Asiakaslehti - WordPress.com

KUntotorni
SAMKin liiketalouden opiskelijoiden toimittama julkaisu
Juttuja
Kuntoilun
Maailmasta
1
..
SISALLYS
OMISTAJAN SANAT
Kuntotorni on ollut nyt paikallaan jo
kuusi vuotta…
sa on tällä hetkellä neljä. Meistä Gerdi Vos ja minä
teemme töitä firmassa, mutta Pasi Matalamäki tekee uraa autobisneksen parissa ja Marko Kivenmäki
Porin Ässien hyväksi.
Osakkuuteni takia on jalkapalloura jäämässä
taka-alalle. Tällä hetkellä mielenkiintoni kohdistuu
täysin kuntosalin kehittämisessä, joten jalkapallon
taakse jättäminen ei tunnu pahalta. Liikunta säilyy
kuitenkin suurena osana elämääni.
Kuntotornissa on rento ja hyvä fiilis. Tämä johtuu pitkälti siitä, että teemme kaiken sen eteen, että
asiakas viihtyisi, lähtien jokapäiväisestä siivouksesta
onnistuneeseen asiakaspalveluun. Jokaisen ihmisen
tulisi liikkua terveytensä eteen. Meillä se on monipuolista ja mikä parasta hauskaa.
Hyvä tunnelma lähtee myös asiakkaista, luodaan
siis yhdessä meille kaikille hyvä paikka treenata!
Itse tutustuin ensikerran Kuntotorniin vuonna
2008, jolloin pelasin jalkapalloa Musan Salaman
valkoisessa paidassa. Tällöin seura hankki minulle
kuntosalikortin Kuntotorniin. Jalkapallouran kehittyessä tuli muutto Hämeenlinnaan, Fc Hämeenlinnan riveihin, jossa pelasinkin kaksi vuotta.
Vuonna 2010 palasin kuitenkin takaisin kotikaupunkiini Poriin ja tällöin jalkapallourani suuntasi
kohti Fc Jazzia. Fc Jazz onkin ollut kasvattiseurani,
joten siirtyminen tuntui hyvältä. Poriin palattuani
aloitin myös työt Kuntotornissa, samalla opiskellen liikunnanohjaajaksi. Kuntotorni tuntui jo silloin
juuri oikealta työpaikalta minunlaiselleni nuorelle
urheilijalle. Lisäksi Kuntotorni sijaitsi lähellä kotiani.
Keväällä 2012 asia eteni niin pitkälle, että nyt Jukka Ranne
olen osakkaana firmassa. Osakkaita Kuntotornis- Toimitusjohtaja
2
10
Omistajan sanat
Vertimax & Pilates
3
11
Sisällysluettelo
Asiakaspalsta &
lasten spinning-piirroksia
4-5
Kuntotornin
kunnonkohottaja
6
Asiakkaiden haastattelu
7
Hierojan haastattelu
Juttua
hierojan
työstä
s. 7
8-9
Kahvakuulan suosio
3
KUNtotornin
a
j
a
t
t
o
h
o
k
n
o
Kunn
Teksti: Meri Haanmäki
Positiivisen ja urheilullisen elämänasenteen omaava
Ilkka Santahuhta on Kuntotornissa työskentelevä,
ihmisiä urheilemaan patisteleva personal trainer.
Santahuhta on aiemmin toiminut Bobby Wellness
Centerissä personal trainerina, mutta on nyt jo hetken aikaa palvellut asiakkaita Kuntotornin tiloissa.
Vuonna 1983 syntynyt Santahuhta kertookin muutoksen olleen suuri siirrettyään työnsä Kuntotorniin.
Samanlaisia päiviä ei Santahuhta työssään kohtaa.
- Personal trainerin työnkuva on hyvin laaja: asiakkaiden testaukset, saliohjaukset, jumppaohjaukset
sekä ravintoluennot ovat arkipäivää, kertoo Santahuhta.
Kohderyhmänä toimivat kaikki ihmiset, jotka
tarvitsevat apua treenaamisessa. Työssään haasteellisimmaksi Ilkka kokee työaikojen vaihtelut.
Koska Santahuhta alkoi toimia oman toiminimen
alla Kuntotorniin siirtymisen jälkeen, niin myös uusien asiakkaiden haaliminen on vaatinut työtä.
Usein ihmiset olettavat personal trainerin palveluiden olevan kalliita, mutta Santahuhdan mielestä
treenaaminen ja ylipäätänsä urheileminen ovat asioita, joihin ihmisten on hyvä panostaa. Kyse on kuitenkin omasta terveydestä ja hyvinvoinnista.
