Kauppisten sukuseura ry:n tiedotuslehti 2/2011
Kauppisten sukuseura ry:n tiedotuslehti 2/2011 Sisältö Perustietoa sukuseurasta...............................................2 Pääkirjoitus..................................................................... 3 ”Kivimäen tyttö” - Margit Väisänen-Vänskä........................4 Hoilan Villestä Rinteen Ville.............................................11 Rapakon Pekassa ja Paavossa paljon samaa.......................12 Lapsuusmuistoja Sonkakoskelta Kotikoski..........................14 Muutto.......................................................................... 15 Iikan tarinoita................................................................. 16 Kummipoika Aksun terveiset............................................18 Nuoruuden haave - esikoisromaani.................................20 Debytantit.............................................................................22 Kansikuva: Kirjailija Juhani Ahon teoksen Rautatien henkilöt Matti ja Liisa pronssiin valettuna vieremäläissyntyisen taiteilija professori Eva Ryynäsen puuveistoksesta Vieremän kirkonkylän keskustassa. Juhani Aho, jonka syntymän 150-vuotisjuhlavuotta on vietetty tänä vuonna (2011) otti henkilöhahmot romaaniinsa vieremäläisestä pariskunnasta Matti ja Liisa Kermannista. Kuva: Asko Kauppinen Taitto ja paino: Digipaino Keuruskopio Oy Perustietoa sukuseurasta Kauppisten sukuseura ry on perustettu vuonna 1956 Helsingissä. Sukuseuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta sekä toimia suvun henkisen ja aineellisen kulttuurin yhdyssiteenä. Suvun tunnus on ”Yhtä puuta”, joka tulee ilmi mm. kaikissa sukuseuran tuotteissa. Sukukokous ja sukutapaaminen pidetään kolmen vuoden välein. Kauppisten sukuun kuuluu kaikkiaan noin 8500 henkilö, joista noin 300 asuu nykyisin ulkomailla. Kaikki Kauppiset ovat sukua keskenään. Sukuseuran jäsenmäärä on noin 430 maksavaa jäsentä. Jäsenmaksu on perhekohtainen joten sukuseuran koko henkilömäärä on hieman yli tuhat. Kauppisviesti: Sukuseuran lehden toimittamisesta vastaa sukuhallitus ja päätoimittajana on suku- 2 | KAUPPISVIESTI 2/2011 Yhteystiedot Sukuseuran puheenjohtaja: Asko Kauppinen Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä Puhelin: 040 569 8841 Sähköposti: [email protected] Varapuheenjohtaja: Margit Väisänen-Vänskä Nikkiläntie 5, 13100 Hämeenlinna Puhelin: 044 324 4953 Sähköposti: [email protected] Sihteeri-rahastonhoitaja: Antero Kauppinen Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio Puhelin: 040 754 1555 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Marja-Liisa Ahlberg Vanhanlinnankuja 1 F 112, 00900 Helsinki Puhelin: 040 759 2017 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Antti Kinnunen Kirkkorannantie 5 B 13, 41520 Hankasalmi Puhelin: 0400 183 081 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Sanna Paltemaa Raitatie 5, 71800 Siilinjärvi Puhelin: 050 301 1020 Sähköposti: [email protected] Hallituksen jäsen: Marjatta Teittinen Itäkatu 24, 76120 Pieksämäki Puhelin: 050 584 5138 Sukututkija: Jarmo Ahlstrand Pirttipolku 9 A, 00630 Helsinki Puhelin: 0440 161 649 Sähköposti: [email protected] seuran puheenjohtaja. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, touko-kesäkuun vaihteessa ja marras-joulukuun vaihteessa. Sukuseuran jäsenten toivotaan lähettävän aineistoa julkaistavaksi lehdessä. Lehteen tarkoitettu aineisto tulee lähettää päätoimittajalle. Tuotemyynti: Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita tuotteita, joista on luettelo takakannessa. Sukuseuran jäsenmaksu: Jäsenmaksu on 17,50 euroa/. Jäsenmaksu on perhekohtainen. Sukuseuran jäsenmaksutili: (IBAN) FI53 1047 3000 0264 16, (BIC) NDEAFIHH Sukuseuran lahjoitustili: FI04 1078 3500 454599, (BIC) NDEAFIHH. Lahjoitustilin varoja käytetään sukututkimukseen. Pääkirjoitus Sujuuko sukututkimus Edellisessä Kauppisviestissä kirjoitin sukututkimuksen vaikeutumisesta sen vuoksi, että uusimpien kirkonkirjojen käyttöä on rajoitettu aikaisemmasta käytännöstä. Monet lukijat ovat ottaneet yhteyttä ja pahoitelleet tilannetta. » Asko Kauppinen, päätoimittaja Monet ovat myös kertoneet omakohtaisia sukunsa tutkimustapoja, joista useat ovat sopivia ja käyttökelpoisia oman suvun selvittämiseen. Mikäli ei aivan yksin rohkene aloittaa voihan aina pyytää kaveriksi jonkun asiasta kiinnostuvan suvun jäsenen. Monella paikkakunnallahan toimii sukututkimusseuroja tai kansalaisopistossa on kursseja, joista saa tietoa alkuun pääsemiseksi. Pienestä alusta voi kasvaa aivan mukava harrastus.Muutama vuosi sitten ryhdyin selvittämään oman sukuni lähipiirin juuria. Tällä hetkellä sukuselvityksessäni on tietoja kahdeksasta sukupolvesta. Selvityksen aloitin pyytämällä kirkkoherranvirastosta vanhempani vanhempien tiedot. Tästähän itse kukin voi kiinnostuksensa mukaan jatkaa taaksepäin edeltäviin sukupolviin. Tämän jälkeen pyysin omia sisaruksiani selvittämään oman perheensä jälkipolvet eli lapset, lastenlapset jne. Näin saadut tiedot kokosin omalle tietokoneelleni, josta niitä on helppo levittää kaikille lähisuvun perheille esim. muistitikulla. Jokainen sisarusteni perheistä huolehtii itse perheensä parissa tapahtuvista muutoksista ja lähettää niistä tiedon minulle. Minä päivitän oman tiedostoni, jotta se on ajan tasalla jatkuvasti. Päivitetyt tiedostot voin sitten sovituin väliajoin lähettää sisarusteni perheille. Jokainen perhe voi halutessaan liittää perheselvitykseensä valokuvia, tarinoita ja juttuja perheensä parissa sattuneista tapahtumista. Tässä mielessä on hyödyllistä keskustella vanhempien suvun jäsenten kanssa ja katsella vanhoja valokuvia ja merkitä muistiin kuvan henkilöt sekä missä ja milloin ja missä tilanteessa kuva on otettu. Tällainen lähisuvun sukuselvitys on tarkoituksenmukaista koota tietokoneelle, josta tietoja on helppo muuttaa. Muutoksiahan aina tapahtuu, joku perheenjäsenistä kuolee tai perheeseen syntyy lapsia. Kukin perhe voi toki halutessaan koota tiedot kirjaksikin tai kirjasarjoiksi, esim. esivanhempien kirja, ukin ja mummon perilliset, Heikin ja Augustan jälkipolvet, sukuni sotilaat/ lotat jne. Kaikki tiedot on hyvä tarkistaa. Vanhoissa kirkonkirjoissa voi olla isojakin virheitä eikä aina ole niin yksinkertaista tunnistaa henkilöä kirjan merkinnöistä. Tällainen omakohtainen sukuselvitys auttaa myös sukuseuran sukututkimuksen toimintaa. Sukututkija voi näin saada valmista materiaalia laajempaan sukututkimukseen, jota varten hän sitten tarvittaessa voi tarkistaa saamansa tiedot. Seuraava sukutapaaminenhan on kesällä 2013 Viitasaarella ja tähän tapaamiseen on tarkoitus saada julkaisuksi Viitasaaren, Kannonkosken, Pihtiputaan ja Halsuan sukuhaarat. Pyytäisinkin nyt näitä sukuhaaroja omakohtaiseen sukuselvityksen tekemiseen ja varmistamaan näin perhetietonsa tulon kirjaan. Rauhallista joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta. KAUPPISVIESTI 2/2011 | 3 Hallan tupa ( = Vanha Halla), Hankasalmen kotiseutumuseo (http://www.hankasalmi.fi/matkailu/kotiseutumuseo.html) Margit Väisänen-Vänskä, Kauppisten sukuseuran varapuheenjohtaja Kivimäen tyttö » Teksti ja kuvat: Margit Väisänen-Vänskä Iisakki Niilonpoika Kauppisen kerrotaan olleen hyvin menestyksekäs isäntä. Sukututkimuksessa kerrotaan