Lausunto / Rissala 1

SIILINJÄRVEN KUNTA
Kunnanhallitus
LAUSUNTO
31.8.2015
1 (5)
KH 31.8.2015 § 129
Itä-Suomen hallinto-oikeus
PL 1744
70101 KUOPIO
Lähete 5026/15 29.7.2015
KUNNALLISVALITUS, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
VALITTAJAT
Viljo ja Eija Rissanen
VALITUKSENALAINEN
PÄÄTÖS
Siilinjärven kunnanvaltuusto 8.6.2015 § 14
Rissala 1, yrityskylän laajentaminen
Kaavaehdotuksen hyväksyminen
VALITTAJAN
VAATIMUKSET
Valittajat eivät hyväksy tiensiirtoa tonttinsa läheisyyteen. Valittajat vaativat
selvittämään liito-oravan esiintymistä kaava-alueella ja kaavan muuttamista työpaikka-alueen käyttötarkoituksen osalta pelkästään toimistokäyttöön
arkena 7-17. Valittajan mielestä teollisuusalueet eivät kuulu omakotitalojen
välittömään läheisyyteen.
VALITTAJAN
PERUSTELUT
Valittaja ei esitä kuntalain tai maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia perusteluja valituksensa tueksi. Perusteluiksi vaatimukselleen valittajat esittävät
näkemyksiä, joita lähiympäristöön aikaisemmin tehtyjen toimenpiteiden
vuoksi ovat kokeneet.
KUNNANHALLITUKSEN
LAUSUNTO
Kuntalain 90 §:n mukaan kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella,
että:
1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä;
2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa; tai
3) päätös on muuten lainvastainen.
Valittajat eivät väitä päätöksen syntyneen virheellisessä järjestyksessä.
Maankäyttö- ja rakennuslain 52 §:n mukaan asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Päätös on syntynyt kunnanvaltuustolle kuuluvan toimivallan
nojalla ja sen rajoissa, eivätkä valittajat muuta väitä.
Valittajat eivät myöskään väitä päätöstä lainvastaiseksi.
O:\Asemakaavat\Lotteinen_yritysalue\Kaavavalitus\Lausunto_valituksesta_310815_KH.docx
Postiosoite
PL 5
71801 SIILINJÄRVI
Käyntiosoite
Kasurilantie 1
Y-tunnus
01727180
Puhelin
(017) 401 111 vaihde
Faksi
(017) 401 132
Sähköposti
[email protected]
www.siilinjarvi.fi
[email protected]
SIILINJÄRVEN KUNTA
LAUSUNTO
2 (5)
Kun valittajat eivät väitä eivätkä ole osoittaneet, että päätös olisi syntynyt
virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt
toimivaltansa tai päätös olisi muutoin lainvastainen, valitus tulee kuntalakiin perustumattomana hylätä.
VALITTAJAN ESITTÄMÄT PERUSTEET
Asemakaavan lainmukaisuutta tulee arvioida ensisijaisesti maankäyttö- ja
rakennuslain säännösten pohjalta. Erityisesti tulevat tutkittavaksi MRL 54
§:ssä määritellyt asemakaavan sisältövaatimukset. Alueella voimassa oleva oikeusvaikutteinen yleiskaava on otettava huomioon.
Valittajan esittämiä perusteluja arvioidaan seuraavassa MRL:n mukaisten
asemakaavan sisältövaatimusten näkökulmasta:
Valittajan perustelu
Kunnanhallituksen lausunto
Emme hyväksy kaavaehdotusta Lotteisentien siirron osalta tonttimme välittömään
läheisyyteen. Ei ole perustetta siirtää 70
vuotta paikalla ollutta tietä. Kunnan virkamiehet ovat perustelleet tien siirtoa liikenneturvallisuuden parantamisella. Jos tien sijaintia Suininlahdentien liittymään nähden
siirretään saman verran itäpuolelle, mitä se
on nykysijainnissaan länsipuolella, liikenneturvallisuus ei parane millään tavalla. Epäilyttää, oliko tässä kyseessä ns. hyväveli
suurmaanomistajan etu mökkiläisten kustannuksella.????
Valittajat ovat kaavan laatimisvaiheessa ja ehdotusvaiheessa jättäneet asiaa koskevan mielipiteen ja
muistutuksen, joiden perusteella Lotteisentien katuvarauksen paikkaa tutkittiin erityisen tarkasti.
