opetusharjoittelu osana pedagogisia opintoja

1 (7)
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
20.5.2011
Ohjaavalle opettajalle
OPETUSHARJOITTELU OSANA PEDAGOGISIA OPINTOJA
OPETUSHARJOITTELUN OSAAMISTAVOITTEET
Opetusharjoittelu on keskeinen osa opettajan pedagogisia opintoja. Opintojen 60 opintopisteen kokonaislaajuudesta opetusharjoittelun osuus on 10 opintopistettä. Opetusharjoittelulle on asetettu yleiset osaamistavoitteet, mutta opiskelijat asettavat opetusharjoittelulleen myös omia tavoitteita, jotka täsmentyvät opiskelijoiden henkilökohtaisissa opiskelusuunnitelmissa.
Oppimisen ohjaaminen on opettajan työhön liittyvää keskeistä osaamista. Modernit ajatukset oppimisesta
ja uudet oppimisympäristöt ovat laajentaneet näkemystä opettajan työstä ja siihen liittyvästä perinteisestä
opetustaidon käsitteestä. Keskeinen ilmiö opetus- ja ohjaustyön taustalla on oppiminen. Laadukas opetusja ohjaustyö ja sen kehittäminen perustuvat tietoiseen käsitykseen ja riittävään teoreettiseen tietämykseen
oppimisesta, osaamisen rakentumisesta sekä ihmisestä oppijana ja oman osaamisensa rakentajana. Oppimisen ohjaaminen on aina luonteeltaan käytännöllistä toimintaa, tapahtuupa se oppilaitoksessa, työpaikoilla tai virtuaalisesti. Oppimisen lainalaisuuksien tuntemus ja toiminnan teoreettinen hallinta, joka perustuu
tietoiseen käsitykseen oppimisesta, on opettajan keskeistä osaamista.
Oppimisen yleisten lainalaisuuksien tuntemuksen lisäksi opettajan on myös ymmärrettävä ihmisten erilaisuus oppijoina. Opiskelijoiden kulttuurisen taustan monimuotoistuessa opettajalta vaaditaan kykyä toimia
oppijoiden edellytysten mukaan ja vastata erilaisten oppijoiden oppimistarpeisiin sekä kykyä sopeuttaa
ohjaustoiminta resurssien sallimiin puitteisiin.
Aikaisemmin opettajan keskeisenä tehtävänä ja hyvänä ammattikäytäntönä nähtiin valmiin opetussuunnitelman tinkimätön ja kyseenalaistamaton toimeenpano. Nykyinen opetussuunnitelma-ajattelu sen sijaan
edellyttää opettajalta taitoa ja tahtoa jatkuvasti kehittää opetussuunnitelmaa niiden tilannevaatimusten
mukaan, joissa kulloinkin toimitaan. Tulkitseva lähestymistapa opetussuunnitelmaan on siten osa opettajan
osaamista. Oppimisympäristöjen ja -tilanteiden suunnittelussa, niihin liittyvissä tavoitteiden muotoiluissa ja
sisältöjen valinnoissa sekä oppimisen ohjaukseen liittyvissä menetelmällisissä ratkaisuissa ja ohjaamiseen
liittyvissä vuorovaikutustilanteissa vaaditaan siten tilanneherkkyyttä, luovuutta ja joustavuutta
Edelliseen perustuen opetusharjoittelun osaamistavoitteet on määritetty seuraavasti:
Opiskelijalla on tahto ja taito suunnitella ja kehittää sisältöjen ja menettelyjen suhteen mielekkäitä työelämänlähtöisiä oppimisprosesseja ja oppimisympäristöjä.
Hän on perehtynyt oman alansa opetussuunnitelmiin, ja hänellä on tahto ja taito ohjata ja
arvioida oppimista siten, että se mahdollistaa oppimistavoitteiden suuntaisen, oppijalähtöisen työskentelyn.
Hän kykenee oppimistavoitteiden saavuttamisen kannalta myönteiseen vuorovaikutukseen
oppijoiden ja muiden asianosaisten kanssa.
Opiskelija kykenee realistisesti arvioimaan omaa osaamistaan oppimisen ohjaajana.
2 (7)
OPETUSHARJOITTELUN OPISKELUTAVAT
Opetusharjoitteluopintoihin sisältyy opiskelijan näkökulmasta erilaista työskentelyä.