hänen ostaneen itselleen vuonna 1847 Huovon tilan Sauvamäen kylästä jonka jälkeen hän toimi siellä isäntänä. Sen lisäksi hän osti vuonna 1876 omistukseensa Etelä-Hallan tilan Matti Tapaninpoika Kauppiselta (1812-1891). Huovolle asettui sitten isännäksi hänen poikansa Iisakki ja Etelä-Hallaan poikansa Mikko. Kolmannelle pojalleen Juholle hän osti Palokankaan tilan Väärälän kylästä. Tyttäristä kaksi, Maria ja Hilda, avioituivat Mannisten sukuun, Henrikasta tuli Kärkkäinen ja tutkimus kertoo, että hän on kuollut v. 1921 Huovolla. Yhteensä pariskunnalla oli 10 jälkeläistä. (Ahlstrand 2007, Hankasalmi sukututkimus, s. 10.) Mikko Iisakinpoika Kauppinen möi Etelä-Hallan vävynsä veljelle Juho Juhonpoika Matilaiselle myöhemmin 1890 -luvulla (Mt. 13). Veljensä Pekka jäi isännöimään Huovoa ja isoisäni Joel Iisakinpoika Kauppinen siirtyi viljelemään Mylly-tilaa, joka oli siihen aikaan Huovon torppa. Tilalla toimi mylly, jossa jauhettiin viljat koko kylälle ja lisäksi saha. Tilat myöhemmin lohkottiin itsenäisiksi tiloiksi. ”Humu-Pekaksi” tituleerattu isosetäni möi Huovon veljensä suureksi suruksi. Ukkini antoi asian mennä, koska ostaja osoittautui olemaan sukulainen ja kelpo perhe. Talorahat olivat nopeasti huvenneet ja Pekka ilmaantui Myllylle sahalle töihin veljelleen. Isoisäni menehtyi yllättäen vatsasyöpään v. 1965 ikänsä vaikeasta astmasta kärsineenä. Testamentissaan hän määräsi talon jaettavaksi tasan kuuden elossa olevan (yksi pojista oli hukkunut pihapiirissä olevaan patoon 3-vuotiaana ja kaksi tytärtä 4 | KAUPPISVIESTI 2/2011 Margit Väisänen-Vänskä, 20.11.2011 Suoliveden Vanhan Hallan Iisakki Niilonpoika Kauppisen (1816-1884) & Maria Liisa Hintikan (1819-1889) ref. tutk. perhe nro 1026 pojan, Iisakki Iisakinpoika 3. avioliitosta Tillikainen Anni Maria, perhe nro 1027 pojan, Joel Iisakinpoika (1894-1965) & Saima Maria o.s. Laitisen (1895-1974), tyttären, Veera Esterin (130326) tytär. Sauvomäen Kaupinselästä Aadam Väisäsen (1843-1922) & Eeva Liisa o.s. Häkkisen (1849-1924) (perhe Haukivuorelta 1891) pojan, Mikko Väisäsen (1879-1968) & Suoliveden Etelä-Hallan Juho Matilaisen (1849-1941) & Katriina o.s. Kovasen (1858-1918) tyttären Selman (1882-1971) pojan, Eino Ilmarin (210424) tytär. ensimmäisenä sotatalvena kurkkumätään 3- ja 7-vuotiaina) lapsensa kesken vastoin kaikkia odotuksia. Yleinen käytäntöhän oli, että isännäksi jäävä maksaa muille osakkaille heidän osuutensa. Kerrotaan, että koska ukkini oli poliittisesti hyvin valveutunut ja näki yhteiskunnallisen kehityksen kaukokatseisesti, niin hän oli päätynyt tähän ratkaisuun ottaen huomioon vallitsevat tekijät. Hän vastusti jyrkästi mm. silloista kehitystä koskien maataloustukiaisia ym. Katsoen sen aiheuttavan isäntien päätäntävallan menetyksen omilla tiloillaan ja lisäksi johtaa maaseudun rappioitumiseen. Peri aatteen miehenä hän lopetti aktiivisen toimintansa Maalaisliitossa sen alkaessa harjoittamaan uutta keskustalaista politiikkaa. Joel Kauppinen toimi elämänsä aikana lukuisissa luottamustehtävissä, mm. Kansakoululautakunnassa ja kirkkovaltuustossa. Nykyään Mylly-taloa isännöi hänen pojanpoikansa Ilkka. Mylly – talo Venetmäen Kankaisilla, kuva 1960 – luvulta. Tarina ei kerro, keneltä Iisakki Niilonpoika Kauppinen oli ostanut Huovo – tilan. Asia kiinnostaa minua kovasti, nimittäin istun kirjoittamassa Jänkkärän rannalla Huovo-tilaan aikoinaan kuuluneella paikalla, jonka ostin v. 1987 ja sittemmin olen rakennuttanut mieheni kanssa mökin. Äitini serkun, ”säteilyneuvos” Uutelan Topin (Toivo Kauppinen, ks. www.kauppistensukuseura.net -> Historiaa ja tarinoita) kanssa kaivon paikka katsottiin ja hyväksi on havaittu. Äitini sukua Kauppisia ja isäni sukua Matilaisten puolelta yhdistää Halla-tilan, Vanhan Hallan historia. Nimittäin mummoni isäni puolelta, Selman, on perimätietona kerrottu syntyneen ”Hallaan”. Selma syntyi kirkonkirjojen mukaan 1882 ja Etelä-Hallan Juho Juhonpoika Matilainen, Selman isä, osti vasta 1890 -luvulla. Pelkkä Halla siihen aikaan viittasi Vanhaan Hallaan, joka on nykyään Hankasalmen kirkonky- län museokylässä ja on Kauppisten suvun kantatilana tunnettu. EteläHallan isännäksi isänsä jälkeen tuli Taavi (Taavettina tunnettu), Selmamummon veli, vaimonsa Ester o.s. Hännisen kanssa. Minulla on tässä kysymys odottamassa vastausta, mihin Hallaan mummoni syntyi? Mistä Juho Juhonpoika Matilainen tuli Etelä-Hallaan? Minulle sattuu usein, että tavatessani vanhempani tunteneita ihmisiä niin mainitaan minut tunnistettavan isäni näöstä ja olosta. Tapasinkin nuorempana sanoa, että ”en minä muuta Kauppisten suvusta ookaan saanut kuin astman”. Ja aikoinaan kun kuljin Helsingistä Keski-Suomessa, niin leikkimielisesti kerroin tuttavilleni käyneeni sukuloimassa, kun olin poikennut viemässä kukkia ja kynttilöitä hautausmaalle. Perheeni oli asunut lapsuuteni PohjoisSavossa ja minä viivyin Pieksämäellä vain muutaman kouluvuoden, isäni varhainen kuolema olivat vaikuttaneet siihen, että yhteydet sukulaisiin jäivät vähäisiksi. Sukukirjaa lukiessani, talojen ja kylien nimet, vuosiluvut alkavat pikku hiljaa elää ja paljon muistuu mieleeni entisistä ajoista. Luvut kertovat suurista elämänkohtaloista, tragedioista, iloista ja suruista. Ymmärtääkseen ihmisiä, on hyvä tuntea historiaa ja olosuhteita. Ja lukiessani sukututkimusta ja miettiessäni kohtaloita ja syntyjä syviä, niin tuntuu että ehkä olen sittenkin saanut Kauppisilta muutakin kuin astman. Entisten aikojen ihmisten elämä ei ole ollut helppoa. Ei sitä suotta painoteta, että pitää olla kiitollinen esi-isilleen siitä, millainen maailma ja elämä tänään ovat. Mutta jääköön historian havina vielä elämään omaa elämäänsä, kerron tällä kertaa vain osan omaa tarinaani. KAUPPISVIESTI 2/2011 | 5 Äiti ja Isä vuonna 1945, kihlapari sota näkyy kasvoilla Ukkini Mikko Väisänen oli tehnyt rapakon taakse kaksi matkaa. Toisella kertaa hän ilmeisesti oli Kanadassa ja toisella kertaa Chicagossa. Talorahoja kävi hankkimassa. Hän olisi halunnut muuttaa sinne pysyvästi, mutta mummoni Selma ei lähtenyt. Selman sisko Silja (s. 1887) lähti ja avioitui siellä, mutta kuoli 32-vuotiaana epävirallisen tiedon mukaan synnytykseen. Minulla ei ole tietoa, onko hänellä Amerikassa jälkeläisiä enkä tiedä, mihin hänet on haudattu. Isän kotitalo Kaupinselkä, Sauvamäki kuva 60-luvulta. Schaumanin talo Kivimäki, Venetmäen Kankaisilla kuva 50-luvulta. ”Kivimäen tyttö” Syntymäni aikaan isäni toimi Schaumannilla metsätyönjohtajana ja Kivimäki Venetmäessä Hankasalmella oli asemapaikkana. Äitini toimi kämppäemäntänä. Nimeni oli kirjoitettu äitini kalenteriin kuukausia ennen kuin synnyin 10. syyskuuta 1953. Isäkään ei ollut miettinyt pojalle nimeä eikä nimestäni oltu keskusteltu. Kalenteriin oli myös ruksattu päivä, jolloin tulisin maailmaan. Se oli torstai. Ja kaikesta huolimatta syntymäni tuli yllätyksenä kylän kätilölle eikä siis ollut varautunut tulemaan sinä päivänä. Olihan se tavatonta, että laskettu aika olisi ollut vasta kahden viikon kuluttua. Ei äitiäni oikein tosissaan 6 | KAUPPISVIESTI 2/2011 oltu otettu. Niin, ja mistä äitini tiesi, että tyttö tulisi. Kun häneltä oli kysytty nimeä, hän oli ollut salaperäinen ja sanonut vaan, että nimi on sellainen, että sitä ei ole kellään. Mummolle äiti oli paljastanut, että toinen nimeni olisi Hannele. Siihen mummo oli voitonriemuisena kiiruhtanut kertomaan, että Kurikkalan Huldalla on Hanneli. Ja muuten, mummo kutsui minua Hanneliksi ”i”:llä aina ja paheksui Margit nimeä, ”mistä ne tuommosia nimiä keksii ja lapselle antaa”. Oli sadonkorjuun aika ja Kivimäessä oli ollut tapana pitää talkoot syksyisin. Äitini tiesi, että kylällä odotettaisiin talkoita. Niinpä hän oli ajankohtaa mietittäessä todennut, että talkoot on pidettävä viimeistään keskiviikkona, kun torstaina syntyy tyttö. Se oli aiheuttanut tietenkin hilpeyttä. ”Ahaa, että jassoo! Että torstaina syntyy TYTTÖ!” Talkoot oli pidetty keskiviikkona ja kaikilla oli ollut hauskaa ja perunat oli saatu laariin. Torstaipäivä nousi kirkkaana ja kauniina, koko luonto hehkui kypsyyttään. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Ja aamupäivällä äitini tunsi, että lähtölaskenta on alkanut ja tyttö olisi pian maailmassa. Pian selvisi, että taloon ei kätilöä saataisi. Sitten piti miettiä, mihin soittaisi. Vierusta Puolukkaselältä ”vanha emäntä” (oletettavasti Eeva Manninen nimeltään) lupasi lähteä tulemaan. Synnytys ei ollut äidilleni ensimmäinen, joten kaiken odotettiin sujuvan muitta mutkitta. Mutta välittömästi, kun hän ryhtyi barnmorskaa tuuraamaan, hän totesi, että kaikki ei ole niin kuin pitää. Asentoni oli vaikea, napanuora kaulan ympärillä. Ihme tarvittaisiin, että selviytyisin. Hän tiesi, että ei auttaisi yrittää soittaa mihinkään. Lääkäri ei ehtisi ajoissa eikä hänellä sitä paitsi olisi aikaa puhelimitse apua etsiä. Hänen olisi siis selviydyttävä yksin. Hän oli viisas ihminen. Hän ymmärsi pitää ongelmat omana tietonaan ja niin hän tuli pelastaneeksi henkeni. Äitini on kertonut huomanneensa jännitystä ilmassa, mutta hänellä ei ollut mitään aavistusta tilanteen vakavuudesta. ”Jos olisin tiennyt, niin eihän siitä olis tullu mitään, sinä olisit kuollut tai me molemmat!” Sain tietää tämän tarinan vasta varhaisteini-iässä ollessani vierailulla Vierun naapurissa kummieni, Ano ja Tyyne Kääriäisen, luona. Sieltä MarjaLiisa vei minut tapaamaan vanhaa emäntää. Siitä tuli mieleenpainuva tapaaminen. Hän kertoi, ettei koskaan rukoillut niin kuin silloin minua maailmaan auttaessaan ja vuosia jälkeenpäin hän oli muistanut minut ja ollut huolissaan, onko minusta tullut ihminen ollenkaan. Sellainen hengetön nyytti olin ollut. Äitini kertoi, että kun kätilö oli lopulta tullut käymään, minä olin nukkunut tyytyväisenä puhtaissa lakanoissa värikin jo palanneena ja kätilö oli vain todennut, että ”täällähän näyttäisi kaikki olevan hyvin” tietämättä lainkaan, mikä hätä siellä oli ollut. Legendaarinen kyläräätäli Tatu Putkonen (ks. Vanajan ja Pyhäjärven kylien historia) oli pyydetty minulle toiseksi kummiksi. Hän oli merkittävä henkilö siihen aikaan perheellemme ja koko kylälle. Ilman Tatua isän ja äidin häävalmistelut v. 1946 juuri sodan päätyttyä olisivat olleet ankeammat. Tatu oli ommellut äidin hääpuvun mustasta pörssistä hankkimastaan kankaasta, mustasta pörssistä olivat peräisin myös sormukset. Pelimannit olivat omasta takaa ja Kielon jäähyväisten tahdissa Sauvomäen Kaupinselässä he olivat aloittaneet yhteisen taipaleensa. Sota oli vienyt isän nuoruusvuodet kuin myös ädinkin, mutta isäni opiskeli matematiikkaa sodan päätyttyä ja päätyi puu- ja sahatavara-alalle aluksi Pielavedelle, sitten Joroisiin, jossa hän perehtyi myös vakuutusalaan, ennen kuin hänet pyydettiin Schaumannin palvelukseen Kivimäkeen. Ylä-Savosta Pieksämäen kautta maailmalle Kivimäki jäi taakse, kun isäni vaihtoi vakuutusalalle, Keskinäisen vakuutusyhtiö Salaman palvelukseen kokonaan vakuutustarkastajaksi ja siirryimme Lapinlahdelle Portaanpään ja Väärnin pappilan maisemiin, Halosen taiteilijasuvun, Juhani Ahon ja Wäisälän tiedemiesveljesten juurille. Kivimäki jäi vaille savottapomoa ja autioitui seuraavaksi 40 vuodeksi lähdettyämme. Nyttemmin se on siirretty kesähuvilaksi tietääkseni Vanajalle. Lapinlahdella asetuimme asumaan kapteeni Heloterän rakennuttamaan taloon. Asuimme sattumoisin Risto Kauppisen perheen kanssa saman tien varrella. Naapurustossamme oli paljon ortodokseja, Karjalasta tulleita evakkoperheitä. Tunnelma oli kuin asuisi ulkomailla, karjalan murteitakin kun oli monia riippuen mistä päin olivat siirtyneet. Mieleen ovat painuneet Selkäsen Saimin ja Niemeläisen Kertun vähittäistavarakaupat kirkolla. Ja Pakkasen uimaranta. Siellä oli äkäinen hevonen nimeltään Pekka ja kesäisin mustalaiset ajoivat vankkureillaan rantaan. Pihapiirissä meillä oli joitakin kotieläimiä niin kuin siihen aikaan oli tapana ja kaikki mahdollinen kasvatettiin itse. Äiti oli erityisen taitava ja luova, hän suunnitteli, piirsi itse kaavat ja ompeli meidän vaatteet. Hänellä oli myös viherpeukalo, joten meillä pihamaa kukki kesäisin ja sisällä salissa lukematon määrä. Hän sai kukkimaan sellaisenkin harvinaisuuden kuin Yön kuningattaren. Isän kesälomilla sukuloimassa Hankasalmella minut tunnistettiin aina ”Kivimäen tytöksi”. Hauska muisto on jäänyt mieleen niiltä ajoilta, kun olimme palanneet YläSavosta Pieksämäen seudulle ja olin veljeni kanssa Mylly-kylällä menossa linja-autolle Pieksämäen tielle ja vastaan tuli minulle uppo outoja. Siinä päiväät vaihdettiin ja esiteltiinkin, keitä ollaan. Tarkistivat, että, olenko se ”Kivimäen tyttö”. Ja ilo oli silminnähtävä, kun oltiin osuttu oikeaan. Pienestä pitäen olen ollut lukutoukka tai oikeammin tiedonjanoinen. Opettelin itse 4-vuotiaana lukemaan, kun kellään ei ollut aikaa opettaa eikä kukaan ymmärtänyt, että minun tarvitsi oppia lukemaan niin aikaisin. Mutta minun tarvitsi tietää, mitä sanomalehdessä sanotaan. Maailma kiinnosti, kaukokaipuinen olin luonnostani. Varmaan sukuperua molemmilta puolilta. Kysyttäessä, mikä minusta tulee isona, vastasin, että ”sellainen opettaja, joka kulkee kaukana maailmalla opettamassa tai toinen vastaus KAUPPISVIESTI 2/2011 | 7 oli, että haluan papiksi puhumaan viisaita ihmisille”. Odotin innokkaana koulun alkamista. Kansakoulu oli hirveä pettymys, odotin koko ajan vain, että pääsen ”oikeaan kouluun”. Esteitä opintielle yritti asetella ensin opettaja ja sitten kun hän ei onnistunut, niin Kuopion keskussairaalan silmäklinikan kirurgi. Ettei pitäisi suunnitella pitkiä opintoja. Että näkökykyä ei riittäisi nelikymppiseksi. Minä olin tyrmistynyt ja toden teolla. Että sellaisilla eväillä sitten jatkettiin! Lapinlahti on jäänyt mieleeni kulttuurisesti rikkaana kokemuksena kaiken kaikkiaan. Osallistuin seurakunnan leireille kesäisin ja liityin partiolaisiin. Oppikoulussa aloitin musiikin ja pianonsoiton opinnot sekä aloitin näytelmäpiirissä. Muistan roolini Adalmiinan Helmessä. Esitin yksinlauluna ”Vielä härkä vaan kiskoo vaunujaan” dona dona dona’n sävelin ollessani 13-vuotias polvet tutisten. Samaan tilaisuuteen olin lupautunut juontajaksi. Tuolloin muu perhe oli jo muuttanut Pieksämäelle ja minua harmitti, kun kukaan ei ollut kuulemassa. ”Oikeassa koulussa” ujous ei ollut mikään este elämään! Musiikki on aina ollut tärkeä osa elämääni. Jos olisin valinnut ammatin musiikin parista, se olisi ollut ”lauluteatteri”. Meillä soitettiin ja laulettiin paljon kotona. Isääni totteli niin kaksirivinen haitari kuin viisirivinenkin ja viulua hän oli oppinut soittamaan jo