vuosikertomus 2013

VUOSIKERTOMUS
2011
20
13
Julkaisija: PlusTerveys Oy Kuvat: Kimmo Korhonen, Robert Lindström, Manu Rantanen Paino: Multiprint Oy
VUOSIKERTOMUS
2013
Toimitusjohtajan katsaus
4
Hallituksen puheenjohtajan katsaus
6
PlusTerveys lyhyesti
8
Suun terveys
10
Yhteiskuntavastuu
11
Yksilöllinen hoidon tarjoaja
12
Johto ja organisaatio
14
Tilinpäätöstiedot
16
Hallituksen toimintakertomus
16
Tuloslaskelma
18
Tase
19
Rahoituslaskelma
20
Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet
21
Tilinpäätöksen liitetiedot
22
Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitukset
25
Tilintarkastuskertomus
25
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 3
Toimitusjohtajan katsaus
Aktiivinen markkinointi kasvatti tunnettuutta
Positiiviset mielikuvat PlusTerveydestä kotimaisena ja arvostettuna terveysalan yrityksenä
vahvistuivat.
Maailmantalous romahti loppuvuodesta 2008, jonka jälkeen on menty kriisistä kriisiin. Vuonna 2013 kriisistä ryhdyttiin puhumaan myös Suomen valtion talouden kohdalla.
Viimeaikaiset uutiset ovat toistuvasti kertoneet irtisanomisista, säästöistä, leikkauksista ja julkisen talouden huonosta
tilasta. Nämä synkät viestit vaikuttavat merkittävästi
ihmisten mielialaan. Vähemmälläkin uutisoinnilla saadaan ihmiset uskomaan, että nyt pitää olla oman talouden kanssa tarkka. Yksi
helppo säästämisen kohde on hammashoito,
jos ei vielä ole särkyä, tai silmäleikkauksen
jättäminen parempiin aikoihin.
PlusTerveyden liikevoitto kasvoi viime
vuonna edelliseen vuoteen verrattuna.
Yhtiön vakavaraisuus ja maksuvalmius
säilyivät koko vuoden hyvinä. Vuosi ei
kuitenkaan täysin vastannut odotuksiamme. Joulukuu jäi selvästi alle
odotusten ja sen vuoksi koko vuoden liikevaihdon kasvu ei yltänyt
tavoitteeseen.
Positiivista ajattelua
Poliitikot ovat kuuluttaneet
Suomeen positiivista ajattelua, jotta maan talous
saataisiin
käännettyä
nousuun. Vain se, että
ryhdymme ajatte-
4 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
Toimitusjohtajan katsaus
lemaan positiivisesti, ei yksin tätä maata pelasta. Kuitenkin
positiivinen ajattelu muuttaa jokapäiväistä käytöstämme
niin työyhteisössä kuin yksityiselämässäkin. Se luo uskoa
tulevaisuuteen ja antaa rohkeutta uudistua.
PlusTerveydelle positiivinen uutinen on yhtiön tunnettuuden selkeä kasvu. Viime vuonna tehtyjen mainoskampanjoiden jälkeen hammaslääkäripalveluidemme tunnettuus
oli kasvanut 31 prosenttiin kuluttajien keskuudessa. Erityisen positiivista oli tunnettuus nuorten, alle 24-vuotiaiden
keskuudessa, vaikka hammaslääkäripalvelut kilpailevat kuluttajien mielenkiinnosta monien muiden palvelujen kanssa. Alalla toimivat tiedostavat suun terveyden merkityksen
kokonaisterveydelle, mutta on varsin ymmärrettävää, että
kuluttajat mielellään unohtavat palvelun, joka koetaan epämiellyttäväksi ja voi jopa pelottaa.
”Positiivinen ajattelu
luo uskoa tulevaisuuteen
ja antaa rohkeutta
uudistua.”
Tutkimme brändimielikuvaamme myös terveydenhuollon
ammattilaisten keskuudessa. Lähes 45 prosentilla vastaajista oli PlusTerveydestä positiivinen mielikuva ja noin 54
prosentilla neutraali mielikuva. Edellisen kerran asiaa tutkittiin vuonna 2011. Silloin positiivinen mielikuva oli 18
prosentilla vastaajista ja neutraali 80 prosentilla vastaajista.
Näiden positiivisten muutosten takana on viime vuosien
markkinointi- ja viestintäkampanjat, joissa olemme kertoneet työntekijöidemme hyvästä ja laadukkaasta työstä sekä
yhtiömme rakenteesta: suomalaisessa omistuksessa olevasta, terveydenhuollon ammattilaisten omistamasta yhtiöstä.
Voisiko veroja rakastaa?
Jos vastaisin kysymykseen myöntävästi, taitaisin valehdella, kuten varmasti useimmat suomalaiset. Veroja täytyy
kuitenkin maksaa, jotta voimme pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaamme. Olemme kuluneena vuonna ensimmäisen
kerran julkistaneet PlusTerveyden verojalanjäljen ja tässä
vuosikertomuksessa avaamme myös vuoden 2013 verojalanjälkemme.
Maksamme veromme Suomeen sekä yrityksenä että työntekijöinä. Samoin omistajamme maksavat pääomatulonsa
Suomeen. Olemme halunneet tällä julkisella verojalanjälkilaskelmalla osoittaa myös sen, että yhteiskunnalle on selkeää hyötyä siitä, että yksityinen terveydenhuolto on olemassa. Emme vaikuta yhteiskuntaan vain verojen ja potilaiden
hyvinvoinnin kautta, vaan tuomme mukanamme myös työllisyyttä ja taloudellista aktiviteettia muille yrityksille. Tämä
kaikki on mahdollista siksi, että meillä on asiakkaita, jotka
haluavat käyttää yksityisen sektorin palveluita.
Haluan kiittää kaikkia asiakkaitamme luottamuksesta PlusTerveyttä kohtaan ja kiittää työntekijöitämme, jotka ovat
omalla toiminnallaan luoneet tämän luottamuksen.
Eila Annala
toimitusjohtaja
”Julkistimme kuluneena vuonna ensimmäisen kerran
PlusTerveyden verojalanjäljen ja tässä vuosikertomuksessa
avaamme myös vuoden 2013 verojalanjälkemme.”
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 5
Hallituksen puheenjohtajan katsaus
Hyvät menestymismahdollisuudet
tulevaisuudessakin
PlusTerveyden itsenäinen ja sopeutumiskykyinen
tulosyksikköjärjestelmä luo vahvan pohjan kehittyä toimintaympäristön muutoksissa.
Yhtiöllämme on jälleen yksi hyvä vuosi takana. PlusTerveyden ominaispiirre – hyvä kannattavuus – erottaa meidät
kilpailijoistamme vuodesta toiseen. Ulkopuolisin silmin
yhtiömme näyttää positiivisesti hyvin poikkeukselliselta
yhtiöltä. Me, jotka työskentelemme tässä yhtiössä, olemme
varmasti sitä mieltä, että eroamme kilpailijoista monella
tavalla. Tuottavuutemme ja menestyksemme ytimenä on
itsenäinen tulosyksikköjärjestelmä, joka antaa yhtiön
esimiehille vastuun ja samalla myös mahdollisuuden
menestyä paremmin kuin kilpailevissa yhtiöissä. Tätä
menestystä siivittää laaja kliininen ja toiminnallinen
vapaus, joka on esimiestemme ehkä kaikkein eniten
arvostama asia PlusTerveydessä. Tämä asia tuli hyvin selkeästi esiin kyselyssä, joka tehtiin yhtiömme
osakkeenomistajille syksyllä 2013. Toiminnallinen
vapaus auttaa sopeutumaan hyvin paikallisiin
olosuhteisiin, millä on yleensä toimintaa ja palvelua parantava vaikutus. Viime vuosi vahvisti
myös mainettamme suomalaisena ja veronsa
kotimaahan maksavana yhtiönä erottaen meidät useista muista suurista toimijoista.
Aktiivisen kehittymisen aika
Olisi helppo uskoa, että olemme valmiita vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin, eikä meillä
ole syytä muuttaa toimintatapaamme. Vaikka
yhtiömme on kunnossa, muuttuu toimintaympäristömme kiihtyvällä vauhdilla, minkä vuoksi kilpailukykyä on vahvistettava myös tulevaisuudessa.
Merkittävimpiä ja näkyvimpiä muutoksia ovat yksityisen terveydenhuoltoalan keskittyminen sekä
suunnitelmat kaksikanavaisen rahoitusjärjestelmän muuttamisesta yksikanavaiseksi järjestelmäksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen
aloite perusterveydenhuollon uudistamiseksi on
meille haaste, mutta myös erittäin hyvä mahdollisuus. Mitä todennäköisimmin tulemme seuraamaan
muiden Pohjoismaiden esimerkkiä terveydenhuol-
6 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
Hallituksen puheenjohtajan katsaus
lon rakenteiden ja rahoituksen uudistamiseksi. Malli, jossa yksityiselle ja kunnalliselle palveluntuottajalle annetaan
yhtäläiset mahdollisuudet kilpailuun, lisää pohjoismaisten
esimerkkien valossa potilaiden valinnan vapautta, parantaa
hoidon laatua ja nopeuttaa hoitoon pääsyä. Tätä kautta on
mahdollista myös luoda yhteiskuntaan kokonaisvaltaisesti
terveyden edistämistä koordinoiva järjestelmä, joka on kustannustehokkaampi kuin nykyinen järjestelmämme. Tällai-
”Edessä on ehkä
historiamme tärkein
strategiatyö.”
nen uudistus on toivottavaa koko yhteiskunnan kannalta.
