Kirkkonummen kunta

Kirkkonummen kunta
Talousarvio 2012
Taloussuunnitelma 2013-2014
Kunnanhallitus 24.10.2011 (Kunnanjohtajan ehdotus)
TALOUSARVIO 2012
TALOUSSUUNNITELMA 2012 – 2014
SISÄLLYSLUETTELO
Yleisperustelut
1
Käyttötalousosa
Yleishallinto
Perusturva
Sivistystoimi
Yhdyskuntatekniikka
23
29
43
67
107
Tuloslaskelmaosa
143
Investointiosa
155
Rahoitusosa
173
Liitteet
177
1
YLEISPERUSTELUT
KIRKKONUMMEN KUNNAN VISIO 2016
Kirkkonummi on turvallinen, luonnoltaan monipuolinen, hyvien palvelujen kunta lähellä pääkaupunkia.
Rakennamme tulevaisuutta osaavien
kuntalaisten, kehittyvän yritystoiminnan ja yhteistyön varaan.
Kuntastrategian laadinnan yhteydessä syntynyt visio on kuva halutusta tulevaisuudesta, johon
strategian avulla on tarkoitus päästä. Vision tehtävänä on luoda jännite nykypäivän ja tulevaisuuden välille ja sillä saadaan aikaan kestävä pohja kunnassa tehtäville strategisille päätöksille.
Strateginen visio on kartta organisaation tulevaisuuteen ja se on voimassa kunnes sitä muutetaan
2
YLEISPERUSTELUT
KUNTASTRATEGIAN NÄKÖKULMAT JA PÄÄMÄÄRÄT
KEHITTYVÄ KIRKKONUMMI
HELSINGIN SEUDULLA
Päämäärät:
•
•
•
Tasapainoinen väestönkasvu ja –rakenne
•
Seudullisesti kilpailukykyiset kaupalliset
palvelut ja työpaikkaomavaraisuuden kehitystä tukeva elinkeinorakenne
•
Kehittyvät seudulliset yhteistyömallit ja
-verkostot
•
Väestön hyvä elämä
TASAPAINOINEN TALOUS
UUDISTUVA PALVELUVERKKO
Päämäärät:
Päämäärät:
Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
•
Asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut
•
Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja
toimivat prosessit
Investointihuippujen hallinta
SITOUTUNUT JA OSAAVA
HENKILÖSTÖ
Päämäärät:
•
Tavoitteisiin ja yhteistyöhön sitoutunut
hyvinvoiva henkilöstö
•
Palvelujen tuotantotarpeisiin ja -tapoihin
vastaaminen
•
Kuntaorganisaation ja työyhteisön toimivuus
3
YLEISPERUSTELUT
SITOVAT TAVOITTEET VUODELLE 2012
Kunta- ja palvelustrategian toteuttamiseksi vuodelle 2012 asetetaan seuraavat kuntatason sitovat tavoitteet:
KEHITTYVÄ KIRKKONUMMI HELSINGIN SEUDULLA (näkökulma)
Päämäärä: Tasapainoinen väestönkasvu ja -rakenne
Kriittiset menestystekijät
Eheä ja kokonaistaloudellinen yhdyskuntarakenne
Arviointikriteeri
Kirkkonummen kehityskuvan laatiminen vuosille 2015 - 2040
Tavoite 1
Tavoitetaso v. 2012
Kehityskuvan valmistuminen
Kirkkonummen kehityskuva hyväksytään
valtuustossa loppuvuonna 2012.
Vastuu:
Kunnanhallitus
UUDISTUVA PALVELUVERKKO (näkökulma)
Päämäärä: Asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut
Kriittinen menestystekijä
Nuorten elämänhallinnan tukeminen
Arviointikriteeri
Koulutuksen ulkopuolella olevien 17-24–vuotiaiden osuus ikäluokasta
Tavoite 2
Tavoitetaso v. 2012
Ko. nuorten suhteellisen osuuden väheneminen.
Vähenemä 3 % vuoden 2009 tasosta
(14,1 % Æ 11,1 %)
YLEISPERUSTELUT
4
Arviointikriteeri
18-24–vuotiaiden nuorisotyöttömien osuus työvoimasta
Tavoite 3
Tavoitetaso v. 2012
Ko. nuorten suhteellisen osuuden väheneminen.
Vähenemä 2 % vuoden 2010 tasosta
(9,5 % Æ 7,5 %)
Vastuu:
Kunnanhallitus
Päämäärä: Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Kriittinen menestystekijä
Kunnan tietohallintopalvelujen järjestäminen toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaisesti
Arviointikriteeri
Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategian ja sen toteuttamissuunnitelman laatiminen; sisältäen mm. tietohallintopalvelujen järjestämisen periaatteet ja hankintasuunnitelman
Tavoite 4
Tavoitetaso v. 2012
Tietohallintostrategian valmistuminen
Strategia ja sen toteuttamissuunnitelma hyväksytään kunnanhallituksessa elokuussa
2012.
Vastuu:
Kunnanhallitus
5
YLEISPERUSTELUT
SITOUTUNUT JA OSAAVA HENKILÖSTÖ (näkökulma)
Päämäärä: Tavoitteisiin ja yhteistyöhön sitoutunut hyvinvoiva henkilöstö
Kriittinen menestystekijä
Henkilöstön työhyvinvoinnin lisääminen
Arviointikriteerit
Työhyvinvointiohjelman laatiminen ja jalkauttaminen
Tavoite 5
Tavoitetaso v. 2012
Työhyvinvointiohjelman valmistuminen
Työhyvinvointiohjelma hyväksytään kunnanhallituksessa huhtikuussa 2012.
Arviointikriteerit
Henkilöstön sairauslomapäivien lukumäärä
Tavoite 6
Tavoitetaso v. 2012
Keskimääräinen sairauslomapäivien väheneminen
Keskimääräinen sairauspoissaolopäivien lukumäärä vähenee (vuonna 2010 se oli 17,1
päivää; vuoden 2011 osalta tieto saadaan
helmikuussa 2012)
Vastuu:
Kunnanhallitus
YLEISPERUSTELUT
6
KONSERNIYHTEISÖILLE ASETETTAVAT TAVOITTEET
Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy
Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy on Kirkkonummen kunnan omistama yleishyödyllinen
vuokrataloyhtiö. Yhtiön toimintaperiaatteena on ylläpitää ja rakennuttaa laadukkaita ja edullisia vuokra-asuntoja, joissa asuvilla on viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö tarpeellisine palveluineen. Asunnot on rakennettu pääasiassa aravalainoilla ja kunnan tuella.
Kiinteistö Oy Kirkkonummen Männistönmuori
Kiinteistö Oy Kirkkonummen Männistönmuori on Kirkkonummen kunnan ja Senaattikiinteistöjen omistama vuokrataloyhtiö, jonka vuokratalo sijaitsee Upinniemessä. Yhtiön osakkeista
kunta omistaa 149 kpl ja Senaattikiinteistöt 1 kpl.
As Oy Kirkkonummen Masalanhovi
Kirkkonummen kunta omistaa 56,2 % As Oy Kirkkonummen Masalanhovin osakekannasta.
Yhtiön vuonna 1994 valmistunut 31 asuinhuoneistoa käsittävä asuintalo sijaitsee Masalassa.
Tavoite
Tavoitetaso v. 2012
Toiminta on järjestetty taloudellisesti, teKirkkonummen Vuokra-asunnot Oy
hokkaasti ja asiakaslähtöisesti siten, että yh- - asuntojen käyttöaste on vähintään 98 %
- vuokrasaatavien määrä on enintään
tiöiden perustehtävän hoidon edellytykset
turvataan.
124.000 euroa
- luottotappioiden määrä tulokertymästä
Yhtiöiden rakennuskannan ylläpito on järon enintään 0,5 %
jestetty niin, että sen arvo säilyy.
Vuokrasaatavia ja käyttöastetta seurataan
kuukausittain, luottotappiot raportoidaan tilinpäätöksen yhteydessä.
7
YLEISPERUSTELUT
TALOUDEN KEHITYS VUOSINA 2011 - 2012
(Valtiovarainministeriö, tiedote syyskuu 2011)
Hallituksen vuoden 2012 talousarvioesityksen ja kehyspäätöksen tunnuslukuja sekä katsaus suhdannenäkymiin
Hallituksen vuoden 2012 talousarvioesityksen loppusumma on 52,3 mrd. euroa. Esitys on 7,1
mrd. euroa alijäämäinen. Budjettitalouden menot nousevat noin 3,5 prosenttia vuoden 2011
varsinaisesta talousarviosta ja noin 1,5 prosenttia vuodelle 2011 budjetoidusta (ml. kolmas lisätalousarvioesitys). Menotasoa nostavat automaattiset tekijät kuten hintatason muutos ja nousevat eläkekustannukset. Lisäksi valtionvelan korkomenot, joita talousarvioesitykseen sisältyy
2,2 miljardia euroa, nousevat vuodesta 2011. Hallitusohjelman mukaisesti valtion menoja sopeutetaan julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi. Talousarvioesitykseen sisältyy n.1,1
mrd. euroa menosäästöjä. Toisaalta hallituksen painopistealueisiin kuten harmaan talouden torjuntaan ja nuorten sekä pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen lisätään rahoitusta yhteensä n.
410 milj. euroa.
Budjettitalouden tulojen ennustetaan vuonna 2012 nousevan noin 5 prosenttia vuodelle 2011
budjetoidusta. Verotulot ovat noin 85 prosenttia kaikista budjettitalouden tuloista ja niiden ennustetaan kasvavan 6 prosenttia. Verotulojen 2,1 miljardin euron kasvusta vuodelle 2011 budjetoituun verrattuna nettomääräisesti runsaat 200 milj. euroa aiheutuu veroperustemuutoksista ja
loppu on seurausta veropohjien kasvusta sekä edellisen hallituksen veropäätöksistä (n.160 milj.
euroa). Verotuksen painopiste siirtyy talouskasvulle haitallisemmasta työn ja yrittämisen verotuksesta kohti ympäristö- ja terveysperusteista verotusta. Suurimmat veronkevennykset kohdistuvat ansiotulo- ja yhteisöverotukseen, vastaavasti kiristyksiä kohdistetaan varsinkin valmisteverotukseen mm. energiaveroon, ajoneuvoveroon ja alkoholi- sekä tupakkaveroon. Valtionvelka nousee ensi vuonna 7 mrd. eurolla 89 miljardiin euroon, joka on noin 44 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Valtiontalouden tarkistetut kehykset vuosille 2012 - 2015
Uusi hallitus jatkaa kehysmenettelyä, eli budjettitalouden menojen kehitystä ohjaavaa koko
vaalikauden kattavaa menosääntöä. Hallituksen kehyspäätös sisältää vaalikauden 2012 - 2015
menokehyksen, joka asetetaan siten, että se toteuttaa hallitusohjelmassa sovitun 1,216 mrd. euron kehysmenojen nettomääräisen vähennyksen vuoden 2015 tasossa verrattuna edellisen hallituksen maaliskuussa 2011 antamaan kehyspäätökseen.
Vaalikauden aikana kohdistetaan lisäpanostuksia hallitusohjelman liitteeseen 2 sisältyviin painopistealueisiin kaikkiaan noin 700 milj. eurolla vuoden 2015 tasolla. Vastaavasti hallitusohjelman liitteen 2 mukaisesti toteutetaan säästöjä kehysmenoissa yhteensä n. 2,1 mrd. eurolla
Lisätalousarvioita varten hallitus varaa kehyksestä vuosittain 200 milj. euroa.
Budjettitalouden varsinaisten tulojen arvioidaan kasvavan kehyskaudella (2011/2015) keskimäärin 4,3 % vuodessa. Verotulojen kasvuksi arvioidaan hieman tätä enemmän, 4,7 %. Valtionvelan arvioidaan kehyskauden aikana kasvavan noin 26 mrd. eurolla, jolloin valtionvelka
suhteessa bruttokansantuotteeseen nousee n. 48 prosenttiin vuonna 2015. Vuoden 2010 kolmas
lisätalousarvioesitys annetaan eduskunnalle 30.9. Vuoden 2012 talousarvioesitys ja tarkistetut
kehykset vuosille 2012 - 2015 annetaan 5.10.
YLEISPERUSTELUT
8
Suhdannenäkymät heikentyneet
Maailmantalouden nopein kasvuvaihe on ohitettu. Kesän aikana lisääntynyt epävarmuus on
heikentänyt tulevaisuudennäkymiä niin kansainvälisessä taloudessa kuin kotimaassakin. Tänä
vuonna Suomen talouden arvioidaan vielä kasvavan kohtuullisesti kotimaisen kysynnän tukemana. Myös vienti tukee talouskasvua, joskin aiempaa vähemmän. Ensi vuonna talouskasvu
hidastuu. Syynä kasvun hidastumiseen on toisaalta vientikysynnän heikkous ja toisaalta lisääntyneen epävarmuuden johdosta alentunut investointihalukkuus. Alhaisen taloudellisen aktiviteetin seurauksena työttömyyden odotetaan laskevan hitaasti. Kuluttajahintojen nousu pysyy
yli kolmessa prosentissa tänä ja ensi vuonna.
Talouden kasvu, välillisen verotuksen kiristäminen sekä elvytystoimenpiteiden päättyminen
kohentavat julkisen talouden rahoitusasemaa tänä vuonna. Julkinen talous pysyy kuitenkin alijäämäisenä valtiontalouden suuren alijäämän vuoksi. Hallituksen päättämät sopeutustoimet kohentavat valtion rahoitusasemaa ensi vuonna. Valtion alijäämä pysyy kuitenkin yli 3 prosentissa suhteessa BKT:hen. Kuntien valtionosuuksiin kohdistuvat säästötoimenpiteet kiristävät kuntien taloutta. Koska valtion ja kuntien rahoitusasema pysyy alijäämäisenä, julkisyhteisöjen velkaantuminen jatkuu.
9
YLEISPERUSTELUT
KUNTATALOUS VUOSINA 2011 - 2012
(Suomen kuntaliitto, kuntataloustiedote 3 / 2011)
Yleinen taloudellinen tilanne
Suomen kansantalous kasvoi alkuvuonna 2011 ripeästi. Ensimmäisellä neljänneksellä kasvu oli
lähes viisi prosenttia ja toisellakin neljänneksellä noin kolme prosenttia. Maailmantalouden
näkymät ovat kuluneen kesän jälkeen heikentyneet merkittävästi. Tämän seurauksena myös
Suomen viennin näkymät ovat muuttuneet keväällä vallinneista optimistisista tunnelmista huonompaan suuntaan. Toimialoittain vientinäkymät toki vaihtelevat, mutta kokonaisuutena tavaroiden ja palvelusten viennin määrä voi jäädä tänä vuonna viime vuoden tasolle.
Epävarmuus maailmantalouden kehityksestä on ollut vallitsevana piirteenä jo pitkään, mitä on
lisännyt vielä eräiden euromaiden julkisen sektorin budjettialijäämien kasvaminen sekä velkakannan nopea lisääntyminen. Ratkaisut velkakriisien hoitamiseksi olisi tehtävä pikaisesti, mikä
osaltaan rauhoittaisi rahoitusmarkkinoita.
Kotimainen kysyntä on ollut voimakkaassa kasvussa vilkkaan investointitoiminnan johdosta.
Vuonna 2011 yksityinen kulutus lisääntynee kolmisen prosenttia. Vuonna 2012 kulutuksen
kasvun arvioidaan hidastuvan. Investointien ennustetaan jäävän kuluvan vuoden tasolle tai
parhaimmillaankin kasvavan vain vähän.
Suomen kokonaistuotannon kehityksestä tehdyt arviot kuluvalle vuodelle olivat vielä keväällä
varsin toiveikkaita. Ennustelaitosten arviot liikkuivat tuolloin 3-4 prosentin haarukassa. Kesän
jälkeen vuotta 2011 koskevat kokonaistaloudelliset ennusteet tuotannon kasvusta ovat alentuneet. Elo-syyskuussa laadituissa ennusteissa on varsin yleisesti arvioitu, että kokonaistuotannon kasvuvauhti hidastuu vuonna 2012 tämänvuotisesta. Taantumakin voi olla mahdollinen
kehityskulku, jos maailmantalouden epävarmuuden jatkuminen heijastuu vientikysyntään ja
kotimainen kysyntä pysyy vaimeana.
Vuonna 2011 kuluttajahintaindeksin arvioidaan kohoavan vuositasolla keskimäärin 3,3 %. Inflaation kiihtymisen kotimaassa on arvioitu vaikuttavan siinä määrin heikentävästi kotitalouksien ostovoimaan, että paineet ensi vuoden palkantarkistuksiin ovat kasvaneet. Euroopan tasolla inflaation kiihtyminen keväällä johti siihen, Euroopan Keskuspankki nosti korkotasoa. Nyttemmin euroalueen talouskasvun heiveröisyys on merkinnyt pidättyvyyttä korkotason nostamisessa. Suomessa kuluttajahintojen nousuvauhdin arvioidaan hidastuvan vuonna 2012.
Valtiovarainministeriö on arvioinut palkansaajien yleisen ansiotasoindeksin kohoavan tänä
vuonna 2,6 % eli saman verran kuin viime vuonna. Vuodelle 2012 tehtävät sopimukset sekä
kuluvan vuoden palkkaperimä vaikuttavat arvioihin ansiotasoindeksin kehityksestä. Valtiovarainministeriö on arvioinut valtion talousarvioesityksessä ensi vuoden muutokseksi 3,2 %. Tätä
arviota on pidettävä lähinnä laskentaoletuksena ensi vuoden kehityksestä.
Työllisyys säilyi korkealla tasolla vuoden 2008 loppuun saakka. Selkeä käänne huonompaan
tapahtui vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa, minkä jälkeen työllisyystilanne heikkeni merkittävästi ja työttömyysaste nousi parisen prosenttia ja oli vuonna 2009 keskimäärin 8,2 %. Työllisyystilanne heikkeni edelleen vuonna 2010, mutta odotettua vähemmän. Työttömyysaste alenee tänä vuonna noin kahdeksaan prosenttiin. Työttömänä on siten tänä vuonna keskimäärin
vähän yli kaksi sataa tuhatta henkilöä. Pitkäaikaistyöttömien määrä pysynee kuitenkin suurena.
YLEISPERUSTELUT
10
Työllisyysaste alkaa ennusteiden mukaan nousta nopeasti väestörakenteen muutosten johdosta.
Työvoiman kysyntä kasvaa tänä ja ensi vuonna, jos kokonaistuotannon kasvu pysyy valtiovarainministeriön ennustamissa kasvuluvuissa. Keskimääräiseksi työttömyysasteeksi vuonna
2012 valtiovarainministeriö arvioi noin 7,5 %.
Kuntien menot vuosina 2011–2012
Tilastokeskuksen julkaisemien kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2010 tilinpäätösten mukaan
toimintamenojen kasvu hidastui edelleen ja oli 4 %. Palkkausmenot eli palkat ja muut henkilöstömenot lisääntyivät 2,8 %. Tavaroiden ja palvelujen ostot lisääntyivät edelleen nopeasti eli
noin seitsemän prosenttia. Tänä vuonna toimintamenojen kasvu nopeutunee runsaaseen neljään
prosenttiin. Toimintamenojen kasvu lienee ensi vuonna samaa luokkaa, joskin kustannustason
arvioitua nopeampi kohoaminen voi johtaa myös toimintamenojen ennakoitua nopeampaan
kasvuun. Keskeistä olisikin nyt kohdistaa toimenpiteitä kustannuskehityksen hallintaan.
Kunta-alalla saavutettiin vuoden 2010 helmikuussa neuvottelutulos virka- ja työehtosopimuksista vuosille 2010–2011. Sopimukset tulivat voimaan helmikuun alusta ja sopimuskausi päättyy 31.12.2011. Kaikilla sopimusaloilla maksettiin 1.5.2011 yleiskorotus 1,2 % sekä paikallinen järjestelyerä 0,8 %. Nämä yhdessä nostivat sopimuspalkkoja 2 % ja vaikuttavat vuonna
2011 henkilöstömenoihin vuositasolla 1,3 %. Kuluvana vuonna kaikilla sopimusaloilla maksettiin tietyt työssäoloehdot täyttäville 1.5.2011 kertaerä, jonka suuruus vaihteli 100 ja 250 euron
välillä sopimusalasta riippuen. Kertaerän kustannusvaikutus vuositasolla on keskimäärin 0,3 %
palkkasummasta. Ansiotasoindeksissä Tilastokeskus tasoittaa nykyään kertaerät koko kalenterivuodelle.
Kunta-alan ansiotasoindeksin arvioidaan kohoavan tänä vuonna 2,5 %. Tämä sisältää viime
vuodelta siirtyvän palkkaperinnön ja kuluvan vuoden sopimuskorotukset sekä liukuma-arvion.
Kunta-alan palkkasumma on kasvanut tammi-elokuussa nopeammin kuin ansiotasoindeksin
kehityksen perusteella voitaisiin päätellä. Syinä ovat henkilökunnan määrän ja rakenteen kehitys sekä eräät muut palkkasumman kehitykseen vaikuttavat tekijät. Kuntien ja kuntayhtymien
niin sanottu KuEL-palkkasumma on lisääntynyt tämän vuoden tammi-elokuussa 4,3 % verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna.
Koska kunta-alan nykyinen sopimuskausi päättyy kuluvan vuoden lopussa, niin ensi vuotta
koskeva kunta-alan ansiotasoindeksin arviointi perustuu lähinnä laskentatekniseen oletukseen
yleisen ansiotason kehityksestä vuonna 2012. Tämän hetkisenä arviona voidaan lähteä siitä, että kunta-alan ansiotasoindeksi nousee ensi vuonna kolmisen prosenttia eli hieman hitaammin
kuin yleinen ansiotasoindeksi, jonka valtiovarainministeriö ennustaa kohoavan 3,2 %. Koska
kunta-alan henkilöstömäärän arvioidaan säilyvän lukumäärältään ensi vuonna nykyisellä tasollaan, niin palkkasummakin kasvanee jokseenkin saman verran kuin kunta-alan ansiotaso.
Kuntien verotulot 2010–2012
Vuonna 2010 kuntien verotilitykset kasvoivat yli neljä prosenttia. Kuntien tuloveron tilitykset
kohosivat edellisen vuoden tapaan parisen prosenttia, mutta yhteisöveron tilitykset ja kiinteistöveron tilitykset lisääntyivät erityisen ripeästi. Tilityksiä kertyi viime vuonna 18,35 miljardia
euroa. Kunnallisveron tilityksiä vuonna 2010 kasvattivat jonkin verran ansiotulojen lisäys,
mutta ennen kaikkea kuntaryhmän jako-osuuden kohoaminen. Kuntaryhmän jako-osuus ansioja pääomatuloista kertyvistä veroista kohosi vuonna 2010 sen vuoksi, että valtiolle tuloutettavat verot pääomatuloista supistuivat tuona vuonna edelleen voimakkaasti sekä sen vuoksi, että
11
YLEISPERUSTELUT
useat kunnat nostivat tuloveroprosenttiaan. Myös ansiotulojen verokevennykset pienensivät
etenkin valtion tuloveron tuottoa.
Ennakonpidätyksen alaiset tulot kohosivat kansantalouden palkkasumman kasvun johdosta.
Kunnallisverotuksessa tehtävien vähennysten määrä kasvoi merkittävästi perusvähennyksen
kasvattamisen johdosta. Kunnallisveroa tilitettiin vuonna 2010 kunnille kaikkiaan lähes 15,8
miljardia euroa. Kuntien osuus yhteisöveron tuotosta oli noin 1,4 miljardia euroa ja kiinteistövero tuotto oli lähes 1,2 miljardi euroa vuonna 2010.
Kuntien verotulojen vastikään päivitetyssä ennustekehikossa on lähdetty siitä, että kunnallisveropohja kasvaa 4,6 % vuonna 2011. Kansantalouden palkkasumman arvioidaan kasvavan tänä
vuonna hieman enemmän. Myös eläketulot sekä muut ansiotulot (pl. työttömyysturvaetuudet)
lisääntyvät. Kunnallisverotuksen tulosta tehtävien vähennysten lisäys jää vähän pienemmäksi
kuin ansiotulojen muutos, joten vähennysaste koko maan tasolla alenee vuoden 2010 tasosta ja
on noin 20,5 prosenttina suhteessa ansiotuloihin.
Kunnallisveron tilitykset ovat kasvaneet tämän vuoden tammi-syyskuussa noin seitsemän prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvuvauhti hiipunee loppuvuotta
kohden taloudellisen toimeliaisuuden hidastumisen johdosta ja viime vuoden lopun korkean
vertailutason vuoksi, mikä aiheutui kuntaryhmän jako-osuuden korottamisesta.
Kunnallisveron tilityksiä lisää kuntien tuloveroprosenttien nousu keskimäärin noin 0,2 prosenttiyksiköllä, mikä kasvattaa kunnallisveron tuottoa tänä vuonna lähes 180 miljoonaa euroa.
Vuonna 2009 käyttöön otetun työtulovähennyksen kasvattaminen supistaa kunnallisveron tilityksiä. Kokonaisuutena verosta tehtävät vähennykset pienentävät kunnallisveron tuottoa noin
800 miljoonaa euroa. Kuntien tuloveron tilitykset ovat arvion mukaan tänä vuonna yhteensä
noin 16,3 miljardia euroa, jolloin kasvua edelliseen vuoteen olisi siten noin 3,6 %.
Vuonna 2012 kunnallisveron tilitysten arvioidaan kasvavan noin puolitoista prosenttia. Arvio
perustuu tämän hetkiseen näkemykseen kokonaistaloudellisesta kehityksestä, jonka mukaan
palkkasumma lisääntyy nimellisesti vajaan 4 % prosenttia. Valtion talousarvioesityksessä kuntien tuloverotukseen ehdotetaan veroperustemuutoksia, jotka vähentävät kunnallisveron tuottoa
yhteensä (nettomääräisesti) noin 263 miljoonaa euroa. Menetykset kompensoidaan täysimääräisesti valtionosuusjärjestelmän kautta valtionosuuksia lisäämällä. Kunnallisveron tilityksiin
vaikuttavat myös niiden ajoitukseen liittyvät seikat sekä mahdolliset muutokset kuntaryhmän
jako-osuudessa. Vuonna 2012 kunnallisveron tilitysten arvioidaan olevan 16,6 miljardia euroa.
Talouskehityksen paraneminen viime vuonna ja kuluvan vuoden alkupuolella on heijastunut
myös yhteisöveron tuottoon. Yhteisövero supistui vuonna 2009 merkittävästi, mutta vuoden
2010 kehitys palautti tuoton lähes notkahdusta edeltäneelle tasolle. Kunta-ryhmän osuutta yhteisöverosta korotettiin väliaikaisesti kymmenellä prosenttiyksiköllä vuosiksi 2009–2011. Tämän hetkisessä arviossa on päädytty siihen, että vuonna 2011 yhteisöveroa tilitetään kokonaisuudessaan 15 % enemmän kuin viime vuonna eli noin 1,6 miljardia euroa. Ensi vuonna yhteisöveron tilitykset supistunevat jonkin verran ja ovat noin 1,5 miljardia euroa. Kuntien jakoosuutta jatketaan vuosina 2012–13 viidellä prosenttiyksiköllä korotettuna. Hallitus esittää yhteisverokannan alentamista yhdellä prosenttiyksiköllä 25 prosenttiin. Aleneminen kompensoidaan kunnille kuntaryhmän jako-osuutta korottamalla.
Kiinteistöveron tilitykset olivat vuonna 2010 miltei 1,2 miljoonaa euroa. Vuosina
2011 ja 2012 tilitysten arvioidaan kasvavan verrattain maltillisesti.
YLEISPERUSTELUT
12
Verotuslinjaukset vuodelle 2012
Hallituksen esitys peruspalvelubudjetiksi vuodelle 2012 sisältää alla olevat tuloverolinjaukset.
Esityksessä ehdotettujen veroperustemuutosten johdosta kuntien verotulot alenevat yhteensä
noin 263 miljoonalla eurolla. Kunnallisveron aleneminen kompensoidaan kunnille täysimääräisesti valtionosuuksia korottamalla. Yhteisöverokannan alentamisesta yhdellä prosenttiyksiköllä
25 prosenttiin johtuva verotulojen menetys kompensoidaan kunnille yhteisöveron jakoosuuden kautta.
Ansiotulojen verotus
Ansiotulojen verotusta kevennetään lieventämällä ansiotulojen veroperusteita. Työllisyyden
edistämiseksi ja pienituloisten taloudellisen aseman parantamiseksi työtulovähennystä ja perusvähennystä korotetaan vuoden 2012 alusta. Hallitus esittää, että työtulovähennyksen enimmäismäärä nostetaan 740 eurosta 900 euroon ja vähennyksen kertymäprosenttia korotetaan.
Perusvähennyksen enimmäismäärää esitetään korotettavaksi nykyisestä 2250 eurosta 2850 euroon. Perusvähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän kuntien verotuloja 177 miljoonaa
euroa ja työtulovähennyksen korotuksen 75 miljoonaa euroa.
Asuntolainakorkojen vähennysoikeuden rajaaminen ja kotitalousvähennyksen pienentäminen
lisäävät puolestaan kunnallisveron tuottoa 101 miljoonalla eurolla. Pääomaverokannan korotus
vaikuttaa lisäksi alijäämähyvityksen kautta verotuloja vähentävästi 20 miljoonalla eurolla.
Lisäksi ansiotuloveroperusteisiin tehdään vuosittain ansiotason nousua ja inflaation nousua
kompensoivia tarkistuksia. Vuodelle 2012 tehtävä tarkistus pienentää kunnallisverontuottoa
noin 90 miljoonaa euroa. Veroperustemuutoksista johtuvat kuntien menetykset kompensoidaan
valtionosuuksia korottamalla.
Yhteisöjen tuloverojen jako-osuus
Kuntien yhteisöveron jako-osuuden 10 prosenttiyksikön määräaikainen korotus päättyy, joka
vähentää kuntien verotuloja 519 miljoonaa euroa. Yhteisöveron korotettua jako-osuutta jatketaan kuitenkin puolet pienempänä eli 5 prosenttiyksiköllä vuosina 2012–2013, joka lisää kuntien verotuloja 260 milj. euroa lakisääteiseen tasoon verrattuna. Korotuksen pieneneminen vähentää siten kuntien verokertymää noin 259 miljoonalla eurolla vuoteen 2011 verrattuna.
Hallitus esittää yhteisöverokannan alentamista vuoden 2012 alusta yhdellä prosenttiyksiköllä
25 % prosenttiin. Peruspalvelubudjetin arvion mukaan tästä johtuva kuntien verotulojen menetys on 46 miljoonaa euroa. Esityksen mukaan verokannan alentamisesta johtuva verotulomenetys kompensoidaan kunnille nostamalla kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta 0,88 prosenttiyksikköä. Kuntien jako-osuudeksi yhteisöveron tuotosta muodostuisi vuodelle 2012 täten 27,87
%.
13
YLEISPERUSTELUT
KIRKKONUMMEN KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ
VÄESTÖSUUNNITE
Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 20.6.2011 Kirkkonummen palveluverkkoselvityksen 2025. Palveluverkkoselvityksen yhteydessä laadittiin Kirkkonummen kunnan väestösuunnite vuoteen 2025 asti (vuosille 2010, 2015, 2020 ja 2025).
Väestösuunnitteen mukaan Kirkkonummen väestömäärä kehittyy ikäryhmittäin seuraavasti:
2010
2015
2020
2025
0-6
7-15
16-64
65-74
75-84
85-
4 060
4 970
23 905
2 640
1 090
335
4 358
5 371
24 937
3 516
1 443
395
4 833
6 231
28 101
4 053
1 932
557
4 931
6 500
29 594
4 252
2 769
776
Yhteensä
37 000
40 020
45 707
48 822
Osa-alueittain väestömäärän kehitys on seuraava:
Pohjoinen Kirkkonummi
Keskinen Kirkkonummi
Itäinen Kirkkonummi
Eteläinen Kirkkonummi
2010
8 350
15 550
8 900
4 200
2015
8 700
16 300
10 000
5 000
2020
9 000
18 000
13 100
5 600
2025
9 300
18 900
14 600
6 000
Yhteensä
37 000
40 000
45 700
48 800
Kunnanvaltuusto käsitteli ja hyväksyi kokouksessaan 29.8.2011 Kirkkonummen kunnan talouden tasapainottamisohjelman vuosille 2012 – 2016. Tasapainottamisohjelman yhteydessä määriteltiin väestömäärän kehityksen olevan tasapainottamisohjelmavuosina seuraava:
väestömäärä 31.12
2012
2013
2014
2015
2016
37 979
38 639
39 314
40 020
40 740
1,5
1,7
1,7
1,8
1,8
muutos-%
Kirkkonummen kunnan väestömäärä ikäryhmittäin on vuosina 2008 – 2010 kehittynyt seuraavasti:
31.12.
2008
2009
muutos
%-osuus
0-6
7-15
16-64
65-74
75-84
85-
4 060
4 837
23 582
2 237
1 006
259
4 075
4 887
23 839
2 372
1 047
289
15
11,2
50
13,4
257
65,3
135
6,5
41
2,9
30
0,8
4 083
4 942
23 943
2 558
1 099
317
Yhteensä
35 981
36 509
528
100,0
36 942
Muutos-%
1,5
2010 muutos
1,2
%-osuus
8
11,1
55
13,4
104
64,8
186
6,9
52
3,0
28
0,9
433
100,0
14
YLEISPERUSTELUT
Vuoden 2011 aikana kunnan väestönkasvu on edelleen on melko maltillista. Kunnan väestömäärä oli 31.8.2011 väestökeskuksen ennakkotiedon mukaan 37.164 henkeä. Kunnan väestömäärän kasvu vuoden 2011 aikana tullee olemaan vuoden 2010 luokkaa eli noin 1,2 prosenttia.
TYÖLLISYYS
Kirkkonummen kunnassa työttömyysaste elokuun 2011 lopussa oli 5,7 %. Vuotta aiemmin
työttömyysaste oli 6,3 %. Koko maan työttömyysaste oli 8,7 % ja Uudenmaan ELY-keskuksen
alueen 6,7 %.
Työttömyysaste vuosina 2006 - 2011 (tilanne 31.8.)
9,9
9,6
9,2
8,7
7,9
7,2
6,9
6,1
2007
6,7
6,3
5,7
5,7
5,1
2006
6,7
7,6
7,2
4,7 5,0
2008
Kirkkonummi
2009
Uusimaa
2010
Koko maa
2011
15
YLEISPERUSTELUT
TALOUSARVIO 2012 JA TALOUSSUUNNITELMA 2013 - 2014
TOIMINNALLISET TAVOITTEET
Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet esitetään talousarvion yleisperusteluissa
otsikon ”Sitovat tavoitteet vuodelle 2011” sekä käyttötalousosan tehtävien perusteluissa otsikon ”Toiminnalliset tavoitteet” alla. Lautakunnan/johtokunnan käyttösuunnitelmassa sitovat
tavoitteet voidaan tarvittaessa jakaa edelleen toimintaa ohjaaviksi osatavoitteiksi.
TALOUDELLISET LÄHTÖKOHDAT
Vuoden 2011 tilinpäätösennuste
Elokuun toteutumatietojen pohjalta voidaan arvioida, että kunnan taloudellinen tulos vuonna
2011 tulee olemaan ylijäämäinen. Toimintakulut ja toimintatulot tulevat toteutumaan muutetun
talousarvion mukaisesti ja verotulot ylittävät talousarvion noin 6 miljoonalla eurolla. Käyttöomaisuuden (=maanmyynnin) myyntivoittojen kertymäksi arvioidaan talousarvion mukaisesti
3,2 milj. euroa, myös maankäyttösopimuskorvausten kertymän oletetaan olevan talousarvion
mukainen. Muutettuun talousarvioon verrattuna tilikauden tulos näyttää muodostuvan noin
kuusi miljoona euroa muutettua talousarviota paremmaksi. Vuoden 2011 tilinpäätösennusteen
vuosikate I on 9,5 milj. euroa ja vuosikate II 16,8 milj. euroa.
KÄYTTÖTALOUSOSA
Talousarvion vuoden 2011 toimintatulot ja -menot sisältävät valtuuston 3.10.2011 mennessä
hyväksymät talousarvion muutokset.
Vuoden 2012 talousarviossa arvioidaan toimintatuloja kertyvän 48,3 milj. euroa. Kasvua vuoden 2011 muutettuun talousarvioon on 10,1 %.
Toimintamenojen määrä on –223,8 milj. euroa. Kasvua vuoden 2011 muutettuun talousarvioon verrattuna on 4 %. Henkilöstömenot kasvavat 3,1 %.Talousarvioon sisältyy 13 ¼ vakanssin nettolisäys. Perusturvan nettolisäys kolme (3), sivistystoimen 10 ¼. Henkilöstömenoissa on
varauduttu noin 1,9 prosentin virka- ja työehtosopimusten mukaisiin korotuksiin. Palvelujen
ostot kasvavat 3,7 %. Suurimmat kasvuprosentit palvelujen ostoissa ovat rakennusten ja alueiden kunnossapidossa, asiantuntijapalveluissa, yhteistoimintaosuuksissa ja atk-palveluissa.
16
YLEISPERUSTELUT
Käyttötalous tileittäin
(1 000 euroa)
TP 2010
TA 2011
TA 2012
Muutos-%
2010-11
Muutos-%
2011-12
17 021
9 670
4 070
12 072
636
43 469
17 253
9 788
4 323
12 188
371
43 923
18 016
10 796
3 980
15 045
511
48 348
1,4
1,2
6,2
1,0
-41,7
1,0
4,4
10,3
-7,9
23,4
38,0
10,1
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Vuokrat
Muut toimintamenot
Toimintamenot yhteensä
-87 429
-82 072
-10 660
-16 276
-11 401
-668
-208 506
-91 927
-82 389
-10 837
-16 794
-12 490
-668
-215 105
-94 759
-85 419
-10 869
-16 320
-16 101
-287
-223 755
5,1
0,4
1,7
3,2
9,6
-0,1
3,2
3,1
3,7
0,3
-2,8
28,9
-57,1
4,0
Toimintakate
-165 037
-171 182
-175 407
3,7
2,5
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Vuokrat
Muut toimintatulot
Toimintatulot yhteensä
INVESTOINTIOSA
Investointien kokonaisvolyymi pysyy talousarviovuonna tasapainottamisohjelman rajoissa,
mutta suunnitelmavuosien investoinnit ylittävät tasapainottamisohjelman raja-arvon.
Talousarviovuonna ei valmistu yhtään toimitilaa.
TOIMINNAN RAHOITUS
Verorahoitus (verotulot ja valtionosuudet)
Valtion budjettiesityksessä ehdotetut valtion toimenpiteet kiristävät kuntataloutta vuonna 2012.
Budjettiesityksessä leikataan kuntien tuloja ja lisätään kuntien menoja. Suurin yksittäinen leikkaus kohdistuu kuntien valtionosuuksiin. Valtion rahoitusosuus keskeisiin kuntapalveluihin tulee tämän johdosta alenemaan koko kuntakentän osalta 2,7 prosenttiyksikköä. Samanaikaisesti
myös kuntien veropohjaa kavennetaan, kun yhteisöverokanta alenee ja verovähennykset kohdennetaan pääosin kunnallisveroon. Kuntien yhteisövero-osuus on ensi vuonna 5 prosenttiyksikköä tätä vuotta alhaisemmalla tasolla. Verovähennykset kompensoidaan kunnille valtionosuusjärjestelmän kautta.
Kuntaliiton veroennustekehikon perusteella arvioitu vuoden 2011 verotulokertymä on 159 milj.
euroa. Kertymäarvio on noin 6 milj. euroa (4 %) korkeampi kuin talousarviossa ja 4,4 milj. euroa (2,8 %) suurempi kuin vuoden 2010 verotulokertymä.
Vuosien 2012 - 2014 verotuloarvioissa on käytetty tuloveroprosenttina nykyistä eli 19,00 %.
Verotuloarviot perustuvat Suomen Kuntaliiton verotulojen ennustekehikkoon, johon on tehty
oletetun väestökasvun ja ansiotulojen kasvuennusteiden edellyttämät tarkistukset.
17
YLEISPERUSTELUT
Valtionosuuksien kustannustenjakoa tarkistetaan, myös indeksitarkistukset sisältyvät budjettiesitykseen. Yhteisöveron alenema korvataan esityksen mukaan kunnille kuntien yhteisöveroosuutta korottamalla.
Verotulotasauksen vähennyksen jälkeen vuoden 2012 peruspalveluiden valtionosuuden määrä
on ennakkotiedon mukaan 22,6 milj. euroa. Vuoden 2012 alustava verotulotasaus on laskettu
vuoden 2010 arvioiduilla verotiedoilla. Laskelmassa on otettu huomioon kiinteistöveron poistaminen tasausjärjestelmästä hallitusohjelman mukaan. Laskelma on tehty valtiovarainministeriön kuntaosaston ja Kuntaliiton yhteistyönä. Tasauksen laskentaperusteina ovat arviot laskennallisesta kunnallisverosta ja maksettavasta kunnan yhteisövero-osuudesta. Laskennassa käytetään keskimääräistä tuloveroprosenttia. Lopullinen laskelma vuoden 2012 verotulotasauksesta
saadaan, kun vuoden 2010 verotus on lokakuun 2011 lopussa valmistunut.
Kirkkonummen kunnan verotulotasaus vuonna 2011 on 13,5 milj. euroa. Alustavan verotulotasauslaskelman mukaan kunnan verotulotasaus nousee vuodelle 2012 lähes miljoonalla eurolla.
Vuonna 2011 Kirkkonummi saa asukasmäärän muutokseen perustuvaa valtionosuuden
korotusta, jonka määrä on noin 1,6 milj. euroa. Korotus on perustunut siihen, että kunnan
väestökasvu vuoden 2006 lopusta vuoden 2009 loppuun on ollut yli kuusi (6) prosenttia. Koska
kunnan asukasluvun kasvu vuosien 2007 ja 2010 aikana on ollut vain 5,1 %, ei korotusta
makseta vuoden 2012 valtionosuuden yhteydessä.
Vuosikate I ja vuosikate II
Vuonna 2012 toimintakatteen kasvu (2,5 %) on pienempi kuin verorahoituksen kasvu Verotulojen ja valtionosuuksien kasvu verrattuna vuoden 2011 talousarvioon on 3 %. Vuoden 2011 ennusteeseen verrattuna kasvua ei enää ole, vaan verorahoitus vähenee 0,4 %. Vuosikate I on talousarviovuonna 4,6 milj. euroa. Vuosikate I osoittaa kuinka paljon verorahoituksesta jää käytettäväksi investointien rahoittamiseen, kun toimintakate ja rahoituserät on ensin katettu.
Rahoituslaskelmaan siirtyvä vuosikate II eli varsinainen omarahoituserä on vuosikate I lisättynä käyttöomaisuuden myyntivoitoilla ja maankäyttösopimuskorvauksilla. Vuosikate II kattaa
suunnitelman mukaiset poistot talousarviovuonna. Taloussuunnitelmavuosina 2013 ja 2014
vuosikate ei enää kata suunnitelman mukaisia poistoja tulos jää alijäämäiseksi.
Toiminnan lainarahoitus
Talousarviovuoden nettoinvestointien ja pitkäaikaisten lainojen lyhennysten rahoitustarve on
28,4 milj. euroa, josta katetaan lainanotolla 14 milj. euroa.
Suunnittelukaudella kunnan lainakanta kasvaa 27,1 milj. euroa. Vuonna 2014 lainakanta on
noin 110 milj. euroa, eli noin 2.800 euroa/asukas ja ylittää tasapainottamisohjelman raja-arvot.
18
YLEISPERUSTELUT
TULOS- JA RAHOITUSLASKELMAOSAT
(1 000 euroa)
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
Tilinpäätös
2 010
Talousarvio
2011*
Talousarvio
2 012
43 469
-208 506
-165 037
43 923
-215 105
-171 182
48 348
-223 755
-175 407
49 417
-230 454
-181 037
51 006
-237 656
-186 650
154 602
23 248
152 949
24 500
160 232
22 612
168 777
23 290
172 607
23 989
Rahoitustulot ja -menot
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
Vuosikate I
352
502
-2 498
-20
11 150
240
320
-3 340
-32
3 453
246
325
-3 352
-28
4 627
246
321
-3 575
-29
7 993
246
323
-3 887
-29
6 598
Käyttöomaisuuden myyntivoitot
Mannkäyttösopimuskorvaukset
Vuosikate II
8 277
2 520
21 946
3 200
4 140
10 793
3 700
6 327
14 654
3 700
3 581
15 274
3 700
6 436
16 734
-13 029
0
8 917
-14 098
0
-3 305
-14 625
0
28
-16 202
0
-928
-17 932
0
-1 198
57
184
-274
8 884
0
0
-8
-3 313
0
0
221
249
0
0
15
-913
0
0
-6
-1 204
21 946
-8 233
13 713
10 793
-3 200
7 593
14 654
-3 700
10 954
15 274
-3 700
11 574
16 734
-3 700
13 034
-23 068
932
9 008
-13 129
-20 619
1 094
3 230
-16 295
-20 324
368
3 730
-16 226
-23 708
235
3 730
-19 743
-36 938
4 997
3 730
-28 211
584
-8 702
-5 272
-8 169
-15 177
-136
1
-135
0
328
328
-1 574
328
-1 246
-531
328
-203
0
625
625
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
TA-lainojen nettomuutos
22 000
-5 683
16 317
16 000
-8 300
7 700
14 000
-8 423
5 577
15 500
-8 194
7 306
23 500
-9 944
13 556
Vesilaitoksen liittymismaksut
1 057
300
900
900
900
17 824
-374
-41
-166
-96
Tuloslaskelma
Varsinainen toiminta
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Suunnitelmapoistot
Satunnaiset erät
Tilikauden tulos
Poistoeron muutos
Varausten muutos
Rahastosiirrot
Tilikauden yli-/alijäämä
Rahoituslaskelma
Varsinainen toiminta ja investoinnit
Tulorahoitus
Vuosikate
Tulorahoituksen korjauserät
Yhteensä
Investoinnit
Käyttöomaisuusinvestoinnit
Rahoitusosuudet
Käyttöomaisuuden myyntitulot
Investoinnit netto
Varsinainen toiminta ja investoinnit netto
Rahoitustoiminta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäys
Antolainasaamisten vähennys
Antolainojen nettomuutos
Vaikutus maksuvalmiuteen
* Sis. 3.10.2011 mennessä talousarvioon tehdyt muutokset
19
YLEISPERUSTELUT
TALOUSARVION RAKENNE, SITOVUUS JA SEURANTA
TALOUSARVION RAKENNE
Kunnan talousarvion ja taloussuunnitelman rakenteesta ja sisällöstä säädetään kuntalaissa. Lisäksi Suomen Kuntaliitto antaa talousarvion ja taloussuunnitelman laatimiseen liittyviä ohjeita
ja suosituksia. Edellä mainitut ohjeet on otettu huomioon talousarvion ja taloussuunnitelman
laadinnassa.
Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Talousarvion käyttötalousosa ja investointiosa ovat toiminnan ohjauksen välineitä. Talousarvion tuloslaskelmaosan ja rahoitusosan avulla tarkastellaan kunnan kokonaistalouden kehitystä tuloksen
muodostuksen ja rahoituksen näkökulmista.
Käyttötalousosan avulla ohjataan kunnan varsinaista toimintaa. Valtuusto päättää, mitkä toiminnalliset kokonaisuudet muodostavat käyttötalousosan tehtävät. Käyttötalousosassa
valtuusto asettaa tehtäväkohtaisesti toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä osoittaa
asetettujen tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot tehtävien hoitamiseen. Tehtävät
esitetään käyttötalousosassa toimialoittain (yleishallinto, perusturva, sivistys ja
yhdyskuntatekniikka) ja toimielimittäin. Valtuusto voi osoittaa käyttötalousosan tehtävän tai
sen osan käyttöön määrärahan ja tuloarvion brutto- tai nettomääräisenä.
Tuloslaskelmaosassa osoitetaan, miten tulorahoitus riittää palvelutoiminnan menojen, rahoitusmenojen ja käyttöomaisuuden kulumista kuvaavien suunnitelmanmukaisten poistojen kattamiseen. Vakaan talouden lähtökohtana on, että toiminnan menokehitys sopeutetaan keskeisten tuloerien kehitykseen. Sopeutuksen onnistuminen on nähtävissä tuloslaskelmaosassa riittävänä tulorahoituksena kaikkina suunnitelmavuosina.
Investointiosan määrärahat ja tuloarviot valtuusto hyväksyy hankeryhmittäin, hankkeittain tai
tehtävätasolla. Investointiosan tulot ja menot esitetään aina bruttomääräisinä.
Rahoitusosassa osoitetaan, miten kunnan menot rahoitetaan. Rahoitusosassa kootaan tulorahoituksen ja investointien sekä anto- ja ottolainauksen rahavirrat yhteen laskelmaan. Jos tulorahoitus ei riitä menoihin, rahoitusosassa on osoitettava tarvittava rahoitus. Kunta voi kattaa
rahoitustarvettaan lainanotolla tai vapauttamalla rahoitus- tai vaihto-omaisuuteen sitoutunutta
pääomaa.
TALOUSARVION SITOVUUS
Kunnanvaltuusto määrää, miten talousarvio ja sen perustelut sitovat kunnanhallitusta ja kunnan
muita toimielimiä.
Talousarvion yleisperustelut
Talousarvion yleisperustelut, sitovia tavoitteita lukuun ottamatta, ovat luonteeltaan informatiivisia eikä niitä ole tarkoitettu sitovaksi talousarvion osaksi.
Käyttötalousosa
Käyttötalousosassa perustelut, toiminnalliset tavoitteet, tunnusluvut, määrärahat ja tuloarviot
esitetään toimielimittäin tehtävätasolla.
YLEISPERUSTELUT
20
Tehtävän perustelut ovat ohjeellisesti sitovia, ellei valtuusto päätä, että jokin perustelujen tietty
osa on valtuustoon, kunnanhallitukseen tai lautakuntaan nähden sitova. Sitovaksi tarkoitettu,
perusteluihin kuuluva kohta merkitään sitovuustasoa kuvaavalla merkinnällä "kv", "kh" tai
"ltk". Tehtävän toimielimen tulee noudattaa perustelujen ja asetettujen painopistealueiden kuvaamaa toiminnallista linjaa.
Käyttötalousosan tehtävien perusteluissa numeroituina otsikon ”Toiminnalliset tavoitteet” alla
esitetyt tavoitteet ovat valtuuston nähden sitovia.
Käyttötalousosan perustelujen tunnusluvut ovat ohjeellisia ja niiden oleellisista poikkeamisista
on raportoitava osavuosikatsauksissa ja vuosikertomuksessa.
Kunkin toimielimen tehtävien yhteenlaskettu toimintatulojen ja -menojen erotus eli toimintakate on valtuuston nähden sitova.
