Talousarvio 2015 - Pirkkalan kunta

Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Valtuuston hyväksymä 10.11.2014
Pormestarin katsaus
Talouden epävarmuus jatkuu ja ennusteet elpymisestä ja kasvusta ovat hyvin varovaisia. Taloustilanne näkyy myös
kuntasektorilla. Yleisen taloudellisen epävarmuuden lisäksi kesken olevat rakenteelliset uudistukset vaikeuttavat tulevan suunnittelua.
Maan hallituksen valmistelemat rakenteelliset uudistukset ovat mittakaavaltaan erittäin merkittäviä. Niiden todellisia
vaikutuksia asukkaille ja kuntien toimintaan voi tässä vaiheessa vain arvailla. Kuntalain uudistus ja valtionosuusuudistus tulevat voimaan vuoden 2015 alusta. Valtionosuusuudistuksessa valtionosuuden määräytymisen kriteereitä muutettiin olennaisesti. Lakiuudistuksen lisäksi hallitus on viime vuosina leikannut vuosittain kuntien valtionosuuksia. Pirkkalan tulopohjassa valtionosuuksien merkitys on huomattavasti pienempi kuin verotulojen. Yli miljoonan euron vuosittainen valtionosuuksien väheneminen aiheuttaa kuitenkin haasteita talousarvion laadintaan.
Pirkkalan kunnan taloudelliset haasteet saattavat olla jatkossa vieläkin isompia, mikäli alustavat laskelmat suunnitellusta sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen vaikutuksista toteutuvat. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus edellyttää kuitenkin vielä monen kysymyksen ratkaisemista.
Kasvukunnassa investointitarpeita on paljon. Pirkkalassa pyrimme tasapainoisesti panostamaan niin asunto- kuin yritysalueidenkin rakentamiseen, unohtamatta olemassa olevien verkostojen ylläpitoa ja saneerausta. Linnakallion alueen kehittyminen mahdollistaa elinkeinoelämän elinvoimaisuuden lisääntymisen. Pirkkala haluaa luoda hyvät edellytykset uusien yritysten saamiseksi kunnan alueelle. Soljan alueen rakentamiseen panostetaan seuraavina vuosina
merkittävästi. Uuden asuinalueen rakentumisen myötä uskomme saavamme edelleen uusia asukkaita. Vuosittainen
muutaman sadan asukkaan kasvu pitää kunnan vireänä.
Tämän talousarvion valmistelu on edellyttänyt luottamushenkilöiltä ja kunnan henkilöstöltä paljon panostusta. Talouden tiukentuessa joudumme tarkastelemaan palveluita ja toimintatapojamme.
Toivon, että jatkossakin säilytämme ennakkoluulottoman ja aktiivisen edelläkävijän asenteen.
Helena Rissanen
Pormestari
Sisällys
Talousarvion ja taloussuunnitelman yleiset lähtökohdat............................................................................................ 1
Talousarvion lainsäädännöllinen periaate ...................................................................................................................... 1
Kuntien toimintaympäristö ............................................................................................................................................. 1
Yleinen taloudellinen tilanne .......................................................................................................................................... 2
Kuntatalouden näkymät ................................................................................................................................................. 2
Pirkkalan kunnan talouden lähtökohdat ja toimintaympäristö ...................................................................................... 3
Kuntastrategia ................................................................................................................................................................ 9
Hyvinvointijohtaminen ................................................................................................................................................. 10
Konsernin tavoitteet ..................................................................................................................................................... 10
Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015–2017 ...................................................................................................11
Talousarvion sitovuus ja seuranta ................................................................................................................................ 11
Talousarvion tulojen ja menojen muodostuminen....................................................................................................... 12
Henkilöstömuutokset ................................................................................................................................................... 15
Talous ja toiminnalliset tavoitteet toimielimittäin ja tulosalueittain ........................................................................... 28
Tuloslaskelma ............................................................................................................................................................... 79
Investoinnit ................................................................................................................................................................... 81
Rahoituslaskelma .......................................................................................................................................................... 88
Vesihuoltolaitoksen erittely ......................................................................................................................................89
Liitteet .......................................................................................................................................................................90
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Talousarvion ja taloussuunnitelman yleiset lähtökohdat
Talousarvion lainsäädännöllinen periaate
Kuntalain 65 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi
kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarviossa ja – suunnitelmassa hyväksytään kunnan
toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio –
ja suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset
kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei
arvioida kertyvän ylijäämää. Mikäli taseen alijäämää ei
saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä
katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus).
Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden
edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous-, tuloslaskelma-, investointija rahoitusosa.
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
Kuntien toimintaympäristö
Kuntien tulevaan toimintaympäristöön liittyy talousarviota 2015 laadittaessa suuria epävarmuustekijöitä.
Niistä merkittävimmät vaikutukset on valmisteilla olevalla sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislailla, joka
toteutuessaan muuttaisi kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen mahdollisesti taloussuunnitelmakauden aikana.
Lainsäädännöllisiä uudistuksia, jotka vaikuttavat kuntien talouteen tai talouden ohjaukseen, ovat muun muassa kuntalain uudistus, valtionosuusuudistus ja työttömyysturvalain muutos. Näiden vaikutus on nähtävissä jo talousarvion 2015 valmistelussa. Kuntalain uudistuksessa on ehdotettu, että kuntien taloudellisen aseman arvioinnissa huomioidaan aiempaa enemmän
konsernin taloudellista asemaa.
Peruspalvelujen valtionosuutta koskeva valtionosuusuudistus tulee voimaan 1.1.2015. Kuntien valtionosuusrahoitus muodostuu hallinnollisesti kahdesta
osasta: valtiovarainministeriön hallinnoimasta peruspalvelujen valtionosuudesta ja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimasta opetus- ja kulttuuritoimen
valtionosuusrahoituksesta. Peruspalvelujen valtionosuutta koskevien muutosten tavoitteena on ollut
selkeyttää nykyistä järjestelmää vähentämällä laskentakriteerejä ja poistamalla päällekkäisiä kriteerejä.
Peruspalvelujen valtionosuuteen sisältyy edelleen verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus. Valtionosuusjärjestelmän uudistus sisältää viiden vuoden siirtymäajan, jonka aikana valtionosuuden muutosta tasataan. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitukseen ei
ole tässä vaiheessa tehty rakenteellisia muutoksia,
joskin ammattikorkeakoulut eivät enää vuoden 2015
alusta kuulu kunnalliseen järjestelmään, vaan rahoitus
siirtyy valtiolle. Tämä siirto toteutetaan ns. kustannusneutraalisti valtion ja kuntien välillä. Valtionosuusjärjestelmään kohdentuvien muutosten lisäksi maan hallitus on osana valtion säästötoimenpiteitä leikannut
kuntien valtionosuuksia viime vuosina.
Työttömyysturvalain muutoksella halutaan korostaa
kuntien roolia ja vastuuta pitkäaikaistyöttömien aktivoinnissa. Lakiesityksen mukaan kuntien maksettavaksi
tulisi puolet niiden henkilöiden osalta, jotka olisivat
saaneet työmarkkinatukea 300-999 päivää ja 70 %
niiden henkilöiden osalta, jotka olisivat saaneet työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään
1 000 päivää. Valtion budjettiriihessä linjattiin, että
valtion kompensoisi kunnille aiheutuvia kustannuksia
75 miljoonalla eurolla muuttamalla yhteisöveron jakoosuutta kuntien eduksi. Kuntaliiton mukaan työmarkkinatuen rahoitusvastuun siirron valtiolta kunnille on
arvioitu lisäävän kuntien menoja 150 miljoonaa euroa.
1
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Yleinen taloudellinen tilanne
Kuntaliiton kuntataloustiedotteen (3/2014) mukaan
vuosi 2013 oli jo toinen peräkkäinen taantuvan talouskasvun vuosi, kun Suomen bruttokansantuotteen määrä laski 1,2 prosenttia vuonna. Myös ennakolliset tuotantoluvut ovat alkuvuodelta 2014 olleet heikkoja.
Erityisen heikkoa kehitys on ollut teollisuudessa ja rakentamisessa. Rakenteellisten ongelmien lisäksi talouskasvuun on ollut vaikutuksensa myös kansainvälisellä
tilanteella, erityisesti Ukrainan kriisin kärjistymisellä.
Valtiovarainministeriön ennuste vuoden 2014 taloustilanteesta pitää sisällään hyvin maltillisen suhdannekäänteen, joka pohjautuu paljolti nettoviennin positiiviseen vaikutukseen. Viennin ennakoidaan lisääntyvän
0,4 % samalla kun tuonti supistuu. Ostovoima ja työllisyysnäkymät ovat edelleen heikkoja, eikä yksityisen
kulutuksen ennakoida kasvavan. Investointien arvioidaan pysyvän alamaissa, eniten laskevat asuinrakennusinvestoinnit. Valtiovarainministeriö ei odota bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna. Esimerkiksi
Nordea, Danske Bank ja Aktia ennakoivat kuluvalle
vuodelle miinusmerkkistä talouskasvua. Toteutuessaan
tämä olisi jo kolmas peräkkäinen negatiivisen talouskasvun vuosi.
Tuoreimpien ennusteiden mukaan ennustelaitokset
odottavat vuodelle 2015 noin 0,5-1,5 % kasvulukuja.
Yksityinen kulutus lisääntyy vaimeasti. Viennin odotetaan piristyvän, joka kasvattaa sekä teollisuuden että
palveluiden tuotantoa. Tästä huolimatta työttömyyden
odotetaan pysyvän yhä korkealla tasolla, eikä työllisyysasteeseenkaan odoteta merkittäviä parannuksia.
Kuluttajahintojen arvioidaan kohoavan 1,5 prosenttia,
josta veronkorotusten arvioidaan olevan vajaat puoli
prosenttiyksikköä. Bruttokansantuotteen kasvu on jopa
historiallisen matalaa ja se johtuu muun muassa väestön ikääntymisestä, tuotantorakenteen muutoksista
sekä investointiasteen jo pidempään jatkuneesta voimakkaasta laskusta.
Kuntatalouden näkymät
Kuntien henkilöstömenot
Kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa
1.3.2014–31.1.2017. Sopimuskausi muodostuu kahdesta jaksosta. Ensimmäinen jakso on 1.3.201431.12.2015 ja toinen jakso on 1.1.2016–31.1.2017.
Sopimukset toteuttavat työmarkkinakeskusjärjestöjen
30.8.2013 solmimaa Työllisyys- ja kasvusopimusta.
1.7.2014 toteutettiin ensimmäinen sopimuskorotus,
jonka kustannusvaikutukseksi kunta-alalla on arvioitu
keskimäärin 0,8 %. Toinen työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen korotus toteutetaan 1.7.2015 ja sen
vaikutus on noin 0,4 %. Edellä mainitut korotukset
kuuluvat sopimuskauden ensimmäiseen jaksoon.
1.1.2016 alkavan, toisen jakson palkkaratkaisun kustannusvaikutuksista ja toteutusajankohdasta työmarkkinajärjestöt neuvottelevat kesäkuussa 2015.
Kuntien verotulot
Kuntien verotilitysten kasvu hidastuu merkittävästi
vuonna 2014 verrattuna vuoden 2013 poikkeuksellisen
korkeaan tasoon. Verotulojen arvioidaan lisääntyvän
kokonaisuudessaan 2,1 %. Hitaaseen kasvuun vaikuttavat edellisvuoden tilitysmuutosten lisäksi myös muun
muassa veroperustemuutokset, vaatimaton talouskehitys sekä väestön ikääntyminen.
Kuntaliitto arvioi kunnallisveron vuoden 2014 tilitysten
kasvuksi 1,4 prosenttia, vaikka lähes puolet kunnista
nosti vuoden alussa tuloveroprosenttejaan. Keskimääräinen kunnallisveroprosentti vuonna 2014 on ollut
19,74 prosenttia. Maltillisten sopimuskorotusten ja
työvoimaan kohdistuvien säästöpaineiden vuoksi koko
talouden palkkasumman kasvuksi arvioidaan kuitenkin
vain 1,2 prosenttia. Kunnallisveron kasvua vaimentavat
tuloverotukseen tehdyt perustemuutokset. Vuonna
2015 kunnallisveron tilitysten kasvun arvioidaan olevan
1,2 prosenttia.
Vuonna 2014 kuntien jako-osuus yhteisöveron tuotosta
on ollut 35,56 %. Kuntien yhteisöverokertymän arvioidaan lisääntyvän hieman yli neljä prosenttia, jolloin
yhteisöveroa kertyisi kunnille noin 1,37 mrd. euroa.
Vuonna 2015 yhteisöveron arvioidaan nousevan noin
neljällä prosentilla.
Kiinteistöveron tilitykset nousevat vuonna 2014 kiinteistöverouudistustyön vuoksi. Tilitysten määrän arvioidaan lisääntyvän yli 10 prosenttia. Vuonna 2015 kiinteistöveron tilitysten kasvun arvioidaan olevan noin
neljä prosenttia.
2
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Pirkkalan kunnan talouden lähtökohdat ja toimintaympäristö
Yleisesti kuntataloudessa taloutta voidaan pitää tasapainoisena, kun vuosikate kattaa käyttöomaisuuden
poistot. Vuosikatteen tulee pääsääntöisesti kattaa
myös investoinnit, jotta kuntatalous olisi kokonaisuudessaan tasapainossa. Talouden analysointi on haasteellista, koska keskeiset laskelmat, tuloslaskelma ja
rahoituslaskelma, saattavat antaa erilaisen signaalin
tilanteesta. Erityisesti kasvukunnissa tilanne on tämänsuuntainen. Tuloslaskelma on tasapainossa (ylijäämäinen), mutta rahoituslaskelma osoittaa ns. alijäämä,
koska mittaviin investointeihin joudutaan ottamaan
uutta lainaa.
hyväksyttävää, mutta suhde muuhun rahoitukseen on
oltava taloudellisesti kestävällä pohjalla.
Minimitavoite kuntien taloudenhoidossa on positiivinen vuosikate. Jos vuosikate on negatiivinen, joudutaan
käyttömenoihin, kuten palkkoihin, käyttämään lainaa.
Jossain määrin kasvun rahoittaminen velkarahalla on
Pirkkalan talouden pitäminen edellyttää käyttötalousmenojen maltillista kasvua, verotulojen suotuisaa kehitystä ja investointien tarkkaa suunnittelua.
Käyttötalousmenojen maltillinen kasvu on tärkeää sekä
tuloslaskelman pitämiseksi tasapainossa että investointien rahoittamiseksi. Lainakannan kasvua voidaan hillitä, jos vuosikate saadaan pidettyä korkeana. Riittävä
vuosikate parantaa merkittävästi lainojen takaisinmaksukykyä ja vähentää uuden lainan tarvetta. Viime vuosien mittavat investoinnit ja poistoaikojen lyhentyminen vaikuttavat poistojen kasvun kautta myös tuloslaskelman tilikauden tulokseen.
3
Talousarvio 2015
Talouden tunnuslukuja
1000 €
Taloussuunnitelma 2015–2017
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TA 2014
TA 2015
17 237
17 763
18 128
18 369
18 619
18 919
4,4
722
3,1
526
2,1
365
1,3
241
1,4
250
1,6
300
19,0
20,0
20,0
20,0
20,0
20,0
0,90
0,45
0,95
0,90
0,45
0,95
0,90
0,45
0,95
0,90
0,45
0,95
0,90
0,45
0,95
0,90
0,45
0,95
60 562
12 842
73 404
4,7
67 907
13 834
81 741
11,4
72 530
13 921
86 451
5,8
80 128
13 030
93 158
7,8
79 800
11 900
91 700
-1,6
82 815
10 700
93 515
2,0
Toimintamenot
ulkoiset
ulkoiset ja sisäiset
Muutos % (ulkoiset ja sisäiset)
-81 303
-91 939
-85 859
-96 480
4,9
-91 018
-102 448
6,2
-107 538
-119 977
17,1
-113 363
-126 642
5,6
-114 833
-128 928
1,8
Toimintakate
Muutos %
-64 957
5,9
-69 855
7,5
-76 809
10,0
-78 475
2,2
-84 151
7,2
-85 657
1,8
Vuosikate
€/asukas
Vuosikate/poistot %
7 077
411
153,2
10 364
583
215,0
8 099
447
162,2
12 960
706
223,4
6 519
350
107,3
7 026
371
100,0
Suunnitelmanmukaiset poistot
-4 621
-4 820
-4 993
-5 801
-6 073
-7 023
2 569
5 544
3 118
10 553
446
3
14 340
-10 766
-606
58,0
-13 134
-725
58,0
-14 406
-784
80,7
-15 109
-811
42,4
-11 667
-617
59,2
31 932
35 049
45 602
46 048
46 052
35 510
1 999
44 126
2 434
44 168
2 404
47 468
2 549
51 768
2 736
Asukasluku 31.12.
Kasvu %
Kasvu asukasta
Tuloveroprosentti
Kiinteistöveroprosentti
yleinen kiinteistövero
vakituinen asuinrakennus
muut asuinrakennukset
Verotulot
Valtionosuudet
Verorahoitus yhteensä
Muutos %
Tilikauden tulos
Investoinnit netto
€/asukas
Investointien tulorahoitus %
Kumulatiivinen ylijäämä
Lainat kunta (lainakanta 31.12.)
€/asukas
42 332
2 456
4
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Verotulojen ja ulkoisten menojen muutos %
%
20,0
18,1
15,0
12,1
10,5
10,0
5,6
6,8
6,0
5,4
5,0
3,8
1,3
-0,4
0,0
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TA 2014
TA 2015
-5,0
Verotulot
toimintamenot
Menojen jakauma 2015
0,5 %
8,7 %
ulkoiset toimintamenot
6,3 %
0,7 %
korkomenot
muut rahoitusmenot
investointimenot
83,8 %
pitkäaikaisten lainojen
vähennys
5
Talousarvio 2015
Väestö
Pirkkalan asukasluku on vuoden 2003 lopusta vuoden
2013 loppuun kasvanut 4.045 henkilöllä. Viimeisen
kolmen vuoden aikana asukaslisäys on ollut 1.132 henkilöä (6,6 %). Vuonna 2014 asukasluvun kasvuksi arvioidaan noin 250 asukasta, jolloin asukasmäärä olisi vuo-
Taloussuunnitelma 2015–2017
den lopussa hieman yli 18.600. Taloussuunnitelmakaudella vuosittaiseksi väestönkasvuksi arvioidaan 300
asukasta. Väestönkasvu on ollut melko tasaista kaikissa
ikäryhmissä ja Pirkkalan väestörakennetta voidaan
pitää tasapainoisena.
Väestömäärän kehitys 2007-2017
20 000
5,0
18 000
4,5
16 000
4,0
14 000
3,5
12 000
3,0
10 000
2,5
8 000
2,0
6 000
1,5
4 000
1,0
2 000
0,5
0
0,0
2007
2008
2009
2010
2011
TP2012 TP 2013 TA2014 TA2015 TS2016 TS2017
Asukasluku 31.12.
Työllisyys ja elinkeinot
Maailmantalouden epävarmuus ja Suomen ja Pirkanmaan työllisyystilanteen vaikeutuminen ovat nähtävissä myös Pirkkalassa. Työttömyysluvut ovat heikentyneet, mutta ovat seudun keskimääräisiä lukuja parempia. Elinkeinotonttien myynti tuo kuitenkin positiivisia
odotuksia lähivuosien työpaikkakehityksen kasvamiseen. Pirkkalan kunta investoi vuosittain elinkeinoelämän alueiden rakentamiseen.
Tammi-elokuussa 2014 Pirkkalassa oli keskimäärin noin
993 työtöntä työnhakijaa, kun koko vuoden 2013 aikana työttömiä työnhakijoita oli keskimäärin 887. Pirkka-
Kasvu%
lan työttömyysaste tammi-elokuussa 2014 oli keskimäärin 11 % (2013 koko vuonna 9,8 %).
Pirkanmaan työllisyystilanne oli elokuun 2014 lopussa
koko maata heikompi. Koko maan työttömyysaste oli
tuolloin 12,2 % ja Pirkanmaan 14,1 %. Tampereen seutukunnan työttömyysaste oli elokuun lopussa 14,6 % ja
Pirkkalan 10,8 %. Työttömien työnhakijoiden määrä
Pirkanmaan oli noussut korkeammalle kuin vastaavana
ajankohtana vuotta aiemmin. Työttömiä työnhakijoita
Pirkkalassa oli elokuun lopussa 995, joista yli vuoden
työttömänä olleita 357 ja nuoria alle 25-vuotiaita oli
111. Pitkäaikaistyöttömien määrä Pirkkalassa on noussut vuoden takaisesta tilanteesta 27,5 %.
6
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Työttömysasteen kehitys %, 2009-2014
18,0
16,0
14,0
12,9
14,2
13,9
11,2
10,5
10,8
10,6
10,4
9,8
9,3
8,0
15,3
15,7
11,4
11,7
13,8
12,4
11,0
9,0
14,6
13,6
12,0
10,0
14,8
10,2
14,6
10,8
8,2
8,0
6,0
4,0
2,0
0,0
Pirkkala
Organisaatio
Pirkkalan kunnan organisaatiorakenne säilyy pääosin
ennallaan. Talousarvioon on lisätty valtuustoon nähden
sitovaksi tulosalueeksi lasten ja nuorten tukipalvelut,
johon on koottu perusturva- ja sivistysosastoilta lapsia,
nuoria ja perheitä tukevia palveluita. Pirkkalan ja Vesilahden sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaalue jatkaa toimintaa Pirkkalan toimiessa vastuukuntana, samoin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-
Tampereen seutukunta
alue. Pirkkala on mukana kansalaisopistotoiminnan
yhteistoiminta-alueessa, jossa vastuukuntana on Nokian kaupunki ja muut sopimuskunnat Lempäälä ja Vesilahti. Mahdollinen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki muuttaisi voimaan tullessaan taloussuunnitelmakauden aikana kunnan toimintaympäristöä. Sitä ei
voida kuitenkaan päätösten puuttuessa ennakoida
yksityiskohtaisesti.
7
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Pirkkalan kunnan hallinnolliset vastuualueet 1.1.2015
VALTUUSTO
TARKASTUSLAUTAKUNTA
KUNNANHALLITUS
PORMESTARI
HALLINTOPALVELUT
HALLINTO-OSASTO
kansliapäällikkö
* keskusvaalilautakunta
* ympäristölautakunta
SIVISTYSPALVELUT
SIVISTYSOSASTO
sivistysjohtaja
VARHAISKASVATUS
varhaiskasvatuspäällikkö
PERUSOPETUS
opetuspäällikkö
TOISEN ASTEEN KOULUTUS
opetuspäällikkö
VAPAA-AIKAPALVELUT
vapaa-aikapäällikkö
PERUSTURVAOSASTO
perusturvajohtaja
SOSIAALIPALVELUT
sosiaalityön johtaja
VANHUSTEN PALVELUT
vanhustyön johtaja
TERVEYSPALVELUT
ylilääkäri
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO
ympäristöterveyspäällikkö
LASTEN JA NUORTEN TUKIPALVELUT
sosiaalityön johtaja
* sivistyslautakunta
PERUSTURVAPALVELUT
* perusturvalautakunta
* ympäristöterveydenhuollon jaosto
TEKNISET PALVELUT
* tekninen lautakunta
Vastuualueet
STRATEGIA JA KEHITTÄMINEN
kehittämisjohtaja
HALLINTO
hallintojohtaja
TALOUSASIAT
talousjohtaja
HENKILÖSTÖASIAT
henkilöstöjohtaja
ELINKEINOTOIMI
elinkeinojohtaja
TYÖLLISTÄMINEN
työllisyyspalveluiden päällikkö
KAAVOITUS JA MAANKÄYTTÖ
kaavoitusjohtaja
RAKENNUSVALVONTA
rakennustarkastaja
YMPÄRISTÖNSUOJELU
ympäristöpäällikkö
TEKNINEN OSASTO
tekninen johtaja
KUNNALLISTEKNIIKKA
rakennuspäällikkö
RUOKA- JA PUHTAUSPALVELU
ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö
TILAPALVELU
tilapalvelupäällikkö
8
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Kuntastrategia
Valtuusto hyväksyi joulukuussa 2013 kuntastrategian vuosille 2014–2018. Strategia ohjaa kokonaisvaltaisesti kunnan
toimintaa.
Pirkkalan kunnan strategiaa tukevat arvot
Pirkkalan kunnan arvot ovat kunnan toiminnan periaatteita, jotka auttavat ja ohjaavat valinnoissa. Nämä organisaation arvot vaikuttavat ja antavat suunnan kunnan johtamisessa ja koko organisaation toiminnassa.
Välittäminen tarkoittaa
ihmisestä ja elinympäristöstä huolehtimista. Välittäminen merkitsee myös
sosiaalisen yhteisvastuun
periaatteiden noudattamista. Kunta pyrkii varmistamaan toiminnallaan
hyvän elämän edellytykset
myös tuleville sukupolville.
Vastuullisuus merkitsee
kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista.
Se merkitsee myös kokonaisuuden hallintaa, taloudellisuutta ja tehokkuutta
toiminnoissa. Toimimme
niin, että kuntalaiset kokevat Pirkkalan turvalliseksi
asua, viihtyä ja toimia.
Yhteisöllisyys on yhteisöön
kuulumista ja välittämistä.
Sen on yhteisöä koossa
pitävää voimaa, yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista. Se edellyttää vuorovaikutusta ja luottamusta.
Kunnan päätökset tulevat
yhteisöllisyyttä ja ihmisläheisyyttä.
Luovuus on uutta ajattelua
ja rohkeutta luopua vanhoista toimintatavoista. Se
on rohkeutta yhdistellä
asioita ennakkoluulottomalla ja tehokkaalla tavalla. Rohkeus näkyy ennakkoluulottomuutena ja
asioiden määrätietoisena
toteuttamisena. Rohkaisemme luovuuteen ja
kehittämiseen.
Pirkkalan kunnan visio 2018
Tavoitteet ja painopisteet vuoteen 2018
Talousarvion 2015 toiminnallisia tavoitteita asetettaessa on kiinnitetty erityistä huomioita strategian mukaisiin painopisteisiin.