Opiskelijat:
osallistuvat seminaari- ja verkkotyöskentelyyn,
perehtyvät opettajuutta, opetusta, ohjausta ja oppimisen arviointia käsittelevään
kirjallisuuteen,
toteuttavat opetuksen ja ohjauksen suunnittelu-, toteutus- ja arviointitehtävän,
seuraavat ja antavat palautteen erikseen sovittavasta määrästä opiskelijatovereiden opetusta,
työstävät opetusharjoittelutehtävää ja jakavat sen tuloksia omassa oppimispiirissään ja seminaarissa.
OPETUSHARJOITTELUN OHJAUS JA ARVIOINTI
Opetusharjoittelun ohjaajat ovat merkittävässä asemassa erityisesti opetuksen ja ohjauksen suunnittelu-,
toteutus- ja arviointitehtävän toteuttamisessa. Opettajaopiskelija saa ohjausta omalta ohjaavalta opettajaltaan. Ohjausta antavat myös vertaisohjaajat ja opettajakorkeakoulun kouluttajat. Ohjauksen onnistumisen
kannalta olennaista on hyväksyvä, turvallinen ja kannustava ilmapiiri, opiskelijan itsearvioinnin tukeminen ja
palautteen antaminen opiskelijan omaa aktiivisuutta, kokemuksia ja itseohjautuvuutta arvostaen.
Opetusharjoittelun arviointi on avointa ja jatkuvaa vuoropuhelua opiskelijan, ohjaavan opettajan, vertaisohjaajan ja opettajakorkeakoulun kouluttajan välillä. Arvioinnin keskeisenä tehtävänä on tukea opiskelijan
opettajaksi kasvua ja ammatillista kehittymistä. Opetustilanteiden yhteyteen tulee varata aikaa palaute- ja
arviointikeskustelua varten. Ohjaava opettaja antaa opiskelijalle mieluiten kirjallisen arvioinnin harjoittelun
päätyttyä.
Ohjaava opettaja
Opiskelijoiden, jotka eivät toimi opettajan tehtävissä opetusharjoitteluna aikana, opetusharjoittelun ohjauksesta vastaa opetusharjoitteluoppilaitoksen ohjaava opettaja. Ohjaava opettaja on opiskelijan lähin yhteistyökumppani opetusharjoittelun aikana. Hän tuntee organisaation toimintatavat ja hänen alan sisällöllinen asiantuntemuksensa ja pedagoginen kokemuksensa ovat opiskelijan käytettävissä. Ohjaussuhde on
kollegiaalinen yhteistyösuhde, jossa molemmat oppivat. Ohjaavan opettajan tuella opiskelija saa mahdollisuuden suunnitella, toteuttaa ja arvioida oppimisen ohjausta ja samalla hän saa myös palautetta kokeneelta
kollegalta. Ohjaava opettaja auttaa opiskelijaa jäsentämään ja käsitteellistämään omaa toimintaansa sekä
ennen opetustilanteita että niiden jälkeen. Hän rohkaisee opiskelijaa kokeilemaan ja arvioimaan ohjaustyönsä periaatteiden toimivuutta.
Kollegaohjaaja
Opettajana toimivan opiskelijan opetusharjoittelua tuetaan kollegaohjauksen avulla. Kollegaohjaaja on pedagogisen kelpoisuuden omaava, kokenut työkaveri, joka työskentelee samassa oppilaitoksessa opiskelijan
kanssa. Kollegaohjaajan tehtävänä on antaa opiskelijalle palautetta opetusharjoitteluun liittyvistä suunnitelmista ja opetuksen toteuttamisesta.
Vertaisohjaaja
Opiskelijan vertaisohjaajana toimivat samanaikaisesti ammatillisessa opettajankoulutuksessa olevat opiskelijat, jotka toimivat samassa oppilaitoksessa tai lähialueella taikka opiskelevat samassa ryhmässä tai alueellisessa oppimispiirissä. Opiskelijat tukevat toistensa kehittymistä seuraamalla opetusta, suunnittelemalla ja
mahdollisuuksien mukaan toteuttamalla yhdessä opetusta ja osallistumalla palautekeskusteluihin. Vertaisohjaaja seuraa opetusta ja antaa siitä kirjallista palautetta vähintään kolme (3) kertaa (ks. Opetusharjoittelun arviointikriteerit).
3 (7)
Kouluttaja
Opettajakorkeakoulun kouluttaja seuraa ja tukee opiskelijan oppimisprosessia, auttaa opiskelijaa syventämään pedagogista ajatteluaan ja löytämään uusia näkökulmia oppimisen ohjaamiseen. Hän on sekä ohjaavan opettajan että opiskelijan tuki opetusharjoittelun aikana. Kouluttaja seuraa opetusta 1-2 kertaa.
