Katternö nr. 1/2015

1 • 2015 Sähköyhtiösi asiakaslehti Yhdestoista vuosikerta
Älykäs vallankumous
Puhuu
hevosten
kanssa
Petturi
Kustaa Lillbäck
Siirtolaisten Pohjanmaa
10 vuotta!
Katternö-lehti
Esse Elektro-Kraftin, Herrforsin,
Kruunupyyn Sähkölaitoksen,
Uudenkaarlepyyn Voimalaitoksen
ja
k at ternö – 1
Vetelin Sähkölaitoksen asiakkaille.
Sisältö
Kolme kysymystä
O
MARGARETA BJÖRKLUND
on ollut Österbottens Tidningin päätoimittaja vuodesta 2011. Hän on työskennellyt
media-alalla
liki 30 vuotta, mm. Ylessä,
Jakobstads
Bergens
Tidningissä,
Tidendessä
ja
Vasabladetissa.
Miten mielestäsi tiedotusvälineet raportoivat
energia-asioista?
Eri tiedotusvälineillä on erilaiset tehtävät. Energia-asiat
koskevat kaikkia, ja meillä on paljon globaaleja ja kansallisia mediayhtiöitä, jotka ovat tuottaneet erinomaisia reportaasisarjoja ilmasto- ja energia-asioista. Itse katson mielelläni tv-ohjelmia, jotka käsittelevät uuden energiatekniikan tutkimusta. Niissä on yleensä positiivisuutta ja uskoa
tulevaisuuteen, mitä arvostan.
Sanomalehdistö lähestyy energia-asioita useammin yhteiskuntapoliittisesta kuin puhtaasti energiapoliittisesta
näkökulmasta. Uutisointi voi koskea kunnallisten energialaitosten yhtiöittämistä tai ydinvoimalan rakentamista
tai paikallisväestön vastustusta suunniteltua tuulivoimapuistoa kohtaan. Päivälehtien vahvuutena on, että niiden
esiin nostamat aiheet synnyttävät usein keskustelua.
Tuuli- ja ydinvoimasta on käyty ajoittain hyvinkin vilkasta
keskustelua ÖT:ssä – tietenkin koska ne ovat ajankohtaisia
paikallisesti (Pyhäjoen ydinvoimala ja Monäsin Kröpulnin
tuulivoimapuisto).
Journalistinen haaste on energia-asioista raportoitaessa
vanha tuttu: Miten osaamme esittää monimutkaisia asioita
lukijoillemme helppolukuisella ja kiinnostavalla tavalla?
Millaisena koet Katternö-lehden?
Katternö-lehti on paljon enemmän kuin vain Katternöyhtiöstä kertova lehti. Tyylikäs taitto, useimmiten hyvin
kirjoitetut artikkelit ja nasevat kuvat. Kriittisenä lukija en
kuitenkaan anna houkuttelevan paketoinnin viekoitella,
vaan pyrin aina muistamaan, että tämä lehti on paikallisen
energiayhtiön julkaisema ja toimittama.
Mitä elämänlaatu sinulle merkitsee?
Henkilökohtaisella tasolla elämänlaatu on tasapainoa
työn ja vapaa-ajan suhteen, kiireisten ja laiskojen päivien,
perheen ja ystävien kanssa vietetyn ajan ja oman ajan suhteen. Yleisemmällä tasolla pidän elämänlaatuna osallistavaa ja avointa yhteiskuntaa, jossa on turvallista elää ja olla
oma itsensä. Me-henkeä tarvitaan
Tarvitsemme lisää sähköntuotantoa 4
Biopolttoaineet, maat ja markkinat 5
Tulevaisuus on valoisa 6
Lämpötila on korvien välissä 10
Sähköä tuottavat vaatteet 12
Big data muuttaa kaiken 14
Siirtolaisuuden maakunta 20
Olemme täällä toisiamme varten 22
Petturi Kustaa Lillbäck 30
Kiireistä aikaa Antti Vilkunalle 38
Energiakäänne – Saksan likainen erehdys 40
Ilkeä ilmastokysymys 42
Pienimuotoinen ydinvoima tulossa 44
Hanhikoski siirtyi Esselle 46
Hyvä kauppa molemmille osapuolille 48
Katternö 1 • 2015 Vastaava julkaisija Stefan Storholm, Kauppiaankatu 10, 68600 Pietarsaari,
puh. (06) 781 5300, fax (06) 781 5322, [email protected], www.katterno.fi
Osoitteenmuutokset Siv Granqvist, puh. (06) 781 5333, [email protected]
Projektipäällikkö Svenolof Karlsson, www.storkamp.com Toimittajat Svenolof Karlsson,
Johan Svenlin, Susanne Strömberg Käännös Paula Bertell Layout Gun-Marie Wiis, Terje Tiilikka
Kansikuva Jan Sandvik Paino Forsberg 2015
y Katternö Ab:n tarina alkoi 60 vuotta sitten, jolloin kypsyi omana aikanaan välttämätön päätös: seudun oli alettava hankkia sähköä yhteistoimin. Sähköä jonka tuotannosta ei yksin selvinnyt.
Joulukuussa 1955 päätettiin yhdessä perustaa Katternö Transformatorstation Ab, jonka kautta Pietarsaaren, Herrforsin, Uudenkaarlepyyn,
Björkforsin ja Ähtävän sähkölaitokset saivat hankittua tarvittavaa lisäsähköä Pohjolan Voimalta.
Silloin ei ollut ajatustakaan Katternö-yhtiön omasta sähköntuotannosta tai -jakelusta. Sähkön merkitys kuitenkin lisääntyi yhteiskunnassa askel askeleelta samalla, kun Katternö-ryhmän yhteistyö laajeni ja
syveni ja yhteisiä ratkaisuja kehitettiin.
Nykyään Katternö-ryhmä on pitkälti sähköomavarainen, ja sen sähköntuotantorakenne on monipuolinen ja sähkö- ja palveluhinnat maltillisia. Jakelu- ja alueverkot ovat omissa käsissä, minkä ansiosta Katternöyhtiöt voivat toimittaa sähköä asiakkailleen kustannustehokkaasti.
Myös omistusrakenne on muuttunut ja laajentunut integraatioprosessissa, jossa Pietarsaari on omistajana toiminut usein katalysaattorina.
Tämän prosessin tulee jatkua myös tulevaisuudessa. Nykyään haasteena ei ole niinkään sähkön hankkiminen vaan sen toimittaminen
kilpailukykyiseen hintaan. Nyky-yhteiskunnassa myös vaaditaan entistä enemmän erikoistuneita palveluita. Katternö-ryhmän on edelleen
oltava jatkuvassa kehitysvalmiudessa, sillä tekniikka kehittyy nopeammin kuin koskaan ja poliittinen sääntely asettaa toiminnalle entistä
suurempia vaatimuksia.
Meidän täytyy edelleen tarkastella koko ketjua sähköntuotannosta
sähkönjakeluun, luoda synergiaetuja, tehostaa toimintaamme, olla valmiina investoimaan ja tämän takia kasvattaa voimavarojamme. Kaikki
tämä edellyttää me-henkeä, joka ei aina ole itsestäänselvyys pohjalaiselle luonteenlaadulle.
Poliitikot ovat valtakunnan tasolla samanlaisen haasteen edessä.
Nykyisen veropolitiikan takia käytännössä vain tuulivoima on kannattavaa, koska sille on verorahoin taattu korkea hintataso. Se ei ole
kestävää politiikkaa.
Millä tavoin olet energiatehokas arkielämässäsi?
u Christer Nyman, Hirvlax
u Petra Dahlback, Vaasa
Vaihdoin tehokkaamman
lämmityskattilan kotiini viisi
vuotta sitten. Lämmitän vain
omilla polttopuilla, joita
saan viljelysmaitteni reunoilta. Hyöty on kaksinkertainen, koska poltan puita,
jotka on käytännön syistä
joka tapauksessa kaadettava. Kaadan ja kuljetan kaikki
puut itse, joten totta kai
joudun näkemään aikaa ja
vaivaa ennen kuin saan klapit lämmityskattilaan asti.
Mieheni on erittäin tietoinen
näistä asioista ja hän huolehtii talon lämmityksestä.
Itse yritän käyttää tiski- ja
pesukoneissa taloudellisia
pesuohjelmia, jotta puhdasta syntyisi mahdollisimman
vähällä energialla. Keittiössä ajattelen enemmän terveyttä kuin energiankulutusta
ja käytän mieluummin uunia
kuin paistinpannua, vaikka
uunin energiankulutus on
suurempi.
u Riitta Kullström, Vöyri
u
Sebastian Eklund, Oravainen
Karolina Isaksson
J
ulkaisimme Katternö-lehden ensimmäisen numeron kymmenen
vuotta sitten. Koimme silloin, että tiedotusvälineet kohtelivat
meitä huonosti, ja siksi halusimme itse kertoa niistä asioista,
joiden parissa me alueellisena ja pääosin asiakasomisteisena energiayhtiönä kamppailimme.
Se on nyt muuttunut. Katternö-lehti on saanut hyvän
vastaanoton, ja myös energia-alan kollegamme ovat
löytäneet lehden enenevässä määrin. Me Oy Katternö Ab:ssä olemme syvästi kiitollisia teille siirtyessämme nyt toiselle vuosikymmenelle lehden
kustantajana.
PETER BOSTRÖM,
Oy Katternö Ab:n
hallituksen puheenjohtaja
Hyödynnän autoa ajaessani
taloudellisen ajoa, jonka
opin suorittaessani rekkakortin vuosina 2002–2003.
En koskaan saanut kuormaautoa, mutta ajan henkilöautollani taloudellisesti
joka päivä. Joskus kiireiset
kuskit ohittavat minut, mutta saan heidät kiinni seuraavissa punaisissa valoissa. Tasaisella ajolla säästää
sekä rahaa että luontoa.
Asun vielä kotona enkä itse
maksa sähkölaskua, mutta
olen oppinut sammuttamaan kaikki valot lähtiessäni ulos. Markkinoille on
tullut paljon uutta ja jännittävää energiatehokasta
teknologiaa. Olen lukenut
autolehdistä Tesla Roadster -sähköautosta. Se on aivan kuin oikea urheiluauto,
olisi todella hienoa päästä
koeajamaan sellaista!
Lehden aiempia numeroita on luettavissa osoitteessa www.katterno.fi
2 – k at ternö
k at ternö
–3
”Tarvitsemme lisää sähköntuotantoa”
Karl Vilhjálmsson
Riku Huttunen, jonka isä on Muhokselta
ja äiti Haapavedeltä, siirtyi vuodenvaihteessa työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtajaksi ja siis energiaasioiden johtavaksi virkamieheksi. Hän
toimi sitä ennen Energiaviraston ylijohtajana. Energiavirastossa toimiessaan
Riku Huttunen oli Nordregin, energiaalan pohjoismaisten regulaattoreiden
yhteistyöelimen, hallituksen jäsen, v.
2012 sen puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan kansantaloustieteilijä.
Suomi kärsii sähköntuotannossa jatkuvasta
alijäämästä, ja joudumme
laajentamaan tuotantokapasiteettia. Sitä vastoin ei
ole syytä kiirehtiä sähkön
yhteispohjoismaisia vähittäismarkkinoita, Riku
Huttunen sanoo.
Sähkön nettotuonti Suomeen on
jatkanut kasvuaan. Alustavien tilastojen mukaan sähköä tuotiin viime
vuonna 18 TWh kokonaiskulutuksen ollessa noin 83 TWh. Ruotsista
tuotiin 15 TWh, Venäjältä 3 TWh.
Sähkömarkkinat siis toimivat. Jos
sähkö on naapurimaassa halvempaa,
ostamme sitä sieltä. Voimme Suomessa iloita Ruotsin ja Norjan sähköylijäämästä. Se on merkittävästi auttanut pitämään sähkönhintaa kurissa.
Mutta kysymys kuuluu tietenkin:
onko tuontisähköä aina tarvittaessa saatavilla? Huippukuormitus voi
Suomessa oikein kylmänä talvipäivänä yltää 15 000 megawattiin, kun
4 – k at ternö
Biopolttoaineet, maat ja markkinat
Biopolttoaineiden osuus aiotaan kaksinkertaistaa vuoteen 2020 mennessä.
Mutta intressit menevät osin ristiin. Pelissä ovat sekä viljelysmaat että
markkinat, Nils Torvalds kirjoittaa raportissaan Euroopan parlamentille.
Kuvassa saksalainen rapsipelto. Rapsia
käytetään runsaasti polttoaineen
valmistamiseen.
Andreas Franke/DPA/Lehtikuva
oma huipputuotantomme on realistisesti vain 12 500 megawattia.
Tilanne ei ole pitkällä aikavälillä
kestävä eikä poliittisesti toivottava. Vaikka uutta sähköntuotantoa
rakennetaankin, vanhoja laitoksia poistetaan käytöstä. Varsinkin
Ukrainan kriisi on muistutus energiaomavaraisuuden tärkeydestä.
Meidän on merkittävässä määrin
laajennettava tuotantokapasiteettiamme. Sen on myös perustuttava
päästöttömiin energialähteisiin, kuten biomassaan ja ydinvoimaan.
Suomen sähköomavaraisuusaste
on kohtuullisemmalla tasolla vasta
Olkiluoto 3:n alkaessa tuottaa sähköä. Mutta sekään ei riitä pitkän päälle, joten eduskunnan äskettäinen
myönteinen päätös Pyhäjoen Fennovoima-hankkeeseen oli looginen.
Suomen ja Ruotsin välinen nykyinen siirtokapasiteetti on noin
3000 megawattia. Se on ollut
täysimittaisessa käytössä yhä
useammin ja sitä on aikaa myötenkasvatettava. Täytyy muistaa, että
Suomi on nykyään myös kauttakulkumaa Ruotsista ja Norjasta Viroon ostettavalle sähkölle. Niinpä
siirtokapasiteetin laajentaminen ei
ole vain Suomen intressissä.
Sähkön yhteispohjoismaisten vähittäismarkkinoiden, joiden aiempien poliittisten tavoitteiden mukaan
piti olla valmiina v. 2015, voidaan
todeta olevan edelleen vuosikausien päässä toteutuksesta.
Uskon, että Pohjoismaissa on tulkittu osin eri tavalla Pohjoismaiden
ministerineuvoston (energiaministereiden) päätöksiä. Energiaministereiden tuorein päätös marraskuun
2014 kokouksessa tarkoittaa, että
Nordreg jatkaa työtään yhteispohjoismaisten vähittäismarkkinoiden
saamiseksi mutta kohdennetummin eikä yhtä kunnianhimoisella
tavoitetasolla.
Olen vuosien mittaan huomannut pohjoismaisissa yhteyksissä
maiden olevan yllättävän erilaisia,
niin energiasektorin perusrakenteen kuin priorisointienkin suhteen. Ruotsissa energia-asioissa on
enemmän ideologista leimaa, kun
taas Suomessa olemme pikemmin
ottaneet totuudentorven roolin.
Tiukan paikan tullen jokainen Pohjoismaa toimii pitkälti omien lähtökohtiensa pohjalta.
Tuorein Nordreg-raportti, joka
käsittelee
yhteispohjoismaisten
vähittäismarkkinoiden markkina-
esteitä, on saanut kovaa kritiikkiä
paikallisilta energiayhtiöiltä niin
Suomessa kuin Ruotsissakin, mutta
raporttia on mielestäni ylitulkittu ja
sen roolia liioiteltu. Olen kuitenkin
arvostelijoiden kanssa yhtä mieltä
siitä, että useissa maissa toimivilla suurilla yhtiöillä on enemmän
etua harmonisointihankkeesta kuin
pienillä paikallisilla yhtiöillä. Yhteinen toimintapohja, kuten Suomeen
suunniteltu kansallinen datahub,
on joka tapauksessa kaikkien toimijoiden etu.
Kilpailu vähittäismarkkinoilla on
todellisuudessa jo hyväksyttävällä tasolla Suomessa. Sen toiminta
kaikkien Pohjoismaiden laajuudella
ei ole itseisarvo. Suomalaisesta näkökulmasta sähkön tukkukaupan
sujuvuus rajojen yli on tärkeintä.
Yhteispohjoismaisten
vähittäismarkkinoiden kehittyminen on
myös myönteistä, mutta niitä ei ole
mitään syytä kiirehtiä.
Hoidetaan siis prosessia askel kerrallaan. Ehkä jotain olennaista saadaan aikaan viiden vuoden kuluessa.
RIKU HUTTUNEN
Biopolttoaineasiassa on menossa
monenlaisia käänteitä Euroopassa.
Siihen on monia ja vähän erilaisiakin syitä: meidän on saatava ilmastonmuutos kuriin ja vähennettävä
riippuvuuttamme hiukan hankalasta energiatoimittajasta – Venäjästä.
Biopolttoaineet halutaan keskeiseen osaan EU:n pyrkiessä saavuttamaan ilmastotavoitteensa. Uusiutuvien polttoaineiden osuus on
tarkoitus nostaa kymmenesosaan
unionin koko polttoainekulutuksesta vuonna 2020. Nykyinen taso on
noin puolet tästä tavoitteesta.
Tavoitteen saavuttamiseksi on
aika realistiset edellytykset, mutta nykyisillä säädöksillä se tapahtuisi todennäköisesti lähinnä
ns. perinteisillä biopolttoaineilla.
Tähän luokkaan luetaan etupäässä kasvipohjainen etanoli. Se on
kansainvälisesti ja kaupallisesti
hallitsevin ensimmäisen sukupolven biopolttoaine.
Biopolttoainepolitiikka on EU-tasolla joutunut jo kauan mukautumaan
erilaisiin kestävyyskriteereihin. Uutena tekijänä on tullut mukaan ns.
epäsuora maankäytön muutos eli
ILUC, englanninkielisen termin indirect land-use change mukaan. Kun
perinteinen biopolttoainetuotanto
lisääntyy jossain maassa, osa elintarviketuotannosta voi sen vuoksi
hävitä tai siirtyä muihin maihin.
Tämän seurauksena maatalouteen tarvittava pinta-ala, usein
kolmansissa maissa, kasvaa ympäristölle haitallisella tavalla. EU:n
biopolttoainepolitiikka voi siis pahimmassa tapauksessa johtaa vain
päästöjen siirtämiseen muualle
kovalla hinnalla ilman ympäristölle
hoituvaa varsinaista nettohyötyä.
Sitä pyritään nyt estämään uusimalla kaksi uusiutuvien polttoaineiden ja polttoainelaadun direktiiviä
siten, että ne ottavat huomioon
ILUC-tekijät ja luovat edellytyksiä
ns. edistyksellisten biopolttoaineiden käytön lisäämiselle. Tällaiset
polttoaineet eivät kilpaile muun
maankäytön ja esimerkiksi ruoantuotannon kanssa.
Tähän muutokseen tähtäävää lakiesitystä käsitellään parhaillaan Euroopan parlamentissa. Komissio antoi alkuperäisen esityksen jo 2012, ja
parlamentti on nyt edennyt toiseen
käsittelyyn. Emme saaneet hiottua
ensimmäistä esitystä riittävän hyväksi, ja vastaava raportoija ei sen
vuoksi saanut neuvotteluvaltuuksia
asian viemiseksi eteenpäin.
Sain raportin pöydälleni toukokuun europarlamenttivaalien jälkeen. Raportti on osoittautunut
erittäin haastavaksi mutta samalla
äärimmäisen jännittäväksi ja mielenkiintoiseksi.
Lakiesityksessä on monia kohtia,
joita voidaan pitää ristiriitaisina.
Sekä teollisuudella että kansalaisjärjestöillä on voimakkaita intressejä, samoin eri jäsenvaltioilla.
Eniten keskustelua ovat herättäneet toimenpide-esitykset perinteisten biopolttoaineiden rajoittamisesta sekä jäsenvaltioita sitova
tavoite edistyksellisten biopolttoaineiden osuudesta. Se kuinka
edistyksellisten biopolttoaineiden
tarkka rajaaminen tehdään, ei ole
aivan yksiselitteinen, ja se riippuu
tutkimustuloksista ja uudesta tekniikasta.
Useimmat osapuolet ovat yhtä
mieltä siitä, että uusilla säädöksillä
on suojattava myös aiempia investointeja. Jos niin ei ole, teollisuus
ei yksinkertaisesti uskalla luottaa
investointiedellytyksien pysyvän
vakaina.
Samalla markkinoille on luotava
yllykkeitä kehittymiseen ja polttoaineiden ilmastovaikutuksen supistamiseen. Etunamme on nykyään
tekniikan kehittyminen monilla alueilla. Uskon uusien tekniikkojen ja
innovaatioiden läpimurtoon.
Haasteena on luoda sopiva lenkki
hämärän peitossa olevaan tulevaisuuteenkin, jota komissio kutsuu
nimellä Energy Union – mittava eurooppalainen energiayhteistyö kaikilla ajalteltavissa olevilla tasoilla.
Sen toimijoilla on monenlaisia
intressejä, jotka menevät paikoitellen ristiin. Esittelevänä europarlamentaarikkona joudun helposti
ristituleen, mutta pää on pidettävä
kylmänä. Pelissä ovat sekä maat
että markkinat, ja Euroopan pitäisi
loppujen lopuksi selvitä voittavana
osapuolena.
NILS TORVALDS,
europarlamentaarikko
Ilman vakaita ja pitkäjänteisiä
poliittisia ja taloudellisia puitteita
EU:ssa biopolttoaineiden kehitys,
investoinnit ja työpaikat siirtyvät
muille areenoille. Nyt ajankohtainen
esitys on siis avainroolissa myös
suhteessa kotimaan teollisuuspolitiikkaamme.
Siksi perspektiivin on oltava pidemmällä kuin vuodessa 2020.
k at ternö
–5
Karl Vilhjálmsson
Tulevaisuus on valoisa
Energiaälykäs yhteiskunta on tuloillaan. Pystymme
tekemään yhä enemmän yhä vähemmillä resursseilla,
sanoo Yrjö Neuvo, Aalto-yliopiston professori ja suuren
energiatehokkuushankkeen johtaja.
Hankkeessa opetellaan tuntemaan ja hyödyntämään
materiaalien ominaisuuksia. Ja käyttämään älyä – sekä
meillä luonnostaan olevaa että keinoälyä.
6 – k at ternö
k at ternö
–7
”Lähestymme järjestelmää, jossa kaikki viestivät keskenään, ja ympäristökuormitus vähenee”
T
ermodynamiikan ensimmäisen pääsäännön mukaan energiaa ei voi
luoda eikä hävittää, vain muuttaa
muodosta toiseen. Ihmisiä ei siis tarkkaan
ottaen voi pitää energiantuhlaajina, koska
energia on ei häviä.
Sitä vastoin energiajärjestelmän muutoksilla (joissa on kyse joko lämmön siirtymisestä tai mekaanisesta työstä) voi
olla epätoivottuja vaikutuksia. Esimerkiksi kun käytämme fossiilisia polttoaineita
tuottaaksemme lämpöä tai valoa tai tehdäksemme erilaisia töitä.
”Olemme edelleen vasta kehityksen
alkutaipaleella, ja se on myönteistä. Löydämme vielä upeita ratkaisuja nyt energia- ja ympäristöongelmina koettuihin
asioihin”, sanoo Aalto-yliopiston professori ja tutkimusjohtaja Yrjö Neuvo.
Hän osoitti Nokian teknologiajohtajana vuosina 1993–2005,
yhtiön suuruuden aikana, että tekniikan
kehitysvoima voi olla
huikaiseva. Kuten hän
kirjoitti
Katternön
edellisessä numerossa, matkapuhelinten
suorituskyky on kasvanut vähintään miljoonakertaiseksi 1980-lukuun verrattuna.
Suorituskyvyn kasvussa on pitkälti
kyse energian tehokkaammasta käytöstä.
Ei vain akun kehittymisen vaan myös mobiilijärjestelmän suuremman älykkyyden
vuoksi – eikä siis pelkästään matkapuhelimessa vaan koko infrastruktuurissa, jota
matkapuhelin tarvitsee toimintoihinsa.
Tämän älykkyyden syntymäpäivä tun-
netaan, 23. joulukuuta 1947, jolloin kolme
yhdysvaltalaisen Bell Laboratoryn insinööriä (John Bardeen, Walter Brattain,
William Shockley) esitteli keksintönsä,
transistorin, joista myöhemmin koottiin
integroituja piirejä ja mikroprosessoreja,
it-tekniikan peruspilareja.
Tuplaantuu joka 24. kuukausi
Kehitys on jatkunut vauhdikkaana vuodesta 1947 nykypäivään. Samalla kustannuksella saatava it-kapasiteetti on kaksinkertaistunut joka 24. kuukausi. Monesti
on sanottu, että raja tulee jossain vastaan,
mutta väittämät ovat joka kerta joutuneet
häpeään. Tietokoneiden teho on nykyään
yhtä valtava kuin halpakin.
”Tietokoneiden teho, yhdessä Internetin ja mobiiliviestintätekniikan kanssa,
tarjoaa äärettömät mahdollisuudet. Elämämme voi olla tehokkaampaa ja mukavampaa samalla, kun se kuluttaa yhä vähemmän
energiaa”, Yrjö Neuvo
sanoo.
Hän kertoo riemastuneensa löydettyään
Clas Olssonista hiljattain lamppuja, joita voi
ohjata matkapuhelimella.
”Johtoja tai pistokkeita ei tarvita. Annat
kännykälläsi käskyn lampulle syttyä tai
sammua tai himmetä. Eikä lamppu maksa
juuri mitään.”
Hän mainitsee äskettäin lukemansa
uutisen: BMW on esitellyt laservaloilla varustetun auton, jonka pitkät valot
ulottuvat 600 metrin päähän. Valoihin on
”Voimme tehdä
asioita yhä
tehokkaammin ja
mukavammin”
sisäänrakennettu järjestelmä, jonka ansiosta ne eivät häikäise vastaantulevia kuljettajia.
”Testikuljettajat ovat kuvanneet niitä
sensaatioksi ja niillä on varmasti suuri
merkitys liikenneturvallisuudelle”, Yrjö
Neuvo sanoo.
Jatkuvasti uusia materiaaleja
Samaan aikaan äly- ja mobiilivallankumouksen kanssa tapahtuu toisenlaistakin
kehitystä, jolla on luultavasti yhtä suuret
edellytykset luoda vähän energiaa kuluttava, ympäristöä kunnioittava ja miellyttävä
yhteiskunta: materiaalien kehittyminen.
”Opimme koko ajan yhä enemmän eri
materiaalien ominaisuuksista. Nanotekniikka avaa siinä aivan uusia ovia. Materiaaleja voi tutkia atomitasolla, mutta niitä
voi myös suunnitella tarjoamaan tiettyjä
ominaisuuksia ja toiminnallisuutta. Siinäkin olemme vasta pitkän matkan alkutaipaleella”, Yrjö Neuvo sanoo.
