1. No category

Taina Lilja
Katriina Soini
Asko Mäki-Tanila
MTT, Jokioinen
Itäsuomenkarja –
kyyttö
- geeniperimältään ainutlaatuinen ja arvostettu
- kyyttötuotteet saaneet gourmet-maineen
- maidontuotannon kehittäminen vaatii panostusta
Itäsuomenkarja erotettiin omaksi roduksi
1890-luvulla. Lähtökohtana oli tarve parantaa maitotuotosta, rotujen määrittäminen oli
silloin oleellinen osa kehitystyötä. Kiinnostus
täsmällisesti rajattuihin rotuihin osui myös
yksiin ajan kansallismielisten pyrkimysten
kanssa.
Itäsuomenkarjan (ISK) kasvattajat perustivat
rotuyhdistyksen karjanäyttelyssä Kuopiossa
1898. Tästä alkoi myös karjanjalostuksen organisoituminen Suomessa. Pohjoissuomenkarja
sai yhdistyksen 1905 ja länsisuomenkarja 1906.
Itäsuomenkarjan kantakirjaus aloitettiin vuonna
1914 ja vuoteen 1927 mennessä kansissa oli
4620 sonnia ja 14650 lehmää yhteensä 4233
rekisteröityneeltä kasvattajalta.
Valinta painottui aluksi rotupiirteisiin. Syrjäisten seutujen lehmiä pidettiin puhtaimpina
ja rotukuvauksiin vilahti sellaisia sanoja kuin
kaunis tai lempeä. Sitten 1920-luvulta eteenpäin, lehmistä kerätyt tuotostiedot syrjäyttivät
ulkoiset tekijät valinnassa.
Itäsuomenkarjan eläimet ovat tyypillisesti punaruskeakylkisiä, selkää hallitsee leveä
huojuvareunainen valkea nauha. Selkäharjan kiemurteleva sahalaitainen raita yhdistää
kyyttö-nimen käärmeeseen. On myös ajateltu,
että kyytöksi kutsuminen kumpuaisi muunhenkisestä assosioimisesta.
Kun eläinten rekisteröinti aloitettiin, suurimmalla osalla oli sarvet. Sarvettomuus yleis-
itäsuomenkarja
kpl / 1000 km2
51 - 201
31 - 51
11 - 31
6 - 11
0- 6
Lähde: TIKE
Itäsuomenkarjan esiintyminen kunnittain. Rotu oli yleisin maan itäosissa vielä 1950-luvullakin. Nämä
alueet, erityisesti Karjala ja Savo, joutuivat tuontirotujen vaikutuspiiriin paljon myöhemmin kuin
läntiset ja eteläiset alueet. Tällä hetkellä sitä esiintyy koko maassa.
tyi nopeasti ja jo 1920-luvulla enemmistö oli
sarvettomia. ISK-eläimet ovat huomattavasti
pienempiä kuin ayrshire- ja holstein-rodun
eläimet.
Talvi- ja jatkosota jättivät dramaattiset jälkensä itä- ja pohjoissuomenkarjaan. Menetetyiltä alueilta evakuoidut ihmiset siirtyivät
ISK-lehmineen eri puolille maata.
nauta 5/09
Lehmien ja tilojen määrä (suluissa tuotosseurannassa olevien osuus), keskituotos Suomessa vuosina 1998 ja 2008.
2008
ISK
1998
lehmiä
tiloja
maitoa kg
rasva %
valk %
787 (32 %)
289 (48 %)
3706
4.28
3.51
lehmiä
tiloja
maitoa kg
rasva %
valk %
3918 (67 %)
1713 (62 %)
5789
4.51
3.39
PSK
970 (44 %)
453 (55 %)
5210
4.37
3.47
LSK
2954 (65 %)
1149 (63 %)
6776
4.39
3.50
Ayrshire
181364 (84 %)
11394 (73 %)
8561
4.33
3.48
233061 (89%)
22848 (72 %)
7202
4.42
3.33
Holstein
91132 (80 %)
9187 (72 %)
9248
3.99
3.40
76516 (82 %)
15117 (71 %)
7496
4.09
3.25
Vuoden 1998 luvuissa ei ole eroteltuna suomenkarjan eri rotuja (Lähde: Faba)
Lehmämäärä laski ja kolme suomenkarjan
rodun yhdistystä päätti yhdistää voimansa.
