Hyvät lukijat! - Jyväskylän Reumayhdistys

Hyvät lukijat!
Parhainta alkavaa kevätkautta teille, arvoisat lukijat. Jos syksy on ollut harrastamisen ja aktiivisen
toiminnan aikaa, niin voin sanoa samaa myös kevätkaudesta. Emme ole juurikaan jääneet laakereille lepäämään, vaan täyttä höyryä eteenpäin. Olen usein kiitellyt meidän runsaslukuista talkooväkeä ja niin teen tänäänkin. On vaalivuosi ja siksi reumayhdistys on aktiivisesti mukana vaalipaikoilla ahkerine lipaskerääjineen. Yhteistyössä muiden kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen kanssa, vuodesta toiseen, lipaskerääjät tekevät merkittävää varainhankintaa yhdistyksille.
Viime vuonna Maailman reumapäivänä Eular, joka edustaa eurooppalaisia reuma- ja tulessairaita,
tules-ammattilaisia ja reuma-alan tiedeyhteisöjä, kehotti jäsenjärjestöjensä kautta jäseniään ja
kansalaisia kohentamaan ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan liikkumalla. Me yhdistyksenä pyrimme
tekemään liikkumisen mahdolliseksi joka syksy ja kevät omalla liikuntatarjonnallamme. Tosin halukkuus näihin ryhmiin on suurempaa kuin ryhmäkoot antavat mahdollisuuden. Liikkua voi toki
omatoimisesti yksin tai ystävän kanssa vaikka sauvakävelyn tahtiin.
Kun ihminen sairastuu ja sairaus osoittautuu pitkäaikaiseksi kumppaniksi, mielen täyttävät monet
kysymykset. Tärkeimpinä kysymyksinä ovat, kuinka saan hoitoa ja olenko sairauteni kanssa turvassa. Suomen Reumaliitto on nostanut tärkeäksi tavoitteeksi suunnitelmatakuun. Se tarkoittaa,
että kaikille sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaille tulee tehdä tarvittavat palvelukartoitukset ja
yksilölliset palvelusuunnitelmat. Mukaan ovat lähteneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Sosiaali- ja terveysministeriö. Hoitosuunnitelmaa kannattaa siis kysellä omalta lääkäriltä.
Oikein hyvää vuotta 2012. Tervetuloa yhdistyksen tilaisuuksiin kukin vointinsa ja kiinnostuksensa
mukaan.
Kaija Haapsalo
Puheenjohtaja
1
Fibromyalgiajaosto
Sjögren-jaosto
Kevätkauden aloitamme pimeän ja kostean
syyskauden jälkeen, toiveikkaina talven ja
lumen valaisemaa kevättä kohti. Päivä pitenee kukon askelen verran jo joululta. Kostea
sää on tainnut koetella meistä useampia,
laaja-alaisten kipujen ja särkyjen kanssa
kamppailevia fibrolaisia. Väsymysoireet, joita
niin herkästi laitetaan pimeästä ajasta johtuviksi, mutta etsitään virkistävää pirteää mieltä
luovaa toimintaa kevätkaudelle. Magnesiumin
lisääminen voi antaa joillekin avun levottomat
jalat oireisiin, unihäiriöihin ja levollinen uni
taas poistaa väsymystä. Tässä on aiheita,
joille haemme jaostona kevään aikana asiatietoutta.
Sjögren-jaosto on vertaistukiryhmä Sjögrenin
syndroomaa sairastaville. Ryhmässä voit
saada lisää tietoa sairaudesta ja sen hoidosta. Siellä voit kuulla toisten kokemuksia ja
kertoa omistasi jos haluat. Vertaisen tuki ja
ymmärrys on usein korvaamatonta.
Kokoonnumme joka kuukauden toinen keskiviikko klo 18.00 Reumayhdistyksen tiloissa
Kilpisenkatu 18.
Kokouspäivät ovat:
▪ tammikuussa 11.1.
▪ helmikuussa 8.2.
▪ maaliskuussa 14.3.
▪ huhtikuussa 11.4.
▪ toukokuussa 9.5.
Kokoonnumme tstolla Kilpisenkatu 18,
klo 17.00 kuukauden kolmas keskiviikko
Neljä ensimmäistä kertaa kokoonnumme toimistolla erilaisten aiheiden parissa ja toukokuussa vietämme kevätjuhlan jossain muualla
tai teemme retken. Muutoksista ilmoitellaan
erikseen.
18.1. Kuusen kaatajaiset, makustellaan
uunipuuroa. Koetaan mikä on
kauraryynin ja kaurahiutaleen ero.
15.2. Rentoutumista musiikin, laulun ja
naurun voimalla. Musiikin parissa
voi viihtyä, nautiskella, keskittyä,
rauhoittua, rentoutua, liikkua ja
tanssia. Naurulla on vapauttava ja
uutta energiaa luova voima.
21.3. Valoa ja iloa väreistä, harmoniaa ja
vahvistusta omille väri sävyille.
Omien värisävyjen etsiminen ja
uusien löytäminen on hauskaa
puuhaa.
18.4. Tutustumiskäynti hyvinvointikeskus
Origonovassa, kokonaisvaltaista
kehon ja mielen hoitamista
16.5. Aarrekartan rakentamista,
opetellaan toteuttamaan unelmia
ja tekemään toiveista totta.
Askartelun omaisesti leikaten ja
liimaten laitetaan unelmat ja toiveet
aarrekartaksi.
Tervetuloa ryhmään!
Raija Lehtimäki
050 – 564 9517
[email protected]
NEULEVAATTEITA
MARJAANA MARIN
Neuleiden suunnittelu ja valmistus
myös mittatilaustyönä.
Tervetuloa mukaan!
Eritystä laatua - erityisesti sinulle
Liikkeessämme lahjakortti
- ratkaisu lahjapulmiin
Eliisa Lehmonen
040 – 520 9446
[email protected]
www.marjaanamarin.fi
[email protected]
Anja Seriola
040 – 054 5010
[email protected]
Kilpisenkatu 9, puh. 014-613 891, 050-567 0745
2
Nivelreumajaosto
Nuoret aikuiset
Nivelreumajaosto kokoontuu kerran kuussa
kokoustilassa osoitteessa Kilpisenkatu 18
kuukauden 4. keskiviikkona klo 16 - 18.
Reumayhdistyksen nuoret aikuiset ovat ryhmä reumaa sairastavia aikuisia laajassa ikähaarukassa. Ryhmään kuuluu opiskelevia
sekä työelämässä olevia innokkaita toimijoita
pidempään sairastaneista vastasairastuneisiin. Ryhmän tarkoituksena on löytää iloa
arkeen yhdessä puuhastelemalla, muun muassa herkuttelun, leffa- ja peli-iltojen, sekä
retkien parissa. Ryhmä toimii jäsenilleen
myös ajankohtaista tietoa välittävänä ryhmänä.
Nivelreumajaosto on vertaistukiryhmä. Juttelemme yhteisestä murheenkryynistämme,
nivelreumasta, ja samalla haemme virkistystä
ja iloa puuhailemalla keskenämme tai tekemällä vierailuja. Joskus kutsumme paikalle
asiantuntijan keskustelun virittäjäksi ja ajankohtaisen tiedon antajaksi.
Jaosto aloittaa tammikuussa kolmannen toimintavuotensa. Tähän mennessä olemme
tutustuneet otsonihoitoon, omiin tyyleihimme
ja väreihimme, kokeilleet suolahuonetta ja
infrapunasaunaa, sekä opetelleet intialaista
päähierontaa. Perinteinä ovat oman jaoston
pikkujoulu ja kauden lopettajaisiksi kevätpiknik. Pääosa tapaamisista pidetään kokoustilassa Kilpisenkadulla. Jos ollaan jossain
muualla, siitä kerrotaan etukäteen Jyväskylän
reumayhdistyksen verkkosivulla Nivelreumajaoston kohdalla.
Reumanuorten syksyn toimintaan tiensä löysi
jälleen kolme uutta jäsentä ja kokoontumiset
hurahtivat ohi nopeasti vaihtaessa kuulumisia
ja kokemuksia. Vuoden päätimme Memphisin
makoisten patojen ääressä pikkujoulujen
merkeissä. Kiitos jälleen kaikille jaostolaisille
todella rentouttavista ja nauruntäyteisistä
tapaamisista syksyn mittaan!
Syksyn säät eivät ikävä kyllä suosineet yhteisiä ulkoiluretkiä, joten panostamme niihin
kevään tullen. Tänä keväänä muovaamme
ohjelmaa taas osallistujien näköiseksi ja kuukausittain ideoimme uutta tapaamista sähköpostilistan kautta. Tervetuloa mukaan nuorten
aikuisten toimintaan!
Kevätkauden alustavia teemoja ovat
tammikuussa 25.1. Nivelreuma ja nivelrikko:
vertaiskeskustelu
Lisätietoa jaoston toiminnasta:
Suvi Kärki
040 - 530 9333
[email protected]
helmikuussa 22.2. Helmikorut, askartelua
asiantuntijan vinkkien mukaan
maaliskuussa 28.3. Teatteri-ilta (Huoneteatteri?, päivä saattaa vaihtua)
huhtikuussa 25.4. Kevätkuntoon: liikunta ja
rentoutus, asiantuntijan ohjeita
toukokuussa 23.5. Perinteinen kevätpiknik
Jaostonvetäjän yhteystiedot
Anna-Liisa Rissanen
044 - 050 5481
[email protected]
Tervetuloa mukaan!
