Lue VIRVE Uutiset 2/10! - Suomen Erillisverkot Oy

Suomen Erillisverkot Oy:n
sidosryhmälehti 2/10
Valtion IT-strategia
tuo tulosta s. 4
Kunnille oma
ICT-palvelukeskus s. 8
Hätäkeskustoiminta
uudistuu s. 12
Turvallisuusverkko
toteutuu s. 10
Svensk resumé s. 29
Pääkirjoitus
4
Viranomaisverkot ja kansainvälisyys
Sisältö
VIRANOMAISTEN VERKOT ovat kehittyneet
palvelemaan maan
ja kansalaisten turvallisuutta erilaisissa kriiseissä. Eurooppa on
elänyt rauhassa jo yli puoli vuosisataa, mutta silti viranomaisverkkoihin liittyy aivan oikein edelleen tavoite ylläpitää
myös maanpuolustuksen kannalta turvalliset ja suojatut yhteydet.
EADSin TETRA-verkkojen kehityksen juuret ovat
edelleen Suomessa. Suomalaiset ovat pioneereja viranomaisverkon rakentamisessa, mutta muuallakin
on herätty rakentamaan ja kehittämään tätä teknologiaa. Erityisesti terrorismin pelko on luonut tarpeita turvalliselle ja suojatulle viranomaisverkolle. Hyviä käytänteitä on syytäkin seurata
ja soveltaa.
Myös EU:n toimielimissä viranomaisverkkojen kehittäminen on asialistalla.
Vaikka verkkojen yhteensopivuus EU:n
laajuisesti ei liene lähitulevaisuuden
mahdollisuus, riittävät taajuudet on
syytä varata viranomaisille.
Alaan liittyvää teknologiaa me maallikot emme tunne riittävästi. Siksi esim.
Euroopan parlamentissa keskusteltiin
enemmänkin kännyköiden ja mastojen
vaikutuksista ihmisten terveyteen kuin
varsinaisesta viranomaisverkkojen kehittä-
VIRVE-uutiset 2/2010
12
14
Valtion IT-strategia tuottaa tulosta
– kansalaisen ja yrittäjän etu tärkein
8
Kunta-alalle syntymässä
valtakunnallinen ICT-palvelukeskus
10
Turvallisuusverkko TUVE toteutuu
12
Hätäkeskustoiminnan uudistus vaikuttaa
koko auttamisen ketjuun
1
TOTI edennyt kilpailutukseen
1
VIPU pohtii VIRVEn puheryhmiä
1
Asiakkaat tyytyväisiä VIRVE-verkon päivitykseen
18
Eurooppalaiset viranomaisverkkojen
operaattorit Suomessa
23
Radiotaajuuksia etsitään viranomaisille
2
VIRVE-päivässä teemana tulevaisuus
18
Uutisia: TEDS-testaus käynnistyi
20
Svensk resumé
Päätoimittaja: Satu Huhtela, Suomen Erillisverkot Oy, puh. 020 00 00
Julkaisija: Suomen Erillisverkot Oy, PL 3, 0211 Espoo
Toimitussihteeri: Tiina Jäppinen, puh. 00 92 9
tiina.jappinen@mediakonttori.fi
Painos: 00 kpl
Toteutus: Mediakonttori, www.mediakonttori.fi
Lehden taitto: Heli Penttinen
2
Yhteystietojen muutokset, lehtitilaukset ja palaute: markkinointi@erillisverkot.fi
VIRVE-UUTISET 2/2010
Kansikuva: Antero Aaltonen
Painopaikka: Edita Prima Oy
Eva-Riitta Siitonen
Ylipormestari
Erillisverkkojen hallituksen jäsen
Turvallisuusviranomaisten viestinnän haasteita
Kuva: Antero Aaltonen
Suomen Erillisverkot Oy:n sidosryhmälehti
misestä. Onneksi niin EU:sta kuin jäsenmaistakin löytyy ammattilaisia valmistelemaan asioita päätöksentekoon. Erillisverkkojen hallitus käväisi Lontoossa ja tutustui kahden
päivän aikana Cisco Systems -yhtiöön ja Metropolitan Policeen. Vierailu osoitti sen, että teknologian mahdollisuuksien rajana ovat enemmänkin
talouden raamit ja kyky löytää tarkoituksenmukaisimmat sovellutukset.
Lontoon Metropolitan Policen väki oli ylpeä
toimintansa tehokkuudesta ja teknologian korkeasta tasosta. Poikkeuksellista oli halu palvella mediaa. Tiedotuskeskukseen oli vedetty
kaapeliyhteydet suurimmille tv-kanaville.
Asennetta mediaan kannattaa Suomessakin miettiä! Tarkistamattomatkin asiat tihkuvat joka tapauksessa julkisuuteen. Olisi parempi, jos viranomainen
itse käsittelisi keskeneräisiäkin asioita ja toteaisi ne vielä epäilyksenalaiseksi. Huhuina ne muuttuvat aiheettakin totuudeksi.
TURVALLISUUSVIRANOMAISTEN
viestintään kohdistuu monia haasteita. Tele- ja
tietojärjestelmien nopea kehittyminen
asettaa suuria muutospaineita myös turvallisuusviestinnän palveluille. Käyttäjät
ovat usein jo arkipäiväisessä viestinnässään tottuneet hyödyntämään alan viimeisintä ja kehittyneintä teknologiaa ja
tarvittaessa räätälöityjä erikoisratkaisuja.
Palvelutason laatuvaatimukset ovat
erityisen korkeat, kun siirrytään puhumaan kriittisestä kommunikaatiosta. Erikoisratkaisujen kehittäminen ja ylläpito
on tunnetusti kallista ja vaatii resursseja. Teknologia- ja toimittajavalinnoissa
oma tarve tai tekninen paremmuus ei aina ratkaise, vaan tehtyjen valintojen tulee olla elinkelpoisia myös globaaleilla
markkinoilla.
Tasapainon löytäminen uuden teknologian toimintavarmuuden, tarvittavien investointien, käyttökustannusten ja
toisaalta asiakastarpeiden välillä haastaa
meidät erillisverkkolaiset miettimään
nykyisiä ja tulevia ratkaisuja. Voimmeko
toimia riittävän kustannustehokkaasti
samalla säilyttäen poikkeuksellisen korkean palveluiden laadun ja asiakaskeskeisyyden?
VIRVE-kehitysohjelma tuo tehokkuutta, nostaa verkon laatua ja modernisoi
palveluja. Käynnissä oleva viranomaisten
turvallisuusverkkohanke tuo samoin uusia merkittäviä mahdollisuuksia ja haasteita. Myös TETRA-verkkoympäristössä
toimivan mobiilin nopeamman datavälityksen testaaminen on käynnistynyt.
Muutosten keskellä on tärkeintä turvata ja tuottaa asiakkaiden tarvitsema
palvelu toimintavarmasti ja huolehtia
sen jatkuvuudesta.
Kimmo Manni
toimitusjohtaja
Suomen Erillisverkot Oy
VIRVE-UUTISET 1/2010
3
VIRVE-käyttäjät
Valtion IT-strategia tuottaa tulosta
– kansalaisen ja yrittäjän etu tärkein
Valtiovarainministeriössä
valmistellaan uutta tietohallintolakia,
jonka tarkoitus on tarttua toden teolla
siihen ongelmaan, että kunnissa
ja valtiolla on käytössä satoja
keskenään yhteen sopimattomia
ohjelmistoja ja järjestelmiä, jotka eivät
keskustele keskenään.
Yrjö Bensonin mukaan uudessa laissa päähuomio
on järjestelmien yhteensopivuudessa,
yhteisten tietovarantojen hyödyntämisessa sekä yhteisessä kokonaisarkkitehtuurissa.
Neljä vuotta sitten valtioneuvosto teki
periaatepäätöksen valtiohallinnon IT-toiminnan kehittämisestä. Päätöksen pohjalta luotiin IT-strategia (2006–2011), jota lähti luotsaamaan tuolloin valtion ensimmäisenä IT-johtajana Leena Honka.
Benson tarttui ruoriin viime syksynä.
– Edeltäjältä jäi hyvä perintö, mikä tie
käydään loppuun. Moni asia on jo muuttunut. On esim. SADe-hanke, IT-konseriohjauksen luominen julkishallintoon
ja tämä lakiuudistus. Osa IT-strategian
kärkihankkeista on jo siirtynyt tuotantoon. Samaan aikaan on alkamassa strategian uudistamiskierros, kuvaa Bensonin nykytilannetta.
Julkishallinnon ICT-menot vuonna
2009 olivat noin 2,1 miljardia euroa. On
arvioitu, että kun IT-strategia saadaan
käytännön tasolle, voi se tuoda kymmenien miljoonien ja jopa 100 miljoonan
säästöt. Laki antaa valtion IT-johtajalle
VALTION IT-JOHTAJAN
”
on hyviä esimerkkejä, kuten Senaattikiinteistöt Oy ja Hansel Oy, sanoo Benson.
Tietohallintolaki
Toimeksianto 2009. Eduskunnan päätettäväksi 2010. Voimaan 2011.
Yhteinen tahtotila löytyi
Valtion IT-kehittämisohjelmat
Sähköinen asiointi
Sähköisen asioinnin alustan ja Asiointitilin kehittäminen ovat valtionhallinnon IT-strategiaa toteuttavia kärkihankkeita ja osa Sähköisen asioinnin
ja demokratian vauhdittamisohjelmaa
(SADe-ohjelma). Hankkeiden tavoitteena on lisätä asiakaskeskeisyyttä,
kustannustehokkuutta ja tuottavuutta
sekä tukea uusien laadukkaiden palveluiden syntymistä.
Bensonin tehtävää IT-johtajana helpottaa ennen kaikkea se, että Suomessa
ollaan nyt yhtä mieltä maan ylintä johtoa myöten siitä, että kuntien ja valtion
ICT-menoissa voidaan säästää ja parantaa tuottavuutta merkittävästi tietojärjestelmiä yhtenäistämällä sekä panostamalla avoimiin arkkitehtuureihin.
IT-alalla uudistukset alkavat usein pienen piirin keskuudessa sisäsyntyisesti, ja
sen jälkeen ideoita yritetään myydä organisaatiossa eteenpäin
– Nyt tehdään toisinpäin. Olemme toteuttamassa poliittisten päättäjien hyvin
täsmällisiä toimeksiantoja, sanoo Benson tyytyväisenä.
– Eduskunta on kirjallisesti toivonut,
että julkishallinnon järjestelmien toimivuutta on parannettava alkaen terveydenhuollonjärjestelmistä. Asia ei tule
kuntoon ilman lakia, koska viranomaiset
tekevät lakimääräisiä tehtäviä. Laki tuo
myös velvoitteita.
Tietohallintolain pääsisältö koskee konsernin
hallintoa. Kun tulin IT-johtajaksi, minulle painotettiin,
että tehtäväni on tuoda valtion IT-hallintoon ennen
kaikkea konsernimainen hallinto.
”
myös lakiin perustuvat keinot toteuttaa
yhtenäistäminen.
Benson työskentelee valtiovarainministeriössä, jolle on tulossa suuri vastuu
kuntien ja valtion IT-järjestelmien ohjauksessa. Myös kuntien ohjelmien on perustuttava avoimiin rajapintoihin ja tallennusjärjestelmiin, ja tätä asiaa edistetään SITRAn vetämässä kuntaohjelman
ICT-hankkeessa.
– Valtio hajautti 20 vuotta sitten tulosvastuuta virastoille. Samaan aikaan kuntien itsehallinto vahveni. Sen kehityskaaren hyödyt on nyt ulosmitattu ja nyt askelletaan kohti konsernimaista hallintoa,
sanoo Benson ja jatkaa:
– Tietohallintolain pääsisältö koskee
konsernin hallintoa. Kun tulin IT-johtajaksi, minulle painotettiin, että tehtäväni on tuoda valtion IT-hallintoon ennen
kaikkea konsernimainen hallinto. Siitä
VIRVE-UUTISET 2/2010
Tahtotila näkyy lähiaikoina myös
konkreettisina tuloksina.
– Julkishallinnossahan on kolme keskeistä IT-alan toimijaa, joista yksi eli VIP
(Valtion IT-palvelukeskus) on jo olemassa. Se tuottaa toimialariippumattomia
palveluja, kuten perustietoliikennettä,
työasemapalveluita ja viestintäratkaisuja, kertoo Benson.
Toinen asia, joka on syntymäisillään,
on kuntien ICT-palvelukeskus eli KPKICT, jossa SITRA toimii kummisetänä.
Hankkeesta on kerrottu lisää muualla
tässä lehdessä.
– Siinä hankkeessa on noin puolet
Suomen kansalaisista mukana kuntien asukkaina. Kolmas, johon on haettu
vauhtia hallituksen iltakoulusta, on julkishallinnon IT-palvelukeskus, joka tuottaisi palvelut koko julkishallinnolle ja
joiden tuottajat olisivat sekä valtion että
Yhteentoimivuus
Yhteentoimivuuden kehittämisohjelman tavoitteena on luoda kokonaisarkkitehtuuri toiminnan ja tietojärjestelmien kehittämisen ohjausvälineeksi
kaikilla valtionhallinnon tasoilla.
Lisäksi tavoitteena on suunnitella ja
ottaa käyttöön toimintamalli arkkitehtuurin ylläpitämiseksi ja arkkitehtuurikuvausten hyödyntämiseksi kehityshankkeiden ohjauksessa ja järjestelmien suunnittelussa ja toteutuksessa.
Yhteiset tietojärjestelmät
Yhteiset tietojärjestelmät ovat koko
valtionhallinnolle suunnattuja yhteisiä
ja toimialariippumattomia tietojärjestelmiä tai palveluja alueilla, joilla virastot
käyttävät samoja tai samoihin tarpeisiin hankittuja järjestelmiä.
Yhtenäinen perustietotekniikka
Valtion yhteisten perustietotekniikkapalvelujen tavoitteena on lisätä joustavuutta hallinnon rakenteissa yhtenäistämällä tietojenkäsittelyn teknologiaa
ja sen hallinnointia. Yhtenäiset perustietotekniset ratkaisut muun muassa
mahdollistavat joustavat organisaatiomuutokset sekä varmistavat riittävän
laajan ja syvän osaamisen teknologiaalueilla.
Tietoturvallisuus
Valtiovarainministeriö vastaa valtion
tietoturvallisuuden ohjauksesta ja
kehittämisestä. VM on asettanut
Valtionhallinnon tietoturvallisuuden
johtoryhmän (VAHTI) hallinnon tietoturvallisuuden yhteistyön, ohjauksen
ja kehittämisen elimeksi.
VIRVE-UUTISET 2/2010
kuntien piirissä, valottaa Benson.
Kansalaisille tulee vuorostaan asiointitili ensi talvena. Tämä on kaksisuuntaiseen asiointiin tarkoitettu yleiskäyttöinen ratkaisu.
Uudistuksen kulmakivet
Valtion tietohallinnon uudistamiseen
liittyy viisi keskeistä asiaa. Ensimmäinen
liittyy virkamiehen perustyökaluihin eli
työasema- ja viestintäratkaisuihin, joka
alkavat Bensonin mukaan konkretisoitua lähiaikoina.
Tämä virkamiehen ICT-palvelupaketti on avainasemassa valtiohallinnon
”
Sähköisissä palveluissa
otetaan huomioon myös
ne, jotka eivät syystä tai
toisesta pysty tai halua
käyttää tietokonetta.
”
tuottavuuden kannalta. Paketti tarkoittaa
yhtenäistä ja vakioitua työasemaa, ohjelmistoa ja perustietotekniikkatukea koko
valtionhallinnolle.
Toinen tärkeä asia ovat yhteiset hallinnon järjestelmät ja tietokannat.Yhteinen
järjestelmä voi olla esim. asiakirjojen hallintaohjelmisto. Olennaista on myös, että
samoja tietoja ei kirjata moneen eri paikkaan ja viranomaisten välisen tiedon luovutuksen veloitus loppuu. Viranomaisen
tuottamaan tietoon tulee kertakirjausperiaate eli perustietojen kopiointi on sallittua vain poikkeustapauksissa.
Kolmas liittyy kansalaisten ja yritysten sähköisiin asiointipalveluihin, joita
on tarkoitus lisätä ja toisaalta yhtenäistää esim. saman portaalin päälle. Neljäs
liittyy valtion IT-hallinnon kokonaisarkkitehtuuriin ja viides asia tietoturvaan
sekä varautumiseen.