Kaavaratkaisun mukaista Lotteisentien siirtoa on
perusteltu valittajan muistutukseen laaditussa kunnan
vastineessa liikenneturvallisuuden paranemisen lisäksi maanomistusolosuhteilla, tien rakentamisaikaisten järjestelyjen toteuttamisella, tonttiliittymien
lyhentymisellä ja yleiskaavassa osoitetun uuden
pientaloalueen huomioimisella (vastine - kaavaselostus s. 20-21).
Uusi Lotteisentien katuliittymä on kaavassa haluttu
osoittaa paikalle, jossa sen toimivuus pitkällä aikavälillä turvataan mahdollisten uusien yleiskaavassa
osoitettujen työpaikka- ja asuinalueiden rakentamisen jälkeenkin. Tulevaisuuden rakentamisen myötä
sekä Kapteeninväylän että Lotteisentien kuten myös
nykyisen Suininlahdentien liikenne tulee lisääntymään huomattavasti nykyisestä. Siksi on liikenneturvallisuuden kannalta tärkeää, että Lotteisentien ja
Suininlahdentien liittymät sijoitetaan jo tässä kaavassa riittävän etäällä toisistaan ja että vasemmalle
kääntyvät eivät joudu odottamaan kääntymistä Kapteeninväylällä liittymien välissä. Liikennemäärien
kasvaessa tulevaisuudessa myös kohdakkaisliittymä
nykyisen Suininlahdentien kanssa on arvioitu toimimattomaksi.
Kaavaratkaisussa uusi katualue sijoittuu kokonaan
kunnan omistamalle maalle. Uudella katulinjauksella
saadaan mahdollisimman lyhyet katuliittymät uudelle
rakennuspaikalle, jolloin kustannukset rakentamisesta ovat mahdollisimman vähäiset. Vaikka uusi katu
olisikin osoitettu nykyisen Lotteisentien kohdalle, se
olisi pitänyt rakentaa uudelleen eivätkä kustannukset
kaavan toteuttamisesta olisi olleet siltä osin pienemmät.
SIILINJÄRVEN KUNTA
LAUSUNTO
3 (5)
Valittajan perustelu
Kunnanhallituksen lausunto
Vaadin myös Työ- ja elinkeinokeskusta
selvittämään mahdollista liito-oravan pesimistä suunnitellulla kaava-alueella, koska
molemmin puolin vt. 9 on todettu niiden
asustelevan.
Etelä-Siilinjärven yleiskaavaa varten on laadittu luontoselvitys vuonna 2012, jossa on tutkittu myös liitooravan esiintyminen alueella. Selvityksessä VT 9:n
varrella on todettu useita liito-oravan reviirejä, jotka
on huomioitu yleiskaavassa ja osoitettu asemakaavoitettavaksi virkistyskäyttöön tai jätetty metsätalouskäyttöön toimenpiderajoituksin. Valittajan vaatimuksesta teetettiin vielä tarkempi selvitys, muiden kaavaalueiden selvityksien yhteydessä keväällä 2015, jossa varmistui, ettei asemakaava-alueella esiinny edelleenkään liito-oravaa. Asemakaava on siten, myös
liito-oravaselvitysten osalta laadittu riittäviin selvityksiin perustuen.
ELY-keskuksella on mahdollisuus ja luonnonsuojelulain perusteella myös velvollisuus ryhtyä tarvittaviin
toimenpiteisiin liito-oravan esiintymisen tarkistamiseksi, mikäli valittaja sitä vaatii, mutta selvityspyyntö
asiassa on tehtävä muutoin kuin tässä valituksessa.
Vaadimme myös kaavamerkintöihin muutosta, vain toimistokäyttöön arkisin klo 7-17
Viereisen 1. kaava-alue esitetyillä merkinnöillä toiminta on vähintäänkin villiä mm.
rakennusjätteiden murskausta ja varastointia vuosia polttopuiden pilkkomista ja varastointia. Kalliolouheen ja maa-ainesten varastointia ja kaupankäyntiä, raskaiden
maansiirtokoneiden huoltoa ja myyntiä,
vanhojen graffiteilla sotkettujen parakkien
varastointia. Suunnitteilla oli myös kalliolouheen murskausaseman sijoittaminen teollisuusalueelle. Kyseisistä toiminnoista aiheutuu paljon myös raskasta liikennettä ohitsemme pitkin Kapteeninväylää, aiheuttaen
melu- ja pölyhaittaa päällystämättömän tien
vuoksi. Päällyste loppuu muutaman kymmenen metrin päähän tontistamme. Suorin
yhteys teollisuusalueelta 9 tielle on hankala
raskaalle liikenteelle, joten liikenne suuntautuu ohitsemme Rantatoivalantielle, josta
parempi yhteys 9 tielle.
Valittajat ovat esittäneet asian myös mielipiteessä ja
muistutuksessa kaavatyön aikana. Muistutukseen
perustuen lähimpänä asuinrakentamista sijaitsevien
toimitila- ja työpaikkarakentamisen alueilla kiellettiin
ulkovarastointi kaavamääräyksellä.
Valituksenalaisen asemakaavan tavoitteena on laajentaa Rissalan yrityskylän aluetta uudella elinkeinoja työpaikka-alueella yleiskaavan mukaisesti. Pelkkä
toimistokäyttö ei ole yleis- eikä asemakaavan tavoitteiden mukaista työpaikka-aluetta, eikä sille ole riittävää kysyntää ja toteutumisedellytyksiä Siilinjärvellä.
Pääosa uudesta työpaikka-alueesta osoitetaan monipuolisesti teollisuus-, varasto-, liike- ja toimistokäyttöön, jotka eivät saa kaavamääräyksen mukaan aiheuttaa ympäristöön melua, tärinää, ilman pilaantumista, palo- tai kemikaalivaaraa, eivätkä ne saa roskata tai rumentaa maisemakuvaa. Aluetta ei saa
myöskään käyttää ulkovarastointiin. Myös rakentamaton rakennuspaikan osa on istutettava ja pidettävä
hyvässä kunnossa. Em. kaavamääräyksillä otetaan
huomioon nykyisten asuinrakennusten elinympäristön pysyminen asumiselle kelpaavana.
Valittaja mainitsee erilaisia toimintoja aikaisemmin
laaditun yrityskylän asemakaavan alueella, jotka on
kokenut haitallisiksi. Osa toiminnoista liittyy rakennuspaikkojen esirakentamiseen, osa pitkään rakenteilla olevien kiinteistöjen alueella tapahtuvaan toimintaan, jotka koetaan aiheuttavan haittoja ympäristöön asemakaavan toteutumisen pitkittyessä. Mikäli
alueella tapahtuu asemakaavan vastaista toimintaa,
lupaviranomaisen on ryhdyttävä tarvittaviin toimiin
luvattomuuksien korjaamiseksi.
SIILINJÄRVEN KUNTA
LAUSUNTO
4 (5)
Valittajan perustelu
Kunnanhallituksen lausunto
Asumismukavuudesta emme ole päässeet
nauttimaan Siilinjärven virkamiesten toiminnan ja toimimattomuuden takia. On mm.
myönnetty maa-aineslupa peltomullan ottoon n 5 ha tonttiimme rajoittuvalta alueelta
meitä kuulematta. Maakaapelointia on tehty
myös kyselemättä meiltä mitään. Kaapeli
nostettiin ilmajohdoksi n. metri meidän rajapyykistä joka sijaitsee n. 15 metriä suoraan
olohuoneen ikkunan edessä. Kaksi pylvästä
haruksineen ja muine laitteineen ei ole ainakaan koriste. Olisimme halunneet ko.
virityksen viritykset pois silmistämme. Kunnasta ilmoitettiin voidaan siirtää, jos maksatte 5000 €.
Valittajan esittämät toimenpiteet alueella on tehty
ennen alueen kaavoitusta ilman asemakaavan ohjausta.
Valituksenalaisella asemakaavalla ei aiheuteta nykyisten asukkaiden elinympäristön merkityksellistä
heikkenemistä, joka ei olisi perusteltua asemakaavan
tarkoitus huomioiden. Koska asemakaavalla osoitetaan alueelle työpaikka-aluetta, on selvää, että
maankäytön muutoksesta peltoalueesta työpaikkaalueeksi aiheutuu muutoksia lähiympäristöön alueen
rakentamisen ja varsinaisen toiminnan aikana. Niiden
ei arvioida olevan kuitenkaan merkityksellisiä ehdolliset asemakaavamääräykset huomioiden. Asuinkiinteistöjen ja työpaikka-alueiden väliin jätetään lisäksi
lähivirkistysaluetta suojavyöhykkeeksi, jolla nykyisen
elinympäristön muutoksen haittavaikutuksia pyritään
minimoimaan.
