4H-liiton vuosikertomus 2012

Vuosikertomus 2012
Suomen 4H-liitto
H
4
Puheenjohtajan
tervehdys
Elämässä sattuu joskus kuin ikkuna avautuisi uuteen maisemaan. Itse koin tällaisen tunteen, kun huhtikuussa 2012
Suomen 4H-liiton valtuuskunta valitsi minut liiton hallituksen puheenjohtajaksi.
Vahdinvaihto tapahtui kesken edustajakokouskauden, kun
ylijohtaja Raimo Luoma pyysi eroa toimittuaan tehtävässä
neljä vuotta. Syynä eroon oli puheenjohtajuudesta mahdollisesti syntyvä, virkatyöhön liittyvä jääviystilanne. Järjestöväki
osoittaa Raimolle lämpimät kiitokset erittäin sitoutuneesta
puheenjohtajuusrupeamasta!
Lähes jokaisella suomalaisella on jonkinlainen käsitys 4Hnuorisotyöstä, niin minullakin. Mutta puheenjohtajuus avasi
avaran ikkunan Suomen suurimpaan nuorisojärjestöön, jonka toiminta todellakin tuo lisäarvoa tämän ja tulevaisuuden
yhteiskunnan haasteisiin. Nyt 85 vuotta täyttävä kansalaisjärjestö onkin kyennyt jatkuvasti uudistamaan toimintaansa.
Nyt jos koskaan tarvitaan ponnisteluja nuorten työllistämiseksi ja työelämävalmiuksien sekä yritteliäisyyden
edistämiseksi. Ongelmien syntymistä ja syrjäytymistä tulee
ehkäistä ennakkoon, näin vähennetään inhimillisiä, sosiaalisia
ja taloudellisia menetyksiä. 4H-järjestöllä on eri ikäryhmien
kohtaamiseen nykyaikaiset toimintamallit, joilla tavoitetaan
vuosittain kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria.
Parasta luottamustyössä on ihmisten kohtaaminen. Nuorten
4H-stipendiaattien upeat elämäntarinat todella vahvistavat
uskoa tulevaisuuteen. 4H-järjestöä on myös siunattu sitoutuneilla luottamushenkilöillä ja työntekijöillä.
Kerhokilpailu kehittää
kerhotoiminnan laatua
järjestöstä selkeästi. Nuorisotyön kehittämisen
lisäksi järjestöväen ennakkoluulottomuus
ulottuu tukipalvelujen järjestämiseen.
Kaikki 4H-kerhot iltapäiväkerhoja lukuun
voivat
osallistua vuosittaiseen
Vuoden 2012 aikanaottamatta
4H-järjestössä
mietittiin laajapohjaisesti, kerhokilpailuun.
miten 4H-piirit ja Raati
liitto arvioi kerhojen itse
suunnittelemat
julisteet
parhaiten pystyisivät auttamaan paikallisia 4H-sekä kerhopäiväkirjat,
joiden perusteella
yhdistyksiä käytännön
nuorisotyössä.
Ilman voittaja valitaan.
Kriteereinä
ovat
muun
paikallistasolla tapahtuvaa lasten ja nuorten muassa esittely-paketin ilme,
monipuolisuus,
kohtaamista ei 4H-järjestöllä
olekerhotoiminnan
olemassaosallistumisinnokkuus
sekä
toiminnan
olon oikeutusta.
laatu ja pitkäjänteisyys. Tavoitteena on
kerhokilpailun
avulla kehittää
Huhtikuussa 2013 kokoontuva
4H-liiton
paikallisen
kerhotoiminnan laatua.
edustajakokous ottaa
kantaa esitykseen,
jonka mukaan piirien ja liiton toiminnat
Lassilantavoitellaan
4H-Topit Noormarkun 4Hyhdistetään. Uudistuksella
yhdistyksestä
voittivat vuoden 2009
yhdistyksille tasalaatuisia ja taloudellisesti
tuotettavia palveluja,4H-kerhokilpailun.
vuorovaikutuksen Satakunnan 4Hpiirin
kerholaiset tekivät
lisäämistä järjestössä sekä reippaat
toimivia työyhtuomaristoon vaikutuksen etenkin
teisöjä.
aktiivisuudellaan. Kerho muun muassa
tapahtumia valtaHallituksen puolestajärjesti
esitänansiokkaasti
parhaat
kunnallisella
4H
viikolla
ja pääsi esiin
kiitokset aktiivisille 4H-nuorille, vastuuluseasti
paikallisissa medioissa. Kerholisille 4H-perheille sekä
sitoutuneille
laiset
ovat
myös ottaneet innokkaasti
luottamushenkilöille ja työntekijöille.
osaa
maakunnallisiin
4H-nuorisotyö ei olisi
mahdollista
ilman kilpailuihin. Kerhokilpailuun
osallistui
maa- ja metsätalousministeriön, kuntien kaikkiaan 315
kerhoa 81 yhdistyksestä. Mukana
ja muiden yhteistyökumppaneiden
oli yhteensä
4 109 4Htukea, siitä sydämelliset
kiitokset heille.
kerholais4H-järjestöön kuuluu lähes 70 000
Tytti Tuppurainen ta.
