Itäsuomenkarja –
Taina Lilja Katriina Soini Asko Mäki-Tanila MTT, Jokioinen Itäsuomenkarja – kyyttö - geeniperimältään ainutlaatuinen ja arvostettu - kyyttötuotteet saaneet gourmet-maineen - maidontuotannon kehittäminen vaatii panostusta Itäsuomenkarja erotettiin omaksi roduksi 1890-luvulla. Lähtökohtana oli tarve parantaa maitotuotosta, rotujen määrittäminen oli silloin oleellinen osa kehitystyötä. Kiinnostus täsmällisesti rajattuihin rotuihin osui myös yksiin ajan kansallismielisten pyrkimysten kanssa. Itäsuomenkarjan (ISK) kasvattajat perustivat rotuyhdistyksen karjanäyttelyssä Kuopiossa 1898. Tästä alkoi myös karjanjalostuksen organisoituminen Suomessa. Pohjoissuomenkarja sai yhdistyksen 1905 ja länsisuomenkarja 1906. Itäsuomenkarjan kantakirjaus aloitettiin vuonna 1914 ja vuoteen 1927 mennessä kansissa oli 4620 sonnia ja 14650 lehmää yhteensä 4233 rekisteröityneeltä kasvattajalta. Valinta painottui aluksi rotupiirteisiin. Syrjäisten seutujen lehmiä pidettiin puhtaimpina ja rotukuvauksiin vilahti sellaisia sanoja kuin kaunis tai lempeä. Sitten 1920-luvulta eteenpäin, lehmistä kerätyt tuotostiedot syrjäyttivät ulkoiset tekijät valinnassa. Itäsuomenkarjan eläimet ovat tyypillisesti punaruskeakylkisiä, selkää hallitsee leveä huojuvareunainen valkea nauha. Selkäharjan kiemurteleva sahalaitainen raita yhdistää kyyttö-nimen käärmeeseen. On myös ajateltu, että kyytöksi kutsuminen kumpuaisi muunhenkisestä assosioimisesta. Kun eläinten rekisteröinti aloitettiin, suurimmalla osalla oli sarvet. Sarvettomuus yleis- itäsuomenkarja kpl / 1000 km2 51 - 201 31 - 51 11 - 31 6 - 11 0- 6 Lähde: TIKE Itäsuomenkarjan esiintyminen kunnittain. Rotu oli yleisin maan itäosissa vielä 1950-luvullakin. Nämä alueet, erityisesti Karjala ja Savo, joutuivat tuontirotujen vaikutuspiiriin paljon myöhemmin kuin läntiset ja eteläiset alueet. Tällä hetkellä sitä esiintyy koko maassa. tyi nopeasti ja jo 1920-luvulla enemmistö oli sarvettomia. ISK-eläimet ovat huomattavasti pienempiä kuin ayrshire- ja holstein-rodun eläimet. Talvi- ja jatkosota jättivät dramaattiset jälkensä itä- ja pohjoissuomenkarjaan. Menetetyiltä alueilta evakuoidut ihmiset siirtyivät ISK-lehmineen eri puolille maata. nauta 5/09 Lehmien ja tilojen määrä (suluissa tuotosseurannassa olevien osuus), keskituotos Suomessa vuosina 1998 ja 2008. 2008 ISK 1998 lehmiä tiloja maitoa kg rasva % valk % 787 (32 %) 289 (48 %) 3706 4.28 3.51 lehmiä tiloja maitoa kg rasva % valk % 3918 (67 %) 1713 (62 %) 5789 4.51 3.39 PSK 970 (44 %) 453 (55 %) 5210 4.37 3.47 LSK 2954 (65 %) 1149 (63 %) 6776 4.39 3.50 Ayrshire 181364 (84 %) 11394 (73 %) 8561 4.33 3.48 233061 (89%) 22848 (72 %) 7202 4.42 3.33 Holstein 91132 (80 %) 9187 (72 %) 9248 3.99 3.40 76516 (82 %) 15117 (71 %) 7496 4.09 3.25 Vuoden 1998 luvuissa ei ole eroteltuna suomenkarjan eri rotuja (Lähde: Faba) Lehmämäärä laski ja kolme suomenkarjan rodun yhdistystä päätti yhdistää voimansa. Sulautuminen tehtiin 1946, jolloin kantakirjassa