Vuosikertomus - KT:n julkaisut

2012
Vuosikertomus
KT Kuntatyönantajat on kunta-alan työnantajajärjestö
ja työmarkkinakeskusjärjestö. KT edustaa kuntatyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa
sekä kolmikantayhteistyössä. KT neuvottelee ja solmii
kunta-alan virka- ja työehtosopimukset henkilöstöä
edustavien pääsopijajärjestöjen kanssa. Se tukee kuntatyönantajia henkilöstöjohtamisen, työelämän laadun
ja tuloksellisuuden kehittämisessä.
KT hoitaa kuntatyönantajien edunvalvonnan myös
Euroopan unionissa. KT:n toimintaa säätelee laki
Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta (254/1993).
Vuonna 2012 Suomessa oli 320 kuntaa ja 136 kuntayhtymää, joiden palveluksessa työskenteli toimintavuonna noin 437 000 työntekijää ja viranhaltijaa.
Kunta-alan sopimusjärjestelmän piirissä ovat Ahvenanmaan kuntia (16) lukuun ottamatta kaikki Suomen
kunnat ja kuntayhtymät sekä kunnalliset liikelaitokset
ja niiden palveluksessa olevat palkansaajat.
KT on osa Suomen Kuntaliittoa.
KT Kuntatyönantajat
Toinen linja 14
00530 Helsinki
puh. 09 7711
faksi: 09 701 2239
www.kt.fi
2
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
KT Kuntatyönantajat
Vuosikertomus 2012
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
3
Sisällys
Neuvottelu- ja sopimustoiminta ........................................................................
6
Palvelua kuntatyönantajille ................................................................................ 16
Päätöksenteko ja henkilöstö ............................................................................. 20
Talous ................................................................................................................... 24
4
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
Työmarkkinatoiminnalla vakautta kunta-alalle
R
aamisopimukseen perustuvien kunta-alan sopi
musten 2012 – 2013 soveltaminen alkoi toimintavuoden alusta. Yli kahden vuoden sopimus tuo kunta-alalle, paitsi työrauhan, myös aiempaa enemmän
ennustettavuutta ja vakautta. Pitkä sopimuskausi luo
edellytyksiä keskittyä kuntien kehittämistyöhön sekä
kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tukemiseen. KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen neuvottelukulttuuri sekä sopimusjärjestelmä ovat
osoittaneet toimivuutensa viime vuosien työmarkkinaratkaisuissa. Kunta-alan sopijaosapuolet jatkoivat toimintavuonna yhteistä tuloksellisuuskampanjaansa, joka on työmarkkinoilla poikkeuksellinen yhteistyömalli.
Kampanjalla KT ja sopijaosapuolet haluavat vastata julkisen talouden kestävyysvajeen tuomiin haasteisiin. Tavoitteena on kuntien palvelutuotannon tuloksellisuuden
ja työelämän laadun samanaikainen parantaminen.
Kuntauudistuksen valmistelu eteni toimintavuonna
ja KT otti kantaa sitä koskevaan lainsäädäntövalmisteluun. KT on katsonut, että lainsäädäntöön on kirjattava
henkilöstön osalta sellaisia säännöksiä, jotka edistävät
kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteiden toteutumista. KT ei pidä hyvänä hallitusohjelmassa olevaa
kirjausta henkilöstön muutosturvan säilyttämisestä nykyisellä tasollaan.
KT on aloittanut aktiivisesti hallitusohjelmaan sisältyvän työelämän kehittämisstrategian jalkauttamisen
kuntakenttään. Työelämän kehittämistä toteutetaan
KT:n ja pääsopijajärjestöjen tuloksellisuustyöryhmän
työnä. KT käynnisti toimintavuonna Henkilöstöjohtamisen verkoston, jonka yhtenä tavoitteena on luoda valtakunnallinen työelämästrategia kunta-alalle. Kuntapalvelujen uudistamisessa tarvitaan vahvaa työnantajuutta
ja hyvää henkilöstöjohtamista. Tämä ajatus oli kantavana teemana myös toukokuussa järjestelyillä Kuntatyönantajapäivillä Tampereella.
Markku Jalonen
Kunta-alan työmarkkinajohtaja
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
5
Neuvottelu- ja sopimustoiminta
T
oimintavuonna kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot olivat noin 21 miljardia euroa, josta
palkkakustannukset olivat noin 16,2 miljardia euroa ja
työnantajien maksamat eläke- ja muut sosiaalivakuutusmaksut noin 4,8 miljardia euroa. Henkilöstömenot ovat
puolet kuntien ulkoisista menoista.
Lokakuussa 2012 kunta-alan kokonaiskeskiansio
oli 3 015 euroa/kk. Palkkaa saavaa henkilöstöä oli noin
437 000 henkeä (Tilastokeskus). Ansiotaso nousi kunta-alalla keskimäärin 2,5 % edellisestä vuodesta.
Osa kunnista ja kuntayhtymistä joutui tasapainottamaan kuntataloutta ja tekemään henkilöstömenosäästöjä. Henkilöstömenojen sopeuttamistoimet olivat paikallisia ratkaisuja.
Laillisia tai laajamittaisia laittomia työtaisteluita ei
ollut.
Sopimukset
Syksyllä 2011 neuvoteltiin valtakunnallisesti kattava
raamisopimus Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden
turvaamisesta ja tehtiin sen mukaiset kunnalliset työ- ja
virkaehtosopimukset. Sopimuskausi on 1.1.2012 28.2.2014 eli 26 kuukautta.
Vuonna 2012 palkkoja korotettiin 1.1.2012 lukien
yleiskorotuksella, jonka suuruus oli muilla sopimusaloilla paitsi opettajilla 1,7 % ja opetusalan sopimuksessa
1,6 %. Samasta ajankohdasta käytettiin keskitettyihin
teksti- ja muihin sopimusmuutoksiin järjestelyerä, jonka
suuruus vaihteli sopimusaloittain 0,3 - 0,8 %. Lääkärisopimuksen eräillä ryhmillä oli paikallinen järjestelyerä,
6
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
jonka suuruus oli keskimäärin 0,2 % lääkärisopimuksen
palkkasummasta, sekä teknisten sopimuksessa 0,4 %:n
paikallinen järjestelyerä. Lisäksi kaikilla sopimusaloilla
maksettiin tammikuun palkanmaksun yhteydessä 150
euron suuruinen kertaerä.
Sopimuskorotukset nostivat palkkoja vuonna 2012
keskimäärin 2,4 %. Kertaerän vuosivaikutus oli 0,4 %
palkkasummasta. Kustannusvaikutus vaihteli kunnittain
ja kuntayhtymittäin henkilöstörakenteesta riippuen.
Sosiaali- ja terveydenhuoltoala
Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla työskentelevään henkilökuntaan, paitsi lääkäreihin, sovelletaan kunnallista
yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES).
Lääkärisopimus on voimassa 1.1.2012 - 28.2.2014.
Lääkäreiden palkantarkistukset määräytyivät raamisopimuksen sisällön mukaisesti (koko sopimuskaudella
4,46 %). Lääkärisopimuksessa tehtiin terveyskeskuslääkäreiden sekä sairaalalääkäreiden ja -hammaslääkäreiden osalta hinnoittelua koskeva rakenneuudistus sekä
alarajapalkkojen tarkistuksia. Lääkäreiden palkallisten
virkavapaa-aikojen palkkausta päätettiin yhtenäistää
vuosiloma-ajan palkanmaksun kanssa 1.2.2013 alkaen.
Myös lääkäreiden osalta palkkausjärjestelmää päivitettiin. Uudet työkokemuslisämääräykset (prosentit) tulevat voimaan 1.2.2013.
Tehy on edelleen pääsopimukseen perustuvan kunnallisen sopimus- ja neuvottelujärjestelmän ulkopuolella. Marraskuussa 2011 KT Kuntatyönantajat ja Tehy
hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoesityk-
sen, jonka mukaan Tehyn jäseniin sovelletaan KT:n ja
pääsopijajärjestöjen 24.11.2011 allekirjoittamaa kulloinkin voimassa olevaa kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES) 1.1.2012 – 28.2.2014.
Sekä KVTES:in että lääkärisopimuksen virka- ja työehtosopimusmääräyksiä kehitetään jatkuvaan neuvottelumenettelyyn perustuen.
Lääkärisopimuksen piirissä on meneillään useita sopimustyöryhmiä mm. lääkäripäivystykseen, eläinlääkäreiden palvelussuhteen ehtoihin ja hammaslääkäreiden
toimenpidepalkkioihin liittyen.
verkostossa. Jyväskylän ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymien työnantajien ja opettajien edustajat sekä OAJ:n
ja KT:n asiantuntijat pitivät seminaarin 9.–10. lokakuuta, jonka pohjalta Jyväskylässä ja Seinäjoella lähdettiin
seuraamaan opettajien työaikaa. Myös Omnian ammattiopiston sote-alalla käynnistettiin työajan seuranta.
