Untitled - Boliden.com

1
T I E TOA
TURVALLISUUSTYÖSTÄ
Tässä tiedotteessa
kerrotaan, miten mahdollisessa vaaratilanteessa tulee
toimia.
Kokkolan kantasatamassa on Pohjoismaiden
ainoa ja Euroopan suurin jokasään terminaali.
TIETOA TURVALLISUUDESTA
Kokkolan Suurteollisuusalueen yritykset
julkaisevat viiden vuoden välein turvallisuustiedotteen, jossa kerrotaan
teollisuusalueen toiminnasta, teollisuusalueella käytettäviin kemikaaleihin
liittyvistä vaaroista ja oikeista toimintatavoista onnettomuustilanteissa.
Tiedote jaetaan lähialueella kaikille
kotita­lou­k­sille. Lisäksi sitä on saatavissa
teollisuusalueen porteilla.
Alueella toimivat kemianteollisuuden
yritykset ovat sitoutuneet alan omaehtoiseen Responsible Care - Vastuu
huomisesta -ohjelmaan. Satamassa
noudatetaan kansainvälisen SOLAS-74
-yleissopimuksen ISPS-säännöstön
turvallisuussäännöksiä.
TURVALLISUUS ON MEILLE
TÄRKEINTÄ
Suurteollisuusalueen yritykset noudattavat toiminnassaan kansallista ja
kansainvälistä lainsäädäntöä. Oman
toiminnan jatkuvalla kehittämisellä
yritykset haluavat varmistaa sen, ettei
toiminnasta aiheudu vaaraa ihmisille
tai ympäristölle.
Alueen yritykset tukevat johtamistaan
kansainvälisiin standardeihin perustuvilla johtamisjärjestelmillä, joita ovat
esimerkiksi ympäristöjärjestelmä ISO
14001, laatujärjestelmä ISO 9001:2000
ja työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä OHSAS 18001.
ENNALTAEHKÄISEMME
VAARATILANTEET
Tärkein osa Suurteollisuusalueen
yritysten turvallisuussuunnittelua on
suuronnettomuusvaarojen sekä mahdollisten tapaturmien ja onnettomuuksien ennaltaehkäisy.
Jokaisella alueella työskentelevällä on
velvollisuus tehdä ilmoitus kaikista
prosessiin, työympäristöön tai ympäristöön liittyvistä poikkeamista ja vaaratilanteista. Näiden ilmoitusten pohjalta
ryhdytään välittömiin toimenpiteisiin.
2
Lisäksi Suurteollisuusalueella suoritetaan jatkuvia tarkastuk­sia ja turvallisuuskierroksia. Niissä käydään läpi yritysten turvalli­suuteen, työsuojeluun ja
pelastussuunnitte­luun liittyviä asioita.
TURVALLISUUS ON TEKOJA
Suurteollisuualueella toimivat yritykset, Kokkolan kaupunki ja viranomaiset
tekevät jatkuvaa yhteistyötä alueen
turvallisuuden kehittämiseksi. Lisäksi
Suurteollisuualueella toimivista yrityksistä koostuvan turvallisuustyöryhmän
tehtäviin kuuluu mm. alueen yleisten
turvallisuusohjeiden ja käytänteiden
jatkuva kehittäminen sekä turvallisuusriskianalyysien, yritysten turvallisuusohjeistusten sekä -koulutusten
koordinointi.
Näiden toimijoiden ennakoivan turvallisuustyön tuloksina mm. raskas liikenne
ohjataan uuden satamatien kautta
Suurteollisuusalueelle ja teollisuuden
ratapiha siirtyy kaupungin keskustasta
Suurteollisuusalueelle.
KOKKOLAN SUURTEOLLISUUSALUE
PÄHKINÄNKUORESSA
SUURTEOLLISUUSALUE TÄYNNÄ
MAHDOLLISUUKSIA
Kokkolan Suurteollisuusalue, KIP (Kokkola Industrial Park), on menestystarina
vailla vertaansa. KIP on Pohjoismaiden suurin epäorgaanisen kemian­
teollisuuden keskittymä.
Alue sijaitsee Ykspihlajassa noin viisi
kilometriä kaupungin keskustasta luoteeseen. Suurteollisuusalue on pintaalaltaan noin 700 hehtaaria.
