Kauppisten sukuseura ry:n tiedotuslehti 1/2014 Lahnasaalis saatu sotaan lähdön ensimmäisenä yönä 1941. Sisältö Yhteystiedot Metsäpellon Kauppiset työn sankareina............................4 Sukuseuran puheenjohtaja: Asko Kauppinen Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä (1.5.-30.9.) Haukiniemenkatu 3 C 9, 74100 Iisalmi (1.10.-30.4) Puhelin: 040 569 8841 Sähköposti: [email protected] Suomalainen tarve-esine - puukko.....................................9 Unelma järvenrantatilasta toteutui -viiveellä...................12 Tiedustelijan tietoverkko..................................................14 Iikan tarinoita, Heinäntekoaikaan.....................................17 Lyhyesti.............................................................................18 Kauppis-Heikin draamatuotantoa kirjaksi........................19 Kuvia sukutapahtumista vuosien varrelta........................21 Liity sukuseuran jäseneksi ...............................................23 Kauppis-tuotteita tarjolla.................................................24 Kansikuva: Lahnasaalis saatu sotaan lähdön ensimmäisenä yönä 1941. Kuva: Marja-Liisa Ahlbergin kuva-arkisto. Lehden taitto ja paino: Digipaino Keuruskopio Oy Keuruu 2014 Perustietoa sukuseurasta Kauppisten sukuseura ry on perustettu vuonna 1955 Helsingissä. Sukuseuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta sekä toimia suvun henkisen ja aineellisen kulttuurin yhdyssiteenä. Suvun tunnus on ”Yhtä puuta”, joka tulee ilmi mm. kaikissa sukuseuran tuotteissa. Sukukokous ja sukutapaaminen pidetään kolmen vuoden välein. Kauppisten sukuun kuuluu kaikkiaan noin 8500 henkilö, joista noin 300 asuu nykyisin ulkomailla. Kaikki Kauppiset ovat sukua keskenään. Sukuseuran jäsenmäärä on noin 430 maksavaa jäsentä. Jäsenmaksu on perhekohtainen joten sukuseuran koko henkilömäärä on hieman yli tuhat. Kauppisviesti: Sukuseuran lehden toimittamisesta vastaa sukuhallitus ja päätoimittajana on sukuseuran 2 | KAUPPISVIESTI 1/2014 Varapuheenjohtaja: Margit Väisänen – Vänskä Nikkiläntie 5, 13100 Hämeenlinna Puhelin: 044 324 4953 Sähköposti: [email protected] Sihteeri-rahastonhoitaja: Antero Kauppinen Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio Puhelin: 040 754 1555 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Marja-Liisa Ahlberg Vanhanlinnankuja 1 F 112, 00900 Helsinki Puhelin: 040 759 2017 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Pirjo Kauppinen Lahokallionkatu 5 C 33, 08200 Lohja Puhelin: 041 545 2570 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Antti Kinnunen Kirkkorannantie 5 B 13, 41520 Hankasalmi Puhelin: 0400 183 181 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Marjatta Teittinen Itäkatu 24, 76120 Pieksämäki Puhelin: 050 584 5138 puheenjohtaja. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, touko-kesäkuun vaihteessa ja marras-joulukuun vaihteessa. Sukuseuran jäsenten toivotaan lähettävän aineistoa julkaistavaksi lehdessä. Lehteen tarkoitettu aineisto tulee lähettää päätoimittajalle. Tuotemyynti: Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita tuotteita, joista on luettelo takakannessa. Sukuseuran jäsenmaksu: Jäsenmaksu on 17,50 euroa/. Jäsenmaksu on perhekohtainen. Sukuseuran jäsenmaksutili: (IBAN) FI53 1047 3000 0264 16, (BIC) NDEAFIHH Sukuseuran lahjoitustili: FI04 1078 3500 454599, (BIC) NDEAFIHH. Lahjoitustilin varoja käytetään sukututkimukseen. Pääkirjoitus Lämpöistä toukokuuta Tämän kevään toukokuu on todella poikkeuksellinen säiden suhteen. On harvinaista, että toukokuussa saamme nauttia helteistä. Muutoinkin sääolot ovat olleet tavanomaisista poikkeavia, lunta ei juuri koko talvena eikä pakkasia. » Asko Kauppinen Mutta nyt on tulossa kesä, jolloin tulee lomakaudet ja ihmiset liikkuvat enemmän kuin talvella. Kesän aloittavat suvun jälkipolvien valmistumisjuhlat, tulee uusia ylioppilaita, ammatillisista oppilaitoksista valmistuu moniin ammatteihin päteviä työntekijöitä. Valmistumisjuhlissa on tullut usein puheeksi, että kuinkahan mones suvussa on nyt valmistunut ylioppilas, tradenomi, kokki, insinööri tai mitä kukin on saanut aikaiseksi. Omalta osaltani selvittelin aikoinaan näitä asioita ja meidän laajasta suvusta löytyi suuri enemmistö insinöörejä ja diplomi-insinöörejä, joukossa oli sekä tyttöjä että poikia. Tyttöjen osalta enemmistö edusti sairaanhoitajia tai terveydenhoitajia. Mahtui sinne joukkoon muutama opettaja ja humanistikin sekä maanviljelijä ja metsäammattilainen. Tässäkin olisi yksi siemen omaan sukututkimukseen. Ehkäpä tuo valmistuneiden selvittäminen innostaisi tutkimaan myös omia sukujuuriaan. Siinähän olisi hyvä alku omakohtaiselle tutkimukselle toteuttaen vanhaa mm. kotiseutututkimuksen periaatetta ”kaiva siitä missä seisot”. Näitä sukuselvityksiä toivotaan lähetettäväksi sukuseuramme lehteen Kauppisviestiin. Näitähän on toki ollut mutta lisää mahtuu, ne ovat luettuja ja haluttuja lehtijuttuja ja kun vielä liittää mukaan muutamia valokuvia niin mielenkiinto kasvaa yhä enemmän. Lukijat voivat tunnistaa lehtijutusta jotain tuttua, jonkun henkilön vuosien takaa tai muuta mikä ei ole ollut esillä vuosikausiin. Kahden vuoden päästähän on jälleen Kauppisten sukutapaaminen. Tapaamisen paikka on edelleen auki, tästähän on ollut mainintoja lähes jokaisessa lehdessämme. Kaksi vuotta, aika rientää huomaamatta ja olemme kesässä 2016. Olisiko se sukutapaamisen paikka jossakin Itä-Suomessa, Joensuussa tai niillä seutuvilla vai EteläSavossa Savonlinnan tai Mikkelin lähellä. Lähellä niitä paikkoja, josta sukumme on levinnyt laajemmalle. Pohtikaa asiaa ja ottakaa yhteyttä sukuseuran hallitukseen. Toivotan sukuseuran hallituksen puolesta hyvää kesää ja antoisia sukutapaamisia. Älkäämme salliko sukupolkujen ruohottua. KAUPPISVIESTI 1/2014 | 3 Metsäpellon Kauppiset työn sankareina » Marja-Liisa Ahlberg Toukokuu on juhlien aikaa. Toukokuun juhlakavalkadin aloittaa vappu, työn ja ylioppilaiden juhla. Samalle kuulle sattuvat myös äitienpäivä ja kaatuneitten muistopäivä. Kansallinen veteraanipäivä on huhtikuun lopulla. Nämä päivät kytkeytyvät elämäämme monin tavoin, niin myös meihin kauppislaisiin ja Metsäpellon jälkeläisiin. Kotijoukot työn sankareina Edessä Matti, Heikki, Hanna takana Marketta, Hellin, Hilkka. Tällä tarinalla haluan kertoa työstä ja sen tekijöistä erään Kauppissukuhaaran, Viitasaaren Kauppisten näkökulmasta. Eipä arvannut äitini vaari, Heikki Kauppinen, muuttaessaan 4-vuotiaana vuonna 1862 perheineen Viitasaarelta Pihtiputaalle, mihin seikkailuihin hän perheensä johdattaa. Elämää ei voi valmiiksi suunnitella, se on vain elettävä! Äiti Kirjoitin Kauppisviestissä 2/2012 sukuhaaramme vanhimmasta jäsenestä, Vieno Johanna Kauppisesta, joka oli vanhin Pihtiputaalla sijainneen Metsäpellon tilan tyttäristä. Vieno (1919-2013) nukkui pois marraskuussa 2013, pitkän päivätyön tehneenä. Hautajaisissa 14.12. 