1. No category

Liikuntadidaktiikka 4 op/ Juha Valtonen
Tiina Lähteenmaa 021845198
Reflektoiva-artikkeli teoksesta Siedentop, D. (1991) Developing Teaching Skills in
Physical Education/ Opetustaitojen kehittäminen liikunnanopetuksessa
Siedentopin kirjan sisältö on monien tutkimuksien tulos, jotka ovat kehittyneet tutustuen
kaiken tyyppisiin koululaitoksiin, opettajiin ja oppilaisiin. Lähtöasetelmana on, että ei ole
yhtä ainoaa tapaa opettaa liikuntaa vaan on monia eri tyylejä ja tapoja saavuttaa sama
tavoite ja vain tavoitteellisesti harjoittelemalla oppii opettamaan hyvin.
Sisältö on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään opetustaitojen
systemaattista kehittämistä ja kirjallisuutta tehokkaasta perus- ja liikunnanopetuksesta.
Toinen osa esittelee tehtäväjärjestelmän, joka peilaa koko kirjan loppuosan sisältöä. Siinä
käydään läpi kuinka opettajan tulee hallita tuntia ja luoda salliva ilmapiiri ja järjestys, kuri,
liikuntatunneille. Lisäksi käydään läpi ihmissuhdetaitoja, jonka avulla ja kautta opettaja
pääsee opetustunnin tavoitteisiinsa. Kolmas osa keskittyy opetuksen tehokkuuteen ja sen
yleisiin ominaisuuksiin, ja opettajan omaan inhimillisiin tavoitteisiin jo ennen tunti- ja
jaksosuunnittelua. Jaksossa selitetään opetuksen monia käytännön tapoja, joita voi
hyödyntää ja kokeilla omassa tavoitteellisessa opetuksessa. Neljännessä osassa
käsitellään kysymyksiä ja käsitteitä, joita opettajan tarvitsee ymmärtää siirtääkseen
tietotaitonsa oppilaalle. Siinä käsitellään myös miten opetuksen tasoa voidaan ylläpitää ja
parantaa, esitellen monia arviointi- ja havaintokeinoja ja – tapoja joilla saada tietoa
opetuksen perillemenosta ja vaikutuksesta oppilaisiin.
Jo vuosikymmeniä sitten Yhdysvaltalainen kasvattaja ja opettaja John Goodlad herätteli
faktoillaan, jotka kyseenalaistavat harhan koko maansa korkeasta elintasosta ja
kehittyneisyydestä;
ajatuksella,
tarvitsisiko
jo
tehdä
jotain
parantaakseen
maan
tulevaisuudennäkymiä. Hän kertoi kotien hiipuneesta opettajan arvostuksesta, oppilaiden
lisääntyneestä väkivaltaisuudesta opettajiaan kohtaan, lukutaidottomuudesta, koulujen
opetuksen konservatiivisuudesta, opintojen keskeytyksistä ja oppilaiden lisääntyneestä
päihde- ja huumeongelmasta. Näiden faktojen pohjalta, tulee opettajan hallita ja osata
vahvemmin oma opetusalansa, että häneen uskotaan ja oppilaat toimivat sen mukaan
tavoitteellisesti kohti aikuisuutta, joka palvelee yksilöä että yhteiskuntaa.
Opettajan kivijalka toimivaan liikunnanopetukseen on johtajuus, opetuksen sisällön
hallinta ja oppilaiden sosiaalisten suhteiden lukeminen ja ymmärtäminen. Jos jokin
näistä puuttuu tai uupuu, ei tunnille asetetut tavoitteet toteudu. Vaikeinta on usein
oppilaiden välisten suhteiden näkeminen ja ryhmittymien hallinta ja ymmärrys. Oppilaiden
negatiivinen sosiaalinen toiminta tunnilla haittaa heti kahden muun osatekijän toteutumista,
kun se ei ole aina suoraan luettavissa tai verbaalisesti kerrottu, vaan havainnoiden
huomattu asia.
Koko opettajuuden kivijalan toiminnon pitää olla myös vastuullista
toimiakseen, ensisijaisesti opettajan toiminta. Opettajan mallittaminen vastuullisuuteen ja
tehtävien suorittaminen oman persoonan kautta on opetuksessa tärkeää.
