Kauppisten sukuseura ry:n tiedotuslehti 2/2014

Kauppisten sukuseura ry:n tiedotuslehti 2/2014
Sisältö
Perustietoa sukuseurasta....................................................... 2
Yhteystiedot............................................................................ 2
Sukukokoontumisia................................................................ 3
YK:n ihmisoikeuspalkinto on myönnetty Liisa Kauppiselle..... 4
Paikannimien synnystä........................................................... 6
Vieremän Kauppisia jatkosodassa ........................................ 7
Asekätkijät Isänmaan pelastajia vai rauhan vaarantajia...... 14
KauppisViestin kummipoika on nyt 10-vuotias................... 19
Matti Kauppiselta ilmestyi uusi romaani.............................. 20
Juhlaa ja arkea Iisalmen Nerkoonniemen Kauppisilla I........ 23
Yhteystiedot
Sukuseuran puheenjohtaja: Asko Kauppinen
Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä (1.5.-30.9.)
Haukiniemenkatu 3 C 9, 74100 Iisalmi (1.10.-30.4)
Puhelin: 040 569 8841
Sähköposti: [email protected]
Varapuheenjohtaja: Margit Väisänen – Vänskä
Nikkiläntie 5, 13100 Hämeenlinna
Puhelin: 044 324 4953
Sähköposti: [email protected]
Sihteeri-rahastonhoitaja: Antero Kauppinen
Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio
Puhelin: 040 754 1555
Sähköposti: [email protected]
Kauppis-tuotteita tarjolla...................................................24
Hallituksen jäsen: Marja-Liisa Ahlberg
Vanhanlinnankuja 1 F 112, 00900 Helsinki
Puhelin: 040 759 2017
Sähköposti: [email protected]
Kansikuva: Kummipoika Aleksei.
Hallituksen jäsen: Pirjo Kauppinen
Lahokallionkatu 5 C 33, 08200 Lohja
Puhelin: 041 545 2570
Sähköposti: [email protected]
Liity sukuseuran jäseneksi ................................................... 23
Lehden taitto ja paino: Digipaino Keuruskopio Oy
Keuruu 2014
Hallituksen jäsen: Marjatta Teittinen
Itäkatu 24, 76120 Pieksämäki
Puhelin: 050 584 5138 Perustietoa sukuseurasta
Kauppisten sukuseura ry on perustettu vuonna
1955 Helsingissä. Sukuseuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, edistää yhteenkuuluvaisuuden
tunnetta sekä toimia suvun henkisen ja aineellisen
kulttuurin yhdyssiteenä.
Suvun tunnus on ”Yhtä puuta”, joka tulee ilmi
mm. kaikissa sukuseuran tuotteissa. Sukukokous ja
sukutapaaminen pidetään kolmen vuoden välein.
Kauppisten sukuun kuuluu kaikkiaan noin 8500
henkilö, joista noin 300 asuu nykyisin ulkomailla.
Kaikki Kauppiset ovat sukua keskenään. Sukuseuran
jäsenmäärä on noin 430 maksavaa jäsentä. Jäsenmaksu on perhekohtainen joten sukuseuran koko henkilömäärä on hieman yli tuhat.
Kauppisviesti: Sukuseuran lehden toimittamisesta
vastaa sukuhallitus ja päätoimittajana on sukuseuran
2 | KAUPPISVIESTI 2/2014
puheenjohtaja. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, touko-kesäkuun vaihteessa ja marras-joulukuun
vaihteessa. Sukuseuran jäsenten toivotaan lähettävän
aineistoa julkaistavaksi lehdessä. Lehteen tarkoitettu
aineisto tulee lähettää päätoimittajalle.
Tuotemyynti: Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita tuotteita, joista on luettelo takakannessa.
Sukuseuran jäsenmaksu: Jäsenmaksu on 17,50
euroa/. Jäsenmaksu on perhekohtainen.
Sukuseuran jäsenmaksutili: (IBAN) FI53 1047 3000
0264 16, (BIC) NDEAFIHH
Sukuseuran lahjoitustili: FI04 1078 3500 454599,
(BIC) NDEAFIHH. Lahjoitustilin varoja käytetään
sukututkimukseen.
Pääkirjoitus
Sukukokoontumisia
Sukuseuramme sukukokousten kolmivuotisjaksosta
on pian kulunut puolet eli kokoonnuimme kesällä
2013 Viitasaarella ja seuraava kokoontuminen on
kesällä 2016.
» Asko Kauppinen, puheenjohtaja
Sukuseuran hallitus pitää yleensä kaksi kokousta
vuodessa eli maaliskuussa ja lokakuussa. Hallituksen
tehtävänä on toimeenpanna edellisen sukukokouksen
päätöksiä ja valmistella uuden sukukokouksen asioita
sekä hoitaa sukuseuran taloutta sekä toimintaa koskevia asioita. Sukuseuran hallitus kokoontui lokakuussa
Lahdessa ja siellä käsiteltiin yksityiskohtaisemmin em.
asioita. Jäsenmäärän todettiin pysyneen entisellä tasollaan, poistuneiden tilalle on tullut uusia. Taloudessa
toiminnan rahoitus on vakaa mutta sukututkimukseen
tarvitaan lisärahoitusta, joka on välttämätöntä sukututkimuksen saattamiseksi sille tasolle, jolla voidaan
auttaa suvun jäseniä sukuselvityksissä sekä olemassa
olevien sukututkimusten päivittämistä ja täydentämistä.
Sukuseuran tiedottamista jatketaan sukukokouksen
päätöksen mukaisesti kaksi kertaa vuodessa ilmestyvällä tiedotuslehdellä KauppisViestillä, johon toivotaan
jäsenistöltä juttuja. Kotisivuja kehitetään edelleen jotta
ne olisivat mahdollisimman helposti käytettävissä ja
luettavissa. Tuotevalikoiman laajentamisesta ja monipuolistamisesta keskusteltiin ja todettiin, että jäsenet
voisivat tehdä ehdotuksia uusista myyntiartikkeleista.
Kesän 2016 sukukokouspaikasta olimme saaneet
joitakin esityksiä, joissa ehdotettiin kokoontumispaikaksi pääkaupunkiseutua. Perusteluina näissä oli se,
että sukuseuramme on perustettu Helsingissä tasan 60
vuotta sitten ja toisaalta moni Kauppinen asuu nykyisin
tällä alueella.
Hallitus kartoitti alustavasti kokoontumispaikoiksi esitettyjä kohteita
- Arthur-hotelli, jossa sukuseuramme perustava kokous
pidettiin silloisessa NMKY:n salissa, paikka on keskustassa ja lähellä rautatieasemaa, siisti paikka, hintataso
-
-
-
-
kohtuullinen, kokous ja muut tilaisuudet sekä majoitus
ja ruokailut samassa, tuomiokirkkoon lyhyt matka.
Poliisien kesäpaikka Lauttasaaressa, tilat eivät hotellitasoa ja ehkä pienehköt, ei majoitus-mahdollisuutta,
ruokailut pitopalveluilta, matkaa keskustasta, käytettävä busseja, yksityisautoille parkkitilaa, Lauttasaaren
kirkko.
Puotilan kartano, Itä-Helsingissä, kaunis ja siisti
puistomainen ympäristö samoin kartanon huonetilat
siistit, rauhallinen paikka, kokous- ja kokoontumistilat
riittävät samoin ruokailutilat, majoitustilat ehkä vähäiset, matkailuautoille tilaa, metroasema aika lähellä,
keskustaan siitä nopea yhteys, yksityisautoilijat löytävät
paikan kehä I:n itäpäädystä, pihapiirissä kivikappeli.
Näissä kohteissa oheisohjelman järjestämiseen on lähes
rajattomat mahdollisuudet, kuten risteilyjä Helsingin edustalla, Korkeasaari, Suomenlinna, Ateneum,
Nykytaiteenmuseo, Kansallismuseo, monia teattereita
lauantai-illaksi tai kesäteattereita jne.
Portaanpään kansanopisto Lapinlahdella, tilat ehkä
pienehköt, ei majoitustiloja riittävästi.
Aholansaari Kuopiossa (Nilsiä), kokoustilat rajalliset,
liikennöinti Tahkon alueelta laivalla. Lisätietoja voi
paikoista katsoa netistä.
Muitakin esityksiä sukukokouspaikaksi voi tehdä. Hallitus tekee päätöksen vuoden 2015 aikana.
Tässä KauppisViestissä on kaksi laajahkoa juttua viime sodista ja sen jälkeisistä tapahtumista, onhan sodan
päättymisestä kulunut tänä vuonna 70 vuotta.
Hyvää ja rauhallista joulunaikaa
ja hyvää uutta vuotta 2015.
KAUPPISVIESTI 2/2014 | 3
YK:n ihmisoikeuspalkinto
on myönnetty Liisa Kauppiselle
Marja-Liisa Ahlberg
Kuurojen Liiton entinen toiminnanjohtaja ja Kuurojen
maailmanliiton kunniapuheenjohtaja, järjestöneuvos Liisa
Kauppinen on saanut ensimmäisenä suomalaisena YK:n
ihmisoikeuspalkinnon. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon luovutti
palkinnon Kauppiselle YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa
kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä 10.12.2013.
Paljon
onnea!
Lähde: Kuurojen Liitto ry. Annette Fagerström ([email protected]), 4.12.2013
Näin hieno uutinen on mielestäni kertomisen arvoinen myös Kauppisviestissä. Sukututkijamme Jarmo
Ahltrand on kertonut, että Kauppiset ovat olleet
avarakatseisia edelläkävijöitä myös naisasialiikkeen
suhteen. Tyttäret ovat perineet maatiloja, ja vävyille on
järjestetty lohkomalla omat tilat. Suvun levinneisyyttä
todistanee myös se, että Kauppiset ovat aina olleet
taitavia tekemään onnistuneita naimakauppoja, muuten
tätä suvun menestystarinaa ei kai voisi ymmärtää. Liisa
Kauppinen on kotoisin Nurmosta ja hän on omaa sukua
Salokorpi.