nuorena, pianosta hän löysi tarkalleen oikeat nuotit tarvittaessa. Hänellä oli huomiota herättävän hyvä lauluääni. Kerrotaan hänen sotasairaalassa viihdyttäneen potilaita ja hoitajia laulullaan. Eikä äitikään ollut musikaalisesti lahjaton, päinvastoin. Kerrotaan hänen säestäneen laulamalla nuorena Myllyllä navetan 8 | KAUPPISVIESTI 2/2011 vintillä kun kylän nuoriso opetteli tanssimaan. Isälläni todettiin sepelvaltimotauti jo hyvin nuorena. Vuonna 1963 vain 37-vuotiaana kollegansa hautajaisissa hän sai ensimmäisen infarktin, mikä sitten oli päävaikuttimena ylä-Savosta lähtemiseen v. 1968, kun hän hangoitteli vastaan eläkkeelle siirtymistä. Äidilläni oli joitakin vuosia elintarvikeliike Pieksämäellä ja hän toimi sittemmin liikealalla eläkkeelle asti. Minä tulin ylioppilaaksi keväällä 1973 ja lähdin Jyväskylän ja Tampereen kautta Helsinkiin. Viidennestä infarktista vuonna 1976 isä ei enää selvinnyt kotiin. Ennen nukahtamistaan viimeiseen uneen Pieksämäen aluesairaalassa, hän oli hyvästellyt paikalla olijat, äidin ja lähinaapurit Valkoset. Hänen arvostamansa sairaanhoitaja Natusellekin oli sattunut työvuoro, ja hän oli lausunut viime rukouksen isäni pyynnöstä. Opiskelin silloin Helsingissä. Olin ollut isäni luona sairaalassa ja palannut kouluun. En koskaan unohda sitä päivää, kun koulun ilmoitustaululla oli lappu: ”Soita kotiin”. Silloin ei vielä ohitusleikkauksia Suomessa tehty, hänet olisi voitu pelastaa nykymenetelmin. Ruumiinavauksessa todettiin, että kaikki muut elimet täysin terveet. Äidin 50-vuotispäivänä 13.3.1976 haudattiin isäni. Helsinki-Häme Myöhemmässä elämässäni nämä erilaiset elämän elementit ovat yhdistyneet työn ja harrastusten valinnoissa. Helsingin seudulla asuessani lauloin Kansallis-Kuoron riveissä. Siltä ajalta on ihan pakko mainita, että minulla oli tilaisuus osallistua ns. Viron laulavaan vallankumoukseen kesällä 1980. Lieneekö sattumaa vai luonteen lumousta, mutta olen ajautunut työskentelemään yleensä aloille, missä on käynnistetty jotain uutta. Olin vakuutusalalla 70-luvulla siirtämässä lisäeläkejärjestelmää ATK-lle, automaattiseen tietojenkäsittelyyn siirtymävaiheessa satuin myöskin Datasaab-Valmetille samaan aikaan, kun Naarajärvellä Moilasen leipomo (Hankasalmen Kauppisten sukukirja, perhe nro 1023) hankki ensimmäiset laitteensa. Hankkijan lähtiessä mukaan vientikauppaan menin mukaan Libyaan (Al Beida) suuntautuneeseen hankkeeseen, sittemmin työskentelin Neuvostoliittoon suuntautuvissa vastaavissa maitotuote- ja juustolahankkeissa (Siperiaan ja Kaukasukselle). Helsingin seudulla vierähti nopeasti parikymmentä vuotta, ja kun talouselämä romahti 90-luvun vaihteessa päädyin Hämeeseen ammattikorkeakoulun käynnistellessä kansainvälistymishankkeitaan. Olin mukana kehittämässä Erasmusyhteistyötä Euroopassa ja Aasiassa Kiinaan, naapuriin Venäjälle ja vielä 2000-luvulle tultaessa olin mukana käynnistämässä yhteistyötä Latinalaiseen Amerikkaan, perehtymässä verkko-opetuksen saloihin ja laatutyöhön. Tällaisen elämänkulun mahdollisti se, että olin jo lukiossa suuntautunut vieraisiin kieliin ja jatkoin liiketalouden opinnoissa jotka sisälsivät useiden vieraiden kielten kauppakirjeenvaihdon opintoja. Hämeenlinnassa olen puuhastellut maahan saapuvien vaihto-opiskelijoiden ja opettajien isäntäperhetoimitsijana ei vain työnä vaan myös harrastuksena. Kiinnostukseni maailmanlaajuiseen kansalaistoimintaan uskontojen välisen yhteistyön merkeissä on vienyt minut erilaisiin toimintoihin mukaan päävaikuttimena luontainen uteliaisuuteni. Mm. Jerusalemiin Heart to Heart World Peace Pilgimage – tapahtu- miin ja mongolisukuisten kansojen tapaamiseen Etelä-Koreassa. Tapahtumat ansaitsisivat aivan oman lukunsa kuvituksineen ja kuvauksineen. Mongolisukuisten kansojen tutkimus ja mongolien valtakauden maailmanlaajuinen kulttuurinen merkitys liittyy läheisesti sukututkimukseen. Ikuinen opiskelija Teen nyttemmin kasvatustieteistä opintoja, sellaisia poikkitieteellisiä; mukana on hallintotieteitä, koulutuksen kansainvälisiä kysymyksiä, metodologisia ja tutkimuksen kansainvälisiä suuntauksia mm. yrittäjyyskasvatuksesta sekä kulttuurien välistä viestintää ym. Vietin lukuvuoden ranskankielisessä Belgiassa, Walloniassa, ja paitsi että opiskelin ranskankieltä ja kulttuuria ja vieraalla kielellä opettamisen problematiikkaa, niin verkostoiduin ranskankielisen maailmanyhteisön kansalaisten kanssa asuessani Sart Tilman’in opiskelijakylässä. Osallistun jonkin verran UNWomen’in (ent. UNIFEM, Helvi Sipilän Suomeen lanseeraama YK:n tasa-arvoasiain järjestö) ja Naisten Pankin toimintaan Jyväskylän aluesolussa sekä NNKY:n toimintaan. Kasvatustieteellinen tutkimukseni koskee kansalaisuutta monikulttuurissa, kansalaisyhteiskuntaa. Mutta jos aion saada mitään tutkimusta tehdyksi minun on jätettävä järjestötoimintaa pois kalenterista joksikin aikaa. Niin, ja Kauppisten sukuseuralle pitäisi saada aikaan kotisivut englanniksi. Osa työstä on jo puurrettu, mutta pelkään pahoin, että joululomalla pitää varata niihin paremmin aikaa. Näkymä Jerusalemista. Etualalla juutalainen hautausmaa. Liège Meuse-joen rannalla Ardennien juurella Belgiassa. Sart Tilmanin opiskelijakylä, n. 10 km Liègen keskustasta Ardenneille päin. KAUPPISVIESTI 2/2011 | 9 Perhepiiri Olemme asuneet Hämeenlinnassa vuodesta 1993 asti. Mieheni Ari on lähtöisin Pohjois-Karjalasta ja hän toimii ympäristötekniikan alalla päätoimenaan opetustehtävät, mutta myös alansa yrittäjänä (http://www.ctp.at). Poikani Henri harrasti lapsena kuvaamataiteita, mutta musiikki vei hänet sitten kokonaan jo 10-vuotiaana. Kuorolaulu, oma bändi perustuen omiin sanoituksiin ja sävellyksiin sekä lukeminen ja roolipelit ovat hänen maailmaansa. Hänen mielestään hyvää harrastusta ei pidä pilata työnteolla, joten hän valitsi opinnoikseen kauppatieteet. Tyttäreni sen sijaan on valinnut ammattiopinnoikseen musiikin. Instrumenteinaan Christalla on laulu, piano ja viulu ja hän tekee musiikkiteatteriopintoja Tampereella. Tässä olemme Pariisin Montmantrella Sacre Coeurin rappusilla. 10 | KAUPPISVIESTI 2/2011 Mökin rantalaiturilta. Molemmat laulavat juuri Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi valitsemassa Vanajan Nuorisokuorossa, (http://www.hlnt.fi/page4.php.) He ovat musisoineet Euroopan eri maissa ja aina Japania myöten. Christa ja Henri jollain kuororeissulla keikkumassa. Hoilan Villestä Rinteen Ville » Antti Kinnunen Kauppisten sukuseuran hallituksen pitkäaikainen jäsen Antti Kinnunen on ollut mukana tekemässä Halaki, poikki ja pinnoon Venetmäen ja Pyhäjärven kyläkirjaa, jossa seuraava teksti ja kuvat on aiemmin julkaistu. Antti on äitinsä suvun kautta Kauppisia. Ville Kauppinen syntyi Hoilassa Pyhäjärven rannalla 20.2.1874. Muita veljeksiä olivat Jussi, Mikko ja Alpiin. Jussi meni Kiertokankaalle maata viljelemään, Mikko Arpialaan Kylmämäkeen ja Alpiin Hankasalmen Säkinmäelle. Vilhelm, Hoilan Ville, kävi kansakoulun Pieksämäellä asuen talvet kirkonkylässä koska Venetmäessä ei silloin vielä ollut kansakoulua. Ville oli tiettävästi ensimmäinen kansakoulun käynyt venetmäkeläinen. Muut luku-, kirjoitus- ja laskutaidon omaavat olivat saaneet alkuopetuksen kiertokoulussa, jota seurakunta piti yllä ja itse opiskelivat lisää. Yksi tällainen oli Niemen