Sulautuminen tehtiin 1946, jolloin kantakirjassa oli noin 5000 ISK-eläintä.
Ayrshire levittäytyi maan itä- ja pohjoisosiin
1950-luvulla ja paikalliset rodut väistyivät
tuotannosta. Toinen isku suomenkarjanroduille oli friisiläissiemenen käytön aloittaminen
1960-luvulla. Nopeassa tahdissa vähätuottoiset
alkuperäisrotujen lehmät hylättiin vanhanaikaisina ja epämuodikkaina. Itäsuomenkarja
oli aivan pohjalukemissa 1980-luvulla ja jäljellä oli ainoastaan viitisenkymmentä lehmää
ja alle kymmenen sonnia. Onneksi vihdoin
tajuttiin tilanteen hälyttävyys.
Professori Kalle Maijala kiinnitti jo 1960luvun lopulla huomiota rotukirjon hiipumiseen. Yhdessä toisten innokkaiden kanssa
hän perusti Eurooppa-tasolla EAAP:n eläingeenivaratyöryhmän vuonna 1980, edelleen
samana vuonna Pohjoismaiden Geenipankin.
Suomessa uuden ajattelun ensimmäinen konkretia oli erillisen komiteatyön aloittaminen
vuonna 1983.
Suomalaisessa alkuperäisrotujen työssä on ollut
omana erityispiirteenä yhteistyö vankilatilojen
kanssa. Ne ottivat ensi alkuun pidettäväkseen
kaikkien kolmen suomenkarjarodun lehmiä.
Suomi astui uuteen kulttuuriin liittyessään
EU:hun ja sen seurauksena harvinaisia alkuperäisrotujen eläimiä kasvattavat tilat alkoivat
saada tukea. Aivan uudenlaiset yhteiskunnan
osat ovat aktiivisesti osallistuneet harvinaisten
paikallisten kotieläinrotujen pelastamiseen
ja elvyttämiseen. Innokkaiden ja peräänantamattomien henkilöiden järjestelmällinen
elvytystyö on kantanut hedelmää.
Itäsuomenkarja on yleisesti tunnettu. Muutamat
huippuravintolat tarjoavat nykyään ruokalajeja,
jotka on tehty kyytön maidosta tai lihasta.
nauta 5/09
Rotu on myös suosittu maisemanhoidossa
ja se on pidetty eläin hoivamaatilojen päiväohjelmissa. Tiedotusvälineet ovat jatkuvasti
kiinnostuneita suomalaisten rotujen historiasta
ja nykytilasta ja ihmisten yleinen tietoisuus
alkuperäisroduista on lisääntynyt.
Alkuperäisroduille on sittemmin perustettu
oma yhdistys ja Fabakin on varannut näiden
rotujen eläimille rekisteritilaa ja neuvontatyötä. Lehmärekisterissä on nyt omat lohkonsa
alkuperäisroduille. ISK-populaatio on kasvanut jatkuvasti 1980-luvun jälkeen. Tuella on
ollut edullinen vaikutus populaatiokokoon.
Tukikelpoisuus edellyttää liittymistä Faban
ylläpitämään rekisteriin. Tällä hetkellä ISKlehmiä on vajaa 800. Keinosiemennysasemalla on siementä varastossa ja uudistukseen
käytettyjen lehmien ja sonnien valinnassa
estetään nopea sukulaistuminen. Säilytysohjelman varmuusvarastoina ovat sperma- ja
alkiopankit.
Molekyyligenetiikka on erinomainen välinen
mitata rotujen sukulaisuuksia ja vaihtelun
määrää rotujen sisällä. Tutkimusten perusteella
itäsuomenkarjalla on oma suojelunarvoinen
paikkansa nautarotujen joukossa. Lisäksi rodun
sisäinen vaihtelu on huomattavan suuri.
Jalostustavoite
ja vaihtelun kehittyminen
Yleensä lypsykarjapuolella valinnassa nojataan
keinosiemennyssonnien jälkeläisarvosteluun.