Kysyttäessä Ilkan aikaansaamia muutoksia asiak-
Treenaamisessa
positiivinen asenne
on kaiken A ja O.
kaissa, vastaa hän saaneensa luotua hyvää henkeä
treenaamiseen. Hänen mielestään treenaamisessa
positiivinen asenne on kaiken A ja O.
- Tuloksia asiakkaissa on syntynyt hyvin nopeallakin aikavälillä, Santahuhta mainitsee.
Jalkapallo vienyt sydämen
Santahuhta on pelannut jalkapalloa lähes koko elämän, ja sanookin jalkapallon olleen aina suuri osa
hänen elämäänsä. Jalkapallo on vienyt miestä niin
Tampereelle, jossa hän on pelannut ykkösdivisioonaa tamperelaisseuran paidassa. Jalkapalloa
Ilkka on päässyt pelaamaan myös ammattilaisena veikkausliigassa, ja nykyään pelailu jatkuu vielä
porilaisessa Fc Jazzissa. Jazzin lisäksi Ilkka on pelannut PoPassa, joten porilaiset kentät ovat tulleet
hyvin tutuiksi Santahuhdan kaltaiselle konkarille.
”Tuloksia asiakkaissa on syntynyt hyvin nopeallakin aikavälillä.”
mikä personal trainer on?
Personal trainer eli kuntosaliohjaaja on kuntoklubilla sen jäseniä ohjaava työntekijä. Ohjaajat ovat yleensä fysioterapeutteja tai muita
liikunta-alan koulutuksen omaavia henkilöitä.
Joillakin kuntosaleilla tarjotaan palvelua,
jossa henkilökohtaisesta ohjauksesta ja pitkäkestoisesta valmennuksesta vastaavat personal trainerit eli henkilökohtaiset valmentajat.
Henkilökohtaisessa valmennuspalvelussa ei
välttämättä liikuta kuntokeskuksessa, vaan
kuntoillaan asiakkaan toiveiden ja tarpeiden
mukaan muuallakin, vaikkapa juoksulenkillä.
Henkilökohtaisen palvelun markkinointija tehtävänimikkeet vaihtelevat. Henkilökohtaisesta kuntosaliohjaajasta käytetään muun
muassa termejä omaohjaaja, omavalmentaja
ja yksilöohjaaja.
Ennen kuin asiakas aloittaa säännöllisen
harjoittelun, henkilökohtainen ohjaaja tekee
hänelle yleensä haastattelun, jossa kartoitetaan terveydentila, kuntopohja sekä asiakkaan
toiveet ja tavoitteet. Haastattelun perusteella
ohjaaja laatii jäsenelle yksilöllisen liikuntasuunnitelman. Ohjaaja voi antaa tarvittaessa
neuvoja myös ravinnosta, erityisesti mikäli
asiakkaalla on tavoitteena painonpudotus. Lisäksi henkilökohtainen ohjaaja neuvoo oikeaoppiset venyttelyt ja venyttelytekniikat. Joillakin kuntosaleilla henkilökohtaisilla ohjaajilla
on erityiset päivystysajat asiakkaidensa neuvontaa varten.
Kuntosalitoiminnassa tunnetaan erikseen
myös käsite ryhmäliikuntaohjaaja.
Lähde: Wikipedia
4
5
ASIAKasHAASTATTELU HIEROJAN HAASTATTELU
Hierojana Jenna
Teimme pienen haastattelukierroksen esitelläksemme muutaman erilaisen Kuntotornilla
kävijän.
Kysymykset:
1. Kuka olet?
2. Miksi käyt salilla?
3. Millainen on kuntosalitaustasi?
4. Mikä sai sinut tulemaan Kuntotorniin?
5. Mitä liikunta sinulle antaa?
6. Motto?
7. Onko Kuntotornin palveluissa jotain
erityistä verrattuna muihin
kuntosaleihin?
8. Mitä mieltä olet Kuntotornista kokonaisuutena? (saatko liikunnasta
kaiken irti, tai miten saisit vielä PAREMMIN, eri liikuntamuodot jne.)
