Suomen Merimieskirkon vuosikertomus 2013

SUOMEN MERIMIESKIRKKO
FINLANDS SJÖMANSKYRKA
VUOSIKERTOMUS 2013
”I hmisten liikkuminen
ja muuttaminen
maasta toiseen tulee vain
lisääntymään. Yhteisen kohtaamisen tarve lis
ääntyy, kun eletään
poissa kotimaasta. Siinä
työssä merimieskirkoilla tulee säilymään tärkeä
tehtävä.
Tutustuin vuosikertomu
ksesta merimieskirkon toimintaan. Yllätyin
sen laajuudesta ja monista toimipisteistä. En tie
nn
kiksi Suomessa tapahtuva yt kaikkea esimersta toiminnasta, joka suuntautuu ulkomaala
isiin merimiehiin ekumeenisessa hengessä.”
(Pääjohtaja Erkki Liik
Merimieskirkon hyväntek anen
eväisyysillassa
Suomenlinnassa 27.9.2013
)
LIIKKUVIEN
IHMISTEN
KIRKKO
SISÄLLYSLUETTELO
MIKÄ ON SUOMEN MERIMIESKIRKKO ?
3
Tietoja kohderyhmistä
14
Tilastotietoja 15
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS
18
Toiminta- ja taloussuunnitelman toteutuminen
18
Palkittuja22
Keskeisiä yhteyksiä
22
Tiedotus27
Tulevaisuuden näkymiä
29
Keskeiset riskit
29
Kehitystarpeita29
TIETOJA HALLINNOSTA 30
TIETOJA HENKILÖSTÖSTÄ
35
TIETOJA TALOUDESTA
39
Tilintarkastuskertomus43
Kiitämme valokuvaajia ja valokuvien toimittajia:
Jaakko Laasio, Sakari Lehmuskallio, Satu Oldendorff,
Heikki Rantanen, Olli-Pekka Silfverhuth,
Arja Suvanto, Marko Toljamo.
MERIMIESKIRKON
ARVOT OVAT:
Kristillisyys, diakonisuus,
ekumeenisuus, yhteisöllisyys, läsnäolo, avoimuus
ja dynaamisuus.
SUOMEN
MERIMIESKIRKKO
ON
LIIKKUVIEN IHMISTEN KIRKKO
S
uomen Merimieskirkko ry:n (Finlands Sjömanskyrka rf, The Finnish Seamen´s Mission)
toiminta-ajatuksena on olla merenkulkijoiden, ulkosuomalaisten ja liikkuvien ihmisten kirkko, joka pitää yllä merimieskirkkoja ja tekee kristillistä, sosiaalista, kulttuurista, diakonista ja
kansainvälistä työtä merenkulkijoiden ja ulkomailla olevien ja olleiden suomalaisten parissa. Työ
tehdään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa ja sen tunnustuksen mukaisesti ekumeenisessa yhteistyössä kansainvälisten sisarjärjestöjen ja paikallisten kirkkojen kanssa.
LUONTEENOMAISIA PIIRTEITÄ
Vapaaehtoistyö
toiminnan kaikilla sektoreilla on
järjestäytynyttä ja mittavaa. Se
on väline toteuttaa merimieskirkon toiminnan varsinaista tarkoitusta, ja samalla palvelee vapaaehtoistyössä olevia itseään.
Kansainvälisyys
Suomen satamissa
Kansainvälinen ja ekumeeninen yhteistyö toteutuu myös käytännön tasolla. Tämä näkyy erityisesti kotimaan satamien merimieskirkoilla. Ne ovat osa ekumeenista ja kansainvälistä International Christian Maritime Associationin palveluverkostoa, joka palvelee maailman n. 1,2 miljoonaa merenkulkijaa 126 maassa 526 merimieskirkon voimin
miltei 700 maailman satamassa.
Kansainväliset merimieskirkot
kotimaassa palvelevat satamaalueella Haminassa, Helsingin
Vuosaaressa, Turussa, Raumalla,
Kokkolassa, Raahessa, Oulussa
ja Kemi-Torniossa.
Liikkuvia yksiköitä on kaksi:
Navicar toimii itäisen Suomenlahden ja Navicar 2 Perämeren
satamissa.
KOLME TOIMINTAKENTTÄÄ
Laivoilla
Päätoimiset ja vapaaehtoiset laivakuraattorit työskentelevät liikkeellä olevilla ulkomaan rahti- ja
matkustajaliikenteen laivoilla ja
pitävät seilaustensa välillä tarpeen mukaista yhteyttä tutuksi tulleeseen miehistöön. Kriisivalmius on tämän ryhmän osaamista.
3
Ulkomailla
Suomalaiset merimieskirkot ulkomailla palvelevat kirkkoina, sosiaalisina ja kulttuurisina kohtaamispaikkoina kaikkia toimialueellaan asuvia ja liikkuvia suomalaisia sekä heidän perheenjäseniään. Etäsuomalaisten kansallisella identiteetillä, s.o. omalla kielellä ja kulttuurilla on vahva asema.
Ulkomaan toimintaa on Saksassa, Belgiassa, Luxemburgissa,
Hollannissa, Isossa Britanniassa
ja Kreikassa kaikkia suomalaisia
ja heidän perheenjäseniään palvellen. Lisäksi harjoitetaan matkapappitoimintaa Irlannissa, Puolassa, Indonesiassa, Malesiassa,
Vietnamissa, Intiassa, Singaporessa ja Filippiineillä.
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
4
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
LAIVAKURAATTORIT NETTIPAPIT
jo 30 vuotta, vuodesta 1983
Merimieskirkolla on päätoimisia, osa-aikaisia ja vapaaehtoisia laivakuraattoreita, jotka työskenlevät liikkuvilla rahtialuksilla, matkustaja-aluksilla, matkustaja-autolautoilla ja jäänsärkijöillä. Laivakuraattori osallistuu laivan arkielämään merenkulkijan rinnalla työskennellen, kuunnellen ja
keskustellen. Työtavasta on tehty sopimus useiden suomalaisten
varustamojen kanssa.
Suomen Merimieskirkko on
alalla edelläkävijä, jonka osaamista käytetään kansainvälisessä
koulutuksessa. Cardiffin yliopisto teki laivakuraattorityöstä kansainvälisen tutkimuksen v. 2003.
ja sähköpostihartaus
”Sisua ja siunausta”
vuodesta 2000
Merimieskirkon neljä nettipappia palvelevat osoitteessa [email protected].
He löytytyvät myös nettisivuilta
www.merimieskirkko.fi. Palvelukielinä on suomi, ruotsi, englanti ja saksa.
Joka maanantaiaamu sähköpostiin tulevan lyhyen ja napakan sähköpostihartauden voi tilata lähettämällä pyynnön osoitteeseen [email protected]. Hartaus julkaistaan
myös diakoniaa.fi ja merimieskirkko.fi -sivuilla
KATASTROFI- JA
KRIISIVALMIUS
Norjalaisten merimiespappien
kokemukset Pohjanmeren öljynporauslautoilla, ms Finnpuskun v.
1989 ja ms Estonian v. 1994 onnettomuudet Suomenlahdella
olivat laukaisevana tekijänä Suomen Merimieskirkon henkisen
katastrofi- ja kriisivalmiuden kehittymiselle. Toiminta tapahtuu
yhteistyössä muiden henkisen
kriisiavun antajatahojen kanssa,
ja on erikoistunut merenkulkuun
liittyviin tilanteisiin.
Osaamista ja valmiutta pidetään yllä jatkuvalla avainhenkilöstön koulutuksella.
Huomattava osa suomalaisista merenkulkijoista työskentelee matkusta-aluksilla. Heitä Merimieskirkko tavoittaa laivoilla mukana
seilaavien laivakuraattoreiden kautta. Organisoitu ja erityiskoulutukseen perustuva laivakuraattorityö täytti 30 vuotta. Jo aikaisemmin merimiespapit olivat satunnaisesti olleet laivoilla mukana. Savonan merimiespappi Seppo Leveelahti seilasi jo 1970 luvulla Välimeren alueella laivapappina 50-80 päivää vuodessa.
NAVICAR
HAMINA
HELSINKI/VUOSAARI
vuodesta 2005
Liikkuva merimieskirkko
[email protected]
puh. 0400 445 444
vuodesta 1961
Gerhardinväylä, PL 13,
49401 Hamina
[email protected]
puh. (05) 231 1002
vuodesta 2010
Provianttikatu 4,
00980 Helsinki
[email protected]
puh. (09) 5844 8200f
Vuonna 2013 HaminaKotka satamassa oli 2657 aluskäyntiä, mikä on 5% edellisvuotta vähemmän. Alusten määrä on vaihdellut suuresti: välillä ei ole yhtään
laivaa satamassa ja välillä on jopa viisi tai kuusi laivaa kerralla.
Kävijämäärät ja myynti ovat tämän myötä vähentyneet kirkolla. Kirkko on ollut tarpeen mukaan auki arki-iltaisin pääasiassa
vapaaehtoisvoimin.
Vuosaaren merimieskirkko teki toimintaennätyksen. Kohtaamisten määrä nousi yli 16 000:n.
Myöls rekkamiesten kävijämäärät ovat nousseet. Merimieskirkko on jatkanut merenkulkijoiden
korvauksetonta kuljetuspalvelua.
Joulukuussa paketoitiin joululahjoja merenkulkijoille, joita jaettiin
yli 450 kpl lähes 20 laivaan.
Yhteistyö MEPA:n (Merimiespalvelutoimisto) kanssa on luontevaa.
Liikkuva merimieskirkko Navicar liikkui tukikohdastaan Haminasta alueen seitsemässä eri satamassa tehden laivakäyntejä.
Internet, puhelinkortit ja prepaidliittymät ovat ylivoimaisesti kysytyimmät palvelut -kuin
myös henkilökohtaiset keskustelut. Naavicaria käytettiin myös
promootiotyössä erityistapahtumissa kuten Herättäjäjuhlilla, Haminan Satamamarkkinoilla, MEPAn futistapahtumassa jne.
On harvinaista, että merimieskirkon koko henkilöstö kootaan yhdella kertaa koulutukseen. Nyt se tapahtui keväällä Turun Heinänokassa, aiheena merimieskirkon teologisen itseymmärryksen syventäminen. Normaalivuosina koulutusta annetaan ammattiryhmittäin tai toimipisteittäin.
5
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
6
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
TURKU
RAUMA
KOKKOLA
vuodesta 1909
Suikkilantie 2, 20210 Turku
[email protected]
puh. (02) 230 3940
vuodesta 1930
Hakunintie 19, 26100 Rauma
[email protected]
puh. (02) 822 7308
Työn painopisteenä on raskaan liikenteen kuljettajien palveleminen ja kansainvälisten merenkulkijoiden kohtaaminen laivoilla ja kirkolla. Kotimaisten kuljettajien lukumäärä oli 2 042. Ulkomaisia kuljettajia kohdattiin 1
562 kertaa. Pääasiallinen käynnin
syy on sauna, ruokailu ja pyykinpesu. Keskustelut henkilökunnan
kanssa ovat tärkeitä.
Laivakäyntejä tehdään Turun,
Pansion, Paraisten, Naantalin ja
Nesteen satamissa.
Merimieskirkko sijaitsee sataman suljetulla, ns. ISPS-alueella.
Uudet toimitilat sijaitsevat Sataman Varikolla, joka on keskemmällä satamassa Isohakunintiellä. Matka konttilaiturista ja Petäjäksestä on lyhentynyt. Uudet tilat ovat osoittautuneet hyviksi ja
palaute on ollut positiivista.
Eniten kävijöitä oli Filippiineiltä, Venäjältä, Hollannista, Intiasta
ja Ukrainasta. Laivoilla kohdattiin
yli 4 400 henkeä. Myös kontaktit
sataman työntekijöihin ovat lisääntyneet.
vuodesta 1931
Satamakatu 51, 67900 Kokkola
[email protected]
puh. (06) 822 6219f
Merimieskirkko on ollut auki
arki-iltaisin klo 18 alkaen. Laivakäynnit on tehty pääasiassa iltapäivisin. Joinakin päivinä on keskitytty pelkästään laivakäynteihin ja pidetty illalla kirkko kiinni,
koska kävijöitä ei ole ollut tulossa kirkolle.
Kirkolla kävijöitä on ollut 27 eri
kansallisuudesta. Enemmistönä
ovat olleet filippiiniläiset, venäläiset ja kiinalaiset. Näyttää siltä,
että internetin ollessa saatavilla
laivalla, eivät merimiehet ole innokkaita lähtemään maihin.
Turun piispa Kaarlo Kalliala vihki Rauman merimieskirkon uudet tilat käyttöön 18.4. Kuvassa hänestä oikealle Jaakko Laasio, Sirpa
Tolppanen, Eija Tuorila ja Sanna Siivonen.
RAAHE
OULU
KEMI/TORNIO
vuodesta 2000
Lapaluodontie 342, 92180 Lapaluoto
[email protected]
puh. (08) 227 3177
vv. 1911-68, vuodesta 1981Poikkimaantie 4, 90400 Oulu
[email protected]
puh. (08) 378 768
vuodesta 1939
Ajoksentie 761, 94900 Kemi
[email protected]
puh. (016) 282 074
Raahen merimieskirkolla on
toimittu aikaisempien vuosien
tapaan. Kirkko on ollut avoinna
arki-iltaisin klo 18.00 – 22.00 sekä
muina aikoina tarpeen mukaan.
Laivakäyntejä on tehty pääasiassa Esko Partasen toimesta sekä Ruukin, että Lapaluodon satamissa.
Satamassa kävi yhteensä 552
laivaa. Merenkulkijoiden joulupaketteja jaettiin 114 kpl.
Oulun Merimieskirkkoa on
pääsääntöisesti pidetty alkuvuodesta auki maanantaista perjantaihin kello 18.00 – 22.00, loppuvuodesta noin neljänä päivänä
viikossa. Laivakäynnit ovat kohdistuneet pääsääntöisesti Oritkarin, Nuottasaaren ja Vihreäsaaren satamiin.
Merimiesten vierailut merimieskirkolla ovat vähentyneet ja
muuttaneet muotoaan. Suurin
tarve on käydä ostamassa puhelinkortti tai latausseteli internetliittymään.
Kemi-Tornion merimieskirkko on ollut avoinna arkisin kello 18.00 – 22.00. Muina aikoina
olemme palvelleet merenkulkijoita erikseen sovittuina aikoina.
Päiväaikaan laivakäyntejä on tehty Tornion Röytän ja Kemin Ajoksen ja Veitsiluodon satamiin.
Tornion satamassa laivoja kävi
lähes edellisvuoden tahtiin. Laivakäynnit painottuivat Tornion
satamaan, jossa merimieskirkolla
ei ole varsinaisia toimitiloja.
Iloisia merenkulkijoita Turun Merimieskirkon laiturilla. Kotimaan satamissa kohdatuista merenkulkijoista pääosa on ulkomaalaisia. Kansallisuuksia kirjattiin 62. Eniten oli saksalaisia, filippiiniläisiä, venäläisiä, hollantilaisia ja virolaisia.
7
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
8
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
SOME, NETTIPAPIT KAAKKOIS-AASIA VARSOVA
Merimieskirkkoblogi, Sisua ja
Siunausta-sähköpostihartaus joka maanantaiaamu, Ulkosuomalaisen selviytymisopas, Facebook
-sivut myös useilla ulkomaan merimieskirkoilla ovat merimieskirkon läsnäolon muotoja sähköisen viestinnän maailmassa.
Nettipappeja on neljä ja he
palvelevat useilla kielillä, tarkoituksena tukea erityisesti muiden palvelujen ulottumattomissa olevia ulkosuomalaisia tai matkalla olevia.