Anna-Liisa
3
Kirjoittajapiiri
Tosi-tv:n lumoa
Tervetuloa myös uudet kirjoittajat. Ohjelmamme sallii kaikentasoisen kirjoittamisen.
Tuo mukana oma tekstisi. Luemme ne ja
keskustelemme niistä. Annamme palautetta
toinen toisillemme. Kokoonnumme jokaisen
kuukauden
ensimmäisenä
keskiviikkona
Reumayhdistyksen toimistolla.
Kuulen tutun intron ojennun ja tartun mikkiin
kiekaisen sulavasti säkeen
vaan ääneni kuivuu äkisti
kalpeana lepattaa helttani
mutta siitä tokenen
Lailla tähtien käyn tanssiin
ylvistelen parketeilla
helmat hulmuten heilun
mutta ennakoimatta kampuroin
olen vaarassa pudota
11. tammikuuta klo 15.00 – 17.30
Miten voit käyttää teksteissä elämäntarinoitasi. Kirjoita tarina jostain elämäsi tärkeästä
käännekohdasta, se voi olla lyhyehkö tarina,
joka alkaa kriisistä ja päättyy ratkaisuun. Millainen loppu - tulevaisuuden visio - tarinallasi
on?
1. helmikuuta klo 15.00 – 17.30
Miten tunteita ilmaistaan runossa tai suorasanaisessa tekstissä. Valitse jokin iskelmä,
jonka sanoista erityisesti pidät. Tuo teksti
mukanasi. Millaisia vertauskuvia voit käyttää
teksteissäsi. Kirjoita runo tai tarina ajankohdasta, jolloin tunsit menettäväsi jotain tärkeää. Esimerkiksi aiheesta ”Pitkät jäähyväiset”.
7. maaliskuuta klo 15.00 – 17.30
Miten vuodenajat ja luonto näkyvät tekstissäsi. Havainnoi lähimaisemaasi tai sielunmaisemaasi. Kirjoita ikään kuin valokuvaa katsellen runo ja/tai kirjoita novelli jossa elät syksyssä tai talvessa.
4. huhtikuuta klo 15.00 – 17.30
Sattumus elämän tiellä. Kirjoita sketsi vuoropuheluna ja mahdollisesti ilman johtolauseita.
Esimerkiksi näin:
Johtaja: Minulla on teille tärkeää ilmoitettavaa.
Ulla: Arvaan että tulossa on yt-neuvottelut ja
lomautuksia.
2. toukokuuta klo 15.00 – 17.30
Oi ihana toukokuu. Kirjoita mielikuvitustarina
tai muistelus, jossa olet päähenkilö.
Aloita kirjoittaminen ilman alkuvalmisteluja
suoraan vallitsevasta tilanteesta.
Esimerkiksi: Mies putosi veteen silmieni
edessä.
Koppakuoriaisia nielen
yössä lepakoita väijyn
huimiin syvyyksiin sukellan
hehkuvassa tulessa piipahdan
Olen selviytyjä hetken.
Kisa kovenee
köydet kiristyvät
raudat repivät reisiä
olen vaarassa pudota
katsoja, näppäile numeroni
auta, että menestyn.
Vaaran huippu lähestyy
kettingit rämähtävät, vaijerit irtoavat
kiehtova voitto niin lähellä
kiireesti loitsun luen
abradakabra
taikasiivet selkääni saan
minä lennän kauas pois
Ulla Jylhä
ReumaReuma-adressit
Osanottoon ja onnitteluun,
tstolta 10€ hintaan.
Ulla Jylhä
0400 - 765 998
[email protected]
4
Reumalasten jaosto
Syyslukukauden aloitimme perheiden yhteisellä retkellä Könkkölään. Lähihoitajaopiskelijat Jenni ja
Tanja suunnittelivat sekä vetivät toimintaillan. Sateen takia vietimme illan sisätiloissa, mutta iloisin
tunnelmin. Leikimme aluksi koko porukalla ja lasten jatkaessa, vanhemmat jutustelivat ja vaihtoivat
kuulumisia. Perinteisesti herkutteluakin oli sekä saunomista ja makkaranpaistoa. Könkkölän vuokran maksoi Reedu ry (reumasairaiden edunvalvonta) saamillaan Keskimaan rahoilla. Herkut tarjosi
Jyväskylän reumayhdistys.
Vanhempainilloissa meillä on ollut vieraina Kelasta Sirpa kertomassa matkakorvauksista. Mukana
illassa oli myös Keski-Suomen keskussairaalan sosiaalityöntekijä Juhani Luotola. Toisessa vanhempainillassa lähihoitajaopiskelijat Jenni ja Tanja esittelivät opinnäytetyönsä, jonka aiheena oli
reumalapsen arki. Vanhemmat olivat osallistuneet heidän kyselyynsä erittäin aktiivisesti. Siitä vanhemmat saivat suurta kiitosta. Opinnäytetyö oli erittäin kiinnostava ja antoi paljon sekä Jennille ja
Tanjalle että vanhemmille.
Reumalastenjaoston toiminta on Heinolan konkurssin myötä kolminkertaistunut sekä osallistujaettä tapahtumamäärältään. Niinpä meidän toimintarahat eivät ole riittäneet, ja vanhemmat ovat
hoitaneet sponsoroiden hankkimisen todella aktiivisesti. Näin ollen olemme pystyneet järjestämään
toimintaa koko perheille sekä pelkästään reumalapsille.
Erään reumalapsen isä järjesti meille mahdollisuuden päästä Jypin peliin. Tätä vauhdikasta peliä
aitiosta pääsi seuraamaan 9 reumalasta ja 2 aikuista. Ennen peliä saimme syödä ja herkutella sekä vaihtaa kuulumisia 3 pelaajan kanssa. Kyllä olivat jännät paikat sekä lapsilla että aikuisilla. Ottelun tarjosi Jypin organisaation puolesta Kari Tyni.
Keskisuomalainen pyysi reumalapsia ja sisaruksia osallistumaan Killin 10-vuotissyntymäpäiville.
Siellä lapset askartelivat ja herkuttelivat. Tästä myös oli juttu lehdessä. Keskisuomalainen antoi
meille joululahjaksi 15 teatterilippua Viiru ja Pesonen -esitykseen. Reumalapsen isä ja toisen reumalapsen äiti hankkivat nämä liput. Hevisaurus-joulukonserttiin erään lapsen äiti hankki 12 lippua.
Tämän tarjosi Jyväskylän kongressikeskus oy. Minä hankin pikkujoulupaikan, jonka meille sponsoroi Metso paper. Jouluherkut sinne tarjosi meille Reedu ry Keskimaalta saamillaan rahoilla. Niinhän
se on, että mitään näistä tapahtumista en olisi pystynyt itse järjestämään. Vanhemmat ovat olleet
erittäin aktiivisia ja yhdessä onkin ollut todella mukava toimia. Viimeisenä tapahtumana meidän
jaostolla on tänä syyslukukautena perinteinen reumalapsiperheiden jouluaskartelu yhdistyksellä.
Suljettu facebook-ryhmä (Keski-Suomen lastenreuma) on suosittu linkki vanhempien välillä ja jäseniä sinne tulee koko ajan lisää. Tämän kautta olemme tiedottaneet paljon tapahtumistamme ja
yleensä toiminnastamme. Vanhemmat ovat vaihtaneet täällä kuulumisiaan ja pyytäneet toisiltaan
apua. Tämä ryhmä jatkaa edelleen toimintaansa.
Niinhän se on, että aikansa kutakin. Olen toiminut Mustikka-kerhon vetäjänä 4.5 vuotta ja reumalastenjaoston vetäjänä 4 v. Nyt on minun aika sanoa näkemiin. Kiitän aktiivisia reumalasten vanhempia sekä heidän perheitään ihanista yhteisistä hetkistä. Vuoden 2012 alusta yhteyshenkilönä
toimii Timo Vuorinen 0400 - 547 772. Ottakaa häneen yhteyttä!
Taru Laihi
5
Mustikat
Reumalasten askartelukerho
Kokoonnuimme syyslukukaudella joka toinen torstai. Suunnittelimme yhdessä kädentaitoja, joita
haluamme tehdä. Maalasimme ja koristelimme metallipurkit, joista tulikin erittäin kauniita. Huovasta
tytöt valmistivat itselleen heijastimen, jonka olivat ensin itse suunnitelleet. Paperinarusta teimme
ruusuja ja styroxpalloista joulukuusenkoristeita.
Mustikka-kerho on toiminut aktiivisesti 4.5 vuoden ajan. Tytöt ovat olleet ihanasti mukana ja oppineet taitaviksi. Nyt on aika lopettaa tämä kerho ja niinpä kiitänkin reippaita kerholaisia sekä vanhempia, jotka ovat ahkerasti tuoneet lapsensa kerhoon.
Taru Laihi
*************************************
Lähes puolet ihmisistä ympäri maailmaa myöntää nukkuvansa tai nukahtavansa huonosti silloin tällöin tai
jopa useammin. Unen laatu ei vaikuta meihin ainoastaan lyhytaikaisesti väsymyksen tunteena, vaan myös
pitkäaikaisesti terveyteemme.
Unen laatuun vaikuttavat monet eri tekijät. Tärkein näistä on kuitenkin ympäristö, jossa nukumme. Juuri
tämän vuoksi olemme koko Riedeck®in historian ajan pyrkineet tuotteillamme parantamaan nukkumisympäristöä niitä henkilöitä varten, jotka arvostavat hyvää unta.