1. Jarmo (53)
2. Salilla käynnit auttaa fyysisen ja henkisen
vireyden ylläpidossa
3. Olen käynyt eri saleilla yli 25 vuotta (välillä
on ollut pieniä taukoja)
4. Edellisen salin pitkä sopimus ei sopinut minun rytmiini
5. Liikunnasta saa hyvän olon (kokonaisvaltaisesti)
6. Treeni kolme kertaa viikkossa
7. Iloinen, reipas ja joustava toiminta (asiakkaan huomioiva)
8. Minulle on riittänyt, mutta kannattaa toki
panostaa laitteiden laatuun ja ylläpitoon, sekä
pysyä ns. muotivirtauksen kärjessä
1. Markus (23)
2. Käyn salilla hyvinvoinnin ja vähän pilkettä
silmäkulmassa kisojen suhteen :)
3. Olen harrastanu kuntosalia 6 vuotta.
4. Se on sopivan matkan päässä kotoani, ja ei
ole sitoutumista.
5. Liikunta antaa minulle oikeastaan koko
elämän, elän liikunnasta täysin :) energistä ja
positiivista elämänasennetta.
6. Et voi olla ikinä niin hyvässä kunnossa että
pitäis lopettaa kuntoilu ;)
7. Hienosti kaikki pelaa, ystävällinen henkilökunta ja muutenkin kaikki mallikkaasti.
8. Tietty muutamia laitteita olisi kiva saada
lisää, ja muutamia laitteita on sellaisia mistä
voisi ottaa painoja pois ja siirtää toisiin laitteisiin.
1. Milla (12) ja harrastan joukkeuvoimistelua
SM-tasolla.
2. Käymme joukkueeni kanssa kerran viikossa Vertimax treeneissä sekä joskus myös Gerdin pilatekssa. Vertimaxissa treenaamme räjähtävää voimaa lajinomasesti ja pilateksessa
syviä lihaksia.
3. (Alaikäiset eivät saa käydä salilla)
4. Valmentajani
5. Liikunta ja joukkueeni on suuri osa elämääni! Safiirit on minulle kaikki kaikessa.
6. Voimistelu on ihanaa <3
7. Hyvät palvelut ja kivat opet (Jukka ja Gerdi) :)
8. Kiva paikka :)
Kuntotornissa asiakkaita palvelee myös ammattitaitoinen urheiluhieroja Jenna Virtanen. Jenna on juuri
siirtynyt vastaanottamaan asiakkaita KuntoTorniin.
Kuntoilun lomassa tarvitsee silloin tällöin urheiluhierojan palveluita ja hänen työnsä kiinnostaakin
monia. Kysyimmekin Jennalta hieman hänen työstään, sekä hänestä itsestään.
Kerro hieman itsestäsi.
Olen 25-vuotias porilainen yksityisyrittäjä Jenna Virtanen. Syntynyt 05.05.1987. Olen opiskellut
Tampereella yksityisessä urheiluhierojakoulussa,
josta valmistuin vuonna 2010. Toimin tällä hetkellä Kuntotornissa vuokralla. Olen iloinen, ulospäin
suuntautunut nuori naikkonen. Minulla on viisivuotias poika ja avopuoliso, Jenna kertoo.
Mitä työnkuvaasi kuuluu? Mikä on
kohderyhmäsi?
Keskivertotyöpäivä on sata tuntia. Olen aina töissä,
se on yrittäjyyden varjopuolia. Asiakkaat ovat vauvasta vaariin ja ei-urheilijoista urheilijoihin.
Millaisia hoitoja on tarjolla?
Urheiluhierontaa, venytyksiä, kinesioteippausta,
akupunktiota.
Miten ja kuinka paljon aikaisemmin ajat
on varattava?
Aikoja voi varata puhelimitse, sekä facebookin ja
sähköpostin kautta. Ajat kannattaa varata noin 2
viikkoa ennen. Jono on noin 2-4 viikkoa”
Miten kuntoilijat hyötyvät, kun palvelut
sijaitsevat kuntosalilla?
Samasta rakennuksesta saa paljon erillaisia palveluita, hyvät parkkipaikat ja aina on iloisia ihmisiä
ympärillä.
6
7
Kahvakuulan suosio
Suosioonsa nostattaneella kahvakuulailulla on pitkä historia. Nyt se
on rantautunut parin vuoden aikana myös tänne, Kuntotorniin. Täällä on mahdollista treenata kahvakuulilla kuntosalin puolella sekä
osallistua jumppasalissa kahvakuulajumppaan.