Neuvo johtaa parhaillaan energiatehokkuuteen liittyvää tutkimusohjelmaa, Aalto Energy Efficiency Research Programme, johon on valittu Aalto-yliopiston huippulahjakkuuksia. Tutkimusbudjetti on 12
miljoonaa euroa.
Ohjelman kehityshankkeet liittyvät mm.
liikenneympäristöjen parempaan valaistukseen, energiatehokkaampiin rivitaloihin, tehokkaampiin LED-lamppuihin,
rakennuksiin integroitaviin aurinkokennoihin, crowdsensing-pohjaisiin matkasuosituksiin (=miten liikutaan optimaalisesti
tiheäliikenteisissä ympäristöissä, perustuu reaaliaikaiseen tietoon liikennevirroista), nestetyyppeihin jotka voivat te-
hostaa lämpövoimaloiden lämmönsiirtoa,
energiankäytön tehostamiseen puun ominaisuuksien älykkäällä käytöllä sekä älykkäiden sähköverkkojen ’arkkitehtuuriin’.
”Ne ovat sekä perus- että soveltavaa
tutkimusta. Kovaa ja kärsivällisyyttä vaativaa työtä, jossa tulokset eivät ole taattuja – mutta jonka potentiaaliin uskomme”,
Yrjö Neuvo sanoo.
Karl Vilhjálmsson
Suomalainen menestystekijä
Hän kuvaa energiankäytön tehostamista
tärkeäksi menestystekijäksi teollisuudessa. Suomen konepajateollisuudessa ollaan
hyvin tietoisia prosessien energiatehokkuuden tuomasta kilpailuedusta.
”Yritykset toimivat globaaleilla markkinoilla. Meidän on vaikea kilpailla työkustannuksilla, mutta sitä vastoin tehokkaat
ja energiapihit prosessit ovat valttimme.
Energiankäytön jatkuva tehostaminen on
meillä välttämätöntä”, Yrjö Neuvo sanoo.
Älykkäät sähköverkot, smart grids, ovat
energia-alan tulevaisuutta. Ne ovat sähköverkkoja, joihin voidaan tieto- ja ohjaustekniikan avulla esim. yhdistää erilaisia
kuluttajatottumuksia siten, että kuormitushuiput vähenevät.
Pohjimmiltaan on kyse järjestelmästä,
jossa kaikki viestivät keskenään, ei vain
sähköverkot, vaan myös kotiemme lämmitysjärjestemät ja kotitalouskoneet.
”Aika pian voimme viestiä kodin esineiden kanssa langattomasti Internetin
kautta. Se helpottaa edelleen elämäämme
samalla, kun se vähentää energian kulutusta ja ympäristön kuormitusta”, Yrjö
Neuvo sanoo.
SVENOLOF KARLSSON
Professori Yrjö Aunus Olavi Neuvo, varttunut Vaasassa, matkapuhelintekniikan legenda. Hänen mukaansa on
nimetty kaksi asteroidia, Neuvo (asteroidi 2898) ja Aunus (1480). Hänen äidinisänsä Yrjö Väisälä, maailmankuulu tähtitieteilijä, löysi molemmat. Yrjö Väisälän veli Vilho Väisälä perusti Vaisala Oyj:n, jossa Yrjö Neuvo toimii
nykyään hallituksen jäsenenä. Väisälä on suomalaistettu muoto sukunimestä Weisell.
Maatalous on yksi tulevaisuudessa muuttuvista
aloista. Kun yhä useammat asiat ovat mitattavissa tai
ennustettavissa – sää, maan ravinnepitoisuus, maan
kosteus, siemenviljan kasvu jne – saadaan tietoa,
jota voidaan hyödyntää toimenpiteiden optimointiin.
Se mahdollistaa siemenviljan oikean määrän, oikean
lannoituksen, oikean kastelun ja oikean sadonkorjuuajan. Kun kaikki nämä tietolähteet yhdistetään, maanviljelijä voi saada täsmällisen kuvan olosuhteista
reaaliajassa ja ryhtyä tarvittaviin toimiin satomäärän
maksimoimiseksi pienimmällä mahdollisella ympäristövaikutuksella.
Kehitystä kuvataan tällä tavoin Harvard Business
Review’n artikkelissa Redefining Industry Boundaries.
8 – k at ternö
k at ternö
–9
Karl Vilhjálmsson
Aalto-yliopiston
puutekniikan professori
Mark Hughes.
Lämpötila on korvien välissä
Voiko puupinnan herättämä lämmön tunne saada meidät laskemaan
sisälämpötilaa muutamalla asteella ja säästämään tällä tavoin merkittävästi
energiaa? Aalto-yliopiston Woodlife-tutkimushankkeessa etsitään uusia keinoja,
joilla puuta voitaisiin hyödyntää energiatehokkuuden lisäämiseen.
P
rofessori Mark Hughes on vastikään
muuttanut uuteen työhuoneeseensa
Otaniemessä. Hän ei ole itse valinnut
huoneensa materiaaleja, joita sävyttävät
valkoiseksi maalatut paljaat betoniseinät.
”Puupaneeleilla huone tuntuisi kieltämättä kodikkaammalta ja lämpimämmältä”, hän toteaa katsoessaan ympärilleen.
Hän ei silti näe tarvetta säätää termostaattia suuremmalle.
”Kasvoin Isossa-Britanniassa, jossa ikkunoiden sisäpuolet olivat kuuran peitossa sään kylmetessä. Ymmärtääkseni Suomessa oli ennen samanlaista, mutta nykyään rakennukset ovat hyvin eristettyjä ja
niiden sisälämpö on noin 22 astetta.”
”Se on liian lämmintä. Jos voisimme laskea lämpötilaa parilla asteella, sillä olisi
suuri merkitys energiankulutukselle”,
Mark Hughes sanoo.
Woodlife-hankkeen yhden oletuksen
mukaan puulla on psykologinen vaikutus,
jonka ansiosta koemme puuverhoillun
huoneen lämpimämmäksi kuin betoniseinäisen huoneen.
”Tätä aihetta ei ole tutkittu. Emme yritä
muuttaa ihmisten tapoja vaan haluamme
pikemminkin ymmärtää, miten tietynlainen ympäristö vaikuttaa käsityksiimme.
Haluamme myös selvittää, kuinka puumateriaaleja voitaisiin käyttää energiatehokkuuden parantamiseksi.”
”Monet vanhat talot säilyvät vielä ainakin 30 vuotta, ja tämän takia ne on
tärkeämpää kunnostaa vastaamaan nykyajan vaatimuksia sen sijaan että uusien
talojen energiatehokkuutta lisättäisiin
entisestään.”
Kosteuden ja lämmön säätelyä
10 – k at ternö
Poikkitieteelliseen Woodlife-tutkimushankkeeseen osallistuu yliopiston biokemian, puuarkkitehtuurin, energiateknologian ja ympäristöpsykologian asiantuntijoita. He huolehtivat yhdessä opiskelijoidensa kanssa hankkeen teoriapuolesta.
”Haluaisin mielelläni osallistua jokaiseen viiteen osahankkeeseen, mutta johdan itse puun materiaaliominaisuuksia
tutkivaa ryhmää. Puu imee tai luovuttaa lämpöä ja kosteutta ympäristöstään
riippuen. Haluamme selvittää, kuinka
paljon lämpöä puu luovuttaa imiessään
kosteutta”, Mark Hughes sanoo.
Eri puulajien väliset toiminnalliset erot
ovat vähintäänkin yhtä suuria kuin niiden esteettiset erot.
”Tutkimme lähinnä pohjoismaisia puulajeja, mutta testaamme myös muun maailman puulajien ominaisuuksia oppiaksemme ymmärtämään puuta paremmin.”
Hankkeen johtoryhmään kuuluu mm.
puuteollisuuden, hirsitalorakentajien ja
maaliteollisuuden edustajia, jotka tuovat
siihen teoreettista ja käytännön osaamista.
”Teollisuuden osallistuminen on tärkeää. Eri toimialat todistavat, että olemme
oikeilla jäljillä. Tutkimus on täysin avointa; tulosten julkistamista ei ole rajoitettu”, Mark Hughes sanoo.
Huipputeknologiaa hirrestä
Suomen metsäteollisuus on menettänyt
mittavia markkinoita viime vuosikymmenen aikana. Hinnat ovat romahtaneet, ja paperitehtaita rakennetaan lähemmäs Aasian
ja Etelä-Amerikan kasvavia markkinoita.
Puulle on näiden muutosten seurauksena haettu kiihkeästi uusia käyttöalueita
– mieluiten tuotteita, joiden omalaatuinen muotoilu ja huipputeknologiset ratkaisut vaikeuttavat niiden kopioimista
matalapalkkamaissa.
”Puu on pitänyt pintansa sisustusmateriaalina, vaikka uusia materiaaleja on
tullut markkinoille. Joihinkin tarkoituksiin, esimerkiksi saunaan, puu on ainoa
vaihtoehto”, Mark Hughes sanoo.
Kolme Woodlife-hankkeen opiskelijaa alkaa kevättalvella kehitellä uusia tuotteita
rinnan tutkimustyön kanssa. Koko hankkeen tavoitteena on käyttää puun luonnol-
lisia ominaisuuksia mahdollisimman pitkälle ja minimoida puun teollinen käsittely.
Mark Hughes toivoo, että vuoden kuluttua on saatu prototyyppi.
”Vielä on hankala arvuutella kehitystyön tulosta, mutta uskon opiskelijoiden
päätyvän hengittävään paneeliin, jolla on
myös vettä hylkiviä ominaisuuksia. Varsinaisen tutkimustyön ohessa selvitämme
myös puupintojen antibakteerisia ominaisuuksia esimerkiksi keittiökäyttöön.”
Kestävä luonnonvara
Suomalaisten suhde puuhun luonnonvarana poikkeaa yleisesti monissa muissa
maissa (mukaan lukien Isossa-Britanniassa) vallitsevista asenteista. Normaali
metsätalous nähdään ulkomailla usein
luonnon turmelemisena.
”Suomessa sen sijaan puuta pidetään
uusiutuvana luonnonvarana, ja sitä hoidetaan vastuullisesti ja pitkäjänteisesti.
Omasta mielestäni puu on kierrätettävää
raaka-ainetta, jonka ympäristövaikutus
on erittäin pieni verrattuna muihin rakennusmateriaaleihin, kuten teräkseen
ja betoniin”, Mark Hughes sanoo.
”Puu sitoo hiilidioksidia, ja prosessi
raaka-aineesta tuotteeksi vaatii suhteellisen vähän energiaa. Metsänhakkuutkin
vähenevät, kun opimme uusiokäyttämään puuta tehokkaasti.”
Mark Hughes on vakuuttunut siitä, että
meidän on ryhdistäydyttävä luonnonvarojen käytön suhteen. Maalämmöllä tuotetulla trooppisella lämmöllä rehentely
– kun ulkona vinkuu 20 pakkasasteen pureva viima – voi osoittautua petolliseksi.
”Mikään energia ei ole ilmaista. Energiatodellisuus tulee muuttumaan lähiaikoina täysin, ja sen jälkeen tarvitsemme
fiksumpaa taloudenpitoa sekä tasaisen,
ympärivuotisen energiahuollon. Puun
kanssa tai ilman”, Mark Hughes sanoo.
JOHAN SVENLIN
k at ternö
– 11
Karl Vilhjálmsson
Hukkalämpö energian lähteenä
Voisiko lämmön muuttaa sähköksi helpolla tavalla? Tai pystyisikö kakluunin
lämmöllä tuottamaan sähköä lukulamppuun? Entä voisiko kännykän ladata
ruumiinlämmöllä? Totta kai, sanoo kemian professori Maarit Karppinen.
M
aarit Karppisen lempiaineita koulussa olivat matematiikka, kemia
ja fysiikka. Hän kasvoi akateemisessa perheessä, ja hänen äidinisänsä oli
puuprofessori Feliks Siimes, puutavaran
kestävyysluokittelun pioneeri.
Maarit Karppinen on itse epäorgaanisen
kemian professori Aalto-yliopistossa. Hän
toimi Suomen Akatemian tutkimusprofessorina vuosina 2009–2013, ja tällä hetkellä
hän tekee tutkimustyötä saatuaan arvostetulta Euroopan tutkimusneuvostolta (European Research Council) Advanced Grant
-rahoituksen viiden vuoden tutkimustyölle.
Karppinen on luonut merkittävän osan
urastaan Japanissa. Hän oli vuosina 1991–
1992 vierailevana tutkijana Japanin International Superconductivity Technology
Center -suprajohdetutkimuskeskuksessa.
Vuosina 1995–1996 hän hoiti apulaisprofessuuria Tokion teknillisessä yliopistossa.
”Se oli jännittävää aikaa. Opin japania ja
tunsin todellakin, että olin kaukana kotimaastani. Soitin äidille kerran vuodessa
toivottaakseni hänelle hyvää joulua, mutta
jouduin aina sanomaan, etten voinut puhua
pitkään kalliiden puheluhintojen takia.”
Myöhemmin Tokion yliopistosta vapautui professorin virka. Muut hakijat olivat
japanilaisia, mutta Maarit Karppinen sai
paikan ja palasi Tokioon vielä vuosiksi
2001–2006.
”Olin koko yliopiston ainoa naispuolinen ja lisäksi ainoa eurooppalainen professori”, hän kertoo.
Vuonna 2006 Maarit Karppinen palasi
samaan laboratorioon Otaniemeen, josta
hän oli jatko-opiskelijana lähtenyt maailmalle. Hän on täällä tutkinut erityisesti
niin kutsuttuja funktionaalisia oksidimateriaaleja, joihin liittyvät olennaisesti
myös lämpösähkön ja ohutkalvotekniikan
avainkäsitteet.
Viimeksi mainittu on Suomessa kehitetty
ja patentoitu kemiallinen menetelmä, jonka englanninkielinen nimi on Atomic Layer
Deposition (ALD). ALD-menetelmän avulla
voidaan hallitusti rakentaa ohuita materiaalikerroksia – atomikerros kerrallaan.
12 – k at ternö
Sen eräs suurimmista sovellusalueista
on mikroelektroniikassa, muun muassa
tietokoneiden muistipiireissä ja kiintolevyjen luku- ja kirjoituspäissä. Menetelmää
käytetään myös lämpösähköisten materiaalien kehittämiseen.
Lämpösähkö
Lämpösähkössä on nimensä mukaisesti kyse sähkön tuottamisesta lämmöllä.
Tarkemmin sanottuna jonkin materiaalin
lämpötilavaihtelut luovat vapaita varauksia (kuten elektroneja), jotka vaeltavat
lämpöiseltä alueelta kylmälle. Tuloksena
on sähköinen jännite.
”Lämpösähkön tuottaminen on yksinkertainen prosessi. Lämpösähköinen laitteisto on turvallinen, siinä ei ole liikkuvia
osia ja se voi toimia ilman valvontaa sata
vuotta. Materiaali itse tekee kaiken työn.
Kysymyksenä on, kuinka sen saa aikaan”,
Maarit Karppinen sanoo.
Amerikkalainen NASA-avaruustutkimuskeskus kehitti varhaisia sovelluksia jo
1960-luvulla. Apollo-alukset varustettiin
plutoniumilla, joka hajotessaan luovutti
sähköksi muuttamiskelpoista lämpöä.
”Tässä yhteydessä rahalla ei ollut merkitystä. Ja silloin jätettiin huomiotta plutoniumin käytön arvelluttavuus”, Maarit
Karppinen kertoo.
Perusongelmana on, että hyvin sähköä
johtavat materiaalit johtavat yleensä hyvin myös lämpöä.
”Vismutti-metallin ja telluuri-puolimetallin seoksesta saada hyviä lämpösähköisiä generaattoreita. Ne ovat kuitenkin
kalliita aineita eivätkä kestä korkeita lämpötiloja. Telluuri on myös erittäin harvinaista ja myrkyllistä”, Maarit Karppinen
selittää.
Sinkkioksidi on verraten halpaa ja kestää korkeita lämpötiloja, ja se onkin yleisin materiaali haettaessa lämpösähköisiä
sovelluksia.
Ohutkalvotekniikalla voidaan räätälöidä erilaisia ”superhiloja” esimerkiksi siten, että ohuita sinkkioksidikalvoja lomitetaan vuorotellen molekyylinohuen, hei-
kosti sähköä johtavan orgaanisen materiaalin kanssa. Eri materiaaliyhdistelmien
kehitteleminen on kuitenkin haastavaa,
sillä yhden ominaisuuden parantuessa
toinen usein huonontuu.
”Kestää vielä jonkin aikaa, ennen kuin
saamme selville lämpösähköisiin sovelluksiin parhaiten soveltuvat materiaaliyhdistelmät – ja hinnat järkevälle tasolle”,
Maarit Karppinen sanoo.
Hukkalämpöä on kaikkialla
Kakluuniesimerkki on helppo ymmärtää.
Sitten kun sopivia materiaaleja on saatavilla järkevään hintaan, insinöörit voivat ryhtyä luomaan lämpösähköisiä laitteistoja.
”Sovellusalueet ovat lähes rajattomat,
sillä hukkalämpöä syntyy kaikkialla: teollisuusprosessit tuottavat sitä suurella
mittakaavalla, rakennukset vuotavat lämpöä ja tavallinen auton moottori hyödyntää vain 30 % polttoaineen energiasta, loput poistuvat lämpönä pakoputkesta.”
”Kaikissa autoissa on nykyään katalysaattori. Miksi siihen ei voitaisi liittää laitetta, joka ottaisi hukkalämmön talteen”,
Maarit Karppinen kysyy.
Autonvalmistajista Toyota ja BMW tutkivatkin parhaillaan lämpösähköä.
Itse asiassa jo pelkät lämpöerot riittävät
lämpösähköisen ilmiön hyödyntämiseen.
Esimerkiksi Airbus-lentokonevalmistaja
tutkii, pystytäänkö lentokoneen käyttötietoja kerääviä sensoreja ylläpitämään
sillä lämpötilavaihtelujen aiheuttamalla
energialla, mille lentokoneen ulkoseinä
altistuu nousussa ja laskussa.
”Myös ihmisen ruumiinlämpöä voidaan
hyödyntää. Esimerkiksi vaatteet voidaan
päällystää lämpösähköisillä materiaaleilla. Jos pintaan lisää kerroksen ohutta orgaanista materiaalia, tekstiilit voivat säilyä joustavina ja pehmeinä.”
”Lähitulevaisuudessa lämpösähköisiä
sovelluksia tullaan pitämään aivan tavallisina”, Maarit Karppinen sanoo.
SVENOLOF KARLSSON
Maarit Karppinen, Aalto-yliopiston
epäorgaanisen kemian professori.
k at ternö
– 13
Karl Vilhjálmsson
Caj Södergård,
digitaalisten palveluiden
tutkimusprofessori VTT:ssä.
Big data muuttaa kaiken
Mikä muuttaa maailmaa parhaillaan enemmän kuin mikään muu, mutta ei
näy, ei kuulu eikä siihen voi käsin tarttua? Caj Södergårdin vastaus on big data,
digitekniikalla syntyvät, jatkuvasti kasvavat tietomassat.
L
14 – k at ternö
uodossa syntynyt ja varttunut Caj Södergård osoitti Pietarsaaren ruotsinkielisen lukion matematiikan kympeillään, mitä tuleman piti. Hän opiskeli
teknillistä fysiikkaa Teknillisessä korkeakoulussa ja väitteli tohtoriksi aiheenaan
tietokoneavusteinen kuvankäsittely.
Hän työskenteli teollisuudessa pari vuotta kehittäen näkeviä robotteja. Hänellä on
viisi patenttia, hän on kirjoittanut joukon
teoksia ja johti muutaman vuoden ajan suomenruotsalaisille koululaisille tarkoitettua
TekNatur-kilpailua.
Nyt Caj Södergård toimii digitaalisten
palveluiden tutkimusprofessorina Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä. Yksi hänen tehtävistään liittyy big dataan: hän on
Suomen edustaja European Big Data Value
Associationin (BDVA) hallituksessa.
Järjestön tarkoituksena on lyhykäisyydessään analysoida suurten tietomassojen
kasvuun liittyviä kysymyksiä ja yhdessä
mm. EU-komission kanssa kehittää eurooppalainen strategia big datan tutkimus- ja innovaatiotyöhön.
”Tietomassojen kasvu on ollut huimaava. Maailman käyttökelpoisen tietomäärän arvioidaan vuonna 2020 olevan 16 ZB
(=zettatavua; zetta = 1021), ja kasvuvauhdiksi vuosina 2013–2020 arvioidaan 236 %
vuodessa”, Caj Södergård sanoo.
Yksittäisenä talous- ja yhteiskuntakehityksen tekijänä big datan arvioidaan vuoteen 2020 mennessä nostavan BKT:ta 1,9 %
EU:n alueella. Ennustetaan, että big data
on jo vuoteen 2017 mennessä luonut 3,75
miljoonaa uutta työpaikka EU:ssa.
”Digiasioiden entinen EU-komissaari Neelie Kroes kuvasi asiaa sanomalla, että big
data is the new oil, ja se ehkä antaa viitettä
kehityspotentiaalista”, Caj Södergård sanoo.
”Keskustelemme Big Data Value Association –järjestössä nyt big data -pohjaisten
tutkimus- ja kehityshankkeiden työohjelmasta yhdessä teollisuuden ja EU-komission kanssa. Tarkoituksena on, että kukin
osapuoli sijoittaisi siihen puoli miljardia
euroa vuoteen 2019 mennessä”, hän kertoo.
Miten nämä suuret tietomassat syntyvät?
”Yhä useampia asioita mitataan ja rekisteröidään, esim. säätapahtumat, liikenne,
teollisuuden tavaravirrat. Ja jokainen ihminen jättää digitaalisia jälkiä yhä useammassa mielessä”, Caj Södergård sanoo.
”Lisäämme osaltamme digitaalista tietomäärää heti, kun teemme jotain Internetissä, pidämme matkapuhelinta päällä, annamme navigointisatelliittien tarkkailla
missä olemme, maksamme luottokortilla,
käytämme sähköistä lippua tai vastaavaa
taikka kun anturit ja valvontakamerat rekisteröivät meidät.”
Tämän lisäksi tulee vielä mediasisältö,
jota lähes jokainen itse tietoisesti luo: valokuvat, ääni-, musiikki- ja videoklipit, sosiaalisen median postaukset, työasiakirjat,
Power Point -esitykset jne.
Big data kulkee käsi kädessä kahden
muun teknologiatrendin kanssa, jotka
ovat muuttamassa pelikenttää: Esineiden/
Teollinen Internet (The Internet of Things)
ja mobiiliviestinnän 5G.
Tarjoaa ainutlaatuista tietoa
Mihin tätä tietoa sitten käytetään?
”Se tarjoaa tietoa, jota emme voi saada
muulla tavoin, esim. kulutuksesta, liikennekäyttäytymisestä, ostotottumuksista
ja henkilökohtaisista mielenkiinnon kohteista ja mieltymyksistä. Voimme tämän
tieton avulla löytää älykkäämpiä ja halvempia sovelluksia ja valintoja, jotka vähentävät ympäristökuormitusta.”
”Kolikon kääntöpuolena on tietenkin
se, että esim. kaupalliset tai poliittiset
toimijat voivat hyödyntää tätä tietoa
meille epämieluisiin tarkoituksiin, ehkä
jopa tietämättämme. Miten paljon Googlen pitää saada tietää elämästästi”, Caj
Södergård kysyy.
EBDV-järjestö pitää perusperiaatteinaan tietojärjestelmien avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja osallistavuutta.
Lisäksi tieto on esitettävä helposti, mieluiten intuitiivisesti ymmärrettävässä
muodossa.
”Perinteinen tietokantatekniikka ei ole
kehittynyt samaa vauhtia tietomäärien
kanssa, ja se on ongelma. Tietomassoja
syntyy jatkuvasti, ja ne on myös analysoitava reaaliajassa. Tietojärjestelmät eivät
yksinkertaisesti riitä siihen”, Caj Södergård sanoo.
”Niinpä suurena haasteena on nyt laatia älykkäitä ohjeita, jotta tietomassasta
osattaisiin poimia juuri haluamme tieto ja
käsitellä sitä.”
Merkitys energia-alalle
Mitä big data merkitsee energia-alalle?
”Kehitystä joka kattaa kaikki asianosaiset: sähköntuottajat, sähkönmyyjät, verkonhaltijat ja loppuasiakkaat. Kun kaikki
voivat sähköverkossa viestiä kaikkien
sähköntoimittajien ja palveluntarjoajien
kanssa, resursseja pystytään käyttämään
optimaalisesti”, Caj Södergård sanoo.
Esimerkiksi ns. demand response on silloin mahdollista eli että loppuasiakas voi
sovittaa kulutustaan verkon kuormituksen ja sähkön senhetkisen hinnan mukaan.
Se voi tapahtua automaattisesti, asiakkaan
itse määrittämissä puitteissa.
”Älykkäät verkot (smart grids) ovat prioriteettilistan kärjessä EU:ssa. Meillä on
kuitenkin vielä pitkä matka kuljettavana
ennen kuin verkot todellisuudessa toimivat niin hyvin kuin ne voisivat toimia”, Caj
Södergård sanoo.
Ei riitä, että asiakkailla on kotonaan digitaaliset, verkkoon kytketyt sähkömittarit. Mittareiden on myös osattava viestiä ja
toimia yhdessä järjestelmän muiden mittareiden kanssa.
”Älykkäiden verkkojen stardardoimistyö on käynnissä EU:ssa, aikomuksena
on kehittää 14 eri koodia. Ensimmäinen
tuodaan markkinoilla näinä päivinä. Jos
työskentelisin energiayrityksessä, seuraisin tätä kehitystä tarkkaan”, Caj Södergård sanoo.
SVENOLOF KARLSSON
k at ternö
– 15
Mies sisään kylmästä
Karolina Isaksson
LIIKKEELLÄ. Arkiliikunta on yksi sähköasentajien työeduista.
”Asentajana olin jaloillani kaiket päivät ja myös kiipeilin ja kanniskelin tavaroita.
Istumatyössä pitää muistaa liikkua pari kertaa viikossa”, Jan Käld tiivistää.
u Jan Käld siirtyi sisätöihin Pie-
tarsaaren Energialaitoksen suunnitteluosastolle huhtikuussa 2014
työskenneltyään kuusi vuotta
linja-asentajana. Uusi työ alkaa vähitellen tuntua tutulta.
