tapoja osallistumisen ja vaikuttamisen lisäämiseksi

20.1.2014
Aktiivinen kuntalainen
Turku
17.1.2014
20.1.2014
Päivi Penkkala
1
Taustaa
• Turun kaupunginhallitus hyväksyi joulukuussa 2012 periaate•
ohjelman, jonka pohjalta Turun kaupungissa ryhdytään
toimeenpanemaan kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamisen
kehittämistä.
Keväällä 2013 kaupunginvaltuusto hyväksyi keskeiset
periaatteet uuden strategian tavoitteiksi, näissä tavoitteissa
osallisuus ja kuntalaisvaikuttaminen on nostettu keskeisesti
esille.
• Kesällä 2013 astui voimaan uusi ns. vanhuspalvelulaki, jonka
•
tavoitteena on mm. edistää ikäihmisten hyvinvointia ja tukea
osallisuutta.
Tavoitteiden täyttyminen edellyttää uusien toimintamallien
kehittämistä ja ikäihmisten osallisuuden lisäämistä yhteisessä
päätöksenteossa.
• Sitran uusi Aktiivinen kansalainen -avainalue, jonka mukaisesti
Sitra, EETU ry, Turun ja Tampereen kaupungit yhdessä muiden
kuntien kanssa luovat yhteistyössä uusia toimintamalleja ja muotoja ikäihmisten odotusten, tarpeiden ja kuulluksi tulemisen
perusteella.
20.1.2014
Päivi Penkkala
2
1
20.1.2014
Projektin tavoitteena
• Yksinäisyyden vähentäminen, yhteisöllisen elämän
edistäminen
• Ikäihmisten osaamisen ja kokemuksen hyödyntäminen
• Kuulluksi tulemisen, osallisuuden ja vaikuttamisen
mahdollistaminen
20.1.2014
Päivi Penkkala
3
Projektin tarkoituksena
• Hankkeen tarkoituksena on luoda toimintamalli ikäihmisten
osallisuuden lisäämiseen Turun kaupungissa
• päätöksenteossa,
• palveluiden suunnittelussa sekä
• aktiivisessa kaupunkilaisuudessa.
• Toimintamallin keskiössä vanhusneuvostot
• Toimintamalli laajennettavissa kaikille ikäryhmille + muihin
kuntiin
20.1.2014
Päivi Penkkala
4
2
20.1.2014
Toimintamallin luomiseksi
marras-joulukuu 2013:
• kartoitetaan ja kootaan yhteen olennaiset yhteistyötahot ja
sovitaan yhteiskehittämisen tavoista
2014:
• kerätään olemassa olevat hyvät käytännöt ja valitaan niistä
Turussa pilotoitavat
• toteutetaan pilotointi,
• arvioidaan toiminnan tulokset,
• päätetään jatkotyöskentelystä,
2015 kevät:
• varmistetaan toiminnan jatkuminen ja leviäminen.
20.1.2014
Päivi Penkkala
5
Tähänastinen toiminta
•
•
Olemassaolon näkyväksi tekeminen, omistajuuden vahvistaminen ja oikeiden tahojen keskusteluttaminen kaupungin
sisällä
Yhteistyötahojen kontaktointi ja tapaaminen sekä avaintahojen löytäminen
Tässä tarkoituksessa tavattu
•
•
Vanhusneuvoston puheenjohtaja ja sihteeri
•
•
Kaupungin tahoista:
• Asiakkuudet ja osallisuus –yksikkö, ml. Osallisuuden koordinaatioryhmä
• Viestintäyksikkö
• Vapaa-ajan toimiala
• Hyvinvointitoimiala
• Palvelukartta-vastaavat
• Ympäristötoimiala
• Turun AMK ja Turun työväenopisto
Järjestöistä:
• Vanhustyön tuki ry
• Valikko ryhmä ja kaupunkilähetys
• Avoimet ovet –hanke
• Ikare-hanke ja Aurala opisto
• SPR:n Turun yhdistys
• Daisy eläkeläiset ry
• Omaishoitajien ja –läheisten tuki ry
• SRKY:n Diakoniatyö
• Muistiyhdistys
• Fingerroosin säätiö
• Kotikunnas
Tapaamisissa kerätty ideoita oikeiden toimenpiteiden ja kehittämiskohteiden löytämiseksi
20.1.2014
Päivi Penkkala
6
3
20.1.2014
Tapaamisissa 13.11.-07.01.2014 kerätyt ideat
Päätöksenteko-osallisuus
Yksinäisyyden vähentäminen,
yhteisöllinen elämä
Ikäihmisten osaamisen ja
kokemuksen hyödyntäminen
Kuulluksi tulemisen,
osallisuuden ja vaikuttamisen
mahdollistaminen,
demokratian edistäminen
-
-
Tiedon ja ohjauksen välitys
Kaupunginosaseurojen ym. Aktiivien
asiantuntemuksen hyödyntäminen
suunnittelutyössä
-
Vanhusneuvoston rooli ,
Asiakasraadit
Asiakasraatien verkko
Vanhusneuvoston esite
Palautteenantokanavat
Enemmän vuorovaikutteisuutta
kaupungin suunnittelutyöhön ja
päätöksentekoon
- Vapaaehtoisten ja ammattilaisten väliin
toimijoita
-
Aloiteoikeus vanhusneuvostoon,
Mikä on vanhustyön
neuvottelukunta?
