Lahnasaalis saatu sotaan lähdön ensimmäisenä yönä 1941.

Kauppisten sukuseura ry:n tiedotuslehti 1/2014
Lahnasaalis saatu sotaan lähdön
ensimmäisenä yönä 1941.
Sisältö
Yhteystiedot
Metsäpellon Kauppiset työn sankareina............................4
Sukuseuran puheenjohtaja: Asko Kauppinen
Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä (1.5.-30.9.)
Haukiniemenkatu 3 C 9, 74100 Iisalmi (1.10.-30.4)
Puhelin: 040 569 8841
Sähköposti: [email protected]
Suomalainen tarve-esine - puukko.....................................9
Unelma järvenrantatilasta toteutui -viiveellä...................12
Tiedustelijan tietoverkko..................................................14
Iikan tarinoita, Heinäntekoaikaan.....................................17
Lyhyesti.............................................................................18
Kauppis-Heikin draamatuotantoa kirjaksi........................19
Kuvia sukutapahtumista vuosien varrelta........................21
Liity sukuseuran jäseneksi ...............................................23
Kauppis-tuotteita tarjolla.................................................24
Kansikuva: Lahnasaalis saatu sotaan lähdön ensimmäisenä
yönä 1941. Kuva: Marja-Liisa Ahlbergin kuva-arkisto.
Lehden taitto ja paino: Digipaino Keuruskopio Oy
Keuruu 2014
Perustietoa sukuseurasta
Kauppisten sukuseura ry on perustettu vuonna
1955 Helsingissä. Sukuseuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, edistää yhteenkuuluvaisuuden
tunnetta sekä toimia suvun henkisen ja aineellisen
kulttuurin yhdyssiteenä.
Suvun tunnus on ”Yhtä puuta”, joka tulee ilmi
mm. kaikissa sukuseuran tuotteissa. Sukukokous ja
sukutapaaminen pidetään kolmen vuoden välein.
Kauppisten sukuun kuuluu kaikkiaan noin 8500
henkilö, joista noin 300 asuu nykyisin ulkomailla.
Kaikki Kauppiset ovat sukua keskenään. Sukuseuran
jäsenmäärä on noin 430 maksavaa jäsentä. Jäsenmaksu on perhekohtainen joten sukuseuran koko henkilömäärä on hieman yli tuhat.
Kauppisviesti: Sukuseuran lehden toimittamisesta
vastaa sukuhallitus ja päätoimittajana on sukuseuran
2 | KAUPPISVIESTI 1/2014
Varapuheenjohtaja: Margit Väisänen – Vänskä
Nikkiläntie 5, 13100 Hämeenlinna
Puhelin: 044 324 4953
Sähköposti: [email protected]
Sihteeri-rahastonhoitaja: Antero Kauppinen
Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio
Puhelin: 040 754 1555
Sähköposti: [email protected]
Hallituksen jäsen: Marja-Liisa Ahlberg
Vanhanlinnankuja 1 F 112, 00900 Helsinki
Puhelin: 040 759 2017
Sähköposti: [email protected]
Hallituksen jäsen: Pirjo Kauppinen
Lahokallionkatu 5 C 33, 08200 Lohja
Puhelin: 041 545 2570
Sähköposti: [email protected]
Hallituksen jäsen: Antti Kinnunen
Kirkkorannantie 5 B 13, 41520 Hankasalmi
Puhelin: 0400 183 181
Sähköposti: [email protected]
Hallituksen jäsen: Marjatta Teittinen
Itäkatu 24, 76120 Pieksämäki
Puhelin: 050 584 5138 puheenjohtaja. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, touko-kesäkuun vaihteessa ja marras-joulukuun
vaihteessa. Sukuseuran jäsenten toivotaan lähettävän
aineistoa julkaistavaksi lehdessä. Lehteen tarkoitettu
aineisto tulee lähettää päätoimittajalle.
Tuotemyynti: Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita tuotteita, joista on luettelo takakannessa.
Sukuseuran jäsenmaksu: Jäsenmaksu on 17,50
euroa/. Jäsenmaksu on perhekohtainen.
Sukuseuran jäsenmaksutili: (IBAN) FI53 1047 3000
0264 16, (BIC) NDEAFIHH
Sukuseuran lahjoitustili: FI04 1078 3500 454599,
(BIC) NDEAFIHH. Lahjoitustilin varoja käytetään
sukututkimukseen.
Pääkirjoitus
Lämpöistä toukokuuta
Tämän kevään toukokuu on todella poikkeuksellinen säiden suhteen. On harvinaista, että toukokuussa saamme nauttia
helteistä. Muutoinkin sääolot ovat olleet
tavanomaisista poikkeavia, lunta ei juuri
koko talvena eikä pakkasia.
» Asko Kauppinen
Mutta nyt on tulossa kesä, jolloin tulee lomakaudet ja
ihmiset liikkuvat enemmän kuin talvella. Kesän aloittavat suvun jälkipolvien valmistumisjuhlat, tulee uusia
ylioppilaita, ammatillisista oppilaitoksista valmistuu
moniin ammatteihin päteviä työntekijöitä. Valmistumisjuhlissa on tullut usein puheeksi, että kuinkahan mones suvussa on nyt valmistunut ylioppilas, tradenomi,
kokki, insinööri tai mitä kukin on saanut aikaiseksi.
Omalta osaltani selvittelin aikoinaan näitä asioita ja
meidän laajasta suvusta löytyi suuri enemmistö insinöörejä ja diplomi-insinöörejä, joukossa oli sekä tyttöjä että
poikia. Tyttöjen osalta enemmistö edusti sairaanhoitajia
tai terveydenhoitajia. Mahtui sinne joukkoon muutama
opettaja ja humanistikin sekä maanviljelijä ja metsäammattilainen.
Tässäkin olisi yksi siemen omaan sukututkimukseen.
Ehkäpä tuo valmistuneiden selvittäminen innostaisi
tutkimaan myös omia sukujuuriaan. Siinähän olisi hyvä
alku omakohtaiselle tutkimukselle toteuttaen vanhaa
mm. kotiseutututkimuksen periaatetta ”kaiva siitä missä
seisot”. Näitä sukuselvityksiä toivotaan lähetettäväksi
sukuseuramme lehteen Kauppisviestiin. Näitähän on
toki ollut mutta lisää mahtuu, ne ovat luettuja ja haluttuja lehtijuttuja ja kun vielä liittää mukaan muutamia
valokuvia niin mielenkiinto kasvaa yhä enemmän. Lukijat voivat tunnistaa lehtijutusta jotain tuttua, jonkun
henkilön vuosien takaa tai muuta mikä ei ole ollut esillä
vuosikausiin.
Kahden vuoden päästähän on jälleen Kauppisten
sukutapaaminen. Tapaamisen paikka on edelleen auki,
tästähän on ollut mainintoja lähes jokaisessa lehdessämme. Kaksi vuotta, aika rientää huomaamatta ja olemme
kesässä 2016. Olisiko se sukutapaamisen paikka jossakin
Itä-Suomessa, Joensuussa tai niillä seutuvilla vai EteläSavossa Savonlinnan tai Mikkelin lähellä. Lähellä niitä
paikkoja, josta sukumme on levinnyt laajemmalle. Pohtikaa asiaa ja ottakaa yhteyttä sukuseuran hallitukseen.
Toivotan sukuseuran hallituksen puolesta hyvää kesää
ja antoisia sukutapaamisia. Älkäämme salliko sukupolkujen ruohottua.
KAUPPISVIESTI 1/2014 | 3
Metsäpellon Kauppiset
työn sankareina
» Marja-Liisa Ahlberg
Toukokuu on juhlien aikaa. Toukokuun
juhlakavalkadin aloittaa vappu, työn
ja ylioppilaiden juhla. Samalle kuulle
sattuvat myös äitienpäivä ja kaatuneitten
muistopäivä. Kansallinen veteraanipäivä on
huhtikuun lopulla. Nämä päivät kytkeytyvät
elämäämme monin tavoin, niin myös
meihin kauppislaisiin ja Metsäpellon
jälkeläisiin.
Kotijoukot työn sankareina Edessä Matti, Heikki, Hanna
takana Marketta, Hellin, Hilkka.
Tällä tarinalla haluan kertoa työstä ja sen tekijöistä
erään Kauppissukuhaaran, Viitasaaren Kauppisten näkökulmasta. Eipä arvannut äitini vaari, Heikki Kauppinen, muuttaessaan 4-vuotiaana vuonna 1862 perheineen
Viitasaarelta Pihtiputaalle, mihin seikkailuihin hän
perheensä johdattaa. Elämää ei voi valmiiksi suunnitella,
se on vain elettävä!
Äiti
Kirjoitin Kauppisviestissä 2/2012 sukuhaaramme vanhimmasta jäsenestä, Vieno Johanna Kauppisesta, joka
oli vanhin Pihtiputaalla sijainneen Metsäpellon tilan
tyttäristä. Vieno (1919-2013) nukkui pois marraskuussa 2013, pitkän päivätyön tehneenä. Hautajaisissa 14.12.
2013 muistelimme Vienoa, hienoa ja rakastettavaa
persoonaa.