oli noin 5000 ISK-eläintä. Ayrshire levittäytyi maan itä- ja pohjoisosiin 1950-luvulla ja paikalliset rodut väistyivät tuotannosta. Toinen isku suomenkarjanroduille oli friisiläissiemenen käytön aloittaminen 1960-luvulla. Nopeassa tahdissa vähätuottoiset alkuperäisrotujen lehmät hylättiin vanhanaikaisina ja epämuodikkaina. Itäsuomenkarja oli aivan pohjalukemissa 1980-luvulla ja jäljellä oli ainoastaan viitisenkymmentä lehmää ja alle kymmenen sonnia. Onneksi vihdoin tajuttiin tilanteen hälyttävyys. Professori Kalle Maijala kiinnitti jo 1960luvun lopulla huomiota rotukirjon hiipumiseen. Yhdessä toisten innokkaiden kanssa hän perusti Eurooppa-tasolla EAAP:n eläingeenivaratyöryhmän vuonna 1980, edelleen samana vuonna Pohjoismaiden Geenipankin. Suomessa uuden ajattelun ensimmäinen konkretia oli erillisen komiteatyön aloittaminen vuonna 1983. Suomalaisessa alkuperäisrotujen työssä on ollut omana erityispiirteenä yhteistyö vankilatilojen kanssa. Ne ottivat ensi alkuun pidettäväkseen kaikkien kolmen suomenkarjarodun lehmiä. Suomi astui uuteen kulttuuriin liittyessään EU:hun ja sen seurauksena harvinaisia alkuperäisrotujen eläimiä kasvattavat tilat alkoivat saada tukea. Aivan uudenlaiset yhteiskunnan osat ovat aktiivisesti osallistuneet harvinaisten paikallisten kotieläinrotujen pelastamiseen ja elvyttämiseen. Innokkaiden ja peräänantamattomien henkilöiden järjestelmällinen elvytystyö on kantanut hedelmää. Itäsuomenkarja on yleisesti tunnettu. Muutamat huippuravintolat tarjoavat nykyään ruokalajeja, jotka on tehty kyytön maidosta tai lihasta. nauta 5/09 Rotu on myös suosittu maisemanhoidossa ja se on pidetty eläin hoivamaatilojen päiväohjelmissa. Tiedotusvälineet ovat jatkuvasti kiinnostuneita suomalaisten rotujen historiasta ja nykytilasta ja ihmisten yleinen tietoisuus alkuperäisroduista on lisääntynyt. Alkuperäisroduille on sittemmin perustettu oma yhdistys ja Fabakin on varannut näiden rotujen eläimille rekisteritilaa ja neuvontatyötä. Lehmärekisterissä on nyt omat lohkonsa alkuperäisroduille. ISK-populaatio on kasvanut jatkuvasti 1980-luvun jälkeen. Tuella on ollut edullinen vaikutus populaatiokokoon. Tukikelpoisuus edellyttää liittymistä Faban ylläpitämään rekisteriin. Tällä hetkellä ISKlehmiä on vajaa 800. Keinosiemennysasemalla on siementä varastossa ja uudistukseen käytettyjen lehmien ja sonnien valinnassa estetään nopea sukulaistuminen. Säilytysohjelman varmuusvarastoina ovat sperma- ja alkiopankit. Molekyyligenetiikka on erinomainen välinen mitata rotujen sukulaisuuksia ja vaihtelun määrää rotujen sisällä. Tutkimusten perusteella itäsuomenkarjalla on oma suojelunarvoinen paikkansa nautarotujen joukossa. Lisäksi rodun sisäinen vaihtelu on huomattavan suuri. Jalostustavoite ja vaihtelun kehittyminen Yleensä lypsykarjapuolella valinnassa nojataan keinosiemennyssonnien jälkeläisarvosteluun. ISK-populaatiossa on pienien jälkeläisryhmien takia paino yksilöarvostelussa ja valinta keskittyy lehmiin. Suomenkarjan