Opetusharjoittelua ohjataan ja arvioidaan sille määritettyjen osaamistavoitteiden ja henkilökohtaiseen
opiskelusuunnitelmaan kirjattujen tavoitteiden perusteella. Kouluttaja tekee opetusharjoittelun arviointipäätöksen asteikolla hyväksytty/hylätty. Arviointipäätöksestä vastaa ammatillinen opettajakorkeakoulu.
Arviointipäätös perustuu opiskelijan erilaissa opetusharjoitteluun liittyvissä tehtävissä osoittamaan osaamiseen sekä ohjaavan opettajan, opiskelijan ja opettajakorkeakoulun kouluttajan käymiin ohjaus- ja arviointikeskusteluihin. Niissä kertynyttä arviointiaineistoa verrataan osaamistavoitteista johdettuihin arviointikriteereihin.
OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELU-, TOTEUTUS- JA ARVIOINTITEHTÄVÄ
Ammatillisen opettajakorkeakoulun opetusharjoittelu jakautuu kahteen tehtäväkokonaisuuteen. En-
simmäisen tehtävän avulla opiskelija perehtyy oppilaitoksessa tehtävään opetussuunnitelmatyöhön ja sen toteutumiseen käytännössä. Toisessa tehtävässä opiskelija suunnittelee ja toteuttaa
mielekkään opetuskokonaisuuden, joka on laajuudeltaan 2-3 opintoviikkoa tai 3-5 opintopistettä
ja joka toteutetaan 1-2 jaksossa.
Opiskelijoiden oppimistehtävä:
Tehtävänäsi on suunnitella, toteuttaa ja arvioida opetuskokonaisuus, joka on laajuudeltaan 2-3
opintoviikkoa tai 3-5 opintopistettä ja joka toteutetaan 1-2 jaksossa. Hyödynnä Työelämä, yrittäjyys ja ammatillinen osaaminen, Oppiminen, ohjaus ja arviointi sekä Opetusharjoittelu 1 oppimistehtäviäsi.
Opetusharjoittelun kokonaisuutta koskeva raamisuunnitelma toimitetaan ammatillisen opettajakorkeakoulun kouluttajalle, ohjaavalle opettajalle ja vertaisohjaajille vähintään viikkoa ennen opetusharjoittelun sovittua alkua. Hyödynnä Työelämä, yrittäjyys ja ammatillinen osaaminen, Oppiminen, ohjaus ja arviointi sekä Opetusharjoittelu 1 -oppimistehtäviäsi.
A) Opetuskokonaisuuden raamisuunnitelma
Opetusharjoittelun henkilökohtaista tavoitteenasettelua ja sen perustietoja varten käsittele ensin seuraavat
asiat:
Oman opetuksen kehittämistavoitteet: kuvaa opetuskokonaisuuden suunnittelulle ja toteuttamiselle asettamiasi tavoitteita: Mitkä asiat opetusharjoittelussa sinua askarruttavat? Mitkä ovat vahvuutesi oppimisen ohjaajana? Mitä uutta haluat oppia? Millaista tukea tarvitset tavoitteittesi saavuttamiseksi?
Opetuskokonaisuuden perustiedot: kirjaa opetusharjoittelusuunnitelmaasi opetusharjoittelusi perustiedot: opintokokonaisuuden aihe ja laajuus; oppilaitoksen nimi; opetusryhmä; opetuksen toteuttamisen päivämäärät ja kellonajat; oppilaitoksen osoite ja opetustila; ohjaava opettaja; vertaisohjaajat
Suunnittele opetuskokonaisuus seuraaviin kysymyksiin vastaamalla:
1. Tavoiteltava ammatillinen osaaminen
määritä valtakunnallisiin ja/tai oppilaitoskohtaisiin opetussuunnitelmiin tai tutkinnon perusteisiin ja omaan analyysiisi (käytä tässä hyväksesi ”Työelämä, yrittäjyys ja ammatillinen
4 (7)
osaaminen” -oppimistehtävääsi) perustuen millaisiin tietoihin, taitoihin ja ammatilliseen
osaamiseen opetuskokonaisuudella pyritään
määritä em. dokumentteihin perustuen, mitkä ovat opinto-/aihekokonaisuuden tavoitteet
määritä, miten opetuskokonaisuus liittyy laajempaan opintokokonaisuuteen ja opetussuunnitelmiin
2. Opetuksen sisältö
kuvaa, millä sisällöillä tavoiteltavaan osaamiseen päästään (ks. opetussuunnitelma)
havainnollista sisältöjen keskinäisiä suhteita esim. käsitekartan tai orientaatioperustan
avulla
tee kuvaus, miten jäsennät yksittäisten opetuskertojen sisällöt
tee arvio, miten jaat ajan eri opetussisältöjen kesken
3. Pedagogiset periaatteesi ja oppimisprosessin jäsentäminen
kuvaa oppimiskäsitystäsi ja sitä, mitä siitä seuraa käytännön opetukseen (käytä tässä hyväksesi Oppiminen, ohjaus ja arviointi -oppimistehtävääsi)
kuvaa, miten vaiheistat opiskelijan oppimisprosessin etenemisen (esim. täydellisen oppimisen, kokemuksellisen oppimisen, ongelmaperustaisen oppimisen mallit)
4. Opiskelijantuntemus
kuvaa opiskelijaryhmän yleisiä tuntomerkkejä: ikää, koulutustaustaa, ammatillisen kehittymisen vaihetta, oppimisprosessin vaihetta.
