EU-perusteos - Eurooppatiedotus

EU-PERUSTEOS
192|2011
2., uusittu laitos
Euroopan unioni
Marko Ruonala
EU-perusteos
Kannen kuva
Pohjois- ja Keski-Eurooppa 1493
Hartman Schedels: "Liber chronicarum", Nürnberg.
Piirtäjä Hieronymus Münzer(1437–1508) Puupiirros.
Kartassa on piirteitä merikartoittaja Pietro Vesconten
1300-luvun alun maailmankartasta: Skandinavian
niemimaa esitetään lehdenmuotoisena alueena,
jonka varren muodostaa Grönlanti. Muilta osin
niemimaan muoto on saanut vaikutteita Nicolaus
Germanuksen kartasta, ja perustuu tietysti huomattavasti myös Ptolemaioksen karttaan. Baltian saaret
on esitetty yksityiskohtaisesti, mutta katsojaa hämää
se, että Scan[d]ia on sijoitettu länteen Silandiasta
(Tanskan Själlanti), kun taas Gotlanti on lähellä Riianlahtea. © Upsalan yliopisto
EU-perusteos, 2., uusittu laitos
© Marko Ruonala ja ulkoasiainministeriön
Eurooppatiedotus
Toimitus Graafinen suunnittelu,
sivutaitto ja kuvitus Kuvatoimitus Päivi Toivanen
Mika Launis
Hannupekka Kinnunen,
Emilia Savola
Paino Vammalan Kirjapaino, Sastamala 2011
ISBN 978-951-724-870-9
PDF ISBN 978-951-724-871-6
ALKUSANOIKSI
Suomi ja Euroopan kartta
Martti Ahtisaari.
LEHTIKUVA/
REUTERS/Adam Hunger
Suomalaisen arki on tänä päivänä kovin erilaista kuin pian sotien jälkeen syntyneiden sukupolvilla. Ihminen matkustaa Euroopassa ilman
passia, käyttää yhteistä valuuttaa ja voi oleskella
tai tehdä töitä missä tahansa valtiossa. Suomalaisnuorista osa opiskelee eri puolilla Eurooppaa,
ja moni kasvaa kansainvälisessä tai monikielisessä ympäristössä.
Suomi on ollut aina osa Eurooppaa, mutta vasta nykyisille sukupolville eurooppalaisuus on todellisuutta.
Eurooppa näytti vielä toiselta kun neuvottelut maamme
EU-jäsenyydestä ratkesivat 1. maaliskuuta 1994. Kuin sattumalta aloitin samana päivänä tasavallan presidentin tehtävissä.
Suomessa käytiin kiivasta keskustelua EU:n eduista ja haitoista.
Epäluuloja ja pelkojakin esiintyi ennen kansanäänestystä, jossa
Suomen jäsenyys käytännössä varmistui. Menimme unioniin
Euroopan suurten mullistusten mainingeissa. Berliinin muuri oli murtunut, Neuvostoliitto hajonnut ja olimme keskellä
talouslamaa.
Euroopan yhteisö nousi maailmansodan raunioista. Yhteisön perustaminen olikin ennen muuta rauhankysymys. Mutta
vielä 1950-luvun kylmän sodan vuosina ei voitu kuvitellakaan
Eurooppaa, jonka vakaus perustuisi johonkin muuhun kuin
supervaltioiden sotilaalliseen vastakkainasetteluun. Sotia kokematon sukupolvi odottaa EU:lta muutakin kuin rauhantakuita.
Moniarvoisuus, oikeusvaltion ja demokratian periaatteet, vapaus
liikkua ja työskennellä ulkomailla ja monet muut arvot ovat nuorille tänä päivänä itsestäänselvyyksiä. Usein unohdetaan kaiken
takana olevan rauhan olosuhteet. Yhteisen vakauden turvaajana
EU:lla on edelleen ratkaisevan tärkeä rooli.
EU on muuttunut paljon erityisesti 2000-luvulla. Unionin
toimintasektori on laajentunut. Lissabonin sopimus päätti ainakin toistaiseksi vuosikymmenien neuvottelut perussopimuksista.
Laajentuminen on kasvattanut EU:sta lähes 30 valtion ja yli
puolen miljardin asukkaan talousmahdin. Unionista on kehittynyt kriisien hallitsija kun sen sotilaalliset voimavarat ja siviilikriisien hallinta ovat vahvistuneet. EU on kyennyt rahaliiton
maiden velkaantumisen seurauksena luomaan mekanismeja
myös talouskriisien varalta.
Nykymaailma on moninapainen ja arvaamaton. Nopeasti
muuttuva todellisuus luo maaperää myös uhkille, jotka ovat
täysin erilaisia kuin aikaisemmin. Ilmastonmuutos, ympäristökatastrofit, luonnonmullistukset, laajamittainen maahanmuutto,
terrorismi, pandemiat, puute vedestä, elintilasta ja energiasta
sekä lukuisat muut nopeasti leviävät ilmiöt leimaavat aikaamme.
Internetin vuorovaikutteiset kanavat ovat hälventäneet valtioiden
ja maanosien rajoja entisestään. Internetissä voi samastua reaaliajassa viiteryhmiin tai asioihin, jotka sijaitsevat toisella puolella
maailmaa.
Mutta globaalissakin maailmassa ihminen seisoo tanakammin kun hän kokee todellista yhteenkuuluvuutta johonkin.
Jollekin tuo yhteisö on perhe ja kotipaikkakunta, toiselle kotimaa
tai Eurooppa. Suomi kuuluu Eurooppaan ja Euroopan unioniin.
Jäsenyys on tuonut meille paljon hyvää. Nousimme lamasta jopa
maailman kilpailukykyisimmäksi taloudeksi. Rahaliiton jäsenyys
vauhditti vaurauden kehitystä. Rahassa ja erityisesti eurokolikossa kiteytyykin koko eurooppalaisuus ja olemassaolomme. Kolikon toisella puolella on yhteinen laajentunut Euroopan kartta,
kääntöpuolella kansalliset symbolimme. Ja kolikko karttoineen on
aina suomalaisenkin käden ulottuvilla.
EU:ta on tulkittava ja ymmärrettävä sotien repimän maanosan historian valossa; yhteisö syntyi epäluulojen näyttämölle
rauhan ja yhteisen hyvän rakentajaksi. Aikaisemmin paljon käytetyn fraasin mukaan EU ei ole koskaan valmis vaan on ikuisessa
kriisissä. Mutta nyky-EU on pikemminkin valmis kohtaamaan
kriisit, oppimaan niistä ja muuttumaan kriisien mukana.
Euroopan unioniin liittyy kansalaisten mielissä yhä epäselviä asioita ja epäilyjäkin. EU:ta mystifioidaan turhaan. Marko
Ruonalan ja ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen EU-perusteos
kertoo osaltaan mikä on Euroopan unioni, miten ja miksi se
syntyi, mihin sen toiminta perustuu ja miten unionissa päätetään
asioista. Viime vuosien muutosta kuvataan myös kansalaisten
näkökulmasta – heitä varten EU on olemassa.
Helsingissä joulukuussa 2010
Martti Ahtisaari
Presidentti
* Martti Ahtisaari johti tasavallan presidenttinä Suomen valtuuskuntaa kun maamme EU-jäsenyys vahvistettiin Korfun huippukokouksessa juhannuksena 1994.
Sisällys
Suomi ja Euroopan kartta
Presidentti Martti Ahtisaari
5
Mennyt ja nykyinen Eurooppa
9
Euroopan unioni tänään –
muuttuva todellisuus
Eurooppalaisuuden juuret
10
15
Yhteisön puoli vuosisataa – askel
kerrallaan suurunioniin
19
Eurooppa toipui sodasta
Tyhjän tuolin kriisi ja kiista
maataloudesta – 1960-luku
Kohti Euroopan unionia –
1970- ja 1980-luvut
Suurten harppausten aika –
1990-luku
Laajeneva EU ajautui lamaan –
2000-luvun alku
20
Euroopan unionin toimielimet
29
Eurooppa-neuvostolla on yhä
vahvempi rooli
Neuvosto on EU:n tärkein lainsäätäjä
Komissio antaa lakialoitteet
Euroopan parlamentin kasvanut valta
Euroopan unionin tuomioistuin
valvoo ja tulkitsee oikeutta
Tilintarkastustuomioistuin seuraa
EU:n varojen käyttöä
Muut Euroopan unionin elimet
ja erillisvirastot
EU:n perussopimukset
ja päätöksenteko
Kansanäänestykset jarruttivat
perussopimusta
EU:n päätöksenteko –
mutkikasta?
Euroalue ja talous
23
24
25
27
31
34
40
44
48
54
55
57
58
62
67
Oma raha yhdistää – Talouskriisi ajoi
EU:n laajoihin udistuksiin
68
EU-PERUSTEOS
7
Myös EU:n taloustiikeri kesyyntyi
Jäsenmaat rahoittavat EU:n budjetin
EU säätelee välillisiä veroja
75
77
78
Suhteet muuhun maailmaan
79
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka –
EU:lla on laaja keinojen valikoima
Kissinger ja Euroopan
puhelinnumero
Kriisinhallinta on EU:n puolustuspolitiikan keulakuva
Itämerta suojellaan ja tuetaan
EU:n yhteistyöllä
Pohjoinen ulottuvuus edistää
kestävää kehitystä Suomen
lähialueilla
Unioni on vahva kaupan
toimija
EU on maailman suurin
kehitysavun antaja
Kauppasopimuksia uudistettu
97
100
Laajentuminen
101
Eurooppa etsii rajojaan
102
Vapauden, turvallisuuden ja
oikeuden alue
Aluepolitiikka tasoittaa
elintasoeroja
134
Yhteinen maatalouspolitiikka
koskettaa kaikkia
135
Kalastus ja merten suojelu –
Islanti kasvattaa EU:n kalastusmahtia 138
82
Huoli ympäristöstä
ja energiasta
85
EU torjuu eturintamassa
ilmastonmuutosta Riippuvuutta tuontienergiasta
halutaan vähentää
91
93
95
111
112
133
141
142
145
Kansalaiset ja Euroopan unioni
147
Monikielinen Eurooppa
EU-kansalaisten oikeudet
perussopimuksessa
Euroopan unioni työpaikkana
Lobbarit ja muut edunvalvojat
EU tiedottaa asioista laajasti
Euro ja avoimet rajat Suomen
jäsenyyden virstanpylväät
EU-asiat käsitellään Suomen
perustuslain pohjalta
Ahvenanmaan asema
EU etsii yhä itseään – skenaariot:
Kriisit koulivat,
mennyt nykyisyyden peili ja
askel taaksepäin
148
149
152
153
155
156
158
163
Rajat auki – Euroopan uudet tuulet
Schengen poisti tarkastukset
sisärajoilla
117
Euroopan sisämarkkinat
119
Kirjoittaja
170
Eurooppa rakentaa yhä
sisämarkkinoitaan
120
Verkkosivut
171
EU-sanasto
172
Lähteet
175
Henkilö- ja asiahakemisto
177
Sujuva liikenne ja yhteydet
tukevat sisämarkkinoita Kansalaisten yhdenvertaisuus
puhuttaa EU:ta
Koulutus ja kulttuuri – EU:n
merkittävä voimavara
8
80
Alueet, maatalous ja kalastus
124
127
129
164
EU-PERUSTEOS
1
Mennyt ja nykyinen
Eurooppa
Euroopan unioni
tänään – muuttuva
todellisuus
Winston Churchill hahmotti tulevaa Eurooppaa puheessaan Zürichin yliopistossa
syksyllä 1946. Kuvassa Churchill puheensa
jälkeen.
Lehtikuva/Keystone
10
M
aailmansotien jälkeen Eurooppa
saapui risteykseen, jossa oli kovin
vähän suuntaviittoja. Tuskin
kukaan uskoi rauhan ja harmonian maanosaan supervaltojen hallitsemassa kauhun
tasapainon maailmassa. Mutta Eurooppa
nousi jaloilleen. Suuret ikäluokat syntyivät,
Eurooppaa rakennettiin uudestaan, talous
elpyi ja rauhanaate sai jalansijaa. Kansallisvaltioiden nousu ja niiden omat itsekkäät
päämäärät loivat pohjaa yhteistyölle.
Zürichin yliopistossa syyskuussa 1946
toisen maailmansodan ajan maineikas
brittipääministeri Winston Churchill nosti
puheessaan esille ajatuksen ”Euroopan
Yhdysvalloista”. Churchill varoitti ydinaseisiin viitaten, että jatkuva sota voi hävittää
olemassa olevan sivilisaation. Se merkitsisi
ei ainoastaan Euroopan vaan todennäköisesti lähes koko maailman tuhoutumista.
”... Mutta minun on varoitettava teitä.
Aika käy vähiin. Juuri nyt voimme hengähtää. Tykit ovat vaienneet. Taistelu on
tauonnut, mutta vaara ei ole väistynyt. Jos
aiomme muodostaa Euroopan Yhdysvallat,
tai minkä tahansa nimen tai muodon se
saakaan, meidän on aloitettava heti.”
(Winston S. Churcill 19.9.1946. Kirjoittajan käännös)
EU-PERUSTEOS
Barentsinmeri
Islanti
Norjanmeri
Eurooppa
vuonna
2011
Suomi
1995
Ruotsi
1995
Norja
Atlantti
Viro
2004
Pohjanmeri
POHJOIS-IRLAND
Itämeri
Iso-Britannia
1973
Ehdokasmaat
Euroopan unionin jäseniksi
Venäjä
Latvia
2004
Tanska
1973
Irlanti
1973
Euroopan unionin jäsenmaat
ja liittymisvuodet
Euroalue
Schengen-maat
Liettua
2004
VENÄJÄ
Alankomaat
1952
Valko-Venäjä
Puola
2004
Saksa
1952
Belgia
1952 LUXEMBURG
1952
Ranska
1952
Tšekki
2004 Slovakia
2004
Itävalta
1995
Unkari
2004
LIECHTENSTEIN
Sveitsi
Slovenia
Portugali
1986
MONACO
ANDORRA
2004
Italia
1952
Ukraina
Moldova
Romania
2007
Kroatia
Bosnia-Hertsegovina
SAN MARINO
Montenegro Kosovo
Espanja
1986
VATIKAANI
Albania
Georgia
Mustameri
Serbia
Armenia
Bulgaria
2007
Makedonia
(FYROM)
Turkki
Kreikka
1981
Syyria
Marokko
Algeria
Tunisia
Malta
2004
Välimeri
Kypros
2004
Ajatus Amerikan mallin kaltaisesta
Euroopasta tunnettiin entuudestaan.
Churchill oivalsi, että yhtenäisen Euroopan johtotähdiksi tarvitaan arkkiviholliset
Ranska ja Saksa. Toinen tärkeä havainto
oli sodan totaalisuus. Vain rauha vakauttaa Euroopan ja luo pohjan vauraalle
taloudelle.
Churchillin puheen jälkeen kehitys on
edennyt Euroopassa harppauksin kylmän
sodan kautta Neuvostoliiton hajoamiseen ja koko maanosan rajojen uudelleen
piirtoon. Toisen maailmansodan jälkeen
todellisia suurvaltoja oli vain kaksi, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, mutta nykyinen maailma on entistä moninapaisempi.
Uuden vuosituhannen alussa Eurooppa on hyvin erilaisten haasteiden edesEU-PERUSTEOS
Irak
Libanon
Israel
sä. Nopeasti muuttuva kansainvälinen
todellisuus, globalisaatio, ilmastonmuutos, luonnonmullistukset ja terrorismi
ovat tehneet maailmasta yhä vaikeammin
ennakoitavan. 2000-luvun alussa vuosikymmenen lopun talouskriisi ei ollut
nähtävissä. Kriisi vauhditti kansainvälistä
muutosta; kilpailu luonnonvaroista ja
energiasta, työvoimasta, sotilaallisesta voimasta ja kaupan markkinoista Yhdysvaltojen, Aasian talousmahtien, Latinalaisen
Amerikan ja nousevien kehitysmaiden
kanssa on kiihtynyt. Ihmisten jatkuva
liikkuminen työn ja vaurauden perässä yli
valtiorajojen, myös maanosasta toiseen,
tuo uusia mahdollisuuksia ja samalla ongelmia. Läntisestä maailmasta on pitkään
siirtynyt talouspääomaa Aasian maihin,
11
mutta vastaavasti erityisesti kiinalaiset
yritykset ovat sijoittaneet valtavasti omaisuutta länsimaihin.
Hyvinvoinnin jatkuvuus Euroopassa
ei ole itsestään selvää. Julkisen talouden
velka on monissa maissa kasvanut ja
väestö ikääntyy. Vuonna 2025 noin joka
kolmas täysikäinen eurooppalainen on yli
65-vuotias. Puute osaavasta työvoimasta
ja vanhustenhuolto ovat kysymyksiä, jotka
useat eurooppalaiset maat kohtaavat suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle.
Parhaillaan eletään poikkeuksellista
aikaa Euroopan historiassa. Verrattain
pitkään jatkunut rauha ja valtioiden
yhteistyö on ainutlaatuista maanosassa,
jota sodat ovat repineet vuosisatoja. Vakauden ja rauhan edistäminen onkin yksi
EU:n toiminnan peruspilareita. Toisaalta
1900-luvun lopulla ja 2000-luvulla syntyneet sukupolvet eivät kanna toisen maailmansodan taakkaa kuten vanhempansa
ja isovanhempansa. He odottavat EU:lta
muutakin kuin rauhan takaamista.
EU koostuu demokraattisista itsenäisistä valtioista ja toimielimistä, jotka
tavoittelevat yhteistä eurooppalaista
etua. Usein kuulee puhuttavan Euroopan
integraatiosta. Tällä tarkoitetaan sitä, että
valtiot luopuvat osasta kansallista itsemääräämisoikeuttaan yhdistääkseen usean maan voimat, painoarvon ja tavoitteet.
Liittyessään unioniin jäsenmaa säilyttää
itsenäisyytensä, mutta luovuttaa osan päätöksenteon vallasta unionin toimielimille.
Miksi on tärkeää tietää jotakin unionin toiminnasta? EU on kauppamahtina
suurempi kuin Yhdysvallat. Sen tavarakaupan arvo on liki 20 prosenttia ja
palvelujen noin 25 prosenttia koko maailmankaupasta ilman unionin omia sisämarkkinoita. EU-maiden yhteenlaskettu
bruttokansantuote on noin 30 prosenttia
koko maailman tuotannosta. EU:ssa on
yli 500 miljoonaa kuluttajaa eli enemmän
kuin Yhdysvalloissa ja Venäjällä yhteensä. Lisäksi unioni on maailman suurin
kehitysmaiden tukija, joka vastaa noin
60 prosentista kaikesta kehitysavusta.
Myös lainsäätäjänä EU on tärkeä. Suomen
12
Alankomaat
Belgia
Italia
Luxemburg
Ranska
Saksa
1952
Iso-Britannia
Irlanti
Tanska
1973
Kreikka
1981
Espanja
Portugali
1986
Itävalta
Ruotsi
Suomi
1995
Kypros
Latvia
Liettua
Malta
Puola
Slovakia
Slovenia
Tšekki
Unkari
Viro
2004
Bulgaria
Romania
2007
Eurooppalainen perhe kasvoi ensi kerran
vuonna 1973 – nyt unionissa on 27 jäsenvaltiota.
lainsäädännöstä karkeasti puolet tulee
suoraan tai epäsuoraan unionin kautta.
Alunperin kuudesta jäsenmaasta
koostunut yhteisö on kasvanut lähes 30
maan unioniksi. Eurorahaa käyttää yli
300 miljoonaa eurooppalaista. Viro otti
EU-PERUSTEOS
17:na jäsenmaana euron käyttöön vuonna
2011. Euro on noussut dollarin rinnalle
keskeiseksi maailmankaupan valuutaksi.
EU laajenee 35–37 jäsenen yhteisöksi,
jos kaikki entisen Jugoslavian valtiot ja
Turkki sekä Norja, Liechtenstein ja Sveitsi
liittyvät jonakin päivänä yhteisöön.
EU:n toimintaympäristö on laajentunut erityisen paljon 1980-luvun lopulta
alkaen. Unionin politiikka tukee yhteisiä
sisämarkkinoita ja toimivaa markkinataloutta. Tavoitteena on kansainvälisen
kilpailukyvyn ylläpito ja kasvattaminen.
Lisäksi EU on luonut ulko- ja turvallisuuspolitiikan, joka on lisännyt unionin
kansainvälistä painoarvoa. 2000-luvun
unionilla on voimavaroja rauhanturvaamiseen lähialueilla ja kyky reagoida
kansainvälisiin kriiseihin. Laajasta keinovalikoimasta huolimatta EU:ta moititaan
poliittiseksi kääpiöksi, vaikka samaan
aikaan se tunnustetaan taloudelliseksi
jättiläiseksi.
EU väsyi 2000-luvun alussa jatkuviin
perussopimusten muutoksiin. Perussopimuksista on neuvoteltu ja niitä on
ratifioitu 1980-luvun lopulta lähtien. EU:n
ennakoitiin kehittyvän kohti federaatiota
eli liittovaltiota, kun unioni valmisteli
perustuslakisopimusta, mutta Ranska ja
Hollanti torjuivat sopimuksen vuonna
2005 kansanäänestyksissä. Sopimusta
muutettiin mm. siten, että esimerkiksi
viittaukset EU:n ulkoisiin tunnuksiin kuten tähtilippuun poistettiin. Uusi perussopimus hyväksyttiin Lissabonissa vuonna
2007.
EU oli jälleen kriisissä kun irlantilaiset
torjuivat sopimuksen kansanäänestyksessä kesäkuussa 2008. Vuotta myöhemmin
jäsenmaiden valtionpäämiehet päättivät Irlantia tyydyttävistä oikeudellisista
takeista, jotka koskevat mm. veropolitiikkaa ja sotilaallista puolueettomuutta.
Jo aiemmin vahvistettiin, että jokaisella
jäsenmaalla on edelleen kansallinen EUkomissaari. Irlantilaiset hyväksyivät Lissabonin sopimuksen saman vuoden lokakuussa. Sopimus tuli voimaan joulukuussa
2009, ja EU huokaisi helpotuksesta.
EU-PERUSTEOS
Lissabonin sopimuksen myötä uudet
toimijat – Eurooppa-neuvoston presidentti ja aiempaa toimivaltaisempi korkea
edustaja – toivat uusia tuulia EU:n huipulle ja päätöksentekoon. EU:n toimielimien
välillä on käyty perinteisesti keskinäistä
valtataistelua, joten etukäteen tiedettiin
suuren muutoksen vaativan unionilta
sopeutumisaikaa. Uusi elementti on myös
EU:n ulkosuhdehallinto, joka luo eräänlaisen EU:n diplomatiaverkoston unionin
ulkopuolisessa maailmassa. Uudistusten
täysimittaisen toteutumisen jälkeen EU
on entistä vahvempi ja yhtenäisempi toimija maailmanpolitiikassa.
EU:n hyötyjä ei aina nähdä
Poliittinen eliitti tai ainakin sen enemmistö katsoo, että EU-jäsenyys tuo vaurautta,
vakautta sekä kohentaa yksittäisen valtion
kansainvälistä asemaa. Kaikki EU-kansalaiset eivät jaa näkemystä. Joissakin
maissa unionin vastustajien määrä on
suurempi kuin kannattajien. Unionin
oikeutus toimia ja päättää asioista kansalaisten puolesta – sen legitimiteetti – on
kyseenalaistettu. Tätä kutsutaan EU:n
legitimiteetti-vajeeksi, eräänlaiseksi uskottavuuden puutteeksi. Monien mielestä
Euroopan unioni hankkii oikeutuksensa jäsenmaita ja ihmisiä hyödyttävien,
oikeudenmukaisten ja ymmärrettävien
päätösten kautta ja saa siten toiminnalleen hyväksynnän. EU:n odotetaan myös
takaavan talouden vakauden ja estävän
valuuttakurssien rajut heilahtelut.
Suomessa EU:n suosio kääntyi laskuun
maamme oltua jäsen noin vuosikymmenen. Alimmillaan suosio oli Suomessa
vuonna 2005: vain 38 prosenttia suomalaisista piti EU-jäsenyyttä myönteisenä
asiana. Vuonna 2009 unionin jäsenyyteen
suhtautui myönteisesti 51 prosenttia suomalaisista. Laskeneen kannatuksen syiksi
on arveltu muun muassa maatalouspolitiikkaan liittyviä päätöksiä, eläinten
metsästykseen liittyviä näkemyseroja
ja Suomen kasvanutta nettomaksajan
13
Barentsinmeri
Islanti
Norjanmeri
Eurooppa
1960-luvun
lopulla
Suomi
Ruotsi
Norja
Atlantti
Pohjanmeri
Tanska
Irlanti
Neuvostoliitto
Itämeri
Iso-Britannia
Alankomaat
DDR
Puola
Belgia
LUXEMBURG
BRD
Euroopan yhteisö oli
laajentumassa sinivihreälle alueelle. Sen varsinaiset
jäsenet Ranska, LänsiSaksa (BRD), Italia ja
Benelux-maat rajautuvat
samalle alueelle kuin
Kaarle Suuren valtakunta
800-luvulla (vihreä alue).
Tšekkoslovakia
Ranska
Itävalta
Sveitsi
Unkari
Romania
Portugali
Jugoslavia
Mustameri
Italia
Espanja
Bulgaria
Iran
Albania
Turkki
Kreikka
Syyria
Marokko
Algeria
Tunisia
Malta
Välimeri
Kypros
Irak
Libanon
Israel
osuutta EU:n rahoituksesta. Vuonna 2009
Suomen maksuosuus oli noin 103 euroa
per kansalainen.
EU:n hedelmiä moni nauttii huomaamattaan. Euroopassa ei ole Balkanin
aluetta lukuun ottamatta sodittu toisen
maailmansodan jälkeen. Kauppayhteistyö ja sisämarkkinat ovat lisänneet
vaurautta ja avanneet uusia investointien
mahdollisuuksia. Yhteinen ympäristöpolitiikka ohjaa jäsenmaita ratkaisuihin,
jotka parantavat muun muassa ilman
laatua. EU:n rahoilla ja lainoilla tuetaan
ydinturvallisuutta Suomen lähialueilla
ja on rakennettu vedenpuhdistuslaitosta
Pietariin. EU-kansalainen säästää valuutanvaihtokuluissa matkustaessaan vaikkapa Välimeren maissa. Matkapuhelinten
14
verkkovierailumaksut eri maiden välillä
ovat halventuneet EU:n vaatimuksesta.
Tilisiirrot pankkien välillä ovat asiakkaille
ilmaisia euroalueen maissa.
Euroopan unioni on kuitenkin monille
vain kirjainlyhenne EU, ja sen toimintaan
liittyy epäselviä asioita. Miten EU toimii
ja miksi suomalaiset poliitikot matkustavat kokouksiin Brysseliin? Mitä eri EUtermit tarkoittavat? Kuka EU:ssa päättää
asioista? Tässä kirjassa haetaan vastauksia
muiden muassa näihin kysymyksiin.
EU-PERUSTEOS
Eurooppalaisuuden
juuret
E
uroopan unionin hyötyjä ja haittoja
tai oikeutusta on vaikea puntaroida,
jos yhteisön olemassaolon ja perustamisen syyt ovat epäselvät. Vastaukset
EU:n toimintaan löytyvät ainakin osittain
historiasta. Vaikka EU katsoo eteenpäin,
se nojaa toiminnassaan usein menneeseen.
Euroopan unioni ymmärretään
usein Euroopan synonyyminä, varsinkin
maanosamme ulkopuolella. Kyseessä
on kuitenkin kaksi eri asiaa. Eurooppa
on maanosa, joka on sekä henkinen että
maantieteellinen kokonaisuus. EU on
puolestaan valtioiden liitto, jonka jäsenet
eli kansallisvaltiot tekevät yhteistyötä.
Euroopan synnylle ei voida asettaa
selvää lähtöpistettä. Kreikan kielen sana
eurus tarkoittaa laajaa, ja europan on
uskottu tarkoittaneen kaunista, leveäkasvoista ja suurisilmäistä naista. Europan
ryöstö on antiikin mytologian kuuluisa
myytti. Tarun mukaan foinikialaisten
kuninkaalla Agenorilla oli kaunis tytär
nimeltään Europa, johon Zeus-jumala
rakastui. Zeus ryösti Europan valkoisen
härän hahmossa ja kuljetti hänet uiden
Kreetan saarelle. Ryöstöä kuvataan antiikin taiteissa, ja aihe on ikuistettu Kreikan
kahden euron kolikkoon.
Ennen ajanlaskumme alkua Eurooppa
tunnettiin Antiikin Kreikassa maantieteellisenä käsitteenä, mutta helleenit hahmottivat maailmaa myös uskonnon ja kielen
perusteella: Euroopan ulkopuolella asui
ei-helleenejä, jotka eivät osanneet kreikkaa. Antiikin aikana maanosan asukkaat
eivät määritelleet itseään eurooppalaisiksi. Euroopan käsite oli häilyvä siksikin,
että meren ja maan rajat olivat epäselviä.
Antiikin osaavimpana kartanpiirtäjänä
tunnettu Ptolemaios oli tietoinen myös
Skandinavian olemassaolosta, mutta uskoi
sen olevan saari.
Rooma mainitaan joskus esimerkkinä
EU-PERUSTEOS
Kreikkalainen kahden euron kolikko.
Kuvan mallina on ollut 200-luvun spartalainen mosaiikki aiheenaan Europa-myytti.
Euroopan komissio
eurooppalaisesta valtakunnasta, joskin
Rooma oli pikemmin valloitusten seurauksena Välimeren ympärille rakentunut
valtakunta, johon kuului osia Euroopasta,
Afrikasta ja Aasiasta. Roomaan virtasi
kulttuurisia, filosofisia ja uskonnollisia
vaikutteita myös Euroopan ulkopuolelta.
Keisari Kaarle Suuren johtaman frankkien valtakunnan 800-luvulla muodostamia alueita pidetään nykyisen läntisen
Euroopan lähtökohtana. Näkemys, jonka
mukaan ajanjakso olisi eurooppalaisen
integraation syntyhetki, on kuitenkin
liioiteltu. Kuin sattumalta Kaarle Suuren valloitusten rajat noudattivat lähes
identtisesti Euroopan yhteisön perustajavaltioiden 1950-luvun maarajoja. Rooman valtakunnan luhistumisen jälkeen
Kaarle Suuren katsotaan joka tapauksessa
pysäyttäneen Euroopan hajaantumisen
ja yhdistäneen alueen, joka kattaa lähes
koko nyky-Ranskan, Saksan aina Elbejoelle asti, huomattavan osan Italiasta ja
Alankomaat. Frankkien alueen ulkopuolelle jäivät toisaalta Iberian niemimaa,
Brittein saaret, itäinen Keski-Eurooppa,
Skandinavia sekä Balkanin alue.
Keskiajalla eurooppalaisuus oli koetuksella erityisesti turkkilaisten valloittaessa Konstantinopolin 1453. Paavi Pius
II vetosi maanosan yhtenäisyyteen, ja
ensimmäistä kertaa eurooppalaisuus-termiin alkoi liittyä tunnelatausta. Euroopan
hoveissa kiersi suunnitelma eurooppalai15
Vuoden 1940 vierailu vallatussa Pariisissa jäi
Adolf Hitlerin ainoaksi käynniksi Ranskassa.
Ranskan valloitus oli Hitlerille tärkeä ”hyvitys
häpeällisestä” Versaillesin rauhansopimuksesta.
Deutsches Bundesarchiv
sesta valtioliitosta Turkkia vastaan, mikä
ei kuitenkaan toteutunut.
Rauhanajattelijat nostivat
1600–1700-luvulla esille käsityksen
eurooppalaisista ihannevaltioista, joiden
kesken vallitsisi ikuinen rauha ja kaupan vapaus. Esimerkiksi englantilainen
kveekari William Penn (1644–1718) pohti
Euroopan valtioiden rauhanliittoa, jossa
eräänlainen ”Euroopan parlamentti”
päättäisi kansainvälisistä asioista. Ajatusta
kehitti pitemmälle ranskalainen akateemikko ja kirjailija Abbé de Saint-Pierre
(1658–1743). Hän esitti 18–24 eri kuningaskunnan ja tasavallan yhteistä valtioliittoa. Ranskalainen filosofi Jean-Jacques
Rousseau totesi vuonna 1761 valtioliiton
perustamisen vaikeaksi, koska Euroopan
hallitsijat pelkäsivät valtansa menetystä.
16
Unelma ikuisesta rauhasta särkyi, kun
Napoleon aloitti sotaretkensä Ranskan
vuoden 1789 vallankumouksen jälkeen.
Napoleonin ajattelussa ranskalaisuus oli
eurooppalaisuuden ihanne; Euroopasta oli määrä tulla Ranskan hallitsema
liittovaltio. Sattumoisin Napoleon koki
viimeisen tappionsa vuonna 1815 EU:n
tulevan pääkaupungin Brysselin eteläpuolella Waterloon peltoaukioilla brittejä ja
preussilaisia joukkoja vastaan.
Vuonna 1814-1815 Napoleonin sotien
voittajavaltiot kokoontuivat Wienin
kongressiin järjestämään Euroopan rajoja
uudelleen. Ennen kongressia ranskalainen Claude-Henri de Rouvroy eli
Saint-Simonin kreivi enteili teoksessaan
Eurooppalaisen yhteiskunnan uudelleenjärjestäminen (De la Réorganisation de
la Société Européenne) tulevaa Euroopan unionia. Hän olisi tosin rakentanut
yhteisön Ranskan-Englannin akselin
varaan. Eurooppalaiselle valtioliitolle
kaavailtiin luonnollisesti pääkaupunkia.
Ranskalaisille Euroopan keskus oli Pariisi.
Myös Wien, Venetsia ja Geneve esitettiin
vaihtoehtoina aloitteen tekijän kansallisuudesta riippuen.
Monet 1800-luvun ajattelijat, muun
muassa italialaiset, pohtivat ”Euroopan
Yhdysvaltojen” luomista. Ranskalainen
rauhanajattelija Charles Lemonnier julkaisi vuonna 1872 aikakauslehden nimeltä
”Euroopan Yhdysvallat” (Les États Unis
d’Europe). Pisimmälle menivät romantiikan ajan kirjailijat kärkihahmonaan
Victor Hugo. Hän maalaili näkymiä federalistisesta Euroopasta, jossa ei ollut rajoja
eikä ongelmia – ei edes tiikereitä metsissä.
Siirtomaapolitiikka, imperialismi ja
voimistuva kansallisuusaate sävyttivät Euroopan kehitystä vuosisadan lopulla. Ensimmäinen maailmansota luhisti monien
maailmankuvan. Euroopan jakolinjat oli
luotu pitkälti jo aiemmin, mutta vuosien
1914–1919 sota syvensi kuilua. Ranskassa
ilmestyi 1930-luvun kynnyksellä kirjoja
eurooppalaisuudesta ja maassa järjestettiin jopa kirjoituskilpailu Euroopan val-
EU-PERUSTEOS
tioliitosta. Yhteistä Eurooppa-ajattelulle
ennen toista maailmansotaa oli se, että
haaveet rauhasta ja valtioiden liitosta
elivät intellektuellien puheissa ja kirjoituksissa. Vallitseva politiikka ei luonut
yhdentymiselle edellytyksiä, ja käytännön
ehdotukset puuttuivat. Monien maiden –
Saksan, Englannin ja Italian – hallitukset
eivät innostuneet eurooppalaisuudesta.
Euroopassa tiedostettiin jo uuden
suursodan riski. Kansainvälisen jännityksen kiristyminen 1930-luvun alussa ja
kansallissosialismin nousu Saksassa polki
eurooppalaisuuden jalkoihinsa. Lamavuodet ja kasvava työttömyys pahensivat
tilannetta. Hitler otti Eurooppa-termin
Saksan propagandan välineeksi. Hitler
olisi yhtenäistänyt Euroopan ”muita ylempänä olevan” germaanisen rodun avulla.
Saksan valtiopäivätalo Reichstag kärsi
pahoin toisen maailmansodan pommituksissa.
Sodan arvet jäytävät
Perinteisesti Euroopan on katsottu edustavan sivilisaatiota, demokraattista järjestelmää ja vapautta. Yhteisiin arvoihin
kuuluvat niin ikään käsitykset oikeusvaltiosta, sananvapaus ja tasa-arvo sekä moniarvoisuus, johon sisältyy kulttuurinen,
kielellinen ja maantieteellinen erilaisuus.
Mutta lukuisten sotien kokemukset ovat
yhä taustalla eurooppalaisessa arvokeskustelussa. Aika ajoin toisen maailmansodan taakka nousee esille myös EU-tasolla.
EU:n yhtenäisyys oli koetuksella kun
14 jäsenmaata jäädyttivät kahdenväliset
suhteensa Itävallan hallitukseen vuonna
2000 johtuen äärioikeistolaisena pidetyn
Jörg Haiderin puolueen noususta maan
hallitukseen. Nyt jo edesmenneen Haiderin katsottiin osoittavan ymmärrystä
sodanaikaiselle natsi-Saksalle. Konfliktin
takia samana vuonna Nizzan huippukokouksessa päätettiin unionin voivan
antaa ”aiheellisia suosituksia” jäsenmaalle,
joka rikkoo yhteisiä perusperiaatteita.
Näitä ovat vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioitus
sekä oikeusvaltio. Jos jäsenvaltio ei korjaa
Wikimedia commons/Deutsche Fotothek
EU-PERUSTEOS
17
Euroopan isä varttui
tykkien varjossa
Robert Schuman (1886–1963) oli
taustojensa puolesta luonteva yhdeksi
Euroopan yhteisön isähahmoksi. Hän
varttui Euroopan sotatantereiden
tuntumassa kolmen eri kansallisuuden
vaikutuspiirissä.
Schumanin isä Jean-Pierre oli alkujaan
ranskalainen. Kun Alsace-Lorraine liitettiin Saksan keisarikuntaan 1871, isästä
tuli Saksan kansalainen. Schumanin äiti
Eugénie Duren oli syntynyt Luxemburgissa, mutta avioliiton kautta hänestäkin tuli saksalainen.
Robert Schuman syntyi siten virallisesti
saksalaisena, vaikkakin Luxemburgissa.
Lukion Schuman suoritti Metzin kaupungissa saksalaisen opetusohjelman
mukaan. Schuman opiskeli mm. Berliinissä, Münchenissä ja Bonnissa.
Schuman palasi vanhempiensa lähelle
Metziin. Hän olisi voinut valita saksalaisuuden sijasta Luxemburgin tai
Ranskan kansallisuuden taustansa
takia. Hän puhui kaikkien kolmen maan
kieliä sujuvasti. Tuohon aikaan kansallisuuden vaihto oli kuitenkin varsin
harvinaista.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Alsace-Lorraine ja Metz palautui
Ranskalle, ja Schumanista tuli Ranskan
kansalainen 1919. Saksalaiset vangitsivat Schumanin vuonna 1940, mutta
hän pakeni kaksi vuotta myöhemmin
ja liittyi Ranskan vastarintaliikkeeseen.
Myöhemmin Schuman nousi maansa
ulkoministeriksi.
tilannetta, EU voi pidättää siltä äänioikeuden neuvostossa.
EU oli varpaillaan myös 2002, kun
äärioikeistolainen Jean-Marie Le Pen
nousi Ranskan presidentinvaalien toiselle
kierrokselle. Vuonna 2003 Italian pääministeri Silvio Berlusconi puolestaan sanoi
Euroopan parlamentin täysistunnossa
sosialistien saksalaisen ryhmäjohtajan
Martin Schulzin sopivan elokuvarooliin
keskitysleirin johtajaksi. Ennen kesäkuun
2007 huippukokousta Puolan pääministeri Jarosław Kaczyński taasen totesi, että
maassa olisi enemmän ihmisiä ilman toisen maailmansodan tapahtumia. Viittaus
liittyi kiistaan EU-maiden vallasta. Puola
katsoi runsasväkisen Saksan hyötyvän
siitä, että neuvostossa päätöksen takana
on oltava 55 prosenttia jäsenmaista ja 65
prosenttia kansalaisista.
Keskustelu EU-kansalaisten tasavertaisesta kohtelusta leimahti vuoden 2010
lopulla, kun Ranska karkotti romaneja
maaperältään Romaniaan ja Bulgariaan.
Perusoikeuksista vastaava EU-komissaari
Viviane Reding vertasi romanien joukkokarkotuksia toisen maailmansodan ajan
tapahtumiin (ks. myös luku työllisyydestä
ja yhdenvertaisuudesta).
Schumanista kertovilla
verkkosivuilla http://
www.robert-schuman.
com todetaan hänen
lähtökohdistaan: ”Luxembourgeois de résidence,
Français d’origine et
Allemand de nationalité.”
(asuinpaikaltaan luxemburgilainen, alkuperältään ranskalainen
ja kansallisuudeltaan
Robert Schuman.
saksalainen).
Euroopan komissio
18
EU-PERUSTEOS
2
Yhteisön
puoli vuosisataa
– askel kerrallaan
suurunioniin
Eurooppa toipui
sodasta
P
erinteisesti Euroopan integraatio
kuvataan sotien jälkeisenä nopeana kehityksenä. Euroopan maat
muodostivat valtioliiton, jolle perustettiin
yhteiset hallintoelimet. Prosessi on esitetty
usein liian siloitellusti ja sitä on ylikorostettu, mutta reilun 50 viime vuoden
kehitys on joka tapauksessa poikkeuksellinen ajanjakso Euroopan historiassa. Yhtä
pitkää vakaata jaksoa Euroopan nykyhistoria ei tunne lukuun ottamatta 1990-luvun sotia Länsi-Balkanilla.
Euroopan yhteisön syntyyn vaikuttaneet tekijät liittyvät vuosikymmeniä jatkuneeseen kuohuntaan ja toisen maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen; maanosa oli
kärsinyt sodissa valtavia inhimillisiä ja taloudellisia menetyksiä. Yhä kehittyneempi
aseistus ja ennen muuta ydinaseet loivat
pelotteen maailmanlaajuisista tuhoista.
Sodan päätyttyä epäluulo voittajien ja häviäjien välillä kyti. Maanosa oli
jälleenrakennettava, ja Eurooppa yritti
sopeutua elämään Yhdysvaltain ja Stalinin
Neuvostoliiton paineissa. ”’Supervaltojen”
välien kiristyttyä äärimmilleen 1940-luvun lopulla alkoi niin sanottu kylmä
sota. Eurooppa jakautui läntisiin maihin
ja kommunistiseen itäiseen blokkiin.
Neuvostoliiton etupiiriin jäi Itä-Saksa eli
Saksan demokraattinen tasavalta (DDR).
Liittoutuneiden valvontaan kuului läntinen Saksan liittotasavalta (BRD). Berliinin muuri nousi kesällä 1961. Kahtiajaettu
kaupunki symboloi koko rautaesirippua
aina muurin kaatumiseen marraskuuhun
1989 asti.
Yhdysvaltain tuella Saksa nousi
vähitellen raunioista. Jälleenrakennusta
helpotti 1947 aloitettu Marshall-apu.
Yhdysvaltain ulkoministerin mukaan
nimettyä apua annettiin Euroopan maille
noin 13 miljardin dollarin arvosta. Se
oli valtava rahasumma, viitisen prosent-
Altiero Spinelli (1907–1986) oli
Italian fasismin vastaisen vastarintaliikkeen jäsen. Hän joutui fasistivallanpitäjien vangiksi ja kotiarestiin vuosiksi 1927–1943. Ollessaan
vankina Ventotenen saarella
Spinelli luonnosteli näkemyksensä
yhdentyneestä ja vapaasta Euroopasta. Spinelli toimi myöhemmin
Euroopan komission sekä Euroopan parlamentin jäsenenä. Hän
jatkoi europarlamentaarikkona
kuolemaansa saakka.
Archivio centrale dello Stato, Italia sekä
Poste Italiane
20
EU-PERUSTEOS
Jean Monnetin (vas.) idean Euroopan hiilija teräsyhteistyöstä puki ehdotukseksi Robert Schuman (oik.) lehdistötilaisuudessa
1.5.1950. Tästä käynnistyneiden neuvotteluiden tuloksena syntyi lopulta Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY) -sopimus
vuotta myöhemmin.
Euroopan komissio
tia Yhdysvaltain tuon ajan vuotuisesta
kansantuotteesta. Marshall-apua tarjottiin
periaatteessa kaikille, mutta rautaesiripun itäpuoliset maat eivät voineet ottaa
sitä vastaan Moskovan vaatimuksesta.
Vallinneissa oloissa myös Suomi joutui pidättäytymään Marshall-avusta. Marshallavun koordinointia varten perustettiin
Euroopan taloudellisen yhteistyön järjestö
(OEEC) vuonna 1948 (vuodesta 1961
alkaen OECD).
Kireissä oloissa Euroopan yhteisö
syntyi pönkittämään maanosan taloutta.
Rauhan ymmärrettiin lisäävän vakautta
ja vaurautta, ja siitä hyötyisivät ennen
muuta jäsenvaltiot itse. Uutta Eurooppaa
hahmoteltiin jo sodan aikana, kun Benito
Mussolinin kaudella pidätetty italialainen
vastarintajohtaja Altiero Spinelli laati
1941 vankilassa kirjoituksen, joka johti
Euroopan federalistisen liikkeen perustamiseen. Liike järjesti 1944 Genevessä
konferenssin, jossa keskustelun pohjana
oli Spinellin suunnitelma ylikansallisesta eurooppalaisesta liitosta. Churchillin
Zürichin puheen innoittamana HaagisEU-PERUSTEOS
sa järjestettiin
toukokuussa
1948 Euroopan
kongressi, mikä
johti Euroopan
neuvoston perustamiseen 1949
Strasbourgissa.
Sopimuksen
allekirjoittivat
Ranska, Beneluxmaat ja Britannia.
Vuonna 1950
Jean Monnet
(1888–1979),
Ranskan hallituksen neuvonantaja, ehdotti Yhdysvaltain
aloitteesta ratkaisua Ranskan ja Saksan
suhteisiin. Konjakkitehtailijan poika sai
jo 16-vuotiaana kansainvälistä kokemusta, kun hän markkinoi konjakkia muun
muassa pohjoismaissa, Yhdysvalloissa ja
Venäjällä. Hänellä oli myös kokemusta
liittoutuneiden sotavarustelun koordinoimisesta maailmansotien aikana. Monnet’n
aloite rakentui keskeisen energialähteen
ympärille. Hiili ja teräs olivat Euroopan
raskaan metalliteollisuuden ja asetuotannon perusta. Markkinoiden hallinta
tarkoitti sekä poliittista että taloudellista
valtaa. Monnet esitti Ranskan ja Saksan
hiili- ja terästuotannon yhdistämistä.
Monnet’n suunnitelma nimettiin esittelijänsä, Ranskan ulkoministerin Robert
Schumanin mukaan. Schuman-julistus
julkistettiin Pariisissa 9. toukokuuta
1950. Tapahtumaa juhlistetaan nykyään
Eurooppa-päivänä kaikissa EU-maissa.
Jo kesäkuussa samana vuonna Belgia,
Hollanti, Italia, Luxemburg, Ranska ja
Saksa allekirjoittavat julistuksen. Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY) aloitti
toimintansa 1952. Seuraavasta vuodesta
alkaen teräs ja hiili liikkuivat vapaasti
Länsi-Euroopassa.
Euroopan kireä ilmapiiri edisti osaltaan sopua. Yksi vaikuttaja oli Unkarin
1956 kansannousun verinen tukahduttaminen. Brysselin Val Duchesse -linnassa
käydyt pitkät neuvottelut johtivat Euroo21
pan talousyhteisön (EEC, myöhemmin
EC eli Euroopan yhteisö) ja Euroopan
atomienergiayhteisön (Euratom) perustamiseen. Sopimukset allekirjoitettiin
Roomassa 25. maaliskuuta 1957, ja ne tulivat voimaan 1958. Euroopan yhteisö oli
syntynyt, tosin valtaosa eurooppalaisista
ei edes huomannut asiaa.
Ranskan ja Saksan lähentyminen johtui poliittisista ja ennen muuta taloudellisista syistä. Ranskaa kiinnosti runsashiilinen Ruhrin alue. Saksa halusi sitoutua
läntisen Euroopan kehitykseen, ja sitä
kiinnosti talouskasvu ja henkinen irtautuminen sodan painolastista. Myös Yhdysvallat painosti Ranskaa yhteistyöhön
Saksan kanssa. Yhdysvallat halusi vakauttaa Euroopan torjuakseen kommunismia,
ja merkitsihän vauras läntinen Eurooppa
viriävää kaupankäyntiä ja säästöjä miehityskuluissa. Ranskan ja Saksan kahdenvälinen yhteistyö virallistettiin myöhemmin
1963 allekirjoitetulla ystävyyssopimuksella (Elysée sopimus).
Benelux-maat kuuluivat Ranska–Saksa
22
Rooman sopimuksen allekirjoitustilaisuus
25.3.1957. Pöydän ääressä vasemmalta oikealle Belgian Paul-Henri Spaak ja
Jean-Charles Snoy et d’Oppuers, Ranskan
Christian Pineau ja Maurice Faure, Saksan
liittotasavallan Konrad Adenauer ja Walter
Hallstein, Italian Antonio Segni ja Gaetano
Martino, Luxemburgin Joseph Bech sekä
Alankomaiden Joseph Luns ja Johannes
Linthorst Homan. Rooman sopimuksella
perustettiin kansalliskokous, joka oli Euroopan parlamentin edeltäjä.
Euroopan komissio
-akselin taloudelliseen vaikutuspiiriin, ja
niitä yhdistivät kulttuuriset ja historialliset siteet. Jo kahdesti Benelux-maat olivat
jääneet maailmansodan jalkoihin Saksan,
Ranskan ja Britannian puristuksessa.
Italia puolestaan etsi sodan jälkeen kansainvälistä tunnustusta ja arvioi eurooppalaisen suuntauksen vakauttavan sisäistä
poliittista levottomuutta. Britannia jäi
odotetusti syrjään yhteistyöstä. Moni muu
Euroopan valtio ei tullut kyseeseen poliittisen tilanteen tai maantieteellisen etäisyyden takia. Sellaisia olivat esimerkiksi
EU-PERUSTEOS
Iberian niemimaan sotilasdiktatuurit,
rautaesiripun taakse jääneet Itä- ja KeskiEuroopan maat sekä neutraali Sveitsi.
Rooman sopimus sisälsi paljon tulevan
EU:n peruselementtejä, kuten sisämarkkinoiden vapauttamista enteilevän tulliunionin. Toimielimistä perustettiin sekä
komissio että neuvosto. Lisäksi luotiin
Euroopan parlamentin edeltäjä, kansalliskokous, sekä yhteisön tuomioistuin.
Toisaalta yhteisön poliittiset tavoitteet
jäivät sopimuksessa taka-alalle.
Tyhjän tuolin kriisi ja
kiista maataloudesta –
1960-luku
R
anskan johtoon vuonna 1958 nousseen presidentti Charles de Gaullen
käsitys Euroopasta perustui kansallisvaltioiden yhteistoimintaan. Gaullistit
vastustivat hiili- ja teräsyhteisöä, mutta
sietivät talousyhteisöä kansallisista syistä.
Maataloudesta tuli 1960-luvulla yhä
merkittävämpi osa yhteisön politiikkaa.
Charles de Gaulle ajoi voimakkaasti yhteistä maatalouspolitiikkaa (CAP, Common Agricultural Policy), koska Ranska
tuotti enemmän maataloushyödykkeitä
kuin yksikään toinen perustajavaltio.
Tuotteiden hintatakuut ja vientituet
tulivat CAPin välineiksi. Yhteisön ulkopuolella tuet tulkittiin protektionismiksi,
sisämarkkinoiden suojelemiseksi. Yhteisön katsottiin suosivan tuotteitaan vastoin
kansainvälisiä kauppasääntöjä. Ensimmäinen ”kauppasota” koettiin jo 1962-63.
Se aiheutui vientitulleista, joita vaadittiin
Yhdysvalloista tuotaville kanoille.
Kesäkuussa 1965 Ranska aloitti niin
sanotun tyhjän tuolin politiikan. Ranskan
edustaja ei osallistunut puoleen vuoteen
ministerikokouksiin. Virallisesti Ranska
protestoi komission kasvanutta päätäntävaltaa yhteisön budjetista, mutta todellisuudessa juopa johtui ylikansallisen ja
EU-PERUSTEOS
Rooman sopimuksen allekirjoitustilaisuus
Capitolinen palatsissa vuonna 1957 oli
juhlallinen. Tilaisuutta todisti valtiojohtajien lisäksi suuri joukko arvovaltaista
väkeä. Vasta jälkikäteen on paljastunut,
että valtionpäämiehet allekirjoittivat
Roomassa asiakirjan, joka sisälsi pääosin
tyhjiä papereita.
Sopimusteksti neuvoteltiin ja viimeisteltiin kiireessä Val Duchessen linnassa
Brysselissä. Ratkaisevat päivät ennen
maaliskuun 25. päivän allekirjoittamista
olivat kiireisiä ja jännittäviä; puolivalmis
materiaali kuormattiin junanvaunuun, ja
matka Roomaan alkoi.
Allekirjoituksen valmisteluihin osallistui
Albert Breuer, silloisen hiili- ja teräsyhteisön sihteeristön virkamies. Hän kertoo
junan jumiutuneen Sveitsin rajalla Baselin
kaupunkiin. Sieltä matka jatkui Milanoon,
jossa odotti yllätys. Vaunu papereineen
oli kadonnut!
– Vaunu löytyi eräältä raiteelta muutaman
kilometrin päässä, Breuer sanoo.
Samaan aikaan sopimustekstin viimeistely jatkui Brysselissä kuumeisesti kirjoituskoneilla. Muutokset ilmoitettiin puhelimitse Roomaan. Luonnostelun aikana
asiakirjoja ja mustia vahakopiopapereita
levitettiin Val Duchessen linnan lattioille.
Pahaksi onneksi illalla saapuneet siivoojat
heittivät paperit roskiin. Konekirjoittajia
tarvittiin lisää kiireavuksi.
Roomassa yliopiston opiskelijat auttoivat
sopimustekstien kokoamisessa pientä
korvausta vastaan. Mutta opiskelijat ryhtyivät lakkoon vaatien 200 liiran korotusta tunnilta. Viivästysten takia päämiesten
eteen asetettiin Rooman sopimusluonnos, jossa vain ensimmäinen ja viimeinen
sivu olivat valmiit.
– Suurin ongelma oli se, miten saisimme
pidettyä toimittajat tarpeeksi etäällä,
Breuer nauraa.
Sopimuksen sinetöintiin
eli viralliseen voimaantuloon mennessä teksti oli
asianmukaisesti kirjoissa
ja kansissa. ( Lähteet:
ena.lu ja europa.eu )
23
Jacques Delors
oli ensimmäinen
joka toimi kaksi
kautta komission
puheenjohtajana.
Delorsin kausina
(1985–1995) käynnistyi kehitys kohti
yhtenäisiä sisämarkkinoita sekä yhteistyön syventyminen
ulkosuhteissa.
Euroopan komissio.
kansallisen edun vastakkainasettelusta.
Ranskan oli vaikea hyväksyä asioista päättämistä jäsenmaiden määräenemmistöllä,
varsinkaan maataloudessa. Ratkaisu löytyi
tammikuussa 1966: Luxemburgin kompromissin mukaan neuvosto ei voi käyttää
määräenemmistöä, jos yksikin jäsenmaa
vetoaa kansalliseen etuunsa. Linjaus
enteili sitä, että nykyäänkin jäsenmaiden
yksimielisyyttä edellytetään monissa EUpäätöksissä.
Charles de Gaulle torjui kahdesti
Britannian jäsenyyden yhteisössä 1960-luvulla. Britannia halusi liittyä mukaan
1961 varmistaakseen pääsynsä Euroopan
teollisuusmarkkinoille, mutta halusi samalla suojata kansanyhteisön maiden eli
entisten siirtomaittensa kauppaetuudet.
Britannia tukeutui kansainvälisessä politiikassa Euroopan yhteisöön, sotilasliitto
Natoon ja Yhdysvaltoihin. De Gaullen
veto-oikeuden käyttö oli näpäytys Atlantin taakse. 1950-luvun lopulta alkaen
Ranska oli ottanut etäisyyttä Yhdysvaltoihin irtautuen vähitellen sotilasyhteistyöstä
Naton kanssa.
24
Kohti Euroopan
unionia –
1970–1980-luku
T
alouskehitystä jarrutti 1973 alkanut
öljykriisi, kun öljyntuottajamaat
kiristivät raakaöljyn hintaa Lähi-idän
sodan seurauksena. Osin taantuman takia
De Gaullen seuraaja George Pompidou
oivalsi, että Euroopan talousyhteistyö
on väline Ranskan talouden kohentamiseen. Samaan aikaan Saksan liittokansleri
Willy Brandt sekä Edward Heath Britannian pääministerinä toivat uutta pontta
yhteistyöhön. Britannia, Irlanti ja Tanska
liittyivät uusiksi jäseniksi 1973.
Rahaliiton siemenet kylvettiin 1979,
kun sovittiin Euroopan valuuttajärjestelmästä (EMS, European Monetary System). Tavoitteeksi asetettiin jäsenmaiden
yhteinen rahaliitto. Saman vuoden kesäkuussa järjestettiin ensimmäiset suorat
Euroopan parlamentin vaalit, joissa kansalaiset eri maissa valitsivat edustajansa.
Britanniassa Margaret Thatcher
aloitti pääministerinä 1979. Yhteisö ratkoi
1980-luvun alussa erityisesti maataloustukien jakoon liittyvää kiistaa. Ratkaisuksi
löytyi Britannian niin kutsuttu maksuhyvitys, joka neuvoteltiin Thatcherin vaatimuksesta 1984 (ks. maatalousluku).
EU-PERUSTEOS
1980-luvulla rakennettiin perusta nykyiselle Euroopan unionille, kun ranskalaisen Jacques Delorsin johtama komissio
esitti yhtenäistä sisämarkkina-aluetta.
Ehdotus johti vuoden 1986 Euroopan
yhtenäisasiakirjan hyväksymiseen. Delorsin paketti toi uusina alueina yhteisön
politiikkaan mm. toimielinten yhteiset päätökset (yhteispäätösmenettely),
jäsenmaiden määräenemmistöpäätökset,
yhteistyön ulkosuhteissa, tutkimuksen ja
teknologian sekä ympäristökysymykset.
Samalla sitouduttiin antamaan Euroopan
vähiten kehittyneille alueille erityistukia.
Niistä pääsivät osallisiksi erityisesti uudet
jäsenmaat Kreikka (liittyi 1981) sekä Portugali ja Espanja (1986).
Suurten harppausten
aika – 1990-luku
E
uroopan kartan uudelleenpiirto alkoi
1990-luvulla, kun Neuvostoliitto
hajosi ja Berliinin muuri mureni.
Muutosvauhti yllätti kaikki, myös Suomen
ja Ruotsin, jotka pian pyrkivät mukaan
Euroopan unioniin.
Maastrichtin sopimus oli merkittävin askel Euroopan yhdentymisessä
sitten yhteisön perustamisen. Sopimus
hyväksyttiin joulukuussa 1992, ja se tuli
voimaan seuraavana vuonna. Euroopan
unioni perustettiin virallisesti. Maastrichtissa vahvistettiin myös kunnianhimoinen
tavoite yhteisvaluutan käyttöönotosta.
Eurosta tuli tilivaluutta 1999 niissä maissa, jotka täyttivät vakaan talouden ehdot.
Maastricht toi EU:n politiikkaan lisäksi
kaksi uutta elementtiä: yhteisen ulko- ja
turvallisuuspolitiikan sekä oikeus- ja
sisäasiat, joihin sisältyvät muun muassa
maahanmuutto- ja poliisiasiat.
Kaikki ei sujunut piirustusten mukaan. Euroopan unionin legitimiteetti eli
oikeutus päättää asioista jäsenvaltioiden
puolesta kyseenalaistettiin, kun Tanska
torjui Maastrichtin sopimuksen kansanäänestyksessä 1992. Uusi kansanäänestys toi
EU-PERUSTEOS
Moni ihmettelee, miksi Bryssel on Euroopan unionin pääkaupunki, miksi Euroopan parlamentti kokoontuu Strasbourgissa ja neuvostot tiettyinä kuukausina
Luxemburgissa. Selitys löytyy historiasta.
Ehdokaskaupungeista neuvoteltiin heinäkuussa 1952 Pariisissa. Ranska ja Saksa
aikoivat perustaa hiili- ja teräsyhteisön
hallinnon Saarbrückeen, nykyisen Saksan alueelle. Aloite liittyi sotien kiistan
kohteena olleen Saarbrucken alueen ratkaisuun. Saksa vierasti kuitenkin yhteisön
toimielimen tuloa maaperälleen.
Kompromissina esille nousi Bryssel,
mutta Belgian hallitus halusi yllättäen
toisin. Sen mukaan parempi paikka olisi
Liege, maan itäinen teollisuuskaupunki. Perusteena oli Liegen sijainti hiili- ja
terästuotantoalueiden keskellä liikenteen
solmukohdassa.
Kahden päivän kokouksen jälkeen väsyneet ministerit päättivät, että toimielimet
perustetaan tilapäisesti Luxemburgiin.
Lisäksi Strasbourgiin sijoitettiin kansalliskokous, Euroopan parlamentin edeltäjä.
Kiista sijoituspaikasta haudattiin pitkäksi
aikaa taktisista syistä muun muassa Rooman sopimuksen ratifioinnin takia.
Bryssel sai toimielimet vasta 1965, kun
hiili- ja teräsyhteisö, talousyhteisö ja
Euratom yhdistettiin. Luxemburg vaatii
luonnollisesti hyvitystä. Siksi neuvostot
kokoontuvat huhti-, kesä- ja lokakuussa
Luxemburgissa. Lisäksi EY:n tuomioistuin,
parlamentin sihteeristö ja Euroopan investointipankki sijoitettiin Luxemburgiin,
samoin myöhemmin perustettu tilintarkastustuomioistuin. Euroopan parlamentti pitää täysistuntojaan Ranskan Strasbourgissa nykyään 12 kertaa vuodessa.
25
Saksan ja Ranskan lähentymisessä tärkeää roolia näytteli Robert Schumanin (ks.
erillinen juttu) lisäksi Saksan liittokansleri Konrad Adenauer (1876–1967). Hän
oli Schumanin tavoin kotoisin maiden
rajaseuduilta ja jakoi omakohtaiset kokemukset sodasta.
Adenauerin natsit pidättivät Kölnin pormestarin virasta.
Italian pääministeri Alcide De Gasperi
(1881–1954) oli kaksikon hengenheimolainen ja yhteisen suunnitelman tärkeä
tukija. Kolmikkoa yhdisti saman poliittisen taustan lisäksi myös kieli: he puhuivat keskenään saksaa. De Gasperi istui
poliittisista syistä vankilassa 1920-luvulla
Mussolinin Italiassa.
myönteisen tuloksen Tanskan neuvoteltua
oikeuden jäädä pois tietyistä EU:n toiminnoista. Tanska vaati itselleen oikeuden
päättää, haluaako se ottaa käyttöön euron
ja miten se soveltaa työvoiman vapaata
liikkuvuutta Schengen-yhteistyössä. Eräin
osin Tanskan poikkeus koskee myös yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Vastauksena kansalaisten huoliin EU
loi läheisyysperiaateen (subsidiariteetti),
joka tunnetaan myös nimellä toissijaisuusperiaate. Sen mukaan päätös tehdään
mahdollisimman lähellä kansalaisia.
Tämä tarkoittaa sitä, että EU päättää vain
silloin kun tavoite arvioidaan saavutettavan paremmin jäsenmaiden yhteisellä
päätöksellä. Muussa tapauksessa ratkaisu
tehdään jäsenmaassa. Lähellä kansalaisia
tehtävien päätösten vahvimmat ajajat
olivat 1990-luvulla Saksan maakunnat,
Länderit, jotka halusivat osallistua aktiivisemmin EU:n päätöksentekoon.
Rooman sopimuksen
keskeinen
arkkitehti. belgialainen PaulHenri Spaak
korosti myöhemmin, että Stalinin
Neuvostoliiton
uhka vauhditti Euroopan
yhteisön syntyä.
Myös Spaak oli
tuntenut sodan
nahoissaan.
Hän oli ollut jo
ensimmäisessä
maailmansodassa
kaksi vuotta saksalaisten vankina.
Euroopan isät ovat yhä läsnä: Euroopan
parlamentin rakennus Brysselissä on
nimetty Spaakin mukaan. Luxemburgiin
nousi 1960-luvulla De Gasperin mukaan
nimetty parlamentin rakennus, jota kutsutaan myös torniksi. Schumanin mukaan
on puolestaan ristitty mm. liikenneympyrä sekä juna- ja metroasemat Brysselin
EU-korttelin sydämessä.
26
Euroopan rakentajat: Konrad Adenauer,
Alcide de Gasperi, Robert Schuman
sekä Alankomaiden ja Luxemburgin
edustajat neuvottelemassa uuden
unionin raameista.
Euroopan komissio
EU-PERUSTEOS
Laajeneva EU
ajautui lamaan –
2000-luvun alku
U
uden vuosituhannen alku oli
EU:lle suurten toiveiden, laajentumisen ja lopulta talouskasvun
hiipumisen tuoman pettymyksen aikaa.
Euron käyttöönotto käteisvaluuttana
sekä poliittinen myötätuuli laajentumiselle – EU:hun liittyi 12 uutta jäsenmaata
vuosina 2004–2007 – siivitti EU:ta. Unioni alkoi koota kriisinhallintavalmiutta, loi
sotilaselimensä sekä aktivoitui kansainvälisten selkkausten selvittäjänä ja jälleenrakentajana. EU:n toimielimet kasvoivat
uusien jäsenmaiden myötä.
EU:n sisäinen yhtenäisyys oli koetuksella, kun syyskuun 11. päivän 2001
terroristi-iskut ja Irakin sota 2003 kiristivät maailmantilannetta. Jäsenmaat
jakautuivat Yhdysvaltoja tukeviin ja
Yhdysvaltojen voimatoimia vastustaviin
maihin. Unioni pystyi kuitenkin taas
EU-PERUSTEOS
Kreikassa hallituksen säästötoimia talouden vakauttamiseksi vastustettiin lukuisin
mielenosoituksin.
Wikimedia Commons
kerran sopimaan eripuransa.
Neuvottelut uudesta perussopimuksesta leimasivat koko ensimmäistä vuosikymmentä. Sopimus jäädytettiin vuoden
2005 Ranskan ja Hollannin sekä 2008
Irlannin torjuvien kansanäänestysten
seurauksena. Lissabonin sopimus saatiin
voimaan joulukuussa 2009. Se muun
muassa muutti EU:n rakenteita, vahvisti
Euroopan parlamentin asemaa, toi uusia
toimijoita EU:n johtoon ja mahdollisti
ulkosuhdehallinnon perustamisen.
EU:n kovin koetinkivi oli talouskasvun hiipuminen ja vuosikymmenen
lopulla paljastuneet Kreikan ja Irlannin
talousahdingot. Ne heiluttivat euron
ulkoista arvoa ja euroalueen luottamusta.
Myös moni muu jäsenvaltio velkaantui
pahoin. EU:ssa ymmärrettiin aiempaa selkeämmin, että Euroopan talouden vakaus
on myös jokaisen yksittäisen jäsenmaan
vastuulla.
27
3
EU:n toimielimet
E
uroopan unioni sai aiempaa enemmän varsinaisia toimielimiä kun
Lissabonin sopimus astui voimaan
vuoden 2009 lopussa. Suurin ja merkittävin muutos on se, että Eurooppa-neuvosto
eli valtionpäämiesten huippukokous on nyt
virallinen toimielin.
Muita virallisia toimielimiä ovat EU:n
neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan
parlamentti, Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin.
Näkyvä muutos ulospäin on myös
se, että EU:lla on uusia johtohahmoja.