Rahoitus perustuisi kapitaatiojärjestelmään, joka tarkoittaa
sitä, että palveluntuottaja saa kustakin kirjautuneesta potilaasta euromääräisen kokonaiskorvauksen riippumatta
siitä kuinka paljon ja minkälaisia hoitoja hän saa. Tämä
ohjaa tehokkaasti potilaan hoitoa siihen suuntaan, että
pitkäaikaiset hoitotulokset olisivat mahdollisimman hyviä.
Tällä saataisiin hallintaan monia ongelmia, jotka liittyvät
nykyisin laajasti kuntien käyttämään vuokralääkärijärjestelmään.
Tulevaisuuden Suomessa meillä voi olla yksityisiä terveyskeskuksia, jotka voisivat toimia PlusTerveyden tunnuksilla
– lääkärit, hammaslääkärit ja fysioterapeutit saman katon
alla. PlusTerveyden mahdollisuudet toimia palveluiden
tuottajana tulevaisuudessa ovat erittäin mielenkiintoiset.
Se ei ole helppoa, mutta tulosyksikkökohtaisen sopeutumiskykymme ansiosta meillä on erittäin hyvät mahdollisuudet
menestyä myös tulevaisuuden kilpailussa. Tämän edellytyksenä on huolellinen ja ennakoiva strategian laatiminen
riittävän aikaisessa vaiheessa. Muutoin meillä on riski, että
joudumme taipumaan muuttuvan toimintaympäristömme
paineen alla tavalla, jota emme halua. Hallitus on käynnistänyt uuden strategian laatimisen vuosille 2015–2020.
Tämä on yhtiön kannalta ehkä tärkein strategiatyömme
koko historiamme aikana.
Vuosi 2013 oli monien uudistusten vuoksi työntäyteinen
PlusTerveysläisille. Ohjelmistoihin ja palvelutoimintoihin
liittyät uudistukset vaativat usein jatkokehitystä ja ennen
kaikkea kärsivällisyyttä. Itse luotu potilashallintajärjestelmä on suuri taloudellinen investointi, mutta uskomme
vahvasti sen olevan meille merkittävä kilpailuetu tulevaisuudessa. Nämä kehitystyöt tulevat jatkumaan myös tänä
vuonna, minkä ansiosta saamme entistä paremmin meitä
palvelevan yhtiön.
Timo Kallio
hallituksen puheenjohtaja, erikoishammaslääkäri
”Tulevaisuuden Suomessa voi olla yksityisiä terveyskeskuksia,
jotka voisivat toimia PlusTerveyden tunnuksilla – lääkärit, hammas­
lääkärit ja fysioterapeutit saman katon alla.”
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 7
PlusTerveys lyhyesti
PlusTerveys yrityksenä
PlusTerveys on yksi Suomen suurimmista yksityisiä terveydenhoitopalveluja tarjoavista yrityksistä. Suun terveydenhoitopalveluiden tarjoajana olemme Suomen suurin.
Toimimme valtakunnallisesti 117 paikkakunnalla ympäri
Suomen.
Liiketoimintamme muodostuu suun terveydenhoitopalveluista sekä lääkäri- ja fysioterapeuttipalveluista. Hammaslääkärivastaanottomme ovat yksilöllisiä suurista
erikoishammaslääkäriasemista pieniin, paikallisiin vastaanottoihin. Suuri osa lääkäreistämme ja erikoislääkäreistämme toimii yhtiön ulkopuolisissa lääkärikeskuksissa.
Lisäksi PlusTerveydellä on 5 omaa lääkärikeskusta. PlusTerveydessä työskentelee yli 20 erikoisalan erikoislääkäreitä, suurimpina ryhminä psykiatrit, silmälääkärit ja gynekologit.
Toimipisteet
AKAA
ALAJÄRVI
ALAVUS
ESPOO
FORSSA
HAMINA
HANKO
HARJAVALTA
HAUKIPUDAS
HEINOLA
HELSINKI
HUITTINEN
HYLLYKALLIO
HYVINKÄÄ
HÄMEENKYRÖ
HÄMEENLINNA
IISALMI
IKAALINEN
ILMAJOKI
IVALO
JALASJÄRVI
JOENSUU
JUUKA
JYVÄSKYLÄ
JÄMSÄ
JÄMSÄNKOSKI
JÄRVENPÄÄ
KAARINA
KAAVI
KAJAANI
KANNUS
KARHULA
KARJAA
KAUHAJOKI
KAUNIAINEN
KAUSTINEN
KEITELE
KEITELEPOHJA
KEMI
KEMIJÄRVI
KEMINMAA
KERAVA
KIRKKONUMMI
KITEE
KLAUKKALA
KOKEMÄKI
KOKKOLA
KOTKA
KOUVOLA
KRISTIINANKAUPUNKI
KUOPIO
KUUSAMO
KUUSANKOSKI
LAHTI
LAIHIA
LAITILA
LAPINLAHTI
LAPPEENRANTA
LAPUA
LEMPÄÄLÄ
LEPPÄVIRTA
LIEKSA
LOHJA
LOVIISA
MIKKELI
MUURAME
MÄNTSÄLÄ
MÄNTTÄ
NAANTALI
NASTOLA
NILSIÄ
NIVALA
NOKIA
NOUSIAINEN
NURMES
NURMIJÄRVI
ORIMATTILA
ORIVESI
OULU
OUTOKUMPU
PADASJOKI
PARKANO
PIEKSÄMÄKI
PIELAVESI
PIETARSAARI
PORI
PORVOO
PUDASJÄRVI
RAAHE
RAUMA
RIIHIMÄKI
ROVANIEMI
RUUKKI
SAARIJÄRVI
SALO
SAVONLINNA
SEINÄJOKI
SIILINJÄRVI
SUOLAHTI
SUOMUSSALMI
SUONENJOKI
TAMMISAARI
TAMPERE
TOIJALA
TORNIO
TURKU
TUUSULA
VAASA
VALKEAKOSKI
VAMMALA
VANTAA
VARKAUS
VIMPELI
VIRKKALA
YLITORNIO
ÄHTÄRI
ÄÄNEKOSKI
Hammaslääkäritoimipiste
Lääkäritoimipiste
Hammaslääkäri- ja lääkäritoimipiste
8 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
Arvostamme yksilöllistä hoitoa ja pitkäaikaiset hoitosuhteet
ovat meille tärkeitä. Laajasta asiantuntijaverkostostamme
löytyy asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin sopiva terveydenhoidon ammattilainen.
Arvot – Palveleva, Luotettava ja laadukas, Uudistuva ja Sitoutunut – ohjaavat toimintaamme. Palvelemme asiakkaitamme kunnioittaen ja olemme luotettava ja vastuullinen
kumppani, jonka laatu on korkeatasoista. Haluamme kehittyä jatkuvasti työssämme ja oppia uutta ja olemme sitoutuneet asiakkaisiimme ja yritykseemme.
PlusTerveys on täysin suomalainen yhtiö, jonka omistavat
yhtiössä työskentelevät hammaslääkärit, lääkärit, hammasteknikot ja fysioterapeutit.
PlusTerveys lyhyesti
Avainluvut
PlusTerveys-konserni
2013
124,6
65,4
52,5
16,4
13,1
13,3
10,7
7,7
6,2
1,8
1,7
87,6
Liikevaihto, milj. €
Henkilöstökulut, milj. €
Henkilöstökulut % liikevaihdosta
Liikevoitto, milj. €
Liikevoitto % liikevaihdosta
Tilikauden voitto, milj. €
Tilikauden voitto % liikevaihdosta
Investoinnit milj. €
Investoinnit % liikevaihdosta
Maksuvalmius (Current ratio)
Maksuvalmius (Quick ratio)
Omavaraisuusaste %
2012
123,5
65,0
52,6
15,1
12,2
12,3
10,0
11,3
9,1
2,4
2,3
87,0
Konsernin liikevaihto (milj. €)
100
120
80
110
60
2010
2011
2012
2010
114,7
52,8
46,1
22,9
20,0
17,9
15,6
9,9
8,6
2,8
2,6
87,1
Oma pääoma emoyhtiössä (milj. €)
130
100
2011
119,8
63,3
52,9
14,5
12,1
11,6
9,6
12,6
10,5
3,0
2,9
87,3
2013
Osinko/osake emoyhtiössä (€)
40
2010
2011
2012
2013
Osakkeen lunastushinta emoyhtiössä (€)
120
1200
100
1000
80
800
60
40
2010
*) hallituksen esitys
2011
2012
2013 *)
600
2010
2011
2012
2013 *)
*) hallituksen esitys
PlusTerveys on kuulunut korkeimpaan
AAA-luottokelpoisuusluokitukseen
vuodesta 1997 alkaen.