rotujen jalostuksessa pyritään parantamaan rodun maidontuotanto-ominaisuuksia niin, että maito vastaisi maidon jatkojalostajien ja kuluttajien odotuksia ja tuotannon kannattavuus paranisi. Jalostuksen keskeiset ominaisuudet ovat valkuaistuotos, maidon kuiva-ainepitoisuus, hedelmällisyys, terveys ja rakenne ja kestävyys. Lisäksi pyritään säilyttämään geneettinen monimuotoisuus ja eri alarotujen ominaispiirteet. Sukutaustaltaan erilaisten nuorsonnien käyttö varmistaa sen, että geneettinen pohja pysyy laajana. Jos populaatiossa esiintyy vain muutamia sukulinjoja, sen vaihtelu alkaa kaventua. Parituksissa on sen takia käytettävä jatkuvasti paljon erisukuisia vanhempia ja kiinnitettävä huomiota siihen ettei jokin keinosiemennyssonni tule liian suosituksi. Populaation geneettisen vaihtelun tilaa ja muuttumista kuvataan tehollisen populaatiokoon avulla. Tehollinen koko on sitä suurempi, mitä enemmän vanhempia on ja mitä tasaisemmin niitä on käytetty. Jos tehollinen koko on vähintään 50 – 100 vanhempaa, geneettisen vaihtelun muutokset ovat hallittavissa. Itäsuomenkarjassa tehollinen populaatiokoko on vähitellen noussut ja on tällä hetkellä luokkaa 40 - 60. Sukulaistuminen tai sukulaisuuden nousu populaatiossa on suoraan kytköksissä teholliseen populaatiokokoon. Yksilön sukusiitosaste on taas puolet sen vanhempien sukulaisuudesta. Kuviossa on esitettynä ISK: n naaras- ja uroseläinten sukulaisuuksien ja sukusiitoksen kehittyminen kahden viime vuosikymmenen aikana. Sukulaisuusarviot olivat 1980-luvulla alhaisia, koska laskentaan tarvitut sukupuutiedot olivat puutteellisia. Toinen samanlaisten eläinten lisäys sattui 1990-luvulla. Suunnitellulla siitoseläinten käytöllä ISK:n sukulaisuuskertoimen muutos on hyvin hallinnassa – vuositasolla 0.18 %. Edelleen sukusiitoksen riski on verrattain alhainen. ISK-rodun emien ja isien määrät vuosina 1970 - 2003 (seitsemän vuoden liukuva keskiarvo) isien määrä 120 emien määrä 700 600 100 500 80 400 60 300 40 200 20 0 1983- 1989 100 1990- 1996 isät emät 0 1997- 2003 Lähtötiedot Faban rekisteristä) Kasvattajien haastattelu EURECA-hankkeen tärkein tavoite on selvittää, miksi jotkut paikalliset rodut pärjäävät edelleen ja miksi toisten määrät ovat nopeasti romahtaneet. Minkä takia kasvattajat ovat valinneet roduksi ISK:n tai miksi he ovat pitäytyneet toiseen rotuun – esimerkiksi ayrshireen? Mitkä ovat ISK:n vahvuudet ja heikkoudet? EURECA-hankkeessa haastateltiin 30 ISK:n, 31 LSK:n ja 19 ayrshiren kasvattajaa. Haastateltavia valittaessa oli tavoitteena saada erityyppisten kasvattajien mielipiteet esille, tämän takia otos ei ollut satunnainen eikä yhteenvetoa pidä tulkita keskiarvomielessä. Haastatelluilla ISK:n kasvattajilla oli keskimäärin 18 lehmää, joista 4 ISK-lehmää ja viljelyalaa 63 peltohehtaaria. LSK-kasvattajilla oli 30 lehmää, joista 15 LSK:ta ja ayrshire-kasvattajilla 52 Itäsuomenkarjan sukulaisuus- ja Mielipiteet sukusiitosasteen kehittyminen ISK:sta viimeisen 20 vuoden aikana lehmillä Kaikki Sukulaisuus (F) kolme suomenkarjan rotua ovat sekä (f) ja sonneilla (m). (A) / sukusiitos maidon- että lihantuottajia. Rotuja pidetään 0,12 valtarotuihin verrattuna kestävinä, terveinä Sukulaisuus (A) / sukusiitos (F) 0,10 ja hedelmällisinä. LSK ja ISK ovat kasvat0,12 tajiensa mielestä vaatimattomampia kuin 0,08 0,10 korkeatuottoiset ayrshire ja holstein. 