OHJE Verensiirrot sirppisoluanemiassa ja

HUSLAB
1825 Kliininen kemia ja hematologia
8034 Meilahden sairaalan laboratorio, Verikeskus
OHJE HOITOYKSIKÖLLE: VERENSIIRROT
SIRPPISOLUANEMIASSA JA TALASSEMIASSA
PALVELUTUOTANTO, TOIMINTAOHJE
Sivu 1(2)
Versio: 15.9.2015
Laatija: Katja Salmela
Tarkastajat: Maria Raitakari, Anu Korhonen (SPR), Susanna Sainio (SPR)
15.9.2015
Hyväksyjät: Ulla Wartiovaara-Kautto, Kirsi Jahnukainen 15.9.2015
OHJE HOITOYKSIKÖLLE:
VERENSIIRROT SIRPPISOLUANEMIASSA JA TALASSEMIASSA
1. TAUSTAA
·
Sirppisoluanemiassa punasolujen siirroilla hoidetaan ja estetään sirppisolukriisien aiheuttamia välittömiä ja myöhäisongelmia. Myös talassemiapotilaita hoidetaan toistuvilla punasolusiirroilla.
·
Etenkin sirppisoluanemiapotilailla on suuri taipumus muodostaa punasoluvasta-aineita itselle vieraita veriryhmäominaisuuksia vastaan. Syiksi on arveltu erityisesti sirppisoluanemiaan liittyvän kroonisen tulehduksen aiheuttamaa immunologista reaktioherkkyyttä sekä länsimaisen verenluovuttajapopulaation ja afrikkalaisperäisten potilaiden veriryhmäprofiilien erilaisuutta. Punasoluvasta-aineet voivat vaikeuttaa sopivien punasolujen löytämistä ja siten viivästyttää verensiirtoja. Vasta-ainepositiivisille potilaille voi kehittyä myös ns. hyperhemolyyttinen tila: verensiirtojen seurauksena potilaan omatkin punasolut hemolysoituvat, mikä johtaa entistä vaikeampaan anemiaan.
·
Immunisaatioriskin pienentämiseksi voidaan verensiirtoihin valita punasoluja, jotka ovat veriryhmäominaisuuksiltaan mahdollisimman samanlaisia kuin potilaan omat punasolut. Tämän vuoksi - ennen verensiirtojen aloittamista –
määritetään Veripalvelussa potilaan ABORhD-veriryhmän lisäksi muut tavallisimmat veriryhmät. Jos potilas on
kuitenkin saanut äskettäin punasolusiirtoja, serologinen tutkimus (punasolujen fenotyypitys, tutkimus 20967 E-VRTy2) ei välttämättä onnistu, koska verenkierrossa voi olla siirrettyjä punasoluja (3 - 4 kk verensiirron jälkeen). Tällöin määritykset tehdään geenitekniikan menetelmin (punasolujen genotyypitys, tutkimukset 20968 B-RH ja 20969
B-KELJKFY). Tutkimuksen tilaaja täyttää lähetteeseen esitiedot potilaan etnisestä taustasta, verensiirroista ja punasoluvasta-aineista.
·
Veripalvelu laatii potilaalle verensiirto-ohjeen, joka huomioi potilaan punasolujen feno/genotyypin ja Veripalvelun
tiedossa olevat potilaalla todetut punasoluvasta-aineet. Vastaukset syötetään verikeskuksessa atk-järjestelmään,
minkä jälkeen ne näkyvät Weblabissa. Ao. kuvissa on esimerkit a) genotyypitystuloksista (Weblabin tuloskysely)
ja b) verensiirto-ohjeesta (Weblab → Tulokset → Verikortisto).
Kuva a.
Kuva b.
X:\verensiirtoketju\doc\OHJE Verensiirrot sirppisoluanemiassa ja talassemiassa_20150915.doc
HUSLAB
1825 Kliininen kemia ja hematologia
8034 Meilahden sairaalan laboratorio, Verikeskus
OHJE HOITOYKSIKÖLLE: VERENSIIRROT
SIRPPISOLUANEMIASSA JA TALASSEMIASSA
PALVELUTUOTANTO, TOIMINTAOHJE
Sivu 2(2)
Versio: 15.9.2015
2. FENOTYYPITYSTUTKIMUKSEN TILAAMINEN HOITOYKSIKÖSSÄ
·
Tilaa Weblabilla punasolujen fenotyypitys 20967 E-VR-Ty2.
