Metsataitaja-teemakerhon ohjaajan opas

Metsätaitaja-kerhon
tavoitteena on oppia
metsänmittausta,
harjoitella metsätaitokilpailun tehtäviä
ja madaltaa kynnystä
osallistua metsätaitokilpailuihin.
Metsätaitaja
Suomen 4H-liitto www.4h.fi
Metsätaitaja-kerho
Metsätaitaja-kerhossa opetellaan metsänmittausta ja harjoitellaan metsätaitokilpailun tehtäviä.
Tavoitteena on syventää nuorten metsäosaamista ja kannustaa löytämään luonnosta mielenkiintoista ja haastavaakin tekemistä. Lisäksi tavoitteena on madaltaa kynnystä osallistua metsätaitokilpailuihin. Kerho on tarkoitettu yläkouluikäisille nuorille.
Kerho kokoontuu 6 kertaa, ja jokainen kerta kestää noin 2 tuntia. Ohjaajalla tulee olla riittävä
metsäinen asiantuntemus.
Jokaiselle kerhokerralle on tehty esimerkkiohjelma. Ohjelmassa on määritelty tavoitteet, tarvittavat välineet ja materiaalit sekä aihepiiriin sopivia TOP-tehtäviä. Kerhokerta alkaa aloituksella, jossa perehdytään aiheeseen keskustellen tai leikin avulla. Teemassa käydään lävitse varsinainen ohjelma. Jokainen kerhokerta päättyy lopetukseen, joka voi olla leikki tai kerhokerran
teeman kertausta. Lisäksi kerrotaan, mitä pitää seuraavalla kerralla ottaa mukaan.
Ohjaaja laatii kerholle turvallisuussuunnitelman etukäteen 4H-yhdistyksen kanssa. Turvallisuussuunnitelmassa pohditaan toiminnan riskejä, niiden ennaltaehkäisyä sekä hätätilanteessa tarvittavia toimenpiteitä. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla laaditaan kerhon säännöt.
Lisätietoja 4H-yhdistyksistä tai Suomen 4H-liitosta (www.4h.fi).
Tervetuloa mukaan!
Tämä opas on tuotettu Metsämiesten Säätiön tuella.
4H-teemakerho
4H-kerho METSÄTAITAJA
..........................................
1. kerhokerta
TAVOITE
Tavoitteena on tutustua toisiin kerholaisiin,
laatia kerholle säännöt ja tutustua metsätaitokilpailun sisältöön ja sääntöihin. Lisäksi
tavoitteena on oppia tuntemaan opaskasvit
ja määrittämään niiden avulla kasvupaikkatyypit.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• Metsätaito-opas, joka jaetaan kaikille
• kasvikirja
• muistiinpanovälineet.
TEEMAAN SOPIVIA TOP-TEHTÄVIÄ:
Metsä ja luonto, B-taso,
Pertti Petäjä ‡ Missä Pertti Petäjä viihtyy?
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Tunnistustehtävä
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja à Kasvupaikkatyyppi
Metsä ja luonto, C-taso,
Monimuotoinen metsä ‡ Puulajiopas
ALOITUS
Tullaan tutuiksi parikävelyllä:
Muodostetaan parit. Parit lähtevät kävelemään haluamaansa suuntaan. Kävellessä
toinen kertoo parilleen itsestään viiden minuutin ajan. Sitten vaihdetaan osia. Tämän
jälkeen kumpikin kertoo vuorollaan, mitä
muistaa toisen kertoneen. Muistivirheet
korjataan. Sitten parit esittelevät toisensa
muulle ryhmälle.
Kerhon säännöt ja turvallisuussuunnitelma:
Tutustumisen jälkeen käydään läpi kerhon
ohjelma ja turvallisuussuunnitelma. Yhdessä mietitään kerhon säännöt.
TEEMA
Metsätaitokilpailut:
Jaetaan Metsätaito-oppaat. Käydään Metsätaito-oppaan avulla läpi 4H-metsätaitokilpailun periaatteet eli tehtävät ja säännöt.