0,06 0,08 Yleensä (37 %) ISK-lehmiä pidetään tähtäi0,04 menä rodun suojelu ja säilyttäminen. ”ISK 0,06 on suomalainen perinnearvo; arvostettava ja 0,02 0,04 kunnioitettava; vanhempi geenivara jota ei 0,00 saa 15 hävittää.” Kolmannes (30 %) piti toiseksi 0,02 1 3 5 7 9 11 13 17 vuosia tärkeimpänä syynä rodun ominaispiirteitä: 0,00 maidon ominaisuudet, oppivaisuus, pieni m 17 1 3 5 7 9 11 13 F 15 koko, helppo poikija ja hyvä laiduneläin. Ff vuosia Am Fm Kolmanneksi tärkeimpänä syynä mainittiin Ff Af useimmin (20 %) kyytöistä saatavat omat Am tuotteet; ”Kypsytettyä juustoa ravintoloihin; Lähde: Theo Meuwissen Af niittylihalla lisäarvoa”. Ayrshire-tuottajat arvioivat samansuuntaisesti syitä suomenkarjan kasvattajien motivaatioon. Kun ISK-kasvattajat vertasivat omaa rotuaan lehmää, joista 32 ayrshireä. LSK-kasvattajille ayrshire- tai holstein-lehmiin, he totesivat että oli peltoa 59 ja ayrshirekasvattajilla 69 ha. tuotos on alhainen, sen sijaan hedelmällisyyTyypilliseen suomalaiseen tapaan karjoissa on dessä, terveydessä ja kestävyydessä ISK-lehmät siis erilaisia rotuja: oman rodun kasvattajilla ovat jälkimmäisiä parempia. Puolet ISK-kason ISK vähemmistönä, LSK:ta on puoliksi ja vattajista piti oman rotunsa pitoa heikommin ayrshire on enemmistönä. Tilan pellon käy- kannattava kuin ayrshiren tai holsteinin ja töstä kannattaa vielä mainita että kaikkien omia lehmiään tuotanto-olojen suhteen värotujen kasvattajilla oli vuokrapellon osuus hemmän vaativina kuin valtarotuja. vajaa kolmannes ja Suomessa oli vuonna 2007 maatiloilla keskimäärin 34,4 peltohehtaaria Kannanotot rodun tulevaisuudesta ja lypsykarjatiloilla 21,5 lehmää. Enemmistö (83 %) haastatelluista ISK-kas- Kasvattajat suhtautuvat toiveikkaasti tulevaisuuvattajista sai yli kolme neljäsosaa tuloistaan teen ja viidennes haastatelluista on lisäämässä omalta tilalta. Ayrshire- ja LSK-kasvattajilla ISK-eläinten määrää. He uskovat erityisesti tilanne oli sama. ISK-eläinten maisemahoitokäyttöön ja eläHaastattelut tehtiin ihan vuoden 2008 alussa, mysten tuottamiseen. ”Syövät osmankäämet haastatellut ISK-kasvattajat olivat keskimäärin juurineen; kyyttöelämykset ovat uusi trendi; 48 vuoden ikäisiä, vanhin oli 64-vuotias ja ei tarvita strutseja eikä ylämaankarjaa.” nuorin 30-vuotias. Suurimmalla osalla oli Kasvattajien mielestä asenteet ovat viimeikeskiasteen tutkinto, korkeakoulututkinto sen kymmenen vuoden aikana muuttuneet yhdellä. Haastatellut ayrshire- ja LSK-kas- hyvin myönteiseksi. ”TE-keskus rohkaiseva vattajat olivat samanikäisiä, jälkimmäisistä löytyi alle