täällä - Kalottikeskus

KALOTTIKESKUKSEN STRATEGIA
2011 - 2015
KALOTIN OPPIMISKESKUSSÄÄTIÖ
JOKIKUJA 10, 99800 IVALO
[email protected], www.kalottikeskus.fi
SISÄLLYSLUETTELO
1. Lähtökohdat
1
2. Visio, arvot ja tunnuslause
1
3. Päämäärät
2
4. Toimenpiteet
4
5. Yhteenveto
7
KALOTIN OPPIMISKESKUSSÄÄTIÖ
JOKIKUJA 10, 99800 IVALO
[email protected], www.kalottikeskus.fi
KALOTTIKESKUKSEN STRATEGIA 2011 - 2015
1. Lähtökohdat
Kalottikeskus on vuonna 2008 Inarin kunnan perustaman Kalotin
oppimiskeskus-säätiön markkinointinimi. Kalottikeskuksen tehtävänä on
osaamisen,
ammattitaidon
ja
koulutuksen
tukeminen
sekä
kehittäminen Inarin kunnassa ja sen lähialueilla. Tärkeä osa keskuksen
toimintaa on läheinen yhteys elinkeinoelämän ja alueen yrittäjien
kanssa sekä erilaisten kansainvälisten ja kansallisten hankkeiden
koordinointi ja hallinnointi. Koulutuksen alalla yhteistyökumppaneita
ovat Saamelaisalueen koulutuskeskus, Inarin kunnan kansalaisopisto,
työvoimahallinto ja Lapin maakuntakorkeakoulu sekä Lapin yliopisto ja
Lapin koulutuskuntayhtymien oppilaitokset.
Kun säätiö perustettiin, lahjoitti Inarin kunta sille peruspääomaksi
vanhan emäntäkoulun koulurakennuksen, jonka säätiö on vuokrannut
Saamelaisalueen koulutuskeskukselle. Säätiön omat toimitilat
sijaitsevat samaisen rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Voittoa
tavoittelemattoman säätiön toiminta rahoitetaan pääasiallisesti
vuokratuloilla sekä ostopalvelusopimuksilla.
Kalottikeskuksen toimintaa johtaa hallitus, johon on koottu jäseniä
kunnan, elinkeinoelämän sekä koulutuksen piiristä. Kalottikeskuksen
hallinnollinen nimi on Kalotin oppimiskeskus-säätiö. Toiminnanjohtaja
toteuttaa hallituksen päätökset ja vastaa hallitukselle säätiön
taloudesta ja toiminnasta. Säätiö on hallinnollisesti osa Inarin
kuntakonsernia.
Kalottikeskus työllistää tällä hetkellä toiminnanjohtajan lisäksi kolme
henkilöä; NCBCE-projektipäällikön, projektisuunnittelijan ja osaaikaisen toimistosihteerin.
Toiminnanjohtaja vastaa säätiön ja rakennuksen hallinnoinnista sekä
kokonaistoiminnasta.
NCBCE-Projektipäällikkö vastaa Northern Cross-Border Cultural Experts
– hankkeen toteuttamisesta.
Kalottikeskuksen projektisuunnittelija toimii Saariselän alueen
matkailun laadun kehittämishankkeessa ja Lapin Opin Ovi – hankkeessa
kummassakin 25 %:n työpanoksella sekä 50%:n työpanoksella Northern
Cross-Border Cultural Experts – hankkeessa.
2. Visio, arvot ja tunnuslause
2.1.
Tunnuslause
Kalottikeskus – Osaamisen Kehittämispalvelut
2.2.
Visio
Kalottikeskus on tunnettu ja arvostettu lisä- ja täydennyskoulutusta
Inarin kunnassa ja sen lähialueilla koordinoiva ja järjestävä
organisaatio. Kalottikeskus toimii alueen aikuiskoulutuksen keskeisenä
neuvonta- ja informaatiokeskuksena.
KALOTIN OPPIMISKESKUSSÄÄTIÖ
JOKIKUJA 10, 99800 IVALO
[email protected], www.kalottikeskus.fi
Kalottikeskus on ammattitaitoinen ja luotettava hanketoimija niin
kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Kalottikeskus tunnetaan
erityisesti sen Barents-asiantuntijuudesta.
Osaamisen kehittämispalveluiden tuottajan oman osaamisen
ammattitaidon takaavat osaavat ja motivoituneet työntekijät.