Riedeck® on kansainvälinen luonnonvillaisten vuodetarvikkeiden valmistaja ja maahantuoja, tuotteinaan
peittoja, tyynyjä ja petauspatjoja. Villalla on monia hyviä ominaisuuksia, sen on mm. todettu lievittävän
kipua.
Erityistä mukavuutta tuo Biogreen-patjamme, jonka thermo foam -kerros tehostaa rentoutumisen.
Vuodesta 2003 lähtien jo tuhannet suomalaiset ovat luottaneet tuotteisiimme.
Ottakaa yhteyttä mikäli haluatte lisätietoa tuotteistamme – palvelemme teitä mielellämme.
Riedeck Oy
Luukkaankatu 8
Hämeenlinna
www.riedeck.com
[email protected]
puh: 03-656 9431
6
Hengellinen piiri
Jaostot ja jaostojen vetäjät
Jälleen on päästy pimeän syystalven läpi ja
tähyilemme piteneviä, valoisia talvipäiviä ja
pian koittavia kuulakkaita kevätiltoja. Valossa
ja auringonloisteessa mielikin voi virkistyä,
toivottavasti.
Fibromyalgiajaosto
Eliisa Lehmonen
[email protected]
Kevään aikana selvitämme Hyvää sanomaa
ja pähkäilemme, kuka pitää minusta huolta.
Myös ilmaista leipää ja rajatonta rakkautta on
tarjolla.
Toukokuussa aiomme tehdä retken johonkin
läheiseen leirikeskukseen. Sen aika ja paikka
selvitetään, joten seuraa ilmoituksia.
Tule rohkeasti mukaan piiriimme hiljentymään
Sanan äärelle erilaisten kysymysten avulla ja
virkistymään.
Jumala sinua siunatkoon ja varjelkoon elämäsi kaikkina päivinä!
Hengellinen piiri
Seija Hintikka
[email protected]
040 - 554 9428
Kirjoittajapiiri
Ulla Jylhä
[email protected]
0400 - 765 998
Nivelreumajaosto
Anna-Liisa Rissanen
[email protected]
044 - 050 5481
Nuoret aikuiset
Suvi Kärki
[email protected]
040 - 530 9333
Reumalasten jaosto
Timo Vuorinen
0400 - 547 772
[email protected]
Kokoonnumme toimistolla Kilpisenkatu 18
joka kuukauden toinen tiistai klo 16.00
Sjögren-jaosto
Raija Lehtimäki
050 - 564 9517
[email protected] iltaisin
Kevään aiheet:
10.1.
14.2.
13.3.
10.4.
8.5.
040 - 520 9446
Hyvä sanoma
Kuka pitää minusta huolta?
Ilmaista leipää
Rajaton rakkaus
Retki
Seija Hintikka
7
Tule’s Samba
Sepänkeskus, Isotooppisali, Kyllikinkatu 1
Liikuntaryhmät ja -tapahtumat
Ilmoittautuminen liikuntaryhmiin alkaa ma 9.1.
Keskiviikko klo 13.00 - 14.00, alkaen 18.1.
ja päättyen 29.2.
7 kertaa
Mukaan mahtuu 16 henkeä
Ohjaaja Kristiina Haavisto
Hinta 30 €
Allasjumppa
Maanantai klo 17.00 - 17.45, alkaen 16.1. ja
päättyen 30.4.
15 kertaa
Ryhmään mahtuu 8 henkeä
Ohjaaja Afrisa Kapella
Hinta 80€
Väinönkadun palvelukeskus, Väinönkatu 44
Tule’s Samba on mieltä ja kehoa vahvistava
ja virkistävä liikuntamuoto! Tule’s Sambasta
saat rennon ja liikkuvan yläselän sekä notkeat lanteet! Tule´s Samba-tunti koostuu yksinkertaisista ja nivelystävällisistä liikkuvuusharjoituksista. Samba laittaa positiiviset energiat
pyörimään! Helppoa, hauskaa ja rytmikästä
liikuntaa!
Tiistai klo 17.00 - 17.45, alkaen 17.1. ja
päättyen 24.4.
15 kertaa
Ryhmään mahtuu 8 henkeä
Ohjaaja Afrisa Kapella
Hinta 80 €
Väinönkadun palvelukeskus, Väinönkatu 44
Venyttelyjumppa
Sepänkeskus, Isotooppisali, Kyllikinkatu 1
Keskiviikko klo 13.00 – 14.00, alkaen 7.3. ja
päättyen 25.4.
8 kertaa
Ryhmään mahtuu 16 henkeä
Ohjaaja ja hinta varmistuvat myöhemmin
Perjantai klo 15.00 – 16.00, alkaen 13.1. ja
päättyen 30.3.
10 kertaa
Ryhmään mahtuu 16 henkeä
Ohjaaja Tarja Natunen
Hinta 60€
Bovallius-ammattiopisto (entinen Hyvi-piste)
Kyllönmäki, Keskussairaalantie 21
BonusLiukuestekalossit
Kaikki kokonumerot väliltä 34-47.
Yhteistilaukset edullisesti määräalennuksin Jyväskylän Reumayhdistyksen kautta, puh 050 –
579 1156
Jooga
Sepänkeskus, Isotooppisali, Kyllikinkatu 1
Maanantai klo 18.30 – 20.00, alkaen 16.1. ja
päättyen 30.4.
15 kertaa
Mukaan mahtuu 16 henkeä
Ohjaaja Liilia Sieberg
Hinta 70 €
Liukuestetalvijalkineeseen (kokonumerot 37-45) on lisätty nilkkatukiremmi
tukemaan jalkaa. Miellyttävä jalassa!
Joogaharjoitusten lähtökohtana on keho. Harjoituksissa tehdään pääasiassa mielen ja
kehon välistä vuorovaikutusta. Keho reagoi
pieneenkin mielenliikkeeseen, ja mieli heijastelee kehon olotilaa. Kehon harjoituksilla voidaan saavuttaa fyysinen tasapaino, joka kuljettaa kohti mielen tasapainoa. Joogassa korostuu mielen ja kehon välinen yhteys, johon
liittyy olennaisesti hengitys. Rauhallinen hengitys tyynnyttää mieltä. Liikkeet tehdään
luonnollisen hengityksen rytmissä, omaa kehoa kuunnellen. Mieli, keho ja hengitys ovat
joogan työkaluja.
Tuote-esittelyjä järjestetään ryhmille myös KeskiSuomessa! Yhteystiedot näkyvät alla, soita ja
sovi esittely tammi-maaliskuulle tai syksyllä
syys-lokakuulle.
www.bonuskalossit.com
[email protected]
Puhelin: 03-2657 485
Liukuestekalossien postimyynti myös www.reeniravinne.net
kautta:
Sieltä saat samalla D-vitamiinin, rasvahapot, lisäravinteet, jne.
8
Kylän raitilla
"Menetkö marjaan?" kyselen naureskellen ystävältäni, jonka tapasin kylän raitilla aurinkoisena toukokuun päivänä pieni sininen sanko kädessään. "Menen kirpputorille tuonne entisen kaupan tiloihin. Ostan sieltä myytävänä olevaa kalakeittoa." Hän selitti.
Kyselimme viimeiset kuulumiset toisiltamme. Valitin hänelle, kuinka vaikeaa ja kivuliasta kävely oli,
kun hermoja oli puristuksissa nikamien välissä. "Pitää mennä lepäämään ja istumaan tuonne linjaautopysäkin penkeille." Jatkoin.
"No, tule tuonne kirpputorille! Siellä on tuoleja." Olin sanomaisillani, että jatkan matkaani. Mutta
kuinka ollakaan, huomasin käveleväni hänen mukanaan kirpputorille ja ovesta sisään.
Isossa huoneessa tuoksui vastaleivotut leivonnaiset ja lohikeitto. Sisällä vallitsi leppoisa hyörinä.
Monet toivat lisää leipomuksia myyntipöydälle. Oli kakkupohjaa, ruisleipää, sämpylöitä, munkkeja
ja piirakoita ym.
Istuin tuolilla ja katselin hyörinää. Siellä oli useita tuttuja naisia. Tiesin joidenkin vaikeasta ja kivuliaasta taipaleesta. Mutta siinä he yhdessä touhusivat niin kuin vaivoja ei olisi kellään. Meihin naisiin
on istutettu jo syntymässä ihmeellinen, ylimääräinen voimavara, jonka turvin ponnistelemme
eteenpäin.
Kävellessäni keppien varassa kylälle kipu puristi tuskaisena. Se masensi mieltä. Mutta nyt olin
keskellä leppoisaa hyörinää. "Osta nyt lämpöisiä sämpylöitä! Otin ne suoraan uunista." kehotti eräs
tuttu rouva. Huomasin, että reppuuni tarttui noita sämpylöitä ja ruisleipä. Sain vielä kuulla, että leipäjuuri oli tosi vanhaa perua. Maltan tuskin odottaa, että pääsen kotiin maistelemaan rapeakuorista
leipää.
"Voisinko syödä täällä tuota kalakeittoa?" Kyselen. "Meiltä puuttuu lusikoita. Täytyy syksyllä jatkossa järjestää niin, että täälläkin voivat halukkaat syödä." Naiset pohdiskelevat myyntipöydän takana.
Istun vielä ja nautin tunnelmasta. "Kuka se halusi syödä keittoa? Täällä on lusikka!" Eräs nainen
heilutti lusikkaa, kuin hyvä haltija taikasauvaansa! Sain lusikan ja nautin kalakeitosta.