Yhteyden saa Merimieskirkon
nettisivujen merimieskirkko.fi
kautta.
vuodesta 1997
Matkapappi vieraili joulun alla tapaamassa suomalaisia Filippiineillä, Malesiassa, Intiassa, Indonesiassa, Singaporessa ja Vietnamissa. Matkan aikana pidettiin suomenkielisiä jouluhartauksia Suomen kunniakonsulin residenssissä Manilassa, Suomen
suurlähetystössä New Delhissä
ja Suomen suurlähettilään residenssissä Hanoissa. Jouluajan
messu toimitettiin Kuala Lumpurin Pyhän Marian kirkossa ja Tanskan merimieskirkolla Singaporessa. Matkaan sisältyi myös kotikäyntejä, kotikaste ja yksi vankilakäynti.
vuodesta 1999
[email protected]
puh. +48 604 611 456
Merimiespastori Ritva Szarek
on ollut Puolan suomalaisten
matkapappina 14 vuotta. Merimieskirkon toiminta lähinnä Varsovan seudulla asuvien ulkosuomalaisten parissa perustuu Varsovan luterilaisessa kirkossa tapahtuviin jumalanpalveluksiin,
joita vuonna 2013 oli kuusi kertaa.
Kanttorina toimi Adam Lewandowski. Kirkkokahvit olivat seurakuntatalolla, Pia Turunen-Rusinek
vastasi kahvitarvikkeiden hankkimisesta.
Kauko-Idän matkapappi Heikki Rantanen piti Facebookissa matkapäiväkirjaa, joka sai yli 3 000 katsojaa ja sadoittain tykkääjiä .
ATEENA
LYYPEKKI
HAMPURI
Pireuksessa vuodesta 1987
Skandinaviska kyrkan
Daidalou 18, GR-105 58 Athen
[email protected]
puh. + 30 210 451 6564
vuodesta 2008
Finnische Seemannsmission
Einsiedelstrasse 43,
DE-23554 Lübeck
[email protected]
vuodesta 1901
Finnische Seemannsmission
Ditmar-KoeI-Starsse 6
DE-20459 Hamburg
[email protected]
puh. +49 40 316 971f
Ateenan merimieskirkko on
Ateenan ja Pireuksen kaupunkien alueella asuvien suomalaisten koti-kirkko, mutta suomalainen työ ulottaa toimintansa kattamaan koko Manner-Kreikan.
Suomalaisen toiminnan työtä tekee osa-aikainen sosiaalikuraattori, yhdessä vapaaehtoisten
kanssa. Suomen Merimieskirkon
työ Ateenassa tapahtuu tiiviissä yhteistyössä muiden pohjoismaisten sisarkirkkojen kanssa.
Tarjolla on kodinomainen olohuone niin raskaan liikenteen
kuljettajille kuin merenkulkijoillekin, lisääntyvässä määrin myös
Lyypekissä asuvalle suomalaisväestölle. Suomi-Kodin asukkaiden
määrä on nyt 11.
Pohjois-Saksan suomalainen
pappi Helena Eckhoff piti jumalanpalvelukset Paul-Gerhardtkirkossa. Sosiaalityön painopiste
on kuljettajien palveluissa ja laivakäyntityössä. Vahva osuus on
myös merenkulkijoiden kuljetuksella.
Sosiaalityössä kotikäynnit ja
sairaalavierailut kuuluivat palveluumme. Lukumäärät seniorityössä ovat lisääntymässä.
Suuri ja merkittävä tapahtuma
oli Saksan Kirkkopäivät, jotka järjestettiin Hampurissa
Hampurin suomalaiset joulumyyjäiset lienevät alallaan maailman suurimmat ja kokoavat vapaaehtoisia myyjiä ja ostajia laajalti Pohjois-Saksan alueelta.
Palveluvastaavat ja emännillä on olennainen vaikutus merimieskirkkojen kodinomaisuuteen. Hampurin merimieskirkon palveluvastaava Tiina Ylitalo on valmistelemassa päivän tapahtumia. Hampurissa kohdataan vuosittain yli 50 000 ihmistä.
9
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
10
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
ANTWERPEN
BRYSSEL
ROTTERDAM
vuodesta 1905
Finse Zeemanskerk
ItaIiëlei 67-69
BE-2000 Antwerpen
[email protected]
puh. +32 3 232 8047
vuodesta 2000
Foyer Finlandais
Rue de Jacques de Lalaing 33
BE-1000 Bruxelles
[email protected]
puh. +32 2 280 0498
vuodesta 1927
Finse Zeemanskerk
‘s-GravendijkwaI 64 NL-3014 EG
Rotterdam
[email protected]
puh. +31 10 436 6164
Antwerpenissa näkyy yhä selvemmin rakennuksen ikä ja talo
on melko huonossa kunnossa.
Kohtaamisten määrä on pudonnut neljännekseen viiden
vuoden takaisesta. Luku oli n. 3
500 joista merenkulkijoita vajaa
kolmasosa, rekkamiehiä vain 70.
Vielä 1990-luvun puolivälissä
Antwerpenissa vieraili vuosittain
pelkästään rekkamiehiä yli 5 000.
Brysselissä on vakiinnutettu
toimintaa omissa tiloissa. Asiakaskunta on ottanut sen omakseen, paikka on hyvä komission
ja parlamentin rakennuksien keskellä. Tilat ovat kovalla käytöllä,
vuonna 2013 mitattiin yli 33 000
kohtaamista.
Rue van Maerlant 22–24,
1040 Bruxelles
Ekumeenisessa
Ylösnousemuksen kappelissa järjestetään jumalanpalvelukset ja suuremmat musiikkitilaisuudet.
Alankomaissa asuu noin 4 000
suomalaista.
Rotterdamissa aloitettiin mittava toimitilojen peruskorjaus.
Muutto läheisiin väistötiloihin
Aleidisstraat 18 c:hen tapahtui
kesällä.
Kohtaamisten määrä väheni,
mikä selittyy väliaikaisten toimitilojen käyttöön otolla.
Antwerpenin merimieskirkon kodikas miljöö eli kukoistustaan 1990-luvun puolivälissä, jolloin se oli koko Merimieskirkon vilkkain
toimipiste. Tilanne muuttui Brysselin toiminnan käynnistyttyä vuonna 2000. Bryssel on nyt toimintamittakaavaltaan suurten merimieskirkkojen joukossa. Muita ovat Lontoo ja Hampuri sekä normaalioloissa Rotterdam.
LUXEMBURG
LONTOO
1990-luvun alusta
Centre Protestant – Clausen
1 rue Jules Wilhelm
Luxembourg
vuodesta 1882
The Finnish Church in London
33 Albion Street,
GB-London, SE16 7HZ
[email protected]
puh. +44 20 7237 4668
Wille Westerholm toimii palkkiotoimisena merimieskirkon
pappina Luxemburgissa.
Luxemburgissa järjestettiin
säännöllisesti jumalanpalveluksia, isoskoulutuksia ja nuorten iltoja.
Luxemburgin protestanttisen
allianssin jäsenyyshakemus allekirjoitettiin. Jumalanpalvelukset
sekä muu kokoava toiminta tapahtuu allianssin tiloissa.
ISO-BRITANNIA JA
IRLANTI
Toiminnan keskus oli kirkkorakennus, jossa vieraili viikottain
400-500 ihmistä.
Kirkolle tulemisen taustalla oli
useimmiten osallistuminen johonkin järjestettyyn toimintaan,
majoittuminen tai saunominen.
Lontoon merimieskirkko olikin
yhä enenevässä määrin toimintakeskus, joka järjesti omaa toimintaa ja toisaalta antoi tilojaan kaikelle Merimieskirkon perustehtävää palvelevalle toiminnalle.
Kirkon ulkopuolella pidettiin
16 aluejumalanpalvelusta seuraavissa kaupungeissa: Birmingham, Bournemouth, Cambridge, Cardiff, Childrey, Dublin,
Edinburgh, Farnborough, Ipswich, Kingston, Leicester, Liverpool, Manchester, Newcastle, St
Albans ja York. Aluejumalanpalvelukset toteutettiin yhteistyössä
paikallisten vapaaehtoisten kanssa ja niihin liittyi usein myös vierailu Suomi-koulussa.
Sosiaalikuraattorin työn lisäksi
ystäväverkostoon kuuluvat n. 70
vapaaehtoista muodostavat merkittävän vertaistukiverkoston.
Lontoossa ryhmävierailut on tavallinen näky. Tässä pastori Anna Hälli esittelee taloa ja merimieskirkon monipuolista toimintaa.
11
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
12
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
KESKUSTOIMISTO NORDISK SJÖMANS- INTERNATIONAL
vuodesta 1875
CHRISTIAN MARIOCH UTLANDSSuomen Merimieskirkko ry
Albertinkatu 2,
TIME ASSOCIATION
KYRKORÅD
00150 HELSINKI
puh. (09) 6962 450
[email protected]
[email protected]
www.merimieskirkko.fi
Keskustoimisto palvelee toiminnallisia yksikköjä hoitamalla
Suomen Merimieskirkko ry:n yhteiskuntasuhteisiin, tuki- ja kannattajaryhmiin sekä konserni- ja
taloushallintoon liittyviä yhteisiä
tehtäviä. Merimieskirkon arkiston
vanhemmat osat ovat Kansallisarkistossa.
Keskustoimiston merisalia käytetään kokousten lisäksi myös kirkollisiin toimituksiin.
vuodesta 1955
Merimieslähetysaate tuli Suomeen pohjoismaisen yhteistyön kautta 1869, jolloin norjalainen merimiespappi Johan Storjohann otti ensi yhteydet Suomeen. Vuonna 1955 perustetiin
virallinen yhteistyöelin. Sen lisäksi pohjoismaisten merimieskirkko- /kirkko ulkomailla järjestöjen johtajat kokoontuvat kahdesti vuodessa. Osaamista, kokemuksia ja tietoja vaihdetaan. Tuloksia on nähty mm. kriisivalmius- ja nettitoimintojen kehittämisessä.
vuodesta 1969
Suomen Merimieskirkko oli
yksi maailmajärjestön perustajajäsenistä. ICMA:lla on 28 jäsentä, jotka edustavat eri kristillisiä
kirkkoja ja yhteisöjä. ICMA on ainoa ekumeeninen järjestö, jossa roomalais-katolinen kirkko on
täysjäsen. Jäsentensä kautta ICMA edustaa 526 toimipistettä ja
927 toimijaa 126 maassa. Sillä on
merenkulun inhimillisiin puoliin
keskittyvä delegaatio IMO:ssa ja
ILO:ssa. Muu toiminta keskittyy
koulutukseen ja konferensseihin.
Suomi isännöi syksyllä Pohjois-Euroopan merimieskirkkojen konferenssin Vuosaaressa, kulttuurikeskus Sofiassa. Ohjelmaan kuului
päiväretki Muugan merimieskirkkoon. SMK:n työntekijöistä konferenssiin osallistuivat Satu Oldendorff, Jaana Rannikko, Sanna Siivonen, Sanni Sirviö, Rea Skog, Sirpa Tolppanen, Heli Tuokkola, sekä luennoitsijana Kari Latvus. Valmistelutyöryhmässä ja ohjelmaosioitten vetäjinä toimivat Jaakko Laasio, Sakari Lehmuskallio, Erik Jöks ja Wolfgang Pautz-Wilhelm.
KASKAS
Kreikan suomalaisille leviävä
A4-kokoinen lehti ilmestyy kerran vuodessa, levikki on 1 500
kpl.
ANKKURI
MERIMIESKIRKKO
vuodesta 1882
Merimiehen Ystävä / Sjömansvännen on yksi Suomen
vanhimpia aikakausilehtiä. Se ilmestyi A4-kokoisena kaksikielisenä julkaisuna, 6 numeroa vuodessa. Painos on 3 200 kpl. Lehti on luettavissa myös www.merimieskirkko.fi-sivuilta, joilla julkaistaan myös suomen- ja ruotsinkielistä käännösmateriaalia.
Lehti käsittelee inhimillisestä
näkökulmasta merenkulkijoiden,
rekkamiesten, ulkomailla asuvien ja liikkuvien suomalaisten sekä Merimieskirkon työn tukijoiden asioita julkaisten myös alaan
liittyviä kirja-arvosteluja.
Lukijatutkimusten mukaan lukijoita on kaikista Suomessa toimivista herätysliikkeistä, mikä
kertoo Merimieskirkon kannattajakentän kattavuudesta.
Hampurilainen on A5-kokoinen 8-sivuinen lehtinen, jonka
painos on 60 kpl. Pääasiallinen
levikki on sähköpostissa lähetettävä pdf-versio. Lehti täydentää
Saksan suomalaisten Rengas-lehdessä olevaa informaatiota.
MAJAKKA
WWW.MERIMIESKIRKKO.FI
Merimieskirkolla on ollut nettisivut vuodesta 1995. Niiden tekniikka uusittiin 2012, mutta toimitusvaikeuksien takia vasta vuonna 2014
saadaan kaikki merimieskirkot, joilla on ollut omat sivut, saman järjestelmän piiriin.
13
Vuoden 2011 alussa Alankomaissa ilmestynyt Johtoloisto ja Belgiassa ilmestynyt Kirkkoset yhdistettiin
Benelux-maat kattavaksi Majakkalehdeksi. Levikki oli 3 000 kpl ja se
ilmestyi kolme kertaa nettilehtenä
(pdf) ja kerran A5-kokoisena painettuna lehtenä.
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
14
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Brysselissä jumalanpalvelukset toimitetaan katoliselta kirkolta käyttöön saadussa Ylösnousemuksen
kappelissa kuukauden 1. ja 3. sunnuntai. Merimiespastori Heli Huttunen toimittaa ehtoollismessua tammikuussa 2013.
TIETOJA
KOHDERYHMISTÄ
E
nsisijaisesti Suomen Merimieskirkon toiminta
kohdistuu merenkulkijoihin, ulkomailla asuviin tai
työskenteleviin suomalaisiin perheenjäsenineen ja raskaan liikenteen kuljettajiin.
Merenkulkijat
Suomen satamiin vuonna 2012
saapui ulkomailta 26 275 alusta, näistä 77 % sellaisiin satamaiin joissa toimii merimieskirkko.
Aluksista 3/4 oli ulkomaalaisia.
Merimieskirkon toiminta tavoitti
keskimäärin joka viidennen Suomen satamaan saapuneen merenkulkijan.
Merimieskirkon toiminnassa
merenkulkija kohdattiin yhteensä 32 802 (30 460) kertaa, näistä
72 % (78) kotimaan satamissa, 12
% ulkomailla ja 10 % (16) liikkuvalla laivalla laivakuraattorityössä. Kotimaan suhteellinen osuus
väheni, mikä johtunee laivaliikenteen muutoksesta.
Merimiestilastojen mukaan merenkulkijoiden
määrä suomalaisissa alkuksissa on
pudonnut
2000-luvulla 32 %, mutta vuodesta 2010 las-
ku on pysähtynyt.
Joulukuun 31. päivänä 2012 suomalaisilla aluksilla oli 2
930 henkilöä. Vuonna 2012 tehtiin 6 470
henkilötyövuotta.
Suomalaiset ulkomailla
Siirtolaisuusinstituutin arvion mukaan ulkosuomalaisten lukumäärä
lähentelee 1,4 miljoonaa, joista 1. polven suomalaisten
osuus on noin 300
000, pääosa Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa. Väestörekisterikeskuksen mukaan ulkomailla
asuvia äänioikeutettuja Suomen
kansalaisia on noin 228 000 henkeä, joista 82 % oli kirkon jäseniä.
Tiedoista puuttuvat kirjaamattomat ja alaikäiset.
Tilastokeskuksen mukaan
muutto Suomesta kasvaa. Vuonna 2012 Suomesta muutti ulkomaille 13 850 henkeä, näistä 8 710
EU-maihin.
Yli yön kestäneitä turistimatkoja tehtiin 2012 miltei 6 miljoonaa ja työmatkoja 2,1 miljoonaa.
Työmatkat ulkomaille touko-elokuussa 2013 vähenivät 14 % ja vapaa-ajanmatkat 2 %.
Suomalaiset merimieskirkot
sijaitsevat nykyään kaikki Euroopassa, joskin matkapappityön
kautta toiminta ulottuu myös
Kaukoidän suomalaisiin. Näillä alueilla asuu vakituisesti yli 18
000 Suomen kansalaista, jotka
ovat tehneet maistraatille ilmoi-
tuksen pysyvästä muutosta ulkomaille. Voidaan arvioida, että
Merimieskirkon vaikutuspiirissä
on noin 22 000 ulkosuomalaista.