”Tiesin suurimman osan työtehtävistä jo ennestään, koska olin
käynyt täällä useasti asentajana
hakemassa piirustuksia. Alussa sain
dokumentoida muiden
suunnittelutöitä, jotta oppisin
talon tavat. Risön
kaapaleiden siirtäminen ilmasta
maan alle on toistaiseksi suurin
ja kokonaan itse suunnittelemani
hanke”, kertoo itsekin Luodossa
asuva Käld.
Käldillä oli CAD-piirtämisen perustaidot jo ammattikoulutuksensa ansiosta, ja hän harjaannutti
taitojaan vapaa-ajallaan piirtämällä erilaisia rakennuksia, esimerkiksi konehalleja.
Kollega ja ”työpöytänaapuri”
Leif Käldström on opastanut Käldiä
Tuohi turmelee naapurisovun
u Naapurin savupiipusta nouseva
pistävä savu ei tee hyvää naapurisovulle eikä savu ole hyväksi terveydellekään. Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen mukaan noin 250 suomalaista kuolee vuosittain ennenaikaisesti nokihiukkasten aiheuttamiin
sairauksiin. Lähes puolet ilmassa leijuvista nokihiukkasista on Suomessa peräisin puulämmityksestä. Tämä
ei kuitenkaan tarkoita, että meidän
pitäisi lopettaa puulla lämmittäminen – meidän on vain opittava sytyttämään tuli fiksummin.
Tuohta on perinteisesti pidetty
tehokkaana ja luonnollisena sytykkeenä, mutta se päästää ilmakehään erittäin paljon nokihiukkasia
ja häkää. Teknologian tutkimuskeskus VTT teki joulukuussa testin, jossa kaksi tulisijaa sytytettiin täsmälleen samoissa oloissa – toisen sy-
16 – k at ternö
tykkeenä käytettiin kuorittua puuta
ja toisen kuorellista puuta. Tulokset
olivat mykistäviä. Kuoritun koivun
pienhiukkaspäästöt olivat vain 1/8
verrattuna kuorellisen koivun päästöihin. Kuoritun puun häkäpäästöt
olivat nekin vain puolet kuorelliseen
koivuun verrattuna.
”Kaikkia puita ei tarvitse kuoria,
vain ne, joita käytetään takan ollessa vielä kylmä. Kun takka on lämmennyt kunnolla, voidaan tuohtakin polttaa hyvällä omallatunnolla”,
selittää keuruulainen klapiyrittäjä
Arttu Lamminmäki.
Lamminmäki myy sekä kuorittua
että kuorellista klapia, ja juuri hän
tilasi VTT:ltä kokeen saadakseen
vahvistuksen olettamukselleen.
Mutta kuinka tulen saa syttymään ilman tuohta?
”Puun pitää olla kuivaa, ja siitä
pitää vuolla ohuita lastuja ja sytyttää ne ylhäältä päin.”
Kuivan puun energiatehokkuuskin on paras.
VTT teki Lamminmäen pyynnöstä
toisenkin kokeen jo vuonna 2012.
Kokeilu osoitti, että 23 kuutiometristä polttopuuta haihtui 3000 litraa
vettä kahden viikon aikana Lamminmäen kuivatuslaitoksessa. Puun
kosteuspitoisuus laski prosessin
aikana 25 %:sta 15 %:iin.
”Tulta ei pitäisi sytyttää puulla,
jonka kosteuspitoisuus on yli 15 %.
Polttopuiden kuivattamisen ja säilyttämisen ongelmana on ulkotilojen suuret säävaihtelut. Kaikilla ei
ole säilytyspaikkaa, joka olisi avoin,
tuulinen ja etelään päin”, Arttu Lamminmäki toteaa.
sähköverkon visaisissa pulmissa.
”En olisi ikinä selvinnyt tehtävästä ilman Leifiä. Hän on näyttänyt minulle erilaisia erityistilanteita ja vastannut aina kysymyksiini.”
Jan Käld viihtyy uusissa työtehtävissään, vaikka mukava istumatyö jättääkin jälkensä.
”Minun oli pakko ryhtyä kuntoilemaan vapaaajalla vaihdettuani
asentajan
työt
suunnittelutöihin.
Asentajana
sain
arkiliikuntaa joka
päivä, mutta nyt minun on täytynyt
lähteä lenkille muutamana iltana
viikossa.”
Kesänsä Käld viettää Skrakagrundetin mökillään Luodon
saaristossa. Hän on rakentanut
mökille oman aurinkoenergialla
käyvän sähköjärjestelmän.
”Se riittää aivan mainiosti mökkielämän tarpeisiin. Saan liikuntaa
myös pilkkomalla polttopuita”, Jan
Käld kertoo.
JOHAN SVENLIN
Karolina Isaksson
Karolina Isaksson
Historiaa,
tulevaisuutta,
juhlaa ja tanssia
u Katternö-ryhmän henkilöstön ja
johdon itsenäisyyspäiväjuhlat varsinaisen itsenäisyyspäivän aattona
olivat sekoitus historiaa, tulevaisuutta ja juhlaa. Juontaja Mirita Saxberg toivotti kutsuväen tervetulleeksi seminaari-iltapäivään Schaumansaliin, jossa kuultiin monia mielenkiintoisia luentoja.
Eläkkeellä oleva rehtori ja historianopettaja Håkan Vikström piti
Nooan arkista esitelmän, jossa hän
pyrki muuntamaan Raamatun vedenpaisumuksen energian nykyisiin mittayksiköihin.
Svenolof Karlsson puhui Paul
Hallvarista, kansainvälisiä vaikutteita omaksuneesta Pietarsaaren
kaupunginjohtajasta, joka menehtyi traagisesti lento-onnettomuudessa Koivulahdessa vuonna 1961.
Hallvar oli visionääri ja loi perustan
yhteistyölle, josta sittemmin kehittyi Katternö-ryhmä.
Veteraanipiirin perinnevastaava
Bertel Widjeskog jakoi kokemuksiaan sotaveteraanien tapaamisista
ja matkoista 70 vuoden takaisille
sotatantereille.
Antti Vilkuna, Energiateollisuus
ry:n hallituksen puheenjohtaja ja
Kanteleen Voima Oy:n toimitusjohtaja, maalasi kuvaa Suomen
tulevasta energianhuollosta. Hän
myönsi tehtävän vaikeaksi.
”Ennusteet näyttivät usean vuo-
sikymmenen ajan sähkönkulutuksen jatkavan kasvuaan. Kuitenkin
vuosina 2006–2007 kulutus kääntyi laskuun, kun tehtaiden lakkautusaalto pyyhkäisi Suomen yli.
Pitkällä aikavälillä hiilen, kaasun
ja tuontisähkön osuus supistuu
ja uusiutuvien energialähteiden
osuus kasvaa.”
Hän muistutti Katternön olevan
sähköntuotannon edelläkävijä, mikä
näkyy mm. tuulivoiman osuudessa.
Peräti 7 % konsernin sähköstä tuotetaan tuulivoimalla – verrattuna koko
maan runsaaseen 1 %:iin.
Rauman Energia Oy:n verkkojohtaja Marko Silokoski kuvaili sähköverkkorakentamisen ja -ylläpidon
tulevaisuudennäkymiä. Tähänkin
aiheeseen liittyy kiperiä kysymyksiä (esimerkiksi lainsäädännössä),
jotka kaipaisivat muutosta.
Eija-Riitta Korhola, ilmastopolitiikasta hiljattain väitellyt tohtori, päätti
seminaaripäivän tarkastelemalla kriittisesti EU:n kasvavia päästöjä ja päästöoikeuskaupan epäonnistumista.
Vieraat pääsivät sulattelemaan
runsasta energiatietoannosta Jugendsalissa järjestetyllä illallisella.
Juhlaillan kruunasi taikuri ja koomikko Risto Leppäsen show. Hänen
ällistyttävän köysitemppunsa jälkeen taikuus siirtyi tanssilattialle,
jolla tunnelma oli todella sähköinen.
JOHAN SVENLIN
VAIKEASTI ENNUSTETTAVA TULEVAISUUS. Energiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Antti Vilkuna selvitti
ajankohtaisia energia-asioita Katternöyhtiöiden henkilöstölle. Mirita Saxberg
piti seminaarin langat käsissään.
TODISTETTU TEORIA. Nokihiukkasten
määrä vähenee huomattavasti, kun
tulen sytyttämiseen tarkoitetuista koivuklapeista
kuoritaan pois tuohet.
k at ternö
– 17
Piirrokset: Terese Bast
Teksti: Svenolof Karlsson
Eräänä päivänä oli niin kylmää,
ettei kukaan halunnut olla ulkona.
Tuuli ja Tarmo pyytävät vaaria
kertomaan, millaista vaarin
lapsuudessa oli.
Maatilalla oli koko ajan töitä.
Kaikki tehtiin käsin. Hevonen teki
raskaimmat työt.
Vaari kertoo, että hänellä oli
kanitarha, enimmillään yli 50
kania, joita hän hoiti ja antoi
niille vettä ja ruokaa.
Parhaan hevosemme nimi oli
Tähti. Se oli kiltti ja tosi vahva.
Mutta kuulkaapa tätä. Minulla
oli tarhassa myös jäniksiä.
Kun yhtenä kesänä niitimme heinää,
ruohikossa pomppi jäniksenpoikasia.
Ne olivat varmasti eksyneet
emostaan. Pyydystin ne lakillani ja
laitoin ne asumaan häkkiin kanien
viereen. Annoin niille porkkanoita,
kaalia ja apilaa ja ne viihtyivät hyvin.
Ei, jänikset olivat niin
kiintyneitä minuun,
etten halunnut sitä. Ja
sitten yhtenä päivänä
ne juoksivat pois. Häkin
ovi oli auki, kun menin
antamaan niille ruokaa.
Voi kun kivaa!
Söittekö te ne sitten?
”Kaikkein jännittävintä oli, kun sain
mennä oman vaarini kanssa joelle. Hän
oli sähkölaitoksen hoitaja ja meni joka
ilta kello 10 sulkemaan sähkövirran. Ensin
hän väläytti katkaisijalla kerran. Sitten
hän odotti viisi minuuttia ja sammutti
virran kokonaan.”
Pitikö sinun tehdä töitä, vaikka olit lapsi?
Mutta miksi?
Eikö teillä ollut valoja yöllä?
Etkö saanut leikkiä?
Kaikkien piti auttaa,
myös lasten. Mutta
maatilalla oli jännää.
Siellä tapahtui aina
jotain.
18 – k at ternö
Kaikki kyläläiset nukkuivat yöllä. Ei silloin
tarvittu valoa. Mutta kuudelta aamulla
isoisä meni laittamaan virran taas päälle.
Kaikki se tuntuu kovin kaukaiselta.
k at ternö
– 19
Siirtolaisuuden maakunta
Karolina Isaksson
ulkomaille. Pohjanmaalla on aina osattu
rakentaa laivoja, ja laivanrakennus sai
1600-luvulla uusia vaikutteita erityisesti
Hollannista”, kertoo Magnus Enlund.
Kronoby folkhögskola -kansanopiston
erään rakennuksen ovessa lukee ”Siirtolaisinstituutti/ Suomenruotsalainen yksikkö.” Enlund on uuden tutkimuskeskuksen alkuunpanijoita ja myös sen hankejohtaja. Maaliskuussa 2014 perustettu keskus
pyrkii lisäämään tietoutta suomenruotsalaisten muuttoliikkeistä kautta aikojen.
Houkuttelevat Amerikan-kirjeet
Siirtolaisuustutkija. Ristiriitaiset voimat työnsivät
pohjalaisia pois ja houkuttelivat heitä muuttamaan
Pohjois-Amerikkaan noin sata vuotta sitten.
Pohjanmaa johtaa Suomen
tilastoja viennissä ja ulkomaalaistaustaisten asukkaiden
määrässä. Se ei ole sattumaa.
Useat siirtolais- ja paluumuuttajapolvet ovat tehneet meistä
avoimempia muita kulttuureja
kohtaan.
P
ohjalaisnuoret eivät sata vuotta sitten
muuttaneet kotiseuduiltaan nurkkakuntaisuuden tai kansainvälisen
uran takia. Suurimpana syynä oli köyhyys,
vaikka toki monet unelmoivat jännittävästä elämästä ja hyväpalkkaisesta työstä.
Pohjanmaan siirtolaisuusperinteet ulottuvat kuitenkin paljon pidemmälle kuin
1900-luvun alkuun: seutumme rannikkoväestö tottui jo keskiajalla purjehtimaan
kyläsatamistaan muualle Pohjolaan.
”Pohjanmaalla on todella pitkät matkustusperinteet. Rannikkosijainti sekä
kielellinen ja kulttuurillinen yhteys Ruotsiin ovat lyhentäneet henkistä välimatkaa
20 – k at ternö
Pohjalaisilla on vuosien saatossa ollut
useita syitä pakata kamppeensa ja lähteä.
Toisinaan sota, nälänhätä ja kurjuus ovat
ajaneet asukkaita matkaan. Toisinaan
taas maailmalle on lähdetty katsomaan,
onko ruoho vihreämpää aidan toisella
puolella. Lähtöön on usein liittynyt moninaisia syitä. Suuret muuttoaallot ovat perinteisesti suuntautuneet länteen, Ruotsiin ja Pohjois-Amerikkaan.
”Ensimmäinen pohjalaisnuorten suuri
muuttoaalto suuntautui 1850–1860-luvuilla Perämeren ylitse Norrlannin sahateollisuusalueille, mutta sitten suunnaksi nousi
Pohjois-Amerikka. Osa pohjalaisista merimiehistä poistui aluksistaan Amerikassa
ja jäi sinne. Useat lehdet julkaisivat heidän
”Maaseudun olot olivat 1800-luvulla kohentuneet
hieman, minkä takia useampi lapsi kasvoi aikuiseksi asti. Kaikille ei sen takia kuitenkaan riittänyt
tilaa tai mahdollisuutta elättää itseään perheen
rajallisilla resursseilla”, Magnus Enlund kertoo.
Karolina Isaksson
kotiväelleen lähettämiä kirjeitä, jotka saivat monet unelmoimaan lännen mahdollisuuksien maasta. Monet pärjäsivätkin
hyvin, ja Amerikkaan muuttamisesta tuli
muoti-ilmiö”, Enlund kertoo.
Minnesotan ja Washingtonin osavaltiot
olivat erityisesti suomalaisten suosiossa.
Koko Pohjois-Amerikka eli dynaamista
nousukautta, mutta taitavien ja vahvojen
työmiesten lähtö aiheutti Pohjanmaan
maaseudulla turhautuneisuutta.
”Jotkut pitivät Amerikan-kuumetta kulkutautina, ja siirtolaisia kuvailtiin jopa
maanpettureiksi.”
Äveriäät paluumuuttajat
Amerikan siirtolaisuus supistui huomattavasti vuoden 1924 jälkeen, kun Yhdysvallat otti käyttöön maahanmuuttoa
rajoittaneen lain. Noin kolmasosa Amerikkaan lähteneistä pohjalaisista palasi
kotimaahan, ja monet toivat mukanaan
uusia poliittisia ajatuksia ja uskonkäsityksiä. Osa oli myös ehtinyt kartuttaa omaisuuttaan tai omaksua yritysideoita, jotka
vauhdittivat voimakkaasti kotimaan elinkeinoelämää ja teollisuutta. Useat Pohjanmaan nykyisistä elinkeinoista – esimerkiksi kasvihuoneviljely, turkistarhaus ja
moottoriveneteollisuus – pohjautuvat
Amerikasta saatuihin vaikutteisiin.
VAHVUUDET
• sosiaalinen
yhteenkuuluvuus
• korkea syntyvyys
• kaksikielisyys
on
• maahanmuuttajien ruotsia
usein helppoa oppia
T
MAHDOLLISUUDE päristö
• innovatiivinen ym
• yrittäjähenkisyys uuttajien
• valmius maahanm
kotouttamiseen
t
• vahvat yritysryppää
Magnus Enlundin mini-SWOT Pohjanmaan maakunnasta.
HEIKKOUDET
• väestökato
• haja-asutusalueiden inen
palvelujen heikentym
• pitkät etäisyydet
UHAT
• maahanmuuttajiin
kohdistuneet
ennakkoluulot
inen
• palvelujen keskittym
• ikääntyvä väestö
Magnus Enlund näkee samankaltaisuuksia Pohjois-Amerikan ja Ruotsin siirtolaisuudessa. Hän haastatteli väitöskirjaansa varten parisenkymmentä eri paikkakunnille Ruotsiin muuttanutta suomalaista ja luki Amerikan-siirtolaisten ja
näiden sukulaisten välistä kirjeenvaihtoa.
Pohjalaiset kertovat molemmissa selvinneensä hyvin uudessa maassaan kotona
opitun työmoraalin ansiosta.
”Kirjeet ovat usein hyvin kirjoitettuja
ja täynnä englanninsekaisia ilmauksia.
Monilla oli koti-ikävä, ja he kaipasivat kotimaan tuoksuja, ruokia, perinteitä ja sosiaalista yhteisöä. He myös odottivat innoissaan kirjeitä kotiväeltä.”
Päätös Ruotsiin muuttamisesta ei ollut yhtä raju kuin päätös Atlantin ylittämisestä. Magnus Enlund kutsuu vuosia
1950–1970 siirtolaisuuden kultakaudeksi.
”Ruotsiin muutti 80 000 suomalaista
kahden huippuvuoden aikana (1969–1970)
ja suurille tehdaspaikkakunnille vyöryi
siirtolaisten tulva. Ruotsi oli monella tapaa Suomea edellä, ja sitä pidettiin mahdollisuuksien maana samaan tapaan kuin
Yhdysvaltoja puoli vuosisataa aiemmin.”
Aika laittaa hyvä kiertämään
Ruotsin-siirtolaisia odottivat mukavat
olot kansankodissa. He palasivat kesälomillaan Suomeen ja esittelivät sukulaisilleen uusia Volvojaan.
”Suomenruotsalaisten oli helppo sulautua ruotsalaiseen yhteiskuntaan kulttuurin ja kielen takia. Jotkut haastatelluista
olivat kuitenkin tunteneet olonsa vieraaksi Ruotsissa. Lapsena perheensä kanssa
sinne muuttanut nainen sanoo tunteneensa itsensä lähes pakolaiseksi.”
Ruotsalaisten tiedotusvälineiden suosio
Pohjanmaan ruotsinkielisissä perheissä
on säilyttänyt yhteyden Ruotsiin vahvana. Läntiseen naapurimaahan muutetaan
edelleen jonkin verran, vaikka muuttovirta onkin tasaisempi kuin Amerikan-kuumeen aikoihin tai sotien jälkeen. Nykyään
nuoret muuttavat Ruotsiin opintojen tai
uran takia, ja osa heistä palaa kotiseuduilleen mukanaan uusia vaikutteita.
Myös maahanmuuttajat ovat viime vuosikymmeninä tuoneet yhteiskuntaan uusia vaikutteita.
”Pietarsaaren väestörakenne on nykyään monikulttuurinen. Maahanmuuttaji-
en osuus asukasluvusta on maan korkeimpia prosentuaalisesti laskettuna. Vuonna
2013 kaupungin noin 20 000 asukkaasta
1320 henkilön äidinkieli oli jokin muu kuin
ruotsi tai suomi.”
”Närpiö on toinen paikkakunta, jonne
on perinteisesti tullut paljon maahanmuuttajia ja paluumuuttajia. Viime aikoina kaupungista on kehkeytynyt Suomessa
malliesimerkki uusien asukkaiden kotouttamisessa. Siirtolaisuusperinteet ovat
tietenkin totuttaneet asukkaita kohtaamaan muita ihmisiä ja uusia kulttuureja”,
Magnus Enlund selittää.
Pohjanmaasta on tullut uusi mahdollisuuksien maa niille, jotka ovat joutuneet
pakenemaan nälänhätää, pakkovärväyksiä ja kurjuutta. He löytävät töitä kasvihuoneilta ja turkistarhoilta – siirtolaisten
Amerikasta tuomilta ”keksinnöiltä”.
JOHAN SVENLIN
Katternö-lehden seuraavassa numerossa
käsitellään tarkemmin suomenkielisen
Pohjanmaan siirtolaisuutta.
k at ternö
– 21
Jan Sandvik
Me olemme
täällä toisiamme
varten
Eräänä päivänä kaikki muuttui. Jaana Sundvikin poika
Markus, 17, sai tietää sairastavansa leukemiaa. Pitkä
kamppailu päättyi onnellisesti, mutta elämä ei enää
palannut entisiin uomiinsa.
Jaana on kulkenut eri polkuja löytääkseen takaisin.
Nyt hän on sisäistänyt oivalluksen.
”Olemme täällä toisiamme varten. Jos joku tarvitsee
ihmista rinnalleen, voi ehkä kulkea hänen vierellään,
ainakin palan matkaa.”
22 – k at ternö
k at ternö
– 23
”Halusin olla täydellinen äiti ja vaimo. En sietänyt virheitä.”
Jan Sandvik
S
iinä se on, Villa Heijastus, Jaanan ja
miehensä Ralf Sundvikin unelmatalo, luonnonhelmassa. Kaksikerroksinen, pellavanharmaa Kannustalo. Villa
Heijastus on myös Jaanan yrityksen nimi.
Idyllisen ilmapiirin rikkoo vain ulkona
tarhassa haukkuva saksanpaimenkoira
Dina. Lähipellolla käyskentelee kaksi hevosta: suomenhevonen Taika ja hollantilainen puoliverinen Sessan.
Jollain lailla talo tuo mieleen kodinomaisen kirkon ulko-oven molemmin puolin
sijaitsevien vaaleiden pilareiden vuoksi.
Avaran pihan keskellä jököttää iso harmaa kallionlohkare kuin ulkoavaruudesta
tipahtaneena. Kivi toimii sekä ”liikenteenjakajana” että logona. Jaanan miehellä ja
veljillä on kivimurskaamo.
Talon takana on lampi, jossa perhe käy
usein uimassa saunan jälkeen. Olohuoneen ikkunasta näkyy joskus joutsenia ja
muita eläimiä. Auringonlaskut ovat huikean kauniita, varsinkin talvella purppuranvärisen taivaan peilautuessa lammen
jäiseen pintaan.
”Täällä on rikkumaton rauha, vaikka
olemme vain 10 minuutin ajomatkan päässä kaupungista. Olen heti siitä asti kun
muutimme tänne ajatellut kotimme olevan auki kaikille. Toistenkin pitäisi saada
nauttia tästä ympäristöstä ja itse asiassa
suunnittelen retriittien järjestämistä.
Tänne voisivat tulla ihmiset, jotka haluavat hetken rauhaa ja hiljaisuutta.
Aikomuksena on myös alkaa rakentaa
uutta hevostallia keväällä. Yläkertaan tulee tilat liikkumiseen ja ekspressiiviseen
taideterapiaan.
Ei kiitos kimallukselle
Laiturilla on hiljaista. Eilen oli kova myrsky, mutta nyt tuuli on tyyntynyt. On marraskuu ja nollakeli. Jaana haluaa tulla kuvatuksi laiturinnokassa. Yksinkertaisesti,
ilman kimallusta ja bling-blingiä. Hän
haluaa näyttää siltä kuin oikeasti on, keholtaan ja mieleltään nuorekas, 50-vuotias
kolmen lapsen äiti ja kohta kahden lapsenlapsen isoäiti.
Jaana ei varsinaisesti pidä kuvattavana olemisesta, mutta kas, valokuvaaja
Jan Sandvik kehuu rouvan poseeraamista hyvinkin kuvakselliseksi. Salamavalot
välkkyvät ja kuvia syntyy, vaikka sormet
alkavat olla kohmeessa. Vähän kauempaJaana Sundvikin maalaukset ovat
värikkäitä ja ilmeikkäitä.
24 – k at ternö
na Ralf puuhailee jotain hevoshaassa. Valmistelee oranssissa työasussaan paikkoja
kuvauskuntoon.
Astuessamme laiturilta portaita ylös
talon majesteetillinen näkymä saa minut
haukkomaan henkeä. Jaana käy nopeasti
sisällä vaihtamassa heppaystävällisemmät vaatteet. Pian hän tuleekin takaisin,
nyt farkuissa ja tummanvihreässä toppatakissa.
Jaana on lähtöisin Vaasasta, koulutukseltaan hän on perushoitaja.
”Kun lapset olivat pieniä, suoritin. Hoidin lapset kotona, autoin miestäni paperitöissä hänen yrityksessään. Vaadin
itseltäni täydellisyyttä äitinä ja vaimona.
Lapsille piti olla joka aterialla myös jotain
tuoretta: marjoja tai vihanneksia. Joka
viikko tuuletin ja tamppasin kaikki matot.
Virheitä ei saanut tulla.”
Täydellisyyden tavoittelun malli tuli
lapsuudenkodista. Jaana ymmärsi vasta
vuosikymmenten jälkeen olleensa lapsena
ja nuorena koko ajan jännitystilassa.
”Vasta kun yli 20 vuotta sitten tapasin
mieheni, kehoni alkoi rentoutua. Mutta
kun lapset kasvoivat isommiksi, huomasin
itse olevani loppu. Tajusin, ettei sen niin
kuulunut olla. En ollut uskaltanut luottaa
omaan intuitiooni, saatikka itseeni.
Jaanan luottamus ihmisiin oli tuolloin
hatara. Hänen menneisyydessään oli tapahtunut niin paljon kaikenlaista. Hän
päätti silti – tai juuri siitä syystä – lähteä
matkalle itseen.
Luonnolliset, täydentävät hoitomuodot
ovat aina kiinnostaneet Jaanaa. Hänen
mielestään on tärkeää löytää sairauden
syy eikä keskittyä hoitamaan pelkästään
oireita. Niinpä hän lähti vuonna 2002
Helsinkiin opiskelemaan modernia vyöhyketerapiaa (MVT) ja psykologista vyöhyketerapiaa (PVT), myöhemmin myös
tunnetaideterapiaa Kairon Luontaislääketieteen Instituuttiin.
Jaana perusti toiminimen seuraavana
vuonna ja työskenteli vyöhyketerapeuttina Pietarsaaressa.
Kuin aika olisi pysähtynyt
Mutta sitten tuli kesä 2009, jolloin Markus
sairastui leukemiaan.
”Oli kuin aika olisi pysähtynyt. Vakava
tapahtuma pakottaa elämään hetkessä,
koska muuta ei kerta kaikkiaan ole. Se
opettaa paljon muutakin. Se antaa paljon.”
Tuntuu uskomattoman julmalta, että ihminen, jolla on koko elämä edessään, joutuu yhtäkkiä katsomaan kuolemaa silmiin.
