan. Romukauppiaillakin on kuitenkin jonkinlainen käsitys siitä, että vanhat kunnostuskelpoiset autot voi saada myytyä harrastajille paremmalla katteella, kuin romun kilohinta olisi. Näin saattaa joku hyvä aihio vielä pelastuakin, mutta hyöty jää silloin kauppiaalle. Paras tapa voisi olla myyjäisten tai huutokaupan järjestäminen paikan päällä niin että siitä on ilmoitettu riittävän ajoissa vaikkapa laajalevikkisessä Mobilisti lehdessä, ja jos vielä vaivaudutaan valokuvaamaan kalustoa etukäteen niin että netistä voi alustavasti nähdä mitä, ja minkä kuntoista tavaraa on myytävänä. Näin toimien perikunta saa tavaroista käyvän hinnan ja harrastajat saavat tilaisuuden hankkia tarvitsemansa. Näin toimittiin aikanaan kerhomme kunniajäsenen Hugo Alanojan jäämistön suhteen. Kerhomme organisoi myyjäiset Ratasniityn hallilla, ja myymättä jäänyt tavara ja myyntipalkkio jäi kerholle. Menettely tyydytti silloin kaikkia osapuolia. Kerhomme jäsenistä viime syksynä kuollut Alpo Ojaniemi jätti jälkeensä kolme hienosti entisöityä automobiilia, joita tyttäret aikovat säilyttää, mutta suuret varaosavarastot ovat heille tarpeettomia, ja voivat tulla tavalla tai toisella myytäväksi. Heillä on tiedossa että kerhomme jäsenet voivat tarvittaessa auttaa tavaroiden selvittelyssä. Viime kesänä yllättäen kuolleen kerhomme kuorma-auto- ja traktoriharrastajan Jarkko Kosken jäämistöä kerhomme arviointiryhmä kävi jo kesällä kartoittamassa, ja mietittiin mitä niille voisi tehdä, kun omassa perheessä ei ole harrastuksen jatkajaa. Volvo -56 ent. Helsingin paloautosta meni tie- to Helsingin palomuseolle ja harkitsevat toimenpiteitä vaikka heillä jo on samanlainen entisöitynä. Lahjoituksen ottaisivat kyllä mielellään vastaan kun budjetti hupenee parhaillaan kunnostettavaan museotilaan. Jarkon peltihallit sijaitsevat maatilan yhteydessä, joten niiden tyhjentämisellä ei taida olla kovaa kiirettä. Ehkä siellä voitaisiin lähiaikoina saada järjestymään kerhomme sisäinen myyntitapahtuma, jossa Vetkukin voisi olla mukana, kun meillä kerhossa on aika vähän kuorma-autojen ja traktorien harrastajia. Lehdessä toisaalla kuvia Jarkon jälkeenjääneestä kalustosta. Itsekin olen miettinyt mihin minunkin tyttäreni aikanaan joutuvat monien autojeni ja muun tavaran kanssa. Ajattelin, että heidän tilannettaan helpottaisi jos laittaisin rahan arvoisiin tavaroihin jotain tieoja vaikka maalarin teipille kirjoitettuna. Siinä voisi olla tietoa mikä tavara on, mistä hankittu ja mitä maksettu, ja kuka siitä voisi olla kiinnostunut ja mitä siitä voisi myydessä saada. Parasta tietenkin olisi jos lopun lähestyessä ehtisi itse myydä kaikki pois, ja jättää vain ne, joista jälkipolvi on kiinnostunut. Antero Lähteenmäki päätoimittaja Martti Koskisen 58 vuotta omistama Chevrolet Master De Luxe 1937 nykyisessä loistossaan. 4 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 Puheenjohtajan tervehdys Syksyisiä mietteitä Vuosi alkaa olla lopuillaan ja mennyt vuosihan on ollut todella työntäyteinen niin hallitukselle kuin kerholaisillekin ja olen voinut ilolla todeta, että jäsenistö on osallistunut aktiivisesti yhdessä järjestämiimme tapahtumiin ja joka kuun toisena keskiviikkona pidettyihin kerhoiltoihin, joita olemme viettäneet erilaisten teemojen merkeissä (esitelmät, vierailut jne.). Mielestäni ehkä merkittävin tapahtuma, jonka olemme organisoineet tänä vuonna, oli Hämeenlinnan Kaupungin Historiallisen museon 100-vuotis juhlakulkue torilta linnalle. Kulkueeseen osallistui reilut 40 autokuntaa, jotka kaikki ryhmittyivät juhlapäivän ajaksi linnan etupihalle komeaksi näyttelyksi. Tapahtuma sai museoväen mukaan Hämeen linnan alueelle noin 2500 vierailijaa, joille oli linnalla päivän ajaksi nähtävää runsaasti ja mahdollisuus ilmaiseen museo tutustumiseen. Missään tapauksessa ei pidä unohtaa muitakaan tapahtumiamme, kuten Kevätsavutus Panssarimuseolla yhteistyössä Panssarimuseon ja Panssarikillan kanssa, vierailujamme Autokeskuksessa, Aallon Jukalla Tyrvännössä, Uniikkia keramiikkaa, lahjaksi tai omaksi iloksi, tilauksesta melkein mitä vaan. Toim.aika n.1kk. Lepaan savipaja, Viinitilantie 10,14610 Lepaa Puh: 0400 497717 e.mail:[email protected] www.lepaansavipaja.net Seppälän Markulla hänen maatalousmuseollaan. Saimme myös kuulla hienoja esitelmiä kuten Karttusen Antin Vanaja-kertomus ja Jussilan Kallen Triumph TR katsaus ja myös kiitokset Forssan seudulle hienosti järjestetystä ajelutapahtumasta. Hallituksen puitteissa olemme jo hyvissä ajoin alkaneet suunnittelemaan ensi vuoden tapahtumia, joka toimintasuunnitelma esitellään tämän lehden ilmestymispäivänä syyskokouksessamme. Voin myös todeta ilokseni, että hallitus ja jäsenistö ovat yhteistyössä onnistunut vakauttamaan taloutemme erilaisin ponnistuksin. Hallitus myös asetti tavoitteekseen, että jäsenmäärämme tämän vuoden aikana jälleen ylittää 200 jäsenen rajan ja tämän olemme nyt jo saavuttaneet. Lopuksi toivon, että jatkamme yhtä aktiivisesti ja mobilihenkisesti myös tulevat vuodet nyt kun meillä on pohja kunnossa ja tekeviä kerholaisia. Vielä kiitokset kaikille kerholaisille, hallitukselle ja tietenkin yhteistyökumppaneillemme. Syksyisin terveisin ja talven odotuksin Pentti Kallionpää 050 3278 387 2|2012 HÄLLÄPYÖRÄ 5 Museomarkkinat Museoautoparaati järjestäytymässä Hämeenlinnan torilla. REO johti kulkuetta kyydissään kaupunkin johtoa ja sen perässä Aaltosten kääpiöautot. Markku Nepposen MB 180 -56. Olavi Kokkosen Mersuun oli kiinitetty markkinoiden mainos. Chevrolet coupe -33. Automobiilinäyttely linnan pihalla. Kuvassa näkyy kerhon infoteltta, jossa esiteltiin Aaltosen BMW Isettaa. Kerhon omistama Sisu prototyyppi ja International-27 paloauto. 6 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 Martti Koskinen, autoalan todellinen veteraani Martti syntyi Sääksmäellä 2.1.1924 ja on nyt siis 88-vuotias. Työelämän hän aloitti jo lapsena toimien 13-vuotiaana Aamulehden juoksupoikana. Hämeenlinnaan muutettiin vuonna 1939. Talvella 1941 Martti oli 17-vuotiaana hevosella tukinajossa Vanajan linnan lähellä. Samana Martti itse tehdyssä autoilijan nahkatakissaan ja aidossa keväänä hän oli autonVegan autoilijan lakissaan. apumiehenä Studebaker -38 kuorma-autossa, ja pääsi jo ajamaankin tätä komeaa kuorma-autoa. Toukokuussa 1941 tuli sitten liikekannallepano ja kesäkuussa alkoi jatkosota. Martti hakeutui vapaaehtoisena mukaan sotaan ja sijoitettiin tykistöön. Hyrsylän mutkaan siirryttiin junakuljetuksella. Sotatilanteen vähän rauhoittuessa Martti ja muut alle 18-vuotiaat vapautettiin palveluksesta. Samana syksynä tuli lakimuutos, jonka mukaan 17-vuotiaille voitiin myöntää ammattiajokortti. Näin Martista tuli automies syksyllä 