2013 muistelimme Vienoa, hienoa ja rakastettavaa persoonaa. Kotona Metsäpellossa Vieno oli toiminut suurperheen äidin oikeana kätenä ja nuorempien sisarusten varaäitinä. Minulle on kerrottu, että Metsäpellon emäntä ja äiti Johanna Kauppinen (os. Huikari) menehtyi vaikeaan sairauteen Kuopion Läänin sairaalassa vuonna 1946. Äidin ennenaikainen lähtö oli kova isku perheelle 4 | KAUPPISVIESTI 1/2014 noina vaikeina aikoina. Sodan jälkeen ei ollut minkäänlaista kriisihoitoa sureville omaisille, ja yleensä kukin sai selviytyä surussaan miten parhaiten taisi. Äitini Hellin (os. Kauppinen) on kertonut, kuinka äidin kuoleman jälkeen Vieno oli koonnut surevat siskokset yhteen ja johdattanut heidät kirkkoon hakemaan lohtua. Uskon, että tämä kauppislainen keino kulkea yhdessä eteenpäin on auttanut sukumme jäseniä monissa vaikeissa tilanteissa. Sota-aika, sotaveteraanit ja sankarivainajat Tässä perheessä, kuten niin monissa muissakin suomalaisissa kodeissa, oli kuolema ollut sotavuosina tuttu vieras. Talvi- ja jatkosodassa kaatui 165 Kauppista. Metsäpellon komeasta veljessarjasta sota vei kolme nuorta miestä, joiden elämä katkesi kesken. Väinö (s. 1911, k. 13.7.1941 / Soanlahti), Vilho (s. 1918, k. 11.10. 1941 / Mundjärvi) ja Sotakesä vuosi 1941 Jaakko,Vieno, Sauli, Vilho. Saul (s. 1917, k. 24.7. 1942 / 30. SotaS.) antoivat henkensä isänmaan puolesta. Väinöllä oli jo vihkilupa taskussa, kun tuli suurhyökkäys ja lomat peruttiin. Väinö kaatui. Veikko (1921-1963) haavoittui kolme kertaa ja palasi yhä uudestaan rintamalle. Veikko oli saanut käsikranaatista käteensä vamman, joka oli luultavasti osasyynä autoonnettomuudessa, jossa hän menehtyi vuonna 1963. Suomen valtio osoitti kunnioitustaan isänmaan puolesta tehdystä uhrauksesta lähettämällä jokaisen sankarivainajan äidille muistoksi ristin. Metsäpellon emännälle ristejä saapui kolme kertaa. Pojat olivat taistelleet Kannaksella Laguksen joukoissa eturintamalla. Sodan aikainen käytäntö oli sellainen, että kun samasta perheestä oli kaatunut useita jäseniä, jäljelle jääneitä poikia säästettiin siirtämällä heitä etujoukoista vähän vaarattomampiin paikkoihin. Näin välttyi todennäköisesti Jaakko-enonikin veljiensä kohtalolta, sillä hänet siirrettiin veljien kaaduttua viihdytysjoukkoihin, jossa hän sitten toimi ansiokkaasti viulistina sodan loppuun asti. Eino lähti rintamalle juuri 17 vuotta täytettyään. Äitini on kertonut, kuinka hänen äitinsä oli itkenyt Einon lähtöä ”kun niin nuorena piti lähteä suoraan koulun penkistä sotaan”. Marraskuun lopulla vuonna 1939 toimeenpantiin liikekannallepano, ja miehet kutsuttiin kolmen kuukauden pikakoulutukseen, joka oli ”pikakurssi tappamiseen”. Pikakoulutuksen jälkeen Eino joutui vastuulliseen tehtävään, lääkintämieheksi Kriville, sitten Maaselkään Karjalan kannakselle ja Ihantalaan. Einon tytär Airi kertoi, että Eino toimi kirurgin parina ja hänen tehtävänsä oli ”yötä päivää katkoa jalkoja, ja ensin kaadettiin pirtua suuhun”. Ihantalassa miehiä heiteltiin auton lavalle kuin tukkeja, siellä olivat kuolleet ja haavoittuneet sekaisin, tärkeintä oli saada kaikki omat miehet vihollisen jaloista turvaan. Airi kertoi isänsä surreen sitä, että puoli vuotta sodan päättymisen jälkeen nuori 30-vuotias kirurgi oli yllättäen kuollut, ”vain nääntynyt Alikersantti Eino Kauppinen (1922-2014) Tänään haluan erityisesti kunnioittaa enoni Eino Kauppisen muistoa. Eino pääsi taivaan kotiin 7.5.2014, pitkän päivätyön tehneenä. Hänen hautajaisensa ovat tänään 17.5.2014., kirjoittaessani tätä tarinaa. Eino sai viettää onnellisen lapsuuden Metsäpellon suuressa perheessä. Kerrotaan, että hän osoitti erityistä ahkeruutta jo pienestä pojasta asti, hän oli reipas ja työtä pelkäämätön lapsi. Maatalossa riitti tehtävää kaikille, ja Eino tarttui kaikenlaisiin töihin, eikä karttanut naistenkaan töitä. Ehkä tämä oli harjoittelua tulevaa elämää varten. Eino Kauppinen. KAUPPISVIESTI 1/2014 | 5 sodan rasituksista”. Kerrotaan, että sodasta palattuaan Einon iloinen katsanto oli muuttunut. Sodan kauhut olivat tehneet tehtävänsä, ja nuoren miehen kirkas katse oli muuttunut väisteleväksi. Tärkeintä oli kuitenkin, että Eino palasi rintamalta Jaakon ja Veikon lisäksi. Einolla oli hyvä terveys ja vähitellen hän toipui myös henkisesti sodan rasituksista. Hilkka-tätini on kertonut, että Eino oli pitkä ja suoraselkäinen mies, hyväsydäminen ja avulias. Sodasta palattuaan Eino ryhtyi auttelemaan isää kotitilan töissä. Hänestä suunniteltiin tulevaa isäntää taloon. Eino löysi sitten Mirja-nuorikkonsa. Hilkka-täti on kertonut, kuinka hänkin oli usein Einon mukana tämän lähtiessä riiumatkalle Muurasjärvelle. Kerrankin talvella he tekivät reellä matkaa kulkusten kilistessä. Pihtiputaalta Muurasjärvelle oli matkaa 30 kilometriä, ja matkalla tuli kylmä. Eino oli silloin tarjonnut pikkusiskolle ”kossupullosta” huikat lämmikkeeksi. Hilkka-täti haluaa tähdentää, että Eino oli raitis mies, sillä myöhemminkin konjakkipullot seisoivat hänen kaapissaan rivissä ja koskemattomina. Metsäpellon emäntä, isoäitini oli jo kuollut, ja Eino asusteli nuorikkonsa kanssa kotitilalla. Isoisäni Matti oli ottanut taloon uuden emännän, Maijan. Kahden perhekunnan yhteiselo ei liene aina helppoa, ja pian nuoripari alkoi suunnitella muuttoa Muurasjärvelle. He ostivat oman tilan Mirjan kotitalon, Urpilan läheltä, ja muuttivat sinne. Muurasjärvellä Eino teki elämäntyönsä maanviljelijänä ja kuuden lapsen isänä. Hän luopui lehmistä vasta 67-vuotiaana. Myöhemmin hän hoiti sekä talon isännän, että emännän työt, ja hän hoiteli sairaan vaimonsa kotona loppuun asti. Eino ehti myös matkustella, hän kävi Norjan vuonoilla ja Ruotsissa useamman kerran. Sairastuessaan Parkinsonin tautiin 72-vuotiaana Eino oli todennut, että ”Parkinsonin taudin hän sai jo sodassa, siellä kun kärsittiin vilua ja nälkää ja pelkoa”. Sodan jälkeen Eino ylennettiin alikersantiksi, josta hän oli ylpeä. Heikki-poika Sotavuosina Metsäpellon seitsemän veljeksen sarjasta kotiin oli jäänyt vain nuorimmainen, Heikki Kaup6 | KAUPPISVIESTI 1/2014 Veljekset lähdössä sotaan Heikki tuo viljasäkit mukaan. pinen (s. 7.3.1934). Heikki oli rivakka poika, joka ajeli traktoria isänsä apuna ja toimitti miesten töitä isoveljien ollessa sotimassa isänmaan puolesta. Heikin elämästä on niin paljon kerrottavaa, että haluan varata siihen ihan oman lukunsa. Heikki on nyt viimeinen elossa oleva enoni. Viitasaarella nykyisin leskenä elelevä Heikki-enoni täytti juuri 80-vuotta, josta parhaimmat onnittelut! Metsäpellon tyttäret Sitten palaamme Metsäpellon tyttäriin. Tyttäriä oli yhteensä seitsemän, heistä kaksi menehtyi ennen aikuisikää. Impi Sofia (s. 6.4.1910) kuoli nuorten vanhempien suureksi suruksi kuumetautiin noin vuoden ikäisenä. Rauha Maria syntyi 29.12.1930. Viimeisen tyttären synnyttyä isoäitini Johanna oli hienovaraisesti ilmoittanut, että nyt nämä lapset riittivät, ja sen merkiksi tyttärelle annettiin nimeksi Rauha. Kuten aiemmasta voimme lukea, perheeseen syntyi kuitenkin vielä yksi lapsi, Heikki. Rauha