”Markus kävi läpi suorastaan helvetil-
Jan Sandvik
Markus Sundvik on nykyään positiivinen ja iloinen nuorukainen.
lisen hoidon. Syövän lisäksi hänelle tuli
verenmyrkytys, keuhkokuume ja sairaalabakteeri. Hän makasi teholla ja näytti
hauraalta vanhalta ukolta. Sairaanhoitajan auttaessa poikaa pöntölle oli hoitajalla
vain luuta ja nahkaa nostettavanaan.”
Markus muisti ainoana perheestä Jaanan syntymäpäivän: ”Ajattele, että sä äiti
joudut olemaan täällä sairaalassa syntymäpäivänäsi!”
Vuonna 2010 Markukselle tehtiin kantasolusiirto. Hän ja Jaana asuivat käytännössä poissa kotoa kaksi vuotta.
”Ajatella äiti, että
sinun pitää istua
täällä!”
”Ajoimme Sundbyn ja Turun tai Tampereen yliopistollisen sairaalan väliä tämän tästä, monesti keskellä yötäkin. Kun
vihdoin pääsimme asettumaan takaisin
niin sanottuun normaaliin elämään, sitä
ei enää ollut.”
Jaana selittää, että hän on suunnattoman kiitollinen huimasti kehittyneestä
lääketieteestä, jolla on keinot parantaa
jopa leukemia. Mutta kaiken tämän älykkään teknologian keskellä taito olla ihminen ihmiselle on usein kadoksissa.
”Yhteiskunnan täytyisi löytää tapa, millä tukea pelastettu takaisin elämään. Ei
ole hyvä, jos ihminen parannuttuaan jä-
tetään yksin. Kuinka nuori voi jatkaa kaiken kokemansa jälkeen siitä, mihin kaksi
vuotta sitten jäi? Miten löytää takaisin
elämään, arkeen?”
Vanhemmilla ei siihen keinoja ole, he
ovat nuorta liian lähellä. Ja vanhemmillakin voi olla pitkä tie takaisin normaaliin
elämään rankkojen tapahtumien jälkeen.
Päivä kerrallaan
Markuksen syöpä tuli ja (onneksi) meni.
Markus on nyt 22-vuotias ja työskentelee
kivimurskaamossa. Menetetyt kilot ovat
tulleet takaisin. Nuorimies on hyväntuulinen ja hymyileväinen.
”Kun syöpä alkoi oireilla, olin tosi väsynyt koko ajan. Verta tuli nenästä usein
ja mustelmia ilmaantui itsestään. Kantapäissä oli punaisia läikkiä. Pari päivää ennen sairaalaan menoa jaksoin kävellä vain
pari metriä, sitten piti huilata.”
”Verikokeiden jälkeen oltiin menossa
kotiin, kun puhelin soi tuntemattomasta
numerosta. Äiti ei yleensä koskaan vastaa tuntemattomista numeroista tuleviin
puheluihin, mutta nyt hän vastasi. Lääkäri soitti ja ilmoitti, että minulla on akuutti leukemia ja että meidän pitää mennä
välittömästi Vaasan keskussairaalaan.”
Valkosolut oli todella korkealla. Markus
ei oikein tajunnut, mistä oli kyse, mutta
häntä pelotti. Sytostaattihoito alkoi. Viiden kuukauden kuluttua lääkärit luulivat
syövän levinneen aivoihin ja selkärankaan ja siirsivät Markuksen Tampereelle.
Siellä onneksi selvisi Vaasan lääkäreiden
erehtyneen.
k at ternö
– 25
”En ollut enää sätkynukke. Minä olin minä, ihminen, jolla on oikeus olla tarvitseva.”
Jan Sandvik
Jan Sandvik
”Hevonen ei ikinä
teeskentele eikä sitä
voi huiputtaa.”
Omien aistimusten ilmaiseminen on keskeistä ekspressiivisessä taideterapiassa.
”Seuraavaksi tehtiin luuydinsiirto. Painoin kevyimmilläni 52 kiloa. Olin 176-senttisenä pelkkää luuta ja nahkaa. Kyllä minä
joskus tietysti masennuin, mutta piti vaan
yrittää ajatella positiivisesti yhtä päivää
kerrallaan.”
Jaana oli Markuksen vierellä koko sairauden ajan sairaalassa. Myös Ralf oli usein
paikalla.
”Minähän olin silloin vielä lapsi. Oli mahtavaa, kun valkosolut pikkuhiljaa nousivat
ja pystyin taas olemaan ulkona. Silloin tiesin parantuvani.”
Markus kuntoutti itseään kävellen ja
pyöräillen.
”Sairauteni jälkeen äidillä oli kaikista vaikeinta palata normaaliin elämään.
Minulla meni hyvin, minullahan oli koulu
minne palata.”
”Mutta en usko, että minulla olisi mennyt niin hyvin ilman kavereita. Eräs ystävistäni jopa yöpyi sairaalassa.”
”Vaikea sanoa, miten syöpä muutti minua
ihmisenä, mutta kyllä se varmaan minusta
vähän vahvemman teki”, Markus sanoo.
Rakkautta ja hyväksyntää
Jaanallakin kääntyi uusi sivu. Markuksen
sairastuminen herätti halun oppia ihmisestä
enemmän. Tässä tarkoituksessa hän lähti Sipooseen Tommy Hellstenin perustamaan Ihminen tavattavissa - mentorikoulutukseen.
Opinnot sisälsivät muun muassa psykodraamaa, sosiodraamaa ja bibliodraamaa.
26 – k at ternö
”Rakkauden ja hyväksynnän ilmapiirissä löysin armollisuutta itseäni kohtaan.
Huomasin, etten ollut enää sätkynukke,
jonka naruja muut vetivät. Minä olin minä.
Ihminen, jolla oli tarpeita – ja saikin olla.”
”Opin myös vastaanottamaan hyvää.
Mutta helppoa se ei ollut. Jokaisella meillä
on oma tarinamme ja polkumme. Myös perimämme, lapsuutemme, tapahtumamme.
Jos ei ole saanut lapsena yhtään hyväksyvää katsetta vanhemmiltaan, peilejä
hakee muilta. Mentorikoulutusryhmästä
löysin niin sanotun sylin.”
Muutoksen pitää tulla oivalluksena sisältä päin, Jaana sanoo. Ja lisää, että hänelle se tulee usein kivun kautta.
Koulutuksen loppupuolella Jaana sattui
näkemään ilmoituksen Muurlassa alkavasta ekspressiivisen taideilmaisun kolmivuotisesta ohjaajakoulutuksesta. Se oli
seuraava pysäkki.
Ekspressiivinen taideterapia tulee englannin kielen termistä Expressive Arts
Therapy. Se tarkoittaa taideterapiaa, joka
yhdistää eri taidemuotoja: kuvataidetta,
tanssia ja kehotyöskentelyä, musiikkia,
draamaa, runoutta ja tarinankerrontaa.
Ekspressiivisen taideterapian mukaan ihminen on itse oman elämänsä paras asiantuntija. Terapian tarkastelukulma lähtee
ihmisen omista kokemuksista, havainnoista ja aistimuksista.
Ekspressiivinen taideterapia muotoutui
1970-luvun alussa. Suomessa se painottuu
monia muita maita enemmän kuvalliseen
ilmaisuun. Taiteen terapeuttisia vaikutuksia painotetaan, jonka vuoksi dialogi
on ollut melko avointa erilaisten psykologisten ja psykoterapeuttisten viitekehysten kanssa.
Jaana on ennen kaikkea hakenut humanistiseen ihmiskäsitykseen pohjautuvaa
asennoitumista, menetelmää joka nousee
ihmisen omista oivalluksista, ei holhoamisesta. Nykyään Jaana tarjoaa juuri tästä
näkökulmasta ekspressiivista taideterapiaa Villa Heijastuksessa.
”Hevonen on viisas,
herkkä ja vahva.”
Mitä hevonen merkitsee
Jaana oli hevostyttö jo hyvin nuorena.
Talli oli hänelle eräänlainen turvapaikka.
Omia hevosia Jaanalla ja Ralfilla on ollut
14 vuotta.
”Hevonen on viisas, herkkä ja voimakas.
Se auttaa ihmistä rehellisyyteen ja avoimuuteen. Se ei teeskentele eikä sen eteen
voi mennä esittämään mitään. Hevonen ei
laita syyttä korviaan hörölle. On ihan sanoinkuvaamatonta, kun saa kontaktin tähän isoon uljaaseen eläimeen”, Jaana sanoo.
”Tänä päivänä ihmiset elävät paljon ’itsensä ulkopuolella’. Olemme etääntyneet
niin kauas kaikesta luonnollisesta, ruohonjuuritasosta, ettemme enää tiedä, keitä olemme.”
Kymmenisen vuotta sitten Jaana alkoi
ymmärtää hevosten merkityksen tunnetyössä. Hevonen, joka on aina läsnä joka
k at ternö
– 27
Sanatonta lämpöä ja turvaa
Etelä-Suomessa asuva Kaisa Mattila on
osallistunut Jaana Sundvikin järjestämään
sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan.
”Työskentelen lastenhuollon avohuollossa ja halusin tietää, miten tämä työmenetelmä toimii – vai toimiiko se ylipäätään”,
hän kertoo.
”Aloitimme olemisen harjoituksella. Taika-hevonen oli aitauksessa, jonne menin.
Jännitti. Hevonen oli minulle vieras. Tunsin
itseni kovin pieneksi ja heikoksi mahtavan
ja voimakkaan eläimen vieressä. Mitä tuo
nelijalkainen mahtaa minussa nähdä? Miten se kokee, tuntee, kuulee minut?”
”Jaana pyytää minua hengittämään vatsaan. Se kuulemma pehmentää olemustani,
rauhoittaa oloani. Siinä minä vain olen. Luotan itseeni ja omaan tunteeseeni. Kuinka
ihmeessä hevonen voi sen huomata? Eihän
sillä ole kieltä puhua ja kysyä. Mutta sehän
aistii, vaistoaa ja näkee kehollaan. Kaiken.”
”Olisin halunnut kävellä hevosen luokse, mutta niin ei saanut tehdä. Hevonen
tarvitsee aikaa, mutta me ihmiset emme
vain ymmärrä sitä. Olemme niin itsekkäitä, että yritämme ottaa sen, minkä haluamme. Heti.”
”Odotin, että Taika huomaisi ”olemiseni”
ja luottamukseni. Yritin olla kutsumatta sitä
luokseni millään tavoin. Olisin niin mielelläni halunnut, että se tulisi lähemmäksi, että
saisin taputtaa sitä. Olen, tai ehkä pitäisi
sanoa olin kärsimätön odottaja.”
Lopulta Jaana kehotti Kaisaa kyykkimään laitumella ja nyppimään käsillä
ruohoa maasta.
”Silloin tunsin heti, miten Taika tarkkaili
minua, vaikka en nähnyt sitä. Se halusi ihan
selvästi tietää minusta enemmän. Olin selkä Taikaan päin ja kuulin, kuinka se lopulta
lähestyi minua reippaasti mutta pehmeästi.
Siinä kohtaa mietin, uskallanko tässä enää
kyykkiä vai pelkäänkö, että hevonen kaataa
minut voimallaan. Ei kaatanut. Taika vaan
tuuppasi turvallaan päätäni huokaisten samalla lämmintä hengitystään hiuksiini.”
”Nousin varovasti Taikan viereen. Silloin
Taika painoi päänsä ylävartaloani vasten.
Silittelin ja rapsuttelin sen päätä ja jokin
kummallinen voima nojautti meidät yhteen.
Taikan pää oli minua vasten, vartaloni ja
otsani sen päätä vasten. Se oli maaginen
hetki. Me vain olimme siinä ajattomassa
hetken kauneudessa, kumpikin luottaen,
ettei toinen lähde pois.”
”Sain myös oppia, miten hevosta ohjataan. Taikalla oli pelkkä riimu päässä. Jaana
näytti, miten ohjaaminen tehdään riimunnarun toisesta päästä kehoa käyttäen. Se
näytti helpolta, mutta kun tuli minun vuoroni, koin olevani enemmänkin Taikan vietävänä. Miten ihmeessä samasta hevosesta
tuli yhtäkkiä niin jästipää? Ehdottomuuteni
ja minähän muuten osaan -asenteeni laitettiin koetukselle. En ollut yhtään varma kyvystäni hoitaa harjoitus onnistuneesti läpi.
Mitä tästä harjoituksesta opin? Sen, että
hippunenkin epävarmuutta sai hevosen
ottamaan ohjat omiin kavioihinsa.”
”Näistä kahdesta harjoituksesta merkityksellisemmäksi nousi ensimmäinen.
Siinä vahvistui luottamukseni olemiseen
ja aikaan. Että hetki on – ja pysyy. Opin,
että elämässä täytyy olla mahdollisuus
vain olla.”
Rauha, luottamus ja ajattomuuden tunne, joita Kaisa tunsi Taika-hevosen kohtaamisessa, ovat edelleen läsnä hänen arjessaan, joka päivä, joka hetki, vielä viikkojen,
kuukausienkin jälkeen.
”Voimaa on aivan kuten vahvan hevosen
voimaa vaikea kuvata sanoin”, Kaisa sanoo.
Jaana puolestaan muistaa erään koskettavan hetken.
”Pieni tyttö, jonka äiti oli vastikään kuollut, sai Taikan selässä tarvitsemaansa lämpöä ja turvaa. Tyttö vain makasi hevosen
päällä. Siinä hetkessä hevosella oli antaa
jotain sellaista, mitä me ihmiset emme
kyenneet antamaan. Ilman sanoja olevaa
hyväksyvää läsnäoloa, lämpöä ja turvaa.”
Kaisa Mattila. Taika-hevosen
kohtaamisessa syntynyt rauha ja
luottamus ovat säilyneet.
28 – k at ternö
hetkessä, auttaa myös ihmistä olemaan läsnä. Jaana kertoo, miten hevonen peilaa tunteitamme ja voi ’nostaa ylös’ jotain meissä.
Jaana on opiskellut myös sosiaalipedagogista hevostoimintaa oppiakseen
tarttumaan näihin asioihin paremmin.
Tulevaisuudessa hän haluaa käyttää ekspressiivistä taideterapiaa ja sosiaalipedagogista hevostoimintaa rinnakkain.
Sosiaalipedagogiikka on toimintatiede,
jossa teoriaa ja käytäntöä ei voi erottaa
toisistaan ja johon sisältyy luovia työmuotoja, mm. kuvataiteita, musiikkia ja draamaa. Sosiaalipedagogiikka pyrkii myös
muuttamaan yhteiskuntaa, sisältä päin,
kasvatuksen avulla.
”Olemme rinnalla kulkija, jonka pyrkimyksenä on auttaa ihmistä löytämään
paikkansa yhteiskunnassa ja eri tavoin
edistää yksilön hyvinvointia ja elämänhallintaa sekä ehkäistä syrjäytymistä. Valmista reseptiä ei ole. Menetelmät perustuvat aina dialogiin, vuorovaikutukseen,
jossa kunnioitetaan ihmisen itsemääräämisoikeutta”, Jaana sanoo.
Sosiaalipedagogiikalla ei ole pitkää historiaa Suomessa, mutta kiinnostus sitä kohtaan on selvästi kasvanut viime vuosina.
Konstailematonta yhteisöllisyyttä
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on
vuorovaikutteista toimintaa ja sisältää
tallitöitä, hevosten hoitoa ja ratsastusta.
Tallilla yhteisöllisyys on konstailematonta ja luontevaa, siellä voi tuntea itsensä
tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Kontaktin
saaminen isoon eläimeen antaa suuria
onnistumisen tunteita. Ratsastettaessa
hevosen selän liike on lähellä ihmisen kävelyliikettä, mikä auttaa ihmistä hahmottamaan kehoaan.
Jaana on opiskellut pitkään ja monipuolisesti. Miksi?
”Oman kasvuni ja kehitykseni takia,
pystyäkseni olemaan autenttisesti muiden ihmisten vierellä”, hän sanoo.
Hän käy parhaillaan mindfulness-koulutusta Ilmajoella. Lisäksi hän osallistuu Autenttinen liike, five rhythmns -työpajaan.
Kaikissa opiskeluissa iso osa on etäopiskelua.
”Mutta kaikesta opiskelusta huolimatta
koen itseni täysin vasta-alkajaksi. Haluan oppia lisää. Ihminen, joka lähtee etsimään itseään, jolla on tarve tulla minuksi
ja itsekseen, on edessään pitkä ja kivinen
tie. Kun rehellisesti katsoo itseään ja käy
läpi asioita aidosti peittelemättä, se ei ole
helppoa”, Jaana sanoo.
”Olen itse löytänyt oman vahvuuden ja
rauhan. Tyyneyden. Jos ihminen haluaa
vapautua jostain, se ei onnistu painamalla
asiaa alas. Se pitää tuoda esiin.”
”En antaisi pois ainuttakaan päivää”, Jaana Sundvik sanoo.
Jan Sandvik
Elämä muistitikulla
Tämä koskee myös häpeän tunteita. Jaana
on kertonut avoimesti omista häpeän tunteistaan. Hän teki Muurlassa opiskellessaan 30 minuuttia kestävän karunkauniin
elokuvan asiasta.
”Tein taideilmaisun keinoilla elokuvan, jossa käytin hevosiani. Kuvasin itse.
Aviomies oli apuna. Prosessi oli raskas.
Kuvaaminen kesti pari kolme kuukautta,
kerrallaan aina muutaman tunnin. Kuvausten jälkeen olin aivan puhki. Mutta minun oli pakko saada filmi valmiiksi. Tuli
sellainen flow-tila.”
”Sydän pamppaillen näytin filmin opiskelutovereilleni. Kun kuvanauha loppui,
tuli vahva tunne, että tässä se nyt oli. Vatsassa vellonut möykky oli hävinnyt.”
”Yleensä kaikki ovat olleet aika vaisuja elokuvan nähtyään. Ovat tykänneet ja
kertoneet sanoman koskettaneen. Nimetön leffani paljasti minusta kaiken. Rivien
välistä ja suoraan. Se näytti, miten kahlittu olin ollut. Sekä sen miten elämä lopulta
kantaa. Totuus ja avoimuus vapauttaa. Totuus ei vahingoita. Elokuvan teon jälkeen
ymmärsin, miksi minusta oli tullut minä.
Ja nyt siis entinen elämäni on tallennettuna muistitikulle.”
Olemme toisiamme varten
”Elämäni on ollut aika rankkaa. Mutta en
antaisi päivääkään pois”, Jaana sanoo.
”Kaikki on tarvittu, jotta olen se, joka
nyt olen. En taistele vastaan, vaan menen hyväksynnän kautta. En koskaan
kysele, miksi minulle kävi näin. En enää
suorita pakonomaisesti. Minkään ei tarvitse olla täydellistä. Riittää, kun tiedän,
että olen tehnyt täydellä sydämellä. Oma
viisaus asuu jokaisen sisällä. Sieltä se oivallus lähtee.”
Me ihmiset teemme aina kaiken itsemme kautta, Jaana sanoo. Jos ei ole rohkeutta käydä omaa prosessiaan läpi, ei voi
toimia vierellä kulkijanakaan.
”Olen oppinut, etten ole täällä maailmassa vain itseäni varten. Ja haluan jakaa muillekin kaikkea hyvää. Olemme täällä toisiamme varten. Jos joku tarvitsee jossain
kohtaa ihmisen vierelleen, ehkä pystyn
kulkemaan rinnalla, edes palan polkua.”
SUSANNE STRÖMBERG
k at ternö
– 29
Gun-Marie Wiis
Poika josta tuli pa holainen
Pelko antaa Kustaa Lillbäckille lähes yli-inhimilliset voimat.
Hän hiihtää pakoon, mutta 50 kilometrin jälkeen kasakat saavat
ratsailla kiinni nuorukaisen, sitovat hänen kätensä ja ottavat
hänet vangiksi.
Tämä tapahtuu Iin pitäjässä uudenvuodenpäivänä 1715. Vuotta
myöhemmin Kustaa Lillbäck palaa kotiseudulleen. Hänestä
tulee kiduttaja, pelätyin ja vihatuin sodan kaikista väkivaltaisista
julmureista.
30 – k at ternö
k at ternö
– 31
Kustaa palasi kotiseudulleen uuden isänsä, Fjodor Fjodorovitšin, kanssa. Kustaan nimi oli nyt Vasili.
Katternö-lehden edellisessä numerossa kerrottiin Suomea piinanneesta
isostavihasta osana vuosien 1700–1721 Suurta Pohjan sotaa. Kerroimme,
miten suuri osa Pohjanmaata hävitettiin, väestöä murhattiin järjestelmällisesti, noin 20 000 ihmistä, lähinnä lapsia ja nuoria, vietiin orjiksi Venäjälle
ja miten noin 30 000 ihmistä etenkin kaupungeista pakeni valtakunnan läntiseen osaan.
Jäljelle ei jäänyt montakaan, joka olisi voinut kertoa julmuuksista. Ja ne,
jotka olisivat sen voineet tehdä, halusivat usein unohtaa kokemuksensa.
Mutta Iin nimismiehen pojasta Kustaa Lillbäckistä on säilynyt paljon tietoa. Sille on selityksensä, kuten alla käy ilmi.
Tämä kuvaus perustuu suurimmalta osin Kustaa Vilkunan Paholaisen
sota -kirjaan, jonka ytimenä kulkee Kustaa Lillbäckin tarina.
K
ustaa Lillbäck syntyi juuri ennen Suurta Pohjan
sotaa, toiseksi vanhimpana nimismies Kyösti Lillbäckin ja tämän Beata-vaimon
lapsista. Kasteen toimitti Oulun kappalainen. Pappisopiskelija Abraham Frosterus oli
kummina läsnä kastetoimituksessa.
Nimismies Lillbäckillä oli siteitä vaikutusvaltaiseen talonpoikaissukuun, ja hänen isänsäkin oli toiminut nimismiehenä jonkin aikaa. Beata-vaimo
oli lyypekkiläistä sukua, joka
oli hyväksytty porvarissäätyyn Oulussa.
Kustaa Lillbäck sai nimismiehen poikana kulkea isänsä
mukana tämän virkamatkoilla
ja auttaa kirjanpidossa. Kustaa sai näin yksityiskohtaista
tietoa elinoloista ja asukkaista
sekä näiden omaisuudesta Iin
pitäjässä, joka tuohon aikaan
ulottui sisämaahan aina Pudasjärvelle asti.
Kustaan pakomatka suksilla alkoi venäläisten hyökättyä
hänen kotiinsa Hiivalaan vuoden 1714 viimeisenä päivänä.
Kaksi veljistä otettiin kiinni,
mutta Kustaa onnistui pakenemaan. Hänen arvonsa nuorena
orjana sai kasakat kuitenkin
lähtemään hänen peräänsä; latua oli helppo seurata.
Kustaa joutui sitten satojen
muiden, Oulusta ja sen lähipitäjistä ryöstettyjen lasten ja nuor32 – k at ternö
ten kolonnassa marssimaan Savon kautta Viipuriin. Samassa
kolonnassa olivat myös Kustaan
veljet sekä heidän serkkunsa
Kristoffer Toppelius.
(Kuten
Katternö-lehden
edellisessä numerossa kerrottiin, Kristoffer Toppelius
palasi monen vuoden jälkeen
kotiseudulleen. Hänestä tuli
aikanaan kirjailija Zacharias
Topeliuksen isänisänisä.)
Kustaa Lillbäckin vanginneen partion johdossa oli
kasakkakorpraali
Fjodor
Fjodorovitš ja Kustaasta tuli
näin ollen hänen omaisuuttaan. Fjodor Fjodorovitšin tehtävänä oli sotaveron kerääminen ja ihmisten kurittaminen
ja nöyryyttäminen. Ryöstöt ja
raiskaukset olivat siinä yhteydessä arkipäivää.
Kustaa Vilkuna kuvaa, kuinka vangittuja nuoria alettiin
järjestelmällisesti venäläistää.
Lahjakkaat lapset – jollainen
Kustaakin ilmeisesti oli – oppivat vuodessa riittävästi venäjää pystyäkseen toimimaan
venäläisen miehitysarmeijan
tulkkeina.
Virallisen venäläistämisen
katsottiin tapahtuvan kastamalla vangit ortodoksiseen
uskoon. Nuoret sidottiin sillä
venäläisiin omistajiinsa, Venäjän armeijaan ja valtakuntaan.
Kasteen motiivina oli myös, että
sen avulla vanki saattoi välttää
karkotuksen tataarien maahan.
Kustaa Lillbäck sai ortodoksikasteessa nimen Vasili.
Häntä ei nyt enää pidetty vankina tai orjana vaan Fjodor
Fjodorovitšin omana poikana.
Kustaa Vilkuna kuvaa, kuinka kasakkakorpraali täytti
tunnontarkasti isän velvollisuutensa Vasilia kohtaan, joka
vastineeksi oppi käyttäytymään venäläissotilaan tavoin.
Tammikuussa 1716 Vasili Lillbäck palasi tulkkina ja
kuulustelijana Pohjois-Pohjanmaalle uuden isänsä Fjodor
Fjodorovitšin kanssa.
Eräässä Siikajoella käydyssä taistelussa, jossa venäläissotilaat teurastivat helposti
ryhmän talonpoikia, Vasili
joutui miehuuskokeena antamaan haavoittuneelle vastustajalle armoniskun kirveellä.
Fjodor Fjodorovitš antoi pojalleen siitä lahjaksi ryöstetyn
hevosen ja kiväärin. Sen myötä Vasili Lillbäckin asema ja
liikkumavapaus kasvoivat.
Kustaa Vilkuna:
”Ryssänrengit oli kasvatettu
väkivallalla väkivaltaan, ja
kun he yhtäkkiä saivat käsittämättömästi valtaa suhteessa tavalliseen kansaan, he ottivat vallastaan kaiken hyödyn
irti. Aseita, pamppuja ja ruoskia kantavina ja käyttävinä he
noudattivat Venäjän armeijan
käskyjä silmittömän kiihkon
vallassa.”
Albert Edelfelt, 1879 /Suomen Kansallismuseo
Albert Edelfeltin
(1854–1905) kuvaus
isostavihasta,
maalaus, jonka hän
teki 25-vuotiaana
asuessaan Pariisissa.
Kiduttajan ura alkaa
Vasili Lillbäck aloitti kiduttajan uransa tammikuun 1716
viimeisellä viikolla. Oululaisesta porvarispariskunnasta
Gabriel ja Anna Teppeliuksesta
tuli hänen ensimmäiset uhrinsa. He olivat paenneet Ylikiimingin metsiin ja joutuneet
kiinni. Vasili Lillbäck tunsi pariskunnan vanhastaan.
Molemmat joutuivat kärsimään saman käsittelyn. Heidän kätensä sidottiin köydellä
selän taakse, köydenpää heitettiin kurkihirren yli ja uhrit
hilattiin ilmaan. Käsivarsien
kiskominen taakse- ja ylöspäin
tuolla tavoin on hyvin kivuliasta. Lisäksi puolisoja hakattiin ja ruoskittiin.