2.3.
ja
Arvot
Luotettavuus – Ammattitaito – Tehokkuus – Avoimuus
3. Päämäärät
1. Kalottikeskus parantaa alueen aikuiskoulutuksen saavutettavuutta.
Kalottikeskus toimii rajapintana yritysten, aikuiskoulutusta
tarvitsevan
väestön
ja
koulutusorganisaatioiden
välillä.
Koulutustarpeiden kartoituksessa käytetään tarpeen mukaan
erilaisia
osaamiskartoituksia.
Kalottikeskus
toimii
alueen
aikuiskoulutuksen neuvontakeskuksena, jolloin se tekee tiivistä
yhteistyötä
alueella
toimivien
koulutuksenjärjestäjien
ja
työvoimahallinnon kanssa.
2. Kalottikeskus
toimii
alueellisen
koulutusyhteistyöverkoston
koordinoijana ja vastaa osaltaan toiminnallaan, että alueella
tarjotaan koulutusta tarvitseville oikeanlaatuista ja tuottavaa
koulutusta, jonka päämääränä on lisätä työllisyyttä sekä
hyvinvointia Inarin kunnassa ja sen lähialueilla.
Alueen koulutustoimijoiden tarjoamat koulutukset on koottu
Kalottikeskuksen tuottamaan koulutusportaaliin, joka on tärkein
sekä käytetyin tiedonhakukanava ammatillista täydennyskoulutusta
tai yleissivistävää koulutusta etsivälle Inarin ja Utsjoen kunnissa.
3. Kalottikeskus on luotettava ja ammattitaitoinen hanketoimija niin
kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Saariselän alueen matkailun laadunkehittämishankeen päätyttyä
vuoden 2011 lopussa, on säätiö ottanut hallinnoitavakseen
hankkeen,
joka
tähtää
laatutoiminnan
kehittämiseen,
tuotteistamiseen sekä brändäykseen Saariselän alueella ja koko
Inarin kunnassa.
Northern Cross-Border Cultural Experts -hankkeen päätyttyä
erinomaiset tulokset saavuttaneena vuonna 2013, on Kalottikeskus
hakenut ja saanut rahoitusta hankkeen jatkolle, jolla tähdätään
monikansallisen yritystoiminnan kehittämiseen Inarin, Utsjoen ja
Sodankylän kuntien sekä Murmanskin alueen välillä.
Monikansallisen osaamisen kehittämiseksi Kalottikeskus koordinoi
edelleen opiskelijavaihtoa hankerahoituksella Barentsin alueen
oppilaitosten välillä sekä tarjoaa mittavaa kaupallisen venäjän ja
kulttuurin koulutusta NCBCE-hankkeen puitteissa saatujen
kokemusten nojalla sitä haluaville.
Kalottikeskuksella on vuonna 2015 näiden hankkeiden lisäksi
hallinoitavanaan
vähintään
kaksi
muuta
mittavaa
hankekokonaisuutta, jotka tähtäävät osaamisen lisäämiseen ja
ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittämiseen alueella.
KALOTIN OPPIMISKESKUSSÄÄTIÖ
JOKIKUJA 10, 99800 IVALO
[email protected], www.kalottikeskus.fi
4. Kalottikeskus
tuottaa
Inarin
kunnalle
sen
tarvitsemat
henkilöstökoulutukset vuosittain uusittavan ostopalvelusopimuksen
nojalla sekä tekee hallintopäätökset Inarin kunnan myöntämien
oppisopimustukien maksatuksista ja toteuttaa oppisopimustukien
maksuliikenteen.
Henkilöstökoulutukset
toteutetaan
vuodesta
2011
alkaen
tilausperiaatteen mukaisesti, jossa kunnan eri osastot toimivat
tilaajina ja Kalottikeskus koulutusten tuottajana. Kalottikeskus
kokoaa yhteen kunnan eri osastojen koulutustarpeet sekä
kilpailuttaa ja järjestää koulutukset kustannustehokkaasti
mahdollisimman suurella tehollisella käytöllä, mahdollisuuksien
mukaan ristiin eri osastojen välillä. Ostopalvelusopimuksen nojalla
järjestettävät kunnan henkilöstökoulutukset toteutetaan voittoa
tuottamattomina. Myös kunta-alalle tarjottavissa koulutuksissa
hyödynnetään erilaisia virtuaalisia oppimisympäristöjä, joiden
avulla koulutuksia voidaan tarjota Inarin kunnan lisäksi niin
Utsjoelle ja Sodankylään kuin kauemmaksikin.