Maria menehtyi 9- vuotiaana sodan aikana riehuneeseen kuumetautiin. Sodasta lomalle tulleet veljet olivat olleet surun murtamia ja ihmetelleet, että ”he tulevat terveinä rintamalta ja kotona on sillä välin käynyt kuolema vierailulla”. Lapsena kuolleitten Impin ja Rauhan sekä Vienon (1919-2013) lisäksi muita tyttäriä olivat Martta (19241996), Marketta (ent. Impi Reetta, s. 1925-), oma äitini Hellin (s. 1927-) ja Hilkka (s. 1929-). Metsäpellon tyttäret työn sankareina, lottina ja äiteinä Näiden viiden tyttären kohdalla onnellinen lapsuus ja nuoruus katkesi sotaan. Perheen miespuolisten jäsenten lähdettyä rintamalle vuonna 1939 äitini oli 12-vuotias jouduttuaan raskaisiin navettatöihin isosiskonsa Marketan kanssa. Kauppislaisella yhteistyöllä navettatyöt kuitenkin hoituivat sopuisasti, sillä tytöt osasivat keskenään sopia, missä järjestyksessä he lehmät lypsivät. Tyttäristä lottina olivat Vieno ja Martta ja sodan loppuvaiheessa myös Marketta. Vieno liittyi jo ennen sotaa suojeluskuntaan. Sodan kynnyksellä hän joutui Pihtiputaalla torniin valvontatehtäviin. Valvontaa suoritettiin myös öiseen aikaan, ja lottien tehtävänä oli ilmoittaa lentokoneista ja muista havainnoista. Myöhemmin rintamalla ollessaan hän toimi ompelijattarena puvustuksessa. Martta-siskon sijoituspaikka oli päämajassa, jossa hän työskenteli sodan aikana konekirjoittajattarena. Arvostettuna ja nopeana pikakirjoittajana Martta teki sittemmin elämäntyönsä Helsingin verovirastossa. Marketan lähdettyä lotaksi äidistäni tuli ”navettapäällikkö”. Pikku-lottina siskokset Hellin ja Hilkka ahkeroivat talon töissä, sillä miehiä ei ollut Matti-isän ja Heikki-veljen lisäksi. Sitten tilanteeseen saatiin helpotusta venäläisistä sotavangeista. Metsäpellon taloon saapui kaksi sotavankia, ja nämä miehet tarttuivat talon töihin. Talossa heitä kohdeltiin kunnioittavasti, ja ruokapöydässä he istuivat muitten perheenjäsenten tavoin. Kesällä nämä miehet asuivat aitassa, kuten maalla oli yleisenä tapana. Talon tyttärien ja sotavankien aitat sijaitsivat vierekkäin, ja äitini on kertonut, että hänen isänsä oli sanonut tytöille, että ”laittakaa tytöt aitan ovi kunnolla säppiin yöksi”. Sotavangit olivat kuitenkin kunnollisia miehiä, eikä mitään ongelmia syntynyt. Taisi siellä kuitenkin lempi vähän leiskua, sillä toinen sotavangeista askarteli iltapuhteella tytöille tuohesta somat korurasiat. Tämä näppäräsorminen oli haavoittunut jalkaansa ja koulutukseltaan insinööri, toinen oli politrukki. Sodan päätyttyä miehet lähetettiin takaisin Venäjälle. Läksiäislahjaksi talon emäntä Johanna (Hanna) leipoi miehille matkaevääksi kakut. Hyväsydämisenä ihmisenä hän oli tuumannut, että jonkun äidin poikia nämäkin pojat ovat. Kylällä oli kyllä taivasteltu, että ”kuinka se Metsäpellon emäntä on laittanut kakut venäläisten sotavankien matkaan”. Tarina jatkuu sitten niin, että sota viimein loppui ja tyttäret lensivät pesästä. Vieno oli jo Helsingissä, Martta puolestaan oli Viitasaarella ja työskenteli siellä verotoimistossa. Marketta oli suorittanut talouskoulun, ja nyt Marketta ja Hellin lähtivät kohti tuntematonta, Helsinkiä valloittamaan. Metsäpellossa asuivat tuohon aikaan enää isäntä Matti Kauppinen, Sofia-mummo, Eino ja Hilkka. Einon muutettua nuorikkonsa kanssa pois lapsista ainoastaan Hilkka jäi kotitaloon isän avuksi. Kuten aiemmin kerroin, isoäitini kuoltua isoisä oli ottanut taloon uuden emännän, Maijan. Seikkailunhaluinen Hilkkakin lähti pian kotoa ensin Vaasaan ja sitten siskojen perässä Helsinkiin. Matin ja Maijan tuoretta avioliittoa kesti vähän toista vuotta, sillä pian menehtyi myös isä Matti Kauppinen. Hän kuoli jäätyään auton alle kotiportillaan 6.7.1949. Metsäpellon isännän kuoleman jälkeen talon maat ja metsät jaettiin. Tuore leski sai puolet ja toinen puoli jäi lapsille. Metsäpelto oli 200 hehtaarin viljelystila metsineen ja saarineen, ja jaettavaa riitti. Äidilläni on vieläkin joitain rantaosuuksia Pihtiputaalla. Tyttäristä Martta oli avioitunut Viitasaarella ja saanut pienen Hannu-pojan. Vieno, Marketta, Hellin ja Hilkka perustivat perheensä Helsinkiin. Myöhemmin myös Martta muutti poikansa kanssa Helsinkiin, hän asui Suomenlinnassa loppuelämänsä. Meitä serkuksia oli paljon ja perheillämme oli vilkasta kanssakäymistä keskenään. Mieleeni on jäänyt mukavia lapsuuden muistoja yhteisistä juhlista ja retkistä serkkujen kanssa. Olimme tekemisissä myös Jaakko-enon ja Heikki-enon poikien kanssa. Veikko-enon ja Eino-enon lapset jäivät vieraammiksi, sillä yhteydenpito oli vaikeKAUPPISVIESTI 1/2014 | 7 aa jo välimatkojenkin vuoksi. Me Helsingin serkukset ja myös Einon tytär Airi olimme viime kesänä isolla joukolla Viitasaarella sukukokouksessa nauttimassa yhdessäolosta ja muistelemassa menneitä aikoja. Sukukokoukset ovat loistavia tilaisuuksia saada suvun jäseniä yhtä aikaa koolle. Äitimme olivat kylällä kuuluisia kauneudestaan. Kauppisten kauniilla tyttärillä on jokaisella ollut oma elämänkohtalonsa. Vienosta olenkin jo kertonut. Marketta sai viisi lasta, myöhemmin hän työskenteli Kustaankartanossa apuhoitajana. Vuoden 1996 elokuu oli surullinen kuukausi Kauppisten tyttärien elämässä, sillä Martta ja Marketta saivat aivohalvauksen viikon välein. Martta menehtyi, mutta Marketta selviytyi, menettäen kuitenkin osittain puhe- ja liikuntakykyään. Tänään hän on itse hoidettavana entisessä työpaikassaan Kustaankartanon vanhainkodissa. Omalla äidilläni on kolme lasta ja Hilkalla kaksi tytärtä. Kukaan ei ole päässyt helpolla. Elämää ei loppujen lopuksi voi paljon suunnitella. On otettava vastaan se, mitä elonpolku tuo tullessaan ja oltava kiitollinen kaikesta hyvästä. Ajattelen niin, että Kauppisille ominainen optimismi on auttanut näitä tyttäriä eteenpäin elämän vaikeissa karikoissa. Muut tyttäret ovat jo kauan olleet leskinä, oma äitini on nyt tänä keväänä saanut opetella elämään ilman elä- 8 | KAUPPISVIESTI 1/2014 mänkumppaniaan, sillä isäni kuoli maaliskuussa lähes 93-vuoden iässä. Isäni oli viime kesänä mukana Viitasaarella sukujuhlilla, toiseksi vanhimpana osallistujana. Tällä hetkellä elämme sukupolven vaihtumisen aikaa. Olemme saaneet tuntea, ettei elämä ole itsestäänselvyys, kun rakkaistamme yksi toisensa perään jättää meidät. Tässä kohdassa on hyvä pysähtyä miettimään, minkälaisen arvoperinnön olemme saaneet heiltä. Entä minkälaisia arvoja haluamme itse siirtää omille jälkipolvillemme? Kauppisten suvun arvoja ovat kautta vuosisatojen olleet koti, uskonto ja isänmaa. Työllä on aina ollut erityisarvo, vaikka Kauppiset ovatkin pitäneet mielessään, ”ettei työllä sentään kannata itseään tappaa”. Tänään haudattu Einoenoni oli sanonut 90-vuotisjuhlissaan, että ”elämän pitää olla iloista”. Näillä arvoilla Kauppiset ovat rakentaneet isänmaatamme ja eiköhän se meiltäkin onnistu. Olen tällä tarinalla halunnut kannustaa kaikkia sukuseuran jäseniä kirjoittamaan Kauppisviestiin tarinoita oman suvun vaiheista, sen suruista ja iloista. Sukuseuran