Kotona Metsäpellossa Vieno oli toiminut suurperheen äidin oikeana kätenä ja nuorempien sisarusten
varaäitinä. Minulle on kerrottu, että Metsäpellon emäntä ja äiti Johanna Kauppinen (os. Huikari) menehtyi
vaikeaan sairauteen Kuopion Läänin sairaalassa vuonna
1946. Äidin ennenaikainen lähtö oli kova isku perheelle
4 | KAUPPISVIESTI 1/2014
noina vaikeina aikoina. Sodan jälkeen ei ollut minkäänlaista kriisihoitoa sureville omaisille, ja yleensä kukin sai
selviytyä surussaan miten parhaiten taisi. Äitini Hellin
(os. Kauppinen) on kertonut, kuinka äidin kuoleman
jälkeen Vieno oli koonnut surevat siskokset yhteen ja
johdattanut heidät kirkkoon hakemaan lohtua. Uskon,
että tämä kauppislainen keino kulkea yhdessä eteenpäin
on auttanut sukumme jäseniä monissa vaikeissa tilanteissa.
Sota-aika, sotaveteraanit ja sankarivainajat
Tässä perheessä, kuten niin monissa muissakin suomalaisissa kodeissa, oli kuolema ollut sotavuosina tuttu vieras.
Talvi- ja jatkosodassa kaatui 165 Kauppista. Metsäpellon
komeasta veljessarjasta sota vei kolme nuorta miestä, joiden elämä katkesi kesken. Väinö (s. 1911, k. 13.7.1941 /
Soanlahti), Vilho (s. 1918, k. 11.10. 1941 / Mundjärvi) ja
Sotakesä vuosi 1941 Jaakko,Vieno, Sauli, Vilho.
Saul (s. 1917, k. 24.7. 1942 / 30. SotaS.) antoivat henkensä isänmaan puolesta. Väinöllä oli jo vihkilupa taskussa,
kun tuli suurhyökkäys ja lomat peruttiin. Väinö kaatui.
Veikko (1921-1963) haavoittui kolme kertaa ja palasi yhä
uudestaan rintamalle. Veikko oli saanut käsikranaatista
käteensä vamman, joka oli luultavasti osasyynä autoonnettomuudessa, jossa hän menehtyi vuonna 1963.
Suomen valtio osoitti kunnioitustaan isänmaan puolesta tehdystä uhrauksesta lähettämällä jokaisen sankarivainajan äidille muistoksi ristin. Metsäpellon emännälle ristejä saapui kolme kertaa. Pojat olivat taistelleet
Kannaksella Laguksen joukoissa eturintamalla. Sodan
aikainen käytäntö oli sellainen, että kun samasta perheestä oli kaatunut useita jäseniä, jäljelle jääneitä poikia
säästettiin siirtämällä heitä etujoukoista vähän vaarattomampiin paikkoihin. Näin välttyi todennäköisesti
Jaakko-enonikin veljiensä kohtalolta, sillä hänet siirrettiin veljien kaaduttua viihdytysjoukkoihin, jossa hän
sitten toimi ansiokkaasti viulistina sodan loppuun asti.
Eino lähti rintamalle juuri 17 vuotta täytettyään. Äitini on kertonut, kuinka hänen äitinsä oli itkenyt Einon
lähtöä ”kun niin nuorena piti lähteä suoraan koulun
penkistä sotaan”. Marraskuun lopulla vuonna 1939 toimeenpantiin liikekannallepano, ja miehet kutsuttiin kolmen kuukauden pikakoulutukseen, joka oli ”pikakurssi
tappamiseen”. Pikakoulutuksen jälkeen Eino joutui
vastuulliseen tehtävään, lääkintämieheksi Kriville, sitten
Maaselkään Karjalan kannakselle ja Ihantalaan. Einon tytär Airi kertoi, että Eino toimi kirurgin parina ja
hänen tehtävänsä oli ”yötä päivää katkoa jalkoja, ja ensin
kaadettiin pirtua suuhun”. Ihantalassa miehiä heiteltiin
auton lavalle kuin tukkeja, siellä olivat kuolleet ja haavoittuneet sekaisin, tärkeintä oli saada kaikki omat miehet vihollisen jaloista turvaan. Airi kertoi isänsä surreen
sitä, että puoli vuotta sodan päättymisen jälkeen nuori
30-vuotias kirurgi oli yllättäen kuollut, ”vain nääntynyt
Alikersantti Eino Kauppinen (1922-2014)
Tänään haluan erityisesti kunnioittaa enoni Eino
Kauppisen muistoa. Eino pääsi taivaan kotiin 7.5.2014,
pitkän päivätyön tehneenä. Hänen hautajaisensa ovat
tänään 17.5.2014., kirjoittaessani tätä tarinaa.
Eino sai viettää onnellisen lapsuuden Metsäpellon
suuressa perheessä. Kerrotaan, että hän osoitti erityistä
ahkeruutta jo pienestä pojasta asti, hän oli reipas ja työtä
pelkäämätön lapsi. Maatalossa riitti tehtävää kaikille, ja
Eino tarttui kaikenlaisiin töihin, eikä karttanut naistenkaan
töitä. Ehkä tämä oli harjoittelua tulevaa elämää varten.
Eino
Kauppinen.
KAUPPISVIESTI 1/2014 | 5
sodan rasituksista”. Kerrotaan, että
sodasta palattuaan Einon iloinen
katsanto oli muuttunut. Sodan
kauhut olivat tehneet tehtävänsä,
ja nuoren miehen kirkas katse oli
muuttunut väisteleväksi. Tärkeintä
oli kuitenkin, että Eino palasi rintamalta Jaakon ja Veikon lisäksi.
Einolla oli hyvä terveys ja vähitellen hän toipui myös henkisesti
sodan rasituksista.
Hilkka-tätini on kertonut, että
Eino oli pitkä ja suoraselkäinen
mies, hyväsydäminen ja avulias.
Sodasta palattuaan Eino ryhtyi
auttelemaan isää kotitilan töissä.
Hänestä suunniteltiin tulevaa isäntää taloon.
Eino löysi sitten Mirja-nuorikkonsa. Hilkka-täti on
kertonut, kuinka hänkin oli usein Einon mukana tämän
lähtiessä riiumatkalle Muurasjärvelle. Kerrankin talvella
he tekivät reellä matkaa kulkusten kilistessä. Pihtiputaalta Muurasjärvelle oli matkaa 30 kilometriä, ja matkalla tuli kylmä. Eino oli silloin tarjonnut pikkusiskolle
”kossupullosta” huikat lämmikkeeksi. Hilkka-täti haluaa
tähdentää, että Eino oli raitis mies, sillä myöhemminkin konjakkipullot seisoivat hänen kaapissaan rivissä ja
koskemattomina.
Metsäpellon emäntä, isoäitini oli jo kuollut, ja Eino
asusteli nuorikkonsa kanssa kotitilalla. Isoisäni Matti
oli ottanut taloon uuden emännän, Maijan. Kahden
perhekunnan yhteiselo ei liene aina helppoa, ja pian
nuoripari alkoi suunnitella muuttoa Muurasjärvelle. He
ostivat oman tilan Mirjan kotitalon, Urpilan läheltä, ja
muuttivat sinne. Muurasjärvellä Eino teki elämäntyönsä maanviljelijänä ja kuuden lapsen isänä. Hän luopui
lehmistä vasta 67-vuotiaana. Myöhemmin hän hoiti
sekä talon isännän, että emännän työt, ja hän hoiteli
sairaan vaimonsa kotona loppuun asti. Eino ehti myös
matkustella, hän kävi Norjan vuonoilla ja Ruotsissa
useamman kerran. Sairastuessaan Parkinsonin tautiin
72-vuotiaana Eino oli todennut, että ”Parkinsonin taudin hän sai jo sodassa, siellä kun kärsittiin vilua ja nälkää
ja pelkoa”. Sodan jälkeen Eino ylennettiin alikersantiksi,
josta hän oli ylpeä.
Heikki-poika
Sotavuosina Metsäpellon seitsemän veljeksen sarjasta
kotiin oli jäänyt vain nuorimmainen, Heikki Kaup6 | KAUPPISVIESTI 1/2014
Veljekset lähdössä sotaan Heikki tuo viljasäkit mukaan.
pinen (s. 7.3.1934). Heikki oli rivakka poika, joka
ajeli traktoria isänsä apuna ja toimitti miesten töitä
isoveljien ollessa sotimassa isänmaan puolesta. Heikin
elämästä on niin paljon kerrottavaa, että haluan varata
siihen ihan oman lukunsa. Heikki on nyt viimeinen
elossa oleva enoni. Viitasaarella nykyisin leskenä elelevä Heikki-enoni täytti juuri 80-vuotta, josta parhaimmat onnittelut!
Metsäpellon tyttäret
Sitten palaamme Metsäpellon tyttäriin. Tyttäriä oli
yhteensä seitsemän, heistä kaksi menehtyi ennen
aikuisikää. Impi Sofia (s. 6.4.1910) kuoli nuorten
vanhempien suureksi suruksi kuumetautiin noin
vuoden ikäisenä. Rauha Maria syntyi 29.12.1930.
Viimeisen tyttären synnyttyä isoäitini Johanna oli
hienovaraisesti ilmoittanut, että nyt nämä lapset
riittivät, ja sen merkiksi tyttärelle annettiin nimeksi
Rauha. Kuten aiemmasta voimme lukea, perheeseen
syntyi kuitenkin vielä yksi lapsi, Heikki. Rauha Maria
menehtyi 9- vuotiaana sodan aikana riehuneeseen
kuumetautiin. Sodasta lomalle tulleet veljet olivat
olleet surun murtamia ja ihmetelleet, että ”he tulevat
terveinä rintamalta ja kotona on sillä välin käynyt
kuolema vierailulla”.
