Oma kasvio

Oma kasvio -kerhon
tavoitteena on oppia
tunnistamaan yleiset
metsäkasvit ja erityisesti
eri metsätyyppien opaskasvit. Lisäksi tavoitteena on oppia prässäämään
kasveja ja valmistamaan
niistä kansio.
Oma
kasvio
Suomen 4H-liitto www.4h.fi
Oma kasvio
Oma kasvio -kerhossa kerätään kasveja ja kootaan niistä kasvio. Kasvien keräämisen
ohella voidaan harjoitella myös kasvien kuvaamista digikameralla. Tavoitteena on oppia
tunnistamaan yleiset metsäkasvit ja erityisesti eri metsätyyppien opaskasvit. Lisäksi
tavoitteena on oppia prässäämään kasveja ja valmistamaan niistä kasvio. Ylimääräisistä
kasveista voidaan askarrella kortteja, kirjanmerkkejä tai tauluja. Kerho on tarkoitettu yläkouluikäisille.
Oma kasvio -kerhon toteuttamisessa kannattaa olla yhteydessä paikallisen yläkoulun
biologian opettajaan ja markkinoida kerhoa nuorille yhdessä opettajan kanssa. Koulujen
vaatimukset kerättävistä kasvilajeista ja määristä vaihtelevat kunnittain, joten kasvion
keruussa kannattaa huomioida koulun vaatimukset. Yleisesti kasveja kerätään 7. ja 8.
luokan välisenä kesänä, mutta tämäkin asia kannattaa varmistaa opettajalta.
Oma kasvio -kerho kokoontuu 6 kertaa, ja jokainen kerta kestää noin 2 tuntia. Kerho on
sopivin toteuttaa kesä-elokuussa kahden viikon aikana. Ensimmäisellä viikolla kokoonnutaan 3 kertaa, jolloin kerätään tarvittavat kasvit ja laitetaan ne prässäykseen. Seuraavalla
viikolla kootaan kasvio, kokeillaan digikuvausta ja askarrellaan.
Ohjaajalla tulee olla riittävä kasvituntemus sekä kiinnostus metsä- ja luontoasioihin.
Jokaiselle kerhokerralle on tehty esimerkkiohjelma. Ohjelmassa on määritelty tavoitteet,
tarvittavat välineet ja materiaalit sekä aihepiiriin sopivia TOP-tehtäviä. Kerhokerta alkaa
aloituksella, jossa perehdytään aiheeseen keskustellen tai leikin avulla. Teemassa käydään lävitse varsinainen ohjelma. Jokainen kerhokerta päättyy lopetukseen, joka voi olla
leikki tai kerhokerran teeman kertausta. Lisäksi kerrotaan, mitä pitää seuraavalla kerralla
ottaa mukaan.
Ohjaaja laatii kerholle turvallisuussuunnitelman etukäteen 4H-yhdistyksen kanssa. Turvallisuussuunnitelmassa pohditaan toiminnan riskejä, niiden ennaltaehkäisyä sekä hätätilanteessa tarvittavia toimenpiteitä. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla laaditaan kerhon
säännöt.
Lisätietoja 4H-yhdistyksistä tai Suomen 4H-liitosta (www.4h.fi).
Tervetuloa mukaan!
Liite: Opaskasviluettelo
Metsätähti
Tämä opas on tuotettu Metsämiesten Säätiön tuella.
4H-teemakerho
KASVIO
4H-kerho OMA
..........................................
1. kerhokerta
Tavoite
Tavoitteena on tutustuttaa kerholaiset toisiinsa ja valmistaa Oma kasvio -kansion
kannet sekä käydä läpi kerättävät kasviryhmät.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• sakset
• paksua, tummaa pahvia
• kontaktimuovia tai teippiä tai liimapaperia
• Metsätaito-opas.