hallituksen harras toive on saada toimintaan mukaan aktiivisia jäseniä. Kirjoitelkaa tai ottakaa yhteyttä, niin kirjoitetaan yhdessä sukumme tarinoita ja historiaa. Meissä Kauppisten jälkeläisissä tarina jatkuu. Aurinkoista kesää kaikille, terveisin Marja-Liisa Ahlberg, sukuseuran hallituksen jäsen » Kuvat: Ismo Kauppinen, Teksti: Asko Kauppinen (haastattelu ja kotisivut) Suomalaisen tarve-esine - puukko Mikä lypsi mustan maijon, Siit on tehty meltorauta Mikä valakian valutti Siit on tehtynä teräkset Mikä puotti punasen majon, Siit on tehty riäkyrauta. Ote Raudan synty -kansanrunon muunnelmasta. Lähde SKST 142 Oheinen kansanruno kertoo raudan synnystä -raudan, joka mahdollisti ihmisen valmistamaan kullakin aikakaudella jokapäiväistä elämää helpottavien tarve-esineiden tekemisen. Raudan käsittelyyn syntyi oma ammatti-kunta, sepät. Nämä oppivat itse työssään taitaviksi ja opettivat puolestaan oppipoikiaan sepän työn saloihin. Tänä päivänä sepän työ on saanut myös laajan harrastajien joukon innostumaan asiasta. Oman harrastajapiirin on saanut mm. puukkojen valmistajat. Puukkohan on kuulunut suomalaisen elämään läheisesti ja monella suomalaisella on puukon käytöstä oma merkkinsä vasemman käden etusormen arvissa. Ismo Kauppinen – puukonteon harrastaja Yksi puukonteon harrastaja on Ismo Kauppinen Kiimingistä. Hän on harrastanut puukontekoa reilut toistakymmentä vuotta. Ismo kertoo olleensa pikkupojasta lähtien Puukon tekemisestä Ismo Kauppinen. innokas ”näpräämään” aina jotakin pientä. Nyt hän on insinöörin tarkkuudella paneutunut harrastuksessaan puukkojen tekemiseen. Ismon sukujuuret ovat Kainuussa Suomussalmella ja sinne ne ovat tulleet isän perintönä YläSavosta. Puukon tekoa Ismo on harrastanut vuodesta 1998 alkaen. Itse puukon takominen tuli mukaan muutamaa vuotta myöhemmin ja siihen antoivat neuvoja ja oppia huippusepät. Erilaisia ja tyyppisiä puukkoja on runsaasti joten puukkomalleista voi harrastajakin valita mieluisensa. Ismon valikoimaan tulivat kainuulainen Tommipuukko, Kokemäen puukko, Pekanpää ja Rautalammin puukko. Näiden puukkojen muotokieli miellytti ja tiedonhalu niistä heräsi. Perinteinen kainuulainen Tommi eri variaatioineen oli ensimmäinen muotokokeilu, jatkossa yritelmiä Kokemäen ja Rautalammin puukot ovat listalla seuraavina. Neuvoja ja vinkkejä näiden valmistukseen tarvittiin vanhoilta mestareilta sekä alan lehdistä. Pajapuukko Puukon valmistaminen vaatii oman tilan, pajan, sekä tarvittavat tekovälineet sinne. Nykyisessä KAUPPISVIESTI 1/2014 | 9 Pajavasaralla taotaan alasimen päällä. Ohessa kuvat terän kuvioinnista ja hitsauksen onnistumisesta eli yhtään repeämää ei terässä ollut. Kyseessä on vapaa damaskus eli ei ole manipuloitu muutoin kuin takomalla ja kääntämällä. Kuvio on saatu esille ferrikloriitilla. 10 | KAUPPISVIESTI 1/2014 pajassa ei enää puhalleta hiiliahjoa nokisen savun mustaamassa tilassa eikä rautaa taota ison alasimen päällä eikä karkaisua suoriteta vettä täynnä olevassa puusaavissa. Mutta periaatteessa nämä samat vanhat asiat toimivat vieläkin paitsi hieman eri muodoissa. Edelleenkin harrastajaseppä, kuten Ismokin, tekee tarvittavat työvälineet itse. Kokemuksen kautta niitä sitten ajan myötä kehitetään ja parannellaan. Vaativampia valmistettavia ovat olleet mm. konevasaran teko ja kaasuahjon rakentaminen. Konevasara on sähkömoottorilla takova pieni jousivasara. Kaasuahjo oli aikaisemmin tehty tulitiilestä ja -massasta ja seuraavaksi tuli kokeiluun teräskuorinen tulivillalla vuorattu rakenne. Polttimeksi tähän tuli kollegalta ostettu poltin, jolla pääsee ahjohitsaus-lämpötilaan. Eli kaiken aikaa pajavälineitä pitää kehittää kulloiseenkin työtilanteeseen sopivaksi sekä uusien työtapojen, kuten esimerkiksi laminoidun/ kerrostetun terän tekemiseen. Myös materiaaleissa tulee esiin uusia tuttavuuksia, joista voisi mainita rosteri Sandvik12C27 ja ma tekemä damaskus, siinä on 1% hiiliteräs ja 15N20 Uddeholm rakennusaineina. Monia puukkomalleja on tullut kokeiltua ja saanut moneen asiaan mestareilta erinomaisia ohjeita. Sitten vaan kaikessa rauhassa tekemään mallisuorituksia ja kuvia. Näin toimin mm. tinaheloisten ja intarsian kanssa. Puukon kahvoja voi valmistaa monista aineista kuten visakoivusta ja tuohesta eli yleensä jostakin kestävästä materiaalista. Kahvaa voi muotoilla oman makunsa tai puukon käyttötarkoituksen mukaan. Puukko omalla logolla. Suomen Puukkoseura ry Puukkoharrastajat perustivat vuonna 1995 oman yhdistyksen Suomen Puukkoseuran, joka on rekisteröity yhdistys ja sen tehtävänä on vaalia suomalaisen puukon perinnettä ja edistää puukon rakentamista, keräilyä, myyntiä sekä rakentamiseen liittyvää kilpailutoimintaa. Nykyisin seuralla on kansainvälistä toimintaa mm. Saksan sekä Pohjoismaiden kanssa. Tilaisuuksissa tavataan puukontekijöitä sekä järjestetään myyntinäyttelyitä ja muita puukkoharrastajien yhteisiä tapahtumia. Suomessa päätapahtumaksi on muotoutunut Fiskarsin Puukkotapahtuma, joka järjestetään vuosittain toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Tässä tapahtumassa jaetaan myös Suomen mestaruudet puukonrakennuskilpailussa. Kilpailussa on useita sarjoja eri tyyppisten puukkojen mukaan. Ismo on saavuttanut menestystä useammassakin kilpailussa kuten osallistuessaan vuoden 2008 kilpailuun käyttö-, maakunta- ja metsästyspuukko sarjoihin. Tällöin tuli käyttöpuukkosarjassa SM – kultaa ja maakuntapuukoissa SM- pronssia. Menestyksestään Ismo haluaa kiittää opettajiaan ja kollegoitaan, jotka ovat antaneet todella arvokkaita vinkkejä sekä rakentavaa kritiikkiä mihin asioihin tulisi kiinnittää huomiota. Menestystä tuli myös vuoden 2009 Fiskarsin puukkotapahtumassa. Tällä kertaa käyttöpuukko sarjassa tuli toinen SM- kultamitali. Ismo jakaa nykyisin omaa osaamistaan puukkojen tekemisessä toimimalla kansalaisopistossa puukkoryhmän vetäjänä ja opettajana. KAUPPISVIESTI 1/2014 | 11 Unelma järvenrantatilasta toteutui -viiveellä » Teksti : Pertti Kauppinen Maatilojen kaupat ovat olleet usein hankalia varsinkin siinä tilanteessa jos myyjä on joutunut pakkotilanteessa tilansa myymään. Myyjällä on ollut luopumisen vaikeudet ja ne ovat kohdistuneet sitten ostajaan. Vanhempani olivat kuulleet 1920luvun lopulla. että vanhasta tilasta olisi myynnissä osa ja he kiinnostuivat asiasta, olihan kyseessä järvenrantatila, jossa oli valmista peltoa ja niittyjä sekä länsirinteillä kasvavaa metsää. Tilakauppa sitten toteutuikin helmikuun alkupuolella 1929. Myynnissä ollut tilaosa oli entisen Iisalmen pappilan suurehkon torpan osa. Torppa oli Keisarillisen Senaatin päätöksellä 1901 siirretty täksi taloksi Iisalmen kunnan Iisalmen kylässä. Talo oli jo 1897 lohottu kolmeen osaan, joista yksi tila oli halottu kahteen osaan ja edelleen 1915 toinen osa lohottu kahteen osaan, jonka tilakaupan jälkeen omistivat vanhempamme sekä myyjien puolelta tilan isännän kaksi tytärtä. Tämä tila halottiin 1932 kahteen osaan, joista toisen omistajiksi tulivat vanhempamme. Tilan