OSAAMISTA JA KANSAINVÄLISYYTTÄ JO VUOSIKYMMENIÄ
Kokkolalainen kemianteollisuus on
tarjonnut työtä ja toimeentuloa jo yli
kuuden vuosikymmenen ajan. Tänä
päivänä Suurteollisalueella toimii lähes
20 teollisuusyritystä sekä yli 30 muuta
ydintoimintoja tukevaa yritystä.
Nykyinen teollisuus on ollut jo vuosikymmeniä hyvässä kasvuvauhdissa
ja kehittänyt omaa toimintaansa niin,
että alueen yritykset ovat useilla
tuotemarkkina-alueilla ja monilla eri
mittareilla mitattuna johtavia maailmassa. Teollisuusyritykset ovat pääosin
kansainvälisiä ja suurin osa tuotannosta
menee vientiin kaikkialle maailmaan.
Tänä päivänä alueella työskentelee
päivittäin noin 2 000 henkilöä. Kehitys
jatkuu, ja lähivuosina yritykset tulevat
tarvitsemaan satoja uusia, osaavia,
motivoituneita ja taitavia työntekijöitä
jatkamaan menestystarinaa kansainvälisessä ilmapiirissä.
HYVÄT LIIKENNEYHTEYDET
KIP:lla on erinomainen logistinen sijainti. Syväsatamaan johtaa 13 metrin väylä
ja sieltä on säännölliset laivayhteydet
Eurooppaan. Kokkolan kantasatamassa
on Pohjoismaiden ainoa ja Euroopan
suurin jokasään terminaali.
Satamasta yhteydet jatkuvat erinomaisina rautatieyhteyksinä samalla raideleveydellä aina Kiinaan saakka.
Kokkolan Suurteollisuusalue ry on alueella toimiva yhdistys, jonka tehtävänä on luoda
vahva pohja tulevaisuuteen. - Yhdistyksen ensisijainen tavoite on kehittää alueella
jo toimivien yritysten toimintaedellytyksiä ja löytää synergiaa yhteistyöstä. Lisäksi
tavoitteenamme on alueen kehittäminen kokonaisuutena; mahdollisuuksien luominen
uusille yrityksille, joiden toiminta sopii hyvin osaksi suurteollisuusalueen kehitystä ja
tukee jo täällä toimivia yrityksiä, kertoo Kokkolan Suurteollisuusalue ry:n hallituksen
puheenjohtaja, Boliden Kokkola Oy:n ESQ- ja kunnossapitojohtaja Arto Särkelä.
3
VA A R AT I L A N T E I S S A
O S ATA A N TO I M I A
Oman toiminnan jatkuvalla
kehittämisellä yritykset
haluavat varmistaa sen,
ettei toiminnasta aiheudu
vaaraa ihmisille eikä
ympäristölle.
Suurteollisuusalueella turvallisuuden kehittämisessä yhteistyö on voimaa. Kuvassa KIPin
turvallisuusryhmä.
OLEMME VARAUTUNEET
VAARATILANTEISIIN
Kokkolan Suurteollisuusalueen yritysten toimintaa arvioidaan jatkuvasti
ympäristö-, terveys- ja turvallisuusvaarojen tunnistamiseksi. Vaarallisiin
kemikaaleihin liittyvät suuronnettomuusriskit on kartoitettu erilaisten
riskianalyysien avulla.
Kokkolan Suurteollisuusalueen ulkopuolelle vaaraa aiheuttavat onnettomuudet ovat lähinnä kaasuvuotoja,
jotka voivat levitä lähialueelle näkyvinä
tai hajusta tunnistettavina kaasupilvinä. Teollisuuslaitoksilla mahdollisesti
syttyvissä tulipaloissa muodostuvaa
haitallista savua ja nokea voi levitä
myös lähiympäristöön.
Yritysten sisäisissä ja viranomaisten
ulkoisessa pelastussuunnitelmassa on
varauduttu teollisuusalueen mahdollisiin onnettomuustilanteisiin. Suunnitelmien perusteella teollisuusalueella
järjestetään säännöllisesti koulutusta ja
pelastusharjoituksia.
HUOLEHDIMME TURVALLISUUSOSAAMISESTAMME
SUURTEOLLISUUSALUEEN
VAARALLISET AINEET
Kokkolan Suurteollisuusalueella toimii
kaksi tehdaspalokuntaa, jotka onnettomuustilanteissa huolehtivat viranomaisten kanssa pelastustoiminnasta
teollisuusalueella.