Tuloslaskelmaosa
Talousarvion tuloslaskelmaosan tehtävätasoiset määrärahat ja tuloarviot ovat kunnanhallitusta
sitovia.
Investointiosa
Investointiosan määrärahoista tehtävätasolla sitovia ovat:
•
•
•
Tietokoneohjelmistot ja käyttöönottoprojektit
Muut pitkävaikutteiset menot
Irtain omaisuus
Hankeryhmätasolla sitovia määrärahoja ja tuloarvioita ovat:
•
•
•
•
•
•
•
Maa- ja vesialueet
Liikenneväylät ja puistot
Liikunta- ja virkistysalueet
Muut kiinteät rakenteet ja laitteet (Yt)
Muut kiinteät rakenteet ja laitteet (Kh)
Vesihuoltolaitoksen kiinteät rakenteet ja laitteet
Osakkeet ja osuudet
Hankeryhmän määrärahaa saa käyttää vain hankeryhmän ohjeellisessa käyttösuunnitelmassa
mainittuihin hankkeisiin.
Talonrakentamisen määrärahat ja tuloarviot ovat hanketasolla sitovia siten kuin ne on esitetty
investointiosan hanketaulukossa talousarviokirjan lopussa.
Rahoitusosa
Talousarvion rahoitusosan seuraavat tuloarviot ja määrärahat ovat kunnanhallitusta sitovia:
•
Antolainauksen muutokset
Pitkäaikaisten lainojen vähennys ja lisäys (=lainakannan muutokset) ovat kunnanhallitusta sitovia siten, että valtuusto oikeuttaa kunnanhallituksen hoitamaan vuoden 2012 lainojen nostot
21
YLEISPERUSTELUT
ja lyhennykset siten, että kunnan pitkäaikaisten lainojen yhteismäärä on enintään 5,6 milj. euroa suurempi kuin vuoden 2011 tilinpäätöksessä.
Talousarvion liitteet
Talousarvion avustusliitteessä tulosalueittain osoitettujen avustusten osamäärärahat ovat ohjeellisia.
YLI TALOUSARVIOVUODEN ULOTTUVIEN HANKINTASOPIMUSTEN TEKEMINEN
Toimielin voi toimialallaan päättää yli talousarviovuoden ulottuvista hankintasopimuksista
•
käyttötalousosan hankinnoissa, mikäli hankinta liittyy toimialan tehtäviin ja siihen on varauduttu toimielimen käyttösuunnitelmassa ja
•
investointiosan hankinnoissa:
yksittäisen talonrakennushankkeen osalta talousarviossa hyväksytyn hankekohtaisen kustannusarvion puitteissa
hankeryhmän ohjeellisessa käyttösuunnitelmassa mainitun yksittäisen hankkeen osalta
vuosina 2011 - 2013 osoitettujen kokonaismäärärahojen puitteissa.
KUNNANHALLITUKSEN PÄÄTTÄMÄN LEASINGLIMIITIN KÄYTTÖ 2012
Kunnanhallituksen päätösten mukaisesti:
• kunnan atk-laitteiden, kopiokoneiden / monitoimilaitteiden, ajoneuvojen sekä perusterveydenhuollon merkittävien hoito- ja sairaalalaitteiden hankinnat rahoitetaan leasingrahoituksella
• leasinglimiitiksi on vahvistettu em. kohteiden osalta 1.850.000 euroa.
• ajoneuvojen leasinglimiitiksi on vahvistettu 650.000 euroa.
• laitteiden rahoitusta koskeva puitesopimus on kilpailutettu.
• konsernihallinnon talousyksikkö valvoo ja päättää limiitin käytöstä ja
• leasingrahoituksella hankittavat uudet kohteet esitetään ja päätetään vuosittain talousarvion
käsittelyn yhteydessä.
Leasinglimiittiä saa käyttää:
• hankintoihin, jotka aikaisemmin on rahoitettu leasinglimiitin puitteissa ja joiden leasingaika päättyy vuonna 2012
• hankintoihin, jotka aikaisemmin on rahoitettu kunnanhallituksen päättämän leasingrahoituksen ulkopuolella ja joiden leasingaika päättyy vuonna 2012
• aikaisemmin ostettujen kopiokoneiden korvaushankintoihin
• atk-laitteiden hankintaan
• hammashoidon hoitolaitteiden hankintaan
YLEISPERUSTELUT
22
Hankinnat on suoritettava hankintalain säännösten mukaisesti. Leasingaika on vähintään 3
vuotta. Leasingaika ei kuitenkaan saa olla lyhyempi kuin hankittavan esineen vastaava poistoaika.
KUNNANHALLITUKSELLE ANNETUT VALTUUDET
Kunnanhallituksella on oikeus antaa toimialoille määrärahojen käyttöä ja talousarvion täytäntöönpanoa koskevia sitovia ohjeita. Kunnanhallitus oikeutetaan myös taloudellisen tilanteen
niin vaatiessa antamaan määrärahojen käyttöä, virkojen ja toimien täyttämistä sekä työsuhteisen henkilöstön palkkaamista rajoittavia määräyksiä.
TALOUDELLISEN JA TOIMINNALLISEN TULOKSEN SEURANTA
Talousarvion toteutumista seurataan raportoinnilla, joka toteutetaan kuntatasolla, toimielintasolla ja tehtävätasolla. Raportoinnissa seurataan taloudellisen tuloksen, toiminnallisten tavoitteiden ja tunnuslukujen toteutumista.
Kuntatason raportoinnista vastaa kunnanhallitus, joka lautakuntien ja johtokuntien raporttien
perusteella laatii kaksi osavuosikatsausta kunnanvaltuustolle, tilanteessa 30.4 ja 31.8, sekä tilinpäätökseen kuuluvan vuosikertomuksen. Kunnanhallitus päättää, miten kunnan toimielimet
raportoivat sille. Kunnanhallitus voi myös tarvittaessa päättää yksityiskohtaisemmasta talouden
ja toiminnan raportoinnista.
Kukin toimielin päättää käyttösuunnitelmassaan, miten vastuuhenkilöiden tulee tilivuoden aikana raportoida toimielimelle talousarvion toteutumisesta.
KÄYTTÖTALOUSOSA
23
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yleishallinto
Tarkastuslautakunta
Kunnanhallitus
29
31
33
Perusturva
Perusturvalautakunta
43
45
Sivistystoimi
Sivistyslautakunta
Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta
Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta
Liikuntalautakunta
Nuorisolautakunta
67
69
79
88
97
102
Yhdyskuntalautakunta
Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Palvelutuotannon johtokunta
Vesihuoltolaitoksen johtokunta
Eerikinkartanon johtokunta
107
109
119
124
136
139
24
KÄYTTÖTALOUSOSA
KÄYTTÖTALOUSOSAN YHTEENVETO
Tilinpäätös
2010
Tarkastuslautakunta
• Toimintatulot
Talousarvio
2011
Talousarvio
2012
Taloussuunnitelma
2013
2014
0
0
0
994
0
muutos %
99300,0
-100,0
Toimintamenot
-59 081
-76 000
-76 805
-76 805
-76 805
€/asukas 31.12.
muutos %
2
-99,9
2
27,0
2
1,1
2
0,0
0,0
-58 087
-76 000
-76 805
-76 805
-76 805
-3,2
30,8
1,1
0,0
0,0
2 842 826
2 252 625
2 499 778
2 466 454
2 530 991
40,5
-20,8
11,0
-1,3
2,6
Toimintamenot
-8 325 440
-9 176 931
-10 288 933
-10 418 858
-10 700 235
€/asukas 31.12.
muutos %
225
-0,2
245
10,2
271
12,1
270
1,3
272
2,7
-5 482 614
-6 924 306
-7 789 155
-7 952 404
-8 169 244
-13,3
26,3
12,5
2,1
2,7
2 843 480
2 252 625
2 499 778
2 466 454
2 530 991
40,4
-20,8
11,0
-1,3
2,6
• Toimintamenot
-8 384 522
-9 252 931
-10 365 738
-10 495 663
-10 777 040
€/asukas 31.12.
muutos %
227
-0,3
247
10,4
273
12,0
272
1,3
274
2,7
-5 541 042
-13,2
-7 000 306
26,3
-7 865 960
12,4
-8 029 209
2,1
-8 246 049
2,7
7 735 400
8 247 705
8 572 400
8 489 400
8 563 400
6,3
6,6
3,9
-1,0
0,9
Toimintamenot
-88 065 013
-89 876 798
-91 653 416
-94 229 124
-97 046 389
€/asukas 31.12.
muutos %
2 384
2,2
2 402
2,1
2 413
2,0
2 439
2,8
2 468
3,0
-80 329 613
-81 629 093
-83 081 016
-85 739 724
-88 482 989
1,8
1,6
1,8
3,2
3,2
993 280
842 515
1 024 750
1 061 452
1 098 007
16,9
-15,2
21,6
3,6
3,4
Toimintamenot
-10 028 224
-9 971 787
-10 392 030
-10 725 474
-11 068 001
€/asukas 31.12.
271
267
274
278
282
muutos %
1,4
-0,6
4,2
3,2
3,2
-9 034 944
-9 129 272
-9 367 280
-9 664 022
-9 969 994
-0,1
1,0
2,6
3,2
3,2
•
•
Toimintakate
muutos %
Kunnanhallitus
• Toimintatulot
muutos %
•
•
Toimintakate
muutos %
Yleishallinto
• Toimintatulot
muutos %
•
Toimintakate
muutos %
Perusturva
• Toimintatulot
muutos %
•
•
Toimintakate
muutos %
Sivistystoimi
Sivistyslautakunta
• Toimintatulot
muutos %
•
•
Toimintakate
muutos %
2
25
Tilinpäätös
Talousarvio
Talousarvio
2010
2011
2012
2013
2014
4 208 423
4 862 917
4 523 921
4 681 613
4 846 210
11,4
15,6
-7,0
3,5
3,5
Toimintamenot
-52 929 085
-54 895 341
-56 394 614
-58 294 414
-60 146 972
€/asukas 31.12.
muutos %
1 433
4,0
1 467
3,7
1 485
2,7
1 509
3,4
1 530
3,2
-48 720 662
-50 032 424
-51 870 693
-53 612 801
-55 300 762
3,4
2,7
3,7
3,4
3,1
847 137
722 749
731 928
758 060
783 960
12,2
-14,7
1,3
3,6
3,4
Toimintamenot
-13 356 768
-14 049 559
-14 204 914
-14 676 581
-15 142 838
€/asukas 31.12.
muutos %
362
-0,2
376
5,2
374
1,1
380
3,3
385
3,2
-12 509 631
-13 326 810
-13 472 986
-13 918 521
-14 358 878
-1,0
6,5
1,1
3,3
3,2
667 041
718 058
718 058
743 189
769 201
Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetusltk
• Toimintatulot
muutos %
•
•
Toimintakate
muutos %
Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetusltk
• Toimintatulot
muutos %
•
•
Toimintakate
muutos %
Liikuntalautakunta
• Toimintatulot
•
6,6
7,6
0,0
3,5
3,5
-2 597 104
-2 772 030
-2 852 492
-2 934 226
-3 024 899
€/asukas 31.12.
muutos %
70
-3,1
74
6,7
75
2,9
76
2,9
77
3,1
-1 930 063
-2 053 972
-2 134 434
-2 191 037
-2 255 698
-6,0
6,4
3,9
2,7
3,0
262 185
232 000
240 120
248 524
257 222
Toimintakate
muutos %
Nuorisolautakunta
• Toimintatulot
3,6
-11,5
3,5
3,5
3,5
Toimintamenot
-1 221 813
-1 237 133
-1 385 226
-1 427 814
-1 472 665
€/asukas 31.12.
muutos %
33
33
36
37
37
-2,3
1,3
12,0
3,1
3,1
-959 628
-1 005 133
-1 145 106
-1 179 290
-1 215 443
-3,7
4,7
13,9
3,0
3,1
6 978 066
7 378 239
7 238 777
7 492 838
7 754 600
11,5
5,7
-1,9
3,5
3,5
Toimintamenot
-80 132 994
-82 925 850
-85 229 276
-88 058 509
-90 855 375
€/asukas 31.12.
2 169
2,6
2 216
3,5
2 244
2,8
2 279
3,3
2 311
3,2
-73 154 928
-75 547 611
-77 990 499
-80 565 671
-83 100 775
1,8
3,3
3,2
3,3
3,1
muutos %
•
•
Toimintakate
muutos %
Sivistystoimi
• Toimintatulot
muutos %
•
muutos %
•
Taloussuunnitelma
Toimintamenot
muutos %
•
KÄYTTÖTALOUSOSA
Toimintakate
muutos %
26
Tilinpäätös
Talousarvio
Talousarvio
2010
2011
2012
2013
2014
724 036
441 982
486 000
493 500
514 000
-51,4
-39,0
10,0
1,5
4,2
Toimintamenot
-5 087 537
-5 741 235
-6 021 370
-6 249 793
-6 545 203
€/asukas 31.12.
muutos %
138
-44,2
153
12,8
159
4,9
162
3,8
166
4,7
-4 363 501
-5 299 253
-5 535 370
-5 756 293
-6 031 203
-42,9
21,4
4,5
4,0
4,8
587 995
550 000
580 000
595 000
600 000
67,5
-6,5
5,5
2,6
0,8
Toimintamenot
-1 047 741
-1 100 219
-1 083 546
-1 164 527
-1 190 020
€/asukas 31.12.
muutos %
28
3,4
29
5,0
29
-1,5
30
7,5
30
2,2
-459 746
-550 219
-503 546
-569 527
-590 020
-30,6
19,7
-8,5
13,1
3,6
20 180 003
20 714 214
23 490 425
24 255 997
25 022 561
2,5
2,6
13,4
3,3
3,2
Toimintamenot
-22 544 687
-23 080 048
-25 905 931
-26 791 711
-27 602 074
€/asukas 31.12.
muutos %
610
28,7
617
2,4
682
12,2
693
3,4
702
3,0
-2 364 684
-2 365 834
-2 415 506
-2 535 714
-2 579 513
-209,1
0,0
2,1
5,0
1,7
189 310
179 000
185 265
187 500
189 500
4,0
-5,4
3,5
1,2
1,1
Toimintamenot
-169 840
-171 000
-406 288
-202 470
-183 520
€/asukas 31.12.
muutos %
5
5
11
5
5
Yhdyskuntatekniikka
Yhdyskuntatekniikan
lautakunta
• Toimintatulot
muutos %
•
•
Toimintakate
muutos %
Rakennus- ja ympäristölautakunta
• Toimintatulot
muutos %
•
•
Toimintakate
muutos %
Palvelutuotannon
johtokunta
• Toimintatulot
muutos %
•
•
Toimintakate
muutos %
Eerikinkartanon
johtokunta
• Toimintatulot
muutos %
•
•
-32,6
0,7
137,6
-50,2
-9,4
8 000
-221 023
-14 970
5 980
-127,8
-58,9
-2862,8
-93,2
-139,9
4 896 192
4 900 000
5 295 412
5 436 800
5 830 880
5,0
0,1
8,1
2,7
7,2
Toimintamenot
-2 926 846
-2 889 097
-3 089 847
-3 262 597
-3 456 477
€/asukas 31.12.
muutos %
79
13,5
77
-1,3
81
6,9
84
5,6
88
5,9
1 969 346
2 010 903
2 204 634
2 174 203
2 374 403
-5,5
2,1
9,6
-1,4
9,2
Vesihuoltolaitoksen
johtokunta
• Toimintatulot
muutos %
•
Taloussuunnitelma
19 470
Toimintakate
muutos %
•
KÄYTTÖTALOUSOSA
Toimintakate
muutos %
27
Tilinpäätös
Talousarvio
Talousarvio
2010
2011
2012
2013
2014
26 577 536
26 785 196
30 037 102
30 968 797
32 156 941
13,8
0,8
12,1
3,1
3,8
Toimintamenot
-31 776 651
-32 981 599
-36 506 982
-37 671 098
-38 977 294
€/asukas 31.12.
860
22,0
882
3,8
961
10,7
975
3,2
991
3,5
-5 199 115
93,5
-6 196 403
19,2
-6 469 880
4,4
-6 702 301
3,6
-6 820 353
1,8
44 134 482
44 663 765
48 348 057
49 417 489
51 005 932
13,4
1,2
8,2
2,2
3,2
Toimintamenot
-208 359 180
-215 037 178
-223 755 412
€/asukas 31.12.
muutos %
5 640
5 748
5 892
Yhdyskuntatekniikka **.
• Toimintatulot
muutos %
•
muutos %
•
Toimintakate
muutos %
Yhteensä
• Toimintatulot
muutos %
•
•
KÄYTTÖTALOUSOSA
Toimintakate
4,8
3,2
4,1
-164 224 698
-170 373 413
3,7
-175 407 355
3,0
muutos %
2,8
* Sis. 30.10.2011 mennessä talousarvioon tehdyt muutokset
** Huom! Organisaatiomuutos 1.1.2011
Taloussuunnitelma
-230 454 394 -237 656 098
5 964
6 045
3,0
3,1
-181 036 905 -186 650 166
3,2
3,1
28
KÄYTTÖTALOUSOSA
29
Yleishallinto
KÄYTTÖTALOUSOSA
YLEISHALLINTO
• Tarkastustoimi
• Konsernihallinto
• Luottamushenkilöhallinto
• Sisäiset palvelut
• Varaukset ja projektit (kh)
YLEISHALLINTO
10,4 milj €
4,6 %
Talousarvio 2012
Toimintamenot
223,8 milj €
-1%
-22%
-6%
-10%
-61%
Tarkastustoimi
Luottamushenkilöhallinto
Varaukset ja projektit (kh)
Konsernihallinto
Sisäiset palvelut
30
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yleishallinto
Yleishallinto
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Myyntituotot
Maksutuotot
Tuet ja avustukset
Vuokrat
Muut toimintatuotot
Tilinpäätös
2 010
2 843 820
1 570 410
Talousarvio
2 011
2 252 625
1 777 375
Talousarvio
2 012
2 499 778
1 958 320
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
2 466 454
2 530 991
1 909 269
1 957 577
1 262 364
475 250
541 458
557 185
573 414
11 046
0
0
0
0
Toimintamenot
Palkat ja palkkiot
Muut henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja
Avustukset
Vuokrat
Muut toimintakulut
-8 384 522
-2 529 666
-586 608
-4 276 101
-59 826
-378 427
-553 893
-801 668
-1 380 689
-1 347 163
-1 352 358
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
-5 540 702
36 509
-230
-7 000 306
37 242
-248
-7 865 960
38 092
-272
-8 029 209
38 993
-269
-8 246 049
39 929
-270
-89 104
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
53
0
0
0
-9 252 931 -10 365 738 -10 495 663 -10 777 040
-2 563 930 -2 605 804 -2 658 816 -2 760 615
-746 157
-796 929
-826 460
-848 552
-4 555 330 -4 876 676 -4 972 582 -5 137 815
-89 846
-108 032
-117 307
-123 617
-496 000
-597 608
-573 335
-554 083
53
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
1
2
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
31
Yleishallinto
KÄYTTÖTALOUSOSA
Tarkastuslautakunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
994
0
0
-59 081
-76 000
-76 805
-58 087
-76 000
-76 805
36 942
37 414
37 979
-2
-2
-2
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
0
0
-76 805
-76 805
-76 805
-76 805
38 639
39 314
-2
-2
0
0
0
0
0
-58 087
-76 000
-76 805
-76 805
-76 805
0
0
0
0
0
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
32
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yleishallinto
TARKASTUSLAUTAKUNTA
Tarkastustoimi
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
994
0
0
-59 081
-76 000
-76 805
-58 087
-76 000
-76 805
36 942
37 414
37 979
-2
-2
-2
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
0
0
-76 805
-76 805
-76 805
-76 805
38 639
39 314
-2
-2
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
-58 087
-76 000
0
0
0
0
0
0
0
0
-76 805
-76 805
-76 805
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat
asiat ja arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet (kuntalaki 71 § 2 mom.)
Valtuuston valitseman tilintarkastajan tehtävänä on tarkastaa hyvän tilintarkastustavan mukaisesti
tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös.
Tarkastuslautakunnan toiminnan tukemiseen ja sisäisen valvonnan tehostamiseksi esitetään controllerin vakanssin perustamista vuodelle 2013.
33
Yleishallinto
KÄYTTÖTALOUSOSA
Kunnanhallitus
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
2 842 826
2 252 625
2 499 778
2 466 454
2 530 991
-8 325 440 -9 176 931 -10 288 933 -10 418 858 -10 700 235
-5 482 615 -6 924 306 -7 789 155 -7 952 404 -8 169 244
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-225
-245
-271
-270
-272
-89 104
0
0
0
0
-5 571 719
-6 924 306
-7 789 155
-7 952 404
-8 169 244
53
0
0
0
53
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
34
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yleishallinto
Luottamushenkilöhallinto
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
370
46 750
49 348
-503 494
-580 730
-651 589
-503 124
-533 980
-602 241
36 942
37 414
37 979
-14
-16
-17
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
0
48 000
-480 563
-559 243
-480 563
-511 243
38 639
39 314
-12
-14
0
0
0
0
0
-503 124
-533 980
-602 241
-480 563
-511 243
1
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Tehtävän määräraha kattaa keskusvaalilautakunnan, kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen, kunnanhallituksen henkilöstöjaoston ja kunnanhallituksen asettamien työryhmien kokousmenot.
Talousarviovuonna 2012 järjestetään presidentinvaalit ja kunnallisvaalit. Europarlamenttivaalit järjestetään suunnittelukaudella vuonna 2014.
Toimielimien kokousmäärä on arvioitu aiempien vuosien perusteella.
35
Yleishallinto
KÄYTTÖTALOUSOSA
Varaukset ja projektit
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
0
25 250
27 058
-713 724
-924 001 -1 046 077
-713 724
-898 751 -1 019 019
36 942
37 414
37 979
-19
-25
-28
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
27 924
28 817
-1 067 168 -1 054 106
-1 039 244 -1 025 289
38 639
39 314
-28
-27
0
0
0
0
0
-713 724
-898 751
-1 019 019
-1 039 244
-1 025 289
0
0
0
0
0
0
0
0
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Käyttövarausmäärärahat mm.
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Kunnanhallituksen käyttövarat
Kunnanvaltuuston käyttövarat
Kunnanjohtajan käyttövarat
Henkilöstön keskitetty koulutus
KuEL eläkemenoperusteinen kohdistamaton
Järjestöjen tukeminen
Kirkkonummen palvelukeskussäätiön tuki
- sopimuksen mukainen yleisavustus (132.000€)
- toimitila-avustus (58.000€)
Hallisopimusten toteuttaminen
Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, toimintatuki
7.000 €
9.000 €
23.100 €
18.460 €
102.,087 €
30.000 €
190.000 €
80.000 €
150.000 €
Projektit mm.
•
•
•
•
•
•
•
•
Leader + ”Västnyland – en bygd i samverkan”
Muut projektit (Kh)
Elinkeinotoimen projektit
Hallinto/Taloushallinnon järjestelmäpäivitys
Työterveyshuolto
Sitran ICT-palvelukeskushanke
Terveys- ja hyvinvointitutkimukseen (ATH)
Nuorten työllistäminen
42.000 €
33.624 €
36.700 €
25.000 €
40.000 €
35.000 €
25.000 €
50.000 €
36
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yleishallinto
Konsernihallinto
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
1 295 925
458 400
522 900
-5 309 826 -5 371 134 -6 311 212
-4 013 901 -4 912 734 -5 788 312
36 942
37 414
37 979
-144
-144
-166
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
538 058
553 702
-6 506 453 -6 644 604
-5 968 395 -6 090 902
38 639
39 314
-168
-169
-41 225
0
0
0
0
-4 055 126
-4 912 734
-5 788 312
-5 968 395
-6 090 902
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
34
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
34
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Konsernihallinto luo edellytyksiä poliittisen koneiston häiriöttömälle toiminnalle ja kunnan toimialojen
tulokselliselle toiminnalle sekä ohjaa konsernin toimintaa ja seuraa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Konsernihallinnossa toimivat seuraavat koko kuntaorganisaatiota palvelevat yksiköt:
• Hallinto- ja kehittämisyksikkö
• Talousyksikkö
• Henkilöstöyksikkö ja
• Elinkeinopalvelut.
Hallinto- ja kehittämisyksikkö toteuttaa kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen sekä muiden konsernihallinnon toimielinten toimintaan liittyviä hallintotehtäviä. Yksikkö vastaa lisäksi osaltaan kunnan
hallinnon kehittämis- ja koordinointitehtävistä ja muista erillisistä kehittämis- ja koordinointihankkeista.
Henkilöstöyksikkö sisältää kunnan keskitetyt henkilöstö- ja palkkahallintotehtävät. Se vastaa lisäksi
osaltaan kunnan henkilöstöstrategian mukaisista koko organisaatiota koskevista henkilöstöhallinnon
kehittämis-, seuranta- ja koordinointitehtävistä.
Talousyksikkö hoitaa keskitetysti kunnan rahatointa ja huolehtii kuntatason laskenta- ja seurantajärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä yhteistyössä toimialojen ja hallintokuntien kanssa.
Elinkeinopalvelut on koottu konsernihallintoon. Yksikkö järjestää ja osaltaan tuottaa kunnan yritysten
tarvitsemia neuvonta- yms. palveluja, on yritysten ensilinkki kunnan hallinto-organisaatioon sekä toteuttaa kunnan markkinointiin, keskustan kehittämiseen liittyviä tehtäviä ja kehittämishankkeita.
Yleishallinto
37
KÄYTTÖTALOUSOSA
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Kunnan väestönkasvu ja sen vaikutukset esim. palvelujen kysynnän lisääntyminen ja palvelutuotannon kasvu- ja muutostarpeet edellyttävät entistä tarkempaa ja eri tekijät huomioivaa suunnittelua.
Vallitseva taloustilanne hillitsee uusien toimintojen ja palvelumuotojen käyttöönottoa lähivuosina. Kilpailu ammattitaitoisesta henkilökunnasta kiristyy.
Sisäiset muutokset
Vuoden 2012 valmistuu uusi kunnantalo. Keskeiset hallintotoiminnot toimivat tällöin samassa rakennuksessa. Toimintojen keskittämisen lisäksi kunnantalohanke mahdollista:
Johtoryhmätyöskentelyn tiivistämisen koko konsernin ja toimialojen osalta
Toimialojen ja hallintokuntien välisen yhteistyön lisääntymisen
Kunnan hallintotoimintojen ja hallintoprosessien kehittämisen
Hallintotoimintojen yhdenmukaistamisen
Hallintokuntien tuki- ja hallintohenkilöstön verkostomaisen työskentelyn
Sisäisten palvelujen tuottamisen toimialoille
Konsernihallinnossa on vireillä useita rakenteellisia uudistuksia, joilla on vaikutuksia myös muiden
toimialojen palvelutuotantoon. Konsernipalvelujen hallintoprosessit yhtenäistetään kokonaisuutena
siten, että eri toimielinten hallintoprosessit järkeistetään, arvioidaan prosessien sujuvan hallinnan ja
kulun edellyttämät henkilöstöresurssit ja muodostetaan ko. palveluja tuottava tehokas verkostomainen yhteistoimintaorganisaatio.
Konsernihallinnossa on lisäksi vireillä muita tulevan uuden kunnantalon edellyttämiä henkilöstöjärjestelyjä, jotka eivät edellytä henkilöstömäärän nettolisäystä mutta jotka toteutuessaan parantavat ja
turvaavat konsernihallinnon ja toimialojen palvelutasoa (sisäiset palvelut, kokoustoimintojen kehittäminen).
Yleishallinnon ja taloushallinnon osalta käynnissä on tietojärjestelmien uudistamistyö, joka saataneen päätökseen vuoden 2012 aikana.
Toiminnan painopistealueet
Konsernihallinnon toiminnan painopistealueita ovat eri kehittämishankkeet, joita edistetään talousarviovuoden aikana.
Näitä ovat mm.:
Elinkeinorakenteen monipuolistamista tukevien yritystoiminta-alueiden edelleen kehittäminen
ja kysyntää vastaavien uusien työpaikka-alueiden luominen ja käytön edistäminen mm.
markkinoinnin keinoin
Uuden kunnantalon käyttöönottoon liittyvä hallinnon toimintatapojen ja henkilöstön yhteistyön
edelleen kehittäminen verkostomaisesti.
Toimintojen turvaamiseksi ja säästöjen aikaansaamiseksi hallintokunnissa olevaa tukipalveluiden henkilöstön yhteistoimintaa kehitetään
Kunnanvaltuuston/ kunnanhallituksen ja toimielinten sähköisten toimintatapojen ja kokoustoimintojen kehittämistä jatketaan ja laajennetaan kunnan toimintaorganisaatioon
Kunnan palvelutuotannon sähköisten työtapojen ja hallintaprosessien laajentaminen ja kehittäminen, tätä tukevien työkalujen käyttöönotto
Henkilöstösuunnittelun kehittäminen ja verkostomaisen työskentelytavan käyttöönotto toimisto- ja hallintotoiminnoissa
Henkilöstön rekrytointiprosessin uudistaminen
Työhyvinvoinnin kehittäminen jatkuvana prosessina
Kunnan yleishallinnon ja taloushallinnon tietojärjestelmien uudistaminen
KÄYTTÖTALOUSOSA
38
Yleishallinto
Koulu- ja muiden kuljetusten järjestämisen kehittäminen ulkopuolisen konsultin avulla
Talousarvio 2012
Toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja tavoite
Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite / tavoitetaso 2012
Mittari/seurantatapa
Kunnan henkilöstö-, talous- ja yleishallinnon henkilöstön verkostomaisen yhteistyön lisääminen ja
kehittäminen. Uuden kunnantalon hallinnollisten
toimintojen turvaaminen nykyisen hallintohenkilöstön toimesta sekä käyttöönottoon liittyvä hallinnon yhtenäisten toimintatapojen kehittäminen
Kunnan henkilöstö-, talous- ja yleishallinnon henkilöstö ja henkilöstö tarve määritellään ja yhteistyömallit suunnitellaan. Konsernihallinnon tehtäkuvaukset ja toimenkuvat uudelleen arvioidaan.
Hallintopoolin toiminta käynnistetään ja toiminta
vakiinnutetaan. Koko toimintaorganisaatiossa on
toimiva asianhallinta, arkistointi ja toimintojen ohjaus.
Tavoitteet ovat toteutuneet vuoden loppuun
mennessä ja niistä on raportoitu kunnanhallitukselle viimeistään joulukuussa 2012.
Siirtyminen mahdollisimman paperittomaan hallintoon kunnan virka- ja työntekijäorganisaatiossa.
Paperinkulutus vähenee 50 %.
Optimoidaan eri toimielinten hallintoprosessit, arvioidaan prosessien sujuvan hallinnan ja kulun
edellyttämät henkilöstöresurssit ja muodostetaan
po. palveluja tuottava tehokas yhteistoimintaorganisaatio.
Eteneminen laaditun projektisuunnitelman mukaisesti. Hallinnon uudistaminen v. 2012 aikana.
Uudet verkostomaiset yhteistyö- ja toimintatavat
suunnitellaan toimialojen välisenä yhteistyönä.
Suunnitelma valmis ja käsitelty kunnanhallituksessa vuoden 2012 loppuun mennessä.
Kuntastrategian näkökulma ja tavoite
Sitoutunut ja osaava henkilöstö / Tavoitteisiin ja yhteistyöhön sitoutunut hyvinvoiva henkilöstö
Tavoite / tavoitetaso 2012
Mittari/seurantatapa
Sairauslomien leikkausohjelma toteutetaan koko Sairauslomapäivien keskimääräinen lukumäärä
kunnassa ja esimiesten / työhyvinvointikonsultti- selviää henkilöstökertomuksesta, luvun täytyy oltoiminnan ansiosta sairauslomapäivät vähenevät. la pienempi kuin vuonna 2011.
Työtyytyväisyysmittauksen tulokset ja siitä syntyneet tavoitteet (minimi 1 kpl) sekä tavoitteiden
edistyminen raportoidaan osavuotiskatsauksessa.
Työtyytyväisyysmittaus toteutetaan vuonna 2012.
Saatuja tuloksia verrataan vuonna 2009
saavutettuihin tuloksiin. Tavoitteena on saavuttaa
paremmat tulokset edelliseen mittaukseen
verrattuna.
Tulos- ja kehityskeskustelujen prosenttimäärä
nousee.
Vakituisen henkilöstön kanssa käytyjen tulos- ja
kehityskeskustelujen prosenttimäärä selvitetään
kyselyn avulla v. 2012. Vuonna 2012 käytyjen
keskustelujen määrä on prosenttuaalisesti suurempi kuin vuonna 2011.
Yleishallinto
39
KÄYTTÖTALOUSOSA
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Kehittyvä Kirkkonummi Helsingin seudulla / Yrityksille suunnattujen palvelujen saavutettavuuden lisäys
Tavoite / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Aloittavien yritysten neuvonnan kehittäminen yhteistyössä palveluja tarjoavien tahojen kanssa.
Uusyritysneuvonnan ja yrityshautomojen palvelujen hankinta kunnan yrittäjien käyttöön.
Uusyrityskeskuksen neuvonnan asiakasmäärät ja
yrityshautomojen toimenpiteissä mukana olevien
yrittäjien määrän kasvu verrattuna vuoden 2011
tilanteeseen. Tavoitteena asiakasmäärän kasvu.
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Kehittyvä Kirkkonummi Helsingin seudulla / Yritysten toimintaedellytysten parantaminen
Tavoite / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Elinkeinopoliittisen ohjelman toteuttaminen.
Omien toimenpiteiden lisäksi kunta osallistuu yhteistyökumppaneidensa toimenpiteisiin, joissa
hyödynsaajina ovat yrittäjät ja työvoima.
Yhteistyöprojektien määrä ja osallistuvien hyödynsaajien kohderyhmän suuruus verrattuna
vuoden 2011 tilanteeseen. Tavoitteena kohderyhmän kasvattaminen.
40
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yleishallinto
Sisäiset palvelut
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
1 546 531
1 722 225
1 900 472
-1 798 395 -2 301 066 -2 280 055
-251 865
-578 841
-379 583
36 942
37 414
37 979
-49
-62
-60
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
1 900 472
1 900 472
-2 364 674 -2 442 282
-464 202
-541 810
38 639
39 314
-61
-62
-47 879
0
0
0
0
-299 744
-578 841
-379 583
-464 202
-541 810
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
18
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
18
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Sisäisiin palveluihin kuuluvat kunnan arkisto, asianhallinta, monistus- ja lähettipalvelut, palvelupiste,
puhelinkeskuspalvelut ja atk-palvelukeskus. Atk-palvelukeskus toimii nettobudjetoituna yksikkönä,
joka kattaa menonsa muilta yksiköiltä saamillaan sisäisillä tuloilla.
Atk- palvelukeskus toimii kunnan sisäisenä palvelulaitoksena, joka tuottaa keskitetysti kunnan toimialoille osan niiden tarvitsemista tietoteknisistä palveluista ja -järjestelmistä. Atk- palvelukeskus kehittää kunnan informaatioteknologiaa, jotta se tukisi mahdollisimman hyvin kunnassa valittuja toimintatapoja ja malleja. Tavoitteena on varmistaa käytössä olevan tietojärjestelmä infrastruktuurin mahdollisimman häiriötön käyttö. Työasemien määrä kasvaa vuosittain noin 60:llä.
Taloussuunnitelma 2012 - 2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Monet kansalaisille suunnatut palvelut muuttuvat yhä enemmän sähköiseen muotoon. Myös jo lainsäädäntö määrittelee ja tulee enenevässä määrin edellyttämään sähköisiä palveluita kuntalaisille.
Kunnan tietojärjestelmien tulee pystyä näin ollen tuottamaan palveluita myös sähköisiä apuvälineitä
käyttäen. Toimialojen käytössä oleviin tietojärjestelmiin tulee tehdä päivityksiä, jolla tämä varmistetaan.
Sivistystoimen toimialalla tietojärjestelmät tulevat yhä enemmän opetuksen avuksi ja tietoteknisten
ratkaisujen toimivuus tulee turvata monimutkaisissa ympäristöissä.
Kuntien välinen yhteistyö tietojärjestelmien osalta tulee kasvamaan. Näin voidaan rakentaa tehokkaampia ratkaisuja sekä vähentää tietojärjestelmäkustannuksia.
Kunnantalon valmistuminen talousarviovuoden alkupuolella tulee aiheuttamaan useita muutoksia
kunnan toimintoihin. Keskeisimpiä tehtäviä ovat:
kunnantalon sisäisten palvelujen toteuttaminen (keskitetty monistus ja postitus, vahtimestarija kokouspalvelut, uudet toimialojen väliset yhteistyömuodot)
Yleishallinto
41
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sisäiset muutokset
Atk-palvelukeskuksen toimintaa tehostetaan ottamalla käyttöön uusia toimintatapoja sekä tekniikoita.
Toiminnan kehittämisen tärkeä edellytys on henkilökunnan ammattitaidon kehittäminen ja ylläpito
tarvittavan koulutuksen avulla. Atk-palvelukeskus toimii tiiviisti yhdessä kunnan eri toimialojen kanssa tulevien uusien tietoteknisten järjestelmien käyttöönotossa.
Perinteisistä tietokoneista siirrytään käyttämään ns. virtuaalityöasemia (= tyhmät päätteet). Sivistystoimessa tätä mallia koekäytetään ja uuteen kunnantaloon siirryttäessä on myös hallinto tämän järjestelmän piirissä. Toimintamallin muutoksella taataan järjestelmän ajanmukaisuus ja ylläpito niukoilla henkilöstöresursseilla sekä aikaansaadaan taloudellisia säästöjä.
Langattoman verkon käyttö lisääntyy, mahdollistaen kunnan toimitiloissa paikasta riippumattoman
tietotekniikan hyödyntämisen.
Ulkoiset muutokset
Lainsäädäntö tuo uusia vaatimuksia kunnan kansalaisille tarjoamiin palveluihin mm. Kansallinen terveyshanke Kanta edellyttää, että e-resepti, e-arkisto ja e-katselu tulevat kuntalaisten käyttöön muutaman vuoden sisällä.
Valtakunnan tasolla on vireillä useita tietoteknisiä yhteistyö- ja kehittämishankkeita, joiden käyttöönotto tulee myös Kirkkonummen kunnalle jossakin vaiheessa ajankohtaiseksi.
Toiminnan painopistealueet
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Kunnan tietohallintostrategian laatiminen
Toimialojen välisen yhteistyön lisääminen tietohallinnossa
Tietotekniikan toimintavarmuuden lisääminen
Uuden työasemateknologian käyttöönotto
Sähköisten palveluiden ja asioinnin kehittäminen
Henkilöstön atk-perustaitojen kohottaminen toimialoilla
Kuntien välisen yhteistyön kehittäminen, osallistuminen Sitran ICT- hankkeeseen
Toimintatapojen kehittäminen ja uusien hallintamenetelmien käyttöönotto
Langattoman verkon käytön lisääminen
Talousarvio 2012
Toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja tavoite
Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat toimintamenot, poistot ja investoinnit
Tavoite / tavoitetaso 2012
Mittari/seurantatapa
Koulujen virtualisointi ja koulujen työasemien
vaihtaminen ThinClient-tyyppisiksi
Uusien opetusmenetelmien käyttöönotto. Toimivat ja nopeat työasemat oppilaskäytössä vuoden
2012 loppuun mennessä.
KÄYTTÖTALOUSOSA
42
Yleishallinto
Kuntastrategian näkökulma ja tavoite
Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat toimintamenot, poistot ja investoinnit
Tavoite / tavoitetaso 2012
Mittari/seurantatapa
Microsoftin EA-sopimus hallinnolle. Linjaus Microsoftin ohjelmistojen suhteen. Lisenssien selkeä
hallinta. Uusien MS-tuotteiden käyttöönotto mm.
Office 2010.
Ohjelmistojen käyttöönotto ja käytön seuranta.
Office toimistosovellusten osaamistason lisääminen; koulutettujen määrä vähintään 80 % käyttäjistä.
Kuntastrategian näkökulma ja tavoite
Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat toimintamenot, poistot ja investoinnit
Tavoite / tavoitetaso 2012
Mittari/seurantatapa
Sähköpostijärjestelmän vaihto; Teamwaren tiimiposti vaihtuu Microsoftin Exchangeksi ja Outlookiksi
Mobiilisähköpostijärjestelmä käytössä ja käyttäjät
koulutettu viimeistään vuoden 2012 loppuun
mennessä.
Kuntastrategian näkökulma ja tavoite
Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat toimintamenot, poistot ja investoinnit
Tavoite / tavoitetaso 2012
Mittari/seurantatapa
Alueverkon käytön tehostaminen; Adsl –
yhteyksien korvaaminen nopeammilla kiinteillä /
langattomilla ratkaisuilla
Vuoden 2012 loppuun mennessä on Adslyhteyksistä on korvattu nopeammilla yhteyksillä
70 %.
43
Perusturva
KÄYTTÖTALOUSOSA
PERUSTURVA
• Hallintopalvelut
• Erikoissairaanhoito
• Sosiaalipalvelut
• Toimintakyvyn tukipalvelut
• Terveyspalvelut
• Ikäihmisten hyvinvointipalvelut
Perusturva
91,7 milj €
41,0 %
Talousarvio 2012
Toimintamenot
223,8 milj €
-2%
-21%
-14%
-14%
-13%
-35%
Hallintopalvelut
Sosiaalipalvelut
Terveyspalvelut
Erikoissairaanhoito
Toimintakyvyn tukipalvelut
Ikäihmisten hyvinvointipalvelut
44
KÄYTTÖTALOUSOSA
Perusturva
Perusturva
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Myyntituotot
Maksutuotot
Tuet ja avustukset
Vuokrat
Muut toimintatuotot
Tilinpäätös
2 010
7 735 400
574 862
3 790 606
3 007 479
0
362 454
Talousarvio
2 011
8 247 705
641 600
3 797 200
3 377 605
0
431 300
Talousarvio
2 012
8 572 400
610 500
4 208 700
3 183 300
0
569 900
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
8 489 400
8 563 400
660 500
660 500
4 270 700
4 344 700
3 183 300
3 183 300
0
0
374 900
374 900
Toimintamenot
Palkat ja palkkiot
Muut henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja
Avustukset
Vuokrat
Muut toimintakulut
-88 065 013 -89 876 798
-19 307 141 -19 856 708
-6 111 492 -6 695 933
-51 033 542 -51 690 885
-2 093 776 -2 092 250
-7 534 296 -7 480 352
0
0
-1 984 766 -2 060 670
-91
-20
-6
-51
-1
-7
653 416 -94 229 124
716 005 -21 159 353
711 599 -6 780 780
893 344 -53 742 890
958 290 -1 964 190
779 500 -7 964 184
0
0
-2 594 678 -2 617 727
-97 046 389
-22 175 959
-7 021 334
-55 114 355
-2 012 645
-8 104 369
0
-2 617 727
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
-80 329 613 -81 629 093
36 509
37 242
-2 412
-2 413
-83 081 016 -85 739 724
38 092
38 993
-2 406
-2 417
-88 482 989
39 929
-2 430
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
-378 104
-6 203
-80 707 717 -81 635 296
479
2
0
0
481
2
5
0
0
0
0
-83 081 016 -85 739 724
-88 482 989
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
3
12
24
0
0
0
0
0
0
0
0
0
45
Perusturva
KÄYTTÖTALOUSOSA
Perusturvalautakunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio
2 010
2 011
7 735 400
8 247 705
-88 065 013 -89 876 798
-80 329 613 -81 629 093
36 942
37 414
-2 384
-2 402
-378 104
-6 203
-80 707 717 -81 635 296
479
2
0
0
481
2
5
0
Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 012
2 013
2 014
8 572 400
8 489 400
8 563 400
-91 653 416 -94 229 124 -97 046 389
-83 081 016 -85 739 724 -88 482 989
37 979
38 639
39 314
-2 413
-2 439
-2 468
0
0
0
-83 081 016 -85 739 724 -88 482 989
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
3
12
24
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Perusturvan taloussuunnitelma 2012 – 2014
Perusturvan keskeisinä pitkän aikavälin strategisina tavoitteina ovat:
•
•
•
•
ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen
kansalaisten kannustaminen vastuulliseen terveyskäyttäytymiseen
mielenterveyspalveluiden saatavuuden, erityisesti matalan kynnysten palveluiden, parantaminen
ikäihmisten toimintakyvyn säilymisen tukeminen.
Kirkkonummi on mukana metropolialueen (Kirkkonummi, Helsinki, Espoo, Vantaa, Kerava ja Kauniainen) sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeessa. Hanke pohjautuu ko. kuntien ja STM:n
aiesopimukseen (KH 18.4.2011). Aiesopimuksen tarkoituksena on kehittää metropolialueen asukkaiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuutta siten, että palvelut muodostavat asiakkaiden näkökulmasta ehyen kokonaisuuden ja että palvelut ovat toimivia. Lisäksi on tarkoitus mallintaa
sosiaali- ja terveydenhuollon uusia omistajaohjauksen ratkaisuja. Uusilla malleilla tavoitellaan erityisesti peruspalvelujen ja erikoissairaanhoidon nykyistä parempaa integraatiota.
Kirkkonummi on edelleen mukana Etelä-Suomen läänin kuntien mielenterveys- ja päihdepalveluiden
kehittämishankkeessa, johon on saatu rahoitusta KASTE – ohjelmasta. Hankkeen keskeisinä tavoitteina ovat mm. matalankynnyksen avopalveluiden kehittäminen, osaamisen vahvistaminen sekä alle
25 – vuotiaiden elämänhallinnan tukeminen. Hanke kestää vuoden 2012 lokakuun loppuun. Hankkeen vakanssien vakinaistamista esitetään 1.11.2012 alkaen. Uuden hallituksen hallitusohjelmassa
todetaan, että vuoteen 2013 mennessä toteutetaan nuorten yhteiskuntatakuu siten, että jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 -vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjottaisiin työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.
Perusturvassa jatketaan edelleen kahden ison ydinprosessin kehittämistä:
• Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointi-palveluketjujen ja -prosessien
saumattomuus.
• Ikäihmisten kotona selviytymisen tukeminen
KÄYTTÖTALOUSOSA
46
Perusturva
Prosessityö on aikataulutettu kestämään vuoden 2014 loppuun. Perusturva osallistuu edelleen
Suomen kuntaliiton keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannusvertailuun.
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
a) väestön kasvu ja ikärakenteen muutokset sekä lisääntyvät ja entistä monimuotoisemmat palvelutarpeet
b) päihde- ja mielenterveyspalveluiden kysynnän kasvu
c) hallituksen hyvinvointipolitiikkaa koskevat kirjaukset
d) valmisteilla olevat lainsäädäntömuutokset
1. sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus
2. lakivalmistelu, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, rahoitusta,
kehittämistä ja valvontaa
3. vanhuspalvelulain valmistelu
e) seudullinen yhteistyö, PKSSOSTER – yhteistyö sekä yhteistyö Kuuma –kuntien ja läntisen
Uudenmaan kuntien kanssa
f) Metropolialueen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeen tulokset (ns. aie-sopimus)
g) työllisyystilanteen kehitys, erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu
h) kuntatalouden niukat puitteet sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus sekä taloustaantuman vaikutukset palveluiden kysyntään.
Sisäiset muutokset
a)
b)
c)
d)
perusturvan organisaation sekä uuden toimintatavan ja – kulttuurin jalkauttaminen
eri tulosyksiköiden uusien toimintamallien kehittäminen ja vakiinnuttaminen
prosessityön kehittäminen
uuden kunnantalon käyttöönotto alkuvuodesta 2012 mahdollistaa uudet asianmukaiset tilat
aikuissosiaalityölle ja lastensuojelulle, velkaneuvonnalle, vammaispalvelun sosiaalityölle,
perheneuvolalle sekä hallintopalveluille.
Toiminnan painopistealueet 2012
•
•
•
•
•
alle 25-vuotiaiden elämänhallinta
nuorten mielenterveyspalveluiden vahvistaminen
ikäihmisten kotona selviytymisen tukeminen
palveluketjujen ja prosessien kehittäminen
henkilöstön työhyvinvointi
Mielenterveyspalvelujen vahvistaminen ja alle 25 –vuotiaiden elämänhallinnan tukeminen ovat kaksi
keskeisintä painopistealuetta tulevina vuosina. Henkilöstön määrä kasvaa suhteellisesti eniten mielenterveyspalveluissa vuosina 2013–2014.
Talousarvioehdotus vuodelle 2012 merkitsee keskeisempien painopistealueiden osalta seuraavaa:
•
Nuorten mielenterveyspalvelut ja niiden saatavuus
o Huoli haltuun –hanke esitetään jatkettavaksi vakituisena toimintana 1.11.2012 alkaen.
Hankkeen kautta vahvistuvat nuorten matalakynnyksiset palvelut, alle 25-vuotiaiden
aktivointi sekä henkilöstön osaaminen mielenterveyshäiriöiden tunnistamisessa.
•
Lääkäri- ja hoitajapalveluiden saatavuus
o Hoitotakuuseen kyettäneen vastaamaan (hoito 3 kuukauden sisällä hoidon tarpeen
arvioinnista)
Perusturva
•
•
•
47
KÄYTTÖTALOUSOSA
Ikäihmisten kotona selviytymisen tukeminen
o Ikäihmisten ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä (75- ja 80-vuotiaat) jatketaan
o Akuutti- ja kuntoutussairaala jatkaa toimintaansa; omien ympärivuorokautisten yksiköiden paikat pidetään täynnä
o Omaishoidontuen vapaapäiviä varten on edelleen yhdeksän perusturvan omaa hoitopaikkaa
o Omaishoidontukea tarjotaan aiemmin hyväksyttyjen kriteerien mukaisina
Alle 25-vuotiaiden elämänhallinta tavoitteena vähentää alle 25-vuotiaiden koulutuksen ja
työn ulkopuolella olevien määrää
o Jatketaan uudenlaista toimintamallia aikuissosiaalityön, terveyspalveluiden, työvoimatoimiston, Toimarin ja päihdehuollon yhteistyönä osana Huoli haltuun – hanketta (toimintapa vakinaistuu 1.11.2012 alkaen)
o Huoli haltuun hankkeessa vuoden 2010 lopulla käynnistetty nuorten matalakynnyksinen hyvinvointiasema jatkaa kunnan perustoimintana hankekauden jälkeen 1.11.2012
alkaen
Henkilöstön työhyvinvointi
o Mahdollisuus työnohjaukseen turvataan koko henkilöstölle
o Osaamisen vahvistamiseen saadaan lisävoimavaroja Huoli haltuun – hankeen kautta
o Koko perusturvan yhteisen koulutuksen painopistealueet ovat v. 2010:
Mielenterveys- ja päihdehäiriöiden varhainen tunnistaminen
Väkivallan uhan hallinta / haasteellisen asiakkaan kohtaaminen
Tietosuoja ja salassapitoasiat
Lääkehoito
Työyhteisön kehittämisen mallit ja menetelmät
48
KÄYTTÖTALOUSOSA
Perusturva
Hallintopalvelut
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös
2 010
23 129
-1 287 925
-1 264 795
36 942
-35
Talousarvio
2 011
244 250
-1 655 429
-1 411 179
37 414
-44
Talousarvio
2 012
195 000
-1 696 780
-1 501 780
37 979
-45
-2 721
0
0
0
0
-1 267 516
-1 411 179
-1 501 780
-1 410 131
-1 410 131
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
11
0
0
0
11
0
0
0
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
0
0
-1 410 131 -1 410 131
-1 410 131 -1 410 131
38 639
39 314
-36
-36
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Uuden kunnantalon valmistuminen luo hallintopalveluille nykyistä paremmat puitteet ja mahdollistaa
toimialan sisäisen sekä toimialojen välisen yhteistyön kehittymisen.
Sisäiset muutokset
Keskitytään hallinnollisten prosessien sujuvuuden kehittämiseen sekä jatketaan edelleen sisäisen
koulutustoiminnan kehittämistä.
Kehitetään sujuvia hallinnollisia käytäntöjä sekä koko toimialan vastuuyksiköille asetettuja yhteisiä
aikatauluja ja toimintaohjeita.
Talousarvio
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Sitoutunut ja osaava henkilöstö / Tavoitteisiin ja yhteistyöhön sitoutunut hyvinvoiva henkilöstö
Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Toimialan henkilöstön osaamisen vahvistaminen
ja laajentaminen
Yhteiskoulutusten järjestäminen. Seurataan koulutustilaisuuksien ja osallistujien määrää sekä
huolehditaan riittävistä koulutusresursseista ja
niiden oikeudenmukaisesta jakamisesta.
49
Perusturva
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sosiaalipalvelut
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös
2 010
3 234 554
-12 830 535
-9 595 981
36 942
-347
Talousarvio
2 011
3 268 900
-12 961 874
-9 692 974
37 414
-346
Talousarvio
2 012
3 574 400
-13 090 011
-9 515 611
37 979
-345
-4 768
0
0
0
0
-9 600 749
-9 692 974
-9 515 611
-9 718 323
-9 913 323
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
49
0
0
0
SOSIAALIPALVELUT
Tunnusluvut / Sosiaalihuolto ja sosiaalityö
Toimeentulotuki, ruokakuntia
Lastensuojelu
Avohuollon tukitoimenpiteiden piirissä olevat lapset
Jälkihuollon piirissä olevat nuoret
Lastensuojelun ostopalvelut, sijoitetut lapset/nuoret
Lastensuojelun perhehoito, sijoitetut lapset/nuoret
Omat perhehoitokodit, sijoitetut lapset/nuoret
Lastensuojelun ostopalvelut, hoitovrk:t
Lastensuojelun perhehoito, hoitovrk:t
Omat perhehoitokodit, hoitovrk:t
44
0
0
0
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
3 574 400
3 574 400
-13 292 723 -13 487 723
-9 718 323
-9 913 323
38 639
39 314
-344
-343
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
0
0
0
0
3
0
0
0
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
1 486
1 532
2 000
1 700
1 800 1900
430
44
59
24
15
14 159
8 220
5 809
424
47
67
32
20
14 423
8 221
6 322
480
40
58
37
28
15 300
13 000
7 300
460
47
47
46
465
50
45
51
470
50
43
56
13 200
15 715
13 000
16 465
12 000
17 215
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistamista ja velkajärjestelyä koskevaa uutta lakiesitystä
valmistellaan. Sosiaalihuoltoa koskevan sääntelyn uudistaminen lähtee työikäisten arjen, toimintakyvyn ja elämänhallinnan tukemisesta ja sitä kautta hyvinvoinnin ylläpitämisestä ja edistämisestä. Tämän tehtävän toteuttaminen edellyttää riittävää perusturvan tasoa, ongelmia ennaltaehkäisevän toimintakulttuurin vahvistamista ja varhaista tuen ja palvelujen saantia. Sosiaalihuollon on kyettävä
joustavasti vastaamaan monenlaisiin haasteisiin, joita ovat mm. pätkätöiden yleistyminen, jatkuvasti
lisääntyvä yksin asuminen, nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys, päihteiden liikakäyttö sekä lähisuhdeja perheväkivallan ongelmat. Aikuissosiaalityötä on kehitettävä ja sen roolia elämänhallinnan edistäjänä ja työllistymisen ja kouluttautumisen tukena on vahvistettava. Erityisesti nuoriso- ja pitkäaikais-
KÄYTTÖTALOUSOSA
50
Perusturva
työttömyys edellyttävät joustavaa ja monialaista yhteistyötä, joissa sosiaalihuollon rooli on keskeinen.
Syyskuussa 2011 voimaan tulleessa uudessa kotoutumislaissa huomioidaan kaikki eri syistä Suomeen muuttavat henkilöt. Lain mukaan kotoutumisen kaksisuuntaisuutta tulee edistää, kotouttamistoimenpiteiden vaikuttavuutta lisätä ja niiden seurantaa parantaa. Alkuvaiheen ohjausta tulee parantaa ja haavoittuviin ryhmiin kuuluvien syrjäytymistä ehkäistä. Maahanmuuttajien osallisuutta tulee
niin ikään lisätä.
Sisäiset muutokset
Asiakasmäärän kasvu aikuissosiaalityössä, nuorten alle 25-vuotiaiden elämänhallinnan tukeminen ja
lastensuojeluilmoitusten voimakas kasvu ovat tärkeimpiä haasteita vuoden 2012 toiminnalle.
Avioerosovitteluja tulisi tehdä aiempaa enemmän, jotta vaikeat lasten huolto- ja tapaamisoikeusriidat
vähenisivät. Uusi kunnantalo tuo tullessaan mahdollisuuden entistä tiiviimpään yhteistyöhön eri toimintojen välillä. Niukka kuntatalous vaatii palvelujen vaikuttavuuden arviointia ja panostamista ennaltaehkäiseviin työmuotoihin.
Aikuissosiaalityön uudelleenorganisoitumista valmistellaan. Nykyisestä aluepohjaisesta työskentelystä luovutaan.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
Lastensuojelulain mukaista suunnitelmallista, oikea-aikaista ja laadullista tukea annetaan
lapsille ja perheille lastensuojelun palveluissa; painopisteenä perhehoito, jossa otetaan huomioon aiempaa enemmän perhehoitajien ennakkovalmennus ja hoidon aikainen tuki
Työttömien nuorten elämänlaatua parannetaan ja syrjäytymistä ehkäistään suunnitelmallisen
ja oikea-aikaisen sosiaalityön keinoin.
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Uudistuva palveluverkko
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Lastensuojelu
Perhehoidon vahvistaminen
Mittari/Seurantatapa
-
hoitovuorokausien määrä perhehoidossa on 54 % (v. 2010 50 %) suhteessa ammatillisiin perhekoteihin ja
laitoshoitoon sijoitettuihin
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Uudistuva palveluverkko
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Aikuissosiaalityö:
Aikuissosiaalityön kehittäminen
Mittari/Seurantatapa
- palvelusuunnitelmien laadun kehittäminen
ja määrän (39 kpl 4/11) kaksinkertaistaminen
51
Perusturva
KÄYTTÖTALOUSOSA
Terveyspalvelut
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
1 518 528
1 631 955
1 473 400
1 473 400
1 473 400
-12 467 037 -12 660 701 -13 117 438 -13 305 703 -13 832 041
-10 948 508 -11 028 746 -11 644 038 -11 832 303 -12 358 641
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-337
-338
-345
-344
-352
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
-92 969
0
0
0
0
-11 041 477 -11 028 746 -11 644 038 -11 832 303 -12 358 641
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
129
0
0
0
TERVEYSPALVELUT
Tunnusluvut / Perusterveydenhuolto
Terveydenhuoltopalvelut
Neuvolakäynnit yht. terveydenhoitajilla
Neuvolakäynnit yhteensä lääkärillä
Käynnit kouluterveydenhoitajalla
Käynnit koululääkärillä
129
0
1
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
3
7
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TP 2009 TP 2010
17
6
11
1
TA 2011
TA 2012
TS 2013 TS 2014
236
055
155
758
15 955
5 209
9 815
1 250
16 670
6 580
12 500
2 050
16 670
5 832
12 300
1 250
16 670
6 580
12 300
2 550
16670
6580
12300
3000
Hoitajakäyntejä vastaanotoilla, sis. Päivystyksen
Lääkärikäyntejä vastaanotoilla
20 623
45 168
26 562
38 606
24 200
43 000
21 387
39 014
24 800
41 000
25800
43000
Suun terveydenhuolto, asiakkaita
13 127
13 507
15 000
15 850
17 850
20000
Vastaanottotoiminta
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
1.5.2011 voimaan astunut Terveydenhoitolaki merkitsee entistä tiiviimpää yhteistyötä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Terveydenhoitolain edellyttämä sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikkö koordinoi alueen terveyskeskusten toimintaa ja kehittää osaltaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä. Terveydenhuollon alueellinen järjestämissuunnitelma laaditaan yhdessä HUS kuntien ja niiden terveyskeskusten kanssa vuosien 2011- 2012 aikana
ja se päivitetään vuonna 2014. Hus laatii yhdessä kuntien kanssa suunnitelmat polikliinisen erikoissairaanhoidon palveluiden organisoimiseksi terveyskeskuksissa. Ensihoidon ja sairaankuljetuksen
järjestäminen siirtyy lakiesityksen mukaan sairaanhoitopiirin vastuulle vuonna 2013. Uutta laissa on
KÄYTTÖTALOUSOSA
52
Perusturva
potilaan vapaus valita hoitopaikkansa ja vuonna 2014 valinnanvapaus laajenee siten, että perusterveydenhuollon palvelut voi valita myös toisesta kunnasta. Alkuvaiheessa valinnanvapaus tuskin tuottaa suuria muutostarpeita terveyspalveluiden toiminnalle, mutta asiakkaiden odotuksia on syytä seurata ja varautua palvelutarpeiden muutoksiin.
Samalla kun asiakkaan ja potilaan asema vahvistuvat, myös heidän roolinsa oman terveytensä ylläpitäjinä korostuu. Omahoito ja sen ohjaaminen saavat yhä suuremman merkityksen terveydenhuollossa. Neuvonnan tulee olla yhdenmukaista, vaikuttavaa ja tutkittuun tietoon perustuvaa ja potilailla
tulee olla mahdollisuus asioida sähköisesti.
Asetus neuvola- ja kouluterveydenhuollon järjestämisestä vuodelta 2009 muuttui velvoittavaksi vuoden 2011 alussa. Toimintatapoja kehitetään edelleen asetukseen pohjautuen vuonna 2012.
Taloustaantuma on heijastunut myös terveyspalveluiden kysyntään. Kun työttömyys on syventynyt
pitkäaikaiseksi, moni kuntalainen on menettänyt myös työterveyshuollon palvelun ja siirtynyt terveyskeskuksen asiakkaaksi. Talouslaman aiheuttama stressi tuottaa lisääntynyttä mielenterveyspalvelujen ja päihdepalvelujen kysyntää.
Sisäiset muutokset
Palveluverkkoselvitysluonnoksessa vuodelta 2011 on selvitetty perusturvan tilatarpeet. Kunnan palveluverkon kehittäminen jatkuu ja se ohjaa palveluiden tarjontaa, toimipisteiden määrää ja palveluvalikoimaa tulevina vuosina. Onnistunut kunnallinen palveluverkko turvaa kunnallisten palveluiden tuottamisen tehokkuutta ja palveluiden jakautumisen oikeudenmukaisuutta kunnan eri osien kesken.
Ennen kuin uusia tiloja saadaan käyttöön ja vanhoja saneerattua, epäkäytännölliset ja ahtaat tilat
vaikeuttavat henkilöstön toimintaa.
Siirtyminen valtakunnalliseen Kanta-arkistoon ja terveydenhuoltolaissa esitetty sairaanhoitopiirin yhteinen potilastietojen arkisto vaativat suunnittelua ja investointeja. Yhteisen tietojärjestelmän myötä
potilasturvallisuus ja asiakkaiden palvelu paranevat. Sähköinen asiointi vakiintuu vastaanotolla ja
siirrytään sähköiseen reseptiin eli e-reseptiin.
Päivystystä on tarkoituksenmukaista kehittää potilasturvallisuuden ohjaamalla tavalla yhteistyössä
sairaanhoitopiirin kanssa. Päivystystoiminnassa on tarpeen selvittää myös yhteistyömahdollisuudet
naapurikuntien ja mahdollisesti myös yksityisten toimijoiden kanssa siten, että palveluita voidaan tarjota mahdollisimman laadukkaalla ja kustannustehokkaalla tavalla. Päivystystoiminnassa seurataan
alan valtakunnallista kehitystä.
Osaavan henkilöstön saamiseksi kiinnitetään huomiota henkilöstön täydennyskoulutukseen ja työhyvinvoinnin kehittämiseen.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
Kroonisten sairauksien hyvä hoito varmistetaan:
1. krooniset sairaudet hoidetaan mahdollisimman huolella, jolloin saavutetaan terveyshyötyä, estetään sairauksien etenemistä ja komplikaatioita sekä vähennetään kallista
hoitoa erikoissairaanhoidossa ja perusturvan laitoshoitopaikoilla. Vuoden 2012 aikana
kuvataan pitkäaikaissairaan potilaan hoitomalli ja diabeteksen hoitopolku ja työssä
hyödynnetään Espoossa kehitettyä mallia.
2. suunnitelmakauden lopulla aloitetaan suolistosyövän seulonta. Seulonta on tutkittua ja
vaikuttavaksi todettua syöpien varhaistoteamiseen liittyvää perusterveydenhuollon
toimintaa. Odotettavissa oleva hyöty on noin 20 %:n pienennys suolistosyövän aiheuttamaan kuolleisuuteen. Lisähyötyä tulee potilaiden säästöistä kunnilla varhaisemman
hoidon johdosta.
Hyvä vastaanotto – Bra mottagning hankkeessa saavutetut hyödyt säilytetään:
Perusturva
•
•
53
KÄYTTÖTALOUSOSA
1. toimiva perusterveydenhuolto varmistaa, että erikoissairaanhoidon kustannukset kehittyvät maltillisesti.
2. varmistetaan, että virat ja toimet ovat täytetty vakinaisesti, jolloin lääkäriaikojan saatavuus ei ylitä kahta viikkoa, resursseja tuhlaudu jonon hoitoon eikä potilaita tarvitse siirrellä usealle eri lääkärille.
3. Keskustassa kiireellinen hoito on keskitetty päivystykseen. Huolehditaan siitä, että
päivystyksessä on riittävät resurssit, jotta vältytään pitkiltä jonoilta. Potilaan välitön yhteyden saanti terveyskeskukseen taataan.
4. vastaanottotoiminnan ja päivystyksen toimintoprosessi kuvataan ja ohjeistetaan.
5. lääkeriippuvaisten hoidossa toimitaan hoitopolun kuvausten mukaisesti ja opioidiriippuvaisten korvaushoitoa kehitetään yhdessä A-klinikan kanssa.
Suun terveydenhuollossa:
1. parannetaan kiinnityskudossairauden (parodontiitin) hoitoprosessia, jotta se on tutkittuun tietoon ja toimivaan työnjakoon perustuva.
2. suunnitellaan alle kouluikäisille uudenlainen suun terveyden edistämisen malli yhteistyössä muiden SUHAT- kuntien kanssa (SUHAT-malli).
3. suun perusterveydenhuollon ja erikoishammashoidon työnjakoa parannetaan osallistumalla PKS-SEHYK (Pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen erikoishammashoidon
yksikkö) järjestämään ”apuhammasproteetikko”- ja ”apusuukirurgi”-koulutukseen. Tavoitteena on tarjota omassa perusterveydenhuollossa osa näistä palveluista, joita tällä
hetkellä tuotetaan erikoishammashoidossa Helsingissä.
4. Suunnitelmakaudella arvioidaan mitkä ovat välinehuoltotoiminnan keskittämisen ja /
tai osin ulkoistamisen hyödyt ja haitat.
Ehkäisevää työtä vahvistetaan:
o Vuonna 2012 tehdään kouluterveyskysely. JERI – toiminnan loputtua vuonna 2011,
tarvitaan korvaavaa toimintaa, jonka suunnittelu ja toteutus tulee tehdä vuosina 2012
– 13.
o selvitetään kuinka monella neuvontaan osallistuvalla työntekijällä on vaikuttavaan ja
tutkittuun tietoon perustuva neuvontamenetelmä (motivoiva haastattelu ja voimavarasuuntautunut neuvonta). Selvityksen perusteella suunnitellaan ja käynnistetään pitkäjänteinen usean vuoden mittainen koulutusohjelma.
o varmistetaan, että tupakan vieroitus on osa jokaisen työntekijän hoitoa, tupakan Käypä hoito on vakiinnutettu arjen työhön ja jokaiselle vieroitustukea tarvitsevalle on saatavilla tarpeellista tukipalvelua, kuten tupakan vierotusryhmiä.
o terveystoimi on yhteistyössä kunnan muiden toimijoihin kanssa terveellisten oppimisja elinympäristöjen luomiseksi. Päiväkodeissa ja kouluilla tulee olla mahdollisuus terveellisiin välipaloihin, juoda vettä janojuomaksi ja huolehtia ettei niissä ole tarjolla makeisia, virvoitus- tai energia juomia. Näin viestitetään, että kouluissa ja päiväkodeissa
ei suosita epäterveellisiä elin tapoja, tuetaan lasten ja nuorten painon hallintaa ja
estetään hampaiden reikiintymistä.
o ryhmäohjauksia suositaan kansansairauksien hallinnassa, ohjaus on edullisempaa ja
se hyödyntää vertaistukea. Ryhmäneuvontaa tarjotaan metabolista oireyhtymää sairastaville, lihaville lapsille ja tupakoinnin vierotukseen.
o Mies 40-hankkeesta saadaan loppuraportti vuoden 2012 aikana ja tulosten perusteella arvioidaan miten toimintaa jatketaan. Tavoitteena on suunnitella malli, jolla voidaan
ennaltaehkäistä, 35–45 –vuotiaiden miesten sydänverisuonisairauksia.
o ehkäisevän terveydenhuollon teemana vuonna 2012 on liikunta. Kouluissa tämä merkitsee ”Uu-la-laa - liikuntaa” -teemavuoden jatkumista.
o selvitetään perusturvan yhteistyönä, miten maahanmuuttajien kotouttamista tuetaan ja
tarjotaan tarvittavat terveyspalvelut
o ilman koulutusta ja työtä olevilla alle 25 –vuotiaille tarjotaan ennaltaehkäiseviä terveystarkastuksia (Kompassi-hanke).
o ikäihmisille tuotetaan säännöllisiä ja suunnitelmallisia ehkäiseviä terveystarkastuksia.
Erityistä huomiota kiinnitetään kansansairauksiin ja turvalliseen lääkehoitoon.
o alle 25-vuotiaiden nuorten elämänhallintaa tuetaan antamalla lääkäripalveluja Huoli
haltuun -hankkeeseen. Lääkäri osallistuu aktiivisesti ko. hankkeeseen.
KÄYTTÖTALOUSOSA
•
•
•
•
•
54
Perusturva
Henkilöstön osaaminen ja hyvinvointi varmistetaan:
1. täydennyskoulutuksessa tehdään yhteistyötä Espoon ja Kauniaisten kanssa yhteisen
koulutusylilääkärin avulla.
2. sairaanhoitajilla ja terveydenhoitajilla on lisäkoulutuksen jälkeen rajoitettu oikeus kirjoittaa reseptejä. Arvioidaan ja suunnitellaan, miten tätä mahdollisuutta voidaan hyödyntää ja mitä resursseja ja toimenpiteitä se vaatii vastaanottotoiminnassa sekä neuvolatoiminnassa. Sairaanhoitajien rajoitettu oikeus tiettyjen reseptien kirjoittamiseen
vaatii 45 opintopisteen lisäkoulutusta.
3. koulutus- ja kehittämisasioissa tehdään yhteistyötä HUS Yleislääketieteen yksikön ja
terveydenhuoltolain myötä perustettavan perusterveydenhuollon yksikön kanssa. Uuden lain mukaisesti osallistutaan perusterveydenhuollon vahvistamiseen tukemalla
työntekijöiden opinnäytetöitä.
4. henkilöstön työhyvinvointi, esimiesten jaksaminen ja osaavan henkilöstön saatavuus
jatkossa ovat painopisteenä johtamisessa. Esimiesten osallistuminen johtamiskoulutukseen jatkuu. Esimiehillä on mahdollisuus saada työnohjausta johtamiseen.
5. vuonna 2012 hyödynnetään työterveyslaitoksen kehittämää yhteisöllistä työyhteisön
kehittämismallia joissakin työyksiköissä.
Ensihoidon ja sairaankuljetuksen järjestäminen siirtyy lakiesityksen mukaan sairaanhoitopiirin
vastuulle vuonna 2013. Vuoden 2012 aikana sovitaan, miten se järjestetään.
Valtakunnalliseen Kanta-hankkeeseen liittyvä sähköinen resepti eli e-resepti hanke käynnistyy vuoden 2012 aikana ja sähköinen resepti tullaan ottamaan käyttöön syksyn 2012 aikana.
Vuoden 2012 aikana laaditaan Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukainen Laadunhallinta ja potilasturvallisuuden täytäntöön panosta laadittava suunnitelma.
Vuoden 2012 aikana selvitetään miten terveystoimen tarjoama lakisääteinen työterveyshuolto
järjestetään
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoitetaso v. 2012
•
•
•
•
Asetuksen tavoitteet saavutetaan
lain mukainen potilaan kiireettömään hoitoon pääsy on alle kolme kuukautta (Hyvä
vastaanotto –hankkeen mukaisena tavoitteena on, että hoitoon pääsee alle kahdessa viikossa)
lain mukainen välitön yhteydensaanti toteutuu
suun terveydenhuollossa toteutuu kiireetön hoitoon pääsy alle kuudessa kuukaudessa
Mittari/Seurantatapa
•
•
•
Jonotusaikaseuranta
puhelimeen vastaamisprosentti on viiden
minuutin jälkeen 80 %
kuusi kuukautta jonottaneiden määrä ja
kiireettömään hoitoon jonottaneiden kokonaismäärä
55
Perusturva
KÄYTTÖTALOUSOSA
Erikoissairaanhoito
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
0
0
0
0
0
-30 469 514 -31 378 996 -31 923 107 -32 429 107 -32 902 177
0
0
0
0
0
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-825
-839
-841
-839
-837
Suunnitelmapoistot
0
0
0
0
0
Tilikauden tulos
0
0
0
0
0
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
0
0
0
0
0
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Toukokuun 2011 alussa voimaan tullut terveydenhuoltolaki parantaa kuntalaisten yhdenvertaisuutta
täsmentämällä hoitotakuuta erikoissairaanhoidossa. Hoidon tarpeen arvioinnin edellyttämät erikoislääkärin arviot tai erityiset kuvantamis- tai laboratoriotutkimukset on toteutettava kolmen kuukauden
kuluessa siitä, kun lähete on saapunut sairaalaan. Hoito on edelleen saatava kuuden kuukauden kuluessa hoitopäätöksestä. Alle 23-vuotiaiden nuorten on päästävä psykiatriseen hoitoon kolmessa
kuukaudessa.
Tavoitteena uudessa laissa on myös tuoda erikoissairaanhoidon palvelut lähemmäs potilaan asuinpaikkakuntaa yhdistämällä terveyskeskuksiin erikoissairaanhoidon toimintaa. Toistaiseksi
sairaanhoitopiirissä erikoissairaanhoidon palveluiden jalkauttaminen on suunnitteluasteella.
Terveydenhuoltolain mukaan potilas voi valita hoitopaikan entistä vapaammin myös erikoissairaanhoidossa. Hoitopaikan on voinut valita oman sairaanhoitopiirin sisällä ja vuonna 2014 hoitopaikan
saa valita vapaasti koko maassa. HUS:in tehtävät saattavat valinnanvapauden myötä entisestään lisääntyä.
Vastuu ensihoidon ja sairaankuljetuksen järjestämisestä siirtyy uudessa laissa kunnalta sairaanhoitopiirille. Lain tavoitteena on kattava ja tasapuolinen ensihoitojärjestelmä koko maahan.
KÄYTTÖTALOUSOSA
56
Perusturva
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
Erikoissairaanhoidon kustannusten hallinta. Lähetteiden sisältöä ja määrää seurataan ja lääkäreille annetaan palautetta lähetekäytännöistä. Erityisesti nuoret lääkärit saavat ohjausta lähetteiden aiheista ja erikoissairaanhoidon käytöstä.
Selvitetään mahdollisuuksia laajentaa nykyisiä erikoissairaanhoidon palveluita perusturvassa
sekä toiminnan kustannusvaikuttavuutta, joko omana toimintana tai sairaanhoitopiirin jalkautuvana työnä.
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Kustannusten kasvu ei ylitä 1,7 %
%-kasvu vuoteen 2011 verrattuna
57
Perusturva
KÄYTTÖTALOUSOSA
Toimintakyvyn tukipalvelut
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
281 113
384 700
216 100
216 100
216 100
-11 518 839 -11 869 499 -12 212 904 -13 218 109 -13 969 486
-11 237 726 -11 484 799 -11 996 804 -13 002 009 -13 753 386
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-312
-317
-322
-342
-355
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
-6 203
-6 203
0
0
0
-11 243 929 -11 491 002 -11 996 804 -13 002 009 -13 753 386
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
64
0
0
0
64
0
4
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
3
7
8
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TOIMINTAKYVYN TUKIPALVELUT
Tunnusluvut / toimintakyvyn tukipalvelut
Kuntoutuspalvelut
Käynnit erityistyöntekijöillä yht.
Ostopalvelukäynnit
TP 2009 TP 2010
10 582
4 894
10 697
4 099
Mielenterveyspalvelut, käynnit erityistyöntekijöillä
TA 2011
TA 2012
TS 2013 TS 2014
10 700
5 000
10 700
2 500
11 000
2 500
12 000
2 500
900
1 500
3 650
6 150
Päihdehuolto
A-klinikka, käyntejä
Kuntoutuskeskus, hoitopäiviä
Päihdehuollon ostopalvelut:
Avohoidon käyntejä
Hoitopäiviä
2 435
2 136
2 134
1 823
3 100
2 200
2 150
2 200
2 650
2 400
3 400
2 500
1 062
4 171
626
1 405
550
4 000
600
3 600
600
3 500
600
3 500
Perheneuvola
Perheneuvonta, kunnan oma, käyntejä
2 775
2 470
2 800
3 100
3 900
4 700
8 792
12 078
4 048
8 645
16 007
3 529
7 700
13 000
4 350
7 800
18 200
4 000
7 800
20 000
4 000
7 800
20 000
4 000
73
464
86
620
110
620
70
620
75
620
80
620
Kehitysvammaisten erityishuolto
Oma työkeskus, toimintapäiviä
Asumispalvelut, asumisvuorokausia
Laitoshoito, hoitovuorokausia
Lakisääteinen vammaishuolto
Palveluasuminen, asiakkaita
Kuljetustuki (vpl), asiakkaita
KÄYTTÖTALOUSOSA
58
Perusturva
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Kuntalaisten taloudellisen tilanteen heikkeneminen lisää julkisten palveluiden kysyntää, mikä puolestaan lisää henkilöstön kuormittumista heidän pyrkiessään vastaamaan lisääntyviin palvelutarpeisiin.
Ikääntyneen väestön suhteellisen osuuden kasvaminen sekä lapsiperheiden suuri määrä lisäävät
toimintakyvyn tukipalveluiden tarvetta. Psykiatristen erikoissairaanhoidon palveluiden osittainen siirtyminen vuonna 2010 Espooseen on vaikeuttanut joidenkin asiakkaiden ja perheiden avun saantia.
Sylkky-tiimin resurssien vähentyminen on näkynyt siten, että odottavien ja vauvaperheiden äidit
ohjataan aikaisempaa useammin perheneuvolaan.
Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä on määritellyt väliraportissaan sosiaalihuollon
uudistamista ohjaavat periaatteet ja linjaukset. Työryhmä esittää, että uusi sosiaalihuoltolaki säädettäisiin kattavana yleislakina, jonka nojalla sosiaalihuolto tulevaisuudessa ensisijaisesti toteutetaan.
Tavoitteena on yksinkertainen ja selkeä laki, jossa määritellään yhteiset periaatteet sosiaalihuollon
toiminnalle, palveluille ja tukitoimille. Uusi sosiaalihuoltolaki kattaisi edistävän, ennaltaehkäisevän ja
korjaavan toiminnan. Laissa säädettäisiin muun muassa sosiaalisten olojen ja osallisuuden edistämisestä, sosiaalihuollon saatavuudesta, ennaltaehkäisevistä toimista, sosiaalipalveluista ja niiden
määrittelystä sekä sosiaalihuollon toteuttamiseen liittyvästä menettelystä ja asiakkaan oikeusturvasta. Työryhmä korostaa, että sosiaalihuollon on perustuttava kokonaisvaltaiseen tarpeen arviointiin ja
siihen vastaamiseen tarpeen mukaisina kokonaisuuksina. Samalla on turvattava jokaisen yksilön ihmisarvoisen elämän toteutuminen ja heikompien suoja. Palvelujen saatavuus on taattava erityisesti
niillä hoivan ja tukitoimien alueilla, joilla avun tarve on suurin. Uuden sosiaalihuoltolain valmistelussa
yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi on nostettu asiakaskeskeisyys, asiakas ja hänen tarpeistaan nousevien palveluiden toimivuus.
Terveydenhuoltolain 1.5.2011 keskeiset muutokset; palveluiden oikea-aikaisuus, asiakaskeskeisyys,
laatu ja potilasturvallisuus, perusterveydenhuollon vahvistaminen, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, terveysneuvonnan sisällyttäminen kaikkiin palveluihin sekä kunnan vastuu lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelmasta ja järjestämisestä oikea-aikaisesti kuntoutujan tarpeisiin nähden. Apuvälineasetuksessa (1.1.2012) korostetaan laatuperiaatteita, asiantuntijuuden kehittämistä, riittäviä resursseja ja yhteistyötä paikallisesti ja alueellisesti. Palveluiden tulee olla maksuttomia (sisältää myös
kuljetuksen), mutta samalla mahdollistetaan palvelusetelien käyttö.
Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015 on koottu kansalliseen mielenterveys- ja päihdesuunnitelmaan. Mielenterveys- ja päihdetyön kehittämistä linjataan nyt ensimmäisen kerran yhtenä kokonaisuutena valtakunnallisella tasolla. Suunnitelman keskeiset linjaukset mielenterveys- ja päihdesuunnitelman kehittämiseksi pitävät sisällään asiakkaan aseman vahvistamisen, mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisyn, palvelujen toteuttamisen toimivana kokonaisuutena sekä ohjauskeinojen kehittämisen. Mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämisessä hoitoon tulossa korostuu matalakynnyksinen yhden
oven periaate ja yhdistetyt mielenterveyshäiriöiden ja päihdehoidon avohoitoyksiköt.
Sisäiset muutokset
Toimintakyvyn tukipalveluissa hallinnollisen rakenteen selkiyttäminen jatkuu. Selkeät toiminnalliset
kokonaisuudet vahvistavat tulosalueen hallintaa, johtamista ja asiakastyötä. Vuoden 2012 aikana
käynnistetään strateginen toiminnan määrittely koko toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueen osalta. Vahvana teemana on kautta tulosalueen palvelujen mielenterveys- ja päihdeasioiden kehittäminen; ongelmien puheeksi ottaminen, ennaltaehkäisevä työote, asiakasnäkökulma, erikoissairaanhoidon yhteistyö sekä Kaste-hankkeen koulutukset. Kullakin tulosalueella ovat lisäksi omat painopistealueet, joita työstetään ja seurataan omassa toiminnassa.
Perusturva
59
KÄYTTÖTALOUSOSA
Kuntoutuspalveluissa johtamisrakenteessa aiheutuu muutoksia vuoden 2011 lopussa osastonhoitajan jäädessä eläkkeelle. Kuntoutuspalvelut osallistuvat kotikuntoutushankkeeseen vuonna 2012, jossa pyritään edesauttamaan ikääntyneiden ja vaikeavammaisten kotona selviytyminen. Selvitystyö
perusturvan ja sivistystoimen puheterapiapalveluiden yhdistämiseksi toimivien palveluketjujen mahdollistamiseksi esitetään tehtäväksi alkuvuodesta 2012. Kuntoutuspalveluissa tavoitteena on parantaa lasten ja nuorten varhaisen neurologisen avun tarpeen tunnistamista ja tuen antamista oikeaaikaisesti (vrt. terveydenhuoltolaki laki). Sosiaalityön ja fysioterapian yhteistyö depressionkoulun
osalta käynnistyy vuonna 2012 ja mukaan tulee mahdollisesti erikoissairaanhoidon edustus.
Mielenterveyspalveluiden kehittäminen kokonaisuutena jämäköittää henkilökunnan osallistumista
kokonaisvaltaiseen kehittämiseen sekä vahvistaa osaamista. Mielenterveyspalvelujen resursseja lisätään suunnitteluvuosina 2013 - 14. Nuorten hyvinvointiasema jatkaa toimintaa Kaste hankkeen
jälkeen kunnan perustoimintana. Mielenterveys- ja päihdepalveluja kehitetään vahvasti myös yhteisenä prosessina kansallisen suunnitelman mukaisesti. Konkreettisesti vuoden 2012 alusta osa mielenterveys- ja päihdepalvelujen henkilökunnasta työskentelevät samassa rakennuksessa, mikä
mahdollistaa paremmin yhteistyön kehittymisen.
Päihdepalveluissa jatketaan toimintamallien ja – tapojen sekä hoitokriteerien tarkastelua ikäryhmittäin ja asiakkaiden osallisuuden lisäämistä vahvistetaan. Kuvataan hoito- ja kuntoutusprosessit ja
tämän myötä tiivistetään ja kehitetään yhteistyötä muiden asiakkaan rajapinnassa toimivien tahojen
kanssa. Muun muassa korvaushoitoasiakkaiden määrän kasvu on lisännyt tarvetta huumehoidon
kokonaisnäkemyksen saamiseen. Vuoden 2012 aikana tehdään huumehoidon kokonaissuunnitelma.
Kunnan oman terveysneuvontapisteen suunnittelu käynnistyy osana tulevaa huumehoidon kokonaissuunnitelmaa.
Toimarin keskeisin painopistealue 2012 – 2015 on nuorten aikuisten, alle 25-vuotiaiden tukeminen
koulutukseen tai työelämään siirtymisessä vahvistamalla heidän elämänhallintataitojaan. Työmuotona on Kompassityömalli, joka on moniammatillinen, hallintorajat ylittävä työmuoto.
Kunnantalo mahdollistaa uudet, asianmukaiset tilat. Muutto vuoden 2012 alussa koskettaa perheneuvolaa sekä vammaispalvelua. Vammaissosiaalityön ja työkeskuksen vuonna 2011 tiivistynyttä
yhteistyötä jatketaan. Kirkkonummelle valmistuu touko-kesäkuussa 2012 Etevan Amandatien asumisyksikkö kehitysvammaisille. Tämä vahvistaa kirkkonummelaisten kehitysvammaisten perusoikeuksia siten, että aikaisempaa suurempi osa kehitysvammaisista saa oman kodin ja mahdollisuuden
itsenäiseen elämään.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
Kuntoutuspalvelut
• Kuntoutuspalveluiden tarvekartoituksen tekeminen ja palveluiden sisällöllinen kehittäminen
ikäryhmittäin. Laadun ja määrän yhtenäistäminen olemassa olevien julkisen palvelun hoitokäytäntöjen mukaisesti.
• Lasten toimintaterapeuttisen tutkimisen ja arvion tekeminen oikea-aikaisesti.
• Varhaisen ja oikea-aikaisen tuen mahdollistaminen sekä käytäntöjen ja laadun yhtenäistäminen koko kunnan puheterapiapalveluissa.
• Asianmukaisten työtilojen järjestäminen vastaamaan fysioterapian palvelutarpeita ja lisäämään tehokkuutta.
• Kotona selviytymisen tukeminen vahvistamalla kotihoidon ja fysioterapian yhteistyötä. Palveluketjun saumattomuutta vahvistetaan kotipalveluhenkilöstön koulutusta lisäämällä liikunnallisessa kuntoutuksessa
• Alaselkäpotilaiden palveluprosessien kehittäminen yhteistyössä terveyspalveluiden "Hyvä
vastaanotto" hankkeen kanssa.
KÄYTTÖTALOUSOSA
•
•
60
Perusturva
Henkilöstön osaamisen ja näkemyksen lisääminen ja yhteistyön kehittäminen mielenterveyspalveluiden kanssa keskinäisen koulutuksen, tiedottamisen ja esim. yhdessä vedettyjen ryhmien kautta.
Lasten ja nuorten asiakaslähtöisen ja moniammatillisen kuntoutustyöryhmätyöskentelyn aloittaminen.
Kuntouttava työtoiminta Toimari
• Toimarin keskeisin painopistealue 2012 – 2015 on nuorten aikuisten, alle 25-vuotiaiden aktivoitumisen tukeminen koulutukseen tai työelämään siirtymisessä vahvistamalla heidän elämänhallintataitojaan (Kompassityömuoto).
• Osallistutaan ns. hoiva-apulaishankkeen toteutumismahdollisuuksien kartoittamiseen Kirkkonummella.
• Toimari on aktiivisesti selvittämässä Kirkkonummen oppisopimusjärjestelmän uudistamista ja
kehittämistä.
• Sisäisen toiminnan kehittäminen: asiakaskyselyt, pajojen toimintamallit, asiakkaiden terveystarkastukset sekä yhteistyö Kansalaisopiston kanssa maahanmuuttaja kielikoulutuksen osalta.
Mielenterveyspalvelut
• Kehitetään Kirkkonummen mielenterveyspalveluja kokonaisuutena ikäryhmittäin. Kehittämistyössä mukana kunnan omat toimijat sekä erikoissairaanhoito.
• Mielenterveyskuntoutujien päiväkeskuksessa Ankkurissa siirretään painopistettä enemmän
kotiin tehtäväksi työksi ja ryhmätyömuotoiseen toimintaan.
• Nuorten hyvinvointiaseman vakiinnuttaminen pysyväksi toiminnaksi
• Perheneuvolassa kehitetään vaikuttavia työmenetelmiä lasten psyykkisen kehityksen vaarantuessa esim. pitkään jatkuneissa ja vaikeissa huolto- ja tapaamisriidoissa.
• Painopisteenä perheneuvolan palveluissa ovat vauva- ja pikkulapsiperheiden psykososiaalisen tuen järjestyminen sekä tavoitteena lyhentää asiakkaiden jonotusaikoja olemassa olevien
resurssien puitteissa.
• Monipuolisten psykoterapeuttisten menetelmien osaaminen, ylläpitäminen ja vahvistaminen.
Päihdepalvelut
• Polikliinisen päihdetyön (A-klinikan keskusteluhoitojen) hoitosuhteiden keston uudelleen arviointi.
• Nissnikun kuntoutuskeskuksen toiminnan sisällöllisessä kehittämisessä tavoitteena on laitoskuntoutuksen kehittäminen niin, että mahdollisimman moni päihderiippuvainen kuntalainen
voisi saada laitoskuntoutuksen palvelut omassa kunnassa.
• Päivitetään Kirkkonummen päihdestrategia jonka pohjalta laaditaan päihdehuoltoon konkreettiset kehittämistoimenpiteet, joihin sisältyy huumehoidon kokonaissuunnitelma.
• Asunnottomuuden vähentämiseen ja poistamiseen tähtäävän työryhmän käynnistäminen mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden näkökulmasta. Päihdehuollon Tuetun asumisyksikön projektin eteenpäin vieminen.
• Päihdetyön osaamisen lisääminen kunnassa koulutuksellisin keinoin ja yhteistyötä kehittämällä. Kunnan oman päihdehuollon henkilöstön ammattitaidon hyödyntämisen lisääminen koulutuksien toteutuksessa ja suunnittelussa.
Vammaispalvelut
• Vammaispoliittinen ohjelma vuosien 2012–2014 aikana.
• Kuljetuspalveluiden kriteereiden päivittäminen.
• Kutsutaksin linjojen tarkastelu ja päivittäminen
• Palvelusuunnitelman sisältö ja erilaisten toimintakykyä mittaavien mittareiden hyödyntäminen
vammaispalvelun asiakkaan palvelusuunnitelmaa laadittaessa.
• Vammaispalvelun kustannusseurannan ja tilastoinnin kehittäminen.
• Kotihoidon asiantuntemuksen ja yhteistyön lisääminen asiakkaan palvelun tarpeen kartoittamisessa. Luodaan yhteistyölle toimintamalli.
61
Perusturva
KÄYTTÖTALOUSOSA
• Nuorille koulunsa lopettaneille työkeskuksen asiakkaille jatkokoulutuspaikan tai työpaikan löytyminen yhteistyössä vanhempien, sosiaalityöntekijän, avotyöohjaajan ja koulutuspaikkojen
kanssa.
• Mielekkään toiminnan kehittäminen Työkeskuksessa iäkkäämmille asiakkaille
• Varsinaiseen Työkeskuksen työtoimintaan aktiivisesti pystyville asiakkaille luodaan mielekästä
toimintaa, johon sisältyy mahdollisimman paljon asiakkaan omia toiveita sekä päivittäistä toimintaa työkeskuksen ulkopuolella.
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Toimintakyvyn tukipalvelut eri kehittämissuunnitelmien laatiminen:
Vuoden 2012 huhtikuun loppuun mennessä
aikataulutetut etenemissuunnitelmat valmiina
1. Kuntoutuspalveluiden kehittämissuunnitelma
2. Kuntouttava työtoiminta: työllistymistrategia
3. ”Mielenterveys- ja päihdepalvelut
vuosina 2009 – 2020” –asiakirjan
päivitys
4. Vammaispoliittinen ohjelma
Vuoden 2012 loppuun mennessä väliraportointi.
62
KÄYTTÖTALOUSOSA
Perusturva
Ikäihmisten hyvinvointipalvelut
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
2 678 076
2 717 900
3 113 500
3 225 500
3 299 500
-19 491 165 -19 350 298 -19 613 176 -20 573 351 -21 444 831
-16 813 089 -16 632 398 -16 499 676 -17 347 851 -18 145 331
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-528
-517
-516
-532
-545
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
-271 442
0
0
0
0
-17 084 531 -16 632 398 -16 499 676 -17 347 851 -18 145 331
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
226
2
0
0
228
2
0
0
IKÄIHMISTEN HYVINVOINTIPALVELUT
Tunnusluvut / Vanhusten ja vammaisten palvelut
Vanhustenhuolto
Säännöllisen kotihoidon asiakkaita
Tilapäisen kotihoidon asiakkaita
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
3
6
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
Omaishoidon tuen piirissä, asiakkaita
Hoitopaikat eri hoitomuodoissa:
Tehostettu asumispalv., omat
Tehostettu asumispalv., ostopalvelut *(tot,8/2011 63 paik
Laitoshoito, omat
(Lehmuskart. Muutos 2012)
Laitoshoito, ostot
Tk-sairaala
Intervallipaikkoja
Päiväasiakaspaikkoja
Tk-sairaala, hoitojakson pituus
43
52
89
338
407
340
380
340
360
340
340
96
100
105
110
69
75
69
5
50
13
16
69
86
69
4
50
15
16
23
23
42
55*
95
50
9
8
43
63
95
12
50
9
16
50
7
16
69
64
69
5
50
11
16
30
27
30
23
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Väestörakenteen muutos tuo ison haasteen ikäihmisten palveluille. Kunnan oman väestösuunnitteen
mukaan Kirkkonummen väestö kasvaa vuoteen 2015 mennessä noin 8 % mutta yli 65-vuotiaiden
Perusturva
63
KÄYTTÖTALOUSOSA
kasvu samana aikana on 35 %. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan yli 65-vuotiaita tulisi jopa 43 %
lisää ja vuosittainen väestönkasvu yli 65-vuotiaiden osalta on ikäihmisissä 6-9 %.
Uusi terveydenhuoltolaki tuli voimaan 1.5.2011. Se velvoittaa kunnat järjestämään alueellaan asuville vanhuuseläkettä saaville henkilöille hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistäviä neuvontapalveluita. Neuvontapalveluihin sisältyvät
a. terveellisten elämäntapojen edistämiseen sekä sairauksien ja tapaturmien ehkäisyyn
tähtäävä neuvonta
b. iäkkään kuntalaisen terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisestä aiheutuvien terveydellisten ongelmien tunnistaminen ja niihin liittyvä varhainen tuki
c. sairaanhoitoa ja turvallista lääkehoitoa koskeva ohjaus.
Kirkkonummella ikäihmisten neuvonnan mahdollistavat rakenteet ovat jo pitkälti olemassa: senioriinfo, ennaltaehkäisevät kotikäynnit, oma geriatri ja mahdollisuus lääkehoidon kokonaisarvioon. Näiden systemaattinen kehittäminen on edelleen ajankohtaista.
Terveydenhuoltolain mukaan hoitotarvikkeet säännöllisessä kotihoidossa kuuluvat kunnan kustannettaviksi. Kyseeseen tulevat lähinnä haavanhoitotarvikkeet, jotka asiakas on aiemmin kustantanut
itse. Tämä tuo lisäkustannuksia tarvikehankintoihin.
Vuonna 2011 voimaan tullut kotikuntalain muutos takaa muutto-oikeuden myös laitoshoidossa oleville henkilöille sekä asumispalveluja käyttäville vanhuksille ja vammaisille. Lakiesityksen mukaan hoidon kustannuksista vastaisi muuton jälkeenkin entinen kotikunta. Laki on inhimillinen ja lisää kansalaisten tasa-arvoa, mutta tekee tulevaisuuden palvelutarpeen arvioinnin entistä vaikeammaksi ainakin ensimmäisinä vuosina. Vuoden 2011 aikana muutto-oikeutta on käyttänyt vain muutama kuntalainen ja muuttoja on tapahtunut samalla tavoin sekä Kirkkonummelle että Kirkkonummelta. Tilanteessa ei ole odotettavissa suuria muutoksia mutta satunnaisvaihtelu voi tuottaa yllätyksiä.
Turvallinen lääkehoito ja terveydentilan optimointi pitkäaikaisesti sairailla ikäihmisillä edellyttää systemaattista toimintaa sekä kotona asuvien että ympärivuorokautisessa hoivassa asuvien ikäihmisten
osalta. Asianmukainen lääkehoito edellyttää kotona asuville vähintään vuosittain tapahtuvaa lääkehoidon arviointia. Sama vaatimus on aiheellinen myös pitkäaikaishoidossa olevien osalta. Tässä tarvitaan yhteistyötä ikäihmisten palveluiden sisällä eri ammattiryhmien välillä ja myös yhteistyötä terveyspalveluiden ja ikäihmisten hyvinvointipalveluiden välillä. Ikäihmisten strategian mukainen tavoite
on, että ikäihmisten terveydentilan seurannasta huolehditaan asianmukaisesti sekä omissa että ostopalveluyksiköissä. Vuoden 2012 aikana tähän on tarkoitus luoda prosessi, jossa huomioidaan ja
määritellään eri ammattiryhmien osuus ja tehtävät terveydentilan ja lääkityksen seurannassa ikäihmisten palveluissa.
Sisäiset muutokset
Kunnassa aloitettu sähköinen rekrytointijärjestelmä KuntaRekry tullee helpottamaan rekrytointia ympärivuorokautisen hoivan toiminnassa. Lyhytaikaisten sijaisten hankintaan käytetään loppuvuodesta
2011 toimintansa käynnistänyttä sijaispoolia kokeiluna vuoden 2012 loppuun saakka.
Ikäihmisten palveluiden strategia on valmistunut virkamiestyön osalta keväällä 2011 ja antaa suuntaa tulevaisuuden palveluiden tuottamiselle. Kotona asumisen tukeminen erilaisin tavoin sekä ympärivuorokautisen hoivan sisällön kehittäminen ikäihmisen voimavaroja tukevaan suuntaan ovat keskeisiä tavoitteita. Myös SAS-toiminnan kehittäminen palvelutarpeen arvioinnissa on loppusuoralla.
Ostopalveluiden lisääntyminen tehostetussa palveluasumisessa ennen kuin kuntaan saadaan lisää
omaa tuotantoa, vaatii oman työvoimansa paikkojen hallinnointiin ja valvontaan. Myös ostopalvelupaikkojen valvonta vaatii paikkojen lisääntyessä yhä enemmän työvoimaa.
Lehmuskartanon alemman kerroksen muuttaminen tehostetuksi palveluasumiseksi lisää tehostetussa palveluasumisessa olevien määrää. Muutosprosessia seurataan aktiivisesti. Palvelutalossa asu-
KÄYTTÖTALOUSOSA
64
Perusturva
vien osalta kevyempää tukea tarvitsevat on tarkoitus siirtää kotihoidon asiakkaiksi (asuminen jatkuu
nykyisellään).
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Tulosalueen yksiköiden välisten ja yksiköiden omien sisäisten toimintatapojen hiomista jatketaan prosessityöskentelyn avulla. Tavoitteena ovat entistä joustavammat ja asiakaslähtöisemmät ikäihmisten palvelut sekä sujuvien prosessien aikaansaama tehokkuus. Uusia palvelumalleja tarvitaan ikäihmisten kuntoutukseen, asianmukaiseen terveydentilan ja lääkehoidon
seurantaan sekä mm. hyvinvointierojen kaventamiseen.
Kaikessa toiminnassa painotetaan ongelmien ennaltaehkäisyä ja varhaista toteamista, kuntouttavaa ja osallistavaa työotetta sekä toimintakyvyn tukemista.
Kotihoitoa kehitetään edelleen KOHOTTI -hankkeen suuntaisesti.
SAS-ryhmän (selvitä-arvioi-sijoita) toiminnan kehittämistä jatketaan aiemman suunnitelman
mukaisesti. Tavoitteena on, että jonotusaika pitkäaikaiseen hoivaan olisi kohtuullinen ja että
kotonapärjäämistä tukevat avohoidon keinot on käytetty ennen ympärivuorokautisen hoivan
paikkaa.
Volskodin päivätoimintaa jatketaan. Toiminta on vaihtoehto lyhytaikaishoidolle, ja se tukee
omaishoitajien jaksamista ja edesauttaa kotona selviytymistä. Masalan päivätoiminnan tilojen
mennessä remonttiin, päivätoiminta keskitetään kokonaan Volsiin. Yhdistämisen jälkeen
myös kuljetus Volsiin järjestetään.
Ikäihmisten ravitsemustilannetta seurataan yhteisesti sovittujen käytäntöjen mukaan kaikilla
ikäihmisten palveluportaikon osa-alueilla. Ehkäisevissä kotikäynneissä todetuille kotona asuville aliravitsemusriskissä oleville ikäihmisille, jotka eivät ole kotihoidon palveluiden tarpeessa, luodaan neuvonta- ja ohjausmalli, joka toimii terveyspalveluiden yhteydessä.
Lääkekeskus vastaa taloudellisesta, kustannustehokkaasta ja turvallisesta lääkehoidosta.
Sen toiminnan painopistealueita ovat lääkekulujen hallinta, moniammatillisen yhteistyön
kehittäminen, hoitohenkilöstön lääketietouden lisääminen sekä farmasian henkilöstön
osaamisen hyödyntäminen kliinisen työn tukena. Lääkekeskuksen asiantuntemusta
hyödynnetään lääkehoidon ja terveydentilan seurantaan kehitettävässä toimintamallissa.
Asianmukaisen lääkehoidon seurannan sekä kotihoidon asiakkaiden ja pitkäaikaisessa hoivassa asuvien terveydentilan ja lääkehoidon seurannasta tehdään prosessi yhteistyössä terveyspalveluiden, lääkekeskuksen ja ikäihmisten palveluiden hoitohenkilöstön ja lääkäreiden
kesken.
Sijaisten saamisen helpottamiseksi ikäihmisten palveluissa käytetään lokakuusta 2011 toimintansa aloittanutta sijaispoolia.
Muistipoliklinikan toiminta laajenee. Muistihoitajan panosta tarvitaan kokopäiväiseksi muistipoliklinikalle. Osa kontrollikäynneistä voidaan siirtää geriatrilta muistihoitajalle, jolloin jonotusta muistipoliklinikalle voidaan lyhentää. Muistihoitaja toimii myös muistikoordinaattorina muistihäiriöperheiden tukemisessa.
Kotona asumisen tukemisen yhtenä ratkaisuvaihtoehtona aloitetaan minikoti-toiminta. Siinä
3-5 ikäihmistä asuu vuokralla samassa huoneistossa ja he ovat kotihoidon piirissä. Ratkaisu
tuo turvallisuutta yksin asuville turvattomille ja helpottaa kotihoidon runsasta liikkumistarvetta
pitkien välimatkojen päähän. Toiminta vaatii tilat. Tarkoitus on perustaa 2 minikotia, joista
vasta toiseen on tiedossa tilaratkaisu, joka on käytettävissä keväällä 2012 ja toiselle tarvittaisiin vielä tilat.
Tilapäisessä kotihoidossa jatketaan palvelusetelimahdollisuuden selvittelyä, jotta työntekijäresurssia voitaisiin suunnata säännöllisen kotihoidon tehostamiseen.
Perusturva
65
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Ikäihmisten palveluiden strategian mukaisiin kattavuuksiin tähtääminen asteittain vuoteen 2015
mennessä.(suluissa tilanne 31.12.2010)
Säännöllisen kotihoidon piirissä on 14 % 75 vuot- Säännöllisen kotihoidon piirissä(%) olevien 75
vuotta täyttäneiden % -osuus vastaavasta ikäluota täyttäneistä (15 %)
kasta ajankohdan poikkileikkauksena.
Omaishoidon piirissä on vähintään sama määrä
yli 75-vuotiaita kuin vuonna 2010 (4,4 %)
Omaishoidon piirissä olevien % -osuus 75vuotiaista kirkkonummelaisista ajankohdan poikkileikkauksena.
Tehostetussa palveluasumisessa asuu korkeintaan 6,8 % 75 vuotta täyttäneistä kirkkonummelaisista. (5,76%)
Tehostetussa palveluasumisessa olevien % osuus yli 75-vuotiaista kirkkonummelaisista ajankohdan poikkileikkauksena
Laitoshoidossa on alle 4 % yli 75-vuotiaista kirkkonummelaisista. (5,76%)
Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevien % -osuus
yli 75-vuotiaista kirkkonummelaisista ajankohdan
poikkileikkauksena
KÄYTTÖTALOUSOSA
66
Perusturva
67
Sivistystoimi
KÄYTTÖTALOUSOSA
SIVISTYSTOIMI
• Hallinto- ja toimistopalvelut
• Opetustoimen yhteiset toiminnot
• Vapaa sivistystyö
• Kirjastotoimi
• Suomenkielinen lasten päivähoit
• Suomenkielinen koulutoimi
• Ruotsinkielinen lasten päivähoito
• Ruotsinkielinen koulutoimi
• Liikuntapalvelut
• Kirkkonummen uimahalli
• Nuorisopalvelut
SIVISTYSTOIMI
85,2 milj €
38,1 %
Talousarvio 2012
Toimintamenot
223,8 milj €
-2%
-2% -1%-2%
-3%
-2%
-5%
-10%
-6%
-30%
-36%
Hallinto- ja toimistopal velut
Opetustoimen yhteiset toiminnot
Vapaa sivistystyö
Kirjastotoimi
Suomenkielinen lasten päivähoito
Suomenkielinen koulutoimi
Ruotsinkielinen lasten päivähoi to
Ruotsinkielinen koulutoi mi
Liikuntapalvelut
Kirkkonummen uimahall i
Nuorisopalvelut
68
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistystoimi
Sivistystoimi
eurot 19.10.2011
Tilinpäätös
2 010
6 978 066
403 723
5 050 097
646 337
0
877 909
Talousarvio
2 011
7 378 239
388 551
5 667 925
537 302
0
784 461
Talousarvio
2 012
7 238 777
397 199
5 718 520
243 431
0
879 627
Toimintamenot
Palkat ja palkkiot
Muut henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja
Avustukset
Vuokrat
Muut toimintakulut
-80 132 993
-39 128 667
-10 161 129
-13 175 320
-2 067 811
-8 101 783
0
-7 498 283
-82 925 850
-40 065 844
-11 542 603
-13 861 574
-1 870 779
-8 129 423
0
-7 455 627
-85 229 276
-41 348 726
-11 773 980
-14 019 615
-1 814 505
-7 666 123
0
-8 606 327
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
-73 154 927 -75 547 611 -77 990 499 -80 565 671 -83 100 775
36 509
37 242
38 092
38 993
39 929
-2 195
-2 227
-2 237
-2 258
-2 275
Toimintatulot
Myyntituotot
Maksutuotot
Tuet ja avustukset
Vuokrat
Muut toimintatuotot
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
7 492 838
7 754 600
409 968
423 110
5 893 737
6 098 051
265 916
279 929
0
0
923 217
953 510
-88 058
-41 282
-14 187
-14 263
-1 399
-8 042
509
765
507
117
208
759
0
-8 883 153
-90 855 375
-44 360 026
-15 607 196
-13 060 156
-1 270 520
-7 590 018
0
-8 967 459
-891 938
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1 166
5
54
0
1 166
5
54
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
7
68
24
0
0
0
0
0
0
0
0
0
69
Sivistystoimi
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistyslautakunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
993 280
842 515
1 024 750
1 061 452
1 098 007
-10 028 224 -9 971 787 -10 392 030 -10 725 474 -11 068 001
-9 034 945 -9 129 272 -9 367 280 -9 664 022 -9 969 994
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-271
-267
-274
-278
-282
-11 601
0
0
0
0
-9 046 546
-9 129 272
-9 342 561
-9 664 022
-9 969 994
137
0
0
0
137
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
11
10
0
0
0
0
0
0
0
0
0
70
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistystoimi
Hallinto- ja toimistopalvelut
eurot 19.10.2011
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
11 230
0
11 230
-1 418 251 -1 488 265 -1 741 679
-1 407 021 -1 488 265 -1 730 449
36 942
37 414
37 979
-38
-40
-46
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
11 623
11 623
-2 126 604 -2 208 606
-2 114 981 -2 196 983
38 639
39 314
-55
-56
-11 579
0
0
0
0
-1 418 600
-1 488 265
-1 730 449
-2 114 981
-2 196 983
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
23
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
23
0
1
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Hallinto- ja toimistopalvelut tehtävälle on sijoitettu toimialan hallinnolliset palvelut.
Sivistyspalvelukeskus vastaa toimialan strategisesta suunnittelusta ja strategiajohtamisesta. Se linjaa ja yhteen sovittaa operatiivista johtamista toimialalla varmistaakseen toimialan tasokkaat palvelut
ja tuotantoprosessit.
Sivistyspalvelukeskus hoitaa keskitetyt palvelutoiminnan tukipalvelut, talous- ja hankintapalvelut, tilasto- ja suunnittelupalvelut, koulusihteeri- ja vahtimestaripalvelut, henkilöstöhallinnon asiat ja toimialan kirjaamon. Se valmistelee ja toimeenpanee sivistys- ja varhaiskasvatus- ja opetuslautakuntien
päätökset ja vastaa toimialan hallinnollisesta valvonnasta sekä toimii tilaajana päiväkoti- ja koulurakentamisessa. Sivistyspalvelukeskus toimii myös asiantuntijavirastona.
Taloussuunnitelma 2012 - 2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Kunnan päiväkoti-ikäisten ja kouluikäisten määrän kasvu näkyy sivistystoimen hallinnon palveluiden
kysynnän lisääntymisenä.
Toiminnan painopistealueet
•
hallinto- ja johtamisprosessien selkiyttäminen
•
johtamisjärjestelmän kehittäminen osallisuutta lisääväksi
•
asiakasohjauksen tehostaminen
•
sähköisen asioinnin ja sähköisten palveluiden lisääminen toiminnoissa
•
toimialan ja toimialojen välisen yhteistyön edistäminen omalta osaltaan
71
Sivistystoimi
KÄYTTÖTALOUSOSA
Opetustoimen yhteiset toiminnot
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
257 569
190 042
259 516
-4 543 420 -4 550 049 -4 324 287
-4 285 851 -4 360 007 -4 064 771
36 942
37 414
37 979
-123
-122
-114
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
268 756
276 206
-4 436 463 -4 608 208
-4 167 707 -4 332 002
38 639
39 314
-115
-117
0
0
0
0
0
-4 285 851
-4 360 007
-4 064 771
-4 167 707
-4 332 002
64
0
0
0
64
0
0
0
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
KOULUTOIMEN YHTEISET TOIMINNOT
Tunnusluvut / Koulutoim e n yhte ise t
Koulukuljetukset; Kuljetusetuud. piirissä olevat opp
Koulukuljetuset; Kustannukset euroa / oppilas
Oppilashuollon kustannukset euroa / oppilas
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
8
8
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
1 396
1 202
474
1 408
1 173
503
1 383
1 283
444
1 348
1 274
405
1375
1289
398
1405
1261
415
Taloussuunnitelma 2012 - 2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Oppilasmäärän kasvu lisää oppilashuollon palveluiden kysyntää, kysyntä kasvaa erityisesti Masalan
ja Veikkolan alueilla.
Talousarvio 2012
Toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous/ pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite/Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Tehokkaasti järjestetyt koulukuljetuspalvelut/
Koulukuljetusten tuottavuus paranee vuoden
2011 tasoon verrattuna
Sijoitetulla taloudellisella panoksella aikaansaatujen kuljetussuoritteiden Kuljetettu oppilas) määrän suhteellinen muutos vuodesta 2011 vuoteen
2012 (vertailu kiinteähintaisin kustannuksin)
72
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistystoimi
Vapaa sivistystyö
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
631 102
620 193
656 821
-2 187 980 -2 097 639 -2 369 240
-1 556 877 -1 477 446 -1 712 419
36 942
37 414
37 979
-59
-56
-62
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
679 307
706 280
-2 378 266 -2 422 838
-1 698 959 -1 716 558
38 639
39 314
-62
-62
0
0
0
0
0
-1 556 877
-1 477 446
-1 712 419
-1 698 959
-1 716 558
23
0
0
0
23
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Sivistystoimi
VAPAA SIVISTYSTYÖ
Tunnusluvut / Va pa a sivistystyö
Musiikkiopisto; kust. (netto) euroa / opetustunti
Kansalaisopisto; kust. (netto) euroa / opetustunti
Kuvataidekoulu; kust. (netto) euroa / opetustunti
Kulttuuritoimi; kust. (netto) euroa / asukas
73
KÄYTTÖTALOUSOSA
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
46
53
62
62
43
48
57
57
41
42
50
50
47
54
62
57
45
53
72
55
45
53
72
56
751
262
690
276
684
270
748
275
745
275
753
280
10 861
11 225
11 400
11 225
11600
11800
480
1 558
479
1 562
480
1 600
480
1 562
480
1 600
480
1 600
61
712
79
727
80
800
85
727
90
900
95
950
Kansalaisopisto
Kurssilaisten kokonaismäärä
Toteutuneet opetustunnit
8 353
11 699
8 530
11 639
9 000
12 500
8 530
11 639
8530
11 500
8530
11 500
Kuvataidek oulu
Nettokustannus euroa / oppilas
Oppilasmäärä
Toteutuneiden opetustuntien määrä
425
232
1594
379
257
1710
356
250
1766
409
260
1720
367
300
1780
374
300
1780
Kulttuuritoimi
Avustettavien opetustuntien määrät
Oman museo- ja kulttuuritoiminnan kävijämäärä
33
6734
32
6617
28
5100
28
5100
29
5100
30
5100
La uta kunta ta soise t tunnusluvut
Musiik k iopisto:
Musiikkiopisto:
Nettokustannus euroa / oppilas
Oppilaita
Opetustuntien määrä
Musiikkileikkikoulu:
Oppilaita
Opetustuntien määrä
Avoin osasto:
Oppilaita
Opetustuntien määrä
KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO
Kirkkonummen musiikkiopiston tehtävänä on järjestää musiikin perusopetuspalvelut laajan oppimäärän mukaisesti. Tavoitteena on suomalaisen musiikkikasvatustradition ja kulttuuriperinnön vaaliminen sekä uudistaminen muuttuvassa toimintaympäristössä. Musiikkiopiston opetuksen järjestämisessä otetaan huomioon myös valtakunnalliset musiikkialan ammattikoulutuksen ja työelämän asettamat vaatimukset. Musiikkiopistossa toimii myös musiikkileikkikoulu ja avoin osasto.
Taloussuunnitelma 2012 - 2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Musiikkiopisto viettää 40 –vuotisjuhliaan vuonna 2012. Musiikkiopisto on perustettu vuonna 1972 ja
kunnallistettu 1989.
KÄYTTÖTALOUSOSA
74
Sivistystoimi
Sisäiset muutokset
Musiikkiopistolle pyritään järjestämään nykyisiä tiloja paremmin musiikkiopistotoimintaan soveltuvat
tilat .
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
• Taiteiden välisen yhteistyön ja tasa-arvon edistäminen taidekasvatuksessa verkostoitumalla
muiden musiikkioppilaitosten, paikallisten koulujen, päiväkotien, kuvataidekoulun ja kulttuuriyhdistysten kanssa.
• Toimistoyhteistyön tiivistäminen muiden vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa
Talousarvio
Toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous/ Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Tehokkaasti toimiva musiikkiopisto/
Musiikkiopiston toiminnan tuottavuus paranee
vuoden 2011 tasoon verrattuna
Sijoitetulla taloudellisella nettopanoksella aikaansaatujen suoritteiden ( toteutuneet opetustunnit) määrän suhteellinen muutos vuodesta
2011 vuoteen 2012 (vertailu kiinteähintaisin kustannuksin)
KANSALAISOPISTO
Toiminnan painopistealueet
• Toimistoyhteistyön tiivistäminen muiden vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa
Talousarvio
Toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous/ Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Tehokkaasti toimiva kansalaisopisto/
Kansalaisopiston toiminnan tuottavuus paranee
vuoden 2011 tasoon verrattuna
Sijoitetulla taloudellisella nettopanoksella aikaansaatujen suoritteiden ( toteutuneet opetustunnit)
määrän suhteellinen muutos vuodesta 2011 vuoteen 2012 (vertailu kiinteähintaisin kustannuksin)
Sivistystoimi
75
KÄYTTÖTALOUSOSA
KUVATAIDEKOULU
Kirkkonummen kuvataidekoulun tehtävänä on antaa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän
mukaista kuvataiteen perusopetusta. Kuvataidekoulussa järjestetään varhaisiän kuvataidekasvatusta, kuvataiteen perustason opintoja sekä syventäviä opintoja. Tavoitteena on luoda perustaa lasten
ja nuorten henkiselle hyvinvoinnille, emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle. Opetus luo
edellytyksiä elinikäiseen taiteiden harrastamiseen sekä antaa valmiuksia hakeutua myöhempiin opintoihin.
Taloussuunnitelma 2012-2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Kunnan nopea väestönkasvu ja lapsiperheiden suuri osuus lisäävät lasten kuvataideopetuksen kysyntää. Tavoitteena on vastata kasvavaan kysyntään lisäämällä ryhmämäärää yhdellä ryhmällä
syyslukukaudella 2012.
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
•
•
•
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen järjestämällä mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle mahdollisuus osallistua taiteen perusopetukseen.
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaisen opetuksen kehittäminen yhteistyössä
musiikkiopiston, kansalaisopiston ja kuvataidekoulun kanssa.
Asianmukaisten opetustilojen järjestäminen sivuopetuspisteissä ja erikoistyöpajoissa.
Koulutuksen monipuolinen tarjonta henkilökunnalle. Kehitetään sisäistä koulutusta ja hyödynnetään valtakunnallista kuvataideopettajille suunnattua ajankohtaista tarjontaa.
Toimistoyhteistyön tiivistäminen muiden vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa
Talousarvio
Toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous/ Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Tehokkaasti toimiva kuvataidekoulu/
Kuvataidekoulun toiminnan tuottavuus paranee
vuoden 2011 tasoon verrattuna
Sijoitetulla taloudellisella nettopanoksella aikaansaatujen suoritteiden ( toteutuneet opetustunnit)
määrän suhteellinen muutos vuodesta 2011 vuoteen 2012 (vertailu kiinteähintaisin kustannuksin)
KÄYTTÖTALOUSOSA
76
Sivistystoimi
KULTTUURIPALVELUT
Kulttuuripalveluiden tehtävänä on sivistystoimen johtosäännön mukaan huolehtia kuntien kulttuuritoiminnasta annetussa laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamisesta siltä osin kuin tehtävien
hoitoa ei ole johtosäännössä määritelty muun toimielimen hoidettavaksi. Lisäksi kulttuuripalveluiden tehtävänä on huolehtia kunnan museotoiminnasta
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Nopea väestön kasvu asettaa haasteen tutustuttaa uudet kuntalaiset kirkkonummelaiseen
paikallishistoriaan ja -kulttuuriin kotiseututilaisuuksien, tiedottamisen ja museotoiminnan avulla.
Kunnan voimakas rakennemuutos edellyttää muistitiedon ja kuva-aineiston tallentamista sekä
vanhan kulttuurimaiseman, rakennuskulttuurin ja muinaisjäännösten suojelua. Valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti pyritään parantamaan aineistojen saavutettavuutta digitaalisella
tallentamisella ja luetteloinnilla.
Sisäiset muutokset
Toiminnan painopistealueet
•
•
•
Vuosittain toistuvien juhlapäivien tilaisuuksien sekä paikallisten kulttuuritapahtumien järjestäminen ja koordinointi
Kotiseutu- ja museotyö, paikallishistoriallisen aineiston keruu, inventointi ja luettelointi
Paikallisten taiteilijoiden ja kulttuurijärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen taitelijaapurahoilla sekä järjestöavustuksilla
Talousarvio
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Kehittyvä Kirkkonummi Helsingin seudulla/ Väestön hyvä elämä
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Paikallisen kulttuurin elinvoimaisuuden ja tuntemuksen lisääminen/
Avustettujen yhdistysten määrä on vähintään 30.
Avustettujen yhdistysten lkm
Kansalaisjuhlat, paikalliskulttuuri- ja museotoiminnan kävijämäärä vähintään 5100 kävijää.
Kansalaisjuhlat, paikalliskulttuuri- ja museotoiminnan kävijämäärä
77
Sivistystoimi
KÄYTTÖTALOUSOSA
Kirjastotoimi
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
93 378
32 280
97 183
-1 878 573 -1 835 834 -1 956 824
-1 785 195 -1 803 554 -1 859 641
36 942
37 414
37 979
-51
-49
-52
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
101 766
103 898
-1 784 141 -1 828 349
-1 682 375 -1 724 451
38 639
39 314
-46
-47
-22
0
0
0
0
-1 785 217
-1 803 554
-1 859 641
-1 682 375
-1 724 451
27
0
0
0
27
0
0
0
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
KIRJASTOTOIMBIBLIOTEKSVÄSENDE
Tunnusluvut / Kirja stotoim i
TP 2009
Kustannukset eLån
Lainojen määrä
Kävijä määrä
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TA 2012
TS 2013
TS 2014
50
754 109
645 949
TP 2010
50
755 695
584 359
TA 2011
48
735 000
605 000
49
750 000
58 500
46
710 000
520 000
45
720 000
540 000
8 526
2,44
7 655
2,49
7 000
2,50
6 000
2,60
6 000
2,50
6 000
2,53
Lautakuntatasoiset tunnusluvut
Ohjatut käynnit (lkm)
LainasuoritteideBesök (elektron
Kirjasto on peruspalvelua, joka edistää alueensa asukkaiden yhtäläisiä mahdollisuuksia elämyksiin,
tietojen ja taitojen hankintaan sekä kansalaisvalmiuksien kehittämiseen. Kirjasto edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä. Kirjasto tarjoaa käytettäväksi ajanmukaiset kokoelmat ja tiedonhakumenetelmät, toimivat kirjastotilat ja
aukioloajat sekä henkilökunnan asiantuntemuksen. Kirjastolla ei ole kunnassa vain vetovoimaa,
vaan myös pitovoimaa.
Taloussuunnitelma 2012 - 2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Väestömäärän kasvaessa kirjastopalvelutarpeet kasvavat. Lasten ja nuorten suuri määrä vaatii lisää
panostusta lukemisen edistämiseen. Suuret ikäluokat jotka nyt jäävät eläkkeelle ovat tottuneita kirjastonkäyttäjiä ja vaativat myös erityispalveluja. Kunnan väkiluku on kaksinkertaistunut siitä kun pääkirjasto suunniteltiin ja tilat eivät ole tarkoituksen mukaiset. E-kirja, eli digitaalinen kirja ja lukualustat
tekevät tuloaan.
KÄYTTÖTALOUSOSA
78
Sivistystoimi
Sisäiset muutokset
Uusi kirjastoauto otetaan käyttöön vuoden 2012 alusta. Veikkolassa kirjaston lisätila on käyttöönottokunnossa.
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
• Kirjastopalvelun vetovoimaisuudesta huolehtiminen erityisesti aineistohankintaa kehittämällä
• Suvaitsevaisuuden lisääminen lukuharrastuksen edistämisen avulla
• Oppilaiden tiedonhakutaitoa ja lukuhalua edistetään.
Talousarvio
Toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous/ Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Taloudellisesti ja tehokkaasti toimivat kirjastopalvelut /
•
Kirjaston tuottavuus paranee vuoden
2011 tasosta
Sijoitetulla taloudellisella panoksella aikaansaatujen suoritteiden (lainamäärä) määrän suhteellinen
muutos vuodesta 2011 vuoteen 2012 (vertailu
kiinteähintaisin kustannuksin)
Toteutunut taloudellisuusluku (Henkilöstökulut +
• Kirjaston taloudellisuus on koko maan
keskiarvoa (taloudellisuusluku 1,37) taloudel- aineistohankinta)/ (fyysiset käynnit + Kokonaislainaus) Kirkkonummella vuonna 2012 verrattuna
lisemmalla tasolla
koko maan keskiarvoon
79
Sivistystoimi
KÄYTTÖTALOUSOSA
Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
4 208 423
4 862 917
4 523 921
4 681 613
4 846 210
-52 929 085 -54 895 341 -56 394 614 -58 294 414 -60 146 972
-48 720 661 -50 032 424 -51 870 693 -53 612 801 -55 300 762
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-1 433
-1 467
-1 485
-1 509
-1 530
-358 510
0
0
0
0
-49 079 171 -50 032 424 -51 870 693 -53 612 801 -55 300 762
792
4
44
0
792
4
44
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
7
50
8
0
0
0
0
0
0
0
0
0
80
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistystoimi
Suomenkielinen lasten päivähoito
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
3 273 375
3 780 417
3 679 228
3 795 174
3 923 705
-24 070 119 -25 537 662 -25 387 380 -27 446 267 -29 195 592
-20 796 745 -21 757 245 -21 708 152 -23 651 093 -25 271 887
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-652
-683
-668
-710
-743
-200 248
0
0
0
0
-20 996 993 -21 757 245 -21 708 152 -23 651 093 -25 271 887
505
0
32
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
505
0
28
0
0
0
0
0
32
0
0
0
0
0
0
0
SUOMENKIELINEN LASTEN PÄIVÄHOITO
Tunnusluvut / Suom e nkie line n la ste n pä ivä hoito
0-6 vuotiaiden lukumäärä 31.12.
Päivähoidossa olevat lapset % ikäluokasta 0-6-vuotiaat
Lapsia kunnallisessa päivähoidossa
Lapsia yksityisessä päivähoidossa
Kunnallisen päivähoidon nettokust. euroa /lapsi
Lapsia kotihoidontuen piirissä 31.12. (S+R)
Päivähoidon nettokust. euroa / ikäluokasta 0-6-v (S+R)/
0-6-vuotiaiden määrä (S+R)
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
3 341
63
1 704
382
8 139
858
6 252
4 026
3 413
62
1 727
375
7 946
873
6 254
4 047
3 446
66
1 870
404
7 749
860
6 422
4 152
3 512
62
1 800
370
8 114
813
5 700
4 181
3 566
68
2 020
404
8 500
860
6 978
4 245
Tehtävä suomenkielinen lasten päivähoito käsittää seuraavat tulosyksiköt: päiväkotipalvelut, perhepäivähoitopalvelut, erityispäivähoitopalvelut ja lasten päivähoidon tuet.
Lasten päivähoito on varhaiskasvatuspalvelujen kokonaisuus, jossa yhdistyvät lapsen
oikeus varhaiskasvatukseen ja huoltajien oikeus saada lapselleen hoitopaikka. Alle
kouluikäisten lasten vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus valita lasten hoidon järjestäminen
äitiys-, isyys- tai vanhempainrahakauden jälkeen joko kunnallisessa päivähoitopaikassa,
yksityisessä päivähoitopaikassa yksityisen hoidon tuella tai hoitaa
itse lapsiaan kotona kotihoidon tuella. Päivähoidossa lapsi voi olla siihen saakka kun
hän aloittaa perusopetuksen.
Kunnan on huolehdittava siitä, että lasten päivähoitoa on saatavissa kunnan järjestämänä
tai valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa
esiintyvä tarve edellyttää.
Päivähoito tuotetaan pääsääntöisesti lähipalveluna.
Kunnassa erityispäivähoitoa tarvitsevat lapset hoidetaan inkluusio - periaatteen mukaisesti
lähipäiväkodeissa tai perhepäivähoidossa. Tarvittava tuki järjestetään em. lasten kasvu- ja kehitysympäristöissä ja tukimuotoja ovat laaja-alaisten erityislastentarhaopettajien ja puheterapeuttien palvelut, tuetut ryhmät sekä ryhmäavustajat.
3620
70
2046
488
9426
860
7317
4309
Sivistystoimi
81
KÄYTTÖTALOUSOSA
Päivähoidossa toteutettavan varhaiskasvatuksen tavoitteena on suunnitelmallisesti ja
tavoitteellisesti edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista.
Eri päivähoitomuotoja ovat päiväkoti-, perhepäivä- ja ryhmäperhepäivähoito ja lapsen omassa kodissa tapahtuva päivähoito sekä asukaspuistotoiminta. Kunnallisia päiväkoteja vuoden 2011 lopussa on
19 kpl ja yksityisiä 15 kpl, kunnallisia ryhmäperhepäiväkoteja on yksi, perhepäivähoitajia on 50 ja yksityisiä on 20.
Taloussuunnitelma 2012-2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
•
Hallitusohjelmassa 2011–2014 todetaan mm.: Laadukas ja saavutettavissa oleva varhaiskasvatus ja esiopetus taataan koko ikäluokalle. Säädetään laki varhaiskasvatuksesta. Päivähoito
säilyy subjektiivisena oikeutena. Päivähoitojärjestelmää kehitetään tarjoamaan perheille
mahdollisuuksia päivähoidon joustavampaan käyttöön. Varmistetaan lasten päivähoidon turvallisuus ja korkea laatu. Oikeus samaan hoitopaikkaan säilyy, vaikka lapsi olisi välillä kotona
hoidossa.
•
Perhepäivähoitajat on siirretty työaikalain piiriin 1.8.2011 alkaen. Hoitomuodon kustannusten
nousuksi arvioidaan v. 2012 n. 8%. Muut vaikutukset tulevat näkymään vasta suunnitelmakauden lopussa. Arvio on, että muutos siirtänee vanhempien hoitomuodon valintaa päiväkodin eduksi ja lisännee perhepäivähoidon varahoidon tarvetta päiväkodeissa.
Sisäiset muutokset
•
Suomenkielisten alle kouluikäisten lasten määrä kasvaa väestösuunnitteen mukaan suunnitelmakaudella 190 lapsella (31.12.2010 toteuma koko väestö 0-6-vuotiaat yhteensä 4083,
joista suomenkielisiä 3430/84%).
•
Investointitarve syntyy 0-6-vuotiaiden väestönkasvusta sekä päivähoidon tarpeen suhteellisen osuuden lisäyksestä (66%:sta 70%:iin).
•
Asukaspuistotoiminta käynnistetään investointisuunnitelman mukaisesti Masalan alueella
vuoteen 2014 mennessä.
•
Kantvikin päiväkodin peruskorjaus/laajennus v. 2013-2014 luo väistötilatarpeet n. 40 hoitopaikkaan. Kartanonrannan koulun tiloissa toimivat esiopetusryhmät (n. 40 hp) tarvitaan perusopetusken käyttöön lukuvuoden 2012-2013 alussa. Keskustan ja Masalan alueiden päivähoidon tarjonnan ja kysynnän kohtaantoa tulee seurata vuonna 2012.
•
Perhepäivähoitajien siirtyminen työaikalain piiriin (1.8.2011 alkaen) siirtänee vanhempien hoitomuodon valintaa päiväkodin eduksi ja lisännee perhepäivähoidon varahoidon tarvetta päiväkodeissa. Varahoidon järjestäminen työaikamääräysten johdosta lisää perhepäivähoidon
palkkakustannuksia v. 2012 n. 8%.
82
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistystoimi
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Kysynnän mukainen palvelutarjonta ja tarkoituksenmukaiset päivähoitotilat viimeistään v.
2014
Yksityisen päivähoidon tarjonta kaikilla päivähoitoalueilla vähintään 20%
Asukaspuistotoiminnan käynnistäminen, Masalassa vuoteen 2014 mennessä
Palveluohjauksen kehittäminen
Varhaiskasvatuksen pedagogiikan kehittäminen uuden varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti
Kasvatuskumppanuus perheiden ja päivähoidon yhteistyömuotona
Monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden edistäminen varhaiskasvatuspalveluissa
Systemaattinen henkilöstön osaamisen lisääminen. Päivähoidon pedagogisen johtamisen
kehittämishanke 2012-2013.
Päivähoidon tieto- ja viestintäteknologian kehittäminen opetuksessa, palveluissa ja hallinnossa sekä välineistön ja ohjelmistojen ajanmukaistaminen
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous/ Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Mittari/Seurantatapa
Tavoite 1/Tavoitetaso v. 2012
Tehokkaasti toimivat päivähoitopalvelut/kunnallisen päivähoidon tuottavuus paranee vuoden 2011 tasoon verrattuna
Tuottavuuden suhteellinen muutos vuonna 2012 verrattuna vuoteen 2011
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Sitoutunut ja osaava henkilöstö / Palvelujen tuotantotarpeisiin ja tapoihin vastaaminen
Mittari/Seurantatapa
Tavoite 2/ Tavoitetaso v. 2012
Pedagogisesti osaava ja riittävä
kasvatushenkilöstö päivähoidossa
•
Kelpoisuusehdot täyttävien
lastentarhanopettajien ja lähihoitajien osuus kasvatushenkilöstöstä 100%
Kelpoisuusehdot täyttävien lastentarhanopettajien ja lähihoitajien
suhteellinen osuus vähintään 5 kk kestävissäja/tai sitä
pidemmissä palvelusuhteissa
•
Henkilöstön vaihtuvuus
< 10 %
Vakituisen henkilöstön vaihtuvuusaste (irtisanoutumiset)
Sivistystoimi
83
KÄYTTÖTALOUSOSA
•
Henkilöstön poissaolopäivät/ Henkilöstön poissolopäivien ja henkilötyövuosien suhdeluku vuohenkilötyötyövuosi pienempi sina 2010 ja 2012
kuin v. 2010.
•
Lasten ja kasvatushenkilöstön määrä päiväkodissa:
enintään 4 alle 3-vuotiaista
lasta/1 kasvatushenkilö,
enintään 7 yli 3-vuotiasta
lasta/1 kasvatushenkilö
Lasten ja kasvatushenkilöstön määrän toteutunut suhdeluku
84
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistystoimi
Suomenkielinen koulutoimi
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
935 048
1 082 500
844 693
886 439
922 505
-28 858 965 -29 357 678 -31 007 234 -30 848 147 -30 951 380
-27 923 917 -28 275 178 -30 162 541 -29 961 708 -30 028 875
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-781
-785
-816
-798
-787
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
-158 261
0
0
0
0
-28 082 178 -28 275 178 -30 162 541 -29 961 708 -30 028 875
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
287
4
12
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
287
7
22
8
4
0
0
0
12
0
0
0
0
0
0
0
SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI
Tunnusluvut / Suom e nkie line n koulutoim i TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
Esiopetus
Esiopetus: oppilasmäärä
485
492
528
515
509
488
Perusk oulu
Peruskoulu: oppilasmäärä
Kustannukset euroa / oppilas
3 797
5 627
3 794
6 081
4 021
5 855
4 092
6 099
4 212
5 893
4341
5724
Luk iok oulutus
Lukiokoulutus: oppilasmäärä (päivälukio)
Kustannukset euroa / oppilas
502
5 865
491
5 857
504
5 610
482
6 516
482
6 037
482
6128
Suomenkielinen koulutoimi muodostuu seuraavista tulosyksiköistä: esiopetus, perusopetus, lukioopetus, suomenkielinen aamu- ja iltapäivätoiminta ja kerhotoiminta.
Esi- ja perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä. Opetuksen
tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua
koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.
Tavoitteena on tarjota kaikille oppilaille yhtenäinen perusopetus, joka huomio yksittäisten oppilaiden
yksilölliset oppimisedellytykset. Hyvä perusopetus edellyttää opetuksen kannalta asianmukaisesti
muodostettuja opetusryhmiä ja että kouluilla on toiminnalliset edellytykset noudattaa voimassa olevaa perusopetuksen opetussuunnitelmaa kaikessa toiminnassa. Opetuksen järjestämisen lähtökohtana on, että mahdollisimman moni perusopetuksen oppilas voi opiskella lähikoulussaan.
Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi koulutuksen tulee tukea opiskelijoiden edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen elämänsä aikana. Opetuksen järjestämisen lähtökohtana on, että kuntalaisille tarjotaan korkeatasoista lukio-opetusta ja samalla lisätään kunnan oman suomenkielisen lukion houkuttelevuutta.
Sivistystoimi
85
KÄYTTÖTALOUSOSA
Taloussuunnitelma 2012 – 2014
Ulkoiset muutokset
Perusopetus
Maan hallitus on asettanut tavoitteeksi perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämisen ja perusopetuksen laadun parantamisen hyödyntämällä perusopetuksen laatukriteereitä. Lähikoulun ja yhtenäisen perusopetuksen merkitystä painotetaan.
Perusopetuksen valtionosuuden perusteet tarkistetaan osana valionosuusjärjestelmän uudistamista.
Jatkossa se perustuisi nykyistä enemmän perusopetuksen toimintaympäristöä kuvaaviin indikaattoreihin (kunnan maahanmuuttajien väestöosuuteen, aikuisväestön koulutustasoon sekä
työttömyysasteeseen).
Hallituskauden aikana kehitetään opiskelijahuoltoa ja tehostetaan toimia koulukiusaamisen vähentämiseksi. Koulun tukea vanhempien kasvatustyölle sekä kodin ja koulun yhteistyötä vahvistetaan.
Koulutuksessa tehdään järjestelmällistä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä.
Vakiinnutetaan koulujen kerhotoiminta ja lisätään aamu- ja iltapäivätoiminnan tarjontaa perusopetuksen 1–2 luokan oppilaille sekä erityistä tukea tarvitseville.
Toisen asteen koulutus
Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa,
oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Vahvistetaan kuntien vastuuta perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta.
Uudistetaan lukioiden rahoituspohja siten, että siihen sisällytetään tuloksellisuusrahoitusosuus ja
etäopetusta kehitetään. Käynnistetään maahanmuuttajien lukioon valmistava koulutus. Valmistellaan
tieto- ja viestintätekniikan käyttöönottoa asteittain ylioppilaskirjoituksissa.
Uudistetaan ammatillisen koulutuksen rahoitus. Oppilaitoksia palkitaan koulutuksen laadusta ja laadun parantamisesta.
Sisäiset muutokset
Suomenkielisten perusopetusikäisten oppilaiden määrä kasvaa vuosina 2011 – 2014 ennusteen mukaan 366 oppilaalla, mistä seuraa lisätarvetta sekä opetustiloihin että opettajavirkoihin. Saman aikaisesti esioppilaiden määrä vähenee 40 oppijalla.
Sähköinen oppimispohja pyritään ottamaan käyttöön kaikissa perusopetuksen kouluissa.
Helmi- hallinto-ohjelmiston käyttöön otto luo edellytykset kehittää opetustoimen hallinnon sisäisiä ja
ulkoisia sähköisiä palveluita.
Oppimiskeskusten toiminnan kehittämisen kautta voidaan luoda uusia yhteistyökäytänteitä varhaiskasvatuksen ja opetustoimen välille.
Opetusvälineistö ja kalusteet vaativat ajanmukaistamista sekä perus- että lukio-opetuksessa.
Kirkkonummen perusopetuksen laadunarviointijärjestelmän valmistuminen suo mahdollisuuden arviointitietoihin perustuvan toiminnan kehittämiseen.
KÄYTTÖTALOUSOSA
86
Sivistystoimi
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Yhtenäisen oppimispolun sisällöllinen ja toiminnallinen kehittäminen.
Oppilaaksiottoperiaatteiden tarkistaminen.
Sekä esiopetuksen ja koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan että koulujen kerhotoiminnan kehittäminen yhtenä kokonaisuutena huomioiden asukaspuistojen tuottamat palvelut.
Kasvatuskumppanuus esiopetuksen, koulun ja kodin yhteistyömuotona.
Perusopetuksen laatukriteereiden mukainen toiminnan arviointi ja kehittäminen.
Monipuolinen ja joustava oppimisen tukimuotojen käyttö.
Opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen systemaattinen toteuttaminen koulutussuunnitelman mukaisesti.
Monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden edistäminen opetustoimen palveluissa
Tieto- ja viestintäteknologian käytön kehittäminen opetuksessa, palveluissa ja hallinnossa
sekä välineistön ja ohjelmiston ajanmukaistaminen laadittavan tvt-strategian mukaisesti.
Lisäopetuksen ja yhteishaun ulkopuolisen haun kehittäminen yhteistyössä Omnian ja Espoon
kaupungin kanssa.
Lukiokoulutuksen kehittäminen:
o Alueellisen yhteistyön laajentaminen.
o Oppilaanohjauksen kehittäminen jatko-opintoihin suuntautuvaksi.
o Kahden toimipisteen välisen etäopetusteknologian käyttöönotto.
Talousarvio
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous/ Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Tehokkaat opetuspalvelut
•
esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen tuottavuuden parantaminen
vuoden 2011 tasoon verrattuna
Tuottavuuden suhteellinen muutos esiopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa
vuonna 2012 verrattuna vuoteen 2011
Sivistystoimi
87
KÄYTTÖTALOUSOSA
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko/ Asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Tehokkaat ja kattavat opetuspalvelut
•
Esiopetusikäisten ikäluokasta kaikki (100
%) osallistuvat esiopetukseen (sk)
Esiopetukseen osallistuvien suhteellinen osuus
(%) esiopetusikäisten ikäluokasta
•
Perusopintonsa päättävien oppilaiden
määrä = 100%
Päättötodistuksen saaneiden suhteellinen osuus
(%) 9. vuosiluokan oppilasmäärästä
•
Lukio-opintojen läpäisyn tehostaminen
verrattuna vuoteen 2010.
Opintonsa vuonna 2012 päättävien määrä verrattuna lukiopintojensa lukuvuonna 2009-2011 aloittaneiden määrään.
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko/ Asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut
Tavoite 3 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Oppilaat / opiskelijat saavat riittävästi tukea opintojen suorittamiseen.
Perusopetus
• Erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden määrä on pienempi kuin vuonna
2010.
Lukiokoulutus
• Opintonsa keskeyttäneiden lukiolaisten
määrä on pienempi kuin vuonna 2010
Erityisen tuen päätöksen saaneiden suhteellisen
osuuden muutos vuosina 2010 ja 2012
Opintonsa keskeyttäneiden suhteellinen osuus
(%) lukion oppilasmääristä
88
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistystoimi
Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
847 137
722 749
731 928
758 060
783 960
-13 356 768 -14 049 559 -14 204 914 -14 676 581 -15 142 838
-12 509 631 -13 326 810 -13 472 986 -13 918 521 -14 358 878
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-362
-376
-374
-380
-385
-135 142
0
0
0
0
-12 644 773 -13 326 810 -13 472 986 -13 918 521 -14 358 878
203
1
9
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
203
0
6
5
1
0
0
0
9
0
0
0
0
0
0
0
89
Sivistystoimi
KÄYTTÖTALOUSOSA
Ruotsinkielinen lasten päivähoito
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
611 620
670 000
693 982
-5 124 642 -5 578 000 -5 367 746
-4 513 022 -4 908 000 -4 673 764
36 942
37 414
37 979
-139
-149
-141
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
718 900
744 800
-5 546 383 -5 771 270
-4 827 483 -5 026 470
38 639
39 314
-144
-147
-102 258
0
0
0
0
-4 615 280
-4 908 000
-4 673 764
-4 827 483
-5 026 470
114
0
7
0
114
0
7
0
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
2
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
RUOTSINKIELINEN LASTEN PÄIVÄHOITO
Tunnusluvut / Ruotsinkie line n la ste n pä ivä hoito
0-6-vuotiaiden lukumäärä
Päivähoidossa olevat lapset %-ikäluokasta 0-6-vuotiaat
Lapsia kunnallisessa päivähoidossa
Lapsia yksityisessä päivähoidossa
Kunnallisen päivähoidon nettokust. euroa /lapsi
Lapsia kotihoidon tuen piirissä (S+R)
Päivähoidon nettokust. € / ikäryhmästä 0-6 v (S+R)/lapsi
0-6-vuotiaiden määrä (S+R)
685
69
341
134
8 928
858
6252
4026
634
73
324
137
9 268
873
6254
4047
706
74
369
150
9 189
813
6422
4152
669
77
365
150
8787
860
6447
4181
679
77
372
150
9006
860
6925
4245
TS 2014
689
77
379
150
9102
860
7288
4309
Tehtävä Ruotsinkielinen lasten päivähoito käsittää seuraavat tulosyksiköt: päiväkotihoito, perhepäivähoito, erityispäivähoito ja päivähoidon tuki.
Varhaiskasvatus ja päivähoitopalvelut ovat kokonaisuus, joka perustuu lapsen oikeuteen saada varhaiskasvatusta ja huoltajien oikeuteen saada hoitopaikka lapselleen. Palvelutarjonta käsittää seuraavat päivähoitomuodot: päiväkotihoito, perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito sekä kotihoidon tuki lapsiaan kotona hoitaville huoltajille. Tilanteessa 31.12.2012 kunnassa on 3 kunnallista päiväkotia
sivutoimipisteineen, 5 yksityistä päiväkotia, 2 yksityistä ryhmäperhepäiväkotia, 4 kunnallista perhepäivähoitajaa ja 1 yksityinen perhepäivähoitaja.
Päivähoito järjestetään pääasiassa lähipalveluna. Myös erityistä tukea tarvitsevia lapsia hoidetaan
lähipäiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Tarpeelliset tukitoimet suunnitellaan ja toteutetaan mm.
erityislastentarhanopettajien, puheterapeutin ja ryhmäavustajien avulla.
Kunnan päivähoidossa toteutettavan varhaiskasvatuksen tavoitteena on lasten tasapainoisen kasvun, kehityksen ja oppimisen järjestelmällinen ja määrätietoinen edistäminen.
KÄYTTÖTALOUSOSA
90
Sivistystoimi
Taloussuunnitelma 2012–2014
Muutosten vaikutus toimintaan
Ulkoiset muutokset
•
•
•
•
Hallitusohjelmassa todetaan mm., että laadukas ja saavutettavissa oleva varhaiskasvatus ja
esiopetus taataan koko ikäluokalle, säädetään laki varhaiskasvatuksesta, päivähoito säilyy
subjektiivisena oikeutena, päivähoitojärjestelmää kehitetään tarjoamaan perheille mahdollisuuksia päivähoidon joustavampaan käyttöön, oikeus samaan päivähoitopaikkaan säilyy,
vaikka lapsi olisi välillä kotona hoidossa ja varmistetaan lasten päivähoidon turvallisuus ja
korkea laatu.
Lakisääteinen kotihoidontuki, yksityisen hoidon tuki ja osittainen hoitoraha on 1.3.2011 alkaen sidottu kansaneläkeindeksiin, joka perustuu kuluttajahintojen muutokseen (Kelan
31.10.2011 laskeman indeksiluvun mukaan).
Perhepäivähoitajat ovat kuuluneet työaikalain piiriin 1.8.2011 alkaen. Tämä lisää palkkakustannuksia noin 8 % vuonna 2012. Syynä tähän on perhepäivähoidossa olevien lasten varahoidon järjestämistarve. Mahdolliset muut vaikutukset näkyvät vasta suunnitelmakauden loppupuolella. Muutos johtaa kuitenkin todennäköisesti siihen, että huoltajat valitsevat ennemmin päiväkotihoidon kuin perhepäivähoidon lastensa hoitomuodoksi.
Päivähoitomaksujen indeksikorotus toteutetaan vuonna 2012.
Sisäiset muutokset
•
Väestösuunnitteen mukaan 0–6-vuotiaiden äidinkieleltään ruotsinkielisten lasten määrän arvioidaan kasvavan suunnittelukaudella 36 lapsella (0–6-vuotiaita tilanteessa 31.12.2010: 653
ja 31.12.2014: 689), jolloin ruotsinkielisiksi rekisteröityjen 0–6-vuotiaiden lasten määrän arvioidaan olevan 16 % kunnan 0–6-vuotiaista.
•
Päivähoitopaikkojen tarjontaa tulee lisätä noin 20–30 paikalla suunnitelmakauden aikana.
Uusien hoitopaikkojen arvioitu tarve perustuu oletukseen, että noin 70–75 % ruotsinkielisistä
perheistä käyttää kodin ulkopuolista hoitoa.
Tehtävän Ruotsinkielinen lasten päivähoito investointitarve johtuu 0–6-vuotiaiden määrän
kasvun ohella pyrkimyksestä luopua tilapäisistä ja epätarkoituksenmukaisista tilaratkaisuista.
31.12.2011 tällaisissa tiloissa on 113 (32 %) 352 kunnallisesta päiväkotipaikasta.
Keskustan toinen ruotsinkielinen päiväkoti vastaa keskusta-alueen päivähoidon määrällistä
tarvetta ja merkitsee samalla, että keskusta-alueen ruotsinkielisellä päivähoidolla on asianmukaiset tilat. Uusi päiväkoti mahdollistaa myös ruotsinkielisen päivähoidon palvelumuotojen
laajentamisen päivähoitolainsäädännön vaatimusten mukaisesti (päivähoitolain 2 § 2 mom.),
koska tarkoituksena on, että päiväkotiin perustetaan tarvittaessa ilta- ja viikonloppuhoidon
ryhmä.
Ruotsinkielinen päivähoito luopuu Prästgårdsbackens daghemin Lindalin-osastosta keskustan toisen ruotsinkielisen päiväkodin käyttöönoton yhteydessä.
Pohjois-Kirkkonummella päivähoitotilojen tarve turvataan kunnanhallituksen 4.5.2009 § 266
tekemän päätöksen mukaisesti rakentamalla uudet tilat Sjökulla skolan tontille (koko PohjoisKirkkonummen päivähoidon ja perusopetuksen oppimiskeskus).
Kunnan vuokrasopimus Kirkkonummen Aktiivikeskus Kiinteistö Oy:n kanssa, joka on vuokrannut Evitskogs daghemin tilat, päättyi 14.6.2011. Kunnes Sjökullan oppimiskeskuksen uudet päivähoitotilat otetaan käyttöön, kaksi ryhmää Evitskogs daghemistä on sijoitettuna Vuorenmäen päiväkotiin Veikkolaan. Evitskogs daghemin muut toimipaikat ovat Lapinkylässä
(Lappböle-gruppen) ja Röda Stuganissa Haapajärvellä. Kun Sjökullan oppimiskeskus otetaan
käyttöön, ruotsinkielinen päivähoito luopuu Lapinkylässä ja Haapajärvellä sijaitsevista tiloista.
Päivähoitopalveluja kehitetään käynnistämällä asteittain yhteistyössä suomenkielisen päivähoidon kanssa asukaspuisto- ja palveluohjaustoiminta suunnitelmakaudella. Avoimeen toimintaan / asukaspuistotoimintaan ruotsinkielisiä ohjaajia.
•
•
•
•
•
•
Sivistystoimi
91
KÄYTTÖTALOUSOSA
Toiminnan painopistealueet
•
Kysyntää vastaava palvelutarjonta ja asianmukaiset päivähoitotilat
•
Yksityisen päivähoidon tarjonta vähintään 20 % alueittaisista päivähoitopalveluista
•
Varhaiskasvatuspedagogiikan kehittäminen uudistetun varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti
•
”Med Barnaögon” -omahoitajajärjestelmän toteuttaminen ja arviointi kaikissa kunnallisissa yksiköissä
•
Turvallinen varhaiskasvatus
1. Nollatoleranssi kiusaamisen suhteen
2. Tapaturmien vähentäminen
•
Monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden edistäminen varhaiskasvatuksessa ja päivähoitopalveluissa
•
Järjestelmällinen hoito- ja kasvatushenkilöstön osaamisen kehittäminen
•
Tieto- ja viestintätekniikan käytön kehittäminen toiminnassa, palveluissa ja hallinnossa sekä
ajanmukaiset laitteet ja ohjelmat
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous/ Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Mittari/seurantatapa
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Tehokkaasti toimivat päivähoitopal- Tuottavuuden suhteellinen muutos vuonna 2012 verrattuna vuovelut / kunnallisen päivähoidon tuot- teen 2011
tavuus parantuu verrattuna vuoden
2011 tasoon
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Sitoutunut ja osaava henkilöstö / Palvelujen tuotantotarpeisiin ja -tapoihin vastaaminen
Mittari/seurantatapa
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Pedagogisesti pätevä ja riittävä kasvatushenkilöstö päivähoidossa
•
Kelpoisuusehdot täyttävien lasten- Kelpoisuusehdot täyttävien lastentarhanopettajien ja lähi
tarhanopettajien ja lähihoitajien hoItajien suhteellinen osuus 5 kuukautta tai pitempään
osuus kasvatushenkilöstöstä = kestävissä palvelussuhteissa
100
•
Henkilöstön vaihtuvuus < 10 %
Vakituisen henkilöstön vaihtuvuus (irtisanoutuneet)
KÄYTTÖTALOUSOSA
92
Sivistystoimi
•
Poissaolopäivien keskimääräinen Henkilökunnan poissaolopäivien ja henkilötyövuosien suhlukumäärä/henkilötyövuosi
pie- deluku vuosina 2010 ja 2012
nempi kuin vuonna 2010
•
Lasten ja hoito- ja kasvatushenki- Lasten ja kasvatushenkilökunnan määrän toteutunut suhdelökunnan määrä päiväkodeissa: luku
enintään 4 alle 3-vuotiasta lasta/1
kasvatusvastaava, enintään 7 yli
3-vuotiasta lasta/1 kasvatusvastaava
93
Sivistystoimi
KÄYTTÖTALOUSOSA
Ruotsinkielinen koulutoimi
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
235 517
52 749
37 946
-8 232 126 -8 471 560 -8 837 168
-7 996 609 -8 418 811 -8 799 222
36 942
37 414
37 979
-223
-226
-233
-32 884
0
0
0
0
-8 029 493
-8 418 811
-8 799 222
-9 091 038
-9 332 408
89
1
2
0
89
1
2
0
Tunnusluvut / Ruotsinkie line n koulutoim i
Esiopetus: oppilasmäärä 20.9
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
39 160
39 160
-9 130 198 -9 371 568
-9 091 038 -9 332 408
38 639
39 314
-236
-238
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
4
3
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TS 2012 TS 2013 TS 2014
109
112
125
110
110
110
1 027
6 035
1 023
5 901
1 049
6 391
1 044
6 673
1 016
7 067
1008
7330
202
6 035
218
5 901
190
7 532
220
6 377
220
6 377
220
6803
Perusopetus:
Oppilasmäärä 20.9
Kustannukset euroa / oppilas
Lukiokoulutus:
Oppilasmäärä 20.9
Kustannukset euroa / oppilas
Tehtävä Ruotsinkielinen koulutoimi käsittää seuraavat tulosyksiköt: ruotsinkielinen esiopetus, ruotsinkieliset peruskoulut, ruotsinkieliset lukiot sekä ruotsinkielinen aamu- ja iltapäivätoiminta.
Esiopetuksen ja perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kehitystä toiset huomioon ottaviksi
ja eettisesti vastuuntuntoisiksi yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa heille elämässä tarvittavia tietoja ja
taitoja. Esiopetuksen tavoitteena on lisäksi osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.
Kunnan järjestämän perusopetuksen tavoitteena on antaa jokaiselle oppilaalle yhtenäistä perusopetusta, joka ottaa huomioon oppilaan yksilölliset oppimisedellytykset. Laadukas perusopetus edellyttää, että ryhmäkoot ovat tarkoituksenmukaiset ja että kouluilla on mahdollisuus seurata opetussuunnitelmaa kaikessa toiminnassaan. Perusopetuksessa pyritään siihen, että mahdollisimman moni oppilas voi käydä lähikouluaan.
Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kehittymistä hyviksi, harmonisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa heille tietoja ja taitoja, joita he tarvitsevat jatkoopinnoissa, työelämässä, harrastuksissa sekä kokonaisvaltaiseen persoonallisuuden kehittämiseen.
Lisäksi koulutuksen tulee tukea opiskelijoiden edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja kehittymään
koko elämän ajan.
Tavoitteena on, että kunta järjestää laadukasta lukiokoulutusta ja kunnan omien lukioiden vetovoimaisuuden lisääminen.
KÄYTTÖTALOUSOSA
94
Sivistystoimi
Taloussuunnitelma 2012–2014
Muutosten vaikutus toimintaan
Ulkoiset muutokset
Perusopetus
Uuden hallitusohjelman mukaan työ perusopetuksen laadun parantamiseksi laatukriteerien käyttöönotolla ja ryhmäkokojen pienentämisellä jatkuu. Turvallisen lähikoulun ja yhtenäisen peruskoulun
merkitystä korostetaan.
Osana valtionosuusjärjestelmän uudistamista selvitetään perusopetuksen valtionosuuden perusteet.
Tavoitteena on, että ne jatkossa perustuisivat nykyistä enemmän perusopetuksen toimintaympäristöä kuvaaviin indikaattoreihin, esimerkiksi kunnan maahanmuuttajien väestöosuuteen, aikuisväestön
koulutustasoon sekä työttömyysasteeseen.
Opiskelijahuoltoa kehitetään ja toimia koulukiusaamisen vähentämiseksi tehostetaan. Koulun tukea
vanhempien kasvatustyölle sekä kodin ja koulun yhteistyötä vahvistetaan. Koulutuksessa tehdään
järjestelmällistä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä.
Koulujen kerhotoiminta vakiinnutetaan ja aamu- ja iltapäivätoiminnan tarjontaa lisätään perusopetuksen 1.–2. luokan oppilaille sekä erityistä tukea tarvitseville.
Selvitetään esiopetuksen muuttamista velvoittavaksi tavoitteena varmistaa koko ikäluokan osallistuminen varhaiskasvatukseen.
Toisen asteen koulutus
Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa,
oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Vahvistetaan kuntien vastuuta perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta.
Uudistetaan lukioiden rahoituspohja ottamalla käyttöön tuloksiin perustuva rahoitus ja kehitetään
etäopintoja. Valmistellaan tieto- ja viestintätekniikan käyttöönottoa asteittain ylioppilaskirjoituksissa.
Sisäiset muutokset
Opetustoimen tieto- ja viestintätekniikka on vanhentunutta ja riittämätöntä sekä määrällisesti että
laadullisesti. Sähköinen oppimisalusta tulee ottaa käyttöön kaikissa peruskouluissa. Hallinto-ohjelma
Helmin käyttöönotto luo edellytykset sisäisten ja ulkoisten e-palvelujen kehittämiseen.
Oppimateriaalit ja kalusteet ovat päivittämisen tarpeessa sekä perusopetuksessa että lukiokoulutuksessa.
Perusopetuksen laadunarviointijärjestelmän valmistuminen mahdollistaa arviointiin perustuvan toiminnan kehittämisen.
Toiminnan painopistealueet
•
Yhtenäisen oppimispolun toteuttaminen varhaiskasvatuksesta peruskoulun loppuun kunkin
lapsen yksilöllisten oppimisedellytysten mukaisesti
•
Med Barnaögon-mallin kehittäminen ja vakiinnuttaminen esikoulussa
Sivistystoimi
95
KÄYTTÖTALOUSOSA
•
Toiminnan arviointi ja kehittäminen perusopetuksen laatukriteereiden mukaisesti
•
Opetuksen tukimuotojen monipuolinen ja joustava käyttäminen
•
Järjestelmällinen opettajien täydennyskoulutus ja osaamisen kehittäminen opetustoimessa
•
Monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden edistäminen opetustoimen palveluissa
•
Tieto- ja viestintätekniikan käytön kehittäminen opetuksessa, palveluissa ja hallinnossa sekä
laitteiden ja ohjelmistojen päivittäminen laadittavan tvt-strategian mukaan
•
Lukiokoulutuksen kehittäminen:
1. Seudullisen yhteistyön kehittäminen
2. Opinto-ohjauksen kehittäminen painopisteenä jatko-opinnot
Talousarvio
Toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous/ Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/seurantatapa
Tehokkaasti toimivat opetuspalvelut
• Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen tuottavuus parantuu vuoteen
2011 verrattuna
Tuottavuuden suhteellinen muutos esiopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa
vuonna 2012 verrattuna vuoteen 2011
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko/ Asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Tehokkaat ja kattavat opetuspalvelut
•
Esiopetusikäisten ikäluokasta kaikki (100
Esiopetukseen osallistuvien suhteellinen osuus
(%) esiopetusikäisten ikäluokasta
%) osallistuvat esiopetukseen (sk)
•
Perusopintonsa päättävien oppilaiden
määrä = 100%
•
Lukio-opintojen läpäisyn tehostaminen
verrattuna vuoteen 2010.
Päättötodistuksen saaneiden suhteellinen osuus
(%) 9. vuosiluokan oppilasmäärästä
Opintonsa vuonna 2012 päättävien määrä
verrattuna lukiopintojensa lukuvuonna 2009-2011
aloittaneiden määrään.
KÄYTTÖTALOUSOSA
96
Sivistystoimi
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko/ Asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut
Tavoite 3 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/seurantatapa
Oppilaat/opiskelijat saavat riittävästi tukea opintoihinsa
•
Niiden peruskoulun oppilaiden osuus, joil- Erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden
suhteellisen osuuden muutos vuosina 2010 ja
la on päätös erityisestä tuesta, on pie2012
nempi kuin vuonna 2010
•
Opintonsa keskeyttäneiden lukioopiskelijoiden määrä on pienempi kuin
vuonna 2010
Opintonsa keskeyttäneiden opiskelijoiden suhteellinen osuus (%) lukion oppilasmäärästä
97
Sivistystoimi
KÄYTTÖTALOUSOSA
Liikuntalautakunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
667 041
718 058
718 058
-2 597 104 -2 772 030 -2 852 492
-1 930 063 -2 053 972 -2 134 434
36 942
37 414
37 979
-70
-74
-75
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
743 189
769 201
-2 934 226 -3 024 899
-2 191 037 -2 255 698
38 639
39 314
-76
-77
-386 685
0
0
0
0
-2 316 748
-2 053 972
-2 134 434
-2 191 037
-2 255 698
18
0
1
0
18
0
1
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
98
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistystoimi
Liikuntapalvelut
Liikuntapalveluiden tehtävänä on huolehtia liikuntalaissa kunnalle tarkoitettujen tehtävien hoitamisesta siltä osin kun niitä ei johtosäännössä ole määrätty kunnan muun toimielimen hoidettavaksi. Palvelutuotantoa on tarjolla niin lasten, nuorten ja aikuisten liikuntaan kuin erityisryhmienkin liikuntaan. Iso
osa palvelutuotannosta tapahtuu urheilu- ja liikuntaseurojen toimesta. Liikuntatoimi avustaa vuosittain ao. tahojen toimintaa. Osa palvelutuotannosta toteutetaan yksityisten palvelutuottajien toimesta.
Liikuntapalveluiden vuosittainen kävijämäärä on n. 60.000 henkilöä. Liikuntalautakunnan ylläpitämien liikuntapaikkojen määrä on n.55 kappaletta koostuen urheilupuistoista, ulkoilualueista, uimarannoista, pallokentistä, kuntoradoista ja muista liikuntapaikoista.
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
75 419
84 750
84 750
-1 749 356 -1 923 085 -1 988 418
-1 673 936 -1 838 335 -1 903 668
36 942
37 414
37 979
-47
-51
-52
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
87 716
90 786
-2 043 018 -2 090 406
-1 955 302 -1 999 620
38 639
39 314
-53
-53
-235 634
0
0
0
0
-1 909 570
-1 838 335
-1 903 668
-1 955 302
-1 999 620
5
0
1
0
5
0
1
0
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
LIIKUNTAPALVELUT
Tunnusluvut / Liikunta pa lve lut
Liikuntatoimen kustannukset euroa / asukas
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
73
72
73
74
74
75
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Kunta- ja palvelustrategiassa hyväksytyt toimintalinjaukset korostavat kuntien ja eri tahojen välisen
yhteistyön kehittämistä liikuntapalveluiden osalta. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä liikunnan
edistämisen linjoista 11.12.2008 määritellään tavoitteet suomalaisen liikuntakulttuurin edistämiseen.
Tavoitteissa mainitaan omina kohtinaan liikunnan sisältymisen peruspalveluna kuntien hyvinvointipolitiikkaan sekä eri hallinnonalojen yhteistyön lisääminen. Lisäksi korostetaan mm. kuntien osuutta erityisesti lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan oppimisessa sekä nuorten, työikäisten ja ikääntyvien liikunnallisten elämäntapojen ylläpidon tukemisessa.
Sisäiset muutokset
Liikuntatoimen ja muiden hallintokuntien yhteistyötä lisätään pyrkien edesauttamaan kaikenikäisten
kirkkonummelaisten liikunnallisia elämäntapoja. Liikuntatoimi on sitoutunut jatkamaan Terve Elämä!
kampanjan aikana aloitettuja toimintatapoja sekä toimimaan kampanjan jatkotoimenpide-ehdotusten
Sivistystoimi
99
KÄYTTÖTALOUSOSA
mukaisesti. Liikuntatoimi katsoo liikunnan roolin ennalta ehkäisevässä terveydenhoidossa olevan
erittäin tärkeä.
Liikuntatoimen liikuntapalvelujen toteuttamista tehostetaan. Erityisryhmien ja uimahallin liikunnanohjaajien ryhmien toimintaa selkeytetään kohderyhmittäin. Uusia palveluja pyritään kehittämään poikkihallinnollisten hankkeiden puitteissa. Syksyllä 2010 aloitettua terveyskeskuksessa tapahtuvaa liikuntaneuvontapalvelua ja kouluille tehtävää välituntiliikuttajakoulutusta jatketaan ja kehitetään kokemusten perusteella.
Sisäisten järjestelyiden avulla uutena vakanssina syksyllä 2010 alkaneen vapaa-aikapalveluiden
suunnittelijan viran myötä liikuntapalvelutuotantoa kehitetään edelleen. Tämä tarkoittaa mm. seurojen ja kunnan välisen yhteistyön lisäämistä sekä Kirkkonummella tapahtuvan liikunnallisten palveluiden ja tapahtumien lisäämistä. Internetin käyttöä tullaan myös lisäämään.
Erityisryhmille suunnattujen liikuntapalveluiden koordinoimistyöryhmän ehdotusten mukaisesti kehitetään kunnan erityisliikuntapalveluja.
Liikuntalautakunta on yhdessä sivistystoimen kanssa kehittämässä Kirkkonummelle asukaspuistolähiliikuntapaikkoja. Masalan lähiliikuntapaikan rakentaminen alkaa syksyllä 2011 ja jatkuu vuonna
2012. Vuonna 2012 on ohjelmassa myös keskustan urheilupuiston kehittämistä.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
Liikuntalautakunta kannustaa kuntalaisia omaehtoiseen liikunnanharrastukseen. Luomalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja sekä tukemalla järjestöjä taloudellisesti ja toiminnallisesti liikuntalautakunta
on mukana tuottamassa laajaa liikuntatarjontaa lapsille, nuorille sekä aikuisille.
Liikuntatoimi huolehtii yleisten edellytysten luomisesta liikunnalle kunnassa kehittämällä paikallista
ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa, tarjoamalla
liikuntapaikkoja sekä järjestämällä liikuntaa myös erityisryhmät huomioiden. Kunnan oman liikuntapalvelutuotannon painopiste on vuosia ollut erityisryhmien liikunnassa. Viime vuodet on kehitetty erityisesti myös kaikille kuntalaisille tarkoitettuja liikuntapalveluja.
Talousarviovuoden painopisteitä ovat:
•
•
•
•
•
liikuntapalvelutuotannon lisääminen mm. koulujen ja seurojen välinen yhteistyö sekä tapahtumat
liikuntaneuvontapalvelun edelleen kehittäminen
liikuntapaikkojen ja niiden hoidon, käytön ja turvallisuuden lisääminen
lasten ja nuorten liikunnan edistäminen
monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden lisääminen liikuntapalveluissa
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko/Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Erityisryhmien liikuntaryhmien monipuolistaminen/ 85 liikuntaryhmää
ryhmien määrä vuodessa
100
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistystoimi
Uimahalli
Kirkkonummen uimahallin keskeinen strategia on laadukkaiden liikuntapalvelujen tuottaminen
kuntalaisille yhteistyössä eri hallintokuntien, seurojen ja yhdistysten kanssa. Kirkkonummen
uimahalli on nettobudjetoitu yksikkö, joka kattaa osan menoistaan myyntituloilla.
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
591 622
633 308
633 308
-847 748
-848 945
-864 074
-256 127
-215 637
-230 766
36 942
37 414
37 979
-23
-23
-23
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
655 473
678 415
-891 208
-934 493
-235 735
-256 078
38 639
39 314
-23
-24
Suunnitelmapoistot
-151 051
0
0
0
0
Tilikauden tulos
-407 178
-215 637
-230 766
-235 735
-256 078
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
13
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
13
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
UIMAHALLI
Tunnusluvut / Uima ha lli
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
Uimahalli / Kävijämäärä
196 541 196 921 200 000 200 000 200 000 200 000
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Talouden kiristynyt tilanne ja yleinen kustannusten nousu heijastuu myös Kirkkonummen uimahallin
toimintoihin. Uimahallissa tehtävän vuosihuollon kustannukset nousevat vuosi vuodelta ja palveluiden oston lisääntyminen ja kallistuminen luo omat paineensa käyttömenoihin.
Liikuntapalvelujen tarjonnan monipuolistuessa Kirkkonummella kilpailu asiakkaista lisääntyy. Kunnan
asukasmäärän positiiviseen kehitykseen vastaaminen asettaa kuitenkin haasteita uimahallin tilakapasiteetin ollessa rajallinen.
Asiakaspohjan muutokset ja lipputuotteiden myynnin painopiste on aiempina vuosina siirtynyt
enemmän subventoituihin sarjakortteihin ja erityisryhmien vuosikorttiin oikeuttavien asiakkaiden
määrä on lisääntynyt. Nämä heijastavat edelleen tulokertymään. Kunnan asukasmäärän jatkuva lisääntyminen ja terveysliikuntapalvelujen kasvava tarve on huomioitava tulevissa
liikuntapaikkarakentamissuunnitelmissa. Kirkkonummen uimahallin toimintakapasiteetti ei enää riitä
Sivistystoimi
101
KÄYTTÖTALOUSOSA
kentamissuunnitelmissa. Kirkkonummen uimahallin toimintakapasiteetti ei enää riitä vastaamaan
palvelujen tarvetta.
Sisäiset muutokset
Uimahallin asiakasmäärät ovat vakiintuneet tietylle tasolle ja asiakaskäyntien lisääminen on tulevaisuudessa vaikeaa allas- ja liikuntatilojen puutteen vuoksi. Asiakaskäyntien lisääminen on erittäin vaikeaa etenkin allastilan aktiivisen käytön vuoksi
Eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä erilaisten kuntoutusryhmien, päiväkotien ja koulujen kanssa
pyritään edelleen lisäämään. Kirkkonummen uimahalli panostaa edelleen omaan liikuntapalvelutuotantoon ja sen kehittämiseen. Liikuntapalveluiden erityisryhmien ja uimahallin liikunnanohjaajien
ryhmien toimintaa selkeytetään kohderyhmittäin.
Palvelutuotannon lisääntyminen tuottaa kuntalaisille parempaa liikuntapalvelua, mutta tämä tulee
kuitenkin toteuttaa siten, että allasalueen valvonta ja turvallisuus eivät kärsi.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
• Laadukkaiden ja turvallisten liikuntamahdollisuuksien tuottaminen niin, että toiminta on
monipuolista ja tavoittaa mahdollisimman monet käyttäjäryhmät. Toiminta-aikoja tulee jakaa niin, että seuroihin kuulumattomien asiakkaiden liikuntamahdollisuudet säilytetään.
• Uimahallin oman liikuntapalvelutuotannon lisääminen, sekä erilaisten kohdennettujen liikuntatapahtumien järjestäminen.
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko/Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Tilojen tehokas käyttö / allasosaston asiakasmäärä 170 000
Kävijämäärät
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Palveluiden lisääminen / liikunnanohjausryhmien
määrä 40 ryhmää
liikunnanohjausryhmien määrä vuodessa
102
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sivistystoimi
Nuorisolautakunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
262 185
232 000
240 120
-1 221 813 -1 237 133 -1 385 226
-959 627 -1 005 133 -1 145 106
36 942
37 414
37 979
-33
-33
-36
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
248 524
257 222
-1 427 814 -1 472 665
-1 179 290 -1 215 443
38 639
39 314
-37
-37
0
0
0
0
0
-959 627
-1 005 133
-1 145 106
-1 179 290
-1 215 443
16
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
16
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
103
Sivistystoimi
KÄYTTÖTALOUSOSA
Nuorisopalvelut
Nuorisolautakunta huolehtii nuorisolain ja raittiustyölain mukaisista tehtävistä .
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
262 185
232 000
240 120
-1 221 813 -1 237 133 -1 385 226
-959 627 -1 005 133 -1 145 106
36 942
37 414
37 979
-33
-33
-36
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
248 524
257 222
-1 427 814 -1 472 665
-1 179 290 -1 215 443
38 639
39 314
-37
-37
0
0
0
0
0
-959 627
-1 005 133
-1 145 106
-1 179 290
-1 215 443
16
0
0
0
16
0
0
0
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
NUORISOPALVELUT
Tunnusluvut / Nuorisopa lve lut
0-28 vuotiaiden määrä
Kustannukset euroa / 0 - 28-vuotiaat
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
13 357 13 611 14 122 14 400 14 736 15 000
94
90
88
95
97
99
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Nuorisolain säännökset paikallisten viranomaisten monialaisesta yhteistyöstä, sekä etsivästä nuorisotyöstä ja siihen liittyvästä tietojen luovutuksesta parantavat nuorten mahdollisuuksia saada tarvitsemansa julkiset palvelut.
Nuorten työpajatoimintaa ja etsivää nuorisotyötä toteutetaan seutukunnallisesti yhteistyössä Omnian ja Svenska Produktionsskolanin kanssa.
Nuorisopalvelut on mukana 12 - 25 -vuotiaille nuorille tarkoitetussa "Pulmakulma-nettipalvelussa",
jossa nuorisotyöntekijät ja eri alojen asiantuntijat, auttavat nuoria heitä askarruttissa asioissa.
Nuorten harrastustoiminnan määrällinen tarve säilyy ja uudet nuorisotoiminnan muodot kasvattavat
suosiotaan.
KÄYTTÖTALOUSOSA
104
Sivistystoimi
Sisäiset muutokset
Perusnuorisotyö, nuorisotiedotustoiminta, nuorisoteatteritoiminta, erityisnuorisotyö ja ennaltaehkäisevä päihdetyö edellyttävät toiminnan jatkuvaa uusiutumista niin sisältöjen kuin menetelmien osalta.
Sosiaalinen media on tärkeä työväline nuorisotyössä, perinteisen nuorisotilatoiminnan rinnalla.
Nuorisotoimi osallistuu oppilasparkkitoimintaan ja tarvittaessa myös tuntityöskentelyyn Veikkolan
koulussa.
Nuorisopalvelut vastaa nuorten kuntalaisten tarpeisiin tarjoamalla nuorisolle harrastustiloja ja toimintamahdollisuuksia. Talousarvioehdotus vuodelle 2012 sisältää toiminnan sisällöllistä kehittämistä
erityisesti kesätoiminnan osalta.
Lisäksi Masalan Ljusdalan peruskorjauksen valmistuminen ja Veikkolan K-kaupan entisten tilojen
käyttöön otto parantavat nuorisoteatteritoiminnan ja alueellisen nuorisotoiminnan toimintaedellytyksiä vuonna 2012.
Kesällä 2012 toteutetaan Masalan Nuorisoteatterin kannatusyhdistyksen kanssa yhteistyönä kesäteatteri ”Utopia. Kesäteatteri on osa Masalan Nuorisoteatterin 30-vuotisjuhlia.
Monialaisen nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, työpajatoiminnan, etsivän nuorisotyön ja nuorten
nivelvaiheen ohjauksen avulla parannetaan kirkkonummelaisten nuorten koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia.
Nuorten musiikkitoimintaa edistetään bänditiloin, leirein ja paikallisin nuorisoyhtyeiden konsertein.
Kunnan ruotsinkielistä nuorisotoimintaa toteutetaan yhteistyössä koulujen, yhdistysten ja ruotsinkielisen seurakunnan kanssa.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
•
•
•
•
•
•
Lasten ja nuorten kasvatustyö kouluyhteistyön avulla
Nuorten kasvu aktiivisiksi kansalaisiksi nuorisofoorumin toiminnan kautta
Nuorten sosiaalinen vahvistaminen perusnuorisotyön, erityisnuorisotyön, teatteritoiminnan,
nuorten työpajatoiminnan, sekä nuorisotiedotuksen kautta
Nuorisoteatteritoiminnan laajentaminen
Päihdevalistustyö ja laillisuuskasvatus kouluissa
Yläkouluun siirtyvien oppilaiden ryhmäyttämiseen osallistuminen
Monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden lisääminen nuorisotilatoiminnassa
Ruotsinkielisen nuorisotoiminnan toteuttaminen yhteistyössä koulujen, yhdistysten ja ruotsinkielisen seurakunnan kanssa
Sivistystoimi
105
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko/asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Nuorten harrastusmahdollisuuksien lisääminen/
-Alueellista nuorisotoimintaa toteutetaan 6:ssa
nuorisotilassa .
-Leirejä ja kesäkerhoja toteutetaan 11 kpl, uutuutena nuorten hip hop leiri
- Nuorten teatteri-ilmaisun ryhmiä on 5 kpl
- Nuorten teatteriesityksiä on 20 kpl
- Kesäteatteri ”Utopia” Masalan Ljusdalassa, esityksiä 20 kpl
- Nuorisokonsertteja toteutetaan 2 kpl
Kävijämäärä
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko/ asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Kävijämäärä
Nuorten sosiaalinen tukeminen/
-Rötöksiin syyllistyneet nuoret vanhempineen
puhutetaan nopean puuttumisen työryhmän toimesta/yhteensä 50 nuorta ja vanhempaa
-Katupartiointia toteutetaan perjantai-iltaisin kunnan alueella 15 kertaa vuoden aikana.
-Päihdekyselytunteja toteutetaan kouluissa 6luokkalaisille/tavoitetaan 300 nuorta
-Laillisuuskasvatusta tukevia näppäriluentoja järjestetään 7-luokkalaisille/tavoitetaan 350 nuorta
-Koulujen kanssa tehdään yhteistyötä 7luokkalaisten ryhmäyttämisessä/tavoitetaan 360
nuorta
-Suomen ja ruotsinkielisessä nuorten työpajatoiminnassa on keskimäärin 20 nuorta vuoden aikana
-Pulmakulma-nettipalvelun avulla annetaan nuorten tieto- ja neuvontapalveluja /tavoitetaan 40
nuorta
-Sosiaalista mediaa käytetään nuorisotyön välineenä/tavoitetaan 1 000 nuorta
KÄYTTÖTALOUSOSA
KÄYTTÖTALOUSOSA
106
Sivistystoimi
107
KÄYTTÖTALOUSOSA
YHDYSKUNTATEKNIIKKA
• Kehittämis- ja yhteiset palvelut
• Palo- ja pelastuspalvelut
• Joukkoliikenteen tuki
• Ruokapalveluyksikkö
• Valvonta- ja viranomaistehtävät
• Vesihuoltolaitos
• Tekniset palvelut
• Eerikinkartanon maa- ja metsätila
YHDYSKUNTATEKNIIKKA
36,5 milj €
16,3 %
Talousarvio 2012
Toimintamenot
223,8 milj €
-1%
-7%
-8%
-7%
-10%
-14%
-3%
-50%
Kehittämis- ja yhteiset palvelut
Joukkoliikenteen tuki
Valvonta- ja viranomaistehtävät
Tekniset palvelut
Palo- ja pelastustoimi
Ruokapalveluyksikkö
Vesihuoltolaitos
Eerikinkartanon maa- ja metsätila
108
KÄYTTÖTALOUSOSA
Toimiala
Yhdyskuntatekniikka
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Myyntituotot
Maksutuotot
Tuet ja avustukset
Vuokrat
Muut toimintatuotot
Toimintamenot
Palkat ja palkkiot
Muut henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja
Avustukset
Vuokrat
Muut toimintakulut
Tilinpäätös
2 010
26 577 536
14 389 481
816 367
260 962
0
11 110 727
Talousarvio
2 011
26 785 196
14 391 329
799 000
9 280
0
11 585 587
Talousarvio
2 012
30 037 102
15 050 357
868 537
11 500
0
14 106 708
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
30 968 797
32 156 941
15 488 826
16 229 970
874 000
897 000
6 500
6 500
0
0
14 599 471
15 023 471
-31 776 652 -32 981 599 -36 506 982 -37 671 098
-7 645 810 -7 809 032 -8 240 873 -8 365 856
-1 891 849 -2 534 517 -2 565 535 -2 459 271
-13 571 068 -12 838 109 -14 629 120 -15 805 031
-6 402 791 -6 474 677 -6 988 181 -6 821 251
-261 489
-275 613
-277 100
-243 100
0
-23 130
-24 822
-24 822
-2 003 645 -3 026 522 -3 781 351 -3 951 767
-38 977 294
-8 489 898
-2 492 885
-16 603 052
-7 072 489
-251 100
-24 822
-4 043 048
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
-5 199 115
36 509
-870
-6 196 404
37 242
-886
-6 469 880
38 092
-958
-6 702 301
38 993
-966
-6 820 353
39 929
-976
Suunnitelmapoistot
-9 828 590
0
0
0
0
-15 027 705
-6 196 404
-6 469 880
-6 702 301
-6 820 353
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
214
25
0
37
220
25
0
37
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
3
1
0
0
0
0
0
1
0
0
0
109
Yhdyskuntatekniikka
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yhdyskuntatekniikan lautakunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
724 036
441 982
486 000
-5 087 537 -5 741 235 -6 021 370
-4 363 501 -5 299 253 -5 535 370
36 942
37 414
37 979
-138
-153
-159
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
493 500
514 000
-6 249 793 -6 545 203
-5 756 293 -6 031 203
38 639
39 314
-162
-166
-126 033
0
0
0
0
-3 983 195
-5 299 253
-5 535 370
-5 756 293
-6 031 203
28
0
0
2
28
0
0
2
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Yhdyskuntatekniikan lautakunnan toiminnassa kunta- ja palvelustrategian näkökulmia ja päämääriä
toteutetaan mm. talousarvion, kaavoitusohjelman, maapoliittisen ohjelman ja kehittämisohjelmien
kautta.
Kunnan seudullinen vetovoima kasvaa varsinkin kun kuntakeskusta, aluekeskuksia ja
asemanseutuja kehitetään sekä elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä parannetaan. Vuonna 2013
moottoritie välittää kuntakeskuksesta liikennettä pääkaupunkiseudulle ja vuoteen 2015 mennessä
joukkoliikenne on järjestetty HSL-ostoliikenteenä. Tolsan ja Jorvaksen asemat rakennetaan
joukkoliikenteen käyttäjiä paremmin palveleviksi.
Kunnan omistuksessa olevaa kaavoitettavaa maata on enää noin kymmenen vuoden tarpeisiin.
Raakamaan hankinta on tehostettava ja se tulisi kohdentaa ensisijaisesti kunnan keskivyöhykkeelle
palvelujen ja joukkoliikenteen läheisyyteen sekä muille kehitettäville alueille. Kaavavaranto on edelleen korkealla tasolla mahdollistaen kodit yli 6000 asukkaalle. Myös liikerakentamisen kaavavaranto
on verraten hyvä.
Seudullisen yhteistyön merkitys kasvaa. Kirkkonummi on sitoutunut Helsingin seudun muiden kuntien tapaan MAL-yhteistyössä yhteisesti hyväksyttyihin asuntotuotantotavoitteisiin, jota koskeva aiesopimus on tarkoitus uusia vuonna 2011 siten, että se käsittää maankäytön ja asumisen lisäksi liikennehankkeet.
Kunnan väestönkasvu jatkuu, palvelujen kysyntä kasvaa ja toiminnan sopeuttaminen kunnan taloudelliseen tilanteeseen on hyvin haasteellinen asia. Nykyisten taajamien vahvistamisella, yhdyskuntarakenteen eheyttämisellä ja täydennysrakentamishankkeiden edistämisellä vaikutetaan kunnan talouden vahvistamiseen.
EU:n INSPIRE-direktiivin vaatima paikkatietojen yhteiskäyttöön liittyvä kansallinen lainsäädäntö on
tullut voimaan v. 2009. Laki edellyttää uusien paikkatietoaineistojen olevan sähköisten palvelujen piirissä v. 2012-2015 ja kaikkien paikkatietoaineistojen v. 2016-2019. Kirkkonummen paikkatietojärjestelmää kehitettäessä tavoitteena on helppokäyttöinen selainpohjainen järjestelmä.
Yhdyskuntatekniikan toimiala pyrkii mm. tehtävien mukaan muodostamaan tarkoituksenmukaiset
tehtäväkokonaisuudet, tehostamaan toimintaa sekä parantamaan asiakaspalvelua. Uuden kunnanta-
KÄYTTÖTALOUSOSA
110
Yhdyskuntatekniikka
lon valmistumisen myötä nykyinen palvelupiste siirtyy uusiin tiloihin. Sen jälkeen yhdyskuntatekniikan toimialan Jorvaksessa sijaitsevat toiminnot siirtyvät Aseman Ostari-rakennukseen.
Joukkoliikenteen lisääntyvä käyttö aiheuttaa yhdyskuntatekniikan lautakunnalle lisämenoja käyttötaloudessa.
111
Yhdyskuntatekniikka
KÄYTTÖTALOUSOSA
Kehittämis- ja yhteiset palvelut
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
524 036
441 982
486 000
-2 158 621 -2 333 495 -2 379 121
-1 634 586 -1 891 513 -1 893 121
36 942
37 414
37 979
-58
-62
-63
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
493 500
514 000
-2 561 544 -2 617 954
-2 068 044 -2 103 954
38 639
39 314
-66
-67
-126 033
0
0
0
0
-1 929 774
-1 891 513
-1 893 121
-2 068 044
-2 103 954
28
0
0
2
28
0
0
2
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
KEHITTÄMIS- JA YHTEISET PALVELUT
Tunnusluvut / Ke hittä m is- ja yhte ise t pa lve lut
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
Yhdysk untasuunnittelu
Vuoden aikana aloitetut kaavahankkeet, OAS, kpl
Vuoden aikana hyväksytyt (osa)yleiskaavat, kpl/ha
10
9
1/670
8
15
6
0/0
3
0
V uoden aikana hyväksytyt asemakaavat ja -muutokset, kpl/ha
0
7/75
7/130
´8/100
13
Vuoden aikana hyväksytyt ranta-asemakaavat, kpl/ha
0
3/55
3/110
5/180
0
Tiekuntien määrä 31.12.
259
261
261
265
269
Yksityisteiden pituus, km (31.12.)
345
349
366
371
376
9
1
6
2
Tontti- ja paik k atietopalvelut
Luovutetut/varatut AO-tontit, kpl
Luovutetut tuottajamuotoiset tontit, rakennusoikeus k-m2
44
62
50
50
50
12 460
6 000
6 000
6 000
273
381
50
6000
Tehtävä käsittää hallintopalvelujen, kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelujen sekä tontti- ja paikkatietopalvelujen tulosyksiköt.
KÄYTTÖTALOUSOSA
112
Yhdyskuntatekniikka
Hallinto
Hallinto- ja toimistopalveluyksikkö toimii toimialan tukipalveluyksikkönä huolehtien yhteisistä
kokous-, hallinto- ja taloustehtävistä sekä asiantuntijoiden avustamisesta tehtävissään. Hallintoyksikkö edistää yhteistyötä toimialalla sekä tukee ja luo edellytyksiä omalta osaltaan toimialan tulokselliselle toiminnalle.
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Toimialan henkilöresurssit ovat edelleen minimissään. Työvoiman saatavuus yhdyskuntatekniikan
asiantuntijatehtäviin on edelleen heikkoa.
Sisäiset muutokset
Vuoden 2012 talousarvion tavoitteena on tuottavuuden nostaminen ja henkilöstön määrän kestävä
mitoitus. Jorvaksen toimipisteen henkilöstö siirtyy alkuvuodesta 2012 K-taloon ja silloin toteutetaan
mm. vuonna 2011 aloitettu hallintohenkilöstön tehtävien uudelleen järjestely.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
•
toimialan uuden 1.1.2011 voimaan tulleen organisaatiomallin jalkauttamisen jatkaminen ja henkilöstön tukeminen ja kannustaminen muutoksessa
uuden arkistonhallinnan ohjelman käyttöönotto
sähköisen asioinnin kehittäminen
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Koko toimialaa koskeva asiakaskysely ulkoisten
asiakkaiden tarpeiden kartoittamiseksi ja asiakaspalvelun, viestinnän ja vuorovaikutuksen kehittämiseksi. Tavoite: keskiarvo 3,18 tai >.
(Vuonna 2011 keskiarvo 3,18, asteikolla 1-5)
Kerran vuodessa kysely Digium Oy:n ohjelmalla
sähköisesti kunnan kotisivujen kautta sekä paperiversiona.
Hallintohenkilöstön uuden toimintamallin jalkauttaminen.
Uuden organisaatiorakenteen käyttöönotto
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Sitoutunut ja osaava henkilöstö / Tavoitteisiin ja yhteistyöhön sitoutunut hyvinvoiva henkilöstö
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Henkilöstöä kohdellaan tasapuolisesti ja kannustavasti, palautetta antaen. Kaikilla on selkeät
tehtäväkuvaukset ja mahdollisuus kehittää
osaamistaan omien voimavarojen mukaan.
Työpaikkapalaverit ja kehityskeskustelut ovat osa
jokapäiväistä toimintaa.
Kehityskeskustelut
Työpaikkapalaverit
Työtyytyväisyyskysely
Työterveyshuollon raportit, jotka tuodaan henkilöstön tietoon toimialan yhteistoimintaryhmän
kautta.
Yhdyskuntatekniikka
113
KÄYTTÖTALOUSOSA
Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut
Yhdyskuntatekniikan lautakunta noudattaa työssään viiden vuoden kaavoitusohjelmaa. Kaavoitusohjelma tarkistetaan vuosittain ja ohjelman kaksi ensimmäistä vuotta ovat sitovat. Lisäksi julkaistaan
vuosittain lakisääteinen kaavoituskatsaus, jonka tavoitteena on antaa kokonaiskuva tekeillä olevista
ja lähiaikoina aloitettavista tärkeimmistä osayleis- ja asemakaavasuunnitelmista.
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Seudullinen yhteistyö ja näkökulma vaikuttavat Kirkkonummen tulevaisuuskehitykseen samoin kuin
Uudenmaan maakuntakaavan uudistaminen.
Helsingin seudun yhteistyövaltuuskunnan (HSYK) sekä KUUMA-komission toiminnan ilmentyminen
esim. kuntien maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnitteluun hahmottunee lähivuosien aikana.
Myös valtioneuvoston hallitusohjelman seudullisuutta ja seutusuunnittelua koskevat toimenpiteet
saattavat vaikuttaa Kirkkonummen kunnan toimintaan tulevaisuudessa.
Kirkkonummi osallistuu Helsingin seudun ja KUUMA-kuntien kanssa metropolialueen kehittämiseen.
Vuonna 2009 laaditun Helsingin seudun vision jälkeen saatiin vuonna 2010 hyväksytyksi seudulle
strategiset linjaukset. Vuonna 2011 valmistui Helsingin seudun kehityskuva teemalla ”rajaton metropoli”. Kunnan tavoitteena on kehittää yhteistyötapoja Helsingin seudun, KUUMA-alueen ja naapurikuntien kesken.
Vuonna 2011 hyväksyttäneen Helsingin seudun MAL-aiesopimus koskien maankäyttöä, asuntotuotannon ja liikennehankkeita, jota koskeva Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma
(HLJ 2011) hyväksyttiin keväällä vuonna 2011. Kirkkonummi on mukana edelleen myös LänsiUudenmaan liikennejärjestelmän aiesopimuksessa.
Uudenmaan maakuntakaavan uudistaminen jatkuu vuonna 2012. Kunta on antanut lausuntonsa
kaavaluonnoksesta vuonna 2011. Myös KUUMA-kunnat antoi lausunnon luonnoksesta.
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti ekotehokkaiden tiiviihköjen asuntoalueiden
ja asemanseutujen kehittäminen asuin-, työpaikka- ja palvelukeskittymiksi on kestävän kehityksen
mukaista suosien joukkoliikenteen käyttöä ja vähentämällä autoriippuvuutta. Lisäksi Helsingin seudulle laaditut yhteiset maankäyttölinjaukset, liikennejärjestelmäsuunnitelmat ja mahdollisesti kehityskuvatyön kautta ilmaantuvat kehittämishankkeet tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa.
Maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) tehdyt täydennykset ja muutokset vaikuttavat suunnittelun sisältöasioihin. Vuonna 2009 voimaan tulleet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja vuonna 2011
kaupan ohjauksen laajentaminen koskemaan myös tilaa vaativaa kauppaa ovat tästä esimerkkejä.
Sisäiset muutokset
Kunnan maaomaisuuden kaavoittamisen tulisi olla etusijalla, koska ns. maanomistajakaavoitus on
osoittautunut hitaaksi mm. sopimusneuvottelujen venymisen takia. Kaavoitettavaa maata on kuitenkin enää vain noin kymmenen vuoden tarpeisiin. Etenkin yritystoiminnan tarpeisiin kehitettäviä alueita on vähän.
Taloudellinen maankäytön suunnittelu toteutuu usein täydennysrakentamishankkeissa. Suunnittelukohde sijoittuu tällöin liikenteellisesti edulliselle paikalle ja olemassa olevien kunnallisteknisten verkostojen ja palvelujen äärelle. Olemassa olevien taajamien tiivistäminen sekä muu rakenteellinen
eheyttäminen on myös yksi uudistettavan Uudenmaan maakuntakaavan keskeisistä tavoitteista.
Esimerkiksi Kirkkonummen asemanseutujen rakentaminen on em. periaatteen mukaista.
KÄYTTÖTALOUSOSA
114
Yhdyskuntatekniikka
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
•
Laaditaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia alueellisia osayleiskaavoja kunnan kokonaisvaltaisen kehityksen ja ennustettavuuden hallitsemiseksi mm. eheyttäen yhdyskuntarakennetta sekä suosien joukkoliikennettä sekä kävelyä ja pyöräilyä tavoitteena taloudellinen
ja ekologiselta jalanjäljeltään perusteltu maankäyttö sekä hyvä elinympäristö. Varsinkin keskusta-alueiden ja asemaseutujen kehittäminen jatkuu.
Yhdyskuntatekniikan yhteisen paikkatietohankkeen tavoitteena on mm. kaavatietojen tarjoaminen sähköisenä palveluna vuonna 2012. Uudistuksen ansiosta asiakas voi itsenäisesti hakea tarvitsemaansa tietoa kunnan kotisivuilta. Luonnollisesti on pidettävä huolta myös siitä,
että osa asiakkaista haluaa edelleen henkilökohtaista palvelua.
Vuosina 2012-2013 on tarkoitus keskittyä kaavoituksen ja liikennejärjestelmäpalvelujen sekä
paikkatieto- ja mittauspalvelujen toimintojen yhteistoiminnan tehostamiseen, joka koskee
luonnollisesti myös asiakaspalvelua, jota kehitetään mm. asiakaskyselypalautteen pohjalta.
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Kehittyvä Kirkkonummi Helsingin seudulla / Kehittyvät seudulliset yhteistyömallit ja
-verkostot.
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Osallistuminen seudulliseen yhteistyöhön
Seudullinen yhteistyö
• seudullinen vaikuttaminen esim. maakunta- Lausuntoehdotusten antaminen
kaavan uudistamisessa ja HSL:n toiminnassa sekä Helsingin seudun, KUUMA-kuntien
ja naapurinkuntien kesken
• osallistuminen Helsingin seudun (HLJ 2011)
ja Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmien aiesopimusten valmisteluun ja
seurantaan sekä niiden jatkohankkeisiin
• KUUMA-kuntien laadukas pientaloasumisen
hanke tähtää asuntoalueiden parempaan
suunnitteluun ja toteuttamiseen
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Kehittyvä Kirkkonummi Helsingin seudulla / Tasapainoinen väestönkasvu ja
-rakenne sekä väestön hyvä elämä.
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Vuoden 2012 kaavoitusohjelman toteutuminen
Taajamien ja kylien osayleiskaavoitus :
• suunnittelualueelle tavoitetila sekä laajempi
näkemys sen kehityspolusta, joka on otettava
huomioon eri toimialojen suunnitelmissa
• täydennysrakentamiskohteet selvitettävä
• taajamissa liikennejärjestelmäsuunnittelu
Asemakaavoitus:
Monipuolinen asuntotuotanto
• erilaiset asumisvaihtoehdot ottaen huomioon
esim. asumistrendien ja ikääntymisen vaikutukset
Liikenteen solmukohtien kuten aluekeskusten ja
asemanseutujen kehittäminen
Yhdyskuntatekniikka
115
KÄYTTÖTALOUSOSA
•
luodaan edellytykset mm. laadukkaalle asumiselle, elinvoimaiselle yritystoiminalle sekä
liikkumiselle ja virkistykselle
Liikennejärjestelmäsuunnittelu maankäytössä
• aluekohtainen liikennejärjestelmäsuunnittelu
• joukkoliikenteen edistäminen, myös liityntäliikenne ja -pysäköinti toimivaksi
Elinkeinopolitiikka
• tavoitteet selvitetään kaavoitusprosessien aikana sekä mahdollisuuksien mukaan niiden
edistäminen suunnittelussa
Liikenneturvallisuus:
• liikenneturvallisuustyön koordinointi
• kävelyn ja pyöräilyn edistäminen
• liikkumisen ohjaus päämääränä suosia ympäristöllisesti kestäviä liikkumismuotoja
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Kehittyvä Kirkkonummi Helsingin seudulla / Tasapainoinen väestönkasvu ja -rakenne
Tavoite 3 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Kaavataloudellinen tehokkuus:
Taloudellisesti edulliset asemakaavat
• Kunnan suunnitteluhankkeissa on käytössä
• kaavojen käsittely- ja hyväksymisvaiheessa
ns. SUTO-toiminta (suunnittelu ja toteutus) ja
selvitetään kaavataloutta
maanomistajavetoisia hankkeita sekä
• edistetään täydennysrakentamisen kaavaosayleiskaavoja ohjaa ja valmistelee suunnithankkeita
teluryhmä. Tarvittaessa järjestetään erilaisia
Maankäyttöä ja liikkumista palveleva liikenneteemakokouksia.
järjestelmä
• asukasluvun ja liikennemäärien kasvu johta• Kunnan kaavahankkeissa päätösasiakirjoihin
vat tilanteeseen, jossa liikennejärjestelmän
liitetään arvio kaavan toteuttamiskustannuktoimivuus lähitulevaisuudessa edellyttää mersista, vastaavasti maankäyttösopimukset pikittäviä liikenneinvestointeja
tävät sisällään ns. maanomistajavetoisten
hankkeiden kustannustiedot
•
HSL kytketään lähivuosina tiiviimmin mukaan
maankäytön suunnitteluun joukkoliikenteen
käytön edistämiseksi.
Tontti- ja paikkatietopalvelut
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
EU:n INSPIRE-direktiivin vaatima paikkatietojen yhteiskäyttöön liittyvä kansallinen lainsäädäntö on
tullut voimaan v. 2009. Lain toimenpanoon liittyvät asetukset valmistuvat v. 2010-2011. Laki edellyttää uusien paikkatietoaineistojen olevan sähköisten palvelujen piirissä v. 2012-2015 ja kaikkien paikkatietoaineistojen v. 2016-2019. Lisäksi Maanmittauslaitos siirtyy käyttämään eurooppalaista yhtenäiskoordinaatistoa kaikissa palveluissaan ja tuotteissaan vuoden 2012 mennessä. Tästä johtuen
KÄYTTÖTALOUSOSA
116
Yhdyskuntatekniikka
on myös Kirkkonummen kunnan välttämätöntä siirtyä käyttämään kansallisesti yhtenäistä koordinaattijärjestelmää.
Kunnan ja Helsingin seudun aiesopimuksen mukaisesti tonttien luovutusta ara-vuokratuotantoon tulee tehostaa.
Sisäiset muutokset
Paikkatietojärjestelmän sekä -aineistojen kehittäminen eri hallintokuntien helposti käyttöönotettavaksi suunnittelun sekä päätöksen teon tueksi.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
•
Yhdyskuntarakentamiseen tarvittavan raakamaan hankinta kohdennetaan ensisijaisesti kunnan
keskivyöhykkeelle palvelujen ja joukkoliikenteen läheisyyteen. Asuntotontteja luovutetaan talousarvion tavoitteiden mukaisesti. Maankäyttösopimukset neuvotellaan maapoliittisen ohjelman periaatteiden mukaisesti. Kunnallistekniikan työohjelman mukaiset katualueet hankitaan kunnan
omistukseen.
Paikkatietopalveluiden tehtävä on huolehtia rakennusvalvonnan viranomaismittausten suorittamisesta sekä tuottaa ja ylläpitää erilaisia paikkatietoaineistoja. Kunnan paikkatietoaineistoista
kanta-, maasto- ja numeerista kiinteistörajakarttaa pidetään ajan tasalla. Uudis- ja täydennyskartoitustyötä sekä ortokuvausta suoritetaan tarpeen mukaan. Kunnan painettu opaskartta päivitetään ja painatetaan uusiversio. Lisäksi tuotetaan ja ylläpidetään kunnan paikkatietojärjestelmän
tarvitsemia aineistoja.
Paikkatietojärjestelmää kehittäessä tavoitteena on helppokäyttöinen selainpohjainen järjestelmä,
joka tehostaa eri hallintokunnissa tapahtuvaa suunnittelua ja päätöksentekoa niin, että samalla
varmistetaan järjestelmässä olevien paikkatietoaineistojen laatu, ajantasaisuus ja luotettavuus.
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Kunnan yhteinen paikkatietoihin liittyvien sähköis- Paikkatietojärjestelmän kehittäminen laatimalla
ten palveluiden kehittämistavoitteet määritellään paikkatietostrategia
Kunnan internetsivuilla olevaa julkista karttakäyttöliittymää sekä sisäisessä käytössä olevaa karttatuotantojärjestelmää on kehitetty edelleen.
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Investointihuippujen hallinta.
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Sepänkannas III kaava-alueelta varataan/myydään 50 omakotitonttia vuonna 2012.
Myytyjen/varattujen tonttien määrä, kpl
Kolsarin, Sepänkannaksen ja Ravalsintorin alueilta myydään 3-5 rivi- ja kerrostalotonttia vuonna
2012. Osa tonteista varataan ARAasuntotuotantoon.
117
Yhdyskuntatekniikka
KÄYTTÖTALOUSOSA
Joukkoliikenne
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
200 000
0
0
-2 928 915 -3 407 740 -3 642 249
-2 728 915 -3 407 740 -3 642 249
36 942
37 414
37 979
-79
-91
-96
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
0
0
-3 688 249 -3 927 249
-3 688 249 -3 927 249
38 639
39 314
-95
-100
0
0
0
0
0
-2 728 915
-3 407 740
-3 642 249
-3 688 249
-3 927 249
0
0
0
0
0
0
0
0
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Tehtävä käsittää Helsingin Seudun Liikenne-kuntayhtymän (HSL) maksuosuudet sekä liityntäpysäköinnin sisäiset menot.
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HLS) aloitti toimintansa vuoden 2010 alusta. Se suunnittelee ja järjestää joukkoliikennekokonaisuuden sekä sen tukipalveluja. Kuntayhtymän muodostavat
pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi Kerava ja Kirkkonummi. HSL:n tavoitteena on vaiheittain laajentaa toimintansa PKS:n kehyskuntiin. HSL:n tehtävät on kirjattu perussopimukseen.
Ulkoiset muutokset
Kirkkonummen joukkoliikenteen järjestämistavat ja liikenteen suunnittelutilanne muuttuvat luovuttaessa sekä siirtymäajan liikennöintisopimuksista että U-liikenteestä vuonna 2014. Tilalle tulee HSL:n
ostama bussiliikenne. Kirkkonummen junaliikenteen järjestämistavasta ja sen mahdollisesta sisällyttämisestä pääkaupunkiseudun ostopalveluna hankittavaan junaliikenteeseen neuvotellaan.
Kirkkonummen linjastosuunnitelma on valmistunut 2011 ja sitä tarkennetaan liikennöintisuunnitelmaksi.
Kirkkonummen joukkoliikenteen valtionavustus sisältyy HSL:lle myönnettyyn suurten kaupunkiseutujen tukeen.
Sisäiset muutokset
Joukkoliikenteen ja matkakortin lisääntyvä käyttö sekä joukkoliikennettä tukevan maankäytön toteutuminen tulevat kasvattamaan joukkoliikenteen kustannuksia.
Joukkoliikenteen käytön lisääminen edellyttävät riittäviä investointeja joukkoliikenteen staattisen informaation kehittämiseen ja joukkoliikenteen pienkohteiden rakentamiseen. Näitä ovat mm. ohitusaikataulut, reittikartat ja pysäkkikilvet sekä mm. linja-autopysäkit, katokset ja kääntöpaikat.
KÄYTTÖTALOUSOSA
118
Yhdyskuntatekniikka
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
HSL vastaa pitkälti Kirkkonummen joukkoliikenteen asiakaspalvelusta kuten esim. aikataulutiedusteluista ja valituksista. Kirkkonummen joukkoliikennelinjat on liitetty mm. reittioppaasen.
•
Joukkoliikenteen olosuhteiden jatkuva edistäminen monella eri tasolla kunnassa sekä joukkoliikenteen huomioiminen maankäyttösuunnittelussa turvaa parhaiten laadukkaat palvelut
joukkoliikenteen käyttäjille.
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Kehittyvä Kirkkonummi Helsingin seudulla / Väestön hyvä elämä
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Joukkoliikenteen palvelutaso
• asiakkaille tarjotaan laadukkaat, kustannustehokkaat ja kohtuuhintaiset joukkoliikennepalvelut
Kuntaosuuden kehitys
• Kuntaosuus ei nouse yli 50% kustannuksista
Mittari/Seurantatapa
Kunta antaa lausunnon vuosittain joukkoliikenteen palvelutasosta HSL:lle sekä seuraa tavoitteiden toteutumista (hyvä informaatiojärjestelmä,
yhteinen matkalippujärjestelmä, lippujen hintataso)
Lipputulot varmistetaan oikealla hinnoittelulla ja
taksapolitiikalla
Linjastosuunnitelma
• liikennöintisuunnitelman laatiminen
HSL laatii yhteistyössä kunnan kanssa Kirkkonummelle liikennöintisuunnitelman tähdäten tilanteeseen, jossa siirtymäajan liikennöintisopimuksista on luovuttu ja bussivuorot on kilpailutettu
119
Yhdyskuntatekniikka
KÄYTTÖTALOUSOSA
Rakennus- ja ympäristölautakunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
587 995
550 000
580 000
-1 047 741 -1 100 219 -1 083 546
-459 746
-550 219
-503 546
36 942
37 414
37 979
-28
-29
-29
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
595 000
600 000
-1 164 527 -1 190 020
-569 527
-590 020
38 639
39 314
-30
-30
0
0
0
0
0
-459 746
-550 219
-503 546
-569 527
-590 020
0
0
0
0
0
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
120
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yhdyskuntatekniikka
Valvonta- ja viranomaistehtävät
Viranomaistoiminnan tulosalue käsittää rakennusvalvonnan, ympäristösuojelun ja terveysvalvontaan
kuuluvan kemikaalilain valvonnan lakisääteiset tehtävät sekä lisäksi eräitä muita kunnan lakisääteisiä tehtäviä. Tulosalue on uudistettu 2009 alusta kunnan tilaaman selvityksen perusteella.
Rakennusvalvonta
Rakennusvalvonta edistää neuvonnan, lupa- ja päätöskäsittelyn ja valvonnan avulla ympäristöön
sopeutuvaa rakentamista sekä valvoo rakentamisen ja rakennetun ympäristön laatua palveluajatuksen 2006 mukaisesti: päätös tai -esitys rakennuslupa-asioissa 2 kk hakemusten täydennys-, korjaamis- tai kuulemisaikaa lukuun ottamatta.
Lakisääteisten tehtävien lisäksi rakennusvalvonta käsittelee suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamishakemukset sekä ARA:n kautta tulevat asuntojen korjausavustukset.
Ympäristönsuojelu
Ympäristönsuojelu huolehtii osaltaan terveellisen ja viihtyisän elinympäristön sekä yritysten toimintaedellytysten ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta lainsäädännön antamien edellytysten sekä
valvonnan ja neuvonnan avulla.
Terveysvalvonta
Kunnan terveysvalvonta on järjestetty osana Espoon seudun ympäristöterveyttä 2008 alkaen. Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimi hoitaa ja vastaa seutuyksikön taloudesta. Terveysvalvonnan tehtävänä on suojella ihmisiä terveyshaitoilta ja valvoa elinympäristöä siten, että jokaiselle kuntalaiselle turvataan terveellinen elinympäristö.
Yhteistoimintasopimuksen mukaisesti Kirkkonummen kunnan maksuosuus muodostuu talousarvion
mukaisesti keskimääräisen asukasmäärän perusteella. Eläinlääkintähuollon maksuosuus muodostuu
kuitenkin potilaskäyntien mukaan.
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
587 995
550 000
580 000
-1 047 741 -1 100 219 -1 083 546
-459 746
-550 219
-503 546
36 942
37 414
37 979
-28
-29
-29
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
595 000
600 000
-1 164 527 -1 190 020
-569 527
-590 020
38 639
39 314
-30
-30
0
0
0
0
0
-459 746
-550 219
-503 546
-569 527
-590 020
0
0
0
0
0
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
Nykyisen lainsäädännön edellyttämän toiminnan turvaaminen edellyttää uusien henkilöiden palkkaamista hyvissä ajoin ennen henkilöiden siirtymistä vanhuuseläkkeelle. Tehtäväjärjestelyjen ja tehtäväkuvausten muutoksia tutkitaan eläkkeelle jäämisen tai muiden henkilömuutosten yhteydessä.
Yhdyskuntatekniikka
Tunnusluvut / Va lvonta - ja
vira nom a iste htä vä t
Rak ennusvalvonta
Myönnetyt rakennusluvat, lkm
Myönnetyt poikkeusluvat, k-m2
Myönnetyt rpoikkeamisluvat ja
suunnittelutarveratkaisut
Ympäristönsuojelu
Kiinteistöjen jätevesijärjestelmien
toimenpideluvat, kpl
Päätökset vapautuksesta liittyä vesi- ja
viemäriverkostoon, kpl
Ympäristöterveydenhuolto
Elintarvikevalvontaan liittyvät tarkastukset
121
KÄYTTÖTALOUSOSA
TP 2009
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
307
56 154
367
80 743
320
60 000
320
60 000
320
60 000
320
60000
82
65
110
90
90
90
48
23
60
40
40
40
15
20
20
110
110
110
136
140
100
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Kuntatalouden talousnäkymät ovat haasteena toiminalle. Varsinkin asuntorakentamisen odotetaan
kiihtyvän aiempien vuosien suurelle tasolle, jolloin neuvonnan ja ohjauksen tarve kasvaa entisestään. Liikenneväylien parantaminen lisää edelleen rakentamispainetta.
Tehokas tuloksekas asiakaspalvelu edellyttää paikkatiedon saatavuuden järjestämistä tarkoituksenmukaisesti ja sähköistä asiointia edistävällä tavalla. Riittävä ja osaava henkilöstö jaksaa vastata
asiakkaan tarpeet huomioivan turvallisen, terveellisen ja viihtyisän sekä energiatehokkaan rakentamisen vaatimuksiin. Rakentamisen muuttuessa yhä vaativammaksi ja rakentamista koskevien määräysten jatkuvasti kehittyessä rakennusvalvonta on uusien haasteiden edessä. Siltä edellytetään yhä
laajempaa ja monipuolisempaa asiantuntemusta. Lisäksi rakennusvalvontatoimen tulee olla ennakoitavaa, tasapuolista ja riippumatonta sekä kustannustehokasta. Luvattomaan ja luvanvastaiseen rakentamiseen on oltava edellytykset puuttua ajoissa.
Ulkoiset muutokset
Kunta- ja palvelurakenneuudistus velvoittaa kuntia luomaan edellytyksiä uudentyyppiselle yhteistyötarkasteluille yli kuntarajojen, jotta saavutettaisiin vahvempia ja toimivampia rakenteita sekä mahdollisuuksia tarjota asukkaille ja yrityksille ympärivuotiset asiantuntijapalvelut lakisääteisiä viranomaistehtäviä laajemmin.
Rakentamista ja ympäristönsuojelua koskevat määräykset muuttuvat koko ajan. Valtio siirtää kunnille jatkuvasti viranomaistehtäviä entistä laajemmin. Tiedostavat asiakkaat osaavat myös vaatia erityisosaamista. Rakentaminen on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi ja vaativammaksi, mikä haastaa niin rakentajien kuin viranomaisten erityisosaamisen.
Tulevien energiamääräysten mukainen kokonaisenergiatarkastelu, kantavien rakenteiden uudet
suunnittelukäytännöt, eurokoodit ja standardit sekä kosteus- ja homeohjelma vaativat myös rakennusvalvonnalta uutta erityisosaamista.
Rakennusvalvonnan yhteisen valtakunnallisen palvelusuosituksen tai laatujärjestelmän avulla voidaan määritellä ja yhtenäistää käytäntöjä.
Kiristynyt kilpailu ja pula ammattityövoimasta rakentamisen noususuhdanteessa kohdistunevat epäkelpoihin valintoihin rakennusmateriaaleissa ja toteutuksessa
KÄYTTÖTALOUSOSA
122
Yhdyskuntatekniikka
Sisäiset muutokset
Vuosina 2013-2015 vanhuuseläkkeelle jää kaksi henkilöä. Pitkään kunnassa toimineiden eläkkeelle
siirtyvien henkilöiden tehtävien opettelu ja tietämyksen siirtäminen edellyttää vakanssijärjestelyjä
toiminnan sujuvuuden, osaamisen ja perehdytyksen kannalta.
Palvelupiste siirtyy kunnantaloon sen valmistuttua. Asiakaspalvelukäytännöt ja toimintatavat on arvioitava ja kehitettävä yhteistyössä.
Yhteistyön kehittämistä yhdyskuntatekniikan toimialalla jatketaan. Yhteys maankäytön suunnitteluun
ja kaavoitukseen säilytetään kiinteänä SUTO-arviointia hyödyntäen. Toimialan paikkatietoprojektin
eteneminen helpottaa keskeisen aineiston saatavuutta ja käytettävyyttä.
Ympäristönsuojeluun hankitaan ohjelmisto, jonka avulla ympäristötarkastajat voivat hallita tarkastuskohteensa ja niihin kohdistetut toimenpiteet.
Neuvonnan ja ohjauksen tehostamiseksi ja asiakasodotusten täyttämiseksi pyritään aktiivisesti ennakoivaan lupaneuvontaan ja lupatarpeen selvittämiseen yhdessä muiden viranomaistahojen kanssa, jolloin keskeiset ratkaisut saadaan selville riittävän ajoissa turhien suunnittelukustannusten välttämiseksi asianosaisten myötävaikutuksella. Lupahakemukseen tarvittavia lähtötietoja ja neuvontaa
tarjotaan vaikuttavuudeltaan tehokkaasti oikea-aikaisesti, jotta hankkeeseen ryhtyvä voi toteuttaa
oman huolehtimisvelvollisuutensa täysimääräisesti asiantuntijoidensa avulla.
Rakennusvalvonnan arkistoprosessin käynnistäminen, perinteisen olemassa olevan arkistoidun paperiaineiston digitointi arkistokelvollisella laadulla ostopalveluna 2012 alkaen (investoinnit, muut pitkävaikutteiset menot) .Tällä luodaan edellytykset sähköiselle asiointipalvelulle sekä huonokuntoisimman aineiston säilymisen varmistamiselle.
Kirkkonummen kemikaalivalvonta liitetään Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen väliseen ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimukseen 1.1.2013 mennessä.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
Rakennusvalvonta
• Rakennusvalvonnan viranomaiskatselmukset toimitetaan viivytyksettä. Rakennustyön aikaisen valvonnan viranomaisille kuuluvien katselmusten ja rakentajan asiantuntijoille kuuluvien,
lupapäätöksessä määrättyjen tarkastusten vastuita selkeytetään edelleen aloituskokouskäytäntönä. Toiminnan palvelevuusnäkökulman tavoitteena on ylläpitää ja edistää kunnan houkuttelevuutta rakentamisessa. Sähköisen asioinnin odotukset edellyttävät rakentamisen
suunnittelussa tarvittavien tietojen tarjoamista sähköisesti saataville.
Ympäristönsuojelu
• Keskeisiä toiminta-alueita on haja-asutusalueen jätevesijärjestelmien uudistaminen hajajätevesiasetuksen määrittämälle tasolle vuoteen 2014 mennessä. Vesiosuuskuntahankkeet
vauhdittuvat määräajan lähestyessä. Ympäristön tilaa pidetään yllä osaraporttien avulla internetissä. Hevostallien ja niiden lantaloiden tarkastus ja valvonta ovat myös yhä lisääntyvä
kohdealue.
Terveysvalvonta
• Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta vastaa seutuyksikön toiminnasta ja sen tavoitteista.
Ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintalaki edellyttää, että ympäristöterveydenhuollon järjestämisestä vastaa yksi toimielin. Täten Kirkkonummen kemikaalivalvonta liitetään Espoon,
Kauniaisten ja Kirkkonummen väliseen ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimukseen 1.1.2013 mennessä.
Yhdyskuntatekniikka
123
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Laaditaan prosessikuvaukset ydintehtävistä. Pro- Raportointi osavuosikatsauksissa
sessikuvausten avulla voidaan selvittää toiminnan kapeikot ja resurssien oikea kohdentuminen
sekä AMS-kehitystä
124
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yhdyskuntatekniikka
Palvelutuotannon johtokunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
20 180 003 20 714 214 23 490 425 24 255 997 25 022 561
-22 544 687 -23 080 048 -25 905 931 -26 791 711 -27 602 074
-2 364 684 -2 365 834 -2 415 506 -2 535 714 -2 579 513
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-610
-617
-682
-693
-702
-9 658 044
0
0
0
0
-12 022 728
-2 365 834
-2 415 506
-2 535 714
-2 579 513
162
23
0
14
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
162
0
2
1
23
0
0
0
0
0
0
0
14
0
0
0
Vuonna 2010 päätettiin yhdyskuntatekniikan toiminnan kehittämisestä ja tehostamisesta. Yhdyskuntatekniikan toimialan johtosääntö muutettiin vastaavasti 1.1.2011 lähtien. Organisaatiomuutos on
otettu käyttöön ja sen toimintatapoja ja uusia yhteistyömuotoja kehitetään edelleen.
Palvelutuotannon johtokunnan talousarvion käyttötalousosa on jaettu kolmeen tehtävään: tekniset
tuotantopalvelut, palo- ja pelastuspalvelut ja ruokapalvelut. Tuotantopalvelujen tavoitteena on asiakkaiden kasvavan palvelutarpeen tyydyttäminen, tuotantotapojen kehittäminen, oman kilpailukyvyn
parantaminen ja kustannustietoisuuden sekä asiakastyytyväisyyden lisääminen. Tavoitteet liittyvät
palvelustrategian kaikkiin näkökulmiin ja erityisesti päämääriin väestön hyvä elämä, tavoitteisiin ja
yhteistyöhön sitoutunut hyvinvoiva henkilöstö, kuntaorganisaation ja työyhteisön toimivuus, asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut sekä tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit. Tavoitteet saavutetaan kehittämällä nykyistä sisäistä kumppanuusperiaatteeseen perustuvaa tilaajatuottajamallia sekä järjestämällä käyttäjäpalavereita asiakassuhteiden parantamiseksi, jossa toimialojen välinen yhteistyö on avainasemassa. Lisäksi tehdään asiakaskyselyjä.
Lähtökohtana on, että toimintojen suunnittelussa ja tuottamisessa säilytetään riittävä oma henkilökunta, jolloin palveluiden ohjaus on kunnalla. Ostopalvelujen määrä lisätään hallitusti ja harkiten ja
henkilöstön ikärakenne huomioiden.
Vuoden alussa valmistuu Kirkkonummen kunnantalo, joka on yhteishanke Kuntien Eläkevakuutuksen kanssa. Samalla luovutaan eräistä muista vuokratiloista ja kunnan omistuksessa olevien tilojen
käyttötarkoitukset muuttuvat osittain. Rakennuskannan 25.11.2008 vahvistettu luokitus päivitetään
jolloin myös myynti/purkulistat arvioidaan uudelleen ja korjausohjelmat päivitetään.
Useita vuosia jatkunut infrastruktuurin voimakas rakentaminen on lisännyt kunnossapidettävien alueiden määrä. Niukkojen resurssien takia on jouduttu tinkimään kunnossapidon laatutasosta.
Tavoitteiden toteutumista seurataan johtokuntatasolla asiakastyytyväisyysmittauksella.
Yhdyskuntatekniikka
125
KÄYTTÖTALOUSOSA
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Toiminnan kehittäminen ja tehokkuuden lisääminen
Vuoden 2010 asiakaskyselyn arvosanan saavuttaminen kerran vuodessa tehtävällä sähköisellä
asiakaskyselyllä.
Investointiosan merkittävimmät valmistuvat talonrakennushankkeet suunnittelukauden aikana ovat
Keskustan terveysaseman laajennuksen I-vaihe, Masalan koulun II vaihe, Sjökullan oppimiskeskus
sekä keskusta-alueen suomenkielinen koulu.
Kunnallistekniikan hankkeista suurimmat ovat keskustan asemakaava-alueet, Sarvvik, Laajakallio ja
Veikkola. Tolsan ja Jorvaksen asemat parannetaan.
126
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yhdyskuntatekniikka
Tekniset tuotantopalvelut
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
Taloussuunnitelma
2 010
2 011
2 012
2 013
2 014
14 880 983 15 293 015 17 952 425 18 527 971 19 097 471
-15 629 786 -15 949 404 -18 353 476 -19 126 108 -19 751 488
-748 803
-656 389
-401 051
-598 137
-654 017
36 942
37 414
37 979
38 639
39 314
-423
-426
-483
-495
-502
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
-9 658 044
0
0
0
0
-10 406 847
-656 389
-401 051
-598 137
-654 017
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
95
17
0
2
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
95
0
2
1
17
0
0
0
0
0
0
0
2
0
0
0
Ra ke nnuska nna n kunnossa pitopa lve lut
Tunnusluvut / Te knise t tuota ntopa lve lut
TP 2009 TP 2010
TA 2011
TA 2012 TA 2013 TA 2014
Tilahallinto ja rak ennusk annan k unnossapitopalvelut
Rakennusten ylläpito
Ylläpidettävien toimitilojen kerrosala, m2
Ylläpidettävien vuokrattujen tilojen kerrosala, m2
Ylläpidettävien muiden tilojen kerrosala, m2
141 112
14 659
8 918
153 010
14 832
8 918
160 613
15 920
11 634
158 214
29 051
11 500
165 348 166 432
29 051 29 051
11 300 11 300
Muu palvelutoiminta
Siivottava pinta-ala
111 800
112 600
115 800
126 500
133 000
134000
0
46
44
46
74
53
104
54
134
55
164
60
196
85
96
7600
Yhdyskunta te kniika n kunnossa pitopa lve lut
Tunnusluvut / Kunnossa pitopa lve lut
Hoidetut metsäalueet, ha (31.12.)
Hoidetut lähivirkistysalueet, ha (31.12.)
Kunnossa- ja puhtaanapidettävät kadut, km (31.12.)
176
177
179
186
191
Päällystetyt kadut, km (31.12.)
83
85
85
85
85
Liikennealueiden valaistusaste, % (31.12.)
96
96
96
96
96
7 232
7 300
7 350
7 400
7 500
Katuvalojen määrä, kpl
Yhdyskuntatekniikka
127
KÄYTTÖTALOUSOSA
Investointipalvelut
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Vuoden 2011 aikana talonrakennusyritysten liikevaihto on ollut voimakkaassa kasvussa. Tammimaaliskuussa se kasvoi edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 17,1 %. Maarakennusyritysten liikevaihto on pysynyt edellisvuoteen verrattuna ennallaan. Talorakentamisenkustannukset nousivat toukokuusta 2010 toukokuuhun 2011 4,2 % ja maarakentamisen kustannukset maarakennuskustannusindeksillä mitattuna huhtikuusta huhtikuuhun 5.5%. On odotettavissa että alkavissa urakoissa kustannusnousut ovat siirtyneet tarjoushintoihin.
Sisäiset muutokset
Kuntatekniikan ja talotekniikan organisaatioiden yhdistäminen ja töiden osittainen uudelleenjärjestäminen on käynnistetty ja sitä jatketaan tulevana toimintakautena. Uudistuksen tavoitteena on kasvattaa toiminnan tehokkuutta poistamalla päällekkäisyyksiä ja lisäksi parantaa tiedonkulkua toimialan
sisällä.
Talousarvio
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Investointihuippujen hallinta
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Investointitarpeet priorisoidaan niin että rakentamisen volyymi on riittävän tasainen vuodesta toiseen.
Taloussuunnitelmassa hankkeiden jaksotus on
nykyistä tarkempi
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Energiatehokkuuden huomioon ottavan
suunnittelun ohjaus
Rakennusten suunnitteluvaiheissa selvitetään toteutusvaihtojen energiatehokkuus ja elinkaarikustannukset
KÄYTTÖTALOUSOSA
128
Yhdyskuntatekniikka
Tilahallinto ja rakennuskannan kunnossapitopalvelut
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Asuntojen, toimitilojen ja palvelujen tarve lisääntyy väestönkasvun myötä. Uuden kunnantalon valmistuttua luovutaan eräistä ulkopuolisilta vuokratuista tiloista.
Tilastokeskuksen mukaan kiinteistöjen ylläpidon kustannukset nousivat 7,6 prosenttia vuoden 2011
ensimmäisellä neljänneksellä vuoden 2010 vastaavasta ajanjaksosta. Ylläpitokustannusten nousu
johtuu suurelta osin käyttöaineiden ja energian kallistumisesta.
Sisäiset muutokset
Ylläpidettävien kiinteistöjen tunnuslukuihin on huomioitu seuraavia suunnittelukauden aikana tapahtuvia muutoksia:
2012
- Kunnantalo, 7.700 k-m2.
- Ulkopuolisilta vuokratut tilat – 530 k-m2
2013
- Masalaan uusi päiväkoti, 1084 m2
2014
- Ravals daghem, 1084 k-m2.
- Kantvikin päiväkodin laajennus, 850 k-m2
- Sjökullan oppimiskeskus, laajennus ja peruskorjaus, 1500 k-m2.Uusi tyyppipäiväkoti,
1.084 k-m2
Suunnittelukauden aikana tilahallinnon ylläpitämien kiinteistöjen kokonaispinta-ala lisääntyy huomattavasti mikä nostaa kiinteistöjen vuokra- ja ylläpitomäärärahojen tarvetta sekä todennäköisesti myös
aluehuoltotoiminnan uudelleen järjestämistä.
Koska ylläpidettävän rakennuskannan kasvu jatkuu, on suunnittelukauden 2012 – 2014 aikana lisättävä tai muulloin järjestettävä rakennusten aluehuolto- ja siivouspalveluja.
Talousarvio
Vuoden 2012 talousarvioehdotuksessa on esitetty 1,99 milj. euroa rakennusten korjaamista varten.
Osamääräraha on vajaa puolet poistoista. Korjausvelka kasvaa. Vuoden 2012 käyttötalouden talousarvioehdotuksessa on esitetty mm. seuraavat korjaushankkeet jotka arvioidaan maksavan yli
100.000 €.
-
Kirkonkylän koulukeskus, kotitalousluokkien peruskorjaus sekä C-osan vesikatteen uusiminen.
Gesterbyn koulu, ilmanvaihdon tehostaminen.
Kantvikin koulu, vesikatteen uusiminen.
Jerikon varikko, vesihuoltolaitoksen uusien toimitilojen rakentaminen.
Sisäiset vuokrat veloitetaan omakustannushintaan.
Yhdyskuntatekniikka
129
KÄYTTÖTALOUSOSA
Vuoden aikana hankitaan huoltoauto leasingsopimuksella. Huoltoauto korvaa 15 vuotta vanhan auton.
Vuonna 2012 jatketaan kiinteistöluokkaan A 1 ja A2 kuuluvien kiinteistöjen kunto- ja energiaselvityksiä. Selvitysten avulla pyritään parantamaan peruskorjattavien rakennusten energiatehokkuus.
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
•
•
•
•
•
•
Palvelutuotannon järjestäminen, kehittäminen ja tehostaminen
Omaisuuden arvon turvaaminen
25.11.2008 hyväksytty rakennuskannan luokitus päivitetään
Energiatalouden kehittäminen
Kiinteistötietojärjestelmän käytön tehostaminen ja ohjelman jalkauttaminen tuotantoon.
Rakennuskannan PTS-kiinteistökatselmukset ja kuntoarviot päivitetään
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Investointihuippujen hallinta
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Toimitilojen h-m2 / asiakas. Seuranta kerran
Toimitilojen tehokas käyttö:
Opetuskäyttöön olevat rakennukset: 11 –12 h-m2 vuodessa
/ oppilas
Päiväkodit: 10 - 11 h-m2 / lapsi
( Verrataan eräiden kuntien keskiarvoihin )
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Toiminnan tuottavuus, omaisuuden arvon turvaaminen :
Kiinteistöjen ylläpito, 3,80 € / k - m2 / kk
( Vuonna 2011 = 3,20 € / k - m2 / kk )
Kiinteistöjen korjaukset: 0,80 € / k-m2 / kk
( Vuonna 2011 = 0,48 € / k - m2 / kk)
Siivous: 2,18 €/kk/m2
(vuonna 2010 =2,20 €/m2/kk)
Ylläpito- ja korjauskustannukset / ylläpidettävien
kiinteistöjen kokonaiskerrosala / kuukausi.
Siivouskustannukset: Kustannukset / m2 / kk
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite 3 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Energiatehokkuuden parantaminen ja energiatehokkuussopimuksen toimintasuunnitelman täytäntöönpano:
Energiakatselmukset ja energiasäästöinvestointien toteuttaminen
Energiakulutuksen seuranta
Välitavoite 2001-2013: säästöprosentti 7
Kokonaistavoite 2001-2016 säästöprosentti 9
KÄYTTÖTALOUSOSA
130
Yhdyskuntatekniikka
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite 4 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Tehokas ja toimiva palvelujen järjestämistapa:
Rakennuskannan ylläpito:
Oma palvelutuotanto 50% / Ostopalvelu 50%
Siivouspalvelut:
Oma palvelutuotanto 80% / Ostopalvelu 20%
Oma palvelutuotanto / Ostopalvelut ( % )
Vakanssien täyttöaste
Yhdyskuntatekniikan kunnossapitopalvelut
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Euroopan komission asetus elohopealamppujen korvaamisesta muilla valaistustuotteella vuoteen
2015 aiheuttaa lisäkustannuksia. Määrärahat on esitetty investointiosassa.
Sääolosuhteet ovat vaikuttaneet huomattavasti kunnossapitopalvelujen määrärahatarpeeseen ja mikäli samaiset sääolosuhteet jatkuvat tulevina vuosina ovat taloussuunnitelmassa varatut määrärahat
riittämättömät.
Sisäiset muutokset
Kunnossapitopalvelujen uusi organisaatio on otettu käyttöön. Sen toimintatapoja ja uusia yhteistyömuotoja kehitetään edelleen vastaamaan organisaatiomuutostavoitteiden mukaisiksi.
Useita vuosia jatkunut infrastruktuurin voimakas rakentaminen on lisännyt kunnossapidettävien alueiden määrä. Osoitetut määrärahat eivät ole riittävät ja sen johdosta on jouduttu tinkimään kunnossapidon laatutasosta. Näin ollen on varauduttava, että vanhemmilla alueilla rakenteet alkavat rikkoutua ja niiden kunnostaminen edellyttää tulevina vuosina lisäinvestointeja.
Katujen kuntotarkastusasiakirja päivitetään toimintavuoden aikana. Tarkastuksessa todetaan katujen
nykykunto ja esitetään korjaustarpeet sekä niiden kustannusvaikutukset.
Suunnitelmakauden aikana tulee kunnossapitopalvelujen hoitoon seuraavat kaava-alueet; Sarvik,
Sepänannas III, Sundet III ja Ratavalli. Tämä vaikuttaa kunnossapitopalvelujen työmäärään ja määrärahatarpeeseen.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
- kunnossapitopalvelujen uuden organisaation vakiinnuttaminen ja edelleen tehokkuuden
lisääminen
Yhdyskuntatekniikka
131
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Tehokas ja toimiva palvelujen järjestämistapa
- oma tuotanto 50 %
- ostopalvelu 50 %
Omatuotanto/ostopalvelu (%)
Vakanssien täyttöaste
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Hyvä ilmanlaatu
Ajoradat harjattu ja pesty 15.5 mennessä
132
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yhdyskuntatekniikka
Palo- ja pelastustoimi
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
0
0
0
-2 436 304 -2 437 541 -2 482 232
0
0
0
36 942
37 414
37 979
-66
-65
-65
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
0
0
-2 542 000 -2 572 000
0
0
38 639
39 314
-66
-65
Suunnitelmapoistot
0
0
0
0
0
Tilikauden tulos
0
0
0
0
0
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
3
0
0
12
PALO- JA PELASTUSTOIMI
Tunnusluvut / Pa lo- ja pe la stustoim i
Pelastustoimen tehtävät Kirkkonummella, kpl/v
Rakennuspalot, kpl/v
Rakennuspalovaara, kpl/v
Liikenneonnettomuudet, kpl/v
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
3
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
12
0
0
0
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
705
14
19
113,00
749
13
24
102,00
750
10
20
100,00
750
10
20
100,00
750
10
20
100,00
750
10
2
100
Tehtävä käsittää sammutus- ja pelastustoiminnan, öljyntorjuntapalvelut ja väestönsuojelun.
Palvelut ostetaan Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Pelastuslain (468/2001) § 13 mukaan alueen pelastustoimi päättää pelastustoimen palvelutasosta kuntia kuultuaan. Päätöksessä on selvitettävä alueella esiintyvät uhat, käytettävät voimavarat ja määriteltävä onnettomuuksien ehkäisyn, pelastustoiminnan ja väestönsuojelun palvelujen taso sekä suunnitelma niiden kehittämiseksi. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 29.11.2008 § 154 antanut lausuntonsa Länsi-Uudenmaan pelastustoimen vuosien 2009-2013 palvelutasopäätöksestä. Lausunnossa todettiin, että palvelutaso on Kirkkonummen kunnan osalta toistaiseksi tyydyttävä.
Pelastuslaitoksen tuottavuutta kehitetään erityisesti työvuorovahvuuksien, sopimuspalokuntajärjestelmän ja pelastustoimen käytössä olevien tilojen osalta ja palvelutasopäätöksen 2009-2013 mukaisesti.
Lakisääteiset palotarkastukset suoritetaan palvelutasopäätöksen mukaisesti. Lisäksi tehdään ylimääräisiä palotarkastuksia, jos kohteen lisääntynyt riski sitä edellyttää.
Valmiusharjoitusten avulla ja etukäteen laadittavin suunnitelmin kehitetään sekä pelastuslaitoksen
että kuntien valmiutta toimia normaaliajan häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Yhdyskuntatekniikka
133
KÄYTTÖTALOUSOSA
VPK-rakennusten peruskorjauksia varten on varattu 18.000 euron avustusmääräraha. Avustus
myönnetään Kirkkonummen Palokunnat ry:n laatiman pitkän aikavälin korjaussuunnitelman perusteella.
134
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yhdyskuntatekniikka
Ruokapalveluyksikkö
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
5 299 020
5 421 199
5 538 000
-4 478 597 -4 693 102 -5 070 223
820 423
728 097
467 777
36 942
37 414
37 979
-121
-125
-134
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
5 728 026
5 925 090
-5 123 603 -5 278 586
604 423
646 504
38 639
39 314
-133
-134
0
0
0
0
0
820 423
728 097
467 777
604 423
646 504
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
64
6
0
0
RUOKAPALVELUYKSIKKÖ
Tunnusluvut / Ruoka pa lve luyksikkö
Tuotettuja aterioita, opetustoimi
Tuotettu ateria opetustoimessa, €/ateria
Tuotettuja aterioita, lasten päivähoito
Tuotettu ateria lasten päivähoidossa, €/ateria
Tuotettuja aterioita, laitosruokailu
Tuotettu ateria laitosruokailussa, €/ateria
Tuotettuja aterioita, henkilöstöruokailu
Tuotettuja aterioita, muu tilausruokailu
Tuotettuja aterioita, palvelutalo
Ostopalvelujen osuus tuotetuista aterioista, %
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
64
0
0
0
6
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TP 2009
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
1 055 511
1 025 486
1 060 100
1 102 790
1 102 900
1 102 900
654 246
544 026
658 367
717 741
750 000
750 000
151 137
135 231
190 000
190 000
190 000
190 000
121 083
28 034
34 245
15
197 481
90 630
49 506
14
120 000
28 000
40 000
15
74 830
32 000
38 200
14
65 000
30 000
37 000
14
65 000
30 000
37 000
14
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Ulkoiset muutokset
Palvelujen tarve ja ruokapalveluiden erityistarpeet kasvavat väestönkasvun myötä.
Elintarvikkeiden hintojen muutos on ollut nousujohteista ja jatkuu edelleen samalla tavalla.
Elintarvikelaki (353/2011) muuttui 1.9 2011 alkaen. Tällöin elintarvikehuoneistojen ennakkohyväksynnästä luovutaan ja siirrytään ilmoitusmenettelyyn. Ilmoituksen käsittely on maksullinen toiminto.
Saman lainmuutoksen yhteydessä luovutaan omavalvontasuunnitelman hyväksymisestä, mutta
omavalvontavelvoite ja omavalvontasuunnitelman tekeminen säilyy jatkossakin. Valvontaviranomainen tarkastaa omavalvontasuunnitelmat ja niiden toimivuuden suunnitelmallisen valvonnan yhteydessä. Valvontaviranomainen antaa elintarvikealan toimijalle tarpeellisia ohjeita toimivuuden varmis-
Yhdyskuntatekniikka
135
KÄYTTÖTALOUSOSA
tamiseksi. Elintarvikevalvonnasta peritään valvontamaksu. Valvontatiedot julkaistaan yhdenmukaisesti Eviran määräämällä tavalla.
Sisäiset muutokset
Vuorenmäen koulu ja päiväkoti valmistui vuoden 2011 syksyksi. Kiinteistöön valmistuu koulua ja päiväkotia palveleva jakelukeittiö, johon lounasruoka toimitetaan Veikkolan aluetuotantokeittiöstä.
Vuorenmäen koulu aloittaa syksyllä 2011 312 oppilaan kouluna ja jo syksyllä 2012 oppilaita on 380.
Päiväkoti on 105 paikkainen.
Vuosina 2013 ja 2014 aloittaa uudet tyyppipäiväkodit, joihin rakennetaan jakelukeittiöt.
Ruokapalvelu on aikaan sidottua tuotannollista toimintaa, jossa kasvavan ruokalijamäärän takia
myös elintarvikkeisiin tarvitaan lisää määrärahaa.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
• Ruokapalveluiden laatutason säilyttäminen nykytasolla vuonna 2009 työstetyn laatukäsikirjaan nojautuen ja ruokapalvelun ympäristösuunnitelmaa noudattaen
• Henkilöstön työhyvinvointi, tavoitteena sitoutunut ja osaava henkilöstö
• Yhteistyön edelleen kehittäminen hallintokuntien ja yksityisten palvelutuottajien välillä apuna
käyttäen käyttäjäpalavereja, ruokapalvelun aluepalavereja ja toimipaikkakäynneillä
• Ostopalvelujen seuranta ja valvonta
• Elintarvikekilpailutuksen yhteydessä kehitettävä: ravitsemislaadun/kriteeristön varmistaminen
ja siitä huolehtiminen
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Uudistuva palveluverkko / Asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Ruokapalvelun laatutason säilyttäminen niin, että Asiakaskysely
70 % mukaan ruoka on hyvää/erinomaista tai
kohtalaista
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Toiminnan tuottavuuden ylläpitäminen
2,36 €/suorite (v.2010: 2,28 €/suorite)
Tuotetut ateriat/määrärahan käyttö
136
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yhdyskuntatekniikka
Vesihuoltolaitos
Vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollon järjestämisestä tuottamalla vesi- ja viemäröintipalveluja laitoksen toiminta-alueella.
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
2 418 761
4 900 000
5 295 412
-1 142 886 -2 889 097 -3 089 847
1 275 875
2 010 903
2 205 565
36 942
37 414
37 979
-31
-77
-81
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
5 436 800
5 830 880
-3 262 597 -3 456 477
2 174 203
2 374 403
38 639
39 314
-84
-88
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
1 275 875
2 010 903
6
0
0
10
6
0
0
10
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
VESIHUOLTOLAITOS
Tunnusluvut / Ve sihuoltola itos
TP 2009
Liittyneet kiinteistöt, kpl
3 204
- vuoden aikana liittyneet
89
Pumapattu vesimäärä, m3/vuosi
1 672 602
- siitä ostoveden osuus, m3
879 796
Myyty vesimäärä, m3/vuosi
1 356 119
Käsitelty jätevesimäärä, m3/vuosi (osto 2 079 123
Laskutettu jätevesimäärä, m3/vuosi
1 357 006
2 205 565
936
102
387
227
393
2 374 403
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TP 2010
3 322
130
1
1
1
2
1
2 174 203
807
931
952
135
735
TA 2011
3 475
120
1
1
1
2
1
870
030
430
300
442
000
000
000
000
000
TA 2012
3 560
120
1
1
1
2
1
900
060
460
430
460
000
000
000
000
000
TS 2013
3 780
120
1
1
1
2
1
950
110
500
500
500
000
000
000
000
000
TS 2014
3900
120
2
1
1
2
1
000
160
540
560
540
000
000
000
000
000
Taloussuunnitelma 2012–2014
Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan
Suunnitelmakauden haasteena on laitosten ja verkostojen saneerausten ja kapasiteettilisäysten toteuttaminen.
Ulkoiset muutokset
Kunnallistekniikan rakentamisen myötä talousveden käytön ja jäteveden määrän ennustetaan kasvavan suunnittelukaudella noin 7 % 2011 tasosta. Kasvu edellyttää oman verkoston kapasiteetin lisäämistä. Suunnitelmakaudelle esitetään varastotilavuuden ja siirtovesijohtojen kapasiteetin lisäämistä ja saneerausta. Veikkolan siirtoviemäripumppaamoiden saneeraus on aloitettava suunnitelmakaudella. Vuonna 2014 Kirkkonummi ostaa tarvitsemastaan vedestään noin 53 % HSY:ltä ja 5 %
Suomen Sokerilta. Jätevesistä 97 % viemäröidään Espooseen.
Jätevesisopimus HSY:n kanssa on vielä hyväksymättä. Vesihuoltolaitoksen taloussuunnittelua varten sopimus on saatava hyväksyttyä kun selvitys Kirkkonummen kunnan mahdollisuudesta liittyä
HSY:n jäseneksi on laadittu.
Yhdyskuntatekniikka
137
KÄYTTÖTALOUSOSA
Myös Vihdin kunta laatii selvityksen liittymisestä HSY:n jäseneksi. Vihdin vesihuoltolaitos valmistelee siirtoviemärin rakentamista Espooseen. Päätös hankkeesta on suunnitteilla tehdä vasta kun selvitys on laadittu. Kirkkonummen tulee varautua osallistumaan Vihdin siirtoviemäin rakentamiseen ja
kustannuksiin kapasiteettivarauksensa suhteessa. Taloussuunnitelmaan ei vielä ole esitetty määrärahoja hankkeelle lukuun ottamatta osallistumista johtojen yleissuunnitelmaan vuonna 2013.
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyä säätelevän asetuksen määräaikaa on pidennetty kevääseen
2016 asti. Muutos todennäköisesti myöhentää vesiosuuskuntahankkeita. Kunta on sitoutunut aiesopimuksella rakentamaan Veikkola-Lapinkylä yhdysjohdot sekä saneeraamaan Lapinkylän vedenottamon. Kunnassa toimii parhaillaan viisi vesiosuuskuntaa. Lisäksi Lapinkylän vesiosuuskunta on perustettu mutta varsinainen toimintaa alkaa vasta kun verkostot on saatu rakennettua. Myös Långvikin on valmisteilla vesiosuuskunta.
Senaatti-kiinteistöt on esittänyt Upinniemen varuskunnan vesihuoltolaitoksen siirtämistä kunnan
omistukseen ja ylläpitovastuulle. Mahdollisen siirron kustannusvaikutuksia ei ole otettu huomioon taloussuunnitelmassa.
Sisäiset muutokset
Suunnitelmakautena tulee varautua osallistumaan Blominmäen jätevedenpuhdistamon suunnitteluja rakentamiskustannuksiin. Varautuminen edellyttää vesi- ja jätevesimaksujen korotuksia. Taloussuunnitelmassa on tuloissa huomioitu vuonna 2012 3 %:n korotus veden käyttömaksuissa, 5 %:n korotus jäteveden käyttömaksuissa sekä vuonna 2014 5 %:n korotus sekä veden että jäteveden käyttömaksuissa.
Toiminnan kasvu nostavat käyttötalouden kustannuksia. Vuonna 2010 eläkkeelle jäänneen asentajan toimi, joka jätettiin täyttämättä säästötoimenpiteinä vuoden 2011 osalta, täytetään alkuvuonna
2012 jotta voidaan varmistaa että asiakkaiden tilaamat liitostyöt voidaan tehdä tavoiteajassa, ylityömäärät pitää työaikalain sallimissa määrissä ja ennakkohuollot suorittaa asianmukaisesti.
Vuoden 2012 aikana laaditaan Water Safety Plan, joka on maailman terveysjärjestö WHO:n ohjeen
mukainen suunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on kuluttajaturvallisuuden varmistaminen talousveden tuotannossa ja jakelussa. Suunnitelman laadinnassa haetaan kriittisimmät riskikohteet vedentuotannossa ja jakelussa sekä kehitetään toimintatapoja riskien poistamiseksi tai vähentämiseksi.
Laitosten ja verkostojen saneerusten sekä kapasiteettilisäysten toteuttaminen tulee edellyttämään
vesihuoltolaitoksen henkilökunnalta entistä enemmän hankkeiden valmistelu- ja valvontatehtäviä.
Yhteistyön kehittämistä yhdyskuntatekniikan toimialan sisällä jatketaan.
Talousarvio
Palveluiden kehittämisen painopistealueet
• Verkostoja laajennetaan asemakaavoitetuille alueille.
• Verkoston ja laitosten toimintavarmuutta parannetaan hallitulla kunnossapidolla ja korjausinvestointitarpeisiin ryhdytään vastaamaan suunnitelmallisesti.
• Laaditaan WSP (Water Safety Plan) suunnitelma, jolla tavoitellaan turvallista vedentuotantoa
ja jakelua asiakkaille.
KÄYTTÖTALOUSOSA
138
Yhdyskuntatekniikka
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Kehittyvä Kirkkonummi Helsingin seudulla / Väestön hyvä elämä
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Laaditaan Water Safety Plan suunnitelma jolla
varmistetaan hyvä ja turvallinen vesi asiakkaille
Raportointi osavuosikatsauksissa.
139
Yhdyskuntatekniikka
KÄYTTÖTALOUSOSA
Eerikinkartanon johtokunta
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
189 310
179 000
185 265
-169 840
-171 000
-406 288
19 471
8 000
-221 023
36 942
37 414
37 979
-5
-5
-11
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
187 500
189 500
-202 470
-183 520
-14 970
5 980
38 639
39 314
-5
-5
-44 513
0
0
0
0
19 471
8 000
-221 023
-14 970
5 980
0
0
0
0
0
0
0
0
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
140
KÄYTTÖTALOUSOSA
Yhdyskuntatekniikka
Eerikinkartanon maa- ja metsätila
eurot 19.10.2011
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Asukasluku
Menot euroa/asukas
Suunnitelmapoistot
Tilikauden tulos
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2 011
2 012
189 310
179 000
185 265
-169 840
-171 000
-406 288
19 471
8 000
-221 023
36 942
37 414
37 979
-5
-5
-11
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
187 500
189 500
-202 470
-183 520
-14 970
5 980
38 639
39 314
-5
-5
-44 513
0
0
0
0
19 471
8 000
-221 023
-14 970
5 980
Vakanssien määrä
- kokoaikaiset
- osa-aikaiset
- vakanssittomat
- tuntipalkkaiset
EERIKINKARTANON JOHTOKUNTA
Tunnusluvut / Ee rikinka rta no
Tilan koko, ha (31.12.)
Tilan metsämaat, ha (31.12.)
Käytössä olevat rakenn., m2 (31.12.)
Vuokratut rakennukset, m2 (31.12.)
Ei käytössä olevat rakenn., m2 (31.12.)
Muutokset TA ja suunnitelmavuosille
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014
376
292
581
5 484
458
376
292
581
5 484
458
309
225
581
5 484
458
309
225
581
5 484
458
309
225
581
5 484
458
309
225
581
5484
458
Taloussuunnitelma 2012–2014
2012
-
Eerikikartanon maa- ja metsätilan vesihuollon rakentaminen
Nuorisokodin peruskorjauksen jatkaminen
Määrärahalla on tarkoitus liittää Eerikinkartanon maa- ja metsätilan rakennukset kunnan vesihuoltoon. Hanke toteutetaan yhdessä vesihuoltolaitoksen kanssa. Hanke on suunniteltu vuonna 2011 ja
sen alustava kustannus on 288.300 (sis alv 23%). Hanke on keväällä 2011 haettu Uudenmaan ELYkeskukselta valtion vesihuoltotyöksi.
2013
2014
-
Eerikikartanon maa- ja metsätilan rakennusten liittäminen vesihuoltoon
Rakennusten peruskorjaukset
Rakennusten peruskorjaukset
Ulkoiset muutokset
Rakennusten jätevesien käsittelyvaatimukset muuttuvat vuodesta 2013
Yhdyskuntatekniikka
141
KÄYTTÖTALOUSOSA
Sitovat toiminnalliset tavoitteet
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Investointihuippujen hallinta
Tavoite 1 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
98 % rakennuksista on ulkopuolisesti maalattu
Todetaan
Vuodesta 2007
Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä
Tasapainoinen talous / Investointihuippujen hallinta
Tavoite 2 / Tavoitetaso v. 2012
Mittari/Seurantatapa
Eerikinkartanon rakennusten peruskorjaukset
Todetaan vuosittain tilinpäätöksessä
KÄYTTÖTALOUSOSA
142
Yhdyskuntatekniikka
143
TULOSLASKELMAOSA
TULOSLASKELMAOSA
144
TULOSLASKELMAOSA
TULOSLASKELMA (kunta ja vesihuoltolaitos)
Tuloslaskelma
Toimintatulot:
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Vuokrat
Muut toimintatulot
Toimintatulot yhteensä
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2011*
2 012
17 020 863
9 669 674
4 070 106
12 072 087
636 179
43 468 909
Taloussuunnitelma
2013
2014
17 253 027
9 787 855
4 323 302
12 188 058
370 660
43 922 902
18 016 376
10 795 757
3 979 689
15 044 740
511 495
48 348 057
18 468 563
11 038 437
4 012 901
15 544 589
352 999
49 417 489
19 271 157
11 339 751
4 043 143
15 985 389
366 492
51 005 932
1,0
10,1
2,2
3,2
-68 657 820
-18 771 502
-82 071 619
-10 660 008
-16 275 995
-11 400 803
-668 060
-208 505 808
-70 322 615
-21 604 274
-82 388 846
-10 837 090
-16 793 995
-12 490 446
-667 559
-215 104 825
-72 911 408
-21 848 043
-85 418 755
-10 869 008
-16 320 331
-16 101 291
-286 576
-223 755 412
-73 466 790
-24 254 018
-88 783 620
-10 301 956
-16 823 378
-16 196 643
-627 989
-230 454 394
-77 786 498
-25 969 967
-89 915 378
-10 479 271
-16 499 570
-16 334 776
-670 638
-237 656 098
5 644
3,2
5 647
4,0
5 892
3,0
5 964
3,1
6 045
-165 036 899
-171 181 923
-175 407 355
-181 036 905
-186 650 166
3,7
2,5
3,2
3,1
154 602 322
23 248 246
152 949 000
24 500 000
160 232 000
22 612 000
168 777 000
23 290 360
172 607 000
23 989 071
Rahoitustulot ja -menot:
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
Vuosikate I
352 074
502 248
-2 497 839
-20 417
11 149 736
239 500
319 511
-3 340 389
-32 360
3 453 339
245 500
325 000
-3 352 040
-28 360
4 626 745
245 500
321 011
-3 575 124
-29 011
7 992 831
245 500
323 011
-3 887 349
-29 011
6 598 056
Käyttöomaisuuden myyntivoitot
Maankäyttösopimuskorvaukset
Vuosikate II
8 276 843
2 519 573
21 946 152
3 200 000
4 140 000
10 793 339
3 700 000
6 327 000
14 653 745
3 700 000
3 581 000
15 273 831
3 700 000
6 436 000
16 734 056
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelmapoistot
Arvonalentumiset
-13 029 039
-14 098 264
-14 625 392
-16 201 622
-17 932 467
8 917 113
-3 304 925
28 353
-927 791
-1 198 411
56 813
184 123
-274 409
-8 000
221 023
14 970
-5 980
8 883 640
-3 312 925
249 376
-912 821
-1 204 391
muutos %
Toimintamenot:
Palkat ja palkkiot
Muut henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Vuokrat
Muut toimintamenot
Toimintamenot yhteensä
muutos %
€/asukas 31.12.
Toimintakate
muutos %
Verotulot
Valtionosuudet
Satunnaiset tulot ja menot
Satunnaiset tulot
Satunnaiset menot
Tilikauden tulos
Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+)
Varausten lisäys (-) tai vähennys (+)
Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+)
Tilikauden yli-/alijäämä
* Sis. 3.10.2011 mennessä talousarvioon tehdyt muutokset
145
TULOSLASKELMAOSA
TULOSLASKELMA (kunta ilman vesihuoltolaitosta)
Tuloslaskelma
Toimintatulot:
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Vuokrat
Muut toimintatulot
Toimintatulot yhteensä
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2011*
2 012
12 178 385
9 669 674
4 070 106
11 817 094
582 465
38 317 724
muutos %
Toimintamenot:
Palkat ja palkkiot
Muut henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Vuokrat
Muut toimintamenot
Toimintamenot yhteensä
Taloussuunnitelma
2013
2014
12 353 027
9 787 855
4 323 302
12 188 058
370 660
39 022 902
12 720 964
10 795 757
3 979 689
15 044 740
511 495
43 052 645
13 031 763
11 038 437
4 012 901
15 544 589
352 999
43 980 689
13 440 277
11 339 751
4 043 143
15 985 389
366 492
45 175 052
1,8
10,3
2,2
2,7
-67 995 184
-18 617 848
-81 211 516
-9 475 862
-16 275 995
-11 420 830
-601 754
-205 598 988
-69 709 375
-21 367 521
-81 555 333
-9 696 826
-16 793 995
-12 467 316
-625 362
-212 215 728
5 565
3,2
5 571
-167 281 264
-173 192 826
-177 612 920 -183 211 108 -189 024 569
154 602 322
23 248 246
152 949 000
24 500 000
160 232 000
22 612 000
168 777 000
23 290 360
172 607 000
23 989 071
Rahoitustulot ja -menot:
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
Vuosikate I
352 074
497 912
-2 243 039
-4 572
9 171 679
239 500
319 511
-3 085 589
-17 349
1 712 247
245 500
325 000
-3 184 528
-13 349
2 603 703
245 500
321 011
-3 335 266
-14 000
6 073 497
245 500
323 011
-3 622 646
-14 000
4 503 367
Käyttöomaisuuden myyntivoitot
Maankäyttösopimuskorvaukset
Vuosikate II
8 276 843
2 472 548
19 921 071
3 200 000
3 458 000
8 370 247
3 700 000
5 175 000
11 478 703
3 700 000
2 611 000
12 384 497
3 700 000
3 771 000
11 974 367
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelmapoistot
Arvonalentumiset
-11 199 500
-11 904 652
-12 300 446
-13 398 702
-14 743 683
8 721 570
-3 534 405
-821 743
-1 014 205
-2 769 316
0
184 123
-274 409
-8 000
-8 000
-4 207
-179
8 631 284
-3 542 405
-829 743
-1 018 412
-2 769 495
muutos %
€/asukas 31.12.
Toimintakate
-72 255 709 -72 790 110 -77 088 163
-21 630 462 -24 031 234 -25 741 817
-84 514 305 -87 803 410 -88 857 529
-9 633 882
-8 998 655
-9 088 503
-16 320 331 -16 823 378 -16 499 570
-16 076 469 -16 171 821 -16 309 954
-234 407
-573 189
-614 085
-220 665 565 -227 191 797 -234 199 621
4,0
5 810
3,0
5 880
3,1
5 957
muutos %
Verotulot
Valtionosuudet
Satunnaiset tulot ja menot
Satunnaiset tulot
Satunnaiset menot
Tilikauden tulos
Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+)
Varausten lisäys (-) tai vähennys (+)
Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+)
Tilikauden yli-/alijäämä
* Sis. 3.10.2011 mennessä talousarvioon tehdyt muutokset
TULOSLASKELMAOSA
146
TULOSLASKELMAOSA
Tuloslaskelmaan summataan talousarvion käyttötalousosan toimintatulot ja -menot. Tuloslaskelma
osoittaa, riittääkö kunnan tulorahoitus palvelutoiminnan menojen, rahoitusmenojen ja käyttöomaisuuden käytöstä aiheutuneiden menojen eli poistojen kattamiseen.
Talousarvion tuloslaskelma sisältää myös kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset rahoituserät.
Tuloslaskelman välituloksina esitetään seuraavat tiedot:
Toimintakate
Tuloslaskelman toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden menoista jää katettavaksi verotuloilla
ja valtionosuuksilla.
Vuosikate I
Vuosikate kertoo, paljonko talousarviovuoden verorahoituksesta jää investointien, lainanlyhennysten
ja muiden pitkävaikutteisten menojen kattamiseen. Verorahoitus on tuloslaskelman verotulojen ja valtionosuuksien summa.
Vuosikate II
Rahoituslaskelmaan siirtyvä vuosikate II eli varsinainen omarahoituserä on vuosikate I lisättynä käyttöomaisuuden myyntivoitoilla ja maankäyttösopimuskorvauksilla.
Tilikauden tulos
Tilikauden tulos on tilikauden tulojen ja menojen erotus, joka lisää tai vähentää kunnan omaa pääomaa.
Alijäämän kattamisvelvollisuus (KuntaL § 65 mom. 3)
Alijäämän kattamisvelvoite syntyy, jos kunnan kuluvan vuoden (2011) taseen arvioidaan muodostuvan alijäämäiseksi. Tasearvio on alijäämäinen silloin, kun viimeksi hyväksytyn tilinpäätöksen ja kuluvan vuoden talousarvion yli- ja alijäämäerien yhteenlaskettu määrä on negatiivinen.
Kunnan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena
suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää.
Jos kuluvan vuoden tasearvio on ylijäämäinen, kunta voi tehdä alijäämäisen taloussuunnitelman. Taloussuunnitelman eri vuosien tuloksen summa ei kuitenkaan voi olla määrältään negatiivinen enempää
kuin määrän, minkä kattamiseen kuluvan vuoden tasearvion mukaiset ylijäämäerät riittävät.
147
TULOSLASKELMAOSA
Vuoden 2011 tasearvio
Kunnan vuoden 2010 tilinpäätös oli ylijäämäinen, 8,8 milj. euroa. Edellisten tilikausien ylijäämä ja
vuoden 2010 ylijäämä vuoden 2010 taseessa olivat yhteensä 28,4 milj. euroa (2009: 19,55 milj. euroa).
Elokuussa laaditun tilinpäätösennusteen mukaan vuoden 2011 tulos on muodostumassa noin 2,7 milj.
euroa ylijäämäiseksi. Vuoden 2011 tasearvion mukaiset ylijäämäerät olisivat näin ollen 31,1 milj. euroa.
Taloussuunnitelman tuloslaskelma
Keskeisin tavoite kunnan talouden hoidossa on säilyttää talouden tasapaino ja huolehtia siitä, että
kunnan palvelutehtävän kustannusten kasvu ei ylitä verorahoituksen kasvun tasoa. Kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessaan 29.8.2011 Kirkkonummen kunnan talouden tasapainottamisohjelman
vuosille 2012 – 2016 ja asetti taloudenpidolle seuraavat raja-arvot:
•
•
•
•
•
•
Toimintakatteen kasvu saa vuosittain olla kuntatasolla enintään 3,2 % . Toimintakatteen jako
toimielimille tapahtuu kunnanhallituksen vuosittain vahvistamien talousarvion ja suunnitelman reunaehtojen kautta valtuuston vahvistaman tasapainottamisohjelman puitteissa.
Vuosikate on vuosittain vähintään poistojen suuruinen
Kunnan lainakanta ei vuosien 2012 - 2016 aikana ylitä 100 milj. euroa eikä 2.500 euroa per
asukas
Nettoinvestoinnit ovat vuositasolla maksimissaan 22,5 milj. euroa
Vuosina 2012 - 2016 taseen ylijäämä säilyy ennallaan tai vahvistuu
Omavaraisuusaste nousee. Omavaraisuusaste vuonna 2009 oli 43,2% ja 42,0 % vuonna 2010.
(Tunnusluku ilmaisee kunnan vakavaraisuuden, alijäämän sietokyvyn ja mahdollisuuksia selviytyä sitoumuksista pitkällä aikavälillä. Tunnusluvussa oma pääoma ja siihen rinnastettavat
erät suhteutetaan taseen loppusummaan korjattuna saaduilla ennakoilla).
148
TULOSLASKELMAOSA
Toimintakatteen kehitys 2012 – 2014
(1 000 e)
Toimintakate
Verorahoitus (verotulot ja valtionosuudet)
2012
muutos-%
2013
-175 407
2,5
-181 037
182 844
3,0
192 067
2014
muutos-%
3,2 -186 650
3,1
5,0
2,4
muutos-%
196 596
Vuoden 2012 talousarvion toimintatulojen ja -menojen erotus, toimintakate, on 175,4 milj. euroa negatiivinen. Toimintakate heikkenee 4,2 milj. euroa eli 2,5 % vuoden 2011 muutettuun talousarvioon
verrattuna.
Vuosikatteen kehitys 2012 – 2014
(1 000 e)
Toimintakate
Verorahoitus (verotulot ja valtionosuudet)
Rahoituserät, netto
2012
muutos-%
2013
-175 407
2,5
-181 037
182 844
3,0
-2 810
-0,1
Vuosikate I
4 627
Käyttöomaisuuden myyntivoitot
3 700
-55,3
6 327
151,1
Maankäyttösopimuskorvaukset
Vuosikate II
Poistot
Tilikauden tulos
2014
muutos-%
3,2 -186 650
3,1
192 067
5,0
196 596
2,4
-3 038
8,1
-3 348
10,2
muutos-%
7 993
6 598
3 700
0,0
3 581
-43,4
3 700
0,0
6 436
79,7
14 654
15 274
16 734
-14 625
-16 202
-17 932
28
-928
-1 198
Toimintakatteen jälkeen tuloslaskelmassa seuraavat verotulot, valtionosuudet sekä rahoituserät (korko- ja rahoitustulot ja -menot). Näiden erien jälkeen syntyvä välitulos, vuosikate I, on talousarvio- ja
taloussuunnitelmavuosina positiivinen eli verorahoituksesta jää jonkin verran investointimenojen kattamiseksi.
Vuosikate II eli varsinainen omarahoituserä kattaa talousarviovuonna suunnitelman mukaiset poistot.
Vuosikate II pysyy myös taloussuunnitelmavuosina positiivisena, mutta ei enää vuosina 2013 ja 2014
riitä kattamaan poistoja.
149
TULOSLASKELMAOSA
TULOSLASKELMAOSAN MÄÄRÄRAHAT JA TULOARVIOT
VEROTULOT
€
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
154 602 322 152 949 000 160 232 000 168 777 000 172 607 000
154 602 322 152 949 000 160 232 000 168 777 000 172 607 000
Kunnan tulovero
Talousarvion tuloveron tuottoarvio perustuu Suomen kuntaliiton lokakuussa päivitettyyn verotulojen
ennustekehikkoon. Talousarvion ja taloussuunnitelman tuloveron tuottoarvio on laadittu 19 %:n tuloveroprosentin pohjalta. Kunnallisveron tilitykset ovat kuluvan vuoden tammi-syyskuussa 8,4 %
suuremmat kuin viime vuoden vastaavat.
Koko maan tasolla kunnallisveron tilitykset ovat kasvaneet tammi-syyskuussa noin 7 % vuoden 2010
vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kasvuvauhdin odotetaan kuitenkin hiipuvan loppuvuotta kohti taloudellisen toimeliaisuuden hidastumisen johdosta ja vuoden 2010 lopun korkean vertailutason vuoksi. Vuoden 2010 korkea taso johtui kuntaryhmän jako-osuuden korottamisesta. Kunnallisveropohjan
arvioidaan vuonna 2011 kasvavan 4,6 % ja kansantalouden palkkasumman hieman enemmän. Kuntien
tuloverotilitysten arvioidaan kasvavan kuluvana vuonna vuoteen 2010 verrattuna noin 3,6 %. Vuonna
2012 kunnallisveron tilitysten arvioidaan kasvavan noin puolitoista prosenttia. Arvio perustuu lokakuun alun näkemykseen kokonaistaloudellisesta kehityksestä, jonka mukaan palkkasumma lisääntyy
nimellisesti vajaan 4 %.
Yhteisövero-osuus
Kuntaryhmän osuutta yhteisöverosta on väliaikaisesti korotettu 10 prosenttiyksikköä vuosille 20092011. Yhteisöveron korotettua jako-osuutta jatketaan 5 prosenttiyksiköllä vuosina 2012 - 2013. Talousarviovuonna tilitykset pienenevät noin 2 % vuoden 2011 ennusteeseen verrattuna.
Kiinteistövero
Kiinteistöveron vuoden 2011 maksuunpanotietojen mukaan veron tuotto vuonna 2011 on 6,9 milj. euroa.
Kirkkonummen kunnan kiinteistöveroprosentit ovat vuonna 2012:
• yleinen kiinteistöveroprosentti
• vakituiseen asumiseen käytetyn rakennuksen veroprosentti
• muuhun asumiseen käytetyn rakennuksen veroprosentti
• rakentamaton rakennuspaikka
0.67
0.32
0.92
3.00
150
TULOSLASKELMAOSA
Taloussuunnitelman verotulot (1000 €)
2010
2011
talousarvio
2011
ennuste
139 478
137 500
142 600
144 018
152 577
157 400
7,7
-1,4
3,7
1,0
5,9
3,2
tuloveroprosentti
19,00
19,00
19,00
19,00
19,00
19,00
Yhteisövero-osuu
8 248
8 349
9 452
9 266
9 252
8 259
54,4
1,2
13,2
-2,0
-0,2
-10,7
6 875
7 100
6 948
6 948
6 948
6 948
15,6
3,3
-2,1
0,0
0,0
0,0
154 602
152 949
159 000
160 232
168 777
172 607
9,8
-1,1
4,0
0,8
5,3
2,3
Kunnan tulovero
• muutos-%
• muutos-%
Kiinteistövero
• muutos-%
Yhteensä
• muutos-%
2012
2013
2014
VALTIONOSUUDET
€
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
23 248 246
23 248 246
24 500 000
24 500 000
22 612 000
22 612 000
23 290 360
23 290 360
23 989 071
23 989 071
Kuntien peruspalvelujen valtionosuuden määräytymiseen vaikuttavat yleinen osa, sosiaali- ja terveyspalvelujen laskennalliset kustannukset, esi- ja perusopetuksen sekä kulttuuripalvelujen laskennalliset kustannukset, opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus ja verotuloihin perustuva tasaus.
Verotulotasauksen vähennyksen jälkeen Kirkkonummen kunnan vuoden 2012 peruspalveluiden
valtionosuuden määrä on ennakkotiedon mukaan 22,6 milj. euroa. Vuoden 2012 alustava verotulotasaus on laskettu vuoden 2010 arvioiduilla verotiedoilla. Laskelmassa on otettu huomioon kiinteistöveron poistaminen tasausjärjestelmästä hallitusohjelman mukaan. Tasauksen laskentaperusteina ovat arviot laskennallisesta kunnallisverosta ja maksettavasta kunnan yhteisöveroosuudesta. Laskennassa käytetään keskimääräistä tuloveroprosenttia.
151
TULOSLASKELMAOSA
Kirkkonummen kunnan verotulotasaus vuonna 2011 on 13,5 milj. euroa. Alustavan verotulotasauslaskelman mukaan kunnan verotulotasaus nousee vuodelle 2012 lähes miljoonalla eurolla,
ollen 14,4 milj. euroa.
Vuonna 2011 Kirkkonummen kunta saa asukasmäärän muutokseen perustuvaa valtionosuuden korotusta, jonka määrä on noin 1,6 milj. euroa. Korotus on perustunut siihen, että kunnan väestökasvu vuoden 2006 lopusta vuoden 2009 loppuun on ollut yli kuusi (6) prosenttia. Koska kunnan
asukasluvun kasvu vuosien 2007 ja 2010 aikana on ollut vain 5,1 %, ei korotus sisälly vuoden
2012 peruspalvelujen valtionosuuteen.
KORKOTULOT
€
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
352 074
352 074
TA 2011
239 500
239 500
TA 2012
245 500
245 500
TS 2013
245 500
245 500
TS 2014
245 500
245 500
Korkotulojen tuloarvio käsittää talletusten, sijoitusten ja antolainojen korot.
MUUT RAHOITUSTULOT
€
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
502 248
502 248
TA 2011
319 511
319 511
TA 2012
325 000
325 000
TS 2013
321 011
321 011
TS 2014
323 011
323 011
Muiden rahoitustulojen tuloarvio käsittää verotilitysten korot ja korotukset, perityt viivästyskorot sekä
kuntayhtymien peruspääomasta maksetun koron.
KORKOMENOT
€
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
Menot
Tulot
Netto
-2 497 839
-3 340 389
-3 352 040
-3 575 124
-3 887 349
-2 497 839
-3 340 389
-3 352 040
-3 575 124
-3 887 349
Korkomenojen määräraha käsittää pitkäaikaisista ja lyhytaikaisista lainoista maksetut korot sekä kunnan kassavaroihin sisältyvistä rahastojen varoista suoritettavat korot.
152
TULOSLASKELMAOSA
MUUT RAHOITUSMENOT
€
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
-20 417
-32 360
-28 360
-29 011
-29 011
-20 417
-32 360
-28 360
-29 011
-29 011
Tulosalueen määräraha käsittää muut lainojen hoitokustannukset kuin korot, verotilitysten korot ja korotukset, viivästyskorot ja muut rahoitusmenot.
KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNTIVOITOT
€
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
8 276 843
8 276 843
3 200 000
3 200 000
3 700 000
3 700 000
3 700 000
3 700 000
3 700 000
3 700 000
Vuonna 2012 arvioidaan maanmyynnistä kertyvän tuloa yhteensä 3.730.000 euroa. Siitä 30.000
euroa on myyntituloa, joka otetaan huomioon talousarvion investointiosassa ja loput myyntivoittoa, joka otetaan huomioon tuloslaskelmaosassa.
Vuonna 2012 arvioidaan myytävän /varattavan tontteja Sepänkannas III kaava-alueelta (n. 50 kpl).
Kolsarin, Sepänkannaksen ja Ravalsintorin alueilta myydään 3-5 rivi- ja kerrostalotonttia.
153
TULOSLASKELMAOSA
MAANKÄYTTÖSOPIMUSKORVAUKSET
€
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
2 519 573
2 519 573
4 140 000
4 140 000
6 327 000
6 327 000
3 581 000
3 581 000
6 436 000
6 436 000
Kunnanvaltuuston hyväksymien maankäyttösopimusten mukaisia korvauksia arvioidaan kertyvän
suunnittelukaudella seuraavasti:
Sopimusalue
2012
Laajakallion asemakaava-alue
Ratavalli
Sarvvik
- suuntaisliittymä
- palvelukorvaus
2013
Vesitorninmäen asemakaava-alue
Laajakallion asemakaava-alue
Inkilänportti
Ratavalli
Sarvvik
- suuntaisliittymä
- palvelukorvaus
2014
Vesitorninmäen asemakaava-alue
Laajakallion asemakaava-alue
Inkilänportti
Strömsbynranta
Ratavalli
Tinapuisto
Sarvvik
Kunnan
osuus
Vesihuoltolaitoksen osuus
Yhteensä
750 000
3 225 000
24000
750 000
378 000
24 000
1 500 000
3 603 000
1 200 000
5 175 000
1 152 000
1 200 000
6 327 000
50 000
440 000
80 000
100 000
300 000
50 000
1 640 000
80 000
252 000
741 000
818 000
2 611 000
970 000
3 581 000
60 000
1 340 000
300 000
65 000
185 000
60 000
1 761 000
3 771 000
200 000
440 000
700 000
80 000
260 000
1 780 000
1 000 000
145 000
185 000
95 000
2 971 000
6 436 000
1 200 000
152 000
441 000
818 000
35 000
1 210 000
2 665 000
154
TULOSLASKELMAOSA
VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA
Liikevaihto
• Myyntitulot
• Tuet ja avustukset
• Vuokrat
• Muut toimintatulot
Materiaalit ja palvelut
• Aineet, tarvikkeet ja tavarat
• Palvelujen ostot (ulkoiset)
• Palvelujen ostot (sisäiset)
Henkilöstömenot
Poistot ja arvonalentumiset
Liiketoiminnan muut kulut
Liikeylijäämä
• muutos %
• €/asukas 31.12.
Rahoitustulot ja -menot
• Muut rahoitustuotot
•
•
•
•
Kunnalle maksetut korkomenot
Muille maksetut korkomenot
Korvaus peruspääomasta
Muut rahoituskulut
Tilikauden yli-/alijäämä
Tilinpäätös
2 010
Talousarvio
2011
Talousarvio
2 012
4 889 503
4 900 000
5 295 412
5 436 800
5 830 880
47 025
682 000
1 152 000
970 000
2 665 000
-1 184 146
-860 104
-1 140 264
-833 513
-1 235 126
-904 450
-1 303 301
-980 210
-1 390 768
-1 057 849
-816 291
-1 829 538
-66 306
180 143
-849 993
-2 193 612
-65 327
499 291
-873 280
-2 324 946
-76 991
1 032 619
-899 464
-2 802 920
-79 622
341 283
-926 485
-3 188 784
-81 375
1 850 619
5
177,2
13
106,8
27
-66,9
9
442,3
47
-254 800
0
-15 011
-834
-254 800
-167 512
-239 858
-264 703
-15 011
-15 011
-15 011
-15 011
-86 166
229 480
850 096
86 414
1 570 905
Taloussuunnitelma
2013
2014
4 336
Vesihuoltolaitos on osa Kirkkonummen kunnan toimintaa. Se ei ole erillinen yhtiö eikä liikelaitos, vaan
käsitellään kunnan kirjanpidossa taseyksikkönä. Talousarvion tuloslaskelmaosassa näytetään informatiivisena vesihuoltolaitoksen tuloslaskelma. Tuloslaskelma sisältää myös vesihuoltolaitoksen ja kunnan väliset rahoituserät.
Vesihuoltolaitoksen osuus maankäyttösopimuskorvauksista näkyy kohdassa muut toimintatulot.
Valtuusto vahvistaa vuosittain talousarvion hyväksymisen yhteydessä peruspääomasta maksettavan koron suuruuden. Vuonna 2012 tämä korko on 5 % eli yhtä suuri kuin vuonna 2011.
155
INVESTOINTIOSA
INVESTOINTIOSA
156
INVESTOINTIOSA
INVESTOINTIOSAN YHTEENVETO
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
ATK-OHJELMAT JA
KÄYTTÖÖNOTTOPROJEKTIT
Menot
Tulot
Netto
227 545
491 993
275 722
146 000
70 000
227 545
491 993
275 722
146 000
70 000
MUUT PITKÄVAIKUTTEISET
MENOT
Menot
Tulot
Netto
112 805
351 000
626 000
396 000
381 000
112 805
351 000
626 000
396 000
381 000
MAA- JA VESIALUEET
Menot
Tulot
Netto
1 027 170
710 122
317 049
150 000
30 000
120 000
150 000
30 000
120 000
150 000
30 000
120 000
150 000
30 000
120 000
TALONRAKENTAMINEN
Menot
Tulot
Netto
9 771 386
599 400
9 171 986
9 930 000
2 435 000
6 220 000
9 930 000
2 435 000
6 220 000
15 645 000
4 640 000
11 005 000
LIIKENNEVÄYLÄT JA PUISTOT
Menot
Tulot
Netto
7 065 126
166 091
6 899 035
9 353 600
99 050
9 254 550
11 009 000
10 000
10 999 000
12 186 000
13 759 000
12 186 000
13 759 000
514 109
70 900
443 209
523 000
86 000
437 000
542 700
84 300
458 400
445 000
665 000
445 000
665 000
22 965
27 000
80 000
100 000
100 000
22 965
27 000
80 000
100 000
100 000
1 929 054
95 197
1 833 857
2 316 000
121 000
2 195 000
4 543 000
244 000
4 299 000
3 635 000
205 000
3 430 000
4 800 000
327 000
4 473 000
317 897
320 000
413 000
430 000
1 117 800
317 897
320 000
413 000
430 000
1 117 800
2 080 000
64 298
2 015 702
580 000
250 000
250 000
580 000
250 000
250 000
23 068 057
1 706 008
21 362 049
24 042 593
336 050
23 706 543
20 324 422
368 300
19 956 122
LIIKUNTA- JA VIRKISTYSALUEET
Menot
Tulot
Netto
MUUT KIINTEÄT RAKENTEET JA
LAITTEET (YT)
Menot
Tulot
Netto
MUUT KIINTEÄT RAKENTEET JA
LAITTEET (KH)
Menot
Tulot
Netto
VESIHUOLTOLAITOKSEN
KIINTEÄT RAKENTEET JA
LAITTEET
Menot
Tulot
Netto
IRTAIMISTO
Menot
Tulot
Netto
OSAKKEET JA OSUUDET
Menot
Tulot
Netto
INVESTOINTIOSA YHTEENSÄ
Menot
Tulot
Netto
23 708 000
235 000
23 473 000
36 937 800
4 997 000
31 940 800
157
INVESTOINTIOSA
ATK-OHJELMAT JA KÄYTTÖÖNOTTOPROJEKTIT
ATK-OHJELMAT JA
KÄYTTÖÖNOTTOPROJEKTIT
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
227 545
491 993
275 722
146 000
70 000
227 545
491 993
275 722
146 000
70 000
Hankeryhmään on tehtävätasolla budjetoitu uudet atk-sovellutusten käyttöönottoprojektit ja yksittäisten atk-ohjelmien hankinnat, joiden hankinta-arvo on vähintään 10.000 euroa.
Talousarvion liitteenä on hankekohtainen investointisuunnitelma vuosiksi 2012-2016.
Tehtävä (sitovuustaso)
Konsernihallinto (Teh)
• Rondon päivitys (R8)
• Asianhallintajärjestelmän päivittäminen
• Matkalaskuohjelma
Perusturva
Hallintopalvelut (Teh)
• KANTA-hanke; koostuu Pegasos muutoksista, Healthweb
alustasta ja eReseptin välityksestä Kelaan.
Terveyspalvelut (Teh)
• Effica versiopäivitys 4.1, Effica lisenssit
• Hilmo-ilmoitusjärjestelmän uusiminen
Sivistystoimi
Hallinto- ja toimistopalvelut (Teh)
• Tietotekniikan kehittämishanke 2012-14
Yhdyskuntatekniikka
Kehittämis- ja yhteiset palvelut (Teh)
• Paikkatietojärjestelmän hankinta, jatkoprojekti 2010-12
Määräraha
105.612
78.600
46.510
30.000
158
INVESTOINTIOSA
MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT
MUUT PITKÄVAIKUTTEISET
MENOT
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
112 805
351 000
626 000
396 000
381 000
112 805
351 000
626 000
396 000
381 000
Hankeryhmään on tehtävätasolla budjetoitu kunnan rahoitusosuus sellaisiin hankkeisiin, jotka eivät
jää kunnan käyttöomaisuudeksi. Lisäksi hankeryhmään on budjetoitu asiantuntijapalveluhankinnoista
aiheutuvat tavanomaista suuremmat kartoituskustannukset.
Talousarvion liitteenä on hankekohtainen investointisuunnitelma vuosiksi 2012-2016.
Tehtävä (sitovuustaso)
Kehittämis- ja yhteiset palvelut (Teh)
• Täydennyskartoitukset ja koordinaatistomuunnos
Valvonta- ja viranomaistehtävät (Teh)
Rakennusvalvonta-arkiston digitointi ja sähköiset palvelut
• Sähköinen käyttöarkisto
Vesihuoltolaitos (Teh)
• Osuus HSY:n jäteveden investoinneista
Määräraha
65.000
50.000
511.000
159
INVESTOINTIOSA
MAA- JA VESIALUEET
MAA- JA VESIALUEET
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
1 027 170
710 122
317 049
150 000
30 000
120 000
150 000
30 000
120 000
150 000
30 000
120 000
150 000
30 000
120 000
Talousarvion liitteenä on hankekohtainen investointisuunnitelma vuosiksi 2012-2016.
160
INVESTOINTIOSA
TALONRAKENTAMINEN
TALONRAKENTAMINEN
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
9 771 386
599 400
9 171 986
9 930 000
2 435 000
6 220 000
9 930 000
2 435 000
6 220 000
15 645 000
4 640 000
11 005 000
Talonrakentamisen investoinnit käsittävät talonrakennushankkeet, joiden kokonaiskustannusarvion
arvioidaan ylittävän 500.000 € ja joihin sovelletaan kunnanvaltuuston 12.4.2010 hyväksymää hankeohjetta. Tätä pienemmät hankkeet toteutetaan toimialan tai tilahallinnon aloitteesta käyttötalouden
määrärahalla.
Talousarvion liitteenä on hankekohtainen investointisuunnitelma vuosiksi 2012-2016.
TALOUSARVIOVUONNA KÄYNNISTYVÄT HANKKEET
SIVISTYSTOIMI
Masalan päiväkoti, uudisrakennus
Kunnanhallitus on hyväksynyt 2.2.2009 § 75 Masalan päiväkodin tarveselvityksen. Kokouksessaan 12.10.2009 kunnanhallitus on päättänyt, että päiväkoti toteutetaan 105 hoitopaikkaisena tyyppipäiväkotina, josta ei laadita erillistä hankesuunnitelmaa. Kunnanhallitus päättää
21.02.2011 § 59, että kaavoitus- ja rakentamisaikataulun vuoksi Masalan uusi päiväkoti rakennetaan Masalan koulun läheisyyteen. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 11.04.2011§ 26
Masalan koulun, Hommaksen asemakaavan muutoksen, jonka kortteliin 2123 päiväkoti sijoittuu. Hankkeelle on varattu määrärahaa suunnittelua varten 80.000 € vuodelle 2011 ja hankkeelle esitetään varattavaksi määrärahaa toteutusta varten 1.300.000 € vuodelle 2012 ja vuodelle 2013 1.450.000 €.
Sjökulla skola, laajennus, peruskorjaus ja päiväkoti
Kunnanhallitus päätti 4.5.2009 § 266, että tavoitteena on luoda koko Pohjois-Kirkkonummea
palveleva päivähoidon ja perusopetuksen oppimiskeskus, joka sijoitetaan Sjökullan koulun yhteyteen ja joka on valmis syksyllä 2013.
Asemakaavatyö on aloitettu. Kiinteistön käytetty rakennusoikeus on 1146 k-m2. Lisärakennusoikeus on maksimissaan 2000 k-m2.
Hanke on esitetty toteutettavaksi 2011-2014. Hankkeelle on varattu määrärahaa 100.000 €
vuodelle 2011. Hankkeelle esitetään varattavaksi toteutusmäärärahaa vuosille 2012-2014.
SUUNNITTELUKAUDELLA 2013 – 2014 KÄYNNISTYVÄT HANKKEET
PERUSTURVA
Keskustan terveysaseman laajennus (I vaihe) , uudisrakennus
Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 15.10.2007 § 456 Kirkkonummen keskustassa sijaitsevien terveystoimen toimitilojen lisärakentamisesta ja korjaamisesta laaditun tarveselvityksen. Kunnanvaltuusto hyväksyi 18.12.2008 § 167 keskustan terveyskeskussairaalan laajennuksesta ja vuodeosastojen saneerauksesta laaditun hankesuunnitelman.
161
INVESTOINTIOSA
Hanke on tarkoitus toteuttaa kahdessa vaiheessa. Vaihe I käsittää sairaalaosan uudisra
kentamisen sekä pysäköintitilat 35 henkilöautolle. Laajennuksen bruttoala on n. 6200
m2. Laajennus toteutetaan vuokratilana tai omaksi lunastettavana vuokratilana.
Hankesuunnitelma päivitetään v 2011. Hankkeelle esitetään konsulttimäärärahaa suunnit
telua varten vuodelle 2012.
Keskustan terveysaseman peruskorjaus (II vaihe)
Hankkeen toinen vaihe käsittää terveyskeskusrakennuksen vanhan vuodeosaston saneerauksen (I ja II krs). Toisen vaiheen bruttoala on 2.421 brm2. Saneerauksen kustannusarvio on 2,9 milj. € (hintataso 8/2011, alv = 0 %).
Hankkeelle esitetään määrärahaa suunnittelua varten vuodelle 2012 300 000€ ja vuosille
2014-2016 2,6 milj. €.
Keskustan terveysaseman peruskorjaus (II vaihe)
Hankkeelle esitetään määrärahaa suunnittelua varten vuodelle 2015 ja vuodelle 2016 1,0
milj. €.
SIVISTYSTOIMI
Keskusta-alueen päiväkoti (Ravals)
Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 12.10.2009 § 459 Keskusta-alueen päiväkodin
tarveselvityksen. Kokouksessaan 6.9.2010 kunnanhallitus on päättänyt, että päiväkoti toteutetaan 105 hoitopaikkaisena tyyppipäiväkotina, josta ei laadita erillistä hankesuunnitelmaa. Ruotsinkielinen päiväkoti sijoitetaan Ravalsiin, kunnan omistamalle ja käyttötarkoitukseen soveltuvalle tontille. Hankkeelle on varattu määrärahaa 80.000 € vuodelle 2011 ja
hankkeelle esitetään varattavaksi toteutukselle määrärahaa vuosille 2013-2014. Ravalsin
päiväkoti sijoittuu Kirkkonummen keskustan kortteliin 307.
Kantvikin päiväkoti, vanhan osan purku ja laajennus
Kunnanhallitus hyväksynee syksyllä 2011 Kantvikin päiväkodin saneerauksesta ja laajennuksesta päivätyn tarveselvityksen. Esityksen mukaan päiväkoti tulisi rakentaa 147paikkaiseksi, joista n. 100 hoitopaikkaa on uusia. Esitetään hankkeen suunnittelua ja toteuttamista varten määrärahaa vuosille 2013-2014.
Sepänkannaksen päiväkoti
Sepänkannaksen päiväkodin suunnittelulle ja rakentamiselle on esitetty määrärahaa vuosille 2014-2016.
Finnsbackan päiväkodin peruskorjaus
Finnsbackan päiväkoti on valmistunut v. 1980 ja sen bruttoala on 909 m2. Peruskorjaukselle on varattu määrärahaa v. 2014-2015.
Sarvvikin päiväkoti (Metsäniityn oppimiskeskus)
Maankäyttösopimuksen mukaan sopimusalueella tarvitaan kunnallistekniikan toteutuksen lisäksi asemakaava-alueen asukkaita varten koulu (270 oppilasta), kerrosala n. 3600 k-m2 ja
koulun yhteyteen päiväkoti ja alueen itäosaan toinen päiväkoti. 18.2.2010 allekirjoitetun sopimuksen mukaan maanomistajien osuus yhdyskuntarakentamiseen kuuluvista talonrakennusinvestointikustannuksista on 2,4 milj. €. Korvaus suoritetaan kahdessa erässä. Puolet kor-
INVESTOINTIOSA
162
vauksesta maksetaan 6 kk:n siitä, kun ensimmäisen toteutusvaiheen asuntorakentaminen on
alkanut. Puolet korvauksesta maksetaan kun Sarvvikin alueen ensimmäinen päiväkoti on otettu käyttöön.
Arvioidaan että Sarvvikin asuntorakentaminen alkaa v. 2011. Määrärahaa toiselle päiväkotihankkeelle on varattu vuosille 2013-2015.
Keskusta-alueen suomenkielinen koulu, uudisrakennus
Keskusta-alueen suomenkielisen koulun uudisrakennuksen toteuttamisen aikataulu täsmentyy. Hankkeelle on anottu valtionapua v. 2013.
Hankesuunnitelman päivitys on käynnissä.
Hankkeen budjetoitu kustannusarvio on n. 19 000 000. Hankkeen toteutus esitetään vuosille
2012-2016.
Masalan koulun laajennus vaihe II
Kunnanvaltuusto hyväksyi Masalan koulun laajennuksen ja peruskorjauksen hankesuunnitelman 7.3.2011 §12. Hankesuunnitelman mukaan hankkeen 2. vaiheessa Masalan koulua laajennetaan ja osittain peruskorjataan sekä puretaan B-rakennus ja D-rakennuksen asuntosiipi.
Hankkeeseen sisältyy lisäksi kuplahallin aputilat ja aluehuollon tilat.
Kouluun tehdään opetustilat 729 oppilaalle, joista 40 on esiopetusoppilaita, 386 oppilasta on 1. - 6.
vuosiluokilla, 288 oppilasta 7. - 9. vuosiluokilla ja 15 oppilasta 10. luokalla.
II vaihe käsittää uudisrakennuksen jonka laajuus n. 6400 br-m2 sekä ns vanhan koulurakennuksen joka saneerataan. Hanke sisältää mm opetus- ja aineenopetustiloja sekä uudet keittiöja ruokailutilat ja liikuntasalin.
Hankkeen tavoitehinta on 15.159.000 euroa (Tocoman Oy:n kustannusselvitys 30.12.2010). Hanke on
kunnan talousarviossa ja taloussuunnitelmassa ajoitettu vuosille 2011 – 2014.
Kirkonkylän koulun saneeraus
Hankesuunnitelman laadintaa varten esitetään vuodelle 2014 määrärahaa.
Gesterbyn koulukeskus, teknisten tilojen saneeraus
Saneeraus suunnitellaan 2012 ja toteutetaan 2014-2015
Veikkolan kirjaston peruskorjaus
Hankkeelle on varattu määrärahaa vuosille 2013-2015
163
INVESTOINTIOSA
LIIKENNEVÄYLÄT JA PUISTOT
LIIKENNEVÄYLÄT JA PUISTOT
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
7 065 126
166 091
6 899 035
9 353 600
99 050
9 254 550
11 009 000
10 000
10 999 000
12 186 000
13 759 000
12 186 000
13 759 000
Hankeryhmään budjetoidaan kaava-alueiden katujen ja muiden liikennealueiden, kevyen liikenteen
väylien, puistojen, leikki- ja piha-alueiden sekä yhteistyöhankkeiden investointien määrärahat ja tuloarviot.
Talousarvion liitteenä on hankekohtainen investointisuunnitelma vuosiksi 2012-2016.
Palvelutuotannon johtokunnan kohteet
Ohjeellinen käyttösuunnitelma 2012:
Aluekohtaiset tiet ja muut liikennealueet
Keskustan asemakaava-alue
2.185.000
• Asemankaaren, Asemanpuiston, pikapysäköintialueen ja Nummitien suunnittelu, 2. vaihe
• Ervastinpuistikon rakentaminen
• Asematien kevyen liikenteen alikulkusillan, Asematien, Koulupolun, Tallikujan ja Asematien aukion suunnittelu
• Kirkkotallintien ja Vanhan Rantatien rakentaminen (Kirkkopuisto, Tapulipolku, Tallinmäki, Kirkkotallintori)
• Kevyen liikenteen väylän välillä Pikkupolku-Tumppi ja Kuusalanpolun perusparantaminen
• Villa Haagan torin rakentaminen
• Palvelutuotannon johtokunnan kustannusosuus vesihuoltolaitoksen aluekohtaisten verkostohankkeiden investointikustannuksista (190 000e)
Gesterbyn asemakaava-alue
321.000
• Jokiniityn alueen katujen suunnittelu
• Palvelutuotannon johtokunnan kustannusosuus vesihuoltolaitoksen aluekohtaisten verkostohankkeiden investointikustannuksista (21 000e)
Heikkiläntorin ja pysäköintialueen parantamissuunnittelu
20.000
Länsi-Kolsarin asemakaava-alue
• Katujen loppuun rakentaminen
100.000
Sepänkannas I
1.000.000
• Alikulkukäytävän rakentaminen ja kevyen liikenteen väylän rakentaminen välillä KantvikStrömsby yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa
Sepänkannas II
• Kabanovintien jk+pp järjestelyjen rakentaminen
240.000
Sepänkannas III
• Katujen ja puistojen rakentaminen
Laajakallion asemakaava-alueet
• Tolsan asemanseudun katujen ja puistojen suunnittelu
1.240.000
80.000
INVESTOINTIOSA
164
Pohjois-Jorvaksen asemakaava-alue
• Autioniityntien rakentaminen välillä Masalantie-Kolmenkylänkaari
170.000
Jorvas Sorttiasema
• Kadun suunnittelu
25.000
Masalan keskustan asemakaava-alue
600.000
• Ratavallin (Terramaren) alueen katujen, puistojen ja hulevesijärjestelyjen suunnittelu sekä rakentaminen
Sarvvikin asemakaava-alue
• Sarvvikin puistotien rakentaminen
• Osa-alue 3 rakentaminen
• Osa-alue 2 suunnittelu
3.225.000
Veikkolan asemakaava-alueet
• Alueen 12 katujen suunnittelu
• Saaristokujan rakentaminen valmiiksi
• Nevatien, Rämepolun ja Nevakujan rakentaminen valmiiksi
• Napparintien rakentaminen valmiiksi
• Kaatopaikan viimeistelytyöt
• Suotovesialtaiden perusparantaminen
995.000
Nisnikun asemakaava-alueen loppuun rakentaminen
• Nisnikuntien LP-alueen suunnittelu ja rakentaminen
75.000
Kaava-alueiden katujen perusparannus
130.000
Sadevesiviemäröinti
33.000
• Palvelutuotannon johtokunnan kustannusosuus vesihuoltolaitoksen aluekohtaisten verkostohankkeiden investointikustannuksista sadevesiviemäröinnin osalta (budjetoidaan rahoitusosuutena vesihuoltolaitoksen puolella)
Muut liikennealueet
Jorvaksen asema
• Parantamisen suunnittelu (kunnan osuus)
50.000
Liityntäpysäköinti
• Sarvvikin liityntäpysäköintialueen suunnittelu ja rakentaminen
210.000
Kevyen liikenteen raittien rakentaminen
135.000
• Majvikin raitin rakentaminen
• Tolsantien kevyen liikenteen väylän välillä Laajakalliontie-Vanha Rantatie suunnittelu
• Volsintien kevyen liikenteen väylän välillä Myllykyläntie-Koivuhaka yleissuunnittelu
Tievalaistus kaava-alueiden ulkopuolella
• Katuvalojen uudistaminen EU-säädösten mukaiseksi
• 29.10.2003 hyväksytty tievalaistuksen yleissuunnitelma päivitetään
Liikenneturvallisuuden parantaminen
100.000
75.000
165
INVESTOINTIOSA
LIIKUNTA- JA VIRKISTYSALUEET
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
514 109
70 900
443 209
523 000
86 000
437 000
542 700
84 300
458 400
445 000
665 000
445 000
665 000
LIIKUNTA- JA VIRKISTYSALUEET
Menot
Tulot
Netto
Hankeryhmään budjetoidaan kunnan liikunta- ja virkistysalueiden investointien määrärahat ja tuloarviot.
Talousarvion liitteenä on hankekohtainen investointisuunnitelma vuosiksi 2012-2016.
Palvelutuotannon johtokunnan kohteet
Ohjeellinen käyttösuunnitelma 2012:
Liikunta-alueet
135.000
• Pallokenttien rakentaminen/peruskorjaus
• Skeittialueen, panna-areena ja katukoriksen hankinta ja rakentaminen keskustan urheilupuistoon
• Monitoimikentän ja kuntoilualueen rakentaminen kevyen liikenteen väylän yhteyteen keskustan
urheilupuistoon
Veikkolan tekonurmikenttä
30.000
Virkistysalueet ja ulkoilureitit
67.000
• Kuntoratojen peruskorjaus
• Latuverkoston parantaminen: Peuramaan yhdyspolun ja sillan rakentaminen
Lähiliikuntapaikat
375.000
• Masalan rakentaminen pilottiasukaspuistona. Liikuntalautakunta järjestää asukaskyselyn asukaspuiston toiminnasta. Valtionosuus Masalan asukaspuiston rakentamiseen arvioidaan vuonna
2012 olevan 84.300 €.
Leikki- ja piha-alueiden rakentaminen
20.000
166
INVESTOINTIOSA
MUUT KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET
MUUT KIINTEÄT RAKENTEET JA
LAITTEET (YT)
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
22 965
27 000
80 000
100 000
100 000
22 965
27 000
80 000
100 000
100 000
Hankeryhmään budjetoidaan palvelutuotannon johtokunnan muiden kiinteiden rakenteiden ja laitteiden investointien määrärahat ja tuloarviot.
Talousarvion liitteenä on hankekohtainen investointisuunnitelma vuosiksi 2012-2016.
Joukkoliikenneinfran rakentaminen
• Staattinen informaatio
• Bussipysäkit
• Joukkoliikenteen sujuvoittaminen
53.000
Maakaatopaikan laajentaminen
27. 000
167
INVESTOINTIOSA
VESIHUOLTOLAITOKSEN KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET
VESIHUOLTOLAITOKSEN
KIINTEÄT RAKENTEET JA
LAITTEET
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
1 929 054
95 197
1 833 857
2 316 000
121 000
2 195 000
4 543 000
244 000
4 299 000
3 635 000
205 000
3 430 000
4 800 000
327 000
4 473 000
Hankeryhmään on budjetoitu vesihuoltolaitoksen vedenhankintaan ja –jakeluun sekä viemäröintiin
liittyvien kiinteiden rakenteiden ja laitteiden investointien määrärahat ja tuloarviot.
Talousarvion liitteenä on hankekohtainen investointisuunnitelma vuosiksi 2012-2016.
Ohjeellinen käyttösuunnitelma 2012:
Aluekohtaiset verkostohankkeet:
Keskustan asemakaava-alueet (380.000 €, -190.000 €))
Kirkkotallintien sekä tien pohjoispuolella oleva paikoitusalueen ns. Tallinmäen alueen uusiminen on
aloitettu vuonna 2011 syksyllä ja työt jatkuvat vuonna 2012. Asemakaavan muutokset edellyttävät
vanhojen johtojen siirtoja, joten johdot uusitaan kadun uudelleen rakentamisen yhteydessä. Lisäksi
on suunnitteilla tehdä kaavamuutosten edellyttämät johtosiirrot Asematiellä, Koulupolulla ja
Tallikujalla katujen korjausten yhteydessä. Kaavamuutosten edellyttämät johtosiirtosuunnitelmat
laaditaan Asemankaaren jatkeelle ja Nummitielle. Asemakaava-alueen muutoksista aiheutuvat
johtojen siirrot laskutetaan palvelutuotannon johtokunnalta. Koska johdoilla on osittain muutoinkin
uusimistarvetta on arvioitu palvelutuotannon johtokunnan osuuden olevan 50 % johtojen
siirtokustannuksista.
Gesterbyn asemakaava-alueet (30.000 €, -21.000 €)
Jokiniityn koulutontin edellyttämien johtosiirtojen suunnittelu niin, että kaava-alueen toteutus on
mahdollista aloittaa vuonna 2013. Asemakaava-alueen muutoksista aiheutuvat johtojen siirrot laskutetaan palvelutuotannon johtokunnalta. Koska johdoilla ei ole uusimistarvetta on arvioitu palvelutuotannon johtokunnan osuuden olevan 70 % johtojen siirtokustannuksista.
Ravalsin asemakaava-alue (200.000 €)
Vesihuollon rakentaminen Ravalsin asemakaava-alueen läntiselle osalle, Överbyntien eteläpuolelle.
Suunnitelmat valmistuvat vuoden 2011 aikana. Alue ei sisällä uusien katujen rakentamista.
Sepänkannas III asemakaava-alue (220.000 €)
Sepänkannas III asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentaminen on aloitettu vuonna 2011.
Tavoitteena on rakentaa alueen kunnallistekniikka valmiiksi 2012 loppuun mennessä.
Laajakallion asemakaava-alue (160.000 €)
Tolsan asemaseudun kunnallistekniikan suunnitelmien laadinta on suunnitteilla toteuttaa vuonna
2012. On arvioitu että maanomistajat osallistuvat suunnittelukustannuksiin 80 %:n osuudella maankäyttösopimusten mukaan. Kunnallistekniikan rakentaminen on suunnitteilla käynnistää vuonna
2013.
Laajakallion painuneiden sadevesiviemäreiden saneerausta jatketaan hallitsemattomasti purkautuvan sadeveden aiheuttamien vaurioiden estämiseksi. 2012 suoritetaan 2008 aloitetun korjauksen
viimeisestä eli 4. vaiheesta välttämättömimmät työt rakennusten ja alueiden vesivaurioiden välttämiseksi.
INVESTOINTIOSA
168
Pohjois-Jorvaksen asemakaava-alue (20.000 €)
Autioniityntielle rakennetaan sadevesiviemäri katurakentamisen yhteydessä. Alueelle on jo aikaisemmin rakennettu vesijohto ja jätevesiviemäri.
Jorvas sorttiasema (10.000 €)
Jorvaksen sorttiaseman edellyttämän vesijohdon ja jätevesiviemärin suunnittelu.
Masalan keskustan asemakaava-alue (750.000 €)
Ratavallin alueen kunnallistekniikan suunnitelmien laadinta valmiiksi sekä kunnallistekniikan rakentamisen aloitus on suunnitteilla toteuttaa vuonna 2012. Alueen vesihuolto saatetaan valmiiksi 2013
loppuun mennessä. Rakentamiskustannukset laskutetaan kokonaisuudessaan maanomistajilta
maankäyttösopimuksen mukaan.
Sarvvikin asemakaava-alue (378.000 €)
Sarvvikin asemakaava-alueen osa-alue 3 vesihuolto rakennetaan valmiiksi sekä osa-alue 2 vesihuollon suunnittelu. Rakentamiskustannukset laskutetaan kokonaisuudessaan maanomistajilta
maankäyttösopimuksen mukaan.
Veikkolan asemakaava-alueet (285.000 €)
Kalljärven alueen katujen rakentaminen alkaa vuonna 2012. Alueen vesijohdot ja jätevesiviemärit on
jo aikaisemmin rakennettu. Katujen rakentamisen yhteydessä täydennetään verkostoja kiinteistökohtaisilla liittymillä. Lisäksi rakennetaan Saaristonkujan vesihuolto, Napparitien vesihuolto valmiiksi,
kunnostetaan Nevatien oja, niin että ojan tulviminen ei jatkossa vaarantaisi Nevatien vesihuoltoa
sekä eristetään Kulokujan vesijohto, joka on toistuvasti jäätynyt talvisin.
Palvelutuotannon johtokunnan osuus kaava-alueiden sadevesiviemäreiden rakentamisesta (33.000 €)
Runko- ja siirtojohdot
Viemäriverkoston saneeraus ja toimintavarmuuden lisääminen (80.000 €)
Painuneiden ongelmia aiheuttavien jätevesiviemäreiden saneeraus mm. Vilhonkummun viemärin ja
Ravalsin Överbyntien alituksen korjaus sekä Ravalsin pääviemärin kuvaukset.
