Savon Sanomat 16.4.2013 Kotimaisesta hampusta

VARKAUS
sjärjestelyt ovat kesken
kääntapahollaan
rehtyä
kertoo.
tiedä,
tikuun
nnistyy
okuun
u uusia
a!
:
ja
t
sijoittajia, joista oli tulossa myös
uusia omistajia.
Hän piti kuviota 95-prosent8 SAVON SANOMAT
tisen varmana.
Val Samorizin omistaman
yrityksen taival on ollut vaikea.
Juankosken tuotantolaitoksen koneet pysähtyivät rahoitusongelmien takia viime vuoJUANKOSKI
den marraskuussa
ja suurin osa
työntekijöistä on ollut sen jälkeen lomautettuna. Yritys on
Talous
ollut pahasta tappiollinen ja
se kärsinyt maksuvaikeuksista. Yrityksen velkoja on peritty
jopa konkurssiuhalla.
Liikevaihto oli ensimmäisen
17 kuukauden aikana 21,8 miljoonaa euroa. Kulujen jälkeen
tilikauden tulos on 11 miljoonaa
euroa tappiollinen. Ensimmäinen tilikausi alkoi vuoden 2011
alusta ja päättyi toukokuun loppuun 2012.
Kartonkitehtaan rahoitusjärjestelyt ovat kesken
Premium Boardin Juankosken
kartonkitehtaan uusia rahoitusja omistusjärjestelyjä ei ole saatu
vielä valmiiksi, kertoo yrityksen varatoimitusjohtaja Krister
Björkqvist.
–!Olemme loppusuoralla,
mutta nimet eivät ole vielä paperissa. Valmista pitäisi olla viimeistään ensi viikon alussa, varatoimitusjohtaja selvitti tämän
viikon maanantaina.
Björkqvistin mukaan käännettä heikompaan ei ole tapahtunut ja neuvotteluissa ollaan
edelleen ”aika lähellä”.
–!Voihan se tietysti tyrehtyä
ihan loppumetreillä, hän kertoo.
–!Eihän sitä koskaan tiedä,
hän mainitsee.
Björkqvist kertoi huhtikuun
alussa, että tehdas käynnistyy
todennäköisesti toukokuun
alussa. Mukaan oli saatu uusia
sijoittajia, joista oli tulossa myös
uusia omistajia.
Hän piti kuviota 95-prosenttisen varmana.
Val Samorizin omistaman
yrityksen taival on ollut vaikea.
Juankosken tuotantolaitoksen koneet pysähtyivät rahoitusongelmien takia viime vuoden marraskuussa ja suurin osa
työntekijöistä on ollut sen jälkeen lomautettuna. Yritys on
Valitse
vastuullinen
kumppani
VTT:n pääjohtaja tulee
Navitaksen hallitukseen
Lue lisää osoitteessa
VTT:n varkautelaislähtöinen minen.
vmp.fi tai mobi.vmp.fi
TIISTAINA 16.4.2013
pääjohtaja Erkki Leppävuori
Varkaus haluaa vahvistaa
VMP Group
(kuvassa) vahvistaa kaupungin elinkeinoyhtiönsä
konserToimitus: Matti Pietiläinen (esimies), Kari-Pekka Issakainen,
Kuopio – Iisalmi
Jouko Juutilainen, Kari Manninen
elinkeinoyhtiön Navitas Kehi- niohjausta ja siihen
liittyvää
Puh: 017 303 111, 09 415 22754
Kuninkaank. 20, Kuopio
tys Oy:n laajenevaa hallitusta. edunvalvontaa. Sähköposti: [email protected], [email protected]
Puh. (017) 369 3600
Hallituksen johtoon tu–!Työllisyyskehitykseen ei
lee kaupungin kehitysjohta- voi olla tyytyväinen. On saaVARKAUS
ja Rauno Asikainen. Varaputava parempaa vääntöä, kauValitse
heenjohtajana jatkaisi Andritz
punginvaltuuston
VTT:n
pääjohtajapuheenjohtulee
vastuullinen
Oy:n paikallisjohtaja Ari Nie- taja Kari Rajamäki (sd.) sanoo.
kumppani
ja
Navitaksen hallitukseen
ollut pahasta tappiollinen
se kärsinyt maksuvaikeuksista. Yrityksen velkoja on peritty
jopa konkurssiuhalla.