Untuvikkona jumppasalille
Kahvakuulailu on kokonaisvaltaista treeniä, joka
vahvistaa sekä hitaita että nopeita lihassoluja. Se
treenaa ryhdistävää lihaskorsettia eli keskivartalon
lihaksia, lisää voimaa, nopeutta, tasapainoa sekä
kestävyyttä. Kahvakuulailu sopii niin miehille kuin
naisillekin, eikä sen aloittaminen vaadi valmiiksi
hyvää kuntoa tai liikkuvuutta.
Moniin vuosiin kevyttä lenkkeilyä kummempaa liikuntaa harrastaneena ja intoa puhkuneena päätin
kokeilla kahvakuulajumppaa, kuultuani sen tehokkuudesta.
Tehokas sykkeen nostattaminen, sekä lihasten
lämmittely jumpan avulla sai motivaation koetukselle, mutta liikesarjat kahvakuulalla saivat minut
innostumaan. Jumpan tahdikkuus, sekä tehokkuus
unohtuivat jo alkumetreillä liikkeisiin keskittymiseen, sekä liikkeiden oikein tekemiseen. Yksinkertaisetkin, helpolta näyttävät liikkeet kuten etuheilautus ja askelkyykky tuntuivat kahvakuulan kanssa
yllättävän vaativilta, hyvällä tavalla.
Kahvakuulajumpan vaativuudesta esimerkkinä
tämä etuheilautus, jossa tulee olla hyvä tuki keskivartalossa sekä keskittää paino kantapäihin. Käsien
tulee olla suorina ja rentoina, liikkeen voima lähtee
lantiosta ja kahvakuula tulee heilauttaa maksimissaan silmien korkeudelle. Liikesarjan jälkeen varmasti tuntuu lantiolihaksissa. Sykkeen nostattaminen liikesarjojen välissä oli jumpan tehokkuuden
kannalta yksi keskeisimmistä tavoitteista.
Vaikka liikesarjat saattavatkin näyttää helpoilta, vaatii ne keskittymistä ja oikeaa asentoa tuloksien aikaansaamiseksi.
Kannattaa kokeilla
Koska kahvakuulailu ei vaadi ennalta hyvää kuntoa tai liikkuvuutta, sitä kannatta kokeilla rohkeasti. Vielä parin päivän päästäkin lihaksissani tuntui
kahvakuulatreeni.
Asettamani
odotukset
jumpan
tehokkuudesta
täyttyivät,
sillä
vielä parin päivän päästäkin lihaksissani tuntui.
Koska kahvakuulailu ei vaadi ennalta hyvää kuntoa
tai liikkuvuutta, sitä kannatta lähteä ehdottomasti
kokeilemaan rohkeasti.
Jännityksen
ansiosta syke oli
jo ennen jumppatunnin alkua
korkealla.
8
Perus jumppaliikkeetkin saivat uuden ulottuvuuden kun mukana
liikkeissä oli kahvakuula.
9
.. .. .. ....
Rajahtavaa voimaa!
VERTIMAX & PILATES
Moni Kuntotornin asiakas ihmettelee, mitkä laudat jumppasalin lattialla majailee. Kuntotornin liikunnanohjaaja Jukka Ranne kertoo tarkemmin, että mistä oikein on kysymys. Nyt näette laudan tarkoituksen
urheilijan harjoituksissa Ranteen johdolla.
”Vertimax on lattiaan imukupeilla kiinnitettävä
lauta, joka koostuu useista käsiin sekä jalkoihin
kiinnitettävistä säädettävistä vastuksista, valjaista,
jalka- sekä käsiremmeistä”, Ranne kertoo ja havainnollistaa asiaa urheilijoiden kanssa.
Vertimax on tarkoitettu, sekä yksilö että joukkueurheilijoille, kuten nyt nähtävä voimistelujoukkue. Voimistelijat kertovatkin Vertimaxin sopivan
niille, jotka haluavat saada itsestään kaiken irti. Vertimaxilla pystytään harjoittelemaan lajinomaista räjähtävyyttä sekä kehonhallintaa.
Vertimax on suuressa suosiossa urheilijoiden keskuudessa. Sitä käyttävät huippu-urheilijat
ja
urheilujoukkueet
maailmanlaajuisesti
useissa
eri
urheilulajeissa.
Kuntotorni on kehittänyt useita erilaisia harjoiteohjelmia räätälöitynä monille eri lajeille muun muassa
joukkuevoimistelijoille, jääkiekkoilijoille, jalkapalloilijoille sekä yleisurheilijoille.
Vertimax sopii lajiin kuin lajiin, mieti olisiko sinulle hyötyä Vertimax-treenistä?