Hallintopäätökset oppisopimustuista laaditaan ammattitaitoisesti
sekä nopeasti ja maksuliikenne yrityksiin on ajantasaista. Kuntaa
laskutetaan maksatetuista tuista aina kolmen kuukauden väliajoin.
5. Kalottikeskus tuottaa Inarin kunnan ja sen lähialueen yrityksille
laadukasta sekä yrittäjien tarpeisiin vastaavaa täydennyskoulutusta
kustannustehokkaasti ja yrittäjille edulliseen hintaan.
Yrityksille
markkinoitavat
henkilöstökoulutukset
tilataan
kokonaistaloudellisesti edullisimmalta toimittajalta kuitenkaan
kouluttajan
ammattitaitoa
unohtamatta.
Koulutuksia
markkinoidaan laajalti eri verkostoja ja medioita hyödyntäen
pyrkimyksenä tarjota kutakin koulutusta mahdollisimman suurelle
osallistujajoukolle.
Kyseisellä
koulutusmallilla
saavutetaan
mittavat synergiaedut, jolloin laadukkaisiin koulutuksiin yhdistyy
yrittäjän kannalta edullinen hinta. Yrittäjille tarjottavien
henkilöstökoulutusten kate pidetään matalana.
Yrityksille tarjottavissa koulutuksissa hyödynnetään merkittävästi
erilaisia virtuaalisia oppimisympäristöjä, jotka mahdollistavat
koulutuksiin osallistumisen välimatkoista riippumatta.
6. Kalottikeskus pitää huolta ja kunnostaa kunnan sille
peruspääomaksi lahjoittamasta ns. vanhan emäntäkoulun
kiinteistöstä. Kiinteistö tuottaa Kalottikeskukselle jatkuvasti varoja
sen oman toiminnan kattamiseen.
Kiinteistölle toteutettava perussaneeraus on kaikilta osiltaan
valmis vuoteen 2015 mennessä ja säätiöllä on kiinteistössä
luotettava
vuokralainen.
Länsipään
käyttökiellossa
oleva
asuntosiipi on vuoteen 2015 mennessä purettu ja tilalle on
rakennettu moderneja vuokra-asuntoja kiinteistön vuokralaisen
tarpeisiin.
7. Kalottikeskus tarjoaa toimitiloissaan vuonna 2015 muotoilun
koulutusta ja elämyksiä kansallisille ja kansainvälisille yrityksille.
Inspiraatio koulutuksiin syntyy Lapin luonnosta ja arktisuudesta.
Muotoilullinen koulutus työllistää vakituisesti ainakin yhden
henkilön ja tuottaa välillisesti asiakkaita alueen majoitus- ja
ohjelmapalveluyrittäjille. Koulutukset pyritään toteuttamaan
läheisessä yhteistyössä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen sekä
mahdollisesti Lapin Yliopiston kanssa.
KALOTIN OPPIMISKESKUSSÄÄTIÖ
JOKIKUJA 10, 99800 IVALO
[email protected], www.kalottikeskus.fi
8. Kalottikeskus on tunnettu organisaatio Inarin kunnan ja sen
lähialueiden lisäksi myös valtakunnallisesti sen antaman
laadukkaan koulutuksen johdosta.
4. Toimenpiteet
1. Yritysten henkilöstökoulutukset
Yritysten henkilöstökoulutuksia järjestetään alueella yritysten
tarpeisiin
vastaten.
Yritysten
koulutustarpeet
selvitetään
osaamiskartoituksin sekä yrityksiä haastatellen. Yrityksille tuodaan
aiempaa paremmin selville, että Kalottikeskukselta on myös
mahdollista tilata täsmäkoulutuksia halutuista aihepiireistä.
Koulutusten
markkinointia
tehostetaan
vuosittaisen
markkinointibudjetin raameissa. Paikallislehden lisäksi ilmoittelu
siirretään
myös
paikallisradioon.
Erityisen
laajoista
ja
mielenkiintoisista yleiskoulutuksista laaditaan tiedotteita, jotka
pyritään saamaan julkaistuiksi eri medioissa. Omien www-sivujen
tehollista käyttöä pyritään lisäämään ja markkinoinnissa ei unohdeta
myöskään sosiaalista mediaa.
Yritysten
henkilöstökoulutuksissa
pyritään
hyödyntämään
mahdollisuuksien mukaan virtuaalisia oppimisympäristöjä yhteistyössä
Sápmi miehta -hankkeen kanssa.