Kasvupaikkatyypit ja opaskasvit:
Siirrytään metsäkohteeseen, jossa käydään
läpi kasvupaikkatekijöitä eli mitkä seikat
vaikuttavat siihen, että metsästä löytyy
erilaisia kasvupaikkatyyppejä. Opetellaan
tunnistamaan opaskasveja ja määrittämään
alueen metsätyyppejä.
LOPETUS
Kertaus, Kim-leikki metsäisesti:
Ohjaaja kerää retken aikana muutaman
opaskasvin, joita käytetään Kim-leikissä.
Kerholaiset katsovat kasveja hetken ja
sitten he sulkevat silmänsä tai poistuvat sivummalle. Ohjaaja ottaa yhden kasvin pois,
ja kerholaisten tehtävänä on muistaa, mikä
kasvi puuttuu ja tietenkin myös sen nimi.
Leikkiä voidaan myös leikkiä siten, että
hetken katselun jälkeen kasvit peitetään, ja
tehtävänä on kirjata ylös niin monta kasvin
nimeä kuin tunnistetaan ja muistetaan.
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-teemakerho
METSÄTAITAJA
4H-kerho ...........................................
2. kerhokerta
TAVOITE
Tavoitteena on oppia mittaamaan puun pituus keppimenetelmää käyttäen ja puuston
pohjapinta-ala relaskooppia käyttäen, oppia
määrittämään rinnankorkeus ja puun läpimitta rinnankorkeudelta.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• Metsätaito-opas
• relaskoopit, joita voi hankkia sponsoreilta, lainata MHY:lta tai valmistaa itse
• narua, pahvia, teippi, sakset
• mittanauha
• mittasakset tai kaulain
• hypsometri
• puukko
• rinnankorkeuskeppi
• muistiinpanovälineet.
TEEMAAN SOPIVIA TOP-TEHTÄVIÄ:
Metsä ja luonto, B-taso,
Pertti Petäjä ‡ Pertti Petäjän strategiset
mitat
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Ei teleskooppi, vaan relaskooppi
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Rinnankorkeudelta
ALOITUS
Jokainen valmistaa itselleen 1,3 metrin
pituisen kepin. Keppiin voidaan merkata mitta-asteikko 2 cm:n välein 60 cm:n matkalle.
Asteikkoa voidaan hyödyntää läpimitan arvioimisessa.
TEEMA
Rinnankorkeuden ja rinnankorkeusläpimitan
määrittäminen:
Rinnankorkeus on 1,30 metriä ja sitä tietoa
tarvitaan myöhemmin yksittäisen puun tilavuutta määritettäessä ja relaskoopin käyttöä
opetellessa. Jokaiselle voidaan mitata
omasta kehosta ko. korkeus, jota voidaan
hyödyntää, kun mittaa ei ole tai sitä ei voi
käyttää (esim. 4H-metsätaitokilpailussa).
Rinnankorkeus mitataan maanpinnan tasolta
1,3 m:n korkeuteen.
Leikkimielinen kilpailu: jokainen merkitsee
puuhun oman rinnankorkeutensa ja lopuksi
tarkistetaan mitalla, kenellä osui lähimmäksi.
Mittasaksilla tai kaulaimella opetellaan
mittaamaan rinnankorkeusläpimittaa. Puun
läpimitta kannattaa ottaa kahdelta puolelta
puuta ja laskea saatujen läpimittojen keskiarvo. Rinnankorkeusläpimittaa tarvitaan
myöhemmin arvioitaessa yksittäisen puun
tilavuutta.
Relaskoopin käyttö:
Relaskooppi voidaan valmistaa myös itse eli
0,65 cm:n narun päähän kiinnitetään pahvinpala, johon on leikattu 1,3 cm:n hahlo.
Toinen vaihtoehto on 1 m:n mittainen keppi, johon kiinnitetään pahvinpala, jossa on
2 cm:n hahlo.