Hallituksen puheenjohtaja
Elämän ja toiminnan on hyvä nojata vahvaan ja pysyvään
arvoperustaan, mutta toisaalta tulee omata reaktiivisuutta
maailman muutoksiin. Nämä ominaispiirteet löytyvät 4H2
jäsentä. 4H-yhdistyksiä on 245 ympäri
Suomea. Paikallisyhdistysten toimintaa tukevat 14 4H-piiriä ja 4H-liitto. Ruotsinkielistä toimintaa tarjoaa Finlands svenska
4H, jolla on 4 800 jäsentä.
2
Kohti yritteliästä
aikuisuutta
Toiminta-ajatus
4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa
kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta.
Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon
ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä.
4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja
ja tietoja koulutetun ohjaajan tuella. 4Hkoulutukset ja -kurssit syventävät nuoren
osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia
aktiiviseen kansalaisuuteen, yrittäjyyteen ja
työelämään.
Järjestöllinen
päämäärä
4H-järjestö on valtakunnallinen, yhtenäinen ja kehittyvä lasten ja nuorten
elämänhallintaa ja yritteliäisyyttä tukeva
kansalaisjärjestö sekä johtava nuorisopalveluja tuottava järjestö.
Matka aikuisuuteen otetaan
kolmella askeleella
4H:n tekemä nuorisotyö on pitkäjänteistä kasvatustyötä,
jonka johtotähtenä on kasvu aktiiviseen kansalaisuuteen.
4H:ssa kasvetaan itse tekemällä, oivaltamalla, erehtymällä
ja oppimalla. Kolme askelta työelämään -toimintamalli
on vakiintunut järjestön käyttöön ja selkeyttänyt kasvatustyötä.
1. askel: Kerhotoiminta ja TOP (6+)
Lapsi voi tulla mukaan 4H-järjestön toimintaan jo 6-vuotiaana, kun hän liittyy 4H-kerhoon. Kerhojen toimintamenetelmänä on tekemällä oppiminen, ja tärkein työväline siinä on
sähköinen TOP-tehtäväpankki.
2. askel: Työelämävalmiudet ja
työllistäminen (13+)
Yli 13-vuotiaille suunnatussa toiminnassa painottuvat työelämävalmiuksien hankkiminen ja oman rahan ansaitseminen. Työelämävalmiuksia saadaan Ajokortti työelämään
-kurssilla ja 4H-työelämäkursseilla. Nuorella on usein
mahdollisuus työllistyä 4H-yhdistyksen kautta.
3. askel: Nuorten yritykset (13+)
Yrittäjyydestä kiinnostuneet nuoret voivat perustaa
oman 4H-Yrityksen. Perustiedot yrittämisestä nuori saa
4H-yrityskurssilla. 4H-yrittäjällä on aina oma ohjaaja.
Usein yrityksiä perustetaan myös yhdessä ystävien
kanssa.
3
4H-järjestö
vuonna 2012
4
Meissä on voimaa
Tallinnassa nostettiin
yhteishenkeä
Nuorisotoimikunta
uudisti itsensä
4H-järjestön toimihenkilöseminaariin marraskuisessa
Tallinnassa osallistui 230 toimihenkilöä. Joka kolmas
vuosi järjestettävän tapahtuman teemana oli strategiaa
mukaillen Vahvistamme viestintää. Tsemppitreffeillä
keskusteltiin muun muassa kaupunkiyhdistysten, vasta-alkajien ja konkareiden muodostamissa ryhmissä.
4H-liitto esitteli tukitoimintojaan Infotorilla. Toimihenkilöpäivillä oli mukana runsaasti yhteistyökumppaneita, kuten Linnanmäki ja kansainvälisen liikkuvuuden ja
yhteistyön keskus Cimo.