Euroopan
unionin
päätöksenteko
ja toimielimet
Puheenjohtajamaa vastaa
neuvoston Justus Lipsius
-rakennuksen aulan koristelusta. Saksan puheenjohtajakaudella 2007 aulaa koristi
kaari (oik.).
Eurooppa-neuvoston kuva-arkisto
EUROOPPA-NEUVOSTO
Valtioiden tai hallitusten päämiesten ja komission
puheenjohtajan muodostama huippukokous.
• määrittelee unionin yleiset poliittiset linjaukset ja
tekee tärkeimmät johtajavalinnat
• voi tehdä oikeudellisesti sitovia päätöksiä
Puheenjohtaja
eli “presidentti”
Eurooppa-neuvosto valitsee kaksi ja
puoli vuotta kestäväksi kaudeksi.
• johtaa puhetta Eurooppaneuvoston kokouksissa ja huolehtii
työskentelyn johdonmukaisuudesta
• etsii yhteisymmärrystä
jäsenvaltioiden kantojen välillä
EUROOPAN
KOMISSIO
Muodostuu jokaisesta jäsenmaasta
valitusta komissaarista.
• aloiteoikeus
• antaa ehdotuksia EU-laeiksi
ja valvoo niiden noudattamista
Eurooppa-neuvosto nimittää
viideksi vuodeksi kerrallaan.
• huolehtii unionin ulkoisen toiminnan
johdonmukaisuudesta
• osallistuu Eurooppa-neuvoston
työskentelyyn
• toimii komission
jäsenenä ja sen
varapuheenjohtajana
Puheenjohtaja
Eurooppa-neuvosto
nimittää viideksi
vuodeksi kerrallaan
Euroopan parlamentin
hyväksynnän saatuaan.
• on Eurooppa-neuvoston
jäsen
TO I M E E N PA N O VA LTA
Ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan
korkea edustaja eli ”ulkoministeri”
• valmistelee asialistan
ja johtaa puhetta
ulkoasiainneuvostossa
NEUVOSTO
L AINSÄÄDÄ N TÖ VALTA
EUROOPAN
PARLAMENTTI
Jäsenvaltioiden ministerit kokoontuvat
eri kokoonpanoissa.
• säätää lakeja yhdessä
Euroopan parlamentin kanssa
Puheenjohtaja
Kukin jäsenvaltio johtaa
puhetta vuorollaan kuuden kuukauden
jaksoina ennalta määrätyn järjestyksen mukaisesti (lukuun ottamatta
ulkoasiainneuvostoa).
Jäsenet valitaan välittömillä
vaaleilla viideksi vuodeksi kerrallaan.
• säätää lakeja yhdessä neuvoston kanssa
• vahvistaa komission ja “ulkoministerin” valinnan
Puhemies
Valitaan salaisessa
äänestyksessä kahdeksi ja puoleksi
vuodeksi kerrallaan.
• johtaa puhetta täysistunnoissa
Kansalaiset
osi
valits
es vu
evat parl
amentin edustajat joka viid
Euroopan unionin
tuomioistuin
.
Euroopan tilintarkastustuomioistuin
Euroopan keskuspankki
30
EU-PERUSTEOS
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi
eli EU:n presidentiksi valittiin ensimmäisenä belgialainen Herman Van Rompuy.
Korkeana edustajana aloitti Britannian
Catherine Ashton, jotka kutsutaan myös
EU:n ulkoministeriksi.
EU:n toiminnan ymmärtämiseksi oleellista on toimielinten aseman ja
tehtävien tunteminen sekä toimielinten
keskinäisten suhteiden ymmärtäminen.
Kuka antaa lakiesitykset, miten niitä
käsitellään, mikä on jäsenvaltion rooli,
mitä EU-komissaari tai yksittäinen europarlamentaarikko tekee? Muun muassa
näitä kysymyksiä valotetaan seuraavissa
luvuissa.
Euroopan unionin rakenne (vas.) on
ollut työläs kuvattava. Lissabonin
sopimus selkeytti päätöksentekoa,
vaikka perinteisestä hierarkiasta
tuskin nytkään voi puhua.
EU-PERUSTEOS
Eurooppaneuvostolla on
yhä vahvempi rooli
E
urooppa-neuvosto tunnettiin pitkään
jäsenmaiden valtion- tai hallitustenpäämiesten kokouksena, jolla ei
ollut virallista asemaa EU:n rakenteissa.
Lissabonin sopimus muutti tilanteen
kun Eurooppa-neuvostosta tuli unionin
varsinainen toimielin. Tuttavallisemmin
puhutaan EU:n huippukokouksesta, joka
on ollut vuosikymmeniä tärkeä yhteisön
politiikan viitoittaja. Eurooppa-neuvosto
on käytännössä EU:n ylin poliittinen
päättävä elin, vaikka se ei ole varsinainen
lainsäätäjä. Valtionpäämiehet voivat kuitenkin tehdä koko EU:ta sitovia päätöksiä.
Valtionpäämiehillä on pysyvä puheenjohtaja, jota kutsutaan EU:n presidentiksi.
Ensimmäisenä tehtävään valittiin Herman
Van Rompuy, Belgian entinen pääministeri. Hänen 2,5-vuotinen puheenjohtaja31
Unionin ensimmäiseksi presidentiksi eli
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi
valittiin belgialainen Herman Van Rompuy.
Euroopan komissio
kautensa alkoi joulukuussa 2009. Kausi
voidaan uusia kerran. Järjestely tuo uutta
jatkuvuutta Eurooppa-neuvoston työhön.
Aiemmin vetovastuu vaihtui valtionpäämiesten kesken puolen vuoden välein
kiertävän puheenjohtajuuden mukaan.
Puheenjohtajan tehtävä on ennen
muuta sovittaa yhteen jäsenmaiden kantoja. Eurooppa-neuvosto kokoontui EU:n
presidentin johdolla ensimmäisen kerran
alkuvuodesta 2010, kun Van Rompuy
kutsui valtionpäämiehet koolle Kreikan
luottokriisin takia.
Eurooppa-neuvosto on tehnyt vuosikymmenten aikana useita keskeisiä
päätöksiä unionin politiikassa. Esimerkiksi uusien maiden liittyminen unioniin
ja yhteisten kriisinhallintajoukkojen
perustaminen on sovittu jäsenvaltioiden
johtajien pöydässä. Lissabonin sopimuksen myötä Eurooppa-neuvostolle
32
kuuluvat virallisesti myös monet korkean
tason nimitykset. Tällaisia ovat esimerkiksi komission nimittäminen ja korkean
edustajan valinta. Eurooppa-neuvosto
voi ratkaista myös erityisesti oikeus- ja
sisäasioissa sekä sosiaaliturvan alalla
erimielisyyksiä, joita ei muuten ole saatu
sovituiksi. Lisäksi päämiehet määrittelevät
unionin talouspolitiikan sekä yhteisen
ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaviivat. Eurooppa-neuvosto vahvistaa myös
EU:n monivuotisen rahoituksen.
Eurooppa-neuvostoa ei tule sekoittaa
Ranskan Strasbourgissa sijaitsevaan Euroopan neuvostoon, joka on vuonna 1949
perustettu hallitustenvälinen järjestö. Se
tunnetaan ennen muuta ihmisoikeustuomioistuimestaan. Euroopan neuvosto ei
ole EU:n toimielin.
Huippukokoukset saivat alkunsa
vuonna 1974 Ranskan presidentin Valery
Giscard d’Estaingin aloitteesta. Epämuodollinen keskustelufoorumi kehittyi pian
huipputason kokoukseksi. Aluksi maiden
johtajat kokoontuivat kahdesti vuodessa.
Yleensä on istuttu saman pöydän ääreen
neljästi vuodessa, maalis-, kesä-, loka- ja
joulukuussa. Lisäksi voidaan järjestää
ylimääräisiä tapaamisia kuten talousongelmien takia vuonna 2010. Huippukokouksen osallistujista suuri osa on jäsenmaiden pääministereitä. Joitakin maita, kuten
Ranskaa, edustaa maan presidentti. Myös
komission puheenjohtaja on Eurooppaneuvoston jäsen, ja EU:n korkea edustaja
voi niin ikään osallistua kokouksiin.
Eurooppa-neuvoston tehtävät määriteltiin alkujaan Maastrichtin sopimuksessa.
Huippukokous ratkoo korkealla tasolla
vaikeita kysymyksiä ja luo yleiset poliittiset suuntaviivat unionin kehittämiseksi. Eurooppa-neuvostoon on liittynyt
oleellisesti hallitusten välinen konferenssi
(HVK), joka päättää EU:n perussopimusten muutoksista. HVK-neuvotteluissa
hyväksyttiin myös Lissabonin sopimus
2007. HVK:ta johtavat valtion- ja hallitusten päämiehet ja siellä neuvottelevat
ensin ministerit, valtiosihteerit tai korkeat
virkamiehet. Huippukokoukset järjestetEU-PERUSTEOS
tiin aiemmin puheenjohtajamaissa, mutta
2000-luvun alussa ne siirtyivät asteittain
Brysseliin, neuvoston Justus Lipsius
-rakennukseen (nimetty belgialaisen
1500-luvun filosofin mukaan). Kokousten
isäntäkaupunkien nimet jäivät elämään
EU-kielenkäytöön: Maastrichtin, Amsterdamin ja Nizzan sopimukset, Lissabonin
prosessi ja niin edelleen.
Eurooppa-neuvoston kokouksille laaditaan asialistat, jotka lähetetään
jäsenmaille etukäteen. Jäsenmailla on
Lissabonin sopimus allekirjoitettiin
13.12.2007. Edessä vasemmalta Ranskan
presidentti Nicolas Sarkozy, komission
puheenjohtaja José Manuel Barroso, Bulgarian pääministeri Sergei Stanišev, Tanskan
pääministeri Anders Fogh Rasmussen, Irlannin pääministeri Bertie Ahern ja Saksan
liittokansleri Angela Merkel. Sopimus astui
voimaan 1.12.2009.
kokousten asiakysymysten osalta edelleen
valmistelurooli. Coreper eli jäsenmaiden
pysyvien edustajien komitea käsittelee
kokousaiheita, sitten niistä keskustellaan
ministeritasolla yleisten asioiden neuvostossa. Käytännön kokousvalmisteluista
vastaa pysyvän puheenjohtajan kabinetti
ministerineuvoston sihteeristön tuella.
Lisäksi kokouksia viitoittaa työjärjestys ja
noin vuodeksi eteenpäin laadittu työsuunnitelma. Kokouksen päätöksistä päätöksistä laaditaan tiiviit Eurooppa-neuvoston
päätelmät, jotka julkistetaan kokouksen
jälkeen. Lisäksi laaditaan pöytäkirja.
Suomen edustus
huippukokouksissa
Suomea Eurooppa-neuvostossa edustaa
pääministeri. Pääministeriä voi erillisen
kutsun myötä avustaa ministeri, jonka
hallinnonalaan kuuluvia asioita käsitellään kokouksessa. Perustuslain muutosehdotuksen mukaan tasavallan presidentti
Lehtikuva / Afp Photo / Nicolas Asfouri
EU-PERUSTEOS
33
Euroopan
unionin
neuvoston ja
Eurooppaneuvoston
päämaja Justus
Lipsius
Brysselissä.
Nimensä
rakennus sai
1500-luvulla
vaikuttaneelta
humanistilta.
Eurooppaneuvosto
voi edustaa Suomea EU:n ja kolmansien
maiden huippukokouksissa.
Suomen tiedotusvälineissä on käyty
ajoittain vilkasta keskustelua huippukokouksiin osallistumisesta. Presidentin
osallistumista huippukokouksiin on kutsuttu kahden lautasen kysymykseksi. Asia
nousi ensimmäisen kerran julkisuudessa
esille, kun Suomen liittyminen unioniin
vahvistettiin Korfun huippukokouksessa
kesäkuussa 1994. Huippukokoukseen
osallistuivat sekä presidentti Martti Ahtisaari että pääministeri Esko Aho. Termi
kaksi lautasta viittasi siihen, että valtiojohtajien illallispöydässä oli tavallisesti vain
yksi paikka jäsenvaltiota kohden. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen
myös Eurooppa-neuvoston kokoussalissa
on paikalla vain yksi edustaja jokaisesta
jäsenmaasta, ellei ole poikkeuksellisesti
sovittu avustavan ministerin läsnäolosta.
34
Neuvosto on
EU:n tärkein
lainsäätäjä
E
uroopan unionin neuvosto on
unionin tärkein lainsäätäjä. Parhaiten neuvosto tunnetaan ministerikokouksena, jossa hallitusten ministerit
edustavat jäsenvaltioita. Neuvosto päättää
asioista joko yksin tai antaa EU:n asetuksia ja direktiivejä komission esitysten pohjalta siten, että ne hyväksytään yhdessä
Euroopan parlamentin kanssa. Tämä riippuu siitä, minkä EU:n perussopimuksen
nojalla päätös tehdään eli mitä oikeusperustaa päätöksenteossa sovelletaan.
Ministerit päättävät lainsäädännöstä
neuvostossa eri kokoonpanoissa. Esimerkiksi maatalousministereillä ja valtiovarainministereillä on omat kokouksensa.
Neuvostoa luonnehditaan toisinaan
elimeksi, joka ei edusta EU-kansalaisia.
Neuvoston kokouksissa istuvat jäsenmaiden hallitusten ministerit ovat kuitenkin
lähes poikkeuksetta kansalaisten vaaleissa
valitsemia poliitikkoja. He vastaavat päätöksistään ennen muuta äänestäjilleen ja
kansallisille parlamenteilleen.
Usein jäsenvaltioiden kerrotaan päätEU-PERUSTEOS
täneen asioista, kun neuvosto on päässyt
jossakin asiassa yhteisymmärrykseen.
Tämä pitää paikkansa, mutta on muistettava, että jäsenvaltiot tekevät päätöksiä
neuvostossa osana Euroopan unionia.
Jäsenmaat voisivat kokoontua myös EU:n
ulkopuolella käsittelemään asioita, mutta
silloin ne eivät loisi neuvostona EU:n
lainsäädäntöä. Nimenomaan neuvostona
jäsenmaat kehittävät unionia yhdessä.
Lissabonin sopimus jakoi yleisten
asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston
kahdeksi kokoonpanoksi. Ulkoasiainneuvosto (UAN) on käytännössä EU:n ulkoministerien kokous. Sen puheenjohtaja
on EU:n korkea edustaja. UAN käsittelee
unionin koko ulkoista toimintaa mukaan
lukien yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ulkomaankauppa ja kehitysyhteistyö. Yleisten asioiden neuvostoa (YAN)
johtaa puheenjohtajamaan ministeri. YAN
käsittelee muun muassa EU:n laajentumista, talousarviokehystä sekä toimielin- ja hallintokysymyksiä. Se koordinoi
osaltaan myös Eurooppa-neuvoston kokousten valmisteluja.
Kolme muuta lähes kuukausittain
kokoontuvaa neuvostoa ovat valtiovarainministerien Ecofin, sisä- ja oikeusministerien (OSA) sekä maatalousministerien kokous. Muut kokoonpanot, kuten
ympäristöministerit ja liikenneministerit,
istuvat 1–6 kertaa vuodessa. Neuvoston
viralliset kokoukset pidetään Brysselissä
lukuun ottamatta huhti-, kesä- ja lokakuuta, jolloin ministerit kokoontuvat
Luxemburgissa.
Coreper ja EU-edustustot
Ministerien pöydässä keskustellaan lopulta pienestä osasta EU:n lainsäädäntöä.
Neuvostolle on ominaista asioiden käsittely eri portaissa. Virkamiehet valmistelevat
lainsäädäntöä sadoissa eri työryhmissä ja
Coreperissa. Pysyvien edustajien komitea Coreper (Comité de Représentants
Permanents) kokoontuu kahdessa koostumuksessa. Coreper 2 vastaa UANin,
YANin, Ecofinin sekä sisä- ja oikeusasioiEU-PERUSTEOS
Vahvat toimielimet ja
ennakoiva vaikuttaminen
on Suomen etu
JAN STORE
Pysyvä edustaja Jan Store on työskennellyt EU-edustuston päällikkönä
vuodesta 2008 alkaen. Storen näkökulma
unionin työhön on poikkeuksellisen laaja.
Hän on seurannut unionin työskentelyä
läheisesti 1980-luvun lopusta lähtien.
Store korostaa EU:n toimielinten ja
rakentavan yhteistyön tärkeyttä. Storen
mukaan Suomi voi vaikuttaa paljon EUasioihin, mutta menestyminen edellyttää
huolellisia valmisteluja, aktiivista ennakointia ja hyvin perusteltuja näkemyksiä.
Mitä EU-suurlähettiläs tekee?
– Edustan Suomea Euroopan unionissa ja johdan noin 100 hengen pysyvää
edustustoa. Varmistan Suomen etujen ja
tavoitteiden toteutumisen. Työ sisältää paljon kokouksia, joita valmistelen
yhdessä kollegojeni kanssa. Toimin
myös ministerien neuvonantajana ja
joskus sijaisena neuvoston kokouksissa.
Työhöni kuuluu runsaasti yhteydenpitoa
eri tahoihin, ja osallistun kerran viikossa
Helsingissä hallituksen EU-ministerivaliokunnan kokouksiin.
Voiko Suomen kaltainen pieni jäsenmaa
vaikuttaa suuren EU:n päätöksiin?
– Totta kai voi. Suomi on jäsenyytensä
alkuajoista ollut aktiivinen ja rakentava
toimija. Haluamme olla mukana niissä
porukoissa, joissa päätökset tehdään.
EU:ssa hyvän argumentin merkitys on
tärkeä; jos pystyy perustellusti puolustamaan jotakin asiaa, silloin saa ymmärrystä osakseen ja myös tuloksia aikaan.
Miten toimit EU-kokouksessa, jos
Suomen kansallinen etu on uhattuna
tietyssä asiassa?
– Puolustan Suomen asiaa päättäväisesti
huomioiden maamme kokonaisedun
35
yhdistettynä laajempaan eurooppalaiseen etuun. EU ei toimi
siten, että kaikki valtiot rohmuavat hyötyjä itselleen vaan
tarkoitus on rakentaa yhdessä
uutta ja entistä vankempaa
Eurooppaa. Joissakin tilanteissa
Suomen edun puolesta on sinniteltävä pitkään. Ajoissa vaikuttaminen on tärkeää. Jos Suomella
on jokin erityinen intressi, niin
sitä parempi mitä aikaisemmin
komissio ja muut jäsenmaat
ovat siitä tietoisia. Tilannetta
auttaa se, jos olemme pystyneet
saamaan ymmärrystä muilta
jäsenmailta.
Mikä on EU-jäsenyyden Suomelle tuoma paras asia?
– Se, että unionin jäsenenä kuulumme oikeaan ja luontevaan
viiteryhmään, ja pystymme hyötymään
siitä. Mikään jäsenvaltio ei enää menesty
maailmassa omillaan. Unionissa teemme
yhteistyötä, ja EU:n kautta voimme vaikuttaa asioihin. Konkreettinen esimerkki
on talouskriisi. Mikään jäsenvaltio ei
olisi pystynyt yksin selviämään vaikeasta
tilanteesta.
Korostat usein yhteisömetodin tärkeyttä EU:n toiminnassa. Miksi?
– Yhteisömetodi tarkoittaa sitä, että komissio tekee aloitteet, neuvosto päättää
määräenemmistöllä ja toimii yhdessä
Euroopan parlamentin kanssa. Komissio
valvoo päätöksen toimeenpanon, ja riitatapaukset ratkaisee EU:n tuomioistuin.
Haluaisin EU:n toimielinten säilyttävän
oman vahvan roolinsa. Kaikkien on tehtävä työtä yhdessä. Vahvat toimielimet
ja yhteisten sääntöjen noudattaminen
on kaikkien, mutta erityisesti pienen
jäsenmaan etu.
Jos saisit vapaasti päättää, mitä muuttaisit EU:ssa?
– Päätöksentekoa voisi edelleen tehostaa.
Mitä enemmän määräenemmistöpäätöksiä
neuvostossa on, sitä parempi.
Olet innokas historiakirjojen lukija.
Mitä Suomen tulisi oppia EU-politiikassaan historiasta?
– Meidän tulee tehdä Euroopassa
aktiivista yhteistyötä laajalla rintamalla
ja täydellä sydämellä. Unioni ei ole syn-
36
Jan Store.
Tuulikki Holopainen
tynyt itsestään. Se on ollut suuri oivallus,
itsessään vastaus historian kulkuun, ja
sen yksi keskeinen tarkoitus on välttää
maailmansotien toistuminen. Unionin
erikoisuus on ylikansalliset toimielimet ja
yhteiset sitovat päätökset, joita on toteutettava jäsenmaissa. Mitä tiiviimpi on yhteistyö ja institutionaalinen kehikko, sitä
enemmän olemme toisiimme sitoutuneita ja sitä varmemmalla pohjalla Euroopan
rauha, vakaus ja kukoistus ovat.
Harrastat myös urheilua. Onko urheilussa yhtymäkohtia EU-työhön?
– Tämä on joukkuelaji. Sitä voisi verrata jalkapalloon. Kun hyökätään, niin
hyökätään koko joukkueen voimin, kun
puolustetaan, kaikki osallistuvat siihen.
Pääministeri on ratkaisija, ministerit kärkkäitä hyökkääjiä ja virkamiehet uutteria
keskikentän rakentajia.
* Jan Store (s. 1948) aloitti Suomen pysyvänä
edustajana ja EU-edustuston päällikkönä vuonna 2008. Aiemmin Store työskenteli Suomen
Varsovan suurlähettiläänä 2004–2008 ja UM:n
Eurooppa-osaston päällikkönä 2003–2004.
Store teki pitkän työuran Brysselissä jo aiemmin
pysyvän EU-edustajan sijaisena 1995–2000 ja
Suomen EY-edustuston kakkosvirkamiehenä
jäsenyysneuvottelujen aikana 1993–1995.
36
EU-PERUSTEOS
den neuvostojen valmistelusta. Coreper 1
hoitaa loput neuvostokokoonpanot.
Coreper on viimeinen valmisteluelin
ennen ministerien käsittelyä. Coreper
pohjustaa päätökset mahdollisimman
pitkälle. Helpoista asioista päätös valmistuu Coreperissa, ja ministerit vahvistavat
sen muodollisesti. Vaikeista kysymyksistä
valmistellaan ratkaisuvaihtoehdot, joiden
pohjalta ministerit voivat tehdä päätöksen. Jos näkemyseroja ei ole, asioista
voidaan sopia jo aiemmin neuvoston
työryhmässä. Muodollisesti päätös menee
sen jälkeen Coreperin kautta neuvoston
vahvistettavaksi. Vaikeat kysymykset saattavat edellyttää useita kokouksia.
Jäsenvaltioilla on Brysselissä kansallinen pysyvä edustusto EU-työnsä tukena.
Pysyvää edustustoa johtaa suurlähettiläs,
joka on maansa pysyvä edustaja Coreper
2 -kokouksissa. Vastaavasti pysyvän edustajan sijainen edustaa maataan Coreper
1:ssä. Pysyviä edustajia kutsutaan myös
EU-suurlähettiläiksi. Vuonna 2008 Suomen pysyvänä EU-edustajana aloitti Jan
Store ja hänen sijaisenaan Marja Rislakki.
Pysyvillä edustajilla on kokouksissa
pääkaupungeista annetut ohjeet tukenaan, mutta Coreperin työtä leimaa
pyrkimys hakea ratkaisuja. He työskentelevät pikemminkin maataan edustavina
virkamiehinä, eivät poliittisessa roolissa,
kuten ministerit. Työryhmissä jäsenmaita
edustavat erityisasiantuntijat ovat virkamiehiä, jotka tulevat joko pääkaupungeista tai pysyvistä EU-edustustoista.
EU:N PUHEENJOHTAJAMAAT
1995–2020
Vuosi
Maa
1995
Ranska, Espanja
1996
Italia, Irlanti
1997
Alankomaat, Luxemburg
1998
Britannia, Itävalta
1999
Saksa, Suomi
2000
Portugali, Ranska
2001
Ruotsi, Belgia
2002
Espanja, Tanska
2003
Kreikka, Italia
2004
Irlanti, Hollanti
2005
Luxemburg, Britannia
2006
Itävalta, Suomi
2007
Saksa, Portugal
2008
Slovenia, Ranska
2009
Tšekki, Ruotsi
2010
Espanja, Belgia
2011
Unkari, Puola
2012
Tanska, Kypros
2013
Irlanti, Liettua
2014
Kreikka, Italia
2015
Latvia, Luxemburg
2016
Hollanti, Slovakia
2017
Malta, Britannia
2018
Viro, Bulgaria
2019
Itävalta, Romania
2020
Suomi
Puheenjohtajamaan
asema muuttui
Euroopan unionin puheenjohtajamaista on
sovittu vuoteen 2020 asti. Puheenjohtajuus kestää puoli vuotta.
Euroopan unionin puolivuosittain vaihtuva puheenjohtajamaa vastaa osaltaan neuvoston työn johtamisesta. Varsinaista lisävaltaa puheenjohtajuus ei jäsenmaalle tuo,
mutta runsaasti vaikutusmahdollisuuksia. Puheenjohtaja voi kautensa aikana
korostaa kansallisesti tärkeinä pitämiään
teemoja. Puheenjohtajan tehtävä on pyrkiä
lähentämään jäsenmaiden kantoja ja saada
aikaan EU:lle myönteisiä päätöksiä.
Puheenjohtajamaan asema muuttui
kun Lissabonin sopimus tuli voimaan.
Aiemmin puheenjohtajamaa johti myös
EU:n huippukokousia ja ulkoministerien
neuvostoa sekä edusti EU:ta kolmansien
maiden tapaamisissa komission puheenjohtajan ja korkean edustajan kanssa.
EU-PERUSTEOS
37
Nyt Eurooppa-neuvostoa vetää pysyvä
puheenjohtaja ja ulkoasiainneuvostoa
korkea edustaja. Kolmasmaatapaamisissa
EU:ta edustavat Eurooppa-neuvoston
pysyvä puheenjohtaja ja komission
puheenjohtaja. Käytännössä puheenjohtajamaan vaikutusvalta pieneni ja
sen valtionpäämiehen kansainvälinen
näkyvyys EU-asioissa heikkeni. Toisaalta
kiertävä puheenjohtajamaa on yhä erittäin
tärkeässä roolissa kaiken lainsäädäntötyön
eteenpäin viejänä.
Puheenjohtajamaa hakee neuvostossa
jäsenmaiden yksimielisyyttä, mutta aina
se ei ole mahdollista. Jos esitys näyttää
kaatuvan jäsenvaltioiden määrävähemmistöön, puheenjohtaja voi neuvotella
kahden kesken vastustavan maan tai
maiden kanssa. Kahdenkeskiset neuvottelut ovat yhä yleisempiä. Toinen vaihtoehto on luoda kokoussaliin ryhmäpaine,
jotta vähemmistössä olevat maat taipuvat
esityksen taakse. Kolmas vaihtoehto on
lykätä esitystä tai käsitellä asia saamatta ratkaisua aikaan. Näin menetellen
EU-maat saattavat haluta palauttaa asian
uudelleen valmisteltavaksi tai saada sen
kokonaan pois asialistalta.
Trilogi ja sovittelu
Lainsäädäntöneuvottelut tapahtuvat usein
epävirallisissa kolmikantaneuvotteluissa, joita kutsutaan trilogiksi. Trilogiin
osallistuvat jäsenmaita edustava puheenjohtajamaa, Euroopan parlamentti ja
komissio. Tavoitteena on sopia ratkaisusta
ennen parlamentin ensimmäistä tai toista
käsittelyä. Trilogimenettelyä ei ole kirjattu
EU:n perussopimukseen, mutta se on
toimielinten tärkeä epävirallisen yhteydenpidon muoto.
Mikäli neuvosto ei hyväksy kaikkia
parlamentin tarkistusehdotuksia lakiesitykseen toisessa käsittelyssä, ratkaisua
etsitään sovittelussa. Puheenjohtajamaa
kutsuu sovittelukomitean koolle yhteisymmärryksessä parlamentin kanssa, jos
sopu näyttää mahdolliselta. Komiteaan
kuuluvat neuvoston jäsenet ja yhtä monta
38
parlamentin jäsentä. Komitea muodostetaan viimeistään 6–8 viikon kuluttua
neuvoston toisesta käsittelystä. Komiteaa
johtaa puheenjohtajamaan ministeri ja
parlamentin puolelta varapuhemies. Myös
asiasta vastaava EU-komissaari on paikalla. Komissiolla ei ole sovittelussa päätäntävaltaa, mutta komissio voi avustaa
ratkaisun löytämisessä.
Koko ehdotus raukeaa, jos sovittelukaan ei tuo yhteisymmärrystä. Sovittelun
tulos vahvistetaan vielä neuvostossa ja
Euroopan parlamentin täysistunnossa.
Suomen ja Ruotsin liittyessä jäseniksi
1995 neuvoston ja koko EU:n avoimuuskäytäntö oli kaukana pohjoismaissa
totutusta. Suureksi osaksi pohjoismaiden
ansiosta asenteet ovat muuttuneet eikä
julkisuutta enää nähdä vain kielteisenä
asiana. Erityisesti asiakirjajulkisuuden
osalta EU on kehittynyt 2000-luvulla
avoimempaan suuntaan, mutta paljon on
vielä tehtävissä.
EU:ta arvostellaan usein päätösten teosta suljetuin ovin. Vuonna 2006 ministerikokoukset avattiin laajasti julkisuuteen,
kun avoimuutta edistänyt puheenjohtajamaa Suomi aloitti istuntojen videolähetykset internetin välityksellä.
Lissabonin sopimus on laajentanut
unionin toimielinten ja virastojen velvollisuutta tiedottaa toiminnastaan. Neuvoston istunnon ovat avoimia, kun neuvosto
käsittelee tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen kuuluvia lakiesityksiä.
EU-PERUSTEOS
Reijo
Kemppinen.
Ulkoasiainministeriö
EU-asioista
on puhuttava
ihmisten kielellä
REIJO KEMPPINEN
EU-viestinnän veteraani
ja avoimuuden puolestapuhuja Reijo Kemppinen palasi unionin
ytimeen kun hän aloitti syksyllä 2010
EU:n neuvoston viestintäosaston pääjohtajana Brysselissä. Kemppisen mukaan
unionin viestinnän haasteet ovat samat
kuin ennenkin. Kemppinen muistuttaa,
että ihmisille on puhuttava ihmisten
kielellä – myös EU-asioista. Viestinnän
lähtökohta ei voi olla vain EU:n päätösten kehuminen.
Euroopan unionin väitetään päättävän
asioista suljetuin ovin salaa. Onko näin?
– Ei ole. Yleensä kokoushuoneiden ovet
suljetaan melun välttämiseksi. Se ei tarkoita salailua. EU-asioista päätetään laajan
avoimen valmistelun tuloksena. Suurempi
ongelma on se, että monikaan ei ole päätöksistä kiinnostunut tai niihin perehtynyt
johtuen asioiden monimutkaisuudesta.
EU-asioiden valmistelu on luonteeltaan
valitettavasti hyvin pitkäkestoista.
Palasit kuuden vuoden tauon jälkeen
Brysseliin EU-tehtäviin. Mikä on muuttunut avoimuuden osalta?
– Erityisesti Suomen puheenjohtajakaudella 1999 tehtiin valtavasti työtä asiakirjajulkisuuden saamiseksi EU:n perussopimukseen
ja avoimuuden lisäämiseksi päätöksenteossa. Nyt EU:n asiakirjojen käsittely on
merkittävästi avoimempaa kuin aiemmin,
ja ministerineuvostojen avoimia istuntoja
on voinut seurata internetin välityksellä
vuodesta 2006 lähtien. Jatkossa jäsenvaltiot tottuvat asiakirjojen luovuttamiseen
kansalaisille ja toisaalta EU:n tuomioistuin
joutuu ottamaan kantaa tapauksiin, joissa
EU:n perussopimus ei anna selkeää vastausta asiakirjan julkisuudesta.
39
EU-PERUSTEOS
Unionilla on paljon toimijoita ja johtajia. Kuka tai mikä on kansalaisen paras
tietolähde EU-asioissa?
– Se riippuu täysin asiasta. Ei ole
olemassa yhtä eurooppalaista tapaa
kertoa EU:sta kansalaisille. Yleensä tieto
kannattaa etsiä omalla äidinkielellään
niin läheltä kuin mahdollista. Kansallisten tietolähteiden vastuu ja merkitys on
edelleen korvaamaton. Suomessa tämä
tarkoittaa esimerkiksi EU-tiedotuspisteitä
ja kansallisen hallinnon EU-palveluita.
Monissa tapauksissa kansalainen ei välttämättä edes tiedä, että hänen kysymänsä asia liittyy EU:n lainsäädäntöön.
Miten kerrot neuvoston viestinnästä
vastaavana pääjohtajana EU-asioista?
– Lähtökohta on se, että ihmisen on ymmärrettävä kuka hänelle puhuu. Tehtäväni on selittää, mitä ovat ja mitä tekevät
EU:n neuvosto, Eurooppa-neuvosto ja
EU:n presidentti. Toiseksi on kerrottava
yleisimmillä kielillä, mitä nämä elimet
päättävät. Viestintä ei ole avaruustiedettä. Ihmisille on puhuttava ihmisten
kielellä siten, että he ymmärtävät.
Pitäisikö ihmisten olla kiinnostuneempia Euroopan unionista?
– Totta kai haluamme kansalaisten olevan kiinnostuneempia EU-asioista, koska
unionin päätöksillä on vaikutusta heidän
elämäänsä ja ihmisten on hyvä tietää
niistä. Mutta se ei tarkoita, että tiedotuksen lähtökohtana on EU:n päätösten
kehuminen. Kaikki ei voi olla vain hyvää
ja historiallista.
Miten EU huomioi sosiaalisen median
ja vuorovaikutteisen internetin suosion
räjähdysmäisen kasvun?
– Sosiaalinen media liittyy avoimuuteen.
Kyse on muun muassa päätöksenteon
ja päätösten valmistelun vuorovaikutteisuudesta. Sosiaalinen media on jopa
tärkeämpi kanava Euroopan tasolla
kuin kansallisesti, koska laajassa EU:ssa
ei pääse suurten massojen kanssa
läheiseen kosketukseen. Ongelmana
39
internet-viestinnässä on kohderyhmän
tunnistaminen. Siksi suhtaudun hieman
varauksellisesti siihen, että kaikesta
mahdollisesta tiedottaminen kaikille
kansalaisille lisäisi EU:n suosiota. Asiasta
riippuen on löydettävä ihmiset, joita
kyseinen asia koskee.
EU-asioista kertovien median edustajien mukaan neuvoston julkiset istunnot
ovat näennäistä avoimuutta, koska
todelliset päätökset tehdään muualla.
Onko näin?
– Julkiset istunnot syntyivät paineesta
tuoda neuvoston päätöksenteko paremmin näkyville. On totta, että aitoa avoimuutta tai tietoa avoimet istunnot eivät
suuresti lisää. Avoimuus ei kuitenkaan
tarkoita sitä, että EU-maiden hallitusten
edustajien kaikki keskinäiset keskustelut
ja mielipiteiden vaihto olisivat täysin
avoimia. Ratkaisuun pääsy voi edellyttää
ei-julkisia neuvotteluja. Ei ihmisiä kutsuta Suomessakaan seuraamaan esimerkiksi eduskunnan valiokuntien sisäisiä
keskusteluja.
Johdat neuvoston tiedotustyöryhmää,
joka ratkaisee muun muassa onko
kansalaisen pyytämä tietty EU-asiakirja
julkinen vai ei. Toimiiko menettely?
– Kyllä ja ei. Valtaosa neuvostolle esitetyistä asiakirjapyynnöistä ei tule tavallisilta kansalaisilta, vaan eturyhmiltä,
asianajajilta, opiskelijoilta ja tutkijoilta.
Sikäli käsittely toimii, että kun neuvoston
virkamiehet hylkäävät pyynnön asiakirjan saamiseksi ja pyyntö toistetaan,
järjestelmä pakottaa virkamiehet miettimään jäsenvaltioiden kanssa, oltiinko liian tiukkoja. Oikeudellisesta näkökulmasta on hienoa, että hylätty asiakirjapyyntö
tutkitaan 27 EU-jäsenmaan pääkaupungeissa. Uudelleentarkastelu johtaa
usein asiakirjojen ja tiedon antamiseen.
Toisaalta menettely on aika raskas.
* Reijo Kemppinen on työskennellyt aiemmin muun
muassa Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) viestintäjohtajana vuosina 2008–2010,
Euroopan komission Lontoon-toimiston päällikkönä 2006–2008 ja Helsingin toimiston päällikkönä
2004–2005, komission päätiedottajana 2000–2004
sekä Suomen EU-puheenjohtajuustiedottajana
1999. Kemppinen aloitti uransa toimittajana
MTV3:ssa ja Uusi Suomi -lehdessä.
40
Komissio antaa
lakialoitteet
E
uroopan unionin komissiota on
usein verrattu moottoriin, jota
ilman unioni ei toimisi. Vertaus on
sikäli kuvaava, että komissiolla on lähes
yksinoikeus antaa lakialoitteita EU:ssa.
Komission muita keskeisiä tehtäviä ovat
yhteisön perussopimusten noudattamisen
valvonta, unionin talousarvion ja toimintaohjelmien hallinnointi ja unionin
ulkoinen edustaminen kauppapolitiikassa
sekä yhteisösopimuksista neuvotteleminen. Merkittävä rooli komissiolla on niin
ikään maatalous- sekä alue- ja rakennepolitiikassa.
Ulkosuhteissa komissio sai Lissabonin
sopimuksessa painokkaamman roolin,
kun EU:n korkeasta edustajasta tuli myös
komission varapuheenjohtaja. Unionin
yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
johtava korkea edustaja hoitaa aiemmin
ulkosuhdekomissaarille kuuluneet tehtävät.
Komissio on valmisteleva, neuvotteleva ja hallinnoiva toimielin. Suppeana käsitteenä komissio on komissaarien muodostama kollegio. Laajasti ymmärrettynä
komissio tarkoittaa noin 32 000 virkamiehen valmistelu- ja hallintokoneistoa.
Komission kotipaikka on Bryssel, mutta
osa sen toiminnoista sijaitsee Luxemburgissa kuten tilastotoimisto Eurostat.
Komission kollegio kokoontuu puheenjohtajan johdolla viikoittain Brysselissä – Euroopan parlamentin täysistuntoviikoilla Strasbourgissa – päättämään
EU:n lakialoitteista. Kollegion kokoukset
pidetään massiivisen Berlaymont -rakennuksen yläkerran kokoussalissa.
Komission päätökset tehdään yleensä
yksimielisesti. Äänestettäessä päätökset
hyväksytään komissaarien yksinkertaisella
enemmistöllä.
Jos EU:n lakeja on rikottu, komissio
voi nostaa kanteen jäsenvaltiota vastaan.
Kanne on niin kutsutun rikkomusmenettelyn viimeinen vaihe. Ensin komissio
EU-PERUSTEOS
kehottaa jäsenmaata muuttamaan kansallista lakiaan ja antamaan kiista-asiassa
selityksen. On kuitenkin huomattava,
että komissio ei ole tuomioistuin. Rikkomusmenettelyn aloittaminen ei todista jäsenmaan menetelleen väärin. Sen
päättää viime kädessä Euroopan unionin
tuomioistuin.
Komissiolla on myös oikeus sakottaa
yrityksiä kilpailulakien rikkomisesta.
Komission kilpailupäätökset, kuten
yritysfuusion estäminen, voidaan kyseenalaistaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa. 2000-luvulla EU-tuomioistuin
on muutaman kerran kumonnut komission päätöksen, mikä on nostattanut paljon
keskustelua komission roolista sisämarkkinoiden säätelijänä.
Jokaisella komissaarilla on oma
”salkkunsa” eli tietty vastuualueensa kuten
maatalousasiat, kauppapolitiikka tai
tiede- ja tutkimusasiat. Unionin laajentumisen myötä komissaarien määrä kasvoi
jäsenmaiden määrän mukaisesti 27:ään, ja
komissaarien työtehtävät ovat yhä eriytyneempiä.
Suomalaiskomissaari Olli Rehn on
vastannut vuonna 2009 aloittaneessa
komissiossa unionin talousasioista. Rehn
toimi laajentumiskomissaarina vuosina 2004–2009. Suomen ensimmäinen
EU-komissaari oli Erkki Liikanen, joka
työskenteli sekä Jacques Santerin (1995–
1999) että Romano Prodin (1999–2004)
johtamissa komissioissa. Liikasen vastuulla oli ensin hallinto ja henkilöstö, sitten
yritystoiminta ja tietoyhteiskunta.
Komissaarit sitoutuvat toimimaan
unionin etujen hyväksi. Komissaari ei
saa ottaa vastaan ohjeita kansallisilta
hallituksilta eikä ulkopuolisilta tahoilta.
Toisaalta komissaarit ovat jäsenvaltioiden
hallitusten esityksestä valittuja. Aika ajoin
jäsenvaltioiden edustajien kuulee arvostelevan komissaariaan maansa etujen
hylkäämisestä. Toisinaan taas komissaari-
Eurooppa-neuvoston kokoussali
Justus Lipsiuksessa.
Eurooppa-neuvoston kuva-arkisto
EU-PERUSTEOS
41
en toiminta kollegiossa heijastelee oman
jäsenmaan kantoja. On ymmärrettävää,
että komission on vaikea toimia irrallaan
kansallisvaltioista. Jäsenmaat pyrkivät
vaikuttamaan eri keinoin komissiosta
annettaviin lakiesityksiin, kiellettyä on
”riippumattomuuden periaatteen” vastainen vaikuttaminen.
Komissaarilla on työssään tukenaan
kabinetti, eräänlainen esikunta. Se koostuu komissaarin valitsemista avustajista,
jotka toimivat asiantuntijoina, valmistelevat tapaamisia ja kannanottoja sekä antavat neuvoja kun komission ehdotuksia,
tiedonantoja ja päätöksiä valmistellaan.
Varsinkin kabinettipäällikkö on tärkeässä
roolissa. Kabinettipäälliköt etsivät kompromisseja komissaarien kokousten asialistoilla oleviin kysymyksiin ja pyrkivät
muotoilemaan komission yhteisen kannan etukäteen mahdollisimman pitkälle.
Näin komissaarien keskusteltaviksi jäävät
vain poliittisesti tärkeimmät tai kiistanalaisimmat asiat. Kabinettipäälliköiden
kokous on verrattavissa Coreperiin, joka
valmistelee neuvostojen kokoukset.
Komissiossa on kullakin alalla oma
pääosasto, jonka lähin kansallinen vastine
on ministeriö. Pääosastoa johtaa pääjohtaja, joka raportoi asioista suoraan
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen
toimi Suomen ensimmäisenä EU-komissaarina Santerin ja Prodin komissioissa.
Lehtikuva / Afp Photo / Nicolas Asfouri
42
KOMISSION KESKEISET TEHTÄVÄT
• lakialoitteiden teko
• EU:n perussopimusten noudattamisen
valvonta
• unionin talousarvion ja toimintaohjelmien hallinnointi
• neuvotteleminen kansainvälisistä kauppa- ja yhteistyösopimuksista
komissaarille. Pääosasto muun muassa
valmistelee yksityiskohtaiset lakiesitykset.
Vastuualueesta ja komissaarista riippuen
pääosaston merkitys voi olla hyvinkin
suuri, ja parhaimmillaan kabinetin ja pääosaston yhteistyö on dynaamista. Komission koordinoiva elin on pääsihteeristö,
joka valmistelee komissaarien viikkokokoukset. Sen pääsihteeri on komission
puheenjohtajan valitsema.
Eurooppa-neuvosto nimeää komission
puheenjohtajan, komissaarit ja korkean
edustajan yhtenä kokonaisuutena. Tätä
edeltää Euroopan parlamentilta saatu
hyväksyntä. Käytännössä Eurooppaneuvosto antaa parlamentille ehdotuksen komission puheenjohtajan nimestä
huomioiden Euroopan parlamenttivaalien
tuloksen. Tällä halutaan varmistaa se, että
EU:n toimielinten johtajien koostumus
kuvastaa EU-maissa vallitsevia poliittisia
voimasuhteita. Parlamentti valitsee komission puheenjohtajan jäsentensä enemmistöllä. Lisäksi se äänestää komissiosta
yhtenä kokoonpanona. Komissaarien
nimiehdotukset tulevat jäsenmaiden hallituksilta. Komission puheenjohtaja päättää
komissaarien vastuualueista eli salkkujaosta. Euroopan parlamentti haastattelee
komissaariehdokkaat ja antaa lausuntonsa
koko ryhmästä.
Komissio on yhtenä kokoonpanona
vastuussa Euroopan parlamentille, joka
voi antaa komissiolle epäluottamuslauseen. Tällöin kaikkien komission jäsenten
on kerralla erottava tehtävistään.
EU-PERUSTEOS
Komissio edustaa koko
unionia useissa kansainvälisissä järjestöissä ja foorumeissa. Lipun varressa
komission puheenjohtaja
José Manuel Barroso ja
oikeus-, perusoikeus- ja
kansalaisuusasioiden komissaari Viviane Reding.
Euroopan komissio
Komission toimikausi kestää viisi vuotta. Komission puheenjohtajana
toimii portugalilainen José Manuel Durão
Barroso, jonka toinen toimikausi alkoi
vuonna 2009.
Komissaarien lukumäärä
on puhuttanut
Rooman sopimuksella perustettu komissio muodostui alkujaan yhdeksästä
komissaarista. Suurilla valtioilla oli kaksi
ja pienillä yksi komissaari. Asetelma
pysyi samana liki puoli vuosisataa kunnes
Nizzassa vuonna 2000 sovittiin, että jokaisella jäsenmaalla on väliaikaisesti yksi
”oma” komissaari, oli kyseessä sitten yli
80 miljoonan asukkaan Saksa tai 400 000
asukkaan Malta.
Komissaarien vähentäminen oli yksi
2000-luvun alkuvuosien vaikeimpia
EU-PERUSTEOS
toimielimiin liittyviä
kysymyksiä. Kansallinen edustaja komissiossa koetaan tärkeäksi
varsinkin pienissä
jäsenmaissa, jotka katsovat vahvan komission
tuovan tarvittavaa vastapainoa suurille jäsenmaille. Toisaalta laajentuvassa unionissa
on haasteena löytää kaikille komissaareille
kyllin ”painava” salkku.
Lissabonin sopimuksen mukaan oli
tarkoitus siirtyä komissaarien tasapuoliseen vuorotteluun: jatkossa 2/3 jäsenmaista olisi saanut vuorollaan oman komissaarin. Esimerkiksi 30 jäsenmaan unionissa
tämä olisi tarkoittanut 20 komissaaria.
Irlannin kansanäänestys 2008 muutti
tilanteen irlantilaisten sanottua ei Lissabonin sopimukselle. Yhdeksi syyksi nähtiin
se, ettei joka maa olisi saanut komissaaria. Irlannin tavoin asia huoletti monta
muuta pientä jäsenvaltiota. Tilanteen
tyynnyttämiseksi Eurooppa-neuvosto sopi
joulukuun huippukokouksessa 2008, että
komissioon kuuluu edelleen yksi kansalainen eli komissaari jokaisesta jäsenvaltiosta. Irlanti äänesti seuraavana vuonna
sopimuksen puolesta.
43
Euroopan
parlamentin
kasvanut valta
E
uroopan parlamentti on ainoa EU:n
toimielin, jonka jäsenet ovat suoraan
kansalaisten valitsemia. Parlamentti
on neuvoston ohella unionin keskeinen
lainsäätäjä. Sen asema ja lainsäädäntövalta on perussopimusten muutosten
myötä vahvistunut 1990-luvulta lähtien.
Lissabonin sopimus teki parlamentista
tasaveroisen budjettivallan käyttäjän neuvoston rinnalla. Lisäksi se päättää lainsäädännöstä neuvoston kanssa yhdessä lähes
kaikissa keskeisissä kysymyksissä.
Parlamentin merkittävämpi asema
perustuu siihen, että aiempaa useammista
asioista päätetään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä eli yhteispäätöksin.
Sekä komissio että neuvosto joutuvat
entistä tarkemmin huomioimaan parlamentin näkemyksen lakivalmistelun
alusta lähtien. Merkittävimmät uudet
yhteispäätöksin tehtävät asiat liittyvät
sisä- ja oikeusasioihin sekä maatalouteen
ja kalastukseen.
Asemansa muuttumisen ohella parlamentti on edelleen tärkeä eurooppalaisen poliittisen keskustelun näyttämö, ja
mielipiteiden ilmaisu on merkittävä osa
sen toimintaa. Parlamentti ottaa kantaa hyvin erilaisiin asioihin esimerkiksi
kansainvälisissä suhteissa. Parlamentilla
on myös yhteistyötä kolmansien maiden parlamenttien kanssa. Parlamenttia
verrataan toisinaan eduskuntaan. Yhtäläisyyksistä huolimatta merkittävin ero on
se, että parlamentista puuttuu hallituksen
ja opposition vastakkainasettelu. Parlamentilla ei ole myöskään oikeutta tehdä
lakialoitteita.
EU:n laajentumisen myötä parlamentin edustajapaikkojen määrä on kasvanut. Parlamentissa on puhemies ja 750
edustajaa, joita kutsutaan myös mepeiksi.
Kyseistä määrää sovelletaan vuoden 2014
44
vaalien jälkeen aloittavassa parlamentissa.
Naisia vuonna 2009 valitussa parlamentissa on noin 35 prosenttia. Pienet
maat ovat suhteellisesti paremmin edustettuina parlamentissa kuin suuret, kun
edustajien määrä suhteutetaan jäsenvaltioiden asukaslukuun. Paikkaluku maittain
sovitaan Eurooppa-neuvostossa jäsenvaltioiden suhteellisen väkimäärän mukaan.
Vuodesta 2009 alkaen Suomella on ollut
13 edustajaa. Ennen vuoden 2004 unionin
laajentumista Suomella oli 16 paikkaa.
Parlamentissa työskentelee reilut 6 000
virkamiestä ja määräaikaista työntekijää.
Edustajat on valittu suorilla vaaleilla
vuodesta 1979 lähtien. Siksi parlamentin
voidaan sanoa olevan ainoa toimielin,
joka edustaa suoraan EU-kansalaisia. ToiEUROOPAN PARLAMENTIN TEHTÄVÄT
• lainsäätäjä yhdessä neuvoston kanssa
• hyväksyy komission puheenjohtajan ja
komissaarien nimitykset
• komission toiminnan valvonta
• antaa suostumuksen uusien jäsenmaiden liittymiselle
• hyväksyy EU:n talousarvion yhdessä
neuvoston kanssa
• yleinen demokraattinen valvonta
• nimittää Euroopan oikeusasiamiehen
• hyväksyy merkittävät EU:n kansainväliset
sopimukset
• budjettivalvonta
Euroopan parlamentin kotipaikka on
Ranskan Strasbourg, jossa pidetään
vuosittain 12 neljän päivän täysistuntoa.
Niissä parlamentti käsittelee komissiosta
tulleita säädösaloitteita valiokuntiensa
laatimien mietintöjen pohjalta ja tekee
päätöksiä sekä antaa päätöslauselmia.
Brysselissä Belgiassa pidetään lisäksi
lyhyempiä mini-istuntoja. Valiokunnat ja
poliittiset ryhmät kokoontuvat pääasiassa
Brysselissä. Parlamentin sihteeristöstä osa
toimii Luxemburgissa.
EU-PERUSTEOS
EU:n parlamenttirakennus Strasbourgissa.
saalta parlamenttivaalien alhainen äänestysprosentti kyseenalaistaa edustavuutta.
Vuoden 2009 vaaleissa äänestysvilkkaus
oli 43,0 prosenttia. Esimerkiksi Slovakiassa ja Liettuassa vain noin joka viides
äänestäjä kävi uurnilla. Suomessa jäätiin
40,3 prosenttiin. Vuoden 2004 vaaleissa
kotimaan vaali-into oli samaa luokkaa, 41
prosenttia. Alhaisimmillaan äänestysvilkkaus oli Suomessa 1999 europarlamenttivaaleissa, 31,4 prosenttia.
Parlamentin jäsenet kuuluvat yleiseurooppalaisiin poliittisiin ryhmiin.
Parlamentin suurin ryhmä on Euroopan
kansanpuolueen (kristillisdemokraatit)
ryhmä (EPP), joka tunnetaan keskustaoikeistolaisena ryhmänä. Sosialistien ja
demokraattien ryhmä (S&D) ja Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä
(ALDE) ovat kaksi muuta suurta ryhmittymää. Suomella on edustajia lisäksi
vihreissä (Greens/EFA) ja Vapaa ja demokraattinen Eurooppa -ryhmässä (EFD).
Poliittisten ryhmien vahvuus on se,
että yhtenäisinä ja liittoutumalla toisten
ryhmien kanssa ne pystyvät muodostamaan enemmistön EU:n lakiesityksistä
äänestettäessä. Toisaalta suurimmissa
ryhmissä on monta sataa jäsentä, jotka
EU-PERUSTEOS
Euroopan parlamentti
tulevat hyvin erilaisista kansallisista puolueista, ja mielipiteiden kirjo vaihtelee.
Epäyhtenäisyys voi pahimmillaan vaarantaa suuren poliittisen ryhmän tukeman
lakiesityksen läpimenon, jos äänestyksessä jää enemmistö saavuttamatta.
Valiokunnilla keskeinen asema
Keskeisin osa parlamentin lainsäädäntötyöstä tehdään valiokunnissa, jotka ovat
jakautuneet politiikka-alueiden mukaan:
ympäristö, kansalaisoikeudet, maatalous
ja niin edelleen. Viime vuosina valiokuntien rooli on entisestään vahvistunut,
kun parlamentti yhä useammin pyrkii
ensimmäisen käsittelyn sopuun neuvoston kanssa. Tällä tarkoitetaan sitä, että
jäsenmaat neuvoston puheenjohtajan
johdolla pääsevät neuvottelutulokseen
parlamentin enemmistön kanssa ennen
kuin aiheesta keskustellaan parlamentin täysistunnossa. EU:n tehokkuuden
kannalta kehitystä pidetään myönteisenä,
mutta demokratian näkökulmasta askeleena taaksepäin.
45
Korkea edustaja eli EU:n ulkoministeri
Catherine Ashton johtaa ulkoasianneuvoston kokouksia.
Europpa-neuvoston kuva-arkisto
Valiokunnissa tärkeässä roolissa on
esittelijä (raportööri), jonka valiokunta
nimeää keskuudestaan. Esittelijä laatii
mietinnön komission antamasta lakiesityksestä. Valiokunnan hyväksyttyä tekstin
se menee parlamentin täysistunnon päätettäväksi. Raportöörin asema on tärkeä,
hän voi vaikuttaa paljon lainsäädännön
sisältöön. Hän neuvottelee myös jäsenmaiden kanssa valmistelun aikana. Lisäksi
valiokunnissa työskentelevät niin kutsutut
varjoraportöörit suurimmista poliittisista
ryhmistä. Raportöörin ja varjoraportöörien onnistunut yhteistyö varmistaa esityksen läpimenon valiokunnan äänestäessä
mietinnöstä.
Parlamentti voi perustaa myös alivaliokuntia ja väliaikaisia valiokuntia
käsittelemään erityisongelmia tai tutkintavaliokuntia valvontaoikeuttaan toteuttaessaan.
Parlamentin toimivalta on varsin
monipuolinen. Uusien jäsenmaiden liittyminen unioniin edellyttää parlamentin
enemmistön suostumusta. Parlamentti
hyväksyy yhdessä neuvoston kanssa suurimman osan komission esittämästä lainsäädännöstä ja vahvistaa unionin budjetin
46
neuvoston kanssa. Parlamentti hyväksyy
myös merkittävät unionin kansainväliset
sopimukset. Julkisuudessa näkyvintä
valtaa parlamentti käyttää vahvistaessaan
EU:n komission puheenjohtajan ja komissaarien valinnan. Parlamentti järjestää
komissaariehdokkaille kuulemisia, joissa
ehdokkaiden pätevyyttä arvioidaan. Sen
jälkeen parlamentti äänestää komission
valinnasta kokonaisuutena. Parlamentilla
on mahdollisuus erottaa koko komissio
antamalla sille epäluottamuslause, mutta
ei yksittäistä komissaaria. Jo pelkkä erottamisen uhka on tehokas. Vuonna 1999
Jacques Santerin johtama komissio päätti
erota oma-aloitteisesti, ennen kuin parlamentti olisi käsitellyt epäilyjä komissiossa
harjoitetusta nepotismista ja hallinnollisista epäselvyyksistä.
Parlamentin jäsenet työskentelevät
suuren osan ajastaan Brysselissä. Parlamentin kotipaikka on kuitenkin Ranskan
Strasbourg, jossa pidetään täysistunto 12
kertaa vuodessa. Strasbourgin ja Brysselin
välillä matkustelu on kyseenalaistettu kustannusten ja pitkien välimatkojen takia.
Kotipaikka on määrätty perussopimuksessa, ja sitä voi muuttaa vain jäsenmaiden
yksimielisellä päätöksellä.
EU-PERUSTEOS
lukuun ottamatta niitä jaksoja, jolloin olin
ministeri tai hallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Iso miinuspuoli
on jatkuva matkustaminen.
Miten suomalainen EU-edustaja voi
vaikuttaa unionin päätöksentekoon?
– Jos saa kollegojensa keskuudessa
asiallisen ja varteenotettavan ihmisen
maineen, asioihin pystyy vaikuttamaan,
omassa ryhmässään ja yli puoluerajojen.
Itse olen toiminut vihreiden valiokuntavastaavana eli koordinaattorina ympäristövaliokunnassa, joka on yksi parlamentin keskeisimpiä valiokuntia, ja myös
valiokunnan varapuheenjohtajana. Koen
tämän aseman vaikutusvaltaiseksi.
Ketä meppi edustaa parlamentissa:
itseään, puoluettaan, kotimaataan vai
EU:ta?
Satu Hassi.
Euroopan parlamentti
Parlamentin
matkustelua
vähennettävä
S AT U H A S S I
Entinen ympäristöministeri Satu Hassi
kuvaa työtään Euroopan parlamentissa
mielekkääksi ja katsoo europarlamentaarikkona voivansa vaikuttaa asioihin
jopa enemmän kuin eduskunnassa. Hassi
kritisoi lobbareiden vaikutusvaltaa parlamentissa ja lopettaisi jatkuvan matkustelun Strasbourgin ja Brysselin välillä. Hassi
on ajanut uudistusta, jossa 3,5 päivän
kokousviikot muutettaisiin viisipäiväisiksi, jolloin kahteen viikkoon mahtuisi
sama kokousaika kuin ennen kolmeen.
Näin joka kolmas viikko jäisi mepeille
kotimaassa käytettäväksi ja lentäminen
vähenisi.
Minkälaista on työskennellä Euroopan
parlamentin jäsenenä?
– Mielenkiintoista ja mielekästä. Pystyn
mielestäni vaikuttamaan asioihin paljon
enemmän kuin eduskunnan jäsenenä
47
EU-PERUSTEOS
– Kaikkia näitä. Meidät on valittu tietyn
poliittisen ryhmän edustajina ja tehtävämme on edustaa tiettyä yhteiskunnallista
ajatusmaailmaa. Vihreiden tapauksessa se
tarkoittaa ajattelua, joka korostaa tulevaisuusvastuuta, kestävää kehitystä, kansainvälistä oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksien kunnioittamista.
Onko kansallisen ja eurooppalaisen näkökulman yhteensovittaminen vaikeaa?
– Asioita, joissa on selkeästi Suomen
kansallinen etu vastaan muut, on tosi
harvoin. Harvoinhan eduskunnassakaan
on asetelmana Pohjanmaa vastaan muut
maakunnat. Esimerkki aidosti ”kansallisesta asiasta” on uimavesidirektiivi. Oli
tärkeää huomioida uimarantojen veden
laadunvalvonnan kriteereissä myös ne
maat, joissa on tuhansia pieniä uimarantoja luonnon keskellä, eikä pelkästään
Rivieraa ja muita megaturistirantoja.
Miksi äänestysprosentti on ollut alhainen Euroopan parlamentin vaaleissa?
– EU-päätöksenteko on niin monimutkaista, että sitä on vaikea hahmottaa, ja
monesti asiatkin ovat tosi monimutkaisia.
On merkittävä ”demokratiavaje”, että
kansalaisten on vaikea seurata päätöksentekoa. EU:n komission tulisi tiedottaa
käsittelyssä olevista asioista selkokielellä.
Komissio keskittyy liiaksi ”eurokratiaan”
eli komission, neuvoston ja parlamentin
sisäisiin neuvotteluihin. Toivoisin Suomen
median seuraavan EU-päätöksentekoa
vastaavasti kuin kotimaan päätöksen-
47
tekoa; kun hallitus antaa merkittävän
lakiehdotuksen eduskunnalle, se on aina
iso uutinen tv:ssä ja lehdissä. Mutta kun
komissio antaa merkittävän EU-lakiehdotuksen, siitä ei välttämättä uutisoida
ennen kuin laki on loppusuoralla tai jopa
jo säädetty.
Mikä on parlamentin suurin vahvuus?
– Avoin ilmapiiri. Työ on todellista vuorovaikutusta eri maista kotoisin olevien
ja erilaisia ajatussuuntia edustavien
ihmisten kesken.
Entä heikkous?
– Alttius lobbaukselle.
Onko parlamentin työskentelytavoissa
parantamisen varaa?
– Lobbaukselle pitäisi nopeasti saada
paremmat säännöt. Asiaan on tullut
pientä parannusta, mutta haluaisin
vastaavan lobbarirekisterin kuin Yhdysvalloissa. Lobbarit tulisi myös velvoittaa
lähettämään julkiseen rekisteriin tai
tiedostoon ne muutosehdotukset, joita
he lähettävät parlamentin jäsenille. Jos
meppi jättää käsittelyssä olevaan lakiin
muutosehdotuksen, jonka on muotoillut
esimerkiksi kemianteollisuus, lentoyhtiö,
autofirma tai ydinvoima-ala, ehdotuksen todellinen ”sylttytehdas” pitäisi olla
tarkistettavissa.
Onko parlamentilla liikaa vai liian
vähän valtaa?
– Lissabonin sopimuksen voimaantulon
jälkeen mielestäni sopivasti.
Pitäisikö parlamentin täysistunnot
siirtää Strasbourgista Brysseliin?
– Kyllä. Sukkuloiminen Strasbourgin ja
Brysselin välillä maksaa järjettömästi,
vie tuhottomasti työaikaa ja aiheuttaa
kaikenlaista käytännön riesaa. Lisäksi
matkustelu aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä saman verran kuin se, että kaikki
Heinolan kaupungin asukkaat lentäisivät
kerran vuodessa Kanarialle ja takaisin.
* Satu Hassi toimi ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä 1999–2002. Hän johti EU:n
ympäristöneuvostoa Suomen EU-puheenjohtajakaudella 1999. Hassi on työskennellyt
kansanedustajana 1991–2003 ja Vihreän liiton
puheenjohtajana 1997–2001. Euroopan parlamenttiin Hassi valittiin vuonna 2004.
48
Euroopan unionin
tuomioistuin
valvoo ja tulkitsee
oikeutta
E
uroopan unioni tarvitsee oman
lainvalvojansa. EU:n toiminta voisi
muuten olla ennalta arvaamatonta ja
hallitsematonta. Luxemburgissa sijaitseva Euroopan unionin tuomioistuin on
vuodesta 1952 varmistanut, että EU:n
perussopimuksia sekä lainsäädäntöä
tulkitaan ja sovelletaan oikein. Ennen
Lissabonin sopimuksen voimaantuloa
toimielin tunnettiin Euroopan yhteisöjen
tuomioistuimena.
EU:n tuomioistuin sekoitetaan toisinaan Ranskan Strasbourgissa sijaitsevaan
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen,
joka ei ole unionin vaan Euroopan neuvoston toimielin. Sen tehtävä on valvoa
Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista.
EU:n tuomioistuimessa työskentelee
27 tuomaria, yksi jokaisesta jäsenmaasta.
Lisäksi tuomioistuimessa toimii kahdeksan julkisasiamiestä. Tuomarit ja julkisasiamiehet nimitetään kuudeksi vuodeksi
kerrallaan. Tuomarit valitsevat keskuudestaan presidentin kolmeksi vuodeksi
kerrallaan.
Tuomioistuin koostuu kolmesta
osasta, jotka ovat unionin tuomioistuin,
unionin yleinen tuomioistuin ja virkamiestuomioistuin.
EU:n tuomioistuin ei säädä lakeja,
mutta sen päätökset muovaavat unionin
oikeutta ja sen tulkintaa. EU:n sisämarkkinat ovat kehittyneet osittain tuomioistuimen ratkaisujen kautta. Osa tuomioista
on luonteeltaan sellaisia, että ne ovat
ennakkotapauksina luoneet myös käsitystä eurooppalaisesta käytännöstä. Joihinkin viitataan yhä uudestaan kuten Cassis
de Dijonin ja jalkapalloilija Jean-Marc
Bosmanin tapauksiin. (ks. ohessa).
EU-PERUSTEOS
Tuomioistuimessa on useita asiatyyppejä kuten ennakkoratkaisut, jäsenvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevat
kanteet, kumoamiskanteet, laiminlyöntikanteet ja valitukset. Tuomioistuin voi
eräissä tapauksissa velvoittaa jäsenvaltion
EU:N TUOMIOISTUIMEN TEHTÄVÄT
JA TOIMIVALTA
• Valvoo EU:n toimielinten ja virastojen
toimien lainmukaisuutta
• Varmistaa, että jäsenvaltiot noudattavat
velvoitteitaan
• Tulkitsee unionin oikeutta kansallisten
tuomioistuinten pyynnöstä
Unionin tuomioistuin
Käsittelee
– jäsenmaiden ja toimielinten kanteet neuvoston ja parlamentin päätösten kumoamiseksi ja laiminlyöntien toteamiseksi
– komission tai toisten jäsenvaltioiden
rikkomuskanteet jäsenmaita vastaan
– kansallisten tuomioistuinten ennakkoratkaisupyynnöt EU-oikeuden tulkinnasta
– valitukset yleisen tuomioistuimen ratkaisuista oikeuskysymysten osalta
Yleinen tuomioistuin
Käsittelee
– luonnollisten ja oikeushenkilöiden
kanteet EU:n toimielinten ja virastojen
päätösten kumoamiseksi ja laiminlyöntien
toteamiseksi
– jäsenmaiden kanteet komission päätösten kumoamiseksi ja laiminlyöntien
toteamiseksi
– osa jäsenvaltioiden kanteista neuvoston
päätösten kumoamiseksi
– kanteet toimielinten ja niiden henkilöstön aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi
– valitukset virkamiestuomioistuimen ratkaisuista oikeuskysymysten osalta
Virkamiestuomioistuin
Käsittelee toimielinten ja niiden henkilöstön välisiä riitoja
EU-PERUSTEOS
Likööriä, pahoinpitely,
jalkapalloa ja raskaus
Euroopan unionin tuomioistuimen
historian yksi kuuluisimmista tapauksista
liittyy alkoholiin. Tuomioistuin katsoi
1979, että ranskalaisen mustaherukkaliköörin, Cassis de Dijonin, kauppaa ei
saa rajoittaa Saksassa, koska juoma oli jo
laillisesti myynnissä Ranskassa.
Tuomiosta lähtien kauppiaat ovat voineet tuoda maahan myytäväksi minkä tahansa tuotteen, joka on peräisin toisesta
jäsenmaasta. Edellytyksenä on, että tavara on laillisesti valmistettu ja hyväksytty
markkinoille. Tuotteen ei tarvitse täysin
vastata laadultaan tai teknisiltä ominaisuuksiltaan kansallista lainsäädäntöä.
Tuontirajoitus on perustelu vain tärkeillä,
esimerkiksi turvallisuuteen, ympäristöön
tai terveyteen liittyvillä syillä.