Opetellaan käyttämään relaskooppia ja
mittaamaan puuston pohjapinta-alaa etukäteen mitatulla koealalla. Relaskoopilla
mitattu koeala ilmoittaa hehtaarilla olevan
puuston pohjapinta-alan neliömetreinä rinnankorkeudelta (1,3 m).
Puun pituuden mittaus:
Opetellaan puun pituuden mittaus keppimenetelmää apuna käyttäen. Selvitetään myös,
mihin keppimenetelmä perustuu (yhdenmuotoiset kolmiot). Mittanauhalla kalibroidaan
jokaisen kerholaisen askeleen pituus. Ensin
voidaan mitata samaa puuta, ja sitten jokainen saa oman puun mitattavaksi. Ohjaaja
tarkistaa mitatut pituudet hypsometrillä.
LOPETUS
Selkärinkileikki:
Ryhmä seisoo ympyrässä kasvot ulospäin.
Kuka tahansa voi sanoa jonkin harrastuksen,
jota on harrastanut tai harrastaa ja samalla
kääntyä hetkeksi ympäri. Kaikki, joilla on
sama harrastus, kääntyvät keskipisteeseen
päin ja näin hetken aikaa näkevät toisensa.
Voidaan tehdä myös esim. lempiruuilla, hyvillä ominaisuuksilla, musiikkimieltymyksillä
jne.
Lasketaan
Joka toinen lasketan Ei lasketa
..........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-teemakerho
4H-kerho METSÄTAITAJA
..........................................
3. kerhokerta
TAVOITE
Tavoitteena on oppia määrittämään metsikön kehitysluokka ja metsikön käsittely
tulevina vuosina.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• Metsätaito-opas
• muistiinpanovälineet
• mittasakset
• rinnankorkeuskeppi
• Taulukot uudistamiskypsyysrajoista
• 4 m:n keppi tai 4 m:n naru
• puukko
• kasvukaira.
TEEMAAN SOPIVIA TOP-TEHTÄVIÄ:
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Runkoluku
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Kehitysluokka
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Ryhmätehtävät:
Taimikonhoito
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Ryhmätehtävät:
Metsikön käsittely
ALOITUS
Mikä puu olen? Kukin ryhmän jäsen miettii,
mikä puu hän luonteensa ja ominaisuuksiensa perusteella voisi olla. Ryhmän jäsenet kyselevät toisiltaan: mikä puu olet ja
miksi?
TEEMA
Runkoluku:
Runkoluvulla tarkoitetaan puunrunkojen lukumäärää hehtaarilla. Runkolukua tarvitaan
määritettäessä ensiharvennuksen ajankohtaa tai määritettäessä siemen- tai suojuspuuasentoa. Ryhmä mittaa askelmitalla
10 x 10 metrin kokoisen koealan ja määrittää sen avulla puuston runkoluvun. Hehtaarikohtainen runkoluku saadaan kertomalla
koealan puiden lukumäärä sadalla.
Kehitysluokka:
Kehitysluokat kuvaavat metsikön ikä- ja kehitysvaiheita aina aukeasta alasta järeään
metsään. Kehitysluokan määrittämisessä
tarvitaan relaskooppikoealaa ja siihen kuuluvien puiden keskiläpimittaa, joka vastaa
koko puuston keskiläpimittaa. Metsätaitooppaan avulla käydään läpi, mitä tarkoittavat eri kehitysluokat: aukea ala, taimikko tai
ylispuustoinen taimikko, nuori kasvatusmetsikkö ja siemen- tai suojuspuumetsikkö.
Taimikon ensisijainen hoitotarve seuraavan
kahden vuoden aikana:
Taimikonhoidolliset vaihtoehdot ovat ruohonja heinäntorjunta, täydennysistutus, perkaus, harvennus ja lepo. Tutkitaan erikokoisia
taimikoita. Taimikon tiheys määritetään
runkoluvun avulla. Määritetään taimikon
runkoluku neljän tai kahden metrin kepillä.
