Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys Satakunnassa

Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys Satakunnassa
Ari Karppinen
Saku Vähäsantanen
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön julkaisusarja A
Publication of Turku School of Economics, Pori Unit
TURUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU
PORIN YKSIKKÖ
Aikuisopiskelun ohjauksen
merkitys Satakunnassa
Julkaisusarja A
Ari Karppinen ja Saku Vähäsantanen
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys Satakunnassa
Karppinen, Ari
Vähäsantanen, Saku
Julkaisusarja A – Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö
Nro A41/2012
ISSN 1799-7070
ISBN 978-952-249-199-2
toukokuu 2012
*Kiitämme Hanna Suontaustaa korvaamattomasta tietoteknisestä avusta. Tutkimukseen mahdollisesti
jääneet virheet ovat luonnollisesti vain kirjoittajien vastuulla.
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
2
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Selvityksen tilaajana on toiminut Satakunnan Opin Ovi -hanke. Selvitys on toteutettu
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä alkuvuodesta 2012.
Copyright © Ari Karppinen, Saku Vähäsantanen
Turun yliopisto
Turun kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
ISSN 1799-7070
ISBN 978-952-249-199-2
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
3
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
TIIVISTELMÄ
Taustaa, tarkoitus ja tavoitteet
Euroopan komission Eurooppa 2020 -strategia perustuu kolmeen ydinprioriteettiin: älykäs,
kestävä ja osallistava kasvu. Prioriteetit ovat toisiaan vahvistavia ja keskeisessä osassa on
koulutukseen panostaminen. Kahdessa prioriteetissa nostetaan erityisesti esiin elinikäinen
oppiminen tulevan talouskasvun yhtenä tekijänä Euroopassa. (KOM 2010). Elinikäinen
oppiminen ja siihen liittyvät tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut (TNO-palvelut) ovat
keskeisessä asemassa, koska globalisaatiosta syntyvä rakennemuutos ja väestön
ikääntyminen edellyttävät entistä merkittävämpää panostusta työ- ja koulutusmarkkinoiden
joustavuutta lisäävään ennakoivaan toimintaan. Myös Suomen kansallisessa Eurooppa 2020
-strategian toteuttamisohjelmassa (VM 2011, 45–46) nostetaan elinikäisen oppimisen
tukeminen keskeisesti esille pyrittäessä tuottavuuden ja työllisyyden parantamiseen siten,
että osaaminen ja ammattitaito vastaavat yhä paremmin työmarkkinoiden tarpeita.
Aktiivinen elinikäisen oppimisen tukeminen näkyy aikuisopiskelun TNO-palveluiden
kehittämisessä.
Konkreettisena osoituksena elinikäisen oppimisen aktiivisesta tukemisesta Suomessa
on pääosin ELY-keskusten hallinnoimat ja Manner-Suomen ESR-ohjelmaan liittyvät
alueelliset Opin Ovi -hankkeet ja niitä palvelevat valtakunnalliset projektit. Osaohjelmien
toteuttamisaika on 2008–2013. Satakunnan Opin Ovi -hanketta toteutetaan 1.8.2009–
31.7.2012. Kansainvälisellä tasolla Euroopan unionin elinikäisen ohjauksen
toimintapolitiikan verkosto (ELGPN) edistää EU:n jäsenmaiden ja muutamien muiden
maiden (jäseniä 29) välistä yhteistyötä elinikäisen ohjauksen kehittämisessä perustuen
EU:n päätöslauselmiin elinikäisestä ohjauksesta.
Tämän työn tarkoituksena on arvioida aikuisopiskelun ohjauksen merkitystä yleisellä
tasolla sekä erityisesti Satakunnassa. Tässä ei tehdä evaluaatiota Satakunnan Opin Ovi hankkeesta, vaikkakin hankkeella on merkittävä rooli siinä, millaiseksi aikuisopiskelun
TNO-palvelut nähdään muotoutuneen konkreettisesti Satakunnassa talvella 2012. Käsillä
olevan selvityksen pyrkimyksenä on edelleen löytää suuntaviivoja sille, kuinka
aikuisopiskelun ohjauksen järjestelmää tulisi kehittää Satakunnassa, jotta alueellisesti
voitaisiin entistä paremmin vastata Euroopan unionin, Suomen ja alueellisiin
kasvutavoitteisiin sekä voitaisiin yksilötasolla vaikuttaa entistä paremmin koettuun
hyvinvointiin.
Tämän selvityksen perustavoitteita on kolme. Ensiksikin tavoitteena on selvittää,
millaisena nähdään aikuiskoulutuksen ohjauksen merkitys yksilö-, yritys- ja aluetasoilla
Satakunnassa nyt ja tulevaisuudessa aikuiskoulutusta tarjoavien organisaatioiden johdon
sekä näiden organisaatioiden keskeisten sidosryhmien näkökulmasta. Toisena
perustavoitteena on tehdä katsaus aikuisopiskelun ohjauksen vaikuttavuutta ja
merkittävyyttä tarkastelevaan – erityisesti taloudellisia tekijöitä korostavaan – kansalliseen
ja kansainväliseen tieteelliseen kirjallisuuteen ja keskeisiin elinikäistä oppimista ja
aikuiskoulutuksen ohjausta käsitteleviin kansainvälisiin strategioihin. On luonnollista, että
aluetasolla (s.o. Satakunta) tällaisia empiirisiä, tutkimusperusteisia tarkasteluita ei ole
olemassa. Kolmanneksi tutkimuksessa pyritään hahmottamaan kansainvälisten ja
alueellisten tilastojen avulla elinikäisen oppimisen tarpeen ja siihen liittyen TNOpalvelujen potentiaalisen kysynnän kehitystä.
Aineistot, menetelmät ja rajaukset
Tutkimuksen empiirisen osan tutkimusaineisto muodostuu yhtäältä tutkimuksen yhteydessä
kerätystä kyselyaineistosta. Toiseksi tutkimuksessa kootaan maa- ja aluetason tilastollinen
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
4
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
aineisto olemassa olevien kansainvälisten ja alueellisten (Satakunta) tilastojen pohjalta
koskien erityisesti elinikäisen oppimisen tarvetta ja aikuisopiskelun ohjauksen
potentiaalisen kysynnän kehitystä. Kolmanneksi tutkimukseen on kerätty kooste koulutusta,
elinikäistä oppimista ja aikuiskoulutuksen ohjausta tarkastelevasta talousteoreettisesta ja
empiirisestä kirjallisuudesta sekä aiheeseen liittyvistä strategia- ja toimintapolitiikkaasiakirjoista. Tutkimuksessa tehdyn kyselyn osalta kysymyksessä on kokonaistutkimus eli
kysymyslomake lähetettiin koko perusjoukolle (N = 176). Perusjoukon kohdehenkilöt ovat
Satakunnassa aikuiskoulutusta tuottavien organisaatioiden ja siihen liittyvien
sidosryhmäorganisaatioiden johtohenkilöt ja asiantuntijat. Kyselyn perusjoukko määriteltiin
tutkijoiden ja Satakunnan Opin Ovi -hankkeen projektiryhmän yhteistyönä (ks. liite 6).
Aineisto kerättiin sähköisenä Webropol-kyselynä maaliskuussa 2012. Kyselylomake sisälsi
pelkästään avoimia kysymyksiä, joista yksi oli taustamuuttujakysymys (vastaajan
organisaatio) ja muut (6) aikuisopiskelun ohjauksen sisältöä ja merkitystä yksilö-, yritys- ja
aluetalouden menestyksen tasolla tarkastelevaa sekä ohjaustoiminnan tilaa ja tulevaisuuden
näkymiä koskevaa kysymystä. Avoimiin kysymyksiin päädyttiin, koska kyselyn
kohdejoukko oli rajattu ja aikuisopiskelun ohjauksen merkityksen estimointi määrällisen
tutkimuksen menetelmin tai tarkoin – esimerkiksi keskinäisiin vertailuihin perustuvin
väittämin – todettiin ongelmallisiksi. Lisäksi avoimien kysymysten avulla arveltiin olevan
paremmat mahdollisuudet saada aikuisopiskelun ohjauksen kehittämisideoita verrattuna
suljettuihin kysymyksiin. Vastauksia saatiin 30, joista 2/3 oli koulutusorganisaatioilta (liite
5). Kokonaisvastausprosentti oli siten 17. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadulliselle
tutkimukselle
tyypillistä
sisällönanalyysiä
perustuen
pääosin
induktiiviseen,
aineistolähtöiseen päättelyyn. Ainoastaan tarkasteltaessa Satakunnan aikuiskoulutuksen
ohjauksen aluetaloudellista merkitystä käytettiin sisällönanalyysia induktiivisen ja
deduktiivisen päättelyn kombinaatiota eli talousteoriaperusteista päättelyä. Teoriaperusta
tässä yhteydessä saatiin tehdyn kansainvälisen tutkimuskirjallisuuskatsauksen pohjalta.
Tulokset
Tutkimukset ja strategiat
Aikuisopiskeluun liittyvien tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO-palvelut) tarve
ja merkitys ovat kasvaneet ja niillä nähdään yhä selkeämmin myös strategista
ulottuvuutta niin EU-tasolla, OECD:ssä kuin Suomessakin (KOM 2010, VM 2011,
Cedefop 2011, 2012b, OECD 2012b). Euroopan unionin uusi kasvustrategia – Eurooppa
2020 – edellyttää elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien hyödyntämistä ja
aikuisopiskelun ohjauksella voidaan tehostaa näihin tavoitteisiin pääsemistä.
Talouskasvun teoriat (growth theory) ovat jo vuosikymmenten ajan korostaneet, että
koulutus ja siten osaamiseen panostaminen yleensäkin ovat keskeisiä uusille
innovaatioille, tuottavuuden kasvulle, korkeammalle talouskasvulle ja lopulta
taloudelliselle hyvinvoinnille. Viimeaikaiset tutkimukset korostavat, että henkisen
pääoman kumuloitumiseen perustuva kasvu on kestävämpää ja osallistavampaa kuin
perinteinen fyysisiin investointeihin ja ekstensiiviseen raaka-ainekäyttöön perustuva
talouskasvu. Lisäksi koulutukseen ja resurssiohjaukseen perustuva kasvu mahdollistaa
joustavasti lisäkoulutuksen tai ammatinvaihtoon tähtäävän koulutuksen hankkimisen
tehden taloudesta ja työmarkkinoista helpommin muuttuneisiin olosuhteisiin reagoivaa
verrattuna perinteiseen toimialaperusteiseen kasvuun. Pyrittäessä etsimään taloudellisia
perusteita sille, miksi koulutusta halutaan, niin koulutuksen taloustieteessä (economics
of education) on korostettu pääosin kahta tekijää: yhtäältä koulutuksen
yksityistaloudellinen rahoitustuotto kasvaa koulutusasteen mukaan ja useissa
tutkimuksissa on todettu, että korkea-asteen koulutuksen tuotto ylittää selvästi
rahoitusmarkkinoiden sijoitustuoton ja toisaalta koulutus antaa eräänlaisen vakuutuksen
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
5
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
työttömyyden varalta. Viime mainittu voidaan helposti nähdä tarkasteltaessa maiden
työllisyyttä koulutustason mukaan myös taantumaolosuhteissa (ks. kuvio 6).
Tutkimusten mukaan koulutuksella on yksityistaloudellisten tuottojen lisäksi hyötyä
myös laajemmin yhteiskunnassa (ns. ulkoisvaikutuksia muillekin kuin koulutuksen
hankkineelle itselleen) ja siten koulutuksen hankkimisen tukeminen on erityisesti myös
julkisen sektorin tehtävä, jos halutaan tavoitella koulutukseen ja osaamiseen perustuvaa
talouskasvua. Erityisesti käsillä olevan tutkimuksen näkökulmasta koulutuksen
ulkoisvaikutusten vuoksi aikuiskoulutuksen ohjauksella on parhaimmillaan
aluetalouden kasvua lisäävä merkittävä periaatteellinen tehtävä.
Tarkasteltaessa erityisesti taloustieteellisiä empiirisiä tutkimuksia elinikäisen
oppimisen merkityksestä yksilötason mikroaineistoilla, tutkimustulokset ovat selvästi
edellisiä ristiriitaisempia. On tutkimuksia, joissa tuloksena saadaan, että tietyissä
tapauksissa koulutuksen väliaikaisesti keskeyttäneet ja ohjaustoimin tutkintonsa
loppuunsaattaneet eivät koskaan saavuta samaa palkkatasoa kuin normaalisti tutkinnon
läpäisseet. Toisaalta eräässä tutkimuksessa esitettiin, että tarkasteltaessa aikuisopiskelun
ohjaustoimien piirissä olleiden tutkinnon suorittamisessa viivästyneiden palkkatasoa,
niin tuntiansiotaso kasvoi keskimäärin 20 % tarkastelun kohteena olevalla
kymmenvuotisperiodilla. Lisäksi eräässä tutkimuksessa, jossa huomioitiin elinikäisen
oppimisen vaikutus aikuiskoulutukseen osallistuneiden työmarkkina-asemaan (parempi
työllistyvyys) havaittiin, että heidän elinkaaripalkkansa oli suurempi (työttömyysjaksot
vähenivät). Toisessa tutkimuksessa saatiin tulos, että elinikäinen oppiminen nostaa
todennäköisyyttä työllistyä niiden joukossa, jotka ovat alun perin työttömiä tai
työmarkkinoiden ulkopuolella. Useat tutkimukset tarkastelevat myös elinikäisen
oppimisen ei-taloudellisia kannustimia. Keskeiset löydökset ovat, että aikuisoppiminen
vähentää köyhyyttä ja syrjäytymistä, vaikuttaa terveydentilaan positiivisesti, parantaa
perheen ja lasten asemaa pitkällä aikavälillä, lisää onnellisuutta ja lisäkoulutuksen
hankkiminen lisää edelleen lisäkoulutuksen hankkimista ja siten jatkuvaa aktiivista
kansalaisuutta ja osallistumista.
Aikuiskoulutuksen ohjauksen vaikuttavuutta voidaan tutkia tapauskohtaisesti. Tässä
ei ole tehty katsausta tällaisiin evaluaatiotutkimuksiin, koska niiden tulosten
yleistettävyys on em. tutkimuksia vähäisempää ja koska tässä ei ole ollut tarkoitus
evaluoida esim. Satakunnan Opin Ovi -hanketta. Sen sijaan tutkimuksessa referoidaan
lyhyesti Cedefopin (2011) selvitystä, jossa on tarkasteltu elinikäisen oppimisen
ohjauksen (lifelong guidance) tilannetta ja tulevaisuutta Euroopassa. Keskeisiä
kehityskohteita Eurooppa-tasolla, joissa kuitenkin on jo osittain edistytty, ovat (a)
aikuisopiskelun ohjauksen koordinaatio ja yhteistyö, (b) aikuisohjauksen
laadunvarmistus, (c) aikuisohjauksen saatavuuden turvaaminen ja (d) uraohjauksen
hallintataitojen kehittäminen. Viimekädessä edistyminen näillä osa-alueilla riippuu
paikallisista toimenpiteistä. Käsillä olevan tutkimuksen kyselyaineiston analyysi
paljastaa osin edellä esitetyn kaltaisia aikuiskoulutuksen ohjauksen kehittämistarpeita
myös Satakunnan osalta.
Tilastot ja TNO-palveluiden kysyntäpotentiaalin kehitys Suomessa ja Satakunnassa
Suomessa väestö vanhenee (ikärakenne-ennuste) tehtyjen arvioiden perusteella nopeasti
verrattuna EU 25 -maihin vuoteen 2030 mennessä (yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä 3.
suurin) ja väestöllinen huoltosuhde (työikäisten osuus väestöstä) Suomessa tulee
olemaan ylivoimaisesti kaikkein heikoin 25 vertailumaasta. Siten työikäisten osaamisen
kasvattaminen, työllisyysasteen nostaminen, työurien pidentäminen (pudokkaitten
vähentäminen ja ikääntyneiden työhön osallistuminen) ja työperäisen maahanmuuton
lisääminen ovat Suomen tulevan kilpailukyvyn keskeiset osa-alueet. Kaikissa näissä
elinikäisellä oppimisella ja aikuisopiskelun ohjauksella tulee olemaan avainrooli. Tällä
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
6
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
hetkellä (2010) Suomessa ulkomaalaisten osuus kokonaistyövoimasta on 8. pienin ja
koulutuksensa keskeyttäneiden määrä on 10. pienin EU27-maista ja korkea-asteen
koulutuksen saaneiden työllisyys on vasta 15. suurin verrattuna OECD-maihin.
Elinikäisen oppimisen tarve ja aikuisopiskelun ohjauksen kysyntäpotentiaali on
Suomessa kansainvälisesti vertailtuna suuri. Samalla Suomessa korkeakoulutettujen
osallistuminen elinikäiseen oppimiseen on jo nyt (2010) kehittyneistä EU-maista
kaikkein suurin ja kaikkien 25−54-vuotiaiden osallistuminen aikuiskoulutukseen on 3.
suurin OECD-maista. OECD-maita koskevan aineiston perusteella tehty
regressioanalyysimme osoittaa (kuviot 7 ja 8), että maiden työllisyysasteen ja
aikuiskoulutuksen osallistumisen välillä on vahva positiivinen, epälineaarinen
riippuvuus.
Satakunnassa elinikäisen oppimisen tarve ja näin ollen aikuiskoulutuksen ohjauksen
potentiaalinen kysyntä on hyvin samanlaista kuin maassa keskimäärin.
Toimialarakenne- ja siten osaamistarpeet muuttuvat jatkuvasti. Satakunnan
toimialarakenteen ollessa monipuolinen ja hyvin samankaltainen koko maan
työpaikkojen toimialarakenteen kanssa perinteisen tutkintokoulutuksen alueellisen
osuvuuden puutteet voidaan helpommin korjata kuin maakunnissa, jotka ovat
erikoistuneet joillekin tietyille toimialoille: pyritään parantamaan työvoiman alueellista
liikkuvuutta (koko maan tutkintokoulutus tukee myös Satakunnan koulutustarpeita) ja
siihen liittyen tehostamaan aikuisopiskelun ohjaukseen panostamista. Tällainen
alueellisesti räätälöity koulutus voi toimia myös houkuttimena työperäiseen alueelle
muuttoon Satakunnassa (kotimaasta tai ulkomailta) sekä parantaa alueella toimivien
yritysten ja organisaatioiden kilpailukykyä parantamalla osaavan työvoiman jatkuvaa
saatavuutta. Koulutusrakenteen muuttuminen (s.o. korkea-asteen koulutettuja entistä
enemmän ja peruskoulutuksen suorittaneita entistä vähemmän) tulee luultavasti
lisäämään elinikäistä oppimista ja sen ohjaustarvetta. Korkeammin koulutetut yleensä
osallistuvat enemmän aikuiskoulutukseen ja yliopistokeskusta ollaan kehittämässä
erityisesti alueellisena aikuiskoulutuksen koordinaatio- ja resurssikeskuksena.
Satakunnan väestön ikääntymisen, pysyvän (vuoteen 2040 saakka) demografisen
työvoiman tarjontavajeen ja joidenkin alojen (esim. SOTE) suuren eläköitymisvauhdin
ja työnkysynnän odotettavissa olevan lisäyksen johdosta aikuiskoulutukselta odotetaan
yhä parempaa vaikuttavuutta, joten aikuisopiskelun ohjauksen potentiaalinen tarve siten
tulee kasvamaan Satakunnassa. Erityisesti rakennetyöttömyyden ja syrjäytymisen
ehkäisemisessä nopeasti toteutetulla ja yksilöllisesti reagoivalla aikuisopiskelun
ohjauksella voidaan saavuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia taloudellisia vaikutuksia,
puhumattakaan yksilötason ei-taloudellisista vaikutuksista. Satakunnassa nuorten ja
nuorten aikuisten syrjäytyneiden osuus 15−29-vuotiaiden ikäluokassa on Suomen
maakunnista suurimpia. Yhden pysyvästi syrjäytyneen nuoren yhteiskunnalliseksi
kustannukseksi on arvioitu miljoona euroa ennen kuin syrjäytynyt saavuttaa 60 vuotta.
Kyselyn tulokset
Vastanneiden kokonaiskäsitys aikuisopiskelun ohjauksen sisällöstä noudattaa hyvin
yleistä käsitystä tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluista (TNO-palvelut, ks. Cedefop
2004), vaikkakaan vastauksissa ei korostu se, että ohjauksessa olisi kyse nimenomaan
aikuisoppijalle suunnatut TNO-palvelut.
Yksilötasolla TNO-palveluilla nähtiin hyvin kattavasti olevan merkittävää
vaikutusta. Vain yhdessä vastauksessa todettiin, että elämänhallinta ja aikuisopiskelu
lähtevät yksilöstä itsestään, eikä TNO-palveluilla ole juurikaan merkitystä. Ohjauksella
yksilötasolla haluttiin vaikuttaa ennen muuta halukkuuteen hakea aikuiskoulutukseen ja
tukea elinikäistä oppimista. Ohjauksen vaikuttavuus nähtiin riippuvan ennen muuta
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
7
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
ohjauksen laadusta ja pääosin ohjattavien odotettiin itse aktiivisesti hakeutuvan
ohjauksen piiriin.
Yksittäisen yrityksen tasolla TNO-palveluilla arveltiin hyödyttävän yrityksiä laajaalaisesti (kuudella osa-alueella) ja keskeisin niistä nähtiin olevan yrityksen
kilpailukyvyn paraneminen. Tosin vastauksissa pohdittiin enemmän koulutuksen
vaikutusta yleisesti yritysten kannalta kuin erityisesti aikuisopiskelun ohjauksen
vaikuttavuutta. Vastauksista ei juuri tullut ilmi, millainen yhteys tai vaikutuskanava
aikuisopiskelun ohjauksella/koulutuksella ja vastauksessa mainituilla mahdollisilla
hyötyvaikutuksilla yrityksen kannalta olisi. Verrattuna yksilötason vaikutuksiin
yritystason vastauksissa oli lukumääräisesti enemmän sellaisia vastauksia, joissa TNOpalveluiden vaikutukset nähtiin pieninä tai olemattomina.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys Satakunnan talouden kannalta nähtiin
vähintäänkin suurena – hyvin suuressa osassa vastauksia erittäin suurena. Useissa
vastauksissa korostui opiskelun ohjauksen tulevaisuuteen suuntautuva/pidemmän
aikavälin/ennalta ehkäisyn vaikutus. Ohjauksen vaikutusta alueellisiin kasvu- ja
kilpailukykytekijöihin
korostettiin
lähes
poikkeuksetta
vastauksissa.
Jos
työmarkkinoiden toiminnan paraneminen (työnkysynnän ja -tarjonnan kohtaannon
paraneminen) lasketaan kasvutekijäksi, kuten hyvin voitaisiin tehdä, niin ohjauksen
merkitystä kasvutekijänäkökulmasta pidetään erittäin tärkeinä Satakunnan kaltaiselle
osaamistaloudelle. Varsin useassa vastauksessa korostuu myös aikuisopiskelun
ohjauksen rooli rakennemuutoksen hallinnassa. Vaikutus on kahdenlainen: ensiksikin
onnistunut aikuisopiskelun ohjaus vaatii entistä parempaa tiedollista pohjaa alueen
rakenne- ja osaamistarpeiden muutoksista sekä odotettavissa olevien globaalien
(tuotantorakenteiden muutos ja liiketoimintaprosessin muuttuminen ja niiden vaatima
osaamismuutos) ja kansallisten haasteiden (väestön ikääntyminen, huoltosuhteen
heikkeneminen) vaikutuksista, jolloin aikuisopiskeluun hakeutuja voi paremman
informaation valossa tehdä koulutusvalintoja. Toisaalta sama informaatio voi
onnistuessaan auttaa parantamaan ohjaajien toimintaa ja parantamaan siten
aikuisohjauksen tehokkuutta/vaikuttavuutta. Syrjäytymisen ehkäisy nähtiin useissa
vastauksissa aikuisopiskelun ohjauksen keskeiseksi aluetalouden menestymistä
takaavaksi tekijäksi.
Arvioita TNO-palveluiden nykytilasta Satakunnassa voidaan kuvata seuraavasti:
onnistuneeksi mainittiin tyypillisesti ohjaus, jonka antaa organisaatiossa jokin nimetty
henkilö ja ohjaus sisältää henkilökohtaisen aktiivisen ja monipuolisen, erityisesti
tietoperustaisen ohjauksen henkilölle, joka itse aktiivisesti hakee ohjausta.
Kokonaisaineistosta kuitenkin heijastui jonkinasteinen epäyhtenäisyys tai hajanaisuus
ohjauksen toteutuksen suhteen.
Arvioista koskien TNO-palveluiden tulevaisuutta Satakunnassa korostui erityisesti
verkostomaisen yhteistyön tiivistämisen tulevaisuusmalli. Kuitenkin jonkinlaisena
aikuisohjauksen ”ongelmana” nähtiin myös koordinaation tai asiakaslähtöisesti ajatellen
”yhden luukun” periaatteen toteutumattomuus (ks. myös edellinen kohta).
Johtopäätökset
Elinikäinen oppiminen on nousemassa keskeiseksi strategiseksi keinoksi, jonka avulla
voidaan tavoitella älykästä, kestävää ja osallistavaa taloudellista menestystä. Koulutuksen
ja
elinikäisen
oppimisen
positiiviset
talousvaikutukset
korostuvat
useissa
talousteoreettisissa ja empiirisissä, usein ekonometrisissä tutkimuksissa, kuten myös tehdyn
kyselyn vastauksissa. Useat kansainväliset strategia-asiakirjat korostavat elinikäisen
oppimisen merkitystä tulevan talouskasvun ja työmarkkinoiden joustavamman toiminnan
yhteydessä. Työ- ja koulutuspolkujen epälineaarisuuden (ammatillinen ja koulutuksellinen
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
8
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
liikkuvuus lisääntyy) odotetaan kasvavan ja siten perinteinen, useamman vuoden
tutkintokoulutus on haasteiden edessä ja tarvitaan jatkuvaa elinikäistä oppimista. Keskeinen
operatiivinen keino tehostaa elinikäistä oppimista on aktiiviset aikuisopiskelun TNOpalvelut. Yhdessäkään tehdyn kyselyn vastauksista ei mainittu alueellisia TNO-palveluita
kansainvälisten tai kansallisten strategioiden toteuttajina. Parhaimmillaan palvelut voivat
asiakasnäkökulmasta oleellisesti vähentää sitä epävarmuutta, joka aikuisopiskelua
harkitseva kohtaa vaihtaessaan ammattia, hankkiessaan koulutuksen avulla uudenlaista
osaamista, päättäessään jatkaa keskeytyneitä opintoja tai vaikkapa tullessaan alueelle – jopa
vieraaseen kulttuuriin. Epävarmuus liittyy monenlaisiin tiedollisiin asioihin (alueellisten
työmarkkinoiden tulevaisuus, työuraa ja osaamista koskevat tiedot ja vaikkapa
aikuisopiskelun rahoittaminen), rohkaisuun ja kannustukseen sekä elämänhallintaan
yleensä. Satakunnassa on kyselyn perusteella selkeä tahtotila, jossa TNO-palveluiden edellä
kuvatun kaltainen sisältö ja merkitys tunnistetaan erityisesti yksilö- ja aluetalouden
menestyksen tasoilla. Toisaalta konkreettinen TNO-palveluiden kehittäminen näyttäisi
kaipaavan jonkinasteista aluetason koordinaatiota, selkeämpää vastuutusta ja
verkostomaista toteuttamista.
Konkreettisesti alueellisen aikuisoppimisen strategian
toteuttamiseksi
tarvittaisiin
alueellista
toimenpideohjelmaa
TNO-palvelujen
kokonaiskehittämisestä.
Avainsanat: Aikuisopiskelun ohjaus, elinikäinen oppiminen, TNO-palvelut, koulutus,
alueellinen merkitys, Satakunta
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
9
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Sisällys
TIIVISTELMÄ ................................................................................................................... 4
KUVIOLUETTELO ......................................................................................................... 12
TAULUKKOLUETTELO ................................................................................................ 13
LAATIKKOLUETTELO ................................................................................................. 14
1. JOHDANTO ................................................................................................................. 15
1.1. Taustaa ................................................................................................................... 15
1.2. Tutkimusasetelma, tavoitteet ja rajaukset .............................................................. 15
1.3. Tutkimuksen eteneminen ....................................................................................... 20
2. TUTKIMUKSELLISET LÄHTÖKOHDAT ............................................................... 21
2.1. Keskeiset käsitteet .................................................................................................. 21
2.2. Elinikäinen oppiminen ja aikuisopiskelun ohjaus kansainvälisten tilastojen ja
strategia-asiakirjojen valossa ........................................................................................ 24
3. ELINIKÄISEN OPPIMISEN TALOUDELLINEN MERKITYS TUTKIMUSTEN
PERUSTEELLA ............................................................................................................... 33
3.1. Koulutuksen taloudelliset vaikutukset ................................................................... 33
3.2. Elinikäisen oppimisen taloudelliset vaikutukset .................................................... 38
4. AIKUISOPISKELUN OHJAUKSEN MERKITYS JA ELINIKÄISEN OHJAUKSEN
TILANNE EUROOPASSA .............................................................................................. 44
5. POTENTIAALISET AIKUISKOULUTUSMARKKINAT SATAKUNNASSA ....... 47
5.1. Työpaikkojen toimialarakenteen muutos ............................................................... 47
5.2. Osaamistarpeiden ja koulutusrakenteen muutos ja ennakointi Satakunnassa........ 49
5.3. Satakunnan väestöennuste 2008–2040 ikäluokittain ............................................. 54
5.4. Aikuiskoulutuksen ”erityisryhmien” kehitys Satakunnassa .................................. 58
6. TUTKIMUKSEN KYSELYOSION AINEISTOT JA MENETELMÄT ..................... 68
6.1. Aineiston keruumenetelmät ja edustavuus............................................................. 68
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
10
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
6.2. Analyysimenetelmä................................................................................................ 71
6.3. Tulosten luotettavuuden arviointi .......................................................................... 76
7. KYSELYN TULOKSET ............................................................................................. 79
7.1. Aikuisopiskelun ohjauksen sisältö ......................................................................... 79
7.2. Aikuiskoulutuksen ohjauksen merkitys yksilön kannalta ...................................... 80
7.3. Aikuisopiskelun ohjauksen yritystason merkitys ................................................... 82
7.4. Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys aluetaloudellisen menestyksen näkökulmasta
Satakunnassa ................................................................................................................. 84
7.5. Aikuiskoulutuksen ohjauksen toteutumisen nykytila Satakunnassa ...................... 86
7.6. Aikuisopiskelun ohjauksen tulevaisuuden näkökulmia ......................................... 92
8.
JOHTOPÄÄTÖKSET............................................................................................... 95
LÄHTEET....................................................................................................................... 104
Liite 1. Kyselylomake ..................................................................................................... 110
Liite 2. Aineiston luokittelu sisällönanalyyttisesti koskien aikuisopiskelun ohjauksen
vaikutuksia yksilötasolla ohjattavan näkökulmasta Satakunnassa ................................. 112
Liite 3. Aineiston luokittelu sisällönanalyyttisesti koskien aikuisopiskelun ohjauksen
vaikutuksia yksittäisen yrityksen näkökulmasta Satakunnassa ....................................... 118
Liite 4. Aineiston luokittelu sisällönanalyyttisesti koskien aikuisopiskelun ohjauksen
vaikutuksia Satakunnan aluetalouden menestyksen kannalta......................................... 124
Liite 5. Kyselyyn vastanneiden organisaatioiden nimet (vastaajan ilmoitus)................. 127
Liite 6. Perusjoukon määrittäminen: Aikuisopiskelun projektiryhmä – Satakunnan Opin
Ovi................................................................................................................................... 128
TURUN KAUPPAKORKEAKOULU PORIN YKSIKÖN JULKAISUT..................... 129
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
11
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
KUVIOLUETTELO
Kuvio 1. Tutkimusasetelma: kyselyn tutkimuskysymykset (punainen väri) ja
tarkastellut taloustieteelliset vaikutuskanavat (sininen kehysväri) .....17
Kuvio 2. EU25-maiden ikärakenne 2030....................................................................27
Kuvio 3. Ulkomaalaisten työntekijöiden osuus maan kokonaistyövoimasta (%, vasen
akseli) ja osuuden kasvu 2005−2010 (%, oikea akseli) ......................28
Kuvio 4. Koulutuksensa keskeyttäneiden1 osuus 18−24 vuotiaista EU-maissa 2010
(%) …………………………………………………………………30
Kuvio 5. Osallistuminen elinikäiseen oppimiseen2 25−64-vuotiaiden ikäluokassa
eräissä EU-maissa (18) vuonna 2010, (% koko ikäluokasta, joilla
vastaava koulutus) ...............................................................................31
Kuvio 6. Työllisten osuus (%) 25–64-vuotiaista koulutusasteen mukaan OECD maissa (ml. Brasilia), 2009 ..................................................................37
Kuvio 7. Aikuiskoulutukseen osallistumisaste ja työllisyysaste 25–54-vuotiaiden
ikäluokassa eräissä OECD-maissa vuonna 2007, % ikäluokasta ........39
Kuvio 8. Aikuiskoulutukseen osallistumisen ja työllisyysasteen välinen suhde eräissä
OECD-maissa (ks. kuvio 7) vuonna 2007 (logaritminen sovite) ........40
Kuvio 9. Satakunnan työpaikkojen toimialarakenne vuosina 1997–2009 (parittomat
vuodet) .................................................................................................48
Kuvio 10. Kaikkien toimialojen työllisten jakauma koulutusasteittain Satakunnassa v.
2001 …………………………………………………………………50
Kuvio 11. Kaikkien toimialojen työllisten jakauma koulutusasteittain Satakunnassa v.
2009 …………………………………………………………………51
Kuvio 12. Väestöennuste ikäluokittain 2008–2040 Satakunnassa ja maassa
keskimäärin .........................................................................................55
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
12
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Kuvio 13. Demografisen työvoiman tarjontavajeen kehitys Satakunnassa: D = (15–
24-vuotiaat/55–64-vuotiaat) ................................................................56
Kuvio 14. Satakunnan alueelle ja Suomeen suuntautuvan bruttomuuton kehitys
vuosittain (ind. 1987=100) ..................................................................59
Kuvio 15. Satakuntaan suuntautuva ulkomainen ja kotimainen bruttomuutto 1987–
2011 (lukumäärät) ...............................................................................60
Kuvio 16. Avoimet työpaikat 1990–2011 ja työttömät 1993–2010 Satakunnassa .....61
Kuvio 17. Rakenteellinen työttömyys 1990–2011 Satakunnassa ...............................63
Kuvio 18. Nuorten ja nuorten aikuisten syrjäytyneisyys maakunnittain ja väestöllisen
viiteryhmän mukaan (kantaväestö, vieraskieliset) vuonna 2010 ........65
TAULUKKOLUETTELO
Taulukko 1. Keskeistä aikuisopiskelun ohjaukseen ja käsillä olevaan selvitykseen
liittyvää käsitteistöä .............................................................................21
Taulukko 2. Yli 55-vuotiaiden työntekijöiden osuus (%) toimialoittain Satakunnassa
2008 …………………………………………………………………57
Taulukko 3. Kysymyslomakkeiden saajien ja vastaajien jakaantuminen
organisaatioluokittain ..........................................................................71
Taulukko 4. Aineiston luokittelu sisällönanalyyttisesti koskien aikuisopiskelun
ohjauksen käsitettä ..............................................................................73
Taulukko 5. Aikuiskoulutuksen ohjauksen nykytila Satakunnassa: aineistoluokittelu ..
………………………………………………………………………..87
Taulukko 6. Tulokset ja johtopäätökset vastanneiden näkemyksistä aikuiskoulutuksen
ohjauksen nykytilasta Satakunnassa: oman organisaation näkökulma
…………………………………………………………………90
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
13
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Taulukko 7. Aikuisopiskelun ohjauksen kehittämissuunnat Satakunnassa ................92
Taulukko 8. Tutkimuksen keskeiset tulokset tutkimuskysymyksittäin ......................98
Taulukko 9. Induktiivisen päättelyn mukainen sisällönanalyysi: aikuisopiskelun
ohjauksen vaikutuksia yksilötasolla ohjattavan näkökulmasta
Satakunnassa .....................................................................................112
Taulukko 10. Induktiivisen päättelyn mukainen sisällönanalyysi: aikuisopiskelun
ohjauksen vaikutuksia yritystasolla Satakunnassa ............................118
Taulukko 11. Aikuisopiskelun ohjauksen vaikutuksia Satakunnan aluetaloudellisen
menestyksen kannalta ........................................................................124
LAATIKKOLUETTELO
Laatikko 1. Tulokset I: Aikuisopiskelun ohjauksen käsitteen sisältö .........................79
Laatikko 2. Tulokset II: Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys yksilötasolla ohjattavan
näkökulmasta .......................................................................................82
Laatikko 3. Tulokset III: Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys yksittäisen yrityksen
näkökulmasta Satakunnassa ................................................................84
Laatikko 4. Tulokset IV: Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys Satakunnan
aluetalouden menestyksen kannalta ....................................................85
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
14
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
1. JOHDANTO
1.1. Taustaa
EU:n uudistettu kasvustrategia vuoteen 2020 korostaa elinikäisen oppimisen keskeistä
merkitystä (KOM 2010). Strategiassa korostetaan, että Euroopan tulee vastata globaaliin
kilpailukykyhaasteeseen, ei pelkästään korkean koulutustason, vaan ennen muuta
joustavien koulutus- sekä työurien avulla. Tämä korostuu entisestään tulevaisuudessa
väestön ikääntyessä ja globalisaation muokatessa talouden rakenteita jatkuvan, usein
kiihtyvän muutoksen periaatteella. Pelkästään perinteinen tutkintokoulutusjärjestelmä ei
enää kykene reagoimaan näihin muutostarpeisiin ja aikuisopiskelun ohjauksen rooli tulee
olemaan näiden tavoitteiden konkreettisen saavuttamisen näkökulmasta kasvavassa
merkityksessä.
Onnistuneelta, aidosti päätöksenteon epävarmuutta vähentävältä ohjaukselta
edellytetään jonkinlaista globaalin talouskehityksen tuntemusta tulevan alueellisen
kehityksen
taustamuuttujana,
mutta
ennen
kaikkea
se
edellyttää
alueellisesti
erikoistuneiden työ- ja koulutusmarkkinoiden muutosten ennakointia. Tällainen
aikuisopiskelun ohjausta palveleva tieto, neuvonta ja ohjaus (TNO) olisi syytä olla
ohjausta tarvitsevan asiakkaan ja ohjausta antavan näkökulmista koko alueellisen
aikuisohjausverkoston käytössä. Tällaisen toiminnan vaikuttavuuden lisäämiseksi on
samanaikaisesti kyettävä sovittamaan yhteen koulutuksen kysyjien yksilölliset tarpeet
alueen nykyisiin ja tuleviin työvoimatarpeisiin. Satakunnassa on kehitetty aikuisopiskelun
ohjausta erityisesti Satakunnan Opin Ovi -hankkeen avulla ja pyrkimyksenä on edelleen
kehittää tehokas ja asiakaslähtöinen aikuisopiskelun ohjauksen alueellinen järjestelmä.
1.2. Tutkimusasetelma, tavoitteet ja rajaukset
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on arvioida laaja-alaisesti aikuisopiskelun ohjauksen
merkitystä Satakunnassa. Tavoitteena on ensiksikin selvittää sitä, millaisena Satakunnan
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
15
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
aikuisopiskelun ohjausorganisaatioiden johto ja keskeiset sidosryhmät näkevät ohjauksen
merkityksen yleisesti ja oman alueensa tulevan menestyksen kannalta. Viimemainitussa
keskitytään erityisesti ohjaukseen koko satakuntalaisen toisen ja korkea-asteen
koulutusjärjestelmän näkökulmasta. Toiseksi hankkeen tavoitteena on luoda katsaus
koulutuksen, elinikäisen oppimisen ja aikuisopiskelun ohjauksen taloustieteelliseen
kirjallisuuteen ja aiheeseen liittyviin kansainvälisiin strategia-asiakirjoihin (EU-taso ja
OECD-taso). Viimemainitut edustavat pidemmän aikavälin kansainvälistä tahtotilaa
elinikäisen oppimisen ja aikuisopiskelun ohjauksen suhteen ja parhaimmillaan tämä
perustuu tutkittuun tietoon (ensin mainittu). Kolmanneksi tutkimuksen tavoitteena on
arvioida kansainvälisiin ja Satakunnan aluetta koskeviin kansallisiin tilastoihin perustuen
elinikäisen oppimisen tarvetta ja aikuisopiskelun ohjauksen potentiaalisen kysynnän
kehitystä aiemman kehityksen ja odotettavissa olevan tulevan kehityksen perusteella.
Konkreettisesti käsillä olevan tutkimuksen asetelma on kuvattu kuviossa 1.
