HÄLLÄPYÖRÄ - Hämeen Mobilistit ry

2|2012
HÄLLÄPYÖRÄ
H Ä M E E N M O B I L I S T I T R Y K E R H O L E H T I N:O 3 0
ISSN 1459-9120
HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
14.11.2012
Hämeen Mobilistit ry:n kerholehti N:o 30
Tulevia tapahtumia
Kerhoilta, Antti Karttusen esitelmä Jarno Saarinen/Monza. Cafe Soppa, Visamäentie 33, Hml klo 18.
13.2.2013 Vierailu klo 18 Kantolan Autokatsastuksessa (katso takakannen ilmoitus) Luukkaankatu 5
13.3.2013 Kevätkokous klo 18 Fagerlundin halilla Parolassa. Käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten tilinpäätös ja
toimintakertomus. Kokouksessa jaetaan osallistujille taas tuore kerholehti Hälläpyörä 1/2013
HÄMEEN MOBILISTIEN PIKKUJOULU 13.12.2012
Koulutuskeskus Tavastian Makuasia Ravintolassa Hattelmalantie 8, klo 18 alkaen.
Voi tulla yksin tai puolison kanssa.
Jouluisen illallisen hinta on 22-26 euroa hengeltä, ja ruokajuomat ynnä
muut virvokkeet erikseen. Ravintola laskuttaa kutakin. A-oikeudet.
Mukaan mahtuu 60 ensiksi ilmoittautunutta.
Sitovat ilmoittautumiset 29.11.2012 mennessä
[email protected] tai 050 3577 600
Kansikuvan esittely
Kansikuvasarjassa, kerholaistemme kanttiautoja, esiintyy edesmenneen Alpo Ojaniemen itse 70-luvun lopulla entisöimä REO Wolverine Brougham 1929 . Aihio oli
ostettu 1978 Naantalista Matti Uroselta, ja rekisteri oli
silloin TK-781. Wolverine oli REO:n halvempi malli, jota valmistettiin aluksi vain 2-ovisena Brougham mallina
vuosina 1927-28 Continentalin 6-sylinterisellä 3261cc
moottorilla. Wolverine tarkoittaa ahmaa, ja sitä on pidetty myös itsenäisenä merkkinä, kun se koottiin alihankkijoilta kerätyistä osista. REO Fying Cloud maksoi
500 dollaria enemmän. Suomessa on kolme muutakin
entisöityä Wolverinea. Alpon auto on viimeisiä valmistunaita, kun on rekisteröity 1929-mallina, vaikka tuotanto
loppui jo 1928 lopulla.
Sivulla 25 on kuvasarja Alpon REO projektin vaiheista
aihiosta valmiiksi asti. Kansikuvassa auto on Aulangon
puistometsässä, ja tätä kuvaa Alpo lähetti muistuttaakseen hampaidenkin entisöinnin tarpeellisuudesta.
Sisällysluettelo
Kansikuvan esittely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2
Pääkirjoitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3
Puheenjohtajan tervehdys. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4
Museomarkkinat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5
Martti Koskinen, autoalan todellinen veteraani . . . . . . . . . . . 6
Veikko (Veksi) Aaltonen 80 v. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8
Kaivoparkin avajaiset 21.4.2012 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10
Kevätsawutus 1.5.2012 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11
Kalle Jokinen – vuoden 2012 kerholainen . . . . . . . . . . . . . . . . .12
Helatorstai ajelu 17.5.2012 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14
In memoriam Jarkko Koski . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16
Tarina Volkswagenista . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .18
SAHK:n Retkeilyajo 4.8. ja Forssan Pik-Nik 5.8. . . . . . . . . . . 20
Corvette tarinaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22
Fiat-kerhon mobilismipäivät 6.10.2012 . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24
Alpo Ojaniemen REO projektin vaiheita. . . . . . . . . . . . . . . . . 25
Triumph TR6-auton hankinta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26
HÄLLÄPYÖRÄ 3
2|2012
Pääkirjoitus
Automobiiliharrastus alkoi Suomessa 50-luvun lopulla,
joten silloin kaksikymppisinä aloittaneet harrastajat alkavat olla jo ikämiehiä, ja jonakin päivänä tulevat väistämättä lentotunnit täyteen eli elämä päättyy. Jos seuraavassa sukupolvessa on harrastuksen jatkajia on asia
järjestyksessä. Aina eivät asiat kuitenkaan ole näin hyvin,
vaan perikunnalle jää ongelma. Mitä tehdä kaikille aihioille ja keskeneräisille projekteille, ja niiden varaosille,
joista ei aina tiedetä mihin ne kuuluvatkaan. Jos kalusto on vielä vuokratuissa tiloissa pitäisi ne saada nopeasti
tyhjäksi. Silloin tulee yleensä helpoimpana keinona mieleen soitto romumiehelle, joka tulee noutamaan tavarat,
eikä haluaisi niistä juuri mitään maksaakaan, vedoten
korkeisiin rahtikustannuksiinsa ja romuraudan alhaiseen
kilohintaan. Romukauppiaillakin on kuitenkin jonkinlainen käsitys siitä, että vanhat kunnostuskelpoiset autot
voi saada myytyä harrastajille paremmalla katteella, kuin
romun kilohinta olisi. Näin saattaa joku hyvä aihio vielä pelastuakin, mutta hyöty jää silloin kauppiaalle. Paras
tapa voisi olla myyjäisten tai huutokaupan järjestäminen
paikan päällä niin että siitä on ilmoitettu riittävän ajoissa
vaikkapa laajalevikkisessä Mobilisti lehdessä, ja jos vielä
vaivaudutaan valokuvaamaan kalustoa etukäteen niin että netistä voi alustavasti nähdä mitä, ja minkä kuntoista
tavaraa on myytävänä. Näin toimien perikunta saa tavaroista käyvän hinnan ja harrastajat saavat tilaisuuden
hankkia tarvitsemansa. Näin toimittiin aikanaan kerhomme kunniajäsenen Hugo Alanojan jäämistön suhteen. Kerhomme organisoi myyjäiset Ratasniityn hallilla,
ja myymättä jäänyt tavara ja myyntipalkkio jäi kerholle.
Menettely tyydytti silloin kaikkia osapuolia.
Kerhomme jäsenistä viime syksynä kuollut Alpo Ojaniemi jätti jälkeensä kolme hienosti entisöityä
automobiilia, joita tyttäret aikovat
säilyttää, mutta suuret varaosavarastot ovat heille tarpeettomia, ja
voivat tulla tavalla tai toisella myytäväksi. Heillä on tiedossa että kerhomme jäsenet voivat tarvittaessa auttaa tavaroiden selvittelyssä.
Viime kesänä yllättäen kuolleen
kerhomme kuorma-auto- ja traktoriharrastajan Jarkko Kosken jäämistöä kerhomme arviointiryhmä kävi jo kesällä kartoittamassa,
ja mietittiin mitä niille voisi tehdä,
kun omassa perheessä ei ole harrastuksen jatkajaa. Volvo -56 ent.
Helsingin paloautosta meni tie-
to Helsingin palomuseolle ja harkitsevat toimenpiteitä
vaikka heillä jo on samanlainen entisöitynä. Lahjoituksen ottaisivat kyllä mielellään vastaan kun budjetti hupenee parhaillaan kunnostettavaan museotilaan. Jarkon
peltihallit sijaitsevat maatilan yhteydessä, joten niiden
tyhjentämisellä ei taida olla kovaa kiirettä. Ehkä siellä
voitaisiin lähiaikoina saada järjestymään kerhomme sisäinen myyntitapahtuma, jossa Vetkukin voisi olla mukana, kun meillä kerhossa on aika vähän kuorma-autojen
ja traktorien harrastajia. Lehdessä toisaalla kuvia Jarkon
jälkeenjääneestä kalustosta.
Itsekin olen miettinyt mihin minunkin tyttäreni aikanaan joutuvat monien autojeni ja muun tavaran kanssa.
Ajattelin, että heidän tilannettaan helpottaisi jos laittaisin rahan arvoisiin tavaroihin jotain tieoja vaikka maalarin teipille kirjoitettuna. Siinä voisi olla tietoa mikä
tavara on, mistä hankittu ja mitä maksettu, ja kuka siitä
voisi olla kiinnostunut ja mitä siitä voisi myydessä saada. Parasta tietenkin olisi jos lopun lähestyessä ehtisi itse myydä kaikki pois, ja jättää vain ne, joista jälkipolvi
on kiinnostunut.
Antero Lähteenmäki
päätoimittaja
Martti Koskisen 58 vuotta omistama Chevrolet Master De Luxe
1937 nykyisessä loistossaan.
4 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
Puheenjohtajan tervehdys
Syksyisiä mietteitä
Vuosi alkaa olla lopuillaan ja mennyt
vuosihan on ollut todella työntäyteinen
niin hallitukselle kuin
kerholaisillekin ja
olen voinut ilolla todeta, että jäsenistö on
osallistunut aktiivisesti yhdessä järjestämiimme tapahtumiin
ja joka kuun toisena
keskiviikkona pidettyihin kerhoiltoihin, joita olemme
viettäneet erilaisten teemojen merkeissä (esitelmät, vierailut jne.).
Mielestäni ehkä merkittävin tapahtuma, jonka olemme
organisoineet tänä vuonna, oli Hämeenlinnan Kaupungin Historiallisen museon 100-vuotis juhlakulkue torilta linnalle. Kulkueeseen osallistui reilut 40 autokuntaa,
jotka kaikki ryhmittyivät juhlapäivän ajaksi linnan etupihalle komeaksi näyttelyksi. Tapahtuma sai museoväen mukaan Hämeen linnan alueelle noin 2500 vierailijaa, joille oli linnalla päivän ajaksi nähtävää runsaasti ja
mahdollisuus ilmaiseen museo tutustumiseen.
