migreeni ja tyo - Suomen Migreeniyhdistys

Mikä migreeni on?
Migreeni on hyvin tavallinen, kohtauksel­
linen, osittain geenien säätelemä neurolo­
ginen sairaus. Henkilö, jolla on migreeni­
ominaisuus, on kohtausten välissä terve ja
toimintakykyinen.
Maailman terveysjärjestö WHO:n tietojen
mukaan migreeni on yleisempi kuin esimer­
kiksi diabetes ja astma. WHO:n arvion mu­
kaan Euroopassa ja Amerikassa 6–8 %:lla
miehistä ja 15–18 %:lla naisista voidaan
diagnosoida migreeni.
Migreenikohtaus
Migreenikohtaukseen voi kuulua auraoireita ­
(n. 20 %:lla), joita tavallisimmin esiintyy näön tai
tuntoaistin alueella. Näköauran aikana näkökentässä leijailee ylimääräisiä valoja tai näkö voi
sumentua, mikä haittaa tarkkaa näkemistä. Myös
hetkellinen häiriö kuullun ymmärtämisessä tai
puheen tuottamisessa voi olla auraoire. Aura menee ohi 10–60 minuutissa. Migreenin muut oireet
alkavat jo auran aikana tai pian sen jälkeen.
Migreenikipu voi alkaa lihassärkynä niskasta ja siirtyä sieltä päähän, tai alkaa suoraan toisella puolella päätä. Migreenikipu on sykkivä ja voimakkuudeltaan kohtalainen tai kova. Liikkuminen voimistaa
kipua. Kipuun saattaa liittyä myös muita oireita,
kuten valo- ja ääniherkkyyttä, hikoilua, palelua tai
pahoinvointia, joka voi voimistua aina oksenteluun
asti. Migreenin kipuvaihe kestää neljästä tunnista
jopa 72 tuntiin, joskus kauemminkin.
Migreenin hoito
Migreenikohtausta hoidetaan levolla ja usein viileällä (esim. kylmäpussit). Migreenistä selviytymistä
auttavat säännölliset elämäntavat: riittävä uni,
säännöllinen ruokailu sekä hyvää kuntoa ylläpitävä
liikunta. Tarvittaessa kohtausta voi hoitaa myös
lääkkeillä. Tarjolla on laaja lääkevalikoima käsikaupassa myytävistä särkylääkkeistä lääkärin määräämiin migreenilääkkeisiin. Kun sopivaa lääkettä
haetaan, samaa lääkettä kokeillaan kolmeen peräkkäiseen kohtaukseen. Ellei siitä ole apua, on hyvä
vaihtaa toiseen lääkkeeseen. Migreenin kohtaushoito
toimii hyvin silloin, kun sen tehoon voi luottaa niin
vahvasti, että migreenin pelko ei rajoita työtehtävien
ja harrastusten sopimista etukäteen.
Kohtauslääkkeisiin huonosti reagoivaa migreeniä
hoidetaan estolääkkeillä, joita otetaan 3–6 kuukauden ajan päivittäin. Estolääkkeen tehoa voidaan pitää
riittävänä, jos kipu tai kohtausten määrä puolittuu.
Migreenin hoidosta:
www.kaypahoito.fi
www.migreeni.org
Migreeniä laukaisevat tekijät
Migreeniä laukaisevat tekijät (triggerit) ovat yksilöllisiä.
Tavallisimpia laukaisijoita ovat stressi tai sen loppuminen, hormonaaliset tekijät, jano, nälkä, ilmanpaineen
vaihtelu, valot ja hajut. Myös työelämässä on tekijöitä,
jotka voivat laukaista migreenikohtauksen.
Stressi
Stressi laukaisee eniten migreenikohtauksia sekä arjessa
että työympäristössä. Työstressi voi johtua mm. työn
tavoitteiden epäselvyydestä, työtehtävien paljoudesta,
työn kiireisyydestä, työelämän sisältämistä liiallisista muutoksista tai työn jatkumisen epävarmuudesta.
Liiallisen stressin havaitseminen ja sen lieventäminen on
tärkeää sekä työssä jaksamisen että migreenikohtauk­
sien ennakoinnin vuoksi.
Näyttöpäätetyö
Yhä useammassa ammatissa tehdään paljon töitä
näyttöpäätteellä. Tällöin riskitekijöitä voivat olla pitkäkestoinen staattinen työskentely, huonot työasennot,
epäergonominen työpiste ja väärät näytönsäädöt. Työfysioterapeutit ja työterveyshoitajat ovat asiantuntijoita,
joilta saa opastusta työpisteen ja yleisen ergonomian
parantamiseen.
Suomen Migreeniyhdistyksen selvityksen
(yli 1000 työikäistä vastaajaa vuonna
2013) mukaan stressin ja näyttöpäätetyön
lisäksi­yleisiä migreenikohtauksille altistavia asioita ovat melu ja hälinä työpisteessä, s­ isäilmaongelmat, hajut ja hajusteet,
­valaistukseen liittyvät tekijät sekä työaikojen sopimattomuus omaan unirytmiin.
Luonnollinen helpotus migreeniin
FL-41 sävytettyjen linssien avulla.
Tarkkaan määritelty sävy sulkee pois valon
aaltopituudet, jotka saattavat laukaista ja
pahentaa migreeniä. Vaihtoehtoja saatavana
moniin käyttötilanteisiin voimakkuuksilla tai
ilman. Tiedustelut: puh. 010 2290 670
[email protected]
www.optiikkajuurinen.com
Migreeni ja työelämän triggerit
Suomen Migreeniyhdistyksen ”Migreeni
ja työelämän triggerit”-projektin palve­
levalla sivustolla on tietoa kohtauksia
laukaisevista tekijöistä, niiden vähentä­
misestä ja haittojen ennaltaehkäisystä.
www.migreeni.org/migreenialtisteet/
– Migreeniä sairastava voi hakea sivustolta
tietoa omista migreeniin altistavista tekijöistään (triggereistään) ja niiden ehkäisykeinoista.
– Migreeniä sairastavan henkilön esimies
voi löytää sivustolta keinoja parantaa
migreeniä sairastavan työntekijän työolosuhteita ja työviihtyvyyttä. Samalla hän
voi vähentää sairastamisen aiheuttamaa
haittaa työyhteisössä ja työn tuottavuudessa.
–Työterveyshuolto voi saada sivustolta
ja sen linkeistä lisätietoa migreenistä ja
migreeniasiakkaan työhyvinvoinnin lisäämisestä.
Tukipunos
Kivunhallinta
Rentoutuminen  Aikuisten unikoulu
 NLP-ohjaus


www.tukipunos.fi
[email protected]
– kokonaisvaltaista hyvää vointia Helsingissä!
Psyko- ja fysioterapeutti Anu Miettinen, puh. 0400 717 086
Psyko- ja fysioterapeutti Juha Tähkälä, puh. 041 4323 526
Fysioterapeutti Virpi Laine, puh. 040 5800 165
Myös skype- ja nettiterapia!
Ludviginkatu 3-5 B 13, 00130 Helsinki
www.intotiimi.fi
Suomen Migreeniyhdistys
Migreeniyhdistys tukee ja ohjaa päänsärkyjä
sairastavia ihmisiä ja tekee yhteistyötä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Yhdistys on
tarkoitettu migreeniä, sarjoittaista päänsärkyä
(Hortonin neuralgia, cluster headache), kolmoishermosärkyä (trigeminusneuralgia) sekä harvinaisia trigeminovaskulaarisia päänsärkyjä sairastaville ja heidän omaisilleen sekä muille aiheesta
kiinnostuneille.
Yhdistys etsii ja tuottaa
luotettavaa tietoa sekä välittää sitä:
– netissä: www.migreeni.org
–Päänsärky-lehdessä
–esitteissä
–Facebookissa
–jäsensähköposteissa
Yhdistys tukee
päänsärkyjä sairastavia
–
–
–
–
vertaistoiminnalla eri puolilla Suomea
vertaisryhmillä sosiaalisessa mediassa
sairaanhoitajan neuvontapalvelulla
psykologin neuvontapalvelulla
Yksilöllistä, tehokasta ja
kokonaisvaltaista hoitoa
migreeniin - ilman lääkkeitä
Itsehallintotie 6, 02600 ESPOO
www.cranion.fi
050 412 1100
Suomen
Migreeniyhdistys ry
Migreeni ja työelämän tiggerit
-projekti
Lisätiedot ja tilaukset:
www.migreeni.org
MAGNEETTITUTKIMUS
S
Ä MYÖ ET
MEILT
IS
EDULL UKSET!
IN
Ä
T
ERIT
TKIM
RIOTU
O
T
A
R
LABO
138€*
*Erikoislääkärin lähetteellä. Hinta ennen kela-korvausta 221-366€.
VARAA AIKA
010 326 3260
www.cityterveys.fi
ratiopharm.fi
FI/RTP/14/0021/11/14
CITYTERVEYS