Liikevaihto oli ensimmäisen
17 kuukauden aikana 21,8 miljoonaa euroa. Kulujen jälkeen
tilikauden tulos on 11 miljoonaa
euroa tappiollinen. Ensimmäinen tilikausi alkoi vuoden 2011
alusta ja päättyi toukokuun loppuun 2012.
VTT:n varkautelaislähtöinen
pääjohtaja Erkki Leppävuori
(kuvassa) vahvistaa kaupungin
elinkeinoyhtiön Navitas Kehitys Oy:n laajenevaa hallitusta.
Hallituksen johtoon tulee kaupungin kehitysjohtaja Rauno Asikainen. Varapuheenjohtajana jatkaisi Andritz
Oy:n paikallisjohtaja Ari Nie-
minen.
Varkaus haluaa vahvistaa
elinkeinoyhtiönsä konserniohjausta ja siihen liittyvää
edunvalvontaa.
–!Työllisyyskehitykseen ei
voi olla tyytyväinen. On saatava parempaa vääntöä, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Rajamäki (sd.) sanoo.
Hamppu sai EU-tukiaiset
Lue lisää osoitteessa
vmp.fi tai mobi.vmp.fi
VMP Group
Kuopio – Iisalmi
Kuninkaank. 20, Kuopio
Puh. (017) 369 3600
Hamppu sai EU-tukiaiset
Kasvinviljely:
Finola-öljyhampusta kypsytellään kotimaista vientituotetta.
Hei, juuri sinä vuokranantaja!
Vesivahinko vuokra-asunnossa:
KUOPIO
Kuka korjaa - kuka maksaa?
Janne Laitinen
Suomen Vuokranantajat järjestää kaikille maksuttoman
Vuokranantajakoulun Kuopiossa. Tilaisuudessa alan
parhaatöljyhamppulajike
juristit käsittelevät erilaisia vuokra-asuntojen ja
Kotimainen
taloyhtiöiden remontteihin liittyviä kysymyksiä -vastuita ja
Finola palautetaan
tukikelpoisverotusta- elävästä elämästä saatujen esimerkkien kautta.
ten viljelykasvien listalle EU-jäsenmaissa.
Torstai 18.4. klo 17.30-19.30
EU-komission
suorien
tukien
Pääkirjaston
kokoussali,
Maaherrankatu 12
hallintokomitea hyväksyi viime
Ilmoittautumiset osoitteessa
viikolla asetusmuutoksen,
joka
www.vuokranantajat.fi
tuo tukikelpoisuuden
kahdelle
tai puhelimitse
hamppulajikkeelle.
(09) 1667 6421
Päätös oli odotettu, sillä Suomessa Finola sai tukikelpoisuuden 2011 ja useat muut jäsenmaat, muun muassa Ruotsi ja
Viro, ovat ilmaisseet kiinnostuksensa lajikkeeseen.
Finolan lisäksi listalle pääsee
unkarilainen kuituhamppulajike Tiborszallasi.
Päätöksen myötä lajikkeille
saa tästä vuodesta alkaen viljelyalaan perustuvaa tilatukea,
luonnonhaittakorvausta sekä
ympäristötukea. Päätös koskee kaikkia EU:n jäsenmaita.