Missään tapauksessa ei pidä unohtaa muitakaan tapahtumiamme, kuten Kevätsavutus Panssarimuseolla yhteistyössä Panssarimuseon ja Panssarikillan kanssa, vierailujamme Autokeskuksessa, Aallon Jukalla Tyrvännössä,
Uniikkia keramiikkaa, lahjaksi
tai omaksi iloksi, tilauksesta
melkein mitä vaan.
Toim.aika n.1kk.
Lepaan savipaja,
Viinitilantie 10,14610 Lepaa
Puh: 0400 497717
e.mail:[email protected]
www.lepaansavipaja.net
Seppälän Markulla hänen maatalousmuseollaan. Saimme myös kuulla hienoja esitelmiä kuten Karttusen Antin
Vanaja-kertomus ja Jussilan Kallen Triumph TR katsaus
ja myös kiitokset Forssan seudulle hienosti järjestetystä
ajelutapahtumasta.
Hallituksen puitteissa olemme jo hyvissä ajoin alkaneet
suunnittelemaan ensi vuoden tapahtumia, joka toimintasuunnitelma esitellään tämän lehden ilmestymispäivänä
syyskokouksessamme.
Voin myös todeta ilokseni, että hallitus ja jäsenistö ovat
yhteistyössä onnistunut vakauttamaan taloutemme erilaisin ponnistuksin. Hallitus myös asetti tavoitteekseen,
että jäsenmäärämme tämän vuoden aikana jälleen ylittää
200 jäsenen rajan ja tämän olemme nyt jo saavuttaneet.
Lopuksi toivon, että jatkamme yhtä aktiivisesti ja mobilihenkisesti myös tulevat vuodet nyt kun meillä on pohja
kunnossa ja tekeviä kerholaisia.
Vielä kiitokset kaikille kerholaisille, hallitukselle ja tietenkin yhteistyökumppaneillemme.
Syksyisin terveisin ja talven odotuksin
Pentti Kallionpää
050 3278 387
2|2012
HÄLLÄPYÖRÄ 5
Museomarkkinat
Museoautoparaati järjestäytymässä Hämeenlinnan torilla.
REO johti kulkuetta kyydissään kaupunkin johtoa ja sen perässä Aaltosten kääpiöautot. Markku Nepposen MB 180 -56.
Olavi Kokkosen Mersuun oli kiinitetty markkinoiden mainos. Chevrolet coupe -33.
Automobiilinäyttely linnan pihalla. Kuvassa näkyy kerhon infoteltta, jossa esiteltiin Aaltosen BMW Isettaa. Kerhon omistama Sisu
prototyyppi ja International-27 paloauto.
6 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
Martti Koskinen, autoalan todellinen veteraani
Martti syntyi Sääksmäellä 2.1.1924 ja on nyt siis
88-vuotias.
Työelämän hän aloitti jo
lapsena toimien 13-vuotiaana Aamulehden juoksupoikana. Hämeenlinnaan muutettiin vuonna
1939. Talvella 1941 Martti oli 17-vuotiaana hevosella tukinajossa Vanajan
linnan lähellä. Samana
Martti itse tehdyssä autoilijan
nahkatakissaan ja aidossa
keväänä hän oli autonVegan autoilijan lakissaan.
apumiehenä Studebaker
-38 kuorma-autossa, ja
pääsi jo ajamaankin tätä komeaa kuorma-autoa.
Toukokuussa 1941 tuli sitten liikekannallepano ja kesäkuussa alkoi jatkosota. Martti hakeutui vapaaehtoisena
mukaan sotaan ja sijoitettiin tykistöön. Hyrsylän mutkaan siirryttiin junakuljetuksella. Sotatilanteen vähän
rauhoittuessa Martti ja muut alle 18-vuotiaat vapautettiin
palveluksesta. Samana syksynä tuli lakimuutos, jonka
mukaan 17-vuotiaille voitiin myöntää ammattiajokortti.
Näin Martista tuli automies syksyllä 1941.
Hän palveli sitten rintamalla autonkuljettajana Syvärillä ja Lotinanpellon suunnalla. Kalustona oli ”Hävittäjä”
Fordeja -40 ja siellä oli myös Vekan REO linja-auto, joka
toimi tykistön äänenmittausautona. Neljä penkkiä oli sitä varten poistettu. REO:a kuljetti silloin Vekan alkuperäisestä veljessarjasta Pentti. Autot olivat harjun rinteessä
maastoutettuna puolittain maan sisään. REO toimi bensalla samoin kuin patteriston päällikön Chevrolet -39.
Fordeissa oli Imbert puukaasutin, joissakin patanokkaVolvoissa myös Otso. Imbert oli kuitenkin paras. Saksalainen Imbert oli emaloitu, mutta suomalainen oli tehty
messingistä. Saksalaisessa oli myös harvempi rosti. Yksiköllä oli käytössään myös kaksi Opel linja-autoa.
Vuonna 1943 oli sodassa vähän leppoisampi asemasotavaihe ja ehdittiin rakentaa Syvärin voimalaitoksen padon yli hirsistä silta, joka kesti yhden auton ylityksen
kerrallaan. Saman vuoden marraskuussa Martti pääsi
Lahteen Hennalan kasarmille, jossa sai koulutuksen autoaliupseeriksi .
Lomallaan helmikuussa 1944 Martti poikkesi Helsinkiin
tapaamaan erästä tyttöä Mikonkadulle. Helsinki joutui
juuri silloin vihollisen pommituksen kohteeksi. Vuo-
saareen oli sytytetty tulia vihollisen pommikoneiden
hämäämiseksi, mutta kuitenkin yksi pommi oli osunut
tuon Mikonkadun talon toiseen päähän. Martti arveli,
että pitäisi siirtyä varmaan pommisuojaan, mutta tyttö
oli toista mieltä. Yöstä oli kuitenkin romantiikka kaukana. Seuraavana päivänä junat taas kulkivat ja Martti
pääsi palaamaan yksikköönsä Syvärille. Lotinanpellon
suunnalta alkoi kuulua senkaltaisia ääniä, että vihollinen oli valmistelemassa suurhyökkäystä. Niinpä sitten
tulikin keskitys, jossa 3½ tunnissa ammuttiin 76 000
kranaattia. Suomalaiset vetäytyivät viivyttäen kolmessa
viikossa U-linjalle Pitkärantaan ja tämä viimeinen puolustuslinja onnistuttiin pitämään sodan loppuun asti.
Ainoana mittauspatterina Martin yksikkö komennettiin
vielä pohjoiseen Oulun seudulle, jossa kaikki sillat oli
pommitettu hajalle. REO:kin siirrettiin Syväriltä sinne
junakuljetuksella. Pentti Vekka kotiutettiin vanhempana
miehenä jo aikaisemmin ja Marttista tuli silloin REO:n
kuljettaja kun hänellä oli linja-auton ajokortti. Martin
sota päättyi sitten vihdoin 25.11.1944 kun REO siirrettiin
taas junakuljetuksella Oulusta Hämeenlinnaan. Martti ajoi REO:n asemalta linnan kasarmille, jossa lainassa
olleet autot luovutettiin omistajilleen. Määräys oli että
bensaa saa panna tankkiin vain 10 litraa, kun Vekalle oli
matkaakin vain 200 metriä. Pentti Vekka kuitenkin kehotti panemaan täyteen ja niinpä tynnyristä pumpattiin
100 oktaanista lentokonebensaa REO:n tankki täyteen,
noin sata litraa. Martin määräaikainen linja-autokortti
ehti vanhentua, kun pohjoisesta ei päästetty lomalle sitä uusimaan. Konttori ei suostunut asiassa mitenkään
joustamaan.
Pitkää sotapalvelusta ei kuitenkaan hyväksytty kokonaan asevelvollisuuden suorittamiseksi, vaan asetuksella määrättin 1924 syntyneet upseerit ja aliupseerit vielä
kolmeksi kuukaudeksi ylimääräiseen palvelukseen. Hämeenlinnaan perustetun autokomppanian päälliköksi tuli jääkärikomppanian päällikkönä
toiminut Kauko Paimela, josta tuli myöhemmin autopataljoonan komentaja
ja everstiluutnantti.
Martin tehtävänä oli
jatkokouluttaa auto-
Upea hääpari 1946,
kaunis Aune ja
komea Martti.
HÄLLÄPYÖRÄ 7
2|2012
neisilla GMC:llä ja Ford Big Jobilla, ja sitten Jyry Sisulla
ja vuodesta 1961 Vanajalla. Hän kuljetti raskaita maansiirtokoneita erikoistilauksesta tehdyllä ainutlaatuisella
Vanajalla, jossa 260 hevosvoiman moottorin lisäksi oli
200 hevosvoiman nestemoottori lavetille. Yhdistelmän
paino saattoi kuorman kanssa olla yli sata tonnia. Perusyhtymässä hän työskenteli 16 vuotta kunnes Hallenberg
alkoi jyllätä. Martti siirtyi Hämeenlinnan vaneritehtaalle
koneasentajaksi suorittaen myös hitsauksia, välillä omallakin koneellaan, joka oli vuokrattu tehtaalle. Höyry- ja
ilmaputkistojen hitsaukset oli kuitenkin jätettävä erikoisammattimiehille. Tästä työstä Martti jäi selkävaivojen ja
sydänvian takia eläkkeelle 1983, 59-vuotiaana.