-
Täytä Veripalvelun lähete
(avautuu Weblabissa tutkimuksen tilaajalle; löytyy myös HUS:n intranetistä Verensiirtoketju-sivuilta ja linkistä
http://huslab.fi/veri → LOMAKKEET JA LÄHETTEET → SPRV-LÄHETE Veriryhmätutkimukset).
-
Täytä huolella esitiedot mm. etnisestä taustasta, verensiirroista ja punasoluvasta-aineista.
Rastita lähetteeseen PYYDETYT TUTKIMUKSET –kohtaan: SPRV 5910 E-Veriryhmä, laaja antigeenityypitys.
Anna lähete näytteenottajalle (tai mukaan potilaalle, joka antaa sen näytteenottajalle).
·
Näytteenottaja lähettää näytteen ja lähetteen verikeskukseen, joka lähettää ne Veripalveluun.
·
Veripalvelu tekee fenotyypitystutkimuksen tai harkintansa mukaan (mm. potilaan saamista verensiirroista riippuen)
genotyypitystutkimukset 20968 B-RH ja 20969 B-KELJKFY.
3. FENO/GENOTYYPITYSVASTAUSTEN SAAMINEN HOITOYKSIKKÖÖN
·
Tulokset valmistuvat viikon sisällä.
·
Veripalvelu lähettää paperivastauksen verikeskukseen, joka lähettää sen tutkimuksen tilaajalle. Meilahden verikeskus syöttää tulokset ja verensiirto-ohjeen atk-järjestelmään, minkä jälkeen ne näkyvät Weblabissa.
·
Kun saat paperivastauksen, tarkista että verensiirto-ohje näkyy Weblabissa: → Tulokset → Verikortisto.
Jos verensiirto-ohje ei näy, soita Meilahden verikeskukseen (p. 471 72574), joka selvittää asian. On tärkeää, että
myös verikeskus saa Veripalvelun verensiirto-ohjeen sisältävän paperivastauksen, jottei potilas saa väärää verta.
4. SÄDETETYT VERIVALMISTEET
·
Jos hoitava lääkäri haluaa, että potilaalle annettavien verivalmisteiden tulee olla sädetettyjä, hän antaa ohjeen verikeskukseen kirjallisesti: http://www.huslab.fi/verensiirtoketju/index.html → LOMAKKEET JA LÄHETTEET → lomake
HOITAVAN LÄÄKÄRIN VERENSIIRTO-OHJE HUSLABIIN
5. VERITILAUS
·
Voimassaoleva verensiirto-ohje näkyy Weblabissa: → Tulokset → Verikortisto.
(Vertin VERITUOTTTEIDEN TILAUS I - sivulla näkyy HUOM!-kentässä vain ohjeen ensimmäinen rivi.)
·
Tee veritilaus Vertti-ohjelmalla ja tilaa normaalit sopivuustutkimukset.
-
·
Huom! Veritilauksen kiireellisyysaste, jonka valitset Vertissä, vaikuttaa merkittävästi siihen, mitä punasoluja
potilaalle valitaan: jos teet KIIREELLISEN veritilauksen, verikeskus toimittaa punasoluja, joiden valinnassa huomioidaan vain todetut punasoluvasta-aineet (potilaan oman feno/genotyypin mukaisten punasolujen
saaminen kestää yleensä kauemmin eli vähintään joitakin tunteja).
-
Soita verikeskukseen, jos haluat, että punasolujen fenotyyppi pyrittäisiin huomioimaan laajasti kiireellisissäkin tapauksissa.
-
Jos feno/genotyypityksiä ei ole vielä tehty (esimerkiksi tuore sirppisoluanemiaepäily), soita Meilahden verikeskukseen tai Veripalveluun ja kysy, saako laajan fenotyypityksen tehtyä ennen punasolusiirtoja kiireellisenä (muutamassa tunnissa). Jos potilas on kuitenkin jo saanut punasolusiirtoja viimeksi kuluneiden 3
kuukauden aikana, fenotyypitys ei yleensä onnistu.
Jos Veripalvelussa ei ole potilaan oman feno/genotyypin mukaisia punasoluja, se toimittaa mahdollisimman samanlaisia saatavilla olevia punasoluja.
X:\verensiirtoketju\doc\OHJE Verensiirrot sirppisoluanemiassa ja talassemiassa_20150915.doc