1941. Hän palveli sitten rintamalla autonkuljettajana Syvärillä ja Lotinanpellon suunnalla. Kalustona oli ”Hävittäjä” Fordeja -40 ja siellä oli myös Vekan REO linja-auto, joka toimi tykistön äänenmittausautona. Neljä penkkiä oli sitä varten poistettu. REO:a kuljetti silloin Vekan alkuperäisestä veljessarjasta Pentti. Autot olivat harjun rinteessä maastoutettuna puolittain maan sisään. REO toimi bensalla samoin kuin patteriston päällikön Chevrolet -39. Fordeissa oli Imbert puukaasutin, joissakin patanokkaVolvoissa myös Otso. Imbert oli kuitenkin paras. Saksalainen Imbert oli emaloitu, mutta suomalainen oli tehty messingistä. Saksalaisessa oli myös harvempi rosti. Yksiköllä oli käytössään myös kaksi Opel linja-autoa. Vuonna 1943 oli sodassa vähän leppoisampi asemasotavaihe ja ehdittiin rakentaa Syvärin voimalaitoksen padon yli hirsistä silta, joka kesti yhden auton ylityksen kerrallaan. Saman vuoden marraskuussa Martti pääsi Lahteen Hennalan kasarmille, jossa sai koulutuksen autoaliupseeriksi . Lomallaan helmikuussa 1944 Martti poikkesi Helsinkiin tapaamaan erästä tyttöä Mikonkadulle. Helsinki joutui juuri silloin vihollisen pommituksen kohteeksi. Vuo- saareen oli sytytetty tulia vihollisen pommikoneiden hämäämiseksi, mutta kuitenkin yksi pommi oli osunut tuon Mikonkadun talon toiseen päähän. Martti arveli, että pitäisi siirtyä varmaan pommisuojaan, mutta tyttö oli toista mieltä. Yöstä oli kuitenkin romantiikka kaukana. Seuraavana päivänä junat taas kulkivat ja Martti pääsi palaamaan yksikköönsä Syvärille. Lotinanpellon suunnalta alkoi kuulua senkaltaisia ääniä, että vihollinen oli valmistelemassa suurhyökkäystä. Niinpä sitten tulikin keskitys, jossa 3½ tunnissa ammuttiin 76 000 kranaattia. Suomalaiset vetäytyivät viivyttäen kolmessa viikossa U-linjalle Pitkärantaan ja tämä viimeinen puolustuslinja onnistuttiin pitämään sodan loppuun asti. Ainoana mittauspatterina Martin yksikkö komennettiin vielä pohjoiseen Oulun seudulle, jossa kaikki sillat oli pommitettu hajalle. REO:kin siirrettiin Syväriltä sinne junakuljetuksella. Pentti Vekka kotiutettiin vanhempana miehenä jo aikaisemmin ja Marttista tuli silloin REO:n kuljettaja kun hänellä oli linja-auton ajokortti. Martin sota päättyi sitten vihdoin 25.11.1944 kun REO siirrettiin taas junakuljetuksella Oulusta Hämeenlinnaan. Martti ajoi REO:n asemalta linnan kasarmille, jossa lainassa olleet autot luovutettiin omistajilleen. Määräys oli että bensaa saa panna tankkiin vain 10 litraa, kun Vekalle oli matkaakin vain 200 metriä. Pentti Vekka kuitenkin kehotti panemaan täyteen ja niinpä tynnyristä pumpattiin 100 oktaanista lentokonebensaa REO:n tankki täyteen, noin sata litraa. Martin määräaikainen linja-autokortti ehti vanhentua, kun pohjoisesta ei päästetty lomalle sitä uusimaan. Konttori ei suostunut asiassa mitenkään joustamaan. Pitkää sotapalvelusta ei kuitenkaan hyväksytty kokonaan asevelvollisuuden suorittamiseksi, vaan asetuksella määrättin 1924 syntyneet upseerit ja aliupseerit vielä kolmeksi kuukaudeksi ylimääräiseen palvelukseen. Hämeenlinnaan perustetun autokomppanian päälliköksi tuli jääkärikomppanian päällikkönä toiminut Kauko Paimela, josta tuli myöhemmin autopataljoonan komentaja ja everstiluutnantti. Martin tehtävänä oli jatkokouluttaa auto- Upea hääpari 1946, kaunis Aune ja komea Martti. HÄLLÄPYÖRÄ 7 2|2012 neisilla GMC:llä ja Ford Big Jobilla, ja sitten Jyry Sisulla ja vuodesta 1961 Vanajalla. Hän kuljetti raskaita maansiirtokoneita erikoistilauksesta tehdyllä ainutlaatuisella Vanajalla, jossa 260 hevosvoiman moottorin lisäksi oli 200 hevosvoiman nestemoottori lavetille. Yhdistelmän paino saattoi kuorman kanssa olla yli sata tonnia. Perusyhtymässä hän työskenteli 16 vuotta kunnes Hallenberg alkoi jyllätä. Martti siirtyi Hämeenlinnan vaneritehtaalle koneasentajaksi suorittaen myös hitsauksia, välillä omallakin koneellaan, joka oli vuokrattu tehtaalle. Höyry- ja ilmaputkistojen hitsaukset oli kuitenkin jätettävä erikoisammattimiehille. Tästä työstä Martti jäi selkävaivojen ja sydänvian takia eläkkeelle 1983, 59-vuotiaana. Koskisen perhe ja Ford V8 -40. Kuvassa vasemmalla myös naapurin lapsi. komppanian kuljettajia. Martti vapautui sitten palveluksesta 4.3. 1945 ja ylennettiin kersantiksi. Siviilielämä alkoi Hämeenlinnassa ja 1946 Martti avioitui Aunensa kanssa. Alkoi talon rakentaminen Sairionkadulle. Martti oli nuoremman veljensä kanssa mukana rakentamisessa kirvesmiehen ja muurarin apulaisena ,ja teki vesijohto- ja lämpöputkistojen asennukset kokonaan itse. Poika Jorma syntyi 1948. Vuoden 1947 alussa Martti oli saanut liikenneluvan ja hankki kuorma-autokseen Studebakerin -38. Siinä oli tuplaperä ja 110 hevosvoimainen Herkules moottori. Sillä ajettiin pääasiassa puutavaraa 16 kuutiota kerrallaan. Soraa ajettiin ratapihan työmaalle, ja kerran keväällä sattui soramontun lippa sortumaan auton päälle niin että kuution kivi meni kuorman ja lavan läpi rikkoen tuplaperän. Mitään korvausta ei mistään saanut vaikka auto romuttui , eikä kahteen viikkoon ollut lainkaan toimeentuloa. Auto kyllä korjattiin, mutta siitä ei ollut enää raskaisiin ajoihin. Se myytiin Juhani Jalavan isälle kevyempään käyttöön. Tilalle Martti osti sitten ”Hävittäjä” Fordin -40. Siinä oli mekaaninen konekippi. Vuonna 1955 Martti sairastui munuaistautiin, joka oli seurausta raskaasta työstä kylmissä talviolosuhteissa. Hän palkkasi Fordin kuljettajaksi Erkki Rantasen, joka kuitenkin pian siirtyi muualle. Liikennelupaa ei saanut pitää käyttämättömänä enempää kolmea kuukautta, joten auto tuli myytyä lupineen Reima Sieväselle. Vuoden sairastettuaan Martti alkoi toipua ja teki mieli taas autohommiin. Hän kyseli kuljettajan paikkaa Perusyhtymän johtajalta insinööri Jäntiltä, joka oli toiminut sotaaikana lentäjänä. Töitä ei ensin luvattu, mutta kun Martti otti esiin paperinsa, joista ilmeni hänen ansiokas toimintansa automiehenä sodan aikana, muuttuikin suhtautuminen, ja Martti pääsi lavettihommiin ensin bensako- Martti Perusyhtymän järeän lavetti Vanajan kanssa. Martin ensimmäinen kuorma-auto, komea Studebaker-38. Ensimmäisen henkilöautonsa Martti osti 1954. Auto oli Chevrolet Master De Luxe -37, ja sillä oli ajettu 17 ensimmäisen vuoden aikana 100 000 km. Auto oli ollut uutena posti- ja lennätinhallituksen pääjohtajalla Harri Juseliuksella, ja oli siten säästynyt puukaasuilta. Toinen omistaja oli huonekalualan vaikuttaja Tauno Korhonen, ja Martti oli kolmas omistaja… ja on edelleen. Auto on hänellä nykyisin harrastekäytössä. Koneremontti on kerran tehty, kun yksi männänrengas katkesi. Varaosat löytyivät Hugo Alanojalta. Verhoilu on etupenkin istuinosaa lukuun ottamatta alkuperäinen. Verhoilu