Tuloksia työajan seurannasta odotetaan vuoden 2013
aikana.
Vantaalla, Kuopiossa ja Siilinjärvellä aloitettiin peruskoulun laaja-alaisten erityisopettajien työaika- ja
palkkauskokeilu elokuussa. Tarkoituksena on testata kokeilutyöaikamääräyksiä kaksi lukuvuotta.
Opetusala
Tekniset ja tuntipalkkaiset
Tammikuun alusta tarkistettiin OVTES:n piirissä olevan opetushenkilöstön palkkoja 1,6 %:n suuruisella
yleiskorotuksella ja 0,8 %:n suuruisella järjestelyerällä.
Järjestelyerällä pienennettiin vuosisidonnaista lisää, yhtenäistettiin peruskoulun luokanvalvontatyön palkkiota
ja laajennettiin sen maksaminen 6. vuosiluokan luokanopettajille, yhtenäistettiin lukioiden sopimusmääräyksiä
ja tarkistettiin kauppaoppilaitoksen joidenkin opettajaryhmien palkkoja.
KT:ssä toimii kaksi opetushenkilöstön työaikaverkostoa: ammatillisen koulutuksen sekä peruskoulun
opetushenkilöstön työaikaverkostot. Niihin kuuluu paikallisten työantajien edustajia niin substanssi- kuin henkilöstöhallinnosta sekä KT:n asiantuntijoita. Kumpikin
verkosto kokoontui joka toinen kuukausi.
Työajan suunnittelun ja seurannan malleja käsiteltiin
ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstön työaika-
Tuntipalkkaisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen vuoden 2013 sopimuskorotusten toteuttamisesta
sovittiin kertomusvuoden lopussa.
TS-sopijapuolten välinen TS-työryhmä jatkoi kertomusvuonna teknisten henkilöstön sopimuksen kehittämistä ja paikallisten palkkausjärjestelmien toimivuuden
edistämistä.
Raamisopimuksen kolmikantayhteistyö
Raamisopimuksen yhteydessä asetettiin useita eri työryhmiä, jotka aloittivat toimintansa kertomusvuonna.
Osa työryhmistä valmistelee työelämään liittyviä lakeja
ja osa keskittyy työelämään liittyvään selvittämis- ja
kehittämistoimintaan.
Kataisen hallituksen hallitusohjelman yhteydes-
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
7
sä sovittiin myös useista työlainsäädäntöön ja työelämän kehittämiseen liittyvistä työryhmistä, jotka aloittivat toimintansa vuoden aikana. KT Kuntatyönantajat oli
edustettuna yli 30 työryhmässä.
• Trendityöryhmä
Työ- ja elinkeinoministeriön asettama poikkihallinnollinen työryhmä eli trendityöryhmä vakinaistettiin hallituskauden ajaksi. Sen tehtävänä on selvittää ja koordinoida työmarkkinoiden ja yritystoiminnan muutostrendejä
- erityisesti työvoiman käyttötapojen ja työn tekemisen
muotojen näkökulmasta ja ehdottaa niihin liittyviä lainsäädäntömuutoksia.
• Työelämän sääntelytyöryhmä
Työ- ja elinkeinoministeriön Työelämän sääntelyryhmä
on asetettu koko hallituskaudeksi seuraamaan ja arvioimaan työlainsäädännön toimivuutta ja kehittämistarpeita. Työryhmässä on valmisteltu mm. työsopimuslain
muutosta käteisenä maksettavan palkan rajoittamisesta ja vuosilomalain muutoksia.
• Työelämän yhdenvertaisuussäännöksiä
valmisteleva työryhmä
Hallitusohjelmaan liittyy työ- ja elinkeinoministeriössä
työryhmä, jonka tarkoitus oli laatia ehdotus uusiksi työelämän yhdenvertaisuutta koskeviksi säännöksiksi 31.5.
mennessä. Ryhmä arvioi, mikä olisi tarkoituksenmukaisin tapa säätää työelämän yhdenvertaisuudesta: osana
yleistä yhdenvertaisuuslakia vai erillisessä työelämän
yhdenvertaisuuslaissa. Työryhmä sai kesäkuun alussa
8
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
valmiiksi erimielisen mietinnön, joka lähetettiin jatkovalmisteluun oikeusministeriöön.
Oikeusministeriö perusti yhdenvertaisuuslain valmistelua varten verkostotyöryhmän, joka aloitti toimintansa 12. joulukuuta. Molemmissa työryhmissä oli
mukana perinteisen kolmikannan lisäksi kansalaisjärjestöjen edustajia.
• Samapalkkaisuusohjelman asiantuntijaryhmä
Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite, että naisten ja
miesten palkkaeroa kavennetaan enintään 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Samapalkkaisuusohjelma
käynnistyi vuonna 2006. Tähän liittyvän asiantuntijaryhmän tavoitteena on tukea korkean tason johtoryhmää
samapalkkaisuusohjelman tavoitteiden saavuttamisessa. Asiantuntijaryhmän alaisuudessa valmisteltiin
kyselytutkimuksen pohjalta raportti palkkakartoituksen
toimivuudesta Suomessa 2012.
• Vuokratyöryhmä
Työ- ja elinkeinoministeriön vuokratyöryhmässä on valmisteltu työsopimuslain muutos vuokratyössä käytettävien määräaikaisten työsopimusten vähentämiseksi ja
selkeyttämiseksi.
• Harmaan talouden torjuntatyöryhmä
Työ- ja elinkeinoministeriö asetti tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain (tilaajavastuulaki) toimivuutta ja
muutostarpeita selvittävän työryhmän.
• Tasa-arvosuunnitelmatyöryhmä
• Osa-aikatyötä selvittänyt työryhmä
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän valmistelemaan työpaikan tasa-arvosuunnitelmaa koskevien
tasa-arvolain säännösten tarkistamiseksi.
Työ- ja elinkeinoministeriö asetti työryhmän selvittämään osa-aikaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Työryhmässä osa-aikatyön käytön tilanteita tarkasteltiin tilastojen,
lainsäädännön ja oikeuskäytännön valossa sekä työntekijöiden että työnantajien näkökulmasta.
• Osatyökykyisten työllistymisen edistämisen
toimintaohjelma
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän laatimaan toimintaohjelman osatyökykyisten työllistymisen
edistämiseksi ja tekemään tarvittaessa esityksiä sen
toteuttamiseksi. Työ jakaantuu sosiaali- ja terveysministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön kesken, jotka
keskittyvät oman vastuualueensa kysymyksiin. Työryhmien työskentelyä koordinoi johtoryhmä.
• Tapaturmavakuutus- ja ammattitautilainsäädännön kokonaisuudistusta valmisteleva
työryhmä TAU II
Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa jatkaa
työskentelyä tapaturma- ja ammattitautilainsäädännön
kokonaisuudistusta valmisteleva työryhmä. Työryhmän
on tarkoitus saada uudistusehdotus valmiiksi syksyyn
2013 mennessä, minkä jälkeen ehdotus siirtyisi virkamiesvalmisteluun.
• Työmarkkinakeskusjärjestöjen palkkausta ja
palkitsemista selvittävä ja kehittävä työryhmä
Tase
Tase-ryhmän aloitteesta ja työsuojelurahaston tukemana Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen tutkijat
selvittivät palkkatietämyksen tilaa Suomessa ja julkaisivat siitä raportin ”Palkkatietämys Suomessa”.
• Opintovapaatyöryhmä
Työryhmä selvittää opintovapaata koskevan lainsäädännön uudistustarpeet, jotta lainsäädäntö vastaisi
muuttunutta tutkintojärjestelmää ja vastaa työelämän
tarpeisiin.
• Julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittäminen
Hallitusohjelman mukaan koko maassa luodaan kuntatasolle kattava yhteispalvelupisteiden verkko ja
määritellään jokaisessa yhteispalvelupisteessä vähintään etäpalveluna saatavilla olevat valtion, kuntien ja
eri viranomaisten palvelut. Lisäksi selvitetään kuntien
mahdollisuudet toimia yhteispalvelupisteiden vastuuranomaisena ja ainoana keskeisenä asiakasrajapintana
julkisiin palveluihin. Julkisen hallinnon asiakaspalvelun
kehittämishanke käynnistyi tammikuussa. Syyskuussa
aloitti toimintansa hankkeen viisi alatyöryhmää, joista
kahdessa (henkilöstötyöryhmässä ja yhteistoimintatyöryhmässä) on KT:n edustus.