Koskisen perhe ja Ford V8 -40. Kuvassa vasemmalla myös
naapurin lapsi.
komppanian kuljettajia. Martti vapautui sitten palveluksesta 4.3. 1945 ja ylennettiin kersantiksi.
Siviilielämä alkoi Hämeenlinnassa ja 1946 Martti avioitui Aunensa kanssa. Alkoi talon rakentaminen Sairionkadulle. Martti oli nuoremman veljensä kanssa mukana
rakentamisessa kirvesmiehen ja muurarin apulaisena ,ja
teki vesijohto- ja lämpöputkistojen asennukset kokonaan
itse. Poika Jorma syntyi 1948. Vuoden 1947 alussa Martti oli saanut liikenneluvan ja hankki kuorma-autokseen
Studebakerin -38. Siinä oli tuplaperä ja 110 hevosvoimainen Herkules moottori. Sillä ajettiin pääasiassa puutavaraa 16 kuutiota kerrallaan. Soraa ajettiin ratapihan
työmaalle, ja kerran keväällä sattui soramontun lippa
sortumaan auton päälle niin että kuution kivi meni kuorman ja lavan läpi rikkoen tuplaperän. Mitään korvausta ei mistään saanut vaikka auto romuttui , eikä kahteen
viikkoon ollut lainkaan toimeentuloa. Auto kyllä korjattiin, mutta siitä ei ollut enää raskaisiin ajoihin. Se myytiin
Juhani Jalavan isälle kevyempään käyttöön. Tilalle Martti
osti sitten ”Hävittäjä” Fordin -40. Siinä oli mekaaninen
konekippi. Vuonna 1955 Martti sairastui munuaistautiin,
joka oli seurausta raskaasta työstä kylmissä talviolosuhteissa. Hän palkkasi Fordin kuljettajaksi Erkki Rantasen,
joka kuitenkin pian siirtyi muualle. Liikennelupaa ei saanut pitää käyttämättömänä enempää kolmea kuukautta,
joten auto tuli myytyä lupineen Reima Sieväselle. Vuoden sairastettuaan Martti alkoi toipua ja teki mieli taas
autohommiin. Hän kyseli kuljettajan paikkaa Perusyhtymän johtajalta insinööri Jäntiltä, joka oli toiminut sotaaikana lentäjänä. Töitä ei ensin luvattu, mutta kun Martti
otti esiin paperinsa, joista ilmeni hänen ansiokas toimintansa automiehenä sodan aikana, muuttuikin suhtautuminen, ja Martti pääsi lavettihommiin ensin bensako-
Martti Perusyhtymän järeän lavetti Vanajan kanssa.
Martin ensimmäinen kuorma-auto, komea Studebaker-38.
Ensimmäisen henkilöautonsa Martti osti 1954. Auto oli
Chevrolet Master De Luxe -37, ja sillä oli ajettu 17 ensimmäisen vuoden aikana 100 000 km. Auto oli ollut uutena
posti- ja lennätinhallituksen pääjohtajalla Harri Juseliuksella, ja oli siten säästynyt puukaasuilta. Toinen omistaja
oli huonekalualan vaikuttaja Tauno Korhonen, ja Martti oli kolmas omistaja… ja on edelleen. Auto on hänellä nykyisin harrastekäytössä. Koneremontti on kerran
tehty, kun yksi männänrengas katkesi. Varaosat löytyivät Hugo Alanojalta. Verhoilu on etupenkin istuinosaa
lukuun ottamatta alkuperäinen. Verhoilu onkin tässä De
Luxe mallissa selvästi kestävämpi kuin Standard mallissa. Sellumaali alkoi ikääntyessään halkeilla, joten Martti on itse maalannut auton keinohartsilla alkuperäiseen
syvän siniseen sävyyn. Työ onnistui niin hyvin, että sitä
on luultu alkuperäiseksi sellumaalipinnaksi. Öljynä hän
8 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
keri oli liian pitkä, ja oli alkanut kantaa. Koneistamalla
Martti sai osasta kelvollisen ja ajaa sillä tänäkin päivänä.
Auto- ja rakennustöiden lisäksi Martilta sujuvat ompelutyötkin. Hän on Singer ompelukoneella tehnyt pitkästä
nahkatakista autoilijan puseromallisen version taskuineen kaikkineen.
Martti autoilijan kamppeissaan juuri entisöinnistä
valmistuneen “Letukkansa” kanssa.
Äskettäin leskeksi jäänyt Martti osallistuu edelleen aktiivisesti Hämeen Mobilistien tilaisuuksiin ja tällä hetkellä
kiinnostus on suuntautunut talon alakerran verstaalle itse suunniteltuun ja rakennettuun höyrykoneeseen, mutta siitä enemmän seuraavassa lehdessä.
käyttää synteettistä GM öljyä. Tällä ”Letukallaan” Martti
osallistui aikanaan moniin SA-HK:n retkeilyajoihin Ville
Vikaisen toimiessa kartanlukijana ja kakkoskuljettajana.
Itse näin Martin ensi kertaa osallistuessani Porissa 1986
”Auto 100 vuotta” ajoon. Helsingin ajosta 1989 Kalastajatorpalta kotiin lähtiessä kytkin alkoi luistaa, ja matka katkesikin Kaivokselaan. Poika Jorma tuli Opel Kadetillaan
hinaamaan auton kotiin. Yhdistelmä oli tietenkin laiton,
mutta vastaan tulleilla poliiseilla oli kiire eivätkä puuttuneet toimitukseen. Kadet jaksoi vetää kolmosvaihteella.
Kotona selvisi, että uudemmasta mallista otettu painelaa-
Marttia kävi jututtamassa
Antero
Martin verstas talon alakerrassa.
Veikko (Veksi) Aaltonen 80 v.
hyvin mielenkiintoista ja antoisaa.
Keväällä tasavuosia täyttänyt Veikko lupasi kertoa joitakin tapauksia automieKansakoulusta päästyäni oli Alitalon
hen elämäntaipaleeltaan. Seuraavassa
Niilon autossa apumiehenä. Kuljettaja
hänen kirjoittuksensa. Paljon muutakin
Viljo Linden oli hyvin huomaavainen
kerrottavaa olisi 2 miljoonan kilometja neuvova minua kohtaan, joten sain
rin varrelta, joten aiheeseen palataan
hyvän opin auton käsittelyyn. 18-vuotimyöhemminkin.
aana 1950 ajoin Kanniston autokoulus sa kuorma-auton ajokortin. AjoharjoitHattulan Koskella Alajokea kaivettaessa
telun sijasta Salmela tosin pani minut
löytyi yksipuinen ruuhi. Tutkijat tulivat
sirklaamaan puita ja perunamaalle, kun
autolla katsomaan ruuhta ja kylän nuototesi ,että auton käsittely on minulle
ret tulivat taas katsomaan autoa, joka
niin tuttua, että siihen on turha polttaa
silloin vielä oli harvinaisuus kylällä. On- Automies Veikko Aaltonen viime
bensaa. Alitalon Chevroletkin oli sani Koskinen muistaa kuvaajan kysyneen keväänä kun kahdeksan kymppiä
manlainen kuin kouluauto.
minulta, että mikä minusta tulee isona. tuli mittariin.
Vastaus oli heti ollut automies. Olin viisivuotias ja olin kai kuullut puhuttavan isäni veljistä, jotka 1952 menin sitten armeijaan Autokomppaniaan Poltinaomistivat linja-autoja. Automies minusta sitten tulikin, ja holle. Sain sieltä ammattimaisen kuorma-auton ajokortin.
olen koko ikäni työskennellyt autojen kanssa. Se on ollut Tuli halu kokeilla erilaisia tehtäviä ja onnistuinkin niissä.
HÄLLÄPYÖRÄ 9
2|2012
Tuurasin Lehtisen Esan vapaapäiviä Alitalon autolla maitotonkkien ajossa. Se olikin kamala tehtävä, kun tonkista
oli nimiä ja numeroita kulunut pois, eikä Morriksessa pitänyt käsijarrukaan. Meijerin Siiri huusi luukustaan: Suksi v....n jos et pysty laittamaan tonkkia talojärjestykseen.
Tullessani Poltinahontielle sain Kivisellä ajaa Federalilla -52 kuorittuja tukkeja. Automiehet sitoivat kuorman
ketjuilla ja langoilla. Toinen puoli autosta ajettiin pukkien päälle ja kuorma pudotettiin suoraan Vanajaveteen.
Pudotuspaikkoja oli useita kuten autojakin. Autot olivat heikkotehoisia, ja voima loppui usein ylämäkiin jos
laittoi liikaa kuormaa. Kuormaan meni 60 tukkia, pieniä enemmänkin. Federal oli tehokas, ja sillä pääsi mäet
hyvin ylös, kun Hugo Alanoja oli säätänyt kaasuttimen.
Syrjäsen Matin Commer oli koivutukin ajoon melko tehoton. Sillä ei tahtonut varsinkaan talvella päästä ylös
Härkätien mäkiä Lietsassa, Ruokoojassa ja Mankelissa. Matille tuli sitten 1954 kaksi MAN:nia. Niissä olikin
tehokkaat dieselit ja kestävät voimavälitykset, akselit ja
perä sekä ilmajarrut vakiovarusteena. Ajoin MAN:nilla
talvet tukkeja Hämeenlinnan vaneritehtaalle ja kesät
lastulevyä satamiin. Eniten kuormia vein Lappiin, aina
Ivaloon asti. Kuormat purettiin yleensä käsin varastoon,
kauppaan tai rakennuksille. Reisussa meni yleensä monta vúorokautta hyvin vähällä levolla. Auton jarruja piti
välillä säädellä. Peräkärry oli jarruton ja vetoautossakin
jarrut heikkotehoiset. Suurista kokonaispainoista huolimatta ei kuitenkaan koskaan tullut vahinkoja. Keli oli toisinaan kurja kun pakkasella satoi tunturissa jäähilettä, ja
lumiketjut pyörissä hidastivat menoa. Huoltoasemia oli
harvassa, joten polttoainetta ostettiin kaupasta. Rengastyöt tein usein tien päällä. Kaikilla korjaamoilla ei ollut
edes rileks pyöränpurkuavainta.
Monen tyyppisissä Vanajissa olen ollut kuljettajana rahtiliikenteessä. Ne olivat kovia kulkemaan maantiellä. Vanajan lopetettua sain Ilmoselta hopeisen rintamerkin.
Rekkaliikenne oli vielä 50-luvulla vähäistä, mutta kuljettajalle sitäkin vaativampaa. Puhelinyhteyksien saaminen oli hankalaa , joten vaikeuksiin joutuneita autettiin
mahdollisuuksien mukaan. Tiet olivat heikkokuntoisia,
mutta kuormaa pitkillä matkoilla kuitenkin paljon. Niinpä ylikuormasakot olivat yleisiä. Isäntä maksoi nämä sakot, mutta ylinopeudesta en niitä koskaan saanut, vaikka välillä olikin kiire laivalle. Ajokorttiani ei koskaan ole
hyllytetty vaikka yli 60 vuotta olen tien päällä ”asunut”.
Nykyliikenne minua ihmetyttää. Monella kokeneellakin
kuljettajalla on niin piittaamaton ajotapa, kun ajetaan liian lähellä, ja ohitetaan vaarallisissa paikoissa. Harrastuksena olen kuvannut ja tutkinut erilaisia teiden liittymiä
,ja suunnitellut niihin sujuvuutta lisääviä parannuksia.
Nyt vasta viime vuosina on turvallisuus otettu huomioon. Olen välillä käynyt Rovaniemellä, ja ihan mukavalta tuntuu ajaminen. On vähän vielä sitä vanhaa rutiinia,
etten ole liikenteen tukkona. Iäkkäänä pitäisi kai kuitenkin välttää ruuhka-aikoja, ja ajella rauhallisempia teitä.
Syrjäsen Matin MAN ja Veikko Aaltonen kotipihalla Myllymäessä 1964
Terveisin Veikko
10 HÄLLÄPYÖRÄ
Kaivoparkin avajaiset 21.4.2012
2|2012
2|2012
HÄLLÄPYÖRÄ 11
Kevätsawutus 1.5.2012
Hämeen Mobilistien ja Panssarimuseon yhteisessä KEVÄT SAVUTUS tapahtumassa 1.5.2012 käynnisteltiin ja ajettiin panssarimuseon
kalustolla, kuten venäläisellä sotasaalis panssariautolla, amerikkalaisella tela-Whitella, saksalaisella rynnäkkötykillä, ja tuhottiin
panssarivaunulla yliajamalla romutettava henkilöauto, ja yleisöä oli paikalla runsaasti.
Simo Niemisen sota Zündap KS 750 sivuvaunupyörä.
Sveitsin armeijan Condor 350 moottoripyörä.
12 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
Kalle Jokinen – vuoden 2012 kerholainen
Kalle, Sari ja Krister Jokinen, kaikki
innokkaita autoharrastajia.
kuittasi Toijalan V-Cruisingissa
jo ensimmäisen palkintonsakin
isänsä rakentamalla Chevrolet
Impala polkuautollaan. Talon
olohuoneessa on käytettävissä
myös entisöity Mosse polkuauto, mutta tuleva mobilistimme käyttää toistaiseksi mieluummin potkuautoaan. Kalle
oli ostanut sen heti, kun selvisi,
että poika tuli.
Kalle Jokinen on vuosimallia 1966 ja on nyt siis 46-vuotias. Jo lapsesta alken vahva kiinnostus autoja kohtaan
johti autonasentajan ja vielä erikseen moottoriasentajan
koulutuksen hankkimiseen kolmen vuoden ammattikoulujaksolla.
Työpaikkana on Parolan Panssariprikaatin korjaamo,
jossa hän aluksi toimikin moottoriasentajana, mutta nykyisin vanhemman asentajan toimipaikka on varaosavarastossa. Työkaveri Ari Kekäläinen sai hänet houkuteltua Hämeen Mobilisteihin 90-luvun lopulla. Aluksi
riitti vain Hälläpyörä lehden lukeminen, mutta vähitellen jäsenyys muuttui aktiivisemmaksi ja huipentui
kerhon hallituksen jäsenyyteen Tom Siivolan hallituksessa 2010 ja 2011, joista jälkimmäisenä vuotena kerhon
varapuheenjohtajana ja Hälläpyörä markkinoiden ja
muiden tapahtumien päävastuullisena. Tämän vuoden
alusta Kalle on vapautunut hallitusvastuusta ja voi paremmin
keskittyä isänä olemiseen pienelle 2½ vuotiaalle Krister pojalleen. Pojan syntyessä Kalle ja
vaimo Sari muuttivat omakotitaloon Parolaan lähelle Fagerlundin hallia. Vaimo ja poika
ovat myös aktiivisesti mukana
harrastuksessa. Krister poika
Omakotitalon ainoa talli on
täynnä moottoripyöriä, mutta
tallin laajennus on suunnitteilla.
Muu kalusto on tallessa mökillä
Kalvolan perällä.
Autot tulivat Kallelle tutuiksi
jo varhain kun käytiin isän kaverin Huugo Lähdesmäen tallilla ja erityisen vaikuttavaa oli
kun Vekan Jaska tuli käymään pitkähampaisella vm. 50
Buickilla. Isällä oli vm. 37 Dodge Coupe, samanlainen
kuin Rainer Niemellä. Tuon Dodgen myöhemmät vaiheet olivat tuntemattomat, kunnes se löytyi punaisena
Raimo Stenvallin kokoelmasta Tuusulasta. Kallen isä
oikein liikuttui, kun näki vielä uudelleen ensimmäisen
autonsa, jonka pystyi joistakin yksityiskohdista tunnistamaan samaksi autoksi. Se oli alunperin ollut tumman sininen, mutta maalattiin Miranolilla mustaksi, kun Vekan
Jaska ei muun värisiä autoja noteerannut. Isä ei muuten
ole autoharrastaja vaan on toiminut kipparina Hopealinjalla. Isä teki kuitenkin autojensa huollot ja korjaukset itse, ja Kallen vaarikin oli aikanaan aloittanut autoilun
T- Fordilla, joten autohommat taisivat Kallellekin tulla jo
geeneissä. Kalle oli jo 9-vuotiaana hankkinut ensimmäisen moponsa vanhemmiltaan salaa . Kotona suhtaudut-
2|2012
HÄLLÄPYÖRÄ 13
tiin kuitenkin ymmärtäväisesti nuoren miehen harrastukseen, kun mopoja sai korjata kaverien kanssa äidin
Minin tallissa, johon jäi sopivasti tilaa . Äiti ei suuttunut
silloinkaan, kun poika raahasi moponsa neljännen kerroksen asuntoon, ja pesi sen kylpyammeessa, ja maalasi
huoneessaan spaymaalilla. Äiti suuttui vasta siinä vaiheessa kun Kalle aikoi mennä nukkumaan maalinkäryiseen huoneeseensa.
Kalle sai 13-vuotiaana ensimmäisen autonsa, Austin Mini vm.68. Mini ajettiin loppuun mökkiteillä, ja niin kävi seuraavallekin autolle, joka oli VW kupla. Vanajalla
suunnittelijana toimineelle Veikko Muroselle Kalle on
kiitollinen saamastaan opista autohommiin. Murosella oli uutena ostettu hieno Chevrolet Impala, jolla hän
antoi Kallenkin ajaa, ja siitä juontaa alkunsa Chevroletharrastus. 16-vuotiaana Kalle osti Rengosta huonokuntoisen Chevrolet Chevy II vm 65 ja laittoi sen kuntoon
niin että sai sen kilpiin ajokortin saatuaan. Myöhemmin
hän hankki samanlaisen Impalan kuin Murosella, kun
tämä ei suostunut omaansa myymään. 17 vuoden hivutuksen jälkeen Kalle kuitenkin onnistui lopulta ostamaan Murosen Impalan, ja oma jouti varaosiksi. Chervolet kalustoa on kertynyt 64,65,73 ja 81 vuosimalleina.
Letukoitten lisäksi on vaalean sininen Cadillac Sedan de
Ville -56, joka on uitettu USA:sta 1986. Sillä osallistuttiin
viimeksi Linnacruisingiin. Antti Kautiaiselta tuli ostettua Buick -64, mutta sitä oli ajan hammas nakertanut sen
verran liikaa, että tuli myytyä eteenpäin. Näin ovat tehneet seuraavatkin omistajat, joita on sen jälkeen ollut jo
7. Ja kumma kyllä, hinta nousee aina vaan. Viimeksi siitä
Pienoismalleja on kertynyt vitriini täyteen.