Anna Teppelius, joka oli pitkälle raskaana, huusi kiduttajalleen anovasti: ”Kustaa
hyvä!” Tästä Kustaa raivostui,
häntä ei olisi saanut puhutella
vanhalla nimellään. Anna pelastui muiden kiduttajien puututtua hakkaamiseen.
Mutta tämä oli vasta alkua.
Raakuuksiin liittyi monenlaisia syitä. Tsaari oli yksinkertaisesti määrännyt tuhoamaan
Pohjanmaan. Toisena syynä oli
verojen kerääminen miehitysvallalle. Mutta usein kannustimena oli ryöstely vain oman
ahneuden tai huvin vuoksi.
Sodan lähestyessä PohjoisPohjanmaata monet olivat
piilottaneet
arvoesineitään
kaivamalla niitä maahan. Miehittäjät tiesivät sen ja käyttivät
uhkailua ja kidutusta selvittääkseen piilopaikat.
Vasili Lillbäckillä oli tulkkina
yliote myös venäläisistä. Hän
saattoi tulkata kidutetun puheita valikoiden ja pitää kiinnostavat ryöstökohteet omana tietonaan. Mutta silloin ei saanut
herättää ylempiensä epäluuloa
eikä vaarantaa sitä, että ihmiset
olisivat ilmiantaneet hänet.
Sen saattoi välttää murhaamalla kätköpaikat paljastaneet. Vasili Lillbäck alkoi
käyttää tätä keinoa Limingassa maaliskuussa 1716. Jaakko
Vähä ja vanhaisäntä Riski löydettiin metsästä, ja kidutettuina he paljastivat naapurinsa
kätköpaikan. Riski murhattiin
heti paikan päällä, mutta Jaakko Vähä kuoli viikkoa myöhemmin onnistuttuaan pääsemään
kotiin raa’asti pahoinpideltynä.
Seuraava pysähdyspaikka
oli Oulunsalo, jossa Vasili joh-
ti pitkää julmuuksien sarjaa,
joka alkoi Ervastilan talolla.
Viisi naista piilotteli ullakolla,
mutta kaksi vangittua piikaa
paljasti heidät. Naisten kädet sidottiin selän taakse, ja
heidän vietiin naapuritaloon
Tiltulaan, jossa oli jo joukko
muita vankeja. Vankeja oli kidutettu jo kolme päivää.
Yksi naisista, Pirkko Piipari,
riisuttiin kaikkien nähden ja
kiskottiin kattoon kädet selän
taakse sidottuna. Vasili Lillbäck pahoinpiteli naista voimiensa edestä, kunnes nainen
oli lähes tajuton. Kun nainen
laskettiin alas, tytär vetosi
äitinsä puolesta, ettei tätä tapettaisi.
”Antakoon sitten rahansa ja
hopeansa”, Vasili huusi ja iski
Pirkko Piiparin hengiltä halolla.
Seuraavaksi uhriksi joutui
Simo Ervasti. Hän oli vastaavassa käsittelyssä paljastanut
piilon, jonne oululaisporvari
Johan Uhlbom oli kätkenyt
kymmenen kuuden taalarin
plootua. Simo Ervasti luuli nyt
pääsevänsä vapaaksi, mutta
Vasili otti jo valmiiksi verisen
koivuhalkonsa ja iski myös Ervastin hengiltä.
Raakuudet jatkuivat samanlaisina. Vasili valitsi yöksi
naisen raiskattavaksi. Seuraavana päivänä hän jätti joukon
lapsia sidottuina taloon, tappoi yhden heistä ja jätti muut
paleltumaan kuoliaaksi.
Tapahtumien kuvaus jatkuu
tähän tyyliin Kustaa Vilkunan
kirjassa, niin yksityiskohtaisesti ja monin esimerkein,
että lukeminen tuntuu sietämättömältä. Vilkuna kertoo,
kuinka venäläisetkin toisinaan hämmästyvät Vasili Lillbäckin raakuutta.
12-vuotias Riitta Laanila
erottuu joukosta, koska hän
ei osoita Vasilille tämän vaatimaa kunnioitusta. Vasili
alkaa pahoinpidellä Riittaa
koivukepillä ja huutaa jatkavansa lyömistä, kunnes Riitta
pyytää armoa. ”Lyö lyö”, Riitta
Laanila vastaa, ”kaikki on Korkeimman käsissä. Herra Jeesus
kyllä armahtaa sieluni.” Niinpä
Vasili Lillbäck jatkaa hakkaamista, kunnes Riitta on tajuton. Riitta kuolee vammoihinsa myöhemmin päivällä.
Kustaa Vilkuna:
”Lillbäckin kaltaisia kunnianja arvostuksenkipeitä poikia,
ryssänrenkejä, oli muuallakin
Suomessa, mutta juuri se, ettei kukaan uskaltanut asettua
Lillbäckiä vastaan, vaikka hän
oli yksin liikkeellä, erotti hänet monista muista ja osoitti
samalla, millaisen aseman hän
oli raakuudellaan saavuttanut.”
Vasili Lillbäckin maine julmana
sotarosvona levisi koko maakuntaan. Hän oli pahin heistä
kaikista, pahempi kuin miehittäjät, paholaisen ilmentymä.
k at ternö
– 33
Puolustuspuhe ei auttanut. Yhtäkkiä oikeudenkäyn nissä olikin kyse Kustaa Lillbäckin rikoksista.
Karl Vilhjálmsson
Kustaa H.J. Vilkuna, Jyväskylän
yliopiston Suomen historian
professori ja kulttuurihistorian
dosentti, käymässä Helsingissä.
Isoviha kuuluu hänen erikoisalueisiinsa. Hän on kirjoittanut
Kustaa Lillbäckistä kirjan,
Paholaisen sota (2006). Isänisä
ja kaima Kustaa Vilkuna (1902–
1980) oli tunnettu akateemikko.
Vilkunan suvun kotitila on Nivalassa. Katternö-johtaja Antti
Vilkuna ja Kustaa Vilkuna ovat
pikkuserkkuja.
34 – k at ternö
Tuntematon taiteilija, Tukholman kaupunginmuseo
Pako
Kesällä 1717 tapahtui käänne.
Venäläiset siirtyivät siviilihallintoon Suomessa ja vähensivät joukkojaan Pohjois-Pohjanmaalla. Sissijoukot saivat
jalansijaa ja alkoivat hyökkäillä maassa vielä olevia venäläissotilaita vastaan. Fjodor
Fjodorovitšin joukko-osasto
siirtyi etelämmäs Vaasaan vähentääkseen omien tappioiden
vaaraa.
Sitä paitsi Pohjanmaa oli nyt
niin täysin tuhottu, ettei se
enää pystynyt muonittamaan
suurta sotaväkeä. Kustaa Vilkuna kuvaa, kuinka lähes koko
asujaimisto oli tuhottu monissa pitäjissä. Oulussa ja Limingassa, joissa oli ennen sotaa ollut liki tuhat tilaa, veroluetteloon saatiin nyt kirjattua vain
60 tilaa. Siikajoella, Pyhäjoella,
Iissä ja Kalajoella tuho oli samaa luokkaa.
Kokkola, Veteli, Kälviä ja
Lohtaja tuhoutuivat samoin
pahoin, kuten myös Kruunupyy, Lappajärvi, Pietarsaari ja
Uusikaarlepyy. Puoli Vöyriä oli
autiona. Vaasan eteläpuolella
Maalahti, Närpiö ja Lapväärtti
oli hävitetty pahoin heti isonvihan alkuvaiheessa.
Eloonjääneissä alkoi siviilihallinnon myötä viritä toivo
paremmasta. Venäläisjoukkojen ryssänrengeillä ja tulkeilla
sen sijaan oli edessään paluu
Venäjälle eikä se houkutellut.
Yhä useammat alkoivat piilotella, ja yhtenä pakopaikkana
olivat juuri ne osat Pohjanmaata, joista venäläisjoukot
olivat lähteneet.
Niin teki myös Vasili Lillbäck
lokakuussa 1717. Hän varasti
isännältään pienehkön rahasumman, hevosen ja vanhan hopealusikan, ryhtyi jälleen Kustaa Lillbäckiksi ja lähti ratsain
kohti Iitä, lapsuudenkotiaan.
Fjodor Fjodorovitš ei unohtanut pakoa ja varkautta mutta oli liian hidas käänteissään.
Hän lähti vasta kesällä 1718
partion kanssa pohjoiseen etsimään karkulaista. Kalajoella
he kohtasivat Limingan kap-
Mestaukset olivat usein kansanjuhlia.
Kuvituksessa esitetään Georg Heinrich von Görtzin mestaus Tukholman
Hammarbyhöjdenin hirttopaikalla
helmikuussa 1719. von Görtz oli Kaarle
XII:n ’pääministeri’ vuosina 1716–1718,
ja kuninkaan kuoltua hänet pidätettiin
Ulriika Eleonooran, Kaarle XII:n sisaren ja tämän seuraajan, käskystä. Epäoikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä von Görtz tuomittiin kuolemaan
sodan pitkittämisestä ja alamaisten
saattamisesta puille paljaille. Kustaa
Lillbäck teloitettiin samalla paikalla
kaksi vuotta myöhemmin.
palaisen, Johan Hedreauksen,
joka tiesi kertoa, että Kustaa
oli haastettu oikeuteen Iissä ja
lähetetty Tukholmaan.
Kustaa Lillbäck oli itse asiassa pyytänyt päästä oikeuteen.
Hän oli kääntynyt kotiseurakunnan papin puoleen ja pyytänyt saada mitätöidä ortodoksisen kasteensa ja päästä
uudelleen Iin seurakunnan jäseneksi. Se edellytti kuitenkin
selvitystä hakijan tosiasiallisesta suhteesta uskoon.
Kun Iin ja Pudasjärven yhteiset ylimääräiset kesäkäräjät
pidettiin kesäkuun 1718 alussa,
asia sai kuitenkin toisenlaisen käänteen kuin Kustaa oli
luullut. Käräjillä alettiin käydä
oikeutta hänen rikoksistaan.
Lillbäck selitti olleensa alaikäinen (alle 15-vuotias) joutuessaan venäläisten vangiksi
ja toimineensa pakotettuna,
ei omasta tahdostaan. Mutta
puolustuspuhe ei auttanut.
Hänet pidätettiin ja vietiin
Tukholmaan vastaamaan syytöksiin Turun hovioikeudessa
(joka oli sodan vuoksi siirretty
Tukholmaan).
Todistajat kertovat
Oikeudenkäynnin myötä alkoi uusi luku Kustaan tarinassa. Oikeudenkäynti kesti
yli kaksi vuotta ja johti selvityksiin ja keskusteluihin,
joissa maan oikeusoppineiden
mielipiteet hajosivat. Pääkysymyksenä oli, voitiinko Kustaa Lillbäckin katsoa olevan
vastuussa teoistaan.
Kustaa aloitti vankeusaikansa Tukholmassa tarmokkaan
ovelasti kirjoittamalla tarinansa kaunopuheisesti paperille. Hän osoitti yhden kirjeen
suoraan kuningatar Ulriika
Eleonooralle kertoen, kuinka
hän köyhänä vankiparkana
viruu syyttömänä vankilassa.
Hän väitti, että hänet oli pakotettu noudattamaan venäläisten määräyksiä ja että hän oli
rohkeasti karannut vihollisen
kynsistä vietettyään kolme
vuotta julman vihollisen alaikäisenä orjana.
Hovioikeuden jäsenille osoittamassaan kirjeessä Kustaa selittää olevansa pahantahtoisten ihmisten väärien syytösten
uhri. Hän tarjoaa väitteensä
tueksi kaksi kirjallista todistusta, joiden allekirjoittajina
ovat Juho Pekanpoika Tiekso,
Iisakki Matinpoika ja Juho Juhonpoika.
Kustaa Lillbäck joutuu kuitenkin perääntymään askel
askeleelta
oikeusprosessin
kuluessa. Huhu oikeudenkäynnistä leviää niiden monien,
pakolaisina Tukholmassa elävien pohjalaisten parissa, ja
yhä useampia todistajia astuu
esiin ja kertoo yksityiskohtaisesti Kustaan teoista.
Oululaisen porvarisrouvan
Kaarina Matintyttären todistajanlausunnon jälkeen oikeus
kysyy Kustaalta, eikö tätä
kristittynä vaivannut ihmisraukkojen ruoskiminen.
Silloin Kustaa vaihtaa taktiikkaa puolustelemalla teh-
neensä hyvän työn, kun hän on
pahoinpitelyllään pelastanut
ihmisiä vieläkin pahemmilta
julmuuksilta. Oikeus kysyy,
millä tavoin hän on piinannut
väkeä, ja saa kuulla:
”Käytimme kolmea kidutustapaa. Ensimmäisessä kädet sidotaan selän taakse ja ihminen
hilataan riippumaan katosta,
toisena on raipanlyönnit ja kolmantena polttaminen.”
Polttamisesta Lillbäck vielä
lisäsi, että joskus uhri tungettiin uuniin pää edellä ja toisinaan jalat edellä. Sitten uuni
sytytettiin. Kuumuus kävi niin
kovaksi, että ihmiset hikoilivat
ja usein heidän vaatteensa paloivat. Menettely ei tappanut,
hän väitti, mutta se oli hyvä
painostuskeino. Ihmiset saatiin
halukkaammin paljastamaan
omaisuutensa kätköpaikat.
Lokakuussa 1719 tulee sitten
kuolinisku Kustaan kannalta.
Hänen kummisetänsä Abraham Frosterus näyttää oikeudelle vanhan almanakkansa,
joka osoittaa kasteen tapahtuneen 29. joulukuuta 1699.
Kustaan on siis täytynyt olla
15-vuotias joutuessaan vangiksi, joten hän on rikosoikeuden
edessä täysi-ikäinen.
Kustaan tilanne synkkenee
entisestään helmikuussa 1720.
Juho Pekanpoika Tiekson, Iisakki Matinpojan ja Juho Juhanpojan todistajalausunnot
paljastavat Lillbäckin esittämät
todistukset väärennöksiksi.
Hovioikeuskäsittelyssä on
kuitenkin kyse myös siitä,
mitä oikeusperiaatteita tapaukseen tulisi soveltaa. Vastakkain ovat hovioikeuden varapresidentti Sven Leijonmarck
(ent. Agricola), jonka mielestä
Kustaa Lillbäck pitäisi armahtaa kansainvälisen oikeuden
mukaan, ja hovioikeuden presidentti Johan Creutz, joka vaatii kovaa rangaistusta.
Kustaa Vilkunan mukaan
taustalla piilee valtataistelu.
Creutz edustaa ylhäisaatelistoa, kun taas Leijonmarck kuuluu virkamies- ja nousukasaatelistoon. Kuilu on merkittävä,
mutta lopuksi Creutz voittaa.
Hovioikeus antaa helmikuussa 1721 tuomionsa, joka
viedään vielä kuninkaan ratkaistavaksi asian ainutlaatuisen luonteen vuoksi.
Kustaan viimeinen mahdollisuus, kuninkaalle esitetty
armonanomus, tulee hylätyksi.
Kustaa Lillbäck kohtaa häpeällisen lopun. Tavallista kuolemantuomiota ei pidetä riittävänä. Ensin häneltä hakataan
irti käsi, sitten pää, ja lopuksi
ruumis teilataan. Irtihakattu
käsi naulataan tolppaan kaikkien nähtäville.
SVENOLOF KARLSSON
Kustaa Lillbäckin tapauksen perinpohjaisella oikeuskäsittelyllä oli yksi
myönteinen vaikutus. Sen tuloksena
syntyi valtavasti asiakirjoja, etenkin
todistajalausuntoja tapahtumien osallisilta. Ne tarjoavat meille ainutlaatuista kuvaa isonvihan julmasta ajasta.
k at ternö
– 35
Julmuutta vastaan ei ole rokotusta
Suuren Pohjan sodan
julmuudet ovat pitkälti
samankaltaisia kuin
oman aikamme sotien
väkivaltaisuudet,
sanoo Paula Mattila,
joka työskentelee
Kosovon sodan
yhteydessä tehtyjen
rikosten tutkijana.
36 – k at ternö
K
un isä on kirurgi, äiti matemaatikko ja fyysikko
ja kaikki sisarukset lääkäreitä, Paula Mattila valitsi
uransa toisin: hän tutkii sotarikoksia.
Opiskeltuaan kansainvälistä oikeutta ja kansainvälisiä
suhteita Lapin yliopistossa
Rovaniemellä sekä Aberdeenin
yliopistossa Skotlannissa hän
suoritti myöhemmin MBA-tutkinnon Lontoon yliopistossa.
Heti tutkintonsa jälkeen
hän työskenteli kolme vuotta
rikostarkastajana keskusrikospoliisissa. Seuraavaksi yhdeksän vuotta Haagissa, ensin
Jugoslavia-tuomioistuimessa
ICTY:ssä, jonka tehtävänä on
tutkia sotarikoksista entisen
Jugoslavian alueella epäiltyjä
ja asettaa heidät syytteeseen;
sitten Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ICC:ssä.
Vuonna 2012 hän siirtyi
Euroopan unionin neuvoston Brysseliin perustamaan
SITF:iin (Special Investigative Task Force) tehtävänään
tutkia ja valmistella syytteitä
sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan sekä järjestäytyneestä rikollisuudesta
Kosovon sodassa vuosina
1998–1999.
Paula Mattilan tehtävä liittyy juttujen varsinaiseen ytimeen. Miten jutut otsikoidaan?
Miten kestäviä eri asiakirjat ja
todistajalausunnot ovat todisteina oikeusprosessissa? Mikä
on ollut tapahtumien kulku ja
millaisia vastuusuhteet ovat?
”Täytyy asettaa oletuksia ja
testata niitä, tutkia, analysoida. Pohjimmiltaan samaa kuin
tavallisissa, kansallisen tason
rikostutkimuksissa, mutta jutut ovat suurempia ja mutkikkaampia ja niihin liittyy usein
politiikkaa. Työtä vaikeuttaa
se, että tapahtumista on jo pitkä aika”, hän sanoo.
”Kokoan aineiston syyttäjälle, keskustelen hänen kanssaan, onko aineistossa aukkoja
ja miten juttu voidaan esittää
oikeudessa. Se on vaikeaa,
haastavaa ja jännittävää.”
Ohut silaus
Luettuaan Kustaa Vilkunan
isostavihasta kertovan teoksen Paula Mattila toteaa, että
1990-luvun Balkan muistuttaa
paljon 1700-luvun isoavihaa.
Erona on se, ettei isossavihassa ollut kyse etnisestä puhdistuksesta samalla tavoin kuin
Balkanilla.
”Kirjasta näkee, kuinka ohut
ihmisen kulttuurinen pintasilaus on. Jokaisen sukupolven
on omaksuttava ne ihmisarvot, joita helposti pidämme itsestäänselvyytenä. Meidän ei
pidä uskoa, että olemme osanneet rokottaa tulevat sukupolvet julmuuksiin ryhtymistä
vastaan”, hän sanoo.
Paula Mattilan mukaan on
hyvä, ettei Kustaa Vilkuna vähättele seksuaalirikoksia teoksessaan.
”Kesti kauan ennen kuin seksuaalinen väkivalta otettiin
kansainväliseen oikeuteen kuuluvaksi asiaksi. Vilkunan kirja
todistaa, että tämäntyyppistä
väkivaltaa on käytetty sodan
välineenä pitkään”, hän sanoo.
”Suuri Pohjan sota on nähtävä suurpoliittisena konfliktina”, hän sanoo.
”Se ei ollut Suomen väestön ja Venäjän valtion välinen
konflikti. Tanska käynnisti
sodan, joka oli suunnattu yhteistä vihollista eli Ruotsia
vastaan, ja kuten kaikki sodat
sekään ei kehittynyt suunnitellulla tavalla.”
Pohjanmaan hävittämiskäskyllä oli sotastrategisia syitä.
On tapauksia, joissa venäläiset
rankaisivat siviilejä vastaan
rikkoneita sotilaita.
”Silloin kuten nytkin, osana
ongelmaa olivat puolisotilaalliset joukot, siis taistelevat
joukot, joiden suhde sotilasorganisaatioon on epäselvä. Komentoketjuja on silloin vaikea
tutkia. Pahimmat sotarikokset tapahtuvat useimmiten
tällaisissa oloissa”, Paula Mattila sanoo.
Turruttaako väkivalta?
”Ehdottomasti kyllä, niin uskon. Se on varmasti suojamekanismi. Mutta jos turtuminen
on kollektiivinen ilmiö, sillä
on kohtalokkaat seuraukset
yhteiskunnalle”, Paula Mattila
sanoo.
Kaikesta huolimatta on
myönteistä, että väkivallanteot vähenivät isonvihan aikana
sitten, kun venäläiset olivat
jääneet perheineen asumaan
Suomeen.
”Suomalaiset näkivät, että
venäläiset olivat ihmisiä, eivätkä venäläissotilaat halunneet
toimia väkivaltaisesti oman
perheen silmien edessä.”
Erilaista sotaa nykyään
Vaikka julmuudet ovat vuosisatojen saatossa säilyneet samankaltaisina, sotien luonne
on muuttunut.
”Enää ei ole kovin tavallista, että vastakkain on selvästi
kaksi valtiota. Useimmiten on
kyse valtioiden sisäisistä sodista ja konflikteista. Se asettaa kansainväliselle oikeudelle uusia haasteita”, Paula Mattila sanoo.
Itse hän haluaa uskoa, että
vaikka julmuuksiin on suuret
mahdollisuudet, ehkä suuremmat kuin aiemmin, myös kontrollimekanismit ovat parempia.
”Esimerkiksi Syyriassa aktiivinen
maailmanyhteisö
seuraa tapahtumia. Internet
on noussut erittäin tärkeäksi
tekijäksi. Nykyään on olennaisesti vaikeampaa piilotella tapahtumia kuin vielä Balkanin
1990-luvun sodissa oli.”
Juridista vastuuta ei voi sodassakaan välttää toteamalla
”vain noudattavansa käskyjä”,
Paula Mattila sanoo. Nykyisissäkin konflikteissa yleinen
lapsisotilaiden käyttö on vaikea kysymys. Ainoan pysyvän
Karl Vilhjálmsson
kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n säännöissä todetaan, ettei sillä ole toimivaltaa
niihin, jotka ovat alle 18-vuotiaita rikoksentekohetkellä.
Mitä tulee Kustaa Lillbäckin
oikeudenkäyntiin,
Mattilan
mukaan on hämmästyttävää,
että oikeusjärjestelmä toimi
1700-luvulla itse asiassa aika
hyvin, kiihtyneestä ilmapiiristä huolimatta. Sotaa paenneillekin oli tarjolla järjestelmällistä apua.
Kuulustelija
Paula Mattila kuulustelee monia ihmisiä osana työtään. Hän
kertoo, miten tapahtumista tulee todellisempia, kun ihmiset
saavat itse kertoa, mitä he ovat
nähneet ja kokeneet.
”Kuulusteleminen vaatii oman
taitonsa erityisesti, kun on kyse
uhreista. Kuulustelijan täytyy
tuntea itsensä aika hyvin. Empatia on tärkeä osa-aines.”
Hän kuvaa, miten tärkeää on
kohdata jokainen asiallisesti ja
kunnioittavasti. Hänellä on siinä ollut esikuvana brittiläinen
korkeasti koulutettu syyttäjä,
jonka kanssa hän on usein tehnyt yhteistyötä kuulusteluissa.
”Siitä ei ole syytä poiketa,
vaikka epäilynä olisikin vakava sotarikos. Ihmiset haluavat
yleensä kertoa totuuden. Heidän kohtaaminen kunnioittavasti on tärkeää ja tuottaa
myös parhaat tulokset.”
SVENOLOF KARLSSON
”Joka sukupolven on itse omaksuttava ihmisarvot. Emme saa uskoa,
että olemme onnistuneet ikiajoiksi
rokottamaan ihmiskunnan julmuutta
vastaan”, sanoo kansainvälinen
rikostutkija Paula Mattila, tässä
Helsingissä.
k at ternö
– 37
Energiateollisuus ry:n puheenjohtaja
Antti Vilkuna ja toim.joht. Juha
Naukkarinen asettuvat paikalleen...
Kiireistä aikaa Antti Vilkunalle
Antti Vilkuna elää kiireistä aikaa Suomen
energia-alan yritysten etujärjestön, ET:n,
puheenjohtajana. Koskaan aiemmin ei meidän
aikanamme ole ollut yhtä vaikeaa ennakoida,
mihin suuntaan kehitys on menossa.
E
38 – k at ternö
…kokoukseen Bioenergia ry:n puheenjohtaja Esa Lindholmin ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren kanssa.
nergiateollisuus ry (tunnetaan useimmiten lyhenteellä ET) valitsi marraskuun syyskokouksessaan
Katternö-ryhmään kuuluvan
johtajan Antti Vilkunan ET:n
hallituksen puheenjohtajaksi
vuodelle 2015.
”Perustehtäväni on opetuksellinen”, Antti Vilkuna sanoo.
”Energiakysymykset ovat monimutkaisempia kuin koskaan
aiemmin, ja politiikka vaikuttaa niihin merkittävästi siten,
että priorisoinnit voivat muuttua nopeastikin.”
”EU laatii energiapolitiikan
suuret linjat, mutta se on itse
samanaikaisesti hajaantunut.
Puhutaan energiaunionin perustamisesta, mutta mitään
konkreettista ei ole tapahtunut. Pohjoismaiden tasolla on
halua näyttää tietä ja kulkea
etulinjassa mutta Pohjoismaatkaan eivät toimi yhtenäisesti. Myös kansallisella tasolla on erilaisia ja eri suuntiin
vetäviä eturyhmiä.”
”Minun tehtävässäni on tärkeintä kuunnella ja yrittää löytää areena, jossa ala voi keskustella asioista rakentavasti
ja asiallisesti. Ja mieluiten
tunnistaa asiat, joita halutaan
edistää yhdessä”, Antti Vilkuna sanoo.
Se ei ole aina niin yksinkertaista, siitä todistaa uuden
etujärjestön, Paikallisvoiman,
perustaminen muutama vuosi
sitten. Etujärjestöä oli perustamassa
nelisenkymmentä
paikallista sähköyhtiötä, mm.
Katternö-ryhmän yhtiöt.
”ET:n ei katsottu riittävässä
määrin ottavan huomioon paikallisten yhtiöiden tarpeita.
Mutta paikallisyhtiöt tekivät
viisaasti säilyessään kuitenkin myös ET:n jäseninä”, sanoo
Antti Vilkuna, joka istui Paikallisvoiman hallituksessa ennen valintaansa ET:n puheenjohtajaksi.