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 9
Suun terveys
Nuoret aikuiset hammashoitopalveluiden
ulkopuolella
Terveyspalvelu-uudistuksessa tarvitaan päätöksenteon tueksi puolueetonta tutkimustietoa.
PlusTerveys antoi potilasrekisterinsä palveluiden tuottajarajat ylittävän tutkimuksen käyttöön.
PlusTerveys Oy:n potilastietorekistereitä hyödynnettiin
hammaslääkäripalvelujen käyttöä koskevassa laajassa
väitöskirjatutkimuksessa, jonka tulokset saimme vuonna
2013. Koemme tutkimushankkeessa mukana olon tärkeäksi, sillä se oli ensimmäinen hammaslääkäripalveluiden
käyttöä yksilötasolla selvittävä tutkimus. Tutkimuksen teki
Jouko Kallio, joka yhdisti eri henkilörekistereitä, muun
muassa Kelan korvausrekisteriä, pääkaupunkiseudun
kaupunkien potilasrekistereitä ja PlusTerveyden potilasrekisteriä.
”Riskinä on
suuret ja kalliit hoidot
myöhemmällä iällä.”
Tutkimustuloksissa
ilmeni,
että lähes joka viides nuorista aikuisista ei käy ollenkaan
hammashoidossa ja lähes
kuudennes ei ole käynyt
hammastarkastuksessa,
vaan on hoidattanut vain
jonkin yksittäisen vaivan.
Näyttää siltä, että nuoret
putoavat hammashoitopalveluiden ulkopuolelle siinä
vaiheessa, kun maksuton
kouluhammashoito päättyy.
Ongelma on kansantervey-
dellinen, sillä monilla tutkimuksilla on voitu osoittaa suun
ja hampaiden terveyden merkitys ihmisen kokonaisterveyteen, kuten altistuminen sydän- ja verisuonitaudeille. Riskinä ovat suuret ja kalliit hoidot myöhemmällä iällä.
Monet välttelevät hammaslääkärissä käyntiä, koska se koetaan epämiellyttävänä tai hammashoito pelottaa.
Hammaslääkärille varataan aika vasta kun
on aivan pakko. Omaa hammasterveyttä
myös pidetään hyvänä, jos oireita ei tunnu. Vaikka hammassairaudet tunnetaan,
ei tiedetä, että hammassairaudet voivat
kehittyä pitkään oireettomasti ja aiheuttaa peruuttamattomia yleisterveydellisiä
muutoksia.
Tutkimustietoa uudistusten
tueksi
Sosiaali- ja terveyspalveluita
uudistettaessa pitää koko
väestölle luoda mahdollisuudet hoitaa suun terveyttä. Mielestäni nykyinen
hammashoitojärjestelmämme eriarvoistaa potilaita, koska raha ohjaa
ihmisten hoitoon hakeutumista. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja
päätöksenteossa onkin
pohdittava, mitkä hoidot tuottavat oikeasti
terveyttä ja mitä meillä
on varaa subventoida.
Yhteiskunnallamme tulee olemaan edessä priorisointikeskustelu, jonka
pohjaksi tarvitaan lisää puolueetonta tutkimustietoa.
Pirkko Grönroos
lääketieteellinen johtaja,
hammaslääkäri
10 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
Yhteiskuntavastuu
Yksityiset terveyspalvelut tuovat hyötyä
yhteiskunnalle
Kannattava yritystoiminta ja laadukkaat terveydenhoitopalvelut hyödyttävät yhteiskuntaa monella
tavalla. Asiakkaat saavat terveyshyödyn ja yhteiskunta nettotulot veroista ja veroluonteisista maksuista.
Verojalanjälki kertoo, kuinka paljon yhteiskunnalle kertyy
tuloja PlusTerveyden maksamista veroista ja veroluonteisista maksuista.
Liikevaihtoonsa suhteutettuna PlusTerveys on Suomen
isoista terveyspalveluyrityksistä suurin veronmaksaja ja
maksaa liikevaihdostaan jopa kolmasosan veronsaajille ja
työeläkeyhtiöille. Vuonna 2013 PlusTerveyden verojalanjälki oli 43,1 miljoonaa euroa (42,7 miljoonaa euroa vuonna
2012). PlusTerveys maksoi ostoihin liittyvää arvonlisäveroa
4,4 miljoonaa euroa. Yksityisellä terveydenhoitoalalla arvonlisävero jää yhtiön lopulliseksi kustannukseksi.
tautuvien tavara- ja palveluhankintojen sekä investointien
kautta. Vuonna 2013 PlusTerveyden toiminta hyödytti välittömästi henkilöstöä (39 miljoonaa euroa), tavaran- ja palveluntoimittajia (34 miljoonaa), veronsaajia (29 miljoonaa)
ja työeläkeyhtiöitä (14 miljoonaa). Omistajille maksettiin
osinkoina 8,0 miljoonaa euroa.
PlusTerveys julkaisi ensimmäistä kertaa verojalanjälkensä
vuonna 2013 vuoden 2012 tilinpäätöksestä johdettuna ja
julkaisee sen jatkossa osana vuosikertomusta. Verojalanjäljen laskeminen on yrityksille vapaaehtoista, mutta hyödyllistä.
PlusTerveys tuo hyötyjä yhteiskunnalle myös merkittävänä terveysalan työllistäjänä ja pääosin kotimaahan suun-
Verojalanjälki 2012
Yhteensä 42,7 M€
Verojalanjälki 2013
Yhteensä 43,1 M€
Muut verot ja
veroluonteiset maksut
1,1 M€
Yhteisövero
4,3 M€
Yhteisövero
4,3 M€
Muut verot ja veroluonteiset
maksut 1,1 M€
Arvonlisävero
4,3 M€
Palkoista
maksetut
ennakonpidätykset
17,8 M€
Työntekijän osuus
työeläke­vakuutus­­
maksuista 3,2 M€
Sosiaaliturvaja työttömyys­
vakuutus­­maksut
sekä muut sivu­
kulut 3,5 M€
Arvonlisävero
4,4 M€
Työeläkemaksut
8,7 M€
Sosiaaliturva- ja
työttömyysvakuutusmaksut sekä muut
sivukulut 3,1 M€
Palkoista maksetut
ennakonpidätykset
18,1 M€
Työntekijän osuus
työeläkevakuutusmaksuista 3,2 M€
Työeläkemaksut
8,9 M€
PlusTerveys tekee hyvää
Laadukkaiden terveyspalveluiden lisäksi PlusTerveys edistää terveyttä myös tuottamalla tietoa suun terveydestä ja tukee hyväntekeväisyystoiminnalla erityisesti lapsiin ja nuoriin liittyvää toimintaa. Vuosina 2012 ja 2013 PlusTerveys
tuki nuorten syrjäytymistä ehkäisevää Lasten ja Nuorten
Säätiön Zest-hanketta. Vuonna 2013 tuettiin myös Unicefin
ja Pelastakaa Lapset Ry:n kautta Filippiinien hirmumyrskyn uhreja. Lisäksi PlusTerveyden vastaanotot tukevat aktiivisesti paikallisia hyväntekeväisyyshankkeita, kuten uutta
lasten sairaalaa sekä lasten ja nuorten urheiluseuroja.
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 11
Yksilöllisen hoidon tarjoaja
PlusTerveydessä mielikuvat ja todellisuus kohtaavat
PlusTerveyden tunnettuus on lisääntynyt kuluttajien ja terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa, lisäksi mielikuva yrityksestä on kehittynyt positiivisesti. Uusille työntekijöille tärkeää on PlusTerveyden tarjoama yksilöllisyys, valtakunnallisuus ja kotimaisuus.
Hammasasema Statuksen henkilökuntaa: Riikka Vikstedt, Merja Villanen, Sirpa Pakarinen ja Olli Lintervo.
”Oma persoonallisuus saa näkyä”
Hammaslääkäri Olli Lintervo aloitti PlusTerveydessä
kesällä 2013 ja avasi syksyllä uuden vastaanoton kauppakeskuksen yhteyteen Riihimäelle.
Tunnettuna ketjuna PlusTerveys tarjoaa luotettavat puitteet
niin hammaslääkäreille, henkilökunnalle kuin asiakkaallekin.
Lintervo oli pohtinut PlusTerveyttä ensimmäisen kerran jo
noin 10 vuotta sitten, mutta päätyi silloin vielä jatkamaan
terveyskeskusvirassaan. Hän siirtyi parisen vuotta sitten
yksityiselle puolelle ensin vuokralaiseksi muutamalle vastaanotolle. Ajatus omasta vastaanotosta alkoi kuitenkin
tuntua mielekkäämmältä.