”Kauppisen kansainväliseen ihmisoikeustyöhön sisältyy
myös erilaisia asiantuntija-, neuvonantaja- ja edustustehtäviä niin WHO:ssa, ILO:ssa kuin UNESCOssa
sekä useissa vammaisalan kattojärjestöissä. YK:n ihmisoikeuskomissaarin toimiston (OHCHR) kanssa tehty
yhteistyö kattaa kuurojen omien edunvalvontakysymysten lisäksi vammaisten oikeudet laajemminkin sekä
ihmisoikeuskysymykset yleensä, erityisesti naisten ja
vammaisten naisten oikeudet.
Liisa Kauppinen on tehnyt pitkän kansainvälisen
uran kuurojen ihmissoikeuksien hyväksi ja työ jatkuu
edelleen. Kauppinen on muun muassa toiminut Kuurojen Liiton toiminnanjohtajana (1976–2006), Kuurojen
maailmanliiton (World Federation of the Deaf, WFD)
puheenjohtajana (1995–1999, 1999–2003) ja erilaisissa
neuvonantajan tehtävissä YK:ssa vuosina 1995–2006”.
Lähde: Kuurojen Liitto ry. Annette Fagerström ([email protected]), 4.12.2013
4 | KAUPPISVIESTI 2/2014
Työ kuurojen, naisten, lasten ja vammaisten puolesta
Järjestöneuvos Liisa Kauppinen sai YK:n ihmisoikeuspalkinnon kuurojen hyväksi tekemästään työstä.
Kuurojen Maailmanliitto oli hakenut palkintoa hänen
tietämättään, ja Liisa Kauppiselle palkinto oli suuri yllätys. Hän kertoo saaneensa YK:lta kirjeen, jossa häneltä
tiedusteltiin, ottaako hän palkinnon vastaan.
Kauppisella on ollut merkittävä rooli kuurojen oikeuksien puolustajana toimiessaan Kuurojen liiton
toiminnanjohtajana ja Kuurojen maailmanliiton luottamustoimissa varapuheenjohtajana, puheenjohtajana ja
pääsihteerinä parinkymmenen vuoden ajan.
Liisa Kauppinen tunnetaan myös vammaisten naisten
puolestapuhujana. Hän on kertonut, kuinka naiset kohtaavat monenlaista syrjintää ajaessaan omia asioitaan.
Ihmisoikeussopimuksia on tulkittu niin, että ne eivät
koske naisia, lapsia tai vammaisia. Kauppisen mukaan
erilliset sopimukset turvaavat kaikki ihmisoikeudet
myös näille ryhmille.
Liisa Kauppisen kehitysmaihin tekemät matkat 80-luvulla herättivät hänet ymmärtämään ihmisoikeuksien
merkityksen. Matka Afrikkaan Kuurojen Maailmanliiton edustajana vuonna 1986 oli hänelle kulttuurishokki.
Toimivia kuulontutkimuslaitteita ei ollut, ja kuulokojeisiin ei ollut pattereita.
Viittomakieli oli tuntematon käsite vielä Unescon
Erityisopetusta käsittelevässä kokouksessa vuonna
1988. Liisa Kauppisen mukaan siihen aikaan ajateltiin,
toivovat ja millaisia tarpeita heillä on. Ihmisoikeustaistelija Liisa Kauppisen mielestä päättäjät eivät saisi
sanella vammaisten toiveita ja tarpeita.
(Lähde: Kuuloviesti. Kuuloliiton julkaisu 1/2014. Juha
Hietala).
Kauppinen on myös kolminkertainen kunniatohtori;
arvonimen ovat myöntäneet Gallaudetin yliopisto vuonna 1998, Jyväskylän yliopisto vuonna 2004 ja Dublinin
yliopisto vuonna 2013.
Lähde: Kuurojen Liitto ry. Annette Fagerström ([email protected]), 4.12.2013
Kauppinen työskentelee tälläkin hetkellä ihmisoikeustyön ohella vapaaehtoisena kuulovammaisten ja kuurojen tukihenkilönä.
ettei viittomakieli ole kieli, joten sitä ei voi myöskään
opettaa kenellekään. Huonokuuloisten kansainvälinen
kattojärjestö, IFHOH ei ollut aluksi mukana ihmisoikeussopimusneuvotteluissa. Järjestön tullessa mukaan
kesken viisivuotisten neuvottelujen olivat kommunikaatiojärjestelyt vielä varsin puutteelliset. Hän kertoo,
miten japanilaiset nuoret huonokuuloiset hankkivat
tulkkauslaitteistot New Yorkiin tilaisuuteen, jossa YK:n
henkilöstölle ja kokouksen osanottajille esiteltiin, miten
tulisi järjestää huonokuuloiset huomioiva kokous.
Tilanne kehitysmaissa on tällä hetkellä huono. Kuuroista noin 80 % ei pääse mukaan perusopetukseen.
Kehitysmaissa ei myöskään ole tulkkeja, mikä estää
riittävän luku- ja kirjoitustaidon saavuttamisen. Pohjoismaissa suurin haaste on Kauppisen mukaan kuurojen
lasten sijoittaminen ja tukitoimien järjestäminen tavallisiin koululuokkiin. Pieni kuuro ei vielä hallitse tulkin
käyttöä, joten hänellä on vaikeuksia selviytyä yleisopetuksessa.
Kauppisen mielestä nykypäivän Suomessa ei tehdä
riittävästi tilastointia ja selvityksiä ihmisoikeustilanteesta. Ihmisoikeuksien toteutumisen esteenä ovat usein
kielteiset asenteet. Vammaiset ovat osa ihmiskunnan
monimuotoisuutta. Ongelmia on paljon, mutta vammaiset tekevät hyvin vähän valituksia. Kuurot eivät
valita juuri lainkaan. Sen vuoksi olisikin tärkeää, että
vammaisjärjestöt kartoittaisivat erilaisia esteitä koulutuksen ja palveluiden suhteen. On tärkeää, että päättäjät
kuuntelisivat herkällä korvalla, mitä vammaiset ihmiset
YK:n ihmisoikeuspalkinto jaetaan joka viides vuosi
menestyksekkäästä työstä ihmisoikeuksien puolesta.
Palkinnon jaon aloitti yleiskokous ja se jaettiin ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten ihmisoikeusjulistuksen
täyttäessä 20 vuotta. Aikaisempien palkinnonsaajien
joukossa on muun muassa Eleanor Roosevelt (1968),
Martin Luther King (postuumisti 1978), Nelson
Mandela (1988) ja Jimmy Carter (1998). Tänä vuonna
yhteensä kuusi henkilöä saa palkinnon (vuonna 2013).
Lähde: Kuurojen Liitto ry. Annette Fagerström ([email protected]), 4.12.2013
Kuurojen aseman parantaminen on viime aikoina saanut
näkyvyyttä myös tiedotusvälineissä. Saimme viime
viikolla kuulla uutisista, kuinka Pohjois-Koreasta oli
saapunut delegaatio tutustumaan Suomen kuurojen
liiton toimintaan ja kuurojen lasten opetukseen Suomessa. Erityistä kiinnostusta vierailijoissa herätti myös
se, miten viittomakieli saataisiin osaksi heidän omaa tvtoimintaansa.
On hienoa, että Liisa Kauppisen tekemä ihmisoikeustyö alkaa kantaa hedelmää. Hänen uraauurtava
työnsä voisi toimia myös meille sukuseuramme jäsenille esimerkkinä ja samalla innostaa meitä miettimään,
miten voisimme omassa elämänpiirissämme edistää
ihmisoikeuksien toteutumista. Kuurojen asia koskettaa
meitä kaikkia, ennemmin tai myöhemmin. Kauppisen
mielestä huonokuuloisten ikäihmisten joukko on kasvamassa, ja heidän asemansa on usein yhtä huono kuin
kuurojenkin. Lopuksi haluan välittää Liisa Kauppiselle
sukuseuramme puolesta parhaimmat onnittelut YK:n
ihmisoikeuspalkinnon johdosta!
KAUPPISVIESTI 2/2014 | 5
Pieni tietoisku Kauppisille
Paikannimien synnystä
Marja-Liisa Ahlberg
Seuraavaksi esittämäni näkökulma
toimikoon kömpelönä aasinsiltana edelliseen artikkeliin. Kieli on
keskeinen väline ihmisten välisessä
kommunikaatiossa. Kielen avulla
välitämme ajatuksiamme ja tunteitamme. Sukupolvet vaihtuvat, ja
kieli muuttuu ja elää mukanamme
arjessa. Meidän kuulevien on lähes
mahdotonta asettua kuuron lähimmäisemme asemaan. Emmehän
enää edes ymmärrä aikaisempien
sukupolvien sanastoakaan. Ei riitä,
että kuulee, pitää myös ymmärtää.
Kauppiset uudisraivaajina
ja kielen kehittäjinä
Sukututkijamme Jarmo Ahlstrand
(Hankasalmen sukujuhlan julkaisussa v. 1986) on tehnyt havaintoja Kauppisten jo vuonna 1541
omistamien maa- ja vesialueiden
nimistöstä. Hänen mukaansa
tutkija voisi nimistöä tutkimalla
päästä käsiksi ikimuinaisuudessa
eläneitten ja paikannimistöä antaneitten esi-isiemme ajatuksiin ja
askareisiin. Esimerkiksi Hällinmäen kantasuvun edustajat ovat olleet
kovia kaskeamaan, sillä kylien
niminä on sellaisia kuin Valkiamäki ja Savuniemi. Hankasalmen
paikannimistö liittyy muinaiseen
eränkäyntiin, metsästykseen ja
kalastukseen. Näiden merkityksestä on Ahlstrandin mielestä vallalla
paljon väärää tietoa.
6 | KAUPPISVIESTI 2/2014
Kuu-etuliite Kuuhankavedessä
tarkoittaa eläimen rasvaa
Virmas (Virmavesi) tarkoittaa hirveä, peuraa ja poroa
Suoli (Suolivesi) liittyy kalastukseen. Se tarkoittaa verkon yläosaa, sitä joka näkyy veden pinnalla.
