Perustietoa sukuseurasta
0® _ Sisältö Yhteystiedot Perustietoa sukuseurasta ....................................................... 2 Sukuseuran puheenjohtaja: Asko Kauppinen Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä Puhelin: 040 569 8841 Sähköposti: [email protected] Varapuheenjohtaja: Margit Väisänen-Vänskä Nikkiläntie 5, 13100 Hämeenlinna Puhelin: 044 324 4953 Sähköposti: [email protected] Sihteeri-rahastonhoitaja: Antero Kauppinen Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio Puhelin: 040 754 1555 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Marja-Liisa Ahlberg Vanhanlinnankuja 1 F 112, 00900 Helsinki Puhelin: 040 759 2017 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Antti Kinnunen Kirkkorannantie 5 B 13, 41520 Hankasalmi Puhelin: 0400 183 081 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Sanna Paltemaa Raitatie 5, 71800 Siilinjärvi Puhelin: 050 301 1020 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Marjatta Teittinen Itäkatu 24, 76120 Pieksämäki Puhelin: 050 584 5138 Sukututkija: Jarmo Ahlstrand Pirttipolku 9 A, 00630 Helsinki Puhelin: 0440 161 649 Sähköposti: [email protected] Pääkirjoitus ............................................................................. 3 Sukuseuramme kirjuri ja rahastonhoitaja............................... 4 Amerikan raittia tallaamassa .................................................. 5 Suomalaiset siirtolaiset Ashtabulassa .................................. 10 Klubitakin osto ............................................................................. 11 Muistiinpanoja visiitiltä Irlannista ........................................ 12 Kauppiset Vieremän asuttajina............................................. 15 Kauppisia Viitasaarelta ja Pihtiputaalta ................................ 19 Sukuseuran hallitus muutti hieman sukuvaakunaa .............. 22 Sukuseuran hallituksen jäsenet kirjantekijöinä .................... 22 Sanna Paltemaa kertoo kirjaprojektistaan ........................... 23 Iikan tarinoita: Iisalmen Koljonvirran Kauppilassa ................ 24 Hiljaisuus - elämän elementti ............................................... 25 Tule mukaan sukuseuran toimintaan ................................... 26 Lapsuuden joulumuistoja pappilakodista ............................. 27 Sukutuotteet......................................................................... 28 Kansikuva: Antero ja Mirjami Kauppisen lapsenlapsi Nella Eagle Point Parkissa Taitto ja paino: Digipaino Keuruskopio Oy Perustietoa sukuseurasta Kauppisten sukuseura ry on perustettu vuonna 1956 Helsingissä. Sukuseuran tarkoituksena on vaa- lia suvun perinteitä, edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta sekä toimia suvun henkisen ja aineellisen kulttuurin yhdyssiteenä. Suvun tunnus on ”Yhtä puuta”, joka tulee ilmi mm. kaikissa sukuseuran tuotteissa. Sukukokous ja sukutapaaminen pidetään kolmen vuoden välein. Kauppisten sukuun kuuluu kaikkiaan noin 8500 henkilö, joista noin 300 asuu nykyisin ulkomailla. Kaikki Kauppiset ovat sukua keskenään. Sukuseuran jäsenmäärä on noin 430 maksavaa jäsentä. Jäsenmaksu on perhekohtainen joten sukuseuran koko henkilömäärä on hieman yli tuhat. Kauppisviesti: Sukuseuran lehden toimittamisesta vastaa sukuhallitus ja päätoimittajana on suku- 2 | KAUPPISVIESTI 2/2012 seuran puheenjohtaja. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, touko-kesäkuun vaihteessa ja marras-joulukuun vaihteessa. Sukuseuran jäsenten toivotaan lähettävän aineistoa julkaistavaksi lehdessä. Lehteen tarkoitettu aineisto tulee lähettää päätoimittajalle. Tuotemyynti: Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita tuotteita, joista on luettelo takakannessa. Sukuseuran jäsenmaksu: Jäsenmaksu on 17,50 euroa/. Jäsenmaksu on perhekohtainen. Sukuseuran jäsenmaksutili: (IBAN) FI53 1047 3000 0264 16, (BIC) NDEAFIHH Sukuseuran lahjoitustili: FI04 1078 3500 454599, (BIC) NDEAFIHH. Lahjoitustilin varoja käytetään sukututkimukseen. Pääkirjoitus Suku säilyttää perinteitä Suvun tapojen ja perinteiden vaaliminen on monella Kauppisten suvun perheessäkin haasteiden ja muutosten edessä. » Asko kAuppinen, puheenjohtAjA Tämä vuosi alkaa olla lopuillaan kun elämme jo joulunalusviikkoja. Nykyisinkin joulu on säilyttänyt asemansa kristikunnan suurimpana ja odotetuimpana juhlana. Minulla on ollut tilaisuus käydä pitämässä luentoja kuluneen syksyn aikana mm. ikääntyvien yliopistoissa ja erilaisten eläkeläisten yhdistyksissä. Näissä tilaisuuksissa on aina keskusteluissa noussut esille perinteiden merkitys ihmiselle. Tämä varttuneempi ikäpolvi muistelee mielellään elettyä elämäänsä ja sen sisältämiä tapahtumia. Kaikkea sitä, mitä on tapahtunut itse kunkin kotielämässä tai sukulaispiirissä. Sieltä on noussut esiin mm. eri juhlapyhiin liittyvät perheen perinteiset tavat tai sukulaispiirin yhteiset tapaamiset. Näitä perinteitä meidän tulee säilyttää ja siirtää osaltamme nuoremmille sukupolville. Yhteiset kokemukset ja tavat luovat yhteyttä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta meidän nykyiseen kiireiseen ja irralliseen aikaan. Tässä lehdessä omista lapsuudenajan jouluista kirjoittaa Osmo Kauppinen. Tämä perheiden ja suvun perinteiden vaaliminen on nykyisin monella Kauppistenkin suvun piirissä entistä suurempien haasteiden ja muutosten edessä. Monissa perheissä vanhemmat huomaavatkin jonain päivänä olevansa kahden kotona. Lapset ovat lähteet kuka mistäkin syystä kotoa pois, ei vaan eri paikkakunnille kotimaahan vaan ympäri maailmaa. Monissa perheissä kaikki lapset ovat muuttaneet ulkomaille vieraisiin oloihin, menneet naimisiin siellä ja uusi sukupolvi kasvaa ja saa vaikutteita uudesta kulttuurista. Sukuseuratoiminnalla onkin tässä oma tehtävä. Kauppisten sukuseura on luonut yhteydenpitämiseen mahdollisuuksia kotisivujen kautta nyt suomeksi ja englanniksi ja sieltä on luettavissa myös seuramme lehti Kauppisviesti. Nämä ovat sukuhaarojemme yhteisiä tietoväyliä, joissa me voimme välittää tietoa toisillemme. Onhan meillä toki käytettävissä yleiset itse kunkin mieltymyksiin sopivat mahdollisuudet yhteydenpitoon mm. sosiaalisen median kuten facebookin ja twitterin kautta. Yksi todellinen suvun tapaamispaikka on joka kolmas vuosi järjestettävä sukukokous ja – tapaaminen. Seuraava tapaaminen on elokuun 10.-11. päivinä 2013 Viitasaarella Muikkulahden Kartanossa. Sukuseuran hallitus kävi katsastamassa paikkoja ja totesi, että paikka soveltuu erinomaisesti suvun kokoontumispaikaksi. Siellä on runsaasti kokoustiloja, ruokailu- ja majoitustiloja sekä isoja juhlatiloja. Hallitus keskustelikin, hieman leikkimielellä, että Kauppisten suvun häät, ristiäiset, syntymäpäivät ja muut juhlat voitaisiin pitää yhteisenä tilaisuutena ensi kesänä kokoontumispaikalla. Siellä olisi valmiina juhlatilat ja – vieraat, juhlaruoat paikan isäntäväki tarjoilisi hieman isommista padoista, Osmo-rovasti hoitaisi hääparien vihkimiset ja kastejuhlat ja hän on jo lupautunut pitämään saarnan jumalanpalveluksessa. Paikallisten Anun ja Heikin perhepiiristä löytyy ammattimuusikoita joka tilanteeseen. Merkitkäähän nyt sukutapaamisen päivät ensi vuoden kalentereihinne. Sukuseuran hallituksen jäsen Marja-Leena Ahlberg kertoo asiasta lisää tässä lehdessä. Nyt on aika hiljentyä joulunviettoon ja toivotan omasta ja sukuseuran hallituksen puolesta kaikille sukumme jäsenille hyvää ja rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta. KAUPPISVIESTI 2/2012 | 3 ” Sukuseuramme kirjuri ja rahakirstunvartija (entinen Kehitysaluerahasto) ja Valtion takuulaitoksen fuusion tuloksena. Seuraavan Amerikan-jutun kirjoittaja Antero Kauppinen on toiminut Kauppisten sukuseuran sihteeri-rahastonhoitajana Ristiinan sukukokouksesta 2004 lähtien. Antero kertoo tässä hieman itsestäänkin. osa-aikaista vuorotellen, välillä on ollut lepojaksoja. Onneksi pääsin työvoimakoulutukseen huhtikuussa 2008, vanhimpana osanottajana. En ollut Olen syntynyt Sonkajärvellä ja valmistunut ylioppilaaksi Sonkajärven yhteislyseosta vuonna 1972. Viime toukokuussa täytin 60 vuotta. Lapsuuden perheeseen kuuluivat äiti, isä ja kahdeksan lasta. Olen ollut naimisissa Mirjami-vaimon kanssa jo 35 vuotta. Lapsia on kaksi: Asko 32 v. ja Suvi 28 v. Suvi on naimisissa ranskalaisen Aymericin kanssa vuoden 2009 heinäkuusta lähtien. Suvilla ja Aymericillä on puolitoistavuotias Nella-tytär, mummon ja ukin silmäterä. Sukuseuratoiminnan lisäksi harrastuksiani ovat ranskan kielen opiskelu ja liikunta eri muodoissa. Olen juossut 14 maratonia, joista puolet ulkomailla. Sosiaalinen mediakaan ei ole minulle vierasta. Olen opiskellut työn ohessa yomerkonomiksi ja valtiotieteen kandidaatiksi (vastaa nykyistä valtiotieteiden maisterin tutkintoa). Työelämäni aloitin atk:n parissa. Kirjainyhdistelmä vaihtui myöhemmin IT:ksi tai ICT:ksi (tieto- teknis-tieteellinen ohjelmointikurssi. Ennen kurssia olin mielisairaanhoitajan sijaisena (ns. vipparina) Niuvanniemen kriminaalimielisairaalassa Kuopiossa syyskauden 1973. Armeijasta olin päässyt toukokuussa alikersanttina. Vuosina 1976–1984 työpaikkana oli jo edesmennyt vakuutuskonserni, Kansa-yhtiöt Helsingin Hämeentiellä. Veri veti kuitenkin Savoon. Vuonna 1984 muutin vaimon ja Asko-pojan kanssa Kuopioon, jossa aloitin työt Kehitysaluerahastossa atk-suunnittelijana. Vuonna 1987 Posti- ja Telelaitoksen atk-keskus perusti yksikön Kuopioon. Hain sinne töihin ja pääsin vanhemman atk-suunnittelijan tehtäviin. Pääsuunnittelijan nimikkeellä hoidin myös esimiestehtäviä muutaman vuoden ajan. Organisaatiota madallettiin myöhemmin ja nimike vaihtui projektipäälliköksi. Työympäristössä oli suuria muutoksia; Posti-Telelaitos muuttui liikelaitokseksi, myöhemmin se yhtiöitettiin ja lopulta Posti ja Tele (myöhemmin Sonera) muodostivat 1974–76. Työ oli ohjelmointia Loviisan ydinvoimalan valvontajärjestelmään. Tietotekniikka-alan töihin pätevöitti erilliset konsernit. Atk-keskus myös yhtiöitettiin ja siitä tuli Avancer Oy. Tieto-konserni osti Avancerin vuonna 1996 ja sulatti itseensä vuoden 1998 alusta. Posti- ja Telelaitoksesta alkanut yli 17 vuoden työputki päättyi pörssiyhtiöön nimeltä TietoEnator vuonna Raahen tietokonealan oppilaitoksessa suoritettu neljän kuukauden mittainen, lähinnä matemaattisen linjan suorittaneille ylioppilaille suunnattu 2005, jonka jälkeen oli kolmen vuoden projektipäällikön tehtävä tietojärjestelmäuudistuksen parissa Finnvera Oyj:ssä, joka on syntynyt Kera Oyj:n tekniikka, tieto- ja viestintätekniikka). Ensimmäinen tietotekniikka-alan työpaikka oli Nokia ab Elektroniikka Helsingin Pitäjänmäellä vuosina 4 | KAUPPISVIESTI 2/2012 Vuoden 2008 helmikuusta lähtien työ on ollut ns. pätkätyötä, koko- ja ollutkaan päätoiminen opiskelija sitten vuoden Raahen kurssin jälkeen. Pääsin työssä oppimisjaksolla Pohjois-Savon liittoon harjoittelijaksi. Harjoittelujaksosta seurasi kolme työsuhdetta vuosina 2009–2011. Tehtävänä oli toimia projektipäällikkönä haja-asutusalueiden laajakaistahankkeessa ”Laajakaista kaikille” Pohjois-Savossa. Ensimmäisen vuoden tehtävä oli synnyttää maakuntaan laajakaistarakentamisen hankeohjelma ja seuraavina vuosina tehtävänä oli ohjelman toimeenpano. PohjoisSavo on tällä hetkellä kärkimaakunta laajakaistarakentamisessa. Rakentaminen alkaa toden teolla ensi kesänä, kun Pohjois-Savon kuntien omistama Savon Kuituverkko Oy pääsee vihdoin aloittamaan rakentamisen, monen kunnan alueilla. Olen nyt toiminut yli vuoden PohjoisSavon ELY-keskuksessa (E= elinkeinotoimialueella) laajakaista-asiantuntijan määräaikaisessa virassa (nykyinen loppuu 31.12.2012, mutta uutta on luvassa). Virka käsittää laajakaistatukeen liittyvät neuvontatehtävät kaikille ELY- keskuksille. Koska PohjoisSavossa hankkeita on eniten, niin työ painottuu Pohjois-Savon hankkeiden tukien käsittelyyn. Ensimmäistä kertaa olen nyt virkamiehenä ja virasta siirryn varmaankin eläkkeelle, johon ei olekaan enää monta vuotta. Olen nyt työurani aikana ollut töissä kolmessa eri valtion ja EU:n tukea jakavassa organisaati- ossa (Kehitysaluerahasto / Finnvera, PohjoisSavon liitto ja Pohjois-Savon ELYkeskus) mikä on innoittanut pohdiskelemaan julkisen vallan roolia elinkeinoelämässä ja sen kehittämisessä. Antero ja Mirjami perheineen ”kultasannalla sannoitetulla Amerikan raitilla” Amerikan raittia tallaamassa » teksti: Antero kAuppinen MATKAN ALKUVAIHEET. Amerikan-matkamme alkoi taksikyydillä kotoa Kuopion lentoasemalle 29.6. illalla. Yövyimme Vantaalla poikamme Askon luona, josta aamulla siirryimme bussilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Ennen Chicagon koneeseen siirtymistä oli kärsittävä kuulustelu siitä, miksi ja minne menemme, kuka on pakannut laukun, mitä laukussa on jne. Virkailijasta näki, että kysymysten kysyminen ei ollut miellyttävintä työtä. Amerikan Airlines – yhtiön kone, jolla lensimme Chicagoon, oli jo nähnyt parhaimmat päivänsä. Oikealle jalalle ei ollut riittävästi tilaa kohdallani, joten se piti asetella käytävälle. Paluulennolla Chicagosta kerrottiin yhtiön uusista tulevista konemalleista, joissa on jalkatilaa ja jokaisella matkustajalla on oma taulutietokone edessään – helpottaisi kummasti ajantappamista. Chicagon lentoasemalla jouduimme jonottamaan lähes kaksi tuntia maahan pääsyä, koska virkailijoita ei ollut riittävästi. Onneksi passin tarkastuksen jälkeen emme joutuneet tullin syyniin. Tyttäremme Suvi oli tilannut meille paikan tilataksikuljetukseen, jolla pääsimme Molinen (Illinoisin osavaltiossa) lentoasemalle, jossa Suvi jo odotti meitä. Kuljetus kesti useita tunteja, maisema oli yksitoikkoisen tasaista preeriaa. Paikannimet ovat usein ranskankielisiä, vanhalta mantereelta tuttuja nimiä. Opasteet pääteiden varsilla ovat hyvin informatiivisia; hyvissä ajoin saa tiedon missä saa ruokaa, polttoainetta tai ma- kueen vastustajaksi oli tullut Wisconsin joukkue, kotijoukkue voitti. Baseballia sitten nähtiin joka päivä televisiosta, joitusta. Teiden risteyksien kohdalla on valittamassa monen pikaravintolaketjun ravintoloista sillä hetkellä mieluisin. koska vävymme on siihen ihastunut. Mielenkiintoista oli seurata tuomarin, ilmeisesti pää sellainen, työskentelyä hankalassa työasennossa lyöjän takana. Illalla kahdeksan aikaan tulimme vihdoin Suvin, Aymeric- vävyn ja lapsenlapsemme Nellan Amerikan-kotiin Davenportin kaupunkiin, joka sijaitsee Iowan osavaltiossa. Nella oli silloin 13 Moline ja Davenport kuuluvat metropolialueeseen nimeltä Quadcity (neloskaupunki). Kaupunkeja on oikeastaan viisi, mutta vakiintunutta nimeä ei ole kuukauden ikäinen, kävelemään opettelemassa. Kädestä pitämällä Nella nousi jopa kerrostalon portaat ylös. Amerikan-koti on puukerrostalon toisessa kerroksessa, tilava kolmen makuuhuoneen ja kahden kylpyhuoneen asunto ammattimaisesti hoidetussa vuokrataloyhtiössä, jonka asukkaiden käytössä on ympäri vuoden kerho- ja harrastustilat sekä uima-allas kesäkäytössä. haluttu vaihtaa. Muut kaupungit ovat Bettendorf Iowassa sekä Rock Island ja East Moline Illinoisissa. Metropolialueen asukasluku on n. 380 000. Baseballjoukkueen lisäksi alueella on muitakin yhteisiä toimintoja, vaikka kaupungit toimivat muuten itsenäisesti. Quadci- IOWA, ILLINOIS. Sunnuntaina 1.7. oli sopivasti tyttäremme Suvin syntymäpäivä. Silloinkin oli sunnuntai, kun hän syntyi. Päivällä kävimme piknikillä puistossa, jonne menimme autolla. Puistossa harrastettiin frisbeegolfia. Lämpötila oli reippaasti yli 30 astetta celsiusta. Lämpötila-asteikko aiheutti usein väärinkäsityksiä, koska Yhdysvalloissa käytetään Fahrenheit- asteikkoa, Wikipedian mukaan °C = (°F − 32) Vävymme Aymeric käy töissä Molinessa Illinoisin puolella. Työmatkaan kuluu aikaa vain neljännestunti. Aymeric työskentelee Kone-hissiyhtiössä, / 1,8. Illalla näimme ensimmäisen baseball-ottelun paikallisen joukkueen ”Quadcity River Bandits” areenalla ”Modern Woodmen Park”. Kotijouk- tystä saa lisätietoa netistä http://www. quadcities.com. Kaupungit sijaitsevat Mississippi- joen molemmin puolin siltojen yhdistämänä. jolla on Molinessa juuri valmistunut upea toimistorakennus. Molinen tärkein työllistäjä on monille suomalaiselle tuttu traktorivalmistaja John Deere. John Deerellä on edustava paviljonki Molinen keskustassa - tutustumisen arvoinen paikka. AMERIKKALAISTA RAVINTOLAAAMIAISTA pääsimme nauttimaan ensi kerran tiistaina 3.7. paikassa KAUPPISVIESTI 2/2012 | 5 Kuva 1. nimeltä Hickory Garden. Paikassa, jonne ei tulla muulla kuin henkilöautolla, näyttivät käyvän monet eläkeläiset. Joukkoliikennettä emme paljoa nähneet muuta kuin Bettendorfin kaupungissa, taksejakaan ei juuri ole. Vaikkakin oli jo koulujen loma-aika, keltaisia koulubusseja (yksi Amerikan ikoneista) näkyi liikenteessä. Ilmeisesti koululaisille järjestetään leirejä ja retkiä loma-aikana, mm. puistoissa oli kouluikäisiä lapsia ohjatun toiminnan parissa. Ohjaajina oli nuorisoa. Walmart- tavaratalo tuli myös nähdyksi aamiaismatkalla ja samalla myös ensi kerran oikein isokokoisia ihmisiä ajamassa sähköistetyillä ostoskärryillä pitkin käytäviä. Yhdysvalloissa hinnat esitetään ilman myyntiveroa, joten ensimmäisen kerran maksaessa joutui olemaan hölmistynyt, koska ajateltu hinta ei täsmännytkään kassalla. Myyntivero vaihtelee osavaltioittain, Iowassa se on 7 %. Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän (4.7.) ilotulitus järjestettiin aattoiltana Molinen puolella. Ilotulitus oli mahtava ja väkeä riitti. Paluu majapaikkaan ei sujunut ilman ruuhkaa ja hermojen kiristymistä. Itsenäisyyspäivän jälkeinen torstai oli Aymericillä työstä vapaata, joten saatoimme tehdä kahden päivän retken. Retki suuntautui Missourin osavaltiossa sijaitsevaan Saint Louisin kaupunkiin. 6 | KAUPPISVIESTI 2/2012 Kuva 2. Kaupungissa on järjestetty maailmannäyttely ja kesäolympialaiset vuonna 1904. Kaupungin väkiluku on ollut huipussaan 1950-luvulla n. 856000 asukasta, kun se nykyisin on vain 345000 asukasta. Kantakaupungista väki on paennut muuhun osaan metropolialuetta, jonka väkiluku on n. 2,7 miljoonaa. Aymericin kanssa tutustuin AnheuserBushin kaksi tuntia, kuumuutta oli yli 40 astetta, joten lopuksi tarjotun virvokejuoman eteen joutui uhrautumaan. Naisväki tutustui samaan aikaan kasvitieteelliseen puutarhaan – ei heilläkään ollut helppoa heltees- sä. Kaupungissa oli itsenäisyyspäivän kunniaksi lentonäytös sekä konsertteja. Saint Louisissa näin ensi kerran oikean pilvenpiirtäjän. Sopivan ruokapaikan löytäminen kaupungista ei ollut helppoa tään viisi aikuista. Kauempaa katsottuna kaari näytti siltä kuin, se olisi paperista tai muovista tehty. Paluumatkalla Saint Louisista poikkesimme Illinoi- sin pääkaupungissa Spring Fieldissä. Nimi Spring Field on Simpsoneistakin tuttu; se on hyvin yleinen paikannimi Yhdysvalloissa. Osavaltion suurin kaupunki on harvoin sen pääkaupunki, ei ole Illinoisissakaan - suurin kaupunki on Chicago. Tutustuimme osavaltion hallintorakennukseen Capitoliin. Capitolit on rakennettu uusklassisen tyylisuuntauksen mukaisesti. Capitolrakennukseen ei pääse ilman turvatarkastusta - kuten ei moneen muuhunkaan vilkkaaseen turistikohteeseen Yhdysvalloissa. Turvatarkastukset eivät ole onneksi niin perusteellisia kuin lentoasemilla. - ilmeisesti keskustan autioituminen on vähentänyt hotellien ulkopuolista ruoan tarjontaa. Perjantaina pääsimme risteilemään Mississippi-joella, jonka jälkeen tutustuimme Koneen uuteen toimistorakennukseen ja John Deeren paviljonkiin. KAUPUNGIN NÄKYVIN tunnusmerkki on myös Yhdysvalloissa tunnetun suomalaisen arkkitehdin Eero Saarisen suunnittelema kaari ”Gateway Arch”, viralliselta nimeltään Jefferson National Expansion Memorial (näkyy Lauantai-aamuna suuntasimme matkamme kohti Des Moinesia, joka on Iowan osavaltion pääkaupunki. Se on myös osavaltion suurin kaupunki vaikka sen väkiluku on hieman yli 200 kuvassa 1 Mirjamin ja Anteron takana). Runsaan hotelliaamiaisen jälkeen tutustuimme kaareen menemällä sitä pitkin hissillä ylös ja alas. Hissiin mahtui enin- 000. Osavaltion väkiluku on hieman yli kolme miljoonaa, pinta-alaansa nähden ei kovin suuri. Matkalla kävimme höyryjuna-ajelulla Boone- nimisellä pienellä paikkakunnalla. Museorata kulki erittäin syvän kanjonin yli. http:// www.scenic-valleyrr.com/. Aamulla kävelimme hieman Capitolalueella ennen lähtöämme kiehtovaan, elokuvasta ”Hiljaiset Sillat” englanniksi ”The Bridges of the Madison County” tunnettuun kohteeseen Madisonin piirikunnassa. Kertauksena matkaa Maanantaina 9.7. satoi ensi ker- taa Yhdysvalloissa olomme aikana. Sade alkoi juuri, kun olimme päässeet takaisin päivän retkiltä. Yleensä päivän ohjelmaan sisältyi käynti puistossa; joka päivä eri puistossa Quadcityn alueella. Monissa puistoissa on rakennus, jossa on tilaa piknikille ja myös siistit WC- varten olimme katsoneet elokuvan perjantai-iltana. Piirikunnassa on ollut enimmillään 19 katettua siltaa, joista kuusi on enää jäljellä. Tutustuimme silloista kolmeen, joista tärkein on mainitusta elokuvasta tuttu Rosemanin silta. Lähellä Rosemanin siltaa on tie tilat (rest rooms) molemmille sukupuolille. WC on maksuton, pehmopaperia löytyy eikä seinissä ole töherryksiä. Puistot ovat hyvin hoidetut. Tutustuimme Quadcityn kasvitieteelliseen nimeltä Francesca Avenue – naisroolihenkilön mukaan. Olimme näkevinämme myös talon, joka on ollut elokuvassa Francescan perheen talona. Piirikunnan pääkaupunki on Winterset, jossa on John Waynen syntymäkoti. Yksi jäljellä olevista silloista on siirretty Wintersetiin, jossa joka syksy lokakuussa järjestetään katettujen siltojen juhla (Covered Bridges Festival), tänä vuonna on kyseessä jo 47. kerta. Elokuvassa Francesca käy ostoksilla Wintersetissä ja mekon ostossa Des Moinesissa. Paluumatkalla Wintersetistä poikkesimme yliopistokaupunkiin, Iowa intiaanien leiripaikkana. Nykyisin siellä on suuri asevarikko (aseiden ja ammuksien valmistusta, säilytystä ja korjausta). Asevarikko on kaupungin suurin työnantaja. Työntekijöitä on yli 7200, kun koko kaupungin väkiluku on vajaa 40000. Kaupungissa sijaitsee myös asemuseo ”Rock Island Arsenal Museum”, johon aseista kiinnostuneiden kannattaisi tutustua. Ensimmäinen rautatiesilta Mississippi- joen yli, Rock Islandille johtava, otettiin käyttöön vuonna 1856, mikä toi vaurautta kaupunkiin eri muodoissa. Cityyn, joka on ollut ensimmäinen Iowan osavaltion pääkaupunki. Väkiluku on hieman alle 70 000. Kaupungissa on Iowan osavaltion yliopisto. Yllättävän monissa näkemissämme kaupungeissa Yhdysvalloissa on yliopisto, tiedoksi Suomen tiheän yliopistoverkon arvostelijoille. Lapsenlapsemme Nella on puutarhaan, joka sijaitsee Rock Islandin kaupungissa, joka on ollut aikoinaan Tiistaina (10.7.) tutustuimme Dubuquen kaupunkiin ja sen koillisosassa sijaitsevaan puistoon ”Eagle Point Park”. Puistossa on näköalapaikka, josta näkee kahteen muuhun osavaltioon (Illinois ja Wisconsin). Syötyämme keskikaupungilla italialaisessa ravintolassa ajelimme maailman lyhimmällä (aina ei kaikki ole suurinta Amerikassakaan) köysiradalla tään North Park Mall, jossa on 150 liikettä. Kirjakaupan Barnes&Nobels yhteydessä toimii Starbucks- kahvila . Kirjakaupassa oli myytävänä Riikka Pulkkisen romaani ”True” ”Totta”. Oli nuoren parin kolmas hääpäivä, joten olimme illalla babysittereinä. Onneksi Nella nukahti heti. Torstaina (12.7.) kävimme tällä kertaa puistossa Bettendorfin kaupungissa, jossa näimme jopa julkista liikennettä. Nella harjoitteli kävelyä ensimmäistä kertaa pidemmän matkan kokonaan yksin. Perjantaina 13.7. tutustuimme Walnut Groven pioneerikylään, johon on koottu rakennuksia eri aikakausilta. Kylästä löytyy posti, sheriffin toimisto, saluuna, asuintalo yms., Villin Lännen elokuvista tuttuja elementtejä. Illalla kävimme noutamassa Molinen lentoaseman autovuokraamosta auton seuraavan päivän Chicagon matkalle ja samalla katsastimme paikkakunnan nimeltä LeClaire, Buffalo Billin syntymäkaupungin, jossa on myös Buffalo Bill-museo (http://www.buffalobillmuseumleclaire.com/). Valitettavasti ei ollut aikaa vierailla museossa. NEW YORK, WASHINGTON D.C, CHICAGO. Lauantai 14.7. jätimme jäähyväiset Iowalle. Matkalla Chicagoon näimme Koneen Chicagon toimiston