Vuonna 1989 tuomioistuin totesi, että
Pariisin metrossa vakavasti pahoinpidelty brittituristi Ian Cowan oli oikeutettu
saamaan apua ja vahingonkorvausta
vammoihinsa vastaavasti kuin Ranskan
kansalainen. Tapaus liittyy palvelujen
tarjoamisen vapauteen ja kansalaisten
vapaaseen liikkuvuuteen.
Harva jalkapalloilija on tullut yhtä tunnetuksi oikeussalin kautta kuin belgialainen
Jean-Marc Bosman, joka halusi siirtyä
pelaamaan Belgiasta Ranskaan. Esteeksi
nousi lähtöseuran vaatima siirtokorvaus.
Tuomioistuin katsoi 1995 jalkapalloseurojen siirtokorvaukset työvoiman vapaan
liikkuvuuden periaatteen vastaisiksi, ellei
niitä voida perustella jollain pakottavalla
syyllä.
Miesten ja naisten tasa-arvon osalta
tuomioistuin linjasi vuonna 1998, että
brittinaista Mary Brownia ei olisi saanut
irtisanoa hänen raskautensa aikana.
Irtisanominen raskaudesta aiheutuneen
sairastelun takia todettiin sukupuoleen
perustuvaksi kielletyksi syrjinnäksi.
49
maksamaan sakon tai uhkasakon. Sillä on
myös oikeus muuttaa esimerkiksi komission kilpailujutuissa määräämiä sakkoja.
Rikkomusmenettely voi viedä
jäsenmaan tuomioistuimeen
EU:n tuomarit valitaan
entistä avoimemmin
Euroopan unionin tuomioistuimen
tuomarien valintamenettely on herättänyt aika ajoin kysymyksiä. Lissabonin
sopimuksen myötä menettely on aiempaa avoimempi. Kansallinen valintatapa
muuttuu. Lisäksi kaikkien ehdokkaiden
sopivuutta tarkastellaan erillisessä EU:n
valintakomiteassa.
Tähän asti jäsenvaltioiden hallitukset
ovat nimittäneet ehdokkaansa tuomareiksi. Esitys on tarkoittanut käytännössä
valintaa tehtävään. Lissabonin sopimuksella perustettiin komitea, joka antaa
lausunnon jokaisen maan ehdokkaan
soveltuvuudesta tuomarin ja julkisasiamiehen tehtäviin.
Seitsenjäsenisessä komiteassa on neljä
kansallista tuomaria. Kahden entisen
EU:n tuomioistuinten tuomarin joukossa
on kokenut Virpi Tiili, yleisen tuomioistuimen entinen tuomari. Lisäksi mukana
on yksi Euroopan parlamentin ehdottama
jäsen.
Komissio voi aloittaa rikkomusmenettelyn jäsenmaata vastaan, jos sen katsotaan
rikkoneen EU:n oikeutta. Kansankielellä
menettelyn vaiheet ovat huomautus,
varoitus ja kanne.
Ensin komissio pyytää jäsenvaltion
kommentteja epäillystä rikkomuksesta
virallisella ilmoituksella. Toiseksi komissio lähettää perustellun lausunnon pyytäen korjaamaan puutteet, jos jäsenmaan
vastine ei ole tyydyttävä. Aikaa korjauksiin on yleensä kaksi kuukautta. Kolmas
vaihe on kanne EU:n tuomioistuimeen,
mikäli jäsenmaa ei noudata perusteltua
lausuntoa. Tuomioistuin lopulta linjaa,
onko jäsenvaltio rikkonut EU:n oikeutta
vai ei.
Komission tai jäsenvaltion toista
jäsenmaata vastaan nostamien kanteiden
taustalla on useimmiten näkemysero
jäsenvelvoitteiden noudattamisesta.
Tuomioistuimessa voi myös nostaa
kanteen EU:n alaisten elinten päätöksistä
tai laiminlyönneistä. Tällöin tutkitaan,
Myös monet jäsenvaltiot toteuttavat
vastaavan kansallisen valintamenettelyn.
Suomessa menettelyn avoimuutta lisäävä
uudistus tuli voimaan 1.11.2010.
Uusien säännösten mukaan avoinna
olevasta tehtävästä on ilmoitettava
julkisesti. Ehdokasasettelu valmistellaan
asiantuntijoiden neuvottelukunnassa,
jossa ovat edustettuina muun muassa
keskeiset ministeriöt, korkeimmat tuomioistuimet sekä yliopisto. Ehdokkaan
nimeämisestä päättää valtioneuvosto.
EU-tuomioistuimen suomalaistuomari
Allan Rosas pitää uudistusta tervetulleena, koska se parantaa valintaprosessin
läpinäkyvyyttä ja korostaa tuomioistuimen riippumattomuutta.
50
Heikki
Kanninen.
Niilo
Jääskinen.
Euroopan unionin
tuomioistuin
Euroopan unionin
tuomioistuin
EU-PERUSTEOS
onko jokin elin ylittänyt toimivaltansa tai
muutoin rikkonut unionin oikeutta tai
laiminlyönyt ratkaisun tekemisen perussopimusten vastaisesti.
Jäsenmaan kansalainen voi tietyin
edellytyksin valittaa suoraan EU:n tuomioistuimelle. Toisaalta tuomioistuin voi
käsitellä yksityishenkilön riitatapauksia,
kun kansallinen tuomioistuin pyytää
asiasta ennakkoratkaisua ja tapaus liittyy
unionin oikeuden tulkintaan. Korkein
hallinto-oikeus (KHO) pyytää aika ajoin
EU:n tuomioistuinta ottamaan kantaa
esimerkiksi suomalaisten verotukseen
liittyviin kiistoihin, jotta se voi antaa
asiassa päätöksen. Ennakkoratkaisu on
kansallista tuomioistuinta sitova ja myös
muiden jäsenmaiden kansallisia tuomioistuimia ja viranomaisia sitova vastaavassa
tapauksessa.
Autojen verotus
ja eläkkeet
Suomessa EU:n tuomioistuimen päätökset
ovat johtaneet muun muassa autoveron
alenemiseen. Tuomioistuin on myös
linjannut, että ulkomailla asuvan eläketuloista ei saa periä enempää veroa kuin
kotimaassa asuvalta eläkeläiseltä. Myös
lintujen ja suurpetojen metsästystä käsittelevät tapaukset ovat saaneet paljon julkisuutta. Vuonna 2007 tuomioistuin katsoi
komission näkemyksestä poiketen, että
susien metsästys ei ole heikentänyt suden
suojelun tasoa Suomessa. Vuonna 2009
tuomioistuin puolestaan päätti, että Suomen ei tarvitse tehostaa typenpoistoa yli
10 000 asukkaan jätevedenpuhdistamoissa
kuten komissio oli vaatinut. Typenpoiston tarve riippuu jätevedenpuhdistamon
paikallisista oloista.
Vuoteen 2010 mennessä EU:n tuomioistuin oli käsitellyt noin 15 000 asiaa.
Keskimääräinen käsittelyaika on 17
kuukautta, ajasta osan vie käännöstyö.
Suurimpia asiakokonaisuuksia ovat olleet
ympäristö ja kuluttajat, verotus ja sosiaalipolitiikka.
Yleinen tuomioistuin (aikaisemmin
EU-PERUSTEOS
Allan Rosas.
Euroopan unionin tuomioistuin
EU:n tuomioistuimen
jutut ovat usein vaikeita
ALLAN ROSAS
– Euroopan unionin pitkäaikainen suomalaistuomari Allan Rosas vakuuttaa,
että jäsenmaiden kansalaiset voivat ehdottomasti luottaa EU-tuomioistuimen
riippumattomuuteen. Rosasin mukaan
tuomarit saavat usein käsiteltäväkseen
hyvin vaikeita juttuja, joita kansallinen
tuomioistuin ei ole kyennyt ratkaisemaan. Rosas mainitsee esimerkkinä
ikäsyrjintää koskevat tapaukset, joissa
rajanveto on hankalaa.
Mikä on EU:n tuomioistuimen tärkein
tehtävä?
– Tuomioistuin antaa sitovia ennakkoratkaisuja EU-oikeuden pätevyydestä ja
tulkinnasta kansallisille tuomioistuimille.
Toiseksi tärkein tehtävä lienee komission jäsenvaltioita vastaan nostamien
51
kanteiden käsittely. Komissio voi nostaa
rikkomuskanteen, kun jäsenvaltio ei ole
sen mielestä noudattanut EU-oikeudesta
johtuvia velvoitteitaan.
Voiko tuomioistuimen tuomari vaikuttaa EU:n päätöksiin?
– EU:n tuomioistuin vaikuttaa unionin
päätöksiin, koska se päättää niiden laillisuudesta ja oikeasta tulkinnasta; tuomioistuimen tuomarit tekevät yhdessä (joko
kolmentoista, viiden tai kolmen tuomarin
kokoonpanossa) päätökset. Yksittäisen tuomarin vaikutusmahdollisuudet
riippuvat hänen osaamisestaan, ei hänen
kotivaltionsa koosta.
Saako kuka tahansa tehdä kantelun
EU:n tuomioistuimelle?
– Ei saa. Suomalaisten viranomaisten tai
kansalaisten tekemisistä tai tekemättä
jättämisistä ei voi valittaa suoraan EU:n
tuomioistuimeen, vaan asia on otettava
esille kansallisessa tuomioistuimessa tai
muulla kansallisella foorumilla. Kansallinen tuomioistuin voi pyytää EU:n
tuomioistuimelta ennakkoratkaisua EUoikeuden pätevyydestä tai tulkinnasta.
Jos sen sijaan yritys tai kansalainen on
tyytymätön EU:n toimielinten, esimerkiksi komission, päätöksiin, kanteen voi
nostaa suoraan EU:n yleisessä tuomioistuimessa; sen tuomiosta voi vielä valittaa
oikeuskysymysten osalta EU:n tuomioistuimeen.
valittaa. Joskus hyvin harvoin kansallinen
tuomioistuin on ennakkoratkaisuasiassa
katsonut, että sen saamat vastaukset esitettyihin kysymyksiin eivät ole riittäneet
asian ratkaisemiseksi, jolloin se on voinut
kääntyä uudelleen EU:n tuomioistuimen
puoleen. Tuomioistuin on tällöin pyrkinyt
vastaamaan esitettyihin lisäkysymyksiin.
Tuomioistuimen ratkaisujen tekstit ovat
usein maallikolle vaikeasti ymmärrettäviä. Miten tilannetta voitaisiin parantaa?
– Juridinen kieli on usein teknistä ja
vaatii täsmällisyyttä. Kieliasua voi kyllä
yrittää parantaa ja yksinkertaistaa, mutta
ihmeitä ei kannata odottaa. EU:n tuomioistuimessa tuomiot kirjoitetaan ranskaksi
ja käännetään muille kielille; tämä ei
ainakaan helpota pyrkimyksiä parantaa
kieliasua.
Mikä on työurasi vaikein juttu EU:n
tuomioistuimessa?
– Tuomioistuimessa on paljon vaikeita
juttuja, koska jos EU-säännöstä voidaan
soveltaa ilman mainittavia tulkintaongelmia, asia voidaan ratkaista suoraan
esimerkiksi suomalaisessa tuomioistuimessa tai viranomaisen toimesta.
Esimerkkinä voisin mainita ikäsyrjintää
koskevat ennakkoratkaisupyynnöt. On
hankalaa päättää, missä kulkee sallitun
ikään perustuvan erottelukriteerin ja
kielletyn ikäsyrjinnän raja.
Voiko kansalainen luottaa EU:n tuomioistuimen riippumattomuuteen?
– Kyllä, ehdottomasti.
Miksi EU:n tuomioistuin on ollut Suomen valtion kanssa eri mieltä esimerkiksi autoveron perinnästä?
– Se on pitkä tarina, mutta perusasetelma oli se, että tuomioistuin yhtyi komission kantaan, jonka mukaan käytettyjen
tuontiautojen verotus oli syrjivää.
Onko EU:n tuomioistuin tehnyt joskus
sellaisen päätöksen, joka olisi pitänyt
muuttaa jälkeenpäin?
– EU:n yleisen tuomioistuimen päätöksistä voi valittaa EU:n tuomioistuimeen,
ja aika usein valitus johtaa tulokseen eli
yleisen tuomioistuimen päätöksen kumoamiseen tai muuttamiseen. Ylimmän
EU:n tuomioistuimen päätöksistä ei voi
52
• Allan Rosas aloitti EU:n tuomioistuimen
tuomarina vuonna 2002. Hän työskenteli EU:n
komission lakiasiainyksikössä 1995–2002,
kahtena viimeisenä vuotena varapääjohtajana ja vt. pääjohtajana. Rosas on edustanut
Suomea lukuisissa kansainvälisissä tehtävissä
muun muassa YK:ssa ja Euroopan neuvostossa.
Vuosina 1981–1996 Rosas toimi kansainvälisen
oikeuden ja valtiosääntöoikeuden professorina
Åbo Akademissa.
52
EU-PERUSTEOS
Yleisölle
avoimet
suullisen
käsittelyn
istunnot
pidetään
unionin
tuomioistuimen Ancien
Palaisissa
Luxembourgissa.
Euroopan
unionin
tuomioistuin
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin)
perustettiin 1989 jakamaan EU:n tuomioistuimen kasvanutta työtaakkaa. Se
käsittelee ensisijaisesti kansalaisten ja oikeushenkilöiden kanteita, jotka koskevat
useimmiten EU:n alaisten elinten tekemiä
päätöksiä.
EU:n tuomioistuimen kolmas tuomioistuin, virkamiestuomioistuin, aloitti
toimintansa vuonna 2005. Se koostuu
seitsemästä tuomarista, jotka EU:n neuvosto valitsee julkisen haun ja asiantuntijalautakunnan ehdotuksen perusteella.
Virkamiestuomioistuin ratkoo unionin
toimielinten ja sen henkilöstön väliset
riita-asiat. Virkamiestuomioistuin käsittelee vuosittain noin 150 kannetta.
Suomalaisena tuomarina EU:n tuomioistuimessa toimii Allan Rosas, joka
aloitti tuomioistuimessa tammikuussa
2002. Hänet valittiin toiselle kaudelle
2009. Ennen Rosasta tehtävää hoiti Leif
Sevón (1995–2001). Yleisessä tuomioistuimessa työskentelee niin ikään suomalainen tuomari, Heikki Kanninen, joka
oli aiemmin virkamiestuomioistuimessa.
Pitkään Luxemburgissa työskennellyt
tuomari Virpi Tiili jäi eläkkeelle 2010.
EU:n tuomioistuimessa työskentelee
kahdeksan julkisasiamiestä, joista viisi on
sovittu pysyvästi Britannialle, EspanjalEU-PERUSTEOS
le, Italialle, Ranskalle ja Saksalle. Kolme
muuta paikkaa kiertävät muilla jäsenmailla. Niilo Jääskinen aloitti ensimmäisenä
suomalaisena tehtävässä 2009. Eurooppaneuvosto on sopinut julkisasiamiesten
määrän korottamisesta kahdeksasta
yhteentoista, jos tuomioistuin sitä esittää.
Puola saisi tällöin pysyvän julkisasiamiehen, ja kiertäviä paikkoja olisi viisi
entisten kolmen sijasta.
Julkisasiamiehen tehtävä on antaa
ratkaisuehdotus tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa jutussa ennen varsinaisen
tuomion julistamista. Lausunto ei sido
tuomioistuinta, kun se päättää asiasta. Julkisasiamies ei ole asemaltaan varsinainen
tuomari, vaan hänen lausuntonsa edustaa
asiantuntijan kantaa käsiteltävänä olevaan
tapaukseen. Nykyisin osa jutuista voidaan
ratkaista ilman julkisasiamiestä ja hänen
ratkaisuehdotustaan.
Lissabonin sopimus mahdollistaa uusien erityistuomioistuinten perustamisen.
Tavaramerkkituomioistuin on mainittu
esimerkkinä mahdollisena uutena erityistuomioistuimena. Patenttiriitojen ratkaisujärjestelmää on suunniteltu Münchenissä toimivan Euroopan patenttiviraston
yhteyteen. Kyseessä ei olisi kuitenkaan
EU:n erityistuomioistuin.
53
Tilintarkastustuomioistuin
seuraa EU:n
varojen käyttöä
E
uroopan unioni käyttää merkittäviä rahasummia ja hallinnoi suuria
kassavirtoja. Siksi silläkin on oltava
oma valvojansa. Toimielimistä vähiten
tunnettu on tilintarkastustuomioistuin,
joka toimii unionin varainkäytön ulkoisena tarkastajana.
Tilintarkastustuomioistuin perustettiin vuonna 1975, ja se aloitti toimintansa
1977. Maastrichtin sopimus 1992 teki
tuomioistuimesta virallisen toimielimen.
Kansallinen vastine Suomessa on Valtiontalouden tarkastusvirasto, joka tarkastaa
valtion taloudenhoidon laillisuutta.
Tilintarkastustuomioistuinta kutsutaan myös ”EU:n omaksitunnoksi”. Sen
tehtävä on tarkastaa unionin kaikkia tuloja ja menoja koskevat tilit. Se tarkastaa
myös, ovatko tilitapahtumat kuten maksut
suoritettu laillisesti ja asianmukaisesti.
Samalla tuomioistuin pyrkii kehittämään
EU:n varojen hoitoa varmistaakseen kansalaisten verorahojen tehokkaan käytön.
Luxemburgissa sijaitseva tilintarkastustuomioistuin tarkastaa kaikkien EU:n
perustamien elinten tai laitosten tuloja ja
menoja koskevat tilit, jollei niiden perustamisasiakirjassa toisin määrätä. Tilintarkastustuomioistuin tekee tarkastuskäyntejä muihin toimielimiin, jäsenvaltioihin ja
EU:n tukea saaviin maihin.
Yksi tilintarkastustuomioistuimen
keskeinen tehtävä on avustaa Euroopan
parlamenttia ja neuvostoa laatimalla niille
vuosikertomus unionin talousarvion toteutumisesta. Vuodesta 1994 lähtien se on
antanut kertomuksen yhteydessä lausuman
yhteisön tilien luotettavuudesta sekä tilien
perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta (niin sanottu
DAS-tarkastuslausuma, ransk. déclaration
d’assurance). Neuvosto ja parlamentti
54
Tilintarkastustuomioistuimen
suomalaisjäsen Olavi
Ala-Nissilä.
ECA
käsittelevät kertomusta, ja neuvoston suosituksen pohjalta parlamentti päättää vastuuvapauden myöntämisestä komissiolle.
Vuosikertomuksen lisäksi tilintarkastustuomioistuin laatii erityisvuosikertomuksen kunkin EU:n toimielimen ja
erillisviraston tileistä, erityiskertomuksia
valitsemistaan aiheista sekä lausuntoja varainhoitoon liittyvistä EU:n lainsäädäntöehdotuksista. Aika ajoin kertomukset ovat
paljastaneet EU-varojen hallinnoinnissa
puutteita ja virheellisyyksiä. Epäkohtia
on löytynyt sekä toimielinten että jäsenmaiden kirjanpidoista ja muiden tuensaajamaiden ja -tahojen hallinnoimista
EU-varoista.
Epäkohdat koskevat välillä hyvinkin
merkittäviä rahamääriä. Esimerkiksi
vuotta 2008 koskevasta kertomuksesta
ilmenee, että koheesiohankkeiden osalta
vähintään 11 prosenttia maksuista olisi
pitänyt jättää maksamatta. Summa vastaa
yli 2,7 miljardia euroa 24,8 miljardin
korvauksista.
Tilintarkastustuomioistuimessa on 27
jäsentä, yksi jokaisesta jäsenmaasta. Suomen ensimmäinen jäsen oli Aunus Salmi,
joka työskenteli tehtävässä 11 vuotta.
Vuonna 2006 Suomen edustajana aloitti
Olavi Ala-Nissilä. Jäsenen toimikauden
pituus on kuusi vuotta, ja toimikausi
voidaan uusia. Työntekijöitä on lähes 900,
heistä noin 550 tarkastajia.
EU-PERUSTEOS
Muut Euroopan
unionin elimet ja
erillisvirastot
Euroopan unionin
erillisvirastot
E
Britannia
uroopan unionissa on myös lukuisia
muita elimiä ja virastoja. Tärkeitä
keskustelufoorumeita ovat pysyvät
neuvoa-antavat elimet Euroopan talousja sosiaalikomitea (ETSK) sekä alueiden
komitea, joissa molemmissa on 344 jäsentä. Lissabonin sopimuksessa komiteoiden
enimmäiskoko on rajattu 350 jäseneen.
Kummallakaan komitealla ei ole
varsinaista lainsäädäntövaltaa, mutta
ne osallistuvat keskusteluun, kertovat
näkemyksensä ja antavat lausuntoja EU:n
lakiehdotuksista.
ETSK koostuu työnantajien, työntekijöiden ja muiden eturyhmien kuten maataloustuottajien, kuluttajien, pk-yritysten
sekä kansalaisjärjestöjen edustajista. Komitea antaa lausuntoja erityisesti talousja sosiaaliasioista toimielinten pyynnöstä
tai omasta aloitteestaan.
Vuonna 1994 perustettu EU:n alueiden
komitea edustaa alueellisia ja paikallisia
yhteisöjä. Alueiden komitea antaa lausuntoja komission lakiesityksistä, erityisesti
aluepolitiikkaa, ympäristöä, koulutusta ja
liikennettä koskevissa asioissa.
Suomella on yhdeksän jäsentä molemmissa komiteoissa. Kukin maa on edustettuna kokonsa mukaan. Suurimmilla
jäsenmailla on 24 edustajaa.
Erillisvirastoista yksi sijaitsee Suomessa,
vuonna 2007 Helsingissä toimintansa aloittanut EU:n kemikaalivirasto.
Euroopan komissio
• Euroopan lääkevirasto (EMEA), Lontoo
• Euroopan poliisiakatemia (Cepol), Hook
Belgia
• Koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin virasto (EACEA), Bryssel
• Euroopan puolustusvirasto (EDA),
Bryssel
• Satelliittinavigointijärjestelmän valvontaviranomainen (EGSA), Bryssel
• Kilpailukyvyn ja innovoinnin virasto
(EACI), Bryssel
Espanja
• Yhdenmukaistamisvirasto (OHIM),
Alicante
• Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto (OSHA), Bilbao
• Euroopan unionin satelliittikeskus
(EUSC), Torrejon
• Kalastuksen valvontavirasto (CFCA),
Vigo
Hollanti
• Euroopan oikeudellinen yhteistyöyksikkö (Eurojust), Haag
• Euroopan poliisivirasto (Europol), Haag
Irlanti
• Elin- ja työolojen kehittämissäätiö
(Eurofound), Dublin
Italia
• Elintarviketurvallisuusvirasto (EFSA),
Parma
• Euroopan koulutussäätiö (ETF), Torino
Itävalta
• EU:n perusoikeusvirasto (FRA), Wien
Kreikka
• Ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop), Thessaloniki
• Euroopan jälleenrakennusvirasto (EAR),
Thessaloniki
• Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto
(ENISA), Heraklion
EU-PERUSTEOS
55
Liettua
• Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE),
Vilna
Luxemburg
• EU:n virastojen käännöskeskus (CdT)
• Kansanterveysalan toimintaohjelman
toimeenpanovirasto (PHEA)
Portugali
• Euroopan huumausaineiden ja niiden
väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA),
Lissabon
• Meriturvallisuusvirasto (EMSA),
Lissabon
Puola
• Rajavalvontavirasto (Frontex), Varsova
Ranska
• Kasvilajikevirasto (CPVO), Angers
• Rautatievirasto (ERA), Lille ja
Valenciennes
• Turvallisuusalan tutkimuslaitos (ISS),
Pariisi
Ruotsi
• Tautien ehkäisyn ja valvonnan keskus
(ECDC), Solna
Saksa
• Lentoturvallisuusvirasto (EASA), Köln
Suomi
• Kemikaalivirasto (ECHA), Helsinki
Tanska
• Euroopan ympäristökeskus (EEA),
Kööpenhamina
Unkari
• Euroopan innovaatio- ja teknologiavirasto (EIT), Budapest
EU:n komission alaiset virastot
• Petostentorjuntavirasto (Olaf ), Bryssel
• Euroopan yhteisöjen tilastotoimisto
(Eurostat), Luxemburg
• Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto, Luxemburg
56
EU-PERUSTEOS
4
EU:n
perussopimukset
ja päätöksenteko
Kansanäänestykset
jarruttivat
perussopimusta
E
uroopan unioni on ponnistellut
pitkään tehdäkseen yhteisön kansalaisille helpommin ymmärrettäväksi.
Perussopimukset ovat osasyynä vaikeaselkoisuuteen. Perussopimuksella tarkoitetaan alkuperäisiä yhteisön perustamissopimuksia ja niitä muuttaneita sopimuksia,
kuten Maastrichtin sopimusta 1992 ja
Lissabonin sopimusta 2007. Asiakirjat
muodostavat satojen sivujen kokonaisuuksia, joita usein vain asiantuntijat
ymmärtävät.
Perussopimukset ovat Euroopan unionin kivijalka. Ne määrittävät EU:n toiminnan periaatteet, tavoitteet, velvoitteet
ja antavat päätöksenteolle oikeudellisen
perustan. Kaikki unionin tekeminen nojaa viime kädessä perussopimuksiin. EU:n
työn tehostamiseksi ja selkeyttämiseksi
valtionpäämiehet asettivat 2000-luvun
alussa tavoitteeksi perustuslain tai ainakin perustuslain kaltaisen sopimuksen,
joka korvaisi kaikki vanhat sopimukset.
EU-sopimusta oli muutettava erityisesti laajentumisen takia. Yhteisö rakennettiin alkujaan kuuden perustajavaltion
tarpeisiin. Jokainen laajentuminen on
tuonut yhteisöön lisää toimijoita. Uusi
jäsenmaa on saanut oman komissaarin,
tietyn äänimäärän neuvostossa, tietyn
määrän edustajia Euroopan parlamenttiin ja niin edelleen. Toimielimiin liittyvät
muutokset edellyttävät EU:ssa aina
perussopimusten muuttamista. Nizzan
sopimus 2001 vastasi vain osin laajentumisen tarpeisiin, koska päätöksenteossa
ja toimielinten rakenteissa ei päästy riittävän toimivaan malliin.
Odotukset olivatkin korkealla, kun
Ranskan entinen presidentti Valéry
Giscard d’Estaing avasi 28. helmikuuta
2002 niin kutsutun tulevaisuuskonventin
valmistelemaan EU:n perussopimusten
muutosta. Konventtia verrattiin Philadelphiassa 1787 kokoontuneeseen konventtiin, joka laati Yhdysvaltain yhä voimassa
olevan perustuslain.
Perussopimusten muutoksista päätetään jäsenvaltioiden keskinäisissä neuvotteluissa, EU-kielellä hallitusten välisessä
konferenssissa (HVK). Konventti luovutti
perustuslakisopimuksen luonnoksen
valtionpäämiehille Thessalonikin huippukokouksessa 2003. Kesäkuussa 2004
jäsenmaat hyväksyivät neuvottelutuloksen. Kuten aina perustamissopimuksia
muutettaessa, vaikeimmat kysymykset
liittyivät toimielimiin ja päätöksentekoon. Eniten puhuttivat neuvoston
äänestyssäännöt eli mikä on kunkin
jäsenvaltion painoarvo neuvostossa, kun
lainsäädäntöä hyväksytään.
Perustuslaista Lissabonin
sopimukseen
Irlantilaisia houkuteltiin monin tavoin äänestämään Lissabonin sopimuksesta.
Sopimuksen vastustajat ottivat vetoapua
eläinkunnasta.
58
P
erussopimus on ratifioitava eli
vahvistettava kaikissa jäsenmaissa.
Joidenkin valtioiden perustuslaki
EU-PERUSTEOS
Terho Ovaskan
piirros,
HS 2.10.2003.
Terho Ovaska
edellyttää kansanäänestystä tai äänestyksestä päätetään erikseen. Ranska ja
Hollanti torjuivat perustuslakisopimuksen
kansanäänestyksissä 2005. EU:n oli odotettava Ranskan vuoden 2007 presidentinvaalien tulosta ennen kuin neuvottelupöytään palattiin.
Neuvottelutulos syntyi kesäkuussa
2007, ja poliittiseen yhteisymmärrykseen päästiin Lissabonin epävirallisessa
huippukokouksessa saman vuoden lokakuussa. Alkuperäisestä tekstistä riisuttiin
EU:n yhteiset tunnukset, kuten unionin
PERUSSOPIMUKSET
Euroopan unionin perussopimukset ja
niiden allekirjoitusvuodet
• Pariisin sopimus 1951 (hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus; ei enää
voimassa)
• Rooman sopimus 1957 (talousyhteisön
ja Euratomin perustamissopimukset)
• Euroopan yhtenäisasiakirja 1986
• Maastrichtin sopimus 1992 (sopimus
Euroopan unionista)
• Amsterdamin sopimus 1997
• Nizzan sopimus 2001
• Lissabonin sopimus 2007
EU-PERUSTEOS
tähtilippu ja Eurooppa-hymni. Myös
termeistä perustuslaki ja perustuslakisopimus luovuttiin. Näiden katsottiin antavan EU:lle perustuslaillisen tai valtioon
samastettavan luonteen. Uusi sopimus
allekirjoitettiin Lissabonissa joulukuussa
2007. Käytännössä palattiin aiemminkin
sovellettuun tapaan muuttaa sopimuksia.
Lissabonin sopimus muutti EU:ta koskevaa sopimusta ja Euroopan yhteisön
perustamissopimusta.
Kansanäänestys toi jälleen mutkia
matkaan, kun 53,4 prosenttia irlantilaisista äänesti kesäkuussa 2008 sopimusta
vastaan. Vuotta myöhemmin kesäkuun
2009 huippukokouksessa sovittiin Irlannin kansan tyynnyttämiseksi takeista,
jotka koskevat muun muassa veropolitiikkaa, koulutusta ja perhettä sekä Irlannin
puolueettomuuspolitiikkaa. Jo aiemmin
oli linjattu, että jokaisella jäsenmaalla on
komissiossa oma kansallinen komissaari.
Irlannissa järjestettiin uusi kansanäänestys 2.10.2009: 67,1 prosenttia äänestäjistä
tuki sopimusta. Lissabonin sopimus
saatiin voimaan 1. joulukuuta 2009.
Sopimus toi useita institutionaalisia
muutoksia. Unioni sai EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean
edustajan, jota Britannian vaatimuksesta
ei kutsuta virallisesti ulkoministeriksi.
Ulkoinen edustaja hoitaa tehtäviä, joista
aiemmin vastasivat neuvoston korkea
59
Mitä uutta toi
Lissabonin sopimus?
Lissabonin sopimus astui voimaan
joulukuussa 2009. Se toi muun muassa
seuraavia muutoksia Euroopan unionin
toimintaan:
• Eurooppa-neuvosto on virallinen
unionin toimielin. Sillä on puheenjohtaja,
joka valitaan kahdeksi ja puoleksi vuodeksi kerrallaan. Eurooppa-neuvoston
puheenjohtaja muun muassa edustaa
unionia ulkosuhteissa yhteisen ulko- ja
turvallisuuspolitiikassa, mutta ”omalla
tasollaan”.
• Uusi toimija on ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, joka
vastaa EU:n ulkosuhteista ja kansainvälisestä edustamisesta. Korkea edustaja,
arkikielessä ulkoministeri, toimii sekä
komissiossa että neuvostossa. Häntä
avustaa Euroopan ulkosuhdehallinto.
• Euroopan parlamentissa on enintään
750 edustajaa ja puhemies (750 + 1).
Jokaisella jäsenvaltiolla on vähintään 6
ja enintään 96 paikkaa. Paikat jaetaan
jäsenvaltioiden väkiluvun perusteella.
Suomella on ollut parlamentissa 13 paikkaa vuodesta 2009 alkaen.
• Päätöksenteossa pääsääntönä on
yhteispäätös eli niin sanottu tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka vastaa
yhteispäätösmenettelyä. Komissio tekee
lakiehdotukset, ja neuvosto sekä Euroopan parlamentti hyväksyvät lait.
• Neuvostossa päätöksiä tehtäessä on
siirrytty yksimielisyydestä määräenemmistöön 17 alalla, muun muassa osin
sisä- ja oikeusasioissa. Määräenemmistöllä tehtävään päätökseen vaaditaan
55 prosenttia jäsenvaltioista, joiden on
edustettava 65 prosenttia unionin väestöstä. Tämä niin kutsuttu kaksoisenemmistö otetaan käyttöön vuonna 2014.
60
• Avunanto- eli turvatakuulauseke:
Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa
kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenmailla on velvollisuus
antaa sille apua kaikin käytettävissään
olevin keinoin YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen
jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Tämän
alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava
Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen
sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille
edelleen niiden yhteisen puolustuksen
perusta ja sitä toteuttava elin.
• Yhteisvastuulauseke: Terrori-iskun,
luonnon tai ihmisen aiheuttaman
suuronnettomuuden kohteeksi joutunut jäsenvaltio voi pyytää halutessaan
apua EU:lta ja toisilta jäsenmailta. EU ja
sen jäsenvaltiot auttavat yhteisvastuun
hengessä kaikin käytettävissä olevin
välinein, mukaan lukien jäsenvaltioiden
sen käyttöön asettamat sotilaalliset
voimavarat.
• Unioni on yksi yhtenäinen oikeushenkilö, joka voi muun muassa liittyä
kansainvälisiin sopimuksiin.
• EU:n roolia jäsenvaltioiden sille antaman toimivallan rajoissa on selkiytetty.
EU:n toimivaltaan kuuluvat alat luetellaan tyhjentävästi. Lisäksi todetaan erikseen, että jäsenvaltioille kuuluu sellainen
toimivalta, jota ei ole siirretty unionille.
Varsinaisia muutoksia toimivallanjakoon
tuli vähän, merkittävimmät koskevat
oikeus- ja sisäasioita.
• Perusoikeuskirja on oikeudellisesti sitova. Kirja luettelee perusoikeudet, jotka
on tunnustettu sitoviksi EU:n oikeuskäytännössä. Britannian ja Puolan osalta on
sovittu poikkeusjärjestelyistä.
• Ihmisoikeudet: EU liittyy Euroopan
neuvoston ihmisoikeussopimukseen. Kyseessä on kansainvälinen sopimus, jonka
on allekirjoittanut suurin osa Euroopan
valtioista.
• Avoimuus: EU:n toimielinten ja virastojen velvollisuus antaa tietoja ja tiedottaa toiminnastaan on todettu aiempaa
selkeämmin. Avoimuus on lisääntynyt
erityisesti neuvoston toiminnassa; istunnot ovat julkisia neuvoston toimiessa
lainsäätäjänä.
60
EU-PERUSTEOS
edustaja ja komission ulkosuhdekomissaari. Sopimus synnytti toisenkin uuden
toimijan: EU:n presidentin eli Eurooppaneuvoston puheenjohtajan. Hänen keskeinen tehtävänsä on valmistella ja johtaa
Eurooppa-neuvostoa eli valtionpäämiesten huippukokouksia.
EU:n kansalaisten perusoikeudet määrittävä perusoikeuskirja ei tullut osaksi
Lissabonin sopimuksen tekstiä, koska
Britannia ei halunnut perusoikeuskirjan
vaikuttavan kansallisten viranomaisten
toimintaan. Perusoikeuskirja on kuitenkin
saatettu oikeudellisesti sitovaksi unionisopimukseen sisältyvän viittauksen kautta.
Se sisältää kattavan luettelon unionin
perusoikeuksista. Perusoikeuskirjan oikeusvaikutuksia on rajoitettu merkittävästi
Britannian ja Puolan osalta erillisellä pöytäkirjalla. Britannia vaati lisäksi oikeuden
jättäytyä EU-säädösten edelleen kehittämisen ulkopuolelle Schengen-yhteistyössä.
Lissabonin sopimus hävitti käsitteen
”Euroopan yhteisö” EU:n terminologiasta.
Tämä vaikutti EY-tuomioistuimeen, josta
tuli viralliselta nimeltään EU:n tuomioistuin. EU:sta tuli myös yksi ja yhtenäinen
oikeushenkilö. Tämä tarkoittaa sitä, että
unioni voi olla toimijana kansainvälisissä
suhteissa.
Kansalaiset ja kansalliset
parlamentit saivat lisää
vaikutusvaltaa
L
issabonin sopimuksen ansiosta Suomen eduskunnan ja muiden kansallisten parlamenttien asema on EU:ssa
aiempaa vahvempi. Kansanedustuslaitokset voivat antaa EU:lle perustellun
lausunnon syistä, joiden perusteella ne
katsovat komission lakiehdotuksen olevan
toissijaisuusperiaatteen vastainen. Tämä
tarkoittaa sitä, että päätöksen tavoitteet
voidaan riittävästi saavuttaa jäsenvaltioissa hyväksyttävin toimin.
Kullakin parlamentilla on kaksi ääntä.
Jos vähintään kolmasosa – tai jos kysymyksessä on vapauden, turvallisuuden ja
oikeuden alan säädösehdotus, vähintään
EU-PERUSTEOS
neljäsosa – näin annetuista äänistä vastustaa komission ehdotusta, komission on
tarkasteltava sitä uudelleen. Jos ehdotus
pysyy ennallaan, komission on perusteltava kantansa. Ehdotus voi kaatua, jos 55
prosenttia jäsenvaltioista tai Euroopan
parlamentin enemmistö pitää ratkaisua
läheisyysperiaatteen vastaisena.
Myös kansalaisilla on suora vaikuttamisen mahdollisuus. Miljoona EUkansalaista voi tehdä kansalaisaloitteen
pyytämällä komissiota toimimaan tietyssä
asiassa. Kansalaisten on edustettava useampaa jäsenmaata. Komissio ei ole velvoitettu menettelemään esityksen mukaisesti,
mutta käytännössä sen on ainakin jollakin
tavalla huomioitava miljoonan ihmisen
mielipide.
Vuonna 2006 yli miljoona ihmistä
vaati, että Euroopan parlamentin istunnot
on pidettävä Brysselissä, ei Strasbourgissa. Yli miljoona nimeä mahtui noin 16
000 paperiliuskalle, mutta vetoomus ei
ole johtanut käytännön toimiin – asiasta
täytyy päättää EU:ssa yksimielisesti, ja
Ranska haluaa säilyttää nykyisen käytännön ennallaan.
ASETUS, DIREKTIIVI JA PÄÄTÖS
Euroopan unionin lainsäädännön keskeiset
välineet:
• Asetus sitoo jäsenmaita heti voimaan tultuaan. Sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa
jäsenmaissa. Asetus syrjäyttää sen kanssa
ristiriidassa olevan kansallisen lainsäädännön.
• Direktiivi on lainsäädäntöohje, joka
velvoittaa jäsenmaita panemaan sen täytäntöön kansallisessa lainsäädännössään
tietyssä määräajassa. Täytäntöönpanon
muodot ja keinot jäävät kansallisten viranomaisten valittaviksi.
• Päätös on yksittäistapauksia koskeva sitova säädös. Päätös velvoittaa niitä, joille se
on osoitettu. Päätös voi olla myös yleisesti
velvoittava ja sovellettava.
61
EU:n päätöksenteko –
mutkikasta?
E
uroopan unionin päätöksentekoa sanotaan usein monimutkaiseksi. Epätietoisuutta lisäävät lukuisat toimijat:
komissio, parlamentti, neuvosto, puheenjohtajamaa, korkea edustaja, valtionpäämiehistä koostuva huippukokous ja niin
edelleen. Toisaalta EU:n tapa päättää ja
valmistella asioita ei ole välttämättä sen
mutkikkaampi kuin kansallinen päätöksenteko. Toimielimillä on jokaisella oma
roolinsa kuten Suomessa ministeriöillä,
hallituksella, eduskunnalla ja tasavallan
presidentillä.
Valta ja vallanjako ovat aina olleet
osa eurooppalaista keskustelua. Kysymys
päättämisen tavasta ja menettelystä nousi
esille jo 1800-luvulla, kun hahmoteltiin
amerikkalaisen liittovaltion esimerkin
mukaan ”Euroopan Yhdysvaltoja”. Silloin
pohdittiin, miten yksilöiden vapaus ja
kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeus
turvattaisiin eurooppalaisessa valtioliitossa. EU:n laajentumisen yhteydessä
päätösvallan jaosta keskusteltiin erityisen
laajasti.
Unionin päätöksenteon kulmakiviä
on Maastrichtin sopimus vuodelta 1992,
joka sisälsi niin kutsutun pilarirakenteen:
EU:n toiminnot ryhmiteltiin pilareittain
kolmeen osaan, joissa toimivalta jäsenmaiden ja toimielinten välillä vaihteli.
Pilarirakenne oli kankea ja vaikeasti
ymmärrettävä muille kuin lainsäätäjille.
Lissabonin sopimus poisti pilarijaon
ja selkeytti päätöksentekoa. Määräenemmistöllä päätetään neuvostossa entistä
useammin. Samoin yhteispäätösten määrä
lisääntyi. Päätöksenteon pohjana on niin
kutsuttu tavallinen lainsäätämisjärjestys, mikä vastaa pitkälti yhteispäätöstä
(yhteispäätösmenettely). Tämä tarkoittaa
sitä, että jäsenmaita edustava neuvosto ja
Euroopan parlamentti päättävät lainsäädännöstä yhdessä komission esityksen
pohjalta. Poliittisesti näkyvimpiä hankkei-
62
ta koskevat esitykset on usein valmisteltu
Eurooppa-neuvoston eli jäsenmaiden
valtionpäämiesten pyynnöstä.
Näin yksinkertaistettu kuvaus EU:n
päätöksenteosta on toki pelkistetty ja
juridisesti epätarkka. Se sivuuttaa yhteisten päätösten eri vaiheet: pitkäaikaisen
lakivalmistelun, kansalliset intohimot,
poliittiset pyrkimykset, toimielinten sisäisen käsittelyn, äänestykset parlamentin
valiokunnissa ja niin edelleen.
Neuvostossa yksimielisyyden vaatimus
kuitenkin säilyy muun muassa verotuksessa sekä pääsääntönä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja sosiaalipolitiikassa.
Yksimielisyys tarkoittaa sitä, että kaikkien
maiden on neuvostossa hyväksyttävä
ehdotettu ratkaisu.
Lissabonin sopimus toi päätöksentekoon myös niin kutsutut delegoidut
säädökset. Kyseessä on menettely, jonka
avulla voidaan täydentää tai muuttaa
asetuksen tai direktiivin yksityiskohtia
jälkikäteen. Se korvaa osittain niin kutsutun komitologiamenettelyn. Delegoitujen
säännösten on katsottu lisäävän toimielinten, erityisesti komission valtaa Coreper 1
-sektoriin kuuluvissa asioissa.
Vuoden 2004 laajentumisen pelättiin
halvaannuttavan neuvoston työn. Tilastot
osoittavat muuta: EU:n 27 jäsentä ovat
laatineet lainsäädäntöä kutakuinkin samassa tahdissa kuin 15 valtion unioni.
Päättäminen
määräenemmistöllä
Neuvostossa jäsenmaat päättävät asioista
joko yksimielisesti, määräenemmistöllä
tai yksinkertaisella enemmistöllä. Perussopimuksessa määritellään oikeusperusta,
jonka pohjalta määräytyy kulloinkin
käytettävä päätöstapa. Määräenemmistöllä päätettäessä käytössä on jäsenmaiden
asukasluvun mukaan painotettu äänimäärä. Määräenemmistöä on perusteltu EU:n
toiminnan tehostamisella. Unionin työ
tukahtuu, jos yksi valtio pystyy estämään
kaikkien muiden kannattaman ratkaisun.
Suurin osa EU:n lainsäädännöstä hyEU-PERUSTEOS
TAVANOMAINEN LAINSÄÄTÄMISJÄRJESTYS
Komissio
tekee lakiehdotuksen
1. käsittely
Neuvosto
käsittelee komission esitystä
ja EP:n muutosehdotuksia
Hyväksyy
Euroopan parlamentti
käsittelee komission esitystä
ja äänestää muutosehdotuksista
Ei hyväksy
Neuvoston yhteinen kanta
2. käsittely
Euroopan parlamentti
äänestää muutosehdotuksesta
neuvoston kantaan
Neuvosto
käsittelee EP:n muutettua
ehdotusta
Hyväksyy
Voi hylätä
Ei hyväksy
Sovittelukomitea
(neuvosto, EP, komissio)
neuvottelee yhteisen tekstin
Voi hylätä
3. käsittely
Voi hylätä
Neuvoston
kolmas
käsittely
Euroopan
parlamentin
kolmas
käsittely
Voi hylätä
Hyväksyy
LOPULLINEN PÄÄTÖS, SÄÄDÖS VOIMAAN
EU-PERUSTEOS
63
väksytään nykyisin määräenemmistöllä.
Marraskuusta 2004 lähtien on sovellettu
Nizzan sopimuksen äänimääriä. Suurimmilla jäsenmailla Saksalla, Ranskalla, Italialla ja Britannialla on 29 ääntä, Espanjalla ja Puolalla 27 ja niin edelleen. Suomella
on 7 ääntä. Määräenemmistöön tarvitaan
vähintään 255 ääntä 345:sta mahdollisesta äänestä. Lisäksi päätöksen takana on
oltava jäsenmaiden enemmistön. Puolan
vaatimuksesta Nizzan ääntenpainotus
on voimassa vuoteen 2014 asti. Senkin
jälkeen jäsenmaalla on oikeus pyytää
Nizzan laskutavan käyttämistä yksittäisessä asiassa 31.3.2017 asti.Neuvoston
kokouksissa äänestetään harvoin, mutta
jäsenvaltioiden näkemysten hajaantuessa
yksittäiset äänet voivat ratkaista päätöksen
lopulta niukastikin. Kokouksia johtava
puheenjohtajamaa laskee työryhmäkäsittelystä alkaen tarkasti, onko vastustavilla
MÄÄRÄENEMMISTÖPÄÄTÖSTEN
SYNTY NEUVOSTOSSA
Lissabonin sopimuksen mukaan otetaan
käyttöön ns. kaksoisenemmistö.
Määräenemmistö syntyy kun
• päätöstä tukee 55 prosenttia neuvoston
jäsenistä
• nämä edustavat 65 prosenttia unionin
väestöstä
• päätöstä tukee vähintään 15 jäsenmaata;
sen estämiseksi tarvitaan vähintään neljä
jäsenmaata.
Jos aloitteen tekee muu kuin komissio tai
unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja,
määräenemmistö syntyy kun
• päätöstä tukee 72 prosenttia neuvoston
jäsenistä
• nämä edustavat vähintään 65 prosenttia
unionin väestöstä.
Uudistus astuu voimaan 2014 alkaen.
64
mailla estävä määrävähemmistö. Estävä
määrävähemmistö on 91 ääntä. Tämä
edellyttää esimerkiksi kolmen suuren ja
yhden pienemmän valtion vastustusta.
Esimerkiksi Ranskan, Italian, Espanjan
ja Kreikan muodostama ryhmä pystyy
estämään päätöksen: 29 + 29 + 27 + 12 =
97 ääntä.
Vuodesta 2014 alkaen päätös syntyy,
kun sen takana on 55 prosenttia jäsenmaista, joiden on edustettava 65 prosenttia EU-kansalaisista. Tämä niin kutsuttu
kaksinkertainen enemmistö on ymmärrettävämpi ja tehokkaampi tapa päättää
asioista kuin jäsenmaiden ääntenpainotuksiin perustuva järjestelmä. On muistettava, että jäsenvaltioiden vaikutusvalta ei
perustu yksinomaan äänestyssääntöihin,
komissaarien määrään tai muihinkaan
toimielinkysymyksiin. Jäsenvaltion kyky
edistää EU:n yhteisiä tavoitteita ratkaisee:
aloitteellisuus, ennakointikyky ja johdonmukainen toiminta kaikessa EU-työssä.
Hallitustenvälisyys
ja yhteisömetodi
2000-luvun laajentumiset ovat muuttaneet
EU:n luonnetta ja hallittavuutta. Pieniä jäsenmaita on nykyään unionissa enemmän
kuin suuria ja keskisuuria. Pienen valtion
suhteellinen painoarvo on asukaslukuunsa nähden suuri, vaikka suurilla mailla
on todellisuudessa paljon valtaa. Pienen
jäsenmaan edustaja istuu tasavertaisena
EU:n neuvottelupöydässä ja voi käyttää
veto-oikeuttaan, jos asioista päätetään
yksimielisesti.
Suuriin lasketaan kuusi maata: Britannia, Italia, Ranska, Saksa, Espanja ja
Puola. Niiden asukkaat muodostavat noin
70 prosenttia koko unionin väestöstä. Pieniä tai hyvin pieniä on 14, mukana Suomi
ja Ruotsi.
Keskustelu päätösvallasta kiihtyi
1990-luvun loppupuolella, kun EU:n toiminta ulottui uusille aloille ja toimielinten
valta lisääntyi. Euroopan parlamentti
sai aivan eri tavalla valtaa kuin 1970- ja
1980-luvuilla, ja komissio alkoi toimia
EU-PERUSTEOS
Sinetöity Lissabonin sopimus
allekirjoituksineen.
Euroopan unioni
lähes kaikilla EU:n sektoreilla. Samalla
päätösten toteuttamisen valvonta siirtyi
pitkälti komissiolle, EU:n tuomioistuin
taas on ratkaisuillaan muovannut unionin
sisämarkkinoita.
EU:n historiassa on aika ajoin noussut
esiin termi hallitustenvälisyys. Se viittaa
siihen, että jäsenmaiden hallituksilla on
EU:n päätöksenteossa painavampi rooli
kuin toimielimillä, ja hallitusten asema on
vahva unionin rakenteissa. Esimerkiksi
komission rooli on hallitustenvälisessä
yhteistyössä heikko. Hallitustenvälisyyden kielteinen puoli on se, että jäsenmaat
tekevät päätöksiä lähinnä vain niistä
asioista, jotka halutaan toteuttaa – usein
vahvimpien ehdoin.
Hallitustenvälisyyden vastakohtana pidetään yhteisömetodia, yhteisöllisyyttä. Se
tarkoittaa ylikansallista, EU:n toimielinten
harjoittamaa päätöksentekoa. Yhteisömenetelmään kuuluvat vahva komission
rooli ja sen aloiteoikeus, määräenemmistöllä tehtävät neuvoston päätökset sekä
Euroopan parlamentin tasavertainen
asema lainsäätäjänä neuvoston rinnalla.
Varsinkin pienet valtiot ovat perinteisesti
korostaneet yhteisömetodia. Erityisesti
komission on usein katsottu toimivan
pienten maiden etujen hyväksi vastapainona suurten jäsenmaiden pyrkimyksille.
Hallitustenvälisyydellä on liittymäkohtia ilmaisuun ”kahden nopeuden Eurooppa” tai ”monitahtinen Eurooppa”. Tämä
EU-PERUSTEOS
tarkoittaa sitä, että osa jäsenmaista etenee
muita nopeammin tietyllä EU:n sektorilla. Samalla on noussut huoli siitä, että
EU:hun muodostuisi ”ydinryhmä”, joka
etenee integraatiossa muita nopeammin.
Toisaalta eri tahtia kulkeminen
on tuonut Eurooppaan muun muassa
euroalueen. Lissabonin sopimus kehitti
jäsenmaiden tiiviimpää yhteistyötä, joka
sisällytettiin perussopimuksiin jo Amsterdamin sopimuksella. Se tunnetaan myös
vahvistettuna tai syvennettynä yhteistyönä tai joustavana integraationa. Tällä
tarkoitetaan sitä, että tietty maaryhmä tai
tietyt jäsenmaat voivat tiivistää yhteistyötään, johon muut jäsenet ovat haluttomia
liittymään mukaan. Esimerkiksi sisärajatarkastukset poistava Schengen-alue on
yhteistyötä, jossa kaikki EU-maat eivät ole
mukana. Tiiviimpi yhteistyö on mahdollista vain unionin toimivaltaan kuulumattomilla politiikan aloilla ja siihen voidaan
turvautua vasta viime keinona. Mukana
on oltava vähintään yhdeksän valtiota, ja
muilla jäsenmailla on oltava mahdollisuus
liittyä mukaan myöhemmin. Joillakin
aloilla, kuten talous- ja rahaliitossa, kaikki
jäsenvaltiot eivät ole mukana, mutta
kysymyksessä ei ole varsinaisesti tiiviimpi
yhteistyö.
Kaiken ei tarvitse tapahtua EU-päätöksin. Jäsenvaltiot voivat laatia monilla
politiikan aloilla – koulutus, eläkkeet,
terveydenhuolto, maahanmuutto ja turvapaikanhaku – kansalliset toimintalinjansa ja jakaa keskenään tietoja parhaista
käytänteistä. ”Toinen toiselta oppimista”
kutsutaan avoimeksi koordinaatioksi.
65
66
EU-PERUSTEOS
5
Euroalue ja talous
Barentsinmeri
Islanti
Norjanmeri
Euroalue
vuonna
2011
Suomi
Ruotsi
Norja
Atlantti
Euron käyttöönsä
ottaneet maat
Viro
Pohjanmeri
POHJOIS-IRLANTI
Irlanti
Venäjä
Latvia
Tanska
Itämeri
Iso-Britannia
Liettua
VENÄJÄ
Alankomaat
Valko-Venäjä
Kazakstan
Puola
Saksa
Belgia
LUXEMBURG
Tšekki
Ukraina
Slovakia
LIECHTENSTEIN
Ranska
Moldova
Itävalta
Sveitsi
Unkari
Slovenia
Italia
Portugali
MONACO
ANDORRA
Romania
Kroatia
Bosnia-Hertsegovina
SAN MARINO
Armenia
Montenegro Kosovo
Espanja
Georgia
Mustameri
Serbia
VATIKAANI
Albania
Bulgaria
Iran
Makedonia
(FYROM)
Turkki
Kreikka
Syyria
Marokko
Algeria
Tunisia
Malta
Välimeri
Kypros
Irak
Libanon
Israel
Oma raha yhdistää –
talouskriisi ajoi EU:n
laajoihin uudistuksiin
E
uroopan yhteisön synnyn keskeinen
viitoittaja oli maanosan talouden
kohentaminen. Kansallisvaltioiden
yhteistyö rakennettiin alun perin hiili- ja
teräskaupan ympärille. Talous on keskeinen osa myös nyky-EU:n olemassaoloa.
Vakaa talous, kitkaton rajat ylittävä kaupankäynti ja arvostettu yhteinen valuutta
ovat Euroopan hyvinvoinnin perusta.
Talous on puhuttanut EU:ta paljon
viime vuosina. Asuntomarkkinoiden
ongelmista ja Lehman Brothers -pankin
konkurssista Yhdysvalloissa syksyllä 2008
alkanut rahoitusmarkkinoiden kriisi levisi
68
nopeasti kaikkialle maailmaan. Talouskasvu hiipui pahoin myös Euroopassa, ja EU
ryhtyi poikkeustoimiin rahoitusvakauden
turvaamiseksi ja kasvun elvyttämiseksi.
Vuonna 2010 EU koki uuden kriisin
kun Kreikan, Irlannin ja monen muun
valtion talousongelmat ja velkaantuminen
paljastuivat. EU perusti ensin väliaikaisen vakausrahaston, mutta ongelmien
jatkuessa oli tarpeellista rakentaa järeämpi
suoja. EU päätti luoda pysyvän talouden
kriisinhallinnan mekanismin (ks. tarkemmin jäljempänä).
Matkalla euro-rahan käyttöönottoon
oli monta mutkaa. Euroopan rahajärjestelmän (EMS) perustaminen 1979 enteili
tulevaa rahaliittoa ja yhteistä valuuttaa.
Hankkeen taustalla oli Ranskan ja Saksan
huoli Euroopan taloudellisesta vaikutusvallasta, mutta myös pyrkimys saada kuriin
1970-luvun raju inflaatio ja kansallisten
valuuttojen hallitsematon arvonheilahtelu.
EU-PERUSTEOS
Britannian Margaret Thatcher konservatiivien johdossa oli erityisen kiihkeä yhteisen rahan vastustaja. Tämä ei
hidastanut komission puheenjohtajaa
Jacques Delorsia, joka antoi 1980-luvulla sisämarkkinoiden ohella esityksensä
Euroopan talous- ja rahaliitosta EMUsta. Takuumieheksi asettui liittokansleri
Helmut Kohl, vaikka Saksan keskuspankki, Bundesbank, suhtautui hankkeeseen
nihkeästi, olihan Saksan markka ollut
kansainvälisesti merkittävin eurooppalainen valuutta punnan ohella. Myös
Ranskan presidentti François Mitterrand
tuki Delorsia.
Delors esitti 1989 yhteiseen rahaan
siirtymistä kolmessa vaiheessa. Keskeiseksi rahapolitiikan tavoitteeksi asetettiin
matala inflaatio, mikä on ollut perinteisesti Bundesbankin tavoite. Hanke sisälsi
myös Maastrichtin sopimuksen niin
kutsutut konvergenssikriteerit eli ne kolme keskeistä välinettä, joilla kansallinen
talous vakautetaan yhteisvaluutan ehtojen
mukaiseksi: alhainen inflaatio, alhainen
valtionvelka ja kansallisen valuutan arvon
vakaus kahden vuoden tarkastelujaksolla.
Jälkimmäinen tunnetaan termillä valuuttakurssimekanismi ERM.
Ensimmäisen kerran sitten Rooman
valtakunnan Euroopassa otettiin käyttöön yhteinen valuutta vuosituhannen
vaihtuessa. Maastrichtin sopimuksen
mukaisesti talous- ja rahaliitto toteutettiin
tammikuussa 1999. Ensin euro otettiin
käyttöön tilivaluuttana. Käteisvaluuttana
eurokolikot ja -setelit laskettiin liikkeelle
tammikuussa 2002.
Euron otti käyttöön alun perin 11 EUmaata: Suomi, Saksa, Itävalta, Hollanti,
Belgia, Luxemburg, Irlanti, Ranska, Italia,
Espanja ja Portugali. Vuonna 2002 mukaan tuli Kreikka. Slovenia liittyi vuonna
2007, Kypros ja Malta vuotta myöhemmin. Slovakia liittyi euroalueeseen 2009,
ja Virosta tuli 17:s euromaa vuoden 2011
alussa.
Euroopan Keskuspankki EKP sijoitettiin Frankfurtiin. EKP vastaa euroalueen
rahapolitiikasta yhdessä euroalueen kansallisten keskuspankkien kanssa. Yhteisen rahapolitiikan tavoite on ylläpitää
hintavakautta, mikä tukee samalla yleistä
EU:n talouspolitiikkaa. EKP:n pääjohtaja
on ranskalainen Jean-Claude Trichet,
jonka kausi jatkuu lokakuuhun 2011
saakka. Ensimmäisenä pääjohtajana toimi
nyt jo edesmennyt hollantilainen Wim
Duisenberg 1998–2003. Tuolloin EKP:n
johtokunnan jäsenenä työskenteli myös
Suomen Sirkka Hämäläinen.
EU perusti Rooman sopimuksella
Euroopan investointipankin (EIP), joka
myöntää pitkäaikaista rahoitusta investointiprojekteihin. EIP tukee Euroopan
integraatiota, tasapainoista kehitystä sekä
jäsenvaltioiden taloudellista ja sosiaalista
koheesiota. EIP myöntää lainoja myös
EU-alueen ulkopuolelle, ennen muuta
hakijamaihin. Euroopan investointirahasto on puolestaan erikoistunut pienten ja
keskisuurten yritysten riskirahoitukseen
sekä takuujärjestelyihin. Rahasto pyrkii
edistämään innovaatioita, työllisyyttä ja
aluekehitystä.
Eurolla voi maksaa lähes
kaikkialla Euroopassa
Viron eurokolikon on suunnitellut
taidegraafikko Lembit Lõhmus.
Suomen Rahapaja
EU-PERUSTEOS
Eurosta on tullut kaupankäynnin lisäksi
tärkeä valuutta myös matkailussa. Useiden euroalueen ulkopuolisten maiden
pääkaupungeissa matkailija voi maksaa
ostoksensa euroilla. EU:hun pyrkivä
Montenegro on ottanut euron valuutak69
seen omalla päätöksellään, vaikka ei ole
unionin jäsen. Myös Sveitsissä euroilla
voi maksaa paikallisen valuutan rinnalla
turistipalveluja.
Euroa syytetään usein hintojen noususta. Joidenkin yksittäisten tavaroiden ja
palvelujen hinnat ovat selvästi nousseet
euroaikana. Tyypillisiä esimerkkejä ovat
kampaamomaksut sekä kahvikupillisen
ja sanomalehden hinnat. Tilastot eivät
kuitenkaan tue käsitystä, jonka mukaan
euro olisi nostanut yleisesti hintoja.
Hinnat ovat nousseet myös Ruotsissa ja
Tanskassa, vaikka ne ovat yhteisvaluutan
ulkopuolella.
Merkittävä kansalaisille näkyvä muu70
Setelit ovat kaikissa maissa samanlaisia,
mutta kolikoiden kruunapuolen kuvituksen päättää kunkin maan keskuspankki.
Euroopan keskuspankki
tos on korkojen yhdenmukaisuus. Korkojen vakaus on erittäin tärkeää esimerkiksi
asuntovelallisille, ja ne vaikuttavat kuluttajien yleiseen luottamukseen. Eniten
tilanteesta ovat hyötyneet euroalueella
Suomen kaltaiset valtiot, joissa korkotaso on ollut aiemmin selvästi esimerkiksi
Saksan korkotasoa korkeampi. Toisaalta
yhtenäiset korot voivat aiheuttaa myös
ongelmia, jos eri euromaiden kasvunäkymät poikkeavat selvästi toisistaan.
Talouskehitykseen nähden liian alhainen
EU-PERUSTEOS
korkotaso voi johtaa muun muassa asuntomarkkinoiden ylikuumentumiseen.
Euro on vaikuttanut myös Euroopan
velkakirjamarkkinoiden kehittymiseen.
Yrityksillä ja rahoituslaitoksilla on entistä
paremmat mahdollisuudet hakea velkarahaa suoraan markkinoilta. Myös EUkansalainen hyötyy siitä, että euromääräinen maksu yli valtiorajojen saa maksaa
korkeintaan saman verran kuin vastaava
kansallinen rahansiirto. Verrattain kehittyneiden raha- ja joukkolainamarkkinoiden rinnalla yhteiset osakemarkkinat ovat
muuttuneet hitaammin, koska ne toimivat
pääosin kansallisissa pörsseissä.
Ecofin ja euroryhmä määrittävät
talouspolitiikkaa
Lähivuosikymmeninä Eurooppa on
suurten haasteiden edessä, kun toisen
maailmansodan jälkeen syntyneet sukupolvet jäävät eläkkeelle. Yli 65-vuotiaiden
suhteellinen määrä väestöstä on lisääntyy
huomattavasti. Ikärakenteen muutos
koskee lähes kaikkia EU-maita, mutta
Suomessa se tapahtuu muita maita aiemmin. Samaan aikaan Euroopan maiden
on sopeutettava taloutensa kovenevaan
kansainväliseen kilpailuun. Maailmantalouden kehitys vaikuttaa euron asemaan
kansainvälisessä kaupassa. Euron ulkoinen kurssi heijastelee euroalueen kehitystä verrattuna muiden suurten talousalueiden kehitykseen.
Jäsenmaat hoitavat kansallisia talouksiaan pitkälti itse, mutta Ecofin eli EU:n
valtiovarainministerien neuvosto vastaa
yhteisön talouspolitiikan kehittämisestä.
Euroalueen ministerit kokoontuvat lisäksi
erikseen euroryhmässä, jolla on oma pysyvä puheenjohtajansa. Ensimmäisenä tehtävää on hoitanut Luxemburgin valtiovarainja pääministeri Jean-Claude Juncker.
Keskeinen talouskurin väline EU:ssa
on vakaus- ja kasvusopimus vuodelta
1997. Sen avulla suitsitaan jäsenmaiden
budjettialijäämää ja julkisen talouden velkaa. Alijäämä saa olla korkeintaan kolme
prosenttia ja julkinen velka 60 prosenttia
EU-PERUSTEOS
bruttokansantuotteesta.
Budjettikurin noudattaminen ajautui
vaikeuksiin 2000-luvun alkupuolella, kun
muun muassa Ranska ja Saksa lipsuivat
vakaus- ja kasvusopimuksen ehdoista
ilman seuraamuksia. Pienet jäsenmaat
katsoivat, että suuret jäsenvaltiot päästetään helpommalla sopimuksen soveltamisessa. Komission puheenjohtaja Romano
Prodi luonnehti vuonna 2002 sopimusta
”typeräksi”, koska kaikki jäsenmaat eivät
enää haluneet soveltaa sopimusta poliittista syistä. Vakaus- ja kasvusopimus
uudistettiinkin vuonna 2005 aiempaa
joustavammaksi. Jäsenmaiden erilaiset
olot ja taloustilanteet otetaan paremmin
huomioon. Kasvu- ja vakautussopimuksen ehtojen noudattaminen oli jäsenmaille
VANHUSHUOLTOSUHDE
yli 65-vuotiaat, % työikäisestä (15–64 v.)
väestöstä EU-maissa
Maa
2010
2030
2060
Belgia
26,1
37,6
45,8
+11,5
Tanska
25,0
37,9
42,7
+12,9
Saksa
31,2
46,2
59,1
+15,1
Kreikka
28,2
38,5
57,1
+10,3
Espanja
24,4
34,3
59,1
+9,9
Ranska
25,8
39,0
45,2
+13,2
Irlanti
16,7
24,6
43,6
+8,0
Italia
31,0
42,5
59,3
+11,5
Luxemburg
21,1
30,8
39,1
+9,7
Alankomaat
22,8
40,0
47,2
+17,2
Itävalta
26,0
38,1
50,7
+12,1
Muutos
2010–
2030
Portugali
26,6
36,6
54,8
+10,1
Suomi
25,7
43,9
49,3
+18,2
Ruotsi
27,8
37,4
46,7
+9,6
Iso-Britannia
24,7
33,2
42,1
+8,5
EU-15
25,5
37,4
49,5
+11,8
Uudet
jäsenmaat
22,1
34,6
61,4
+12,6
EU-27
23,8
36,0
55,4
+12,2
Lähde: Eurostat 2010
71
EUROOPAN UNIONIN KULUJEN JAKAUTUMINEN
EU
maailmanlaajuisena
toimijana
5,7 %
Kansalaisuus,
vapaus, turvallisuus
ja oikeus
1,2 %
Luonnonvarat:
markkinoihin liittyvät
menot ja suorat tuet
Kestävä kasvu
31,0 %
45,4 %
Luonnonvarat:
maaseudun kehittäminen, ympäristö ja
kalastus
Hallinto
5,6 %
11,1 %
Kuvio perustuu EU:n vuoden 2010 talousarvioon, lähde: Euroopan komissio.
erityisen vaikeaa maailman talouskriisin
puhjettua 2008. Julkisten talouksien vajeet
ja velkamäärät kasvoivat nopeasti kaikissa
jäsenmaissa, myös Suomessa.
EU-jäsenyys ja yhteisvaluutta tuovat
Suomelle ja muille maille tiettyjä velvoitteita, ja euromaiden julkistalouksia seurataan
tehostetusti. Euromaiden on esiteltävä
komissiolle vuosittain vakausohjelma,
jossa kukin maa määrittelee lähivuosien
talouspolitiikkansa linjaukset. Suomessa
vakausohjelman hyväksyy hallitus, ja sen
valmistelusta vastaa valtiovarainministeriö.
Komissio puolestaan esittää oman arvionsa
vakausohjelman toteutettavuudesta.
EU:ssa laaditaan lisäksi talouspolitiikan laajat suuntaviivat -asiakirja, joka
on talouspolitiikan koordinaation tärkeä
väline. Suuntaviivoilla halutaan edistää
vakaata kasvua ja kohentaa työllisyyttä.