• Jaksotyöaikatyöryhmä
KVTES:n piirissä päästiin keväällä sopimukseen jaksotyöaikakokeilumääräyksistä ja vuoden kestävä kokeilu
käynnistyi viiden eri työnantajan työyksiköissä marraskuussa. Kokeilun tavoitteena on saada kokemuk-
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
9
sia siitä, ovatko kokeilumääräykset nykyisiä KVTES:n
jaksotyömääräyksiä selkeämmät ja yksinkertaisemmat.
Kokeilussa on mukana terveyskeskuksen vuodeosastoja, kotihoito-, erikoissairaanhoito- ja laboratorioyksiköitä, sosiaalihuoltolaitoksia sekä ympärivuorokautinen
päiväkoti.
KVTES:n piirissä päästiin keväällä sopimukseen
jaksotyöaikakokeilumääräyksistä ja vuoden kestävä
kokeilu käynnistyi viiden eri työnantajan työyksiköissä
marraskuussa. Kokeilun tavoitteena on saada kokemuksia siitä, ovatko kokeilumääräykset nykyisiä KVTES:n
jaksotyömääräyksiä selkeämmät ja yksinkertaisemmat.
Kokeilussa on mukana terveyskeskuksen vuodeosastoja, kotihoito-, erikoissairaanhoito- ja laboratorioyksiköitä, sosiaalihuoltolaitoksia sekä ympärivuorokautinen
päiväkoti.
• Verokannustintyöryhmä ja työelämäryhmä
Kolmikantaisessa verokannustintyöryhmässä valmisteltiin osaamisen kehittämistä koskevaa uudistusta,
joka kariutui alkusyksystä. Työmarkkinakeskusjärjestöjen työelämäryhmä seurasi työurien pidentämiseen
tähtäävää valmistelua ja teki sitä koskevia ehdotuksia.
Raamisopimuksen mukaisesti KT oli muun muassa
mukana valmistelemassa työmarkkinakeskusjärjestöjen
ikäohjelmamallia ja ehdotuksia nuorten työllistämisen
edistämisestä. Syksyllä keskusjärjestöt sopivat aikuiskoulutusetuuksien uudistamisesta. Edunvalvonnan kohteina olivat myös koulutustili, johtamisen laatukriteerit
ja Kaste-ohjelma.
10
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
Eurooppa-tason vaikuttaminen
KT on jäsenenä CEEP:n Suomen jaostossa yhdessä Valtion työmarkkinalaitoksen ja Kirkon työmarkkinalaitoksen kanssa. CEEP on julkisista työnantajista koostuva
Eurooppa-tason työnantajaorganisaatio. KT on jäsenenä myös kunta-alan CEMR:n työnantajafoorumissa sekä sairaala-alan työnantajaorganisaatio HOSPEEM:ssa
(European Hospital and Healthcare Employers’ Association) sekä opetusalan EFEE:ssä (e European Federation of Education Employers) yhdessä EK:n Sivistystyönantajien kanssa.
• CEEP
Joulukuussa 2011 aloitettiin työaikadirektiiviä koskeva
neuvotteluprosessi Eurooppa-tason työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen (BUSINESSEUROPE / UEAPME, CEEP
ja EAY) välillä. CEEP:illä oli neuvotteluissa kymmenen
neuvottelijaa. Suomen jaosto oli neuvotteluissa edustettuna. Neuvotteluissa pyrittiin ratkaisemaan mm. EUtuomioistuimen oikeuskäytännössä esiin tulleita ongelmia työpaikalla tapahtuvan päivystysajan lukemisessa
työajaksi ja lepoaikojen antamisessa. Nämä asiat ovat
erityisen tärkeitä julkisen sektorin tehtävissä, kuten terveydenhuollossa, jossa on työskenneltävä kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina. Työnantajapuolella
otettiin esiin myös vuosiloman soveltamiseen liittyviä
tulkintaongelmia. Työaikadirektiivineuvottelut päättyivät
tuloksettomina joulukuussa.
Toimintakertomusvuonna CEEP:in työmarkkinatoiminnoista vastaava Social Affairs Committee an-
toi lausuntonsa mm. eläkepaketista, työllisyysasioista
ja ammattipätevyysdirektiivistä. Komissiolle on laadittu vastauksia mm. kyselyyn kotityöstä, työharjoittelua
koskevasta komission aloitteesta sekä restructuring
and anticipating change -tematiikasta.
CEEP:in sosiaaliasiainkomitean alainen työterveys- ja työturvallisuusjaoston, jossa Suomen jaosto on
edustettuna, teemoja kertomusvuonna olivat mm. EU:n
uuteen työsuojelustrategiaan (2014 - 2020) vaikuttaminen, sähkömagneettista ja ionisoivaa säteilyä sekä
ja teräviä esineitä koskevat direktiivit, työaikadirektiiviä
koskevien neuvottelujen seuranta työsuojelun kannalta,
Euroopan työsuojeluviraston (Bilbao) toimintaan vaikuttaminen, yhteistyö BusinessEuropen kanssa työsuojeluasioissa.
CEEP on edustettuna komission vetämässä kolmikantaisessa sosiaalidialogikomiteassa (European Dialogue Committee, SDC), jossa yksi CEEP:in edustaja on
Suomen jaostosta. Sosiaalidialogikomiteassa on kertomus vuoden aikana keskusteltu mm. työaikadirektiivin
tilanteesta sekä määräaikaisesta ja osa-aikaisesta työstä.
CEEP:illä on kaksi paikkaa komission johtamassa
neuvoa-antavassa komiteassa, joka käsittelee vapaata
liikkuvuutta (Advisory Committee on Free Movement).
CEEP:n toinen paikka on Suomen jaostolla. Kertomusvuonna käsiteltiin EU-työvoiman vapaata liikkuvuutta
koskevaa säädöstä 1612/68 ja sitä miten vapaa liikkuvuus käytännössä toteutuu. Siellä esiteltiin EURES- järjestelmän modernisointiin liittyviä suunnitelmia sekä käsiteltiin ammattipätevyysdirektiiviä, mm. European
Professional Card/ EPC:n käyttöön ottoa ja siihen
liittyviä haasteita.
• EFEE
Opetusalan sektoridialogi (työnantajajärjestö EFEE,
työntekijäjärjestö EPSU) vakiintui vuonna 2010
ja osapuolilla on oma työohjelmansa. Suomesta
EFEE:n jäseniä ovat KT ja Sivistystyönantajat (EK).
Kertomusvuonna EFEE:n edustajat ympäri Euroopan
tapasivat muutamaan otteeseen keväällä ja syksyllä.
Erityisiä kysymyksiä olivat nuorten työllisyys, opettajien
kokema väkivalta sekä opettajien rekrytointiin liittyvät
kysymykset. Syksyisessä sosiaalidialogissa hyväksyttiin
kannanotto opetusalan rekrytoinnin ongelmakohdista.
• HOSPEEM
Sairaalatyönantajien dialogi HOSPEEM:in ja EPSU:n
välillä on jatkunut. KT on dialogin jäsen. Hospeemissa
on kertomusvuona tehty Epsun kanssa yhdessä ”Guidelines and existing good practices on ageing workforce”.
Terävien instrumenttien osalta on ollut yhteinen projekti
”Promoting and support of implementation of Directive
2010/32/EU on the prevention of sharp injuries in the
hospital and health care sector”.
• CEMR
Työ jatkui CEMR:n ja EPSU:n välillä tammikuussa 2004
perustetussa sektoridialogikomiteassa (Sectoral Social
dialogue Committee for Local and Regional government). Yhteistyötä jatkettiin myös CEEP:n ja CEMR
välisen yhteistyösopimuksen pohjalta. KT osallistui
sekä CEMR:n työnantajaryhmään että CEMR:n ja
EPSU:n paikallis- ja aluehallinnon sosiaalidialogikomiKT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
11
teaan. Komiteassa toteutettiin toimintavuoden aikana
kehittämishanke, jonka painopisteitä olivat paikallis- ja
aluehallinnon voimavarat, henkilöstö, rekrytointi ja työelämän kehittäminen.
Työelämän kehittäminen
KT oli mukana valmistelemassa työelämän kehittämisstrategiaa ja sen toimeenpanosta vastaavaa kansallista
yhteistyöhanketta, joka on yksi pääministeri Kataisen
hallituksen kärkihankkeista. Työelämän kehittämisstrategia hyväksyttiin toukokuussa. Suomen kilpailukyvyn
turvaamiseksi tavoitteena on kehittää Suomen työelämä Euroopan parhaaksi vuonna 2020. Tämä oli myös
työmarkkinakeskusjärjestöjen Tuottavuuden pyöreän
pöydän seminaarin aiheena 26. maaliskuuta.