Kotiin kävellessäni tuntui, kuin talven hyytävä viitta olisi pudonnut pois ja jotain keveää ja toiveikasta oli tullut tilalle. Huomasin, kuinka koivut raitilla hennosti viheriöivät. Ilma lämpeni ja aurinko paistoi.
Seija Hintikka
9
Kätevät kädet
- korttikerho
kädentaitojen ylläpitämiseen
Kevään laulukerhopäivät
Lauletaan yhdessä tuttuja ja tavoitellaan jopa
osin tuntemattomia vieraampia lauluja ja laulelmia. Laulellaan ne kaikille tutuiksi. Iloitkaamme yhdessä muistimme syövereistä
nousevista vanhoista jo osittain unohtuneistakin laulelmista, löytäen niihin yhteiset tutut
sävelet. Unohdetaan kivut hetkiseksi. Lauletaan ja muistellaan tapahtumia elämänvarrelta. Laulellaan kahvikupposen kirkastamin
äänin, kitaran säestyksellä.
Mukavaa yhdessäoloa, puuhastelua ja askartelua eri teemoin ja materiaalein.
Kätevät kädet -korttikerho jatkaa tänäkin
vuonna. Tavoitteena on laajentaa päivätoimintaa tarjoamalla jäsenten kädentaitojen
harrastusmahdollisuuksia ja –valmiuksia.
Kokoontumiset aloitamme juomalla kupposet
kahvia ja herättelemme luovuutta, mitä tänään tehtäisiin. Kerho lisää yhteisöllisyyttä,
askartelun lomassa kiirii keskustelut ajankohtaisiin asioihin ja välillä jaetaan ohjeita johonkin itse tehtyyn askareeseen.
Laulukerho kokoontuu kuukauden
viimeisenä torstaina klo 13.00 - 15.00, tstolla Kilpisenkatu 18.
Ohjaaja hankkii materiaalit ja auttaa työtavoissa ja sommittelussa. Yleisenä tulkintana
korteista tulee, että en minä osaisi tämmöisiä
kortteja tehdä tai että ei minun kömpelöt sormeni ja käteni saa tuommoista onnistumaan.
Mutta rohkeasti vaan kerhoon mukaan, meillä
on hyvä ohjaaja, jolta saa apua sommitteluun
ja tekemiseen. Jokainen kerhossa kävijä on
saanut onnistuneen kortin syntymään ja sitten
asiaan innostuneena on useampia kortteja
syntynyt.
Tervetuloa laulelemaan!
Karaoken merkeissä tapaaminen Kellari-pub
Anneli, Väinönkatu 7. Ke 11.1. klo 18
Kevätkauden aloitamme helmikuussa.
To 23.2. klo 13.00 - 15.00
Rytmejä vierailta mailta, brasilialaista sambaa, bossa novaa. Reggae, rentoa musiikkia,
Jamaikan saarelta. Rumba, kuubalainen kansantanssi. Flamenco, se espanjalainen musiikki ja tanssilaji. Itämaista musiikkia, joka on
monipuolista, lanteillekin liikettä antavaa.
Reumaliiton Kätevät kädet -hankkeesta tuotettu opaskirja on käytössämme. Kirjasta
saamme myös opastusta työskentelymenetelmien valinnassa toimintarajoitteisille käsille.
To 29.3. klo 13.00 - 15.00
Hengelliset laulut ja koululaulut. Hartaat sävelet, tältä alueelta löytyy kauniita nykysovituksia ja vanhoja tuttuja. Koululaulut, soivat aina
kauniisti mielessä.
Ota mukaan teräväkärkiset sakset ja pinsetit.
Tarveaineet on hankittuina.
Kokoontumiset tstolla, Kilpisenkatu 18
keskiviikkoisin, alkaen ke 18.1. klo 12 - 15
To 26.4. klo 13.00 - 15.00
Vanhaa viihde- ja iskelmämusiikkia, ikivihreitä
vuosikymmenten takaa. Musikaalit, revyyt,
elokuvasävelmät
Ohjaajana Irma Alkula
Ti 15.5. kevätjuhla klo 18.00
Yhdistyksen kevätjuhla, Sepänkeskuksen
Reaktorisalissa, Kyllikinkatu 1
10
11
Kevätkauden jäsenillat
Jäsenilta järjestetään joka kuukauden kolmas
tiistai Sepänkeskuksen Reaktorisalissa, Kyllikinkatu1.
Kevätkokous
Tiistai 24.4. klo 18.00 Sepänkeskus,
Reaktorisali, Kyllikinkatu 1.
Tiistai 31.1. klo 18.00
Aihe täsmentyy myöhemmin
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset
asiat. Kahvitarjoilu!
Tiistai 21.2. klo 18.00
Ravintoasiaa, tarkempi aihe täsmentyy myöhemmin
Tervetuloa!
Hallitus
Tiistai 20.3. klo 18.00
Luonnonvillaesittely, Riedeck
Tuomo Salmela
Tiistai 17.4. klo 18.00
Muotiesitys Tazzia
Tiistai 15.5. klo 18.00
Kevätjuhla
Tilaisuuksissa arpajaiset ja kahvitarjoilu, josta
huolehtii jäseniltojen emäntä Eila Ronsu.
Kahvin/teen ja kotileivonnaisen vapaaehtoinen suositushinta on 2 €.
Arvostakaamme vapaaehtoistyötä.
Avoimet ovet
Vietämme avoimien ovien merkeissä
ystävänpäivää tstolla tiistaina 14.2.
klo 10 – 15.
- kahvitarjoilu
- arpajaiset
- myytäviä
tuotteita
Rakkaus on ikuista, mutta me emme ole. Vakuuttakaa
toisenne. Henkivakuutus ei ole iso kustannus, mutta
tosipaikan tullen se turvaa, että puolisosi ja lastesi elämä jatkuu taloudellisesti ennallaan. Perheellesi riittävä
turva selviää osoitteessa op.fi/henkivakuutuslaskuri
Tervetuloa!
12
Kutsu
vaalikeräystyöhön
KESKI-SUOMEN TULES-KESKUS
Kilpisenkatu 18
40100 JYVÄSKYLÄ
Yhdistyksemme kutsuu uusia ja entisiä lipaskeräykseen osallistuneita jäseniä vapaaehtoisiksi päivystystyöhön tulevien presidentinvaalien aikaan. Ennakkovaalit ovat ehkä kiihkeimmillään, kun tämä jäsenlehtemme ilmestyy. Varsinainen vaalipäivä on su 22.1. ja
mahdollinen toisen kierroksen äänestyspäivä
on su 5.2.
FYSIOTERAPIA
Fysikaalisten hoitojen svomavastuuosuudesta -5%
Kuntofysio Haavisto Ky
Kristiina Haavisto
Fysioterapeutti
040 - 769 6247
www.kuntofysiohaavisto.com
Yhdistyksemme on muiden paikallisten yhdistysten kanssa mukana keräyksessä. Vapaaehtoisia tarvitaan ja kutsutaan joukkoomme
myös syksyllä pidettäviin kunnallisvaaleihin.
Teknosport Oy
Alli Sofia Koskinen
Fysioterapeutti
Erikoislääkintävoimistelija
Cert. in MDT
014 616 807
040 - 752 6017
www.teknosport.fi
Muutaman tunnin aikana ehdit tehdä jo oman
pienen eleesi lipasvahtina. Tässä vapaaehtoistyössä vahdit keräyslipasta ja kiität ystävällisesti lahjoittajia. Homma sopii kaikille ja
auttaa vammais- ja terveystyötä.
Pieni ele - auttaminen alkaa läheltä.
Teemme sen yhdessä: Allergia- ja Astmaliitto,
Epilepsialiitto, Förbundet De Utvecklingsstördas Väl, Hengitysliitto, Invalidiliitto, Kehitysvammaisten tukiliitto, Kehitysvammaliitto,
Kuuloliitto, Kuurojen liitto, Munuais- ja maksaliitto, Näkövammaisten keskusliitto, Polioliitto,
Psoriasisliitto, Sotainvalidien Veljesliitto, Diabetesliitto, MS-liitto, Reumaliitto, Sydänliitto.
Fysamus Ky
Annika Savolainen
Fysioterapeutti
Lymfaterapeutti
Lääkinnälliset tuki- ja hoitosukat
014 619 026
040 - 838 4488
www.fysamus.fi
”Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen
ihmiselle, ollakseen itse ihminen. Lämpimin
peitto on toisen iho, toisen ilo on parasta ruokaa. Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, olemme
ihmisiä, osa pitkää haavaa. Ihminen tarvitsee
ihmistä. Ihminen ilman ihmistä on vähemmän
ihminen ihmisille, vähemmän kuin ihminen voi
olla. Ihminen tarvitsee ihmistä.”
-Tommy Tabermann
JALKAHOITO
Kaikista normaalihintaisista hoidoista 10%
Jalkahoitola Amelia
Anna Kyrönlahti
Jalkojenhoidon ammattitutkinnon
suorittanut lh
045 – 650 9701
[email protected]
www.amelia.fi
13
Kotiapupalvelu
Kotiapupalvelua on edelleen saatavana yhdistyksemme jäsenille. Palvelu sisältää muun muassa
kodinhoitotyötä, ikkunoiden pesua, asiointipalvelua, ulkoiluttamista. Suursiivoukset eivät kuulu
palvelun piiriin.