Yhteenvetona: teollisuusalueet eivät kuulu
omakotitalojen välittömään läheisyyteen.
Alueen pääkäyttötarkoitus voimassa olevassa yleiskaavassa on työpaikka-alue. Asemakaavaratkaisu
perustuu yleiskaavaan ja kunnan tarpeeseen yritystonteista.
Asemakaava-alueen laajentuessa suunnittelualueen
nykyiset toiminnot voivat olla osittain ristiriidassa
yleiskaavan pääkäyttötarkoituksen kanssa. Tällöin
asemakaavoituksessa pyritään ristiriitaisten tavoitteiden ja odotusten yhteensovittamiseen kokonaisuuden kannalta hyväksyttävällä tavalla. Asemakaavoitettavalle alueelle sijoittuu valittajan asuinrakennuksen lisäksi toinen asuinkiinteistö (Konttiaho 8:21),
jonka kaavamääräyksessä mahdollistetaan nykyinen
asuminen, mutta esitetään myös yritystoiminnan
kehittämisen mahdollisuus. Ratkaisu ei poistanut
asumisen edellytysten tarkastelua, mutta antaa hyvän mahdollisuuden kehittää kiinteistöä yritystoimintaan. Vastaava ratkaisu ei valittajalle sopinut, vaan
haluttiin pelkän asumisen mahdollistava käyttötarkoitus kaavaan.
Edellä esitetyn perusteella kunnanhallitus toteaa, etteivät valittajan esittämät perustelut ole johdettavissa maankäyttö- ja rakennuslain asemakaavoitusta ohjaavista säännöksistä. Valitus tulee myös maankäyttö- ja rakennuslakiin perustumattomana hylätä.
SIILINJÄRVEN KUNNANHALLITUS
Vesa Lötjönen
kunnanjohtaja
Timo Nenonen
kaavoituspäällikkö
SIILINJÄRVEN KUNTA
LAUSUNTO
5 (5)
LIITTEET / LIITELUETTELO
1. Valtuuston hyväksymismerkinnällä varustettu värillinen asemakaavakartta kaavamerkintöineen ja määräyksineen
2. Kaavaselostus lopullisessa muodossaan
3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
4. Luontoselvitykset
a) Etelä-Siilinjärven yleiskaava. Luontoselvitys. Pöyry Finland Oy
6.11.2012
b) Kaava-alueiden liito-oravaselvitys. Pöyry Finland Oy 20.5.2015
5. Kaikki muistutukset ja niihin annetut vastaukset
a) asemakaavan valmisteluaineistosta saadut muistutukset ja niihin
annetut vastaukset
b) asemakaavan ehdotusaineistosta saadut muistutukset ja niihin
annetut vastukset
6. Kaikki kaavasta sen eri valmisteluvaiheissa annetut lausunnot
a) asemakaavan valmisteluaineistosta annetut lausunnot
b) asemakaavan ehdotusaineistosta annetut lausunnot
7. Alueella voimassa oleva hyväksymismerkinnöillä varustettu värillinen
asemakaavakartta kaavamerkintöineen, kaavamääräyksineen ja kaavaselostuksineen
8. Alueella voimassa oleva hyväksymismerkinnöillä varustettu yleiskaavakartta kaavamerkintöineen, kaavamääräyksineen ja kaavaselostuksineen
9. Kartta valituksenalaisten alueiden maanomistuksesta
Kartta maanomistuksesta
Liite 9
1.
Omistajat
Tila, R:No
Kaavan aluevaraukset
Rissanen Viljo ja Eija (valittajat)
Konttikulma 8:23
AO-14
2.
Omistajat
Tila, R:No
Kaavan aluevaraukset
Ronkainen
Konttiaho 8:21
AL-7, EV
3.
Omistajat
Tila, R:No
Kaavan aluevaraukset
Siilinjärven kunta
Kalliometsä 8:63
TA-3, TA-5, AL -7 (eteläinen), VL, EN, ET-1, EV
Kartta maanomistuksesta
Liite 9