Aikuisopiskelun ohjaus
Karppinen ja Vähäsantanen
16
VAIKUTUSTASOT
ELINIKÄINEN
OPPIMINEN
1. ALUEELLINEN TNO-PALVELUJÄRJESTELMÄ
J
Alue
3. Yksilötaso
Oppimishalukkuus ja -kyky
Elämäntilanne
4. Yritystaso
Oppimisen ominaisuudet
Alue
YKSILÖ
NEUVONTA
työelämäsuhde
NEUVONTA
OHJAUS
NEUVONTA
OHJAUS
Koulutus, työvoimaOHJAUS kokemus
varat
OHJAUS
elämänhallinta
taidot, kyvyt,
tavoitteet
osaaminen
2
Organisaatio 1
Organisaatio 2
YKSILÖ
Organisaatio 3
Organisaatio n, n = aikuisohjausta antavien organisaatioiden lukumäärä
6. TOIMINNOT HUOMENNA
Yksilölliset perusominaisuudet1
YMPÄRISTÖ
TIEDONTyö- ja koulutusVÄLITYS
TIEDONmahdollisuudet
VÄLITYS
TIEDONKvalifikaatioVÄLITYS
TIEDON- vaatimukset
sosiaalinen
VÄLITYS
toimeentulo
verkosto
NEUVONTA
5. TOIMINNOT TÄNÄÄN
YMPÄRISTÖ
Yleinen taloustilanne
työmarkkinoiden
kehitys
koulutusmahdollisuudet
rahoitusmahdollisuudet
2. Talous:
aluetalous/Satakunta
TNO-TOIMINTOJEN
KEHITTÄMINEN
1
Tyypillisiä oppimishalukkuuteen ja -kykyyn liittyviä yksilöllisiä perusominaisuuksia ovat esimerkiksi lahjakkuus, motivaatio, ahkeruus, sosiaalinen kompetenssi ja aikuisopiskelun tapauksessa
erityisesti ikä. On huomattava, että kullakin ominaisuudella on runsaasti erilaisia ulottuvuuksia ja perusominaisuudet ovat keskenään riippuvia. Näin ollen elinikäisen oppimisen kvalifikaatiot (s.o.
oppimisen tehokkuus ja taso sekä soveltuvuus työelämän tai aluetalouden tarpeisiin) ovat kontekstuaalisia – erityisesti tarkasteltaessa niitä vaikutustasoilla 2. ja 3. kuviossa 1.
2
Oppimisen ominaisuudet liittyvät aikuisen oppijan yleensä mielekkääksi kokemiin oppimiskriteereihin. Jonanssen (1995) erottaa seitsemän oppimisen ominaisuutta (konstruktiivisuus, aktiivisuus,
yhteistoiminnallisuus, intentionaalisuus, kontekstuaalisuus, keskustelu- ja vuorovaikutteisuus sekä reflektiivisyys). Lisäksi Nevgi ja Tirri (2001) ovat liittäneet näiden lisäksi keskeiseksi ominaisuudeksi
opettajan (tai tässä yhteydessä ohjaajan) palautteen ja tuen. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia, vaan ne ovat toisiinsa liittyneitä.
Lähteet: OHJUS-projekti (2002, 9: TNO-palvelutoimintojen kuvaus); Haukioja-Karppinen-Kaivo-oja (2012a: Elinikäinen oppiminen)
Kuvio 1. Tutkimusasetelma: kyselyn tutkimuskysymykset (punainen väri) ja tarkastellut taloustieteelliset vaikutuskanavat (sininen
kehysväri)
Tutkimuksen
tutkimuskysymyksiin.
tavoitteet
Tässä
voidaan
jakaa
tutkimuskysymykset
useisiin
on
konkreettisiin
esitetty
kolmijakoisen
tutkimustavoitteen mukaan. Ensiksikin tutkimuksessa haetaan empiirisen kyselyaineiston
avulla vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin.
1. Mitä on aikuisopiskelun ohjaus?
2. Millainen
merkitys
aikuisopiskelun
ohjauksella
on
ohjattavan
näkökulmasta Satakunnassa?
3. Millainen merkitys aikuisopiskelun ohjauksella on satakuntalaisen
yrityksen näkökulmasta?
4. Millainen merkitys aikuisohjauksella on Satakunnan aluetalouden
näkökulmasta?
5. Kuinka aikuisopiskelun ohjaus toteutuu nykyisin?
6. Miten aikuisopiskelun ohjausta tulisi toteuttaa jatkossa satakuntalaisten
aikuisopiskelun ohjaukseen liittyvien organisaatioiden näkökulmasta?
Selvityksen
validiteetin
”varmistamiseksi”
(pätevyyden)
tutkimuksessa
tutkimuskysymykset paloiteltiin erillisiin vaikutustasoihin (s.o. tutkimuskysymykset 2–4)
sekä pyrittiin myös hakemaan näkemystä siitä, mitä aikuisopiskelun ohjauksella kukin
ymmärtää (1). Lähtökohtaisesti TNO-palvelukäsitteen moniulotteisuus ja sen vaikutukset
suoraan ja elinikäisen oppimisen kautta saattavat aiheuttaa systemaattista harhaa
vastauksiin ja ne ovat haasteita validien tulosten näkökulmasta. Tutkimuskysymyksen
5−6 avulla pyritään löytämään näkemys satakuntalaisen aikuisohjausjärjestelmän
nykytilasta ja haetaan keskeisiä kehittämiskohteita.
Toiseksi selvityksessä haetaan teoreettisten ja empiiristen tutkimusten ja
kansainvälistä
tahtotilaa
ilmaisevien
strategia-asiakirjojen
perusteella
vastausta
elinikäisen oppimisen ja siihen liittyen aikuisopiskelun ohjauksen taloudellisesta
merkityksestä yleisesti. Käytännössä haetaan vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin:
7. Millainen
merkitys
aikuisopiskelun
koulutuksella,
ohjauksella
on
elinikäisellä
oppimisella
(alue)taloudellisen
kasvun
ja
ja
työmarkkinoiden kohtaannon tasoilla sekä yksilötasolla talousteoreettisen
kirjallisuuden perusteella?
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
8. Millainen merkitys em. on empiirisen taloustieteellisen kirjallisuuden
perusteella?
9. Millaisen roolin nähdään olevan elinikäisellä oppimisella ja siihen liittyen
aikuisopiskelun
ohjauksella
kansainvälisen
ja
kansallisen
yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta – erityisesti EU-politiikan tasolla −
perustuen tehtyihin strategia-asiakirjoihin?
Kolmanneksi tutkimuksessa haetaan vastausta kansainvälisten ja Satakuntaa
koskevien alueellisten tilastojen avulla seuraaviin tutkimuskysymyksiin:
10. Millainen on kansainvälisiin tilastoihin ja maavertailuihin perustuen
elinikäisen oppimisen ja aikuisopiskelun ohjauksen kysyntäpotentiaali eli
periaatteellinen tarve Suomessa?
11. Millainen on Suomea ja Satakuntaa koskevien aluetilastojen valossa
elinikäisen
oppimisen
tarve
ja
aikuisopiskelun
kysyntäpotentiaali
Satakunnassa?
Tilastojen valinnat ja tulkinnat tarkasteluista on tehty pääosin talousteoriaperusteisesti.
Tilastot on esitetty kuvioin ja taulukoin (ks. kuvio- ja taulukkoluettelo).
Selvityksen keskeiset rajaukset tutkimustavoitteittain voidaan pelkistää seuraaviin
kohtiin:
Empiiristä aineistoa ei kerätä suoraan yrityksiltä tai ohjattavilta, vaikka
TNO-palvelut kohdistuvat juuri näihin ryhmiin. Tämä olisi erillisen
tutkimuksen
aihe
ja
se
sisältäisi
merkittävämmin
asiakastyytyväisyysselvityksen ulottuvuuden.
Käytetään vain laadullisen tutkimuksen menetelmiä kyselyn osalta, koska
aikuisopiskelun ohjauksen merkityksen, tilanteen ja kehitysnäkymien
arvioiminen
muutoin
kuin
avoimin
kysymyksin
on
epätarkoituksenmukaista.
Selvityksessä painotetaan kirjallisuuskatsauksen yhteydessä elinikäisen
oppimisen (alue)taloudellisia vaikutuksia. Tässä yhteydessä ei siis
tarkastella tieteellistä kirjallisuutta, joka fokusoituu aikuisopiskelun
ohjauksen aikaansaamiin yksilötason – usein psykologisiin ja sosiaalisiin –
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
19
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
vaikutuksiin. (Ei myöskään aktiivisen kansalaisen – ei-syrjäytymisen – eitaloudellisiin vaikutuksiin.)
Tutkimuksen tilastomateriaali perustuu vain julkisesti saatavissa oleviin
tilastoihin. Paria poikkeusta lukuun ottamatta (kuvio 8: yksinkertainen
puolilogaritminen regressio ja kuvio 17: rakenteellinen työttömyys
Satakunnassa) kuviot ja taulukot on pyritty pitämään yksiulotteisina
luettavuuden helpottamiseksi.
1.3. Tutkimuksen eteneminen
Kartoituksen varsinainen tekstiosio esittelee ensin lyhyesti aikuisopiskelun ohjaukseen
liittyviä käsitteitä (luku 2.1). Luvussa 2.2 tarkastellaan kansainvälisten tilastojen valossa
elinikäisen oppimisen tarvetta ja aikuisopiskelun ohjauksen potentiaalista kysyntää
Suomessa vertaamalla kehitystä ja tilannetta kansainvälisesti kehitystasoltaan Suomen
verrokkimaihin. Luvussa 3 esitellään kansainvälisiä tutkimuksia, jotka liittyvät
koulutuksen ja elinikäisen oppimisen ja aikuisoppimisen ohjauksen taloudellisiin
vaikutuksiin.
Luvussa 4 tarkastellaan erityisesti aikuisopiskelun ohjauksen nykyistä
tilannetta ja kehityskohteita Euroopassa tehtyjen, uusien selvityksen perusteella. Luvussa
5
tehdään
tilastoperusteinen
katsaus
potentiaalisen
aikuiskoulutusmarkkinoiden
kehitykseen Satakunnassa. Luvussa 6 on esitetty empiirisen kyselyosion aineistot ja
menetelmät. Luvussa 7 on esitelty kyselyosion tulokset. Lopuksi luvussa 8 esitetään
johtopäätökset.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
20
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
2. TUTKIMUKSELLISET LÄHTÖKOHDAT
2.1. Keskeiset käsitteet
Tässä selvityksessä keskitytään aikuisopiskelun ohjauksen merkitykseen. Keskeiset
käsitteet liittyvät siihen, mitä on aikuisopiskelu, mitä on sen ohjaaminen sekä millaista
merkitystä pyritään arvioimaan ja millaisin menetelmin? Taulukkoon 1 on koottu tämän
selvityksen kannalta keskeiset käsitteet ja kuvattu muutamia aikuiskoulutuksen
ohjaukseen liitettäviä käsitteitä. Ne perustuvat pääosin Cedefop:n vuonna 2004 ja 2008
julkaisemaan eurooppalaiseen koulutuksen ja opetuksen politiikan terminologiaa
koskevaan julkaisuun. Jatkossa luvut 2.2–4. pyrkivät arvioimaan aikuiskoulutuksen
ohjauksen merkitystä tilastojen ja tutkimusten valossa ja luvut 6 ja 7 kerätyn
kyselyaineiston perusteella.
Taulukko 1. Keskeistä aikuisopiskelun ohjaukseen ja käsillä olevaan selvitykseen
liittyvää käsitteistöä
Käsite
Sisältö
Lähde
Läheiset
käsitteet
Aikuiskoulutus
(adult
education)
Yleinen tai ammatillinen koulutus, joka tarjotaan
aikuisille (yleensä) peruskoulutustason jälkeen
ammatillisessa
tai
henkilökohtaisessa
tarkoituksessa. Koulutukseen sisältyy yleensä
avoin yliopisto (henkilökohtainen kiinnostus) tai
koulutus, jolla täydennetään perustaitoja, joita
koulutettavalla ei ole aiemmassa koulutuksessa
(liittyy usein koulutuksen keskeyttämisiin tai
vanhentuneiden tietojen päivittämiseen ja
täydennyskoulutukseen)
Cedefop
(2004)
perustuen
Euroopan
koulutussäätiön
1997 määrityksiin
(European
Training
Foundation, ETF)
Elinikäinen
oppiminen,
täydennyskoulutus,
perusopintojen
täydentäminen,
aikuisoppiminen
Aikuisopiskelu
(adult
learning)
Muodollinen eli virallinen, epämuodollinen
(informal) tai vapaamuotoinen (nonformal)
opiskelu, joka tapahtuu aikuisiällä (yleensä)
peruskoulutustason jälkeen. Sisällöllisesti liittyy
aikuiskoulutukseen,
mutta
sisältää
myös
oppimisen työssä, kotona tai vapaa-aikana
(informal) ja se ei ole organisoitua ja
tavoitteellista, vaan se on oppijan näkökulmasta
tahatonta. Sisältää myös vapaamuotoisen
(nonformal)
opiskelun,
joka
perustuu
tarkoitukselliseen omaehtoiseen opiskeluun,
mutta jolla ei ole muodollisia oppimistavoitteita,
opiskeluaikaa tai oppimista tukevia toimia.
Cedefop (2008)
Aikuiskoulutus,
virallinen
opiskelu,
epämuodolnen opiskelu,
vapaamuotoinen
opiskelu,
elinikäinen
opiskelu
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
21
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Käsite
Sisältö
Lähde
Läheiset
käsitteet
Aikuisopiskelun teoria
(Adult
Learning
Theory)
Andragogy (adult learning theory) on teoria, joka
perustuu joukkoon olettamuksia siitä, kuinka
aikuinen oppii (verrattuna lapsiin ja nuoriin).
Siinä käytetään enemmän ongelmakeskeisen ja
vertaisoppimisen lähestymistapoja ja tasaarvoisuutta opiskelijan ja opettajan välillä.
Aikuisoppimisen 6 periaatetta:
Aikuiset ovat sisäisesti motivoituneita ja
itseohjautuvia
Aikuiset tuovat elämänkokemuksensa ja
tietonsa oppimiskokemuksiin
Aikuiset ovat tavoiteorientoituvia
Aikuiset ovat relevanssiorientoituneita
Aikuiset ovat käytännöllisiä
Aikuiset opiskelijat haluavat olla
arvostettuja
Knowles,
M.
(1970, 1973, 1980,
1984)
Pedogogiikka,
Aikuisopiskelun lähtökohdat
Ammatillinen
liikkuvuus
(occupational
mobility)
Yksilön kyky muuttaa ja omaksua uusi
ammatillinen ympäristö. Tämä voi tapahtua
saman organisaation sisällä siirtymisenä uusiin
tehtäviin tai organisaatioiden välillä.
Cedefop (2004)
Ammatillinen
brutto/nettoliikkuvuus
Ammattia vaihtaneiden kokonaislukumäärä
kahden
mittauskerran
välillä
kuvaa
bruttoliikkuvuutta.
(Bruttoliikkuvuus
ei
kuitenkaan mittaa työmarkkina-aseman välillä
tapahtunutta muutosta eli esimerkiksi siirtymistä
jostakin ammatista työttömäksi.) Nettoliikkuvuus
mittaa ammattirakenteessa tapahtunutta muutosta
kahden mittauskerran välillä. Se kuvastaa
ammatillista rakennemuutosta pienimmillään.
Aho,
Virjo,
Koponen (2009)
Koulutusliikkuvuus, työpaikkaliikkuvuus,
ammattiryhmäliikkuvuus
Ammatillinen
liikkuvuus
Elinikäinen
oppiminen
Tarkoittaa opiskelua läpi elämän. Parantaa
tietoja, taitoja, osaamista, kyvykkyyttä ja
pätevyyttä henkilökohtaisista, yhteiskunnallista
tai ammatillisista näkökulmista.
Cedefop (2004)
Aikuisopiskelu,
aikuiskoulutus,
täydennyskoulutus
Keskeyttäminen
(dropout)
On vetäytyminen koulutuksesta ennen sen
päättymistä. Liittyy usein koulupudokkaisiin
(early school leavers) ja niihin, jotka eivät ole
läpäisseet loppukoetta tai vastaavaa.
Ohlsson (1994)
Koulupudokkaat
Koulutuspolku
(education
path)
Joukko toisiinsa liittyneitä koulutusohjelmia,
joita tarjoavat koulut, (täydennys)koulutuskeskukset, korkeakoulut ja ammatilliset
oppilaitokset. Niiden pyrkimyksenä on helpottaa
ihmisten edistymistä joko ammatissaan tai
ammattien välistä siirtymistä.
Euroopan
komissio (2006)
Koulutusjakso
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
22
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Käsite
Sisältö
Lähde
Läheiset
käsitteet
Tietoneuvonta- ja
ohjauspalvelut
(TNO)
(information,
advice
and
guidance/
counselling
(IAC, suom.
TNO)
Valikoima toimintoja, jotka auttavat yksilöitä
tekemään koulutuksellisia, ammatillisia ja
henkilökohtaisia päätöksiä ja ne pystytään
toteuttamaan ennen ja jälkeen, kun ne menevät
työmarkkinoille. Tyypillisesti ohjaus sisältää
mm.
henkilökohtaisen
ja
urakehityksen
tarkastelun ja koulutuksellisen opastuksen,
työelämän ja elämänhallinnan arvioinnin,
informaation
opiskelusta
ja
työmarkkinamahdollisuuksista,
vertaisja
kouluttajakuulemiset, valmistautumisopastuksen
työnhakuun. Tyypillisesti ohjausta annetaan
kouluissa,
koulutuskeskuksissa,
työvoimapalveluissa, työpaikoilla ja erilaisissa
yhteisöissä, vaikkapa verkoissa.
Cedefop (2004)
Tietopalvelut,
neuvontapalvelut, uraohjaus
Työllistyvyys
(employability)
Yhdistelmä tekijöitä, jotka edesauttavat yksilöitä
pääsemään työllisiksi, pysymään työllisinä ja
kehittymään urallaan. Työllistyvyys riippuu
henkilökohtaisista
ominaisuuksista
(ml.
ammatilliset tiedot ja taidot), kuinka nämä
ominaisuudet
esitellään
työmarkkinoilla,
ympäristöllisistä
ja
yhteiskunnallisista
konteksteista
(millaisia
insentiivejä
ja
mahdollisuuksia on luoto tietojen ja taitojen
päivittämiseen) sekä taloudellisesta kontekstista
(rakennemuutos ja suhdanteet).
Scottish executive
(2007);
The institute for
Employment
Studies (2007)
Elinikäinen
oppiminen,
ammatillinen
liikkuvuus
Täydennyskoulutus
(continuing
education)
On koulutusta peruskoulutuksen jälkeen tai
toimittaessa työelämässä. Pyrkimyksenä on
parantaa tai päivittää tietoja ja taitoja, hankkia
uusia
taitoja
uran
vaihtoon
tai
uudelleenkoulutukseen
tai
jatkaa
henkilökohtaista ja ammatillista kehittämistä.
Cepefop (2004)
Aikuiskoulutus,
elinikäinen
oppiminen
Uraohjaus
(Career
guidance)
Uraohjaus viittaa palveluihin ja toimintoihin,
joiden tarkoituksena on auttaa yksilöitä missä
tahansa iässä ja elämäntilanteessa tekemään
koulutuksellisia ja ammatillisia päätöksiä ja
auttaa hallitsemaan uraansa. Palveluja voidaan
antaa
kouluissa,
yliopistoissa,
lukioissa,
koulutusinstituuteissa,
julkisissa
työvoimapalveluissa, työpaikoilla, vapaaehtoissektorissa
ja yksityisellä sektorilla (etujärjestöt). Palveluja
voidaan antaa yksilöllisesti, ryhmässä, face-toface-kontakteissa tai etäpalveluna (esim.
sosiaalinen media). Sisältö on samanlainen kuin
TNO-palveluissa.
OECD (2004a)
TNO-palvelut
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
23
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Käsite
Sisältö
Lähde
Läheiset
käsitteet
Yhteiskunnallinen osallisuus
(social
inclusion)
On yksilöiden tai ryhmien integroimista
yhteiskuntaan kansalaisina tai erilaisten julkisten
sosiaaliverkostojen jäseninä. Yhteiskunnallinen
osallisuus
tapahtuu
ennen
muuta
työmarkkinoiden ja tulonjaon tasaamisen kautta.
Tällä on erityismerkitys tiettyihin erityisryhmiin
kohdistuvan
ohjauksen
yhteydessä:
maahanmuuttajat,
vammaiset,
koulunsa
keskeyttäneet.
Cedefop (2004)
Syrjäytyminen,
eritysryhmien
aikuisopiskelun
ohjaus
2.2. Elinikäinen oppiminen ja aikuisopiskelun ohjaus kansainvälisten
tilastojen ja strategia-asiakirjojen valossa
Euroopan unionin ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop, European
Centre for the Development of Vocational Training) määrittää elinikäisen ohjauksen
(lifelong guidance) keskeisiksi kohderyhmiksi1:
Nuoret
Aikuiset
Työlliset/työttömät
Opiskelijat
Ikääntyneet
Erityisryhmät: maahanmuuttajat, vammaiset ja etniset vähemmistöt
Toisaalta OECD (2004a) jaottelee uraohjauksen (career guidance2) kohderyhmät
seuraavasti:
Uraohjauspalvelut nuorille
o urakoulutus ja -ohjaus kouluissa
o uraohjaus syrjäytymisriskissä oleville nuorille
o urapalvelut korkeakouluissa
1
Tutkimuksen verkkoversiossa on mahdollisuus päästä Cedefopin keräämiin lähteisiin ctrl+click toiminnolla luettelon aihe aktivoimalla (osoitteet testattu 4/2012).
2
Uraohjaukseen kuuluu OECD:n määritelmän mukaan myös muut kuin koulutukselliset palvelut ja
toiminnot (mm. ammatilliset ja työvälityspalvelut).
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
24
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Uraohjauspalvelut aikuisille
o työttömille aikuisille
o työllisille aikuisille
o ikääntyneille.
Käsillä olevassa selvityksessä keskitytään nimenomaisesti aikuisopiskeluun
liittyviin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluihin (TNO-palvelut). Vaikka TNO-palvelut
voidaan nähdä normaaleina toiminnallisina ulottuvuuksina koulutusorganisaatioiden,
työnvälitysorganisaatioiden sekä etujärjestöjen (elinkeinoelämä- ja työntekijäjärjestöt)
toiminnassa, niin aikuiskoulutustoimintojen tarve ja merkitys ovat kasvaneet ja niillä
nähdään yhä selkeämmin myös strategista ulottuvuutta (KOM 2010, OKM 2011a,
Cedefop 2011). Tämä johtuu sekä itse koulutusjärjestelmissä tapahtuneista muutoksista
sekä laajemminkin yhteiskunnassa ja maailmantaloudessa tapahtuneista muutoksista.
Työ-
ja
koulutusurien
epälineaarisuuden
lisääntyminen,
koulutuspolkujen
monimuotoistuminen (so. koulutuksellisten umpiperien välttäminen) ja osaamisen
erikoistumistarpeen sekä yksilöllisten tarpeiden yhteensovittaminen sekä syrjäytymisen
ehkäisy
osaamiseen
perustuvassa
potentiaalista tarvetta.
taloudessa
ovat
lisänneet
TNO-palveluiden
Tarkastellaan seuraavassa elinikäisen oppimisen ja TNO-
palveluiden kasvuun, väestön ikääntymiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn liittyviä
strategisia vaikutuksia kansainvälisten tilastojen, strategisten politiikkapyrkimysten ja
talousteorian perusteella.
Euroopan unionin uusi kasvustrategia – Eurooppa 2020 – tähtää älykkääseen,
kestävään ja osallistavaan kasvuun (KOM 2010). Näistä kolmesta toisiaan täydentävästä
kasvuprioriteetista
älykäs
kasvu
perustuu
erityisesti
työmarkkinakohtaannon
parantamiseen (s.o. aktuaalisen työllisyysasteen nostamiseen) ja jatkokouluttautumiseen
kannustamiseen. Molemmat edellyttävät elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien
hyödyntämistä ja aikuisopiskelun ohjauksella voidaan tehostaa näihin tavoitteisiin
pääsemistä. Myös osallistavan kasvun prioriteetti korostaa elinikäisen oppimisen
mahdollisuuksien hyödyntämistä, kun pyritään parempien työpaikkojen luomiseen
ikääntyville, pyritään investoimaan osaamiseen ja koulutukseen niin, että autetaan
kaikenikäisiä ennakoimaan tulevaa ja hallitsemaan muutoksia sekä pyritään ehkäisemään
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
25
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
syrjäytymistä. Osallistava kasvu tavoittelee sellaisten yhteiskunnallisten olojen
aikaansaamista, jossa mahdollisemman moni kansalainen ja alue voi nauttia kasvun
hedelmistä. Myös tässä yhteydessä aktiiviset aikuisopiskelun TNO-palvelut ovat
oleellisessa roolissa pyrittäessä saavuttamaan osallistavan kasvun tavoitteita.
Cedefop (2011, 15−16) esittää, että useissa EU-komission viimeaikaisissa
asiakirjoissa ja tutkimuksissa korostetaan työmarkkinoiden joustavuuden merkitystä
keskeisenä tekijänä globaalin kilpailukyvyn kannalta. Talouden rakenteet ovat jatkuvassa
muutoksessa ja EU-maissa tarvitaan jatkuvaa uudenlaiseen osaamiseen panostamista
kaikissa ikäluokissa. Nykyinen koulutusjärjestelmä ei kaikilta osin pysty reagoimaan
tällaisiin uusiin työmarkkinahaasteisiin, jossa tarvitaan jatkuvasti ennakoivaa toimintaa,
jotta ammatillista, koulutuksellista ja alueellista liikkuvuutta voidaan lisätä.
Tämän lisäksi Suomi on demografisesti vielä muutaman vuosikymmenen ajan
tilanteessa, jossa työmarkkinoille tuleva 10-vuotisikäkohortti on pienempi kuin
työmarkkinoilta poistuva 10-vuotisikakohortti.
Yhtenä ensimmäisistä EU-maista
Suomessa tällainen demografinen työvoiman tarjontavajeaikakausi alkoi vuonna 2003.
Tuolloin yli 65-vuotiaiden osuus väestöstämme oli 12. suurin EU25 maista. (esim.
Tilastokeskus 2005). Vaikka talouden rakenteet pysyisivät muuttumattomina, niin
pidemmällä aikavälillä Suomea uhkaa väestön ikääntyminen (ks. kuvio 2), huoltosuhteen
heikkeneminen ja työvoimapula. Näissä olosuhteissa työllisyysasteen nostaminen ja
työmarkkinakohtaannon
parantaminen
ovat
oleellisessa
asemassa,
mutta
myös
työperäinen maahanmuutto on yksi keskeisimpiä keinoja, jolla voidaan vastata
tulevaisuuden haasteisiin. Kaikissa näissä tavoitteissa aikuisväestön TNO-palvelut tulevat
olemaan entistäkin tärkeämmässä asemassa.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
26
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Lähde: Eurostat, New Cronos ja Tilastokeskus
Kuvio 2. EU25-maiden ikärakenne 2030
Kuviosta
3
voidaan
nähdä,
että
ulkomaalaisten
työntekijöiden
osuus
kokonaistyövoimasta Suomessa on kansainvälisesti vertaillen vielä varsin pieni (8. pienin
EU27-maasta, pl. Romania). Edellä todettiin, että samalla kotimaisen työvoiman
demografinen tarjontavaje kasvaa tulevaisuudessa, mikä luo painetta ulkomaisen
työvoiman kasvattamiselle. Kuviosta 3 voimme edelleen nähdä, että vuosien 2005−2010
välillä ulkomaisen työvoiman määrä on ollut voimakkaassa kasvussa Suomessa
(10:nneksi nopeinta EU27-maista, pl. Romania). Johtopäätöksenä voidaan esittää, että
koska ulkomaalaiset ovat yksi keskeinen TNO-palvelujen kohderyhmä, niin palveluiden
tarve Suomen kaltaisen demografisen profiilin omaavassa ja osaamiseen perustuvassa
maassa tulee kasvamaan.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
27
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Lähde: Eurostat 2012
Kuvio 3. Ulkomaalaisten työntekijöiden osuus maan kokonaistyövoimasta (%, vasen
akseli) ja osuuden kasvu 2005−2010 (%, oikea akseli)
Aikuiskoulutettavan näkökulmasta – erityisesti silloin, kun kyseessä on alan tai
ammatin
vaihto
tai
keskeytyneiden
opintojen
uudelleenkäynnistäminen
–
kouluttautumispäätös on pitkäaikainen sitoumus ja se sisältää merkittävissä määrin
epävarmuustekijöitä. Cedefop (2011, 17) esittää, että tällaisen päätöksen yhteydessä
aikuisopiskelun aktiivinen ohjaus on oleellisessa roolissa, koska sen avulla autetaan
opiskelijaa tekemään hyvin informoituja päätöksiä, jotka parhaimmillaan perustuvat
ennakoituihin työvoimatarpeisiin ja olemassa olevien koulutusmahdollisuuksien laajaalaiseen ja syvälliseen esittelyyn ja samalla voidaan ottaa huomioon koulutukseen
hakeutuvan elämäntilanne. Cedefop (2011, 17–18) mukaan tämä asettaa merkittäviä
tiedollisia ja taidollisia vaatimuksia tehokkaalle aikuiskoulutuksen ohjauspalvelujen
tuottajille tai tuottajien verkostolle. Vaikka konkreettiset työvoimatarpeet ja koulutuksen
tarjonta ovat paikallisia, niin enenevissä määrin aluetalouksien rakennemuutosta ohjaa
globaalin kilpailun paineet. Edelleen todetaan, että EU:ssa ei ole vielä onnistuttu
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
28
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
tekemään
koherenttia
ja
Porin yksikkö
kokonaisvaltaista
aikuiskoulutuksen
ohjausjärjestelmää.
Keskeisiksi syiksi tällaiselle puutteelle mainitaan koordinaation puute eri toimijoiden
kesken sekä merkittävä analyyttisen tiedon tarve tuloksellisen TNO-palvelutoiminnan
edellytyksenä (ks. tarkemmin luku 4). Yhtenä keskeisenä pyrkimyksenä EU:n vuoden
2008 päätöslauselmassa kuitenkin mainitaan, että aikuisopiskelun ohjaus tulisi kytkeä yhä
tiiviimmin yhteen elinikäisen oppimisen strategioiden kanssa (Cedefop 2011, 18).
EU- ja muiden kehittyneiden maiden tuleva talouskasvu on ankkuroitu
tietointensiivisiin ja korkean arvonlisäyksen tuottaviin taloustoimiin (Europa 2020
flagship initiative on ’innovation union’). Cedofopin (2012a) laskelmat perustuen
Eurostatin tilastoihin osoittavat, että 38,5 % EU-maiden kokonaistyöllisyydestä vuonna
2010 tulee tietointensiivisestä palvelusektorista (knowledge-intensive services, KIS)3.
Puolet tästä tietointensiivisestä työllisyydestä (41 miljoonaa työntekijää) kohdistuu
korkea-asteisesti koulutettuihin ja työllisyys kokonaisuudessaan tietointensiivisissä
palveluissa on kasvanut nopeammin kuin työllisyys keskimäärin EU:ssa vuosien 2008 ja
2010 välillä. Suomessa tietointensiivisissä palveluissa työskentelee hieman yli 42 %
työllisistä eli yli EU27-maiden keskiarvon, joskin tämä osuus on ollut laskeva vuosien
2008 ja 2010 välillä, kuten myös seitsemässä muussa EU27-maassa (Alankomaat,
Bulgaria, Italia, Kreikka, Latvia, Liettua ja Viro). Luultavasti nykyinen murros
elektroniikka- ja sähköteknisten tuotteiden valmistuksessa Suomessa edelleen pienentää
KIS-työllisyysosuuttamme tai ainakin se lisää korkeasti koulutetun työvoiman
ammatillista liikkuvuutta ja aikuisväestön TNO-palvelujen tarvetta.
3
Tietointensiiviset palvelut on muodostettu Cedefopin (2012a) laskelmissa siten, että on poimittu Euroopan
unionin taloudellisen aktiviteetin (NACE, The Statistical Classification of Economic Activities in the
European Community, Rev. 2) luokituksen 2 numerotasolla ne toiminnot, joissa korkean koulutustason
työntekijöiden osuus on merkittävin.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
29
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Koulutuksensa keskeyttäneiksi Eurostatin tilastoissa lasketaan ne 18−24 -vuotiaat, joilla on (1) korkeintaan koulutusluokituksen
alemman tason koulutus (ISCED 0−3a) ja (2) he eivät ole olleet koulutuksessa tai opetuksen piirissä neljän edellisen viikon aikana.
1
Lähde: Eurostat 2012a ja Cedefop 2012a
Kuvio 4. Koulutuksensa keskeyttäneiden1 osuus 18−24 vuotiaista EU-maissa 2010 (%)
Yksi keskeinen kohderyhmä, jolle TNO-palveluja tarjotaan, on alhaisen
koulutustason
tai
koulutuksensa
keskeyttäneiden
ryhmä.
Eurooppa
2020
kasvustrategiassa mainitaan, että tavoitteena on laskea keskimääräinen koulutuksen
keskeyttäneiden määrä 18−24-vuotiaista EU27-maissa keskimäärin alle 10 %:iin vuoteen
2010 mennessä. Suomen vastaava kansallinen tavoite on 8 % (Eurostat 2012a, KOM
2010). Vuonna 2010 tämä prosentti EU27-tasolla on 14. Suomikin ylittää (10,3 %) vielä
selvästi tavoitearvonsa. (Kuvio 4).
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
30
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Kuviossa 5 kuvataan elinikäiseen oppimiseen osallistuneiden osuuksia työikäisen
aikuisväestön (25−64-vuotiaat) keskuudessa taustakoulutuksen (ISCED-koulutusluokitus)
mukaan ryhmiteltynä eräissä EU-maissa ja EU27-maissa keskimäärin. Maat on kuviossa
5 järjestetty nousevaan järjestykseen sen mukaan, kuinka suuri osa korkeammin
koulutettujen
ikäkohortista
on
osallistunut
elinikäisen
oppimisen
mukaiseen
koulutukseen.
Oikeanpuoleinen luku kertoo elinikäisen oppimisen (muodolliseen tai epämuodolliseen koulutukseen osallistuminen) koko 25−64ikäluokassa kaikilla koulutustasoilla (ISCED 0−6).
2
Aineisto on Cedefop (European Centre for the Development of Vocational Training) koostamaa 16.3.2012, ja se pohjimmiltaan
perustuu EU:n työvoimatutkimukseen (EU Labour Force Survey). Kyselytutkimuksessa on kartoitettu osallistumista lisäkoulutukseen
tai lisäopetuksen saamista neljän kyselyä edeltävän viikon aikana. Cedefop 2012b on lisäksi arvioinut alemman koulutustason (ISCED
0−2) elinikäistä oppimista vuonna 2008. Ainoastaan Tanskassa ja Ruotsissa osallistumisaste on kasvanut 2008−2010 selvästi ja
muissa maissa se on ollut vuosina 2008 ja 2010 lähes samalla tasolla. Tässä lasketut elinikäisen oppimisen indikaattorit eivät ole
kaikilta osin täysin vertailukelpoisia maiden välillä (esim. Ranska), koska kansallisten työvoimatutkimusten toteuttamisessa on jonkin
verran eroa. EU27 keskiarvon on arvioinut Eurostat.
1
Lähde:Eurostat 2012b ja Cedefop 2012b
Kuvio 5. Osallistuminen elinikäiseen oppimiseen2 25−64-vuotiaiden ikäluokassa eräissä
EU-maissa (18) vuonna 2010, (% koko ikäluokasta, joilla vastaava koulutus)
Kuviosta 5 voimme havaita seuraavaa:
Suomessa ylemmän keskiasteen, korkea-asteen (ammattikorkeakoulut ja
yliopistojen perustutkinnot) ja tutkijakoulutuksen saaneiden (ISCED 3−6) 25–64 vuotiaiden osallistumisaste elinikäiseen oppimiseen on kaikkien korkein
vertailluista 18 EU-maasta vuonna 2010.
Suomessa kaikkien koulutustasojen elinikäinen oppiminen (23 %) on yli 2,5kertaa yleisempää kuin EU27-maissa (9,1 %) keskimäärin.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
31
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Suomessa kaikkien koulutustasojen elinikäinen oppiminen vertailluista EU-maista
on kolmanneksi yleisintä heti Tanskan (32,8 %) ja Ruotsin (24,5 %) jälkeen. Sekä
Tanskassa että Ruotsissa matalan koulutustason (ISCED 0−2: esiaste, perusaste ja
alempi keskiaste) omaavien osallistuminen elinikäiseen oppimiseen on
huomattavasti yleisempää kuin Suomessa – Tanskassa yli kolme kertaa
yleisempää kuin Suomessa 2010.
Useissa suurissa EU-maissa (Saksa, Ranska, Italia) elinikäinen oppiminen on
varsin vähäistä – selvästi alle EU27 -maiden keskiarvon ja keskimäärin yli 3,6 kertaa harvinaisempaa kuin Suomessa.
Yleisenä johtopäätöksenä luvun 2.2 perusteella voidaan esittää, että väestön
ikääntymisen ja globalisaation aikaansaaman nopeutuvan rakenne- ja osaamistarpeiden
muutoksen seurauksena elinikäisen oppimisen merkitys tulevana kilpailukykytekijänä
tulee
Suomen
kaltaisissa
maissa
korostumaan.
Työmarkkinoiden
joustavuuden
lisääminen ammatillista liikkuvuutta parantamalla edellyttää paitsi paikallisten työ- ja
koulutusmarkkinoiden entistä parempaa ja ennakoivampaa tuntemusta, myös globaalin
talouden ja muun yhteiskunnallisen kehityksen huomioonottamista samanaikaisesti
koulutettavien yksilöllisten tarpeiden yhteensovittamisen kanssa. Aktiivinen, onnistunut
aikuisopiskelun ohjaus edellyttää merkittäviä tiedollisia ja taidollisia valmiuksia, jossa
yhteistyö alueellisten aikuiskoulutuksen ohjausorganisaatioiden kanssa voi oleellisesti
parantaa toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Elinikäisen oppimisen ja TNOpalvelujen lisäämisen tavoite on korostunut myös EU:n keskeisissä kasvuun ja
syrjäytymisen ehkäisemiseen tähtäävissä strategisissa pyrkimyksissä.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
32
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
3. ELINIKÄISEN OPPIMISEN TALOUDELLINEN MERKITYS TUTKIMUSTEN
PERUSTEELLA
3.1. Koulutuksen taloudelliset vaikutukset
Osaamiseen perustuvassa taloudessa elinikäinen oppiminen voidaan nähdä yhtenä
pitkäaikaisena inhimillisen pääoman kasautumisen muotona. Toinen keskeinen
osaamisen kasautumisen muoto on perinteinen tutkintoon tähtäävä opiskelu kaikilla
koulutusasteilla. Tarkastellaan tässä aluksi koulutuksen taloudellisten vaikutusten
tutkimuksia (economics of education, growth theory) yleisesti, ja sen jälkeen erityisesti
elinikäisen oppimiseen liittyvää taloudellisia vaikutuksia tutkivaa kansainvälistä
kirjallisuutta sekä aikuisopiskelun ohjauksen merkitystä tarkastelevia tutkimuksia.
Korkeampi koulutustaso merkitsee onnistuneempaa innovaatiotoimintaa ja
parempaa talouden dynaamista tehokkuutta, jotka edelleen johtavat tuottavuuden
kasvuun,
nopeampaan
talouskasvuun,
kansantalouden
parempaa
kilpailukykyyn
globaalitaloudessa sekä korkeampaan taloudelliseen hyvinvointiin (ks. Lucas 1988,
OECD 2000; McMahon 2004; Leitch 2006; KOM 2010; Oreopoulos & Salvanes 2011;
Haukioja, Karppinen & Kaivoja 2012b). Koulutukseen perustuvaa osaamista on pidetty ja
pidetään edelleen yleisesti myös useissa käytännön strategioissa ja politiikkaohjelmissa
keskeisimpänä resurssiperusteisena tekijänä, jolla kehittyneiden maiden pärjääminen
tiukentuvassa kansainvälisessä kilpailussa voidaan turvata. Konkreettisina esimerkkeinä
tästä ovat EU:n ns. Lissabonin strategia vuodelta 2000, jossa tähtäin oli vuodessa 2010, ja
erityisesti nykyinen Eurooppa 2020 kasvustrategia (KOM 2010).
McMahon (2004, 255) esittää empiirisiin tutkimuksiin perustuen, että luultavasti
koulutuksen dynaamiset, pidemmän aikavälin resurssiperustaan (s.o. osaamiseen)
syntyvät kestävän kasvun vaikutukset ovat merkittäviä, monitasoisia ja viiveet ovat pitkiä
(ks. myös De la Fuente 2011). Koulutus vaikuttaa jatkuvasti talouden kehitykseen ja on
usein edellytys sille, että voidaan siirtyä uudelle, korkeammalle kehitystasolle. Lisäksi
koulutuksen aikaansaama osaamisperusteinen talouskasvu on myös ekologisesti
kestävämmällä perustalla verrattuna perinteiseen ekstensiiviseen resurssien käyttöön
perustuvaan kasvuun (esim. McMahon 2004, EU 2011a ja 2011b). Erityisesti
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
33
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
ammatillisen lisäkoulutuksen tarvetta osaamistaloudessa on usein perusteltu sillä, että
yksinkertaisesti teknologisen muutoksen johdosta ammatilliset tiedot ja taidot vanhenevat
kiihtyvää tahtia, mikä vaatii jatkuvaa päivittämistä, jotta työmarkkinoilla voidaan pysyä
työllisenä (OECD 2004b).