Lissabonin sopimuksen jatkona EU on sopinut Eurooppa 2020 -strategiasta, jonka
tavoite on muun muassa tukea kestävää
taloutta ja parantaa unionin kilpailukykyä
(ks. luku sisämarkkinoista).
Mahdollisimman yhtenäisillä rahoitusmarkkinoilla halutaan edistää
sisämarkkinoita. Erityisesti yritysten ja
pankkilaitosten toimintaa voidaan parantaa ja sähköistä kaupankäyntiä lisätä.
72
Markkinoiden sääntelyä varten on luotu
Lamfalussy-prosessi. Sen avulla halutaan
nopeuttaa sääntelyä, edistää kansallisten
valvontaviranomaisten yhteistyötä sekä
tehostaa rahoitusmarkkinoiden valvontaa.
Kriisinhallinta tuli
myös talousasioihin
Vuonna 2008 alkaneen maailmanlaajuisen
talouskriisin, Kreikan velka-ahdingon ja
siihen liittyvän epävarmuuden ensiapuna EU sopi keväällä 2010 tukipaketista,
jonka rahallinen arvo oli 750 miljardia
euroa. Paketilla rauhoitettiin levottomia
rahamarkkinoita ja tuettiin luottamusta
euroalueeseen.
Osana pakettia luotiin väliaikainen
vakausmekanismi taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneita jäsenvaltioita varten.
Lisäksi perustettiin erityisrahoitusyhtiö
myöntämään tarvittaessa lainoja vaikeuksiin joutuneille euroalueen valtioille. EKP
osallistui talkoisiin ostamalla joukkovelkakirjalainoja ja antamalla pankeille
rahoitusta. Myös kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) osallistuu tarvittaessa
euroalueen vakautta turvaavien toimien
rahoitukseen.
Rahoitusmarkkinoiden levottomuuEU-PERUSTEOS
den jatkuttua ja Irlannin liityttyä ongelmamaihin Eurooppa-neuvosto päätti
joulukuussa 2010 luoda pysyvän kriisinhallintavälineen. Siitä voidaan myöntää
lyhytaikaista lainatukea talousvaikeuksissa
oleville maille. Tuen saanti edellyttää
avustettavalta valtiolta tiukkaa talouden
sopeutusohjelmaa. Vuonna 2013 voimaan
tuleva Euroopan vakausmekanismi korvaa väliaikaiset tukijärjestelyt. Uudistus
kirjataan myös EU:n perussopimukseen.
Tärkeä askel on myös EU:n talouspolitiikan koordinaation ja rahoitusmarkkinoiden sääntelyn tehostaminen. Jokaisen
EU-maan taloussuunnitelma jätetään
jo huhtikuussa komission arvioitavaksi, jolloin sen sisältöön on mahdollista
vaikuttaa etukäteen ennen kansallista
budjettikäsittelyä. Talouskomissaari Olli
Rehnin ehdotuksesta tämä niin kutsuttu
”eurooppalainen lukukausi” tuli osaksi
vakaus- ja kasvusopimusta. Uudistuksella
pyritään tiivistämään EU:n talouspolitiikan koordinointia ja estämään jäsenmaita
kasvattamasta ”salaa” budjettivajeitaan.
EKP:n yhteyteen on perustettu lisäksi
EU-tason valvontaviranomainen. Pankeilta peritään etukäteen niin sanottuja
vakausmaksuja, joilla ne osallistuvat mahdollisten kriisien kustannuksiin. Lisäksi
EU aloitti pankkien niin kutsutut stressitestit, joilla selvitetään miten pankkien
vakavaraisuus kestäisi ennakoitua selvästi
heikomman talouskehityksen vaikutukset.
.eu on Euroopan unionin oma niin kutsuttu
domain-tunnus. Sen alla on laaja kirjo verkkosivuja, joilta löytyy ajankohtaista EU-aiheista
tietoa kuten europa.eu. Sivuilla voi esimerkiksi seurata EU:n toimielinten päätöksentekoa
tai tutustua unionia koskeviin tilastoihin.
.eu-domainit myöntää EURid. Jokainen EU:n
alueella asuva henkilö tai mikä tahansa siellä
päätoimipaikkaansa pitävä organisaatio voi
rekisteröidä .eu-loppuisen verkkotunnuksen
(www.eurid.eu/fi).
EU-PERUSTEOS
Martti Hetemäki.
Suomen Kuvapalvelu Oy
Maailman talouskriisi
imaisi myös Suomen
mukaansa
MAR T TI HE TEMÄKI
Valtiovarainministeriön EU-talouspolitiikan konkari Martti Hetemäki yllättyi
rahoitusmarkkinoiden kriisin voimakkuudesta ja sen heijastuksesta euroalueelle.
Talousvaikeudet iskivät rajusti myös Suomeen. Velkaantuneiden euroalueen maiden pelastaminen on Hetemäen mukaan
koko Euroopan etu. Yhden euromaan jättäminen pulaan olisi ollut Suomelle suuri
riski, alivaltiosihteeri Hetemäki toteaa.
Miksi euroalueen maat pelastivat Kreikan talouskriisistä?
– Jos Kreikka olisi ajautunut 2010 keväällä velkasaneeraukseen, seuraukset
olisivat olleet arvaamattomat. Sama päti
Irlantiin viime syksynä. Suomessa kuten
muuallakin oli riskinä vastaava kehitys
kuin vuoden 2008 syksyllä Lehman Brothers -pankin kaaduttua Yhdysvalloissa.
Kreikan ja Irlannin tilanteiden paljastut-
73
enemmän. Ei ole myöskään ruotsalaisten
yritysten etu, että he eivät tiedä kilpailukykyään suhteessa euromaihin pitkällä
tähtäimellä. Tanskan kruunu on sitä vastoin sidottu euron kurssikehitykseen.
Euro-valuutan ulkoinen arvo vaihtelee.
Hyötyykö suomalainen vahvasta vai
heikosta eurosta?
tua rahamarkkinat olivat hyvin hermostuneet, pankkien välinen rahoitus vaikeutui
ja vakavan globaalin rahoituskriisin
merkit olivat olemassa.
Suomi lainasi Kreikalle lähes 1,5 miljardia ja Irlannille vajaat 0,5 miljardia
euroa. Miksi?
– Rahan lainaaminen on huomattavasti
parempi vaihtoehto kuin rahan pysyvä
menettäminen. Rahoitusmarkkinoiden
häiriöt iskivät vuoden 2008 lopussa
kauhealla voimalla kaikkialle maailmaan.
Vuonna 2009 Suomen kokonaistuotanto
aleni kahdeksalla prosentilla eli eniten kaikista euroalueen maista. Valtio
menetti valtavasti verotuloja. Olimme
kriisin ytimessä, koska Suomi on avoimena taloutena riippuvainen vientituloista. Suomella ei olisi ollut enää varaa
samanlaiseen elvytykseen työttömyyden
torjumiseksi kuin 2009.
Maksaako jokainen suomalainen Kreikan ja Irlannin velkoja?
– Vain jos Kreikka ja Irlanti eivät maksa
velkojaan takaisin. Euromaat pyrkivät kaikin keinoin varmistamaan, että Kreikka
kykenee maksamaan kaikki velkansa korkoineen takaisin. Neljä kertaa vuodessa
tarkistetaan, onko Kreikka tervehdyttänyt talouttaan lupauksensa mukaisesti.
Irlannin lainoja Suomi takaa 495 miljoonalla eurolla. Myös Irlanti on sitoutunut
tervehdyttämään taloutensa.
– Vahvassa ja heikossa valuutassa on
puolensa. Vahva euro tuo kuluttajalle
lisää ostovoimaa, mutta heikentää yritysten kilpailukykyä. Pitkällä tähtäimellä
yritysten on vaikea saada valuuttakursseilla pysyvää etua. Vahva valuutta ei
ole estänyt koskaan esimerkiksi Saksan
viennin menestystä.
Ovatko kuluttajahinnat nousseet euron
takia?
– Hinnat eivät ole nousseet euron takia,
mutta kylläkin muun muassa palkkakehityksen, öljyn hinnannousun ja yleisen
inflaation takia. Suomalaiset ovat eurobarometrin kyselyjen mukaan uskoneet
muita maita, esimerkiksi Saksaa, vähemmän hintojen nousun johtuvan eurosta.
Yhden ja kahden euron kolikkojen kartasta puuttuu osa Suomea. Onko Suomi
vaatinut kartan korjaamista?
– Uusissa eurokolikoissa on laajempi Euroopan kartta, koska alun perin
painetuista puuttuvat vuonna 2004 ja
2007 jäseniksi liittyneet maat. Suomi ei
edelleenkään ole aivan kokonaan kartalla. Joidenkin muidenkin jäsenmaiden
alueita puuttuu, esimerkiksi Portugalin
Azorien saaret sekä Kreikan ja Espanjan
saaria. Kolikon pieneen karttaan on vaikea saada mahtumaan koko suuri EU.
Ruotsi ja Tanska ovat menestyneet
hyvin ilman yhteisvaluuttaa. Kannattiko
Suomen liittyä euroalueeseen?
– Kyllä kannatti liittyä. Kansalainen
hyötyy vakaasta eurosta matkustaessaan
euromaissa ja ostaessaan hyödykkeitä.
Vakaa euro helpottaa myös yritysten kaupankäyntiä. On totta, että myös Ruotsi ja
Tanska ovat menestyneet hyvin, mutta
Ruotsin kruunun arvo on heilahdellut
valtavasti. Tavallisen ruotsalaisen kannalta euroon sidottujen matkojen, tavaroiden ja palveluiden hinnat vaihtelevat
74
* Martti Hetemäki on osallistunut lähes kaikkiin
valtiovarainministereiden Ecofin-neuvostoihin
2000-luvulla. Hän työskenteli EU:n komissiossa
vuonna 1992 ja auttoi komissiota laatimaan
kannanottoa talousasioista Suomen jäsenhakemukseen. Alivaltiosihteeri Hetemäki on myös
jäsen EU:n talous- ja rahoituskomiteassa, joka
valmistelee Ecofin-neuvostoja.
74
EU-PERUSTEOS
Myös EU:n
taloustiikeri
kesyyntyi
Euroopan vakautuspaketti 2010
750 miljardia euroa
EU
60 mrd.
euroa
(ERVM)
E
uroopan unionin talous koki synkkiä hetkiä 2000-luvun ensimmäisen
vuosikymmenen vaihtuessa. Useat
jäsenmaat velkaantuivat rajusti talouskriisissä. Lähes kaikilla euroalueen valtioilla
oli vaikeuksia täyttää EU:n vakaus- ja
kasvusopimuksen ehdot.
Talousongelmat kärjistyivät myös
Irlannissa, joka pyysi tukea Euroopan
vakausvälineistä. Irlannille räätälöitiin
85 miljardin euron lainapaketti rahaliiton maiden, komission, kansainvälisen
valuuttarahaston (IMF) sekä rahaliiton
ulkopuolisten Britannian, Ruotsin ja
Tanskan vakuuksin. Takeiksi tuli myös
Irlannin omia työeläkevaroja.
Kauas historiassa ei tarvitse mennä,
kun Irlanti oli vielä köyhä maatalousmaa. 1800-luvun puolivälissä Irlannissa
koettiin tuhoisa nälänhätä. Euroopan
yhteisöön liityttyään Irlanti sai pitkään
kehittymättömille alueille suunnattuja
koheesiotukia. 1990-luvulla ja 2000-luvun
alkuvuosina Irlanti kasvoi EU:n taloustiikeriksi. Maa saavutti EU:n bkt-keskiarvon
1998, ja oli 2005 EU:n toiseksi vaurain
valtio Luxemburgin jälkeen.
Irlannin julkisen talouden velka
kääntyi vuodesta 2007 alkaen jyrkkään
nousuun, ja 2011 alussa bruttovelka oli
lähes 100 prosenttia bkt:stä. Vakaus- ja
kasvusopimuksen mukaan velka saisi olla
Kreikan tukipaketti 2010
110 miljardia euroa
Irlannin tukipaketti 2010
85 miljardia euroa
Irlannin
työeläkevaroja
17,5 mrd.
euroa
EUjäsenmaat*
22,5 mrd.
euroa
Euroopan
komissio
22,5 mrd.
euroa
Euromaat
80 mrd.
euroa
IMF
22,5 mrd.
euroa
* Euromaat, Iso-Britannia, Ruotsi ja Tanska
EU-PERUSTEOS
IMF
30 mrd.
euroa
Euromaat
440 mrd.
euroa
(ERVV)
IMF
250 mrd.
euroa
Talousvaikeuksiin joutuneita EU-maita
varten luotiin vuonna 2010 paketti, johon
kuuluu rahoituksen vakautusmekanismi,
ERVM (vas.) ja euromaiden erityisrahoitusyhtiö (Euroopan rahoitusvakausväline,
ERVV). Kansainvälinen valuuttarahasto
IMF on molemmissa mukana omalla
osuudellaan.
Lähde: Valtionvarainministeriö
korkeintaan 60 prosenttia. Julkisen talouden vaje nousi pankkikriisin seurauksena
jopa yli 30 prosenttiin bkt:stä vuonna
2010, kun vakaus- ja kasvusopimuksen
yläraja on kolme prosenttia.
Irlannin ongelmat aiheutuivat osin
asuntojen ja kiinteistöjen hintakuplasta.
Pankit luotottivat kiinteistöjä kymmenillä
miljardeilla euroilla, ja pankkien riskirahoituksen valvonnassa oli ollut puutteita.
Irlannin talouskasvu on perustunut myös
ulkomailta tuleviin investointeihin, joita
on houkutellut maahan verrattain alhainen yritysvero.
Irlanti sitoutui Kreikan tavoin talouden sopeutumisohjelmaan, johon sisältyy
muun muassa pankkisektorin tervehdyttäminen ja merkittävät veronkorotukset.
Kreikka ja Irlanti eivät ole euroalueella
ainoita velaksi eläneitä. Italian julkinen
velka on ollut pitkään 2000-luvulla yli
100 prosenttia bkt:stä. Myös Portugalin,
Espanjan, Saksan ja Ranskan velkataakat
olivat voimakkaassa kasvussa vuosikymmenen vaihtuessa.
75
Nimimerkki Jarin
tulkinta eurohuollosta vuonna
2010 sanomalehti
Kalevassa.
Jari Elsilä
Kreikka drakhmoista
kankkulan kaivoon
Velkaantuneen Kreikan talouden syöksykierteen jyrkkyys paljastui vuonna
2010. Sen seurauksena Kreikalle ei enää
myönnetty uutta lainaa erääntyvien vanhojen lainojensa maksamiseksi. Tilanne
kriisiytyi nopeasti sen jälkeen kun paljastui, että Kreikka oli jo pitkään vääristellyt
talouslukujaan todellista paremmiksi.
Kreikka vaihtoi drakhmat yhteisvaluuttaan vuoden 2002 alussa.
EU oli pakotettu nopeaan toimintaan.
Kreikalle taattiin 110 miljardin euron laina, josta euromaiden osuus on 80 miljardia ja IMF:n 30 miljardia. Suomen osuus
lainasta on vajaat 1,5 miljardia. Lisäksi
EU sopi liki 750 miljardin tukipaketista
rauhoittaakseen rahoitusmarkkinoita,
jotka epäilivät myös muiden euromaiden
maksukykyä.
Miksi Kreikka pelastettiin? Kyse oli solidaarisuudesta ja euron uskottavuudesta.
Kreikan lainapäätös tehtiin, jotta luottamus Suomen ja muiden euromaiden
talouksiin säilyi. Pelkona oli dominoefekti: kaikkien euromaiden lainanoton
kustannukset olisivat nousseet merkittävästi ja valtioiden luottoluokitukset
laskeneet. Kyse oli myös eurovaluutan
arvosta rahamarkkinoilla, koska Kreikan
tilanteen kärjistyttyä euron arvo alkoi
heikentyä nopeasti.
Kreikan julkisen talouden vaje on
jatkunut jo vuodesta 1974, ja maan
76
velkaantuminen kiihtyi 1980-luvun alusta
lähtien. Kreikan taloustilastoja epäiltiin jo
aiemmin 2000-luvulla, mutta euromailla
tai EU:n toimielimillä ei vielä tuolloin
ollut lupaa marssia Ateenaan tutkimaan
tilien paikkansa pitävyyttä. Vasta kriisin
jälkeen EU:n tilastotoimisto Eurostat sai
lisää valtuuksia tutkia Kreikan ja myös
muiden euroalueen maiden alijäämätilastoja.
Kreikan putoaminen kankkulan kaivoon
nosti keskusteluun monen muunkin
euromaan kuten Italian, Portugalin ja
Espanjan velkaongelmat. EU:n taloudenhoidossa on tuijotettu vuosia tiukasti
julkisen talouden alijäämiin, joiden tulisi
olla enintään 3,0 prosenttia bruttokansantuotteesta. Sen sijaan 60 prosentin
kokonaisvelan enimmäisrajaa on seurattu
vain löyhästi. Kreikassa alijäämä kasvoi
12,7 prosenttiin ja velka yli 130 prosenttiin bkt:stä vuonna 2010.
EU on oppinut kriisistä paljon. Se päätti
seurata Kreikan talouden tervehdyttämistoimia säännöllisesti. Kreikan laina sovittiin maksettavan erissä neljännesvuosittain, ja Kreikan lipsuminen uudistuksista
kytkettiin lainan maksueriin. Kreikka
sitoutui muun muassa nostamaan veroja,
jäädyttämään julkisen sektorin palkkoja
ja eläkkeitä sekä leikkaamaan julkisen
sektorin kuluja.
• Urbaanin sanakirjan mukaan ilmaus ”kankkulan kaivo” tarkoittaa pohjatonta kaivoa, jonne
hyvin usein heitetään yhteiskunnan varoja
(urbaanisanakirja.com).
76
EU-PERUSTEOS
Jäsenmaat
rahoittavat
EU:n budjetin
E
uroopan unionin budjettimenot katetaan jäsenmaiden maksuilla. EU:n
budjetti on kooltaan suurempi kuin
Suomen valtion, mutta toisaalta selvästi
pienempi kuin esimerkiksi Saksan kansallinen budjetti. EU:n kasvavat hallintokulut
ja byrokratiaan käytettävät varat ovat aika
ajoin tiedotusvälineiden kritiikin kohteena.
Hallintomenot muodostavat kuitenkin
vain noin kuusi prosenttia EU:n kokonaisbudjetista.
Esimerkiksi vuoden 2010 EU:n budjetti
oli noin 123 miljardia euroa. Se tarkoittaa
noin 1,04 prosenttia EU:n bruttokansantulosta.
Euroopan unionin menot rahoitetaan
niin kutsutuilla omilla varoilla, jotka jäsenmaat keräävät ja tilittävät yhteisön kassaan.
Maksut perustuvat kunkin maan bruttokansantuloon ja arvonlisäveroon. Omat
varat sisältävät myös jäsenmaiden EU:n
puolesta kantamat tullit ja sokerimaksut.
Maakohtainen maksuosuus unionin
budjettiin vaihtelee vuosittain. Kohonnut
bruttokansantuote ja arvonlisäverojen kasvu nostavat osuutta. Toisaalta maataloustukien leikkaukset ja unionin laajentuminen
ovat pienentäneet unionin budjetista
takaisin saatavaa osuutta.
Suomi oli jäsenyytensä alkuaikoina
nettosaaja, mutta nykyisin Suomi on niin
kutsuttu EU:n nettomaksaja. Tällä tarkoitetaan sitä, että Suomi maksaa enemmän
EU:n yhteiseen kassaan valtion budjetista
kuin saa sieltä takaisin. Suomen nettomaksuosuus vuonna 2009 oli noin 544
miljoonaa euroa, mikä vastaa noin 0,32
prosenttia bruttokansantulosta. Jokaista
Suomen asukasta kohden maksu on noin
103 euroa. Rahassa mitaten suurin EU:n
rahoittaja on Saksa. Suurimmat nettosaajat
bruttokansantuloon suhteutettuna olivat
Liettua, Viro, Unkari ja Latvia.
EU-PERUSTEOS
On muistettava, että vuotuinen nettomaksu ei kuvaa jäsenmaan ja sen kansalaisten EU:sta kokonaisuutena saatavia
hyötyjä. Esimerkiksi suomalaiset yritykset ovat jäsenyyden alkuajoista lähtien
hyötyneet Euroopan yhteismarkkinoista ja
palkansaajat euroalueen alhaisista lainojen
koroista.
Vuosikymmenien ajan EU:n budjetista
suurin osa on käytetty yhteiseen maatalouspolitiikkaan sekä aluepolitiikan kautta
vähemmän kehittyneiden alueiden rakennetukiin sekä aluepolitiikkaan. Eurooppa
2020 -strategian myötä satsaukset kasvu- ja
työllisyyspolitiikkaan ovat kasvussa.
EU:n talousarviosta päättävät jäsenmaita edustava neuvosto ja Euroopan
parlamentti yhdessä komission ehdotuksen pohjalta. Lissabonin sopimus poisti
budjetista jaon niin kutsuttuihin pakollisiin
ja ei-pakollisiin menoihin. Aiemmin jako
erotti jäsenmaiden ja parlamenttien vahvistaman rahoituksen eikä parlamentti voinut
vaikuttaa lainkaan noin 45 prosenttiin
menoista. Nyt neuvosto ja parlamentti ovat
budjettiasioissa tasavahvoja lainsäätäjiä
ja päätös talousarviosta tehdään yhdessä.
Vuotuinen talousarvio vahvistetaan erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä.
Vuosittainen budjetti laaditaan EU:n
rahoituskehysten pohjalta. Rahoituskehyksillä tarkoitetaan EU:n monivuotista
rahoitusta. Viimeisin sovittu kausi kattaa
vuodet 2007–2013. Kehykset määrittävät
menokaton eri budjettimenoille, joita
kutsutaan EU-kielellä otsakkeiksi. Eniten
rahaa vuosina 2007–2013 kuluu kestävään
kasvuun mukaan lukien kilpailukyvyn
lisääminen. Kestävä kasvu – johon kuuluu
myös jäsenvaltioiden alueellisten vaurauserojen kaventaminen – vie noin 44 prosenttia rahoituksesta.
77
EU säätelee
välillisiä veroja
V
erotus kuuluu pääosin kansalliseen
toimivaltaan. Jäsenmaat päättävät
itse palkka- ja pääomatulojen sekä
säästöjen veroprosenteista sekä siitä,
minkä verran veroja kansalaisilta peritään.
Unioni voi kuitenkin säädellä erityisesti
välillistä verotusta, jos jäsenmaat niin
yksimielisesti päättävät. EU:n veropolitiikka pyrkii tukemaan työllisyyttä, kilpailukykyä, yhteismarkkinoita ja pääoman
liikkuvuutta.
Yhteismarkkinoilla välillisen verotuksen arvonlisävero- ja valmisteverosääntöjen harmonisointi on välttämätöntä.
Esimerkiksi polttoaineen, alkoholin ja
tupakan valmisteverojen erot voivat
vääristää kilpailua. Toisaalta vaikkapa
oluen ja viinin verotuksessa on huomioitu jäsenmaiden kulttuurisia piirteitä ja
taloustilanne. Esimerkiksi Luxemburg
on saanut pitää matalat valmisteveronsa.
EU:ssa useimpien tavaroiden ja palvelujen
arvonlisävero on vähintään 15 prosenttia, mutta poikkeukset ovat mahdollisia.
Alempaa verokantaa voidaan soveltaa
esimerkiksi elintarvikkeisiin ja lääkkeisiin.
Lisäksi tietyt tavarat ja palvelut voidaan
vapauttaa kokonaan verosta.
Palvelujen arvonlisäveron suorituspaikka riippuu palvelun luonteesta sekä
siitä, kenelle palvelu luovutetaan. Elinkeinonharjoittajille myydyt palvelut verotetaan siinä valtiossa jossa ostaja on. Jos
ostaja on toisessa jäsenvaltiossa, palveluihin sovelletaan käännettyä verovelvolli-
suutta eli ostaja maksaa verot. Kuluttajille
myytyjen palvelujen verotuspaikka on
yleensä myyjän valtio.
Yritysten välistä tavarakauppaa verotetaan pääsääntöisesti ostajan sijaintivaltiossa, vähittäiskaupassa pääasiallisesti
myyjän sijaintivaltiossa.
Yhtiöverotuksessa EU haluaa estää
jäsenvaltioiden keskinäisen haitallisen
verokilpailun ja tukea pääomien vapaata
liikkuvuutta. Esimerkiksi investointipäätöksiä vääristäviä verohelpotuksia
jäsenmaa ei voi myöntää. Yrityksiä tulisi
verottaa tasapuolisesti kaikkialla EU:ssa.
Henkilöverotuksessa toisessa maassa
työskenteleviä ei saa syrjiä tai suosia. Sama
pätee varojaan ulkomaille sijoittaviin.
Eläkkeiden verotukseen liittyvät ongelmat
eivät saa estää EU-kansalaisia työskentelemästä muissa jäsenvaltioissa.
Säästöjen verot on maksettava asuinmaassa eli ulkomailta saatujen säästöjen
korkotuloista on ilmoitettava asuinmaan
verottajalle. EU-maat ovat sopineet
jäsenvaltioiden kesken tiedonvaihdosta ulkomailla saaduista korkotuloista.
Tiedonvaihto alkoi heinäkuussa 2005.
Poikkeuksena ovat Itävalta ja Luxemburg,
jotka perivät säästöistä lähdeveroa ja siirtävät suuren osan verotulosta sijoittajan
kotimaahan.
Euro tuli vuonna 2002 käyttöön käteisenä
11 maassa, yhdeksän vuotta myöhemmin
mukana on 17 maata. Euroseteleissä on
useita turvatekijöitä, joilla setelin aitouden
voi tarkistaa: tunnustelemalla painatusta,
katsomalla ja kallistelemalla seteliä. Tunnistusohjeita löytyy verkkosivuilta www.
suomenpankki.fi
78
EU-PERUSTEOS
6
Suhteet muuhun
maailmaan
EU:n kriisinhallinta- ja muita operaatioita kesällä 2010
Siviilioperaatiot
Sotilasoperaatiot
EUFOR ALTHEA
BOSNIA-HERTSEGOVINA 2004–
Vahvuus 1950
EUBAM
MOLDOVA JA UKRAINA
2005–2009, 2011?
Vahvuus 200
EUPM
BOSNIA-HERTSEGOVINA 2003–
Vahvuus 280
EUMM
GEORGIA 2008, 2010
Vahvuus 40
EULEX KOSOVO
KOSOVO 2008–
Vahvuus 2800
EUPOL COPS
PALESTIINA 2006–
Vahvuus 85
EU SSR
GUINEA-BISSAU 2008–
Vahvuus 44
EUBAM
RAFAH, PALESTIINA 2005–
Vahvuus 20
EUPOL
KONGO 2007
Vahvuus 60
EUSEC
KONGO 2007–2010
Vahvuus 44
Lähde: Euroopan unionin neuvosto
EU Common Security and Defence Policy (CSDP)
Ulko- ja
turvallisuuspolitiikka –
EU:lla on laaja
keinojen valikoima
E
U on yhä aktiivisempi kansainvälinen toimija. Unionin laajentuminen,
sen kasvanut asema kauppamahtina
ja ulkoisten uhkien kuten terrori-iskujen
ehkäisy edellyttävät EU:lta monipuolista toimintaa. Maailman valtapolitiikan
painopisteen muutokset ja globalisaation
haasteet ovat korostaneet yhteisen ulko- ja
turvallisuuspolitiikan (YUTP) ja siihen
kuuluvan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (YTPP) tärkeyttä.
80
EUPOL
AFGANISTAN 2007–
Vahvuus 460
EUJUST LEX
IRAK 2005–
Vahvuus 40
EUNAVFOR – Atalanta
SOMALIA 2008–
Vahvuus 1800
EUTM Somalia training activities
SOMALIA 2010–
Vahvuus 114
Lisätietoa käynnissä olevista ja jo päättyneistä operaatioista:
http://www.consilium.europa.eu/showPage.aspx?id=268&lang=FI
Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka luotiin alun perin Maastrichtin
sopimuksella 1992. Sitä on kehitetty
edelleen myöhemmillä perussopimuksilla. Laajasti tarkasteltuna YUTP käsittää
kaikki ulkopolitiikan osa-alueet ja ulkoiseen turvallisuuteen liittyvät kysymykset.
YTPP puolestaan tarkoittaa käytännössä
unionin valmiutta hallita kriisejä ja konflikteja sotilaallisesti ja siviilikriisinhallinnan välinein.
Unionin ulkoisen vaikuttamisen ja
turvallisuuspolitiikan vahvuus on keinojen laaja valikoima: poliittiset, humanitaariset ja taloudelliset keinot sekä sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta. Unioni
voi boikotoida ihmisoikeuksia polkevaa
valtiota määräämällä viisumikiellon maan
hallituksen jäsenille, lopettaa maalle
EU-PERUSTEOS
Suomen rauhanturvaajien
tiedotusupseeri,
luutnantti Elina
Katajamäki
partioimassa
Aibakissa
Pohjois-Afganistanissa 2010.
Afganistanissa
naiselle voi
puhua vain
toinen nainen,
siksi naisrauhanturvaajia kaivattaisiin maahan lisää.
Markus Jokela
myönnetyn avustusohjelman, jäädyttää
eurooppalaisilla pankkitileillä olevia
rahavaroja tai katkaista diplomaattisuhteet kyseiseen valtioon. EU:n ”aseiden”
rinnalla kulkee kansallisvaltioiden oma
politiikka vahvistaen yhteistä tavoitetta.
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka onkin
ainutlaatuinen toimielinten ja kansallisten
pyrkimysten sekoitus.
Erityisesti ulkosuhteissa jäsenmaat tiedostavat EU:n yhteisellä äänellä puhumisen tärkeyden. Unionin yhteinen viesti on
painavampi kuin yksittäisen jäsenvaltion
diplomaattiset ponnistelut. Yhteistyöstä
YUTP:n alalla päätetään yksimielisesti.
Tämä merkitsee sitä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka on kunkin jäsenvaltion
päätösvallassa.
EU:n ongelma kansainvälisenä toimijana on se, että kaikki jäsenmaat eivät
erinäisistä syistä aina sitoudu yhteisiin
tavoitteisiin. Yhteistyötä on arvosteltu
erityisesti silloin, kun EU ei ole pystynyt
päättämään yhteisistä toimista konfliktien
yhteydessä. Kaikesta huolimatta unioni on
hämmästyttävän usein pystynyt sopimaan
yhteisestä viestistä ulospäin, vaikka kaikki
jäsenmaat eivät olisikaan täysin samaa
mieltä asiasta.
EU-PERUSTEOS
EU:n ulkopolitiikkaa on moitittu ajoittain siitä, että unioni keskittyy liikaa vain
maailman kriisipesäkkeiden hoitoon ja
niitä koskeviin kannanottoihin. Sen sijaan
EU ei uhraa aina riittävästi aikaa suhteiden
hoitoon tärkeiden strategisten kumppaneiden kanssa. Myös EU:n ulkopolitiikan
toimintatavoista on käyty viime vuosina
vilkasta keskustelua. EU:n ponnistelut
esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksissä eivät
ole aina tuottaneet tavoiteltua tulosta.
Jäsenvaltioiden ulkoministerit käsittelevät EU:n ulkosuhteita kerran kuukaudessa. Myös Coreper 2:n asialista koostuu
huomattavilta osin ulkosuhdeasioista. Ulkosuhteita valmistellaan lisäksi lukuisissa
neuvoston työryhmissä. Puolustusministerit kokoontuvat neljä kertaa vuodessa
käsittelemään puolustus- ja turvallisuusasioita.
EU:n poliittisten ja turvallisuusasioiden komitealla (Cops) on erityisvastuu
ulko- ja turvallisuuspolitiikan valmistelusta sekä kansainvälisen tilanteen ja ulkoministerien linjaaman politiikan toteuttamisen seurannasta. Lisäksi Cops vastaa EU:n
kriisinhallintaoperaatioiden strategisesta
johdosta ja valvonnasta. Jokaisella jäsenmaalla on komiteassa edustaja.
81
Kissinger ja
Euroopan
puhelinnumero
E
U:n ulkopolitiikkaa on toisinaan
vähätelty. Skeptikot pitävät EU:ta
talousjättinä, mutta poliittisesti
kääpiönä. Toistettu fraasi on Yhdysvaltain
entisen ulkoministerin Henry Kissingerin
kysymys vuodelta 1972: ”Mikä on Euroopan puhelinnumero?”. Tokaisu kuvastaa
yhteisön ulkoisen edustautumisen monipäisyyttä. Unionissa ongelma on tiedostettu. Vuonna 1999 luotiin EU:n yhteisen
ulko- ja turvallisuuspolitiikan edustajan
eli niin kutsutun korkean edustajan
tehtävä. Paikalle valittiin Naton silloinen
pääsihteeri, espanjalainen Javier Solana.
Lissabonin sopimus toi unionin ulkosuhteisiin entistä laaja-alaisemman toimijan. Vuoden 2009 lopulla Britannian Catherine Ashton aloitti EU:n ulkoasioiden ja
turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana. Ashton johtaa ulkoasiainneuvostoa, ja
hänen tehtäväkenttänsä kattaa kaikki EU:n
ulkoiset asiat. Hän toimii myös komission
varapuheenjohtajana ja hoitaa aiemmin
ulkosuhdekomissaarille kuuluneet tehtävät. Korkean edustajan valitsema henkilö
johtaa myös Cops-kokouksia.
Kissingerin kaipaamia puhelinnumeroita on silti monta, koska EU:lla on
muitakin korkean tason toimijoita: Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja,
komission puheenjohtaja, Euroopan parlamentin puhemies sekä suurten jäsenmaiden kuten Britannian, Saksan ja Ranskan
johtajat, jotka ovat perinteisesti näkyvästi
esillä julkisuudessa EU-politiikassa.
Ulkosuhdehallinto ja
ulkoiset edustustot
Euroopan unionin suuri haaste on edelleen se, pystyykö se luomaan yhtenäisemmän ulkopoliittisen toimintakulttuurin.
Vastauksena tarpeeseen rakennetaan
EU:n ulkosuhdehallinto (EUH). Sen
82
perustaminen vahvistettiin virallisesti
heinäkuussa 2010. Ulkosuhdehallintoa on
valmisteltu vuosia, mutta käytännössä työ
oli pitkään jäissä muun muassa Irlannin
2008 Lissabonin sopimuksen torjuneen
kansanäänestyksen takia.
EUH:n tehtävä on avustaa ennen
muuta korkeaa edustajaa, mutta myös
komission puheenjohtajaa ja Eurooppaneuvoston puheenjohtajaa. Ulkosuhdehallinto luo ”EU-diplomatian” perustan
kokoamalla yhteen ulkoasioissa toimivien
neuvoston sihteeristön, komission ja
jäsenvaltioiden resurssit.
Ulkosuhdehallinto on toiminnallisesti
itsenäinen toimielin, se ei toimi suoraan
neuvoston tai komission alaisuudessa.
EUH koostuu Brysseliin perustettavasta
keskushallinnosta ja EU:n edustustoista
unionin ulkopuolisissa maissa.
EUH:n virkamiehistä noin kolmannes
tulee jäsenmaista ja loput siirtyvät sen
palvelukseen komissiosta ja neuvoston sihteeristöstä. Edustustoverkko rakennetaan
komission noin 130 maailmalla olevan
edustuston pohjalta. Ne voivat ainakin osittain korvata jäsenmaiden omien edustustojen puuttumista tietyissä valtioissa.
Turvatakuut
Lissabonin sopimus vahvisti Euroopan
unionin avunantolausekkeen eli EU:n niin
kutsutut turvatakuut. Tällä tarkoitetaan
jäsenmaiden keskinäistä velvoitetta auttaa
toisiaan tarvittaessa sotilaallisesti:
”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa
kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenmailla on velvollisuus
antaa sille apua kaikin käytettävissään
olevin keinoin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti.
Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden
turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Tämän alan sitoumusten
on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa
tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville
valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.”
EU-PERUSTEOS
myös korkea edustajan laajempi toimivalta ja ulkosuhdehallinto muuttavat EU:n
luonnetta.
Miksi Suomen on parempi kuulua Euroopan unioniin kuin olla sen ulkopuolella?
– Suomi on maailmassa yksi kansallisvaltio 200 muun joukossa. Meidänkin tavoitteemme on edistää omia intressejämme
ja asioitamme. Parhaiten se tapahtuu
EU:n täysjäsenyyden kautta. Suomen on
istuttava niissä pöydissä, joissa asioista
päätetään. Unionissa ääntämme kuullaan. EU:n ja euroalueen ansiosta meillä
on nykyisenkaltainen hyvinvointivaltio,
talouskasvu sekä vakaa valuutta ja lainojen korkotaso.
Onko Suomessa vaikea käydä avointa
keskusteltua EU-asioista?
Alexander Stubb.
Tuulikki Holopainen
Lissabonin sopimus muutti
EU:n valtasuhteita
ALEXANDER STUBB
Ulkoministeri Alexander Stubb puntaroi
EU-asioita vankalla kokemuksella. Brysselissä vietettyjen kymmenen vuoden
aikana hän työskenteli neuvostossa,
komissiossa ja Euroopan parlamentissa.
Stubb katsoo Lissabonin sopimuksen
muuttaneen EU:n valtasuhteita. Erityisesti valtionpäämiesten Eurooppa-neuvosto on ottanut itselleen ennakoitua
suuremman roolin. Stubbin mukaan
83
EU-PERUSTEOS
– Kiitän osin europarlamentaarikko Timo
Soinia piristysruiskeen tuomisesta EUkeskusteluumme. Soini on kiteyttänyt ja
pelkistänyt EU:n perusolemusta, olkoonkin että täysin eri näkökulmasta kuin
allekirjoittanut. EU:sta on tänä päivänä
aiempaa helpompi keskustella. Olemme
päässeet lähes kokonaan irti väittelystä
siitä, olemmeko EU:n jäseniä vai emme.
Unionissa on toki hyviä ja huonoja puolia.
Mutta mitä enemmän EU:sta puhutaan,
sen helpompi sitä on ymmärtää.
Maailma on yhä moninapaisempi ja
globaali kehitys vaikeammin ennustettavaa. Miten tämä vaikuttaa EU:n
politiikkaan?
– Tilanne on sekä EU:lle että Suomelle
valtava haaste, koska moninapaiseen
maailmaan ei mahdu pieniä eikä jättiläismäisiä napoja. Suomi on talousluvuilla
mitaten pieni, EU taas maailman suurin
toimija. EU:n on vaikea löytää omaa
paikkaansa moninapaisessa maailmassa,
ja se on tullut entistä riippuvaisemmaksi
globaaleista trendeistä, kansainvälisestä
politiikasta ja maailmantalouden kehityksestä. Moninapaisen maailman vaikeus
on se, että siellä hääräävät perinteiset
kansallisvaltiot kuten Yhdysvallat, Venäjä,
Kiina, Intia, Saksa, Ranska, Britannia,
Puola ja niin edelleen. Jos EU:n jäsenmaat
sooloilevat, se nakertaa EU:n toimintakykyä ja uskottavuutta.
EU sai vuosia kestäneen työn jälkeen
Lissabonin sopimuksen voimaan. Onko
83
unioni nyt sisäisesti ehyt ja toimintakykyinen?
– Ei vielä, mutta toivottavasti se on sitä
muutaman vuoden kuluessa. Viimeksi
kuluneet 25–30 vuotta on valmisteltu,
neuvoteltu tai ratifioitu uutta perussopimusta. Nyt on Lissabonin sopimuksen
soveltamisen aika. Sen jälkeen meillä on
toivottavasti vuosikymmenen pituinen
tauko institutionaalisissa uudistuksissa.
Sinä aikana käydään normaalia poliittista
köydenvetoa, mutta uskon eheyden ja
tasapainoisen toimintakyvyn löytyvän.
Kenellä on eniten valtaa Euroopan
unionissa?
– Valta on EU:ssa hajautettu entistä
enemmän eri tahoille ja moneen eri
osaan. Valtaa on EU:n tasolla, kansallisella tasolla ja paikallistasolla. EU:ssa
valtaa käyttävät muiden muassa komissio, neuvosto, Euroopan parlamentti
ja Eurooppa-neuvosto. Henkilötasolla
valtaa on komission puheenjohtajalla,
EU:n ulkoministerillä, EU:n presidentillä
ja parlamentin puhemiehellä. Valtaa on
myös EU:n jäsenmailla, erityisesti isoilla
valtioilla.
Onko Lissabonin sopimus vaikuttanut
EU:n valtasuhteisiin?
Suomen ulkopolitiikkaa. Vuosien mittaan
kertyneestä kontaktiverkosta on ollut
paljon hyötyä. Näen itseni kansainvälisenä suomalaisena, jonka tavoite on tehdä
Suomesta kansainvälinen ja mahdollisimman vaikutusvaltainen maa.
Kuka on esikuvasi Euroopan unionin
hyväksi tehdyssä työssä?
– Antti Satuli. Hän oli kansainvälinen
suomalainen taustavaikuttaja, jonka
merkitys Suomen eurooppalaisella tiellä
on ollut valtaisa. Hän toimi sekä Euroopan että Suomen hyväksi.
Mikä on EU:n tulevaisuus? Paisuuko
unioni liki 40 maan löyhäksi talousyhteisöksi vai hajoaako se pieniin, eri
vauhtia eteneviin maaryhmiin?
– EU:lla ei ole varaa kumpaankaan
kehityssuuntaan. Voi hyvinkin olla, että
EU:ssa on jonakin noin 40 jäsenmaata,
ja tietyt perusasiat kuten eurovaluutta,
Schengen-yhteistyö ja puolustusyhteistyö muodostavat EU:n ytimen. On kuitenkin vaikea nähdä, että EU:n kannattaisi
hajottaa itseään pienempiin paloihin.
Esimerkiksi talouskriisi on helpompi torjua yhdessä kuin pienissä maaryhmissä.
– Puhe siitä, että instituutioiden tasapaino ei olisi muuttunut, vääristelee Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeistä tilannetta. Eurooppa-neuvostosta tuli EU:n
uusi virallinen instituutio, ja se on ottanut
itselleen huomattavasti enemmän valtaa
kuin mitä sillä oli aikaisemmin. Eurooppaneuvosto tekee välillä päätöksiä, jotka
vaikuttavat lainsäädäntöä tekevien
neuvostojen toimintaan. Henkilökohtaisesti pidän tätä valitettavana. Myös EU:n
ulkoministeri eli korkea edustaja on uusi
instituutio, joka kuuluu sekä komissioon
että neuvostoon.
Ennen Suomen politiikkaan siirtymistä
asuit pitkään ulkomailla ja perehdyit
tutkijana muun muassa EU:n integraatioon. Miten tämä on vaikuttanut toimintaasi Suomen ulkoministerinä?
– Olen viettänyt ulkomailla 18 vuotta ja
suorittanut lukion jälkeiset opintoni neljässä eri maassa. Brysselissä työskentelin
kolmessa eri EU:n toimielimessä. Tämä
kaikki on varmasti vaikuttanut valtavasti
siihen, miten ulkoministerinä toteutan
84
* Alexander Stubb aloitti Suomen ulkoministerinä huhtikuussa 2008. Euroopan parlamentin
jäsen Stubb oli vuodesta 2004. Sitä ennen hän
työskenteli komission puheenjohtajan Romano
Prodin poliittisena neuvonantajana 2003–2004.
Hallitustenvälisessä konferenssissa (HVK) Stubb
oli Suomen neuvotteluvaltuuskunnan jäsen
1999–2000. Stubb on julkaissut useita kirjoja,
ja hänen väitöskirjansa käsittelee neuvotteluja
EU:n perussopimuksesta.
84
EU-PERUSTEOS
Eräiden tulkintojen mukaan turvatakuiden on katsottu menevän pitemmälle kuin
Naton 5. artiklan. Tulkinta johtuu siitä, että
muotoilu määrää antamaan apua ”kaikin
mahdollisin keinoin” kun taas Nato-maat
velvoitetaan auttamaan toisiaan ”tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla”. Lausekkeen
muotoilu vastaa lähes sanatarkasti WEU:n
perustanutta Brysselin sopimuksen turvatakuulausekkeen muotoilua.
Liittoutumattomien maiden asema
on todettu viitaten tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan
erityisluonteeseen. Samalla todetaan
Nato-maiden tilanne. YK:n peruskirjan
maininta puolestaan viittaa valtioiden
erilliseen ja yhteiseen puolustautumisoikeuteen aseellisen hyökkäyksen kohteeksi
joutuessaan kunnes turvallisuusneuvosto
on ryhtynyt tarpeellisiin toimiin.
Kosovolaisia juhlimassa maan parlamentin
17.2.2008 julistamaa itsenäisyyttä pääkaupunki Prištinan kaduilla. Juhlijoiden käsissä on Kosovon uusi lippu, jonka väreissä ei
saanut esiintyä Albanian lipun punaista ja
mustaa.
Lehtikuva / Afp Photo / Daniel Mihailescu
EU-PERUSTEOS
Kriisinhallinta EU:n
puolustuspolitiikan
keulakuva
U
nionin sotilaallinen yhteistyö liittyy läheisesti EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Unionilla ei ole
omaa armeijaa, mutta 1992 Maastrichtin
sopimus antaa unionille periaatteellisen
mahdollisuuden luoda yhteinen puolustus. Sopimuksen mukaan yhteinen puolustuspolitiikka ”saattaa johtaa yhteiseen
puolustukseen, jos Eurooppa-neuvosto
niin päättää”. Lisäksi EU:n toimivaltaan
kuuluu yhteinen puolustuspolitiikka,
joka on tarkoittanut käytännössä kriisien
hallintaa, puolustusvälineyhteistyötä sekä
terrorismin vastaista taistelua.
EU:n turvallisuuspolitiikan painopisteet ja uhkakuvat määriteltiin vuonna
2003, kun jäsenmaat hyväksyivät unionin ensimmäisen turvallisuusstrategian.
Tavoitteeksi asetettiin unionin vahvistaminen globaalina toimijana, joka käyttää
entistä tehokkaammin välineistöään
yhteisten arvojen ja turvallisuuden edistämiseen.
85
Suurimmiksi uhiksi strategiassa
määriteltiin terrorismi, joukkotuhoaseet ja alueelliset konfliktit sekä niin
sanotut sortuvat valtiot ja järjestäytynyt
rikollisuus. Myöhemmin uhkakuvina on
nostettu esille EU:n energiariippuvuus ja
ilmastonmuutoksen vaikutukset unionin
turvallisuuteen. Unionin on varauduttava
esimerkiksi ilmastonmuutoksen takia
muuttavien pakolaisten vastaanottamiseen. Kokonaisuutta täydentää EU:n
sisäisen turvallisuuden strategia (ks. luku
oikeus- ja sisäasiat).
Ajatus sotilaallisesta yhteistyöstä ja
yhteisestä puolustuksesta on elänyt yhteisön perustamisvuosista lähtien. Ranska,
Benelux-maat ja Britannia muodostivat
1948 Länsi-Euroopan unionin (WEU),
löyhän puolustusyhteistyöelimen. Vuotta
myöhemmin Yhdysvaltain aloitteesta
syntyi sotilasliitto Nato Neuvostoliiton
vastapainoksi (Varsovan liitto perustettiin
1955). Ranskan aloitteesta hahmoteltiin
1950-luvulla Euroopan puolustusyhteisöä.
Englanti suhtautui hankkeeseen kielteisesti. Esitys kaatui 1954, kun Ranskan
parlamentti ei ratifioinut sopimusta.
Ennen 1990-luvun puolivälin laajenemista silloiset jäsenmaat (paitsi Tanska)
kuuluivat Länsi-Euroopan unioniin, joka
ei koskaan kehittynyt todelliseksi vaihtoehdoksi Natolle. WEU:n operatiivinen
toiminta siirtyi Nizzan sopimuksen myötä
EU:lle. Pitkään WEU:n ainoa toimiva
elin oli parlamentaarinen yleiskokous.
Lissabonin sopimuksen tultua voimaan
WEU:n lakkauttamisesta sovittiin maaliskuussa 2010.
Bosnian sota vauhditti yhteistyötä
Jugoslavian hajoamisesta seurannut
Bosnian sota ja Kosovon kriisi 1990-luvun lopulla vauhdittivat EU:n sotilaallista
yhteistyötä. Käytännön muodon toiminta
sai kriisien hallintana. EU kiinnittää huomiota erityisesti lähialueidensa vakauteen,
ja tarvittaessa kriisinhallinta ulotetaan
etäämmällekin.
Amsterdamin sopimuksessa EU varau86
tui hoitamaan sotilaallista kriisinhallintaa,
niin kutsuttuja Petersbergin tehtäviä (nimi
viittaa kaupunkiin, jossa tehtävistä sovittiin). Näihin kuuluvat humanitaariset tehtävät, pelastustehtävät, rauhanturvaaminen ja tarvittaessa myös rauhanpalautus.
Lissabonin sopimus laajensi keinovalikoimaa siten, että mukaan tulivat aseriisunta,
neuvonta, tuki sotilasasioissa, konfliktinesto ja konfliktin jälkeinen vakautus.
Lissabonin sopimus sisältää myös
niin kutsutun yhteisvastuu- eli solidaarisuuslausekkeen. Se velvoittaa jäsenmaat
antamaan toisilleen apua terrori-iskun tai
sen uhan, luonnonkatastrofin tai ihmisen
aiheuttaman onnettomuuden sattuessa.
Näissä tilanteissa EU valtuutetaan käytännössä ottamaan käyttöön kaikki voimavaransa kriisinhallintajoukot mukaan
lukien.
Voimavaroissa yhä puutteita
Sotilaallinen kriisinhallinta ei ole mahdollista ilman sotilaita ja tarvittavaa
kalustoa. Euroopan riippuvuus Yhdysvaltain voimavaroista ilmeni erityisesti
Kosovon pommituksissa vuonna 1999.
Nato-johtoisessa operaatiossa suurin osa
ilmahyökkäyksiin osallistuneista koneista
oli amerikkalaisia.
Kölnin ja Helsingin huippukokouksissa 1999 EU sopi yhteisestä voimavarojen
tavoitteesta. Välineeksi tuli niin kutsuttu
yleistavoite (headline goal). Lisäksi sovittiin unionin yhteistyö sotilaselinten perustamisesta. Poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (Cops), sotilaskomitea
ja sotilasesikunta luotiin 2000-luvun alussa. Puolustusvoimien entinen komentaja
Gustav Hägglund toimi sotilaskomitean
ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina
2001–2004.
Helsingin huippukokouksessa asetettu
60 000 sotilaan tavoite pystyttiin toteuttamaan pääpiirteittäin, mutta pian puutteiksi osoittautuivat strateginen ilmakuljetuskyky eli miehistönkuljetukseen tarkoitetut
suuret lentokoneet, johtamisjärjestelmät
sekä korkeatasoinen tiedusteluteknoEU-PERUSTEOS
Suomalaisia kriisinhallintajoukkoja toimii
Kosovossa ja Afganistanissa. Sotilastarkkailija- ja esikuntaupseeritehtävissä
suomalaisia palvelee Lähi-idässä, Kashmirissa (Intiassa ja Pakistanissa), Liberiassa,
Sudanissa, Bosnia-Hertsegovinassa sekä
Somalian merialueen Atalanta-operaatiossa. Koulutustehtävissä suomalaisia rauhanturvaajia toimii EU:n johtamassa EUTM
Somalia -koulutusoperaatiossa Ugandassa.
Vuonna 2008 aloitetun EU:n Atalanta-operaation tehtävänä on Maailman elintarvikeohjelman WFP:n alusten suojelu merirosvoilta. Alukset toimittavat elintarvikeapua
Somaliaan. Suomi lähetti alkuvuodesta
2011 operaatioon miinalaiva Pohjanmaan.
Joukot seuraavat epäilyttävää kalastusalusta tammikuussa 2009.
Puolustusvoimat
logia. Periaatteessa ne ovat olemassa,
mutta Euroopan sotilasmahdit ovat olleet
haluttomia sitomaan kalustoaan yhteisiin
tarkoituksiin. Puutteet ovat edelleen kriisinhallinnan suuria haasteita.
Euroopan puolustusvirasto EDA perustettiin vuonna 2004 Brysseliin tehostamaan voimavarojen hankintaa. Lissabonin sopimuksen mukaan virasto vastaa
muun muassa puolustusvoimavarojen
kehittämisestä, tutkinnasta ja hankinnasta sekä avustaa neuvostoa sotilaallisten
EU-PERUSTEOS
voimavarojen parantamisen arvioinnissa.
Virasto toimii korkean edustajan alaisuudessa, ja sen johtokunnan muodostavat
EU-maiden puolustusministerit tai heidän
edustajansa. Suomalainen Jukka Juusti
aloitti viraston puolustusmateriaaliosaston päällikkönä vuonna 2008.
EU:n voimavaroja arvioitaessa on
muistettava, että 27 jäsenmaasta 21 kuuluu
Natoon. Sotilasliiton ulkopuolella ovat
Suomi, Irlanti, Itävalta, Ruotsi, Malta ja
Kypros. Kriisinhallinnassa EU voi tukeutua
Naton johtamis- ja komentojärjestelmiin.
Voimavarojen lainaamista kutsutaan Berlin
Plus -järjestelmäksi. Useimpien maiden
kriisinhallintajoukot ja sotilaskalusto ovat
samoja riippumatta siitä, toteutetaanko
operaatio EU:n vai Naton lipun alla. EU ei
ole pyrkinyt luomaan päällekkäisiä rakenteita Naton kanssa eikä hoitamaan operaatioita, joista sotilasliitto vastaa.
EU:n ja Naton yhteistyöstä sopiminen
kokonaisuutena on ollut poliittisista syistä
hankalaa ja edellyttänyt neuvotteluja
unioniin kuulumattomien Nato-maiden,
kuten Turkin ja Norjan kanssa. Neuvotteluihin on vaikuttanut kiista kahtiajakautuneen Kyproksen asemasta. Turkki on jarruttanut Kyproksen takia EU:n ja Naton
sotilaallista yhteistyötä useita vuosia.
87
EU:n operaatiot ja taisteluosastot
Alankomaat
Norja
Albania
Portugali
Belgia
Puola
Britannia
Ranska
Bulgaria
Romania
Espanja
Saksa
Islanti
Slovakia
Italia
Slovenia
Kanada
Tanska
Kreikka
Tšekki
Kroatia
Turkki
Latvia
Unkari
Liettua
Viro
Luxemburg
Yhdysvallat
Armenia
Moldova
Azerbaidžan
Montenegro
BosniaHertsegovina
Ruotsi
entinen Jugoslavian tasavalta
Makedonia
Suomi
Serbia
Sveitsi
Georgia
Tadžikistan
Irlanti
Turkmenistan
Itävalta
Ukraina
Kazakstan
Uzbekistan
Kirgisia
Valko-Venäjä
Malta
Venäjä
Nato-maat ja Naton kumppanit
www.nato.int
88
EU:n kansainvälinen näkyvyys on
lisääntynyt, kun se on toteuttanut lukuisia kriisinhallintaoperaatiota eri puolilla
maailmaa. Unioni on toteuttanut erityisoperaatioita muun muassa Länsi-Balkanin alueella, Afrikassa ja Lähi-idässä.
Myös suomalaisia on ollut operaatioissa
mukana, esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioissa Tšadissa ja Keski-Afrikan
tasavallassa. Volyymiltään kyse on ollut
suhteellisen pienimuotoisesta toiminnasta
verrattuna esimerkiksi EU:n kehitys- ja
kauppapolitiikkaan. Operaatiot ovat kuitenkin laajentuneet.
Vuonna 2004 alkanut Althea-operaatio
Bosnia-Hertsegovinassa oli unionin
ensimmäinen merkittävä laaja sotilaallinen rauhanturvaoperaatio. Sen tehtäviin
kuului Bosnia-Hertsegovinan vakautus
ja maan tukeminen taistelussa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Jo vuonna
2003 EU sai Makedoniassa vastuulleen
pienemmän, alunperin Nato-vetoisen
Concordia-operaation. Saman vuoden
kesällä EU toteutti nopean toiminnan
Artemis-operaation Kongossa.
Vuonna 2008 EU käynnisti kaksi
suurta operaatiota. Kosovon julistauduttua itsenäiseksi alueella aloitettiin EU:n
suurin siviilikriisinhallinnan operaatio
(EULEX Kosovo), jolla halutaan vahvistaa erityisesti oikeuslaitosta. Tšadissa ja
Keski-Afrikan tasavallassa aloitettiin niin
ikään 2008 noin 3 700 sotilaan kriisinhallintaoperaatio (EUFOR Tchad/RCA),
joka kesti vuoden. Sen oli määrä parantaa
alueen turvallisuustilannetta ja helpottaa
humanitaarisen avun perillepääsyä.
EU sopi vuonna 2004 nopean toiminnan taisteluosastojen muodostamisesta
tukemaan esimerkiksi YK:n rauhanturvaoperaatioita. Taisteluosasto on komppaniaan, pataljoonaan tai prikaatiin verrattava
sotilasjoukon yleisnimi. Sitä voidaan käyttää joko erillisenä kriisinhallintajoukkona
tai osana laajempaa operaatiota.
Taisteluosasto koostuu noin 1 500–
2 500 sotilaasta. Kerralla valmiudessa on
EU-PERUSTEOS
Unionin ensimmäiseksi ulkoministeriksi valittiin entinen
kauppakomissaari
Catherine Ashton.
EU-perusteokselle
laatimassaan kirjoituksessa Ashton
tarkastelee Suomen
ja Euroopan unionin
yhteisiä haasteita
lähialueillamme.
Euroopan komissio
kaksi osastoa. Ensimmäisen kerran monikansallinen osasto oli hälytysvalmiudessa
vuonna 2007. Mukana oli myös Suomen
rauhanturvaajia. Seuraavan kerran suomalaisia oli mukana vuonna 2011 alkupuolella kahdessa eri taisteluosastossa,
joista toinen on pohjoismainen (mukana
myös Viro ja Irlanti) ja toinen Hollannin
johtama.
Siviilikriisinhallinnalla
kasvava kysyntä
EU:n tavoitteena on olla maailmanlaajuinen toimija myös siviilikriisinhallinnassa.
Siviilikriisihallinta tarkoittaa muun muassa asiantuntijoiden lähettämistä kriisialueille sekä alueille, joilla oikeusjärjestelmän
rakenteet kaipaavat tukea ja koulutusta.
Toimintaan sisältyy lisäksi tarkkailu-,
koulutus- ja neuvontatehtäviä.
Konflikti voidaan kenties tukahduttaa
asein, mutta sodan jälkihoito edellyttää
rauhanturvaamista, humanitaarista apua
ja jälleenrakentamista. Joissakin tapauksissa yhteiskuntarakenteet on luotava
kokonaan uudelleen. Tämä edellyttää
mittavia voimavaroja sekä pitkää rauhanturvaajien läsnäoloa kriisialueella.
EU-PERUSTEOS
Catherine Ashton:
EU:lla ja Suomella
on yhteiset tavoitteet
Tämän päivän maailma on moninapaisempi ja -tahoisempi kuin koskaan aikaisemmin. Elämme jatkuvassa vuorovaikutuksessa, ja tapahtumat toisella puolella
maailmaa koskettavat myös meitä.
Keskinäinen riippuvuus ei ole pelkästään
poliittista ja taloudellista, vaan myös turvallisuus perustuu maailmanlaajuiseen
ajatteluun.
Globalisaatio tuo mukanaan voimatasapainon muuttumisen. Valtaa on siirtymässä hallituksilta markkinoille, medialle
ja kansalaisjärjestöille. Voimatasapaino
muuttuu myös, kun erilaiset poliittiset
järjestelmät eri ilmansuunnissa haastavat
perinteisen länsimaisen demokratian.
Kasvava keskinäinen riippuvuus ja voimatasapainon muuttuminen pakottavat
meidät rakentamaan uudenlaisia laajoja
ryhmittymiä pystyäksemme vastaamaan
89
maailmanlaajuisiin ongelmiin. EU tarvitsee yhteisen strategian maksimoidakseen
vaikutuksensa maailmalla.
Tarvitsemme kaikkien jäsenvaltioiden
panosta, myös Suomen. Samalla kaikki
jäsenmaat hyötyvät yhteisestä ulko- ja
turvallisuuspolitiikasta – myös Suomi.
Euroopan unioni tukee Suomen ulkopolitiikan tavoitteita, ja Suomen ja unionin
pyrkimykset kohtaavat monin tavoin.
Ensinnäkin idässä meillä on Venäjä.
Euroopalla on ollut vanhan naapurinsa
kanssa erityinen suhde jo satoja vuosia. Tänä päivänä suhde on entistäkin
vahvempi, sillä Venäjä ja Eurooppa ovat
tärkeitä kauppakumppaneita. Venäjä on
Euroopan tärkein öljyn, kaasun, uraanin
ja hiilen tuoja sekä suurin sähköntoimittaja. Pelkästään energiansaannin turvaamiseksi on olennaista, että Eurooppa ja
Venäjä vaalivat suhteitaan – aivan kuten
Suomi ja Venäjäkin.
Suomella ja EU:lla on samat päämäärät.
Näin ollen meidän on työskenneltävä
yhdessä ja puolustettava Euroopan
etuja ja arvoja mahdollisimman kunnianhimoisesti. Työskentelemällä yhdessä
meistä jokainen saavuttaa enemmän ja
äänemme vahvistuu moninapaisessa
maailmassa. Välineet ovat olemassa, on
aika käyttää niitä.
* Catherine Ashton nimitettiin Euroopan ulkoja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi
joulukuussa 2009. Hän toimii myös komission
varapuheenjohtajana.
Myös etelässä, Afrikassa, päämäärämme
kohtaavat. Sekä Suomi että EU tukevat
demokraattisia hallituksia edistäen kehitystä monin tavoin eri elämän alueilla.
Tarkoitus on parantaa maiden elintasoa
ja auttaa niiden asukkaita rakentamaan
kestävää elämänlaatua. EU ottaa aktiivisesti osaa myös kriisinhallintaan sekä
konfliktien ennaltaehkäisyyn tehdäkseen
Afrikan maanosasta vakaan, vapaan ja
demokraattisen.
Tavoitteemme kohtaavat myös pohjoisessa. Arktinen alue, jolla on paljon
merkitystä sekä Suomelle että EU:lle, on
ilmastomuutoksen myötä lämpenemässä. Alue tarjoaa paljon mahdollisuuksia ja
tulee olemaan mielenkiintoinen sijoituskohde. Pohjoisnavalla arvioidaan olevan
huomattava määrä hiilivetyä, joka on
arvokas energianlähde. Muutos tarjoaa
enemmän mahdollisuuksia myös laivaliikenteelle sekä kalastajille. EU:n on turvattava asemansa alueella ja varmistettava
pohjoisen alueen vakaa kehitys.
Pohjoisessa meitä yhdistää pohjoinen
ulottuvuus ja sen partnerit kuten Islanti,
Norja ja Venäjä. Yhteistyöohjelmalla
kehitämme Itämeren ja Jäämeren sekä
arktisia ja subarktisia alueita. Yhteistyöohjelma on keskeinen sekä Suomelle
että EU:lle, sillä sen avulla EU voi turvata
muun muassa tärkeät laivakuljetukset
alueella.
90
Euroopan unionin tarkkailuoperaatiolla
Georgiassa maan olot pyritään vakauttamaan ja saattamaan normaaleiksi.
Euroopan unionin neuvosto
90
EU-PERUSTEOS
EU:n siviilikriisinhallinnan kehittäminen sovittiin niin ikään Helsingin huippukokouksessa vuonna 1999. Seuraavana
vuonna painopisteiksi sovittiin poliisitoimi, oikeusvaltion ja siviilihallinnon
vahvistaminen kriisitilanteissa sekä pelastustoimi. Myöhemmin painopisteisiin
lisättiin tarkkailu, tuki erityisedustajille ja
siviilivalmiusryhmät.
Siviilikriisinhallinnan operaatioiden
tarve on ollut huomattava esimerkiksi
Länsi-Balkanilla. EU:n neuvoston sihteeristön kykyä suunnitella ja johtaa siviilioperaatioita on vahvistettu. EU:n sotilasesikuntaan on perustettu yksikkö, joka
sovittaa yhteen siviili- ja sotilastoimintaa.
EU:n ensimmäinen siviilikriisinhallinnan operaatio oli vuoden 2003 poliisioperaatio (EUPM) Bosnia-Hertsegovinassa.
Se pohjautui Daytonin/Pariisin sopimukseen, jonka pohjalta maahan kehitetään
poliisivoimat eurooppalaisten ja kansainvälisten käytäntöjen mukaisesti.
EU:n ensimmäinen yhdistetty sotilaallinen ja siviilikriisinhallinnan operaatio
toteutui Guinea-Bissaussa kesällä 2008.
Joulukuussa 2008 EU aloitti puolestaan
ensimmäisen operaationsa merellä suojatakseen aluksia merirosvoukselta Somalian rannikolla. Suomi päätti vuoden 2010
lopulla osallistua operaatioon lähettämällä miinalaiva Pohjanmaan turvaamaan
ruokakuljetuksia alueelle.
EU-PERUSTEOS
Itämerta suojellaan
ja tuetaan EU:n
yhteistyöllä
I
tämerestä tuli lähes kokonaan EU:n
sisämeri, kun Baltian maat ja Puola
liittyivät unioniin. Ranta-alueista
vain Suomenlahden Venäjän pohjukka ja
Kaliningrad ovat unionin ulkopuolella.
Itämeri nousi osaksi laajempaa Euroopan
unionin politiikkaa, kun alueen ensimmäisen strategia ja toimintasuunnitelma
hyväksyttiin vuonna 2009.
Itämeren alueella riittää tekemistä. Se
on yksi maailman saastuneimpia merialueita, alueen liikenneyhteydet ovat paikoin heikot, kaupankäynnissä on esteitä,
energian toimitukseen sisältyy ongelmia
ja meriturvallisuus on riskialtis.
Itämeri on ensimmäinen EU:n alue,
jolle on luotu koko unionin toiminnan
sisältävä strategia. Se kattaa kaikki Itämeren kahdeksan jäsenvaltiota. Itämerta
käsitellään kokonaisena talousalueena, ei
ainoastaan ympäristön suojelun näkökulmasta. Itämeri on eräänlainen pilottialue,
josta saatuja kokemuksia EU hyödyntää
muualla Euroopassa, esimerkiksi Tonavan alueella.
Keskeinen tavoite on tehostaa EU:n
toimintaa alueella ja selkeyttää työnjakoa.
Useat Itämerta koskevat aloitteet tehtiin
1990-luvun alussa ennen kuin Suomi,
Ruotsi, Tanska, Puola ja Baltian maat
liittyivät EU:hun. Unionin lainsäädäntö
koskee usein suoraan Itämeren aluetta.
Esimerkiksi EU:n vesipuitedirektiivi edellyttää kuormituksen vähentämistä kaikilla Itämeren valuma-alueilla, ja energian
siirtoverkkojen rakentaminen hyödyntää
useita alueen maita.
Itämeren jäsenmaiden kannalta on
tärkeää, että Brysselissä tunnetaan alueen
erityisolot ja ne otetaan huomioon kaikessa EU:n politiikassa. Itämeren suojelu
edellyttää yhteistyötä myös Norjan, Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa. Suomen
91
aloitteesta strategia viittaa pohjoiseen
ulottuvuuteen (ks. sivu 93), jonka kautta
Venäjä kytkeytyy niin ikään Itämeren suojeluun ja alueen kehittämiseen.
Euroopan parlamentin aloitteesta
Itämeri-strategiaa varten varattiin 20 miljoonaa euroa vuonna 2010. Suuremmat
rahavirrat alueelle tulevat alue- ja rakennetukien sekä lähialueohjelmien kautta.
EU:n komission mukaan Itämeren alue
saa yli 50 miljardia euroa investointitukea
koheesiotukina ja muista rahoituslähteistä. Varoja käytetään investointien ohella
esimerkiksi yritysten perustamiseen ja
koulutukseen. Myös useat Pohjoisen ulottuvuuden hankkeet ja rahoitus koskevat
Itämerta.