Lasissa on koristeena pojan piirroksia.
oli maksettu jo 7000 euroa! Amerikkalaisten autojen lisäksi Kalle harrastaa Volvoja. Äidin vuonna -79 ostama
silloin kymmenvuotias Amazon on tallessa, samoin pari
muuta Amazonia, joista toinen Sport mallia. Volvoja on
ollut vuosien varrella muitakin, kuten PV 544, 142,164
ja 244. Uudempi Volvo farmari on käyttöautona, mutta
etuvetoisena se ei miellytä Kallea. Niinpä Volvo onkin
siirtymässä vaimon autoksi, ja Kalle aikoo ottaa valkoisen Impalan käyttöautokseen. Telttatallissa itse tehty auton maalaus pääsi vähän valumaan, ja muutakin pientä
laittoa on jäljellä.
Pihalla peiton alta pilkistää nelivetoinen Murosen suunnittelema Vanaja vm. 67. Käyntikuntoinen, mutta vasen
etuvetoakseli poikki. Autojen lisäksi Kallea kiinnostavat
Pihalla odottaa Kallen Impala valmistumistaan käyttöautoksi, konepellillä Krister pojan
pikku-Impala.
moottoripyörät. Ensimmäinen
niistä oli Jawa 175cc -57, sitten
satapiikki Yamaha. Kerran Kalle sattui pääsemään huippunopean Kawasakin kyytiin, ja se
teki sellaisen vaikutuksen, että
Kallesta tuli Kawasakimies. Kawoja on nykyisin kokoelmassa
kaikki mallit 250:sta 750cc:en.
Jäsenyys Classic Kawasaki klubissa on selviö. Kawasakiharrastuksessa vaikuttavimpia ovat
olleet sukulaismies Sipilän Juha
ja edesmennyt Hannu Naapuri. Moottoripyöriä on 11, joista
yksi on harvinainen tsekki-CZ
vm.70, jonka Kalle sai aikanaan
Oulusta joululahjaksi.
Kallea Haastatteli
Antero Lähteenmäki
14 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
Helatorstai ajelu 17.5.2012
Hämeenlinnan torilta starttattiin klo 10 kohti Forssaa, jossa tutustuttiin ensin teollisuusalueella paloautojen varusteluun erikoistuneeseen firmaan nimeltään Paja Viherwehmas. Paikalla oli myös tyylikäs Skoda Felicia Roadster 60
-luvun alusta. Toinen kohde oli Forssan Autokeitaan vieressä Gigantin alakertaan sijoitettu hieno klassikkoautojen
kokoelma. Kokoelma oli valmiina ostettu iäkkäältä keräilijältä ja sitä esitteli omistaja Olli Järvinen itse.
2|2012
HÄLLÄPYÖRÄ 15
16 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
In memoriam Jarkko Koski
Keskellä kesää saimme suruviestin. Kerhomme toiminnassa alusta asti mukana ollut 72-vuotias maanviljelijä
Jarkko Koski Janakkalan Jokimaalta oli yllättäen kuollut 18.7. 2012 koepalan otosta seuranneeseen sisäiseen
verenvuotoon. Esa Nieminen oli muutamaa päivää ennen tavannut Jarkon varaosaostoksilla, ja oli ollut puhetta osallistumisesta kerhomme kesätapahtumaan Jukka
Aallon Tyrvännön tilalla.
Tyrvännössä Esa piti sitten muistopuheen ja hiljennyimme kunnioittamaan Jarkon muistoa.
Jarkko oli innokas kuorma-autojen ja traktorien harrastaja ja
hänellä oli suuri halli ja tilan
muutkin rakennukset täynnä
tavaraa. Paljon jäi keskeneräisiä
projekteja ja vielä aloittamattomia aihioita. Pääkirjoitukseen
viitaten kävimme omaisten
pyynnöstä inventoimassa jäämistöä. Viimeksi Jarkko entisöi IFA F8 auton vm.54, jollaisella hän oli nuorena opetellut
ajamaan. Käyttöautona oli Jaguar Sovereign. Tässä nähtävät
traktorikuvat ovat Erkki Virtaselta. Ylemmässä Jarkko ajaa
piikkipyöräisellä Fordson -38
traktorillaan, johon hän asensi
myöhemmin kumipyörät. Toinen kuvassa näkyvä traktori on
Farmal -50. Kuorma-autoja oli useampia, vanhin niistä
Dodge -46, jolla hän osallistui tapahtumiimme. Valmis
oli myöskin International Loadstar -67. Austin 40-luvun
lopulta, Volvo paloauto -56 ja monet muut siis jäivät keskeneräisiksi kun aika loppui.
Jarkkoa jäivät kaipaamaan vaimo Lilli sekä lapset Esa ja
Annie perheineen ja muut omaiset.
Antero Lähteennmäki
2|2012
HÄLLÄPYÖRÄ 17
18 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
Tarina Volkswagenista
vuodelta 1957, joka kävi VW-tehtaalla
Wolfsburgissa ”nuorentumassa” vuonna 1966.
Jo varhaisina Volkswagen kuplan myyntivuosina oli tamperelaisella FM Raija Aallolla
haavena saada omistukseen
kupla. Niinpä haaveautosta tuli
tosi keväällä 1957, kun VW valmistenumerolla 1443731
rullasi ulos tehtaasta helmikuussa 1957. Auto on viimeisiä ovalwindow -malleja, sillä
seuraava versio isolla takalasilla esiteltiin 1.8.1957. Silloin kojetaulukin muuttui sellaiseksi,
kuin se oli vielä 31.7.2003 Meksikon tehtailla valmistetussa
viimeisessä yksilössä.Tokihan
pieniä muutoksia tuli vuosien
varrella mittareissa ja katkaisi- Raijan VW Sepänkadun kulmassa.
joissa, mutta pääsuuntaviivat
säilyivät syksystä 1957 alkaen.
Mainittakoon, että ensimmäinen isolla takalasilla va- toimiva Raija vietti kesälomaa. Muutamana ensimmäirustettu kupla oli järjestysnumeroltaan 1600440, joten senä kesänä sisarukset matkailivat Suomen Lapissa, ja
156709 kpl soikealla takalasilla varustettuja yksilöitä vielä joinakin vuosina retki suuntautui Ruotsiin ja Norjaan.
valmistui maisteri Aallon kuplan jälkeen. Aallon kulpa
rekisteröitiinTampereella 29.4.1957. Sisaruksista Raija ajoi Vuonna 1966 sisarukset päättivät autoilla Espanjaan.
ja Hilkka istui vieressä kartturina. Auto oli ympärivuoti- Tämä matka vei kyllä voiton muista aikaisemmin ihan
sessa käytössä, mutta enimmät kilometrit siihen tulivat kohtuudella selvitetyistä reissuista. Menomatkalla ennen
kesäisin, kun koulut olivat kiinni ja kieltenopettajana Barcelonaa VW alkoi pitää pahaenteistä meteliä ja kolinaa, eivätkä vaihteet pysyneet päällä, vaan vaihdekepistä
oli pidettävä kiinni ettei se pomppasi vapaa-asentoon. He
pääsivät määränpäähän, mutta kauhulla ajattelivat, miten kummassa ajaa takaisin kotiin Suomeen, sillä matkaa
oli muutama tuhat kilometriä. Niinpä he kuitenkin heinäkuun puolessa välissä 1966 lähtivät hitaasti mutta varmasti nilkuttamaan kohti pohjoista. Pahaksi onnekseen
he valitsivat Alppien yli kulkevan reitin, ja matkaa oli
tehtävä ykkös- ja kakkosvaihteella ajaen melkein kävelyvauhtia. Lopulta Saksaan päästyään sikäläisissä Volkswagen korjaamoissa eivät asentajat osanneet muuta kuin
pidellä korviaan ja kehoittaa ajamaan suoraan sinne mistä kulkuväline on peräisin eli Wolfsburgiin VW-tehtaalle. Tehtaan suuret rautaportit todella aukenivat pienen
neuvottelun jälkeen ja tehtaan johto ilmoitti ottavansa
auton korjattavaksi ja Aallot vieraakseen korjauspäivien
ajaksi. Tehtaalla sanottiin, että vain suomalaiset autoista mitään ymmärtämättömät ajavat yleensä metriäkään
tämänkuntoisella autolla! Heitä kuitenkin luultiin arkkitehti Alvar Aallon sukulaisiksi ja he epäilevät, että se oli
Kuplan juttu Aamulehdessä 1998.
HÄLLÄPYÖRÄ 19
2|2012
Raijan kupla Tamperepäivänä 1992.
syy vieraanvaraisuuteen. Tehtaaseen tutustuminen oli mielenkiintoinen kokemus Aallon
sisaruksille, jotka itse sanoivat,
että autot ja niiden valmistaminen ovat suhteellisen vieras aihepiiri heille. Kolmen päivän
kuluttua auto oli erinomaisessa kunnossa ja tehdas ilmoitti
tekevänsä korjaustyöt vain uusien renkaiden hinnalla.Tehdas
perusteli halpuuttaan sillä, että
he tekevät myöhäisempää tuotantoa varten tutkimuksia siitä,
miten Saksan teräs on kestänyt
Suomen ja yleensä Pohjoisen ankarissa pakkasissa. Autoon oli vaihdettu uusi vaihdelaatikko, koska lautaspyörä oli rikkoutunut.Tehdas kuitenkin tarjosi Aallolle uutta Volkswagenia ehdolla, että ”ovaalikupla” jää tehtaan
omistukseen, mutta vaihtokauppaan Aalto ei suostunut
todeten, että tämä 1957-malli oli ”patarautaa” verrattuna
uuteen 1966 malliin.Näinhän asia kyllä olikin, jos vertaa
pellin vahvuutta, niin on todettava 1950-luvun pellin olevan paksumpaa. Niinpä elokuun ensimmäisellä viikolla
1966 sisarukset saapuivat onnellisesti Suomeen ja auton
valmius palvelukseen oli erinomainen.