Useat empiiriset koulutuksen taloudellisten vaikutusten tutkimukset pohjautuvat
minceriläiseen näkökulmaan, jossa koulutus nähdään ”puhtaana” yksityistaloudellisena
investointina (alkaen Mincer 1974). Dickson & Harmon (2011) esittävät, että
minceriläisen tutkimuksen tradition mukaan on tehty merkittävästi empiiristä tutkimusta
viime vuosina, erityisesti koskien korkeakoulutuksen tuottoja. Tutkimukset osoittavat,
että
koulutuksen
rahoituksellinen
tuotto
ylittää
merkittävästä
puhtaista
sijoitusinstrumenteista saatavan rahoituksellisen tuoton. Tämän perusteella on vaadittu,
että perustutkintokoulutus korkeimpien yksityisten tuottojen koulutuksessa (s.o.
yliopistokoulutus) tulisi olla maksullista. (ks. lähemmin viimeaikaisesta keskustelusta
Haukioja et al. (2012b). Leigh & Gill (1997), Jacobsen, Lalonde & Sullivan (2005),
Dearden, McGranahan & Sianesi (2004), De-Coulon & Vignoles (2008) ovat tutkineet
erityisesti ammatillisen ja alemman koulutustason tuottoja.
Edellä korostuu nimenomaan koulutuksen rahoitukselliset tuottovaikutukset.
Näihin
empiirisiin
tuottolaskelmiin
itsessään
liittyy
useita
monitulkintaisia
menetelmällisiä ratkaisuja, jotka vaikeuttavat tulosten vertailuja. Lisäksi yleensä
koulutuksen rahoitustuottolaskelmat perustuvat olettamukseen, että koulutus luo
korkeamman palkkatason ja laskelmissa ei ole useinkaan huomioitu epävarmuuden
vaikutuksia. Näiden olettamusten ja mallispesifikaatioiden huomioiminen voi muuttaa
tuottolaskelmien vaikuttavuustulkintoja merkittävästi (ks. lähemmin Haukioja et al.
2012b).
Lisäksi Aspin, Chapman, Hatton ja Sawano (2001) korostavat laajempia
yksityisiä ja julkisia koulutuksen hyötyjä. Tyypillisesti ne näkyvät esimerkiksi
koulutusvuosien positiivisena korrelaationa terveydentilan ja luottamuskokemuksen
suhteen ja negatiivisena korrelaationa avioerojen ja lasten ruumiillisen kurittamisen
suhteen (s.o. vanhemmuudessa epäonnistuminen). Koulutus voi vaikuttaa myös suoraan
preferensseihin, kuten tulevaisuuden korkeampaan arvostukseen päätöksissä. (ks. katsaus
koulutuksen ei-taloudellisten vaikutusten kirjallisuuteen Oreopoulos & Salvanes 2011,
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
34
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
165–170). Näitä ei luonnollisestikaan ole huomioitu perinteisissä koulutuksen
rahoitustuottolaskelmissa. Näiden huomioiminen on menetelmällisesti huomattavasti
haastavampaa kuin laskennallisten palkkataso-odotuksiin perustuvien tuottolaskelmien
tekeminen.
Tästä huolimatta McMahon (2004, 244) on esittänyt useisiin empiirisiin
tutkimuksiin perustuen, että korkeamman tason koulutuksessa yhteiskunnalliset tuotot
OECD-maissa ovat lähes 20 % huomioitaessa siis myös koulutuksen markkinattomat, ei
yksityistaloudelliset tuotot. Arviossa konventionaaliset rahoitukselliset yhteiskunnalliset
tuotot, jotka siis eivät ota huomioon ulkoisvaikutuksia (s.o. koulutuksesta hyötyvät myös
muut kuin koulutettava ja ilman, että siitä tarvitsee maksaa), ovat korkea-asteen
koulutuksessa noin 8,5 %. Luultavasti Suomen kaltaisessa maassa, jossa lähtökohtaisesti
korkeakoulutuksen rahoitukselliset tuotot ovat OECD-maiden keskiarvoa korkeammalla
tasolla, korkeakoulutuksen ulkoisvaikutukset huomioivat yhteiskunnalliset tuotot ovat 20
%:a korkeammalla tasolla. Tälle tasolle ei päästäne ilman voimallista julkista panostusta
(ks. Haukioja et al. 2012b). Vaikka edellä esitetyt tulokset koskevat ennen muuta
koulutuksen tuottoja ylipäätään, niin elinikäinen oppiminen sikäli, kun se johtaa
palkkataso- ja ulkoisvaikutuksiin saa aikaan samantyyppisiä vaikutuksia.
Usein koulutus ja siihen liittyen elinikäinen oppiminen voidaan nähdä
eräänlaisena yksilötason vakuutuksena työmarkkinoilla menestymiselle ja pysymiselle ja
samalla se merkitsee riskittömämpää palkkatulovirtaa myös silloin, kun taloudessa menee
yleisesti heikommin (OECD 2012a).
Kuviossa 6 on kuvattu tätä koulutustasojen
”vakuutusominaisuutta” OECD-maissa vuonna 2009, jolloin useat kehittyneet maat olivat
taantumassa.
Kuviosta
6,
jossa
maat
on
järjestetty
korkea-asteen
koulutettujen
työllisyysosuuksien mukaan alenevaan järjestykseen, voimme huomata seuraavaa:
Kaikissa OECD-maissa korkeampi koulutusaste merkitsee parempaa
työllistyvyyttä.
Ainoastaan viidessä tarkastelluista 35 kehittyneestä maasta korkea-asteen
suorittaneiden työmarkkinakohtaanto on alle 80 % ja vastaavasti
yhdessäkään maassa alimman koulutustason henkilöiden vastaava kohtaanto
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
35
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
ei yllä 80 %:iin ja keskimmäisessä luokassakin vain 9 maassa 80 %:n raja
ylittyy.
Koulutuksen ”työllisyysvakuutusvaikutus” (s.o. ero ylimmän ja alimman
koulutusasteen suorittaneiden työllisyyden välillä on suuri) on merkittävä (≥
OECD-maiden
keskiarvo,
28
%-yksikköä)
15
maassa.
Työllisyysvakuutusvaikutus on erityisen merkittävä (≥ 35 %-yksikköä)
seuraavissa maissa: Slovakia (53), Puola (44); Unkari (41), Tsekki (40),
Israel (38), Belgia (36), Viro (35) ja Slovenia (35)
Suomessa korkea-asteen koulutuksen saaneiden työmarkkinakohtaanto
työllisyysasteella mitaten on 25–64-vuotiaiden ikäluokassa 15. paras
vertailluista 35 maasta ja koulutusasteiden työttömyysvakuutusvaikutus on
OECD-maiden keskiarvon suuruinen, 28 % yksikköä.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
36
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Kuvio 6. Työllisten osuus (%) 25–64-vuotiaista koulutusasteen mukaan OECD -maissa
(ml. Brasilia), 2009
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
37
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
3.2. Elinikäisen oppimisen taloudelliset vaikutukset
Useissa maissa julkisen sektorin (hallituksen) tavoitteena on rohkaista elinikäistä
oppimista, koska sen ajatellaan parantavan tuottavuutta osaamistason nousun
seurauksena, ja työmarkkinoiden kohtaantoa koulutukseen osallistuvien paremman
työllistyvyyden seurauksena. Tämän lisäksi elinikäisellä oppimisella ajatellaan olevan
muita ei-taloudellisia yhteiskunnallisia vaikutuksia, esimerkiksi osallisuuden (eisyrjäytymisen) kasvaminen.
West (2012) esittää tuoreessa katsauksessaan koskien elinikäistä oppimista ja
EU-politiikkaa, että EU-tasolla ensimmäisen kerran selvästi mainittiin koulutus ja
erityisesti elinikäinen oppiminen (lifelong learning) taloudellisen kasvun tekijänä EUkomission valkoisessa paperissa (1993a). Tämä ns. the ’Delors’ White Paper4 koski
kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä. Vuonna 1993 ilmestyi myös EU-komission
työpaperi (EU komissio 1993b) koskien koulutusta ja harjoittelua (education and training
(lyhyt muotoinen koulutus) E&T), jossa ensimmäisen kerran selvästi odotetaan uusia
innovaatioita ja EU-tason yhteistyötä, jolla pyritään parantamaan E&T-laatua ja sille
asetetaan korkeammat tavoitteet ja standardit. Vuonna 1997 ilmestyi Euroopan
työllisyysstrategia, joka oli ensimmäinen ilmentymä tähän suuntaan. Vuoteen 2000 eli
Lissabonin strategiaan saakka tosin ”training” käsitettiin enemmän työmarkkinoiden
harjoitteluksi/valmennukseksi osana aktiivista työmarkkinapolitiikkaa. Vasta Lissabonin
kommunikean mukaan training nähtiin laajemmin eli se nähtiin räätälöitynä koulutuksena
erilaisissa elämäntilanteissa oleville kohderyhmille:
4
OECD ja Unesco olivat tätä ennen nostaneet elinikäisen oppimisen agendalleen kasvun ja kehityksen
tekijänä (West 2012, 10).
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
38
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Tämän jälkeen Eurooppa 2020 -strategiassaan EU-komissio (KOM 2010) asettaa selviä
määrällisiä tavoitteita elinikäiselle oppimiselle. Koulunsa keskeyttäneiden määrä täytyy
saada pudotettua keskimäärin alle 10 %:iin (ks. kuvio 4) ja korkea-asteen koulutuksen
suorittaneiden osuus täytyy saada nousemaan vähintään 40 %:iin (30−34-vuotiaista).
Kansalliset tavoitteet voivat olla tätäkin tiukemmat.
Elinikäisellä oppimisella on perinteiseen lineaariseen koulutus-työura-polkuun
verrattuna se erityispiirre, että elinikäinen oppiminen tähtää työmarkkinoiden
joustavuuden lisääntymiseen pyrkimällä parantamaan työmarkkinakohtaantoa eli työn
kysynnän ja -tarjonnan kohtaamista nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.
Kuvioissa
7
ja
8
on
kuvattu
eräiden
OECD-maiden
työllisyysasteiden
ja
aikuiskoulutukseen osallistumisen välistä yhteyttä. Tarkasteluissa on rajattu ulkopuolelle
työvoimasta
poissiirtyvä
10-vuotisikäkohortti,
koska
maiden
väliset
erot
eläköitymisjärjestelmien suhteen ovat institutionaalisesti varsin erilaisia.
Lähde: OECD, 2012b
Kuvio 7. Aikuiskoulutukseen osallistumisaste ja työllisyysaste 25–54-vuotiaiden
ikäluokassa eräissä OECD-maissa vuonna 2007, % ikäluokasta
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
39
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Kuviossa
7
maat
Porin yksikkö
on
järjestetty
alenevaan
suuruusjärjestykseen
aikuiskoulutukseen osallistumisen suhteen 25−54-vuotiaiden ikäluokassa. Kaiken
kaikkiaan näyttäisi siltä, että maiden väliset erot aikuiskoulutukseen osallistumisen
suhteen ovat merkittävät. Kun Ruotsissa, Uudessa-Seelannissa ja Suomessa ikäluokasta
osallistuu aikuiskoulutukseen 60−78 %, niin Italiassa, Puolassa, Kreikassa ja Unkarissa
vain 10−25 %. Maiden välisessä kokonaistyöllisyysasteessa ei ole läheskään saman
suuruusluokan vaihtelua (keskipoikkeama lähes neljä kertaa pienempi). Näyttäisi siis
siltä, että erot aikuiskoulutukseen osallistumisessa tarkastelluissa maissa eivät johtaisi
merkittävästi
parempaan
työllisyysasteeseen
(vrt.
perinteisen
koulutuksen
”työttömyysvakuutusvaikutus”, kuvio 6). Kuviossa 8 on kuitenkin tarkastelu tarkemmin
tätä aikuiskoulutukseen osallistumisen ja kokonaistyöllisyysasteen vaihteluiden välistä
suhdetta. Tarkasteluvuodeksi on valittu nykyistä talouskriisiä edeltävä ”normaali”
taloudellinen tilanne 2007, jotta lamasta aiheutuvat kysyntäperusteiset työllisyysvaihtelut
eivät vaikuttaisi haittaavasti em. muuttujasuhteisiin.
Aineistolähde: OECD 2012b
Kuvio 8. Aikuiskoulutukseen osallistumisen ja työllisyysasteen välinen suhde eräissä
OECD-maissa (ks. kuvio 7) vuonna 2007 (logaritminen sovite)
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
40
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Kuviosta 8 näemme, että vaihtelu aikuiskoulutukseen osallistumisessa 25–54vuotiaiden ikäluokassa selittää hieman yli puolet tarkastelujen maiden työllisyysasteen
vaihtelusta, kun käytämme puolilogaritmoitua mallia. Muuttujien suhde on siis
positiivinen ja ei-lineaarinen. Toisin sanoen aikuiskoulutukseen panostaminen nostaa
maan työllisyysastetta, mutta maissa, joissa aikuiskoulutukseen osallistuminen on suurta,
työllisyysasteen kasvuvaikutus on pienempi. Aikuisopiskelun ohjauksen näkökulmasta
tästä voidaan esittää muutamia, osin vastakkaisia päätelmiä5:
aikuisopiskelun
ohjaus
saattaa
olla
työmarkkinoiden
kohtaantotavoitteen
näkökulmasta tehottomampaa maissa, joissa työllisyysaste on jo muutoinkin
korkealla tasolla,
maissa, joissa kokonaistyöllisyysaste on onnistuttu pitämään erityisen korkealla
tasolla, on panostettu aikuiskoulutukseen (ks. myös McKenzie & Wurzburg 1997;
Jenkins, Vignoles, Wolf & Galindo-Rueda 2002; Dorsett, Lui &Weale 2010), tai
tehokkaan aikuisopiskeluohjausjärjestelmän puuttumisen vuoksi (ks. Cedefop
2011) korkean työllisyysasteen maissa aikuiskoulutuksella on enemmän
henkilökohtaisia tai muita vaikutuksia (eivät näy työllisyysasteessa, mutta
kylläkin muussa hyvinvoinnissa) kuin työmarkkinakohtaantoa edelleen parantavia
vaikutuksia.
Näistä näkökulmista aikuisopiskelun ohjausjärjestelmän (tehokkaasti toimivan verkoston)
kehittäminen paitsi maa-, mutta ennen muuta aluetasolla, olisi ensiarvoisen tärkeää.
Keskeinen teoreettinen hypoteesi esittää − johon myös useat elinikäisen
oppimisen strategiat nojaavat − elinikäisen oppimisen taloudellisten vaikutusten
perustuvan siihen, että sen avulla ajatellaan ensiksikin tuottavuuden ja talouskasvun
paranevan, kun osaamistaso nousee. Toiseksi elinikäisen oppimisen ajatellaan parantavan
5
Päätelmät ovat vain suuntaa-antavia. On syytä pitää mielessä muutama varauma. Ensiksikin syy- ja
seuraussuhde maatasolla ei välttämättä ole todellisuudessa siten, kuin tässä on tulkittu eli aikuiskoulutuksen
osallistumisasteen seurauksena työmarkkinakohtaanto paranee eli työllisyysaste kasvaa. Maatason
aineistossa kausaalisuus voi olla myös niin, että korkean työllisyysasteen maassa ihmiset herkemmin
osallistuvat aikuiskoulutukseen, vaikkapa sen vuoksi, että he kokevat suurempaa yhteiskunnallista
osallisuutta (social inclusion). Toiseksi tehdyssä regressiossa on vain 27 havaintoa, joskin maat ovat
globaalisti katsottuna varsin samanlaisia kehittyneitä maita. Kolmanneksi muuttujat ovat vain vuodelta
2007, joskin muuttujat (aikuiskoulutukseen osallistumisaste ja työllisyysaste) ovat varsin vähän vuosittain
vaihtelevia ja 2007 vuosi oli viimeisen vuosi ennen nykyistä maailmanlaajuista finanssikriisiä ja sitä
seurannutta kehittyneiden maiden talouskriisiä ja julkisen sektorin rahoituskriisiä Euroopassa. Näin näillä
häiriötekijöillä ei ole vaikutusta analyysissä.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
41
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
työmarkkinoiden toimintaa: tekee ne joustavaksi, kun ammatillinen liikkuvuus lisääntyy
ja parantaa ilman ammatillista liikkuvuuttakin työvoiman jatkuvaa työllistyvyyttä.
Kuitenkin esimerkiksi
Light
(1995) esittää
yhdysvaltalaisen aineiston
perusteella, Egerton & Parry (2001) Iso-Britannian aineistolla ja Holmlund, Liu & Skans
(2008) ruotsalaisella aineistolla, että koulutuksen keskeytyminen tai viivästyminen
merkitsee pysyvää kokonaisansioiden alenemista verrattuna niihin, joilla tätä ei ole
tapahtunut. Toisin tulkiten esimerkiksi aikuisohjauksen avulla saavutettu tutkinnon
loppuunsaattaminen ei ole kompensoinut näiden tutkimusten mukaan ansiomenetyksiä.
Toisaalta Ferrer & Menendez (2009) osoittavat kanadalaiseen aineistoon perustuen, että
tutkinto-opiskelijat, joiden opinnot jostakin syystä viivästyvät kurovat elinkaaritulossa
kiinni niiden opiskelijoiden elinkaaritulon, joilla viivästymistä ei tapahtunut. Edellä
esitetyissä tutkimuksissa ei kuitenkaan ole suoraan verrattu opintonsa keskeyttäneiden ja
viivästäneiden ansiotasoja eli niiden koulupudokkaitten ansiotasoja, jotka osallistuvat
elinikäiseen oppimiseen ja eivät syrjäydy ja niiden, jotka syrjäytyvät. Tällä tavoin
voitaisiin paremmin arvioida aikuisopiskelun ohjauksen taloudellista vaikuttavuutta.
Kuitenkin tähän tutkimusasetelmaongelmaan osittain vastaten ja tuloksiltaan edellisestä
poiketen Blanden, Buscha, Sturgis & Urwin (2010) esittävät, että elinikäisellä
oppimisella on merkittävä positiivinen vaikutus sekä miesten että naisten ansioihin ja
sosiaaliseen asemaan. He arvioivat, että elinikäiseen oppimiseen osallistuminen kasvatti
tuntiansioita noin 20 % tutkitulla kymmenvuotisperiodilla. Blanden et al. (2010) aineisto
perustui Iso-Britannian kotitaloustiedusteluun. Toisekseen em. tutkimuksissa ei ole
arvioitu elinikäisen tuottavuus- ja työmarkkinoiden joustavuusvaikutuksia.
Edellä olleet empiiriset tutkimukset tarkastelivat elinikäisen oppimisen (jos se
liittyi tutkinto-opiskelun jatkamiseen, pl. Blanden et al. 2010) palkkatulovaikutuksia
yksilötason aineistojen pohjalta (mikroaineisto). Toinen puoli elinikäisen oppimisen
yksilötason hyvinvointivaikutuksista on sen mahdollisesti tuoma parempi suoja
työttömyyttä
vastaan
(ks.
edellä
”vakuutusominaisuus
työttömyyttä
vastaan”).
Aggregaatti- eli maatasolla tämä näkyy mahdollisesti korkeampana työllisyysasteena (ks.
kuviot 7 ja 8 edellä). Dorsett et al. (2010) ovat tutkineet elinikäisen oppimisen
vaikutuksia työllisyyteen Iso-Britannissa. Paneeliaineiston (aikaulottuvuus 1991–2008 ja
poikittaisulottuvuutena kotitaloustiedustelu, jossa 5000 kotitaloutta ja n. 10000 yksilöä)
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
42
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
perusteella he havaitsivat, että miehille (tutkittu vain miehiä), jotka osallistuivat
elinikäiseen oppimiseen siten, oppiminen paransi heidän koulutustasoaan, paransi heidän
työmarkkina-asemaansa
niin,
että
sillä
oli
oleellista
vaikutusta
koulutuksen
kokonaistuottoon (”elinkaaripalkkaan”) korkeamman ja jatkuvan työllistyvyyden vuoksi.
Jenkins et al. (2002) havaitsivat, että henkilöt, jotka olivat työmarkkinoiden ulkopuolella,
työllistyivät todennäköisemmin ottaessaan osaa elinikäiseen koulutukseen.
Edellä on tarkastelu empiirisiä tutkimuksia, joissa on analysoitu elinikäisen
oppimisen
vaikutuksia
(elinkaari)palkkaan
tai
työllistymiseen
mikroaineistojen
(yksilötaso) perusteella. Lähestymistavan perusteella voidaan tehdä lähinnä päätelmiä
siitä, onko elinikäinen oppiminen kannattavaa yksilön kannalta. Tutkimuksissa ei ole
juurikaan tarkasteltu elinikäisen oppimisen ei-taloudellisia kannustimia yksilön kannalta
(pl. Blanden et al. 2010 ja sosiaalinen asema). Näiden vaikutusten esiintuominen
kvantitatiivisen tutkimuksen menetelmin ja siten paremmin yleistettynä on varsin
epävarmaa. Kuitenkin esimerkiksi Sabates (2008) esittää, että elinikäinen oppiminen
vähentää köyhyyttä ja syrjäytymistä, koska työllistyvyyden paraneminen lisää
säännöllisiä palkkatuloja, aikuisoppimisella on vaikutusta terveyden paranemiseen,
aikuiskoulutus parantaa paitsi koulutukseen osallistuvien itsensä hyvinvointia niin myös
perheenjäsenten, erityisesti lasten asemaa. Saisana ja Cartwright (2007) ovat tutkineet
elinikäisen oppimisen vaikutuksia onnellisuuteen. Jenkins et al. (2002) saivat tuloksen,
että jos henkilö otti osaa elinikäiseen koulutukseen, johti se usein lisäopiskeluun. Siten
elinikäisen opiskelun kautta voidaan paitsi ehkäistä syrjäytymistä, niin voidaan parantaa
yhteiskunnallista osallisuutta eli aktiivista kansalaisuutta.
Lopuksi on syytä todeta, että yksikään edellisistä tutkimuksista ei yksilötason
aineistosta huolimatta tarkastellut elinikäisen oppimisen vaikutuksia maan sisällä
alueellisesti. Tietääksemme tällaisia tilastoihin perustuvia (ei kyselyihin perustuvia)
tutkimuksia ei ole tehty. Alueelliset tekijät luultavasti kuitenkin vaikuttavat elinikäisen
oppimisen
aikaansaamaan
työllistyvyyteen,
koska
alueet
poikkeavat
toisistaan
elinkeinorakenteen ja osaamistarpeiden sekä koulutusmahdollisuuksien suhteen. Näiden
yhteensovittamisessa saattaa olla alueellisia eroja. Tämä antaa myös alueellisen haasteen
onnistuneelle aikuiskoulutuksen ohjaukselle.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
43
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
4. AIKUISOPISKELUN OHJAUKSEN MERKITYS JA ELINIKÄISEN
OHJAUKSEN TILANNE EUROOPASSA
Aikuisopiskelun ohjaus (TNO) sisältää valikon aktiivisia toimenpiteitä, joilla pyritään
parantamaan edellytyksiä elinikäiselle oppimiselle. Aikuisohjauksen toimenpiteiden
taloudellisen merkityksen tai vaikuttavuuden tutkiminen empiirisesti kvantitatiivisen
tutkimuksen menetelmin on haasteellista. Koska aikuiskoulutuksen ohjauksessa on
perimmältään kyse koulutuspolitiikan tai jonkun ohjelman toteuttamisesta, niin
vaikuttavuusarviot
voidaan
esittää
evaluaatiotutkimuksen
menetelmin.
Usein
evaluaatiotutkimuksen menetelmät ovat laadullisia tai TNO-palveluja arvioidaan
asiakas(tyytyväisyys)kyselyjen perusteella. Tulosten
yleistettävyys
muuhun kuin
tarkastelun kohteena olevaan projektiin tai hankkeeseen on rajoittunutta. Tässä
selvityksessä
ei
esitellä
erilaisten
aikuiskoulutus-
tai
elinikäisen
oppimisen
ohjaushankkeiden evaluaatiotutkimuksia. Eikä tämän selvityksen tarkoituksena ole ollut
evaluoida esimerkiksi Satakunnan Opin Ovi -hanketta. Sen sijaan hankkeen tarkoituksena
on ollut arvioida elinikäisen oppimisen taloudellisia vaikutuksia yleisesti tehtyjen
tutkimusten
perusteella
(edellä)
sekä
koota
yhteen
satakuntalaisten
aikuiskoulutusorganisaatioiden, aluekehitys- ja työvoimaorganisaatioiden (ml. suurimmat
kaupungit) sekä etujärjestöjen edustajien näkemykset aikuiskoulutuksen ohjauksen
merkityksestä Satakunnassa (luvut 6 ja 7).
Sen sijaan Cedefop (2011) on tehnyt yhteenvedon elinikäisen ohjauksen
(lifelong guidance) palvelujen ja järjestelmien tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä
Euroopassa. Tämä on eräänlainen kokonaisevaluaatio aikuisohjauksesta. Selvityksessä
tehdään seuraavat löydökset koskien neljää osa-aluetta:
1. Aikuisohjauksen koordinaatio ja yhteistyö
o Euroopan unionin neuvoston päätöslaskelma vuodelta 2008 (Council of
the European Union 2008) käsittelee aikuisohjauspolitiikan ja yhteistyön
rohkaisemista kansallisella, alueellisella ja sidosryhmätasolla. Jäsenvaltiot
ovat edistyneet aikuisohjauksen roolin vahvistamisessa omissa elinikäisen
oppimisen ja työllisyyden strategioissaan. Myös useiden maiden
aikuiskoulutuksen ohjauksen suunnittelun, palvelujen jakamisen ja
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
44
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
kehittämisen (lakisääteiset) uudistukset korostavat aikuisohjaustoimijoiden
yhteistyötä sekä palvelujen asiakaslähtöisyyttä.
o Kaikissa
jäsenmaissa
ohjausfoorumeita
on
tai
perustettu
vastaavia
tai
perusteilla
kansallisia
koordinaatiomekanismeja,
joilla
parannetaan sektoreiden välistä ja moniammatillista verkostoperusteista
ohjausyhteistyötä sekä parannetaan toimenpiteiden ja strategioiden välistä
koordinaatiota. Lisäksi kansalliset toimijat ovat rohkaisseet alueellisia
aikuisohjaustoimijoita
kehittämään
yhteistyötä
yli
sektoreiden
ja
hallinnollisten aluerajojen. Alueellisten toimijoiden yhtenä tarkoituksena
on
tehdä
aikuisohjauslähtöisiä
päätöksentekoprosesseihin.
aloitteita
politiikka-
Yhteistyöverkostojen
ja
luomista
tukee
kansainvälisesti Euroopan elinikäisen ohjauksen toimenpideverkosto
(ELGPN-verkosto, European Lifelong Guidance Policy Network).
Kokonaisvaltainen aikuisohjauksen verkosto kuitenkin vielä puuttuu.
2. Aikuisohjauksen laadunvarmistus
o Edellä
mainitun
laadunvarmistusta
päätöslauselman
yksi
aikuisohjauksessa.
painopiste
Cedefop
(2011)
koskee
esittää
päätelmänään, että jäsenvaltiot ovat keskustelleet laadun käsitteestä
ohjauksen yhteydessä. Sen suhteen ei ole päästy ratkaisuun Cedefopin
raportin ilmestyessä, joskin maiden välinen yhteistyö yhteisen Euroopan
tason vertailuasiakirjan muodostamiseksi voisi johtaa yhteiseen ohjauksen
laadun käsitteeseen.
o Lisäksi jäsenvaltiot ovat parantaneet evidenssiperustaa, jolla he arvioivat
aikuisohjauksen yksilöllisiä, taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Laajempi evidenssipohja ohjauksen eri toimintatapojen tuloksista ja niiden
vaikutuksista auttaa edelleen kansallisia päätöksentekijöitä suuntaamaan
voimavaroja ohjauksen laatuun ja tuleviin ohjaustoimenpiteisiin. Monissa
maissa ohjauksen (koulutus ja työllisyys) käytännön toteuttajien
ammatillinen kehittäminen on ollut ohjauksen kehittämisen keskeisenä
kohteena.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
45
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
3. Aikuisohjauksen saatavuus
o Cedefop (2011) havaitsi, että aikuisohjauksen saatavuudessa kaikille
kansalaisille on jäsenvaltioissa edistytty. Siltikin edelleen aikuisohjauksen
antaminen vaihtelee merkittävästi maittain, sektoreittain, hallinnonaloittain
ja toimijoiden kesken. Keskeisenä huomiona on, että useissa maissa on
laajennettu
aikuisohjauksen
loppukäyttäjäystävällisesti
tietopalveluja
kustannustehokkaasti
online-palveluiksi
verkkoon.
ja
Sektoreiden
välinen yhteistyö yhtenäisen ohjauksen web-sovellusten kehittämisessä on
edistynyt. Cedefopin mukaan on myös onnistuttu yksilöllistämään
aikuisohjauspalveluja, jotta asiakkaat voivat turvallisemmin mielin
(epävarmuus vähenee ja rohkaiseva tuki lisääntyy) tehdä omasta
näkökulmastaan merkittäviä päätöksiä aikuisopiskeluun ryhtymisestä ja
urasuunnittelustaan.
4. Urakehityksen hallintataidot
o Yksi
Euroopan
kehittämiseen
unionin
tähtäävän
neuvoston
(2008)
päätöslauselman
elinikäisen ohjauksen
painopistealueista
koskee
urakehityksen hallintataitoja. Tätä ei ole Cedefopin analyysin mukaan
täysin ymmärretty eri maissa. Usein urakehityksen hallintaa jäsenmaissa
pidetään elinikäisenä ja erityisen itseohjautuvana prosessina, jota voidaan
tukea TNO-palveluilla. Käytännössä uranhallintataidot (koulutus ja
elinikäinen oppiminen) tulevat esiin ”curriculumeissa” ja muissa toimissa.
Cedefopin mukaan työssä olevat aikuiset tarvitsevat uranhallintataidoissa
paljon
kehittämistä
ja
myös
huomiota
työnantajien,
työvoimaviranomaisten ja sosiaalisten kumppaneiden taholta koko
Euroopassa.
Työttömien
osalta
on
valtava
ero
siinä,
millä
aktiivisuusasteella työvoimahallinnon palvelut onnistuvat integroimaan
työttömiä työelämään takaisin. Tässä tärkeänä tekijänä ovat kaikille
helposti saatava ja kattava (alueellinen) työmarkkinainformaatio.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
46
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Eurooppalaisen aikuiskoulutuksen ohjauksen verkoston (ELGPN) lisäksi
aikuisopiskelun ohjauksen kansainvälistä yhteistyötä edistää ICCDPP (International
Centre for Career Development and Public Policy). Keskus on maailmanlaajuinen ja se
pyrkii
verkkosivuillaan
(http://www.iccdpp.org/Aboutus/tabid/80/Default.aspx)
ja
vuosittaisten kansainvälisten symposiumien järjestämisen avulla levittämään tietämystä
aikuisopiskelun ohjauksen käytännöistä ja kehittämispyrkimyksistä. Kansainvälinen
koulutuksen ja ammatillisen ohjauksen järjestö (IAEVG, International Association for the
Educational and Vocational Guidance) tuottaa merkittävästi koulutukseen ja ohjaukseen
liittyvää tutkimus- ja kehittämistietoa (http://www.iaevg.org/iaevg/index.cfm?lang=2) ja
yhdistys
julkaisee
ammatillista
aikuisohjaukseen
keskittävää
journal-julkaisua
säännöllisesti (International Journal for Educational and Vocational Guidance (IJEVG)).
5. POTENTIAALISET AIKUISKOULUTUSMARKKINAT SATAKUNNASSA
5.1. Työpaikkojen toimialarakenteen muutos
Satakunnan työpaikkojen toimialarakenteessa on havaittavissa runsaan kymmenen
vuoden aikana, vuosina 1997–2009, jonkin verran muutoksia (kuvio 9). Jos nämä
muutokset jatkuvat – kuten arvattavaa on – niin uudenlaisia osaamistarpeita syntyy.
Olemassa
olevan
työvoiman
pitäisi
jatkuvasti
kyetä
vastaamaan
tähän
rakennemuutokseen. Tämä omalta osaltaan kasvattaa elinikäisenoppimisen tarvetta ja
siten kasvattaa potentiaalista kysyntää aikuisopiskelun ohjaukselle.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
47
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Kuvio 9. Satakunnan työpaikkojen toimialarakenne vuosina 1997–2009 (parittomat
vuodet)
Palveluiden osuus on muuttunut selvimmin, sillä se on kasvanut noin kahdeksan
prosenttiyksikköä. Osa kasvusta selittynee teollisuuden tukipalveluiden ulkoistuksilla,
mikä selittää osan myös jalostuksen työpaikkojen osuuden neljän prosenttiyksikön
pudotuksesta. Jalostukseen kuuluu teollisuuden lisäksi myös rakentaminen sekä sähkö-,
energia- ja vesihuolto, joiden työpaikkojen määrä on kuitenkin kasvanut selvästi
nopeammin kuin palveluissa keskimäärin vuosina 1997–2009. Siten jalostuksen siivun
supistuminen on johtunut teollisuudesta. Alkutuotannon vähäinen osuus on edelleen
laskenut selvästi. Työpaikkojen toimialarakenteen muutos asettaa joka tapauksessa
haasteita myös työllisten henkilöiden osaamiselle, sillä maakunnan tukijaloilla,
teollisuudessa ja palveluissa, myös sisäinen toimialajako muuttuu vähitellen ajan myötä,
ja työtehtävät ja osaamistarpeet vaihtuvat myös toimialojen sisällä.
Satakunnan ilmeisenä kilpailuetuna tuleviin toimialamuutoksiin sopeutumisessa
on se, että sen talouden toimialarakenne on monipuolinen ja varsin samankaltainen koko
maan työpaikkojen toimialarakenteen kanssa (ks. Satamittari 2012). Koulutuksen ja
aikuiskoulutuksen ohjauksen näkökulmasta tämä merkitsee sitä, että koulutus eri
tasoillaan on syytä pitää monipuolisena, jotta osaavan työvoiman saatavuus omasta
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
48
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
maakunnasta on turvattua. Toisaalta se merkitsee sitä, että vähäinen riippuvuus
yksittäisistä toimialoista (esim. elektroniikka- ja sähköteknisten tuotteiden valmistus,
kaivannaisteollisuus, paperiteollisuus) antaa erikoistuneita alueita paremman suojan
globaalitalouden muutoksia (kysyntä- ja tarjontamuutokset) vastaan. Kolmanneksi
Satakunta on monipuolisen alueellisen toimialarakenteen vuoksi potentiaalisesti alue,
jolla on hyvät edellytykset ylimaakunnalliseen työvoiman liikkuvuuteen. Kuviossa 15
(luvussa 5.4) selvästi nähdään, että bruttomuutto Satakuntaan on 1990-luvun alun
lamavuosista lähtien ollut voimakkaasti kasvavaa (lähes kaksinkertaistunut ollen 2011
noin 4000 henkilö). Tämä lisää alueellisten työmarkkinoiden joustavuutta, joka on
keskeinen kilpailukykytekijä esimerkiksi EU:n uudistetussa kasvustrategiassa (ks. KOM
2010). Koulutuksen ennakoinnin mielessä tämä merkitsee sitä, että vaikka maakunnan
oma koulutustarjonta ei täysin vastaisi maakunnan tarpeita, niin muissa maakunnissa
tapahtuva koulutus palvelee keskimäärin hyvin myös Satakunnan elinkeinoelämän
tarpeita6. Tietysti tämä liikkuvuuspotentiaali on kahdensuuntainen.
5.2. Osaamistarpeiden ja koulutusrakenteen muutos ja ennakointi
Satakunnassa
Edellä kuvattu toimialojen välinen työpaikkarakennemuutos ei tietystikään kuvasta sitä
muutosta, joka on odotettavissa osaamis- ja koulutustarpeissa toimialojen sisällä ja
liiketoimintaprosessien pilkkoutuessa globaalin kilpailun paineessa jopa yritysten sisällä.
Koulutuksen, elinikäisen oppimisen ja aikuisopiskelun ohjauksen näkökulmasta tällaiset
lisääntyvät, osin uudenlaiset muutospaineet, kasvattavat tulevaisuudessa niiden kysyntää
ja tarvetta.
6
Se, että tullaanko käytännössä Satakuntaan töihin, riippuu lopulta maakunnan houkuttelevuudesta asuinja työssäoloalueena. Satakunnan maakunnan monipuolinen ja koko Suomen työpaikkojen
toimialarakennetta muistuttava toimialarakenne antaa kuitenkin alueen yrityksille hyvät lähtökohdat
suojautua osaavan työvoiman ei-saatavuusriskiä vastaan. Useissa tehdyissä tutkimuksissa osaavan
työvoiman saatavuus on nähty keskeisenä maakunnan taloudellisen kilpailukyvyn elementtinä.
(Vähäsantanen, Karppinen & Laamanen 2007, Karppinen 2008, 2009 ja 2010). Kuviossa 15 jäljempänä on
kuvattu maakuntaan suuntautuvan bruttomuuton kehitystä. Bruttomuutto kuvastaa paremmin tyypillisesti
käytetyn nettomuuttokäsitteen sijasta alueelle tapahtuvaa liikkuvuuspotentiaalia.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
49
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Satakunnassa työllisten henkilöiden koulutusjakauma on nyt muuttunut jonkin
verran verrattaessa vuosia 2001 ja 2009 (kuviot 10 ja 11). Vain perusasteen
suorittaneiden osuus on supistunut selvästi, kahdeksisen prosenttiyksikköä. Keskiasteen
ammatillisen koulutuksen saaneiden osuus on noussut kolmisen prosenttiyksikköä.
Alemman korkeakouluasteen osuus on kohonnut selvästi ammattikorkeakoulututkinnon
suorittaneiden määrän noustua selvästi (7 % → 11 %). Ylemmän korkeakoulututkinnon
osuus on myös noussut hieman. Alimman korkeakouluasteen osuus on pienentynyt
johtuen entisen opistoasteen koulutuksen loppumisesta. Tutkijakoulutuksen saaneiden
osuus on pysynyt lähes ennallaan.
Jos koulutusrakenteen muutos pysyy tulevaisuudessakin samankaltaisena, niin
aikuiskoulutuksen ohjauksen potentiaalinen tarve tulee kasvamaan Satakunnassa.
Ensiksikin odotettavaa on, jos Satakunnan kehitys on samansuuntaista koko maan kanssa,
että korkea-asteen koulutuksen saaneiden aikuiskoulutushalukkuus on suurempaa kuin
peruskoulutuksen saaneiden ja jos korkea-asteen koulutuksen saaneiden lukumäärä
edelleen kasvaa, niin elinikäisen oppimisen tarvetta on aiempaa enemmän. Toiseksi
muuntokoulutus Satakunnan korkea-asteen koulutuksen sisällä tullee lisääntymään7.
Kuvio 10. Kaikkien toimialojen työllisten jakauma koulutusasteittain Satakunnassa v.
2001
7
Yliopistojen rakenteelliseen kehittämisen tähtäämät suunnitelmat toteavat, että yliopistokeskuksia tulee
kehittää erityisesti alueensa aikuiskoulutuksen koordinaatio- ja resurssikeskuksina. Tämä tietänee entistä
selkeämpää työnjakoa ja toisaalta tiiviimpää yhteistyötä Satakunnan korkeakoululaitoksen sisällä niin
aikuisopetuksessa kuin muuntokoulutuksessa. Mitä luultavimmin myös uudenlaisia alueelliseen tarpeeseen
räätälöityjä maisteriohjelma- ja täydennyskoulutusta tullaan tarvitsemaan ja kehittämään.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
50
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Kuvio 11. Kaikkien toimialojen työllisten jakauma koulutusasteittain Satakunnassa v.
2009
Alueellisten
koulutusrakenteiden
pitäisi
ennakoivasti
heijastaa
tulevia
ammattirakenteiden ja osaamistarpeiden muutoksia. OKM:n tuoreessa selvityksessä
vuodelta 2011b on esitetty katsaus koulutus- ja osaamistarpeiden kehittymisestä sekä
ennakoinnista koskien vuotta 2010. Selvityksessä todetaan, että koulutus- ja
osaamistarpeiden yhteensovittamisessa ollaan vasta aluillaan koko maankin tasolla ja
keskeisessä roolissa on onnistunut ennakointi. Aluenäkökulmasta tämä merkitsee
selvityksen mukaan sitä, että tulisi kehittää maakuntien liittojen johdolla tehtävän alueennakoinnin resursseja, osaamista ja ennen kaikkia monipuolistaa yhteistyötä.
Viimemainittu merkitsee monipuolista yhteistyötä sidosryhmien kanssa alueella,
korkeakoulujen ja koulutuksen järjestäjien kanssa, maakunnallisilla yhteistoimintaalueilla ja korkeakoulujen muodostaman alueellisen yhteistyön alueilla sekä alueellisen ja
valtakunnallisen ennakointitoiminnan yhteensovittamisessa.
Erityisesti raportissa
mainitaan, että aikuiskoulutuksen ennakointia tulee kehittää niin, että saadaan
kokonaisnäkemys
maatasolla.
Tarvittaessa
tietoja
täydennetään
johonkin
aikuiskoulutuksen osa-alueeseen kohdistuvilla ennakointimenetelmillä.