Strategiaa Itämerelle esitti Euroopan parlamentti marraskuussa 2006, ja
Eurooppa-neuvosto antoi sen pohjalta
joulukuussa 2007 komissiolle toimeksiannon. Strategia ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin lokakuussa 2009. Sen
toteutusta seuraa komissio ja jäsenmaiden
edustajista koostuva työryhmä. Käytännön työ tehdään alueilla. Pääosassa ovat
eri painopisteistä vastaavat ja hankkeiden
tekijät.
92
Viron aluevesillä maaliskuussa 2006 sattuneen öljyonnettomuuden pelastustöihin
osallistui myös Halli, yksi Suomen 15:stä
öljyntorjunta-aluksesta.
Lehtikuva / HS / Hannes Heikura
Varsovan ja Tallinnan välille
nopeampi junayhteys
Itämeren toimintasuunnitelman painopisteet ovat kestävä ympäristöpolitiikka,
alueen talouden kohentaminen, meren
kiinnostavuuden lisääminen, yhteyksien
parantaminen sekä turvallisuus.
Tavoitteiden toteutumista varten on 15
osa-aluetta, joista Suomi vastaa neljästä: rehevöitymisen vastaisista toimista
Puolan kanssa, kestävästä maa- ja metsätaloudesta sekä kalastuksesta osin Ruotsin
kanssa, meriliikenteen turvallisuudesta
Tanskan kanssa sekä lisäksi rajat ylittävän
rikollisuuden vastaisista toimista.
EU:n tavoitteena on muun muassa
vähentää fosfaattien käyttöä tai lopettaa
kaikissa jäsenmaissa, mikä pienentää
ravinteiden määrää myös Itämeressä. Baltian maat halutaan liittää tehokkaammin
Euroopan energiaverkkoihin, ja Varsovan
ja Tallinnan välille on tavoitteena rakentaa
EU-PERUSTEOS
nopeampi junayhteys.
Öljyalusten kuljetukset ovat suuri
uhka Itämerellä ja erityisesti Suomenlahdella. Venäjä on rakentanut uusia öljysatamia Suomenlahden pohjukkaan, mistä
öljytankkerit kuljettavat öljyä maailman
energiatarpeisiin. Tiheä meriliikenne ja
paksut jäät kovina pakkastalvina lisäävät
alusten onnettomuusriskiä.
EU tiukensi laivojen turvallisuutta koskevaa lainsäädäntöään Ranskan
ja Espanjan rannikoilla tapahtuneiden
Erika- ja Prestige-alusten onnettomuuksien (1999 ja 2002) seurauksena. EU ei voi
kuitenkaan yksin päättää kansainvälisillä
vesillä liikkuvien alusten turvamääräyksistä. Siksi EU pyrkii edistämään turvallisuutta myös YK:n alaisen kansainvälisen merenkulkujärjestön IMOn kautta.
Itämeren alueen meriturvallisuudesta on
tärkeää neuvotella myös EU:n ja Venäjän
kesken.
Allegro-juna pohjautuu Suomessa käytössä oleviin Pendolinoihin. Liki kolme ja
puolisataa matkustajaa vetävä italialaiskaunokainen kiitää Helsingistä Viipuriin
kahdessa ja puolessa tunnissa, Pietarissa
ollaan tuntia myöhemmin.
Pohjoinen ulottuvuus
edistää kestävää
kehitystä Suomen
lähialueilla
P
ohjoisesta ulottuvuudesta tuli Suomen aloitteesta vuonna 1999 osa
EU:n ulkosuhteita ja rajat ylittävää
politiikkaa. Pohjoisen ulottuvuuden tarkoitus on vahvistaa vakautta, hyvinvointia ja kestävää kehitystä laajalla alueella
Pohjois-Euroopassa. Toiminta kattaa
alueen, joka ulottuu Luoteis-Venäjältä ja
Itämereltä arktisille alueille sekä Barentsin
alueelle.
Pohjoinen ulottuvuus on eräänlainen
raami alueelliselle yhteistyölle muun
muassa ympäristön tilan parantamiseksi. Samalla keskitytään alueellisiin ja
alkuperäiskansojen erityiskysymyksiin,
terveyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin,
liikenneyhteyksien kehittämiseen sekä
kulttuurien moninaisuuteen.
Yhteistyön ongelmana on ollut osittain
se, että pohjoisen ulottuvuuden rahoitus
on ollut kertaluonteista ja suunnattu lähinnä erillisiin hankkeisiin. Uutta nostetta
yhteistyö sai 2010, kun komissio myönsi
pohjoiselle ulottuvuudelle rahoitusta
naapuruus- ja kumppanuusohjelmasta.
Pysyvämpi rahoitus tuo pitkäjänteisyyttä
toiminnan suunnitteluun.Yhteistyötä tehdään ennen muuta EU:n, Venäjän, Norjan
ja Islannin kesken, Yhdysvallat ja Kanada
ovat tarkkailijoita. Myös Valko-Venäjä
on hakenut tarkkailijaksi. Vuodesta 2007
alkaen pohjoinen ulottuvuus on ollut
EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin yhteistä
politiikkaa ja alueyhteistyötä.
Käytännössä pohjoisen ulottuvuuden yhteistyötä tehdään niin kutsuttuina
kumppanuuksina; ympäristökumppanuus (NDEP) on edistänyt ympäristö- ja
ydinturvahankkeita erityisesti Itämeren
alueella ja Kuolan niemimaalla. Eräänlainen Pohjoisen ulottuvuuden lippulaiva
VR Group
EU-PERUSTEOS
93
ja pilottihanke oli Pietarin lounainen
jätevedenpuhdistamo, joka valmistui
syyskuussa 2005. Suuri projekti Itämeren
suojelemiseksi on niin ikään Nevan kokoojaviemärihanke. Kaliningradissa alkoi
vesi- ja jätevesihanke vuonna 2010.
Ympäristökumppanuuden rahaston
arvo on lähes 290 miljoonaa euroa. Varoja
hallinnoi Euroopan jälleenrakennus- ja
kehityspankki (EBRD). Reilut puolet
varoista on suunnattu ydinturvallisuuden
parantamishankkeisiin. Ympäristöhankkeiden kokonaisarvo on yli kolme miljardia euroa, kun mukaan lasketaan lainat,
lahjoitukset ja paikallinen rahoitus. Ydinturvallisuuden parantamisen tärkeimpiä
kohteita ovat Kuolan alueen sukellusveneiden käytetyn ydinpolttoaineen purku
sekä radioaktiivisen jätteen poisto.
Pohjoinen ulottuvuus on saanut
rahoitusta EU:n ohella yhteistyöhön osallistuvilta valtioilta sekä kansainvälisiltä
rahoituslaitoksilta, erityisesti EBRD:ltä,
Euroopan investointipankilta ja Pohjoismaiselta investointipankilta. Toimintaa
rahoittavat myös maakunta- ja paikallistason toimijat, yliopistot ja tutkimuslaitokset sekä yksityiset järjestöt.
94
Pietarin suurimmalla eli keskisellä jätevedenpuhdistamolla (kuva) aloitettiin
1.10.2007 EU-normien mukainen fosforinpoisto. Vuonna 2005 käyttöön vihityn
Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon
rakentamista Suomi puolestaan tuki 10
miljoonalla eurolla osana EU:n pohjoisen
ulottuvuuden ympäristökumppanuushankkeita.
Lehtikuva / HS / Hannes Heikura
Uusia yhteistyön aloja ovat liikenteen ja logistiikan sekä kulttuuriasioiden
kumppanuudet. Liikenteessä tavoitteena
on esimerkiksi parantaa kuljetusväyliä
Itämeren ja Barentsin alueella. Kumppanuuksien rinnalle on tullut muitakin
yhteistyön muotoja kuten yliopistojen
ja tutkimuslaitosten verkostona toimiva
Pohjoisen ulottuvuuden instituutti sekä
liike-elämän toimijoiden perustama yritysneuvosto. Myös energia-alan yhteistyötä on lisätty.
Pohjoista ulottuvuutta ohjaavat ministeri- ja virkamieskokoukset. Käytännön
työn toimeenpanosta vastaa kaikkien
osapuolten edustajista koostuva ohjausryhmä, joka kokoontuu kolme kertaa
vuodessa.
EU-PERUSTEOS
Unioni on vahva
kaupan toimija
K
aupankäynti ulkopuolisten maiden
kanssa on Euroopan unionin keskeinen toiminta-alue. EU toteuttaa
yhteistä kauppapolitiikkaa ulkopuolisten
valtioiden kanssa esimerkiksi yhtenäisin
tuontitullein. Unioni myös neuvottelee
kaikkien jäsenmaiden puolesta. Siten Suomenkin kaupankäynnin edunvalvontaa
hoidetaan EU:ssa.
Kauppapolitiikassa jäsenmaat ovat
luovuttaneet toimintavaltaa EU:lle, ja Lissabonin sopimuksen voimaantultua tämä
laajeni entisestään esimerkiksi palveluissa
sekä suorissa ulkomaisissa investoinneissa. Komissio valmistelee kauppapolitiikkaa koskevat aloitteet ja neuvottelee
sopimukset kolmansien maiden kanssa.
Komissio puhuu EU:n puolesta myös
Maailman kauppajärjestön WTO:n kokouksissa.
Tosiasiallinen valta on kuitenkin jäsenmailla. Jäsenmaat edellyttävät komission raportoivan tarkasti yhteisön nimissä
käytävistä neuvotteluista. Ne päättävät
neuvostossa komission ehdotuksesta neuvottelumandaateista, kansainvälisistä sopimuksista ja kauppapoliittisista toimista.
Kauppapolitiikasta päätetään neuvostossa
pääsääntöisesti määräenemmistöllä. Toisaalta sosiaali-, koulutus- ja sosiaalipalvelujen kaupassa voidaan soveltaa myös
jäsenmaiden yksimielisyyttä. Euroopan
parlamentti on pidettävä neuvotteluista
ajan tasalla, ja parlamentti osallistuu myös
sopimusten hyväksymiseen. Kauppapolitiikan päätöksenteko perustuu Lissabonin
sopimuksen artiklaan 207.
Unionin kauppapolitiikasta puhuttaessa tarkoitetaan ennen muuta niin kutsuttujen kolmansien maiden kanssa käytävää
tavara- ja palvelukauppaa. Tavoitteena
on monenkeskinen ja mahdollisimman
avoin kauppajärjestelmä. Ulkopuolisille
maille EU:lla on ollut yhtenäiset tuontitullit 1960-luvun lopulta lähtien. UlkoEU-PERUSTEOS
tullien ohella kauppapolitiikan välineisiin
kuuluvat erityistullit, joita EU voi asettaa
ulkopuolisten maiden tuotteille, joiden
katsotaan saavan kilpailua vääristävää valtion tukea. Lisäksi EU voi ryhtyä polkumyynnin vastaisiin toimiin, kun tavaroita
yritetään myydä tuotantokustannuksia
alhaisemmilla hinnoilla kilpailuedun saamiseksi. Toisaalta EU myös tukee kauppapoliittisin toimin kehitysmaita muun
muassa antamalla niiden tuoda suuren
osan tuotteistaan EU:n markkinoille
ilman tulleja.
Kauppapoliittinen komitea valmistelee
kauppaan liittyviä kysymyksiä käsitellen muun muassa WTO-neuvotteluja,
kauppakiistoja sekä EU:n ja kolmansien
maiden suhteisiin liittyviä asioita. Kaikilla
jäsenmailla on komiteassa edustaja. Brysselissä kokoontuva komitea on virallisesti
neuvoa-antava, mutta käytännössä sillä on
merkittävä rooli kauppapolitiikassa. Komitean päätökset vahvistetaan neuvostossa.
Suomen liittyminen
kauppajärjestöihin
Suomi on tukenut avointa maailmankauppaa kannattaen kaupan ja investointien
esteiden poistamista. Suomi liittyi GATTsopimukseen (Maailman kauppajärjestön
WTO:n edeltäjä) vuonna 1950. Euroopan
talousyhteisön EEC:n kanssa Suomi solmi
vapaakauppasopimuksen 1973.
Ennen EU-jäsenyyttään Suomi järjesti
kauppasuhteensa Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) kautta. Suomesta tuli
EFTAn liitännäisjäsen vuonna 1961 ja
täysjäsen 1986. EFTAn perusti Britannia
vuonna 1960 vaihtoehdoksi EEC:n ulkopuolisille länsieurooppalaisille valtioille.
Britannia ja Tanska jättivät EFTAn 1972
ja liittyivät Irlannin tavoin Euroopan talousyhteisöön 1973. Portugali lähti EFTAsta
1985 ja liittyi talousyhteisöön 1986 kuten
Espanjakin.
Sisämarkkinat ulottuvat osin unionin
ulkopuolisiin eurooppalaisiin maihin
Euroopan talousalueen ETAn kautta.
ETAan kuuluvat kaikki EU-maat sekä
95
Efta-maista Islanti, Liechtenstein ja Norja.
ETA-sopimus tuli voimaan 1994 (Liechtensteinissa vuotta myöhemmin). Sveitsi
ei liittynyt ETAan kielteisen kansanäänestyksen jälkeen.
WTO-kierros ja muut
kansainväliset neuvottelut
Euroopan unionin keskeinen tavoite on
vahvistaa ja vapauttaa yhteisiin sääntöihin
pohjautuvaa kansainvälistä kauppaa. EU
onkin neuvotellut jo vuosia kaupan ehdoista Maailman kauppajärjestön WTO:n
puitteissa. Kaikki EU-maat ovat WTO:n
jäseniä, mutta EU neuvottelee WTO:n
kanssa koko unionin puolesta. Tätä monenkeskistä neuvotteluprosessia kutsutaan
WTO-neuvotteluiksi. Puhutaan myös
Dohan kierroksesta, koska laaja neuvotteluvaihe alkoi Qatarin Dohan ministerikokouksen päätöksellä vuonna 2001. Virallinen nimi on DDA-neuvottelut (Doha
Development Agenda), sillä kehitysasiat
liittyvät läheisesti neuvotteluihin.
Vuonna 1995 perustetun WTO:n
tavoite on maailmankaupan vapauttaminen siten, että kaikkialla maailmassa
96
noudatettaisiin samanlaisia kauppasääntöjä. Tarkoitus on luoda uusia ja kehittää
olemassa olevia sääntöjä teollisuus- ja
maataloustuotteiden osalta, palveluiden
kaupassa, suojatoimissa ja niin edelleen.
Kokonaisuus on vaikea, koska osapuolina ovat kaikki maailman kauppamahdit
sekä kehitysmaat, joilla on hyvin erilaisia
tavoitteita.
Neuvotteluissa on haettu ratkaisua
tuloksetta muun muassa 2008 Geneven
ministerikokouksessa. Epäonnistumisen
syynä ovat olleet näkemyserot esimerkiksi siitä, millä ehdoin teollisuustuotteet
pääsevät markkinoille, samaten erimielisyydet maataloustuista.
EU käy lisäksi bilateraali- eli kahdenvälisiä sekä alueellisia vapaakauppaneuvotteluja eri osapuolten kanssa. Niillä
haetaan WTO:n rinnalle täydentäviä
järjestelyjä.
Seattlessa järjestettiin 1999 valtaisat mielenosoitukset Maailman kauppajärjestön
WTO:n kokoontuessa neuvotteluihin. Vastalauseenaan kauppajärjestön epädemokraattiseksi kokemalleen päätöksenteolle
kehitysmaat vetäytyivät neuvotteluista.
Steve Kaiser
EU-PERUSTEOS
EU on maailman
suurin kehitysavun
antaja
E
uroopan unioni on maailman
merkittävin kehitysavun antaja. EU
jäsenvaltioineen vastaa lähes 60
prosentista maailman kehitysyhteistyöhön liittyvästä avusta. EU on kasvattanut
tavoitteidensa mukaisesti kehitysavun
osuutta bruttokansantulosta, joskin
vuonna 2008 alkanut talouslama hidasti
tavoitteisiin pääsyä.
Kehitysyhteistyö kuuluu jaetun toimivallan aloihin, eli sekä EU:lla että jäsenvaltioilla on oma kehitysyhteistyönsä.
Usein EU:n kehitysyhteistyöllä viitataan
vain komission hallinnoimaan kokonaisuuteen. Lissabonin sopimukseen on
linjattu periaate, jonka mukaan EU:n ja
jäsenmaiden kehityspolitiikat täydentävät
ja tukevat toisiaan.Unionin kehityspolitiikan taustalla ovat YK:n vuosituhattavoitteet, joista sovittiin vuonna 2000.
Tavoitteena on poistaa köyhyys, ulottaa
peruskoulutus kaikille, edistää tasa-arvoa,
vähentää lapsikuolleisuutta, torjua tauteja
EU-PERUSTEOS
Humanitaarista apua tarjotaan maanjäristyksessä kärsineelle Haitille tammikuussa
2010.
Euroopan komissio
ja taata kestävä kehitys. Vuonna 2005 EU
hyväksyi kehityspoliittisen julkilausuman
(The European Consensus on Development) ohjaamaan kehityspolitiikkaansa.
EU on ainoana merkittävänä rahoittajana asettanut määrälliset kehitysavun
tavoitteet. Vuoteen 2015 mennessä kehitysapuun pitäisi YK:n suosituksen mukaisesti käyttää keskimäärin 0,7 prosenttia
EU:n bruttokansantulosta. Jäsenmaista
tavoitteeseen ovat yltäneet Hollanti, Luxemburg, Ruotsi ja Tanska.
EU:n kehitysyhteistyöministerien
yhteinen tavoite 0,56 prosenttia bktl:stä
vuoteen 2010 mennessä ei toteutunut osin
talouslaman takia. Suomi on ylittänyt kuitenkin yksittäisille jäsenmaille asetetun
0,51 prosentin tavoitteen. Suomi ylti 0,54
prosenttiin vuonna 2009 ja 2010 luku oli
0,55. Suomi kanavoi noin viidenneksen
kehitysyhteistyön määrärahoistaan EU:n
kautta. Suurin yksittäinen osuus määrärahoista käytetään kahdenväliseen yhteistyöhön Afrikassa ja Aasiassa.
97
EU ja sen jäsenvaltiot käyttävät kehitysapuun julkista rahoitusta vuosittain yli
50 miljardia euroa. Vuosien 2007–2013
EU:n talousarviosta kehitysyhteistyöhön
on varattu 17 miljardia euroa. Sen lisäksi
miltei kaikki muukin EU:n tuki kolmansille maille voidaan OECD:n määritelmän
mukaan laskea julkiseksi kehitysavuksi.
AKT-maita (ks. jäljempänä) rahoitetaan
EU:n budjetin ulkopuolisesta Euroopan
kehitysrahastosta 23 miljardilla eurolla
vuosina 2008–2013.
Suurin osa EU:n kehitysyhteistyöstä
toteutuu lahjoituksina. Lisäksi edullisia
lainoja ja investointipääomaa tarjotaan
Euroopan investointipankin (EIP) kautta.
EIP myöntää lainoja Euroopan ulkopuolisille kumppaneille, joista suurin osa on
kehitysmaita.
Vaikka EU on maailman merkittävin kehitysavun ja humanitaarisen avun
antaja, tietoisuus asiasta ei ole maailmanlaajuista. Aina edes avun kohteet itse eivät
tiedä, mistä apu on peräisin. Esimerkiksi
Afrikassa Yhdysvallat ja sen panostukset
tunnetaan hyvin, vaikka Yhdysvaltojen
kehitysyhteistyön osuus Afrikan maissa
on huomattavasti pienempi kuin EU:n.
Ongelmana on EU:n toiminnan hajanaisuus ja toimijoiden suuri määrä. EU:n komissio pyrkii olemaan aktiivinen toimija,
ja samaan aikaan entiset eurooppalaiset
siirtomaavallat kilpailevat näkyvyydestä
entisissä alusmaissaan.
EU antaa sekä suoraa rahoitusta että
teknistä apua. Vastapainoksi se odottaa,
että valtiot noudattavat demokratian
periaatteita, hyvää hallintotapaa ja kehittävät instituutioitaan. Unioni on myös
sitoutunut velkataakan helpotuksiin; velan
pienentyminen on olennaista kehitysmaan sisäiselle kehitykselle. EU edellyttää ihmisoikeuksien kunnioittamista ja
korostaa sukupuolten tasa-arvoa. EU:n
ulkopuolisten maiden kanssa tehtäviin
kauppa- tai yhteistyösopimuksiin sisällytetään ihmisoikeuslauseke, jonka rikkomisesta seuraa sanktioita: EU voi estää
markkinoille pääsyn tai jäädyttää tukensa.
98
PA AV O VÄY R Y N E N
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri
Paavo Väyrysen mukaan Suomi hyötyy
globalisaatiosta ja maailmankaupan
vapauttamisesta. Myönteisiä asioita ovat
yleinen vaurastuminen, halvemmat hinnat ja matkailun lisääntyminen. Tuotannon ja työpaikkojen siirtyminen halvan
työvoiman maihin korvautuu Väyrysen
mukaan sillä, että tilalle saadaan vaativampaa tuotantoa ja sitä kautta uusia
työpaikkoja.
Mitä globalisaatio tarkoittaa talouden
näkökulmasta?
– Sitä että tuotteet – niin tavarat kuin
palvelut – sekä tuotannontekijät liikkuvat
vapaasti yli rajojen koko maailmassa.
Käytännössä tämä merkitsee tuotannon
siirtymistä halvan työvoiman maihin ja
tuottavuuden kohoamista. Globalisaation
synnyttämä talouskasvu etenkin runsasväkisissä maissa on kasvattanut energian
ja raaka-aineiden kysyntää, mikä on
puolestaan nostanut niiden hintaa.
Mitä globalisaatio tuo Suomelle?
– Suomestakin on siirtynyt tuotantoa ja
työpaikkoja halvan työvoiman maihin.
Useissa tapauksissa on turvattu se, että
osa tuotannosta tai ainakin tuotekehitys
ja markkinointi on voitu säilyttää kotimaassa. Suomeen on menetetyn tilalle
syntynyt vaativampaa tuotantoa, ja siksi
suurin osa työttömiksi joutuneista on
työllistynyt. Energian hinnan kohoaminen on Suomelle yleensä vahingoksi,
kun olemme riippuvaisia tuonnista. Toisaalta kotimaisen uusiutuvan energian
tuotanto on tullut aikaisempaa paremmin kannattavaksi.
Mitä hyötyä tai haittaa globalisaatiosta
koituu tavalliselle suomalaiselle?
– Monien raaka-aineiden hinnan nousu
on eduksi, kun Suomessa on rikkaat
luonnonvarat – sekä uusiutuvat että
uusiutumattomat. Esimerkiksi kaivostoiminta on vahvassa nousussa. Globalisaation synnyttämä vaurastuminen lisää
EU-PERUSTEOS
Paavo Väyrynen.
Mikael Ahlfors
myös matkailijavirtoja Suomeen. Myös
hintataso on pysynyt kohtuullisena halpatyövoiman maista tulevan tuotannon
ansiosta. Miinuspuolena globalisaation
synnyttämä talouskasvu lisää ympäristöongelmia. Myönteinen puoli on se, että
ihmiskunnan on vihdoinkin ryhdyttävä
toteuttamaan luonnontaloudellisesti
kestävää kehitystä.
Tukeeko Suomi maailman kauppajärjestön WTO:n tavoitteita kaupan vapauttamiseksi?
– Tuemme, koska pienelle maalle on
erityisen tärkeää, että maailmankauppa
on vapaata. WTO:n viime neuvottelukierroksen tavoitteena on lisäksi kehitysmaiden aseman parantaminen, mikä vastaa
maamme kehityspolitiikan tavoitteita.
Miten kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen torjunta voivat toteutua maailmankaupan kasvaessa?
– Kauppa, kehitys ja ympäristö liittyvät
erottamattomasti toisiinsa. Kauppapolitiikalla edistetään kehitystä. Toisaalta
kaiken kehityksen – sekä teollisuusmaiden että kehitysmaiden – tulee olla luonnontaloudellisesti kestävää. On luotava
kestävää tuotantoa ja kulutusta. Immateriaalit arvot ja tuotteet saavat nykyistä
keskeisemmän sijan. Raskaita raaka-aineita ja tavaroita ei kannata kuljettaa pitkiä
matkoja. Esimerkiksi ruoka tulisi tuottaa
mahdollisimman lähellä kuluttajia; tämä
on myös osa ruokaturvaa.
EU-PERUSTEOS
Onko EU:n kehityspolitiikka oikeilla
linjoilla vai pitäisikö sen painotusta
muuttaa?
– EU:ssakin on tarpeen painottaa sekä
köyhyyden poistamista että kestävän
kehityksen periaatteita. Jotta köyhyyden
poistaminen olisi tehokasta ja pysyvää,
toiminnan tulee olla taloudellisesti,
yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävää.
EU on maailman suurin kehitysavun
antaja. Pitäisikö Suomen ja muiden
Euroopan maiden tukea enemmän
köyhimpiä valtioita?
– Kyllä pitäisi, köyhimpiä maita ja köyhimpiä ihmisiä. Toisaalta on muistettava,
että suotuisa talouskehitys on tehokkain
keino poistaa köyhyyttä, etenkin kun
siihen liittyy tehokkaita ohjelmia köyhyyden vähentämiseksi.
* Paavo Väyrynen aloitti ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä keväällä 2007. Sitä ennen Väyrynen
toimi Euroopan parlamentin jäsenenä 1995–2007.
Väyrynen on työskennellyt muun muassa ulkoministerinä 1977–82, 1983–87 ja 1991–93, työvoimaministerinä 1976–77 ja opetusministerinä 1975–76.
99
Kauppasopimuksia
uudistettu
K
ehitystä tukevat kauppajärjestelyt
ovat EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan keskeinen elementti. Tavoitteena on torjua köyhyys ja tuoda kehitysmaat
osaksi maailmantaloutta. Kaupan avulla
halutaan edistää talouskasvua.EU:lla on
1960-luvulta lähtien ollut erityissuhteet
Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden eli AKT-maiden kanssa. Suhteiden
pohjana on nykyään Cotonoun sopimus,
joka tuli voimaan vuonna 2002. AKTvaltioita on 79.
WTO-sääntöjen voimaantulo teki
vanhoista kauppajärjestelyistä laittomia. Siksi EU on pyrkinyt järjestämään
suhteensa AKT-maiden kanssa alueellisin
talouskumppanuussopimuksin (EPA).
Kumppanuuksien tavoite on edistää
AKT-maiden kilpailukykyä, talouskasvua,
kehitystä ja alueellista yhdentymistä, kun
kehitysmaakauppa kasvaa. Laajapohjais-
100
ten sopimusten avulla halutaan kannustaa
kaupankäyntiä sekä tukea maiden kehitystä ja integroitumista maailmankauppaan. Samalla EU takaa markkinoidensa
avoimuuden AKT-maille.
EU on 1970-luvulta alkaen laskenut
tai poistanut kauppatariffeja ja kiintiöitä
kehitysmaiden tuontitavaroilta. Vuonna 2001 unioni sopi poistavansa kaikki
tuontitariffit niin kutsutuilta LDC-mailta
eli 49:ltä maailman vähiten kehittyneeltä
valtiolta. Helpotukset eivät koske aseita.
Vähiten kehittyneiden maiden huolenaiheet ovat pitkälti entiset. Ruoan,
puhtaan veden, koulutuksen, työn, viljelymaan, sosiaalipalvelujen ja infrastruktuurin puute ovat edelleen laaja ongelma.
Tautien kuten aidsin ja malarian torjunta
edellyttävät terveydenhuoltoa ja lääkkeitä.
Kehityspoliittinen keskustelu on perinteisesti korostanut avun määrää, mutta avun
tuloksellisesta ja tehokkaasta käytöstä
puhutaan nykyään yhä enemmän. Apu voi
mennä hukkaan tai osoittautua turhaksi,
jos päällekkäisyyksiä ei pystytä välttämään tai apua ei saada toimitettua perille.
EU-PERUSTEOS
7
Laajentuminen
Eurooppa etsii
rajojaan
T
uskin mikään on muuttanut Euroopan unionia yhtä paljon kuin uudet
jäsenvaltiot. EU:n jäsenmäärä lähes
kaksinkertaistui vuosien 2004 ja 2007 laajentumisissa. EU-kansalaisten määrä on
noussut yli puolen miljardin eli unionissa
on enemmän asukkaita kuin Yhdysvalloissa ja Venäjällä yhteensä. EU:n
pinta-ala on kasvanut noin 25 prosentilla,
maantieteellinen keskipiste on siirtynyt
kohti itää. Uudet jäsenet ovat muuttaneet
EU:n luonnetta tuomalla kansalaisensa ja
erilaisen toiminta- ja poliittisen kulttuurin
toimielimiin.
EU laajentui ensimmäisen kerran
vuonna 1973, kun Britannia, Irlanti ja
Tanska tulivat jäseniksi. Seuraava laajentuminen liittyi useiden maiden sisäisen
tilanteen muuttumiseen. Sotilasjuntan
kaatuminen Kreikassa ja Salazarin hallinnon kukistuminen Portugalissa 1974 sekä
102
Espanjan diktaattorin Francisco Francon
kuolema 1975 avasivat maille tien talousyhteisöön. Kreikka liittyi 1981, Espanja ja
Portugali 1986.
Berliinin muuri kaatui 1989 ja Neuvostoliitto hajosi. Eurooppaan syntyi
uusia demokratioita, joista osa oli entisiä
neuvostotasavaltoja. Vielä 1990-luvun
vaihteessa oli etsitty vaihtoehtoisia ratkaisuja täysjäsenyydelle. Yksi oli Euroopan
talousalue, jonka rakentamisessa myös
Suomi oli aluksi mukana. Itäinen osa
Saksaa liittyi yhteisöön ilman varsinaisia
jäsenneuvotteluja lokakuussa 1990. Riitti
kun läntinen Saksa oli takuumiehenä.
Suomen, Ruotsin ja Itävallan liityttyä
jäseniksi 1995 varsinainen suuri harppaus
oli edessä. EU aloitti 1990-luvun lopulla
jäsenneuvottelut 12 maan kanssa. Kööpenhaminan huippukokouksessa joulukuussa 2002 sovittiin, että kymmenen
pääosin Keski- ja Itä-Euroopan maata
liittyy jäseniksi 1.5.2004.
Bulgaria ja Romania tulivat yhteisöön
2007 alussa. Lisäksi jäsenneuvottelut Kro-
EU-PERUSTEOS
Louise Weiss -rakennuksen edustalla
3.5.2004 Strasbourgissa: uusien jäsenmaiden mepit tulevat ensi kertaa täysin
valtuuksin Euroopan parlamentin täysistuntoon. Paikalla ovat kaikkien uusien
jäsenmaiden valtion päämiehet, europarlamentin puhemies Pat Cox pitää puheen.
Euroopan parlamentti
atian ja Turkin kanssa avattiin lokakuussa
2005. Unioniin liittyy myös yksi pohjoismaa lisää. Islanti jätti hakemuksensa kesällä 2009, ja liittymisneuvottelut alkoivat
heinäkuussa 2010.
Makedonialle myönnettiin jäsenehdokkaan status joulukuussa 2005. Käytännössä Euroopan unioni on avannut
jäsenyyden mahdollisuuden kaikille
Länsi-Balkanin valtioille, kunhan ne
aikanaan täyttävät sovitut ehdot. Linjaus
tehtiin Thessalonikin huippukokouksessa
kesäkuussa 2003.
Liittyessään unioniin jokaisen maan
on hyväksyttävä niin kutsuttu acquis
communataire, unionin säännöstö. Se
koostuu jäsenvaltioiden oikeuksista ja
velvollisuuksista. Jäsen sitoutuu noudattamaan EU:n lainsäädäntöä ja sääntöjä,
jotka pohjautuvat EU:n perussopimuksiin ja EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Acquis muuttuu jatkuvasti: se
koostuu kymmenistä tuhansista sivuista
lainsäädäntöä. Jäsenvaltio sitoutuu myös
osallistumaan EU:n toimielinten työhön
ja työskentelytapaan.
Unioniin voivat liittyä kaikki eurooppalaiset maat, jotka täyttävät tarvittavat
poliittiset, taloudelliset ja muut ehdot.
Kriteerien pohjalta ehdokasmaat käyvät
jäsenneuvottelut EU:n kanssa koko unionin säännöstöstä ja osa-alueista, kuten
esimerkiksi ympäristökysymyksistä, oikeuslaitoksesta, toimivasta talousjärjestelmästä. Osa-alueet on jaettu 35 eri lukuun.
EU-kielellä puhutaan neuvottelulukujen
avaamisesta ja sulkemisesta, kun kuvataan
liittymisneuvottelujen etenemistä. Lukujen hyväksyntä edellyttää aina kaikkien
jäsenmaiden suostumusta.
EU-PERUSTEOS
Syyt nopean laajenemisen
taustalla
Epäilijät ovat arvostelleet unionin laajentuneen 2000-luvulla liiankin nopeasti.
Kreikalta (1981) liittyminen vei aikoinaan
kuusi vuotta, Espanjalta ja Portugalilta
(1986) prosessi kesti kymmenen vuotta.
Jäsenyysneuvottelut Keski- ja Itä-Euroopan valtioiden kanssa eivät kuitenkaan
alkaneettyhjästä. Hakijamaiden infrastruktuurin ja maatalouden kehittämistä
tuettiin EU:n erilaisin rahoitusohjelmin
varhain ennen neuvottelujen alkamista.
Laajenemisen nopeuteen vaikuttivat
EU:N JÄSENYYDEN EHDOT
ELI KÖÖPENHAMINAN KRITEERIT
Unionin jäsenyyttä voivat hakea kaikki eurooppalaiset valtiot, jotka noudattavat EU:lle
yhteisiä vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatteita. Lisäksi
valtioiden on täytettävä Kööpenhaminan
huippukokouksessa vuonna 1993 hyväksytyt
jäsenyysehdot. Jäseneksi liittyvällä valtiolla
on oltava:
1) Vakaat hallintoelimet, jotka takaavat
demokratian, oikeusvaltion periaatteiden
ja ihmisoikeuksien noudattamisen sekä
vähemmistöjen suojelun ja kunnioittamisen.
2) Toimiva markkinatalous ja kyky sopeutua
EU:n sisämarkkinoihin.
3) Kyky omaksua EU:n säännöt ja määräykset
velvoitteineen. Tähän sisältyy poliittisten,
taloudellisten ja rahaunionin tavoitteiden
tukeminen.
Myöhemmin kriteereihin on lisätty, että jäseneksi hyväksyttävällä maalla on oltava sellainen julkishallinto, joka kykenee soveltamaan
ja käsittelemään EU:n lakeja käytännössä.
Lisäksi EU:n on oltava itse valmis uusien
jäsenten tuloon. EU:n jäsenmaat tekevät yksimielisen päätöksen sekä jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta että jäseneksi hyväksymisestä. Sopimukset uusien jäsenvaltioiden
liittymisestä on ratifioitava kansallisissa
parlamenteissa. Myös Euroopan parlamentin
on hyväksyttävä jokainen uusi jäsenmaa.
103
Berliinin muurin murtuminen 9. marraskuuta vuonna 1989 oli yksi Euroopan
historian merkittävimpiä
tapahtumia.
Wikimedia commons
monet tekijät, joista merkittävimmät
liittyvät poliittiseen tahtoon, solidaarisuuteen, muuttuneeseen kansainväliseen
tilanteeseen ja talouteen. EU sitoutui
laajentumiseen 1990-luvulla haluten vakauttaa Eurooppaa. Itäisen Euroopan katsottiin kärsineen sodan jälkiratkaisuista
ja jääneen taloudellisesti jälkeen muusta
Euroopasta. EU:n perusarvoihin sisältyvä
demokratian ja vakauden edistäminen
sopi erinomaisesti yhteen itälaajentumisen kanssa.
Itä-Euroopan valtioille jäsenyys oli
myös turvallisuusratkaisu ja pesäeron
teko Neuvostoliittoon. Lisäksi läntinen
Eurooppa näki kaupalle avautuvat mahdollisuudet: esimerkiksi runsasväkisen
104
Puolan elintason nousu
avasi suuren markkinaalueen naapurimaa
Saksalle. Laajentumisen
tiedettiin maksavan
paljon, mutta toisaalta
oivallettiin siitä saatava
monitasoinen vastine.
Kaupan esteiden poisto
toi uusiin jäsenvaltioihin
investointeja, palveluja ja
tavaratuotantoa. Esimerkiksi autoteollisuus siirsi
valmistusta Itä- ja KeskiEuroopan maihin. EU:n
yritysten kilpailukyky
vahvistui uusien sisämarkkinoiden myötä.
Laajeneminen nosti
esille huolen siitä, että
rajojen yli tulee paljon
uutta työvoimaa uhaten työpaikkoja. Toisinkin päin esiintyi
epäilyjä. Eräät uudet jäsenet vaativat,
että ulkomaalaiset eivät saa ostaa heidän
hallintaansa kuuluvia maa-alueita ennen
tietyn ajan kulumista. Puola edellytti ja sai
itselleen peräti 12 vuoden siirtymäajan.
Myös Suomella oli lyhyt siirtymäaika,
koska ulkomaalaisten pelättiin ryntäävän
ostamaan rantatontteja Suomesta.
Bosnian sota ja Kosovon konflikti
1999 vaikuttivat siihen, että kaikilla LänsiBalkanin valtioilla Kosovo mukaan lukien
on niin kutsuttu jäsenyysperspektiivi: EU
on luvannut vahvistaa suhteitaan alueiden maihin ja tukea niiden lähentymistä
unioniin. Entisistä Jugoslavian valtioista
Slovenia liittyi jo vuonna 2004, ja Kroatia
EU-PERUSTEOS
käy neuvotteluja. Muista Länsi-Balkanin
maista jäsenhakemuksen ovat jättäneet
Albania, Montenegro ja Serbia.
Lähentymistä entisen Jugoslavian alueen maihin on hidastanut kiista Bosnian
sotarikoksista epäiltyjen luovuttamisesta
Haagiin, missä toimii YK:n perustama
kansainvälinen sotarikostuomioistuin
(ICTY). Se käsittelee entisen Jugoslavian
alueen sotarikoksia. Oikeudessa syytettynä on istunut muun muassa Serbian edesmennyt presidentti Slobodan Milošević
ja heinäkuussa 2008 pidätetty Radovan
Karadžić.
Aivan kaikki lähialueen valtiot eivät
tule liittymään unioniin. Marokko haki
jäsenyyttä vuonna 1987, mutta komissio
ei ottanut hakemusta käsittelyyn perusteenaan se, ettei Marokko ole eurooppalainen valtio.
Turkissa uusi ja vanha
kohtaavat päivittäin.
Turkki ja keskustelu
Euroopan rajoista
Laajentumiseen liittyy oleellisesti keskustelu Euroopan olemuksesta ja siitä, minne
asti unioni voi laajentua. Euroopan rajat
ovat maantieteellisiä, mutta myös poliittisia, uskonnollisia ja ideologisia. Rajat ovat
syntyneet historian kulussa pikemmin
kuin maantieteellisistä määrittelyistä.
1700-luvulta alkaen Euroopan ajateltiin
idässä rajoittuvan Uralin vuoristoon.
Euroopan henkinen raja on kuitenkin
kulkenut lännempänä, varsinkin vuoden
1917 Venäjän vallankumousten jälkeen.
1900-luvulla Euroopan itärajaksi nähtiin
Neuvostoliiton länsiraja.
Turkki on puhuttanut Eurooppaa
paljon. Islamilaisen Turkin lähihistoria,
kiista kurdialueista ja ihmisoikeuskysymykset ovat nostaneet epäilyjä useissa
jäsenvaltioissa. Turkin sijainti Euroopan
ja Aasian rajalla on kiihdyttänyt keskustelua Euroopan rajoista. Vuonna 2007
Ranskan presidentiksi noussut Nicolas
Suomen Kuvapalvelu
EU-PERUSTEOS
105
Sarkozy on todennut, että Turkin paikka
ei ole EU:ssa.
Eurooppa pohti suhdettaan Turkkiin
jo keskiajalla, kun Turkki – silloinen
Osmanien tai Ottomaanien valtakunta –
valloitti Itä-Roomaan kuuluneen Konstantinopolin vuonna 1453 ja sen jälkeen
laajoja alueita Kaakkois-Euroopasta.
Turkkilaiset piirittivät kahdesti myös Wienin kaupunkia, 1500- ja 1600-luvulla.
Turkille luvattiin vuonna 1963 silloisen EEC:n, nykyisen EU:n jäsenyyden
mahdollisuus. Yhteisö teki assosiaatiosopimuksen Turkin kanssa 1964. Assosiaatiosopimus valmistaa hakijamaata liittymisneuvotteluihin. Jäsenhakemuksensa
Turkki jätti 1987. Vuonna 1997 EU katsoi,
että Turkki ei vielä täytä jäsenyyden ehtoja
ja edellytti siltä lisää uudistuksia.
Turkin EU-suhteet ovat sattumoisin
liittyneet Suomen puheenjohtajakausiin.
Turkki hyväksyttiin jäsenehdokkaaksi
joulukuussa vuonna 1999 Helsingin huippukokouksessa. Vaikka jäsenyysneuvottelut avattiin 2005, edistyminen on ollut
hidasta johtuen ennen muuta Kyproksen
kahtiajaosta. Turkki valloitti saaren pohjoisosan 1974. Käytännössä vain eteläinen Kyproksen kreikkalainen osa liittyi
EU:hun 2004.
Suomen toisella puheenjohtajakaudella 2006 jäsenmaat sopivat jäädyttävänsä
kahdeksan Turkin neuvottelulukua. Niitä
ei avata, ellei Turkki toimeenpane Ankaran sopimuksen lisäpöytäkirjaa, joka
oikeuttaisi kyproslaisten pääsyn Turkin
satamiin ja lentokentille. Saaren kahtiajakoon liittyvä kiista pitäisi ratkaista YK:n
johdolla.
Norja torjunut
jäsenyyden kahdesti
Euroopassa on muutamia maita, jotka
täyttäisivät varsin helposti jäsenyyden
ehdot. Norja on itse asiassa käynyt liittymisneuvottelut jo kahdesti. Kahdesti se on
myös torjunut jäsenyyden kansanäänestyksessä, 1972 ja 1994.
Sveitsi haki jäsenyyttä 1992, mutta
106
vetäytyi hankkeesta. Kansan mielipidettä
EU:hun liittymisestä kysyttiin Sveitsissä
muun muassa maaliskuussa 2001. Reilut
77 prosenttia sveitsiläisistä oli jäsenneuvottelujen aloittamista vastaan.
EU tarjoaa vaihtoehtoja niille, jotka
eivät joko halua jäseneksi tai eivät täytä
jäsenyysehtoja. Norja ja Liechtenstein ovat
tehneet yhteistyötä Euroopan talousalueen
kautta. Sveitsillä ja EU:lla on kahdenvälisiä sopimuksia, ja Venäjällä ja EU:lla on
kumppanuus- ja yhteistyösopimus. Ukrainan, Moldovan ja Kaukasuksen alueen
suhteita hoidetaan EU:n naapuruuspolitiikalla.
MITEN EU:STA VOI EROTA?
Lissabonin sopimukseen sisältyvät yksityiskohtaiset määräykset siitä, kuinka
jäsenmaa voi halutessaan erota Euroopan unionista. Erosta on ilmoitettava
Eurooppa-neuvostolle. EU neuvottelee
yksityiskohdista eroajan kanssa ja tekee
sopimuksen, jossa sovitaan myöhemmät
unionin ja kyseisen maan väliset suhteet.
Eron vahvistaa ministerineuvosto määräenemmistöllä. Myös Euroopan parlamentin hyväksyntä tarvitaan.
Jos yksityiskohdista ei sovita erikseen,
EU:n perussopimuksen soveltaminen lopetetaan kyseisen valtion kanssa kahden
vuoden kuluttua eroamisilmoituksesta.
Eron ei tarvitse olla lopullinen, sillä valtio
voi hakea jäsenyyttä myöhemmin uudelleen.
Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa irtautuminen tapahtui, kun Grönlanti erosi
yhteisön jäsenyydestä 1985. Grönlannista
tuli Tanskan autonominen alue 1979.
Kansallismielinen hallitus järjesti 1982
kansanäänetyksen jäsenyydestä. Asukkaiden enemmistö kannatti eroa talousyhteisöstä.
EU-PERUSTEOS
Päättääkö talouskomissaari EU-kansalaisten
rahojen käytöstä?
– Ei sentään! EU-kansalaiset
päättävät nyt ja jatkossa
rahojensa käytöstä aivan
itse. Talouskomissaarina
teen kaikkeni sen puolesta,
että kaikilla EU-kansalaisilla
olisi kohtuullisen paljon
mistä päättää.
Voiko Kreikan ja Irlannin
lisäksi jonkin muun euroalueen maan talouspohja
romahtaa?
Olli Rehn.
Euroopan komissio
EU on oppinut paljon
talouskriisistä
OLLI REHN
Suomen raskaan sarjan EU-konkari
Olli Rehn ajautui myrskyn silmään kun
rahoituskriisi pyyhkäisi yli maailman
ja Euroopan julkiset taloudet joutuivat
kovan paineen alle. Rehnin mukaan EU
on oppinut paljon kriisistä. Euroopan
maiden julkisen talouden vajeet ja
velkaantuminen on saatava kestävälle
uralle, Rehn toteaa.
Mikä on EU:n talouskomissaarin tärkein
tehtävä?
– Yritän osaltani huolehtia siitä, että EU:n
talous kasvaa kestävällä ja kaikkien eurooppalaisten hyvinvointia ja työllisyyttä
edistävällä tavalla.
107
EU-PERUSTEOS
– Useat jäsenmaat ovat joutuneet talouskriisin myötä
vaikeuksiin julkisen taloutensa nopean velkaantumisen takia. Ne vakauttavat määrätietoisesti
talouksiaan, Kreikassa ja Irlannissa EU:n
antamien tiukasti ehdollisten lainojen
avulla. Olemme tehneet paljon töitä sen
eteen, että jatkossa EU:lla olisi riittävät
välineet ehkäistä vakautta uhkaavien alijäämien ja epätasapainojen syntyminen.
Ensimmäiset askeleet oikeaan suuntaan
on otettu.
Mikä on euroalueen tulevaisuus, kun
kaikki EU:n jäsenmaat eivät halua siihen
liittyä?
– Kyllä euroalueeseen tulijoita on, mutta
siihen liittyminen vaatii vuosien määrätietoista ponnistelua. Vain Britannia ja
Tanska ovat ilmoittaneet, etteivät ne aio
pyrkiä euroalueen jäsenyyteen. Muut
jäsenmaat ovat sitoutuneet pyrkivänsä
euroalueen jäseniksi, mutta aikataulua
liittymiselle ei ole etukäteen määritelty.
– Liittymisestä voidaan päättää sitten,
kun jäsenyyden ehdot eli lähentymiskriteerit on täytetty. Arvioimme kriteereiden
täyttymistä säännöllisesti, vähintään joka
toinen vuosi. Esimerkiksi Viro onnistui
täyttämään kaikki kriteerit, ja Viro näki
tulevaisuuden euroalueessa parempana
kuin sen ulkopuolella liittyen mukaan
2011. Myös euroalueen maille sekä tulevaisuus että lähimenneisyys näyttävät
paremmilta kuin ellei yhteistä rahaa ei
olisi.
Miksi Suomen on noudatettava tiukkaa
talouskuria EU:ssa, elleivät muut toimi
samoin?
107
– Suomi ei noudata tiukkaa talouskuria
vain EU-sääntöjen takia, vaan julkisen
talouden kestävyyden ja suomalaisten
taloudellisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Samat velvoitteet koskevat kaikkia, mutta
jotkut ovat kyenneet noudattamaan niitä
paremmin kuin toiset. Tätä yritämme
parantaa vahvistamalla EU:n talousliittoa.
Se merkitsee ennakoivan budjettivalvonnan ja kansantalouden epätasapainojen
seurannan tehostamista.
– Viime vuosina useimpien EU-maiden
julkiset taloudet ovat olleet liian alijäämäisiä, mikä on johtanut kestämättömään julkiseen velkaantumiseen. Tämä
kierre pitää pysäyttää, ennen kuin se käy
kovin kalliiksi kansalaisten kukkaroille ja
yritysten kilpailukyvylle.
– Suomi ja Ruotsi panivat taloutensa
kuntoon 90-luvun alun kipeän talouskriisin yhteydessä. Monet muut käyvät läpi
nyt samanlaisia vaiheita kuin me tuolloin.
Suomellakin on haasteensa. Talouskriisi
on heikentänyt Suomen julkista taloutta
ja sen tasapainottaminen sekä pitkän
aikavälin kestävyyden turvaaminen vaativat kovia ponnisteluja. Vaikka maamme
talouden tila on EU:ssa parhaasta päästä,
joutui Suomikin vuonna 2010 ensimmäistä kertaa liiallisen alijäämän menettelyn
kohteeksi.
kin on lähiaikoina paljon tarvetta. Mutta
korkotaso on ollut pitkään historiallisen
alhainen. Siksi asuntovelallisten, varsinkin jos kyse on pitkäaikaisesta velasta,
on syytä varautua korkotason nousuun
lähivuosina.
Olet innokas jalkapallon ystävä. Jos
euroalueen maat osallistuisivat ”talousliigaan”, mikä olisi joukkueen avauskokoonpano ja eri valtioiden pelipaikat?
– Euroaluehan otti jalkapallon MMkisoissa 2010 peräti kolmoisvoiton Espanjan, Hollannin ja Saksan voimin, mikä
kertoo sen elinvoimasta tällä inhimillisen
kulttuurin ydinalueella.
– Käynnissä olevan peruskuntokauden
jälkeen euroalue pärjäisi maailmanliigassa tulevaisuudessa entistä paremmin.
Saksa olisi keskikentän moottori ja Espanjasta tekisin hyökkäyspelin dynamon.
Suomi sopisi ketteränä ja innovatiivisena
joukkuepelaajana hyvin kärkeen, tosin
paremmin talousliigassa kuin reaalimaailmassa. Komissio toimisi managerina,
tiukan paikan tullen pelaajavalmentajana, välistä myös tuomarina korttipakka
kädessä!
Usean EU-valtion julkisen talouden
velka on kasvanut 2000-luvulla. Miksi
Eurooppa elää velaksi?
– Pitkään jatkuneen suotuisan talouskehityksen ja kasvavien verotulojen oloissa
kaikki maat eivät malttaneet noudattaa
riittävää pidättyväisyyttä julkisten menojen kasvattamisessa. Kun talouskriisi
sitten tuli Eurooppaan, verotulot romahtivat ja tämän seurauksena julkinen velka
alkoi nopeasti kasvaa. Kriisin iskettyä
EU-maat päättivät yhteisesti elvytystoimista, jotka ovat auttaneet estämään
taantuman kärjistymisen syväksi ja
pitkäksi lamaksi. Kasvu-uralla on aika
tasapainottaa julkisia talouksia ja saada
siten velkakehitys hallintaan.
Voiko asuntovelallinen luottaa euroalueella siihen, että lainakorot ovat
pysyvästi alhaiset?
– Euroalueella peruskoron määrittelee
Euroopan keskuspankki. Hintakehityksen
pysyessä maltillisena koron nostoon tus-
108
* Olli Rehn aloitti EU:n talouskomissaarina
helmikuussa 2010. Hän työskenteli laajentumiskomissaarina 2004–2009. Sitä ennen Rehn oli
lyhyen jakson yritystoiminnasta ja tietoyhteiskunnasta vastaava komissaari. Rehn työskenteli
komissiossa Erkki Liikasen kabinettipäällikkönä
1998–2002. Euroopan parlamentin jäsen hän oli
1995–1996.
108
EU-PERUSTEOS
ALANKOMAAT
37 350 km²
16 577 612 as.
Amsterdam
IRLANTI
70 270 km²
4 455 780 as.
Dublin
ISO-BRITANNIA
242 900 km²
62 008 048 as.
Lontoo
BELGIA
30 530 km²
10 827 000 as.
Bryssel
ITALIA
301 340 km²
60 340 328 as.
Rooma
ESPANJA
505 990 km²
45 989 016 as.
Madrid
BULGARIA
110 880 km²
7 563 710 as.
Sofia
ITÄVALTA
83 870 km²
8 375 290 as.
Wien
KREIKKA
131 960 km²
11 295 002 as.
Ateena
KYPROS
9 250 km²
798 045 as.
Nikosia
LATVIA
64 560 km²
2 248 374 as.
Riika
LIETTUA
65 300 km²
3 329 039 as.
Vilna
LUXEMBURG
2 590 km²
502 066 as.
Luxemburg
MALTA
320 km²
412 966 as.
Valletta
PORTUGALI
92 090 km²
10 637 713 as.
Lissabon
PUOLA
312 690 km²
38 167 329 as.
Varsova
RANSKA
551 500 km²
67 713 762 as.
Pariisi
ROMANIA
238 390 km²
21 462 186 as.
Bukarest
RUOTSI
441 370 km²
9 113 257 as.
Tukholma
SAKSA
357 110 km²
81 802 257 as.
Berliini
SLOVAKIA
49 040 km²
5 424 925 as.
Bratislava
SLOVENIA
20 270 km²
2 046 976 as.
Ljubljana
SUOMI
338 420 km²
5 351 427 as.
Helsinki
TANSKA
43 090 km²
5 534 738 as.
Kööpenhamina
Asukastiedot: Eurostat 2010
Pinta-alatiedot: YK:n tilastot, Maailma
numeroina, Tilastokeskus
TŠEKIN TASAVALTA
78 870 km²
10 506 813 as.
Praha
ISLANTI
103 000 km²
317 630 as.
Reykjavik
UNKARI
93 030 km²
10 013 000 as.
Budapest
KROATIA
56 590 km²
4 425 747 as.
Zagreb
VIRO
45 230 km²
1 340 127 as.
Tallinna
MAKEDONIA
(FYROM)
25 710 km²
2 052 738 as.
Skopje
MONTENEGRO
13 812 km²
680 180 as.
Podgorica
TURKKI
783 560 km²
72 561 312 as.
Ankara
110
EU-PERUSTEOS
8
Vapauden,
turvallisuuden
ja oikeuden alue
Rajat auki –
Euroopan
uudet tuulet
Y
hteisen Euroopan keskeisiin periaatteisiin kuuluu vapaa liikkuminen yli rajojen EU:n sisällä. Se on
tuonut mukanaan uusia haasteita, koska
liikkuminen sisältää hallitsemattomia ja
kielteisiä ilmiöitä. Toisaalta EU:hun tulee
ihmisiä myös ulkopuolelta. Väestö ikääntyy Euroopassa nopeasti, ja työikäisten
määrä on viime vuosina kasvanut pääasiassa maahanmuuton kautta. EU:hun
pyrkii yhä enemmän sotaa, vainoa tai
luonnonmullistuksia pakenevia ihmisiä.
Moni hakeutuu Eurooppaan myös etsimään parempaa tulevaisuutta.
Oikeus- ja sisäasioiden (OSA) politiikalla halutaan torjua rajat ylittävää
kansainvälistä rikollisuutta ja hallita EU:n
ulkopuolisista köyhistä valtioista tulevaa
maahanmuuttoa. EU:n tuomia vapauksia
voivat käyttää väärin esimerkiksi jär-
jestäytyneet rikolliset, jotka harjoittavat
huume- ja ihmiskauppaa, rahanpesua tai
terrorismia. Ihmisten vapaa liikkuvuus
aiheuttaa myös rajat ylittäviä oikeudellisia
ongelmia muun muassa perhe-elämässä,
lastenhuollossa ja yritystoiminnassa.
EU:n liittymisneuvotteluissa oikeusja sisäasiat ovat osoittautuneet vaikeiksi.
Monien ehdokasmaiden on ollut työlästä
täyttää sektorin vaatimuksia. Esimerkiksi
toimiva oikeuslaitos tai korruption kitkeminen eivät ole itsestään selviä asioita
kaikissa Euroopan maissa.
Yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa onkin
kehittynyt nopeasti 1990-luvun lopulta alkaen. Yhteistyö virallistettiin Maastrichtin
sopimuksessa. Sektorin rahoitus on vuosien 2007–2013 rahoituskaudella suurempi
kuin koskaan aikaisemmin.
Vuonna 1999 Tampereen huippukokouksessa EU sopi vapauden, turvallisuuden
Schengen-alue laajeni kymmeneen entiseen itäisen Euroopan valtioon vuonna
2007. Tullipuomin nostoa Zittaun kylässä
Saksan, Tšekin ja Puolan rajalla olivat seuraamassa muun muassa Angela Merkel ja
José Manuel Barroso.
Euroopan komissio
112
EU-PERUSTEOS
ja oikeuden alueen muodostamisesta.
Käytännössä se tarkoitti yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan luomista. Tavoitteeksi asetettiin, että henkilöiden
vapaata liikkumista säädellään ulkorajatarkastuksin sekä ihmisten turvapaikkaan,
maahanmuuttoon ja rikollisuuden torjuntaan liittyvin toimin.
Vuodesta 2004 alkaen Tampereen
ohjelmaa kutsuttiin Haagin ohjelmaksi,
nykyisin se on nimeltään Tukholman
ohjelma ja ulottuu vuoteen 2014. Sen
keskeinen tavoite on varmistaa kansalaisten perusoikeuksien toteutuminen ja
kansalaisten parempi turvallisuus. Uutta
on Tukholman ohjelmaan tiiviisti liittyvä
sisäisen turvallisuuden strategia, joka
hyväksyttiin maaliskuussa 2010.
Sisäisen turvallisuuden strategia
täydentää Euroopan turvallisuusstrategiaa vuodelta 2003 (ks. luku EU:n ulkopolitiikasta). Sisäinen strategia pyrkii
vastaamaan Eurooppaan kohdistuviin
suurimpiin riskiin ja uhkiin, joiksi todetaan terrorismin ohella huumekauppa,
tietoverkkorikollisuus, ihmiskauppa,
lasten hyväksikäyttö, talousrikollisuus ja
korruptio sekä laiton asekauppa. Strategia
ei sinällään luo EU:lle uusia toimintavaltuuksia, mutta se vetää yhteen aiempia
strategioita ja näkemyksiä. Uhkia lähestytään kokonaisvaltaisesti huomioiden
myös luonnonkatastrofien ja ihmisten
aiheuttamien katastrofien hallinta.
EU hyväksyi vuonna 2008 Euroopan
maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen, joka linjaa muun muassa laillisen
maahanmuuton periaatteita. Sopimus
pyrkii huomioimaan jokaisen EU-maan
kyvyn ja tarpeet vastaanottaa maahanmuuttajia. EU tavoittelee myös kumppanuuksia lähtömaiden ja kauttakulkumaiden kanssa. Ajatuksena on parantaa
elinolosuhteita niissä maissa, joista
ihmiset haluavat muuttaa pois.
Ihmisten perusoikeuksien säilyminen
on tärkeää, kun he liikkuvat EU-maasta
toiseen. Vastaavasti ihmiset eivät voi paeta
oikeuden velvoitteita toiseen maahan.
EU-PERUSTEOS
Schengenin kylä sijaitsee kolmen rajan
risteyksessä. Kuvan etualalla on Luxemburg, joen toisella puolella on nähtävissä Ranska oikealla ja Saksa vasemmalla.
Wikimedia commons
EU-sopimukset nimetään yleensä sen
paikkakunnan mukaan, jossa sopimus on
neuvoteltu ja allekirjoitettu: Maastricht,
Amsterdam, Nizza, Lissabon. Schengenin
osalta kävi toisin. Sopimus viimeisteltiin
itse asiassa Remerschenin kunnassa.
Schengen, luxemburgilainen alle 500
asukkaan viiniä tuottava kylä, on pääkylä
kunnassa, jonka muut kylät ovat Remerschen ja Wintringen. Kunnan nimi oli
alunperin Remerschen. Seutu houkutteli
yhä enemmän turisteja, kun Schengenin
sopimukseen liittyi lisää valtioita. Kuuluisuuden takia Remerschen päätti vuonna
2006 vaihtaa nimensä Schengeniksi.
Yksi Schengenin sopimuksen allekirjoittajista oli silloinen Luxemburgin valtiosihteeri Robert Goebbels. Hän muisteli
Schengenin laajentumisjuhlissa vuonna
2007, että ajatus Schengenistä syntyi
François Mitterrandin ja Helmut Kohlin
kesken elsassilaisillallisella vuonna 1984.
Sopimus allekirjoitettiin 14. kesäkuuta
1985 Luxemburgin ja Saksan rajalla virtaavalla Moseljoella. Seremonia tapahtui
Princesse Marie-Astrid -aluksella, joka
on nimetty Luxemburgin suurruhtinaan
Henrin siskon mukaan. Allekirjoittajina
olivat Saksa, Ranska ja Benelux-maat.
Paikka oli Schengen siksi, että Beneluxmaat johtivat silloin sopimusneuvotteluja.
113
Eurooppalainen pidätysmääräys tuli
voimaan vuoden 2004 alusta. Se helpottaa
rikoksesta epäiltyjen luovuttamista jäsenmaiden välillä. Viranomaisten keskinäinen tietojenvaihto on osa yhteistyötä.
Vastavuoroinen tunnustaminen on periaate, jonka mukaan kaikissa jäsenmaissa
tunnustetaan toisten jäsenvaltioiden viranomaisten päätökset, ja ne voidaan myös
toimeenpanna toisessa jäsenvaltiossa.
Siviilioikeuden yhteistyössä on
sovittu muun muassa lapsen huoltoa ja
tapaamisoikeutta koskevien ratkaisujen
tunnustamisesta, mikä helpottaa lapsen
tapaamisoikeutta koskevia päätöksiä EU:n
jäsenvaltioiden välillä. Vastavuoroinen
tunnustaminen koskee myös taloudellisia seuraamuksia. EU:ssa on sovittu
esimerkiksi sakkojen takaisinperinnästä.
Lomamatkalla toisessa jäsenvaltiossa saatu ylinopeus- tai pysäköintisakko voidaan
periä asuinmaassa.
Rikosoikeudessa EU-päätökset helpottavat jäsenmaiden yhteistyötä siten, että
kansallisia rikoslakeja pyritään harmonisoimaan. Päätökset koskevat esimerkiksi
huumausainekaupan rikostunnusmerkistöjä ja seuraamuksia, hyökkäyksiä tieto-
järjestelmiin, ihmiskauppaa, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja niin edelleen.
Myös velvollisuudesta maksaa korvauksia
rikosten uhreille on päätetty EU:n tasolla.
Rahanpesua torjutaan esimerkiksi siten,
että rahoituslaitosten ja tiettyjen ammattien harjoittajien, kuten tilintarkastajien ja
kasinonomistajien, on ilmoitettava vähintään 15 000 euron varojen siirroista.
Lissabonin sopimus
vauhdittaa yhteistyötä
Oikeus- ja sisäasioiden lainsäädännön
kehittäminen on ollut hidasta jäsenmaiden yksimielisyysvaatimuksen takia.
Lissabonin sopimuksen voimaantulon
jälkeen OSA-asioista päätetään aiempaa
enemmän määräenemmistöllä, esimerkiksi poliisi- ja rikosoikeudellisessa
yhteistyössä. Siviilioikeudessa siirryttiin
määräenemmistön käyttöön jo Amsterdamin sopimuksella.
Lisäksi niin kutsutusta perusoikeuskirjasta tuli Lissabonin sopimuksen myötä
oikeudellisesti sitova. Kirjaan on kerätty
EU:n tuomioistuimen tunnustamat perusoikeudet, jotka sitovat EU:n toimielimiä ja
Turkki
Sveitsi
Norja
Kroatia
Islanti
Liechtenstein
Italia
Espanja
Iso-Britannia
Ranska
Tšekki
Belgia
Ruotsi
Kreikka
Itävalta
Alankomaat
Tanska
Slovenia
Irlanti
Unkari
Suomi
Portugali
Luxemburg
Slovakia
Malta
Romania
Kypros
Viro
Bulgaria
Latvia
Liettua
Puola
Saksa
TUHATTA
MUUTTOLIIKE EUROOPASSA
EU-maissa oli vuonna 2008 maahan- ja maastamuuttajia yhteensä noin 1,5 miljoonaa. Lähde: Eurostat 2010.
Vuonna 2008 EU-jäsenmaihin tuli 3,8 miljoonaa maahanmuuttajaa ja 2,3 miljoonaa muutti
pois EU-maista. Luvut eivät kuvaa kokonaismuuttoa EU:n alueelle ja sieltä pois, koska
maastamuutto sisältää myös EU-jäsenvaltioiden välisen kansainvälisen muuttoliikkeen.
Lähde: Eurostat 2010
114
EU-PERUSTEOS
Barentsinmeri
Islanti
Norjanmeri
Schengenmaat
vuonna
2011
Suomi
Ruotsi
Norja
Schengen-maat
Atlantti
Viro
Pohjanmeri
POHJOIS-IRLANTI
Tanska
Irlanti
Venäjä
Latvia
Itämeri
Liettua
VENÄJÄ
Iso-Britannia
Alankomaat
Valko-Venäjä
Saksa
Belgia
Kaza
Puola
LUXEMBURG
Tšekki
Ranska
Slovenia
Italia
MONACO
ANDORRA
Moldova
Itävalta
Sveitsi
Portugali
Ukraina
Slovakia
LIECHTENSTEIN
Unkari
Romania
Kroatia
Bosnia-Hertsegovina
SAN MARINO
Armeni
Montenegro Kosovo
Espanja
VATIKAANI
Georgia
Mustameri
Serbia
Bulgaria
Makedonia
Albania (FYROM)
Turkki
Kreikka
Syyria
Marokko
Algeria
Tunisia
Malta
Välimeri
Kypros
Libanon
Israel
jäsenvaltioiden viranomaisia kun unionin oikeutta sovelletaan. EU-kansalaiset
voivat vedota perusoikeuskirjaan tuomioistuimissa silloin, kun asialla on yhteys
unionin lainsäädäntöön. Britannian ja
Puolan osalta on sovittu poikkeusjärjestelyistä, joilla rajoitetaan perusoikeuskirjan
oikeusvaikutuksia.
Perusoikeuksien tärkeyttä korostaa
myös EU:n perusoikeusvirasto, joka aloitti
toimintansa Wienissä vuonna 2007. Se
avustaa päättäjiä lainsäädännön valmistelussa ja nostaa perusoikeuskysymyksiä
esille myös julkisuudessa.
Europol ja Eurojust
Oleellinen osa kansainvälisen rikollisuuden torjuntaa on viranomaistiedon
hankinta, vaihto ja hyödyntäminen.
Keskeisessä osassa on EU:n poliisivirasto
Europol, jonka tehtävänä on parantaa
EU-PERUSTEOS
jäsenvaltioiden viranomaisten yhteistyötä
rikollisuuden ja terrorismin torjunnassa.
Europol perustettiin Maastrichtin sopimuksella. Se aloitti toimintansa huumeiden torjunnalla vuonna 1994, ja täysmittaisesti toiminta alkoi 1999.
Europolin toimialaa laajennettiin 2002
käsittämään kaikki vakavan kansainvälisen rikollisuuden muodot, mukaan lukien
ihmiskauppa ja rahanpesu. Europolista
tuli EU:n erillisvirasto vuonna 2010. Sen
päämaja sijaitsee Hollannin Haagissa.
Vuonna 2002 perustettiin Eurojust,
jonka tavoitteena on lisätä viranomaisten
yhteistyötä vakavan rikollisuuden tutkinnassa ja syytetoimissa. Myös Eurojust sijaitsee Haagissa ja toimii tiiviissä
yhteistyössä Europolin kanssa. Lisäksi
vuonna 2000 perustettiin Euroopan poliisiakatemia (Cepol). Akatemia avustaa
jäsenvaltioita muun muassa ylempien po115
liisiviranomaisten koulutuksessa. Cepolin
sijaintipaikka on Hook Englannissa.
