TEM 26 1 .pdf

Team Finland –
yritysten kansainvälistäminen
TEM:n kv-yritysrahoituksella
kv yritysrahoituksella ja
palveluilla, 26.1.2015
Natalia Härkin, TEM Team Finland
ESITYKSEN RUNKO
ESITYKSEN RUNKO  Team Finland ‐toimintamalli
 Team Finland –kasvuohjelma Finland kasvuohjelma
 ELY‐uudistuksen vaikutuksia kv‐rahoituksen ja palvelujen organisointiin v. 2015 alusta  Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin
Yritystuet ‐ yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain (9/2014) mukainen valtionavustus
 Yritystoiminnan kehittämispalvelut  Yritysten kansainvälistymisen sähköiset työvälineet Yritys‐Suomi ‐palvelussa
TEAM FINLAND: TAUSTAA JA TARKOITUS

Team Finland ‐verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. 
Ei erillinen organisaatio, vaan väline koko alan toiminnan uudistamiseksi ja tehostamiseksi.

Pysyvä toimintamalli, joka syvenee asteittain. ”Suomi ensin!”

Ei uutta byrokratiaa, vaan ensisijaisesti olemassa olevan toiminnan ja kaikkien julkisten kansainvälistymispalveluiden tuomista yhteisen, entistä yksinkertaisemman sateenvarjon alle
entistä yksinkertaisemman sateenvarjon alle.