Lapsena kuolleitten Impin ja Rauhan sekä Vienon
(1919-2013) lisäksi muita tyttäriä olivat Martta (19241996), Marketta (ent. Impi Reetta, s. 1925-), oma äitini
Hellin (s. 1927-) ja Hilkka (s. 1929-).
Metsäpellon tyttäret työn sankareina, lottina ja äiteinä
Näiden viiden tyttären kohdalla onnellinen lapsuus ja
nuoruus katkesi sotaan. Perheen miespuolisten jäsenten
lähdettyä rintamalle vuonna 1939 äitini oli 12-vuotias
jouduttuaan raskaisiin navettatöihin isosiskonsa Marketan kanssa. Kauppislaisella yhteistyöllä navettatyöt kuitenkin hoituivat sopuisasti, sillä tytöt osasivat keskenään
sopia, missä järjestyksessä he lehmät lypsivät. Tyttäristä
lottina olivat Vieno ja Martta ja sodan loppuvaiheessa
myös Marketta. Vieno liittyi jo ennen sotaa suojeluskuntaan. Sodan kynnyksellä hän joutui Pihtiputaalla
torniin valvontatehtäviin. Valvontaa suoritettiin myös
öiseen aikaan, ja lottien tehtävänä oli ilmoittaa lentokoneista ja muista havainnoista. Myöhemmin rintamalla
ollessaan hän toimi ompelijattarena puvustuksessa.
Martta-siskon sijoituspaikka oli päämajassa, jossa hän
työskenteli sodan aikana konekirjoittajattarena. Arvostettuna ja nopeana pikakirjoittajana Martta teki sittemmin elämäntyönsä Helsingin verovirastossa.
Marketan lähdettyä lotaksi äidistäni tuli ”navettapäällikkö”. Pikku-lottina siskokset Hellin ja Hilkka
ahkeroivat talon töissä, sillä miehiä ei ollut Matti-isän ja
Heikki-veljen lisäksi. Sitten tilanteeseen saatiin helpotusta venäläisistä sotavangeista. Metsäpellon taloon
saapui kaksi sotavankia, ja nämä miehet tarttuivat talon
töihin. Talossa heitä kohdeltiin kunnioittavasti, ja ruokapöydässä he istuivat muitten perheenjäsenten tavoin.
Kesällä nämä miehet asuivat aitassa, kuten maalla oli
yleisenä tapana. Talon tyttärien ja sotavankien aitat
sijaitsivat vierekkäin, ja äitini on kertonut, että hänen
isänsä oli sanonut tytöille, että ”laittakaa tytöt aitan ovi
kunnolla säppiin yöksi”. Sotavangit olivat kuitenkin
kunnollisia miehiä, eikä mitään ongelmia syntynyt. Taisi
siellä kuitenkin lempi vähän leiskua, sillä toinen sotavangeista askarteli iltapuhteella tytöille tuohesta somat
korurasiat. Tämä näppäräsorminen oli haavoittunut jalkaansa ja koulutukseltaan insinööri, toinen oli politrukki. Sodan päätyttyä miehet lähetettiin takaisin Venäjälle.
Läksiäislahjaksi talon emäntä Johanna (Hanna) leipoi
miehille matkaevääksi kakut. Hyväsydämisenä ihmisenä
hän oli tuumannut, että jonkun äidin poikia nämäkin
pojat ovat. Kylällä oli kyllä taivasteltu, että ”kuinka se
Metsäpellon emäntä on laittanut kakut venäläisten
sotavankien matkaan”.
Tarina jatkuu sitten niin, että sota viimein loppui
ja tyttäret lensivät pesästä. Vieno oli jo Helsingissä,
Martta puolestaan oli Viitasaarella ja työskenteli siellä
verotoimistossa. Marketta oli suorittanut talouskoulun,
ja nyt Marketta ja Hellin lähtivät kohti tuntematonta,
Helsinkiä valloittamaan. Metsäpellossa asuivat tuohon
aikaan enää isäntä Matti Kauppinen, Sofia-mummo,
Eino ja Hilkka. Einon muutettua nuorikkonsa kanssa pois lapsista ainoastaan Hilkka jäi kotitaloon isän
avuksi. Kuten aiemmin kerroin, isoäitini kuoltua isoisä
oli ottanut taloon uuden emännän, Maijan. Seikkailunhaluinen Hilkkakin lähti pian kotoa ensin Vaasaan
ja sitten siskojen perässä Helsinkiin. Matin ja Maijan
tuoretta avioliittoa kesti vähän toista vuotta, sillä pian
menehtyi myös isä Matti Kauppinen. Hän kuoli jäätyään auton alle kotiportillaan 6.7.1949. Metsäpellon
isännän kuoleman jälkeen talon maat ja metsät jaettiin. Tuore leski sai puolet ja toinen puoli jäi lapsille.
Metsäpelto oli 200 hehtaarin viljelystila metsineen ja
saarineen, ja jaettavaa riitti. Äidilläni on vieläkin joitain
rantaosuuksia Pihtiputaalla.
Tyttäristä Martta oli avioitunut Viitasaarella ja saanut
pienen Hannu-pojan. Vieno, Marketta, Hellin ja Hilkka
perustivat perheensä Helsinkiin. Myöhemmin myös
Martta muutti poikansa kanssa Helsinkiin, hän asui
Suomenlinnassa loppuelämänsä.
Meitä serkuksia oli paljon ja perheillämme oli vilkasta
kanssakäymistä keskenään. Mieleeni on jäänyt mukavia
lapsuuden muistoja yhteisistä juhlista ja retkistä serkkujen kanssa. Olimme tekemisissä myös Jaakko-enon ja
Heikki-enon poikien kanssa. Veikko-enon ja Eino-enon
lapset jäivät vieraammiksi, sillä yhteydenpito oli vaikeKAUPPISVIESTI 1/2014 | 7
aa jo välimatkojenkin vuoksi. Me Helsingin serkukset
ja myös Einon tytär Airi olimme viime kesänä isolla
joukolla Viitasaarella sukukokouksessa nauttimassa
yhdessäolosta ja muistelemassa menneitä aikoja. Sukukokoukset ovat loistavia tilaisuuksia saada suvun jäseniä
yhtä aikaa koolle.
Äitimme olivat kylällä kuuluisia kauneudestaan.
Kauppisten kauniilla tyttärillä on jokaisella ollut oma
elämänkohtalonsa. Vienosta olenkin jo kertonut. Marketta sai viisi lasta, myöhemmin hän työskenteli Kustaankartanossa apuhoitajana. Vuoden 1996 elokuu oli
surullinen kuukausi Kauppisten tyttärien elämässä, sillä
Martta ja Marketta saivat aivohalvauksen viikon välein.
Martta menehtyi, mutta Marketta selviytyi, menettäen
kuitenkin osittain puhe- ja liikuntakykyään. Tänään hän
on itse hoidettavana entisessä työpaikassaan Kustaankartanon vanhainkodissa. Omalla äidilläni on kolme
lasta ja Hilkalla kaksi tytärtä. Kukaan ei ole päässyt
helpolla. Elämää ei loppujen lopuksi voi paljon suunnitella. On otettava vastaan se, mitä elonpolku tuo tullessaan ja oltava kiitollinen kaikesta hyvästä. Ajattelen
niin, että Kauppisille ominainen optimismi on auttanut
näitä tyttäriä eteenpäin elämän vaikeissa karikoissa.
Muut tyttäret ovat jo kauan olleet leskinä, oma äitini on
nyt tänä keväänä saanut opetella elämään ilman elä-
8 | KAUPPISVIESTI 1/2014
mänkumppaniaan, sillä isäni kuoli maaliskuussa lähes
93-vuoden iässä. Isäni oli viime kesänä mukana Viitasaarella sukujuhlilla, toiseksi vanhimpana osallistujana.
Tällä hetkellä elämme sukupolven vaihtumisen aikaa.
Olemme saaneet tuntea, ettei elämä ole itsestäänselvyys,
kun rakkaistamme yksi toisensa perään jättää meidät.
Tässä kohdassa on hyvä pysähtyä miettimään, minkälaisen arvoperinnön olemme saaneet heiltä. Entä minkälaisia arvoja haluamme itse siirtää omille jälkipolvillemme?
Kauppisten suvun arvoja ovat kautta vuosisatojen olleet
koti, uskonto ja isänmaa. Työllä on aina ollut erityisarvo,
vaikka Kauppiset ovatkin pitäneet mielessään, ”ettei työllä
sentään kannata itseään tappaa”. Tänään haudattu Einoenoni oli sanonut 90-vuotisjuhlissaan, että ”elämän pitää
olla iloista”. Näillä arvoilla Kauppiset ovat rakentaneet
isänmaatamme ja eiköhän se meiltäkin onnistu.
Olen tällä tarinalla halunnut kannustaa kaikkia sukuseuran jäseniä kirjoittamaan Kauppisviestiin tarinoita
oman suvun vaiheista, sen suruista ja iloista. Sukuseuran
hallituksen harras toive on saada toimintaan mukaan
aktiivisia jäseniä. Kirjoitelkaa tai ottakaa yhteyttä, niin
kirjoitetaan yhdessä sukumme tarinoita ja historiaa.