Terrorismin uhka
Syyskuun 11. päivän 2001 New Yorkin terroristi-iskujen seurauksena EU
hyväksyi saman vuoden lopulla laajan
terrorismin vastaisen toimintaohjelman.
Seuraavat vakavat iskut kohdistuivat
Eurooppaan. Madridin junaräjähdyksissä
vuonna 2004 menehtyi lähes 200 ihmistä.
Seuraavana vuonna Lontoon metro- ja
bussi-iskuissa kuoli 56 ihmistä.
EU:lle nimettiin terrorismi-koordinaattori vuonna 2004. Hänen tehtävänään on ollut koordinoida EU:n taistelua
terrorismia vastaan ja seurata terrorismin
vastaisen toimintaohjelman toteuttamista.
Vuonna 2005 EU laati terrorismin torjunnan strategian, jonka avainteesit ovat
ennaltaehkäisy, suojelu, terroritoimien
toteuttamisen estäminen ja terroritoimiin
vastaaminen. Käytännön keinoiksi todettiin muun muassa yhteistyön lisääminen kolmansien maiden kanssa. Unioni
laati vuosina 2006 ja 2007 suunnitelman
terrorismin torjunnasta ja linjasi toimia
terrorismin rahoituksen estämiseksi.
116
Suomalaiset EU:n nopean toiminnan joukot ovat erikoistuneet esimerkiksi tiedusteluun tai elektroniseen sodankäyntiin.
Saksa–Hollanti–Suomi-taisteluosaston rungon vuonna 2006 muodosti 117-henkinen
suojauskomppania. Yhteisharjoituksessa
Saksassa simuloitiin toimintaa kulunvalvontapaikalla.
Puolustusvoimat / Matti Vihurila
Terrorismin kitkemiseksi EU on sopinut Yhdysvaltain, Kanadan ja Australian
kanssa lentomatkustajatietojen kokoamisesta ja vaihtamisesta (niin kutsutut
PNR-tiedot). Näitä ovat matkustajan
nimi, yhteys- ja maksutiedot, matkatoimisto sekä matkareittiä ja matkatavaroita
koskevat tiedot. Tietojen vaihdolla halutaan estää terroristi-iskuja ja auttaa niiden
selvittämisessä.
EU ja USA ovat sopineet myös
pankkitietojen luovuttamisesta terrorismin rahoituksen jäljittämiseksi. Kyse on
rahaliikenteen välitystietojen siirtämisestä
Yhdysvaltoihin. Menettely tunnetaan
lyhenteenä SWIFT: Society for Worldwide
Interbank Financial Telecommunication.
Se hallinnoi maailmanlaajuisesti pankkisiirtojen viestiliikennettä. Käyttäjinä on
noin 8 000 pankkia ja rahoituslaitosta.
EU-PERUSTEOS
Schengen poisti
tarkastukset
sisärajoilla
I
hmisten vapaata liikkumista Euroopassa on helpottanut merkittävästi vuonna
1985 allekirjoitettu Schengenin
sopimus, joka poisti matkustajien rajatarkastukset useiden maiden välillä. Sopimus
tuli voimaan 1995, ja sen sisältö otettiin
osaksi EU:n säännöstöä vuonna 1999.
Suomi on soveltanut Schengenin sääntöjä
vuodesta 2001 alkaen.
Euroopassa autoilija tuskin huomaa
valtiorajoja, koska ihmiset voivat ylittää
Schengen-maiden väliset rajat ilman
tarkastuksia. Tämä koskee maarajoja,
lentokenttiä ja satamia. Rajojen ylitykseen
riittää kuvallinen henkilökortti. Valvonnan helpottamiseksi Schengen-maat ovat
sopineet valvontaviranomaisten tiiviimmästä yhteistyöstä ja viisumipolitiikkansa
yhtenäistämisestä.
Alun perin Schengen-yhteistyö alkoi
viiden valtion kesken. Nykyisin mukana
ovat lähes kaikki EU-maat (poikkeuksena
Britannia ja Irlanti) sekä Norja, Islanti
ja Sveitsi. Suomi allekirjoitti Schengenin
sopimuksen joulukuussa 1996 yhdessä
Ruotsin ja Tanskan kanssa. Soveltaminen
alkoi Suomessa ja muissa Pohjoismaissa
maaliskuussa 2001.
Sopimuksen soveltaminen tarkoittaa
Schengenin säännösten käyttöä. Esimerkiksi Liechtenstein on allekirjoittanut
sopimuksen, mutta ei virallisesti sovella
sitä. Monaco, San Marino ja Vatikaani
ovat Schengenin ulkopuolella, mutta
ne ovat sopineet pitävänsä rajansa auki
Schengen-naapuriensa kanssa. Andorra ei
kuulu Schengen-alueeseen.
Vuosina 2007 ja 2008 Schengen laajeni
Itä- ja Keski-Euroopassa: Tšekin, Viron,
Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, PuoMonet hakeutuvat Eurooppaan paremman
elämän toivossa. Turvapaikanhakijoita oli
vuonna 2009 noin 230 000. Lupa myönnettiin hieman yli 60 000 hakijalle.
Euroopan komissio
EU-PERUSTEOS
117
Prikaatinkenraali Ilkka Laitinen on toiminut Varsovassa sijaitsevan EU:n rajaturvallisuusviraston, Frontexin, pääjohtajana
vuodesta 2005.
Frontex
lan, Slovenian ja Slovakian osalta sisärajatarkastukset maa- ja merirajoilla lopetettiin vuoden 2007 lopulla ja lentokentillä
keväällä 2008.
Frontex tehostaa
EU:n ulkorajojen valvontaa
Euroopan unionin ulkorajavalvonnan
keskeiset tavoitteet ovat maahanmuuton hallinta, laittoman maahanmuuton
ehkäisy sekä rajat ylittävän rikollisuuden
torjunta. Rajavalvonnan tehostamiseksi
EU perusti vuonna 2004 yhteisen rajavalvontaviraston, jota kutsutaan yleisesti
nimellä Frontex.
Frontexin pääjohtajana on toiminut suomalainen prikaatikenraali Ilkka
Laitinen viraston perustamisesta saakka.
Laitisen viisivuotinen toimikausi uusittiin
2010.
Frontex sijaitsee Puolan Varsovassa.
Henkilökuntaa on lähes 300. Frontexin
118
keskeinen tehtävä on vastata jäsenmaiden
ulkorajoja koskevan yhteisen politiikan
toteuttamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa EU-sääntöjen mukaista ulkorajojen valvontaa. Vastuu itse valvonnasta on
kuitenkin jäsenvaltioilla.
Frontex valmistelee ja rahoittaa jäsenmaiden yhteisiä rajavalvontaoperaatioita,
joiden määrä on lisääntynyt merkittävästi.
EU:n ulkorajoilla oli vuonna 2010 joka
päivä käynnissä keskimäärin noin 16
Frontexin operaatiota tai pilottihanketta.
Valvonnan pääpaino on ollut viime
vuosina Kaakkois-Euroopassa. Esimerkiksi Kreikan ja Turkin maarajalla otettiin
vuonna 2010 kiinni yli 30 000 laitonta
maahantulijaa. Frontex perusti 2010
ensimmäisen aluetoimistonsa Kreikkaan
kokeiluprojektina tehostaakseen rajavalvonnan yhteistyötä erityisesti itäisellä
Välimerellä.
Frontex myös kouluttaa jäsenvaltioiden rajavartijoita sekä tekee riski- ja
uhka-analyysejä. Niiden pohjalta arvioidaan EU-maiden rajavalvonnan voimavaroja ja valmiutta kohdata riskit. Virasto
antaa lisäksi jäsenvaltioille tarvittaessa
apua yhteisten palautusoperaatioiden
järjestämisessä.
Frontex voi lisäksi antaa välitöntä apua
yksittäiselle jäsenvaltiolle kriisitilanteissa,
jos EU:n alueelle esimerkiksi pyrkii kerralla paljon maahanmuuttajia. Tarkoitusta
varten on muodostettu nopean toiminnan
rajajoukot, jotka koostuvat yli 700:sta
jäsenmaiden rajavartijasta. Niitä voidaan
käyttää vain jäsenvaltion pyynnöstä.
Joukkoja käytettiin ensimmäisen kerran
Kreikassa syksyllä 2010.
EU-PERUSTEOS
9
Euroopan
sisämarkkinat
EU rakentaa yhä
sisämarkkinoitaan
Y
ksi Euroopan unionin suuria aikaansaannoksia ovat sisämarkkinat.
Ihmisten, palvelujen, tavaroiden
ja pääoman vapaa liikkuminen maasta
toiseen on keskeinen vapaan kaupankäynnin edellytys. Virallisesti yhteismarkkinat
luotiin Maastrichtin sopimuksella 1993,
mutta tosiasiassa sisämarkkinoita rakennetaan ja kehitetään yhä. Vaikeuksia on
ollut muun muassa työvoiman vapaassa
liikkumisessa ja palveluiden tarjoamisessa
yli valtiorajojen. Sisämarkkinoita helpottava yhteinen valuutta eurokaan ei ole
käytössä kaikissa jäsenmaissa.
EU:n komission mukaan rahallinen
hyöty sisämarkkinoista on ollut noin
800 miljardia euroa. Lisäksi on syntynyt
Eurooppa 2020 on strategia, jolla
pyritään valmistamaan EU:n taloutta
tulevaan: älykäs, kestävä ja osallisuutta lisäävä kasvu tarkoittavat
muun muassa että
– työllisten osuus 20–64-vuotiaista
olisi 75 prosenttia
– kolme prosenttia EU:n bkt:stä
investoitaisiin tutkimukseen ja kehitykseen
– 20/20/20 -ilmasto- ja energiatavoitteet saavutettaisiin
– koulunkäynnin keskeyttäisi alle 10
prosenttia, nuorista vähintään 40
prosentilla olisi loppututkinto
– köyhyysuhan alla eläviä olisi 20
miljoonaa nykyistä vähemmän.
120
miljoonia uusia työpaikkoja. Sisämarkkinoiden isänä pidetään Jacques Delorsia,
joka komission puheenjohtajana ehdotti
vuonna 1985 kaupan esteiden poistamista. Tavoitteeksi asetettiin avoin eurooppalainen markkina-alue.
Kuusi perustajavaltiota poisti tuontitullit vuonna 1968. Tämä ei tarkoittanut
vapaata kaupankäyntiä, mutta muutos yhdisti tulleja ja synnytti suuren kauppaliittymän. Kaupan esteenä olivat kansalliset
säädökset; erilaiset terveys- ja turvastandardit, normistot ja tekniset määräykset. Vaikka arvonlisäverojen osittainen
harmonisointi on poistanut veroesteitä
tuotteilta ja palveluilta, ammattien pätevyysvaatimukset ja yliopistotutkinnot ovat
olleet vaikeammin sovitettavissa yhteen.
Edistyminen työvoiman liikkuvuuden ja
palveluiden osalta on ollut hidasta muun
muassa kansallisen verotuksen ja sosiaaliturvan soveltamisen takia.
Sisämarkkinoita on kehitetty aloitteiden ja lainsäädännön lisäksi EU:n tuomioistuimen antamien päätösten pohjalta.
Lukuisat EU-oikeuden ennakkoratkaisut
ovat vetäneet rajat kansallisen ja yhteisön
lainsäädännön soveltamiselle. Yksi merkittävä tapaus oli Cassis de Dijon -liköörin myyntiä koskenut ratkaisu vuonna
1979 (ks. luku EU-tuomioistuimesta).
Eurooppa 2020 -strategia
Lissabonin jatkoksi
EU-maiden johtajat kiirehtivät sisämarkkinoiden kehittämistä Lissabonin huippukokouksessa keväällä 2000. Lissabonissa
EU linjasi kunnianhimoiset tavoitteet
talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn kohentamiseksi. EU pyrki ja pyrkii
yhä edelläkävijäksi kaikilla aloilla, joilla
maailmanlaajuinen kilpailu lisääntyy.
Vertailukohtana on pidetty ennen muuta
Yhdysvaltoja.
Lissabonin tavoitteiden toteutus osoittautui vaikeaksi, varsinkin kun talouskasvu hiipui ja EU laajeni. Unionista ei tullut
maailman johtavaa talousaluetta vuonna
2010, kuten tavoiteltiin. Monet tavoitteet
EU-PERUSTEOS
Suomessa erityisesti Olkiluoto kolmosen
rakennustyömaa on ollut hyvin kansainvälinen. Rakennustyömaalla on ollut nelisentuhatta työntekijää, jotka edustavat 60 eri
kansallisuutta.
TVO/Hannu Huovila
jäivät irrallisiksi, ja niihin sisältyi jäsenmaiden mielestä liikaa raportointia, indikaattoreita ja hallinnointia. Sisämarkkinoilla kuten muussakin EU:n toiminnassa
on havahduttu siihen, että jatkuvat uudet
aloitteet eivät välttämättä johda tuloksiin,
kun vanhojakaan päätöksiä ei ole ehditty
toteuttaa.
Lissabonin jatkoksi laadittiin Eurooppa 2020 -strategia, joka edeltäjänsä tavoin
kattaa lähes kaiken keskeisen EU:n toiminnan. Strategia tukee kestävää talouskasvua, työllisyyttä ja tuottavuutta sekä
sosiaalista yhteen kuuluvuutta. Uuden
strategian avainsanoja ovat menettelyjen
keveys, yksinkertaistetut tavoitteet ja
jäsenmaiden sitouttaminen päämääriin.
Strategian lippulaivahankkeilla edistetään muun muassa innovaatioita, nuorten
opiskelua ja työllistymistä, nopeita verkEU-PERUSTEOS
koyhteyksiä, työmarkkinoita, parannetaan
yritysten toimintaedellytyksiä ja torjutaan köyhyyttä. Lisäksi mukaan on tullut
ilmastonmuutoksen torjunta.
Käytännön tavoitteita on paljon, osa
samoja kuin Lissabonin strategiassa. 20–
64 -vuotiaiden työllisten osuus halutaan
nostaa 75 prosenttiin, EU:n bruttokansantulosta investoidaan kolme prosenttia
tutkimukseen ja kehittämiseen, sovitut
20/20/20 -ilmastotavoitteet saavutetaan,
koulunkäynnin keskeyttäisi alle 10 prosenttia oppilaista ja vähintään 40 prosenttia nuorista suorittaisi korkeakoulutason
tutkinnon. Lisäksi köyhyysuhassa olevien
määrää halutaan vähentää 20 miljoonalla.
Suomi on ajanut innovaatioita
Suomi ajoi vuonna 2006 EU-puheenjohtajakaudellaan innovaatioita, jotka eivät
saaneet suurta julkista huomiota, mutta
ovat ratkaisevan tärkeitä osaamisen ja
tutkimustiedon hyödyntämisessä. Innovaatioilla eli uusilla ideoilla ja tuotteilla sekä
palveluilla ja liiketoimintamalleilla vastataan markkinoiden kysyntään. Esimerk121
kejä innovaatioista ovat nanoteknologian
hyödyntäminen, samaten tutkimus- ja kehitystyön tuloksena markkinoille tulleet innovatiiviset lääkkeet. Innovaatiot auttavat
niin ikään tuottamaan vanhusten palvelua
ja elämistä helpottavia teknisiä välineitä ja
palveluita, jotka mahdollistavat kotihoidon
sairaalan tai vanhainkodin sijasta.
EU:n tutkimuksen puiteohjelman
yksi tavoite on vahvistaa eurooppalaista tutkimusaluetta. Vuosille 2007–2013
ohjelmalle varattiin rahoitusta enemmän
kuin kertaakaan aikaisemmin, noin 50,5
miljardia euroa. EU:lla on myös oma
innovaatioihin keskittyvä ohjelmansa. Innovaatioiden ja kilpailukyvyn puiteohjelman yhteys tutkimuksen puiteohjelmaan
ei kuitenkaan ole toiminut riittävän hyvin.
Tutkimus- ja kehitystyöhön käytettäviä
varoja piti nostaa kolmeen prosenttiin
bkt:stä 2010 mennessä, mutta tavoite
toteutui harvassa maassa. Rajan ovat saavuttaneet vain Suomi ja Ruotsi.
Tutkimuksen edistämiseksi päätettiin
vuonna 2008 perustaa Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (EIT). Budapestissa sijaitsevan EIT:n toiminta nojaa
niin sanottuihin osaamis- ja innovointiyh122
Romanian Mănăstirea Humorului -kylän
raittia vuonna 2007. Hevoskärryt eivät ole
maassa nykyisinkään harvinainen näky.
Wikimedia commons
teisöihin, joissa on osallistujia vähintään
kolmesta jäsenmaasta. Osallistujia on korkeakouluista, tutkimusorganisaatioista ja
yrityksistä. Osaamis- ja innovointiyhteisöt
voivat myös osallistua tohtoriopintojen
ohjaamiseen yhdessä korkeakoulujen
kanssa. Suomesta yhteen EIT:n osaamisja innovaatioyhteisöön (EIT ICT Labs)
osallistuvat Nokia, VTT ja Aalto yliopisto.
Pelot massamuutosta
Suomeen turhia
Huoli työpaikkojen säilymisestä virisi
EU:ssa, kun kymmenen uutta jäsenvaltiota liittyivät unioniin 2004. Monissa
maissa pelättiin Itä- ja Keski-Euroopasta
tulvivia ihmismassoja. Pelon symboliksi
nousi Ranskassa perustuslakisopimuksen
kansanäänestyksen alla 2005 puolalainen
putkimies, jonka väitettiin vievän työpaikat. Ranskassa oli todellisuudessa varsin
pieni joukko puolalaisia putkimiehiä.
EU-PERUSTEOS
Osa jäsenvaltioista asetti siirtymäaikoja vuosina 2004 ja 2007 liittyneille jäsenmaille. Vain Ruotsi, Irlanti ja Britannia
sallivat heti toukokuussa 2004 kymmenen
uuden maan työnhakijoiden tulon maahan. EU:ssa pääsyä uusista jäsenmaista
työmarkkinoille sai rajoittaa enintään
huhtikuuhun 2011 asti. Viimeistään 2014
työvoiman on voitava liikkua vapaasti
koko EU:n alueella.
Suomessakin pohdittiin, kuinka paljon
esimerkiksi virolaisia siirtyy lahden
pohjoispuolelle työn perään. Virolaisia
on tullut Suomeen muun muassa rakennusalalle, mutta huoli massamuutosta
oli turha. Suomi poisti rajoitukset uusien
jäsenmaiden työntekijöiltä toukokuussa
2006, eikä asettanut esteitä 2007 EU:hun
liittyneiden Bulgarian ja Romanian kansalaisten työnhaulle.
Työvoiman liikkumisen myönteinen
puoli unohtui keskustelussa. Työmarkkinansa avanneet maat ovat hyötyneet uusista resursseista. Toinen maa on tarjonnut monelle työttömälle mahdollisuuden
rakentaa elämäänsä uudelta pohjalta ja
hankkia kansainvälistä työkokemusta.
Suomen puheenjohtajakaudella 2006.
Muiden muassa julkiset terveyspalvelut,
yksityinen työnvälitys, audiovisuaaliset
ja liikennepalvelut sekä rahapelit rajattiin
direktiivin ulkopuolelle.
Palveludirektiivi helpottaa joka tapauksessa hallintobyrokratiaa, jäsenmaiden
on esimerkiksi yksinkertaistettava lupa- ja
ilmoitusmenettelyjään sekä perustettava
asiointipiste, josta yritykset voivat saada
keskitetysti tietoa palvelujen tarjoamisesta
ulkomailla. Direktiivi koskee liikkeenjohdon konsultointipalveluja, kiinteistö-,
mainos- ja rekrytointipalveluja, laki- ja
veropalveluja, kiinteistönvälitys-, rakennus-, jakelu- ja messupalveluja sekä
autojen vuokrauspalveluja.
Palveludirektiivi oli
suuri kiistakapula
Sisämarkkinoilla 2000-luvun alun EU:n
kiistellyin esitys oli palveludirektiivi.
Direktiivin oli tarkoitus poistaa palveluita
tukahduttavaa kansallista lainsäädäntöä,
niin että vaikkapa parturit, hammaslääkärit, taksinkuljettajat, kodinhoitajat ja
kiinteistövälittäjät voisivat tarjota vapaasti palvelujaan muissa jäsenmaissa.
Vastustuksen takia eräissä maissa tämä
Bolkestein-direktiivi väännettiin hirviöön
verraten Frankensteinin direktiiviksi.
Esityksen antoi alun perin vuonna 2004
sisämarkkinoista vastannut komissaari
Frits Bolkestein.
Kaikki EU-maat eivät olleet valmiita
avaamaan markkinoitaan, vaikka olivat
siihen vuosia aiemmin sitoutuneet. Syynä
oli protektionismi, omien työmarkkinoiden suojelu. Palveludirektiivistä sovittiin
EU-PERUSTEOS
Ranskassa pelättiin työvoiman vapaan
liikkuvuuden suosivan paikallisten sijaan
matalapalkkaisempia itäeurooppalaisia
työläisiä. ”Puolalainen putkimies” -ilmiön
uskotaan vaikuttaneen ei-äänten voittamiseen, kun Ranska äänesti EU:n perustuslakisopimuksesta vuonna 2005. Ilmiö
valjastettiin Puolassa mainoskäyttöön, ja
aiheesta tehtiin julisteita otsikolla: ”Olen
yhä Puolassa. Tulkaa käymään.”
Lehtikuva / Sipa / Meigneux
123
123
Galileo-projektin toinen testiraketti GIOVE-A
laukaistiin
joulukuun 28.
vuonna 2005.
Kuvassa rakettiin asennetaan
lämpösuojusta.
Euroopan komissio
Sujuva liikenne
ja yhteydet tukevat
sisämarkkinoita
E
uroopan unioni on aktiivinen
toimija liikennepolitiikassa, vaikka
liikenteen sääntely tapahtuu monin
osin yhä kansallisesti. Sujuva liikenne on
sisämarkkinoiden keskeinen edellytys, jotta tavarat ja ihmiset voivat liikkua esteettä
nopeasti. Viime vuosina liikennemäärät
ja sen myötä kielteiset vaikutukset, kuten
haitalliset päästöt, ovat lisääntyneet huomattavasti. EU:ssa pyritään yhä enemmän
tukemaan kestävää liikennettä ja etsimään
ratkaisuja muun muassa maantieliikenteen kasvaviin ruuhkiin.
Liikenteen merkitystä kuvaa sen noin
kymmenen prosentin osuus EU:n bruttokansantuotteesta. Lisäksi ala työllistää yli
kymmenen miljoonaa ihmistä. Maanteitse
hoidetaan vajaat puolet EU:n tavarakuljetuksista. Lyhyiden merikuljetusten osuus
on noin 40 prosenttia, rautateiden 11 ja sisävesien osuus kolme prosenttia. Henkilökuljetuksissa autojen osuus on vieläkin
124
suurempi, yli 70 prosenttia.
Autoilun suosion syyt ovat ilmeiset:
tasokkaita moottoriteitä on rakennettu
enemmän, rajatarkastukset eivät hidasta
Schengen-alueella matkustusta, henkilöautot kuluttavat aiempaa vähemmän
polttoainetta ja autojen hinnat ovat
yhteismarkkinoilla halventuneet. Nopeita
juniakin on enemmän kuin ennen, mutta
esimerkiksi tavarajunien keskinopeus on
EU:n alueella vain 18 kilometriä tunnissa.
Rautatieliikennettä on yritetty vauhdittaa edistämällä rajat ylittävää vapaata
kilpailua. Rautatiet ovat perinteisesti
olleet vahvoja kansallisia monopoleja.
Kilpailun avaaminen on ollut hankalaa
Ranskan ja Belgian kaltaisten vahvojen
rautatiemaiden vastustuksen vuoksi.
Ensimmäinen niin kutsuttu rautatiepaketti avasi kansainvälisen tavaraliikenteen
kilpailulle vuonna 2003. Kansainvälisessä
henkilöliikenteessä kilpailu alkoi 2010.
Vapaa kilpailu sisältää myös kabotaasin eli
oikeuden ottaa ja jättää matkustajia toisen
jäsenvaltion alueella. Kotimaista henkilöliikennettä ei ole EU:n sääntelyllä avattu
kilpailulle, mutta useimmat jäsenvaltiot
ovat kilpailuttaneet kotimaan henkilöliiEU-PERUSTEOS
kenteen kansallisin päätöksin.
Tavoitteena on siirtyminen vähemmän saastuttavaan liikenteeseen. Lisäksi
eri liikennemuodot pyritään sovittamaan
tehokkaasti toisiinsa. Tämä tarkoittaa
käytännössä esimerkiksi maantie- ja
rautatieyhteyksiä keskeisiin satamiin ja
lentokentille. EU rahoittaa laajoja liikennehankkeita – Euroopan laajuisia TENverkkoja (Trans-European Networks)
– pullonkaulojen poistamiseksi. Myös
Suomi on saanut TEN-tukea muun muassa tie- ja rautatieverkoston parantamiseen.
Lentoliikenteessä alkaa
päästökauppa
Lentoliikenteen päästöjen vähentämiseksi
EU aloittaa vuonna 2012 lentoliikenteen
päästökaupan, jonka tavoite on vähentää
haitallisia hiilidioksidipäästöjä yli 180
miljoonaa tonnia vuoteen 2020 mennessä.
Lentoyhtiöt saavat osan päästöoikeuksista ilmaiseksi. Jako tapahtuu vertailun
pohjalta, siinä perusteena ovat kulutettu
polttoaineen määrä, hyötykuorman eli
matkustajien, rahdin ja postin määrä sekä
lennetyt tonnikilometrit. Lentolippujen
hintojen on ennakoitu kallistuvan päästökaupan takia.
Lentoliikenteessä EU hyväksyi vuonna
2007 Open Skies (avoin taivas) -sopimuksen Yhdysvaltain kanssa. Se koskee
Atlantin ylittäviä lentoja ja avaa EU:n
lentoyhtiöille mahdollisuuden liikennöidä
miltä tahansa EU:n lentoasemalta mille
tahansa Yhdysvaltain lentoasemalle.
Lentoturvallisuuteen on myös kiinnitetty huomiota. Komissio julkaisi vuonna 2006 ensimmäistä kertaa luettelon
lentoyhtiöistä, jotka eivät saa käyttää
EU:n lentoasemia matkustaja- tai rahtilentoihin. Useimmat luettelossa olevista
lentoyhtiöistä ovat afrikkalaisia. EU:ssa
katsotaan, että joidenkin kolmansien
maiden lentoyhtiöiden turvallisuus ei
ole kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö
(ICAO) edellyttämällä tasolla.
EU:ta ovat puhuttaneet öljytankkerionnettomuudet, joiden riski SuomenlahEU-PERUSTEOS
dellakin on lisääntynyt (ks. luku Itämerestä, sivu 91). Meriturvallisuuden sääntöjä
on tiukennettu alusten tarkastuksissa ja
saastuttamisen seuraamuksissa. Yksirunkoisten säiliöalusten poistoa käytöstä on
niin ikään nopeutettu. Onnettomuuksien
jälkeen komissio on laatinut säännöllisesti päivitettävän listan aluksista, jotka
eivät ole vaatimusten mukaisia ja joilta on
pääsy kielletty EU:n satamiin.
Galileo on valtava
satelliittihanke
Euroopan unioni on 1990-luvulta lähtien
valmistellut omaa satelliittipaikannusjärjestelmää Galileoa.
Se on nimetty italialaisen astrologin
ja fyysikon Galileo Galilein (1564–1642)
mukaan. Hanke toteutetaan julkisen ja
yksityisen sektorin yhteistyönä. Vuonna
2007 EU sopi rahoittavansa Galileon pääosin yhteisön varoista, siihen sijoitetaan
rahaa noin 3,4 miljardia euroa vuosina
2007–2013. Galileo koostuu 30 satelliitista, ja se on suunniteltu erityisesti siviili- ja
kaupalliseen käyttöön, mutta sotilaallinen
käyttö ei ole poissuljettua.
Galileo vastaa Yhdysvaltojen GPSjärjestelmää, jota esimerkiksi autojen
paikannusjärjestelmät käyttävät yleisesti
Euroopassa. Sitä voidaan käyttää myös
liikenteen valvontaan sekä ohjausjärjestelmiin maalla, merellä ja ilmassa, samaten
tulli- ja rajavalvonnan etsintä- ja pelastuspalveluissa. Tavoitteena on saada Galileo
käyttöön vuoteen 2014 mennessä.
Kirjepapereista
digitaaliseen agendaan
Kilpailukyvyn parantamiseen liittyy
oleellisesti uusi viestintäteknologia. Yli
puolet EU-maiden kansalaisista käyttää
säännöllisesti internetiä. Nopeiden laajakaistayhteyksien yleistyminen EU-maiden
kotitalouksissa on kuitenkin jakaantunut
epätasaisesti. Hollanti, pohjoismaat, Luxemburg ja Britannia ovat kärjessä, vähiten laajakaistoja on Romanian, Bulgarian
125
Teollisuus- ja
yritystoimintakomissaari
Antonio Tajani
tutustumassa
Brysselissä Galileo
Application Days
-tapahtumassa
näytteillä oleviin
keksintöihin. Vuotuinen tapahtuma
esittelee lupaavia
tulevaisuuden
teknologisia sovelluksia.
Euroopan komissio
ja Kreikan kotitalouksissa (lähde: Europe’s
Digital Competitiveness Report 2010).
EU:n tavoitteena on saada peruslaajakaista kaikkien eurooppalaisten käyttöön.
Nopeat ja edulliset laajakaistayhteydet
ovat välttämättömiä, jotta kaikilla ihmisillä on mahdollisuus tietoyhteiskunnan
tuotteiden ja palveluiden käyttöön. Yhteyksien yleistymistä on monissa maissa
hidastanut nopeiden internetyhteyksien
puutteellinen tarjonta. Tähän on liittynyt
entisten valtiollisten teleyritysten pitkään
jatkunut monopoliasema.
Eurooppa 2020 -strategia sisältää niin
kutsutun digitaalisen agendan, jonka avulla
halutaan hyödyntää entistä enemmän uuden teknologian mahdollisuuksia. Agenda
sisältää noin sata toimenpidettä, joista kolmannes on lainsäädäntöaloitteita. Tieto- ja
viestintäsektorin (ICT) osuus EU:n bkt:stä
on viisi prosenttia ja välilliset vaikutukset
tuottavuuteen ovat vieläkin suuremmat.
Hyötyjä saadaan kun uuden teknologian
avulla muutetaan perinteisiä toimintatapoja; esimerkiksi pankit tarjoavat verkossa
runsaasti digitaalisia tuotteita ja palveluja.
EU on pyrkinyt vaikuttamaan palvelujen tarjoajiin hintojen alentamiseksi,
jotta mahdollisimman moni voisi hyötyä
uudesta teknologiasta. Matkapuhelimien
verkkovierailumaksut (roaming-maksut)
126
alenivat vuoden 2007 lopulta alkaen.
Jäsenmaasta toiseen soitettu puhelu on yli
60 prosenttia edullisempi kuin aiemmin
EU:n alueella.
Audiovisuaalialalla hyväksyttiin vuonna 2007 uudistettu televisio ilman rajoja
-direktiivi, joka koskee tv-lähetysten välitysehtoja. Direktiivin mukaan jäsenmaiden on taattava televisio-ohjelmien vapaa
liikkuvuus yli rajojen. Liikkuvuuden
hidasteena ovat esimerkiksi ohjelmien
kansallisen lisenssit. Pyrkimyksenä on säilyttää televisiossa kulttuurin monimuotoisuus ja välittää suurelle yleisölle esimerkiksi kansainvälisiä urheilutapahtumia,
jotta ne eivät näy ainoastaan maksullisilla
kanavilla.
Vanha kunnon kirjepostikaan ei ole
historiaa. EU sopi vapauttavansa postimarkkinat vuoteen 2011 mennessä. Osalla
jäsenmaista oli mahdollisuus kaksi vuotta
pitempään siirtymäaikaan. Kilpailun
avaamisesta huolimatta EU haluaa turvata
edulliset postin yleispalvelut. Jäsenmaat
voivat järjestää ja rahoittaa postipalveluitaan useilla eri tavoilla.
EU-PERUSTEOS
Kansalaisten
yhdenvertaisuus
puhuttaa EU:ta
T
yöllisyys- ja sosiaalipolitiikka pyrkii
takaamaan EU-kansalaisille oikeudenmukaiset työolot ja yhdenvertaisen kohtelun. EU:n toimivalta on kuitenkin
rajallinen, koska työllisyys- ja sosiaaliasioista päätetään jäsenmaissa. Unioni pyrkii
sopimaan työelämän vähimmäissäännöistä
ja -oikeuksista, jotka koskevat työehtoja,
-terveyttä ja -turvallisuutta, henkilöstön
osallistumista sekä osa-aikaisia ja määräaikaisia työsuhteita. Yhdenvertainen kohtelu
työelämässä ja työelämän ulkopuolella
halutaan varmistaa.
EU kieltää sukupuoleen, rotuun tai
etniseen alkuperään, ikään ja uskontoon
perustuvan syrjinnän. Työvoiman vapaan
liikkumisen periaatteisiin kuuluu myös se,
ettei ketään saa syrjiä työelämässä hänen
kansallisuutensa perusteella.
Keskustelu yhdenvertaisesta kohtelusta
nousee säännöllisin väliajoin esille EU:n
alueella, kun ihmiset liikkuvat entistä vaivattomammin ilman rajatarkastuksia. EU:n
lainsäädännön mukaan unionin kansalaisilla on oikeus liikkua ja oleskella vapaasti
muissa jäsenmaissa. Vuonna 2010 Ranska
määräsi romaneja poistumaan maaperältään, minkä johdosta EU:n komissio
puuttui asiaan. Romanien ja muiden
vähemmistöryhmien kohtelusta nousi julkisuudessa laaja keskustelu, ja asia oli esillä
myös EU:n huippukokouksen yhteydessä.
Osana Eurooppa 2020 -strategiaa
jäsenmaat pyrkivät parantamaan työllisyysastetta, työn laatua ja tuottavuutta
sekä lujittamaan sosiaalista ja alueellista
yhteenkuuluvuutta. Työllisyysstrategian
toteutumista tukevat Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja Progress-ohjelma. ESR tukee jäsenmaita lähes 76 miljardilla eurolla
vuosina 2007–2013. Progress-ohjelmaa
varten oli varattu noin 700 miljoonaa
samalle ajanjaksolle. Ohjelma käsittelee
EU-PERUSTEOS
työllisyysasioita, sosiaalista suojelua,
syrjimättömyyttä, työoloja ja -ehtoja sekä
sukupuolten tasa-arvoa.
Työmarkkinaosapuolten kanssa käytävä vuoropuhelu on kirjattu perussopimukseen. Osapuolet valmistelevat Euroopan
sosiaalista sääntelyä. Komission on kuultava Euroopan tason työmarkkinaosapuolia
ennen työ- ja sosiaalipolitiikkaan liittyvien
ehdotusten tekemistä. Työmarkkinaosapuolet voivat sopia keskenään työ- ja
sosiaalilainsäädännön kysymyksistä.
Osapuolet ovat vuodesta 1997 lähtien
tavanneet kaksi kertaa vuodessa jäsenmaiden valtion- tai hallitustenpäämiesten
niin kutsutun troikan ennen EU:n huippukokouksia. Sosiaaliasioita käsitteleviä
huippukokouksia on järjestetty vuodesta
2001 alkaen.
Työelämän asioista sopiminen on
toisinaan vaikeaa Euroopan unionissa.
Jäsenmaat neuvottelivat useita vuosia työaikadirektiivin muutoksesta, joka kaatui
lopulta sovittelukomiteassa vuonna 2009.
Neuvottelut olivat erittäin hankalat. Osa
jäsenmaista katsoi EU:n puuttuvan liikaa
kansalliseen tapaan säädellä työmarkkinoita. Yksi suurimpia kiistakysymyksiä
oli 48 tunnin enimmäistyöaikaa koskevat
kansalliset poikkeukset. Direktiivi olisi
vaikuttanut muun muassa suomalaisten
lääkäreiden päivystysaikoihin.
Eurooppalainen
sairaanhoitokortti
Sosiaalipolitiikassa yksi konkreettisimpia
aikaansaannoksia on eurooppalainen
sairaanhoitokortti, joka on ollut saatavissa
vuodesta 2004 alkaen. Kortti helpottaa
välttämättömän hoidon saamista toisessa
EU:n jäsenmaassa, Sveitsissä tai ETAmaissa matkustettaessa. Kortin ansiosta
hoitoa voi saada samoin ehdoin kuin
paikalliset asukkaat. Kortin on hankkinut
noin 188 miljoonaa eurooppalaista. Tavoitteena on eri maissa liikkuvien henkilöiden sähköinen tunnistus ja tiedonvaihto jäsenmaiden välillä siten, että Kelan
paperilomakkeista voitaisiin luopua.
127
Taiteilija kuvittamassa komission tupakanvastaista kampanjaa toukokuussa 2010.
Euroopan komissio
EU:n tuomioistuimen linjausten mukaan jäsenvaltion on korvattava kansalaiselleen toisessa jäsenmaassa annettu
välttämätön hoito myös tapauksissa, joissa
hoitoa ei voida järjestää kohtuuajassa
tai jos henkilö päättää oma-aloitteisesti
hakeutua hoitoon toiseen jäsenmaahan.
Valmisteilla on myös potilaiden oikeuden
määrittelevä direktiivi. Se turvaa kansalaiselle korvauksen EU:n alueella kaikesta
sellaisesta hoidosta, joka vastaa kotimaan
terveydenhoitoa.
Suomen puheenjohtajakaudella 2006
perustettiin Euroopan tasa-arvoinstituutti,
joka sijaitsee Vilnassa, Liettuassa. Instituutin toimintaan on varattu 52,5 miljoonaa
euroa vuosina 2007–2013. Työ- ja sosiaalisektorilla toimii Dublinissa työ- ja elinolojen kehittämissäätiö, Bilbaossa työterveysja työturvallisuusvirasto. Bilbaon virastoa
johtaa suomalainen Jukka Takala.
EU on ryhtynyt toimiin myös lapsiin,
nuoriin ja naisiin kohdistuvan väkivallan
128
estämiseksi Daphne-ohjelmalla, jolla
rahoitetaan projekteja väkivallan vähentämiseksi. Ohjelman rahoitus on 117
miljoonaa euroa vuosille 2007–2013.
EU kieltää kevytsavukkeiden
markkinoinnin
Yhteisellä terveyspolitiikalla edistetään
kansalaisten terveyttä ja levitetään terveystietoa toimintaohjelmin ja suosituksin.
Unionilla on toimivaltaa terveysuhkiin
liittyvissä asioissa, ja EU:n kansanterveysohjelman tarkoitus on reagoida nopeammin terveysuhkiin.
Viime vuosien tunnetuimpia uhkia on
ollut sikainfluenssa, jota koskevat unionin
linjaukset on tehty yhdessä eläinlääketieteen asiantuntijoiden kanssa. Jäsenmaat
ovat keskustelleet myös siitä, miten unioni
voisi toimia jatkossa yhtenäisemmin
silloin kun lääkeyhtiöiltä tilataan pandemiarokotteita.
EU-PERUSTEOS
Valtaosa uusista lääkkeistä saa nykyään
keskitetyn EU:n myyntiluvan, joka on
voimassa koko unionin alueella. Pakkausselosteiden tieto on sama kaikissa EUmaissa, vaikka selosteet ovat aina myyntimaan kielellä.
Unionissa on sovittu elinsiirtojen ja
verituotteiden minimiturvallisuudesta,
jotta onnettomuuteen joutunut matkailija
voi ulkomailla luottaa saamansa lisäveren turvallisuuteen. EU:ssa on niin ikään
päätetty tupakkatuotteiden pakkausmerkinnöistä sekä mainonnan rajoituksista ja
tupakan ainesosista. Tupakan mainonta on
tiukasti rajoitettua, eikä tupakkatuotteita
saa merkitä ilmauksilla ”vähätervainen”,
”kevyt tai ”erittäin kevyt”.
EU-PERUSTEOS
Koulutus ja kulttuuri –
EU:n merkittävä
voimavara
K
oulutukseen ja kulttuuriin liittyy
Euroopan tasolla oppimisen ja
sivistyksen lisäksi muitakin ulottuvuuksia. Korkea koulutus- ja osaamistaso
sekä kulttuurien tuntemus vaikuttavat
henkiseen ja materiaaliseen hyvinvointiin
koko maanosassa. Niillä on tärkeä kytkös
myös EU:n kaupalliseen kilpailukykyyn,
sisämarkkinoihin ja työllisyyteen.
Eurooppa 2020 -strategia linjaa
kunnianhimoisia tavoitteita Euroopan
koulutukselle. Varhain koulunsa keskeyttävien (18–24-vuotiaat) osuus saisi olla
enintään kymmenen prosenttia. Tavoitteeksi on myös asetettu, että vähintään 40
prosentilla 30–34-vuotiaista olisi korkeakoulututkinto.
EU:n varsinainen toimivalta on koulutuspolitiikassa vähäinen, koska jäsenmaat vastaavat opetuksen ja ammatillisen
koulutuksen sisällöstä sekä koulutusjärjestelmästä. Yhdessä jäsenvaltiot haluavat kuitenkin edistää korkealaatuista
koulutusta lisäämällä kieltenopiskelua ja
opiskelijoiden liikkuvuutta.
Korkea-asteen koulutuksessa yksi
merkittävä Euroopan yhteistyöfoorumi
on Bolognan prosessi, jossa on mukana myös EU:n ulkopuolisia maita. Sen
keskeinen tavoite on ollut luoda eurooppalainen korkeakoulutusalue.
Euroopan unionissa tavoitteena on
ollut edistää korkeakouluopintojen keskinäistä tunnustamista. Sitä varten unionissa onkin sovittu siirtojärjestelmistä, joiden
avulla ulkomailla suoritettuja opintosuorituksia ja arvosanoja voidaan hyödyntää
osana tutkintoja. Europassiin voi puolestaan koota kielitaidon, ulkomailla tehdyt
opintojaksot ja niin edelleen.
Elinikäisen oppimisen ohjelmaa
varten on varattu noin seitsemän miljardia euroa vuosina 2007–2013. Ohjelma
129
korvaa aiemmat Sokrates- ja Leonardo da
Vinci -ohjelmat ja koostuu neljästä ohjelmasta: Comenius, Erasmus, Leonardo
da Vinci ja Grundtvig. Maailmanlaajuista
vaihtoa ja yhteistyötä edistetään Erasmus
Mundus -ohjelmalla.
Erasmus-ohjelman kautta jo yli kaksi
miljoonaa opiskelijaa on hakenut oppia eri EU-maissa. Myös Suomessa on
hyödynnetty paljon Erasmus-ohjelmaa.
Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen (CIMO) mukaan Suomeen saapuvista
opiskelijoista noin kolme neljäsosaa tulee
ja noin puolet suomalaisopiskelijoista
lähtee ulkomaille Erasmus-rahoituksella.
EU:n toimivalta ulottuu
myös urheiluun
Lissabonin sopimus sisältää urheiluun liittyvän oikeusperustan. Sopimuksen mukaan ”unioni myötävaikuttaa Euroopan
urheilun edistämiseen ottaen huomioon
sen erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallisen
ja kasvatuksellisen tehtävän”. Aiemmin
130
EU tarkasteli urheilua lähinnä taloudellisena toimijana.
Ensimmäisen kerran urheilua käsiteltiin EU:n neuvostossa toukokuussa 2010.
Urheilun ja liikunnan alalla EU:n tasolla
oli sitä aiemmin epävirallista yhteistyötä.
Vuonna 2007 komissio julkisti urheilun
valkoisen kirjan, joka tarkasteli urheilua
ja liikuntaa yhteiskunnan ja talouden
näkökulmasta. Myös dopingin vastaista
taistelua on korostettu.
Urheiluun liittyy yksi kuuluisimpia
EU:n tuomioistuimen ratkaisuja. Tuomioistuin päätti vuonna 1995, että jalkapallon siirtokorvausjärjestelmä ja ulkomaalaiskiintiöt olivat työvoiman vapaan
liikkuvuuden periaatteen vastaisia (ks.
luku EU:n tuomioistuimesta).
Digitointi ja kulttuuripääkaupungit
Unioni haluaa myös edistää Euroopan
kansojen, kulttuurin ja historian tuntemusta sekä kulttuuriperinnön suojelua.
Käytännössä EU rahoittaa kulttuurivaihEU-PERUSTEOS
Vuonna 1989 syntyneitä
nuoria juhlistamassa
Berliinin muurin murtumisen vuosipäivää
Brysselissä.
Euroopan komissio
toa, yhteistyötä ja teosten levitystä erilaisilla ohjelmilla. Kulttuurin parissa työskentelee EU:ssa yli seitsemän miljoonaa
ihmistä. Kulttuuri on myös kaupallisesti
mitattuna merkittävä sektori, erityisesti
elokuvateollisuus.
Vuosien 2007–2013 EU:n kulttuuriohjelman rahoitus on noin 400 miljoonaa
euroa. Sen tavoitteena on edistää merkittävien eurooppalaisten kulttuuriesineiden
tuntemusta ja säilyttämistä, kulttuurialan
toimijoiden sekä kulttuuriteosten ja -tuotteiden liikkumista yli rajojen.
Tietoteknologian nopea kehitys heijastuu myös kulttuuriin. Niin kutsutun
digitoidun kulttuuriaineiston kokoamisen
tavoitteista sovittiin Suomen puheenjohtajakaudella 2006. EU:ssa on perustettu Europeana, jonka tavoite on koota eurooppalaista kulttuuriperintöä sähköisessä muodossa
internet-pohjaiseen tietokantaan.
Europeana on mittava hanke. Tavoitteena on luoda noin 10 miljoonan lähteen
sähköinen kirjasto, joka koostuisi esimerkiksi digitoiduista kartoista, elokuvien katkelmista, valokuvista ja sanomalehdistä.
EU-PERUSTEOS
Kulttuuriyhteistyön näkyvimpiä lippulaivoja ovat Euroopan kulttuuripääkaupungit, jotka saavat tukea EU:n budjetista.
Niiden tavoitteena on korostaa kulttuurien moninaisuutta ja yhtäläisyyksiä sekä
tutustuttaa eri maiden kansalaisia paremmin toisiinsa. Tavoitteena on myös lisätä
kulttuurivaihtoa ja yhteistyötä, ja saada se
jatkumaan kulttuuripääkaupunkivuoden
jälkeenkin.
Euroopan kulttuurikaupunki on
nimetty vuodesta 1985 alkaen, jolloin
ensimmäisenä valittiin Kreikan Ateena.
Ohjelman oli määrä päättyä vuonna 2004,
mutta suosion myötä käytäntöä on jatkettu. Helsinki oli ensimmäinen suomalainen kulttuuripääkaupunki vuonna 2000,
Turku toinen vuonna 2011.
EU:lla ei ole nuorisoalan lainsäädäntöä, vaan toimivalta pääosin on jäsenmailla. Unioni käyttää nuorisoalan toimiin
kuitenkin noin 900 miljoonaa euroa vuosina 2007–2013. EU:n nuoriso-ohjelmalla
rahoitetaan nuorten sekä nuorten parissa
toimivien yhteistyötä, kuten ryhmätapaamisia ja vapaaehtoistoimintaa.
131
132
EU-PERUSTEOS
10
Alueet, maatalous
ja kalastus
Aluepolitiikka
tasoittaa
elintasoeroja
E
uroopan yhteisön perustajamaissa vauraus jakaantui suhteellisen
tasaisesti lukuun ottamatta Italian
eteläisiä osia. Laajentuminen muutti
asetelman 1970-luvulta lähtien. Eriarvoisuuden tasaamiseksi luotiin alue- ja
rakennepolitiikka, joka takaa vähemmän
kehittyneille maille ja alueille erityistukia.
Aluepolitiikan painopiste ja tukivirran
suunta vaihtui 2004 laajentumisen jälkeen
eteläisistä jäsenmaista Itä-Eurooppaan.
Vuonna 1973 liittyneistä maista Britannialla oli omat vähemmän kehittyneet
alueensa. Irlannin bruttokansantuote oli
tuolloin vain reilut 60 prosenttia jäsenmaiden keskiarvosta. Alueelliset erot
korostuivat 1980-luvulla, kun eteläiset
maat Espanja, Portugali ja Kreikka tulivat
jäseniksi.
Vuonna 1992 sovittiin erityistuista
niille alueille, joiden keskimääräinen
kansantuote on alle 75 prosenttia unionin
keskiarvosta. Lisäksi Espanjaa, Irlantia,
Kreikkaa ja Portugalia varten luotiin niin
kutsuttu koheesiorahasto. Arkikielessä
alue- ja rakennepolitiikan tuet ja koheesiotuet ovat yksi ja sama asia.
Niin kutsutuista vanhoista jäsenvaltioista aluepolitiikan suuri hyötyjä oli
Irlanti. Vielä 2000-luvun alussa Länsi- ja
Luoteis-Irlanti saivat EU:n köyhinä alueina
erityistukia, mutta vuonna 2005 Irlannin
kansantuote oli asukasta kohden EU:n toiseksi korkein Luxemburgin jälkeen. Irlannin talouden tuhkimotarina johti talouden
ylikuumentumiseen ja maan velkaantumiseen 2008 talouskriisin jälkeen.
Matkailija huomaa koheesiotuen jälkiä
esimerkiksi Espanjassa ja Portugalissa.
Koheesiorahastosta on rakennettu moottoriteitä sekä kunnostettu lentokenttiäja
muuta infrastruktuuria. Eri hankkeilla
on luotu myös työpaikkoja, koulutettu
ihmisiä, parannettu ympäristön tilaa ja
luotu yrityksille suotuisampi toimintaympäristö.
Elintasokuilu EU:ssa syveni, kun verrattain köyhät uudet jäsenvaltiot liittyivät
jäseniksi vuosina 2004 ja 2007. Tulokkaista vauraimpia olivat Kypros ja Slovenia.
Varsinkin Romanian ja Bulgarian kansantuote on selvästi alle EU:n keskiarvon.
Aluepolitiikan painopiste onkin siirtynyt
etelästä itään. Entisistä koheesiomaisLahdessa satama-alueen kunnostamiseen
ja sen toimintoihin
on saatu tukea Euroopan rakennerahastoista.
Helena Kiiskinen/PäijätHämeen Eurooppatiedotus
134
EU-PERUSTEOS
Yhteinen
maatalouspolitiikka
koskettaa kaikkia
K
Maatalouden osuus on noin 40 prosenttia
EU:n budjetista.
Lehtikuva
ta esimerkiksi Irlanti ja Espanja eivät
laajentumisen jälkeen enää täyttäneet
tukiehtoja.
Koheesio- ja aluetuet ovat EU:n budjetin toiseksi suurin menoerä maatalouden
jälkeen. Vuosina 2007–2013 menoihin
käytetään noin 350 miljardia euroa. Varat
tulevat yhteisön rahastoista: Euroopan
aluekehitysrahastosta, Euroopan sosiaalirahastosta ja koheesiorahastosta. EU:n
köyhimmät alueet saavat tuista yli 80 prosenttia. Puolan osuus on noin 67 miljardia
eli lähes 20 prosenttia.
Rakennepolitiikkaa hoidetaan EUkielessä niin kutsuttujen tavoiteohjelmien
kautta kolmella tavoitealueella: lähentymistavoite heikoimmille alueille, kilpailukyky- ja työllisyystavoite sekä alueellisen
yhteistyön tavoite.
Myös Suomeen tulee tukia kilpailukyvyn ja työllisyyden tukemiseen sekä
alueelliseen yhteistyöhön. Suomi saa
alueiden kehittämiseen ja työllisyyden
edistämiseen noin 1,7 miljardia euroa
rahoituskaudella 2007–2013. Koheesiotukia Suomi ei ole koskaan saanut maamme
korkean bruttokansantuotteen takia.
EU-PERUSTEOS
ansalaisia kenties eniten puhuttava Euroopan unionin sektori
on yhteinen maatalouspolitiikka
(CAP). Maataloudessa jäsenmaat ovat
luovuttaneet keskeisen toimivallan EU:lle,
erityisesti EU:n komissiolle. Jäsenmailla
ja Brysselissä onkin usein näkemyseroja
maatalouspolitiikan toteutuksesta.
Sektori koskettaa kaikkia kansalaisia,
tuohan se ruokaa ja juomaa pöytään, elävöittää maaseutua sekä työllistää. Maaseudun
työskentelytavat, elämänrytmi ja perinteet
ovat olleet vuosisatoja osa ihmisten identiteettiä ja kansallista itsetuntoa. Osin siksi
monissa maissa Brysselistä johdettu EU:n
maatalouspolitiikka on koettu etäiseksi.
Suomen maataloustuottajat ovat sopeutuneet verrattain hyvin EU-aikaan erilaisten
siirtymätukien ja järjestelyjen avulla. Monille
uudet markkinat ovat tarkoittaneet kuitenkin tuotannon lopettamista, ja tilojen määrä
onkin vähentynyt rajusti viime vuosikymmeninä. Kolmansista maista tulee nykyään
runsaasti edullisia elintarvikkeita Euroopan
markkinoille. Tuottajahintojen putoaminen
on johtanut siihen, että maatalouden kannattavuus elinkeinona on yhä riippuvaisempi
EU-tuista ja kansallisista tuista.
Yhteisellä maatalouspolitiikalla halutaan
lisätä tuottavuutta, taata maatalousväestölle
kohtuullinen elintaso, taata vakaat markkinat
sekä varmistaa elintarvikkeiden saatavuus
ja kohtuulliset kuluttajahinnat. Keskeisiä
asioita ovat niin ikään maataloustuotteiden terveellisyys ja turvallisuus, pienten ja
keskisuurten tilojen toiminnan turvaaminen
sekä viljelijöiden auttaminen kun tuotanto
sopeutetaan muuttuviin oloihin. Kuluttajat
pitävät tärkeänä myös eläinten hyvinvointia
ja ruoan turvallisuutta. Tähän on osaltaan
vaikuttanut 1990-luvulla havaittu hullun
lehmän tauti (BSE) sekä 2000-luvun alun
lukuisat muut eläintaudit.
135
Britannian ja Ranskan kiista
Yhteisön alkuvuosista lähtien maatalous
on ollut kiistelty sektori Ranskan ja Britannian näkemyserojen takia. Presidentti
Charles de Gaulle ajoi tukiin pohjautuvaa maatalouspolitiikkaa, koska Ranska
tuotti enemmän maataloushyödykkeitä
kuin muut perustajavaltiot. Vuonna 1984
Britannialle myönnettiin pääministeri Margaret Thatcherin vaatimuksesta
huomattava maksuhyvitys siitä, että maa
ei hyödy tuesta yhtä paljon. Britannian
puheenjohtajakaudella vuonna 2005
silloinen pääministeri Tony Blair suostui
tinkimään maan osuudesta, kun EU-maat
sopivat vuosien 2007–2013 rahoituksesta.
Maksupalautuksen määrä on sen jälkeen
pudonnut. Vuonna 2010 Britannian
saama hyvitys EU:n budjetista oli noin
3,4 miljardia euroa. Suomen maksuosuus
tästä oli noin 100 miljoonaa. Esimerkiksi
vuonna 2007 Britannian maksuhelpotus
oli 5,2 miljardia.
Maatalouspolitiikan rahoitus on noin
35 prosenttia unionin budjetista vuosina
2007–2013. Suurimmillaan 1970-luvulla
maatalous vei yhteisön budjetista lähes 70
prosenttia. Vuonna 2010 EU:n maatalousmenot olivat noin 59,5 miljardia euroa.
136
Maidontuottajien mielenosoitus Brysselissä Berlaymont-rakennuksen edessä
vuonna 2009.
Euroopan parlamentti
Suomen tuottajat saivat samana vuonna
EU:n tukia noin 0,8 miljardia euroa ja
kansallista rahoitusta noin 1,1 miljardia.
Ranska saa suhteellisesti eniten maataloustukia, noin 20 prosenttia kaikista
tuista. Myös Saksan, Espanjan ja Italian
osuudet ovat merkittäviä. Toisaalta tuen
suuruus heijastelee maiden maataloussektorien kokoa ja osuutta EU:n maataloustuotannosta.
Maatalouspolitiikan päämääränä oli
alun perin omavaraisuus, mutta 1980-luvun suuren ylijäämätuotannon takia linja
muuttui. Nykyään tuotteita halutaan
markkinoille kysynnän mukaan. Tämä on
tarkoittanut käytännössä maataloustuotteiden hintojen alentamista lähelle maailmanmarkkinahintoja. Viljelijöille aiheutuneita tulotason menetyksiä on korvattu
suoralla tuella. Tuen saamiseksi tuottajien
on huomioitava elintarviketurvallisuus,
eläinten hyvinvointi ja ympäristö.
EU-PERUSTEOS
Maatalouspolitiikka
uudistuu jälleen
Lissabonin sopimus siirsi maatalousasiat
pääsääntöisesti yhteispäätösten piiriin,
mikä lisäsi Euroopan parlamentin valtaa.
Parlamentin valta on kasvanut myös EU:n
budjetista päätettäessä, mikä sekin heijastuu maatalouspolitiikkaan.
Käytännössä komissiolla säilyy kuitenkin edelleen keskeinen valta maataloudessa. Komissio antaa lainsäädäntöesitykset
maatalousasioissa, ja sillä on yhä tärkeä
asema neuvostojen kokouksissa, kun maatalousasioiden sisällöstä neuvotellaan ja
päätetään jäsenmaiden kanssa. Komissio
vastaa myös maatalouspolitiikan toimeenpanosta. Perussopimuksia täydentää suuri
joukko asetuksia ja direktiivejä, joihin
maatalouspolitiikan toimeenpano, rahoitus ja valvonta perustuvat.
EU:n maatalouspolitiikkaa ollaan
jälleen uudistamassa vuonna 2014
alkavastarahoituskaudesta (ks. erillinen
juttu). Edellisestä laajasta uudistuksesta
päätettiin vuonna 2003. Tuet irrotettiin
pääsääntöisesti tuotannosta ja eri tukimuotoja yhdistettiin. Yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset suorat tuet maksetaan
kokonaan EU:n maatalousbudjetista.
Maaseudun kehittämistuet – kuten LFAja ympäristötuet – ovat osarahoitteisia.
Maatalouspolitiikkaa säädellään markkinajärjestelyillä, joilla ohjataan maataloustuotantoa ja kauppaa. Tämä tapahtuu
säätelemällä tuontia ja vientiä tukiohjelmin ja interventioin.
Interventiohinnalla tarkoitetaan hintaa, jolla EU sitoutuu ostamaan markkinoilta ylijäämätuotteet julkisiin varastoihin. Käytännössä se on siis viljelijän
saama alin mahdollinen hinta. Markkinajärjestelyt koskevat suurinta osaa eläin- ja
kasvituotannosta.
Yksittäisen maatilan saama rahoitus muodostuu tavallisesti usean tuen
yhdistelmästä. Pääosa tuesta maksetaan
tuotantoon sitomattomana tukena. Tukia
maksetaan myös esimerkiksi eläintuotantotiloille eläinten lukumäärän mukaan.
EU-PERUSTEOS
Maatalous
vihreämmäksi –
ruokaturva yhä
tärkeämpi
Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa uudistetaan vuodesta 2014 alkaen. Euroopan komission työohjelman
mukaan painotusta siirretään enemmän
luonnonvarojen kestävään käyttöön ja
ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin.
Samalla halutaan säilyttää maaseudun
monimuotoisuus ja elinvoimaisuus. Lisäksi korostuvat elintarvikkeiden turvallisuus
ja saatavuus sekä lähiruoan tuotanto.
Uudistuksen olennainen osa on muuttaa
tukipolitiikkaa. Tukijärjestelmästä halutaan oikeudenmukaisempi ja tavoitteellisempi. Tukien määräytymisen perusteita
ja painotuksia aiotaan muuttaa. Suoraan
tukeen on tarkoitus sisällyttää uusia toimia, joilla suojellaan ympäristöä.
Uudistuksilla pyritään osin vastaamaan
julkiseen kritiikkiin, jonka mukaan EUtukia saavat myös muut kuin aktiiviset
viljelijät. Tukien on arvosteltu suosivan
suuria tilakokoja ja tehomaataloutta. Jatkossa perhe- ja elämäntapaviljelijöiden
ja pientilojen paikallista ruoan tuotantoa
halutaan painottaa.
Linjausten taustalla on Eurooppa 2020
-strategian kestävän kasvun tavoitteet,
jotka koskevat myös maataloutta. Rakenteellisin muutoksin ja niin kutsutun
vihreän teknologian avulla halutaan vähentää ilmastopäästöjä, lisätä uusiutuvan
energian käyttöä ja parantaa energiatehokkuutta.
Maatalouspolitiikan uudistamisesta on
tarkoitus sopia viimeistään vuonna 2013
komission lakiesitysten pohjalta.
137
Suomi voi liittymissopimuksen
mukaan täydentää EU-tukia kansallisilla
tuilla. Komissio katsoo, että kansallinen
tuki ei saa vääristää jäsenmaiden tuottajien kilpailuedellytyksiä. Suomessa kansallisen tukijärjestelmän keskeisiä osia ovat
olleet Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien
tuki (141-tuki) ja pohjoisten alueiden tuki
(142). Kansallisen tuen maksu edellyttää
komission hyväksyntää.
Luvut 141 ja 142 viittaavat Suomen
liittymissopimuksen asiaa koskevaan
artiklaan. Näkemyserot 141-tuen käytöstä
ovat liittyneet siihen, että EU:n komissio
katsoo tuen maksun olevan tilapäistä,
Suomi tulkitsee tuen luonteeltaan pysyväksi. Suomi on katsonut, ettei yhteinen
maatalouspolitiikka muutoin ota riittävästi huomioon pohjoisen ilmaston aiheuttamia vakavia vaikeuksia tuotannolle.
141-tukien maksusta on sovittu toistaiseksi vuoteen 2013 asti. Etelä-Suomen
tukien suuruus ja jatkumisen kesto ovat
heijastuneet myös neuvotteluihin PohjoisSuomen kansallisista tuista.
Tukiehtojen monimutkaisuus, hakumenettely, raportointivelvollisuus ja
pikkutarkka valvonta ovat jatkuvia arvostelun kohteita maaseudulla. Tuottajat
katsovat, että paperityö vie liikaa työaikaa
haitaten varsinaista ammatinharjoittamista. Tukiehtojen tiukka noudattaminen
on ajoittain johtanut ristiriitatilanteisiin
maaseudulla vallitsevan käytännön ja työtapojen kanssa, kun Brysselin on koettu
määräävän asioista ylhäältä alaspäin huomioimatta paikallisia olosuhteita. EU:ssa
ongelma on tiedostettu, ja tukibyrokratiaa
on pyritty yksinkertaistamaan yhteistyössä jäsenmaiden kanssa.
Suomi on aika ajoin ollut avoimesti EU:n komission ehdotuksia vastaan.
Suomi esimerkiksi äänesti neuvostossa
vuonna 2007 EU:n sokerireformin tehostamista vastaan muun muassa siksi, että
ehdotus vaaransi maamme viimeisen sokerijuurikasta jalostavan tehtaan toiminnan. Kahta vuotta aiemmin hyväksytyn
sokeriuudistuksen tavoitteena oli vähentää sokerin ylituotantoa Euroopassa.
138
Kalastus ja
merten suojelu –
Islanti kasvattaa
EU:n kalastusmahtia
M
erelliset luonnonvarat ovat
erityisen tärkeitä EU:n rannikkovaltioille, saahan merestä
ravintoa ja merten öljy- ja kaasukentiltä
energiaa. Lisäksi turismi on eräillä alueilla
hyvin merkittävä tulonlähde. Rannikkoalueilla tuotetaan yli 40 prosenttia
unionin bruttokansantuotteesta, viitisen
prosenttia bkt:stä syntyy mereen liittyvillä
tuotannonaloilla ja palveluissa.
Unionin suurimmat kalastusvaltiot
pyyntimäärien mukaan ovat Espanja, Ranska, Britannia, Tanska, Italia ja Hollanti.
Kalastuksen merkitys EU:ssa kasvaa
edelleen kun Islanti liittyy unioniin. Islanti on Norjan jälkeen Euroopan suurin
kalastusvaltio. Islannin kalasaalis on noin
kolmannes kaikkien EU-maiden kokonaissaaliista. Kala ja kalajalosteet muodostavat yli 40 prosenttia Islannin kokonaisviennistä. EU:n jäsenehdokasmaista
myös Turkki on merkittävä kalastusmaa.
Yhteinen kalastuspolitiikka luotiin
1970-luvulla. Osa valtioista laajensi vuonna
1976 rannikkojen kalastus- ja talousvyöhykkeitä 200 meripeninkulmaan entisen
12:n sijasta. Jäsenvaltioiden kalastusalukset
saivat tietyin edellytyksin vapaan oikeuden
liikkua ja kalastaa toistensa vesillä.
Kalavaroja pyritään hyödyntämään
kestävästi säätelemällä eri kalalajien
pyyntimääriä. Kalastusta säädellään myös
teknisin kalastusmääräyksin, kuten kalojen vähimmäiskoolla ja kalastuskielloilla.
Pyyntimäärät sovitaan vuosittain. Kalastuksen valvonnasta vastaavat jäsenmaat,
seurannassa keskeinen rooli on Espanjan
Vigossa sijaitsevalla kalastuksen valvontavirastolla.
Viime vuosina EU on tarkastellut
kalastusta yhä enemmän osana laajempaa
EU-PERUSTEOS
Troolikalastusta Suomenlahdella.
Kalastajat Hasse Haans ja
Göran Melander.
Lehtikuva / Kimmo Räisänen
kokonaisuutta. Siihen on kytketty yhteinen meripolitiikka, jonka yksi ankkuri on
ympäristönäkökulma. Kolikon kääntöpuolena kalastajat ovat olleet huolissaan
tuotteidensa kilpailukyvystä Aasian ja
Etelä-Amerikan kalantuotannon rinnalla.
Liikakalastusta vaikea
saada kuriin
Meriympäristön muutokset, ympäristölle
haitalliset aineet ja liikakalastus vaikuttavat monin tavoin kalakantoihin. Usein
liian moni kalastusalus pyytää liiaksi
huvenneita kalavaroja samoilla vesillä.
Unioni pyrkii estämään liikakalastusta
korvaamalla kalastajien ansionmenetyksiä
ja myöntämällä tukea elinkeinoelämän
monipuolistamiseen kalastuksesta riippuvaisilla alueilla.
Yhteistä kalastuspolitiikkaa uudisteEU-PERUSTEOS
taan lähivuosina muun muassa siksi, ettei
liikakalastuksesta ole päästy eroon. Kalastuslaivastoa ei ole vähennetty riittävästi.
Uudistamisessa myös luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on entistä
tärkeämpää.
Kalatalouden kehittämistä varten on
perustettu Euroopan kalatalousrahasto.
Vuosina 2007–2013 rahastolla on käytettävissään 3,85 miljardia euroa. Rahoituksella halutaan kehittää erityisesti
pienimuotoista kalastusta, kalakantojen
elvytyssuunnitelmia, sisävesikalastusta ja
ympäristöystävällistä vesiviljelyä. Jäsenvaltiot päättävät yksittäisten hankkeiden
rahoituksesta.
Euroopan unionilla on ulkopuolisten
maiden kanssa merkittäviä kalastussopimuksia, joilla halutaan tyydyttää kalan
kysyntää EU:ssa ja helpottaa kalastuspaineita unionin omilla vesillä. Sopimuksia
on viime vuosina kehitetty siten, että ne
ottavat huomioon myös kehitysmaiden
kalatalouden rakentamisen ja kehittämisen.
Vesiviljelyssä EU:n tärkeimpiä tuotteita ovat nilviäiset, sinisimpukat, kirjolohi
ja lohi. EU:n kalantuotannosta jo noin 20
prosenttia on peräisin kalanviljelylaitoksista. Vesiviljelyn kysyntä on kasvussa,
ja sen avulla voidaan luoda työpaikkoja
korkean työttömyyden alueilla, tasata
matkailualan kausiluonteisuutta sekä
tarjota vaihtoehto kalastukselle.