Valtion IT-asioille yhteinen
arkkitehtuuri
Erityisen ylpeä Benson on juuri valmistuneesta kokonaisarkkitehtuurimenetelmästä, joka tulee toimimaan toimin-
nan ja tietojärjestelmien kehittämisen
ohjausvälineenä kaikilla valtionhallinnon tasoilla ja myös kunnissa.
– Se on kerta kaikkiaan hieno ja hyvässä vedossa. Kun olemme esitelleet sitä johdolle, kokoukset ovat yleensä venyneet, koska se koetaan hyvin mielenkiintoisena, sanoo Benson.
– Kokonaisarkkitehtuurissa kuvataan,
kuinka organisaation palvelut, prosessit,
organisaatioyksiköt ja ihmiset sekä tietoja viestintäteknologiaratkaisut toimivat
kokonaisuutena. Sen osa-alueita ovat toiminta-, tieto-, järjestelmä- ja teknologiaarkkitehtuurit, selostaa Benson.
Toiminta-arkkitehtuurissa
kuvataan
kunkin hallintoalan prosesseja ja palveluita, joita se tuottaa kansalaisille ja yrittäjille. Tietoarkkitehtuurissa kuvataan
niitä tietovarantoja ja tietomalleja, joita
virasto tarvitsee tehtäviensä hoitamisessa. Järjestelmäarkkitehtuuri kuvaa, mitä tietojärjestelmiä käytetään. Teknologianäkökulma kuvaa, mitä teknologiaratkaisuja käytetään, jotta virasto voi hoitaa
sille määrätyt tehtävät.
Oleellinen ajatus kokonaisarkkiteh-
tuurin luomisessa on se, että valtion IThallintoon jää vähemmän päällekkäisyyksiä ja epäonnistuneita projekteja.
Sähköiset asiointipalvelut kansalaisille
Benson muistuttaa, että viime kädessä
kaiken tekemisen pitää näkyä kansalaiselle tai yrittäjälle. Se voi olla välillistä,
kuten verorahojen säästämistä, tai vaikutus voi olla suoraa, kuten uusia tai parannettuja kansalaisten sähköisiä asiointipalveluja.
Sähköisen asioinnin ja demokratian
edistäminen eli SADe-hankkeessa edistetään sähköistä asiointia siten, että kansalaisten ja yritysten sähköinen asiointi
on mahdollista vuoteen 2013 mennessä
kattaen kaikki keskeiset palvelut.
Kansalaisen kotisivun kehittämishanke käynnistyy syksyllä 2010. Sen visiona
on tarjota kansalaiselle kattavasti heidän
jokapäiväisessä elämässään ja eri elämäntilanteissaan tarvitsemansa palvelut
sähköisesti helppokäyttöisen palvelun
kautta. Erityistä painoa asetetaan tietoturvalle ja kansalaisten tietosuojan varmistamiselle.
”
Karkeasti arvioiden
IT-kuluihin voidaan
vaikuttaa teknologialla
vain10 prosenttia,
toiminnan muutoksella
90 prosenttia.
”
– Sähköisissä palveluissa otetaan huomioon myös ne, jotka eivät syystä tai toisesta pysty tai halua käyttää tietokonetta. Aina pitää olla myös vaihtoehtoinen
reitti niin kansalaiselle kuin yrittäjällekin, sanoo Benson.
– Sähköiset palvelut kehitetään kuitenkin enemmistön ehdoilla eikä ratkaisuja lähdetä suunnittelemaan esim. 20
prosentin vähemmistön ehdoilla, hän lisää. Vähemmistölle pitää olla vaihtoehtoisia palvelumuotoja, kuten puhelinpalvelu ja yhteispalvelupisteet.
Virkamies päihittää nokialaisen
Filosofian maisteri Yrjö Benson siirtyi
valtion IT-johtajaksi Nokian IT Operations Developmentin johtajan tehtävistä.
VIRVE-UUTISET 2/2010
Nyt hän vetää valtion IT-toiminnan johtamisyksikköä, joka vastaa valtiokonsernin IT-strategian valmistelusta ja ylläpitämisestä sekä IT-toiminnan keskitetystä
ohjauksesta.
– Tämä vaatii kahdenlaista johtamista.
Täytyy olla selkeä strateginen linjaus- ja
visiointikyky, mitä maalia ollaan ajamassa ja millä väliaskelluksilla. Johdan strategia- ja visiointityötä.Tehtäväni on tuottaa tahtotila valtiohallinnon IT-uudistukselle. Jokaiselle hankkeelle on taas omat
johtajansa, mikä edellyttää taas heidän
johtamista, kuvaa Benson työtään.
Benson hehkuttaa virkamiesten tunnollisuutta ja työmoraalia.
– Valtiolla työskentely on tehokasta,
koska virkamieskunnan moraali on korkea ja työhön tarttumiskyky hyvä. Esim.
Nokialla hihasta tarttujia on paljon ja
työntekijöillä on jatkuva houkutus lähteä tekemään jotain muuta, kuin mitä
on sovittu. Siellä piti huolehtia siitä, että
kaikki ovat tehneet sen, mitä on sovittu,
kuvaa Benson muutosta.
– Täällä on oleellista, että asioista sovitaan huolellisesti, selkeästi ja kunnolla,
ja niin, että sopimus on realistinen. Virkamiehet tekevät yhtä lailla pitkää päivää eivätkä häviä yhtään ahkeruudessa
yritysmaailmaan nähden, hän jatkaa.
Hän myös sanoo pilke silmäkulmassa,
että jos virkamies on työhullu suomalainen, niin keskiverto nokialainen ei oikeastaan edes ole suomalainen, koska tekijäkaarti on niin kansainvälinen.
– Valtiohallinnossa miinusta on se, että virastot voivat tehdä vain sitä, mitä laki sanoo. Jos minulla on hyväksi koettu
sovellus, en voi lainata tai luovuttaa sitä naapurivirastolle, eikä toinen voi sitä
hankkia, jos sitä ei ole kilpailutettu.
Bensonin mielestä kilpailutukset ovat
julkishallinnossa kehityksen hidaste. Valtion IT-hankkeissa voidaan käyttää nykyisin kuitenkin neuvottelumenettelyä,
joka tekee hankintaprosessista joustavamman.
Bensonin mielestä toimittajat ovat
suhtautuneet hyvin valtion IT-uudistuksiin. Hän uskoo, että kun valtion ja kuntahallintoon saadaan avoimet järjestelmät ja yhteiset rajapinnat, avaa se pienillekin yrityksille uusia mahdollisuuksia
tuoda omia sovelluksiaan julkishallinnon käyttöön.
Benson haluaa olla avoin kaikkia toimittajia kohtaan, ja valtio järjestää yrityksille mm. asiakohtaisia kaikille avoimia teemapäiviä.
”
Valtiohallinnossa on
olemassa monia paikkoja,
joissa IT-asiat on hoidettu
todella hyvin. Koko valtion
hallinnon läpi menevät
ratkaisut ovat kuitenkin
vasta tulossa, kuten
yhtymäverkko, joka kytkee
valtionhallinnon toimipaikat
yhteen.
”
Toiminnan kehittäminen on pääasia
– Suurimmat hyödyt ICT-investoinneista
saadaan ICT:n mahdollistaman toiminnan kehittämisen myötä, sanoo Benson.
Karkeasti arvioiden säästöihin voidaan vaikuttaa järjestelmien parantamisella ja teknologian muutoksilla vain
kymmenen prosenttia, mutta toiminnan
muutoksella 90 prosenttia.
Benson luettelee joitain esimerkkejä.
Kun virkamiehelle tulee käyttöön kokouksen hallintaohjelma, hänen ei tarvitse mennä enää fyysisesti kokouspaikalle esim. Lappeenrannasta Helsinkiin. Etätyö mahdollistaa toimistopäivän myös
kotona. Sähköpostilla ei tarvitse lähettää
liiteitä, jos käytetään dokumenttien hallintajärjestelmää.
Osa virastoissa edellä
– Valtiohallinnossa on olemassa monia paikkoja, joissa IT-asiat on hoidettu
todella hyvin. Koko valtion hallinnon
läpi menevät ratkaisut ovat kuitenkin
vasta tulossa, kuten yhtymäverkko, joka
kytkee valtionhallinnon toimipaikat yhteen.
Yhtymäverkosta hyötyy mm. Kiekuhanke, jossa yhtenäistetään valtion talous- ja henkilöstöhallinnon toimintatapoja, prosesseja, järjestelmiä ja tietorakenteita. Kieku otetaan ensimmäisissä
virastoissa käyttöön jo tänä vuonna.
*
Lisätietoa: www.valtit.fi
Teksti: Tiina Jäppinen
Kuva: Seppo Haavisto
VIRVE-UUTISET 2/2010
Kunta-alalle syntymässä
valtakunnallinen ICT-palvelukeskus
palvelukeskeisestä arkkitehtuurista.
– Tämä ei jää tekniikasta kiinni, sillä
kaikki tekniikka on jo olemassa. Sovellusten ja ICT-palvelujen käyttö kulkee
kokonaisarkkitehtuurin eri kerrosten
kautta, uskoo Sulonen.
Sitra on valmistellut yhteistyössä 1 kunnan, 2 kuntayhtymän,
valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton kanssa kuntien ICT- sekä talous- ja
henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamista. Yhtiön osakkaat
ovat kuntatoimijoita, ja yhtiö on täysin julkishallinnon omistama.
Kunnat ja valtion yhdessä
Myös toimittajat saatu mukaan
Ensimmäiset palvelukeskusten palvelut
tarjotaan asiantuntijapalveluina. Tietojärjestelmät tulevat mukaan 2012-ohjelmassa ja jonkin verran jo ensi vuonna.
– Kentälle tuodaan myös uutta tietojärjestelmää. Kunnat ovat monialatoimijoita. On oppilashallintoa, asiakirjahallintoa, kuntahallintoa, teiden rakentamista
jne. Tämän pohjalle rakennetaan kokonaisarkkitehtuuri, sanoo Sulonen ja jatkaa:
– Oleellista tässä on se, että kuntahallinto tekee tätä yhdessä valtion kanssa.
Valtion ja kuntien arkkitehtuurit pitää
saada yhteen, mikä tarkoittaa yhtenäisiä
standardeja ja rajapintoja.
Suljetuista järjestelmistä on tarkoitus
päästä avoimiin, joissa tieto kulkee joustavasti
– Nyt kunnissa on satoja toimialakohtaisia sovelluksia, joissa kaikissa saattaa
olla kuntalaisen perustiedot erikseen.
Tällä hetkellä ei ole mitään keinoa integroida näitä yhteen. Jatkossa erilaisista
prosessi- ja tietojärjestelmäsiiloista päästään eroon, sanoo Sulonen.
Avainasemassa on kokonaisarkkitehtuuri ja sen tekniset osat eli palvelualusta ja integraatioalusta, jotka ovat yhteisiä
niin valtiolle kuin kunnillekin. Osapuolet, joiden välillä tietoa liikutellaan, ovat
näiden alustojen päällä kiinni. Puhutaan
Tärkeä saavutus on se, että tietotekniikan toimittajat on saatu ajatukseen
mukaan ja he ovat suostuneet toteuttamaan yhteiskäyttöisyyden omiin sovelluksiinsa.
– Toimittajat ovat huomanneet, että
myös heidän täytyy toimia yhdessä avoimesti. Toisaalta tarkoitus ei ole pienentää ICT-kustannusten määrää eli samat
markkinat pysyvät, sanoo Sulonen.
– Tapaan kaikki Suomen ICT-toimittajat ja heille kerrotaan henkilökohtaisesti, mikä palvelukeskuksen toimintamalli
on, ja samalla otetaan selvää, mitä mahdollisuuksia toimittajalla on tulla mukaan. ICT-toimittajien tapaamisia on jo
varattu 140, joista olen käynyt 75 läpi.
Kaikki ovat varteenotettavia pelureita
kuntamarkkinoilla, joten yhteistyöstä tämä ei jää kiinni, sanoo Sulonen.
Kuntien tietojärjestelmäpuolella käytetään noin miljardi euroa vuodessa. Tätä summaa ei ole tarkoitus pienentää
vaan vain kokonaiskustannuksia eli vaikuttaa tietotekniikkaratkaisuilla niihin
palveluihin ja prosesseihin, joita kunnissa tapahtuu.
– Ainoa, mikä kuntien ICT-hankkeen
voi sotkea, on politiikka. Kyse on nyt
enää asenteesta ja ihmisestä, toteaa Sulonen.
Hankkeessa ei oteta kantaa, mitä servereitä tai tietoverkkoja kunta-ala käyttää. Palvelukeskus tarjoaa alustan ja rajapinnat, joita pitkin niitä voidaan käyttää.
Esimerkiksi VIRVE voi olla yksi osa kuntien ICT-kokonaisuutta.
KUNTASEKTORILLA VOIDAAN
saavuttaa
jopa usean miljardin vuosittaiset säästöt virtaviivaistamalla prosesseja ja sirpaleisia järjestelmiä. Jos kuntien käyttämät sovellukset ja niihin liittyvät prosessit saadaan järjestettyä optimaalisesti, resursseja voitaisiin ohjata hallinnosta
hoivatyöhön ja muihin kunnan ydintoimintoihin.
– Kuntahallinnossa on valtava määrä
eri tietojärjestelmiä historiallisista syistä. Tyypillinen sovellusten määrä kuntaa
kohden on 200–300. Tästä kirjavuudesta
halutaan päästä eroon ja integroida järjestelmiä keskenään. Kaikkia ei pystytä muuttamaan yhdellä kertaa, vaan ensimmäiset integraatiot tehdään vanhojen järjestelmien päälle, jolloin voidaan
käyttää nykyisiä operatiivisia sovelluksia,
kertoo vanhempi neuvonantaja Teppo
Sulonen Sitrasta.
Sulonen on toiminut myös Tampereen kaupungin tietohallintojohtajana.
Hän uskoo, että aika on hankkeelle valmis, koska kunnilta yksinkertaisesti alkaa loppua raha. ICT-ratkaisuja yhtenäistämällä aiotaan hillitä ICT-menojen kas-
Sitra
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto,
joka edistää yhteiskunnan hyvinvointia
eduskunnan valvonnassa. Sen tehtävät
on määritelty laissa.
Kuntaohjelma 2009–2013
Sitra käynnisti viime vuodenvaihteessa
uuden viisivuotisen Kuntaohjelman.
Sen tavoite on kehittää kuntapalvelujen
tuottamismalleja vastaamaan väestön
ikääntymisestä, kuntatalouden kasvavista alijäämistä ja alueellisesta eriytymisestä sekä työvoimapulasta aiheutuvia
haasteita.
Kuntaohjelmassa on käynnissä useita
hankkeita, joista yksi on kuntien palvelukeskus. Nyt Sitra on ehdottanut kahden,
8
VIRVE-UUTISET 1/2009
vua. Samalla halutaan vapauttaa resursseja järjestelmien ylläpidosta niiden kehittämiseen.
– Huutavin pula on terveydenhuollon
tietotekniikkapalveluiden yhtenäistämisestä. Siellä asiat ovat huonoimmassa jamassa, toteaa Sulonen.
Säästöt toimintaa muuttamalla
Vaikka nyt puhutaan kuntien ICT-hankkeesta, tavoite on pienentää kuntien
kokonaiskustannuksia. Sulosen mukaan
se tehdään toimintamalleja ja prosesseja
viilaamalla, ja tässä ICT on kaiken pohjalla.
– Kuntien kanssa on aloitettu aiesopimusten teko 11.5.2010 ja kuntaohjelman kaksi osakeyhtiötä palvelukeskuksia varten perustetaan 26.8. Lokakuun
loppuun asti kunnat voivat miettiä, tulevatko yhtiöihin osakkaaksi mukaan. Sen
jälkeen ensimmäinen ovi sulkeutuu; toki
myöhemminkin pääsee mukaan, mutta
se voi olla kalliimpaa. Toimittajien kanssa sitoudutaan hankkeeseen mukaan koko ajan myös elokuun jälkeen, kuvaa Sulonen aikatauluja.
täysin kuntien omistamien valtakunnallisten palvelukeskusten perustamista.
Toinen on tietotekniikkaan keskittynyt
KPK ICT -palvelukeskus. Toinen on
talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita
omistajilleen tarjoava talous- ja henkilöstöhallinnon KPK THH -palvelukeskus.