Matti, Matti Kauppinen. Siihen aikaan oli nuorien miesten kohtalona mennä arvan nostoon Venäjän vallan aikana. Villelle arpa lankesi mennä kolmevuotiseen sotaväkeen. Muita miehiä olivat Jussi Viinikainen ja Johannes Liukkonen Venetmäestä, jotka joutuivat kolmevuotisen reissun käymään. Niinpä Ville kävi kolmevuotisen sotaväen, jonka jälkeen palasi Hoilaan. Hän avioitui Gatharina Moilasen kanssa, joka oli Vanajalta. Toiset veljekset lähtivät asumaan omia talojaan. Hoilan talo oli kauniilla paikalla järven nalla mutta pellot olivat niin sanottuja tuhkamulta kankaita,jotka poutakesinä kasvoivat huonosti. Siihen aikaan omavarainen leipä oli A ja O. Niinpä Ville mietiskeli, että toisessa päässä 200 ha:n maa-aluetta oli lehtomainen mäki erittäin kosteapitoista maata. Alueella oli seitsemän lähdettä. Ville lähti kuokkansa ja kirveensä kanssa sinne ja hakkasi kaskea. Seuraavaksi kävi raivaamaan kaskimaata pelloksi ja samanaikaisesti talvisin ajoi paikalle rakennushirsiä. Ensimmäiseksi rakensi kookkaan tuvan. Tämä tapahtui 1900-luvun vaihteessa. Seuraavaksi kivinavetan ja saunan sekä tarvittavat ulkorakennukset. Rakentaminen jatkui. Jatkettiin asuinrakennusta, johon tehtiin kamarit, eteinen ja keittiö. Niinpä talo valmistui nykyiseen hyvännäköiseen muotoonsa. Rakennukset tehtiin perustuk-siltaan hyvin. Ville raivasi lisää peltoa metsään, että kaikille riittäisi leipää koska lapsia syntyi seitsemän tyttöä ja kolme poikaa. Tyttöjä olivat Anna, Olga, Ida, Eeva, Taimi ja Martta. Poikia oli Einari, Yrjö ja Heikki. Niinpä Ville emäntineen jatkoi eteenpäin. Ville kasasi Hoilassa entisen talon peltomullat kesällä kasoiksi ja ajoi ne talvisin Rinteen pelloille. Hoilan Villestä tuli Rinteen Ville. Ville toimi myös paikkakunnalla kauppa- ja muiden asiakirjojen tekijänä. Kun lapset kasvoivat aikuiseksi taloa ja viljelyksiä kunnostettiin yhteisvoimin hyvään kuntoon. Tytöt menivät naimisiin lähiseudulle. Pojista Einari meni maanviljelijäksi Haukivuorelle, Heikki perheen perustettuaan Vilhulaan ja Yrjö jäi Rinteelle. Yrjö ja Heikki kaatuivat talvisodassa. Ville jäi pitämään taloa 66-vuotiaana vaimonsa ja naimattomien tyttäriensä Olgan ja Eevan kanssa. Ville hoiteli talon asioita vielä yli 80-vuotiaana. Hän kävi hevosella kaupoilla Venetmäessä ja Pieksämäellä vaikka junat ja linjaautot jo kulkivat. Näin se talo vain siirtyi toiseen päähän maa-aluetta. Ei ole Venetmäessä muita taloja muutettu toiseen paikkaan eikä varmaan monella muullakaan paikkakunnalla. On se niin suuritöinen juttu. Rinteellä ei pellot ole poudan arkoja niin kuin Hoilassa. Vuosisadan vaihteessa ei ollut apulantoja saatavissa vaan ainoastaan karjanlannalla piti vilja saada kasvamaan. Täytyy todeta, että Ville oli työtä pelkäämätön ja ennakkoluuloton mies koska kaikki piti tehdä käsin ei ollut koneita apuna missään työvaiheessa. Ja kaikki piti tehdä hyvin, se oli Villen periaate. Ville Kauppisen perhe. KAUPPISVIESTI 2/2011 | 11 Ukkini Rapakon Paavo oli viisas mies. Samaa viisautta olen huomannut hänen pojassaan, Pekka Kauppisessa. Rapakon Pekassa ja Paavossa paljon samaa » Teksti Sanna Paltemaa (o.s. Kauppinen) Muistan lapsuudestani asti, että kun Pekka tuli kotiini Rapakolle, Pekka ja ukki istuivat vieretysten pirtissä nojatuoleissa ja puhuttavaa riitti. Usein he puhuivat kunnan asioista ja politiikasta – ne kun kiinnostivat molempia. Muistan ukin usein isällisesti neuvoneen Pekkaa. Koskaan en kuullut heidän riitelevän. Lapsena olin paljon Pekka-sedän ja hänen Elisa-vaimonsa luona yötä. Heidän lapsensa, Silja ja Soile, olivat kuin omia siskoja. Pekka ja Elisa puolestaan kohtelivat minua kuin omaa lastaan: minullekin annettiin hyvänyönsuukko mutta minuakin toruttiin nenän kaivamisesta ja kynsien pureskelusta. Pääsin Pekan perheen mukana usein kesälomareissuillekin. Murrosiässä aloin haluta Iisalmeen PK-hallille kuuntelemaan ja katsomaan bändejä. Oli turvallista lähteä rientoihin, kun Pekka vei minut ja Siljan kaupunkiin ja viimeistään puolen yön maissa kävi hakemassa. Usein kävimme vielä grillillä syömässä lihapiirakat, 12 | KAUPPISVIESTI 2/2011 ennen kuin lähdimme ajelemaan Vieremälle. Menin kesken yliopisto-opintojen ensimmäiseen työpaikkaani, Vieremän lukioon. Vajaa viikko ennen koulujen alkua lukion rehtori Tapio Toivola soitti ja pyysi, että tulisin lukioon töihin; äidinkielen opettajan virkaan valittu henkilö oli perunut tulonsa. Lupauduin, mutta minua alkoi pelottaa niin, että aioin perua tuloni. Soitin asiasta Pekalle ja Elisalle, ja he tulivat kotiini Rapakolle juttelemaan asiasta kanssani. He valoivat minuun uskoa, ja uskalsin ottaa tuon työn. Ensimmäinen työvuosi oli haastava ja työläs, mutta helpotti, kun tiesin, että minuun uskotaan ja luotetaan. Ukin kuoltua Pekan viisaat neuvot ovat olleet entistäkin tärkeämpiä. Ukki oli minulle jonkinlainen ”hengenheimolainen”, mutta minua helpottaa se, että Pekassa on paljon ukkia. Pekalta saan hyviä neuvoja, ja jos hän ei jotain tiedä, hän ottaa kyllä asioista selvää. Esimerkissä asunnon ostossa Pekan neuvot ovat olleet arvokkaita. Kävin Pekan ja Elisan luona viimeksi syyslomalla, lokakuun puolessa välissä. Lapseni leikkivät ja riehuivat serkkunsa kanssa, ja me aikuiset katselimme vanhoja valokuvia sukulaisista. Pekka oli merkinnyt useiden kuvien taakse, keitä kaikkia kussakin kuvassa on. Oli erittäin mielenkiintoista nähdä kuvia henkilöistä, jotka lapsuudessani usein vierailivat Rapakolla. Esimerkiksi ukin siskot Anni Kärnä ja Hanna Neva kävivät varsin usein Rapakolla, ja katsellessani kuvia heistä vanhat muistot palasivat mieleeni. Anni toi usein meille lapsille banaania tuliaisiksi. Anni oli lapsen mielestä lempeä, kun taas Hanna puolestaan oli tiukempi ja ankarampi. Erityisen antoisaa oli katsella kuvia ukin ja Elvin häistä. Elvi-mummoa en koskaan ehtinyt nähdä oikeasti, mutta kuvien ja kuulemieni juttujen perusteella tunnen häntä ainakin vähän. Kaikista Paavo-ukkia esittävistä kuvista tein sen päätelmän, että ukki on aina näyttänyt samalta: pitkä, laiha, harvahiuksinen ja aina yhtä nuori. Pekan luona vierailun lopuksi Pekka otti minulle kopion lehtiartikkelista, joka on julkaistu Savon Sanomissa vuonna 1956. Artikkeli kertoo Rapakon tilasta, ja sen yhteydessä on kuva ukista ja Elvistä poikiensa Antin ja Pekan kanssa. Antti-isäni on kuvassa 6-vuotias ja Pekka-setä 8-vuotias. Näkee, että Antin ja Pekan jälkeläisten ulkonäössä on paljon samaa kuin heissä. Kuvaa katsoessa mieleeni tuli sekin, miten musikaalisia he kaikki ovat / ovat olleet. Elvi-mummo on kuulemma ollut mestarilaulaja, ja ukkikin lauloi ja soitti viulua. Anttiisäni rakasti laulamista, ja hänen laulunsa kuului melkeinpä kaikkialla, missä hän oli. Kun lapsena odottelin koulubussia kotini läheisen tien varressa, muistan, kuinka isäni laulu kuului sinne asti. Omat lapseni eivät ehtineet kuulla ukkinsa laulua, mutta olen sanonut heille, että Antti-ukilla oli maailman paras lauluääni. Pekkakin on tunnetusti taitava laulaja, ja hänen lauluaan saamme usein kuulla. Isänsä tavoin Pekka nauttii esiintymisestä ja pitää myös koskettavia, aitoja, kansantajuisia puheita. Usein juhlissa odotankin eniten Pekan puhetta, koska se ei ole koskaan tylsä. On hienoa, että Pekka on kiinnostunut myös historiasta: paitsi oman sukunsa