Kesän 2011 valtakunnallisessa Nuorten
4H-parlamentissa valittu nuorisotoimikunta eli Nutoku teki poikkeuksellisen
pitkän, puolitoista vuotta kestäneen
kauden. Kautensa aikana nutokulaiset
uudistivat toimikunnan jäsenten valintatavan. Nuorisotoimikuntaan haetaan
vuodesta 2013 eteenpäin suoralla
hakemuksella, ja toimikunnan kausi on
kalenterivuoden mittainen. Nuorisotoimikunnan tärkeä aloite oli myös
nuorisojäsenten määrän lisääminen
4H-yhdistysten hallituksissa. Lisäksi
nutokulaiset testasivat paikallisia
nuorten vaikuttajaryhmiä omissa
yhdistyksissään.
Koulutus on arjen tukea
4H-liitto järjesti toimihenkilöille vuoden aikana yli 40
koulutusta, mikä on aiempia vuosia enemmän. Koulutusten määrää lisäsivät tilastointiohjelma Ankkurin
ja intranetin koulutuskiertueet. Toiminnanjohtajille
ja luottamushenkilöille järjestettiin koulutusta myös
verkossa. Lisäksi yhdistysten toimihenkilöille oli tarjolla
piirien järjestämiä koulutuksia.
Vapaaehtoistyön ohjelma uudistettiin
vuonna 2012. Vapaaehtoisia on
4H:ssa ohjaustehtävissä noin 3 500 ja
luottamustehtävissä lähes saman verran.
Ohjelma antaa toiminnanjohtajalle
tukea vapaaehtoisten kanssa tehtävään työhön.
5
4H-kerhosta taitoja
koko elämän ajaksi
Tekeminen ei lopu
Top-tehtäväpankissa on yli 1 400 Top-tehtävää.
Uusia Top-teemoja tuotettiin vuoden aikana
kahdeksan, ja niistä jokainen sisältää useita
koukuttavia tehtäviä. Uusien teemojen avulla
syntyvät niin pannarit, letut kuin munakkaatkin
ja tutuiksi tulevat esimerkiksi geokätköily ja lintuharrastus. Kaikki Top-tehtävät on rakennettu
tekemällä oppimisen pedagogiikan mukaisesti.
Top-tehtävien parissa tekeminen ei lopu, eikä
tehtäväpankki jätä kerhonohjaajaa koskaan tyhjän päälle. Sähköisiä Top-tehtäviä voi hyödyntää
kuka tahansa lasten ja nuorten kanssa työtä
tekevä tai vapaa-aikaa viettävä.
Vuoden 4H-kerhossa lapset
oppivat toisiltaan
Vuoden 4H-kerho on Lammelan 4H-kerho Satakunnasta.
Kylätalolla kohtaa viikoittain kaksitoista lasta, iältään kuudesta neljääntoista. Hyvä yhteishenki eri-ikäisten lasten kesken on syntynyt, kun kaikki ovat samalta kylältä ja samasta
koulusta. Palkitulla kerhokaudella kerholaiset saivat pareittain suunnitella ja ohjata yhden oman kerhokerran.
Vuoden 4H-kerho -kilpailussa kerholaiset pääsevät esittelemään toimintaansa ja kerhovuoden tapahtumia. Samalla etsitään ja jaetaan hyviä käytäntöjä kaikkien noin 2 600
4H-kerhon käyttöön. Kerhokilpailuun osallistui 341 kerhoa ja mukana oli yhteensä 4 838 4H-kerholaista.
Lisää liikettä!
4H-viikkoa vietettiin loka-marraskuun vaihteessa
29.10.–4.11.2012. Samalla viikolla juhlitaan myös 4Hkerhotoiminnan Topi-maskotin nimipäivää. 4H-viikon
vauhdikas teema oli ”Lisää liikettä”, jota tukemaan
julkaistiin uusi, samanniminen TOP-teema. 4H-viikolla
kerhoja, perheitä, lapsia ja nuoria kannustettiin liikkumaan TOP-tehtävien innoittamina.
Vuonna 2012 toteutui
456 028 kerhokäyntiä
2 678 4H-kerhossa.
6
- ke r h o
o d en 4H
-kilpailu
hdistys
vian 4H-y
r
a
ik
r
e
M
rho,
istys
n 4H-yhd
lan 4H-ke
a
e
a
m
im
m
a
a
L
-S
.
1
o, Etelä
s
n 4H-kerh
H-yhdisty
2. Ylämaa
riveden 4
O
,
o
h
r
e
k
a
3. Mang
Vu
Kilpailuista innostusta
Lettu lensi voitokkaasti
Vuoden 2012 kotitalouskisa perustui uuteen Topteemaan, ja siinä kilpailtiin kahdessa sarjassa. Alakouluikäisten tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa
maailman parhaat lettukemut ja koota kemuista
raportti. Sarjaan osallistui yhteensä 150 ryhmää 80 eri
yhdistyksestä. Raportin toteutustapa oli vapaa.