Suomi ei ole yksin: useat vertaismaat ovat vähintäänkin suunnittelemassa alan toimijoiden verkottamista ja toimintamallin
suunnittelemassa alan toimijoiden verkottamista ja toimintamallin modernisointia esim. Tanska ja Iso‐Britannia.
4
Vientiyritysten määrä
Lähde: EK PK-Toimintaympäristökysely
y p
y y marraskuu 2014
Otos EK:n jäsenyrityksistä, joista 96% on pk-yrityksiä
Tullin tietojen (2013) mukaan
PK- vientiyrityksiä oli 10 805 kpl ja
viennin määrä yhteensä 7 482 MEUR
TEM TEAM FINLAND TILANNEKATSAUSTA VUODELTA 2014
1.
Team Finland strategiapäivitys vahvistettiin 6./2014  Toimeenpano TEM:ssä alkaen 9./2014 2.
Team Finland palvelut Suomesta maailmalle julkistettiin verkostolle sisäisesti 10 6 ja julkisesti 3 9 + Finpro uudistus
sisäisesti 10.6 ja julkisesti 3.9. + Finpro uudistus
Laaja Team Finland Rohkeutta on! ‐kiertue Suomessa 8.10 alkaen
3.
Alueellinen Team Finland asiakkuuspilotti Kuopiossa ja Joensuussa 1.5‐
30.9.2014
4.
Team Finland Kasvuohjelma –rahoitus yht. 51,3MEUR
5.
Team Finland talo (mm. Tekes, Finpro, Finnvera pääkonttorit) 6
6.
V lt k
Valtakunnallinen Team
lli
T
Fi l d t i i t
Finland ‐toimintamalli vuoden 2015 alusta alkaen
lli
d 2015 l t lk
Suomessa
15 aluetiimiä
Maailmalla
M
il ll 72
maatiimiä
7
Yritysten kansainvälistymisen edistämisen
Yritysten
kansainvälistymisen edistämisen
sekava tilanne v. 2014 kevääseen asti:
palvelut - rahoitus - tuet ja avustukset
Yksityinen
Palvelut:
konsultointi
koulutus
neuvonta
verkostot
tietopalvelut
jne.
Rahoitus
konsultit
lakiasiaintoimistot
markkinointitoimistot
jne
jne.
ja muu alueellinen palvelutarjonta
pankit
rahoituslaitokset
lainat
vakuudet
pääomaehtoinen rahoitus
Tuet ja
avustukset
Julkinen
Tilanne 9/2014 alkaen:
Kasvua Suomeen
9
1/28/2015
© Finpro 10
Team Finland palvelumallin yleiskuva
Team Finland palvelumalli tarjoaa kansainvälistyville yrityksille selkeää tietoa
julkisten palveluiden ja rahoituksen kokonaisuudesta.
Kansalliset osallistujaorganisaatiot
j g
jjärjestävät
j
toiminnalle keskitetyt
y
tietopalvelut, yhteisen asiakkuuksien hallintajärjestelmän ja muun tuen sekä
sitoutuvat nyt määriteltävän yhteisen palvelumallin toimeenpanoon.
Sopivien yritysten valinta (hakemuksesta tai suosituksen perusteella).
Palvelulupaus:
• Kansainvälistymisen eri vaiheisiin ja yrityksen tarpeeseen pohjautuvat
rahoitus- ja asiantuntijapalvelut
• Palvelusuunnitelma
P l l
it l
soveltuvista
lt i t asiantuntijapalveluista
i t tij
l l i t jja rahoituksesta
h it k
t
• Sovitut kontaktihenkilöt
• Tilanteen seuranta yhdessä yrityksen kanssa ja jatkotoimet
11
TEAM FINLAND ALUEELLISEN ASIAKKUUDEN PALVELUMALLI
TEAM FINLAND ALUEELLISEN ASIAKKUUDEN PALVELUMALLI
Team Finland ‐markkinointi ja pk‐yritysten aktivointi & seulonta
reaktiiviset ja proaktiiviset toimet
Yrityksen Kansainvälistyminen
TF‐seuranta, palvelusuunnitelman päivitys
Yrityksen markkinoillemeno
TF‐tuki
Kansainvälistymistä aloittavat yritykset
y y
Team Finland palvelut
kohdemarkkinoilla
Kansainvälistymällä kasvua hakevat yritykset
Muut yritykset
Kv. Kv
valmiuksia kehittäviin palveluihin
Team Finland ‐palvelut
Team
Finland palvelut
Suomessa
Yrityslähtöinen palvelusuunnitelma
Yrityslähtöinen
palvelusuunnitelma
Globaali koordinointi
Kv‐kasvuyritykset tunnistettu
i
12
Team Finland työnjako
• TF – TOIMIJA
• Valtiollinen / julkinen organisaatio
• TEM, UM, OKM + muut ministeriöt ja niiden alaiset alueorganisaatiot
• Yritysasiakkaan kansainvälistymistarpeiden syväanalysointi,
syväanalysointi TF
TFpalvelusuunnitelman tekeminen, yrityksen ohjaaminen TF-palveluihin ml.
rahoitusvaihtoehdot
• Yhteinen asiakashallinta / asiakkuus
• TF-toimija toimii yhteistyössä TF-kumppanien kanssa yritysten eduksi
• TF – KUMPPANI
• Yleishyödylliset toimijat
• Kauppakamarit, kehitysyhtiöt, yrittäjä- ja toimialajärjestöt, kaupunkien ja
kuntien elinkeinotoimi, oppilaitokset
• Aktivointi, viestintä, yritysten valmiuksien kehittäminen
• Seulonta ja kokonaisvaltainen yritysasiakkaan kansainvälistymistarpeiden
y
TF toimijoiden
j
kanssa
analysointi
• TF-kumppani toimii yhteistyössä TF-toimijan kanssa yritysten eduksi
Team Finland Kasvuohjelma pähkinänkuoressa
•
Hallitus päätti kasvuohjelmasta kevään 2014 kehysriihessä
•
Määrärahat Team
Mää
ä h T
Fi l d k
Finland kasvuohjelmaan: hj l
30 M€ vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa + 15 M€
valtion vuoden 2015 talousarviossa = 45 M€
valtion vuoden 2015 talousarviossa 45 M€
•
Lisäksi vuoden 2014 toisessa lisätalousarviossa:

1,3 miljoonan euron panostusta elintarvikevientiohjelman l
l
k
h l
toteuttamiseen, sekä