Meissä Kauppisten jälkeläisissä tarina jatkuu.
Aurinkoista kesää kaikille, terveisin Marja-Liisa Ahlberg,
sukuseuran hallituksen jäsen
» Kuvat: Ismo Kauppinen, Teksti: Asko Kauppinen (haastattelu ja kotisivut)
Suomalaisen tarve-esine - puukko
Mikä lypsi mustan maijon,
Siit on tehty meltorauta
Mikä valakian valutti
Siit on tehtynä teräkset
Mikä puotti punasen majon,
Siit on tehty riäkyrauta.
Ote Raudan synty -kansanrunon
muunnelmasta. Lähde SKST 142
Oheinen kansanruno kertoo raudan
synnystä -raudan, joka mahdollisti
ihmisen valmistamaan kullakin
aikakaudella jokapäiväistä elämää helpottavien tarve-esineiden
tekemisen. Raudan käsittelyyn
syntyi oma ammatti-kunta, sepät.
Nämä oppivat itse työssään taitaviksi ja opettivat puolestaan oppipoikiaan sepän työn saloihin.
Tänä päivänä sepän työ on
saanut myös laajan harrastajien
joukon innostumaan asiasta. Oman
harrastajapiirin on saanut mm.
puukkojen valmistajat.
Puukkohan on kuulunut suomalaisen elämään läheisesti ja monella
suomalaisella on puukon käytöstä
oma merkkinsä vasemman käden
etusormen arvissa.
Ismo Kauppinen
– puukonteon harrastaja
Yksi puukonteon harrastaja on
Ismo Kauppinen Kiimingistä. Hän
on harrastanut puukontekoa reilut
toistakymmentä vuotta. Ismo kertoo olleensa pikkupojasta lähtien
Puukon tekemisestä
Ismo Kauppinen.
innokas ”näpräämään” aina jotakin
pientä. Nyt hän on insinöörin
tarkkuudella paneutunut harrastuksessaan puukkojen tekemiseen.
Ismon sukujuuret ovat Kainuussa Suomussalmella ja sinne ne
ovat tulleet isän perintönä YläSavosta.
Puukon tekoa Ismo on harrastanut
vuodesta 1998 alkaen. Itse puukon
takominen tuli mukaan muutamaa
vuotta myöhemmin ja siihen antoivat neuvoja ja oppia huippusepät.
Erilaisia ja tyyppisiä puukkoja
on runsaasti joten puukkomalleista
voi harrastajakin valita mieluisensa.
Ismon valikoimaan tulivat kainuulainen Tommipuukko, Kokemäen
puukko, Pekanpää ja Rautalammin
puukko. Näiden puukkojen muotokieli miellytti ja tiedonhalu niistä
heräsi. Perinteinen kainuulainen
Tommi eri variaatioineen oli ensimmäinen muotokokeilu, jatkossa
yritelmiä Kokemäen ja Rautalammin puukot ovat listalla seuraavina.
Neuvoja ja vinkkejä näiden valmistukseen tarvittiin vanhoilta mestareilta sekä alan lehdistä.
Pajapuukko
Puukon valmistaminen vaatii
oman tilan, pajan, sekä tarvittavat
tekovälineet sinne. Nykyisessä
KAUPPISVIESTI 1/2014 | 9
Pajavasaralla
taotaan alasimen päällä.
Ohessa kuvat
terän kuvioinnista ja hitsauksen
onnistumisesta eli
yhtään repeämää
ei terässä ollut.
Kyseessä on vapaa
damaskus eli ei ole
manipuloitu muutoin kuin takomalla ja kääntämällä.
Kuvio on saatu
esille ferrikloriitilla.
10 | KAUPPISVIESTI 1/2014
pajassa ei enää puhalleta hiiliahjoa
nokisen savun mustaamassa tilassa
eikä rautaa taota ison alasimen
päällä eikä karkaisua suoriteta
vettä täynnä olevassa puusaavissa.
Mutta periaatteessa nämä samat
vanhat asiat toimivat vieläkin paitsi hieman eri muodoissa.
Edelleenkin harrastajaseppä,
kuten Ismokin, tekee tarvittavat
työvälineet itse. Kokemuksen
kautta niitä sitten ajan myötä
kehitetään ja parannellaan. Vaativampia valmistettavia ovat olleet
mm. konevasaran teko ja kaasuahjon rakentaminen. Konevasara
on sähkömoottorilla takova pieni
jousivasara. Kaasuahjo oli aikaisemmin tehty tulitiilestä ja -massasta ja seuraavaksi tuli kokeiluun
teräskuorinen tulivillalla vuorattu
rakenne. Polttimeksi tähän tuli
kollegalta ostettu poltin, jolla pääsee ahjohitsaus-lämpötilaan.
Eli kaiken aikaa pajavälineitä pitää
kehittää kulloiseenkin työtilanteeseen sopivaksi sekä uusien työtapojen, kuten esimerkiksi laminoidun/
kerrostetun terän tekemiseen.
Myös materiaaleissa tulee esiin
uusia tuttavuuksia, joista voisi
mainita rosteri Sandvik12C27 ja
ma tekemä damaskus, siinä on
1% hiiliteräs ja 15N20 Uddeholm
rakennusaineina.
Monia puukkomalleja on tullut
kokeiltua ja saanut moneen asiaan
mestareilta erinomaisia ohjeita. Sitten vaan kaikessa rauhassa
tekemään mallisuorituksia ja kuvia.
Näin toimin mm. tinaheloisten ja
intarsian kanssa.
Puukon kahvoja voi valmistaa
monista aineista kuten visakoivusta ja tuohesta eli yleensä jostakin
kestävästä materiaalista. Kahvaa
voi muotoilla oman makunsa tai
puukon käyttötarkoituksen mukaan.
Puukko omalla
logolla.
Suomen Puukkoseura ry
Puukkoharrastajat perustivat vuonna 1995 oman yhdistyksen Suomen
Puukkoseuran, joka on rekisteröity
yhdistys ja sen tehtävänä on vaalia
suomalaisen puukon perinnettä ja
edistää puukon rakentamista, keräilyä, myyntiä sekä rakentamiseen
liittyvää kilpailutoimintaa.
Nykyisin seuralla on kansainvälistä toimintaa mm. Saksan sekä
Pohjoismaiden kanssa.
Tilaisuuksissa tavataan puukontekijöitä sekä järjestetään myyntinäyttelyitä ja muita puukkoharrastajien
yhteisiä tapahtumia.
Suomessa päätapahtumaksi on
muotoutunut Fiskarsin
Puukkotapahtuma, joka järjestetään vuosittain toukokuun toiseksi
viimeisenä viikonloppuna. Tässä
tapahtumassa jaetaan myös Suomen
mestaruudet puukonrakennuskilpailussa.
Kilpailussa on useita sarjoja eri
tyyppisten puukkojen mukaan.
Ismo on saavuttanut menestystä
useammassakin kilpailussa kuten
osallistuessaan vuoden 2008 kilpailuun käyttö-, maakunta- ja metsästyspuukko sarjoihin. Tällöin tuli
käyttöpuukkosarjassa SM – kultaa
ja maakuntapuukoissa SM- pronssia. Menestyksestään Ismo haluaa
kiittää opettajiaan ja kollegoitaan,
jotka ovat antaneet todella arvokkaita vinkkejä sekä rakentavaa kritiikkiä mihin asioihin tulisi kiinnittää
huomiota.
Menestystä tuli myös vuoden
2009 Fiskarsin puukkotapahtumassa. Tällä kertaa käyttöpuukko
sarjassa tuli toinen SM- kultamitali.
Ismo jakaa nykyisin omaa osaamistaan puukkojen tekemisessä
toimimalla kansalaisopistossa puukkoryhmän vetäjänä ja opettajana.
KAUPPISVIESTI 1/2014 | 11
Unelma järvenrantatilasta
toteutui -viiveellä
» Teksti : Pertti Kauppinen
Maatilojen kaupat ovat
olleet usein hankalia
varsinkin siinä tilanteessa
jos myyjä on joutunut
pakkotilanteessa tilansa
myymään. Myyjällä on ollut
luopumisen vaikeudet ja
ne ovat kohdistuneet sitten
ostajaan.
Vanhempani olivat kuulleet 1920luvun lopulla. että vanhasta tilasta
olisi myynnissä osa ja he kiinnostuivat asiasta, olihan kyseessä
järvenrantatila, jossa oli valmista
peltoa ja niittyjä sekä länsirinteillä
kasvavaa metsää. Tilakauppa sitten
toteutuikin helmikuun alkupuolella 1929.
Myynnissä ollut tilaosa oli entisen Iisalmen pappilan suurehkon
torpan osa. Torppa oli Keisarillisen
Senaatin päätöksellä 1901 siirretty täksi taloksi Iisalmen kunnan
Iisalmen kylässä. Talo oli jo 1897
lohottu kolmeen osaan, joista yksi
tila oli halottu kahteen osaan ja
edelleen 1915 toinen osa lohottu
kahteen osaan, jonka tilakaupan
jälkeen omistivat vanhempamme
sekä myyjien puolelta tilan isännän
kaksi tytärtä. Tämä tila halottiin
1932 kahteen osaan, joista toisen
omistajiksi tulivat vanhempamme.