kuvaa, miten huomioit opetuksessa erilaiset oppijat: yksilölliset erot, motivaatio, oppimisvalmiudet
kuvaa, millaisilla toimintavoilla ja opetusjärjestelyillä tuet opiskelijan oppimista
5. Oppimisen ohjaaminen ja arviointi
kuvaa, mitä ohjaus- ja opetusmenetelmiä käytät
kuvaa, millä menetelmillä arvioit opiskelijoiden oppimista ja opintokokonaisuudelle asetettujen tavoitteiden saavuttamista
6. Itsearviointi
kuvaa opetusharjoittelun aikana
mitä pohdit opetusharjoittelun eri vaiheissa
millainen toiminta vie tavoitteesi suuntaan
onko tavoitteittesi uudelleen määrittely tarpeen
Liitä suunnitelmaasi käyttämäsi oppimateriaalit, oppimistehtävät ja itsearviontisi sitä mukaa kuin
toiminta etenee. Videoi mahdollisuuksien mukaan jokin/joitakin opetusharjoittelukertojasi.
Opetuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia käsittelevät lomakkeet ja lisämateriaalia löydät
Optima -oppimisympäristöstä Opetusharjoittelu-työtilasta.
5 (7)
B) Opetustilannekohtaiset suunnitelmat
Suunnittele opetuksen suunnittelutaulukon mukaisia em. opintokokonaisuuteen sisältyviä opetustilanteita erikseen sovittava määrä vertaisarviointeja, ohjaavan opettajan ja opettajakorkeakoulun
kouluttajan arviointeja varten. (ks. opetusharjoittelulomakkeet)
Sovi etukäteen niiden opetus-/ohjaustilanteiden ajankohdat, jolloin vertaisohjaajat ja/ tai opettajakorkeakoulun kouluttajat seuraavat ja arvioivat opetustasi. Opetuksen luonteesta ja sisällöstä
riippuen yhden seurattavan opetustilanteen laajuus voi olla 2-8 tuntia. Toimita sekä raamisuunnitelma että opetustilannekohtaiset suunnitelmat etukäteen vertaisohjaajille, ohjaavalle opettajalle
ja opettajakorkeakoulun kouluttajalle.
Sovi opiskelijakollegoittesi/oppimispiirisi kanssa videoitujen opetustilanteiden käsittelyajat.
C) Opetusharjoittelun arviointiraportti (opetusharjoittelukokonaisuuden päätteeksi)
täydennä opetusharjoittelusuunnitelmasi kohtia 1-5 saamasi palautteen ja omien huomioittesi pohjalta
arvioi opetuksen suunnittelu- ja toteutustaitojesi vahvuudet ja kehittämiskohteet käyttäen
hyväksesi saamaasi palautetta, itsearviointiasi sekä opetusharjoittelun arviointikriteereitä
pohdi, miten tulevaisuudessa kehität opetustasi - mitkä asiat eivät nyt tulleet esille?
arvioi itseäsi palautteen antajana ja vertaisohjaajana
liitä arviointiisi reflektiivinen kooste ohjaavan opettajan, vertaisohjaajien ja opiskelijoiden
palautteista*.