historiasta myös sotahistoriasta. Lapsena historiajutut eivät minua paljon kiinnostaneet, mutta mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän menneisyys on alkanut kiinnostaa. Onneksi Pekka-sedällä on tietoa, jota hän mielellään jakaa meille jälkipolvillekin. Kuva ja teksti on julkaistu Savon Sanomissa 3.7.1956. KAUPPISVIESTI 2/2011 | 13 Kaunein ei ole aina lempein. Toisaalta, jos ei ole vastoinkäymisiä, niin ei osaa nauttia tasaisen mukavasta olosto, puhumattakaan onnen jytkyistä. Lapsuusajan muistoja Sonkakoskelta Kotikoski » Aku Ei elo lapsena Sonkakosken varrella ollut ”hualeessa veessä” lilluttelua, kuohujen kuuntelua ja laineiden liplatusta. Luonto laittaa omat ehtonsa eloon. Sisaruksista muutama oli hukkua kosken kuohuihin; Antero kelkkamäenlaskussa hankiaisten aikaan ja Ritva syyskesän aikaan iltapesulla. Lisäksi Eila ja Ritva Merja-serkun kanssa kosken alapuolisen suvannon pyörteisiin uintireissullaan. Menin koulukaverin kanssa jäiden lähdön aikaan sillalle. Juolahti mieleen laskeutua silta-arkun juureen katsomaan lähietäisyydeltä jäiden kulkua. Jäälohkareet ryskivät. Aikansa seurattuamme päätimme nousta sillalle. Mutta ei se onnistunutkaan yhtä helposti kuin laskeutuminen. Oli vaarana luiskahtaa kosken vietäväksi. Pelko, hätä ja lähes itku. Odottelimme, että joku kulkisi sillalla ja auttaisi meidät ressukat ylös. Ilmestyihän sieltä Taipaleen Helvi, osuuskaupalle oli menossa. Näki hätämme. Tuli ja vetäisi ressukat ylös. Torui muutamalla sanalla ihmetellen, mittee työ sinne oikein menitte, mitä teejän piässä liikkui? Pyykkipäivät oli äiti usein järjestänyt koulun lomapäivinä. Eikä syyttä, sillä apuvoimaa tarvittiin pyykkipaikalla. Talvella oli ensin saatava vettä saunan eteisen pataan. Vedenottopaikan hakkaaminen koskeen oli vaaralllisen työlästä. Sieltä kannoimme veden sankoilla pataan ja korvoihin. Vaati kuntoa kamuta äkkijyrkkää rinnettä saunalle. Pyykkipäivä kesti talvisyönnä koko valoisan ajan. Pyykkilauta ja – pulikka oli ainoa apukone. Äiti huuhteli lopuksi pyykin kosken varrella, kylmällä vedellä. Vaatevasujen siirtäminen kuivumaan oli raskasta. 14 | KAUPPISVIESTI 2/2011 Tapana oli, että pyykkipäivänä oli linttilaatikko muhinut koko päivän pirtin uunissa. Oli ruoka maullaan, rasvaista perunaa, silakkaa, silavaa. Letunpaisto kesällä oli joka viikkoinen tapahtuma saunan alapuolella kosken rannalla. Poikien tehtävänä oli tuoda sopivaa letunpaistolastua. Monet kerrat lettumestari, äiti, patisti raaka-aineen uushaentiin. Milloin oli märkää, milloin liian isoa pärtöä. Lämmin muurinpohjalettu maksoi vaivan, työ tuli palkituksi. Saunan lämmitys oli suuritöistä talvisaikaan. Saunan perusta koskitöyräällä haki paikkaansa kuin Päätalon pirtin uuni. Pönttöuuni ei jaksanut tuottaa lämpöä, kitkua useinkin. Monena kesänä yritimme kunnostaa saunaa. Eipä se siitä paljoa korjaantunut. Ukki-Pekka oli tulossa kylään. Isä sanoi pikkuveljelleen Jaakolle, että lämmitä nyt sauna niin hyvin, ettei ole appiukolla valittamista. Jaakko keskittyi urakkaansa, aamukymmeneltä aloitti. Isä ja Jaakko menivät ukin kanssa kuudelta saunaan. Jaakko odotteli jännittyneenä, mitä mieltä vieras on mieltä löylyistä? Ukki urahti: kunnolla kun vettä jaksaa viskoa kiukaalle, niin kyllähän sieltä tulee suvi-illan henkäys. Lopulta isä päätti, että muutetaan sauna sisäänlämpiäväksi. Pönttöuunin pellit seinää vasten, kiviä lisää, ja kiuas ladottiin kivistä. Löylyä alkoi saada enemmän ja puutkin paloivat nyt iloisemmin. Halkoa kului suuret määrät, jos sattuivat olemaan kuivia. Muutaman kerran koko kiuas romahti kasaan. Taiteilimme sen uusiksi. Onni oli, että Sonkakoskeen ei kukaan hukkunut. Kesyyntynyt kulkukissakin, jonka eräs apulaistyttö heitti säkissä koskeen, pelastui. Kissa käveli pian takaisin pihaan, märkänä, arkana naukahtaen. Muutto » Teksti Eelis Kauppinen Terveiset täältä meiltä päin sinne kirkonkyliin. Ammuu! Minä olen lehmä - nimeni on Malli. Muistatko enää minua? Kun tulin tähän maailmaan niin sinä kuivasit pehmoisella heinätukolla minun karvapeitteeni ja nostit miehesi kanssa minut karsinaan valmiiksi laitetulle pehmoiselle vuoteelle, joka oli siinä lähellä äitiäni. Kohotit siinä vielä häntääni ja kuulin kun sanoit, että näkyy olevan tyttö vasikka. En vielä silloin ymmärtänyt, että mitä se tyttö sana tarkoitti mutta nyt jo kyllä senkin tiedän. Äitini oli Ella - jalorotuinen hienostunut kaunotar ylhäistä sukua. Viime kesänä kuulin hänen kuolleen ns. ”pakettitautiin”. Isääni en oikein muista mutta olen kuullut, että hänenkin suonissaan virtaa sinistä verta - punaisen lisäksi - joten ylhäistä sukua hänkin. Meidän lehmäperheemme kasvoi siellä Rajamäessä kovasti ja minun oli lähdettävä maailmalle - vanhin kun olin sisarusparvestamme. Tuntui hieman haikealta kun laitoit päitset päähäni ja puhelit siinä, että nyt sinut viedään naapuritaloon kantalehmäksi. Silloin nousi väkisinkin märeyspala kurkkuuni niin pahalta se tuntui kun piti lähteä. Siinä hetkessä iskin sarveni kenttään ja möläytin - kiitos ei, nyt ei lähdetä minnekään. Sinä puhelit minulle jonkin aikaa mukavia hyvistä laitumista ja muista kuin siellä uudessa paikassa on muka tarjolla ja niin minä luovuin vastarinnasta ja lähdettiin. Odotin silloin lasta koska annoit minun riijustella siellä koivujen katveessa sarvi poikien kanssa. Se oli ihanaa aikaa, oli se, oli se. Oikeinpa tippa tahtoo tulla silmään kun märehtiessäni noita aikoja muistelen. Oli mulla niitä kosijoita muitakin - noita maatiaisia - mutta enhän minä nyt sellaisista välittänyt - pyh, mokomistakin mulipäistä - ei edes kunnon sarvia heillä ollut, eihän ne minulle hienostuneelle sellaiset sopineet, ei, ei. Sinä siis toit minut tänne nykyiseen olinpaikkaani. Oli aluksi outoa kun kaikki lehmät oli niitä maatiaisia. Minä olin ensimmäinen ayshirerotuinen lehmä tässä paikassa. Otin heti komennon käsiini ja järjestin asiat niin, että nyt on kaikki lehmät minun tyttäriäni ja tyttärentyttäriä - siis sarvipäitä. Yritti minulle käydä höperösti kun en pariin vuoteen tullut kantavaksi, jäin siis mahoksi. Olin vähällä joutua korkealaitaseen kun tuo isännän tapainen sellaista ehdotteli mutta emäntä pisti hanttiin ja sanoi, että eihän sitä niin vain laiteta ennen kuin kaikki konstit on koettu. En tiedä mikä minua vaivasi. Olen kyllä kuullut kun se hoitajani emäntä tuossa vasikkakarsinan vieressä seisoi sen ukkonsa kanssa ja keskustelivat joistakin vaihdevuosista, että lieneekö minussa ollut sellainen - mäne hänet ja tiedä sitten mitä ne tarkoitti. Mutta sitten aivan sattumalta eräänä kauniina kevätpäivänä tapasin sen oikean sarvipää pojan, jonka kanssa seurustelin vapaasti - vapaassa luonnossa - ja silloin tapahtui, että tulin kantavaksi ja viime viikolla pyöräytin näköiseni komean tyttövasikan ja kaikki on taas hyvin - korkealaitainenkin vain pahaa unta. Lähetän sinulle ternimaitoani, jota täällä kutsutaan juustomaidoksi. Tulehan käymään täällä luonani niin rupatellaan pitkästä aikaa. Terveisin Malli KAUPPISVIESTI 2/2011 | 15 Iikan tarinoita Kesällä 2007 tiekirkko-oppaan kokemana Kukaan ei ollut kertonut mitä on tekeillä kun vanhalla hautausmaalla Juhani Ahon hautamuisto-merkin läheisyydessä kaivettiin ja siihen ilmestyi kuution muotoinen iso kivi. Sitten tuli nosturi, joka toi sen kiven päälle ison H:n. Se muistutti aika paljon ”edesmenneen” putkitukku Huberin logoa. Pian paikalle ilmaantui haalaripukuinen mies ja alkoi kiillottaa merkkiä. Aivan viattoman tietämättömänä menin utelemaan ja mistä lienee suuhuni tullut kysymys ”Onko tuo Huber H?” Kiillottajan silmissä leimahti mutta samalla hän leppyi ja käänsi nauraen huumoriksi koko jutun. ”Olen tämän Hoffrenien sukukiven suunnittelija Seppo Hoffren ja katsoopa opas näitä messinki-laattoja, jotka kiinnitän tähän jalustaan tänään ja huomenna.” Hupsista heijaa eli pyytelin anteeksi tietämättömyyttäni ja sainpa ehkä jotain soperreltua suuren suvun laajasta vaikutuksesta koko maalle. Messinkilaatat olen lukenut moneen kertaan ja samalla oheistietona paljon muutakin saanut selvitettyä Hoffreneista. Onpa selvinnyt mm, että rannikolla on miniäksi mennyt Kauppinen. Taasen aikojen saatossa Hoffrenin suvusta on tullut vävy ja miniä Kauppisille. 