sekä tienviitan, joka opasti Ronald Reaganin syntymäpaikkaan. Lentoasemalla nautimme tyypillisen amerikkalaisen lounaan sen jälkeen joutunut kaksi kertaa olemaan potilaana Iowa Cityn yliopistosairaalassa. Hoitopäivämaksu ja toimenpidemaksut ovat kalliita Yhdysvalloissa. Ilman vakuutusta selviäminen sairaalahoitoa vaativasta sairaudesta olisi tavalliselle ihmiselle mahdotonta – onneksi vakuutus on ylös kukkulalle ja takaisin alas. Keskiviikkona kävimme Rock Islandilla Black Hawk - puistossa, jossa sijaitsevassa intiaanimuseossa piipahdimme (http://www.blackhawkpark. org/ ). Paluumatkalla tutustuimme Davenportin puistoon ”Centennial kun olimme saaneet lähtöselvityksen hoidettua. Matkatavaroista oli erillinen maksu. Chicagosta lensimme Delta Airlines -koneella New Yorkiin. New York oli aluksi järkytys pilvenpiirtäjineen. Tapasimme Asko-poikamme hotellissa. Asko oli tullut suoralla korvannut Nellankin hoitokulut. Iowa City on viihtyisän näköinen kaupunki asua, sopivan kokoinen ja myös jalan tai pyörällä liikkuminen onnistuu. park”. joka sijaitsee lähellä aikaisemmin mainitsemaani baseball-areenaa. Iltapäivällä kävimme vaateostoksilla mailin päässä sijaitsevassa lähiostarissa nimel- lennolla Helsingistä. Illalla kävimme, vaimoni ja minä, Broadwaylla katsomassa Evita – musikaalin. Musikaalissa esiintyi joku Ricky Martin – niminen KAUPPISVIESTI 2/2012 | 7 taiteilija, sai jättisuosionosoitukset, mistähän syystä? Broadwaylla oli aikamoinen väenpaljous. Olisimme voineet helposti eksyä toisistamme. Onneksi oli NYPD turvaamassa järjestystä. Sunnuntai 15.7. heräsimme ensi kerran New Yorkissa. Aamiaisen nautimme hotellin lähistöllä olevassa ravintolassa. Päivällä koimme risteilyn Hudsonjoella. Opas kertoi risteilyn aikana paikoista (vapauden patsas, Ellis Island yms.) ja niiden historiasta, lopuksi keräsi runsaan kolehdin. Risteilyn jälkeen kävelimme satamasta hotelliin poiketen World Trade Centerin aukiolle, rahamaailman keskukseen Wallstreet- kadulla ja muihin merkittäviin paikkoihin Manhattanilla (kuva 2). Illalla Mirjami ja minä ruokailimme puikoilla japanilaisessa ravintolassa, jonka henkilökunta koostui pelkästään kimonoasuisista naisista. Ruokailun jälkeen pääsimme isovanhempien lempitehtäviin lapsenhoitajana. Saimme majoittaa Nellatytön koko yöksi. Maanantaina 16.7. nautimme aamiaisen hotellissa, joka olikin hintaansa nähden hyvä. Kävimme päivän aikana Empire State Buildingissä, joka on ollut maailman korkein rakennus vuosina 1931 – 1972. Illalla täyttyi suuri unelmani; pääsin juoksemaan keskuspuistoon. Sää oli kuuma, joten yksi kierros tekojärven (Reservoir) ympäri riitti. Asko-poikani oli juoksukaverina, jätti kuitenkin isäänsä melkoisen hajuraon. Tiistaina 17.7. nautimme aamiai- sen puistossa. Nyt koitti päivä, jolloin jouduimme eroamaan Suvista, Aymericistä ja Nellasta yli kahden viikon yhdessäolon jälkeen. Raahasimme (Mirjami, Asko ja minä) matkatavaramme Pennstationille (Pennsylvanian asema), matkaa hotellista oli n. 2 km yli 30 asteen lämpötilassa. Junaan ei ollut mahdollista varata paikkaa, sillä paikat olivat vapaasti valittavissa. Matkasimme junassa liittovaltion pääkaupunkiin Washingtoniin (D.C). Matkalla ohi8 | KAUPPISVIESTI 2/2012 tettiin seuraavat osavaltiot: New Jersey, Delaware, Pennsylvania ja Maryland. Baltimore vaikutti karulta paikkakunnalta; hylättyjä teollisuuskiinteistöjä näytti olevan paljon. Konduktöörien toiminta näytti vanhanaikaiselta verrattuna esim. VR:ään, istumapaikat junassa olivat kuitenkin ti- ge Kaupinen, Asko ja Antero Kauppinen sekä Allan Kaupinen (kuva 3) ravintolassa nimeltään Old Ebbitt Grill. Ravintolassa tapasimme myös Allanin miellyttävän oloisen pojan Langen. Lange oli ollut opiskelijana Helsingin Kauppakorkeakoulussa vuonna 2006 puolen vuoden ajan. Sitä vastoin Allan lavat ja langaton verkko toimi. Ravintolavaunusta kuljetettiin yleisesti ostokset omaan vaunuun. Washingtonin asemarakennus oli upea yllätys sen jälkeen, mitä oli radan varrella nähnyt. Illalla Washingtonissa tutustuimme Capitolin ympäristöön. Washington on väljästi rakennettu, puistoalueita on paljon, osassa Capitolin lähipuistoista oli parannustyöt menossa. Kaupungissa on tilaa harrastaa ulkoliikuntaa monipuolisesti. Hölkkääjiä ja eri pelilajien harrastajia nähtiinkin paljon. Ruokailimme Valkoisen talon lähellä olevan ravintolan terassilla. Seuraava päivä jännitti; olihan määrä tavata Allan Kaupinen – viiden republikaani-presidentin hallinnossa korkeissa asemissa vaikuttanut henkilö. Allanista on kerrottu KauppisViestin numerossa 2/2009 (Allan Kaupinen, mies USA:n hallinnon huipulla) sekä ei ole vielä käynyt Suomessa; kutsuimme molemmat käymään Suomessa. Saattaa olla, että Kaupisiakin osallistuu ensi kesän sukutapaamiseen. 1/2011 (Pekka Muhosen kirjoittama matkakertomus ”Amerikan Kauppisia tapaamassa”). Keskiviikkoaamuna hintaansa nähden mitättömän hotelliaamiaisen jälkeen odottelimme Allania saapuvaksi. Allanin kanssa olin sopinut lopullisesti tapaamisesta maanantai-iltana. Allan oli joutunut liikenneruuhkaan, joten lähtömme hänen opastamalleen retkelle viivästyi. Allanin tunnistaminen hotellin aulassa ei tuottanut suuria ongelmia, Allan on ikäisekseen nuorekkaan ja rennon oloinen mies, joka ALEXANDRIA SIJAITSEE alle kymmenen kilometrin päässä Washingtonista Potomac-joen toisella rannalla. Kaupungilla on merkittävä asema koko kansakunnan historiassa, sillä sisällyssodan merkittävimmät taistelut käytiin Virginian alueella ja kaupunki oli kauan sotajoukkojen miehittämä. Ennen sisällyssotaa Länsi-Virginia oli eronnut Virginiasta ja liittynyt pohjois-valtioiden joukkoon eli unionin kannattajaksi. Etelä-valtiot kannattivat orjuuden säilyttämisen lisäksi myös pysymistä itsenäisinä valtioina, mutta pohjoisvaltiot halusivat liittovaltion osavaltioiksi. Samanlaista pohdittavaa on nyt Euroopassa; liittovaltio vai itsenäisten valtioiden liitto? Amerikan merkitys maailmanhistoriassa olisi jäänyt pienemmäksi ilman Yhdysvaltojen syntyä. Suuri määrä Washingtonin mahtavan kokoisesta virkamies- ja lobbarikaartista, jonka suurta kokoa Allan arvosteli mielestäni aiheellisesti, asuu tässä kauniissa historiallisessa kaupungissa. on ilmeisesti pitänyt myös fyysisestä kunnostaan huolen. Allanilla oli vaativa Mielestäni Alexandriassa uusi ja vanha ovat sopusoinnussa keskenään. Alexandriassa nähtiin Allanin entinen ja nykyinen asuintalo sekä myös Allanin vaimo Noel tavattiin, kun Allanin maasturi ja Noelin auto kohtasivat tien päällä - kai sovitusti. Entisöity mukula- tehtävä: kiertoajelu Washingtonissa kivikatu, historiallinen kirkko, taver- ja Virginian Alexandriassa (Allanin kotikaupunki) kuudessa tunnissa, välillä ruokailu kaupungin vanhimmassa Lan- namuseo ja monet muut historialliset rakennukset jäivät mieleen ja kuvamuistoihin Alexandriasta. Kuva 3. Kuva 4. Allan oli laatinut listan paikoista, joissa mahdollisesti ehtisimme piipahtaa päivän aikana. Aikaa kuhunkin tutustumiskohteeseen ei ollut paljoakaan, pienimmillään muutaman valokuvan oton verran (kuva 4). Kaupungissa on paljon muistomerkkejä, joista merkittävä osa on presidenttien George Allan oli kuin vanha tuttu, jonka kanssa keskustelu sujui rennosti, tosin välillä meillä ”vanhuksilla” oli ymmärtämisvaikeuksia, Askolla tuskin ollenkaan. Asko hämmästytti Allania runsailla tiedoillaan eri alueilta. Retken loput- Washingtonin ja Aabraham Lincolnin kunniaksi pystytetty. Toisen maailmansodan ja Vietnamin sodan veteraanien muistomerkit ovat mahtavia. Teimme vierailun Fordin teatterin museoon. Fordin teatterissa näyttelijä John Wilkes Booth ampui presidentti Abraham Torstaina 19.7. jätimme Washingtonin, jonka asemalta saimme hankittua hyvät eväät junamatkalle New Yorkiin. New Yorkista lensimme Chicagoon, jossa olimme vasta iltamyöhällä. Chicagon lentoasemalta on edullista matkustaa junalla keskikaupungille ja kerroin pohjoismaalisen näköiselle tarjoilijatytölle, että olimme juuri käyneet New Yorkissa ja Washingtonissa, hän sanoi aidon tuntuisesti ”vau”, sillä hän Lincolnin 14. huhtikuuta vuonna 1865. Murhasta on ollut salaliittoteorioita (The Lincoln Conspiracy ISBN 1-56849-531-5), kuten on ollut myös myös toisinpäin. Perjantaina kuljeksimme aluksi Michiganin rantapuistoissa, joissa Pitkän lentomatkan ja Helsingin lentoasemalla odottelun jälkeen pääsimme vihdoin sunnuntaina 22.7. Kuopioon lähtevään lentokoneeseen ja kotiin. Asko jatkoi vielä sisarensa perheen luokse Iowaan. Jos emme olisi olleet Amerikassa, olisivat kunnon kesäsäät jääneet kokematta. John F. Kennedyn murhasta. Washingtoniin (D.C.) ja ympäristöön pitäisi olla käytettävissä ainakin viikko, jotta ehtisi käydä eri kohteissa ja tutustua niihin tarkemmin. Washingtonin alueen metrojärjestelmän avulla voi liikkua näppärästi myös lähikaupunkeihin, kuten Alexandriaan. tua Allan toi meidät hotelliin – suuret kiitokset retkestä Allanille. oli paljon hölkkääjiä (valmistautuivat varmaankin Chicagossa 7.10. pidettävään maraton-kisaan). Kävimme Willis Towerissa, joka oli valmistuttuaan 1973 maailman korkein rakennus (442 m). Meillä ei ollut mahdollisuutta Pekka Muhosen seurueen lailla tutustua paikkoihin, joihin pääsy olisi pitänyt Siitä olisi haluttu korkeampi, mutta viranomaiset olivat rajoittaneet korkeutta lentoliikenteen vuoksi. Rakennuksen aikaisempi nimi on ollut Sears Tower. Jonossa kului ainakin kaksi tuntia ennen kuin pääsimme ylös, sillä turisteja oli tosi paljon. Jonottamassa oli myös varmistaa kuukausia aikaisemmin. Toisaalta helteessä, jonka koimme, ei olisi huvittanut olla koko päivää tummassa puvussa ja solmio kaulassa. kolme Amissi- miestä, kaksi jo aikuista ja yksi poikanen. Miesten siisti asukokonaisuus kiinnitti huomiota. Videoesitys. joka löytyy netistä osoitteesta http://www.the-skydeck.com/planvisit/the-skydeck-experience-video vie retkelle torniin aidon tuntuisesti. Tornin näköalatasanteella on ulokkeena lasikoppeja, joissa on myös lasinen lattia. Oli pelottavaa, jopa liiankin pelottavaa, astua koppiin ja katsoa alas. Willis Towerin jälkeen kävimme ravintolassa ja ei ollut itse koskaan päässyt käymään liittovaltion suurimmassa kaupungissa eikä pääkaupungissakaan. Kultasannalla sannoitettu on Amerikan raitti, lauloi Salomaan Hiski. Yhdysvallat on iso maa, johon mahtuu paljon hyvää ja huonoakin. Varakkaille ja terveille se on antoisampi kuin köyhille ja sairaille. Ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja pikkulapselle lepertelevät mielellään. Amerikkalainen elämäntapa on kiireistä, mikä ilmenee usein myös ruoan hotkimisena, mikä ei ole terveydelle hyväksi. KAUPPISVIESTI 2/2012 | 9 Suomalaiset siirtolaiset Ashtabulassa » teksti jA käännös: MArgit Väisänen-Vänskä Julius Lukkarilan artikkeli ”History of the Bethany Lutheran Church at Ashtabula” kuvaa suomalaisen luterilaisen kirkon syntyä Ohioon Pohjois-Amerikkaan ja sen merkitystä siirtolaisten elinolojen kehittymiseen. Artikkeli on kokonaisuudessaan luettavissa englanniksi sukuseuramme kotisivuilla.: www. kauppistensukuseura.net/en--> Histories. Suora linkki artikkeliin: http://www.genealogia.fi/emi/art/ article238e.htm. Nyt artikkeli on käännetty suomeksi ja se on luettavissa myös suomenkielisillä sivuilla. Ashtabula on se paikkakunta, jossa Otto Kauppinen Pihtiputaan Kauppilasta ja Rosa Alina Kotilainen Kivijärveltä avioituivat vuonna 1892 ja 10 | KAUPPISVIESTI 2/2012 asettuivat asumaan ennen siirtymistään Ravennaan. Betania – kirkon suojelijoissa mainitaan rouva Helmi Kauppinen ja neiti Elma Kauppinen. Seurakunnan kaikkien toimitsijoiden nimet ja vuosiluvut ovat englanninkielisen artikkelin lopussa luetteloituina. Vaikka artikkelissa kuvataan suomalaisten asettumista Pohjois-Amerikkaan niinkin kauan sitten kuin 1800- luvun loppupuolella, niin näen yhtäläisyyksiä tämän päivän maailmaan. Siirtolaisuus koskettaa tavalla tai toisella yhä enenevää osaa väestöä kaikkialla maailmassa. Mahdollisuus oman uskonnon harjoittamiseen omalla äidinkielellä nousi käänteentekeväksi suomalaisten siirtolaisten hyvin- voinnille ja elinolojen paranemiselle uudessa maailmassa. Uskoisin, että vaikka elämä ja maailma on sadassa vuodessa muuttunut, niin siirtolaisten selviytymiseen ja yhteiskunnalliseen rauhanomaiseen kestävään kehitykseen vaikuttaa suuresti, missä määrin kansalaiset löytävät oman henkisen kotinsa. Artikkeli on edelleen erittäin ajankohtainen. Seuraava teksti on suora käännös Julius Lukkarilan kuvauksesta Ashtabulan sataman asukkaiden yhteisöstä ennen ensimmäisen pastorin saapumista paikkakunnalle. Ashtabula Harbor, Ohio sijaitsee Erie – järven etelärannalla noin 60 mailia itään Clevelandista. Sen ensimmäinen tunnettu valkoinen asuttaja oli Thomas Hamilton, joka rakensi mökin Ashtabula -joen suulle vuonna 1801. Nimi Ashtabula on intiaa ja merkitsee kalojen jokea. Ashtabulan kaupunkikunta perustettiin vuonna 1808 ja käsitti nykyisten Ashtabulan, Plymouthin, Kingsvillen ja Sheffield’n kaupunkien alueet. Laivanrakennus oli tärkeä teollisuudenala ja sataman potentiaali huomattiin liittohallituksessa jo vuonna 1826, jolloin sataman parantamistyölle myönnettiin rahoitus ja siellä alkoi ensimmäiset ruoppausoperaatiot. Näin suuremmille laivoille saatiin mahdollisuus rantautua ja kaupankäynti muiden satamien kanssa alkoi. Mutta vasta sitten, kun rautamalmikentät löydettiin Michiganissa ja Minnesotassa, Ashtabula Harbor todella kasvoi. Telakka ja rautatiet rakennettiin ja kauan Ashtabula Harbor oli johtava rautamalmisatama maailmassa. Ashtabula Harbor’n historia on mitä värikkäin monessa suhteessa kasvavana järvisatamakaupunkina. Ensimmäiset suomalaiset saapuivat Ashtabulaan vuonna 1872 Pennsylvanian Rautatietyhtiön ratatyömaalle. Ryhmää johti mies nimeltä Andrew Bloom. Hän toi mukanaan myös 12 – vuotiaan poikansa, John Bloomin. Muita mainittuja olivat Joseph Porkola ja Matt Kortesmaki. Ryhmän kokkina toimi Liisa Kaukonen, jonka puoliso Jacob tuli myöhemmin. Tämä ”Gang” eli Jengi kuten heitä kutsuttiin jäivät työhön Hanna telakalle. Siitä lähtien suomalainen väestö kasvoi nopeasti. Ensimmäinen syntynyt suomalainen lapsi oli John Hakala vuonna 1876. Hänen vanhempansa olivat Kusti ja Sanna Hakala. Vuoteen 1884 mennessä suomalaisia oli kaupungissa monta sataa. Asuntotilanne oli erittäin huono ja täysin riittämätön. Perheet tungeksivat pienissä tiloissa ja melkein jokainen perhe piti täysihoitolaisia. Naisten osa oli kova. Heidän aikansa kului lasten kasvattamisessa, täysihoitolaisten ruokkimisessa ja pyykinpesussa; miesten pääajanviete oli juominen. Jengipomot maksoivat miesten palkat saluunoissa ja ei siis mikään ihme, että suurin osa rahoista kului ennen kotiinmenoa. On vaikeaa kuvitella elämää niissä olosuhteissa. Vanhan maan uskonnollinen kasvatus oli muistissa, mutta osallistuminen kielitaidottomina amerikkalaisen kirkon toimintoihin oli heikkoa. Käänteentekeväksi muodostui suomalaisen pastorin Alfred E. Backmanin vierailu vuonna 1881 Ashtabulassa. Hän viipyi Ashtabula’ssa vain neljä päivää, mutta herätti ihmisille toiveen saada hengellistä ohjausta ja koulutusta samalla tavalla kuin heillä oli ollut vanhassa maassa. Käännös vaiherikkaasta historian kuvauksesta kehityksestä suomalaisen luterialaisen kirkon syntyyn ja sen toimintaan on luettavissa sukuseuramme kotisivulla. Klubitakin osto Opiskellessani Jyväskylässä runsaat nelisenkymmentä vuotta sitten kävin neljänä kesänä kesätöissä Ruotsissa, kaksi kesää työskentelin Sundsvallissa Gränges Aluminiumilla ja pari suvea Hoforssissa SKF Ståhlilla. Sanoin jo ensi reissulle lähtiessäni, että ostan uuden klubitakin kun palaan syksyllä takaisin Suomeen. Niinpä lähdin palattuani Jyväskylän Sokokselle ostamaan takkia. Mukaani lyöttäytyi tuttu opiskelukaverini, oikea huuliveikko. Menin tutkimaan takkeja. Sillä välin kaverini meni supattamaan myyjälle, että tuo poika, minua tarkoittaen, on yhteiskunnan holhokki ja hänelle on luvattu hoitopaikasta viidenkympin määräraha takin ostoon. Lisäksi hän kertoi minun olevan lähes kuuro. Myyjä saapui luokseni, kertoi lähes korvaan huutamalla, että täälläpäin olisi oikein hyviä ja halpoja takkeja. Katsoin niitä, mutta siirryin parempien ja kalliimpien takkien puoleen. Myyjä yritti taas ehdotella, että nuo tuolla olisivat hyviä ja halpoja, viitisenkymppiä hinnaltaan. Hän lähes karjui taas korvaani. Olin ymmälläni, mikä myyjää vaivaa. En antanut periksi vaan kampesin yhä uudelleen tyylikkään klubitakin kimppuun. Muutaman yrityksen jälkeen myyjältä alkoi sisu loppua. Kaverini huomasi tilanteen ja supisi myyjälle, että voisimme ehkä käyttää satasen takin ostoon. Täytyy sitten pihistää jostakin muusta vaateostosta. Löysin sopivan kokoisen takin ja maksoin sen ja lähdimme pois liikkeestä. Kaverillani piisasi nauru laskeuduttuamme liikkeen alakerrokseen. Ihmettelin hänelle myyjän käyttäytymistä. Tällöin kaveri paljasti jekkunsa. Nauratti itseänikin koko sopora. Lähdin vielä samana päivänä junalla Sonkakoskelle, kotona käymään. Ja takki oli tietysti päällä. Olin komean takin omistaja, pitihän sitä näyttää. Illalla saavuin Mankisen baariin ja riitti siinä ihmisillä ihmettelemistä, tuollainen takkiko päällä lavatansseihin Pajakalliolle! Mutta olo oli kuin Ruotsin siirtotyöläisellä kotiseudulleen uudella autolla tulleella. Tämä takki oli kaiken lisäksi velaton. - Aku - KAUPPISVIESTI 2/2012 | 11 Muistiinpanoja visiitiltä Irlannista » MArgit Väisänen-Vänskä On lokakuun 23. ja saavumme Dubliniin, minä ja mieheni. Historiallisen kävelyretken kokoontumispaikalle Dublinin keskustaan oli saapunut niin suuri joukko osallistujia, että meidät piti jakaa kahteen eri ryhmään. Olimme siippani kanssa ainoat ”vanhukset” joukossa yllätykseksemme. Ilmeisesti ajoneuvoilla tapahtuvat kaupunkikierrokset vetävät vanhempaa väkeä paremmin. Oli mielenkiintoista todeta, että osallistujat olivat pääasiassa historian, arkeologian ja etnologian opiskelijoita ja heitä oli maailman joka kolkalta aina Yhdysvaltoja ja Australiaa myöten. Monilla heillä oli irlantilaiset esi-isät. 12 | KAUPPISVIESTI 2/2012 Kaksi sisarusta Koreasta ilmaantuivat juttusille. Tuli ilmi, että he olivat tulleet samalla koneella Helsingistä meidän kanssa ja toinen heistä oli opiskellut Hämeenlinnassa miehenikin oppilaana. He hämmästyivät tätä sattumaa vielä enemmän kuultuaan, että tunnen heidän kotimaataan Koreaa. Aasialaisittain tietenkin kursailua kävelyretken aikana, eivät selkeästikään olleet oikein varmoja, voidaanko vaihtaa osoitteita ja puhelinnumeroita ym. mieheni vuoksi (opettaja-oppilas). Ja lisäksi meidän ikäero. Koreassa on erittäin hierarkkinen yhteiskunta. Avainsanoja oppaan kertomuksista: elämää jo 6000 vuotta eaa, met- sästäjä-keräilijöitä Skandinaviasta ja sittemmin Iberiasta, kelttiläisyys, iiriläinen kulttuuri, kristinusko (yksi maan historiaan eniten vaikuttaneista tapahtumista); Pyhä Patrick – tunnetuin ja suosituin irlantilainen (Apilanlehti – symboli),taistelu katolisuudesta; viikinkisodat (asettuivat ja perustivat satamia), normannit, protestantismi (toivat oikeutta ja tasa-arvoa), köyhyys, nälänhätä, maastamuutto, kirjailijat ja taiteili- jat, suurmiehetja naiset, kirjastot, yliopisto. 25.10. Retki Pohjois-Irlantiin: Matkalla jälleen nuorten opiskelijoiden kanssa, meidän lisäksemme yksi keski-ikäinen pariskunta Englannista. I pysähtyminen DROGHEDA:ssa Pyhälle Oliverille, viimeiselle kristitylle marttyyrille, pyhitetyssä katedraalissa. II pysähtyminen Droghedan hautausmaalla kuuntelemassa ”Finding of the True Cross” – (Todellisen Ristin löytämisen) historiaa, josta kertova näyttely oli esillä katedraalissa ja tutkimassa ristejä paikan päällä. Opas selitti tarkkaan risteihin kaiverretut kuvat ja symbolit. Droghedan kaupungin asukkaat surmattiin Oliver Cromwellin ja keropäiden toimesta v. 1600-luvulla. Belfast: Mieleenpainuvinta, vaikkakin surullista oli Black taxi - kierros kaupunginosassa, jossa protestanttien ja katolisten taistelut käytiin. Mieleen on piirtynyt ankean näköinen, avara asuinalue mataline rivitaloineen, joissa uhrien kuvia painettuina seiniin, Britannian liput puolitangossa. Taisteluissa kaatuneiden omaiset ovat päättäneet jäädä asumaan alueelle. ”Protestantit ovat halunneet pysyä Britannian lipun alla hinnalla millä hyvänsä”mitenkähän tuon tulkitsisi? (IRA + britit + kollektiivinen muisti + ?) Historia kertoo, että PohjoisIrlannin väestöryhmien väliset konfliktit juontavat juurensa jo Elisabet I aikaan, jolloin hän alkoi juurruttamaan englantilaista kulttuuria maahan. Mm. katolisilta otettiin maat pois ja parhaat tontit jaettiin protestanteille. Irlannin tasavallassa katoliset ja protestantit elävät rauhassa ja asian vakuutena on myös Irlannin trilogian värit: vihreä katolisuutta, valkoinen yhteyttä ja rauhaa uskontokuntien välillä ja oranssi protestanttisuutta. Ja toiveena on ollut itsenäistymisen alusta asti, että maa olisi yhtenäinen saarivaltio ilman uskontojen välisiä konflikteja. Näin opas kertoi. Hämmentävä maisema, KAUPPISVIESTI 2/2012 | 13 jättää pohtimaan. Rauhanmuurilta. Vierailu tänä vuonna yleisölle avatussa Titanicmuseossa paikalla, jossa se rakennettiin. http://www.titanicbelfast. com/Home.aspx Hämmennystä sain aikaan ottamalla puheeksi toisen loistoristeilijän ”The Empress of Ireland” in uppoamisen v. 1914. Siitä ei missään puhuta mitään, eikä elokuvia eikä muutakaan markkinakrääsää ole näkynyt. (paitsi KauppisViestissä I/2012) Kuitenkin turma vaati enemmän uhreja kuin Titanic ja oli niinikään rakennettu uppoamattomaksi. Ei tiedetty tälläkään opaskierroksella. No, tapaus on ilmeisesti jäänyt maailmansodan puhkeamisen jalkoihin, mutta suuruusluokaltaan mielestäni kuitenkin sellainen, ettei sitä voida unohtamalla ohittaa. Me suomalaiset emme unohda, koska meikäläisiä oli aimo joukko uhrien joukossa. Eiköhän olisi yhdelle elokuvalle aineksia. http://www. liverpoolmuseums.org.uk/maritime/collections/liners/empress/ ja http://www.migrationinstitute.fi/ articles/008_Tuominen.pdf Matkan ohjelmaan olimme vielä varanneet aikaa tutustumiseen irlantilaiseen kulttuuriin opastetulla Pub-kierroksella Dublinissa; mitä kaikkea pubit irlantilaisille merkitsevät? irish folk music, olut- ym. juomakulttuuri, ruokailu, erilaiset pelit, teemaillat, ystävien tapaaminen; ts. aktiviteetteihin, joita meillä Suomessa tehdään olohuoneissa, irlantilaiset kokoontuvat pubeihinsa. Oppaana jo eläkkeellä oleva asiantuntija ja olimme mieheni kanssa jälleen ainoat vanhukset turistiryhmässä. 