Tilan halkomistoimitus vaati
paljon työtä ja aikaa. Toimitus
aloitettiin loppukesästä 1930
12 | KAUPPISVIESTI 1/2014
Kuvat: Asko Kauppinen (Kuvat otettu 1950-luvulla).
sen jälkeen kun vanhempamme olivat lääninmaaherralta
hakeneet halkomistoimitusta.
Määräysasiakirjoihin liitetyn
tuomarin todistuksen mukaan anoja
eli vanhempamme omistivat tilasta
87/120 (64,19 ha) ja jäännöksen
33/120 (24,34 ha) tilan myyjät.
Aloitustoimituksessa todettiin, että
viimeksi mainittujen saantokirjat,
joilla osoitetaan omistusoikeudet,
puuttuivat.
Toimituksessa sovittiin, että
tilukset mitataan. Kartoittaminen
annettiin kartoittajan tehtäväksi ja
hänelle määrättiin kaksi uskottuamiestä avuksi.
Toimitusta jatkettiin noin kuukauden kuluttua jolloin hyväksyttiin
tiluksien jyvitys, johon oli mennyt
aikaa kahdeksan tuntia. Palstasijoituksesta sovittiin, että myyjät muuttavat uudelle paikalle karttakuviolle
34 ja vanhempamme perheineen jää
asumaan vanhalle paikalle. Tiloille
annettiin nyt myös omat nimet,
jotka ovat edelleen voimassa.
Toimitusta jatkettiin seuraavana
päivänä ja tällöin esitettiin ja hyväksyttiin tilojen jakosuunnitelma.
Myyjät jäivät peltojen osalta saamapuolelle mutta se korvattiin niittyalalla. Samana päivänä sovittiin
myös huone-, lato- ja aitajako.
Tilukset tulivat hallittaviksi
uusien rajojen mukaan tästä päivästä lukien. Uusia rajoja oli aukaistu
1480 metriä ja rakennettu rajapyykit 9-17. Apureita tarvittiin kuusi
miestyöpäivää.
Toimitusta jatkettiin noin kahden
kuukauden kuluttua jolloin hyväksyttiin huonejako ja huoneiden siirtokustannuksista sovittiin. Yhteisten
huoneitten käytöstä muuttoaikana
sovittiin, että myyjät saavat asua
asuinrakennuksen kahdessa kamarissa vuoden ajan minkä jälkeen
he luovuttavat ns. nurkkakamarin
vanhemmillemme asuen sen jälkeen
muuttoajan loppuun ns. etukamarissa. Latojako hyväksyttiin, jossa
myyjät saivat viisi latoa ja vanhempamme yhdeksän latoa. Aitajakoa ei
tehty vaan molemmat pitävät aidat
omalla alueillaan.
Yhteisten tilusteiden rakentamisesta ja kunnossapidosta sovittiin,
että osakkaat osallistuvat niihin
osuuksien mukaan. Muita tilusteitä
käytetään tarpeen mukaan ja niistä
huolehtii se osakas, jonka alueella
tie on. Vanhempiemme tila sai suopalstalle tienkäyttöoikeuden, joka
tuli myyjien tilan rasitteeksi.
Omistusoikeuden selitys
Tilan kauppa oli tehty kaksi vuotta
sitten. Mutta koska myyjät eivät
voineet vieläkään esittää lainhuutoa
omistamalleen 33/120 osalle, niin
liitettiin asiakirjoihin jäljennöksenä
kiinnityskirja vuodelta 1906 osoittava myyjien isän omistusoikeuden
0.3196 osalukuisesta tilasta eli siis
koko tilasta. Lisäksi selitettiin, että
ostajalle eli vanhemmillemme 1929
annetusta ensimmäisestä lainhuudosta selviää, että myyjien isä on
saanut 1927 kiinnekirjan 87/120
osalle tilaa, josta osasta hän saanut
puolet tilasta eli 60/120 naimaosana
1909 kuolleelta vaimoltaan sekä perinyt 1925 kuolleelta pojaltaan 1/24
= 5/120 ja ostanut 1925 tyttäriltään
22/120. Nämä osat ovat siirtyneet
kaupalla vanhemmillemme, johon
he ovat saaneet toisen lainhuudon
1930 ja tästä lainhuudosta liitettiin jäljennös asiakirjoihin. Edellä
mainittu ensimmäinen lainhuuto
sisältää myyjien isän sukuselvityksen, josta selviää, että myyjien
äidillä on ollut yhteensä 6 lasta,
joista kukin perii 1/12 osa tilasta.
Pojan kuoltua peri isä 1/24 osan ja
kukin viidestä sisaresta 1/120 osaa,
joten jokainen sisaruksista omisti
11/120 osaa. Kauppakirjoilla (2 kpl)
1930 on tytär, joka aikaisemmin
oli myynyt osansa isälleen, ostanut
kahden sisarensa osuudet 22/120.
Kauppakirjoista liitettiin jäljennökset asiakirjoihin ja yksi sisar omisti
oman perintöosansa ja sisarukset siis
yhteensä 33/120.
Toimitus on todettu marraskuussa
1931 loppuun suoritetuksi ja osapuolet ovat allekirjoittaneet toimituspöytäkirjan.
Näin kaksi vuotta kestänyt tilakauppa on lopullisesti saatu suoritettua ja yksi Kauppisten perhe oli
saanut haluamansa oman maatilan
järven rannalta. Tämä osoittaa
myös sen, että tilojen perikuntien
tulisi selvittää omistusoikeutensa
asianmukaisesti loppuun saakka
jolloin vältyttäisiin monelta
hankaluudelta.
KAUPPISVIESTI 1/2014 | 13
Tiedustelijan tietoverkko
Sodan jälkeisen ajan Neuvostoliittoon
suuntautuvaan tiedustelutoimintaan tarvittiin
henkilöitä, koska silloin ei ollut tiedustelulaitteilla
varustettuja lentokoneita eikä satelliitteja, joita olisi
voitu käyttää tähän toimintaan.
Suomalaisten yhteistyö länsitiedustelun kanssa alkoi 1940-luvulla. Tiedustelijoiksi pestattiin
monia karjalaisia, rajaseudulla
asuneita nuoria miehiä. Heillä oli
paikallistuntemusta ja he olivat
tottuneet rajaseudun elämään.
Nämä suomalaiset tiedustelijat
eivät välittäneet tietoja Suomesta,
eivätkä suomalaisista, joten heitä ei
voida missään tapauksessa syyttää
maanpetoksellisesta toiminnasta. He eivät olleet suomalaisten
palveluksessa vaan olivat vapaaehtoisesti lähteneet mukaan toimintaan ja ehkäpä siinä oli hieman
seikkailun halua enemmän kuin
siitä saatavan korvauksen toivoa.
Tiedustelu tapahtui yhteistyössä
Suomen puolustusvoimien ja rajavartioston kanssa vain siten, että ne
olivat tietoisia asiasta mutta eivät
osallistuneet millään tavalla itse
toimintaan. Tiedusteluun pestautuneilla oli oma järjestelmänsä,
jonka mukaan he toimivat. Siinä oli
mukana eri ammateissa toimivia,
pääosin, miehiä. Heidän työskentelyynsä sisältyi mm. peitetoimintaa,
jossa he perustivat erilaisia mm.
14 | KAUPPISVIESTI 1/2014
puualan yrityksiä, joitten sisällä
tiedustelutoiminta tapahtui.
Karjalan poikien vaiherikas elämä
Karjalaista väestöä asutettiin eri
puolille Suomea ja heille tuli mahdollisuus hankkia rintamamiestaloja
asutuskeskuksista sekä rintamamiestiloja maaseudulta. Karjalaiset
asettuivat asumaan perheineen
uusille asuinsijoille. Heidän joukossaan olivat mm. Lassi ja Emil,
jotka pestautuivat tiedustelijoiksi ja
joitten elämän vaiheista jälkipolvet
ovat saaneet lukea monia kirjoja
sekä lehtihaastatteluja.
Lassi oli tullut äitinsä ja isäpuolensa perustamalle asutustilalle sodan
jälkeen. Lassi oli ollut armeijan ja
rajavartiolaitoksen palveluksessa ja
oli saanut upseerin arvon. Sodan
aikana hän oli tottunut kaukopartiotoimintaan, joten häntä voitiin
pitää ammattilaisena tiedustelutoimintaan. Hän tekikin huikean
tiedustelijauran eri henkilöitten
kanssa käydessään itärajan takana.
Lassin sodanaikainen toiminta ulottui Laatokan rannoilta pohjoiseen.
Hän kertoikin hiihtäneensä Äänisen
yli 12 kertaa, moni kumppani jäi
parittomaan lukuun. Lapin sodan
jälkeen Lassi palveli vuoden rajavartiolaitoksessa, mutta erosi ja tuli
vanhempiensa asutustilalle töihin.
Lassi eli poikamiehenä koko ikänsä.
Yhdeksi Lassin tiedustelukumppaniksi sodan jälkeen tuli samasta
pitäjästä lähtöisin oleva ja samalle
paikkakunnalle muuttanut Emil,
joka liittyy sitten Kauppisten sukuun
siten, että hän meni naimisiin paikkakuntalaisen Kauppisen tyttären
kanssa. Emil oli osallistunut sodan
jälkeiseen tiedustelutoimintaan eri
henkilöitten kanssa mm. Sortavalaan.