Vanhemmille nuorille tarkoitetun Letunheiton
mestaruus -kilpailutehtävän tavoitteena oli oppia
paistamaan lettuja ja tuottamaan video YouTubeen.
Kilpailuvideoita julkaistiin noin kolmekymmentä.
Kisassa tekijät oppivat käytännössä myös tekijänoikeuksista valitessaan videoille musiikkia. Lettu 2012
-kilpailu toteutettiin yhteistyössä Myllyn Paras Oy:n
kanssa, joka muun muassa lahjoitti kisan palkinnot.
Vuoden toisessa valtakunnallisessa kilpailussa
innostuttiin käymään kalassa. Kala-Topi kilpailun
palkinnot arvottiin kaikkien saalista saaneiden
kesken.
Ympäristöradalla
meno jatkuu
Koulukampanjana vuonna 2010 toteutettu
Ympäristöratahanke jatkui 4H-kerhoissa vuosina
2011 ja 2012. 449 nuorta kerhonohjaajaa 37
yhdistyksestä koulutettiin käyttämään Ympäristörata-opetusmateriaalia kerhoissa.
Kerholaiset perehtyvät ympäristöradalla luonnon
monimuotoisuuteen ja vesiensuojeluun hauskalla
tavalla. He rakentavat luontoelämysradan, tutustuvat omaan lähiympäristöönsä eri aisteja käyttäen sekä eläytyvät vesiensuojeluun roolipelin
avulla. 4H toteutti koululaisten kerhokampanjan
MTK:n säätiön tuella.
Lettukemut 2012
1. Tuuloksen 4H-kokkikerho
2. Silja Rautio, Limingan 4H-yhdistys
3. Mommilan asemanseudun 4H-kerholaiset,
Hausjärven 4H-yhdistys
Letunheiton mestaruus
1. Tillintalliaiset, Hankasalmen 4H-yhdistys
2. Karoliina ja Andreas, Kempeleen 4H-yhdistys
3. Veera ja Fanni, Rovaniemen 4H-yhdistys
7
Työelämätaitoja
oppimassa
Nuorten
työllistäminen 4H:ssa
Ajokortti työelämään
ja työelämäkurssit
Kolme askelta työelämään -toimintamallin toisen askeleen muodostavat
työelämävalmiudet ja työllistäminen,
kolmannelta löytyvät nuorten omat
yritykset. Ne tukevat yli 13-vuotiaiden
nuorten työelämätaitojen opettelua ja
työllistymistä. Tavoitteena on parantaa
nuorten työelämään liittyviä tietoja ja
taitoja sekä tarjota mahdollisuuksia ensimmäisiin työkokemuksiin. Nuoren tie
kulkee Ajokortti työelämään -kurssin
kautta 4H-työelämäkursseille. Nuori
voi työllistyä joko 4H-yhdistyksen välittämien ja tarjoamien töiden kautta tai
omaan yritykseen. Lisäksi hän saa hyvät
valmiudet työllistyä muille avoimille
työmarkkinoille.
Ajokortti työelämään -kurssille osallistui vuoden aikana 5 000 nuorta. Kurssi
antaa nuorelle perustiedot työnhausta ja
työelämän pelisäännöistä. Lisäksi kurssilla
harjoitellaan asiakaspalvelu- ja ihmissuhdetaitoja. Jo yli 20 000 nuorta on suorittanut
Ajokortti työelämään -kurssin, joita ohjaamaan 4H on kouluttanut yli 400 ohjaajaa.
Vuonna 2012 4H-järjestön kautta
työllistyi 8 468 alle 29-vuotiasta nuorta. Palkkoja nuorille
maksettiin 3,6 miljoonaa euroa.
4H-Yrityksiä oli 304 ja
niiden yhteinen myynti oli
173 258 euroa.
8
Uudistetut 4H-työelämäkurssit perehdyttävät nuoria käytännönläheisesti kerhonohjaamiseen, lastenhoitoon ja koirienhoitoon sekä koti-, piha- ja metsätöihin.
Työelämäkursseja ohjaavat vapaaehtoiset
ammattilaiset yhteistyössä yhdistyksen
toimihenkilön kanssa. Vuonna 2012 nuoret
kävivät yli 10 000 yksittäistä neljän tunnin
työelämäkurssia.