Vaikka koulutuksessa opettajat saavat saman tiedot ja opetuksen opettaa liikuntaa,
suodattaa jokainen siitä omanlaisen, persoonallisen opetustavan ja sisällön kokemuksen
myötä. Ainoastaan lajitieto opetukseen ei riitä, vaan opetuksen perillemenoon vaaditaan
tavoitteellisuutta, positiivista motivaatiota, uskoa, opetettavaan asiaan, taitoa opettaa,
ymmärtää omaa opetusta, palautteen antoa, vastaanottoa ja havainnointia. Opetuksen
tuloksen näkee oppilaiden toiminnassa; sen aktiivisuudessa, ymmärryksessä, asenteessa
ja nautinnossa, jonka kautta opettaja peilaa opetustaan, oppien. Tuntisuunnitelma on
pohja tunnin kulkuun ja muutettava jos se ei toimi tai tulee tärkeämpää asiaa tai toimintaa.
Käytännössä se muuttuu aina, montakin kertaa tunnissa, kun opettaja lukee oppilaiden
toimintaa ja käytöstä ja tekee ratkaisut seuraaville toiminnoilleen sen mukaan, joustavasti.
On monta oikeaa tapaa suunnitella opetusjakso- tai tuokio. Toiset opettajat suunnittelevat
toiminnan tarkasti paperille viiden minuutin sykleillä seuraten paperia tunnilla ja toiset
opettajat ovat tehneet sen kerran, pari ja suhteuttavat sitten toiminnan ajatustyönä uuteen
ryhmään ja tilanteeseen. Kokemus, harjoitus, käytäntö ja palaute opettavat paljon!
Arviointia on tehtävä jokaisella tunnilla, osista ja kokonaisuuksista systemaattisesti.
Koulutunneilla rutiinit ja yhteisesti sovitut säännöt ovat tärkeitä osatekijöitä, että opetus
onnistuu mahdollisimman optimaalisissa olosuhteissa ja että opetukseen ja kokeiluun on
käytettävissä riittävästi aikaa. Säännöt on kerrottava ja opetettava oppilaille heti kauden
alussa, että ne sisäistetään ja saadaan toimimaan. Opettajan tunninkulun tavat/rutiinit
kuten aloituskokoontuminen, huomionsaanti/keskeytys signaali, lopetustapa ja – paikka,
poistuminen ja peseytyminen ovat tärkeitä oppilaiden sisäistää, että tunninsisällölle jää
riittävästi aikaa. Erityisesti liikuntatuntien toimintapaikka on vaihteleva ja laaja alue,
verrattuna luokkatyöskentelyyn, ovat säännöt tärkeitä jo turvallisuuden vuoksi. Nykyään
opettajilla kuluu usein eniten aikaa ryhmän hallintaan ja käytöshäiriöihin ja tämä koskee
sekä tieto- ja taitoaineita.
Tärkeää on täsmällisen ja positiivisen ohjaavan palautteen anto oppilaille. Rakentava
palaute ei ole kaikille toistettava, inflaation kärsivä, ”Hyvä!”. On mietittävä erilaisia
variaatioita, jotka tarkemmin kertovat oppilaalle hänen toiminnastaan missä mennään ja
että oppilaat tottuvat saamaan palautetta, käyttäen sitä myös parantamaan toimintaansa.
Myös palautteen rakentava sisältö on mietittävä tarkkaan oppilaalle. Palaute ei saa liian
moninainen, vaan täsmällinen ja selkeä. Yksi asia kerrallaan sisäistettäväksi, esim.
”Heilauta kädet ylös, kun ponnistat.” Kun taas palaute: ” Älä pidä käsiä alhaalla.” ei kerro
mitä oikeastaan pitäisi tehdä. Että opettaja voi antaa palautetta ja sitä kautta oppilas korjaa
toimintaansa, pitää toistoja olla mahdollisimman paljon. Palautteen ei aina tarvitse olla
verbaalinen, vaan myös kehonkieli kertoo puolin ja toisin usein enemmän. Erityisen
huomioitavaa ja tarkkailtavaa on opettajan antaa tasapuolisesti palautetta kaikille
oppilaille, tytöille, pojille, hissukoille, rämäpäille ja pulskille ja taitaville. Palautteen
oppilailta
opettaja
saa
suoraan
toiminnassa
tunnilla
enimmäkseen
non-
verbaalisesti, josta opettajan tulee olla kiinnostunut kehittääkseen omaa opetustaan
ja tehdäkseen arviointia omasta työstä ja oppilaiden suoriutumisesta.
Kun oppilas ei toimi annettujen ohjeiden mukaan ja toistuvasti on tottelematon, huono
käytöksinen, on opettajan puututtava asiaan, sekä oppilaan itsensä että muiden
oppilaiden työrauhan vuoksi. Kasvatuksellisesti on hyvä huomioida lasta, silloin kun hän
käyttäytyy hyvin eikä silloin kun käytös on huonoa, tämä on tärkeää myös liikuntatunnilla.