halkomistoimitus vaati paljon työtä ja aikaa. Toimitus aloitettiin loppukesästä 1930 12 | KAUPPISVIESTI 1/2014 Kuvat: Asko Kauppinen (Kuvat otettu 1950-luvulla). sen jälkeen kun vanhempamme olivat lääninmaaherralta hakeneet halkomistoimitusta. Määräysasiakirjoihin liitetyn tuomarin todistuksen mukaan anoja eli vanhempamme omistivat tilasta 87/120 (64,19 ha) ja jäännöksen 33/120 (24,34 ha) tilan myyjät. Aloitustoimituksessa todettiin, että viimeksi mainittujen saantokirjat, joilla osoitetaan omistusoikeudet, puuttuivat. Toimituksessa sovittiin, että tilukset mitataan. Kartoittaminen annettiin kartoittajan tehtäväksi ja hänelle määrättiin kaksi uskottuamiestä avuksi. Toimitusta jatkettiin noin kuukauden kuluttua jolloin hyväksyttiin tiluksien jyvitys, johon oli mennyt aikaa kahdeksan tuntia. Palstasijoituksesta sovittiin, että myyjät muuttavat uudelle paikalle karttakuviolle 34 ja vanhempamme perheineen jää asumaan vanhalle paikalle. Tiloille annettiin nyt myös omat nimet, jotka ovat edelleen voimassa. Toimitusta jatkettiin seuraavana päivänä ja tällöin esitettiin ja hyväksyttiin tilojen jakosuunnitelma. Myyjät jäivät peltojen osalta saamapuolelle mutta se korvattiin niittyalalla. Samana päivänä sovittiin myös huone-, lato- ja aitajako. Tilukset tulivat hallittaviksi uusien rajojen mukaan tästä päivästä lukien. Uusia rajoja oli aukaistu 1480 metriä ja rakennettu rajapyykit 9-17. Apureita tarvittiin kuusi miestyöpäivää. Toimitusta jatkettiin noin kahden kuukauden kuluttua jolloin hyväksyttiin huonejako ja huoneiden siirtokustannuksista sovittiin. Yhteisten huoneitten käytöstä muuttoaikana sovittiin, että myyjät saavat asua asuinrakennuksen kahdessa kamarissa vuoden ajan minkä jälkeen he luovuttavat ns. nurkkakamarin vanhemmillemme asuen sen jälkeen muuttoajan loppuun ns. etukamarissa. Latojako hyväksyttiin, jossa myyjät saivat viisi latoa ja vanhempamme yhdeksän latoa. Aitajakoa ei tehty vaan molemmat pitävät aidat omalla alueillaan. Yhteisten tilusteiden rakentamisesta ja kunnossapidosta sovittiin, että osakkaat osallistuvat niihin osuuksien mukaan. Muita tilusteitä käytetään tarpeen mukaan ja niistä huolehtii se osakas, jonka alueella tie on. Vanhempiemme tila sai suopalstalle tienkäyttöoikeuden, joka tuli myyjien tilan rasitteeksi. Omistusoikeuden selitys Tilan kauppa oli tehty kaksi vuotta sitten. Mutta koska myyjät eivät voineet vieläkään esittää lainhuutoa omistamalleen 33/120 osalle, niin liitettiin asiakirjoihin jäljennöksenä kiinnityskirja vuodelta 1906 osoittava myyjien isän omistusoikeuden 0.3196 osalukuisesta tilasta eli siis koko tilasta. Lisäksi selitettiin, että ostajalle eli vanhemmillemme 1929 annetusta ensimmäisestä lainhuudosta selviää, että myyjien isä on saanut 1927 kiinnekirjan 87/120 osalle tilaa, josta osasta hän saanut puolet tilasta eli 60/120 naimaosana 1909 kuolleelta vaimoltaan sekä perinyt 1925 kuolleelta pojaltaan 1/24 = 5/120 ja ostanut 1925 tyttäriltään 22/120. Nämä osat ovat siirtyneet kaupalla vanhemmillemme, johon he ovat saaneet toisen lainhuudon 1930 ja tästä lainhuudosta liitettiin jäljennös asiakirjoihin. Edellä mainittu ensimmäinen lainhuuto sisältää myyjien isän sukuselvityksen, josta selviää, että myyjien äidillä on ollut yhteensä 6 lasta, joista kukin perii 1/12 osa tilasta. Pojan kuoltua peri isä 1/24 osan ja kukin viidestä sisaresta 1/120 osaa, joten jokainen sisaruksista omisti 11/120 osaa. Kauppakirjoilla (2 kpl) 1930 on tytär, joka aikaisemmin oli myynyt osansa isälleen, ostanut kahden sisarensa osuudet 22/120. Kauppakirjoista liitettiin jäljennökset asiakirjoihin ja yksi sisar omisti oman perintöosansa ja sisarukset siis yhteensä 33/120. Toimitus on todettu marraskuussa 1931 loppuun suoritetuksi ja osapuolet ovat allekirjoittaneet toimituspöytäkirjan. Näin kaksi vuotta kestänyt tilakauppa on lopullisesti saatu suoritettua ja yksi Kauppisten perhe oli saanut haluamansa oman maatilan järven rannalta. Tämä osoittaa myös sen, että tilojen perikuntien tulisi selvittää omistusoikeutensa asianmukaisesti loppuun saakka jolloin vältyttäisiin monelta hankaluudelta. KAUPPISVIESTI 1/2014 | 13 Tiedustelijan tietoverkko Sodan jälkeisen ajan Neuvostoliittoon suuntautuvaan tiedustelutoimintaan tarvittiin henkilöitä, koska silloin ei ollut tiedustelulaitteilla varustettuja lentokoneita eikä satelliitteja, joita olisi voitu käyttää tähän toimintaan. Suomalaisten yhteistyö länsitiedustelun kanssa alkoi 1940-luvulla. Tiedustelijoiksi pestattiin monia karjalaisia, rajaseudulla asuneita nuoria miehiä. Heillä oli paikallistuntemusta ja he olivat tottuneet rajaseudun elämään. Nämä suomalaiset tiedustelijat eivät välittäneet tietoja Suomesta, eivätkä suomalaisista, joten heitä ei voida missään tapauksessa syyttää maanpetoksellisesta toiminnasta. He eivät olleet suomalaisten palveluksessa vaan olivat vapaaehtoisesti lähteneet mukaan toimintaan ja ehkäpä siinä oli hieman seikkailun halua enemmän kuin siitä saatavan korvauksen toivoa. Tiedustelu tapahtui yhteistyössä Suomen puolustusvoimien ja rajavartioston kanssa vain siten, että ne olivat tietoisia asiasta mutta eivät osallistuneet millään tavalla itse toimintaan. Tiedusteluun pestautuneilla oli oma järjestelmänsä, jonka mukaan he toimivat. Siinä oli mukana eri ammateissa toimivia, pääosin, miehiä. Heidän työskentelyynsä sisältyi mm. peitetoimintaa, jossa he perustivat erilaisia mm. 14 | KAUPPISVIESTI 1/2014 puualan yrityksiä, joitten sisällä tiedustelutoiminta tapahtui. Karjalan poikien vaiherikas elämä Karjalaista väestöä asutettiin eri puolille Suomea ja heille tuli mahdollisuus hankkia rintamamiestaloja asutuskeskuksista sekä rintamamiestiloja maaseudulta. Karjalaiset asettuivat asumaan perheineen uusille asuinsijoille. Heidän joukossaan olivat mm. Lassi ja Emil, jotka pestautuivat tiedustelijoiksi ja joitten elämän vaiheista jälkipolvet ovat saaneet lukea monia kirjoja sekä lehtihaastatteluja. Lassi oli tullut äitinsä ja isäpuolensa perustamalle asutustilalle sodan jälkeen. Lassi oli ollut armeijan ja rajavartiolaitoksen palveluksessa ja oli saanut upseerin arvon. Sodan aikana hän oli tottunut kaukopartiotoimintaan, joten häntä voitiin pitää ammattilaisena tiedustelutoimintaan. Hän tekikin huikean tiedustelijauran eri henkilöitten kanssa käydessään itärajan takana. Lassin sodanaikainen toiminta ulottui Laatokan rannoilta pohjoiseen. Hän kertoikin hiihtäneensä Äänisen yli 12 kertaa, moni kumppani jäi parittomaan lukuun. Lapin sodan jälkeen Lassi palveli vuoden rajavartiolaitoksessa, mutta erosi ja tuli vanhempiensa asutustilalle töihin. Lassi eli poikamiehenä koko ikänsä. Yhdeksi Lassin tiedustelukumppaniksi sodan jälkeen tuli samasta pitäjästä lähtöisin oleva ja samalle paikkakunnalle muuttanut Emil, joka liittyy sitten Kauppisten sukuun siten, että hän meni naimisiin paikkakuntalaisen Kauppisen tyttären kanssa. Emil oli osallistunut sodan jälkeiseen tiedustelutoimintaan eri henkilöitten