TEEMAAN SOPIVIA TOP-TEHTÄVIÄ:
Ympäristö ja kierrätys, B-taso,
Herbaario – Oma kasvioni‡Kasvion tekeminen
Ympäristö ja kierrätys, B-taso,
Herbaario – Oma kasvioni‡Kasviluettelo
ALOITUS
Tutustuminen: Haetaan pariksi sellainen
henkilö, joka tuntuu kaikkein vieraimmalta.
Jutellaan pareittain viisi minuuttia, jonka
jälkeen esitellään kummastakin viisi asiaa
(esim. nimi, asuinpaikka, kaverit, koulu, lemmikit). Muille suodaan mahdollisuus kysyä
tarkentavia tai lisäkysymyksiä. Esittelykierroksen jälkeen jokainen kertoo vielä, mitä
sellaista on tehnyt edellisenä päivänä, mitä
kukaan muu ei ole varmasti tehnyt. Jos joku
kuitenkin on tehnyt samaa, niin ko. henkilön
täytyy miettiä uudestaan ja kertoa kierroksen loputtua uusi tekeminen.
Kerhon säännöt ja turvallisuussuunnitelma:
Tutustumisen jälkeen käydään läpi kerhon
ohjelma ja turvallisuussuunnitelma. Yhdessä mietitään kerhon säännöt.
TEEMA
Kasvilajiluettelo pohjautuu Metsätaito-oppaan lajintuntemusvaatimuksiin. Kerättävien
kasvien määrää ja lajistoa voidaan säädellä
kunkin alueen koulujen opetussuunnitelman ja vaatimusten mukaisesti. Lisäksi
voidaan kerätä piha-alueen kasvillisuutta,
viljelymaiseman kasvillisuutta sekä tienvarsien, niittyjen ja pientareiden kasvillisuutta.
Valmistetaan kasvion kannet pahvista ja
kontaktimuovista.
LOPETUS
Mietitään yhdessä, mitä tarvitaan seuraavalla kerralla mukaan, kun mennään maastoon
keräämään kasveja. Kasvit voidaan kerätä
joko suuriin muovipusseihin tai kantopuristimeen. Kantopuristin rakentuu kahdesta
kovalevystä, joiden välissä on esim. sanomalehtipaperia ja kiristyshihnat.
Siankärsämö
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-teemakerho
KASVIO
4H-kerho OMA
..........................................
2. kerhokerta
Tavoite
Tavoitteena on oppia tunnistamaan, keräämään ja prässäämään kasveja.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• muovipussit tai kantopuristin
• kynä
• paperia
• imupaperia (esim. sanomalehtipaperia
ja valkoista paperia, vanha puhelinluettelokin käy)
• kasvipuristin
• kasvikirja.
TEEMAAN SOPIVIA TOP-TEHTÄVIÄ:
Ympäristö ja kierrätys, B-taso,
Herbaario – Oma kasvioni ‡ Kasvien kerääminen
Ympäristö ja kierrätys, B-taso,
Herbaario – Oma kasvioni ‡ Kasvien kuivaaminen
ALOITUS
Käydään läpi jokamiehenoikeudet ja erityisesti ne kohdat, jotka koskevat luonnossa
liikkumista ja kasvien keräämistä. Rauhoittamattomia kasveja voi kerätä sieltä, missä
liikkuminen on sallittua jokamiehenoikeuksien mukaan. Sammalia ja jäkäliä ei saa
kuitenkaan kerätä. Rauhoitetut kasvit voi
tarkistaa www.ymparisto.fi-sivustolta.
TEEMA
Kasvien keräämistä varten tarvitaan isoja
muovipusseja, jotta kasvit eivät pääse heti
lakastumaan. Myös kantopuristimen käyttö
on mahdollista. Kouluilla on eroja siinä,
kerätäänkö kasveista pelkästään maanpäällinen osa vai kerätäänkö ne juurineen, joten
asia on hyvä tarkistaa biologian opettajalta.
Kerätyistä kasveista kirjoitetaan kasvin
nimi, kasvupaikka ja keräyspäivämäärä sekä
muut mahdolliset tiedot, jotka siirretään sitten kasvioon.
Tällä kertaa voidaan keskittyä esim. metsätyyppien opaskasveihin. Pienikokoiset
kasvit kerätään kokonaisina.