*Ohjaavan opettajan arviointi (opiskelijalla ei ole työsuhdetta opetusharjoittelupaikkaan)
Opiskelevat saavat suullista ja kirjallista palautetta oppilaitoksessa toimivalta ohjaavalta opettajaltaan. Pohdi saamaasi palautetta ja nosta vahvuuksiasi ja kehittämiskohteitasi opetusharjoittelun
arviointiraporttiin palautteen pohjalta. (ks. Opetusharjoittelun arviointilomake)
*Vertaisohjaajan arviointi
Pohdi opiskelijakollegoiltasi saamaasi palautetta ja nosta vahvuuksiasi ja kehittämiskohteitasi opetusharjoittelun arviointiraporttiin palautteen pohjalta. (ks. Opetusharjoittelun arviointilomake)
*Kollegapalaute (opiskelijalla on työsuhde opetusharjoittelupaikkaan)
Pohdi saamaasi palautetta ja nosta vahvuuksiasi ja kehittämiskohteitasi opetusharjoittelusi arviointiraporttiin palautteen pohjalta . (ks. Kollegapalautelomake)
D) Opetusharjoittelun vertaisarviointi
Seuraa opiskelijakollegoittesi opetusharjoittelutilanteita vähintään kolme (3) kertaa. Osallistu ko.
tilanteiden palautekeskusteluihin ja anna palaute myös kirjallisena (ks. Opetusharjoittelun arviointilomake). Samaa arviointipohjaa voit käyttää videoituja tilanteita arvioitaessa.
Opiskelumateriaali
Opetuksen suunnittelun peruskysymyksiin, Oppimisen ohjaamisen kysymyksiin, Oppimisen ja
osaamisen arvioinnin kehittämistä varten > osoitteessa
http://aokk.jamk.fi/ammatillinen_opettajankoulutus, opettajankoulutuksen käsikirja 2011 - 2012,
opetusharjoittelu 2
6 (7)
ARVIOINTIKRITEERIT
Opetuksen ja ohjauksen suunnittelu-, toteutus- ja arviointitehtävään liittyvien dokumenttien ja opetuksen toteutuksen arviointikriteerit:
Opetusharjoittelu
10 op
(APOHW106)
Oppimisteoriaosaaminen
Opetus- ja
ohjausosaaminen
Kontekstiosaaminen
Reflektioosaaminen
Hyväksyttävä
osaaminen
Opiskelija tuntee oppimisteoreettisia suuntauksia ja
kykenee valitsemistaan
oppimisteorioista käsin
rakentamaan tarkoituksenmukaisia ja oppimista
edistäviä opetuskokonaisuuksia mielekkäineen
tavoitteineen ja opetusmenetelmineen
Opiskelija ohjaa oppimista
siten, että se mahdollistaa
oppimistavoitteiden suuntaisen työskentelyn; toiminta etenee ennakkosuunnitelman mukaisesti
ja oppimisen arviointi on
luonteeltaan toteavaa
Opiskelija tuntee opetusalansa valtakunnalliset
ja/tai oppilaitoskohtaiset
opetussuunnitelmat ja
suunnittelee omaa opetustaan niissä olevien
tavoitteiden mukaisesti
Opiskelija arvioi realistisesti toimintaansa oppimisen ohjaajana ja asettaa itselleen uusia tavoitteita osaamisensa kehittämiseksi
Edistyneen
osaaminen
Opiskelija suunnittelee ja
toteuttaa sisällöllisesti ja
menetelmällisesti mielekkäitä oppimisprosesseja ja
-tilanteita, jotka perustuvat sisäistettyyn ja perusteltuun käsitykseen oppimisesta
Opiskelija ohjaa oppimista
siten, että omalla toiminnallaan mahdollistaa oppimistavoitteiden suuntaisen, aktiivisen opiskelijalähtöisen työskentelyn;
hän käyttää aktiivisesti
hyväkseen muuttuvia tilannetekijöitä; oppimisen
arviointi on luonteeltaan
kehittävää ja mahdollistaa
opiskelijoiden itsearvioinnin
Opiskelija suunnittelee ja
toteuttaa opetusta opetussuunnitelman tavoitteisiin perustuen luovalla
tavalla tilannetekijät huomioon ottaen
Tavoiteltava
osaaminen
Opiskelija analysoi ja kehittää
tietoisesti ohjaus- ja opetustoimintansa taustalla olevia
käsityksiä osaamisen, tiedon ja
oppimisen luonteesta ja ihmisestä oppijana sekä luo tietoisesti niihin perustuvia mielekkäitä oppimisympäristöjä ja tilanteita
Opiskelija ohjaa oppimista