Jokikuja 10:n kiinteistön kellariin suunnitellaan ja rakennetaan oma 12
hengen luokka, jota hyödynnetään koulutuksissa. Luokkatilaa myös
vuokrataan eteenpäin sitä tarvitseville.
Yritysten henkilöstökoulutuksia tarjotaan yrityksille mahdollisimman
edulliseen hintaan pienellä katteella.
2. Kunnan henkilöstökoulutukset
Kunnan henkilöstökoulutusten järjestäminen perustuu vuodesta 2011
tilaaja – tuottajamalliin, jossa Kalottikeskus ei enää markkinoi kunnalle
koulutuksia vaan ottaa vastaan koulutustilauksia kunnan eri osastoilta,
jotka sitten toteuttaa kustannustehokkaimmalla tavalla.
Tilausjärjestelmän käyttämisestä tiedotetaan kuntaa ja järjestetään
tarpeen mukaan koulutustilaisuuksia esimiehille. Tilausjärjestelmä
siirretään kokonaisuudessaan sähköiseksi vuoden 2013 loppuun
mennessä.
Kunnalle tuotettavat koulutukset eivät tuota Kalottikeskukselle
voittoa.
Hyvin
toteutettuna
koulutukset
takaavat
ostopalvelusopimuksen
jatkuvuuden
kunnan
kanssa
myös
tulevaisuudessa
ja
takaavat
Kalottikeskukselle
hyvät
toimintaedellytykset sen muuhun säätiösääteiseen toimintaan.
3. Hanketoiminta
Kalottikeskus hallinnoi ja koordinoi sen vastuulla olevia hankkeita
ammattitaidolla sekä tuloksellisesti. Hanketyön pariin työllistetään
alan rautaisia ammattilaisia. Kalottikeskuksen vastuulla olevien
hankkeiden lukumäärä pyritään pitämään vähintäänkin nykyisellä
tasolla.
Saariselän alueen matkailun laadun kehittämiskoulutus-hanke sekä
Lapin Opin Ovi – hanke päättyvät vuoden 2011 lopussa, ja
Kalottikeskuksella tulee olemaan merkittävä rooli ko. hankkeiden
KALOTIN OPPIMISKESKUSSÄÄTIÖ
JOKIKUJA 10, 99800 IVALO
[email protected], www.kalottikeskus.fi
mahdollisessa
jatkorahoitusprosessissa.
Vuonna
2011
otetaan
Kalottikeskuksen hallinnoitavaksi Postipurjehdus – hankeen jatkohanke
nimeltään Digitaaliset valmiudet.
NCBCE-hankkeen aikana tiedostetaan hankkeen pilottiluonne ja
pyritään alusta saakka siihen, että hankkeen onnistunut läpivienti luo
mahdollisuuksia saman rahoituskanavan hyödyntämiseen myös
tulevaisuudessa. NCBCE-hankkeen
projektipäällikkö
valmistelee
jatkohankeen tai uuden samaa rahoituskanavaa hyödyntävän hankkeen,
joka käynnistetään vuonna 2013.
Kalottikeskuksen
projektisuunnittelijaa
liiketoiminnan kehittämishankeen, joka
vuonna 2012.
valmistelee
sähköisen
pyritään käynnistämään
4. Kiinteistön kunnostaminen
Kalottikeskuksen omistaman kiinteistön kunnostamista jatketaan siihen
osoitetun budjetin rajoissa vuosittain. Vuonna 2011 suoritetaan
vähintäänkin ikkunoiden vaihtaminen rakennukseen sekä asfaltoidaan
piha. Alueen kaavoituksen tultua vahvistetuksi päätetään länsipään
käyttökiellossa olevan asuntosiiven kohtalosta. Mikäli asuntosiipi
voidaan purkaa, se puretaan, ja tilalle rakennetaan moderneja
huoneistoja, joiden suunnittelussa huomioidaan niiden monikäyttöisyys
ja muunneltavuus. Rakennustyöt valmistuvat vuoteen 2014 mennessä.
Muun kiinteistön kuntoa seurataan jatkuvin kuntomittauksin ja erityistä
huomiota kiinnitetään homevaurioiden ehkäisyyn.