onkin tässä De Luxe mallissa selvästi kestävämpi kuin Standard mallissa. Sellumaali alkoi ikääntyessään halkeilla, joten Martti on itse maalannut auton keinohartsilla alkuperäiseen syvän siniseen sävyyn. Työ onnistui niin hyvin, että sitä on luultu alkuperäiseksi sellumaalipinnaksi. Öljynä hän 8 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 keri oli liian pitkä, ja oli alkanut kantaa. Koneistamalla Martti sai osasta kelvollisen ja ajaa sillä tänäkin päivänä. Auto- ja rakennustöiden lisäksi Martilta sujuvat ompelutyötkin. Hän on Singer ompelukoneella tehnyt pitkästä nahkatakista autoilijan puseromallisen version taskuineen kaikkineen. Martti autoilijan kamppeissaan juuri entisöinnistä valmistuneen “Letukkansa” kanssa. Äskettäin leskeksi jäänyt Martti osallistuu edelleen aktiivisesti Hämeen Mobilistien tilaisuuksiin ja tällä hetkellä kiinnostus on suuntautunut talon alakerran verstaalle itse suunniteltuun ja rakennettuun höyrykoneeseen, mutta siitä enemmän seuraavassa lehdessä. käyttää synteettistä GM öljyä. Tällä ”Letukallaan” Martti osallistui aikanaan moniin SA-HK:n retkeilyajoihin Ville Vikaisen toimiessa kartanlukijana ja kakkoskuljettajana. Itse näin Martin ensi kertaa osallistuessani Porissa 1986 ”Auto 100 vuotta” ajoon. Helsingin ajosta 1989 Kalastajatorpalta kotiin lähtiessä kytkin alkoi luistaa, ja matka katkesikin Kaivokselaan. Poika Jorma tuli Opel Kadetillaan hinaamaan auton kotiin. Yhdistelmä oli tietenkin laiton, mutta vastaan tulleilla poliiseilla oli kiire eivätkä puuttuneet toimitukseen. Kadet jaksoi vetää kolmosvaihteella. Kotona selvisi, että uudemmasta mallista otettu painelaa- Marttia kävi jututtamassa Antero Martin verstas talon alakerrassa. Veikko (Veksi) Aaltonen 80 v. hyvin mielenkiintoista ja antoisaa. Keväällä tasavuosia täyttänyt Veikko lupasi kertoa joitakin tapauksia automieKansakoulusta päästyäni oli Alitalon hen elämäntaipaleeltaan. Seuraavassa Niilon autossa apumiehenä. Kuljettaja hänen kirjoittuksensa. Paljon muutakin Viljo Linden oli hyvin huomaavainen kerrottavaa olisi 2 miljoonan kilometja neuvova minua kohtaan, joten sain rin varrelta, joten aiheeseen palataan hyvän opin auton käsittelyyn. 18-vuotimyöhemminkin. aana 1950 ajoin Kanniston autokoulus sa kuorma-auton ajokortin. AjoharjoitHattulan Koskella Alajokea kaivettaessa telun sijasta Salmela tosin pani minut löytyi yksipuinen ruuhi. Tutkijat tulivat sirklaamaan puita ja perunamaalle, kun autolla katsomaan ruuhta ja kylän nuototesi ,että auton käsittely on minulle ret tulivat taas katsomaan autoa, joka niin tuttua, että siihen on turha polttaa silloin vielä oli harvinaisuus kylällä. On- Automies Veikko Aaltonen viime bensaa. Alitalon Chevroletkin oli sani Koskinen muistaa kuvaajan kysyneen keväänä kun kahdeksan kymppiä manlainen kuin kouluauto. minulta, että mikä minusta tulee isona. tuli mittariin. Vastaus oli heti ollut automies. Olin viisivuotias ja olin kai kuullut puhuttavan isäni veljistä, jotka 1952 menin sitten armeijaan Autokomppaniaan Poltinaomistivat linja-autoja. Automies minusta sitten tulikin, ja holle. Sain sieltä ammattimaisen kuorma-auton ajokortin. olen koko ikäni työskennellyt autojen kanssa. Se on ollut Tuli halu kokeilla erilaisia tehtäviä ja onnistuinkin niissä. HÄLLÄPYÖRÄ 9 2|2012 Tuurasin Lehtisen Esan vapaapäiviä Alitalon autolla maitotonkkien ajossa. Se olikin kamala tehtävä, kun tonkista oli nimiä ja numeroita kulunut pois, eikä Morriksessa pitänyt käsijarrukaan. Meijerin Siiri huusi luukustaan: Suksi v....n jos et pysty laittamaan tonkkia talojärjestykseen. Tullessani Poltinahontielle sain Kivisellä ajaa Federalilla -52 kuorittuja tukkeja. Automiehet sitoivat kuorman ketjuilla ja langoilla. Toinen puoli autosta ajettiin pukkien päälle ja kuorma pudotettiin suoraan Vanajaveteen. Pudotuspaikkoja oli useita kuten autojakin. Autot olivat heikkotehoisia, ja voima loppui usein ylämäkiin jos laittoi liikaa kuormaa. Kuormaan meni 60 tukkia, pieniä enemmänkin. Federal oli tehokas, ja sillä pääsi mäet hyvin ylös, kun Hugo Alanoja oli säätänyt kaasuttimen. Syrjäsen Matin Commer oli koivutukin ajoon melko tehoton. Sillä ei tahtonut varsinkaan talvella päästä ylös Härkätien mäkiä Lietsassa, Ruokoojassa ja Mankelissa. Matille tuli sitten 1954 kaksi MAN:nia. Niissä olikin tehokkaat dieselit ja kestävät voimavälitykset, akselit ja perä sekä ilmajarrut vakiovarusteena. Ajoin MAN:nilla talvet tukkeja Hämeenlinnan vaneritehtaalle ja kesät lastulevyä satamiin. Eniten kuormia vein Lappiin, aina Ivaloon asti. Kuormat purettiin yleensä käsin varastoon, kauppaan tai rakennuksille. Reisussa meni yleensä monta vúorokautta hyvin vähällä levolla. Auton jarruja piti välillä säädellä. Peräkärry oli jarruton ja vetoautossakin jarrut heikkotehoiset. Suurista kokonaispainoista huolimatta ei kuitenkaan koskaan tullut vahinkoja. Keli oli toisinaan kurja kun pakkasella satoi tunturissa jäähilettä, ja lumiketjut pyörissä hidastivat menoa. Huoltoasemia oli harvassa, joten polttoainetta ostettiin kaupasta. Rengastyöt tein usein tien päällä. Kaikilla korjaamoilla ei ollut edes rileks pyöränpurkuavainta. Monen tyyppisissä Vanajissa olen ollut kuljettajana rahtiliikenteessä. Ne olivat kovia kulkemaan maantiellä. Vanajan lopetettua sain Ilmoselta hopeisen rintamerkin. Rekkaliikenne oli vielä 50-luvulla vähäistä, mutta kuljettajalle sitäkin vaativampaa. Puhelinyhteyksien saaminen oli hankalaa , joten vaikeuksiin joutuneita autettiin mahdollisuuksien mukaan. Tiet olivat heikkokuntoisia, mutta kuormaa pitkillä matkoilla kuitenkin paljon. Niinpä ylikuormasakot olivat yleisiä. Isäntä maksoi nämä sakot, mutta ylinopeudesta en niitä koskaan saanut, vaikka välillä olikin kiire laivalle. Ajokorttiani ei koskaan ole hyllytetty vaikka yli 60 vuotta olen tien päällä ”asunut”. Nykyliikenne minua ihmetyttää. Monella kokeneellakin kuljettajalla on niin piittaamaton ajotapa, kun ajetaan liian lähellä, ja ohitetaan vaarallisissa paikoissa. Harrastuksena olen kuvannut ja tutkinut erilaisia teiden liittymiä ,ja suunnitellut niihin sujuvuutta lisääviä parannuksia. Nyt vasta viime vuosina on turvallisuus otettu huomioon. Olen välillä käynyt Rovaniemellä, ja ihan mukavalta tuntuu ajaminen. On vähän vielä sitä vanhaa rutiinia, etten ole liikenteen tukkona. Iäkkäänä pitäisi kai kuitenkin välttää ruuhka-aikoja, ja ajella rauhallisempia teitä. Syrjäsen Matin MAN ja Veikko Aaltonen kotipihalla Myllymäessä 1964 Terveisin Veikko 10 HÄLLÄPYÖRÄ Kaivoparkin avajaiset 21.4.2012 2|2012 2|2012 HÄLLÄPYÖRÄ 11 Kevätsawutus 1.5.2012 Hämeen Mobilistien ja Panssarimuseon yhteisessä KEVÄT SAVUTUS tapahtumassa 1.5.2012 käynnisteltiin ja ajettiin panssarimuseon kalustolla, kuten venäläisellä sotasaalis panssariautolla, amerikkalaisella tela-Whitella, saksalaisella rynnäkkötykillä, ja tuhottiin panssarivaunulla yliajamalla romutettava henkilöauto, ja yleisöä oli paikalla runsaasti. Simo Niemisen sota Zündap KS 750 sivuvaunupyörä. Sveitsin armeijan Condor 350 moottoripyörä. 