Keräämisretken päätteeksi kasvit asetellaan kasvipuristimeen. Kasveja pidetään löyhässä puristuksessa noin vuorokausi, jonka
jälkeen oiotaan kurtut, ja laitetaan kasvit
voimakkaaseen puristimeen. Kasvi on kuiva,
kun sen pehmeät osat eivät taivu vartta varovasti kohotettaessa.
LOPETUS
Käydään läpi kerättyjen kasvien nimet ja lukumäärä ja kartoitetaan seuraavalla kerralla
kerättävät kasvilajit ja määrät.
Kanerva
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-teemakerho
KASVIO
4H-kerho OMA
..........................................
3. kerhokerta
Tavoite
Tavoitteena on kerätä ja prässätä lisää kasveja.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• muovipussi tai kantopuristin
• kynä
• paperia
• imupaperia (esim. sanomalehtipaperia
ja valkoista paperia, vanha puhelinluettelokin käy)
• kasvipuristin
• kasvikirja.
TEEMAAN SOPIVIA TOP-TEHTÄVIÄ:
Ympäristö ja kierrätys, B-taso,
Herbaario – Oma kasvioni ‡ Kasvien kerääminen
Ympäristö ja kierrätys, B-taso,
Herbaario – Oma kasvioni ‡ Kasvien kuivaaminen
ALOITUS
Edellisellä kerralla kerätyt kasvit oiotaan ja
vaihdetaan tarvittaessa papereita kasvien
väleissä, jotta kasvit eivät homehdu, vaan
kuivuvat tasaisesti. Tämä on tärkeää etenkin kerättäessä vesikasveja.
TEEMA
Tehdään kasvien keräysretki pellon pientareille ja tien varsille. Keräysretken jälkeen
palataan prässäämään kerätyt kasvit.
Leikki: Märällä suolla (seisten tai jonossa
kävellen ohjaajan mallin mukaan). Tallustellaan metsäpolkua pitkin (nostellaan jalkoja
kävelytahdissa). Maasto muuttuu soiseksi
ja pehmeäksi. Suopursut ja vaivaiskoivut
ovat korkeita (nostellaan jalkoja harvakseen
harppoen). Suon nevalaide on vetinen, vesi
kastelee saappaanterät (lyödään jalkoja
maahan, lits, lits). Saappaat uppoavat suohon, ja vettä menee varsista sisään (kiskotaan käsillä saappaita irti suosta).
Täytyy etsiä kuivempaa maastoa (nilkutetaan tai hypitään yhdellä jalalla suolta). Istutaan mättäälle huilaamaan ja kaatamaan
vettä pois saappaista (otetaan kengät jaloista ja kaadetaan ”vesi” pois niistä). Varpaita
paleltaa, on kiire kotiin vaihtamaan kuivat
sukat jalkaan (juosta tömistetään ”kotiin”
päin).
LOPETUS
Tarkistetaan, että tarvittavat kasvit on kerätty.
Metsäkurjenpolvi
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-teemakerho
KASVIO
4H-kerho OMA
..........................................
4. kerhokerta
Tavoite
Tavoitteena on valmistaa kasvio kerätyistä
kasveista. Lisäksi voidaan kokeilla kasvien
kuvaamista digikameralla.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• kasvien nimilaput
• vaaleaa pahvia
• kynä
• kontaktimuovia, teippiä tai liimaa
• sakset
• kasvikirja
• digikamera.
TEEMAAN SOPIVA TOP-TEHTÄVÄ:
Ympäristö ja kierrätys, B-taso,
Herbaario – Oma kasvioni ‡ Kasvion tekeminen
ALOITUS
Kasvien arvuuttelu: Yksi leikkijä päättää,
mitä kasvia ajattelee, ja toiset saavat arvata, mikä kasvi on kyseessä. Arvuuttelija
vastaa vain kyllä tai ei. Esim. onko siinä
kukinto, onko se ruohovartinen…
TEEMA
Vaihdetaan tarvittaessa imupapereita edellisellä kerralla kerättyjen ja prässättyjen
kasvien väleihin.