Tärkein asia
Mikä on energia-alan tärkein
asia juuri nyt?
”Epävarma investointitilanne. Koskaan ei ole ollut yhtä
suurta epävarmuutta tulevasta kehityssuunnasta. Tätä
viestiä kuulee joka puolelta.”
Epävarmuudessa on olennaisilta osin kyse politiikasta.
Useimmat ovat yhtä mieltä siitä, että maailman on supistettava riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista. Mutta kun pitäisi päättää, miten se tehdään,
yksimielisyys katoaa.
”Energia-alalla on suunnattomia investointitarpeita. Mikään muu toimiala ei tee yhtä
suuria investointeja, ja investoinnit on usein suunniteltava
hyvin pitkällä aikajänteellä.
Mutta poliitikot ovat samaan
aikaan alkaneet yhä enemmän ohjailla peliä”, Antti Vilkuna sanoo.
”1990-luvulla poliittiset iskulauseet kuuluivat ’sääntelyn
poistaminen’ ja ’kilpailu’. Mutta nyt Euroopassa puhutaan
sääntelyn lisäämisestä. Uuden
tuotannon investoinneista 90
% saa tukirahoitusta, ja poliittiset päätökset ohjaavat täysin
verkkoinvestointeja.”
Pelisäännöt eivät sinänsä
ole välttämättä ongelmana
vaan se, että politiikka on
niin ennalta arvaamatonta.
Esimerkiksi biomassan tuki
ja turvevero ovat muuttuneet
Suomessa useaan kertaan nykyisen hallituksen aikana. Ja
pian meillä on jälleen eduskuntavaalit.
”Investoijat tarvitsevat ennen kaikkea pitkäjänteisiä pelisääntöjä. ET katsoo monien
muiden tavoin, että paras ratkaisu olisi yksi ohjauskeino,
joka pätisi kaikkialla, päästöoikeuskauppa. Heti kun useita ohjauskeinoja käytetään
rinnakkain, ne alkavat häiritä
toisiaan”, Antti Vilkuna sanoo.
Osaamisen puutetta
Osaltaan politiikka kielii osaamisen puutteesta, Vilkuna uskoo. Saksan energiakäänne on
siitä esimerkki. Siellä ei oikein
tiedetty, mitä tuli tehtyä.
”Saksan
energiakäänteen
kustannukset ovat tähtitieteellisiä. Pelkästään sen tuet
maksavat
loppukäyttäjälle
kaksi kertaa niin paljon kuin
itse sähkö. Saksalaiset kuluttajat maksavat sähköstään
yhteensä 30 senttiä/kWh. Meidän on otettava oppia Saksan
tapahtumista, ettemme lähde
samaan suuntaan”, Antti Vilkuna sanoo.
Alhaiset sähkönhinnat ovat
toinen alaa nyt vaivaava asia.
”Matalat sähkönhinnat ovat
tietenkin hyvä asia kuluttajille
ja yleensäkin talouselämälle.
Mutta voidaan kysyä, ovatko
hinnat keinotekoisen alhaalla.
Subventoidun tuuli- ja aurinkosähkön mittava rakentaminen
on Saksan ja Ruotsin kaltaisissa
maissa luonut ylikapasiteettia,
joka ei noudata sähkön tarvetta
vaan säätä. Perinteisiä voimaloita ei silti voida sulkea, koska
niitä tarvitaan, kun säästä riippuvainen tuotanto seisoo.”
”Perusongelmana on, ettei
Karl Vilhjálmsson
sähköä voi varastoida. Yhä
useammat kaipaavat toisenlaista markkinasuunnittelua,
johon sisältyisivät sen kapasiteetin kustannukset, joka
järjestelmässä on aina oltava.
Nykyisessä tilanteessa, ’energy only’ -markkinoissa, kapasiteettikustannukset eivät
heijastu sähkönhintaan”, Antti
Vilkuna sanoo.
Kaiken lisäksi tekniikan kehityskin on ennakoimatonta.
Kukaan ei osannut ajatella, että
Amerikan liuskekaasu piirtäisi
maailman energiakartan täysin uusiksi. Kukaan ei myöskään uskonut, että öljynhinta
romahtaisi nykyisellä tavalla.
Valopilkkuja
Suomalaisesta näkökulmasta
valopilkkujakin silti on.
”Meillä on hyvä energialähteiden yhdistelmä, jossa uusiutuvien osuus kasvaa entisestään. Meillä on ainutlaatuiset
biomassan ja turpeen edellytykset, sekä saatavuuden että
osaamisen suhteen. Meillä on
ydinvoiman huippuosaamista
ja ainutlaatuinen turvallisuuskulttuuri.”
”Sähköverkko on Suomessa
korkealaatuinen. Ns. älykkäät
verkot ovat tärkeä osa tulevaisuuden energiaratkaisuja, ja siinä suhteessa olemme hyvässä
asemassa. Meillä on perinteenä
hakea järkeviä ratkaisuja, ja
olemme aivan eturintamassa
tietotekniikan soveltamisessa.”
”Toisena vahvana trendinä
onkin juuri nyt sähköyhtiöiden
muuttuminen yhä enemmän
it-yhtiöiksi. Suomella on siinä
mielessä hyvät edellytykset
kulkea kehityksen eturivissä”,
Antti Vilkuna sanoo.
SVENOLOF KARLSSON
k at ternö
– 39
TT Bild
Krisztian Bocsj/Bloomberg
Energiakäänne – Saksan likainen erehdys
Saksassa yhä
yleisemmin
viitataan maan
energiakäänteeseen
(Energiewende
eli siirtyminen
uusiutuvan
energian käyttöön) fiaskona.
Lähestulkoon
kaikki luvut
näyttävät menevän vikaan.
”Olemme menneet
energiakäänteessä
vikasuuntaan”, sanoo
Patrick Graichen,
Saksan johtavan uusiutuvan energian ajatuspajan, Agora Energiewenden, johtaja.
40 – k at ternö
S
aksan energiaministeri Sigmar Gabriel, joka on myös
varaliittokansleri ja sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja, teki jokin aika sitten
sellaista, mitä johtavassa asemassa oleva saksalaispoliitikko ei ole
koskaan aiemmin tehnyt. Hän antoi Greenpeacen kuulla kunniansa.
Juuri kun hän oli asettunut puhujakorokkeelle Deutsche Energie-Agenturin järjestämässä, energiantehokkuutta käsittelevässä
kongressissa, kaksi Greenpeaceaktivistia astui esiin käsissään
lakana, joka julisti ilmaston vaativan hiilivoimaloiden sulkemista.
Tilaisuuden isäntä riensi paikalle auttaakseen puhujaa, mutta
Gabriel kehotti tätä antamaan aktivistien jäädä paikalle.
”Antaa heidän seistä siinä. He
tietävät kyllä, miten he voivat lähteä salista sivistyneesti”, hän sanoi
ja osoitti sen jälkeen yli puoli tuntia kestäneen improvisoidun puheen suoraan näille Greenpeacen
edustajille.
”Se että te seisotte täällä ja tyynnyttelette ekologista omaatuntoanne ja jätätte muille vastuun
hiilitoiminnan 50 000 työpaikasta,
se on työjako, jota varovaisestikin
luonnehtien kutsuisin vanhentuneeksi”, Gabriel sanoi.
”Te ajatte energiapolitiikallanne
maastamme sekä perusteollisuuden että kokonaisia arvoketjuja.
Ydinvoimaa ja hiilivoimaa ei voi
hylätä samalla kertaa ja yhtä aikaa
– ei ainakaan, jos haluaa talouden
pysyvän pystyssä”, hän lisäsi.
Hän ei antanut aktivisteille puheenvuoroa:
”Mikrofoni on nyt minulla. Ymmärrän, että se ärsyttää teitä,
mutta en todellakaan aio päästää
käsistäni tätä tilaisuutta kumota
väitteenne”, Gabriel selitti.
Hän selitti, että Saksalla on
enemmän kuin kylliksi ongelmia,
koska teollisuuslaitoksia lähtee
maasta korkeiden energiakustannusten vuoksi, ja että ratkaistavana on lukemattomia asioita liittyen kustannuksiin, huoltovarmuuteen ja markkinasuunnitteluun.
Kun Greenpeace-aktivistit alkoivat huudella Gabrielille, että tämä
lopettaisi, energiaministeri kääntyi salin yleisön puoleen ja sanoi:
”He haluavat minun lopettavan?
He ovat häirinneet puhettani, ja
nyt puhun suuni puhtaaksi. Ajattelen: Sen he saavat kestää!”
Ei käynyt niin kuin luultiin
Sigmar Gabrielin avoin hyökkäys
Greenpeacea vastaan oli siis ennenkuulumaton. Mutta samalla
ymmärrettävä, koska faktat osoittavat, etteivät energiakäänteen
vaikutukset ole olleet tavoitellun
kaltaisia.
Toki tuuli- ja aurinkovoimaa on
laajennettu suunnattomasti, mutta niiden tukiaismenot ovat tähtitieteelliset. Yhä useammat saksalaiset eivät pysty maksamaan
sähkölaskujaan, sähköverkkoon
kohdistuva rasitus on merkittävästi kasvanut säästä riippuvais-
ten energialähteiden epätasaisen
sähkönsyötön vuoksi ja hiilidioksidipäästöt ovat lisääntyneet (294
miljoonaa tonnia v. 2009, 317 milj.
tonnia v. 2013).
Die Welt –sanomalehti tiivistää energiakäänteen otsikkoon
”Schmutziger Irrtum” (Likainen
erehdys) ja siteeraa Saksan vaikutusvaltaisinta
energiapolitiikan
ajatuspajaa Agora Energiewendeä
johtavaa Patrick Graichenia:
”Olemme menneet energiakäänteessä vikasuuntaan.”
Saksan oli tarkoitus luopua
ydinvoimasta ja panostaa uusiutuviin energialähteisiin. Silloin
kun ne eivät riittäisi, käynnistettäisiin kaasuturbiinit, kunnes
nekin jonain päivänä kävisivät
tarpeettomiksi.
”Paha atomisähkö häviää ensin,
sitten likainen hiilisähkö, Saksasta
tulee ilmastotyön esikuva ja edelläkävijä”, artikkelissa todettiin.
Mutta hiilivoimalat ovat edelleen toiminnassa, ja niitä rakennetaan jopa lisää, ja huomattavasti
puhtaampia kaasuvoimaloita poistetaan käytöstä, sillä ne ovat tähän
mennessä aiheuttaneet jättimäisiä
tappioita energiayhtiöille.
”Jälkikäteen tämä on täysin loogista. Mutta vaikka meillä on ollut
3–4 vuotta aikaa (v. 2011 tehdyn
ydinvoimasta
luopumispäätöksen jälkeen), tätä logiikkaa ei ole
aiemmin ymmärretty”, Patrick
Graichen sanoo.
Die Weltin mukaan energiakäänne on jo vuosia niellyt kaiken ym-
päristötyöhön käytettävissä olevan
poliittisen energian, rahat, innovatiivisuuden Saksassa.
Miinus-merkkinen sähkönhinta
Die Welt kuvaa Saksan tilannetta
11. toukokuuta 2014. Oli sunnuntai, ja kuten aina pyhisin, sähkönkulutus oli vähäisempää kuin työviikolla. Tuuli navakasti ja taivas
oli pilvetön. Saksan aurinkoenergialaitokset eivät tuottaneet vielä
varhain aamulla juuri ollenkaan
sähköä, ja sähkön tarjonta ylitti
kysynnän. Mutta auringon kivutessa korkeammalle syntyi valtavaa ylituotantoa, ja sen seurauksena sähkönhinta ei vain pudonnut nollaan vaan miinus 60 euroon
MWh:lta varhain iltapäivällä.
Sähköpörssi sai siis näinä tunteina 6 senttia/kWh siitä, että se
otti vastaan sähköä.
Tämä ei ollut yksittäinen tapahtuma. Vuoden 2014 alkupuoliskolla Saksan sähkönhinta
oli miinus-merkkinen 71 tuntia.
Energy Brainpool –ajatuspajan
laskelman mukaan Saksassa on
muutaman vuoden kuluttua miinus-merkkinen sähkönhinta 1000
tuntia vuodessa.
Mitä hiilivoimalat tekevät sähkönhinnan laskiessa?
Juuri 11. toukokuuta saatiin siitä
esimerkki. Ne jatkoivat sähköntuotantoa. Sähkön myyminen tappiolla
10 tunnin ajan maksaa vähemmän
kuin hiilivoimalan sulkeminen.
Suuren saksalaisen hiilivoimalan
jälleenkäynnistämiseen tarvittava
pelkkä diesel maksaa viisi- tai kuusinumeroisen määrän euroja.
Patrick Graichen selittää Saksan kehitystä toteamalla energiaasiantuntijoiden tehneen ”kollektiivisen virhearvion” säästä riippuvaisen energian vaikutuksista.
Jotkut asiantuntijat näkivät, mitä
tapahtuisi. Die Welt mainitsee tutkija Nora Mérayn, joka kuvasi tulevan tapahtumaketjun jo v. 2011.
Mutta kuka halusi kuunnella?
”Uusiutuvan energian ympärille on muodostunut suoranainen
poliittis-teollinen joukkio. Sen
toimijoita yhdistää yksi intressi:
Energiakäänteen ongelmat täytyy
saada näyttämään ratkaistavissa
olevilta, jotta tuuli- ja aurinkoenergian tuet jatkuisivat. Vihreän
muutoksen huumaa ja siihen liitty-
Tuulivoimalla tuotetulla
sähköllä on etusija
sähköverkossa, ja kuluttajat subventoivat
sitä voimakkaasti. Ongelmana on, että tuulivoima tuottaa sähköä,
kun tulee; ei silloin, kun
sähköä tarvitaan. Vasemmanpuoleinen kuva
on otettu Wilsterissä
Pohjois-Saksassa.
vien liiketoiminnan huumaa ei ole
enää pitkään pystynyt erottamaan
toisistaan”, Die Weltin toimittaja
Frank Drieschner sanoo.
Hän toteaa energiakäänne-euforian vaikutukseksi myös, että Saksa on täysin lyönyt laimin toimenpiteet muilla aloilla, esim. liikenteessä ja asuntojen lämmityksessä.
Saksan on poliittisten päätösten
mukaan suljettava viimeinenkin
ydinvoimalansa v. 2022. Monet kysyvät jo nyt, mikä vaikutus sillä
on, kun tämäkin osa Saksan energiahuoltoa – joka tuottaa sähköä
säästä riippumatta – suljetaan.
SVENOLOF KARLSSON
Hiilivoima kuuluu energiakäänteen harvoihin
voittajiin, koska se
tuottaa ydinvoiman
jälkeen halvinta sähköä
silloin, kun tuuli- ja
aurinkovoima eivät
tuota mitään. Oikeanpuoleisessa kuvassa
Vattenfallin valtava
ruskohiilivoimala
Jänschwaldessa ItäSaksassa.
Saksan varaliittokansleri Sigmar Gabriel
läksytti Greenpeacen
edustajia näiden ilmaannuttua yhtäkkiä
näyttämölle. Ydinvoimaa ja hiilivoimaa
ei voida lakkauttaa
samaan aikaan, hän
selitti.
Roland Popp/dpa/MVphoto
k at ternö
– 41
Karl Vilhjálmsson
Ilkeä ilmastokysymys
Eija-Riitta Korhola, filosofian tohtori.
Ilmastopolitiikan huonot tulokset
johtuvat yksinkertaistetusta
maailmankuvasta, sanoo entinen
europarlamentaarikko Eija-Riitta
Korhola, joka vastikään väitteli
tohtoriksi Helsingin yliopistossa.
K
42 – k at ternö
atternö-lehti on aiemminkin kirjoittanut Eija-Riitta Korholan väitöskirjasta, jonka nimeksi tuli lopulta The
Rise and Fall of the Kyoto Protocol – Climate
Change as a Political Process (Kioton pöytäkirjan nousu ja tuho: Ilmastonmuutos
poliittisena prosessina).
Väitöskirja kuvaa Kioton sopimuksen
taustaa ja ratifiointiprosessia. Väitös keskittyy ilmastokysymyksen ongelmiin lähtökohtanaan poliittinen päätöksenteko ja
politiikkojen suhde ilmastotutkimukseen.
Eija-Riitta Korhola päätyi väitöskirjassaan mm. siihen, että EU on pysynyt asettamissaan
päästövähennystavoitteissa
vain, koska se on ulkoistanut päästöt.
”EU on vain näennäisesti saavuttanut
Kioton sopimuksen päästötavoitteet. Itse
asiassa EU:n päästöt ovat kasvaneet, jos
tuotannon päästöjen lisäksi otetaan huomioon kulutuksen päästöt. Ja ne ovat pääosin peräisin hiilestä”, hän sanoo.
”Synkät päästöluvut eivät kuitenkaan
kerro koko totuutta. Kioton sopimuksen tavoitteita mittaavana viitekautena
2008–2012 vallitsi maailmanlaajuinen
talouskriisi, joka madalsi päästötasoja
huomattavasti. EU:n päästöluvut näyttävät sen vuoksi paremmalta kuin mitä ne
ilman lamaa olisivat olleet.”
Kioton sopimus on epäonnistunut myös
suhteellisesti eli mittaamalla nk. hiili-intensiivisyyttä, jolla tarkoitetaan päästöjen
suhdetta bruttokansantuotteeseen.
”Juuri sitä voidaan pitää tärkeänä kehityksen suunnan mittarina. Päästöjen kasvu talouden kasvaessa ei ole yllättävää.
Mutta viime vuosina päästöjen määrä on
noussut suhteessa tuotantoon, erityisesti
Kiinan ja Intian kehityksen vuoksi.”
”Kiinan ja Intian hiili-intensiivisyys on
4–5 kertaa suurempi kuin USA:ssa ja 13–18
kertaa suurempi kuin tässä suhteessa
maailman huippumaassa Ruotsissa”, EijaRiitta Korhola kertoo.
”Sanotaan asiat niin kuin ne ovat. EU ei
ole pitkään aikaan toteuttanut ilmastopolitiikkaa, jos sillä tarkoitetaan politiikkaa,
joka vähentäisi päästöjä globaalisti.”
Miksi mentiin vikaan?
Vastaväittäjä, professori Ye Qi halusi väitöstilaisuudessa kuulla tarkemmin, miksi Kioton sopimus on Korholan mielestä
epäonnistunut.
Se oli väärin suunniteltu alusta alkaen,
Eija-Riitta Korhola sanoi selittäessään kantaansa käsiteparilla wicked problem/tame
problem (ilkeä ongelma/kesy ongelma).
Kioton sopimus perustui kesyjä ongelmia
varten laadittuun mallia. Sellaista käytettiin mm. Montrealin sopimuksessa (joka
kielsi freonien käytön) sekä ydinaseiden leviämisen ja happosateet estävissä sopimuksissa. Tällaiset ongelmat ovat vaikeasti ratkaistavissa mutta helposti määriteltävissä.
Ilmastonmuutos sen sijaan on ilkeä ongelma: moniulotteinen ja vaikeasti määriteltävä ilmiö, jolla on taipumuksena luoda
uusia ongelmia vanhojen ratkettua.
Väitöstilaisuudessa keskusteltiin myös
nyt jo 18 vuotta kestäneestä lämpenemistauosta (hiatus), jota käsiteltiin IPCC:n
ilmastopaneelin tuoreimmassa tieteellisessä raportissa mutta jota ilmastomallit
eivät ole osanneet ennustaa.
”Ilmasto on luonnostaan kaoottinen ja
siihen vaikuttavat selvästikin muuttujat,
joita mallit eivät ota huomioon”, Eija-Riitta
Korhola sanoo.
”On hyvä lukea IPCC:n tuoreimman raportin tieteellinen yhteenveto. Siitä näkee,
että tutkijat painottavat epävarmuutta
eivätkä korosta riskejä vaan päin vastoin
hillitsevät niillä spekulointia esimerkiksi
ilmastoherkkyyttä käsittelevissä asioissa”, hän kertoo.
Voikin kysyä, miksi se ei heijastu päätöksentekijöille tarkoitetussa IPCC:n tiivistelmässä, jonka alarmistinen lähestysmistapa on päin vastoin yhtä silmiinpistävä kuin aiemmin.
”Se johtuu siitä, että tulkinta ja ilmastokertomus (the narrative) muotoutuvat
tutkijoiden ja poliitikkojen välimaastossa
− kentässä, jota hallitsevat NGO:t (non-governmental organizations) eli hallituksista
riippumattomat kansalaisjärjestöt, esim.
Maailman luonnonsäätiö ja Greenpeace”,
Eija-Riitta Korhola selittää.
Tutkijat ja tiedotusvälineet taipuvat helposti näiden, usein äänekkäiden järjestöjen edessä. Jotkut tutkijat toimivat itsekin
ilmastoaktivisteina. Eija-Riitta Korhola
viittasi brittiläiseen ilmastotutkijaan
Mike Hulmeen, joka kertoi osallistuneensa korkeatasoisiin tieteellisiin keskusteluihin, jotka – kun ne esiteltiin julkisuu-
delle – oli väritetty ja yksinkertaistettu
tunnistamattomiksi.
”Sekä tutkijat että poliitikot kärsivät
tästä. Heidän pitäisi nähdä pelin todellinen luonne sekä tunnistaa rajansa ja
myöntää epävarmuutensa, sillä muuten
he luovat väärää politiikkaa.”
”Niiden, joita ilmastoasia eniten huolettaa, tulisi myös huolehtia kaikista eniten
siitä, että poliittiset toimenpiteet pohjautuvat kiistattomalle, tieteelliselle perustalle”, Eija-Riitta Korhola sanoo.
Rikkaat ja köyhät
Kioton sopimuksen perusongelmiin kuuluu myös, että se jakaa maat suoraviivaisesti rikkaisiin ja köyhiin. Tällä suljetaan
pois Kioton sopimuksen laatimisen (1997)
jälkeen tapahtunut talouskehitys, erityisesti Kiinassa ja Intiassa, joissa päästöt
lisääntyvät nykyään kaikkein eniten.
Tietopohjamme pitäisi olla parempi Pariisin 2015 ilmastokokoukseen mennessä,
jos vain harjoitamme learning by doing
-periaatetta. Eija-Riitta Korhola on kuitenkin huolissaan siitä, teemmekö oikeat
johtopäätökset.
”Meidän ei saa olla sinisilmäisiä. Tätä
taustaa vasten kaikkein tehokkain ilmastotoimenpide on se, että EU säilyttää teollisuutensa Euroopassa. Tuotanto on meillä
maailman puhtainta ja vähäpäästöisintä.
Päästöt kolminkertaistuvat, jos kiinalaiset terästehtaat syrjäyttävät suomalaiset”, Eija-Riitta Korhola selventää.
Hän kyseenalaistaa näin ympäristöliikkeen ajaman linjan.
”Hyvät tarkoitusperät eivät takaa fiksua
strategiaa. Ympäristöliike näkee talouskasvun ympäristön vihollisena, vaikka
todellisuudessa ympäristöstä huolehtiminen kiinnostaa eniten juuri taloudellisesti
vauraiden maiden asukkaita, joiden perustarpeet on tyydytetty.”
”Köyhyys on suurin uhka ympäristölle,
vaikka sitä usein romantisoidaan ympäristöretoriikassa”, Eija-Riitta Korhola kertoo.
Ye Qin mukaan väitöskirja oli ”erittäin
kiinnostava” muun muassa koska sen on
laatinut poliitikko, joka oppi europarlamentaarikkona 15 vuoden aikana (1999–2014)
tuntemaan ilmastoasioiden poliittista peliä.
Väitöskirjan ohjaajina toimivat ympäristöpolitiikan professori Pekka Kauppi ja
filosofian professori Matti Sintonen. Työn
esitarkastajina olivat eturivin akateemikot David Victor San Diegon yliopistosta
ja Helsingin yliopiston entinen rehtori ja
Karl Vilhjálmsson
”Pikainen päästövähennys
epätodennäköinen”
Professori Ye Qi on toiminut suuren osan
urastaan amerikkalaisissa yliopistoissa. Hän
työskentelee nykyään Pekingin Tsinghuayliopistoon kuuluvan Brookings-Tsinghua
Center for Public Policyn johtajana.
Ye Qi totesi Helsingin väitöstilaisuuden
yhteydessä toivovansa osanottajien pääsevän yhteisymmärrykseen kansainvälisestä
ilmastosopimuksesta Pariisissa 2015. Energy Post -lehdelle viime vuonna antamassaan
haastattelussa hän kuitenkin oli sitä mieltä,
ettei Kiinassa tai muualla maailmassa ole
toivoa kasvihuonepäästöjen nopeasta tasaantumisesta.
Vaikka Kiina vaihtaisi hiilestä kaasuun,
se ei välttämättä vähentäisi päästöjä, sillä
suuri osa Kiinan käyttämästä kaasusta on
peräisin hiilen kaasutuksesta, Ye Qi selitti.
Hän ei myöskään uskonut, että liuskekaasu
nousisi merkittävään asemaan Kiinassa ennen vuotta 2030 muun muassa, koska amerikkalainen liuskekaasutekniikka ei oikein
sovellu Kiinan oloihin.
Kiinalla on kuitenkin vahva halu vähentää
energiankäyttöä ja päästöjä, hän selitti. Ja
se voi tapahtua rajuinkin menetelmin:
”Toisinaan hallitus muitta mutkitta sulkee
tehtaita. Se myös purkaa kaupungin lähellä
sijaitsevia voimaloita. Voin kuvitella, että näin
ei pystyttäisi toimimaan missään muualla
maailmassa. Vuonna 2010 keskushallinto
ymmärsi, ettei se pystyisi saavuttamaan energiatehokkuudelle asetettuja tavoitteita. Jotkut alueelliset hallintoelimet menivät niinkin
pitkälle, että ne määräsivät sähköt katkaistaviksi jopa sairaaloista.”
kansleri Ilkka Niiniluoto. Väitöskirja sai
arvosanan eximia cum laude approbatur,
väitöskirjoissa käytettävän asteikon toiseksi korkein arvosana.
SVENOLOF KARLSSON
k at ternö
– 43
Getty Images
Kanadan arktisille alueille on
suunnitteilla kymmenkunta
pienoiskokoista ydinreaktoria,
mm. Baffininsaarella sijaitsevaan Iqaluitiin Nunavutin territoriossa, jonka asukkaista 80
prosenttia on inuiitteja.
Pienimuotoinen ydinvoima tulossa
J
Pienet siirrettävät
kolmen megawatin
ydinreaktorit, jotka
käyvät 30 vuotta samalla polttoaineella, voivat mullistaa
energia-alan, uskoo
Janne Wallenius,
hiukkasfysiikan professori Tukholman
Kuninkaallisesta
teknillisestä korkeakoulusta.