Jätevedenpumppaamoiden saneeraus (120.000 €)
Veikkolan siirtoviemärin jätevedenpumppaamoiden saneerausten ja kapasiteettilisäysten aloitus
vuonna 2012.
Runkoventtiilien uusiminen (20.000 €)
Runkoventtiilisaneerausta jatketaan verkoston toimintavarmuuden lisäämiseksi ja vesikatkosten rajoittamiseksi.
Keskustan vesisäiliötilavuuden lisääminen (120.000 €)
Toiminnan kasvu edellyttää vesisäiliötilavuuden lisäämistä. Keskustan vesisäiliötilavuuden lisäämiseksi laaditaan rakentamissuunnitelmat alavesisäiliön toteuttamiseksi Jorvakseen vuonna 2011 laaditun esiselvityksen mukaan. Alavesisäiliö on suunnitteilla toteuttaa vuosina 2013-2014.
Veikkolan vesitornin saneeraus (30.000 €)
Vesitornin pintojen ja saumausten kunnostus sekä ilmansuodattimien asennus 2009 tehdyn kuntokartoituksen mukaisesti. Korjausten suorittaminen edellyttää, että Veikkola 1 vedenottamon lisäkäytölle on myönnetty lupa.
Yhdysvesijohto Espoosta Veikkolaan (100 000 €)
169
INVESTOINTIOSA
Varaudutaan suunnitteluttamaan uusi vesijohto Espoosta Veikkolaan varmistamaan vedentuotanto
Veikkolan kasvaneeseen vedentarpeeseen. Uuden vesijohtoyhteyden rakentamisen aloitus on välttämätöntä vuonna 2013, mikäli haettua lupaa Veikkola I vedenottamon lisäkäytöstä ei myönnetä.
Espoo-Kirkkonummen keskusta yhdysvesijohdon saneeraus (140.000 €)
Espoo-keskusta pääyhdysvesijohdon saneerauksen 2.vaiheen suunnittelu ja saneerauksen toteutus.
KT 51 perusparantamiseen liittyvät putkistosiirrot ja varaukset (200.000 €)
Perusparantamisen edellyttämät putkistosiirrot toteutetaan tiealueen osalta kunnan kustannuksella.
Suojaputket asennetaan varauksena palvelemaan Jorvas-Inkilänportin kaava-aluetta.
Vesijohtoverkoston toimintavarmuuden lisääminen (20.000 €)
Kantvikin paineenkorotusaseman pumppujen uusiminen sekä Perälän mittausaseman toteuttaminen.
Yhdysvesijohto Suomen Sokeri Oy:n vesijohdosta Strömsbyn alueelle (30.000 €)
Yhdysvesijohdon suunnittelu ja rakentaminen Suomen Sokerin Oy:n vesijohdosta Strömsbyn alueelle varmistaakseen riittävät vesijohtopaineet Strömsbyn alueen kiinteistöille.
Vedenottamot
Lapinkylän vedenottamon saneeraus (160.000 €)
Lapinkylän vedenottamon saneeraus Lapinkylän vesiosuuskunnan tarpeisiin lisäämällä vedenottamon kapasiteettia sekä lisäämällä vedenottamolle alkalointi ja desinfiointi.
Meikon vedenottamon saneeraus (10.000 €)
Raakavesiputken kuntokartoitus.
Haja-asutusalueiden vesihuolto
Lapinkylä-Veikkola runkojohtojen rakentaminen (1.050.000 €)
Kunta on Lapinkylän vesiosuuskunnan kanssa solmimalla aiesopimuksella sitoutunut siirtojohtojen
rakentamiseen ja vedenottamon saneeraukseen niin että työt toteutetaan 2012.
Hvittropin viemärin saneeraus ja jvp (30.000 €)
Hvittorpin paineviemärin rakentamisen yhteydessä on Hvittorpintien kiinteistöille varauduttu myöhäisemmässä vaiheessa toteuttamaan jätevedenpumppaamo niin, että alueen kiinteistöt olisi liitettävissä jätevesiviemäriin. Suunnitelmissa on asentaa pumppaamo ja saneerata vanha viettoviemäri
käyttöönottoa varten.
170
INVESTOINTIOSA
IRTAIN OMAISUUS
IRTAIMISTO
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
TS 2013
TS 2014
317 897
320 000
413 000
430 000
1 117 800
317 897
320 000
413 000
430 000
1 117 800
Hankeryhmään budjetoidaan tehtävätasolla yli 10.000 euron arvoisen ja vähintään 3 vuotena käytettäväksi tarkoitetun kaluston sekä ensikertaisen kalustamisen määrärahat.
Talousarvion liitteenä on hankekohtainen investointisuunnitelma vuosiksi 2012-2016.
Tehtävä (sitovuustaso)
Määräraha
Konsernihallinto
Konsernihallinto (Teh)
• Uuden kunnantalon ensikertainen kalustaminen
50.000
Sivistystoimi
Musiikkiopisto (Teh)
• Soitinkannan päivitys
20.000
Nuorisopalvelut
• Ljusdalan nuor./teatteritilan teatteri- ja esitystekninen
varustelu
• Veikkolan ent. K-hallin nuorisotilojen ensikertainen
kalustaminen
280.600
171
INVESTOINTIOSA
OSAKKEET JA OSUUDET
OSAKKEET JA OSUUDET
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
TA 2011
TA 2012
2 080 000
64 298
2 015 702
580 000
250 000
250 000
580 000
250 000
250 000
Tytäryhteisöjen osakkeiden hankkiminen
• Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy
250.000
TS 2013
TS 2014
INVESTOINTIOSA
172
173
RAHOITUSOSA
RAHOITUSOSA
RAHOITUSOSA
174
RAHOITUSLASKELMA
Tilinpäätös
2 010
Talousarvio Talousarvio
2011*
2012
Taloussuunnitelma
2013
2014
Toiminnan rahavirta
21 946 152
0
-8 233 206
13 712 946
10 793 339
0
-3 200 000
7 593 339
14 653 745
0
-3 700 000
10 953 745
15 273 831
0
-3 700 000
11 573 831
16 734 056
0
-3 700 000
13 034 056
-23 068 058
931 588
-20 619 243
1 094 079
-20 324 422
368 300
-23 708 000
235 000
-36 937 800
4 997 000
9 007 626
-13 128 844
3 230 000
-16 295 164
3 730 000
-16 226 122
3 730 000
-19 743 000
3 730 000
-28 210 800
584 102
-8 701 825
-5 272 377
-8 169 169
-15 176 744
Antolainauksen muutokset
• Antolainasaamisten lisäykset
• Antolainasaamisten vähennykset
-135 657
788
0
328 092
-1 574 050
328 092
-530 758
328 092
0
624 689
Lainakannan muutokset
• Pitkäaikaisten lainojen lisäys
• Pitkäaikaisten lainojen vähennys
• Lyhytaikaisten lainojen muutos
22 000 000
-5 682 562
16 000 000
-8 300 000
14 000 000
-8 422 900
15 500 000
-8 194 366
23 500 000
-9 944 365
Pitkäaik. velkojen muutokset (liitt. maksut)
Rahoituksen rahavirta
1 057 499
17 240 068
300 000
8 328 092
900 000
5 231 142
900 000
8 002 968
900 000
15 080 324
Vaikutus maksuvalmiuteen
17 824 170
-373 733
-41 235
-166 201
-96 420
• Vuosikate
• Satunnaiset erät
• Tulorahoituksen korjauserät
Toiminnan rahavirta
Investointien rahavirta
• Investoinnit
• Rahoitusosuudet investointimenoihin
• Pysyvien vastaavien hyödykkeiden
luovutustulot
Investointien rahavirta
Toiminnan ja investointien rahavirta
Rahoituksen rahavirta
RAHOITUSOSA
Talousarvioon on kuntalain 65 §:n 3 momentin mukaan otettava toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitettava, miten määrärahojen rahoitustarve katetaan.
Toiminnan rahoitus esitetään talousarvion rahoitusosassa kassavirtalaskelman muodossa.
Rahoituslaskelmalla osoitetaan, kuinka paljon kunnan varsinaisen toiminnan ja investointien
nettokassavirta on ylijäämäinen tai alijäämäinen. Rahoitustoiminnan kassavirralla osoitetaan,
miten alijäämäinen nettokassavirta on katettu tai miten ylijäämä on käytetty rahoitusaseman
muuttamiseen.
Toiminnan rahavirta osoittaa, missä määrin kunta pystyy suunnittelukauden aikana oman toimintansa (käyttötalouden) avulla saamaan rahavaroja toimintaedellytysten säilyttämiseen, uusien investointien tekemiseen ja lainojen takaisinmaksuun ulkopuolisiin rahoituslähteisiin turvautumatta.
Investointien rahavirta osoittaa sen rahavarojen käytön, jonka kunta suuntaa palvelutuotannon
edellytysten järjestämiseen ja tulevan rahavirran kerryttämiseksi pitkällä aikavälillä.
175
RAHOITUSOSA
Rahoituksen rahavirta osoittaa antolainasaamisten ja lainakannan muutokset suunnittelukaudella.
Pitkäaikaisten velkojen muutoksena on rahoituslaskelmassa otettu huomioon vain vesihuoltolaitoksen liittymismaksujen lisäykset.
Talousarvion rahoituslaskelma päättyy riviin Vaikutus maksuvalmiuteen.
Talousarvion rahoituslaskelma sisältää myös kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset rahoituserät.
LAINAKANNAN MUUTOKSET
€
Menot
Tulot
Netto
TP 2010
5 682 562
22 000 000
-16 317 438
TA 2011
8 300 000
16 000 000
-7 700 000
TA 2012
8 422 900
14 000 000
-5 577 100
TS 2013
TS 2014
8 194 366
9 944 365
15 500 000 23 500 000
-7 305 634 -13 555 635
Varsinaisen toiminnan ja investointien rahoitustarve sekä aiemmin otettujen pitkäaikaisten lainojen velkakirjojen mukaiset lyhennykset katetaan lainanotolla.
Valtuusto päättää
oikeuttaa kunnanhallituksen hoitamaan vuoden 2012 lainojen nostot ja lyhennykset siten, että
kunnan pitkäaikaisten lainojen yhteismäärä on enintään 5,6 milj. euroa suurempi kuin vuoden
2011 tilinpäätöksessä. Lisäksi kunnanhallitus oikeutetaan ottamaan talousarviovuonna tilapäisluottoa enintään 20.000.000 euroa kunnan maksuvalmiuden turvaamiseksi.
(1000 €)
2009
2010
2011
2012
Lainakanta 31.12.
75 783
92 101
83 801
89 378
Lainaa/asukas, €
2 076
2 493
2 200
2 353
2013
2014
96 684 110 239
2 502
2804
RAHOITUSOSA
176
VESIHUOLTOLAITOKSEN RAHOITUSLASKELMA
Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio
2 010
2011*
2 012
Taloussuunnitelma
2 013
2 014
Toiminnan rahavirta
Tulorahoitus
• Liikeylijäämä
• Poistot ja arvonalentumiset
• Rahoitustulot ja -menot
• Muut tulorahoituksen korjaavat erät
Investoinnit
• Investointimenot
• Rahoitusosuudet investointimenoihin
• Pysyvien vastaavien hyödykkeiden
luovutustulot
Toiminnan ja investointien rahavirta
180 143
1 829 538
-266 309
499 291
2 193 612
-269 811
1 032 619
2 324 946
-182 523
341 283
2 802 920
-254 869
1 850 619
3 188 784
-279 714
-1 981 859
95 197
-2 542 000
147 000
-5 565 000
244 000
-4 197 000
205 000
-5 362 000
327 000
0
-143 289
0
28 092
0
-2 145 958
0
-1 102 666
0
-275 311
1 574 050
530 758
0
-328 092
-328 092
-328 092
-624 689
Rahoituksen rahavirta
Lainakannan muutokset
• Kunnalta saatujen pitkäaikaisten lainojen lisäys
• Muilta saatujen pitkäaikaisten lainojen lisäys
• Kunnalta saatujen pitkäaikaisten lainojen vähennys
• Muilta saatujen pitkäaikaisten lainojen vähennys
• Kunnalta saatujen lyhytaikaisten lainojen muutos
• Muilta saatujen lyhytaikaisten lainojen muutos
-1 951 450
0
0
0
Pitkäaikaisten velkojen muutokset (liitt. maksut)
Rahoituksen rahavirta
-1 951 450
300 000
-28 092
900 000
2 145 958
900 000
1 102 666
900 000
275 311
Vaikutus maksuvalmiuteen
-2 094 739
0
0
0
0
4 509 452
118
5 755 410
152
5 958 076
154
5 333 387
136
Muut maksuvalmiuden muutokset
• Saamisten muutos
• Korottomien pitkä- ja lyhytaikaisten
velkojen muutos
Yhdystilin muutos
Lainakanta 31.12.
Lainaa/asukas, €
1 090 591 062
997 458
1 091 588 520
0
3 144 556
85
* Sis. 3.10.2011 mennessä talousarvioon tehdyt muutokset
Vesihuoltolaitoksen toiminnan ja investointien rahavirta on talousarviovuonna ja taloussuunnitelmavuosina alijäämäinen. Rahoitustarve katetaan kunnan rahoituslainalla ja liittymismaksutuloilla.
Kunnanvaltuuston 24.11.2001 § 199 päätöksen mukaan vesihuoltolaitos suorittaa kunnalle lainapääomalle vuotuista korkoa 5 %
177
LIITTEET
Henkilöstömuutokset 2012 – 2014
Avustukset järjestöille
Hankekohtainen investointisuunnitelma 2012-2016
Arvio suunnittelukaudella toteutettavista
maankäyttösopimushankkeista
178
HENKILÖSTÖMUUTOKSET 2012-2014
Uudet virat ja toimet
Järjestelyt (Järj.)
V=Virka
T=toimi
TEHTÄVÄ/
Tulosyksikkö
Nimike
Kustannusvaikutus (palkkamenot
Lukumäärä
sivukuluineen)
(1 000 €)
%
2012 2013 2014
2012
2013
2014
38
38
YLEISHALLINTO
KONSERNIHALLINTO
Controller 1.1.
B
T
100
Henkilöstöyksikkö
Henkilöstöasian päällikkö 1.1.
T
V
100
-0,5
-32
-32
-32
Palvelupiste
Palvelusihteeri 1.1.
B
T
100
1
24
24
24
Talousyksikkö
Laskentasihteeri 1.1.
B
T
100
-0,5
-12
-12
-12
-20
18
18
-86
28
-86
28
-86
28
27
-33
40
-50
67
-50
1
YLEISHALLINTO
Yhteensä
1,0
PERUSTURVA
HALLINTOPALVELUT
Sosiaalijohtaja 1.1. (järj.)
Toimistosihteeri 1.1. (järj.)
T
B
V
T
100
100
-1
1
SOSIAALIPALVELUT
Aikuissosiaalityö
Sosiaaliohjaaja 1.5. (järj.)
Sosiaalityöntekijä 1.5. (järj.)
B
T
T
V
100
100
1
-1
Lastensuojelu
Sosiaalityö
Lastenvalvoja 1.5.
Perheohjaaja 1.5.
T
B
V
T
100
100
TERVEYSPALVELUT
Terveydenhoitopalvelut
Terveyskeskuslääkäri 1.3.
Terveyskeskuslääkäri 1.8.
T
T
V
V
100
100
1
Vastaanottotoiminta
Terveyskeskuslääkäri 1.5.
Sairaanhoitaja/Terveydenhoitaja 1.5.
Sairaanhoitaja/Terveydenhoitaja 1.5.
T
B
B
V
T
T
100
100
100
0,5
0,5
Suun terveydenhuolto
Suuhygienisti 1.5.
Hammashoitaja 1.5.
Välinehuoltaja 1.5.
Hammaslääkäri 1.5.
B
B
B
T
T
T
T
V
100
100
100
100
1
1
1
30
22
1
40
63
95
10
10
63
14
14
1
1,5
1,5
0,5
10
1,5
39
34
18
75
179
HENKILÖSTÖMUUTOKSET 2012-2014
Uudet virat ja toimet
Järjestelyt (Järj.)
V=Virka
T=toimi
TEHTÄVÄ/
Tulosyksikkö
Nimike
Kustannusvaikutus (palkkamenot
Lukumäärä
sivukuluineen)
(1 000 €)
%
2012 2013 2014
2012
2013
-44
45
-34
36
10
10
-44
45
-34
36
2014
TOIMINTAKYVYN TUKIPALVELUT
Kuntoutuspalvelut
Puheterapeutti 1.5.
Toimintaterapeutti 1.5.
Fysioterapeutti 1.5.
Osastonhoitaja 1.1. (järj.)
Kuntoutuspalvelujen johtaja 1.1. (järj.)
Fysioterapeutti 1.1. (järj.)
Vastaava fysioterapeutti 1.1. (järj.)
Toimintaterapeutti 1.5.
Fysioterapeutti 1.5.
B
B
B
B
B
B
B
B
B
T
T
T
V
V
V
V
T
T
100
100
100
100
100
100
100
100
100
Sosiaalityö ja -neuvonta
Sosiaalityöntekijä (vammaispalvelu) 1.1. (järj.)
Johtava sosiaalityöntekijä 1.1. (järj.)
B
B
V
V
100
100
-1
1
37
41
37
41
37
41
Psykososiaaliset palvelut
Perheneuvola
Perheneuvolan johtaja 1.1. (järj.)
Mielenterveysjohtaja 1.1. (järj.)
Psykologi 1.5.
Perheneuvoja 1.5.
B
B
B
B
V
V
V
T
100
100
100
100
-1
1
40
43
40
43
40
43
20
51
A-Klinikka
Psykiatrinen sairaanhoitaja 1.3.
Sosiaaliterapeutti 1.1. (järj./nimikemuutos)
Päihdeterapeutti 1.1. (järj./nimikemuutos)
Sairaanhoitaja 1.5.
Päihdeterapeutti 1.5.
B
B
B
B
B
T
T
T
T
T
100
100
100
100
100
Mielenterveyspalvelut
Psykiatrinen sairaanhoitja 1.5.
Psykiatrinen sairaanhoitaja 1.11. (Huoli Haltuun)
Psykologi 1.11. (Huoli Haltuun)
Sosiaaliohjaaja 1.11. (Huoli Haltuun)
Depressiohoitaja 1.5.
Lähihoitaja 1.5.
Toimintaterapeutti 1.5.
B
B
B
B
B
B
B
T
T
T
T
T
T
T
100
100
100
100
100
100
100
Kuntouttava työtoiminta
Pajaohjaaja 1.5.
B
T
100
IKÄIHMISTEN HYVINVOINTIPALVELUT
Yhteiset palvelut
SAS-koordinaattori 1.2.
T
V
100
1
0,5
0,5
-1
1
-1
1
1
1
1
1
30
1
-1
1
-35
35
30
-35
35
1
1
1
28
18
18
-44
45
-34
36
28
28
48
-35
35
32
30
30
41
28
32
10
32
30
41
28
48
18
24
1
19
28
1
38
45
1
1
1
5
7
5
1
0,5
1
180
HENKILÖSTÖMUUTOKSET 2012-2014
Uudet virat ja toimet
Järjestelyt (Järj.)
V=Virka
T=toimi
TEHTÄVÄ/
Tulosyksikkö
Nimike
Kustannusvaikutus (palkkamenot
Lukumäärä
sivukuluineen)
(1 000 €)
%
2012 2013 2014
Kotona selviytymistä tukevat palvelut
Muistipoliklinikka
Muistihoitaja 1.5.
B
T
100
Kotihoito
Sairaanhoitaja 1.5.
Lähihoitaja 1.5.
T
B
V
T
100
100
Lehmuskartanon hoivakoti
Laitoshuoltaja 1.5.
B
T
100
Tk-sairaala
Farmaseutti 1.5.
B
T
100
2012
2013
0,5
2
2014
10
2
2
38
2
95
31
27
0,5
11
17
493
1 364
PERUSTURVA
Yhteensä
3,0
11,5
24,0
117
181
HENKILÖSTÖMUUTOKSET 2012-2014
Uudet virat ja toimet
Järjestelyt (Järj.)
V=Virka
T=toimi
TEHTÄVÄ/
Tulosyksikkö
Nimike
Kustannusvaikutus (palkkamenot
Lukumäärä
sivukuluineen)
(1 000 €)
%
2012 2013 2014
2012
2013
2014
52
52
52
58
110
43
94
276
86
188
25
25
8
10
25
9
9
SIVISTYSTOIMI
HALLINTO- JA TOIMISTOPALVELUT
Opetustoimen suunnittelija 1.1.
Päivähoidon suunnittelija 1.1.
Kehittämispäällikkö 1.1.
B
B
T
T
T
V
100
100
100
1
OPETUSTOIMEN YHTEISET TOIMINNOT
Oppilashuolto
Koulunkäyntiavustaja 1.1.
Koulukuraattori 1.1.
Koulupsykologi 1.1.
B
B
T
T
T
V
100
100
100
4
1
2
Vahtimestaripalvelut
Vahtimestari 1.1.
Iltavahtimestari 1.9.
B
B
T
T
100
100
1
VAPAA SIVISTYSTYÖ
Musiikkioppilaitokset
Klarinetinsoitonopettaja 1.8.
B
T
100
1
Kuvataidekoulu
Toimistosihteeri 1.4.
B
T
100
Kansalaisopisto
Liikunnanopettaja 1.8. (järj.)
Suunnitteluopettaja 1.8. (järj.)
B
B
T
T
100
100
-1
1
-12
14
-29
34
KIRJASTOTOIMI
Kirjasto
Kirjastonhoitaja 1.3.
B
T
100
1
31
37
SUOMENKIELINEN LASTEN PÄIVÄHOITO
Kunnan päiväkodit
Alueellinen palvelusihteeri 1.8.
B
T
100
2
27
65
VUORENMÄEN PÄIVÄKOTI (Veikkola)
Lastentarhanopettaja 1.8.
Lähihoitaja vuorohoitoon 1.8.
Lähihoitaja 1.8.
T
B
B
V
T
T
100
100
100
2
1
2
30
13
26
72
31
62
1
1
5
1
1
1
0,25
7
182
HENKILÖSTÖMUUTOKSET 2012-2014
Uudet virat ja toimet
Järjestelyt (Järj.)
V=Virka
T=toimi
TEHTÄVÄ/
Tulosyksikkö
Nimike
Kustannusvaikutus (palkkamenot
Lukumäärä
sivukuluineen)
(1 000 €)
%
2012 2013 2014
2012
2013
2014
MASALAN UUSI PÄIVÄKOTI
Johtaja 1.4.
Lastentarhanopettaja 1.6.
Lähihoitaja 1.8.
Päiväkotiapulainen 1.8.
Ravitsemustyöntekijä 1.8.
T
T
B
B
B
V
V
T
T
T
100
100
100
100
100
1
8
7
4
1
24
123
67
33
9
32
210
160
79
21
MASALAN ALUEEN KOULU
Lastentarhanopettaja 1.8.
Lähihoitaja 1.8.
Päiväkotiapulainen 1.8.
T
B
B
V
T
T
100
100
100
5
4
1
102
61
16
245
146
38
MASALAN ASUKASPUISTO
Verkostotyöntekijä 1.4.
Avoimen toiminnan ohjaaja 1.8.
T
B
V
T
100
100
1
1
20
10
26
23
VEIKKOLAN ALUEEN KOULU
Lähihoitaja 1.8.
Lastentarhanopettaja 1.8.
B
T
T
V
100
100
2
1
13
18
KANTVIKIN PK LAAJENNUS
Lastentarhanopettaja 1.6.
Lähihoitaja 1.6.
Päiväkotiapulainen 1.6.
T
B
B
V
T
T
100
100
100
4
2
1
84
26
12
Erityispäivähoito
Ryhmäavustaja 1.1.
Erityislastentarhanopettaja 1.1.
Lapsipsykologi 1.8.
Puheterapeutti 1.1.
B
T
T
B
T
V
V
T
100
100
100
100
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelija 1.8.
B
T
100
Peruskoulu
Luokanopettaja 1.8.
Kiertävä koulusihteeri 1.8.
Peruskoulun vieraiden kielten lehtori 1.8.
Peruskoulun ruotsin ja vieraiden kielten lehtori 1.8.
Peruskoulun suomi 2. kielenä lehtori 1.8.
T
B
T
T
T
V
T
V
V
V
100
100
100
100
100
2
1
4
1
1
2
1
56
41
168
82
20
224
123
48
43
22
52
317
15
39
19
19
415
49
94
47
47
1
SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI
1
6
4
1
2
1
1
104
1
183
HENKILÖSTÖMUUTOKSET 2012-2014
Uudet virat ja toimet
Järjestelyt (Järj.)
V=Virka
T=toimi
TEHTÄVÄ/
Tulosyksikkö
Nimike
Kustannusvaikutus (palkkamenot
Lukumäärä
sivukuluineen)
(1 000 €)
%
2012 2013 2014
2012
2013
2014
47
19
47
18
47
47
42
39
20
20
39
20
113
68
48
113
68
20
20
14
40
Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori 1.8.
Psykiatrinen sairaanhoitaja 1.1.
Psykiatrinen sairaanhoitaja 1.8.
T
B
B
V
T
T
100
100
100
1
Erityisopetuksen virat
Peruskoulun erityisluokanopettaja 1.8. (Masala)
Peruskoulun erityisopettaja 1.8. (Masala)
Peruskoulun erityisluokanopettaja 1.8. (Keskusta)
Peruskoulun erityisluokanopettaja 1.8. (Veikkola)
Peruskoulun erityisopettaja 1.8. (Veikkola)
Peruskoulun erityisopettaja 1.8. (Keskusta)
Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtori 1.8.
T
T
T
T
T
T
T
V
V
V
V
V
V
V
100
100
100
100
100
100
100
2
1
1
2
1
Aamu- ja iltapäivätoiminta
Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja 1.8.
B
T
100
2
KARTANONRANNAN OPPIMISKESKUS
Koulusihteeri (50%) 1.1.
Koulusihteeri 1.1.
B
B
T
T
100
100
-0,5
1
-16
33
-16
33
Lukiot
Opinto-ohjauksen lehtori 1.1.
T
V
100
1
52
52
RUOTSINKIELINEN LASTEN PÄIVÄHOITO
Kunnan päiväkodit
Erityispäivähoidon ryhmäavustaja 1.8.
Päivähoidon palvelusihteeri 1.8.
B
B
T
T
100
100
1
1
12
13
52
31
KESKUSTAN ALUEEN 2. PÄIVÄKOTI (Ravals)
Päiväkodinjohtaja 1.5.
T
V
100
RUOTSINKIELINEN KOULUTOIMI
Peruskoulu
TVT opetuskäytön suunnittelija
Atk-tukihenkilö 1.8.
B
B
T
T
100
100
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
30
50
15
50
36
184
HENKILÖSTÖMUUTOKSET 2012-2014
Uudet virat ja toimet
Järjestelyt (Järj.)
V=Virka
T=toimi
TEHTÄVÄ/
Tulosyksikkö
Nimike
Kustannusvaikutus (palkkamenot
Lukumäärä
sivukuluineen)
(1 000 €)
%
2012 2013 2014
WINELLSKA SKOLAN
Informaatikko 1.8.
Peruskoulun vieraiden kielten lehtori 1.8. (järj.)
Kiertävä koulusihteeri 1.1.
Peruskoulun erityisopettaja 1.8.
T
T
B
T
V
V
T
V
100
100
100
100
NUORISOPALVELUT
Nuoriso-ohjaaja 1.1.
Teatteritekniikan ohjaaja-näyttämömestari 1.1.
B
B
T
T
100
100
2012
2013
1
2014
13
1
1
1
1
15
1
26
51
30
30
30
2 076
4 371
11
33
28
10
30
20
30
49
113
2 635
5 866
1
SIVISTYSTOIMI
Yhteensä
10,3
87,5
38,0
255
YHDYSKUNTATEKNIIKKA
KEHITTÄMIS- JA YHTEISET PALVELUT
Hallintopalvelut
Palvelusihteeri 1.11. (järj.)
Hallintosihteeri 1.11. (järj.)
Toimistosihteeri 1.9.
B
T
B
T
V
T
100
100
100
TILAHALLINTO
Tilapalvelut
Huoltomestari 1.2.
Aluehuoltomies 1.2.
Rakennusmestari 1.9.
B
B
B
T
T
T
100
100
100
-1
1
1
1
1
1
YHDYSKUNTATEKNIIKKA
Yhteensä
UUDET VIRAT/TOIMET YHTEENSÄ
3,0
1,0
13,3 103,0
63,0
351
185
Talousarvio
2011
Talousarvio
2012
KUNNANHALLITUS
Varaukset ja projektit
• Toiminta-avustus
• Toimitila-avustus
15 000
93 000
15 000
73 000
PERUSTURVALAUTAKUNTA
Hallintopalvelut
• Toiminta-avustus
• Toimitila-avustus
44 000
8 000
AVUSTUKSET JÄRJESTÖILLE
Sosiaalipalvelut
• Toiminta-avustus
• Toimitila-avustus
Ikäihmisten hyvinvointipalvelut
• Toiminta-avustus
• Toimitila-avustus
SIVISTYSLAUTAKUNTA
Hallinto- ja toimistopalvelut
• Toimitila-avustus
Vapaa sivistystyö
- Kirkkonummen kansalaisopisto
• Toiminta-avustus
- Kulttuuripalvelut
• Toiminta-avustus
• Toimitila-avustus
5 974
29 280
1 088
29 300
2 300
101 000
2 934
103 319
33 810
100 761
70 495
9 890
1 595
3 000
7 000
SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
Suomenkielinen koulutoimi
• Toiminta-avustus
• Toimitila-avustus
RUOTSINKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
Ruotsinkielinen koulutoimi
• Toiminta-avustus
• Toimitila-avustus
3 329
4 000
LIIKUNTALAUTAKUNTA
Liikuntapalvelut
• Toiminta-avustus
• Toimitila-avustus
187 000
324 209
187 000
324 000
NUORISOLAUTAKUNTA
Nuorisopalvelut
• Toiminta-avustus
• Toimitila-avustus
59 000
6 000
58 000
5 000
208 000
210 000
YHDYSKUNTATEKNIIKAN LAUTAKUNTA
Kehittämis- ja yhteiset palvelut
Yksityistiet
• Toiminta-avustus
Kunnallistekniset palvelut
Jätehuolto
• Toiminta-avustus
513
Alueidenhoitopalvelut
- Talkoorahat
41 000
41 000
Palo- ja pelastustoimi
VPK-talojen peruskorjausavustus
18 000
18 000
8 100
8 100
1 308 041
1 151 956
Valvonta- ja viranomaistehtävät
- Ympäristönsuojelu
• Toiminta-avustus
YHTEENSÄ
186
HANKEKOHTAINEN INVESTOINTISUUNNITELMA 2012 - 2016
HANKE
TA 2012
TS 2013
TS 2014
ATK-OHJELMAT JA KÄYTTÖÖNOTTOPROJEKTIT
Konsernihallinto (TEH)
1202 Konsernihallinto, asianhallintajärjestelmän päivittäminen
xxxx Matkalaskuohjelmisto
1229 Rondon versiopäivitys (R8)
- 22 000
- 38 612
- 45 000
- 20 000
- 20 000
Perusturva, hallintopalvelut (TEH)
1220 Perusturva, tietokoneohjelmien hankinta
- 78 600
- 76 000
Perusturva, terveyspalvelut (TEH)
1220 Tietokoneohjelmien hankinta
- 46 510
- 20 000
- 20 000
Siv Hallinto- ja toimistopalvelut (TEH)
1230 Tietotekniikan kehittämishanke
- 30 000
- 30 000
- 30 000
Kehittämis- ja yhteiset palvelut (TEH)
1261 Paikkatietojärjestelmän hankinta, jatkoprojekti 2010-12
- 15 000
- 275 722
- 146 000
- 70 000
- 20 000
- 65 000
- 65 000
- 70 000
- 75 000
ATK-OHJELMAT JA KÄYTTÖÖNOTTOPROJEKTIT
Tulot
Menot
TS 2015
TS 2016
- 20 000
MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT
Kehittämis- ja yhteiset palvelut (TEH)
1949 Täydennyskartoitukset ja koordinaatiston muutos
Valvonta- ja viranomaistehtävät
1948 Rakennusvalvonta-arkiston digitointi
Vesihuoltolaitos (TEH)
1997 Osuus HSY:n jäteveden investoinneista
- 50 000
- 50 000
- 30 000
- 20 000
- 15 000
- 511 000
- 281 000
- 281 000
- 281 000
- 281 000
MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT
Tulot
Menot
- 626 000
- 396 000
- 381 000
- 376 000
- 296 000
187
HANKEKOHTAINEN INVESTOINTISUUNNITELMA 2012 - 2016
HANKE
MAA- JA VESIALUEET
Maa- ja vesialueet
2000 Maa- ja vesialueiden hankinta
Myyntitulot
TALONRAKENTAMINEN
Uudisrakentamishankkeet
Perusturvan käytössä
3051 Keskustan terveysaseman laajennus (I vaihe) (ur)
3401 Nissnikun kuntoutuskeskus, saneeraus (ur)
Sivistystoimen käytössä
3230 Keskusta-alueen päiväkoti (ur) (Ravals)
3235 Masalan uusi päiväkoti (ur)
3402 Keskusta-alueen suomenkielinen koulu (ur)
- valtionosuus
3226 Metsäniityn päiväkoti (ur)
3222 Kantvikin päiväkodin vanhan osan purku ja laajennus (ur)
3280 Sepänkangaksen päiväkoti (ur)
3320 Veikkolan päiväkoti (ur)
Perusparannushankkeet
Perusturvan käytössä
3052 Keskustan terveysaseman saneeraus (II vaihe)
3054 Keskustan terveysaseman saneeraus (III vaihe)
Sivistystoimen käytössä
3130 Finnsbackan päiväkoti, peruskorjaus
3427 Masalan koulu B-C-rak, peruskorjaus
- valtionosuus
3429 Masalan koulun laajennus ja saneeraus II
3462 Sjökulla oppimiskeskuksen laajennus ja korjaus
3426 Kirkkonummen koulukeskuksen muutostyöt
3405 Gesterbyn koulukeskuksen teknisten tilojen saneeraus
3451 Veikkolan kirjaston peruskorjaus
TALONRAKENTAMINEN
Tulot
Menot
TA 2012
TS 2013
TS 2014
TS 2015
TS 2016
- 150 000
30 000
- 150 000
30 000
- 150 000
30 000
- 150 000
30 000
- 150 000
30 000
- 5 000 000
4 640 000
- 1 000 000
- 1 500 000
- 150 000
- 8 000 000
- 5 000 000
- 1 500 000
- 150 000
- 1 000 000
- 2 500 000
- 100 000
- 2 000 000
- 25 000
- 500 000
- 1 000 000
- 130 000
- 1 500 000
- 5 700 000
- 6 000 000
- 200 000
- 900 000
- 3 000 000
- 3 000 000
- 40 000
- 3 000 000
- 2 900 000
- 50 000
- 100 000
- 200 000
- 6 220 000
4 640 000
- 15 645 000
- 24 575 000
- 19 000 000
- 50 000
- 15 000
- 1 300 000
- 100 000
- 1 300 000
- 1 450 000
- 800 000
- 30 000
- 600 000
- 300 000
- 350 000
- 300 000
- 2 000 000
- 35 000
- 2 435 000
- 1 500 000
- 1 600 000
188
HANKEKOHTAINEN INVESTOINTISUUNNITELMA 2012 - 2016
HANKE
LIIKENNEVÄYLÄT JA PUISTOT
Aluekohtaiset kadut ja muut liikennealueet
4001 Keskustan asemakaava-alue
4013 Gesterbyn asemakaava-alue
4014 Vesitorninmäen asemakaava-alue
4017 Keskusta II
4027 Kuusalan asemakaava-alue
4025 Heikkilän juhlakallio
4026 Heikkiläntorin parantamissuunnittelu ja rakentaminen
4018 Tolsanmäki
4019 Tolsanjärvi (ent. Drusibacken)
4023 Myllykylä Myllytorppa
4035 Länsi-Kolsarin asemakaava-alue
4036 Etelä-Kolsarin asemakaava-alue
4039 Sepänkannas I asemakaava-alue
4040 Sepänkannas II asemakaava-alue
4041 Sepänkannas III asemakaava-alue
-valtionosuus
4045 Strömsbyn teollisuusalueen asemakaava-alue
4051 Laajakallion asemakaava-alueet
4060 Jorvaksen kolmion asemakaava-alue
4061 Pohjois-Jorvaksen asemakaava-alue
4062 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alue
4064 Jorvas Sorttiasema kadun suunnittelu ja rakentaminen
4063 Jorvas, Inkilänportti
4024 Finnträsk, Kurkiranta
4071 Strömsby (entinen Merikantvik I)
4072 Kantvik
4074 Länsi-Hemvik (entinen Merikantvik II)
4102 Masalan keskustan asemakaava-alue
4103 Masalan Tinapuiston alue
4117 Sarvvikin asemakaava-alue
4151 Veikkolan asemakaava-alueet
4153 Veikkolanpuro
4154 Veikkolanportti
4120 Veiklahti
4104 Nissnikun asemakaava-alueen loppuun rakentaminen
4199 *Kaava-alueiden katujen perusparannus
4190 Patu:n kustannusosuus (sadevesiviemäröinti)
TA 2012
TS 2013
TS 2014
TS 2015
TS 2016
- 2 185 000
- 321 000
- 1 210 000
- 2 840 000
- 1 855 000
- 1 685 000
- 60 000
- 975 000
- 60 000
- 130 000
- 2 550 000
- 830 000
- 200 000
- 600 000
- 190 000
- 700 000
- 3 665 000
- 570 000
- 900 000
- 60 000
- 250 000
- 60 000
- 60 000
- 110 000
- 20 000
- 150 000
- 700 000
- 120 000
- 100 000
- 20 000
- 1 000 000
- 240 000
- 1 240 000
10 000
- 80 000
- 130 000
- 150 000
- 1 500 000
- 60 000
- 1 500 000
- 250 000
- 500 000
- 60 000
- 70 000
- 100 000
- 90 000
- 400 000
- 300 000
- 3 000 000
- 65 000
- 400 000
- 3 000 000
- 60 000
- 400 000
- 500 000
- 740 000
- 120 000
- 1 761 000
- 2 360 000
- 100 000
- 1 320 000
- 350 000
- 770 000
- 350 000
- 170 000
- 25 000
- 100 000
- 600 000
- 90 000
- 65 000
- 1 230 000
- 3 225 000
- 995 000
- 441 000
- 2 215 000
- 75 000
- 130 000
- 33 000
- 130 000
- 130 000
- 27 000
- 1 492 000
- 60 000
- 60 000
- 1 100 000
- 400 000
- 60 000
- 300 000
- 130 000
- 20 000
- 130 000
- 20 000
189
HANKEKOHTAINEN INVESTOINTISUUNNITELMA 2012 - 2016
HANKE
Muut liikennealueet
4809 Tolsan asema
4810 Jorvaksen asema
4820 Liityntäpysäköinti
4879 Kevytliikenteen raittien rakentaminen
4889 Tievalaistuksen rakentaminen (kaava-alueiden ulkop
4989 *Liikenneturvallisuuden parantaminen
LIIKENNEVÄYLÄT JA PUISTOT
Tulot
Menot
LIIKUNTA- JA VIRKISTYSALUEET
Liikunta-alueiden rakentaminen/peruskorjaus
5430 *Pallokenttien rakentaminen/peruskorjaus
xxxx Veikkolan tekonurmikenttä
TA 2012
TS 2013
TS 2014
- 1 200 000
- 456 000
TS 2015
TS 2016
- 1 800 000
- 592 000
- 50 000
- 210 000
- 135 000
- 100 000
- 75 000
- 150 000
- 610 000
- 100 000
- 75 000
- 630 000
- 100 000
- 75 000
- 380 000
- 650 000
- 75 000
- 75 000
10 000
- 11 009 000
- 12 186 000
- 13 759 000
- 15 347 000
- 14 832 000
- 250 000
- 230 000
- 135 000
- 30 000
- 200 000
Uimarantojen rakentaminen/peruskorjaus
5468 *Uimarantojen rakentaminen/peruskorjaus
Virkistysalueiden/Ulkoilureittien rakentaminen/per
5495 Ulkoilureittien/latujen rakentaminen/peruskorjaus
Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen, asukaspuistot
5445 Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen, asukaspuistot
'- valtionosuus
Leikki- ja piha-alueiden rakentaminen
5460 Leikki- ja piha-alueiden rakentaminen
- 67 000
- 100 000
- 335 000
- 250 000
- 380 000
- 20 000
- 20 000
- 20 000
- 20 000
- 175 000
- 80 000
- 445 000
- 665 000
- 375 000
84 300
- 20 000
Muut hankkeet
5499 Muut hankkeet
LIIKUNTA- JA VIRKISTYSALUEET
Tulot
Menot
- 110 000
84 300
- 542 700
- 40 000
- 380 000
- 740 000
190
HANKEKOHTAINEN INVESTOINTISUUNNITELMA 2012 - 2016
HANKE
TA 2012
TS 2013
TS 2014
TS 2015
TS 2016
MUUT KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET
Yt-lautakunnan vesihuoltokohteet
5960 Joukkoliikenneinfran rakentaminen
Muut yt-lautakunnan kohteet
5970 Maakaatopaikka
- 53 000
- 73 000
- 73 000
- 53 000
- 53 000
- 27 000
- 27 000
- 27 000
- 27 000
- 27 000
- 80 000
- 100 000
- 100 000
- 80 000
- 80 000
- 380 000
190 000
- 130 000
65 000
- 80 000
40 000
- 200 000
140 000
- 440 000
195 000
- 350 000
175 000
- 150 000
105 000
- 50 000
- 600 000
300 000
- 100 000
50 000
- 100 000
70 000
- 200 000
- 300 000
150 000
- 30 000
- 10 000
- 200 000
- 100 000
- 50 000
- 100 000
- 50 000
- 200 000
- 60 000
MUUT KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET
Tulot
Menot
VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET
Aluekohtaiset verkostohankkeet
6001 Keskustan asemakaava-alue
- palvelutuotannon johtokunnan osuus johtojen siirroista
6017 Keskusta II
- palvelutuotannon johtokunnan osuus johtojen siirroista
6013 Gesterbyn aemakaava-alue
- palvelutuotannon johtokunnan osuus johtojen siirroista
6014 Vesitorninmäen asemakaava-alue
6021 Ravalsin asemakaava-alue
6010 Kuusalan asemakaava-alue
6025 Heikkilän juhlakallion asemakaava-alue MKS
6018 Tolsanmäen asemakaaava-alus MKS
6023 Myllykylän asemakaava-alue
6041 Sepänkannas III asemakaava-alue
6051 Laajakallion asemakaava-alueet
6060 Jorvaksen kolmion asemakaava-alue
6061 Pohjois-Jorvaksen asemakaava-alue
6062 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alue
6063 Jorvas Inkilänportti
6064 Jorvas Sorttiasema
6071 Strömsby (ent Merikantvik I) MKS
6074 Hemvikinasemakaava-alue (ent Merikantvik II)
6102 Masalan keskustan asemakaava-alue (Ratavalli) MKS 100%
6103 Masalan Tinanpuisto MKS
6117 Sarvvikin asemakaava-alue MKS 100%
6151 Veikkolan asemakaava-alueet
6153 Veikkolanpuro 2. vaihe MKS
6104 Veklahden asemakaava-alue
6120 Kurkirannan asemakaava-alue MKS
- 30 000
21 000
- 100 000
70 000
- 400 000
- 200 000
- 220 000
- 160 000
- 550 000
- 550 000
- 50 000
- 20 000
- 50 000
- 700 000
- 300 000
- 500 000
- 80 000
- 400 000
- 400 000
- 400 000
- 70 000
- 1 210 000
- 35 000
- 350 000
- 250 000
- 35 000
- 50 000
- 50 000
- 35 000
- 450 000
- 400 000
- 50 000
- 80 000
- 10 000
- 30 000
- 750 000
- 40 000
- 100 000
- 378 000
- 285 000
- 300 000
- 35 000
191
HANKEKOHTAINEN INVESTOINTISUUNNITELMA 2012 - 2016
HANKE
6154 Veikkolanportin asemakaava-alus
6190 Palvelutuotannon johtokunnan osuus sv-viemäreistä
6022 Jorvas Inkilänranta asemakaava-alue
6019 Tolsanjärven asemakaava-alue
TA 2012
33 000
- 30 000
- 80 000
- 120 000
- 20 000
- 100 000
- 140 000
- 200 000
- 120 000
- 20 000
- 30 000
Vedenottamot
6741 Lapinkylän vedenottamon saneeraus
6720 Meikon vedenottamon saneeraus
- 160 000
- 10 000
VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET
Tulot
Menot
IRTAIN OMAISUUS
Konsernihallinto
Konsernihallinto (TEH)
7004 Uuden kunnantalon ensikertainen kalustaminen
TS 2014
TS 2015
TS 2016
27 000
20 000
20 000
- 25 000
Runko- ja siirtojohdot
6651 Veikkolan vesitornin saneeraus
6698 *Viemäriverkoston saneeraus
6699 *Jäteveden pumppaamoiden saneeraus
6697 Runkoventtiilisaneeraus ja mittariasemat
6805 Espoo-Veikkola yhdysvesijohdon kapasiteetin lisäys
6807 Espoo-Kirkkonummen keskusta yhdysvesijohdon saneeraus
6808 KT 51 perusparantamiseen liittyvät putkistosiirrot ja varaukset
6811 Keskustan vesisäiliötilavuuden lisääminen
6820 Vesijohtoverkoston toimintavarmuuden lisääminen
6830 Yhdysvesijohto Suomen Sokerin putkesta Strömsbyn alueelle
Haja-asutusalueiden vesihuolto
6920 Veklahden ja Svartvikin alueiden vesihuolto
6925 Lapinkylä-Veikkola runkojohtojen rakentaminen
6998 Lietteenvastaanottoasema
6927 Sepänkylän alueen vesihuolto suunnittelu ja rakentaminen
6928 Hvittorpin viemärin saneeraus ja jvp
6999 Vesihuollon yleissuunnitelmat
TS 2013
- 100 000
- 40 000
- 800 000
- 160 000
- 80 000
- 100 000
- 40 000
- 60 000
- 40 000
- 80 000
- 60 000
- 40 000
- 200 000
- 250 000
- 100 000
- 800 000
- 700 000
- 200 000
- 1 050 000
- 40 000
- 60 000
- 400 000
- 400 000
327 000
- 4 800 000
390 000
- 3 735 000
- 30 000
- 10 000
244 000
- 4 543 000
- 50 000
205 000
- 3 635 000
- 3 660 000
192
HANKEKOHTAINEN INVESTOINTISUUNNITELMA 2012 - 2016
HANKE
TA 2012
TS 2013
TS 2014
Perusturvan toimiala
Terveyspalvelut (TEH)
7111 Uusien toimitilojen ensikertainen kalustaminen
Sivistystoimen toimiala
Kirjastotoimi (TEH)
7510 Veikkolan kirjaston lisätilan kalustaminen
TS 2015
TS 2016
- 1 565 000
- 274 000
- 50 000
Suomenkielinen päivähoito (TEH)
7302 S Uusien toimitilojen ensikertainen kalustaminen
- 250 000
- 200 000
- 400 000
Suomenkielinen koulutoimi (TEH)
7396 S Uusien toimitilojen ensikertainen kalustaminen
- 3 700 000
Ruotsikielinen päivähoito (TEH)
7306 S Uusien toimitilojen ensikertainen kalustaminen
7260 Päiväkotien kulunvalvonta henkilökunta ja lapset
- 50 000
Ruotsinkielinen koulutoimi (TEH)
7397 S Uusien toimitilojen ensikertainen kalustaminen
Musiikkiopisto (TEH)
7540 Soitinkannan päivitys
- 500 000
- 420 000
- 20 000
- 20 000
- 400 000
- 20 000
Nuorisopalvelut (TEH)
7592 Masalan Ljusdalan nuor./teatteritila, esitystekn. varustelu
7593 Veikkolan ent. K-hallin nuorisotilojen ensikertainen kalustaminen
- 260 600
- 20 000
IRTAIN OMAISUUS
Tulot
Menot
- 413 000
OSAKKEET JA OSUUDET
Tytäryhteisöjen osakkeet/osuudet
9505 Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy
- 250 000
- 10 000
- 430 000
- 1 117 800
- 250 000
- 2 153 000
- 4 474 000
- 250 000
193
HANKEKOHTAINEN INVESTOINTISUUNNITELMA 2012 - 2016
HANKE
OSAKKEET JA OSUUDET
Tulot
Menot
INVESTOINTIOSA
Tulot
Menot
TA 2012
TS 2013
- 250 000
368 300
- 20 324 422
TS 2014
TS 2015
- 250 000
235 000
- 23 708 000
4 997 000
- 36 937 800
TS 2016
- 250 000
420 000
- 46 816 000
30 000
- 43 482 000
194
ARVIO SUUNNITTELUKAUDELLA TOTEUTETTAVISTA
MAANKÄYTTÖSOPIMUSHANKKEISTA (Hankkeista ei ole vielä laadittu sopimuksia eivätkä
hankkeet sisälly taloussuunnitelman investointiosaan)
HANKE
TIET JA LIIKENNEVÄYLÄT
Vesitorninmäki
Laajakallio
Sepänkangas II
Länsi-Jorvas
Inkilänportti
Meri-Kantvik
Ratavalli
Tinanpuisto
Sarvvik
Veikkolanpuro
TIET JA LIIKENNEVÄYLÄT
Tulot
Menot
VESIHUOLTO
Vesitorninmäki
Laajakallio
Länsi-Jorvas
Inkilänportti
Meri-Kantvik
Ratavalli
Tinanpuisto
Sarvvik
Veikkolanpuro
VESIHUOLTOLAITOS
Tulot
Menot
TA 2011
TS 2012
TS 2013
TS 2014
TS 2015
- 900 000
- 51 000
- 60 000
- 51 000
- 200 000
- 11 000
- 12 000
- 60 000
- 750 000
- 400 000
- 400 000
- 100 000
- 65 000
- 400 000
- 280 000
- 230 000
- 2 507 000
- 19 800
- 640 000
- 60 000
- 58 320
- 614 000
- 400 000
- 155 520
- 3 155 000
- 3 458 000
- 2 788 000
- 995 800
- 2 482 320
- 1 855 520
- 400 000
- 32 000
- 50 000
- 32 000
- 200 000
- 6 000
- 80 000
- 50 000
- 50 000
- 700 000
- 400 000
- 400 000
- 500 000
- 400 000
- 18 000
- 470 000
- 50 000
- 57 600
- 940 000
- 450 000
- 72 000
- 750 000
- 2 797 600
- 1 772 000
- 200 000
- 476 000
- 650 000
- 18 000
- 436 000
- 682 000
- 1 136 000