Kunta-alan pääneuvotteluryhmässä sovittiin, että
kunta-alan työelämän kehittäminen toteutetaan KT:n
ja pääsopijajärjestöjen tuloksellisuustyöryhmän työnä.
Työn käynnistämiseksi järjestettiin 10.12. yhteistyöseminaari, jossa pohdittiin kansallisen hankkeen painopisteiden pohjalta, mitä työmarkkinaosapuolten toimia
työpaikoilla tarvittaisiin työelämän kehittämisen tueksi.
Kunta-alan työelämää kehitettiin yhteistyönä kuntien, Kuntaliiton ja Kevan kanssa.
Työsuojelu ja työhyvinvointi
Työsuojelupäälliköt ovat keskeisessä asemassa työnantajan edustajina, kun kehitetään kuntatyöpaikkojen
työsuojelua ja työturvallisuutta sekä kun tähdätään
työelämän laadun ja tuloksellisuuden samanaikaiseen
12
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
parantamiseen. KT ylläpitää kunta-alan työsuojelupäälliköiden verkostoa ja viestittää heille mm. sähköpostitse.
Loppuvuodesta neuvoteltiin KT:n ja pääsopijajärjestöjen kesken vuonna 2011 sovitun työsuojeluvaltuutetun ajankäyttösopimuksen soveltamisohjeista.
Ohjeistus tukee uusien työsuojeluvaltuutettujen valintaprosessia ja ajankäytöstä sopimista syksyllä 2013.
KT oli aktiivisena toimijana ja puheenjohtajana Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmässä edistämässä kunta-alan työhyvinvointia, työsuojelua, työturvallisuutta,
työterveyshuoltoa, työelämän laatua sekä tuloksellista
toimintaa. Kuntaryhmän toiminta perustuu erilliseen toimintasuunnitelmaan ja budjetointiin. Joulukuussa kuntaryhmä juhli 40 vuoden toimintansa juhlavuotta.
Kuntaryhmä teetti Tilastokeskuksella vuosittaisen
kunta-alan työolobarometrin. Toimintavuonna kuntaryhmä tuotti perusaineistoja ja toimi yhteistyöfoorumina. Toimintavuonna valmistui kuntaryhmän teettämänä
Tampereen teknillisen yliopiston tilastoselvitys kunta-alan työtapaturmista ja ammattitaudeista vuoden
2009 aineistosta. Selvityksen ja muun valmistellun aineiston pohjalta valmisteltiin kunta-alalla toteutettavaksi valtakunnallinen Turvallisuus hallintaan kuntatyössä
-hanke vuosille 2012 - 2015.
Kuntaryhmä oli aktiivisena yhteistyökumppanina
työsuojeluhallinnon valmistellessa ja aloittaessa kunta-alalle suunnattua valvontahanketta vuosina 2012 2016.
Toimintavuonna jatkettiin myös KT:n ja pääsopijajärjestöjen välisiä neuvotteluja vuodelta 2004 olevan henkilöstöraporttisuosituksen uudistamiseksi.
Työurien jatkaminen
KT:n ja pääsopijajärjestöjen työuratyöryhmä viimeisteli
tietoiskut tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja mielenterveysongelmien ennalta ehkäisemisestä, varhaisesta
tuesta ja käsittelystä työpaikalla. Lisäksi käsiteltiin
muun muassa 1.6. voimaan tullutta työkyvyn arvioinnin
lainsäädäntöpakettia, kunta-alan työhyvinvointiselvitystä sekä kuntoutusta ja työterveyshuoltoa koskevia
tietoiskuja.
Edunvalvonnassa KT oli mukana valmisteltaessa
kolmikantaisesti työterveyshuollosta uusi asetus, joka
ohjaisi siirtämään työterveyshuollon painopistettä ennalta ehkäisevään toimintaan. Lisäksi toimintavuoden
aikana selvitettiin työterveyshuollon ammattiryhmille
annettavaa erikoistumiskoulutusta ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa.
Henkilöstöjohtaminen
Henkilöstöjohtamisen HR-verkosto käynnistyi 17. helmikuuta. Vuoden aikana järjestettiin kaksi ideatyöpajaa,
joiden aiheina olivat tulevaisuuden henkilöstöjohtaminen ja työelämä. Näitä asioita käsiteltiin asiantuntijaalustusten lisäksi käytännön esimerkkien avulla mm.
osaamisen ja eri-ikäisten johtamisen, ennakoivan
henkilöstösuunnittelun ja muutoksen johtamisen näkökulmista.
HR-verkoston ydinryhmä toimi verkostotyön kehittäjänä ja sparraajana myös raamisopimuksessa mainituille henkilöstötyön toimintamalleille. HR-verkoston
jäseniltä pyydettiin näkemyksiä työelämän kehittämisen
strategiaa varten sen valmisteluvaiheessa. Henkilöstöjohtamisen hyvät käytännöt -julkaisusarjassa tuotettiin
kaksi julkaisua, joista toinen käsitteli kuntakonsernin
henkilöstövoimavarojen johtamista ja toinen osaavan
työvoiman saatavuutta.
HR-verkoston työalustoina toimivat Kuntaliiton Eksaitti (ekstranet) ja LinkedIn-ryhmä sekä viestintäkanavana HR-info.
Vuoden aikana järjestettiin henkilöstöjohdolle kaksi tietotärskyä, joiden aiheina olivat mielekäs muutos ja
sen tuki sekä osaamisen ennakointi. Kunta-alan henkilöstöammattilaisille suunnattu mentorointiohjelma valmisteltiin niin ikään toimintavuoden aikana.
Tuloksellisuus ja tuottavuus
KT:n ja pääsopijajärjestöjen tuloksellisuuskampanja
edisti tuloksellisuustyötä järjestämällä viisi alueseminaaria, joissa käsiteltiin tuloksellisuutta ja työelämän
laatua työhyvinvoinnin ja ikäjohtamisen, prosessien
kehittämisen, rakennemuutosten ja yhteistoiminnallisen
kehittämisen näkökulmista. Lisäksi päätettiin seurata
kahden yhteistoiminnallista kehittämistä ja dialogista
johtamista koskevan tutkimus- ja kehittämishankkeen
tuloksia. Näitä tuloksia hyödynnetään kehittämistyön
kuvaamisessa sekä edunvalvonnassa että kuntien
palvelussa.
Valtiovarainministeriö asetti 2. helmikuuta kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden koordinaatioryhmän,
jonka tehtävänä on tukea ja vahvistaa kuntien ja kuntayhtymien tuottavuuden ja tuloksellisuuden edistä-
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
13
mistyötä sekä luoda sille edellytyksiä ja yhteistä arviointi- ja tietopohjaa. Kunta-alan työmarkkinaosapuolet
osallistuivat koordinaatiotyöryhmän työhön.
Osaavan työvoiman saatavuus kunta-alalla
Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa - ESR -hankkeessa on alueellisissa piloteissa kehitetty osaamisen ennakointimalleja, jotka pilottiorganisaatiot ovat
vieneet osaksi omia työkäytäntöjään. Toimintamalleista
laaditaan kuvaukset kaikkien kunta-alan organisaatioiden hyödynnettäväksi. Ensimmäinen pilottiraportti, pääkaupunkiseudun ”Osaamisen johtaminen osana julkisrahoitteisten organisaatioiden strategiatyötä” valmistui
toimintavuoden lopussa.
Osaamistarvetiedon kokoamiseksi kehitettiin sähköinen kyselymalli, jonka avulla koottiin osaamistarvetietoa tulevaisuuden kuntapalveluissa tarvittavasta
osaamisesta. Osaamisen ennakointia kunta-alalla edistettiin ja osaamistarvetietoa jatkojalostettiin ”Tulevaisuus haastaa osaamisen - myös kuntapalveluissa”
- asiantuntijaseminaarissa. Raporttiin koottua kuntaalan osaamistarvetietoa voidaan hyödyntää mm. valtakunnallisessa ja alueellisessa koulutussuunnittelussa.
Kunta-alan osaamisen ennakoinnin kytkeytymistä osaksi organisaatiokohtaista, alueellista ja valtakunnallista koulutussuunnittelua on edistetty alueellisissa
piloteissa ja valtakunnallisella tasolla mm. KT:n HRverkostossa, maakuntaliittojen ennakointitoiminnassa,
koulutustoimikuntayhteistyössä ja valtakunnallisissa
työryhmissä.
14
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
Kuntatyö-toiminta
Kuntatyö-toiminnassa (KT:n, Kuntaliiton ja Kevan
yhteistyössä) tehtiin mm. rekrytointi- ja osaamistarvetiedustelu, jonka tulokset esitettiin Kunnissa tarvitaan
osaajia -julkaisussa. Lisäksi tehtiin selvitys kuntatyön
vetovoimasta nuorten keskuudessa sekä viimeisteltiin
skenaariotyötä. Toimintavuonna jatkettiin oppilaitosyhteistyötä ja kuntatyön markkinointia.
