TOIMINTAKERTOMUS 2013 - Suomen Huolintaliikkeiden Liitto

TOIMINTAKERTOMUS 2013
2 (9)
1 YLEISTÄ LIITOSTA
Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry (jäljempänä ”SHL” tai ”liitto”) on Suomessa toimivien huolintayritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittisia asioita hoitava etujärjestö.
Vuoden 2013 lopussa liittoon kuului yhteensä 65 jäsenyritystä, joilla on toimipisteitä
ympäri Suomea. SHL:n jäsenyritykset työllistivät huolinnassa ja siihen liittyvissä logistiikkapalveluissa yhteensä noin 5 000 työntekijää (v. 2012) ja liiton jäsenyritysten
yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 2,2 mrd. euroa (v. 2012).
Liiton tehtävänä on edistää huolinta-alalla toimivien jäsenten toimintaedellytyksiä
sekä lisätä alan tunnettavuutta ja arvostusta. SHL on Elinkeinoelämän keskusliitto
EK:n (jäljempänä ”EK”) jäsen ja sen jäsenliiton Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n
(jäljempänä ”PALTA") jäsenyhdistys.
2 YLEISTÄ VUODEN 2013 TALOUDEN TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ
Vuoden 2013 taloudellinen toimintaympäristö oli huolintayrityksille haastava.
Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 2013 Tullin mukaan (ennakkotiedot
7.2.2014) kaksi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vienti oli arvoltaan lähes 55,9
miljardia euroa. Tuonnin arvo väheni myös kaksi prosenttia ja jäi 58,1 miljardiin euroon.
EU:n ulkopuolisiin maihin suuntautuneen ulkomaankaupan väheneminen veti sekä
kokonaisviennin että kokonaistuonnin laskuun vuonna 2013. Vienti EU:n ulkopuolisiin
maihin laski viisi prosenttia ja tuonti yhdeksän prosenttia. Vienti EU-maihin kasvoi
noin prosentin vuonna 2013. Loppuvuodesta 2013 vienti EU-maihin kuitenkin nousi
selvästi alkuvuoteen verrattuna. Vienti euroalueelle nousi hieman enemmän kuin
vienti koko EU-alueelle viime vuonna. Vuonna 2012 vienti EU-maihin laski neljä prosenttia, mutta vienti EU:n ulkopuolisiin maihin kasvoi viisi prosenttia. Tuonti kaikista
EU-maista kasvoi hieman enemmän kuin tuonti euroalueelta vuonna 2013 (Tullin ulkomaankauppatilastot: Vuosiyhteenveto 2013).
VOLYYMI-INDEKSI 2010-2013(1-11), 2010=100
(Kuvan lähde: Tulli)
PALTAn mukaan (ennuste 4/2013) koko logistiikkapalvelualan liikevaihto supistui
vuonna 2013 reilun prosentin edellisvuoteen nähden. Tuotannon määrä pysyi muuttumattomana. Vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihto supistui kaksi prosenttia
ja tuotanto prosentin.
3 (10)
Koko logistiikkapalvelualan henkilöstömäärä supistui vuonna 2013 arviolta prosentin
eli runsaalla tuhannella henkilöllä.
(Kuvien lähde: PALTAn suhdannekatsaus 4/2013)
4 (10)
3 LIITON VUODEN 2013 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET
Vuonna 2013 toiminnan painopistealueita olivat: 1) PSYM 2000 -ehtojen uudistusneuvottelut kuljetusasiakaskunnan kanssa, 2) Huolinta-alan työmarkkinasopimustoiminnan kehittäminen ja neuvottelut työehtosopimusten uudistamiseksi syksyllä 2013
ja talvella 2014, 3) Huolinta-alan koulutus- ja työvoima-asiat sekä 4) Huolinta-alan
osallistuminen liikennepoliittiseen keskusteluun/vaikuttamiseen.
1) PSYM 2000 -ehtojen uudistusneuvottelut kuljetusasiakaskunnan kanssa
Vuonna 2013 PSYM –ehtojen uudistustyötä jatkettiin pohjoismaisen kuljetusasiakaskunnan kanssa. Suomesta neuvotteluluissa kuljetusasiakaskuntaa ovat edustaneet
ICC Suomi sekä Rahdinantajain neuvottelukunta, jonka toiminnan sen jäsenet lakkauttivat syyskuussa 2013. Näin ollen Suomesta asiakaskuntaa edustaa tällä hetkellä
neuvotteluissa ainoastaan ICC Suomi.
Vuoden 2013 aikana NSF:n lakikomitea neuvotteli uusista PSYM –ehdoista pohjoismaisen kuljetusasiakaskunnan kanssa kolmesti: 6.3.2013 Tukholmassa, 17.6.2013
Kööpenhaminassa sekä 29.10.2013 Helsingissä. NSF:n lakikomitean työhön ja
PSYM-neuvotteluihin ovat Suomesta osallistuneet Petri Laitinen ja Kimmo Turunen
(DHL Freight (Finland) Oy).
