Mitä suomalaisen lääkärin tulee tietää talassemioista

Jukka Rajantie | KATSAUS
Mitä suomalaisen lääkärin tulee tietää
talassemioista
Talassemiat ovat autosomissa peittyvästi periytyvä tautiryhmä, jossa rakenteeltaan normaalien hemoglobiiniketjujen tuotanto on vähentynyt. Poikkeavuus on rikastunut Välimeren
alueelle ja Afrikan, Intian ja Kauko-idän malaria-alueille. Suomessa potilaat ovat yleensä
muuttajia endeemisiltä alueilta, mutta globiinigeenien mutaatioita on tavattu suomalaisessakin perimässä. Talassemioiden taudinkuva vaihtelee fataalista oireettomaan ja riippuu geenivian laajuudesta. Verenkuvassa on tyypillistä
mikrosyyttinen ja hypokrominen hemolyyttinen
anemia, joka heterotsygooteilla on mikrosytoosiin nähden lievä ja jossa erytrosyyttimäärä ei
ole normaalia pienempi. Lievänkin talasse­mian
tunnistaminen
on
perinnöllisyysneuvonnan
kannalta tärkeää ja erottaminen raudanpuutteesta välttämätöntä. Erityistutkimuksia tarvitaan vain poikkeustapauksissa: tarkan erotuskyvyn nestekromatografialla (HPLC) todetaan
beetatalassemiassa normaalia korostuneemmat
hemoglobiinit A2 ja F, jotka alfatalassemioissa ovat normaalit. DNA-tutkimuksesta voi olla
johtuvat
globiinigeenien mutaatioista, jotka yleensä
ovat deleetioita tai pistemutaatioita (Birgens
ja Ljung 2007). Niiden seurauksena syntyy
joko liian vähän (talassemiat) tai poikkeavia
globiinimolekyylejä (hemoglobinopatiat).
Globiinipolypeptidit muodostavat hemoglobiinin proteiinirungon. Jokaisessa hemoglobiinimolekyylissä on kaksi globiiniparia. Aikuisen hemoglobiinista 95–98 % on HbA:ta,
joka sisältää kaksi alfa- ja kaksi beetaglobiiniketjua. Vajaat 3 % on HbA2:ta, jossa on kaksi
alfa- ja kaksi deltaglobiiniketjua. Vastasyntyneen pääasiallinen hemoglobiini on fetaalinen
HbF, jonka globiinirakenteessa on kaksi alfaja kaksi gammaketjua. HbF:n synteesi vähenee syntymän jälkeen, ja sen osuus pienenee
useimmilla puolen vuoden ikään mennessä aikuisen alle 1 %:iin (Rajamäki ja Salmi 2007).
Normaalille hemoglobiinimolekyylille tapahtuu elimistössä biokemiallisia muutoksia,
joista tavallisin on glykohemoglobiinin HbA1c
syntyminen ja jota ei pidä sekoittaa hemoglobiinivariantteihin.
Perinnölliset hemoglobiinisairaudet
apua alfatalassemian osoittamisessa, jos kysees-
Talassemioiden geneettinen tausta
sä on valtamutaatio. Meillä harvinaista talas-
Talassemiat ovat heterogeeninen ryhmä autosomissa peittyvästi periytyviä tiloja, joille on
yhteistä se, että jotakin rakenteeltaan normaalia globiiniketjua muodostuu geenipuutoksen
tai -vian takia liian vähän tai ei lainkaan. Ihmisellä on kummassakin kromosomissa 16 kaksi alfaglobiinigeeniä ja kummassakin kromosomissa 11 yksi beetaglobiinigeeni (kuva 1 ).
semia majoria potevat kuuluvat perehtyneen
hematologin hoitoon ja seurantaan ja lapsipotilaat yliopistosairaaloihin. Talassemia majorin
ennuste on parantunut nykyaikaisten punasolusiirtojen, tehostuneen rautakelaatiohoidon ja
kantasolusiirtojen an­siosta.
1137
Duodecim 2010;126:1137–44
KATSAUS
Kromosomi 16
α
5’
α
Kromosomi 11
3’
α2 β2
HbA
5’
α2 δ2
HbA2
γ γ
δ
β
3’
α2 γ2
HbF
Kuva 1. Ihmisen hemoglobiinit ja niiden muodostumisen geneettinen säätely.
Mutaatioita on satoja erilaisia, ja ne saattavat
esiintyä yhdistyneinä toisiinsa. Alfatalasse­
miassa syntyy punasoluihin alfaglobiinin
puute ja beetaglobiinin ylimäärä. Beetatalasse­
miassa tilanne on päinvastainen (kuva 2 ).
Esiintyvyys
Hemoglobiinipoikkeavuudet muodostavat
maapallon suurimman periytyvän tautiryhmän. Talassemiat on tavallisin perinnöllinen
mikrosyyttinen anemia.
Niiden esiintyminen vaihtelee maantieteellisesti ja roduittain. Tyypillistä on rikastuminen malaria-alueille, koska talassemian kantajuus näyttää suojaavan malarian aiheuttamalta
punasolutuholta. Alfatalassemioita esiintyy
eniten Kaakkois-Aasian saarilla ja Länsi-Afrikassa, beetatalassemioita Välimeren alueella,
Arabian niemimaalla, Intiassa ja KaakkoisAasiassa. Pohjoismaissa potilaat ovat käytännössä vain maahanmuuttajia, joiden määrä on
kasvamassa (Lehtinen 1998). HYKS:n Jorvin
sairaalan lastenhematologian poliklinikassa
tutkitaan noin 100 000 lapsen alueelta vuosittain 10–15 tällaista potilasta. Talassemian
kantajuutta on kuitenkin kuvattu myös sukujuuriltaan suomalaisilla henkilöillä (Vuopio
ym. 1971, Järveläinen ym. 2004, Ihalainen ym.
2005).
Kliininen kuva ja luokittelu
1138
Kreikan kielen sana thalassa tarkoittaa merta,
joten talassemian voi vapaasti suomentaa tarkoittavan merivedellä laimennettua verta tai
J. Rajantie
merta veressä. Välimeren anemia ja Cooleyn
anemia ovat beetatalassemia majorin synonyymejä. Talassemioiden taudinkuva vaihtelee
oireettomasta fataaliin ja riippuu siitä, missä ja
kuinka monessa geenissä mutaatio esiintyy ja
millainen tuo poikkeavuus on (taulukko 1 ).
Erityisesti endeemisillä alueilla henkilö voi
periä toiselta vanhemmaltaan alfa- ja toiselta
beetaglobiinigeenin tai hemoglobinopatian
aiheuttavan mutaation, mikä lisää oirekuvan ja
löydösten variaatioita. Toisaalta saman mutaation omaavien henkilöiden kliinisessä kuvassa
voi olla suuriakin eroja.
Alfatalassemia manifestoituu jo sikiökaudella, beetatalassemian vaikeatkin muodot aikaisintaan 2–3 kuukauden iässä. Yhteistä on, että
synteesihäiriön seurauksena syntyvä hemo­
globiinivaje johtaa punasolujen hypokro­miaan
ja mikrosytoosiin. Anemia syntyy toisaalta
punasolujen vähentyneen tuoton ja toisaalta
lisääntyneen hajoamisen seurauksena. Luuytimessä nähdään punasoluhyper­plasia, mutta
erytrosytoosi on tehotonta, kun punasolujen esiasteista osa hajoaa jo ennen verenkiertoon pääsyä. Ylimääräisten globiiniketjujen
aggre­goituminen punasolujen syto­plasmassa
aiheut­taa myös kypsien punasolujen ennenaikaisen hajoamisen (Lehtinen 1980).
Alfatalassemiat. Alfaketjujen synteesihäiriö johtaa sikiökaudella gammaketjujen ja syntymän jälkeen betaketjujen kertymiseen kehittyvien punasolujen sytoplasmaan. Alfatalassemiat jaetaan kliinisesti neljään ryhmään sen
mukaan, kuinka paljon alfaglobiinituotto on
vähentynyt. Kullakin on neljä alfaglobiinigeeniä, kaksi isältä ja kaksi äidiltä. Oireettomilla
Alfatalassemia
α, α0 / α0, α+ tai 0
β/β
γ/γ
δ/δ
α
β
γ
δ
α2 β2
HbA
β4
HbH
α2 γ2
HbF
α2 δ2
HbA2
Beetatalassemia minor
αα / αα
β / β+ tai 0
α
β
α2 β2
HbA
γ/γ
δ/δ
γ
δ
α2 γ2
HbF
α2 δ2
HbA2
Beetatalassemia major
αα / αα
β0
/ β0
α
γ/γ
δ/δ
γ
δ
α2 γ2
HbF
α2 δ2
HbA2
Kuva 2. Hemoglobiinisynteesi talassemioissa. Mutaatio jossakin globiinigeenissä aiheuttaa vastaavan globiinimolekyylin joko osittaisen (a+ tai b+) tai täydellisen (a0 tai b0) tuottovian ja siten alfatalassemioissa normaalien alfaketjujen ja beetatalassemioissa beetaketjujen vajeen tai puutoksen. Alfatalassemioissa vika voi
olla yhdessä tai useammassa neljästä alfaglobiinigeenistä. Tämä vähentää alfaketjujen ja siten HbA:n synteesiä. Beetaketjujen ylimäärä johtaa beetaglobiinitetrameerien ja HbH:n muodostumiseen. Beetatalassemia
minorissa toinen beetaglobiinigeeneistä on mutatoitunut, minkä takia beetaketjujen ja siten HbA:n tuotto
vähenee. Yli jäävät alfaketjut muodostavat gammaketjujen kanssa ylimäärin HbF:ää ja deltaketjujen kanssa
ylimäärin HbA2:ta. Talassemia majorissa vika on molemmissa beetaglobiinigeeneissä eikä beetaketjuja muodostu lainkaan. Kaikki hemoglobiini on joko HbF:ää tai HbA2:ta.
kantajilla on mutaatio vain yhdessä geenissä,
eikä tilaan liity kliinisiä oireita tai verenkuvan
poikkeavuutta (TAULUKKO 1 ). Alfatalassemia
minor syntyy, kun virhe on kahdessa geenissä.
Punasolut ovat jo vastasyntyneellä tavallista
pienempiä ja kalpeita, mutta niitä on jopa normaalia enemmän ja anemia on lievä. Jos kolme
alfageeniä puuttuu, seurauksena on ns. HbH-
1139
Mitä suomalaisen lääkärin tulee tietää talassemioista
KATSAUS
Taulukko 1. Alfatalassemioiden luokittelu.
1140
Genotyyppi
Kliininen kuva
a,– / a, a
oireeton, verenkuva normaali
–,– / a, a
talassemia minor: punasolujen keskitilavuus pieni, anemia lievä
–,– / –, a
talassemia intermedia tai HbH-tauti: krooninen hemolyyttinen anemia
–,– /–,–
talassemia major: hydrops fetalis:
fataali
tauti tai alfatalassemia intermedia. Beetaglobiinketjut kertyvät HbH-tetrameereinä, jotka
sakkautuvat punasoluihin aiheuttaen niiden
hajoamisen. Jos kaikki neljä alfaglobiinigeeniä
puuttuvat tai ovat mutatoituneita, alfaglobiinia ei muodostu lainkaan ja seurauksena on
vaikea hemolyysitaipumus ja sikiön tai vastasyntyneen kuolemaan johtava hydrops fetalis.
Kaikki hemoglobiini on gammaketjujen tetrameereja, Bartsin hemoglobiinia. Tällaisen lapsen äidillä on lisääntynyt vaikean toksemian ja
syntymänjälkeisten verenvuotojen vaara, minkä on ajateltu johtuvan massiivisen suureksi
kasvavasta istukasta (Beaudry ym. 1986).
Beetatalassemiat luokitellaan niiden kliinisen vaikeusasteen mukaan. Taudinkuvaan
vaikuttaa se, onko poikkeavuus vain yhdessä
vai molemmissa vastinkromosomeissa ja johtaako se beetaglobiinin synteesin osittaiseen
(β+) vai täydelliseen (β0) estoon. Heterotsygoottinen beetatalassemia minor on kliinisesti
vähäoireinen tai oireeton tila, jossa veren hemoglobiinipitoisuus on iänmukaisella viitealueella tai vain hieman sen alapuolella, mutta
punasolut pieniä ja kalpeita ja niitä on jopa
normaalia enemmän. Homotsygoottinen beetatalassemia major on vaikea hemolyyttinen
tauti, jossa beetaketjut puuttuvat kokonaan.
Ylimääräiset alfaketjut ovat epästabiileja ja
aggregoituvat punasolujen sytoplasmassa aiheuttaen niiden hajoamisen. Vastasyntynyt on
oireeton, koska sen hemoglobiini on HbF, jossa ei beetaketjuja ole. Anemia kehittyy puolen
vuoden ikään mennessä HbF:n fysiologisesti
vähetessä, koska korvaavaa HbA:n synteesiä
ei tapahdu normaalissa määrin tai lainkaan.
Luuydintila laajenee jopa 10–15-kertaiseksi
kiihtyvän mutta tehottoman punasolutuoton
takia aiheuttaen tyypillisen ulkonäön, kuten
J. Rajantie
pullistuvan otsaluun ja kasvuhäiriön. Osteoporoosi ja kortikaalisen luun oheneminen
johtavat patologisiin murtumiin. Punasoluja
pyrkii rakentumaan myös luuytimen ulkopuolella, ja perna suurenee ja muuttuu hypersplenistiseksi. Elimistöön kertyy rautaylimäärä
punasolujen hajotessa ja raudan imeytymisen
kiihtyessä inefektiivisen erytrosytoosin seurauksena (Cardenghi ym. 2007). Punasolusiirrot vielä pahentavat rautakuormaa. Raudan
kertyminen on erityisen haitallista sydänlihakselle, maksalle ja haimalle sekä endokriinisille elimille. Krooniseen hemolyysiin liittyy
sappikivien sekä hemolyyttisten ja aplastisten
kriisien vaara. Potilailla on myös lisääntynyt
tromboosiriski (Eldor ja Rachmilewitz 2002).
Beetatalassemia intermedia on kliinisesti välimuotoinen tautimuoto, jossa hemolyysi on
vähäisempää kuin talassemia majorissa, anemia on vain kohtalaista ja punasolusiirtoja tarvitaan satunnaisesti. Pitkäaikaiskomplikaatiot
kehittyvät hitaammin ja ovat lievempiä (Cunningham 2008).
Diagnoosi
Useimmilla Suomessa tavattavilla potilailla
kyse on talassemioiden lievemmistä muodoista. Epäilyn talassemia minorista herättää
mikrosyyttinen, hypokrominen lievä anemia,
johon liittyy normaali tai suurentunut erytrosyyttimäärä (d’Onofrio ym. 1992). Potilaan
etninen tausta, sukuanamneesi, vanhempien
verenkuvat, aiemmat MCV-arvot ja ajankohTaulukko 2. Esimerkki talassemia minorin ja lievän
raudanpuutteen tyypillisistä verenkuva-arvoista lapsilla.
Talasse­mia
minor
Raudanpuute
Punasolujen keski­
tilavuus (fl)
60
60
Hemoglobiinipitoisuus
(g/l)
100
80
Erytrosyyttimäärä
(x 1012/l)
5,5
4,0
RDW1 (%)
15
18
RDW (red cell distribution width eli punasolujen
kokojaukauma) kuvaa punasolujen koon vaihtelua
ja on siksi anisosytoosin numeerinen mitta.
1
tainen verenkuva punasoluindekseineen ja
raudanpuutteen pois sulkeminen ovat ensikäden diagnostiikan kulmakiviä. Verenkuvan perusteella ei alfa- ja beetatalassemiaa voi erottaa
toisistaan.
Erotus raudanpuutteesta. Talassemia minor sekoittuu helposti lievään raudanpuutteeseen, mutta jo anamnestisten tietojen ja perusverenkuvan huolellisella tarkastelulla eronteko
on mahdollista (taulukko 2 ). Erotusdiagnostiikassa avuksi ovat rautastatuksen biokemialliset mittarit seerumin liukoisen transferriinin reseptorin ja ferritiinin pitoisuudet
(taulukko 3 ). Punasolumorfologia ei anna
ratkaisevaa lisäapua, vaikka maalitaulusolujen
ja poikilosytoosin runsaus ja basofiiliset pilkut
punasoluissa (kuva 3 ) viittaavatkin enemmän
talassemia minoriin (Lehtinen 1980). Vaikka
talassemiaan liittyy taipumus raudan kertymiseen, kantajallakin voi silti olla raudanpuutetta. Sen osoittamiseen tarvitaan biokemiallisia
menetelmiä. Seerumin ferritiinipitoisuus on
hyvä rautavarastojen mittari, jos potilaalla ei
ole infektiota, tulehdusta, tuumoria tai maksavauriota. Liukoisen transferriinireseptorin
pitoisuus kasvaa raudanpuutteessa. Pitoisuus
on kuitenkin suurentunut myös punasoluhyperplasiassa, mikä rajoittaa sen erottelukykyä
talassemiassa. Hyödyllistä on tietää talasse­mia
minor ‑populaation hemoglobiinipitoisuuden
A
B
C
Taulukko 3. Talassemia minorin ja lievän raudan­
puutteen erottaminen.
Talasse­mia
minor
Raudanpuute
Etninen tausta
talassemia-alueella
++
–+
Perheessä mikrosyyttistä
anemiaa
++
+
Onko punasolujen keskitilavuus (MCV) joskus
ollut normaali?
–
++
Ovatko hemoglobiini­
arvo ja MCV samassa
suhteessa poikkeavat?
–
+++
Erytrosyyttimäärä
normaali tai suuri
++
– (+)
Ferritiinipitoisuus
normaali
++
–
Transferriinireseptorin
pitoisuus suurentunut
–(+)
++
Kuva 3. Perifeerisen veren sivelyvalmisteita: A) terve, B) lievä raudanpuute C) alfatalassemia minor (valokuvat: erikoislääkäri Sanna Siitonen, HUSLAB, Helsinki)
ja MCV:n iänmukaiset viitearvot (Galanello
ym. 1991). Näilläkin henkilöillä raudanpuute johtaa hemoglobiinipitoisuuden ja MCV:n
pienenemiseen heille ominaisista arvoista.
Milloin tarvitaan hemoglobiinin erityistutkimuksia? Vaikea hemolyyttinen tauti, johon
liittyy mikrosytoosia ja hypokromiaa, antaa
aiheen epäillä talassaemia majoria etenkin, jos
potilaan sukujuuret ovat talassemia-alueilla.
1141
Mitä suomalaisen lääkärin tulee tietää talassemioista
KATSAUS
Y D I N A S I AT
88 Talassemian lievät muodot yleistyvät Suomessakin,
kun maahanmuuttajien määrä kasvaa.
88 Talassemia minoria on syytä epäillä tautialueelta
muuttaneen henkilön punasolujen huomattavan
pienen keskitilavuuden (MCV) syyksi, jos hemoglo­
biiniarvo on mikrosytoosiin nähden hyvä ja erytro­
syyttien määrä normaali tai suurentunut.
88 Hemoglobiinin elektroforeettisia tai muita erityis­
tutkimuksia ei tarvita, jos tutkittava on oireeton,
hemoglobiiniarvo hyvä ja jonkun lähisukulaisen ta­
lassemiadiagnoosi on tiedossa.
88 Vältä talassemiapotilaan rautahoitoja, ellei saman­
aikainen raudanpuute ole todistettavissa bioke­
miallisin tutkimuksin tai rautahoitokokeilulla.
88 Talassemia major on meillä harvinainen. Sitä pote­
vien tutkiminen ja hoito on keskitettävä yliopisto­
sairaaloihin.
1142
Tällaisen potilaan diagnoosi on selvitettävä
mahdollisimman tarkasti.
Perinnöllisyysneuvontaa ja mahdollista prenataalidiagnostiikkaa varten tarvitaan joskus
lisätutkimuksia myös talassemian kantajilla.
Tutkimuksia ei tarvita, jos potilas on oireeton
ja jollakin lähisukulaisella on spesifinen talassemiadiagnoosi. Hemoglobiinimolekyylin tutkimusmenetelmät perustuvat hemoglobiinien
elektroforeettiseen erotteluun (Dumars ym.
1996). Isoelektrisellä fokusoinnilla voidaan
referenssihemoglobiinien avulla tunnistaa
normaalit ja poikkeavat hemoglobiinit. Eri
hemoglobiinityyppien kvantifiointi tehdään
korkeapainenestekromatografialla (HPLC).
Beetatalassemiassa todetaan normaalia korostuneemmat HbA2 ja HbF, jotka alfatalassemioissa ovat normaalit. Jos beetatalassemian
kantajalla on samanaikainen raudanpuute,
HbA2:n osuus voi olla normaali. Alfa- ja globiiniketjujen määrällistä suhdetta on mahdollista mitata, mutta sitä käytetään enää harvoin.
DNA:n tutkiminen on tulossa laajempaan
käyttöön erityisesti alfatalassemian diagnos-
J. Rajantie
tiikassa. Turun yliopistosairaalan laboratoriossa tutkitaan PCR-metodiin perustuvalla
DNA-testillä seitsemän yleisintä maailmalla
kuvattua deleetiovaltamutaatiota ( Järveläinen ym. 2004). Koska mutaatioita on monia
muitakin, normaali tulos ei sulje pois alfatalassemiaa. Tuolloin alfatalassemiadiagnoosi on
todennäköinen, kun muut punasolujen mikrosytoosia aiheuttavat tilat, kuten raudanpuute,
beetatalassemia minor ja hemoglobinopatiat
on suljettu pois. Beetatalassemian genetiikkaa
voidaan tutkia mm. Tukholman Karoliinisessa sairaalassa. Kehittyneet DNA-tutkimukset
ovat antaneet mahdollisuuden prenataalidiagnostiikkaan, joka on erityisen tärkeää silloin,
kun odotettavissa on vaikeaa alfatalassemiaa
sairastava vastasyntynyt. Lapselle tauti on fataali ja odotusaika äidille vaarallinen.
Hoito
Talassemia minoria potevat ovat oireettomia
eivätkä tarvitse hoitoja eivätkä säännöllistä
seurantaa. Erotus raudanpuutteesta tai samanaikaisen raudanpuutteen osoittaminen
on tärkeätä. Tarpeeton rautalääkitys viivästyttää oikeaa diagnoosia, kasvattaa elimistön
jo ennestäänkin korostunutta rautavarantoa ja
aiheut­taa monelle suolisto-oireita. Potilaat tarvitsevat asiantuntevan perinnöllisyysneuvonnan, jonka tarkoituksena on estää vaikeiden
talassemiamuotojen syntyminen.
Talassemia majorissa ja intermedioissa potilaalla on merkittävä krooninen hemolyysi, ja
silloin foolihappolisästä on hyötyä. Hapettavia
lääkeaineita, kuten sulfonamideja, nitrofurantoiinia ja malarialääkkeitä, pyritään välttämään
ja infektiot hoidetaan huolella. Beetatalassemian oireita voidaan lievittää stimuloimalla
HbF:n synteesiä esimerkiksi hydroksiurealla
tai butyraatilla (Olivieri ja Weatherall 1998).
Säännölliset punasolusiirrot joudutaan yleensä aloittamaan jo ennen leikki-ikää. Verensiirtojen varhainen aloitus saattaa vähentää
siirtoihin liittyvän alloimmunisaation vaaraa
(Cunningham 2008). Rautakuorman kertymisen vähentämiseksi joudutaan ennen pitkää
käyttämään rautaa kelatoivia lääkeaineita, joista tehokkain on parenteraalisesti infusoitava
deferoksamiini. Hoito on kuitenkin vaikeasti
toteutettavissa, eivätkä monet potilaat pysty
toteuttamaan sitä tehokkaasti. Siksi on erinomaista, että viime vuosina on käyttöön tullut
myös suun kautta otettavia lääkkeitä, kuten deferiproni ja deferasiroksi (Kwiatkowski 2008).
Raudan toksisia vaikutuksia voidaan lievittää
C-vitamiinilla. Hemolyysin hillitsemiseksi
ja suuren yliaktiivisen pernan haittojen vähentämiseksi joudutaan joskus poistamaan
perna. Vaikea talassemia on kantasolusiirron
aihe (Sodani ym. 2004). Lapsilla, jotka ovat
saaneet siirteen HLA-identtiseltä sisarukselta, parantumisen mahdollisuudet ovat lähes
90-prosenttiset (Bhatia ja Walters 2008). Globiinigeenien siirto on onnistunut ihmisellekin,
mutta hoito on vielä kokeellista (Sadelain ym.
2005).
Ennuste
Talassemia majoria potevien ennuste oli muutama vuosikymmen sitten vielä huono. Keskimääräinen elinikä oli noin 30 vuotta. Tavallisin kuolinsyy oli hemosideroosin aiheuttama
sydänlihasvaurio ja rytmihäiriö. Ennuste on
parantunut harkitumman punasolusiirtopolitiikan ja tehostuneen rautakelaation ansiosta.
Luuytimensiirto on kuratiivinen hoito suurelle osalle niistä, joilla on HLA-sopiva sisarusluovuttaja. Talassemia minoria potevien elinajanodote on normaali.
Lopuksi
Suuri osa maahanmuuttajista tulee Suomeen
talassemian endeemisiltä alueilta. Mikrosyyttisten anemioiden erotusdiagnostiikassa
talassaemia minorin erottaminen lievästä raudanpuutteesta on tärkeätä ja voidaan tehdä
yksinkertaisin tavoin avohoidossakin. Etnisten
anemioiden kantajat ovat yleensä oireettomia,
mutta nämä tapaukset tulisi tunnistaa ajoissa.
Perinnöllisuusneuvonnan ja prenataalidiagnostiikan avulla vaikeiden talassemiamuotojen
ilmaantuvuutta on voitu huomattavasti vähentää (Sutcharitchan ja Embury 1996). ■
JUKKA RAJANTIE, dosentti, erikoislääkäri
HYKS, pediatrian klinikkaryhmä, Jorvin sairaala
PL 800, 00029 HUS
Sidonnaisuudet
Ei sidonnaisuuksia.
Summary
Thalassemias – what should Finnish physicians know?
Thalassemias are a group of autosomically recessively inherited diseases involving a decreased
­production of structurally normal hemoglobin chains. The clinical picture of thalassemias ranges
from fatal to symptomless and is dependent on the extent of the gene defect. Hematological
­picture typically reveals a microcytic and hypochromic hemolytic anemia, which is mild with respect
to microcytosis in heterozygotes and does not exhibit a lower-than-normal erythrocyte count. The
recognition of thalassemia, even a mild one, is important with respect to genetic counseling, and its
distinction from iron deficiency is essential. Special examinations are required only in special cases.
1143
Mitä suomalaisen lääkärin tulee tietää talassemioista
KIRJALLISUUTTA
• Beaudry MA, Ferguson DJ, Pearse K,
Yanofsky RA, Rubin EM, Kan YW. Survival
of a hydropic infant with homozygous alpha-thalassemia-1. J Pediatr 1986;108:713–
6.
• Bhatia M, Walters MC. Hematopoietic
cell transplantation for thalassemia and
sickle cell disease: past, present and future.
Bone Marrow Transplant 2008;41:109–17.
• Birgens H, Ljung R. The thalassaemia
syndromes. Sand J Lab Invest 2007;67:11–
26.
• Cunningham MJ. Update on thalassemia: clinical care and complications. Pediatr Clin North Am 2008;55:447–60.
• Cardenghi S, Maongiu MF, Ramos P, ym.
Ineffective erythropoiesis in beta-thalassemia is characterized by increased iron
­absorption mediated by down-regulation
of hepcidin and upregulation of ferroportin. Blood 2007;109:5027–35.
• Dumars KW, Boehm C, Eckman JR, ym.
Practical guide to the diagnosis of thalassemia. Am J Med Genet 1996;62:29–37.
• Eldor A, Rachimilewitz EA. The hyper-
1144
coagulable state in thalassemia. Blood
2002;99:36–43.
• Galanello R, Lilliu F, Bertolino F, Calo A.
Percentile curves for red cell indices of bthalassemia heterozygotes in infancy and
childhood. Eur J Pediatr 1991;150:413–5.
• Ihalainen J, Sinisalo M, Rauvala A. Mikrosyyttisen anemian takana voi suomalaisillakin olla talassemia. Duodecim 2005;
121:1561–4.
• Järveläinen H, Juvonen V, Pelliniemi TT.
Rautahoitoon reagoimaton hypokrominen
mikrosyyttinen anemia nuorella naisella.
Duodecim 2004;120:80–3.
• Kwiatkowski JL. Oral iron chelators.
­Pediatr Clin North Am 2008;55:461–82.
• Lehtinen M. Maahanmuuttajan hematologiaa. Duodecim 1998;114:1210–7.
• Lehtinen M. Talassemiat ja hemoglobinopatiat Suomessa. Suom Lääkäril 1980;
35:1735–7.
• Olivieri NF, Weatherall DJ. The therapeutic reactivation of fetal haemoglobin. Hum
Mol Genet 1998;7:1655–8.
• d’Onofrio G, Zini G, Ricerce BM, Mancini
S, Mango G. Automated measurement of
red blood ceel microcytosis and hypochromia in iron deficiency and b-thalassemia
trait. Arch Pathol Lab Med 1992;116:84–9.
• Rajamäki A, Salmi TT. Periytyvät hemolyyttiset anemiat ja muut punasolupoikkeavuudet. Kirjassa: Ruutu T, Rajamäki
A, Lassila R, Porkka K, toim. Veritaudit. 3.
painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim
2007, s. 217–42.
• Sadelain M, Lisowski L, Samakoglu S, ym.
Progress toward the genetic treatment of
the beta-thalassemias. Ann N Y Acad Sci
2005;1054:78–91.
• Sodani P, Gaziev D., Polchi P, ym. New
approach for bone marrow transplantation in patients with class 3 thalassemia
aged younger than 17 years. Blood 2004;
104:1201–3.
• Sutcharitchan P, Embury SH. Advances
in molecular diagnosis pf inherited hemoglobin disorders. Current Opinion Hematol
1996;3:131–8.
• Vuopio P, Ikkala E, Nuutinen M.
β-thalassaemia minor Suomessa. Duodecim
1971;87:1269–72.