Oikeita töitä
4H:n kautta
Nuorisotakuu –
4H tarjoaa 4 ratkaisua
Vuonna 2012 Suomessa valmisteltiin Nuorisotakuuta,
joka astuu voimaan vuoden 2013 alusta. Nuorisotakuu
tarkoittaa sitä, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle
30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työ-,
harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka
viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi
joutumisesta.
Yritystä on!
Neljä ratkaisua ovat:
4H-Yritys on työväline nuorten yritystoiminnan käynnistämiseen ja tukemiseen. Se tarjoaa
nuorelle mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä
ohjatusti henkilökohtaisen yritysohjaajan
opastuksella. Perustiedot yrittämisestä nuori
saa 4H-yrityskurssilla. 4H-Yrityksen voi perustaa
13 vuotta täyttänyt nuori, yksin tai yhdessä
ystävien kanssa.
- Nuorten työllistäminen nuorisoalalle,
mm. 4H-järjestöön.
- Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten seinättömät
4H-työpajat erityisesti taajama-alueiden ulkopuolella.
- Ajokortti työelämään -kurssit koko 9.-luokkalaisten
ikäluokalle.
- Elämä haltuun -ryhmät yläkoululaisille. Ryhmien
toiminnassa hyödynnetään TOP-tehtäväpankkia ja
4H-toimihenkilöiden nuorisoalan ammattitaitoa .
Lokakuussa 2012 nuoret 4H-yrittäjät ja yrittäjyydestä kiinnostuneet kokoontuivat Bisnes
2012 -tapahtumaan Ouluun. Sata 4H-yrittäjää
osallistui yrittäjyyteen liittyviin työpajoihin,
kuunteli asiantuntijoita, esitteli omia yrityksiään
ja myi tuotteitaan.
4H-järjestö haluaa olla mukana toteuttamassa nuorten yhteiskuntatakuuta yhdessä muiden kolmannen
sektorin toimijoiden kanssa. 4H esitti vuonna 2012
neljä ratkaisua, joilla se voi osallistua nuorisotakuun
toteutukseen.
-yhdisalmen 4H
s
a
k
n
a
H
eam
myyvä
rvikkeita
n MimmiT
o
ta
s
s
y
tu
it
s
r
la
-Y
a
H
tinen
n saivat k
Vuoden 4
elke, akus
maininna
H
ia
n
ja
n
u
tä
s
K
e
.
s
k
tyksestä
H-yhdisty
uumäen 4
L
t
u
p
sestä.
a
k
a
y
t
JL-V
-yhdis
H
4
in
ta
e Vir
soitinyhty
Tapiola-ryhmä palkitsee vuoden 4HYrityksen 500 euron rahapalkinnolla.
9
Kansainvälistymistä 4H:ssa
Uudet kulttuurit
kiinnostavat
Yhteistyötä Afrikan
4H:laisten kanssa
4H-toiminta tarjoaa nuorille mahdollisuuden sekä oppia kulttuurien välisestä
kanssakäymisestä että kansainvälistyä
vaihto-ohjelmissa, leireillä ja kansainvälisissä tapahtumissa. Oivallus siitä, että
lopulta olemme kaikki erilaisia ja silti
samanarvoisia, syntyy kanssakäymisessä
erimaalaisten nuorten kanssa. Nuorisovaihtoon lähti vuoden 2012 aikana
21 suomalaista nuorta, ja Suomeen
saapui 22 nuorta. Aidon kokemuksen
suomalaisesta kulttuurista nuorille tarjosi
47 isäntäperhettä, jotka ottivat nuoren
osaksi omaa arkeaan viikoista kuukausien ajaksi. Ensimmäistä kertaa Suomeen
saapui nuoria myös Costa Ricasta ja
Etelä-Koreasta.
Suomen 4H tukee Namibian 4H-järjestön
työtä uudella kehitysyhteistyöhankkeella, jota
rahoittaa ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosasto. ”Crossing boundaries” keskittyy Namibian 4H:n laajentumiseen edelleen kolmen
uuden läänin alueelle. Angolassa 4H-työ alkoi,
kun sinne Suomen 4H:n tuella perustettiin
uusi organisaatio.
Kansainvälisyyskurssille Suomessa osallistui 66 nuorta. Kansainvälisille leireille
Petroskoissa Karjalassa ja Viron Joulumäellä osallistui yhteensä 36 4H:laista
ympäri Suomea. Suomen 4H:ssa toimii
myös kv-tiimi, joka on 30:n kansainvälisestä toiminnasta kiinnostuneen nuoren
työryhmä.