Palvelualueina ovat Jyväskylän keskusta, Säynätsalo, Palokka, Tikkakoski ja Vaajakoski. Pitkien
matkojen vuoksi emme voi palvella näiden alueiden ulkopuolella.
Kotiapuaikoja varataan kuluvalle ja seuraavalle kuukaudelle toimiston aukioloaikana numerosta:
050 - 579 1156
Kotiapuajat ovat:
ma-to
klo 9.00 – 11.45 ja 12.30 - 15.30.
pe
klo 9.00 – 11.45 ja 12.30 - 15.00.
Työ tehdään ensisijaisesti parityönä, jolloin hinta on 48 €/käyntikerta.
Kotiapupalveluun liittyvää palautetta ja toivomuksia otan mielelläni vastaan
puh.050 - 551 3040.
Ajanvaraukset ja peruutukset kuitenkin toimiston numeroon!
Oikein hyvää ja valoisaa alkanutta uutta vuotta meille kaikille!
Terveisin,
Tuula Hyytiäinen
Kotiapuvastaava
14
Terveiset
reumasymposiumista
JALKAHOITOLA
Anna Allonen
Mitä on tavoitteellinen moniammatillinen reumahoito? Tähän haettiin vastausta lokakuun
lopulla Jyväskylä Paviljongissa järjestetyssä
Reumasymposiumissa. Kaksipäiväinen symposium oli kohdennettu henkilöstölle, jotka eri
puolilla maakuntaa osallistuvat reumapotilaiden hoitoon. Ohjelma oli tiivis, mutta loistavasti rakennettu. Tunnelma oli rento ja luontevan keskusteleva. Harvoin olen saanut niin
paljon tietoa parissa päivässä kuin mitä tässä
tilaisuudessa.
- Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut sairaanhoitaja -
Ovatko jalkasi kipeät tai väsyneet?
Kaipaatko hemmottelua?
Varaa itsellesi aika jalkojenhoitoon!
Päivien luennot oli koottu paikallisin voimin.
Luennoitsijoina olivat muun muassa reumatologit Pekka Hannonen ja Tuulikki Sokka-Isler
sekä ortopedi Konsta Pamilo. Sairaanhoitajien osuudessa puhui sh Anne Rantala turvaverikoeseurannasta sekä sh Ritva Kurunmäki
nivelreumapotilaan keskisuomalaisesta hoitotyön mallista. Mielenkiintoa herätti professori
Marita Poskiparran luento hoitoon sitoutumisesta. Tässä vain muutamia henkilöitä ensimmäisen päivän annista.
Jalkahoitola Anna Allonen
Reumayhdistyksen jäsenille hoitolassa
Puistokatu 1 C 67
tehty jalkahoito nyt ϰϱΦ;ŶŽƌŵ͘ϰϵΦͿ͘
40100 Jyväskylä
Onko hoitolaan lähteminen hankalaa?
Teen myös koti- ja laitoskäyntejä.
P. 0400 619 621
Aikoja saatavilla sopimuksen mukaan
[email protected]
myös lauantaisin.
Toisena päivänä keskityttiin fysioterapiaan,
ravitsemukseen, jalkahoitoon ja toimintaterapiaan asiantuntijaluennoitsijoiden johdolla.
Päivän toinen osio koski lasten reumaa ja
erilaisia tukimuotoja reumaan sairastuessa.
Merkittävää osaamista tällä haastavalla saralla.
Mahdottomuuksien kauppa
Meillä on Keski-Suomessa erittäin korkeatasoista osaamista reumahoidon alalla. Vuosikymmenten kehittämistyö on tuonut tulosta ja
voimme syystä olla iloisia siitä, että osaamista on keskittynyt maakuntaamme. Toivottavasti myös koko alueen perusterveydenhuolto
voi vahvemmin vastata reumapotilaan hoitoon. Myös lasten reuman hoidossa ja perheiden tukemisessa kannattaa jatkuvasti tehdä työtä paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Koulutuksella on suuri merkitys.
lentävä matto, noidan luuta,
taikurin hattu ja paljon muuta,
kissan viikset ja linnun maito,
siellä on purkeissa tieto ja taito.
Kauppa on täynnä mahdottomuutta,
siinä on kaikkea vanhaa ja uutta:
peninkulmasaappaat,
viisasten kivi,
Aladdinin lamppuja pitkä rivi,
Mutta missään ei saa
semmoista taikaa,
joka takaisin toisi
mennyttä aikaa.
Suuri kiitos päivien järjestäjille.
Kaija Haapsalo pj
Aale Tynni
15
Tuetut lomat
Tänä vuonna yhdistyksellä ei ole tuettua ryhmälomaa. Lomia haetaan henkilökohtaisesti suoraan
MTLH:lta ja Solaris-lomilta. Lisätietoa voi kysyä:
Leena Loponen, kurssisihteeri
puh. 09 4761 5603
[email protected]
Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry tuetut lomat vuonna 2012
Suomen Reumaliitto ry ja MTLH ry järjestävät Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella seuraavat
tuetut lomajaksot:
Lomapaikka
Aika
Hakemusten
palautus
25.1.
Loman
omavastuu
140 €
1) Kylpylä
Kivitippu Lappajärvi
25.3.–30.3.
2) Kylpylähotelli
25.3.–30.3.
Kunnonpaikka Siilinjärvi
25.1.
140 €
3) Kuntoutumiskeskus
Apila Kangasala
26.3.–31.3.
25.1.
140 €
4) Hopeaniemi
Nummela
6.5.–11.5.
23.2.
140 €
5) Ikaalisten
kylpylä, perheloma
5.8.–10.8.
30.5.
115 €/aikuinen
34 €/8-16 v lapsi
6) Kuntoutumiskeskus
Apila Kangasala
13.8.–18.8.
30.5.
140 €
7) Ylläs-Saaga
Kolari
18.8.–23.8.
30.5.
140 €
8) Härmän
4.11.–9.11.
kuntokeskus Kauhava
23.8.
140 €
9) Imatran
kylpylä Imatra
23.8.
140 €
4.11.–9.11.
Lomakkeen voi hakea toimistolta tai osoitteesta http://www.mtlh.fi
Hakulomakkeet palautetaan ko. päivään mennessä osoitteella:
MTLH, Mannerheimintie 31 B 20, 00250 Helsinki
puh. 010 219 3460. 040 536 6058
16
Solaris-Lomat ry tuetut lomat vuonna 2012
Suomen Reumaliitto ry ja Solaris-Lomat ry järjestävät Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella
seuraavat tuetut lomajaksot:
Lomajärjestö/
Lomapaikka
Aika
Hakemukset
Reumaliittoon
Loman
omavastuu
1) Hotelli Kajaani
Kajaani
19.3.–24.3.
25.1.
80 €
2) Kylpylähotelli
Päiväkumpu
Karjalohja
1.7.–6.7.
27.4.
120 €
3) Kylpylähotelli
Päiväkumpu
Karjalohja
28.10.–2.11.
28.8.
120 €
4) Kylpylähotelli
19.8.–24.8.
15.6.
120 €
Rauhalahti
Kuopio
Lomakkeen voi hakea toimistolta tai osoitteesta www.solaris-lomat.fi, tuetut lomat, hakulomake.
Hakulomakkeet palautetaan osoitteella:
Suomen Reumaliitto ry / Leena Loponen, Iso Roobertinkatu 20-22 A, 00120 Helsinki
******************
******************
Yhdistys tiedottaa
Ilmoittautuminen liikuntatapahtumiin, matkoille ja retkille alkaa samanaikaisesti ma 9.1. Haluamme
tarjota kaikille samanlaisen mahdollisuuden päästä matkoille ja tapahtumiin.
Otathan huomioon matkoilla ollessa, että ryhmässä voi olla allergisia, hajusteiden käytöstä
altistuvia henkilöitä. Vältä voimakkaiden hajusteiden käyttämistä.
17
Kokonaisvaltaiset hoitosuunnitelmat käyttöön terveydenhuollossa
Suomen Reumaliitto julkisti joulukuussa 2010 eduskuntakauden 2011 – 2015 tavoitteensa nostaen
teemoiksi neljä tules-takuuta. Tärkeimpänä on suunnitelmatakuu, koska sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkailta puuttuvat usein palvelutarpeiden ja tukien kartoitukset sekä yksilölliset suunnitelmat.
Reumaliitto esitti, että jokaiselle pitkäaikaissairaalle laaditaan terveydenhuollossa tarvittava yksilöllinen hoitosuunnitelma kiireettömään hoitoon. Liitto kutsui tavoiteohjelmallaan ”Kaikki toimijat ja
yhteistyökumppanit mukaan työskentelemään tules-takuiden toteutumisen puolesta”.
Reumaliiton yhteistyökutsuun on nyt vastattu hoitosuunnitelmien suhteen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkisti 3.11.2011 ensimmäistä kertaa potilaan hoitoa koskevan kansallisen terveysja hoitosuunnitelman sisällön, jonka avulla pyritään kehittämään uutta toimintakulttuuria terveyskeskuksiin, työterveyshuoltoon ja sairaaloihin: Potilas on aktiivisesti mukana oman hoitonsa suunnittelussa ja tavoitteiden asettelussa ja lisäksi vahvistetaan moniammatillista yhteistyötä.
Lainsäädännöllisesti taustalla on 2005 potilaslakiin tehty lisäys, 2009 potilasasiakirja-asetus sekä
toukokuussa 2011 voimaan tullut uusi terveydenhuoltolaki. Terveys- ja hoitosuunnitelman sisältöä
on kehitetty ja pilotoitu 61 paikkakunnilla, mm. Lahdessa ja Tampereella. THL:n lisäksi sisällönsuunnitteluun ovat osallistuneet mm. sosiaali- ja terveysministeriö, Kaste-ohjelman Potku-hanke
sekä Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.