Huonosti käyttäytyvä oppilas tulisi jättää huomioimatta ja vahvistaa hyvin toimijoita, jos
vain tilanne sen sallii turvallisuuden ja toiminnan puolesta. Kuitenkin jokainen tapaus on
yksilöllinen ja ratkaisut mietittävä tapauskohtaisesti. Yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ei ole.
Jos häiriökäyttäytyminen ei poistu, on usein hyvä tapa keskustella asianomaisen kanssa
tunnin jälkeen kahden kesken. Tällöin selkeytyy ongelma puolin ja toisin. Tilannetta on
seurattava ja annettava rakentavaa palautetta. Kuitenkin jos tilanne ei rauhoitu, on asiasta
myös keskusteltava kodin kanssa ja myös mahdollisesta rangaistuksesta löydettääkseen
hyvä käytös.
Oppilaille annettu tehtävänanto, ohjeistus on tärkeää antaa selkeästi, sisältö joustavalla
raamilla, että kaikki oppilaat voivat sen mielekkäästi toteuttaa, harjoitella ja kehittyä.
Verbaalisesti se on kerrottava ymmärrettävästi ja selkeästi, oppilaiden tasoisesti. Yleisohje
”Puhu vähemmän, näytä enemmän.” on erittäin hyvä ohjesääntö. Demonstraatiossa on
hyvä ottaa oppilaat mukaan ja ei ole tarkoitus näyttää vain täydellisiä suorituksia.
Liian tiukka ohjeistus ja tavoite luovat suorituspaineita ja heikentävät toimintaa ja
ilmapiiriä. Kuten vieläkin hiihtotunneilla tapahtuu. ”Kaikki hiihtävät loppuun viiden kilometrin
latureitin!” Kun tehtävän vaihtoehtona voisi olla mm. myös lyhyemmän ladun käyttö tai
aikahiihto; ”Kaikki hiihtävät 30 min.” Vaihtoehtojen anto luo positiivisemman ilmapiirin
toiminnalle ja oppilaalle ”vallan” valita miten toimii ja kuitenkin tavoite toteutuu kaikissa
vaihtoehdoissa. Varsinkin hiihtotunnin alkuasetelmassa oppilaiden välineet ja niiden kunto
luovat erilaisuutta toimia tai harrastuneisuus ja erityisesti asenne.
Tavoiteltava positiivinen ilmapiiri oppitunnilla ja sen jälkeen, on erittäin tärkeä tekijä
oppilaiden sujuvaan, edistykselliseen tuntityöskentelyyn ja tulevaisuuteen. Aina ei pidä olla
vain hauskaa ja kivaa tunnilla, sillä se ei liikuntatunnin yksinkertainen mittari. Kuitenkin on
tavoiteltavaa miellyttävä kokemuksien lopputunne, joka sisältää myös hauskuutta, kivaa ja
onnistumisen tunteita. Liikunta on ainoa oppiaine, jossa käytetään koko kehoa, joten
kokemus on hyvin kokonaisvaltainen ja henkilökohtainen. Opettaja saa hyvin tietoa tunnin
onnistumisesta, kun tunti lopetetaan yhteiseen ”piiriin”. Siinä kerrataan tunnin sisältöä ja
esim. yksinkertaisella, mutta tehokkaalla menetelmällä, ”peukkumittarilla”, jonka avulla
saadaan kerralla kaikkien oppilaiden mielipide. Peukun avulla voi selvittää oppilaan
mielipiteen
vaikka
tunnin
vaativuudesta,
reiluudesta,
omasta
onnistumisesta,
jaksamisesta, mielekkyydestä tai mitä vain keksii kysyä. Peukkumittarin hyvät puolet ovat:
kaikkien on helppo vastata, mittari on liukuva ja laaja, oppilas on yksi muiden joukossa – ei
erotu, välitön palaute, lisäkysymystenteko helppoa, hiljaisimmat saavat myös ”äänensä”
kuuluville, keskittynyt ja rauhallinen ilmapiiri, jota vasten opettajan on hyvä suunnitella
seuraava tunti ja ottaa opiksi. Kun opettaja pyytää oppilailta palautetta, kertoo se myös
opettajan kiinnostuksesta ja arvostuksesta oppilaita kohtaan, että hän arvostaa heitä ja
heidän mielipiteillään on arvoa.