Kansainvälistä työtä tehdään 4H:ssa
pitkälti Folke Bernadotte -muistosäätiön
avustuksella.
10
10
Vuodesta 2009 vuosittain toteutettu Take a
lead -seminaari Tansaniassa sai jatkoa ensimmäisestä Junior take a lead -seminaarista, joka
järjestettiin kesällä Tansaniassa Suomen 4H:n
avustuksella.
Metsä, luonto
ja ympäristö
Metsä tutuksi 4H:n
toiminnassa
Ympäristötekoja, joista
kasvaa iso virta
4H-järjestön metsä- ja luontotoiminnan kautta lapset ja
nuoret saavat laaja-alaisen käsityksen metsien käytöstä.
He pääsevät tutustumaan metsäluontoon ja moniin
metsätalouden tarjoamiin töihin. Kasvatamme tulevaisuuden päättäjiä, metsänomistajia, metsäammattilaisia ja kuluttajia, joille metsä on tuttu paikka.
4H-ympäristökasvatus antaa lapsille ja
nuorille monipuolisen luonto- ja ympäristökuvan ja tarjoaa mahdollisuuden arjen
ympäristötekoihin. Kun tekijöinä ovat koko
maan 4H:laiset, kasvaa puroista suuria
virtoja.
Metsätiimi on yhteistyötä
4H-metsätiimeissä toimii laaja joukko eri metsä- ja
luontoalan osaajia. 4H toimii verkoston koollekutsujana ja organisoijana. Metsätiimissä alan toimijat
järjestävät yhdessä laadukkaita koulutapahtumia
lapsille ja nuorille. Yhteistyö tuottaa pitkäjänteistä
metsä- ja luontokasvatusta.
Metsätiimien järjestämiin koululaisten metsäpäiviin osallistui noin 30 000 lasta ja nuorta.
Panasonic-taimienistutuskampanjassa nuoret
istuttivat lähes 50 000 tainta, ja Arktiset Aromit
ry:n marja- ja sienirasteille osallistui 2 673 lasta ja
nuorta.
Kesän aikana 4H-nuoret keräsivät ennätysmäärän lannoite- ja siemensäkkejä Reilu
teko -kampanjassa. Säkkejä kertyi 650 000
kiloa, ja säkkikeräys tarjosi kesätyön sadoille
nuorille ympäri Suomea. Noin puolet koko
maan lannoite- ja siemensäkeistä palaa
4H-keräyksen kautta kiertoon. Reilu teko
-kampanjan yhteistyökumppaneita vuonna
2012 olivat Yara Suomi Oy, Agrimarket, KMaatalous, Peltosiemen ja Tilasiemen.
4H-yhdistykset eripuolilla Suomea jatkoivat
myös romumetallin keräämistä teollisuudelle. Metallikeräyksellä paikalliset 4H-yhdistykset hankkivat varoja nuorisotyöhön. Myös
ajoneuvojen akkuja kerättiin. Keräyksessä oli
yhteistyökumppanina Stena Recycling Oy.
11
4H-säätiö
4H-säätiö tukee nuorisotyötä
4H-säätiön tarkoituksena on suomalaisen 4H-toiminnan tukeminen,
kehittäminen ja edistäminen. Säätiö avustaa, edistää ja myöntää stipendejä ansioituneille nuorille, vapaaehtoisille ja toimihenkilöille. Se tukee
kansainvälistä nuorisovaihtoa ja myöntää apurahoja 4H-nuorisotyön
edistämiseen.
Säätiön toiminta perustuu elinkeinoelämän ja sidosryhmien tukeen
sekä oman sijoitustoiminnan tuottoihin. Vuonna 2012 säätiö jakoi 20
valtakunnallista ja 22 maakunnallista stipendiä. Valtakunnallisten stipendien jakotilaisuus pidettiin 22.2.2013 valtioneuvoston juhlahuoneistossa.
Stipendien jaon suoritti maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen yhdessä 4H-säätiön hallituksen jäsenen Raimo Sailaksen kanssa. Vuonna
2012 säätiö jakoi stipendejä ja avustuksia yhteensä 126 260 euroa.
Kerhokilpailu kehittää
kerhotoiminnan laatua
Hallintoneuvosto
Kaikki 4H-kerhot iltapäiväkerhoja lukuun
2012–2014
ottamatta voivat osallistua vuosittaiseen
Puheenjohtaja:
kansliapäällikkö
Jaana Husu-Kallio
kerhokilpailuun.