12 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 Kalle Jokinen – vuoden 2012 kerholainen Kalle, Sari ja Krister Jokinen, kaikki innokkaita autoharrastajia. kuittasi Toijalan V-Cruisingissa jo ensimmäisen palkintonsakin isänsä rakentamalla Chevrolet Impala polkuautollaan. Talon olohuoneessa on käytettävissä myös entisöity Mosse polkuauto, mutta tuleva mobilistimme käyttää toistaiseksi mieluummin potkuautoaan. Kalle oli ostanut sen heti, kun selvisi, että poika tuli. Kalle Jokinen on vuosimallia 1966 ja on nyt siis 46-vuotias. Jo lapsesta alken vahva kiinnostus autoja kohtaan johti autonasentajan ja vielä erikseen moottoriasentajan koulutuksen hankkimiseen kolmen vuoden ammattikoulujaksolla. Työpaikkana on Parolan Panssariprikaatin korjaamo, jossa hän aluksi toimikin moottoriasentajana, mutta nykyisin vanhemman asentajan toimipaikka on varaosavarastossa. Työkaveri Ari Kekäläinen sai hänet houkuteltua Hämeen Mobilisteihin 90-luvun lopulla. Aluksi riitti vain Hälläpyörä lehden lukeminen, mutta vähitellen jäsenyys muuttui aktiivisemmaksi ja huipentui kerhon hallituksen jäsenyyteen Tom Siivolan hallituksessa 2010 ja 2011, joista jälkimmäisenä vuotena kerhon varapuheenjohtajana ja Hälläpyörä markkinoiden ja muiden tapahtumien päävastuullisena. Tämän vuoden alusta Kalle on vapautunut hallitusvastuusta ja voi paremmin keskittyä isänä olemiseen pienelle 2½ vuotiaalle Krister pojalleen. Pojan syntyessä Kalle ja vaimo Sari muuttivat omakotitaloon Parolaan lähelle Fagerlundin hallia. Vaimo ja poika ovat myös aktiivisesti mukana harrastuksessa. Krister poika Omakotitalon ainoa talli on täynnä moottoripyöriä, mutta tallin laajennus on suunnitteilla. Muu kalusto on tallessa mökillä Kalvolan perällä. Autot tulivat Kallelle tutuiksi jo varhain kun käytiin isän kaverin Huugo Lähdesmäen tallilla ja erityisen vaikuttavaa oli kun Vekan Jaska tuli käymään pitkähampaisella vm. 50 Buickilla. Isällä oli vm. 37 Dodge Coupe, samanlainen kuin Rainer Niemellä. Tuon Dodgen myöhemmät vaiheet olivat tuntemattomat, kunnes se löytyi punaisena Raimo Stenvallin kokoelmasta Tuusulasta. Kallen isä oikein liikuttui, kun näki vielä uudelleen ensimmäisen autonsa, jonka pystyi joistakin yksityiskohdista tunnistamaan samaksi autoksi. Se oli alunperin ollut tumman sininen, mutta maalattiin Miranolilla mustaksi, kun Vekan Jaska ei muun värisiä autoja noteerannut. Isä ei muuten ole autoharrastaja vaan on toiminut kipparina Hopealinjalla. Isä teki kuitenkin autojensa huollot ja korjaukset itse, ja Kallen vaarikin oli aikanaan aloittanut autoilun T- Fordilla, joten autohommat taisivat Kallellekin tulla jo geeneissä. Kalle oli jo 9-vuotiaana hankkinut ensimmäisen moponsa vanhemmiltaan salaa . Kotona suhtaudut- 2|2012 HÄLLÄPYÖRÄ 13 tiin kuitenkin ymmärtäväisesti nuoren miehen harrastukseen, kun mopoja sai korjata kaverien kanssa äidin Minin tallissa, johon jäi sopivasti tilaa . Äiti ei suuttunut silloinkaan, kun poika raahasi moponsa neljännen kerroksen asuntoon, ja pesi sen kylpyammeessa, ja maalasi huoneessaan spaymaalilla. Äiti suuttui vasta siinä vaiheessa kun Kalle aikoi mennä nukkumaan maalinkäryiseen huoneeseensa. Kalle sai 13-vuotiaana ensimmäisen autonsa, Austin Mini vm.68. Mini ajettiin loppuun mökkiteillä, ja niin kävi seuraavallekin autolle, joka oli VW kupla. Vanajalla suunnittelijana toimineelle Veikko Muroselle Kalle on kiitollinen saamastaan opista autohommiin. Murosella oli uutena ostettu hieno Chevrolet Impala, jolla hän antoi Kallenkin ajaa, ja siitä juontaa alkunsa Chevroletharrastus. 16-vuotiaana Kalle osti Rengosta huonokuntoisen Chevrolet Chevy II vm 65 ja laittoi sen kuntoon niin että sai sen kilpiin ajokortin saatuaan. Myöhemmin hän hankki samanlaisen Impalan kuin Murosella, kun tämä ei suostunut omaansa myymään. 17 vuoden hivutuksen jälkeen Kalle kuitenkin onnistui lopulta ostamaan Murosen Impalan, ja oma jouti varaosiksi. Chervolet kalustoa on kertynyt 64,65,73 ja 81 vuosimalleina. Letukoitten lisäksi on vaalean sininen Cadillac Sedan de Ville -56, joka on uitettu USA:sta 1986. Sillä osallistuttiin viimeksi Linnacruisingiin. Antti Kautiaiselta tuli ostettua Buick -64, mutta sitä oli ajan hammas nakertanut sen verran liikaa, että tuli myytyä eteenpäin. Näin ovat tehneet seuraavatkin omistajat, joita on sen jälkeen ollut jo 7. Ja kumma kyllä, hinta nousee aina vaan. Viimeksi siitä Pienoismalleja on kertynyt vitriini täyteen. Lasissa on koristeena pojan piirroksia. oli maksettu jo 7000 euroa! Amerikkalaisten autojen lisäksi Kalle harrastaa Volvoja. Äidin vuonna -79 ostama silloin kymmenvuotias Amazon on tallessa, samoin pari muuta Amazonia, joista toinen Sport mallia. Volvoja on ollut vuosien varrella muitakin, kuten PV 544, 142,164 ja 244. Uudempi Volvo farmari on käyttöautona, mutta etuvetoisena se ei miellytä Kallea. Niinpä Volvo onkin siirtymässä vaimon autoksi, ja Kalle aikoo ottaa valkoisen Impalan käyttöautokseen. Telttatallissa itse tehty auton maalaus pääsi vähän valumaan, ja muutakin pientä laittoa on jäljellä. Pihalla peiton alta pilkistää nelivetoinen Murosen suunnittelema Vanaja vm. 67. Käyntikuntoinen, mutta vasen etuvetoakseli poikki. Autojen lisäksi Kallea kiinnostavat Pihalla odottaa Kallen Impala valmistumistaan käyttöautoksi, konepellillä Krister pojan pikku-Impala. moottoripyörät. Ensimmäinen niistä oli Jawa 175cc -57, sitten satapiikki Yamaha. Kerran Kalle sattui pääsemään huippunopean Kawasakin kyytiin, ja se teki sellaisen vaikutuksen, että Kallesta tuli Kawasakimies. Kawoja on nykyisin kokoelmassa kaikki mallit 250:sta 750cc:en. Jäsenyys Classic Kawasaki klubissa on selviö. Kawasakiharrastuksessa vaikuttavimpia ovat olleet sukulaismies Sipilän Juha ja edesmennyt Hannu Naapuri. Moottoripyöriä on 11, joista yksi on harvinainen tsekki-CZ vm.70, jonka Kalle sai aikanaan Oulusta joululahjaksi. Kallea Haastatteli Antero Lähteenmäki 14 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 Helatorstai ajelu 17.5.2012 Hämeenlinnan torilta starttattiin klo 10 kohti Forssaa, jossa tutustuttiin ensin teollisuusalueella paloautojen varusteluun erikoistuneeseen firmaan nimeltään Paja Viherwehmas. Paikalla oli myös tyylikäs Skoda Felicia Roadster 60 -luvun alusta. Toinen kohde oli Forssan Autokeitaan vieressä Gigantin alakertaan sijoitettu hieno klassikkoautojen kokoelma. Kokoelma oli valmiina ostettu iäkkäältä keräilijältä ja sitä esitteli omistaja Olli Järvinen itse. 2|2012 HÄLLÄPYÖRÄ 15 16 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 In memoriam Jarkko Koski Keskellä kesää saimme suruviestin. Kerhomme toiminnassa alusta asti mukana ollut 72-vuotias maanviljelijä Jarkko Koski Janakkalan Jokimaalta oli yllättäen kuollut 18.7. 