Satakunnassa ja Porin seudulla tapahtuvaa ennakointitoimintaa ovat kartoittaneet
Karppinen & Vähäsantanen (2011). Yritys- ja elinkeinotoimintaan suoraan kytkeytyvien
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
51
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
satakuntalaisten organisaatioiden (”ennakointivastaavat”) haastatteluun perustuvan
kokonaistutkimuksen (koko perusjoukko) perusteella Karppinen & Vähäsantanen esittivät
keskeisinä löydöksinään, että:
ennakointi oli laajalti käytössä, sitä pidettiin tärkeänä lähes poikkeuksetta,
ja
suhteellisesti
eniten
alueellista
ennakointitoimintaa
tehtiin
koulutusennakoinnin suhteen8;
organisaatioiden ennakointitavat ja käsitys ennakoinnin sisällöstä olivat
varsin
kirjavia
(korostettiin
kuitenkin
tiedonhankinnan
tärkeyttä
ennakoinnin perustana), eikä ennakointia valtaosaltaan ollut vastuutettu tai
peräti viety päätöksenteon tasolle;
kvantitatiivisia ennakointimenetelmiä ei
juurikaan käytetty, mutta
ennakoinnin tyypilliset toiminnalliset piirteet oli laajalti omaksuttu;
ennakointia
tehtiin
pääosin
yhteistyössä
(verkostomaisesti),
jossa
tyyppiseksi piirteeksi löydettiin laajan alueellisen toimintaverkoston
käyttö, jos ennakointitarve oli ei-spesifinen ja toiminnallinen sekä
laadullisiin johtopäätöksiin tähtäävää;
jos ennakointi perustui spesifiseen ennakointitarpeeseen – tyypillisesti
tilanteessa,
jossa
organisaatiolla
oli
spesifi
toiminnan
kohde
–
ennakoinnissa käytettiin ylialueellista (kansallista ja kansainvälistä)
tiedonhankintaa (tutkimuksia);
kartoitukseen osallistuneista organisaatioista haastatteluiden perusteella
selkeästi eniten pyrittiin käyttämään kvantitatiivisia ennakointimenetelmiä
Satakuntaliitossa ja Satakunnan ELY-keskuksessa. Ensin mainitussa
ennakointiosaamisen yhteistyö oli selkeästi ylialueellista (valtakunnallista
ja lakiin perustuvaa), mutta haastatteluvaiheessa ei ilmennyt niiden
systemaattista käyttöä organisaation päätöksenteossa aleellisesti. Toiseksi
kvantitatiivisen,
alueellisen
tausta-aineiston
käytössä
8
Sittemmin Satakunnassa on käynnistämässä (2012) laajaan alueelliseen yhteistyöhön perustuvia
koulutusennakoinnin kehittämishankkeita (koordinaattorina WinNova), joiden tähtäimenä on eriasteisten
koulutusten ennakointi alueella ja valtakunnallisen aikuisopiskelun ennakointimallin kehittäminen.
Odotettavissa olevilla tuloksilla lienee omalta osaltaan käyttöä tiedollisena lähteenä myös aikuisopiskelun
ohjauksen kehittämisessä Satakunnassa. Aikuisopiskelun ohjaus on kuitenkin lähtökohtaisesti asiakas eli
ohjattavalähtöistä.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
52
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
ennakointityövälineenä oli selkeästi edennyt organisaatioista ELY-keskus
ja WinNova, joista viimemainitussa oli myös selkeät suunnitelmat
ennakointitiedon
käyttämisestä
koulutussuunnittelun
päätöksenteon
apuvälineenä. Prizztechin eräiden toimintojen osalta oli edetty kaikkein
systemaattisimmin ennakoinnin jatkuvassa käyttämisessä päätöksenteossa.
Prizztechin ja Posekin rooli näkyi selkeästi ennakointitiedon välittämisessä
hyvin
runsaina
Satakunnan
yhteistyöverkostokontakteina
korkeakoulusektorissa
–
Satakunnan
erityisesti
alueella.
Turun
kauppakorkeakoulussa – tuotettiin runsaasti ennakoinnissa tarvittavaa
kvantitatiivista, alueellista tilasto- ja tutkimustietoa ja niitä sanottiin myös
hyödynnettävän runsaasti. Muutoin näiden koulutusorganisaatioiden
omassa toiminnassa ennakointitiedon soveltaminen oli toiminnallisesti
hajautettu käytännön opetussuunnitelman ja opetuksen toteuttamisen
tasoille.
Karppisen & Vähäsantasen (2011) tutkimuksessa ei erityisesti kartoitettu
koulutus- ja/tai osaamistarve-ennakointia puhumattakaan erityisesti aikuiskoulutuksen
ennakointia. Näkökulmana oli kartoittaa organisaatioiden omaa ennakointinäkemystä
mahdollisemman laaja-alaisesti.
Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että perinteisen tutkintoon johtavan koulutuksen
näkökulmasta alueellisten koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi on tärkeää.
Elinikäisen oppimisen, aikuiskoulutuksen ja aikuisopiskelun ohjauksen näkökulmasta
olisi tärkeää, että niiden avulla voidaan joustavasti ja nopeasti vastata muuttuneisiin
osaamis- ja koulutustarpeisiin niin yritysten kuin ohjattavien näkökulmasta. Alueellisesti
räätälöityä aikuiskoulutusta voidaan käyttää myös alueellisen liikkuvuuden lisäämiseksi
ja työperäisen alueelle (Satakuntaan) tapahtuvan muuttoliikkeen vauhdittamiseksi ja näin
tulevan, osaavan työvoiman turvaamiseksi.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
53
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
5.3. Satakunnan väestöennuste 2008–2040 ikäluokittain
Myös väestörakenteen muutos luo haasteita maakunnan koulutusjärjestelmälle ja
elinkeinoelämälle. Sekä Satakunnassa että maassa keskimäärin yli 65-vuotiaiden määrä
tulee kasvamaan selvästi seuraavan parinkymmenen vuoden aikana (kuvio 12). Samalla
erityisesti Satakunnassa työikäisten, 25–64-vuotiaiden määrä tulee supistumaan. Alle 24vuotiaidenkin ikäluokka laskee vähän. Koska väestöllinen huoltosuhde tulee kasvamaan
merkittävästi, niin koulutusjärjestelmältä vaaditaan entistä parempaa osuvuutta ja
tehokkuutta, sillä niukkoja resursseja on kyettävä hyödyntämään entistä paremmin.
Elinikäinen oppiminen ja aikuisopiskelun ohjaus tulevat todennäköisesti olemaan
jatkossa entistä merkittävämmässä asemassa.
Tilastokeskuksen
väestökehitykseen
väestöennuste
muuttoliikkeessä,
perustuu
syntyvyydessä
muutaman
ja
edellisen
vuoden
kuolleisuudessa.
Mikäli
kehityskulku pysyy samana, tulee väestökehitys olemaan kuvion 12 kaltainen. Ennuste
uusitaan kolmen vuoden välein, ja tänä vuonna ilmestyy seuraava. Kuvion 12 ennuste on
laadittu vuonna 2008.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
54
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Aineistolähde: Tilastokeskus
Kuvio 12. Väestöennuste ikäluokittain 2008–2040 Satakunnassa ja maassa keskimäärin
Demografinen työvoiman tarjontavaje tulee olemaan lähivuosina huomattava
Tilastokeskuksen laatiman väestöennusteen pohjalta laskettuna (kuvio 13). Käytännössä
se merkitsee sitä, että työmarkkinoille tulevat ikäluokat (15–24-vuotiaat) ovat pienempiä
kuin sieltä poistuvat (55–64-vuotiaat), eli niiden osamäärä (D = 15–24-vuotiaat/55–64vuotiaat) kunakin vuonna on alle yksi. Vaje on syntynyt 2000-luvun alussa eikä se vielä
ole sitovaa, mutta se on luonteeltaan jatkuvaa ja Satakunnan tapauksessa varsin
merkittävää (vuoteen 2026 saakka vuosittain yli 20 % eli joka viides vuosi työvoimasta
poistuu edellisen 55−64-vuotiaiden lukumäärä työntekijöitä (ceteris paribus)). Tämä
merkitsee osaltaan elinikäisen oppimisen tarpeen ja aikuiskoulutuksen ja -ohjauksen
potentiaalisen kysynnän kasvamista. Tämä syntyy kahta kautta. Ensiksikin aina vuoteen
2040 saakka jatkuvaksi ennakoitu demografinen työvoiman tarjontavaje saattaa merkitä
merkittävää alueelle muuttoa, joko kotimaasta tai ulkomailta (ks. luku 5.4). Toiseksi
tarjontavajeen hoitaminen ilman merkittävää alueelle muuttoa edellyttää alueellisilta
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
55
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
työmarkkinoilta
aiempaan
Porin yksikkö
parempaa
kohtaantoa
tai
osaamisen
voimaperäistä
kasvattamista.
Kuvio 13. Demografisen työvoiman tarjontavajeen kehitys Satakunnassa: D = (15–24vuotiaat/55–64-vuotiaat)
Tarkasteltaessa toimialoittaista eläköitymistä Satakunnassa (yli 55-vuotiaat
työntekijät, taulukko 2) havaitaan yli 55-vuotiaiden osuuden olevan runsaan
viidenneksen. Lisäksi toimialakohtainen vaihtelu on suurta. Nopeasti eläköityville aloille
tarvitaan perinteistä ja täydennyskoulutusta lisää, mikäli työvoiman tarve pysyy
vähintään entisenä. Sen lisäksi ammatillinen liikkuvuus (mm. muuntokoulutus) on
avainasemassa eläköityvillä aloilla. Näillä aloilla syntyy todennäköisesti tarvetta
aikuiskoulutukselle ja sen ohjaukselle, jotta vähenevän työvoiman haasteeseen pystytään
vastaamaan entistä paremmin. Satakunnassa keskimääräistä ripeämmin eläköityviä aloja
ovat maa- ja metsätalous, sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, kuljetus ja varastointi, rahoitusja vakuutustoiminta, kiinteistöala, ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta,
julkishallinto, koulutus sekä SOTE-alat.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
56
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Taulukko 2. Yli 55-vuotiaiden työntekijöiden osuus (%) toimialoittain Satakunnassa 2008
Satakunta 31.12.2008
Kaikki toimialat yhteensä
A Maatalous, metsätalous ja kalatalous
B Kaivostoiminta ja louhinta
C Teollisuus
D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta
E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu
ympäristön puhtaanapito
F Rakentaminen
G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja
moottoripyörien korjaus
H Kuljetus ja varastointi
I Majoitus- ja ravitsemistoiminta
J Informaatio ja viestintä
K Rahoitus- ja vakuutustoiminta
L Kiinteistöalan toiminta
M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta
N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta
O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen
sosiaalivakuutus
P Koulutus
Q Terveys- ja sosiaalipalvelut
R Taiteet, viihde ja virkistys
S Muu palvelutoiminta
Yli 55-vuotiaiden osuus
20,9 %
29,1 %
16,9 %
20,1 %
24,3 %
18,5 %
19,2 %
16,2 %
21,5 %
14,7 %
14,2 %
25,9 %
34,0 %
24,1 %
16,5 %
22,7 %
23,6 %
22,4 %
18,7 %
25,3 %
Lähde: Tilastokeskus 2012
Satakunnan arvonlisäyksestä nykyään huomattava osa tulee vientisektorista (s.o.
teollisuus ja Satakunta maakuntana ovat noin 1,5 kertaa vientiriippuvampaa kuin maa
kokonaisuudessaan), jonka tulonmuodostuksen kehitys on tulevan hyvinvointimme
rahoituksen kannalta edelleen keskeistä. Kun huomioimme samanaikaisesti em.
demografisen
työvoiman
tarjontavajeen
kehityksen
Satakunnassa
(alueellinen,
potentiaalinen kokonaistyövoima supistuu merkittävästi tulevina vuosina, ceteris paribus,
kuvio 13), ja kun huomioidaan taulukossa 2 oleva eli alueellisilla palvelu- ja eiteollisuusaloilla on merkittävin eläköitymisvauhti ja siten tuleva työvoimatarve, niin
elinikäisellä oppimisella ja aikuiskoulutuksen ohjauksella tulee olemaan erittäin tärkeä ja
samalla haastava tehtävä. Liiallinen koulutus eläköityville palvelualoille saattaa johtaa
osaavan työvoiman saatavuusongelmiin julkisten palvelujen rahoituksen ja koko
Satakunnan taloudellisen menestyksen kannalta tärkeällä vientisektorilla. Pelkästään
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
57
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
tämän
yhtälön
ratkaiseminen
Porin yksikkö
vaatisi
nopeaa
ja
konkreettista
panostamista
aikuiskoulutuksen ohjausjärjestelmän kehittämiseen Satakunnassa.
5.4. Aikuiskoulutuksen ”erityisryhmien” kehitys Satakunnassa
Alueelle tulevat
Aikuiskoulutuksen ja niin muodoin aikuisopiskelun ohjauksen tarve ei useinkaan ole
väestön ikäryhmittäin tasaisesti jakaantunut. Tyypillisesti voidaan löytää joitakin
erityisryhmiä, joissa aikuisopiskelun ohjauksen tarve on potentiaalisesti muita suurempi.
Tällaisia ovat tyypillisesti alueelle muuttaneet tai potentiaaliset muuttujat, joilla voi olla
esimerkiksi erityisiä tiedollisia tarpeita alueen työvoima- ja ammattitarpeista. Erityisesti
ulkomailta Satakuntaan muuttavilla voi olla merkittävissä määrin muita väestöryhmiä
enemmän TNO-palveluiden tarvetta. Kuviossa 14 on kuvattu kotimaasta ja ulkomailta
tapahtuvan bruttomuuton kehitystä Satakunnassa ja koko maassa vuosina 1987–2011.
Bruttomuutto siis kuvastaa alueelle tulevien kokonaismäärää – ei sieltä poistuvia − ja
siten potentiaalisia TNO-palveluiden tarvitsijoita.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
58
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Lähde: Tilastokeskus
Kuvio 14. Satakunnan alueelle ja Suomeen suuntautuvan bruttomuuton kehitys vuosittain
(ind. 1987=100)
Kuviosta 14 voidaan nähdä, että maahan muuttaneiden määrän kasvu suhteessa
perusvuoteen (1987 = 100) on merkittävästi suurempi tarkastelujakson aikana verratessa
maan sisällä (tässä maakuntien välillä) tapahtuvaan liikkuvuuteen. Koko maassa
maahanmuutto on kolminkertaistanut ja Satakunnassa kaksinkertaistunut 1987–2011
samalla, kun maakuntaan tulevien määrä on 1,5-kertaistunut. Satakunnassa erityisesti
2000-luvun
jälkimmäisellä
puoliskolla
bruttomaahanmuutto
on
trendinomaisesti
kasvanut. Potentiaalinen kysyntä aikuisopiskelun ohjaukselle on siis kasvussa.
Kuviossa 14 on kuvattu vain muuttujien muutosta eikä absoluuttisia määriä.
Kuviosta 15 voidaan helposti nähdä, että alueellinen bruttoliikkuvuus maan sisältä
Satakuntaan on kokoluokaltaan merkittävästi suurempaa kuin maahanmuutto ulkomailta
(vuonna 2011 8 kertaa suurempi).
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
59
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Lähde: Tilastokeskus
Kuvio 15. Satakuntaan suuntautuva ulkomainen ja kotimainen bruttomuutto 1987–2011
(lukumäärät)
Työttömät, rakennetyöttömyys ja yritykset
Toinen selkeä erityisryhmä, jotka ovat potentiaalisten, aikuisille suunnattujen TNOpalveluiden tarvitsijoita, ovat alueen työttömät. Kuviosta 16 voimme nähdä, että 1990luvun alun lamasta lähtien (1993) työttömien määrä Satakunnassa on laskenut aina
vuoteen 2008 saakka ja vuonna 2010 työttömiä oli Satakunnassa puolet vähemmän kuin
lamavuosina (1993 ja 1994 > 25 000). Aikuisopiskelun näkökulmasta potentiaalisten
ohjattavien lukumäärä työttömien kohderyhmässä on laskenut. Mutta samalla voidaan
todeta, että työttömyyden äkillinen heikkeneminen saattaisi lisätä aikuisopiskelun
ohjaustarvetta nopeastikin. Satakunnan alueen yritysten näkökulmasta aikuiskoulutuksen
potentiaalisen tarpeen kehitystä voidaan kuvata avoimien työpaikkojen lukumäärän
kehittymisellä. Kuviosta 16 selvästi voimme havaita, että avoimien työpaikkojen määrä
trendinomaisesti kasvanut vuodesta 1993 vuoteen 2007 (6-kertaistunut).
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
60
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Lähde: Satakunnan ELY-keskus
Kuvio 16. Avoimet työpaikat 1990–2011 ja työttömät 1993–2010 Satakunnassa
Tarkasteltaessa kuvion 16 yhteydessä molempia aikasarjoja yhdessä nähdään
luonnollinen vastasyklisyys eli avoimien työpaikkojen vähetessä työttömyysaste kasvaa
ja päinvastoin. Tulkittaessa vastasyklisyys aikuisopiskelun ohjauksen näkökulmasta se
merkitsee,
että
lama-
ja
taantumaolosuhteissa
aikuisopiskelun
ohjauksen
kysyntäpotentiaali kasvaa erityisesti työttömien ryhmässä ja noususuhdanteessa sekä
normaalin kasvun olosuhteissa vastaava ohjauksen kysyntäpotentiaali kasvaa yritysten
suunnassa.
Edellä olleet tarkastelut eivät kuitenkaan ”paljasta” millään lailla työttömyyden
pysyvyyttä ja rakenteellisia muutoksia Satakunnan aluetaloudessa. Aikuisopiskelun
aktiivisen
ohjauksen
näkökulmasta
tulkiten
sen
mahdollisesti
aikaansaama
pitkäaikaistyöttömyyden vähentyminen ja ennaltaehkäisy (proaktiivisuus) voivat olla
syrjäytymisen ehkäisyn, aktiivisen kansalaisuuden ja alueellisen eheyden säilyttämisen
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
61
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
suhteen oleellisessa asemassa. Usein koko maatason toimet tässä suhteessa kohdistuvat
työttömyyden
aikaansaamien
taloudellisten
seurausten
yksilötason
hoitamiseen
(työttömyys- ja muu sosiaaliturvajärjestelmä).
Kuviossa 17 on tarkastelu rakenteellisen työttömyyden kehitystä Satakunnassa
1990-luvun lamaa edeltävästä vuodesta 1990 aina vuoteen 2011 saakka. Vuotta 1990
voidaan pitää viimeisenä tasapainoisten työmarkkinoiden vuotena (s.o. ei ole
rakenteellista työttömyyttä) ennen lamaa ja siksi se on hyvä vertailuvuosi.
Työttömyyden ajatellaan muuttuneen erityisesti rakenteelliseksi, jos samalla avoimien
työpaikkojen määrällä pitkäaikaistyöttömien lukumäärä (yli vuoden yhtäjaksoisesti
työttömänä
olleet)
on
aluetaloudessa
pidemmällä
aikavälillä
kasvanut.
Rakennetyöttömyys on luonteeltaan varsin pysyvää – ainakin verrattuna talouden
luontaisiin kysynnän vaihteluihin liittyvään suhdannetyöttömyyteen. Kuten kuviosta 17
selvästi havaitsemme, niin 1990-luvun alun lamassa pitkäaikaistyöttömyys 15-kertaistui
viidessä vuodessa (1995). Vuonna 2002 eli reilut kymmenen vuotta laman alun jälkeen
rakennetyöttömyys Satakunnassa oli vieläkin selkeää: samalla noin 2000 avoimen
työpaikan määrällä kuin vuonna 1990 pitkäaikaistyöttömiä oli vielä 9-kertainen määrä
vuonna 2002. Vielä vuonna 2009 lähes samalla vuoden 1990 avoimien työpaikkojen
määrällä pitkäaikaistyöttömyys oli moninkertainen. Vaikka pitkäaikaistyöttömyyttä on
onnistuttu vähentämään merkittävästi vuosien 1995 ja 2011 välillä, niin työttömyys on
selkeästi muuttunut pysyväluonteisemmin rakenteelliseksi.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
62
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Aineistolähde: Satakunnan ELY-keskus
Kuvio 17. Rakenteellinen työttömyys 1990–2011 Satakunnassa
Aikuisopiskelun ohjauksen näkökulmasta voidaan esittää useita tulkintoja.
Elinikäisellä oppimisella ja aikuiskoulutuksen ohjauksella on onnistuessaan merkittävä
ennaltaehkäisevä
rooli,
mutta
myös
työttömyyden,
lomautusten
ja
äkillisten
irtisanomisten seurauksia sekä rakenteellista työttömyyttä korjaava rooli. Keskiössä ovat
henkilökohtainen ”välittömän puuttumisen” ohjaus. Työttömyyden pitkittyessä työttömän
syrjäytyminen työmarkkinoilta uhkaa jäädä pysyväksi. Tällainen syrjäytymisvaara on
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
63
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
olemassa vaikka työttömyys alun perin olisi suhdanneluonteista eikä rakenteellista.9
Toiseksi sikäli kun rakennetyöttömyys johtuu alueellisen elinkeinorakenteen ja
osaamistarpeiden todellisesta muutoksesta, niin tarvitaan tietoa tästä ”aidosta”
rakennemuutoksesta sekä rohkaisua uudelleenkouluttautumiseen. Kaiken kaikkiaan jotta
alueellisesti voitaisiin entistä joustavammin sopeutua kiihtyvään rakennemuutokseen ja
pienentää pitkäaikaistyöttömyyden aikaansaamia yksilötason ja yhteiskunnallisen tason
kustannuksia Satakunnassa, niin aikuisopiskelun ohjaus on tässä suhteessa yksi
keskeisistä omaehtoisesti toteutettavissa olevista toimenpiteistä maakunnassamme.
Syrjäytyneet
Eräs aikuiskoulutuksen ohjauksen selkeä kohderyhmä on syrjäytyneet nuoret ja nuoret
aikuiset (15–29-vuotiaat). Syrjäytyneellä yleensä tarkoitetaan henkilöä, joilla ei ole
peruskoulun jälkeistä tutkintoa ja joka ei opiskele eikä käy töissä. Myrskylä (2012a) on
arvioinut, että vuonna 2010 syrjäytyneitä nuoria aikuisia on 51 300 eli noin 5 % 15–29vuotiaista. Yli 30 000 (32 500) kuuluu syrjäytyneiden kovaan ytimeen eli he eivät ole
rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi. Myrskylä (2012a) esittää, että
ensisijainen keino ehkäistä syrjäytymistä ja vähentää sitä on koulutus ja mitä kauemmin
nuori on syrjäytynyt, niin sitä todennäköisemmin hän ei hanki lisäkoulutusta eikä
työllisty. Tässäkin siis aktiivisilla ja nopeasti aloitetuilla aikuiskoulutuksen ohjaustoimilla
9
Tässä yhteydessä taloustieteessä puhutaan yleisesti ns. hystereesi-ilmiöstä. Aiemmin ajateltiin, että lyhyen
tähtäimen suhdanteiden vaihteluista johtuvasta työttömyydestä ei tarvitse olla taloudellisen kasvun ja
työmarkkinoiden pidemmän aikavälin toiminnan kannalta huolissaan, koska laskusuhdannetta, taantumaa ja
lamaa seuraa kuitenkin nousu- ja korkeasuhdanne. (Tässä mielessä myös aikuisopiskelun ohjaus olisi vain
turhaa resurssien hukkaamista.) Hystereesi-ilmiö kuitenkin selittää sitä, että talouden lyhyen tähtäimen
muutoksilla (tässä tapauksessa suhdannetyöttömyydellä) voi ollakin pidemmän aikavälin pysyviä
rakenteellisia seuraamuksia, joilla on vaikutusta tulevaan talouskasvuun ja työmarkkinoiden toimintaan.
Tätä selitetään yksinkertaistaen siten, että työttömyyden pitkittyessä osaaminen ja työhalukkuus rapautuvat
(työn tarjontavaikutus) ja/tai toisaalta, jos uusi kasvu saadaankin aikaiseksi uudenlaisella
osaamisella/toimialoilla kuin ennen suhdanneluonteiseksi luultua taantumaa, niin entisenlaista osaamista ei
enää tarvitakaan (työn kysyntävaikutus). Varsin kattava (17 OECD-maata koskeva) tuore empiirinen
tutkimus esittää, että varsin useissa maissa tämä hystereesi-vaikutus on löydettävissä, mutta erityisen selvä
ja voimakas se on ollut Suomen, Itävallan, Islannin, Italian, Japanin ja Ruotsin kansantalouksissa
(Gustavsson & Österholm 2010). Maakuntatasolla tätä ei ole tutkittu, mutta tällainen hystereesi-ilmiö voi
olla myös Satakunnan rakenteellisen työttömyyden taustalla (ks. kuvio 17). (Tässä hystereesi-mielessä
tulkiten aikuisopiskelun ohjauksen merkitys saattaa olla varsin keskeinen työttömyyden pitkittymisen
ehkäisemisessä ja sen vaikuttavuus saattaa olla huomattavasti suurempi kuin pelkästään sen konkreettiset
tulokset osoittavat.)
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
64
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
on
oleellinen
merkitys
Porin yksikkö
syrjäytymisen
ehkäisemisessä.
Viimeaikaisesta
nuorten
syrjäytymiskeskustelusta huolimatta ikäluokan syrjäytyminen ei ole nyt korkeimmillaan.
1990-luvun alun laman aikaan nuorten syrjäytyminen noin 9 %.
Ikäluokka 15–29-vuotiaat on Suomessa kooltaan noin miljoona, joista 60 000 on
vieraskielitaustaisia ja loput 940 000 kantaväestöön kuuluvia vuonna 2009. Tässä
ikäluokassa syrjäytyneisyys ei ole tasaisesti jakautunut ja se vaihtelee jonkin verran
alueittain. Myrskylä (2012a, 4−6 ja 2012b) on laskenut, että jopa neljännes syrjäytyneistä
nuorista on maahanmuuttajataustaisia. Vieraskielisistä kouluttamattomista nuorista
syrjäytyneenä oli joka kolmas ja vastaavasti kantaväestön piirissä joka kahdeksas. Osa
maahanmuuttajien syrjäytymisestä poistuu siten, että henkilöitä poistuu maasta, mutta
edellä kuvatun kasvavan ulkomailta tulevan muuton (kuvio 15), esitetyn pysyvän
demografisen työvoiman tarjontavajeen (kuvio 13) ja toimialoittaisen
nopean
eläköitymisen olosuhteissa (taulukko 2), olisi tärkeää, että lisättäisiin aktiivisia toimia
työperäisen
maahanmuuton
ja
kotouttamisen
onnistumiseksi.
Onnistuneessa
kotouttamisessa aikuiskoulutus ja siihen liittyen ohjaus ovat oleellisessa asemassa.
Lähde: Myrskylä 2012b/Tilastokeskus
Kuvio 18. Nuorten ja nuorten aikuisten syrjäytyneisyys maakunnittain ja väestöllisen
viiteryhmän mukaan (kantaväestö, vieraskieliset) vuonna 2010
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
65
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Kuviossa 18 on tarkasteltu nuorten syrjäytymistä alueittain (maakunnittain) ja
syrjäytyneen väestöllisen viiteryhmän mukaan (kantaväestö, vieraskieliset) vuonna 2010
(Myrskylä 2012b). Kuviossa maakunnat on ryhmitetty kantaväestön syrjäytymisen
mukaan alenevaan suuruusjärjestykseen. Kuviosta nähdään, että ero kantaväestön ja
vieraskielisen väestön syrjäytymisessä (osuus taustaryhmän ikäluokasta) on erittäin suuri.
Keskimäärin syrjäytyneiden osuussuhde näiden viiteryhmien välillä on 5,5-kertainen ja
suurimmillaan se on Kainuussa jopa 8,5-kertainen ja Pohjanmaalla 8,3-kertainen.
Vastaavasti syrjäytyneisyyserot kantaväestön ja vieraskielisten välillä ovat pienimmät
Päijät-Hämeessä (3,5), Kanta-Hämeessä (3,8) ja Etelä-Karjalassa (3,9). Viimemainittujen
suhteellisen tasaista syrjäytymistä tosin näyttäisi selittävän osin kantaväestön
suhteellisesti korkea syrjäytyneisyys. Satakunta on kantaväestön syrjäytymisessä
heikoimpien maakuntien joukossa (5.) tosin maakuntien erot kantaväestön nuorten
syrjäytymisosuuksissa
ovat
varsin
pieniä.
Siten
onnistuneilla
koulutuksellisilla
toimenpiteillä ja siihen liittyen aktiivisilla TNO-palveluiden kehittämisellä olisi nuorten
syrjäytymisen ehkäisemisen näkökulmasta Satakunnassa tilaus ja jonkinasteinen kiire.
Nuorten syrjäytymisen inhimilliset kustannukset ovat luonnollisesti merkittävät ja
vaihtelevat yksilöittäin. Syrjäytyneen yksilötason taloudellisia kustannuksia voidaan
arvioida menetettyinä ansioina, mutta ne eivät kovin hyvin kuvasta muita, ei-taloudellisia
menetyksiä. Siksi niitä on vaikea, jollei mahdoton mitata ja siten vertailla. Syrjäytyneen
yhteiskunnallisia kustannuksia on niin ikään vaikeaa tarkasti mitata, mutta niitä voidaan
pyrkiä arvottamaan rahallisesti. Luonnollisesti nuorten syrjäytymisen yhteiskunnalliset
kustannukset vaihtelevat suuresti sen mukaan missä maassa ja alueella syrjäytyneet ovat
ja millaiset ovat syrjäytymisen alueelliset seurannaisilmiöt. Tämän vuoksi tässä ei
tarkastella
ulkomaisia
nuorten
syrjäytymisen
yhteiskunnallisten
vaikutusten
kustannuksista tehtyjä tutkimuksia.
Ensiksikin nuorten syrjäytymisestä tulee välittömiä kustannuksia veronmaksajille
siitä, että syrjäytymistä yritetään ehkäistä. Valtiontalouden tarkastusvirasto on vuonna
2007 kartoittanut useilla hallinnonaloilla ja projekteissa tehtyjen nuorten syrjäytymisen
ehkäisyyn tähtäävien toimenpiteiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja kustannuksia.
Kertomuksessa todetaan, että ehkäisytoimien vaikuttavuutta ei ole juurikaan tutkittu, eikä
syrjäytymisen taloudellisia kokonaisvaikutuksia. Kaikesta huolimatta Valtiontalouden
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
66
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
tarkastusvirasto päätyy arvioon, että pysyvästi syrjäytyneen nuoren yhteiskunnalliset
kustannukset ovat noin miljoona euroa ennen kuin hän on täyttänyt 60 vuotta. Myrskylän
(2012a) mukaan Suomessa vuonna 2010 syrjäytyneiden kovassa ytimessä (peruskoulun
jälkeen eivät ole koulutuksessa, harjoittelussa tai työnhakijoina) on noin 32 500 15–29vuotiasta. Mikäli näistä kaikki syrjäytyisivät pysyvästi (eikä uusia tulisi tai poistuisi), niin
nykyisten
syrjäytyneiden
yhteiskunnalliset
kokonaiskustannukset
olisivat
Valtiontarkastusviraston viitearvion mukaan laskettuna 32,5 miljardia euroa seuraavien
30–45-vuoden aikana.
Toiseksi todelliset yhteiskunnalliset kustannukset riippuvat syrjäytymisen muista
seurausvaikutuksista yhteiskunnassa, kuten menetetyt tulot ja verot, menetetty tuotanto,
mahdollisen rikollisuuden lisääntymisen kustannukset ja sen ehkäisytoimet jne.
Luultavammin jokainen prosenttiyksikkö nuorten työttömyysasteen vähentämisessä tai
osallistumisasteen lisäämisessä (koulutus ja harjoittelu) saavat aikaan merkittävät
yhteiskunnalliset tuotot. Toimenpiteet nuorten työllisyyden ja koulutuksen osallistumisen
lisäämiseksi – kuten TNO-palvelut – ovat luultavammin yhteiskunnallisesti katsoen
erittäin tuottoisia. Kuitenkin, kuten Valtiontalouden tarkastusviraston raportissa todetaan,
tällaisia syrjäytymisen yhteiskunnallisia kokonaiskustannuksia Suomessa ei ole arvioitu.
Luonnollisesti
maakuntatasolla,
kuten
Satakunnassa,
tällaisia
syrjäytymisen
yhteiskunnallisia vaikutuksia ei ole myöskään arvioitu.
Käsillä olevan tutkimuksen empiirisessä osassa arvioidaan aikuisopiskelun
ohjauksen merkitystä Satakunnassa asiantuntijoille ja aikuiskoulutusorganisaatioiden
johdolle suunnatun kyselyn avulla. Luonnollisesti tällaisessa kyselyssä ei saada
kvantitatiivisia arvioita koulutuksen, elinikäisen oppimisen ja aikuisopiskelun ohjauksen
yhteiskunnallisesta tai yksilötason merkityksestä. Kysely paljastaa parhaimmillaan
aikuisopiskelun ohjauksen merkitysarvioita laadullisesti: ei merkitystä – paljon
merkitystä.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
67
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
6. TUTKIMUKSEN KYSELYOSION AINEISTOT JA MENETELMÄT
6.1. Aineiston keruumenetelmät ja edustavuus
Aineisto kerättiin Webropol-kyselynä maaliskuussa 2012 (7.3.2012–30.3.2012).
Kyselyssä oli pelkästään avoimia kysymyksiä (7 kpl, ks. liite 1). Kysymysten määrä
haluttiin rajoittaa mahdollisemman vähäiseen, jotta vastausprosenttia voitaisiin saada
mahdollisemman suureksi ja siten tutkimuksen luotettavuutta varmistettua (ks.
jäljempänä). Yksi kysymys liittyi taustamuuttujiin (vastaajan organisaatio), kolmessa
kysyttiin aikuisopiskelun ohjauksen alueellisesta vaikuttavuudesta Satakunnassa,
kahdessa kysyttiin aikuisohjauksen organisoinnista ja yhdessä pyydettiin mielipiteitä
aikuisopiskelun ohjauksen käsitteestä.
Avoimien kysymysten käyttöön päädyttiin lähinnä kahdesta syystä. Ensiksikin
selvityksessä haluttiin mahdollisemman laaja-alaisesti kartoittaa haastateltavien
näkemyksiä aikuiskoulutuksen ohjauksen vaikuttavuudesta tai merkityksestä
Satakunnassa ja aikuiskoulutuksen ohjauksen toteutumisesta sekä tulevaisuuden
kehittämistarpeista. Avoimet kysymykset oli tältä osin jaoteltu kuitenkin niin, että
kysyttiin erikseen yksilö-, yritys- ja aluetalouden menestyksen tason merkityksestä ja
aikuiskoulutuksen ohjauksen käytännön organisoimisesta kysyttiin erikseen mielipiteitä
nykytilanteesta ja tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksista. Kaiken kaikkiaan
kysymykset koskivat vain siis kolmea aihetta: aikuisopiskelun ohjauksen käsitteellistä
sisältöä, sen vaikuttavuutta Satakunnassa ja toimintaa (nyt ja tulevaisuudessa).
Toinen keskeinen syy avoimien kysymysten käyttöön oli puhtaasti
tutkimuslähtöinen. Olemassa olevien tutkimusten perusteella ei voitu tarkkaan tietää a
priori, mitkä olisivat mahdolliset vaikuttavuusvaihtoehdot aikuisopiskelun ohjauksen
suhteen. Kuten aiemmin tämän tutkimuksen luvussa 3 käy ilmi, niin suurelta osin jo
pelkästään taloudellisiin vaikutuksiin keskittyvät kansainväliset empiiriset tutkimukset
tarkastelivat joko yleisesti koulutuksen talouskasvuvaikutuksia tai elinikäisen oppimisen
taloudellisia vaikutuksia aikuisohjauksen piirissä olevan oppijan näkökulmasta.
Empiiristen tutkimusten tulokset sekä vaikuttavuuden että vaikutuskanavien suhteen eivät
ole yksiselitteisiä. Edelleen aikuisopiskelun ohjaus määritettiin lähinnä aktiivisena
keinona edesauttaa elinikäistä oppimista ja siten sen vaikuttavuus on oleellisilta osin
tapauskohtaista, ja erityisesti ohjauksen vaikuttavuutta on vaikea erottaa elinikäisen
oppimisen vaikuttavuudesta.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
68
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Avoimien kysymysten käyttöön selvityksemme yhteydessä liittyy kuitenkin omat
haasteensa. Ensiksikin aikuisopiskelun ohjaus -käsitteen sisältö itsessään ei välttämättä
ole yhteneväinen vastaavien kesken. Tämä oli myös a priori odotettavissa, koska mitään
yksikäsitteistä ja empiirisen tutkimuksen kannalta riittävän operationaalista määritelmää
aikuisopiskelun ohjauksen -käsitteestä ei ollut alan tutkijoiden tai käytännön
aikuisopiskelun ohjauksesta vastaavien kesken. Tämä saattaa heijastua myös
vaikuttavuus- ja organisointivastausten näkökulmissa ja siten ne voivat heijastua
vastausten suurena vaihteluna. Ongelman voittamiseksi kyselyyn liitettiin saatetekstiksi
lyhyt kuvaus otsikolla Mitä on aikuisopiskelun ohjaus? Alla on lainaus kyselyn
saatetekstistä.
”Mitä on aikuisopiskelun ohjaus?
Aikuisohjauksella tarkoitetaan tässä kaikkia aikuisopiskeluun liittyvää tiedotus-, neuvonta- ja
ohjauspalveluita (TNO-palvelut), joita tehdään perus- ja lukioasteen koulutuksen jälkeen (ml. aikuislukio)
kaikilla koulutusasteilla ja -muodoissa sekä työ- ja elinkeinohallinnon ja elinkeinojärjestöjen tarjoamina.
Käytännössä alueellinen aikuisohjaus parantaa palvelujen saatavuutta ja kysyntälähtöisyyttä. Onnistunut
aikuisopiskelun ohjaus tehostaa aikuisohjausta antavien organisaatioiden koulutustoimintaa. Se voidaan
toteuttaa verkostomaisesti.
Koulutukseen liittyvän aikuisohjauksen keskeisenä yhteiskunnallisena tarkoituksena on parantaa
alueellisten työ- ja koulutusmarkkinoiden toimintaa. Globalisaation synnyttämä jatkuva rakennemuutos- ja
osaamistarpeiden kasvu sekä väestön nopea ikääntyminen antavat entistäkin suuremman
kilpailukykymerkityksen joustavasti toimiville ja elinikäiseen oppimiseen perustuville alueellisille työ- ja
koulutusmarkkinoille (EU 2010, ”Eurooppa strategia 2020”). Samalla onnistunut, voimaannuttava ohjaus
yksilötasolla lisää hyvinvointia, parantaa opintoihin ohjautumisen ja oppimisen edellytyksiä sekä tukee
siten aktiivista kansalaisuutta. Yksittäisen yrityksen näkökulmasta aikuisohjaus vähentää riittävän ja
osaavan työvoiman alueelliseen saatavuuteen liittyvää epävarmuutta.”
Toiseksi kyselyssä kysyttiin aluksi (kysymys kaksi) erikseen vastaajilta omaa
mielipidettä siitä, mitä aikuisopiskelun ohjauksella tarkoitetaan. Saatetekstin ja tämän
määrittelykysymyksen yhteisvaikutuksena pyrittiin helpottamaan vastaajien mielipiteen
muodostumista varsinaisista vaikuttavuus- ja organisointikysymyksistä. Lisäksi
kysymysten yhteydessä selvennettiin rajausta muutaman mahdollisemman neutraalin
ilmaisun avulla. Ongelmana oli tietysti mahdollisesti liiallinen mielipideohjaus.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
69
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Tutkimuksen empiirinen osa pyrittiin toteuttamaan kokonaistutkimuksena. Toisin
sanoen ei suoritettu otantaa perusjoukosta, vaan kysely lähetettiin kaikille perusjoukon
jäsenille. Perusjoukko määritettiin tutkijoiden ja Satakunnan Opin Ovi -hankkeen
yhteistyönä. Webropol-kysely lähettiin 176:lle tutkimusongelman mukaiseen
kohderyhmään kuuluvalle henkilölle. Saatekirjeessä korostettiin henkilökohtaista
vastaamista. Maantieteellisesti henkilöiden organisaatiot jakaantuivat koko Satakuntaan.
Organisaatioluokittain kysymyslomakkeen saajat jakaantuivat taulukon 2 mukaisesti.
Taulukosta 3 voidaan päätellä ensiksikin, että sähköiseen kyselyyn vastattiin
varsin kohtuullisesti – joka kuudes vastasi (kokonaisvastausprosentti on 17 %). Kaiken
kaikkiaan vastaajia on riittävästi laadullisin tutkimusmenetelmin tehtävään analyysiin,
joskin kokonaistutkimuksen näkökulmasta edustavuus voisi olla parempi. Tarvittaessa
kysely voidaan toistaa vastaamattomien keskuudessa. Toiseksi vastaajista 2/3 on
koulutusorganisaatioiden edustajia ja jos kuntien koulutoimenjohtajat lasketaan myös
koulutusorganisaatioihin, niin 80 % vastaajista edustaa toiminnallisesti koulutussektoria.
Neljännes (5) koulutusorganisaatioista vastanneista edustaa korkea-asteen koulutusta
tarjoavia yksiköitä. Kolmanneksi taulukosta 3 nähdään, että elinkeinoelämän ja
työntekijöiden etujärjestöjen vastauksia ei saatu. Kokonaistutkimuksen edustavuuden ex
post arvioimiseksi (jos jätämme etujärjestöt perusjoukosta huomiotta, jotka eivät
varsinaisesti
osallistu
aikuiskoulutuksen
ohjaukseen)
niin
vastanneiden
organisaatioluokkien
suhteen
kokonaisvastausprosentti
nousee
25
%:iin.