Raati arvioi kerhojen itse
Varapuheenjohtaja:
suunnittelemat julisteet sekä kerhopäivätoiminnanjohtaja Lea Lastikka
kirjat, joiden perusteella voittaja valitaan.
Muut jäsenet:
Kriteereinä
ovat muun muassa esittely-paviestintäjohtaja
Merja Haverinen
toimitusjohtaja
Tero
Hemmilä
ketin ilme, kerhotoiminnan monipuolisuus,
toimitusjohtaja Matti Jääskeläinen
osallistumisinnokkuus sekä toiminnan
yksikön johtaja Panu Kallio
laatuSami
ja pitkäjänteisyys.
Tavoitteena on
toimitusjohtaja
Karhu
johtaja Terhi
Koipijärvi
kerhokilpailun
avulla kehittää
johtaja Suso Kolesnik
paikallisen kerhotoiminnan laatua.
apulaiskaupunginjohtaja Elina LehtoHäggroth
johtaja Martti
Pallari4H-Topit Noormarkun 4HLassilan
professori Päivi
Palojoki voittivat vuoden 2009
yhdistyksestä
päätoimittaja Tapani Ruokanen
4H-kerhokilpailun.
maakuntajohtaja
Matti ViialainenSatakunnan 4Hpiirin reippaat kerholaiset tekivät
Hallitustuomaristoon vaikutuksen etenkin
aktiivisuudellaan. Kerho muun muassa
Puheenjohtaja:
toimitusjohtaja
Ensio
Hytönen tapahtumia valtajärjesti
ansiokkaasti
Varapuheenjohtaja:
kunnallisella 4H viikolla ja pääsi esiin
kansanedustaja Johanna OjalaNiemelä useasti paikallisissa medioissa. Kerhotoimitusjohtaja
Pakarinen
laisetPiaovat
myös ottaneet innokkaasti
valtiosihteeri Raimo Sailas
osaa maakunnallisiin kilpailuihin. Kertoimitusjohtaja Seppo Hassinen
hokilpailuun osallistui kaikkiaan 315
(säätiön asiamies)
kerhoa 81 yhdistyksestä. Mukana
oli yhteensä 4 109 4H-kerholaista.
12
Suomen
4H-liitto
Suomen 4H-liitto on 4H-järjestön keskustoimisto,
jossa työskentelee 15 vakituista toimihenkilöä. 4Hjärjestöön kuuluu lähes 70 000 jäsentä. 4H-yhdistyksiä on 250 ympäri Suomea. Paikallisyhdistysten
toimintaa tukee 14 4H-piiriä.
4H-piirit ovat Lappi, Oulu, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, PohjoisSavo, Pohjois-Karjala, Suur-Savo, Kaakkois-Suomi,
Häme, Satakunta, Lounais-Suomi ja Etelä-Suomi.
Jäseniä ovat perustajajäsenet ja 4H-piirit. Perustajajäseniä ovat ProAgria Keskusten Liitto, Maa- ja
metsätaloustuottajain Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Pellervo-Seura,
Suomen Kuntaliitto ja Työväen Sivistysliitto.
Vuonna 2012 4H:ssa valmisteltiin palvelu- ja
organisaatiouudistusta, joka toteutuessaan toisi
piirien tilalle kuusi alueyksikköä, jotka toimivat
osana 4H-liittoa. Päätöksen asiasta tekee Edustajakokous keväällä 2013.
Valtuuskunta 2011–2013
Puheenjohtaja:
kansanedustaja Petteri Orpo, Turku.
Varapuheenjohtaja:
kansanedustaja Anneli Kiljunen, Lappeenranta.
Muut jäsenet:
kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä, Rovaniemi
ent. kansanedustaja Unto Valpas, Raahe
aluekehitysasiantuntija Helena Aaltonen, Sotkamo
kansanedustaja Mika Lintilä, Toholampi
kansanedustaja Lasse Hautala, Kauhajoki
kansanedustaja Anne Kalmari, Kivijärvi
kansanedustaja Markku Rossi, Kuopio
kansanedustaja Eero Reijonen, Liperi
yrittäjäneuvos Risto Heikkilä, Anjalankoski
erityisasiantuntija Aija Tuimala, Hämeenlinna
vararehtori Seija Mahlamäki-Kultanen, Punkalaidun
lehtori Osmo Haataja, Kaarina
myyntipäällikkö Susanna Lindmark-Huttunen, Vantaa
viranomaispäällikkö Ilkka Häyrinen, Pieksämäki
kasvatust. maisteri Merikukka Forsius, Vihti
markkinointiesimies Tellervo Hurskainen, Rääkkylä
ylitarkastaja Arto Seppälä, Mikkeli
johtaja Ritva Toivonen, Eura
kansanedustaja Outi Mäkelä, Nurmijärvi
yrittäjä, opettaja Anna-Kaisa Immonen, Hämeenkyrö
metsänhoitaja Anniina Kostilainen, Vantaa.