ISK-populaatiossa on pienien jälkeläisryhmien takia paino yksilöarvostelussa ja valinta
keskittyy lehmiin.
Suomenkarjan rotujen jalostuksessa pyritään
parantamaan rodun maidontuotanto-ominaisuuksia niin, että maito vastaisi maidon
jatkojalostajien ja kuluttajien odotuksia ja tuotannon kannattavuus paranisi. Jalostuksen
keskeiset ominaisuudet ovat valkuaistuotos,
maidon kuiva-ainepitoisuus, hedelmällisyys,
terveys ja rakenne ja kestävyys. Lisäksi pyritään
säilyttämään geneettinen monimuotoisuus
ja eri alarotujen ominaispiirteet.
Sukutaustaltaan erilaisten nuorsonnien
käyttö varmistaa sen, että geneettinen pohja pysyy laajana. Jos populaatiossa esiintyy
vain muutamia sukulinjoja, sen vaihtelu alkaa
kaventua. Parituksissa on sen takia käytettävä jatkuvasti paljon erisukuisia vanhempia
ja kiinnitettävä huomiota siihen ettei jokin
keinosiemennyssonni tule liian suosituksi.
Populaation geneettisen vaihtelun tilaa
ja muuttumista kuvataan tehollisen populaatiokoon avulla. Tehollinen koko on sitä
suurempi, mitä enemmän vanhempia on
ja mitä tasaisemmin niitä on käytetty. Jos
tehollinen koko on vähintään 50 – 100 vanhempaa, geneettisen vaihtelun muutokset ovat
hallittavissa. Itäsuomenkarjassa tehollinen
populaatiokoko on vähitellen noussut ja on
tällä hetkellä luokkaa 40 - 60.
Sukulaistuminen tai sukulaisuuden nousu populaatiossa on suoraan kytköksissä
teholliseen populaatiokokoon. Yksilön sukusiitosaste on taas puolet sen vanhempien
sukulaisuudesta. Kuviossa on esitettynä ISK:
n naaras- ja uroseläinten sukulaisuuksien ja
sukusiitoksen kehittyminen kahden viime
vuosikymmenen aikana. Sukulaisuusarviot
olivat 1980-luvulla alhaisia, koska laskentaan
tarvitut sukupuutiedot olivat puutteellisia.
Toinen samanlaisten eläinten lisäys sattui
1990-luvulla. Suunnitellulla siitoseläinten
käytöllä ISK:n sukulaisuuskertoimen muutos on hyvin hallinnassa – vuositasolla 0.18
%. Edelleen sukusiitoksen riski on verrattain
alhainen.
ISK-rodun emien ja isien määrät
vuosina 1970 - 2003 (seitsemän vuoden
liukuva keskiarvo)
isien määrä
120
emien määrä
700
600
100
500
80
400
60
300
40
200
20
0
1983- 1989
100
1990- 1996
isät
emät
0
1997- 2003
Lähtötiedot Faban rekisteristä)
Kasvattajien
haastattelu
EURECA-hankkeen tärkein tavoite on selvittää, miksi jotkut paikalliset rodut pärjäävät
edelleen ja miksi toisten määrät ovat nopeasti
romahtaneet. Minkä takia kasvattajat ovat
valinneet roduksi ISK:n tai miksi he ovat
pitäytyneet toiseen rotuun – esimerkiksi
ayrshireen? Mitkä ovat ISK:n vahvuudet ja
heikkoudet?
EURECA-hankkeessa haastateltiin 30
ISK:n, 31 LSK:n ja 19 ayrshiren kasvattajaa.
Haastateltavia valittaessa oli tavoitteena saada
erityyppisten kasvattajien mielipiteet esille,
tämän takia otos ei ollut satunnainen eikä
yhteenvetoa pidä tulkita keskiarvomielessä.