2012 koepalan otosta seuranneeseen sisäiseen verenvuotoon. Esa Nieminen oli muutamaa päivää ennen tavannut Jarkon varaosaostoksilla, ja oli ollut puhetta osallistumisesta kerhomme kesätapahtumaan Jukka Aallon Tyrvännön tilalla. Tyrvännössä Esa piti sitten muistopuheen ja hiljennyimme kunnioittamaan Jarkon muistoa. Jarkko oli innokas kuorma-autojen ja traktorien harrastaja ja hänellä oli suuri halli ja tilan muutkin rakennukset täynnä tavaraa. Paljon jäi keskeneräisiä projekteja ja vielä aloittamattomia aihioita. Pääkirjoitukseen viitaten kävimme omaisten pyynnöstä inventoimassa jäämistöä. Viimeksi Jarkko entisöi IFA F8 auton vm.54, jollaisella hän oli nuorena opetellut ajamaan. Käyttöautona oli Jaguar Sovereign. Tässä nähtävät traktorikuvat ovat Erkki Virtaselta. Ylemmässä Jarkko ajaa piikkipyöräisellä Fordson -38 traktorillaan, johon hän asensi myöhemmin kumipyörät. Toinen kuvassa näkyvä traktori on Farmal -50. Kuorma-autoja oli useampia, vanhin niistä Dodge -46, jolla hän osallistui tapahtumiimme. Valmis oli myöskin International Loadstar -67. Austin 40-luvun lopulta, Volvo paloauto -56 ja monet muut siis jäivät keskeneräisiksi kun aika loppui. Jarkkoa jäivät kaipaamaan vaimo Lilli sekä lapset Esa ja Annie perheineen ja muut omaiset. Antero Lähteennmäki 2|2012 HÄLLÄPYÖRÄ 17 18 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 Tarina Volkswagenista vuodelta 1957, joka kävi VW-tehtaalla Wolfsburgissa ”nuorentumassa” vuonna 1966. Jo varhaisina Volkswagen kuplan myyntivuosina oli tamperelaisella FM Raija Aallolla haavena saada omistukseen kupla. Niinpä haaveautosta tuli tosi keväällä 1957, kun VW valmistenumerolla 1443731 rullasi ulos tehtaasta helmikuussa 1957. Auto on viimeisiä ovalwindow -malleja, sillä seuraava versio isolla takalasilla esiteltiin 1.8.1957. Silloin kojetaulukin muuttui sellaiseksi, kuin se oli vielä 31.7.2003 Meksikon tehtailla valmistetussa viimeisessä yksilössä.Tokihan pieniä muutoksia tuli vuosien varrella mittareissa ja katkaisi- Raijan VW Sepänkadun kulmassa. joissa, mutta pääsuuntaviivat säilyivät syksystä 1957 alkaen. Mainittakoon, että ensimmäinen isolla takalasilla va- toimiva Raija vietti kesälomaa. Muutamana ensimmäirustettu kupla oli järjestysnumeroltaan 1600440, joten senä kesänä sisarukset matkailivat Suomen Lapissa, ja 156709 kpl soikealla takalasilla varustettuja yksilöitä vielä joinakin vuosina retki suuntautui Ruotsiin ja Norjaan. valmistui maisteri Aallon kuplan jälkeen. Aallon kulpa rekisteröitiinTampereella 29.4.1957. Sisaruksista Raija ajoi Vuonna 1966 sisarukset päättivät autoilla Espanjaan. ja Hilkka istui vieressä kartturina. Auto oli ympärivuoti- Tämä matka vei kyllä voiton muista aikaisemmin ihan sessa käytössä, mutta enimmät kilometrit siihen tulivat kohtuudella selvitetyistä reissuista. Menomatkalla ennen kesäisin, kun koulut olivat kiinni ja kieltenopettajana Barcelonaa VW alkoi pitää pahaenteistä meteliä ja kolinaa, eivätkä vaihteet pysyneet päällä, vaan vaihdekepistä oli pidettävä kiinni ettei se pomppasi vapaa-asentoon. He pääsivät määränpäähän, mutta kauhulla ajattelivat, miten kummassa ajaa takaisin kotiin Suomeen, sillä matkaa oli muutama tuhat kilometriä. Niinpä he kuitenkin heinäkuun puolessa välissä 1966 lähtivät hitaasti mutta varmasti nilkuttamaan kohti pohjoista. Pahaksi onnekseen he valitsivat Alppien yli kulkevan reitin, ja matkaa oli tehtävä ykkös- ja kakkosvaihteella ajaen melkein kävelyvauhtia. Lopulta Saksaan päästyään sikäläisissä Volkswagen korjaamoissa eivät asentajat osanneet muuta kuin pidellä korviaan ja kehoittaa ajamaan suoraan sinne mistä kulkuväline on peräisin eli Wolfsburgiin VW-tehtaalle. Tehtaan suuret rautaportit todella aukenivat pienen neuvottelun jälkeen ja tehtaan johto ilmoitti ottavansa auton korjattavaksi ja Aallot vieraakseen korjauspäivien ajaksi. Tehtaalla sanottiin, että vain suomalaiset autoista mitään ymmärtämättömät ajavat yleensä metriäkään tämänkuntoisella autolla! Heitä kuitenkin luultiin arkkitehti Alvar Aallon sukulaisiksi ja he epäilevät, että se oli Kuplan juttu Aamulehdessä 1998. HÄLLÄPYÖRÄ 19 2|2012 Raijan kupla Tamperepäivänä 1992. syy vieraanvaraisuuteen. Tehtaaseen tutustuminen oli mielenkiintoinen kokemus Aallon sisaruksille, jotka itse sanoivat, että autot ja niiden valmistaminen ovat suhteellisen vieras aihepiiri heille. Kolmen päivän kuluttua auto oli erinomaisessa kunnossa ja tehdas ilmoitti tekevänsä korjaustyöt vain uusien renkaiden hinnalla.Tehdas perusteli halpuuttaan sillä, että he tekevät myöhäisempää tuotantoa varten tutkimuksia siitä, miten Saksan teräs on kestänyt Suomen ja yleensä Pohjoisen ankarissa pakkasissa. Autoon oli vaihdettu uusi vaihdelaatikko, koska lautaspyörä oli rikkoutunut.Tehdas kuitenkin tarjosi Aallolle uutta Volkswagenia ehdolla, että ”ovaalikupla” jää tehtaan omistukseen, mutta vaihtokauppaan Aalto ei suostunut todeten, että tämä 1957-malli oli ”patarautaa” verrattuna uuteen 1966 malliin.Näinhän asia kyllä olikin, jos vertaa pellin vahvuutta, niin on todettava 1950-luvun pellin olevan paksumpaa. Niinpä elokuun ensimmäisellä viikolla 1966 sisarukset saapuivat onnellisesti Suomeen ja auton valmius palvelukseen oli erinomainen. Alkuun autolla oli paljon ostajaehdokkaita ja olisivat olleet valmiit maksamaan aika hyvänkin hinnan.Välillä 1970- ja 1980 -luvuilla oli vähän hiljaisempaa, mutta taas 1990-luvun ajan kyselijöitä riitti. Auto ei ollut kuitenkaan mistään hinnasta myytävänä, ja Raija saattoi jopa sanoa, että on häikäilemätöntä yrittää ostella toisten autoja, jotka eivät ole kaupan. Olisitte aikoinaan säästänyt autovanhuksen niinkuin minäkin jatkoi Raija ykskantaan. 1990-luvulla autolla ajettiin vain pääsiasiassa Tampereella kauppamatkat ja huvilalle Hämeenkyröön ja viimeinen katsastus on vuodelta 1999. Auto seisoi koko käyttöikänsä ulkona Tampereella Sepänkadun ja Savilannankadun kulmassa , ja sitä vartioivat ikkunastaan omistajasisaret Raija ja Hilkka Aalto. Niinpä auto tunnettiinkin Tampereella ”Sepänkadun kuplana”. Itse tutustuin omistajaan vuonna 1992 ja vaihdoin useana keväänä kesärenkaat, sekä syksyisin nastakumit alle. He olivat tyytyväisiä, kun ei tarvinnut raahata”renkaita kellarista, pakata ahtaaseen kuplaan ja ajaa korjaamoon, ja taas toiset renkaat takaisin kellariin. Olihan se mukava olla avuksi ja kahvipöydässä kuulla tarinoita auton eri vaiheista, joista tämä ”nuorennusmatka” Wolfsburgiin oli yksi monista. 