Suurteollisuusalueella käytetään,
varastoidaan ja valmistetaan vaaralliseksi luokiteltuja aineita, joilla voi olla
onnettomuustilanteissa useita vaaraominaisuuksia.
Teollisuusyritysten ja sataman alueet
ovat aidattuja. Ajoneuvo- ja henkilöliikenne tapahtuu valvottujen kulkuporttien kautta. Valvonta keskittyy tehdasalueiden pääporteille, mutta yritykset
seuraavat alueiden yleistä turvallisuutta
myös kameravalvonnalla ja kiertävällä
vartioinnilla. Pääsy tehdas- ja satamaalueille edellyttää aina henkilökohtaista
kulkulupaa.
• Myrkyllisiä aineita, jotka voivat olla
terveydelle haitallisia.
• Syttyviä aineita, jotka muodostavat
palo- tai räjähdysvaaran.
• Happea syrjäyttäviä aineita, jotka
poistavat tilasta hapen ja siten ai­
heuttavat tukehtumisvaaran, esimerkiksi typpi ja hiilidioksidi.
• Syövyttäviä aineita, jotka aiheuttavat
palovammoja silmiin tai iholle, esimerkiksi vahvat hapot ja emäkset.
• Hapettavia aineita, jotka ovat paloa
edistäviä, esimerkiksi happi ja vetyperoksidi.
Yrityksissä työskenteleminen edellyttää
voimassa olevaa työturvallisuuskorttia
sekä Suurteollisuusalueen yleistä turvallisuuskoulutusta. Yritysten henkilökunnalle järjestetään myös kohdennettua turvallisuuskoulutusta esimerkiksi
tulitöihin ja ensiapuun. Lisäksi kaikki
Suurteollisuusalueella vierailevat henkilöt perehdytetään turvallisuusasioihin.
4
Huomioi, että vaarallisia aineita kuljetetaan myös maanteillä, rautateillä
ja merellä. Onnettomuusvaara on
olemassa myös Suurteollisuusalueen
ulkopuolella.
VAARALLISTEN AINEIDEN
OMINAISUUKSIA
Alla olevassa taulukossa on esitetty Suurteollisuusalueella yleisimmin käytettyjen kemikaalien ominaisuuksia.
Yritysten turvallisuusselvitykset ja tarkat kemikaaliluettelot ovat nähtävillä Suurteollisuusalueen porteilla.
AINE
Kloori
Ammoniakki
Rikkidioksidi
AINEEN
VAARAOMINAISUUDET
Vihreänkeltainen noin 2,5 kertaa ilmaa raskaampi
pistävänhajuinen kaasu. Ei pala eikä räjähdä.
Väritön, ilmaa kevyempi pistävänhajuinen kaasu.
Nesteammoniakki muodostaa aluksi höyrystyessään valkoisen pilven, joka laimetessaan muuttuu
värittömäksi.
Väritön, ilmaa raskaampi, pistävänhajuinen kaasu.
Ei pala eikä räjähdä.
TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET SEKÄ
MAHDOLLISEN SUURONNETTOMUUDEN LUONNE
Ärsyttää silmiä, hengitysteitä, aiheuttaa yskää ja
kyynelvuotoa. Suuret pitoisuudet hengenvaarallisia hengitettynä. Myrkyllinen, ympäristövaarallinen.
Ärsyttää silmiä, hengitysteitä, aiheuttaa yskää ja
kyynelvuotoa. Suuret pitoisuudet hengenvaarallisia hengitettynä. Myrkyllinen.
Kloorivety
Kloorivetyhappo eli suolahappo on vaalean keller- Ärsyttää silmiä, aiheuttaa yskää ja tukehtumisen
(eli suolahappo)
tävä, pistävänhajuinen neste.
tunnetta. Suuret pitoisuudet voivat olla hengenvaarallisia hengitettynä. Myrkyllinen (kaasu).
Syövyttävä (kaasu ja liuos).
Pääasiallinen vaara on propaanin erittäin herkkä
Propaani
Väritön propaani muodostaa ulkoilmassa ilmaa
raskaampia pilviä, jotka kerääntyvät alaviin maas- syttyminen. Syttynyt propaani-ilma -seos palaa
humahtaen. Pilven sisään jääneet saavat vaikeita
tokohtiin. Kun aine vuotaa nesteenä, kaasupilvi
vammoja.
voi olla osittain näkyvä. Syttyvä alue voi ulottua
sumupilven ulkopuolelle. Kun aine vuotaa kaasumaisena, kaasupilvi on näkymätön. Haju hajuton
tai heikosti makeahko.