44 – k at ternö
anne Wallenius päätti ryhtyä tutkijaksi enonsa Mikko Paalasen innoittamana
Paalasen toimiessa Teknillisen
korkeakoulun Kylmälaboratorion maailmankuuluna johtajana.
”Mikko esitteli minulle laboratoriotaan, ja innostuin absoluuttisen nollapisteen vaiheilla
tehtävistä kokeiluista.”
Janne Wallenius on nykyään
itsekin johtava tutkija, mutta
hän keskittyy tulevaisuuden
ydinteknologiaan. Hän selittää
taustaa:
”Metallin syöpyminen, hajoaminen ja haurastuminen
lyijyjäähdytteisissä ydinreaktoreissa on ollut pullonkaulana
kehitettäessä hyötöreaktoria
(jossa ketjureaktio tapahtuu
nopeilla neutroneilla ilman
hidastinta). Tämä ongelma on
nyt ratkaistu teknisen läpimurron ansiosta.”
Kyseistä läpimurtoa kuvataan tarkemmin Janne Walleniuksen
tohtorikoulutettaviin
kuuluneen Jesper Ejenstamin
väitöskirjassa 12.1.2014. Lyijy
ja teräs altistettiin 550 asteen
lämmölle kahden vuoden ajan
ilman, että teräkseen syntyi
merkittäviä muutoksia.
”Olemme vastikään tutkimushankkeessa Sandvik-teknologiayhtymän kanssa kehittäneet teräksen, joka kestää
lyijyn aiheuttamaa syöpymistä. Lyijy on aivan ylivoimainen
materiaali
radioaktiivisten
aineiden ja säteilyn vangitsemiseen niin kemiallisesti kuin
fyysisestikin”, Janne Wallenius
kertoo.
Ydinjätteen uusiokäyttöä
Uuden tekniikan tärkeimpiä läpimurtoja on, että sen avulla voidaan käyttää ydinjätettä ydinreaktoreiden polttoaineena.
”Nykyisissä ydinreaktoreissa hyödynnetään alle prosentti
polttoainesisällöstä.
Meidän
tekniikallamme siitä voitaisiin
hyödyntää 99 %. Energiaresurssit kasvaisivat sadalla ja
radiotoksisuuden määrä supistuisi yhteen prosenttiin.”
”Kierrätys voi siis toimia
myös ydinvoimassa”, Janne
Wallenius selittää.
Hän ei ota kantaa siihen, onko
esimerkiksi Suomessa tai Ruotsissa tarpeeksi kiinnostusta
uutta tekniikkaa kohtaan. Sen
sijaan Kanadassa kiinnostusta
löytyy. Janne Wallenius on kah-
den ruotsalaisen tutkijakollegansa kanssa jo jonkin aikaa valmistellut yhteisyritystä kanadalaisen Promation-yrityksen
kanssa, joka mm. toimittaa osia
kanadalaisille ydinvoimaloille.
”Kanada on johtava ydinteknologiavaltio: maassa on 19 reaktoria ja monipuolinen ydinvoimateollisuus ymmärtää tekniikkamme potentiaalin”, Janne
Wallenius valaisee.
Kehitämme siis suuruusluokaltaan 3–10 megawatin mikroreaktoreita.
”Ne ovat ihanteellisia Pohjois-Kanadan eristyneisiin yhteisöihin, joihin kansallinen
sähköverkko ei ulotu. Näillä
alueilla sähkö tuotetaan dieselgeneraattoreilla, hintana n.
40–110 senttiä/kWh. Mikroreaktorimme tuottaa sähköä hintaan 20–30 senttiä/kWh”, Janne
Wallenius kertoo.
Tämänhetkisissä suunnitelmissa on 10 reaktorin sijoittaminen yhtä moneen yhteisöön.
Janne Wallenius on kokoustanut
kanadalaisen ydinvoimaviranomaisen kanssa jo viisi kertaa.
Hän on vieraillut neljä kertaa
Iqaluitissa, arktisen Kanadan
keskuksessa, jossa teolliseen
kehitykseen tähtäävä inuiittien
alueellinen yhtiö on erittäin tärkeä yhteistyökumppani.
Suunnitelmissa on ensimmäisen reaktorin ottaminen kaupalliseen käyttöön vuonna 2025
ja 10 reaktoria vuonna 2029.
Tutkimusreaktori voitaisiin ottaa käyttöön jo viiden vuoden
kuluttua.
Sarjatuotantoa
Ydinvoimalat rakennetaan valmiiksi tehtaan sarjatuotannossa, kuljetetaan käyttöpaikalleen
ja upotetaan maahan, jonka
jälkeen ne tuottavat sähköä 30
vuotta samalla 2,5 tonnin polttoainelatauksella, jota ei siis
tarvitse vaihtaa.
”Sen jälkeen haemme reaktorit takaisin ja kierrätämme
kaiken kierrätettävissä olevan”,
Janne Wallenius selittää.
Hankkeen kriittinen piste on
neljässä reaktorissa. Sen jälkeen hanke tuottaa pelkästään
voittoa.
Yhden ydinreaktorin rakentamiseen ja käyttöönottoon liittyvät luvat maksavat Kanadassa
noin 30 miljoonaa euroa. Vastaava summa vaaditaan lisäksi
tutkimus- ja kehitystyöhön.
”Aluksi polttoaineena on tavallinen uraanidioksidi, jonka
rikastusaste on 20 %. Reaktori
voi myös käyttää kierrätettyä
polttoainetta, mutta se saa teknisistä syistä odottaa seuraavaan kehitysvaiheeseen”, Janne
Wallenius kertoo.
”Haluamme nyt osoittaa tekniikan kaupallisen toimivuuden. Myöhemmin sitä voidaan
käyttää ydinjätteen suurimuotoiseen kierrätykseen.”
Iqaluit sijaitsee suunnilleen
Etelä-Pohjanmaan leveysasteella mutta joidenkin muiden reaktoreiden sijoituspaikat ovat
napapiirin yläpuolella. Siellä on
paljon kylmempää kuin meillä,
maa on roudassa yhdeksän kuukautta vuodesta – monin paikoin jopa ikiroudassa.
Janne Wallenius jaksaa toivoa,
että kotimaassakin kiinnostuttaisiin hankkeesta.
”Tutkimusreaktorin
avulla
voisimme nousta Venäjän ohella
johtavaksi maaksi lyijyjäähdytteisten ja ydinjätettä kierrättävien reaktorien teknisessä kehittämisessä.”
SVENOLOF KARLSSON
Harald Klomp
Janne Wallenius opintokäynnillä McMaster-yliopistossa Ontariossa,
Kanadassa. Klassinen tutkimusreaktori on ollut käytössä vuodesta
1959 ja tuottaa suuren osan eturauhassyövän hoidossa käytettävästä
radioaktiivisesta jodi-isotoopista.
k at ternö
– 45
Allan Borg
”Käyttövalmiiseen voimalaan sijoittaminen on järkevää.
Vesi on energialähteenä maksutonta ja vakaata. Hanhikoski
alkaa nykyisellä matalalla korkotasolla vaikuttaa positiivisesti yhtiön taloustulokseen jo
muutaman vuoden kuluttua”,
Kulla selittää.
Hanhikosken voimala on rakennettu 1968–1969, ja se vaatii jonkin verran korjauksia.
Ensimmäisenä voi tulla eteen
laakereiden vaihto.
”Turbiini ja muu tekniikka on
samantapaista kuin Hattarin
voimalassamme. Hallitsemme
tekniikan, huollon ja käytön”,
Ingvar Kulla sanoo.
Hanhikoski
siirtyi Esselle
Hattarin ja Wärnån
vesivoimalat saivat
vuodenvaihteessa seurakseen Hanhikosken
voimalan. Niinpä ähtäväläiset saavat hyvien
virtausten aikana liki
puolet sähköstään nykyään vesivoimalla.
46 – k at ternö
H
anhikosken voimala sijaitsee muutama kymmenen kilometriä ylävirtaan päin Ähtävältä, n. 6
km kaakkoon Evijärven keskustasta. Esse Elektro-Kraft
panostaa hankinnalla merkittävästi yhtiön tuotannon vahvistamiseen.
”Tammikuun ensimmäisestä
lukien toiminta siirtyi meille
Vattenfallilta, joka oli vuokrannut voimalaa Evijärven kunnalta. Vesivoimalamme ovat
aiemmin tuottaneet 20–30 %
myymästämme sähköstä. Nyt
vesivoiman osuus nousee 30–
40 %:iin. Se on suuri harppaus
oikeaan suuntaan”, ähtäväläisyhtiön toim.joht. Ingvar Kulla
sanoo.
Kauppa lyötiin lukkoon lokakuussa 2014, kun Esse ElektroKraft maksoi Evijärven kunnalle runsaat viisi miljoonaa
euroa. Myyntiä varten järjestetyssä suljetussa tarjouskilpailussa ähtäväläisyhtiön
tarjous ylitti reilusti muiden
kiinnostuneiden, mm. Vetelin
sähkölaitoksen tarjouksen.
”Kyseessä on hyvä voimala,
joka sopii vihreän sähkön profiiliimme. Strategianamme oli tar-
jota hiukan yli arvioidun markkinahinnan, jotta välttäisimme
tilanteen, jossa hintaa hilataan
ylöspäin huutokaupalla. Koskiensuojelulaki on pysäyttänyt vesivoiman laajentamisen
vuoden 1980 jälkeen, ja tämä oli
todennäköisesti viimeinen Ähtävänjoen vesivoimalakauppa”,
Ingvar Kulla sanoo.
Tuttua tekniikkaa
Investointi rahoitetaan osin
lainalla. Ingvar Kulla on vakuuttunut siitä, että hankinta
osoittautuu pitkällä aikavälillä
hyvin kannattavaksi.
Karolina Isaksson
PUHDAS ENERGIALÄHDE. Esse
Elektro-Kraft Ab:n asiakkaat saavat
Hanhikosken vesivoimalahankinnan
ansiosta liki puolet sähköstään vesivoimalla. Loppuosa tulee Katternöryhmän yhteisistä sähköntuotantolaitoksista ja sähköpörssistä.
Kuva on otettu kesällä 2003.
LUOTETTAVAA TUOTANTOA. Ingvar
Kulla on tyytyväinen yhtiön voimalahankintaan Evijärvellä.
”Hanhikoski sopii täydellisesti
muuhun sähköntuotantoomme, ja
sen tekniikka on meille jo entuudestaan tuttua.”
Etäohjausta Pietarsaaresta
Hanhikosken voimalassa on
kaksi Tampellan turbiinia,
ja se tuottaa vuosittain noin
6 GWh sähköä. Voimalan sijainti Välijoessa, Lappajärven
ja Evijärven välissä, tarjoaa
mahdollisuuden vesimassojen
varastointiin. Voimalaa pystytään jossain määrin sääntelemään vuorokauden mittaan, jolloin sähköntuotanto
saadaan optimoitua sähkönkysynnän mukaan. Voimalan
valvonta ja etäkäyttö kytkettiin tammikuussa Pietarsaaren valvontakeskukseen.
”Lisäämme voimalan tuotantoa päiväaikaan, jolloin sähkönhinta on korkeampi, ja laskemme tuotantoa yöllä hinnan
ollessa alempi”, Ingvar Kulla
sanoo.
Hän löytää historiallisestikin
mielenkiintoisen seikan Hanhikosken voimalan ostossa.
”Yhtiömme historiikin mukaan Esse Elektro-Kraft toimitti sähköä Jokikylään eli
kylään, jossa voimala sijaitsee,
1940-luvulta aina voimalan
käyttöönottoon v. 1969.”
Nyt virta kulkeen päinvastaiseen suuntaan, kun yhtiön
n. 3700 asiakasta Ähtävällä,
Forsbyssä, Purmossa, Kortesjärvellä ja Alahärmässä saavat
osan sähköstään Jokikylän voimalasta.
JOHAN SVENLIN
k at ternö
– 47
Tältä näytti sähkölaitoksen yhteydessä vihitty kylpylä
vuonna 1904. Kaunis Jugend-rakennus oli arkkitehtitoimisto Grahn, Hedman & Wasastjernan suunnittelema. ”Hienomman väen” sisäänkäynti oli oikealla,
”tavallisen kansan” rakennuksen takapuolella. Kylpylään tehtiin mittavat muutostyöt vuonna 1926, jolloin
se sai nykyisen ulkomuotonsa.
Sähköverkko lumen kourissa
u Marraskuun ja tammikuun alun
runsaat räntäsateet aiheuttivat
harvinaisen monta vaikeasti korjattavaa sähkökatkoa. Useiden
metsänomistajien palstat Pedersöre–Kruunupyy–Veteli-alueella
kärsivät suuria tuhoja, kun painavat lumimassat taivuttivat tai
katkaisivat niin ohuita kuin paksujakin puunrunkoja. Jotkin puut
kaatuivat juurineen kaikkineen,
sillä maa ei ollut vielä tammikuun
alussa jäässä.
”Olen todistanut vastaavaa
tilannetta vain kerran joskus
1970-luvulla, mutta en ole ikinä
ennen nähnyt näin paljon kaatunutta nuorta metsää”, kertoo
Mauritz Nybacka, eläkkeellä oleva
ähtäväläinen linja-asentaja.
Nybackalla on 38 vuoden kokemus linja-asentajan töistä, ja hän
lähti avustamaan Esse ElektroKraft Ab:n raivausmiehistöä tänä-
kin talvena. Linja-asentajat tekivät
pitkää päivää löytääkseen ja raivatakseen sähkölinjoille kaatuneet ja
niihin takertuneet puut. Metsäteiden vaikeakulkuisuus hankaloitti
raivaustöitä, joten monet asiakkaat joutuivat olemaan harvinaisen pitkään ilman sähköä.
”Metsäteillä oli niin paljon lunta, että jopa nelivetoisella autolla oli vaikeaa päästä eteenpäin.
Yleensä nelivetoisilla pääsee liikkumaan missä vain, mutta niitä on
käytössä rajallinen määrä. Ennen
vanhaan liikuimme metsissä suksilla, mutta jouduimme usein hakemaan lisää työkaluja, jolloin työ
venähti. Sähkön palauttaminen
asiakkaille mahdollisimman nopeasti on viime vuosina noussut
entistä tärkeämmäksi”, Mauritz
Nybacka kertoo.
JOHAN SVENLIN
Karolina Isaksson
Pietarsaaren sähkölaitoksen ja kylpylän muutostöiden julkisivupiirros v. 1926. Arkkitehteinä Axel Mörne ja Runar Eklund.
Hyvä kauppa molemmille osapuolille
Hyvä kauppa molemmille osapuolille,
totesi Herrfors Oy:n toimitusjohtaja
Stefan Storholm yhtiön ostaessa
suurimman osan Pietarsaaren
Energialaitoksen toiminnasta.
Lina Enlund
VARAMIES. Mauritz Nybacka tuntee ähtäväläismetsien sähkölinjat melkein
yhtä hyvin kuin omat taskunsa.
”En ole ikinä aiemmin nähnyt lumikuormien kaatavan yhtä paljon nuorta metsää. Myöhäisen roudan takia puut kaatuivat juurineen kaikkineen”, hän sanoo.
Stefan Storholm
48 – k at ternö
J
uuri ennen vuodenvaihdetta allekirjoitettiin sopimus, jolla Herrfors Oy
osti suurimman osan Pietarsaaren Energialaitoksen toiminnasta eli verkko- ja kaukolämpötoiminnan sekä sähkökaupan. Kauppahinta oli 69,55
miljoonaa euroa, ja molemmat
osapuolet hyväksyivät kaupan
yksimielisesti.
Kauppa ei sisällä Pietarsaaren Energialaitoksen omistusosuuksia energiantuotantoyhtiöissä, lähinnä Alholmens
Kraftissa ja Pohjolan Voimassa. Tätä toimintaa jatketaan
uudessa, Pietarsaaren kaupungin omistamassa yhtiössä.
Kaupan taustalla oli uusi
lainsäädäntö, joka pakotti yhtiöittämään kunnalliset liikelaitokset vuoden 2015 alkuun
mennessä. Kauppa oli perusteltu toki myös toiminnallisista syistä.
”Pietarsaaren jakeluverkon
liittäminen osaksi suurempaa
paikallista kokonaisuutta on
hyvä ratkaisu. Suuremman toimijan on helpompi hoitaa ylläpitoa, jolloin kuluttajille aiheutuneet kustannukset pysyvät
kurissa. Kaupungin ei tarvitse
itse ryhtyä investointeihin,
joita on tulevaisuudessa odo-
tettavissa”, kertoo kaupunkia
kaupassa edustanut Pietarsaaren kaupunginsihteeri Milla
Kallioinen.
Hän pitää energialaitoksen
myyntiä Herrforsille luonnollisena ratkaisuna myös, koska
ostaja on tuttu ja läheinen yhtiö. Pietarsaari omistaa 40,32
% Katternö Oy:stä, joka puolestaan omistaa Herrforsista 94,1 %. Lisäksi Pietarsaari
omistaa Herrforsia suoraan ns.
B-osakesarjan kautta.
Pietarsaari siis myi energialaitoksen yhtiölle, jossa kaupunki on itse suurin omistaja.
Pietarsaaren Energialaitoksen työntekijät jatkavat vanhoina työntekijöinä Herrforsilla.
Kaupunginhallituksen puh.
joht. Peter Boström, kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson
ja kaupunginlakimies Anne
Ekstrand eivät osallistuneet
asian käsittelyyn jääviyden
vuoksi.
Herrforsin toim.joht. Stefan Storholm näkee kaupan
vahvistavan tärkeällä tavalla
Herrfors Oy:tä ja Katternöryhmää. Herrforsin kriittinen
massa kasvaa, mikä turvaa
kilpailukykyä ja tarjoaa mahdollisuuksia säästöihin ja synergiaetuihin.
”Voimme esim. suunnitella
yhteistä hallintoa ja yhteisiä
IT-ratkaisuja. Alalla on erityisesti IT-asioissa edessään merkittäviä investointeja, ja silloin
suuremmasta mittakaavasta
on huomattavaa etua”, Stefan
Storholm sanoo.
Hän ei usko, että henkilökuntaa olisi liikaa. Mikäli Pietarsaaren toiminnasta voidaan
vapauttaa henkilöresursseja,
heitä voidaan käyttää Herrforsilla, joka on viime aikoina joutunut käyttämään yhä
enemmän ostopalveluja selvitäkseen kuormituspiikeistä.
Tämä koskee mm. Herrforsin ilmajohtojen vaihtoa maakaapeleihin, joka on jo pitkälti
toteutettu kaupungin alueella.
”Iloitsen tästä ratkaisusta
myös, koska se osoittaa suurimman omistajan uskovan
Herrforsiin. Energia-asiat ovat
monimuotoisia, ja ne vaativat runsaasti investointeja ja
pitkäjänteistä
ennakointia,
ja silloin vahvat ja paikalliset
omistajat ovat tärkeitä”, Stefan
Storholm sanoo.
Herrforsin ja Pietarsaaren
Energialaitoksen virallinen
yhdistymisprosessi saadaan
suunnitelmien mukaan vietyä
loppuun kevään aikana.
Tavoitteena on, että energialaitoksen Pietarsaaressa vuokraama kiinteistö Victor Schaumaninpuistikolla tyhjenee ennen tulevan kesän lomia.
SVENOLOF KARLSSON
Vastavalmistunut Pietarsaaren sähkölaitos vuonna 1901.
k at ternö
– 49
Toiseksi lämpimin vuosi
Energia-alan epävarmuus lisääntyy, ala mutkistuu ja tahti
on kiivaampaa kuin koskaan
aiemmin, totesi Maailman Energianeuvoston (World Energy
Council, WEC) pääsihteeri Christoph Frei Tampereella muutama
kuukausi sitten järjestetyssä
konferenssissa.
u WEC on toiminut energia-alan
globaalina järjestönä jo vuodesta 1924. Frein lausunto perustui
WEC:n hiljattaiseen tutkimuk-
Christoph Frei
seen, johon haastateltiin yli tuhat energia-alan johtavaa toimijaa eri puolilta maailmaa.
Christoph Frein mukaan sijoittajat luottivat päätöksenteossaan vielä pari vuosikymmentä sitten etenkin yhteen
tekijään: öljyn hintaan. Nykyään sijoittajat joutuvat tarkkailemaan ja tulkitsemaan laajaa tekijöiden kirjoa.
Ja tahtikin on toinen. Liuskekaasun käyttö on yli 10-kertaistunut USA:ssa kahdeksassa vuodessa. Aurinkokennojen
hinta on pudonnut kahdeksasosaan viidessä vuodessa. Saksan suitsutettu Energiewende
(energiakäänne) on lyhyessä
ajassa kehittynyt muuksi kuin
aluksi luultiin.
Ilmastokysymys on viime
aikoina menettänyt merkitystään hallittuaan WEC:n asialistaa useita vuosia. Christoph
Frei ei usko, että Pariisin ensi
joulukuun ilmastokonferens-
Eripurainen Eurooppa
u Neljätoista
EU:n jäsenmaata
haluaa kulkea ilmastotyön etunenässä, muut neljätoista maata eivät halua, ilmenee EU:n
asiakirjoista ja lausunnoista.
Eurooppa-neuvoston lokakuun 2014 ilmastopäätöstä
on ylistetty menestystarinana. Päätöksen mukaan vuoteen 2020 päättyvää EU:n
20-20-20-tavoitetta
seuraa
uusi 40-27-27-tavoite vuoteen
2030 saakka.
Sillä tarkoitetaan, että EU aikoo vuoteen 2030 mennessä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 40 % sekä nostaa uusiutuvan energian osuuden 27 %:iin
kaikista energialähteistä ja lisätä energiatehokkuutta 27 %.
Sopimusta leimaavat kuitenkin lukuisat poikkeukset. Esimerkiksi: köyhille EU-maille
(joiden BKT on alle 60 % EUkeskiarvosta)
perustetaan
50 – k at ternö
uusia tukijärjestelmiä. Tämä
koskee lähinnä Itä-Eurooppaa,
joka on vahvasti riippuvainen
fossiilisista energialähteistä.
Lisäksi sopimuksessa luvataan maksuttomat päästöoikeudet köyhille EU-maille vielä
vuoden 2020 jälkeenkin.
Puolan pääministeri Ewa
Kopacz kommentoi: ”Sanoin,
ettemme poistu kokoussalista
niskassamme uusia talousrasitteita, ja niitä emme myöskään saaneet.”
Euroopan parlamentin vihreän ryhmän mielestä poikkeukset olivat ”häpeä”. Heidän mielestään EU on ”luopunut ilmastopolitiikan johtajuudestaan”.
Lisäksi sopimuksen yhden
lisälausekkeen mukaan EU voi
vetäytyä tavoitteistaan, jos
YK:n Pariisin ilmastokokous ei
vastaa EU:n odotuksia.
Osapuolten välinen kuilu
Syyskuu
sissa päästään kaikkien osallistujien hyväksymään ilmastosopimukseen.
Hän nosti erityisesti esiin
muutamia trendejä:
•Rahoituksen saanti on yhä
epävarmempaa. Energia-ala
koetaan tempoilevaksi ja
epävarmaksi erityisesti poliittisten riskien vuoksi, kun
alaa aiemmin luonnehdittiin
pitkäjänteiseksi ja vakaaksi.
•Erilaiset hiilidioksidin
vähentämiseen kehitetyt
tekniikat (esim. CCUS) ovat
dramaattisesti kadonneet
parrasvaloista.
•Energiatehokkuutta korostetaan kaikkein potentiaalisimpana toimenpiteenä.
”Kuulostaa ehkä yllättävältä,
mutta WEC:n tutkimuksen perusteella energiatehokkuudella
− eikä sittenkään energialähteiden yhdistelmällä − pystytään
vaikuttamaan eniten tulevaisuuteen”, Christoph Frei kertoo.
Frein mukaan uusiutuvan
energian käyttöönotto ei tapahdu niin nopeasti kuin monet
haluaisivat. Fossiilisten energialähteiden osuus kaikista
energialähteistä on vielä vuonna 2050 noin 60–75 % (energiantarpeen on laskelmassa
ennustettu kasvavan 30–70 %
nykyisistä luvuista).
”Aurinkokennojen merkitys
on siihen mennessä kasvanut
huomattavasti. Nyt niillä kuitenkin tuotetaan vain noin 0,5
% maailman energiasta. Suurten volyymien kehittyminen
kestää aikansa. Aurinkovoiman osuus vuoden 2050 kokonaiskulutuksesta on 6–16 %.”
”Tulevaisuudessa energiajärjestelmän painopiste siirtyy
isoista voimaloista (big plants)
suureen tietomäärään (big
data). Energiayhtiöt joutuvat
vastaisuudessa käsittelemään
entistäkin massiivisempia tietomääriä”, Christoph Frei sanoi.
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu
kävi selvästi ilmi 18. joulukuuta joukon ympäristöministereitä kehottaessa Euroopan
komissiota kiirehtimään vuoden 2030 ilmasto- ja energiaohjelman toteuttamista.
Kiirehtimisen takana olivat
Belgian, Viron, Tanskan, Suomen, Ranskan, Saksan, Italian,
Luxemburgin, Alankomaiden,
Portugalin, Slovenian, Espanjan, Ruotsin ja Ison-Britannian
ympäristöministerit.
Irlanti, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovakia, Itävalta,
Unkari, Kroatia, Romania, Bulgaria, Kreikka, Malta ja Kypros
olivat eri mieltä.
Fyysisen maantieteen professori Ole
Humlum on laatinut pallokuvat GISS:n
tietojen pohjalta. Pallot osoittavat
kuukauden lämpötilapoikkeaman
vuosien 1998–2006 keskiarvosta.
u Suomen keskilämpötila vuonna
2014 oli 1,5 astetta korkeampi kuin
vertailujaksolla 1981–2010. Ilmatieteen laitoksen mukaan vain vuosi 1938 on ollut lämpimämpi.
Vuoden korkein lämpötila eli 32,8
°C mitattiin Porin rautatieasemalla
4. elokuuta. Kylmintä eli –40,7 °C
oli Utsjoella 20. tammikuuta. Eniten satoi Kainuussa, monin paikoin
yli 650 mm. Myrskyjä oli vähiten
mitä koskaan, vain kahdeksan,
keskimäärin niitä on 20.
Ilmastotutkijat riitelevät, oliko
vuosi 2014 maailmanlaajuisesti
lämpimin vai ei, mutta alueelliset
vaihtelut olivat suuria kuten aina.
Vuosi 2014 oli kolea mm. suuressa
osaa Pohjois-Amerikkaa. El Niño –
tilanne on kehittynyt vuoden jälkipuoliskolla. El Niñohan tunnetusti
nostaa maapallon lämpötilaa.