26.10. National Library of Ireland (Irlannin Kansallinen Kirjasto). Sukututkimus – osasto teki vaikutuksen. Kuka tahansa voi tutustua 14 | KAUPPISVIESTI 2/2012 siellä irlantilaisiin sukujuuriinsa ja mahdollisuus skannata asiakirjoja. Kirjastossa oli toisella osastolla meneillään kannustuskampanja kirjan kirjoittamiseen. Mottona, että kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan: What is your story? Pääsali on vierailemisen arvoinen: Katsoin, mitä Suomesta on kirjoitettu parissa vuositeoksessa. Oli mielenkiintoista todeta, että ne sisälsivät tarkkaa ajan analyysiä ja tapahtumia koko maailmanhistorian valossa. Mitä meillä tapahtui samaan aikaan kuin muissa maissa. Siellä olisin halunnut viettää enemmänkin aikaa. http://www.nli.ie/en/ homepage.aspx Lisäksi tutustuimme vaikuttavaan näyttelyyn William Butler Yeats’n elämästä. http://fi.wikipedia.org/ wiki/William_Butler_Yeats Viimeinen elämys ennen kotiinpaluuta löytyi, kun katselin välipalapaikkaa ja silmiini osui kyltti Café de la Seine. Se osoittautui Pariisiksi keskellä Dublinia. Oli ihan pakko istuutua nauttimaan kakkukahveista ravintolasaliin, joka sijaitsi keskellä korttelia ulostulojen ollessa kahdelle samansuuntaiselle kadulle = ”läpikorttelin” taidetta. Selaillessani sanomalehteä The Irish Times, silmiini osui artikkeli ”Is there a new face of atheism?” Artikkeli sisälsi montakin ajatusta, jotka pysäyttivät ajattelemaan: Ensiksikin ateistit ovat lähteneet liikkeelle uudessa hengessä. On syntynyt uusi liike, jotka eivät enää suhtaudu uskontoon jyrkän Dawkinsianilaisen perinteen mukaisesti. Heidän aktiviteettiinsa on liitetty eetttinen puoli yhteisöllisen hyvän hengessä. Jumalaan usko on korvattu ei ainoastaan uskolla tieteeseen (kuten tähän asti), vaan myös uskolla oikeuteen ja tasa-arvoon. Yksi haastatelluista sanoo: ”I am not one of those people who say if you are a religious person you must automatically be evil”. (En ole niitä ihmisiä, joiden mielestä uskonnollinen ihminen olisi automaattisesti paha”) Luterilaisena kommenttiin pysähtyi. Perinteisestihän ajatellaan juuri päinvastoin. Mutta pohtiessaan sanoman sisältöä, joutuu luonnollisesti myöntämään, ettei uskonto sinällään tee kenestäkään hyvää, ei edes uskovaisuus. Ja uskontojen nimissä, Jumalan nimessä, on tehty paljon pahaa maailmassa. Mielestäni kuitenkin sanomassa kulminoituu katolisen kirkon kriisi. Viime vuosina olemme saaneet toistuvasti kuulla, kuinka katolinen kirkko on korruptoitunut, papit ovat sotkeutuneet lapsikauppaan ja hyväksikäyttöön jne. Tämä uusi ateistinen liike on lähtenyt tekemään hyväntekeväisyyttä mm. Afrikkaan mottona: ”Good without Gods” (Hyvää ilman Jumalia). Kauppiset Vieremän asuttajina » Asko kAuppinen Tämä artikkeli on otettu, pienin poikkeuksin, sukututkija Jarmo Ahlstrandin tekemästä ja vuonna 1988 julkaistusta Ylä-Savon Kauppisten sukukirja I:stä, joka on erinomainen ja perusteellisesti tehty sukututkimus. Se on jokaisen yläsavolaisiin sukuhaaroihin kuuluvien Kauppisten perusteos. Vuonna 2010 julkaistiin em. täydentävä Ylä-Savon Kauppisten sukukirja II. Sukuseuran hallitus on päättänyt, että mikäli ostaa sukukirja I:n saa sukukirja II:n ilmaiseksi. Edellä mainittujen lisäksi olen tässä lähdeaineistona käyttänyt dosentti Arvo M. Soinisen artikkelia, Ylä-Savon muotoutuminen keskiajalla ja asuttaminen 1500-luvulla. Artikkeli sisältyy Ylä-Savon Instituutin julkaisuun Ylä-Savon asutuksen itäiset juuret (1989). Nykyisen Vieremän kunnan alueet saivat ensimmäiset vakituiset asukkaat 1500-luvun puolivälissä. Ensimmäisinä sukuina olivat Kettuset(Pieksämäki/ Juva), Nissiset ( Joroinen), Karviset (Sääminki), Sormuset (Rantasalmi), Tarvaiset ( Juva) ja Makkoset (Sääminki) , jotka olivat löytäneet asuinpaikkansa nykyisen Kirkonkylän, Salahmin ja Nissilän alueilta. Kunnan itäosat saivat vakituiset asukkaansa aivan 1500-luvun lopussa kun Kauppisten suku tuli Kauppilanmäkeen. Tätä ennen Kauppisilla oli täällä eränkäynti alueita, joita he käyttivät sen ajan tavan mukaisesti Leppävirralla olleesta kantatilasta käsin. Ylä-Savon Kauppisten kantaisä Pekka 1504 on Ylä-Savon Kauppisten kantaisä. Hänet mainitaan vuonna 1541 Savon vanhimmassa veroa maksavien isäntien luettelossa Juvan pitäjän Joroisten neljänneskunnan Leppävirran kymmenkun- nassa viiden (5) veromarkan suuruisen tilan isäntänä. Tilan nimi oli Kauppilanmäki ja sen päärakennus sijaitsi nykyisen Leppävirran kirkonkylän Kauppilanmäellä. Tämä Pekan tila on nykyään jaettuna useaksi sadaksi tilaksi. Pekan tilan päärakennuksen kohta sai isossajaossa rekisterinumeron Leppävirta 21. Pekka on toiseksi vanhin etunimeltään tunnettu esi-isä Ylä-Savon Kauppisten suvun Ylä-Savon sukuhaarassa. Pekkaa aikaisemmista esi-isien etunimistä tunnetaan ainoastaan Kauppi, josta sukunimi Kauppinen on syntynyt. Pekan isän nimi saattaa olla Nikki. Pekka oli vuonna 1541 yleisin savolaisen isännän etunimi. Savon 3362:sta isännästä oli tuolloin Pekkoja peräti 544. Suomalaisen historiakirjoituksen mukaan Pekan asuinpaikka Leppävirta sijaitsi ensin Novgorodin ja myöhemmin Venäjän valtakunnassa vuodesta 1323 vuoteen 1595. Käy- tännössä vuoden 1323 raja ei ollut enää 1540-luvulla voimassa vaan Savo ja Kainuu kuuluivat Ruotsin valtakuntaan niin kuin lähes koko muukin Suomi. Vuonna 1541 Leppävirran seutu oli kaikkein pohjoisimpia savolaisten pysyvästi asuttamia alueita. Pohjoisempana käytiin runsaasti eräretkillä mutta ei vielä ilmeisestikään pysyvästi asuttu. Pekan maat olivat kuuluneet vuodesta 1442 Juvaan. Tuohon saakka koko Savo oli ollut yhtä pitäjää, jonka nimi oli Savolaksi eli Savilahti. Vuodesta 1547 Pekan maat kuuluivat tuolloin perustettiin Tavisalmen hallintopitäjään eli Kuopion kirkkopitäjään mikä käsitti miltei koko myöhemmän Kuopion läänin lukuun ottamatta kapeita kaistaleita läänin itä- ja länsiosissa eli Kaavin ja Rautalammin seutuja. Vuodesta 1627 suurin osa Pekan maista kuului Iisalmen pitäjään mistä niistä suurin osa siirtyi noin vuonna 1921 Vieremän pitäjään ja osa Sonkajärven pitäjään, joista tuli vuonna 1922 itsenäisiä kuntia. Pekka oli syntynyt viimeistään vuonna 1505, ehkä vuonna 1504, hänen syntymäpaikkansa ei todennäköisesti ollut Leppävirralla sillä sen seudun asutuksen on otaksuttu alkaneen noin 1520-1530-luvuilla. Pekka on mitä ilmeisimmin syntyjään nykyisen Virtasalmen Valkeamäeltä, jossa asuvilla Kauppisilla oli vielä vuonna 1561 maanomistuksia KAUPPISVIESTI 2/2012 | 15 Muuttoliike Ylä-Savoon ennen vuotta 1961. Leppävirrallakin Pekan tilan eteläpuolella. Valkeamäki sijaitsee 46 kilometrin päässä etelään Leppävirran keskustasta. Valkeamäeltä PohjoisVirmaan länsirannalta on lähtöisin myös Viitasaaren ja Halsuan Kauppisten sukuhaara samoin kuin seudulla vielä nykyäänkin asu16 | KAUPPISVIESTI 2/2012 va Kauppisten suvun sukuhaara. Lisäksi Hankasalmen Kauppisten sukujuuret työntyvät myös tälle seudulle siten, että heidän esiäitiensä suvuista mm. naapurien Nikulaisten ja Matilaisten suvut ovat lähtöisin juuri tältä seudulta. Valkeamäelle asutus näyttää tulleen aikanaan Mikkelistä päin. Täällä Kauppisten asutus keskittyi vuonna 1541 Vanhallemäelle nykyisen Mikkelin maalaiskunnan luoteisosiin 45 kilometriä länteen Valkeamäeltä. Kauppisten keskeisimmässä paikannimistössä vilisee mäkiä koska suvun keskeinen elinkeino oli kaskeaminen ja se oli tärkein erä maan uudisasutukseen vetävä tekijä. Toinen merkittävä tekijä oli tässä, että savolaiset osasivat sellaisen koskemattomien erämaametsien kaskeamiseen soveltuvan menetelmän – huuhdan - jota länsisuoma- laiset eivät tunteneet. Huuhtamenetelmän avulla uudisasukkaat pääsivät elämisen alkuun ja saattoivat myöhemmin täydentää sitä tavallisella kaskiviljelymenetelmällä. Huuhtaviljelyssä sato saatiin vasta kolmantena vuonna raivauksen aloittamisesta. Kasket tehtiin reheviin kuusimetsiin mahdollisimman korkeiden mäkien laille mieluiten etelän puoleisiin rinteisiin. Näihin kaskiviljelyksiin ei halla päässyt käsiksi eikä vesi jäänyt niihin makaamaan. Vielä 1700-luvun lopulla Kauppisten menestys perustui valtavan laajaan kaskiviljelykseen. Leppävirran Kauppilanmäki oli erittäin hyvä kaskipaikka. Mäen laki sijaitsee yli 150 metriä merenpinnan yläpuolella ja peräti yli 70 metriä korkeammalla kuin ympäröivät vesistöt Leppävirta ja Kalmalahti. Tuo mäki on vaikuttava näky nykyisen 5-tien varressa Leppävirran kirkonkylän kohdalla. Vieremän Kauppilanmäki on ollut myös erittäin hyvä kaskipaikka. Sen korkeimmat kohdat ovat yli 190 metriä merenpinnasta ja noin 100 metriä korkeammalla kuin läheinen Salmijärvi eli nykyiset Ylä-Salminen ja Ala-Salminen. Leppävirran Hankamäellä Kauppiset omistavat myös hyvän kaskipaikan täsmälleen saman nimisten järvien tuntumassa. Kaskiviljelys vaati laajoja maanomistuksia koska samalle paikalle sai tehtyä hyvin tuottavia kaskia vain noin 70-90 vuoden välein aina kun metsä oli kasvanut uudelleen täyteen mittaansa. Kaskiviljelys piti suvun hyvin yhdessä sillä kymmenen miestä sai yhdessä paljon parempia kaskisatoja kuin jos kukin olisi tehnyt itselleen omat kaskensa. Lisäksi se, että metsiä ei jaettu tilojen halkomisten yhteydessä ennen kuin vasta 1700-luvun lopulla, edesauttoi suvun jäsenten kaskeamista yhdessä yhteisissä metsissä. Pekan lapset Pekan lapsia tiedetään olleen ainakin Olli ja Juntti. Olli oli syntynyt viimeistään vuonna 1523. Hänellä on ollut ainakin viisi poikaa Juntti 1541, Tuure 1546, Olli 1553, Perttu 1553 ja Heikki 1569. Isä-Ollia ei koskaan mainita veroasiakirjoissa isäntänä. Ollin pojista vain Juntin lapsia on tiedossa eli Juntti Ollinpojalla on ollut kolme poikaa Riekki 1568, Jussi 1582 ja Pekka 1582. Pekan toinen poika Juntti oli syntynyt viimeistään vuonna 1526 ja hän eli vielä vuonna 1563. Hänen jälkeläisiään ei ole tiedossa. Juntti oli isänsä jälkeen Kauppi-lanmäellä isäntänä viimeistään vuodesta 1546 tosin vuodesta 1559 lähtien yhdessä veljenpoikiensa kanssa. Juntti Ollinpoika oli Ylä-Savon Kauppisten kantaisä. Pekan maatila mainitaan vuoden 1561 verollepanomaakirjassa anekti eli numero 1678:ksi. Isäntänä tuolloin oli ollut Pekan pojanpoika Juntti Ollinpoika Kauppinen. Tässä Savon vanhimmassa säilyneessä maatilojen tilusluettelossa on luetteloitu Juntin perintötilaan tuolloin kuuluneet maa-alueet. Ne mainitaan jo tuolloin Kauppisten vanhoiksi omistuksiksi. Maa-alueita oli yhteensä 19 ja niiden nimet on kirjoitettu Juntin sanelun mukaan. Juntin nimeämät maa-alueet olivat: 1. Mustajerfwen taifwall 2. Särkilaxi 3. Parikalachen 4. Kuifwaisten Luchta 5. Rautasten Lahen Luchta 6. Rauta Luchta Särkilahell 7. Ettelä puoli Mieli Wihoija 8. Pohias puoli Härkäjokea 9. Ratusalmesta Nijtyä wähä 10. Mäki Kaupin 11. Särkilahenaho 12. Pöräsen Mäki 13. Salmi Järfwen mäki 14. Mammijerfuen Mäki 15. Paju jerfuen siwu pohias puoli 16. Sorijn suonsiwull 17. Pohiaspuoli surta pyöriätä 18. Itäpä Niemi Jerfwiä 19. Luoehpuoli Leppäsuota 20. Kauppisten maa-alueet Leppävirralla. Juntti asui numerossa 10 MäkiKaupissa, joka oli mäen laella aivan nykyisen Leppävirran keskustan tuntumassa kirkolta noin 700 metriä luoteeseen. Vielä nykyäänkin Juntin talon paikalla on nimenä Kauppilanmäki, joka on ollut Kauppisten kantatilan nimi. Kauppisten maa-alueet ovat sijainneet tilan päärakennuksesta lännen ja pohjoisen suuntaan noin 14 kilometriä nykyisen 5-tien molemmin puolin. Toinen alue sijaitsee Soisalon saaressa noin 10 kilometriä itäkoilliseen hyvien vesiyhteyksien päässä päärakennuksesta. Kauppisten maa-alueet Vieremällä Edellä olevan luettelon numerot 12 – 19 sijaitsevat Vieremän Kauppilanmäessä ja sen ympäristössä. Nämä maa-alueet käsittävät Vieremällä ja Sonkajärvellä koko nykyisen Pyöriän kylän sekä Kauppilanmäen kylän rekisterinumerot 1-5. Näiden nykyiset omistajat omistavat vielä yhdessä Juntin Ylä-Savossa omistamat vesialueet eli suuret osat seuraavista järvistä: Pyöree, NiemiKAUPPISVIESTI 2/2012 | 17 nen, Saarinen ja Pikku-Pyöree. Maa-alueet numerot 12-19 sijaitsevat neljänä maapalana: 1) Kauppilanmäen alue, numerot 13 ja 16, noin 1320 hehtaaria; 2) Pyöreen alue, 14 ja 17-19, 3800; 3) Pyöreenmäki 12, 430; 4) Ala-Pajujärven ranta, 15, 11. Edellä mainitun vuoden 1561 verollepanomaakirjan numeroitten osoittamat maa-alueet sijaitsivat Vieremällä puolella seuraavasti: Numero 12: Pöräsen Mäki, tarkoittaa nykyistä Pyöreenmäkeä Pyöreeltä pari kilometrä itäkaakkoon. Numero 13: Salmijärvenmäki, on Vieremän Kauppilanmäen vanha nimi. Täällä sijaitsi Kauppisten asuin- ja varastorakennuksia, joita käytettiin Ylä-Savossa harjoitetun eränkäynnin ja kaskeamisen tukikohtina. Perimätiedon mukaan nämä rakennukset sijaitsivat Rapakon talosta noin 100 metriä luoteeseen. Mutta kaikkein vanhimmat rakennukset tai rakennelmat ovat sijainneet nykyisen Korkeamäen talon luona. Paikalla on vielä nähtävissä täällä sijainneiden varastorakennusten maakuoppia. Numero 14: Mammijerfuen Mäki, tarkoittaa nykyistä Kantemäkeä Saarisen rannalla. Numero 16: Sorijn suonsiwull, tarkoittaa Soidinsuon ja Kauppilanjoen välistä aluetta Kauppilanmäen eteläpuolella. Numero 17: Pohiaspuoli surta pyöriätä, tarkoittaa Kauppilanjoen, Pyöreen ja Pikku-Pyöreenjoen pohjoispuolista aluetta. Numero 18: Itäpä Niemi Jervwiä, tarkoittaa nykyisen Niemisen itäpuolista aluetta Pyöreestä pohjoiseen. Numero 19: Luoehpuoli Leppäsuota, tarkoittaa nykyisen Leppisuon ja samalla rautatien luoteispuolella sijaitsevaa metsäaluetta 18 | KAUPPISVIESTI 2/2012 Pikku-Pyöreen pohjoispuolella. Nämä maa-alueet käsittivät siis edellä mainitut neljä maapalaa, joista muodostettiin 1600-luvun alussa Kauppilanmäen kylä. Myöhemmin 1660-luvulla kylän toinen puo-likas, Rapakon tila, jaettiin perinnönjaossa kahtia ja tästä toisesta Rapakon puolikkaasta muodostettiin Pyöriän kylä, joka käsitti edellä mainituista numeroista numerot 14, 17 ja 18. Isossajaossa 1780-luvulla Kauppilanmäen kylään liitettiin Iisalmen kylästä Kauhasten omistama tila, josta tehtiin Kauppilanmäki 6. Kauppilanmäki 1-5 ovat siis Kauppisten kantatilan numeroita. Isossajaossa noin vuonna 1780 Leppävirralla sijaitseva Kauppilanmäen kantatila oli jaettu jo 11 maatilaksi, joista kaksi tilaa sijaitsi Leppävirralla eli Kauppilanmäki, Leppävirta 21 (1300 ha) ja Mielivikoja, Hankamäki 3 (300 ha). Vieremällä sijaitsevat tilat olivat seuraavan nimisiä ja suuruisia: Kauppilanmäki 1 Kääriälä 353 hehtaaria, Kauppilanmäki 2 Hoikkala 907, Kauppilanmäki 3 Ristola 308, Kauppilanmäki 4 Korkeamäki 886, Kauppilanmäki 5 Rapakko 1417, Pyöriä 1 Lassila 639, Pyöriä 2 Ryvä 194, Pyöriä 3 Vanha-Niemisenmäki 287, Pyöriä 4 Alapiha 560. Yhteensä 5551 hehtaaria. Tilojen pinta-alat eivät kerro suoraan tilojen arvoa vaan isossajaossa arvioitiin maatilojen arvo, joka määräytyi manttaalimäärien mukaan. Näin esimerkiksi Alapiha ja Ristola saivat yhtä arvokkaat maat, koska kummankin manttaalimäärät olivat samat vaikka Ristolan pintaala oli lähes puolta pienempi kuin Alapihan. Ensimmäiset vakituiset asuinpaikat Seuraavassa on luetteloitu van- himmista alkaen suvun asuinpaikkoja, joista voi hahmottaa minne Kauppisten asutus oli pysyvämmin levinnyt Vieremän alueella vuoteen 1805 mennessä. Suluissa on maininta mistä numerosta Kauppiset ovat aikanaan tulleet kyseiselle tilalle. Vuosiluvut kertovat ajan jolloin Kauppiset ovat isännöineet kyseisiä tiloja. Kauppisten jälkeen näillä tiloilla on isännöinyt lähes järjestään Kauppisten vävyjä tai sellaisia, joiden esivanhemmista löytyy Kauppisia. 