Kiinteistön sisätiloissa ei suoriteta laajamittaisia saneeraustöitä, mutta
Kalottikeskuksen
omia
toimitiloja
laajennetaan
käsittämään
vähintäänkin yksi oma ATK-luokkatila, joka rakennetaan vuoden 2011
aikana rakennuksen alakertaan. Mikäli hanketoiminta kasvaa ja
kehittyy ja mikäli strategiassa mainittu muotoilun koulutus toteutuu,
tullaan niitä varten järjestämään lisätilaa joko Jokikuja 10:n
kiinteistöstä tai tarpeen mukaan muualta, hyödyntäen esimerkiksi
Inarin kunnan elinkeinoyhtiö InLike Oy:n tiloja.
5. Koulutustoiminnan kehittäminen
Koulutustoiminnan kehittämisessä painopisteenä on siirtyminen
paikallismarkkinoilta kohti kansallisia- ja kansainvälisiä markkinoita.
Kalottikeskuksen koulutustarjonnan tulee näiltä osin nojata sekä
tukeutua voimakkaasti Inarin luontoon ja tarjota ennen kaikkea luonto
inspiroivana tekijänä koulutuksiin hakeutuville.
Tavoitteena on, että vuoteen 2015 mennessä Kalottikeskus tarjoaa
jatkuvaa muotoilun koulutusta, joka työllistää vakituisesti ainakin
yhden hengen ja antaa täydennyskoulutusta vähintään 200 hengelle
vuosittain. Muotoilukoulutus toteutetaan yhteistyössä SAKK:n ja Lapin
yliopiston kanssa.
6. Alueellinen yhteistyö
Alueellista
yhteistyötä
Saamelaisalueen
koulutuskeskuksen,
kansalaisopistojen, lukioiden, te-toimiston ja Ailigas – instituutin
kanssa kehitetään edelleen. Yksittäisenä tärkeimpänä kehittämisen
muotona on yhteinen koulutusportaali, joka kokoaa yhteen paikkaan
kaikki Inarissa ja sen lähialueilla tarjottavat avoimet koulutukset
kaikilta yllä mainituilta koulutusorganisaatioilta.
KALOTIN OPPIMISKESKUSSÄÄTIÖ
JOKIKUJA 10, 99800 IVALO
[email protected], www.kalottikeskus.fi
Portaali
toteutetaan
vuoden
2011
aikana
ja
sijoitetaan
Kalottikeskuksen www-sivuille. Portaalista tiedottamiseen panostetaan
voimakkaasti.
Alueellisen yhteistyöverkoston tapaamisia ja kokouksia jatketaan siten,
että vuositasolla pyritään kokoontumaan 4 kertaa. Alueellisen
yhteistyöverkoston
painopisteenä
tulee
olla
koulutusten
synkronoiminen
eri
koulutustoimijoiden
välillä
siten,
ettei
päällekkäisyyksiä pääse syntymään. Yhteistä tiedottamista tulee myös
kehittää ja päämääränä on, että alueelliset koulutustoimijat
julkaisevat
vähintäänkin
kerran
vuodessa
yhdessä
oman
tiedotuslehtensä jaettavaksi alueen kotitalouksiin. Tämä toteutetaan
yksinkertaisesti jakelulla paikallislehden välissä.
Kalottikeskus ottaa toiminnassaan huomioon saamelaiskulttuurin ja –
elinkeinojen
kehittämistarpeet
tekemällä
tiivistä
yhteistyötä
tammikuussa 2012 toimintansa aloittavan Saamelaiskulttuurikeskus
Sajoksen kanssa. Sajoksen kanssa tehtävä yhteistyö on väylä järjestää
saamelaisten tarpeita vastaavaa koulutusta. Sajoksen monipuolisten ja
nykyaikaisten
tilojen
ja
kulttuurikeskuksen
kansainvälisen
vetovoimaisuuden
vuoksi
yhteistyö
antaa
Kalottikeskukselle
mahdollisuuden kehittää laajempaa koulutusta Kalottikeskukselle
määritetyille asiakasryhmille.
7. Kansallinen yhteistyö
Kansallista yhteistyötä tehdään hanketoiminnan puitteissa sekä
osallistumalla maakuntakorkeakoulun toimintaan. Kalottikeskus on
Inarin kunnassa maakuntakorkeakoulun yhteistyötaho ja toteuttaa
Lapin maakuntakorkeakoulun kanssa Pohjois-Lapin osaamisstrategiaa
sekä suunnittelee strategian pohjalta hanke- ja koulutustoimintaa.