4 m:n keppiä käytettäessä runkoluku/hehtaari saadaan kertomalla ympyräkoealan
taimimäärä 200:lla. 2 m:n keppiä käytettäessä kerroin on 800.
Metsikön käsittely seuraavan viiden vuoden
aikana:
Jatkoa edelliseen tehtävään eli vaihtoehdot
ovat kasvatushakkuu, luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuu, viljelyyn
tähtäävä uudistushakkuu ja lepo. Harjoitellaan puun läpimitan mittaamista. Ohjaaja
voi kairata muutaman puun puuston iän
määrittämiseksi. Muista metsänomistajan
lupa kairaukselle.
LOPETUS
Määritetään etukäteen merkatun koealan
kehitysluokka.
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-teemakerho
4H-kerho METSÄTAITAJA
..........................................
4. kerhokerta
TAVOITE
Tavoitteena on oppia määrittämään yksittäisen puun tilavuus ja puuston kokonaistilavuus sekä valtapuuston ikä.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• Metsätaito-opas
• muistiinpanovälineet
• mittasakset tai kaulain
• kuutioimistaulukot
• kasvukaira
• puulajikortit (pelkät nimet riittävät,
mutta voidaan kerätä esim. lehtiä ja
prässätä ja laminoida ne ja käyttää
niitä hyödyksi myös puulajien tunnistamisessa).
TEEMAAN SOPIVIA TOP-TEHTÄVIÄ:
Metsä ja luonto, B-taso,
Pertti Petäjä ‡ Pertti Petäjän ikä
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Valtapuuston ikä
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Puuston kokonaistilavuus
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Yksittäisen puun tilavuus
ALOITUS
Kerrataan runkoluvun määrittäminen.
TEEMA
Yksittäisen puun tilavuus:
Yksittäisen puun tilavuutta arvioitaessa on
ensin arvioitava puun pituus ja sen paksuus
rinnankorkeudelta. Yritetään hahmottaa,
kuinka paljon on yksi kuutiometri puuta eli
motti. Jokainen kerholainen arvioi merkityn
puun, ja parhaiten onnistunut voidaan palkita. Metsätaitokilpailussa puun luokse ei
pääse, joten puun läpimitan arvioiminen on
hieman hankalaa. Apuna voi käyttää esim.
kilpailukortin mittoja, jotka ovat 29 x 21
senttimetriä.
Puuston kokonaistilavuus:
Metsikön kokonaistilavuus arvioidaan metsikön pohjapinta-alan ja keskipituuden avulla.
Puuston keskipituuden voit päätellä mittaamalla ”keskimääräisen” puun pituuden.
Toinen vaihtoehto on arvioida joku metsikön
pisimmistä puista; keskipituus on 2–3 metriä vähemmän kuin tämän puun pituus. Kuutioimistaulukko löytyy kilpailukortista.
Valtapuuston ikä:
Käydään läpi, mitkä ovat eri puulajien korkeimmat iät. Jokainen laskee nuoren männyn iän oksakiehkuroista. Kukin kerholainen
voi kokeilla puun iän määrittämistä kasvukairan avulla. Muista kysyä maanomistajan
lupa kairan käyttämiseksi. Kukin kerholainen voi etsiä oman ikäisen taikka isän tai
äidin ikäisen puun.
LOPETUS
Metsäleikki:
Tehdään eri puulajeista laput, jotka jaetaan
ryhmäläisille. Vähintään kahdelle tulee
sama puulaji. Tuolit laitetaan ympyrään ja
ohjaaja huutaa, mikä puulaji vaihtaa paikkaa. Ohjaaja tavoittelee myös paikkaa, ja
se joka jää ilman, siirtyy keskelle ja huutaa
uuden puulajin. Voidaan huutaa myös metsä, jolloin kaikki vaihtavat paikkaa. Tällöin
vierekkäin istuvat eivät kuitenkaan saa
vaihtaa paikkoja keskenään. Tuolille, jolta
on lähtenyt, ei saa palata. Voidaan soveltaa
myös ulkotiloissa, jolloin seisotaan ympyrässä ja piirretään itselle pesä, jota sitten
vaihdetaan eri puulajeja huudettaessa.