Ulkomaan toiminta-alueillaan
oleskelevia Merimieskirkko kohtasi yli 170 000 kertaa. Yksi kohtaaminen on minimissään ystävällinen kättely, maksimissaan
usean päivän kestävä diakonian/
sosiaalityön piiriin kuuluvan avun
antaminen.
Rekkamiehet
Keski-Euroopan liikenteessä
työskentelevien määrä on pudonnut voimakkaasti. Cemt-liikenteessä olevien kuljettajien
määristä ei ole luotettavia tietoja.
Rekkamiesten kohtaamisia kirjattiin 6 400, joista enää 35 % ulkomailla. Kohdatuista rekkamiehistä 69 % oli suomalaisia.
Suomalaisia rekkamiehiä kohdattiin eniten Turussa, Lyypekissä ja Vuosaaressa, ulkolaisia Suomen satamissa.
Toiminnan piirissä olleiden
ryhmien suhteelliset osuudet
vuonna 2013
TILASTOT JA
TALOUSLUVUT
Tukitoiminta Suomessa
16%
antavat vain aavistuksen
ihmisten kohtaamisen
varsinaisesta vaikuttavuudesta.
Rekkamiehet
2%
Suomalaiset merimiehet
4%
Ulkolaiset merimiehet
8%
Muita ulkomaalaisia
4%
Etäsuomalaiset
66%
Runsasti yli
neljännesmiljoona
kohtaamista
Vapaaehtoistyössä yli
700 henkeä
Vain 69 palkallista henk
ilötyövuotta
Vajaan 5 miljoonan €:n
budjetti
Laiva Kotimaan
tuki
kuraat
torit toiminta
Ulkomaan
kirkot
Kotimaan
kirkot
Toiminnassa merenkulkijoita
4 118
23 550
Rekkamiehiä
2 097
4 272
Sakraalitoiminnassa mukana
12 451
2 767
460
3 958
Muussa järjestetyssä toiminnassa mukana
82 425
21 777
1 636
5 884
Avustettavia
1 855
1 614
59
45
Muita toimintaan osallistujia
73 336
5 557
Yhteensä
176 282
59 537
7 280
10 063
%-osuus koko toiminnasta
64,7 %
21,9 %
2,7 %
muutos edellisestä vuodesta
+0,4 %
+15,3 % +106,5 %
5 125
Netti
45
32 802
12 ,0 %
+7,6 %
6 369
2,3 %
-19,3 %
38 844
14,3 %
+9,3 %
108 292
41,0 %
+6,4%
3 594
1,3 %
-43,0 %
79 068
29,0 %
-13,1 %
19 229
272 391
100 %
-1,3 %
3,7 %
7,1 %
100 %
-62,0 %
+4,5 %
-1,3 %
19 208
21
175
15
muutos
Yhteensä %-osuus vuodesta
2012
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
16
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
2013 Kävijöitä Ulkopuo-
Myyjäis
vieraat
2013
Yhteensä
2012
2011
2010
2009
7 173
-
7 280
3 525
4 409
1 428
2 011
401
1 153
1 690
3 244
2 408
2 872
3 331
3 018
Navicar
-
222
222
1 691
1 244
908
1 845
Vuosaari
4 041
10 528
1 476
16 045
7 746
10 055
8 926
8 379
Turku
7 312
4 066
3 495
14 873
17 961
21 680
13 385
17 373
Rauma
1 967
5 843
176
7 986
8 080
1 096
9 091
7 990
Kokkola
1 441
3 121
145
4 707
5 110
5 776
5 348
4 866
Raahe
596
1 792
-
2 388
910
2 406
4 395
3 879
Oulu
1 908
952
-
2 860
2 529
1 763
1 919
1 271
Kemi-Tornio
4 054
2 883
275
7 212
5 185
5 885
5 752
5 061
Bryssel
26 434
927
5 644
33 005
28 045
28 566
24 339
36 363
Antwerpen
2 336
1 098
-
3 424
4 148
7 650
9 411
11 308
Luxemburg
493
88
-
581
623
779
Hampuri
26 180
3 500
28 820
58 500
52 577
43 503
41 051
41 353
Lyypekki
3 944
1 308
2 175
7 427
6 819
5790
5 933
5 907
Lontoo
39 207
7 477
8 917
55 601
53 577
43 592
31 682
47 353
Rotterdam
8 746
1 698
1 435
11 879
23 278
23 699
21 258
34 519
Varsova
-
90
-
90
649
329
627
461
Ateena
3 954
194
1150
5 298
4 398
3 714
1 233
932
Kaukoitä
327
140
-
467
1 082
884
604
525
-
-
-
-
-
-
50
2 456
Nettipapit ja
viikon sana
-
19 221
19 221
18 408
20 211
19 864
800
Tukitoiminta
585
3 644
3 372
7 601
24 368
25 496
4 956
12 622
Keskustoimisto
633
1 829
-
2 462
2 094
YHTEENSÄ
134 666
78 955
58 770
272 391
275 966
250 248
220 845
250 292
kirkolla
lella tavattuja
Laivakuraattorityö
107
Hamina
Projektit
MENOT
TULOT
Tätä kerätään
avullasi!
12 %
Kanttiini, basaari,
majoitus, sijoitus
37 %
Valtio,
RAY
toimintaan
14 %
Kiinteistöt
14 %
Ev.lut.kirkko
toimintaan
4%
Toiminta
26 %
Seurakunnat
Suomessa
16 %
Henkilöstö
60 %
Kolehdit
tukijat Suomessa
17 %
Taloudellisen tuen
lähteitä
2008
€
2009
€
2010
€
2011
€
2012
€
2013
€
RAY
581 000
541 000
466 000
380 000
324 000
402 000
Yleisavustukset
seurakunnilta
572 955
594 238
585 878
603 837
595 474
589 691
Wihurin rahasto
320 000
120 000
120 000
120 000
130 000
130 000
Kirkkohallitus
299 600
348 000
345 000
305 000
305 000
709 000
Opetusministeriö
235 000
367 000
275 000
277 000
224 000
573 959
Kolehdit seurakunnissa
153 645
156 779
131 631
142 691
143 423
145 611
Merimiesläkekassa
110 000
110 000
130 000
130 000
130 000
130 000
Merimieskirkkopiirit
70 409
61 911
53 039
47 473
38 839
34 227
ITF Seafarer´s Trust
40 000
40 000
31 940
54 736
5 300
19 500
Jäsenmaksut
40 045
29 290
36 928
38 966
32 332
38 106
Lästimaksut
35 000
40 546
35 300
38 245
121 145
66 768
Kunnat
20 245
21 975
17 759
20 549
34 185
38 379
17
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
18
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Merimieskirkko on
elinvoimainen.
Toimintatapoja
kehitetään jatkuvasti.
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS
YLEISTÄ
Merimieskirkon toiminnan virrasta saa yleiskuvan tilastotiedoista (ss 15-16). Tässä kuvataan
vain muutamia yksittäisiä vuodelle 2013 leimaa antaneita tilanteita. Kullakin merimieskirkolla
on oma toimintakertomuksensa,
joiden yhteenveto on koottu sähköiseksi julkaisuksi.
TOIMINTASUUNNITELMAN
TOTEUTUMINEN
Toiminta vuonna 2013 noudatti olennaisilta osiltaan vahvistettua toimintasuunnitelmaa.
Poikkeuksia toki oli: Helsinkiin
suunnitellun risteilyalusten palvelua eikä päätoimisen matkapapin tointa ei käynnistetty koska riittävää uutta rahoitusta ei
saatu. Eräissä merimieskirkoissa
olevien tukijäsenyyksien yhdistämisestä Suomen Merimieskirkko
ry:n jäsenyyteen luovuttiin. Sosiaalityön laajentamista Luxemburgissa ja Ateenassa koskevat
anomukset eivät menestyneet.
Teologinen työskentely
pääsi vauhtiin
Pitkään valmisteltu Merimieskirkon ja kirkon ulkosuomalaistyön toiminnan perustehtävän
selkiyttämiseen ja kehittämiseen liittyvä hanke, ”Matkan ja
muutoksen teologia”, käynnistyi.
TT Kari Latvus aloitti prosessin vetäjänä 1.9.2013, mutta oli kouluttajana jo kevään 2013 henkilöstökokouksessa ja käsitteli aihetMerimiespastori Heikki Rantanen jakaa
ehtoollista Kauko-Aasian matkapappikierroksellaan.
YLI 270 000
KOHTAAMISTA
ta ICMA Northern Europe konferenssissa.
Hankkeen rahoittamisessa
mukana ovat kirkon ulkosuomalaistyö, Helsingin, Tampereen, Turun ja Espoon seurakuntayhtymät sekä Rahtarit ry.
Ekumeeninen ote
Luxemburgissa vahvistui
Benelux-maiden suomalainen
merimieskirkko liittyi Luxemburgissa ekumeenista yhteyttä tukevaan paikalliseen yhteenliittymään, Luxemburgin protestanttisten kirkkojen allianssiin. Siihen
kuuluvat seuraavat protestanttiset paikalliset tahot seuraavista
maista tai kirkoista: Luxemburg,
Hollanti, All Nations Church, Tanska, Islanti ja Luxemburgin frankofonit. Allianssiin kuuluminen on
yksi etappi suunnitellusta rahoituksen hakemisesta Luxemburgin valtiolta.
Laajaa itsearviointia
Vuoden aikana tarkasteltiin
Merimieskirkon kunkin yksikön
toimintaa, prosesseja ja resurs-
seja verraten niitä voimassaoleviin arvoihin, strategisiin tavoitteisiin ja kohderyhmäpriorisointiin. Lisäksi tutkittiin kunkin yksikön roolia, elinkaarivaihetta, fasiliteettien tasoa, toiminta- ja talouslukuja sekä henkilöstöresursseja. Arviointiin osallistui laajasti henkilöstöä ja yksikköjen luottamushenkilöitä. Hallitus käsitteli tuloksia seminaarissaan 8.-9.11.
Matkapappitoiminta
laajeni Intiaan
Suomen Merimieskirkko on
tehnyt matkapappityötä KaukoAasiassa vuodesta 1997. Matkapappitoiminta ja sirpaleisten suomalaisyhteisön luona ja kanssa
toimiminen on Merimieskirkon
perustehtävän mukaista olennaista työtä. Matkapappi Heikki
Rantasen käyntikohteina vuonna
2013 olivat Manila, Kuala Lumpur, New Delhi, Singapore ja Hanoi. Lisäksi joulukirkko järjestettiin Varsovassa, pappina toimi
Ritva Szarek.
Henkinen huolto kehittyi
Iiro Rantala
konsertoi
Hampurin
kirkolla 9.10.
Flyygeli oli
vireessä,
tottakai.
HeHu on lyhennys sanoista
henkinen huolto, joka on kirkon
kriisityön muoto. Merimieskirkko on jo pitkään ollut mukana
pääkaupunkiseudun seurakuntien HeHu-toiminnassa ja samaa
mallia soveltaen ryhdyttiin kehittämään toimintaa ulkomaille.
Suunnittelussa ovat mukana
Suomen Merimieskirkko, kirkkohallitus, Helsingin tuomiokapituli sekä lähes kaikki ulkomailla
toimivat kristilliset järjestöt.
Telttamerimieskirkko
Meripartiolaisten Satahankasuurleireillä on perinteisesti ollut
telttamerimieskirkko, joka toimii
oikean merimieskirkon tavoin: on
kahvia, munkkeja, sanomalehtiä,
keskustelua ja yhdessäoloa. Ohjelmaakin oli, lauluhetkiä, hartauksia ja ehtoollisenviettoja. Telttamerimieskirkosta Satahanka
XII -leirillä 29.7.-5.8.2013 Kustavin
Lootholmassa vastasivat Aki Mäkinen ja Antti Juhani Pulli.
Ensimmäisen kerran telttamerimieskirkko oli Satahanka IX -lei-
rillä Ahvenanmaan Bomarsundissa vuonna 1998.
Kansalaispalvelupiste
Hampurin kirkolle
Hampurin pääkonsulaatin sulkeuduttua kesällä 2013 Merimieskirkon yhteyteen avattiin lokakuussa passi- ja väestörekisteriasioita käsittelevä kansalaispiste. Kunniakonsulina ja Hampurin
merimieskirkon säätiön uutena
puheenjohtajana aloitti konsuli Hans-Christoph Stadel ja kansalaispisteen virkailijana Jussi Kiho.
Saksan kirkkopäivillä
Saksan evankeliset kirkkopäivät 1.-5.5. oli mittakaavaltaan valtava, yli 100 000 ihmistä kokoava
tapahtuma. Hampurin suomalainen merimieskirkko oli yksi päivien ekumeenisista vierailukohteista. Siellä järjestettiin 2.5. neljä päivärukousta ja kaksi luentotilaisuutta. Satu Oldendorff osallistui valmistelutyöhön yli vuoden
ajan. Sakari Lehmuskallio oli kutsuttuna saarnaajana Deutsche
Seemannsmissionin järjestämäs-
sä Seafarers´ Night -juhlamessussa, jossa oli 900 osanottajaa.
Liebe Satu,
danke für all deine Arbeit,
dein Organisieren und Planen und
Übersetzen und
Deine Gastfreundschaft!
Die Seafarers‘ Night finde
len Pressemitteilungen Er t in fast alwä
mer auch die tolle Predigt hnung, imund das super
Deutsch!
Daran hast Du einen groß
en Anteil!
Es war fantastisch, dass
Du auch am
Sonntag noch mit dabei
sein konntest –
danke!
Pastorin Heike Proske
Generalsekretärin
Deutsche Seemannsmissi
on e.V.
ICMA Northern Europe
-konferenssin isäntänä
Suomen Merimieskirkko isännöin merimieskirkkojen ekumeenisen ja kansainvälisen PohjoisEuroopan aluekonferenssin kulttuurikeskus Sofiassa 17.-20.9.
Avausjumalanpalveluksen toimittivat metropoliitta Ambrosius,
piispa Tapio Luoma, kirkkoherra
Rafael Czernia SCJ ja pääsihteeri
Sakari Lehmuskallio. Konferenssin avauspuheen piti Merimieskirkon hallituksen puheenjohtaja Timo Lappalainen. Konferenssin aineina ovat merimieskirkkotyön teologia, merimieskirkkotyö risteilyaluksilla, Maritime Labor Convention 2006 ja toimijoiden keskinäinen verkostoitumiAki Mäkinen ja Pekka Saarela musisoivat
sisupartiolaisryhmän kanssa.
19
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
20
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Helena Nissilä
kunniatehtävää
hoitamassa:
ohjelmavuorossa on Hämeenlinnan piirin 130 v
historiikki
nen. Konferenssi teki ekskursion
Muugan merimieskirkkoon.
Merisunnuntai
Sjösöndag - Sea Sunday on
kansainvälisen mallin mukainen kirkkopyhä, jota vietettiin
15.9.2013. Merimiespastorit saarnasivat useissa Suomen seurakunnissa. Merisunnuntain kolehti kannetaan kaikissa Suomen
ev.lut. kirkoissa Suomen Merimieskirkon työn hyväksi.
Jättimäiset joulumyyjäiset
ovat ulkomaan merimieskirkoilla merkittäviä toiminnallisia ja varainhankinnallisia tapahtumia. Kävijämäärät vaihtelivat
Hampurin yli 25 000:sta Lyypekin ja Ateenan puoleentoistatuhanteen. Yhteensä myyjäisvieraita on yli 50 000, lähinnä paikallista väestöä. Tarvittavat sadat auttajat olivat suomalaisia, paikallisia
tai Suomesta tulevia vapaaehtoisia. Myyjäiset pidettiin Antwerpenissa, Ateenassa, Brysselissä,
Hampurissa, Lontoossa, Lyype-
kissä ja Rotterdamissa sekä lyhyempinä tapahtumina merimieskirkoilta tehtävien etävierailujen
yhteydessä.
Kotimaan kirkoilla myyjäisiä oli
Vuosaaressa, Kemissä, Raumalla
ja Turussa. Merimieskirkon koju
oli myös Helsingin ja Turun joulutoreilla.