kanssa mm. Sortavalaan. ”Miljoonakeikkoja” rajan taakse Sekä Lassi että Emil jatkoivat tiedustelumatkoja kumpikin tahollaan. Emilin toiminta keskittyi lähinnä Sortavalan suunnalle ja hänenkin kaveriksi tuli sodanajan kaukopartiomiehiä. Heidänkin kohdallaan puhuttiin miljoonakeikkojen tekemisestä, mikä lienee ollut totuus maksujen suuruudesta sitä ei koskaan kerrottu. Lassi liikkui laajemmilla alueilla ja mm. keväällä 1952 Lassi oli sopinut tapaamisen erään yhdysmiehen kanssa. Tämä pyysi Lassia miljoonakeikalle. Lassi lupautui ja sai kaverikseen kaukopartiomiehen. Miehet hakivat Oslosta ohjeet ja lähtivät juhannusaattona Inarin Kaunispäältä kohti Murmanskia siviilivaatteet yllä, pistoolit taskussa. Neuvostoliiton rajavartijat joivat juhannus-viino- jaan eikä heitä näkynyt ja Suomen rajavartijain ansat miehet osasivat väistää. Miesten tehtävänä oli tutkia ja valokuvata Murmanskin lentokentät ja rautatiet. Matka sujui mutkitta. Petsamon Nikkeliin johtavan radan silta Tulomajoen yli oli rakenteilla. Juna toi ratakiskoja joelle ja autot hiekkaa siltapenkereeseen. Lentokentällä miehet kävivät, mutta laivastotukikohdan vakoilusta piti luopua koska välissä oli suuri vankileiri työmaineen. Miehet seurasivat neuvostoliittolaisten puuhia kukkulalta kolme päivää ja yötä, valokuvasivat, tekivät muistiinpanoja ja samosivat sitten takaisin. Rajan poroaidan yli tultuaan he piilottivat kauluksiin ommellut myrkkykapselit männyn juureen. Tultuaan Helsinkiin norjalainen asiamies pyysi miehiä lähtemään välittömästi Osloon raportoimaan matkan tulokset. Miehet halusivat kuitenkin katsoa pari päivää olympiakisoja, jotka olivat silloin menossa. Aseet, kartat, kiikarit ja muistiinpanot miehet luovuttivat välittömästi norjalaiselle. Valpon jahtaamina maanpakoon Valtiollinen poliisi oli saanut myös tietoja suomalaisten osallistumisesta länsitiedustelun toimintaan. Sen vuoksi näitä Valpon miehiä kierteli maakunnissa saadakseen kiinni länsitiedustelun henkilöitä. Tarinan mukaan kerrotaan, että Valpon miehet etsivät myös Lassia ja Emiliä. Kun paikallinen poliisi oli saanut tiedon, että Valpon miehet ovat tulossa, oli hän käynyt etukäteen ilmoittamassa Lassille ja Emilille asiasta ja kehottanut heitä lähtemään paikkakunnalta. Näin myös tapahtui ja he menivät Norjaan, josta he jatkoivat tiedustelutoimintaa Suomen itärajan taakse. Norjassa miehet saivat tehtäväkseen tehdä polttopuita kuninkaan linnan mailla ja tapasivatpa he muutaman kerran kuningas Haakoninkin. Miehet olivat Norjassa noin kaksi vuotta ja asuivat kuninkaan linnan metsässä olleissa taloissa silloin kun eivät olleet tiedustelureissuilla. Agenttina Suomessa Kaksi oslolaista toimittajaa kirjoittivat kirjan, joka kertoo Naton ja Norjan vakoilusta Suomessa. Paksu, kuvitettu ja tarkoin dokumentoitu teos perustuu norjalaisarkistoihin, Suomen suojelupoliisin papereihin ja haastatteluihin, onpa siinä käytetty Kekkosen arkistoakin. Kirja sai nimekseen Verkebyllen (suora suomennos Mätäpaise). Mistä moinen nimi! Vuosikymmenten ajan Suomen ja Norjan suhteita leimasivat salailu, epäluulo ja ongelmat, kirjoittajat vastaavat. Korkealla tasolla harva todella ymmärsi Suomea. Kirjan kirjoittaneet toimittajat istuivat oslolaisessa Theaterkafeen pöydässä. Täältä he olivat löytäneet vanhan tarjoilijan, joka oli muistanut ne kaksi suomalaista miestä joille hän oli ollut tarjoilemassa vuosikymmeniä sitten. Metsätyöläisinä esiintyneiden runsaat rahavarat olivat tehneet vaikutuksen naiseen. Rahojen alkuperä oli amerikkalainen. Toinenkin tietolähde kirjantekijöille löytyi yllättävän läheltä. Toisen toimittajan isä työskenteli bergeniläisessä varustamossa. Kerran eräs mies tuli kysymään, olisiko vuokrattavissa sopivaa laivaa erikoistehtävään. Olihan se, Telco-alus oli se, jolta kaksi suomalaisagenttia, he eivät olleet Lassi ja Emil, nousi amerikkalaisella heliumpallolla ilmaan ja lensi Barentsinmereltä Neuvostoliittoon. Laivaa kysynyt oli Norjan vakoiluoffensiivin aivo, liikemies Alf Martens Meyer. Hän piti mm. huolta siitä, että jokaisella norjalaisella kauppalaivalla oli tiedustelulaitteita. Kirjan tekijät kertoivat, että he yrittivät sitoa asioiden taustoja sekä tapahtumia poliittiseen yhteyteen. Halusimme puhkaista tuon kipeän paiseen, ehkäpä hieman parantaakin sitä. Kirjoittajien mukaan Suomi oli yksi kylmän sodan tärkeimmistä taistelukentistä. Norjakin lähetti sinne omia upseereita, diplomaatteja ja toimittajia tiedustelutehtäviin. Lassin ja Emilin matka jatkui Parin Oslossa vietetyn vuoden jälkeen miehet muuttivat Saksaan Frankfurtiin, jossa he tekivät sekalaisia töitä taas pari vuotta ja sen jälkeen tuli muutto Yhdysvaltoihin Tyynenmeren ääreen. Siellä menikin sitten neljätoista vuotta. Matkan aikana joukko kasvoi. Emil oli nuori sulhasmies ja hän tapasi morsiantaan vain harvoin. Yksi tällainen tapaaminen järjestyi kun miehet olivat matkalla itärajan taakse, Emil kävi silloin eräänä yönä tapaamassa morsiantaan ja Lassi vanhempiaan. Kun sitten morsian havaitsi olevansa raskaana järjesti tiedustelupalvelu nuorelle parille pikahäät Ahvenanmaalle Marianhaminaan. Emil tuotiin Norjasta ja morsian Suomesta. Bestman oli Suomessa syntynyt norjalainen vakooja. Vihkimisen jälkeen nuori pari meni KAUPPISVIESTI 1/2014 | 15 syömään ravintolaan. Ruokaillessaan he kiinnittivät huomionsa läheisessä pöydässä istuvaan kahteen mieheen. Hääparille heräsi epäilys miehistä ja niin Emil poistui pöydästä ilmoittaen käyvänsä vessassa. Pian lähipöydässä istuneista kahdesta miehestä toinen tuli kysymään, että minne se aviomies meni. Rouva vastasi kysyjälle, että hän on Ruotsin laivalla matkalla Tukholmaan. Emilistä oli tullut aviomies ja kun miehet menivät Saksaan, meni vaimokin sinne etenkin kun esikoistyttö oli jo syntynyt Suomessa. Saksassa ollessa nuoripari sai toisen tytön. Kolmas tyttö syntyi matkalla Yhdysvaltoihin. Lento oli Islannin yläpuolella kun perheen kolmas lapsi ilmoitti halustaan syntyä. Lentokone teki ylimääräisen laskun Reykjavikiin ja synnyttävä äiti vietiin saattajan auttamana sairaalaan, jossa perheen kolmas tytär syntyi. Äiti lapsineen ja saattajineen jatkoivat matkaa myöhemmin perheensä luokse. Sekä Lassi että Emil perheineen muutti takaisin Suomeen. Emilin perheen lapset asuvat myös, nyt jo kolmatta sukupolvea Suomessa, yksi tytär asuu perheineen New Yorkissa. Emil puolisoineen haudattiin sukulaisten saattamana nykyisen kotiseutunsa kirkkomaahan. Samalle kirkkomaalle päättyi myös Lassin maallinen taival. Pieni joukko aseveljiä saattoi hänet suureen tuntemattomuuteen kynttilöin ja kaipauksen sanoin. Lassi, piian poika, oli tottunut lähtemään. Hän oli sotilas ja seikkailija, maanpakolainen ja patriootti. Aution kodin naulakkoon jäi asetakki rintamuksessaan yhdeksän mitalia, lakki ja vyö. Tuolilla on laskostettu Suomen lippu, piirongilla amerikkalaisen avaruusraketin muoviosista askarreltu Betlehemin talli. Television päällä seisoo kaukopartiomiehen näköispatsas. Tuvassa raksuttaa sotasaaliina tuotu seinäkello, joka ammuttiin Äänislinnassa konepistoolilla seinältä alas. Komerossa on tumma puku, jonka Lassi hankki Norjan kuninkaan illallisia varten. Se oli luvattu hyvitykseksi hänelle Norjalle ja Natolle tekemistään palveluksista. Puku jäi käyttämättä. Nurkkaan jääneet omatekoiset lapikkaat sitä vastoin näkyvät kuluneen käytössä. (Otteita Palosenjärven kyläkirjasta, 2008, AGK). Lassi suuressa lännessä. 