Asetellaan kasvit pahville. Kasvit kiinnitetään kontaktimuovilla tai teipin paloilla.
Kasvin viereen kiinnitetään nimilappu, johon
kirjoitetaan kasvin suomalainen ja tieteellinen nimi, kasvin keräysaika ja -paikka.
Keräyspaikasta kerrotaan sekä paikkakunta
että kylä. Lisäksi lapussa voidaan luonnehtia kasvupaikkaa sekä kertoa kerääjän nimi.
Kasvit ryhmitellään omiin osioihinsa eli
piha-alueen kasvillisuuteen, viljelymaiseman
kasvillisuuteen, tienvarsiin, niittyihin ja pientareisiin sekä lähimetsän kasvillisuuteen.
LOPETUS
Jos aikaa jää tai kerättäviä kasveja yhä on,
tehdään vielä yksi retki, jolla kerätään loput
kasvit tai vaihtoehtoisesti valokuvataan
kasveja digikameralla tai hyvällä puhelimen
kameralla.
Kielo
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-teemakerho
KASVIO
4H-kerho OMA
..........................................
5. kerhokerta
Tavoite
Tavoitteena on tehdä kasvio valmiiksi.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• kasvien nimilaput
• vaaleaa pahvia
• kynä
• kontaktimuovia, teippiä tai liimaa
• sakset
• tietokone.
TEEMAAN SOPIVA TOP-TEHTÄVÄ:
Ympäristö ja kierrätys, B-taso,
Herbaario – Oma kasvioni ‡ Kasvion tekeminen
ALOITUS
Jos edellisellä kerralla on kerätty kasveja,
oiotaan ja laitetaan ne vielä tiukempaan
puristukseen.
TEEMA
Tehdään kasvio valmiiksi. Jos edellisellä
kerralla on otettu valokuvia, niitä voidaan
tarkastella tietokoneella ja tunnistaa kuvatut kasvit.
LOPETUS
Kasvipantomiimit: Jokainen esittää ulkona
jotain lähistöllä olevaa kasvia vartalollaan
ja liikkeillään ja muut koittavat arvata, mikä
kasvi on kyseessä. Esim. onko varsi suikertava vai tönkkö, ovatko lehdet pitkiä vai
lyhyitä...
Puolukka
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
4H-teemakerho
KASVIO
4H-kerho OMA
..........................................
6. kerhokerta
Tavoite
Tavoitteena on oppia tunnistamaan kerätyt
kasvilajit.
ALOITUS
Jos kasviosta puuttuu vielä kasveja, niin viimeistellään se valmiiksi.
TARVITTAVAT VÄLINEET JA MATERIAALIT:
• vaaleaa pahvia tai kartonkia
• kynä
• kontaktimuovia, teippiä tai liimaa
• sakset.
TEEMA
Jokainen esittelee oman kasvionsa ja kertoo, mikä sen tekemisessä oli kivointa ja
mikä vaikeinta. Ohjaaja on kerännyt omat
kasvinsa ja tekee niistä osallistujille pienen
kasvikokeen esim. sanaristikon muodossa
tai sitten tavanomaiseen tapaan kokeena.
Ylijääneistä kasveista voidaan askarrella
esim. kortteja ja tauluja.
Kasvibingo: Jokainen tekee esim. 4 x 4 bingoruudukon johon kirjoittaa kasvilajien nimiä
(sellaisia joita voi löytyä lähimaastosta). Sitten vaihdetaan ruudukoita eli kellään ei ole
omaa ja lähdetään ulos kulkemaan (kynä
mukaan). Jokainen merkkaa ruudukkoonsa
rastin kunkin näkemänsä lajin kohdalle ja
huutaa ningo!, kun rivi on täysi. Näin toimitaan kaikkien rivien kohdalla kunnes koko
ruudukko on täysi.
LOPETUS
Ohjaaja kerää palautteen.
...........................................................