Haastatelluilla ISK:n kasvattajilla oli keskimäärin
18 lehmää, joista 4 ISK-lehmää ja viljelyalaa 63
peltohehtaaria. LSK-kasvattajilla oli 30 lehmää,
joista 15 LSK:ta ja ayrshire-kasvattajilla 52
Itäsuomenkarjan sukulaisuus- ja
Mielipiteet
sukusiitosasteen kehittyminen
ISK:sta
viimeisen 20 vuoden aikana lehmillä
Kaikki
Sukulaisuus
(F) kolme suomenkarjan rotua ovat sekä
(f) ja sonneilla
(m). (A) / sukusiitos
maidon- että lihantuottajia. Rotuja pidetään
0,12
valtarotuihin verrattuna kestävinä, terveinä
Sukulaisuus (A) / sukusiitos (F)
0,10
ja hedelmällisinä. LSK ja ISK ovat kasvat0,12
tajiensa mielestä vaatimattomampia kuin
0,08
0,10
korkeatuottoiset ayrshire ja holstein.
0,06
0,08
Yleensä (37 %) ISK-lehmiä pidetään tähtäi0,04
menä
rodun suojelu ja säilyttäminen. ”ISK
0,06
on
suomalainen
perinnearvo; arvostettava ja
0,02
0,04
kunnioitettava; vanhempi geenivara jota ei
0,00
saa 15
hävittää.”
Kolmannes (30 %) piti toiseksi
0,02
1 3 5 7 9 11 13
17
vuosia tärkeimpänä syynä rodun ominaispiirteitä:
0,00
maidon ominaisuudet, oppivaisuus, pieni
m 17
1 3 5 7 9 11 13 F 15
koko, helppo poikija ja hyvä laiduneläin.
Ff
vuosia
Am
Fm
Kolmanneksi tärkeimpänä syynä mainittiin
Ff
Af
useimmin (20 %) kyytöistä saatavat omat
Am
tuotteet; ”Kypsytettyä juustoa ravintoloihin;
Lähde: Theo Meuwissen
Af
niittylihalla lisäarvoa”. Ayrshire-tuottajat arvioivat samansuuntaisesti syitä suomenkarjan
kasvattajien motivaatioon.
Kun ISK-kasvattajat vertasivat omaa rotuaan
lehmää, joista 32 ayrshireä. LSK-kasvattajille ayrshire- tai holstein-lehmiin, he totesivat että
oli peltoa 59 ja ayrshirekasvattajilla 69 ha. tuotos on alhainen, sen sijaan hedelmällisyyTyypilliseen suomalaiseen tapaan karjoissa on dessä, terveydessä ja kestävyydessä ISK-lehmät
siis erilaisia rotuja: oman rodun kasvattajilla ovat jälkimmäisiä parempia. Puolet ISK-kason ISK vähemmistönä, LSK:ta on puoliksi ja vattajista piti oman rotunsa pitoa heikommin
ayrshire on enemmistönä. Tilan pellon käy- kannattava kuin ayrshiren tai holsteinin ja
töstä kannattaa vielä mainita että kaikkien omia lehmiään tuotanto-olojen suhteen värotujen kasvattajilla oli vuokrapellon osuus hemmän vaativina kuin valtarotuja.
vajaa kolmannes ja Suomessa oli vuonna 2007
maatiloilla keskimäärin 34,4 peltohehtaaria Kannanotot rodun
tulevaisuudesta
ja lypsykarjatiloilla 21,5 lehmää.
Enemmistö (83 %) haastatelluista ISK-kas- Kasvattajat suhtautuvat toiveikkaasti tulevaisuuvattajista sai yli kolme neljäsosaa tuloistaan teen ja viidennes haastatelluista on lisäämässä
omalta tilalta. Ayrshire- ja LSK-kasvattajilla ISK-eläinten määrää. He uskovat erityisesti
tilanne oli sama.
ISK-eläinten maisemahoitokäyttöön ja eläHaastattelut tehtiin ihan vuoden 2008 alussa, mysten tuottamiseen. ”Syövät osmankäämet
haastatellut ISK-kasvattajat olivat keskimäärin juurineen; kyyttöelämykset ovat uusi trendi;
48 vuoden ikäisiä, vanhin oli 64-vuotias ja ei tarvita strutseja eikä ylämaankarjaa.”