hyödyntäen joustavasti ja luovasti sellaisia oppimistilanteeseen ja ympäristöön liittyviä
tekijöitä, jotka ovat oleellisia
oppimistavoitteiden saavuttamiseksi; luo aktiivisesti omalla
toiminnallaan edellytyksiä
opiskelijoiden itsearvioinnin
kehittymiselle ja yhteistoiminnallisuudelle; oppimisen arviointi on luonteeltaan kehittävää ja perustuu opiskelijoiden
itsearviointiin
Opiskelija osallistuu aktiivisesti
yhteisönsä opetussuunnitelmatyöhön ja/tai oman alansa
opetussuunnitelmien kehittämiseen yhdessä muiden asianosaisten kanssa
7 (7)
Yhteistyö- ja
verkostoosaaminen
Vuorovaikutusosaaminen
Oppijaosaaminen
Oman alan
sisältöosaaminen
ja
Tiedonhallintaosaaminen
Opiskelija keskittyy pääasiassa oman pedagogisen
toimintansa kehittämiseen
Opiskelija edistää ja kehittää yhteisönsä pedagogista
osaamista yhteistyössä
työyhteisön muiden jäsenten kanssa
Opiskelija toimii opetuksen
kehittämisen kannalta tarkoituksenmukaisissa alueellisissa,
kansallisissa ja/tai kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa; on
rohkea ja innostava pedagoginen kehittäjä ja yhteistyökumppani
Opiskelija kykenee eettisesti vastuulliseen ja oppimistavoitteiden kannalta myönteiseen ja tarkoituksenmukaiseen vuorovaikutukseen opiskelijoidensa ja muiden asianosaisten kanssa
Opiskelija kykenee eettisesti vastuulliseen ja
myönteiseen vuorovaikutukseen ja käyttää oppimisen ohjaamisessa hyväksi
opiskelijoiden aktiivista
osallistumista ja yhteistoiminnallisuutta
Opiskelija kykenee eettisesti
vastuulliseen vuorovaikutukseen opiskelijoiden ja muiden
asianosaisten kanssa ja luo
erilaisissa vuorovaikutustilanteissa edellytyksiä myönteisen
ilmapiirin syntymiselle oppimisen ohjaaminen perustuu
yhteistoiminnallisuuteen ja
myönteiseen vuorovaikutukseen
Opiskelija tiedostaa ja
ottaa huomioon opetusja ohjaustilanteissa oppijoiden erilaiset lähtökohdat, oppimisedellytykset
ja oppimistarpeet
Opiskelija suunnittelee ja
toteuttaa opetus- ja oppimistilanteita oppijoiden
erilaiset lähtökohdat, oppimisedellytykset ja oppimistarpeet huomioiden
Opiskelija hahmottaa kokonaisvaltaisesti oppijoiden ominaispiirteet ja kykenee kehittämään ohjaus- ja opetustoimintaansa joustavasti yhteistoiminnassa oppijoiden ja muiden asianosaisten kanssa
Opiskelija hallitsee opittavan ilmiön hyvin ja kykenee jäsentämään sitä oppimista varten niin, että
se edistää opittavaan
ilmiöön liittyen keskeisten
periaatteiden oppimista
Opiskelija hallitsee opittavan ilmiön hyvin ja kykenee jäsentämään sitä oppimista varten siten, että
sisällöt muodostavat mielekkään ja loogisesti rakentuvan kokonaisuuden
Opiskelija on alansa asiantuntija ja kykenee jäsentämään
opittavaa ilmiötä sisällöllisesti
siten, että se mahdollistaa
ilmiötä kuvaavan orientaatioperustan rakentumisen;
kytkennät opittavaan ilmiöön
liittyvään laajempaan asiakokonaisuuteen ovat monipuolisia
Opiskelija osallistuu aktiiviOpiskelija kykenee käyt- sesti verkkotyöskentelyyn
Verkko-osaaminen tämään verkkoa vuorovai- ja luo toiminnallaan edellytyksiä myönteiselle vuorokutus- välineenä
vaikutukselle
Opiskelija kykenee käyttämään
mielekkäällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla verkkoa
omassa pedagogisessa toiminnassaan
TAULUKKO 10. Opintojakson APOHW106 Opetusharjoittelu 10 op arviointikriteerit
Arviointiasteikko
hyväksytty:
opetusharjoittelussa osoitettu osaaminen täyttää hyväksyttävän osaamisen arviointikriteerit
hylätty:
opetusharjoittelussa osoitettu osaaminen ei täytä hyväksyttävän osaamisen arviointikriteereitä