26.9.2012 Tom Siivola Raijan 1957 ja minun 1968 VW keväällä 1996. 20 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 SAHK:n Retkeilyajo 4.8. ja Forssan Pik-Nik 5.8. SAHK:n Retkeilyajon järjesti tänä vuonna 4.8.Parkanon Seudun Mobilistit yhdessä Tampereen kerhon kanssa niin että ajo alkoi Parkanon automuseolta, ja päättyi Nokian Eden hotelliin, jossa oli iltajulhla. Kerhoamme edustivat Pentti ja Ludmila Multamäki FIAT Sport Spiderillä ,sekä Antero ja Päivi Lähteenmäki ZiM:illä. Molemmat saivat luokassaan kolmannen palkinnon. Parkanon automuseossa nähtiin Parkanossa aikanaan tehtyjä erikoisia Mekes ajoneuvoja. Pekka Urtamo seurueineen Hyvinkäältä EMW:llä voitti jälleen kerran asu-ajoneuvokilpailun. Kuvassa Multamäet asukilpailuntuomarien tutkittavana. Sattumalta Suomen molemmat entisöidyt ZiM -53 autot olivat ajossa mukana. Forssan Pik-Nik 5.8. keräsi taas valtavat määrät harrasteajonevoja ja tyylikkäitä asu-auto yhdistelmiäkin nähtiin, ja toisaalta aivan alkuperiäiskuntoinen A-Ford, Pilpolan Thames maitoauto ja satoja muita. 2|2012 HÄLLÄPYÖRÄ 21 Kesäilta-ajelu/kesätapahtuma 8.8. Tyrväntöön Jukka Aallon maatilalle voitiin toteuttaa kauniilla ilmalla, ja paikalla olikin runsaasti kerholaisia automobiileineen. Talon navettaan oli toteutettu entisöintipaja ja navetan vintilläkin oli hyvät tilat kalustolle. Aivan ensimmäiseksi kuitenkin Esa Nieminen piti muistopuheen, kun harrastajakolleegamme Jarkko Koski oli yllättäen poistunut joukostamme. Illan isäntä autokauppias Jukka Aalto oli yhden vuoden kerhomme puheenjohtajana, ja nykyisinkin hallituksessa varapuheenjohtajana. Ansioistaan hänelle ojennettiin tuliaisena kerhon pöytästandaari. Emäntä oli järjestänyt vintille hyvät tarjoilut ja vieraat viihtyivät iltamyöhäiseen. 22 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 Corvette tarinaa Jostain syystä jo nuoresta pojasta lähtien on Corvette aina ollut minulle aivan erityinen urheiluauto, edustaahan se Amerikkalaista muskeliautoa parhaimmillaan. Ensimmäinen Vette tuotiin markkinoille 1953 varsin suurin odotuksin, mutta alkutaival ei kuitenkaan kovinkaan hyvin odotuksia täyttänyt, vaan myynti jäi varsin vaatimattomaksi. GM kuitenkin päätti jatkaa panostusta ja luoda maailmanluokan urheiluauton missä suorituskyky ja muotoilu olisivat jotain mullistavaa. Corvette rakennetiin heti alussa lasikuidusta joka tarjosi tietysti keveyttä, yhdistettynä pikkulohko V8 moottorin suorituskykyyn, joka tuotiin markkinoille ensimmäistä kertaa 1955. Ensimmäisen sukupolven Corvettea valmistettiin aina vuoteen 1962 asti jonka jälkeen markkinoille tuotiin ensimmäinen legendaarisella Sting Ray nimellä varustteu Corvette. Näitä autoja tehtiin niin avo- kuin coupemallisina ensimmäisenä vuonna yhteensä reilut 21000 kappaletta. Moottorivaihtoehtoja oli vain yksi, tosin eri tehoisina. Kahdeksikko oli aina 327cid, eli noin 5.4l joista tehokkain versio 360hv oli edistyksekäs ruiskumoottori. Kuten ajan trendinä oli moottorien koot vain kasvoivat. C2:sta valmistettiin viisi vuotta jonka aikana myös isolohko V8 moottorit näkivät päivänvalon. Nämä valtaisat moottorit toivat paitsi suuria kulutuslukemia myös varsin suuria yli 400hv teholukemia. Viimeisin Corvettemalli on vuonna 2006 markkinoille tuotu kuudes sukupolvi. Nämä autot ovat täysiverisiä urheiluautoja joiden suorituskyky antaa vastineen oikeastaan ihan mitä muuta merkkiä vastaan tahansa. Huippumalleissa on jo huikea 7l V8 jossa tehoakin pitkälti yli 600hv. Corvette tarjoaa urheiluautoa kohtuulisen edullisessa paketissa, no ainakin muualla kuin Suomessa. Asuessani Amerikoissa pääsin vihdoin toteuttamaan unemani. Kolmannen sukupolven Vettejä on saatavilla varsin paljon, eikä hinnatkaan päätä rapakon takana huimaa vaikka vanhempien mallien arvot ovatkin jatkuvassa nousussa. Ensimmäinen hankintani oli sitten muskeliautojen aikakauden huippua eli vuoden 1971 avomallinen Sting Ray jossa oli isolohkoinen 454cid moottori josta hevosvoimia löytyi 425. Suoraan sanottuna aivan järjetön peli, vahvasti etupainoinen olihan moottori varsin kookasta mallia. Takana ei pitoa löytynyt oikeastaan nimeksikään, niinpä kaasun kanssa piti olla varsin tarkkana varsinkin mikäli asfaltilla oli yhtään kosteutta. Tällä laittella ei ajelua edes Amerikan polttoaineenhinnoilla voi edulliseksi kutsua. Kulutus oli jotain aivan käsittämätöntä, yli 30 litraa sai satasella menemään varsin helposti. Isolohkomoottori ei ole aivan ongelmavapaa, varsinkaan lämpimissä olosuhteissa. Iso kone kun tuottaa lämpöä varsin paljon, rautaa on runsaasti ja keula varsin umpinainen joka aihettaa vielä lisäongelmia jäähdytykseen. Niinpä ruuhkaan ei juuri kannattanut kesähelteillä jäädä jos halusi ylikuumenemiseltä valttyä. Kaikesta huolimatta nämä isolohkoautot ovat varsin haluttuja ja jopa hyviä investointeja, varsinkin mikäli on onnistunut saamaan haltuunsa ”matching number” auton, eli auton mikä on alkuperäisessä kuosissa. Työtähän tällaisissa laitteissa on varsin paljon eikä näitä nyt jokapäivä oikein voi kuvitella edes ajavansa vaikka Kalifornian kelit siihen mahdollisuuden antaisivatkin. Niinpä hankin itselleni vielä 50v juhlamalli Corvetten, tehoversion Z06. Näitä ei saanut korin jäykkyysvaatimusten takia muuna kuin kovakattoisena mutta 405hv teho yhdisttynä oikein hyvään 6 portaiseen manuaalilaatikkoon riittivät ostopäätökseen. Tämän auton sittemmin toin myös muuton yhteydessä Suomeen jossa muutaman kesän pääsin sillä myös ajelemaan. Lienee ilmeisesti hintakysymys, tai tehtaan pyrkimys pitää hinta mahdollisimman aihaisena, mutta laatu ei varsinkaan sisätilojen osalta Corvette Sting Ray 1963. HÄLLÄPYÖRÄ 23 2|2012 Corvette Sting Ray 1963. aivan Eurooppalaista laatuostajaa miellytä. Varsin muovinen yleisilme on hallintalaitteiden osalla, eikä muutenkaan koko paketti aivan parasta A ryhmää voi sanoa olevan. Toki suorituskyky on mahtava, eikä V8 moottorin jyrinä jätä kylmäksi, joten voin sanoa että kokonaisuuteen olin kyllä tyytyväinen. Viimeisimpien sukupolvien Corvetteja on valmistettu varsin paljon, joten saatavuus Euroopassakin on varsin hyvä. Suomen verotus nyt toki rajaa määrää tehokkaasti eikä CO2 päästöperusteinen verotus myöskään vanhojen tuontiin juurikaan kannusta. Niipä näiden hienojen autojen kohtaaminen tuolla maanteillä jäänee edelleenkin aika harvinaiseksi. Vanhemmat Vettet ovat edelleen lähellä sydäntä ja niinpä tartuin tilaisuuteen kun sellainen tuli kohdalle. Varsinkin kun se minulle ehkä hienoin ikinä Corvette tuli saataville. Vuoden 1963 avomallinen Sting Ray joka oli löytänyt