Neuvoja potilaalle:
1) Pyydä julkisen terveydenhuollon hoitavaa lääkäriäsi laatimaan itsellesi kokonaisvaltainen
terveys- ja hoitosuunnitelma kaikille pitkäaikaissairauksillesi käyttäen uutta THL:n lomaketta. Sähköinen lomake on HL7 CDA-R2 muotoinen ja soveltuu toteutettavaksi tietosisällöltään samanlaisena kaikissa Suomessa käytössä olevissa potilastietojärjestelmissä. Samassa terveys- ja hoitosuunnitelmalomakkeessasi kuvataan kaikkia terveysongelmiasi koskevat suunnitelmat (tutkimus, hoito, kuntoutus, seuranta) riippumatta siitä, missä organisaatiossa suunnitelmat on laadittu.
2) Pyydä kirjaamaan pitkäaikaissairauteesi kuuluvien äkillisten pahenemisvaiheiden ohjeistukset suunnitelmaasi, esim. akuuttien nivelpistostesi hoitoyksikkö.
3) Vaikuta aktiivisesti suunnitelmaasi. Kerro kokemasi hoidon tarpeet ja tavoitteesi sekä huolehti siitä, että lääkärilläsi on käytössä kaikki tarvittavat potilasasiakirjat myös muista hoitopaikoistasi. Terveys- ja hoitosuunnitelmasi tulee laatia yhteisymmärryksessä kanssasi.
Suunnitelma on osa potilaskertomuksesi muita asiakirjoja. Lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta.
4) Pyydä omasta suunnitelmastasi kopio itsellesi.
5) Säilytä terveys- ja hoitosuunnitelmasi kopio huolellisesti aina saatavilla. Jos lääkäri tai hoitopaikka vaihtuu, niin turvaat hoitosi jatkuvuuden suunnitelmasi avulla.
6) Tarkista hoitosuunnitelmastasi sovitut asiat ja noudata niitä.
7) Jos pitkäaikaissairauksiesi tilanne muuttuu, pyydä päivittämään terveys- ja hoitosuunnitelmasi. Päivityksestä muodostuu uusi suunnitelma-asiakirja. Ideana on, että eri palvelunantajat käyttävät ja päivittävät samaa viimeisintä versiota.
8) Tarvitset kotikuntasi terveyskeskuksessa laaditun kirjallisen hoitosuunnitelman mukaasi a)
mökkipaikkakunnallesi ja b) työssäkäyntikuntaasi. Uusi terveydenhuoltolaki mahdollistaa
hoitosuunnitelman avulla pitkäaikaissairauksiesi hoidon kotikunnan ulkopuolella, jos oleskelet toisella paikkakunnalla säännöllisesti tai pidempään (kirjaus suunnitelmaan).
Marja Eronen
edunvalvonta-asiamies
Suomen Reumaliitto ry
LÄHDE: Jorma Komulainen, Riikka Vuokko ja Matti Mäkelä. Rakenteinen terveys- ja hoitosuunnitelma. THL. Luokitukset,
termistöt ja tilasto-ohjeet 7/2011. 29 sivua. Helsinki 2011.
18
Iäkkäiden lakisääteiset neuvontapalvelut
Toukokuussa 2011 voimaan tulleen uuden terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan kunnalla on
lakisääteinen velvollisuus järjestää alueellaan asuville vanhuuseläkettä saaville henkilöille hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistäviä neuvontapalveluja. Näihin sisältyvät
1) terveellisten elintapojen edistämiseen sekä sairauksien ja tapaturmien ehkäisyyn tähtäävä neuvonta
2) iäkkään kuntalaisen terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisestä aiheutuvien terveydellisten
ongelmien tunnistaminen ja niihin liittyvä varhainen tuki
3) sairaanhoitoa ja turvallista lääkehoitoa koskeva ohjaus.
Neuvontapalvelut kohdentuvat iäkkäille kuntalaisille, omaisille sekä sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilöstölle. Kunta voi järjestää neuvontapalveluja yhteistyössä kunnan eri toimialojen, järjestöjen
ja yhdistysten, seurakunnan ja yritysten kanssa.
Näiden lakisääteisten neuvontapalvelujen lisäksi kunta voi järjestää iäkkäille asukkailleen terveyttä
edistäviä terveystarkastuksia ja hyvinvointia edistäviä kotikäyntejä kunnassa erikseen sovitulla
tavalla.
Kunnan perusterveydenhuollon tulee iäkkäiden neuvontapalveluja ja hyvinvointia edistäviä kotikäyntejä järjestäessään toimia yhteistyössä sosiaalihuollon kanssa.
Sähköinen opas
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä
Kuntaliitto ovat laatineet yhdessä
sähköisen oppaan iäkkäiden ihmisten
neuvontapalveluista ja hyvinvointia
edistävistä kotikäynneistä. Opas perustuu
sosiaali- ja terveysministeriön
IKÄNEUVO -työryhmän muistioon.
Sähköisestä oppaasta löytyy suosituksia,
ohjeita ja tukiaineistoa palvelujen suunnitteluun
ja toteutukseen sekä arviointiin sekä
lisäksi esimerkkejä hyvistä käytännöistä.
Marja Eronen
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/tyokalut/
iakkaiden_neuvontapalvelut_kotikaynnit
19
Petäjäveden paikallispankki
tarjoaa läheistä ja lämmintä yhteistyötä
kaikissa raha-asioittesi hoidossa.
Petäjäveden Osuuspankki
Kirkkotie 6, 41900 Petäjävesi, puh. (014) 415 1500, www.poppankki.fi
20
Viisi naista kappelissa
Tampereen Komediateatteri
kirjailija Arto Seppälän tunnetuin
menestysnäytelmä, draama
La 25.2.2012 klo 15.00
M
Minna Maasola, Sanna Majanlahti, Tuija
Vuolle, Emilia Pokkinen ja Laura Jurkka.
Arto Seppälän menestysnäytelmä uudessa kuosissa.
Viidenlaista rakkautta, mustaa huumoria ja meheviä naisrooleja!
Keitä ovat nämä naiset, kuka on kutsunut heidät tähän tilaisuuteen?
Kalervo Räsänen on ennen kuolemaansa päättänyt järjestää yhteisen tapaamisen värikkään elämänsä läheisimmille ihmisille. Kutsuttuja on ainoastaan viisi naista: vainajan äiti, miehen entinen
vaimo ja nykyinen, rakastajatar sekä unelmien kohde, psykologiaa ymmärtävän sairaanhoitajansa.
Naisten kohtaaminen kappelissa on itse kullekin yllättävä ja ajatuksia ravisteleva. Äiti on kokenut
kasvattaneensa kunnollisen pojan, joka vielä keski-ikäisenäkin saa kaiken hänen huomionsa. Miniöille ei riitä myötätuntoa hänen silmissään, heissä on syy tuhoisaan umpikujaan. – Äiti lopulta kaiken maksaa, hän julistaa ja saa tukea ajatukselleen huomatessaan olevansa hautajaisten ainoa
äiti. Lopultakaan kukaan naisista ei läpikotaisin tunne ristiriitaista, niin sanottua menevää miestä,
tunnetilojensa aallokossa ajelehtinutta Kalervo Räsästä.
Onko hän itsekään ollut perillä syvimmistä tunnoistaan? Viisi naista kappelissa on groteski komedia, tragikomedia, niin kuin kirjailija draamansa määrittelee. Siirtyminen kappelin siunaustilaisuudesta Kalervo Räsäsen lesken kotiin johdattelee tapahtumia jopa farssiin suuntaan.
Vierailemme Kuntoutumiskeskus Apilassa Kangasalalla.
Lähtö
klo 9:00
11:00
14:50
15:00
n. 19
Harjukadun tilausajolaiturista
Ruokailu ja kahvi
Kuntoutumiskeskus Apila Kangasala
- talon esittely
Lähtö Komediateatterille
Viisi naista kappelissa esitys
kesto 2 tuntia, väliaikakahvitus
esityksen jälkeen välittömästi kotimatkalle
Jyväskylässä
Matkan hinta 60€ jäsen ja 70€ ei-jäsen, sisältäen matkat, teatterilipun, ruokailun ja kahvit. Ilmoittautuminen alkaa ma 9.1. Ilmoitathan erikoisruokavaliosi.
Sitovat ilmoittautumiset ja maksu tstolle 050 - 579 1156 ke 25.1. mennessä.
Ilmoittautumisen yhteydessä saat maksamiseen viitenumeron yhdistyksen tilille:
FI96 5089 0520 0156 97. (KSOP 508905-215697)
21
Katri-Helena
Suurmusikaali iskelmätaivaan kiintotähdestä
Teatterimatka Helsingin Kaupunginteatteriin
ti - ke 20.3.2012 - 21.3.2012
Lähtö ti 20.3.2012 klo 8:00
Todellisiin tapahtumiin perustuva fiktio.
Harjukadun tilausajolaiturista
Sitten matkaamme Helsinkiin, pysähdymme kahville Lahden Renkomäessä. Voimme poiketa Orimattilassa, Finnkarelian tehtaanmyymälässä.