Kuntien ICT-palvelukeskus
KPK ICT -palvelukeskus tarjoaa omistajilleen tietohallinnon ja tietotekniikan
asiantuntija-, sovellus- ja infrastruktuuripalveluita. Yhtiö järjestää ja kehittää
palveluita koordinoimalla kuntasektorin
ICT-kehityshankkeita ja palvelutarpeita. Se yhdistää toimittajien tarjoamia
sovelluksia ja asiantuntijuutta valmiiksi,
kuntien toimintoja hyödyntäviksi kokonaisuuksiksi, ratkaisuiksi ja palveluiksi.
ICT-palveluiden
keskittämisen etuja
– Merkittävä tuottavuuden
kehityspotentiaali
– Parempi neuvotteluasema kaupallisiin
toimijoihin nähden
– Resurssit ylläpitävästä kehittävään
– Parantaa kunnan kilpailukykyä
– Vaikutus eläköitymisen aiheuttamaan
työvoimatarpeeseen
– Nykyaikainen palveluarkkitehtuuri
– 24/7- itsepalveluprosessit
– Toimintamenojen kasvun hillintä
Avoimet rajapinnat
– Perustietotekniikkaa ja
asiantuntijapalveluita
– Integraatioalusta, jonka kautta
sovellukset tarjotaan palveluna
Kunta ICT -hankkeen hyötyjä
Kunta ICT -palvelukeskukselle tulee pääkonttori, mutta muuten keskus rakennetaan virtuaalisesti eli asiantuntijat
voivat työskennellä mistä päin Suomea
tahansa.
– Me puhumme osaamisverkostosta.
Kunta ICT ei sijaitse missään vaan voi olla kaikkialla, minkä yhteisölliset työkalut
sallivat, toteaa Sulonen.
Kuntien saamat hyödyt ovat monenlaiset, kuten se, että tietotekniikan ostaminen keskitetään sellaisten käsiin, jotka sen osaavat.
– Sovellusten ja palvelujen integraatio
”
Oleellista tässä on se, että
kuntahallinto tekee tätä yhdessä
valtion kanssa. Valtion ja kuntien
arkkitehtuurit pitää saada yhteen,
mikä tarkoittaa yhtenäisiä
standardeja ja rajapintoja.
”
on toinen asia. Kun saadaan yhteisiä tietojärjestelmiä, sieltä tulee todellinen säätö. ICT-hanke helpottaa ennen kaikkea
arjen rutiineita, huomauttaa Sulonen.
Myös kuntalainen tulee huomaamaan
muutoksen, kun entistä enemmän palveluja saadaan nettiin.
– Käyttäjä, joka on tavallinen kuntalainen, tekee tulevaisuudessa suurimman työn. Tästä on hyviä esimerkkejä.
Nykyisin kukaan ei enää esim. ihmettele, että pankin työt saa tehdä itse.Toinen
on esim. veroehdotus ja veroilmoitukset,
jotka toimivat loistavasti, sanoo Sulonen.
Sovelluksia internetin kautta
Kuntien ICT-palvelukeskuksen avainsana
on SOA (Service Oriented Architechture) eli palvelukeskeinen arkkitehtuuri,
joka on ohjelmistotekniikassa käytetty
arkkitehtuuritason suunnittelutapa.
Sen ideana on, että tietojärjestelmien
toiminnot ja prosessit toimivat itsenäisinä, avoimina ja joustavina palveluina,
joita voidaan aina käyttää avoimien standardien rajapintojen kautta yleensä intenetin kautta. Sen sijaan, että jokaisessa
kunnassa on oma talous- ja hallintojärjestelmä, tulevaisuudessa julkishallinnon
toimijat voivat käyttää Kunta ICT -palvelukeskuksen rajapinnan ylitse toimittajien tarjoamia talous- ja hallintojärjestelmän palveluja internetin kautta.
SOA:n avulla saadaan erilaisten tietojärjestelmien joustava ja järjestelmäriippumaton vuorovaikutus. Vuorovaikutus
tapahtuu yleensä avoimien standardien
rajapintojen kautta internet-verkossa tai
muissa tietoverkoissa.
*
Teksti: Tiina Jäppinen
Kuva: Seppo Haavisto
VIRVE-UUTISET 2/2010
9
Valtion ylimmälle johdolle ja yli 30 000 turvallisuusviranomaiselle rakennetaan omaa tietoverkkoa.
Valtioneuvosto päätti turvallisuusverkkohankkeen eli TUVEn toteuttamisesta huhtikuussa 2009,
ja tietoverkon pitäisi valmistua vuoden 2011 loppuun mennessä.
Turvallisuusverkko TUVE toteutuu
HANKKEEN BUDJETTI
on vajaa 200 miljoonaa euroa, mikä kertoo sen, ettei
verkkoa lähdetä rakentamaan tyhjästä.
– Turvallisuusverkkohankkeessa yhdistetään ja kehitetään jo olemassa olevia ratkaisuja. Kyse on korkean varautumisen tietoliikenneratkaisusta, jota käytetään silti päivittäin, toteaa TUVEn hankepäällikkö Esko Vainio valtiovarainministeriön hallinnon kehittämisosastolta.
Turvallisuusverkko ei ole uusi ajatus,
vaan ensimmäisiä hahmotelmia tehtiin
jo 2000-luvun alussa VIP- sekä myöhemmin SECNET- ja TURVE-hankkeissa. Turvallisen tietoverkon toteuttamiselle alkoi syntyä painetta useastakin syystä,
joista yksi on ollut teletoiminnan yksityistäminen.
– Valtiohallinto on tällä hetkellä liian riippuvainen yhdestä operaattorista, kansainvälisestä pörssiyhtiöstä. Tilanne syntyi sen jälkeen, kun posti- ja teleliikenne yksityistettiin, ja myöhemmin
TeliaSonera alkoi vastata valtion tietoliikennetarpeista, sanoo Vainio.
Erityisen hyvä käyttövarmuus
Valtion johto ja pelastusviranomaiset
haluavat tietoverkoilta normaalia parem-
TUVE
Hallinnon turvallisuusverkko TUVE tarkoittaa valtioneuvoston ja turvallisuusviranomaisten korkean varautumisen
tietoliikenneratkaisua. Hankkeen toimikausi on 9.4.2009–31.12.2011.
Tavoitteena on parantaa merkittävästi
tietoliikenneverkon suojatasoa ja käytettävyyttä. Keskeistä ratkaisussa on, että
kriittinen tietoaineisto varastoidaan ja
hallinnoidaan Suomessa.
Turvallisuusverkon tarkoituksena on
parantaa valtion johtamiskykyä, valtionjohdon päätöksentekokykyä, tilannekuvan muodostamista ja viranomaisten
välistä tietojenvaihtoa sekä tiedon eheyden ja kiistämättömyyden edellytyksiä
kaikissa turvallisuustilanteissa.
10
VIRVE-UUTISET 2/2010
paa luotettavuutta ja käytettävyyttä
myös poikkeavissa olosuhteissa, kuten
luonnonkatastrofien, sähkökatkon tai
laajan tietoverkkoihin kohdistuvan
hyökkäyksen varalle.
Viranomaiset epäilevät, ettei näin hyvä varautuminen istu voittoa tavoittelevien pörssiyhtiöiden tavoitteisiin. Toisaalta valtiohallintoa on painostettu jo
pidemmän aikaan tehostamaan toimintaansa, mikä on tärkeä TUVEn etu.
– Valtiohallinnon on päästävä siiloajattelusta myös turvallisuusverkkoasioissa.
Usean oman verkon sijaan on parempi
vaihtoehto luoda yhteinen verkko, sanoo Vainio.
TUVEn idea on pitkälti sama kuin silloin, kun viranomaiset luopuivat omista VHF-radioverkoistaan ja luotiin viranomaisten yhteinen radiopuheverkko
VIRVE.
TUVE-toimijoiden verkko-operaattorina tulee olemaan Puolustusvoimien Johtamisjärjestelmäkeskus Jyväskylässä ja
palveluoperaattorina sisäasiainministeriön alainen hallinnon tietotekniikkakeskus HALTIK Rovaniemellä. TUVEssa voidaan saavuttaa Vainion mukaan tiedon
luottamuksellisuuden 2. luokka.
Poikkihallinnollisessa hankkeessa
ovat mukana valtioneuvoston kanslia,
valtiovarainministeriö, sisäasiainministeriö, puolustusministeriö, liikenne- ja
viestintäministeriö sekä ulkoasiainministeriö.
Puolustusministeriön ja sisäasiainministeriön osahankkeet vastaavat
tietoliikenneverkon ja verkkopalvelujen
toteuttamisesta.
Hankkeen arvioinnista ja seurannasta
vastaa valtioneuvoston kanslia. Hankkeen hallinnosta ja käytännön koordinoinnista vastaa valtiovarainministeriön
hallinnon kehittämisosastolla toimiva
Tuove-yksikkö.
– VIRVE on tavattoman hieno ratkaisu,
ja siitä kehitetään edelleen riippumatta
tästä hankkeesta. On tärkeää, että turvallisuusviranomaisilla on mobiiliratkaisu, joka integroituu kiinteän infrastruktuurinsa osalta TUVE-ratkaisun kautta
laajempaan kokonaisuuteen, muistuttaa
Vainio.
”
Valtiohallinnon on päästävä
siiloajattelusta myös
turvallisuusverkkoasioissa.
Usean oman verkon sijaan
on parempi vaihtoehto
luoda yhteinen verkko.
Keskittäminen, virtualisointi ja
energiasäästöt
”
Vainio kertoo hymyillen, miten TUVEväki on innostunut, kun on huomattu,
mikä valtava potentiaali valtiohallinnossa löytyy ja voidaan hyödyntää yhteisen tietoverkon eteen. Kustannustehokkuuden takaa löytyvät tutut asiat, kuten
tietojärjestelmien keskittäminen, virtualisointi ja oivat energiaratkaisut.
– Energiatehokkuus on aivan uutta
luokkaa, kuten palvelinhotellien hukkalämmön hyväksikäyttö. Lisäksi TUVEn
palvelinhotelleissa siirrytään tasajännitesyöttöön. Näillä energiaratkaisuilla saavutetaan jo suuria säästöjä, kehuu Vainio.
Virtualisoinnilla säästetään mm. laiteja kaapelointikustannuksista sekä itse tilojen käytössä. Kun nyt jokaisella viranomaisella on omat palvelintilansa, tulevaisuudessa ne saavat omat palvelimensa keskitetysti samasta paikkasta virtuaaliteknologiaa hyödyntäen.
Turvallinen syli sovelluksille
Turvallisuusverkon rajapinnat tulevat
lähelle käyttäjiä. Joka turvallisuusviranomaisella on omia sovelluksia, jotka on
tarkoitus laittaa TUVE-alustan päälle.
Keskeisiä liittymiä tulee esim. hätäkeskusten uuteen tietojärjestelmään tai
esim. poliisien ja pelastuksen johtamisjärjestelmiin.
– TUVEen tulee palveluita, jotka mahdollistavat tietoverkon tehokkaan käytön, kuten erilaiset aika-, nimi- ja tunnistautumispalvelut, mutta myös kollaboraatio- ja viestintäpalvelut, sanoo Vainio.
Niillä tarkoitetaan esim. sähköposti-,
kalenteri-, pikaviestintä-, saavutettavuustieto-, verkkokokous- ja työasematasoisia videoneuvottelupalveluita. Ainoa TUVE-hankkeeseen liittyvä rajaus on Vainion mukaan se, ettei siinä tehdä uusia
loppukäyttäjien sovelluksia.
”
TUVEen tulee palveluita,
jotka mahdollistavat
tietoverkon tehokkaan käytön,
kuten erilaiset aika-, nimija tunnistautumispalvelut,
mutta myös kollaboraatio- ja
viestintäpalvelut.
”
Pilvet tuovat nostetta toimintaan
Vainio käyttää TUVEn yhteydessä myös
termiä ”cloud computing”, jolla tarkoitetaan tietokonekapasiteetin sekä palvelujen joustavaa ostamista ja käyttämistä
internetverkon välityksellä. Sovellukset,
tallennustilat ja laitteet ovat kuin pilviä taivaalla, josta käyttäjä poimii tarvitsemansa. Kun yrityksen ei tarvitse itse
huolehtia sovellusten päivystyksestä,
tietoturvasta tai laiteongelmista, organisaatio voi keskittyä ydintehtäviinsä.
Samaan tapaan TUVE toimii taivaana
sovellusten, tallennustilan ja teknologian pilville, joista viranomaiset valitsevat omansa. Tällä tavoin rajapintoja hyödyntäen TUVEn kautta viranomaiset voivat myös jakaa resurssejaan, sovelluksiaan ja tietojaan myös muiden käyttöön
turvallisesti.
Optimointia
– Toisaalta pitää myös koko ajan harkita, kuinka paljon voidaan keskittää tai
hajauttaa. Optimointi on haastavaa, mutta tärkeää etenkin tällaisessa korkean
varautumisen tarkastelukulmassa, toteaa Vainio.
Yleensä puhutaan kahdentamisesta,
mutta TUVEssa puhutaan redundanssista. Se on eräänlaista ylimäärää, joka jossain systeemissä voi tarkoittaa varaosia,
vaihtoehtoisia toimintatapoja tai rinnakkaisia järjestelmiä.
Redundanssia lisätään esim. tietovarantojen kahdentamisella. Redundanssi
maksaa, mutta samalla se varmistaa systeemin toimintaa esimerkiksi kestämällä TUVEn kannalta esim. viruksia ja jonkin osan tuhoutumista.
*
Teksti: Tiina Jäppinen
Kuva: Seppo Haavisto
VIRVE-UUTISET 2/2010
11
massa, jotta voidaan vaikuttaa prosesseihin ja kehittää toimintaa, toteaa Tulokas.
Myös tuottavuudessa on suuria eroja. Kun esimerkiksi Mikkelissä hätäkeskuspäivystäjä hoitaa vuodessa 7 400 hätäilmoitusta, niin Helsingissä määrä on
11 000.
– Jotain on tehtävä. Kun saadaan aiempaa yksinkertaisemmat toimintatavat,
ohjeistukset ja päivystäjää paremmin tukeva tietojärjestelmä, voidaan kansalaisia ja viranomaisia palvella nykyistä paremmin, sanoo Tulokas.
Uudet toimintamallit edellyttävät hätäkeskuslain uudistamista. Siinä selkeytetään hätäkeskusten tehtäväkenttää, kuten sitä, milloin vastuu siirtyy hätäkeskuslaitokselta viranomaisille.
Liikaa erillisiä tietojärjestelmiä
Hälytystyön toimintamallit uudistuvat
Hätäkeskustoiminnan
uudistus vaikuttaa koko
auttamisen ketjuun
Hätäkeskustoiminnan kehittämishanke vyöryy monella rintamalla. Se iskee
suoraan auttamisen ketjun ytimeen, jossa kansalaisten avunpyynnöt,
yksiköiden hälyttämiset ja viranomaisten yhteistyön aiheuttamat impulssit
sykkivät jatkuvana tietovirtana.
UUDISTUKSESSA KEHITETÄÄN
hätäkeskustoimintaa, laajennetaan hätäkeskusten alueita ja uusitaan tietojärjestelmiä.
Se vaikuttaa laajasti koko viranomaiskenttään, koska hätäkeskustoiminnan
mallit on aika uudistaa.
Hätäkeskusuudistus lomittuu moniin
muihin julkishallinnon kehittämishankkeisiin, joita ovat esim. viranomaisten
kenttäjohtojärjestelmien kehittäminen
12
VIRVE-UUTISET 2/2010
(KEJO), hätäkeskusten ja viranomaisten
välisen viestiliikenteen ja VIRVE-puheryhmäkäytäntöjen kehittäminen (VIPU)
ja viranomaisten turvallisuusverkkohanke (TUVE).
Niille kaikkien edellytyksenä on viranomaisten yhteinen tahtotila kehittää toimintaansa, jotta kansalaiset saavat sen
turvan ja avun, mikä heille kuuluu. Suuri
ero aiempaan hätäkeskusuudistukseen
siis on se, että nyt uuditus tehdään laajassa yhteistyössä 112-toiminnassa mukana olevien viranomaisten kanssa.
– Hätäkeskustoiminnan kehittäminen
ei ole Hätäkeskuslaitoksen sisäinen asia,
vaan nyt puututaan viranomaistoiminnan prosesseihin, joilla voidaan parantaa
koko auttamisen ketjua, toteaa sisäasiainministeriön pelastusosaston turvallisuusverkkoyksikön päällikkö, tietoverkkojohtaja Pekka Tulokas.