tiensä Suomeen yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä hyvin entisöitynä. Tutun tuttu joka on innokas mobilisti, tosin hurahtanut Jaguar E-tyyppiin, oli saanut tämän käsiinsä ja pienen suostuttelun jälkeen jopa valmis autosta luopumaan. Niinpä noin vuosi sitten päädyin omistamaan tämän yksilön, joka on aivan ensimmäisiä 1963 mallisia Vettejä, nähnyt päivänvalon jo elokuussa 1962. Auto on alkuperäinen, varustettuna 327cid 340hv moottorilla ja nelipykäläisellä manuaalivaihteistolla. Kaikki toimii mutta toki pientä Corvette Z06 2003. laittoa on jatkuvasti mikä toki kuuluu kuvaan. Hienoa näissä autoissa on, että vaikka tätä vuosimallia on valmistettu vain noin 10000 kappaletta, on osia saatavissa varsin hyvin. Moottoriin saa Suomesta hyvin jopa kohtuuhintaisia varaosia, ja netistä voi tilata Amerikoista ihan mitä vaan. Ja hyvin tulee tänne pohjanperukoille, tästä on jo kokemusta. Sinänsä siis varsin mainio harrasteauto jossa arvo pysyy ja jopa nousee. Museokilvissä olevan auton pitäminenkin on vielä varsin kohtuuhintaista ainakin vakuutusmaksujen osalta. Tällainen 50v rouva on varsin mukava ajettava, suorituskykyä on riittävästi vaikka toki ikä tuntuu. Tässä mallissa kun ei ole ohjaustehostinta joten kapeata rattia saa kaupungissa vääntää tosissaan. Kytkin on todella jäykkä ja vaihteisto vaatii tarkkuutta joten ajamisessa on tekemisen makua. Kolmen Corvetten kanssa on tullut puuhasteltua, kaikissa on puolensa, mutta tämä viimeinen on kyllä se josta tuskin tulee ikinä luovuttua. Sitä ei tarvitse edes ajaa, pelkkä katseleminen ja pieni tuunaaminen tuovat jo paljon iloa harrastukseen. Ilkka Starck 24 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 Fiat-kerhon mobilismipäivät 6.10.2012 Hienona lokakuisena syyspäivänä kerhomme jäsen Pentti Multamäki järjesti maatilallaan FIAT-kerholle Mobilismipäivän, johon myös allekirjoittanut oli saanut kutsun. Seppälän Markku oli toinen yhdistyksestämme kutsutuista. Kutsumme perustui siihen, että emme päässeet mukaan aikoinaan Hämeen Mobilistien vieraillessa tilalla ja Pentti taas on käynyt meidän talleillamme. Starttasimme aamusella tyttäreltäni lainaamalla FIAT 500:lla ja ajelimme Ryttylään. Fiat ei kuitenkaan ollut pakollinen merkki, mutta ajattelimme kunnioittaa kerhon ajatusmaailmaa ja osallistua ehdottomasti kyseisellä merkillä. Markullahan on myös k.o mallin Fiat 500, joten meillä oli mahdollisuus valita kulkuneuvo myös eri väreissä. Hienon maaseutuajelun (pari ohiajoa risteyksistä) jälkeen saavuimme Multamäen tilalle, jossa perhe Multamäki otti meidät iloisesti vastaan. Tilaisuuteen oli järjestetty ohjelmaksi visailua ja erilaisia ulkopelejä. Isompia ohjelmanumeroita oli Pentin metsänistutus/raivausesitys ja hänen veljenpoikansa Jannen metsäkoneen lastaus/purkuesitys. Pihalla oli siistissä rivissä Pentin museoautokokoelmaa, sekä hienoja entisöityjä traktoreita. Niitä kun kiertää muutaman ihmisen porukka, niin aina kuulee juttuja, joita ei välttämättä ennen ole kyseisistä merkeistä tai malleista kuullut. Tämä on mielestäni kyseisten tapahtumien suola, koska itse harrasteväline, oli se sitten ruohonleikkuri tai auto, niin se on asia josta saa juttua irti, kun se konkreettisesti on kaikkien nähtävillä. Pihassa oli useampi halli ja niistä uusimmassa, johon oli myös koottu erilaista rekvisiittaa mopoista trakto- reihin, oli isäntäväki loihtinut maukkaat syötävät ja juotavat. Hallista vielä sen verran, että puut rakennukseen oli kaadettu ja sahattu tilan omista metsistä ja varsinkin ulkoverhoukseen käytetty lauta oli todella tiukkasyistä. Pentin kertomana se oli kasvanut talon suopohjaisella metsälohkolla useita vuosia ja sen kyllä huomasi. 2-3 tuntia vierähti huomaamatta seurustellen ja aarteita katsellen. FIAT-kerholaiset vaikuttivat tyytyväisiltä näkemäänsä, niin kuin minä ja Markkukin. Pentti on tosiaan keräillyt kaikkea erilaista tavaraa aina Pappa-Tuntureista Lokkeri-metsätraktoriin ja kokoelma todennäköisesti vain laajenee. Ehkäpä jonain päivänä taas saadaan Mobilisteille kutsu käydä kylässä ihailemassa Multamäen aarteita ja kuulemassa mukavia juttuja. Kiittäen vierailusta. Jukka ja Markku 2|2012 Alpo Ojaniemen REO projektin vaiheita HÄLLÄPYÖRÄ 25 26 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 Triumph TR6-auton hankinta Hain auton Saksasta perjantaina 15.9.2000. Olin työmatkalla Brüsselissä, josta tein paluumatkan Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta kotiin. Auton osto Olimme perheessä pitkän harkinnan jälkeen päätyneet harrasteauton hankintaan. Moottoripyöriähän meillä oli ollut useampia. Vaimon päätöksellä auton tulisi olla avonainen. Sen jälkeen oli helppo valita. Monien syiden vuoksi auton tulisi olla Triumph TR - sarjaa. Poikamme Raine oli töissä v. 2000 Saksassa keväästä syksyyn ja kävi katsomassa ja ajamassa kahdeksaa TR 6 - mallista autoa. Tarjontaa seurattiin netissä sivuilla mobile.de, autoaktuell.de ja autoscout24.de. Hinta-ajatuksemme oli aluksi 10000 DEM, mutta pian osoittautui, että sillä ei saa mitään kunnollista, vaan ainoastaan kunnostusta ja korjausta vaativia projekteja tai aihioita. Hintarajaa piti nostaa, jotta päästiin ajokelpoiseen autoon. Rainen kokemukset ja saksalaisten www-sivujen selaaminen osoittivat, että rajan pitäisi olla jossain 17000 DEM lähellä. ( 1 DEM oli tuolloin 3 FIM. ) Ostamamme auton Raine kävi katsomassa Kölnin lähellä Meckenheimissa elokuussa kotimatkallansa Suomeen. Auto oli heti päältäpäin poikennut edukseen muusta samanhintaisesta tarjonnasta ja näyttänyt hyvältä. Muut nähdyt olivat olleet huomattavasti huonompia kunnoltaan. TR6:sen omistaja oli poistanut sen vakuutuksesta ja pannut seisomaan, joten koeajot tehtiin villisti. Kaupan sopimisen jälkeen myyjä laittoi vakuutuksen voimaan ja luotti meihin antaen ajaa auton Suomeen hänen vakuutuksellaan ja kilvillään. Säästimme paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, kun auto oli myyjän nimissä kotiin asti. Triumph TR6 , 1973 Vehoniemiajossa tänä syksynä. Pyyntihinta oli 18000 DEM, mutta kauppahinnaksi saimme tingittyä 15000 DEM. Se maksettiin auton nähtyäni Hämeenlinnan Osuuspankista telefax-määräyksellä saksalaiseen pankkiin, jonka jälkeen myyjä allekirjoitti kauppakirjan. Palautin kotoa postitse saksalaiset rekisterikilvet ja rekisterikirjan, josta viimemainittu tuli taas takaisin rekisteristä poistetuksi leimattuna. Saksalaisilla kilvillä sai ajaa vapaasti Ruotsissa, mutta ei Suomessa. Välille Turusta Hämeenlinnaan olin hakenut Katsastuskonttorilta punaiset siirtokilvet ja siirtovakuutuksen jo ennen auton hakumatkaa. Se kävi päinsä, koska meillä oli tiedossa auton tunnistetiedot. Ajomatka Suomeen