16 | KAUPPISVIESTI 2/2011 Talvella 2010 Iisalmen kulttuurikeskuksessa Kansallisen veteraanipäivän juhlakahvilla keskustelimme kulttuurikeskuksessa esillä olevista maalauksista sekä yleensä talon sisällöstä. Kerroin pöytäseurueelle, että kannattaa käydä myös pohjoisessa sisääntuloaulassa katsomassa kuulua maalausta, joka on Vilho Sjöströmin työ ja ollut mm. Pariisin maailmannäyttelyssä esillä vuonna 1900. Kerroin, että aihe on kaupungin rakentamisesta ja voitte kuvitella tuohon törmän päälle sukumme jäsenen professori Edvin Laineen kotitalon. Kallion talon nykyinen isäntä Jukka Erkki Kauppinen sattui onneksi kuulemaan esittelyni ja otti minut kohta henkilökohtaiseen puhutteluun kahden kesken. Hän sanoi, että tietosi on väärä sillä aihe on Peltosalmen hiekkahaudalta ja selin oleva hikinen paidaton mies on edesmenneen isäni Ollin setä Kirkonsalmen koulun opettaja Lassi Kauppinen. Hän muisti tätiensä vitsailleen aikanaan, että Lassin selkä on maailman kuulu. Tiesipä Jukka Erkki myös hevosen sekä Kallion tilan työmiehen nimen. No siihen loppui sen taulun ääressä puhe ”meidän lepistä”. Mutta suvusta saa kuitenkin edelleen puhua ja vielä lähemmästä suvusta. Kallion tilahan on ollut nerkoonniemeläisten vanhapihalaisten omistuksessa vuodesta 1881 jolloin valtio myi virkatalonsa Wiksbergin. Vanhapiha puolestaan on ollut Kauppisilla vuodesta 1791 ja on edelleen, isäntänä setäpuoleni Kallenpoika Martti. Jussi ( Johan) on tullut Kauppilanmäen Hoikkalasta eli Ylä-Savon Kauppisten kantapaikan Rapakon talon kanssa samalta kylältä. Elettiin siis ”Hopreenien” aikaa. Kesällä 2010 tiekirkko-oppaana Kirkkovieraat tiekirkossa ovat aina hyvin mielenkiintoisia ja jotain asiaa on usein. Helteisenä heinäkuun päivänä pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva pariskunta jäi keskustelemaan pitemmäksi aikaa. Ilmeni, että he ovat Hoffrenien sukua ja kysyivät tietääkö opas minkä ikäinen ja kuka on lahjoittanut pienen kynttiläkruunun lehterin päälle. Tiesin, että se on 1600-luvulta ja hankittu aikanaan seurakunnan vuonna 1627 valmistuneeseen kirkkoon. Ilmoitin myös, että lahjoittajien nimeä ei mainita opastiedoissa mutta ihmeenä pidetään miten ne ovat pelastuneet tulipalosta, joka kirkkoa on kohdannut. Pariskunta jatkoi ovelasti ”kävisikö opas tarkistamassa mitä kruunussa kaiverrettuna lukee eli haluaisimme tarkistaa onko tietomme oikea”. Tiekirkko-oppaista nuori neitonen kiipesi lehterille ja nousi kaiteelle sekä hihkaisi, täällä lukee: ”Lahjoittanut Henrik Hoffren”. Pariskunta sanoi, että hän on esi-isämme ja koko Savon suunnan Hoffrenien kantaisä palvellen tätä seurakuntaa kirkkoherrana alkaen 1.7.1672 aina kuolemaansa saakka eli lähes 40 vuotta. He kertoivat myös, että kesällä 2010 ilmestyy sukukirjan kolmas osa kertoen Maaningan sukuhaarasta. He sanoivat, että aikaisemmin ilmestynyt toinen osa kertoo Iisalmen kirkkoherrasta ja sieltä voit jopa löytää ”meheviä juttuja ja mainintoja Kauppisista”. Tulipa melkein kiire sisäistää niidenkin teosten sisältöä. Kuka on näitten Iikan tarinoitten kertoja? Hän on iisalmelainen Iikka Kauppinen. Iikka on jäänyt eläkkeelle Iisalmen kaupungin vesilaitoksen johtajan virasta. Iikan harrastuksiin kuuluu myös monen muun ohella kotiseutuoppaana toimiminen. Hän tuntee kaupungin historian, tapahtumien ja talojen historian sekä hautausmaiden historian henkilöhistorioineen. Ja milloin Koljonvirralla tarvitaan Sven Tuuvaa on Iikka aina käytettävissä aidoissa sotavarusteissa. Iisalmen kaupunki myönsi 120-vuotisjuhlassaan 30.10.2011 Iikka Kauppiselle kaupungin maineteko palkinnon. KAUPPISVIESTI 2/2011 | 17 Kauppisviesti otti vuonna 2005 kummipojakseen helsinkiläisen pariskunnan Jyrki ja Katja Kauppisen esikoispojan Aleksei Jyrin. Kummipoika Aleksein terveisiä » Teksti ja kuva: Katja Kauppinen Kutsumanimi Aleksei tulee Petroskoissa asuvalta ukilta, toinen ukki on sukuseuran sihteerin Anteron setä Yrjö. Aleksei on lähettänyt nyt terveisiä Kauppisväelle. Aleksein syyskuulumiset Kauppisväelle Vuoden päivät on kulunut edellisistä terveisistäni. Onkin siis jo korkea aika kirjoitella. Ensiksi haluan kertoa mieluisasta yllätyksestä mikä tapahtui vuosi sitten loppukeväästä. Postiluukusta tipahti minulle lahjakortti Linnanmäelle. Siitä oli suuresti iloa viime kesänä ja vielä tänäkin vuonna. Oli mukavaa juosta omalla rannekkeella laitteesta toiseen – suurkiitokset Kauppisviestille. Molempina kesinä olen viettänyt kuumia ja aurinkoisia loma- 18 | KAUPPISVIESTI 2/2011 päiviä ukin ja mummin luona Nummi-Pusulan mökillä. Siellä olen ahkeroinut ruohonleikkuussa, saunan lämmityksessä, metsätöissä sekä marjojen ja sienien poimimisessa. Ahventen narraaminen on myös mieluisaa puuhaa kunhan ukki laittaa ensin madon koukkuun. Vietin myös kuukauden päivät Petroskoin isovanhempieni mökillä. Siellä oppi viljelyshommista kaiken kun pihamaalla ja kasvihuoneessa kasvavat kaikki erilaiset juurekset ja vihannekset mitä olla saattaa. Äänisen aaltoihin on mukavaa pulahtaa uimaan helteisinä päivinä, joita tänäkin kesänä oli riittävästi. Kävin myös äidin siskoa tapamassa NizhniNovgorodissa,junamatkailua parhaimmillaan. Samalla tuli nähtyä taas Moskovaakin. Syyskuun lopussa täytin seitsemän vuotta. Samalla tuli aloitettua oppivelvollisuuden suorittaminen. Ohessa kuva ensimmäiseltä koulupäivältä. Käyn suomalais-venäläistä koulua, jossa oppilaat saavat laajan venäjän kielen ja kulttuurin osaamisen. Koulu on minulle entuudestaan tuttu kun edellisen vuoden olin esikoulussa. Oppiaineita opetetaan sekä venäjäksi että suomeksi. Kova tahti tulee opiskelussa olemaan mutta huumorilla ja hyvien kaverien avulla siitä kai selviää. Iltapäivisin teen koulussa läksyjä ja osallistun erilaisiin kerhoihin. Toivon kaikille Kauppisviestin lukijoille värikylläistä ja flunssatonta syksyä. Hymyillään kun kohdataan! Terveisin Aksu Tule mukaan sukuseuran toimintaan liity sukuseuran jäseneksi Tervetuloa mukaan Kauppisten Sukuseura ry:n jäseneksi. Sukukokouksessa 15.7.2007 hyväksyttyjen uusien sääntöjen mukaan sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai joka avioliiton kautta on siihen liittynyt. Eli jos vaikkapa isovanhemmissa isän tai äidin puolelta on jossakin vaiheessa ollut Kauppinen-nimisiä, olet tervetullut jäseneksi. Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi hyväksyä myös muun sellaisen henkilön, joka on kiinnostunut sukuseuratoiminnasta. Sukuseuran jäsenmaksu on 17,50 €/vuosi koskien koko perhettä. Sukuseuran jäsen saa postitse kaksi kertaa vuodessa tehtävän KauppisViestin. Osoitteen muutokset voit tehdä sihteerille kirjeitse tai sähköpostitse. KauppisViestin ilmestyneitä numeroita voi tilata myöhemminkin, niin kauan kuin lehtiä riittää. Irtonumeroiden hinnat ovat seuraavat (hintoihin sisältyy postimaksu): 1 kpl 5 euroa 2 kpl 8 euroa 3 kpl 10 euroa 4 kpl tai enemmän: 3 euroa/kpl Lehden tilausosoite: Antero Kauppinen, Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio puh. 040-754 1555 sähköpostiosoite [email protected] Sukuseuran kotisivut: www.kauppistensukuseura.net Tervetuloa mukaan! KYLLÄ, haluan liittyä Kauppisten Sukuseura ry:n jäseneksi: Nimi ______________________________________________________________________ Osoite ______________________________________________________________________ ______________________________________________________________________ Puhelin ______________________________________________________________________ Sähköpostiosoite_______________________________________________________________ Postita osoitteella Kauppisten Sukuseura ry:n sihteeri-rahastonhoitaja Antero Kauppinen, Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio Tai ilmoita tiedot sähköpostilla: [email protected] KAUPPISVIESTI 2/2011 | 19 Kari Matti Paavonpoika Kauppisen, s. 1968, eräs nuoruuden haave toteutui lopullisesti syksyllä 2011 kun hänen esikoisromaaninsa Puro julkaistiin. » Teksti ja kuvat: Asko Kauppinen Nuoruuden haave – esikoisromaani Romaanin aiheet tulevat kotiseudusta ja sen historiasta ja osittain myös kotiseudun ihmisistä. Henkilöt on kuvattu fiktiivisesti mutta heidän taustanaan on tunnistettavissa todellinen vänninmäkeläisyys. Teoksen tapahtumat sijoittuvat kirjoittajan kotikylään Sonkajärven Vänninmäkeen, joka on ollut vuosisatojen ajan Kauppisten suvun asuinsijoja. Teos on historiallinen romaani ja siinä palataan isonvihan ajan loppupuolelle eli vuosiin 1713-21. Täten romaanin tapahtumat selittyvät sillä, että seutukunta oli silloisen Venäjän ja Ruotsi-Suomen raja-aluetta, jossa mo- 20 | KAUPPISVIESTI 2/2011 lemmin puolin suoritettiin erilaista häirintää. Kirjoittajan mielenkiinto tuohon historian aikakauteen pohjautuu osaltaan lapsuuteen. Vanhat ihmiset kertoivat silloin sukupolvelta toiselle kulkeneita tarinoita, joissa kuvattiin ihmisten kätkeneen rahojaan ja muita heille tärkeitä esineitä metsiin isojen kivien alle tai lähteisiin. Nämä kertomukset innoittivat nuorta poikaa ja hänen veljeään etsimään noita kätköjä, tosin tuloksetta. Veljesten yhteistyö jatkui myös romaanin kirjoittamisessa kun veli Jaakko koosti historiallista pohjaa romaania varten. Teos on lähtökohdiltaan historiallinen romaani, tosin kirjoittaja itse pitää sitä ensisijaisesti seikkailukertomuksena, sävytettynä muutamalla erätarinalla. Kirjan tapahtumat liittyvät lähinnä kahden henkilön eli pietarilaisen kasakkajohtaja Maparoffiin ja Suomessa syntyneen Vännin toimintaan. Kasakkajohtaja Maparoffin ryhmä on saanut komennuksen hankkia paikalliselta väestöltä ruokaa Kajaaninlinnaa piirittäville venäläisille joukoille. Paikallisia asukkaita verotetaan surutta ja keinoja kaihtamatta. Kaikenlaiset raakuudet raiskauksista hengenriistoihin sekä kidutukset ja ryöstöt kuuluivat kasakoiden tehtäviin. Nämä aiheuttivat suurta pelkoa ja epävarmuutta alueen vakinaisen väestön keskuudessa. Maparoffin kasakkajoukkojen tulkkina toimii sekä suomea että venäjää osaava Vänni. Hänet on pikkupoikana viety väkisin Pietariin. Siellä hän on päässyt venäläisen perheen ottopojaksi ja ikävuosien karttuessa hänet on pantu sotaväen oppiin. Nyt vuosien jälkeen Vänni palaa Maparoffin joukoissa takaisin lähelle synnyinseutuaan. Eräällä ryöstöretkellä Vänni ajautuu riitoihin julman Maparoffin kanssa ja hän karkaa ryhmästään. Pakomatkallaan hän tulee erääseen taloon, johon pääsee rengiksi. Vänni tutustuu perheen Hilmatyttäreen ja menee hänen kanssaan naimisiin. Myöhemmin Vänni ja Hilma laittavat asumuksensa takamailla virtaavan puron taakse. Purosta tuleekin niin hyvän kuin pahankin symboli. Sen rannalta on hyvä katsella taloa lähestyviä kulkijoita milloin tuttuja tai sukulaisia, milloin kasakoita tai metsäneläimiä. Karattuaan Maparoffin joukoista Vänni ryhtyy taistelemaan lähitalojen isäntien kanssa venäläismiehittäjiä vastaan. Asia kantautuu kostonhimoisen Maparoffin korviin ja hän päättää etsiä Vännin käsiinsä etenkin koska Vännillä on tietoa eräästä erittäin tärkeästä seikasta. Matti Kauppisella on mielessään toisenkin romaanin juoni mutta nyt hän pohtii milloin sen ehtisi kirjaksi kirjoittaa. Matti Kauppinen asuu perheineen nykyisin Kuopiossa ja hän työskentelee kansainvälisen yri- tyksen logistiikkakoordinaattorina. Täältä hänellä on kohtuullinen matka käydä synnyinkylällään raivaamassa veljensä kanssa yhdessä omistamia kotitilan metsiä sekä osallistua syksyisin kylän hirviporukan jahtiin Metsänraivuun ja hirvijahdin lisäksi Matti Kauppisen harrastuksiin kuuluu myös aktiivinen reserviläistoiminta. Hän on ollut mukana kulloisenkin asuinpaikkakuntansa reserviläistoiminnassa sekä osallistunut ja vastannut myös monien liittotason tapahtumien järjestelyistä. Tänä vuonna eli keväällä 2011 Reserviläisliitto valitsi reservin vääpelin Matti Kauppisen vuoden reserviläiseksi. KAUPPISVIESTI 2/2011 | 21 » Teksti ja kuvat: Asko Kauppinen Debytantit Vieremän kirjaston näyttelytilassa oli esillä 23.5. – 30.6.2011 Aino, Asko ja Kaija Kauppisen maalauksia yhteensä noin kaksikymmentä. Ainon työt painottuivat akvarelleihin, Askon öljyväreihin ja Kaijan grafiikkaan. Kuten näyttelyn nimi kertoo, tämä oli ensimmäinen kerta kun tekijät toivat töitään julkisesti esille. Näyttelyyn tutustui runsaat kaksi sataa vierasta. 22 | KAUPPISVIESTI 2/2011 KAUPPISVIESTI 2/2011 | 23 Monipuolisia Kauppis-tuotteita tarjolla Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita Kauppistuotteita Kirja- ja tuotetilaukset hoitaa puheenjohtaja Asko Kauppinen, Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä, puh. 040 5698841 , ([email protected]) Tilaukset voi tehdä myös internetin kautta osoitteessa www.kauppistensukuseura.net. Kotisivun yläreunassa on otsikko ”Kauppistuotteita tarjolla”, sitä klikkaamalla voit suorittaa tilauksen. Tilaukset toimitetaan postiennakolla ja tuotteen hintaan lisätään postituskulut. Sukututkimukset: • Hankasalmen Kauppisten sukukirja 222 A4 sivua, 2004, 25 € • Hankasalmen Kauppisten sukukirja II 58 A4 sivua, 2007, 20 € Kirja sisältää mielenkiintoista tietoa ja yksityiskohtia Hankasalmen Kauppisten vaiheista. • Kannonkosken ja Viitasaaren Kauppisten sukupuu II (kaaviona), 1995, 15 € • Ylä-Savon Kauppisten sukukirja I 306 A4 sivua, 1988, 32 € • Ylä-Savon Kauppisten sukukirja II Myynnissä olevat tuotteet • Kaulariipus 20 €/kpl • Rintamerkki 15 €/kpl • Solmioneula 20 €/kpl 62 A4 sivua, 20 € • Ylä-Savon Kauppisten sukupuu kaaviona 1990, 15 € • Pöytästandardi 30 €/kpl pöytästandardissa suvun tunnus • ”Yhtä puuta” Isännän/sukuseuran viiri lipputankoon - pieni koko (300 cm x 50 cm) 50 €/kpl Digipaino Keuruskopio Oy 2011 - iso koko (450 cm x 50 cm) 50 €/kpl
© Copyright 2024