Kynsi (Kynsivesi) oli nimeltään oravan harmaa talvinahka, joka oli aikanaan himoituimpia metsästyksen kohteita. Verottaja otti myös näitä talvinahkoja kaikkein
mieluiten vastaan veroina kuivattujen
haukien ohella.
(Lähde: Jarmo Ahlstrand/Juhlajulkaisu Hankasalmella 1986).
Hän esittää joitakin esimerkkejä:
Hankasalmi esiintyy vanhimmissa asiakirjoissa yleensä muodossa
Hangasalmi. Nimen alkuperäinen muoto on Hangassalmi ja
sen alkuosa tulee sanasta hangas.
”Suurriistaa, etenkin peuroja, on
ennen pyydetty siten, että ne ajettiin
hankaaseen, suippenevaan aitaukseen. Hangas-sanan iästä kertoo se,
että Korppoossa Turun saaristossa
on Hanglax-niminen kylä, alunperin nimi oli Hangaslaksi. Kylän
kohdalla on hankaan paikaksi
erinomaisesti sopiva lahti, joka on
maankohoamisen vuoksi kuivunut
noin 1200 vuotta sitten!
Toivon, että tämä loppukevennys
innostaisi sukuseuramme jäseniä
tutkimaan ja lukemaan sukumme
vaiheista. Sukukirjoja ja sukuamme
käsitteleviä julkaisuja on jo todella
runsaasti. Yhteystiedot tilausten tekemiseen löytyvät Kauppisviestistä.
Ihanaa joulun odotusta kaikille
kauppislaisille, terveisin
Marja-Liisa Ahlberg, sukuseuran
hallituksen jäsen
Pekka Paavonpoika Kauppinen, Valokuvat Pekka Kauppisen kuva-arkisto
Vieremän Kauppisia
Jatkosodassa
Tänä syksynä on tullut kuluneeksi 70-vuotta välirauhan /erillisrauhan teosta Neuvostoliiton
kanssa.
Jatkosota, alkutilanne
Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuutan1941. Tuolloin Hitler totesi
suomalaisten olevan “liitossa” saksalaisten kanssa, vaikka mitään virallista
sopimusta ei ollutkaan. Suomen hallitus vakuutti julkisesti maansa puolueettomuutta.
Saksan ja Neuvostoliiton välien kehittyessä yhä kireämmäksi ryhdyttiin
Suomessa jo kesäkuun alkupuolella saattamaan puolustusvoimiamme valmiustilaan. Kesäkuun 9.päivänä kutsuttiin suojajoukot palvelukseen ja seuraavana
päivänä käskettiin pääosa rauhanajan joukkoja sotavalmiuteen. Täydellinen
sodanuhkakokoonpanon käsky annettiin 15.6.1941 eli Valtakunnan puolustusvoimain yhteisharjoitus oli suoritettava. Ensimmäinen YH oli 18.6.41 ja se oli
käytännössä yleinen liikekannallepano. Tuolloin astuivat asevelvollisuuslain
perusteella palvelukseen vv. 1896 - 1918 syntyneet miehet. Varusmiespalvelustaan olivat tuolloin suorittamassa vv. 1919 ja 1920 sekä v. 1921 alkupuolella
syntyneet. Eli yhteensä 25,5 ikäluokkaa muodostivat valtakunnan aseellisen
voiman. Kesäkuun lopulla oli kenttäarmeijan, merivoimien, ilmavoimien ja
kotijoukkojen yhteisvahvuus 476 000 miestä.
Neuvostoliiton lentokoneet pommittivat 25. kesäkuuta 1941 Suomen kaupunkeja, jonka jälkeen hallitus totesi maan olevan jälleen sodassa.
Sodassa oli mukana koko kansakunta. Naiset toimivat rintamalla mm. lottina,
muonitus-, lääkitys-, viesti- ,ilmavalvonta-, huolto-, ym. tehtävissä.
Kotirintaman tehtäviä hoitivat vanhukset, kotiin jääneet naiset ja jopa
nuoret pelloilla ja tehtaissa ja monissa muissa tehtävissä lottatyttöinä ja sotilas­
poikina.
Jatkosodassa Vieremän miehet taistelivat monella eri rintamalohkolla ja
monissa eri yksiköissä.
Rukajärven suunta
Nuoremmat ikäluokat olivat Rukajärven suunnalla, mm. Jalkaväkirykmentti 10:ssä ja 52:ssa, sekä
Erillispataljoona 24:ssä (ErP 24).
Nämä kuuluivat kenraalimajuri
Erkki Raappanan 14. Divisioonaan. Taistelupaikkoina olivat mm.
Ontajärven ja Ontajoen alueet.
Kuuluisia ovat ns. Jeljärven kylän
tuhoamisretki Muurmannin radan läheisyyteen 14. - 17.3.1943.
Tälle tuhoamisretkelle osallistui
vieremäläisiä JR 10:n riveissä:
Tauno Remes, Leevi Uotinen, Väinö
Pehkonen, Erkki Sahlström, Soini
Lappalainen, Ate Hälinen, Eino
Rivinoja ja Veikko Druhva. Veikko
jäi vangiksi sitten paluumatkalla
Ontajärvellä. Pallontaistelut olivat
juhannuksen jälkeen 1943. Myös
Tahkokosken, Jousijärven ja elokuun
alkupuolen ( 2-16.8.1944) Ontrosenvaaran - Tahkokosken taistelut
ovat tulleet tunnetuiksi. Ensimmäiset
taistelut käytiin Rukajärven suunnalla kuitenkin Repolan alueella, jossa
oli myös Vieremän miehiä.
Raappanan joukkoihin kuuluvassa ErP 24:n riveissä oli mm. Hirvihongan Esko Kauppinen. Esko
toimi ErP24:n komentajan kapteeni
Haatajan lähettinä. Pankajärvellä
miehiä kuljettanut kuorma-auto
kaatui kyljelleen ojaan väistettyään
tiekarhua. Tuossa onnettomuudessa
Esko loukkaantui, mutta sairasloman jälkeen hän palasi pataljoonan
komentajan lähetiksi. Sairasloman
aikana komentaja oli vaihtunut.
KAUPPISVIESTI 2/2014 | 7
Karjalan kartta.
Uudeksi komentajaksi oli nimitetty
majuri Karkama. Esko osallistui
myös Rukajärveltä komennettuna
kesällä 1944 Ilomantsin mottitaisteluihin mm. Lehmivaarassa.
Pataljoonan palattua takaisin Rukajärvelle hän osallistui vielä Ontrosenvaaran - Tahkokosken taisteluihin elokuussa 1944. Nuo olivatkin
viimeiset yhteenotot Rukajärven
suunnalla.
14.Divisioonan vastuualue oli
ainoa rintama Mustanmeren ja Jäämeren välillä, joka piti hyökkäysvaiheessa saavuttamansa puolustusasemat aselevon voimaantuloon saakka.
Rukajärven suunnalla oli vieremäläisiä arviolta n. 250-miestä. Taiste8 | KAUPPISVIESTI 2/2014
luissa kaatui 19- Vieremän miestä
haavoittuneiden lisäksi. Kauppisia ei
kaatunut Rukajärven alueella.
Laatokan ja Aunuksen
Karjalan suunta
Suurin osa vanhemmasta ikäluokasta
1896-1916 syntyneet ja varusmiespalvelusta suorittavat vieremäläiset
osallistuivat eversti Viktor Alonzo
Sundmanin johtaman 2.Jääkäriprikaatin 5.Jääkäripataljoonaan. Tässä
5.Jääkäripataljoonassa taisteli lähes
400- Vieremän miestä, jotka kuuluivat 1.komppaniaan (päällikkönä ltn.
Aarne Kokkola), konekiväärikomppaniaan (päällikkönä kapteeni Jukka
Karuma). Esikuntakomppanian
(päällikkönä ajoittain) Rapakon ltn.
Jussi Kauppinen, mutta pääosin
toimi 2.JPr:n esikunnassa tiedusteluupseerina) ja osa miehistä kuului
2.Jpr:n esikuntaan. Jääkäripataljoona
5:n komentajana toimi kapteeni
Eino Hannes Pokkinen.
Perustamisvaihe päättyi 23.6.1941
ja juhannuksen vastaisena yönä Vieremällä perustetut joukko-osastot
siirtyivät pyörillä ja autokuljetuksin
Kauppilanmäen rautatieasemalle.
Matka jatkui Kontiomäen kautta
lähellä Uimaharjua sijaitsevalle
Paukkajan kylälle. Veteraanikertomusten perusteella osa joukoista
on kulkenut Sonkajärven ja Rau-
tavaaran kautta autokuljetuksin ja
välillä marssien Paukkajaan. Joukot
jatkoivat matkaa rajan läheisyyteen
Mutalahden kylän eteläpuolelle.
Vihollisuudet puhkesivat 1.7.1941,
kun neuvostoarmeija aloitti kiivaan
tykkitulen.
Ensimmäiset taistelut käytiin
9.7.41 silloisen rajan pinnassa
Peurujoella. Tuossa taistelussa
kaatui 15- Vieremän miestä - kaikki 1.komppaniasta. Kaatuneiden
joukossa oli myös 1. komppanian joukkueenjohtajana toiminut
vänrikki Ales Säisä. Peurujoen
taisteluissa kaatui mm. alik. Aarne
Petter Kauppinen ja sotam. Erkki
Kauppinen. Tämä vihollisen Peurujoen tukikohta oli hyvin varustettu
betonisin bunkkerein ja asemin, joihin suomalaisten kevyiden tykkien
kranaatit eivät tehonneet.
Peurujoelta sotaretki jatkui Tolvajärven suuntaan, ja sieltä Haukivaaran ja Yläjärven taisteluihin.
Aittojoen ylitys tapahtui yhdessä saksalaisten kanssa. Saksalaisia
komensi majuri von Both.
Todettakoon, että 8.7 - 7.8.1941
välisen ajan mm. Vieremän miehet
elivät pelkillä säilykkeillä ja näkkileivällä.
23.8.1941 vieremäläiset ylittivät
Suojoen eli entisen Tarton-rauhan
rajan.
Seuraavat taistelut käytiin Ravanmäessä, Onkamuksessa ja Olkkoilassa.
Nissilän koulun eläkkeellä oleva 96-vuotias vahtimestari Matti
Kauppinen on ainut elossa oleva
vieremäläinen, joka osallistui JP5:n
sotareissulle. Matti on kertonut
mm., että kovien Olkkoilan /
Syväjärven taistelujen jälkeen
he pääsivät kuuden kilometrin
päähän varsinaiselta rintamalinjalta huilaamaan. He menivät isoon
telttaan, jossa sijaitsi ns.” Apu“
-niminen keskus. Sinne oli tullut
myös Kauppilanmäen vanhemman ikäluokan miehiä. Heitä oli
eri porukoista kaikkiaan 16 -18
miestä. Sirpalekuopat olivat teltan
läheisyydessä. Vihollisen tykistötuli läheni lähenemistään ja pian
joukkueenjohtaja komensi kaikki
sirpalekuoppiin. Matin kaveriksi
samaan kuoppaan tuli “ Peltolan
poika” (Olavi Repo), joka pyysi
häneltä tupakkaa. Matti kysyi että
sinulleko nyt maistaa tupakkakyllä se nyt maistaa vastasi Olavi.
Pian keskelle telttaa tuli kranaatti.
Teltan sisällä oli ainoastaan yksi
mies hoitamassa “Apu“- keskusta ja
menehtyi kranaatista. Matti kertoi
miehen olleen Kauppilanmäestä ns.
vanhempaa ikäluokkaa. Mieheltä
olisi jo loma alkanut, mutta sijainen,
jonka piti tulla hoitamaan keskusta
ei ollut palannut ajallaan lomalta.
Matti toteaa, että hilkulla oli mennä
kaikki miehet. Nyt joukkueenjohtaja
komensi kaikki maantielle Matti ei
totellut käskyä, vaan meni syrjemmälle sirpalekuopasta ja teltasta.
Pian taas kranaatti osui miesten
keskuuteen tielle ja tästä kranaatista
Olavi Repo haavoittui vakavasti
jalkaan. Samoin Matin ryhmän
KAUPPISVIESTI 2/2014 | 9
toiselta mieheltä meni sirpale keuhkoista läpi. Joukkueenjohtaja Topi
Ikäläinen tukki reiän vaaterievulla
- Matti muistelee. Tämä keuhkoihin
haavoittunut oli Kauko Siekkinen,
joka toimi Haajaisilla myymälänhoitajana. Hän eli vielä kaksikymmentä vuotta haavoittumisen
jälkeen.
Sotahistoria tuntee Matin kertoman tapauksen. 24.9.1941 tuli
täysosuma “Apu”- nimiseen keskukseen, jossa yksi mies kaatui ja kolme
10 | KAUPPISVIESTI 2/2014
haavoittui. Komentokeskus sijaitsi
Onkamus- Peldojärven alueella.
Kranaatin täysosumasta teltassa
kaatui Kauppilanmäen Pyöreenkylän Täperän talosta kotoisin oleva
Risto Vidgren, joka oli hoitamassa
puhelinkeskusta. Risto oli vanhempaa ikäluokkaa s. 7.5.1897.
Sotataival jatkui Vendyran kautta Homanniemeen. Homanniemi
koitui Eino Kauppisen kohtaloksi.
1.10.1941 joutui JP5:n 1.komppanian partio kahakkaan viholli-
sen partion kanssa, jolloin Eino
Kauppinen kaatui ja ruumis jäi
kaatumispaikalle. Sitten 2.10 tuli
suomalaisten puolelle viisi vihollisen
loikkaria ja kertoivat ampuneensa
oman kersanttinsa. Samoin kertoivat olleen kahakassa suomalaisten
kanssa ja haudanneen yhden suomalaisen. Samana iltana hakupartio
nouti kaatuneen (Eino Kauppisen)
oppaana kaksi loikkaria.
Osa 2.Jpr:n joukoista eteni kohti
pohjoista Lintujärven ja Koikarin
suuntaan. Osa samoihin aikoihin 1.10. - 18.10. oli etelämpänä
Kenjakki - Pääjärvi - Mundjärven
alueella. Tämä ilmenee EK/2.Jpr:n
lähetin alik. Paavo Kauppisen
(Rapakon Paavo) muistiinpanoista.
Jääkäripataljoona 5:n taistelut
jatkuivat Kontupohjassa, Lismassa, Käppäselässä, Karhumäellä ja
viimeksi Hiisjärvellä tammikuun
alkupuolella 1942.
Tämän jälkeen joukot siirrettiin Äänisen rannalle Lumbusiin,
jossa sen hajottaminen aloitettiin
22.2.1942.
Vuonna 1911 ja sitä ennen syntyneet, niin miehistö, kuin alipäällystökin kotiutettiin ja 1912 syn-
tyneet ja nuoremmat jäivät edelleen
palvelukseen.
Jäljelle jääneet miehet pääosin
siirrettiin Laguksen 1.Jpr:iin ja
Panssariprikaatiin. Osa siirrettiin
Rajajääkäripataljooniin, Äänisen
Rannikkopataljooniin ja Torjuntakomppanioihin.
Tällä Vieremän porukalla oli matkaa Aunuksen Karjalan pohjoisosiin
kaiken kaikkiaan Valtakunnan rajalta Lumbusiin n. 400 km ja aikaa
meni 7,5 kk. (Uusi JP5 perustettiin
myöhemmin Paatenessa Seesjärven
rannalla). JP5:n tappiot kaatuneina
oli 149 miestä, josta vieremäläisiä
kaatui 60 haavoittuneiden lisäksi.
JP5:n komentaja silloinen kapteeni ja myöhemmin everstiluutnantti Eino Hannes Pokkinen on
todennut, että savolaiset ovat kautta
aikojen osoittautuneet hyväksi
sotilasheimoksi. Heidän ensimmäisenä ja ylivoimaisesti myönteisenä luonteenpiirteenä on mainittava ehtymätön huumorintaju,
joka tuli esille eri tilanteissa sanan
sutkauksina ja ilmeinä. Joukossa oli
aina miehiä, jotka vakavissakin
tilanteissa löysivät jonkun sopivan
sutkauksen. Savolainen leikillisyys
ja huumorintaju helpotti myös
asennoitumista rintamaelämään
moniin rintamaitten kasvatteihin
nähden.
Asemasodan aikana Äänislinnan, Karhumäen ja Syvärin maisemissa
Asemasodan aikana lakkautetun
JP5:n miehet olivat nyt perusteKAUPPISVIESTI 2/2014 | 11
tun Laguksen Panssariprikaatin ja
myöhemmin Divisioonan riveissä,
pääosin Äänislinnan/ Petroskoin
alueella aina kevättalvelle 1944,
jolloin heidät siirrettiin Karjalan
kannakselle moniin koviin taisteluihin.
Karjalan kannaksella kesällä 1944
Karjalan- kannaksella kesän 1944
taisteluissa Vieremän miehet olivat
suurelta osin Laguksen Panssaridivisioonan joukoissa. Mm.
Jääkäripataljoonissa 2,3,4 ja 5,
Viestipataljoona 6:ssa sekä Panssariprikaatin eri tehtävissä mm.
Panssariprikaatin esikunnassa ja
viestikomppaniassa. Keskeisimmät
taistelupaikat olivat Kuuterselkä,
Siiranmäki, Tali, Murokallio, Portinhoikka, Juustilan alue, Ihantala
ja Vuosalmen-Äyräpään taistelut.
Kesän 1944 taisteluissa kaatui
Karjalan kannaksella 15- Vieremän
miestä haavoittuneiden lisäksi. Elossa on vielä aikaisemmin
mainittu Matti Kauppinen, joka
tuolloin kuului Panssariprikaatin
viestikomppaniaan. Matti osallistui
mm. Ihantalajärven eteläpuoleisiin
taisteluihin. Hän oli todistamassa
mm. vieremäläisen Erkki Svarströmin haavoittumisen. Erkin
jalat jäivät tuhoutuneen vihollispanssarin romujen alle. Tämän
panssarin tuhosi panssarinyrkillä
Sonkajärven Vänninmäessä syntynyt Ville Väisänen. Tämä
oli Väisäsen kahdeksas tuhottu
panssari, jonka jälkeen Väisänen oli
kadonnut ja etsinnöistä huolimatta häntä ei löydetty. Väisänen on
siunattu ja haudattu kadonneena
Kemin hautausmaalle. Väisäselle
on myönnetty kuolemansa jälkeen
Mannerheim-risti numero 145.
12 | KAUPPISVIESTI 2/2014
Vieremän kuuluisat kaukopartiomiehet
MM. Päämajan kaukopartiomies
Lauri Solehmainen teki peräti 12
partiomatkaa vihollisen selustaan
jatkosodan aikana. Korpiselässä
syntynyt Solehmainen kuului mm.
Osasto Kuismaan/OsKu (2/ErP4),
jonka komentopaikka oli Äänislinnan pohjoispuolella - Kossalmella.
Monet partiomatkat suuntautuivat
Äänisjärven itäpuolelle.
Tunnetuin vieremäläinen sotilas
on kapteeni Olli Remes, Mannerheim-ristin ritari nro 10. Remes
oli kaukopartiojohtaja, että ajoittain Jalkaväkirykmentin päällikkö.
Hän osallistui pohjoisilla rintamilla
jatkosodan aikana mm. johtajana Kuopsitunturi - Tuuttijärven
partioon 1.7.1941 sekä 2.-3.7.41
partioon Kutsalle.
Toimi myös JR54:n päällikkönä
Vuorikylän taistelussa 18.7.28.8.1941, sekä Makiakuuran ja
Alakurtin valtauksissa.
Myös sissipartion tuhoamisessa
Seesjärven länsipuolella 21.7.22.8.1942 ja viimeiset taistelut
Krivillä 25.9. - 31.12.1942.
31.12.1942 hän oli luovuttamassa 9/JR54 komppanian päällikön
tehtäviään seuraajalleen, kun sai
osuman päähän vihollisen tarkkaampujan luodista.
Remes kuoli matkalla Karhumäen kenttäsairaalaan.
On kerrottu, että Vieremän
kirkko oli täyttynyt surijoista, kun
Olli Remes laskettiin Vieremän
sankarihautaan. Ollin poika Martti
Remes on kertonut, että pieni
Martti poika oli surun murtama.
Lohtua toi aikuisten antama selitys
isän poismenosta - isä kaatui meidän kaikkien puolesta. Niinpä isää
ikävöivä pieni poika seisoi asennossa kunnialaukausten ajan. Oman
kylän hiihtäjälegenda ja sotilas oli
poissa.
Sotatoimien päättyminen
Suomen ja Neuvostoliiton välillä
oli sovittu, että sotatoimet päättyvät ja aselepo astuu voimaan
4.9.1944. Neuvostoliiton puolella
aseet vaikenivat monilta osin vasta
5.9 ja mm. Rukajärven suunnalla
viimeisiä neuvostopartisaanien
iskuja suomalaisia kolonnia vastaan
oli vielä 13.9.1944.
Jatkosodan jälkeen seurasi Lapin
sota, joka oli vain jatko, johon
Neuvostoliitto pakotti Suomen.
Saksalaiset ajettiin pikkuhiljaa kohti
pohjoista. Viimeinen saksalaissotilas
siirtyi Norjan puolelle Kilpisjärvellä
27.4.1945. Tuo päivä (27.4) on
Lapin sodan päättymispäivä ja sitä
vietetään Suomessa Kansallisena
veteraanipäivänä.
Erillisrauha Suomen ja Neuvostoliiton välillä tehtiin 19.9.1944.
Ns. välirauhan ehdot olivat suomalaisille raskaita. Ehtona olivat
Moskovan rauhan rajat ja lisäksi
Suomen oli luovutettava Petsamo.
Porkkala oli vuokrattava 50-vuodeksi ja lisäksi maksettava suuret
sotakorvaukset. Ennakkoehtona oli
myös saksalaisten joukkojen karkottaminen Suomesta. Samaan aikaan
oli myös suurin osa omaa armeijaa
kotiutettava.
On merkittävää, että Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta
antautumista, kuten vielä keväällä ja
juhannuksen aikoihin 1944.
Tuohon vaikutti varmasti osaltaan
onnistuneet torjuntataistelut mm.
Karjalan kannaksella, Ihantalan
ja Vuosalmen taistelut. Laatokan
karjalassa Nietjärven torjuntataistelu
ja Ilomantsin mottitaistelut.
Myös Rukajärven suunnalla
rintamalinjat pitivät ja vihollisen
hyökkäys pysähtyi ja päättyi Ontrosenvaaran taisteluihin elokuun
puolessa välissä 1944. Em. kaikissa taisteluissa oli myös Vieremän
Kauppisia.
Jatkosodassa menehtyi n. 63 000
ja Lapin sodassa n. 3000 suomalaista. Jatko- ja Lapin sodissa vammautui 148 000 suomalaista, pysyvästi
77 700.
Vieremäläisiä kaatui jatkosodassa
lähes 160 miestä. Haavoittuneista ei
ole tarkkaa tietoa.
Jatkosodassa kaatuneet
Vieremän Kauppiset
Kauppisia kaatui jatkosodassa
9.7.1941 Peurujoelle (1./JP5)
Aarne Petter Kauppinen ja Erkki
Kauppinen, sekä samasta komppaniasta Homanniemellä Eino
Viljo Kauppinen 1.10.1941.
Mauri Gideon Kauppinen kaatui
29.6.1941 Karjalan kannaksella Jääskessä. Hän kuului JR6:n
jääkärikomppaniaan. Edvin Kalevi Kauppinen kaatui Vitelessä
27.6.1944 ja Veikko Joel Kauppinen Länsi-Syvärillä 25.3.1944.
Molemmat kuuluivat 15.Prikaatiin. Toinen Eino Kauppinen kuului JR28 ja kuoli haavoittumisen
jälkeen sotasairaalassa. Kaatuneiden lisäksi moni Kauppinen ja
Vieremän mies haavoittui sotareissuilla.
Rapakon pojista Paavo Kauppinen (80-luvulla Kauppisten suvunvanhin)toimi jatkosodassa EK/2.
Jpr:ssa moottoripyörälähettinä Ilomantsista - Stalinin kanavalle, sekä
kesän torjuntataisteluissa 1944 samoissa tehtävissä Karjalan kannaksella
mm. Tali - Ihantalan, Murokallion
ja Portinhoikan maisemissa. Tuolloin hän kuului I/Panssariprikaatiin eli kenraali Ruben Laguksen
joukkoihin. Jussi Kauppinen toimi
talvisodassa 5/JR39 joukkueenjohtajana/komppanianpäällikkönä ja
jatkosodassa 2.JPr:n esikunnassa tiedustelu-upseerina/komppanianpäällikkönä. Panssariprikaatin esikunnassa adjutanttina ja sotilaspastorina
1.12.1942 alkaen aina kuolemaansa
asti 3.4.1943. Kuolema kohtasi Jussin pitäessään iltahartautta
sotasairaalassa Helsingissä. Israel
Kauppinen kaatui jo talvisodassa
Pyhäjärvellä. Rapakon veljeksistä
vanhin Kalle Kauppinen osallistui
talvisotaan ja jatkosotaan.
Suomi pystyi täyttämään raskaat
rauhanehdot, josta kiitos kuuluu
sodan-ajan sukupolvelle. Me nuoremmat sukupolvet olemme saaneet
jatkaa rauhan oloissa isiemme ja
äitiemme työtä.
KAUPPISVIESTI 2/2014 | 13
Asekätkijät
Isänmaan pelastajia vai rauhan vaarantajia
Risto Kauppinen, [email protected]
Tasan 70-vuotta sitten, syksyllä 1944 välirauhan
astuttua voimaan Suomen ja Neuvostoliiton
välillä osa Suomen armeijan aseista ja
varusteista hajasijoitettiin eri puolille Suomea.
Salaisen käskyn asekuormien hakemisesta
ja kätkemisestä saivat suojeluskuntapiireistä
pitäjien luotettuina tunnetut henkilöt.
Olivatko jatkosodan päätyttyä
aseita eri puolille Suomea kätkeneet
suomalaismiehet isänmaan pelastajia vai hauraan rauhan vaarantajia?
Tässä jutussa kerrotaan aseiden
hajasijoituksen taustaa ja toteutusta
yhden esimerkkitapauksen kautta.
Isäni, silloinen Varpaisjärven
maatalousneuvoja Paavo Kauppinen
oli yksi – Varpaisjärven kunnanorganisaari -, joka suojeluskuntapiirin esikunnasta käskyn saatuaan
vastaanotti ja kätki parin luotetun
miehen kanssa aseet ja varusteet
Varpaisjärvellä. Käytettävissäni ovat
isäni kuulustelupöytäkirjat. Kirjoitukseni toisena lähteenä on käytetty
Matti Lukkarin kirjaa ”Asekätkentä” (Otava 1984).
Pelkona kunnioittaako
Neuvostoliitto rauhaa
Aseiden hajasijoitus jatkosodan
päättyessä syksyllä 1944 oli normaali sotilaiden toimenpide tulevaisuutta varalta. Itse asiassa aseiden
hajasijoitusta oli suunniteltu jo
kesällä 1944, kun ei ollut varmuutta, saadaanko Neuvostoliiton
14 | KAUPPISVIESTI 2/2014
Eversti Valo Nihtilä
suurhyökkäys pysäytettyä Karjalan
kannaksella. Pahimmassa tapauksessa oli tarkoitus jatkaa sissisotaa
Sisä-Suomessa.
Aseiden hajasijoitus, josta
myöhemmin käytettiin nimitystä
asekätkentä nähtiin myös tarpeellisena aseleposopimuksen astuttua
voimaan 4.9.1944. Aselevon alku
ei ollut luottamusta herättävä.
Aselevon loukkauksia tuli useita
venäläisten puolelta. Ja entä jos
venäläiset sopimuksista huolimatta
pyrkivätkin miehittämään koko
Suomen aselevon tultua voimaan.
Näinhän oli tapahtunut Romaniassa, kun venäläiset aselevon sopimuksen vastaisesti miehittivätkin
aseista riisutun Romania.
Samaa pelättiin nyt Suomessa,
koska joulukuun alkuun (1944)
mennessä Neuvostoliitto oli
riisunut Suomen puolustuskyvyttömäksi. ”Ilmassa olivat katastrofin
ainekset”, muistelee kenraali, silloinen luutnantti Ermei Kanninen
Helsingin Sanomien haastattelussa
(6.9.2014).
Valo Nihtilä ja Usko Haahti
hajasijoituksen aivot
Asekätkennän alullepanijoita olivat
päämajan operatiivisen osaston
päällikkö eversti Valo Nihtilä ja
hänen alaisensa everstiluutnantti
Usko Haahti. Eversti Valo Nihtilä
(1896-1973) otti syyn asekätkennän
käyn- nistämisestä. Näin hän halusi
suojella esimiehiään kenraali Airoa
ja marsalkka Mannerheimiä. Nihtilä
oli päämajan terävimpiä upseereita,
marsalkan luottoupseeri. Hänet
lähetettiin useita kertoja rintamakomentajien avuksi paikkoihin, joissa
tarvittiin kylmähermoista suunnittelua ja toimintaa. Nihtilä sai
maksaa hinnan osallistumisestaan
asekätkentään. Paitsi viiden vuoden
vankeustuomiota häntä ei koskaan
ylennetty kenraaliksi, vaikka ansiot
upseerina olivat kiistattomat.
Myös ylipäällikkö Mannerheim tiesi asiasta jotain, mutta
hänet pidettiin tietoisesti erillään.
Mannerheimin läheisin alainen
päämajoitusmestari Airo kaiketi tiesi asiasta ja antoi sille hiljaisen hyväksymisensä, vaikka muuten pysyi
syrjässä. Sen sijaan alempia upseereita osallistui aseiden ja varusteiden
hajasijoituksen organisointiin satoja.
Asekätkentä paljastui ensimmäisenä Oulussa keväällä 1945, kun
kätkennässä mukana ollut sotamies
ryhtyi myymään myöhemmin kätköstä ottamiaan tavaroita ja koston
pelossa ilmiantoi kätkön punaiselle
Valpolle.
Vähitellen toiminnan laajuus selvisi
ja noin 2000 ihmistä pidätettiin kuulusteluja varten. Voimansa tunnossa
ollut vasemmisto otti asiasta kaiken
poliittisen hyödyn irti niin lehtikirjoituksissa, joukkokokouksissa kuin
eduskunnassa. Taustatukena oli oman
puolueen sisäministeri Yrjö Leino
(skdl) ja tietysti valvontakomissio.
Laki jälkikäteen
Asekätkennän tutkimusta pitkitti
paitsi asian laajuus myös tutkijoiden
taitamattomuus. Valtiollinen poliisi,
Valpo oli kommunistien ja vasemmistolaisten käsissä. Muut oli karkotettu. Punaisen Valpon palveluksessa
oli paljon kirjalliseen työskentelyyn
vähän tottuneita henkilöitä.
Suurin syy oli kuitenkin, ettei ollut
lakia, jonka mukaan syyllisiksi havaittuja olisi voitu syyttää. Tarvittiin
uusi laki, joka tuomitsisi rikoksiksi
taannehtivasti ennen lain säätämistä
tehdyt teot. Sellaisenaan laki oli siis
Suomen perustuslain vastainen kuten
hieman sitä ennen säädetty sotasyyllisyyslakikin.
”Laki aseellisen toiminnan luvattoman valmistelun rankaisemisesta
eräissä tapauksissa” hyväksyttiin marraskuussa 1946 äänin 118-68, vaikka
eduskunnan perustuslakivaliokunta
oli asettunut vastustamaan
lakiin sisältyviä taannehtivia
säännöksiä. Poliittinen paine ja
tarkoituksenmukaisuus kuitenkin
vaikuttivat lain hyväksymiseen.
Tutkimusten edetessä osa upseereista lähti vapaehtoisesti Suomesta.
Nämä ”Marttisen miehet” kohosivat
myöhemmin merkittäviin asemiin
Yhdysvaltojen armeijassa. Eversteiksi heistä ylennettiin kymmenen.
Tuomiot eivät vaikuttaneet
myöhempään uraan
Asekätkennästä tuomituista yleni
kenraalikuntaan kahdeksan upseeria
mm. Jorma Järventaus ja Yrjö Keinonen, josta tuli myöhemmin puolustusvoimain komentaja. Asekätkijä
Arvo Pentistä tuli myöhemmin
keskustapuolueen kansanedustaja
ja puolustusministeri. Myös monet
muut asekätkentään osallistuneet
”maakunnan miehet” nousivat
myöhemmin merkittäviin asemiin.
Mm. Jukka Malmivaara toimi
Kuopion hiippakunnan piispana ja
yli 30 asekätkennässä mukana ollutta
Asekätkennän johtomiehiä poistumassa oikeudesta tuomion jälkeen. Ensimmäisenä Nihtilä, neljäntenä Haahti suikka päässä. Kuva kirjasta Asekätkentä, Matti
Lukkari, Otava 1997
KAUPPISVIESTI 2/2014 | 15
Varpaisjärven suojeluskunnan paikallispäällikkö Paavo Kauppinen pitää puhetta suojeluskunnan talonpihalla pikkulotille.
Kuva on otettu 1930-luvulla .
kansanedustaa. Asekätkentäjutun
oikeuskäsittely päättyi lopullisesti
vasta keväällä 1950, lähes viisi vuotta
Oulun kätkennän paljastumisesta.
Korkein oikeus langetti vankeusrangaistuksen 1488 henkilölle. Tuomio
vaihtelivat kuukaudesta vankeutta, toisen pääsuunnittelijan Usko
Haahden saamaan kuuden vuoden
kuritushuonevankeuteen Suurin osa rangaistuksista oli
ehdollisia kolmen vuoden koetusajalla.
Kuusi kuulustelua,
viisi kk vankeutta
Isääni Paavo Kauppista kuulusteltiin kaikkiaan kuusi kertaa.
Kuulustelupöytäkirjat ovat ajalta 21.8.1945 Varpaisjärvellä,
16 | KAUPPISVIESTI 2/2014
9.11.1945 ja 26.11.1945 Helsingin
keskusvankilassa. Varpaisjärvellä 17.10.1946, 12.11.1946 ja
27.1.1947 Iisalmessa. Mainittakoon, että isäni oli kuulusteltavana
Helsingin keskusvankilassa marraskuussa 1945 juuri siihen aikaan,
kun äitini Helena Kauppinen o.s.
Myöhänen synnytti esikoispojan,
minut.
Kuulustelujen aikana isäni kertoi
aseiden ja varusteiden kätköt, kuten
oli saanut ohjeet hankkeen organisoijilta. Samoinhan tekivät muut
toimintaan osallistuneet. Siitä
huolimatta saattoi piiloon jäädä
vielä jonkin verran aseita, joita on
myöhemmin vielä tuotu esiin.
Lopullinen sotaylioikeuden päätös keväällä 1948 oli seuraava.
Vänrikki (Paavo) Kauppinen
ja (Heikki) Miettinen yhteisvastuullisesti neljätuhatta viisisataa
kahdeksantoista markkaa, vänrikki
Kauppinen lisäksi erikseen tuhat
kahdeksansataa kaksikymmentä
kahdeksan markkaa. Vankeutta 5 kk, pidätysaika 3 viikkoa
(9.11.1945-27.11.1945). Vankilaan
isä ei joutunut, vaan tuomio oli
ehdonalainen kuten useimmilla.
Kuulustelupöytäkirjojen
kertomaa
Iisalmen suojeluskuntapiirissä
(myöhemmin Kajaanin sotilaspiiri,
kun suojeluskunnat lakkautettiin)
asekätkennän avainhenkilöitä olivat kapteeni Lauri Hyöky ja majuri
Arvo Hannila. He organisoivat
Peltosalmen rautatieaseman lähelle
tulleista aseista ja varusteista au-
tokuormia eri puolille Ylä-Savoa.
Varpaisjärvelle tarkoitettu asekuorma oli tullut loka-marraskuussa
1944 ensin Lapinlahdelle Aku
Väisäselle ja sitten Varpaisjärven
kirkolle Paavo Kauppiselle.
Sotaylioikeuden väliaikaisen
osaston päätös koskien vänrikki
Paavo Kauppista (ja samalla myös
noin 60 muuta yläsavolaista):
” 56) Vänrikki (Paavo) Kauppinen syksyllä 1944 Varpaisjärven pitäjässä a) vastaanottanut ja
erääseen riiheen kätkenyt ainakin
autokuormallisen erilaisia tarvikkeita, b) suostutellut apulaisikseen
aseellisen toiminnan luvatonta valmistelua varten (Heikki) Lukkarisen, (Heikki Vilhelm) Miettisen
ja (Pentti) Ruotsalaisen sekä itse
vienyt kahdelle ensiksi mainitulle ja luovuttanut Ruotsalaiselle
57), 58 a) ja 60) kohdissa mainitut
tarvikkeet kätkettäviksi, c) asekätkentätoiminnan selvittämiseksi
suoritettujen tutkimusten aikana
syyskesällä 1945 itse salannut ja
kehoittanut b) kohdassa mainittuja
apulaisiaan salaamaan kätkettyinä
olleita tarvikkeita ja siten toiminut
luvattoman aseellisen toiminnan
mahdollistamiseksi, d) kehoittanut
kapteeni Hyökyn antamien ohjeiden mukaisesti Miettistä myymään
tämän kätkemiä varusesineitä ja
siten kohdaltaan osallistunut Miettisen 58 c) kohdassa kerrottuun
anastukseen, ja e) ilman laillista
oikeutta anastanut itselleen kätkemistään varusesineistä 4 paria
alushousuja, 4 paitaa, 3 paria
jalkarättejä ja selkärepun, joita ei
oltu saatu takaisin, sekä hävittänyt
säkillisen kintaita ja villasukkia
aiheuttaen valtiolle yhteensä 1828
markan suuruisen vahingon.”
24 kivääriä, 4 pikakivääriä,
12 000 patruunaa
” 57) Heikki Lukkarinen syksyllä
1944 Varpaisjärven Lukkarilan
kylässä pitänyt kätkettyinä aitassaan
vänrikki Kauppisen sinne tuomat 24
kivääriä, 4 pikakivääriä, 4 pikakiväärin lipaslaatikkoa ja 12 000 panosta
sekä siirtänyt ne samana syksynä
kaivamaansa maakuoppaan, jotka
aseet ja panokset osittain turmeltuneina oli saatu takaisin, aiheuttaen
sitten valtiolle vahinkoa 264 markkaa ja ylimääräisiä huoltokustannuksia 142 markkaa.”