–!Lajikkeet ovat kelpoisia tavanomaisiin maataloustukiin
tervetuloaalkaen,
lihamarkkinoille!
tästä tukivuodesta
vahvistaa maatalousylitarkasUudenaikainen Outokummun teurastamo ja naudanlihan
lisääntynytmaatarve takaavat
lehmille, lihanaudoille ja vasikoille
taja Auli Nurmi
ja metlyhyemmät kuljetusmatkat ja nopeat noudot. Nykyiset ja tulevat
sätalousministeriöstä
(MMM).
sopimuskumppanit - tervetuloa tutustumaan HK-ketjuun!
Tuottaja,
JAMES CALLAWAY
Kasvinviljely: Finola-öljyhampusta kypsytellään kotimaista vientituotetta.
JAMES CALLAWAY
KUOPIO
Janne Laitinen
Kotimainen öljyhamppulajike
Finola palautetaan tukikelpoisten viljelykasvien listalle EU-jäsenmaissa.
EU-komission suorien tukien
hallintokomitea hyväksyi viime
viikolla asetusmuutoksen, joka
tuo tukikelpoisuuden kahdelle
hamppulajikkeelle.
Päätös oli odotettu, sillä Suomessa Finola sai tukikelpoisuuden 2011 ja useat muut jäsenmaat, muun muassa Ruotsi ja
Viro, ovat ilmaisseet kiinnostuksensa lajikkeeseen.
Finolan lisäksi listalle pääsee
unkarilainen kuituhamppulajike Tiborszallasi.
Päätöksen myötä lajikkeille
saa tästä vuodesta alkaen viljelyalaan perustuvaa tilatukea,
luonnonhaittakorvausta sekä
ympäristötukea. Päätös koskee kaikkia EU:n jäsenmaita.
–!Lajikkeet ovat kelpoisia tavanomaisiin maataloustukiin
tästä tukivuodesta alkaen,
vahvistaa maatalousylitarkastaja Auli Nurmi maa- ja metsätalousministeriöstä (MMM).
Neuvotteleva virkamies Juha
Palonen MMM:stä pitää hamppua ”lupaavana viljelykasvina”.
–!Potentiaalia on. Hamppua
voidaan käyttää ja jalostaa moneen tarkoitukseen. Siitä on mahdollista saada maaseudulle elinkeinotoimintaa, Palonen sanoo.
Hamppu on Suomessa vielä marginaalinen viljelykasvi.
Tukikelpoisia hamppulajikkeita viljeltiin Suomessa viime
vuonna yhteensä noin 190 hehtaarilla, josta vajaat 150 hehtaaria oli Finolaa.
Molemmat hyväksytyt lajikkeet olivat aiemmin tukikelpoisia, mutta ne pudotettiin listalta
Kuvassa kotimaisilla Finola-siemenillä kylvetty hamppupelto Riihimäen seudulla viime syyskuussa. Finola-kylvösiementuotanto painottuu Etelä-Suomeen.
liian korkeiden huumausaine- eli tuottava hamppulajike.
tavoite on tänä vuonna 15 tonnia.
Neuvotteleva virkamies
Juha
SIILINJÄRVI
HYÖTYHAMPPU
tetrahydrokannabinolipitoisuukLajikkeen on jalostanut kuo–!Baltian maissa on tänä vuonPalonen MMM:stä pitää
hampKunnonpaikka
(Jokiharjuntie 3)
sien (THC) vuoksi. Kriittinen raja piolainen dosentti ja neuroke- na asiakkaita 350 hehtaarin
pua ”lupaavana viljelykasvina”.
misti
James
Callaway.
Hän
käy
verran, kolminkertaisesti viion
0,2
prosenttiyksikköä.
Ravinnoksi ja raaka-aineeksi
ma 29.4. Klo 18.30
kauppaa
hampunsiemenillä
ja
me
vuoteen
nähden.