Gerdi Vos toimii Kuntotornissa yhtenä Somatic pilates ohjaajana. Gerdi on todennutkin, että kaikkien
tulisi harrastaa Pilatesta.
Nyt siirretään keskittyminen hetkeksi Pilateksen
maailmaan Gerdin johdolla. Pilates-tunnilla liikkeet tehdään aluksi rauhallisessa tahdissa ja aina
hyvin keskittyneesti. Harjoitteet tehdään lattialla tai
seisten, ja myös erilaisia apuvälineitä voidaan käyttää. Perusperiaatteina harjoittelussa ovat Pilateksen
alkuperäisen ajattelun mukaisesti keskittyminen,
hallinta, keskustan käyttö, täsmällisyys, hengitys ja
liikkeiden virtaus.
Pilates-metodi sopii erityisen hyvin nykyajan
ihmiselle, sillä se palauttaa tehokkaasti tasapainon
mielen ja kehon välille. Nyt esimerkiksi liukkaiden
kelien saapuessa on tasapainon oltava kunnossa,
Gerdi painottaa. Pilates-harjoittelun tavoitteena on,
että sen tuoma hyöty näkyy myös jokapäiväisessä
elämässä kehon taloudellisena ja oikeana käyttönä
eri tilanteissa.
Pilates pähkinänkuoressa
•
•
•
•
Pilates on saksalaissyntyisen Joseph Pilateksen
kehittämä kehonhallintatekniikka. Se parantaa
voimaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta – ja mikä tärkeintä, mielen virkistymistä. Pilates perustuu kehon keskustan hallintaan ja syvien lihasten vahvistamiseen. Pilates-metodin avulla niin tavallisten
liikkujien, urheilijoiden kuin kuntoutujienkin on
mahdollista oppia käyttämään kaikkia lihaksia ja
niveliä tasapuolisesti. Pilates on erinomainen tapa
parantaa kehon lihastasapainoa ja omaksua hyvin
hallittu ryhti ja oikea tapa käyttää kehoa.
10
Ohjaaja
t ovat
ammatti
taitoisia
ja luova
t
tunneill
e hyvän
meining
in .
Muuten kiva
paikka, mutta
aamutunteja
saisi olla enemmän.
Kaikkien tulisi harrastaa Pilatesta
Gerdin ryhtivinkki
Paino tukevasti molemmilla jaloilla
Varpaat ja polvet suoraan eteenpäin
Polvet hieman koukussa
Lantio keskellä, eli kaikki kolme luuta tasassa (lantioluut ja häpyluu)
• Rentouta olkapäät oikeaan asentoon, eli
taakse ja alas
• Rentouta niskalihakset
• Pää hartioiden välissä, ei liian takana tai
edessä
ASIAKASPALSTA
Rento ja
kiva käydä
kuntoilemassa!
a
atka A
m
m
Ho
OM
ille
s
i
a
n
a!
saun
ja
Hyvä
en
uolin
monip !
ta
tarjon
Käyn Kuntotornilla, koska
ei tarvitse
sitoutua.
kun
ulee
Kiva
ksia t en
u
t
s
i
uud
kut
vasti, u
k
t
a
o
j
kier t
t.
uudet telulaittee
t
i
harjo
11
KUNTOTORNIN AUKIOLOAJAT:
Ma 12.00–21.00
Ti-To 15.00–21.00
Pe 15.00–19.00
La 9.30–13.30
Su 16.00–20.00
Voimassaolevalla kuntosalikortilla
06.00-22.00
KUNTOTORNIN hinnasto:
Meillä käy myös Smartum-, Virike- ja Tyky-setelit
KUNTOSALI:
KERTAMAKSU
Opisk./eläk./tyött.
1 kk 55 € 50 €
3 kk 150 € 135 €
6 kk 270 € 240 €
12 kk 510 € 450 €
Opisk./eläk. Alle 15v.
/tyött.
Kertamaksu 11 € 10 € 10-kortti 78 € 68 € Asiakaskortti 5,5 € Solarium 6€
YHDISTELMÄKORTTI:
Kuntosali + jumppa, spinning, pace
KUNTOSALIOHJAUS
KUNTOSALIOHJELMA
Opisk./eläk./tyött.
1 kk 65 € 60 €
3 kk 180 € 165 €
6 kk 330 € 300 €
12 kk 600 € 540 €
tällä etusetelillä
YHDESSÄ
30 €
-20%
8€
58 €
20 €
45 €
Kuntotornin
kaikista
palveluista!
Voimassa 1.12.2012–15.1.2013