Ikäihmisten aloitteiden ja palautteen
välittyminen kaupungille,
Viestintäkokonaisuus ( kirjat,
esitteet, kartat, netti )
-
Suunnitteluosallisuus
Tiedotus,
Kotihoidon kautta tapahtuva
tiedotus/palveluohjaus,
Opas ikääntyville,
- Aluetyön tiivistäminen,
- Esteettömyysohjelma,
-
- Liikuntapalveluiden lisääminen,
- Ruokapalvelu ’toisinpäin’,
- +65v palvelukartta,
- Poijun toiminnan kehittäminen,
- Miten toiminta yksinäisille viedään,
- Miten motivoidaan osallistumaan,
- +65,+75,+80 tapaamiset ja kotikäynnit
- Syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset
mukaan kotiseututoimintaan
toimintaosallisuus
-
Eläköityvien rekrytointi,
Vapaaehtoisten rekisteri,
Ammattilaismessut
Iso-Heikin palvelutalo osaksi
palveluverkostoa,
Vapaaehtoisten rekrytointi,
- Vapaaehtoisten non-stop infot
-
Kartan päivityksen vastuut, +65v kirje
+65v kirje
Opas ikääntyville
+65v tapaamiset
Kaupunginosalehtien hyödyntäminen
kaupungin tiedotuksessa
Ikäihmisten osallisuuden edistäminen
Vanhusneuvosto
• Demokratia
• Kaupungin organisaatio ja toiminta ei välttämättä tuttua
• Tilaajajohtajan tiimi
• Jatkuvan vuorovaikutuksen ja vaikuttamisen opiskelu ja koulutus
• Vanhus/asukas- ja asiakasraadit, raatien hyvät käytännöt, toimintamallit
• Tampereen toimintamallin jatko- ja vrtkehittäminen
• Yhteisöllisyys
•
•
Ruokahuolto vice versa
Luontaiset kohtaamisen paikat
• Tieto vanhusneuvostosta
•
•
•
•
•
Esite
Valintaprosessin demokraattisuus
Palautekanavat
Miten asioita saa vanhusneuvoston asialistalle /käsittelyyn? Yksilö / yhdistys
Miten asioihin reagoidaan, miten seurataan? Prosessi tuotava näkyviin.
Kaikki kehittäminen yhteistyössä kohderyhmän kanssa
20.1.2014
Päivi Penkkala
8
4
20.1.2014
Viestintä
Esitteet
• Opas ikääntyville
• +65-vuotiaiden kirje
• Palvelukartta
• (vrt. Nuorten Mitä tekis?, ennaltaehkäisevien vanhuspalveluiden esitteet, Avoimet ovet –hankkeen esitteet, VSlapset ry)
• Seniorikortti
Tilaisuudet
• +65-vuotiaiden tapahtuma, 75-vuotiaiden tapaamiset, 80-vuotiaiden kotikäynnit
• Studia Generalia
• Messut työntekijöille
• Tapaa Turku
Verkko
• Hyve-hyvinvointipalveluiden sähköinen palveluverkko
• Some-mahdollisuudet
• Osallisuuden kaupunginosatoimijoiden portaalityöryhmä
• Tulostettavat nettisivut
Yhdistävänä
• käyttäjäraati (vanhusneuvosto/asukas/asiakasraadit/tms) arvioimaan ikäkaarinäkökulmasta tuotettavaa
materiaalia
• Materiaali aluenäkökulmasta ja
• Materiaali ikäkaarinäkökulmasta
Väylät
• Kotihoito
• Olemassa olevat tiedotuskanavat, mm. kaupunginosalehdet
20.1.2014
Päivi Penkkala
9
Yksinäisyys, yhteisöllisyys,
koettu yksinäisyys
•
•
•
•
•
•
Ryhmätoiminnot kotihoidon asukkaille
Kotiutuspartiot - aktivointikeinot
Kutsulinjat
Ymmärrys, opiskelu, palveluohjauksen uusi ymmärrys
Yksinäisyys – masentuneisuus – hyvinvoinnin edistämisen
edistäminen
Aukikirjoittaminen
20.1.2014
Päivi Penkkala
10
5
20.1.2014
Yhteystiedot
Päivi Penkkala
Projektipäällikkö
puhelin 040 766 1099
Noora Wallin
Projektisihteeri
puhelin 040 729 1185
[email protected]
www.turku.fi/aktiivinenkuntalainen
1/20/2014
Päivi Penkkala
11
6