– Kun Hätäkeskuslaitos yhtenäistää
toimintatapoja ja rakenteita valtakunnallisesti, pakottaa se samalla viranomaiset
yhdessä miettimään koko auttamisen
ketjun toimintamalleja, hän jatkaa.
Tulokas uskoo, että ilman uudistusta
ei olisi ollut selkeää tarvetta tarkastella
uudelleen viranomaisten sisäisiä prosesseja suhteessa hätäkeskuslaitosten toimintaan eli sitä, mitkä asiat kuuluvat hätäkeskukselle ja mitkä asiat tehdään viranomaispäässä.
Toimintamallit yhtenäistetään
– Nykyisin Suomessa toimii 15 hätäkeskusta, joilla kaikilla on omat toimintamallit. Niitä ollaan nyt yhdenmukaista-
”
Keskeistä uudistuksessa
on se, että hätäkeskukset
verkottuvat keskenään, jolloin
kuormaa keskusten välillä
voidaan tasata ja resursseja
käyttää tehokkaasti. Jos
yhden hätäkeskuksen
toiminta ruuhkautuu,
toinen voi auttaa tehtävien
hoitamisessa. Tämä vaikuttaa
myös turvallisuuteen.
”
– Vuonna 2007 valtioneuvosto antoi
selonteon aiemmin toteutetusta hätäkeskusuudistuksesta. Selonteosta ilmenivät mm. tietojärjestelmien toimimattomuus ja viranomaisten antamien ohjeiden erilaisuus, sanoo Tulokas.
– Keskeistä uudistuksessa on se, että
hätäkeskukset verkottuvat keskenään,
jolloin kuormaa keskusten välillä voidaan tasata ja resursseja käyttää tehokkaasti. Jos yhden hätäkeskuksen toiminta ruuhkautuu, toinen voi auttaa tehtävien hoitamisessa. Tämä vaikuttaa myös
turvallisuuteen,Tulokas kertoo.
Uutta tietojärjestelmää kehitetään Hätäkeskuslaitoksen asettamassa toiminnan ja tietojärjestelmän kehittämiseen
keskittyvässä TOTI-hankkeessa.
Kenttäjärjestelmiä yhtenäistetään
Viranomaisten kenttäjärjestelmien kehittämishankkeen KEJOn ideana on, että
Poliisin, pelastuksen, sosiaali- ja terveystoimen sekä Rajavartiolaitoksen kenttäjärjestelmät keskustelevat uuden hätäkeskustietojärjestelmän kanssa nykyistä
paremmin.
– Kenttäjohtamisjärjestelmien kehittäminen ei ole varsinaisesti Hätäkeskuslaitoksen asia, mutta kun puhutaan auttamisketjun prosesseista, täytyy sekä hätäkeskustoiminnan tietojärjestelmiä että
kenttäjärjestelmiä kehittää yhdessä, painottaa Tulokas.
Tekniikka korvasi
paikallistuntemuksen
Uuden hätäkeskustietojärjestelmän tärkeä ominaisuus on hätäpuheluiden ylivuoto. Jos yksi hätäkeskus ruuhkautuu,
hätäpuhelut voidaan ohjata toiseen
hätäkeskukseen. Tulevia suuria hätäkeskusalueita on arvosteltu päivystäjien
paikallistuntemuksen puutteesta.
– Jo 1980-luvulla silloisten aluehälytyskeskusten ja poliisin hälytyskeskusten alueiden koko oli useita kymmeniä
kuntia. Kun nyt jälleen siirrytään laajempiin alueisiin, ei se ole enää suuri muutos. Paikallistuntemusta ei pidä silti väheksyä, mutta kun toimintamallit yhdenmukaistuvat, minulla on vankka käsitys
siitä, ettei ongelmaa tule, uskoo Tulokas.
Paikkatieto auttamisketjun tukena
Hätäkeskusuudistuksen jälkeen tietotekniikka helpottaa päivystäjän tekemää riskinarviointia ja nopeaa hälyttämistyötä.
Esimerkiksi jatkossa hätäkeskus pystyy paikallistamaan matkapuhelimet, jolloin päivystäjä tai tietojärjestelmä tietää
matkapuhelimella soittavan sijainnin.
Jos vaikka pääväylällä sattuu liikenneonnettomuus, siitä tulee hätäkeskukseen
heti kymmeniä yhteydenottoja. Uusi tietojärjestelmä huomaa, milloin puhelut
tulevat samasta kohteesta, jolloin muualta tulevat hätäpuhelut voidaan ohjata
jonon ohitse.
Tietojärjestelmä ottaa jatkossa aiempaa tarkemmin huomioon kentällä liikkuvien yksiköiden vahvuudet ja ajoneuvojen ominaisuudet ja ajoajat ja osaa ehdottaa lähimmän ja parhaiten tehtävään
soveltuvan yksikön tehtävään.
– VIRVE on jatkossakin se tiedonvälityskanava, jonka varaan hätäkeskustoiminta rakennetaan. On myös mietittävä,
kuinka paljon sillä voidaan siirtää datatietoa ja voidaanko rinnalla hyödyntää
kaupallisia ratkaisuja, pohtii Tulokas.
Hätätekstiviestit tulossa?
Kuuloliitto ja Kuurojen Liitto ovat toistuvasti tuoneet esiin 112-hätätekstiviestipalvelun tärkeyden henkilöille, joilla ei
ole mahdollisuutta tehdä hätäilmoitusta
soittamalla.
Hätäkeskuslaitoksen asettama työryhmä on nyt tutkinut asiaa ja esittänyt, että hätätekstiviestit otettaisiin käyttöön
Suomessa vuonna 2012. Loppuraportti
löytyy www.112.fi -sivuilta.
Hätäkeskuksen päivystäjän kannalta riskinarviointia on haasteellista tehdä tekstiviesteillä. Palvelun käyttöönotto
vaatii sekä teknisten valmiuksien luontia, hätäkeskusten henkilöstön lisäkoulutusta että tiedottamista.
*
Teksti: Tiina Jäppinen
Kuva: Seppo Haavisto
VIRVE-UUTISET 2/2010
13
Etäkäyttöä, tilannekuvaa
ja yhteisiä rajapintoja
Tietojärjestelmä
edennyt kilpailutukseen
TOTI on Hätäkeskuslaitoksen toiminnan ja tietotekniikan kehittämishanke,
jossa ovat mukana 112-toimintaa tekevät viranomaiset. Sen ensimmäisen
vaiheen päätavoitteena oli tulevan, viranomaisten yhteiskäytössä olevan
tietojärjestelmän määrittelytyö, joka on nyt tehty ja jonka tarjouskilpailu alkoi
kesän kynnyksellä. Uuden järjestelmän testauksen pitäisi alkaa vuonna 2013 ja
käyttöönoton olla vuonna 2015.
– YHTEISKÄYTTÖISEN tietojärjestelmän kehityksessä on tärkeää sopia yhteisten rajapintojen käytöstä ja huolehtia niiden käytettävyydestä. Tietoturva
viranomaistoiminnassa on tietenkin asia,
jota ei voi koskaan alleviivata liikaa, sanoo TOTI-hankkeen projektiasiantuntija
Vesa Laulumaa Hätäkeskuslaitoksesta.
– Verkottuminen ja sen mahdollistama
esim. hätäpuheluiden ylivuoto on järjestelmän keskeinen edellytys, jotta kansalaisia voidaan palvella tasapuolisesti myös ruuhkatilanteissa. Tietojärjestelmän pitää toimia valtakunnallisesti myös
häiriötilanteissa, jatkaa Laulumaa.
Toinen keskeinen uudistus on se, että
viranomaiset voivat keskustella tietojärjestelmän kanssa etä- tai rinnakkaiskäyttönä.
täjälle, varsinkaan aikakriittisessä toiminnassa. Vaikka nopeus ei ole itseisarvo, tulee järjestelmien vasteaikojen,
käyttöliittymän ja toimintalogiikan tukea työvuoron sujuvaa etenemistä, kuvaa Laulumaa.
Uuden tietojärjestelmän määrittelytyössä on määritelty ne tiedot, joita yhteisen tilannekuvan luomiseksi on tuotettava.
– Toisaalta tietoa on oltava riittävästi,
mutta toisaalta on vältettävä info-ähkyä,
sanoo Laulumaa.
– Kun tilannekuvat käyttävät yhteiskäyttöistä tietoa ja aineistoa, kuten karttoja, on se selkeä etu kaikille tuoden
säästöjä sekä tehostaen toimintaa, sanoo
Laulumaa.
– Jos viranomainen havaitsee, että yleisesti ottaen johonkin tehtävätyyppiin
tarvitaan jatkossa enemmän yksiköitä,
hän voi päivittää tiedon itse hätäkeskuksen järjestelmään, kertoo Laulumaa.
Aidosti päivystäjää tukeva työkalu
Etäkäyttöä lisää
Myös kuntapuoli mukana
Suuri muutos aiempaan on se, että uusi
tietojärjestelmä tukee sen etä- tai rinnakkaiskäyttöä. Näin viranomaiset pääsevät esim. syöttämään omia tietojaan
hätäkeskuksen tietojärjestelmään aiempaa laajemmin ja sujuvammin.
Nykyisinkin mm. poliisi pystyy lähettämään etänä päivystäjälle joitain tietoja siitä, mikä partio on vuorossa, ketkä
ovat jäsenenä ja mitä ominaisuuksia yksikköön liittyy. Aiemmin tämä tieto saatettiin lähettää faksilla tai sähköpostilla
tai soittaa puhelimella.
– Tässä ollaankin ottamassa jo hyvää
edistysaskelta kohti laajempaa etäkäyttöä, toteaa Laulumaa.
Jatkossa viranomaiset voivat tehdä
muutoksia myös vasteisiin, joka kertoo
päivystäjälle sen, millaisella voimavaralla
lähdetään kutakin tehtävää hoitamaan.
TOTIn yhtenä haasteena on se, että hätäkeskustoimintaan nivoutuu rinnakkaisia
asioita, jotka etenevät myös vauhdilla,
kuten viranomaisten kenttäjärjestelmien
kehittämisprojekti KEJO. Se perustettiin
viranomaisten itsensä toiveesta ja siihen
lähdettiin yhteisellä panostuksella.
– Kun sekä hätäkeskusten tietojärjestelmää että kenttäjärjestelmiä määritellään yhdessä, voidaan välttää monia mm.
rajapintoihin liittyviä sudenkuoppia.
TOTIssa on haluttu tunnistaa myös se,
mitä tietoa viranomaiset tarvitsevat
kenttäjärjestelmissään, kertoo Laulumaa.
– Eri hankkeet pitää saada tukemaan
toisiaan. Vuoropuhelu ja viestintä on tärkeää, ettei maalaa itseään nurkkaan, hän
jatkaa.
Hätäkeskusten tietojärjestelmien on
palveltava valtiohallinnon lisäksi myös
– Järjestelmän on oltava aidosti päivystäjää tukeva työkalu. Järjestelmä ei
saa tuoda ylimääräistä lisäpainetta käyt-
”
Verkottuminen ja sen
mahdollistama esim.
hätäpuheluiden ylivuoto
on järjestelmän keskeinen
edellytys, jotta kansalaisia
voidaan palvella
tasapuolisesti myös
ruuhkatilanteissa.
”
14
VIRVE-UUTISET 2/2010
kuntasektoria. TOTI-hankkeessa seurataan myös, mitä kuntahallinnon ICT-puolella tapahtuu.
– On pidettävä huolta siitä, että kuntapuoli pystyy käyttämään uuden tietojärjestelmän palveluita ja palvelut ovat
myös heidän saatavillaan, painottaa Laulumaa.
kusten välillä.
Myös keskeisten VIRVE-toimintojen
integrointi suoraan tietojärjestelmään
on otettu määrittelyissä huomioon.
– VIRVE on merkittävässä roolissa, mitä tulee käyttöliittymään ja päivystystyön ergonomiaan, sanoo Laulumaa.
Ohjeistukset yhtenäistettävä
– Tulevaisuudessa hätäkeskuksena
meidän pitää valmistautua siihen, että
meille tulee erilaisia yhteydenoton tapoja siinä, miten kansalaiset lähestyvät
meitä, toteaa Laulumaa.
Matka- tai lankapuhelimen lisäksi
avunpyyntö voi tulevaisuudessa tulla
myös SMS-tekstiviestinä tai automaattisesti internetin kautta esim. liikenneonnettomuuden osallisen olevasta ajoneuvosta ns. eCall-hälytyksenä. Se on
eurooppalainen hätäpuhelujärjestelmä,
jossa kulkuneuvo lähettää onnettomuustilanteessa hätäsignaalin hätäkeskukseen.
– Kun siirrytään suurempiin toimintayksiköihin, myös ohjeistuksen, ohjauksen ja toimintamallien on oltava mahdollisimman yhdenmukaisia. Tämä koskee niin saliprosesseja hätäkeskuksessa
kuin kentän toimintamallejakin, jatkaa
Laulumaa.
– Verkottuminen ja tekniikan varmistaminen eivät itsessään tuo vikasietoisuutta, elleivät toimintamallit ole vikasietoisia.Yhteinen sävel pitää löytyä kentän
kanssa valtakunnallisesti, jotta hätäkeskus pystyy korvaamaan toisen ruuhkatilanteessa, korostaa Laulumaa.
Hänen mukaansa esim. viestiliikennekulttuurit saattavat erota jopa viranomaisten sisällä, ei pelkästään hätäkes-
Rinnakkaiset kehitystyöt
*
”
Tulevaisuudessa
hätäkeskuksena meidän
pitää valmistautua siihen,
että meille tulee erilaisia
yhteydenoton tapoja
siinä, miten kansalaiset
lähestyvät meitä.
”
Teksti: Tiina Jäppinen
Kuva: Antero Aaltonen
VIRVE-UUTISET 2/2010
15
Asiakkaat tyytyväisiä VIRVE-verkon
ohjelmistotason keskuspäivitykseen
VIRVE-verkon ohjelmistotason
keskuspäivitykset on saatettu
loppuun 24.3.2010. Palvelukohtaiset
ja asiakaskohtaiset ominaisuudet
otetaan asiakkaittain käyttöön
erikseen sovittavina toimenpiteinä.
KÄYTTÖPAIKKOJEN
VIPU pohtii VIRVEn puheryhmiä
Hätäkeskusuudistus muuttaa myös VIRVEn toimintamalleja.
Kun hätäkeskusalueet kasvavat, puheryhmiä joudutaan miettimään
uudelleen ja arvioimaan, mitä ja miten niitä käytetään. Muutokset koskevat
niin toimintatapoja kuin tekniikkaa.
HÄTÄKESKUSUUDISTUKSEN
yhtenä tavoitteena on se, että ruuhkatilanteissa
toinen hätäkeskus pystyisi paremmin
tukemaan toista hätäkeskusta esimerkiksi hoitamalla osan toisen hätäkeskuksen hätäilmoituksista ja tehtävien välittämisistä. Tämä edellyttää nykyistä yhteneväisemmät toimintamallit koko valtakunnassa.
Sisäasiainministeriö asetti alkuvuodesta VIPU-työryhmän, joka tutkii hätäkeskusten ja viranomaisten välisen viestiliikenteen ja VIRVE-puheryhmäkäytäntöjen kehittämistä. Työryhmän työskentelyssä on mukana mm. VIRVE-pääkäyttäjiä. Ryhmän puheenjohtajana toimii
ylitarkastaja Matti Sivula Poliisin tekniikkakeskuksesta.
– VIRVEn mukauttaminen hätäkeskusuudistukseen tarkoittaa, että ensin suunnitellaan yhteneväiset toimintamallit, ja
sen jälkeen luodaan ohjeistukset, toteutetaan ne teknisesti sekä koulutetaan ja
harjoitellaan, toteaa Erillisverkkojen palvelupäällikkö Harri Virtanen, joka on
mukana VIPU-työryhmässä.
16
VIRVE-UUTISET 2/2010
Suurin osa laitekannasta
parametroidaan uudelleen
Hätäkeskusmuutos ei vaikuta juurikaan
viranomaisten peruskenttätoimintaan
eikä esimerkiksi edellytä laitekannan
uusimista. Kun uudet toimintamallit otetaan käyttöön, laitteet pitää kuitenkin
parametroida uudelleen.
Samassa yhteydessä on hyvä paikka
katsoa organisaatiokohtaisen viestinnän
muutostarpeet, kun kalusto parametroidaan joka tapauksessa. Voi olla kannattavaa myös toteuttaa samalla kertaa laitekannan versiopäivitykset.
Muutokset turvallisesti
Nykyiset hätäkeskukset toimivat täydellä teholla, joten siirtyminen uuteen
toimintamalliin tapahtuu lennossa.
– Käyttäjälle VIRVEn toiminta pitää olla silti hallinnassa koko ajan, eikä kenttätoimintaa voi vaarantaa. Turvallisen toteutuksen varmistavat huolella valitut
tietotekniset ratkaisut, toimintaperiaatteet ja näiden pohjalta laadittu ohjeistus
sekä siihen liittyvä koulutus, listaa Virtanen keinoja.
Teksti: Tiina Jäppinen
Kuva: Antero Aaltonen
Kaikkea ei ole tarkoitus laittaa uusiksi,
vaan hyväksi havaittuja toimintamalleja
pyritään säilyttämään muutostilanteessa
riittävän paljon.
– Esimerkiksi päätelaitetasolla on pohdittu, että radioissa eivät kaikki puheryhmät muuttuisi yhdellä kertaa.
Muutosvaihetta helpottaa se, että Erillisverkot on tehnyt Hätäkeskuslaitoksen pääkäyttöä vuodesta 2008 lähtien, ja
näillä kahdella on ollut yhteisiä kehityshankkeita. On tehty ratkaisuja, jotka tukevat tulevia muutoksia, kuten hätäkeskusten varmennetut VIRVE-yhteydet.
– Kuitenkin muutokset ovat sitä luokkaa, että ne vaativat kokonaisvaltaista
paneutumista kaikilta VIRVE-käyttäjiltä ja käyttöä tukevilta toimijoilta, jotta
muutokset saataisiin hallitusti toteutettua, korostaa Virtanen.
Suunnitelmien mukaan ensimmäinen hätäkeskusuudistuksen mukainen
muutos tapahtuu jo ensi vuonna Pohjois-Suomen ja Lapin hätäkeskusalueella,
kun Lapin hätäkeskuksen toiminnot siirretään Ouluun. Itä- ja Kaakkois-Suomen
hätäkeskusalueelle muutokset tehdään
vuonna 2012, Pirkanmaan ja Satakunnan
hätäkeskusalueelle vuonna 2013, Pohjanmaan ja Keski-Suomen hätäkeskusalueelle vuonna 2014 ja Varsinais-Suomen ja Hämeen sekä Uudenmaan hätäkeskusalueille vuonna 2015.
päivityksistä perustetaan erillinen projekti VIRVE-pääkäyttäjäryhmän ohjeistuksen mukaisesti.
Käyttöpaikat ja tukiasemat päivitetään
ennen ohjelmistotason 5.5 päivitystä.
Uuden sukupolven TBS3-tukiasemia on
verkossa vuoden loppuun mennessä
200 kappaletta, ja tukiasemat tukevat
kaikkia ohjelmistotason ominaisuuksia.
Päivityksissä mukana olleille asiakastahoille lähetettiin asiakastyytyväisyyskysely, jolla kartoitettiin, kuinka tyytyväisiä asiakkaat olivat päivitysprojektin toteutukseen. Vastaajat saivat arvioida toteutusta ja siihen liittyneitä toimia asteikolla 1–5 (1=täysin eri mieltä ja 5=täysin
samaa mieltä).
Asiakkaat kokivat, että hallintakeskuksen henkilöiltä saatu palvelu oli selkeää
ja ymmärrettävää (4,16). Myös hallintakeskuksen tiedotteiden koettiin palvel-
leen hyvin (3,97). Tyytyväisiä oltiin päivityksen määrittelyyn ja suunnitteluun
(3,88) ja palvelun toteutukseen (3,95).
Myös kyselyn yhteydessä saatu arvokas
sanallinen palaute käsitellään ohjelmistotason keskuspäivityksestä vastanneen
projektiryhmän keskuudessa ja Erillisverkkojen johtoryhmässä.
Uusi verkkoversio parantaa mahdollisuutta valvoa ja hallinnoida verkon kapasiteettia yhä paremmin. Kaikki käyttäjien puheryhmiin, tilaajiin ja ryhmäjäsenyyksiin tekemät hallinnointitoimet voidaan jäljittää.
Uusia palveluita käyttäjälle
Uusi versio tuo verkon käyttäjille uusia
palveluita, jotka otetaan käyttöön käyttäjäryhmittäin käyttöpaikkojen päivityksien yhteydessä. Kukin käyttäjäryhmä
määrittelee ryhmäkohtaisesti, mitkä verkon mahdollistamat palvelut se ottaa
käyttöön.
Uudet palvelut mahdollistavat käyttäjille mm. sen, että siviilipuhelimella voi
soittaa VIRVE-puheryhmään. Tällöin organisaation esim. oma päivystäjä soittaa
asiantuntijan tavalliseen puhelimeen ja
kertoo hänelle VIRVE-numeron ja suojakoodin, joilla hän saa yhteyden omasta puhelimestaan VIRVE-puheryhmään.
Teksti: Satu Huhtela
Kuva: Antero Aaltonen
Näin operatiiviseen toimintaan saadaan
joustavasti tilanteen mukaan eri asiantuntijoita myös puheryhmän normaalin
toiminta-alueen ulkopuolelta.
Myös puhelun siirto päivystäjän toimesta TETRA-verkoista ulkoisiin kaupallisiin puhelinverkkoihin on mahdollista.
VIRVEn verkkopäivityksen jälkeen päivystäjä pystyy tarvittaessa yhdistämään
yksittäiset puhelut TETRA-verkon ulkopuolelle, ja näin yksilöpuheluita voidaan
ottaa laajamittaisemmin käyttöön. Ominaisuus toimii myös toiseen suuntaan,
ja päivystäjän kautta voidaan julkisesta
verkosta tulleita puheluita ohjata VIRVEtilaajille.
Tärkeä uusi ominaisuus on myös se,
että yksilöpuhelun aikana on mahdollista saada ilmoitus ryhmäpuhelusta. VIRVE-puhelimen käyttäjä voi siis ottaa yksilöpuhelun menettämättä kuitenkaan
ryhmäliikenteen kuunteluvelvoitettaan.
Verkkopäivitys 5.0-tasolle mahdollistaa ISI (Inter System Interface) -rajapinnan käytön. ISI-rajapinnassa kaksi eri
TETRA-verkkoa osaavat toimia tietyllä
tavalla yhteen. Esim. suomalainen VIRVE-käyttäjä voi jatkaa viestintää Ruotsissa heidän TETRA-verkkonsa kautta. Verkkovierailuista ei vielä ole sovittu eri maiden viranomaisten kesken.
*
Uusi verkkoversio parantaa
mahdollisuutta valvoa ja
hallinnoida verkon kapasiteettia
yhä paremmin.
*
VIRVE-UUTISET 2/2010
17
Astrid ja VIRVE Euroopan kärjessä
Suomen VIRVE ja Belgian Astrid ovat kasvaneet rinta rinnan kymmenisen
vuotta. Hyvin hoidetut viranomaisverkot on testattu myös käytännön toimissa.
Eurooppalaiset viranomaisradioverkoista
vastaavat operaattorit
kokoontuivat Suomessa
Vuosittain järjestettävä EADSoperaattorifoorumi tapasi tänä
vuonna 13.–14.2. Suomessa.
Paikalla olivat Belgian, Ruotsin,
Saksan, Unkarin, Viron ja Suomen
viranomaisradioverkoista vastaavat
operaattorit.
18
VIRVE-UUTISET 2/2010
KOKOUKSISSAAN OPERAATTORIT
vaihtavat kokemuksia eri elinkaaren vaiheissa olevien verkkojen tilasta ja kehityspoluista sekä asiakkaiden tarpeista
ja teknisistä ratkaisuista. Tavoitteena on
yhteisten toimintamallien löytäminen
ja niiden kommunikointi järjestelmätoimittajille ja siten järjestelmien laadun ja
kustannustehokkuuden parantaminen.
Kokouksessa operaattorit päättivät
pyrkiä tulevaisuudessa yhteisiin ratkaisuihin vaihtamalla tietoja asiakashallinta- ja verkonhallintajärjestelmien kehi-
tystarpeista sekä niiden mahdollisista
yhteishankinnoista. Kokouksen yhteydessä laadittiin myös vuosittainen 10
kohdan prioriteettiohjelma verkkojen
ongelma- ja kehityskohteista, joka perinteiseen tapaan välitettiin EADS Security Networks -yhtiön ylimmän johdon
tiedoksi.
Kolme vuotta jatkunut yhteistyö on lisännyt sekä operaattoreiden keskinäistä luottamusta että avoimuutta EADSin
ja operaattoreiden välisessä yhteistyössä.
*
– ASTRID JA VIRVE edustavat alansa
ehdotonta kärkeä. Ne ovat Euroopan
kaksi parasta viranomaisverkkoa, sanoo
Astridin pääjohtaja Marc De Buyser.
Astridilla menee hyvin. Marc De Buyser kertoo innoissaan, miten asiakas
ja loppukäyttäjä ovat aina kaikkein tärkeimpiä. Verkon toimivuutta testataan
jatkuvasti eikä palautetta kaihdeta. Päinvastoin sitä pyydetään henkilökohtaisesti.
De Buyser on ennen Astridia työskennellyt vuosia tietoliikennealalla. Hän on
johtanut niin ohjelmistotaloja kuin tietoliikenneoperaattoria sekä kiinteän verkon, kaapeliverkon että mobiiliverkon
puolella.
– Menestymisen elementit ovat kaikkialla samat: palvele asiakkaitasi, toimi
tehokkaasti, pidä huolta työntekijöistäsi
ja huolehdi rahasta.
Suurin ero kaupallisten toimijoiden ja
Astridin välillä on De Buyserin mukaan
voitontavoittelussa.
– Kaupallisella puolella voiton tavoittelu menee kaiken muun edelle. Meillä
asiat eivät ole näin. Tässä suhteessa ero
on huima. Meidän menestystämme mitataan palvelun ja prosessien laadulla. Onnistumista arvioitaessa näistä kahdesta
tulee 50 prosenttia.
verkon palveluihin ja tukiasemapaikkojen etsimiseen.
– Tukiasemapaikkojen kanssa teimme
valtavasti töitä, sillä rakennuslupia oli todella vaikea saada. Meillä oli aluksi vaikeuksia myös maksumiesten löytämisessä. Valtio ei halunnut yksin maksaa kaikkia kustannuksia, sillä alueelliset maksajat haluttiin myös sitouttaa Astridiin.
Kun käytännön asiat olivat kunnossa,
maksuhalukkuutta oli löytynyt ja systee-
mi toimi, alkoivat kokonaan toisenlaiset
työt. Astridin sisäinen organisaatio pistettiin lähes tulkoon kokonaan uusiksi.
– Muutos koski jokaista palveluksessa
olevaa henkilöä. Jokaisen toimenkuvassa
asiakas tulee aina ensimmäisenä. Ihmisten motivoimiseen kului aikaa, sillä tällaiseen ei ole viranomaisorganisaatiossa
totuttu. Tarvittiin suorastaan dramaattisia muutoksia henkisellä tasolla, sanoo
De Buyser.
>
Vaikeuksien kautta voittoon
Astrid, virallisesti SA A.S.T.R.I.D., perustettiin vuonna 1990 Belgian hallituksen
määräyksellä.
– Maahan haluttiin koko palveluketjun kattava organisaatio. Sen katsottiin
olevan kansalaisten kannalta paras vaihtoehto. Kaikki siihen asti erikseen toimineet viranomaisverkot haluttiin yhdistää
niin, että mukana olisivat myös mm. vapaaehtoiset palokunnat, kertoo De Buyser.
Kasvu on De Buyserin mukaan ollut
odotettua suurempi. Työntekijöitä on
tällä hetkellä 90 ja käyttökustannukset
32 miljoonaa euroa vuodessa. TETRA-tukiasemia on 550 ja henkilöhaun tukiasemia 220. Astridin talous on hyvässä kunnossa.
Ensimmäiset viisi vuotta Astridissa
keskityttiin teknisiin toteutuksiin mm.
”
Maahan haluttiin
koko palveluketjun
kattava organisaatio.
Sen katsottiin
olevan kansalaisten
kannalta paras
vaihtoehto.
”
VIRVE-UUTISET 2/2010
19
”
”
Rehelliset mielipiteet ratkaisevat
Vaikka asiakkaita palvellaan 24/7, ei palvelun laadusta voi tinkiä.
– Haluamme koko ajan kontrolloida
palvelun laatua. Haluamme tietää pienimmätkin asiat, jotka vaikuttavat laatuun. Jos jotain havaitaan, siihen puututaan välittömästi, De Buyser sanoo.
De Buyser puhuu laatuajasta, kuten
miten ilmitulevat ongelmat pystytään
ratkaisemaan ja kuinka pian ne ratkaistaan. Virheisiin kun ei ole aikaa eikä varaa. Jokaisesta hätäkeskukseen tulleesta
puhelusta lähtee sähköpostiviesti ja vahvistus puhelun sisällöstä automaattisesti.
Belgiassa tähän on panostettu paljon.
Palvelun laatua ja asiakkaiden tyytyväisyyttä mitataan käymällä käyttäjien
luona. Viisi palvelulaatupäällikköä kiertää työkseen palokunnissa, poliisiasemilla ja kysyy palvelun laadusta. Asiaan kuuluvat dokumentit ovat mukana ja kaikkien nähtävillä.
– Miten Astrid on palvellut teidän organisaatiotanne? Kuinka nopeasti saatte tietoa? Kuinka nopeasti puheluihinne
ja kysymyksiinne vastataan? Asiakkaat
maksavat palvelusta, joten heillä on oikeus sitä myös vaatia. Kaikki vastaukset
dokumentoidaan tarkkaan. Samalla asiakkailta kysytään, mitä uusia palveluita he olisivat valmiita käyttämään. Kun
palvelulaatupäällikkö itse istuu paikalla,
on vastauksia helpompi saada. Olemme
erittäin tarkkoja laadusta. Keskimäärin
saamme arvosanan erittäin hyvä, kertoo
De Buyser.
Kypsässä iässä, Euroopan kärjessä
De Buyser on ottanut organisaatioonsa
myös tulospalkkauksen.
– Emme puhu lainkaan samoista summista kuin yksityisellä puolella, mutta tämä on hyvä alku. Jos onnistumme palvelutasolle asetettujen tavoitteiden mukaisesti, niin suurin mahdollinen bonus
on 75 prosenttia kuukausipalkasta ja minimi 250 euroa. Kaikki organisaatiossa
tietävät, missä mennään ja kuinka paljon töitä on tehtävä, jotta tavoitetasoon
päästään. Selkeät raportit tehdään kerran kuukaudessa, ja ne ovat kaikkien
nähtävillä.
Astridin tulevaisuus näyttää De Buyerin mukaan valoisalta.
– Alussa aikamme kului vakuutteluun.
20
Unkari – aidosti
Alussa aikamme kului vakuutteluun. Meidän piti
saada asiakkaamme uskomaan, että yhteydet ovat
varmat ja turvalliset.
VIRVE-UUTISET 2/2010
Meidän piti saada asiakkaamme uskomaan, että yhteydet ovat varmat ja turvalliset. Mitä suuremmaksi verkko kasvaa, sitä uskottavammiksi me tulemme.
Kasvu on kaiken kaikkiaan ollut odotettua nopeampaa. Muutoksiakin on tulossa. Esimerkiksi päätelaitteista on tulossa henkilökohtaisia. De Buyer uskoo
myös mobiilidatan palvelujen suureen
kasvuun. Keskustelut päättäjien kanssa ovat nykyään antoisia, puheenaiheet
vaihtelevat tekniikasta palveluun ja poliittiseen tahtoon.
– Olemme viimeinkin saaneet valtiovallan ja eri viranomaistahot uskomaan,
että 1+1=3, De Buyer naurahtaa.
De Buyer on kansainvälisen yhteistyön vankka kannattaja.
– Olemme Euroopassa joutuneet hieman patistamaan muutamia maita yhteistyöhön. Nyt yhteistyö Euroopan tasolla toimii hyvin, sillä toimintakulttuurimme on jotakuinkin samanlainen
kaikkialla. Yhdysvaltojen kanssa ei yhteistyötä ole kovin paljon, koska siellä
valtiollinen ja alueellinen toiminta ovat
aivan erillään. Yhdysvalloissa käytetään
toista tekniikkaa, joten sekin tekisi yhteistyön ongelmallisemmaksi kuin eurooppalaisten kesken. Aasia taas on aivan oma lukunsa jo pelkästään asukasmääränsä vuoksi.