Palavat nesteet:
Erittäin herkästi syttyvä neste. Höyry ilmaa rasPalavien nesteiden höyry ärsyttää silmiä ja henbensiinit, dieselöljyt, ke- kaampaa ja voi muodostaa ilman kanssa räjähtä- gitysteitä. Suuret pitoisuudet aiheuttavat päänrosiini, raskaat polttoöljyt vän seoksen.
särkyä, pahoinvointia ja huimausta. Vuotoalue
ja orgaaniset hiilivetyerittäin herkästi syttyvä. Haitallinen (kerosiini, dieyhdisteet
sel- ja polttoöljyt). Myrkyllinen (bensiinit). Erittäin
herkästi syttyvä (bensiinit).
Bromi
Punaruskea höyrystyvä neste, kaasut ovat ilmaa
Ärsyttää ihoa, voimakkaasti syövyttävää. Jo erittäin
raskaampia.
pieni määrä höyryä ärsyttää hengityselimiä, silmiä
ja ihoa. Hengenvaarallista hengitettynä. Erittäin
myrkyllinen. Ympäristölle vaarallinen.
Tionyylikloridi
Pistävän hajuinen, väritön tai kellertävä neste,
Ärsyttää silmiä, hengitysteitä, aiheuttaa yskää ja
joka reagoi voimakkaasti veden kanssa. Reaktiossa kyynelvuotoa. Suuret pitoisuudet saattavat olla
vapautuu kloorivetyä ja rikkidioksidia.
hengenvaarallisia hengitettynä. Kaasupilvi saattaa
aiheuttaa ärsytysoireita satojen metrien etäisyydellä päästölähteestä. Syövyttävä.
Happi
Väritön ja hajuton hieman ilmaa raskaampi kaasu. Suora kosketus nestemäiseen happeen tai
Nesteytetty happi on väriltään vaalean sinistä ja
altistuminen kylmille happihöyryille aiheuttaa
erittäin kylmää. Voimakas hapetin. Hapen vuoto
paleltumavamman iholla ja silmissä. Happivuodon
aiheuttaa syttymisvaaran suljetuissa tiloissa ja
ylläpitämä palo on kiivas ja vaikeasti sammutettalisää tulipalon voimakkuutta. Hapen kyllästämät
vissa.
vaatteet tai muu materiaali syttyvät helposti.
Krotonaldehydi
Kellertävä pistävänhajuinen neste. Kaasut ilmaa
Ärsyttää hengityselimiä ja ihoa. Vakavan silmävauraskaampia. Reaktiivinen. Voi muodostaa räjähtä- rion vaara. Erittäin myrkyllinen.
viä höyry-ilmaseoksia.
Helposti syttyvä. Ympäristölle vaarallinen.
Dimetyylisulfaatti
Ainetta on vaikea havaita värin ja hajun perusteel- Erittäin myrkyllinen. Syövyttävä.
la. Väritön tai kellertävä. Haju heikosti makeahko.
Kaasut ilmaa raskaampia.
5
T U R VA L L I S U U S S E LV I T Y S V E LVO L L I S E T Y R I T Y K S E T
Suurteollisuusalueen turvallisuusselvitykset ja niihin
liittyvät kemikaaliluettelot
ovat nähtävissä Suurteollisuusalueen porteilla.
Vaarallisia kemikaaleja käsittelevien
ja varastoivien yritysten toimintaa
ohjaa asetus, joka perustuu EU:n
Seveso II -direktiiviin. Tämän mukaan
tietyille Suurteollisuusalueen yrityksille
on laadittu yksityiskohtaiset turvallisuusselvitykset ja riskinarvioinnit
mahdollisista onnettomuuksista.
Asetuksen noudattamista valvoo Tur­
vallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.
TURVALLISUUSSELVITYSVELVOLLISET YRITYKSET KOKKOLAN SUURTEOLLISUUSALUEELLA
• Air Liquide Finland Oy valmistaa kaasumaista happea ja typpeä alueen teollisuuden käyttöön. Lisäksi tehdas valmistaa nestemäistä hiilidioksidia paperi-,
metalli- ja elintarviketeollisuudelle.