Hallitus 2011–2013
Puheenjohtaja:
kansanedustaja Tytti Tuppurainen
Varapuheenjohtaja:
konsultti Timo Alatalo
Muut jäsenet:
johtaja Vesa Nuolioja
kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä
agrologi Johannes Leppänen
professori Terhi-Anna Wilska
toimitusjohtaja Seppo Hassinen
4H-nuorten presidentti
13
4H-toiminnan
rahoitus 2012
4H-järjestön kokonaisrahoitus oli 27,2 milj. euroa. Rahoitus jakaantui järjestössä paikallistason 4H-yhdistysten (80 %), maakunnallisten 4H-piirien (13
%) ja Suomen 4H-liiton (7 %) kesken.
Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti 4H-toimintaa 4,2 milj. euron
yleisavustuksella. Tuen määrä laski 9,6 % edellisvuodesta. Ministeriöltä
saatavan yleisavustuksen leikkaukset vuosille 2012–2014 merkitsevät
järjestölle kokonaisuudessaan 24 %:n vähenemää. Järjestön valtionavustus jaettiin Suomen 4H-liitosta 4H-piireille. 4H-piirit jakoivat avustukset
4H-yhdistyksille yhteisesti sovittujen toiminnallisten tulosten perusteella. Ministeriön myöntämä perusrahoitus mahdollistaa 4H-toiminnan
kunnissa. Järjestön valtionavustus yhdessä laajan omatoimisen varainhankinnan ja palveluiden tuottamisen kanssa tuo kuntiin merkittäviä
verotuloja.
Nuorisotyön ja koulutuksen tuotot olivat yli 6,4 milj. euroa. Tuottoihin
sisältyvät osallistumismaksut, korvaukset nuorisopalveluista, OKopintokeskuksen koulutustuet sekä kohdeavustukset.
Työllistettyjä nuoria oli lähes 8 500 ja työllistämistoiminnan tuotot olivat 4,3 milj. euroa. Tuotot koostuvat pääosin asiakkaiden maksuista,
joilla katetaan työllistettyjen nuorten palkat sekä palkkojen sivukulut
ja toiminnan organisointi.
Kuntien harkinnanvaraiset avustukset 4H-yhdistysten nuorisotyöhön olivat liki 2,8 milj. euroa. Tuen määrä laski edelleen 1,1 %
edellisestä vuodesta. Hankerahoitus jatkoi kasvuaan ollen 4,3 milj.
euroa. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 6,9 %. Rahoituksen
avulla kehitettiin toimintaa edelleen ja käynnistettiin uusia toimintamuotoja.
Järjestön talouden tasapainon ylläpitäminen vaatii vuosittain
mittavaa omatoimista varainhankintaa. Elinkeino- ja palvelutoimintojen sekä varainhankinnan yhteismäärä oli vuonna 2012 yli
3,7 milj. euroa.
14
Tuloslaskelma ja
toiminnan tuotot
Suomen 4H-liiton tuloslaskelma
Rahoitus jakaantui paikallistason
4H-yhdistysten (80%), maakunnallisten 4H-piirien (13 %) ja Suomen
4H-liiton (7 %) kesken.
15
fi
.
H
4
.
w
ww
4H-järjestön arvot
Järjestön arvopohja muodostuu neljästä H-kirjaimesta.
Harkinta - Head kuvaa sitä, miten tärkeää ihmisen on jatkuvasti kehittää
omaa ajatteluaan sekä pyrkiä kaikessa toiminnassaan rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen.
Harjaannus - Hands tarkoittaa käytännön- ja käden taitoja, joita
harjoitellaan kaikessa 4H-toiminnassa. Tähän liittyvät tärkeänä osana asenteet,
esimerkiksi yritteliäisyys ja ahkeruus.
Hyvyys - Heart kertoo toisen ihmisen kunnioittamisesta ja huolenpidosta.
Siihen liittyvät myös yhteistyötaidot ja hyvä käytös.
Hyvinvointi - Health on kokonaisvaltainen asia, johon liittyvät ihmisen
fyysinen ja henkinen tasapaino sekä riittävä aineellinen hyvinvointi. 4H-toimija
pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselleen ja muille.
Suomen 4H-liitto
Karjalankatu 2 A
00520 HELSINKI
www.4h.fi