PSYM –neuvottelut jatkuvat vuoden 2013 jälkeen ja uudet ehdot saadaan valmiiksi
hyvässä tapauksessa vuoden 2014 loppupuolella.
2) Huolinta-alan työmarkkinasopimustoiminnan kehittäminen ja neuvottelut
työehtosopimusten uudistamiseksi syksyllä 2013 ja talvella 2014
SHL:n jäsenyritysten työmarkkina-asiat hoidettiin vuonna 2013 yhteistyössä PALTAn
kanssa. PALTA on vastannut SHL:n kanssa sovitun työnjaon mukaisesti SHL:n
jäsenyritysten työmarkkina-asioiden ja työsuhdeneuvonnan käytännön hoidosta
sekä työehtosopimustoiminnan kehittämisestä SHL:n hallituksen ohjaamana.
Vuoden 2013 alussa SHL:ssä ja PALTAssa valmistauduttiin vielä liittokohtaisiin neuvotteluihin EK:n hallituksen loppuvuonna 2012 tekemien linjausten mukaisesti. Pitkään jatkuneen huonon Suomen taloustilanteen ja kilpailukykyhaasteiden vuoksi keskusjärjestöt kuitenkin käynnistivät keskistettyä työmarkkinaratkaisua koskevat tunnustelut toimintavuoden alkupuolella. Muutamia viikkoja kestäneen prosessin aikana ei
kuitenkaan löytynyt edellytyksiä edetä varsinaiseen neuvotteluvaiheeseen. Tilanne
muuttui elokuun alkuun mentäessä ja ns. Työllisyys- ja kasvusopimusta (TyKa) koskeva neuvottelutulos saavutettiin elokuun lopussa. Lopullisesti TyKa -sopimus allekirjoitettiin keskusjärjestöjen kesken 25.10.2013 sovellutusneuvotteluvaiheen päätyttyä.
Syksyllä 2013 kaikki kolme huolinta-alaa koskevaa työehtosopimusta uusittiin TyKa –
sopimuksen mukaisesti PALTAn / SHL:n neuvottelemana ERTO:n (Huolinta-alan
toimihenkilöiden työehtosopimus), AKT:n (Huolinta-alan varastoterminaali- ja satamatyöntekijöiden työehtosopimus sekä PRO:n (Tullaajien ja huolintatyönjohtajien työehtosopimus) kanssa.
TES-neuvotteluja varten ja varsinaisten neuvottelijoiden (Kaj Schmidt/PALTA ja Petri
Laitinen / SHL & PALTA) tueksi koottiin jäsenyritysten HR-johdosta neuvotteluryhmä,
joka myös osallistui kaikkiin varsinaisiin TES-neuvotteluihin. Neuvotteluryhmään osallistuivat seuraavat jäsenyritysedustajat: Mikko Launiainen / DHL Freight (Finland) Oy,
Tuure Väisänen / DSV Road Oy, Päivi Sainio / UPS SCS (Finland) Oy sekä Pirjetta
Peltola / Geodis Wilson Finland Oy. Neuvottelijoiden ja neuvotteluryhmän toimintaa
ohjasi SHL:n hallituksen nimeämä ohjausryhmä, jonka muodostivat Göran Åberg /
Schenker Oy, Pekka Stenqvist / DHL Freight (Finland) Oy, Bengt Westerholm / Oy
Beweship Ab sekä Dick Bäckström / DSV Road Oy ja DSV Solutions Oy.
5 (10)
3) Huolinta-alan koulutus- ja työvoima-asiat
Suomen Huolintaliikkeiden Liitto on vuonna 2013 järjestänyt tai ollut järjestämässä
seuraavat huolinta-alalle suunnatut koulutustapahtumat:
•
5.3.2013 - EU:n vientivalvonta ja pakotteet globaaleilla markkinoilla -koulutus yhteistyössä Ulkoministeriön, EK:n ja Teknologiateollisuuden kanssa.
•
30.10.2013 – Logistiikkaseminaari liiton jäsenyrityksille yhteistyössä If Vahinkovakuutus Oy:n kanssa.
Koulutusten osalta liitto on aktiivisesti kannustanut jäsenyrityksiä käyttämään Suomen Huolintaliikkeiden Tuki ry:n stipendijärjestelmää hyödyksi henkilöstönsä kouluttamisessa. Osa liiton jäsenistä käyttääkin stipendijärjestelmää systemaattiseksi hyväkseen henkilöstönsä osaamisen kehittämisessä.
Vuonna 2013 SHL osallistui Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n kanssa Taloudellisen tiedotustoimisto TAT:n koordinoimaan Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelmaan
(ENO). SHL ja PALTA rekrytoivat TAT:n kautta Logistiikka- ja huolinta-alan koulucoachin (projektipäällikkö), jonka tehtävänä on tehdä logistiikka- ja huolinta-alaa tunnetuksi oppilaitoksissa. Pääkohteena koulu-coachilla on ollut peruskoulun ylä-asteen
ja lukion rehtorit, opettajat, opintojen ohjaajat sekä oppilaat. Vuoden 2013 alussa Kuljetusala.com -projektiin kuuluvat kuljetusliitot (ALT, LL, SKAL, AKT sekä Volvo
Trucks) liittyivät SHL:n ja PALTAn kutsusta ENO-projektiin vuosiksi 2013 – 2014.
Syksyllä 2013 valmistui SHL:n koulutusryhmän keväällä 2012 aloittama yhteistyöprojekti Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kanssa. Projektissa oli kyse toteuttaa logistiikka-aiheinen tietokonepeli, minkä tavoitteena oli innostaa nuoria kiinnostumaan
logistiikka-alasta pelin kautta.
Syksyllä 2013 SHL:n koulutusryhmä järjesti yhteistyössä TAT:n kanssa ammattikorkeakoululaisille suunnatun kilpailun, jossa opiskelijoiden tehtävänä oli tehdä video aiheesta ”Mitä on logistiikka”. Kilpailun tavoitteen oli saada yhteistyötä aikaiseksi alaa
opiskelevien ja alan yritysten välillä ja innostaa opiskelijoita heidän logistiikan opinnoissaan. Tavoitteessa onnistuttiin hyvin.
4) Huolinta-alan osallistuminen liikennepoliittiseen keskusteluun/vaikuttamiseen
Toimintavuoden aikana liitto osallistui liikennepoliittiseen keskusteluun EK:ssa, PALTAssa ja viranomaisten suuntaan mm. seuraavissa teemoissa:
•
•
•
•
•
•
•
•
Kansallisen lentoliikennestrategian laadinta
Tavaraliikennelain muuttaminen
Tilaajavastuulain muuttaminen
Lentoliikenteen turva-asetuksen soveltaminen Suomessa
EU:n maantieliikennepaketti: moduulidirektiivi ja markkinoiden toiminta
EU:n tullikoodeksin ja sen soveltamisasetuksen valmistelu
Suomen transito-reitin kilpailukyvyn edistäminen
jne.
4 LIITON TOIMINTA EK:N JA PALTAN JÄSENENÄ
SHL:n edustajat ovat toimineet mm. EK:n logistiikkavaliokunnan, maakuljetusryhmän,
meriryhmän sekä EK:n eri liittojen edustajista koostuvan logistiikkayhteistyöryhmä
LEKY:n jäseninä tuoden näissä toimielimissä ja -ryhmissä esille huolinta-alan näkemykset ja intressit.
6 (10)
SHL:n puheenjohtaja Göran Åberg on vuonna 2013 edustanut SHL:ää PALTAn hallituksessa sekä työvaliokunnassa. SHL:n toimitusjohtaja Petri Laitinen on oman toimensa ohella toiminut PALTAn logistiikkasektorin toimialapäällikkönä.
SHL:n edustukset EK:ssa ja PALTAn eri toimielimissä on mainittu liitteessä A.
5 LIITON EK:N JA PALTAN ULKOPUOLINEN TOIMINTA
SHL:n edustajat ovat vuoden 2013 aikana toimineet useissa viranomaisten vetämissä
toimielimissä tai logistiikka-alan yhteistyöelimissä pyrkien niissä tuomaan esille huolinta-alan näkemykset ja intressit. SHL:n edustukset EK:n ja PALTAn ulkopuolisissa
eri toimielimissä on mainittu liitteessä B.
6 LIITON SISÄISET TOIMIELIMET
SHL:n sisäisiä toimielimiä ovat hallitus, kuusi eri jaostoa sekä kolme eri työryhmää.
SHL:n toimielinten kokoonpanot on mainittu liitteessä C.
Toimielimet ovat käsitelleet vuoden 2013 aikana mm. seuraavia asioita:
Hallitus (6 kokousta)
Puheenjohtaja Göran Åberg, Schenker Oy
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
SHL:n jäsenyysasiat sekä edustukset EK:ssa ja EK:n ulkopuolella
SHL:n jaostojen ja työryhmien toiminta ja kokoonpanot
Huolinta-alan työehtosopimusneuvottelut
SHL:n toiminta PALTAn ja EK:n jäsenenä
CLECAT – jäsenyys
PSYM 2000 -ehtojen päivitystyö
Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2014
Huolinta-alan toimiala-analyysin kehittäminen
Tavaraliikennelain muutokset
Huolinta-alan kustannusindeksin laadinta Tilastokeskuksen toimesta
Autojaosto (3 kokousta)
Puheenjohtaja Päivi Kyllönen, Roadari Oy
•
•
•
•
Maantiekuljetuksia koskevat tai niihin vaikuttavat lainsäädäntöhankkeet
Kuljetusrikollisuus Suomessa
Kuorman kiinnitys ja lastiturvallisuus kv. maantieliikenteessä
Tavaraliikennelain muutosesitykset ja muutokset
Lentojaosto (2 kokousta)
Puheenjohtaja Mikko Lehtinen, DHL Global Forwarding (Finland) Oy
•
•
•
•
Logistiikka-alan lainsäädäntöhankkeet
Finnairin rahtiterminaalin toiminta ja Finnair Cargo Oy:n johdon tapaaminen
Turva-asetuksen 300/2008 täytäntöönpanoasetukset sekä muut lentoliikenteen turvallisuusasiat
Helsinki/Vantaa lentokentän rahtitoimintojen kehittäminen tulevaisuudessa
7 (10)
Merijaosto (1 kokous)
Puheenjohtaja Matti Toivanen, Oy Kuehne + Nagel Ltd
•
•
•
•
Liikenteen ja logistiikan ajankohtaiset edunvalvonta-asiat EK:ssa
Meriliikenteen ajankohtaiset asiat FIATAssa
Tullin meriliikenteen asiakasyhteistyöryhmän kokouksessa käsitellyt aiheet
Viiveet konttien noudoissa Vuosaaren satamassa keväällä 2013
Tullausjaosto (3 kokousta)
Puheenjohtaja Niko Plith, SA-TU Logistics Oy
•
•
•
•
•
•
•
EU:n tullikoodeksiuudistus
Tullin ja huolinta-alan yhteistyöryhmän kokousten valmistelu
Venäjän tullin / tulliliiton uusi punnitusohje
Huolitsijan vastuu päättämättömien tullipassitusten arvonlisäverosta
Tavarankuvaus sähköisellä TIR-passitusilmoituksella
Tullin toiminta organisaatiomuutoksen jälkeen
Ongelmat/viiveet Suomen tullissa pikaoikaisujen käsittelyssä
Venäjä / IVY-jaosto (2 kokousta)
Puheenjohtaja Bengt Westerholm, Oy Beweship Ab
•
•
•
•
•
Tilaajavastuulain vaatimusten täyttäminen ulkomaisten alihankkijoiden osalta
Transitoreitin nykytila ja kilpailukyky
Venäjän transitoliikenteen tullimääräykset ja -vastuut
Venäjä ja TIR-sopimuksen irtisanominen
Suomalais-venäläisen kauppakamarin toiminta ja palvelut
Nimitysjaosto (2 kokousta)
Puheenjohtaja Pekka Laitinen, Varova Oy
•
•
•
Ehdotus SHL:n hallituksen kokoonpanoksi v. 2014
Ehdotus SHL:n edustuksista EK:ssa ja PALTAssa
Nimitysjaoston työjärjestyksen laadinta
Lakiryhmä (2 kokousta)
Puheenjohtaja Kimmo Turunen, DHL Freight (Finland) Oy
•
•
•
PSYM 2000 -ehtojen uudistaminen
Tilaajavastuulain määräykset
Ehdotetut muutokset tavaraliikennelakiin
Koulutusryhmä (6 kokousta)
Puheenjohtaja Tarja Päivä, TNT Suomi Oy
•
•
•
•
•
•
Logistiikka- ja huolinta-alan osallistuminen elinkeinoelämän nuorisoohjelmaan ja yhteistyö koulu-coachin kanssa
Logistiikkatietokonepelin toteuttaminen KYAMK:n kanssa
Logistiikkakilpailun toteuttaminen ammattikorkeakouluille
Kuorma-autonkuljettajien ammattipätevyysdirektiivin edellyttämä koulutus
Nuorten työllistäminen
SHL:n jäsenyritysten henkilöstön kehittäminen
8 (10)
Vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuusneuvonantajaryhmä (2 kokousta)
Puheenjohtaja Heli Hörkkö, Schenker Oy
•
•
•
•
VAK-NK toiminta
Trafin konttiturva-ryhmän toiminta
ADR/RID 2013 – käyttökokemukset
Tuontikonttien desinfiointikaasujen terveysriski logistiikkaketjun työntekijöille
7 LIITON TOIMISTO
Liiton toimisto on sijainnut Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n yhteydessä osoitteessa Eteläranta 10 (6 krs.), 00130 Helsinki.
Liiton toimitusjohtajana on toiminut Petri Laitinen ja liiton sihteerinä 2.8.2013 asti
Salme Liuska. Liiton viestintäassistenttina on 1.11.2013 aloittanut Linda Heikkinen.
Liiton päävastuullisena työsuhdeasiamiehenä PALTAsta on toiminut apulaisjohtaja
Kaj Schmidt ja tämän varahenkilönä asiantuntija Ari Janeskari 1.9.2013 alkaen.
8 VUOSIKOKOUKSET 2013
Kevätkokous
Kevätkokous pidettiin 10.4.2013 Ravintola Palacessa, Helsingissä. Kokouksessa
vahvistettiin vuoden 2012 toimintakertomus ja tilinpäätös. Kokouksen jälkeen järjestetyssä esitelmätilaisuudessa kuultiin Tullihallituksen vt. pääjohtaja Jarkko Saksan
sekä Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Kalle Jokisen esitykset. Kevätkokouksen jälkeiseen esitelmä- ja illallistilaisuuteen osallistui yhteensä
61 henkilöä jäsenyrityksistä ja liiton sidosryhmistä.
Syyskokous
Syyskokous pidettiin 31.10.2013 Suomen Huolintaliikkeiden Liitossa Helsingissä.
Kokous päätti vuoden 2014 jäsenmaksuiksi 0,07 % vuonna 2013 jäsenyrityksen
työsuhteessa olleille maksetuista palkoista, kuitenkin vähintään 845 euroa. Liittymismaksuksi vuodelle 2014 päätettiin 0 euroa eli ei maksua.
Kokous valitsi liitolle vuodelle 2014 seuraavan hallituksen:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Bengt Westerholm
Pekka Stenqvist
Marianne Blechingberg
Heikki Halmetoja
Jarmo Halonen
Juha Isohanni
Jani Jolkkonen
Mikko Lehtinen
Topi Saarenhovi
Niko Plith
Matti Toivanen
Göran Åberg
Oy Beweship Ab (puheenjohtaja)
DHL Freight (Finland) Oy (varapuhj.)
Oy Hacklin Logistics Ltd
CHS Logistics Oy
Greencarrier Freight Services Finland Oy
Oy Waco Logistics Finland
Itella Logistics Oy
DHL Global Forwarding (Finland) Oy
Nurminen Logistics Oyj
SA-TU Logistics Oy
Oy Kuehne + Nagel Ltd
Schenker Oy
Kokouksen jälkeen kuultiin PALTAn apulaisjohtaja Kaj Schmidtin katsaus syksyn 2013
työehtosopimusneuvotteluista.
9 (10)
9 NORDISKT SPEDITÖRFÖRBUND
Suomen Huolintaliikkeiden Liiton jäsenet ovat Nordiskt Speditörförbundin jäseniä liiton maksaman jäsenmaksun kautta.
NSF:n hallitus piti vuoden 2013 aikana yhden kokouksen Kööpenhaminassa
21.8.2013. Kokouksessa käsiteltiin tulevaa PSYM 2000 -uudistusta sekä NSF:n
yleistä edunvalvontaa huolinta-alan asioissa.
NSF:n lakikomitea ja pohjoismaisia kuljetusasiakkaita edustavat tahot pitivät vuoden
2013 aikana yhteensä 3 yhteiskokousta, kuten kohdassa 3. on kerrottu.
10 FIATA
SHL:n edustaa jäseniään huolinta-alan maailman kattojärjestö FIATAssa.
Liiton toimitusjohtaja Petri Laitinen osallistui liiton edustajana FIATAn kevätkokoukseen, joka pidettiin Zürichissä 15.- 16.3.2013 sekä FIATAn maailmankokoukseen, joka pidettiin Singaporessa 15.- 19.10.2013.
11 JÄSENISTÖ
Liiton jäsenistössä tapahtui vuoden 2013 aikana seuraavat muutokset:
Liiton jäsenyys päättyi vuonna 2013 DHL Supply Chain (Finland) Oy:n, Kuljetusliike
Ville Sivasti Oy:n, Oy Logimix Ltd:n sekä Oy Wikeström & Krogius Ab:n osalta.
Liittoon vuoden 2013 aikana liittyivät Nurminen Logistics Services Oy, Nurminen Logistics Heavy Oy, Roadari Oy, CHR Air Logistics Oy.
Vuoden 2013 lopussa liittoon kuului 65 jäsentä. Liiton jäsenyritykset per 1.1.2014 on
mainittu liitteessä D.
12 TALOUDEN TOIMINTAPERIAATTEET
Liiton elinkeinopoliittista taloutta hoidettiin omana kokonaisuutena ja seurattiin erillään
liiton työmarkkinapoliittisen osan taloudesta (liiton työmarkkinapoliittinen edunvalvonta hoidetaan PALTAn jäsenmaksun kautta).
Liiton toiminnantarkastajina toimivat Simo Laurila (Finnsteve Oy Ab) sekä Stig Lindroos (DSV Road Oy)
Tilikauden päättymisen jälkeen ei ole ollut tapahtumia, jotka vaikuttaisivat oleellisesti
kuluvan tilikauden kehitykseen.