kolmikymppisiäkin. Ayrshirekasvattajien koulutustaso oli jonkin verran edellä LSK- ja ISK-kasvattajia. nauta 5/09 ja opastava.” Nykyään keinosiementäjätkin ovat perehtyneet alkuperäisrotuihin ja osaavat neuvoa sonnien valinnassa. ”Eläinlääkäri tuo koululaisia katsomaan karjaa; maitoautonkuljettajalle tulee lapsuus mieleen.” Valtarotujen pitäjätkin ovat lieventäneet nuivaa suhtautumistaan. Myös ohikulkijat pysähtyvät ihastelemaan laiduntavia eläimiä ja lehti- ja radiotoimittajat ovat erittäin kiinnostuneita maatiaisroduista. ”Matkailijat halaavat ja kuvaavat; ihmiset eivät pahastu vaikka kyytöt ovat käyneet heidän pihoillaan.” Negatiivisista huomioista on päällimmäisenä teurastamoväen kommentit välitykseen tarjottujen vasikoiden heikkokasvuisuudesta. ISK-kasvattajat odottavat, että rotua kohdellaan maidon ja lihan tuottajana ja sonnivalikoimassa säilytetään valinnan vara. ”En ole elämäntapaintiaani; nämä ovat tuotantoeläimiä, ei mitään lemmikkejä.” Hallinnolta kasvattajat odottavat maatiaisrotujen tukien byrokratian keventämistä. Tutkimus ja geenivaraohjelma saavat kasvattajilta yksimielisen kiitoksen. Ayrshire-kasvattajat pitävät suomenkarjan lehmien tuotosta liian alhaisena ja pelkäävät tuotannon muuttumista kannattamattomaksi, jos vaihtaisivat rotua. Heidän mielestään maatiaisrotujen jalostukseen ei ole satsattu riittävästi ja ajan oloon sukujenkin määrä on kaventunut. Ayrshire-kasvattajat pitävät suomenkarjaa huonona pihatto- tai lypsyasemalehmänä. Moni on kiinnostunut ottamaan yhden tai kaksi suomenkarjan lehmää mielenkiinnon vuoksi. Suomenkarjan pito on heidän mielestään vanhojen sukupolvien työn kunnioittamista. Kysely ulotettiin myös eläinjalostusjärjestöissä, elintarviketeollisuudessa, tutkimuksessa ja kuluttaja- ja kulttuurijärjestöissä toimiville. Verkon kautta tähän vastasi 60 henkilöä. Näistä 70 % oli ollut tekemisissä maatiaisrotujen kanssa. Suurin osa vastaajista ei osannut erotella LSK: n tai ISK:n ominaisuuksia. Rotuihin osattiin liittää erityispiirteitä, poikkeavaa luonnetta ja omaa identiteettiä, toisaalta niitä pidettiin heikkotuottoisina ja huonosti kannattavina. Maatiaisrotujen kasvattajien ajateltiin olevan heterogeeninen joukko, joka oli kiintynyt rotuunsa ja harjoitti monipuolista tuotantoa (myös luomutuotantoa) ja oli jatkamassa tilansa perinnettä. Lisätietoja: KANTANEN, J. 2007. Mitä ovat maatiaiseläimet genetiikan näkökulmasta. LILJA, T. 2007 Suomalaisten maatiaislehmien vaiheet omavaraisesta taloudesta 2000-luvulle. Molemmat julkaisussa Miia Karja ja Taina Lilja (toim.): Alkuperäisrotujen säilyttämisen taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset lähtökohdat. Maa- ja elintarviketalous 106 (http://www.mtt.fi/met/pdf/met106.pdf) KANTANEN, J. 2009 Värillä on väliä. Nauta 1/09, 32-34. nauta 5/09 Yhteenveto haastatteluista Haastattelujen perusteella tehtiin yhteenveto ISK-kasvattajien kertomista rodun vahvuuksista, heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhista. Vahvuudet – heikkoudet Kasvattajat näkivät itäsuomenkarjan vahvuutena ainutlaatuisen geeniperimän ennemmin kuin tuottavuuden. Monien mielestä maidosta ja lihasta voidaan valmistaa kyyttötuotteita. ISK-eläimiä pidetään sopivina hoivamaatiloille. ”Lehmien läheisyys antaa paljon ja kyyttöjä on helpompi hoitaa kuin lampaita.” Ensimmäisenä heikkoutena kasvattajat mainitsivat itäsuomenkarjan maitotuotoksen ja teuraspainon alhaisuuden. ”Kun karjat suurenevat ja tekniikka kehittyy, pienet eläimet vähenevät.” Joidenkin mielestä ISK-kasvattajien joukossa on kokemattomia tai harrastajia. Mahdollisuudet – uhat Itäsuomenkarjan eläimissä on erityisominaisuuksia, jotka voidaan hyödyntää tuotteistamisessa. Kyytöistä uskotaan saatavan edelleen vaihtelua elintarvikevalikoimaan. ”Pitää olla omat visiot, ei kannata toimia niin kuin bulkkitavaran kanssa.” Haastatelluilla ISK-kasvattajilla ei ollut maidon jatkojalostukseen omaa yritystoimintaa, myös sellaisen aloittaminen tuntui kaukaiselta. Persoonalliset maatiaiseläimet sopivat hyvin perinnemaisemien laidunnukseen, kotieläinpihoihin ja terapiaeläimiksi nuorille ja vanhoille. Uhkana pidettiin perinteisen ISK-tuotannon heikkoa kannattavuutta. ”Vallassa on hallinnollisia toimijoita, jotka mittaavat tuottavuutta vain volyymeissa.” Pienet karjat ja niiden pitäjät ovat uhkana kadota. Vaarana nähdään myös kahtia jakautuminen tuesta ja markkinahinnasta riippuvuuksien välillä. Kun rodun populaatio on hyvin pieni, kasvattajat pelkäävät perinnöllisen vaihtelun kapenemista. Johtopäätökset ja suositukset • Itäsuomenkarjan kasvattaminen lähtee rodun suojelusta ja säilytyksestä. • Kyyttötuotteet ovat saaneet gourmet-maineen. • Persoonalliset ISK-eläimet lehmät sopivat hyvin uudenlaiseen käyttöön maisemalaidunnuksessa ja hoivamaatiloilla. • Geneettisen vaihtelun määrä on tällä hetkellä terveellä pohjalla. • ISK:lla on ainutlaatuinen asema suomalaisen geeniperimän symbolina. • Itäsuomenkarja tarvitsee rodun jatkon turvaamiseksi neuvontaa maidontuotannon kehittämiseen, esimerkiksi haastatelluista tiloista neljännes ei tuottanut maitoa. EURECA-hanke (Towards self-sustainability of EUropean REgional CAttle breeds – Euroopan paikallisten nautarotujen menestystekijät) alkoi maaliskuussa 2007. Hanke on EU AGRI GEN RES -ohjelman rahoittama ja sitä koordinoi Sipke-Joost Hiemstra Alankomaista. Hankkeeseen osallistuu tutkimusryhmiä kymmenestä Euroopan maasta. Tarkoituksena on saada toinen toiselta toimintamalleja paikallisten nautarotujen kehityshankkeisiin. Osallistuvista maista otettiin yhteensä 15 rotua tarkempaan arviointiin. Suomesta valitsimme roduiksi länsisuomenkarjan LSK: n ja itäsuomenkarjan ISK:n (kyytön). Näistä roduista on tehty Nauta-lehden artikkelit. Lisäksi haastattelimme samoilla kysymyksillä suomalaisia ayrshire-kasvattajia. Kysely ulotettiin myös eläinjalostusjärjestöissä, elintarviketeollisuudessa, tutkimuksessa ja kuluttaja- ja kulttuurijärjestöissä toimiville.
© Copyright 2024