Reflektoimalla lukemaansa Siedentopin kirjaa liikunnan opetustaidoista voi vain nähdä
itsensä välillä kuvatuissa tilanteissa, heikoissa ja hyvissä. Vuosien (17) tekemä työ koulun
puolella ja liikuntaa opettavana on kouluttanut paljon, eli ”työ tekijäänsä opettaa”!
Erityisesti kun seuraa ja kuuntelee nuoria, uusia opettajia huomaa vasta suunnittelun
tasoeron. Esim. uusi opettaja toteutti palloilutuntinsa syksyisen kuraisella koulunpihalla.
Tunnin jälkeen hän kertoi, ettei muistanut huomioida opetuspaikkaa sisältöönsä; rapaa,
rosoisuutta ja oppilaiden vaatetusta tunnin kulussa. Huomasin, että tuon ajattelun olin
siirtänyt jo kokemuksen ja ajan myötä ”selkärankaan”.
Alkuvuosina keskittyi pääsääntöisesti, luontaisesti omaan opetukseen, miten toimin ja mitä
opetan. Taustalle jäi helposti tuntihavainnointi, kun keskittyminen oli egosentristä. Nyt kun
oppiaines, opettaminen ja koulu ovat tuttua ja koettua, jää aikaa tarkempaan
observointiin, jonka kautta oppii taas paljon uutta. Erityisesti oppilaiden non-verbaalinen
käytös tunnilla on mielenkiintoista ja kiehtovaa. Miten lähestyä oppilasta suotuisasti, että
hän rohkaistuisi enemmän osallistumaan toimintaan? Pitäisikö juuri tässä tilanteessa
puuttua muiden toimintaan vai tämän yksilön? Vai muuttaisiko tehtävää erilaiseksi?
Keskustelisinko hänen kanssaan kahden kesken? Tai annanko tilanteen jatkua? Koen että
opettajan tulee olla erittäin joustava tunnilla ja muuttaa sitä saatujen informaatioiden avulla
tuntia paremmaksi ja toimivammaksi. Vaikka samanlainen tunti vierekkäiselle luokalle
onnistui hyvin, ei se tosiaankaan tarkoita, että seuraava tunti omalle luokalle sujuisi
samoin. Tunnin onnistumiseen on niin monen palapelin osan sovittaminen yhteen, jos
joku pala ei liity tai sovi, voi tuntitavoite mennä heikoksi. Esim. kesken salityöskentelyn
tulee tilaan luokka opettajansa johdolla ja vaatii harjoitusaikaa ensi tunnilla tapahtuvaan
aamunavaukseen salissa! Näin voi tapahtua tosi kouluelämässä. On huomioitava koko
koulun toiminta ja persoonallisuudet, välillä joustaen, yhteistyötä tehden.
Kipuilua on koulun liikuntatunnin pito optimaalisissa oloissa, kun liikuntatuntien arvostus
lukujärjestystä tehdessä ei ole ollut ensimmäisten joukossa. Kolmen, neljänkin
liikuntatunnin päällekkäisyys saman aikaan saa aikaan turhaa energian kulutusta ja aikaa,
kun mietimme miten jaamme käytössä olevat tilat tasapuolisesti.
Olen saanut arvokkaan pääoman kulkea vuosia erittäin kokeneen ja työlleen
omistautuneen liikunnanopettajan vierellä telinevoimisteluharrastuksen parissa. Hän on
opettanut minut aivan käsi kädessä lajin pariin. Se on lähtenyt aivan telineiden laitosta
optimaalisesti salitilaan, selittäen aina syyn ja tarkoituksen. Samoin palaute ja korjaus
ovat tulleet heti kun olen amatööristi toiminut esim. puolivoltin harjoitteessa tai voimistelijan
oikean asennon korjaamisessa alkuverryttelyssä. Se on vaatinut vuosien työn häneltä ja
minulta, mutta myös pitkäjänteisyyttä ja nöyryyttä. Tuloksena on varmuus vaativasta
lajista, joka on hyvä pohja ja lisäharjoite kaikille lajeille. Tätä pääomaa käytän työssäni
päivittäin.
”Tieto lisää tuskaa” pätee myös opetukseen. Huomaa ettei aina pysty hoitamaan työtä
kuin toivoisi. Tosin opettaminen ja kasvattaminen ja niiden suunnittelu on voi olla loputonta
viimeistelyä, kuten maalarilla. Pitää vain päättää viimeinen siveltimen veto, että työ on
valmis, muuten se voi mennä jopa pilalle liiasta työstöstä. Uuden työn ja tunnin
suunnittelua voi taas kyllä aloittaa.