Organisaatioluokkien sisäiset vastausprosentit ovat seuraavat: A = 27 %, B = 19 %, C =
22 % ja D = 3 % (ks. luokat taulukosta 3). Kaiken kaikkiaan näyttäisi siltä, että
tutkimuksessa on varsin hyvin edustettuina koulutusorganisaatiot (A), kuntien
koulutustoiminnan johto (B) sekä julkisen sektorin työvoimapalvelut (C). Sen sijaan
kehittämisyhtiöiden ja etujärjestöjen vastauksia ei (juurikaan) ole. Tässä tutkimuksessa ei
analysoida tutkimustuloksia organisaatioluokittain.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
70
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Taulukko
3.
Kysymyslomakkeiden
organisaatioluokittain
saajien
Pääluokka
Alaluokka
Koulutusorganisaatiot
Aikuislukiot ja -linjat (ml.
iltalinja)
Ammatillinen
koulutus
ja
oppisopimuskeskus
Korkeakoulut ja yliopistot (ml.
kesäyliopisto)
Kansalais- ja työväenopistot
sekä kansanopistot
YHTEENSÄ
Koulutoimenjohtajat
YHTEENSÄ
ELY-keskus
ja
seudulliset
työvoimapalvelukeskukset
TE-toimistot
KELA
YHTEENSÄ
Alueelliset kehittämisyhtiöt
Yrittäjäjärjestöt, yrityspalvelut
ja kauppakamarit
YHTEENSÄ
Ammattiliittojen
paikallisjärjestöt
YHTEENSÄ
Aikuiskoulutuksen asiantuntijat
ja ohjausryhmän jäsenet1
YHTEENSÄ
A.
Kunnat
B.
Julkisen
sektorin
työvoimahallinto
ja
perusturva
C.
Kehittäjäorganisaatiot
ja
elinkeinoelämän
etujärjestöt
D.
Työntekijäjärjestöt
E.
Muut
F.
ja
vastaajien
jakaantuminen
Organisaatioiden lkm
(%)1
4
(3 %)
Kyselyn
saaneiden
lkm (%)1
4
(2 %)
6
(5%)
37
(21 %)
11
(9 %)
16
(9 %)
13
(11 %)
17
(10 %)
34
21
21
3
(28 %)
(17 %)
(17 %)
(2 %)
74
21
21
6
(42 %)
(12 %)
(12 %)
(3 %)
4
1
8
3
32
(3 %)
(1 %)
(7 %)
(2 %)
(26 %)
14
2
22
5
32
(8 %)
(1 %)
(2 %)
(3 %)
(18 %)
35
8
(29 %)
(7 %)
37
9
8
16
(7 %)
(13 %)
9
13
16
(13 %)
122 (100 %)
Vastanneiden lkm
(%)1
20
(67 %)
4
(13 %)
5
(17 %)
(21 %)
(5 %)
1
(3 %)
(5 %)
(7 %)
0
(0 %)
13
(7 %)
176 (100 %)
-3
30 (100 %)
17 %
YHTEENSÄ (kaikki)
KOKONAISVASTAUSPROSENTTI
1
Prosenttiosuus kuvaa osuutta kokonaismäärästä.
2
Kyselyn saaneiden osalta laskettu vain henkilöt, jotka eivät ole kuuluneet yhteenkään edellisistä luokista
3
Sisältyvät edellisiin organisaatioluokkiin.
6.2. Analyysimenetelmä
Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullisen tutkimuksen sisällönanalyysia
perustuen aineistolähtöiseen induktiiviseen päättelyyn. Raportoimme myös
alakategorioiden frekvenssejä (kvantitatiivinen sisällönanalyysi). Aineistolähtöisyyteen
päädyttiin, koska ei ole olemassa selkeää teoreettista mallia aikuisopiskelun ohjauksen
analysoimiseksi. Kuitenkin aikuisopiskelun ohjauksen taloudellisia vaikutuksia
tarkasteltaessa ei käytetä puhdasta aineistolähtöistä tarkastelua, vaan teoria- ja
aineistolähtöisyyden välimaastoon sijoittuvaa teoriasidonnaista lähestymistapaa, ns.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
71
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
abduktiivista päättelyä (ks. Eskola 2001, Tuomi ja Sarajärvi 2002, 99). Tällaiselle
menettelylle löytyvät perusteet tehdyistä taloustiedelähtöisistä tutkimuksista, joita
aiemmin tämänkin tutkimuksen yhteydessä esiteltiin. Ennen muuta analysoidaan
aineistoa heijastaen sitä koulutuksen taloustieteen tutkimuksiin ja elinikäisen oppimisen
tutkimuksiin.
Analyysiyksikkö vaihteli tutkimuskysymyksittäin. Kun pyrittiin löytämään
näkemyksiä aikuisohjauksen alueelliselle vaikutukselle ja aikuisohjaustoiminnan
kehittämiselle (kysymykset 3−7) analyysiyksiköksi valittiin pääsääntöisesti useamman
lauseen muodostama ajatuskokonaisuus, mutta myös yksittäiset lauseet – ei siis
yksittäisiä sanoja. Tämä johtui siitä, että merkityksen ja toiminnan kehittämisen
hahmottamiseen tarvitaan laajempaa analyysiyksikköä. Toiseksi tarkasteltaessa
kysymystä aikuisopiskelun ohjauksen sisällöllisestä määrittelystä (kysymys 2)
pääasiallinen analyysiyksikkö oli yksittäiset sanat.
Haastattelut purkaminen tehtiin pääosin manuaalisesti ja sisällönanalyysin
tarkistuksiin käytettiin myös Webropol-ohjelman Data Mining -ominaisuutta. Vastaukset
koodattiin kysymyksittäin kaikkien vastaajien osalta seuraavasti: kysymys nro (Kn, n =
2−7), analyysiyksikkö (sana = 1, lause = 2 ja asiakokonaisuus = 3). Esimerkiksi K11a2
tarkoittaa kysymyksen 1 (ks. liite 1) sanan perusteella tehtyä luokittelua alakategoriaan 2.
Alakategoriat
muodostuvat
kysymyksittäin
vastausaineiston
perusteella
ja
vaikuttavuuskysymysten osalta myös teoriasidonnaisesti. Pääkategoriat määräytyvät
kysymyksittäin tutkimustavoitteiden mukaisesti. Taulukossa 4 on kuvattu
esimerkinomaisesti kysymyksen 2 (Mitä aikuisopiskelijan ohjauksella mielestänne
tarkoitetaan?) sisällönanalyysin ryhmittely. Lisäksi taulukkoon 4 on laskettu
alakategorioiden frekvenssit (fq) ja analyysiyksikköjen suhteelliset frekvenssit (fqr).
Nuolet osoittavat esimerkinomaisesti taulukon lukusuuntaa ja alakategoriakäsitteiden
muodostumista aineistolähtöisesti.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
72
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Taulukko 4. Aineiston luokittelu sisällönanalyyttisesti koskien aikuisopiskelun ohjauksen
käsitettä
Taulukon lukusuunta
Pääkategoria
Alakategoria 2
fq
”Aikuisopiskelun
ohjauksen
sisältö”
46
käsite
1.
Toiminnallinen
kohde
(mitä
ohjataan?)
Alakategoria 1
Koodaus
fg
käsite
13
Uraohjaus ja
joustavat
opintopolut
K12
3
Henkilöhtainen
motivointi ja
tukeminen
K12
7%
(2)
9
Tiedottaminen
opintosisällöistä
K11
K12
7%
(2)
4
Opintojen
rahoitustiedottaminen
K11
K12
20 %
(6)
9
Opiskelutavoista
informointi
Aikaisemmin opitun
kartoitus
K11
3%
(1)
K11
13 %
(4)
Työnhaun
opastaminen
Ohjaajan
oman
toiminnan
ohjaus
K11
3%
(1)
3%
(1)
3
4
1
K12
K11
K11
K12
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Esimerkki aineistossa olevasta tekstistä
Karppinen ja Vähäsantanen
fqr
(%)/
(lkm)
17 %
(5kpl)
13 %
(4)
27 %
(8)
Esimerkkejä aineistosta
”joustavien
opintopolkujen
ohjaus
elämäntilanteiden
muuttuessa”, ”opastamista eri
vaiheissa”,
”elinikäinen
oppiminen”
”kannustamista
ammatinvaihtoon
realiteetin
huomioiden”,
”voidaan
vaikuttaa
työvoimapulasta
kärsiville aloille hakeutumisen”
”motivointia, kannustamista, ja
opiskeluvaihtoehtojen
kartoittamista”.
”lisäja
uudelleenkoulutuksen
hankkiminen”
”urasuunittelua”,
”löytämään
sellaisen koulutuksen, joka
johtaa haluttuun tutkintoon tai
pätevyyteen.”
”henkilökohtaistamismääräyksen mukaiset asiat”,
”oppijan itsetunnon tukemista”
”opetustarjonnan
esittely”,
”Saatavissa
olevat
koulutusmahdollisuudet”,
”kohderyhmän
tietoisuutta
opiskelupaikoista”
”Opiskelun
tiedonlähteistä
kertovaa”
”Avustetaan
opiskelujen
sisällön
ja
ainevalintojen
suunnittelua”
”saatavissa
olevat
rahoitusmahdollisuudet”
”opiskelutavat”,
”omien
oppimisen
esteiden
tunnistaminen”,
oppimisvälineiden,
materiaalien ja tukijärjestelmien
käyttöönoton hyödyntäminen”,
”verkostoitumisessa
auttaminen”,
”oppimisen
tukijärjestelmissä auttaminen”
73
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Alakategoria 2
fq
käsite
Porin yksikkö
Alakategoria 1
fg
käsite
Koodaus
K11
7%
(2)
K12
3%
(1)
3%
(1)
13 %
(4)
K11
K11
3%
(1)
K11
3%
(1)
3%
(1)
3%
(1)
K11
K12
2.
Prosessi
(miten
ohjataan?)
K12
3%
(1)
6
Moniammatillisuus
K11
17 %
(5)
28
Vuorovaikutteisuus
K11
K12
43 %
(13)
K11
33 %
(10)
K11
3%
(1)
7%
(2)
K11
K12
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
fqr
(%)/
(lkm)
10 %
(3)
K11
K12
34
Esimerkki aineistossa olevasta tekstistä
Karppinen ja Vähäsantanen
Esimerkkejä aineistosta
”opiskelumuoto: ilta-, päivä-,
monimuoto-, oppisopimus-,
työvoimakoulutus”
”toisen asteen jälkeen
tapahtuvaa ohjausta”,
”oppilaitoksissa annettava
opinto-ohjaus”
”Aikaisemmin opitun
kartoitusta”
”Luki- ja matikkatestit sekä
osaamisen kartoitus”
”opastaminen
työnhaussa”,
”opastamiseen valmistumisen
lähestyessä”
”oman organisaation sisällä
motivoida
työntekijöitä
oppimaan ja toimimaan osana
oppivaa organisaatiota”
”TNO-palveluita
aikuisille,
jotka ovat niistä kiinnostuneita”
”opittavien
käsitteiden
ja
teorioiden selventäminen”
”Laadun
parantamista
potentiaalisten
asiakkaiden
näjökulmasta”
”reflektiivisten
ja
verkkopedogisten valmiuksien
ylläpitäminen”
”monimenetelmäinen
ja
moniportainen”,
”eri
ammattihenkilön suorittamaa”
”informointi ja neuvonta”,
”kaikki ohjaus, neuvonta ja
tiedotus”,
”aikuisopiskelun
käyttöön
tarvittavia
tietopalveluita”
”yksilöllinen ohjaus”, ”juuri
hänelle
sopivalla
tavalla”,
”lisätään
kohderyhmän
tietoisuutta”, ”ohjattava otetaan
todesta ja kuunnellaan”
”systemaattisin väliajoin”
”suunnitellaan
yhdessä
(opiskelijan kanssa) realistinen
toteuttamissuunnitelma”,
”avustetaan
omaehtoisessa
suunnittelussa ja opastamista
opiskelijan
omaehtoiseen
74
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Alakategoria 2
fq
käsite
Porin yksikkö
Alakategoria 1
fg
käsite
Koodaus
Esimerkki aineistossa olevasta tekstistä
K12
3 %
(1)
3 %
(1)
3 %
(1)
47 %
(14)
K12
K12
34
3.
Kohderyhmä
(kenelle
toiminta
suunnataan
ja
milloin?)
10
Opiskelijaksi
hakeneet
K11
K12
14
Opiskelijaksi
tulleet
Yritykset tai
muut
asiakkaat
Työelämään
hakevat
K11
3
7
K11
K11
K11
K11
1
4.
Toiminnan
subjekti
(kuka
ohjaa?)
1
Oppilaitos
K11
fqr
(%)/
(lkm)
7%
(2)
3%
(1)
23 %
(7)
13 %
(4)
20 %
(6)
3%
(1)
Esimerkkejä aineistosta
suunnitteluun”
”pyritään
välttämään
koulutusslangia”
”vaatii
ohjaajalta
peliin
laittamista”
”Avustamista
aikaisemman
opitun kartoituksessa”
”opiskelijaksi
tulleiden”,
”koulutuksen
aikaista”,
”opiskelija
osaa
toimia
opiskelijayhteisössään”
”opintoja suunniteltaessa”
”eri
kohderyhmille”,
”asiakkaiden neuvontaa”
”yrityksille ja yksilöille”
”koulutukseen
valmistavaa”,
”hakeutumisvaiheessa”,
”jatkoon
työelämään”,
”valmistumisen yhteydessä”
”aikuisille
tarkoitettuja”,
”tehdään perus- ja lukioasteen
koulutuksen jälkeen”.
”oppilaitoksen antamaa”
Kysymyksen 2 pääkategoria on aikuisopiskelun ohjauksen käsitteellinen sisältö.
Vastausten perusteella se voidaan jakaa neljään pääalakategoriaan (taulukko 4:
alakategoria 2):
1.
2.
3.
4.
Aikuisopiskelun toiminnallinen kohde (mitä ohjataan?)
Aikuisopiskelun yleinen prosessi (miten ohjataan?)
Kohderyhmä (kenelle ohjaus suuntautuu?)
Ohjauksen subjekti (kuka ohjaa?)
Tätä ennen vastaukset on koodattu ja jaoteltu 15 alakategoriaan. Esimerkeistä on laskettu
suhteelliset frekvenssit (suhteessa vastaajien kokonaismäärään) ja alakategorioista on
laskettu frekvenssit. Varsinaiset tulokset taulukosta 4 on esitetty luvussa 7. Tulokset on
tiivistetty pääkategorian suhteen. Samoin muiden tutkimusten kysymysten mukaiset
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
75
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
analyysit on esitetty luvussa 7. Muiden kysymysten (3−7) vastaavat sisällönanalyysit on
esitetty liitteissä 2−5.
6.3. Tulosten luotettavuuden arviointi
Kartoituksessa esitettävien tulosten luotettavuuteen liittyy periaatteessa samat rajoitukset
kuin laadulliseen tutkimukseen yleensäkin. Laadullisen tutkimuksen luotettavuuden
arviointiin ei ole olemassa samanlaisia yleisesti hyväksyttyjä luotettavuuden
arviointikriteerejä kuin määrällisessä tutkimuksessa. Tästä huolimatta lähtökohtaisesti
voidaan todeta, että ensiksikin laadullisen tutkimuksen avulla voidaan syventää
tietämystä tutkimuskysymyksistä, joita on vaikea tai mahdoton mitata määrällisesti.
Toisaalta laadullisen tutkimuksen menetelmin saadaan yleensäkin vähemmän
yleistettäviä tutkimustuloksia. Tässäkin esitettävät kyselytulokset koskevat vain
vastaajien näkemyksiä kysytyistä asioista.
Seuraavassa luvussa esitettävien tulosten luotettavuutta arvioidaan tässä neljän eri
kategorian suhteen: (1) tutkijat, (2) aineiston kerääminen ja (3) sen analysointi sekä (4)
tulosten ja johtopäätösten esittäminen. Laadulliseen tutkimuksen luotettavuuteen
vaikuttaa lähtökohtaisesti määrällisin menetelmin tehtyjä tutkimuksia enemmän tutkijan
omat tulkinnat. Jos tutkijoita on enemmän, mahdolliset tutkijoiden tulkinnalliset ristiriidat
tai painotuserot voivat vaikuttaa tuloksiin. Viimemainitun luotettavuusongelman
voittamiseksi ja ajankäytön tehostamiseksi päädyttiin kartoituksen toteuttamisessa
mahdollisemman selkeään työnjakoon. Karppinen teki varsinaisen analyysin ja
Vähäsantanen osallistui Satakuntaa koskevan tilastokatsauksen laadintaan ja kommentoi
muutoin analyysia ja tekstiä. Karppisen roolina tutkimuksessa oli tutkimusmenetelmien
valinta, tutkimuskirjallisuuden ja tilastojen koostaminen, tutkimuksen toteutuksen
suunnittelu sekä sisällönanalyysin varsinainen tekeminen ja raportointi10. Tulosten
10
Karppinen on toiminut kansantaloustieteen vastuuopettajana viidessä eri suomalaisessa yliopistossa
1990-luvun alusta lähtien. Käsillä olevan tutkimuksen näkökulmasta useat luennoiduista opintojaksoista
sisältävät kasvuteorian (growth theory) ja koulutuksen taloustieteen (economics of education) sekä
aluetaloustieteen (regional economics and policy) mallien ja laajan aluepolitiikan esittelyn. Karppinen on
lisäksi tehnyt lukuisan määrän tutkimuksia sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin.
Vähäsantasella on usean vuoden kokemus erityisesti Satakuntaan liittyvien tilastojen hyödyntämisessä
seurantatarkoituksissa. Lisäksi hän osallistunut useisiin Satakunnan aluetalouteen liittyviin tutkimuksiin
suurelta osin yhdessä Karppisen kanssa (ks. tarkemmin http://www.satamittari.fi/sivu.asp?taso=0&id=5 ja
tämän tutkimuksen viimeiset sivut: Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön julkaisut).
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
76
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
tarkistaminen suoritettiin yhdessä ja tuloksista, mahdollisine virheineen, vastaamme
luonnollisesti yhdessä.
Aineiston keräämisen merkittävimmät luotettavuusongelmat liittyvät pääosin
kahteen seikkaan. Ensiksi kuinka onnistuttiin löytämään a priori tutkimustavoitteen
kannalta kaikki keskeiset tutkimuksen kohdehenkilöt, koska pyrkimyksenä oli koko
perusjoukon tutkiminen. Tämän luotettavuusongelman voittamiseksi tehtiin tiivistä
yhteistyötä Satakunnan Opin Ovi -hankkeen kanssa (projektiryhmä, liite 6).
Projektiryhmä määritteli pääosin kyselyn organisaatiot ja kohdehenkilöt. Oman
luotettavuusongelmansa kokonaistutkimuksen osalta muodosti se, että kaikkia a priori
listan asiantuntijoilta ei saatu vastauksia. Kokonaisvastausprosentti oli 17 % ja jos
tarkastellaan vain aikuisopiskelun ohjauksen osallistuvia organisaatioita, niin
kokonaisvastaprosentti nousi 25 %:iin.
Sisällönanalyysimenetelmään
liittyy
omat,
yleisesti
tunnetut
luotettavuusongelmansa. Tässä tarkastelussa erityisesti menetelmän luotettavuudelle
asettaa haasteita aikuisopiskelun ja sen ohjauksen monitahoisuus. Sisällön
analyysiluokkien (ala- ja pääkategoriat) löytäminen ja eri tahoilta kerättyjen vertailtavissa
olevien analyysiyksiköiden (tässä erityisesti useiden lauseiden sisällöllinen kokonaisuus
ja yksittäiset lauseet) tarkka yhdistäminen näihin luokkiin on aina tulkinnanvarainen
tehtävä. Tämän vuoksi tutkimuksessa vain toinen (Karppinen) analysoi aineiston ja
toiseksi ei asetettu minkäänlaisia etukäteisrajoitteita siitä, mitä on aikuisopiskelun ohjaus.
Haastateltavien annettiin se itse tulkita, kuten myös sen vaikutus alueellisesti,
yritystasolla ja yksilöllisesti ja aikuisopiskelun ohjauksen nykytila ja kehitysnäkymät.
Toiseksi induktiivisen sisällönanalyysin pääkategoriat ”varmistettiin” kahdella erillisellä
menetettelytavalla. Peruskategorisointi tehtiin manuaalisesti ja tarkistukset Data Mining työkalulla. Analyysiyksikön muuttaminen (sana-lause-asiakokonaisuus) ei juurikaan
muuttanut kategoriointia. Yleinen kehikko analyysille ja niin muodoin teemoittaisille
kysymysaiheille määritettiin kuitenkin alan tieteellisen kirjallisuuden perusteella (ks.
kuvio 1), jotta tutkimustavoitteisiin voitaisiin vastata. Toisaalta aikuisopiskelun
ohjaustoiminnan määrittelemättömyys merkitsee tulosten luotettavuuden suhteen sitä, että
aikuisopiskelun ohjauksen vaikuttavuuden tuloksia suhteessa johonkin teoreettiseen
malliin ei voida tämän tarkastelun yhteydessä esittää. Tämän vuoksi käytettiin pääosin
aineistolähtöistä induktiivista päättelyä, joskin aluetaloudellisten vaikutusten osalta
tuloksia analysoitiin talousteorialähtöisesti abduktiivisen analyysin avulla.
Tutkimustulosten esittelemisessä ja johtopäätösten johtamisessa on pyritty
tavanomaiseen
laadullisen
sisällönanalyysitutkimuksen
raportointiin
pyrkien
minimaaliseen tutkijoiden omaan tulkintaan. Tämän vuoksi tutkimuksessa on laajalti
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
77
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
raportoitu lainauksia vastaajien teksteistä (lähdettä ja organisaatiota paljastamatta.) ja
sisällönanalyysin kategorisointia puhtaan induktiivisen aineistolähtöisen analyysin
yhteydessä on tehty myös frekvenssianalyysin perusteella. Tulokset ja johtopäätökset
ovat kuitenkin ehdollisia sille, kuinka hyvin analyysien kategorisoinnissa on lopulta
onnistuttu. Samalla on kuitenkin pidetty mielessä kartoituksen perustavoite eli
aikuisopiskelun ohjauksen merkityksen näkökulma. Tämä tietysti hieman kaventaa
aineistosta saatavaa näkökulmaa. Esimerkiksi tutkimuksessa ei ole erityisesti analysoitu
elinikäisen oppimisen vaikutusta.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
78
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
7. KYSELYN TULOKSET
Luvussa 7 kootaan yhteen sisällönanalyysillä saadut tulokset. Luvut 7.1–7.6 on jaoteltu
tutkimuskysymyksittäin. Luku 7.1 koskee kyselyn perusteella saatuja tuloksia koskien
aikuisopiskelun ohjauksen käsitettä. Tätä vastaava sisällönanalyysi on esitetty taulukossa
4 luvussa 7. Luvut 7.2–7.4 sisältävät tulokset koskien aikuisopiskelun ohjauksen
yksilötason, yritystason ja taloudellisen menestyksen vaikutuksia Satakunnassa. Luvut
7.5–7.6
tarkastelevat
aikuisopiskelun
organisaationnäkökulmasta
(luku
ohjauksen
7.5)
nykytilaa
ja
arvioijan
näkemyksiä
oman
Satakunnan
aikuisohjausjärjestelmän tulevaisuudesta (luku 7.6). Näitä koskevat taulukkoa 4
mukailevat sisällönanalyysit on esitetty tarkemmin liitteissä 2–4.
7.1. Aikuisopiskelun ohjauksen sisältö
Seuraavassa on tulkittu sisällönanalyysin menetelmällä taulukon 4 mukaisesti
analysoituja aineistoja.
Laatikko 1. Tulokset I: Aikuisopiskelun ohjauksen käsitteen sisältö
Kun tarkastellaan kokoaineistoa, niin kokonaiskäsitys aikuisopiskelun ohjauksen sisällöstä on
varsin kattava. Tästä voidaan päätellä, että aineistosta esiin nousevat kokonaisvaikutukset ovat
suhteellisen luotettavasti tyypillisiä TNO-palveluita koskevaa.
Kun verrataan aineistosta syntyvää aikuiskoulutuksen ohjauksen käsitteen kokonaisnäkemystä
Cedefopin (2004) määritelmään TNO-palveluista (ks. taulukko 1 edellä), niin käsitykset ovat
varsin yhteneväiset. Tietysti puhtaassa ”teoreettisessa” määritelmässä ei ole samalla tavalla
konkretiaa kuin on empiirisessä aineistossa toimintojen suhteen. Ehkäpä merkittävämpänä
painotuserona voidaan kuitenkin nähdä se, että aineiston perusteella ei erityisesti painotu aikuisille
suunnattu opetuksen ja oppimisen ohjaus (frekvenssi 6 ja suhteellinen frekvenssi 20 %).
Erityisesti vastaajien käsitys siitä, mitä ohjataan TNO-palveluissa (alakategoria 2) on varsin
monipuolinen (alakategoria 1). Samalla vain yhdessä vastauksessa määriteltiin kuka ohjausta
antaa. Tämä saattaa johtua siitä, että vastaajat ovat arvioineet aikuisopiskelun ohjauskäsitettä oman
organisaation tai toiminnan näkökulmasta ja siten he ovat pitäneet ohjaussubjektin määrittelemistä
tarpeettomana.
Tulkittaessa saatuja tuloksia frekvenssien suhteen voidaan taulukon 4 perusteella havaita, että
aikuisopiskelun ohjauksen sisällön suhteen painottuvat uraohjaus ja joustavat opintopolut,
tiedottaminen opintosisällöistä ja opiskelutavoista informointi. Selkeästi sekä tiedottaminen,
neuvonta ja aktiivinen ohjaus ovat TNO:n toiminnallisena kohteena. Tulkittaessa aineiston
perusteella käsityksiä aikuisopiskelun ohjauksen prosessista (miten ohjaudutaan) ja kenelle
ohjausta annetaan, niin havaitaan, että vuorovaikutteisuus ja opiskelijaksi hakeutuneiden ja
koulutuksessa olevien neuvonta korostuvat. Tämä lienee kuitenkin seurausta siitä, että aineistossa
koulutusorganisaatioissa toimivien vastaukset ovat merkittävässä enemmistössä.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
79
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
7.2. Aikuiskoulutuksen ohjauksen merkitys yksilön kannalta
Sisällönanalyysimenetelmällä ja induktiivisen aineistolähtöisen päättelyn perusteella
voidaan tehdä seuraavat laatikossa 2 olevat keskeiset päätelmät aikuiskoulutuksen
ohjauksen yksilötason merkityksestä Satakunnassa (pääkategoria, aineistoluokittelu
liitteessä 2). Aikuisopiskelun ohjauksen yksilötason vaikutusten pääkategorian alle voitiin
luokitella 3:een tason 2 alakategoriaa (alakategoria 2): (i) mihin asioihin ohjaus vaikuttaa
yksilötasolla, (ii) mitkä ovat vaikutuskanavat (mistä vaikutus riippuu tai miten vaikutus
syntyy) ja (iii) keihin ohjauksella on vaikutusta (vaikutuskohderyhmä)? Kullekin 2 tason
alakategorialle oli sitä ennen aineistosta löytynyt alakategoria 1, joihin aineisto
luokiteltiin. Esimerkiksi Toiminnallinen kohde (alakategoria 2, luokka (i)) alakategorian
1 tason luokat olivat:
Ohjaus toiminnalliseksi kohteeksi nähtiin, että sillä vaikutettiin halukkuuteen
hakea aikuiskoulutukseen ja se yhdistettiin elinikäiseen oppimiseen,
Ammatinvalintaan,
Opiskelumotivaation ja opiskelujen etenemiseen,
Itsetuntemukseen ja
Elämänhallintaan.
Vastaavasti aikuisopiskelun ohjauksen yksilötason vaikutuskanava eli ohjauksen
vaikuttavuuden riippuvuus (Alakategoria 2, luokka (ii)) muodostui seuraavista
alakategorioista:
vaikutus on elämäntilanneriippuva,
Ohjauksen laatu- ja sisältöriippuva,
Ohjauksen riittävyysriippuva,
Onnistumisen kokemuksista riippuva,
Merkityksen tiedostamisesta riippuva ja
Ulkoisista tekijöistä riippuva.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
80
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Alakategorian 2 luokka (iii) (Keneen ohjaus vaikuttaa yksilötasolla?) muodostui
seuraavista ohjauksen kohderyhmistä, joita aineiston perusteella löydettiin:
Opiskelijaksi hakeutuvat
Opiskelijana olevat
Ammatinvaihtajat
Koulutusalaa vaihtavat tai uudelleenkouluttautuvat
Lisäkoulutusta hakevat (samalla alalla)
Syrjäytymisvaarassa olevat ja pudokkaat
Työttömät ja työttömyysuhan alaiset
Irtisanotut ja lomautetut sekä
Maahanmuuttajat.
Huomattakoon,
että
esimerkiksi
viimemainitut
luokitukset
eivät
välttämättä
käsitteellisesti ole toisiaan poissulkevia. Esimerkiksi ammatinvaihtajissa voi olla
koulutukseen hakeutuvia. Luokitus ryhmään on valittu aineistoon kirjoitetun tekstin
perusteella. Valtaosaltaan analyysiyksikkönä tässä alakategoriassa 2 ja luokassa (iii) on
sana (ks. koodaus liitteessä 2 ja koodauksen selitykset taulukon 4 yhteydessä edellä).
Alakategorian tasolla 2 luokissa (i) ja (ii) pääasiallinen analyysiyksikkö on ollut lause tai
asiayhteys (ks. liite 2).
Lisäksi liitteen 2 taulukkoon on kerätty arvioita vastaajien antamista arvioista
aikuisopiskelun ohjauksen vaikuttavuuden merkitysluokasta tapauksista, joissa se on
erikseen mainittu. Tässä yhteydessä merkitys on dikotomisoitu vain kahteen luokkaan:
(1) merkitys nähtiin hyvin suurena ja (0) merkitystä pidettiin vähäisenä, olemattomana tai
joistakin muista tekijöistä riippuvana ensisijaisesti. Tätäkin on tulkittu laatikossa 2
jäljempänä.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
81
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Laatikko 2. Tulokset II: Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys yksilötasolla ohjattavan
näkökulmasta
Aineiston perusteella aikuisopiskelun ohjauksella nähdään haluttavan vaikuttaa ennen muuta
halukkuuteen hakea aikuiskoulutukseen ja elinikäisen oppimisen tukemiseen (suhteellinen
frekvenssi eli vastausten määrä, jossa tätä korostetaan vastaajien kokonaismäärästä, fqr = 57 %)
sekä vaikutetaan ennen muuta opiskelumotivaatioon ja opiskelujen etenemiseen fqr = 37 %) että
elämänhallintaan ylipäätään (37 %). Koska samaisia asioita mainittiin kysymyksen asettelun
yhteydessä ja tulokset voisivat olla siksi ”vääristyneitä”, niin ensisijaisena analyysiyksikkönä tässä
käytettiin lausetta (ei yksittäistä sanaa).
Ehkäpä yllättäen vain viidessä vastauksessa puhuttiin ohjauksen yksilötason keskeisenä
vaikutustasona yksilöllisen kokonaistilanteen kartoitusta, jossa pyritään huomioimaan
perhetilanne, motivaatiot, koulutuksen sisällöt ja rahoitustilanne samanaikaisesti.
Kun vastaukset kategorisoitiin ohjauksen keskeisiin vaikutuskanaviin tai riippuvuuksiin, niin
selvästi nähtiin, että ohjauksen yksilötason vaikutukset riippuvat pääosin kahdesta seikasta:
yhtäältä ohjattavan elämäntilanteesta ja toisaalta ohjauksen laadusta ja sisällöstä. Erityisesti
viimemainitussa kategoriassa oli paljon mielipiteitä ja ne jakaantuivat varsin erilaisiin
vaikutuskanaviin. Yhdessä ääripäässä pidettiin tärkeänä opintojen sisällöllistä ohjausta, ja toisessa
korostettiin luottamuksellista ohjausilmapiiriä ohjattavan ja ohjaajan välillä. Osassa vastauksista
korostuivat ohjauksen laatutekijöinä runsas tietosisältö koulutuksista tai taloudellisesta
ympäristöstä ja tiedon aktiivisen välittämisen tärkeys. Muutamassa vastauksessa korostettiin
nimenomaan aktiivisen ohjauksen roolia laatukysymyksenä perustellen sitä sillä, että usein
oletetaan aikuisten olevan itseohjautuvia ja automaattisesti kysyvän ongelmien kohdattaessa.
Ohjauksen kohderyhmäksi nähtiin useimmiten opiskelijaksi hakeutuva. Reilusti yli puolet
vastauksista (fqr = 57 %) voidaan jaotella jollakin tapaa liittyväksi tilanteeseen, jossa ohjauksen
pääasiallinen kohderyhmä yksilötason vaikutusten osalta oli koulutukseen enemmän tai vähemmän
omaehtoisesti hakeutuva (opiskelijaksi hakeutuva, ammatinvaihtaja, koulutusalaa vaihtavat ja
uudelleenkoulutus, lisäkoulutus omalla alalla).
Ehkäpä yllättäen aikuisopiskelun ohjauksen kohderyhmäksi ohjattavan tasolla mainittiin
syrjäytymisvaarassa olevat ja koulupudokkaat. Työttömät ja työttömyysuhanalaiset, irtisanotut ja
lomautetut sekä maahanmuuttajat mainittiin vain hyvin harvoissa vastauksissa. Siinä tietysti voi
olla se, että vastausten antaneiden perusjoukon taustaorganisaatiot ovat koulutuspainotteisesti
valikoituneet.
Yhdessäkään vastauksessa ei korostettu tiettyjen erityisryhmien (pl. maahanmuuttajat), kuten
vammaisten tarvetta aikuiskoulutuksen ohjaukseen.
Kun koko aineiston perusteella yritetään hahmottaa sitä, millaisen merkityksen vastanneet ovat
antaneet aikuisopiskelun ohjaukselle yksilötasolla, niin selvästi havaitaan, että merkitystä pidetään
valtaosaltaan oleellisena ohjattavien kannalta (ks. liite 2 taulukon loppuosa). Vain yhdessä
vastauksessa korostettiin, että aikuisopiskelu ja elämänhallinta lähtee jokaisesta itsestään ja
ohjauksella siihen ei voi juurikaan vaikuttaa. Toisessa vastauksessa eroteltiin aikuisopiskelun
ohjauksen merkityksen erilaisuus riippuen ohjattavan taustakoulutuksesta: ”akateemisesti
koulutettavat ovat itseohjautuvia” ja eivät siten juurikaan hyödy aikuisohjauksesta.
7.3. Aikuisopiskelun ohjauksen yritystason merkitys
Tarkasteltaessa aikuisopiskelun ohjauksen merkitystä satakuntalaisen
yksittäisen
yrityksen näkökulmasta (liite 3, taulukko 10) alakategoriaksi tasolla 2 määräytyivät
aineistosta seuraavat kolme aluetta:
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
82
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
i.
Porin yksikkö
Mikä hyöty yritykselle on aikuisopiskelun ohjauksesta? Käsitetasolla sama
voidaan ilmaista: ohjauksen toiminnallinen kohde yritystasolla.
ii.
Vaikutuskanava tai kysymysmuodossa ilmaistuna, mistä seikoista aikuisohjauksen
yritysvaikutus riippuu?
iii.
Millaiset yritykset nähtiin sellaiseksi, jotka hyötyvät aikuisopiskelun ohjauksesta?
Alakategoria (2(i)) (s.o. hyöty yrityksille) muodostui kuudesta alemman tason
alakategoriasta (1):
informaation välitys yrityksille,
koulutukseen kannustaminen, erityisesti muutostilanteisiin sopeuduttaessa,
yrityksen oman koulutuksen päällekkäisyyden välttäminen,
koulutuksen räätälöinti yritykselle,
osaamisen puutteiden ”paikkaaminen” ja uudenlainen osaaminen, ja
yritysten kilpailukyvyn parantaminen ja osaavan työvoiman saatavuuden
turvaaminen.
Vastaavasti
alakategoria
2(ii)
(s.o.
vaikutuskanavat)
muodostui
3
alakategoriatason 1 vaikutuskanavasta:
yhteistyö ja vuorovaikutuskanava koulutuksen tarjoajan ja yritysten kesken,
koulutuksen tarjontainformaation välittäminen yrityksille, ja
koulutuksen räätälöinti yrityksen taholta.
Vaikutuskanavat muodostuivat hyvin samantyyppisiksi kuin mitä nähtiin olevan
yritysten hyöty aikuisopiskelun ohjauksesta. Tämä johtunee ensiksikin siitä, että
ohjauksen vaikutukset yrityksille nähtiin osin varsin suorina (esim. koulutuksen
räätälöinti ja tiedonvälittäminen yrityksille), jolloin erilaisten välitysmekanismien
löytyminen ei aineistosta paljastunut. Toiseksi vastauksista erottui erityisen selkeästi se,
että verrattuna yksilötason vaikutuksiin vastaajat olivat pohtineet ylipäätään koulutuksen
merkitystä yritysten kannalta, eikä selkeästi aikuisopiskelun ohjauksen merkitystä
yksittäisen yrityksen näkökulmasta.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
83
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Edelleen tarkasteltaessa erilaisia yrityksiä, jotka vastausten perusteella hyötyvät
aikuisopiskelun ohjauksesta (2(iii)) yritykset jakaantuivat niihin, joiden liiketoiminnalle
osaamispääoma oli tärkeä, niihin joilla oli tarve vaikuttaa aikuiskoulutuksen
markkinoihin (koulutuksen tarjontaan ja kysyntään) sekä vastauksissa pohdittiin
yrityksen kokoluokan merkitystä (pienyritykset). Tosin yritysten omaisuuksista oli
kokonaisuudessaan keskusteltu vain neljässä vastauksessa.
Laatikko 3. Tulokset III: Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys yksittäisen yrityksen
näkökulmasta Satakunnassa
Kyselyn perusteella yritykset hyötyvät aikuiskoulutuksen ohjauksesta useammalla tavalla (6).
Selkeimmät hyötyvaikutukset nähtiin syntyvän kilpailukyvyn kautta – tosin vaikutus on hieman
epävarma – koska useat olivat arvioineet pelkästään koulutuksen, ei nimenomaisesti
aikuisopiskelun ohjauksen, yritysvaikutuksia. Merkittävän paljon yrityshyötyvaikutuksia nähtiin
myös yrityksille räätälöidyn koulutuksen vuoksi, muutostilanteisiin sopeuduttaessa, Osaamisen
puutteita ”paikattaessa” sekä koulutustiedon välityksen kautta. Valtaosa vastaajista keskittyi
nimenomaan näihin yrityshyötyvaikutuksiin (vaikutusfrekvenssi 55).
Aikuisohjauksen vaikutusmekanismeja löytyi bruttomäärältään vain 20 (fq), joten niiden
pohtiminen vastauksissa oli jäänyt vähemmälle. Luultavasti tämä johtuu siitä, että vaikutuskanavat
yrityshyötyihin on nähty joko hyvin suorina (informaation välitys, räätälöinti) tai
hyötyvaikutuksissa on pohdittu runsaasti myös koulutuksen yleisiä hyötyvaikutuksia yrityksen
kannalta.
Keskeinen vaikutusmekanismi on kuitenkin selkeä: 15 (50 %) vastauksessa korostettiin yrityskouluttajayhteistyön ja vuorovaikutuksen tärkeyttä, jotta aikuisopiskelun ohjaus hyödyttää
yrityksiä. Joissakin vastauksissa korostettiin, että vuorovaikutus pitäisi ulottua myös yritysjohdon
konsultointiin ja motivointiin.
Vastauksista ilmeni, että vastaajat toisaalta eivät olleet esittäneet samassa määrin voimakkaan
positiivista vaikusta aikuisopiskelun ohjauksesta yritysten näkökulmasta kuin, mitä oli esitetty
yksilötason vaikutusten yhteydessä. Toisaalta löytyi selvästi enemmän vastauksia, joissa arveltiin,
että vaikutukset ovat pieniä tai olemattomia tai niitä oli vaikea arvioida.
7.4. Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys aluetaloudellisen menestyksen
näkökulmasta Satakunnassa
Kun tarkastellaan aikuisopiskelun ohjauksen merkitystä aluetalouden menestyksen
näkökulmasta, niin faktuaalisten vaikutusten tunnistaminen, puhumattakaan niiden
suuruuden arvioimisesta vaikeutuu edelleen – verrattuna esimerkiksi yritystason
vaikutuksiin. Kuten luvun 3 kirjallisuuskatsauksessamme esitimme, niin kvantitatiivisin
menetelmin tehdyt yleisiin johtopäätöksiin pyrkivät tutkimukset ovat yleensä tarkastelleet
koulutuksen ja elinikäisen oppimisen taloudellisia vaikutuksia joko koulutukseen
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
84
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
osallistuvan tai koko (alue)talouden näkökulmista yleisesti. Ensin mainittu on yleisempi
näkökulma empiirisen tutkimuksen osalta. Niinpä aikuiskoulutuksen ohjauksen
merkitystä on vaikea erottaa koulutuksen vaikutuksista ylipäätään ja erityisesti elinikäisen
oppimisen taloudellisista vaikutuksista.