VIRVE ja Astrid ovat De Buyerin mukaan nyt kypsässä iässä ja muita Euroopan maita edistyksellisempiä.
– Saksa on suuri maa, mutta siellä verkon rakennustyö on vielä kesken. Saksan tulevaisuudensuunnitelmat ovat samankaltaiset kuin Suomen ja Belgian.
Luulen, että poliittisessa mielessä VIRVE
on meitä edellä. Keskusteluyhteys poliittisiin päättäjiin on teillä Suomessa aina
ollut hyvä.
Belgiassa ei ole jääty lepäämään laakereilla, vaikka luvut näyttävät hyviltä ja
palvelu toimii.
– Lokakuussa toivomme Belgian hallitukselta näkemystä siitä, mihin suuntaan
he haluavat Astridia kehitettävän. Olemme selvinneet tositoimista, mm. suuresta junaonnettomuudesta ja kouluhyökkäyksistä, mallikkaasti. Tiedonkulun turvallisuus on tällä hetkellä kaikissa maissa poliitikkojen kärkiaiheena. Puhetta
riittää aina myös vastuukysymyksistä ja
tietenkin rahasta, sanoo De Buyer.
*
Unkari on viranomaisverkkoyhteistyön
uusimpia tulokkaita. Vuonna 2005
perustettu ja vuotta myöhemmin
rakennustyöt aloittanut Pro-M Zrt
pisti tuulemaan heti alusta pitäen.
Verkko valmistui ja otettiin käyttöön
nopeammin kuin missään muualla.
UNKARIN EDR-verkko tulee sanoista
Egységes
Digitális
Radiotávközlö
Rendszer. Verkon liiketoiminnasta vastaava koordinaattori Miklós Takács on
aidosti ylpeä verkostaan. Käyttäjiä on jo
37 000, mutta mukaan mahtuu vielä viitisentuhatta uutta käyttäjää.
Verkkoa käyttävät poliisin, palokunnan ja pelastuslaitoksen lisäksi mm. valtion tiedotustoimisto, turvallisuusyksikkö, puolustusministeriö, tulli, kansallinen liikennetoimisto ja eri sotilasviranomaiset. Tapauskohtaisesti mukana voi
olla myös muita organisaatioita, jotka
tuottavat julkisia palveluita.
– Jokainen asiakkaamme käyttää EDRverkkoa kuin se olisi heidän oma tietoliikenneverkkonsa, oma VPN-verkkonsa (Virtual Private Network). EDR tarjoaa käyttäjilleen paljon sellaisia palveluita, joita muualla olevat vastaavat verkot
eivät tarjoa, sanoo Takács ja mainitsee
esimerkiksi automaattisen ajoneuvopaikannuksen.
”
Palvelujen pitää parantua.
Meidän on myös kyettävä
lisäämään neuvontaa,
koska näin voimme saada
verkosta irti parhaan
mahdollisen hyödyn.
Myös asiakkaiden tarpeet
muuttuvat ja lisäpalveluita
halutaan koko ajan.
”
ylpeä verkostaan
– Se on erittäin suosittu palvelu, koska monet organisaatiot haluavat seurata, missä niiden omistamat päätelaitteet
liikkuvat.
Unkarin viranomaisverkossa kulkevat radioviestinnän lisäksi myös tavallisen puhelinverkon kaltaiset vaihdepuhelut käyttäjän omaan puhelinvaihteeseen ryhmäpuheluiden ja yksittäispuheluiden lisäksi.
Yhteisomistuksesta hyötyä
Takács uskoo, että Unkarin viranomaisverkossa on myös parannettavaa.
– Palvelujen pitää parantua. Meidän
on myös kyettävä lisäämään neuvontaa,
koska näin voimme saada verkosta irti
parhaan mahdollisen hyödyn. Myös asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja lisäpalveluita halutaan koko ajan. Meidän on
pystyttävä vastaamaan asiakkaidemme
haasteisiin.
Käyttäjät ovat Takácsin mukaan tyytyväisiä EDR:n toimintaan.
– Mittauksissa olemme saaneet hyvät
arvosanat. Luotettavuus on myös asia,
jota asiakkaamme arvostavat.
Pro-M Zrt on osa Unkarin valtion teleyhtiö Magyar Telekomia, jonka puolestaan omistaa Deutsche Telekom. Takácsin mukaan omistussuhteista ei ole ollut
haittaa.
– Työskentelemme rinta rinnan tarkoituksenamme parantaa kansalaisten
turvallisuutta. Koska kyseessä on kuitenkin monta erilaista yritystä, niin turvallisuuteen panostetaan enemmän kuin
mihinkään muuhun. Odotamme, että
myös kaikki kumppanimme ja muut yhteistyötahot noudattavat tiukkoja turvallisuusmääräyksiä.
Yhteisomistuksesta on Takácsin mukaan myös se hyöty, että viranomaisverkkoa voidaan pyörittää mahdollisimman pienellä miehityksellä.
– Käytämme paljon emoyhtiömme
palveluja, joten Pro-M Zrt:n ei tarvitse
palkata erikseen kaikkia työntekijöitä.
Tällä hetkellä meillä työskentelee kuutisenkymmentä ihmistä.
Haasteitakin unkarilaisilla on. Takács
toivoo nykyistä laajempaa peittoa. Jo
nyt autoissa olevilla päätelaitteilla saavutetaan yli 99 prosentin peitto. Takácsin
mukaan kaupunkien ulkopuolelle tarvitaan lisää tukiasemia. Keskustelut pääministerin kanslian kanssa ovat tarpeen,
ja ne on tarkoitus aloittaa piakkoin. Budapestin seutu on Unkarissa tärkeä, koska joka viides unkarilainen asuu pääkaupungissa. Uudet päätelaitteet otetaan
käyttöön heti toukokuun alkupuolella.
Miklós Takácsille Suomi on tuttu maa.
Budapestiläisinsinööri on nimittäin työskennellyt Nokian palveluksessa Espoossa aikanaan muutaman vuoden.
– Suomea en kyllä tuona aikana oppinut, mutta muuten maa tuli minulle tutuksi, hän hymyilee.
*
Teksti: Riittamaija Ståhle
Kuvat: Antero Aaltonen
VIRVE-UUTISET 2/2010
21
Radiotaajuuksia etsitään viranomaisille
Eurooppalaiset viranomaisverkkojen
käyttäjät ovat todenneet, etteivät
nykyiset radiotaajuudet riitä tuleville
viranomaisradioverkoille. VIRVEn
kaltaiset verkot ovat kapeakaistaisia,
jotka eivät enää käy viranomaisten
kaikille datasiirtotarpeille, joten nyt
etsitään kuumeisesti uusia taajuuksia.
”
Viranomaisten
tarve on nyt
todettu, mutta
lopullista ratkaisua
ei ole löydetty. Työ
jatkuu edelleen
vetämässäni
FM-38projektiryhmässä.
”
VIRVEN KALTAISET
viranomaisten nykyverkot hoitavat hyvin puheen, lyhytviestit ja pientä datasiirtoa, mikä soveltuu
hyvin tehtäväkriittiseen
perusviranomaistoimintaan.
– Viranomaisten datasiirron tarve kasvaa kuitenkin kaikkialla Euroopassa koko ajan. Halutaan ladata tietoa tietokannoista, välittää tapahtumapaikalta tilannekuvaa eteenpäin ja kehittää uusia nopeaa datasiirtoa vaativia sovelluksia, toteaa Viestintäviraston taajuusyksikön
apulaispäällikkö Tapio Penkkala.
– Sen takia tarvitaan lisäkaistaa. Nykyisiin viranomaisverkkoihin, kuten VIRVEen, voidaan tuoda lisää datanopeutta
leveäkaistaisella ratkaisulla, mutta vasta
laajakaistainen radiotekniikka mahdollistaisi mm. videokuvan ja isojen datamäärien nopean siirron, toteaa Penkkala.
– Me täällä Suomessa pystymme todennäköisesti löytämään tarvittavat taajuudet TEDSille, ja ilmeisesti leveäkaistan taajuudet myös Euroopan tasolla
on helpommin hoidettavissa oleva kysymys kuin tämä laajakaistakysymys, uskoo Penkkala.
Rajallinen luonnonvara
Radiotaajuudet ovat rajallinen luonnonvara, joiden käyttö on lisääntynyt voimakkaasti niin matkaviestinnän, radioja televisiotoiminnan, kaupan, teollisuuden kuin liikenteenkin sovelluksissa.
– VIRVE, kuten monet muut käytössä tai rakenteilla olevat eurooppalaiset
viranomaisradioverkot, perustuvat 90luvun eurooppalaiseen taajuussuunniteluun. Oli todella iso asia, kun vuonna
1996 eri maiden telehallinnot pystyivät
sopimaan yhteisen taajuuskaistan viranomaisten käyttöön. Nyt samaan pitäisi
pystyä laajakaistassa, kertoo Penkkala.
22
VIRVE-UUTISET 2/2010
VIRVEnkin käyttämä virityskaista
380–470 MHz ei takaa taajuuksien riittävää saatavuutta kaikkialla Euroopassa
edes leveäkaistaisille verkoille, ja laajakaistaiselle viranomaisverkoille on vielä
vaikeampi löytää ratkaisua.
Eurooppalainen telealan standardointijärjestö ETSI esittää, että radiohallinnot
pyrkivät löytämään taajuusväliltä 300
MHz–1 GHz harmonisoituja lisätaajuuksia viranomaisten uusille radioverkoille, erityisesti laajakaistaverkoille nopeita datayhteyksiä varten. Lisätaajuustarve
on yhteensä 2 x 16 MHz.
Kaikki taajuudet ovat
kovassa käytössä
Euroopassa on monia kansainvälisiä
työryhmiä, jotka suunnittelevat ja ennakoivat tulevia radiotaajuuksien käyttöjä.
Tapio Penkkala toimii FM-38-projektiryhmän puheenjohtajana. Ryhmä toimii CEPT/ECC:n eli Euroopan sähköisen
viestinnän komitean alaisuudessa etsien
ratkaisua siihen, mistä löytyisi tilaa viranomaisten nopealle datasiirrolle.
– Kaikki taajuudet ovat jo erittäin ko-
”
Nykyiset taajuudet kovassa käytössä
Euroopassa on selvitetty PPDR:n eli
viranomaisten radioverkkojen, pelastuspalvelun ja katastrofiviestinnän käyttöja taajuustarpeita. Selvitysten mukaan
viranomaiset haluavat jatkuvasti käytettävissä olevan oman mobiilin laajakaistaratkaisun.
Viranomaiset eivät tyydy esim. väliaikaisiin hot spot -laajakaistaratkaisuihin
eivätkä toisaalta uskalla jättää kriittistä
datasiirtoa kaupallisten verkkojen varaan. Kysymystä on pohdittu eri foorumeilla, kuten Saksassa pidetyssä PPDR
Workshopissa viime maaliskuussa.
– Siellä eri osapuolet, kuten useiden
maiden radiohallinnot, viranomaiset,
teollisuus ja sotilaat, miettivät yhdessä
ratkaisua viranomaisten laajakaistatarpeelle, sanoo Penkkala.
Maaliskuun lopussa Istanbulissa kokoontuivat Euroopan siviiliradiohallinnot ja eurooppalaiset sotilashallintojen
edustajat.Yhtenä aiheena oli viranomaisten mahdollisuus käyttää esim. kriisitilanteissa sotilaiden radiotaajuuksia.
Penkkalan mukaan NATO ilmaisi koko-
Viranomaisten datasiirron tarve kasvaa kuitenkin
kaikkialla Euroopassa koko ajan. Halutaan ladata tietoa
tietokannoista, välittää tapahtumapaikalta tilannekuvaa
eteenpäin ja kehittää uusia nopeaa datasiirtoa vaativia
sovelluksia.
”
vassa käytössä, eikä kukaan halua luopua omistaan. Teknisesti optimitilanne
olisi, että radiotaajuudet viranomaisten
laajakaistaverkoille saataisiin nykyisten
viranomaisverkkojen taajuuksien läheltä
eli 400 megahertsin nurkilta, jolloin voitaisiin hyödyntää nykyisiä viranomaisverkkojen tukiasemapaikkoja eikä niitä
tarvitsisi vuokrata tiheämpään, selostaa
Penkkala.
Kun eri maiden viranomaisverkot saadaan samoille taajuuksille, saavutetaan
myös muita etuja, kuten mahdollisuus
tiiviiseen yhteistyöhön naapurimaiden
viranomaisten kanssa ja mahdollisuus
verkkovierailuihin. Kun eri maat käyttävät samaa teknologiaa, saadaan myös
riittävän suuret markkinat laitevalmistajien kilpailulle ja innovaatioille.
uksessa kantanaan, ettei sotilaskaistoille
mahdu siviiliviranomaisten radioverkkoja laajan sotilaskäytön takia.
Kun mennään nykyisten viranomaisverkkojen kuten VIRVEn yläpuolelle yli
400 MHz:n radiotaajuuksille, siellä toimii yksityisiä yritysten omia ja myös
kaupallisia radioverkkoja. 470–790 MHz:
n taajuusalue on Euroopan laajuisesti
TV-käytössä ja monessa maassa kaistalla on myös esim. radiomikrofoneja. Taajuusalue 790–862 MHz on osoitettu laajakaistaisille kaupallisille matkaviestinverkoille.
– Viranomaisten tarve on nyt todettu,
mutta lopullista ratkaisua ei ole löydetty.
Työ jatkuu edelleen vetämässäni FM-38projektiryhmässä, kertoo Penkkala.
Tarvitaanko uudenlaista
taajuuskäyttöä?
– Vielä on tehtävä paljon selvitystyötä ja keskusteltava siitä, onko kasvavan
datasiirron tarpeen lopullinen ratkaisu
viranomaisille osoitettu oma laajakaista
vai jokin muu aivan uudenlainen teknologia tai toimintatapa, sanoo Penkkala.
FM-38-ryhmän työn edetessä jossain
vaiheessa on päätettävä eurooppalaisittain, mille kaistalle yritetään ensisijaisesti mennä ja mitä yhteensopivuustarkasteluja tarvitaan.
– Miltään kaistalta on vaikeaa siirtää
nykyistä käyttöä pois viranomaistarpeen
takia, mutta voidaanko jollain ja millä
teknisillä reunaehdoilla taajuuksia käyttää yhteiskäyttöisesti. Voidaanko tehdä maantieteellisiä tai ajallisia ratkaisuja, joilla voitaisiin elää rinnakkain viranomaiskäytön ja muun käytön välillä? kysyy Penkkala.
Euroopan komission tutkimuskeskus
pohti PPDR Workshopissa sitä, että vaikka normaalisti taajuudet olisivat kaupallisessa käytössä, voisiko kriisitilanteissa viranomaispuoli saada taajuudet haltuunsa.
– Se edellyttäisi priorisointia ja vaatisi
todennäköisesti monessa maassa myös
lainsäädännön muuttamista. Iso haaste olisi sekin, miten operaattoreiden liikeidea taipuisi tällaiseen, huomauttaa
Penkkala.
Hän sanoo, että radiotekniikka on menossa teknologianeutraalisuuteen ja mainitsee mm. kognitiiviradion, joka haistelee itse, mitä radioaalloilla tapahtuu, ja
hakee tyhjän tilan.
Jo nyt on olemassa eurooppalainen
suositus hot spot -tyyppiselle tilapäiselle esim. kriisitehtävien hoitamiseen tarkoitetun radiotaajuuksien viranomaiskäytölle, joka sijoittuu noin 5 GHz:n taajuuksille. Sitä ei ole tarkoitettu päivittäiskäyttöön, mutta siinä on yksi lisäapu
saada radioaalloilta tilaa suurten kriisien
vaatimien datamäärien siirtoon.
5 Ghz:n taajuudella voidaan radioverkolla kattaa vain pieni alue, jossa tukiaseman säde on 200–300 metrin luokkaa. Niinpä edes kaupunkiverkkoja ei
pystyttäisi toteuttamaan säällisin kustannuksin.
*
Teksti: Tiina Jäppinen
Kuvat: Antero Aaltonen
VIRVE-UUTISET 2/2010
23
”
VIRVE-päivässä pohdittiin
viranomaisverkkojen tulevaisuutta
Kustannustehokkaiden
viranomaisverkkojen toteutus ja
ylläpito edellyttää voimavarojen
keskittämistä sekä yhteistyötä
niin valtion ja kuntahallinnon,
puolustusvoimien kuin yksityisenkin
sektorin kanssa.