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-teemakerho
4H-kerho METSÄTAITAJA
..........................................
5. kerhokerta
TAVOITE
Tavoitteena on ymmärtää metsälaissa määritettyjen erityisen tärkeiden elinympäristöjen merkitys metsäluonnolle.
ALOITUS
Kerrataan opaskasvit ja kasvupaikkatyypit
sekä puun pituuden mittaus ja relaskoopin
käyttö.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• Metsätaito-opas
• harvennusmallit
• 10 m:n naru
• merkkinarua tai -nauhaa
• paperia
• kyniä.
TEEMA
Metsän monimuotoisuus:
Käydään läpi metsälain erityisen tärkeät
elinympäristöt ominaispiirteittäin. Metsäkohdetta valittaessa pyritään löytämään sellainen alue, josta löytyisi muutama erityisen
tärkeä elinympäristö.
Leimaus:
Metsien harvennuksen periaatteet eli miksi
harvennetaan ja millaisia puita poistetaan.
Mahdollisimman selkeässä harvennuskohteessa harjoitellaan leimaamista. Rajataan
10 x 10 metrin alue. Yhdessä merkitään
poistettavat puut 4H-Metsätaito-oppaan
leimausohjeiden mukaisesti. Seuraavaksi
mitataan koealan koko puuston pohjapintaala, jätettävän puuston pohjapinta-ala ja
poistettavan puuston pohjapinta-ala. Lisäksi
arvioidaan valtapituus. Tämän jälkeen arvioidaan harvennusmallien ja mittaustulosten
mukaan leimauksen onnistuminen.
TEEMAAN SOPIVIA TOP-TEHTÄVIÄ:
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Leimaus
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Metsän monimuotoisuus
Metsä ja luonto, C-taso,
Monimuotoinen metsä ‡ Purot ja lähteet
LOPETUS
Kerrataan metsikön käsittely, kehitysluokka,
runkoluku, yksittäisen puun tilavuus ja puuston tilavuus. Lisäksi kerrataan vielä metsätaitokilpailun säännöt.
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-teemakerho
4H-kerho METSÄTAITAJA
..........................................
6. kerhokerta: METSÄTAITOKILPAILU
TAVOITE
Tavoitteena on käydä läpi ainakin osittain
aito metsätaitokilpailurata tai osallistua
jonkun muun järjestämään metsätaitokilpailuun.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• kynä
• kumi
• kilpailukortti
• relaskooppi
• maastovarustus.
TEEMAAN SOPIVA TOP-TEHTÄVÄ:
Metsä ja luonto, C-taso,
Metsätaitaja ‡ Metsätaitokilpailu
ALOITUS
Jaetaan kilpailukortti ja käydään läpi tehtäväjärjestys.
TEEMA
Metsätaitokilpailu on noin 1–3 kilometrin
mittainen metsäpolku, jonka varrelle tehtävät on sijoitettu 0,1–0,5 hehtaarin kokoisille
koealoille.
Metsätaitokilpailussa noudatetaan 4H-järjestön valtakunnallisen metsätaitokilpailun
sääntöjä.
LOPETUS
Lasketaan tulokset ja jaetaan palkinnot.
Kerätään palaute kerholaisilta ja ohjaajalta/
ohjaajilta.
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta.
Harrastajan kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä.
Turvallisessa 4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja ja tietoja koulutetun aikuisen
tai nuoren ohjaajan tuella. 4H-koulutukset ja kurssit syventävät nuoren osaamista.
4H-toiminnassa saadaan valmiuksia yrittäjyyteen ja työelämään.
4H-harrastus kehittää ihmistä kokonaisuutena. Tätä kuvaa neljän H:n perustana olevat
sanat head, hands, heart ja health, suomeksi harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi.