OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OAS
2010-03452
1(6)
Asemakaavan muutos nro A-2520 (Vuoripojankatu 11, 13, 15 ja 17)
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 § mukainen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
HAKIJA (1
Kiinteistöosakeyhtiö Vuoripojankatu 11 / Toivo Malinen on hakenut (hakemus saapunut
29.12.2010) asemakaavan muutosta omistamilleen tonteille 1 ja 8 sekä vuokraamalleen
tontille 6 (Vuoripojankatu 17). Jyrki, Marita ja Petri Castrén (Vuoripojankatu 15) ovat suostuneet kaavamuutokseen tontin 7 osalta (suostumus saapunut 18.10.2011).
SUUNNITTELUALUE
Asemakaavan muutos koskee Kivimaan (6.) kaupunginosan korttelin 6383 tontteja 1, 6, 7
ja 8. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa Vuoripojankatuun, lännessä Mukkulankatuun ja
etelässä sekä idässä Ruotsilanpuistoon. Alueen läheisyydessä itäpuolella on pientaloasutusta. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 1,5 ha, ja se sijaitsee n. 2,3 km etäisyydellä
Lahden kauppatorilta pohjoiseen.
Kuva 1. Suunnittelualueen rajaus ilmakuvassa vuodelta 2008
TAVOITE
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa vanhojen teollisuustonttien kortteli pääosin asuinkerrostalokortteliksi.
Lahden tekninen ja ympäristötoimiala
Maankäyttö
Vesijärvenkatu 11 C, PL 126, 15141 LAHTI
OAS
2010-03452
2(6)
LÄHTÖTIEDOT
MAANOMISTUS (1
Oheisessa taulukossa on eritelty kaava-alueen kiinteistöjen omistajat ja vuokralaiset:
Kiinteistö
Omistaja
Vuokralainen
Vuoripojankatu 11 (tontti 1)
Kiinteistö Oy Vuoripojankatu
11
-
Vuoripojankatu 13 (tontti 8)
Toivo Malinen
-
Vuoripojankatu 15 (tontti 7)
Lahden kaupunki
Kiinteistöyhtymä Castrén
Vuoripojankatu 17 (tontti 6)
Lahden kaupunki
Kiinteistö Oy Vuoripojankatu
17 (Toivo Malinen)
Taulukko 1. Kaava-alueen kiinteistöjen omistajat ja vuokralaiset
PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVA 2006
Ympäristöministeriön 11.3.2008 vahvistamassa Päijät-Hämeen maakuntakaavassa 2006
alue kuuluu teollisuus- ja varastoalueeseen (T). Mukkulankatu on merkitty merkittäväksi
yhdystieksi.
LAHDEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNEMALLI 2040
Suunnittelualue sijoittuu Lahden kaupunkiseudun rakennemallissa tiivistettäväksi tarkoitetulle alueelle, joka käsittää Lahden keskustan ja sen ympäristön. Suunnittelualue on merkitty teollisuusalueeksi.
LAHDEN YLEISKAAVA 1998
Lahden yleiskaava 1998 (oikeusvaikutukseton) on saanut lainvoiman 18.3.2002. Suunnittelualue sijaitsee pääosin palveluille tarkoitetulla toimitila-alueella (TO/P). Alueelle ei tule
sijoittaa sellaisia kaupallisia palveluja, joiden toiminta aiheuttaa uhan kaupungin pääkeskuksen ja asuntoalueiden lähikeskusten vastaavien palvelujen säilymiselle. Tämän vuoksi
kaupallisia päivittäispalveluja sisältävien hankkeiden vaikutukset tulee tarvittaessa tutkia
riittävän laaja-alaisella selvityksellä.
Kuvat 2 ja 3. Otteet Päijät-Hämeen maakuntakaavasta 2006 ja Lahden yleiskaavasta 1998
Lahden tekninen ja ympäristötoimiala
Maankäyttö
Vesijärvenkatu 11 C, PL 126, 15141 LAHTI
OAS
2010-03452
3(6)
ASEMAKAAVA
Voimassa olevassa asemakaavassa (vahvistettu 5.7.1962) suunnittelualue on osoitettu
yhdistettyjen varasto- ja teollisuusrakennusten korttelialueeksi (TTV). Alueelle on kaavassa osoitettu rakennusoikeutta tehokkuusluvulla (rakennusoikeuden suhde tontin pintaalaan) e=1.0 yhteensä 15 250 k-m2. Rakennusten suurin sallittu kerrosluku on kolme.
Vuoripojankadun varsi on määrätty istutettavaksi.
Asemakaavassa annetaan myös seuraavat koko aluetta koskevat määräykset:
-
-
Rakennusten ja rakennusten osien välimatkan tulee tontin sisällä ja naapuritontilla olevista rakennuksista olla vähintään sama, kuin suurin käytetty rakennuskorkeus.
Asuinhuoneistoja sallitaan ainoastaan sellaista henkilökuntaa varten, jonka alituinen läsnäolo on toiminnalle välttämätöntä.
Rakentamattomasta tontin pinta-alasta saa enintään ½ käyttää varastoimiseen.
Rakennusten ja naapuritontin rajalle muodostuvaa aluetta ei saa käyttää varastoimiseen. Alueella on kasvatettava lehtipuita.
Kuva 4. Ote ajantasa-asemakaavasta
RAKENNETTU YMPÄRISTÖ
Suunnittelualueella sijaitsee teollisuus- ja varastorakennuksia, jotka on rakennettu vuosina
1948 - 1974. Vuoripojankadun toisella puolella sijaitsee Isku Oy:n ja Vuoripoika Oy:n teollisuus- ja varastorakennuksia. Mukkulankadun länsipuolella sijaitsee Sinuhe Ky:n leipomo.
Alueen eteläpuolella on kulttuurihistoriallisesti arvokas Vesteråsin pientaloalue Suomenja Ruotsinkatujen varsilla. Suunnittelualueen itäpuolella Vuoripojankadun päässä sijaitsee
Lahden tekninen ja ympäristötoimiala
Maankäyttö
Vesijärvenkatu 11 C, PL 126, 15141 LAHTI
OAS
2010-03452
4(6)
pääosin 50-luvulla rakentunut pientaloalue. Suunnittelualueen ja pientaloalueiden väliin
jää Ruotsilanpuiston viheralue.
Suunnittelualueen halki kulkee vesihuoltolinjoja tontin 8 länsireunalla. Mukkulankadun varressa on etelään päin mentäessä kerrostaloasutusta pistetaloina.
LUONNONYMPÄRISTÖ JA MAAPERÄ
Suunnittelualueen maaperä on länsiosasta hiesua, keskiosasta hienoa hietaa ja itäosasta
moreenia (MTT Maaperäkartta).
Alueen maanpinta on suurelta osin peitetty asfaltilla aiemman teollisuuskäytön seurauksena. Kasvillisuutta on jäänyt kapeina kaistoina tonttien reunoille.
Suunnittelualue rajautuu Ruotsilanpuiston viheralueeseen. Alueen itäpuolella on tärkeä
viheryhteys Vuoripojankadun ylitse pohjoispuolella sijaitsevalle laajalle viheralueelle. Mukkulankadun varressa sijaitsee suunnittelualueeseen rajoittuva kapea puistoalue.
Suunnittelualue kuuluu Joutjoen valuma-alueeseen. Alueen hulevedet ohjataan Joutjoen
kautta Vesijärveen.
SELVITYKSET
Selvitys
Keskeinen sisältö
Lahden katumeluselvitys, FCG Planeko Oy,
2009
Lahteen tehty katumeluselvitys ulottuu suunnittelualueelle. Selvityksen mukaan vuoden 2020
ennustetilanteessa tontin 1 länsiosaan Mukkulankadun liikenteestä aiheutuva keskiäänitaso
ylittää päivällä 60 dB ja yöllä 50 dB.
Maaperätutkimuksia, Lahden kaupunki.
Tonttien 6, 7 ja 8 alueelle on tehty maaperätutkimuksia 1960-luvulla.
Taulukko 2. Suunnittelualueelle tehdyt ja tehtävät selvitykset
Selvitystarvetta arvioidaan kaavatyön edetessä yhteistyössä viranomaisten ja yhteistyötahojen kanssa.
OSALLISET
MRL 62 §:n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.
Osallisia ovat:
Alueen maanomistajat
Muut vaikutusalueen kiinteistöjen omistajat, asukkaat ja yritykset
Lahden kunnallistekniikka
Lahden seudun ympäristöpalvelut
Hämeen ELY-keskus / ympäristö
Päijät-Hämeen liitto
Päijät-Hämeen Pelastuslaitos
Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy
Lahti Energia Oy
Lahti Aqua Oy
Itella Oyj
DNA Oy
Lahden tekninen ja ympäristötoimiala
Maankäyttö
Vesijärvenkatu 11 C, PL 126, 15141 LAHTI
OAS
2010-03452
5(6)
OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN
Asemakaavan suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet on esitetty tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.