Koulutus- ja tutkintotoimikunnat
KT:lla oli kertomusvuonna yhteensä 42 edustajaa (varsinaiset ja varajäsenet) OKM:n alaisuudessa toimivissa
19 koulutustoimikunnassa, joiden keskeinen tehtävä on
osaamisen ennakointi. Vastaavasti KT:lla oli yhteensä
50 kuntatyönantajien edustajaa 42 eri tutkintotoimikunnassa, joiden tehtävänä on aikuisten näyttötutkintojen laadunvarmistus ja näyttötutkintojärjestelmän
kehittäminen. Tutkintotoimikunnat toimivat Opetushallituksen alaisuudessa, ja niitä on yhteensä yli 150. KT
piti aktiivisesti yhteyttä toimikunnan kuntatyönantajia
edustaviin jäseniin muun muassa järjestämällä tapaamisia ajankohtaisiin erityiskysymyksiin liittyen.
Monessa mukana
KT on edustettuna useissa hallinto-, tuomioistuin- ja
muutoksenhakuelimissä sekä kolmikantaisissa työryhmissä. Tällaisia pysyviä toimielimiä ovat mm. työneuvosto, työtuomioistuin, vakuutusoikeus, Työterveys-
laitoksen johtokunta, työ-, koulutus- ja elinkeinoasiain
neuvosto, Koulutusrahaston ja Työttömyysvakuutusrahaston hallintoneuvostot ja hallitukset, Työsuojelurahaston valtuusto ja hallitus, Työturvallisuuskeskuksen
hallitus sekä EU:n kansalliset valmistelujaostot ja ILOneuvottelukunta.
KT:lla on edustajat myös keskeisissä kolmikantatyöryhmissä kuten mm. tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta, aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta
selvittävä työryhmä, jouston ja turvan tasapainoa työmarkkinoilla ja työelämässä uudistava työryhmä sekä
erilaiset samapalkkaisuusohjelman työryhmät. EU-tason
toimielimissä KT on jäsenenä CEEP:n Suomen jaostossa, CEMR:n työnantajafoorumissa sekä HOSPEEM:ssa
(European Hospital and Healthcare Employers’ Association) ja EFEE:ssä (e European Federation of Education Employers). KT osallistui CEEP:n toimintaan myös
edustamalla CEEP:ä komiteassa “Advisory Committee
of Free Movement of Workers”.
Palvelulaitosten työnantajayhdistys PTY ry
Palvelulaitosten työnantajat PTY hoitaa monitoimialaisena työnantajajärjestönä yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa kuntakonserniin kuuluville osakeyhtiöille ja säätiöille sekä kuntien palveluita tuottaville
yksityisille yhtiöille, yhdistyksille ja osuuskunnille. PTY
tekee yhteistyötä mm. KT Kuntatyönantajien, Kuntaliiton ja Kevan kanssa. PTY:n toimintojen järjestäminen
on toteutettu KT:n kanssa tehdyn ostopalvelusopimuksen nojalla.
PTY:llä oli toimintavuoden lopulla 532 jäsenyhteisöä ja PTY:n työehtosopimusten soveltamisalan piirissä oli noin 30 000 palkansaajaa. PTY:n jäsenyhteisöistä
234 toimi sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla, 166 teknisillä aloilla, 118 erityisaloilla ja 14 opetus- ja sivistysalalla. Kuntien palvelutuotannon rakenteiden muutoksessa ja yhtiöittämisten jatkuessa PTY:n jäsenmäärä
kasvaa edelleen.
PTY tarjosi toimintavuoden aikana valtakunnallisten työehtosopimusten solmimisen ja työmarkkinapoliittisen työnantajaedunvalvonnan lisäksi jäsenneuvontaa työehtosopimus- ja työsuhdeasioissa sekä apua
paikallisten erimielisyysasioiden ratkaisemisessa ja työoikeudellisten oikeusprosessien hoitamisessa. Jäsenille järjestettiin myös yleisiä ja räätälöityjä koulutustilaisuuksia.
Helmikuun 2012 alusta lukien voimaan tulleet
PTYTES sekä PTYOTES perustuvat työmarkkinakeskusjärjestöjen välillä marraskuussa 2011 solmittuun raamisopimukseen. PTY:n työehtosopimusten sopimuskausi
jatkuu 31.3.2014 saakka. PTY:n sopimustoimialoilla solmittiin toimintavuoden aikana myös muita valtakunnallisia ja yrityskohtaisia työehtosopimuksia.
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
15
Palvelua kuntatyönantajille
T
oimintavuonna KT:n toimihenkilöt neuvottelivat
sopimuksista ja suosituksista, antoivat sopimusneuvontaa, vastasivat tuhansiin sopimuksia koskeviin
sähköposteihin, kävivät keskusneuvotteluja, hoitivat
asianajotehtäviä tuomioistuimissa ja osallistuivat lukuisiin työryhmiin. KT:n toimihenkilöt kouluttivat esimiehiä ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoita sekä pitivät
työnantajapuheenvuoroja erilaisissa tilaisuuksissa. KT:n
tehtäviin kuuluu myös kansainvälinen edunvalvonta,
neuvottelutoiminnassa tarvittavat selvitykset ja viestintä.
Neuvonta
Kuntia ja kuntayhtymiä palveltiin antamalla neuvontaa
sopimusten ja säädösten soveltamiseen. KT:n toimihenkilöt vastasivat kunnista ja kuntayhtymistä tulleisiin
lukuisiin tulkintapyyntöihin, joita esitettiin pääasiassa
sähköpostilla, puhelimitse sekä nettisivujen kautta.
Kunnat, kuntayhtymät, valtion viranomaiset ja muut
yhteistyökumppanit pyysivät toimintavuonna 73 kirjallista lausuntoa. Lausuntopyyntöihin sisältyi eri oikeusasteita varten laadittuja lausuntoja ja selvityksiä, joita
kunnat ja kuntayhtymät lähettivät omissa nimissään
edelleen. Näiden lisäksi annettiin asiantuntijalausuntoja
eduskunnalle ja ministeriöille.
Keskusneuvottelupyyntöjä jätettiin toimintavuonna
43. Toimintavuonna hoidettiin 12 työtuomioistuin-asiaa
ja 18 työrauha-asiaa.
Lisäksi toimihenkilöitä työllistivät asianajotehtävät
yleisissä ja hallintotuomioistuimissa. Neuvottelijat kou-
luttivat kuntien ja kuntayhtymien työnantaja-asemissa
olevia sekä palkka- ja henkilöstöhallinnon tehtävissä toimivaa henkilöstöä.
Tutkimus- ja selvitystoiminta
Toimintavuoden aikana selvitettiin kuntatyönantajille
suunnatuilla tiedusteluilla mm. sopimusmääräysten
täytäntöönpanoa eri työryhmien käyttöön sekä työnantajaedunvalvontaan.
Kaikilla työmarkkinasektoreilla tehtiin tasa-arvosuunnittelua ja palkkakartoitusta koskeva tiedustelu.
Selvityksen tavoitteena oli saada ajankohtaista tietoa
tasa-arvosuunnitelman ja palkkakartoituksen tilasta eri
sektoreilla.
Kunnallisen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutuksen vuosittainen seurantavelvoite on säädetty KT:lle. Täydennyskoulutuksen
määrät ja kustannustiedot kerättiin vuodelta 2011 terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköiltä. Seurantatiedoista raportoitiin myös STM:lle.
STM:n työryhmien sekä sopijaosapuolten käyttöön
tehtiin selvitys sairaaloiden lääkärien sekä hammaslääkärien vakanssien täyttötilanteesta lokakuussa. Selvitys
tehdään vuosittain.
Loppuvuodesta lähetettiin kuntien ja kuntayhtymien ylimmälle johdolle, henkilöstöjohdolle ja muille henkilöstöhallinnon toimijoille ja esimiehille KT:n toimintojen
kehittämistä koskeva kysely, joka valmistui seuraavan
vuoden puolella.
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
16
KT kerää ja ylläpitää myös PTY:n palkkaus- ja palvelussuhderekisterin tietoja vuosittain. Tietoja käytetään
PTY:n sopimusneuvotteluissa ja edunvalvonnassa, ja ne
toimitetaan myös Tilastokeskukselle yleiseen palkkatilastointiin.
KT:n tiedustelujen yhteenvedot löytyvät pääsääntöisesti KT:n verkkosivuilta ja Kuntatyönantaja-lehdestä.