Joulupaketti ”tuntemattomalle merenkulkijalle”
Merimieskirkoilta on jaettu laivoille joulupaketteja ”tuntemattomalle merimiehelle” jo 1800-luvulta alkaen. Perinne elää edelleen ja ”tuntemattomalle merimiehelle” valmistui myös jouluksi 2013 sadoittain joulupaketteja,
jotka toimitettiin laivoille niin kotimaan kuin ulkomaan merimieskirkoilta.
Joulu merellä
Jo vuosia Merimieskirkko on
huolehtinut TallinkSiljan jouluristeilyille papin toimittamaan hartauksia ja joulujumalanpalveluk-
sen laivalla. Vastaavasti on toimittu, kun varustamoilta on tullut pyyntöjä saada pappi hääristeilyille. Vuonna 2013 hääpappina toimi Anna Hälli, pastori Lontoosta. Jouluristeilyllä Riikaan
pappina oli merimiespastori Liinamaria Halén Vuosaaresta.
130 vuotta tukea
Hämeenlinnasta
Huomattavia juhlatilaisuuksia
olivat Kajaanin piirin 80 v juhla
20.1., Hirvensalmi-Paavolan piirin 50 v juhla 15.9. ja Hämeenlinnan piirin 130 v juhla 22.9.
30 v. liikkuvilla laivoilla
Laivakuraattorityön 30 v juhlan merkeissä järjestettiin monikansallisia miehistöjä käsittelevä englanninkielinen merenkulun seminaari 7.11. Vuosaaren
merimieskirkossa. Puhujina olivat tri Jens-Uwe Schröder-Hinrichs
World Maritime Universitystä, Olli-Pekka Brunila Turun yliopistosta, merikapteeni Tero Sairanen
Bore Ltd:ltä sekä Sakari Lehmuskallio. Osallistujat edustivat kat-
Kesäjuhlien jumalanpalveluksessa piispa Matti Repo siunasi uusia työntekijöitä: merimiespastori Jarmo Karjalainen Merimieskirkon diakoniajohtajaksi, merimiespastori Taru Savelius-Latvus Benelux-maiden merimieskirkkotyön johtajaksi, teologian tohtori Kari Latvus merimiespastoriksi projektitehtävään, tradenomi Jouni Rihtniemi kirjanpitäjäksi, merimiespastori Sirpa Tolppanen merimiespastoriksi Rauman merimieskirkolle ja laivakuraattoriksi, tradenomi Sari Pirinen varainhankintapäälliköksi ja diakoni Jaana
Rannikko johtavaksi laivakuraattoriksi ja johtavaksi Haminan satamakuraattoriksi.
JUHLITTIIN
Uudet tilat Raumalla
kesäjuhlat 77. kerran
Hämeenlinnan merimieskirkkopiiri 130 v
Laivapappityö 30 v
tavasti suomalaisen merenkulun
tahoja.
tut toimitilat vihitään käyttöönsä 14.12.2014.
Leppeät kesäjuhlat
Rauman Merimieskirkko
Merimieskirkon 77. kesäjuh- muutti uusiin tiloihin
lat olivat Pirkkalan seurakunnan isännöiminä 10.-11.8. Eri tilaisuuksiin osallistui yhteensä n.
800 henkeä, eri henkilöitä n. 400.
Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut ja isäntäseurakunnan
kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth
sai kiitoksia juhlien leppeästä
tunnelmasta. Kaj Chydeniuksen ja
Taru Nymanin konsertissa kaikki
paikat olivat täynnä. Juhlajumalanpalveluksessa saarnasi piispa
Matti Repo. Merimieskirkon puolesta valmisteluista vastasi Marko
Toljamo.
Rotterdamin merimieskirkon peruskorjaus alkoi
Eduskunnan ja kirkolliskokouksen rahoittama, 2,4 milj. € maksava korjaustyö aloitettiin juhannuksen 2013 jälkeen. Rotterdamin merimieskirkon toiminta jatkui korjauksen ajan väistötiloissa. Remontin ajan käytössä korvaavat tilat otettiin käyttöön 1.9.
osoitteessa Aleidisstraat 18 c,
3021 SK Rotterdam. Kunnoste-
Piispa Kaarlo Kalliala toimitti
Rauman merimieskirkon uusien
tilojen vihkimisen 18.4.
Ammattitaidon ylläpitoa
Koko henkilöstön koulutus- ja
neuvottelupäivät oli 2.-5.4. Turun Heinänokassa. Pääaiheena
oli merimieskirkon teologisen itseymmärryksen syventäminen,
kouluttajana TT Kari Latvus.
Ulkomaan merimieskirkkojen
palveluvastaavien ja kotimaan
johtavien satamakuraattorien
esimieskoulutus pidettiin Turun
kristillisellä opistolla 5.-7.4.2013 ja
30.9.-2.10.2014. Kouluttajina olivat sosiaalineuvos Antti Lemmetyinen ja psykologi, työnohjaaja
Eeva-Kaija Lemmetyinen. Kurssilaisia oli 14.
Kirkon ulkomaantyön peruskurssi oli Turussa 26.-28.4., paikalla oli 18 kurssilaista, Kurssi järjestettiin yhteistyössä Suomen
Lähetysseuran, Kirkon lähetystyön keskuksen ja Kirkon ulkosuomalaistyön toimiston kanssa
Merimieskirkkotyön peruskurssilla 25.-26.5. oli 22 henkeä,
21
ma 21.10.2013 12:08
Hei,
Sain Amsterdamissa my
ös erittäin hyvää palautetta Vuosaaren
kirkon palvelusta,
jonka laitoinkin jo Heikille
tie
ni oli käynyt siellä ja kehu doksi (ystäväi kovasti miten
hyvin hänet otettiin vasta
an kätellen ja kerrottiin työstämme).
Myös Lontoon kirkosta tu
lautetta World Visionin Ak li hyvää pai
Saamme siis olla todellak Temisevältä!
in iloisia hyvästä
palvelustamme!
T: Sari
joista osa oli jo työsuhteessa olevia tai sellaista aloittavia.
Kolme uutta merimiespappia vihittiin papiksi
Lähetysjuhlilla Helsingissä 9.6.
pidetyssä messussa sai pappisvihkimyksen Vuosaaren merimiespastori Liinamaria Halén. Samaan aikaan Turun tuomiokirkossa vihittiin papiksi laivakuraattori Sirpa Tolppanen, jonka asemapaikka on Rauman merimieskirkko. Viikkoa aikaisemmin Espoossa vihittiin papiksi Johanna Sternberg Lontoon merimieskirkolle.
Varainhankintaan vauhtia
Vuonna 2012 perustettiin varainhankintapäällikön toimi, johon valittiin Sari Pirinen. Samoin
keväällä 2012 RAY-yhteyksien
vahvistamiseksi ja Merimieskirkon tekemään sosiaalityön koordinoimiseksi perustettiin osa-aikainen toimi, jonka ”asetiealaisuuteen” tulivat kaikki Merimieskirkon sosiaalikuraattorit.
Kesällä 2013 vahvistettiin kotimaassa tapahtuvia rahoittaja-,
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
22
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
seurakunta-, yritys- ja oppilaitosyhteyksiä perustamalla toimi,
jonka tehtäväkuvasta 30 % on
edellä mainittua sosiaalityön johtamista ja koordinointia ja 70 %
varainhankinnan vahvistamista.
Jarmo Karjalaisen tehtävänimike muodostui sosiaalityön kautta, kirkollista identiteettiä ilmaisevana diakoniajohtaja.
Charity Dinner
Pirunkirkossa
Osana varainhankinnan kehittämistoimia järjestettiin hyväntekeväisyysillallinen 27.9. Suomenlinnan Pirunkirkossa, Juhlapuhujana oli pääjohtaja Erkki Liikanen. Musiikista vastasi Esko Haavisto. Osallistujia oli 78 ja tuotto
n. 3500 €. Palaute oli kaikin puolin myönteinen.
PALKITTUJA
Julkisia tunnustuksia
Arkkipiispa Kari Mäkinen kuovutti 23.4.2013 Mikael Agricolan
ristin sosiaalineuvos, rovasti Antti Lemmetyiselle. Suomen Merimieskirkon palveluksessa hän on
työskennellyt ensin Hampurissa
ja sen jälkeen keskustoimistossa.
”Kirkollisen kunniamerk
in saaminen
tuntuu hyvältä pitkän
työuran jälkeen.
Näen huomionosoituksen
ennen kaikkea
osoituksena kirkon diako
niatyön sekä järjestötöiden arvostamisen
a”, sosiaalineuvos, rovasti Antti Lemmety
inen kommentoi palkitsemistaan.
Merimieskirkon kunniapuheenjohtajaksi hänet kutsuttiin vuonna 2008 toimittuaan sitä ennen
Merimieskirkon hallituksen jäsenenä vuodesta 1987 ja sittemmin
pitkäaikaisena puheenjohtajana.
Tasavallan presidentti palkitessaan ansioituneita Suomen kansalaisia itsenäisyyspäivänä 2013
myönsi Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkin pääsihteeri, rovasti Sakari Lehmuskalliolle.
Merimieskirkon kunniamerkki
luovutettiin 30.1. Merimiespalvelutoimiston toimitusjohtajalle
Martti Karlssonille.
Merimieskirkon plaketti
luovutettiin vuonna 2013 seuraaville henkilöille: Erja Tikka, Satu Oldendorff, Pertti Poutanen ja
Björn Vikström. Myös Pirkkalan
seurakunta ja Kalajoen satamakirkko saivat plaketin.
Ansiomerkkejä
Kultaisen ansiomerkin saivat:
Helena Manninen, Anja Viitaniemi, Ethel Grönqvist ja Svante Grönqvist.
Hopeisen ansiomerkin saivat
Eevi Heikkinen, Pirkko Hynninen, Liisa
Härkönen, Salli Keränen, Helvi Lehtonen,
Eila Peittola, Inkeri
Anja Viitaniemi on tässä
Merimieskirkon kultaisen
ansiomerkin saantivuorossa. Huomionosoituksen luovutti pääsihteeri
Sakari Lehmuskallio Hämeenlinnan piirin 130 v
juhlassa.
Piipponen, Hilkka Rusanen, Anita
Hedberg, Regina Holmberg, Terttu Kivimäki, Erkki Korhonen, Raija
Saxberg, Ritva Buchholz, Renate
Czuratis, Maija Davids, Sirpa Furtenbacher, Ulla-Maija Haak, Ritva Hänninen de Lopez, Marianne
Ilse-Baumann, Taina Kelting, Anna-Liisa Kothe, Rolf Kothe, Helena Krantz, Gunilla Oetken, Marja
Schönberg, Merja Stock, Saara Sutela-Streng, Pirjo Virtanen-Jaiteh,
Irma Heikkilä ja Kaino Heikkilä.
Pronssisen ansiomerkin saivat
Anna Hiltunen, Liisa Heinonen, Eeva Blumenthal, Maria Mickelsson,
Monica Sällström-Grönqvist, Anne Vihinen, Onerva Komppa, Alfred Keck, Hellevi Krantz, Helmuth
Krantz, Anja Scharf ja Lauri Karttunen.
KESKEISIÄ YHTEYKSIÄ
Julkinen hallinto
Merimieskirkko oli aktiivisesti yhteydessä valtiovaltaan. Toiminnallisissa asioissa keskustellaan ulkoasiainministeriön ja sen
edustustojen, työministeriön ja
Merimieskirkon
kunniajäsen Hannu Laasion ja Irja
Laasion 140 v vastaanotto 7.8. Lopella. Onnittelemassa Satu Oldendorff.
sen alaisen Merimiespalvelutoimiston edustajien kanssa. Resursoinnista asioidaan eduskunnan, opetus- ja kulttuuriministeriön, liikenneviraston ja Raha-automaattiyhdistyksen kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan kuuluvia veikkausvoittovaroja saatiin Belgiassa tehtävään nuorisotyöhön 38 000 €.
Niiden avulla Brysselissä työskenteli nuorisotyön koordinaattori
Piia Lännenpää- De La Cruz. Lisäksi OKM myönsi 400 000 € Rotterdamin merimieskirkon peruskorjaukseen, 52 959 € käytettäväksi
Lontoon, Brysselin, Antwerpenin
ja Hampurin kirkon korjaustöihin
vuodelle 2013 sekä 83 000 € käytettäväksi vuoden 2013 toiminnan tukemiseen.
Ministeriön kirkollisasian esittelijä, hallitussihteeri Sini Lahdenperä teki Suomen Merimieskirkon
Antwerpenin, Brysselin ja Rotterdamin kiinteistösaneerauksia
koskevan tarkastuksen 26.11.
Merimieskirkon diakoniajohtaja Jarmo Karjalainen osallistui
9.10. OKM:n nuorisotyön järjestöpäivään.
Suomen
Merimieskirkko on Suomen
ulkomailla
Hallituksen puheenjohtaja Timo Lappalainen
luovutti 6.11. Merimieskirkon plaketin Suomen Itämeri-suurlähettiläs Erja Tikalle,
Hampurin entiselle pääkonsulille
toimivien kulttuuri- ja tiedeinstituuttien (SKTI) verkostoon kuuluvan Suomen Benelux-instituutin ja sen säätiön perustajajäsen.
Merimieskirkon edustajana säätiön hallituksessa toimivat pääsihteeri Sakari Lehmuskallio (puheenjohtaja) ja piispa
Kaarlo Kalliala (varalla). SKTI:n hallituksen
jäsenenä työskenteli Benelux-instituutin
säätiön varapuheenjohtaja Johanna Lindstedt. Säätiön ja sen ylläpitämän instituutin
20 v toimintaa juhlittiin Helsingin kaupungintalossa 8.10., Antwerpenissa 22.10. ja
Haagissa 1.11.
Ulkoasiainministeriön edustustojen
kanssa paikallinen yhteistyö oli
vilkasta varsinkin konsulaariasioissa. Lontoon suurlähettiläs,
Hampurin ja Antwerpenin kunniakonsulit olivat merimieskirkon paikallisen juridisen henkilön
puheenjohtajia. Merimieskirkko
23
seurasi yhteistyöhalukkaana usean ministeriön yhteistyöhanketta, Team Finland–verkostoa, joka
edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, suomalaisten yritysten kansainvälistymistä, Suomen
maakuvaa sekä Suomeen suuntautuvia ulkomaisia investointeja. Pääsihteeri osallistui Team Finland keskustelutilaisuuteen 17.4.
Käytännön tasolla yhteistyö toteutui näkyvimmin Hampurissa.
Sosiaali- ja terveysministeriön toimialaan kuuluva RAY
nosti avustustaan merkittävästi, 78 000 € edellisestä vuodesta.
Vuodelle 2013 saatiin 402 000
€ ulkomailla asuvien ja liikkuvien suomalaisten hyvinvoinnin vahvistamiseen ja ylläpitämiseen
Ympäristöministeriön johtaman Suomenlahti-vuoden
2014 kansalaisvaltuuskunnassa Merimieskirkkoa edusti Sakari Lehmuskallio. Suomen-
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Hyväntekeväisyysillallisen 27.9. kohokohtia oli, kun Esko Vepsä haastatteli Kap Hornin kiertäjiä Bernd Hilbertiä ja Yngve Sundqvistia.
24
Piispa Tapio Luoma ottaa Espoon
tuomiokirkossa vastaan pappisvalaa vihittäviltä
kandidaateilta,toinen
oikealta Lontoon merimieskirkolla työskenteleva Johanna
Sternberg
Va
ikka yhteydenpito kotiin
on netin ansiosta helpomp
Suomen Merimieskirkko kuin en
aa,
nen, ovat merimieskirkon
Vuosikertomus 2013 pa
väen käynnit laivalla
lahden suojelu oli teemana Merimieskirkon kesäjuhlilla Lauttasaaressa 2012 ja se huomioidaan
uudestaan Kirkkonummella 2014.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto jatkoi vakaan rahoittajan asemaansa. Se myönsi 9.10.2012 Merimieskirkolle 130 000 €:n suuruisen apurahan merenkulkijoiden
parissa tehtävään työhön.