Alkuun autolla oli paljon ostajaehdokkaita ja olisivat
olleet valmiit maksamaan aika hyvänkin hinnan.Välillä 1970- ja 1980 -luvuilla oli vähän hiljaisempaa, mutta taas 1990-luvun ajan kyselijöitä riitti. Auto ei ollut
kuitenkaan mistään hinnasta myytävänä, ja Raija saattoi jopa sanoa, että on häikäilemätöntä yrittää ostella
toisten autoja, jotka eivät ole kaupan. Olisitte aikoinaan
säästänyt autovanhuksen niinkuin minäkin jatkoi Raija ykskantaan.
1990-luvulla autolla ajettiin vain pääsiasiassa Tampereella kauppamatkat ja huvilalle Hämeenkyröön ja viimeinen katsastus on vuodelta 1999. Auto seisoi koko
käyttöikänsä ulkona Tampereella Sepänkadun ja Savilannankadun kulmassa , ja sitä vartioivat ikkunastaan
omistajasisaret Raija ja Hilkka Aalto. Niinpä auto tunnettiinkin Tampereella ”Sepänkadun kuplana”.
Itse tutustuin omistajaan vuonna 1992 ja vaihdoin useana keväänä kesärenkaat, sekä syksyisin nastakumit alle.
He olivat tyytyväisiä, kun ei tarvinnut raahata”renkaita
kellarista, pakata ahtaaseen kuplaan ja ajaa korjaamoon,
ja taas toiset renkaat takaisin kellariin. Olihan se mukava olla avuksi ja kahvipöydässä kuulla tarinoita auton
eri vaiheista, joista tämä ”nuorennusmatka” Wolfsburgiin oli
yksi monista.
26.9.2012
Tom Siivola
Raijan 1957 ja minun 1968 VW
keväällä 1996.
20 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
SAHK:n Retkeilyajo 4.8. ja Forssan Pik-Nik 5.8.
SAHK:n Retkeilyajon järjesti tänä vuonna 4.8.Parkanon Seudun Mobilistit yhdessä Tampereen kerhon kanssa niin
että ajo alkoi Parkanon automuseolta, ja päättyi Nokian Eden hotelliin, jossa oli iltajulhla. Kerhoamme edustivat Pentti
ja Ludmila Multamäki FIAT Sport Spiderillä ,sekä Antero ja Päivi Lähteenmäki ZiM:illä. Molemmat saivat luokassaan
kolmannen palkinnon. Parkanon automuseossa nähtiin Parkanossa aikanaan tehtyjä erikoisia Mekes ajoneuvoja.
Pekka Urtamo seurueineen Hyvinkäältä EMW:llä voitti jälleen kerran asu-ajoneuvokilpailun. Kuvassa Multamäet
asukilpailuntuomarien tutkittavana. Sattumalta Suomen molemmat entisöidyt ZiM -53 autot olivat ajossa mukana.
Forssan Pik-Nik 5.8. keräsi taas valtavat määrät
harrasteajonevoja ja tyylikkäitä asu-auto yhdistelmiäkin
nähtiin, ja toisaalta aivan alkuperiäiskuntoinen A-Ford,
Pilpolan Thames maitoauto ja satoja muita.
2|2012
HÄLLÄPYÖRÄ 21
Kesäilta-ajelu/kesätapahtuma 8.8. Tyrväntöön Jukka Aallon maatilalle voitiin toteuttaa kauniilla ilmalla, ja paikalla
olikin runsaasti kerholaisia automobiileineen. Talon navettaan oli toteutettu entisöintipaja ja navetan vintilläkin oli
hyvät tilat kalustolle. Aivan ensimmäiseksi kuitenkin Esa Nieminen piti muistopuheen, kun harrastajakolleegamme
Jarkko Koski oli yllättäen poistunut joukostamme. Illan isäntä autokauppias Jukka Aalto oli yhden vuoden kerhomme puheenjohtajana, ja nykyisinkin hallituksessa varapuheenjohtajana. Ansioistaan hänelle ojennettiin tuliaisena
kerhon pöytästandaari. Emäntä oli järjestänyt vintille hyvät tarjoilut ja vieraat viihtyivät iltamyöhäiseen.
22 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
Corvette tarinaa
Jostain syystä jo nuoresta pojasta lähtien on Corvette aina ollut minulle aivan erityinen urheiluauto, edustaahan
se Amerikkalaista muskeliautoa parhaimmillaan. Ensimmäinen Vette tuotiin markkinoille 1953 varsin suurin odotuksin, mutta alkutaival ei kuitenkaan kovinkaan hyvin odotuksia täyttänyt, vaan myynti jäi varsin
vaatimattomaksi. GM kuitenkin päätti jatkaa panostusta ja luoda maailmanluokan urheiluauton missä suorituskyky ja muotoilu olisivat jotain mullistavaa. Corvette
rakennetiin heti alussa lasikuidusta joka tarjosi tietysti
keveyttä, yhdistettynä pikkulohko V8 moottorin suorituskykyyn, joka tuotiin markkinoille ensimmäistä kertaa
1955. Ensimmäisen sukupolven Corvettea valmistettiin
aina vuoteen 1962 asti jonka jälkeen markkinoille tuotiin ensimmäinen legendaarisella Sting Ray nimellä varustteu Corvette. Näitä autoja tehtiin niin avo- kuin coupemallisina ensimmäisenä vuonna yhteensä reilut 21000
kappaletta. Moottorivaihtoehtoja oli vain yksi, tosin eri
tehoisina. Kahdeksikko oli aina 327cid, eli noin 5.4l joista
tehokkain versio 360hv oli edistyksekäs ruiskumoottori.
Kuten ajan trendinä oli moottorien koot vain kasvoivat.
C2:sta valmistettiin viisi vuotta jonka aikana myös isolohko V8 moottorit näkivät päivänvalon. Nämä valtaisat
moottorit toivat paitsi suuria kulutuslukemia myös varsin suuria yli 400hv teholukemia.
Viimeisin Corvettemalli on vuonna 2006 markkinoille tuotu kuudes sukupolvi. Nämä autot ovat täysiverisiä urheiluautoja joiden suorituskyky antaa vastineen
oikeastaan ihan mitä muuta merkkiä vastaan tahansa.
Huippumalleissa on jo huikea 7l V8 jossa tehoakin pitkälti yli 600hv.
Corvette tarjoaa urheiluautoa kohtuulisen edullisessa
paketissa, no ainakin muualla kuin Suomessa. Asuessani Amerikoissa pääsin vihdoin toteuttamaan unemani.
Kolmannen sukupolven Vettejä on saatavilla varsin paljon, eikä hinnatkaan päätä rapakon takana huimaa vaikka vanhempien mallien arvot ovatkin jatkuvassa nousussa. Ensimmäinen hankintani oli sitten muskeliautojen
aikakauden huippua eli vuoden 1971 avomallinen Sting
Ray jossa oli isolohkoinen 454cid moottori josta hevosvoimia löytyi 425. Suoraan sanottuna aivan järjetön peli,
vahvasti etupainoinen olihan moottori varsin kookasta
mallia. Takana ei pitoa löytynyt oikeastaan nimeksikään,
niinpä kaasun kanssa piti olla varsin tarkkana varsinkin
mikäli asfaltilla oli yhtään kosteutta. Tällä laittella ei ajelua edes Amerikan polttoaineenhinnoilla voi edulliseksi kutsua. Kulutus oli jotain aivan käsittämätöntä, yli 30
litraa sai satasella menemään varsin helposti. Isolohkomoottori ei ole aivan ongelmavapaa, varsinkaan lämpimissä olosuhteissa. Iso kone kun tuottaa lämpöä varsin
paljon, rautaa on runsaasti ja keula varsin umpinainen
joka aihettaa vielä lisäongelmia jäähdytykseen. Niinpä
ruuhkaan ei juuri kannattanut kesähelteillä jäädä jos
halusi ylikuumenemiseltä valttyä. Kaikesta huolimatta
nämä isolohkoautot ovat varsin haluttuja ja jopa hyviä
investointeja, varsinkin mikäli on onnistunut saamaan
haltuunsa ”matching number” auton, eli auton mikä on
alkuperäisessä kuosissa.
Työtähän tällaisissa laitteissa on varsin paljon eikä näitä
nyt jokapäivä oikein voi kuvitella edes ajavansa vaikka
Kalifornian kelit siihen mahdollisuuden antaisivatkin.
Niinpä hankin itselleni vielä 50v juhlamalli Corvetten,
tehoversion Z06. Näitä ei saanut korin jäykkyysvaatimusten
takia muuna kuin kovakattoisena mutta 405hv teho yhdisttynä oikein hyvään 6 portaiseen
manuaalilaatikkoon riittivät
ostopäätökseen. Tämän auton sittemmin toin myös muuton yhteydessä Suomeen jossa
muutaman kesän pääsin sillä
myös ajelemaan. Lienee ilmeisesti hintakysymys, tai tehtaan
pyrkimys pitää hinta mahdollisimman aihaisena, mutta laatu
ei varsinkaan sisätilojen osalta
Corvette Sting Ray 1963.
HÄLLÄPYÖRÄ 23
2|2012
Corvette Sting Ray 1963.
aivan Eurooppalaista laatuostajaa miellytä. Varsin muovinen yleisilme on hallintalaitteiden osalla, eikä muutenkaan koko paketti aivan parasta A ryhmää voi sanoa
olevan. Toki suorituskyky on mahtava, eikä V8 moottorin jyrinä jätä kylmäksi, joten voin sanoa että kokonaisuuteen olin kyllä tyytyväinen.