KaikkiFinolan
THC-pitoisuuksien
on
–!Potentiaalia on. Hamppua
Kahvi- ja ruokatarjoilu
■ Hyötykäyttöhamppua (kuitu■ EU-tukikelpoisia hamppulajiksittemmin todettu jäävän alle ra- valmistuttaa sopimuskumppa- aan odotamme Finolan peltovoidaan käyttää ja jalostaa moja-arvon maa- ja metsätalous- nillaan hampunsiemenöljyä.
alan kasvavan EU:n alueella 800
ja öljyhamppu) voidaan käyttää keita oli viime vuonna 52. Suurin
neen tarkoitukseen.
Siitä on mahCallawayn mukaan kotimai- hehtaariin.
ministeriön rahoittamassa tutesimerkiksi ruoan, eläinrehun,
hamppumaa on Ranska, jossa
HKScanin toimitusjohtaja
Hannu Kottonen avaa tilaisuuden
kimuksessa.
sen hampun vientipotentiaali
Kanadassa Finolaa viljeltiin
lääkkeiden ja kankaiden raakaviljeltiin 10 000 ha kuituhampkertomalla,
miksi HK on itäsuomalaisen
naudanlihan paras
dollista saada
maaseudulle
elinSuomessa viljeltävien hamp- on paitsi terveysvaikutteisessa viime vuonna noin 6 000 hehaineena.
pua (2012).
markkinakanava.
HK Agrin
johtajat Veli-Matti
Jäppiläkotimaisilla
ja Samikeinotoimintaa,
Palonen
sanoo.
Kuvassa
Finola-siemenillä kylvetty hamppupelto
Riihimäen seudulla
viime
syyskuussa. Finola-kylvösiementuotanto
painottuu Etelä-Suomeen.
taarilla.
pulajikkeiden THC-pitoisuuksia
öljyssä, myös
eläinrehussa.
Talpila kertovat toiminnan kehityksestä Itä-Suomessa ja
■ Suomessa viljeltäviä hamp■ Tukikelpoisen hyötykäyttötarkkaillaan vuosittain.
–!Öljynpuristuksessa oheisCallaway sanoo, että maanHamppuJussi
on
Suomessa
vieHampusta
HK Ruokatalon painopisteistä lihanhankinnassa.
Näytteidenottoa valvoo Maa- tuotteena saatavat puristeet viljelijät suhtautuvat öljyhamppulajikkeita olivat vuonna 2012
hampun tetrahydrokannabinolilä marginaalinen viljelykasvi. liian korkeiden huumausaineeli tuottava
onproteiinin
tänä vuonna
15 tonnia.
voitaisiin
saada hamppulajike.
seutuvirasto ja sen toteuttavat tavoite
ovat hyvä
lähde kopuun ennakkoluulottomasti.
mm. Finola (146 hehtaaria)
pitoisuus (THC) on alhainen, alTervetuloa!
HYÖTYHAMPPU
Tukikelpoisia hamppulajik- tetrahydrokannabinolipitoisuukon jalostanut
kuo–!Baltian
maissahampunon tänä vuonAnalysoinnista
tieläimille.
Kokonaiset
–!Meidän kokemuksemme
on,
ja Tisza (34 ha). Yhteensä tule 0,2 prosenttia. Päihdehammaaseudulle Lajikkeen
elin- ely-keskukset.
Ilmoittaudu pe 19.4. mennessä!
vastaa Evira.
käyvät kananrehuksi,
että suomalaisilla viljelijöillä on
kea maksettiin 188 hehtaarille
pussa THC-pitoisuus voi olla 25
ja neuroke- nasiemenet
keita viljeltiin Suomessa
sien (THC) vuoksi. Kriittinen
raja piolainen dosentti
asiakkaita
350 hehtaarin
keinotoimintaa.
010 570 4349 / viime
[email protected]
Finola on toistaiseksi ainoa Callaway kertoo.
uteliaisuutta ja vahva halu kohamppua.
prosenttia.
misti JamesSuomen
Callaway.
käy verran,
kolminkertaisesti
vii-jotain uutta.
vuonna yhteensä noin 190 heh- on 0,2 prosenttiyksikköä.