VIREILLE TULO
Asemakaavatyön vireille tulosta ilmoitetaan osallisille kirjeitse luonnosvaiheen kuulemisen yhteydessä sekä vuoden 2011 kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä.
LUONNOSVAIHE
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) asetetaan nähtäville kaavan kotisivuille.
Naapuritonttien omistajia ja vaikutusalueen asukkaita kuullaan kaavaluonnosvaiheessa.
Heille lähetetään kirjeitse osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos. Lisäksi aineisto viedään kaupungin internet-sivuille ja pääkirjastoon. Lausuntoja pyydetään viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Lausunnot
ja mielipiteet otetaan huomioon kaavaehdotusta laadittaessa.
Tekninen lautakunta
EHDOTUSVAIHE
Kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville MRL 65 §:n mukaisesti 30 vuorokaudeksi,
jona aikana kuntalaisilla ja osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavasta
(muistutus). Nähtävillä olosta kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla (toimialan palvelupisteessä ja kaupunginkansliassa) sekä Uusi Lahti –lehdessä. Asemakaavaehdotus,
kaavaselostus ja muu aineisto on nähtävänä teknisen ja ympäristötoimialan palvelupisteessä, maankäytön toimistossa ja pääkirjastossa. Aineistoa pidetään nähtävillä myös
kaavahankkeen kotisivulla internetissä.
Kaupunginhallitus ja –valtuusto
HYVÄKSYMISVAIHE
Kaavan hyväksymisestä kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla ja internetissä sekä ilmoitetaan viipymättä kaavan hyväksymistä koskeva päätös muistutuksen tekijöille sekä
kuntalaisille, jotka kaavan nähtävillä ollessa ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja ilmoittaneet osoitteensa.
Kaava lainvoimaiseksi
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä koko hankkeen ajan kaavatyön
kotisivulla ja sitä voidaan täydentää hankkeen edetessä. Kaavan valmistelua koskevaa
materiaalia on internetissä osoitteessa www.lahti.fi/kaavoitus -> kaavakohteen omalla sivulla.
VIRANOMAISYHTEISTYÖ
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma toimitetaan Hämeen ELY-keskukselle tiedoksi. Viranomaisilta pyydetään lausunto kaavaluonnoksesta luonnosvaiheen kuulemisen yhteydessä.
Lahden tekninen ja ympäristötoimiala
Maankäyttö
Vesijärvenkatu 11 C, PL 126, 15141 LAHTI
OAS
2010-03452
6(6)
KAAVAN VAIKUTUSTEN ARVIOINTISUUNNITELMA
MRL 9 §:n mukaan kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa
laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitysten perusteella on voitava arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät
välittömät ja välilliset vaikutukset.
Asemakaavan valmistelun osana laaditaan vaikutusarviointi, joka sisältää selvitykset
suunnitelman toteuttamisen vaikutuksista
ihmisen elinoloihin ja ympäristöön
alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen ja liikenteeseen
kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön.
Vaikutusarvioinnissa hyödynnetään lähtötietojen lisäksi osallisten mielipiteitä ja kommentteja, mutta varsinainen arviointi tehdään asiantuntijatyönä. Vaikutusarviointi kirjataan kaavaselostukseen.
SOPIMUKSET
Yksityisten maanomistajien kanssa tehdään tarvittaessa maankäyttösopimus.
KÄSITTELYAIKATAULU (1
Kaavamuutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Tavoitteellinen aikataulu on (mikäli asemakaavan muutoksesta ei jätetä muistutuksia tai valiteta):
-
luonnosvaiheen kuuleminen + lausunnot
kaavaehdotus teknisessä lautakunnassa
kaavaehdotus kaupunginvaltuustossa
kaava saa lainvoiman
loka-marraskuu 2011
joulukuu 2011
alkuvuodesta 2012
alkuvuodesta 2012
ASEMAKAAVAN SUUNNITTELIJA
Kaavoitusarkkitehti Markus Lehmuskoski
osoite: Tekninen ja ympäristötoimiala
Maankäyttö
PL 126
15141 LAHTI
(käyntiosoite: Vesijärvenkatu 11 C, 2. kerros)
puhelin: (03) 814 2178 / 050 – 398 5113
s-posti: [email protected]
PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS
Lahdessa 7.2.2011
1)
päivitetty 24.10.2011
Lahden tekninen ja ympäristötoimiala
Maankäyttö
Vesijärvenkatu 11 C, PL 126, 15141 LAHTI
Markus Lehmuskoski
kaavoitusarkkitehti