5 miljoonaa euroa ICT
5
miljoonaa euroa ICT‐sektorin
sektorin uuden yritystoiminnan uuden yritystoiminnan
kansainvälistymisen vauhdittamiseen sekä yritysten tukemiseen niiden hakiessa uusia korvaavia vientimarkkinoita Venäjän laskevan viennin tilalle
TF Kasvuohjelman Strategiset kohteet ja tavoitteet
•
Keskiössä uudet kasvualat kuten cleantech, bio‐ ja luonnonvaratalous, arktinen liiketoiminta sekä di it li ti luomat mahdollisuudet sekä muut Team
digitalisaation
l
t
hd lli d t kä
tT
Finland –strategiassa mainitut painopistealat
•
Ei T
Esim. Team Finland Elintarvikevientiohjelma Fi l d Eli
ik i i hj l
•
ICT‐sektorin uuden yritystoiminnan kansainvälistymisen hd
vauhdittaminen
•
Yritysten tukemiseen niiden hakiessa uusia korvaavia vientimarkkinoita Venäjän laskevan viennin tilalle
palvelut team finland fi
palvelut.team.finland.fi
ELY‐uudistuksen vaikutuksia kv‐rahoituksen ja palvelujen organisointiin vuoden 2015 i i tii
d 2015
alusta lukien
alusta lukien
17
ELY‐uudistuksen
ELY
uudistuksen vaikutuksia kv‐rahoituksen
vaikutuksia kv rahoituksen ja ja
palvelujen organisointiin vuoden 2015 alusta lukien – Pirkanmaan ELY‐keskukseen on keskitetty valtakunnallisesti hoidettavaksi innovaatio‐ ja keksintöasiat, liiketoiminnan kansainvälistymistä ja energiatukia koskevat tehtävät.
keksintöasiat, liiketoiminnan kansainvälistymistä ja energiatukia koskevat tehtävät.
– Yritystoiminnan kehittämispalvelut on keskitetty Hämeen, Keski‐Suomen, Etelä‐Savon ja y
p
y
j
Pohjois‐Pohjanmaan ELY‐keskuksiin.
– Kv‐rahoituksen maksatukset on keskitetty ELY‐keskusten ja TE‐toimistojen yhteiseen kehittämis‐ ja hallintokeskukseen eli KEHAan.
– Lisäksi ELY‐asetuksessa on muita uudistuksia ELY‐keskusten toimintaan.
Kansainvälistymisavustus K
i äli t i
t
yritysten yhteishankkeisiin
yritysten yhteishankkeisiin
19
Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin – Vuonna 2015 myöntämisvaltuutta yhteensä 9,786 Me – Tavoitteena edistää suomalaisten pk‐yritysten kilpailukykyä kv‐markkinoilla.
– Avustusta voidaan käyttää – suomalaisen vientitarjonnan ja suomalaisen osaamisen tunnetuksi tekemiseen ulkomailla, – uusilla markkina‐alueilla markkinaosuuksien laajentamiseen ja uusilla markkina‐alueilla markkinaosuuksien laajentamiseen ja
– yritysten kansainvälistymistä tukeviin suomalaisten vientiyritysten yhteisiin vienninedistämistapahtumiin.
– Vientiverkostot ja kumppanuusohjelmat: TEM luovat ja matkailuala + strategiset hankkeet, muut Pirkanmaan ELY keskus (Turku)
muut Pirkanmaan ELY‐keskus (Turku)
– Näyttelyt: TEM luovat ja matkailuala sekä strategiset hankkeet, muut Pirkanmaan Näyttelyt: TEM luovat ja matkailuala sekä strategiset hankkeet muut Pirkanmaan
ELY‐keskus (Lahti)
Yritystuet ‐
y
yyritystoiminnan y
kehittämiseksi annetun lain (9/2014)
(9/2014) mukainen k i
valtionavustus
21
Yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain Yritystoiminnan
kehittämiseksi annetun lain
(9/2014) mukainen valtionavustus
– Uusi laki voimaan 7/2015 alkaen