MONI MAINITSI
tarpeen yhteiselle turvallisuusviranomaisten tilannekuvalle. Tarvitaan yhteneväistä kartta- ja paikkatietoa, tietokantoja, tapahtumien lokitietoa,
raportointityökaluja jne.
VIRVE-päivään 2.3. Helsingissä ilmoittautui 400 henkilöä, tilaisuudessa kuultiin lähes kahtakymmentä puhujaa ja
tapahtumassa oli mukana 24 näytteilleasettajaa.
PV terävöittää VIRVEn käyttöä
Pääesikunnasta operaatiopäällikkö Arto
Rädyn mukaan kokonaismaanpuolustuksen idea toimi kantavana voimana jo
VIRVEn alkuaikoina, ja nyt yhteistoimintaa lisää edelleen turvallisuusviranomaisten yhteinen verkkohanke TUVE.
Puolustusvoimissa kehitystyön alla on
myös hallinnollinen puhepalvelu-uudistus, joka tehostaa VIRVEn käyttöönottoa.
PV parantaa VIRVEn hallinta- ja tukitoimintakykyä siirtymällä jatkuvaan tuki-
24
VIRVE-UUTISET 2/2010
päivystykseen.
VIRVE-päätelaitteet kohdennetaan tarkemmin niihin toimintoihin, joita VIRVE
parhaiten tukee, kuten pelastustoimintaan, vartiointiin, varo-toimintaan ja kuljetuksiin.
Kenttäjohtojärjestelmät kehittyvät
HALTIKin projektipäällikkö Pekka
Nurhonen puhui kenttäjohtamisjärjestelmien teknologiasta ja haasteista. Hän
kehotti viranomaisia luomaan, kuten
VIRVE on ollut, maailman ensimmäisen
turvallisuusviranomaisten yhteisen tilannekuvajärjestelmän.
– Tehtävät, rikosilmoitukset ja paikkatieto ovat oleellinen osa kenttäjohtamista. Lähtökohtana on tiedustelujohtoinen
toimintatapa, jossa tehtäviä myös tilastoidaan. Tärkeää on paikkatiedon keskitetty parantaminen, sillä alussa puolet
osoitetiedoista oli joko virheellisiä tai
epätäsmällisiä, tietää Nurhonen.
Kokonaismaanpuolustuksen
idea toimi kantava voimana
jo VIRVEn alkuaikoina, ja nyt
yhteistoimintaa lisää edelleen
turvallisuusviranomaisten
yhteinen verkkohanke TUVE.
”
Hän totesi, että VIRVE on edelleen
viranomaisten kenttäjohtojärjestelmän
perusta, jossa voidaan hyödyntää tekstiviestipalveluita ja GPS-tiedon välitystä.
VIRVE mahdollistaa nopean ja turvallisen viestinnän, myös teksti- ja statusviestit.
Hän uskoo, että kolmiulotteisen 3Dtiedon määrä lisääntyy, jolloin tiedon
tarkkuusvaatimukset lisääntyvät. Oman
haasteensa tuo sisätilapaikannus, jolloin
tarvitaan tietoa asunnoista, kerroksista,
ovista, ikkunoista, portaikoista, hisseistä jne.
HALTIK saa viranomaisilta esim. kiinteistörekisterit, maastotietokannat ja
osoitteiden nimistötietoa, joita päivitetään neljästi vuodessa. Aineiston on oltava eheää, mikä vaatii erilaista ristiintarkistusta.
Nurhonen pitää VIRVEn kehittämisessä tärkeinä mm. kutsukanavan kuormantasausta, datapalveluiden priorisointia ja
luokittelua sekä älykästä tekstiviestien ja
TETRA-IP:n sekakäyttöä. Myös TEDSin
tarve on käytävä läpi.
Kenttäjohtamisjärjestelmien on Nurhosen mukaan tuettava hyvin paikkatietoa ja avoimia rajapintoja, jotta syntyisi
käyttäjien kannalta tärkeitä lisäpalveluja.
Rajat ylittävää viestintää
Valtion rajat ylittävä viranomaisviestintä
TETRA-verkkojen välillä hakee muotoaan ja ensimmäisiä kokeiluita on jo tehty.
Mats T. Persson Ruotsin poliisihallinnosta kertoi lyhyesti ISI eli Inter System
Interface -liittymästä, joka mahdollistaa
kommunikaation ICT-ratkaisuista riippu-
matta. ISI-ratkaisua ollaan tuomassa nyt
myös rajat ylittävään viranomaisviestintään.
– Rikokset tai luonnonkatastrofit eivät
tunne rajoja, joten on tärkeää, että rajat
ylittävä viranomaisviestintä saadaan toimimaan. ISI on poliittisesti erittäin kiinnostava aihe.
Tällä hetkellä valtioiden kansalliset
turvallisuus- ja viranomaisradioverkot
toimivat erillään toisistaan. Kansallisia
verkkoja on ollut kehittämässä kolme
kilpailevaa valmistajaa ja niissä hyödynnetään kahta erilaista standardia.
Perssonin mukaan ISI-suosistusten teko on aloitettu EU:ssa viime kesänä ja
ns. ISI-ryhmä on hakenut rahoitusta asian käytännön toteutusta varten. Ensimmäisiä verkkovierailukokeiluja on kokeiltu ainakin Ruotsin ja Tanskan välillä
Øresundin sillalla.
Hätäkeskusten toiminta-alueet
laajenevat
Johtaja Matti Kunnasvuori esitteli
hätäkeskuksen toiminnan ja rakenteiden uudistusta, jossa Suomi jaetaan kuuteen alueeseen nykyisen 15:n sijasta.
Tavoitteena on parantaa hätäkeskusten
toimintaa ja viranomaisyhteistyötä ja
sitä kautta kansalaisten turvallisuuspalveluja.
– Nykyisiä hätäkeskuksia ei liitetä yhteen, vaan nyt perustetaan uudet eri ta-
VIRVE-UUTISET 2/2010
25
”
Kiinteät verkot ovat kaiken
ytimessä ja runkoverkot
kaikkein kriittisempiä.
Myös laitetilojen rooli on
merkittävä.
”
valla toimivat keskukset. Siirtymäaika on
vuosina 2010–2015, jolloin hätäilmoitusten käsittely ja muu toiminta jatkuu
normaaliin tapaan, korosti Kunnasvuori.
Uudistus mahdollistaa mm. hätäkeskuspalveluiden ylivuodon ruuhkassa.
Uusi tietojärjestelmä luo perustan tarjota yhtenäistä tilannekuvaa sekä tosiaikaista tiedonvaihtoa hätäkeskuksen ja
eri viranomaisten kenttäjärjestelmien
välillä.
Uudistuksesta on kerrottu lisää tässä
lehdessä sivuilla 12–13.
Runkoverkot kriittisiä
Liikenne- ja viestintäministeriön kanslia-
päällikkö Harri Pursiainen totesi, että
kaupallisten teleoperaattoreiden omistus on yhä vahvemmin ulkomailla ja niiden panostus varautumiseen huolestuttavan vähäistä. Samaan aikaan valtion
tekemä panostus runkoverkkoihin on
ennen näkemättömän suurta.
– Kiinteät verkot ovat kaiken ytimessä ja runkoverkot kaikkein kriittisempiä.
Myös laitetilojen rooli on merkittävä, sanoi Pursiainen. Hänestä on silti hyvä, että on useita palveluntarjoajia, mikä ruokkii innovaatioita sekä jakaa riskejä.
VIRVE-verkkoa päivitetään
Erillisverkkojen verkkopäällikkö Erkki
Hammaren kertoi VIRVE-verkon nostosta tasolle 5.0. Päivityksestä kerrotaan
lisää uutisosiossa tämän lehden lopussa.
VIRKE-hankkeesta hän kertoi, että tämän vuoden aikana rakennetaan 30 uutta tukiasemaa ja asennetaan 200 VIRVE-tukiasemien päivityspakettia. Tähän
mennessä VIRKE-investointeihin on käytetty 17 miljoonaa euroa.
Erillisverkot on aloittanut tekemään
asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden
kanssa ICT-palvelusopimuksia, joilla ku-
vataan haluttua palvelutasoa ja laatukriteereitä. Uutta on myös se, että VIRVEverkossa ollaan siirtymässä piirikytkenäisistä tukiasemayhteyksistä uusiin IPEthernet-yhteyksiin.
– Tarkoitus on pilotoida IP-pohjaisia
yhteyksiä Oulun alueella, jossa verkon
piiriin otetaan ensimmäisessä vaiheessa
noin 30 tukiasemaa. Voin vakuuttaa, että
IP tuo verkkoon lisää käytettävyyttä, lupaa Hammaren.
– Erillisverkot seuraa kuukausittain
verkon häiriöitä ja katkoksia. Voimme
jatkossa etsiä mahdolliset vaaran paikat
esiin ja hakea niille uusia reittejä ja vaihtoehtoja, pohti Hammaren.
EADSin tuotepäällikkö Janne Tarkiainen kertoi, mitä uutta VIRVEn tasonnostot mahdollistavat käyttäjälle. Niistä
kerrottiin tarkemmin edellisessä VIRVEuutisissa 1/2010, joka on luettavissa Erillisverkkojen verkkosivuilta.
Nopeat datapalvelut käyttöön
Johtaja Pertti Virtanen Erillisverkoista
kertoi nopeiden datapalveluiden käytöstä.
– VIRVEn puheliikenne ei ole enää
merkittävästi kasvanut, mutta lyhytsanomien määrää kasvaa. Liikennettä pitää
priorisoida uudestaan, ja jonkin aikaa
selviämme näillä uusilla VIRVE-verkon
päivityksillä, mutta tavoittelemme myös
suurempaa datasiirron kapasiteettia, sanoo Virtanen.
– Olemme laittamassa TEDS-testiympäristöä käyttöön ja sopimassa käyttäjien kanssa siitä, mitä sovelluksia siellä
testataan, kuten sormenjälkiä, videoita
vai 3D-rakennuskuvaa. Emme vielä tiedä,
mitä vaskoolin pohjalle valikoituu. Erillisverkoilla ei ole tässä omaa halua, vaan
jos käyttäjät haluavat TEDSin, niin silloin
mekin haluamme, korosti Virtanen.
TETRA-kokemuksia Kiinasta
Yksi merkittävä TETRA-teknologian näytön paikka oli Kiinassa Pekingin kesäolympialaisissa vuonna 2008. Tästä saapui kertomaan kokemuksia Beijing Just
Top -verkon optimointikeskuksen johtaja Hou Xiwang.
– Verkossa on 86 000 käyttäjää, joista
80 prosenttia toimii julkisen turvallisuuden parissa. Tärkeimmät käyttäjät ovat
kunnallishallinto, poliisi, liikennepoliisi,
palolaitos ja Pekingin olympiakomitea,
listaa Xiwang.
Verkko peittää suurimman osan Pekingin kaupunkialueesta, olympialaisten tapahtumapaikat, julkiset rakennukset, suurimmat tiet, 100 olympialaisten
käytössä olevaa hotellia, Pekingin lentokenttä, metrolinjat ja tärkeimmät hallintorakennukset.
– Normaalitilanteessa verkon käyttöaste on 30–40 prosenttia, mutta kriittisissä tilanteissa käytössä on ollut verkon
koko kapasiteetti ja ruuhka-aikoina käyttäjiä on jopa jonossa, tietää Xiwang.
Verkon kuormitusta voidaan seurata ja esim. käyttäjien luokitusta tarpeen
mukaan muokata. Verkon luotettavuus
on varmistettu myös siten, että hätätilanteiden korjaamista varten on tehty suunnitelma. Runkoverkoista on tehty varmuuskopiot mm. vikatilanteiden nopeaa
vakauttamista varten sekä virransyöttö
on varmistettu.
– Pelkästään olympialaisten avajaispäivänä kirjattiin 1,6 miljoonaa ja kiireisimmän tunnin aikana 120 000 puhelua.
Verkon liikennemäärät olivat nelinkertaiset Ateenan olympialaisiin verrattuna,
kertoo Xiwang.
TIETO sai timanttipalkinnon
VIRVE-päivän yhteydessä 2. maaliskuuta
jaettiin perinteisesti Timanttitekopal-
26
VIRVE-UUTISET 2/2010
”
VIRVEn puheliikenne ei
ole enää merkittävästi
kasvanut, mutta
lyhytsanomien määrää
kasvaa.
”
kinto. Sen sai tällä kertaa TIETO-valmiusharjoitus, jonka vastuullisina järjestäjinä
toimivat yhteistoiminnassa liikenne- ja
viestintäministeriö sekä Puolustusvoimat. Palkinnon vuodelta 2009 myönsi
turvallisuus- ja puolustusasiain komitea.
TIETO on hyvin viimeistelty kokonaisuus, jonka historia ulottuu yli 20 vuoden taakse (viestiseminaari VIESTI 86).
Siitä on tullut 2000-luvulla säännöllinen tietotekniikan ja sähköisen viestinnän ammattilaiset yhdistävä harjoitus.
Sen eräänä saavutuksena pidetään viranomaisten hallinnon ja elinkeinoelämän
toimijoiden yhteistyön lujittumista.
dentaa VIRVEn investointirahoituksen
ja sovittaa yhteen eri tahojen VIRVEen
liittyvien tehtävien kehitystä. VIRVE-pääkäyttäjäryhmä antaa suosituksia VIRVEn
tekniseen ja käyttötoimintaan liittyvissä
asioissa.
Kriisijohtamisen haasteista ja mahdollisuuksista viranomaisyhteistyössä puhui viestipataljoonan komentaja, everstiluutnantti Jukka-Pekka Virtanen Puolustusvoimista.
Puolustusvoimilla on lakisääteinen
velvollisuus virka-avun antamisesta
muille viranomaisille. Virka-apua annetaan pääasiallisesti pelastusviranomaisille tai poliisille.
Väestön ikääntyessä ensihoidon tarve kasvaa nykyisestä. Ensihoidon johtamisesta kertoi vastuulääkäri Janne Virta
MediHelistä. Ensihoidossa VIRVE on toimiva ja ehdoton myös viranomaisyhteistyön takia.Tiivis kommunikointi muiden
viranomaisten kanssa korostuu kriisitilanteissa.
*
Teksti: Tiina Jäppinen
Kuvat: Antero Aaltonen
VIRVE turvaa viranomaisviestintää
Valmiusjohtaja Janne Koivukoski sisäasiainministeriöstä esitteli VIRVEn asiakasryhmistä koostuvat työryhmät, jotka
linjaavat VIRVEn kehitystä ja toimintaa.
VIRVE-yhteistyöryhmä kehittää VIRVEen
liittyvien viranomaisten ja palvelutuottajien yhteistoimintaa, linjaa VIRVEn
jatkokehitystä ja toimintamallia, koh-
VIRVE-UUTISET 2/2010
27
Svensk resumé
TEDS-testaus käynnistynyt
testiverkossa
TOUKOKUUN 18. PÄIVÄNÄ
asiakkaiden, EADS Secure Networks
Oy:n ja Erillisverkkojen edustajia kokoontui Jyväskylään testaamaan TREVI-testiverkkoon asennettua leveäkaistaiset TEDSyhteydet mahdollistavaa TETRA-ohjelmistoa. Testeissä aktivoitiin käyttäjätietoja, leveäkaistaisia palveluja sekä mittaus- ja
analysointityökaluja. Suunnitelmien mukaan VIRVE-verkon
asiakkaiden testit aloitetaan vuoden lopulla, jolloin käyttäjät
testaavat verkossa erilaisia sovelluksia.
*
Tukiasemayhteyksien
parannukset
tuovat huomattavia säästöjä
ERILLISVERKOISSA PARANNETAAN
tukiasemaliikenteen ohjausta kesän 2010 aikana siten, että VIRVE-verkon tukiasemayhteyksiä voidaan muuttaa etäkäyttöisesti ilman ulkopuolelta
hankittavaa siirtotyötä. Etäohjauksen avulla vikatilanteiden
aiheuttamat katkokset saadaan minimoiduksi. Samalla tukiasemayhteyksien varmennus- ja optimointimahdollisuudet monipuolistuvat.
Tukiasemayhteyksien kytkentämuutosten lisäksi toteutetaan myös muita VIRVE-verkon tietoliikenneyhteyksien parannuksia. Näitä ovat mm. DWS-käyttöpaikkojen yhteyksien etäohjaus ja Hätäkeskusten äänitysyhteyksien keskittäminen. Toteutettavat muutokset tuovat huomattavia säästöjä siirtoyhteyksien käyttökustannuksiin sekä parantavat palvelujen käytettävyyttä.