1 (4) Vieremä Kauppilanmäki 3 Ristola 1600-1879; (4) Vieremä Kauppilanmäki 5 Rapakko 1600; (5) Vieremä Kauppilanmäki 2 Hoikkala 1662-1920; (6) Vieremä Pyöriä 1 Lassila 1664-; (8) Vieremä Pyöriä 4 Alapiha 1746-1869; (5) Vieremä Kaarakkala 3 Pirttilehto 1787-; (13) Vieremä Pyöriä 3 Vanha-Niemisenmäki 1789-. Mikäli haluaa tietää oman sukuhaaransa ensimmäisen asuinpaikan pääsee sinne lähtemällä omasta perhetaulukosta taaksepäin seuraamaan omien esi-isien perhetauluja Jarmo Ahlstrandin teoksen mukaisesti. Kauppinen - Vieremän yleisin sukunimi Vieremän kunnan väkiluku oli suurimmillaan 1970-luvun alussa, jolloin kunnan asukasmäärä oli vähää vaille 8000 henkeä. Näistä Kauppisen sukunimeä kantavia oli noin 10 prosenttia eli noin 800 henkeä. Tämän lisäksi oli naimisiin menneitä naisia, joitten sukunimi oli vaihtunut. Kaikkiaan voitaneen todeta, että Kauppisia asui kunnassa toista tuhatta henkeä. Kauppinen olikin kunnan ylivoimaisesti yleisin sukunimi, seuraavina tulivat Huttuset noin 250 henkeä, Juntuset noin 200 henkeä sekä Kettuset ja Rönköt. Kauppisia Viitasaarelta ja Pihtiputaalta Vietimme äskettäin kummitätini Vieno Johanna Kauppisen 93-vuotissyntymäpäiväjuhlaa. Pirteä ja aina niin tasapainoisen oloinen Vieno-täti istui kiikkustuolissaan ja seurasi kiinnostuneena jälkikasvunsa ja suvun jäsenten iloista puheensorinaa, olihan koolla Kauppisia. Siinä katsellessani kummitätiäni nousi mieleeni ajatus, että hänen elämäntarinansa on kertomisen arvoinen. Vieno-täti on Viitasaaren Kauppisia, Matti ja Hanna Kauppisen suuresta lapsikatraasta vanhin elossa oleva jäsen. Viitasaarelta Pihtiputaalle Sukututkija, maisteri Jarmo Ahlstrandin tekemien tutkimusten mukaan Viitasaaren Kauppiset kuuluvat Juvan isoon sukuhaaraan. Kauppisten kolmen pääsukuhaaran (1. Ylä-Savon ja Kaavin, 2. Hankasalmen ja Konneveden, 3. Viitasaaren ja Halsuan) viimeinen yhteinen kotikylä on Valkeamäki, Joroisten ja Pieksänmaan rajalla. Viitasaaren Kauppiset lähtivät Valkeamäen kylästä vuonna 1555 Viitasaarelle. Siihen saakka heidän kotikylänsä oli samassa pihapiirissä muiden Kauppisten kotitilan kanssa. Tilojen päärakennusten välillä oli vain maantie Pieksämäeltä Juvan kautta Savonlinnaan. Viitasaaren Kauppisten sukuhaaraa on tutkittu 1400-luvun alusta alkaen, seuraavaksi esittelen sukuhaaran katkeamattomana tähän päivään asti. KAUPPI, synt. 1416 Juvan seudulla JUNTTI, synt. 1452 OLLI, synt. 1477 PAAVO, synt. 1505 PAAVO, 1523-1578 muutti Viitasaarelle PAAVO 1560-1597 PEKKA 1578-1638 IISAKKI 1596-1639 PEKKA 1614-1714 IISAKKI 1654-1741 MARTTI 1711-1760 JOHANNES 1748-1794 SALOMON 1793-1839 MATTI 1832-1919 muutti Pihtiputaalle Metsäpellon tilalle isännäksi 1862 Viitasaaren Kaljulasta HEIKKI 1857-1937 Metsäpellon isäntä MATTI 1889-1949 Metsäpellon isäntä. Heikki Kauppinen avioitui Sofia Paldanin (Greta Sofia Kustaantr Paldani, s. 6.7.1860) kanssa ja he saivat neljä lasta. Tyttäriä syntyi kolme, Hanna, Hilja ja Hilda ja poikia yksi, Matti. Matti meni naimisiin Johanna (Hanna) Huikarin kanssa (Luomalanranta, Keskitalo). Pihtiputaalla Metsäpellon tilalla Hanna (s. 1891) ja Matti (s. 1889) Kauppiselle syntyi neljätoista lasta, joista nuorin on enoni Heikki Kauppinen. Pihtiputaalla koulunjohtajana elämäntyönsä tehnyt, nykyisin Viitasaarella elelevä Heikki Kauppinen on tehnyt oman sukupuun ja ansiokkaan selvitystyön suvun vaiheista. Sen mukaan muuttoliikettä on ollut Viitasaaren ja Pihtiputaan välillä aiemminkin, sillä Heikki-enoni vaari, eli isänisä Heikki Kauppinen muutti neljävuotiaana vuonna 1862 perheineen Viitasaarelta Niinilahden Kaljulasta Pihtiputaalle. Isänisänisän eli Matti Kauppisen (s. 13.7.1832) elämän viime vaiheista on Heikki-enolleni kertonut hänen Jaakko-veljensä (s.1915). Pienen pojan mieleen oli piirtynyt muistikuva siitä, kuinka kotona Metsäpellossa 6.6.1919 kuolleen isovaarin vaatteet poltettiin talon takana kuoleman jälkeen. Elämää Metsäpellossa Matille (4.6.1889) ja Hannalle (2.10.1891) syntyi Pihtiputaalla, Kaarret Mehtäpellon tilalla 14 lasta, seitsemän tyttöä ja seitsemän poikaa. Lapset: 1. Impi Sohvia Kauppinen (s. 6.4.1910) Pihtipudas 17 Kaarret Mehtäpelto 2. Väinö Matias Kauppinen (s. 12.12.1911) 3. Jaakko Uuno Kauppinen (s. 11.2.1915) 4. Sauli Heikki Kauppinen (s. 6.2.1917) 5. Vilho Albinus Kauppinen (s. 4.5.1918) 6. Vieno Johanna Kauppinen (s. 13.10.1919) 7. Veikko Johannes Kauppinen (s. 12.2.1921) 8. Eino Kauppinen (s. 17.11.1922) 9. Martta Kauppinen, Taiha (s. 22.3.1924) 10. Marketta (Impi Reetta) KauppiKAUPPISVIESTI 2/2012 | 19 nen, Taimisto (s. 3.9.1925) 11. Hellin (Helli) Augusta Kauppinen, Ahlberg (s. 20.9.1927) 12. Hilkka Elisabet Kauppinen, Savolainen (s. 28.3.1929) 13. Rauha Maria Kauppinen (s. 29.12.1930) 14. Heikki Kauppinen (s. 7.3.1934) Jatkosodassa kaatui Metsäpellon pojista kolme veljestä, Väinö (s. 1911), Sauli (s.1917) ja Vilho (s.1918). Yksi veljistä, Veikko (s. 1921) haavoittui sodassa kolme kertaa ja kuoli myöhemmin v. 1963 auto-onnettomuudessa Lammilla. Jaakko (s. 1915) kuoli 1.1.2008 Suonenjoella ja Eino (s. 1922) elelee vielä Pihtiputaan Muurasjärvellä. Tyttäristä vanhin on kuollut aivan pienenä, Rauha-niminen sisar kuoli 9-vuotiaana (1939) ja Martta (s. 1924) kuoli vuonna 1996. Neljä siskosta, Vieno (s. 1919), Marketta (s. 1925), Hellin (s. 1927) ja Hilkka (s. 1929) elävät vielä ja he kaikki asuvat Helsingissä. Itse olen Hellinin keskimmäinen lapsi. Suuren lapsikatraan äiti Hanna Kauppinen menehtyi syöpään 9.3.1946 ja Matti-isä kuoli auto-onnettomuudessa 6.7.1949. Hellin-äitini veljistä olen saanut tuntea vain Jaakon, Einon ja Heikin ja siskoista Vienon, Martan, Marketan ja Hilkan. En ehtinyt nähdä myöskään äitini vanhempia Hannaa ja Mattia. Isovanhempani Hanna ja Mat- ti Kauppinen olivat lapsirakkaita ihmisiä ja heille siunaantuikin upea jälkikasvu. Aivan pienenä kuolleen tyttären jälkeen syntyi ensin neljä poikaa ja sitten syntyi Vieno. Vieno-tätini sai siten erityisen hyvät lähtökohdat elämälleen, sillä tyttären syntymä oli todella iloinen asia ja Vieno oli toivottu ja rakastettu lapsi. Perheeseen syntyi uusia lapsia tasaiseen tahtiin, ja Vieno toimi äidin oikeana kätenä. Äitini on 20 | KAUPPISVIESTI 2/2012 kertonut, kuinka Vieno mm. ompeli näppärästi leningit pikkusiskoille. Isossa perheessä oli selkeä työnjako ja jokainen toimitteli maatilan töitä kykyjensä mukaan. Metsäpellon tila kukoisti, karja voi hyvin ja viljapellot kasvattivat suuren sadon. Läheisestä Vintajan lammesta nousi kalaa ja metsästä poimittiin marjat ja sienet. Pihapiirissä oli tilaa lasten temmeltää. Matin ja Hannan kodissa vallitsi sopu ja rauha, ja sunnuntaisin ajettiin hevosella kirkkoon. Sitten kaikki muuttui, syttyi talvisota ja sitä seurasi jatkosota. Perheen pojat lähtivät rintamalle, vain nuorin Heikki-veli jäi kotiin apuisännäksi. Tytöistä Vieno, Martta ja Marketta lähtivät myös lotiksi sotatantereelle, kotiin jäivät pikkulotiksi vain äitini Hellin ja tätini Hilkka. He ahersivat maatalon raskaissa töissä aamusta iltaan, ja navetta- ja peltotyöt tulivat tutuiksi. Iltaisin naisväki kutoi sukkia sotapojille, ja joka viikko lähetettiin ruokapaketteja rintamalle. Vieno Vieno Johanna Kauppinen liittyi Lotta Svärd-järjestöön vuonna 1934. Kyseessä oli H. Iivanaisen yksikkö no 4675. Sisä-Suomen piirin Pihtiputaan paikallisosaston varusjaoston jäseneksi hän liittyi lokakuun 25:ntena päivänä 1941, puheenjohtajina olivat Elli Hämäläinen ja Taimi Kemppainen. Isänmaan hyväksi tekemistään palveluista Vieno palkittiin ansiomitalilla no 427. Sodan päätyttyä Vieno muutti Helsinkiin. Hän pääsi Naistenklinikan konttoriin töihin ja sieltä hän järjesti myöhemmin myös siskoilleen työpaikan. Ison siskon rooli on säilynyt kaikki nämä vuosikymmenet, ja Helsingissä asuvat siskokset ovat aina tukeneet toinen toisiaan. Vieno-tätini sai neljä lasta, Raimon, Ollin, Lassen ja Stellan. Vienon elämän suurin murhe oli Stellatyttären menehtyminen alle 3-vuotiaana. Muistan, kuinka se oli meille serkuillekin järkyttävän surullinen tapahtuma. Elämä jatkuu, mutta Stellan muisto ei unohdu. Vienotädillä on myös 3 reipasta poikaa, ja muistan, kuinka etenkin Ollin ja Lassen syntymäpäiviä vietettiin perusteellisesti. Kaikki Helsingin serkut ( ja meitä oli paljon) oli kutsuttu kylään, eikä juhlissa pihistelty herkuissa, syntymäpäiväkakkukin oli aina valtaisa. Vuodet vierivät, Vieno hoiteli perhettänsä ja huolehti miehensä Gunnar Bäckströmin liikkeen kirjanpidosta. Kesät perhe vietti Pihtiputaalla Tiirin saaressa. Elämä ei aina ole kohdellut Vienoa silkkihansikkain. Perhe on joutunut läpikäymään konkurssin, Vieno-täti on joutunut muuttamaan omasta kotitalostaan vielä vanhalla iällä ja saattamaan hautaan aviomiehensä. Tänään Vieno-täti istuu Vantaan Kielotiellä, omassa pienessä asunnossaan vanhusten palvelutalossa. Vieno-täti ei valita kohtaloaan, tyynesti hän on ottanut vastaan kaiken, mitä elämä on tähän asti antanut. Toivotan hänelle sydämestäni hyvää terveyttä ja paljon elinvuosia. Sukupuu auttaa ymmärtämään Miksi oman sukupuun tunteminen on tärkeää? Kauppisviestissä 1/2008 oli Marita Sjöbergin kirjoittama mielenkiintoinen artikkeli ”Oletko oman elämäsi herra?” Artikkeli on tiivistelmä Kirsi Ijäksen kirjoittamasta kirjasta ”Sukupuu- avain oman elämän ja perheen ymmärtämiseen” (Kirjapaja, 2003). Artikkelissa kerrotaan sukupuun piirtämisen merkityksestä, taustalla on tarve ymmärtää itseään ja korostaa perheen ainutlaatuisuutta sisäisine mekanismeineen. Sukupuu on hänen mukaansa erinomainen väline ymmärtää erilaisia vallanjaon ja -käytön kysymyksiä perheissä. Ijäksen mukaan sekä hyvä että paha siirtyvät sukupolvelta toiselle. Ijäs käyttää käsitettä ”elämän laki”, jolla hän tarkoittaa vanhemmilta lapsille siirtyviä erilaisia elämäntapoja, arvoja ja perhesalaisuuksia. Sukupuun piirtämistä kannattaa tehdä aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Ijäs käsittelee sukua myös historiallisesta näkökulmasta huomioimalla sotavuosien vaikutukset yksilö- ja perhetasolla. Suomalaisten perheiden historioissa nousee esiin se, että surutyö on jätettu tekemättä. Sodat aiheuttivat monenlaista henkistä invaliditeettia ja heikkoutta, mikä heijastui myös perheen ihmissuhteisiin. Sotien jälkeiseen henkiseen uudelleen rakentamiseen ja suremattomaan suruun ei Ijäksen mukaan kiinnitetty tarpeeksi huomiota, ja erilainen poteminen jatkui pitkään sukupolvesta toiseen. Sota vaikutti yksilötasolla lapsuus- ja