nuorin 30-vuotias. Suurimmalla osalla oli
Kasvattajien mielestä asenteet ovat viimeikeskiasteen tutkinto, korkeakoulututkinto sen kymmenen vuoden aikana muuttuneet
yhdellä. Haastatellut ayrshire- ja LSK-kas- hyvin myönteiseksi. ”TE-keskus rohkaiseva
vattajat olivat samanikäisiä, jälkimmäisistä
löytyi alle kolmikymppisiäkin. Ayrshirekasvattajien koulutustaso oli jonkin verran
edellä LSK- ja ISK-kasvattajia.
nauta 5/09
ja opastava.” Nykyään keinosiementäjätkin
ovat perehtyneet alkuperäisrotuihin ja osaavat
neuvoa sonnien valinnassa. ”Eläinlääkäri tuo
koululaisia katsomaan karjaa; maitoautonkuljettajalle tulee lapsuus mieleen.” Valtarotujen pitäjätkin ovat lieventäneet nuivaa
suhtautumistaan. Myös ohikulkijat pysähtyvät
ihastelemaan laiduntavia eläimiä ja lehti- ja
radiotoimittajat ovat erittäin kiinnostuneita
maatiaisroduista. ”Matkailijat halaavat ja kuvaavat; ihmiset eivät pahastu vaikka kyytöt
ovat käyneet heidän pihoillaan.” Negatiivisista
huomioista on päällimmäisenä teurastamoväen
kommentit välitykseen tarjottujen vasikoiden
heikkokasvuisuudesta.
ISK-kasvattajat odottavat, että rotua kohdellaan
maidon ja lihan tuottajana ja sonnivalikoimassa
säilytetään valinnan vara. ”En ole elämäntapaintiaani; nämä ovat tuotantoeläimiä, ei
mitään lemmikkejä.” Hallinnolta kasvattajat
odottavat maatiaisrotujen tukien byrokratian
keventämistä. Tutkimus ja geenivaraohjelma
saavat kasvattajilta yksimielisen kiitoksen.
Ayrshire-kasvattajat pitävät suomenkarjan
lehmien tuotosta liian alhaisena ja pelkäävät
tuotannon muuttumista kannattamattomaksi, jos vaihtaisivat rotua. Heidän mielestään
maatiaisrotujen jalostukseen ei ole satsattu
riittävästi ja ajan oloon sukujenkin määrä
on kaventunut. Ayrshire-kasvattajat pitävät
suomenkarjaa huonona pihatto- tai lypsyasemalehmänä. Moni on kiinnostunut ottamaan yhden tai kaksi suomenkarjan lehmää
mielenkiinnon vuoksi. Suomenkarjan pito
on heidän mielestään vanhojen sukupolvien
työn kunnioittamista.
Kysely ulotettiin myös eläinjalostusjärjestöissä,
elintarviketeollisuudessa, tutkimuksessa ja
kuluttaja- ja kulttuurijärjestöissä toimiville.
Verkon kautta tähän vastasi 60 henkilöä. Näistä
70 % oli ollut tekemisissä maatiaisrotujen kanssa.
Suurin osa vastaajista ei osannut erotella LSK:
n tai ISK:n ominaisuuksia. Rotuihin osattiin
liittää erityispiirteitä, poikkeavaa luonnetta
ja omaa identiteettiä, toisaalta niitä pidettiin
heikkotuottoisina ja huonosti kannattavina.
Maatiaisrotujen kasvattajien ajateltiin olevan
heterogeeninen joukko, joka oli kiintynyt rotuunsa ja harjoitti monipuolista tuotantoa
(myös luomutuotantoa) ja oli jatkamassa
tilansa perinnettä.
Lisätietoja:
KANTANEN, J. 2007. Mitä ovat maatiaiseläimet
genetiikan näkökulmasta.
LILJA, T. 2007 Suomalaisten maatiaislehmien
vaiheet omavaraisesta taloudesta 2000-luvulle.
Molemmat julkaisussa Miia Karja ja Taina
Lilja (toim.): Alkuperäisrotujen säilyttämisen
taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset
lähtökohdat. Maa- ja elintarviketalous 106
(http://www.mtt.fi/met/pdf/met106.pdf)
KANTANEN, J. 2009 Värillä on väliä. Nauta
1/09, 32-34.
nauta 5/09
Yhteenveto haastatteluista
Haastattelujen perusteella tehtiin yhteenveto ISK-kasvattajien kertomista rodun vahvuuksista, heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhista.