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
LIITE
OPASKASVILUETTELO
Kaikista opaskasveista on kuvat Suomen 4H-liiton nettisivuilla osoitteessa www.4h.fi/metsa.
Puut ja pensaat
Vaahtera Acer Platanoides
Lehmus Tilia cordata
Pähkinäpensas Corylus avellana
Harmaaleppä Alnus incana
Tervaleppä Alnus glutinosa
Rauduskoivu Betula pendula
Hieskoivu Betula pubescens
Vaivaiskoivu Betula nana
Tammet (vain suku) Quercus sp.
Tuomi Prunus padus
Haapa Populus tremula
Paatsama Rhamnus frangula
Koiranheisi Viburnum opulus
Pihlaja Sorbus aucuparia
Kuusi Picea abies
Mänty Pinus sylvestris
Jalokuuset (vain suku) Abies sp.
Lehtikuuset (vain suku) Larix sp.
Kataja Juniperus communis
Pajut (vain suku) salix sp.
Varvut
Vanamo Linnea Borealis
Mustikka Vaccinium myrtillus
Puolukka Vaccinium vitis-idaea
Karpalo Vaccinium oxycoccos
Juolukka Vaccinium uliginosum
Kanerva Calluna vulgaris
Variksenmarja Empetrum nigrum
Sianpuolukka Arctostaphylos uva-ursi
Suopursu Rhodendron tomentosum
Suokukka Andromeda polifolia
Ruohot ja heinät
Kultapiisku Solidago virgaurea
Metsätähti Trientalis europaea
Kevätpiippo Luzula pilosa
Valkovuokko Anemone nemorosa
Sinivuokko Hepatica nobilis
Orvokit (vain suku) Viola sp.
Ahomansikka Fragaria vesca
Suomuurain, hilla, lakka Rubus chamaemorus
Lillukka Rubus saxatilis
Vadelma Rubus idaeus
Nokkonen Urtica dioica
Kevätlinnunherne Lathyrus vernus
Kielo Convallaria majalis
Sudenmarja Paris quadrifolia
Käenkaali Oxalis acetosella
Oravanmarja Maianthemum bifolium
Talvikit (vain suku) Pyrola sp.
Mesiangervo Filipendula ulmaria
Raate Menyanthes trifoliata
Kurjenjalka Potentilla palustris
Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum
Kissankäpälä Antennaria dioica
Maitohorsma Epilobium angustifolium
Metsälauha Deschampsia Flexuosa
Nurmilauha Deschampsia cespitosa
Metsäkastikka Calamagrostis arundinacea
Hietakastikka Calamagrostis epigejos
Maitikat (vain suku) Melampyrym sp.
Nuokkuhelmikkä Melica nutans
Sarat (vain suku) Carex sp.
Tupasvillat (vain suku) Eriophorum sp.
Itiökasvit
Kortteet (vain suku) Equisetum sp.
Kotkansiipi Matteuccia struthiopteris
Hiirenporras Athyrium filix-femina
Isoalvejuuri Dryopteris expansa
Sananjalka Pteridium aquilinum
Metsäimarre Gymnocarpium dryopteris
Lieko (vain suku) Lycopodium sp.
Sammaleet ja jäkälät
Seinäsammal Pleurozium schreberi
Kerrossammal Hylocomium splendens
Kynsisammaleet (vain suku) Dicranum sp.
Karhunsammaleet (vain suku) polytrichum sp.
Rahkasammaleet (vain suku) Sphagnum sp.
Poronjäkälät (vain suku) Cladonia sp.
Mustikka
4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta.
Harrastajan kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä.
Turvallisessa 4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja ja tietoja koulutetun aikuisen
tai nuoren ohjaajan tuella. 4H-koulutukset ja kurssit syventävät nuoren osaamista.
4H-toiminnassa saadaan valmiuksia yrittäjyyteen ja työelämään.
4H-harrastus kehittää ihmistä kokonaisuutena. Tätä kuvaa neljän H:n perustana olevat
sanat head, hands, heart ja health, suomeksi harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi.