Siikaopas - Rieska

P
Vaellus- ja karisiika
erämerellä esiintyy kaksi eri siikamuotoa, virtavesiin kudulle nouseva vaellussiika
sekä paikallisempia kantoja muodostava merikutuinen siika eli karisiika.
Siikamuodot eroavat toisistaan kasvunopeuden, kutualueen ja
vaelluskäyttäytymisen perusteella.
V
aellussiika on tyypillisesti nopeakasvuinen ja kasvaa suurikokoiseksi, useamman kilon painoiseksi. Perämeren karisiika on hidaskasvuinen ja kasvaa vain muutaman sadan gramman painoiseksi.
Karisiika viihtyy viileässä vedessä ja vaatii lisääntymisalueikseen puhtaita sorapohjia,
joten Perämeren olosuhteet sopivat karisiialle erinomaisesti.
K
asvunopeuden lisäksi vaellussiika ja karisiika voidaan erottaa toisistaan
laskemalla siivilähampaita ja geneettisten menetelmien avulla. Sen sijaan
siikamuotojen erottaminen ulkomuodon perusteella on mahdotonta.
P
erämeren karisiika lisääntyy kokonaan luontaisesti. Sen sijaan lähes kaikki
vaellussiikakannat ovat istutusten varassa ja myös luontaisesti lisääntyviä kantoja tuetaan istutuksin. Perämerellä ammattikalastajien siikasaaliissa vaellussiian osuus on 60–70 %.
Nykyään merikutuisen eli karisiian merkittävimmät esiintymisalueet ovat
Perämerellä, jossa karisiian kannat ovat tällä hetkellä vahvoja ja kestävät
hyvin kalastusta.
S
iika on Pohjanlahden tärkein talouskala, jota kalastetaan niin ammattikalastajien,
kuin kotitarvekalastajienkin toimesta. Siika kalastetaan rysillä ja verkoilla.
Tärkeimmät siian kalastussesongit Perämerellä ovat keväällä heti jäiden lähdettyä,
kesäkuussa, jolloin siika kertyy syömään silakan kutualueille herkuttelemaan
siian mädillä ja syksyllä, jolloin vaellussiika vaeltaa kohti lisääntymisjokiaan ja
karisiikaa kertyy kutualueilleen meressä.
KALA -KASVIS WOKKI
300-400 g siikaa tai muuta kalaa fileenä
2-3 rkl öljyä
rkl silputtua tuoretta inkivääriä
1 tl suolaa, mustapippuria
1 rasia tuoreita siitake- tai herkkusieniä
500 g wokkivihanneksia
vähän vettä tai kalalientä
Leikkaa kalafileet suikaleiksi
ja sienet viipaleiksi,
puolikkaiksi tai jätä ne kokonaisiksi.
Kuumenna öljy, lisää inkiväärisilppu,
kalapalatja sienet. Wokkaa hetken aikaa.
Kypsennä vihannekset lähes kypsiksi
mikrossa,ja lisää ne vasta sen jälkeen wokkin. Lorauta sekaan tarvittaessa vähän vettä
taikalalientä, ja mausta ruoka chilikastikkeella mieleiseksesi.
HERKULLISTA ARKIRUOKAA SIIASTA
1 kg tuoretta siikaa 4 hengelle
suolaa
valkopippuria
tilliä
Maustekastike:
2 tomaattia
2 dl kuohukermaa
1/2 purjo
2 rkl ketsuppia
1½ rkl voita
2-3 rkl yrttimaustetta
1. Perkaa kalat ja fileoi ne.
Ota nahka ja ruodot pois. Voitele vuoka.
2. Viipaloi tomaatit ja purjo vuoan pohjalle,
lisää kala, suola ja tilli sekä voinokareet.
3. Vatkaa kastikkeen aineet keskenään ja
lisää kalan päälle. Paista uunissa 200
asteessa 20 minuuttia.
Tarjoile perunoiden tai
riisin kera.
SIIKA-KASVISKEITTO
2 rkl öljyä
1 pieni purjo suikaleina
1 fenkoli suikaleina
100 g siitakesieniä viipaleina
2 porkkanaa suikaleina
1 laakerinlehti
8 maustepippuria
1l vettä, suolaa
300 g siikafileetä suikaleina
0,5 dl tilliä hienonnettuna
Kuullota öljyssä kasvikset ja sienet.
Mausta suolalla lisää laakerinlehti ja
maustepippurit.
Lisää vesi joukkoon ja keitä miedolla
lämmöllä 10 minuuttia kunnes kasvikset
ovat kypsiä.
Lisää siikasuikaleet ja kiehauta. Sekoita
tilli joukkoon juuri ennen tarjoilua ja nauti.
SIIKA-KATKARAPURUUKKU
2 dl vettä
400 g pakastekasvissuikaleita
1 kalaliemikuutio
½ dl sitruunamehua
1 valkosipulin kynsi ½ tl currya
½ tl mustapippuria 1 dl smetanaa
300 g siikafilettä
½ tl rakuunaa
150 g katkarapuja
(tilliä)
Kiehauta vesi ja liuota kalaliemikuutio siihen.
Lisää sitruunanmehu, mausteet ja smetana.
Keitä hetki, lisää kuutioitu siika ja anna sen
kypsyä muutaman minuutin ajan.
Lisää katkaravut valmiiseen ruokaan,
etteivät sitkisty. Ripottele halutessasi
pinnalle hienonnettua tilliä.
EU INVESTOI KESTÄVÄÄN KALATALOUTEEN
KUVA JA RESEPTIT Pro Kala ry
www.rieskaleader.fi