16 | KAUPPISVIESTI 1/2014 Iikan tarinoita Heinäntekoaikaan Kesäisin nukuimme aitassa enimmäkseen koska siellä oli sopivan vilpoista. Aitan seinustalla oli maitotonkille teline ja usein heräilimme jo siihen veljien Jaakon ja Eeron kanssa , kun äiti Annikki kolisteli tonkkia aamulypsylle lähtiessään. Kuva: Asko Kauppisen kuva-arkisto 1950-luvulta. Nyt oli kuitenkin ihan erilainen aamu. Jo illalla oli puuvajan lastukolta tongittu matoja (lieroja) purkkiin ja äiti hoihkaisi ; ”etkös Iikka aekonu lähjtee onkimaan nyt uamuruapiskaa”?”. Unet karisivat silmistä äkisti ja kipaisu rantaan aurinkoisena aamuna kävi nopeaan tahtiin. Aurinko kilotti mukavasti Nerkoonjärven yli ja aamutuuli nosti pikkulaineita. Kylältä kuului vielä jonkun karjankutsuhuuto ”prui tuitama , prui tuitama prui prui”. Näkyipä lehmisavujakin tarhoista. Lintujen ääniä ei siihen aikaan aamusta enää paljon kuulunut. Mitä nyt joku hätäsirkutus , kun menin liian lähelle pesäpaikkoja. Sekin lakkasi , kun huomasivat tutun kulkijan. Tai ehkä ne säikkyivat kissaa, joka seurasi rantaan kärkkymään onkikaloja syötäväkseen Mukava onkipaikka kotirannassa oli järveen päin kallistunut yksi ”lenkopetäjä”. Vähän samanlai- nen kuin Juhani Ahon lastuissaan mainitsema Koljonvirran Koiraniemen petäjä, hänelle rakkaan onkikiven läheisyydessä. Paljon pienempi vain oli tämä kotirantamme petäjä. Mato onkeen, ja eikös vain kohta koho keiku pikkulaineilla. Jopas nykäisee joku pikku kala. Syö peijooni ovelasti vain madon eikä tartu. Taisi olla särki. Uusi mato ja kohta tarttuu koukkuun ensimmäinen sintti. Se onkin salakka, joka kyllä hyvin kissalle kelpaa.Sitten lakkaa syömästä. Onkohan kiisket tulleet pelottelemaan ? Ongenkoho menee seuraavaksi ihan uppeluksiin ja melkoisen suuri ahvenhan sieltä tulee saaliiksi. Muutama kala ehtii tulla, kun kotipihasta kuuluu kutsuhuuto ”syömään” Siihen loppui aamuidylli vellin syöntiin. Kylän ääniin oli jo liittynyt niittokoneiden säksätystä sekä muitakin työn ääniä ja hevosien komentelua. Velliä vatsaan ja kohtapa kuuluu kolmas komento ; ”haeppas sialle horsmia ja vesiheinää syötäväksi”. ”Nöf , nöf, kur, kur” nasu röhkii tyytyväisenä kun raaputan sitä korvien takaa. Siihenpä se köllähtää tyytyväisenä auringon paisteeseen kesätarhassaan. Eipä kauan saanut viipyillä silläkään keikalla kun jo isä Sulo antaa seuraavan komennon ” nyt haravoimaan heenäpellon ojanpientareita, että piästään ajamaan karhot ja kepittämmää heeniä”. Niin jatkuvat päivän askareet jossa jokaisella on omat kokoon ja voimiin sopivat puuhansa. Rantatien vartta pidettiin tarkkaan silmällä sillä siitä sai päivittäin kourallisen mansikoita popsittavaksi. Niitäpä napsittiin sitten työnlomassa. KAUPPISVIESTI 1/2014 | 17 Iltapäivällä oli ruokalevon aikana oltava ihan hiljaa ja sallittuja olivat vain kuorsausten äänet kärpästen ja kimalaisten pörinän lisäksi. Työtä, työtä ja hikeä. Ei ollut paalaimia eikä traktoreita. Oli vain kotitekoiset heinäseipäät tappeineen. Oli sentään hevosvetoiset niitto- ja haravakoneet. Heinänteko aikaan ruokalevolla ollessa sekä illan kähmässä uitiin heinäpölyt pois ja lämpesipä savusaunakin joskus keskellä viikkoakin. Kiire oli alituinen , että kaikki ehdittiin ajallaan tehdä ja turvata perheelle pitkäksi talviajaksi pihapiirin perustarvikkeet. Kuva: Asko Kauppisen kuva-arkisto 1950-luvulta. Lyhyesti Sukuvaakunan käyttö • sukuseuran hallitus on päättänyt, että sukuseuran jäsen voi käyttää vaakunaa omiin tarkoituksiin, ei myyntiartikkeleihin Sukuseuran jäsenmaksu pankkitili • sukuseuran jäsenmaksulomakkeelle oli tullut väärä tilinumero, sukuseuran tilinumero on: • IBAN FI53 1047 3000 0264 16 • BIC NDEAFIHH • pyydetään korjaamaan tilinumero ja voitte maksaa jäsenmaksunne Kauppisviesti, sukuseuran tiedotuslehti: • lehteen toivotaan juttuja, valokuvia, ym. kaikilta sukuseuran jäseniltä Sukuseuran lahjoitustili Kauppisten sukuseura ry • IBAN FI04 1078 3500 4545 99 • • Lahjoitustilin varoja käytetään sukututkimukseen. Toivotaan lahjoituksia. 18 | KAUPPISVIESTI 1/2014 on liittynyt Sukuseurojen Keskusliiton SSK ry:n jäseneksi Kauppis-Heikin draamatuotantoa kirjaksi » Asko Kauppinen Kauppis-Heikin seura on kirjasarjassaan Kotikyliltä julkaissut tähän mennessä yhteensä viisi nidettä eli vuosina - 2000 Muistoseminaarin satoa - 2002 Suureen maailmaan - 2008 Kauppis - Heikin kirjeenvaihtoa - 2010 Kauppis - Heikin kirjeet Juhani Aholle - 2012 Kauppis – Heikin pakinoita ja nyt julkaistava kirja on siis kuudes: - 2014 Kauppis – Heikin draamatuotantoa Kotikyliltä – sarja on keskittynyt Kauppis – Heikin vähälle huomiolle tai peräti julkaisematta jääneiden kirjoitusten esittelyyn. Pari nidettä on koostunut hänen kirjeistään (3 ja 4) , mutta hämmästyttävän paljon muutakin julkaisematonta materiaalia on löytynyt. Viimeisin yllättävä löytö hänen osin yhä järjestämättömästä arkistostaan (SKS KIA/Kauppis-Heikki) on sinne jo 1940-luvulla toimitettujen draamatekstien lukuisuus. Niiden tuominen lukijoiden – ja ehkä myös harrastajateattereiden – ulottuville on tämän niteen tarkoitus. Teoksen ovat toimittaneet Sirkka Heiskanen-Mäkelä ja Asko Kauppinen ja siinä on noin 110 sivua. Seuraava teksti on teoksen esittelyteksti lukijoille. Monissa yhteyksissä on jo aiemmin kiinnitetty huomiota Kauppis- Heikin huomattaviin dramaatikon kykyihin, jotka suotuisten olosuhteiden ja kannustuksen puutteessa jäivät lopullisesti kehittämättä. Ne ilmenevät silti selvinä myös hänen kertomuksissaan, jotka paljolti perustuvat dialogille eli henkilöiden väliselle vuoropuheelle. Itse asiassa monet Heikin tarinat on varsin helppo muuttaa pieniksi näytelmiksi, kuten on myös tapahKAUPPISVIESTI 1/2014 | 19 tunut. Hän itsekin tiedosti tämän ominaisuutensa kirjoittajana ja sepitti etenkin Pyrkijä-lehdessä julkaistujen tarinoitten joukkoon – eli nuorisoseurojen iltamakäyttöön – melkoisen määrän pienoisnäytelmiä eli ”kuvaelmia”, joita hän myös tällä nimellä julkaisi. Alkuperäinen tarkoituksemme olikin koota tähän niteeseen vain jo näitä julkaistuja draamatekstejä. Käsikirjoituslöydöt ovat nyt kuitenkin etusijalla, ja tärkein niistä on niteeseen ensimmäiseksi sijoitettu, myös ajoitukseltaan varhaisin näytelmäsommitelma. Suomalaisen Teatterin Kuopioon kesällä 1885 oli Minna Canthin puotipoikana tuolloin palvelleelle Heikille suuri elämys. Hänelle kerrottiin, että teatteri tarvitsi uusia kotimaisia näytelmiä ja kirjailijan uraansa aloitteleva nuori mies alkoi myös haaveilla sellaisen sepittämisestä. Jonkin aikaa Mäkijärveläisten ilmestymisen jälkeen eli syksyllä 1887 kirjeenvaihdossaan Minna Canthin kanssa siitä mainitaan. Ensi kerran se tulee esille kirjeessä Canthille 22.9.1887. Tuolloin Heikki itsekin tuntuu epäröivän koko yritystä ja kieltää puhumasta siitä Ahoillekaan, Jussille ja Pekalle koska ”ne vain nauraisivat”. Näytelmän nimi on tässä vaiheessa Oikeutta moukille, ja Heikkiä askarruttaa mm. sen asettaminen näyttämölle kahteen rinnakkaiseen huoneeseen. Kirjeessään 18.10.1887 Minna Canth epäilee myös tuota asettelua mutta rohkaisee Heikkiä kirjoittamaan näytelmän valmiiksi jo jouluun mennessä ja kutsuu Heikin silloin Kuopioon. Hänellä on tekeillä oma näytelmä Suomalaista Teatteria varten, ja tavattaessa ”luettaisiin toisillemme mitä olemme aikaan saaneet”. 