”Eniten arvostan kuitenkin sitä, että kaikki vastaanotot saavat olla yksilöllisiä ja erilaisia. Toivottavasti näin on myös
jatkossa, koska jokaisella on oma tapansa ja persoonansa,
on hyvä että se myös näkyy vastaanotoilla. Meidänkin vastaanotollamme on oma yksilöllinen värimaailma, mutta silti
meidät tunnistaa PlusTerveys-vastaanotoksi.”
”Kokonaan uuden vastaanoton perustaminen yksin rahoitusjärjestelyineen, lupa-asioineen ja remontteineen on
haastavaa, joten PlusTerveys tuntui sopivalta vaihtoehdolta. Lisäksi tuttu PlusTerveys-hammaslääkäri kannusti ja
antoi arvokasta tietoa vastaanoton perustamisesta.”
Hammasasema Statuksen toiminta on lähtenyt liikkeelle
hyvin. Kun vastaanotto sai omat kotisivut auki ja mainonnan verkossa ja lehdissä pyörimään, on kysyntää ollut mukavasti.
Vastaanoton perustamista helpotti liiketoimintaosaston
laatima projektiaikataulu, josta ilmeni, mitä milloinkin
piti olla tehtynä sekä kuka mistäkin asiasta vastasi. Olli sai
avun kaikkiin käytännön asioihin liikehuoneiston vuokrasopimuksesta toiminnan käynnistämiseen ja hän pystyi itse
keskittymään vastaanoton suunnitteluun.
Vaikka remonteissa onkin omat haasteensa, lopulta suurin
haaste Ollille taisi olla vastaanoton perustamisen ja perheelämän yhteensovittaminen. Uusperheessä on yhteensä 8
lasta reilun vuoden ikäisestä 19-vuotiaaseen abiturienttiin
ja kaikilla on omat tarpeensa sekä menonsa.
12 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
”Syksyllä pidimme avajaiset asiakkaille samaan aikaan, kun
kauppakeskuksessa oli Muumit käymässä ja muuta tapahtumaa. Täytekakku ja kahvit sekä tuotenäytteet ja avajaistarjoukset houkutteli paikalle lähes 100 kiinnostunutta,
joista monet myös varasivat hoitoaikoja.”
PlusTerveyden hallinnon palveluita tarvitaan myös vastaanottotoiminnan käynnistyttyä. Lintervo kiittelee erityisesti henkilöstö- ja taloushallinnon palveluita. Lisäksi tarvetta on ollut it-tukipalveluille, kun potilasjärjestelmä on
uusi ja omat it-taidot ovat rajalliset.
Yksilöllisen hoidon tarjoaja
”Kotimaisuus ja hyvät palvelut vetosivat”
Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen halusi muutosta työhönsä ja oli haaveillut jo jonkin aikaa yksityislääkärinä toimimisesta, kun
liittyi PlusTerveyteen.
”Kotimaisuutensa ja hyvien palveluidensa vuoksi PlusTerveys oli minulle ainoa vaihtoehto. PlusTerveys on myös luotettava ja turvallinen yritys.”
Kouvolassa ajavaisia vietettiin alkusyksystä.
”Vastaanottotoimintani on käynnistynyt paljon odotettua
paremmin. Alussa kysyntä pääsi yllättämään heti lomakauden jälkeen, mutta nyt tilanne on tasaantunut. Markkinointi on toiminut hyvin ja kotisivuni löydetään. Teen myös
PlusTerveyden kautta tuntityötä, jolle on suuri kysyntä.”
Uusi vastaanotto perustettiin kesän aikana ja Mikaela sai
huomata, että haasteita riitti.
Huoli nuorista, joiden hätää ei huomata
”Töitä ja kuluja oli enemmän kuin olin arvioinut. Vastaanottotilat oli remontoitava ja sisustettava nopeasti, sillä tilojen
piti olla valmiit ennen kuin viranomainen myönsi vastaanotolle toimiluvat. Samaan aikaan kun uutta vastaanottoa
tehtiin, minä jatkoin vielä vanhassa toimessani.”
”Valitettavasti nuorten masennus on yleistä tänä
päivänä. On hienoa, että suuri osa vanhemmista on
herkkiä huomaamaan muutoksia lapsensa käytöksessä,
hakevat tietoa ja ottavat yhteyttä minuun.
PlusTerveys tuki toiminnan alkuunpääsemisessä. Blomqvist-Lyytikäiselle tehtiin laskelmat kannattavuudesta,
autettiin lupa-asioissa, järjestettiin perehdytystä, huolehdittiin atk-hankinnoista sekä tuettiin markkinointinäkyvyydessä.
”Minulle tärkeimmät PlusTerveyden hallinnon palvelut
ovat kirjanpito, it-tuki ja markkinointi. Tuntuu, että voi kysyä mitä vain.”
Tunnen suurta huolta niistä lapsista ja nuorista, joilla
ei ole samanlaisia tukiverkkoja ja joiden hätää ei kukaan huomaa.
Suunnittelen vastaanotolleni avointa vanhempien ryhmää, jossa opastetaan, miten havaita nuoren masennuksen oireet.”
Mielikuvien voima
Yksilöllisiä ammattilaisia esiin nostava Lääketieteen käsityöläiset –kampanja näkyi aktiivisesti PlusTerveyden uusien työntekijöiden rekrytoinnissa vuonna 2013. Yhtiön tunnettuus terveydenhoidon ammattilaisten ja tulevaisuuden
työntekijöiden keskuudessa kasvoi 86 prosenttiin kahden
edellisen vuoden aikana. Hammaslääkäreiden keskuudessa tunnettuus on 98 prosenttia, ja erikoislääkäreistä 70
prosenttia tietää PlusTerveyden. Tunnettuuden kasvaessa myös ammattilaisten mielikuvat PlusTerveydestä ovat
muuttuneet entistä positiivisemmiksi. Brändiin liittyvät
positiiviset mielikuvat pohjautuvat muun muassa kotimaisuuteen, tehokkaaseen toimintatapaan ja yhtiön kannattavuuteen. Kiinnostavimmat toiminnantekijät ammattilaisille ovat taloudellisesti vakaa yritys, mahdollisuus keskittyä
potilastyöhön, työsuhteen edut ja kouluttautumismahdollisuudet. Erityisesti nuoret ja alle 40-vuotiaat ammattilaiset
arvostavat myös osakkuutta ja päätäntävaltaa. *)
PlusTerveyden tunnettuus kuluttajien keskuudessa kasvoi
vuoden 2013 aikana 19 prosentista 31 prosenttiin. Tämän
tunnettuuden nousun taustalla on onnistuneiden potilaskohtaamisten lisäksi kasvaneet markkinointipanostukset
koko PlusTerveydessä. Näkyvyys ja asiakaslähtöistä hoitoa
painottanut Lääketieteen käsityöläiset -kampanja kasvoi-
vat paikallisesta mainonnasta alueellisiksi kampanjoiksi,
ja vuonna 2013 toteutettu valtakunnallinen tv-mainoskampanja oli onnistunut. PlusTerveys koetaan nykyaikaiseksi,
ammattitaitoiseksi, helposti lähestyttäväksi ja luotettavaksi.
Merkittävimmin vuoden 2013 aikana on vahvistunut mielikuva PlusTerveydestä yksilöllisenä toimijana ja yksilöllisen
hoidon tarjoajana. Kuluttajilla, jotka kertoivat nähneensä
PlusTerveyden tv- tai sanomalehtimainontaa, oli positiivisempi mielikuva yrityksestä kuin kuluttajilla, jotka eivät
olleet mainontaa nähneet. **)
Alan toimintaympäristön kehittyessä, ja erityisesti suun
terveydenhoidon yritysten ketjuuntuessa, mielikuvien merkitys sekä ammattilaisten että kuluttajien päätöksenteon
taustalla kasvaa entisestään. Toimialan palvelutarjonnan
monimuotoistuminen ja asiakkaiden että ammattilaisten
kasvava valinnan vapaus korostavat avoimen viestinnän ja
aktiivisen markkinoinnin roolia myös tulevaisuudessa.
*) Luvut perustuvat 1/2014 teetettyyn brändi- ja potentiaalitutkimukseen, jonka toteutti Innolink Research.
**) Luvut perustuvat 11/2013 teetettyyn mainonnan tehon
mittaukseen, jonka toteutti Taloustutkimus Oy.
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 13
Johto ja organisaatio
PlusTerveyden johto ja organisaatio
PlusTerveys Oy:n hallitus vasemmalta: Jari Niemi,
Hannu Penttilä, Timo Kallio (puheenjohtaja),
Kimmo Rauhala, Päivi Jussila ja Jussi Peltokallio
sekä etualalla Marja-Liisa Eloranta. Kuvasta
puuttuu Rolf Stubbe.
PlusTerveys Oy:n johtoryhmä: etualalla
vasemmalta Pirkko Grönroos, Eila Annala
(toimitusjohtaja), Kaisa Tapio ja Minea Ahlroth,
takana Miina Pulkkinen ja Petri Hammar.