Tukiasemayhteyksien muutostöistä tiedotetaan asiakkaille
viimeistään kaksi viikkoa ennen muutosta. Käyttöpaikkayhteyksien ja hätäkeskusten äänitysyhteyksien muutoksista sovitaan yhteistyössä käyttäjäorganisaation kanssa.
*
sai arvokkaita
vieraita, kun sisäasiainministeri Anne Holmlund, kansliapäällikkö Ritva Viljanen sekä Erillisverkkojen omistajaohjauksesta vastaavat tietoverkkojohtaja Pekka Tulokas ja yliinsinööri Arto Lönnroth edustivat sisäasianministeriötä Erillisverkkojen yhtiökokouksessa huhtikuun 20. päivänä.
Paikalla oli myös Erillisverkkojen hallitus: ylijohtaja, osastopäällikkö Pekka Timonen, päällikkö Tapani Hämäläinen,
28
VIRVE-UUTISET 2/2010
varatoimitusjohtaja Jyrki Kaskinen, ylipormestari Eva-Riitta Siitonen ja toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen. Hallituksen jäsen kenraaliluutnantti, pääesikunnan päällikkö Markku
Koli oli estynyt osallistumasta kokoukseen.
Yhtiökokous hyväksyi tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden vuoden 2009 tilikaudesta hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Kokous myös valitsi hallituksen ja tilintarkastajan jatkamaan uudeksi tilikaudeksi.
*
Statens IT-strategi genererar
resultat – medborgarens
och företagarens intresse
det viktigaste
INOM FINANSMINISTERIET
bereds en ny lag om informationsförvaltning. Den ingriper i problemet med att kommunen och
staten använder hundratals typer av programvara och system
som inte är kompatibla.
Lagen fokuserar främst på kompatibiliteten av systemen, utnyttjandet av de gemensamma informationsreserverna och
den gemensamma helhetsstrukturen.
För fyra år sedan fattade statsrådet ett principbeslut om utveckling av statsförvaltningens IT-verksamhet. Utifrån beslutet
skapades en IT-strategi (2006–2011). Statens IT-direktör Yrjö
Benson svarar för genomförandet av strategin.
– Många faktorer har redan förändrats. Idag pågår exempelvis SADe-projektet, utformningen av en IT-koncernstyrning
inom den offentliga sektorn och denna lagreform. En del av
spetsprojekten inom IT-strategin är redan i produktion. Samtidigt inleds en reformrunda för strategin, säger Benson.
– För 20 år sedan decentraliserade staten resultatansvaret
till ämbetsverken. Samtidigt stärktes kommunernas självstyre. Fördelarna med utvecklingscykeln har nu utvärderats, och
idag är målet en koncernliknande förvaltning, säger Benson
och fortsätter:
– Min uppgift är framförallt att införa en koncernliknande
förvaltning i staten. Det finns några goda exempel på detta, till
exempel Senatfastigheter och Hansel, säger Benson.
I Finland är man ända upp i landets högsta ledning överens om att inbesparingar kan göras i kommunernas och statens ICT-kostnader och att produktiviteten kan förbättras betydligt.
– Riksdagen har framlagt ett skriftligt önskemål om en förbättring av effektiviteten i den offentliga förvaltningens system med början från hälsovårdssystemen, säger Benson.
Statens IT-reform omfattar fem centrala teman, till exempel
lösningar för tjänstemännens arbetsstationer och kommunikation. Ett annat är gemensamma system och databaser för förvaltningen. Det tredje hänför sig till medborgarnas och före-
tagens elektroniska kommunikationstjänster. Det fjärde gäller
helhetsstrukturen inom statens IT-förvaltning samt det femte
informationssäkerheten och beredskapen. Den största fördelen är ändå att människornas verksamhetssätt kan effektiviseras tack vare den nya informationstekniken.
Benson är särskilt stolt över helhetsstrukturmetoden som
nyligen färdigställts. Med hjälp av denna kan en beskrivning
av organisationens tjänster, processer, organisationsenheter
och personer ges. Dessutom fungerar lösningarna för informations- och kommunikationsteknologin som en helhet.
– Den är fantastisk och i full gång. Då vi presenterat metoden för ledningen, har mötena i allmänhet dragit ut på tiden,
eftersom metoden upplevs vara mycket intressant, säger Benson.
Benson påminner om att all verksamhet i sista hand måste vara synlig för medborgaren eller företagaren, till exempel
i form av nya eller förbättrade elektroniska kommunikationstjänster.
Enligt Benson är arbetet inom staten effektivt, eftersom
tjänstemännen har hög arbetsmoral och god förmåga att ta itu
med arbetena. Innan Benson tillträdde tjänsten som statens ITdirektör var han direktör för Nokias IT Operations Development.
Enligt Benson har däremot konkurrensutsättningen blivit
en moderator för den offentliga förvaltningens utveckling,
men han är nöjd över att förhandlingsförfarandet kan tillämpas inom IT-projekten. Benson vill vara öppen gentemot samtliga leverantörer, och staten ordnar bland annat ärendespecifika temadagar som är öppna för alla.
Bild: Seppo Haavisto
Sisäasiainministeri Otaniemessä
ERILLISVERKKOJEN OTANIEMEN TOIMISTO
Bild: Seppo Haavisto
UUTISIA
Nödcentralsreformen påverkar
hela hjälpkedjan
INOM REFORMEN
av nödcentralsverksamheten utvecklas nödcentralsverksamheten, nödcentralernas områden utvidgas och
datasystemen förnyas, vilket också påverkar verksamhetssätten.
– Då Nödcentralsverket förenhetligar verksamhetssätten
och strukturerna på riksnivå, tvingar det samtidigt myndigheterna att tillsammans fundera över verksamhetsmodellerna
för hela hjälpkedjan, konstaterar Pekka Tulokas, direktör för
VIRVE-UUTISET 2/2010
29
Svensk resumé
I BÖRJAN AV ÅRET
tillsatte inrikesministeriet arbetsgruppen
VIPU som undersöker utvecklingen av kommunikationen
mellan nödcentralerna och myndigheterna samt praxisen för
VIRVE-talgruppen.
Till exempel då nödcentralsområdena växer, blir man tvungen att på nytt fundera över och bedöma för vilket ändamål
och hur dessa används. Ändringarna gäller såväl verksamhetssätt som teknik.
Nödcentralsförändringen påverkar inte myndigheternas
fältverksamhet och kräver exempelvis inte att apparaterna
förnyas. Apparaterna måste ändå parametreras på nytt.
Nödcentralens datasystem
har nått fram till
konkurrensutsättningen
NÖDCENTRALERNAS
30
VIRVE-UUTISET 2/2010
Säkerhetsnätet TUVE
förverkligas
ETT EGET DATANÄT konstrueras för statens högsta ledning
och mer än 30 000 säkerhetsmyndigheter. I april 2009 fattade
statsrådet ett beslut om genomförandet av säkerhetsnätprojektet, dvs.TUVE, och datanätet borde bli färdigt före utgången
av år 2011.
– Inom projektet kombineras och utvecklas de befintliga
lösningarna. Det är fråga om en kommunikationslösning för
hög beredskap som ändå används dagligen, konstaterar TUVE:
s projektchef Esko Vainio från finansministeriets avdelning
för utvecklande av förvaltningen. Han anser att statsförvaltningen för tillfället är beroende av en enda operatör, det internationella börsbolaget.
Försvarsmaktens Ledningssystemcentral PVJJK kommer att
verka som nätoperatör för TUVE-aktörerna och förvaltningens
informationsteknikcentral HALTIK, som är underställd inrikesministeriet, som serviceoperatör.
I och med TUVE tillvaratas serverhotellens spillvärme. Virtualiseringen innebär inbesparingar i bland annat kostnaderna
för apparater och kabelläggning samt i själva användningen
av utrymmena.
– TUVE kommer också att omfatta tjänster som möjliggör
en effektiv användning av datanätet, till exempel namn- och
Radiofrekvenser söks för
myndigheterna
MYNDIGHETERNAS
behov av dataöverföring ökar fortlöpande
i hela Europa, men dagens radiofrekvenser räcker inte till för
myndigheternas framtida radionät.
– Man vill ladda ner information från databaser, förmedla
en situationsbild från en händelseplats och utveckla nya til�lämpningar som kräver snabb dataöverföring, konstaterar Tapio Penkkala, biträdande chef för frekvensenheten vid Kommunikationsverket.
Trots att ökad datasnabbhet kan införas i VIRVE med hjälp
av en bredbandslösning, är det inte tillräckligt. Ett bredband
behövs för överföring av stora datamängder.
– Alla frekvenser är redan i mycket hård användning, och
ingen vill avstå från något av det egna. Tekniskt sett vore den
optimala situationen att få radiofrekvenser för myndigheternas bredbandsnät i närheten av myndighetsnätens nuvarande
frekvenser, dvs. i området kring 400 megahertz, anser Penkkala.
På detta sätt kunde man utnyttja de nuvarande ställena för
stödstationerna. Å andra sidan, då olika länder använder samma frekvenser, uppstår en möjlighet för nätbesök. Tillämpningen av samma teknologi medför också större marknader
och konkurrens.
– Myndigheternas behov har nu konstaterats, men en slutlig
lösning har ännu inte hittats. Arbetet fortsätter i projektgruppen FM-38 som jag leder, berättar Penkkala.
Penkkala frågar om frekvenserna med stöd av tekniska ramvillkor kunde tas i gemensam användning:
– Kan man finna geografiska eller tidsmässiga lösningar som
möjliggör jämsidig myndighetsanvändning och annan användning?
Han nämner också den kognitiva radion som känner efter
vad som händer på radiovågorna och söker ett tomt utrymme.
Man har också framlagt att i krissituationer kunde myndigheterna få tillgång till kommersiella frekvenser.
Kunderna nöjda med
uppdateringen av VIRVE-nätet
CENTRALUPPDATERINGARNA
på programnivå av VIRVE-nätet
slutfördes den 24 mars 2010. De servicespecifika och kundspecifika egenskaperna introduceras kund för kund i form av
åtgärder som avtalas separat.
Till de kunder som hade deltagit i uppdateringarna skickades en enkät om kundbelåtenhet. Kunderna ansåg att kontrollcentralens personal gett service som var klar och lätt att
förstå. Också kontrollcentralens meddelanden upplevdes ha
betjänat väl. Man var nöjd med definitionen och planeringen
av uppdateringen samt med genomförandet av servicen.
Den nya nätversionen förbättrar möjligheterna att övervaka och hantera nätkapaciteten allt bättre. Samtliga kontrollåtgärder som genomförs av användarna i fråga om talgrupperna,
beställarna och gruppmedlemskapen kan spåras.
Den nya versionen innebär nya tjänster för nätanvändarna,
till exempel att man med en civil telefon kan ringa till en VIRVE-talgrupp. Det går också att på jourhavandes initiativ överföra samtalet från TETRA-nätet till externa kommersiella telefonnät. Dessutom kan man under ett individsamtal få ett meddelande om ett gruppsamtal. Användaren av en VIRVE-telefon
kan alltså ta ett individsamtal utan att ge upp sin skyldighet att
lyssna på gruppkommunikationen.
Nätuppdateringen till nivån 5.0 möjliggör användningen av
gränssnittet ISI (Inter System Interface). Myndigheterna i de
olika länderna har ännu inte avtalat om nätbesök.
Europeiska myndighetsoperatörer i Finland
Bild: Antero Aaltonen
nya datasystem byggs upp inom TOTIprojektet för utveckling av Nödcentralsverkets verksamhet
och informationsteknik. I början av sommaren inleddes konkurrensutsättningen av systemet, testningen borde inledas år
2013 och systemet introduceras år 2015.
– I utvecklingen av det gemensamma datasystemet är det
viktigt att komma överens om användningen av de gemensamma gränssnitten och se till att de kan användas, säger projektexperten inom TOTI-projektet Vesa Laulumaa från Nödcentralsverket.
– Nätverksbildningen och till exempel den överbelastning
av nödsamtal som möjliggörs av detta är en central förutsättning för systemet. Också i störningssituationer måste datasystemet fungera i hela landet, fortsätter Laulumaa.
En annan central reform är att myndigheterna kan kommunicera med datasystemet i distansanvändning eller parallell
användning.
– Systemet ska vara ett verktyg som jourhavande verkligen
får stöd av. Systemet får inte medföra extra stress för användaren, i synnerhet inte i en tidskritisk verksamhet, säger Laulumaa.
Integreringen av de centrala VIRVE-funktionerna direkt i datasystemet har beaktats i definitionerna.
I reformen förbereder man sig för att medborgarnas begäran om hjälp kan komma in också på ett annat sätt än genom
ett 112-samtal, till exempel per SMS eller automatiskt genom
Internet som ett så kallat eCall-larm från ett fordon som är delaktigt i en trafikolycka.
Bild: Antero Aaltonen
identifikationstjänster, men också samarbets- och kommunikationstjänster, säger Vainio.
Genom att utnyttja gränssnitten kan myndigheterna sinsemellan fördela resurserna och tillämpningarna samt byta information på ett säkert sätt.
VIPU dryftar VIRVE:s
talgrupper
Bild: Seppo Haavisto
IT-näten och chef för enheten för säkerhetsnät vid inrikesministeriets räddningsväsen.
– Samtliga 15 nödcentraler i Finland har egna verksamhetsmodeller. Dessa förenhetligas som bäst för att man ska kunna
påverka processerna och utveckla verksamheten, konstaterar
Tulokas. De nya verksamhetsmodellerna kräver också en reform av lagen om nödcentraler.
Det centrala i reformen är att nödcentralerna bildar nätverk
sinsemellan, vilket innebär att belastningen mellan centralerna kan utjämnas och resurserna utnyttjas effektivt.
Också ortsinformationen utnyttjas på ett smartare sätt än tidigare, vilket innebär att man bland annat noggrannare kan ta
hänsyn till de starka sidorna hos enheterna på fältet och fordonens egenskaper samt körtider. Informationstekniken innebär att jourhavandes riskbedömning och raska alarmeringsarbete kommer att förenklas alltmer.
– Också i fortsättningen är VIRVE den kanal för informationsförmedling på vilken nödcentralsverksamheten byggs
upp. Man bör ändå också tänka på hur mycket datainformation som kan överföras genom VIRVE och om man kan utnyttja kommersiella lösningar parallellt, funderar Tulokas.
I FEBRUARI
sammanträdde operatörsforumet EADS i Finland.
De ansvariga operatörerna för myndighetsradionäten i Belgien, Sverige, Tyskland, Ungern, Estland och Finland deltog i
mötet.
Vid mötet utbyttes erfarenheter av situationen och utvecklingsbanorna för nätverk i olika skeden av livscykeln samt av
användarnas behov och tekniska lösningar.
VIRVE-UUTISET 2/2010
31
Suomen Erillisverkot Oy
Suomen Erillisverkot Oy operoi maailman
ensimmäistä valtakunnallista ja viranomaisten
yhteiskäytössä olevaa TETRA-radioverkkoa.
Verkon VIRVE-palvelut mahdollistavat luotettavan
ja turvallisen viranomaisviestinnän yhteiskunnan
elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi. Toiminta
perustuu turvallisuusnäkökohtien tarkkaan
huomioimiseen, asiakkaiden hyvään palveluun ja
edistyksellisiin teknisiin ratkaisuihin.
Erillisverkot on valtion omistama osakeyhtiö.
Omistajaohjauksesta vastaa Sisäasiainministeriö.
Yhtiö toimii valtakunnallisesti. Erillisverkot on
valtion 100 % omistama voittoa tavoittelematon
osakeyhtiö. Tärkeimmät VIRVE-verkon käyttäjät
ovat pelastustoimi, poliisitoimi, puolustusvoimat,
Suomen Erillisverkot Oy
Tekniikantie 4 B, 02150 Espoo
PL 357, 02151 Espoo
Puh. 0207 400 500
[email protected]
www.erillisverkot.fi
rajavartiolaitos, tulli, sosiaali- ja terveystoimi sekä eri
ministeriöt.
Erillisverkkojen tytäryhtiö VIRVE Tuotteet ja Palvelut
Oy myy ja huoltaa TETRA-verkkoihin soveltuvia
radiopäätelaitteita, joita käytetään mm. VIRVEverkossa. Yhtiö on EADSin päätelaitteiden johtava
myynti- ja huoltopiste Suomessa.
VIRVE Tuotteet ja Palvelut Oy
Pyhäranta 4
33230 Tampere
Puh. 0207 400 640
[email protected]
www.virve.com