Juha Palonen
oloissaHän
siemensatoa
Finola-kylvösiementen
vienti- keilla
taarilla, josta vajaat 150www.hkagri.fi
hehtaaFinolan THC-pitoisuuksien on kauppaa hampunsiemenillä ja me vuoteen nähden. Kaikki■ Hyötykäyttöhamppua (kuitu■ EU-tukikelpoisia hamppulajikria oli Finolaa.
sittemmin todettu jäävän alle ra- valmistuttaa sopimuskumppa- aan odotamme Finolan peltoMolemmat hyväksytyt lajik- ja-arvon maa- ja metsätalous- nillaan hampunsiemenöljyä.
alan kasvavan EU:n alueella 800
ja öljyhamppu) voidaan käyttää keita oli viime vuonna 52. Suurin
Callawayn mukaan kotimai- hehtaariin.
keet olivat aiemmin tukikelpoi- ministeriön rahoittamassa tutesimerkiksi ruoan, eläinrehun,
hamppumaa on Ranska, jossa
sia, mutta ne pudotettiin listalta kimuksessa.
sen hampun vientipotentiaali
Kanadassa Finolaa viljeltiin
lääkkeiden ja kankaiden raakaviljeltiin 10 000 ha kuituhampSuomessa viljeltävien hamp- on paitsi terveysvaikutteisessa viime vuonna noin 6 000 hehaineena.
pua (2012).
taarilla.
pulajikkeiden THC-pitoisuuksia öljyssä, myös eläinrehussa.
■
■ Tukikelpoisen hyötykäyttötarkkaillaan vuosittain.
–!Öljynpuristuksessa oheisCallaway sanoo, että maanSuomessa viljeltäviä hampHampusta
Näytteidenottoa valvoo Maa- tuotteena saatavat puristeet viljelijät suhtautuvat öljyhamppulajikkeita olivat vuonna 2012
hampun tetrahydrokannabinolivoitaisiin saada
seutuvirasto ja sen toteuttavat ovat hyvä proteiinin lähde ko- puun ennakkoluulottomasti.
mm. Finola (146 hehtaaria)
pitoisuus (THC) on alhainen, alle 0,2 prosenttia. Päihdehammaaseudulle elin- ely-keskukset. Analysoinnista tieläimille. Kokonaiset hampun- –!Meidän kokemuksemme on, ja Tisza (34 ha). Yhteensä tuHyvä asuntolaina on paljon
muutakin
Se tarjoaakäyvät
turvaa kananrehuksi,
elämän yllätyksiin, joustaa
ja muovaantuu
vastaa
Evira. kuin pelkkä marginaali.siemenet
että suomalaisilla
viljelijöillä on
kea maksettiin 188 hehtaarille
pussa THC-pitoisuus voi olla 25
keinotoimintaa.
Finola onHyvä
toistaiseksi
ainoa
Callaway
uteliaisuutta
vahva
hamppua.
prosenttia.
omistajansa tarpeiden muuttuessa.
asuntolaina
myös tietää,
että kertoo.
jokainen asunnonostaja ja jokainen
ostettujakoti
on halu koJuha Palonen erilainen. Siksi myös jokainen
Suomen
siemensatoa
Finola-kylvösiementen
vienti- keilla jotain uutta.
hyväoloissa
asuntolaina
on erilainen, omistajansa
näköinen.
”
Ravinnoksi ja raaka-aineeksi
”
ä
ehty?
Mistä on hyvä
asuntolaina tehty?
Tutustu Nordean asuntolainaratkaisuihin ja kokoa itsellesi asuntolaina osoitteessa nordea.fi/asuntolaina
Varaa aika ja tule keskustelemaan sinulle sopivasta asuntolainasta.
Soita 0200 3000 (pvm/mpm) ma-su 24h/vrk.