Sivun 17 taulukossa mainittujen tukien lisäksi saatiin Stiftelsen Tre Smederiltä 10 000 €,
Tunkelon säätiöltä 2 000 €, Emilie ja Rudof Geselliuksen säätiöltä 25 000 € ja A. ja T. Mattilan
säätiöltä 6 350 €.
Stiftelsen Tre Smederin hallitus vieraili Vuosaaren Merimieskirkossa 3.6.
Poliisihallitus on myöntänyt
keräysluvan koko maata varten
sekä Ålands Landskapsstyrelsen Ahvenanmaata varten. Koko
maata koskevan luvan numero
htaminen kirkolla aina mu
tai piika
via
he
tki
ä.
Tö
rn
in
aik
mat laivalla alkavat tulla
ana naaaik
töllä helppoa lähteä käym a tutuksi. Jos ei ole laivan miehisään
taa päteä Hampurin merim maissa koko porukalla, sama taiies
ko ajan monta rautaa tules kirkon väkeen, jokaisella on kosa. Silti toivomme, että nä
levana kesänä m/s Klenod
emme tuen
niin kuin syksyllä 2011 lai in messissä kirkon iskuryhmän
va
minaalissa. Syksyllä 2011 n odottaessa lastia Süd West ter...niin
Tape Kaikkonen,1. peräm pä, aika lentää...
ies m/s Klenoden
on 2020/2012/3776 ja Ahvenanmaan ÅLR 2013/7376.
Kirkolliset toimijat
Merimieskirkko oli jatkuvassa
yhteistoiminnassa monien kirkollisten toimijoiden kanssa paikallisella, kansallisella, pohjoismaisella, globaalilla sekä ekumeenisella tasolla.
Suomen Merimieskirkko ry:n
jäsenenä oli 213 seurakuntaa.
Yhteistyö-, nimikko- tai laivakuraattorisopimuksia oli 35 seurakunnan tai seurakuntayhtymän
kanssa. Seurakuntien kanssa tehtäviä yhteistyösopimuksia on yksi kerrallaan muutettu muotoon,
jossa hahmotetaan sekä työn sisältöä, merkitystä seurakunnalle että suunnitellaan yhteistyötä
usean vuoden ajaksi.
Seurakunnissa toimi 70 merimieskirkkopiiriä, joista 25 oli
ruotsinkielisiä.
Suurten seurakuntayhtymien taloudellinen tuki on mitta-
vaa. Erityisesti Turku ja Helsinki
ovat tässä suhteessa merkittäviä
kumppaneita. Seurakuntien talousarviomäärärahoista maksettu tuki Suomen Merimieskirkolle nousi 2,7 %:lla. Seurakunnissa
kerättiin Merisunnuntaina 15.9.
virallinen kolehti Merimieskirkolle. Sen tuotto nousi 19,7 %, sen
sijaan seurakunnissa kerättyjen
vapaaehtoisten kolehtien tuotto
laski 4,8 %.
Pääosa Suomen ev.lut. kirkon
seurakunnista hankkii kirkkoviininsä Merimieskirkon kautta.
Useat seurakunnat tekivät tutustumismatkoja merimieskirkkokohteisiin.
Yhteistyösopimus kirkkohallituksen kanssa muuttui määräaikaisesta toistaiseksi voimassa
olevaksi. Yhteistyösopimuksen
mukaisia tapaamisia kirkon ulkosuomalaistyön sihteerin ja Merimieskirkon pääsihteerin kesken oli säännöllisesti. Liinamaria
Halén, Heikki Rantanen ja Sakari
Lehmuskallio osallistuivat Kirkon
kansainvälisen työn neuvottelupäiville Kuopiossa 16.-17.5. Kirkkohallitus määräsi kerättäväksi
Suomen Merimieskirkon hyväksi
yhden virallisen kolehdin ja suositti seurakunnille yhden kolehdin keräämistä valinnaisena päivänä.
Yhteistyö kirkon ruotsinkielisen työn kanssa jatkui tiiviinä.
Merimieskirkko oli edustettuna
Kyrktorget-tapahtumissa Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Turunmaalla.
Pääsihteeri Sakari Lehmuskallio toimi kirkon järjestöyhteistyön neuvottelukunnan ja kirkon ulkosuomalaistyön toimikunnan jäsenenä. Hän edusti Merimieskirkkoa kirkon ulkomaantoimijoiden neuvottelussa, Kirkkopalvelut ry:n järjestöjenkokouksessa, vuosikokouksessa ja kirkon ulkoasiainosaston seminaarissa 22.-23.8. Turussa. Johtava sosiaalikuraattori Pia
Lännenpää de la Cruz edusti Merimieskirkkoa kirkon ulkosuomalaistyön seminaarissa 2.-4.8.
Kirkon ulkomaantyön peruskurssi järjestettiin yhdessä Kirkon
lähetystyön keskuksen, Kirkon ul-
kosuomalaistyön ja Suomen Lähetysseuran kanssa.
Merimieskirkolla oli toiminnan esittelyständi Kirkkopäivillä Kuopiossa 17.-19.5.
Merimieskirkko on pysyvä jäsen pääkaupunkiseudun kirkollisen kriisityön HeHu- (henkinen
huolto) ryhmässä. Kansainvälisen
HeHu-toiminnan suunnitteluryhmässä Merimieskirkkoa edustivat
Heikki Rantanen ja Jaakko Laasio.
Merenkulkijatyön johtaja Jaakko Laasio toimi 5. työpaikkapappisymposiumin järjestelytehtävissä Seinäjoella 7.-8.2.
Porvoon hiippakunnan lähetystoimikunnan jäsenenä toimi Jaakko Laasio, varalla Carolus
Ramsay. Porvoon hiippakunnan
hiippakuntapäivillä 15.-17.11.
edustajana oli Liinamaria Halén.
Suomen Pipliaseuran kanssa
on vuodesta 1994 ollut voimassa sopimus erikielisten raamattujen saatavilla olemisesta kotimaan kansainvälisissä merimieskirkoissa.
Merimieskirkko käytti ortodoksista kulttuurikeskus Sofiaa
useissa tilaisuuksissa. Pääsihteeri
Sakari Lehmuskallio oli kutsuvieraana metropoliitta Ambrosiuk-
25
sen 25 vuotta piispaksi vihkimisestä -juhlallisuuksissa.
Kalajoen seurakunta järjesti
Kalajoen satamakirkon siunaamistilaisuuden 26.5.2013. Tilaisuudessa Merimieskirkkoa edustivat Anu-Marja Kangasvieri, Rea
Skog ja Jaakko Laasio, jotka myös
luovuttivat Merimieskirkon plaketin aloittavalle seurakunnan
toimipisteelle.
Merenkulku
Liikennevirasto myönsi Merimieskirkolle lästimaksuista suoritettavaa valtionavustusta 65 000
€.
Merimieskirkolla on yhteistyösopimus useimpien suomalaisten varustamojen kanssa laivakuraattoritoiminnasta. Merimieskirkon edustajia oli kutsuttuna monissa varustamojen järjestämissä sidosryhmätilaisuuksissa. ESL-Shipping Oy:n kanssa
solmittiin päivitetty yhteistyösopimus 9.9.
Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sundayn jakotilaisuus
oli 5.9. Liikenneministeri Merja
Kyllönen luovutti palkinnon komentaja Petteri Leppäselle. Palkinnon taustalla ovat käytännöl-
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
TT Kari Latvus aloitti Merimieskirkon
palkkaamana, kirkon ulkosuomalaistyön, Helsingin,
Espoon, Tampereen ja Turun seurakuntayhtymien sekä Rahtarit ry:n tukeman ”Matkan ja
muutoksen teologian” työstämisen keräten kokemuksellista materiaalia ulkosuomalaistyössä ja merimieskirkkoilla työskenteleviltä. Työn on määrä valmistua vuoden 2014 loppuun
mennessä.
26
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
ICMA International Christian Maritime Association
ICSW International Committee for Seafarer´s Welfare
IMO International Maritime Organisation
ILO International Labour Organisation
ITF International Transport Federation
NSUK Nordisk Sjömans- och Utlandskyrkoråd
lisesti katsoen kaikki vesillä liikkumiseen liittyvät tahot viranomaisista meripartiolaisiin. Merimieskirkko osallistuu vuosittain jakotilaisuuden järjestelyihin. Sakari
Lehmuskallio on toiminut palkintotoimikunnan puheenjohtajana
vat seppeleen merenkulkijoiden
muistomerkille. Suomen Meripelastusseuran alukset tekivät kunniakäynnin aikana ohimarssin. Tilaisuuden jälkeen oli kahvitarjoilu Suomen Merimieskirkon merisalissa. Muistohetken järjestelyis-
tykset. Merimieskirkon edustaja
oli kutsuttuna useissa alan seminaareissa, teemapäivillä ja sidosryhmätilaisuuksissa, esimerkkinä
Merimieseläkekassan seminaari
17.9. Finlandiatalossa, jossa edustajina olivat Sanna Siivonen, Sanni Sirviö, Sirpa Tolppanen ja Jaana
Ministeri Merja Kyllönen luovuttaa komentaja Petteri Leppäselle Sea Sundaypalkintoa. Meriturvallisuusjohtaja Tuomas Routa seuraa tilannetta.
palkinnon perustamisesta 1996
alkaen.
Perinteinen pyhäinpäivän
kunniakäynti mereen jääneiden muistomerkillä Ursinin kalliolla, Merisatamanrannassa Helsingin Eirassa järjestettiin 2.11. Tilaisuudessa puhui Rauman merimiespastori Sirpa Tolppanen. Musiikista vastasi Helsingin NMKY:n
mieskuoro Jukka Okkosen johdolla. Meriliiton edustajat laski-
tä vastaa yhteensä 13 merenkulkujärjestöä ja viranomaista. Tilaisuuden käytännön järjestelyt
hoitaa vuosittain Suomen Merimieskirkko ry.
Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat myös Merimieseläkekassa, Merimiespalvelutoimisto, satamakaupungit ja niiden
satamalaitokset, alan työmarkkinaosapuolet sekä useat satamissa ja ulkomailla toimivat yri-
Rannikko ja meriturvallisuusseminaari Helsingissä 5.6, edustajana Sakari Lehmuskallio.
Merimieskirkolla on poikkeuksellinen kunnia saada huolehtia Kap Hornin kiertäjien toimintansa lopettaneen yhdistyksen jäsenten merkkitilaisuuksien
huomioimisen kustannuksista
vastavuoroisesti yhdistyksen aikanaan osoittamasta tuesta Merimieskirkolle. Merimieskirkko
on jäsen Meriliitossa ja Suomen
Merihistoriallisessa yhdistyksessä, joiden useissa tilaisuuksissa edustajana oli Sakari Lehmuskallio.
Kansainvälinen yhteistyö
Merimieskirkkojen maailmanjärjestön ICMA:n vuosikokouksessa, konsultaatiofoorumissa ja vuosikokouksessa Bukarestissa 30.9.-2.10. edustajana oli
Sakari Lehmuskallio, joka kutsuttiin jäsenmaksutyöryhmän jäseneksi. Pohjoismaat olivat laatineet yhteisen tahdonilmaisun
ICMA:n jäsenmaksun korottamisesta
Merenkulkijatyön johtaja Jaakko Laasio toimi pysyvän ICMA-delegaation jäsenenä YK:n merenkulujärjestö IMO:ssa. ja työjärjestö ILO:ssa sekä ICMA:n koulutusta koordinoivan elimen SCET:n jäsenenä.
Laivakuraattori Sanna Siivonen
toimi marraskuussa ICMA SMTkoulutuksen laivakuraattorityön
osuuden kouluttajana.
Merimieskirkko isännöi ICMA
Northern Europe konferenssin
Helsingissä 17.-20.9.2013.
Johtava satamakuraattori Rea
Skog toimi Suomenlahden ja
Pohjanlahden alueiden ICSWsertifioituna laivakäyntityön
kouluttajana.
Pohjoismainen pääsihteerikokous kokoontui 18.-24.2. Pattayalla, Bangkokissa ja Phuketissa sekä 14.11. Kööpenhaminassa.
Saksan kirkkopäivillä Hampurin merimieskirkko valmisteli
yhdessä Deutsche Seemansmissionin kanssa tapahtumia, joista
osa oli Hampurin suomalaisella
merimieskirkolla. Merimieskirkkoaiheisen jumalanpalveluksen
saarnaaja oli kutsuttu Suomen
Merimieskirkosta.
ITF Seafarer´s Trust myönsi 19
500 €:n tuen ICMA Northen Europe konferenssin kuluihin.
Eri merimieskirkkomaissa kansainväliset yhteydet ja tapahtumiin osallistuminen tai niiden järjestelyyn osallistuminen kuuluvat toimintarutiiniin. Esimerkiksi
Port levies-aiheiseen ISWAN seminaariin Lontoossa osallistuivat Rea Skog ja Heli Tuokkola.
Raskas maantieliikenne
27
Liikennenäkymät Manner-Euroopan suomalaisille kuljettajille
olivat laskusuunnassa. Tämä näkyi myös kohdattujen rekkamiesten määrissä. Turussa kohdattiin kaksi kertaa enemmän rekkamiehiä kuin Lyypekissä. Kaksi
kolmasosaa kohdatuista oli suomalaisia.
Merimieskirkon hallituksen
jäsen Jarkko Nisula edusti Merimieskirkkoa Rahtarit ry:n Mäntsälän rahtarikeskuksen soppapäivänä 8.3. ja kunniapuheenjohtaja Antti Lemmetyinen sekä henkilöstöjohtaja Heikki Rantanen Rahtarit ry:n toiminnanjohtaja AnnaKaisa Lehtisen eläkkeellelähtötilaisuudessa 16.10. Rahtarit ry lahjoitti 2 500 € ”Matkan ja muutoksen teologia”-prosessin kuluihin.
TIEDOTUS
Suomen Merimieskirkko julkaisee vuodesta 1882 ilmestynyttä
kaksikielistä lehteä, Merimieskirkko / Sjömanskyrkan. Ulkomaan merimieskirkot julkaisevat
omia tiedotuslehtiään.
Merimieskirkon www.merimieskirkko.fi –sivustoon ryhdyttiin integroimaan paikallisten merimieskirkkojen sivustoja.
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
ICMA Northern
Europe konferenssin osanottajia ortodoksisessa kulttuurikeskus Sofiassa.
28
Merimieskirkon kunniapuheenjohtaja Antti Lemmetyinen
opastaa Merimieskirkon ryhmää Utön saarella. Vasemmalta piispa Voitto
Huotari, kirkkoneuvos Pertti
Mäkeläinen
sekä ent.
hallintojohtaja
Ville Nieminen ja
talousjohtaja
Aapo Kaisti.
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Aikaa vaativa työ jäi keskeneräiseksi.
Erityisen hyvä palaute on saatu kerran viikossa ilmestyvästä
Sisua ja Siunausta-hartaudesta. Www-sivujen yhteydessä julkaistaan blogia.
Sisäistä tiedotusta varten on
käytössä Merimieskirkon käsikirja ja intranet, jonka lisäksi
hallituksen päätösluettelot (6) ja
pääsihteerin bulletiinit (4.3., 12.8.
ja 9.11.) lähetettiin kaikille @merimieskirkko.fi-sähköpostiosoitteen haltijoille.
Sosiaalisessa mediassa mukana oleminen on jatkuvasti ak-
tivoitunut. Facebookissa toimii
Merimieskirkko-ryhmän lisäksi
eri merimieskirkkojen ryhmiä.
Sanoma- ja aikakausilehdissä, radiossa, televisiossa ja internetissä Merimieskirkko oli
esillä vuoden mittaan useita kertoja. Esimerkiksi Matkapapin joulukirkkokierroksesta julkaistiin
useita kirjoituksia paikallislehdissä eri puolilla Suomen (pohjana
viestintäpäällikkö Marko Toljamon STT:lle lähettämä tiedote).
Matkapapin kirjoittamia Kaakkois-Aasian joulukirkkokierroksen tapahtumakuvauksia Facebookissa seurattiin ahkerasti.
Vierailijoita sivuilla oli tuhansia ja
tykkääjiäkin lähes tuhat.