10 (10)
Hallituksen allekirjoitukset
Helsingissä 25. helmikuuta 2014
Bengt Westerholm (pj)
Pekka Stenqvist (vpj)
Marianne Blechingberg
Heikki Halmetoja
Jarmo Halonen
Juha Isohanni
Jani Jolkkonen
Mikko Lehtinen
Niko Plith
Matti Toivanen
Göran Åberg
LIITE A
LIITON EDUSTUKSET PALTAN JA EK:N TOIMIELIMISSÄ JA TYÖRYHMISSÄ VUONNA 2013
PALTAn hallitus ja työvaliokunta
Göran Åberg
Schenker Oy
PALTAn työmarkkinavaliokunta
Dick Bäckström
DSV Road Oy
PALTAn elinkeinopoliittinen sparrausryhmä
Pekka Laitinen
Petri Laitinen
Varova Oy
SHL / PALTA
EK edustajisto
Göran Åberg
Schenker Oy
EK:n logistiikkavaliokunta
Bengt Westerholm
Oy Beweship Ab
EK:n logistiikan yhteistyöryhmä (LEKY)
Petri Laitinen
SHL / PALTA
EK:n infra- ja ympäristö -vaikuttajaryhmä
Petri Laitinen
SHL / PALTA
EK:n lainsäädäntö -vaikuttajaryhmä
Petri Laitinen
SHL / PALTA
EK:n maakuljetusryhmä
Päivi Kyllönen
Oy Kuehne + Nagel Ltd
EK:n meriryhmä
Matti Toivanen
Oy Kuehne + Nagel Ltd
EK:n yrittäjävaltuuskunta
Pekka Laitinen
Varova Oy
EK:n koulutus- ja työvoima-asioiden yhteistyöryhmä
Petri Laitinen
SHL
EK:n liittoyhteisön veroryhmä
Petri Laitinen
SHL
EK:n kauppapoliittisten asiantuntijoiden taustaryhmät:
Ryhmä 1 (Yhdysvallat), ryhmä 2 (Latinalainen Amerikka), ryhmä 4 (Kiina,
Japani ja muu Aasia) ja ryhmä 5 (Intia):
Mikko Lehtinen
DHL Global Forwarding (Finland) Oy
Ryhmä 3 (Venäjä, IVY-maat, EU-laajentuminen):
Bengt Westerholm
Oy Beweship Ab
Ryhmä 6 (WTO):
Petri Laitinen
SHL
LIITE B
LIITON EDUSTUKSET EK:N ULKOPUOLELLA VUONNA 2013
Tullin asiakasneuvottelukunta
Petri Laitinen
Niko Plith
SHL
SA-TU Logistics Oy (varajäsen)
Tullin ja huolinta-alan yhteistyöryhmä
Mika Eloranta
Esko Holopainen
Pasi Häkkinen
Soile Juslin
Petri Laitinen
Jaana Niemi
Pekka Ovaska
Ulla Sorjonen
Rauli Werdermann
Satu Yrjölä
Nurminen Logistics Oyj
SA-TU Logistics Oy
Oy Beweship Ab
Geodis Wilson Finland Oy
SHL
Varova Oy
TNT Suomi Oy
Greencarrier Freight Services Finland Oy
Schenker Oy
DHL Freight (Finland) Oy
Tullin meriliikenteen asiakasyhteistyöryhmä
Leena Nuotio
Jouko Harno
DHL Global Forwarding (Finland) Oy
Oy Kuehne + Nagel Ltd
Valtiovarainministeriön EU5-jaosto (tullitekniset kysymykset)
Petri Laitinen
SHL
Liikenne- ja viestintäministeriön vaarallisten aineiden kuljetusten neuvottelukunta
Heli Hörkkö
Schenker Oy
Liikenne- ja viestintäministeriön EU-seurantaryhmä (kuljetukset)
Petri Laitinen
SHL
Liikenne- ja viestintäministeriön Venäjän liikenteen viranomaistyöryhmä – VELIVI
Kimmo Koski
Stella Corona Oy
Liikenneviraston ulkomaankaupan ja liikennehallinnon yhteistyöryhmä
Petri Laitinen
SHL
Opetushallituksen Ulkomaankaupan tutkintotoimikunta
Petri Laitinen
Jaana Tekoniemi
SHL (30.6.2013 asti)
Nurminen Logistics Oy (1.7.2013 alkaen)
Huoltovarmuuskeskus
•
Ilmakuljetuspooli
Mikko Lehtinen
•
DHL Global Forwarding (Finland) Oy
Vesikuljetuspooli
Matti Toivanen
Oy Kuehne + Nagel Ltd
Vakuutuslautakunta / Huolintavastuuasiat
Kimmo Turunen
Tapani Ekuri
DHL Freight (Finland) Oy (jäsen)
Oy Beweship Ab (varajäsen)
ICC Suomen Incoterms -asiantuntijaryhmä
Petri Laitinen
SHL
Reijo Rautauoman säätiön hallitus
Petri Laitinen
SHL
NORDISKT SPEDITÖRFÖRBUND (NSF)
•
Hallitus
Bengt Westerholm
•
Oy Beweship Ab
Juridiska kommittén
Petri Laitinen
Kimmo Turunen
SHL
DHL Freight (Finland) Oy
FIATA
•
General Council
Göran Åberg
Bengt Westerholm
Petri Laitinen
•
Customs Affairs Institute
Niko Plith
Rauli Werdermann
•
Schenker Oy
Oy Beweship Ab
SHL
SA-TU Logistics Oy
Schenker Oy
Airfreight Institute
Mikko Lehtinen
Jari Merilahti
DHL Global Forwarding (Finland) Oy
Varova Oy
FIATAn ja IATAn yhteistyöryhmä (EACP-JC):
Jari Merilahti
Kristian Pennala
Varova Oy
Rahtihuolinta Suomi Oy
(varajäsen)
IATA CASS - Local Customer Advisory Group / Nordic & Baltic:
Kristian Pennala
Jari Merilahti
Rahtihuolinta Suomi Oy
Varova Oy (varajäsen)
BusinessEurope – Customs Task Force
Rauli Werdermann
Schenker Oy
LIITE C
LIITON ERI TOIMIELINTEN KOKOONPANOT VUONNA 2013
Hallitus
Göran Åberg
Bengt Westerholm
Ben Angelvirta
Heikki Halmetoja
Henri Kuitunen
Pasi Kuusijärvi
Pekka Laitinen
Mikko Lehtinen
Topi Saarenhovi
Pekka Stenqvist
Anne Pennala
Niko Plith
Jani Ståhlhammar
Matti Toivanen Oy
Schenker Oy
Oy Beweship Ab
Itella Logistics Oy
CHS Logistics Oy
Steveco Oy
Oy Hacklin Logistics Ltd
Varova Oy
DHL Global Forwarding (Finland) Oy
Nurminen Logistics Oyj
DHL Freight (Finland) Oy
Rahtihuolinta Suomi Oy
SA-TU Logistics Oy
UPS SCS (Finland) Oy ja United Parcel Service Oy
Kuehne + Nagel Ltd
Päivi Kyllönen
Ralph Degerholm
Pekka Hyvönen
Esko Häkämies
Juha Koskinen
Harri Salmi
Erik Söderholm
Jasmin Tainio
Mikael Tarkio
Hannu Vuorinen
Roadari Oy, puh.joht.
Oy Wikeström & Krogius Ab
Oy Beweship Ab
DHL Freight (Finland) Oy
Itella Logistics Oy
UPS SCS (Finland) Oy
Schenker Oy
Varova Oy
Leman International System Transport Oy
Nurminen Logistics Oyj
Mikko Lehtinen
Jari Aaltonen
Hans Gustavsson
Kari Heikkilä
Jani Hellsten
Petri Kallio
Magnus Krook
Pasi Nopanen
Jarmo Seppälä
Petteri Leinonen
Kimmo Leskinen
Jari Merilahti
Kristian Pennala
Markku Pulliainen
Risto Suihko
DHL Global Forwarding (Finland) Oy, puh.joht.
Scan Global Logistics (Finland) Oy
Oy Agility Logistics Ab
Itella Logistics Oy
Oy Beweship Ab
Schenker Oy
Oy Wikeström & Krogius Ab
CHS Logistics Oy
Panalpina Ab Filial i Finland
Geodis Wilson Finland Oy
Oy Waco Logistics Finland
Varova Oy
Rahtihuolinta Suomi Oy
DHL Global Forwarding (Finland) Oy
Oy Kuehne + Nagel Ltd
Matti Toivanen
Carita Alanen
Marianne Blechingberg
Ari Eklund
Jouko Harno
Jani Hellsten
Oy Kuehne + Nagel Ltd, puh.joht.
Panalpina Ab Filial i Finland
Oy Hacklin Logistics Ltd
CHS Logistics Oy
Oy Kuehne + Nagel Ltd
Oy Beweship Ab
Autojaosto
Lentojaosto
Merijaosto
Sari Mailasalo
Timo Laine
Petteri Leinonen
Marjut Linnajärvi
Janne Naukkarinen
Leena Nuotio
Kalle Päkki
Mari Schweighardt
Henri Silventoinen
Teijo Turunen
Tom Öhman Oy
Varova Oy
Europorst Rauma Oy
Geodis Wilson Finland Oy
Oy Agility Logistics Ab
Itella Logistics Oy
DHL Global Forwarding (Finland) Oy
Scan Global Logistics (Finland Oy)
SA-TU Logistics Oy
Oy Waco Logistics Finland
Schenker Oy
Wikeström & Krogius Ab
Tullausjaosto
Niko Plith
Mika Eloranta
Esko Holopainen
Pasi Häkkinen
Soile Juslin
Marjo Kaulio-Behm
Marja Kuisma
Mirka Lehtonen
Jaana Niemi
Pekka Ovaska
Ulla Sorjonen
Ritva Syvinki
Seppo Tarén
Rauli Werdermann
Satu Yrjölä
SA-TU Logistics Oy, puh.joht.
Nurminen Logistics Oyj
SA-TU Logistics Oy
Oy Beweship Ab
Geodis Wilson Finland Oy
CHS Logistics Oy
Steveco Oy
Itella Logistics Oy
Varova Oy
TNT Suomi Oy
Greencarrier Freight Services Finland Oy
Oy Kuehne + Nagel Ltd
Panalpina Ab Filial iI Finland
Schenker Oy
DHL Freight (Finland) Oy
Venäjä / IVY-maiden jaosto
Bengt Westerholm
Carita Alanen
Sergei Fadeev
Markus Haapanen
Risto Miettinen
Tommy Juslenius
Jari Järvelä
Kimmo Koski
Anu Kujansuu
Juha Määttä
Jouni Nieminen
Pekka Ovaska
Perttu Piri
Tomi Rautio
Anssi Vääränen
Oy Beweship Ab, puh.joht.