20 | KAUPPISVIESTI 1/2014 Kauppis-Heikin näytelmäyritys joutui kuitenkin ensin ”Järnefeltien kouluun” ja Pekka Brofeldtin käsittelyyn. Heidän tuomionsa oli jyrkkä: ”Et osaa näytelmää kirjoittaa, ennen kuin enemmän kehityt – niin sanoi Kasper ja siihen tarvitsee paljon. Novelliksi voisi sen mahdollisesti muodostaa, kun muuttaisi kaikki nuo henkilöt, jotka eivät ole todellisia, todellisiksi, esim. se itsensä uhraava sulhanen”. Juuri tältä pohjin on ymmärrettävää, että on uskottu Heikin hävittäneen näytelmän käsikirjoituksen, eli Ilmari Havukaan (Heikin elämänkerran kirjoittaja) ei siitä tiennyt mitään. ”On varsin luultavaa, ettei näytelmä milloinkaan joutunut toht. Bergbomin enempää kuin minkään muunkaan teatterimiehen nähtäväksi.” Juuri tämä kadonneeksi luultu käsikirjoitus on nyt löytynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistosta. Tässä versiossa näytelmän nimi on Lain loppu. Näytelmä neljässä kuvauksessa menneiltä ajoilta, ja se on edelleen keskeneräinen, eli valmis teksti päättyy ennen neljännen näytöksen (jo hahmoteltua) loppua. Se julkaistaan ny vajaassakin muodossaan, sillä Kauppis-Heikin yritys käsitellä vakavaa aihetta – eli tuomari Törlinen omaperäistä lainkäyttöä - lähes farssin keinoin on hänen kirjailijakuvansa kannalta kiinnostava. Joko syksyllä 1897 tai talvella 1898 Kauppis-Heikki dramatisoi – näyttelijä Benjamin Leinon kehotuksesta myös ensimmäisen pitkän kertomuksensa Mäkijärveläiset (ilm.1887) kahdeksikin näytelmäversioksi. Molemmat löytyvät SKS:n arkistosta, eikä kumpaakaan ole painettu tai esitetty koskaan. Ilmeisesti myöhempi niistä on nimeltään Vallaton Pekka ja Mäkijärveläiset, ja se on ikään kuin kertomuksen laajennettu tai jatkettu dramatisointi. Tähän julkaisuun sisältyvä näytelmäversio lienee aikaisempi ja se poikkeaa kirjan juonesta jonkin verran vain ensimmäisessä näytöksessä. Mielestämme se on ohjaajan sopivasti muokkaamana, jopa esityskelpoinen, ja todistaa edelleen kirjailijan dramaatikon kyvyistä. Niteeseen sisältyvät käsikirjoituksista toimitetut pienoisnäytelmät Virkatoimituksia, Lakuaarakahvia ja Toloppion nähtävästi tarkoitettu Pyrkijässä julkaistavaksi iltamakappaleiksi. Niiden seuraksi julkaisumme loppuun olemme näköispainoksena liittäneet myös 1912 painetut Heikin itsensä ilmeisesti valitsemat ”kuvaelmat” eli Alkutaistelut, Maaherran keittiössä ja Sielun asioita. Niiden ”asiat” – eli nuoren avioliiton ongelmat, sääty-yhteiskunnan oletetut raja-aidat ja tekouskovaisuus – ovat aikoinaan hyvinkin huvittaneet katsojia ja saattavat, kulttuurihistoriallista taustaansa vasten, kiinnostaa myös nykylukijoita. Kuvia sukutapaamisista vuosien varrelta Iisalmi 1989 Kannonkoski 1995 Ristiina 2004 Hankasalmi 2007 KAUPPISVIESTI 1/2014 | 21 Runni 2010 Viitasaari 2013 22 | KAUPPISVIESTI 1/2014 Tule mukaan sukuseuran toimintaan liity sukuseuran jäseneksi Tervetuloa mukaan Kauppisten Sukuseura ry:n jäseneksi. Sukukokouksessa 15.7.2007 hyväksyttyjen uusien sääntöjen mukaan sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai joka avioliiton kautta on siihen liittynyt. Eli jos vaikkapa isovanhemmissa isän tai äidin puolelta on jossakin vaiheessa ollut Kauppinen-nimisiä, olet tervetullut jäseneksi. Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi hyväksyä myös muun sellaisen henkilön, joka on kiinnostunut sukuseuratoiminnasta. Sukuseuran jäsenmaksu on 17,50 €/vuosi koskien koko perhettä. Sukuseuran jäsen saa postitse kaksi kertaa vuodessa tehtävän KauppisViestin. Osoitteen muutokset voit tehdä sihteerille kirjeitse tai sähköpostitse. KauppisViestin ilmestyneitä numeroita voi tilata myöhemminkin, niin kauan kuin lehtiä riittää. Irtonumeroiden hinnat ovat seuraavat (hintoihin sisältyy postimaksu): 1 kpl 5 euroa 2 kpl 8 euroa 3 kpl 10 euroa 4 kpl tai enemmän: 3 euroa/kpl Lehden tilausosoite: Antero Kauppinen, Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio puh. 040-754 1555 sähköpostiosoite [email protected] SUKUSEURAN KOTISIVUT: www.kauppistensukuseura.net Ter vetuloa mukaan! KYLLÄ, haluan liittyä Kauppisten Sukuseura ry:n jäseneksi: Nimi ______________________________________________________________________ Osoite ______________________________________________________________________ ______________________________________________________________________ Puhelin______________________________________________________________________ Sähköpostiosoite_______________________________________________________________ Postita osoitteella Kauppisten Sukuseura ry:n sihteeri-rahastonhoitaja Antero Kauppinen, Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio Tai ilmoita tiedot sähköpostilla: [email protected] KAUPPISVIESTI 1/2014 | 23 Monipuolisia Kauppis-tuotteita tarjolla Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita Kauppistuotteita KIRJA- JA TUOTETILAUKSET hoitaa puheenjohtaja Asko Kauppinen, Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä, puh. 040 5698841 , ([email protected]) Tilaukset voi tehdä myös internetin kautta osoitteessa www.kauppistensukuseura.net. Kotisivun yläreunassa on otsikko ”Kauppistuotteita tarjolla”, sitä klikkaamalla voit suorittaa tilauksen. Tilaukset toimitetaan postiennakolla ja tuotteen hintaan lisätään postituskulut. SUKUTUTKIMUKSET: • Kauppisten suvun vaiheita I 168 A4 sivua, 1984, 20 € • Hankasalmen Kauppisten sukukirja 222 A4 sivua, 2004, 25 € • Hankasalmen Kauppisten sukukirja II 58 A4 sivua, 2007, 2 € • Kannonkosken ja Viitasaaren Kauppisten sukupuu II (kaaviona), 1995, 15 € • Viitasaaren ja Halsuan Kauppisten sukukirja 173 A4 koko, 2013, 25 € • Ylä-Savon Kauppisten sukukirja I 306 A4 sivua, 1988, 32 € Myynnissä olevat tuotteet • Ylä-Savon Kauppisten sukukirja II 62 A4 sivua, 2010, 2 € • Kaulariipus ....................... 20 €/kpl • Ylä-Savon Kauppisten sukupuu kaaviona 1990, 15 € • Rintamerkki ...................... 15 €/kpl • Solmioneula ...................... 20 €/kpl • Pöytästandardi .................. 30 €/kpl pöytästandardissa suvun tunnus • Sukuvaakuna, kipsivalu...... 80 €/kpl • ”Yhtä puuta” Isännän/sukuseuran viiri lipputankoon - pieni koko (300 cm x 50 cm).... 50 €/kpl Digipaino Keuruskopio Oy 2014 - iso koko (450 cm x 50 cm)........ 50 €/kpl