Viimeisimpien sukupolvien Corvetteja on valmistettu
varsin paljon, joten saatavuus Euroopassakin on varsin
hyvä. Suomen verotus nyt toki rajaa määrää tehokkaasti
eikä CO2 päästöperusteinen verotus myöskään vanhojen tuontiin juurikaan kannusta. Niipä näiden hienojen
autojen kohtaaminen tuolla maanteillä jäänee edelleenkin aika harvinaiseksi.
Vanhemmat Vettet ovat edelleen lähellä sydäntä ja niinpä tartuin tilaisuuteen kun sellainen tuli kohdalle. Varsinkin kun se minulle ehkä hienoin ikinä Corvette tuli saataville. Vuoden 1963 avomallinen Sting Ray joka
oli löytänyt tiensä Suomeen yhdeksänkymmentäluvun
puolivälissä hyvin entisöitynä. Tutun tuttu joka on innokas mobilisti, tosin hurahtanut Jaguar E-tyyppiin, oli
saanut tämän käsiinsä ja pienen
suostuttelun jälkeen jopa valmis autosta luopumaan. Niinpä
noin vuosi sitten päädyin omistamaan tämän yksilön, joka on
aivan ensimmäisiä 1963 mallisia
Vettejä, nähnyt päivänvalon jo
elokuussa 1962. Auto on alkuperäinen, varustettuna 327cid
340hv moottorilla ja nelipykäläisellä manuaalivaihteistolla.
Kaikki toimii mutta toki pientä
Corvette Z06 2003.
laittoa on jatkuvasti mikä toki
kuuluu kuvaan. Hienoa näissä autoissa on, että vaikka tätä
vuosimallia on valmistettu vain
noin 10000 kappaletta, on osia
saatavissa varsin hyvin. Moottoriin saa Suomesta hyvin jopa kohtuuhintaisia varaosia, ja
netistä voi tilata Amerikoista
ihan mitä vaan. Ja hyvin tulee
tänne pohjanperukoille, tästä
on jo kokemusta. Sinänsä siis
varsin mainio harrasteauto jossa arvo pysyy ja jopa nousee. Museokilvissä olevan auton
pitäminenkin on vielä varsin kohtuuhintaista ainakin vakuutusmaksujen osalta.
Tällainen 50v rouva on varsin mukava ajettava, suorituskykyä on riittävästi vaikka toki ikä tuntuu. Tässä mallissa
kun ei ole ohjaustehostinta joten kapeata rattia saa kaupungissa vääntää tosissaan. Kytkin on todella jäykkä ja
vaihteisto vaatii tarkkuutta joten ajamisessa on tekemisen
makua. Kolmen Corvetten kanssa on tullut puuhasteltua,
kaikissa on puolensa, mutta tämä viimeinen on kyllä se
josta tuskin tulee ikinä luovuttua. Sitä ei tarvitse edes
ajaa, pelkkä katseleminen ja pieni tuunaaminen tuovat
jo paljon iloa harrastukseen.
Ilkka Starck
24 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
Fiat-kerhon mobilismipäivät 6.10.2012
Hienona lokakuisena syyspäivänä kerhomme jäsen
Pentti Multamäki järjesti maatilallaan FIAT-kerholle
Mobilismipäivän, johon myös allekirjoittanut oli saanut kutsun. Seppälän Markku oli toinen yhdistyksestämme kutsutuista. Kutsumme perustui siihen, että
emme päässeet mukaan aikoinaan Hämeen Mobilistien vieraillessa tilalla ja Pentti taas on käynyt meidän
talleillamme. Starttasimme aamusella tyttäreltäni lainaamalla FIAT 500:lla ja ajelimme Ryttylään. Fiat ei
kuitenkaan ollut pakollinen merkki, mutta ajattelimme
kunnioittaa kerhon ajatusmaailmaa ja osallistua ehdottomasti kyseisellä merkillä. Markullahan on myös k.o
mallin Fiat 500, joten meillä oli mahdollisuus valita
kulkuneuvo myös eri väreissä.
Hienon maaseutuajelun (pari ohiajoa risteyksistä) jälkeen saavuimme Multamäen tilalle, jossa perhe Multamäki otti meidät iloisesti vastaan.
Tilaisuuteen oli järjestetty ohjelmaksi visailua ja erilaisia
ulkopelejä. Isompia ohjelmanumeroita oli Pentin metsänistutus/raivausesitys ja hänen veljenpoikansa Jannen
metsäkoneen lastaus/purkuesitys.
Pihalla oli siistissä rivissä Pentin museoautokokoelmaa,
sekä hienoja entisöityjä traktoreita. Niitä kun kiertää
muutaman ihmisen porukka, niin aina kuulee juttuja,
joita ei välttämättä ennen ole kyseisistä merkeistä tai
malleista kuullut. Tämä on mielestäni kyseisten tapahtumien suola, koska itse harrasteväline, oli se sitten ruohonleikkuri tai auto, niin se on asia josta saa juttua irti,
kun se konkreettisesti on kaikkien nähtävillä.
Pihassa oli useampi halli ja niistä uusimmassa, johon
oli myös koottu erilaista rekvisiittaa mopoista trakto-
reihin, oli isäntäväki loihtinut maukkaat syötävät ja juotavat. Hallista vielä sen verran, että puut rakennukseen
oli kaadettu ja sahattu tilan omista metsistä ja varsinkin
ulkoverhoukseen käytetty lauta oli todella tiukkasyistä.
Pentin kertomana se oli kasvanut talon suopohjaisella
metsälohkolla useita vuosia ja sen kyllä huomasi.
2-3 tuntia vierähti huomaamatta seurustellen ja aarteita
katsellen. FIAT-kerholaiset vaikuttivat tyytyväisiltä näkemäänsä, niin kuin minä ja Markkukin.
Pentti on tosiaan keräillyt kaikkea erilaista tavaraa aina
Pappa-Tuntureista Lokkeri-metsätraktoriin ja kokoelma
todennäköisesti vain laajenee. Ehkäpä jonain päivänä
taas saadaan Mobilisteille kutsu käydä kylässä ihailemassa Multamäen aarteita ja kuulemassa mukavia juttuja.
Kiittäen vierailusta.
Jukka ja Markku
2|2012
Alpo Ojaniemen REO projektin vaiheita
HÄLLÄPYÖRÄ 25
26 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
Triumph TR6-auton hankinta
Hain auton Saksasta perjantaina 15.9.2000. Olin työmatkalla Brüsselissä, josta tein paluumatkan Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta kotiin.
Auton osto
Olimme perheessä pitkän harkinnan jälkeen päätyneet
harrasteauton hankintaan. Moottoripyöriähän meillä
oli ollut useampia. Vaimon päätöksellä auton tulisi olla
avonainen. Sen jälkeen oli helppo valita. Monien syiden
vuoksi auton tulisi olla Triumph TR - sarjaa.
Poikamme Raine oli töissä v. 2000 Saksassa keväästä
syksyyn ja kävi katsomassa ja ajamassa kahdeksaa TR
6 - mallista autoa. Tarjontaa seurattiin netissä sivuilla
mobile.de, autoaktuell.de ja autoscout24.de. Hinta-ajatuksemme oli aluksi 10000 DEM, mutta pian osoittautui, että sillä ei saa mitään kunnollista, vaan ainoastaan
kunnostusta ja korjausta vaativia projekteja tai aihioita.
Hintarajaa piti nostaa, jotta päästiin ajokelpoiseen autoon. Rainen kokemukset ja saksalaisten www-sivujen
selaaminen osoittivat, että rajan pitäisi olla jossain 17000
DEM lähellä. ( 1 DEM oli tuolloin 3 FIM. )
Ostamamme auton Raine kävi katsomassa Kölnin lähellä Meckenheimissa elokuussa kotimatkallansa Suomeen. Auto oli heti päältäpäin poikennut edukseen
muusta samanhintaisesta tarjonnasta ja näyttänyt hyvältä. Muut nähdyt olivat olleet huomattavasti huonompia kunnoltaan.
TR6:sen omistaja oli poistanut sen vakuutuksesta ja pannut seisomaan, joten koeajot tehtiin villisti. Kaupan sopimisen jälkeen myyjä laittoi vakuutuksen voimaan ja
luotti meihin antaen ajaa auton Suomeen hänen vakuutuksellaan ja kilvillään. Säästimme paljon aikaa, vaivaa ja
rahaa, kun auto oli myyjän nimissä kotiin asti.
Triumph TR6 , 1973 Vehoniemiajossa tänä syksynä.
Pyyntihinta oli 18000 DEM, mutta kauppahinnaksi
saimme tingittyä 15000 DEM. Se maksettiin auton nähtyäni Hämeenlinnan Osuuspankista telefax-määräyksellä saksalaiseen pankkiin, jonka jälkeen myyjä allekirjoitti
kauppakirjan. Palautin kotoa postitse saksalaiset rekisterikilvet ja rekisterikirjan, josta viimemainittu tuli taas
takaisin rekisteristä poistetuksi leimattuna. Saksalaisilla kilvillä sai ajaa vapaasti Ruotsissa, mutta ei Suomessa.
Välille Turusta Hämeenlinnaan olin hakenut Katsastuskonttorilta punaiset siirtokilvet ja siirtovakuutuksen jo
ennen auton hakumatkaa. Se kävi päinsä, koska meillä
oli tiedossa auton tunnistetiedot.