Koska yhtään tutkimusta tai evaluaatiota (esim. koskien Satakunnan Opin Ovi hanketta) ei ole tehty aikuiskoulutuksen ohjauksesta nimenomaan Satakunnassa, niin
vastaajien tutkimusperusteinen mielipiteenmuodostus on ollut mahdotonta. Tämä lienee
syytä pitää mielessä tulkittaessa vastaajien näkemyksiä aluetaloudellisen menestyksen
näkökulmasta.
Niinpä
tässäkin
yritetään
arvioida
enemmän
sitä,
nähdäänkö
aikuisopiskelu ja sen ohjaus sekä elinikäinen oppiminen ylipäätään merkittävänä
Satakunnan aluetalouden tulevan menestyksen kannalta. Toisaalta voidaan arvioida
haastateltavien arvokkaan kokemusperäisen tiedon valossa normatiivisesti sitä, tulisiko
aikuisopiskelun ohjauksen olla enemmän vaikuttavampaa. Tähän kysymykseen
palaamme tosin tutkimuskysymysten 6 ja 7 yhteydessä. Tietysti tätä aikuisopiskelun
ohjauksen merkittävyyttä Satakunnassa voidaan heijastaa siihen, kuinka painokkaasti
OECD:n
ja
EU:n
kasvustrategioissa
ja
kansallisissa
toteuttamissuunnitelmissa
korostetaan koulutusta ja jatkuvaa oppimista tulevan taloudellisen kilpailukyvyn
keskeisenä tekijänä.
Laatikko 4. Tulokset IV: Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys Satakunnan aluetalouden
menestyksen kannalta
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys Satakunnan talouden kannalta nähtiin vähintäänkin suurena –
hyvin suuressa osassa erittäin suurena. Useissa vastauksissa korostui koulutuksen ohjauksen
tulevaisuuteen suuntautuva/pidemmän aikavälin/ennaltaehkäisyn vaikutus. Vain yhdessä
vastauksessa todettiin, että ei ole kovin suurta vaikutusta.
Kasvu- ja kilpailukykytekijät korostettiin lähes poikkeuksetta vastauksissa. Jos työmarkkinoiden
toiminnan paraneminen (työnkysynnän ja -tarjonnan kohtaannon paraneminen) lasketaan
kasvutekijäksi, kuten voitaisiin tehdä, niin kasvutekijöitä pidetään erittäin tärkeinä Satakunnan
kaltaiselle osaamistaloudelle.
Syrjäytymisen ehkäisy nähtiin useissa vastauksissa aikuisopiskelun ohjauksen keskeiseksi
aluetalouden menestymistä takaavaksi tekijäksi. Oltiin huolissaan paitsi nuorten niin myös
iäkkäimpien syrjääntymisuhasta, jo syrjäytyneiden kalleudesta suhteessa ennaltaehkäisyyn (s.o.
aikuisopiskelun ohjaus).
Mutta yhdessäkään vastauksessa ei mainittu erityisryhmiä, erityisesti työperäistä maahanmuuttoa
tai siitä syntyvää syrjäytymistä/alueellisen eheytymisen rapautumisen riskiä tai onnistuneen
maahan muuton kilpailuvaikutuksia työvoiman saatavuuden näkökulmasta.
Varsin useassa vastauksessa korostuu aikuisopiskelun ohjauksen rooli rakennemuutoksen
hallinnassa (fqr = 17 %). Vaikutus on kahdenlainen: ensiksikin onnistunut aikuisohjaus vaatii
entistä parempaa tiedollista pohjaa alueen rakenne- ja osaamistarpeiden muutoksista sekä
odotettavissa olevien globaalien (tuotantorakenteiden muutos ja liiketoimintaprosessin
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
85
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
muuttuminen ja niiden vaatima osaamismuutos) ja kansallisten haasteiden (väestön ikääntyminen,
huoltosuhteen heikkeneminen) vaikutuksista, jolloin aikuisopiskeluun hakeutuja voi paremman
informaation valossa tehdä koulutusvalintoja. Toisaalta sama informaatio voi onnistuessaan auttaa
parantamaan aikuisohjauksen tehokkuutta/vaikuttavuutta.
Suhteelliselta frekvenssiltään 23 % vastaajista mainitsi, joko suoraan tai asiayhteyteen liittyen, että
onnistunut aikuisohjaus parantaa omalta osaltaan alueellista huoltosuhdetta ja julkisen sektorin
rahoitusasemaa paremman kasvun ja työllisyyden sekä pidempien työurien kasvattaessa
paikallisverotuloja (tulo-, kiinteistö- ja yhteisöverot).
Kun verrataan kyselymme tuloksia aiempiin kansainvälisiin koulutus- ja elinikäisen oppimisen
kansainvälisiin tutkimuksiin ja olemassa oleviin strategia-asiakirjoihin, voidaan tehdä
johtopäätökset, että yhtäältä tutkimuksissa korostuneet tekijät ja tässä esiinnousseet tekijät ovat
varsin samansuuntaisia (ks. luku 2 ja 3). Tämä saattaa heijastaa sitä, että vastaajat ovat arvioineet
enemmän koulutuksen ja elinikäisen oppimisen aluetaloudellisia vaikutuksia. Yhdessäkään
vastauksessa ei toisaalta pohdittu sitä, että aktiivinen aikuiskoulutuksen ohjaus on yhdenlainen
alueellinen politiikkatoimenpide, jolla elinikäistä oppimista halutaan tehostaa Eurooppa 2020 kasvustrategian mukaisesti. Aikuisohjauksen keskeinen rooli tämän EU-politiikan toteuttajana ei
tullut esille.
Kuten edellä jo keskusteltiin, niin aikuiskoulutuksen ohjauksen aluetaloudellisten vaikutusten
arvioinnissa mielipidekyselyn avulla on syytä olla jonkin verran varovainen. Aluetaloudellinen
menestys ei ole selkeästi määriteltävä käsite, siihen vaikuttavat tekijät ovat moninainen joukko
muuttujia ja yhdenkään muuttujan empiiristä vaikutusta Satakunnan tasolla ei tutkimuksellisesti
tunneta. Niinpä kyselytutkimustamme täytyy tulkita sen menetelmällisten ja lähtökohtaisten
rajoitteiden valossa: tuloksena on alueellisten asiantuntijoiden ja vastuuhenkilöiden näkemys
aikuisohjauksen merkityksestä Satakunnan aluetalouden kannalta.
7.5. Aikuiskoulutuksen ohjauksen toteutumisen nykytila Satakunnassa
Hahmotettaessa aikuisopiskelun ohjauksen nykytilaa Satakunnassa vastaajien oman
organisaation näkökulmasta analyysissamme on haluttu kiinnittää huomiota ensisijaisesti
organisaatiokohtaisiin toiminnan tavoitteisiin, toimintamalleihin ja -tapoihin sekä
ohjaustoiminnan ja sen kehittämisen vastuutukseen. Alla olevassa taulukossa 5 on
vastaukset luokiteltu aineistomatriisiksi vastaajan ilmoittaman näkemyksen mukaan
skaalalla hyvää – ei laatuarviota – kehitettävää. Taulukon tekstit ovat suoria lainauksia
annetuista vastauksista kirjoitusvirheineen, joskin erisnimet on korvattu yleisimmillä
ilmauksilla (suluissa). Joissakin kohdin jotkin lauseet esiintyvät useammassa matriisin
solussa, jotta näin ryhmittelyn asiayhteysperusta saadaan paremmin esille. Taulukon 5
avulla paitsi tuotetaan varsinaiset tulokset (ks. tulostaulukko 6), niin siitä voivat
aikuiskoulutuksen ohjaamisesta kiinnostuneet löytää konkreettisia, käytössä olevia
aikuisohjauksen toimintatapoja.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
86
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Taulukko 5. Aikuiskoulutuksen ohjauksen nykytila Satakunnassa: aineistoluokittelu
Prosessi
Tavoitteet
Hyvää
(3)
”(Ammatillisessa oppilaitoksessamme)
opinto-ohjauksen
järjestämisen
tavoitteena on edistää koulutuksellista,
etnistä ja sukupuolten välistä tasaarvoa. Tavoitteena on lisäksi lisätä
opiskelijoiden hyvinvointia, ehkäistä
opintojen
keskeyttämistä,
edistää
työllistymistä ja tukea jatko-opintoihin
hakeutumista. Huomiota kiinnitetään
erityisesti
niiden
opiskelijoiden
ohjaukseen, joilla on opiskelu- tai
oppimisvaikeuksia,
poissaoloja
koulutuksesta tai elämänhallintaan
liittyviä
vaikeuksia.”
Ei mielipidettä oman
toiminnan
onnistumisesta
Kehitettävää
(1)
”Tavoitteena
on
antaa
hakemutumisvaiheen
ohjausta koko ao. sanan
merkityksessä.”
(1)
”Organisaatiossamme ei ole
erityisesti
mietitty
eikä
organisoitu ohjausta”.
(14)
”Puhelimitse
otetaan
yhteyttä silloin, kun opinnot
ovat jostain syystä jääneet
kesken kauan sitten, silloin
kerromme, mitä meillä on
tarjolla.”
(9)
”Pääkampuksella
toimii
käsitykseni mukaan erilliset
opinto-ohjaaja,
mutta
etäyksikkönä
näiden
palveluiden hyödyntäminen on
vaikeampaa”
”Nykyisin ohjausta antavat
sekä
vastuuopettajat
(
ammattierikoisammattitutkintojen
osalta),
opinto-ohjaaja,
opintosihteeri,
aikuiskoulutusvastaava,
ap.rehtori,
rehtori.
Yhteydenotot tulevat joko
suoraan sähköpostiin, että
puhelimitse
että
ammattiopiston
yleisellä
sähköpostiosoitteella.
Harvoin kukaan kävelee
suoraan
yksikköön
kysymään koulutuksesta.”
”kurssien
suunnittelua
ja
kurssipalautteen
hyödyntämistä
tulee
vielä
tehostaa.”
”Varsinaisia numeerisia tavoitteita ei
ole
mutta
jokainen
yksittäinen
ohjaustilanne
pitää
tietysti
olla
laadukas.”
Toteutus
toimintamallit
ja -tavat
”Strategiset tavoitteet ovat olemassa.”
(15)
”(organisaatiomme)
..
aikuiskoulutuksen järjestäjä ja siksi
aikuisohjaus kuuluu jokapäiväiseen
työhön. Ohjaus toimii oman arviomme
mukaan nytkin hyvin. Aikuisohjausta
kehitetään
koulutuskuntayhtymässä
koko ajan. Mukana oleminen mm.
Opin Ovi -hankkeessa tuottaa lisää
osaamista ohjaustoimintaan.”
”Toimintatavoissa on yksikkökohtaisia
eroja,
joihin
vaikuttaa
mm.
toimintahistoria ja aikuisopiskelijoiden
määrä ko. yksiköissä. Yhteydenoton
saatuani ohjaan eteenpäin omassa
yksikössä, (oppilaitoksemme) muihin
yksiköihin tai alueen muihin toimijoihin
tai otan ohjattavan omiin käsiini.
Toiminta on riippuvainen yhteydenoton
sisällöstä ja tavoitteesta ja siitä tuleeko
yhteydenotto organissation sisältä
(opiskelija tai tutkinnon suorittaja) vai
ulkopuolelta
(hakeutumisvaiheen
ohjaus tms.)”
”Erittäin
hyvin.
Motivoituneille
henkilöille on erittäin hyvin tarjolla
opiskelupaikkojen hakemiseen liittyvää
tietoa. Henkilökohtaista neuvontaa on
tarjolla hyvinkin lyhyellä odotusajalla.”
“Toteutuu riittävän hyvin”
”Tarpeen
mukaan
ohjaamme
alakohtaisille
ohjaajille.
Organisaatiossani on useilla eripituisia
ohjauskoulutuksia ja kahdella opintoohjaajan osaaminen.”
”Tiedotuksessa
pyrimme
asiakaslähtöisyyteen
ja
täsmätiedotukseen kohderyhmittäin.”
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
”Kansalaisopistoissa ei ole
mahdollisuutta
erityisesti
panostaa
ohjaukseen,
mutta sitä tekevät kaikki
vakinaiset
työntekijät.
Ohjaamme
opiskelijoita
myös löytämään muiden
oppilaitosten
tarjonnasta
heille sopivaa opetusta.”
”Jos joku ottaa yhteyttä
ohjauksen
tarpeesta,
menemme jojko yritykseen
tai puhumme asiasta eri
viestintävälineillä.”
”Ohjaamme
lähinnä
asiakkaat
TE-toimiston
Karppinen ja Vähäsantanen
”Tällä hetkellä tämä asia
(aikuisohjaus)
on
meillä
kehitteillä. Avoimen yliopiston
osalta tämä on jo toiminut,
mutta kokonaisuutta aletaan
juuri kehittää”.
”Meillä ei ole varsinaisesti
koulutusta eikä resursseja
varsinaiseen
opintoohjaukseen,
jos
sillä
tarkoitetaan
koko
koulutustarjontaa.”
”Te-toimistossa on pienehkö
joukko asiaan paneutuneita
työntekijöitä, jotka tapaavat
näitä
potentiaalisia
aikuisopiskelijoita sekä siinä
vaiheessa kun ovat jääneet
työttömiksi että työelämässä
vielä
olevia
työn/ammatinvaihtoa
suunnittelevia ihmisiä. Kun
olemme päässeet asiakkaiden
kanssa suunnitelmissa siihen
vaiheeseen, että koulutusala
on
selvillä,
haemme
ohjauskumppaneita
alueen
oppilaitoksista
joko
87
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Prosessi
Porin yksikkö
Hyvää
”Koulutuspalvelujen
profilointi
on
ohjauksen
näkökulmasta
myös
tärkeää- palvelutuotteet pitää pystyä
tunnistamaan nopeasti.”
”Kurssitarjonnasta tiedottaminen toimii
aika hyvin.”
”Mitä lähempänä konkretiaa, sitä
merkittävämpi
rooli
onnistuneella
ohjauksella on”.
”Näissä tilanteissa hyödynnän omia
kansallisia
ja
kansainvälisiä
verkostojani ja ohjaan alaisen näiden
mahdollisuuksien äärelle”
”opettajatutorointia on tehostettu eli
aikuisopiskelijan on mahdollista saada
entistä enemmän sekä ryhmässä että
yksilöllisesti opintojen ohjausta.”
” Asiakkailta saadut vinkit ja toiveet
otetaan huomioon palveluvalikoiman
suuntaamisessa
minkä
alan
koulutusta
hankitaan,
millaisia
hankkeita rahoitetaan jne.”
”Tavoitteena
on
antaa
hakemutumisvaiheen ohjausta koko
ao. sanan merkityksessä. Saamani
palautteen perusteella näin myös
tapahtuu.
Aikuisohjausta annetaan
sekä yksilölle että nykyisin entistä
enemmän myös koko organisaatiolle
esim.
täydennyskoultuksen/lisäkoulutuksen kautta.”
”Te-toimistossa on pienehkö joukko
asiaan paneutuneita työntekijöitä, jotka
tapaavat
näitä
potentiaalisia
aikuisopiskelijoita sekä siinä vaiheessa
kun ovat jääneet työttömiksi että
työelämässä
vielä
olevia
työn/ammatinvaihtoa
suunnittelevia
ihmisiä. Kun olemme päässeet
asiakkaiden kanssa suunnitelmissa
siihen vaiheeseen, että koulutusala on
selvillä, haemme ohjauskumppaneita
alueen
oppilaitoksista
joko
nuorisoasteen
opoista
tai
koulutusvastaavista/opettajista..”
Mielestäni melko hyvin. Toimipaikasta
löytyy
vastuutetut
henkilöt
niin
tutkintokoulutuksen
kuin
muun
koulutuksen osalta. (Oppilaitoksemme)
koko
valtakunnallinen
verkosto
palvelee myös satakuntalaisia.”
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Ei mielipidettä oman
toiminnan
onnistumisesta
Kehitettävää
palvelujen piiriin.”
nuorisoasteen
opoista
tai
koulutusvastaavista/opettajista:
näkökulmastamme olisi hyvä,
jos
oppilaitoksissa
olisi
aikuisten
ohjaukseen
perehtyneitä työntekijöitä, jotka
"ottavat
kopin"
näistä
opiskelijoista. Tarpeen olisi
myös
lisäresurssit;
työelämässä ja työttöminä on
paljon ihmisiä, jotka eivät lähde
liikkeelle, koska tukea ja
ohjausta on liian vähän
saatavissa ja ohjautuminen
palveluihin on paljon tuurista
kiinni?”
” Toimimme resurssiemme
puitteissa osallistuen aina
tällaiseen toimintaan, kun
se on mahdollista.
”Tarvittaessa neuvomme ja
ohjaamme oikean henkilön
luokse.
Toki
autamme
opistomme kurssitarjontaan
liittyvissä asioissa.”
”TEtoimistossa
toimii
koulutus- ja tietopalvelu jota
hoitaa 1 virkailija” ”Kun
asiakkaat ottavat yhteyttä,
ohjausja
neuvonta
kuuluvat meillä jokaisen
tehtäväkuvaan.”
”Aikuisopiskelijan
ohjaus
toteutuu
yrityksessämme
säännösten
mukaisesti
hakeutumis-vaiheen
toimista alkaen.”
”...yliopisto ja opiskelta-vat
asiat enemmän teoreettisia
ja
useaan
kontekstiin
sovellettavia,
näin
että
ohjauksella ei ole talouden
kehityksen kannalta aivan
yhtä suurta merkitystä kuin
esimerkiksi ammatillisis-sa
oppilaitoksissa.”
“Ei konkreettista kokemusta
yksikössäni”
“Opiskelijat ottavat suoraan
yhteyttä
omaan
vastuuopettajaansa
ohjausta kaivatessaan ja
vastuuopettaja voi sitten
tilanteesta riippuen ohjata
myös
ohjaavalle
opettajalle.”
”Opinto-ohjaaja on käynyt
pitämässä
"luentoja"
paikallisessa
Työvoimatoimistossa ja itse
olen
käynyt
(paikallisessa
ammattioppilaitoksessa)
kertomassa
maahanmuuttajille iltalinjan
toiminnasta.
Kansalaiopiston
ohjelmalehtisessä on yksi
varattu meille, siitä näkyvät
lähinnä maahanmuuttajille
suunnatut kurssit.”
”Valmentavan koulutuksen
opetusta
ja
ohjausta
Karppinen ja Vähäsantanen
”Mielestäni aikuisohjaus on
hajallaan eri toimijoiden välillä
ja kokonaiskuvaa voi olla
vaikea
hahmottaa.
Eri
koulutustoimijat
pyrkivät
kuitenkin
ensi
sijaisesti
edistämään
edustamansa
tahon
kautta
tapahtuvaa
opiskelua
ja
hamuamaan
opiskelijoita oman toimintansa
piiriin.
Emme
toimi
suoranaisesti aikuisopiskelun
ohjaajina, joten tällaisia suoria
yhteydenottoja ei tule. Mikäli
tulisi,
pyrkisimme
kartoittamaan kysyjän tarpeet
ensin mahdollisimman pitkälle
ja ohjaamaan häntä sen
jälkeen
mielestämme
oikeimpaan
mahdolliseen
suuntaan.”
”Iltalinja pyrkii mainostamaan
itseään lehti-ilmoituksilla, mutta
muunlaista mainosta meidän
on
tosi
vaikeaa
saada
ylittämään uutiskynnystä”,
”Suuria
vaihteluja:
toiset
yritykset ja yksilöt ovat erittäin
valveutuneita
ja
perillä
mahdollisuuksista, mutta on
myös paljon niitä, joilla on
hyvin vähän jos ollenkaan
tietoa
aikuisopiskelun
vaihtoehdoista
ja
rahoituksesta”
”Yksilötasolla ohjausta ei kovin
paljoa
ole
kansalaisopistotoiminnan
luonteesta johtuen - opistossa
ei ole ammattiin valmistavaa
koulutusta
eikä
juurikaan
opintosuorituksia
keräävää
koulutusta.
Syrjäytymisvaarassa olevien ja
maahanmuuttajien
osalta
kurssitarjontaa ja yksilötason
88
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Prosessi
Vastuutus
toiminta
ja
kehittäminen
Porin yksikkö
Hyvää
(2)
”Organisaation henkilökunnasta suuri
osa tuntee opiskelijat => koko
henkilökunta ohjaa => "pudokkaat"
huomataan nopeasti.”
”Käytännössä opiskelua edeltävän
ohjauksen kannalta merkitsevää on,
kysytäänkö
ensisijaisesti
tutkintoopiskelun
vaihtoehtoja
(jolloin
opintotoimisto hoitaa pitkälti asiaa) vai
täydennyskoulutustyyppisiä
opiskelumahdollisuuksia
(jolloin
täydennyskoulutuskeskus
hoitaa).
Opiskelun aikaisessa ohjauksessa on
sitten opettajillakin enemmän roolia.”
Ei mielipidettä oman
toiminnan
onnistumisesta
Kehitettävää
voidaan
yhdistää
ammatilliseen koulutukseen
tarpeen mukaan. Lisäksi
toteutetaan erillisiä ohjaavia
koulutuksia, jotka sinällään
valmentavat ammatilliseen
koulutukseen tai suoraan
työelämään.
Varsinaisia
opinto-ohjaajia
ei
aikuiskoulutuksessa
ole,
mutta
kylläkin
opintoohjaajan
pätevyyden
omaavia opettajia koko
joukko.”
ohjausta
kehittää.”
(6)
”Rehtori ja kukin opettaja
ohjaa
oman
alansa
opiskelijoita.”
(0)
tulee
lähiaikoina
”Omassa oppilaitoksessani
ohjaustoiminta
on
vastuutettu
erityisesti
yksikön opintotoimistossa
toimiville
opetussuunnittelijoille”.
”Opiskelijat ottavat suoraan
yhteyttä
omaan
vastuuopettajaansa
ohjausta kaivatessaan ja
vastuuopettaja voi sitten
tilanteesta riippuen ohjata
myös
ohjaavalle
opettajalle.”
”Aikuisohjaus
on
koulutusaloilla ammatillisen
opettajan vastuulla omassa
ryhmässään”
” Nykyisin ohjausta antavat
sekä
vastuuopettajat
(
ammattierikoisammattitutkintojen
osalta),
opinto-ohjaaja,
opintosihteeri,
aikuiskoulutusvastaava,
ap.rehtori, rehtori.”
”Te-toimistossa
on
pienehkö joukko asiaan
paneutuneita työntekijöitä,
jotka
tapaavat
näitä
potentiaalisia
aikuisopiskelijoita sekä siinä
vaiheessa kun ovat jääneet
työttömiksi
että
työelämässä vielä olevia
työn/ammatinvaihtoa
suunnittelevia ihmisiä.”
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
89
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Taulukkoon 6 olemme koonneet keskeiset johtopäätökset taulukon 5 mukaan
luokitellusta aineistosta.
Taulukko 6. Tulokset ja johtopäätökset vastanneiden näkemyksistä aikuiskoulutuksen
ohjauksen nykytilasta Satakunnassa: oman organisaation näkökulma
Prosessi
Tavoitteet
Toteutus
toimintamallit
ja -tavat
Tulokset ja johtopäätökset luokitellusta aineistosta
Vain kahdessa kohtaa (fqr = 7 % vastaajista) aineistossa mainitaan organisaation
asettamista aikuiskoulutuksen ohjauksen tavoitteista ja aikuisohjauksen tavoitteista
on maininta viidessä kohtaa (fqr = 17 %). Näistäkin yksi koskee enemminkin
kehittämismielipidettä. Vastauksista ei tosin tule selkeästi esiin, että kyseessä olisi
erityisesti aikuisohjaus, vaan yleensäkin tavoite näyttäisi oleva oppilaiden opintoohjauksessa. Siltä osin, kun on kyse keskeyttäjien auttamisesta, työllistymisen ja
jatko-opintojen edistämisestä tavallisen opinto-ohjauksen ja aikuisopiskelun
ohjauksen tavoitteet limittyvät.
Johtopäätöksenä voidaan esittää, että aikuisopiskelun ohjausta ei nähdä
merkittävissä määrin tavoitteellisena toimintana Satakunnassa annettujen
vastausten perusteella.
Aikuisohjauksen toteuttamistapoja kuvataan varsin laaja-alaisesti – 29
vastauksessa toteutustapoja pidettiin hyvänä tai niiden laatua ei vastauksissa
arvioitu.
Yhdeksässä kohtaa esitettiin kehittämistarpeita.
HYVÄKSI KOETUT TOIMINTATAVAT -vastaustyhmä:
OHJAUSTOIMENPITEIDEN LUONNE:
8/15 hyväksi toimintatavaksi mainituista kohdista koskee selkeästi
henkilökohtaista opintojen ohjausta, ja
näistä peräti viidessä (5/15) mainitaan, että ohjaustoiminnan tukena
käytetään oman organisaation ulkopuolista asiantuntemusta −
yritysasiakkaat koulutuksen suuntaamisessa tai oman organisaation
ulkopuolisena ohjauspalvelun tuottajana,
2/15:ssa
onnistuneeksi
koetusta
ohjauksesta
mainitaan
tiedottaminen,
3/15:ssa ei mainita varsinaista organisaation toimintatapaa, mutta
koetaan se hyvänä.
HYVÄKSI KOETUT TOIMINTATAVAT -vastaustyhmä ja EI MAININTAA
TOIMINTATAVAN LAADUSTA -vastausryhmä:
KUKA ANTAA?
10/29 vastauksesta näissä luokista mainitsi, että organisaatiossa on
joku nimetty, joka toteuttaa ohjausta,
4/29 vastauksessa mainittiin erityisesti, että ohjaus kuuluu koko
organisaation vastuulle,
15/29 vastauksessa ei mainittu toimenpiteiden toteuttajista
MITEN ANNETAAN, AKTIIVISUUS?
8/29 maininnasta on sellaisia, jossa organisaatiossa annetaan
proaktiivisesti ohjaustoimintaa. Proaktiivisuus on määritelty, joko
aktiivisena yhteydenottona ohjattavien suuntaan, satsaamisena
ohjaajien koulutukseen tai koulutuksen antamista esim.
asiakasyrityksille ohjaamistoiminnassa,
17/29 vastauksesta kerrotaan aktiivisesta ohjaustoiminnasta, jos joku
ottaa yhteyttä ja
4/29 ei ole mainintaa ohjaustoiminnan sisällöstä
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
90
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Prosessi
Vastuutus
toiminta
ja
kehittäminen
Porin yksikkö
Tulokset ja johtopäätökset luokitellusta aineistosta
KENELLE AIKUISOHJAUSTA ANNETAAN?
Lähes kaikissa vastauksissa mainitaan opiskelija, mutta vain
harvoissa korostetaan, että kyseessä on nimenomaan aikuisopiskelun
ohjaus.
TOTEUTUKSEN KEHITTÄMISTARPEET
3/9 mainitaan, että kehittämistarpeena olisi aikuisohjauksen yhteistyö,
joko alueellisesti tai ylialueellisesti emo-organisaation suuntaan,
2/9 mainitaan resurssipula kehittämisen esteenä,
2/9 mainitaan yleinen kehittämistarve
2/9 mainitaan tiedottaminen kehittämistarpeet
1/9 mainitaan aikuisohjauksen kehittämistarpeeksi erityisryhmät
(maahanmuuttajat)
Johtopäätöksenä (1) voidaan esittää, että niissä vastauksissa, joissa
aikuiskoulutuksen ohjaus koettiin toteutukseltaan hyväksi, ohjaus kuvattiin
merkittäviltä osin nimenomaan henkilökohtaisena ohjauksena (vrt. TNO).
Johtopäätöksenä (2) puolessa aikuisopiskelun ohjauksen hyviksi tai eilaatuominaisuuksia sisältävistä vastauksista ei mainittu ohjauksen toteuttajaa,
joka saattaa olla indikaatio aikuiskoulutuksen ohjauksen koetusta
vähämerkityksellisyydestä – ei tiedetä – tai vastaaja ei sitä tiennyt.
Johtopäätös (3): valtaosassa aikuisohjauksen kuvauksista toimintaa voidaan
kuitenkin luonnehtia vähintäänkin reagoivaksi (aktiivikseksi) eli ohjausta pyritään
antamaan, jos sitä kysytään, joka saattaa olla indikaatio (re)aktiivisesta
toiminnasta tai kyselytutkimukselle tyypillisestä positiivisuusharhasta (vrt.
johtopäätös 2).
Johtopäätös (4): Vastauksissa, joissa nähtiin kehittämistarpeita (vain 9),
korostui aikuisohjauksen yhteistyön kehittämistarve (ks. myös taulukko 6).
Reilussa neljänneksessä vastauksista (8) mainitaan aikuisopiskelun ohjauksen
vastuutuksesta organisaatiossa. Yhdessäkään vastauksessa ei mainittu vastuutusta
kehittämiskohteena.
Johtopäätöksenä voidaan esittää, että joko vastuutusta ei pidetä
aikuisohjauksen toteuttamisen ja kehittämisen kannalta tärkeänä tai sen ajatellaan
sisältyvän
organisaatioiden
työntekijöiden
”normaaliin”
toimintaan.
Aikuisopiskelun ohjauksen kokonaiskehittämisen näkökulmasta tämä saattaa olla
ongelmallista.
Aineistolähde: Taulukko 4
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
91
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
7.6. Aikuisopiskelun ohjauksen tulevaisuuden näkökulmia
Aineistomme viimeinen kysymys kokosi näkemyksiä aikuisopiskelun ohjauksen
toteutuksesta tulevaisuudessa Satakunnassa. Osin tätä tarkasteltiin osin jo taulukoiden 5
ja 6 yhteydessä, mutta kehitystarpeita-luokan alla olevat asiat keskittyivät enemmän
toimenpiteisiin. Kysymyslomakkeemme kysymys 7 oli seuraava:
7. Kuvatkaa lyhyesti organisaationne näkökulmasta, kuinka aikuisohjaus
mielestänne tulisi toteuttaa tulevaisuudessa Satakunnassa (esim. luoda
satakuntalainen aikuisohjausverkosto vai pitäisikö luoda erillinen Satakunnan
aikuisopiskelun ohjauksen yksikkö)?
Kysymys
pyrkii
hahmottamaan
enemmän
pidemmän
aikavälin
strategisia
tai
organisatorisen kehittämisen mielipiteitä. Kysymysten kohderyhmä huomioon ottaen
tällaiseen arviointiin on hyvät mahdollisuudet.
Taulukko 7. Aikuisopiskelun ohjauksen kehittämissuunnat Satakunnassa
Ei
kehitettävää, tai
ei kantaa
Verkosto
ja/tai
yhteistyö
Erillinen
aikuiskoulutuksen
palveluyksikkö
5
19
4
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Muu rakenteellinen ja
strateginen sekä
toiminnallinen
kehittäminen
”koulutuksen järjestäjäkohtainen ohjaus ...
verkoston tukemana”
”Voiko organisoida
paikallisen ELYkeskuksen kautta”
”Ohjaukseen (sekä
määrään että laatuun taitoihin) tulee panostaa
koulutusorganisaatioissa
erityisen paljon, jotta
vaativa aikuisohjattava saa
todella pätevää ja
asiantuntevaa
täsmäohjausta opintoihin
hakeutuessaan ja
koulutuksen tai
tutkinnonsuorituksen
aikana.”
”Vastaavasti
kosketuspintaa yrityksissä
tulisi nostaa myös esiin,
yritysten johdon ja hr:n
sekä ohjauksen
kohtaantoon tulee
kiinnittää aikaisempaa
enemmän huomiota, jotta
Kehittämisen mielipiteitä
”Olen enemmän verkoston kannalla, sillä
aluepoliittisesti erillinen yksikkö on alueellisesti
hankalampi toteuttaa. Etäisyys voi joskus olla
esteenä ja opiskelun aloittaminen samoin. Toisaalta
esim. työvoimahallinnon yksiköitä voisi paremmin
hyödyntää myös tästä näkökulmasta. Sinnehän
hakeutuvat juuri ne jotka haluavat vaihtaa alaa, ovat
työttömyysuhan alaisia, työttömiä jne. Toisaalta
työssäkäyviä alanvaihtajia voi olla hankala motivoida
työvoimatoimistoon kyselemään aikuiskoulutuksesta,
sillä työkkärit mielletään helposti hieman
negatiivisiksi paikoiksi.”
”Aikuisohjausverkosto on hyvä, mutta kaikilla ei ole
nettiä tai jostain syystä arastelevat sen käyttämistä.”
”Aikuisopiskelun ohjauksen yksikköä kannattaisi
kokeilla, koska kokemuksesta väitän, että
vanhemmat ihmiset haluavat henkilökohtaista
ohjausta. Jos tällä on vaikutusta muuttotappioon, jota
Satakunnassa tällä hetkellä on, niin se on paikkansa
ansainnut.”
”Nykyinen malli missä jokainen toimija itsenäisesti
ja sidosryhmiä hyödyntäen toimii varmasti
jatkossakin moitteettomasti.”
Karppinen ja Vähäsantanen
92
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Ei
kehitettävää, tai
ei kantaa
Verkosto
ja/tai
yhteistyö
Erillinen
aikuiskoulutuksen
palveluyksikkö
Porin yksikkö
Muu rakenteellinen ja
strateginen sekä
toiminnallinen
kehittäminen
julkisten
koulutuspalvelujen
tarjonta aidosti kykenisi
alueella vastaamaan
yritysten tarpeisiin.”
”keskitetyn
koulutusinformaation
luominen ja oppilaitoksiin
opettajatutorointijärjestelmien vakiinnuttaminen ja
opintojen ohjauksen
laadun ja palvelualttiuden
lisääminen
oppilaitoksissa.”
Kehittämisen mielipiteitä
”En näe järkevänä erillisen yksikön luomista vaan
kannatan jo olemassa olevan aikuisohjausverkoston
vahvistamista.”
”Verkostoituminen ja verkoston toimivuuden
takaaminen olisi tärkeää ja välttämätöntä.
Aikuisohjausverkosto olisi yksikköä parempi
vaihtoehto laaja-alaisuutensa, joustavuutensa ja
muutoksissa mukana pysymisen takia. Verkostoon
tulisi kuulua kaikki koulutusta tarjoavat tahot ja sen
vetovastuu ja koordinointi pitäisi järjestää pysyväksi
työtehtäväksi.
”Mitä eroa? Pääasia, että asiakkaat ja palvelu
kohtaavat.”
”On hyödyllistä, että opiskelua edeltävää ohjausta
tekevät tietäisivät toisistansa ja myös eri
koulutusorganisaatioiden päätuotteista. Eri
organisaatioiden verkkopalveluita tulee kehittää
siten, että hakeutujan itsepalvelu pelaisi ja toisaalta
hakeutujaa ohjauksellisesti palvelevat henkilöt olisi
entistäkin helpompi löytää. TE-toimistojen
ohjaushenkilöiden työtä tulisi tukea sopivin
tietoiskuin tms. Täysin erillisen yksikön
toimivuudesta voi olla epäileväinen; sellaistakin on
90-luvulla kokeiltu, mutta tämä aika on
nettipalveluiden aikaa.”
”Yhteistyön vahvistaminen tällä saralla on mielestäni
olennaista. Siihen, olisiko verkosto riittävä vastaus
tähän, on vaikea ottaa kantaa. Erillinen
ohjausyksikkö ei saisi kuitenkaan olla liian raskas
organisaatio ja sen tulisi toimia "puolueettomalla"
maaperällä. Yksilön kannalta olennaista on
ohjauksen tavoitettavuus ja lähestyttävyys.”
”näkökulmat koulutusmaailmasta ja te-toimiston
näkökulmasta +työelämästä ovat toisiaan täydentäviä
ja voisivat parhaiten hyödyttää aikuisopiskelijaa.”
”Lisäksi toivoisin Satakuntaan omaa aikuisohjauksen
yksikköä. Hakeutumisvaiheen lisäksi opintojen /
valmistavan koultuksen aikainen ohjaus pitäisi saada
paremmin toimivaksi. Tuki ja ohjaus esim.
erityisohjaamisessa jää liian usein vain toiveeksi.”
”Koska toimijoiden rooli vaihtelee opiskeluun
liittyvien asioiden eri vaiheissa, olisi verkostomainen
toimintatapa ehkä kaikkein paras. Toisaalta esim.
TE-toimiston toimistoverkon supistuminen saattaa
aiheuttaa paineita muunkinlaisten toimintojen
luomiselle.”
”Erillisessä yksikössä syrjäseudut saattavat jäädä
paitsioon.”
”Aikanaan jo vuonna 2003 Noste-ohjelman
yhteydessä pohdittiin Satakunnassa yhteistä hakevan
toiminnan pistettä eli yhden luukun periaatetta. Nyt
on 10 vuotta kulunut, mutta edelleen tuntuu, että
tämäntyyppinen periaate voi olla vaikea toteuttaa.”
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
93
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Ei
kehitettävää, tai
ei kantaa
Verkosto
ja/tai
yhteistyö
Erillinen
aikuiskoulutuksen
palveluyksikkö
Porin yksikkö
Muu rakenteellinen ja
strateginen sekä
toiminnallinen
kehittäminen
Kehittämisen mielipiteitä
”Tieto koulutuspalveluista muuttuu tiuhaan ja oikean
tiedon lähteille ohjaaminen on haastavaa. Ohjauksen
kanavatkin (välineet) elävät kokoajan muutoksessa.”
”Kyllä jonkinlaista koordinoivaa yksikköä
tarvittaisiin. Olisiko se mahdollista toteuttaa
Satakorkean puitteissa.”
”Pidän erittäin tärkeänä koulutuksen ennekointityötä,
joka toteutetaan tiiviissä vuorovaikutuksessa
oppilaitosten.”
Taulukosta 7 voimme havaita, että mielipiteissä korostui erityisesti verkostomaisen
yhteistyön
tiivistämisen
tulevaisuusmalli
satakuntalaisen
aikuisohjausjärjestelmän
kehittämisessä. Kuitenkin jonkinlaisena aikuisohjauksen ”ongelmana” nähtiin myös
koordinaation
tai
asiakaslähtöisesti
ajatellen
”yhden
luukun”
periaatteen
toteutumattomuus. Tällainen hajanaisuus oli pääteltävissä myös taulukon 6 perusteella.
Lisäksi useassa mielipiteessä korostettiin, että oleellisessa roolissa on sellaiseen
laadukkaaseen ohjaustoimintaan panostaminen, joka kykenee joustavasti sopeutumaan
uudenlaisiin koulutustarpeisiin. Johtopäätöksenä voidaan esittää, että henkilökohtainen,
asiakaslähtöinen
ohjaus
aikuiskoulutettavat
sisältäviä,
ja
ennakointitiedon
rohkaistuisivat
mutta
tekemään
välttämättömiä
lisääminen
merkittävissä
ovat
tärkeitä,
määrin
kouluttautumispäätöksiä
ja
jotta
epävarmuutta
säilyttäisivät
opiskelumotivaationsa.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
94
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
8.
Porin yksikkö
JOHTOPÄÄTÖKSET
Elinikäinen oppiminen on noussut Euroopan unionin uuden älykkään, kestävän ja
osallistavan kasvustrategian (Eurooppa 2020 − KOM 2010) keskiöön. Se mainitaan
suoraan sekä älykkään että osallistavan kasvun strategisena painopisteenä ja kestävään
kasvuun se liittyy välillisesti. Osaamiseen ja koulutukseen perustuva kasvu on
kestävämpää kuin perinteinen ekstensiivinen luonnonvarojen hyödyntämiseen tai
fyysisiin investointeihin perustuva kasvu.
kiinnitetty
huomiota
elinikäiseen
Samoin OECD:ssa on enenevissä määrin
oppimiseen
keinona
parantaa
työ-
ja
koulutusmarkkinoiden joustavuutta ja näin turvata kehittyneiden maiden taloudellinen
kilpailukyky alati kiristyvän globaalin kilpailun ja pysyvän rakennemuutoksen
olosuhteissa (OECD 2012a, 2012b). Viime vuosina on ryhdytty tekemään laajalla
rintamalla sekä teoreettisia että empiirisiä taloustieteellisiä tutkimuksia, joissa on pyritty
arvioimaan elinikäisen oppimisen taloudellisia vaikutuksia.
Aikuisopiskelun ohjaus nähdään keskeisenä keinona, jolla elinikäisen oppimisen
tavoitteiden toteutumiseen voidaan aktiivisesti vaikuttaa. Euroopan unionin koulutuksen
kehittämistä koskevat raportit (EU 2011a, 2011b) korostavat Unionin laajuisen,
maakohtaisten ja alueellisten aikuiskoulutusstrategioiden ja aikuiskoulutuksen ohjauksen
laadinnan ja toteuttamisen tärkeyttä. Tällainen strategiatyö on meneillään myös
Satakuntaa koskien (Satakunnan Opin Ovi 2012). Aikuisopiskelun ohjauksen
vaikutustutkimus on vasta alkuvaiheessaan. Koska ohjaustoiminta on useinkin osa
koulutus-
ja
muiden
organisaatioiden
normaalia
toimintaa
tai
konkreettisten
aikuisohjausjärjestelmien kehittäminen on unionimaissa useinkin ohjelmaperusteista, niin
niiden vaikutukset ovat alueellisia ja alueesta riippuen vaikutukset voivat olla varsin
erilaisia. Ohjelmaperusteisessa aikuiskoulutuksen kehittämisessä vaikutusarviot täytyy
luonnollisesti tehdä evaluaatiotutkimuksen menetelmin ja tällöin vaikutukset ovat
alueellisuuden lisäksi projektispesifisiä. Tässä tutkimuksessa ei ole tehty evaluaatiota
koskien erityisesti Satakunnan Opin Ovi -hanketta. Sen sijaan tämän tutkimuksen
ensisijaisena tarkoituksena on ollut arvioida aikuiskoulutuksen ohjauksen merkitystä
Satakunnassa yleisesti. Erityisinä näkökulmina ovat olleet merkitykset yksilötasolla
(ohjattavien näkökulmasta), yritystasolla ja aluetalouden tasolla.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
95
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Käsillä olevassa tutkimuksessa on kolme keskeistä tavoitetta. Tavoitteet voidaan
muotoilla seuraavien kysymysten muotoon:
(1)
Mitkä ovat olemassa olevan taloustieteellisen tutkimuksen keskeiset
tulokset ja eräiden keskeisten kansainvälisten organisaatioiden näkemykset
koskien
koulutuksen,
elinikäisen
oppimisen
ja
aikuiskoulutuksen
ohjauksen taloudellista merkitystä?