Vahvuudet – heikkoudet
Kasvattajat näkivät itäsuomenkarjan vahvuutena ainutlaatuisen geeniperimän ennemmin
kuin tuottavuuden. Monien mielestä maidosta ja lihasta voidaan valmistaa kyyttötuotteita.
ISK-eläimiä pidetään sopivina hoivamaatiloille. ”Lehmien läheisyys antaa paljon ja kyyttöjä
on helpompi hoitaa kuin lampaita.”
Ensimmäisenä heikkoutena kasvattajat mainitsivat itäsuomenkarjan maitotuotoksen ja
teuraspainon alhaisuuden. ”Kun karjat suurenevat ja tekniikka kehittyy, pienet eläimet vähenevät.” Joidenkin mielestä ISK-kasvattajien joukossa on kokemattomia tai harrastajia.
Mahdollisuudet – uhat
Itäsuomenkarjan eläimissä on erityisominaisuuksia, jotka voidaan hyödyntää tuotteistamisessa. Kyytöistä uskotaan saatavan edelleen vaihtelua elintarvikevalikoimaan. ”Pitää olla omat
visiot, ei kannata toimia niin kuin bulkkitavaran kanssa.” Haastatelluilla ISK-kasvattajilla
ei ollut maidon jatkojalostukseen omaa yritystoimintaa, myös sellaisen aloittaminen tuntui
kaukaiselta. Persoonalliset maatiaiseläimet sopivat hyvin perinnemaisemien laidunnukseen,
kotieläinpihoihin ja terapiaeläimiksi nuorille ja vanhoille.
Uhkana pidettiin perinteisen ISK-tuotannon heikkoa kannattavuutta. ”Vallassa on hallinnollisia toimijoita, jotka mittaavat tuottavuutta vain volyymeissa.” Pienet karjat ja niiden
pitäjät ovat uhkana kadota. Vaarana nähdään myös kahtia jakautuminen tuesta ja markkinahinnasta riippuvuuksien välillä. Kun rodun populaatio on hyvin pieni, kasvattajat
pelkäävät perinnöllisen vaihtelun kapenemista.
Johtopäätökset ja suositukset
• Itäsuomenkarjan kasvattaminen lähtee rodun suojelusta ja säilytyksestä.
• Kyyttötuotteet ovat saaneet gourmet-maineen.
• Persoonalliset ISK-eläimet lehmät sopivat hyvin uudenlaiseen käyttöön
maisemalaidunnuksessa ja hoivamaatiloilla.
• Geneettisen vaihtelun määrä on tällä hetkellä terveellä pohjalla.
• ISK:lla on ainutlaatuinen asema suomalaisen geeniperimän symbolina.
• Itäsuomenkarja tarvitsee rodun jatkon turvaamiseksi neuvontaa maidontuotannon
kehittämiseen, esimerkiksi haastatelluista tiloista neljännes ei tuottanut maitoa.
EURECA-hanke (Towards self-sustainability
of EUropean REgional CAttle breeds – Euroopan paikallisten nautarotujen menestystekijät) alkoi maaliskuussa 2007. Hanke on EU
AGRI GEN RES -ohjelman rahoittama ja sitä
koordinoi Sipke-Joost Hiemstra Alankomaista. Hankkeeseen osallistuu tutkimusryhmiä
kymmenestä Euroopan maasta. Tarkoituksena on saada toinen toiselta toimintamalleja
paikallisten nautarotujen kehityshankkeisiin.
Osallistuvista maista otettiin yhteensä 15
rotua tarkempaan arviointiin. Suomesta
valitsimme roduiksi länsisuomenkarjan LSK:
n ja itäsuomenkarjan ISK:n (kyytön). Näistä
roduista on tehty Nauta-lehden artikkelit.
Lisäksi haastattelimme samoilla kysymyksillä suomalaisia ayrshire-kasvattajia. Kysely
ulotettiin myös eläinjalostusjärjestöissä,
elintarviketeollisuudessa, tutkimuksessa ja
kuluttaja- ja kulttuurijärjestöissä toimiville.