Saavuttuamme Helsinkiin, on jo aika ruokailla Kaksi Kanaa-ravintolassa, joka on Suomen vanhin
teatteriravintola. Ravintola sijaitsee Katajanokalla aivan meidän hotellimme vieressä (293 m). Ruokailtuamme menemme hotellille ja klo 15 pääsemme huoneisiimme. Yövymme hotellissa Best
Western Premier Hotel Katajanokka, joka on entiseen historialliseen Katajanokan vankilaan rakennettu, ainutlaatuinen ja yksilöllinen hotelli. Majoittuminen 2h -twin-huoneisiin. Ainutlaatuinen
miljöö ja tunnelma jäävät varmasti osallistujien mieleen unohtumattomana kokemuksena.
Sovimme teatteriin lähtöaikataulun ennen majoittumista. Teatteriesitys alkaa klo 19.00. Kesto 2h
45min eli esitys päättyy 21.45, jonka jälkeen on kuljetus hotellille.
Hotelli sijaitsee keskellä muurien ympäröimää rauhallista puistoaluetta. Matka ydinkeskustaan kestää kävellen vain noin 10 minuuttia. Keskiviikkoaamuna voi vielä pistäytyä ennen kotimatkaa vaikkapa torilla. Hotelliaamiaisen ja huoneiden luovuttamisen jälkeen lähdemme kotimatkalle, mutta
poikkeamme Tuusulanjärven maisemiin, kulttuurivierailulle säveltäjä Joonas Kokkosen Villa Kokkoseen, jota isännöivät taiteilijat Elina Viitaila ja Antti A. Pesonen. Kulttuurikohteessa saamme
esittelyn ja meille on tarjolla päiväkahvi ja leivonnainen sekä elävää musiikkia. Sitten olemmekin
valmiita jatkamaan kotimatkaamme.
Teatteriesityksessä laulaja tulkitsee tarinoita. Laulaja on tarina. Musiikki koostuu Katri-Helenan
tunnetuista ikivihreistä menestysiskelmistä.
Rooleissa: Sanna Majuri, Sinikka Sokka, Lasse Pajunen, Sari Siikander, Heikki Sankari, Valtteri
Tuominen, Katja Aakkula, Miikka Tuominen, Kari Arffman, Eija Vilpas, Sami Hokkanen, Helena
Haaranen, Sari Haapamäki, Karoliina Kudjoi. Lapset: Joel Bonsdorff, Asta Friman, Rosa Honkonen, Nuutti Konttinen.
Matkan hinta on 170€ jäsen ja 190€ ei-jäsen, sisältäen matkat, hotellimajoituksen, teatterilipun,
ruokailun sekä esittelymaksut.
Ilmoittautuminen alkaa ma 9.1. Sitovat ilmoittautumiset ja maksu tstolle 050 – 579 1156 ma 20.2.
mennessä
Ilmoittautumisen yhteydessä saat viitenumeron yhdistyksen tilille maksamiseen
FI96 5089 0520 0156 97 (KSOP 508905-215697)
Ilmoitathan huonekaveritoiveesi sekä erikoisruokavaliosi, kiitos!
22
Maakuntamatkalle
Sumiaisiin!
to 19.4.
Äänekoski – KonginkangasSumiainen - Kuusaan kautta
Jyväskylään
Nyt matkaamme tutustumaan maakuntamme alueista Sumiaisiin!
Katsomme, miten siellä suunnassa elellään. Sanotaan, että maailma loppuu Matilan virtaan ja Sumiainen alkaa. Sumialaiset sanovat vielä niinkin, että Sumiainen on Suomen ja maailman kaunein
paikka! Kirkonkylä on kuin satukirjasta ja järviä riittää silmän kantamattomiin. Senhän me keskisuomalaiset kyllä uskommekin, että kaunista järvimaisemaa meillä riittää. Sumiaisen paikkakuntana on tehnyt kuuluksi myös Poikamiespankki – myytti joka elää vahvasti vieläkin.
Reissun varrella on mukava pistäytyä pienissä kädentaitomyymälöissä tuliaisostoksilla tai hankkimassa persoonallista ilmettä kotiin. Sitten nälän yllättäessä menemme Köyhyydenkylään Riihipirttiin syömään. Otetaan selvää sumeilematta Sumiaisista.
Vihreä väylä on niin paljon enemmän kuin pelkkä tie. Se on persoonallisia kyliä ja ystävällisiä ihmisiä. Se on mukavaa elävää maaseutua Keski-Suomen kehityskäytävän tuntumassa, aktiivista kylätoimintaa, kirjastoja ja kyläkauppoja. Se on kauniita maisemia, maaseutumatkailua, perinteitä ja
historiaa ja ehkä vielä jotain. Sumiainen ja Suolahti liitettiin osaksi Äänekoskea vuonna 2007. Konginkangas on myös osa Äänekoskea. Kurkistamme vähän naapureidenkin tarjontaa matkallemme.
Mielenkiintoisia kohteita, ohjelma tarkentuu ennen lähtöämme.
Lähtö
Äänekoski
klo 9:00
Konginkangas
Sumiainen
klo 14
Kuusaa
n.17-18
Harjukadun tilausajolaiturista
Torpparit suoramyyntiosuuskunta
Pikku-sisko, kädentaitomyymälä
Viljamakasiinin kotiseutumuseo
kirkko ja raittiajelua
Köyhyydenkylän Riihipirtissä ruokailu
vihreän väylän maisematien kautta kotiin.
Jyväskylässä
Mieleen painuvia nähtävyyksiä, ihania löytöjä
"Pulla päivässä pitää luut piilossa" on sumialainen viisas aforismi
Matkan hinta 40€ jäsen ja 50€ ei-jäsen, sisältäen matkat, aamukahvin sekä esittely- ja opastusmaksut ja ruokailun. Ilmoitathan erikoisruokavaliosi ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen
alkaa ma 9.1. Sitovat ilmoittautumiset ja maksu tstolle 050 - 579 1156 ma 2.4. mennessä.
Ilmoittautumisen yhteydessä saat viitenumeron yhdistyksen tilille
FI96 5089 0520 0156 97 (KSOP 508905-215697)
23
Kesäinen kartanomatka Virunmaalle
Matkan ajankohta:
10.6. - 14.6.
Matkan hinta:
265 € jäsen, 285 € ei-jäsen
Majoitus:
Aqva Spa –hotelli (www.lomamatkat.fi)
Matkaohjelma:
10.6. n. klo 13.00 lähtö Jyväskylästä kohti Helsinkiä, josta Tallink Siljan m/s Baltic Princess suuntaa kohti Tallinnaa klo 18.30. Majoittuminen hytteihin ja illallinen laivalla.
11.6. Aamiainen laivassa, maihinnousu Tallinnassa klo 8.30, josta oppaan johdolla kohti Virunmaata. Tutustuminen Palmsen, Sagadin ja Vihulan kartanoihin. Lounas kartanossa. Iltapäivällä kiertoajelu Rakveressa ja majoittuminen Aqva Spa-hotelliin.
12.6. Aamiainen hotellissa, aikaa nauttia kylpylän palveluista sekä Rakveren kaupungista.
13.6. Aamiainen hotellissa, kuljetus Tallinnaan, jossa hieman ostosaikaa. M/s Baltic Princess lähtee kohti Helsinkiä klo 13.00, saapuminen klo 16.30. Paluu Jyväskylään.
Hintaan sisältyy:
-
laivamatka Helsinki – Tallinna B2-hytissä
paluumatka kansipaikoin
bussi Rakvereen ja takaisin
opastettu tutustuminen kartanoihin
lounas kartanossa (tiistai)
hotellimajoitus 2 hengen huoneissa (2 yötä)
aamiaiset hotellissa
vesipuiston ja allasosaston käyttö hotellissa
Lisämaksusta
- ateriat
- hoidot kylpylässä
- matkavakuutus
Ilmoittautuminen alkaa ma 9.1. Sitovat ilmoittautumiset toimistolle ke 14.3. mennessä,
050 – 579 1156.
Ennakkomaksu 50 € ilmoittautumisen yhteydessä. Loppumaksu ke 30.5. mennessä.
Ilmoittautumisen yhteydessä saat viitenumeron yhdistyksen tilille maksamiseen
FI96 5089 0520 0156 97 (KSOP 508905-215697)
Lisätietoja matkasta antaa Leena Uusitalo, 040 – 563 8645.
24
Syysretki Turkin Bodrumiin 28.9. – 5.10.
Bodrumin niemimaa on yhdistelmä kaunista luontoa ja hienoa historiaa. Turkoosinsinisten merenlahtien ja vehreiden niemekkeiden pykälöimän rantaviivan kätköissä on toinen toistaan upeampia
rantoja, salaperäisiä luolia ja viehättäviä kyliä. Loman lisämaustaa turkkilainen vieraanvaraisuus.
Matkan hinta:
799 € jäsen, 819€ ei-jäsen
Majoitus:
hotelli Salmakis Resort & Spa ****
Matkaohjelma:
Pe 28.9. Jyväskylä klo 13.30 – Bodrum klo 16.55
Pe 5.10. Bodrum klo 7.00 – Jyväskylä klo 11.30
(lentoaikataulut sitoumuksetta, kellonajat paikallista aikaa)
Hintaan sisältyvät:
-
Onur Airin lomalennot Jyväskylä – Turkki – Jyväskylä
kylmä ateria lennoilla
lentokenttäkuljetukset kohteessa
majoitus kahden hengen huoneessa
puolihoito
lomamatkojen oppaiden palvelut
Lisämaksusta:
-
huone yhdelle 120 €/hlö
merinäköala 20 €/hlö
matkavakuutus
lomamatkojen retket kohteessa
Ilmoittautuminen alkaa ma 9.1. Sitovat ilmoittautumiset toimistolle pe 13.4. mennessä, 050 – 579
1156. Ennakkomaksu 150 € ilmoittautumisen yhteydessä.
Loppumaksu pe 24.8. mennessä toimistolle tai saat maksamiseen viitenumeron yhdistyksen tilille
FI96 5089 0520 0156 97 (KSOP 508905-215697)
Lisätietoja matkasta antaa Leena Uusitalo, 040 – 563 8645.