Kemirantie 1, 67900 Kokkola
Puh. 010 862 8451, www.airliquide.fi
Yhteyshenkilö: kunnossapitopäällikkö
Marko Pisilä
• Boliden Kokkola Oy on tuotantokapasiteetiltaan yksi maailman suurimmista
sinkkitehtaista. Sinkin tuotannon sivutuotteina syntyy höyryä ja rikkidioksidikaasua, joka jalostetaan rikkihapoksi
Bolidenin rikkihapotehtaalla.
Outokummuntie 8, 67900 Kokkola
Puh. (06) 828 6111, www.boliden.com
Yhteyshenkilö: tuotantojohtaja
Jens Nyberg
Lisätietoja näiden ja alueen muiden yritysten
toiminnasta saa yritysten kotisivuilta ja osoitteesta www.kip.fi.
• KemFine Oy valmistaa orgaanisia hienokemikaaleja.
Kemirantie 1, 67900 Kokkola
Puh. 046 7100 600, www.kemfine.com
Yhteyshenkilö: tuotantojohtaja
Juha Hiironen
• Kokkolan satama on tavaraliikennemäärältään yksi Suomen suurimpia.
Kantasatamassa sijaitsee Pohjoismaiden ainoa jokasään terminaali.
Satamakatu 53, 67900 Kokkola
Puh. (06) 824 2400, www.portkokkola.fi
Yhteyshenkilö: Liikennepäällikkö
Carita Rönnqvist
• Neste Oil Oyj Kokkolan terminaali on
Suomen suurin öljynjalostamoiden ulkopuolella toimiva palavien nesteiden
varastointia ja jakelua harjoittava yksikkö. Terminaalista toimitetaan öljytuotteita koko väli-Suomen alueelle.
Outokummuntie 15, 67900 Kokkola
Puh. 050 458 9065, www.nesteoil.fi
Yhteyshenkilö: terminaalipäällikkö
Jani Rentola
6
• OMG Kokkola Chemicals Oy on maailman suurin koboltin jalostaja ja johtava
kobolttituotteiden valmistaja. Tehtaalla
valmistetaan päätuotteiden kobolttipulvereiden ja -kemikaalien lisäksi mm.
kuparikatodia.
Outokummuntie 6, 67900 Kokkola
Puh. (06) 828 0111, www.omg.fi
Yhteyshenkilö: EHS-päällikkö
Kim Sundell
• VR TRANSPOINT vastaa alueen junaliikenteestä. Raaka-aineiden ja valmiiden
tuotteiden lisäksi rautateitse kuljetetaan erilaisia teollisuuskemikaaleja.
Rautatienkatu 1, 67100 Kokkola
Puh. 040 866 6475, www.vrtranspoint.fi
Yhteyshenkilö: järjestelymestari
Eero Kivistö
• Yara Suomi Oy Kokkolan toimipaikka
valmistaa rehufosfaatteja ja kaliumsulfaattia sekä varastoi ja toimittaa ammoniakkia ja fosforihappoa.
Kemirantie 1, 67900 Kokkola
Puh. 010 215 111, www.yara.fi
Yhteyshenkilö: HESQ-päällikkö
Tomi Asiala
KOKKOLAN
SUURTEOLLISUUSALUEEN SIJAINTI
7
TO I M I N TA O H J E
YLEISEN VAARAMERKIN KUULLESSASI
Yleinen vaaramerkki on yhtäjaksoinen, minuutin kestävä nouseva ja laskeva
sireenin ääni. Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa.
Onnettomuuden sattuessa jokaisen on noudatettava viranomaisten ohjeita.
MERKIN KUULLESSASI TOIMI NÄIN:
1.
2.
3.
4.
Siirry sisätiloihin ja pysy siellä. Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointilaitteet.
Kuuntele radiota ja avaa televisio saadaksesi lisätietoa
ja ohjeita. Odota rauhallisesti viranomaisten antamia
tiedotteita ja ohjeita, niiden julkaisu saattaa kestää. Toimi
annettujen ohjeiden mukaisesti.
Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeutuisi. Hätäkeskus ei anna onnettomuudesta lisätietoja puhelimitse.
Käytä puhelinta vain mikäli olet itse
välittömässä avuntarpeessa.
Vaara ohi -merkki on minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä,
että uhka tai vaara on ohi.
Kun kuulet yleisen vaaramerkin,
toimi oheisten ohjeiden mukaan.
Tutustu huolellisesti tähän ohjeeseen.
Vaaratilanteessa ei ole aikaa harjoitella.
Meidän jokaisen velvollisuutena on
toimia näiden ohjeiden
mukaisesti.
8