”Miljoonakeikkoja” rajan taakse
Sekä Lassi että Emil jatkoivat
tiedustelumatkoja kumpikin tahollaan. Emilin toiminta keskittyi
lähinnä Sortavalan suunnalle ja
hänenkin kaveriksi tuli sodanajan
kaukopartiomiehiä. Heidänkin
kohdallaan puhuttiin miljoonakeikkojen tekemisestä, mikä lienee ollut
totuus maksujen suuruudesta sitä ei
koskaan kerrottu.
Lassi liikkui laajemmilla alueilla ja mm. keväällä 1952 Lassi oli
sopinut tapaamisen erään yhdysmiehen kanssa. Tämä pyysi Lassia
miljoonakeikalle. Lassi lupautui
ja sai kaverikseen kaukopartiomiehen. Miehet hakivat Oslosta
ohjeet ja lähtivät juhannusaattona Inarin Kaunispäältä kohti
Murmanskia siviilivaatteet yllä,
pistoolit taskussa. Neuvostoliiton
rajavartijat joivat juhannus-viino-
jaan eikä heitä näkynyt ja Suomen
rajavartijain ansat miehet osasivat
väistää.
Miesten tehtävänä oli tutkia ja
valokuvata Murmanskin lentokentät
ja rautatiet. Matka sujui mutkitta.
Petsamon Nikkeliin johtavan radan
silta Tulomajoen yli oli rakenteilla.
Juna toi ratakiskoja joelle ja autot
hiekkaa siltapenkereeseen. Lentokentällä miehet kävivät, mutta
laivastotukikohdan vakoilusta piti
luopua koska välissä oli suuri vankileiri työmaineen.
Miehet seurasivat neuvostoliittolaisten puuhia kukkulalta kolme päivää ja yötä, valokuvasivat,
tekivät muistiinpanoja ja samosivat
sitten takaisin. Rajan poroaidan yli
tultuaan he piilottivat kauluksiin
ommellut myrkkykapselit männyn juureen. Tultuaan Helsinkiin
norjalainen asiamies pyysi miehiä
lähtemään välittömästi Osloon
raportoimaan matkan tulokset.
Miehet halusivat kuitenkin katsoa
pari päivää olympiakisoja, jotka
olivat silloin menossa. Aseet,
kartat, kiikarit ja muistiinpanot
miehet luovuttivat välittömästi
norjalaiselle.
Valpon jahtaamina maanpakoon
Valtiollinen poliisi oli saanut myös
tietoja suomalaisten osallistumisesta länsitiedustelun toimintaan.
Sen vuoksi näitä Valpon miehiä
kierteli maakunnissa saadakseen
kiinni länsitiedustelun henkilöitä.
Tarinan mukaan kerrotaan, että
Valpon miehet etsivät myös Lassia
ja Emiliä. Kun paikallinen poliisi oli saanut tiedon, että Valpon
miehet ovat tulossa, oli hän käynyt
etukäteen ilmoittamassa Lassille ja
Emilille asiasta ja kehottanut heitä
lähtemään paikkakunnalta.
Näin myös tapahtui ja he menivät Norjaan, josta he jatkoivat
tiedustelutoimintaa Suomen
itärajan taakse. Norjassa miehet
saivat tehtäväkseen tehdä polttopuita kuninkaan linnan mailla ja
tapasivatpa he muutaman kerran
kuningas Haakoninkin. Miehet
olivat Norjassa noin kaksi vuotta ja
asuivat kuninkaan linnan metsässä
olleissa taloissa silloin kun eivät
olleet tiedustelureissuilla.
Agenttina Suomessa
Kaksi oslolaista toimittajaa kirjoittivat kirjan, joka kertoo Naton
ja Norjan vakoilusta Suomessa.
Paksu, kuvitettu ja tarkoin dokumentoitu teos perustuu norjalaisarkistoihin, Suomen suojelupoliisin
papereihin ja haastatteluihin, onpa
siinä käytetty Kekkosen arkistoakin. Kirja sai nimekseen Verkebyllen (suora suomennos Mätäpaise).
Mistä moinen nimi! Vuosikymmenten ajan Suomen ja Norjan
suhteita leimasivat salailu, epäluulo
ja ongelmat, kirjoittajat vastaavat.
Korkealla tasolla harva todella
ymmärsi Suomea.
Kirjan kirjoittaneet toimittajat
istuivat oslolaisessa Theaterkafeen
pöydässä. Täältä he olivat löytäneet
vanhan tarjoilijan, joka oli muistanut ne kaksi suomalaista miestä
joille hän oli ollut tarjoilemassa
vuosikymmeniä sitten. Metsätyöläisinä esiintyneiden runsaat
rahavarat olivat tehneet vaikutuksen naiseen. Rahojen alkuperä oli
amerikkalainen.
Toinenkin tietolähde kirjantekijöille löytyi yllättävän läheltä.
Toisen toimittajan isä työskenteli bergeniläisessä varustamossa.
Kerran eräs mies tuli kysymään,
olisiko vuokrattavissa sopivaa
laivaa erikoistehtävään. Olihan
se, Telco-alus oli se, jolta kaksi
suomalaisagenttia, he eivät olleet
Lassi ja Emil, nousi amerikkalaisella heliumpallolla ilmaan ja lensi
Barentsinmereltä Neuvostoliittoon. Laivaa kysynyt oli Norjan
vakoiluoffensiivin aivo, liikemies
Alf Martens Meyer. Hän piti mm.
huolta siitä, että jokaisella norjalaisella kauppalaivalla oli tiedustelulaitteita.
Kirjan tekijät kertoivat, että he
yrittivät sitoa asioiden taustoja
sekä tapahtumia poliittiseen yhteyteen. Halusimme puhkaista tuon
kipeän paiseen, ehkäpä hieman
parantaakin sitä. Kirjoittajien mukaan Suomi oli yksi kylmän sodan
tärkeimmistä taistelukentistä. Norjakin lähetti sinne omia upseereita,
diplomaatteja ja toimittajia tiedustelutehtäviin.
Lassin ja Emilin matka jatkui
Parin Oslossa vietetyn vuoden
jälkeen miehet muuttivat Saksaan Frankfurtiin, jossa he tekivät
sekalaisia töitä taas pari vuotta ja
sen jälkeen tuli muutto Yhdysvaltoihin Tyynenmeren ääreen. Siellä
menikin sitten neljätoista vuotta.
Matkan aikana joukko kasvoi.
Emil oli nuori sulhasmies ja hän
tapasi morsiantaan vain harvoin.
Yksi tällainen tapaaminen järjestyi kun miehet olivat matkalla
itärajan taakse, Emil kävi silloin
eräänä yönä tapaamassa morsiantaan ja Lassi vanhempiaan.
Kun sitten morsian havaitsi
olevansa raskaana järjesti tiedustelupalvelu nuorelle parille pikahäät
Ahvenanmaalle Marianhaminaan.
Emil tuotiin Norjasta ja morsian
Suomesta. Bestman oli Suomessa
syntynyt norjalainen vakooja. Vihkimisen jälkeen nuori pari meni
KAUPPISVIESTI 1/2014 | 15
syömään ravintolaan. Ruokaillessaan he kiinnittivät huomionsa läheisessä pöydässä istuvaan kahteen
mieheen. Hääparille heräsi epäilys
miehistä ja niin Emil poistui pöydästä ilmoittaen käyvänsä vessassa. Pian lähipöydässä istuneista
kahdesta miehestä toinen tuli
kysymään, että minne se aviomies
meni. Rouva vastasi kysyjälle, että
hän on Ruotsin laivalla matkalla
Tukholmaan. Emilistä oli tullut aviomies ja kun
miehet menivät Saksaan, meni
vaimokin sinne etenkin kun esikoistyttö oli jo syntynyt Suomessa. Saksassa ollessa nuoripari sai
toisen tytön. Kolmas tyttö syntyi
matkalla Yhdysvaltoihin. Lento oli
Islannin yläpuolella kun perheen
kolmas lapsi ilmoitti halustaan
syntyä. Lentokone teki ylimääräisen laskun Reykjavikiin ja synnyttävä äiti vietiin saattajan auttamana sairaalaan, jossa perheen
kolmas tytär syntyi. Äiti lapsineen
ja saattajineen jatkoivat matkaa
myöhemmin perheensä luokse.
Sekä Lassi että Emil perheineen
muutti takaisin Suomeen. Emilin
perheen lapset asuvat myös, nyt jo
kolmatta sukupolvea Suomessa,
yksi tytär asuu perheineen New
Yorkissa. Emil puolisoineen haudattiin
sukulaisten saattamana nykyisen kotiseutunsa kirkkomaahan.
Samalle kirkkomaalle päättyi myös
Lassin maallinen taival. Pieni
joukko aseveljiä saattoi hänet suureen tuntemattomuuteen kynttilöin
ja kaipauksen sanoin. Lassi, piian
poika, oli tottunut lähtemään. Hän
oli sotilas ja seikkailija, maanpakolainen ja patriootti. Aution kodin
naulakkoon jäi asetakki rintamuksessaan yhdeksän mitalia, lakki ja
vyö. Tuolilla on laskostettu Suomen lippu, piirongilla amerikkalaisen avaruusraketin muoviosista
askarreltu Betlehemin talli. Television päällä seisoo kaukopartiomiehen näköispatsas. Tuvassa raksuttaa sotasaaliina tuotu seinäkello,
joka ammuttiin Äänislinnassa
konepistoolilla seinältä alas.