****************************************
Kiitämme lehteemme mainostilan ostaneita ja siten toimintaamme tukeneita.
Toivomme jäsenistömme myös käyttävän heidän tarjoamia palveluja!
Kiitämme myös erilaisten lahjoitusten muodossa toimintaamme tukeneita!
25
JYVÄSKYLÄN REUMAYHDISTYS RY:N JÄSENEDUT JÄSENKORTILLA
OPTIKKOLIIKE
JALKAHOITOLA AMELIA
OPTIKULMA
Torikeskus 2, krs, Yliopistonk 36 Kilpisenkatu 18,
p. 045 650 9701
•
- 20 % silmälaseista
• - 10% normaalihintaisista
hoidoista
RESPECTA
K-S TULESKESKUS
FYSIOTERAPIA
Kilpisenkatu 18
•
fysikaalisten hoitojen
sv-omavastuuosuudesta
-5 %
TAZZIA
Puistokatu 2-4 C, Kolmikulma
KUNTOMAAILMA
Kuntomaailma Torikeskus
(naisten kuntokeskus)
Yliopistonkatu 38
Ahjokadun kuntokeskus, Ahjokatu 14 - 16
•
-10% normaalihinnasta.
Kysy myös eläkeläisetuja!
PIENIKAMARI
Kilpisenkatu 9
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLA BELLISSIMA
Puistokatu 5 A 4
•
p. 214 560
•
hoitotuotteista – 10 %
Kankitie 8,
p. 020 741 9800
• Auton varaosat - 5-15 %
- IF-SAMPO järjestövakuutus
• Pakokaasunmittaukset –50 % - kotiapupalvelu
KARI-KUVA
HOIVAPÖRSSI
HYVÄN OLON PISTE
Asemakatu 12
•
normaalihintaisista kuvista
ja filmeistä (ei kameroista)
sekä tarvikkeista – 10%
Sammonkatu 8,
040 709 8058
0400 670 649
•
- 10% jalkojenhoidosta
Milla Kuparinen
Sepänkatu 4, p. 610 640
•
hoitotarvikkeista – 10 %.
Asiointi ajanvarauksella
TAIMIPIHA
•
- 5 % alennus kaikista
normaalihintaisista tuotteista
– 10 % normaalihintaisista
tuotteista (ei tilaustavarat)
•
•
JKL FYSIOTERAPIA OY
Väinönkatu 9, 3.krs
muotia aikuiselle naiselle
•
normaalihintaisista tuotteis- •
ta –10 %
•
fysikaaliset hoidot - 10 %
ilmainen kuntosalin käyttö
hoitojakson aikana
ei toimistomaksua
HIOMO KANTANEN OY
Gummeruksenkatu 8
•
kaikista tuotteista - 5 %
Lisäksi:
-Reumalehti 4 kertaa/vuosi
.Liikettä Niveliin –jäsenlehti
- kuukausitapahtumat
- toimiston palvelut
- hauskat ja edulliset matkat ym.
Reumaliiton jäsenedut
Yhdistyksen jäsenetujen lisäksi kaikkia jäseniämme koskevat myös Reumaliiton jäsenedut.
Kirjallista materiaalia ja muita tuotteita
Reuma-lehti kotiin neljä kertaa vuodessa
Oppaita, kirjasia ja kirjoja jäsenhintaan
Muita tuotteita, mm. T-paitoja, liikuntatuotteita
Koulutusta, kursseja
Kursseja, seminaareja ja muita tapahtumia jäsenetuhintaan
Mahdollisuus osallistua tuetuille virkistyskursseille ja teemalomille
Ensikäden tiedot liiton järjestämistä sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskursseista sekä nuorten
kuntoutusmatkoista
Turvaa
Järjestövakuutuksen edut kaikkialla maailmassa järjestötehtävissä ja -tilaisuuksissa (IF)
Tukea selviytymisrahastosta, Pirkko Handolinin tai Rakel Paanasen rahastosta
Maksuton edunvalvonta-asiamiehen puhelinpalvelu.
Virkistystä
Alennusta Reumaliiton Kuntoutumiskeskus Apilan normaalihintaisista majoitus- ja ateriapalveluista
Alennusta viikonloppuisin Restel-ketjun hotelleista sekä Tallink-Siljan laivoilla Hki-Tukholma ja HkiTallinna -reiteillä.
26
Suomen Reumaliiton www-sivut: http://www.reumaliitto.fi/
Sivuilta löydät ajantasaista tietoa reumasta ja Reumaliiton toiminnasta.
Tutustu muun muassa perustietopakettiin reumasta, Reuma-aapiseen osoitteessa:
http://www.reumaliitto.fi/reuma-aapinen
SUOMEN REUMALIITON
EDUNVALVONTA-ASIAMIES MARJA EROSEN
PUHELINPÄIVYSTYS JÄSENILLE
KAIKISSA EDUN- JA OIKEUKSIENVALVONTA-ASIOISSA
MAANANTAISIN KLO 16 – 18
09 4761 5645 tai 040 - 825 5694
[email protected]
********************
Tukihenkilöt
Yhdistyksessämme toimiviin tukihenkilöihin voi ottaa yhteyttä erilaisissa elämäntilanteissa.
Reumaa sairastavien tukihenkilöt
Reumalasten tukiperheet
Anna-Liisa Rissanen, 044 – 050 5481
[email protected]
Outi Spets-Heimonen, 040 – 579 702
[email protected]
Sirkka Siekkinen, 040 – 591 1096
[email protected]
Timo Vuorinen, 0400 – 547 772
[email protected]
Lymen borrelioosia sairastavien tukihenkilö
SLE - tukihenkilö
Riitta Vaarnamo, 050 – 521 0215
[email protected]
Irmeli Hutu, 050 – 376 0270
[email protected]
YSTÄVÄ – TUKIHENKILÖ – AMMATTIAUTTAJA
Tukihenkilöön voi ottaa yhteyttä, jos tuntee tarvetta puhumiseen vaikkapa seuraavissa tilanteissa:
•
kun sinä tai lähimmäisesi sairastuu tai olet juuri saanut diagnoosin
•
kun tauti aktivoituu tai edessä on suuri leikkaus joka herättää kysymyksiä
•
kun elämäntilanteessasi tapahtuu mullistus, tulee ero tai jäät eläkkeelle
•
kun sinulla on huonoja kokemuksia hoidoista tai et pääse hoitoon
•
kun tunnet itsesi yksinäiseksi
•
kun on jotain sosiaaliturvaan liittyviä kysymyksiä
Tukihenkilön kanssa voi jutella elämänmuutostilanteissa, sillä mielen hoitaminen on yhtä tärkeää
kuin fyysisten vaivojen hoitaminen.
27
Tärkeitä yhteystietoja
Keski-Suomen keskussairaala
Keskussairaalantie 19,
40620 JYVÄSKYLÄ
Puh. (vaihde) 014 269 1811
Kuntoutumiskeskus Apila
Reumantie 6, 36200 KANGASALA
03 271 611
Jyväskylän vammaisneuvosto
Matarakatu 4
Sihteeri Ulla Halonen
puh. 014 266 1955
[email protected]
Suomen Reumaliitto ry
Iso Roobertinkatu 20–22 A,
00120 HELSINKI
09 476 155
Reumavastaanotto
Jyväskylän kaupungin reumavastaanotto sijaitsee Kyllön terveyskeskuksessa. Siellä hoidetaan
keskitetysti jyväskyläläisiä, joilla on diagnosoitu reumasairaus tai aloitettu ns. reumalääkitys.
Vastaanotolle tullaan ajanvarauksella ja soittaa voi kaikissa reumaa koskevissa asioissa.
Väinönkatu 30
40100 Jyväskylä
014 266 2013
Ajanvaraus- ja puhelinajat:
ma-to klo 9.15-10.15 ja 13–14
pe klo 9.15–10.15
Vastaanotolla työskentelee sairaanhoitaja ja osa-aikaisesti kaksi lääkäriä ja sen toimintaan kuuluvat mm.
•
sairauden aktiviteetin ja hoitotarpeen arviointi
•
lääkityksen tehon ja sivuvaikutusten seuranta
•
hoidon toteutumisen varmistaminen
•
huolehtia turvallisuutta mittaavien laboratorio- ym. kokeiden määräämisestä ja tulkitsemisesta
•
potilaan, hänen omaistensa ja muiden hoitoon osallistuvien ohjaus ja neuvonta fyysisissä, psyykkisissä ja sosiaalisissa asioissa.
Reumayhdistyksen www-sivut
Osoitteesta www.jyvaskylanreumayhdistys.org saat tietoa yhdistyksen toiminnasta. Sivuilta löydät
yhdistyksen jäsenillat ja muut ajankohtaiset tapahtumat. Voit myös seurata jaostojen toimintaa ja
päivitettyä ohjelmaa. Aiempiin tapahtumiin voit tutustua kuvien avulla.
28