Globaaleja lämpötilasarjoja järjestelmällisesti seuraava professori
Ole Humlum korostaa vuosikommentissaan tilastojen suurta epävarmuutta, joka johtuu ”hallinnollisista korjauksista”, joilla kerta kerran jälkeen muutetaan myös menneiden aikojen lämpötila-arvoja.
Merkille pantavaa on, että nämä
korjaukset yksipuolisesti laskevat
1900-luvun alun lämpötiloja ja nostavat viime vuosien lämpötiloja.
GISS on pelkästään vuoden 2009
jälkeen lisännyt takautuvasti vuosien 1900 ja 2000 lämpötilaeroa
0,22 asteella (0,45 asteesta 0,67
asteeseen). Lämpenemistrendi on
näin saatu näyttämään dramaattisemmalta.
Lisäksi Ole Humlum toteaa, että
satelliittimittausten osoittama lämpötila eroaa maassa tapahtuvien
mittausten ilmoittamista arvoista
yhä enemmän. Kun näiden kahden
mittaustavan luvut olivat yhtäpitäviä vielä v. 2000, niiden ero on
sittemmin kasvanut n. 0,1 °C:een siten, että satelliittimittausten luvut
ovat pienempiä.
GISSin ja muiden mittauslaitosten pitäisi uskottavuutensa vuoksi
antaa selitys näiden tarkoitushakuisten ”hallinnollisten korjausten” yksityiskohdista”, Ole Humlum toteaa.
Merenpinnan nousu?
u 24 viime vuoden aikana tehdyt
satelliittimittaukset osoittavat merenpinnan nousseen noin 3 mm/
vuosi, mikä vastaa 30 senttimetriä
sadassa vuodessa. Suunta on vähitellen heikkenevä, kuten tämä käyrä osoittaa. Kautena 1992–2001
nousu oli 34 mm vuodessa, mutta
kautena 2001–2010 se oli 25 mm
vuodessa. Nousu on jatkunut ainakin 1800-luvun lopulta lähtien eikä
sillä näy olevan selkeää yhteyttä
lämpötilamuutoksiin.
Merenpinnan muutosten mittaaminen on monimutkaista. Meren
massaa mitataan painovoimasatelliitti GRACElla, meren tilavuutta
satelliittien tutka-altimetreillä ja
lisäksi käytetään ARGO-poijujärjestelmää. Muutoksissa näkyy
suuria alueellisia eroja. Niistä on
karttoja mm. tuoreimmassa IPCCraportissa.
Kuten tiedämme, Pohjanlahden
vedenkorkeus vaihtelee jopa kaksi metriä sään ja tuulten vuoksi.
Maapallon keskilämpötila
Entistä epävarmempaa
Näin maapallon keskilämpötila on vaihdellut HadCRUT4-tietokannan mukaan.
Sininen viiva osoittaa vuosilämpötilan, musta epävarmuusvälin.
Lämpimin vuosi koskaan?
u Tiedotusvälineet ovat ympäri
maailmaa kertoneet, että 2014 oli
kaikkien aikojen lämpimin vuosi.
Tieto on peräisin amerikkalaiselta GISS:ltä, joka on yksi globaalia
lämpötilaa mittaavista laitoksista.
GISS on jälkikäteen myöntänyt virhemarginaalin olevan liian suuri,
jotta väite olisi tietellisesti oikea
(sen todennäköisyys on 38 %).
Kahden täysin satelliittimittauksiin perustuvan mittaussarjan mu-
kaan vuosi 2014 oli 3. lämpimin
(UAH) tai 6. lämpimin (RSS) sen jälkeen, kun mittaukset aloitettiin v.
1979. Brittiläinen Met Office toteaa
viitaten HadCRUT4-mittaussarjaan,
ettei voida sanoa, mikä on ollut
lämpimin vuosi – juuri sen takia,
että lämpötilat sijaitsevat virhemarginaalin sisällä ( 0,1 astetta).
Katso ylläoleva kuva.
”Lämpenemispaussi” on tilastollisesti jatkunut nyt 18 vuotta.
k at ternö
– 51
Wikipedia
Jarl Ahlbeck on Åbo Akademin ympäristötekniikan dosentti.
Voit esittää hänelle kysymyksiä osoitteessa www.katterno.fi
Ben Birchall/Lehtikuva
Druidit ja uteliaat odottamassa talvipäivänseisausta Stonehengellä Englannissa.
Miksi aurinko kääntyy eri päivinä?
Päivät alkavat jälleen pidetä talvipäivänseisauksen jälkeen. Mutta
miksi käänne (siitä että pimenee
siihen että tulee valoisampaa) ei
tapahdu aamujen ja iltojen suhteen samana päivänä?
Jalle: Pitää paikkansa, etteivät pimeys-/valoisuuskäyrät ole samoja
aamulla ja illalla – käyrissä oli talvipäivänseisauksen aikaan 22. jou-
lukuuta peräti noin 15 päivän ero!
Pimein iltapäivä sattui jo 14. joulukuuta, jonka jälkeen aurinko alkoi
jälleen laskea myöhemmin. Aamut
sen sijaan pimenivät aina 29. joulukuuta saakka, ennen kuin niissäkin
tapahtui käänne valoisampaan.
Erot johtuvat siitä, että mittaamme aikaa keskiaurinkoaikana emmekä aurinkoaikana, jossa vuorokau-
det ovat vuoden mittaan eripituisia.
Vuorokausinopeuden erot puolestaan johtuvat maapallon nopeuden
vaihtelusta aurinkoa kiertävällä
ellipsinmuotoisella radalla sekä
ekliptikan kallistuskulmasta päiväntasaajaan nähden. (Ekliptika on kuvitteellinen rata, jota pitkin aurinko
näyttää kulkevan vuoden kulussa.)
Miksi ennen oli lämpimämpää?
Nykyinen lämpökausi on kestänyt
runsaat 10 000 vuotta. Lämpötilakäyrät osoittavat, että kauden alkupuoli oli jälkipuolta lämpimämpi.
Mistä se johtuu?
Jalle: Yhtenä tekijänä voivat olla
auringonsäteilyn vaihtelut, toisena
maapallon radan vaihtelut auringon
ympärillä. Pohjoinen pallonpuolisko
laajoine maa-alueineen oli kauden
alussa kesäaikana lähimpänä aurin-
52 – k at ternö
koa. Meidän aikanamme maapallo
on sen sijaan lähimpänä aurinkoa
uudenvuoden tienoilla.
Ilmastoprofessori Lennart Bengtsson kommentoi asiaa jokin aika sitten näin: ”Tiedämme, että maapallo
on lämmennyt hiukan noin sadan viime vuoden aikana, sitä ennen se oli
hiljalleen viilentynyt noin 5000 vuotta. Lisäksi tiedämme, että hiilidioksidi, mutta myös metaani, ilokaasu ja
freonikaasut toimivat maanpinnalla
lämpimänä päällystakkina yhdessä
vieläkin tärkeämmän vesihöyryn
kanssa. Se on suurella todennäköisyydellä vaikuttanut siihen, että lämpötila on sadan viime vuoden aikana
hiukan noussut. Ei ole poissuljettua,
että nykyiset kasvihuonekaasut ovat
osaltaan pysäyttäneet maapallon aiemmin jatkuneen viilentymisen.”
Mitä likainen
sähkö on?
Miten nopeasti
sähkö liikkuu?
Olen kuullut ilmaisun ”likainen
sähkö”. Mitä sillä tarkoitetaan?
Jalle: Siinä on kyse nopeista ja hyvin
lyhytaikaisista jännitteen muutoksista. Tällaisia muutoksia kutsutaan
”transienteiksi”, arkikielessä ”piikeiksi”. Kun piikkejä on runsaasti,
puhutaan ”likaisesta sähköstä”.
Sähkö on viime vuosina tullut ”likaisemmaksi”. Hehkulamput synnyttävät piikkejä vain sytytettäessä
ja sammutettaessa, mutta energiansäästö- ja LED-lampuissa käytetään
switch-tekniikkaa, joka kytkee lampun päälle ja pois tuhansia kertoja
sekunnissa. Switch-tekniikkaa käytetään myös monissa tavallisissa
sähkölaitteissa.
Energiansäästölamppuihin yms.
siirtyminen on siis tehnyt sähköstä
”likaisempaa”. Sähkö on monimutkainen tuote. Jos sähkönlaatu heikkenee, käyttämiemme sähkölaitteiden vikaantumisriski kasvaa.
Miten nopeasti sähkö liikkuu
johdoissa?
Jalle: Johtojen elektronit ovat hyvin
paikallisia. Ne värähtelevät edestakaisin hyvin pienellä alueella
voimalaitoksen generaattoreiden
tuottaman sykkivän sähkökentän
seurauksena. Elektronit eivät siis
Hengitämme ulos sata kertaa enemmän
hiilidioksidia kuin hengitämme sisään.
virtaa sähköjohdossa niin kuin vesi
vesijohdossa.
Oikeastaan emme osta elektroneja
vaan niiden tekemää työtä. Johdoissa
on sähkökenttä koko ajan, vaikka irrottaisimmekin pistokkeen seinästä,
mutta sähkömittari lähtee käyntiin
vasta, kun kulutamme tehoa (=työ).
Paljonko me hengitämme?
Miten paljon hiilidioksidia me hengitämme ulos? Nostaako hengityksemme ilmakehän lämpötilaa?
Jalle: Puhallamme ulos noin 100
kertaa enemmän hiilidioksidia kuin
hengitämme sitä sisään. Sisäänhengitysilmassa on 0,04 % hiilidioksidia,
ulkohengitysilmassa 4 %. Vuorokautta kohti se tarkoittaa, että ihminen
hengittää ilmaan keskimäärin kilon
hiilidioksidia. Olen nähnyt mainittavan 378 kg hiilidioksidia per vuosi ja
henkilö. Kun maapallon väkimäärä on
nykyään n. 7,2 miljardia, ihmiskunta
hengittää ilmaan runsaat 2700 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa.
Vertailun vuoksi: parin vuoden
takainen laskelma osoitti koko maailman autokannan hiilidioksidipäästöksi 217 kg per vuosi ja henkilö. Me
siis tuotamme hengittäessämme
enemmän hiilidioksidia kuin autot.
Lukuja voi myös verrata Suomen
kokonaishiilidioksidipäästöön, joka
on n. 50 miljoonaa tonnia vuodessa.
Periaatteessa
hengityksemme
nostaa hiukan ilmakehän lämpötilaa. Lisääntyneen hiilidioksidipitoisuuden toisena vaikutuksena on
yhteyttämisen tehostuminen ja kasvien parempi kasvu.
Markku Ulander/Lehtikuva
Lubliner Klezmorin -ryhmä soittaa Purim-juhlassa Varsovassa.
Natsivainoissa
murhattujen musiikkia
u Useimmat ovat varmasti kuulleet klezmer-musiikkia. Se kuulostaa
nopeutetulta humpalta, jossa käytetään ahkerasti ”mustalaisintervalleja”
(esimerkiksi dis-c:tä a-molliasteikolla d-c:n sijaan). Klezmer on jiddishiä, ja
se tulee hepreankielisestä soitinta tarkoittavasta sanasta ”kli zemer”.
Itä-Euroopan (Puolan, Ukrainan, Moldovian, Bulgarian jne.) juutalaisilla oli tapana soittaa ja laulaa omaa kansanmusiikkiaan juutalaisissa
juhlissa, erityisesti häissä ja uskonnollisissa juhlissa. Hitaat ja surulliset
kappaleet kertoivat vastahakoisesta kotiinlähdöstä juhlien jälkeen, villit
tanssit kuvailivat pöydällä tanssahtelevaa rabbia (todennäköisesti hänen
nautittuaan slivovits-luumuvodkaa paaston aikana…) ja majesteettiset
melodiat ylistivät morsianta. Myös anopille oli omistettu oma, uskomattoman tylsä kappaleensa!
Klezmer-musiikkia säestivät usein viulu ja klarinetti sekä mitkä tahansa muut käsillä olleet soittimet. Juutalaisten kansanmusiikin kehtolaulut
ovat erityisen koskettavia; myös pienet juutalaisvauvat päätyivät kaasukammioihin.
Itä-Euroopan juutalaiset tuhottiin, mutta heidän musiikkinsa säilyi etenkin Yhdysvaltoihin muuttaneiden pakolaisten ansiosta. Klezmer-musiikin
suosio kasvoi 1970-luvulla, ja se etääntyi jonkin verran alkuperäisestä ja
sekoittui muihin musiikkityyleihin. Nykyään sitä soitetaan erityisesti Saksassa ja Itävallassa, kun klassisesti koulutetut muusikot haluavat irrotella
erilaisella ja svengaavalla musiikilla.
Soittamisen ilo on suurta, mutta soitto on
valitettavasti usein liian siloiteltua. Nykymuusikoiden klezmer kuulostaa aivan erilaiselta kuin
siirtolaismuusikkojen alkuperäisäänitykset,
joiden kovakouraista klarinetin rääkkäystä ja
röyhkeitä viuluglissandoja on hankala matkia,
jos ei ole kasvanut juutalaisten musiikkiympäristössä. Poikkeuksiakin löytyy, ja enemmän tai vähemmän aidosta klezmer-musiikista kiinnostunut
Jarl Ahlbeck
voi löytää haluamansa YouTubesta ja Spotifysta.
Lähteitä on niin paljon, etten aio suositella mitään tiettyä esitystä.
Soitan säännöllisesti viulua triossa, jossa on lisäksi piano ja sello. Kun
soitimme viimeksi eräissä häissä, ujutimme repertuaariin mukaan pari
klezmer-kappaletta, jotka olimme opetelleet amerikkalaisesta nuottivihosta. Ne saivat kaikki tanssilattian nuoret hyppimään villisti ja taputtamaan käsiään tahdissa kuin paremmassakin rokkikonsertissa.
Natsivainoissa murhattujen musiikki tuntuu vetoavan myös suomalaisugrilaiseen sielunmaisemaan.
k at ternö
– 53
Karolina Isaksson
VALAISTUS ”Uudenkaarlepyyn maaseudulla katuvalot sammutetaan klo
22.30–06.30 väliseksi ajaksi”, Markus
Backlund kertoo.
Sähköpihit
katuvalot
korvaavat elohopealamput
u UUDENKAARLEPYYN VOIMALAITOS
Markkinoilla ei ole enää vuodenvaihteen jälkeen myyty vanhoja
elohopealamppuja, ja kun niiden
käyttöikä alkaa lähetä loppuaan, ne
vaihdetaan energiatehokkaampiin
malleihin. Teholtaan 70 watin suurpainenatrium- tai monimetallilamppu valaisee yhtä hyvin kuin 125 watin elohopealamppu. Uusikaarlepyy
saa tällä tavoin monen kilowatin
säästöt, kun kaupungin kaikki 3500
valaisinta aikanaan vaihdetaan.
”Vaihdamme tänä vuonna 300
elohopealamppua suurpainenatriumlamppuihin muun muassa
Sokaluodossa. Kaupungin rakennustoimisto tilaa työn ja me toteutamme vaihdot”, kertoo suunnitteluinsinööri Markus Backlund.
Suurpainenatriumlamppujen
etuna on, että ne voidaan asentaa
samoihin valaisimiin kuin vanhat
elohopealamput. Vaikka monimetallilamput tuottavat valkoisempaa
ja kirkkaampaa valoa, ne vaatisivat
uudet valaisimet ja niiden arvioitu käyttöikä on vain viisi vuotta.
Tämäntyyppiset lamput sopivat
parhaiten esimerkiksi Topeliuksenpuistikolle.
54 – k at ternö
Karolina Isaksson
Karolina Isaksson
Vesivoima,
versio 2.0
Uusi yhtiö –
samat palvelut
u VETELIN SÄHKÖLAITOS
Vetelin Sähkölaitos suunnittelee
uusivansa Patanan vesivoimalan
automaatiojärjestelmän
pienten
virtaamien aikana ensi kesänä.
Voimala otettiin käyttöön 1997, ja
ohjelmointitekniikka on kehittynyt
paljon niistä päivistä.
”Laitteet ja mittarit säilyvät pitkälti samoina, ne ovat kuluneet aika
vähän, koska ne on kapseloitu ja
suojattu pölyltä. Sitä vastoin ajan
hammas on nakertanut tietotekniikkaa, ja siksi tätä voimalan ydintä on
päivitettävä”, toteaa Vetelin Sähkölaitoksen toim.joht. Juha Kauppinen.
Tehtävää ryhtyy hoitamaan Apex
Automation, joka toimittaa myös
teollisuuden automaatiojärjestelmiä.
”Asennamme voimalaan Siemensin ohjausjärjestelmän. Joka vesivoimalalla on tietyssä määrit omat
edellytyksensä, jotka vaativat yksilöllisiä ratkaisuja”, järjestelmätoimittajan edustaja Matti Pajukangas
selittää.
u KRUUNUPYYN SÄHKÖLAITOS
Vuodenvaihteessa oli Kruunupyyn
Sähkölaitoksen vuoro ottaa askel liikelaitoksesta osakeyhtiöksi. EU:n kilpailulait eivät nimittäin hyväksy julkisomistuksessa olevia liikelaitoksia.
”Asiakkaiden suuntaan ei mikään
ole muuttunut. Yhteystiedot, henkilökunta ja laskutusjärjestelmät
ovat samat kuin aiemmin”, kertoo
Kruunupyyn Sähkölaitos Oy:n talouspäällikkö Åsa Hagnäs.
”Ainut muutos on, että sähkölaitos
on rekisteröity omaksi, 100-prosenttisesti kunnan omistamaksi yhtiöksi”, toim.joht. Glen Ahlskog sanoo.
Sähkölaitos on aiemmin maksanut vuosittaista tuottoa suoraan
kunnalle. Nyt mahdollinen ylijäämä
maksetaan osinkoina ja sähkölaitoksen tulos sisältyy Kruunupyyn kunnan konsernitilinpäätökseen. Uusi
Kruunupyyn Sähkölaitos Oy vuokraa
toimisto- ja varastotilansa Kruunupyyn kunnalta.
”Suurin osa asioista on silti ennallaan. Sähköpostiosoitteissamme
säilyy kronoby.fi”, Åsa Hagnäs lisää.
Karolina Isaksson
VOIMALLA. Patanan vesivoimalan turbiinin patoluukut saadaan etäohjattaviksi automaatiojärjestelmän ansiosta.
”Tietotekniikka vanhenee koneita nopeammin”, sanoo Juha Kauppinen.
METSÄN JÄTTILÄINEN. EEKAB on liittänyt Kortesjärven uuden tuulivoimalan
sähköverkkoon.
”Toivottavasti saamme tänne vielä
kaksi myllyä, se olisi koko seudun etu”,
Heikki Kukkola sanoo.
Uusi jättiläinen
Kortesjärvellä
u ESSE ELEKTRO-KRAFT
Tuuliveikon uusi tuulivoimala nousee korkealle puunlatvojen ylle pari
kilometriä Kortesjärvestä länteen.
2,5 MW:n tuulimylly vihittiin käyttöön marraskuussa, ja kaksi uutta
samanlaista on suunnitteilla alueille. Torni on 135 m korkea, ja raudoitukseen käytettiin 38 tonnia rautaa.
”Syksyllä täällä Kortesjärvellä
oli todella kansainvälistä meininkiä
pari viikkoa, kun myllyn valmistajan
Lagerweyn hollantilaiset asentajat
ja Havatorin tanskalaiset nosturinkuljettajat pystyttivät tornin, generaattorin ja roottorinlavat 150 m
korkealla nosturilla”, EEKAB:n Heikki Kukkola kertoo.
Hän valmisteli kahden kuukauden ajan tuulivoiman yhdistämistä
kantaverkkoon.
”Tarvittiin räjäytyksiä ja valutöitä
ennen kuin saimme johdot vedettyä
maastoon. Kiinnostava ja vaihteleva tehtävä”, Kukkola sanoo.
Karolina Isaksson
UUSVANHA YHTIÖ. Asiakkaat tunnistavat sähköyhtiönsä uudesta yhtiömuodosta huolimatta.
Tiheämpi
verkko
Oravaisissa
LÄMMIN PUMPPU. Rakennuksen sisällä pumpataan kuumaa vettä kaukolämpöasiakkaille.
Valmiina paukkupakkasiin
u HERRFORS
Monet ovat Pietarsaaressa ihmetelleet, mitä Alholmintien uudessa,
ruskeassa rakennuksessa oikein
on. Nyt ei tarvitse enää arvuutella,
sillä vastaus on tässä:
”Rakennuksessa on kaukolämpöverkon uusi pumppuasema.
Se on kytketty rinnan Pohjantien
pumppuaseman kanssa ja turvaa
kaukolämmön toimitusvarmuuden
kylmillä keleillä”, kertoo kaukolämpöteknikko Ronny Forsman.
Uusi pumppuasema laskee samalla koko kaukolämpöverkon
painetta, ja asemaa voidaan mahdollisesti käyttää varapumppuna
Alholmens Kraftilla, jossa kiertovesi kuumenee. Kaukolämpöverkko
ulottuu pisimmillään Oinaansaareen ja Lannäslundiin.
Järjestelmä on koetuksella ulkolämpötilan laskiessa 20 pakkasasteeseen. Paineistetun kaukolämpöverkon avulla voidaan pumpata
+120-asteista vettä, joka virtaa
putkia pitkin kauimpanakin oleville asiakkaille.
”Teimme viimeiset hienosäädöt
uuteen pumppuasemaan tammikuussa, ja nyt olemme valmiina
paukkupakkasia varten”, Ronny
Forsman kertoo.
u HERRFORS
Tänä keväänä aloitetaan kaivuutyöt
uuden maakaapelin vetämiseksi Oravaisten sähköasemalta keskustaa
kohti. Kaapelin reitti kulkee Brännbergskärrin, Malmintien ja Oikotien
kautta ja koskee 8 muuntopiiriä.
”Teitä ei jouduta kovasti sulkemaan, koska kaivuutyö tehdään reitillä lähinnä ojien pohjia myöten”, kertoo verkkopäällikkö Kristian Finell.
Kaapelitöiden taustalla on vuosi
sitten voimaan asunut sähkömarkkinalain vaatimus sään vaikutuksia
kestävistä sähköverkoista, joka
käytännössä tarkoittaa monien ilmajohtojen korvaamista aikaa myöten maakaapelilla.
”Herrfors käynnisti mittavan maakaapelointihankkeen
Teerijärven
keskustassa sekä Katternön-Pännäisten-Lövön alueella viime vuonna.
Nyt on sitten Oravaisten vuoro. Meillä
on 15-vuotinen kehityssuunnitelma
siitä, miten aiomme täyttää vaatimukset”, Kristian Finell selittää.
Hän arvioi Oravaisten maakaapelointihankkeen valmistuvan loppusyksyllä 2015.
Esse Elektro-Kraft
TJ Ingvar Kulla
Toimittaa sähköä alueille Pedersöressä, Kortesjärvellä,
Alahärmässä, Uudessakaarlepyyssä (Markby) sekä
Kruunupyyssä (Jeussen).
Asiakkaita: 3 700
Vuositoimitus: 50 GWh
Vaihde: 020 766 1900
Vikailmoitukset toimistoajan ulkopuolella: 766 2023
Asiakaspalvelu: 020 76 6 1912, 020 766 1911
Laskutus: 020 766 1912, Johanna Stubb
www.eekab.fi
Herrfors
TJ Stefan Storholm
Toimittaa sähköä Maksamaahan, Oravaisiin, alueille
Pedersöressä, Teerijärvellä, Ylivieskassa ja Alavieskassa.
Asiakkaita: 32 000, Vuositoimitus: 620 GWh
Vaihde: 781 5300 (Pietarsaari), (08) 411 0400 (Ylivieska),
766 7242 (Kolppi), 385 0050 (Oravainen), 867 5001 (Teerijärvi)
Vikailmoitukset toimistoajan ulkopuolella:
Pietarsaari ja Larsmo (06) 723 0079,
Oravainen, Pedersöre ja Teerijärvi (06) 723 4521,
Ylivieska sähkö (08) 426 350, kaukolämpö 044 781 5375
Laskutus: Pietarsaari (06) 781 5312 ja (06) 786 3448
Ylivieska (08) 411 0401
www.herrfors.fi, www.jpenergy.net
Kruunupyyn Sähkölaitos
Karolina Isaksson
TJ Glen Ahlskog
Toimittaa sähköä alueille Kruunupyyssä, Pedersöressä ja
Kokkolassa
Asiakkaita: 3 080
Vuositoimitus: 40 GWh
Vaihde: 824 2200
Vikailmoitukset: 824 2200, 0400 126 005
Laskutus: 824 2200, Å. Hagnäs, M. Käld
www.kronoby.fi/elverk
Uudenkaarlepyyn Voimalaitos
TJ Tony Eklund
Toimittaa sähköä Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle
Asiakkaita: 4 900
Vuositoimitus: 110 GWh
Vaihde: 785 6111
Vikailmoitukset: 785 6111
Vikailmoitukset toimistoajan ulkopuolella:
722 0050, 723 4520
Laskutus: 785 6252, 785 6251
www.nykarlebykraftverk.fi
Vetelin Sähkölaitos
LÄHIKONTAKTI. Malmintien puistoasema
saa vahvistusta Herrforsin vetäessä maakaapelin Oravaisiin.
TJ Juha Kauppinen
Toimittaa sähköä Veteliin, lukuunottamatta Polson,
Kivikankaan ja Nykäsen kyliä
Asiakasmäärä: noin 2 000
Vuositoimitus: 30 GWh
Vaihde: 866 3600
Vikailmoitukset: 866 3600
Laskutus: 866 3600, Tarja Naskali
www.vetelinsahkolaitos.fi
k at ternö
– 55
Kun toimii ryhmässä, on pakko olla hyvät työkaverit ja yhteinen päämäärä. Kaikkien on annettava kaikkensa, muuten energia katoaa. Meidän
triossamme jokaisella on omat erikoisalueensa,
mutta kappaleet ja käsikirjoitukset syntyvät aina
yhteistyönä. Musiikki ja vanhat murresanat ovat
minun juttuni. Minä myös huolehdin siitä, että
akut on ladattu ja että kaikki tarvittavat ääni- ja
valolaitteet on pakattu mukaan.
Kun olemme saaneet sketsin tai laulun valmiiksi,
siitä saa aina uutta energiaa. Jonkin viikonlopun
viiden esityksen jälkeen voi olla fyysisesti puhki,
mutta yleisöstä säteilevällä positiivisella energialla elää monta päivää keikkojen jälkeen.
Kevin Holmström
Huumoritrio KAJ:n jäsen
Karl Vilhjálmsson
56 – k at ternö