Meckenheimista pääsee suoraan Autobahn 1 :lle, jota pitkin lähdin ajelemaan kotia kohti katto ylhäällä, koska ilma oli sateinen ja kylmäkin. Auton lämmityslaite oli koko ajan päällä, eikä sitä saanut pienemmälle. Vaijeri luisti sen verran. Kaikki toimi hyvin, mutta vaihdelaatikosta kuului ääntä, joka oli noteerattu jo kauppaa tehdessä. Vauhtina pidin semmoista keskikaistan rytmiä, eli n. 100...120 km/h. Tuntui todella upealta ajaa. Matkalla tankkasin pari kertaa ja kävin kerran syömässä. Kaupunkeihin en malttanut poiketa, koska tuntui, että kotiin pitäisi päästä pikaisesti, mielellään jo Siljan lauantai-illan lähtöön Tukholmasta. Ajoin siten yhtä kyytiä Puttgardenin lautalle asti. Pääsin sisään viimeisenä autona ja lautta lähtikin heti, kun olin ajanut sisään. Autokannella jo ensimmäiset kehujat kävivät juttelemassa ja autoa ihailemassa. Tanskan puolella ajoin Kööpenhaminan lähelle, jossa yövyin Hotelli Scandicissa. Hotellin löytyminen pimeässä ja sateessa oli työn takana ja pääsinkin sänkyyn vasta puolenyön jälkeen. HÄLLÄPYÖRÄ 27 2|2012 Seuraavana aamuna oli ilma kaunistunut, mutta oli edelleen viileä ja tuuli oli voimakas. Ei kuitenkaan satanut, joten laskin katon alas, panin fleece-puseron ja tuulitakin päälle, lippiksen päähän ja lähdin ajamaan Ruotsia kohti pitkin uutta tietä ja Juutinrauman siltaa. Oli niin kivaa, että oikein nauratti. Tuuli humisi ja pyöri ohjaamossa, mutta sehän kuului asiaan. Korvatulpat olivat kyllä tarpeen. Malmössä tulli pysäytti ja kysyi, että onko tullattavaa. Sanoin, että ei muuta kuin tämä auto vaan, jonka ajan Ruotsin läpi Suomeen. Seuraava tullimiehen lause oli: ”Du har gjort ett fynd”. Vastasin, että ”Ja-a”. Ruotsin läpi meni ajo murheitta. Tankkasin pari kertaa ja kävin kerran syömässä. Ilmakin lämpeni päivän kuluessa, joten katto pysyi alhaalla koko matkan Tukholman Värtanille asti. Laivaan pääsyä odotellessa autoa kävi moni jonottaja katselemassa ja joku vaihtoi muutaman sanankin. Laivan kannelta huuteli joukko merimiehiä kehuja ja kyseli auton vuosimallia. Olivat lyöneet vetoa keskenään. Oikein tiennyt sai kuulemma oluen. Turusta kotiin ajelin katto alhaalla, vaikka vähän satelikin. Pakkohan se oli. Auton fiksausta Auton tultua kotiin aloitin välittömästi kunnostuksen. Vaikka TR oli päältäpäin varsin hyvän näköinen, paljas- Juuri Saksasta tuotu TR vielä saksalaisissa kilvissä tui syvemmältä monenlaista tekemistä jopa osittaiseen pettymykseen asti. Työt aloitettiin vaihdelaatikosta, lattioiden kunnostuksesta ja sähköjohtojen osittaisesta uusinnasta. Ensimmäinen talvi meni niissä. Keväällä sitten tehtiin museoajoneuvotarkastus ja rekisteröinti Suomeen. Myöhemminkin kaikki talvikausien työt tehtiin aina niin, että auto oli kesäisin ajossa. Fiksausta ja korjauksia onkin riittänyt joka vuodeksi. Viimeisenä toistaiseksi on bensiinitankin vaihto. Vanhasta kun tuli ruostetta suotimienkin läpi aiheuttaen pahoja käyntihäiriöitä. Tehdyt korjaukset ja parannukset ovatkin sitten toinen juttu, joihin saatamme palata joskus myöhemmin. Kalervo Jussila MOOTTORIKONEISTUKSET KONEPAJATYÖT IKH-TYÖKALUT VARAOSAT VANHEMPIINKIN KONEISIIN! 28 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 HÄLLÄPYÖRÄ 29 2|2012 Palveleva yksityinen Palveleva yksityinen Palveleva yksityinen Palveleva yksityinen Palveleva yksityinen Palveleva yksityinen KATSASTUSLINJA KATSASTUSLINJA KATSASTUSLINJA KATSASTUSLINJA AVOINNA MA-TO 8-17, PE 8-16 AVOINNA MA-TO 8-17, PE 8-16 KATSASTUSLINJA AVOINNA MA-TO 8-17, AVOINNA MA-TO 8-17, PE PE 8-168-16 Yrittäjät toivottavat KATSASTUSLINJA Yrittäjät toivottavat Sinut tervetulleeksi! Mosaiikkibetoniporraspaikkari Yrittäjät toivottavat AVOINNA MA-TO 8-17, PE 8-16 Yrittäjät toivottavat Sinut tervetulleeksi! AVOINNA MA-TO 8-17, PE 8-16 Sinut tervetulleeksi! Jouni Antti Tommi Yrittäjät toivottavat Sinut tervetulleeksi! BETONIJouni Antti Tommi Yrittäjät toivottavat Sinut tervetulleeksi! Jouni Antti Tommi JUSSI TMI Sinut tervetulleeksi! Jouni Antti Tommi Tommi Tommi Katsastuslinja Riihimäki Katsastuslinja Riihimäki Teollisuuskatu 22 B Teollisuuskatu 22 B Katsastuslinja Riihimäki p. 020 719 9655 Teollisuuskatu 22 B p. 020 719 9655 Jouni Antti Jouni Antti Katsastuslinja Hyvinkää Katsastuslinja Hyvinkää Muottikatu 5 Muottikatu 5 Katsastuslinja p. 020 719 Hyvinkää 9650 Muottikatu 5 p. 020 719 9650 p. 020 719 9650 Katsastuslinja Hyvinkää Katsastuslinja p.katsastuslinja.fi 020 719Riihimäki 9655 aikavaraus 24 h Muottikatu Teollisuuskatu 22 B katsastuslinja.fi aikavaraus 24 h5 Katsastuslinja Hyvinkää Katsastuslinja Riihimäki p.Katsastuslinja 020 71924 9650 h Hyvinkää p.katsastuslinja.fi 020 719 9655 aikavaraus Katsastuslinja Riihimäki Muottikatu 5 Teollisuuskatu 22 B Muottikatu 5 Teollisuuskatu 22 B p. 020 719 p. katsastuslinja.fi 020 719 9655 aikavaraus 249650 h p. 020 719 9655 p. 020 719 9650 Juha Kekäläinen 050 5369 140 ® www.porraspaikkari .fi katsastuslinja.fi aikavaraus 24 h katsastuslinja.fi aikavaraus 24 h TAKSIPALVELU SAJANTOLA 050 3078 163 30 HÄLLÄPYÖRÄ 2|2012 HÄLLÄPYÖRÄ 31 2|2012 Hämeen Mobilistit ry PL 836 13501 HÄMEENLINNA Kerhotila ja autohalli: Kerhon kotisivu Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Sihteeri: Rahastonhoitaja: Hallituksen jäsen: Hallituksen jäsen: Hallituksen jäsen: MA tarkastaja: MA tarkastaja: MA tarkastaja: Kuljetus Fagerlund Oy:n halli B-ovi 13720 PAROLA www.hameenmobilistit.fi Pentti Kallionpää [email protected] 050 327 8387 [email protected] Jukka Aalto [email protected] 0400 950 696 Hannu Lehtinen [email protected] 0400 877 814 [email protected] Ville Vikainen [email protected] 0400 834 123 Esko Pärssinen [email protected] 050 304 0903 Pauli Karonen [email protected] 0400 499 510, myös MA tarkastaja Juha Kekäläinen [email protected] 050 536 9140 Esa Nieminen 040 767 2270 tai (03) 618 3240 Mauno Kumpulainen 0400 474 879 Teemu Karonen 0500 499 510 ja Pauli Karonen katso yllä Päätoimittaja: Avustajat: Ilmoitukset: Lehden ulkoasu ja taitto: Painopaikka: Kuvat: Antero Lähteenmäki [email protected] 044 539 2521 Jukka Aalto, Kalervo Jussila, Esko Pärssinen, Tom Siivola, Ilkka Starck jaVeikko Aaltonen Ville Vikainen Jirka Messman [email protected] Hämeenlinnan Offset-Kolmio Paino Oy Antero Lähteenmäki, Erkki Virtanen, Seppo Lehtonen, Tom Siivola, Ilkka Starck ja Kalervo Jussila Ilmestyy keväällä ja syksyllä.Tulee kerhon jäsenille jäsenetuna ja muille SAHK:n kerhoille yhtenä kappaleena/kerho. Aineisto seuraavaan lehteen päätoimittajalle 28.2.2013 mennessä. kaikille Hämeen Mobilistien jäsenille autokaupan yhteydessä veloituksetta. Koskee uusia ja käytettyjä autoja. Hämeen Mobilistit Ry PL 836 13501 HÄMEENLINNA www.mobilistit.fi
© Copyright 2024