Aluetoiminta
Hammaslääkäreiden toiminta-alueet on jaettu maantieteellisesti alueittain. Aluetoimintoja ovat markkinointi, tiedotus, koulutus ja yhteisistä tavoitteista päättäminen. Kullakin alueella on aluejohtaja, joka toimii yhteyshenkilönä
hallinnon ja vastaanottojen välillä. Lääkäreille on nimitetty
erikoisalakohtaiset toimialajohtajat. Aluejohtajat ja toimialajohtajat muodostavat kentän johtoryhmän, johon kuuluu
myös henkilöstön edustajana Tehy:n pääluottamusmies.
Toimialajohtajat (lääkärit)
Aluejohtajat (hammaslääkärit)
Liisa Petäjä
Helsingin, Espoon ja Vantaan alue
Terhi Koskinen
Keski- ja Itä-Uusimaan alue
Mikko Kotiaho
Länsi-Uusimaan alue
Tero Ellilä
Turun ja Satakunnan alue
Niina Palukka
Tampereen alue
Olli Lehto
Lahden ja Hämeenlinnan alue
Hannele Pohjalainen
Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon alue
Leena Hyartt
Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alue
Monica Eggert
psykiatrit
Sirkku Meriläinen-Vapola Keski-Suomen alue
Tapio Kannisto
silmälääkärit
Teija Hillilä
Vaasan, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alue
Kari Saarinen
muut lääkäreiden alat
Seppo Pääkkönen
Kainuun, Oulun ja Lapin alue
14 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
Johto ja organisaatio
Organisaatio 1.1.2014
Omistajat
Hallitus
Toimitusjohtaja
Eila Annala
Kentän johtoryhmä
Liiketoimintaosasto
Petri Hammar, liiketoimintajohtaja
Hallinto-osasto
Minea Ahlroth, hallintojohtaja
Talousosasto
Kaisa Tapio, talousjohtaja
Hammaslääkärit
Lääkärit
Fysioterapeutit
Hammasteknikot
Markkinointi- ja viestintäosasto
Miina Pulkkinen, markkinointipäällikkö
Lääketieteellinen osasto
Pirkko Grönroos, lääketieteellinen johtaja
Lääketieteellinen neuvottelukunta
PlusTerveyden asiantuntijoista koostuvan lääketieteellisen
neuvottelukunnan laajaan tehtäväkenttään kuuluu muun
muassa: periaatelinjaukset yhtiössä annettavista hoidoista,
eettiset kysymykset, potilashoidon laadun kehittämisen ohjaaminen sekä ammatillisen verkostoitumisen ohjaaminen.
Hallinnon edustajat
HLL Pirkko Grönroos, lääketieteellinen johtaja
LL Petri Lahdentausta, hallintoylilääkäri
Vaaleja valmisteleva toimikunta
Hammaslääkärijäsenet
HLL Kaj Karlsson, pj.
Helsinki
EHL Petteri Ekholm
Helsinki
EHL Ilkka Ostela
Turku
EHL Birgitta von Troil
Helsinki
Lääkärijäsenet
LL Erkka Eloranta
Helsinki
LL Mikko Kahma
Nastola
Kentän johtoryhmä valitsee keskuudestaan vaalitoimikunnan, jonka tehtävänä on esittää yhtiökokoukselle siellä
vuosittain valittava yhtiön hallituksen kokoonpano.
EHL Tero Ellilä, pj
Turku
LL Marja-Liisa Eloranta
Helsinki
LL Hanna-Mari Jauhonen Kuopio
HLL Olli Lehto
Lahti
EHL Jussi Peltokallio
Kajaani
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 15
Tilinpäätöstiedot
Hallituksen toimintakertomus 1.1.2013–31.12.2013
Liiketoiminta
Yhtiön liiketoiminta kehittyi tasaisesti kuluneena vuonna joulukuuta lukuunottamatta. Suun terveydenhuollon
liikevaihto jäi tavoitteesta joulukuun myynnin vuoksi.
Lääkäri- ja fysioterapiatoiminnassa oli pientä hiipumista.
Molemmilla liiketoiminta-alueilla näkyi erikoishoitojen väheneminen edellisvuoteen verrattuna.
Yhtiö jatkoi vuonna 2012 aloitettua mainoskampanjaa.
Kampanjan avulla pystyttiin kasvattamaan yhtiön tunnettuutta myös kuluttajien keskuudessa.
Konsernissa henkilöstön ikäjakauma oli tilikauden päättyessä seuraava:
Ikä
Hammaslääkärit
hammasteknikot
lääkärit, fysioterapeutit Muut
alle 30 v
30–34
35–39
40–44
45–49
50–54
55–59
60–64
65–68
Yhteensä
20
24
18
35
70
121
124
89
20
521
132
49
71
85
89
111
85
56
12
690
Hallinto Yhteensä
7
5
7
7
6
5
5
4
0
46
159
78
96
127
165
237
214
149
32
1.257
Yhtiö aloitti vuoden aikana uuden itse kehittämänsä hammaslääkäreiden potilastietojärjestelmän käyttöönoton.
Tämä vaati merkittävästi resursseja sekä hallinnossa että
hammaslääkäritoimipisteissä.
Arvioimme, että seuraavan 10 vuoden aikana poistuu vuosittain keskimäärin noin 30 esimiestä. Arvio perustuu vaihtuvuudesta saatuihin kokemuksiin.
Taloudellinen tila
Yhtiön osakkeet ja osakepääoma
Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 124,5 milj. euroa (123,4).
Koko konsernin liikevaihto oli 124,6 milj. euroa (123,5).
Konsernin liikevaihdon kasvu oli 0,8 %. Yhtiön toiminta
oli voitollista, ja yhtiön vakavaraisuus sekä maksuvalmius
säilyivät koko vuoden hyvinä. Konsernin liikevoitto kasvoi
edellisvuodesta 8,4 %.
Yhtiön osakepääoma on 174.915,46 euroa, mikä jakautuu
76.000 osakkeeseen. Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin.
Yhtiön taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut:
Konserni
2013
Emoyhtiö
2012
2011
2013
2012
2011
124,6 123,5 119,8 124,5 123,4 119,6
Liikevaihto, milj. euroa
0,8 % 3,1 % 4,5 % 0,9 % 3,2 % 4,4 %
Liikevaihdon kasvu-%
16,4
15,1
14,5
16,4
15,0
14,4
Liikevoitto, milj. euroa
Liikevoitto %:a liikevaihdosta 13,1 % 12,2 % 12,1 % 13,2 % 12,2 % 12,0 %
87,6 % 87,0 % 87,3 % 84,8 % 84,3 % 84,8 %
Omavaraisuusaste
14,2 % 13,5 % 12,6 % 14,5 % 13,8 % 12,9 %
Oman pääoman tuotto-%
7,7
11,3
12,6
7,6
11,3
12,6
Investoinnit, milj. euroa
Henkilöstö
Konsernin palveluksessa oli toimintavuoden päättyessä
1.257 (1.198) henkilöä. Emoyhtiössä vakinaisessa työsuhteessa toimintavuoden aikana oli keskimäärin 1.279 (1.225)
henkilöä. Konsernissa vastaava luku oli keskimäärin 1.279
(1.225) henkilöä.
Konsernin henkilöstö
Hammaslääkärit
Hammasteknikot
Lääkärit
Fysioterapeutit
Muu henkilökunta
Hallinto
Yhteensä tilikauden päättyessä
Henkilöstö tilikaudella
keskimäärin
Tilikauden palkat ja palkkiot, milj. euroa
16 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
2013
2012
2011
2010
350
345
336
329
2
2
2
2
160
163
166
173
9
7
6
6
690
638
606
589
46
43
45
50
1.257
1.198
1.161
1.149
1.279
1.225
1.198
1.177
53,0
52,4
50,5
47,1
Omat osakkeet
Yhtiökokous 22.3.2013 valtuutti yhtiön hallituksen päättämään enintään 20.000 yhtiön oman osakkeen suunnatusta
hankkimisesta vapaalla omalla pääomalla. Tilikauden aikana ja tilikauden päättymisen jälkeen hankittujen osakkeiden, 2.819 kpl, yhteenlaskettu osuus osakepääomasta on
3,7 %.
Emoyhtiö on tilikauden aikana ja sen jälkeen ostanut omia
osakkeita seuraavasti:
Aika
Määrä
(kpl)
Suoritettu vastike
(keskiarvo)
Suoritettu vastike
(vaihteluväli)
1.–31.1.2013
388
906,59
906,59
1.–28.2.2013
132
907,08
907,00–907,17
1.–31.3.2013
30
907,32
907,20–907,37
1.–30.4.2013
954
989,72
989,69–989,74
1.–31.5.2013
246
990,11
990,11
1.–30.6.2013
432
990,55
990,55
1.–31.7.2013
10
991,00
991,00
1.–30.9.2013
277
991,91
991,66–991,94
1.–31.10.2013
208
992,30
992,04–992,31
1.–31.12.2013
64
993,18
992,91–993,26
1.–28.2.2014
78
994,05
994,05
Yhteensä
2.819
Yhtiö ei ole luovuttanut omia osakkeitaan tilikauden aikana
eikä tilikauden päättymisen jälkeen.
Aikaisempina vuosina, vuonna 2013 ja tilikauden päättymisen jälkeen yhtiön hankkimista osakkeista on edelleen
yhtiön omistuksessa 5.800 kpl. Näiden osuus yhtiön osakepääomasta on 7,6 %. Omien osakkeiden hankintojen ja
myyntien jälkeen yhtiön ulkona olevien osakkeiden lukumäärä on 70.200 kpl.
Tilinpäätöstiedot
Emoyhtiöllä panttina lainojen vakuutena olevien omien
osakkeiden lukumäärä:
Yhteensä (kpl)
31.12.2012
Lähipiiriin kuuluvilta (kpl)
21.042
3.811
Otettu pantiksi
8.453
624
Luovutettu
4.188
227
25.307
4.208
31.12.2013
Lainat lähipiiriin kuuluville henkilöille
Yhtiön lähipiiriin kuuluville henkilöille on myönnetty lainoja yhteensä 2.814.723,33 euroa, ja niille on saatu reaalivakuudet. Lainojen vähennykset olivat tilivuonna 210.621,68
euroa ja lisäykset 614.671,15 euroa. Laina-ajat ovat 1-10
vuotta. Lainojen korko oli 12 kuukauden Euribor-korko lisättynä yhtiön hallituksen päättämällä marginaalilla.
Vahinkoriskit
Yhtiön toiminta ja henkilöstö on vakuutettu lakisääteisillä
ja vapaaehtoisilla vakuutuksilla. Potilasvahinkoja varten on
otettu lakisääteiset potilasvakuutukset. Vireillä ei ole merkittäviä potilasasioihin liittyviä oikeudenkäyntejä.
Johto ja tilintarkastajat
Varsinaisen yhtiökokouksen 22.3.2013 valitsemina hallituksen jäseninä ovat toimineet EHL Timo Kallio (puheenjohtaja), LL Marja-Liisa Eloranta, HLL Päivi Jussila, HLL/
LL Jari Niemi, EHL Jussi Peltokallio, LL Hannu Penttilä,
EHL Kimmo Rauhala ja Diplomiekonomi Rolf Stubbe.
Toimitusjohtajana on toiminut KTM Eila Annala.
Varsinaisina tilintarkastajina ovat toimineet KHT Eero
Lumme ja KHT Reeta Virolainen Deloitte & Touche Oy:stä.
Kehitysnäkymät alkaneella tilikaudella
Hallituksen esitys voitonjaoksi
Suun terveydenhuollossa jatkuu tekijöiden niukkuus, vaikka pahin työntekijäpula alkaa olla ohitettu.
Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 92.082.202,32
euroa, josta tilikauden voitto on 13.182.117,68 euroa. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että voitonjakokelpoiset
varat käytetään seuraavasti:
Tietojärjestelmähankkeet jatkuvat edelleen. eReseptin
käyttöönotto on keväällä 2014. Yhtiö osallistuu Suun Terveydenhuollon Arkisto -hankkeen pilottivaiheeseen yhdessä julkisen sektorin kanssa kuluvan vuoden aikana. Lisäksi
kehitetään työaikakirjanpidon, palkanlaskennan ja ostolaskujen käsittelyn järjestelmiä.
Vuosi 2014 on yhtiölle myös strategian uudistamisen vuosi.
Liikevaihdon odotetaan kasvavan maltillisesti ja kannattavuuden pysyvän ennallaan.
Arvio toiminnan riskeistä ja epävarmuustekijöistä
Strategiset ja operatiiviset riskit
osinkona jaetaan 104,50 euroa
osakkeelle eli yhteensä
jätetään vapaaseen omaan pääomaan
7.335.900,00 euroa
84.746.302,32 euroa
92.082.202,32 euroa
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen
jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako hallituksen
näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä.
Yhtiön kasvun hidaste lähivuosina on se, että emme saa
riittävästi hammaslääkäreitä eläkkeelle jäävien tilalle pienillä paikkakunnilla.
Lääkäreillä on tarjolla useita erilaisia toimintamalleja toimia yksityissektorilla. On mahdollista, että tämä vähentää
kiinnostusta yhtiötä kohtaan.
Suun terveydenhuollossa pula työntekijöistä ja alueellisesti
suuret vaihtelut palvelujen kysynnässä aiheuttavat jatkuvaa muutosta toimintatavoissa sekä toimijoissa. Hammaslääkäritoiminnan ketjuuntuminen tulee lisäämään hintakilpailun riskiä.
Sote-uudistus ja sitä seuraava rahoitusjärjestelmän muutos
on aloitettu. Näihin uudistuksiin liittyy lainsäädännöllinen
riski. Mikäli hammashoito jää kokonaan asiakkaiden itsensä rahoitettavaksi, tulee tämä ainakin hetkellisesti vaikuttamaan liikevaihtoa vähentävästi.
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 17
Tilinpäätöstiedot
Tuloslaskelma
Luvut 1000 €
Konserni
Emoyhtiö
2013
2012
2013
124 577
123 542
124 517
123 437
1.
723
560
723
501
2.
Materiaalit ja palvelut
-14 995
-15 768
-14 947
-15 725
3.
Henkilöstökulut
-65 399
-64 988
-65 399
-64 986
4.
LIIKEVAIHTO
Liiketoiminnan muut tuotot
2012 Liitetieto
Poistot ja arvonalentumiset
-5 656
-5 408
-5 654
-5 319
5.
Liiketoiminnan muut kulut
-22 869
-22 819
-22 864
-22 871
6.
16 381
15 118
16 376
15 037
1 040
1 229
1 103
1 229
17 421
16 347
17 479
16 266
0
525
16 791
LIIKEVOITTO
Rahoitustuotot ja -kulut
VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
Satunnaiset erät
VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
7.
8.
17 421
16 347
17 479
-33
-262
9.
Tuloverot
-4 105
-4 008
-4 264
-4 053
10.
TILIKAUDEN VOITTO
13 316
12 339
13 182
12 476
Tilinpäätössiirrot
18 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
Tilinpäätöstiedot
Tase
Luvut 1000 €
Konserni
Emoyhtiö
2013
2012
2013
2012 Liitetieto
6 830
6 898
6 830
6 898
Vastaavaa
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
11.
Aineelliset hyödykkeet
17 411
17 627
17 360
17 602
11.
Sijoitukset
33 264
27 417
33 278
27 431
12.
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
57 506
51 941
57 469
51 931
1 425
1 310
1 407
1 297
13.
18 260
14 605
18 260
14 605
14.
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Pitkäaikaiset saamiset
Lyhytaikaiset saamiset
10 111
9 511
10 124
9 501
15.
Rahoitusarvopaperit
17 418
28 672
17 418
28 672
16.
4 096
471
4 070
424
51 310
54 568
51 279
54 498
108 815
106 509
108 748
106 429
175
175
175
175
Rahat ja pankkisaamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
Vastattavaa
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
1 041
1 041
1 041
1 041
Edellisten tilikausien voitto
80 782
79 126
77 859
76 066
Tilikauden voitto
13 316
12 339
13 182
12 476
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
95 314
92 681
92 257
89 758
17.
3 747
3 714
18.
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ
VIERAS PÄÄOMA
Laskennallinen verovelka
19.
751
910
Lyhytaikainen vieras pääoma
12 751
12 919
12 744
12 957
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
13 502
13 828
12 744
12 957
108 815
106 509
108 748
106 429
20.
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 19
Tilinpäätöstiedot
Rahoituslaskelma
Luvut 1000 €
Konserni
Emoyhtiö
2013
2012
2013
2012
17 421
16 347
17 479
16 266
5 656
5 408
5 654
5 319
-1 040
-1 229
-1 103
-1 229
-99
-93
-96
-43
21 938
20 433
21 933
20 313
Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lisäys(-)/vähennys(+)
703
-943
681
-840
Vaihto-omaisuuden lisäys (-)/vähennys (+)
-115
216
-110
216
Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+)/vähennys (-)
123
381
76
451
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja
22 649
20 087
22 580
20 140
Maksetut välittömät verot
-4 824
-2 959
-4 825
-2 958
Liiketoiminnan rahavirta
17 825
17 128
17 755
17 182
-6 863
-8 125
-6 810
-8 124
1 589
1 678
1 562
1 073
-9 101
-5 684
-9 101
-5 684
Liiketoiminnan rahavirta
Voitto ennen satunnaisia eriä
Oikaisut:
Suunnitelman mukaiset poistot (+)
Rahoitustuotot ja -kulut (-/+)
Muut oikaisut, myyntivoitot (-)/-tappiot (+)
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta
Käyttöpääoman muutos:
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot
Myönnetyt lainat
Lainasaamisten takaisinmaksut
4 551
5 751
4 551
5 751
Investoinnit muihin sijoituksiin
-9 656
-13 509
-9 655
-13 509
5 116
11 009
5 116
11 009
682
992
682
992
Luovutustulot muista sijoituksista
Saadut korot investoinneista
Saadut osingot investoinneista
Investointien rahavirta
Kassavirta ennen rahoitusta
5
5
68
5
-13 677
-7 883
-13 587
-8 488
4 148
9 245
4 168
8 694
-2 712
-2 199
-2 712
-2 199
9 796
-555
9 796
-555
Rahoituksen rahavirta
Omien osakkeiden hankkiminen
Lyhytaikaisten sijoitusten muutos
Lyhytaikaisten sijoitusten korot
Maksetut osingot
365
606
365
606
-7 972
-7 827
-7 972
-7 827
0
525
Saadut ja maksetut konserniavustukset
Rahoituksen rahavirta
Rahavarojen muutos
Rahavarat tilikauden alussa
Rahavarat tilikauden lopussa
20 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
-523
-9 975
-522
-9 449
3 625
-730
3 646
-755
471
1 201
424
1 179
4 096
471
4 070
424
Tilinpäätöstiedot
Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet
Konsernitilinpäätös
Eläkemenojen jaksotus
Tilinpäätös sisältää PlusTerveys Oy:n ja sen 100 % omistaman tytäryhtiön PlusTerveys-Invest Oy:n. PlusTerveyskonsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa konsernin hallinnosta Malmin asematie 6, 00700
Helsinki.