Suomalaisen kirjallisuuden
seura julkaisi helmikuussa ”Suomalaisia puheita”-kirjan, jossa on
valikoima suomalaisia puheita
kahdeksaltakymmeneltä yhteiskunnan vaikuttajalta. Joukossa
on merimiespapin pitämä vihkipuhe merenkulkijapariskunnalle.
Merimieskirkolla oli näyttelyosasto tai materiaalia Matkamessuilla, Venemessuilla Helsingissä
ja Turussa, Jyväskylän Nesterallissa, Kädentaitomessuilla Tampereella, Herättäjäjuhlilla Haapajärvellä, Uivassa venenäyttelyssä Lauttasaaressa, Merimieskirkon kesäjuhlilla Pirkkalassa, syksyn Kyrktorget-kiertueella ruotsinkielisissä rovastikunnissa. Sekä Turun kauppatorin että Helsingin Senaatintorin joulutoreilla oli myyntipöytä,
Tall Ships Racen yhteydessä
heinäkuussa Helsingissä oli toiminnan esittelykoju. Lisäksi merimiespastori Liinamaria Halén toimitti hartauden kilpailussa mereen menehtyneen purjehtijan
muistoksi sekä tapahtuman oh-
Merkittävä osa Merimieskirkon työn onnistumisessa on vapaaehtoisten varassa. Erityisen pitkäaikainen vastuunkannon rupeama myyjäisten ja monen muun osalta
on on Hampurin Merimieskirkon työkerholla, lähes 60 vuotta.
”Merimieskirkon pullassa
on
palanen paratiisia” sano
i Merimieskirkon diakoniajohtaja
Jarmo
Karjalainen YLE Puhe
en haastattelussa 4.12. Linkki oh
jelmaan:
http://tinyurl.com/pelwsv
jelmaan kuuluneen ekumeenisen iltahartauden.
Yhteiskuntayhteyksiä tukevan
Myrskyjoukon jäsenille järjestettiin toukokuussa retki Utön majakkasaarelle. Siellä ohjelmatehtävissä olivat TL Bror Träskbacka,
piispa Voitto Huotari ja sosiaalineuvos Antti Lemmtyinen.
TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ
Suomalaisen merenkulun tilanne on kääntynyt positiiviseen
suuntaan. Kansainvälinen laivaliikenne Suomen satamiin jatkuu
vahvana.
Suomalaisten rekkamiesten
osuus kansainvälisessä liikenteessä ja siten merimieskirkon käyttäjäkunnassa vähenee edelleen. Eri
kansallisuuksien rekkamiehiä tavoitetaan kuitenkin merkittävässä määrin useissa merimieskirkon
toimipisteissä.
Varsinainen kasvu Merimieskirkkojen toiminnassa tapahtunee jatkossakin ulkosuomalaisten parissa tehtävässä työssä.
Ikääntyminen ja rotaatiosuomalaisten perherakenne edellyttää
jatkuvaa resurssien suuntaamista
näitä ryhmiä palvelevien toimintatapojen kehittämiseen.
Diakonia- ja sosiaalityön palaute viestii siitä, että järjestelmien väliinputoajien parissa on työtä juuri niin paljon kuin siihen on
mahdollista ohjata resursseja. Sama koskee merimieskirkon laivakuraattori- ja kriisivalmiustyötä.
KESKEISET RISKIT
Merimieskirkon tavoitteiden saavuttamisen riskitekijöitä
ovat toimintaympäristön taloudellinen
tilanne, riittämätön
rahoitus, uusien varainhankintakeinojen
onnistuminen, kiinteistöjen kunnon ylläpitäminen ja henkilöstöresurssien riittämättömyys.
Ulkomaan toimintojen avaintehtävissä
olevan henkilöstön
pysyvyys on parantunut aikaisemmasta,
mutta rekrytointien
onnistuminen on joka kerta kriittinen tekijä.
KEHITYSTARPEITA
Hallituksen hyväksymä visio
on seuraava: Merimieskirkko —
kestää talouden myrskyissä, panostaa osaavaan ja sitoutuneeseen henkilöstöön ja keskittyy
elinvoimaisiin toimintoihinsa.
Saatu palaute kertoo, että merimieskirkon toimintaa tarvitaan
ja Merimieskirkkoa arvostetaan.
Sillä on vahvaa luottamuspääomaa julkisen hallinnon, yhteistyökumppaneiden ja käyttäjien
silmissä.
Merimieskirkon hallituksen
tehtävä on koettaa katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja hakea konsernin kokonaisvaltaista etua si-
29
ten että yhdistyksen varsinainen
tarkoitus, ihmisten kohtaaminen
ja auttaminen niissä asioissa, joka kullakin sillä hetkellä on, toteutuu.
Merimieskirkolla on jo useita vuosia ollut toimintaa enemmän kuin minkä vuosittainen tulonmuodostus sallii. Tämä on ollut mahdollista mm. menneitten
vuosien testamenttilahjoitusten
varassa.
Hallituksen valitseman harkitun elvytyspolitiikan pyrkimys
on pitää Merimieskirkon toiminta
uskottavana myös tulevina vuosina. Varainkeräykseen panostaminen, sen oikea kohdentanen
ja hallitut rakenteelliset ratkaisut
ovat ensiarvoisia, jotta Merimieskirkon ja sen yksiköiden taloudellinen toimintapohja varmistuu ja
vahvistuu.
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Elli Niemeläinen Lontoon
merimieskirkolla on palveluammatissa
työskennellessään niin keittiössä kuin kirkon kahviossa.
30
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
TIETOJA
HALLINNOSTA
YHDISTYKSEN JÄSENET
Henkilöjäseniä 1.3.2014 oli
895 (samana ajankohtana v. 2013
1011). Seurakuntajäseniä oli
vuoden päättyessä 213 (231) ja
yhdistysjäseniä yksi. Kunniajäseniä oli 12.
Jäsenmaksuja korotettiin vuosikokouksessa 2013. Jäsenmaksuksi henkilöjäseneltä tuli 50 €,
perheenjäseneltä 20 €, ainaisjäseneltä 20 x 50 € ja seurakuntajäsenen kannatusraja oli 250 €.
Kunniajäsenet ja hallituksen jäsenet on vapautettu jäsenmaksusta.
SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET
Suomen Merimieskirkko ry:n
vuosikokous pidettiin 10.4. Helsingissä ja vaalikokous 10.8.
Pirkkalassa.
HALLITUS
Hallituksen puheenjohtajana
toimi toiminnanjohtaja Timo Lappalainen ja varapuheenjohtajana
FM Paula Raitis. Hallituksen muita
jäseniä vuoden 2013 alkaessa olivat: ulkoasiainneuvos Mikko Jokela, kansanedustaja TT Ilkka Kantola, varatuomari Tarja Larmasuo,
diakoni Hannele Koivisto, autonkuljettaja Jouko Kuivalainen, rovasti Ilkka Mäkelä, kuljetusalan
kouluttaja Jarkko Nisula, merikapteeni Carolus Ramsay, viestintäjohtaja Seppo Simola ja vastaanottopäällikkö Mari Suomalainen. Vaalikokouksessa 10.8. erovuoroiset Hannele Koivisto, Carolus Ramsay ja Mikko Jokela valittiin uudelleen. Mari Suomalaisen tilalle valittiin KTM Juha-Pekka Sihvonen.
Hallituksen esittelijänä ja sihteerinä toimii pääsihteeri Sakari
Lehmuskallio. Kokouksiin osallistuivat asiantuntijoina henkilöstöjohtaja Heikki Rantanen, merenkulkijatyön johtaja Jaakko Laasio
ja talousjohtaja Kirsi Wallén.
Hallitus kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa: 25.-27.1. seminaariin Antwerpenissa ja Brysselissä, 25.3. tilinpäätöskokouk-
seen, 3.6. vaalikokouksen valmistelemiseksi, 16.9. järjestäytymiskokoukseen, 8.-9.11. seminaariin
Vuosaaressa ja 9.12. talousarviokokoukseen. Hallituksen jäsenille ei maksettu palkkiota.
VALIOKUNNAT JA TYÖRYHMÄT
Yhdistyksen vuosikokous valitsi vaalivaliokunnan jäseninään
toiminnanjohtaja Timo Lappalainen, asiantuntija Helena Tuominen ja kirkkoherra Juha Rintamäki. Valiokunnan ulkopuoliseksi
sihteeriksi kutsuttiin Sakari Lehmuskallio. Vaalivaliokunta kokoontui 8.5.
Hallituksen valitseman työvaliokunnan puheenjohtajana toimi Paula Raitis, varapuheenjohtajana Timo Lappalainen sekä työvaliokunnan muina jäseninä Hannele Koivisto ja Mari Suomalainen
16.9. asti, Tarja Larmasuo 16.9. alkaen.
Muita pysyväluonteisia toimielimiä olivat ja niissä toimivat seuraavat jäsenet:
Talousvaliokunta, jonka jäseninä olivat Ilkka Holopainen (pj),
Jyrki Tavaila, Jarmo Kalliola, Marjatta Paananen ja Tarja Larmasuo
16.9 asti ja Jarkko Nisula sekö Jukka Hanni 16.9. alkaen. Talousjohtaja Kirsi Wallén toimi esittelijänä
ja sihteerinä.
Turvallisuus- ja kriisivalmiustyöryhmä, jonka jäseniä olivat
Jaakko Laasio (pj), Carolus Ramsay, Oula Korja, sekä 16.9. asti
Mikko Laurén, Kimmo Sainio, Ben
Thilman ja Helena Tuominen sekä
Ääntenlaskija Kai Laitinen kerää äänestyslippuja vaalikokouksen äänivaltaisilta osanottajilta Pirkkalassa 10.8.
Hallituksen ja johtoryhmän jäseniä Helsingissä marraskuussa 2013, vasemmalta Jarmmo Nisula, Ilkka Mäkelä, Heikki Rantanen,
Ilkka Kantola, Jaakko Laasio, Kirsi Wallén, Juha-Pekka Sihvonen, Tarja Larmasuo, Jarmo Karjalainen , Timo Lappalainen, Paula Raitis,
Teemu Hälli, Taru Savelius-Latvus, Carolus Ramsay, Hannele Koivisto, Jouko Kuivalainen, Satu Oldendorff ja Sakari Lehmuskallio
16.9. alkaen Jaana Rannikko, Timo
Frilander ja Pirjo Suomi.
Merimieskirkko/Sjömanskyrkan -lehden toimituskunta, jonka jäseninä toimivat Sakari Lehmuskallio päätoimittajana ja pu-
heenjohtajana, Paavo Tukkimäki, Kristina Juthas, Thure Malmberg, Pertti Poutanen, Liisa Varho,
Anne Valtonen ja 19.9. alkaen Jarmo Karjalainen sekä koko vuoden Marko Toljamo toimitussihteerinä.
Vuosaaren merimieskirkon,
Helsinki Seafarer’s Centren
kiinteistön hallintaosakeyhtiön hallituksessa toimivat Jaakko
Laasio (pj), Sakari Lehmuskallio ja
Niklas Rönnberg
Rotterdamin merimieskirkon
peruskorjaustoimikunnan jäseniä olivat Jaakko Laasio (pj), Kirsi
Wallén ja Jarmo Karjalainen.
Varainhankintatyöryhmän
jäseniä olivat Sakari Lehmuskallio
(pj), Heikki Huttunen, Jarmo Karjalainen, Sari Pirinen (siht.), Marko
Toljamo ja Kirsi Wallén.
Vaalikokouksen puheenjohtaja,
kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth
31
TILINTARKASTAJAT
Tilitarkastajayhteisönä toimi
Ernst & Young Oy, vastaavana tilintarkastajana Ulla Nykky, KHT ja
varatilitarkastajana diplomiekonomi Ann-Britt Roivainen. Ulkomaan yksiköissä oli lisäksi paikalliset tilintarkastajat.
NIMENKIRJOITTAJAT
Yhdistyksen nimen kirjoittaa
hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai pääsihteeri kukin yksin tai kaksi hallituksen siihen oikeuttamaan henkilöä yhdessä. Jälkimmäisiä olivat Mari
Suomalainen 19.9. asti, Tarja Larmasuo 19.9. alkaen ja Kirsi Wallén.
Lisäksi hallitus on oikeuttanut
Heikki Rantasen henkilöstöpäällikkönä allekirjoittamaan työntekijöiden työsopimuksia.
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
32
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Varainhankintaryhmä, vasemmalta Heikki Huttunen, Sari
Pirinen, Jarmo Karjalainen, Marko Toljamo, Kirsi Wallén ja
Sakari Lehmuskallio (pj).
JÄRJESTÖN JOHTO
Puheenjohtajistoon kuuluivat hallituksen puheenjohtaja Timo Lappalainen, varapuheenjohtaja Paula Raitis, pääsihteeri Sakari Lehmuskallio ja pääsihteerin sijainen Heikki Rantanen. Puheenjohtajisto kokoontui workshopiin neljä kertaa, 7.-8.1. (Rauma),
27.2. (Helsinki), 2.4. yhdessä johtoryhmän kanssa (Turku) ja 6.-8.9.
(Ateena). Lisäksi puheenjohtajisto, kaksi jäsentä kerrallaan tapasi kaikkien yksiköiden henkilöstöä ja luottamusmiehiä seuraavasti: 3.-4.5. Hampuri, Lyypekki,
TL,SL, 9.-10.5. Lontoo, PR, SL, 28.29.5. Belgia PR, SL, 30.-31.5. Hollanti, PR, SL, 2.6. Ateena, HR, 12.6.
Turku, Rauma, PR, HR, 13.6. Hamina, TL, HR, 26. 8. Vuosaari, TL, HR,
22.-23.8. Kemi, Oulu, Raahe, Kokkola PR, HR.
Johtoryhmään kuuluivat pääsihteeri Sakari Lehmuskallio (pj),
henkilöstöjohtaja Heikki Rantanen (pääsihteerin sijainen), talousjohtaja Kirsi Wallén, merenkulkijatyön johtaja Jaakko Laasio ja suurten yksiköiden johtajat
Teemu Hälli (Iso Britannia), Jarmo
Karjalainen (Benelux-johtaja alkuvuoden, 1.7. alkaen diakoniajohtaja), 1.7. alkaen Taru SaveliusLatvus (Benelux) ja Satu Oldendorff (Pohjois-Saksa).
Hampurin merimieskirkon säätiön uusi hallitus,
vasemmalta Hans-Christoph Stadel (pj), Satu
Oldendorff, Sakari Lehmuskallio
Johtoryhmä kokoontui kahdeksan kertaa, 2.4. (Turku) 1.2.9. (Vuosaari) ja Internetin avulla 17.1., 14.2., 12.3., 20.5., 19.6. ja
27.11.
MUUTA HALLINTOA
Jaakko Laasio toimi Merimieskirkon oto. turvallisuuspäällikkönä. Palkanlaskenta kotimaassa oli Tilistar Oy:n hoidossa.
Merimieskirkkojen yhteydessä ulkomailla toimii useimmissa tapauksissa paikallinen juridinen henkilö sekä siirtokuntakokouksessa valittu kirkkotoimikunta. Kotimaassa kirkkotoimikunnat on koottu kutsumenettelyllä. Suomen Merimieskirkko
ry:n hallitus vahvistaa kunkin toimikunnan kokoonpanon.
Oheiset luettelot kuvaavat hallituksen vahvistamia kokoonpanoja vuoden 2013 päättyessä.