Kalottikeskuksen ja alueellisen yhteistyöverkoston koulutukselliset
tavoitteet on arvioitava uudelleen viimeistään osaamisstrategian tultua
julkaistuksi ja sen johdosta suoritettavat toimenpiteet on kirjattava
osaamisstrategian toimintasuunnitelmaan. Osaamisstrategia kattaa
aikajakson vuodesta 2011 vuoteen 2015.
8. Kansainvälinen yhteistyö
Kansainvälistä yhteistyötä tehdään pääasiassa hanketoiminnan
puitteissa ja ylläpidetään jatkuvasti suhteita jo tunnettuihin
yhteistyökumppaneihin varsinkin Venäjällä ja Norjassa. Kansainvälisen
yhteistyön painopisteenä tulee olla nimenomaan hanketoiminnan
konsolidoiminen.
Kalottikeskuksen tulee ENPI-hankkeen päättymisen jälkeen pyrkiä
jatkamaan
opiskelijavaihdon
koordinoimista
hankerahoituksella
Barentsin alueen oppilaitosten välillä sekä tarjoata mittavaa
kaupallisen venäjän ja kulttuurin koulutusta NCBCE-hankkeen
puitteissa saatujen kokemusten nojalla sitä haluaville.
Kalottikeskus
osallistuu
myös
Kalottiakatemian
järjestelyihin
vuosittain. Akatemia on kansainvälinen asiantuntijaseminaari ja
matkasymposiumi,
jonka
istunnot
järjestetään
vuosittain
Pohjoiskalotin raja-alueilla Suomessa, Norjassa ja Venäjällä sekä
Ruotsissa.
Kansainvälisen yhteistyön suhteen ollaan jatkuvasti avoimina uusille
ehdotuksille ja pyritään kansainvälisen yhteistyön kautta lisäämään
erityisesti työ- ja koulutusvaihtopaikkoja alueella sekä laajentamaan
yritysten toimintaympäristöjä.
KALOTIN OPPIMISKESKUSSÄÄTIÖ
JOKIKUJA 10, 99800 IVALO
[email protected], www.kalottikeskus.fi
9. Tunnettuuden lisääminen
Kalottikeskus päivittää viestintäsuunnitelmansa vuosittain ja tehostaa
edelleen sen mukaista viestintää sekä viestii tehokkaasti itsestään niin
sähköisissä kuin perinteisissä medioissa. Internetsivujen tehollista
käyttöä pyritään lisäämään ja sosiaalisen median käyttöä terävöitetään
erilaisissa yhteisöissä, kuten Facebookissa ja Twitterissä.
Tiedotteiden laatimista lisätään ja pyritään saamaan niitä julkaistuiksi
paikallismedioiden lisäksi valtakunnallisissa medioissa. Tunnettuuden
lisäämisessä ei voida unohtaa ns. puskaradioita. Hyvien koulutusten ja
hyvin toteutettujen projektien ansioista Kalottikeskuksen tunnettavuus
lisääntyy myös automaattisesti.
10. Muut toimenpiteet
Omaa viestintää ja markkinointia kehitetään kaikilla aloilla
viestintäsuunnitelman
sekä
myöhemmin
laadittavan
markkinointisuunnitelman pohjalta. Virtuaalisten oppimisympäristöjen
ja
etäkoulutusten
merkitys
tiedostetaan
sekä
panostetaan
asianmukaisiin laitteistoihin ja järjestelmiin, joilla näitä koulutuksia
voidaan toteuttaa.
5. Yhteeveto
Kalottikeskuksen kaiken toiminnan päämääränä on osaamisen
kehittäminen Inarin kunnassa ja sen lähialueilla. Kalottikeskus
saavuttaa tämän päämääränsä tekemällä tiivistä yhteistyötä kaikkien
yhteistyötahojensa kanssa.
Myös Kalottikeskuksen hallinnoimissa hankkeissa pyritään lisäämään
alueen osaamista. Hanketoiminnassa tiedostetaan hankkeiden
työllistävä vaikutus ja pyritään saamaan hallinnoitaviksi hankkeita,
joiden voidaan ajatella lisäävän alueen yritysten kannattavuutta sekä
ylipäätään työllisyyttä alueella. Niin hanke- kuin muunkin
koulutusyhteistyötoiminnan osalta Kalottikeskus pyrkii olemaan
alueellinen Barents-asiantuntija, jonka asiantuntemukseen luotetaan
niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
KALOTIN OPPIMISKESKUSSÄÄTIÖ
JOKIKUJA 10, 99800 IVALO
[email protected], www.kalottikeskus.fi