” 58) Heikki Vilhelm Miettinen a)
syksyllä 1944 Varpaisjärven pitäjän
Jumisen kylässä vastaanottanut ja
latoonsa kätketyt vänrikki Kauppisen sinne tuomat 2 laatikkoa
kivääreitä ja ainakin 4 laatikkoa
kiväärin panoksia ja siirtänyt ne
myöhemmin metsään, jotka aseet ja
panokset osittain vahingoittuneina
oli saatu takaisin, aiheuttaen siten
valtiolle vahinkoa 1587 markkaa ja
ylimääräisiä huoltokustannuksia
210 markkaa, b) kevättalvella 1945
aittaansa Kauppiselta ja Ruotsalaiselta noutamansa kummaltakin 2
säkillistä varusesineitä, arvoltaan
4518 markkaa, joita ei oltu saatu
takaisin, ja c) vuoden 1945 aikana
jatkuvasti ilman laillista oikeutta
anastanut b) kohdassa mainitut
varusesineet myymällä niistä osan
Kauppisen antaman ohjeen mukaisesti, saaden tällöin myyntipalkkiona 300 markkaa, sekä käyttämällä
loppuosan omassa taloudessaan.”
” 59) Pentti Ruotsalainen joulukuussa 1944 Varpaisjärven pitäjän
Sutelan kylässä kätkenyt riihensä
ylisille vänrikki Kauppisen noutamana, ainakin 7 säkillistä varusesineistä, joista hän myöhemmin oli
luovuttanut 58 b) kohdassa mainitut säkit Miettiselle, osan antanut
takaisin Kauppiselle ja osan ottanut
omaan käyttöönsä sekä loppuosan
hävittänyt, aiheuttaen täten valtiolle yhteensä ainakin 9102 markan
suuruisen vahingon.”
Stalin kunnioitti
vain voimaa
Mitkä olivat sitten asekätkennän
vaikutukset Suomeen? Monet suomalaiset ovat sitä mieltä, että asekätkentä saattoi pelastaa Suomen.
Suomen kommunistisen puolueen pääsihteerinä ennen sotia toimi
Yrjö, ”Poika” Tuominen. Puolue oli
silloin kielletty ja toimintaa johdettiin Moskovasta. Hänen suhteensa
Neuvostoliittoon oli hyvin läheinen.
Tuominen ei kuitenkaan suostunut
talvisodan alkaessa Terijoen hallituksen johtoon. Hän muutti ennen
talvisodan alkua Ruotsiin, josta
palasi Suomeen vasta 1955.
Tuomisen mukaan asekätkentä
pelasti Suomen. Tuominen kävi
tämän kertomassa vartta vasten asekätkennän pääsuunnittelijalle eversti
Valo Nihtilälle 1950-luuvun alkupuolella. Stalin kunnioitti voimaa ja
arvio Suomen valtaamisen vaativan
liian paljon joukkoja ja poliittisen
hinnan olevan liian suuren.
”Suomen syöjä” valvontakomitean johtaja Zdanov ei onnistunut
pyrkimyksissään kuten hän oli onnistunut tekemään Neuvosto-Viron
v. 1940. Eivät myöskään heti sodan
jälkeen voimansa tunnossa olleet
kommunistit, vaikka heidän johtajansa Hertta Kuusinen uhosikin
Tsekkoslovakian tien olevan myös
Suomen tie. Tsekkoslovakia siirtyi v.
1948 kansandemokraattiseksi maaksi eli käytännössä Neuvostoliiton
talutusnuoraan.
KAUPPISVIESTI 2/2014 | 17
Julkinen tunnustus
asekätkijöille v. 1992
Lopuksi lainaus puolustusministeri
Elisabeth Rehnin puheesta Maanpuolustuskurssin avajaisissa 1992.
Puheessaan Rehn ilmaisi tunnustuksensa asekätkennässä mukana olleille.
Kunnian palautusta ei tarvita niille,
jotka sitä eivät ole menettäneetkään.
”Kesällä 1946 elettiin Suomessa
epävarmaa ja jännittynyttä aikaa.
Vuotta aikaisemmin
paljastunut päämajajohtoinen aseiden
hajavarastointi tai asekätkentä, kuten
sitä yleisemmin kutsuttiin, aiheutti
koko maata ravistelevan tutkinnan ja
18 | KAUPPISVIESTI 2/2014
pidätysten aallon. Tuhansissa kodeissa oli huoli tulevaisuudesta.
Asekätkennän johdosta kuulusteltiin ja pidätettiin tuhansia tavallisia,
isänmaataan rakastavia suomalaisia.
Heidän tuomitsemisekseen tarvittiin
oikeusperiaatteisiimme kuulumaton
taannehtiva laki, jonka nojalla lähes
1500 siihen asti nuhteettomasti elänyttä kansalaista tuomittiin vapausrangaistuksiin.
Kaiken kaikkiaan asekätkennän
suunnittelu ja toteutus olivat puhdasta sotilaallista valmistelutyötä. Oma
käsitykseni on, että asekätkentään
osallistuneet ovat tehneet aikanaan
vain velvollisuutensa. En näe, että
asekätkennän esille ottamisessa olisi
kysymys tuomituiksi tulleiden henkilöiden kunnianpalauttamisesta, vaan
tosiasioiden tunnustamisesta.
Asekätkentälaki ja sen perusteella
annetut tuomiot ovat oman aikansa muistomerkkejä. Asekätkennän
kunniallisuutta kuvaa se, että tähän
toimintaan osallistuneet ovat lähes
poikkeuksetta merkinneet mukana
olonsa ja tuomionsa myös erilaisiin
matrikkeleihin ja hakuteoksiin. Nyt
heille kuuluu julkinen tunnustus
silloisesta velvollisuuden tunnosta.”
KauppisViestin kummipoika
on nyt 10-vuotias
KauppisViestin kummipojaksi on lehden silloinen toimituskunta valinnut
Jyrki ja Katja Kauppisen pojan, joka on saanut nimen Aleksei Jyri.
Aleksein toinen ukki Yrjö Kauppinen on sukuseuran sihteerin setä.
Aleksei on nyt siis 10 vuotias ja
merkkipäivänään hän lähettänyt
vanhempien avustuksella lehteemme
tervehdyksen, jossa kerrotan tämän
hetken kuulumisia.
Aleksei täytti 10 vuotta syyskuun lopussa. Hän käy Suomalaisvenäläisen koulun neljättä luokkaa.
Joulukuun neljäntenä päivänä hän
osallistuu muiden neljäsluokkalaisten tavoin Helsingin kaupungin
ylipormestari Jussi Pajusen järjes-
tämälle itsenäisyyden juhlavastaanotolle Finlandia- taloon.
Harrastuspuolella Aleksei on jatkanut yleisurheilua HKV:ssä (Helsigin Kisa-Veikot). Treenejä kertyy
keskimäärin kerran viikossa. Uutena
harrastuksena on mukaan tullut
jalkapallo. Aleksei liittyi HPS:ään
(Helsingin Palloseura) viime keväänä ja on päässyt jo hyökkääjänä
maalin tekemisen makuun. Treenejä ja pelejä kertyy viikottain 2-3.
Muu vapaa-aika menee kavereitten
kanssa pihalla leikkiessä sekä tietysti
tietokonepelejä pelatessa.
Ensi keväänä Aleksei matkustaa
Pietariin leirikouluun tutustumaan
naapurimaan kulttuuriin, kieleen
ja koulukavereihin, joiden kanssa
hänen luokkansa on ollut kirjeenvaihdossa.
Hyvää loppuvuotta KauppisViestin
lukijoille Alekseilta.
KAUPPISVIESTI 2/2014 | 19
Matti Kauppiselta ilmestyi
Uusi romaani
Kolmisen vuotta sitten Matti
Kauppiselta ilmestyi esikoisromaani
Puro, joka on historiallinen romaani
isonvihan ajalta ja sen tapahtumat
sijoittuvat hänen syntymäkyläänsä
Sonkajärven Vänninmäkeen. Tämän
romaanin ilmestyttyä kirjoittaja kertoi,
että ajatuksissa on pyörinyt myös jo
toisen kirjan kirjoittaminen.
Tämä toinen kirja julkaistiin nyt
lokakuun lopulla ja sen nimi on
Salakaato, tapahtumat sijoittuvat
ajallisesti 1960-luvulle mutta ne
pysyvät tutuissa maisemissa.
Kirjan aineisto koostuu pienistä jutuista ja tarinoista, joita
kirjoittaja on kuullut erilaisissa
tapahtumissa kuten saunailloissa,
kahvipöydissä ja yleensä miesten
kokoontumisessa. Sisällön näihin
tarinoihin antavat muutamat
talojen isännät sekä kyläpoliisi.
Kaikki henkilöt ovat fiktiivisiä
mutta tarinoilla on todellinen
tausta.
Kirjan tekstissä on paikallisen
murteen poljentoa mutta muutoin
teksti noudattelee yleistä puhekieltä.
20 | KAUPPISVIESTI 2/2014
Kuva: Asko Kauppinen
Iikan tarinoita
Juhlaa ja arkea Iisalmen Nerkoonniemen
Kauppisilla I
Lapsuuden talvien tapahtumista on jäänyt mieleeni toisen
maailmansodan jälkeisen pula-ajan kokemus kahvista sekä suklaasta..
Äiti Annikki (os.Roth 1916 - +1997) oli kertonut jo päiviä ennen , että
isämme Sulo (*1911- +1998) tuo lauantaina tukinajosavotasta tuliaisina
”tehopakkauksen”. Kertomiseen toi oman sävynsä se , että siihen liittyi
maininta ,että ”sunnuntaina keitetään sitten kirkkokahvit”.
Sieltäpä isä sitten ajelikin Sirpa
tamman vetäessä tukkirekeä Nerkoonjärven yli johtavaa viitoitettua
talvitietä lauantaina illan hämärtyessä kotiin Harjulle. Tuloa seurattiin
tarkasti ja taidettiin peräti juosta
vastaan tulijoita ainakin rantatörmälle saakka.
Sisällä tuvassa seurasi kuitenkin
pettymys sillä se odotettu ”tehopakkaus” ei ollut suuren suuri ja
sisältökin oli aikuisten tavaraa kuten
tupakkaa. Yksi nyssäkkä tuntui
äitiä kovasti kiinnostavan ja hän
avasi sen heti. Siinä oli pieni määrä
vihreitä papusia. ”Tämä on kahvia”
oli viesti ja iltatöiden jälkeen oli
sitten perinteinen lauantai-illan
saunominen. Sekin lähes rituaalin
omainen tapahtuma savusaunan
lämmityksineen, joka olisi oman
tarinansa arvoinen. Lauantai tuoksuikin koko kylällä ihan erilaiselta
kuin muut päivät.
Mieli askarteli kuitenkin siinä papunyssäkässä, joka tuntui ajatuksissa
olevan sitä kauan kaivattua suurta
herkkua.. Eiköhän liene yöunetkin
olleet vähintään ahomansikan makuja enteileviä.
Sunnuntaina aamuaskareet ja
vellin syönnit tuntuivat siinä odotuksen tunnelmassa pitkiltä ajoilta.
Siihen liittyi myös se ettei koko
”Kauppis-kylällä” saaneet lapset lähteä ulos leikkeihin tai hiihtelemään
ennen puoltapäivää. Sisälläkään ei
”kirkkoaikaan” saanut erityisesti
telmiä tai pitää isompaa ääntä.
Äiti otti jo aamuruokalevon
aikaan esille rännälin ja kaatoi osan
papunyssäkän sisällöstä siihen. ”Pitää paahtaa kahvi” ilmoitettiin juhlallisesti kuin päivänteksti kirkon
lukupenkistä. Keittiön puuhellassa
olikin olleet tulet jo koko aamun
kuten aina talviaikaan. Rännäli
sitten ”keittolevylle”.
Sekin oli hienous joka oli hankittu hellan rinkiaukkoihin niinä
aikoina.Tarkka puuha oli se kahvin
paahtaminen. Sitä ei uskottu lapsien
tehtäväksi vaikka kyllä vellipataa
oli pitänyt hämmentää jo aamulla
varhain. Rännälistä tuleva tuoksu oli
aivan uusi joka levisi keittiön lisäksi
myöskin tuvan puolelle. Tuoksu oli
kylläkin enemmän haju ja ei mitenkään houkuttelevan tuntuinen.
Ei se ainakaan ollut lähelläkään
Kahvipaahdin eli rännäli Kuva Asko Kauppisen arkisto
KAUPPISVIESTI 2/2014 | 21
marjakiisseliä tai vastapaistettua
vehnäslettiä jotka olivat niitä mieleisiä tuoksuja viikonlopun aikaan.
Jännitys kuitenkin säilyi.
Seurasi sitten se lähes piinaava
”Jumalanpalvelusaika” jolloin piti
olla ihan hiljaa sunnuntaisin (tai
ainakin yrittää).
Hiljaisuuden rikkoi sitten aikanaan keittiöstä kuulunut rutiseva
ääni. Oli toki tarkkaan seurattu,
kun äiti kaatoi rännälistä ruskeiksi
muuttunet papuset kahvimyllyyn
ja istuutui se sylissä. Rutina kuului
sitten siitä myllystä. ”Nyt kahvi jauhetaan, että saadaan makua
kahviin”. Vettä kahvipannuun ja
myllystä jauhot sekaan. ”Pitää
kuunnella koska alkaa kohista minä
laitan kahvikupit pöytään ja pitää
laittaa ihan oikeaa kermaa nekkaan
ja sokeritkin”; sanoi äiti. Laittoipa
oikein vieraskupit ne joissa oli kukkia ja jotka olivat saaneet häälahjaksi.
”Ei saa kiehua yli, vahtikaa tarkkaan kahvipannua”. Ei kiehunut yli
ja vieläkin piina jatkui; ”Pitää antaa
kahvin selvitä ?”.
22 | KAUPPISVIESTI 2/2014
Vihdoin koitti hetki kun kahvia
kaadettiin kuppeihin, veli Jaakko
Sakarille (*1943 - ) ja minulle Iikka
Oskarille (*1939 -) myös ihan pikkuisen kuppien pohjalle. Kermaa
ja sokeria laitettiin sekaan ; ”pitää
sekoittaa hyvästi”. Sitten maisteltiin. Voi mikä pettymys oli maku.
Suorastaan tyrmäävän paha. Jaakko
sanoi heti; ” En juo”. Arveltiin, että
olisi ollut vähän maukkaampaa jos
sokeria olisi saanut enemmän laittaa
sekaan. Se oli kuitenkin pula-ajasta
johtuen pienitty sokerisaksilla lähes
murusiksi ja vain yhden murusen
saimme. Eipä tehnyt mieli sitä
herkkua niinä aikoina sen jälkeen.
Myöhemmin kyllä ”kahvitauti” iski
ja on vallitseva olotila ollut kymmeniä vuosia.
Aivan toisenlainen kokemus samoilta vuosilta oli suklaasta. Suklaalevyjä jaettiin koulusta. Opettaja
sanoi , että sitä oli tullut kunnalle
Sveitsistä lahjaksi. Minäkin toin sitä
aarretta yhden levyn kotiin. Äitipä
laittoikin sen ullakolle johtavaan
kylmään rappuportaikkoon joka
toimi talviaikaan ”pakastimena”.
Sähköjä ei ollut vielä Nerkoonniemellä muuta kuin parissa talossa
joilla oli oma voimalaitos Nerohvirran pikkuvirrassa. (Siinä kirjailija
Kauppis-Heikin mieleisimmässä
onkipaikassa). Suklaalevystä sitten
äiti irrotti yhden palan päivässä ja
jakoi sen yhtä moneen osaan kuin
oli nauttijoita. Voi sitä herkkua.
Käytiin päivittäin katsomassa, että
onko levy paikallaan mutta koskettaa ei uskallettu vaikka mieli teki
kovasti.
Ne olivat niitä vuosia jolloin monista tuotteista oli pulaa tai ei saanut
lainkaan. Nälkää ei kyllä nähty sillä
kotijärvi-, - metsät ja -pellot tuottivat ahkerissa ja taitavissa käsissä
oikein mainioita ja terveellisiä lähiruokia, kuten nykyisin sanottaisiin.
Tule mukaan sukuseuran toimintaan
liity sukuseuran jäseneksi
Tervetuloa mukaan Kauppisten Sukuseura ry:n
jäseneksi. Sukukokouksessa 15.7.2007 hyväksyttyjen
uusien sääntöjen mukaan sukuseuran varsinaiseksi
jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun
kuuluva tai joka avioliiton kautta on siihen liittynyt.
Eli jos vaikkapa isovanhemmissa isän tai äidin puolelta on jossakin vaiheessa ollut Kauppi­nen-nimisiä,
olet tervetullut jäseneksi.
Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi
hyväksyä myös muun sellaisen henkilön, joka on
kiin­nostunut sukuseuratoiminnasta.
Sukuseuran jäsenmaksu on 17,50 €/vuosi koskien
koko perhettä. Sukuseuran jäsen saa postitse kaksi
kertaa vuodessa tehtävän KauppisViestin.
Osoitteen muutokset voit tehdä sihteerille kirjeitse
tai sähköpostitse.
KauppisViestin ilmestyneitä numeroita voi tilata
myöhemminkin, niin kauan kuin lehtiä riittää. Irtonumeroiden hinnat ovat seuraavat (hintoihin sisältyy
postimaksu): 1 kpl 5 euroa
2 kpl 8 euroa
3 kpl 10 euroa
4 kpl tai enemmän: 3 euroa/kpl
Lehden tilausosoite:
Antero Kauppinen, Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio
puh. 040-754 1555
sähköpostiosoite [email protected]
SUKUSEURAN KOTISIVUT:
www.kauppistensukuseura.net
Ter vetuloa
mukaan!
KYLLÄ, haluan liittyä Kauppisten Sukuseura ry:n jäseneksi:
Nimi
______________________________________________________________________
Osoite ______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
Puhelin______________________________________________________________________
Sähköpostiosoite_______________________________________________________________
Postita osoitteella
Kauppisten Sukuseura ry:n sihteeri-rahastonhoitaja Antero Kauppinen, Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio
Tai ilmoita tiedot sähköpostilla: [email protected]
KAUPPISVIESTI 2/2014 | 23
Monipuolisia
Kauppis-tuotteita tarjolla
Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita Kauppistuotteita
KIRJA- JA TUOTETILAUKSET
hoitaa puheenjohtaja Asko Kauppinen,
Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä,
puh. 040 5698841 , ([email protected])
Tilaukset voi tehdä myös internetin kautta
osoitteessa www.kauppistensukuseura.net.
Kotisivun yläreunassa on otsikko ”Kauppistuotteita
tarjolla”, sitä klikkaamalla voit suorittaa tilauksen.
Tilaukset toimitetaan postiennakolla ja tuotteen
hintaan lisätään postituskulut.
SUKUTUTKIMUKSET:
• Kauppisten suvun vaiheita I
168 A4 sivua, 1984, 20 €
• Hankasalmen Kauppisten sukukirja
222 A4 sivua, 2004, 25 €
• Hankasalmen Kauppisten sukukirja II
58 A4 sivua, 2007, 2 €
• Kannonkosken ja Viitasaaren Kauppisten sukupuu II (kaaviona), 1995, 15 €
• Viitasaaren ja Halsuan Kauppisten sukukirja
173 A4 koko, 2013, 25 €
• Ylä-Savon Kauppisten sukukirja I 306 A4 sivua, 1988, 32 €
Myynnissä olevat tuotteet
• Ylä-Savon Kauppisten sukukirja II
62 A4 sivua, 2010, 2 €
• Kaulariipus ....................... 20 €/kpl
• Ylä-Savon Kauppisten sukupuu kaaviona
1990, 15 €
• Rintamerkki ...................... 15 €/kpl
• Solmioneula ...................... 20 €/kpl
• Pöytästandardi .................. 30 €/kpl
pöytästandardissa suvun tunnus
• Sukuvaakuna, kipsivalu...... 80 €/kpl
• ”Yhtä puuta” Isännän/sukuseuran viiri lipputankoon
- pieni koko (300 cm x 50 cm).... 50 €/kpl
Digipaino Keuruskopio Oy 2014
- iso koko (450 cm x 50 cm)........ 50 €/kpl