9
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Hyvinvointijohtaminen
Kuntaa koskeva lainsäädäntö edellyttää, että kunnan
on edistettävä ja tuettava asukkaidensa hyvinvointia.
Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutuneista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle
vuosittain hyvinvointikertomuksessa. Hyvinvointikertomuksessa kuvataan kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin vahvuuksia ja kehittämishaasteita. Se on kokonaisvaltaisen, poikkihallinnollisen hyvinvointijohtamisen työväline. Vuosittaisen hyvinvointikertomuksen
lisäksi kerran valtuustokaudessa tehdään laajempi
hyvinvointikertomus, joka sisältää tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa tietoa muun muassa valtuuston hyväksymien hyvinvointi-indikaattorien tilanteesta ja
kehityksestä. Pirkkalan valtuusto on hyväksynyt Pirkkalan kunnan hyvinvointi-indikaattorit 10.6.2013. Seuraava laaja hyvinvointikertomus tehdään 2016.
Hyvinvointijohtaminen tulee sisällyttää osaksi kunnan
toiminnan ja talouden vuosittaista suunnittelua ja raportointia. Pirkkalassa ensimmäinen vuosittainen hyvinvointikertomus tehtiin vuodelta 2013 ja se käsiteltiin
valtuustossa kesäkuussa 2014. Samassa yhteydessä
asetettiin hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet vuodelle
2014. Tästä eteenpäin on perusteltua sisällyttää hyvinvointia koskevat tavoitteet ja niiden raportointi osaksi
talousarviota ja tilinpäätöstä.
Hyvinvointitavoitteiden valmistelussa huomioidaan
Pirkkalan kuntastrategian tavoitteet. Vuoden 2014
hyvinvoinnin edistämisen painopistealueina ovat kuntalaisten aktiivisuuden ja omaehtoisen toiminnan lisääminen, hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen sekä
nuorten hyvinvoinnin tukeminen. Näiden toteutuminen
raportoidaan hyvinvointikertomuksessa 2014.
Vuoden 2015 talousarvion tavoitteita laatiessaan toimielinten on pitänyt huomioida hyvinvointikertomus
2013 ja valtuuston vuonna 2013 hyväksymät hyvinvointi-indikaattorit mahdollisimman kattavasti. Näin hyvinvointijohtamisen painopisteet tulevat osaksi osastojen
toimintaa.
Vuoden 2015 kaksi keskeisintä hyvinvoinnin edistämistä tukevaa tavoitetta ovat lapsiperheiden ennaltaehkäisevien palvelujen vahvistaminen ja toimettomien nuorten tavoittaminen ja aktivointi sekä ohjaus tavoitteellisen toiminnan piiriin. Nämä tavoitteet on johdettu
hyvinvointikertomuksessa 2013 esiin tulleista havainnoista.
Talousarvion 2015 valmistelun yhteydessä on päädytty
esittämään uuden lasten ja nuorten tukipalvelut – tulosalueen muodostamista. Taustalla on muun muassa
hyvinvointikertomuksessa 2013 todettu tarve lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemiseen. Uuden yksikön tavoitteena on lapsiperheiden ja nuorten ennaltaehkäisevien
palvelujen vahvistaminen päällekkäisyyksiä poistamalla
ja palveluohjausta parantamalla.
Nuorten osalta ennaltaehkäisevää työtä toteutetaan eri
hallintokuntien välisenä yhteistyönä, jossa tärkeää on
prosessimaisten palveluketjujen toimivuus ja oikeaaikaisuus. Tavoitteena on varmistaa määrällisesti riittävä ohjaus, joka kohdentuu nuoriin vaikuttavasti ilman
turhia katkoksia. Oikea-aikaisesti tarjottu intensiivinen
tuki vähentää nuorten syrjäytymisriskiä, vahvistaen
samalla heidän yhteiskunnallista potentiaaliaan siirtyä
kohti koulutusta tai työtä.
Konsernin tavoitteet
Pirkkalan kunnan konserniin kuuluvat kunnan lisäksi
kuntayhtymät ja kolme tytäryhteisöä: Pirkkalan Jäähalli
Oy (92,23 %), Kiinteistö Oy Pirkkalakeskus (77,55 %) ja
Niemenmaan Lämpö Oy (70 %).
Pirkkalan kunnan valtuuston hyväksymän konserniohjeen mukaan valtuusto voi määritellä tavoitteita konserniohjauksen tueksi. Konserniyhteisöjen tavoitteet:
tytäryhteisöjä tulee hoitaa siten, että niiden toiminta ei
muodostu tappiolliseksi ja ne tukevat kunnan toimintaa
ja toiminnallisia tavoitteita.
10
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015–2017
Talousarvion sitovuus ja seuranta
Talousarvio ja – suunnitelma on kunnan toiminnan ja
talouden ohjausväline. Toiminnan ohjaus tapahtuu
toiminnallisten tavoitteiden sekä toimielimille osoitettujen resurssien kautta käyttötalousosassa ja investointiosassa. Talouden ohjaus puolestaan toteutuu tarkastelemalla tuloslaskelmaa ja rahoituslaskelmaa, jotka
kokoavat kaikki resurssitarpeet ja niistä voidaan päätellä kunnan tulojen riittävyys koko toiminnan ylläpitämiseksi.
Hankeryhmän sisällä ja hankeryhmien välillä tehtävistä
määrärahasiirroista päättää kunnanhallitus, kun näillä
muutoksilla ei ole talousarvion kokonaiskustannuksia
lisäävää vaikutusta. Määrärahalisäyksistä päättää aina
valtuusto. Valtuuston talousarviokirjassa päättämät
hankkeet ovat sitovia.
Sitovuus
Käyttötalous
Talousarvion käyttötalousosassa sitovia eriä ovat tulosalueiden toimintamenot ja toimintatulot. Tilapalvelun
ja ruoka – ja puhtauspalvelun tulosalueet toimivat
nettobudjetointiperiaatteella, jolloin sitova taso on
tilikauden tulos, joka sisältää toimintatulot, toimintamenot ja suunnitelman mukaiset poistot. Toimintatulot
ja – menot käsittävät sekä sisäiset että ulkoiset erät.
Käyttösuunnitelma
Mikäli talousarviossa ei ole erikseen muuta määrätty,
talousarvioon perustuvasta, oman toimialansa käyttösuunnitelmasta päättävät kunnanhallitus, lautakunnat
ja ympäristöterveydenhuollon jaosto. Nämä toimielimet voivat edelleen siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa alaiselleen toimielimelle
tai viranhaltijalle. Tämä toimielin ei voi siirtää toimivaltaa enää edelleen. Käyttösuunnitelman hyväksymisestä
ja sen muutoksista ilmoitetaan kunnanhallitukselle.
Kunnanhallitus voi ohjeistaa käyttösuunnitelmien laadintaa.
Investoinnit
Talousarvion investointiosassa sitovat erät ovat seuraavat:
Yleistä
Taloussuunnitelmaosan kaksi jälkimmäistä
(2016–2017) ovat ohjeellisena noudatettavia.
1.
Maa-alueet, arvopaperit ja irtain omaisuus sitovat
hallintokuntia seuraavilla tasoilla
 Kunnanhallitus
 Ympäristölautakunta
 Perusturvalautakunta
 Ympäristöterveydenhuollon jaosto
 Sivistyslautakunta
 Tekninen lautakunta
Seuranta ja muutokset
Talousarvion seuranta suoritetaan kuukausittain raportoimalla kunnanhallitukselle merkittävistä poikkeamista
määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden toteutumisessa
sekä esitetään poikkeamien syyt. Neljännesvuosittain
raportti toimitetaan myös valtuustolle. Puolivuotisraportti laaditaan laajempana selvityksenä tavoitteiden
toteutumisesta ja määrärahojen käytöstä.
2.
Talonrakennus on sitova seuraavilla hankeryhmätasoilla
 Yleishallinnon rakennukset
 Perusturvan rakennukset
 Sivistyksen rakennukset
 Teknisen rakennukset
 Asuinrakennukset
 Muut rakennukset
Muutostarpeista tulee tehdä ilmoitus kunnanhallitukselle välittömästi, kun on arvioitavissa, että kustannukset kohoavat yli varatun määrärahan tai havaitaan
poikkeama hyväksytyistä tavoitteista. Talousarviomuutokset kootaan valtuuston käsiteltäväksi pääsääntöisesti muutostalousarvion yhteydessä. Osastojen tulee
toimia siten, että poikkeamiin toiminnan tavoitteissa
tai määrärahojen käytössä tartutaan välittömästi, kun
siihen aihetta ilmenee.
3.
Kunnallistekniikka on sitova seuraavilla hankeryhmätasoilla
 Alueellinen kunnallistekniikka
 Laajemmat projektit
 Muut kunnallistekniikka
vuotta
Kunnanhallitus antaa talousarvion seurannasta ja muutoksista yksityiskohtaiset ohjeet talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa.
11
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Talousarvion tulojen ja menojen muodostuminen
Kunnan käyttötalous muodostuu toimintatuloista ja
toimintamenoista. Talousarviossa niihin sisältyy sekä
ulkoisia että sisäisiä eriä. Ulkoisilla menoilla tarkoitetaan niitä eriä, joita kunta saa tai maksaa kunnan ulkopuolisilta tahoilta. Sisäiset erät ovat kunnan eri yksiköiden välisiä tuloja ja menoja. Talousarviossa budjetoidaan sisäisinä erinä rakennusten ja huoneistojen vuokrat, ateriat ja siivous.
tavarat ovat tilikauden aikaisia, tuotantoa ja palvelua
varten ostettuja hyödykkeitä. Avustuksiin sisältyvät
kotitalouksille ja yhteisöille maksetut tuet ja avustukset. Muita toimintamenoja ovat esimerkiksi vuokramenot.
Toimintatulot ja -menot
Toimintatulot muodostuvat myyntituloista, maksutuloista, tuista ja avustuksista ja muista toimintatuloista.
Toimintatulot ja -menot muodostavat toimintakatteen,
joka kertoo, paljonko toiminnasta jää katettavaksi verotuloilla, valtionosuuksilla ja rahoitustuloilla. Pirkkalan
kunnan toimintatulot ovat 1,8 % suuremmat kuin talousarviossa 2014. Toimintamenot kasvavat vuodesta
2014 yhteensä 1,8 %.
Myyntituloja ovat tulot tavaroiden ja palvelujen myynnistä, jotka on tarkoitettu myytäväksi tuotantokustannukset kattavaan hintaan sekä liiketoiminnan suoritteista perittävät korvaukset. Maksutulot ovat asiakasmaksuja sekä maksuja tavaroista ja palveluista, joiden
hinnoittelun tarkoitus ei ole kattaa kokonaan tuotantokustannuksia tai joiden hinnat määritellään asiakkaan
maksukyvyn mukaan. Maksujen perusteet määritellään
usein laissa tai asetuksessa. Tuet ja avustukset ovat
tulonsiirtoja, jotka eivät ole korvausta suoritteen
myynnistä. Muita toimintatuloja ovat muun muassa
vuokratulot ja olennaiset käyttöomaisuuden myyntivoitot.
Verotulot
Kunnilla on verotusoikeus ja verotulot ovat kuntien
tulorahoituksen keskeinen lähde. Verotulot muodostuvat kunnallisverosta, yhteisöverosta ja kiinteistöverosta. Kuntalain mukaan valtuuston on päätettävä kunnan
tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä
muiden verojen perusteista. Kiinteistöveroprosenttien
ala- ja ylärajat on määritelty kiinteistöverolaissa. Yhteisöverotuksessa ei vahvisteta kuntakohtaisesti kunnallisverotuksessa verotettavaa tuloa, vaan yhteisöjen
suorittamasta verosta erotetaan verontilityslaissa säädetty prosenttiosuus kuntien ja seurakuntien yhteisövero-osuudeksi.
Toimintamenot jakautuvat henkilöstömenoihin, palvelujen ostoihin, aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin, avustuksiin ja muihin toimintamenoihin. Henkilöstömenoja
ovat palkat ja palkkiot sivukuluineen. Palvelujen ostot
ovat joko kunnan muilta palveluntuottajilta kuntalaisille
ostamia lopputuotepalveluja tai palveluja, joita kunta
käyttää osana omaa tuotantoaan. Aineet, tarvikkeet ja
Vuonna 2015 Pirkkalan kunnan veroprosentti on 20,00
%. Arvioitu kunnallisveron tuotto on 76 miljoonaa euroa. Kiinteistöveroprosentit ilmenevät alla olevasta
taulukosta. Kiinteistöveroprosentit pidetään vuonna
2015 ennallaan ja kiinteistöveron tuotoksi arvioidaan
3,9 miljoonaa euroa. Yhteisöveron tuotoksi arvioidaan
2,9 miljoonaa euroa.
12
Talousarvio 2015
Yhteenveto verotuloista 1 000 €
Verolaji
Kunnallisvero
Muutos %
Taloussuunnitelma 2015–2017
TP 2012
TP 2013
TA 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
67 257
8,3
74 271
10,4
73 600
-0,9
76 015
3,3
80 000
5,2
84 100
5,1
Kiinteistövero
Muutos %
3 382
3,8
3 479
2,9
3 700
6,4
3 900
5,4
4 000
2,6
4 100
2
Yhteisöveron tuotto
Muutos %
1 890
-26,3
2 378
25,8
2 500
5,1
2 900
16,0
2 600
-10,3
2 800
8
72 530
6,8
80 128
10,5
79 800
-0,4
82 815
3,8
86 600
4,6
91 000
5,1
TP 2012
20,00
TP 2013
20,00
TA 2014
20,00
TA 2015
20,00
0,90
0,45
0,95
0,00
0,90
0,45
0,95
0,00
0,90
0,45
0,95
0,00
0,90
0,45
0,95
0,00
VEROTULOT
Muutos %
Veroprosentit
Tuloveroprosentti
Kiinteistöveroprosentti
Yleinen
Vakituiset asuinrakennukset
Muut kuin vakituiset asuinrakennukset
Yleishyödylliset yhteisöt
Kiinteistöveroprosentit
Yleinen
Vakituiset asuinrakennukset
Muut kuin vakituiset asuinrakennukset
Yleishyödylliset yhteisöt
Voimalaitokset
Rakentamaton rakennuspaikka
KiinteistöveroL
0,80-1,55
0,37-0,80
0,80-1,55*
alaraja 0,00
0,60-2,85
1,00-3,00
Pirkkala
0,90
0,45
0,95
0,00
ei määrätty
ei määrätty
* Hallituksen esityksen mukaan enintään 0,6 prosenttiyksikköä vakituisten asuinrakennusten
veroprosenttia korkeampi tai jos näin laskettu veroprosentti on valtuuston määräämää yleistä
kiinteistöveroprosenttia alempi, enintään valtuuston määräämän yleisen kiinteistöveroprosentin
suuruinen.
Valtionosuudet
Valtio osallistuu kunnallisten palvelujen rahoitukseen
valtionosuusjärjestelmän kautta. Sen tavoitteena on
kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen saatavuuden varmistaminen tasaisesti koko maassa kohtuullisella verorasitteella. Valtionosuudet ovat laskennallisia.
Laskentaperusteena ovat asukasmäärän ja ikärakenteen lisäksi erilaiset olosuhdetekijät. Kuntien tulopohjaa tasataan myös verotulojen perusteella. Valtionosuusjärjestelmän muutos (koskien peruspalvelujen
valtionosuutta) tulee voimaan 1.1.2015. Uudistus pohjautuu pitkälle nykyisille perusteille, mutta järjestelmää
on yksinkertaistettu ja määräytymisperusteita uusittu
ja vähennetty. Myös laskennallisuutta on lisätty. Uudis-
tukseen sisältyy viiden vuoden siirtymäaika, jonka aikana valtionosuuden muutosta tasataan.
Kunnan valtionosuusrahoitus muodostuu hallinnollisesti kahdesta osasta: valtiovarainministeriön hallinnoimasta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja
opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain
mukaisesta valtionosuusrahoituksesta, jota hallinnoi
opetus- ja kulttuuriministeriö.
Valtionosuudet on arvioitu Kuntaliiton laskelmien mukaisina. Pirkkalan kunnan valtionosuusarvion vuonna
2015 on 10,7 miljoonaa euroa.
13
Talousarvio 2015
Yhteenveto valtionosuuksista 1 000 €
Valtionosuuslaji
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus
Muutos %
Taloussuunnitelma 2015–2017
TP 2012
TP 2013
TA 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
17 315
-14,4
16 910
-2,3
15 780
-6,7
13 800
-12,5
13 600
-1,4
13 400
-1,5
Opet.-ja kultt. muut valt.os.
Muutos %
-3 394
6,9
-3 880
14,3
-3 880
0,0
-3 100
-20,1
-3 100
0,0
-3 100
0,0
VALTIONOSUUDET
Muutos %
13 921
0,6
13 030
-6,4
11 900
-8,7
10 700
-10,1
10 500
-1,9
10 300
-1,9
Rahoitustulot ja -menot
Korot 1 000 €
Menot
Tulot
Nettomenot
TP 2011
-1 696
35
-1 661
TP 2012
-1 677
9
-1 668
TP 2013
-1 007
7
-1 000
TA 2014
-1 150
10
-1 140
TA 2015
-950
10
-940
TS 2016
-900
10
-890
TS2017
-850
10
-840
Muu rahoitus 1 000 €
Menot
Tulot
Nettotulot
TP 2011
-7
145
138
TP 2012
-77
202
125
TP 2013
-833
111
-723
TA 2014
-770
880
110
TA 2015
-672
780
108
TS 2016
-352
460
108
TS2017
-2
110
108
Rahoituslaskelmassa esitetään toiminnan, investointien
ja rahoituksen rahavirta. Siinä osoitetaan vähennyslaskukaavan muodossa, miten menot rahoitetaan eli mikä
on toiminnan ja investointien rahavirta sekä rahoitukLainat 1 000 €
Lainojen lisäys
Lainojen vähennys
Nettolainanotto
Lainakanta 31.12.
TP 2011
Lainat EUR/asukas
Asukasluku
sen rahavirta. Näiden tuloksena saadaan vaikutus kunnan maksuvalmiuteen. Rahoituslaskelmassa osoitetaan
lainakannan muutokset. Pirkkalan kunnan lainojen
kehitys on esitetty alla.
6 822
-6 822
35 510
TP 2012
14 750
6 134
8 616
44 126
TP 2013
10 650
10 609
41
44 168
TA 2014
11 000
7 700
3 300
47 468
TA 2015
13 000
8 700
4 300
51 768
TS 2016
16 500
9 000
7 500
59 268
TS2017
15 000
9 500
5 500
64 768
1 999
17 763
2 434
18 128
2 404
18 369
2 549
18 619
2 736
18 919
3 084
19 219
3 318
19 519
Lainamäärä 2011 - 2017
1000 EUR ja €/asukas
1000 EUR
€/asukas
70 000
3 500
60 000
3 000
50 000
2 500
40 000
2 000
30 000
1 500
20 000
1 000
10 000
500
0
0
TP 2011 TP 2012 TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS2017
Lainakanta 1000 EUR
Lainat €/asukas
14
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Henkilöstömuutokset
Uudet vakanssit 2015
Toimielin
Tulosalue
Sijoituspaikka
Nimike
Perustelu
PERUSTURVALAUTAKUNTA
Lasten ja nuorten tukipalvelut
Koulukuraattoripalvelut
Koulukuraattori
Perustelu: Oppilashuoltotyön
lisääntyminen
Virka/
Määrä
työsuhde
Kelpoisuusvaatimus
Aloitus
12
Palkkakustannukset
sivukuluineen €
2015
Koko vuosi
404 900
460 100
Kustannuspaikka
työsuhde
1
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain 1287/2013
7 §:n mukainen kelpoisuus
1.1.2015
45 000
45 000
2692
Lähihoitaja
Perustelu: uuden yksikön
toiminnan aloittaminen
työsuhde
9
Sosiaali- ja terveysalan
perustutkinto tai muu
vastaava tutkinto
1.3.2015
243 300
292 000
2751
Sairaanhoitaja
Perustelu: uuden yksikön
toiminnan aloittaminen
työsuhde
1
Laillistettu sairaanhoitaja. Terveydenhuollon
ammattihenkilöistä
annetun lain (559/1994)
mukainen kelpoisuus
1.3.2015
32 200
38 700
2751
virka
1
Laillistettu lääkäri
1.1.2015
84 400
84 400
2774
2795
124 500
231 500
Vanhusten palvelut
Vanhusten asumispalveluyksikkö
Perusterveydenhuolto
Avosairaanhoito
Terveyskeskuslääkäri,
varahenkilö.
Perustelu: palvelujen saatavuuden
turvaaminen.
SIVISTYSLAUTAKUNTA
Varhaiskasvatus
Erityisvarhaiskasvatus
Ryhmäavustaja
Perustelu: Väestönkasvu,
palvelutarpeen lisääntyminen
Perusopetus
Alakoulut
Koulunkäynnin ohjaaja
Perustelu: Väestönkasvu,
palvelutarpeen lisääntyminen
6
työsuhde
1
Soveltuva ammatillinen
koulutus
1.1.2015
34 500
34 500
3155
työsuhde
2
Soveltuva ammatillinen
koulutus
1.8.2015
36 000
62 000
3300–
3308
15
Talousarvio 2015
Toimielin
Tulosalue
Sijoituspaikka
Nimike
Perustelu
Naistenmatkan koulu
Tuntiopettaja (päätoiminen)
Perustelu: Esiopetusryhmien
määrän lisääntyminen ja tarpeen
vakiintuminen.
Virka/
Määrä
työsuhde
Kelpoisuusvaatimus
Taloussuunnitelma 2015–2017
Aloitus
Palkkakustannukset
sivukuluineen €
2015
Koko vuosi
Kustannuspaikka
virka
1
Asetus opetustoimen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/2006
1.8.2015
18 000
45 000
3304
Toivion koulu
Luokanopettaja
Perustelu: Oppilasmäärän kasvu
virka
1
Asetus opetustoimen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/2006
1.8.2015
18 000
45 000
3308
Nuolialan koulu
Luokanopettaja
Perustelu: Oppilasmäärän kasvu
virka
1
Asetus opetustoimen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/2006
1.8.2015
18 000
45 000
3306
529 400
691 600
YHTEENSÄ
18
16
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Vakanssien tietojen muutokset 2015
17
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
18
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
19
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Lakkautettavat vakanssit 2015
Toimielin
Tulosalue
Sijoituspaikka
Nimike
Perustelu
PERUSTURVALAUTAKUNTA
Vanhusten palvelut
Tehostettu palveluasuminen,
Vesilahti
Vakanssinumero
Virka/
työsuhde
Määrä
Lakkautus
pvm
9
Kustannussäästö sivukuluineen €
2015
Koko vuosi
329 000
329 000
Kustannuspaikka
Lähihoitaja
Perustelu: Vesilahden kunnan
talouden sopeuttamisohjelman
mukaisen
palvelurakennemuutoksen
toteuttaminen
10166
työsuhde
1
1.1.2015
33 000
33 000
2750
Lähihoitaja
Perustelu: Vesilahden kunnan
talouden sopeuttamisohjelman
mukaisen
palvelurakennemuutoksen
toteuttaminen
10174
työsuhde
1
1.1.2015
33 000
33 000
2750
Lähihoitaja
Perustelu: Avoin vakanssi,
jota ei täytetä
10935
työsuhde
1
1.1.2015
33 000
33 000
2750
10219
työsuhde
1
1.1.2015
33 000
33 000
2758
10379
työsuhde
1
1.1.2015
33 000
33 000
2810
Vanhusten palvelut
Pitkäaikaishoito, Vesilahti
Lähihoitaja
Perustelu: Vesilahden kunnan
talouden sopeuttamisohjelman
mukaisen
palvelurakennemuutoksen
toteuttaminen
Perusterveydenhuolto
Terveyskeskussairaala, Vesilahti
Lähihoitaja
Perustelu: Terveyskeskussairaalan lakkauttamisen vuoksi
vapautunut vakanssi, jota ei
täytetä
20
Talousarvio 2015
Toimielin
Tulosalue
Sijoituspaikka
Nimike
Perustelu
Sairaanhoitaja
Perustelu: terveyskeskussairaalan lakkauttamisen vuoksi
vapautunut vakanssi, jota ei
täytetä
Vakanssinumero
10388
työsuhde
1
Sairaanhoitaja
Perustelu: terveyskeskussairaalan lakkauttamisen vuoksi
vapautunut vakanssi, jota ei
täytetä
10397
työsuhde
Sairaanhoitaja
Perustelu: Terveyskeskussairaalan lakkauttamisen vuoksi
vapautunut vakanssi, jota ei
täytetä
10403
Sairaanhoitaja
Perustelu: Terveyskeskussairaalan lakkauttamisen vuoksi
vapautunut vakanssi, jota ei
täytetä
10404
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Ruoka- ja puhtauspalvelut
Pirkankoivu
Palveluesimies
Perustelu: Vapautunut
vakanssi, jota ei täytetä
Virka/
työsuhde
Määrä
Taloussuunnitelma 2015–2017
Lakkautus
pvm
Kustannussäästö sivukuluineen €
Kustannuspaikka
2015
Koko vuosi
1.1.2015
41 000
41 000
2810
1
1.1.2015
41 000
41 000
2810
työsuhde
1
1.1.2015
41 000
41 000
2810
työsuhde
1
1.1.2015
41 000
41 000
2810
3
23 000
23 000
10775
työsuhde
1
1.1.2015
4104
Ruoka- ja puhtauspalvelut
Koulukeskus
Ruokapalvelutyöntekijä
Perustelu: Vapautunut
vakanssi, jota ei täytetä
10914
työsuhde
1
1.1.2015
4105
Ruoka- ja puhtauspalvelut
Kurikanpirtti
Siivooja
Perustelu: Vapautunut
vakanssi, jota ei täytetä
10829
työsuhde
1
1.1.2015
YHTEENSÄ
12
23 000
23 000
352 000
352 000
4108
21
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Uudet vakanssit 2016
Toimielin
Tulosalue
Sijoituspaikka
Nimike
Perustelu
PERUSTURVALAUTAKUNTA
Sosiaalipalvelut
Perheneuvola
Psykologi
Perustelu: Perheneuvolapalveluiden tarpeen kasvu,
ennaltaehkäisevä työ
Virka/
työsuhde
Määrä
Kelpoisuusvaatimus
Aloitus
15,5
Palkkakustannukset
sivukuluineen €
2016
2017
Koko vuosi
682 640
682 640
Kustannuspaikka
työsuhde
1
Laillistettu psykologi
1.1.2016
58 000
58 000
2645
työsuhde
1
Sosiaali- ja terveysalan
perustutkinto tai muu
vastaava tutkinto
1.1.2016
31 000
31 000
2713
työsuhde
1
Sosiaali- ja terveysalan
perustutkinto tai muu
vastaava tutkinto
1.1.2016
31 000
31 000
2713
työsuhde
1
Sosiaali- ja terveysalan
perustutkinto tai muu
vastaava tutkinto
1.1.2016
31 000
31 000
2758
Lähihoitaja, varahenkilö
työsuhde
Perustelu: Ympärivuorokautisen
hoivan henkilöstömitoituksen
turvaaminen hoitohenkilökunnan huonon saatavuuden vuoksi.
1
Sosiaali- ja terveysalan
perustutkinto tai muu
vastaava tutkinto
1.1.2016
33 200
33 200
2750
2751
2758
Sosionomi/geronomi
Perustelu: Vanhustyön erityisasiantuntemuksen vahvistaminen
(Vanhuspalvelulaki 10 §)
1
Sosiaalialalle suuntautuva
sosiaali- ja
terveysalan ammattikorkeakoulututkinto
1.1.2016
44 000
44 000
2713
2750
2758
Vanhusten palvelut
Kotihoito
Kotihoitaja, Pirkkala
Perustelu: Kotihoidon asiakasmäärän kasvu, hoivan tarpeen
lisääntyminen ja kotiin annettavien palveluiden painottaminen
Kotihoitaja, Vesilahti
Perustelu: Kotihoidon asiakasmäärän kasvu, hoivan tarpeen
lisääntyminen ja kotiin annettavien palveluiden painottaminen
Pitkäaikaishoito
Lähihoitaja
Perustelu: Asiakkaat entistä
vaikeampihoitoisia, henkilöstömitoituksen nostaminen
työsuhde
22
Talousarvio 2015
Toimielin
Tulosalue
Sijoituspaikka
Nimike
Perustelu
Perusterveydenhuolto
Avosairaanhoito
Psykologi, Pirkkala
Perustelu: Psykologipalveluiden
tarpeen kasvu
Virka/
työsuhde
Määrä
Kelpoisuusvaatimus
Taloussuunnitelma 2015–2017
Aloitus
Palkkakustannukset
sivukuluineen €
2016
2017
Kustannuspaikka
Koko vuosi
työsuhde
1
Laillistettu psykologi
1.1.2016
42 000
42 000
2774,
2784
Terveyskeskuslääkäri, Pirkkala
Perustelu: Väestön kasvu,
palvelutarpeen lisääntyminen
virka
1
Laillistettu lääkäri
1.1.2016
89 000
89 000
2774
Sairaanhoitaja, Pirkkala
Perustelu: Väestön kasvu,
palvelutarpeen lisääntyminen
työsuhde
1
Laillistettu sairaanhoitaja, terveydenhuollon
ammattihenkilöistä
annetun lain
(559/1994) mukainen
kelpoisuus
1.1.2016
40 500
40 500
2774
Sairaanhoitaja, Vesilahti
Perustelu: Työparimallin
toteuttaminen Vesilahdella
työsuhde
1
Laillistettu sairaanhoitaja, terveydenhuollon
ammattihenkilöistä
annetun lain
(559/1994) mukainen
kelpoisuus
1.1.2016
40 500
40 500
2774
työsuhde
0,5
Soveltuva ammatillinen koulutus
1.1.2016
16 000
16 000
2784
työsuhde
1
Laillistettu terveydenhoitaja, terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain
(559/1994) mukainen
kelpoisuus
1.1.2016
40 500
40 500
2797
Kuntoutuspalvelut
Erityisliikunnanohjaaja
Perustelu: Ennaltaehkäisevien ja
kuntouttavien liikuntapalveluiden
tarjonnan lisääminen vastaamaan
tarvetta. Pääkohderyhmänä ikäihmiset. Yhteinen sivistysosaston
(liikuntapalvelut) kanssa
Kouluterveydenhuolto, Pirkkala
Terveydenhoitaja
Perustelu: Väestön kasvu,
palvelutarpeen lisääntyminen
23
Talousarvio 2015
Toimielin
Tulosalue
Sijoituspaikka
Nimike
Perustelu
Suun terveydenhuolto
Terveyskeskushammaslääkäri,
Pirkkala
Perustelu: Asiakasmäärän kasvu
Hammashoitaja, Pirkkala
Perustelu: Asiakasmäärän kasvu,
työpariksi hammaslääkärille
Psykiatrinen avohoito
Psykologi (nuorisopsykiatria)
Perustelu: Nuorisopsykiatrian
vahvistaminen ja työpari nuorisopsykiatriselle sairaanhoitajalle
Vastaava sairaanhoitaja/ osastonhoitaja
Perustelu: Työnjohdon vahvistaminen
SIVISTYSLAUTAKUNTA
Varhaiskasvatus
Erityisvarhaiskasvatus
Ryhmäavustaja
Perustelu: Väestönkasvu,
palvelutarpeen lisääntyminen
Perusopetus
Alakoulut
Luokanopettaja
Perustelu: Oppilasmäärän kasvu
Yläaste
Lehtori
Perustelu: Oppilasmäärän kasvu,
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Alakoulut ja yläaste
Koulunkäynnin ohjaaja
Perustelu: Väestönkasvu,
palvelutarpeen lisääntyminen
Virka/
työsuhde
Määrä
Kelpoisuusvaatimus
Taloussuunnitelma 2015–2017
Aloitus
Palkkakustannukset
sivukuluineen €
2016
2017
Kustannuspaikka
Koko vuosi
työsuhde
1
Suomessa laillistettu
hammaslääkäri
1.1.2016
57 000
57 000
2800
työsuhde
1
Soveltuva sosiaali- ja
terveysalan perustutkinto tai muu vastaava
1.1.2016
33 640
33 640
2800
työsuhde
1
Laillistettu psykologi
1.1.2016
50 000
50 000
2805
virkasuhde
1
Laillistettu psykiatrinen
sairaanhoitaja
1.1.2016
45 300
45 300
2805
235 900
438 900
8,5
työsuhde
1
Soveltuva ammatillinen
koulutus
1.1.2016
34 500
34 500
3155
virka
2
Asetus opetustoimen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/2006
1.8.2016
36 000
90 000
3300–
3308
virka
1
Asetus opetustoimen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/2006
1.8.2016
19 700
47 200
3450
työsuhde
2
Soveltuva ammatillinen
koulutus
1.8.2016
90 000
155 000
3300–
3308,
3450
24
Talousarvio 2015
Toimielin
Tulosalue
Sijoituspaikka
Nimike
Perustelu
Alakoulut
Erityisopettaja
Perustelu: Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrän kasvu
Yläaste
Opinto-ohjaaja
Perustelu:
Opinto-ohjauksen
tarpeen kasvu oppilasmäärän
kasvaessa
Vapaa-aikapalvelut
Liikuntapalvelut
Erityisliikunnanohjaaja
Perustelu: Ennaltaehkäisevien ja
kuntouttavien liikuntapalveluiden
tarjonnan lisääminen vastaamaan
tarvetta.
Pääkohderyhmänä
ikäihmiset. Yhteinen perusturvaosaston kanssa
YHTEENSÄ
Virka/
työsuhde
Määrä
Kelpoisuusvaatimus
Taloussuunnitelma 2015–2017
Aloitus
Palkkakustannukset
sivukuluineen €
2016
2017
Kustannuspaikka
Koko vuosi
virka
1
Asetus opetustoimen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/2006
1.8.2016
20 000
49 000
3300–
3308
virka
1
Asetus opetustoimen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/2006
1.8.2016
19 700
47 200
3450
työsuhde
0,5
Soveltuva ammatillinen
koulutus
1.1.2016
16 000
16 000
3509
918 540
1 121 540
24
25
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Vakanssien tietojen muutokset 2016
26
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Uudet vakanssit 2017
Toimielin
Tulosalue
Sijoituspaikka
Nimike
Perustelu
PERUSTURVALAUTAKUNTA
Perusterveydenhuolto
Kuntoutuspalvelut
Puheterapeutti, Pirkkala
Perustelu: Väestön kasvu,
palvelutarpeen kasvu,
ennaltaehkäisevät palvelut
Suun terveydenhuolto
Terveyskeskushammaslääkäri,
Pirkkala
Perustelu: Väestön kasvu,
palvelutarpeen lisääntyminen
Hammashoitaja, Pirkkala
Perustelu: Väestön kasvu,
palvelutarpeen lisääntyminen,
hammaslääkärin työpari
SIVISTYSLAUTAKUNTA
Perusopetus
Yläaste
Lehtori
Perustelu: Oppilasmäärän kasvu,
matemaattisten aineiden lehtori
Yläaste
Erityisluokanopettaja
Perustelu: Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrän kasvu
Alakoulut
Koulunkäynnin ohjaaja
Perustelu: Väestön kasvu,
palvelutarpeen lisääntyminen
Alakoulut
Luokanopettaja
Perustelu: Oppilasmäärän kasvu
YHTEENSÄ
Virka/
työsuhde
Määrä
Kelpoisuusvaatimus
Aloitus
3
Palkkakustannukset
sivukuluineen €
2016
2017
Koko vuosi
139 140
139 140
Kustannuspaikka
työsuhde
1
Laillistettu puheterapeutti
1.1.2007
48 500
48 500
2784
työsuhde
1
Suomessa laillistettu
hammaslääkäri
1.1.2017
57 000
57 000
2800
työsuhde
1
Soveltuva sosiaali- ja
terveysalan perustutkinto tai muu vastaava
1.1.2017
33 640
33 640
2800
165 400
339 400
6
virka
1
Asetus opetustoimen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/2006
1.8.2017
19 700
47 200
3450
virka
1
Asetus opetustoimen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/2006
1.8.2017
19 700
47 200
3450
työsuhde
2
Soveltuva ammatillinen
koulutus
1.8.2017
90 000
155 000
3300–
3308
virka
2
Asetus opetustoimen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/2006
1.8.2017
36 000
90 000
3300–
3308
304 540
478 540
9
27
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Talous ja toiminnalliset tavoitteet toimielimittäin ja tulosalueittain
Keskusvaalilautakunta
Vastuuhenkilö tietohallintosihteeri Pirkko Ruokonen
Tehtävä
Kunnan keskusvaalilautakunta vastaa vaalien järjestämisestä kunnassa. Sen päätehtävänä on valtiollisissa
vaaleissa suorittaa vaalien toimittamiseksi tarpeelliset
valmistelutoimenpiteet, järjestää ennakkoäänestys ja
siihen tarvittava henkilökunta, tarkastaa ennakkoäänestysasiakirjat, suorittaa vaalilautakuntien ja vaalitoimitsijoiden koulutus ja järjestää alustavan äänten laskennan tiedottaminen.
Kunnallisvaaleissa keskusvaalilautakunnan tehtävänä
on edellä mainittujen lisäksi ehdokashakemusten käsittely, ehdokaslistojen yhdistelmän laadinta, vaalien
tuloslaskennan suorittaminen ja vaalien tuloksen vahvistaminen.
Valtuuston varavaltuutettujen määrääminen lukumäärän mahdollisesti jäädessä vajaaksi.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
25 000
27 000
25 000
27 000
-55 465
-45 590
-6 450
-2 900
-54 339
-47 314
-5 950
-550
-525
-525
TP13TA15%
TS2016
1 982,0
2 571,6
609,2
-59 700
-39 000
-18 200
-1 900
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-2 610
-1 771
-839
Toimintakate
-2 610
-30 465
-27 339
947,5
-59 700
-2 610
-30 465
-27 339
947,5
-59 700
TS2017
-600
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
28
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Tarkastuslautakunta
Vastuuhenkilö erityisasiantuntija Johanna Järvensivu
Tehtävä
Tarkastuslautakunnan tehtävät määritellään kuntalain
71 §:ssä ja Pirkkalan kunnan tarkastussäännössä. Lautakunta valmistelee valtuuston päätettäväksi talouden
ja hallinnon tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista. Lisäksi
lautakunta valvoo lakisääteisen tilintarkastuksen sopimuksenmukaista toteutumista.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
TP13TA15%
TS2016
TS2017
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-62 098
-30 427
-31 571
-100
-68 128
-28 728
-39 000
-400
-64 915
-30 765
-33 900
-250
4,5
1,1
7,4
150,0
-64 915
-30 765
-33 900
-250
-67 380
-32 830
-34 300
-250
Toimintakate
-62 098
-68 128
-64 915
4,5
-64 915
-67 380
-62 098
-68 128
-64 915
4,5
-64 915
-67 380
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Valtuustokauden alussa tarkastuslautakunta laati ohjeellisen arviointisuunnitelman koko valtuustokaudelle.
Suunnitelmassa on määritelty arvioinnin kohteet, perusteet ja aikataulut. Suunnitelma täsmentyy vuosittain
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Tehokkuus ja taloudellisuus
Tarkastuslautakunta €/asukas
Toiminnalliset tunnusluvut
Tarkastuslautakunnan kokoukset
Tarkastusparien tarkastuskäynnit
työohjelmaksi, jossa määritellään eri osastoille arvioinnin painopistealueet. Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 26.8.2014 hyväksynyt työohjelman koskien
vuoden 2014 arviointia.
TP2013
TA2014
TA2015
3,38
3,65
3,43
16
18
16
18
14
18
29
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Kunnanhallitus
Vastuuhenkilö pormestari Helena Rissanen
Tehtävä
Kunnanhallitus vastaa mm. strategisesta suunnittelusta, kunnan taloudesta, henkilöstöpolitiikan johtamisesta, hallinnon, organisaation ja johtamisen kehittämisestä, sidosryhmistä ja tiedottamisesta, seudullisesta yhteistyöstä ja kansainvälistymisestä, asunto-, elinkeinoja maankäyttöpolitiikasta, palvelutoimintojen kehittämisestä ja yhteensovittamisesta.
detoiminnan, avustamisen, ystävyyskuntatoiminnan,
muiden toimikuntien, maaseutuasioiden sekä elinkeinojen kehittämisrahan kustannukset. Tulosalueeseen
sisältyvät myös lautakuntahallintoon kuulumattomat
hallinnon, taloushallinnon, strategia ja kehittäminen,
henkilöstöasioiden, elinkeinotoimen ja työllisyyspalveluiden tulosyksiköt, jotka kunnanhallituksen ja pormestarin apuna tukevat ja luovat edellytyksiä kunnan muiden osastojen tulokselliselle toiminnalle.
Tulosalue sisältää mm. valtuuston, kunnanhallituksen,
pormestarin, kansliapäällikön, yhteisöjäsenyydet, suhTalous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
TS2016
TS2017
3 904 586
99 822
152 521
806 883
2 845 360
4 959 700
80 000
106 000
673 700
4 100 000
4 047 500
75 500
57 000
745 000
3 170 000
3,7
-24,4
-62,6
-7,7
11,4
4 778 450
77 010
58 140
759 900
3 883 400
5 210 019
78 550
59 303
775 098
4 297 068
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-6 681 433
-3 229 526
-2 392 337
-162 528
-492 000
-405 042
-7 486 151
-3 539 342
-2 775 349
-175 400
-514 500
-481 560
-7 694 944
-3 518 906
-2 756 064
-176 400
-790 000
-453 574
15,2
9,0
15,2
8,5
60,6
12,0
-7 848 642
-3 589 284
-2 810 985
-179 928
-805 800
-462 645
-8 005 216
-3 661 070
-2 866 805
-183 527
-821 916
-471 898
Toimintakate
-2 776 847
-2 526 451
-3 647 444
31,4
-3 070 192
-2 795 197
-43 921
-43 438
-6 085
-86,1
-6 207
-6 331
-2 820 768
-2 569 889
-3 653 529
29,5
-3 076 399
-2 801 528
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
30
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Määrärahat mahdollistavat noin 10 valtuuston ja 40
kunnanhallituksen kokousta. Kunnanhallituksen tulosalueelta maksetaan jäsenmaksut, joista pääosan muodostavat Pirkanmaan Liitto, Suomen Kuntaliitto ja Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä. Lisäksi määrärahasta suoritetaan erilaisten tilaisuuksien kustannuksia
(mm. itsenäisyyspäiväjuhlan, uusien kuntalaisten tilaisuus jne. )
järjestelmän arviointi ja kehittämistä jatketaan. Vapautuvien vakanssien täyttäminen harkitaan tarkkaan talousarviovuonna. Vakanssien täyttölupaprosessissa selvitetään entistä tarkemmin sisäiset mahdollisuudet tehtävien uudelleen organisoinnista tai vakanssin täyttämiset henkilöstön sisäisillä siirroilla. Talousarviovuonna
johtamistyössä kiinnitetään eritystä huomiota työturvallisuusjohtamiseen mm. esimiehiä kouluttamalla ja
työyhteisöjen tietoisuutta lisäämällä.
Toimintaympäristön ja käytettävissä olevien resurssien
tiukentuessa esiin nouseviin haasteisiin tulee vastata
taloudellisuuden ja tuottavuuden kehittymisellä. Kustannuslaskennan kehittämisellä voidaan pureutua palveluiden rakenteisiin ja lisätä sisäisen laskennan vaikuttavuutta osana päätöksentekoprosessia. Strategian
mukaisen Toimintamallien ja palvelujärjestelmien uudistamisohjelma käynnistetään sekä aloitetaan hallinnollisen toimistotyön uudelleen organisointi. Palveluksessa on eri toimialoilla työntekijöitä ja viranhaltijoita,
jotka hoitavat yleis-, talous-, henkilöstöhallinto- ja muita toimistotehtäviä. Toimintaympäristön ja toimintojen
jatkuvat muutokset, henkilöstön eläköitymiset, niukkenevat taloudelliset resurssit ja jossain määrin työtehtävien epätasainen jakautuminen, ovat johtaneet tilanteeseen, jossa on ajankohtaista tarkastella em. työtehtäviä kokonaisvaltaisesti.
Uudistetut internet-sivut otetaan käyttöön 1.1.2015.
Sivustossa yksi pääpaino on strategian mukainen asiakaslähtöisyys ja tästä syystä sivujen painopistettä on
muutettu vahvasti sähköisen asioinnin suuntaan. Talousarviovuoden aikana sähköisen asioinnin palveluita
kehitetään ja lisätään. Käyntiasiointia kehitetään yhdenluukun periaatteen mukaiseksi osana kuntakeskuksen suunnittelua. Tarkoituksena on, että sähköisen ja
fyysisen asioinnin toimintamallit ovat jatkossa mahdollisimman yhtenevät.
Työllisyyden hoitoon vaikuttavat vuoden 2015 alusta
voimaan tulevat työmarkkinatukiuudistus ja laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta
(=TYP). Työmarkkinatukiuudistuksen myötä uutena
asiakasryhmänä kunnan osarahoittaman työmarkkinatuen piiriin tulee 300 - 499 päivää työmarkkinatukea
saaneet työnhakijat, joiden osalta maksetaan puolet
passiiviajan työmarkkinatuesta. Yli 1000 päivää työmarkkinatukea saaneiden työnhakijoiden osalta kunta
maksaa aikaisemmasta poiketen peräti 70 % passiiviajan työmarkkinatuesta. Lakimuutosten myötä kohderyhmään kuuluvien työnhakijoiden ohjausta kunnan
tarjoamiin aktiivitoimiin tai muihin soveltuviin työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin tulee kehittää. Soveltuvia aktiivitoimia ovat palkkatuettu työ kunnan omissa
hallintokunnissa tai yrityksissä sekä lakisääteinen kuntouttava työtoiminta. Näiden toimien yhtenä keskeisenä tavoitteena on pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen.
Henkilökunnan työhyvinvointia parannetaan työhyvinvointihankkeen mukaisesti. Kannustavan palkitsemis-
Vuoden aikana tehdään laaja-alainen asukaskysely.
Kyselyn tavoitteena on saada kokonaiskuva siitä, miten
asukkaat kokevat kunnan palvelujen laadun. Vuosittain
toistettaessa tuloksista syntyy vertailukelpoista aineistoa. Tuloksia voidaan hyödyntää mm. tavoitteiden
asettamisessa ja seurannassa, strategian laadinnassa ja
kuntien välisessä benchmarking -toiminnassa.
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat strategista ja
operatiivista toiminnan ja talouden suunnittelua, päätöksentekoa, seurantaa, poikkeamiin reagoimista sekä
suoriutumisen arviointia. Tavoitteena on määritellä
sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan vastuut sekä
tehtävät vastaamaan konsernitasolla kuntalain muutoksia; vastuiden ja tehtävien selkeä jako ja määrittely,
saattaa sisäinen valvonta ja kokonaisvaltaisen riskienhallinta osaksi kuntakonsernin normaaleja suunnitteluja toimintaprosesseja sekä kehittää sisäiseen valvontaan ja riskien hallintaan liittyviä seuranta- ja raportointimenettelyitä.
Muita keskeisiä hankkeita talousarviovuodelle on mm.
Sähke2 -prosessien laadinnan aloittaminen, kustannuslaskennan kehittäminen, seudullisten ICT-hankkeiden
kilpailutus, valtakunnalliset uudistukset ja niiden tarvitsema muutostyö (mm. sosiaali- ja terveydenhuollon
uudistus, kuntalaki ym.), sosiaalisen median strategian
laatiminen.
31
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Aktiivinen elinkeinopolitiikka
Tavoite
Houkutteleva työpaikka-alue ja sijoittumismahdollisuuksien monipuolinen tarjonta.
Toimintasuunnitelma 2015
Yritystonttien riittävä kaavoitus
Maanhankinta
Ennakoivaa ja suunniteltua yritystoiminnan edellytysten luomista
Arviointikriteeri (Mittari)
Yritystonttien varanto, 3-4 vuodeksi
Aktiivinen yhteistyö kunnan yrittäjien ja muiden sidosryhmien kanssa.
Yhteistyösopimuksen (yrittäjäjärjestön kanssa) päivittäminen ja toteuttaminen
AiRRport hanke (vaihe II)
Ammatillisen koulutusyksikkö hankkeen toteutumisen tukeminen
Lentokenttätoimintaa tukevien yritysalueiden kehittäminen
Kokonaisarvio kunnan elinkeinopolitiikasta, tavoitetaso ka 7,8 (Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 ka 7,6)
Koiviston (eteläinen) asemakaavaalueen kehittyminen
Ns. Polkumallin tehokas hyödyntäminen
Kuntouttavaa työtoimintaa vahvistetaan monikanavaisesti
Vänkäritoiminnan lisääminen
Kuntouttavan työtoiminnan päivien
lukumäärän kasvattamien vuoden
2014 tasosta
Toimintasuunnitelma 2015
Asukaskyselyn toteuttaminen
Arviointikriteeri (Mittari)
Kyselyn toteuttaminen ja tavoite
tasojen määrittely
Tampere-Pirkkala lentokenttäalueen kehittäminen
Työnhakija-asiakkaille soveltuvien
aktiivipalveluiden kehittäminen
Työpaikkojen nettolisäys 150 työpaikkaa/vuosi
Pirkkalan työttömyysaste keskimääräistä alhaisempi kaupunkiseudun
muihin kuntiin verrattuna
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Asukaslähtöisyys ja osallisuus
Asukastilaisuuksien määrä 5
kpl/vuosi
Sähköisten palveluiden lisääminen
Tehdään toiminta- ja toteutussuunnitelma
Toiminta- ja toteutussuunnitelma
tehty
32
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Ammatillisesti osaava, hyvinvoiva ja
innostunut henkilöstö
Investointien mitoitus ja rahoitus
suhteutetaan kantokyykyyn
Kunta kasvaa kestävästi
Toimintasuunnitelma 2015
Henkilökunnan työhyvinvoinnin
lisääminen työhyvinvointihankkeen
kautta
Toimiva ja kannustava palkitsemisjärjestelmä
Arviointikriteeri (Mittari)
Sairauspoissaolojen lukumäärä on
alempi kuin edellisenä vuotena
Arvioidaan tulospalkkausjärjestelmän toimivuus ja laajennetaanko
järjestelmän käyttöönottoa
Investointien tulorahoitusprosentti
vähintään 50 prosenttia
Vuotuinen nettokasvu 300-400 henkilöä
Tyytyväisyys ympäristön tilaan kasvaa (Tavoitetason määrittely vuoden
2015 aikana)
Joukkoliikenteen matkustajamäärä
kasvaa
Informatiiviset tunnusluvut
Taloudellisuus
Maanhankintamenot €
Maanmyyntitulot €
Maanvuokraustulot €
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Työllistetyt
TP 2013
TA 2014
TA 2015
1 410 487
2 244 901
597 455
800 000
3 650 000
650 000
700 000
2 900 000
670 000
43
62
43
58
43
45
33
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Ympäristölautakunta
Valvonta ja maankäyttö
Vastuuhenkilöt
Maankäyttö kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen
Rakennusvalvonta rakennustarkastaja Juhani Ruponen
Ympäristönsuojelu ympäristöpäällikkö Vesa Vanninen
Tehtävä
Valvonnan ja maankäytön tulosalue huolehtii lainsäädännössä rakennetulle ympäristölle asetettujen tavoitteiden, kuten hyvän kuntakuvan, turvallisuuden, terveellisyyden ja tarkoituksenmukaisuuden vaatimusten
huomioimisesta. Tähän kuuluvat kaavoituksen, mittauksen, rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun edistäminen, kehittäminen ja valvonta sekä monimuotoisen
ja ekologisesti kestävän luonnonympäristön säilyttäminen.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
TS2016
TS2017
398 887
339 000
351 000
-12,0
368 500
378 500
398 877
339 000
351 000
-12,0
368 500
378 500
10
-100,0
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-1 408 825
-1 041 429
-193 050
-17 882
-1 200
-155 264
-1 576 884
-1 044 202
-385 096
-36 370
-5 000
-106 216
-1 554 057
-1 059 818
-350 636
-26 570
-5 000
-112 033
10,3
1,8
81,6
48,6
316,7
-27,8
-1 559 617
-1 078 150
-343 929
-46 923
-5 100
-85 515
-1 605 069
-1 098 745
-351 209
-61 930
-5 202
-87 983
Toimintakate
-1 009 938
-1 237 884
-1 203 057
19,1
-1 191 117
-1 226 569
-1 009 938
-1 237 884
-1 203 057
19,1
-1 191 117
-1 226 569
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Kuntastrategian mukaista keskustan kehittämistä jatketaan ja toteutetaan. Kuntastrategian ja maapoliittisen
ohjelman mukaisesti vuonna 2015 asemakaavoitusta
kohdennetaan yhdyskuntarakennetta eheyttäviin ja
kustannustehokkaisiin kaavoituskohteisiin. Yleis- ja
asemakaavoitusta toteutetaan hyväksytyn kaavoituskatsauksen 2015 mukaisesti. Asemakaavoituksessa
pyritään monipuoliseen kaavatuotantoon asumisen,
elinkeinoelämän- ja palvelutuotannon tarpeiden mukaisesti eikä erityistä kaavatuotannon painopistettä
esitetä vuodelle 2015. Raakamaan hankinnassa tavoitellaan mahdollisimman yhtenäisiä tilakokonaisuuksia
sekä alueita, jotka liittyvät kunnan omistuksessa oleviin
alueisiin. Kunta- ja seutuyhteistyöhön osallistutaan
aktiivisesti ja kunnan hyväksymän MAL-sopimuksen
mukaisesti. Sisäistä yhteistyötä jatketaan maankäytön
ja teknisen osaston välillä. Laajempaa kaikkien hallintokuntien kanssa toteutettavaa yhteistyötä tehdään kunnan tietojohtamisjärjestelmän avulla.
Rakennusvalvonnan palvelua monipuolistetaan ottamalla käyttöön sähköinen lupapalvelu. Uusittu rakennusjärjestys otetaan käyttöön.
Ympäristönsuojelun tehtävänä on muun muassa ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa ja vähentää pilaantumisesta aiheutuvia vahinkoja, turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö, ehkäistä jätteiden
syntyä ja haitallisia vaikutuksia, edistää luonnonvarojen
kestävää käyttöä sekä torjua ilmastonmuutosta ja tukea muuten kestävää kehitystä.
Ympäristönsuojelun lakisääteiset viranomaistehtävät
ovat lisääntyneet ja uuden ympäristönsuojelulain myötä tehtävien määrä tulee edelleen lisääntymään. Uuden
ympäristönsuojelulain tavoitteena on ympäristönsuojelun valvonnan tehostaminen lisäämällä suunnitelmallisuutta ja riskiperusteisuutta. Uuden ympäristönsuojelulain tarkoituksena on, että valvontasuunnitelmaan ja –
34
Talousarvio 2015
ohjelmaan perustuvan suunnitelmallisen valvonnan
maksullisuuden kautta myös valvonnan voimavarat
vahvistuisivat.
Taloussuunnitelma 2015–2017
Myös ympäristön tilan seurantaa jatketaan ja suunnitelmallisen kestävän kehityksen työtä on tarkoitus
jatkaa. Palvelujen ostoihin (asiantuntijapalvelut) lisätään määrärahaa.
Ympäristönsuojelussa valvontaa pyritään kehittämään
suunnitelmallisemmaksi ja riskiperusteisemmaksi.
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Aktiivinen elinkeinopolitiikka
Tavoite
Maankäytön hallinta ja laadukas
asuminen
Toimintasuunnitelma 2015
Maapoliittisen ohjelman toteuttaminen ja seuranta
Arviointikriteeri (Mittari)
Raakamaan hankinta 10 ha
Toimintasuunnitelma 2015
Keskustan kehittäminen
Arviointikriteeri (Mittari)
Kunnanviraston asemakaavan (kaava
nro 232) hyväksyminen ja koulukeskuksen (kaava nro 240) asemakaavaehdotuksen valmistuminen
Lupien käsittelyaika 1 kk
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Laadukkaat ja tehokkaat palvelut
Rakennusvalvonnan palvelun kehittäminen
Ympäristönsuojelun valvontaa kehitetään ympäristöriskien arviointiin
perustuvaksi
Sähköinen lupapalvelu otettu
käyttöön
Uuden ympäristönsuojelulainmukainen ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma ja –ohjelma tehty
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Maankäytön hallinta ja laadukas
asuminen
Toimintasuunnitelma 2015
Maapoliittisen ohjelman toteuttaminen ja seuranta
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Tehokkuus ja taloudellisuus
Maanhankinta ha
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Toiminnalliset tunnusluvut
2
Kaavoitettu kerrosala m (asuminen)
2
Kaavoitettu kerrosala m (yleiset alueet, liike- ja teollisuust.)
Myönnetyt rakennusluvat
2
Rakennuslupien mukainen krs-m
Ympäristönsuojelun antamat kirjalliset lausunnot
Ympäristönsuojelun tarkastukset (tarkastuspöytäkirja)
Arviointikriteeri (Mittari)
Kunnalla olevan asumiselle ja elinkeinoelämälle osoitetun asemakaavavarannon määrä (50 % valtuustokauden 2013 - 2016 loppuun mennessä)
TP2013
TA2014
TA2015
35,04
15
10
21
21
21
0
0
224
52 683
15
47
20 000
20 000
250
50 000
30
20
10 000
20 000
250
50 000
30
20
35
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
HALLINTO-OSASTO
Talous
TP2013
TA2014
TA2015
TP13TA15%
TS2016
TS2017
4 303 473
99 822
551 398
806 883
2 845 370
5 323 700
80 000
445 000
698 700
4 100 000
4 425 500
75 500
408 000
772 000
3 170 000
2,8
-24,4
-26,0
-4,3
11,4
4 496 950
77 010
426 640
759 900
3 233 400
4 589 519
78 550
437 803
775 098
3 298 068
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-8 154 966
-4 303 152
-2 617 797
-180 510
-493 200
-560 307
-9 186 628
-4 657 862
-3 205 895
-215 070
-519 500
-588 301
-9 368 255
-4 656 803
-3 146 550
-203 770
-795 000
-566 132
14,9
8,2
20,2
12,9
61,2
1,0
-9 532 874
-4 737 199
-3 207 014
-229 001
-810 900
-548 760
-9 677 665
-4 792 645
-3 252 314
-245 707
-827 118
-559 881
Toimintakate
-3 851 493
-3 862 928
-4 942 755
28,3
-5 035 924
-5 088 146
-43 921
-43 438
-6 085
-86,1
-6 207
-6 331
-3 895 414
-3 906 366
-4 948 840
27,0
-5 042 131
-5 094 477
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
36
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
PERUSTURVALAUTAKUNTA
Tehtävä
Perusturvalautakunta vastaa Pirkkalan yhteistoimintaalueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelui-
den järjestämisestä Pirkkalan ja Vesilahden kuntien
asukkaille.
Talous
TP2013
TA2014
TA2015
TP13TA15%
TS2016
TS2017
16 950 826
12 638 301
3 222 403
785 986
304 136
17 242 137
12 727 760
3 390 950
772 627
350 800
18 028 314
12 995 114
3 703 400
743 500
586 300
6,4
2,8
14,9
-5,4
92,8
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-57 517 588
-18 321 959
-32 882 047
-1 301 697
-2 868 064
-2 143 821
-59 727 327
-19 435 436
-33 802 199
-1 248 960
-3 026 000
-2 214 732
-61 266 958
-20 776 491
-33 433 963
-1 388 086
-3 067 400
-2 601 018
6,5
13,4
1,7
6,6
7,0
21,3
18 388 880
13 255 016
3 777 468
758 370
598 026
0
-62 492 297
-21 192 021
-34 102 642
-1 415 848
-3 128 748
-2 653 038
18 756 658
13 520 117
3 853 017
773 537
609 987
0
-63 742 143
-21 615 861
-34 784 695
-1 444 165
-3 191 323
-2 706 099
Toimintakate
-40 566 762
-42 485 190
-43 238 644
6,6
-44 103 417
-44 985 485
-108 302
-141 633
-422 294
289,9
-430 740
-439 354
-40 675 064
-42 626 823
-43 660 938
7,3
-44 534 157
-45 424 839
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Perusturvalautakunnan alle perustetaan vuoden 2015
alusta uusi tulosalue Lasten ja nuorten tukipalvelut,
joka muodostuu sivistyslautakunnan ja perusturvalautakunnan alaisista lasten ja nuorten tukipalveluista
(koulupsykologit ja -kuraattorit, terveyskeskuspsykologit, etsivä nuorisotyö, perheneuvola, kotihoidon perhetyö ja nuorisopsykiatrinen sairaanhoito).
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla on valmisteilla
toimintaan merkittävästi vaikuttavia rakenteellisia
muutoksia. Valmistelussa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki muuttaa voimaantullessaan
palveluiden järjestämis- ja tuottamisvastuut. Mahdolliset rakenteelliset muutokset tulevat vaikuttamaan
myös kunnan muihin toimintoihin.
Perusturvalautakunnan alaisen toiminnan tärkein tavoite on turvata tarvelähtöiset, kustannustehokkaat ja
laadukkaat palvelut. Tavoitteen saavuttamiseksi toiminnan suunnittelussa hyödynnetään hyvinvointiindikaattoreita sekä kunnan tietojohtamisjärjestelmää.
Palvelut lisääntyvät sosiaalipalveluissa ja vanhusten
palveluissa, kun vuoden 2014 lopulla toimintansa aloittaneiden uusien asumispalveluyksiköiden toiminta
vakiintuu ja osin laajenee. Toisaalta yleinen taloudellinen tilanne ja erityisesti Vesilahden kunnan talouden
sopeuttamisohjelma vaikuttavat palveluiden sisältöön,
laajuuteen ja toimipisteisiin.
Perusturvapalveluissa osallistutaan vuosina 2015 –
2016 valtionvarainministeriön kuntien velvoitteiden
vähentämisen tueksi toteutettaviin kuntakokeiluihin,
mikäli ministeriö hyväksyy esitetyt hankkeet (hyvinvoinnin integroitu toimintamalli lasten ja nuorten palveluissa sekä sosiaalihuollon valvontaa koskeva hanke).
37
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Aktiivinen elinkeinopolitiikka
Tavoite
Laadukkaat ostopalvelut tukemaan
omaa palvelutuotantoa
Toimintasuunnitelma 2015
Palvelusetelien käytön laajentaminen päätösten mukaisesti
Arviointikriteeri (Mittari)
Palvelusetelien käyttömäärä
Toimintasuunnitelma 2015
Hyvinvointityön toteuttaminen hyvinvointikertomuksen tavoitteiden
mukaisesti
Arviointikriteeri (Mittari)
Hyvinvointikertomuksen tavoitteiden toteutuminen
Yhteistyö kolmannen sektorin toimijoiden kanssa
Asiakaskyselyn toteuttaminen
Tapahtumien määrä
Toimintasuunnitelma 2015
Henkilökunnan työhyvinvoinnin
lisääminen työhyvinvointihankkeen
kautta
Arviointikriteeri (Mittari)
Sairauspoissaolojen lukumäärä on
alempi kuin edellisenä vuonna
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
Kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien ylläpitäminen
Toiminnan vaikuttavuuden arviointi
ja kehittäminen asiakaskyselyn perusteella
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Ammatillisesti osaava, hyvinvoiva ja
innostunut henkilöstö (henkilöstöhallinnon asettama tavoite)
38
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Perusturvan hallintopalvelut
Vastuuhenkilö perusturvajohtaja Paula Paavilainen
Tehtävä
Perusturvan hallintopalvelujen tulosalue toimii talousja hallintopalveluja tuottavana tukipalveluna perustur-
valautakunnan ja ympäristöterveydenhuollon jaoston
alaisille tulosalueille.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
84 003
83 695
93 006
93 006
58 772
58 772
308
TP13TA15%
TS2016
TS2017
-30,0
-29,8
59 947
59 947
61 146
61 146
-100,0
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-464 613
-321 116
-73 670
-2 657
-16 900
-50 270
-474 302
-314 275
-101 710
-5 150
-20 000
-33 167
-418 355
-304 900
-55 655
-4 700
-20 000
-33 100
-10,0
-5,0
-24,5
76,9
18,3
-34,2
-426 722
-310 998
-56 768
-4 794
-20 400
-33 762
-435 256
-317 218
-57 903
-4 890
-20 808
-34 437
Toimintakate
-380 610
-381 296
-359 583
-5,5
-366 775
-374 110
-380 610
-381 296
-359 583
-5,5
-366 775
-374 110
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Perusturvan hallintopalveluiden tulosalueella vuoden
2015 toimintaan vaikuttavat mahdollisesti tulossa olevat rakenteelliset muutokset (sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistus ja selvitys ympärisINFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
töterveydenhuollon laajemmasta yhteistyöstä) sekä
Vesilahden kunnan talouden sopeuttamistarpeet. Perusturvan hallintopalveluiden toiminnassa on keskeistä
tiivis seudullinen yhteistyö.
TP2013
TA2014
4
TA2015
4
4
39
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Sosiaalipalvelut
Vastuuhenkilö sosiaalityön johtaja Virpi Kokko
Tehtävä
Sosiaalipalvelujen tulosalueen tehtävänä on tuottaa
vammaisten, aikuissosiaalityön, lapsiperheiden ja maa-
hanmuuttajien sosiaalipalvelut Pirkkalan yhteistoiminta-alueen asukkaille.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
TS2016
TS2017
3 234 733
2 348 175
23 982
722 886
139 690
3 293 943
2 414 143
48 800
672 500
158 500
3 657 497
2 637 597
141 200
684 500
194 200
13,1
12,3
488,8
-5,3
39,0
3 730 647
2 690 349
144 024
698 190
198 084
3 805 260
2 744 156
146 904
712 154
202 046
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-9 437 431
-1 306 615
-5 558 874
-14 157
-2 338 504
-219 281
-9 788 215
-1 555 281
-5 465 013
-23 800
-2 501 000
-243 121
-10 852 292
-1 938 231
-6 004 325
-52 250
-2 522 400
-335 086
15,0
48,3
8,0
269,1
7,9
52,8
-11 069 339
-1 976 996
-6 124 412
-53 295
-2 572 848
-341 788
-11 290 725
-2 016 536
-6 246 900
-54 361
-2 624 305
-348 623
Toimintakate
-6 202 698
-6 494 272
-7 194 795
16,0
-7 338 692
-7 485 465
-3 677
-6 670
-32 211
776,0
-32 855
-33 512
-6 206 375
-6 500 942
-7 227 006
16,4
-7 371 547
-7 518 977
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Kehitysvammaisten asumispalveluyksikön Silvonrinteen
toiminnan vakiinnuttaminen on vammaispalveluiden
vuoden 2015 keskeisin painopistealue. Talousarviovuoden aikana laaditaan vammaispalvelujen työ- ja päivätoimintaa koskeva suunnitelma, joka sisältää myös
avotyötoiminnan käynnistämisen Pirkkalassa. Kehitysvammaisten määrä ja palvelujen tarve on ollut kasvussa. Tämä edellyttää uudenlaisia yhteistyömuotoja esimerkiksi aikuistuvien kehitysvammaisten ja heidän
perheidensä kanssa palvelutarpeiden ennakoimiseksi.
Aikuissosiaalityössä jatketaan hyvää yhteistyötä työllisyydenhoidon yksikön, terveyspalvelujen sekä päihdeja mielenterveyspalvelujen kanssa. Työskentelyn painopisteenä ovat työttömät ja ilman ammatillisista koulutusta olevat nuoret, joita tuetaan ennaltaehkäisevästi
kokonaisvaltaiseen elämänhallintaan ja ohjataan työvoimapoliittisiin aktivointitoimenpiteisiin, opiskeluun
tai työelämään.
Lastensuojelussa vakiinnutetaan vuoden 2014 aikana
käyttöönotetut päivystys- ja toimintakäytännöt. Lastensuojelutarpeen selvittämistä kehittävä LasSe-hanke
jatkuu vuonna 2015.
Päihdepalveluissa toimintaympäristö muuttuu, kun
Mainiemen kuntayhtymä lopettaa toimintansa. Myös
A-klinikkasäätiön toiminnan muutokset voivat vaikuttaa
palvelujen saatavuuteen. Yhteistoiminta-alueen päihdepalvelujen kokonaisuutta kehitetään yhteistyössä
kunnan muiden toimijoiden ja kolmannen sektorin
kanssa.
Pirkkalan kunta on tehnyt päätöksen kiintiöpakolaisten
vastaanottamisesta vuosille 2015 – 2024. Kiintiöpakolaisten määrä on sopimuksen mukaan enintään 15
henkilöä vuodessa. Määrä sisältää myös perheenyhdistämisen kautta kuntaan muuttavat henkilöt.
40
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Asiakas- ja omaisyhteistyön lisääminen ja parantaminen
Vammaispalvelujen, aikuissosiaalityön ja lastensuojelun käsittelyajoissa toteutuvat lakisääteiset määräajat
Toimintasuunnitelma 2015
Asiakastyytyväisyyskyselyn toteuttaminen
Toimintakäytäntöjen ohjaaminen ja
resurssien kohdentaminen esimiestyöllä poikkeustilanteissa
Arviointikriteeri (Mittari)
Asiakastyytyväisyys on vähintään 70
%
Lakisääteisten määräaikojen toteuma on 100 %
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, PIRKKALA
Taloudellisuus
Toimeentulotuen menot €/asukas
Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja
tukitoimien menot yhteensä €/asukas
Lastensuojelun sijaishuollon menot €/alle 18-vuotiaat
Toiminnalliset tunnusluvut
Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet
Toimeentulotukea saaneet 18-24-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä
Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua saavat 31.12.
Lapsia lastensuojelun sosiaalityön asiakkaina 31.12.
TP2013
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, VESILAHTI
Taloudellisuus
Toimeentulotuen menot €/asukas
Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja taloudellisten
tukitoimien menot yhteensä €/asukas
Lastensuojelun sijaishuollon menot €/alle 18-vuotiaat
Toiminnalliset tunnusluvut
Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet
Toimeentulotukea saaneet 18-24-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä
Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua saavat 31.12.
Lapsia lastensuojelun sosiaalityön asiakkaina 31.12.
TP2013
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Vakanssit
TA2014
TA2015
88
85
85
54
181
60
162
66
194
565
15,0
131
200
580
13,0
130
160
640
13,0
135
190
TA2014
TA2015
52
60
53
57
506
88
402
87
450
105
20,8
51
45
150
21,0
80
55
120
19,0
75
40
28
46
46
41
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Lasten ja nuorten tukipalvelut
Vastuuhenkilö sosiaalityön johtaja Virpi Kokko
Tehtävä
Tulosalue tukee ennaltaehkäisevästi lasten ja nuorten
kasvua ja kehitystä sekä vanhempia heidän kasvatustehtävässään.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Hyvinvointikertomuksen mukaan lapsiperheiden tuen
tarve on kasvussa. Toimettomien nuorten määrän ja
nuorisotyöttömyyden kasvun taittaminen edellyttää
panostamista perheiden varhaiseen tukeen. Tulosalueen tavoitteena on lapsiperheiden ja nuorten ennaltaehkäisevien palvelujen vahvistaminen päällekkäisyyksiä
poistamalla ja palveluohjausta parantamalla.
1.1.2015 aloittavan tulosalueen muodostavat perheneuvolapalvelut, erityistyöntekijät terveydenhuollosta
ja nuorisotyöstä, koulupsykologi- ja kuraattoripalvelut,
lapsiperheiden perhetyö ja etsivä nuorisotyö. Lasten,
TP13TA15%
TS2016
TS2017
145 100
104 100
11 000
30 000
148 002
106 182
11 220
30 600
150 962
108 306
11 444
31 212
-1 023 638
-931 656
-60 845
-6 186
-1 044 111
-950 289
-62 062
-6 310
-1 064 993
-969 295
-63 303
-6 436
-24 951
-25 450
-25 959
-878 538
-896 109
-914 031
-1 206
-1 230
-1 255
-879 744
-897 339
-915 286
nuorten ja lapsiperheiden ennaltaehkäiseviä palveluja
vahvistetaan moniammatillisella yhteistyöllä. Tulosalueelle laaditaan asiakaslähtöinen toimintamalli vuoden
2015 aikana. Tavoitteena on luoda perustasolle matalan kynnyksen palvelu lapsille, nuorille ja heidän perheilleen.
Tulosalueen toimintamallin tueksi Pirkkalan kunta osallistuu valtiovarainministeriön kuntakokeiluhankkeeseen, mikäli hanke toteutuu. Integroitujen hyvinvointipalveluiden -hankkeen tavoitteena on tukea kuntia
asiakaslähtöisen palvelurakenteen poikkihallinnollisessa kehittämisessä.
42
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Kuntalaiset osallistuvat aktiivisesti
palvelujen kehittämiseen (hyvinvointikertomuksen mukainen tavoite)
Toimintasuunnitelma 2015
Kuntalaiset osallistuvat palvelujen
kehittämistyöhön (esim. perhefoorumin järjestämä asukasilta)
Arviointikriteeri (Mittari)
Järjestettyjen tilaisuuksien ja niihin
osallistuneiden määrä, tilaisuuksista
saatu palaute
Vanhemmuuden vahvistuminen ja
lapsiperheiden hyvinvoinnin edistyminen (hyvinvointikertomuksen
mukainen kehittämishaaste)
Palveluja tarjotaan perheen kokonaistilanteen ja tarpeen mukaan,
perheen voimavaroja tukien
Asiakaskyselyn tulokset (kokemus
palvelujen saatavuudesta, vaikuttavuudesta ja riittävyydestä)
Toimintasuunnitelma 2015
Tulosalueelle laaditaan asiakaslähtöinen toimintamalli
Arviointikriteeri (Mittari)
Uuden tulosalueen toimintamalli on
valmis
Uuden toimintamallin laatiminen ja
vakiinnuttaminen
Palveluprosessikuvaukset on laadittu
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Palvelurakenteen selkiyttäminen
(päällekkäisyyksien poistaminen,
palveluohjauksen parantaminen)
Lapsiperheiden ennaltaehkäisevien
palvelujen vahvistaminen moniammatillisella yhteistyöllä (hyvinvointikertomuksen mukainen tavoite)
Ennaltaehkäisevien ja korjaavien
palveluiden käytön seurantamittariston luominen
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Toiminnalliset tunnusluvut
Pisin jonotusaika perheneuvolaan (ei-kiireellisissä asioissa), kk
Etsivän nuorisotyön asiakkuuksien lukumäärä
Perhetyötä saaneiden perheiden lukumäärä
Ennaltaehkäisevien palvelujen käyttö
lisääntyminen suhteessa korjaaviin
palveluihin (pitkän aikavälin tavoite)
TP 2013
TA 2014
TA 2015
20,55
3,5
80
60
43
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Vanhusten palvelut
Vastuuhenkilö vanhustyön johtaja Jutila Tuula
Tehtävä
Vanhusten palveluiden tulosalueen tehtävänä on tuottaa ja kehittää ikäihmisten palveluita paikallisista tarpeista ja voimavaroista lähtien yhteistyössä kolmannen
sektorin, yksityisten palveluntuottajien sekä asiakkai-
den, omaisten ja muiden kuntalaisten kanssa. Vanhusten palveluiden tulosalueen tavoitteena on edistää
ikäihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä sekä parantaa palvelujen laatua ja vaikuttavuutta.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
TP13TA15%
TS2016
TS2017
4 982 133
2 761 471
2 036 429
21 411
162 822
4 976 557
2 736 507
2 031 150
16 900
192 000
5 387 535
2 763 435
2 213 000
19 700
391 400
8,1
0,1
8,7
-8,0
140,4
5 495 286
2 818 704
2 257 260
20 094
399 228
5 605 192
2 875 078
2 302 405
20 496
407 213
-12 024 077
-7 561 853
-2 746 435
-307 704
-495 268
-912 817
-12 196 824
-7 688 388
-2 782 005
-294 645
-490 000
-941 786
-13 032 445
-8 230 494
-2 764 662
-313 750
-510 000
-1 213 539
8,4
8,8
0,7
2,0
3,0
32,9
-13 293 094
-8 395 104
-2 819 955
-320 025
-520 200
-1 237 810
-13 558 956
-8 563 006
-2 876 354
-326 426
-530 604
-1 262 566
-7 041 944
-7 220 267
-7 644 910
8,6
-7 797 808
-7 953 764
-19 760
-17 716
-120 893
511,8
-123 311
-125 777
-7 061 704
-7 237 983
-7 765 803
10,0
-7 921 119
-8 079 541
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti vanhusten
pitkäaikaista laitoshoitoa tulee vähentää. Yhteistoiminta-alueella muutetaan tavoitteen toteuttamiseksi kaksi
pitkäaikaisen laitoshoidon yksikköä tehostetun palveluasumisen yksiköiksi vuoden 2015 alusta lukien. Lisäksi
Vesilahdella vähennetään kaksi pitkäaikaisen laitoshoidon asiakaspaikkaa. Yksi Vesilahden tehostetun
palveluasumisen paikoista muutetaan lyhytaikaishoidon paikaksi, jotta omaishoidon vapaiden aikainen
hoito voidaan järjestää. Muutosten jälkeen yhteistoiminta-alueella olevien pitkäaikaishoidon paikkojen
määrä on kolmannes kaikista ympärivuorokautisista
hoivapalvelupaikoista.
Senioritalon toinen 16-paikkainen ryhmäkoti otetaan
käyttöön 1.3.2015 alkaen. Suunnitelmana on viiden
asukaspaikan myyminen määräaikaisesti Nokian kaupungille. Lisäksi selvitetään mahdollisuutta vuokrata
kolmas ryhmäkoti määräaikaisesti yksityiselle palveluntuottajelle. Kotihoidon aluepisteiden ja Ikäpisteen toiminta siirtyy Senioritaloon vuoden 2015 alussa.
Kotihoidossa panostetaan iäkkäiden asiakkaiden kotiutumiseen sairaalasta ja heidän kuntoutumisensa edistämiseen. Asiakastietojärjestelmä yhtenäistetään ja
kotihoidon toiminnan tehostamiseksi otetaan käyttöön
mobiilisovellus ja toiminnanohjausjärjestelmä. Vesilahdella lisätään vanhusten päivätoimintaa yhdellä arkipäivällä 1.4.2015 alkaen. Kotihoidon perhetyö siirtyy
vuoden 2015 alusta perustettavalle lasten ja nuorten
tukipalveluiden tulosalueelle.
Omaishoitajien jaksamista tuetaan terveystarkastuksilla, kuntoneuvonnalla, virkistystoiminnalla ja vertaistuella.
Kotihoidon ja ympärivuorokautisten hoivapalveluiden
omavalvontasuunnitelmien tulee olla käytössä ja julkisesti nähtävillä vuoden 2015 alusta lähtien vanhuspalvelulain mukaisesti. Niiden avulla varmistetaan palvelujen laatua, turvallisuutta ja asianmukaisuutta. Iäkkäälle henkilölle on vanhuspalvelulain mukaisesti tarvittaessa nimettävä vastuutyöntekijä palvelujen toteuttamiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa.
Vastuuhenkilön nimeäminen voi olla tarpeen vaikka
asiakas ei olisikaan vanhusten palveluiden asiakas.
44
Talousarvio 2015
Vanhusten palveluissa jatketaan hankeyhteistyötä
palveluiden kehittämiseksi. Vuonna 2015 aloitetaan
yhteistyö VTT:n ja teknologiayritysten kanssa, osallistutaan Tampereen ammattikorkeakoulun koordinoimaan
Toiminnalliset tavoitteet
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Ikäihmisten yhteisöllisyyden lisääntyminen
Kotihoidon asiakkaiden turvallisuuden kokemuksen varmistaminen
Vanhusten palveluiden asiakkaiden
palvelujen laadun varmistaminen
Taloussuunnitelma 2015–2017
SeniorLab -hankkeeseen sekä Valtiovarainministeriön
kuntakokeiluhankkeeseen, mikäli suunnitellut hankkeet
toteutetaan.
Toimintasuunnitelma 2015
Tuetaan yhteisöllisyyttä ikäihmisille
järjestettävillä tilaisuuksilla (vanhusneuvoston, seniorifoorumin, vapaaaikapalveluiden ja eläkeläisjärjestöjen järjestämät tilaisuudet)
Asiakkaan palvelut järjestetään kotiin
välttämällä päällekkäisiä toimintoja
(kotisairaanhoitajat ja kotihoitajat
toimivat yhtenäisenä tiiminä)
Kotihoidon asiakastietojärjestelmän
yhtenäistäminen, toiminnan ohjauksen ja mobiilisovelluksen käyttöönotto
Toteutetaan palveluiden laatua ja
riittävyyttä koskeva kysely palveluiden käyttäjille, heidän läheisilleen ja
henkilöstölle
Arviointikriteeri (Mittari)
Ikäihmisille tarkoitettujen tilaisuuksien ja tilaisuuksiin osallistuneiden
määrä
Kotipalvelulla ja kotisairaanhoidolla
ei ole päällekkäisiä toimintoja (seurantamittaukset)
Asiakkaisiin kohdentuva välitön työaika lisääntyy kotihoidossa 6 %
vuonna 2015
Palvelut vastaavat asiakkaan tarpeita, arvosana vähintään 8 asteikolla 410
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Kaikissa työvuoroissa on ympärivuorokautisen hoivan mitoituksen mukainen ammattitaitoinen henkilöstö
Toimintasuunnitelma 2015
Työvuorot suunnitellaan mitoituksen
mukaisella ammattitaitoisella henkilöstöllä
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, PIRKKALA
Taloudellisuus
Kotihoidon nettomenot (kotihoito ja sen tukipalvelut) €/asukas
Omaishoidon nettomenot €/asukas
Pitkäaikaisen laitoshoidon nettomenot €/asukas
Tehostetun palveluasumisen nettomenot €/asukas
Toiminnalliset tunnusluvut
Kotihoidon käynnit (sis. kotipalvelut ja kotisairaanhoito)
Tukipalveluasiakkaat
Omaishoidon tuen saajat
Pitkäaikaisen laitoshoidon hoitopäivät
joista lyhytaikaiset hoitopäivät
Tehostetun palveluasumisen asumisvuorokaudet (sisältää ostopalvelun)
Arviointikriteeri (Mittari)
Suunnitelman mukainen toteutuminen 100 %
TP2013
TA2014
TA2015
99
37
133
84
121
28
138
82
118
32
105
137
61 390
230
76
17 826
2 089
14 861
57 000
230
71
17 900
2 070
14 350
70 700
230
75
14 600
4 020
22 330
45
Talousarvio 2015
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, VESILAHTI
Taloudellisuus
Kotihoidon nettomenot (kotihoito ja sen tukipalvelut) €/asukas
Omaishoidon nettomenot €/asukas
Pitkäaikaisen laitoshoidon nettomenot €/asukas
Tehostetun palveluasumisen nettomenot €/asukas
Toiminnalliset tunnusluvut
Kotihoidon käynnit (sis. kotipalvelu ja kotisairaanhoito)
Tukipalveluasiakkaat
Omaishoidon tuen saajat
Pitkäaikaisen laitoshoidon hoitopäivät
Tehostetun palveluasumisen asumisvuorokaudet
joista lyhytaikaiset hoitopäivät
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Vakanssit
Taloussuunnitelma 2015–2017
TP2013
TA2014
TA2015
163
24
276
72
154
22
267
55
182
24
176
174
21 425
164
18
10 826
3 202
7
20 000
195
15
10 722
3 200
0
23 000
180
15
5 840
8 030
365
155
166
176
46
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Perusterveydenhuolto
Vastuuhenkilö ylilääkäri Pirkko Ranki
Tehtävä
Perusterveydenhuollon tulosalue vastaa terveydenhuoltolain mukaisista perusterveydenhuollon palveluista Pirkkalan yhteistoiminta-alueelle.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
TS2016
TS2017
4 400 376
3 244 117
1 137 406
17 536
1 317
4 604 432
3 286 905
1 291 000
26 227
300
4 496 679
3 174 479
1 315 700
5 800
700
2,2
-2,1
15,7
-66,9
-46,8
4 586 612
3 237 968
1 342 014
5 916
714
4 678 345
3 302 729
1 368 854
6 034
728
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-15 137 473
-9 132 375
-4 049 074
-977 180
-17 392
-961 452
-15 965 023
-9 877 492
-4 156 315
-925 365
-15 000
-990 851
-15 565 188
-9 371 210
-4 179 670
-1 011 200
-15 000
-988 108
2,8
2,6
3,2
3,5
-13,8
2,8
-15 876 491
-9 558 634
-4 263 263
-1 031 424
-15 300
-1 007 870
-16 194 021
-9 749 806
-4 348 529
-1 052 053
-15 606
-1 028 027
Toimintakate
-10 737 097
-11 360 591
-11 068 509
3,1
-11 289 879
-11 515 676
-84 866
-117 247
-267 984
215,8
-273 344
-278 810
-10 821 963
-11 477 838
-11 336 493
4,8
-11 563 223
-11 794 486
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Asukasmäärän kasvu edellyttää toimintatapojen uudistamista perusterveydenhuollossa. Neuvoloissa lisätään
ryhmävastaanottoja ja kuntoutuspalveluissa otetaan
käyttöön fysioterapeuttien ns. suoravastaanotot. Sähköisen ajanvarauksen valikoimaa laajennetaan siihen
soveltuvissa palveluissa. Avosairaanhoidon vastaanottotoiminnassa vakiinnutetaan runsaasti palveluita tarvitsevien potilaiden vastaanottokäytännöt.
Päivystysasetus tulee voimaan 1.1.2015. Tavoitteena
on, että Pirkkalan terveyskeskuksen arki-iltapäivystys
siirtyy Acutan yhteispäivystykseen klo 20.00 alkaen ja
viikonloppuisin klo 18.00 alkaen. Tämä lisäisi vastaanottopalveluiden saatavuutta arkipäivisin. Vesilahden
kunnan asukkaiden iltapäivystys jatkuu Lempäälässä ja
yöpäivystys Valkeakosken aluesairaalassa vuonna 2015.
Lasten ja nuorten psykososiaaliset tukipalvelut siirretään vuoden 2015 alusta perustettavaan lasten ja nuorten tukipalveluiden tulosalueelle. Perusterveydenhuollosta uudelle tulosalueelle siirtyy Helaakallion psykiatrista sairaanhoitajapanosta, kouluterveydenhuollon
psykiatrinen sairaanhoitaja, kaksi terveyskeskuspsykologia ja neuvolan perhetyöntekijä.
Sähköinen
potilasarkisto
otetaan
Mediatri
potilastietojärjestelmää käyttävissä kunnissa käyttöön
kevään 2015 aikana. Sähköisen potilasarkiston käyttöönotto edellyttää laajamittaista koulutusta henkilöstölle sekä ohjelmistoinvestointeja. Kanta-arkiston käyttöönotto lisää myös käyttötalousmenoja esimerkiksi
Kelalle maksettavina korvauksina.
47
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Palvelujen saatavuuden parantaminen
Toimintasuunnitelma 2015
Palveluvalikoiman monipuolistaminen
Arviointikriteeri (Mittari)
Hoitoonpääsy (jonotilastot)
Päivystyksen sairaanhoitajan käyntimäärä
Suoravastaanottojen käyntimäärä
(fysioterapia)
Terveyskeskussairaalan kuormitusprosentti vähintään 90 %
Ryhmäkäyntien lukumäärä
Asiakaskyselyn tulokset
Lasten ja nuorten suun terveyden
paraneminen
Asiakastyytyväisyyskyselyn toteuttaminen
Toteutetaan asetuksen mukainen
suun terveydenhuolto
Pitkäaikaissairaan potilaan hyvinvoinnin lisääntyminen
Painopiste ennaltaehkäisevässä suun
terveydenhuollossa
Pitkäaikaissairaille potilaille tehdään
hoitosuunnitelma omahoidon tueksi
Karieshampaiden lukumäärän väheneminen (DMF-indeksit)
Pitkäaikaissairaiden potilaskeskeisen
hoidon kyselyn (Pacic -asiakaskysely)
keskiarvo vähintään 3
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Yhteydenoton sujuvuuden parantaminen
Toimintasuunnitelma 2015
Sähköisten palvelujen laajentaminen
Arviointikriteeri (Mittari)
Sähköisten ajanvarausten lukumäärä
suhteessa käyntimäärään
Puheluiden vastausprosentti yli 80
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, PIRKKALA
Taloudellisuus
Perusterveydenhuollon nettomenot €/asukas
Terveyskeskussairaalan nettomenot €/asukas
Toiminnalliset tunnusluvut
Vastaanottokäynnit
Lääkärin vastaanotolla ja päivystyksessä
Sairaanhoitajan vastaanotolla
Neuvolakäynnit (hoitajat ja lääkärit)
Kouluterveydenhuollon käynnit (hoitajat ja lääkärit)
Mielenterveyskäynnit
Suun terveydenhuollon käynnit
Terveyskeskussairaala
hoitopäivät
hoitojaksot
TP2013
TA2014
TA2015
589
115
618
114
601
99
24 768
13 755
14 705
11 969
5 083
20 877
30 000
16 000
15 000
13 000
6 500
22 000
28 000
14 000
15 000
13 000
6 500
22 000
8 930
821
10 000
1 000
10 000
1 000
48
Talousarvio 2015
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, VESILAHTI
Taloudellisuus
Perusterveydenhuollon nettomenot €/asukas
Terveyskeskussairaalan nettomenot €/asukas
Toiminnalliset tunnusluvut
Vastaanottokäynnit
Lääkärin vastaanotolla ja päivystyksessä
Sairaanhoitajan vastaanotolla
Neuvolakäynnit (hoitajat ja lääkärit)
Kouluterveydenhuollon käynnit (hoitajat ja lääkärit)
Mielenterveyskäynnit
Suun terveydenhuollon käynnit
Terveyskeskussairaala
hoitopäivät
hoitojaksot
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Vakanssit
Taloussuunnitelma 2015–2017
TP2013
TA2014
TA2015
636
131
670
135
636
86
5 317
3 407
3 163
1 999
809
4 816
5 200
3 200
2 700
2 100
1 000
6 000
5 100
3 400
2 500
2 100
830
5 200
2 758
278
3 000
300
172
177
178
49
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Erikoissairaanhoito
Vastuuhenkilö ylilääkäri Pirkko Ranki
Tehtävä
Erikoissairaanhoidon tulosalueen tehtävänä on vastata
Pirkkalan yhteistoiminta-alueen erikoissairaanhoidon
palveluista.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13-TA15%
TS2016
TS2017
4 249 582
4 200 844
24 586
24 152
4 274 199
4 197 199
20 000
57 000
4 282 731
4 256 731
22 500
3 500
0,8
1,3
-8,5
-85,5
4 368 386
4 341 866
22 950
3 570
4 455 753
4 428 703
23 409
3 641
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-20 453 994
-21 302 963
-20 375 040
-0,4
-20 782 541
-21 198 192
-20 453 994
-21 297 156
-20 368 806
-0,4
-20 776 182
-21 191 706
-5 807
-6 234
-6 359
-6 486
Toimintakate
-16 204 412
-17 028 764
-16 092 309
-0,7
-16 414 155
-16 742 439
-16 204 412
-17 028 764
-16 092 309
-0,7
-16 414 155
-16 742 439
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Pirkkalan yhteistoiminta-alue ostaa erikoissairaanhoidon palveluja Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä, Tampereen kaupungilta ja yksityissektorilta. Erikoissairaanhoidossa haasteena on kustannusten kasvun hallitseminen erityisesti Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tuottaminen palveluiden osalta. Sen vuoksi kehyskuntien
tilaajarengas jatkaa vuonna 2015 tiivistä yhteistyötä
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin eri tulosalueiden kanssa
toimintakäytäntöjen tehostamiseksi ja kustannuskasvun hillitsemiseksi. Yksityissektorin kanssa tehdään
tiivistä yhteistyötä tarkoituksenmukaisen palvelusetelivalikoiman varmistamiseksi.
50
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Oikea-aikaiset ja tarpeenmukaiset
erikoissairaanhoidon palvelut
Toimintasuunnitelma 2015
Julkisen terveydenhuollon hoitoonpääsykriteereiden noudattaminen
Arviointikriteeri (Mittari)
Hoitotakuun toteutuminen
Palvelusetelivalikoiman tarkistaminen yhteistyössä palveluntuottajien
kanssa
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Erikoissairaanhoidon kustannusten
hallinta
Toimintasuunnitelma 2015
Yhteistyötä erikoissairaanhoidon
palveluntuottajien kanssa lisätään
Arviointikriteeri (Mittari)
Sairaanhoitopiirin palvelujen toteutuminen palvelusopimuksen mukaisesti
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, PIRKKALA
Taloudellisuus
Erikoissairaanhoidon nettomenot €/asukas
TP2013
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, VESILAHTI
Taloudellisuus
Erikoissairaanhoidon nettomenot €/asukas
TP2013
883
937
TA2014
915
TA2014
932
TA2015
851
TA2015
941
51
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Ympäristöterveydenhuolto
Vastuuhenkilö va. ympäristöterveyspäällikkö Kirsi Sario
Tehtävä
Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkö (Pirteva)
tuottaa ympäristöterveysvalvonnan ja eläinlääkintä-
huollon palvelut Hämeenkyrön, Lempäälän, Pirkkalan ja
Vesilahden kunnille sekä Nokian ja Ylöjärven kaupungeille. Pirkkalan kunta toimii isäntäkuntana.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Toimintakate
TS2016
TS2017
1 370 643
1 086 744
195 922
87 977
1 415 749
1 101 749
184 000
130 000
1 455 265
1 109 034
206 231
140 000
6,2
2,1
5,3
59,1
1 484 371
1 131 215
210 356
142 800
1 514 058
1 153 839
214 563
145 656
-1 527 564
-1 290 019
-125 812
-25 783
-20 046
-65 904
-1 566 724
-1 347 409
-125 414
-13 600
-17 000
-63 301
-1 599 986
-1 323 217
-139 745
-22 500
-20 000
-94 524
4,7
2,6
11,1
-12,7
-0,2
43,4
-1 631 985
-1 349 681
-142 540
-22 950
-20 400
-96 414
-1 664 626
-1 376 675
-145 391
-23 409
-20 808
-98 343
-156 921
-150 975
-144 721
-7,8
-147 614
-150 568
-5 100
-5 202
-152 714
-155 770
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
TP13TA15%
-5 000
-156 921
-150 975
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Ympäristöterveysvalvonnan tilat sijaitsevat Pirkkalassa
ja nykyiset eläinlääkintähuollon toimipisteet Hämeenkyrössä, Vesilahdella ja Ylöjärvellä. Nykyiset eläinlääkintähuollon vuokratilat ovat osin epätarkoituksenmukaisia ja Ylöjärven toimipisteen vuokrasopimuksen jatko
-149 721
-4,6
on epävarma. Vuoden 2015 aikana Pirtevan toimisto ja
eläinlääkärivastaanotto siirtyvät uusiin tiloihin Pirkkalassa.
Valvonnan laatua edistetään vertaistarkastuksilla ja
laatukäsikirjan kehittämisellä.
52
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Aktiivinen elinkeinopolitiikka
Tavoite
Valvonta on tehokasta, tasapuolista
ja oikeudenmukaista
Valvonta on näkyvää
Eläinterveydenhuollon palvelujen
kysyntä lisääntyy lainsäädännön
mukaisesti
Toimintasuunnitelma 2015
Tehdään 6 vertaistarkastusta
Osallistutaan valtakunnalliseen valvonnan näkyvyys kampanjaan
Terveydenhuoltosopimukset lisääntyvät 10 %
Arviointikriteeri (Mittari)
Vertaistarkastusten määrä ja tarkastuslomakkeiden vastaavuus (Oiva)
Valvontakampanja on toteutettu
Pirtevan alueella
Terveydenhuoltosopimusten määrä
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Ympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen torjunnan sisällyttäminen
kaikkeen päätöksentekoon
Terveyshaittojen estäminen ja niiden
nopea poistaminen
Toimintasuunnitelma 2015
Kuntien ohjeistaminen ja lausuntojen antaminen kuntien suunnitteluun
Ympäristöterveydenhuollon valmiussuunnitelman ja vesilaitosten valvontatutkimusohjelmien päivittäminen
Arviointikriteeri (Mittari)
Annettujen lausuntojen lukumäärä
Toimintasuunnitelma 2015
Henkilökunnan erikoistumisen tukeminen (tuotantoeläimet, terveydensuojelu ja elintarvikevalvonta)
Tehdään elintarvikevalvonnan sisäinen arviointi
Arviointikriteeri (Mittari)
Sisäisten ja ulkoisten koulutustilaisuuksien määrä
Vesilaitosten valvontatutkimusohjelmat päivitetty 100 %:sti
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Osaava, motivoitunut ja sitoutunut
henkilökunta
Valvontakäytäntöjen yhtenäistäminen
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Tehokkuus ja taloudellisuus
Maksutuotot €
Valvontasuunnitelman toteutumisaste %
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Toiminnalliset tunnusluvut
Tavoitetaso käsittelyaikojen ylityksille %
Hakemusten käsittelyaika 60 vrk
Asunnontarkastus/ muu toimenpide 14 vrk
Tarkastuspöytäkirja asiakkaalle 14 vrk
Eläinsuojelutarkastus/muu toimenpide 7 vrk
Tavoitetaso tavoitteiden toteumalle
Arviointi toteutettu ja korjaavat
toimenpiteet on tehty
TP2013
TA2014
TA2015
195 922
76
180 000
80
206 231
80
22
23
23
0
0
3,2
22
0
0
0
0
0
0
0
0
Tarkastusten lkm/vuosi/hlö ryhmäkohtainen ka 100 kpl, %
113
100
100
Asiakastyytyväisyys keskiarvo (1-5)
3,9
4
4
53
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
PERUSTURVAOSASTO
Talous
TP2013
TA2014
TA2015
TP13TA15%
TS2016
TS2017
18 321 469
13 725 045
3 418 326
873 963
304 136
18 657 886
13 829 509
3 574 950
902 627
350 800
19 483 579
14 104 148
3 909 631
883 500
586 300
6,3
2,8
14,4
1,1
92,8
19 873 251
14 386 231
3 987 824
901 170
598 026
20 270 716
14 673 956
4 067 580
919 193
609 987
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-59 045 152
-19 611 978
-33 007 859
-1 327 480
-2 888 110
-2 209 725
-61 294 051
-20 782 845
-33 927 613
-1 262 560
-3 043 000
-2 278 033
-62 866 944
-22 099 708
-33 573 708
-1 410 586
-3 087 400
-2 695 542
6,5
12,7
1,7
6,3
6,9
22,0
-64 124 283
-22 541 702
-34 245 182
-1 438 798
-3 149 148
-2 749 453
-65 406 769
-22 992 536
-34 930 086
-1 467 574
-3 212 131
-2 804 442
Toimintakate
-40 723 683
-42 636 165
-43 383 365
6,5
-44 251 032
-45 136 053
-108 302
-141 633
-427 294
294,5
-435 840
-444 556
-40 831 985
-42 777 798
-43 810 659
7,3
-44 686 872
-45 580 609
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
54
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
SIVISTYSLAUTAKUNTA
Tehtävä
Sivistyslautakunta vastaa varhaiskasvatus-, esi- ja perusopetus-, lukiokoulutus-, ja vapaa-ajan palveluiden
tuottamisesta. Sen vastuulla ovat muut toisen asteen
koulutuksen palvelut. Lisäksi se hankkii vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen ostopalveluita Pirkan
opistolta ja muilta toimijoilta.
Talous
TP2013
TA2014
TA2015
TP13TA15%
TS2016
TS2017
3 418 058
342 261
2 424 539
636 930
14 328
3 549 725
310 920
2 571 120
662 985
4 700
3 573 290
358 920
2 550 220
654 650
9 500
4,5
4,9
5,2
2,8
-33,7
3 603 955
366 098
2 560 424
667 743
9 690
3 727 034
373 420
2 611 632
732 098
9 884
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-37 297 573
-22 939 998
-6 491 361
-876 068
-2 323 576
-4 666 570
-39 360 394
-23 742 624
-7 117 622
-1 024 635
-2 379 000
-5 096 513
-39 238 040
-23 543 067
-7 314 733
-1 037 480
-2 109 000
-5 233 760
5,2
2,6
12,7
18,4
-9,2
12,2
-40 258 637
-23 933 825
-7 980 861
-1 053 292
-1 965 580
-5 325 079
-41 929 942
-24 747 744
-8 493 906
-1 078 498
-2 102 892
-5 506 902
Toimintakate
-33 879 515
-35 810 669
-35 664 750
5,3
-36 654 682
-38 202 908
-365 976
-331 509
-445 708
21,8
-454 387
-463 475
-34 245 491
-36 142 178
-36 110 458
5,4
-37 109 069
-38 666 383
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Sivistyslautakunnan tulosalueiden yhteistyön syventämiseksi, toiminnan rajapintojen tarkentamiseksi ja
uusien yhteistyömuotojen kehittämiseksi laaditaan
osana koko kunnan toimintamallien ja palvelujärjestelmien uudistamisohjelmaa Sivistyspalveluiden kehittämissuunnitelma vuosille 2015–2018. Suunnitelmassa
keskeisinä teemoina ovat palveluiden vaikuttavuus,
henkilöstön osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Kehittämissuunnitelmassa otetaan huomioon
kuntastrategian ja ohjelmien sekä muiden ohjaavien
asiakirjojen tavoitteet.
Ennusteen perusteella opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden kysynnän kasvu jatkuu tulevina vuosina, mikä on
haaste palveluiden järjestämiselle ja niiden laadulle.
Alle 18-vuotiaiden määrän arvioidaan vuotuisesti kasvavan keskimäärin noin 2,5 % seuraavan viiden vuoden
aikana. Sivistyslautakunnan tulosalueiden palveluverk-
koa suunniteltaessa otetaan huomioon ennustettu
palvelutarpeen lisääntyminen ja sen sijoittuminen kunnan sisällä.
Lisäksi tulosalueet arvioivat, millä keinoilla kasvavaan
palvelutarpeeseen vastataan. Uudet palvelutuotantomuodot ja vaihtoehtoiset rahoitusmallit tarjoavat aiempaa enemmän liikkumavaraa koko kunnan taloudelle.
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden tuen palveluista
muodostetaan 1.1.2015 alkaen perusturvan toimialalle
oma tulosalue. Sivistyspalveluiden osalta uuteen tulosalueeseen siirtyvät koulukuraattori- ja psykologipalvelut sekä nuorisotyön erityistyöntekijät. Päämääränä on
ennaltaehkäisevällä ja moniammatillisella työllä tarjota
matalan kynnyksen palvelukokonaisuus, jolla tuetaan
lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä sekä vanhempia
heidän kasvatustehtävässään.
55
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Sivistysosaston tulosalueiden palvelun laadun kehittäminen ja yhteistyön syventäminen
Tulevan palvelutarpeen systemaattinen ennakointi yhteistyössä muiden
hallintokuntien kanssa
Toimintasuunnitelma 2015
Laaditaan sivistyspalvelut kattava
kehittämissuunnitelma vuosille
2015–2018
Tehostetaan tietojohtamista ottamalla käyttöön päivitettävä suunnittelutaulukko sivistyspalveluiden
palvelutarpeesta ja -tarjonnasta
Arviointikriteeri (Mittari)
Kehittämissuunnitelman laadinta
Toimintasuunnitelma 2015
Vakiinnutetaan palvelukeskuksen
toiminta, jossa lasten, nuorten ja
lapsiperheiden tuen palvelut tuotetaan
Henkilökunnan työhyvinvoinnin
lisääminen työhyvinvointihankkeen
kautta
Arviointikriteeri (Mittari)
Toteutumisen arviointi
Suunnittelutaulukon integrointi
osaksi varhaiskasvatuksen- ja perusopetuksen palvelutarjonnan suunnittelua
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden
tuen palveluiden keskitetty järjestäminen ja koordinointi.
Ammatillisesti osaava, hyvinvoiva ja
innostunut henkilöstö
Sairauspoissaolojen lukumäärä on
alempi kuin edellisenä vuotena
56
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Sivistysosaston hallinto
Vastuuhenkilö talous- ja hallintopäällikkö Tommi Ruokonen
Tehtävä
Tulosalue käsittää sivistyslautakunnan toiminnan ja
johtamisen. Sen lisäksi tulosalue vastaa sivistysosaston
keskitettyjen hallinto-, talous- ja toimistotukipalveluiden tuottamisesta toimialan muille tulosalueille.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
TS2016
TS2017
140
140
5 000
5 000
5 000
5 000
3 471,4
3 471,4
5 100
5 100
5 202
5 202
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-514 236
-433 473
-55 067
-7 357
-563 188
-464 950
-63 310
-9 900
-436 690
-360 236
-50 423
-8 000
-15,1
-16,9
-8,4
8,7
-465 061
-387 078
-51 431
-8 160
-474 361
-394 819
-52 460
-8 323
-18 339
-25 028
-18 031
-1,7
-18 392
-18 759
Toimintakate
-514 096
-558 188
-431 690
-16,0
-459 961
-469 159
-11 495
-8 200
-7 385
-35,8
-7 533
-7 683
-525 591
-566 388
-439 075
-16,5
-467 494
-476 842
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Sivistysosaston hallinnossa toimiva tukipalvelutiimi
vastaa keskitetyistä hallinto-, talous- ja toimistotukipalveluiden tuottamisesta osaston muille tulosalueille.
Tavoitteena on tuottaa nämä palvelut joustavasti ja
edelleen kehittää tukipalvelutiimin ja tulosalueiden
välistä yhteistyötä. Vuoden 2015 aikana yhteistyötä
syvennetään valikoiduissa tehtävissä.
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Tehokkuus ja taloudellisuus
Sivistysosaston hallinnon menot €/asukas
Sivistyslautakunnan alaiset toiminnan nettomenot €/asukas
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Osa-aikaiset
Osaston kustannuslaskenta, talouden seuranta ja suunnittelu ovat sivistysosaston hallinnon tulosalueen vastuulla. Kustannuslaskennan tavoitteena on tarjota päättäjille sekä työntekijöille helposti ymmärrettävää vertailu- ja yksikköhintatietoa osaston valituista palvelukokonaisuuksista. Kustannustietoisuuden kautta palveluita voidaan kehittää taloudellisesta näkökulmasta käsin
ja tunnistaa palveluiden resursoinnin nykytasot suhteessa verrokkeihin.
TP2013
TA2014
TA2015
30
1 848
30
1 904
21
1 883
7
2
7
1
6
1
57
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Varhaiskasvatus
Vastuuhenkilö varhaiskasvatuspäällikkö Liisa Almusa
Tehtävä
Varhaiskasvatuksen tulosalueeseen kuuluvat päiväkotihoito, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus, joka
sisältää ohjatun leikkitoiminnan ja avoimen perhekerhotoiminnan. Toimintoja säätelee laki lasten päivähoi-
dosta (36/1973). Kunta maksaa lakisääteistä kotihoidon
tukea sekä yksityisen hoidon tukea ja kuntalisää (laki
lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta
1128/1996).
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
TS2016
TS2017
1 836 368
51 491
1 776 754
7 368
755
1 937 405
43 420
1 891 100
2 385
500
1 932 190
50 720
1 881 020
150
300
5,2
-1,5
5,9
-98,0
-60,3
1 930 033
51 734
1 877 840
153
306
1 968 632
52 768
1 915 396
156
312
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-14 310 008
-8 545 104
-1 948 991
-156 037
-2 224 266
-1 435 610
-15 028 326
-8 831 529
-2 225 120
-176 880
-2 275 000
-1 519 797
-14 738 350
-8 361 220
-2 703 625
-167 290
-2 005 000
-1 501 215
3,0
-2,2
38,7
7,2
-9,9
4,6
-15 246 177
-8 428 705
-3 274 391
-165 698
-1 859 500
-1 517 883
-16 003 673
-8 619 366
-3 657 142
-173 153
-1 994 690
-1 559 322
Toimintakate
-12 473 640
-13 090 921
-12 806 160
2,7
-13 316 144
-14 035 041
-42 393
-59 525
-77 288
82,3
-78 599
-80 172
-12 516 033
-13 150 446
-12 883 448
2,9
-13 394 743
-14 115 213
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Kunnassa toimii 12 päiväkotiyksikköä ja 21 perhepäivähoitajaa. Avointa varhaiskasvatusta annetaan kahdessa
yksikössä. Kunnalla on käytössä tulosidonnainen palveluseteli ja kunnan alueella toimii yksi palvelusetelipäiväkoti sekä palvelusetelikerho.
Tampereen kaupunkiseudun kuntien välillä on voimassa seutusopimus päivähoitopalveluiden ostosta ja
myynnistä. Palveluja hankitaan myös ostopalveluna
yksilöllisin maksusitoumuksin. Seudulla tehdään yhteistyötä palvelusetelipäiväkotien ohjauksessa ja valvonnassa sekä lasten ja henkilökunnan sähköisen läsnäoloseurannan hankinnassa.
Pienten lasten määrä kunnassa ei tule vähenemään,
palveluja tarvitaan erityisesti kunnan länsirajan tuntu-
massa (Pere, Toivio). Arvion mukaan tulevan viiden
vuoden aikana 1-5-vuotiaiden määrä kunnassa tulee
keskimäärin vuotuisesti kasvamaan noin 2-3 %. Tuleva
Soljan alueen rakentuminen vaikuttaa myös palvelutarpeeseen.
Uusi varhaiskasvatuslaki on valmistelussa, mutta lain
vaikutuksista ei ole vielä tarkkaa tietoa.
Toiminnallisena muutoksena vuoden 2015 talousarvio
sisältää kotihoidon tuen kuntalisän, eli Pirkkala-lisän,
myöntämisperusteiden muuttamisen siten, että kuntalisän vuotuinen kustannus vuonna 2015 tulee olemaan
noin 280.000 euroa. Kuntalisä lakkautetaan 1.1.2016
alkaen. Talousarvioesitys sisältää Toivion ryhmäperhepäiväkodin toiminnan lopettamisen 1.8.2015 alkaen.
58
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Kaikkien lasten päiväkoti – lasten
osallisuus
Toimintasuunnitelma 2015
Laaditaan kohdennettu jatkokehityssuunnitelma arvioinnin pohjalta
Arviointikriteeri (Mittari)
Suunnitelma laadittu
Laadukas palvelutarjonta
Laaditaan asiakastyytyväisyyskysely
Asiakastyytyväisyyskyselyn yleisarvosana on 4,4
Toimintasuunnitelma 2015
Esimiehet perehdytetään laadittuun
yksikkökohtaiseen ja seudulliseen
kustannusvertailuun
Laaditaan 3-vuotinen henkilöstön
kehittämisohjelma
Arviointikriteeri (Mittari)
Pidetään perehdytystilaisuus ja otetaan työkalu säännölliseen käyttöön
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Yksikkökohtaisen talousseurannan ja
kustannustietoisuuden kehittäminen
Osaamisen kehittäminen
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Taloudellisuus
Isojen päiväkotien (väh. 3 osastoa, ei tilarajoitteita) käyttö %
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Toiminnalliset tunnusluvut
0-5-vuotiaat lapset 31.12.
Käytössä olevat kokopäiväpaikat 31.12.
- päiväkodit
- perhepäivähoito
Ostopalvelut (seutusopimus ja muut)
Yksityisen hoidon tuki ja kuntalisä, lapsia keskimäärin/kk
Palveluseteli, kokopäivähoito
Palveluseteli, kerhotoiminta
Kotihoidon tuki, lapsia keskimäärin/kk
- joista kuntalisä, lapsia keskimäärin/kk
Vuosittainen ohjelman arviointi
marraskuussa, jonka pohjalta tarkennetaan seuraavan vuoden suunnitelma
TP2013
TA2014
TA2015
88
87
87
222
215
211
1 655
1 770
1 710
1 008
94
17
49
999
112
20
50
10
10
480
350
980
86
20
50
90
10
480
290
463
245
59
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Perusopetus
Vastuuhenkilö opetuspäällikkö Mika Luukkanen
Tehtävä
Perusopetuksen tulosalue vastaa perusopetuslain
(628/1998) mukaisesta esi- ja perusopetuksesta sekä
esioppilaiden ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
TS2016
TS2017
1 352 412
156 377
595 338
590 001
10 696
1 367 120
127 500
617 020
622 600
1 415 100
158 200
605 400
646 500
5 000
4,6
1,2
1,7
9,6
-53,3
1 443 402
161 364
617 508
659 430
5 100
1 523 270
164 591
629 858
723 619
5 202
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-18 540 998
-11 800 452
-3 763 397
-431 585
-19 442 804
-12 193 292
-3 963 394
-560 990
-19 819 702
-12 596 653
-3 718 929
-542 115
6,9
6,7
-1,2
25,6
-20 216 098
-12 848 585
-3 793 309
-552 958
-21 038 774
-13 418 711
-3 899 177
-564 015
-2 545 565
-2 725 128
-2 962 005
16,4
-3 021 246
-3 156 871
Toimintakate
-17 188 586
-18 075 684
-18 404 602
7,1
-18 772 696
-19 515 504
-196 181
-200 682
-289 613
47,6
-295 406
-301 313
-17 384 767
-18 276 366
-18 694 215
7,5
-19 068 102
-19 816 817
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Esi- ja perusopetusta sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa
järjestetään kuudessa oppilaitoksessa, joista viisi on
alakouluja ja yksi yläkoulu. Tampereen kaupunkiseudun
kuntien kesken on voimassa sopimus perusopetuksen
kustannusten korvaamisesta oppilaan saadessa opetusta muualla kuin kotikunnassaan. Ruotsinkielinen perusopetus järjestetään Svenska Samskolan i Tammerfors:ssa.
Esi- ja perusopetuksen oppilasmäärä tulee kasvamaan
voimakkaasti tulevina vuosina. Arvion mukaan oppilasmäärä kasvaa keskimäärin noin 2,5 % lukuvuodessa
seuraavan viiden vuoden aikana. Käytännössä vuosittain tulisi perustaa 2-3 uutta opetusryhmää. Kasvupaine kohdistuu Nuolialan ja Toivion koulujen oppilaak-
siottoalueille. Lisäksi Soljan alueen rakentuminen lisää
merkittävästi paineita Naistenmatkan oppilaaksiottoalueelle arviolta vuodesta 2017 alkaen.
Oppilashuoltoa koskeva lakiuudistus edellyttää kuntia
järjestämään kouluterveydenhuollon sekä kuraattori- ja
psykologipalvelut aiempaa tiukemmissa määräajoissa.
Pirkkalassakin tämä tarkoittaa sekä toiminnallisia muutoksia että taloudellista resursointia oppilashuollon
palveluissa.
Kunta on vahvasti mukana seudullisessa opetussuunnitelmatyössä (OPS2016). Esi- ja perusopetuksessa otetaan käyttöön uudet opetussuunnitelmat 1.8.2016,
joten paikallisesta valmistelutyöstä suuri osa tehdään
vuoden 2015 aikana.
60
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Oppilashuollon uusien toimintatapojen kehittäminen ja vakiinnuttaminen (lainsäädännön uudistus)
Toimintasuunnitelma 2015
Päivitetty oppilashuoltosuunnitelma
ja uudet toimintamallit jalkautetaan
kouluihin ja oppilashuoltotyöhön
laaditaan mittarit ja tilastointijärjestelmä
Ajanmukaisen ja toimivan oppimisympäristön kehittäminen sekä
opetuksen toiminnallisuuden lisääminen (OPS2016)
Koulut ottavat käyttöönsä sähköisen
oppimisympäristön ja kehittävät
oppiainerajat ylittävää yhteistyötä
sekä opetuksen toiminnallisuutta
Yhteisöllisyyden ja vuorovaikutustaitojen korostaminen opetuksessa
Koulut ottavat teeman yhdeksi kehittämisen kohteeksi lukuvuodelle 15–
16, henkilöstökoulutus
Arviointikriteeri (Mittari)
Oppilashuollon ohjausryhmä vastaa
arviointijärjestelmän toteuttamisesta ja käyttää työssä hyväkseen koulujen hyvinvointiprofiilin tuloksia.
Kriteerinä arviointijärjestelmän käyttöönotto
Sähköisen oppimisympäristön käyttöönotto lukuvuoden 14–15 aikana,
oppiainerajat ylittävien ja toiminnallisten työtapojen määrä 5-10 koulun
koosta riippuen lukuvuonna 15-16
Jokaisen koulun tulos Opetushallituksen hyvinvointiprofiilin Koulun
ihmissuhteet/sosiaaliset suhteet –
osiossa on vähintään kaksi prosenttiyksikköä valtakunnallisia tuloksia
korkeampi
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Oppimisen tuen järjestämisen kunnallinen yhtenäistäminen ja koordinoinnin kehittäminen
Toimintasuunnitelma 2015
Oppimisen tuki ja siihen liittyvät
toimintamallit ja -ohjeet yhtenäistetään ja kunnallisen oppimisen tuen
ohjausryhmän toiminta vakiinnutetaan
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Taloudellisuus
Esiopetus, käyttömenot netto, €/oppilas
Perusopetus, käyttömenot netto, €/oppilas
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Toiminnalliset tunnusluvut
Oppilasmäärä
Esiopetus
Perusopetus
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
Esikoululaisten aamu- ja iltapäivähoito
Perusopetuksen jälkeisen jatkokoulutuspaikan saaneiden määrä %
Arviointikriteeri (Mittari)
Oppimisen tuen toimintamallit ovat
yhteneväiset ja päivitetty kaikkien
koulujen osalta
TP2013
TA2014
TA2015
4 014
6 838
4 094
7 078
5 050
7 087
216
227
202
265
2 147
355
202
100
227
2 190
375
215
100
285
2 250
405
210
100
61
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Lukio
Vastuuhenkilö opetuspäällikkö Mika Luukkanen
Tehtävä
Lukion tulosalue vastaa lukiolain (629/1998) mukaisen
lukiokoulutuksen järjestämisestä.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
70
-100,0
20
-100,0
50
-100,0
TS2016
TS2017
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-1 398 335
-1 062 149
-154 720
-42 050
-1 444 326
-1 090 653
-175 337
-16 100
-1 464 715
-1 131 808
-155 872
-36 400
4,7
6,6
0,7
-13,4
-1 494 009
-1 154 444
-158 989
-37 128
-1 523 890
-1 177 533
-162 169
-37 871
-139 417
-162 236
-140 635
0,9
-143 448
-146 317
Toimintakate
-1 398 265
-1 444 326
-1 464 715
4,8
-1 494 009
-1 523 890
-1 907
-917
-11 524
504,3
-11 754
-11 990
-1 400 172
-1 445 243
-1 476 239
5,4
-1 505 763
-1 535 880
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Pirkkalassa toimii yksi lukio, Pirkkalan yhteislukio, yläkoulun kanssa samassa rakennuksessa. Valtuusto on
päättänyt toukokuussa 2014, että Pirkkalaan rakennetaan uusi lukiorakennus. Lukioselvityksen loppuraportin
mukaan uusi lukiorakennus on oltava lukion käytössä
viimeistään syksyn 2016 aikana. Investoinneissa on
varauduttu lukion käyttöönottoon vuoden 2017 aikana.
Lukiorakennuksen suunnittelu toteutetaan yhteistyössä
käyttäjien kanssa.
Oppilashuoltoa koskeva lakiuudistus koskee myös lukiokoulutusta ja edellyttää kuntia järjestämään koulu-
terveydenhuollon sekä kuraattori- ja psykologipalvelut
aiempaa tiukemmissa määräajoissa. Pirkkalassakin
tämä tarkoittaa sekä toiminnallisia muutoksia että
taloudellista resursointia oppilashuollon palveluissa.
Lukion opetussuunnitelmauudistus etenee ja uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2016. Suuri osa
valmistelutyöstä tehdään vuoden 2015 aikana. Sähköisen ylioppilastutkinnon käyttöönotto oppiaineittain
lukuvuosina 2016–2019 edellyttää tarkkaa suunnittelua
ja valmistautumista sekä sisällön että tekniikan ja välineistön osalta.
62
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Aktiivinen elinkeinopolitiikka
Tavoite
Työelämän tarpeita vastaavien yhteistyö- ja kommunikointitaitojen
kehittäminen
Toimintasuunnitelma 2015
Projektimaisten ja yhteistoimintaan
sitouttavien työtapojen systemaattista lisäämistä jatketaan
Arviointikriteeri (Mittari)
Projektimaisesti toteutettujen kurssien määrää lisätään kolmella kurssilla lukuvuonna 2015-2016
Tavoite
Oppilashuollon uusien toimintatapojen kehittäminen ja vakiinnuttaminen (lainsäädännön uudistus)
Toimintasuunnitelma 2015
Päivitetty oppilashuoltosuunnitelma
ja uudet toimintamallit jalkautetaan
kouluihin ja oppilashuoltotyöhön
laaditaan mittarit ja tilastointijärjestelmä
Aktiivinen ja osallistava oppilaskuntatoiminta
Oppilaskunnan hallituksen toimenkuva ja vastuualueet selkiytetään ja
konkretisoidaan
Arviointikriteeri (Mittari)
Oppilashuollon ohjausryhmä vastaa
arviointijärjestelmän toteuttamisesta ja käyttää työssä hyväkseen koulujen hyvinvointiprofiilin tuloksia.
Kriteerinä arviointijärjestelmän käyttöönotto
Oppilaskunnalla on aktiivinen rooli
sekä kouluyhteisön sisällä että ulkopuolella. Oppilaskuntatoiminnalle on
luotu selkeät tavoitteet ja toimintamalli
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Taloudellisuus
Käyttömenot netto, €/oppilas
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
*Sisältävät pelkästään lukion vakanssit
Toiminnalliset tunnusluvut
Oppilasmäärä 20.9.
TP2013
TA2014
TA2015
6 534
7 045
6 512
28
15*
17*
214
205
225
63
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus
Vastuuhenkilö vapaa-aikapäällikkö Tero Saatsi
Tehtävä
Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa
koulutusta. Toiminta perustuu lakiin vapaasta sivistystyöstä (632/1998) ja taiteen perusopetuksesta
(633/1998).
Vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja
kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja
osallisuus.
Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle
etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää
eri taiteenalojen opetusta, joka samalla antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen
taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen. Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan
järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää
toimintaa.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TS2017
-274 970
-296 468
-17,4
-259 772
-1 020
-8 160
-6 018
-280 967
-1 040
-8 323
-6 138
-1,7
-274 970
-296 468
-274 970
-296 468
-100,0
39
-100,0
-271 120
486
-252 180
-4 285
-8 000
-7 141
-314 000
-266 500
-300 200
-500
-8 000
-5 300
-251 600
-1 000
-8 000
-5 900
Toimintakate
-271 081
-314 000
-266 500
-5 771
-3 565
-276 852
-317 565
Tilikauden tulos
TS2016
39
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Poistot ja arvonalentumiset
TP13TA15%
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen antamisesta Pirkkalassa huolehtii Pirkan opisto, jonka isäntäkuntana toimii Nokia. Pirkan opisto aloitti toimintansa
vuoden 2013 alusta ja sen jäsenkuntia ovat Lempäälä,
Nokia, Pirkkala ja Vesilahti. Pirkkalan kunta rahoittaa
Pirkan opiston toimintaa rahoitusosuudellaan. Pirkkalassa opisto käyttää kunnan hallinnassa olevia tiloja.
Uuden lukiorakennuksen ja kuntakeskuksen suunnitte-
-1,7
-100,0
-0,2
-76,7
-100,0
-266 500
-3,7
lussa huomioidaan tilojen monikäyttöisyys, jotta kasvavan opiston toimintamahdollisuudet turvataan Pirkkalassa.
Pirkan opiston lisäksi Pirkkalan kunta hankkii ostopalveluna taiteen perusopetuksen palveluita Pirkanmaan
musiikkiopistolta, Tampereen konservatoriolta ja Pirkanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:ltä.
64
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Taiteen perusopetuksen ostopalvelukokonaisuuden päivittäminen
Pirkan opiston riittävän opetusmäärän turvaaminen paikallisella tasolla
Toimintasuunnitelma 2015
Päivitetään Pirkan opiston ulkopuolelta ostettavien taiteen perusopetusta tarjoavien oppilaitosten sopimukset vastaamaan päivitettyjä
ostopalvelukriteerejä
Opiston opetuksesta järjestetään
Pirkkalassa lähiopetuksena vähintään 13 700 oppituntia
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Taloudellisuus
Kunnan rahoitusosuus Pirkan opistosta €/opetustunti
Toiminnalliset tunnusluvut
Opiskelijamäärä Pirkkalassa
Opetustunnit / vuosi Pirkkalassa
Arviointikriteeri (Mittari)
Uudet sopimukset on viety päätöksentekoon
Opetusta järjestetään Pirkkalassa
vähintään 13 700 oppituntia
TP2013
TA2014
TA2015
13
17
16
3 250
13 402
2 930
14 200
3 100
13 700
65
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Vapaa-aikapalvelut
Vastuuhenkilö vapaa-aikapäällikkö Tero Saatsi
Tehtävä
Vapaa-aikapalvelut muodostuvat liikunta-, nuoriso-,
kulttuuri- ja kirjastopalveluista.
Liikuntapalvelut vastaa liikuntapaikkojen käytöstä ja
vuoroista sekä järjestää ohjaus- ja koulutustoimintaa,
antaa liikuntaneuvontaa, suunnittelee ja järjestää liikuntatapahtumia sekä tukee urheiluseurojen toimintaa. Toimintaa ohjaa liikuntalaki (1054/1998).
Nuorisopalvelut luo edellytyksiä ohjatulle ja valvotulle
nuorisotoiminnalle, tukee syrjäytymisen ehkäisyä ja
nuorten kasvua, sekä järjestää leiri- ja kurssitoimintaa.
Nuorten osallisuutta edistävä toiminta on osa nuorisopalveluja. Toimintaa ohjaa nuorisolaki (72/2006).
Kulttuuripalvelut koordinoi ja järjestää kulttuuri- ja
vapaa-ajan tapahtumia, vastaa museo- ja taidenäyttelytoiminnasta, sekä tukee yhteisöjen ja yksittäisten harrastajien kulttuuritoimintaa. Toimintaa ohjaa laki kuntien kulttuuritoiminnasta (728/1992).
Kirjasto järjestää kuntalaisten tieto- ja kirjastopalvelut
osana koko Pirkanmaan kattavaa yhteistyöjärjestelmää.
Kirjastotoimintaa ohjaa kirjastolaki (904/1998).
Talous (sitova taso on toimintatuotot/toimintakulut/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
TS2016
TS2017
229 029
134 253
52 427
39 561
2 788
240 200
135 000
63 000
38 000
4 200
221 000
145 000
63 800
8 000
4 200
-3,5
8,0
21,7
-79,8
50,6
225 420
147 900
65 076
8 160
4 284
229 929
150 858
66 378
8 323
4 370
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-2 262 873
-1 099 306
-317 006
-234 753
-91 310
-520 498
-2 567 750
-1 162 200
-390 261
-260 265
-96 000
-659 024
-2 512 083
-1 093 150
-434 284
-282 675
-96 000
-605 974
11,0
-0,6
37,0
20,4
5,1
16,4
-2 562 323
-1 115 013
-442 969
-288 328
-97 920
-618 093
-2 592 773
-1 137 314
-441 991
-294 095
-99 879
-619 494
Toimintakate
-2 033 844
-2 327 550
-2 291 083
12,6
-2 336 903
-2 362 844
-108 229
-58 620
-59 898
-44,7
-61 096
-62 317
-2 142 073
-2 386 170
-2 350 981
9,8
-2 397 999
-2 425 161
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Kulttuuripalveluita tuotetaan huomioimalla eri ikä- ja
erityisryhmien tarpeet. Toimintaympäristö pyritään
järjestämään helposti saavutettavaksi ja kuntalaisia
osallistavaksi. Kulttuuripalveluiden osalta toimintaedellytyksiä pyritään parantamaan ottamalla osaa uuden
lukiorakennuksen ja kuntakeskuksen suunnitteluun.
Nuorisopalvelut tuottavat monipuolisia nuorisopalveluja alle 29-vuotiaille kuntalaisille. Toimintaympäristönä
on tällä hetkellä vapaa-aikakeskus, koulut ja oppilaitokset, sekä muut tahot, jotka tukevat nuorisotyötä. Palvelut pyritään järjestämään siten, että ne ovat helposti
saavutettavissa. Yhteistyötä tulee lisätä erityisesti koulujen kanssa ja nuorten osallistumismahdollisuuksia
kehitetään edelleen kouluyhteistyöllä.
Liikuntapalvelut tuottavat monipuolisia liikuntapalveluja kaikenikäisille kuntalaisille. Toimintaympäristönä on
tällä hetkellä pääsääntöisesti kuntakeskuksen alue.
Liikuntapalveluja tulisi jatkossa viedä koko kunnan
alueelle. Liikunnanohjaus painottuu erityisryhmiin ja
vähän liikkuviin. Tulevaisuudessa Pirkkalassa tulisi
huomioida liikunta- ja virkistysalueiden riittävä määrä
yhteiskuntasuunnittelussa. Liikuntapaikkojen riittävyys
tulee huomioida harrastajamääriin nähden.
Kirjastopalveluita Pirkkalassa antavat pääkirjaston lisäksi Nuolialan kirjasto sekä Toivion ja Kirkonkylän
lainausasemat. Lisäksi kunnassa on kaksi kirjastoautopysäkkiä, jotka hoidetaan ostopalveluna. Lasten- ja
nuortenkirjastopalvelut ovat edelleen painopistealueena kunnan ikärakenteesta johtuen. Verkkokirjaston
palveluita tullaan kehittämään ja lisäämään. Kirjaston
66
Talousarvio 2015
toimintasuunnitelma päivitetään 2015. Tätä varten
tehdään asiakaskysely kirjastopalveluiden kehittämises-
Taloussuunnitelma 2015–2017
tä. Näin pyritään saamaan kuntalaisen näkökulma paremmin esiin kirjastopalveluiden kehittämisessä.
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Uusien kohderyhmien tavoittaminen
yleisötapahtumia järjestämällä ja
niiden viestintää edistämällä
Kulttuuripalveluiden toimintaedellytysten lisääminen
Toimintasuunnitelma 2015
Hyödynnetään tapahtumatiedottamisessa sosiaalista mediaa ja mobiiliteknologiaa. Huomioidaan kuntalaisten mielipiteet tapahtumien suunnittelussa
Osallistutaan uuden lukiorakennuksen ja kuntakeskuksen suunnitteluun
kulttuuripalveluiden näkökulmasta
Liikuntapaikkojen ja liikunnanohjauksen tasa-arvoinen saavutettavuus
kaikille kuntalaisille
Puistojen ja liikuntapaikkojen monipuolisen käytön esiintuominen kuntalaisille. Korostetaan perheiden
yhteisiä liikuntamahdollisuuksia ja
järjestetään tapahtumia ja ohjausta
puistoihin, ulkoilureiteille ja muihin
lähiliikuntapaikkoihin
Kuntalaisnäkökulman tuominen
enemmän esille kirjastopalveluiden
kehittämisessä
Kouluyhteistyön lisääminen nuorisopalveluissa
Kirjaston toimintasuunnitelma päivitetään laaditun asiakaskyselyn tulokset huomioiden
Erityisnuorisotyön huomioiminen
uudistuvassa opetussuunnitelmassa
ja erityisnuorisotyön jalkautuminen
kouluihin
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Taloudellisuus
Nuorisotoimen nettomenot, €/asukas
Nuorisotoimen nettomenot, €/alle 29-vuotias
Kulttuuritoimen nettomenot, €/asukas
Liikuntatoimen nettomenot, €/asukas
Kirjastotoimen nettomenot, €/asukas
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Toiminnalliset tunnusluvut
Kirjaston lainat kpl/vuosi
Kirjaston aineiston hankinta kpl/vuosi
Arviointikriteeri (Mittari)
Toteutumisen arviointi, kulttuurikyselyn tekeminen kuntalaisille vuosittain, yleisömäärien tilastointi
Prosenttiperiaatteen toteutuminen.
Prosenttiperiaatteella tarkoitetaan
esimerkiksi 0,5 % suuruista määrärahaa rakennushankkeen budjetista,
joka kohdennetaan taiteelliseen
yhteistyöhön rakentamisen yhteydessä
Liikunnanohjausta on järjestetty
vähintään 25 eri kohteessa
Toimintasuunnitelma on päivitetty
Erityisnuorisotyö huomioidaan opetussuunnitelmatyössä
TP2013
19
52
11
36
49
TA2014
22
65
14
36
52
TA2015
19
54
14
36
52
27
361 181
6 917
375 000
6 800
370 000
7 000
67
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Tehtävä
Teknisen lautakunnan alaista toimintaa on tekninen
hallinto, ruoka- ja puhtauspalvelu, tilapalvelu, kunnallistekniikka, pelastustoimi ja vesihuoltolaitos.
Talous
TP2013
TA2014
TA2015
TP13TA15%
TS2016
TS2017
15 458 909
5 945 884
1 472 854
184 772
7 855 399
14 959 583
6 223 515
313 000
2 700
8 420 368
15 788 811
6 327 982
298 000
8 395
9 154 434
2,1
6,4
-79,8
-95,5
16,5
15 938 998
6 314 909
303 960
8 563
9 311 566
16 196 936
6 383 444
310 039
8 734
9 494 719
-15 479 191
-6 172 850
-4 185 343
-3 624 347
-17 454 985
-6 478 034
-5 163 878
-3 518 348
-10 000
-2 284 725
12,8
4,9
23,4
-2,9
-1 496 651
-16 860 089
-6 514 269
-5 124 677
-3 394 825
-10 000
-1 816 318
52,7
-17 804 089
-6 607 596
-5 267 159
-3 588 712
-10 200
-2 330 422
-18 160 093
-6 739 736
-5 372 452
-3 660 473
-10 404
-2 377 028
-20 282
-1 900 506
-1 666 174
8 115,0
-1 865 091
-1 963 157
Poistot ja arvonalentumiset
-5 283 116
-5 556 275
-6 143 431
16,3
-6 543 785
-7 028 889
Tilikauden tulos
-5 303 398
-7 456 781
-7 809 605
47,3
-8 408 876
-8 992 046
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Toimintakate
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Teknisen lautakunnan toiminnan tarkoituksena on
tuottaa kunnalliseen rakentamiseen ja tekniseen huoltoon liittyvien toimintojen suunnittelu, toteuttaminen
ja ylläpito sekä ruoka- ja puhtaanapitopalvelujen järjestäminen muiden hallintokuntien ydintehtävän tueksi.
Teknisten palveluiden tuottamisessa toimitaan kestävän kehityksen periaattein ja kuntalaisille tarjotaan
laadukkaita ja kustannustehokkaita palveluja. Palvelua,
tuotteita ja tehokkaampia toteuttamistapoja pyritään
kehittämään ja tehostamaan jatkuvasti.
Pirkkala luo kasvavana kuntana edellykset sekä mahdollisuuden innovatiiseen toimintaan. Teknisen sektorin
kehittämisessä innovatiiviset ratkaisut ovat keskeisiä
pyrittäessä toiminnan tehostamiseen ja uudistamiseen.
Tekninen osasto osallistuu aktiivisesti seudullisiin kehityshankkeisiin, joilla myös pyritään aikaa kestäviin ratkaisuihin niin palvelukiinteistöjen sekä muun infran
rakentamisen kuin palvelujen järjestämisen osalta.
Osastolla edistetään kuntastrategian mukaisia tavoitteita laadukkaan asumisen ja elinkeinoelämän palvelujen
mahdollistamiseksi. Keskeisinä toimenpiteinä on yhdyskuntarakenteen toimivuus sekä laadukas ja turvallinen asuinympäristö.
Seudullisesti suurimpana hankkeena on valmistelussa
uusi keskusjäteveden puhdistamo. Hankkeen tarkempi
suunnitteluvaihe käynnistynee vuoden 2015 alkupuolella.
Muita
seudullisesti
merkittäviä,
MALsopimuksessa linjattuja yhteistyöhankkeita edistetään
sopimuksen mukaisesti.
68
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Ammatillisesti osaava, hyvinvoiva ja
innostunut henkilöstö
Toimintasuunnitelma 2015
Henkilökunnan työhyvinvoinnin
lisääminen työhyvinvointihankeen
kautta
Arviointikriteeri (Mittari)
Sairauspoissaolojen lukumäärä on
alempi kuin edellisenä vuotena
69
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Tekninen hallinto
Vastuuhenkilö tekninen johtaja Jouni Korhonen
Tehtävä
Tekniseen hallintoon kuuluvat teknisen osaston keskitetyt talous- ja hallintopalvelut. Tehtävänä on huolehtia
lautakuntavalmistelusta, päätösten täytäntöönpanosta,
toiminnan kehittämisestä sekä valmistella osaston
talousarvio- ja tilinpäätösasiat. Teknisen hallinnon tulosalue käsittää myös ympäristölautakunnan hallintotehtävät 1.8.2014 alkaen.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
1 530
-100,0
1 530
-100,0
TS2016
TS2017
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-301 001
-248 362
-34 642
-3 099
-351 642
-257 927
-67 020
-9 200
-335 906
-257 716
-51 945
-8 000
11,6
3,8
49,9
158,1
-342 624
-262 870
-52 984
-8 160
-349 477
-268 128
-54 044
-8 323
-14 898
-17 495
-18 245
22,5
-18 610
-18 982
Toimintakate
-299 471
-351 642
-335 906
12,2
-342 624
-349 477
-299 471
-351 642
-335 906
12,2
-342 624
-349 477
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Tekninen hallinto kehittää kustannuslaskentaa ja talousseurantaa yhdessä taloushallinnon kanssa sekä osallistuu aktiivisesti kunnassa käynnissä oleviin kehitysproINFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
jekteihin. Tekninen hallinto koordinoi teknisen osaston
henkilöstön työhyvinvointiin liittyviä yhteisiä tapahtumia ja toimenpiteitä.
TP2013
3,5
TA2014
3,5
TA2015
3,5
70
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Ruoka- ja puhtauspalvelu
Vastuuhenkilö ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Arja Vaarma
Tehtävä
Ruoka- ja puhtauspalvelun tulosalue tuottaa ja järjestää
koulujen, päiväkotien, terveyskeskuksen ja vanhainkotipalvelukeskuksen, senioritalon sekä eri virastojen tarTalous (sitova taso on tilikauden tulos)
TP2013
vitsemat puhtaus- ja ruokapalvelut. Palveluja tuotetaan
kuntatyönä omakustannushintaan ja siivouspalveluja
osittain myös ostopalveluina.
TA2014
TA2015
TP13TA15%
TS2016
TS2017
5 684 741
5 674 688
6 046 215
6 043 515
6 159 782
6 155 482
8,4
8,5
6 143 345
6 138 959
6 208 449
6 203 975
4 756
5 297
2 700
4 300
-9,6
-100,0
4 386
4 474
-5 673 830
-3 790 298
-466 121
-1 124 846
-5 983 685
-3 956 338
-482 373
-1 205 819
-6 124 549
-3 977 592
-506 509
-1 202 094
7,9
4,9
8,7
6,9
-6 247 040
-4 057 144
-516 639
-1 226 136
-6 371 981
-4 138 287
-526 972
-1 250 659
-292 565
-339 155
-438 354
49,8
-447 121
-456 063
Toimintakate
10 911
62 530
35 233
222,9
-103 695
-163 532
Poistot ja arvonalentumiset
-9 274
-27 300
-34 500
272,0
-35 190
-35 894
1 637
35 230
733
-55,2
-138 885
-199 426
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Vuonna 2015 toiminnan kehittäminen keskittyy uuden
Senioritalon sekä Nuolialan koulun laajennusosan ruoka- ja puhtauspalvelujen käynnistämiseen. Nuolialan
koulun uuden keittiön valmistumisen myötä ruuan
valmistusta keskitetään edelleen ja tuotantomääriä
tasataan valmistuskeittiöiden kesken.
71
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Aiheettomien erikoisruokavalioiden
määrän karsiminen.
Siivouksen tarkoituksenmukaisen
laadun toteutumisen seuranta.
Toimintasuunnitelma 2015
Kansallisen allergiaohjelman ohjeet
otetaan käytäntöön yhteistyössä
ravitsemistyöryhmän kanssa
Laatua seurataan omana työnä siivottavissa kohteissa pintapuhtausnäytteitä ottamalla sekä visuaalisesti. Mittareita kehitetään yhteistyössä
hygieniatoimittajan kanssa.
Arviointikriteeri (Mittari)
Erikoisruokavalioiden määrän väheneminen
Toimintasuunnitelma 2015
Kaikissa keittiöissä seurataan jäteruoan määrää punnitsemalla. Ruokaa valmistetaan vain menekin mukainen määrä.
Kiinnitetään huomiota pesuaineiden
oikeaan annosteluun
Arviointikriteeri (Mittari)
Ylijäämä- / jäteruuan määrät
Pintapuhtausnäytteiden tuloksia
verrataan laitevalmistajan määrittelemiin arvoihin. Visuaalisessa arvioinnissa laatua verrataan KiinteistöRYL 2009 mukaan määriteltyihin
puhtaustasovaatimuksiin
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Ruokahävikin pienentäminen
Puhdistusaineiden kulutuksen pienentäminen
Ruoka- ja puhtauspalvelun yhdistymisen vaikutusten selvittäminen
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Taloudellisuus
Siivouksen keskihinta € / h
Aterian keskiarvohinta
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Osa-aikaiset
Ostetut työtunnit päiväkodeilta h/pv
Toiminnalliset tunnusluvut
Aterioiden määrä, kpl
Siivous omana työnä, m²
Siivous ostopalveluna, m²
Raportti tapahtuneista muutoksistaja niiden vaikutukset. Vertaillaan
saatavilla olevia raportteja sekä
työhyvinvointikyselyjen tuloksia.
Kulutuksen seuranta kohteittain
puolivuosittain ja kulutusmäärän
vertailu vuosiin 2013 ja 2014.
Henkilöstömäärän, sairauspoissaolojen ja kustannustehokkuuden kehittyminen vuosina 2012 - 2014
TP2013
TA2014
TA2015
20,71
3,43
24,01
3,47
23,03
3,72
96
17
5
96
13
4,28
99
13
0
1 079 546
42 924
12 084
1 106 238
49 000
13 661
1 074 691
49 400
15 671
72
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Tilapalvelu
Vastuuhenkilö tilapalvelupäällikkö Timo Orjala
Tehtävä
Tilapalvelu huolehtii kunnan omistamien kiinteistöjen
rakennuttamisesta, kunnossapidosta ja ylläpidosta.
Tilapalvelu huolehtii lisäksi kunnalle hankituista osakTalous (sitova taso on tilikauden tulos)
TP2013
TA2014
TA2015
TP13TA15%
TS2016
TS2017
7 133 877
5 287
-258
7 669 855
8 398 245
2 500
17,7
-52,7
-100,0
8 540 253
2 550
8 707 980
2 601
7 128 848
7 669 855
8 395 745
17,8
8 537 703
8 705 379
-4 593 929
-1 039 097
-933 666
-1 736 782
-5 233 196
-1 084 640
-1 266 583
-1 703 086
-5 752 636
-1 016 629
-1 347 644
-1 861 264
25,2
-2,2
44,3
7,2
-5 867 694
-1 036 963
-1 374 601
-1 898 487
-5 984 971
-1 057 689
-1 402 044
-1 936 443
-884 384
-1 178 887
-1 527 099
72,7
-1 557 643
-1 588 795
2 539 948
2 436 659
2 645 609
4,2
2 672 559
2 723 009
-2 494 892
-2 505 726
-2 795 783
12,1
-2 851 702
-3 108 731
45 056
-69 067
-150 174
-433,3
-179 143
-385 722
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonalentumiset
keista ja vuokrahuoneistoista. Vastuuyksikköjä ovat
kunnossapito, kiinteistönhoito ja peruskorjaus. Tilapalvelu toimii nettobudjetilla. Tilapalvelu hoitaa rakennuttamisen.
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Kiinteistönhoidon toimenpiteiden, kiinteistöjen huoltokirjan mukaisten tarkastusten sekä kuntotutkimuksista
johdettujen kunnossapidon korjausten kiinteistökohtainen täydentäminen ja seuranta Haahtelajärjestelmällä.
Osallistutaan palvelukiinteistöjen seudulliseen COMBIkehitysohjelmaan ja toimitaan siinä aktiivisesti. Kehitysohjelmassa valmistaudutaan useista näkökulmista
tuleviin rakentamisen määräyksiin, joissa vuodesta
2019 lähtien tullaan vaatimaan julkisessa rakentamisessa lähes nollaenergiatasoa.
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Aktiivinen elinkeinopolitiikka
Tavoite
Toimitilastrategiassa päätetyt tilakannan kehittämistoimenpiteet
aloitettu
Toimintasuunnitelma 2015
Kunnan toiminnalle tarpeettomien
kiinteistöjen ja osakkeiden myynti
Arviointikriteeri (Mittari)
Toteutuneet kaupat
/kehittämistoimenpiteet
Toimintasuunnitelma 2015
Kiinteistökohtaisten määräaikaistarkastusten organisointi ja seuranta
sekä kiinteistönhoidon henkilökunnan osaamisen lisääminen koulutuksella
Arviointikriteeri (Mittari)
Huoltokirjan mukaisten tarkastusten
suorittaminen (järjestelmään kirjatut
tarkastukset kpl)
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Kiinteistönhoidon toimivuus ja
osaaminen varmistettu
73
Talousarvio 2015
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Taloudellisuus
Kiinteistöjen ylläpito yhteensä €/hsto-m2/kk
- Hallinto
- Hoito ja huolto
- Energia ja vesi
- Kunnossapito
- Muut ylläpitokustannukset
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Toiminnalliset tunnusluvut
Kunnossapidettävät rakennukset 1.1. omat
Kunnossapidettävät osakkeet ja vuokratilat
2
Huoneistoala m
3
Tilavuus m
Taloussuunnitelma 2015–2017
TP2013
TA2014
TA2015
4,70
0,13
0,79
2,03
1,45
0,30
5,04
0,22
0,81
2,28
1,34
0,39
5,02
0,19
0,76
2,40
1,49
0,18
22
26
25
64
22
63 823
316 974
64
16
61 500
315 043
64
19
63 945
317 650
74
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Kunnallistekniikka
Vastuuhenkilö rakennuspäällikkö Mikko Keränen
Tehtävä
Kunnallistekniikka vastaa katujen, viheralueiden, leikkipuistojen ja urheilualueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Vesihuollon osalta kunnallis-
tekniikka vastaa suunnittelusta, saneeraamisesta ja
rakentamisesta. Tulosalueen tehtäviin kuuluu myös
mm. joukkoliikenneasiat, uimarannat, venepaikat ja
talousmetsät.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
TP13TA15%
TS2016
TS2017
-75,3
-22,0
-79,8
-97,7
16,5
454 700
71 400
303 960
4 177
75 163
463 793
72 828
310 039
4 260
76 666
-3 949 982
-1 275 632
-1 885 710
-465 048
-10 404
-313 188
1 806 041
89 689
1 473 112
180 015
63 226
473 513
80 000
313 000
80 513
445 784
70 000
298 000
4 095
73 689
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-3 610 907
-1 094 257
-1 456 425
-756 056
-3 796 601
-1 226 097
-1 812 487
-446 990
-10 000
-301 027
5,1
12,0
24,4
-40,9
-304 169
-3 822 217
-1 216 474
-1 898 742
-476 720
-10 000
-220 281
-1,0
-3 872 534
-1 250 619
-1 848 737
-455 930
-10 200
-307 048
Toimintakate
-1 804 866
-3 348 704
-3 350 817
85,7
-3 417 834
-3 486 189
Poistot ja arvonalentum.
-2 163 961
-2 354 895
-2 640 961
22,0
-2 971 262
-3 184 921
Tilikauden tulos
-3 968 827
-5 703 599
-5 991 778
51,0
-6 389 096
-6 671 110
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Vuoden 2015 kehittämistoimenpiteitä mm.
 Osallistutaan aktiivisesti käynnistyvään seudulliseen hankkeeseen, jossa selvitetään kunnallistekniikan korjausvelan valtakunnallista laskentamallia.
 Selvitetään uusiomateriaalien käyttömahdollisuudet rakentamisessa.
 Selvitetään onnettomuustilastojen seurantamahdollisuudet liikenneturvallisuutta parantavien toimenpiteiden kohdistamiseksi.




Liikuntapaikkojen ja leikkikenttien kehittämisen pohjaksi tekeillä oleva liikkumisen verkkosuunnitelman saatetaan valmiiksi ja viedään
päätöksentekoon.
Risujen vastaanottopalvelua jatketaan ottamalla käyttöön uusi vastaanottopaikka.
Selvitetään venepaikkojen lisäämismahdollisuudet ja kehityssuunta laatimalla yleissuunnitelma kunnan venepaikoista.
Ulkoilureittien kehittämissuunnitelman laatiminen
75
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Toiminnalliset tavoitteet 2015
Aktiivinen elinkeinopolitiikka
Tavoite
Työllisyyden hoitoon osallistuminen
Toimintasuunnitelma 2015
Tehdään yhteistyötä työllisyyspalveluiden kanssa, työllistetään esimerkiksi työkokeilijoita
Arviointikriteeri (Mittari)
Työllistettyjen määrä
(henkilöä/vuosi)
Toimintasuunnitelma 2015
Otetaan käyttöön työmaiden jälkeen
suoritettavat tyytyväisyyskyselyt
Arviointikriteeri (Mittari)
Kyselyiden vastaukset pisteytetään
ja tulokset tuodaan tiedoksi tekniselle lautakunnalle
Toimintasuunnitelma 2015
Kerätään tietoa joukkoliikenteen
käyttöasteesta ja eri kulkumuotojen
jakaumasta
Arviointikriteeri (Mittari)
Joukkoliikenteen osuus kulkutapamuotona (%)
Hyvinvoivat ja aktiiviset asukkaat
Tavoite
Asumismukavuuden parantaminen
rakennustyömaiden läheisyydessä
Hyvin toimiva kunta
Tavoite
Seurataan kulkutapajakaumaa joukkoliikenteen osalta
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Taloudellisuus
Joukkoliikenne, €/asukas
2
Katujen kunnossapito, kesä- ja talvihoito, €/m
Katujen kunnossapito, kesä- ja talvihoito, €/km
Kunnan hoidossa olevien yksityisteiden kunnossapito, €/km
2
Rakennettujen viheralueiden kunnossapito, €/m
Leikkipaikkojen ylläpito, €/kpl
Uimarantojen ylläpito €/kpl
Jääkiekkokaukaloiden ja jääkenttien ylläpito €/kpl
Palloilukenttien ylläpito €/kpl
Hiihtolatujen ja ulkoilureittien ylläpito €/km
Henkilöstö (vakanssit) tulosalueella
Kokoaikaiset
Toiminnalliset tunnusluvut
2
Kunnan kunnossapidossa olevat kadut ja kevyen liikenteen väylät, m
Kunnan kunnossapidossa olevat kadut ja kevyen liikenteen väylät, km
Kunnan kunnossapidossa olevat yksityistiet, km
Rakennetut viheralueet, ha
Kunnan ylläpidossa olevat leikkipaikat, kpl
Kunnan ylläpidossa olevat uimarannat, kpl
Jääkiekkokaukalot ja jääkentät, kpl
Kunnan ylläpidossa olevat palloilukentät, kpl
Kunnan ylläpidossa olevat hiihtoladut ja ulkoilureitit, km
TP2013
TA2014
TA2015
10,60
1,03
4 849
1 210
0,57
1 070
5 206
7 260
8 333
2 208
27,15
1,36
6 365
1 568
0,69
924
6 913
7 978
7 724
2 941
29,26
1,28
6 000
1 568
0,79
816
6 097
7 183
7 414
2 046
26,5
26,5
27,5
670 300
143
62,5
40
31
5
17
19
29
670 300
143
62,5
40
33
5
17
19
29
680 000
145
62,5
40
31
5
17
19
29
76
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Pelastustoimi
Vastuuhenkilö tekninen johtaja Jouni Korhonen
Tehtävä
Pirkanmaan pelastuslaitoksen toimialueena on koko
Pirkanmaa käsittäen sen kaikki 22 kuntaa. Pirkanmaan
pelastuslaitos huolehtii Pirkanmaan alueella kuntien,
kuntalaisten, yritysten ja laitosten turvallisuudesta
käyttäen onnettomuusriskien hallinnan keinoja. Näihin
kuuluvat onnettomuuksien ennaltaehkäisy, pelastustoiminta ja varautuminen poikkeusoloihin. Aluepelastuslaitos huolehtii kaikesta pelastustoiminnasta vastuualueellaan.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
TP13TA15%
TS2016
TS2017
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
-1 162 600
-1 284 959
-1 320 293
13,6
-1 346 699
-1 373 633
-1 162 600
-1 284 959
-1 320 293
13,6
-1 346 699
-1 373 633
Toimintakate
-1 162 600
-1 284 959
-1 320 293
13,6
-1 346 699
-1 373 633
-1 162 600
-1 284 959
-1 320 293
13,6
-1 346 699
-1 373 633
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Pelastustoimen palvelut ostetaan Pirkanmaan aluepelastuslaitokselta. Aluepelastuslaitos ohjaa alueellista
valmiussuunnittelua, joka valmistellaan kuntakohtaiINFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Tehokkuus ja taloudellisuus
Pelastustoimen menot, €/asukas
sesti. Keskuspaloasema sijaitsee Tampereella. Pirkkalan
aluepaloasema on Linnakallion alueella. Sopimuspalokuntana toimii Pirkkalan VPK kuntakeskuksessa.
TP2013
63,00
TA2014
69,01
TA2015
69,79
77
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Vesihuoltolaitos
Vastuuhenkilö tekninen johtaja Jouni Korhonen
Tehtävä
Pirkkalan kunnan vesihuoltolaitoksen tehtävänä on
hoitaa kunnan vesi- ja viemärilaitostoimintaa lakien ja
viranomaismääräysten mukaisesti.
Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate)
TP2013
TA2014
TA2015
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonalentumiset
Tilikauden tulos
TS2016
TS2017
832 718
176 220
770 000
100 000
785 000
100 000
-5,7
-43,3
800 700
102 000
816 714
104 040
656 498
670 000
685 000
4,3
698 700
712 674
-136 924
-835
-131 889
-3 564
-125 000
-125 000
-127 500
-130 050
-125 000
-125 000
-8,7
-100,0
-5,2
-100,0
-127 500
-130 050
-636
-100,0
695 794
645 000
660 000
-5,1
673 200
686 664
-614 990
-668 354
-672 187
9,3
-685 631
-699 343
80 804
-23 354
-12 187
-115,1
-12 431
-12 679
Toimintaympäristö ja kehittämistoimenpiteet
Pirkkalan kunnan vesihuoltolaitokselle kuuluu olemassa
olevan vesihuoltoverkoston ja laitteiden saneeraus ja
uuden vesihuoltoverkon rakentaminen. Pirkkalan kunta
vastaa myös vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden
määrittämisestä ja vesihuollon kehittämissuunnitelman
päivittämisestä.
INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT
Tehokkuus ja taloudellisuus
Taksat (alv 0 %)
3
Puhdas vesi €/m
3
Jätevesi €/m
TP13TA15%
Tampereen Vesi vastaa solmitun yhteistyösopimuksen
mukaisesti veden jakelusta ja jäteveden puhdistamisesta sekä verkostojen ylläpidosta. Sopimus kestää vuoteen 2041 saakka. Tampereen Vesi vastaa myös kaikesta asiakaspalvelusta kuten mm. vesihuollon liittymissopimuksista, vesilaskutuksesta, mittaroinneista, liitoskohtalausunnoista ja karttapalvelusta.
TP2013
1,18
1,75
TA2014
1,22
1,80
TA2015
1,31
1,92
78
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Tuloslaskelma
Ulkoiset ja sisäiset erät
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarv. ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Rahoitustulot ja -menot
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suun. muk. poistot
Arvonalentumiset
Satunnaiset erät
Satunnaiset tulot
Satunnaiset menot
TP 2013
TA 2014
TA 2015
TS 2016
41 501 910
42 490 894
43 271 180
44 563 154
20 113 012
20 443 944
20 866 550
21 144 247
7 867 116
6 904 070
7 165 851
7 278 848
2 502 548
2 267 012
2 318 545
2 337 376
11 019 234
12 875 868
12 920 234
13 802 682
-119 976 881 -126 641 772 -128 928 224 -131 719 885
-53 027 978 -55 698 710 -56 777 612 -57 820 323
-46 302 359 -49 359 807 -49 198 869 -50 700 217
-6 008 405
-5 913 090
-6 170 184
-6 309 803
-5 704 886
-5 951 500
-6 001 400
-5 935 828
-8 933 253
-9 718 665 -10 780 159 -10 953 714
-78 474 971 -84 150 878 -85 657 044 -87 156 731
80 128 357
79 800 000
82 815 000
86 600 000
13 030 043
11 900 000
10 700 000
10 500 000
-1 723 036
-1 030 000
-832 000
-782 000
6 699
10 000
10 000
10 000
184 067
880 000
853 524
533 524
-1 007 025
-1 150 000
-950 000
-900 000
-906 777
-770 000
-745 524
-425 524
12 960 393
6 519 122
7 025 956
9 161 269
-5 801 316
-6 072 855
-7 022 518
-7 440 219
-5 801 316
-6 072 855
-7 022 518
-7 440 219
TS 2017 Kasvu% Kasvu%
TA14TP13TA15
TA15
45 783 205
1,8
4,3
21 509 370
2,1
3,7
7 427 054
3,8
-8,9
2 435 124
2,3
-7,4
14 411 657
0,3
17,3
1,8
7,5
-135 174 468
-59 272 660
1,9
7,1
-52 048 758
-0,3
6,3
-6 452 251
4,3
2,7
-6 152 545
0,8
5,2
-11 248 254
10,9
20,7
-89 391 263
1,8
9,2
91 000 000
3,8
3,4
10 300 000
-10,1
-17,9
-732 000
-19,2
-51,7
10 000
0,0
49,3
183 524
-3,0
363,7
-850 000
-17,4
-5,7
-75 524
-3,2
-17,8
11 176 737
7,8
-45,8
-7 943 251
15,6
21,1
-7 943 251
15,6
21,1
3 393 741
3 393 741
Tilikauden tulos
Poistoeron muutos
Varausten muutos
Rahastojen muutos
10 552 818
446 267
3 438
1 721 050
3 233 486
Tilikauden yli-/alijäämä
10 552 818
446 267
3 438
1 721 050
3 233 486
34,6
223,4
706
45 601 918
33,6
107,3
350
46 048 185
33,6
100,0
371
46 051 623
33,8
123,1
477
47 772 673
33,9
140,7
573
51 006 159
18 369
241
1,3
18 619
250
1,4
18 919
300
1,6
19 219
300
1,6
19 519
300
1,6
-95,8
Tunnusluvut:
Toimintatulot % toimintamenoista
Vuosikate % poistoista
Vuosikate €/asukas
Kertynyt ylijäämä €
Asukasmäärä 31.12.
Asukaslisäys
Asukaslisäys -%
79
-85,7
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Ulkoiset ja sisäiset erät eriteltynä
Ulkoiset
erät
29 154 181
14 829 478
7 165 851
2 318 545
4 840 307
-114 811 225
-56 777 612
-43 088 108
-6 170 184
-6 001 400
-2 773 921
-85 657 044
82 815 000
10 700 000
-832 000
10 000
780 000
-950 000
-672 000
7 025 956
-7 022 518
-7 022 518
Sisäiset ja
ulkoiset erät
yhteensä
43 271 180
20 866 550
7 165 851
2 318 545
12 920 234
-128 928 224
-56 777 612
-49 198 869
-6 170 184
-6 001 400
-10 780 159
-85 657 044
82 815 000
10 700 000
-832 000
10 000
853 524
-950 000
-745 524
7 025 956
-7 022 518
-7 022 518
Tilikauden tulos
Poistoeron muutos
Varausten muutos
Rahastojen muutos
3 438
3 438
Tilikauden yli-/alijäämä
3 438
3 438
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarv. ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Rahoitustulot ja -menot
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suun. muk. poistot
Arvonalentumiset
Satunnaiset erät
Satunnaiset tulot
Satunnaiset menot
Sisäiset
erät
14 116 999
6 037 072
8 079 927
-14 116 999
-6 110 761
-8 006 238
0
73 524
-73 524
80
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Investoinnit
Yhdistelmä investointiosan hankeryhmien loppusummista
Kunnanhallitus
menot
tulot
Perusturvalautakunta
menot
Ympäristöterveydenhuollon
jaosto
menot
Sivistyslautakunta
menot
tulot
Tekninen lautakunta
menot
Yhteensä
menot
tulot
nettomeno
Talonrakennus
menot
tulot
nettomeno
Kunnallistekniikka
menot
tulot
nettomeno
Investoinnit yhteensä
menot
tulot
nettomeno
TP 2013
TA 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
-6 272 740
1 650 144
-4 410 000
200 000
-760 000
200 000
-3 500 000
300 000
-7 000 000
400 000
-196 416
-561 200
-319 000
-206 000
-29 000
-60 000
-25 000
-25 000
-152 879
-243 800
-216 000
-115 000
-565 000
-86 809
-105 000
-32 000
-75 000
-50 000
-6 708 844
1 650 144
-5 058 700
-5 320 000
200 000
-5 120 000
-1 387 000
200 000
-1 187 000
-3 921 000
300 000
-3 621 000
-7 669 000
400 000
-7 269 000
-2 410 098
45 600
-2 364 498
-5 603 000
-4 491 000
-7 983 000
-4 174 000
-5 603 000
-4 491 000
-7 983 000
-4 174 000
-6 982 546
-6 001 000
-7 026 000
-4 550 000
-6 982 546
-4 545 000
159 000
-4 386 000
-6 001 000
-7 026 000
-4 550 000
-16 101 488
1 695 744
-14 405 744
-15 468 000
359 000
-15 109 000
-11 879 000 -18 930 000
200 000
300 000
-11 679 000 -18 630 000
-16 393 000
400 000
-15 993 000
81
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Investoinnit hankeryhmittäin
INVESTOINNIT YHTEENSÄ
Menot
Tulot
Netto
Kunnanhallitus
Menot
Tulot
Netto
1001 Maa-alueet menot (talousarviovuonna sitova)
Maa-alueet tulot (talousarviovuonna sitova)
1007 Arvopaperit (talousarviovuonna sitova)
Perusturvalautakunta (talousarviovuonna sitova)
Menot
Tulot
Netto
1015 Irtain omaisuus
Sosiaalipalvelujen irtaimistohankinnat
Vanhusten palvelujen irtaimistohankinnat
Perusterveydenhuollon irtaimistohankinnat
Ympäristöterveydenhuollon jaosto (talousarviovuonna sitova)
Menot
Tulot
Netto
1020 Irtain omaisuus
Sivistyslautakunta (talousarviovuonna sitova)
Menot
Tulot
Netto
1030 Irtain omaisuus
Perusopetuksen irtamistohankinnat
Lukion irtamistohankinnat
Vapaa-aikapalveluiden irtaimistohankinnat
Tekninen lautakunta (talousarviovuonna sitova)
Menot
Tulot
Netto
1101 Irtain omaisuus
Tilapavelun irtaimistohankkinat
Ruoka- ja puhtauspalvelun irtaimistohankinnat
TA2015
-11 679 000
TS2016
-18 930 000
300 000
-18 630 000
TS2017
-16 393 000
400 000
-15 993 000
TA2015
-760 000
200 000
-560 000
TS2016
-3 500 000
300 000
-3 200 000
TS2017
-7 000 000
400 000
-6 600 000
-700 000
200 000
-500 000
300 000
-500 000
400 000
-60 000
-3 000 000
-6 500 000
TA2015
-319 000
TS2016
-206 000
TS2017
-29 000
-319 000
-206 000
-29 000
-319 000
-20 000
-206 000
-93 000
-206 000
-50 000
-38 000
-118 000
-29 000
TA2015
-60 000
TS2016
-25 000
TS2017
-25 000
-60 000
-25 000
-25 000
TA2015
-216 000
TS2016
-115 000
TS2017
-565 000
-216 000
-115 000
-565 000
-216 000
-181 000
-10 000
-25 000
-115 000
-115 000
-565 000
-65 000
-500 000
TA2015
-32 000
TS2016
-75 000
TS2017
-50 000
-32 000
-75 000
-50 000
-32 000
-20 000
-12 000
-75 000
-50 000
-25 000
-50 000
-50 000
-11 879 000
200 000
-29 000
82
Talousarvio 2015
Talonrakennus
Menot
Tulot
Netto
Yleishallinnon rakennukset (talousarviovuonna sitova)
4809 Keskuskorttelihanke
Hankkeen valmistelu
Taloussuunnitelma 2015–2017
TA2015
-4 491 000
TS2016
-7 983 000
TS2017
-4 174 000
-4 491 000
-7 983 000
-4 174 000
-250 000
-150 000
-150 000 U
4810 Pirkkalakeskus
Tilamuutosten suunnittelu
-200 000
-200 000
-200 000 U
-50 000
-50 000 U
4812 Työpajakeskus
Kosteusvauriokorjaukset vaihe 3
-100 000
-100 000 K
Perusturvan rakennukset (talousarviovuonna sitova)
4821 Terveyskeskus
Keittiölaitehankinnat
Korjauksia
Peruskorjauksen suunnittelu
-316 000
-40 000
4823 Pirkankoivu
Keittiölaitehankinta
Korjauksia, mm. maalausta, jäteastiat, palohälytysjärjestelmä
Allasosaston korjaus
Peruskorjauksen suunnittelu
-276 000
-20 000 U
-156 000 K
-100 000 K
Sivistysosaston rakennukset (talousarviovuonna sitova)
4840 Pereen päiväkoti
Keittiölaitehankinnat
Bio-syväkeräysastia
-200 000
-150 000
-150 000 U
-490 000
-220 000
-20 000 U
-45 000
-25 000
-25 000 U
-40 000 K
-200 000 K
-270 000
-20 000
-20 000
K
-20 000 K
-250 000 K
-3 409 000
-45 000
-35 000 U
-10 000 U
-6 609 000
-7 000
-7 000 U
4841 Killon päiväkoti
Keittiölaitehankinta
Pihavarasto
Korjauksia
-22 000
-10 000 U
-10 000 K
-2 000 K
4842 Kyöstin päiväkoti
Korjauksia
-20 000
-20 000 K
-20 000
-20 000 K
4844 Kyöstin II päiväkoti
Korjauksia
Keittiölaitehankinnat
-20 000
-20 000 K
-27 000
-20 000 K
-7 000 U
4846 Puuhkalakin päiväkoti
Keittiölaitehankinta
Korjauksia
Laajennuksen suunnittelu
-36 000
-10 000 U
-26 000 K
4847 Pakkalanlyhdyn päiväkoti
Aita
-20 000
-20 000 U
-3 524 000
-7 000
-7 000 U
-7 000
-7 000 U
-150 000
-150 000 U
83
Talousarvio 2015
Talonrakennus
Taloussuunnitelma 2015–2017
TA2015
4848 Kurikanpirtin päiväkoti
Keittiölaitehankinta
-15 000
-15 000 U
4854 Kurikansiiven päiväkoti
Keittiölaitehankinta
-20 000
-20 000 U
-125 000
-125 000 K
4870 Hyrsingin koulu
Korjauksia, mm. maalaus
-48 000
-48 000 K
4872 Kirkonkylän koulu
Korjauksia
Keittiölaitehankinnat
-43 000
-43 000 K
4874 Naistenmatkan koulu
Tehtyjen tutkimusten mukaiset korjaustyöt
Ikkunoiden uusimisia
4876 Nuolialan koulu
Laajennuksen lopputyöt ja peruskorjaus
4877 Nuolialan esikoulu
Maalaustöitä
-350 000
-350 000 K
-1 325 000
-1 325 000 U
-2 015 000
-2 015 000 U
-10 000
-10 000 U
-300 000
-300 000 K
-15 000
-15 000 K
-10 000
-10 000 U
-60 000
-25 000
-25 000 U
-60 000 K
4884 Yläaste
Keittiölaitehankinnat
Korjauksia, mm. sisäilman parantamiseen liittyvät työt
Pajarakennuksen muutos- ja purkutyöt sekä uuden rakennuksen suunnittelu
-800 000
4886 Lukio
Uusi lukiorakennus
Lukiorakennuksen rahoitusmalli päätetään erikseen
-250 000
-250 000 U
4915 Vapaa-aikakeskus
Korjauksia, mm. katto, energiansäästötoimenpiteet
Kahvilan kiintokalusteiden uusiminen
-145 000
-125 000 K
-20 000 K
4918 Reippi
Korjauksia
Uusi saunarakennus
-55 000
-20 000 K
-35 000 U
-390 000
-350 000 K
-40 000 K
4878 Toivion koulu
Keittiölaitehankinta
4880 Kurikankulman koulu-päiväkoti
Keittiölaitehankinta
Pihan parannus
TS2017
-10 000
-10 000 U
4851 Kreetankuja päiväkoti
Aita
4856 Toivion päiväkoti
Korjauksia, mm. viemärit, salaojat, maalaus, pihatyöt
TS2016
-25 000
-25 000 U
-520 000 K
-280 000 K
-10 000
-10 000 K
-225 000
-25 000 U
-200 000 U
-4 000 000
-4 000 000 U
-90 000
-10 000 K
-80 000 U
-2 000 000
-2 000 000 U
-800 000
-800 000 U
84
Talousarvio 2015
Talonrakennus
Taloussuunnitelma 2015–2017
TA2015
Teknisen osaston rakennukset (talousarviovuonna sitova)
4935 Työ-ja varastokeskus
Uusi katos
Korjauksia
-480 000
-5 000
4939 Yllättävät peruskorjaushankkeet
-475 000
TS2017
-650 000
-250 000
-250 000 U
-400 000
-400 000
-400 000
-5 000
Muut rakennukset (talousarviovuonna sitova)
4967 Rantaniitty
Korjauksia
-36 000
-11 000
-11 000 K
4969 Allan Salon ateljee
Korjauksia, mm. vesijohdon rakentaminen, maalaus
-25 000
-25 000 K
Kunnallistekniikka
Menot
Tulot
Netto
TS2016
-34 000
-34 000
-34 000 K
-5 000
-5 000
-5 000 K
TA2015
-6 001 000
TS2016
-7 026 000
TS2017
-4 550 000
-6 001 000
-7 026 000
-4 550 000
Alueellinen kunnallistekniikka (talousarviovuonna sitova)
5001 Turri
Turrin asemakaavan laajennus, VT3 varsi / Naistenmatkantien
pohjoispuoli
Kivirannantien päällystys- ja viimeistelytyöt
-3 610 000
-4 620 000
-60 000
-20 000 U
-3 110 000
-400 000
-400 000 U
5002 Niemenmaa
Soljan kunnallistekniikka
Virkaniementie, polkuyhteys rantametsikköön
Niemenmaan kevytväylät ja puistoalue
-1 000 000
-1 000 000 U
5005 Kyösti
Kaavamuutosalueen kunnallistekniikka
Bussin kääntöpaikka Turkkiradan päätyyn
-40 000 U
-30 000
-1 110 000
-1 000 000 U
-60 000 U
-50 000 U
-1 000 000
-1 000 000 U
-300 000
-300 000 U
-100 000
-100 000 U
-30 000 U
5006 Lepomoisio
Uuden kaava-alueen kunnallistekniikka
(välille Purotie - Vasamatie)
Lähiliikuntapaikka Lepomoisioon
-100 000
5007 Naistenmatka
Ratsutilan kunnallistekniikka
Lentoasemantien ja Naistenmatkantien kiertoliittymä (MALhanke)
-430 000
-30 000 U
-400 000 U
-190 000
-190 000 U
-100 000 U
-250 000
-250 000 U
85
Talousarvio 2015
Kunnallistekniikka
Taloussuunnitelma 2015–2017
TA2015
TS2016
5008 Kurikka
Kurikantien kevytväylien viimeistely
Asemakaava-alueen laajennuksen (Manalanprunni) kunnallistekniikka
-570 000
-70 000 U
-500 000 U
5010 Vähäjärvi
Yhdysvesijohto Kurikka-Vähäjärvi
-100 000
-100 000 U
5012 Nikkilänniemi
Vesihuollon rakentaminen
5013 Loukonlahti
Kevyenliikenteenväylä Pereentien varteen
(Naistenmatkantie-Loukonlahdentie)
-50 000
-50 000 U
-20 000
5015 Killo
Killonvainiontien alueen katujen viimeistely
Liikennevalot Killonvainiontien ja Pereentien risteyksiin
-90 000
-90 000 U
-480 000
-100 000 U
-190 000
-190 000 U
-250 000 U
-130 000 U
-20 000 U
-160 000
-160 000 U
-330 000
-330 000 U
-650 000
-650 000 U
5022 Pirkkalan kylä
Pelastuskaivausten lopputyöt
Liittymä ja pelastuskaivaukset
-30 000
-10 000 U
-20 000 U
5023 Sankila
viimeistelytöitä, Färmintien loiventaminen
Heikkiläntien + kevyenliikenteen väylän
rakentaminen
-50 000
-50 000 U
-10 000
-10 000 U
-150 000
-150 000 U
5030 Linnakallio
Linnakalliontien rakentaminen
Linnakallion kunnallistekniikka
Linnakorven asemakaavan laajennuksen kunnallistekniikka
Linnakallion asemakaavan laajennus
(Jasperintie lännen suunnasta)
-1 230 000
-950 000 U
-50 000 U
-230 000 U
Laajemmat projektit (talousarviovuonna sitova)
5101 Katujen ja vesihuollon saneeraus
-2 311 000
-1 200 000 K
-2 326 000
-1 200 000 K
-30 000 U
-60 000 U
5107 Haja-asutusalueiden viemäröintiavustukset
-300 000
-300 000 U
-300 000
-300 000 U
5014 Pere
Nuolialanlaakson puiston välineet
Lautatarhantien asfaltointi ja kivityöt
KLV Pereentien varteen (Loukonlahdentie-Pirjolantie)
Pereensaarentien klv ja hulevesiputki
Bussin kääntöpaikan siirto
5021 Vaitti
Rakennetun alueen viimeistelytyöt
Jasperintie kaava-alueen loppuun + alikulku
TS2017
-880 000
-180 000 U
-100 000 U
-600 000 U
-780 000
-280 000 U
-500 000 U
-1 360 000
-1 200 000 K
86
Talousarvio 2015
Kunnallistekniikka
Taloussuunnitelma 2015–2017
TA2015
TS2016
5108 Viheralueiden rakentaminen
Viheralueiden ja leikkipaikkojen kunnostamista
Koirapuisto
-90 000
-60 000 K
-30 000 U
-60 000
-60 000 K
5109 Uimarannat
Kunnostus ja perusparannus
Turrin hyppypaikka
-50 000
-10 000
-10 000 K
5110 Liikuntapaikat
Ulkoilureitit
Kaukalot ja jalkapallomaalit
Frisbeegolfrata
Urheilukentän tekonurmen uusiminen
-56 000
-30 000 K
-16 000 K
-10 000 U
-346 000
-30 000 K
-16 000 K
-300 000 K
-100 000 K
5113 Pyöräilyn laatukäytävä (MAL-hanke)
-160 000 U
-100 000 K
-100 000 K
-50 000 K
5114 Bussikatokset (MAL-hanke)
-75 000 U
5115 Liikenneturvallisuusjärjestelyt
-50 000 K
-50 000 K
-500 000 U
-500 000 U
-80 000
-80 000 K
-80 000
-80 000 K
Muu kunnallistekniikka (talousarviovuonna sitova)
5150 Nimeämättömät kohteet
-10 000
-10 000 K
-50 000 U
5112 Valaistuksen saneerausohjelma
5119 TREDU-kiinteistöjen koulutustila ja
lentokentän kehittämishanke, kunnan osuus
TS2017
-80 000
-80 000 K
87
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Rahoituslaskelma
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
Satunnaiset erät, netto
Tulorahoituksen korjauserät
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet
investointimenoihin
Pysyvien vastaavien
hyödykkeiden luovutustulot
Toiminnan ja investointien
rahavirta
Rahoituksen rahavirta
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten
lainojen lisäys
Pitkäaikaisten
lainojen vähennys
Pitkäaikaisten
lainojen nettolisäys
Lyhytaikaisten lainojen
muutos
Muut maksuvalmiuden
muutokset
TP 2013
TA 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
10 928 211
12 960 393
3 393 741
-5 425 923
3 569 122
6 519 122
4 525 956
7 025 956
5 961 269
9 161 269
7 576 737
11 176 737
-2 950 000
-2 500 000
-3 200 000
-3 600 000
-16 101 488
-12 212 000
-15 468 000
-9 179 000
-11 879 000
-15 430 000
-18 930 000
-12 393 000
-16 393 000
45 600
106 000
7 076 067
3 150 000
2 700 000
3 500 000
4 000 000
1 948 390
-8 642 878
-4 653 044
-9 468 731
-4 816 263
1 748 895
3 300 000
4 300 000
7 500 000
5 500 000
10 650 000
11 000 000
13 000 000
16 500 000
15 000 000
-6 608 619
-7 700 000
-8 700 000
-9 000 000
-9 500 000
4 041 381
3 300 000
4 300 000
7 500 000
5 500 000
-8 979 821
-4 000 000
1 707 514
Vaikutus maksuvalmiuteen
3 697 285
-5 342 878
-353 044
-1 968 731
683 737
Rahavarat 31.12.
Rahavarat 1.1.
8 083 061
4 385 776
2 740 183
8 083 061
2 387 139
2 740 183
418 408
2 387 139
1 102 145
418 408
1 888 445
-4 941 849
-16 784 880
-25 851 520
-25 632 526
80,7
2,0
22
42,4
0,8
7
59,1
0,8
6
48,4
1,0
1
68,2
1,2
3
44 167
2 404
18 369
241
1,3
47 467
2 549
18 619
250
1,4
51 767
2 736
18 919
300
1,6
59 267
3 084
19 219
300
1,6
64 767
3 318
19 519
300
1,6
Tunnusluvut:
Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä
5 vuodelta, €
Investointien tulorahoitus %
Lainanhoitokate
Kassan riittävyys (pv)
Lainakanta 31.12. milj. €
Lainat €/asukas
Asukasluku
Asukasluvun kasvu hlöä
Asukasluvun kasvu %
88
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Vesihuoltolaitoksen erittely
TULOSLASKELMA
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Rahoitustuotot ja kulut
Korkotulot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Korvaus peruspääomasta
Muut rahoituskulut
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Satunnaiset kulut
Tilikauden tulos
RAHOITUSLASKELMA
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
Pysyvien vastaavien investoinnit
Rahoitusosuudet
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden
luovutustulot
Varsinaisen toiminnan ja investointien
kassavirta
Rahoituksen rahavirta
Antolainauksen muutokset
Lainakannan muutokset
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden
muutokset
Vaikutus maksuvalmiuteen
TP2013
TA2014
TA2015
832 718
-136 754
695 964
770 000
-125 000
645 000
785 000
-125 000
660 000
-73 524
-73 524
-73 524
622 440
-614 990
571 476
-668 354
586 476
-672 187
7 450
-96 878
-85 711
TP2013
TA2014
TA2015
622 440
571 476
586 476
622 440
-828 598
571 476
-1 305 000
586 476
-1 500 000
-828 598
-1 305 000
-1 500 000
-206 158
-733 524
-913 524
-8 620
-8 620
-8 620
214 777
0
230 000
-512 144
230 000
-692 144
89
Talousarvio 2015
Taloussuunnitelma 2015–2017
Liitteet
Vuosien 2018–19 investointihankkeita
Kunnallistekniikka
Menot
Tulot
Netto
TS2018
-3 940 000
Alueellinen kunnallistekniikka
5001 Turri
Turrin asemakaavan laajennus, VT3 varsi / Naistenmatkantien pohjoispuoli
Kivirannantien päällystys- ja viimeistelytyöt
-2 600 000
-400 000
-400 000
5002 Niemenmaa
Soljan kunnallistekniikka
Virkaniementie, polkuyhteys rantametsikköön
Niemenmaan kevytväylät ja puistoalue
-1 000 000
-1 000 000
5030 Linnakallio
Linnakalliontien rakentaminen
Linnakallion kunnallistekniikka
Linnakorven asemakaavan laajennuksen kunnallistekniikka
Linnakallion asemakaavan laajennus
(Jasperintie lännen suunnasta)
-1 200 000
Laajemmat projektit
5101 Katujen ja vesihuollon saneeraus
-1 260 000
-1 200 000
TS2019
-200 000
-1 000 000
5109 Uimarannat
Kunnostus ja perusparannus
Turrin hyppypaikka
-10 000
-10 000
5115 Liikenneturvallisuusjärjestelyt
-50 000
Muu kunnallistekniikka
5150 Nimeämättömät kohteet
-80 000
-80 000
90