(2)
Millaiset ovat elinikäisen oppimisen ja siten aikuiskoulutuksen ohjauksen
potentiaaliset markkinat Suomessa kansainvälisten tilastojen ja toisaalta
Satakunnassa suomalaisten aluetilastojen valossa?
(3)
Millainen merkitys aikuisopiskelun ohjauksella on Satakunnassa?
Tutkimuksessa tehdään muutama näkökulmaan ja tutkimusmenetelmiin liittyvä
rajaus ja valinta. Ensiksikin tässä ei arvioida Satakuntaa koskevan tilastollisen aineiston
perusteella tyypillisin ekonometrisen tutkimuksen keinoin koulutuksen, elinikäisen
ohjauksen ja aikuiskoulutuksen ohjauksen aluetaloudellista merkitystä. Eikä ohjauksen
vaikuttavuutta Satakunnassa tarkastella tyypillisen koulutusinvestointituottolaskelmien
perusteella. Tutkimuksessa kuitenkin luodaan laajahko katsaus tällaiseen kansainväliseen
tutkimuskirjallisuuteen ja kansainvälisten organisaatioiden (lähinnä EU, OECD, Cedefop)
tavoitteisiin ja toimenpidesuosituksiin koskien elinikäistä oppimista ja aikuiskoulutuksen
ohjausta. Tutkimuskatsaus koskee pelkästään taloustieteellistä kirjallisuutta. Muiden
tieteenalojen (muu yhteiskuntatieteellinen, kuten sosiologinen, kasvatustieteellinen tai
vaikkapa psykologinen) tutkimuksia ei tarkastella. Luultavasti on olemassa merkittävissä
määrin muita kuin taloustieteellisiä tutkimuksia, joissa tarkastellaan opinto-ohjauksen
vaikutuksia
oppilaiden
syrjäytymiseen.
itsetuntoon,
Taloustieteellisten
oppimiseen,
tutkimusten
elämänhallintaan
tuloksia
ja
tai
vaikkapa
kansainvälisten
organisaatioiden näkemyksiä pohditaan Satakunnan aikuiskoulutuksen ohjauksen,
elinikäisen oppimisen ja koulutuksen taloudellisen merkityksen näkökulmasta.
Toiseksi kansainväliset koulutustilastot eivät sisällä aineistoja aikuiskoulutuksen
ohjauksesta eikä elinikäisen oppimisen tilastoja ole kattavasti saatavilla. Tässä
tutkimuksessa on esitetty laajahko OECD- ja EU-maita koskeva vertailu koskien
potentiaalisia koulutus- ja elinikäisen oppimisen ”markkinoita”. Ennen muuta on
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
96
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
keskitytty aikuiskoulutuksen ja -opiskelun potentiaalisen kysynnän vertailuun. Aineistot
on koottu pääosin OECD:n ja Eurostatin tilastoista. Samoin aluetasolla − koskien siis
Satakuntaa – aikuiskoulutuksen ja -opiskelun ohjauksen (tarjonta)tilastoja ei ole
olemassa. Samoin kuin kansainvälisten tilastojen yhteydessä Satakunnan maakuntatasolla
on pyritty kuvaamaan elinikäisen oppimisen ja aikuisopiskelun ohjauksen potentiaalista
kysyntää. Erityisesti huomiota kiinnitetään väestörakenne-ennusteisiin, alueelliseen
toimialarakennemuutokseen, koulutus- ja ammattirakenteiden muutoksiin Satakunnassa
sekä tiettyjen aikuisopiskelun potentiaalisten yrityisryhmien kehitykseen (alueelle
tulevat, työttömät, lomautetut ja rakennetyöttömyys, uutta työtä kysyvät yritykset,
syrjäytyneet). Kehitystä on edelleen soveltuvin osin verrattu vastaavaan kehityksen koko
maahan tasolla. Tilastolliset analyysit ovat pääosin Tilastokeskuksen tuottamista
tilastoista koostettuja.
Kolmanneksi aikuiskoulutuksen ohjauksen merkitystä Satakunnassa arvioidaan
kyselytutkimuksen perusteella. Kysely on suunnattu pelkästään alueella koulutusta
tuottavien organisaatioiden ja siihen liittyvien sidosryhmäorganisaatioiden johdolle ja
asiantuntijoille.
Aikuiskoulutukseen
liittyvät
olemassa
olevat
tai
potentiaaliset
asiakasyritykset sekä aikuisohjauksen kohteena olevat tai potentiaaliset ihmiset on jätetty
tutkimuksen perusjoukon ulkopuolelle. Näiden näkemykset tulevat esiin siten vain
välillisesti kyselyyn vastanneiden perusjoukon näkemysten kautta. Rajaus tehtiin, jotta
voitiin otantatutkimuksen sijaan pyrkiä kokonaistutkimukseen eli koko perusjoukko oli
kyselyn kohteena. Perusjoukko (N = 176) määritettiin yhteistyössä Satakunnan
aikuiskoulutusasiantuntijoiden (Satakunnan Opin Ovi -hankkeen projektiryhmä, liite 6) ja
tutkijoiden yhteistyönä talvella 2012.
Kysely toteutettiin maaliskuussa 2012 Webropol-kyselynä. Kysymyslomakkeessa
oli 7 kysymystä, joista 6 avointa kysymystä ja yksi taustamuuttujakysymys (vastaajan
organisaatio). Vastaukset (n = 30) annettiin siten nimettöminä.
Tutkimuksessa ei
myöskään raportoida organisaatioiden nimiä liittyneenä yksittäisiin mielipiteisiin.
Analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysia. Kysymyksiä analysoidaan pääosin
induktiivisen päättelyn mukaan aineistolähtöisesti. Ainoastaan tarkasteltaessa Satakunnan
aikuiskoulutuksen ohjauksen aluetaloudellista merkitystä käytetään sisällönanalyysia
induktiivisen ja deduktiivisen päättelyn kombinaatiota eli talousteoriaperusteista
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
97
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
päättelyä.
Teoriaperusta
tässä
Porin yksikkö
yhteydessä
saadaan
tehdyn
kansainvälisen
tutkimuskirjallisuuskatsauksen pohjalta. Analyysit tehdään tutkimuskysymyksittäin koko
aineistosta. Sisällön analyysin pääkategoriat muodostettiin pääosin kahden alakategorian
avulla, kun aluksi ”raaka-aineisto” oli koodattu. Analyysiyksiköitä käytettiin kolmella
tasolla eli sana, lause ja asiayhteys. Käytännössä valtaosa luokittelusta tehtiin käyttäen
analyysiyksikkönä lausetta/lauseita. Kaikki sisällönanalyysin yhteydessä luokitellut
aineistot löytyvät joko varsinaisesta tekstistä ja liitteinä. Tässä yhteydessä käytetään
runsaasti konkreettisia anonyymejä esimerkkejä ja lainauksia vastaajien mielipiteistä.
Keskeiset tutkimustulokset on esitetty tutkimuskysymyksittäin taulukossa 8.
Tuloksiin perustuvat keskeiset johtopäätökset on esitetty taulukon jälkeen.
Taulukko 8. Tutkimuksen keskeiset tulokset tutkimuskysymyksittäin
Tutkimuskysymys
(1)
Mitkä
ovat
olemassa olevan taloustieteellisen tutkimuksen
keskeiset tulokset ja
eräiden
keskeisten
kansainvälisten organisaatioiden näkemykset
koskien
koulutuksen,
elinikäisen oppimisen ja
aikuiskoulutuksen
ohjauksen taloudellista
merkitystä?
Tulokset
Aikuisopiskeluun liittyvien tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNOpalvelut) tarve ja merkitys ovat kasvaneet ja niillä nähdään yhä selkeämmin
myös strategista ulottuvuutta niin EU-tasolla, OECD:ssä kuin Suomessakin
(KOM 2010, VM 2011, Cedefop 2011, 2012b, OECD 2012b). Euroopan
unionin uusi kasvustrategia – Eurooppa 2020 – edellyttää elinikäisen oppimisen
mahdollisuuksien hyödyntämistä ja aikuisopiskelun ohjauksella voidaan
tehostaa näihin tavoitteisiin pääsemistä.
Talouskasvun teoriat (growth theory) ovat jo vuosikymmenten ajan
korostaneet, että koulutus ja siten osaamiseen panostaminen yleensäkin ovat
keskeisiä uusille innovaatioille, tuottavuuden kasvulle, korkeammalle
talouskasvulle ja lopulta taloudelliselle hyvinvoinnille. Viimeaikaiset
tutkimukset korostavat, että henkisen pääoman kumuloitumiseen perustuva
kasvu on kestävämpää ja osallistavampaa kuin perinteinen fyysisiin
investointeihin ja ekstensiiviseen raaka-ainekäyttöön perustuva talouskasvu.
Lisäksi koulutukseen perustuva resurssiohjaukseen perustuva kasvu
mahdollistaa joustavasti lisäkoulutuksen tai ammatinvaihtoon tähtäävän
koulutuksen hankkimisen tehden taloudesta ja työmarkkinoista helpommin
muuttuneisiin
olosuhteisiin
reagoivaa
verrattuna
perinteiseen
toimialaperusteiseen kasvuun. Pyrittäessä etsimään taloudellisia perusteita sille,
miksi koulutusta halutaan, niin koulutuksen taloustieteessä (economics of
education) on korostettu pääosin kahta tekijää: yhtäältä koulutuksen
yksityistaloudellinen rahoitustuotto kasvaa koulutusasteen mukaan ja useissa
tutkimuksissa on todettu, että korkea-asteen koulutuksen tuotto ylittää selvästi
rahoitusmarkkinoiden sijoitustuoton ja toisaalta koulutus antaa eräänlaisen
vakuutuksen työttömyyden varalta. Viime mainittu voidaan helposti nähdä
tarkasteltaessa maiden työllisyyttä koulutustason mukaan myös taantumaolosuhteissa (ks. kuvio 6). Tutkimusten mukaan koulutuksella on
yksityistaloudellisten tuottojen lisäksi hyötyä myös laajemmin yhteiskunnassa
(ns. ulkoisvaikutuksia muillekin kuin koulutuksen hankkineelle itselleen) ja
siten koulutuksen hankkimisen tukeminen on erityisesti myös julkisen sektorin
tehtävä, jos halutaan tavoitella koulutukseen ja osaamiseen perustuvaa
talouskasvua. Erityisesti käsillä olevan tutkimuksen näkökulmasta koulutuksen
ulkoisvaikutusten vuoksi aikuiskoulutuksen ohjauksella on parhaimmillaan
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
98
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkimuskysymys
Porin yksikkö
Tulokset
aluetalouden kasvua lisäävä merkittävä periaatteellinen tehtävä.
Tarkasteltaessa erityisesti taloustieteellisiä empiirisiä tutkimuksia elinikäisen
oppimisen merkityksestä yksilötason mikroaineistoilla, tutkimustulokset ovat
selvästi edellisiä ristiriitaisempia. On tutkimuksia, joissa tuloksena saadaan, että
tietyissä tapauksissa koulutuksen väliaikaisesti keskeyttäneet ja ohjaustoimin
tutkintonsa loppuunsaattaneet eivät koskaan saavuta samaa palkkatasoa kuin
normaalisti tutkinnon läpäisseet. Toisaalta eräässä tutkimuksessa esitettiin, että
tarkasteltaessa aikuisopiskelun ohjaustoimien piirissä olleiden tutkinnon
suorittamisessa viivästyneiden palkkatasoa, niin tuntiansiotaso kasvoi
keskimäärin 20 % tarkastelun kohteena olevalla kymmenvuotisperiodilla.
Lisäksi eräässä tutkimuksessa, jossa huomioitiin elinikäisen oppimisen vaikutus
aikuiskoulutukseen
osallistuneiden
työmarkkina-asemaan
(parempi
työllistyvyys) havaittiin, että heidän elinkaaripalkkansa oli suurempi
(työttömyysjaksot vähenivät). Toisessa tutkimuksessa saatiin tulos, että
elinikäinen oppiminen nostaa todennäköisyyttä työllistyä niiden joukossa, jotka
ovat alun perin työttömiä tai työmarkkinoiden ulkopuolella. Useat tutkimukset
tarkastelevat myös elinikäisen oppimisen ei-taloudellisia kannustimia.
Keskeiset löydökset ovat, että aikuisoppiminen vähentää köyhyyttä ja
syrjäytymistä, vaikuttaa terveydentilaan positiivisesti, parantaa perheen ja
lasten asemaa pitkällä aikavälillä, lisää onnellisuutta ja lisäkoulutuksen
hankkiminen lisää edelleen lisäkoulutuksen hankkimista ja siten aktiivista
kansalaisuutta ja osallistumista.
(2)
Millaiset ovat
elinikäisen oppimisen ja
siten aikuiskoulutuksen
ohjauksen potentiaaliset
markkinat
Suomessa
kansainvälisten tilastojen
ja toisaalta Satakunnassa
suomalaisten
aluetilastojen valossa?
Aikuiskoulutuksen ohjauksen vaikuttavuutta voidaan tutkia tapauskohtaisesti.
Tässä ei ole tehty katsausta tällaisiin evaluaatiotutkimuksiin, koska niiden
tulosten yleistettävyys on em. tutkimuksia vähäisempää ja koska tässä ei ole
ollut tarkoitus evaluoida esim. Satakunnan Opin Ovi -hanketta. Sen sijaan
tutkimuksessa referoidaan lyhyesti Cedefopin (2011) selvitystä, jossa on
tarkasteltu elinikäisen oppimisen ohjauksen (lifelong guidance) tilannetta ja
tulevaisuutta Euroopassa. Keskeisiä kehityskohteita, joissa kuitenkin on jo
osittain edistytty, ovat (a) aikuiskoulutuksen ohjauksen koordinaatio ja
yhteistyö, (b) aikuisohjauksen laadunvarmistus, (c) aikuisohjauksen
saatavuuden turvaaminen ja (d) uraohjauksen hallintataitojen kehittäminen.
Viimekädessä edistyminen näillä osa-alueilla riippuu paikallisista
toimenpiteistä. Käsillä olevan tutkimuksen kyselyaineiston analyysi paljastaa
osin edellä esitetyn kaltaisia aikuiskoulutuksen ohjauksen kehittämistarpeita
myös Satakunnan osalta. (ks. alta tutkimuskysymyksen 3 tulokset).
Väestö vanhenee (ikärakenne-ennuste) tehtyjen arvioiden perusteella Suomessa
nopeasti verrattuna EU 25 -maihin vuoteen 2030 mennessä (yli 65-vuotiaiden
osuus väestöstä 3. suurin) ja väestöllinen huoltosuhde (työikäisten osuus
väestöstä) Suomessa tulee olemaan ylivoimaisesti kaikkein heikoin 25
vertailumaasta (Eurostat, New Cronos ja Tilastokeskus). Siten työikäisten
osaamisen kasvattaminen, työllisyysasteen nostaminen, työurien pidentäminen
(pudokkaitten vähentäminen ja ikääntyneiden työhön osallistuminen) ja
työperäisen maahanmuuton lisääminen ovat Suomen tulevan kilpailukyvyn
keskeiset osa-alueet. Kaikissa näissä elinikäisellä oppimisella ja
aikuiskoulutuksen ohjauksella tulee olemaan avainrooli. Tällä hetkellä (2010)
Suomessa ulkomaalaisten osuus kokonaistyövoimasta on 8. pienin ja
koulutuksensa keskeyttäneiden määrä on 10. pienin EU27-maista ja korkeaasteen koulutuksen saaneiden työllisyys on vasta 15. suurin verrattuna OECDmaihin. Elinikäisen oppimisen tarve ja aikuisopiskelun ohjauksen
kysyntäpotentiaali on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna suuri. Samalla
Suomessa korkeakoulutettujen osallistuminen elinikäiseen oppimiseen on jo nyt
(2010) kehittyneistä EU-maista kaikkein suurin ja kaikkien 25−54-vuotiaiden
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
99
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkimuskysymys
(3)
Millainen
merkitys aikuisopiskelun
ohjauksella on Satakunnassa? (kyselun tulokset)
Porin yksikkö
Tulokset
osallistuminen aikuiskoulutukseen on 3. suurin OECD-maista. OECD-maita
koskevan aineiston perusteella tehty regressioanalyysimme osoittaa (kuviot 7 ja
8), että maiden työllisyysasteen ja aikuiskoulutuksen osallistumisen välillä on
vahva positiivinen riippuvuus.
Satakunnassa elinikäisen oppimisen tarve ja näin ollen aikuiskoulutuksen
ohjauksen potentiaalinen kysyntä on hyvin samanlaista kuin maassa
keskimäärin. Koulutusrakenteen muuttuminen (s.o. korkea-asteen koulutettuja
entistä enemmän ja peruskoulutuksen omaavia entistä vähemmän) tulee
luultavasti lisäämään elinikäistä oppimista ja sen ohjaustarvetta. Korkeammin
koulutetut
yleensä
osallistuvat
enemmän
aikuiskoulutukseen
ja
yliopistokeskusta ollaan kehittämässä erityisesti alueellisena aikuiskoulutuksen
koordinaatio- ja resurssikeskuksena. Toimialarakenteen muuttuminen ja
globalisaation tiivistymisen seurauksena odotettavissa oleva kiihtyvä
rakennemuutos lisää uudenlaista koulutus- ja osaamistarvetta ja siten
ohjaustarvetta. Satakunnan epäedullinen väestörakenteen kehitys ja
demografisen työvoiman tarjontavajeen merkittävä ja pitkään jatkuva (2000luvun alusta ainakin vuoteen 2040 saakka) epäedullinen kehitys edellyttävät
entistä parempaa tuottavuutta ja työmarkkinoiden hyvän kohtaannon jatkuvaa
säilyttämistä. Molemmissa elinikäisellä oppimisella ja aikuiskoulutuksen
ohjauksella on oleellinen rooli. Hyvin koordinoidun aikuiskoulutuksen
ohjauksen alueellisen järjestelmän luominen tullee nousemaan entistä
keskeisempään asemaan, kun samanaikaisesti huomioidaan nopeasti
eläköityvien palvelualojen lisätyövoimatarve suhteessa nykyiseen, merkittävä
demografinen
työvoiman
tarjontavaje
(kokonaistyövoima
vähenee
Satakunnassa, ceteris paribus) ja se, että Satakunnan taloudellisesta
menestyksestä ja julkisten palvelujen rahoituksesta merkittävissä määrin
vastaava vientisektori samanaikaisesti tarvitsee osaavaa koulutettua työvoimaa.
Jos koulutusta suunnataan epäoptimaalisesti, seuraukset voivat olla vakavia.
Erityisesti rakennetyöttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisemisessä nopeasti
toteutetulla ja yksilöllisesti reagoivalla aikuisopiskelun ohjauksella voidaan
saavuttaa
merkittäviä
yhteiskunnallisia
taloudellisia
vaikutuksia,
puhumattakaan yksilötason ei-taloudellisista vaikutuksista. Satakunnassa
nuorten ja nuorten aikuisten syrjäytyneiden osuus 15−29-vuotiaiden
ikäluokassa on Suomen maakunnista suurimpia. Yhden pysyvästi syrjäytyneen
nuoren yhteiskunnalliseksi kustannukseksi on arvioitu miljoona euroa ennen
kuin syrjäytynyt saavuttaa 60 vuotta. Normaalissa taloudellisissa oloissa uutta
työtä tarjoavien yritysten (avoimet työpaikat) aikuisopiskelun ohjauspalvelujen
(erityisesti tietopalvelut) tarve on yleensä merkittävä, kuten myös mahdollisten
lomautusten ja äkillisten irtisanomisten yhteydessä. Satakunta on 2012
suhteellisen normaalissa taloudellisessa tilanteessa työttömyyden suhteen.
Vastanneiden kokonaiskäsitys aikuisopiskelun ohjauksesta noudattaa hyvin
yleistä käsitystä tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluista (TNO-palvelut, ks.
Cedefop 2004 ja taulukko 1 tässä tutkimuksessa), vaikkakaan vastauksissa
ei korostu se, että ohjauksessa olisi kyse nimenomaan aikuisopiskelijoille
suunnatut TNO-palvelut.
Yksilötasolla TNO-palveluilla nähtiin hyvin kattavasti olevan merkittävää
vaikutusta. Vain yhdessä vastauksessa todettiin, että elämänhallinta ja
aikuisopiskelu lähtevät yksilöstä itsestään, eikä TNO-palveluilla ole
juurikaan merkitystä. Ohjauksella yksilötasolla haluttiin vaikuttaa ennen
muuta halukkuuteen hakea aikuiskoulutukseen ja tukea elinikäistä
oppimista. Ohjauksen vaikuttavuus nähtiin riippuvan ennen muuta
ohjauksen laadusta ja pääosin ohjattavien odotettiin itse aktiivisesti
hakeutuvan ohjauksen piiriin.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
100
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkimuskysymys
Porin yksikkö
Tulokset
Yksittäisen yrityksen tasolla TNO-palveluilla arveltiin hyödyttävän yrityksiä
laaja-alaisesti (kuudella osa-alueella) ja keskeisin niistä nähtiin olevan
yrityksen kilpailukyvyn paraneminen. Tosin vastauksissa pohdittiin
enemmän koulutuksen vaikutusta yleisesti yritysten kannalta kuin erityisesti
aikuisohjauksen neuvonnan vaikuttavuutta. Vastauksissa ei juurikaan tullut
ilmi,
millainen
yhteys
tai
vaikutuskanava
aikuisopiskelun
ohjauksella/koulutuksella ja vastauksessa mainituilla mahdollisella
hyötyvaikutuksilla yrityksen kannalta olisi. Verrattuna yksilötason
vaikutuksiin yritystason vastauksissa oli lukumääräisesti enemmän sellaisia
vastauksia, joissa TNO-palveluiden vaikutukset nähtiin pieninä tai
olemattomina.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys Satakunnan talouden kannalta nähtiin
vähintäänkin suurena – hyvin suuressa osassa vastauksia erittäin suurena.
Useissa vastauksissa korostui koulutuksen ohjauksen tulevaisuuteen
suuntautuva/pidemmän aikavälin/ennaltaehkäisyn vaikutus. Kasvu- ja
kilpailukykytekijoitä korostettiin lähes poikkeuksetta vastauksissa. Jos
työmarkkinoiden toiminnan paraneminen (työnkysynnän ja -tarjonnan
kohtaannon paraneminen) lasketaan kasvutekijäksi, kuten voitaisiin tehdä,
niin kasvutekijöitä pidetään erittäin tärkeinä Satakunnan kaltaiselle
osaamistaloudelle. Varsin useassa vastauksessa korostuu aikuisopiskelun
ohjauksen rooli rakennemuutoksen hallinnassa. Vaikutus on kahdenlainen:
ensiksikin onnistunut aikuisohjaus vaatii entistä parempaa tiedollista pohjaa
alueen rakenne- ja osaamistarpeiden muutoksista sekä odotettavissa olevien
globaalien (tuotantorakenteiden muutos ja liiketoimintaprosessin
muuttuminen ja niiden vaatima osaamismuutos) ja kansallisten haasteiden
(väestön ikääntyminen, huoltosuhteen heikkeneminen) vaikutuksista,
jolloin aikuisopiskeluun hakeutuja voi paremman informaation valossa
tehdä koulutusvalintoja. Toisaalta sama informaatio voi onnistuessaan
auttaa
parantamaan
aikuisohjauksen
tehokkuutta/vaikuttavuutta.
Syrjäytymisen ehkäisy nähtiin useissa vastauksissa aikuisopiskelun
ohjauksen keskeiseksi aluetalouden menestymistä takaavaksi tekijäksi.
Arvioita TNO-palveluiden nykytilasta Satakunnassa voidaan kuvata
seuraavasti: onnistuneeksi mainittiin tyypillisesti ohjaus, jonka antaa
organisaatiossa jokin nimetty henkilö ja ohjaus sisältää henkilökohtaisen
aktiivisen ja monipuolisen, erityisesti tietoperustaisen ohjauksen henkilölle,
joka itse aktiivisesti hakee ohjausta. Kokonaisaineistosta kuitenkin heijastui
jonkinasteinen epäyhtenäisyys ohjauksen toteutuksen suhteen.
Arvioista TNO-palveluiden tulevaisuudesta Satakunnassa korostui
erityisesti verkostomaisen yhteistyön tiivistämisen tulevaisuusmalli.
Kuitenkin jonkinlaisena aikuisohjauksen ”ongelmana” nähtiin myös
koordinaation tai asiakaslähtöisesti ajatellen ”yhden luukun” periaatteen
toteutumattomuus (ks. myös edellinen kohta).
Johtopäätökset tutkimuksesta voidaan koota seuraavasti:
Yleisenä johtopäätöksenä luvun 2 perusteella voidaan esittää, että väestön
ikääntymisen
ja
globalisaation
aikaansaaman
nopeutuvan
rakenne-
ja
osaamistarpeiden muutoksen seurauksena elinikäisen oppimisen merkitys
tulevana kilpailukykytekijänä tulee Suomen kaltaisissa maissa korostumaan.
Työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen ammatillista liikkuvuutta parantamalla
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
101
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
edellyttää paitsi paikallisten työ- ja koulutusmarkkinoiden entistä parempaa ja
ennakoivampaa tuntemusta, myös globaalin talouden ja muun yhteiskunnallisen
kehityksen
huomioonottamista
samanaikaisesti
koulutettavien
yksilöllisten
tarpeiden yhteensovittamisen kanssa. Aktiivinen, onnistunut aikuisopiskelun
ohjaus edellyttää merkittäviä tiedollisia ja taidollisia valmiuksia, jossa yhteistyö
alueellisten aikuiskoulutuksen ohjausorganisaatioiden kanssa voi oleellisesti
parantaa toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Elinikäisen oppimisen ja
TNO-palvelujen lisäämisen tavoite on korostunut myös EU:n keskeisissä kasvuun
ja syrjäytymisen ehkäisemiseen tähtäävissä strategisissa pyrkimyksissä (KOM
2010).
Myös kansainväliset ja Satakuntaa koskevat tilastot osoittavat, että elinikäisen
oppimisen tarve ja TNO-palvelujen kysyntäpotentiaali ovat kasvamassa
Satakunnassa. EU-komission pyrkimyksenä on luoda toimivien paikallisten TNOpalvelujen järjestelmä tulevaisuudessa. Tämä kehitystyö on aluillaan ja eri
jäsenmaat ja niiden alueet ovat eri vaiheessa tässä kehitystyössä (Cedefop 2011,
2012b). Suomi ja Satakunta ovat tässä kehityksessä hyvässä vauhdissa, mutta
tässä tutkimuksessa tehtyjen kyselyjen perusteella Satakunnassa ei ole vielä
kehitetty selkeää asiakaslähtöistä TNO-palvelujen järjestelmää. Koordinoitu
verkostomainen järjestelmä näyttäisi kyselyjen perusteella halutuimmalta.
Aluekehittämisen
näkökulmasta
TNO-palvelujen
ja
alueellisen
TNO-
palvelujärjestelmän kehittämistoiveet olivat kyselyssä varsin vähäisiä, mikä
saattaa indikoida sitä, että vaikka TNO-palvelun merkitys tunnistetaan erityisesti
Satakunnan tulevan aluetalouden menestyksen ja yksilön tasoilla, niin
kehittämisen koordinaatiossa ja organisaatiokohtaisessa vastuutuksessa voisi olla
kehittämisen varaa. Ollaan siis tilanteessa, että on selkeä tahtotila TNO-palvelujen
kehittämiselle, mutta ei ole vielä konkreettista alueellista toimenpideohjelmaa
TNO-palvelujen
kokonaiskehittämisestä.
Strategiatasolla
aikuiskoulutuksen
ohjauksessa Satakunnassa on jo edetty (Satakunnan Opin Ovi 2012). TNOpalvelujen aikuiskoulutuksessa on sikälikin tärkeää, että enenevissä määrin
EU:ssa pyritään vanhahtavasta ohjelma- ja toimialakohtaisesta aluekehittämisestä
kohden
osaamisresurssipohjaista
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
kehittämistä.
Osaamisresurssipohjainen
Karppinen ja Vähäsantanen
102
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
kehittäminen luo paremmat edellytykset älykkääseen, kestävään ja osallistavaan
talouskasvuun. Elinikäistä oppimista tukevat TNO-palvelut yhdessä perinteisen
tutkintolähtöisen koulutusjärjestelmän kehittämisen kannalta ovat tällaisessa
aluekehittämisessä avainasemassa.
Seuraavassa vaiheessa olisi aluksi tärkeää selvittää, millaisia aikuiskoulutuksen
ohjauspalveluita ja TNO-palvelujärjestelmää tarvittaisiin sisällöllisesti.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
103
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
LÄHTEET
Aho, S., Virjo, I. & Koponen, H. 2009. Ammatillinen liikkuvuus Suomessa 1989−2007.
Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja No 5/2009.
Aspin, D., Chapman, J., Hatton, M & Sawano Y. 2001. International Handbook of
Lifelong Learning. Kluwer Academic Publisher.
Blanden, J., Buscha, F., Sturgis, P. & Urwin, P. 2010. Measuring the Returns to Lifelong
Learning, CEE Discussion Papers 0110, Centre for the Economics of Education,
LSE.
Cedefop. 2012a. Towards a knowledge based service economy? Cedefop: Statistics &
Indicators:
Latest
Trends.
Saatavilla
http://www.cedefop.europa.eu/EN/articles/19212.aspx, luettu 10.4.2012.
Cedefop. 2012b. Lifelong Learning for adults with low level of education: any recent
progress? Cedefop: Statistics & Indicators: Latest Trends. Saatavilla
http://www.cedefop.europa.eu/EN/articles/19739.aspx. Luettu 10.4.2012.
Cedefop. 2011. Lifelong guidance across Europe: reviewing policy progress and future
prospects. Cedefop: Working paper No 11/2011.
Cedefop. 2008. Terminology of European education and training policy. A selection of
100 key terms. Luxembourg: Office of Official Publications of the European
Communities.
Cedefop 2004. Terminology of vocational training policy – A multilingual glossary for an
enlarged Europe. Tissot, P. (toim.). Luxemburg: Publications Office.
Council of the European Union. 2008. Resolution of the Council and of the
Representatives of Governments of the Member States, meeting within the Voiuncil
of 21 November 2008 on better integrating lifelong guidance into lifelong
strategies. Official Journal of the European Union, C319, 13.12.2008. Saatavilla
http://eurlex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2008:319:0004:0007:EN:PDF.
Luettu 20.4.2012.
Dearden, L., McGranahan, L.& Sianesi, B. 2004. An In-depth Analysis of the Returns to
National Vocational Qualifications Obtained at Level 2. Centre for the Economics
of Education Discussion Paper No 46.
De-Coulon, A. & Vignoles, A. 2008. An Analysis of the Benefits of NVQ 2
Qualifications acquired at age 26−34. Centre for the Economics of Education
Discussion Paper No 106.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
104
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
De la Fuente, A. 2011. Human capital and productivity. BBVA Research Working Paper,
No 11/03.
Dickson, M. & Harmon, C. 2011. Economic returns to education: What We Know, What
We Don’t Know, and Where We Are Going – Some brief Pointers. Economics of
Education Review 30(6), 1118–1122.
Dorsett, R, Lui, S. & Weale, M. 2010. Economic Benefits of Lifelong Learning. LLAKES
(Centre for Learning and Life Changes in Knowledge Economies and Societies)
Research Paper No 13.
Egerton, M. & Menendez, A. 2001. Lifelong Debt: Rates of Return of Lifelong Learning.
Higher Education Quarterly 55, 4–27.
Eskola J. 2001. Laadullisen tutkimuksen juhannustaiat. Laadullisen tutkimuksen analyysi
vaihe vaiheelta. Teoksessa Juhani Aaltola & Raine Valli (toim.) Ikkunoita
tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin
lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-kustannus, 133–157.
EU. 2011a. Communication from the Commission the European Parliament, the Council,
the European Economic and Social Committee and Committee of the Regions.
Supporting growth and jobs – an agenda for the modernization of Europe’s higher
education systems. Brussels, 20.9.2011, COM(2011) 567 final.
EU. 2011b. On recent developments in European high educations systems. Commission
Working Document. Brussels, 20.9.2011, SEC(2011) 1063 final.
Euroopan komissio. 2006. European credit system for vocational education and training,
(ECVET) - A System for transfer, accumulation and regognition of learning
outcomes in Europe. Staff Working Document. SEC (2006) 1431. Brussels.
Euroopan komissio. 1993a. Growth, competitiveness, employment: the challenges and the
ways forward into the 21st century, COM (93) 700.
Euroopan komissio. 1993b. Commission Working Paper: Guidelines for Community
Action in the Field of Education and Training, COM (93) 183.
Eurostat. 2012a. Education and Training Statistics: Educational attainment, outcomes
and
returns
of
education
http://epp.eurostat.ec.europa.eu/portal/page/portal/education/data/main_tables
Eurostat. 2012b. Education and Training Statistics: Lifelong learning
http://epp.eurostat.ec.europa.eu/portal/page/portal/education/data/main_tables
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
105
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Ferrer, A.M. & Menendez, A. 2009. The Returns to Flexible Postsecondary Education:
The Effect of Delaying School. Canadian Labor Market and Skill Researchers
Network,
Working
Paper
No.
2.
Saatavilla
http://www.clsrn.econ.ubc.ca/workingpapers/CLSRN%20Working%20Paper%20no
.%2017%20-%20Ferrer-Menendez.pdf. Luettu 14.4.2012.
Gustavsson, M. & Österholm, P. 2010. The presence of unemployment hysteresis in the
OECD: what can we learn from out-of-sample forecasts? Empirical economics
2010; 38 (June): 779-792.
Haukioja, T., Karppinen, A. & Kaivo-oja, J. 2012a. Paljonko on motivaatiosi?
Yliopistojen sisäänoton monikriteerinen arviointikehikko. Tiedepolitiikka 2/2012.
(julkaisematon, pyydetty käsikirjoitus).
Haukioja, T., Karppinen, A. & Kaivo-oja, J. 2012b. Maksuttoman yliopistokoulutuksen
hyvinvointivaikutukset:
Oikeudenmukaisuus
ja
dynaaminen
tehokkuus.
Tiedepolitiikka 56−68, No 1/2012.
Holmlund, B., Liu, O. & Skans, O. 2008. Mind the Gap? Estimating the Effects of
Postponing Higher Education. Oxford Economic Papers 60, 683−710.
Jacobsen, L. Lalonde, R. & Sullivan, D. 2005. The Returns to community colloge
schooling for displaced workers. Journal of Econometrics, Vol. 125, 271−304.
Jenkins, A., Vignoles, A., Wolf, A. & Galindo-Rueda, F. 2002. The Determinants and
Effects of Lifelong Learning. CEE (Centre for Economics and Education, London
School of Economics.
Jonanssen, D. H. 1995. Supporting Communities of Learners with Technology: A Vision
for Integrating Technology with Learning in Schools. Educational Technology 35
(4).
Karppinen, A. 2010. Satakuntalainen tytäryhtiötalous. Osa 2 Suurimpien
ulkomaalaisomisteisten yritysten taloudellinen menestys ja alueellinen
sitoutuminen. Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön julkaisusarja A,
Nro A33/2010.
Karppinen, A. 2009.
Satakuntalainen tytäryhtiötalous. Osa 1 Aluetaloudellinen
tarkastelu. Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön julkaisusarja A,
Nro A31/2009.
Karppinen, A. 2008. Aluetaloudet globaalin kilpailukyvyn ytimessä – entäpä Satakunta?
Satakunnan talous: nykytila ja lähiajan näkymät. Turun kauppakorkeakoulu, Porin
yksikkö, nro 11, kesäkuu 2008, s. 5–6, ISSN-L 1798–7784.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
106
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Karppinen, A. & Vähäsantanen, S. 2011. Porin seudun elinkeinotoiminnan kehittämistä
palvelevan alueellisen ennakointitoiminnan kartoitus. Turun yliopiston
kauppakorkeakoulun Porin yksikön julkaisusarja A, Nro A37/2011. (verkkoversio)
KOM. 2010. Eurooppa 2020. Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia.
Komission tiedonanto. KOM(2010) 2020 lopullinen.
Knowles, M.S. 1984. Andragogy in Action. San Francisco: Jossey-Bass
Knowles, M.S. 1980. The modern practice of adult education. New York: Cambridge,
The Adult Education Company.
Knowles, M.S. 1973. The adult learner: A neglected species. Houston: Gulf Publishing
Company. Revised Edition 1990.
Knowles, M.S. 1970. The Modern Practice of Adult Education: Andragogy versus
Pedagogy. New York: Association Press.
Leigh, D.E. & Gill, A.M. 1997. Labor Market Returns to Community Colleges. The
Journal of Human Resources, Vol. 32, No 2. 334−353.
Leitch Review of Skills. 2006. Skills in the UK: the long term challenge – Final Report,
December.
Lucas, R. 1988. On the Mechanics of Economic Development. Journal of Monetary
Economics 22(1), 3–42.
Light, A. 1995. The Effect of Interrupted Learning on Wages. Journal of Human
Resources 30, 472–502.
McKenzie, P. and Wurzburg, G. 1997. Lifelong learning and employability. The OECD
Observer Jan. 1997: 13−17.
McMahon, W.W. 2004. The social and external benefits of education. Teoksessa Johnes,
G. & Johnes, J. (toim.). International Handbook of Educational Economics, 211–
259. Cheltenham, UK: Edward Elgar Publishing Limited.
Mincer, J. 1974. Schooling, experience, and earnings. New York. NBER Press.
Myrskylä, P. 2012a. Hukassa – Keitä ovat syrjäytyneet nuoret. EVA analyysi, No 19.
1.2.2012.
Myrskylä, P. 2012b. Syrjäytyneiden nuorten ja nuorten aikuisten osuus maakunnittain.
Saatavilla
http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttajanuorilla_yli_viisinkertainen_syrjaytymisriski/60
21551. luettu 7.5.2012.
Nevgi, K. ja Tirri, K. 2001. Oppimista edistävät ja estävät tekijät verkko-opiskelussa.
Vedet-projekti. Teoksessa Sallila, P. & Kalli P. (toim.) Verkot ja teknologia
aikuisopiskelun
tukena.
Aikuiskasvatuksen
42.
vuosikirja.
Helsinki:
Aikuiskasvatuksen tutkimusseura.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
107
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
OECD. 2012a. Education Indicators in Focus. January (01/2012). Saatavilla
http://www.oecd.org/dataoecd/35/44/49471658.pdf. Luettu 18.4.2012.
OECD. 2012b. Lifelong Learning and Employment rates. Saatavilla http://www.oecdilibrary.org/economics/oecd-economic-surveys-hungary-2012/lifelong-learningand-employment-rates_eco_surveys-hun-2012-graph43-en. Luettu 18.4.2012.
OECD. 2011. Education at Glance.
OECD. 2004a. Career Guidance, a Handbook for Policy Makers. OECD/European
Communities.
OECD. 2004b. Policy Brief: Lifelong learning. Paris: OECD.
OECD. 2000. Where are the resources for lifelong learning? Paris: OECD.
OHJUS. 2002. OHJUS – Ohjaus- ja neuvontapalvelut työhallinnossa. OHJUS-projektin
raportti. Työministeriö.
Ohlsson, S. 1994. Declarative and prodedural knowledge. Teoksessa The International
encyclopedia of education, vol. 3. Oxford: Pergamon.
OKM. 2011a. Elinikäisen oppimisen kehittämisen strategiset tavoitteet. Opetus- ja
kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:15.
OKM. 2011b. Selvitys koulutus- ja osaamistarpeiden kehittymisestä sekä ennakoinnin
tilasta ja kehittämistarpeista 2010. Opetus ja kulttuuriministeriön
työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:11.
Oreopoulos, P. & Salvanes, K.G. 2011. Priceless: The Nonpecuniary Benefits of
Schooling. Journal of Economic Perspectives 25(1), 159–184.
Sabates, R. 2008. The impact of lifelong learning on poverty reduction. IFLL Public
Value Paper, No 1/2008.
Saisana, M. & Cartwright, F. 2007. Measuring Lifelong Learning and its impact on
Happiness – The Canadian paradigm. International Conference on Policies for
Happiness, Siena 14−17 June 2007.
Satakunnan Opin Ovi. 2012. Satojen koulutusten Satakunta. Satakunnan aikuisopiskelun
tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen strategia 2012−2015. Luonnos 2012.
Satamittari. 2012. Sähköinen Satakunnan, sen seutukuntien ja kuntien tilastollisen
seurannan
ja
alueeseen
liittyvän
tutkimuksen
portaali.
Saatavilla
http://www.satamittari.fi/sivu.asp?taso=0&id=2. Luettu 7.5.2012.
Scottsh
executive.
2007.
What
is
employability?