Konsernin henkilökunnan eläketurva on hoidettu ulkopuolisessa eläkevakuutusyhtiössä.
Konsolidoimattomalla osakkuusyhtiö Kiint. Oy Malmin
asematie 6:lla ei ole vaikutusta konsernin tulokseen. Konsernitilinpäätös on laadittu hankintamenomenetelmän
mukaan. Keskinäinen osakkeenomistus, konsernin sisäiset
liiketapahtumat sekä konserniyhtiöiden keskinäiset saamiset ja velat samoin kuin sisäinen voitonjako on eliminoitu.
Pysyvät vastaavat ja poistot
Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet on merkitty taseeseen välittömään hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot lasketaan tasapoistoina todennäköisen taloudellisen
pitoajan perusteella. Suunnitelman mukaiset poistoajat
ovat seuraavat:
Aineettomat oikeudet 5 vuotta
Muut pitkävaikutteiset menot 10 vuotta
Koneet ja kalusto
5 - 7 vuotta.
Leasing
Leasingmaksut on käsitelty vuokrakuluina. Konsernissa ei
ole merkittäviä rahoitusleasingkohteita. Maksamattomat
leasingsopimuksiin perustuvat leasingmaksut on esitetty
tilinpäätöksen vastuissa.
Tilinpäätössiirtojen kertymä
Emoyhtiössä ja tytäryhtiön erillistilinpäätöksessä suunnitelman mukaisten ja kirjanpidollisten poistojen erotuksen muutos esitetään tilinpäätössiirtona tuloslaskelmassa
ja suunnitelman mukaisten ja kirjanpidollisten poistojen
kertynyt erotus esitetään taseessa tilinpäätössiirtojen kertymänä.
Konsernitaseessa tilinpäätössiirtojen kertymä jaetaan
omaan pääomaan ja laskennalliseen verovelkaan. Tilikauden tilinpäätössiirrot jaetaan konsernin tuloslaskelmassa
tilikauden tulokseen ja laskennallisen verovelan muutokseen.
Pitkäaikaiset sijoitukset
Tuloverot
Pitkäaikaisiin sijoituksiin sisältyvät sijoitukset, joiden kesto on hankintahetkestä laskettuna yli 12 kuukautta. Sijoitukset esitetään hankintamenon tai sitä alemman tilinpäätöshetken arvon suuruisena.
Materiaalit on arvostettu hankintamenoonsa.
Konsernin välittömiin veroihin kirjataan konserniyhtiöiden verotettaviin tuloksiin perustuvat välittömät verot,
jotka on laskettu verosäännösten mukaan, sekä tilinpäätössiirtojen kertymään liittyvä laskennallisen verovelan muutos. Veroihin sisältyvät suoriteperusteisesti lasketut verot
tilikaudelta sekä aikaisemmilta tilikausilta maksuun tulleet
tai palautetut verot.
Rahoitusomaisuusarvopaperit
Laskennalliset verot
Rahoitusomaisuusarvopaperit on arvostettu hankintamenoonsa tai sitä alempaan jälleenhankintahintaan.
Laskennallinen verovelka on laskettu konsernissa verotuksen ja tilinpäätöksen väliaikaisille eroille käyttäen tilinpäätöshetkellä vahvistettua seuraavien vuosien verokantaa.
Taseeseen sisältyy verovelka kokonaisuudessaan.
Vaihto-omaisuus
Ulkomaanrahan määräiset tapahtumat
Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Ulkomaanrahan määräiset saatavat ja velat on arvostettu tilinpäätöspäivän kurssiin.
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 21
Tilinpäätöstiedot
Tilinpäätöksen liitetiedot
Konserni
(1000 €)
Emoyhtiö
2013
2012
2013
2012
98 896
25 621
60
124 577
96 675
26 762
105
123 542
98 896
25 621
0
124 517
96 675
26 762
0
123 437
244
479
723
278
282
560
242
481
723
216
285
501
7 661
-115
7 546
7 449
14 995
7 603
216
7 819
7 949
15 768
7 608
-110
7 498
7 449
14 947
7 561
216
7 777
7 948
15 725
52 966
8 878
3 555
65 399
52 397
8 648
3 943
64 988
52 966
8 878
3 555
65 399
52 391
8 652
3 943
64 986
247
259
247
259
350
2
160
9
690
46
1 257
345
2
163
7
638
43
1 198
350
2
160
9
690
46
1 257
345
2
163
7
638
43
1 198
1 279
1 225
1 279
1 225
1 034
4 622
5 656
915
4 493
5 408
1 034
4 620
5 654
915
4 404
5 319
9 692
3 135
1 740
8 302
22 869
10 234
2 916
1 428
8 241
22 819
9 683
3 135
1 740
8 306
22 864
10 316
2 903
1 428
8 224
22 871
36
2
10
32
0
3
36
2
10
32
0
3
5
5
63
5
0
5
670
613
670
613
576
913
576
913
1 246
1 526
1 246
1 526
-211
-211
-302
-302
-211
-211
-302
-302
1 040
1 229
1 103
1 229
0
525
-33
-262
0
4 264
129
3 924
4 264
4 053
1. Liikevaihdon jakauma toimialoittain
Suun terveydenhuollon liiketoiminta
Lääkäri- ja fysioterapialiiketoiminta
Muu toiminta
2. Liiketoiminnan muut tuotot
Käyttöomaisuuden myyntivoitot
Muut
3. Materiaalit ja palvelut
Aineet ja tarvikkeet
Ostot tilikauden aikana
Varaston muutos
Ulkopuoliset palvelut
4. Henkilöstö
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenten palkat ja palkkiot
Konsernin palveluksessa oli tilikauden päättyessä
Hammaslääkärit
Hammasteknikot
Lääkärit
Fysioterapeutit
Avustava henkilökunta
Hallinto
Tilikauden aikana palveluksessa oli keskimäärin
5. Poistot ja arvonalentumiset
Poistot aineettomista hyödykkeistä
Poistot aineellisista hyödykkeistä
6. Liiketoiminnan muut kulut
Vuokrat
Huoneisto- ja laitekulut
Atk-kulut
Muut kulut
Tilintarkastajan palkkiot
Deloitte & Touch Oy
Tilintarkastuspalkkiot
Veroneuvonta
Muut palkkiot
7. Rahoitustuotot ja -kulut
Osinkotuotot
Saman konsernin yrityksiltä
Muilta
Korkotuotot pitkäaikaisista sijoituksista
Muilta
Muut korko- ja rahoitustuotot
Muilta
Korkotuotot pitkäaikaisista sijoituksista ja muut korko- ja
rahoitustuotot yhteensä
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Muille
Korkokulut yhteensä
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
8. Satunnaiset erät
Satunnaiset tuotot
Saadut konserniavustukset
9. Tilinpäätössiirrot
Suunnitelman mukaisten ja verotuksessa
tehtyjen poistojen erotus
10. Tuloverot
Tuloverot satunnaisista eristä
Tuloverot varsinaisesta toiminnasta
Laskennallisen verovelan muutos *)
*) Verokannan muutoksen vaikutus
22 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
4 264
-159
4 105
4 054
-46
4 008
-167
0
Tilinpäätöstiedot
Tilinpäätöksen liitetiedot
(1000 €)
11. Pysyvät vastaavat
Konserni
Aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
Aineettomat
oikeudet
793
164
-38
919
Ennakkomaksut
11
1 041
-806
246
Muut pitkäv.