nuoruusvuosiin, sota vei lapsilta vanhemmat. Ijäksen mukaan sukupuun tarkastelu on myös auttanut monia sovintoon edellisten sukupolvien kanssa. Ihmisestä tulee aikuinen, kun hän lopettaa vanhempien syyttelyn. Vastuu elämästä on yhteinen. Isänmaan ja itsenäisyyden puolesta kaatui 165 Kauppista (Kauppisviesti 2/2009). Tämä yhteinen asia koskettaa vieläkin kovin monia Kauppisia. Lukiessani sukupuuta käsittelevää artikkelia aloin pohtia sitä, mikä vaikutus sukuni kokemuksilla on ollut minun elämääni? Mikä vaikutus suvun historialla on ollut Hannan ja Matin jälkeläisiin? Pohdin myös sitä, miten toisinkin kaikki olisi voinut mennä. Jos sota ei olisi syttynyt, joku Metsäpellon tilan pojista olisi ehkä ruvennut isännäksi taloon ja sukutalomme eläisi nyt kukoistavana siellä männikkömetsien keskellä. Mutta toisin kävi, sota vei kolme poikaa, heti perään menivät äiti ja isä, ja loput sisarukset muuttivat kukin omille tahoilleen. Nyt tila on autiona ja pellot kesannolla, uudet omistajat ovat päästäneet tilan rappiolle. Mutta suvun tarina jatkuu. Oman sukupuun tutkiminen on mielenkiintoista puuhaa. Sukupuu kertoo esivanhempiemme nimet, syntymä- ja kuolinpäivän, mutta olisi kiinnostavaa tietää enemmänkin näiden ihmisten elämästä ja kohtaloista. Arkistojen penkominen on innostavaa, mutta myös uuden Muikunlahden kartano odottaa Kauppisten sukua vieraakseen ensi kesänä. tiedon kerääminen ja tallentami- nen on tärkeää. Jokainen voi tehdä lähipiirissään omaa sukututkimusta kirjoittamalla perheen ja suvun elämästä jälkipolville. Keskuudessamme on vielä niitä, jotka muistavat, mutta muistot katoavat, jollei niitä kirjoiteta muistiin. Tämä tarina alkoi kummitädistäni Vieno Johanna Kauppisesta, joka syntyi 13. lokakuuta 1919 Pihtiputaalla Mehtäpellon tilalla ja tarina jatkuu. Kauppiset sukujuhlaan! Kauppisten suvun tarina on menestystarina, ”yhtä puuta”-tarina, näin on kerrottu monissa sukujuhlissa. Viimeksi Runnin kylpylässä vuonna 2010 kerrottiin, kuinka Suomes- sa asuvat yli 8000 Kauppista ovat antaneet vahvan ja elinvoimaisen panoksen isänmaan hyväksi. Tähän kunniakkeeseen seuraan liittyy myös oman sukuni tarina. Ensi kesänä 10 -11. elokuuta 2013 vietämme Kauppisten sukuseuran sukujuhlaa Viitasaarella Muikunlahden kartanossa. Tällä kertaa valokeilassa ovat Viitasaaren Kauppiset, joiden vaiheista on ilmestymässä sukukirja sukututkija Jarmo Ahlstrandin toimesta. Sukuseuran hallituksen jäsenenä esitän toiveeni kaikille Kauppisten sukuun kuuluville: Tulkaa ensi kesänä Viitasaarelle viettämään ikimuistoinen viikonloppu kauniissa Muikunlahden kartanomiljöössä yhdessä iloisten ja ystävällisten kauppislaisten kanssa. Juuriensa tunteminen on mielenkiintoista, ja muistoja ei saa kuin tekemällä. » kirjoittAjA on sukuseurAn hAllituksen jäsen MArjA-liisA Ahlberg KAUPPISVIESTI 2/2012 | 21 Sukuseuran hallitus muutti hieman sukuvaakunaa Uusi vaakuna. Asko Kauppisen teoksessa Vieremän kunnan kirjasto 1924 – 2012 kuvataan aluksi suomen kielen ja kirjallisuuden, kirjastojen anturoiden, syntymistä ja kehittymistä, joille kansallinen kirjastolaitos perustuu. Kirjastojen syntyvaiheista kerrotaan yleisesti eli miten ja millaisissa ympäristöissä ja millaisten henkilöiden toimesta erilaiset kirjastot saivat alkunsa. Yleisistä kirjastojen vaiheista lähestytään muutamaan oman seutukunnan kunnallisten kirjastojen perustamista ja päädytään lopuksi oman kunnan kunnallisen kirjastolaitoksen historiallisiin vaiheisiin. Vieremän kunnan kirjastolaitoksen historiassa tutustutaan kirjastojen perustamisiin, kirjastorakennuksiin, kirjastojen henkilöstöön, kirjastojen toimintaan ja kirjastotoiminnan yleiseen järjestämiseen. Lähdeaineistona teoksessa on 22 | KAUPPISVIESTI 2/2012 Sukuseuran hallitus käsitteli kokouksessaan 21.10.2012 sukuvaakunaasiaa. Vaakunan käsittelyn pohjana oli aikaisempi vaakuna, josta oli pyydetty sekä sukuseuran kotisivuilla että Kauppisviestissä mielipiteitä. Näitä kannanottoja ei asiasta tullut. Sukuhallitus päätti muuttaa vaakuna siten, että suvun tunnukset, jotka olivat vaakunakilven yläosassa siirrettiin vaakunakilven sisään mustan värin yläpuolelle. Hallitus perusteli tätä muutosta sillä, että vaakunan yleisilme tulee ehjemmäksi ja sukutunnukset nousevat suoraan Savon väreistä. Samalla sukuhallitus päätti, että vaakunoiden tilauksia voi tehdä ensi kesän sukutapaamisessa ja vaakunoita tehdään aina tilausten mukaan. Näin saadaan varastoarvo pidettyä alhaisena. Vaakunoita valmistetaan eri kokoisia esimerkiksi kipsistä noin 40cm x 25cm ja pienempiä. Vaakunoita voidaan valmistaa myös eri kokoisina tarroina, joita on mahdollisuus liimata oman mielensä mukaan eri kohteisiin. Vaakunoiden hintoja ei vielä tässä vaiheessa tiedetä. Hinta määräytyy valmistuksen myötä. Sukuseuran hallituksen jäsenet kirjantekijöinä Sukuseuran puheenjohtaja Asko Kauppinen kirjoitti Vieremän kunnan kirjaston historiasta teoksen uuden kirjastotalon 10-vuotisjuhlavuoden sekä kunnan 90-vuotisjuhlavuoden innoittamana. Hallituksen jäsen Sanna Paltemaa (Kauppinen) kirjoitti ja julkaisi teoksen syntymäkylänsä Kauppilanmäen paikan nimistä. Merkittäviä paikkakunnan kulttuurihistoriateoksia molemmat. käytetty kirjastoja koskevaa lainsäädäntöä, kunnan eri toimielinten pöytäkirjoja sekä kirjastotarkastajien tarkastuskertomuksia, muuta kirjastoja käsittelevää kirjallisuutta ja nykyisen kirjastohenkilöstön haastatteluja ja myös tekijän omia arkistoja. Teoksen lopulla päädy- tään kirjaston nykyiseen tieto- ja viestintätekniikkaan automaattisine tietojenkäsittelyineen ja verkostumisten kautta yhteisiin järjestelmien sisältöihin.Lopussa kuvataan tämän hetken kirjastopalveluja monipuolisina kulttuuripalveluina. » A s ko K a up pi ne n ” Kesällä 2012 sain valmiiksi teoksen ”Vieremän Kauppilanmäen paikannimistöä”. Kirja perustuu aineistoon, jonka olen kerännyt vuosina 1993 – 1994. Keruuaikana kiersin talosta taloon ja kartoitin kyselemällä kaikki mahdolliset paikannimet: tilan nimen, rakennukset, pellot, suot, tiet, järvet, kivet jne. kaikki paikat, joita kutsutaan jollain erisnimellä. Keräsin yhteensä noin 1000 paikannimeä. Kauppilanmäen nimet ovat aakkosjärjestyksessä nimen kirjakielisen nimen mukaan. Kirjakielisen asun jäljessä on nimen murreasu, sekä mahdollinen taivutusmuoto, esim. Palometsä, palomehtä: palometässä. Näiden jälkeen selviää, minkä tilan mailla paikka sijaitsee, sekä tarkka paikannussignumi, jonka perusteella kirjan lukija löytää paikan kartalta. Kartat ovat kirjan takakannessa omassa muovitaskussaan. Edellä mainittujen tietojen jälkeen selitän paikkaa mahdollisimman laajasti. Seliteosan alussa on kyseisen nimen tarkoite eli ns. paikan laji (talo, tila, mäki, järvi jne.) ja sen jälkeen luonnehdin paikkaa eri tavoin ja liitän nimen maisemaansa paikannimiviitteiden avulla, esim. Huutokoski: koski Kauppilanjoessa, Kärrikosken eteläpuolella, virtaa voimakkaasti. Jos nimeen sisältyy murresana, selitän sen tässä yhteydessä, esim. Jäkkiaitaus-nimessä jäkki = kovaa ja erittäin tiheää heinää, jota pystyy leikkaamaan vain terävällä viitakkeella. Nimen alkuperää koskevat selitykset ovat tärkeä osa teostani. Paikkaan liittyvät perimätiedot (paikan raivaamisesta, nimeen liittyvästä tapahtumasta jne.) ja paikallistarinat esitän tarkoin kuulemani mukaan. Esimerkiksi Niirasen aukio- nimiseen metsäpalstaan liittyy Mauno Kääriäisen (s.1929) kertoma taustatarina: Aikoinaan alueella oli aukio ja savupirtti, jonka omistajan, Niirasen, mukaan alue on saanut nimensä. Kerrotaan, että Niirasen tytön mennessä kouluun oli tyttöä koko koulumatkan seurannut susi. Koululle tultuaan tyttö oli tokaissut: ”Kun minä otij ja seesotuin, se otti ja seesottu. Kum minä otij ja lähin, se otti ja lähti.” Kunkin nimen yhteydessä esittelen myös nimen mahdolliset liitynnäiset, esim. Ikäväsuo >Ikävänsuonniitty>Ikävänsuonpolku. Alueella on alkujaan ollut suo, jota kusuttu nimellä Ikäväsuo. Suo on saanut nimensä ns. ikävien aikojen mukaan: ”Petäjästä tehtiin ennen kakkua, pettuleepee” (< Esa Korolainen s. 1932). Kun alue raivattiin pelloksi 1800-luvun loppupuolella, nimeksi tuli Ikävänsuonniitty. Niitylle johtava polku on puolestaan Ikävänsuonpolku. Tässä paikan uusi nimi paljastaa samalla olennaista tietoa paikan historiasta. Suurin osa kirjastani on siis edellä esitetyn kaltaista nimien alkuperän ja historian selvittelyä, joka etenee nimi kerrallaan. Lisäksi tarkastelen kirjan alkuosassa yhtenä kokonaisuutena Kauppilanmäen viljelysnimiä. Kauppilanmäen viljelysnimissä on varsin paljon alueen mäkisyyteen viittaavia nimiä (Rinnepelto, Korkeamäki, jne.). Alueen mäkisyyteen liittyy myös se, että ala-, alus- ja alanko- sisältyy usean viljelysnimen määriteosaan. Kun alueella on paljon mäkiä, on ollut luonnollista antaa mäen alapuolella oleville viljelyksille niiden sijaintiin viittaava nimi. Sijainti onkin yleisin Kauppilanmäen viljelysten nimeämisperuste. Kerätessäni aineiston 1990-luvulla sain tallennettua tietoa vanhoilta, ikänsä paikkakunnalla asuneilta maanviljelijöiltä ja metsästäjiltä, joista valtaosa on, nyt jo kuollut. Kirja perustuu siis lähes yksinomaan suulliseen, kielenoppailta saatuun tietoon. Tämä saa aikaan sen, että tieto ei välttämättä ole jokaisen nimen kohdalla täysin oikein. Kun kyseessä on suullinen tieto, saattavat asiat matkan varrella hieman muuttuakin. Kirjassa on yhteensä 57 sivua + kartat, se on pehmeäkantinen, sitä on painettu Keuruskopio Oy:ssä pienehkö painos ja tätä kirjoittaessani marraskuun lopulla jäljellä on 25 kappaletta. Jos kirja kiinnostaa, sitä voi kysellä minulta sähköpostilla (spaltema@ gmail.com). Yhden kirjan hinta 20 euroa sisältää postikulut. » sAnnA pAlteMAA KAUPPISVIESTI 2/2012 | 23 Iikan tarinoita Iisalmen Koljonvirran Kauppilassa Kirkas ja kuulas lokakuun 27. päivä 1808. Tyyni sää on myöskin tuonut muutaman asteen pakkasen ja luonto lepää talvea odottaen. Iisalmen seudulla on tuhansia sotilaita majoittuneena. On aselevon aika Suomen sodassa ja pääleirit ovat Vieremän Valkeiskylässa sekä Paloiskylän Venakkoniemellä. Myös Peltosalmella ja Ulma-lassa on sotilaita. Yläsavolaiset ovat jo jotenkin tottuneet sotilaisiin sillä keväästä 1808 alkaen niitä on mennyt kuormastoineen erilaisina muodostelmina Kuopio – Iisalmi – Vieremä – Oulu maantietä milloin etelään milloin pohjoiseen sodan käyntiin liittyen. Nyt on aselepo, mutta kylillä tiedetään sen päättyvän 27.10 puoliltapäivin ja taistelu Koljonvirran herruudesta on alkava Suomen sodassa. Sotilaitten läsnäoloon on myös varauduttu niin, että jo keväällä taloista on omaisuutta ja eläimiä siirretty kätköihin piilopirtteihin ja karjamajoille. Niin on toimittu myös Koljonvirran sillan lähei-syydessä sijaitsevassa Kauppilan talossa isäntä Johan Kauppisen johdolla. Talon väki on pääosin paossa Iimäen karjamajalla. Myös kylän muutkin talot kuten Laitila ja Linna ovat autioina niinä päivinä. Kartta: Pohjois-Savo Maakuntalukemisto (1962). Aitan kuva: Jouko Pennanen; Sven Dufva ja Koljonvirta 1808 (1982) Puolelta päivin virralta alkoi näkyä savuja ja kuului hajanaisia musketin lau- vie heidät pimeässä yössä kauksia. Myöhemmin selvisi, että eversti Sandels oli käskenyt sytyttää Koljonvirran Vieremälle sotilassairaalaan. Myöhemmin on käynyt sel- puiset rakenteet tuleen ja se siellä savusi. Silta paloikin niin pahoin, että toinen sodan osapuoli ei saanut tykkejä ja muuta kuormastojen raskaita osia virrasta yli. Iltapäivällä myös tykkien jyly alkoi kuulua tyynessä säässä laajalle ja Iimäelle alkoi näkyä tulia kun Kauppila ja muut lähitalot syttyivät tai sytytettiin palamaan. Väestön olo voimaton ja kauhistunut ville, että kärryissä on ollut myös ruotusotamies Sven Bong, jota myös kaverit olivat ”Häränniskaksi” nimittäneet. Hän jää henkiin ja hänen myöhemmät vaiheensa tiedetään. Sven hämärtyvässä illassa, kun mitään ei voinut tehdä siinä epävarmuuden tilassa. Pimeässä illassa näkyvät tulipalojen loimut Koljonvirralta Suomen sota jatkuu ja sotilaat majoittuvat Koljonvirrallekin kuukausiksi ennen siirtymistään Oulun suuntaan. Elämä kuitenkin jatkuu