– Vuonna 2015 valtuutta yhteensä 97 Me, josta kansallista 21,6 Me – Päätökset 4 ELY‐keskuksessa: Häme, Keski‐Suomi, Etelä‐Savo, Pohjois‐Pohjanmaa.
Tukimuodot
– Yrityksen kehittämisavustus ja Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus.
– Voidaan tukea esim. pk‐yrityksen tuotteen, palvelun, idean kaupallistamisen edellytysten selvitystä, markkinatiedon, asiakkaiden vaatimusten ymmärtämisen ja liiketoiminnan osaamisen kehittymiseen liittyvää valmistelua/selvitystä sekä kansainvälistymiseen liittyviä selvityksiä.
22
Yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain Yritystoiminnan
kehittämiseksi annetun lain
(9/2014) mukainen valtionavustus
Rahoitettava toiminta
– Yrityksen kehittämisavustusta voidaan myöntää aloittavalle ja jo toimivalle yritykselle aineellisiin ja aineettomiin investointeihin sekä kehittämistoimenpiteisiin
aineellisiin ja aineettomiin investointeihin sekä kehittämistoimenpiteisiin
– Avustuksen
Avustuksen myöntäminen edellyttää yrityksen perustoiminnasta erillistä myöntäminen edellyttää yrityksen perustoiminnasta erillistä
kehittämishanketta, joka koskee lähinnä:
– Uusien tuotteiden, palveluiden, tuotantoprosessien ja tuotantomenetelmien k hittä i tä
kehittämistä – Liiketoimintaosaamisen kehittämistä
– Kansainvälistymisvalmiuksien kehittämistä
Kansainvälistymisvalmiuksien kehittämistä
– Uuden teknologian käyttöönottoa
– Tutkimus
Tutkimus‐ ja kehittämistoimenpiteiden valmistelua
ja kehittämistoimenpiteiden valmistelua
Yritystoiminnan k hittä i l l t
kehittämispalvelut 23
24
Yritystoiminnan kehittämispalvelut: julkinen 12)
työvoima‐
ja yrityspalvelulaki (916/2012)
– ELY‐keskusten tarjoamia konsultointi‐ ja koulutuspalvelut pk‐yrityksille kasvun uudistumisen kansainvälistymisen ja työllisyyden edistämiseen
kasvun, uudistumisen, kansainvälistymisen ja työllisyyden edistämiseen. Vuonna 2015 määrärahaa 10 Me.
– Yrityksen kehittämiskartoitus eri liiketoiminnan osa‐alueista: tilannekartoitus, ohjaus eteenpäin
– Analyysi: nykytila, kehittämissuunnitelma ja toimenpide‐ehdotukset
– Konsultointi: liiketoiminnan kehittäminen
– Kasvu, uudistaminen, tuottavuus ja talous, markkinointi ja asiakkuudet, johtaminen ja henkilöstö sekä innovaatioiden kaupallistaminen
johtaminen ja henkilöstö sekä innovaatioiden kaupallistaminen
– Koulutus: koulutusohjelmat avainhenkilöille
j
– Kasvuun johtaminen, talouden ja tuottavuuden johtaminen sekä markkinoiden ja asiakkuuksien johtaminen
25
Pk-yrityksen
y y
palveluprosessi
p
p
Yritysten kansainvälistymisen Yritysten
kansainvälistymisen
sähköiset työvälineet Yritys‐
S
Suomi‐palvelussa
i l l
26
27
Yritysten kansainvälistymisen sähköiset y
y
työvälineet Yritys‐Suomi ‐palvelussa
– Kansainvälistymistesti
– Kansainvälistymissuunnitelma
y
– Lisäksi kv
kv‐osiot
osiot seuraavista aiheista:
– Kansainvälistymisen valmiudet ja suunnittelu
– Kansainvälisen toiminnan käynnistäminen
– Rahoitusta kansainvälistymiseen
– Markkinoiden seuranta ja mahdollisuuksien
ja mahdollisuuksien
tunnistaminen
– Maatieto Venäjästä
– Enterprise Europe Network
Kiitos!
[email protected]