Komerossa on tumma puku, jonka Lassi hankki Norjan kuninkaan
illallisia varten. Se oli luvattu hyvitykseksi hänelle Norjalle ja Natolle
tekemistään palveluksista. Puku
jäi käyttämättä. Nurkkaan jääneet
omatekoiset lapikkaat sitä vastoin
näkyvät kuluneen käytössä. (Otteita Palosenjärven kyläkirjasta,
2008, AGK).
Lassi suuressa lännessä.
16 | KAUPPISVIESTI 1/2014
Iikan tarinoita
Heinäntekoaikaan
Kesäisin nukuimme aitassa
enimmäkseen koska siellä
oli sopivan vilpoista. Aitan
seinustalla oli maitotonkille
teline ja usein heräilimme
jo siihen veljien Jaakon
ja Eeron kanssa , kun äiti
Annikki kolisteli tonkkia
aamulypsylle lähtiessään.
Kuva: Asko Kauppisen kuva-arkisto 1950-luvulta.
Nyt oli kuitenkin ihan erilainen
aamu. Jo illalla oli puuvajan lastukolta tongittu matoja (lieroja) purkkiin
ja äiti hoihkaisi ; ”etkös Iikka aekonu
lähjtee onkimaan nyt uamuruapiskaa”?”. Unet karisivat silmistä äkisti
ja kipaisu rantaan aurinkoisena aamuna kävi nopeaan tahtiin.
Aurinko kilotti mukavasti Nerkoonjärven yli ja aamutuuli nosti
pikkulaineita. Kylältä kuului vielä
jonkun karjankutsuhuuto ”prui
tuitama , prui tuitama prui prui”.
Näkyipä lehmisavujakin tarhoista. Lintujen ääniä ei siihen aikaan
aamusta enää paljon kuulunut. Mitä
nyt joku hätäsirkutus , kun menin
liian lähelle pesäpaikkoja. Sekin lakkasi , kun huomasivat tutun kulkijan.
Tai ehkä ne säikkyivat kissaa, joka
seurasi rantaan kärkkymään onkikaloja syötäväkseen
Mukava onkipaikka kotirannassa oli järveen päin kallistunut
yksi ”lenkopetäjä”. Vähän samanlai-
nen kuin Juhani Ahon lastuissaan
mainitsema Koljonvirran Koiraniemen petäjä, hänelle rakkaan onkikiven läheisyydessä. Paljon pienempi
vain oli tämä kotirantamme petäjä.
Mato onkeen, ja eikös vain kohta
koho keiku pikkulaineilla. Jopas
nykäisee joku pikku kala. Syö
peijooni ovelasti vain madon eikä
tartu. Taisi olla särki. Uusi mato ja
kohta tarttuu koukkuun ensimmäinen sintti. Se onkin salakka, joka
kyllä hyvin kissalle kelpaa.Sitten
lakkaa syömästä. Onkohan kiisket
tulleet pelottelemaan ? Ongenkoho
menee seuraavaksi ihan uppeluksiin
ja melkoisen suuri ahvenhan sieltä
tulee saaliiksi.
Muutama kala ehtii tulla, kun
kotipihasta kuuluu kutsuhuuto
”syömään” Siihen loppui aamuidylli
vellin syöntiin. Kylän ääniin oli jo
liittynyt niittokoneiden säksätystä
sekä muitakin työn ääniä ja hevosien
komentelua.
Velliä vatsaan ja kohtapa kuuluu
kolmas komento ; ”haeppas sialle
horsmia ja vesiheinää syötäväksi”.
”Nöf , nöf, kur, kur” nasu röhkii
tyytyväisenä kun raaputan sitä
korvien takaa. Siihenpä se köllähtää
tyytyväisenä auringon paisteeseen
kesätarhassaan.
Eipä kauan saanut viipyillä silläkään keikalla kun jo isä Sulo antaa
seuraavan komennon ” nyt haravoimaan heenäpellon ojanpientareita,
että piästään ajamaan karhot ja
kepittämmää heeniä”. Niin jatkuvat päivän askareet jossa jokaisella
on omat kokoon ja voimiin sopivat
puuhansa. Rantatien vartta pidettiin
tarkkaan silmällä sillä siitä sai päivittäin kourallisen mansikoita popsittavaksi. Niitäpä napsittiin sitten
työnlomassa.
KAUPPISVIESTI 1/2014 | 17
Iltapäivällä oli ruokalevon aikana
oltava ihan hiljaa ja sallittuja olivat
vain kuorsausten äänet kärpästen ja
kimalaisten pörinän lisäksi. Työtä,
työtä ja hikeä. Ei ollut paalaimia
eikä traktoreita. Oli vain kotitekoiset
heinäseipäät tappeineen. Oli sentään
hevosvetoiset niitto- ja haravakoneet. Heinänteko aikaan ruokalevolla
ollessa sekä illan kähmässä uitiin
heinäpölyt pois ja lämpesipä savusaunakin joskus keskellä viikkoakin.
Kiire oli alituinen , että kaikki ehdittiin ajallaan tehdä ja turvata perheelle
pitkäksi talviajaksi pihapiirin perustarvikkeet.
Kuva: Asko Kauppisen kuva-arkisto 1950-luvulta.
Lyhyesti
Sukuvaakunan käyttö
•
sukuseuran hallitus on päättänyt, että sukuseuran
jäsen voi käyttää vaakunaa omiin tarkoituksiin, ei myyntiartikkeleihin
Sukuseuran jäsenmaksu pankkitili
•
sukuseuran jäsenmaksulomakkeelle oli tullut väärä tilinumero, sukuseuran tilinumero on:
•
IBAN FI53 1047 3000 0264 16
•
BIC NDEAFIHH
•
pyydetään korjaamaan tilinumero ja voitte maksaa jäsenmaksunne
Kauppisviesti, sukuseuran tiedotuslehti:
•
lehteen toivotaan juttuja, valokuvia, ym. kaikilta sukuseuran jäseniltä
Sukuseuran lahjoitustili
Kauppisten sukuseura ry
•
IBAN FI04 1078 3500 4545 99
•
•
Lahjoitustilin varoja käytetään sukututkimukseen. Toivotaan lahjoituksia.
18 | KAUPPISVIESTI 1/2014
on liittynyt Sukuseurojen Keskusliiton SSK
ry:n jäseneksi
Kauppis-Heikin
draamatuotantoa kirjaksi
» Asko Kauppinen
Kauppis-Heikin seura on kirjasarjassaan
Kotikyliltä julkaissut tähän mennessä
yhteensä viisi nidettä eli vuosina
- 2000 Muistoseminaarin satoa
- 2002 Suureen maailmaan
- 2008 Kauppis - Heikin kirjeenvaihtoa
- 2010 Kauppis - Heikin kirjeet Juhani Aholle
- 2012 Kauppis – Heikin pakinoita
ja nyt julkaistava kirja on siis kuudes:
- 2014 Kauppis – Heikin draamatuotantoa
Kotikyliltä – sarja on keskittynyt
Kauppis – Heikin vähälle huomiolle
tai peräti julkaisematta jääneiden
kirjoitusten esittelyyn. Pari nidettä on koostunut hänen kirjeistään
(3 ja 4) , mutta hämmästyttävän
paljon muutakin julkaisematonta
materiaalia on löytynyt. Viimeisin
yllättävä löytö hänen osin yhä järjestämättömästä arkistostaan (SKS
KIA/Kauppis-Heikki) on sinne jo
1940-luvulla toimitettujen draamatekstien lukuisuus. Niiden tuominen
lukijoiden – ja ehkä myös harrastajateattereiden – ulottuville on tämän
niteen tarkoitus. Teoksen ovat
toimittaneet Sirkka Heiskanen-Mäkelä ja Asko Kauppinen ja siinä on
noin 110 sivua. Seuraava teksti on
teoksen esittelyteksti lukijoille.
Monissa yhteyksissä on jo aiemmin kiinnitetty huomiota Kauppis-
Heikin huomattaviin dramaatikon
kykyihin, jotka suotuisten olosuhteiden ja kannustuksen puutteessa
jäivät lopullisesti kehittämättä. Ne
ilmenevät silti selvinä myös hänen
kertomuksissaan, jotka paljolti
perustuvat dialogille eli henkilöiden väliselle vuoropuheelle. Itse
asiassa monet Heikin tarinat on
varsin helppo muuttaa pieniksi
näytelmiksi, kuten on myös tapahKAUPPISVIESTI 1/2014 | 19
tunut. Hän itsekin tiedosti tämän
ominaisuutensa kirjoittajana ja
sepitti etenkin Pyrkijä-lehdessä
julkaistujen tarinoitten joukkoon –
eli nuorisoseurojen iltamakäyttöön –
melkoisen määrän pienoisnäytelmiä
eli ”kuvaelmia”, joita hän myös tällä
nimellä julkaisi.
Alkuperäinen tarkoituksemme
olikin koota tähän niteeseen vain
jo näitä julkaistuja draamatekstejä.
Käsikirjoituslöydöt ovat nyt kuitenkin etusijalla, ja tärkein niistä
on niteeseen ensimmäiseksi sijoitettu, myös ajoitukseltaan varhaisin
näytelmäsommitelma. Suomalaisen
Teatterin Kuopioon kesällä 1885
oli Minna Canthin puotipoikana
tuolloin palvelleelle Heikille suuri
elämys. Hänelle kerrottiin, että
teatteri tarvitsi uusia kotimaisia
näytelmiä ja kirjailijan uraansa
aloitteleva nuori mies alkoi myös
haaveilla sellaisen sepittämisestä.