menot
10 959
592
-151
11 400
Yhteensä
11 763
1 797
-995
12 565
Koneet ja
kalusto
41 711
5 872
-4 467
43 116
Kertyneet poistot 1.1.2013
Vähennysten kertyneet poistot
Tilikauden poistot
Kertyneet poistot 31.12.2012
589
-38
84
635
0
0
0
0
4 276
-126
950
5 100
4 865
-164
1 034
5 735
24 084
-3 001
4 622
25 705
Kirjanpitoarvo 31.12.2013
Kirjanpitoarvo 31.12.2012
284
204
246
11
6 300
6 683
6 830
6 898
17 411
17 627
Yhteensä
11 756
1 797
-995
12 558
10 946
Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja
kalusto
41 668
5 819
-4 413
43 074
Hankintameno 1.1.2013
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12.2013
Koneiden ja laitteiden kirjanpitoarvo 31.12.2013
Emoyhtiö
Hankintameno 1.1.2013
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12.2013
Aineettomat
oikeudet
787
164
-38
913
Aineettomat hyödykkeet
EnnakkoMuut pitkäv.
maksut
menot
11
10 958
1 041
592
-806
-151
246
11 399
Kertyneet poistot 1.1.2013
Vähennysten kertyneet poistot
Tilikauden poistot
Kertyneet poistot 31.12.2012
583
-38
84
629
0
0
0
0
4 275
-126
950
5 099
4 858
-164
1 034
5 728
24 066
-2 972
4 620
25 714
Kirjanpitoarvo 31.12.2013
Kirjanpitoarvo 31.12.2012
284
204
246
11
6 300
6 683
6 830
6 898
17 360
17 602
Koneiden ja laitteiden kirjanpitoarvo 31.12.2013
10 946
12. Sijoitukset
Konserni
Hankintameno 1.1.2013
Lisäykset
Seuraavana vuonna erääntyvät
Hankintameno 31.12.2013
Kertyneet arvonalennukset 1.1.2013
Kirjanpitoarvo 31.12.2013
Emoyhtiö
Hankintameno 1.1.2013
Lisäykset
Seuraavana vuonna erääntyvät
Hankintameno 31.12.2013
Kertyneet arvonalennukset 1.1.2013
Kirjanpitoarvo 31.12.2013
Osakkuusyhtiöosakkeet
3 171
0
0
3 171
0
3 171
Muut osakkeet ja
osuudet
4 996
12
0
5 008
-74
4 934
Muut
sijoitukset
19 324
9 335
-3 500
25 159
0
25 159
Konserniyhtiöosakkeet
14
Osakkuusyhtiöosakkeet
3 171
Muut osakkeet ja
osuudet
4 996
Muut
sijoitukset
19 324
0
0
14
0
14
0
0
3 171
0
3 171
12
0
5 008
-74
4 934
9 335
-3 500
25 159
0
25 159
Muut osakkeet ja osuudet ovat pääasiassa vastaanottojen huoneisto-osakkeita ja pörssiosakkeita.
Muut sijoitukset ovat pitkäaikaisia sijoitussalkkuja, joukkovelkakirjalainoja ja kiinteistösijoituksia.
Joukkovelkakirjat esitetään nimellisarvon suuruisena.
Konserni
(1 000 €)
Noteeratut osakkeet
Markkina-arvo
Kirjanpitoarvo
Erotus
Konserniyritykset
PlusTerveys-Invest Oy , Helsinki
Emoyhtiö
2013
2012
2013
2012
2
3
-1
2
3
-1
2
3
-1
2
3
-1
Konsernin omistusosuus-%
100 %
Emoyhtiön omistusosuus-%
100 %
Osakkuusyritys
30 %
Kiint. Oy Malmin Asematie 6
Kiint. Oy Malmin Asematie 6:n oma pääoma oli 10.183.116 euroa ja tilikauden tappio 51.088 euroa viimeisessä
vahvistetussa tilinpäätöksessä 31.12.2012.
30 %
13. Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
1 425
1 310
1 407
1 297
18 260
14 605
18 260
14 605
6 060
6 705
6 060
6 698
13
0
Lainasaamiset
2 103
1 208
2 103
1 208
Muut saamiset
369
317
369
317
Siirtosaamiset
Rahoitustuottosaamiset
Eläkemaksusaamiset
765
249
628
457
765
249
628
454
14. Pitkäaikaiset saamiset
Lainasaamiset
15. Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Saamiset samaan konserniin kuuluvilta yrityksiltä
Muut saamiset
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 23
Tilinpäätöstiedot
Tilinpäätöksen liitetiedot
Konserni
(1 000 €)
Verosaaminen
Muut
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä
Emoyhtiö
2013
2012
2013
2012
271
294
1 579
0
196
1 281
271
294
1 579
0
196
1 278
10 111
9 511
10 124
9 501
16. Rahoitusarvopaperit
Rahoitusarvopaperit sisältävät rahasto-osuuksia sekä seuraavana vuonna erääntyviä joukkovelkakirjalainoja.
Markkina-arvo
Kirjanpitoarvo
Erotus
17 504
17 418
86
28 714
28 672
42
17 504
17 418
86
28 714
28 672
42
175
175
175
175
175
175
175
175
175
175
175
175
1 041
1 041
1 041
1 041
1 041
1 041
1 041
1 041
Voitto edellisiltä tilikausilta 1.1.
Osingonjako
Omien osakkeiden lunastus
Voitto edellisiltä tilikausilta 31.12.
91 465
-7 972
-2 712
80 782
89 152
-7 827
-2 199
79 126
88 543
-7 972
-2 712
77 859
86 092
-7 827
-2 199
76 066
Tilikauden voitto
Vapaa omapääoma yhteensä
13 316
95 139
12 339
92 506
13 182
92 082
12 476
89 583
Oma pääoma yhteensä
95 314
92 681
92 257
89 758
1 041
77 859
13 182
92 082
1 041
76 066
12 476
89 583
3 714
33
3 747
3 452
262
3 714
1 863
17. Oma pääoma
Sidottu oma pääoma
Osakepääoma 1.1.
Osakepääoma 31.12.
Sidottu oma pääoma yhteensä
Vapaa oma pääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1.
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.12.
Jakokelpoinen oma pääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Voitto edellisiltä tilikausilta
Tilikauden voitto
Kertyneestä poistoerosta omaan pääomaan merkitty osuus
Voitto edellisiltä tilikausilta
Tilikauden voitto
2 944
52
2 996
2 944
-140
2 804
18. Tilinpäätössiirtojen kertymä
Kertynyt poistoero 1.1.
Tilinpäätössiirrot
Kertynyt poistoero 31.12.
19. Laskennallinen verovelka
Tilinpäätössiirroista aiheutuva verovelka
751
910
2 153
1 864
2 147
0
63
1 724
1 923
1 723
1 899
8 401
0
473
8 874
8 315
289
528
9 132
8 401
0
473
8 874
8 315
289
528
9 132
12 751
12 919
12 744
12 957
47
76
123
53
53
106
62
103
165
53
53
106
1 543
5 279
6 822
1 461
6 052
7 513
1 543
5 279
6 822
1 461
6 052
7 513
314
294
314
294
20. Lyhytaikainen vieras pääoma
Ostovelat
Velat samaan konserniin kuuluville yrityksille
Muut velat
Muut lyhytaikaiset velat
Siirtovelat
Lomapalkkavelka sosiaalikuluineen
Verovelka
Muut
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä
22. Vastuusitoumukset
Leasingvastuut
Seuraavana vuonna maksettavat
Myöhemmin maksettavat
Pitkäaikaisista, ei-irtisanottavista vuokrasopimuksista johtuvat vuokravastuut
Seuraavana vuonna maksettavat
Myöhemmin maksettavat
Muut vastuut
Taseen lyhytaikaisiin muihin saamisiin sisältyvät vuokratakuut
24 PlusTerveyden vuosikertomus 2013
Tilinpäätöstiedot
Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen
allekirjoitukset
Helsingissä 28. päivänä helmikuuta 2014
Timo Kallio
Marja-Liisa Eloranta
Päivi Jussila
Jari Niemi
Hannu Penttilä
Kimmo Rauhala
Rolf Stubbe
puheenjohtaja
Jussi Peltokallio
Eila Annala
toimitusjohtaja
Tilintarkastuskertomus
PlusTerveys Oy:n yhtiökokoukselle
Olemme tilintarkastaneet PlusTerveys Oy:n kirjanpidon,
tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.–31.12.2013. Tilinpäätös sisältää sekä konsernin
että emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman
ja liitetiedot.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat
oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien
säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja
toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja
varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki
edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita.
Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä
tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen
varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko emoyhtiön hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet
tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan, taikka rikkoneet osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä.
mukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista
tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan
harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä
johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen.
Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon
sisäisen valvonnan, joka on yhtiössä merkityksellistä oikeat
ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin
nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta
ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhtiön
sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden
asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja
toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme
perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa
tilintarkastusevidenssiä.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen
ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten
mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.
Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.
Helsingissä 28. päivänä helmikuuta 2014
Eero Lumme
KHT
Reeta Virolainen
KHT
Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakerto-
2013 PlusTerveyden vuosikertomus 25
PlusTerveys 35 vuotta
Malmin asematie 6, 00700 HELSINKI, puh. 09 351 040, www.plusterveys.fi