Kuntatyönantajia palveltiin myös palkkatilastoilla,
joita julkaistiin mm. KT:n verkkosivuilla ja tilastoesitteessä. Lisäksi kunnille ja kuntayhtymille tehtiin niiden tilaamia palkkavertailuja. Tilastolähteenä oli Tilastokeskuksen kuntien palkkatilasto lokakuulta 2011.
Viestintä
Viestinnällä tuetaan KT:n edunvalvontaa ja strategisten
tavoitteiden toteuttamista. Viestinnällä myös vahvistetaan kuntatyönantajan yhteisökuvaa ja kehitetään KT:n
palveluja kunnille.
Viestinnän kanavina toimivat KT:n verkkopalvelut
www.kt.fi ja www.kommunarbetsgivarna.fi, Kuntatyönantaja-lehti ja sen verkkosivut www.kuntatyonantajalehti.fi, yleiskirjeet, julkaisut, mediatiedotteet, palkkaasiamiessähköpostit, ekstranetti, KT:n uutiskirje sekä
KuntaTV. KT:n näkyvyyttä mitataan mm. sähköisen median seurannalla.
Yleiskirjeitä lähetettiin vuoden aikana 21. Niiden perusjakelu on kunnille ja kuntayhtymille maksuton, muille
kirjeen vuosisarjan tilaukset olivat maksullisia. Yleiskirjeet julkaistaan KT:n verkkosivuilla.
17
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
Medialle toimitettiin vuoden aikana 13 mediatiedotetta, joiden aiheina olivat mm. kuntauudistus, henkilöstömenot, palkankorotusvarat, henkilöstön määrä, vuosiloma, koulutuspäivät ja tuloksellisuus. Lisäksi medialle
välitettiin 10 tiedotetta, jotka laadittiin yhdessä sidosryhmien kanssa mm. tuloksellisuuskampanjasta, tuottavuudesta ja työelämästä.
Kuntatiedotuksessa tärkeimmäksi välineeksi muodostuivat palkka-asiamiesten ryhmäsähköpostit, joita
lähetettiin vuoden aikana 41. Lisäksi palkka-asiamiehille
välitettiin KT:n tiedotteet. Uutiskirjeitä lähetettiin toimintavuoden aikana seitsemän kappaletta. Uutiskirjeen
jakelussa on yli 5 500 henkilöä.
• Verkkosivut
KT:n suomenkieliselle verkkopalvelulle www.kuntatyonantajat.fi otettiin käyttöön uusi rinnakkaisosoite www.
kt.fi. Tavoitteena oli tehdä osoitteesta muistettavampi
ja lyhyempi. Ruotsinkielisen verkkopalvelun osoitteena
säilyi www.kommunarbetsgivarna.fi. Myös sähköpostiosoitteissa siirryttiin @kt.fi -päätteisiin osoitteisiin.
KT:n verkkosivuilla vieraili keskimäärin 41 000 yksittäistä kävijää kuukaudessa ja sivuille tehtiin noin
58 000 vierailua kuukaudessa. Sivulatauksia tehtiin
vuoden aikana 2,7 miljoonaa. Sopimukset-sivujen ohella yksi suosituimmista sivustoista oli Kunta-alan palkat,
ammatit ja tutkinnot -sivusto. Toimintavuonna jatkettiin
KT:n verkkosivujen kehittämistä. Esimerkiksi KVTES:n
tärkeimmistä työaika-asioista tehtiin sivuille tietopaketti
ja opettajien sopimussivuille avattiin Usein kysytyt
kysymykset -osio.
• Kuntatyönantaja-lehti
• Julkaisut
Kuntatyönantaja on työmarkkina- ja ammattilehti kunnallisille päättäjille, johdolle, esimiehille ja henkilöstöhallinnossa työskenteleville. Lehti tarjoaa työnantajatoiminnassa ja esimiestyössä tarvittavaa tietoa ja taustaa
työnantajapäätöksiin.
Kuntatyönantaja ilmestyi kuusi kertaa toimintavuonna, joka oli lehden 39. ilmestymisvuosi. Lehden
levikki oli noin 6 000 kappaletta. Lehdellä on laaja ilmaisjakelu muun muassa kuntiin ja kuntayhtymiin sekä
sidosryhmiin.
Toimintavuonna Kuntatyönantajan aiheina olivat
mm. tuloksellisuus, työaika, palkkaus, paikallinen sopiminen, työurien tukeminen ja osaamisen johtaminen.
Kuntatyönantajapäiville 2012 tehtiin lehti teemalla
”Työnantajuus haltuun”. Teemoja tuotiin esiin haastatteluin ja kuntaesimerkein. Lehdessä uutisoitiin myös hyviä työelämän käytäntöjä ja annettiin ohjeita sopimusten soveltamiseen.
Kuntatyönantaja-lehdellä on omat verkkosivut
osoitteessa www.kuntatyonantajalehti.fi. Sivuilla oli toimintavuoden aikana 19 536 yksittäistä kävijää. Sivuilla
on laaja- ja juttuarkisto ja luettelo ilmestyneistä artikkeleista vuodesta 1998 lähtien. Verkkosivuilta löytyvät
lehden numerot selailtavina näköislehtinä vuosikerrasta
2010 alkaen. Verkkosivuilla voi hoitaa myös lehden tilaukset ja osoitteenmuutokset. Toimintavuoden aikana
avattiin lehden ruotsinkieliset sivut.
Kuntatyönantajan osoiterekisteri ja tilaukset sekä
niihin liittyvä asiakaspalvelu hoidetaan KT:ssa. Kuntatyönantaja-lehteä markkinoitiin koulutustilaisuuksissa ja
seminaareissa.
Toimintavuonna ilmestyivät kaikki sopimuskirjat kunnallisista virka- ja työehtosopimuksista 2012 - 2013 sekä
suomenkielisenä että ruotsinkielisinä. Sopimuskirjat
ilmestyivät sekä painettuna että verkkojulkaisuina.
KT julkaisi kertomusvuoden syyskuussa Kunnalliset
palkat ja henkilöstö -tilastoesitteen suomen- ja ruotsinkielisenä. Esite ilmestyi sekä painettuna että verkkojulkaisuna.
Osana Kuntatyö-toimintaa tuotettiin Suomen Kuntaliiton, KT Kuntatyönantajien ja Kevan yhteistyönä
Kunnissa tarvitaan osaajia -julkaisu, joka ilmestyi sekä
painettuna että verkkojulkaisuna.
Toimintavuonna julkaistiin myös Henkilöstövoimavarat kuntakonsernissa -julkaisu, jonka painattamisesta
KT vastasi. Julkaisun ovat kirjoittaneet Jari Salomaa ja
Sinikka Aho-Salomaa. Kirjoittamista tuki Työsuojelurahasto.
Julkaisuja markkinoitiin KT:n verkkosivuilla, Kuntatyönantaja-lehdessä, ryhmäsähköposteissa sekä KT:n ja
Kuntaliiton uutiskirjeissä. Julkaisuja myydään Kuntatalon julkaisumyynnissä ja verkkokirjakaupassa.
KT ja pääsopijajärjestöt työstivät yhdessä KVTESpalkkausopasta, joka ilmestyy vuoden 2013 puolella.
Opas auttaa kuntia ja kuntayhtymiä kehittämään ja päivittämään tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmiä
vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
18
Seminaarit ja tapahtumat
Neljän vuoden välein pidettävät Kuntatyönantajapäivät järjestettiin 24. - 25.toukokuuta Tampere-talossa
teemalla ”Muutoksesta selvitään hyvällä johtamisella”.
Päiville osallistui noin 300 kuntien ja kuntayhtymien
johtajaa, päättäjää ja esimiestä. Päivien alustuksissa
käsiteltiin kuntauudistusta ja sitä, mitä se merkitsee
kuntien työnantajatoiminnalle ja työmarkkinaedunvalvonnalle.
KT järjesti yhdessä kunta-alan pääsopijajärjestöjen
kanssa tuloksellisuuskampanjan viisi aluetilaisuutta toimintavuoden keväällä: Naantalissa, Mikkelissä, Oulussa,
Vantaalla ja Jyväskylässä. Tilaisuuksiin kutsuttiin sekä
työnantajan että henkilöstöjärjestöjen edustajia.
KT tapasi suurten kaupunkien henkilöstöjohdon 15.
marraskuuta Tampereella. Tuolloin oli esillä ajankohtaisten asioiden lisäksi tuloksellisuus, työterveyshuolto,
työurat, johtamisen kehittäminen ja luottamusmiesten
ajankäyttö.
KT:n vuosittainen työmarkkinaseminaari järjestettiin Kuntamarkkinoiden yhteydessä 12. syyskuuta. Seminaarin teemana oli ”Raamisopimuksen vaikutuksia
kunta-alalla”. Seminaariin osallistui noin 200 henkilöä.
Kuntamarkkinoiden aikana KT:n asiantuntijat olivat KT:n
toimistossa palkka-asiamiesten ja kuntien henkilöstöjohdon tavattavissa.
Kunta-alan työmarkkinaseminaari järjestettiin 25.
kerran Raumalla 12. - 13. kesäkuuta teemalla ”Keskitetystä palkanmaksusta paikalliseen palkitsemiseen”.
Seminaarissa käsiteltiin mm. palkkausjärjestelmän kehi-
19
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2010
tysvaiheita ja palkitsemista. Seminaariin osallistui kuntatyönantajien edustajia, luottamusmiehiä ja pääsopijajärjestöjen neuvottelijoita, yhteensä yli 400 henkeä.
Seminaari järjestettiin yhdessä Rauman kaupungin, Länsi-Suomen kesäyliopiston ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen kanssa.
Lappeenranta-seminaari järjestettiin 16. - 17. lokakuuta yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin, Etelä-Karjalan kesäyliopiston ja kunta-alan työmarkkinaosapuolten kanssa. Seminaarissa käsiteltiin kuntatyön
erityispiirteitä, työn organisointia sekä työyhteisöjä
työn sujuvuuden ja työn merkityksen rakentajina. Paikalla oli 700 kuntien ja järjestöjen edustajaa. Päätöksenteko ja henkilöstö
Kuntatyönantajien valtuuskunta päättää virka- ja
työehtosopimuksista sekä keskeisistä työmarkkina-asioista.
Valtuuskuntaan kuuluu 11 jäsentä, jotka sisäasiainministeriö määrää kunnallisvaalien jälkeisen vuoden lokakuun alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi (laki
254/93). Jäsenet edustavat kunnallista työnantajaa ja
ovat keskeisissä luottamushenkilö- tai palvelussuhteissa kuntaan, kuntayhtymään tai Suomen Kuntaliittoon.
Valtuuskunta kokoontui toimintavuonna 6 kertaa. Val-
KT
tuuskunnan puheenjohtajana toimi toimitusjohtaja Aki
Lindén.
Valtuuskunnan asettama toimikunta kokoontui 5
kertaa. Toimikunta päättää sellaisista yksittäistä kuntaa
tai kuntayhtymää koskevista virka- ja työehtosopimuksista, joilla ei ole laajempaa periaatteellista merkitystä. Toimikunta päättää myös valtuutuksen antamisesta
kunnalle tai kuntayhtymälle.
Vakinaista henkilökuntaa oli vuoden lopussa 48 toimihenkilöä.
KT:n valtuuskunta 1.10.2009 - 30.9.2013
Puheenjohtaja Aki Lindén
I varapuheenjohtaja Pekka Toivonen
II varapuheenjohtaja Minna Karhunen
Varsinaiset jäsenet
Henkilökohtaiset varajäsenet
Haapanen Jorma, Kirkkonummi, palvelujohtaja
Toivola Matti, Helsinki, toimitusjohtaja
Kok.
Heinonen Kimmo, Seinäjoki, toimitusjohtaja
Koski Kirsi, Tampere, konsernijohtaja
Kok.
Karhunen Minna, Järvenpää, kehitysjohtaja
Vuorinen Maritta, Lahti, toimialajohtaja
Kok
Karrimaa Jaana, Harjavalta, kaupunginjohtaja
Riepula Esko, Rovaniemi, professori
SDP
Kinnunen Anu, Saarijärvi, palvelupäällikkö
Kantola Jouko, Joensuu, henkilöstöpäällikkö
Kesk.
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
20
Kokko Hannu, Vantaa, asianajaja
Honkanummi Eeva, Espoo, erityissuunnittelija
Vihr.
Lievonen Kirsi-Marja, Vantaa, henkilöstöjohtaja
Viialainen Matti, Mikkeli, maakuntajohtaja
SDP
Lindén Aki, Turku, toimitusjohtaja
Lauttamus Ulla, Jyväskylä, koulutuspäällikkö
SDP
Malin Sinikka, Heinola, henkilöstöjohtaja
Rissanen Raija, Hartola, kunnanjohtaja
Toivonen Pekka, Kangasniemi, kunnanjohtaja
Harjula Jyrki, Kouvola, talous- ja strategiajohtaja Kesk.
Virtanen Aila, Suomussalmi, hallintojohtaja
Lainamo Sakari, Varkaus, toimitusjohtaja
Toimikunta
Puheenjohtaja
Markku Jalonen, työmarkkinajohtaja
Jäsenet
Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö
Vuokko Piekkala, neuvottelupäällikkö
Sari Ojanen, neuvottelupäällikkö
Jaana Pirhonen, sihteeri, johdon assistentti
Jorma Palola, neuvottelupäällikkö
21
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
Kesk.
Vas.
Henkilökunta
Suvi Kämäri, johtava työmarkkina-asiamies
Ritva Liivala, työmarkkinalakimies
Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja
Lauri Niittylä, johtava työmarkkinalakimies
Jaana Pirhonen, johdon assistentti
Eija Pyykkinen, työmarkkinaneuvoja
(nimike muuttunut 2.10.2012)
Heidi Hellström, hallintosihteeri
Katri Mäkelä, taloussihteeri
Heikki Saaristo, työmarkkina-asiamies
Opetus- ja sivistystoimen palvelussuhdeasiat
Viestintä ja Kuntatyönantajan toimitus
Vuokko Piekkala, neuvottelupäällikkö
Suvi Veramo, viestintäpäällikkö, päätoimittaja
Ann-Mari Kallberg, sihteeri
Marko Haakana, toimistoisäntä
(nimike muuttunut 2.10.2012)
Teija Metsäranta, työmarkkinalakimies
Kaisa Koskela, tiedottaja, toimitussihteeri
Petra Nieminen, työmarkkina-asiamies
Tuula Vaskelainen, työmarkkina-asiamies
Marjaana Mattila, verkkotiedottaja
Raija Tillgren, työmarkkina-asiain sihteeri
(1.7.2012 saakka)
Sosiaali- ja terveyspalvelujen
palvelussuhdeasiat
Yleiset palvelussuhdeasiat
Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö
Sari Ojanen, neuvottelupäällikkö
Erkki Hintsanen, johtava työmarkkinalakimies
Jenni Aaltonen, työmarkkinalakimies (5.3.2012 alkaen)
Riitta Arko, työmarkkinalakimies
Jouko Hämäläinen, työmarkkinalakimies
Johanna Karlström, työmarkkinalakimies
(työvapaa 31.5.2013 saakka)
Anne Kiiski, työmarkkinalakimies
Eeva Nypelö, työmarkkinalakimies
Kirsi Korppi, työmarkkina-asiamies (21.5.2012 alkaen)
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
22
Virpi Taavitsainen, johtava työmarkkina-asiamies
(nimike muuttunut 1.4.2012)
Mirja-Maija Tossavainen, työmarkkinalakimies
(1.11.2012 alkaen, osittain PTY)
Tarja Tuominen, työmarkkinalakimies
(30.9.2012 saakka)
Työmarkkinatutkimus ja työsuojelu
(nimi muuttunut 10.9.2012)
Margareta Heiskanen, tutkimuspäällikkö
Bjarne Andersson, työelämän kehittämisen
asiantuntija (9.9.2012 saakka)
Hannu Freund, työmarkkina-asiamies
Henkilöstövoimavarojen kehittäminen
Anne Hotti, johtava työmarkkinatutkija
Jorma Palola, neuvottelupäällikkö
Mika Juutinen, työmarkkinatutkija
Bjarne Andersson, työelämän kehittämisen asiantuntija
(10.9.2012 alkaen)
Satu Lilja, työmarkkina-asiain sihteeri
Kaisa Juselius, sihteeri
Raija Keuro, projektipäällikkö (29.2.2012 saakka)
Merja Rusanen, työelämän kehittämisen asiantuntija
(9.9.2012 saakka)
Leena Lehtinen, projektikoordinaattori
Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry (PTY)
Markku Roiha, työmarkkina-asiamies
Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö
Merja Rusanen, työelämän kehittämisen asiantuntija
(10.9.2012 alkaen)
Marja Tast, neuvottelupäällikkö (1.5.2012 saakka)
Katri Tonteri, neuvottelupäällikkö (1.2.2012 alkaen
Sirpa Sivonen, projektipäällikkö (21.3.2012 alkaen)
Iikka Jokinen, työmarkkina-asiamies (20.4.2012 alkaen)
Riikka-Maria Yli-Suomu, kehittämispäällikkö
(työvapaa 18.10.2012 alkaen)
Nelli Koistinen, työmarkkinalakimies (1.10.2012 alkaen)
Annamaria Mattila, työmarkkinalakimies
(11.4.2012 saakka)
Leena Rehn, työmarkkina-asiamies
Mirja-Maija Tossavainen, työmarkkinalakimies
(31.10.2012 saakka, osittain sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelussuhdeasiat)
23
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
Talous
Kuntatyönantajien kulut olivat vuonna 2012
yhteensä 5,5 miljoonaa euroa. Tuotot olivat
2,4 miljoonaa euroa ja kuntien maksuosuuksina perittiin
3 miljoonaa euroa.