Jonkin aikaa Mäkijärveläisten ilmestymisen jälkeen eli syksyllä 1887
kirjeenvaihdossaan Minna Canthin
kanssa siitä mainitaan. Ensi kerran
se tulee esille kirjeessä Canthille
22.9.1887. Tuolloin Heikki itsekin
tuntuu epäröivän koko yritystä ja
kieltää puhumasta siitä Ahoillekaan,
Jussille ja Pekalle koska ”ne vain
nauraisivat”. Näytelmän nimi on
tässä vaiheessa Oikeutta moukille, ja
Heikkiä askarruttaa mm. sen asettaminen näyttämölle kahteen rinnakkaiseen huoneeseen. Kirjeessään
18.10.1887 Minna Canth epäilee
myös tuota asettelua mutta rohkaisee Heikkiä kirjoittamaan näytelmän valmiiksi jo jouluun mennessä
ja kutsuu Heikin silloin Kuopioon.
Hänellä on tekeillä oma näytelmä
Suomalaista Teatteria varten, ja
tavattaessa ”luettaisiin toisillemme
mitä olemme aikaan saaneet”.
20 | KAUPPISVIESTI 1/2014
Kauppis-Heikin näytelmäyritys
joutui kuitenkin ensin ”Järnefeltien
kouluun” ja Pekka Brofeldtin
käsittelyyn. Heidän tuomionsa
oli jyrkkä: ”Et osaa näytelmää
kirjoittaa, ennen kuin enemmän
kehityt – niin sanoi Kasper ja siihen
tarvitsee paljon. Novelliksi voisi
sen mahdollisesti muodostaa, kun
muuttaisi kaikki nuo henkilöt, jotka
eivät ole todellisia, todellisiksi, esim.
se itsensä uhraava sulhanen”. Juuri
tältä pohjin on ymmärrettävää, että
on uskottu Heikin hävittäneen
näytelmän käsikirjoituksen, eli
Ilmari Havukaan (Heikin elämänkerran kirjoittaja) ei siitä tiennyt
mitään. ”On varsin luultavaa, ettei
näytelmä milloinkaan joutunut
toht. Bergbomin enempää kuin
minkään muunkaan teatterimiehen
nähtäväksi.” Juuri tämä kadonneeksi
luultu käsikirjoitus on nyt löytynyt
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
kirjallisuusarkistosta. Tässä versiossa näytelmän nimi on Lain loppu.
Näytelmä neljässä kuvauksessa
menneiltä ajoilta, ja se on edelleen
keskeneräinen, eli valmis teksti
päättyy ennen neljännen näytöksen
(jo hahmoteltua) loppua. Se julkaistaan ny vajaassakin muodossaan,
sillä Kauppis-Heikin yritys käsitellä
vakavaa aihetta – eli tuomari Törlinen omaperäistä lainkäyttöä - lähes
farssin keinoin on hänen kirjailijakuvansa kannalta kiinnostava.
Joko syksyllä 1897 tai talvella
1898 Kauppis-Heikki dramatisoi – näyttelijä Benjamin Leinon
kehotuksesta myös ensimmäisen
pitkän kertomuksensa Mäkijärveläiset (ilm.1887) kahdeksikin
näytelmäversioksi. Molemmat
löytyvät SKS:n arkistosta, eikä
kumpaakaan ole painettu tai esitetty koskaan. Ilmeisesti myöhempi
niistä on nimeltään Vallaton Pekka
ja Mäkijärveläiset, ja se on ikään
kuin kertomuksen laajennettu
tai jatkettu dramatisointi. Tähän
julkaisuun sisältyvä näytelmäversio
lienee aikaisempi ja se poikkeaa
kirjan juonesta jonkin verran vain
ensimmäisessä näytöksessä. Mielestämme se on ohjaajan sopivasti
muokkaamana, jopa esityskelpoinen, ja todistaa edelleen kirjailijan
dramaatikon kyvyistä.
Niteeseen sisältyvät käsikirjoituksista toimitetut pienoisnäytelmät
Virkatoimituksia, Lakuaarakahvia
ja Toloppion nähtävästi tarkoitettu
Pyrkijässä julkaistavaksi iltamakappaleiksi. Niiden seuraksi julkaisumme loppuun olemme näköispainoksena liittäneet myös 1912 painetut
Heikin itsensä ilmeisesti valitsemat
”kuvaelmat” eli Alkutaistelut, Maaherran keittiössä ja Sielun asioita.
Niiden ”asiat” – eli nuoren avioliiton
ongelmat, sääty-yhteiskunnan oletetut raja-aidat ja tekouskovaisuus –
ovat aikoinaan hyvinkin huvittaneet
katsojia ja saattavat, kulttuurihistoriallista taustaansa vasten, kiinnostaa
myös nykylukijoita.
Kuvia sukutapaamisista
vuosien varrelta
Iisalmi 1989
Kannonkoski 1995
Ristiina 2004
Hankasalmi
2007
KAUPPISVIESTI 1/2014 | 21
Runni 2010
Viitasaari 2013
22 | KAUPPISVIESTI 1/2014
Tule mukaan sukuseuran toimintaan
liity sukuseuran jäseneksi
Tervetuloa mukaan Kauppisten Sukuseura ry:n
jäseneksi. Sukukokouksessa 15.7.2007 hyväksyttyjen
uusien sääntöjen mukaan sukuseuran varsinaiseksi
jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun
kuuluva tai joka avioliiton kautta on siihen liittynyt.
Eli jos vaikkapa isovanhemmissa isän tai äidin puolelta on jossakin vaiheessa ollut Kauppi­nen-nimisiä,
olet tervetullut jäseneksi.
Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi
hyväksyä myös muun sellaisen henkilön, joka on
kiin­nostunut sukuseuratoiminnasta.
Sukuseuran jäsenmaksu on 17,50 €/vuosi koskien
koko perhettä. Sukuseuran jäsen saa postitse kaksi
kertaa vuodessa tehtävän KauppisViestin.
Osoitteen muutokset voit tehdä sihteerille kirjeitse
tai sähköpostitse.
KauppisViestin ilmestyneitä numeroita voi tilata
myöhemminkin, niin kauan kuin lehtiä riittää. Irtonumeroiden hinnat ovat seuraavat (hintoihin sisältyy
postimaksu): 1 kpl 5 euroa
2 kpl 8 euroa
3 kpl 10 euroa
4 kpl tai enemmän: 3 euroa/kpl
Lehden tilausosoite:
Antero Kauppinen, Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio
puh. 040-754 1555
sähköpostiosoite [email protected]
SUKUSEURAN KOTISIVUT:
www.kauppistensukuseura.net
Ter vetuloa
mukaan!
KYLLÄ, haluan liittyä Kauppisten Sukuseura ry:n jäseneksi:
Nimi
______________________________________________________________________
Osoite ______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
Puhelin______________________________________________________________________
Sähköpostiosoite_______________________________________________________________
Postita osoitteella
Kauppisten Sukuseura ry:n sihteeri-rahastonhoitaja Antero Kauppinen, Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio
Tai ilmoita tiedot sähköpostilla: [email protected]
KAUPPISVIESTI 1/2014 | 23
Monipuolisia
Kauppis-tuotteita tarjolla
Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita Kauppistuotteita
KIRJA- JA TUOTETILAUKSET
hoitaa puheenjohtaja Asko Kauppinen,
Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä,
puh. 040 5698841 , ([email protected])
Tilaukset voi tehdä myös internetin kautta
osoitteessa www.kauppistensukuseura.net.
Kotisivun yläreunassa on otsikko ”Kauppistuotteita
tarjolla”, sitä klikkaamalla voit suorittaa tilauksen.
Tilaukset toimitetaan postiennakolla ja tuotteen
hintaan lisätään postituskulut.
SUKUTUTKIMUKSET:
• Kauppisten suvun vaiheita I
168 A4 sivua, 1984, 20 €
• Hankasalmen Kauppisten sukukirja
222 A4 sivua, 2004, 25 €
• Hankasalmen Kauppisten sukukirja II
58 A4 sivua, 2007, 2 €
• Kannonkosken ja Viitasaaren Kauppisten sukupuu II (kaaviona), 1995, 15 €
• Viitasaaren ja Halsuan Kauppisten sukukirja
173 A4 koko, 2013, 25 €
• Ylä-Savon Kauppisten sukukirja I 306 A4 sivua, 1988, 32 €
Myynnissä olevat tuotteet
• Ylä-Savon Kauppisten sukukirja II
62 A4 sivua, 2010, 2 €
• Kaulariipus ....................... 20 €/kpl
• Ylä-Savon Kauppisten sukupuu kaaviona
1990, 15 €
• Rintamerkki ...................... 15 €/kpl
• Solmioneula ...................... 20 €/kpl
• Pöytästandardi .................. 30 €/kpl
pöytästandardissa suvun tunnus
• Sukuvaakuna, kipsivalu...... 80 €/kpl
• ”Yhtä puuta” Isännän/sukuseuran viiri lipputankoon
- pieni koko (300 cm x 50 cm).... 50 €/kpl
Digipaino Keuruskopio Oy 2014
- iso koko (450 cm x 50 cm)........ 50 €/kpl