Ajomatka Suomeen
Meckenheimista pääsee suoraan Autobahn 1 :lle, jota pitkin lähdin ajelemaan kotia kohti katto ylhäällä, koska ilma oli sateinen ja kylmäkin. Auton lämmityslaite oli koko
ajan päällä, eikä sitä saanut pienemmälle. Vaijeri luisti sen
verran. Kaikki toimi hyvin, mutta vaihdelaatikosta kuului
ääntä, joka oli noteerattu jo kauppaa tehdessä. Vauhtina pidin semmoista keskikaistan rytmiä, eli n. 100...120 km/h.
Tuntui todella upealta ajaa. Matkalla tankkasin pari kertaa ja kävin kerran syömässä. Kaupunkeihin en malttanut
poiketa, koska tuntui, että kotiin pitäisi päästä pikaisesti,
mielellään jo Siljan lauantai-illan lähtöön Tukholmasta.
Ajoin siten yhtä kyytiä Puttgardenin lautalle asti. Pääsin
sisään viimeisenä autona ja lautta lähtikin heti, kun olin
ajanut sisään. Autokannella jo ensimmäiset kehujat kävivät juttelemassa ja autoa ihailemassa.
Tanskan puolella ajoin Kööpenhaminan lähelle, jossa
yövyin Hotelli Scandicissa. Hotellin löytyminen pimeässä ja sateessa oli työn takana ja pääsinkin sänkyyn vasta
puolenyön jälkeen.
HÄLLÄPYÖRÄ 27
2|2012
Seuraavana aamuna oli ilma kaunistunut, mutta oli edelleen viileä ja tuuli oli voimakas. Ei kuitenkaan satanut,
joten laskin katon alas, panin fleece-puseron ja tuulitakin
päälle, lippiksen päähän ja lähdin ajamaan Ruotsia kohti
pitkin uutta tietä ja Juutinrauman siltaa. Oli niin kivaa, että oikein nauratti. Tuuli humisi ja pyöri ohjaamossa, mutta sehän kuului asiaan. Korvatulpat olivat kyllä tarpeen.
Malmössä tulli pysäytti ja kysyi, että onko tullattavaa.
Sanoin, että ei muuta kuin tämä auto vaan, jonka ajan
Ruotsin läpi Suomeen. Seuraava tullimiehen lause oli:
”Du har gjort ett fynd”. Vastasin, että ”Ja-a”.
Ruotsin läpi meni ajo murheitta. Tankkasin pari kertaa
ja kävin kerran syömässä. Ilmakin lämpeni päivän kuluessa, joten katto pysyi alhaalla koko matkan Tukholman
Värtanille asti.
Laivaan pääsyä odotellessa autoa kävi moni jonottaja
katselemassa ja joku vaihtoi muutaman sanankin. Laivan kannelta huuteli joukko merimiehiä kehuja ja kyseli
auton vuosimallia. Olivat lyöneet vetoa keskenään. Oikein tiennyt sai kuulemma oluen.
Turusta kotiin ajelin katto alhaalla, vaikka vähän satelikin. Pakkohan se oli.
Auton fiksausta
Auton tultua kotiin aloitin välittömästi kunnostuksen.
Vaikka TR oli päältäpäin varsin hyvän näköinen, paljas-
Juuri Saksasta tuotu TR vielä saksalaisissa kilvissä
tui syvemmältä monenlaista tekemistä jopa osittaiseen
pettymykseen asti. Työt aloitettiin vaihdelaatikosta, lattioiden kunnostuksesta ja sähköjohtojen osittaisesta uusinnasta. Ensimmäinen talvi meni niissä. Keväällä sitten
tehtiin museoajoneuvotarkastus ja rekisteröinti Suomeen. Myöhemminkin kaikki talvikausien työt tehtiin
aina niin, että auto oli kesäisin ajossa. Fiksausta ja korjauksia onkin riittänyt joka vuodeksi. Viimeisenä toistaiseksi on bensiinitankin vaihto. Vanhasta kun tuli ruostetta suotimienkin läpi aiheuttaen pahoja käyntihäiriöitä.
Tehdyt korjaukset ja parannukset ovatkin sitten toinen
juttu, joihin saatamme palata joskus myöhemmin.
Kalervo Jussila
MOOTTORIKONEISTUKSET
KONEPAJATYÖT
IKH-TYÖKALUT
VARAOSAT VANHEMPIINKIN KONEISIIN!
28 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
HÄLLÄPYÖRÄ 29
2|2012
Palveleva yksityinen
Palveleva
yksityinen
Palveleva yksityinen
Palveleva yksityinen
Palveleva yksityinen
Palveleva yksityinen
KATSASTUSLINJA
KATSASTUSLINJA
KATSASTUSLINJA
KATSASTUSLINJA
AVOINNA MA-TO 8-17, PE 8-16
AVOINNA MA-TO 8-17, PE 8-16
KATSASTUSLINJA
AVOINNA
MA-TO
8-17,
AVOINNA
MA-TO
8-17,
PE PE
8-168-16
Yrittäjät
toivottavat
KATSASTUSLINJA
Yrittäjät
toivottavat
Sinut tervetulleeksi!
Mosaiikkibetoniporraspaikkari
Yrittäjät
toivottavat
AVOINNA
MA-TO
8-17, PE 8-16
Yrittäjät
toivottavat
Sinut
tervetulleeksi!
AVOINNA
MA-TO
8-17,
PE 8-16
Sinut
tervetulleeksi!
Jouni
Antti
Tommi
Yrittäjät
toivottavat
Sinut
tervetulleeksi!
BETONIJouni
Antti
Tommi
Yrittäjät
toivottavat
Sinut tervetulleeksi!
Jouni
Antti
Tommi
JUSSI TMI
Sinut tervetulleeksi!
Jouni
Antti
Tommi
Tommi
Tommi
Katsastuslinja Riihimäki
Katsastuslinja
Riihimäki
Teollisuuskatu
22 B
Teollisuuskatu
22 B
Katsastuslinja
Riihimäki
p. 020 719 9655
Teollisuuskatu
22 B
p. 020 719 9655
Jouni
Antti
Jouni
Antti
Katsastuslinja Hyvinkää
Katsastuslinja
Hyvinkää
Muottikatu
5
Muottikatu
5
Katsastuslinja
p. 020
719 Hyvinkää
9650
Muottikatu
5
p. 020 719 9650
p. 020 719
9650
Katsastuslinja
Hyvinkää
Katsastuslinja
p.katsastuslinja.fi
020 719Riihimäki
9655 aikavaraus
24
h
Muottikatu
Teollisuuskatu
22 B
katsastuslinja.fi
aikavaraus
24 h5
Katsastuslinja
Hyvinkää
Katsastuslinja
Riihimäki
p.Katsastuslinja
020 71924
9650
h Hyvinkää
p.katsastuslinja.fi
020 719
9655 aikavaraus
Katsastuslinja
Riihimäki
Muottikatu 5
Teollisuuskatu 22 B
Muottikatu 5
Teollisuuskatu 22 B
p. 020 719
p. katsastuslinja.fi
020 719 9655 aikavaraus
249650
h
p. 020 719 9655
p. 020 719 9650
Juha
Kekäläinen
050 5369 140
®
www.porraspaikkari .fi
katsastuslinja.fi aikavaraus 24 h
katsastuslinja.fi aikavaraus 24 h
TAKSIPALVELU SAJANTOLA
050 3078 163
30 HÄLLÄPYÖRÄ
2|2012
HÄLLÄPYÖRÄ 31
2|2012
Hämeen Mobilistit ry PL 836
13501 HÄMEENLINNA
Kerhotila ja autohalli:
Kerhon kotisivu
Puheenjohtaja:
Varapuheenjohtaja:
Sihteeri:
Rahastonhoitaja:
Hallituksen jäsen:
Hallituksen jäsen:
Hallituksen jäsen:
MA tarkastaja:
MA tarkastaja:
MA tarkastaja:
Kuljetus Fagerlund Oy:n halli B-ovi 13720 PAROLA
www.hameenmobilistit.fi
Pentti Kallionpää [email protected] 050 327 8387 [email protected]
Jukka Aalto [email protected] 0400 950 696
Hannu Lehtinen [email protected] 0400 877 814 [email protected]
Ville Vikainen [email protected] 0400 834 123
Esko Pärssinen [email protected] 050 304 0903
Pauli Karonen [email protected] 0400 499 510, myös MA tarkastaja
Juha Kekäläinen [email protected] 050 536 9140
Esa Nieminen 040 767 2270 tai (03) 618 3240
Mauno Kumpulainen 0400 474 879
Teemu Karonen 0500 499 510 ja Pauli Karonen katso yllä
Päätoimittaja:
Avustajat:
Ilmoitukset:
Lehden ulkoasu ja taitto:
Painopaikka:
Kuvat:
Antero Lähteenmäki [email protected] 044 539 2521
Jukka Aalto, Kalervo Jussila, Esko Pärssinen, Tom Siivola, Ilkka Starck jaVeikko Aaltonen
Ville Vikainen
Jirka Messman [email protected] Hämeenlinnan Offset-Kolmio Paino Oy
Antero Lähteenmäki, Erkki Virtanen, Seppo Lehtonen,
Tom Siivola, Ilkka Starck ja Kalervo Jussila
Ilmestyy keväällä ja syksyllä.Tulee kerhon jäsenille jäsenetuna ja muille SAHK:n kerhoille yhtenä kappaleena/kerho.
Aineisto seuraavaan lehteen päätoimittajalle 28.2.2013 mennessä.
kaikille Hämeen Mobilistien jäsenille autokaupan yhteydessä veloituksetta.
Koskee uusia ja käytettyjä autoja.
Hämeen Mobilistit Ry
PL 836
13501 HÄMEENLINNA
www.mobilistit.fi