Sisävesikalastuksessa yhteisen kalastuspolitiikan vaikutukset ovat suhteellisen
vähäiset. Rakennetukia myönnetään tosin
myös sisävesikalastuksen kehittämiseen.
Lissabonin sopimuksen voimaantulo
vaikuttaa myös kalastuspolitiikkaan siten,
että jäsenmaat päättävät asioista yhteispäätöksin Euroopan parlamentin kanssa.
139
140
EU-PERUSTEOS
11
Huoli ympäristöstä
ja energiasta
EU torjuu
eturintamassa
ilmastonmuutosta
E
uroopan yhteisö on tehnyt ympäristöpolitiikkaa jo 1970-luvulta, ja
EU:lla on nykyään vahva toimivalta
ypäristöasioissa. Ympäristökysymykset
sisällytettiin perussopimukseen vuonna
1987, kestävän kehityksen tavoite 1997.
Vilkas keskustelu ilmastonmuutoksesta ja
ilmakehän lämpenemisestä 2000-luvulla
on nostanut ympäristökysymykset myös
osaksi maailmanpolitiikkaa. EU:n ympäristölainsäädäntö linjaa monenlaisia asioita hehkulamppujen sähkön kulutuksesta
maailmanlaajuisiin ilmastosopimuksiin.
Ympäristöongelmista sovitaan yhteisesti,
liikkuvathan ilmansaasteet ja ympäristölle
vaaralliset aineet valtiorajoista piittaamatta.
Kiinnostus ympäristöasioihin huipentui joulukuussa 2009, kun maailman
valtiot hakivat ratkaisua ilmastonmuutoksen torjumiseen Kööpenhaminan
huippukokouksessa. Vuosien työn jälkeen
osapuolet eivät päässeet poliittisesti sitovaan sopimukseen haitallisten päästöjen
vähentämisestä. Neuvottelut kuitenkin
jatkuvat, ja ilmaston lämpeneminen
tiedostetaan ja tunnustetaan nyt kaikkialla
maailmassa. Joulukuussa 2010 Meksikon
Cancúnissa jatkettiin Kööpenhaminassa
kesken jäänyttä työtä.
EU:n keskustelussa on painottunut
tarve yhdistää ilmasto- ja energiapolitiikka. Huoli tuontienergian, erityisesti öljyn
ja kaasun, saatavuudesta koetaan riskiksi
EU:n kilpailukyvylle. Vähentääkseen
riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista
EU tukee useista eri lähteistä saatavan
energian käyttöä.
EU asetti maaliskuussa 2007 kunnianhimoiset tavoitteet kasvihuonekaasujen
vähentämiseksi ja uusiutuvan energian lisäämiseksi. EU sopi vähentävänsä päästö-
142
jään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä
vertailuvuodesta 1990. Lisäksi EU ilmoitti
olevansa valmis 30 prosentin vähennykseen, jos maailman muut teollisuusmaat
sitoutuvat vastaaviin tavoitteisiin ja vauraammat kehitysmaat ovat valmiit osallistumaan talkoisiin kykyjensä mukaan.
Keinovalikoimansa EU vahvisti joulukuussa 2008 energia- ja ilmastopaketilla.
Sen lähtökohtana oli ilmastonmuutoksen
vastaisen toiminnan ja energiankäytön
ongelmien yhteinen ratkaisu. Samalla
asetettiin niin kutsuttu kolme kertaa 20
-tavoite: 20 prosentin päästövähennys, 20
prosentin energiatehokkuuden kohennus ja 20 prosentin uusiutuvan energian
lisäkäyttö.
Linjaukset tarkoittavat merkittäviä velvoitteita erityisesti vauraille teollistuneille
jäsenmaille. Kaikki EU-maat ovat kannattaneet päästöjen vähentämistä, mutta
keinoista ja maakohtaisesta taakanjaosta
on näkemyseroja. Teollisuuden päästöjen
leikkaaminen edellyttää mittavia investointeja, joiden on pelätty vaikuttavan
Euroopan kilpailukykyyn ja työllisyyteen. On ennakoitu, että EU:n kilpailijat
erityisesti Aasian maissa houkuttavat yhä
enemmän yrityksiä ja vievät työpaikat
teollisuuden harjoittamisen kallistuessa
Euroopassa ympäristövaatimusten takia.
Toisaalta energiatehokkaiden sovellusten
ja päästöjä vähentävien laitteiden valmistus luo uusia työpaikkoja myös EU:hun.
Vähennystavoitteisiin liittyy olennaisesti tehokkaampi energian käyttö. Esimerkiksi Suomessa on havaittu, että rakennukset
kuluttavat noin 40 prosenttia kaikesta
käytetystä energiasta ja aiheuttavat noin 30
prosenttia kasvihuonepäästöistä.
Kansainväliset neuvottelut
kestäneet vuosia
Jo vuoden 1991 Rio de Janeiron ilmastokokouksessa silloinen Euroopan yhteisö
vahvisti tavoittelevansa hiilidioksidipäästöjen pienentämistä. EU otti johtoroolin
ilmastoneuvotteluissa Berliinissä 1995
saaden muut osapuolet tavoittelemaan
EU-PERUSTEOS
Euroopan komission direktiiviehdotuksen
mukaisesti Suomen maakohtainen tavoite
on kattaa 38 prosenttia energiankulutuksestaan uusiutuvilla energianlähteillä
vuoteen 2020 mennessä.
Suomen ilmastostrategiassa uusiutuvilla
enegianlähteillä – aurinko-, puu- ja peltoenergialla, bio-, vesi-, aalto- ja tuulivoimalla sekä lämpöpumpuilla – onkin korvattava
kivihiilen, maakaasun ja turpeen (kuvassa)
polttoa.
Maa- ja metsätalousministeriö
Sademetsien liiallisten hakkuiden aiheuttamaa eroosiota Thaimaassa.
Alamy/All Over Press
sitovia päästövähennyksiä vuodesta 2000
alkaen. Ennen Kioton huippukokousta
maaliskuussa 1997 EU:n ympäristöministerit asettivat unionin tavoitteeksi 15
prosentin vähennyksen.
EU:n toimintaa viitoittaa vuoden 1997
Kioton pöytäkirja, jonka mukaan EU
ja muut niin sanotut kehittyneet valtiot
vähentävät viidellä prosenttilla hiilidioksidi- ja muiden kasvihuonekaasujen päästöjään. Vertailuvuodeksi sovittiin 1990 ja
tavoite toteutettavaksi vuosina 2008–2012.
Kioton sopimus kattaa nykyisin kaikki
merkittävät teollisuusmaat Yhdysvaltoja
lukuun ottamatta.
Kiotossa ei kuitenkaan määritelty mitä
tapahtuu vuoden 2012 jälkeen. Siksi Balilla vuonna 2007 sovittiin neuvottelujen
aloittamisesta Kioton jälkeisestä kaudesta
sekä Yhdysvaltain ja kehitysmaiden toimista päästöjen vähentämiseksi.
Neuvottelut huipentuivat Kööpenhaminassa joulukuussa 2009. Tavoitteet
eivät toteutuneet. Kööpenhaminan
EU-PERUSTEOS
huippukokous saavutti poliittisen yhteisymmärryksen, mutta ei päässyt maailman
talousmahteja sitovaan lailliseen sopimukseen. Osapuolet päättivät kuitenkin
jatkaa neuvotteluja. Lisäksi teollisuusmaat
sitoutuivat rahoittamaan merkittävillä
summilla kehitysmaiden ilmastotoimia.
Päästökauppa jatkuu
uudistettuna
Kioton tavoitteisiin pyrkiessään EU loi
kasvihuonekaasujen päästökaupan vuonna
2005. Järjestelmän piirissä oli alkujaan
noin 12 000 energiaintensiivistä laitosta.
Suomesta mukana on ollut noin 600 laitosta. Päästökauppa tarkoittaa teollisuuslaitosten päästöoikeuksien myymistä ja ostamista. Jäsenmaille annetaan vuotuiseen
hiilidioksidipäästöjen määrään perustuvia
päästöoikeuksia. Ne, joiden päästöt ovat
pienemmät, voivat myydä ylimääräiset
päästöoikeutensa laitoksille, jotka eivät
pysy tavoitteessa. Ajatuksena on”niukkuus”
eli oikeuksille syntyy kaupankäynnissä
markkinahinta, joka kannustaa yrityksiä
puhtaamaan tuotantotapaan.
Päästöoikeuksien jaon perusteet eivät
ole tyydyttäneet kaikkia jäsenmaita.
143
Lisäksi päästöoikeuksia jaettiin aluksi
liikaa, ja ensimmäisen kauden 2005–2007
lopussa oikeudet olivat lähes ilmaisia.
Kaudelle 2008–2012 oikeuksia on annettu
vähemmän, mutta talouslama nakersi
teollisuuden toimintoja ja johti päästöoikeuksien hintojen putoamiseen.
Päästökauppa muuttuu jatkossa
merkittävästi. Vuonna 2008 päätettiin,
että oikeuksille asetetaan EU:n yhteinen
enimmäismäärä. Pääosa oikeuksista huutokaupataan, ja osa oikeuksista siirretään
alhaisemman tulotason maille. Päästökaupassa ovat uusina teollisuudenaloina
esimerkiksi alumiinin ja ammoniakin
tuotanto. Myös lentoliikenteen päästöt
tulevat mukaan päästökauppaan.
EU:n ympäristöpolitiikka kattaa
laajan alueen
Ilmastoneuvottelujen ohella myös muut
sopimukset ja -prosessit ovat yksi tapa
vaikuttaa maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin. Unioni on jäsenmaineen
osapuolena lukuisissa kansainvälisissä ja
alueellisissa ympäristösopimuksissa.
Jäsenmaat ja Euroopan parlamentti
päättävät yhdessä unionin ympäristöpolitiikan lainsäädännöstä. Ympäristöministerit kokoontuvat keskimäärin neljästi
vuodessa. EU:ssa on viime vuosina käsitelty muun muassa suurten polttolaitosten
päästöjen vähentämistä, sähkö- ja elektroniikkaromun sekä biojätteiden sääntelyä, biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden turvaamista sekä autojen
hiilidioksidipäästöjä. Merten suojelu on
tärkeä osa ympäristön tilan kohentamista,
suomalaisille nimenomaan Itämeren (ks.
luku Itämeri).
Ympäristödirektiivien ja -aloitteiden
kirjoon kuuluvat lisäksi geenitekniikka,
ilman- ja vesiensuojelu sekä luonnonsuojelu. Neuvoston aikanaan tekemään
päätökseen perustuu myös Natura 2000
-verkosto, joka tähtää tiettyjen luontotyyppien ja ympäristönsuojelullisesti
merkittävien alueiden suojelemiseen.
144
Kemikaaliasetus vähentää kemikaalien käytön riskejä
EU pyrkii vähentämään kemikaalien
käytön aiheuttamia ympäristö- ja terveysriskejä sekä varmistamaan teollisuuden
kilpailukykyä. Aiemmin suurimmasta
osasta kemikaaleja oli saatavilla vain
summittaiset tiedot, joten EU kehitti
kemikaalien rekisteröinnin, arvioinnin ja
lupamenettelyn eli Reach-järjestelmän.
Lyhenne tulee englanninkielen sanoista
Registration, Evaluation and Authorisation of Chemicals.
Kemikaalien tuottajien ja maahantuojien on rekisteröitävä noin 30 000
laajalti käytettyä ainetta. Siihen kuuluu
tietojen antaminen kemikaalien ominaisuuksista, vaikutuksista ja käyttötarkoituksista sekä turvallisista käyttötavoista.
Tuottajien ja maahantuojien on toimitettava tiedot kaikille, jotka käyttävät kemikaaleja tuotantoprosesseissaan. Tavoite
on lisätä työpaikkojen ja lopputuotteiden
turvallisuutta. Reach helpottaa myös uusien kemikaalien saattamista markkinoille.
Reach-asetus tuli voimaan kesäkuussa 2007. Samana vuonna Helsingissä
toimintansa aloittanut kemikaalivirasto
(ECHA) valvoo kemikaalilainsäädännön
toteutumista. Käytännössä se jakaa tietoa
lainsäädännön velvoitteista ja EU:ssa
markkinoilla olevista kemikaaleista. Virasto pyrkii myös vaikuttamaan eläinkokeiden vähentämiseksi.
Kaikkiin jäsenmaihin, myös Suomeen,
on perustettu lähinnä yrityksiä varten
kansallinen neuvontapalvelu (www.reachneuvonta.fi). Siitä saa tietoa muun muassa
kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista,
rajoituksista ja lupamenettelystä. Neuvonta laajeni vuonna 2009 koskemaan myös
CLP-asetusta, joka koskee kemikaalien
luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista.
EU-PERUSTEOS
Petrokemiallisen tehtaan päästöpilvi
pimentää taivaan Skotlannissa.
Alamy/All Over Press
Riippuvuutta
tuontienergiasta
halutaan vähentää
U
nioni on viime vuosina tiivistänyt
energiayhteistyötään ennen muuta
saatavuusongelmien takia. Energia
on aina ollut myös politiikanteon väline.
Erityisesti Venäjältä ostettavassa energiassa on esiintynyt katkoksia. Unionin
itälaajentuminen teki asiasta entistä
tärkeämmän. Yli puolet EU:n energiasta
tuodaan sen ulkopuolelta.
Yhteinen energiapolitiikka pyrkii
kilpailukykyiseen energian hintaan,
häiriöttömään saatavuuteen ja ympäristö-
EU-PERUSTEOS
vaikutusten vähentämiseen. Kotitalouksia
halutaan myös suojata äkillisiltä energian
hinnan heilahteluilta. Kansallisesta energiapolitiikastaan kukin jäsenmaa päättää
silti itse. Lissabonin sopimuksessa on
erillinen artikla energia-asioista, mikä ei
kuitenkaan käytännössä lisää EU:n toimivaltaa energiakysymyksissä.
Tuontikaasun ja -öljyn riippuvuutta
halutaan vähentää, vaikka jatkossakin
tuontienergiaa virtaa Eurooppaan idästä,
muun muassa Suomenlahden pohjaan
rakennettavan kaasuputken kautta.
Lisäksi Kaspianmeren alueelta Turkin
kautta Eurooppaan on rakenteilla mittava
kaasuputki.
Vuoden 2008 ilmasto- ja energiapaketin (ks. edellä) linjauksiin sisältyy muun
muassa energiatehokkuuden parantaminen 20 prosentilla ja uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvattaminen 20
prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Ta145
voitteet liittyvät osaltaan kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseen. Liikenteessä
uusiutuvan energian osuus halutaan kasvattaa vähintään kymmeneen prosenttiin,
mikä käytännössä tarkoittaa biopolttoaineiden osuuden kasvua ja sähköautojen
määrän lisääntymistä.
Tavoitteita on aika ajoin arvosteltu
muun muassa siksi, että biopolttoaineiden tuotannon on arvioitu nostavan
elintarvikkeiden hintoja. EU katsoo, että
biopolttoaineita on tuotettava kestävällä
tavalla panostaen erityisesti niin sanottuihin toisen sukupolven biopolttoaineisiin,
joiden tuotanto ei kilpaile ruoan tuotannon kanssa.
EU on pyrkinyt edistämään energiamarkkinoiden avaamista yli rajojen.
Useat entiset valtionyhtiöt hallitsevat
monien jäsenmaiden kansallisia energiamarkkinoita. Markkinoiden toimintaa ja
kilpailukykyisiä hintoja edistetään muun
muassa sähkön ja kaasun sisämarkkinadirektiiveillä. Myös kansalliset kaasumarkkinat pyritään avaamaan kilpailulle.
Sähkömarkkinadirektiivi edistää kilpailua
ja yhtenäismarkkinoita. EU:n kotitaloudet
ovat voineet valita vuodesta 2007 sähkönja kaasuntoimittajansa itse, mutta monissa
jäsenmaissa yksi yritys hallitsee edelleen
energiamarkkinoita.
Erityisen tärkeää jäsenmaille on energian huoltovarmuus. Lukuisilla EU-mailla
on ollut jo kauan omia öljyn varmuusvarastoja. EU hyväksyi 2009 direktiivin, joka
velvoittaa jäsenvaltiot pitämään öljyvarastoissa tietyn minimitason. Määrän on vastattava keskimäärin vähintään 90 päivän
tuontia tai 61 päivän kotimaankulutusta.
Ydinvoiman on katsottu kuuluvan jäsenvaltioiden toimivaltaan. Vuonna 2009
EU hyväksyi kuitenkin ydinturvallisuutta
koskevan direktiivin. EU toimii ydinenergian alalla vanhan Euratom-sopimuksen
pohjalta, joka on yhä voimassa erillisellä
pöytäkirjalla. Käytännössä eri sopimuspohjan soveltaminen tarkoittaa sitä, että
Euroopan parlamentilla on vain lausunnonantajan valtuus ydinvoimaa koskevissa ratkaisuissa.
146
Rakennuksille ja laitteille
energiamerkinnät
Rakennusten osuus energian kulutuksesta
ja hiilidioksidipäästöistä on EU:ssa ja Suomessa noin 40 prosenttia. Keväällä 2010
hyväksyttiin EU:n energiatehokkuuspaketti, joka vaikuttaa muun muassa rakennustapoihin ja korjausrakentamiseen.
Uusien rakennusten tulee olla vuoden
2020 loppuun mennessä lähes nollaenergiarakennuksia. Myytävien asuntojen ja
rakennusten energiatodistukset on oltava
nähtävillä, ja todistukset vaaditaan myös
julkisilta rakennuksilta.
Myös monissa myytävissä laitteissa kuten jääkaappi-pakastimissa, pesukoneissa,
lampuissa, uuneissa ja ilmastolaitteissa on
jatkossa oltava EU:n energiamerkinnät.
Niillä halutaan ohjata kuluttajia valitsemaan mahdollisimman energiatehokkaita
laitteita.
Muutokset koskevat myös myytäviäautojen renkaita, joiden polttoainetaloudellisuudesta ja meluominaisuuksista on
annettava tietoa.
EU-PERUSTEOS
12
Kansalaiset ja
Euroopan unioni
Monikielinen
Eurooppa
M
onikielisyys on ollut yksi EU:n
keskeinen periaate yhteisön
perustamisesta lähtien. Kielten
tasa-arvoisuus ja niiden asema yhteisön
toimielinten työkielinä vahvistettiin jo
vuonna 1958. Vieraiden kielten oppiminen ja ymmärtäminen liittyvät myös
unionin perusajatuksiin, joita ovat erilaisuuden tunnustaminen ja eri kulttuurien
kunnioitus.
Euroopan unionilla on 23 virallista
kieltä. Määrä kasvoi kolmella vuonna
2007, kun Bulgaria ja Romania liittyivät
unioniin ja iiristä tuli EU-kieli. Unionin
kielet ovat bulgaria, englanti, espanja,
hollanti, iiri, italia, kreikka, latvia, liettua,
malta, portugali, puola, ranska, romania,
ruotsi, saksa, slovakki, sloveeni, suomi,
tanska, tšekki, unkari ja viro.
Komissiossa on monikielisyydestä
vastaava komissaari, ja kieliin kiinnitetään
huomiota teemapäivin sekä kannustamalla kieltenopiskeluun. Vieraiden kielten taitaminen edistää osaltaan sisämarkkinoita
ja helpottaa ihmisten liikkumista maasta
toiseen. Kielet ovat myös avain toisten
jäsenmaiden kansalaisten ja kulttuurien
ymmärtämiseen.
EU:n tulkkaus- ja käännöskustannukset
ovat yhteensä reilut miljardi euroa vuodessa, yhtä EU-kansalaista kohden noin
kaksi euroa vuodessa. Kustannustehokkuus
on saanut jäsenmaat pohtimaan kielten
käyttöä. Nykyisin esimerkiksi neuvoston
kokouksissa pyritään siihen, että mahdollisimman moni asia hoidettaisiin yleisimmillä
työkielillä englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.
Tulkkauskuluja pyritään siirtämään tulkkausta erikseen pyytäville ja tarvitseville.
Asiakirjojen käännöksistä vastaava
pääosasto on Euroopan komission suurin:
noin 1 750 kääntäjää. Se toimii sekä
Brysselissä että Luxemburgissa ja vastaa
kaikista komission virallisten asiakirjojen
käännöksistä EU:ssa. Käännösosaston
148
pääjohtajana toimi suomalainen Juhani
Lönnroth vuosina 2004–2010. Myös Euroopan parlamentilla on erilliset osastot
käännöksiä ja julkaisuja varten, samoin
neuvostolla on oma kielipalvelunsa.
EU-kokousten tulkkauksesta vastaa
pääosin komission tulkkauksen pääosasto,
EU:N VIRALLISIA KIELIÄ ÄIDINKIELENÄÄN PUHUVIEN MÄÄRÄT
Kieli
Miljoonaa
puhujaa
(noin)
Deutsch - DE - saksa
85,0
English - EN - englanti
61,5
Français - FR - ranska
56,6
Italiana - IT - italia
54,1
Polski - PL - puola
38,4
Español - ES - espanja
30,7
Nederlands - NL - hollanti
21,8
Română - RO - romania
19,4
Magyar - HU - unkari
12,0
Elinika - EL - kreikka
11,9
Português - PT - portugali
11,0
Čeština - CS - tšekki
8,4
Svenska - SV - ruotsi
8,3
Български (Bălgarski) - BG bulgaria
6,5
Dansk - DA - tanska
5,1
Suomi - FI
5,0
Slovenčina - SK - slovakki
4,6
Lietuviu kalba - LT - liettua
2,9
Slovenščina - SL - sloveeni
1,7
Latviesu valada - LV - latvia
1,3
Eesti - ET - viro
0,9
Malti - MT - malta
0,38
Gaeilge - GA - iiri
0,06
Yhteensä
447,6
Lähde: Tilastokeskus/Kansainvälisen tiedon taulukot (2009).
Euroopan unionin virallisia kieliä on 23.
Niiden lisäksi EU:ssa puhutaan yli 40:ää
alueellista tai vähemmistökieltä. Kansalaisia EU:ssa on hieman yli 500 miljoonaa.
EU-PERUSTEOS
Täysistuntojen aikana parlamentissa työskentelee 800–1000 tulkkia. Simultaanitulkkaus järjestetään kaikista unionin virallisista
kielistä kaikkiin muihin virallisiin kieliin.
Euroopan parlamentti
jonka palveluksessa on noin 500 tulkkia.
Lisäksi toimielimet tarvitsevat 300–400
freelancetulkkia päivittäin. Vaativimmillaan yhteen kokoukseen tarvitaan 69 eri
tulkkia, jos kaikilta kieliltä käännetään
kaikille muille virallisille EU-kielille.
Tulkkauksen pääosaston palveluja
käyttävät erityisesti neuvosto ja komissio,
lisäksi alueiden komitea, talous- ja sosiaalikomitea ja Euroopan investointipankki sekä useat EU:n virastot. Euroopan
parlamentilla ja EU:n tuomioistuimella on
erilliset tulkkauspalvelut.
Eurooppa-neuvostossa valtionpäämiehet voivat puhua omalla äidinkielellään,
samoin ministerit neuvoston kokouksissa.
Demokratian periaatteisiin erityisesti
Euroopan parlamentissa kuuluu, että
jokainen edustaja voi halutessaan työskennellä kansallisella kielellään. Valiokunnissa käytetään tarvittavaa määrää kieliä
jäsenten kansallisuudesta riippuen.
EU-PERUSTEOS
EU-kansalaisten
oikeudet
perussopimuksessa
K
ansalaisten perusoikeudet on koottu Lissabonin sopimukseen sisältyvään unionin perusoikeuskirjaan.
Siihen on koottu perussopimusten, ihmisoikeussopimusten ja EU-tuomioistuimen
oikeuskäytännöt. Perusoikeuskirja sisältää
muun muassa ihmisarvoon, vapauksiin,
tasa-arvoon, yhteisvastuuseen ja lain käyttöön liittyviä oikeuksia.
Unioni takaa kansalaisilleen oikeuden
liikkua, oleskella ja työskennellä vapaasti
eri jäsenvaltioissa. Oikeus koskee myös
Euroopan talousalueeseen ETAan kuuluvia Norjaa, Islantia ja Liechtensteinia sekä
erityissopimuksella Sveitsiä. Schengenalueella voi lisäksi liikkua maasta toiseen
ilman sisärajatarkastusta.
Toisessa EU- tai ETA-maassa voi viipyä
vapaasti kolme kuukautta. Sen jälkeen on
ilmoittauduttava paikallisviranomaisille
ja kerrottava oleskelun syy. Oikeuden
asumiseen takaavat esimerkiksi työnteko ja
149
palveluita. Sairastunut tai onnettomuuteen
joutunut on lisäksi oikeutettu kiireelliseen
hoitoon. Terveydenhoidon ehdot saattavat
poiketa Suomen vastaavista palveluista
esimerkiksi lääkekorvauksissa. Toisen
maan sosiaaliturvan piirissä asuvalla
EU-kansalaisella on oikeus sairaus- ja
äitiysetuuksiin, työttömyyskorvauksiin,
vanhus- ja leskeneläkkeeseen, perheavustuksiin ja niin edelleen. Tulojen verotus
määräytyy kyseisen maan lainsäädännön
sekä Suomen ja kyseisen maan mahdollisten verotussopimusten mukaan.
Jos Suomella ei ole edustustoa tietyssä
maassa, suomalaisella on oikeus saada
apua muiden EU-maiden diplomaatti- ja
konsuliviranomaisilta.
Oikeusasiamies ja
tietosuojavaltuutettu
Eduskunnan entinen oikeusasiamies,
kansanedustaja Jacob Söderman toimi
ensimmäisenä Euroopan oikeusasiamiehenä vuosina 1995–2003. Oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa EU-kansalaisten
oikeusturvaa.
Niklas Tallqvist / HBL
opiskelu. EU-kansalainen voi myös perustaa yrityksen toiseen jäsenmaahan. Ehdot
ovat samat kuin oleskelumaan kansalaisilla.
Tiettyjä virkoja varten saatetaan vaatia
kyseisen valtion kansalaisuus, ja tietyt ammatit edellyttävät ulkomailla hankitun tutkinnon arviointia. Opiskelija voi suorittaa
tutkinnon toisessa maassa samoin ehdoin
kuin kyseisen maan kansalaiset.
EU-maiden kansalaisiin sovelletaan samoja työsuhteen ehtoja kuin työskentelymaan omiin kansalaisiin palkan, irtisanomisen ja työterveyden osalta. Sama pätee
järjestö- ja työetuihin. Suomessa työttömyyspäivärahaa saava säilyttää oikeuden
kolme kuukauden ajan, kun työtä haetaan
EU- tai ETA-maasta. Myös eläkepäiviä voi
viettää missä tahansa EU-maassa.
Toisessa jäsenvaltiossa käytetään
yleensä kyseisen maan terveydenhuollon
150
Kansalaisella on oikeus valittaa, jos hän
katsoo EU:n toimielimen menetelleen
väärin. Huonosta hallinnosta ja hallinnollisista epäkohdista on mahdollista kannella Euroopan oikeusasiamiehelle. Kantelija
voi olla myös yritys tai yhteisö. Hallinnollinen epäkohta tarkoittaa, että toimielin
KANSALAISEN OIKEUKSIA EU:SSA
• Liikkumis- ja oleskeluvapaus
• Oikeus opiskella, työskennellä ja harjoittaa liiketoimintaa
• Äänioikeus ja oikeus asettua ehdolle
vaaleissa
• Oikeus sosiaaliturvaan
• Oikeus tasa-arvoiseen kohteluun
• Oikeus hyvään hallintoon ja oikeus tutustua hallinnon asiakirjoihin
• Oikeus kannella komissioon ja vedota
Euroopan parlamenttiin
• Oikeus kannella Euroopan oikeusasiamiehelle
• Oikeus saada suojelua EU:n diplomaattija konsuliviranomaisilta
EU-PERUSTEOS
rikkoo lakia tai ihmisoikeuksia. Muita epäkohtia voivat
olla esimerkiksi syrjintä,
toimivallan väärinkäyttö tai
vastaamatta jättäminen.
Ongelma ratkeaa usein, kun oikeusasiamies kantelun tutkittuaan ottaa
yhteyttä toimielimeen. Jos yhteisymmärrystä ei löydy, oikeusasiamies voi esittää
sovintoratkaisun tai suosituksia ratkaisuksi. Mikäli toimielin ei hyväksy suosituksia,
oikeusasiamies voi laatia asiasta Euroopan
parlamentille erityiskertomuksen.
Ensimmäisenä Euroopan oikeusasiamiehenä toimi suomalainen Jacob
Söderman. Hän hoiti tehtävää vuosina
1995–2003. Oikeusasiamies valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan.
Euroopan tietosuojavaltuutetun virka
perustettiin 2001. Hänen tehtävänään
on varmistaa, että unionin toimielimet
kunnioittavat ihmisten oikeutta yksityisyyteen. Toimielimet ja laitokset eivät
saa esimerkiksi käsitellä rotua tai etnistä
alkuperää koskevia henkilötietoja, eivät
myöskään poliittisia mielipiteitä, uskonnollista vakaumusta tai ammattiliittoon
kuulumista. Tietosuojavaltuutettu voi
esimerkiksi määrätä toimielimen korjaamaan, poistamaan tai hävittämään
laittomasti käsitellyt henkilötiedot.
Rakel Juntunen.
Marko Ruonala
Belgiasta tuli
toinen kotimaa
R AKEL JUNTUNEN
Rakel Juntunen on yksi sadoista Brysselissä työskentelevistä suomalaisista.
Sihteerin työtään Euroopan komission
kilpailuosastolla hän kuvaa mielenkiintoiseksi ja vaativaksi. Juntunen muutti
47-vuotiaana perheineen Belgiaan vuonna 2001. Ennen sitä hän työskenteli lähes
25 vuotta Pohjola-yhtiöiden palveluksessa Helsingissä.
Minkälaista on työsi Suomeen verrattuna?
– On kuin olisin opetellut uuden ammatin. Toki työhön edelleenkin sisältyy
kokousten järjestelyä, aikataulujen
seurantaa ja vastaavaa, mutta muuten
työnkuva on ihan toinen kuin ennen. Työ
muodostuu pitkälti avustamistehtävistä
jäsenmaista tulleiden tapausten käsittelyssä. Aikataulut ovat erittäin tiukat.
Teetkö pitempiä työpäiviä Brysselissä
kuin Suomessa?
– Kyllä ja ei. Brysselissä menen töihin
noin klo 9 ja lähden töistä klo 18 tai
myöhemmin. Työmatkojen kanssa päivät
ovat melkoisen pitkät. Lounastauot ovat
kuitenkin pitempiä kuin Suomessa, joten
työssäoloaika ei varsinaisesti ole sen pi-
EU-PERUSTEOS
151
dempi kuin Suomessakaan. Viikkotyöaika
on 37,5 tuntia.
Mistä maista työtoverisi tulevat?
– Työkavereita on ja on ollut Ruotsista,
Tanskasta, Saksasta, Hollannista, Ranskasta, Itävallasta, Belgiasta, Italiasta,
Kreikasta, Espanjasta, Tšekistä, Puolasta,
Unkarista ja myös Suomesta.
Onko eri kansallisuuksien työskentelykulttuureissa eroja?
– Kilpailun pääosastolla on erittäin
motivoitunutta väkeä, kaikki haluavat
tehdä työnsä hyvin. Ehkä italialaiset
ovat spontaanimpia, saksalaiset pikkutarkimpia, hollantilaiset kovaäänisimpiä
ja avoimimpia, suomalaiset sopeutuvaisimpia. Joskus huomaa, että esimerkiksi
eteläeurooppalaisen ”heti” ei ole sama
kuin suomalaisen.
Onko eri äidinkieltä puhuvilla työntekijöillä vaikeuksia ymmärtää toisiaan?
– Työkielenä on pääasiassa englanti ja
sitä kaikki osaavat. Toki joskus tulee tilanteita, että asia jää osittain epäselväksi,
mutta kysymällä se varmistuu. Toisinaan
puhelimessa on vaikea saada selvää, mitä
toinen osapuoli haluaa. Tulee mieleen se
pieni suomalainen täältä Brysselistä, joka
sanoi, että on ihana mennä Suomeen,
kun siellä ymmärtää jokaisen tavunkin.
Mitä olet erityisesti oppinut Brysselissä
työskentelystä?
– On ilo nähdä, miten hyvin eri kansallisuudet pystyvät tekemään töitä yhdessä
ja puhaltamaan yhteen hiileen. On oltava
joustava ja avoin uusille haasteille. Stressinsietokyky on myös tärkeä ominaisuus.
Ihmiset ovat yleensä erittäin ystävällisiä,
mikä pitää työilmapiirin hyvänä.
Mikä on ollut vaikeinta kansainvälisessä
työyhteisössä?
Euroopan unioni
työpaikkana
J
äsenyys Euroopan unionissa tarjoaa
myös suomalaisille mahdollisuuden
työskennellä unionin toimielimissä.
Niiden palveluksessa on yli 40 000 virkamiestä, joista reilut tuhat suomalaisia.
Eniten suomalaisia työskentelee komission palveluksessa.
Toimielimet rekrytoivat vakituista
henkilökuntaa avointen kilpailujen eli
konkuurien kautta. Kilpailuista ilmoitetaan EU:n virallisessa lehdessä ja Euroopan henkilöstövalintatoimiston EPSOn
verkkosivuilla.
Neuvostossa työskentelee noin 3 000
virkamiestä, joista suomalaisia noin puolentoista sataa. Komissiossa on noin
32 000 virkamiestä, suomalaisia 650.
Euroopan parlamentissa on 6 000 työntekijää, joista suomalaisia pari sataa europarlamentaarikot ja heidän avustajansa
mukaan lukien.
Luxemburgissa sijaitsevassa EU:n
tuomioistuimessa ja ensimmäisen asteen
tuomioistuimessa on tuhatkunta työntekijää, suomalaisia on noin 50. Tilintarkastustuomioistuimen lähes 900 työntekijästä
suomalaisia on kolmisenkymmentä.
Suomalaisia työskentelee myös talousja sosiaalikomiteassa, alueiden komiteassa
sekä erillisvirastoissa eri puolilla Eurooppaa. Suomesta lähetettyjä virkamiehiä
sekä paikalta palkattuja suomalaisia on
Brysselissä niin ikään pysyvässä EU-edustustossa, Suomen Belgian suurlähetystössä ja Suomen Nato-edustustossa.
– Varsinkin alussa oli vaikea hyväksyä
kaikkea byrokratiaa, jonka keskellä joutuu
työskentelemään. Ajan kanssa kuitenkin
ymmärtää, että suuressa työyhteisössä
byrokratiasta ei koskaan voi täysin päästä.
Suomalaisena ja yksityiseltä sektorilta
tulleena haluaisi silti joskus oikoa vähän
mutkia, tehdä asioita yksinkertaisemmin ja
omasta mielestään nopeammin.
152
EU-PERUSTEOS
Lobbarit ja
muut edunvalvojat
Y
ksi iso Euroopan unionin toimintaa
seuraava ryhmä on edunvalvojat,
joita kutsutaan lobbareiksi. EU-asioissa lobbauksella tarkoitetaan pyrkimystä
vaikuttaa päätöksentekijöihin ja päätösten valmisteluun tavoitteen, näkyvyyden
tai muun edun saavuttamiseksi. Laajasti
määriteltynä lobbaukseksi voidaan katsoa
kaikki kanssakäyminen ulkopuolisten
tahojen ja päättäjien välillä.
Lobbaus-termi tulee englannin sanasta, lobbying, edunvalvonta, käytäväpolitiikka. Käsite on joskus mielletty arveluttavaksi ja jopa kielteiseksi toiminnaksi,
mutta erityisesti Brysselissä lobbausta pidetään yleisenä vaikuttamiskeinona. Moni
EU:n lainsäädäntöesitys on edellyttänyt
lukuisten intressitahojen kuulemista.
Lobbareiden täsmällistä määrää Brysselissä ei tiedetä, määritelmän väljyydestäkin johtuen. Heitä arvioidaan olevan
pysyvästi 2 000–2 500. Satunnaisesti
kaupungissa vierailevia lobbareita on
lisäksi tuhansia.
Vaikuttaminen voi olla julkista ja näkyvää, virallista tai epävirallista ja tapahtua hyvinkin monimuotoisesti. Toisaalta
vaikuttamisen ja yhteydenpidon tavat
Brysselissä eivät juuri poikkea kaikissa
pääkaupungeissa käytetyistä.
Lobbareiden kirjo on laaja. He edustavat toimijoita ja sektoreita, joita EU:n
päätökset eniten koskevat: sisämarkkinat,
kauppapolitiikka, kilpailupolitiikka ja
maatalous. Suurimman joukon muodostavat yksityisten teollisuusyritysten etuja
ajavat ryhmät, onhan merkittävä osa
EU-päätöksistä teollisuuden sääntelyä.
Käytännössä kaikki toimialat ovat Brysselissä läsnä. Ympäristöjärjestöt – kuten
Greenpeace tai Friends of the Earth – sekä
elintarvike- ja energia-alat ovat laajasti
edustettuina. Näkyvä toimija on myös
kaupan alan järjestö Eurocommerce.
Niin ikään työmarkkinaosapuolet
ovat paikalla Brysselissä. Läsnäolo liittyy
perussopimukseen kirjattuun EU:n ja
työmarkkinaosapuolten vuoropuheluun.
Työnantajapuolen kattojärjestö on Euroopan työnantajajärjestö BUSINESSEUROPE, joka tunnettiin aiemmin lyhenteellä UNICE. Palkansaajajärjestöjen
vastaava kattojärjestö on ETUC (Europe-
Euroopan maanviljelijöiden ja maatalousosuuskuntien edunvalvontajärjestön
Copa-Cogecan johtaja Paulo Guoveia (vas.)
ja pääsihteeri Pekka Pesonen European
Food SCP -organisaation pyöreänpöydän
yleisistunnossa
Brysselissä heinäkuussa 2010.
European
Food SCP
EU-PERUSTEOS
153
an Trade Union Confederation). Yrittäjien
kattojärjestönä Brysselissä toimii UAPME.
Myös suomalaisilla työmarkkinaosapuolilla on Brysselissä toimistonsa. Työnantajia edustaa Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja palkansaajia FinUnions, joka
on SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteinen
toimisto.
Maataloustuottajat ovat perinteisesti
olleet vahvasti edustettuina Brysselissä,
koska EU:lla on merkittävä toimivalta yhteisessä maatalouspolitiikassa. Alan etuja
vaalii muun muassa EU:n maataloustuottajien järjestö Copa-Cogeca, jonka
pääsihteerinä aloitti vuonna 2006 suomalainen Pekka Pesonen. Myös Suomen
maataloustuottajia edustavalla MTK:lla
on Brysselissä toimisto.
Lobbarit pyrkivät vaikuttamaan päätöksentekijöihin erityisesti komissiossa
ja parlamentissa. Eri tahojen konsultointi
kuuluu komission työskentelytapoihin
sen valmistellessa EU:n lakiesityksiä.
Neuvoston osalta vaikuttaminen tapahtuu
osittain pääkaupungeissa, koska jäsenmaiden EU-päätöksenteko on kansallisten
hallitusten käsissä.
Edunvalvojat
rekisteröityneet komissioon
ja parlamenttiin
Komission edunvalvojien verkkosivuille
on rekisteröitynyt yli 3 000 eri tahoa.
Rekisterin on tarkoitus edistää edunvalvonnan avoimuutta. Yli puolet edustaa
yrityksiä ja eri ammattiryhmiä. Komissiolla on säännöt, joiden mukaan se asioi
ulkopuolisten tahojen kanssa. Säännöt
koskevat lahjojen vastaanottoa, ulkopuolisia työtehtäviä ja sitoumuksia sekä muihin
työtehtäviin siirtymistä komission viran
päättymisen jälkeen. Eettiset säännöt pohjautuvat EU:n perussopimukseen.
Säännöt velvoittavat myös edunvalvojia olemaan avoimia ja rehellisiä sekä toimimaan eettisesti oikein. Sääntöjä rikkova
voidaan poistaa rekisteristä määräajaksi
tai kokonaan. Rekisteri ja säännöt ovat
nähtävissä komission sivuilta.
154
Myös Euroopan parlamentilla on
ulkopuolisten kanssa asioimista koskevat
säännöt. Parlamentissa lobbarit voivat
liikkua suhteellisen vapaasti saatuaan
pääsyluvan. Kulkulupa ei kuitenkaan
oikeuta läsnäoloon kaikissa parlamentin
tiloissa. Parlamenttiin on kirjautunut
pysyvällä kulkuluvalla yli 5 000 henkilöä,
jotka edustavat noin 1 900 eri intressiryhmää. Rekisteri on nähtävissä parlamentin
verkkosivuilla. Parlamentin ja komission
rekisterit on tarkoitus yhdistää jatkossa.
Aidan toisella puolellakin on luotu
pelisääntöjä. Esimerkiksi edunvalvontajärjestö Epaca (European Public Affairs
Consultancies Association) on julkaissut
periaatteet, joiden pohjalta sen jäsenet
pitävät yhteyksiä EU:n toimielimiin.
Lobbareiden ammattietiikka pohjautuu
pitkälti myös kunkin tahon kansalliseen
käytäntöön.
Brysselissä on kauppakamareita yli 40
eri maasta. Kauppakamareiden kattojärjestö on Eurochambres. EU-asioita
seuraavia laki- ja konsulttitoimistoja arvioidaan olevan lähes 300. Jäsenmaissa on
tahoja, jotka haluavat osallistua tai saada
äänensä kuuluville, mutta eivät välttämättä tunne Brysselin ja EU:n toimintatapoja.
Siksi usein turvaudutaan konsulttien
palveluksiin.
Brysselissä on lisäksi satoja aluetoimistoja jäsenmaiden eri alueilta ja kaupungeista, suurimpana Saksan Länder-toimistot. Myös Suomen alueilla ja kaupungeilla
on toimistojaan Brysselissä.
Brysselissä toimii lisäksi satakunta
EU-tutkimuslaitosta ja tahoa, jotka tunnetaan englanninkielisellä termillä ”think
tank”. Yleensä ne ideoivat tutkimustiedon
pohjalta ehdotuksia poliittisiksi ratkaisuiksi. Ne ovat myös näkyvä EU-keskustelun foorumi. Noin puolet Brysselissä
toimivista tutkimuslaitoksista tuottaa
julkista tietoa ja järjestää EU:hun liittyviä
keskustelutilaisuuksia. Tunnettuja ovat
muun muassa European Policy Center
(EPC), the Centre for European Policy
Studies (Ceps) ja Forum Europe.
EU-PERUSTEOS
EU tiedottaa
asioista laajasti
K
ansalaisten luottamus EU:hun on
mielipidekyselyjen mukaan eräissä
maissa alhainen. Osa kansalaisista
kokee unionin määräävän asioista ylhäältä
alaspäin. EU on pyrkinyt vastaamaan
huoleen massiivisella viestinnällä. Tiedottaminen kaikista mahdollisista EU:ssa
tapahtuvista asioista ei ole silti välttämättä
lisännyt EU:n suosiota.
Toimielimet järjestävät päivittäin
tiedotustilaisuuksia ja tuottavat runsaasti
tiedotusaineistoa sähköisesti ja paperilla. EU:n toimielimet ovat läsnä myös
internetin sosiaalisen median sivustoilla.
Tarjonnan runsaudesta on vaikea löytää
olennainen, kun kokeneetkin tiedonhakijat väsyvät EU-aiheisten verkkosivustojen
runsauteen. Virallinen Eurooppa-sivusto
(europa.eu) on kyselytutkimuksissa todettu raskaaksi ja vaikeaksi tiedon lähteeksi.
Komissiossa tietoa tuottaa komissaariEU-PERUSTEOS
Talouskomissaari Olli Rehn on ollut median
valokeilassa maailmanlaajuisen talouskriisin myötä.
Euroopan komissio
en noin 50 tiedottajaa tukenaan tiedotuspääosasto, jonka palveluksessa Brysselissä
on yli 400 henkilöä. Komissio järjestää
arkipäivisin tiedotustilaisuuden klo 12.
Euroopan parlamentissa työskentelee
kuutisenkymmentä eri aihealueita seuraavaa ja kansallista tiedottajaa. Parlamentin
puhemiehellä ja poliittisilla ryhmillä on
omat tiedottajansa. Yksistään PPE-DE
-ryhmällä on 30 tiedottajaa. Parlamentin
tiedottajien määrää selittää osittain monikielisyys, koska se tiedottaa 22 eri kielellä.
Yksittäisillä jäsenmailla on Brysselissä
tavallisesti yksi tai kaksi tiedotusvastaavaa.
Brysselissä työskentelee
yli tuhat median edustajaa
Brysselissä EU-asioita seuraa työkseen
noin 1 300 tiedotusvälineiden edustajaa
155
kaikkialta maailmasta. Heidän uutishankintaansa helpottaa se, että unionissa on
entistä vähemmän ”salaisuuksia”. Harvoin
mikään pysyy salassa esimerkiksi neuvoston kokouksessa, jossa istuvat saman
pöydän ääressä 27 maan, neuvoston
sihteeristön ja komission edustajat.
EU-journalismille tyypillistä on
nimettömien lähteiden ja niin sanotun
off-the-record -tiedon käyttö; esimerkiksi
EU-diplomaatti kertoo toimittajille asioista taustatietona. Toimittajan oletetaan pitävän tietolähteensä salassa mainitsematta
tiedonantajan nimeä tai kansallisuutta.
Unionin toimielimet kamppailevat
jatkuvasti siitä, kuka saa puhua EU:n
äänellä. Julkisuutta käytetään myös hyväksi. Kyseessä on ”vastavuoroisuus”. Jos
komissiosta vuodetaan mielenkiintoinen
tieto esimerkiksi brittiläiselle Financial
Times -lehdelle, komissio saa julkisuutta ja sanomalehti skuupin, uutisen, jota
muilla tiedotusvälineillä ei ole. Vuotajien motiivit vaihtelevat. Julkisuuden voi
arvioida edesauttavan tai vaikeuttavan
vaikkapa tietyn EU:n lainsäädännön
valmistelutyötä.
Kilpajuoksu median suosiosta on vaikeuttanut ihmisten kykyä ymmärtää, kuka
unionissa päättää asioista. Jos maailmalla
syntyy esimerkiksi kansainvälinen kriisi,
asiaan ottavat kantaa EU:n presidentti,
korkea edustaja, komission puheenjohtaja, komissaarit, yksittäisten jäsenmaiden
edustajat, Euroopan parlamentin edustajat
ja niin edelleen.
Suomessa EU-viestintää johtaa
valtioneuvoston kanslia. Komissiolla ja
Euroopan parlamentilla on Helsingissä
omat toimistonsa, ulkoministeriössä
toimii Eurooppatiedotus, jolla on asiakaspalvelupiste joka maakunnassa. Suomen
EU-viestinnästä Brysselissä vastaa pysyvä
EU-edustusto.
156
Euro ja avoimet rajat
Suomen jäsenyyden
virstanpylväät
S
uomen tie Euroopan unioniin
avautui Neuvostoliiton hajottua ja
kylmän sodan päätyttyä 1990-luvun
alussa. Keskustelu sai lisävauhtia Ruotsin
haettua jäsenyyttä heinäkuussa 1991, ja
Suomen hallitus jätti eduskunnan tuella
jäsenhakemuksen maaliskuussa 1992.
Suomen lähentyminen yhteisöön alkoi jo aiemmin. Suomesta tuli
1961 Euroopan vapaakauppajärjestön
(EFTA) liitännäisjäsen niin kutsutulla
FINNEFTA-sopimuksella. Vuonna 1973
Suomi solmi vapaakauppasopimuksen
Euroopan talousyhteisön (ETY) kanssa
ja tuli EFTAn täysjäseneksi vuonna 1986.
Suomi ehti kuulua Euroopan talousalueeseen (ETA) vuonna 1994. Suomi
aloitti jäsenneuvottelut helmikuussa
1993 samanaikaisesti Ruotsin, Norjan ja
Itävallan kanssa. Neuvottelut keskittyivät
erityisesti maatalouteen ja aluepoliittisiin
kysymyksiin. Muusta oli pitkälti neuvo-
Ulkoministeriön valtiosihteeri Antti Satuli
(1946–2003) oli
yksi Suomen
EU-jäsenyystien
avainhenkilöistä ja ensimmäinen pysyvä
edustaja eli
suurlähettiläs
Euroopan unionissa siihen
liittymisen jälkeen. Brysselin
vuosinaan hän
nousi yhdeksi
EU-suurlähettiläiden arvostetuimmista, ja hänen motokseen muodostui lausahdus ”Terveen järjen
käyttö ei ole kiellettyä”.
EU-PERUSTEOS
Suomen sopimus EU-jäsenyyden ehdoista
syntyy 1. maaliskuuta 1994. Kokousväki
taputtaa tyytyväisenä käsiään neuvotteluiden ratkettua.
Pöydän äärellä istumassa vasemmalta
Suomen ulkoministeri Heikki Haavisto, ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen
ja Euroopan unionin komission puheenjohtaja Jacques Delors. Oikeassa laidassa istuu
silloinen laajentumiskomissaari Hans van
den Broek. Pöydän takana eturivissä seisovat suomalaisesta neuvotteluvaltuuskunnasta valtiovarainministeriön Lasse Aarnio
(suurikuvioinen solmio) sekä ulkoministeriön Esa Härmälä, Antti Kuosmanen, Eikka
Kosonen, Antti Satuli ja Veli Sundbäck.
Lehtikuva
teltu ETA-sopimuksen yhteydessä. Eniten
vaikeuksia neuvotteluissa aiheuttikin
maataloussektorin yhteensovittaminen
unionin maatalouspolitiikkaan. Tällöin
sovittiin muun muassa Etelä-Suomen
vakavien vaikeuksien 141-tuesta (ks.
maatalousluku).
Lokakuussa 1994 Suomessa järjestettiin EU-jäsenyydestä neuvoa-antava
kansanäänestys. Äänestäneistä 56,9
prosenttia kannatti jäsenyyttä. Vastaan
äänesti 43,1 prosenttia. Äänestysprosentti
EU-PERUSTEOS
oli 74. Liittymispäätöksen teki eduskunta 18. marraskuuta 1994, minkä jälkeen
tasavallan presidentti päätti sopimuksen ratifioimisesta. Vuoden 1995 alusta
Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät jäseniksi
yhteisöön, jonka nimi oli Maastrichtin
sopimuksen myötä muuttunut Euroopan
unioniksi. Norjassa liittyminen hylättiin
kansanäänestyksessä.
Jäsenyyden kannattajat korostivat
liittymistä turvallisuustekijöillä ja taloudellisella hyödyllä. Jäsenyyden arvioitiin
tarjoavan suomalaisyrityksille lisämarkkinoita. Lisäksi jäsenyys takaisi Suomelle
paremman mahdollisuuden vaikuttaa
kansainväliseen kehitykseen Euroopassa ja
lähialueilla. Vastustajat arvelivat jäsenyyden kaventavan Suomen itsemääräämisoikeutta. Jäsenyyden pelättiin heikentävän
ennen kaikkea maatalouden harjoittamista. Vastustajat olivat huolissaan myös
rajatarkastusten vähenemisestä ja kansainvälisen rikollisuuden leviämisestä.
Suomen maaseutu on kokenut jäsenyyden aikana valtavan rakennemuutoksen. Tilakoot ovat kasvaneet ja tilojen
määrä vähentynyt. Nykyisin tuotantotiloja
on reilut 64 000, kun vielä 1990-luvun
puolivälissä niitä oli yli 100 000.
157
Suomelle jäsenyysajan näkyvimpiä
virstanpylväitä ovat olleet euron käyttöönotto ja liittyminen Schengen-alueeseen,
mikä poisti maiden välisiä rajatarkastuksia. Jäsenyytensä aikana Suomi on toiminut kahdesti EU:n puheenjohtajamaana,
1999 ja 2006. Seuraava puheenjohtajuus
on vuonna 2020, mikäli nykyinen puheenjohtajakierto pysyy ennallaan.
Suomi tavoitteli pitkään 2000-luvun
alussa EU:n elintarvikeviraston isännyyttä, ja sai lopulta kemikaaliviraston, joka
sijoitsee Helsingissä. Asiasta päätettiin
EU:n huippukokouksessa vuonna 2003.
Elintarvikevirasto sijoitettiin Italian Parmaan.
Vuonna 2011 eduskunta esitti Suomen
EU-jäsenyyden kirjaamista perustuslakiin.
Eduskunnan
osallistuminen
EU-lainsäädäntöön
Komissio
tekee lakialoitteen
Euroopan unionin
neuvosto
Suomen hallitus
informoi
kaikesta
EU-lainsäädännöstä
SUOMEN KANTA
158
EU-asiat käsitellään
Suomen perustuslain
pohjalta
S
uomessa valtioneuvosto vastaa Euroopan unionin päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin
liittyvistä toimista. Eräissä tapauksissa
päätös vaatii myös eduskunnan hyväksynnän. EU-asioiden kansallinen käsittely
pohjautuu perustuslakiin ja sitä tarkentaviin säädöksiin. Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä merkittävissä
kysymyksissä Suomen kanta muotoillaan
yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa.
Valtioneuvoston valmistelujärjestelmää kutsutaan yhteensovittamiseksi. Sen
avulla varmistetaan Suomen yhtenäinen
kanta eri asioissa. Yhteensovitus koostuu
poliittisesta ohjauksesta (EU-ministerivaliokunta), ministeriöiden yhteistyöstä
(EU-valmistelujaostot ja EU-asioiden komitea) sekä eduskunnan osallistumisesta.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö
vastaa yhteensovittamisen toiminnasta
ja EU-politiikan johdonmukaisuudesta.
Sihteeristö valmistelee lisäksi EU-asioita
pääministerille ja eurooppaministerille.
Hallituksen edustajista koostuva EU-ministerivaliokunta
kokoontuu kerran
viikossa pääministerin johdolla
linjaamaan Suomen tavoitteita
merkittävissä
EU-asioissa.
Ministerivaliokunta sopii
myös toimintalinjoista neuvoston virallisissa
ja epävirallisissa
kokouksissa.
EU-asioiden komiteassa käsitellään
laajakantoisia ja useita
EU-PERUSTEOS
ministeriöitä koskevia EU-asioita sekä
sellaiset asiat, joista ei ole jaostoissa
päästy yhteisymmärrykseen. Komitean
puheenjohtaja on valtioneuvoston EUsihteeristön päällikkö. Komiteassa ovat
edustettuina ministeriöt, tasavallan
presidentin kanslia, oikeuskanslerin virasto, Suomen Pankki ja Ahvenanmaan
maakuntahallitus.
Valmistelujaostoissa tehdään suuri
osa muodollisesta yhteensovittamisesta. Jaostoissa käsitellään ajankohtaiset EU-asiat ja määritetään Suomen
yhteensovitettu kanta.
Valtioneuvoston on pidettävä eduskunta ajan tasalla EU-asioiden valmistelusta, ja pääministerin on annettava
tietoja Eurooppa-neuvoston asioista
etukäteen ja kokouksen jälkeen.
Eduskunnassa EU-asiat käsittelee suuri
valiokunta. Unionin yhteiseen ulko- ja
turvallisuuspolitiikkaan kuuluvat asiat
käsittelee puolestaan ulkoasiainvaliokunta.
Enemmän
keskustelua
EU-asioista
EU-edustustolla tärkeä rooli
ERKKI TUOMIOJA
Suomen EU-politiikan toteuttamisessa on avainasemassa Suomen pysyvä
edustusto Euroopan unionissa (EUE).
Edustusto ajaa Suomen etuja EU:n päätöksenteossa, raportoi ja välittää tietoa
Suomeen sekä osallistuu aktiivisesti
Suomen kannan muodostamiseen.
EU-edustusto toimii Brysselissä
kuin valtioneuvosto pienoiskoossa –
siellä työskentelee kaikkien ministeriöiden lähettämiä erityisasiantuntijoita.
Kontaktiensa kautta edustuston virkamiehet ovat avainasemassa hankittaessa tietoa valmistelun alkuvaiheessa
olevista EU-asioista. He osallistuvat
neuvoston työryhmien, komiteoiden ja pysyvien edustajien komitean
(Coreper) kokouksiin, edustavat niissä
Suomea ja raportoivat Helsinkiin.
Edustustoa johtaa pysyvä edustaja.
EU-PERUSTEOS
Erkki
Tuomioja.
Tuomioja.org
Entinen ulkoministeri, suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja
katsoo Suomen EU-asioiden käsittelyn hakevan vertaistaan. Tuomioja
toivoo kuitenkin lisää EU-keskustelua
eduskunnan täysistuntoihin sekä lisää
avoimuutta. Hän arvostelee EU:n tapaa
puuttua kaikkeen – kuten Suomen susien
määrään.
– EU:n valtarakenteisiin Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja toi turhan
puhelinnumeron lisää, Tuomioja sanoo.
Miten eduskunnan suuri valiokunta
liittyy EU-asioihin?
– Eduskunta ottaa kantaa suuren valiokunnan kautta kaikkiin eduskunnan
toimivaltaan kuuluviin lainsäädäntö-,
budjetti- ja kansainvälisten sopimusten
hyväksymisasioihin ennen kuin hallitus
saa päästää ne päätettäviksi EU:ssa. Suuri
valiokunta ja erityisvaliokunnat seuraavat asiaa loppuun asti. Puheenjohtajana
katson, että päätökset ja vaikuttaminen
tapahtuvat oikea-aikaisesti. Eduskunnal-
159
la on EU-asioissa rajoittamaton tiedonsaannin oikeus hallitukselta. Jos Suomen
järjestelmä olisi orkesteri, niin meillä on
todellinen Stradivarius käytössämme.
Kokonaan eri asia on se, osataanko sitä
soittaa ja kenen nuoteista.
Toimiiko yhteydenpito hallituksen ja
eduskunnan välillä kriisitilanteissa?
– Euron kriisissä on yhtäkkiä kutsuttu
koolle ylimääräisiä neuvoston kokouksia
ilman komission ehdotuksia. Hallitus
on joutunut lähtemään kokouksiin aika
sokkona. Silti on pakko tehdä päätöksiä. Tällöin eduskunnan informointi on
poikkeuksellisen haasteellista. Tiedän
kuitenkin eduskunnan olleen ainoana
parlamenttina Euroopassa euron kriisikokousten aikana reaaliaikaisesti ajan tasalla.
– Jos Brysselissä tulee ennakkotiedosta poikkeavia asioita, pääministeri tai
ministeri voi ottaa yhteyttä suuren
valiokunnan puheenjohtajaan, joka
tarvittaessa välittää tiedon eteenpäin.
Näkemyksiä voidaan muodostaa vaikka
sähköpostitse tai kokoontua viikonvaihteessakin.
Tuntevatko kansalaiset valiokunnan
tehtävän ja tarkoituksen?
– Eivät vieläkään tarpeeksi hyvin. EUasioita voi seurata varsin kattavasti
katsomalla suuren valiokunnan kautta
kulkevat asiakirjat. Ne ovat kaikki julkisia, ellei erikseen päätetä perustellusta
syystä pitää Suomen neuvottelukanta
tai muiden valtioiden kannat salassa.
Asiakirjat menevät myös mepeille. Valiokunnat kokoontuvat suljettujen ovien
takana, mutta asiakirjat ja päätökset ovat
julkisia.
Osaako Suomi vaikuttaa EU-asioihin
riittävästi ja oikealla tavalla?
– Lissabonin sopimus lisäsi Euroopan
parlamentin valtaa. Oikea-aikainen vaikuttaminen ja informoiminen parlamenttiin on tullut tärkeämmäksi. Se on sekä
hallituksen että eduskunnan tehtävä.
Tässä on meillä vielä oppimista. Eduskunnan on syytä parantaa yhteydenpitoa
myös pohjoismaisiin parlamentteihin.
Meillä on yleisesti ottaen yhteiset intressit. Yhteistyötä tarvittiin esimerkiksi
kuluttajasuojadirektiivissä ja avoimuusasetuksen päivityksessä. Komission
ehdotus olisi supistanut avoimuutta.
Pohjoismaat voisivat myös aktiivisemmin
tukea toisiaan tärkeissä asioissa, jotka
eivät ole muille ongelmallisia.
Käydäänkö EU-päätöksistä riittävän
avointa julkista keskustelua Suomessa?
– Asioiden tärkeyteen nähden ei. Otsikoissa on usein paljon merkityksettömämpiä asioita kun samaan aikaan isot
euroa koskevat päätökset voivat mennä
ohi huomaamatta. Toisaalta media
seuraa paremmin esimerkiksi Euroopan
parlamenttia.
– Perustiedotus ja Eurooppatiedotus
toimivat hyvin Suomessa. Avoimuuden
aktiivinen lisääminen on myös puolueiden ja poliittisten toimijoiden asia.
Eduskunnassa olisi syytä keskustella
enemmän täysistunnoissa. Tätä valiokunta voi esittää puhemiehistölle. Tällöin
media huomaa EU-asiat paremmin. Myös
Eduskunnan
Pikkuparlamentissa
kokoontuu EUasioita hoitava
suuri valiokunta, kansalaiset
väittelevät
siellä usein EUasioista ja siellä toimii myös
Uudenmaan
Eurooppatiedotuksen
asiakaspalvelu.
Tuulikki Holopainen
160
160
EEUU- -PPEERRUUSSTTEEOOSS
erityisasiantuntijoiden kuulemiset
valiokunnissa voisivat olla toisinaan
avoimia yleisölle ja medialle.
Miten Euroopan unioni on muuttunut viime vuosina ja toimiiko
kaikki kuten pitää?
– Samalla kun haluamme vahvistaa
unionia, monissa asioissa on syytä
tarkastella, missä määrin esiintyy
tarpeetonta säätelyä ja missä on
menty turhan pitkälle. Läheisyysperiaatetta on kunnioitettava eli
tulee jättää päätöksiä enemmän
jäsenvaltioille. Raha – esimerkiksi maatalous- ja aluetuet – eivät
jalostu eivätkä lisäänny Brysselin
kautta kierrättämällä. Kansallisia
ärsytysmomentteja voisi vähentää,
koska EU:lla on imago-ongelmia.
Jos ruotsalaiset haluavat itseään
myrkyttää nuuskalla, se sallittakoon
ilman EU-sääntelyä. Tai pitääkö
Brysselissä päättää Suomen susien
määrästä? Tai tarvitaanko Itämerellä
valastarkkailijoita?
Ovatko EU:n rakenteet kunnossa
Lissabonin sopimuksen tultua
voimaan?
– Asiat ovat sekaisin johtuen osin
finanssikriisin aiheuttamasta poikkeustilanteesta. EU:n uusi korkea
edustaja on hyvä ratkaisu, koska
komissaarin ja ulkosuhde-edustajan
yhdistäminen poisti yhden puhelinnumeron. Mutta Suomi ei pitänyt
Eurooppa-neuvoston pysyvää
puheenjohtajaa tarpeellisena, koska
se loi yhden uuden puhelinnumeron
ja toimijan. Herman Van Rompuy on
toiminut olosuhteisiin nähden kiitettävästi, mutta isot jäsenvaltiot –
erityisesti Saksa ja Ranska – pyrkivät
sivuuttamaan komission asioiden
valmistelussa Van Rompuyn kautta
tai käyttämällä häntä hyväksi.
* Erkki Tuomioja on työskennellyt eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajana
1995–1999 ja uudestaan vuodesta 2007
alkaen. Tuomioja toimi ulkoministerinä
2000–2007 ja kauppa- ja teollisuusministerinä 1999–2000. Ulkoministerinä Tuomioja
oli mm. Suomen valtuuskunnan pääneuvottelija EU:n Lissabonin sopimusta
valmisteltaessa.
EEUU-- P E RRUUSSTTE EOOS S
EU:n on perusteltava
hyvin päätöksensä
EIKK A KOSONEN
Euroopan unioni on ollut osa Eikka
Kososen elämää jo kolmen vuosikymmenen ajan sekä Brysselissä että Suomessa. Euroopan komission Suomenedustuston päällikkönä työskentelevä
Kosonen näkee EU:n tuomat hyödyt,
mutta tietää myös unionia kohtaan kytevän epäluottamuksen. Kososen mukaan
EU ei voi olla kritiikin ulkopuolella vaan
sen on muututtava tarvittaessa. Unionin
– sekä yhteisten toimielimien että jäsenvaltioiden – on perusteltava selkeästi
päätöksensä ja toimintansa kansalaisille,
Kosonen toteaa.
Miksi Euroopan unionin asioiden pitäisi
kiinnostaa ihmisiä?
– Ennen muuta siksi, että EU-asiat liittyvät ihmisen jokapäiväiseen elämään.
Unionin ansiota paljolti on, että Eurooppa on rauhallisempi ja turvallisempi
paikka elää kuin aiemmin. Hyvinvointi
ja elämisen taso ovat kohonneet EU:ssa.
Vapaa liikkuminen unionin sisällä tarjoaa
uusia mahdollisuuksia työelämään, opiskeluun ja matkailuun. Yhteinen valuutta
euro on käytännöllinen maksuväline ja
helpottaa hintojen vertailua. Myös ruoan
turvallisuuteen ja hengitettävän ilman
laatuun voidaan vaikuttaa EU:n päätöksin. Ja kyllähän unioni voi yksittäisiä
maita paremmin vaikuttaa maailmanlaajuiseen kehitykseen.
Miten määrittelet eurooppalaisuuden?
– EU:n mottohan on ”moninaisuudessaan yhtenäinen”. Eurooppalaisuus on
minustakin monien kansallisuuksien
ja kielien kirjo, joka yhdistyy Euroopan
unionissa yhteisten arvojen kuten oikeusvaltion, demokratian, syrjimättömyyden ja suvaitsevaisuuden periaatteiden
varaan. Myös jaettu historia ja kulttuuriperintö yhdistävät eurooppalaisia.
161
Mitä suomalainen nuori hyötyy
EU:sta?
Eikka Kosonen.
Tiina Somerpuro/
Kauppalehti
EU-komissaarit vierailevat säännöllisesti Suomessa. Miksi?
– Voidakseen kunnolla hoitaa tehtäviään
komissaarien on tunnettava jäsenvaltioiden, myös Suomen, olosuhteet ja
näkökannat eri asioihin. Vierailuilla järjestettävien tapaamisten ja muun ohjelman
kautta komissaari saa kokonaiskäsityksen
siitä, mitä Suomessa ajatellaan. Vierailuilla saa myös tietoa Suomen maantieteellisistä ja ilmastollisista olosuhteista,
etäisyyksistä ja yhteiskunnasta ylipäätään. Samalla on mahdollisuus keskustella Suomelle tärkeistä asioista, myös
ongelmallisista aiheista.
EU:n suosio on useissa jäsenmaissa
varsin alhainen. Miksi?
– Suosion alhaisuus on valitettavaa,
vaikka enemmistö kokee kuitenkin maansa EU-jäsenyyden myönteisenä. Ihmiset
ovat kriittisiä auktoriteetteja kohtaan,
eikä EU voi olla arvostelun ulkopuolella.
EU:n on pystyttävä perustelemaan hyvin
miksi se päättää asioista tietyllä tavalla. Jotkut katsovat unionin puuttuvan
liikaa heidän mielestään jäsenvaltioille
kuuluviin asioihin, kuten esimerkiksi
miten luontoa ja sen monimuotoisuutta
tulisi eri maissa suojella. Usein myös syyt
vaikeuksista on helppo heittää kauemmaksi ja todeta EU:n ja Brysselin määräävän asioista. Samalla unohdetaan, että
jäsenvaltioiden hallitukset, samoin kuin
kansalaisten suoraan valitsemat Euroopan parlamentin jäsenet, ovat tekemässä
näitä EU-päätöksiä.