KT
Tuotot
Toimintatulot olivat yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa.
Palvelukorvauksina perittiin koulutuspalveluista sekä
asiantuntijapalveluiden myynnistä yhteensä noin
1 miljoonaa euroa. Julkaisujen myyntitulot ja Kuntatyönantaja-lehden tilausmaksut olivat yhteensä noin 0,9
miljoonaa euroa. Muu myynti oli 0,1 miljoonaa euroa.
Ulkopuolisen hankerahoituksen osuus oli yhteensä
348 526 euroa.
Kulut
Kuntien maksuosuudet
Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta annetun lain
(254/93) 6 §:n mukaan ”Työmarkkinalaitoksen menot
peritään kunnilta puoliksi niiden veroäyrien luvun mukaan, jotka kunnassa on määrätty edellisenä vuotena
toimitetussa kunnallisverotuksessa ja puoliksi saman
vuoden tammikuun 1 päivän asukaslukujen mukaisessa
suhteessa. Kuntien maksuosuuksista voidaan periä
ennakkoja.”
Suomen Kuntaliitto peri vuonna 2012 kunnilta maksuosuusennakoina KT:n menoihin yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Tilinpäätöksen mukaan kuntien lopulliset
maksuosuudet ovat yhteensä 3,1 miljoonaa euroa.
Tilinpäätökseen liittyvän kuntakohtaisen maksuosuuslaskelman mukaan kunnille palautetaan lopullisina
maksuosuuksina yhteensä 382 095 euroa.
KT:n toiminnan suurin kuluerä ovat palkat ja henkilöstösivukulut, yhteensä noin 3,6 miljoonaa euroa eli
67 % kaikista kuluista. KT maksoi ulkopuolisista ostopalveluista noin 0,6 miljoonaa euroa sekä korvauksena
Suomen Kuntaliitolle hallintopalveluista ja toimitiloista
0,5 miljoonaa euroa. Muut toimintakulut olivat yhteensä noin 0,6 miljoonaa euroa.
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
24
Tuloslaskelma
VARSINAINEN TOIMINTA
2012
Tuotot
Kulut
Henkilöstökulut
Poistot
Muut kulut
Kulujäämä
2011
2 360 246,59
-3 648 850,09
-16 612,13
-1 808 686,48
-5 474 148,70
1 602 135,33
-4 135 408,92
-37 180,24
-1 656 512,33
-5 829 101,49
-3 113 902,11
-4 226 966,16
3 113 902,11
4 226 966,16
0,00
0,00
VARAINHANKINTA
Maksuosuudet
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
25
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
Tase
VASTAAVAA
31.12.2012
31.12.2011
Vaihtuvat vastaavat
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
82 941,46
1 109 337,38
543 364,98
1 735 643,82
59 956,25
98 130,30
1 067 197,26
1 225 283,81
VASTAAVAA YHTEENSÄ
1 735 643,82
1 225 283,81
520 700,00
526 300,00
Lyhytaikainen vieras pääoma
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
Vieras pääoma yhteensä
94 826,20
122 470,13
997 647,49
1 214 943,82
35 071,62
120 454,34
543 457,82
698 983,78
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
1 735 643,82
1 225 283,78
VASTATTAVAA
Pakolliset varaukset
Eläkevastuut
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
26
Tilinpäätöksen liitetiedot
1. TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET
KT Kuntatyönantajat kuuluu Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta annetun lain (254/1993) 1 §:n perusteella osana
Suomen Kuntaliittoon. KT Kuntatyönantajat ei kirjaa ylijäämää eikä alijäämää, vaan annetun lain perusteella liikaa tai
liian vähän kannetut maksuosuusennakot joko palautetaan kunnille tai peritään lopullisina maksuosuuksina.
Tuloslaskelman liitetiedot
2. VARSINAISEN TOIMINNAN TUOTOT JA KULUT
Kokonaistuotot
Kokonaiskulut
Toimintokohtainen tulo- ja kuluerittely
KT Kuntatyönantajien toimisto
Palvelukorvaukset
Muut toimintatuotot
Henkilöstökulut
Poistot
Muut kulut
Valtuuskunta
Henkilöstökulut
Muut kulut
27
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
2012
2011
5 474 148,70
5 474 148,70
5 829 101,49
5 829 101,49
1 000 561,67
181 269,30
1 181 830,97
-3 445 068,83
-16 612,13
-1 432 993,34
-4 894 674,30
-3 712 843,33
1 002 288,04
174 013,52
1 176 301,56
-3 924 918,19
-34 822,24
-1 434 166,60
-5 393 907,03
-4 217 605,47
-45 324,60
-13 930,95
-59 255,55
-60 579,60
-21 279,80
-81 859,40
2012
Kuntatyönantaja -lehti
Tuotot
Henkilöstökulut
Poistot
Muut kulut
Julkaisumyynti
Tuotot
Muut kulut
Osaamisen ennakointi-hanke
Tuotot
Henkilöstökulut
Muut kulut
2011
192 052,84
-66 358,69
0,00
-91 457,98
-157 816,67
34 236,17
200 590,00
-61 678,83
-2 358,00
-108 443,29
-172 480,12
28 109,88
746 794,47
-147 907,77
-147 907,77
598 886,70
59 172,39
-11 096,87
-11 096,87
48 075,52
183 300,00
-92 097,97
-66 128,12
25 073,91
105 243,67
-88 232,30
-20 698,06
-3 686,69
56 268,31
-56 268,31
0,00
60 827,71
-60 827,71
0,00
CEEP
Tuotot
Muut kulut
3. VARAINHANKINTA
Maksuosuusennakot
Kuntien maksuosuudet
Lisäperintä (+)/palautus (-)
-3 495 997,00
3 113 902,10
-382 094,90
-3 503 203,00
4 226 966,16
723 763,16
16 612,13
37 180,24
4. POISTOT
Käyttöomaisuushankinnat poistetaan kokonaan
hankintavuonna, tilivuosittain tasattavien
kuntakohtaisten maksuosuuksien vuoksi.
Koneet ja kalusto
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
28
2012
2011
5. VASTUUSITOUMUKSET
KT Kuntatyöntekijöiden palveluksessa olevien
henkilöiden eläketurva on järjestetty Kevan kautta.
6. HENKILÖSTÖKULUJEN ERITTELY
Palkat
Palkkiot, valtuuskunta
Palkkiot, muut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Henkilöstön keskimääräinen luku
Taseen liitetiedot
7. SIIRTOSAAMISET
Maksuosuudet kunnilta
Ulkopuolinen hankerahoitus
ALV-palautus
Eläkemaksun palautus KEVA
Muut siirtosaamiset
8. PAKOLLISET VARAUKSET
Pakollinen varaus työnantajan maksamia
lisäeläkkeitä varten.
9. SIIRTOVELAT
Lomapalkkavaraus
Maksuosuudet kunnille
Muut siirtovelat
29
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
2 808 618,47
42 000,00
9 110,00
621 702,63
167 418,99
3 648 850,09
2 921 521,54
57 300,00
17 479,00
1 012 176,54
126 931,84
4 135 408,92
48
46
2012
2011
0,00
101 019,92
0,00
425 358,00
16 987,06
543 364,98
723 763,16
70 243,67
257 064,80
0,00
16 125,63
1 067 197,26
520 700,00
526 300,00
600 888,00
382 094,89
14 664,60
997 647,49
534 533,00
0,00
8 924,82
543 457,82
SUOMEN KUNTALIITTO RY:N HALLITUS
Rakel Hiltunen
Maarit Feldt-Ranta
Ari Korhonen
Otto Lehtipuu
Toivo Mäkelä
Sari Rautio
Martti Ruotsalainen
Taru Tujunen
Markku Jalonen
Kunta-alan työmarkkinajohtaja
Markku Andersson
Lasse Hautala
Martti Korhonen
Raili Myllylä
Kaisa Raatikainen
Pekka Ravi
Kari Salmi
Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma
Toimitusjohtaja
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Helsingissä 12. päivänä huhtikuuta 2013
PricewaterhouseCoopers Oy
Johanna Perälä
KHT
KT Kuntatyönantajat vuosikertomus 2012
30