Kemi
khra Markku Korpela, pj
Kemin seurakunta
Teija Jestilä,
Kemin seurakunta
Martti Pohjanen,
Tornion seurakunta
khra Ari Juntunen,
Tornion seurakunta
Reijo Viitala, Kemin Satamalaitos
Kari Anttila, Kemi Shipping Oy
Matti Kauppi, Kemi Shipping Oy
Pekka Harjuoja,
Outokumpu Stainless Oy
Karl Erik Henriksson,
Outokumpu Shipping Oy
Arja Nurmela,
vapaaehtoisten edustaja
Hilkka Ollitervo,
Kemi-Tornion merimieskirkko
Heli Tuokkola,
Kemi-Tornion merimieskirkko
Vuosaari
Helsingin satama
Kari Noroviita, pj
Vuosaaren seurakunta
Marketta Antola, vpj
Merimiespalvelutoimisto
Jaakko Aarnisalo
Helsingin ortodoksinen hiippakunta Jonas Bergenstad
Katolinen kirkko Suomessa
Rafael Czernia
vapaaehtoisten edustaja
Jani Peltola
Rauma
Minna Rautiainen, diakoni,
Rauman seurakunta
Mari Kallinen, turvallisuuspäällikkö, Rauman satama
Timo Laine, Euroports Oy
Maila Enblom, Syvärauman piiri
Hannu Vartiainen,
Rauman Merimuseo
Mika Hartonen,
liikennejärjestelijä, Finnlines
Eija Tuorila,
johtava satamakuraattori
Sanna Siivonen,
satamakuraattori
Belgian merimieskirkon yhdistyksen hallitus, vasemmalla kaksi belgialaista Lontoon merimieskirkon säätiön hallitus, vasemmalta Sakari Lehmuskalveroneuvojaa, keskellä Hens Luck (pj), kokouksessa avustava Sari van Bregt,
lio, Teemu Hälli, Maarit Virenius-Varela ja Pekka Huhtaniemi (pj).
sekä jäsenet Taru Savelius-Latvus ja Sakari Lehmuskallio.
Saksa
Die Stiftung Finnische Seemannsmission in Hamburg
Säätiö, jonka nimissä Suomen
Merimieskirkon toiminta ja talous Hampurissa toteutuu. Säätiön hallitukseen kuuluivat:
Erja Tikka, pääkonsuli, pj,
10.10.asti, siitä alkaen
Hans-Christoph Stadel, konsuli
Satu Oldendorff, säätiön toimitusjohtaja
Sakari Lehmuskallio
Kirkkotoimikunta
Kaija Gaupp (pj)
Pauliina Vakkuri-Lappalainen
(vpj, siht.)
Marja Franken
Helena Hashemian
Markku Nurminen
Varajäseniä ovat
Tarja Jeenicke
Johanna Elo-Schäfer
Kirkon edustajina
Tiina Ylitalo
Noora Alimattila
Satu Oldendorff
Belgia
Finse Zeemanskerk vz
Voittoa tavoittelematon yhdistys jonka nimissä Suomen Merimieskirkon toiminta ja talous Belgiassa toteutuu. Yhdistyksen hallitukseen kuuluivat:
Hens Luck, kunniakonsuli, pj
Sakari Lehmuskallio
Jarmo Karjalainen 1.8. asti
Taru Savelius-Latvus 1.8. alkaen
Kirkkoraati
Ulla Koivisto (pj)
Arto Leppilahti (vpj)
Sari Oikarinen (siht)
Merja Eräpolku
Henna Liljeström
Matti Mannila
Iiris Jero (alkuvuosi)
Merja Pitkänen (loppuvuosi)
Henkilökunnan edustajat:
Jarmo Karjalainen/ Taru SaveliusLatvus, johtaja
Heli Huttunen
Piia Lännenpää De La Cruz
Luxemburg
29.9. asti:
Anna-Maija Scholten (pj)
Mervi Leveelahti
Liisa Aholainen (varajäsen)
29.9.alkaen:
Kalervo Kuokkanen
Liisa Aholainen (pj)
varajäsenet:
Helen van Lynden
Paula Alarinta
Henkilökunnan edustajat:
Jarmo Karjalainen/ Taru SaveliusLatvus, johtaja
Eeva Maria Ranta
Jukka Oksanen
Sari van Bregt
Iso Britannia ja Irlanti
The Finnish Church in London
Charitable Trust
Säätiö, jonka nimissä Suomen
Merimieskirkon toiminta ja talous
Isossa Britanniassa toteutuu. Säätiömiehinä (Trustee) ja Management Commiteen jäseninä toimivat:
Kirkkotoimikunta
Jarmo Karttunen (pj)
Marjo Sainio (siht)
Marita Bright
Eini Corke
Sari Haikonen
Paula Lehtinen
Rea Mäkelä-Timberg
Esa Peltola
Henkilökunnan edustaja:
Wille Westerholm
Pekka Huhtaniemi,
suurlähettiläs (pj)
Maarit Virenius-Varela,
siirtokunnan edustaja
Sakari Lehmuskallio
Teemu Hälli, (siht.)
Alankomaat
Kirkkotoimikunta
Kirkkotoimikunta
Juha Hemminki
Eero Koivumäki (varajäsen)
Tuulia Matikainen-Castledine
Antti Lemberg (varajäsen)
Virpi Lynch (varajäsen)
Anu Dekker
Tea Kuusinen
Marja-Liisa de Hart
Ismo Vaittinen
33
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
34
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Maria Onuigbo
Hilkka Phillips
Tero Pikala (pj)
Serafiina Sainio
Tuuli Sutinen (varajäsen)
Pia Tanneraho
Hanna Lindholm (henkilökunta)
Mervi Mattila (henkilökunta)
Teemu Hälli (johtaja)
The Finnish Seamen’s Mission
(Nominees) Ltd
Merimieskirkon Lontoossa
olevan kiinteistön hallinnointia
varten olemassa oleva yhtiö.
Hallitus
Pekka Huhtaniemi,
suurlähettiläs, pj
Sakari Lehmuskallio,
Tuula Davis
Alice Palmer
Flying Finns Ltd
Aikanaan charter-lentoja järjestänyt yhtiö, jolla ei nyt ole toimintaa.
Hallitus
Tuula Davis, pj
Sakari Lehmuskallio
Teemu Hälli
Viestintäpäällikkö Marko Toljamo toimi Merimieskirkkolehden toimitussihteerinä ja
taittajana, vastasi nettisivuista ja Some-näkyvyydestä,
näyttelyosastoista ja kesäjuhlien sekä monien muitten tapahtumien järjestelyistä Merimieskirkon osalta.
Kreikka
Ateenan Skandinaavisen kirkon kirkkoneuvostossa suomalaisten edustajina olivat:
Arja Lymboussakis
Leena Wilen (Suomen Suurlähetystö)
Anita Liaska (varajäsen)
Puola
Kirkkotoimikunta
Ritva Szarek, pj
Jukka Kiljunen
Eero Punovuori
Pia Turunen-Rusinek
JOHTAVISTA
TYÖNTEKIJÖISTÄ
60 % OLI NAISIA.
VASTUUNKANTAJIEN
YHTEISMÄÄRÄ
OLI 876.
Pitkään palvellut pääkirjanpitäjä
Kati Broström jäi eläkkeelle. Lähtöjuhlallisuuksia vietettiin 20.6.
TIETOJA
HENKILÖSTÖSTÄ
S
uomen Merimieskirkko
ry:n menestymisen edellytyksenä on motivoitunut, ammattitaitoinen ja
verkostomaiseen yhteistyöhön
kykenevä henkilöstö, joka voi olla ylpeä työpaikastaan ja työtovereistaan.
HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ
Suomen Merimieskirkko ry:n
kanssa työsopimuksen tehneen
täysiaikaisen henkilöstön lukumäärä 31.12. oli yhteensä 33, joista 10 keskustoimistossa, 11 kotimaan merimieskirkoilla ja 12 ulkomaan merimieskirkoilla. Vuoden aikana yhdistyksen palkkaamaa päätoimista ja kokoaikaista
henkilöstöä oli 38 (lisäys edellisestä vuodesta +1). Lisäksi yhdistyksellä oli 10 osa-aikaista työntekijää. Toimintavuoden aikana paikalta palkattuja asemamaan merimieskirkon kanssa työsuhteessa olevia päätoimisia ja vakinaisia
työntekijöitä oli 5 ja osa-aikaisia/
palkkiotoimisia työntekijöitä yhteensä 17 (+10) henkilöä.
Ulkomaan merimieskirkkojen
vapaaehtoisia assistentteina toimi 25 (+2) henkilöä. Yhdessä merimieskirkossa oli samanaikaisesti
1-4 vapaaehtoista assistenttia. Vapaaehtoisjaksojen pituudet vaihtelivat parista kuukaudesta vuoteen.
Opiskeluun liittyvässä työharjoittelussa kotimaassa ja ulkomailla oli 8 (-2)
henkilöä, ja siviilipalvelustaan suoritti 5 henkilöä. Siviilipalvelusmiesten asemapaikkoina olivat Turun, Kemi-Tornion ja Vuosaaren
merimieskirkot.
Henkilöstön
(vakituiset, osa-aikaiset, palkkiotoimiset, vapaaehtoiset assistentit,
harjoittelijat ja erityistehtävissä toimivat) lukumäärä
kuluneen vuoden
aikana oli yhteensä 174 (+15).
Asemapaikkojen ja keskustoimiston vapaaehtoisia ja merimieskirkkojen luottamustehtävissä oli
yhteensä 705 (+54). henkilöä.
Kaikkien työntekijöiden ja vapaaehtoisten vastuunkantajien
yhteismäärä oli 879 (+69)
Yhdistyksen eläkkeellä olevia
työntekijöitä oli vuoden lopussa
13 henkilöä.
Henkilötyövuosia (htv) kertyi yhteensä 69,7 htv (2012: 62,8
htv, 2011: 79,8 htv, 2010: 70,9 htv,
2009: 77,5 htv, 2008: 75,4 htv). Vapaaehtoisten assistenttien, harjoittelijoiden ja paikallisten va-
35
paaehtoisten osuus oli 37 % kaikista henkilöresursseista.
HENKILÖSTÖN IKÄ,
SUKUPUOLI JA KOULUTUS
Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli vuoden lopussa 44,8
vuotta. Keskustoimistossa keski-ikä oli hieman alle 48 vuotta ja kotimaan merimieskirkoilla
43,5 vuotta. Ulkomaan päätoimisen henkilöstön keski-ikä oli 43,3
vuotta ja vapaaehtoisten assistenttien 25 vuotta.
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Piia Lännenpää - De La Cruz, Bryssel
36
Sari Pirinen, Helsinki
Heli Tuokkola, Kemi
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Naisten osuus keskustoimistossa oli 40 %, kotimaan merimieskirkoilla noin 80 % ja ulkomaan merimieskirkoilla 75 %.
Toimintayksiköiden ja keskustoimiston johtavista työntekijöistä
naisia oli 60 %.
Kirkollisen koulutuksen saaneita oli 18, henkilöä, 9 pappia ja
9 diakonia. Sosiaalialan ammatillisen tutkinnon suorittaneita oli
3 henkilöä. Keittiöalan koulutuksen saaneita oli 4, liikealan koulutuksen saaneita 6 ja muita 2 henkilöä.
Toiminnallisissa tehtävissä oli
80 % ja hallinnollisissa tehtävissä
20 % henkilöstöstä.
HENKILÖSTÖKUSTANNUKSET
Henkilöstökulut olivat yhteensä 2056 t €, (2012: 2495 t €, v. 2011
-2170 t €, 2010: 2601 t €)). Henkilöstökuluista henkilöstökoulutuksen osuus oli 37 t € (2012: 39 t
€, 2011: 43 t €) ja työterveyskuluja 14 t € (2012: 12 t €).
Oheiseen henkilöstöluetteloon on kirjattu 31.12.2013 mukainen tilanne. Täydellinen luettelo 2013 aikana tehtävissä olleista henkilöistä löytyy merimieskirkkojen toimintakertomusten yhteydessä.
HENKILÖSTÖ
LUETTELOT
31.12.2013
Byde Howard, nettipappi
Kinnunen Mari, nettipappi
Laurén Mikko,
merimiespastori ja nettipappi
Szarek Ritva, nettipappi
Thilman Ben, nettipappi
Merkkien selitykset:
* = sopimus paikallisen merimieskirkon kanssa
**=osa-aikainen/palkkiotoiminen
työntekijä. Sopimus Suomen Merimieskirkko ry:n kanssa
Mentorit
Keskustoimisto
Egger, Heidy,
toimistoassistentti
Karjalainen, Jarmo
diakoniajohtaja
Laasio Jaakko,
merenkulkijatyön johtaja
Latvus Kari,
merimiespastori
/merimieskirkkoteologi (51 %)**
Lehmuskallio Sakari,
pääsihteeri
Lindqvist Saara-Helena,
hallintosihteeri
Pirinen Sari,
varainhankintapäällikkö
Rantanen Heikki,
henkilöstöjohtaja
Rihtniemi, Jouni
kirjanpitäjä
Toljamo Marko,
viestintäpäällikkö
Wallén Kirsi,
talousjohtaja
Keskustoimistossa oli 10 vakituista
työntekijää
Erityistehtävät (vapaaehtoisia)
Blumenthal Eeva,
toimistoapulainen
Frilander Tarja
Frilander Timo
Haunia Henna
Jalli Tarja
Kalliala Eija
Kangasvieri Anu-Marja
Koivisto Hannele
Miettinen Leena
Miettinen Pentti
Puranen Kauko
Suihkonen Hannu
Suomalainen Mari
Laivakuraattorit
Siivonen Sanna
Härö Antti (50%)
Rannikko Jaana (50%)
Tolppanen Sirpa (50%)
Nimikkolaivakuraattorit
Alander Juha
Erickson Gerd
Helle Eeva-Liisa
Hilke Jouni
Husa Juhani
Jussila Jorma
Karjalainen Ilmari
Kauhanen Ritva
Koivu Tapio
Kosonen Ulla
Kuisma Sanna
Kärkkäinen Minna
Niemi Hanna
Pyöriä Esa
Rosenberg Sirpa
Suomen Merimieskirkko ry:n kunniamerkki voidaan myöntää tunnustukseksi ja kiitokseksi ansiokkaasta toiminnasta. Normaalisti merkki myönnetään vain vapaaehtoisille. Palkallinen työntekijä voi sen saada 30 vuoden, elämäntehtävän luonteisesta palvelusta.
Työntekijöistä merkkiä vuonna 2013 kantoivat Heikki Rantanen yli 30 vuoden yhtämittaisesta palvelusta ja
Satu Oldendorff merkittävän luottamushenkilö- ja vapapaaehtoispanoksen perusteella.
Jaakko Laasio, Helsinki ja Antti Härö, merellä
Salomäenpää Olli
Salonen Raimo
Suomi Pirjo
Tarkio Satu
Tähtinen Teemu
Willadsen Robert
Wilman Jochum
Turku
KOTIMAAN MERIMIESKIRKOT
Vuosaari
Hamina
Rannikko Jaana,
johtava satamakuraattori (50%)
Kemi-Tornio
Tuokkola Heli,
johtava satamakuraattori
Salonen Aleksi
Siviilipalvelusmies
Kokkola
Kangasvieri Anu-Marja,
johtava satamakuraattori
Väliniemi Tero,
satamakuraattori (31%)
Oulu
Sirviö Sanni
johtava satamakuraattori
Raahe
Skog Rea,
johtava satamakuraattori (60%)
Rauma
Tuorila Eija,
johtava satamakuraattori
Tolppanen, Sirpa,
satamakuraattori-laivakuraattori
Hanna Lindholm, Lontoo
Saara -Helena Lindqvist, Helsinki
Erityistehtävissä (ilman palkkaa):
Suvanto Arja,
johtava satamakuraattori
Oldendorff Tuure,
satamakuraattori (50%)
Ruohonen Niko
Siviilipalvelusmies
Westerholm Wille,
merimiespastori (Luxemburg)
Suurhasko Seppo, kiinteistö,
laivakäyntityö ja myyjäiset
Scholten Anna-Maija,
kiinteistön projektivastaava
Winterswijk Tytti,
apuemäntä
Dekker Anu,
kiinteistön siivous
Huttunen Heikki
johtava satamakuraattori
Halén Liinamaria,
merimiespastori
Iso-Britannia ja Irlanti
Kotimaan merimieskirkoilla oli 31.12.
yhteensä 14 työntekijää.