Panalpina Ab Filial i Finland
DHL Freight (Finland) Oy
SA-TU Logistics Oy
Nurminen Logistics Oyj
Oy Tavatur Shipping Ltd
Varova Oy
Stella Corona Oy Ltd
Oy Euro-Baltic Logistics Ltd
Oy Beweship Ab
Schenker Oy
TNT Suomi Oy
CHS Logistics Oy
Steveco Oy
Scan Global Logistics (Finland) Oy
Nimitysjaosto
Pekka Laitinen
Dick Bäckström
Mikko Lehtinen
Anne Pennala
Bengt Westerholm
Göran Åberg
Varova Oy, puh.joht.
DSV Road Oy
DHL Global Forwarding (Finland) Oy
Rahtihuolinta Suomi Oy
Oy Beweship Ab
Schenker Oy
Koulutusryhmä
Tarja Päivä
Johanna Heiman
Tuuli Niininen
Mika Palmio
Jaana Tekoniemi
Tiina Viheriälä
Tuure Väisänen
TNT Suomi Oy, puh.joht.
Oy Kuehne + Nagel Ltd
Itella Logistics Oy
DHL Freight (Finland) Oy
Nurminen Logistics Oyj
Schenker Oy
DSV Road Oy
Kimmo Turunen
Pirjo Grönroos
Marja Korkka
DHL Freight (Finland) Oy, puh.joht.
Nurminen Logistics Oyj
Schenker Oy
Lakiryhmä
Vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuusneuvonantajaryhmä
Heli Hörkkö
Pauliina Auveri
Matti Hinkkanen
Risto Holopainen
Auli Porokka
Mikko Salminen
Arto Tuomi
Sanna Vänninen
Schenker Oy, puh.joht.
Itella Logistics Oy
DHL Freight (Finland) Oy
Nurminen Logistics Oyj
Oy Agility Logistics Ab
UPS SCS (Finland) Oy
Oy Beweship Ab
Varova Oy
LIITE D
SUOMEN HUOLINTALIIKKEIDEN LIITTO RY:N JÄSENET (1.1.2014)
"K" Line (Finland) Oy
Ab Wasa Logistics Ltd
Alpi Suomi Oy
Bring Express Suomi Oy
Cargoworld Finland Oy
CHS Air Logistics Oy
CHS Logistics Oy
Crown Worldwide Oy
DHL Freight (Finland Oy) Oy
DHL Global Forwarding (Finland) Oy
DSV Air & Sea Oy
DSV Road Oy
DSV Solutions Oy
Easmar Logistics Oy
Finnsteve Oy Ab
FREJA Transport & Logistics Oy
Geodis Wilson Finland Oy
GreenCarrier Finland Oy
Ibertrans Oy
ILP - Group Logistics Oy
Itella Logistics Oy
Jetpak Finland Oy
Kemi Shipping Oy
Leman International System Transport Oy
Newmark Oy
Nurminen Logistics Heavy Oy
Nurminen Logistics Oyj
Nurminen Logistics Services Oy
Oy Agility Logistics Ab
Oy Backman-Trummer Ab
Oy Beweship Ab
Oy Euro-Baltic Logistics Ltd
Oy Euroports Rauma
Oy Finnsovtrans Ltd
Oy Hacklin Bulk Boys Ltd
Oy Hacklin Hamiko Ltd
Oy Hacklin Logistics Ltd
Oy Hacklin Ltd
Oy Kuehne + Nagel Ltd
Oy Scandic Trans Ab
Oy Tavatur Shipping Ltd
Oy Vaasahuolinta-Vasaspedition Ab
Oy Waco Logistics Finland
Oy Victor Ek Ab
Panalpina Ab filial i Finland
Polar Logistics International Oy
PostNord Logistics Oy
Rahtihuolinta Suomi Oy
Roadari Oy
SA-TU Logistics Oy
Scan Global Logistics (Finland) Oy
Schenker Oy
SeaRail Oy
Stella Corona Oy Ltd
Steveco Oy
Suomen Messulogistiikka Oy
Suomen Varastointi ja Huolinta Oy
TNT Suomi Oy
Tschudi Logistics Oy
United Parcel Service Finland Oy
UPS SCS (Finland) Oy
UTi Logistics (Finland) Oy
Uuttera Oy
Varova Oy
Viawest Oy
Käyntiosoite: Eteläranta 10 (6. krs.)
Postiosoite: PL 62, 00131 Helsinki
Puhelin:+358 20 595 5000
www-osoite: www.huolintaliitto.fi