Saatavilla
http://www.scotland.gov.uk/Topics/Education/Employability. Luettu 17.4.2012.
The Institute for Employment Studies (IES). 2007. The Evaluation of Year 2 of the Skills
Coaching Trials and Skills Passports. Final Report in association with Institute for
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
108
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Employment.
Saatavilla
http://www.employmentstudies.co.uk/pdflibrary/lsc_070230.pdf. Luettu 17.4.2012.
The Institute for employment studies. 1999. Employability and employers: the missing
piece of the jigsaw. Saatavilla http://www.employment-studies.co.uk./summary/
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki:
Tammi.
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV). 2007. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy.
Toiminnantarkastuskertomus 146/2007.
VM.
2011.
Eurooppa 2020 -strategia. Suomen kansallinen ohjelma.
Valtiovarainministeriön julkaisuja: Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset, 14
a/2011.
Vähäsantanen S., Karppinen A. ja Laamanen J.-P. 2007. Satakunnan alueelliset
kilpailukykyresurssit ja yritysten kilpailukyky. Turun kauppakorkeakoulu, Porin
yksikkö. Julkaisusarja A, nro A18/2007.
West, J. 2012. The Evolution of the European Union Policies on Vocational Education
and Policies. LLAKES (Centre for Learning and Life Changes in Knowledge
Economies and Societies) Research Paper No 34.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
109
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Liite 1. Kyselylomake
Arvoisa vastaanottaja!
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö tekee Satakunnan Opin Ovi hankkeen toimeksiannosta tutkimusta aiheesta: Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Satakunnassa. Tutkimuksen keskeinen osa on tämä kysely. Se on suunnattu kattavasti
aikuisopiskelun ohjaukseen liittyvien julkisen sektorin organisaatioiden ja
elinkeinoelämän järjestöjen johtohenkilöille Satakunnassa.
Toivoisimme, että antaisitte omalta osaltanne arvokkaan panoksen kartoituksen
toteuttamiseksi. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja raportoidaan anonyymisti.
Vastaaminen (5 kysymystä) vie aikaa noin kymmenen minuuttia. Tutkimusraportti
julkaistaan tutkimuksen tekijäorganisaation julkaisusarjassa A keväällä 2012.
Koosteraportti toimitetaan kaikille vastanneille.
Mitä on aikuisopiskelun ohjaus?
Aikuisohjauksella tarkoitetaan tässä kaikkia aikuisopiskeluun liittyvää tiedotus-,
neuvonta- ja ohjauspalveluita (TNO-palvelut), joita tehdään perus- ja lukioasteen
koulutuksen jälkeen (ml. aikuislukio) kaikilla koulutusasteilla ja -muodoissa sekä työ- ja
elinkeinohallinnon ja elinkeinojärjestöjen tarjoamina. Käytännössä alueellinen
aikuisohjaus parantaa palvelujen saatavuutta ja kysyntälähtöisyyttä. Onnistunut
aikuisopiskelun
ohjaus
tehostaa
aikuisohjausta
antavien
organisaatioiden
koulutustoimintaa. Se voidaan toteuttaa verkostomaisesti.
Koulutukseen liittyvän aikuisohjauksen keskeisenä yhteiskunnallisena tarkoituksena on
parantaa alueellisten työ- ja koulutusmarkkinoiden toimintaa. Globalisaation synnyttämä
jatkuva rakennemuutos- ja osaamistarpeiden kasvu sekä väestön nopea ikääntyminen
antavat entistäkin suuremman kilpailukykymerkityksen joustavasti toimiville ja
elinikäiseen oppimiseen perustuville alueellisille työ- ja koulutusmarkkinoille (EU 2010,
”Eurooppa strategia 2020”). Samalla onnistunut, voimaannuttava ohjaus yksilötasolla
lisää hyvinvointia, parantaa opintoihin ohjautumisen ja oppimisen edellytyksiä sekä tukee
siten aktiivista kansalaisuutta. Yksittäisen yrityksen näkökulmasta aikuisohjaus vähentää
riittävän ja osaavan työvoiman alueelliseen saatavuuteen liittyvää epävarmuutta.
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
110
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Kysymykset:
1. Edustamanne organisaation nimi:
2. Millainen merkitys aikuisopiskelun ohjauksella mielestänne on yksilötasolla
ohjattavan näkökulmasta Satakunnassa (esim. halukkuuteen hakea
aikuiskoulutukseen, (uuden) ammatinvalintaan, opiskelumotivaatioon,
elinikäiseen oppimiseen, itsetuntemukseen tai vaikkapa elämänhallintaan)?
3. Millainen merkitys aikuisopiskelun ohjauksella mielestänne on yksittäisten
yritysten näkökulmasta Satakunnassa (esim. tietämykseen aikuiskoulutus
mahdollisuuksista alueella ja mahdollisten osaamisvajeiden ennakoinnista tai
vaikkapa yritysten kilpailukyvyn kannalta)?
4. Millainen merkitys aikuisopiskelun ohjauksella mielestänne on Satakunnan
aluetalouden menestyksen kannalta yleisesti (esim. työllistyvyys, ammatillinen
liikkuvuus, työurien jatkuminen, osaavan työvoiman saatavuus, alueellinen eheys,
syrjäytymisen ehkäisy)?
5. Kuvatkaa lyhyesti organisaationne näkökulmasta, kuinka aikuisohjaus
mielestänne
a. toteutuu nykyisin (esim. tavoitteet, sitoutuminen, vastuutus ja seuranta) ja
b. tulisi toteuttaa tulevaisuudessa (esim. satakuntalainen
aikuisohjausverkosto)?
SUURET KIITOKSET VAIVANNÄÖSTÄNNE!
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö
Ari Karppinen ja Saku Vähäsantanen
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
111
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Liite 2. Aineiston luokittelu sisällönanalyyttisesti koskien aikuisopiskelun
ohjauksen vaikutuksia yksilötasolla ohjattavan näkökulmasta Satakunnassa
Taulukko 9. Induktiivisen päättelyn mukainen sisällönanalyysi: aikuisopiskelun
ohjauksen vaikutuksia yksilötasolla ohjattavan näkökulmasta Satakunnassa
Pääkategoria
Aikuisopiskelun
ohjauksen
vaikutus
yksilötasolla
Satakunnassa
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
56
Käsite
Toiminnallinen
kohde
(mihin ohjaus
vaikuttaa
yksilötasolla?)
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Koodaus
käsite
Esimerkki aineistosta
fqr
17
Halukkuus hakea
aikuiskoulutukseen ja elinikäinen
oppiminen
K22
(%)/
lkm
57 %
3
Ammatinvalintaan
K22
10 %
11
Opiskelumotivaatioon ja
opiskelujen
etenemiseen
K22
37 %
5
Itsetuntemukseen
K21
17 %
Karppinen ja Vähäsantanen
”miten henkilö kokee
elinikäisen
oppimisen omalla
kohdallaan”,
”vaikuttaa
halukkuuteen hakea
koulutukseen”,
”ohjaus vaikuttaa
motivaatioon koko
elämän aikana”,
”elinikäinen
oppiminen
harrastusluonteisena
ja lisä- ja
täydennyskoulutuksen antajana”,
”rakenteet ovat
tulevaisuudessa
dynaamisempia ja se
edellyyttää
dynamisuutta
profesionaaliselta
toiminnalta ... tuo
elinkiäisen
oppimisen vaateen”
”ammatinvalintaa
työuran eri vaiheilla”
”monipuolisen
(opinto)tarjonnan
esittely”, ”aluksi on
motivointia ja
rohkaisua”,
”ohjauksella
merkitys, jotta
pysytään
opiskeluaikatauluissa
eikä tulisi
keskeyttämisiä”,
”pidetään yllä
opiskelumotivaatiota
”, ”voimauttaa
kulkemaan kohti
asetettuja tavoitteita”
”Itsetuntoa kohottava
vaikutus”, ”lisää
112
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
Käsite
Koodaus
käsite
Esimerkki aineistosta
fqr
(%)/
lkm
32
Vaikutuskanava
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
11
Elämänhallintaan
K22
K23
37 %
4
Työuran
suunnitteluun
K22
13 %
5
Koulutukseen
osallistumisen
yksilöllisen
kokonaistilanteen
kartoitus (perhe,
rahoitusmahdollis
uudet, koulutuksen
sisällöt,
motivaatiot)
K22
K23
17 %
12
Elämäntilanne-
K22
K23
40 %
Karppinen ja Vähäsantanen
itsetuntemusta”
”Elämänhallinta
lähtee yksilöstä
itsestään ...”,
”mahdollisuus
vaikuttaa yksilön
tulevaisuuteen ja
elämänhallintaan”,
”ohjaus johtaa
mielekkääseen
opiskeluun, työhön ja
mielekkääseen
elämään”,
”sosiaalista
toimintaa”
”työuran
nivelvaiheissa ohjaus
vähentäisi s-lomia,
työttömyyttä,
opintojen
keskeyttämistä ja
siten pidentäisi
työraa”, ”tietoa
koulutus- ja
työllistumismahdollisuuksista”
”Koulutuksen aikana
saatetaan kaivata
perheen, mahdollisen
työn ja opiskelun
yhteensovittamista ja
koulutuksen aikaisen
taloudellisen
toimeentulon
järjestämistä”,
”elämää ei
ohjauksella voi
hallita, mutta arjesta
selviytymistä
helpottaa”,
henkilökohtaisella
ohjauksella on
vaikutusta
yksilöllisten
tavoitteiden ja
mahdollisuuksien
tunnistamiseen,
niiden erittelyyn,
valintaan ja
saavuttamiseen”
”ohjaus vaikuttaa eri
113
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
Käsite
Koodaus
käsite
Esimerkki aineistosta
fqr
(%)/
lkm
(miten vaikutus
syntyy, mistä se
riippuu?)
riippuva
13
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Ohjauksen laatu ja
sisältö
K22
Karppinen ja Vähäsantanen
43 %
tavoin riippuen
opiskelijan
elämäntilanteesta”,
”syrjäytyneen
ohjauksessa voi olla
riippuvuuksista
vieroitusta”, riippuu
yksilöstä itsestään”,
”tarvitsee paljon
tukea ja ohjausta,
koska
ammatinvaihdossa
kyse suurista
ratkaisuista
ohjattavan elämän
kannalta”, ”aikuisille
saattaa olla
korkeakynnys lähteä
opiskelemaan, koska
edellisistä opinnoista
kulunut paljon
aikaa”, ”ohjauksen
merkittävyyden
kokeminen on
yksilöllistä”,
”akateeminen
aikuisopiskelija on
itseohjautuva”
”huonolla tai
puutteellinen
ohjauksella voidaan
kadottaa nuo kaikki
ikuisiksi ajoiksi (nuo
kaikki viittaa
ohjauksen
toiminnallisiin
kohteisiin;
”ohjauksella voi
tukea muutosta”,
”monimuotosovellukset,
opiskeluaikainen
ohjaus verkossa”,
”tehdään realistinen
opintosuunnitelma”,
”luottamuksellinen
ilmapiiri
ohjauksessa”,
”verkossa
tapahtuvalla
ohjauksella saadaan
114
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
Käsite
Koodaus
käsite
Esimerkki aineistosta
fqr
(%)/
lkm
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
1
Ohjauksen
riittävyys
K12
3%
1
Onnistumisen
kokemukset
K12
3%
2
Merkityksen
tiedostaminen
K12
7%
3
Ulkoiset tekijät
(tietoisuuden
lisääminen
talouden
muutoksista )
K13
10 %
Karppinen ja Vähäsantanen
yhtä merkittäviä
”tuloksia” kuin
kasvokkain”,
”hahmotetaan tilanne
ja vaihtoehdot,
jolloin
vaikuttavuutta”,”jous
tavat sisällöt”,
”oikea-aikaisuudella
ja sisälöllä suuri
merkitys”, ”oltava
aktiivista: liiaksi
luotamme aiukuisten
itseohjautuvuuteen ja
että tarvittaessa
kysytään”, olisi
oltava käytössä
kattava alueellinen
tietovaranto ja
sähköinen neuvonta”,
”korostuu tiedotus ja
neuvonta”,
”tiedottaminen
koulutuksen
tarjonnasta ja
koulutuksen tasosta”,
”ohjauksen oltava
hyvin organisoitu”
”tarve ohjaukseen
olisi huomattavasti
suurempi kuin mitä
on tarjolla”
”itsetuntoa kohottava
vaikutus, jota
onnistumisen
kokeminen
entisestään lisää”
”suuri merkitys, joka
tiedostetaankin”,
”Monesti asiakkaat
eivät ole edes
osanneet ajatella
opiskelua”
”kunta- ja
palvelurakenteet
muutuvat ... se antaa
vaateen elinikäiselle
oppimiselle”,
”oikean koulutusalan
ja sitä kautta
työpaikan
115
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
Käsite
Koodaus
käsite
Esimerkki aineistosta
fqr
(%)/
lkm
28
Keneen on
vaikutusta?
9
Opiskelijaksi
hakeutuva
K21
K22
30 %
6
Opiskelijana oleva
K21
K22
20 %
4
Ammatinvaihtajat
K22
13 %
2
Koulutusalaa
vaihtavat ja
uudelleen koulutus
Lisäkoulutusta
haluavat omalla
alalla
Syrjäytymisvaarassa olevat ja
pudokkaat
K21
7%
K21
7%
K21
7%
1
Työttömät ja
työttömyysuhan
alaisille
K21
3%
1
Irtisanotut ja
lomautetut
K21
3%
1
Maahanmuuttajat
K21
3%
Vaikutuksen
merkittävyys
++ hyvin suuri
K21
K22
++,
++,
++,
++,
++,
2
2
Ohjauksen
vaikuttavuuden
koettu merkitys
yksilötasolla
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
löytyminen on
tärkeää oman
hyvinvoinnin
näkökulmasta”
”ohjauksella
merkitystä
hakemisessa ...”
”aikuisopiskelijaksi
hakeutuvalla korkea
kynnys ...”
...”valmistumiseen”,
”rajaton kampusopiskelu, ohjaus
verkossa”, ”jotta
opiskelijat pysyvät
aikataulussa.”
”terveydellisistä
syistä ammattia
vaihtavat”, merkitys
suuri, jos kyseessä
ammatin/alan
vaihto”, ”ohjauksella
suuri merkitys
työuran
nivelvaiheessa”
”Lomautettujen ja
irtisanottujen
uudelleenkoulutus”
” lisä- ja
täydennyskoulutuksen antajana”
”varsinkin
syrjäytymisvaarassa
oleville merkitys voi
olla hyvinkin suuri”;
”pudokkaille
ohjauksella suuri
merkitys”
”suuri merkitys
työttömille ja
työttömyysuhan alla
oleville”
”lomautetuille ja
irtisanotuille suuri
merkitys”
”maahanmuuttajille
suuri merkitys”
”..syrjäytymisvaarassa oleville”,
”työttömille tai sen
uhassa oleville,
116
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
Käsite
Koodaus
käsite
Esimerkki aineistosta
fqr
(%)/
lkm
5*++
++,
++,
++,
++,
++,
++,
++,
++,
++,
++,
++,
++,
++,
5*++
Vaikutuksen
merkittävyys
+ pieni tai
olematon
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
K22
Karppinen ja Vähäsantanen
+,
+,
+
terveyssyistä
ammattia vaihtavat ja
maahanmuuttajat”,
”lomautettujen ja
irtisanottujen on
tärkeää saada tietoa
uudelleen
kouluttautumisen
mahdollisuuksista”,
”työuran
nivelvaiheessa
vähentäisi monia
negatiivisia asioita”
”lähtee yksilöstä
itsestään ja sitä ei
ohjauksella paljon
auteta”, ”jonkin
verran merkitystä”,
akateemisesti
koulutetut itse
ohjautuvia”
117
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Liite 3. Aineiston luokittelu sisällönanalyyttisesti koskien aikuisopiskelun
ohjauksen vaikutuksia yksittäisen yrityksen näkökulmasta Satakunnassa
Taulukko 10. Induktiivisen päättelyn mukainen sisällönanalyysi: aikuisopiskelun
ohjauksen vaikutuksia yritystasolla Satakunnassa
Pääkategoria
Aikuisopiskelun
ohjauksen
vaikutus
yritystasolla
Satakunnassa
Koodaus
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
Käsite
fq
käsite
55
Toiminnallinen
kohde (mikä hyöty
yritystasolla?)
9
Informaation
välitys yritykselle
K32
fqr
(%)/
lkm
30 %
10
Koulutukseen
kannustaminen,
erityisesti
muutostilanteisiin
sopeuduttaessa
K32
33 %
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
Esimerkki aineistosta
”koulutuslaitoksissa
ollaan askeleen
edellä yrityksistä
mihin suuntaan
työelämä kehittyy”,
”tietämys
aikuiskoulutusmahdo
llisuuksista on ikävä
kyllä paikoitellen
kirjavaa”, ”yrityksillä
on käytössään
mahdollisemman
ajantasainen ja
helposti lähestyttävä
tieto maakunnan
koulutuksista”,
”informaatio
tulevaista
koulutustrendeistä”,
”millä tavoin
yritykset voivat
mahdollisemman
helposti paikata
osaamisvajeitaan”,
”suurempi tietämys
koulutustarjonnasta,
koulutusmuodoista ja
organisoinnista
lisäisi yritysten
kiinnostusta
työntekijöiden
kouluttamiseen”,
”aikuisohjaus toimii
parhaimmillaan
välittäjänä” ,
”tiedonvälitys
alueellista trendeistä”
”opiskelun ohjaus
jouduttaa uuden
oppimista ja
nopeuttaa yrityksen
selviämistä
muutoksista”,
”oppisopimuskoulutu
s, työn ohella
118
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
Käsite
Koodaus
Esimerkki aineistosta
fqr
(%)/
lkm
käsite
opiskelu,
lomautusten aikana”,
”iäkkäämmän”
työvoimapotentiaalin
hyödyntäminen”,
”löytää erilaisia
kehityspolkuja kohti
yrityksessä
tarvittavaa
osaamista”,
”joustavampi
tehtävistä toiseen ja
organisaatiosta
toiseen siirtyminen”,
globaalitaloudessa
nopeat muutokset,,
joihin sopeuduttava”
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
2
Yrityksen oman
koulutuksen
päällekkäisyyksien
välttäminen
K32
7%
12
Koulutuksen
räätälöinti
yrityksille
K31
K32
40 %
Karppinen ja Vähäsantanen
”ettei yritys kehittäisi
omaa kallista
koulutustarjontaa”,
”koulutuksen
räätälöinti yrityksen
tarpeisiin”
”täydennys- ja
lisäkoulutuksen
räätälöinti
yrityksille”,
”Täydennys- ja
lisäkoulutus
yrityksille”,
”Opinnäytetyöt
yrityksille”,
”yrityskohtaiset
harjoittelut” ,
”aikuiskoulutuksen
ennakoinnissa pitäisi
jatkuvasti kysyä
yritysten näkemyksiä
ja tarpeita”,
”löydettävä yrityksen
omalle henkilöstölle
sopivat
koulutusmahdollisuu
det ja
rahoitusmuodot”,
”yrityskohtaistamisen haaste
ohjauksessa
kohdistuu
yritysjohtoon ja
119
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
Käsite
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Koodaus
Esimerkki aineistosta
fqr
(%)/
lkm
käsite
9
Osaamisen
puutteiden
”paikkaaminen” ja
uudenlainen
osaaminen
K32
30 %
13
Yritysten
kilpailukyvyn
parantaminen ja
osaavan
työvoiman
saatavuuden
turvaaminen
K31
K32
43 %
Karppinen ja Vähäsantanen
yksilöihin”,
”yritysjohdon
näkemykset esiin
esim.
kehityskeskusteluissa
”
”yrityksissä tiedetään
millaista osaamista
puuttuu tai katoaa
jatkossa”, ”uusien
osaajien
rekrytoiminen”,
”yritysten ja
kouluttajien
osaamista
vaihdetaan”,
”osaamisvajeiden
paikkaaminen”,
”tarvitaan
uudenlaista
osaamista, jotta
tuottavuus paranee,
kun eläköityvien
tilalle ei palkata uutta
henkilöstöä.”
”työpaikkaoppimisen
tuoksi koulutusta”,
”osaamisvajeet ja
motivointi
mahdollistuvat”,
”osaamitarpoeiden
kartoitus”,
”osaamisvajeiden
ennakointi”,
”oikeanlaisella
koulutuksella
kilpailukykyä
voidaan parantaa”,
”mitä koulutetumpi
henkilökunta, niin
sitä
kilpailukykyisempi”,
”yritysten tulisi
nähdä henkilöstö
kaikkein tärkeimpänä
voimavarana
kilpailukykynsä
kannalta”, yrityksen
kilpailukyvyn
säilyttämisen
kannalta jatkuva
120
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
20
Käsite
Vaikutuskanava
(miten vaikutus
syntyy, mistä
vaikutus riippuu?)
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
15
Koodaus
fqr
(%)/
lkm
käsite
Yhteistyö ja
vuorovaikutus
koskien
koulutuksen
yleistä tarvetta
(kouluttajat-yritys)
Esimerkki aineistosta
K31
K32,
K33
Karppinen ja Vähäsantanen
50 %
koulutus on tarpeen”,
”sopivan ja
ammattitaitoisen
työvoiman saanti
edellyttää
koulutuksen hyvää
ohjausta”, ”ohjataan
henkilöitä
kouluttautumaan
aloille, joissa on
tulevaisuudessa
työvoimapulaa”,
”ennakointityökalujen hyödyntäminen
tulevaisuuden
kilpailukyvyn
kannalta tärkeää
yrityksille.”
”globaalitaloudesa
henkilöstö on tärkein
kilpailuetu”
”yhteishankintakoulu
tus”, ”yritysten
ennakointitieto ohjaa
aikuiskoulutuksen
tarjontaa ja
kysyntää”, eri
organisaatiot
hyötyisivät
suunnattomasti ...
kunhan yhteistyö
saataisiin polkaistua
käyntiin”, ”uusien
osaajien
rekrytoiminen”,
”yritysten ja
kouluttajien
yhteistyö osaamisen
vaihdossa on
tärkeää”,
”työelämästä
kouluttajaksi ja
kouluttajista
työelämään
tutustumiseksi”,
”koulutuksen ja
työelämän yhteistyö
keskeistä”, ”tehokas
tiedonkulku
oppilaitosten ja
yritysten välillä
121
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
4
Käsite
Millaiset yritykset
ohjaukseen liittyviä?
fqr
(%)/
lkm
käsite
ammattitaitoisen
työvoiman
saatavuuden
turvaamiseksi”,
”aikuiskoulutuksen
ennakoinnissa pitäisi
jatkuvasti kysyä
yritysten näkemyksiä
ja tarpeita”,
”osaamisvajeiden
ennakointi”,
aikuiskoulutuksen
ohjauksessa tulisi
olla osaamista
yrityksen henkilöstön
osaamistarpeiden
kartoituksiin ja
johdon neuvontaan”,
”yrityksille olisi
tärkeää tietää
koulutusmahdollisuuksista”, ”verkon
välityksellä tai
jalkauttavalla
ohjaustyöllä”
”mahdollisuus osin
räätälöidä koulutusta
yrityksen tarpeisiin”,
Informaation
välitys yrityksille
koulutusmahdollisuuksista
K32
10 %
2
Koulutuksen
räätälöinti
yrityksille
(koulutuksen
tarjonnan suora
ohjaus)
Osaamispääomasta hyötyvät
yritykset
Aikuiskoulutusta
ohjaavat yritykset
(tarjontaan
vaikuttaminen)
Aikuiskoulutuksen
kysyntään
vaikuttaminen
Yrityksen
kokoluokka
Olennaiset
positiivinen
merkitys
K32
7%
K31
3%
K31
3%
K31
3%
”vaikutetaan
hakijoihin”
K31
3%
”pienyritykset”
++,
++,
++,
++
”olennainen
merkitys, jota ei
välttämättä
pienyrityksissä
tiedosteta”,
”merkitys yrityksille
on suuri”,
”pitkällä tähtäimellä
1
1
1
Vaikutusta vaikea
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Esimerkki aineistosta
3
1
Vaikutuksen
merkitysarvio
Koodaus
Karppinen ja Vähäsantanen
+,
”osaamispääoman
kehittäminen
suotuisaan suuntaan”
”erikoisalojen
yritykset”
122
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
Käsite
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Koodaus
Esimerkki aineistosta
käsite
fqr
(%)/
lkm
arvioida tai
vähäinen
+,
+,
+
Karppinen ja Vähäsantanen
pieni merkitys, jos
alalla pulaa
ammattitaitoisesta
työvoimasta”
”ei kovinkaan
paljon”, ”ei
välttämättä suuren
suuri”, näkyy ennen
muuta yksilö- ja
aluetasolla”
123
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Liite 4. Aineiston luokittelu sisällönanalyyttisesti koskien aikuisopiskelun
ohjauksen vaikutuksia Satakunnan aluetalouden menestyksen kannalta
Taulukko 11. Aikuisopiskelun ohjauksen vaikutuksia Satakunnan aluetaloudellisen
menestyksen kannalta
Pääkategoria
Aikuisopiskelun
ohjauksen
merkitys
aluetaloudellisen
menestykse
n kannalta
Satakunnassa
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
36
12
Käsite
Kasvu- ja
kilpailukykytekijät
Työmarkkinoiden
kohtaantotekijät
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Koodaus
käsite
Esimerkki aineistosta
fqr
(%)/
lkm
80 %
24
Alueellisen
osaamispääoman
kasvu
K42
K43
12
Työllistyvyys
K42
K43
50 %
6
Työnkysyntä ja tarjonta
K42
20 %
Karppinen ja Vähäsantanen
”parantaa osaavan
työvoiman
saatavuutta”,
”kasvattaa yritysten
toimintaedellytyksiä
Satakunnassa”,
”parantaa
satakuntalaisten
yritysten
kilpailukykyä”,
”osaamispääoman
kasvu”, ”laaja
vaikutus
maakunnallisesti”,
”Tulevaisuuden
alojen tarpeisiin
työvoimaa”,
”työurien
jatkuminen”, ”alueen
osaamistarpeisin
vastaaminen.
Enemmän
johtamiskysymys
kuin
ohjauskysymys.”
”työllisyys omassa
maakunnassa
paranee”,
”satakuntalaiset
hakeutuvat omaan
maakunnan
käyttöön”, ”työurien
jatkuvuus
(työmarkkinakelpois
uuden säilyttäminen)”,”työvoimapoliittisessa
koulutuksessa olevan
työllistyvyys”
”työelämäyhteyksien
kehittäminen”,
”työelämän tarpeet
kohtaavat”,
”työttömyyden
vähentäminen”
124
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
Käsite
Koodaus
käsite
Esimerkki aineistosta
fqr
5
Ammatillinen
liikkuvuus
K42
(%)/
lkm
17 %
1
Alueellinen
liikkuvuus/pysyvyys
K42
3%
1
Toimialaongelmat
1
Koulutukselliset
pullonkaulat
K42
3%
10
Syrjäytymisen
ehkäisy
10
Pudokkaiden
(koulutus- ja
työmarkkinat) ja
eritysryhmien
integroiminen
sekä itsensä
kehittäminen
K41
K42
33 %
5
Rakennemuutokseen
ja epävarmuuden
lisääntymiseen
vastaaminen
5
Lisätään
ennakoivaa tietoa
aikuisohjauksessa
K41
K42
17 %
7
Julkisen
aluetalouden
kestävyys
7
K42
K43
23 %
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
”ammatillinen
liikkuvuus
lisääntyy”,
”pysytään
maakunnassa
paremmin, ei tarvitse
hakea koulutusta
muualta”
”oppilaitokset eivät
kykene tuottamaan
tarpeeksi esim.
SOTE -osaajia.”
”syrjäytymisen
ehkäisyllä suuri
merkitys”,
”alueellisen eheyden
säilyttäminen”,
”täydennyskoulutus,
esimerkiksi kielten
opiskelu”, ”nuorena
syrjäytynyt maksaa
miljoona euroa”,
”pitkäaikaistyöttömy
yden vähentäminen,
”yli 50-vuotiaiden
työttömyys
kasvussa”,
”syrjäytymisen
ennaltaehkäisy”
”ennakointitiedon
lisääminen”, ”kun
yrityksillä ja
ihmisillä tietoa
enemmän, niin näkyy
aluetalouden
kehityksessä”,
”globaalin talouden
äkilliset muutokset
vaativat tietoon
perustuvaa
joustavuutta
koulutus- ja
työmarkkinoilta”,
”voidaan ”korjata”
edellisten
vuosikymmenten
koulutustarpeiden
ennakointivirheitä”,
”kun satakuntalaiset
pysyvät
maakunnassa, niin
125
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pääkategoria
Porin yksikkö
Alakategoria 2
Alakategoria 1
fq
fq
Käsite
Koodaus
käsite
Esimerkki aineistosta
fqr
(%)/
lkm
6
Osaaminen itse
aikuisohjauksessa
6
Vaikutuksen
merkitys
20
Suuri vaikutus
K41
67 %
(++)
4
Pieni tai olematon
vaikutus tai vaikea
arvioida
K41
13 %
(+)
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
20 %
Karppinen ja Vähäsantanen
verotulot kasvavat”,
”työurien
jatkuminen”
”Satakunnassa on
hyviä
aikuisohjauksen
tuottajia”, ”hyvin
hoidettuna
merkityksellinen”,
”ohjaus maksaa
paljon vähemmän
kuin syrjäytyneen
kuntoutus tai
tukeminen”, ”kun
aikuisohjauksessa
pienet resurssit, niin
vaikutukset jäävät
pieneksi, koska
ihmiset eivät osaa
itse poimia oleellista
tietoa”,
”aikuiskoulutusongel
mia joillakin aloilla
(SOTE) ja
oppilaitosten
koulutuksen
määrälliset puutteet
vaikutusten
rajoitteena”,
”aikuisohjauksen
vaikutus on
vaatimaton
nimenomaan
Satakunnassa ja sen
pitäisi olla
merkittävämpi”,
”koulutusresurssit
oikeisiin kohteisiin”.
”erittäin suuri
merkitys”, ”suuri
merkitys”,
”keskeinen merkitys”
”Pienehkö merkitys”,
”Ei kovin paljon”,
”En osaa sanoa”,
”voisi olla suurempi”
126
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Liite 5. Kyselyyn vastanneiden organisaatioiden nimet (vastaajan ilmoitus)
Vastaajien määrä: 30
-
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
Porin seudun kansalaisopisto
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
Satakunnan koulutuskuntayhtymä
Rauman lukion iltalinja
Sataedu, Satakunnan ammattiopisto
Suomen Ilmailuopisto Oy
Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy
Prizztech Oy
Satakunnan koulutuskuntayhtymä
Te-toimisto
Satakunnan koulutuskuntayhtymä, Satakunnan ammattiopisto, Harjavallan yksikkö
Rauman kansalaisopisto
TE-toimisto
Satakunnan ammattikorkeakoulu, täydennyskoulutuskeskus
Nakkilan kunta
Länsirannikon Koulutus Oy Winnova
Porin kaupunki/työllisyysyksikkö
Luvian kunta
Huittisten seudun kansalaisopisto
Porin seudun TE- toimisto
Satakunnan ELY-keskus
Eurajoen kristillinen opisto
Länsirannikon koulutus Oy WinNova
Kankaanpään opisto
Ulvilan kaupunki
Opettajankoulutuslaitos, Turun yliopisto
TaY, Porin yksikkö.
Harjavallan kaupunki/sivistystoimi
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
127
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Liite 6. Perusjoukon määrittäminen: Aikuisopiskelun projektiryhmä –
Satakunnan Opin Ovi
Henkilö
Ari Tabell
Raija Vilponen
Liisa Sarasoja
Elina Harju-Vahekoski
Anneli Salminen
Ulla-Maija Heino
Satu Uusi-Uola
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Organisaatio
SATAEDU/Satakunnan Aikuiskoulutuskeskus
SATAEDU
WinNova
WinNova
Satakunnan Oppisopimuskeskus
Satakunnan Oppisopimuskeskus
Satakunnan Oppisopimuskeskus
Karppinen ja Vähäsantanen
128
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
TURUN KAUPPAKORKEAKOULU PORIN YKSIKÖN JULKAISUT
Julkaisusarja A
Julkaisusarja B
Tutkimukset
Työraportit ja tekniset raportit
Julkaisusarja C
Julkaisusarja D
Opetusmateriaali
Muut julkaisut
Julkaisusarja E
Verkkojulkaisut
Julkaisusarja A
Turun kauppakorkeakoulu. Porin yksikkö
ISSN 1459-1332
Nro 1/2002
Hookana Heli, Naisyrittäjyys Satakunnassa: Miksi aloitan? Miksi jatkan?
Miksi lopetan?
Nro 2/2002
Westman Riikka, Sosiaali- ja terveysalan palveluyritykset osana
Satakunnan
hyvinvointiklusteria:
yritysten
toimintaedellytykset ja kriittiset menestystekijät
taloudelliset
Nro 3/2003
Isolähteenmäki Timo, Satakunnan yrityspalvelujen palveluaukkoselvitys
Nro 4/2003
Satopää Rauno, Suomalainen hyvä tilintarkastustapa pienyritysten
tarkastuksissa - odotukset, sääntely, käytäntö
Nro 5/2004
Poijärvi-Miikkulainen
Jytta,
Porin
yliopistokeskuksen
alueellinen
vaikuttavuus
Nro 6/2004
Poijärvi-Miikkulainen Jytta, Ammattikorkeakoulut alueellisena toimijana selvitys Hämeen, Kemi-Tornion, Keski-Pohjanmaan, Kymenlaakson,
Lahden ja Satakunnan ammattikorkeakouluista
Nro 7/2004
Länsiluoto Aapo, Macroeconomic Environment Analysis Methods in
Finnish Public Companies
Nro 8/2004
Mattila Eevaleena, Hyvinvointialan yksityinen palvelujärjestelmä
Satakunnassa
–
Sosiaalija
terveyspalvelualan
toimijoiden
liiketoimintaosaamisen tutkimus- ja kehittämistarpeita kartoittava selvitys
Nro 9/2005
Rantala Heikki, Villilän elokuvakeskuksen alueelliset vaikutukset –
esiselvitys
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
129
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Nro 10/2005
Mattila
Porin yksikkö
Eevaleena,
Yrittäjyysmotivaatiota
Satakunnassa
Nro 11/2005
YRITTÄJYYTEEN
tukevat
ja
ASKEL
edistävät
KERRALLAAN
tekijät
–
hyvinvointialalla
Väkiparta Maria, Satakunta – yksityisten sosiaalipalvelujen kehto vai
hauta? Toimintaympäristön asettamat rajoitteet
Nro 12/2006
Vähäsantanen Saku, Karppinen Ari, Laamanen Jani-Petri, Pernell
Jenita, Aalto-Setälä Ville, Porin yliopistokeskuksen toiminnan kehitys
ja aluetaloudelliset vaikutukset
Nro 13/2006
Hookana Heli (toim.), Satakuntalaisten yritysten taloudelliset toimintaedellytykset ja kriittiset menestystekijät 2000-luvun alussa; tietojenkäsittelypalvelut, meritekninen teollisuus, automaatioala, mainospalvelut, vaate- ja kenkäkauppa
Nro 14/2006
Hookana Heli (toim.), Satakuntalaisten yritysten taloudelliset toimintaedellytykset ja kriittiset menestystekijät – terveydenhuoltopalvelut,
kodinkoneliikkeet, metallituotteiden valmistus, puutuoteteollisuus
Nro 15/2006
Tevameri Terhi, Matriisiorganisaatiorakenne ja johtamisen haasteet
terveydenhuollon organisaatiossa - Mission Possible?
Nro 16/2006
Laitinen Katja, Ennakointi ja aluekehittäminen Satakunnassa –
tiedonhallinnan lähtökohtia
Nro 17/2007
Kaivo-oja Jari ja Laitinen Katja, Alueellisen ennakoinnin haasteet ja
toimintamallit – Case SataEnnakointi
Nro 18/2007
Vähäsantanen Saku, Karppinen Ari, Laamanen Jani-Petri,
Satakunnan alueelliset kilpailukykyresurssit ja yritysten kilpailukyky
Nro 19/2007
Isoviita Eevaleena, Ahokas Ira, Kaivo-oja Jari, Laitinen Katja,
SATAKUNTA – HYVINVOINTIPALVELUJEN KEHITTÄMISEN
MALLIMAAKUNTA 2030. Näkemyksiä hyvinvointialan toimintaympäristön haasteista ja tulevaisuuden kehitysnäkymistä
Nro 20/2007
Laine Pertti, Osaamisen johtaminen ja HRD – tarua vai totta?
Kuvaus viiden case-organisaation henkilöstön kehittämisen
käytännöistä
Nro 21/2007
Hookana Heli (toim.), HALLITTU YLIKUNNALLINEN JOHTAMINEN
JA OMISTAJUUS? – Case Satakunnan pelastuslaitos
Nro 22/2007
Heinilä Mari, Palo- ja pelastustoimen johtaminen, organisointi ja
kehittyminen – Haastattelututkimus laitosten johdolle syksyllä 2007
Nro 23/2007
Isoviita Eevaleena (toim.), Korkeakouluyhteistyössä liikettä hyvinvointialalle – TuKKK, TaY, SAMK, Diak Länsi
Nro 24/2008
Hookana Heli (toim.), Satakuntalaisten yritysten taloudelliset toimintaedelletykset ja kriittiset menestystekijät – tavaraliikenne, tilitoimistot, lääkäripalveluyritykset, metallituotteiden valmistus ja puutarhaala
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
130
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Nro 25/2008
Karppinen Ari, Oikarinen Elias, Olkiluoto 3 – ydinvoimalaitosyksikön
rakentamisen taloudelliset vaikutukset
Nro 26/2008
Mäkitalo-Keinonen Tiina, Arenius Pia, Liikala Sari, Käyttäjät ja yritykset innovaatioyhteistyössä
Nro 27/2009
Hookana Heli (toim.), Satakuntalaisten yritysten taloudelliset toimintaedellytykset ja kriittiset menestystekijät – majoituksen sisältävät
sosiaalipalvelut, isännöinti- ja kiinteistönhoitoala, kulttuuriala ja muut
luovat alat, liikuntapalveluyritykset ja moottoriajoneuvojen kauppa
Nro 28/2009
Sirkemaa Seppo & Toivonen Janina, Tietohallinto: kohti kumppanuutta taloushallinnon tietojärjestelmäratkaisuissa
Nro 29/2009
Laamanen Jani-Petri, Saari Salla, Kuntatalouden tilan arviointi ja
mittarit – sovelluskohteena Satakunnan kuntien talous 1998 - 2007
Nro 30/2009
Häyry Mattias, Alueellisten pelastuslaitosten taloushallinnon ja
-raportoinnin asiakastyytyväisyys
Nro 31/2009
Karppinen Ari, Satakuntalainen tytäryhtiötalous. Osa 1. Aluetaloudellinen
tarkastelu
Nro 32/2010
Sirkemaa Seppo, Väestöliikkeitä Satakunnassa: näkemyksiä muuttuvista
rakenteista
Nro 33/2010
Karppinen Ari, Satakuntalainen tytäryhtiötalous
Osa 2. Suurimpien ulkomaalaisomisteisten yritysten taloudellinen
menestys ja alueellinen sitoutuminen
Nro 34/2010
Karppinen Ari, Oikarinen Elias, Talouden rakennemuutos- ja
lähtökohtatietoepävarmuus panos-tuotoslaskelmissa
Case: Olkiluoto 3 – Ydinvoimalaitosyksikön rakentaminen
Nro 35/2010
Määttälä Jaana, Kustannuslaskennan nykytila, erityisesti henkilöstöresurssien kohdentaminen pelastustoimessa -esiselvitys
Nro 36/2010
Seppä Outi, Salonen Maiju, Ilomäki Marjaana, Tuominen Anu, Isoviita
Eevaleena, Poimintoja Satakunnan hyvinvointiklusterista
Nro 37/2011
Karppinen Ari, Vähäsantanen Saku, Porin seudun elinkeinotoiminnan
kehittämistä palvelevan alueellisen ennakointitoiminnan kartoitus
(verkkoversio)
Julkaisusarja A
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö
ISSN 1799-7070
Nro 38/2011
Karppinen Ari, Vähäsantanen Saku, Matkailutulo ja -työllisyys
Satakunnassa, Porin seutukunnassa ja sen kunnissa 2009 ja 2010
(verkkoversio)
Nro 39/2011
Lepistö Tanja, Vähäsantanen Saku, Karppinen Ari, Satakunnan
musiikkiopistojen toiminnan aluetaloudelliset vaikutukset (verkkoversio)
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
131
© Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Porin yksikkö
Nro 40/2011
Hytti Ulla, Nieminen Lenita, Toiminnallinen ja taidelähtöinen
yrittäjävalmennus. Elämys – Oman johtajuuden ja liiketoiminnan
kehittäminen elämyksellisten menetelmien avulla (verkkoversio)
Nro 41/2012
Karppinen Ari, Vähäsantanen Saku, Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Satakunnassa (verkkoversio)
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö
PL 170 (Pohjoisranta 11 A) 28101 PORI
p. (02) 333 51
www.tse.utu.fi/pori
ISSN 1799-7070
ISBN 978-952-249-199-2
Aikuisopiskelun ohjauksen merkitys
Karppinen ja Vähäsantanen
132
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön julkaisu
Publication of Turku School of Economics, Pori Unit
Sarja/Serie A41:2012
ISSN 1799-7070
ISBN 978-952-249-199-2