Kauppilassakin sodan mentyä ohi talven 1809 jälkeen rakentaen palaneitten rakennusten tilalle uutta ja kunnostaen sodan runtelemia peltoja viljelyksille. Vaikeaa on aluksi ja suru vallitsee seutukunnalla sillä vaikka sota on ohi niin monet uudet sairaudet katkaisevat elämän lukuisilta 27.10.1808 ja aseet vaikenevat vihdoin iltayöstä. Iimäelläkin Kauppilan väki sitä ihmettelee ja isäntä Johan Kauppinen ei jää neuvottomaksi. Hän valjastaa hevosia kärryjen eteen ja lähtee renkeineen niillä katsomaan mitä virralla tapahtuu. Isäntä tietää, että Frederikstalin kartanossa on osa esikuntaa ja sieltä hän saa tietää aselevosta. Häntä pyydetään auttamaan sotaväkeä haavoittuneiden siirroissa hoitoon. Isäntä ottaa Kauppilan pihan läheisyydestä kärryilleen sotilaita ja 24 | KAUPPISVIESTI 2/2012 Bong lienee ollut myös eräs esikuvista, kun kansallisrunoilija J L Runeberg kirjoittaa ”Vänrikki Stoolin tarinoita” ja sijoittaa runon Sven Tuuva Koljonvirran taistelun liittyvänä. ihmisiltä. Kauppilaan on jäänyt palamattomaksi yksi pieni aitta ja se nykyisin museoitu siirrettynä Koljonvirran itärannalle Juhani Ahon ja Kauppis – Heikin museon pihatien portinpieleen. » MArgit Väisänen-Vänskä Hiljaisella olemassa olemisella vaikuttamisella tarkoitetaan sitä, että elämänvirrassa ihon alle tarttunutta hiljaisuutta sovelletaan elämän erilaisiin konteksteihin. Hiljaisuus tekemisenä. Että sen hiljaisuuden sallitaan tehdä työnsä päätökseen sitä tarpeettomasti keskeyttämättä. Mikään ei vie enemmän energiaa ja aiheuta suurempaa stressiä ja turhautuneisuutta kuin pysähtely selittämään, mitä on tekemässä ja miksi. Sitä kutsutaan oppivissa organisaatioissa työn häirinnäksi. Synonyymi hiljaisuuden häirinnälle; aktiivisen, elävän, kuulevan, näkevän, osaavan hiljaisuuden. Hiljaisuus on oleellista muutosprosesseissa. Hiljainen tekeminen on kaikkialla vallitsevaa hiljaista kulttuuria; ihmiset puurtavat hiljaisesti käyttäen kulttuurisia ajan saatossa hyviksi koettuja ja jo tottumuksiksi muodostuneita tapoja jokapäiväisessä elämässään. Hiljainen kulttuuri ei ole staattinen eikä kuuromykkä uusille aalloille, vaan kaikessa hiljaisuudessa soudetaan tai huovataan nopeammin tai hitaammin, otetaan horisontista uusia suuntia, kierretään karikoita ja varotaan joutumasta virran vietäväksi. Reittiä arvioidaan koko ajan tarkkaavaisesti. Kysyttäessä, mitä on hiljainen tieto, voitaisiin yhtä hyvin kysyä, mitä on osaaminen. Hiljaisen tiedon dimensiothan ovat informaatiota – tietoa miten; taitoa – tietoa miten; harkintaa – tietoa milloin ja viisautta – tietoa miksi. Työelämässä osaajilta edellytetään tietoja ja taitoja, asennetta ja tahtoa, kokemusta, motivaatiota ja energiaa ja näiden lisäksi kontakteja ja verkostoja. Ne ovat olemukseltaan kaikki hiljaisuutta. En maininnut ”inno vatiivisuutta” koska se ei lopultakaan tarkoita mitään. Pitäisi puhua ”aloitteellisesta kekseliäisyydestä”, mikä tarkoittaa sitä, että löytää luovia ratkaisuja helpottamaan arjen elämää eri tilanteissa. Hiljainen tieto on kuin viini. Se paranee vanhetessaan. Luin belgialaisesta sanomalehdestä artikkelin, jossa kirjoittaja oli huolissaan Flanderin kulttuurisesta hiljaisesta kansanmurhasta. Näkisin tämän pelon siten, että monikulttuurisuutta ja pluralismia on käytetty hiljaisen kulttuurin häirintänä eikä rakentavalla tavalla siihen lisäarvoa lisäämällä. On tapahtunut työn häirintää; ihmiset ovat väsyneet pysähtymään ja selittämään tekemisiään, keskeyttämään luovuuden virtansa liian usein. He ovat kadottamassa otteensa hiljaisuuteensa. Ja kun tämä ote menetetään, jäljelle jää kaaos. On kysymys oikeudesta omaan kulttuuriin. Tässä on ajateltu kokonaisen kansakunnan kulttuuria, mutta laajentaisin sen käsittämään jokaisen henkilökohtaista kulttuuria. Henkilökohtaisen ja kansakunnan kulttuurin tulisi elää vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. Ihmisyyteen liittyy ajatus valon kantajasta. Suomalaiseen kansanperinteeseen ei kuulu sankaruuden liittäminen fyysiseen voimaan siitäkään huolimatta, että perinteessämme on vahvana ”Suo, kuokka ja Jussi” – arvomaailma. Uskoisin, että sankaruuden liittäminen pikemminkin sanaan ja tietoon ulottuu historiassa aikaan jo ennen kristinuskoa. Suomenniemen asukkaat uskoivat silloin shamanismiin ts. sanaan ja tietoon. Kalevala kertoo tietäjyyden voimasta: ”Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä tuo iänikuinen” jne. Taistelut voitetaan laulujen mahdilla. Näen itseni tämän perinteen jatkajana uskomalla elinikäisen oppimiseen, mikä ei pääty eläkkeelle vaan hamaan maanpäällisen elämän loppuun saakka, ei kenenkään pakottamana vaan vapautena. Valon kantaja hakee kertomuksista ja ympäröivästä maailmasta ymmärrystä menneeseen voidakseen rakentaa tulevaisuutta. Vaikutteiden ja kokemusten hakeminen erilaisista instituutioista ja kulttuureista, hiljaisesti yhdistämällä elämäkerrallinen moniulotteisuus. Metaforana Pikku Prinssi - kello kuvaa hyvin maapallon, ajan ja ihmisen vuorovaikutteista dynamiikkaa. Se muistuttaa Saint-Exupéryn kuolemattomia ajatuksia: ”Ainoas taan sydämellään näkee hyvin” ja ”Oleellista ei voi nähdä silmillään”. HILJAISUUS PUHUU – OLKAAMME ÄÄNETI. KAUPPISVIESTI 2/2012 | 25 Tule mukaan sukuseuran toimintaan liity sukuseuran jäseneksi Tervetuloa mukaan Kauppisten Sukuseura ry:n jäseneksi. Sukukokouksessa 15.7.2007 hyväksyttyjen uusien sääntöjen mukaan sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai joka avioliiton kautta on siihen liittynyt. Eli jos vaikkapa isovanhemmissa isän tai äidin puo- lelta on jossakin vaiheessa ollut Kauppinen-nimisiä, olet tervetullut jäseneksi. Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi hyväksyä myös muun sellaisen henkilön, joka on kiinnostunut sukuseuratoiminnasta. Sukuseuran jäsenmaksu on 17,50 €/vuosi koskien koko perhettä. Sukuseuran jäsen saa postitse kaksi kertaa vuodessa tehtävän KauppisViestin. Osoitteen muutokset voit tehdä sihteerille kirjeitse tai sähköpostitse. KauppisViestin ilmestyneitä numeroita voi tilata myöhemminkin, niin kauan kuin lehtiä riittää. Irtonumeroiden hinnat ovat seuraavat (hintoihin sisältyy postimaksu): 1 kpl 5 euroa 2 kpl 8 euroa 3 kpl 10 euroa 4 kpl tai enemmän: 3 euroa/kpl Lehden tilausosoite: Antero Kauppinen, Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio puh. 040-754 1555 sähköpostiosoite [email protected] SuKuSEurAn KoTISIVuT: www.kauppistensukuseura.net KYLLÄ, haluan liittyä Kauppisten Sukuseura ry:n jäseneksi: Nimi Osoite Puhelin Sähköpostiosoite Postita osoitteella Kauppisten Sukuseura ry:n sihteeri-rahastonhoitaja Antero Kauppinen, Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio Tai ilmoita tiedot sähköpostilla: [email protected] 26 | KAUPPISVIESTI 2/2012 LAPSUUDEN JOULUMUISTOJA PAPPILAKODISTA Monille meistajuuri lapsuudenjoulut tuovat mieliin monia kultaisiaja kauniita muistoja. Niin on omaHa kohdallanikin laita. Muistoissa palaan kuuden vuosikymmenen taakse. Jouluaattona oli jannittava tunnelma. Aiti valmisteli jouluruokia. Isani Toimi Kauppinen oli silloin Leivonmaen kirkkoherra. Meilla lapsilla tahtoi aattona aika kayda pitkaksi, kun niin innokkaasti odotimme tietenkin lahjoja,jajannitimme, mita tuleman pitaa. Yritimme olla hyvin kiltteja, silla meille oli kerrottu, etta tontut kurkkivat ikkunasta, miten kayttaydymme. Ikkunoihin pain ei siis juuri uskallettu katsella. Jos katsottiin, olimme tosiaan nakevinamme tonttuja. Jouluaaton tapahtumat etenivat lapsuudenkodissani aina samalla tavoin. Kun oli syoty- ruoka ei jannityksesta johtuen aina tahtonut maistua -laulettiin virsi "Nyt seisahdun rna seimelles". Isa luki jouluevankeliumin Luukkaan mukaan. Sen jalkeen luettiin ehka jostain hartauskirjasta jouluaaton luku. Laulettiin virsi 21: "Enkeli taivaan". Lahjojenjako alkoi taman lyhyen hartaushetken jalkeen. Kun joulupukki oli jakanut lahjat ja poistunut, isa vetaytyi valmistamaan joulusaarnaa. Joulupukki saapui ja kysyi: "Onko taalla kiltteja lapsia?" "On", me tietenkin vastasimme. Lahjat jaettiin, vaikka pukkia vahan pelkasimmekin. Joulupukin salaisuuden paljastuminen on monesti mieliin painuva asia. Minulle se paljastui seuraavalla tavalla. Muut olivat paikalla, mutta Kyosti-ukkimme oli mennyt ulos katsomaan, joko pukkia nakyisi. Kauan odottamamme pukki saapui. Silloin kiinnitin huomiota pukin korviin, jotka nakyivat naamarin takaa. "Oh hoh, pukillahan on samanlaiset korvat kuin ukilla." "Ukki! Ukki!", nain kaikui silloin huuto. Ei auttanut sekaan, kun seuraavana jouluna naapurin aikuinen tytar yritti olla meille pukkina. Aanesta pukki tunnistettiin naapurin Armiksi. Nain paattyi tama ihana lasten satu. Pappilan naapurit ajoivat vanhaan tapaan reella joulukirkkoon. "Kello lOi jo viisi, lapset heratkaa" jne. Muistan eraana parhaista lapsuuden kokemuksistani, kun sain naapurin reessa matkustaa joulukirkkoon aamulla ani varhain. Isani oli silloin seurakunnan ainut pappi ja saarnasi aina jouluna. Koiramme Moppe tuli mielellaan myos sanankuuloon. Se livahti muiden kirkkovieraiden mukana sisalle ja asettui kaminan juureen. Hartaana se nukkui joulusaarnan aikana. Vaimoni Katri, papin lapsi hankin, on kertonut minulle omista lapsuuden jouluistaan. Kerron niista pari tapausta. Pukkia tietysti siellakin kovasti odotettiin. Pukki oli kuitenkin vahan laiska, eika viitsinyt pukeutuajoulupukin tamineisiinja naamariin. Han oli paattanytjattaa lahjat keittioon ja koputtelun jalkeen haipya paikalta. Lapset paattivat, etta asia ei jaa tahan, ja lahtivat pukin peraan. Nain isa-pukki joutui kahlaamaan pakoon umpihangessa Pielisen jaita pitkin. Tama tapahtui Nurmeksessa. Toinen tapaus: Pukki oli tulossa. Isot siskot olivat sita mielta, etta Katri oli ollut tuhrna. He paattivat kertoa sen pukille. Silloin tama ei antaisi Katrille yhtaan lahjaa. Katri itki kauhuissaan. Kun pukki (isa) tuli, he kertoivat asiansa. Mutta pukki sanoikin: "Ei jouluna saa puhua pahaa toisesta. Katri on ansainnut omat lahjansa. Alkaa enaa ensi jouluna puhuko pahaa toisista." Nain joulurauha palasi lasten keskuuteen. Voiko riemukkaampaa olla kuin joulun sanoma. Kaksituhatta vuotta vanha joulun sanoma rauhastaja rakkaudesta onjalleen tuomassa meille valoaja lampoa pimeimpana vuodenaikana. Vapahtaja syntyi maailmaan, ihmiseksi, veljeksemme, elamaan ihmisen osan. Enkeli ilmoitti paimenille "ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tanaan on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Han on Kristus, Herra". Ja kuului ylistys: "Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan paalla rauha ihmisilla, joita han rakastaa." Siunattua joulujuhlaa kaikille! Osmo Kauppinen KAUPPISVIESTI 2/2012 I 27 Monipuolisia Kauppis-tuotteita tarjolla Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita Kauppistuotteita Kirja- ja tuotetilaukset hoitaa puheenjohtaja Asko Kauppinen, Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä, puh. 040 5698841 , ([email protected]) Tilaukset voi tehdä myös internetin kautta osoit- Sukututkimukset: • Kauppisten suvun vaiheita I 168 A4 sivua, 1984, 20 € • Hankasalmen Kauppisten sukukirja 222 A4 sivua, 2004, 25 € • Hankasalmen Kauppisten sukukirja II teessa www.kauppistensukuseura.net. Kotisivun 58 A4 sivua, 2007, 20 € yläreunassa on otsikko ”Kauppistuotteita tarjolla”, sitä Kirja sisältää mielenkiintoista tietoa ja yksityis- klikkaamalla voit suorittaa tilauksen. Tilaukset kohtia Hankasalmen Kauppisten vaiheista. toimitetaan postiennakolla ja tuotteen hintaan lisätään postituskulut. • Kannonkosken ja Viitasaaren Kauppisten sukupuu II (kaaviona), 1995, 15 € • Ylä-Savon Kauppisten sukukirja I 306 A4 sivua, 1988, 32 € Myynnissä olevat tuotteet • Ylä-Savon Kauppisten sukukirja II 62 A4 sivua, 20 € • Kaulariipus 20 €/kpl • rintamerkki 15 €/kpl • Solmioneula 20 €/kpl • Pöytästandardi 30 €/kpl • Ylä-Savon Kauppisten sukupuu kaaviona 1990, 15 € pöytästandardissa suvun tunnus - iso koko (450 cm x 50 cm) 50 €/kpl - pieni koko (300 cm x 50 cm) 50 €/kpl Digipaino Keuruskopio Oy 2012 • ”Yhtä puuta” Isännän/sukuseuran viiri lipputankoon
© Copyright 2024