162
– Nuoret hyötyvät luonnollisesti kaikesta siitä, mitä unioni
mahdollistaa kaikille kansalaisille
yleensäkin. Vapaa liikkuminen ja
matkustamisen vapaus hyödyttää
erityisesti nuoria. Koululaisten ja
opiskelijoiden lukuisat vaihtoohjelmat tarjoavat kymmenille tuhansille nuorille mahdollisuuden
perehtyä toisen EU-maan kieleen
ja kulttuuriin. Unionin nuoriso-ohjelmat pyrkivät myös edistämään
nuorten parempaa työllistymistä.
Miksi sekä Euroopan komissiolla
että Euroopan parlamentilla on
omat toimistonsa Helsingissä?
– Kyseessä on kaksi erilaista EU-toimielintä, joiden tehtävät ovat erilaiset.
Erilliset toimistot tekevät kuitenkin
keskenään paljon yhteistyötä, varsinkin kun ne sijaitsevat Helsingissä saman katon alla. Meillä on myös yhteinen Eurooppa-sali, jossa järjestetään
mm. kansalaisjärjestöjen ja monien
muiden yhteisöjen Eurooppaan liittyviä tilaisuuksia. Järjestämme yhdessä
erilaisia tapahtumia pääkaupunkiseudun lisäksi ympäri maata.
Harrastat muun muassa musiikkia.
Menestyisikö EU-aiheinen sävellys
Euroviisuissa?
– Jos joku keksii hyvän tarttuvan
sävelmän ja sanat sekä löytää mainiot
esiintyjät, niin EU voisi olla aiheena
sopivasti provosoiva ja kiinnostavakin. EU:n suosioluvuista päätellen
kappale ei olisi silti välttämättä
ennakkosuosikki.
* Eikka Kosonen aloitti Euroopan komission
Suomen-edustuston päällikkönä vuonna
2008. Hän toimi Suomen EU-suurlähettiläänä 2002–2008, työskenteli Brysselissä
ensimmäisen kerran 1983–88 ulkoasiainsihteerinä ja lähetystöneuvoksena Euroopan
yhteisöjen Suomen edustustossa. Kosonen
osallistui 1944 liittymisneuvotteluihin,
joissa Suomen EU-jäsenyyden ehdoista
sovittiin. Vuosina 1994–2000 Kosonen toimi
EU-sihteeristön päällikkönä Helsingissä.
162
EU-PERUSTEOS
Ahvenanmaan
asema
A
hvenanmaan erityisasema Euroopan unionissa todetaan Suomen
liittymissopimuksessa (Ålandsprotokollet). Sen mukaan Ahvenanmaa on
EU:n verounionin ulkopuolella. Pöytäkirja sisältää erityissäännöt kiinteän
omaisuuden ostamisesta ja elinkeinon
harjoittamisesta Ahvenanmaalla. Lisäksi
Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellinen
erityisasema pannaan merkille.
Veropoikkeus koskee arvonlisäveroa ja
valmisteveroja. Poikkeus on mahdollistanut verovapaan myynnin lauttaliikenteessä Suomen ja Ahvenanmaan välillä sen
jälkeenkin, kun verovapaus EU:n jäsenvaltioiden välisessä liikenteessä lakkasi
vuonna 1999.
Ahvenanmaan itsehallintolain mukainen erityisasema ilmenee kansainvälisiä
sopimuksia ja EU:n perussopimuksia
vahvistettaessa. Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan maakunnan toimivaltaan
kuuluvien sopimusmääräysten voimaansaattamissäädöksille tarvitaan myös
maakuntapäivien hyväksyntä, ennen kuin
sopimus tulee sen toimivaltaan kuuluvilta
osin voimaan Ahvenanmaalla. Ahvenanmaan maakuntapäivät hyväksyi muun
muassa Lissabonin sopimuksen voimaansaattamisen. Vasta sen jälkeen sopimus
tuli maakunnassa voimaan Ahvenanmaan
toimivaltaan kuuluvilta osiltaan. Maakuntapäivät on aiemmin hyväksynyt myös
Amsterdamin ja Nizzan sopimukset.
Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyntä vaadittiin myös Suomen liittyessä unioniin 1995. Maakunnassa tarvittiin
kaksi eri kansanäänestystä. Ensimmäisessä kansanäänestyksessä 16.10.1994
ahvenanmaalaisista 51,9 prosenttia tuki
EU-PERUSTEOS
jäsenyyttä (Suomessa 56,9 prosenttia).
Toisessa kansanäänestyksessä 20.11.1994
Ahvenanmaan jäsenyyttä kannatti 73,6 %
äänestäjistä.
Ahvenanmaan maakuntapäivät vahvisti liittymisen EU:hun 2.12.1994. Maakuntapäivien 30 edustajasta 26 kannatti
jäsenyyttä.
EU-asioiden valmistelussa Ahvenanmaan maakuntahallituksen osallistumiseen ja tiedonsaantiin kiinnitetään
erityistä huomiota. Maakuntahallituksen
puheenjohtajalla on oikeus tulla kuulluksi
EU-ministerivaliokunnassa silloin, kun
asia kuuluu Ahvenanmaan maakunnan
toimivaltaan tai on muutoin maakunnalle
erityisen tärkeä. Ahvenanmaalla on myös
oma erityisasiantuntijansa Suomen pysyvässä EU-edustustossa Brysselissä.
Ahvenanmaan edustalta löytyi heinäkuussa 2010 merenpohjassa makaavasta
hylystä 168 pulloa ikivanhaa samppanjaa.
Juoman valmistusaika tarkentui 1800-luvun alkupuolelle – ja asiantuntijat julistivat
arvojuoman kelpoiseksi. Sukeltaja keräsi
arvolöydön talteen.
Alex Dawson / AP / Lehtikuva
163
”Kriisit
koulivat”
”Mennyt
nykyisyyden
peili” ”Askel
taaksepäin”
EU etsii yhä itseään
Y
hteistyö Euroopassa on jatkunut
maailmansotien jälkeen vuosikymmeniä. Euroopan unionin lippu on
koristeltu kirkkain tähdin syvään sineen.
Hohde ei kuitenkaan valaise kyllin kauas,
tulevaisuus siintää utuisena. EU näyttää
yhä etsivän eldoradoaan.
Unionin nykyisyys on joidenkin
mielestä välivaihe matkalla tiiviimpään
ja kukoistavampaan Eurooppaan. Joillekin talousongelmat ovat todiste siitä, että
aikoinaan tehdyt ratkaisut esimerkiksi
yhteisestä valuutasta olivat virheitä.
EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, tutkija Pilvi Torsti ja EU-kriittinen
europarlamentaarikko Timo Soini pohtivat unionin nykytilaa ja tulevaisuutta
samojen kysymysten pohjalta.
Halonen uskoo EU:n kehittyvän ennen
muuta ulkoisten kriisien kautta, pakon
edessä unioni vahvistuu. Torsti korostaa
yhteisön historiaulottuvuutta ja syntyä
rauhaliikkeeksi ihmetellen, mihin EU:lla
on jatkuva kiire. Soini puhaltaisi pilliin ja
palauttaisi unionin talous- ja vapaakauppaliitoksi, hän pitää EU:n vallan kasvattamista suurena virheenä.
164
EU kehittyy
kriisien kautta
K ARE HALONEN
Valtiosihteeri Kare Halonen katsoo
Euroopan unionin perusrakenteiden ja
päätöksenteon toimivan nykyään hyvin,
mutta tämä ei välttämättä riitä EU-politiikan vahvistumiseen. Vanha väittämä
unionin kehittymisestä ulkoa tulevien
paineiden kautta pitää Halosen mielestä
paikkansa.
– Ulkoiset kriisit edistävät EU:n integraatiota yleensä enemmän kuin se, että sovitaan asioita perussopimusneuvotteluissa.
EU:ssa saadaan kehitystä aikaan aina kun
on pakko, Halonen sanoo.
Missä Euroopan unioni on historiansa
valossa? Onko EU nyt ”valmis” kun Lissabonin sopimus on voimassa?
– Vuosia kestäneen institutionaalisen valmistelun jälkeen meillä on suhteellisen
pitkälle menevä järjestelmä eli Lissabonin
sopimus. EU:n toimielinten saamisesta
kuntoon ei seuraa kuitenkaan automaattisesti se, että integraatio etenee ja yhteinen politiikka vahvistuu. Tärkeämmäksi
on noussut se, että vastaamalla kriiseihin
ja muihin haasteisiin – kuten rahoitus-,
talous- ja velkakriisiin – unioni on joutunut kehittämään itseään. Tämä on tiivistämässä EU:n ja erityisesti euromaiden
yhteistä talouspolitiikkaa ja johtamassa
samalla uuteen lainsäädäntöön.
– Haasteiden edessä EU on usein kyennyt
rakentamaan uutta ja pysyvää, mikä edistää integraatiota. Esimerkiksi energiapolitiikka on kehittynyt, kun on jouduttu
vastaamaan ilmastonmuutokseen ja
energian toimitushäiriöihin. Terrori-iskut
johtivat uusiin käytäntöihin oikeus- ja sisäasioissa, ja takavuosien suuret öljytankkerionnettomuudet tiukensivat merenkulkua ja ympäristönsuojelua koskevia
määräyksiä.
E U- P- PE RE RU US TS ET O
E OS S
EU
Onko EU:n ulkoinen edustus selkeämpää kuin aiemmin? Miten Lissabonin
sopimuksen tuomat uudet toimijat
ovat muuttaneet EU:n työskentelyä?
– Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei toistaiseksi ole sen yhtenäisempää kuin ennen
Lissabonin sopimuksen voimaantuloa.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla
ja korkealla edustajalla on omat roolinsa, mutta eri toimijoiden keskinäiset
suhteet ovat edelleen muotoutumassa,
ja ulkosuhdehallinnon rakentaminen
on kesken. Puitteet tehokkaammalle
ulkopolitiikalle on luotu, mutta EU:n
keskeisempi rooli maailmanpolitiikassa
ei ole vielä käytännössä toteutunut.
Näyttääkin siltä, että talouspuolella EU
on pystynyt toimimaan kriisissä yhtenäisesti, mutta ulkosuhteissa vastaava
tiivistyminen on vielä edessä.
– Viime vuosina Eurooppa-neuvoston
ja päämiesten rooli EU:n työssä on
kasvanut, sillä Eurooppa-neuvosto
on pystynyt nopeimmin reagoimaan
esimerkiksi rahoitus- ja talouskriisiin.
Vahvistunut asema on todennäköisesti
tullut jäädäkseen, koska asioita on usein
tehokkaampaa hoitaa päämies- kuin ministeritasolla. Tähän kehitykseen liittyy
kuitenkin riskejä muun muassa toimielinten tasapainon näkökulmasta, joten
on oltava valppaana.
Mihin EU on matkalla historiansa
valossa?
– Hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta
on aikaa noin 60 vuotta, joten Euroopan yhdentymisprosessi on kestänyt
jo pitkään. Suomen verrattain lyhyen
jäsenyydenkin aikana EU on kehittynyt huimasti. On tapahtunut sisäistä
institutionaalista kehitystä, ja esimerkiksi Euroopan parlamentin aseman
vahvistuminen on vaikuttanut paljon
unionin toimintaan. Ehkä suurin muutos
EU:ssa on ollut kuitenkin käsiteltävien
asioiden valtava ja jatkuva lisääntyminen. Esimerkiksi rahoitus- ja talouskriisissä on tehty paljon yhteistyöpohjalta
muun muassa pankkien ongelmien ja
elvytyksen osalta. Uutta lainsäädäntöä
on ryhdytty luomaan akuutin tilanteen
tultua hoidetuksi.
– EU:n tulevaisuuteen voi luottaa,
sillä unioni on jatkuvasti kehittynyt ja
mennyt eteenpäin. Totta kai monissa
EU-PERUSTEOS
Kare Halonen.
Ulkopoliittinen instituutti
asioissa EU olisi voinut toimia vahvemmin
ja moniin ongelmiin olisi pitänyt varautua
paremmin etukäteen, mutta suunta on
ollut selvä.
Vieläkö EU voi laajentua?
– Laajentuminen on ollut viime vuosikymmenen aikana unionin tärkein kehitysprosessi. EU:n kasvu 15:sta valtiosta liki
30 maan yhteisöksi ei ole ollut toiminnan
kannalta erityisen ongelmallista.
– Sen sijaan laajentumisen vauhtia ja ehtoja on arvosteltu. Romanian ja Bulgarian
liittymisen EU:hun vuonna 2007 katsotaan
tapahtuneen liian aikaisin. Ehtojen olisi
pitänyt jälkikäteen arvioiden olla tiukemmat. Molemmissa maissa on edelleen
ongelmia erityisesti oikeus- ja sisäasioissa.
Samoin on viimeaikaisen kehityksen valossa katsottu, että karsinnan olisi pitänyt olla
tarkempaa, kun päätettiin euron käyttöön
ottaneista maista. Näkemykset ovat johtaneet menettelytapojen tarkentamiseen.
– Turkin osalta jäsenmaiden kannat ovat
muuttuneet huomattavasti. Suomen puheenjohtajakaudella 1999 Turkkia kohtaan
ei koettu sellaisia epäilyjä kuin nykyisin
Ranskassa ja Saksassa. Aikoinaan nämä maat
tukivat yhteistä päätöstä Turkin liittymisestä
EU:hun, kun se täyttää vaadittavat ehdot.
165
– Muilta osin jäsenyysperspektiivi on
tällä hetkellä rajattu Länsi-Balkanille ja
Islantiin.
Uhkaako mikään EU:n tulevaisuutta?
– Sisäinen hajaannus voisi olla uhka, jos
yhteisten sääntöjen kunnioitus loppuisi. Tätä ei kuitenkaan ole näköpiirissä.
Toimielinten keskinäinen tasapaino
on säilytettävä sovituissa puitteissa ja
erityisesti komission keskeinen asema
turvattava. Uhkana on myös nähty, että
isot maat sopisivat asioista keskenään
ohi jäsenmaiden enemmistön. Tältäkään
osin tilanne ei ole niin huono kuin ehkä
joskus näyttää. Usein kritisoitu Ranska–
Saksa-yhteistyökin on yleensä lopulta
vienyt Euroopan etuja eteenpäin. Kriisitilanteissa tarvitaan johtajuutta.
EU:n historian voisi
kirjoittaa uudestaan
PILVI TORSTI
Tutkija Pilvi Torstille Euroopan unioni on
rauhanprosessi. Hän peilaa EU:n nykytilaa
maanosaa repineiden sotien näkökulmasta. Unionin tulevaisuutta on Torstin mukaan erittäin vaikea ennakoida.
Toisaalta hän ihmettelee, mihin EU:lla on
oikeastaan kiire. Hän kirjoittaisikin EU:n
historiaa uudestaan muistaen katsoa
taaksepäin.
– Ihmisten historiatietoisuus eli näkemys
menneisyydestä vaikuttaa tulevaisuuden
odotuksiin. Siksi EU ei saa unohtaa juuriaan rauhanprosessina esimerkiksi LänsiBalkanilla, tutkijatohtori Torsti sanoo.
Missä Euroopan unioni on historiansa
valossa? Onko EU nyt ”valmis” kun Lissabonin sopimus on voimassa?
– EU on laajentunut nopeasti ja sen myötä perussopimuksia on muutettu, mihin
pitää olla tyytyväinen. Muutos on ollut
valtava, mutta näinkin laajaksi kasvanut
unioni pystyy edelleen toimimaan ilman
suurimpia hidasteita. Eurooppalaista
aivotyötä on Lissabonin sopimuksen
valmistuttua toivottavasti vapautunut
institutionaalisista kysymyksistä EU:n
ulkopuolisiin kysymyksiin.
– Talouskriisin hoidossa EU näytti kyntensä. Se on hyvä esimerkki siitä, ettei
unionin päätöksenteko aina ole hidasta.
Toisaalta EU epäonnistui aiemmin rahaliiton yhteisissä säännöissä, kun kaikki
jäsenvaltiot eivät niitä noudattaneet.
* Kare Halonen aloitti EU-asioiden valtiosihteerinä vuonna 2008. Sitä ennen hän toimi
ulkoministeriön Eurooppa-osaston päällikkönä.
Brysselissä Halonen työskenteli vuodesta 1995
alkaen Suomen EU-edustustossa muun muassa
Coreper 1 -edustajana ja edustuston päällikön
sijaisena 2000–2004. Halonen on työskennellyt
myös EFTAn sihteeristössä Genevessä.
166
Onko EU:n ulkoinen edustus selkeämpää kuin aiemmin? Miten Lissabonin
sopimuksen tuomat uudet toimijat ovat
muuttaneet EU:n työskentelyä?
– Nykyistä sekavampaa tilaa on vaikea
löytää. Lissabonin sopimuksen voimaantulo selkeytti monia asioita, mutta
EEUU -- PP EE RRUUSSTTE EOOS S
samaan aikaan EU:n ulkoinen edustus on
monipäistä esimerkiksi kansainvälisissä
kriiseissä. Selkeytymisen sijasta on nähty
diplomaattista kisailua. Olisi tärkeää,
että johtopaikkojen valintaperusteet
tuotaisiin tulevaisuudessa avoimemmin
esiin. Miellän Euroopan vahvaksi silloin,
kun se on näkyvä ja voimakas toimija
maailmalla olivat sitten kyseessä ilmasto- tai kehitysasiat tai rauhanpolitiikka.
Euroopan ulkosuhdehallinto voi toimiessaan antaa EU:lle aivan erilaiset kasvot
ulkopuolisessa maailmassa.
– Euroopan parlamentin äänen vahvistuminen on tärkeää, koska se on ainoa
suoraan kansalaisten valitsema toimielin. Parlamentti on EU:n eduskunta.
Pidän sitä tärkeänä keskustelufoorumina
ja nyt myös yhä enemmän valtaa käyttävänä toimielimenä.
Mihin EU on matkalla historiansa
valossa?
– Vanhan fraasin mukaan EU on kuin
polkupyörä: jos ei jatka polkemista, EU
kaatuu. Mutta ei unioni niin huterassa
tasapainossa ole. Aina vaaditaan EU:ta
etenemään nopeammin, mutta mihin
unionilla on itse asiassa kiire?
– Synkän historian lähtökohdista tarkastellen olemme tulleet pitkälle. Mutta on vaikea
ennakoida mihin EU on menossa. Tulevaisuuden visioille ja tavoitteille on vaikea löytää
vastaajaa. EU:n rakenteet ovat monimutkaiset, silti unioni on tehnyt Euroopasta paremman paikan elää. EU ei voi kuitenkaan olla
vain institutionaalisesti etenevä toimija.
– Euroopalle pitäisi kirjoittaa uusi historia.
Perustuslain tavoittelu ei ollut oikea lähtökohta. Taustalla ovat kuitenkin maailmansodat ja hyvin pitkä murheellinen ajanjakso.
Monilla mailla on yhä vaikeuksia käsitellä
maailmansodan perintöä. Nationalismi ja
kansallisvaltioiden sisäiset asiat korostuvat
liikaa Euroopassa. Syvällinen rauhan ja demokratian rakentaminen on aina paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti kannattavaa
politiikkaa.
Vieläkö EU voi laajentua?
– EU ei voi peräytyä ja muuttaa päätöksiään
niiden maiden kohdalla, joiden jäsenneuvottelut on avattu ja joille on annettu jäsenyysperspektiivi, kuten Länsi-Balkanin valtioille.
Länsi-Balkanilla EU tuo ihmisille toivoa, koska
unioni koetaan rauhankoneistona. Kun on
EU-PERUSTEOS
Pilvi Torsti.
Pekka Mustonen
annettu tulevaisuuden suunta ja kriteerit,
silloin kaikkien Länsi-Balkanin maiden täysjäsenyys on mahdollinen. Maiden lainsäädäntö on kehittynyt kansalaisille myönteisempään suuntaan. Aika nopeasti on
unohdettu, että Eurooppa koki järkyttävän
sodan 1990-luvulla juuri Länsi-Balkanilla.
– On valitettavaa, että Bulgarian ja Romanian osalta annettiin mahdollisuus väitteille, joiden mukaan ne otettiin liian aikaisin
jäseniksi. Ja toisaalta avattiin tietä keskustelulle siitä, että EU:n ei tarvitsisi enää laajentua, koska aikaisemmin tehtiin virheitä.
Uhkaako mikään EU:n tulevaisuutta?
– Sisäinen hajaantuminen. Aina on mahdollista, että jokin jäsenmaa irtautuu unionista.
Ja uhkana voi olla myös kykenemättömyys
tehdä yhteisiä päätöksiä.
* Valtiotieteiden tohtori Pilvi Torsti toimii tutkijana ja opettajana Helsingin yliopistossa. Hän
on perehtynyt muun muassa historiatietoisuuteen Suomessa sekä entisen Jugoslavian alueen,
erityisesti Bosnia-Herzegovinan sodanjälkeiseen
identiteettiin.
167
167
Onko EU:n ulkoinen edustus selkeämpää kuin aiemmin? Miten Lissabonin
sopimuksen tuomat uudet toimijat ovat
muuttaneet EU:n työskentelyä?
– Ulkoisessa edustuksessa on valuvika.
Toimielinjako ei ole selvä, ja kiertävä
puheenjohtajuus on jäänyt uusien toimijoiden varjoon. EU:n presidentin Herman
Van Rompuyn ja komission puheenjohtajan José Manuel Barroson välillä on selvä
jännite. Toinen jää valtapelissä väkisin
kakkosviulun soittajaksi.
Timo Soini.
Kari Mäenpää
– En pidä EU:n uusia toimijoita tarpeellisina, mutta jos ne sellaisiksi katsotaan,
taloudelliset edellytykset pitää olla
kunnossa. Ulkosuhdehallintokin on vielä
hahmottumaton. EU:n toimintaa heikentää sekin, että federalistiset rakenteet eli
Euroopan parlamentti ja komissio liittoutuvat lähes aina keskenään jäsenmaita
edustavaa neuvostoa vastaan.
Vieläkö EU voi laajentua?
EU on edennyt
liian pitkälle
TIMO S O I N I
Europarlamentaarikko, EU-skeptikko
Timo Soini ottaisi Euroopan yhdentymisessä taka-askeleen. Soini vastustaa
yhteistä lainsäädäntöä yli kansallisen
suvereniteetin. Soinin mukaan EU voisi
olla löyhä talous- ja vapaakauppaliitto.
Soini vastustaa unionin laajentumista,
ja Turkin jäsenyys merkitsisi hänen mukaansa EU:n loppua.
– Unioni on edennyt aivan liian nopeasti
ja liian pitkälle. Yksittäisen ihmisen ääni
on EU:ssa hyttysen ininää, Soini sanoo.
Missä Euroopan unioni on tällä hetkellä
historiansa valossa? Onko EU nyt toimijana ”valmis” Lissabonin sopimuksen
myötä?
– EU voi selvitä ainoastaan palaamalla
talous- ja vapaakauppaliitoksi. Sellaista EU:ta tarvitaan, koska tarvitsemme
Euroopassa toimivat sisämarkkinat. EU:n
vallan kasvattaminen on karmaiseva
virhe, kuten olemme talouskriisistä
nähneet. Yhteinen raha on suorastaan
mieletön projekti, rahaliitto ei voi toimia.
EU alkaa todellakin olla sananmukaisesti
”valmis”.
168
168
– Laajenemisen nopea tahti on osasyy
EU:n vaikeuksiin. Laajeneminen Turkkiin ja Balkanille talouskriisissä ei tule
kysymykseen, mikäli EU nyt ylipäätään
pysyy pystyssä. Turkin jäsenyys merkitsisi
unionin loppua. Bulgarian ja Romanian
ihmisoikeudet ja hallinto eivät ole edelleenkään EU-tasolla. Kroatia hyvin toimivana valtiona sen sijaan ei ole ongelma.
– Laajeneminen on maksanut EU:lle
paljon. Toisaalta se on hyödyttänyt muun
muassa Saksan teollisuutta ja taloutta
sekä edistänyt sisämarkkinoita. Laajenemisessa on kauppapoliittisesti järkeä,
mutta poliittisesti ja hallinnon kannalta
EU:n kaltainen ylisuuri keinotekoinen
kokonaisuus ei toimi. Sillä ei ole mitään
tekemistä demokratian kanssa.
Mihin EU on matkalla historiansa
valossa?
– Hengissä selvitäkseen EU on matkalla
löyhempään yhteistyöhön ja hallitusten
väliseen suuntaan. EU tulisi keskittyä talouteen, vapaakauppaan, koulutukseen,
parhaiden käytäntöjen omaksumiseen
ilman lakeihin pakottamista. Yleis- ja
yhteiseurooppalaisesta lainsäädännöstä
ei tule mitään. Kansalaisten kannalta on
jopa vaarallista, että valtaa käyttäviä virkamiehiä esimerkiksi komissiossa ei voida
vaihtaa. Kun aikanaan Neuvostoliitossa
oli ongelma, kaikki kokoontuivat Mos-
E U- P- PE RE RU US TS ET O
E OS S
EU
kovaan vaatimaan lisää sosialismia. Kun
EU:ssa on ongelma, herrat kokoontuvat
Brysseliin vaatimaan lisää integraatiota.
– Jos EU kuitenkin jatkaa olemassaoloaan jossakin muodossa, Suomessa EUosaamiseen on satsattava ja asioihin on
vaikutettava. Yksilön ja persoonan merkitys korostuu EU:n kokoisessa rakenteessa
– oli sitten kyseessä ministeri, meppi,
coreper-edustaja tai muu toimija.
Mikä EU:n tulevaisuutta uhkaa?
– Talouden taantuma ja rahaliiton
kriisi olisi EU:ssa nähtävä pikemminkin
mahdollisuutena. Olisi hyvä tilaisuus
ottaa takapakkia. Talouslama esimerkiksi Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa
tulee jatkumaan vuosia. Toinen uhka on
väkivaltainen kansallishengen nousu
joissakin maissa. Toivon kuitenkin, että
ihmisten protesti saa demokraattisen
purkautumistien.
* Timo Soini valittiin Euroopan parlamentin
jäseneksi vuonna 2009. Hän toimii Vapaa ja demokraattinen Eurooppa (EFD) -ryhmän varapuheenjohtajana. Soini on työskennellyt vuodesta
2003 kansanedustajana ja perussuomalaisten
puheenjohtajana 1997 lähtien.
EU-PERUSTEOS
169
Kirjoittaja
FM, viestintäjohtaja Marko
Ruonala (1963) seurasi Euroopan
unionin toimintaa Brysselissä
vuosina 1999–2008.
Vuosina 1999–2003 hän työskenteli STT:n EU-kirjeenvaihtajana
ja Brysselin toimituksen esimiehenä.
2004–2008 Ruonala työskenteli
lehdistövirkamiehenä Suomen
pysyvässä EU-edustustossa,
vuonna 2006 Suomen EU-puheenjohtajuustiedottajana.
Ruonala on opiskellut eurooppajournalismia Pariisissa 1998–99.
Aiemmin hän on työskennellyt
toimittajana Helsingin Sanomissa, Keskisuomalaisessa sekä
Kaakkois-Suomen sanomalehdissä.
Nykyisin Ruonala työskentelee
ympäristöministeriössä.
Kirjoittaja kiittää lukuisia
suomalaisia EU-asiantuntijoita,
jotka ovat kommentoineet
tämän kirjan tekstiä ja antaneet
arvokkaita neuvoja ja vinkkejä
sen sisältöön.
170
EU-PERUSTEOS
Verkkosivut
Lähteinä on käytettyjä muun muassa seuraavia verkkosivuja:
Euroopan parlamentin sivut: europarl.eu
Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan sosiaalirahaston sivut: rakennerahastot.fi
Euroopan tilastotoimiston sivut: epp.eurostat.ec.europa.eu
Euroopan tilintarkastustuomioistuimen sivut: eca.europa.eu
Euroopan unionin sivut: europa.eu
Euroopan unionin tuomioistuimen sivut: curia.europa.eu
Eurooppanavigaattori: ena.lu
Eurooppatiedotuksen sivut: eurooppatiedotus.fi
Liikenneministeriön sivut: mintc.fi
Maa- ja metsätalousministeriön sivut: mmm.fi
Oikeusministeriön sivut: om.fi
Opetus- ja kulttuuriministeriön sivut: minedu.fi
Sisäministeriön sivut: intermin.fi
Sosiaali- ja terveysministeriön sivut: stm.fi
Suomen pysyvän EU-edustuston sivut: finland.eu
Ulkoasiainmininisteriön sivut: formin.finland.fi
Vaikuttamistaitojen sivusto: vaikuttamistaidot.fi
Valtioneuvoston kanslian sivut: valtioneuvosto.fi
Valtiovarainministeriön sivut: vm.fi
Ympäristöministeriön sivut: ymparisto.fi
Opetus- ja kulttuuriministeriön sivut: minedu.fi
Sisäministerön sivut: intermin.fi
Sosiaali- ja terveysministeriön sivut: stm.fi
Suomen pysyvän EU-edustuston sivut: finland.eu
Ulkoasiainmininisteriön sivut: formin.finland.fi
Vaikuttamistaitojen sivusto: vaikuttamistaidot.fi
Valtioneuvoston kanslian sivut: valtioneuvosto.fi
Valtiovarainministeriön sivut: vm.fi
Ympäristöministeriön sivut: ymparisto.fi
171
EU-PERUSTEOS
171
EU-sanasto
Acquis communautaire Yhteisön säännöstö, joka sisältää kaikkia EU-jäsenvaltioita
sitovan normiston.
Alue- ja rakennepolitiikka (koheesiopolitiikka) Pyrkii tasoittamaan EU:n alueellisia
kehitys- ja elintasoeroja.
Amsterdamin sopimus Perussopimus, joka
määritti muun muassa EU-kansalaisuuden
ja perusoikeudet.
Asetus EU:n säädös, joka velvoittaa jäsenmaita sellaisenaan heti voimaan tultuaan.
Avoin koordinaatio Tiedonvaihtoon perustuva menettely, joka ei velvoita jäsenvaltioita.
Kutsutaan myös ”toinen toiselta oppimiseksi”.
COPS Poliittisten ja turvallisuusasioiden
komitea, joka valmistelee EU:n ulko- ja
turvallisuuspolitiikkaan liittyviä kantoja ja
päätöksiä sekä seuraa ministerien sopiman
politiikan toteuttamista. Vastuulla on myös
kriisinhallintaoperaatioiden poliittinen
valvonta ja strateginen johto.
Coreper (Comité des représentants permanents) Jäsenmaiden pysyvien edustajien
komitea, joka valmistelee ministerineuvostojen kokouksia ja päätöksiä.
Demokratiavaje Näkemys, jonka mukaan
EU:lla ei ole kansalaisilta saatua oikeutta
vallankäyttöön; kansalaiset kokevat EU:n
liian etäiseksi.
Direktiivi EU:n säädös, joka velvoittaa
jäsenmaita muuttamaan lainsäädäntöään.
Kutsutaan myös lainsäädäntöohjeeksi.
Ecofin EU:n valtiovarainministerien neuvosto.
Ennakkoratkaisu Euroopan unionin tuomioistuimen päätös, jonka se tekee kansallisen
oikeuslaitoksen esityksestä.
EU:n presidentti Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja.
EU:n puheenjohtajuus Jäsenvaltioilla puolivuosittain kiertävä unionin puheenjohtajuus.
Euratom (Euroopan atomienergiayhteisö) Pyrki luomaan puitteet ydinenergian
hyödyntämiselle. Perustettiin Rooman
sopimuksella 1957.
Euroalue Yhteisvaluutta euroa käyttävät
jäsenvaltiot.
172
Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY) Kuuden maan vuonna 1951 perustama elin,
joka loi yhteiset hiili- ja teräsmarkkinat.
EHTY sulautettiin vuonna 1967 Euroopan
yhteisöön.
Euroopan komissio Toimielin, joka antaa
EU:n lainsäädäntöesitykset ja valvoo perussopimusten noudattamista.
Euroopan neuvosto Hallitusten välinen
järjestö, joka käsittelee ihmisoikeuksia. Ei
ole EU:n toimielin.
Euroopan oikeusasiamies Käsittelee kansalaisten tekemiä kanteluja EU:n toimielimistä. Ne voivat koskea hallinnon epäkohtia tai
toimivallan väärinkäyttöä.
Euroopan parlamentti Toimielin, joka päättää EU:n lainsäädännöstä yhdessä neuvoston kanssa, valvoo komission toimintaa
sekä nimittää komission puheenjohtajan ja
komissaarit.
Euroopan talousyhteisö (EEC) Vapaakauppaja tullialue, joka perustettiin 1957 Rooman
sopimuksella.
Euroopan tilintarkastustuomioistuin Toimielin, joka toimii EU:n varainkäytön ulkoisena tarkastajana.
Euroopan unionin neuvosto Toimielin, joka
koostuu jäsenmaiden edustajista. EU:n
tärkein lainsäätäjä.
Euroopan unionin tuomioistuin Toimielin,
joka valvoo EU:n perussopimusten ja lainsäädännön noudattamista.
Euroopan yhtenäisasiakirja Vuoden 1986
perussopimus, joka loi yhteiset sisämarkkinat.
Eurooppa-neuvosto Jäsenvaltioiden valtionpäämiehistä koostuva toimielin, jota johtaa
EU:n presidentti. Ei säädä lakeja, mutta voi
tehdä koko EU:ta sitovia päätöksiä.
Eurooppa 2020 -strategia Lissabonin strategian jatkoksi kehitetty prosessi, joka edistää lippulaivahankkein EU:n talouskasvua,
työllisyyttä, osaamista, innovaatioita jne.
Eurooppa-päivä Vietetään 9.5.1950 annetun
Schuman-julistuksen kunniaksi. Julistus
sisälsi aloitteen hiili- ja teräsyhteisön perustamiseksi.
Europarlamentaarikko (MEP, meppi) Euroopan parlamentin jäsen.
Eurostat EU:n tilastotoimisto.
Hallitustenvälinen konferenssi (HVK) Jäsenmaiden hallitusten väliset neuvottelut
perussopimuksen muuttamiseksi. Lisäksi
172
EU-PERUSTEOS
neuvosto kokoontuu toisinaan HVK-muodossa, esimerkiksi nimittäessään EU-tuomioistuimen tuomarin.
Hallitustenvälisyys Valtioiden hallitukset
sopivat tietyistä asioista keskenään ohi EUrakenteiden.
Integraatio Yhdentymisprosessi, jossa
kansallisvaltiot yhdistävät voimansa ja
luovuttavat osan toimivallastaan EU:n
toimielimille.
Joustava yhteistyö Ryhmä jäsenmaita tekee
yhteistyötä muita nopeammin tietyssä
asiassa. Kutsutaan myös syvennetyksi ja
tiivistetyksi yhteistyöksi.
Kaksoisenemmistö Päätöksentekotapa,
jonka takana on neuvostossa 55 prosenttia
jäsenmaista, jotka edustavat 65 prosenttia
EU:n kansalaisista.
Komissaari Euroopan komission jäsen.
Komiteamenettely (komitologia) Komission
on kuultava jäsenmaiden asiantuntijakomiteoita, jotka valvovat EU-lainsäädännön
täytäntöönpanoa.
Konvergenssikriteerit (lähentymisperusteet)
Julkisen talouden alijäämää, velkaa, inflaatiota, korkoja ja valuuttakursseja koskevat
ehdot, jotka euroalueeseen liittyvän jäsenmaan on täytettävä.
Korkea edustaja EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan edustaja, jota kutsutaan
myös EU:n ulkoministeriksi.
Kööpenhaminan kriteerit Ehdot, jotka
EU:hun liittyvien maiden on täytettävä:
vakaat hallintoelimet, toimiva markkinatalous, kyky omaksua EU:n säännöt ja toimiva
julkishallinto.
Liittovaltiokehitys (federalismi) EU:sta puhuttaessa tarkoitetaan toimielinten kasvavaa valtaa. EU ei ole kuitenkaan liittovaltio
vaan pikemminkin valtioiden liitto.
Lissabonin sopimus Perussopimus, joka tuli
voimaan 1.12.2009. Muutti EU:ta koskevaa
sopimusta ja Euroopan yhteisön perustamissopimusta. Toi muutoksia päätöksentekoon ja teki Eurooppa-neuvostosta
virallisen toimielimen.
Lissabonin strategia Prosessi, jonka tavoite
oli kehittää vuosina 2001–2010 EU:n taloutta, edistää sisämarkkinoita ja kohentaa
työllisyyttä tukemalla yrittäjyyttä, tietoyhteiskuntaa ja innovaatioita.
Länsi-Euroopan unioni (WEU) Sotilaallinen
yhteistyöelin, joka sulautettiin Euroopan
unioniin. WEU:n lakkauttamisesta päätet-
173
EU-PERUSTEOS
tiin vuonna 2010.
Maastrichtin sopimus Perussopimus, joka
perusti Euroopan unionin ja loi talous- ja
rahaliiton.
Ministerineuvosto Euroopan unionin neuvoston kokous ministeritasolla.
Määräenemmistöpäätös EU:n neuvoston
päätös, jonka takana on jäsenmaiden määräenemmistö.
Määrävähemmistö Jäsenmaiden joukko,
joka pystyy estämään päätöksen EU:n
neuvostossa.
Nizzan sopimus Perussopimus, joka mahdollisti EU:n laajentumisen 2000-luvulla.
Oikeusperusta Oikeudellinen normi, johon
EU:n toimivalta perustuu.
Pariisin sopimus Perusti Euroopan hiili- ja
teräsyhteisön vuonna 1951.
Perusoikeuskirja Määrittää EU:n kansalaisten
perusoikeudet.
Perussopimus EU:n ja Euroopan yhteisön
perustamissopimukset ja niitä muuttaneet
sopimukset.
Pilarirakenne Maastrichtin sopimuksen
määrittämä EU:n päätöksenteon tapa eri
politiikkasektoreilla. Ei enää käytössä.
Pääosasto (DG, Directorate Général) Komission pääosasto, joka vastaa tietystä politiikkasektorista; esimerkiksi maatalouden
pääosasto.
Rooman sopimus Perussopimus, jonka synnytti Euroopan talousyhteisön ja Euroopan
atomienergiayhteisön.
Schengen-alue Maat, joiden välisillä sisärajoilla ei ole matkustajien tarkastuksia. Asiaa
koskeva sopimus allekirjoitettiin Schengenissä 1985 alkujaan kuuden valtion kesken.
Sovittelu Tavallisen lainsäätämisjärjestyksen
viimeinen vaihe neuvoston, parlamentin ja
komission kesken.
Subsidiariteetti (läheisyysperiaate) Sen
mukaan päätös on tehtävä kansallisesti,
mikäli EU-päätös ei tuo erityistä lisähyötyä.
Tunnetaan myös toissijaisuusperiaatteena.
Talous- ja rahaliitto (EMU) Eurovaluutan
käyttöönoton mahdollistanut jäsenmaiden
yhteistyö.
Tavallinen lainsäätämisjärjestys Jäsenmaita
edustava neuvosto ja Euroopan parlamentti
hyväksyvät yhdessä lait komission ehdotuksesta. Kutsuttiin aiemmin yhteispäätösmenettelyksi.
173
Ulkoasiain neuvosto (UAN) EU:n ulkoministerien kokous, joka käsittelee mm.
yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa,
ulkomaankauppaa ja kehitysyhteistyötä.
Vakaus- ja kasvusopimus Väline, jolla
ylläpidetään talouskuria jäsenmaassa valvomalla muun muassa julkisen talouden
alijäämää.
Valkoinen kirja Komission asiakirja, joka
esittää toimenpiteitä tietystä asiasta.
Johtaa useimmiten lainsäädäntöehdotukseen.
Vihreä kirja Valkoista kirjaa edeltävä asiakirja, joka esittelee tulevien hankkeiden
suuntaviivoja.
Yhteispäätösmenettely Neuvoston ja parlamentin päätöstapa komission lakiehdotuksesta. Lissabonin sopimus muutti
menettelyn nimen: tavallinen lainsäädäntöjärjestys.
Yhteisömetodi Korostaa EU:n toimielinten
keskeistä roolia päätöksiä tehtäessä.
Yleisten asioiden neuvosto (YAN) EU:n ministerikokous, joka käsittelee muun muassa EU:n laajentumisesta sekä toimielin- ja
hallintokysymyksiä.
174
EU-PERUSTEOS
Lähteet
Aalto Erkki, Laaksonen Sanna, Ojanen Hanna,
Ruutu Olli, Tiilikainen Teija: EU:n tiivistyvä puolustus – Euroopan puolustusvirasto. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö. J-Paino Oy,
Helsinki 2009.
Arola Pauli, Aromaa Vuokko, Hentilä Seppo,
Kauppinen Sirkka: Kansalainen ja Eurooppa.
Edita Prima Oy, Helsinki 2005.
Bomberg Elizabeth, Peterson John, Stubb
Alexander: The European Union: How Does it
Work? Second Edition. Oxford University Press,
Cosport, Hampshire (UK), 2008.
Corbett Richard, Jacobs Francis, Shackleton
Michael: The European Parliament. 7. painos.
John Harper Publishing, London (UK) 2007.
Demey Thierry: Europe in Brussels. EU:n komissio. D.P.I. -paino, Bryssel 2007.
Ekholm Peter: Tiivistyvä ja hajautuva Euroopan
unioni. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston
(Sitra) julkaisusarja. Edita Prima Oy, Helsinki
2003.
Erkkilä Tero, Tiilikainen Teija: Avain EU-käsitteisiin. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö.
5. painos . Edita Prima Oy, Helsinki, 2008.
Fontaine Pascal: Europe in 12 lessons. EU:n
komissio. Euroopan yhteisöjen julkaisutoimisto.
Belgia 2006.
Forsberg Tuomas, Jortikka-Laitinen Tiina,
Lähdevirta Kimmo, Savola Heikki, Tiilikainen
Teija: Yhteisten arvojen puolesta? Suomi ja EU:n
kriisinhallinta. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö. J-paino Oy, 2006.
EU-rahoituksen opas 2009–2013. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö. J-Paino Oy, Helsinki
2009.
EU-tiedon hakuopas 2006–2007. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö. J-Paino Oy, Helsinki
2006.
Kemppinen Reijo: Suomi Euroopan unionissa
– Perusteos. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö. Edita Publishing Oy (neljäs uudistettu
painos), Helsinki 2002.
Laitinen Kari, Rinne Jarmo, Suominen Petteri:
Suomen tie Eurooppaan. WSOY, Porvoo 2005.
Mikkeli Heikki: Euroopan idea – Eurooppaaatteen ja eurooppalaisuuden pitkä historia.
Suomen Historiallinen Seura. Kolmas painos.
Helsinki 1999.
Nelsen Brent F., Stubb Alexander (toim.): The
European Union - Readings on the Theory and
Practice of European Integration. Lynne Rienner
Publishers, Inc., US 2003.
Pitkänen Outi, Toivanen Päivi (toim.): Kansalaisen Itämeri. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö. Edita Prima Oy, Helsinki 2010.
Reach – EU:n uusi kemikaaliasetus. Kemikaalineuvottelukunnan julkaisuja 6. Kirjapaino
Keili Oy, Vantaa 2007.
Rehn Olli : Suomen eurooppalainen valinta.
WSOY, Juva 2006.
Ruonala Marko, Toivanen Päivi (toim.): EU-perusteos. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö.
Edita Publishing Oy (4. painos), Helsinki 2010.
Silverström Sören: Ahvenanmaa Euroopan unionissa. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö.
J-Paino Oy, Helsinki 2005.
Stubb Alexander: Minne menet EU? Tammi,
Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2003.
Stubb Alexander: Negotiating Flexibility in the
European Union – Amsterdam, Nice and Beyond.
Palgrave (julk.), Anthony Rowe Ltd, Chippenham,
Wiltshire (UK) 2002.
Toivanen Päivi (toim.): Suomi EU:n puheenjohtajana 2006. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö. J-Paino Oy, Helsinki 2006.
Heikkilä, Markku: Kiotosta Kööpenhaminaan
– EU, Suomi ja ilmastonmuutos. Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö. Vammalan kirjapaino
Oy, Sastamala 2009.
Heikkilä Tuomas (toim.): Europe 2050 – Challenges of the Future, Heritage and Past.
Edita Prima Ltd, Helsinki 2006.
Lissabonin sopimus – Miten sopimus muuttaa
Euroopan unionia? Eurooppatiedotus, ulkoasiainministeriö. Edita Prima Oy (kolmas uusittu
painos). Helsinki 2010.
Kaksonen Helena, Ojala Jari, Rautiainen Matti:
Lukiolaisen EU-kurssi. WSOY Oppimateriaalit Oy,
2006.
176
EU-PERUSTEOS
Henkilö- ja asiahakemisto
133-artikla 86
Cassis de Dijon 48,49, 120
141-tuki 138
the Centre for European Policy
Abbé de Saint-Pierre 16
Studies (Ceps) 154
acquis communautaire 170
Churchill, Winston 10, 21
Aid for Trade (kauppaa tukeva apu) 89
Comenius-ohjelma 130
Adenauer, Konrad 22, 26
Copa-Cogeca 153
Aho, Esko 34
COPS 80, 82, 86, 170
Ahtisaari, Martti 6, 34,
Coreper Comite des Representants
Permanents) 33, 35 ,37, 42 62, 81, 158, 164, 186,
170
AKT-maat 98, 100
Ahvenanmaa 163
Ala-Nissilä, Olavi 54
alueiden komitea 55, 149, 152
alue- ja rakennepolitiikka 134, 170
aluekehitysrahasto 135
aluepolitiikka 55, 75, 134
Amsterdamin sopimus 58, 170
Ankaran sopimus 106
arvonlisävero 75, 77, 120, 161
Asiakirjajulkisuus 38, 39
Ashton, Catherine 31, 82, 89, 90
atomienergiajärjestö Euratom 22, 25, 58,146,
170
autovero 51, 52
avoimuus 38, 40, 60
avoin koordinaatio 170
Barroso, Jose Manuel Durao 33, 43, 112, 157, 176
Berlaymont-rakennus 40, 136
Berlin Plus -järjestelmä 87
Berlusconi, Silvio 18
Blair, Tony 136
Frits Bolkestein 123
Bolognan prosessi 129
Bosman, Jean-Marc 49
Bosnian sota 86, 105
Brandt, Willy 24
Britannian maksuhyvitys 24, 136
Cowan, Ian 49
Daphne-ohjelma 128
DAS-tarkastuslausuma 54
Daytonin sopimus 91
DDA-neuvottelut 96
de Gaulle, Charles 23, 24, 136
de Gasperi, Alcide 26
Delegoidut säännöt 62
Delors, Jacques 25, 69, 120
Dohan kierros 96
de Rouvroy, Claude-Henri 16
Duisenberg, Wim 69
Duren, Eugenie 16
Ecofin 35, 71, 74, 170
EDA (Euroopan puolustusvirasto) 55, 87, 174
EEC 22, 95, 106, 170
EFTA (Euroopan vapaakauppajarjesto) 95, 96,
156, 164
EHTY (Euroopan teräs- ja hiiliyhteisö) 21, 170
EKP (Euroopan keskuspankki) 69, 73
elinikäisen oppimisen ohjelma 129
Elinkeinoelämän keskusliitto 153
Elintarvikevirasto 158
Elysee-sopimus 22
Eläkeverotus 51
budjetti 44, 71, 73,75, 108
EMS (European Monetary System),
Euroopan rahajärjestelmä 24, 168
Business Europe (Confederation
of European Business)153
EMU (European Monetary Union),
ks. Euroopan talous- ja rahaliitto 69, 171
Brown, Mary 49
energia 6, 86, 22, 21, 22, 90, 91, 93, 94, 98, 137,
138, 142, 143, 145, 146, 153, 163, 170, 171
CAP (yhteinen maatalouspolitiikka) 23, 135, 138
178
Cotonoun sopimus 100
EU-PERUSTEOS
ennakkoratkaisu 120, 170, 49 , 50, 51, 52
Euroopan investointipankki (EIP) 25, 149
ensimmäinen maailmansota 16
Euroopan henkilöstövalintatoimisto
(EPSO) 152
ensimmäisen käsittelyn sopu 45
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin 51
Epaca (European Public Affairs
Consultancies Association) 154
EPA (Economic Partnership Agreement), talouskumppanuussopimukset 100
EPC (European Policy Center) 154
EPSO (Euroopan henkilöstövalintatoimisto) 152
Erasmus-ohjelma 130
Erika 93
ERM, ks. valuuttakurssijärjestelmä 69
eroaminen unionista 106
esittelijä (raportööri) 46
ETA-sopimus 96
Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien tuki,
141-tuki 138
ETSK (Euroopan talous- ja sosiaalikomitea) 55
ETUC (European Trade Union) 153
EU-asioiden komitea 161
Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY) 21, 170
Euroopan huumausaineiden väärinkäytön
Seurantakeskus 56
Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (EIT) 122
Euroopan investointipankki (EIP) 25, 149
Euroopan investointirahasto 69
Euroopan kalatalousrahasto 139
Euroopan kansanpuolueen ja Euroopan
demokraattien ryhmä (EPP-ED) 45
Euroopan kehitysrahasto (European
Development Fund, EDF) 98
Euroopan keskuspankki EKP (European
Central Bank) 69, 73
Euroopan komissio 20, 30, 78, 137, 148, 151, 157,
169, 160, 170
Euroopan kongressi 21
Euroopan laajuinen liikenneverkosto
(Trans-European Networks, TENs) 124, 125
EU-edustusto 35, 37, 152, 156, 161, 162
Euroopan liberaalidemokraattien liitto
(ALDE) 45
EU:n ministerineuvosto 33, 39, 106, 170, 171
Euroopan neuvosto 21, 32, 48, 60, 170
EU-ministerivaliokunta 161
Euroopan oikeusasiamies 170,
EU:n huippukokous 18, 30, 32, 37, 67, 143
Euroopan parlamentti 25, 30, 37, 38, 42, 43, 44,
45, 46, 54, 58, 60, 61, 62, 63, 64, 75, 84, 86, 92,
95, 144, 153, 154, 165, 167, 170, 171
EU:n parlamentti 25, 30, 37, 38, 42, 43, 44, 45,
46, 54, 58, 60, 61, 62, 63, 64, 75, 84, 86, 92, 95,
144, 153, 154, 165, 167, 170, 171
EU:n presidentti 39, 156, 158, 167, 170
EU-sihteeristö 161
EU:n tuomioistuin 36, 39, 48, 50, 51, 52, 61, 65
EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan
korkea edustaja 13, 30, 32, 35, 38, 40, 60, 62, 64,
83, 84, 156, 171,
Euratom (Euroopan atomienergiayhteisö) 25, 58,
146, 170
Euroopan parlamentin sosiaalidemokraattien
ryhmä (PES) 45
Euroopan poliisiakatemia (Cepol) 55, 115
Europol (Euroopan poliisivirasto) 115
Euroopan puolustusvirasto (EDA) 55
Euroopan rajavalvontavirasto (Frontex) 56, 118
Euroopan sosiaalirahasto ESR
(European Social Fund) 127, 135
Euro 68, 69, 70, 71, 72, 73, 74, 75, 76, 77, 78
Euroopan taloudellisen yhteistoiminnan
järjestö (OEEC) 21
euroalue 11, 14, 27, 65, 68, 69, 70, 71, 72, 73, 74,
75, 76, 83, 107, 108, 170, 171
Euroopan talousalue (ETA) 95, 96, 127, 149, 150,
156
Eurojust 55, 115
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea
(ETSK) 55
Euroopan aluekehitysrahasto
(European Regional Development Fund,
ERDF) 135
EU-PERUSTEOS
Euroopan talous- ja rahaliitto (European
Monetary Union, EMU) 69, 171
179
Euroopan talousyhteisö (EEC) 22, 95, 106, 170
Giscard d’Estaing, Valery 32, 58
Euroopan unionin kasvilajikevirasto 56
globalisaatio 11, 90, 89, 98, 99
Euroopan unionin neuvosto 34, 158, 170, 171,
Grundtvig-ohjelma 130
Euroopan unionin tuomioistuin 51
Haagin kongressi 21
Euroopan valuuttajarjestelmä
(European Monetary System, EMS) 24, 168
Haagin ohjelma 113
Euroopan vapaakauppajärjestö (EFTA) 95, 96,
156
Euroopan vihreät 45
Euroopan yhteisö (EC) 5, 14, 18, 20, 21, 22, 24,
26, 41, 48, 56, 59, 61, 78, 142, 170, 171, 174
Euroopan yhteisöjen tilastotoimisto
(Eurostat) 41, 56, 76, 170
hallitusten välinen konferenssi (HVK) 32, 58, 171
hallitustenvälisyys 64, 65
Halonen, Kare 164, 165, 166
harvaan asuttujen alueiden tukeminen 135
Heath, Edward 24
Euroopan yhtenäisasiakirja 25, 58, 170
heikoimmin kehittyneiden alueiden
tukeminen 135
Euroopan ymparistokeskus (EEA) 56
hintatakuut 23
Eurooppa 2020 72, 75, 120, 121, 126, 127, 129,
137, 170
Hitler, Adolf 16, 17
Eurooppahymni 59
Eurooppa-neuvosto 13, 30, 32, 33, 34, 35, 38, 39,
42,43, 53, 61, 62, 73, 82, 83, 84, 85, 92, 106, 149,
161, 163, 170, 171
Hugo, Victor 16
hullun lehmän tauti (BSE) 135
Hägglund, Gustav 86
ICTY, kansainvälinen sotarikostuomioistuin 105
Eurooppa-päivä 21, 170
ihmisoikeussopimus 149
Euroopan lääkevirasto 55
eurooppalainen pidätysmääräys 114
ihmisoikeustuomioistuin 32, 48, 60, 81, 92, 105,
149
eurooppalainen sairaanhoitokortti 127
ilmastonmuutos 6, 11, 142, 174
europassi 129
innovaatio 56, 69, 121, 122, 170, 171
Europol (Euroopan poliisivirasto) 115
integraatio 12, 15, 20, 65, 84, 69, 163, 168, 171
Eurostat (Euroopan yhteisöjen tilastotoimisto)
41, 56, 76, 170
interventio 137
eurus 15
Irakin sota 27
EU:n tuomioistuin 25, 30, 36, 39, 41, 48, 49, 50,
51, 52, 53, 62, 65, 130
Irlanti 12, 13, 24, 37, 43, 55, 58, 49, 69, 71, 73,
74,75, 87, 88, 89, 102, 109, 114, 117, 123, 134,
135
federaatio 13
Financial Times -lehti 156
Finnefta 156
FinUnions 153
Forum Europe 154
Franco, Francisco 152
Frankit 15
Friends of the Earth 153
Frontex 56, 118
GATT-sopimus 95
Galileo 124, 125
180
Haider, Jörg 17
Interventiohinta 137
Islanti 88, 90, 96, 103, 109, 114, 117, 138, 149,
164
Itävalta-boikotti 17
joustava integraatio 65
Juncker, Jean-Claude 71
julkisasiamies 48, 53
Julkisuus 34, 38, 39, 46, 51, 82, 115, 127, 156
Juntunen, Rakel 151
Justus Lipsius 33, 34
Juusti, Jukka 87
jäsenneuvottelut 102, 103, 156, 166
EU-PERUSTEOS
jäsenyysperspektiivi 104, 164, 166
Jääskinen, Niilo 50, 53
Kaarle Suuri 14, 15
kabinetti 33, 42
kabotaasi 124
Kaczyński, Jaroslaw 18
kahden lautasen kysymys 34
kahden nopeuden Eurooppa 65
kaksoisenemmistö 60, 64, 171
kalastus 72, 138, 139
kalastuksen valvontavirasto 55, 138
Kanninen, Heikki 50, 53
kansainvälinen merenkulkujärjestö
(IMO) 93
kansainvälinen sotarikostuomioistuin (ICTY) 105
Kansalaisaloite 61
kansalaisten oikeudet 149
kansallinen tuki 138
kansalliset parlamentit 61
kansallisuusaate 16
kansanterveys 56, 128
Karadźić, Radovan 105
kaupan esteet 104, 120
kauppapolitiikka 41, 88, 95, 153
kehitysyhteistyö 35, 97, 98, 100, 107
kemianteollisuus 48
kemikaalilainsäädäntö (Reach) 144, 174
Kemppinen, Reijo 39, 40
kielet 148
kilpailupolitiikka 153
Kioto 143
Kissinger, Henry 82
koheesio 54, 69, 78, 92, 134, 135, 170
koheesiorahasto 134, 135
koheesiotuki 78, 92, 135
Kohl, Helmut 96, 113
kolmannet maat 95, 135
komissaari 13, 18, 30, 31, 38, 40, 41, 42, 43, 44,
46, 58, 59, 64, 73, 82, 107, 108, 123, 148, 154,
155, 156, 159, 170, 171
EU-PERUSTEOS
komissio 20, 30, 78, 137, 148, 151, 157, 169, 160,
170
komission kollegio 40
komiteamenettely 171
komitologia 62, 171
konvergenssi-kriteeri 69, 171
Konstantinopoli 15, 106
Kosonen, Eikka 161, 162
Kosovo 80, 84, 86, 88, 104
Korfun huippukokous 34
korkotulojen verotus 78
koulutus 55, 59, 65, 89, 95, 97, 127
kreivi de Saint-Simon 16
kriisinhallintaoperaatio 81, 88, 170
kulttuuri 15, 17, 22, 55, 77, 82, 93, 94, 102, 108,
126, 129, 130, 131, 148, 159, 160
kulttuuripääkaupungit 130, 131
Kööpenhaminan kriteerit 103, 171
laajentuminen 5, 58, 70, 80, 102, 103, 134, 145,
164,
Laajentumisneuvottelut 27, 35
lainsäädäntö 30, 35, 38, 39, 44, 45, 48, 49, 54,
55, 58, 61, 62, 84, 91, 93, 103, 115, 123, 126, 131,
137, 142, 153, 158, 163, 164, 166, 167, 170, 172
lainsäädäntöohje 61, 170
Laitinen, Ilkka 118
Lamfalussy-prosessi 72
Lausunnot 42, 50, 53, 54, 55, 61, 146
LDC-maat 100
Lemonnier, Charles 16
legitimiteetti 13, 25
Leonardo-ohjelma 130
Le Pen, Jean-Marie 18
LFA-tuet 137
Liikanen, Erkki 41, 42
liittovaltio 13, 16, 62, 171
Liittymissopimus 138
Lissabonin prosessi 33
Lissabonin sopimus 5, 27, 30, 31, 32, 33, 35, 37,
38, 44, 53, 58, 59, 60, 61, 62, 64, 64, 75, 82, 83,
84, 86, 114, 130, 137, 163, 165, 171, 172
181
loppupäätelmät 33
perustamissopimus 59, 171
luonnonsuojelu 144
perustuslaki 58, 59, 122, 123, 158
Luxemburgin kompromissi 24
perustuslakisopimus 13, 59
läheisyysperiaate (subsidiariteetti) 26, 171
Pesonen, Pekka 113
Länsi-Euroopan unioni (Western
European Union, WEU) 85, 86, 171
Petersbergin tehtävät 86
Lönnroth, Karl-Johan 148
Maahanmuuttopolitiikka 25, 65, 116, 117
Maailman kauppajärjestö 95, 96, 99
maaseudun kehittäminen 72
Maastrichtin sopimus 25, 53, 58, 62, 85, 171
maataloustuet 24, 75, 136
maatalous 13, 23, 24, 34, 35, 40, 41, 45, 55, 75,
78, 96, 135, 136, 137, 138, 153, 157
Marshall-apu 20, 21
meppi 47, 48, 168, 170
Milošević, Slobodan 105
Mitterrand, Franois 69, 113
Monnet, Jean 21
MTK 153
määräenemmistö 24, 25, 36, 60, 63, 64, 65, 95,
106, 114, 171
Philadelphian konventti 58
Pilarijako 12, 62, 171
pohjoinen ulottuvuus 90, 93, 94
Pohjois-Atlantin liitto, ks. NATO
pohjoismainen taisteluosasto 89
poliisioperaatio 91
Poliittisten ja turvallisuusasioiden
komitea (Cops) 80, 82, 86, 170
Polkumyynti 95
Pompidou, Georges 24
Prestige 93
Prodi, Romano 41, 42, 72
Progress -ohjelma 127
protektionismi 23
Ptolemaios 15
määrävähemmistö 38, 64, 171
puheenjohtajamaa 30, 35, 37, 38, 68, 64, 158
nanoteknologia 12
puheenjohtajuus 30, 37, 158, 167, 170,
Napoleon 16
puhemies 30, 38, 44, 60, 80, 82
Nato 24, 82, 85, 86, 87, 88, 152
puolalainen putkimies 122, 123
Natura 143, 144
pysyvä edustaja 35, 37, 156, 161
nettomaksaja 13, 75
pysyvän edustajan sijainen 37
Nizzan sopimus 58, 59, 171
pysyvä edustusto 37, 161
nuorisoasiat 131, 160
pääomien vapaa liikkuminen 78
oikeus- ja sisäasiat (OSA-asiat) 25
pääosasto 42
oikeusasiamies 150, 170
päästöjen vähentäminen 48, 145, 125, 137, 144,
146
Open Skies -sopimus 125
Paavi Pius II 15
paikkaluku 44
pakolliset menot 77
palveludirektiivi 123
Pariisin sopimus 59, 171
Penn, William 16
perusoikeuskirja 60, 61, 114, 115, 149, 171
perussopimukset 58, 59
182
petostentorjuntavirasto (OLAF) 56
päätöksenteko 13, 26, 30, 31, 36, 40, 47, 58, 62,
65, 95, 154, 165, 171
päätösten valmistelu 39, 153
Rahapolitiikka 69
rahoituskehys 77
rahoituskriisi 74, 107
Rahoitusmarkkinat 68, 72, 73, 74, 76
rakennepolitiikka 134, 135, 170
Rakennetuet 77, 98, 139
EU-PERUSTEOS
raportööri (esittelijä) 46
Stalin, Josef 20, 26
rikkomusmenettely 40, 41
Store, Jan 35, 36, 37
Reach 144
Strasbourg 21,25, 32, 40, 44, 46, 47, 48, 61
Rehn, Olli 41, 73, 107, 108, 154,
Stubb, Alexander 83, 84
Rislakki, Marja 37
subsidiariteetti 26, 171
roaming-maksut 126
syrjintä 51, 52, 150
Rooman sopimus 23, 59, 171
syyskuun 11. päivä 2001 27, 116
Rosas, Allan 51, 52, 53
sähkömarkkinadirektiivi 146
Rousseau, Jean-Jacques 16
Söderman, Jacob 150
Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) 14, 20
Takala, Jukka 128
Saksan keskuspankki 69
taisteluosastot 88
Saksan liittotasavalta (BDR) 20
taloudellinen koheesio 69
Salazar, Antonio de Oliveira 102
talous- ja rahapolitiikka 69, 71, 72, 163
Salmi, Aunus 54
talous- ja sosiaalikomitea 55, 149, 152
Santer, Jacques 41, 42, 46
talouskumppanuussopimukset (EPA) 100
Sarkozy, Nicolas 33, 106
talouspolitiikan laajat suuntaviiva 72
Satuli, Antti 84, 156
Tampereen huippukokous 112, 113
Schengen-sopimus 11, 26, 61, 65, 84, 112, 113,
115, 117, 124, 147, 158, 171,
Tanskan opt-out 25, 26, 74, 86, 107
Schulz, Martin 18
tasa-arvo 17, 49, 56, 97, 98, 127, 128, 148, 149,
152
Schuman-julistus 81
tasapuolinen vuorottelu 43
Schuman, Jean-Pierre 18
tavanomainen lainsäätämisjärjestys 63
Schuman, Robert 18, 21, 26
tavaroiden vapaa liikkuminen 120
Sevón, Leif 53
Tavoiteohjelmat 135
siirtomaapolitiikka 16
televiestintä- ja postipalvelut 126
sisämarkkinat 14, 48, 95, 120, 153, 167, 170
Televisio ilman rajoja -direktiivi 126
siviili- ja rikosoikeus 114
Terrorismikoordinaattori 116
siviilikriisinhallinta 81
Thatcher, Margaret 24, 69, 136
Soini, Timo 83, 164, 168, 169
Thessalonikin huippukokous 58, 103
sokerireformi 138
tietosuojavaltuutettu 150, 152
Sokrates-ohjelma 130
Tiili, Virpi 50, 53
Solana, Javier 82
tiivistetty yhteistyö 65
sosiaalinen media 39
tilintarkastustuomioistuin 25, 30, 53, 54, 170
sosiaalipolitiikka 51, 127
toimielimet 25, 27, 30, 35, 36, 149, 150, 152, 155,
156
sosiaalirahasto 127, 135
sotilasesikunta 86, 91
sotilaskomitea 86
sovittelu 38, 63, 127, 171
Spaak, Paul-Henri 22, 26
Spinelli, Altiero 20, 21
EU-PERUSTEOS
toissijaisuusperiaate 26
Torsti, Pilvi 164, 166, 167
Trichet, Jean-Claude 69
trilogi 38
Tukholman ohjelma 113
tulliunioni 23
183
Tuomioja, Erkki 159, 160
velkakriisi 163
Turkki 11, 13, 14, 15, 16, 68, 88, 105, 106, 109,
114, 115, 138, 164, 167
verkkovierailumaksu 14, 126
turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 26, 35, 38, 40,
80, 81, 85, 161, 163, 170, 172
turvallisuusstrategia 85, 113
turvapaikan haku 65, 113, 117
turvatakuut 60, 82, 85
tutkimuksen puiteohjelma 122
tutkimus- ja kehitystyö 122
tyhjän tuolin politiikka 23
työaikadirektiivi 127
Työehdot 127
työ- ja elinolojen kehittämissäätiö 128
työllisyys 77, 127, 135
työllisyys- ja sosiaalipolitiikka 52, 127
työryhmä 37, 40, 64, 92
työturvallisuus- ja työterveysvirasto 55
työttömyys 17, 150
työvoiman vapaa liikkuminen 112, 120, 159, 160,
161
ulko- ja turvallisuuspolitiikka 26, 35, 40, 80, 81,
85, 161, 163, 170, 172
verotus 51, 52, 78, 150
verovapaa myynti 162
vientituet 23
viisumipolitiikka 117
virallinen lehti 152
viralliset kielet 148, 149
virkamiestuomioistuin 48, 49, 51, 53,
välillinen verotus 78
Väyrynen, Paavo 99
WEU (Länsi-Euroopan unioni) 85, 86, 171
Wienin kongressi 16
WTO (Maailman kauppajärjestö) 95, 96, 99, 100
ydinryhmä 65
yhteinen maatalouspolitiikka (CAP) 23, 135, 138
yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
(YUTP) 80, 81, 82, 83
yhteismarkkinat 120
yhteispäätös (yhteispäätösmenettely) 25, 60, 62,
137, 170, 171
yhteisömetodi 36, 64, 65, 172
ulkorajojen valvonta 118
Yhtiöverotus 78
unionin laajentuminen 77, 80
Yhtyneen vasemmiston konfederaatio
– Pohjoismaisten vihreä vasemmisto
(GUE/NGL) 45
unionin säännöstö
(acquis communautaire) 103, 170
vahvistettu yhteistyö 65
vakaus- ja kasvusopimus 71, 73, 173
vakausohjelma 72
Val Duchesse -linna 21
YK 85, 88, 97, 106,
yksimielinen päätös 24, 38, 40, 46, 60, 61, 62, 64,
78, 81, 95, 103, 114
yksinkertainen enemmistö 40, 62
valiokunta 46, 47, 158, 161
yleisten asiain ja ulkosuhteiden
neuvosto (YAUN) 35
valmistevero 78, 161
Ylijäämätuotanto 136
valuuttakurssijarjestelmä ERM
(Exchange Rate Mechanism) 69
ympäristöpolitiikka 14, 92, 144
Van Rompuy, Herman 31, 32, 127
Vapaakauppaneuvottelut 96
Vapaakauppasopimus 95, 156
vapauden, turvallisuuden ja
oikeuden alue 61, 112
ympäristönsuojelu 144, 163
ympäristötuet 137
Yritysfuusiot 41
YTPP 80
öljykriisi 24
varjoraportööri 46
vastavuoroinen tunnustaminen 114
184
EU-PERUSTEOS