ULKOMAAN MERIMIESKIRKOT
Benelux-maat
Päätoimiset työntekijät
Savelius-Latvus Taru, johtaja
Huttunen Heli, merimiespastori
Kvist Heidi, palveluvastaava
Lännenpää-De La Cruz Piia,
johtava sosiaalikuraattori
Oksanen Jukka, palveluvastaava
Pirhonen Helena, emäntä
Ranta Eeva-Maria,
sosiaalikuraattori
Wilska Pekka, sosiaalikuraattori
van Bregt Sari, sihteeri*
Päätoimiset
Lindholm Hanna,
sosiaalikuraattori
Hälli Teemu, johtaja
Mattila Mervi, palveluvastaava*
Niemeläinen Elli,
keittiötyöntekijä*
Palkkiotoimiset/
osa-aikaiset työntekijät*
Burton Annu, hallintosihteeri*
Karosto Siiri, siistijä
Vapaaehtoiset assistentit*
Pulkkinen Saara-Maria
Sipilä Katri
Vaarala Sanna-Pauliina
Harjoittelijat*
Lind Sara
Erityistehtävät*
Vapaaehtoiset assistentit*
Zabiega Marja,
raamattupiirin vetäjä
Wilson Kirsti, suntio
J. Mitch Flacko,
vapaaeht. talonmies
Sternberg Johanna, pappi
Hälli Anna,
tiedottaja/kanttori/pappi
Kallio Jenni
Martin Juha
Pyykkönen Saana
Pyytövaara Laura
Selmo Essi
Harjoittelijat*
Suutari Heli
37
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Annukka Kuusiniemi, Lontoo
38
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Kreikka
Osa-aikainen työntekijä
Hilonen Mari,
sosiaalikuraattori **
Pohjois-Saksa
Päätoimiset
Sari van Bregt, Rotterdam
Vapaaehtoiset assistentit*
Eklund Anna
Matilainen Ilona
Niemi Reetta
Erityistehtävissä:
Raitanen Heikki
Ylitalo Mikko
Oldendorff Satu, johtaja
Lehmann Ritva,
sosiaalikuraattori
Ylitalo Tiina, palveluvastaava
Harjunheimo Toni,
sosiaalikuraattori*
Puola
Palkkiotoimiset/
osa-aikaiset työntekijät*
Yhdistyksen palveluksesta
eläkkeelle siirtyneet
Bonsdorff Kari
Broström Kati
Heinonen Liisa
Kari Sirkka
Lagerroos Marja-Leena
Lindbohm Katariina
Lindqvist Ari
Nieminen Ville
Ollitervo Hilkka
Paldan Marjatta
Sipilä Aune
Weissenburg Eira,
toimistosihteeri
Gläßer Elsi, kahvilatyöntekijä
Hansen Johanna,
kahvilatyöntekijä
Ojuri Hanna,
kahvilatyöntekijä
Blumenthal Eeva,
kahvilatyöntekijä
Ylitalo Mikko, juhlat
Bonsdorff Kari, laivatyö
Palkkiotoimiset työntekijät
Szarek Ritva, merimiespastori**
Ulkomaantyöntekijöiden yhteismäärä 31.12. oli 28.
Pekka Wilska, Antwerpen
Salmela Marja-Liisa
Vepsä Esko
Eläkkeellä 31.12. yhteensä 13.
Työsuojelutoimikunta
Rantanen Heikki,
työsuojelupäällikkö
Lännenpää Piia
Työsuojeluvaltuutettu
Tuokkola Heli
1.varavaltuutettu
Ylitalo Tiina
2.varavaltuutettu
Työntekijöiden
henkilöstövaltuutetut
ja luottamusmiehet
Wilska Pekka
ulkomaantyöntekijät
Eeva-Maria Ranta
ulkomaantyöntekijät (varalla)
Härö Antti,
kotimaantyöntekijät
Kangasvieri Anu-Marja
kotimaantyöntekijät (varalla)
Tseki on ehkä tunnetuimpia merimieskirkkolaisia. Se on puhuva Amazonaspapukaija ja asunut nuoruudestaan alkaen Hampurin merimieskirkolla, jo
1980-luvun puolivälistä. Amazonas-papukaija voi elää ihmisiän verran.
- Terve terve!
- Mitä kuuluu?
- Markka kirkolle!
TIETOJA
TALOUDESTA
Suomen Merimieskirkko harjoittaa toimintaa Suomen lisäksi
Alankomaissa, Belgiassa, Englannissa, Kreikassa, Puolassa ja Saksassa. Suomen Merimieskirkko
on perustanut merimieskirkkotoiminnan harjoittamiseen Antwerpeniin Internationale Vereniging Finse Zeemanskerk -yhdistyksen, Lontooseen The Finnish
Church in London Charitable Trust
-säätiön ja Hampuriin Stiftung
die Finnische Seemannsmission in
Hamburg -säätiön. Muiden kirkkojen toiminta sisältyy Suomen
Merimieskirkko ry:n piiriin.
Tilinpäätöksessä säätiöt on
eriytetty siten, että ulkomailla
toimivien säätiöiden osuudet eivät suoraan sisälly Suomen Merimieskirkko ry:n tilinpäätökseen.
Suomalaisen merimieskirkkotoiminnan talouden kokonaiskuva
muodostetaan yhdistämällä ulkomailla toimivien säätiöiden ja
Suomen Merimieskirkko ry:n tuloslaskelmat ja taseet yhteisötilinpäätökseksi. Yhteisötilinpäätökseen on otettu myös Helsinki Seafarers Centre Oy joka on perustettu vuosaaren merimieskirkko kiinteistön hallinnointia varten. Osakkeenomistajina yhtiössä ovat SMK ry ja Merimiespalvelutoimisto (MEPA). Omistusjako,
joka perustuu tilojen jakoon, on
86 % / 14 %.
Suomen Merimieskirkkoyhteisön tulos osoitti -246 793,01 € alijäämää. ( Suomen Merimieskirkko ry:n -326 283,90 € alijäämää).
YLEISAVUSTUKSET
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi avustusta 83 000,00
€ toimintaan, 52 959 € kiinteistöjen perusparannuksiin sekä 400
000 € Rotterdamin Merimieskirkon peruskorjaukseen. Nuorisotyöhön Belgiassa saatiin avustusta 38 000 €.
Seurakuntien avustukset olivat 590 061,36 €. Kirkon keskusrahasto avusti Suomen Merimieskirkkojen perusparannuksia 152 000 € ja Rotterdamin Merimieskirkon peruskorjausprojektia 400 000 €. Kirkkohallituksen myöntämän toiminta-avustuksen määrä oli 113 000 €, jonka lisäksi kirkkohallitus tuki Merimieskirkon toimintaa Brysselissä
40 000 euron avustuksella.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto lahjoitti 130 000 € ja Merimieseläkekassa 130 000 € merenkulkijoiden parissa tehtävään
työhön. Kunnat myönsivät avustuksia 38 378,50 €.
Raha-automaattiyhdistys
myönsi kohdennettua avustusta 402 000 € Merimieskirkon sosiaalityöhön ulkomailla ja sosiaalityön koordinointiin.
39
SIJOITUSTOIMINTA
Sijoitustoiminnan säännölliset
tulot muodostuvat huoneistoista saatavista vuokrista. Lisäksi yhdistyksellä on sijoituksia osake- ja
korkorahastoissa.
LAINAT
Suomen Merimieskirkon nosti lisää lainaa 1 m € Rotterdamin
merimieskirkon peruskorjausprojektiin. Olemassa olevia lainoja
lyhennettiin tilivuonna 83 740 €.
VARAINHANKINTA
Suomen Merimieskirkon toimintaa ovat tukeneet useat yhteisöt ja yksityiset henkilöt. Henkilöjäsenmaksun suuruus oli 50 €
vuodessa. Vuoden 2013 aikana jäsenmaksuja kertyi 38 106 €.
TUKITOIMINTA
Vuoden 2013 aikana seurakunnissa kerätyt kolehdit olivat 145
610,50 € (v.2012 143 422,96 €) ja
merimieskirkkopiirien tuki 34
226,98 € (v.201 2 38 838,64 €).
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
40
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Merimieskirkkoyhteisö
TASE 31.12.2013
VASTAAVAA
20132012
PYSYVÄT VASTAAVAT
EurEur
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
0,00
300,00
Muut pikävaikutteiset menot
4 039,34
7 203,59
yhteensä
4 039,34
7 503,59
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
96 871,52
98 202,47
Rakennukset ja rakennelmat
1 497 412,41
1 401 427,80
Koneet ja kalusto
72 908,40
97 255,09
Muut aineelliset hyödykkeet
5 853,77
7 059,58
Ennakkomaksut/Hankinnat
630,34
630,34
Yhteensä
1 673 676,44
1 604 575,28
Sijoitukset
osakkeet ja osuudet
415 789,93
427 804,97
Muut sijoitukset
0,00
0,00
Yhteensä
415 789,93
427 804,97
PYSYVÄT VASTAAVAT YHT
2 093 505,71
2 039 883,84
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
118 580,78
120 423,26
Muu vaihto-omaisuus
0,00
0,00
Yhteensä
118 580,78
120 423,26
Pitkäaikaiset saamiset
Lainasaamiset
0,00
0,00
Muut saamiset 17,00
3 717,15
Yhteensä
17,00
3 717,15
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
8 343,00
9 402,15
Lainasaamiset
0,00
0,00
Muut saamiset
231 785,40
80 606,83
Siirtosaamiset
148 563,89
91 148,40
Yhteensä
388 692,29
181 157,38
Rahoitusarvopaperit
Osakkeet ja osuudet
140 121,25
260 322,98
Muut arvopaperit
1 895 924,23
1 842 413,70
Yhteensä
2 036 045,48
2 102 736,68
Rahat ja pankkisaamiset
1 107 544,87
320 963,82
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHT
3 650 880,42
2 728 998,29
VASTAAVAA
5 744 386,13
4 768 882,13
Merimieskirkkoyhteisö
TASE 31.12.2013
VASTATTAVAA
20132012
OMA PÄÄOMA
Eur
Eur
Pääoma
Rahastot
2 439 571,33
2 455 172,57
Ed. tilikausien Yli-/alijäämä
552 107,47
1 153 326,23
Tilikauden yli-/alijäämä
-246 793,01
-661 948,80
Muuntoerot
-42 829,45
-40 590,90
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
2 702 056,34
2 905 959,10
VÄHEMMISTÖOSUUS
Vähemmistöosuus
218 582,33
218 534,69
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraus
512 186,00
501 747,00
Muut pakolliset varaukset
0,00
0,00
Yhteensä
512 186,00
501 747,00
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen vieraspääoma
Lainat rahoituslaitoksilta
1 048 650,00
62 550,00
Eläkelainat
279 360,00
349 200,00
Saadut ennakot
0,00
0,00
Muut velat
940,00
940,00
yhteensä
1 328 950,00
412 690,00
Lyhytaikainen vieraspääoma
Lainat rahoituslaitoksilta
13 900,00
13 900,00
Eläkelainat
69 840,00
69 840,00
Saadut ennakot
2 498,08
54 906,05
Ostovelat
548 844,27
267 180,16
Muut velat
71 009,40
46 058,21
Siirtovelat
276 519,71
278 066,92
Yhteensä
982 611,46
729 951,34
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
2 311 561,46
1 142 641,34
VASTATTAVAA
5 744 386,13
4 768 882,13
41
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
42
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
Merimieskirkkoyhteisö
TULOSLASKELMA 01.01.2013 - 31.12.2013
20132012
VARSINAINEN TOIMINTA
EUR
EUR
Tuotot
969 297,84
890 101,01
Kulut:
Henkilöstökulut
-2 237 706,83
-2 204 399,78
Poistot
-103 979,46
-94 508,41
Muut kulut
-1 409 253,58
-1 445 472,59
Kulut yhteensä
-3 750 939,87
-3 744 380,78
Tuotto- /kulujäämä
-2 781 642,03
-2 854 279,77
VARAINHANKINTA
Tuotot
1 677 426,28
1 751 216,48
Kulut
-811 664,20
-1 035 192,45
Varainhankinta yhteensä
865 762,08
716 024,03
Tuotto-/kulujäämä
-1 915 879,95
-2 138 255,74
SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA
Tuotot
325 954,69
257 526,62
Kulut
-110 830,64
-109 090,96
Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä
215 124,05
148 435,66
Tuotto-/kulujäämä
-1 700 755,90
-1 989 820,08
SATUNNAISET ERÄT
190 718,70
12 603,83
YLEISAVUSTUKSET
Toiminta-avustukset
1 847 343,47
1 911 959,91
Siirto yhteisön kulujen kattamiseen
-584 051,64
-596 595,43
Yleisavustukset yhteensä
1 263 291,83
1 315 364,48
Tilikauden tulos
-246 745,37
-661 851,77
VÄHEMMISTÖOSUUS
-47,64-97,03
Tilinpäätösviennit:
0,000,00
Tilikauden ylijäämä -246 793,01
-661 948,80
43
Suomen Merimieskirkko
Vuosikertomus 2013
MERIMIESKIRKOT SUOMESSA
SJÖMANSKYRKORNA I FINLAND
Hamina - Fredrikshamn
+358 5 231 1002, fax +358 5 231 1004
[email protected]
TERWETULLEITA
TÄNNE!
Navicar
liikkuva merimieskirkko - mobil sjömanskyrka
+358 400 445 444, [email protected]
Vuosaari – Nordsjö
+358 9 5844 8200, fax +358 9 5844 8215
[email protected]
Turku - Åbo
+358 2 230 3940, fax +358 2 230 5940
[email protected]
Rauma - Raumo
+358 2 822 7308, fax +358 2 822 7063
[email protected]
Kokkola - Karleby
+358 6 822 6219, fax +358 6 822 6219
[email protected]
Raahe - Brahestad
+358 8 227 3177, fax +358 8 227 3180
[email protected]
Oulu - Uleåborg
+358 8 378 768, fax +358 8 311 7872
[email protected]
Kemi/Tornio - Kemi/Torneå
+358 16 282 074, fax +358 16 282 030
[email protected]
Keskustoimisto - Centralbyrån
+358 9 696 2450, fax +358 9 6962 4555
www.merimieskirkko.fi
MERIMIESKIRKOT ULKOMAILLA
SJÖMANSKYRKORNA UTOMLANDS
Hampuri - Hamburg
+49 40 316 971, fax +49 40 319 5692
[email protected]
Lyypekki - Lübeck
+49 451 709 8274, fax +49 451 709 8371
[email protected]
Rotterdam
+31 10 436 6164, fax +31 10 436 7505
[email protected]
Antwerpen
+32 3 232 8047, fax +32 3 231 3912
[email protected]
Bryssel
+32 2 280 0498, fax +32 2 230 1842
[email protected]
Lontoo - London
+44 20 7237 1261, fax +44 20 7237 1245
[email protected]
Ateena - Aten
+30 210 451 6564, fax +30 210 451 9145
[email protected]
KRIISIPUHELIN
+358 40 540 3404
MERIMIESPAPPI NETISSÄ
SJÖMANSPRÄST I INTERNET
www.merimieskirkko.fi/nettipappi
MERIMIESKIRKON
LAHJOITUSPUHELIN
0600 1 2606 (10,26 € + pvm)
LAHJOITA TEKSTIVIESTILLÄ
5E(välilyönti)TUKI tai
10E(välilyönti)TUKI
numeroon 16588
Esimerkki: 10E TUKI
MERIMIESKIRKKOHOME AWAY
FROM HOME
MERIMIESKIRKKO.FI
Suomen Merimieskirkko ry on keisarillisen senaatin aikana 1875 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, joka ei vetoa Sinun tukeesi siksi, että ulkomailla asuvat ja liikkuvat suomalaiset, merenkulkijat ja rekkamiehet olisivat erityisen säälittäviä. Mutta se voi vedota Sinuun siksi, että nämä ihmiset kokevat elämänsä kuin Sinä – ja lisäksi monelta puuttuu
samanlainen tuki, jonka Sinä voit saada, jos haluat ja ojennat kätesi. Elämäsi aikana syntynyt lähipiiri, ystävät, sukulaiset, rakkaat muodostavat tukiverkon.
Lisäksi monen liikkuvan ihmisen työ ja elämä on yksinäistä.
Merimieskirkko on liikkuvien ihmisten kirkko, paikka ja ihminen,
jolle kohtaaminen ja läsnäolo on tärkeää.
Ulkomailla, Suomen satamissa ja laivoilla. Merimieskirkko.